Jaettu 2. palkinto, nro 101, nimimerkki Busse

Transcription

Jaettu 2. palkinto, nro 101, nimimerkki Busse
JÄTKÄSAAREN PERUSKOULU JA BUSHOLMENS GRUNDSKOLA
ARKKITEHTUURIKILPAILUN 2. VAIHE
nimimerkki ” BUSSE”
KOULU KAUPUNKIRAKENTEESSA
Koulu täydentää korttelirakenteen Hyväntoivonkadun varressa ja rajaa tontin pohjoissivustaa Bunkkerinkujan puolella.
Pääsisäänkäynti asettuu näkyvästi ja houkuttelevasti Länsisatamankujan risteykseen. Pääsisäänkäynnin yhteyteen
sijoitetaan taideteos. Välituntipiha avautuu aurinkoon ja laskeutuu loivasti urheilupuiston kulmalle päin. Pihaa suojaa
tuulilta luonnontieteen luokkien matala siipi. Pihaa reunustavan polveilevan rakennuksen kulmauksissa oleville
solusisäänkäynneille tullaan Hampurinkujalta. Yhteys urheilupuistoon on tontin alimmassa kohdassa, jossa tasoero
hoituu maastokatsomon loivien portaiden avulla. Hampurinkujaa reunustaa kujan puolelta purjemainen katos, jonka
pohjoislappeen alla ovat polkupyöräpaikat ja etelälappeella aurinkopaneeleja sijoitettuina näkyvästi myös
opetustarkoituksia palvelemaan.
Toisessa vaiheessa portaikkoa on käännetty hiukan ja polkupyöräkatosta vastaavasti lyhennetty niin, että Bunkkerin
katoksen alla Länsisatamankujan reunassa oleva jalankulkualue liukuu juohevasti koulun edustalle. Koulurakennus on
sijoitettu kiinni Länsisatamankujan pohjoisreunaan kahdesta syystä: Koulun maamerkkimäinen kulma ja sen alle viistetty
pääsisäänkäynti sijoittuvat pysäyttävästi ja houkuttelevasti risteykseen Länsisatamankujan siirtymän kohdalle ja ahtaalla
tontilla piha alue maksimoidaan.
Autopaikat liikuntaesteisille ja opetusviraston jakeluautolle sijoitetaan Hyväntoivonkadun varteen levennetyiksi
kadunvarsipaikoiksi niin, että ne ovat suoraan pääsisäänkäynnin lähellä häiritsemättä kuitenkaan Länsisatamankujan ja
koulun sisäänkäynnin jalankulku- ja pyöräliikennettä.
KATUTASOSSA HARRASTUSTEN KAUPPAHALLI
Koulun katutaso on kaupunkilaisia palveleva harrastusten kauppahalli. Sydänaluetta ja aineopetustiloja on helppo
käyttää myös kouluajan ulkopuolella, ja aineluokat on avattu houkuttelevin ”näyteikkunoin” kadulle päin.
Pääsisäänkäyntiaulan vieressä ovat kotitalousluokat ja niihin liittyvä kioski. Kotitalousluokkia voidaan käyttää vaikkapa
kokkikurssien järjestämiseen, ja kioskin kautta voidaan järjestää tarjoilua salissa pidettäviin tilaisuuksiin. Musiikin ja
ilmaisutaidon sekä käden taidon tilat antavat mahdollisuuksia erilaisille kerhoille ja harrastustoiminnoille. Luonnontieteen
luokat soveltuvat pienimuotoisten kokousten pitoon.
SYDÄNALUEEN TOIMINNALLISET MUUTOKSET TOISESSA VAIHEESSA
Toisessa vaiheessa näyttämö ja musiikkiluokat on nostettu metrin salin lattian tasosta. Vaikka ensimmäinen kerros onkin
peruskerroksia 0,5 m korkeampi, olisivat musiikkiluokat jääneet lattian noston jälkeen liian mataliksi. Musiikkiluokista on
tehty kahden kerroksen korkuisia ja hallintotilat on nostettu kolmanteen kerrokseen. Näistä muutoksista seuranneet
portaikot hyödynnetään salitilaan ja näyttämöön liittyvinä esim. istuskeluun, kuorolle, opiskeluun yms.
Kolmannessa kerroksessa on näyttämön päällä avointa ryhmätyötilaa ja hallinnon ja oppilashuollon käyttämät
neuvotteluhuoneet. Hallintotiloihin toisesta kerroksesta johtava portaikko on auditoriomainen. Näin hallintotiloilla on nyt
parempi yhteys sydänalueeseen kuin ensimmäisessä vaiheessa.
Keittiön ja henkilökunnan tilojen paikkaa on vaihdettu: henkilökunnan tilojen sijainti on sivussa salin näkymistä ja
jakelulinjaston suljettava tila saadaan palvelemaan hyvin ruokasalia.
KOTISOLUT
Kotisolut ovat toisessa ja kolmannessa kerroksessa talon sydämenä olevan salin ympärillä. Toisessa kerroksessa
kirjasto yhdistää siltana salin eri puolilla olevat solut. 1-2 luokkien solu on sijoitettu niin, että sillä on kattopiha teknisten
töiden yksikerroksisen osan päällä ja mahdollisimman lyhyt reitti ruokailuun. Myös luonnontieteen matalan siiven päällä
on kattopiha, ja jokaisella solulla on vähintään parveke tai terassi. Porrasyhteydet välituntipihalle ja sydänalueelle ovat
sujuvat ja selkeät: samassa kerroksessa olevilla soluilla on kullakin oma portaansa. Solut ovat erilaisiin opetustilanteisiin
mukautuvia muunneltavia tilasarjoja, joiden ytimenä on avara oppimishalli. Pohjoissiiven vierekkäiset solut voidaan
tarvittaessa liittää myös toisiinsa tai niiden välistä rajaa siirtää.
KOTISOLUJEN MUUTOKSET TOISESSA VAIHEESSA
Toisessa vaiheessa on tutkittu tarkemmin pohjoissiiven solujen muunteluvyöhykettä. Solujen välistä rajaa voidaan siirtää
tai solut voidaan kokonaan yhdistää kolmeen kohtaan sijoitettujen ääntä eristävien siirtoseinien avulla. Näillä seinillä
solujen kokoa voidaan muokata esim. lukukausittain oppilasryhmien vaatimusten mukaan tai erityisten projektityyppisten
opetustilanteiden mukaan.
Ensimmäisen kerroksen korkeus on mitoitettu viherkaton vaatiman rakennekorkeuden mukaisesti niin, että toisen
kerroksen soluista on kattopihoille esteetön pääsy.
Bunkkerinkujan kulman poistumistieportaikosta on muokattu myös puhdasta soluliikennettä palveleva porras. Toisessa ja
kolmannessa kerroksessa liikennetilat on järjestetty niin, että soluista päästään saliin kulkematta kirjaston kautta tai
käyttämättä solujen ulkoportaita.
PALO-OSASTOINNIN PERIAATTEET
Palo-osastointi toteutetaan niin, että aula, sali, näyttämö ja musiikkiluokat sekä salia toisessa ja kolmannessa
kerroksessa kiertävät parvet ovat yhtä palo-osastoa. Muut tilat osastoidaan kerroksittain ja /tai käyttötarkoituksen
mukaisesti.
RAKENTEET JA RAKENNUSMATERIAALIT
Kantava runko on pääosin teräsbetonia. Korkean salin kattorakenteet ovat teräsristikoita. Rakennuksen ulkoseinät
tehdään pääosin betonisin sisäkuorielementein ja osin termorankaelementein. Lapekattoisilla osilla vesikatot tehdään
puisia tukirakenteita käyttäen tuulettuvina rakenteina lämpöeristetyn kantavan rakenteen päälle. Yläpohjien tasa-kattoosuuksien käännetty vesikattorakenne mahdollistaa kattopihoilla laatoitettujen alueiden ja viherpintojen teon samaan
tasoon. Istutusaltaita isommille kasveille ei kattopihoille tehdä, vaan istutukset sijoitetaan irtoastioihin rakenteen päälle.
Ulkoverhous on vaaleaa, lasitettua klinkkerilankkua pystyyn asennettuna. Ulkoverhouksen tuuletusraon takana on
peltiverhous estämässä veden pääsyn seinärakenteeseen. Osa lankuista on viistoja, limikuvion muodostavia, ja lankkuja
on 3-4 eri leveyttä vaihtelevan varjoreliefin aikaansaamiseksi. Lasitettu pinta ei vaadi pintakäsittelyjä ja pysyy hyvin
puhtaana. Lasiseinissä ja ikkunoiden kohdalla käytetään lasitettuja klinkkerisauvoja.
Opetustiloissa on yleensä avattavat puu-alumiini-ikkunat. Kiinteät ikkunat ja lasiseinät tehdään alumiinijärjestelmällä.
Etelään ja länteen suuntautuvissa ikkunoissa käytetään auringonsuojalaseja.
Lapekattojen vesikate on alumiininharmaata, metallipintaista kumibitumikermiä.
Kaikki sisätilojen materiaalit ovat kestäviä, helposti huollettavia ja hyvän sisäilmaston vaatimusten mukaisia .
ENERGIATEHOKKUUS JA YMPÄRISTÖ
Rakennuksen toimintojen vaatimuksista lähtevä massoittelu on kompakti. Pääosa opetustiloista suuntautuu pohjoiseen
tai Hyväntoivonkadulle päin niin, että ne luonnollisin keinoin välttävät liiallisen lämpökuorman. Pihan puolella kirjasto
varjostaa salin lasiseinää ja piha on suojattu tuulen kylmyydeltä.
Aurinkopaneeleja on sijoitettu opetuksen kannalta näkyviin paikkoihin pihakatokseen ja luokka-asteiden 1-2 solujen
kattopihaa pohjoisessa suojaavan seinän eteläpuolelle. Niiden sijoittaminen etelään päin laskeutuville katonlappeille
muuallekin on mahdollista.
Kattovesiä viivytetään hallitusti välituntipihan vettä imevillä pinnoilla ja viherkatoilla.
LVISA-RATKAISUJEN PÄÄPERIAATTEET
Rakennuksen energiatehokkuuteen kiinnitetään erityistä huomiota. Energian kulutusta pyritään minimoimaan mm:
rakenteiden hyvillä U-arvoilla
hyvällä vaipan ilmatiiveydellä
käyttämällä tehokkaita LTO-ratkaisuja ilmanvaihtokoneissa
varustamalla mm. opetus- ja aulatilat tarpeenmukaisella ilmanvaihdolla
varustamalla wc-tilojen ilmanvaihtokoneet lämmöntalteenotolla
käyttämällä lämmöntalteenottoa myös kohdepoistoissa, esim. keittiön rasvapoistossa
minimoimalla sisäiset kuormitustekijät kuten valaistus ja laitekuormat
käyttämällä ikkunoissa tehokasta aurinkosuojausta
minimoimalla ilmanvaihtojärjestelmien sähkönkulutus (väljä ja tiivis kanavisto sekä väljät iv-koneet, jolloin
saavutetaan alhainen SFP-luku)
Teknisissä järjestelmissä huomioidaan muuntojoustavuus ja huollettavuus.
ASEMAPIIRUSTUS 1:400
Ilmanvaihto
Rakennus varustetaan koneellisella tulo- ja poistoilmanvaihdolla. Ilmanvaihtokonehuoneita on kolme ja ne on sijoitettu
rakennuksen kulmiin korkeaan ullakkotilaan. Ilmanvaihtokoneet varustetaan tehokkaalla lämmöntalteenotolla, mukaan
lukien keittiön rasvapoistot. Ilmavirrat määräytyvät kuormituksen ja RakMk D2:n mukaan.
Tilojen ylilämpeneminen estetään pääasiassa rakennuksen massoittelun ja tilasijoittelun sekä tehokkaan
aurinkosuojauksen avulla.
Vesi ja viemäri
Rakennus liitetään HSY:n vesi ja viemäriverkostoihin. Toteutuksessa huomioidaan:
vesi- ja viemärikalusteiksi valitaan vähänkuluttavia kalusteita
vesijohtoasennukset toteutetaan nykymääräysten mukaan vuotohavaittavasti
vesijohdot tehdään kupariputkista. Jos kalusteiden liitosjohdot ovat uppoasenteisia, tehdään ne muovista
suojaputkiasenteisina
Lämmitys
Kohde liitetään kaukolämpöverkostoon.
Sähkö
Sähkö-, tele-, turva- ja informaatiotekniikan järjestelmät suunnitellaan tilaajan ohjelman mukaisesti. Suunnitelmissa
huomioidaan sähköenergian mittaus määräysten mukaisessa laajuudessa sekä käyttäjän tarvitseman tarkkuustason
mukaisesti.
Valaistusta ohjataan päivänvalo- ja läsnäoloanturein. Valaistuksessa käytetään energiatehokkaita ja
elinkaarikustannuksiltaan edullisia vaihtoehtoja, mm. LED valaistusta.
Paikallisen energiatuotannon mahdollisuudet, mm. aurinkosähkö, selvitetään.
LAAJUUSTIEDOT
hyötyala
5035 hym²,
bruttoala
7350 br-m²,
teknisten tilojen huoneala yhteensä
ljh
spk
sähkö- ja tt-komerot
iv-konehuoneet yht.
15 m²
12 m²
20 m²
300 m²
liikennetilat
1300 m²
rakennusoikeuskerrosala arvioitu
6850 k-m²
tilavuus
36 000 m³
SIJAINTIKAAVIO 1:4000
ALUEJULKISIVU 1:800
JÄTKÄSAAREN PERUSKOULU JA BUSHOLMENS GRUNDSKOLA - 2. VAIHE
”BUSSE”
1/6
JULKISIVU LÄNSISATAMANKUJALLE 1:200
TEKSTIILI
HUOLTO
HENK. KUNNAN KAHVILA
TEKNINEN TYÖ 1
TEKNINEN TYÖ 2
KOMPONENTTIKEITTIÖ
LAAT.
+7.30
JÄTE
+7.30
SPK
LJH
SOS./N
SOS./M
RUOAN JAKELU + PALAUTUS
+6.30
MUSIIKKI 2
SIIVOUS
+5.80
SIIVOUS
RUOK
A
JUHLA /
SALI
+7.30
SOLU
T
3 JA 6
NÄYTTÄMÖ
VARASTOINEEN
SOLU
T
4 JA 5
+6.30
MUSIIKKI 1
OPP. KUNTA
KIO
“JÄ
T
KOT KÄN K
E
ITA
LOU ITTIÖ
”
S2
SKI
K.IS
ÄNT
Ä
SOL
U
1 JA T
2
“JÄ
T
KOT KÄN K
E
ITA
LOU ITTIÖ
”
S1
+6.30
+5.80
MAAS.
PÄ
ÄÄN ÄKÄY
SIS
NTI
FYS., KEM., MAANT., BIOL. 1
FYS., KEM., MAANT., BIOL. 2
FYS., KEM., MAANT., BIOL. 3
LT VALM. JA VAR.
ULKOV.V.
KIINT.H.
POHJAPIIRUSTUS 1.KERROS 1:200
JULKISIVU HYVÄNTOIVONKADULLE 1:200
JÄTKÄSAAREN PERUSKOULU JA BUSHOLMENS GRUNDSKOLA - 2. VAIHE
”BUSSE”
2/6
LEIKKAUS A-A 1:200
KUVATAIDE
KATTOPIHA
AURINKOPANEELIT SEINÄLLÄ
PARVEKE
SOLU 3
SOLU 4
(LUOKAT 1-2)
EI60
KIR
JA
ST
O
+10.30
SIIV
OUS
AURIN
KOPA
NEELI
T
SOLU 1
KATTOPIHA
POHJAPIIRUSTUS 2.KERROS 1:200
LEIKKAUS C-C 1:200
JÄTKÄSAAREN PERUSKOULU JA BUSHOLMENS GRUNDSKOLA - 2. VAIHE
”BUSSE”
3/6
JULKISIVU BUNKKERINKUJALLE1:200
PARVEKE
PARVEKE
SOLU 5
SOLU 6
KUVATAITEEN PARVI
PSYKOLOGI
+14.30
KURAATTORI
TERV.H. + APUT.
TVT
KANSLIA, 2 TP
ARK.
KANSLIA, 1 TP
RYHMÄT.TILA
REHTORI 2
NEUV.
REHTORI 1
OPINTO-OHJ.
OUS
PA
RV
EK
E
SIIV
SOLU 2
Julkisivumateriaalit:
1. keraamiset lankut, vaalea lasitettu
2. keraaminen sauva, vaalea lasitettu
POHJAPIIRUSTUS 3.KERROS 1:200
3. lasi
4. betoni
5. kuullotettu betoni, umbra
6. säleikkö, corten-teräs
7. aurinkopaneeli
8. metallipintainen kumibitumikermi, alumiininharmaa
JULKISIVU HAMPURINKUJALLE 1:200
JÄTKÄSAAREN PERUSKOULU JA BUSHOLMENS GRUNDSKOLA - 2. VAIHE
”BUSSE”
4/6
ERI TAVOIN AVATTAVAT VÄLISEINÄYHTEYDET
MUUNTELUVYÖHYKE
SOLUJEN RAJA
SOLU
SOLU
TERASSI
PARVEKE
OPPIHALLI
OPPIHALLI
NÄ
KY
M
Ä
TUL
O
MAT STUS
+
ERIA
ALI
NÄKYMÄ
VÄL
SIIRTOSEINÄELEMENTIT
OPE
INE
ISTÖ
TTA
TILA
PIEN
JAT
PIENTILA / NÄYTTÄMÖ
OPE
YHT
EIST
ILAT
ÄMÖ
YTT
/ NÄ
JAT
TTA
NAULAKOT
JA R
UOK
AILU
TÖ
INEIS
VÄL
YHT
EIST
ILAT
NAULAKOT
PIHALL
E
US +
OST
TUL RIAALI
E
MAT
PIHALL
E
YHTE
ISTILAT
SOLUKAAVIO 1:100
LEIKKAUS B-B 1:200
JÄTKÄSAAREN PERUSKOULU JA BUSHOLMENS GRUNDSKOLA - 2. VAIHE
”BUSSE”
5/6
100..200mm
150mm
50mm
65mm
>30mm
13mm
250mm
9mm
65mm
>30mm
US 1
YP 2
YP 3
ulkoseinä yleensä
katto yleensä
aulan katto / teräsristikot
pintakäsittely
rakennusselostuksen mukaan
teräsbetonisisäkuori
lämmöneriste mineraalivilla
tuulensuojaeriste mineraalivilla
tuuletusväli
+ vaakaorsi hattuprofiili k300
muovipinnoitettu pelti
keraaminen julkisivulankku
Bitumikermikate VE80, metallipinnoitettu
kumibitumikermikate pintakerminä
katelevy vaneri
koolaus k900 ja ristikot
puhallusvilla
kantava rakenne ontelolaatat
rak. suunn. mukaan
19mm
50x125mm
500mm
19mm
50x125mm
500mm
50mm
155mm
Bitumikermikate VE80, metallipinnoitettu
kumibitumikermikate pintakerminä
katelevy vaneri
koolaus k900 ja ristikot
puhallusvilla
höyrynsulku
kovamineraalivillalevy
profiloitu ohutlevy
kantava rakenne teräsristikot
rak. suunn. mukaan
US 2
YP 1
AP 1
ulkoseinä kevytranka
yläpohja viherkatto/terassi
alapohja ulokkeissa
pintakäsittely
rakennusselostuksen mukaan
erikoiskova kipsilevy
kuumasinkitty pelti
höyrynsulku
termoranka k600 + mineraalivilla
tuulensuojalevy
tuuletusväli
+ vaakaorsi hattuprofiili k300
muovipinnoitettu pelti
keraaminen julkisivulankku
kasvillisuus / ~50mm laatoitus
katomulta / ~50mm tasauskerros piensepeli
suodatinkangas
lämmöneriste XPS
suodatinkangas
salaojalevy
juurisuojattu kumibitumikermi
2xTL2 kumibitumikermi
pintalaatta, raudoitus
kantava rakenne ontelolaatta
rak. suunn. mukaan
pintakäsittely rakennusselostuksen mukaan
100mm
200..400mm
40..220mm
320mm
80mm
200..400mm
350mm
50mm
pintamateriaali ja -käsittely
rakennusselostuksen mukaan
pintalaatta, raudoitus
ontelo- tai paikallavalulaatta
rak. suunn. mukaan
jäykkä palonkestävä kivivillaeriste
tuulensuojaeriste, kivivilla
pintamateriaali ja -käsittely
rakennusselostuksen mukaan
JULKISIVUOTE JA RAKENNETYYPPEJÄ 1:20
IVKH 1
IVKH 2
ENERGIATEHOKKUUS JA ILMANVAIHTO
Energian kulutusta pyritään minimoimaan mm:
IVKH 3
rakenteiden hyvillä U-arvoilla
hyvällä vaipan ilmatiiveydellä
käyttämällä tehokkaita LTO -ratkaisuja ilmavaihtokoneissa
varustamalla mm. opetus- ja aulatilat tarpeenmukaisella ilmanvaihdolla
varustamalla wc-tilojen ilmanvaihtokoneet lämmöntalteenotolla
käyttämällä lämmöntalteenottoa myös kohdepoistoissa, esim. keittiön rasvapoistossa
minimoimalla sisäiset kuormitustekijät kuten valaistus ja laitekuormat
käyttämällä ikkunoissa tehokasta aurinkosuojausta
minimoimalla ilmanvaihtojärjestelmien sähkönkulutus (väljä ja tiivis kanavisto sekä väljät iv-koneet , jolloin
saavutetaan alhainen SFP-luku)
Rakennus varustetaan koneellisella tulo- ja poistoilmanvaihdolla. Ilmanvaihtokonehuoneita on kolme ja ne on sijoitettu
rakennuksen kulmiin korkeaan ullakkotilaan. Ilmanvaihtokoneet varustetaan tehokkaalla lämmöntalteenotolla, mukaan
lukien keittiön rasvapoistot. Ilmavirrat määräytyvät kuormituksen ja RakMk D2:n mukaan.
Tilojen ylilämpeneminen estetään pääasiassa rakennuksen massoittelun ja tilasijoittelun sekä tehokkaan
aurinkosuojauksen avulla.
IV-KONEHUONEET 1:400
TK01
(sos.tilat)
IVKH 1
IVKH 2
sos.
tila
opetustila/
aula
3.KRS
sos.
tila
sos.
tila
1.KRS
opetustila/
aula
ast. pesu
käytävä
tekninen työ
rasva
keittiö
hk.
kahvila
TK07 (opetustilat + aulat)
TK06 (sos.tilat)
TK03
(k+sali)
IVKH
2.KRS
IVKH 3
TK04 (opetustilat+aulat)
TK02 (tekn. työ)
TK05
(hallinto)
hallintotilat
tekstiilityöt
sos.
tila
opetustilat
sos.
tila
ruoka- ja juhlasali,
näyttämö
sos.
tila
opetustila/
aula
opetustila/
aula
käytävä
musiikki,
kuvaamataito
kirjasto
veto-
kotitalous
opetus kaappi
(fy-ke-ma-bi)
vetokaappi
ILMANVAIHDON TOIMINTAKAAVIO
JÄTKÄSAAREN PERUSKOULU JA BUSHOLMENS GRUNDSKOLA - 2. VAIHE
”BUSSE”
6/6