KONNEVESI - RAUTALAMPI - SUONENJOKI

Transcription

KONNEVESI - RAUTALAMPI - SUONENJOKI
Nro 5 • Toukokuu 2013 • ISSN 1796-8313 • www.rautalampilehti.fi • 7. vuosikerta
KONNEVESI - RAUTALAMPI - SUONENJOKI - VESANTO - TERVO
Saksan välivuosi
vei Sveitsiin
Vahvasti menneessä
sekä nykypäivässä
Karttoja päivitetään
Rautalammilla
KY
E
N
I
Ä
LÄL
N
Risto Niemelä
60 vuotta
s. 18-19
4
6-7
20
32
Lauri
Hintikka
Rautalampi maailmankartalla -teemanumero, painos 13.000 kappaletta.
Joko sinä
näet tähtiä?
Osuuspankista saat kaikki kodin ja perheen
vakuutukset. Kun keskität asiointisi meille,
voit maksaa kertyneillä OP-bonuksilla vaikkapa Pohjolan vakuutusmaksuja.
Yhdessä hyvä tulee.
2
Teksti ja kuva: Iiro Lyytinen
LYHYESTI
Puistotreffejä Lapsiperheille
Suositun perhekerhon jäädessä
kesätauolle Rautalammin MLL:n paikallisyhdistys ja seurakunnan vapaaehtoistyö järjestävät kesäkuussa neljät puistotreffit lapsiperheille. Treffit
ovat keskiviikkoisin klo 10 - 11.30 seurakuntatalon leikkipuistossa. Myös
seurakuntatalon takkahuone ja WCtilat ovat käytettävissä, joten sadekaan ei tapaamisia estä. Tarkoitus on
viettää rennosti aikaa yhdessä, touhuta, pelailla ja seurustella. MLL tarjoaa
pientä purtavaa. Paikalle ovat tervetulleita kaikenikäiset lapset aikuisen
seurassa. Mukaan voi ottaa pihapelejä ja oman alustan köllöttelyä varten.
Eduskunnan puhemies
tervehtii kunnanvaltuustoa
Janoinen Karhu koristaa paikkaa myös sisältä. Tomi ja Maarit Latvala
kertovat karhusta löytyvän mukavasti jutun juurta asiakkaiden kanssa.
Ahvenkosken rannalla munkkeja paistetaan kesällä joka päivä
Janoinen Karhu on mukava taukopaikka
Mehtiön maisemissa, ysitien varressa
sijaitseva Janoinen Karhu on tunnettu
itsepaistetuista munkeistaan. Tomi ja
Maarit Latvalalla käynnistyi nyt kymmenes kesä yrittäjinä Ahvenkosken
rannalla.
- Munkkeja meiltä on saanut ensimmäisestä aukiolopäivästä lähtien. Pitkästäkin matkasta asiakkaat tulevat munkkikahveille, Maarit Latvala kertoo.
Myös savukala on Janoisen Karhun kysytty tuote. Kalat tulevat Savon Taimenelta
ja Maaritin isä Veikko Vepsäläinen vastaa
savustamon toiminnasta. Hän on Janoisen
Karhun kolmas yrittäjä. Tarjolla on myös
suonenjokelaisia kalakukkoja. Myös itse
tehdylle leivälle olisi Latvaloiden mukaan
kysyntää, jos tekijä löytyisi.
Ruoka-annokset valmistuvat grillissä. Viime talvena tehdyn keittiöremontin
myötä ruokatarjontaa on tarkoitus laajentaa
myös kotiruokaan. Myös ohjelmaa on alueen mökkiläisten iloksi tarjolla. Muutaman
kerran kesässä on ollut tapana järjestää karaokeiltoja ja rantakalaillat ovat olleet suosittuja.
Taukopaikkana Janoinen Karhu poikkeaa isoista liikenneasemista. Moni perhe
pysähtyykin matkallaan jopa useamman
tunnin ajaksi upeiden maisemien ja hyvien
tarjoilujen äärelle.
Janoinen Karhu palvelee joka päivä
vapusta syyskuun loppuun. Tomi on itse
paikalla lähes koko kesän. Latvalat asuvat
Helsingissä, missä Maarit on töissä. Viikonloput ja kesäloma-aika kuluvat häneltäkin
Janoisessa Karhussa.
- Tomi ei montaa päivää kesän aikana
ole pois, mutta jos hän ei ole tiskillä palvelemassa niin heti asiakkaat kysyy, että onko
tämä paikka myyty, Maarit Latvala naurahtaa.
Portti savoon ja
Rautalammille
Janoinen Karhu sijaitsee kirjaimellisesti aivan Pohjois- ja Etelä-Savon sekä Rautalammin ja Pieksämäen rajalla. Maarit Latvalan
mukaan he haluaisivatkin yrityksensä voivan toimia eräänlaisena veräjänä Rautalammin suuntaan.
- Rautalampilaisille yrityksillehän tämä
olisi tosi hyvä paikka olla esillä, olemme ainoa Rautalammin puolella oleva paikka ysitien varressa. Olemme tietysti käytännössä
todella kiinni tässä paikassa, mutta yhteistyö
Rautalammin suuntaan kyllä kiinnostaa.
Yrittäjiksi Maarit ja Tomi päätyivät osin
sattumalta.
- Etsimme kiinnekohtaa kotiseudulta,
muutamista vanhoista kyläkouluista teimme tarjouksiakin, mutta sitten kuultiin isältä, että Ahvenkoski on myytävänä, Maarit
muistelee.
Tomi on yrittäjäperheestä ja työsken-
Rautalammin kunnanvaltuusto
pitää toukokuun kokouksensa Helsingissä Rautalampi takaisin maailmankartalle -tapahtuman yhteydessä.
Sanomatalossa ala-aulan kahviossa
pidettävän kokouksen alkuun tervehdyksensä tuo eduskunnan puhemies
Eero Heinäluoma.
Kunnanvaltuuston kokousta on
mahdollista seurata suorana lähetyksenä internetin välityksellä sekä
myös Rautalammin kunnanviraston
valtuustosalissa.
Kunta arpoo kaksi tonttia
Helsingissä
Upeat maisemat Mehtiön rannalla
saavat monen perheen viettämään
Janoisessa Karhussa useampia tunteja.
nellyt grillillä Pieksämäellä, joten ryhtyminen taukokahvilayrittäjiksi ei sinänsä ollut
hyppy tuntemattomaan.
Täytetty karhu tuo
tunnelmaa
Latvalat halusivat paikalle suomalaisen ja
alueelle tunnusomaisen nimen. Lohen ja
karhun välinen kamppailu päätyi karhun
voittoon ja nimeksi tuli Janoinen Karhu. Sisällä kahvilaa koristaakin seinälle ripustettu
karhuntalja ja vasta hiljattain hankittu täytetty karhu.
- Siitä saa myös kivaa jutun juurta asiakkaiden kanssa, aika usein he alkavat kertoa omia kokemuksiaan karhuista, Tomi
pohtii.
- Isoille liikennemyymälöille on paikkansa, mutta uskon aitouden ja autenttisuuden olevan myös nouseva megatrendi ja siihen Janoinen Karhu vastaa, Maarit Latvala
kiteyttää.
www.rautalampilehti.fi • facebook.com/rautalampilehti • twitter.com/rautalampilehti
Rautalammin kunta arpoo kaksi
omakotitalotonttia Rautalampi takaisin maailmankartalle -hankkeen Helsingin tapahtumassa. Kunnanhallitus
päätti esittää asiaa valtuustolle, joka
käsittelee asian kokouksessaan tapahtuman avajaispäivänä Helsingissä.
Vesannolla ilmestyy
kesälehti
Vesannon kotiseutuyhdistys julkaisee ensimmäistä kertaa kesälehden. Ves’anto-lehti ilmestyy paikkakunnan kauppoihin kesäkuun alussa.
Lehden teemana ovat vesistöt.
Sen sivuilla sukelletaan niin entisajan
elämään kuin nykyajan ilmiöihinkin.
Jutuissa käsitellään muun muassa Niiniveden laivaliikennettä, Neiturin kanavaa, moottorivenekilpailuja, tukin
uittoa ja elämää saaressa. Sijansa saavat myös muistelukset, runot, kaskut
ja lukuisat kuvat.
Ja koska vesistöt eivät katso kuntarajoja, niin mukaan mahtuu järviihmisiä muualtakin kuin Vesannolta.
Jopa Robin kertoo lempijärvensä.
3
Teksti: Iiro Lyytinen Kuva: Päivi Moser
RAUTALAMPI TAKAISIN MAAILMANKARTALLE
Rautalampi takaisin maailmankartalle -hankkeen näkyvin tapahtuma alkaa viikon päästä. Pienois-Rautalampi on esillä Helsingin Kansalaistorilla kuuden päivän ajan 29.5. alkaen.
Tapahtuma on yksi kunnan historian suurimpia markkinointitempauksia ja lisäksi täysin uudenlainen tapa markkinoida
kuntaa. Tapahtuman päätavoitteena on koota yhteen ympäri
maailmaa levittäytynyt Rautalampiheimo.
TAPAHTUMA-ALUEELLA
MONENLAISTA TARJONTAA
T
AISE
MPIL ALLA
A
L
A
T
T
R AU MANKAR
IL
MAA
Tapahtuma-alueella on Little John -konttiravintola, lähi- ja
luomutuotteita myyvä maalaistori, käsitöitä sekä fanituotemyymälä. Myös lukuisat mukana olevat yrittäjät ovat esillä
tapahtumassa. Infopisteessä on tarjolla tietoa Rautalammista.
Tapahtumasta on mahdollista myös lähettää postikorttikutsuja ystäville ja kutsua heidät kyläilemään Rautalammilla.
Päivi ja Roland retkeilevät lastensa Miklaksen ja Luukaksen kanssa paljon Sveitsin
vaihtelevassa maastossa.
Päivi Moser on kotiutunut Zürichiin
Saksan välivuosi vei Sveitsiin
Päivi Tiitinen lähti Rautalammilta
Saksaan vuonna 2003. Tarkoitus oli
oleskella vuosi Münchenissä, jossa
hänen isosiskonsa Minna asui, ja palata Suomeen opiskelemaan.
4
- Parissa kuukaudessa osa-aikainen
lastenhoitajan työni muuttui täysipäiväiseksi perhepäivähoitajan työksi. Olisin
voinut työllistää muitakin hoitajia, sillä
ryhmääni jonotettiin, hän naurahtaa.
Kahden Münchenissä vietetyn vuoden jälkeen hän muutti poikaystävänsä
kotimaahan Sveitsiin. Vuonna 2008 tapahtui paljon: Päivin ja Roland Moserin esikoinen Miklas syntyi alkuvuodesta, perhe
muutti miehen työn vuoksi Romaniaan ja
häitä juhlittiin kesällä Rautalammilla.
- Oli todella ihanaa, kun ystävät ja
Sveitsin puolen perhe tapasivat toisensa.
Monet heistä vietti Suomessa useita viikkoja ja pitivät Rautalammista todella paljon.
Perheen toinen poika Luukas syntyi
vuonna 2009. Romaniassa Päivi teki vauvanhoidon ohella työtä köyhien perheiden
ja kodittomien lasten kanssa.
- Myös Rautalammin seurakunnan
perhekerholaiset lähettivät sinne avustus-
paketteja, mikä oli aivan mahtavaa.
Kaksi vuotta sitten Moserit palasivat
Romaniasta Sveitsiin, jossa he asuvat Zürichin kanttoonissa. Päivi perusti Suomalaisia lastenvaatteita myyvän nettikaupan,
mitä hän pitää lastenhoidon ohessa.
- Lisäksi käyn joka toinen keskiviikko
Suomikoulussa opettamassa Suomen kieltä ja kulttuuria 6-10 -vuotiaille lapsille.
Perhe asuu 1115 metriä korkean vuoden rinteellä ja harrastaa paljon liikuntaa
Sveitsin vaihtelevassa maastossa. Päivi kertoo aina kotiutuneensa hyvin sinne missä
on ollut.
- Tietysti ikävöin perhettä ja sukulaisia, samoin kuin lapset isovanhempia ja
serkkuja. Mutta joka kesä vietämme Rautalammilla vähintään kuukauden mökillä
Saikarilla. Joulukin tulee paremmin kun
on lunta ja viimaa. Mieheni olisi vaikeaa
saada töitä Rautalammilta, mutta hän kyllä
haaveilee eläkkeestä ainakin osittain Suomessa, asua mökillä ja kalastaa.
Rautalampi takaisin maailmankartalle
-hankkeelle hän toivottaa onnea.
- Ihmisillä on aina joku yhteys Rautalampiin. Minäkin olen tavannut yhden
Münchenin Englischen Gartenissa, joka
on yksi maailman suurimmista puistoista.
LINJA-AUTOKULJETUS
RAUTALAMMILTA HELSINKIIN
Rautalammilta järjestetään linja-autokuljetus Helsinkiin suoraan kansalaistorille sunnuntaina 2. kesäkuuta. Meno-paluulipun hinta on 25 euroa. Lähtö Mortonin takapihalta on aamulla kello 7, paluu illalla kello 22. Ilmoittautumiset sähköpostitse
osoitteeseen [email protected].
Tapahtuman ohjelmassa sunnuntaina on esimerkiksi salibandyn haasteottelu RautU vs. Espoon Oilers sekä pestuumarkkinoiden piikojen ja renkien pestaus.
TAPAHTUMA-ALUE AVOINNA
Tapahtuma-alue avautuu päivittäin kello 11. Keskiviikkona ja
torstaina alue on avoinna kello 20:een asti. Perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina alue on avoinna kello 22:een saakka. Maanantaina 3.6. alue suljetaan kello 20.
PYSÄKÖINTI
Kansalaistorilla ei ole omia parkkipaikkoja. Helsingin jäähallin
pihassa pysäköinti on maksutonta, ellei hallissa ole tapahtumia.
Yksin ei valloiteta maailmaa, mutta koko Emäpitäjän voimin se onnistuu seuraavilla teoilla:
1. Seuraa maailmanvalloitussuunnitelmaa:
www.rautalampi.com
2. Jos olet Facebookissa, tykkää ja jaa sivuamme:
”Rautalampi takaisin maailman kartalle!”
3. Kerro ystävillesi hullunkurisia tarinoita Rautalammista.
4. Ja tärkeimpänä: tuo vähintään yksi ystäväsi tutustumaan
Helsingin Pienois-Rautalampiin tai ihan tänne Emäpitäjään asti.
Rautalampi takaisin maailmankartalle!
OHJELMA
Helsinki, Kansalaistori 29.5.-3.6.2013
Keskiviikko 29.5.
Uusi maaseutu kutsuu
12:00
Avajaiset
13:00
HUB maalla, pääkaupungissa ja maailmalla
Torstai 29.5.
Niin kaunis on Rautalampi
– kansallispuistohanke
11:00- 19:00
Taiteilija Anna Wildrose nonstop-kierrätystyöpaja
11:00- 18:00
Perhonsidontaa ja perhonheittoa
12:00
”Etelä-Konneveden kansallispuisto” esittäytyy
Perjantai 31.5.
Koti emäpitäjässä jo vuodesta 1561
12:00- 1 8:0 0
Rautalammin kunnan rakennustarkastaja Antti
Tuppura
12:00
Minä synnyin kylän syliin – Aki Virta, trubaduuri
12:30
Rautalampi maailman kartalla! historiallinen
esitelmä
15:00
Uusi maaseutu – Rautalampi vuonna 2020
Millainen on uusi maaseutu? Keskustelemassa eri
alojen ammattilaiset
16:45-18:30
Rautalammin kunnanvaltuuston kokous
13:30
Metsäsuomalaisuus ja John Morton
14:00
Korholan kartanon tarinoita
15:30
Live-musiikkia: Terhi Karjalainen
16:00
Yrittäjien kirkkovenesoutu
15:00
Kuplettimestari JiiPee Jetsu ja trubaduuri Aki Virta
16:00
Mitä rautalampilaisuus on?
Minun maaseutuni, minun Rautalampini:
16:00- 18:00
Mitä kuuluu Puroniemen leirikeskukselle?
Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma
17:30
Live-musiikkia: Terhi Karjalainen
17:30
Live-musiikkia: Hänniset
– Veijo Baltzar
Rautalammin monet kasvot:
Nykyiset ja entiset rautalampilaiset sekä kesäasukkaat
keskustelemassa
17:30
Kuplettimestari JiiPee Jetsu ja trubaduuri Aki Virta
Lauantai 1.6.
Alkuperäisyyden juurilla
11:00-20:00
Lähi- ja luomuruokaa Maalaistorilta ja Little Johnin
konttiravintolasta
20:00
Livemusiikkia: Dream Brother
Sunnuntai 2.6.
Elävä kylä - kulttuuria ja
tapahtumia
12:00
Lasten satujumppa
20:00
Emäpitäjän joukkuetietovisa
14:00
Teemajumalanpalvelus – rovasti Tenho Korhonen
Maanantai 3.6.
Yrittäjyydellä takaisin
maailman kartalle - kohti
Delawarea
15:00
Rautalammin Pestuumarkkinat Helsingissä: Piikojen
ja renkien pestaus
12:00
Rautalampi takaisin maailman kartalle!
13:00
Rautalammin Urheilijat salibandyhaasteottelu
RautU vs SM-liigajoukkue Espoon Oilers
(Paikka: Lähetyskirkko, Tähtitorninkatu 18)
18:00
Rautalammin rockmuusikot ylpeänä esittää:
Makrofagi
19:00
Mortonin jamit
22:00
Rautalampi takaisin maailman kartalle! -viralliset
jatkot
(Paikka: LeBonk, Yrjönkatu 24)
Laajempi ohjelma
nettisivuiltamme:
www.rautalampi.com
13:00
Olohuoneklubit – yrittäjätarinoita Rautalammilta
Artteli - Marimekon tarina
Salli Systems - Rautalammilta kansainvälisille markkinoille
Morehouse - vaativia konttiratkaisuja Suomessa
ja maailmalla
Morton – Emäpitäjän olohuone, nuorten hullu
rohkeus kantaa
15:30
Live-musiikkia: Little Willie Mehto
16:00
Kohti Delawarea
Paljastetaan tulevaisuuden visiot
17:00
Live-musiikkia: Little Willie Mehto
5
Edustalla Helsingin Osake-Pankin esineistöä. Takana Vihavaisen kellosepänliike kauppias Otto Leskisen makasiinirakennuksessa.
Kellosepänliikkeillä on pitkä perinne Rautalammilla.
75-vuotias Rautalammin muse
Rautalammin museo juhlii tänä
vuonna 75-vuotista taivaltaan
27.4. avatulla juhlanäyttelyllä
Korholan kokoelmasta Rautalammin museoksi, joka on
avoinna vuoden loppuun. Samalla kertaa avattiin uusittu
perusnäyttely Heijastuksia –
elämää emäpitäjässä sekä Taidetta rautalampilaisista kodeista, joka on esillä 30.9. asti.
Kolmen uuden näyttelyn suurponnistus syntyi kolmen puuhakkaan naisen voimin. Museonjohtaja
Leni Koukkari kertoo, että taidenäyttelystä vastasi projektityöntekijä
Matleena Vepsäläinen, hän itse hoiti emäpitäjän elämää heijastelevan
pysyväisnäyttelyn ja amanuenssi
Outi Laakso kokosi näyttelyn museon historiasta.
• Autokierrätys/romutustodistukset
• Rehupaalien kuljetus
• 40 t autovaaka
• Romumetallin nouto/osto
• Rumpuputkea 160/315/500
Romunkeräys
PULKKINEN OY
6
Pasi Pulkkinen
Lintikonkatu 26
77600 Suonenjoki
Puh. 0400 175 058
www.romunkerayspulkkinen.fi
- Ilman apua emme olisi onnistuneet, Koukkari toteaa ja kertoo
apua tulleen niin Museon ystävien
yhdistykseltä kuin työkeskukselta ja
paikallisilta luontokuvaajiltakin.
Uudessa perusnäyttelyssä pyritään ottamaan huomioon muualta
tulevat vieraat esittelemällä Rautalammin historiaa ja kertomalla erityisesti sellaisista asioista, joista museolta paljon kysytään. Oman osansa
ovat saaneet kivikauden esinelöydöt
ja kalliomaalaukset, metsäsuomalaiset, kirkkohistoria, nuijasodan aika
sekä niin Savon ja Hämeen rajankäynti kuin Suomen sotakin. Läpi
käydään niin kirkonkylän kahvilat,
apteekit kuin puhelinkeskuksetkin.
1900-luvun käännekohdat ovat esillä. Tietoa löytyy Karjalan evakoista,
kansalaissodasta, sahateollisuudesta
jne. Myös paikallisista suuruksista
kerrotaan. Esillä on mm. puukko-
seppä Emil Hännisen Rautalammin
puukko.
- Täällä käyvät puukkoharrastajat lähes kuolaavat Hännisen upeita
puukkoja, Koukkari naurahtaa.
Vuodessa museossa vierailee
nelisentuhatta kävijää. Suuren osan
muodostavat kunnan kesäasukkaat.
- Yleensä pidämme vuodessa
3-4 eri näyttelyä. Tavoitteenamme
on tarjota kaikille jotakin, Koukkari
kuvailee näyttelyjen takana olevaa
filosofiaa.
- Nyt olemme keskittyneet taiteeseen ja historiaan, mutta ensi
vuonna on luvassa taas enemmän
lapsillekin suunnattu näyttely teemalla ”Hui kauhistus!”.
Korholan kokoelmista Rautalammin museoksi tutustuttaa kävijän v. 1938 perustetun museon
tarinaan. Metsäteollisuudella rikastunut Heikki Peura tarjosi varat ja
Teksti ja kuvat: Juho Pahajoki
Akseli Einolan 1938 maalaama Tyyrinvirta esittää Tyyrinvirran vanhaa myllyä, joka on sittemmin purettu pois.
eo elää ympäristönsä mukana
rakennutti tilat ja hänen vaimonsa
Aina Peura teki työn kokoelman
kartuttamiseksi.
- Aluksi kokoelmaa kerättiin
Korholan kartanoon. Aina Peura
päätyi välillä ostamaan takaisin esineitä, joita hänen miehensä oli huutokaupannut kartanosta, Koukkari
mainitsee. Talteen pantiin tuolloin
sekä kansan kulttuuria, että säätyläiskotien esineistöä.
Pieni osuus museon historianäyttelyssä on myös sillä, miten
esineet taltioidaan. Museon esinekokoelman laajuus on kymmeniä
tuhansia ja taideteoksiakin on 150.
Silti museossa ei voida levätä laakereilla, sillä nykyaika on huomisen
historiaa ja se pitää myös taltioida.
- Esimerkiksi Salli-tuoli pitäisi
varmasti tallettaa, Koukkari toteaa.
Kolmas näyttely, Taidetta rautalampilaisista kodeista, löytyy yläker-
ran taidesalista. Sen keskipisteenä
on Rautalampi asukkaineen.
- Haluamme tehdä yhteistyötä
paikkakuntalaisten kanssa ja näkyä
Rautalammin elämässä. Siksi tässä näyttelyssä esille pääsee kodeista
löytyvä taide, Koukkari kertoo näyttelyn ideasta.
Maisemia on mukana paljon,
koska niitä ihmisillä on kodeissa. Tunnettuja maalareita on myös
haettu, mutta pääosa teoksista liittyy
Rautalampiin aiheen tai taiteilijan
kautta. Jalkasten suku on mukana
niin taiteilijana kuin mallinakin.
Muun muassa Rautalammilla asuneilta runoilija Yrjö Kaijärveltä ja
graafiikko Viktor Kuuselta on esillä teoksia. Paikallismaisemista on
ikuistettu mm. Tyyrinvirta, Konnekoski ja Ahvenkoski. Teosten tekijöihin ja tarinoihin voi perehtyä myös
kattavan näyttelyvihkosen kautta.
Leni Koukkari esittelee Getsemaneteosta. Museosäätiö on saanut sen
kiitokseksi Viipurin taidemuseon
kokoelman säilyttämisestä
Rautalammilla sodan aikana.
Näyttää siltä, että kolmella uudella näyttelyllään 75-vuotias Rautalammin museo on historian lisäksi
tiukasti kiinni nykypäivässä ja Rautalammin elämässä.
KIVISALMEN KIEVARI
Ovi aukeaa jälleen 30.5.
Tule.
“Kun pöytään tuotiin burgeri
joka oli korkeampi kuin oma
poikani, itkin.”
- Ilkka, 39
Tykkää meistä ja
tiedät missä mennää
n
7
autoasi.fi
Teksti: Iiro Lyytinen Kuva: Ulkoministeriö
T
AISE
MPIL ALLA
A
L
A
T
T
R AU MANKAR
IL
MAA
korjaa käsityksesi
korjaamoista
Markku Keinästä pitää kiireisenä talouskriisi ja runsas
matkustaminen Suomen ja Espanjan välillä.
Savolainen pärjää maailmalla aina, sanoo
Suurlähettiläs Markku Keinänen
Ensimmäistä kertaa
korjaamo näyttää
ymmärtäneen,
että minun autoni
ei ole niiden asiakas.
Minä olen.
Teetä määräaikaishuolto autollesi
15.8.2013 mennessä, saat
lahjaksi ensiapulaukun (arvo 2490 €).
Ensiapulaukku sisältää:
foliopeite, kolmioliina, 2 kpl haavataitoksia, lateksikäsineet, sadeviitta,
3 kpl sideharsorullia, 8 kpl haavanpuhdistusliinoja, 2 kpl saippualiuskoja,
5 kpl laastareita, 2 kpl teippirullia, pilli,
pinsetit, sakset. Kosteudenkestävä,
vetoketjulla suljettava laukku.
Pyydä huoltotarjous autollesi!
AUTOASI Korjaamo lähelläsi
huoltaa ja korjaa kaiken merkkiset
autot – myös kesällä. Tervetuloa!
8
TEBOIL Suonenjoki
Koulukatu 1
77600 SUONENJOKI
puh. 020 793 1652
[email protected]
ma–pe 8.00–16.00
Rautalammin Autoapu Oy
Koritie 6
77700 RAUTALAMPI
puh. 017 530 655
[email protected]
ma–pe 8–17
Autokorjaamo Miettinen
Harjukatu 3
77600 SUONENJOKI
puh. 017 512 535
[email protected]
ma–pe 8.00–16.30
Autoasi Korjaamo Haukka
Haukantie 120
77700 RAUTALAMPI
puh. 040 554 1691
[email protected]
ma–pe 8.00–16.30
AUTOASI – korjaa käsityksesi korjaamoista
Rautalampilaislähtöinen Markku Keinänen toimii tällä hetkellä Suomen suurlähettiläänä
Madridissa Espanjassa. Hän on
ollut Ulkoministeriön palveluksesta 1980-luvun lopusta lähtien, josta 12 vuotta ulkomailla:
Brysselissä, Lontoossa ja kahteen kertaan Madridissa.
Keinänen lähti Rautalammilta
opiskelemaan Helsinkiin lukion ja
armeijan jälkeen vuonna 1979. Joka
kesä hän palaa kesäloman viettoon ja
pyrkii myös talvisin päästä käymään
syntymäkunnassaan. Hän kertoo
hyviä muistoja olevan paljon ja yksi
näkyy palaa mieleen aina keväisin.
- Se hetki, kun koulusta tultiin
kevätkirkkoon. Kun kirkon ikkunoista katselin auringonpaisteessa –
muistoissa on harvoin pilvistä – heiluvia koivunlehtiä ja tiesi, että tämän
jälkeen alkaa kesäloma. Iso uimalaitos laitureineen on myös mieluinen
muisto.
Työ suurlähettiläänä on vauhdikasta ja vaihtelevaa. Keinänen kiittääkin Rautalammilta perintönä saatua tasaisuutta ja savolaisuutta. Hän
kertoo jalkojensa pysyvän tiukasti
maassa, vaikka puheissa joskus olisi
savolaislisääkin.
- Espanja on neljänneksi suurin euromaa ja talouskriisissä riittää
seurattavaa. Omaa työskentelyaikataulua ei paljoa voi säädellä, olemme
riippuvaisia EU:n päätöksentekoaikataulusta. Lisäksi 11% väestös-
tämme matkustaa vuosittain Espanjaan. Team Finland tuo meille myös
vienninedistämistehtäviä ja maiden
välillä on vilkas vierailunvaihto, Keinänen luettelee.
- Tämä ei ole 8-16 työtä. Juuri
lähti ministeri Vapaavuori, ja odotamme eduskunnan valtiovarainvaliokuntaa saapuvaksi. Miinalaiva
Pohjanmaa myös pysähtyi viime eilen Alicantessa, hän jatkaa.
Hän kertoo savolaisen selviävän
maailmalla aina ja mainitsevansa
myös itse olevansa Rautalammilta ja
savolainen.
- Sen tietää varmaan jo puoli
ministeriötä. Yllättävän hyvin Rautalampi muuten tunnetaan, historiamme on monille tuttu, hän naurahtaa.
- Rautalammin mainitseminen
on vain positiivinen asia. Suosittelen!
Koulukavereista Rautalammilla
on tullut hänelle elinikäisiä ystäviä,
ja heitä tulee säännöllisesti tavattua
edelleen. Usein myös Rautalammilla.
- Olemme kaikki samaa mieltä
siitä, että Rautalampi oli hyvä paikka
asua ja käydä koulua. Myös opettajat olivat erinomaisia. Aune Ylösen
pilkkusäännöillä mennään edelleen.
Keinänen kehuu Rautalampi takaisin maailmankartalle -hankkeen
uskallusta ja yrittäjyyttä. Jos hän olisi Suomessa, osallistuisi hän ilman
muuta Helsingin tapahtumiin.
- Eivät asiat omalla sohvalla parane tai muutu.
RautU kohtaa Espoon Oilersin salibandyn haasteottelussa Helsingin Kansalaistorilla.
RautU nousee 3-divisioonaan ja
ottaa mittaa liigajoukkueesta
Rautalammin Urheilijoiden miesten
salibandyjoukkueen kausi huipentui
jo toisena vuotena peräkkäin sarjanousuun. Ensi kaudella RautU pelaa
kolmosdivisioonassa.
Korhonen, Tuomas Kullaa, Jussi Markkanen, Simo Markkanen, Janne Mensonen,
Hugo Miskala, Aki Paananen, Ville Paanane, Janne Poikolainen, Antti Röntynen,
Pekka Röntynen ja Petri Virta.
RautUn salibandyjoukkue on ollut sarjatoiminnassa mukana nyt kolme
vuotta. Ensimmäinen kausi alimmalla
sarjatasolla, vitosdivisioonassa meni totutellessa, mutta toisella kaudellaan joukkue
ei hävinnyt yhtään ottelua ja nousi täksi
kaudeksi nelosdivisioonaan. Kuluneella kaudella joukkue hallitsi Savo-Karjala
alueen nelosdivisioonaa voittaen kauden
kahdeksastatoista ottelusta 15, pelaten
yhden tasan ja häviten ainoastaan kaksi.
Koska Rautalammilta ei löydy riittävän
suurta liikuntasalia on joukkue joutunut
pelaamaan kaikki turnauksensa vieraskentillä.
Joukkueen paras pistemies Arttu Matilainen sijoittui 58 tehopisteellä sarjan
pistepörssissä toiseksi. Matilaisen lisäksi
joukkueessa pelasivat maalivahdit Mikko
Kannisto & Ville Kupari sekä kenttäpelaajat Jouni Huuskonen, Erkki Jaamalainen,
Ossi Koppanen, Tero Korhonen, Ville
Rautu haastaa
Espoon Oilersin
Myös RautU:n salibandyjoukkue on mukana, kun pienois-Rautalampi matkustaa
helsinkiin. Joukkue kohtaa haasteottelussa nelinkertaisen salibandyn Suomenmestarin Espoon Oilersin. Kuluneella
kaudella Oilers sijoittui salibandyliigan
runkosarjassa viidenneksi.
Sunnuntaina 2.6. klo 13 alkava ottelu
pelataan asfalttialustalla ja kummallakin
joukkueella on kaukalossa kerrallaan neljä kenttäpelaajaa sekä maalivahti. RautU
saa vahvistuksekseen salibandymaajoukkueen entisen kapteenin Jaakko Hintikan, joka on myös kesärautalampilainen.
Hintikalla on edelleen hallussaan salibandyliigan yhden kauden piste-ennätys.
Rautulaiset veikkaavat ottelusta mielenkiintoista ja uskovat haastajan roolin olevan hyvä keino yllättää kokenut liigajoukkue.
RautU:n hiihtokauden päättäjäisissä palkittiin Kalevi Jämsinen, joka sai
Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomitalin kultaisin ristein.
Jämsinen on toiminut seurassa aktiivisesti pitkään. Myös 22 vuotta
johtokunnan sihteerinä toiminut Pirjo Sahlman huomioitiin seuran
viirillä sekä lahjakortilla.
9
Sen seitsemän satunnaista hyvää syytä asua Rautalammilla
1. Rautalampihenki
3. Täältä löytää lähes kaiken
Rautalampi-henki on yhtä aikaa juurevaa ja raikasta. Meiltä on lähdetty asuttamaan pohjoisen Ruotsin
metsiä, ja vaikutettu siihen, että Yhdysvalloista tuli itsenäinen. Rautalammilla on lähtenyt kirjeitä Ameriikkaan
ja joulupaketteja etelään.
Rautalammille asutettiin sodan jälkeen yli tuhat
siirtokarjalaista. Kovia kokeneet evakot olivat paikkakunnalle suuri lahja. Juuri nyt Rautalammilla toivotetaan tervetuloa paluumuuttajille ja uusille tulokkaille.
Ajatus nostaa kunnan asukasmäärä 20 000:een on
pähkähullu, vaan parasta, mitä on pitkään aikaan kuultu. Mitään ei saa, jos ei viritä pyydyksiäkään. Kyllä tuo
määrä tänne mahtuu, ja silti säilyy mukava kantrihenki.
Kun meistä tuli vakituisia asukkaita, päätin tehdä opintomatkan oma kylän palveluihin. Kävelin kylänraitin läpi
sillä silmällä ja lueskelin huolella paikallisen yrityskatalogin ja kunnan ylläpitämän yritysluettelon. Virittelin korvat
myös puskaradiolle. Sekin taajuus vastasi, sillä monella yksinyrittäjillä on tilauskirjassa ruuhkaa mainostamattakin.
Opintomatka oli opettavainen. Asukasmäärään nähden
kirkonkylällä on useita erikoiskauppoja. Jouluostoksetkin
onnistuvat kävelemällä raitin päästä päähän, eikä tarjonnassa ole valittamista.
Palveluja saa myös kyliltä. Voi ostaa vihanneksia, juureksia ja puutarhamarjoja, hakeutua maalaislääkärin vastaanotolle, käydä erilaisissa hoidossa, ostaa käytetyn auton,
osallistua fasaanijahtiin, korjauttaa auton tai työkoneen,
ompeluttaa vaatteita, ostaa taidetta tai uniikkeja käsitöitä. Ja
aika paljon muutakin.
2. Yhteisöllisyys
Rautalampilainen yhteisöllisyys on sitä, että naapuri soittaa ja kysyy “otatko kalloo” tai tuo sangollisen sieniä
kysymättä. Jos pitää kuljettaa jotain isompaa, aina järjestyy
pakettiauto tai peräkärry.
Kun nuoret yrittäjät perustivat vanhaan matkahuoltoon
ravintolan, kylän miehet ottivat sahat ja vasarat matkaan ja
lähtivät porukalla remonttiavuksi. Sama toistui, kun Kerkonkoskelle saatiin uudet kyläkauppiaat.
Kun järjestetään jokin tapahtuma, tulijoilta ei kysytä sotua eikä rotua, vaan toivotetaan peremmälle. Kunnan
virkailijatkin ovat yhteisöllisiä: lukion historian ja yhteiskuntaopin opettaja luotsaa nuortenteatteria, ja sosiaalijohtaja kokoaa viikosta toiseen liikuntasalin täyteen zumbaajia.
Paikalliset yrittäjät firman kokoon tai yhtiömuotoon katsomatta kokoontuvat aamukahville kunnanjohtajan ja elinkeinoasiamiehen kanssa kerran kuussa päivittämään, missä
mennään.
4. Sisä-Savon Kansalaisopisto ja TopAkat
Kansalaisopiston tarjonnassa on mistä ottaa. Jos aikaa
ja innostusta riittää, voi ryhtyä megauseriksi kausikortilla.
Kursseilla on yleensä tilaa, ja ryhmiä järjestetään myös kylillä. Naisten kesken varsinainen helmi on TopAkat. Luki
voimisteluseuran nimen miten tahansa, aina menee oikein.
Kertajumppa maksoi viime vuonna kolme euroa.
5. Luonnonantimet
Oma kotijärvemme on paras kalatiski mitä tiedän.
Mies noutaa verkoilla melkein kotirannasta ahventa, kuhaa,
madetta, haukea, taimenta, siikaa, murokasta, muikkuja,
lahnaa ja särkeä. Tuo kummallinen murokas on paikallinen pikkusiika. Villikalavalikoimaa täydentää makoisasti
paikallisen kasvattajan jalokala. Haarojaan myöten koskes-
sa seisomisesta tykkääville on tarjolla kalaisat Konnekoski,
Mehtiönkoski ja Nokisenkoski. Punanutut – tai jatkossa appelsiininutut, ilmestyvät metsiin syyskuun lopussa. Hirvestys ja hirvipeijaiset ovat kylillä isoja yhteisöllisiä tapahtumia.
Metso on rauhoitettu, mutta sorsia, metsäkanalintuja, jäniksiä ja kauriita jahdataan. Terveysasiantuntijat ja tähtikokit
suitsuttavat järvikalaa, marjoja, sieniä, riistaa ja villiyrttejä.
No, täällä Rautalammilla ne ovat ihan tavallista syömistä!
6. Posti
Aina jupistaan maaseudun postipalveluista, mutta oma
kokemukseni on toisenlainen. Kun haluan sivukylällä laittaa kirjeen postiin, ei muuta kuin merkit kuoreen ja kuori
omaan postilaatikkoon. Vielä heijastin merkiksi jakajalle.
Kun jakaja tuo päiväpostin, hän ottaa kirjeen matkaansa.
Rautalammin ainoa posti palvelee erinomaisesti. Kerrankin soitettiin perään, että nyt olet laittanut liian vähän
merkkejä, mitä tehdään? Posti laittoi lisämerkit ja minä kävin maksamassa ne reissusta palattuani.
7. Potkurointi
Ensimmäisenä talvena panin merkille potkuriparkit
kauppojen, koulujen ja kirjaston edessä. Toisena hankin
oman potkurin. Mainiolla ekokuntovälineellä potkuttelua
ei täällä ujostella. Viime talvena tunnistin potkurin sarvissa
koululaisten ja ikäihmisten joukossa museon johtajan, lukion lehtorin, kirjaston virkailijan ja HUBin yrittäjän, heidät
ainakin. Itse huitelin pitkiä lenkkejä yksin ja välillä huvittelin “koiravaljakolla”. Tämäkin olisi jäänyt kaupungissa
kokematta.
Kirjoittaja Irene Pakkanen paluumuutti
uusiomuuttajamiehensä Santeri Pakkasen
kanssa Rautalammille kolme vuotta sitten.
Pihapiiri kerralla kuntoon!
a
Luotettavayntiä
ä
k
n
a
p
u
a
k
1928.
jo vuodesta
Kaasugrilli Landmann
Grill Chef 12734
Kolmen putkipolttimon yhteisteho 9,6 kW. Grillausala
55 x 40 cm.
Terassit kuntoon!
Kestopuu AB
1,39
Kestopuu AB
1,09
ruskea 28x120,
uritettu viistetty
vihreä 28x95,
viistetty
Kestopuu A
vihreä 48x98,
mitallistettu
Terassiruuvi Prof
RST Tx20
4,5x55 mm 200 kpl
Puuöljy
Piha
Teknos 2,7 l
(7,37 l)
K-Plussa-tarjous
199,Etusi 30%
Hinta ilman K-Plussakorttia 299,-
Kotakeittiö 80
Puilla tai hiilillä toimiva savuton
avotulisija.Työskentelykorkeus
n. 80 cm. Savukupu ja sadehattu myydään erikseen.
2,09
799,-
16,95
OK Puutarhamulta
40 l, 5 säkkiä yht:
19,90
(0,05 l)
Maalaa matka maailmalle!
Peittosuoja Cello
Aqua 9 l
TM-Rakennusmaailma
testivoittaja!
Talomaali
Cello
Wintex 9 l
Ruohonleikkuri
McCulloch M51-125
10
Teräsrunkoinen
51 cm leikkuupöydällä varustettu,
sivulleheittävä
leikkuri. Voimanlähteenä luotettava B&S moottori
Tervetuloa!
69,90
10,-
Kekkilä kesäkukkamulta 30 l, 2 säkkiä
yht:
10,-
+sävytys
69,90
+sävytys
199,-
Kesäkukat
0,79
kpl
Lipputanko Nordic 9 m
(259,-) Lippu lisähintaan.
VARIS
Vainiontie 2, Konnevesi p. 020 769 1870
www.rautia.fi/konnevesi
199,-
Paikalliseen tuotteeseen voi törmätä yllättävän etelässä
Teksti: Iiro Lyytinen Kuva: Mika Kalakoski / Finnarp-retkikunta
Antarktis-tutkimusasema on rautalampilaista työtä
Moni on sanonut, että missä maailmalla kulkeekin, kohtaa siellä ennenpitkää jonkun rautalampilaisen.
Myös maapaloon eteläisimmässä
maanosassa, Etelämantereella, on
rautalampilaista osaamista.
Suomen Etelämanner-tutkimusasema
Aboan rakennukset ovat rautalampilaisen
Morehousen valmistamia. Kuningatar
Maudin maalle, 130 kilometrin päähän
Etelämantereen rannikolta rakennetun
tutkimusaseman laajennus oli Morehouselle merkittävä virstanpylväs. Tutkimusaseman majoitustilat, sauna, keittiö sekä
liikuteltavat tutkimuskontit ovat rautalampilaista työtä.
- Pääsimme mukaan vuonna 2002
meille elementtejä toimittaneen Thermisolin kautta. Projektin kautta jouduimme
tutustumaan aivan uudenlaisiin rakenteisiin, sillä esimerkiksi uv-säteily on Etelämantereella niin voimakas, että se on
otettava huomioon rakennusten materiaaleissa, toimitusjohtaja Pekka Tuomela
kertoo.
Niin ikään valtavan suuret lämpötilan
vaihtelut sekä tuuli vaativat paljon raken-
teilta. Perillä Etelämantereella on jatkuvasti pakkasta, mutta konttien merimatka
Suomesta maapallon toiselle puolelle on
teräsvalmisteille koetinkivi.
- Laivan kannella voi Afrikan kohdalla olla 60 astetta lämmintä, siinä lämmössä
ja kosteudessa ruosteella on kissanpäivät.
Perillä on puolestaan saman verran pakkasta, Tuomela valottaa.
Antarktis on luonnollisesti myös etäisin kohde, mihin yrityksen työntekijät
ovat lähteneet asennuksia tekemään. Rautakauppaa ei ole lähellä, joten valmistelut
on tehtävä kunnolla. Kapkaupunkiin on
Aboalta matkaa 5000 kilometriä.
- Asentajien täytyy olla sellaisia, ettei
mene sormi suuhun. Meiltä matkalla oli
tuolloinen tuotantopäällikkö Markku Niemeläinen ja rautalampilainen putkiasentaja Eero Hänninen, Pekka Tuomela kertoo.
- Eikä varmaan olisi lähtijöistä pula,
jos tarvetta ilmenisi uudestaankin, Morehousen talouspäällikkö Jaana LyytinenTuomela naurahtaa.
Projektissa onnistuminen toi itseluottamusta koko yritykseen.
- Emme ole sen jälkeen empineet, ettemmekö voisi toimittaa tuotteitamme kai-
R AUTA
MAAIL LAMPILAISE
MANK
T
ARTAL
LA
Suomen Etelämanner-tutkimusasema Aboa sijaitsee Kuningatar Maudin maalla, 130
kilometrin päässä rannikolta ja 5000 kilometrin päässä Kapkaupungista.
kenlaisiin ilmastoihin. Kun kerran sinne
saatiin tehtyä toimivat tilat, niin pystytään
kyllä muuallekin.
Tuomelat kannustavat muitakin yrittäjiä lähtemään mukaan haastaviin projekteihin. Ammattitaito karttuu aina uusien
projektien myötä.
- Täytyy vain luottaa omaan osaamiseen ja ammattitaitoon. Netistä saa nykyään selvitettyä melkein kaikki maailman
asiat. Lisäksi Ulkoministeriö, suurlähetystöt ja kaupalliset edustustot auttavat tarvittaessa, Pekka Tuomela kertoo.
Tutkimusaseman tilat Etelämantereella ovat toimineet hyvin.
- Joka vuosi Finnarp-retkikunta lähettää jonkinlaisia terveisiä.
Suomen tutkimustoiminnasta Etelämantereella voi lukea lisää osoitteesta
www.antarctica.fi.
11
Teksti ja kuvat: Sari Toikkanen
Kesäkukkia uudella tavalla
Nyt kesäkukkien joukkoon istutetaan yrttejä ja
kääpiöpuita. Niistä loihditaan vaikka pienoismaisema puutarhan katseenvangitsijaksi.
Näinä päivinä puutarha- ja kukkakauppojen kukkavalikoima lisääntyy. Kylmää sietävien kevätkukkien
rinnalle tulevat nuo iki-ihanat kesäkukat. Niillä pääsee
pian somistamaan pihaa juhliakin varten.
Myös floristi Mari Kaasalainen odottaa kesäkukkasesonkia Arttelissa Rautalammilla. Hän ei tyydy istuttamaan perinteisiä ruukkuja, vaan pursuaa ideoita ja
loihtii mielellään jotain uutta.
– Pienoismaisemat näyttäisivät olevan tulossa.
Niissä käytetään kääpiöpuita, kuten japaninverivaahteraa ja riippapajua, Kaasalainen kertoo esitellen istuttamaansa vatia punalehtisine vaahteroineen.
Pienoismaiseman voi tehdä monenlaiseen laakeaan astiaan.
– Keraaminen tai emalinen pesuvati sopivat hyvin.
Tai voihan astia olla pitkulainenkin, esimerkiksi parvekelaatikko, floristi ideoi.
Pohjareiälliseen tai salaojitettuun astiaan lisätään
multaa, johon kasvit istutetaan. Astiaa ei täytetä kokonaan kukilla, vaan niitä istutetaan harkiten ja tilaa
jätetään myös kiville ja mahdollisille koriste-esineille.
Kaasalaisen tekemässä pienoismaisemassa multapinnan peittävät luonnonkivet ja parilla kivellä istuskelee
sammakko.
– Nämä valurautaiset koristeet tuovat mielenkiintoa istutukseen. Niitä voi asetella joko istutukseen tai
sen vierelle.
Sydämen muoto toistuu murattikehikossa ja koristeessa, Mari Kaasalainen näyttää.
Näyttävää sisääntuloon
Pihan sisääntuloa varten Mari Kaasalainen on loihtinut
puolestaan korkean istutuksen.
– Sisääntulossa isot istutukset ovat selkeitä. Isoon
ruukkuun ei tarvita kuin muutama kasvi, jos niissä on
jotain jujua. Tässä jujuna on sydämen muotoon taivutettu muratti.
Floristi kehuu murattia, joka vahvana ja
sitkeäversoisena
kestää ”Valko-vihreä istutus
on aina harmoninen.
kieputtelua
esimerkiksi
Se on usein
pajuversojen ympärille.
näyttävämpi kuin
Muratin lisäksi Kaaliian kirjava istutus.”
salainen on valinnut piharuukkuun valkoista hortensiaa ja ryöppyävää maahumalaa.
– Valko-vihreä istutus on aina harmoninen. Se on
usein näyttävämpi kuin liian kirjava istutus. Kun värit
12
Kääpiöpuut ja pienoismaisemat ovat nyt trendikkäitä.
Punalehtinen puu on japaninvaahtera.
Persilja ja kuvassa vasemmalla oleva kirjavalehtinen timjami
viihtyvät parvekelaatikossa.
valitsee sävy sävyyn, onnistuu varmasti. Mutta toisaalta
karamellimainen, värikäs istutus on aivan ihana sekin,
floristi sanoo hymyillen.
on tämä kuitenkin runsaan ja kesäisen näköinen.
Eivätkä ideat lopu tähän. Floristi näyttää ruukkua,
jonka ylle kohoaa köynnöstuki, hänen itsensä punoma.
– Köynnöstuki voi olla minkälainen vaan. Tässä on
pajusta tehty pyöreä kehikko, jossa on rautalankaa tukena. Köynnöksen versoja ohjataan kasvamaan pajujen
väleistä.
Kehikko kannattelee punakukkaista maljaköynnöstä ja tuoksujasmiinia. Jasmiini ei vielä kuki ja siksi
katoksen alla oleva ruukku saa somisteekseen tekoperhosia. Ne joutavat pois, kun kasvi puhkeaa valkoisiin
kukkiin.
Parvekelaatikkoon syötävää
Hillitty värimaailma jatkuu parvekelaatikossa. Kun
kasveja tutkii tarkemmin, huomaa yrtit. Persilja ja
kirjavalehtinen timjami sopivat hyvin koristekasvien
joukkoon.
– Yrteissä on ihania erilaisia tekstuureja. Esimerkiksi timjami on hyvin pienilehtinen. Vaikka tässä laatikossa ei ole kuin kaksi kukkivaa, hortensia ja orvokki,
Teksti ja kuva: Juho Pahajoki
Katumuotia tarjoava vaatekauppa
Lempi avasi Suonenjoella
Elinkeinoasiamieheksi 26
hakijaa
Rautalampilainen yrittäjä Tuomas
Kullaa avasi perjantaina 10.5. nuorekkaaseen katutyyliin keskittyvän
Lempi-nimisen vaatekaupan Suonenjoelle Herralantie 3:n kauneuskeskus 1st Crushin viereen.
Liike tarjoaa vaihtuvan valikoiman
nuorekasta miesten ja naisten muotia
trendikkääseen katutyyliin skeittarivivahteilla. Tarjolla on myös mm. skeittilautoja. Tavoiteltu asiakasryhmä on
nuoret ja nuorekkaat aikuiset, jotka panostavat omaan pukeutumiseensa.
Nuori tyylikkään näköinen yrittäjä
häärii valmistelupuuhissa. Kauppa on
tilava, selkeästi sisustettu sopivan urbaanilla grunge-hengellä. Sovituskoppien
viereen on tehty oleskelutila, jossa ostoksilla kävijä voi huilata. Kullaa kertoo, että
hänen vaimonsa Jemina, joka on viereisen kampaamon yrittäjä,
on hoitanut
”Jemina vetää
sisustussuunvarmasti vertoja
nittelun.
Innon Markolle.”
- Jemina
vetää varmasti vertoja Innon Markolle, sen verran upeasti hän on
liikkeen sisutanut, Kullaa toteaa.
Idea vaatekauppaan lähti Kullaan
mukaan omasta kiinnostuksesta pukeutumiseen. Osaltaan pohjana on skeittaus- ja lumilautailuharrastuskin.
- Olen aina tykännyt pukeutua.
Enemmän minulla saattaa mennä siihen
aikaa aamulla kuin vaimolla, hän naurahtaa. Aivan kylmiltään yrittäjä ei ole
liikkeellä, sillä hänellä on hieman aiempaa kokemusta vaatteiden verkkokaupasta. Myös Lempi avaa verkkokaupan
tulevaisuudessa.
Lopullisen sytykkeen vaatekauppaan Kullaa sai, kun naapurin kauneushoitolan remontista jäi ylimääräistä tilaa.
- Olemme lähteneet liikkeelle kevyesti. Valikoimaa suurennetaan jatkossa
ja pyrimme siihen, että tuotteet vaihtuisivat kaupassa melko tiheään, jotta asiakkaan ei tarvitse katsella samoja vaatteita jatkuvasti, Kullaa kertoo.
- Nämä vaatteet ovat katumuotia,
mutta ne soveltuvat myös iltapukeutumiseen ja osa mainiosti esimerkiksi nuorekkaiksi työvaatteiksi, yrittäjä valottaa
kaupan vaatetyyliä.
Merkit ovat nuorisolle tuttuja. Kullaa
mainitsee erityisesti monet suomalaismerkit kuten Melodica, CTRL, Sherocks,
White Moment ja Makia. Lisäksi hän on
LYHYESTI
Rautalammin elinkeinoasiamiehen paikkaa on hakenut 26 henkilöä.
Heistä haastatteluun valittiin kahdeksan: Jarno Järvinen Kuopiosta,
Pekka Kilpimaa Alpualta, Jaana Lyytinen-Tuomela Rautalammilta, Tarmo Pallari Kiviniemeltä, Ilkka Petäjä
Rautalammilta, Ari Tanskanen Lapinlahdelta sekä Jussi Tuovinen Kuopiosta. Yksi haastatteluun kutsutuista ei
halunnut nimeään julkisuuteen.
Vuodesta 2010 elinkeinoasiamiehenä toiminut Marita Leskinen
valittiin huhtikuun alussa Törmälän
Loma- ja kurssikeskuksen toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa uudessa tehtävässään heinäkuun alussa.
Rautalammin lukiosta
31 uutta ylioppilasta
Tuomas Kullaa myy nuorekkaita vaatteita, joihin myös itse voi pukeutua.
Rautalammin lukiosta valkolakin
saa tänä vuonna 31 uutta ylioppilasta. Lakin saavat Hanna Hakkarainen,
Pauliina Heiskari, Niina Hämäläinen,
Fanny Hänninen, Ronja Jämsen, Riikka Karjanlahti, Henna Keränen, Tiia
Koponen, Ville Kotro, Esko Kukkonen, Krishana Kumar, Emma Lamminmäki, Henna Lauronen, Anni Lepola, Juho Leskinen, Larissa Lindroos,
Markus Matilainen, Taija Minkkinen,
Jere Mustonen, Yasmine Nuorivaara, Emilia Perälä, Laura-Maria Petäjä,
Mikko Piltonen, Sonja Salminen, Riku
Simonen, Aleksi Sjöberg, Ruusu Tainio, Asko Vepsäläinen, Ella Vuorialho,
Sami Vuoristo ja Johanna Ylönen.
Vapaa-ajan asukkaiden toimikuntaan uusia jäseniä
Tällaista kauppaa Suonenjoelle on kaivattukin, nuoret asiakkaat toteavat.
tyytyväinen saatuaan myyntiin nuorten
suosiman Cheap Monday -merkin farkkuja. Kullaa
kertoo, että
myös paikallisia tuotteita
”Nyt ei tarvitse
lähteä Kuopiooon
pyritään saavaateostoksille.”
maan tarjolle.
Ainakin esisopimus rautalampilaisen
korunvalmistajan kanssa on jo syntynyt.
Avajaispäivänä sankka uteliaiden
joukko tungeksii uuteen vaatekauppaan
sisälle. Osa löytää heti mielenkiintonsa
mukaisia vaatteita ja moni tiputtaa arpalipukkeen lahjakorttiarvontaan. Kourallinen nuoria näyttää selvästi kaupan
kohderyhmältä. He vakuuttavat olevansa tyytyväisiä uuteen liikkeeseen. Kalle
Ala-Luusua toteaa, että tällaista on Suonenjoelle kaivattukin.
- Nyt ei tarvitse lähteä Kuopioon
vaateostoksille.
Lempi-vaatekauppa on auki arkisin
10.00-17.30 ja lauantaisin 10.30-15.00.
Rautalammin kunnanhallitus on
vahvistanut vapaa-ajan asukkaiden
toimikunnan VASTA:n kokoonpanon.
Poisjäävien tilalle toimikuntaan on
valittu Tiina Laitinen, Hannes Rossi,
Kari Paananen ja Pekka Vesa.
Vuoden 2014 alusta Lauri Hintikan tilalle valitaan uusi puheenjohtaja. Hintikka jatkaa VASTA:ssa jäsenenä.
Iisrokissa näyttävä esiintyjäkaarti
Suonenjoen Iisvedellä 8.6. järjestettävässä Iisrokissa on jälleen nimekäs esiintyjäkaarti. Lavalle nousevat
Next in Line, Perk, Kalle Blomkvist,
Pertti Kurikan Nimipäivät, Celadon
Skies sekä Elastinen. Tapahtuman
juontaa Dj Teppo-Johannes.
13
R
ISTUMISEN VALLANKUMOUS
Sallilla istut itsesi terveemmäksi!
Niskaja
hartiakivut,
huono
verenkierto,
iskiaskivut, välilevyn pullistuma, päänsärky...
kaiken takana on yksi yhteinen tekijä, istuminen.
Salli tekee kaikesta tästä historiaa! Kaksiosaisella
istuimella istut aina hyväryhtisenä luonnollisessa
asennossa, ja keinuvat istuinmallit tekevät
istumisesta aktiivista.
Miksi Sallilla istuminen on terveellisempää?
• Nestekierto
Lymfa- ja verenkierto (yht. 15–20 l) ovat elintoimintojen perusta, jota perinteinen
istuminen häiritsee huomattavasti. Tämä aiheuttaa vastustuskyvyn heikentymistä,
turvotusta, väsymistä ja kudosten rappeutumista esim. selässä. Sallilla aktiivinen
istuminen ja hyvä ryhti pitävät nestevirtaukset vilkkaampina, mikä parantaa
terveyttä, työtehoa ja jaksamista.
• Suolen toiminta
Hyväryhtisessä asennossa vatsa ei puristu kasaan, keskivartalon lihakset pysyvät
aktiivisina ja ruuansulatus toimii paremmin.
• Nivelterveys
Sallilla istuttaessa polviin ja lonkkiin tulee noin 135 asteen
kulma. Loiva kulma ei aiheuta nivelrikkoja tuottavaa painetta
rustoihin kuten perinteinen 90 asteen kulma. Lisäksi Sallilla
istuttaessa lonkan istumapaine on istuinluilla eikä lantion
rustopinnoilla.
• Lantion alueen terveys
Keskiraollisella satulatuolilla lantionaukon alueelle kohdistuu
paljon vähemmän istumapainetta kuin muunlaisilla istuimilla,
mikä saattaa vähentää erektiohäiriöitä, eturauhasvaivoja ja
jopa sisälantion syöpäriskejä. Kaksiosainen istuin on myös
hiostamaton, mikä pienentää infektioriskiä.
• Liikkuvuus
Keinuva istuin aktivoi selän ja keskivartalon lihaksia liikkeeseen,
mikä on erittäin terveellistä selälle, suolistolle ja muille
sisäelimille. Tuolilla on myös helppo rullata paikasta toiseen.
Salli Systems valmistaa ergonomisia satulatuoleja, sähkösäätöisiä pöytiä ja erilaisia lisävarusteita eri ammattiryhmille. Yritys on perustettu
vuonna 1991, ja sen liikevaihto vuonna 2012 oli 3,5 miljoonaa euroa. Tuolit kootaan käsityönä, ja tuotteita viedään noin 40
maahan. Keski-Suomessa Rautalammilla sijaitseva yritys työllistää noin 30 henkilöä.
www.salli.com | [email protected] | Puh. 010 270 1210
Teksti ja kuvat: Iiro Lyytinen
Kerttulin, Riihikodon ja Muksulan lapset hakivat liikutavälinelahjoituksen Osuuspankilta.
Rautalammin Osuuspankki lahjoitti
viisi aarrearkullista liikuntavälineitä
Osuuspankit ympäri Suomea
jakoivat keväällä liikuntavälinearkkuja Nuoren Suomen
Keväthippa-perheliikuntakampanjaan osallistuneille päiväkodeille.
Myös Rautalammin Osuuspankki tuki oman paikkakunnan
päiväkotilaisten päivittäistä liikkumista lahjoittamalla päiväkodeille
viisi liikuntavälinearkkua. Liikuntavälinelajoitusta
Rautalammin
Osuuspankissa oli vastaanottamassa ryhmä, jossa oli lapsia kaikista
Kerttulista, Riihikodolta ja Muksulasta. Touhulaan ja Kerkonkosken
Satakieleen arkut toimitettiin varhaiskasvatusjohtaja Tiina Purasen
välityksellä.
- Pankki haluaa olla mukana
tukemassa paikallisia yhteisöjä, seuroja ja järjestöjä, palvelupäällikkö
Paula Rintala toteaa.
Nuoret osallistuivat
myös kansainväliseen
kuvataidekilpailuun
Rautalammilla on jo useana vuonna osallistuttu myös osuuspankkien
kansainväliseen kuvataidekilpailuun. Kolmesarjaiseen kilpailuun
Kerkonjoen koululta kilpailuun osallistuneista palkittiin Maija Kaipainen,
Sara Rantalainen ja Metta Huuskonen.
tuli Rautalammilla tuli yli 180 työtä, joten tuomariston tehtävä oli
haastava.
- Kaikki työt olivat omalla tavallaan hienoja, toimitusjohtaja
Esko-Pekka Markkanen totesi palkintojenjakotilaisuudessa.
Rautalammilla palkittiin kustakin sarjasta kolme parhaiten menestynyttä. Teemana kilpailussa oli
nuoremmilla ”Löydä eläinten ja
kasvien maailma” ja vanhemmilla
”Tunnista luonnon monimuotoisuus.”
- Työt olivat aivan huikean hie-
noja kuvauksia luonnosta, Paula
Rintala kehuu nuoria.
Rautalammilla kuvataidekilpailussa palkittiin 1. sarjassa (20052007 syntyneet) Inka Toikkanen,
Jemina Herranen ja Meetta Huuskonen. 2. sarjassa (2003-2004 syntyneet) menestyivät Osku Hirvonen,
Sara Karvinen ja Hanna Korhonen
ja 3. sarjassa (2000-2002 syntyneet)
Ida Vepsäläinen, Sara Rantalainen
ja Maija Kaipainen.
Kunkin sarjan parhaiten menestyneen kilpailijan työ osallistui
myös valtakunnalliseen kilpailuun.
Uusia tuulia päin
”Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstä, jolla hän itseään rasittaa auringon alla?
Sukupolvi menee, sukupolvi tulee, mutta maa
pysyy ikuisesti. Aurinko nousee, aurinko laskee,
kiirehtii nousunsa sijoille ja nousee taas. Tuuli menee etelään ja kääntyy pohjoiseen, kiertää kiertämistään, ja samalle kierrolleen tuuli palaa. Kaikki
joet laskevat mereen, mutta meri ei täyty, ja minne
joet ovat laskeneet, sinne ne yhä edelleen laskevat.
Kaikki sanat uupuvat kesken, kukaan ei saa sanotuksi kaikkea.
Silmä ei saa näkemisestä kylläänsä eikä korva
täyttään kuulemisesta. Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina, mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu
edelleen: ei ole mitään uutta auringon alla.” (Saarn.
1:3-9)
Ei ole mitään uutta auringon alla, mutta uusia
näkökulmia, uusia tapoja toimia ja ajattelun liikettä
on aina. Esa Saarisen luentoa kuunnellessani opin,
että ihmisen päässä pyörii päivittäin 60 000 ajatusta. Taivas varjele, jos siellä samat ajatukset kiertävät rataa päivästä ja kuukaudesta toiseen. Saarisen
mukaan tärkeämpää kuin uusi tieto, on ajatuksen
liike ja olisi hyödyllistä venyttää omaa ajattelukykyä
tekemällä itselle outoja ja vaikeita asioita, vaikka
opiskelemalla jotain täysin uutta.
Rautalammin kunta on esimerkillinen edelläkävijä. Pienessä kunnassamme on jaksettu uskoa
uusiin juttuihin ja on uskallettu ottaa oikeasti rohkeita askeleita. On ollut ilo olla yhtenä rattaana tämän kunnan eteenpäin menossa.
” Rautalampi takaisin maailman kartalle” Helsingin kansalaistorilla 29.5.-3.6. on hurja tempaus ja
se noteerataan maailmalla. Rautalampilaisten yritysten ja muiden tekijöiden, IHMISTEN, yhteinen
ponnistelu kuntamme menestyksen ja hyvinvoinnin eteen tuottaa tulosta ja valaa meihin ja muihin
tulevaisuuden uskoa ja toivoa.
Olen rakastanut työn tekemistä tässä kunnassa. Tuki kunnan ja seutuyhtymän kautta on ollut
hienoa ja olen kokenut saavani arvostusta ja kiitosta. Parasta työssäni on ollut se, kun toimiston ovi
käy ja yrittäjä tai yrittäjäksi ryhtyvä on tepastellut
sisään sen kummemmin aikoja varaamatta ja olen
saanut palvella osaamiseni mukaan. Yrittäjät on
parasta rotua, vaikkei muissakaan ihmisissäkään
mitään vikaa ole.
Toimin elinkeinoasiamiehenä toukokuun loppuun asti. Kesäkuun vietän lomaa ja heinäkuun
alusta astun uuteen pestiin Törmälän loma- ja kurssikeskuksen toimitusjohtajana.
Aki Virran laulun sanoin: ”Työ tekijäänsä kiittää vaikkei aina uskoiskaan, kiitos joskus on vain
hymy, jonka toisen kanssa jaan. Työ tekijäänsä
kiittää, teit sen vuoksi
ihmisen. Yhdessä näin
luomme – paremman
huomisen.”
MARITA LESKINEN
elinkeinoasiamies
15
Vapaaehtoiset järvipelastajat toimiva
Matti Huuskonen ilmoittaa hätäkeskukseen, että Konneveden
Järvipelastajien toiminta veneilykaudella 2013 on alkanut. Niin
on tapahtunut jo 20 kesänä.
- Ajatus omasta järvipelastusseurasta lähti siitä, että joka vuosi
Konnevesi-järvi vei pari kalamiestä,
Huuskonen muistelee.
Alkuun yhdistys toimi jäsentensä veneistä muodostetulla laivueella,
sillä seuran puolesta kalustoa ei ollut
tarjolla. Pian yhdistykselle saatiin
kuitenkin omaakin kalustoa. Vanhan
luotsiveneen, Riikan, kunnostuksen
kanssa yhdistyksen jäsenet tekivät
töitä tuhansia tunteja.
Seurassa on noin sata jäsentä,
joista aktiiveja on kymmenkunta.
Mukaan toimintaan kaivattaisi erityisesti nuoria. Esimerkiksi Henri
Hedman tuli mukaan järvipelastajien
toimintaan paluumuuttajana viime
kesänä. Mukaan toimintaan pääsee
ottamalla yhteyttä seuran jäseniin.
- Kun on halua liikkua vesillä,
niin kyllä Meripelastusseura luo siihen hyvät puitteet, Matti Huuskonen
kertoo.
- Kiva harrastus tämä on, vuoden
toiminnassa mukana ollut Sara Huhtanen kertoo.
Vapaaehtoista
toimintaa
Toiminta Suomen Meripelastusseuran alaisissa järvipelastusyhdistyksissä on vapaaehtoista. Jäsenilleen seura
tarjoaa esimerkiksi moniportaisen
koulutusjärjestelmän.
Toimintaan
mukaan tulleet toimivat ensin yh-
16
Matti Huuskonen on kipparoinut Konneveden Järvipelastajia jo 20 vuotta. Sara
Huhtanen ja Henri Hedman ovat toiminnassa mukana nyt toista vuotta.
den kauden harjoittelijoina, mistä
on koulutusten kautta mahdollisuus
edetä kansimieheksi, perämies-konemieheksi ja aina aluksen päälliköksi
saakka.
Hengenpelastus on aina asiakkaalle ilmaista. Seuran toiminta rahoitetaan talkootöillä ja esimerkiksi
hinaustehtävistä saaduilla tuloilla.
Päivystyksestä yhdistys saa korvausta
alueelliselta pelastuslaitokselta.
- Myös sekä Konneveden että
Rautalammin kunnat tukevat toimintaamme, mistä olen erityisen iloinen,
Huuskonen kertoo.
Hänen mukaansa yhteistoiminta eri viranomaisten välillä on kehittynyt myönteisesti ja Konneveden
Järvipelastajat lähtevätkin hälytystehtäville yli veteen piirrettyjen kuntarajojen. Takana ovat ajat, jolloin
pelastustehtävien aloittamista saattoi
viivästyttää eri maakuntien viranomaisten välinen kiistely operaation
johtovastuusta.
Toiminta-alue kattaa koko Kon-
nevesi-järven, jatkuu toisessa suunnassa Keiteleellä aina Matilanvirtaan
asti ja Kiesimäjärvessä Kerkonkoskelle saakka.
Mahdollisesti perustettava kansallispuisto lisää luontomatkailijoita
alueella. Suuria veneitä Huuskonen
ei odota, mutta melojia voi tulla paljonkin. Konneveden satamassa alkaa
kanoottien vuokraus jo tänä kesänä.
Pelastusliivien käyttö
parantunut
Järvipelastajien alus irtoaa laiturista
kun vesillä joku tarvitsee apua. Matti
Huuskonen kertoo, että apu kannattaa aina pyytää hätäkeskuksen kautta,
joka sitten välittää hälytykset myös
järvipelastajille.
Aluksessa on Huuskosen mukaan kohtuullisen hyvä ensivastevarustus, mutta sairaankuljetustehtäville mukaan lähtee aina myös
sairaankuljettaja.
Useimmiten puhutaan kuitenkin
niin sanotuista merimiestaidollisista
Teksti ja kuvat: Iiro Lyytinen
at yli veteen piirrettyjen kuntarajojen
HELPOMMIN JUHLAKSI – ARKESI AVUKSI
jolta saat juhliisi tai muihin tilaisuuksiisi
suunnittelupalvelun, pitopalvelun,
tarjoilun tai kokkauksen,
kun niitä tarvitset!
Ota yhteyttä!
helionjuhlapalvelu.fi
Heli Matilainen
045 875 9333
Järvipelastajat ovat mukana kolmivuotisessa projektissa, jossa kehitetään uutta viranomaisvenettä Fiskars Boatsin kanssa.
Buster Cabin on seuran käytössä nyt toista kesää. Nimeä aluksella ei vielä ole, mutta seura on valmis sponsoreiden ehdotuksille.
virheistä, eli esimerkiksi polttoaine
pääsee vesillä loppumaan.
Hän nostaa veneilijöille hattua
siitä, että pelastusliivejä käytetään
nykyään huomattavasti paremmin
kuin takavuosina.
Uutta venettä
kehittämässä
Konneveden Järvipelastajat on mukana Fiskarsin kolmivuotisessa
projektissa, jossa kehitetään uutta
viranomaisvenettä. Nyt toista kesää
yhdistyksellä onkin käytössä Bustermerkkinen vene, johon on viime talvena tehty korjauksia viime kesänä
tehtyjen havaintojen pohjalta.
- Esimerkiksi täksi kesäksi saatiin isompi moottori, nopeutta pitäisi
nyt saada sellaiset 43 solmua, Huuskonen arvelee.
Pelastusaluksella ei vielä ole nimeä, ja Huuskosen mukaan sposoreiden tarjouksia aluksen nimeämiseksi
otetaan vastaan. Lisäksi Konneveden
Järvipelastajilla on vanha viittavene
nimeltä Veleho, jonka yhdistys vastikään osti itselleen varainhankintaveneeksi Meripelastusseuralta.
- Sillä voidaan järjestää esimerkiksi tilausristeilyitä, Huuskonen
kertoo.
Ansioistaan Konneveden Järvipelastaijssa Suomen Meripelastusseura on palkinnut yhdistyksen puheenjohtajana toimivan
Matti Huuskosen ja sihteeri SirkkaLiisa Mäkelän seuran ansiomerkeillä.
VIISAASTI VESILLÄ
JÄRKI on paras turvaväline. Muista
ihmisistä, etenkin pienistä lapsista,
on syytä huolehtia veden äärellä.
PELASTUSLIIVIT päälle. Veneen
pohjalla ne eivät pelasta ketään.
Muista tarkistaa turvavälineiden
kunto säännöllisesti.
UIMATAIDON ylläpito voi pelastaa. Älä yliarvioi uimataitoasi.
Matka uimahallissa on eri matka
järvessä.
ALKOHOLI liittyy usein hukkumiskuolemiin. Humala heikentää
harkinta- ja toimintakykyäsi. Vesillä
on syytä olla vesilinjalla.
SÄÄ voi yllättää. Harkitse tarkkaan
kannattaakolähteä ukkosen alle
suotelemaan tai kevätjäälle kävelemään.
Lähde: Viisaasti vesillä -kampanja
17
Teksti: Iiro Lyytinen Kuvat: Iiro Lyytinen, Lauri Hintikan perhealbumi
KY
E
N
I
Ä
LÄL
N
Lauri Hintikan työhistoria Koneella on tiivistetty hänen kotiaan koristavaan hissin oveen, jonka hän sai läksiäislahjaksi yhtiöstä.
Vastan puheenjohtaja on rautalampilainen, vaikkei koskaan ole pysyvästi paikkakunnalla asunutkaan
Lauri Hintikka
Pestuumarkkinat tulevat joka syksy. ikäisiä serkuksia oli paljon. Joka aamu
Aivan yhtä varmasti saapuvat myös soudettiin Hintikkaan hakemaan maito,
kesäasukkaat aina kesän kynnyksel- hän muistelee.
lä. Niin tekee myös Lauri Hintikka,
Kiinnostus tekniikkaan vei
joka on myös vapaa-ajanasukkaiden
insinööriuralle
toimikunnan, Vastan, puheenjohtaHintikan isä muutti aikanaan opisja.
18
kelemaan ja työn perässä Helsinkiin.
Hintikka ei koskaan ole varsinaisesti Hän oli lapsena kiinnostunut Neiturin ja
asunut Rautalammilla, hän on paljasjal- Kiesimän kanavien rakennustyömaista, ja
kainen helsinkiläinen. Siitä huolimatta päätti silloin unelmissaan opiskella insiRautalampi on hänelle eritnööriksi.
täin merkityksellinen paikIsän viitoittamalla tiellä
ka. Hänen isänsä oli kotoisin
ovat jatkaneet myös pojat.
”Penkkaripäivänä
Rautalammilta ja rakensi
Tehtaankadun kansakoulun
minun oli pakko
oman mökin Hintikan kanja Suomalaisen yhteiskoukysyä pääsisinkö
tatilasta lohkaistuun Majalun lukion kautta nuoren
saatille.”
niemeen jo vuonna 1939.
miehen tie vei opiskelemaan
Joka vuosi kesäkuun ensimteknilliseen korkeakouluun.
mäisenä päivänä matkustettiin Rautalam- Vaimonsa Inkerin Lauri tapasi jo lukiomille kesänviettoon, kaupunkiin palattiin aikana.
elokuun lopussa. Lomailun ohessa Hinti- Tunsimme toisemme koko lukiokan tila työllisti myös perheen lapsia, joten ajan, ja penkkaripäivänä minun oli pakko
elämänläheinen elintapa tuli tutuksi.
kysyä pääsisinkö saatille, hän naurahtaa.
- Ihmisiä oli aina ympärillä, samanPerheessä oli aina harrastettu musiik-
kia, isä ja veljet olivat kovia laulumiehiä,
- Heti seuraavana päivänä valmistumutta Lauri Hintikan mukaan huono misesta minut pyydettiin Koneelle töihin.
lauluääni teki hänestä rumpalin. EnsimViisitoista vuotta kestäneestä urasta
mäisen bändinsä Lauri Hintikka kasasi jo Koneella valtaosa kului ulkomaankomenkouluikäisenä. Myöhemmin
nuksilla. Heti taloon tultuteekkarina hän toimi rumaan tie kävi Itävaltaan.
”Valmistumisesta
palina Retuperän WBK:ssa. seuraavana päivänä
- Inke valmistui kauppaValmistuttuaan teknillisestä
korkeakoulusta seuraavana
mentiin vihille
korkeakoulusta
tuolloiset
keväänä. Meillä oli minuutja kolmantena
muutettiin
WBK:laiset halusivat jatkaa
tiaikataulu, kun valmistuItävaltaan.
”
soittoharrastustaan.
Niin
misesta seuraavana päivänä
sai alkunsa Rempsetti, vielä
mentiin vihille, ja kolmantetänäkin päivänä koossa oleva seitsemän na päivänä Inkekin muutti Itävaltaan.
puhallinsoittajan ja yhden rumpalin orNeljän vuoden kuluttua Hintikat käkesteri.
väisivät hetken Suomessa. Kone kasvoi ja
- Omaksi iloksi ja muiden kauhuk- teki yritysostoja, Lauria tarvittiin nyt Belsi ollaan soitettu jo 40 vuotta. Perinteenä giassa. Hän olikin innokkaasti opiskellut
meillä on Rempsetin kesäleiri, johon osal- kieliä, muun muassa ranskaa.
listuvat soittajat vaimoineen, lapset sekä
Lapset haluttiin juurruttaa
lapsenlapset. Parhaimmillaan 40 henkilöä.
suomalaisiksi
Osittain soittoharrastuksen kautta kävi tie myös työelämään. Retuperän Perheen esikoinen Jaakko syntyi 1976 ja
WBK oli soittamassa silloisen Koneen Heikki 1978. Laurin kolmivuotinen pesti
pääjohtajan Pekka Herlinin 40-vuotisjuh- Koneen Ruotsin toimitusjohtajana oli velissa.
nähtänyt kuuteen vuoteen. Kolmas poika
Serkuksia oli kesäisin Rautalammilla paljon. Kirkonkylästä tuli uimaopettaja Majaniemeen opettamaan lapsille
uintia. Kuivaharjoittelemassa kuvassa ovat Pekka, Airi, Veli-Pekka ja Lauri.
Rempsetti on esiintynyt vappuna Kaivopuistossa jo 15 vuotta, aina samalla
paikalla. Vappuohjelmaan kuuluu tunti jazzia, sambaa ja iloisia lauluja. Seitsemän
puhallinsoittajan ja yhden rumpalin orkesteri on esiintynyt myös Rautalammilla
omien kesäleiriensä lisäksi kupletti-iltamissa ja kukkaiskirkossa.
Juhannus vietetään aina Rautalammilla Kokkokalliolla ja myös ruokalista on perinteinen. Rantakalan
itseoikeutettu keittäjä on laurin serkku Pekka Hintikka (keskellä). Aiemmin aamupäivällä vedettiin nuottaa,
mutta nykyään turvaudutaan ostokaloihin.
Matti syntyi Ruotsissa 1982.
Percussio on hänen ja hänen lasten- Siinä vaiheessa haluttiin palata Suo- sa omistama yritys, joka on omistajana
meen, että pojat juurtuisivat jonnekin start-up -yrityksissä, esimerkiksi langatkunnolla. He puhuivat jo keskenään ruot- tomia latausjärjestelmiä valmistavassa
sia. Hankimme väliaikaisen asunnon Es- PowerKississä. Hänen sydämensä sykkii
poon Haukilahdesta, ja tässä on tullut nyt tekniikan ja muotoilun yhdistämiselle bisasuttua 25 vuotta.
nekseen.
Lauri siirtyi Koneelta
- On innostavaa olla
”En minä pelkkää
Ahlströmille. Kymmenen
joutenoloa jaksaisi, mukana nuorten yrityksissä.
vuotta kansainvälisissä tehJos kokemuksestani on vieen viihtyisi vain
tävissä sisälsi paljon matlä heille jotain hyötyä, niin
makoilemassa
rannalla ja
kustamista.
1990-luvun
kummatkin osapuolet voitpuolivälissä hänet kutsuttiin ottamassa aurinkoa.” tavat.
vaikeuksissa olleen ProjektiRautalammin kunnan
Insinöörit Oy:n toimitusjohtajaksi. Yhtiö vapaa-ajanasukastoimikunnan Vastan pumyytiin ruotsalaiselle Swecolle 2003.
heenjohtajana Hintikka on toiminut sen
- Jäin kuitenkin pieneksi osakkaaksi perustamisesta saakka.
yhtiöön ja toimin johtoryhmässä vuoteen
- Olen ollut mukana nyt kaksi val2008 asti, jolloin jäin eläkkeelle.
tuustokautta ja vuodenvaihteessa Vastalle
on määrä etsiä uusi puheenjohtaja. HomPuuhaa riittää myös
ma on kyllä ollut antoisaa.
eläkkeellä ollessa
Vastan tähän mennessä keskeisim- En minä joutenoloa jaksaisi, en ole sel- miksi saavutuksiksi Hintikka nimeää kelainen ihminen joka viihtyy makoilemassa säasukkaiden jätehuollon edistämisen,
rannalla ja ottamassa aurinkoa.
kunnan tiedottamisen paranemisen sekä
kesätreffien vakiinnuttamisen. Myös kaava-asioissa Vasta on toiminut aktiivisesti
ja ajanut vapaa-ajan asuntokäyttöön kaavoitetuille tonteille yhtäläistä rakennusoikeutta vakinaisten asuntotonttien kanssa.
- Sitten meillä on Rautalampi-viehelupa. Se on kunnalta pieni panostus, mutta myönteinen imagovaikutus on valtava.
Lauri naurahtaa.
Kesän lisäksi Lauri ja Inkeri viettävät
mökillä aikaa ympäri vuoden. 370 kilometrin matka ovelta ovelle ei tunnu lainkaan pitkältä.
- Kyllä Rautalampi on minulle toinen
kotipaikka, ja mikä parasta, lapsillakin on
rautalampilaisia ystäviä.
- Ja vaikka sukulaisia on HelsingissäRautalampi
kin, niin eihän niitä siellä näe. Niitä nähon toinen koti
dään Rautalammilla, hän jatkaa.
Purjehdus on Lauri Hintikalle tärkeä
Mökkeilyn ja liiketoimien ohella uuharrastus, ja hänellä on ollut kimppavene deksi aikaa vieväksi, mieluiseksi työtehvanhemman veljensä kanssa jo 30 vuotta. täväksi on tullut lastenlasten beibaamiKesällä vietettiin aikaa myös
nen. Lauri Hintikka kertoo
Rautalammilla. Kun kaikkiolevansa iloinen siitä, että
”Perhe
oli
täysin
en neljän veljeksen perheet
kaikilla hänen pojillaan on
yksimielinen
siitä,
että
halusivat viettää kesää isänsä
perheet, joiden myötä sumökki
rakennetaan
kotipaikalla, alkoi se käydä
kuun on tullut kolme ihanaa
Rautalammille eikä miniää.
ahtaaksi.
merenrantaan.”
- Meillä mietittiin, teh- Nyt alkaa olla taas
däänkö mökki merenrankunnon kokoinen perhe.
taan, missä se palvelisi purjehdusharras- Nuorimman Jaakon esikoisen ja Inken
tusta vai Rautalammille. Perhe oli täysin äidin välillä ikäeroa on 95 vuotta, se on
yksimielinen siitä, että Rautalammille, valtava rikkaus.
19
Teksti ja kuva: Iiro Lyytinen
Kartoittaja Sari Karhuseen voi törmätä kesän aikana missä tahansa päin Rautalampia.
Karttoja päivitetään
Rautalammilla ja lähiseudulla
Maanmittauslaitos uusii parhaillaan taan vuosittain. Tiedot tulevat myös pekarttoja Rautalammilla ja lähialueil- lastusviranomaisten käyttöön.
- Tämän vuoksi esimerkiksi pihan
la. Kesän aikana kartoittajat kiertäläpi
kuljettava ajotie on karttaan merkitvät aluetta ja päivittävät karttoja.
Tervetuloa tutustumaatynösaikevannnellä!
uudenlaiseen tapaan
Ergonomisia toimistotiloja yhteisöllisessä työtilassa.
Kuopiontie 13, 77700 Rautalampi | Puh. 040 681 5848 | [email protected]
20
Tämä *lipuke oikeuttaa yrityksesi
yhden päivän ilmaiseen
tutustumisjäsenyyteen.
Leikkaa talteen, ota läppäri mukaan,
ja tule tutustumaan HUB Rautalammin
iloiseen työympäristöön!
Paikka, jossa ihmiset
ja ideat kohtaavat!
*yksi lipuke / yritys
tävä, vaikka joskus ihmiset toivovatkin
Alue on ilmakuvattu viime vuoden niiden poistamista, Karhunen selventää.
aikana. Ilmakuvia on verrattu olemassaUusi kartta on kaikkien käytettäoleviin karttoihin, ja toukokuussa käyn- vissä internetissä Maanmittauslaitoksen
nistyneessä maastovaiheessa kartoittajat Karttapaikassa vuodenvaihteen tienoilla.
kiertävät alueita. Ei siis kannata säikähtää, Painetusta kartasta ei vielä ole tarkempaa
jos oranssipukuiset henkilöt
aikataulua tiedossa.
liikkuvat pihojen ja peltojen
Kesän aikana koko Raukulmilla.
talammin kunnan alue myös
”Jokaisesta pihasta
- Kuljen autolla paikasta
laserkeilataan lentokoneesta
tarkastetaan
paikkaan ja vertaan ilmakukäsin. Laserkeilauksen avulsilmämääräisesti
vaa, karttakuvaa ja maastoa.
la saadaan hyvin tarkkaa tierakennukset.”
Jokaisesta pihasta tarkastetoa maastonmuodoista, jota
taan silmämääräisesti rakäytetään hyödyksi kartan
kennukset, kartoittaja Sari
tekemisessä.
Karhunen Pohjois-Savon MaanmittausSari Karhusen lisäksi Sisä-Savossa
toimistosta kertoo.
liikkuu myös kartoittaja Anne TiihoYleisimmin vuosien varrella muut- nen. Maanmittauslaitos päivittää karttatuvia kohteita maastossa ovat pellot ja aineistoja keskusta-alueilla noin viiden
rakennukset. Tärkein päivityskohde on vuoden välein ja haja-asutusalueilla noin
tiestö, jonka osalta karttoja ajantasaiste- kymmenen vuoden välein.
Teksti ja kuva: Markku Leskinen
Remonttiapuna äidin kioskilla ovat olleet myös Liana ja
Daniel. Nokisen Kipsa avataan kesäkuun alussa.
Nokisen Kipsa on
virkistävä taukopaikka
Nuotiopaikan hiillos tuoksuu jo
kutsuvasti Nokisen Kipsan levähdysalueen rannassa. Kalastajat virittelevät vapojaan, kesän tulo on
täydessä vauhdissa. Polttopuut on
tulipaikalla varattu tosin vain kalastajien käyttöön.
Uudistunut Nokisen Kipsa avaa
luukkunsa ja terassinsa kesäkuun alussa. Viralliset avajaiset, jolloin Kipsalla
on menoa ja meininkiä isoille ja pienille
kävijöille, pidetään sunnuntaina 9. kesäkuuta. Yllätysohjelmaa on tarjolla, joten
paikalle kannattaa saapua sankoin joukoin.
Hanne Kuikka kertoo, että Kipsa
on uudistettu ja remontoitu sisältäpäin,
joten siellä on mukava työskennellä ja
valmistaa herkkuja asiakkaille. Lasitettu
terassi tarjoaa sääsuojaa tuulisemman
kelin kahvittelijoille.
Kipsa Likaksi on tulossa rautalampilaisille tuttu Erja Puoskari. Iloista
meininkiä ja erinomaista palvelua on
Kipsalla luvassa.. Perinteisten kioskiherkkujen ja virvokkeiden lisäksi Nokisen Kipsalla tarjoillaan jäätelöannoksia,
marjajuomia, pirtelöitä ja maukkaita
kylmäkeittoja sekä panineja. Herkkuja
saa myös maidottomina.
Hanne Kuikka lupaa, että Kipsalta
saa kylmäkaapista tuoreita marjoja joka
päivä, heti kun mansikat kypsyvät. Mökkiläisten ja muidenkin tarpeita kuunnellaan herkällä korvalla ja valikoima laajenee kysynnän mukaan.
Kioskin uudet omistajat, Hanne ja
Joni-Matti Kuikka haluavat kiittää kuntaa siitä, että levähdysalueen reunalla
olevaan koivusaarekkeeseen pääsevät
lampaat maisemanhoitajiksi. Ruskolandian lampaat ilahduttavat myös varmasti
asiakkaita.




­
€‚
21
Teksti: Juho Pahajoki Kuva: Iiro Lyytinen
Frisbeegolfrata muutti Latsinmäelle
MIKÄ LAJI?
GOLFIN tapaan kiekko pyritään saamaan koriin
mahdollisimman vähin heitoin.
N
H
HEITON saa astua yli, kun kiekko on irronnut,
paitsi 10 päästä korista heitettyjä putteja.
SYM
Ä
RTV
ST
KAUIMMAKSI korista jäänyt jatkaa ensin. Siitä
heitetään, mihin kiekko jäi.
ÄK
SÄHK
KA
ESKUKS
USK
E
YV
ÖT
AR
VÄYLÄ alkaa merkatulta tiiaus-paikalta.
REIKÄ on pelattu loppuun, kun frisbee on korissa.
VÄLINEET?
KIEKOT ovat ranta- tai ultimate-frisbeetä pienempiä, halkaisijaltaan 21-22 cm.
RTV-Huolto Taito Hänninen
KOLMEN tyyppisiä: pitkälle lentävät driverit, lähestymiskiekot ja lähipelissä käytettävät putterit.
Korholantie 38, Rautalampi
P. (017) 530 450 • [email protected]
PUUTAVARAN
koneellinen valmistus
ja lähikuljetus
VELJEKSET KOSUNEN
0400 227 699 JARMO
040 552 7789 HARRI
www.rautalampilehti.fi
22
RADAT yleensä ilmaisia. Radoista ja lajista tietoa
esim. www.frisbeegolfradat.fi
Frisbeegolfia pääsee nyt pelaamaan Latsinmäen
maastossa.
Aiemmin Rämäkällä sijainnut Rautalammin
frisbeegolfrata on muuttanut Latsinmäelle.
Osittain seurakunnankin maille pystytetty 10-reikäinen rata sijaitsee vaihtelevassa
mäntykangasmaastossa Latsinmäellä kuntopolun läheisyydessä.
Radan pystytyksestä on huolehtinut vapaa-ajan
yhdistys Oikarin tähti. Uusi rata on suunniteltu helpohkoksi ja väylät ovat lyhyitä. Rämäkän mäkisestä
maastosta on rata hieman helpottunut, koska korkeuserot eivät ole yhtä suuria.
- Rämäkällä ongelmana oli myös frisbeiden häviäminen ruohikkoon, Latsinmäellä tätä ongelmaa
ei ole, toteaa radan suunnitelija Sami Poimala.
Frisbeegolf on kasvava laji. Tällä hetkellä ratoja
on Suomessa jo yli kolme sataa. Rautalammillakin
on aktiivisia pelaajia ja radalla käydään pelaamassa
myös Suonenjoelta ja kauempaakin. Rankkuudeltaan laji sopii ulkoliikunnaksi kaikille. Sen haas-
tavuus esimerkiksi kilpailussa syntyy henkisestä
kamppailusta oman itsensä kanssa, Poimala valottaa.
Lajin aloittaminen on helppoa. Sopivia kiekkoja löytyy tavallisista supermarketeistakin. Kiekkoja
saa myös lainaan Oikarin tähdeltä, vastuuhenkilönä on Teuvo Vepsäläinen. Rautalammilla lajia harrastava Panu Nyyssönen kertoo, että uuden radan
kiertäminen vie aikaa puolesta tunnista ylöspäin.
Itse hän on käynyt pelailemassa mm. lasten kanssa
ja suosittelee lajia kaikille.
- Pelaajien olisi hyvä varoa heittäessä kuntopolulla mahdollisesti lenkkeilieviä, Nyyssönen muistuttaa vielä .
Radalle mielivä löytää aloituspaikan läheltä
kuntopolun liikuntalaitteita. Heittopaikat on merkitty numeroiduilla viitoilla. Lähiaikoina radalle
ilmestyvät myös väyläkartat ja kevään aikana järjestetään radan viralliset avajaiset, joissa radan vihkii
käyttöön Pekka-pappi.
Teksti ja kuva: Iiro Lyytinen
Maalaistori tulee tänäkin kesänä
TAKSI
Maalaistorin tytöt Kati Tikkanen, Tiia Lappalainen ja Tiia Lehtinen.
Rautalammilla saadaan jälleen tänä kesänä
nauttia Maalaistorin tarjonnasta. Uudessa
kontissa paikkakuntalaisia palvelevat myös
uudet naamat.
- Me napattiin kiinni hyvästä konseptista, kun
viime kesänä ansiokkaasti Maalaistoria pyörittäneet
Joonas Pesonen ja Sisko Mäkinen lähtivät maailmalle, tulevan kesän Maalaistoriyrittäjä Tiia Lehtinen kertoo.
Osuuskunta Wimma Visionsilla on tulevana
kesänä peräti kaksi maalaistoria, toinen Mikkelissä
ja toinen Rautalammilla. Rautalammin Maalaistorin toiminnasta vastaavat pääasiassa Osuuskunta
Mittavan Kati Tikkanen ja Tiia Lappalainen. Tiia
Lehtinen Wimma Visionsista aikoo venyä molempiin.
Yrittäjät kertovat, että maalaistorista tulee hy-
vin pitkälle viime vuotisen kaltainen lämminhenkinen luomu- ja lähiruokatori, jonne on mukava
tulla myös viettämään aikaa. Aamuisin tarjolla on
tuoreita karjalanpiirakoita ja munkkeja.
- Pitkälle samat tuottajat kuin viime kesänä on
lähtenyt mukaan, mikä on aivan mahtava asia, Tiia
Lehtinen kiittelee.
Kesän uutuuksista he mainitsevat reseptit. Uusia reseptejä esitellään Maalaistorilla viikottain. Resepteissä huomioidaan kunkin sesongin tuotteet ja
reseptikilpailuja luvataan järjestää myös asiakkaille.
Maalaistori on mukana myös Rautalampi takaisin maailmankartalle -hankkeen Helsinki-tempauksessa. Torikontista löytyy paikallisten tuottajien herkkuja koko tapahtuman ajan.
Maalaistori avautuu Rautalammilla juhannusaaton alla, torstaina 20.6.
• 1+8 henkilöä
• invataksivarustus
• 2 pyörätuolipaikkaa
OLLIN TAKSIPALVELU
Rautalampi
✆ 040 591 6445
23
Teksti ja kuva: Iiro Lyytinen
www.rautalamminseurakunta.fi
KIRKKOHERRANVIRASTO
Kuopiontie 38, 77700 Rautalampi
Puh. 020 155 6160
TAPAHTUMAT
TI 21.5.
LA 25.5.
PE 31.5.
SU 2.6.
TI 4.6.
TI-TO
4.-6.6.
TO 6.6.
SU 9.6.
KE 12.6.
SU 16.6.
PE 21.6.
LA 22.6.
SU 23.6.
SU 30.6.
Hoitokoti- ja kotihoitoväen
ehtoollisenvietto kirkossa klo 13.
Kouluun lähtevien siunaus kirkossa
klo 18.
Vanhojen hautamuistomerkkien
kunnostuskurssi klo 10-12. Luento
srk-talolla, näytös hautausmaalla.
Järj. Sisä-Savon perinneyhdistys.
Motoristimessu kirkossa klo 12,
saarnaa motoristipastori PeeTee
Juntumaa. Kirkkokahvit.
Koulujen kevätkirkko klo 11.45.
Rautalampi takaisin
maailmankartalle -tapahtuman
ohjelmassa jumalanpalvelus
Helsingin Lähetyskirkossa klo 14,
Tenho Korhonen.
Puuhapäivä seurakuntatalolla
2004-2006 syntyneille. Tiedustelut
Jaana Lehtolahti, p. 040 484 0551.
Luontoleiri Vuorijärven maastossa
kaiken ikäisille. Alle 12-v. aikuisen
mukana. Kalastusta, patikointia
ja telttailua. Tied. ja ilm. Antti
Kaipiainen, p. 040 837 0682.
Kesäleiripäivä Kaijärvellä 20042005 syntyneille.
Konsertti kirkossa klo 18. Milja
Markkanen, laulu ja Kaisa-Liisa
Pirkkanen, piano. Ohjelma 5 €.
Maatilaretki koululaisille. Tied.
Helena Korhonen, p. 0400 367 131.
Konfirmaatiomessu kirkossa klo 10.
Juhannusaaton juhla Törmälässä.
Seurat klo 18, juhannuskokko klo
20. Makkaraa, kahvia, mehua ym.
Juhannuspäivän jumalanpalvelus
kirkossa klo 10.
Karjalaisen kansan messu kirkossa
klo 10, Rautalammin ja Suonenjoen
kirkkokuorot.
Kesävieraiden kirkkopyhä:
Kukkaiskirkko klo 10, saarnaa
Emilia Jalkanen. Kirkkokahvit.
Kirkkokonsertti klo 12. Mark
Gothoni, viulu; Marko Ylönen, sello
ja Matthias Veit, piano. Yhteistyössä
Savonlinnan musiikkiakatemian
kanssa. Ohjelma 15 €.
Muut tapahtumat ja viikottaiset tilaisuudet
löydät seurakunnan nettisivuilta ja
Facebookista. Voit myös tilata seurakunnan
kuukausitiedotteen sähköpostiisi.
24
www.rautalamminseurakunta.fi
Motoristimessussa kirkon pysäköintialue täyttyy kaksipyöräisistä.
Kuvassa ÄmSee Raatalammin hallitus ja kirkkoherra Pekka Tuovinen.
Yhteistyössä seurakunta, Ämsee Raatalampi ja Gospel Riders
Motoristimessu Rautalammilla
Tulevana lauantaina järjestetään Rautalammilla motoristimessu. Paraatiajoon Puroniemestä
kirkkoon odotetaan jopa kahtasataa pyöräkuntaa. Motoristikirkkoon ovat tervetulleita myös
muut kuin motoristit.
Riders kuitenkin järjestää kevätkokouksensa paikkakunnalla, minkä odotetaan tuovan runsaasti osallistujia myös messuun.
- Kaikki on tietysti hirmu paljon kiinni kelistä.
Noin kahtasataa pyörää odotan paraatiin. Jos on tosi
hyvä keli, niin sekin voi olla alakanttiin, Tuutti arvelee.
- Idea motoristikirkon järjestämisestä tuli esille
Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit nautijo meidän moottoripyöräkerhon perustaan kirkkopuistossa Yhteisvastuukerätamiskokouksessa. Pekka-pappi innostui
yksen hyväksi.
”Idea
motoristikirkon
asiasta myös ja on ollut aktiivisena puuha- Tämä on ollut meidän yhteistyöjärjestämisestä
miehenä järjestelyissä, ÄmSee Raatalamprojekti ja pidän tätä hyvänä päänavatuli esille jo ÄmSee uksena yhteistyölle motoristiväen suunmin puheenjohtaja Markku Tuutti kertoo.
Raatalammin
Messussa saarnaa motoristipastori
taan. Toivon, että tulevaisuudessa tätä
perustamisPeeTee Juntumaa. Kirkossa on myös nekautta avautuisi uusia yhteistyömahdolkokouksessa.”
limiehinen rautalampilainen bändi, jossa
lisuuksia myös nuorten suuntaan, kirksoittavat Aki Virta, Mika Koukkari, Ankoherra Pekka Tuovinen sanoo.
tero Jetsu ja Adam Bater.
Liturgina motoristikirkossa toimii Pekka TuoviGospel Riders on yli tuhatjäseninen kristillinen nen, mukana ehtoollista jakamassa on seurakuntapasmoottoripyöräkerho. Motoristeille suunnattuja kirk- tori Suvi Iso-Herttua. Tekstinlukijoina toimii mukana
koja järjestetään Suomessa useita pitkin kesää. Nyt olevat mororistit.
Rautalammilla järjestettävän messun jälkeen Gospel
Skuoritsa-ystävyys jatkuu
Skuoritsan kanssa on tehty rovastikunnallista ystävyysseurakuntatyötä
runsaat kaksi vuosikymmentä. Alusta asti Rautalammin seurakunta on
ollut sen ”kantavia voimia”. Ohjelmassa on ollut rakennustyötä, retkiä,
diakoniatyötä, kotikäyntejä, musiikki- ym. ryhmien vaihtoa sekä jumalanpalveluksia, juhlia ja muita tilaisuuksia. Keskeistä on ollut tutustuminen ja yhteyksien syntyminen henkilökohtaisella tasolla.
Uusi Rautalammin rovastikunta jatkaa ystävyysseurakuntatyötä Skuoritsan kanssa. Suunnitelmissa on vierailuja mm. retkien ja leirien muodossa - ainakin tehdään jo perinteeksi muodostunut ”joululahjamatka”.
Rovastikunnan laajentuminen tuonee lisävoimia työhön.
Ystävyysseurakuntatyön suunnittelua ja johtamista varten on perustettu rovastikunnallinen tiimi, jonka vastuuhenkilönä on allekirjoittanut,
puh. 0400-856263, sähköposti [email protected]. Vastaan mielelläni
kysymyksiin ja otan vastaan ehdotuksia.
Pekka Tuovinen
Teksti: Iiro Lyytinen Kuva: Olavi Saarelainen
Karmen Kynna on näyttävä savupirtti. Suomalaismetsien kulttuuriin pääsee tutustumaan elokuussa järjestettävällä matkalla.
Suomalaismetsissä Rautalampilaisuus on kova sana
Matka Finnskogaan elokuussa
Rautalammilta on järjestetty matkoja Ruotsin alueella. Svullryan kylässä jokainen ihminen sanoo oleja Norjan suomalaismetsiin jo vuosikymmenten vansa rautalampilaisperäinen, Saarelainen naurahtaa.
Saarelaisen mukaan Torsbyn alueella suomalaispeajan. Elokuussa Rautalammin Historiallinen yhdisrinteitä on vaalittu esimerkillisesti ja aihetta on myös tuttys järjestää jälleen matkan Finnskogaan.
- Matkalle lähdetään torstaina 8.8. ja perille Mattilaan saavutaan perjantaina iltapäivällä, matkalla oppaana
toimiva Olavi Saarelainen kertoo.
Matkanjohtajana toimii Raimo Jalkanen ja tulkiksi
matkalle on lupautunut rautalampilainen Sonja Salminen. Matka sisältää linja-automatkat, majoitukset sekä
ruokailut. Rautalammilta suunnataan Turun kautta Tukholmaan, josta matka jatkuu edelleen Karlstadtin kautta
Mattilaan. Paluu Suomeen tapahtuu Falunin kautta, missä vieraillaan Carl Larssonin kotimuseossa.
- Erityisesti toivoisin, että matkalle lähtisi mukaan
myös nuoria. Jos on kiinnostunut omista juuristaan, suosittelen matkalle osallistumista ehdottomasti. Maailmassa
ei liene monta paikkaa, jossa suomalaisuutta arvostettaisi yhtä paljon, kuin Ruotsin ja Norjan suomalaismetsien
kittu laajasti. Tietämys esimerkiksi savupirteistä ja riihistä
on huomattavasti parempaa kuin Suomessa.
- Luonnollisesti vierailemme myös Värmlannin
maakuntamuseon alaisessa Torsby Finnkulturcentrumissa, jota voisi kutsua metsäsuomalaisuuden tietokeskukseksi, Saarelainen kertoo.
Edellisen kerran Rautalammilta vierailtiin Finnskogassa pienellä ryhmällä vuonna 2008. Nyt järjestettävälle
matkalle osallistuu myös Rautalammin kunnan edustajat
Jarmo Karjalainen, Jorma Kukkonen ja Sari HintikkaVaris. Matkalle osallistuu edustajat myös Rautalammin
museolta.
Matkan hinta on 580 euroa ja ilmoittautumisia otetaan vastaan 24.6. saakka. Ilmoittautumiset Raimo Jalkaselle, puhelin 040 558 5208, [email protected].
Rautalampilehti saatavilla myös
seuraavissa paikoissa:
Rautalampi
• Artteli
• Neste
• Vanha Peura
• Piilopirtti
• Morton
• P-k Hilla
• Kunnanvirasto
• Kirjasto
Suonenjoki
• Koskelon
matkailukeskus
• Kahvila Aurora
Lisäksi
• Teboil Vesanto
• ABC Tervo
• POP Pankki Konnevesi
Näköislehti ja PDF-lehti ladattavissa
www.rautalampilehti.fi
facebook.com/rautalampilehti
twitter.com/rautalampilehti
25
Teksti: Iiro Lyytinen Kuva: Salli Systems
ET
ILAIS
AMP RTALLA
L
A
T
R AU MANKA
IL
MAA
Salli panostaa jatkuvaan tuotekehitykseen. Kaksiosaista satulatuolia Veli-Jussi Jalkasen yhtiö
valmistaa ainoana maailmassa.
Salli hakee kasvua
Aasian markkinoilta
Satulatuoleja suunnitteleva ja valmistava Salli Systems avasi oman
tuotantolinjan Kiinan Shenzenissä
vuonna 2010. Tutustuminen Aasian
toimintaympäristöön alkoi Veli-Jussi
Jalkasen mukaan jo viisi vuotta aikaisemmin.
- Kiina jo itsessään tulee olemaan suuri markkina, lisäksi tuotantokustannukset
ovat muuta maailmaa alhaisemmat, Jalkanen toteaa.
Salli Systems toteuttaa niin Suomessa
kuin Kiinassakin voimakkaasti kasvuhaluista strategiaa. Kiinan yksikköä vetää
vastikään aloittanut kehityspäällikkö Kirsi
Luukkonen. Tuotantolinja ja pääkonttori
ovat Shenzenissä, jonka lisäksi yhtiöllä on
viennin myyntiyhtiö Hong Kongissa.
- Kiina on vaikea toimintaympäristö,
yllätyksiä tulee koko ajan ja tulevaisuuden
ennustaminen on vaikeaa, Veli-Jussi Jalkanen kertoo.
Myös Luukkonen allekirjoittaa Jalkasen näkemyksen toimintaympäristöstä.
Esimerkiksi alihankkijoiden kanssa toimiminen edellyttää hänen mukaansa rautaista otetta.
- Kiinassa erityisen haasteellista on
paikalliseen toimintakulttuuriin sopeutuminen. Yrityksen toiminnan käynnistämisvaiheessa kuluu paljon aikaa käytännön operaatioiden selvittämiseen,
Luukkonen kertoo.
Kasvunäkymät hyvät
26
Kasvunäkymät ovat kuitenkin toimintaympäristön haasteista huolimatta hyvät.
- Kiinassa panostetaan yhä enemmän
terveyteen ja hyvinvointiin, mistä saamme palautetta myös jälleenmyyjiltämme.
Perheelliset kiinnittävät paljon huomiota
lastensa terveyteen ja istumaterveydellä on
siinä suuri rooli, Kirsi Luukkonen kertoo.
- Tavoitteenamme on
olla maailmanKirsi Luukkonen
laajuisesti tunnettu istumaterveystalo. Aloittamamme
tutkimustoiminta avaa ihmisten silmät
huomaamaan, miten paljon terveyttä ja
tuottavuutta voi parantaa istumaympäristöä kehittämällä, Jalkanen kertoo yhtiön
visiosta.
Salli Systemsillä tuotekehitykseen ja
tutkimukseen on panostettu paljon. Tulossa onkin yli 20 uutta tuotetta istumaympäristöön eri ammateissa.
- Edessä olisi valtavat markkinat, jos
vain olisi resursseja tutkimukseen ja laajentumiseen.
Jalkanen toivoisi liike-elämän kehittäjiltä enemmän panostusta tulevaisuuden
alalle.
Tuote sai alkunsa
hevosen satulassa
Yhtiön päätuote, Salli-satulatuoli sai alkunsa 1990-luvun taitteessa Jalkasen
havainnosta, jonka mukaan hevosen satulassa istuminen tuntui huomattavasti paremmalta kuin istuminen toimistotuolissa.
Ensimmäinen Salli-satulatuoli esiteltiin
Geneven keksintömessuilla vuonna 1990.
Tultaessa 2000-luvulle yhtiö kehitti kaksiosaisen satulatuolin, jota yhtiö valmistaa
ainoana maailmassa. Tuolista saatu runsas positiivinen palaute rohkaisi Jalkasta
yhtiöineen ottamaan tavoitteekseen koko
maailman istumakulttuurin muuttamisen.
Teksti ja kuva: Juho Pahajoki
Ympäristölautakunnan puheenjohtaja Mika Koukkari luovutti lahjakortin
Leila ja Tuomo Niinivirralle.
Ahkeruudesta palkittiin
siivoustalkoissa
Rautalammin yrittäjät järjestivät
maanantaina 6.5. perinteiset siivoustalkoot. Pienehkö, mutta innokas joukko yrittäjiä ja muuta
väkeä kokoontui Vahan Peuran takapihalle valmiina talkoisiin.
Siivousvälineistä kunta tarjosi jätesäkit, Osuuspankki puolestaan hanskat.
OP tarjosi myös talkoolaisille siivouspullat ja -makkarat. Aurinkoinen kevätsää
”Varmaan tässä
oli siivoukseljoudutaan vielä
le otollinen,
kympin uutisten
mutta se houloppukevennykseksi.”
kutteli varmaan myös
ihmisiä puuhailemaan kotipihoillaan.
Ennen tositoimiin ryhtymistä ympäristölautakunnan puheenjohtaja Mika
Koukkari palkitsi kunnan, kuntalaisten
ja ympäristölautakunnan puolesta kaksi
siivoamisessa kunnostautunutta kyläläistä, Leila ja Tuomo Niinivirran, lahjakortilla. Niinivirrat tunnetaan kylällä siitä, että he poimivat roskia jokapäiväisillä
kävelylenkeillään.
Pariskunnan toimet on huomioitu
paikallislehdessä ja maakunnantasollakin jo ennen palkitsemista. Perinteiseen
miltä nyt tuntuu -kysymykseen Leila
Niinivirta toteaa, että kyllä muistaminen
on silti aina mukavaa.
- Varmaan tässä joudutaan vielä
kympin uutisten loppukevennykseksi.
Vaikka voihan sitä Rautalampia niinkin viedä maailmankartalle. Aluksi sitä
pelkäsi, että saa kylähullun leiman, kun
alkoi roskia keräämään, mutta palaute
on ollut vain positiivista. Nykyään tuntemattomatkin tervehtivät kylänraitilla,
Niinivirta kertoo.
- Puolitoista vuotta tätä on nyt tehty.
Yleensä päivän lenkiltä kertyy 1-2 pussia roskia. Tyypillisiä roskia, mitä teiden
varsilta löytyy, ovat karkki-, ruoka- ja
juomakäärepaperit ja -pahvit, Niinivirta
jatkaa.
Kun kysyn, mistä into työhön löytyy, Niinivirta toteaa haluavansa pitää
rakkaan kotikylänsä siistinä ja ilahduttaa
näin muita. Toiveissa on myös, että siisteys vähitellen tarttuisi ihmisiin.
– Ja onhan kylän siisteydellä vaikutusta myös vaikka turistien kannalta,
hän jatkaa.
Lopuksi Niinivirta
”Onhan kylän
kiittää kunsiisteydellä
taa
uusien
vaikutusta myös
kadunvarturistien kannalta.”
s i ro s k i s t e n
asentamisesta ja iloitsee
siitä, että ne näkyvät jo löytäneen käyttäjänsä. Hän kiittää myös kaikkia siivousvälineitä lahjoittaneita yrittäjiä ja muita
tahoja.
facebook.com/rautalampilehti
twitter.com/rautalampilehti
HINNAT VOIMASSA 21.-25.5.,
ELLEI TOISIN MAINITA.
edullisesti k-marketista!
NAUTA-SIKA
JAUHELIHA
GRILLIKYLJYKSET
50/50%
myös marinoidut
595
595
kg
kg
HK Sininen
LENKKI
500-580 g
-33%
199
pkt
(3,43-3,98/kg)
Ilman K-Plussa-korttia 2,99 pkt (5,16-5,98/kg)
Flora
2 rs!
-14%
NEKTARIINIT
500 g
Espanja
400 g
250
2 rs
(3,13/kg)
Ilman K-Plussa-korttia ja yks. 1,39 rs (3,48/kg)
TOMAATTI
500 g
149
rs
(2,98/kg)
IISVESI
KAUPPIAS HOITAA HOMMAN
MARGARIINIT
Iisvedenraitti 26, Iisvesi
puh. 017 515 109
[email protected]
249
rs
(4,98/kg)
Palvelemme:
ma-pe 8-20
la 8-18
su 10-16
27
RAUTALAMMIN KUNTA TIEDOTTAA
Rautalampi on tunnettu
Vahvasta kulttuurista ja yrittäjyydestä
Paikkakuntalaiset ja mökkiläiset tapaavat
perinteisesti kesätreffeillä.
KESÄTREFFIT KUNNANVIRASTON
PIHA-ALUEELLA LAUANTAINA 29.6.
Rautalammin lukion Satulateatteri on niittänyt mainetta Ramppikuume-nuorisoteatterikatselmuksissa useampana vuotena. Tänä
keväänä katselmuksessa esitetty ”Miehiä ja naisia” palkittiin kannustusstipendillä.
- Nyt käännyit oikean ihmisen
puoleen, meillä löytyy joka lähtöön, toteaa koulutusjohtaja
Eeva Ruotsalainen Rautalammin kunnan vetovoimatekijöistä.
Syksyllä Rautalammilla valmistuu peruskorjattu päiväkoti
esikouluineen Pentinpellon koulun
yhteyteen. Myös Matti Lohen koulun peruskoululuokat 1-10 toimivat
vastikään peruskorjatuissa tiloissa.
-Yläkerrassa toimii esikouluryhmät ja alakerrassa myös iltaisin ja
viikonloppuisin toimiva vuoropäiväkoti. Kerkonkosken taajamassa on
lisäksi oma esiopetus sekä peruskoulun luokat 1-6 perinteisessä kyläkoulussa, Ruotsalainen valottaa.
Koulutusmahdollisuuksiin on
Rautalammilla panostettu muutenkin, sillä kunnassa toimii 1990-luvun lopulla käynnistetty Suomen
AAMUKAHVIT
Kaikille rautalampilaisille yrittäjille,
elinkeinonharjoittajille ja itse itsensä
työllistäville.
HUB RAUTALAMMIN tiloissa
torstaina 23.5. klo 9.00
28
Mukana kunnanjohtaja ja
elinkeinoasiamies. Tervetuloa
vaihtamaan kuulumisia ja
keskustelemaan ajankohtaisista asioista.
Kahvit tarjoaa Rautalammin kunta.
vanhin ja epäilemättä paras ratsas- suuksiin on panostettu muutenkin.
tuslukio.
Kunta tarjoaa kuntalaisilleen ja ke- Lukio on merkittävä vahvuus säasukkailleen ilmaisen Rautalamkoko paikkakunnalle, Ruotsalainen pi-vieheluvan.
toteaa.
Rautalampi tunnetaan myös
R ats astuslinjan
vahvana yrittäjäkunohella myös ilmaisutana. 2000-luvulla se
taito on lukiossa esillä
on valittu kaksi kertaa
”Ratsastuslukio on
merkittävä vahvuus
vahvasti. Lukion omalPohjois-Savon yrittäkoko
paikkakunnalle.
”
ta Satulateatterilta tujäystävällisimmäksi
lee vuosittain yhdestä
paikaksi.
kahteen näytelmää. SaYrittäjyyteen
tulateatteri on niittänyt menestystä kannustetaan meillä kaikin puolin.
myös kansallisissa Ramppikuume- Erityisesti uudenlaiselle maaseunuorisoteatterikatselmuksissa.
tuyrittäjyydelle on tilausta. Viime
Rautalampi on tunnettu myös vuoden lopulla perustettu maailvahvana kulttuuripitäjänä. Ruotsa- man ensimmäinen maaseutu-HUB
laisen mukaan kulttuurin vahvuutta tarjoaa siihen erinomaiset puitteet,
ei edes ymmärrä, kun sitä katsoo elinkeinoasiamies Marita Leskinen
läheltä.
kertoo.
- Myös kirjasto toimii upeissa ti- Myös kansallispuiston perusloissa ja elää ajan mukana, enää kir- taminen on ihan huulilla, se avaa
jastosta ei lainata ainoastaan kirjoja. aivan uusia mahdollisuuksia, hän
Vapaa-ajanviettomahdolli- jatkaa.
Rautalammin kirjasto
KERKONKOSKEN
LAINAUSASEMA
18.4. - 30.5.2013
TORSTAISIN KLO 11-14
3.6.-14.8.
LAINAUSASEMA ON
SULJETTUNA
Tietoiskuja kunnan palveluista, esillä muun
muassa kaavoitusasiat ja laajakaistahanke sekä
jäteasiaa. Vapaa-ajan asukkaiden toimikunnan ja
kunnan tervehdykset ja kesäistä musiikkia. Kunnan tarjoamat pullakahvit klo 10-12.
Paikalla on rautalampilaisia yrittäjiä, tuottajia ja yhdistyksiä, paikallisia tuotteita ja palveluita
sekä alkuasukkaita ja mökkiläisiä.
Rautalampilaiset yrittäjät ja yhdistykset! Varatkaa maksuton paikka kesätreffeille: Tarja Hämäläinen, p. 040 164 2000, tarja.hamalainen@
rautalampi.fi.
VASKISEITSIKKO SAAREN SOITTAJAT
MUSEON PUISTOSSA
Rovaniemeläinen vaskiseitsikko Saaren Soittajat esiintyy Rautalammin museon puistossa
perjantaina 26.7. klo 14. Puhallinkonsertti kantaa
nimeä ”Muistojen bulevardi” ja siinä kuullaan ikivihreitä sävelmiä: Amado mio, Besame mucho,
Niin paljon kuuluu rakkauteen, La Paloma... Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja Rautalammin Martat
tarjoavat Martan päivän kahvit. Järj. kunnan kulttuuritoimi ja Martat.
Liikunta- ja nuorisotoimi tiedottaa:
LASTEN JA NUORTEN
KESÄTOIMINTA
-esite
ON LADATTAVISSA
Rautalammin kunnan kotisivuilta
www.rautalampi.fi Liikunta- ja
nuorisotyön ajankohtaista -osiosta
sekä
Matti Lohen koulun etusivulta.
Rautalampi näyttävästi esillä
Helsingissä 29.5. - 3.6.
Ohjelma: www.rautalampi.com
ISET
PILA LLA
M
A
L
TA
TA
R AU MANKAR
L
I
A
MA
Mikko Kuikka ja Mirja Mäkinen samalla rinteellä, jolla igumeni Pietari siunasi Puroniemen.
Leirikeskuksen uusi elämä - paikat kuntoon talkoilla
Puroniemi heräsi eloon
Puroniemen leirikeskus siirtyi helmikuussa Puroniemen Ystävät ry:n
omistukseen. Paikkoja on kevään
aikana kunnostettu ja siistitty.
Huippuna oli 50 hengen talkoot
pari viikko sitten.
- Silmänsä pessyttä leirikeskusta
Puroniemen talkoisiin osallistui
odottaa vilkas kesä. On tulossa leireviitisenkymmentä henkeä.
jä, praasniekkatapahtumia sekä useita
vuokrauksia, puheenjohtaja Mirja Mäki- osittain vielä yhtäaikaa leirikeskuksen
nen kertoo.
kanssa, kunnes tanssilavasta rakennetPuroniemen uudesta elämästä iloit- tiin leirikeskuksen tsasouna. Kauppasee myös Mikko Kuikka. Salmista 9-vuo- kirja Puroniemen alueesta on päivätty
tiaana evakkoon lähtenyt
vuodelle 1958, alkuperäistä
Kuikka muistaa hyvin leilahjoituskirjaa
50-luvun
rikeskuksen varhaiset vaitaitteesta ei ole löytynyt.
”Hän tuli pihaan, teki
heet.
Kuikka on kuitenkin iloikolme ristinmerkkiä,
- Ajatus leirialueesta
nen, että Puroniemen omislankesi maahan ja
lähti liikkeelle jo 1940-lutaa nyt kannatusyhdistys.
taas rukoili.”
vun lopussa, kun kävimme
- Tämä on minulle uusi
retkellä Keitelellä silloin
elämä. Toinen parannus,
olleessa Konevitsan luostakun olen halvauksesta selrissa. Paluumatkalla Mikon isän serkku vinnyt. Meidän suvussa kaikki lapset ja
Mikko ja hänen vaimonsa Matroona lapsenlapset on ortodokseja, tämä on
Kuikka esittivät, että he lahjoittavat Pu- meille erittäin tärkeä paikka.
roniemen alueen leirikeskuksen perusPraasniekkaperinnettä
tamista varten, jotta ortodoksisuus ja
elvytetään
karjalaisuus säilyisivät vahvoina myös
Puroniemen leirikirkon omaa juhlaa,
lapsille ja lapsenlapsille, Kuikka kertoo.
Jo 1950-luvun alussa kokoonnuttiin Pietarin ja Paavalin praasniekkaa, juhpalvelukseen, jossa igumeni Pietari siu- litaan lauantaina 29.6. Kello 10 alkavan
nasi Puroniemen. Kansaa oli paljon, sillä liturgian jälkeen on maksullinen ruokaiihmiset halusivat nähdä munkin. Sylis- lu. Praasniekkaperinteen elvyttäminen
tietää myös mukavaa päiväohjelmaa.
sään hänellä oli vanhoja ikoneita.
Illalla on entisten ja uusien puronie- Hän tuli pihaan, teki kolme ristinmerkkiä, lankesi maahan ja taas rukoili, meläisten ystävätapaaminen. Nautitaan
Kuikka liikuttuu muistellessaan tilai- rantakalaa, saunotaan ja perinteiseen
tyyliin lauletaan nuotiolauluja ja paistesuutta.
Ennen leirikeskusta Puroniemessä taan makkaraa ja lettuja. Myös yöpymisijaitsi tanssilava, jonka toiminta jatkui nen Puroniemessä on mahdollista.
Emilia Ruostila viihtyy uudessa kodissaan, josta on hyvät kulkuyhteydet Oslon keskustaan
ja metsäisille lenkkipoluille.
Lukion kultturivaihdosta au-pairiksi
Emilia kävi opiskelemassa
Suomessa ja palasi Norjaan
25-vuotias Emilia Ruostila lähti
vuonna 2006 ylioppilaaksi kirjoitettuaan viettämään välivuotta
au-pairina Norjassa. Hän oli jo aikaisemmin lukion suomalaismetsien kulttuurivaihdossa tavannut
Espenin.
Rautalammilta hän kertoo kaipaavansa erityisesti lapsuuden rakkaita paikkoja, joiden merkitys on aivan
erilainen kuin millään muilla paikoilla
maailmassa. Rautalammilla hän vieraileekin säännöllisesti vanhempiensa ja
ystäviensä luona.
- Rautalampi on pieni ja valtavan
- Voi sanoa, että rakkaus toi minut kaunis paikka. Teini-ikäisenä se tuntui
tänne aikoinaan. Aikamoinen sattuma liian pieneltä, mutta lapsuudessa tarjosi
se oli, sillä kulttuurivaihtoon osallistui enemmän tilaa kuin kaupungissa olisi
Ruotsista ja Norjasta 19 tytollut mahdollista, sai juosta
töä ja ainoastaan yksi poika,
vapaasti, leikkiä metsässä ja
”Moni tietää, missä olla lähellä luontoa.
Espen.
Rautalampi sijaitsee.
Au-pair-vuotensa jälNorjassa, erityisesti EsMonien
suku
on
keen Ruostila palasi suopenin kotiseudulla suomamyös lähtöisin
meen ja opiskeli lastenlaismetsien alueella, RautaRautalammin
tarhanopettajaksi. Hän oli
lampi tunnetaan hyvin.
alueelta.”
vuoden töissä Vantaalla,
- Siellä moni tietää misminkä jälkeen Norja kutsui
sä Rautalampi sijaitsee, ja
jälleen kaksi vuotta sitten.
monien suku on lähtöisin Rautalammin
- Tuolloin juhlittiin myös minun ja alueelta. Kun kerron olevani RautalamEspenin häitä, Ruostila kertoo.
milta, he tietävät heti mistä on kysymys,
Matkailu on Emilian ja Espenin yh- Emilia naurahtaa.
teinen intohimo ja pariskunnan unelma
- Nostan kyllä hattua kotipaikkani
maailmanympärysmatkasta toteutui vii- maailmanvalloitushankkeelle. Se osoitme vuonna.
taa hienoa periksiantamattomuutta ja
- Palasimme matkalta hieman en- yhteishenkeä, mitä ei monesta kylästä
nen joulua. Sen jälkeen aloitin työt päi- löydy.
väkodissa, missä minulla on vakituinen
Emilia Ruostila on kotiutunut Norpaikka. Muutama kuukausi sitten ostim- jaan hyvin. Hän nauttii hyvistä yhteykme oman asunnon.
sistä sekä Oslon keskustaan että metsäiEmilian mukaan kulttuurierot Suo- sille lenkkipoluille.
men ja Norjan välillä ovat hyvin pienet,
- Tällä hetkellä kotini on täällä, mutjoten sopeutuminen on ollut helppoa. ta voisin kyllä ajatella joskus ostavani tai
Norjan kieltä hän on oppinut puhumaan vuokraavani vaikkapa kesämökin Rautasujuvasti.
lammilta.
www.rautalampilehti.fi
29
Teksti ja kuva: Iiro Lyytinen
Puotipiikaan lääkekaappi
Kerkonkoskelta saa nyt yleisimpiä reseptivapaita lääkkeitä. Kuvassa
apteekkari Pasi Raatikainen sekä kauppiaat Pirjo Kekkonen, Piia
Holopainen ja Tanja Heimonen.
Kerkonkosken kaupalla on toukokuun alusta toiminut Rautalammin
Apteekin palvelupiste, tuttavallisemmin lääkekaappi. Käytännössä tämä
tarkoittaa sitä, että kaupasta voidaan
myydä asiakkaille käsikauppalääkkeitä.
- Idea tuli kauppiaiden suunnalta
ja minusta ajatus oli hyvä, laitoimme
heti lupaprosessin vireille, apteekkari
Pasi Raatikainen kertoo.
Lääkekaapista löytyy yleisimpiä
reseptivapaita särky-, kuume- ja allergialääkkeitä. Vastaanotto on kyläläisten keskuudessa ollut varsin positiivinen.
- Heti saimme kiitosta, että ompa
hyvä kun kyypakkauskin kuuluu tuotevalikoimaan, kauppias Pirjo Kekkonen kertoo.
Lääkekaappi on avoinna kaupan
aukioloaikojen mukaan. Kaupalle on
apteekista toimitettu kansio, jossa on
tiedot myytävistä lääkkeistä. Lisätietoja saadaan tarvittaessa nopeasti puhelimitse apteekista.
- Näen tämän hyvänä lisäpalveluna kauppaa ajatellen, sekä apteekin
kannalta erinomaisena palveluna niin
kerkonkoskelaisille kuin kesäasukkaillekin, Pasi Raatikainen toteaa.
PUISTOKONSERTISSA HILARIUS HIIRI
SEKÄ PAIKALLISIA BÄNDEJÄ
Lavalle nousee
esimerkiksi LiveSavo
bändikilpailun
voittanut Makrofagi.
Rautalammin Rockmuusikot ry järjestää puistokonsertin
Runon ja Laulun Rautalampi -tapahtuman aikaan lauantaina
yhteistyössä Rautalammin kunnan nuorisotoimen kanssa. Koko
perheen tapahtumaan on vapaa pääsy.
Ohjelmassa on Hilarius Hiiren suuri aarreseikkailu kello 11.
Musiikkia on tarjolla kello 13 alkaen: lavalle nousevat Jiipee &
Vaikuttajat, Jälkeiset sekä LiveSavo 2013 -bändikilpailun voittaja
Makrogafi.
30
Teksti: Sari Toikkanen Kuvat: Etelä-Konneveden ympäristön kehittämishanke, Sari Toikkanen
Yksissä tuumin kansallispuiston puolesta
Kuntalaisia kuultiin viime viikolla mahdollises- vin. Käyttöä seurataan. Suunnitelmat mitoitetaan tietylta Etelä-Konneveden kansallispuistosta. Suurin le kävijämäärälle ja jos se ei toteudu, katsotaan suunnihuoli oli metsästyksen rajoittaminen, mutta telmia uudestaan, Itkonen kertoi.
Uutta tiestöä ei kuitenkaan ole tarvetta rakentaa.
muuten puhuttiin puiston puolesta.
Viime viikolla Rautalammilla ja Konnevedellä pidettiin yleisötilaisuudet, joissa keskusteltiin käynnissä
olevasta kansallispuistoselvityksestä. Myös netissä oli
mahdollista tuoda näkemyksiään esille ja kysyä Metsähallituksen asiantuntijoilta puiston perustamisesta. Keskustelu näyttikin käyvän melko vilkkaana. Esimerkiksi
Rautalammin kunnantalolle saapui lähes kolmekymmentä kiinnostunutta vaikuttamaan asioihin.
Osallistujat olivat yhtä mieltä siitä, että luonnonkaunis Etelä-Konnevesi olisi kansallispuiston arvoinen.
Sen sijaintikin puoltaisi puiston perustamista.
– Tässä on kansallispuistotyhjiö, eräs osallistuja
totesi.
Metsästysrajoitukset mahdollisia
Huolta aiheuttivat mahdolliset metsästysrajoitukset.
– Jos hirvenmetsästys kielletään, niin tiedetään
miten arvokkaan haavikon käy. Vieraspedotkin pitäisi
voida hoitaa pois, Pekka Hintikka totesi yleisön joukosta.
Erikoissuunnittelija Raimo Itkosen mukaan muutoksia metsästyskäytäntöihin on kuitenkin tiedossa.
– Vieraslajien pyynti tulee varmaankin jatkumaan,
mutta metsästykseen tulisi joitakin rajoituksia. Luonnonsuojelulain pohjalta tässä edetään, Itkonen totesi.
Joitakin kuulijoita askarrutti se, kuinka luonto tulee
kestämään turistit. Esimerkiksi viime vuonna Suomen
37 kansallispuistossa vierailtiin yli kaksi miljoonaa kertaa.
– Käytön voi moninkertaistaa, jos se ohjataan hy-
– Polut riittävät. Häyrylänranta, Kivisalmi, Törmälä ja Rautalammin venesatama ovat mahdollisia pisteitä,
joista kulkua ohjataan eteenpäin, suunnittelija MeriHilkka Mäkelä sanoi.
Yhteistä tahtoa löytyy
Moni osallistuja ideoi toimintoja mahdolliseen puistoon. Esille nousivat paikan kulttuurihistoria ja ihmisen
jäljet maisemassa esimerkiksi karsikkopuina. Niitä voisi
hyödyntää matkailussa. Myös merkittyjä venereittejä ja
laivamatkailuyrittäjää toivottiin alueelle.
Etelä-Konnevesi on yksi neljästä jatkoselvitykseen
päässeestä kansallispuistoehdotuksesta. Metsähallitus
aloitti Raimo Itkosen johdolla selvitystyön tapaamalla
alueen sidosryhmiä. Niissä nousi esille muun muassa
se, että alue on luonnonsuojelullisesti arvokas ja maisemallisesti ehjä. Palvelut ovat myös kohtuulliset. Plussaa
on lisäksi myönteinen ilmapiiri.
– Täällä on yhteinen näkemys ja tahtotila alueen
kehittämisestä, Itkonen sanoi.
Selvitystyö etenee yleisön kuulemisen jälkeen lausuntokierrokselle. Ympäristöministeriöön se ehtinee
viimeistään alkusyksystä. Lopulta eduskunta päättää
kansallispuiston perustamisesta.
Hoidon ja käytön suunnittelusta
luonnos
Kansallispuisto rajoittuisi valtion maille. Sen sijaan selvitystyön kanssa yhtä aikaa käynnissä oleva Etelä-Konneveden hoidon ja käytön suunnittelu käsittää myös
reilut tuhat hehtaaria yksityisiä maita.
Pekka Hintikan (vas.) mielestä järjestäytynyt metsästys
pitäisi sallia mahdollisella kansallispuistoalueella.
Metsähallituksesta Raimo Itkonen ja Meri-Hilkka Mäkelä
kertoivat kansallispuistoselvityksen etenemisestä.
– Yksityisille ei anneta velvoitteita, vain suosituksia, Meri-Hilkka Mäkelä kertoi luonnosvaiheessa olevasta suunnitelmasta.
Suunnitelmassa otetaan huomioon muun muassa
alueen luonnonmetsät ja lehdot, haapalajisto, järvilinnusto ja arvokkaat kallioalueet. Niitä koskevat linjaukset
ohjaavat Metsähallituksen toimintaa alueella seuraavat
10–15 vuotta.
Kesäkuun alussa suunnitelmaluonnos julkaistaan
Metsähallituksen verkkosivuilla osoitteessa www.metsa.
fi/hks. Siitä voi antaa palautetta elokuun lopulle saakka.
Valmista suunnitelmaa odotellaan marraskuussa.
Jos Etelä-Konneveden kansallispuisto toteutuu,
Metsähallitus päivittää hoidon ja käytön suunnitelman
vastaamaan uutta tilannetta.
– Luonnonsuojelutavoitteet eivät tulisi muuttumaan, Mäkelä totesi.
– Kansallispuisto on kuitenkin brändi. Virkistys- ja
matkailukäyttö korostuvat kansallispuistossa verrattuna
tavalliseen luonnonsuojelualueeseen, Itkonen jatkoi.
31
Teksti ja kuva: Iiro Lyytinen
Yksilöllistä, asiakkaan henkilökohtaiset lähtökohdat ja
voimavarat huomioivaa asumispalvelua Rautalammilla.
Kunnanjohtaja Risto Niemelä kertoo viihtyneensä pohjalaisena Savossa hyvin.
Tänään 60 vuotta
Kunnanjohtaja Risto Niemelä
puolustaa kunnallista itsehallintoa
- Kymmenestä lapsenlapsesta sen huomaa, että Ensimmäinen oli yritys- ja elinkeinotoiminnan kehittäikää alkaa olla. Muuten toivon, etten koskaan minen, toinen sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteiden
kasvaisi aikuiseksi, kunnanjohtaja Risto Niemelä uudistaminen ja kolmas talouden tasapainottaminen.
- Omaan tyyliini aloin niitä tekemään enkä voi kiistoteaa.
• Sorat ja murskeet
• Käytettävissä kuorma-auton hiekoituslaite ja alusterä
• Kuormaukset ja maansiirtotyöt pyöräkuormaajalla
• Lavettikuljetukset
• Kalliomurskeet Hanhitaipaleen kalliolouhokselta
Hannu 0400 272 445 • Markus 040 768 7416
32
Viikonloput kuluvatkin usein lasten ja heidän perheidensä luona. Oman aikansa lohkaisee myös työn
alla oleva väitöstutkimus sekä tietenkin kunnanjohtajan
työ, josta ei Niemelän mukaan koskaan ole täysin vapaalla. Rautalammilla Niemelälle tulee syksyllä täyteen
13-vuotta.
- Se on pitkä aika pohjalaiselle, hän naurahtaa. Vaimon kanssa on kyllä tykätty olla täällä, rautalampilaisista
ihmisistä se viime kädessä on ollut kiinni.
Pahemmin kulttuurit eivät hänen mukaansa ole kuitenkaan törmänneet, vaikka hän huomaakin pohjalaisen
suorapuheisuutensa joskus aiheuttavan kitkaa.
- Särmikäs puhuminen ja ilmaisu on verissä, en ole
oppinut kiertelemään, sanon miten asiat minun mielestä ovat. Mutta pidän myös savolaisesta lupsakkuudesta,
Pohjanmaalla ollaan aina niin kauhian tosissaan, hän
sanoo.
Niemelä on toiminut kunnanjohtajana pian neljännesvuosisadan. Ennen Rautalampia kymmenen vuotta
Kivijärvellä. Selvää Rautalammille tuleminen ei kuitenkaan ollut.
- Olin suunnitellut lähteväni opiskelemaan Englantiin. Halusin kai sitten vielä kuitenkin näyttää pystynkö
olemaan johtajana. Näin yritystoiminnassa paljon mahdollisuuksia ja arvostan emäpitäjän vahvaa historiaa.
Niemelän mukaan yritystoiminta on kunnassa äärimmäisen tärkeää. Kun se pyörii, on varaa myös julkisiin
palveluihin.
Risto Niemelän johtajasopimukseen kirjattiin kolme
asiaa, joita hänen toivottiin kunnenjohtajana tekevän.
tää, etteikö olisi ollut tiukkojakin paikkoja. Peiliinkin
olen katsonut useampia kertoja. Niemelän suvun miehillä on kuitenkin hyvät unenlahjat, eikä yöunia ole tarvinnut kunta-asioiden takia menettää.
Kunnallisen itsehallinnon Niemelä näkee äärettömän arvokkaana, ja aikoo myös puolustaa sitä. Yksilökeskeistä yhteiskuntaa hän karsastaa.
- Eduskuntaa pidetään demokratian tärkeimpänä
ilmentymänä, minä nostaisin kunnallisdemokratian vielä senkin edelle. Kuntalainen nähdään liian usein vain
asiakkaana, vaikka todellisuudessa hän on yksi kunnan
omistajista. Kunnan tärkein voimavara on ihmisissä.
Niemelä ei usko, että identiteetti on säilytettävissä,
jos kuntia liitetään toisiinsa.
- Menkää kysymään minkä tahansa Rautalammista
irtaantuneen kunnan asukkailta, ovatko he rautalampilaisia. Eivät ole, identiteetin häviämiseen ei tarvita kuin
kaksi sukupolvea.
Hän kertoo saaneensa kaksi elämänohjetta, joita on
pyrkinyt noudattamaan. Hänen ukkinsa neuvoi häntä
aina ihmisiä koskevissa päätöksissä asettumaan heidän
tilalleen. Toisen ohjeen hän sai isältään, ja sen mukaan
tehtyyn päätökseen ei tule enää palata vaan mennä seuraavaan asiaan.
Risto Niemelä toivottaa kuntalaiset tervetulleiksi
juhlimaan hänen merkkipäiväänsä.
60-vuotispäivien kunniaksi Rautalammin kunnassa
on tänään tiistaina 21.5. avoimien ovien päivä ja
kahvitarjoilu klo 12-16.
Hurjasta ideasta
täyteen touhuun
Tämä kaikki alkoi hurjasta ideasta. Mietin, kuinka hienoa olisi, jos Rautalammilla
olisi oma nimikkoravintola Helsingissä? Paikka, jossa etenkin pääkaupunkiseudulla nykyisin asuvat voisivat kohdata. Samalla ravintola
toimisi kunnan ”infopisteenä” ja maaseudun
päänavaajana. Nopeasti kuitenkin totesin, ettei tämä ole mahdollista helposti. Muutenkin
ravintola-ala kärsii inflaatiosta.
Tämä radikaali ajatteluni juontaa siitä,
että olen kyllästynyt kuntien tavanomaisiin
tapoihin markkinoida itseään. Vaihtoehtoja on
yleensä kaksi. Ensimmäisenä tammikuun matkamessut, jossa kaikki Suomen paikkakunnat
yrittävät erottua toisistaan samassa hallissa
sekavin seurauksin ja toisena kuntapäivät.
Tarvitaan jotain uutta! Näin idea lähti jalostumaan hiljalleen suuremmaksi ja suuremmaksi,
kaikkien yhteiseksi ponnisteluksi. Kävin esittelemässä ajatukseni Rautalammin kunnan elinkeinoasiamiehelle Marita Leskiselle positiivisin seurauksin. Tällä hetkellä olemme koko
kunnan ja yrittäjien voimin tulossa Helsingin
Kansalaistorille kuudeksi päiväksi.
Lähipäivieni polttavat aiheet ovat olleet
kutsukirjeiden lähettäminen tapahtumaan.
Niitä lähetetään hurjat 5200 kappaletta entisille rautalampilaisille, sekä kesäasukkaille.
Ohjelmakin alkaa olla kuosissa ja tapahtumaalueesta tulee todella hieno. Siellä on Maalaistori, yrittäjät tuotteineen, kunta tontteineen
ja tietysti se alkuperäinen ajatus eli ravintola.
Tämä on jännittävää, ennennäkemätöntä ja
ennen kaikkea hauskaa!
Hyppää kyytiin virtuaalisesti tai tulemalla
paikan päälle Helsinkiin. Ja anna oma panoksesi yhteiseen maailmanvalloitukseen.
JARNA KAPLAS
Rautalampi takaisin maailmankartalle
-hankkeen projektipäällikkö
Rautalammin maailmanvalloitushanketta
voi seurata internetissä osoitteessa
www.rautalampi.com
www.rautalampilehti.fi
IMUAUTOPALVELUT
KAIVOJEN
TYHJENNYKSET
Soita
KAIVINKONETYÖT
040 705 1586
Sami Lehmonen
10-20 tonnin pyörä- ja telakoneilla
Koneurakointi
Sami Lehmonen
040 705 1586
040 027 8075
Rautalampi
Sisä-Savon
Nuohouspalvelu Oy
Konnekoskentie 251 B
77700 Rautalampi
Psykiatrian erikoislääkäri Anu Hirvonen
Vastaanotto: Kuopiontie 22, 77700 Rautalampi
Ajanvaraus maanantaisin klo. 8.30–12.00
Puh. 050
305 6515
Jari Pietiläinen
040 581 8771
[email protected]
Tero Hiltunen
040 149 0123
[email protected]
JT
PARKETTITYÖT
• Hionta, lakkaus, petsaukset
• Asennus- ja korjaustyöt
• Sisäremontit, sauna- ja
suihkuremontit
• Asuntoautovuokraus
Soita Jarmolle
040 715 5625
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Harri Ikävalko
Asemakatu 11
77600 Suonenjoki
(017) 513 652
OSTETAAN / NOUDETAAN
• Rauta- ja peltiromua
• Autot, maatalouskoneet ym.
• Akut, jalometallit (Kupari, rst., alumiini)
• Romutustodistukset • Renkaiden vastaanotto
T:mi HM Korhonen
Herrantie 1073, 77700 Rautalampi
0400 954 814
Ympäristöluvan
omaava
yritys
33
Kyliltä kuultua: Riierrinnan mäki
Otto von Rehbinder palveli upseerina Rautalammin
komppaniassa. 1770-luvun lopulla alle 20-vuotiaana hän
tuli lippumiehen virkatalon haltijaksi Juurikkaniemen
Hyvölään. Kustaan sodassa (1788-90) hän toimi komppanianpäällikkönä ja ylennettiin kapteeniksi. Suomen
sodan (1808-09) jälkeen v.1810 Suomen ruotujakolaitos
lakkautettiin.
Isojaon jälkeen Pappilan maista ylijämämaaksi jääneestä alueesta muodostettiin Haapasalmen tila. Sen Otto
von Rehbinder vapaaherraksi tultuaan sai haltuunsa. Siihen, noin seitsemän kilometrin päähän kirkonkylästä,
hän rakennutti komean Haapasalmen kartanon. Sen rakennuksen hirsistä pystytettiin Rautalammin Osuuskaupan ensimmäinen rakennus.
Oton vaimo Agatha Krogius oli ummikkoruotsalainen, ei ymmärtänyt varsinkaan savon kieltä. Niinpä hän jäi paikkakuntalaisille varsin vieraaksi. Kerran
Otto-vapaaherra lähti asioimaan Helsinkiin. Silloisilla
kestikievarikyydeillä edestakainen matka vei vähintään
kaksi viikkoa. Agatha-vapaaherrattarelle tuli aika pitkäksi. 28.9.1831 hän päätti lähteä käymään vierailulla
kirkonkylällä jossakin säätyläisperheessä, jossa jo viran
puolesta puhuttiin ruotsia.
Hän valjastutti parivaljakon kärryjen eteen ja toteutti aikeensa. Iltahämärissä hän lähti paluumatkalle.
1770-luvulla valmistunut kärryillä ajettava Kuopion ja
Vaasan välinen maantie kulki Konnekosken tienhaaran
jälkeen nykyistä idempänä kiertäen Konnevedestä pistävän Haapalahden. Lasketellessaan Haapamäkeä tien
matalimpaan kohtaan ja mutkaan hevoset ilmeisesti säikähtivt mahdollisesti jotakin metsäneläintä ja suistuivat
kärryineen metsään. Tässä rytäkässä 63-vuotias Agatharouva menetti henknsä.
Tämä tapahtuma järkytti syvästi paikkakuntalaisia.
Mutkan jälkeen alkava pieni vastamäki, Järvisalon talon
kohdalla, tunnetaan tämän jälkeen nimellä Riierrinnan
mäki. Eihän savolaisen kieli noin vain taivu sanomaan
Frirärrinnan mäki.
40-vuotta Aarne Hirvosen muistissa
säilyneen tarinan kertoi silloinen
Karjalan kartanon omistaja Jarl Roschier.
Aarne Hirvonen
Asemat on pidetty - valloitus voi alkaa
Olen syntynyt Rautalammilla vuonna 1955
ja varttunut siellä kylän sylissä 16-vuotiaaksi asti,
jolloin jommankumman oli lähdettävä, joko lukion opettajien tai minun. Jotta oppineiden ihmisten
työttömyys ei olisi pienellä kirkonkylällä lisääntynyt räjähdysmäisesti, poistuin paikkakunnalta
permanentattu pitkä tukka liehuen. Emäpitäjän
kirjoilla pysyin toki parikymppiseksi.
Tulin Helsinkiin poliisiksi 37 vuotta sitten.
Maalaispoika hakeutui kartan avulla Pikkuroballe,
pani punaisen nortin palamaan ja ryhtyi lainvartijaksi pääkaupunkiin. Melko pian huomasin syntymäkotikuntani olevan hyvin tunnettu sekä omassa organisaatiossa että asiakkaiden keskuudessa.
Koulukavereita ja tuttuja ilmaantui. Kartalle ei
tarvinnut kylää piirtää. Yllättäviltä tahoilta kuulin lausahduksia: ”Minä olen myös kotoisin sieltä.”
”Olen Vesannolta tai Konnevedeltä, mutta käynyt
kouluni Rautalammilla.” ”Hieno paikkakunta varsinkin kesällä, meillä on siellä loma-asunto.” Kaikille meille oli yhteistä, ettemme juuriamme tai
kytköksiämme hävenneet - päinvastoin. Ensimmäinen ylikomisariotasoinen esimieheni, Keskustan poliisipiirin kenttätoimiston johtaja oli vesantolaislähtöinen Mauri Jäntti. Sodat käynyt mies ja
SS-joukoissa Saksassa ansioitunut arvostettu päällikkö. Jäntti oppi tuntemaan minut kolmensadan
muun poliisin alaisjoukostaan. Kun tervehdin häntä käytävällä, tuli vastauksena yleensä ystävällinen
murahdus: ”Mitä Rautalammin poika.”
Pääsin vuonna 1997 samaan himoitsemaani
tehtävään, mitä Mauri Jäntti oli pari vuosikymmentä aikaisemmin hoitanut. Minä vastasin pääkaupungin keskustan ja eteläisten osien kenttätoiminnasta. Sitä toista, yhtä tärkeää tehtäväkenttää
eli tutkintaa Suomen haasteellisimmalla alueella
johti ylikomisario Olli Yliskoski. Mies toimi minun
onnekseni samassa vaativassa tehtävässä, kun sain
34
tulla kolmen Malmilla vietetyn vuoden jälkeen
poliisipiirin johtajaksi vuonna 2005. Urani todennäköisesti hienoimmaksi työn sisällöltään jäänyt
pesti päättyi vuosi sitten. Olli kävi Rautalammilla
koulunsa, koti sijaitsi kunnan rajalla.
Tämänkaltaisissa kirjoituksissa ei pitäisi nimetä henkilöitä, sillä tasapuolisuuden vuoksi hienoja
tai satuttavia juurikertomuksia olisi kirjattavissa
kymmeniä. Kun nimiin jo edellä päädyin, jatkan hieman tarkemmin kahden erittäin tunnetun
ystäväni osalta, sillä joidenkin sanalla on muita
vankempi paino. Kun soittelimme tai tapasimme
Kari Tapion kanssa, kääntyi puhe aina hänen lapsuutensa ja varhaisnuoruutensa kesiin, jotka hän
poikkeuksetta vietti Rautalammilla. Karin isällä
Jaakko Jalkasella oli huonekaluliike kirkonkylän
keskustassa. Kuulin Suomen parhaalta iskelmälaulajalta monet rehevät tarinat sekä paikalleen osuneet luonnehdinnat minulle tutuista henkilöistä.
Tarinaniskijän murakka basso kantautui lähipöytiin ja uskon sanoman mainiosta paikkakunnasta
menneen perille. Myös toisen kuuluisan Karin
vanhemmat olivat Rautalammin menestyksekkäitä
kauppiaita. Vuonna 1962 uusina yrittäjinä aloittivat Keijo ja Meeri Hotakainen. Hotski, kuten häntä
koulussa nimitettiin, muistaa mainita kysymättäkin, missä hän on varttunut ja minkälaiset matkaeväät silloinen moniarvoinen yhteiskunta antoi.
Kari kertoi joskus: ”Eipä sitä mieltänyt kasvavansa
erilaisten kulttuurien keskellä. Me pennut olimme näet savolaisia, Karjalan evakkojen jälkeläisiä,
mustalaisia sekä muualta muuttaneita.”
Idea lähteä viikoksi Helsingin keskustaan Kansalaistorille on mahtava. Paikka on hakenut sijaansa pääkaupungin
ytimessä. Musiikkitalon ympäristön
lopullisesti valmistuttua aukiosta on
muodostunut erinomainen kent-
tä ns. keskisuurille tapahtumille. Keskeisempää
sijaintia ei ole. Mainio temppu on tuoda kunnanvaltuusto istumaan Sanomatalolle siihen viereen.
Senaatintorille tuodaan vuosittain joku maakunta
näytille. Se on suurine järjestelyineen mahtijuttu,
jonka muuten pääosin junailee rautalampilaislähtöinen Roschierin Maarit, jo keskikoulusta tuttu
luokkakaverini. Ystävyys jatkuu toisessa sekä kolmannessa polvessa. Maaritin tytär ja meidän kaksospoikamme kävivät yhtä jalkaa Ressun lukiota.
Nyt he ovat hyviä perhetuttuja toistensa kanssa.
Pienet lapsenlapsemme syntyivät samoihin aikoihin.
Käsitykseni mukaan yksittäinen kunta ei ole
aikaisemmin älynnyt jalkautua Helsinkiin tämmöisellä käsikirjoituksella. Matkailumessuilla,
maakuntatapahtumissa ja vastaavissa on toki tutusta vaakunasta tehty havaintoja sekä ylpeänä juuristaan tullut käväistyksi. Uskon kopioijia tämän
kesän jälkeen riittävän, eikä siinä toki mitään. Havaintojeni mukaan ensimmäisenä ennättänyt korjaa parhaan sadon, mikäli hankkeessaan onnistuu.
Meitä täällä perällä asuvia näkyy homma kiinnostavan ainakin Facebookin mukaan. Omasta
puolestani olen yrittänyt rumpua päristellä. Kirjoittelen kolumneja Helsingin kaupunkilehtiin,
joiden levikki on noin 70 000. Päätoimittaja lupasi
tulla tekemään tapahtumasta juttua.
Taktiikka ei ole muuttunut, asemat pääkaupungissa on otettu ja ne on pidetty. Välillä kovaäänisesti rautalampilaisuutta puolustaen, kartan
ääriviivoja korostaen. Rautalampi on tanakasti Suomen kartalla. Meidät tunnetaan
pääkaupungissa.
Tervetuloa viimeistelemään maailmanvalloitus!
Juuristaan ylpeä Rautalammilla
syntynyt Jussi-Pekka Lämsä
on Helsingin poliisilaitoksen
operaatiopäällikkö.
Päätoimittajan palsta
Mahtavasti maailmankartalla
Kyllä tämä koko Rautalammin maailmanvalloitushanke melko hullulta tuntuu, eikä vähiten siksi, että tukea hankkeelle tuntuu
tulevan jatkuvasti mitä mielenkiintoisimmilta tahoilta. Tähän lehteen haastattelemani maailmalta tavoitetut rautalampilaiset ovat
myös innostuneita kotikuntansa kunnianhimoisesta tavoitteesta.
Huhuja on kuulunut, että Helsingin valloitus olisi vasta alkulämmittelyä ja muutaman vuoden päästä tavoitteena olisi lähteä
Delawareen. Aika näyttää.
Suurlähettiläs Markku Keinäsen vinkki kuului, että Rautalampilaisista juurista kannattaa aina mainita. Suosittelen kokeilemaan, jos ei tähän mennessä ole tullut niin tehtyä. Siitä saa jutun
juurta melkein kaikkien ihmisten kanssa, siinä missä vähemmän
tunnetuilta paikkakunnilta kotoisin olevat ihmiset joutuvat turvautumaan säästä puhumiseen. Yllättävän pian löytyy joku yhteinen tuttu ja saatatte huomata vaikka olevanne sukulaisia keskenänne.
Kuka kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse. Emme voi jäädä
odottamaan, että jossain joku jonain päivänä kiinnostuisi Rautalammista, ja alkaisi markkinoida kuntaamme. Meidän on tehtävä
se itse, ja siinä ollaan nyt hyvässä vauhdissa.
Iiro Lyytinen
päätoimittaja
Rautalampilehden kamera kiertää
Kuvia lehden toimitukseen voi lähettää
osoitteella [email protected]
Liitä mukaan pieni tarina tapahtumasta
sekä kuvaajan nimi.
Parhaat julkaistaan tällä palstalla.
psia
mmästytti la
ä
h
o
d
n
re
lf
illä.
Taikuri A
n 10-synttäre
seurakunna
esitettiin
-musikaalia
e
g
ta
S
C
F
n
oille.
Nuorte
ysille katsom
tä
a
n
n
o
u
v
tänäkin
aalla 7.5.
ivat hautausm
ro
e
k
h
a
t
e
is
Talkoola
li!
Puhdasta tu
nta
min seuraku
m
la
ta
u
a
R
,
a
ll
Kiitollisuude
Rautalampilehti 5/2013
Painos: 13.000 kpl
Jakelualue: Rautalampi, Suonenjoki, Tervo, Vesanto ja Konnevesi
Osoitteeton jakelu, Itella
Painopaikka: I-Print, Seinäjoki
avia aiheikäsitteli vak
a
rr
y
S
n
ri
e
u.
Satulateatt
ltu unohdett
o
i
e
n
a
a
k
a
ri
ta. Huumo
Kustantaja:
Viestirauta Oy
Toimitus:
Kuopiontie 13
77700 Rautalampi
[email protected]
Päätoimittaja:
Iiro Lyytinen
050 536 5570
[email protected]
Myyntipäällikkö:
Marja Kämppi
040 669 2250
[email protected]
Ilmoitusvalmistus:
Tarja Kovero
040 487 1203
[email protected]
441 895
Painotuote
35
36