Vuosikertomus 10-11

Transcription

Vuosikertomus 10-11
Karstulan lukio
Kansikuva: Katri Toppinen
Vuosikertomus
2010-2011
KARSTULAN LUKIO - Monien mahdollisuuksien maaseutulukio
Koulutie 13
43500 KARSTULA
Rehtori
Vararehtori
Kanslia
Opinto-ohjaaja
Opettajainhuone
Anitta Rasi
puh. 044-4596671
sähköposti: anitta.rasi@karstula. fi
Minna Mussalo-Mustamäki
[email protected]
Pirjo Ruuska ja Severi Löytönen
puh. 044-4596672
Kaija Mattinen
puh. 044-4596675
puh. 044-4596673
KOULUN HISTORIAA
Yleinen kokous kutsuttiin koolle 2.6.1941 päättämään kannatusyhdistyksen ja koulun
perustamisesta. Sodan seurauksena yksityinen Karstulan Yhteiskoulu aloitti toimintansa
vasta 1.11.1944. Luokkia oli aluksi kaksi ja koulu toimi kirkonkylän vanhassa
koulurakennuksessa.
Vuonna 1945 koulu muutti entisen suojeluskunnan taloon ja koulussa toimi kolme
ensimmäistä luokkaa. Koulu laajeni täydelliseksi neliluokkaiseksi keskikouluksi
Vuonna 1945 koulu muutti entisen suojeluskunnan taloon ja koulussa toimi kolme
ensimmäistä luokkaa. Koulu laajeni täydelliseksi neliluokkaiseksi keskikouluksi vuonna
1946 ja viisiluokkaiseksi keskikouluksi vuonna 1948.
Uusi koulutalo valmistui vuonna 1949. Suuresta oppilasmäärästä johtuen osa
oppitunneista pidettiin kuitenkin edelleen Suojan talossa.
Vuonna 1956 Karstulan Yhteiskoulu sai luvan laajentua kahdeksanluokkaiseksi, joten
lukio alkoi. Ensimmäiset ylioppilaat valmistuivat vuonna 1959.
Oikeus antaa keskikoulutodistuksia: 07.01.1947
Ylioppilastutkinto-oikeus: 14.01.1959
2
Tilastoja:
lukuvuosi opettajat oppilaat ylioppilaat
2006/07
17
138
40
2007/08
17
124
37
2008/09
17
137
34
2009/10
17
132
39
2010/11
17
112
40
Koulun rehtorit: 1944-1946 Aira Hytönen, 19461952 Hellä Vainio, 1952-1954 Kerttu Holmroos,
1954-1965 Heikki Soini, 1966-1968 Erkki Alho,
1968-1972 Osmo Salmia.
Karstulan lukion rehtorit: 1973-1993 Osmo
Salmia, 1993-1995 Tuula Takkala, 1995-2005 Antti
Portin, 2005- Anitta Rasi
Koulurakennukset: Koulu toimi aluksi Karstulan
kirkonkylän kansakoulun vanhassa koulutalossa. Syksyllä 1945 koulu muutti entisen
suojeluskunnan taloon, joka lahjoitettiin kannatusyhdistykselle. Koulutalo valmistui vaiheittain
1948, 1952, 1959 ja 1965.
Karstulan Yhteiskoulusta tuli vuonna 1972 Karstulan kunnan omistama yksityinen
oppikoulu ja nimi muuttui Karstulan lukioksi. Kannatusyhdistys lakkautettiin.
Vuonna 1973 Karstulan lukio muuttui kunnan koululaitokseen kuuluvaksi kunnalliseksi
lukioksi.
Koulurakennuksen saneeraus valmistui vuonna 1986.
KOULUN HALLINTO
Kunnanvaltuusto on valinnut sivistyslautakuntaan seuraavat jäsenet
1.1.2009 alkaen
Vainiola Sirkka-Liisa pj
Kolari Riitta, vpj.
Jäntti Elina
Pennanen - Oikari Suvi
Järvinen Aki
Matilainen Jorma
Luukkainen Seppo
Valtonen Tapio
Saarinen Tiina
Humppi Virpi, kunnanhallituksen edustaja
OPPILASKUNTA
Puheenjohtaja: Topi Turpeinen
Sihteeri: Aino Salmi
Hallituksen jäsenet: Otto Piirilä, Saana Hokkanen, Milja Piispanen, Verneri Ylimäki
3
KEVÄTJUHLAPUHE 2011
Hyvät opiskelijat
ja opettajat
Arvoisat juhlavieraat,
riemuylioppilaat
Hyvät naiset ja herrat
Aika on kaikille sama. Aika kultaa muistot. Aika on rahaa. Asioita tapahtuu kreivin aikaan. Aikaa
voi olla vain punainen sekunti. Aika kuluu kuin siivillä. Odottavan aika on pitkä. Kaikki riippuu
asiayhteydestä. Kun kyseessä on kiva asia, aika menee liiankin nopeasti. Lukuvuoden
päättyessä tuntuu aina, että koko kouluvuosi on karannut käsistä. Juuri olimme aloittamassa
uutta lukuvuotta ja nyt on kevätjuhlien aika.
Nuorilla on edessä paljon odotettavia asioita.
Millaiset todistukset saan, mihin pääsen
opiskelemaan? Jos en pääse, saanko jotain töitä. Lähtisinkö armeijaan? Asuntokin tarvitaan.
Pitäisi päästä kavereiden, tyttö- tai poikaystävän kanssa samalle paikkakunnalle. Kaikki pitäisi
järjestyä, miltei samana hetkenä.
Tutun ja turvallisen jakson päätyttyä on monenlaista suunniteltavaa. Harvalle kuitenkaan kaikki
järjestyy ensi yrittämällä ihan luonnostaan. Täytyy malttaa odottaa, että asiat pikkuhiljaa
asettuvat kohdalleen. Ei elämää voi kukaan suunnitella tai varsinkaan toteuttaa pelkästään
laskelmoiden paperinmakuisena luettelona. Elämää ei myöskään voi opetella kirjoista tai
katselemalla aina vihreämpää ruohoa naapurin puolella. Itse on tartuttava asioihin joka päivä
uudestaan ja uudestaan. Koskaan ei voi rakentaa yhden kortin varaan.
Haasteet ja ongelmat itse kunkin polun varrella ovat kasvattamassa elämänviisautta. Se on
vaikea laji. Opimmeko me ihmiset sitä riittävästi koskaan? Lehtien valituspalstojen
ahdistusaiheiden perusteella näyttää ainakin huonolta. Hälyttäviä esimerkkejä hyvinvointivaltio
Suomen kansalaisten eriarvoistumisesta on nähtävissä tai puhumattakaan kehittymättömien
maiden asukkaiden köyhyydestä, maailmasta missä luonnonvarat koituvat pienen väestönosan
hyödyksi.
Ei elämäntaitoa voi opettaa,
se on opeteltava itse.
Hitaina, hitaina vuosina
ja kun jotain luulet oppineesi,
vuodet käyvät lentämään.
(Helena Anhava)
Arjen kiireissä emme usein huomaa arvostaa hyviä asioita, perhettä, koulutusta, terveyttä,
työtä ennen kuin olemme vaarassa menettää jotain niistä.
4
Elämän rikkaus on siinä,
että ymmärtää pienten asioiden merkityksen.
Poimii ne
ja jakaa vähästään.
Sain kuluneena keväänä tilaisuuden tutustua suomalaiseen koulutusvientiin aavikon helmessä
Abu Dhabissa,. Siellä, jos missä raha puhuu ja on puhunut. Koululaisilta puuttuu motivaatio.
Kaikkea oli yllin kyllin muutenkin. Viidessäkymmenessä vuodessa hiekka-aavikkoalue, missä
bambumajassa oli lapsille vähän opetettu koraania oli kasvanut toinen toistaan komeampia
rakennuksia täyteen. Pelko siitä, että öljy ei ikuisesti tuo hyvinvointia, on laittanut satsaamaan
koulutukseen. Koulutuksen mallimaaksi kelpaa Suomi, jonka Pisa-tulokset perustuvat pitkälti
kaikille mahdollistettuun, tasa-arvoiseen koulutukseen.
Silti täälläkin sopii kysyä,
tarvitsisimmeko enemmän satsausta myös huippuihin. Heitä vaativat markkinatalous ja
Suomen menestyminen jatkossakin. Yksi pääsky ei tee kesää sanotaan. Huippujutun
kehittyminen vaatii asiassa kuin asiassa monenlaisia onnistuneita valintoja ja ratkaisuja sekä
onnenkantamoisia. Kukaan ei voi yksin yltää huippusaavutuksiin. Tarvitaan monenlaisia
osaajia, verkostoitumista ja onnistuneita päätöksiä ja kykyä nähdä tulevaisuuteen.
Luova ajattelu saattaa merkitä vain sen tajuamista,
ettei ole erityisen ansiokasta tehdä asioita niin
kuin ne on aina tehty.
Lukiokoulutuksen ajankohtaiset kehittämishankkeet ja toivottavasti lukiokoulutukseen tulossa
olevat valtakunnalliset satsaukset ovat tällä hetkellä tervetulleita yhtä lailla kaupunki- kuin
maaseutulukioihin.
Karstulan lukion tietoinen profiloituminen monien mahdollisuuksien
maaseutulukioksi on mielestäni onnistunut brändi.
Lukiokoulutus perinteisenä
ylioppilastutkintoon ja yliopistoihin tähtäävänä ei yksin riitä. Rinnalle tarvitaan ammatillista
suuntautumisvaihtoehtoa, yksilöllisiä hyvinkin pitkälle korkeakouluopintoihin mahdollistuvia
ratkaisuja ja voimakasta työelämä- ja yritysyhteistyötä sekä opetusmenetelmien uudistamista.
Eihän voi olla totta, että oppimista voi tapahtua vain luokkahuoneessa kuuden pulpetin riveissä.
Lukion
perinteikäs
koulutusperusta
antaa
hyvät
mahdollisuudet
koulutuksen
monipuolistamiseen.
Lukio tunnetaan vaativana kouluna. Siellä saatuja oppeja ja
ylioppilastutkintotuloksia arvostetaan jatko-opinnoissa ja työelämässä. Lukiokoulutus on jo nyt,
ihan luonnostaan erittäin hyvää työelämävalmennusta, asenne- ja sitkeyskasvatusta. Hiljattain
paljon rekrytointia tekevän henkilön lausahdus työntekijän valinnasta oli: ”Osta asenne”, lähes
kaiken muun voi opettaa. Usein oikea asenne on jopa tärkeämpi kuin tehtävään vaadittava
koulutus ja kokemus. Oikea asenne selittää usein ihmeenä pidettyjä onnistumisia.
Kun te nyt juhlassa mukana olevat riemuylioppilaat pääsitte vuonna 1961 ylioppilaiksi, maailma
oli erilainen. Maatalousvaltaisessa Karstulassa elettiin paljolti pientilallisina. Maito vietiin oman
paikkakunnan meijeriin. Perunajauhotehdas pyöri nykyisissä Wanhoissa Wehkeissä. Kiviön
kauppa. Kauppayhtiö, Paavonseutu , Osuuskauppa ja Heikkinen myivät kaikkea, mitä tarvittiin.
Pohjosahon leipomo ja baari, osuuskaupan baari ja Hiljan kuppila tulivat varmasti koululaisille
tutuiksi. Silloin täällä oli myös posti, verotoimisto, monta pankkia, poliisi, kyläkauppoja ja
kauppa-autoja. Nyt palvelut siirtyvät nettiin. Jokainen sai olla nykyistä enemmän oman onnensa
seppä. Kun ei ollut töitä, lähdettiin leveämmän leivän ääreen Ruotsiin. Kunnanvirasto oli
Tippamäellä. Melko tuoretta yhteiskoulua ja koulunkäyntiä arvostettiin. Takasihan se varmasti
hyvän virkamiesuran sitä haluaville. Tähän kouluun oli juuri valmistunut laajennus. Pitkänä
kielenä opiskeltiin ainoastaan saksaa. Kunnanjohtaja Viitaniemi oli aktiivisesti puuhaamassa
Äänekoskelle ammattikoulua. Karstulalainen Eino Palovesi oli melko uuden Keski-Suomen
läänin ensimmäinen maaherra. Maailmalla Juri Gagarin kävi avaruudessa. Berliinin muuri
rakennettiin.
5
Kulunut lukuvuosi on ollut koulun historiassa hyvin tavanomainen. Lukioperinteeseen kuuluvat
tietyt, vuosittain toistuvat asiat. Vuodessa on ollut kohokohtia, joista olemme saaneet nauttia.
Joona Pohjosen menestys Tutki, kokeile ja kehitä- kilpailussa ja sitä seuranneessa
kansainvälisessä osuudessa Portugalissa syksyllä sai jatkoa Viksu tiedekilpailumenestyksellä.
Suomen akatemia palkitsi Joonan työn toiseksi parhaana. Siinä siivellä tuli koulukin palkituksi
aktiivisuudesta. Aivan loppukeväästä julkaistiin tilastot lukioista jatko-opintoihin sijoittumisesta.
Siinä Karstulan lukion on maan kärkeä ja oman maakunnan ykkönen. Jos tilastoijat ottaisivat
huomioon, että ensimmäisenä syksynä pojista on iso osa armeijassa sekä opiskelijoiden
lähtötason, mittaus olisi vielä enemmän meille eduksi. Kevään ylioppilaskirjoituksissa menestys
oli pakollisten aineiden osalta keskinkertaista.
Kiitos menestyksestä kuuluu opettajille, jotka maaseutulukiossa ovat tottuneet palvelemaan
erilaisia oppijoita, sekä jatko-opintoihin ohjaukselle, missä kellekään ei jätetä mahdollisuutta
olla hakematta jatko-opiskelupaikkaa.
Kuluneen lukuvuoden alussa saimme uudistettua koulun kielistudion digiaikaan. Saimme myös
uusittua langatonta verkkoa sekä hankittua uusille opiskelijoille kannettavia tietokoneita.
Käytäntöä jatketaan vuosittain niin, että jokaisella on käytössään henkilökohtainen tietokone.
Kouluvuoden työpäiviin sisältyy ihmiselämän koko kirjo. Jos on ilon hetkiä, mukaan mahtuu
myös surua.
Joulujuhlamme vaihtui kriisityöhön ja lyhyeen kauniiseen koulussa pidettyyn Markus Saarisen
muistohetkeen. Ykkösen sytyttämien kynttilöiden liekkimeri, Elina Penttisen itse säestämänä ja
laulamana Jukka Leppilammen ja Maria Yläpään vaikuttava ”Mitähän puuhaavat taivaassa nyt”
jäivät ikuisesti mieleen. ”
Juuri tuona päivänä olin erityisen kiitollinen siitä, että meillä on resurssoitu opiskelijahuoltoon.
Hiljattain palkatut uudet työntekijät, kuraattori ja psykologi, etsivä nuorisotyöntekijä,
terveydenhoitaja
ja
seurakunnan
työntekijät
olivat
heti
järjestämässä
apua.
Maaseutulukiossamme voimme olla kokonaisvaltaisesti eri toimijoiden yhteistyöllä tukemassa ja
auttamassa nuoria päivittäin.
En ole voinut viime aikoina olla ihmettelemättä niin maakunnallista kuin valtakunnallista
koulutuspolitiikkaa. Tuntuu, että lukiopedagogiikka on annettu tilapalvelukonsulttien
ratkaistavaksi. He ovat todenneet 1200 opiskelijan yhteisön edulliseksi ja paljon
mahdollisuuksia tarjoavaksi. Hartaasti toivon, että juuri valitut valtakunnan päättäjät oikeasti
haluavat satsata mieluummin hyvään ja tasapuolisesti saavutettavaan koulutukseen kuin
koulutuksen massatuotannon aiheuttamaan syrjäytymisen ehkäisemiseen. Koulutus on niin
yksilön kuin yhteiskunnan kannalta investointi tulevaisuuteen ja työ kohtuullisesti nautittuna on
parasta terapiaa.
Nykyään on esille noussut termi kestävyysvaje. Suurin kestävyysvaje on mielestäni
yhteiskuntaa koossa pitävän sosiaalisen vastuun, toivon ja välittämisen ilmapiiristä.
Teille uusille ylioppilaille haluan välittää muutamia toivon sanoja.
Painat kohta päähäsi valkolakin.
tunnustuksena uurastuksesta,
osoituksena menestyksestä
ja todisteena merkittävästä saavutuksesta.
Juuri sinä itse osaat,
pärjäät ja pysyt.
Olet selviytyjä.
Onnittelut ylioppilastutkinnon johdosta ja onnea loppuelämään!
6
TAPAHTUMIA
Vanhempainillat
1. vuositaso
2. vuositaso
3. vuositaso
8.9.2010
5.5.2011
27.1.2011
Koulutuspäivät
10.8.2010
29.9.2010
15.11.2010
28.-29.1.2011
26.4.2011
27.4.2011
5.5.2011
Lukuvuoden suunnittelua
Kielistudiokoulutus
Älytaulukoulutus
Educa-messut
Tutor-koulutus
Lukion kehittäminen Wanhoissa Wekeissä
Webli-oppimisympäristön käyttökoulutus
Kulttuuria ja koulutusta
11.8.-17.8.2010
2.9.2010
15.9.2010
28.10.2010
12.11.2010
3.12.2010
11.12.2010
01.2011
3.-4.2.2011
19.2.2011
20.2.2011
16.3. 2011
31.3.2011
7.4.2011
13.4.2011
19.4.2011
26.4.2011
29.4.2011
14.5-18.5.2011
23.5.2011
31.5.2011
4.6.2011
Uusien opiskelijoiden perehdyttäminen , oppilaskunnan päivä
Lakitiedon ryhmä käräjiin tutustumassa
Valokuvaus
Kolmannen vuositason teatteriretki Jyväskylään
Kolmannen vuositason yliopistoon ja ammattikorkeakouluun
tutustuminen
Itsenäisyysjuhla/ylioppilasjuhla
Taksvärkki – Hyvä Joulumieli-keräys
Lukion oppilaiden kuvataidenäyttely Himmelin galleriassa
Tulevaisuus haastaa oppimisen -seminaari
Penkinpainajaiset
Vanhojen tanssit
Arvot ja asenteet -seminaari
Kirjailijavierailu, Tiina Raevaara
Viksu-palkitsemistilaisuus Suomen akatemiassa
Munkkien matkassa – esitys, Raimo Salo
Ykkösten vierailu Kiasmaan
Tutor-koulutus
Gospel-konsertti
Kakkosten opintoretki
Uusien ykkösten tutustumispäivä
Oppilaskunnan toimintapäivä
Kevätjuhla
7
TILASTOTIETOJA LUKUVUODEN TOIMINNASTA
1. OPISKELIJOIDEN KOTIKUNNAT
2. SUORITETUT KURSSIT
1A
1B
2A
2B
3A
3B
SUORITETUT SUORITUKSET/ HYLÄTYT
OPISKELIJOITA KURSSIT
OPISKELIJA
(=4)
HYLKÄYSPROSENTTI
20
517
25,85
13
2,5
18
453
25,17
26
5,7
17
911
53,58
26
2,9
14
782
55,86
10
1,3
21
1678
79,90
22
1,3
21
1622
77,24
14
0,9
3. SUORITETUT LUKIODIPLOMIT
Kuvataide: Hokkanen Salla
Humppi Katri
Pyhälammi Maija
Saramäki Iida
Musiikki: Lahti Sakari
Kirvesmäki Pauli
Katajamäki Tiia
Mursunen Hanna
8
4. SEUTUKUNNAN LUKIOIDEN OPISKELIJAKOHTAISIA KUSTANNUKSIA
(€/OPISKELIJA) OPETUSHALLITUKSEN VIIMEISEN TILASTON (OPH/2009)
MUKAAN
Kunta
Karstula
Kinnula
Perho
Pihtipudas
Saarijärvi
Viitasaari
Kunta keskim.
Opiskelijoita Opetus Ruoka Kiinteistö Kok.kulut
135
4252
519
816
6404
64
6342
404
793
8316
78
5929
632
1029
8013
100
6375
490
1169
8313
208
4331
501
859
6478
132
5252
332
1239
7126
93637
4536
388
794
6163
Lähde http://www.oph.fi
’
5. LUKION TALOUSARVION JA LASKENNALLISEN VALTIONOSUUDEN
VERTAILUA
Lukion budjetti ja laskennallinen valtionosuus
1000000
800000
Yksikköhinta
an
perustuva
Laskennallin
en
valtionosuus
Toteutunut
budjetti
€
600000
400000
200000
0
2003
-200000
2004
2005
2006
vuosi
9
2007
2008
2009
2010
OPISKELIJAT 2009-2010
1A, ryhmänohjaaja Anu Degerman
Autio, Aate
Huhtanen, Mikael
Humppi, Simo
Hytönen, Iida
Härkönen, Jere
Järvinen, Viljami
Kajuutti, Iida
Kunelius, Oskari
Maanselkä, Ville
Niskanen, Anna
Paloniemi, Jenna-Mari
Pasanen, Kalle
Peiponen, Samuel
Peiponen, Sini
Pekkanen, Roosa
Peltonen, Laura
Piispanen, Joona
Salonen, Tuukka
Syrjälä, Milla
Äijänen, Mikko
Karstula
Karstula
Karstula
Kivijärvi
Karstula
Karstula
Kivijärvi
Karstula
Karstula
Karstula
Kyyjärvi
Kivijärvi
Karstula
Karstula
Karstula
Karstula
Karstula
Karstula
Karstula
Karstula
10
1B, ryhmänohjaaja Sirpa Karjalainen
Ahonen, Tiina
Hokkanen, Saana
Jäntti, Ville
Kotanen, Teemu
Löytönen, Joel
Matilainen, Sanni
Mietala, Jarno
Muhonen, Harri
Möksy, Janne
Norring, Samuel
Oikari, Niko-Lassi
Penttinen, Elina
Piispanen, Milja
Raitanen, Eetu
Saarinen Markus
Sironen, Jukka
Syrjälä, Mari
Valkeinen, Anniina
Viertamo, Tuomas
Karstula
Karstula
Karstula
Karstula
Karstula
Karstula
Saarijärvi
Karstula
Saarijärvi
Karstula
Karstula
Karstula
Karstula
Karstula
Karstula
Karstula
Karstula
Karstula
Kyyjärvi
11
2A, ryhmänohjaaja Riitta Paukkunen
Hertteli, Kaisu-Liina
Kantonen, Arttu
Karppanen, Pekka
Löytönen, Meri
Malinen, Milla-Maria
Minkkinen, Ilkka
Oikari, Ossi
Piirilä, Otto
Piispanen, Samuli
Pohjonen, Joona
Rasku, Elli
,
Sillanpää, Venla
Turpeinen, Topi
Valkeinen, Susanna
Vertanen, Annika
Välimäki, Anne
Ylimäki, Verneri
Kivijärvi
Saarijärvi
Kivijärvi
Kyyjärvi
Saarijärvi
Kivijärvi
Karstula
Karstula
Karstula
Karstula
Karstula
Karstula
Kivijärvi
Karstula
Kivijärvi
Karstula
Karstula
12
2B, ryhmänohjaaja Minna Mussalo-Mustamäki
Immonen, Mikko
Jokinen, Heikki
Järvinen, Jussi
Kalliokoski, Saara
Kotanen, Minna
Laukkanen Maarit
Lahdenvesi, Marjaana
Naukkarinen, Niko
Oikari, Juho
Parviainen, Saana
Salmi, Aino
Sorsa, Kirsti
Toppinen, Katja
Ylitalo, Noora
Kyyjärvi
Karstula
Karstula
Karstula
Kyyjärvi
Kirkkonummi
Karstula
Karstula
Karstula
Karstula
Karstula
Karstula
Karstula
Kannonkoski
13
3A, ryhmänohjaaja Tomi Rintala
Humppi, Katri
Hyvönen, Janne
Kirvesmäki, Pauli
Kotanen, Mira
Kronqvist, Jeremias
Lehtomäki, Mikko
Matilainen, Anni
Nikitin, Jonna
Pekkanen, Noora
Piirilä, Fanni
Posio, Satu
Pyhälammi, Maija
Pölkki, Timo
Pöppönen, Maiju
Rentola, Noora
Saramäki, Iida
Sauranen, Tiina
Tallila, Emilia
Tamminen, Lauri
Toivanen, Mikko
Vertanen, Sanna
Viiru, Pekka
Karstula
Karstula
Karstula
Kyyjärvi
Karstula
Karstula
Karstula
Karstula
Karstula
Karstula
Karstula
Karstula
Kyyjärvi
Karstula
Saarijärvi
Karstula
Karstula
Kyyjärvi
Karstula
Karstula
Karstula
Karstula
14
3B, ryhmänohjaaja Päivi Kemppainen
Ahola, Suvi
Foudila, Artturi
Hokkanen, Salla
Honkonen, Essi
Jokinen, Tommi
Järvinen, Valtteri
Katajamäki, Tiia
Kujala, Jouni
Laaksonen, Aino-Maija
Laaksonen, Roosa
Lahti, Sakari
Muhonen, Riina
Mursunen, Hanna
Mäkinen, Matias
Niskanen, Arttu
Oikari, Aku
Paananen, Johanna
Paananen, Niina
Pienimäki, Santtu
Pöppönen, Jaana
Tarvainen, Anniina
Karstula
Karstula
Karstula
Karstula
Karstula
Karstula
Saarijärvi
Karstula
Karstula
Karstula
Saarijärvi
Karstula
Karstula
Karstula
Karstula
Karstula
Kivijärvi
Kivijärvi
Karstula
Karstula
Saarijärvi
15
MARKUS SAARINEN IN
MEMORIAM
Sinä iltana meillä piti olla joulujuhla. Oppilaskunta oli varustautunut pitämään ihmeen
perinteisen joulujuhlan: jouluevenkeliumi, tonttuleikki, yhteislauluja. Ohjelmaa oli
tarkoitus harjoitella vielä samana päivänä ennen iltajuhlaa.
Sitä juhlaa meille ei koskaan tullut. Maanantaiaamuna 20.12.2010 kouluun kiiri
suruviesti. Markus Saarinen 1B:ltä oli kuollut edeltävänä yönä yllättäen kotonaan.
Tieto nuoren ihmisen kuolemasta on aina kova isku, varsinkin kun se tulee yllättäen.
Kaikki vain itkivät.
Juhla vaihtui kriisityöhön ja lyhyeen kauniiseen koulussa pidettyyn muistohetkeen jo
samana päivänä. Jokaisen ykkösen sytyttämien kynttilöiden liekkimeri, Elina
Penttisen itse säestämänä ja laulamana Jukka Leppilammen ja Maria Yläpään
vaikuttava ”Mitähän puuhaavat taivaassa nyt” jäivät ikuisesti mieleen.
Mitähän puuhaavat taivaassa nyt?
Suru ja synti on hellittänyt.
Rauha vain virtaa, niin sanotaan,
mutta mitähän puuhaavatkaan?
Muistelen poikaa, ystävääni,
kärsien taittui sun taipaleesi.
Taivaaseen tahdoit tuskista maan,
mitähän puuhailemaan?
…..
Surutyö jatkui monissa tilaisuuksissa ja jopa Facebookissa. Markuksen iloinen ilme,
metsästys- ja kalastuskokemukset ja ajanvietto toisten nuorten kanssa säilyvät
monien muistoissa. Sitäkään en unohda, että Markus oli ensimmäinen, jolle
kuittauksen jälkeen ojennettiin juuri hankittu uusi tietokone.
Mitähän puuhaavatkaan … liekö Tykkää-nappia painelevat.
Anitta Rasi
16
OPETTAJAT JA MUU HENKILÖKUNTA
Degerman Anu FM, lehtori
-äidinkieli ja kirjallisuus
Ihantola Olli FM, lehtori
- biologia, maantieto
Kantoniemi Anna-Liisa, kotitalousopettaja
Karjalainen Sirpa FM, lehtori
-englannin kieli, ranskan kieli, espanjan kieli
Kemppainen Päivi TM, lehtori
-uskonto, psykologia
Mattinen Kaija HUK, opinto-ohjauksen lehtori
Mussalo-Mustamäki Minna FM, lehtori
-ruotsin kieli,saksan kieli
Paukkunen Riitta FM, lehtori
- englannin kieli - venäjän kieli
Porkka Jouni FM, lehtori
-fysiikka, lyhyt matematiikka, ATK
Rasi Anitta FM, rehtori
-kemia
Rinne Minna LiTM, lehtori
- liikunta, terveystieto
Rintala Tomi FM,lehtori
-fysiikka, pitkä matematiikka, tietotekniikka
Tenokoski Heini TaitM
-kuvataide
17
044-4596649
040-7354237
044-4596539
044-4596651
044-4596628
044-4596675
044-4596640
044-4596642
044-4596544
044-4596671
044-4596541
044-4596639
044-4596547
Oikari Olli LtO
-musiikki
Vainio Kari LiK
- liikunta, terveystieto
Ylimäki Margit FM
-historia, yhteiskuntaoppi
044-4596618
040-5821941
044-4596543
Koulusihteerit: Pirjo Ruuska ja Severi Löytönen 044-4596672 ja 044-4596670
Terveydenhoitaja: Anne Malinen
044-4598903
Koulukuraattori Henna Alanen
044-4596678
Koulupsykologi Riikka Wikman
044-7114511
Ruokahuolto jakelukeittiö:
044-4596666
Siivous:
Tuula Humppi
Maarit Isomäki
Anu Rasi
Kirsti Suomalainen
18
Vanhojen päivä
Vanhojen tanssien pukuloistoa
Hollywood-tunnelmissa
19
Juhlaruokailussa
OPPILASKUNNAN PÄIVÄ JA PENKKARIT
Abit satuolentoina
20
Penkkarilauluesitys
LONTOOSSA
Opintoretkeläiset British museum:in edustalla
21
Noora Ylitalo, Aino Salmi, Kirsti Sorsa, Elli Rasku ja Minna Kotanen Hyde Parkissa
Clink-hostellista päiväohjelman pariin lähdössä maailmanmestaruuden jälkeisenä aamuna
22
Thames-joen rannalla
KIASMAN RETKI
Ykköset Helsingissä
23
YHTEENVETO KEVÄT 2011
L
ÄI
EN
RUB
GE
UE
PS
KE
FY
BI
N
M
HI
YH
TE
VC
PC
FC
EC
SC
FF
E
M
C
B
A
6
8
16
9
3
2
8
9
11
11
3
8
8
4
7
9
7
1
1
1
4
I
kirjoittajia keskiarvo
42
4,1
173,0
1
42
3,4
143,0
1
25
3,4
86,0
29
4,3
125,0
5
5,2
26,0
5
3,6
18,0
3
2
1
1
2
1
7,0
7,0
1
1
4
4,3
17,0
2
2
3,0
6,0
20
4,4
87,0
14
5,4
75,0
2
5
3,2
16,0
1
8
4,1
33,0
3
3,7
11,0
2
1,0
2,0
3
5,3
16,0
KESKIARVO
841,0
4,0
1
1
2
2
2
4
6
1
5
6
2
5
1
3
2
1
2
2
2
1
1
1
7
25
1
1
40
62
48
25
1
3
210
Suorituksia
KEVÄÄN 2011 YLIOPPILASKIRJOITUKSET
60
50
40
30
20
10
0
L
E
M
C
24
B
A
I
STIPENDIT KEVÄÄLLÄ 2011
Stipendit koulun stipendirahastosta 1. ja 2. vuositason luokkien
parhaille
1. vuoden opiskelijat
Jere Härkönen
Saana Hokkanen
50€
50€
2. vuoden opiskelijat
Ilkka Minkkinen
Maarit Laukkanen
50€
50€
3. Järjestöjen stipendejä
Tiina Sauranen
Salla Hokkanen
Lauri Tamminen
Janne Hyvönen
Elina Penttinen
Fanni Piirilä
Aku Oikari
Katri Humppi
Maija Pyhälammi
Noora Rentola
Tiia Katajamäki
Hanna Mursunen
LC-KARSTULA
LC-KARSTULA
LC-KARSTULA/RIUTTA
LC-KARSTULA/RIUTTA
LC-KARSTULA/RIUTTA
LC-KARSTULA/LADYT
Karstulan ROTARY-KLUBI
Pohjola-Norden Karstula
KarsTa
LC-Pylkönmäki
LC-Pylkönmäki
LC-Pylkönmäki
5. Karstulan kunta/kulttuuritoimi
Tommi Jokinen
100€
Valtteri Järvinen
100€
Noora Pekkanen
100€
6. Kyyjärven kunta
Mira Kotanen
80€
7.Musiikkiopiston stipendit
Aate Autio
Sakari Lahti
Meri Löytönen
Hanna Mursunen
Ossi Oikari
Aino Salmi
8. Karstulan seurakunta
Katri Humppi
70€
25
100€
100€
100€
100€
80€
50€
100€
50€
50€
50€
50€
50€
9. Yritykset ja säätiöt
Pauli Kirvesmäki
Joona Pohjonen
Roosa Laaksonen
Mikko Lehtomäki
Hanna Mursunen
Veljekset Saarelainen Säätiö 100€
Meteco 150€
Sillanpää Oy 100€
Kulttuuriyhdistys ryhmä 07 100€+kaksi vapaalippua
Kulttuuriyhdistys ryhmä 07 kaksi
9. Osmo Salmian stipendirahastosta yritteliäille ja aktiivisille
opiskelijoille
Emilia Tallila
50€
Pekka Karppanen
50€
Aino-Maija Laaksonen50€
Jeremias Kronqvist 50€
10. Lintukerhon stipendit
Matias Mäkinen
Lauri Tamminen
11. Kirjapalkinnot
Karstulan Kirja- ja paperikauppa Kirjapalkinto menestyksestä äidinkielen
ylioppilaskokeessa Hanna Mursunen
Sverigekontakt i Finland Kirjapalkinto Tiina Sauranen
Pohjola Norden kirjapalkinnot 1. vuositason opiskelijoille
Jere Härkönen
Joona Piispanen
Mari Syrjälä
Karstulan Venäjä-seuran kirjalahjat
1.vuositaso
Sini Peiponen
Tuomas Viertamo
2. vuositaso
Kaisu-Liina Hertteli
Venla Sillanpää
Jussi Järvinen
Saana Parviainen
Huvudstadsbladet lahjatilaus: Maarit Laukkanen
Helsingin Sanomat:Tiina Sauranen
Tiede-lehden vuosikerta: Joona Pohjonen
Saksan suurlähetystön kirjapalkinto Maarit Laukkanen
26
KÄYTETYT KIRJAT OPPIKIRJALUETTELO 2010-2011
VUOSITASO
fontilla)
1
(Syventävien kurssien oppikirjat kursivoidulla
Englanti
CULTURE CAFE BOOK 1, BOOK 2,
BOOK 3
GRAMMAR RULES! +GRAMMAR RULES!
KEY
Benmergui-LampinenLeinonen ym.
Silk-Mäki-Kjisik
OTAVA
Hakulinen-Kivelä ym.
WSOY
Bärlund ym.
OTAVA
KAFE PITER 1.
- sisältää tekstit ja harjoitukset
- käsittää kurssit 1-4
- äänite (cd) on SUOSITELTAVA
Alestalo Marjatta
FINN
LECTURA
KAFE PITER 2.
- sisältää tekstit ja harjoitukset
- kurssista 5. eteenpäin
- äänite (cd) on SUOSITELTAVA
Alestalo Marjatta
FINN
LECTURA
Kokkonen-Nowak-SipuraVeistola-Vilkki
OTAVA
Hatakka-Saari-SirviöViiri-Yrjönäinen
WSOY
Kohi-Palo ym.
Kohi-Palo ym.
OTAVA
Kalkku-Kalmi ym.
OTAVA
Äidinkieli
1.Lukiolaisen äidinkieli ja kirjallisuus 1
2. Lukiolaisen äidinkieli ja kirjallisuus 2
Uusimmat painokset
Ranska (B3)
Voila` 1 (krs 1-2) (teksti + harjoituskirja)Pour le
lycee´(2008)
Voila` 2 (krs 3)
Voila` 3 (krs 4)
Voila` 4 (krs 5)
Venäjä (B3)
Biologia
Lukion biologia 1 Eliömaailma
Fysiikka
Physica 1
Physica 2
Physica 3
Historia
Forum 1 Ihminen, ympäristö ja kulttuuri
Forum 2 Eurooppalainen ihminen
- molemmista uudistettu uusin painos
Kemia
Kide 1 Ihmisen ja elinympäristön kemia
Kide 2 Kemian mikromaailma
27
Matematiikka, lyhyt
Sigma 1, Sigma 2 ja Sigma 3
Ekonen- Hemmo ym
Maantiede
Lukion maantiede 1, Sininen planeetta
Kakko-Kenno-Tyrväinen
tai Lukion maantiede 1+2, Sininen planeetta,
Yhteinen maailma
Musiikki
Lukion MUSA 1 ja 2
Juutilainen-Kukkula
Matematiikka, pitkä
Pitkä matematiikka 1, Pitkä matematiikka 2,
Kangasaho-MäkinenPitkä matematiikka 3 ja Pitkä matematiikka 4 Oikkonen ym.
TAMMI
OTAVA
WSOY
WSOY
Pitkä matematiikka 11 (syventävä)
Psykologia
Mielen Maailma 1 Psykologian perusteet
WSOY
Mielen Maailma 2 Kehityspsykologia
Vilkko-Riihelä ym.
Vilkko-Riihelä ym.
Ruotsi
Magnet Kurs 1
Magnet Kurs 2
Bulut, Kajander,Laur´en,
Repo
WSOY
Terveystieto
VIRTAA – Terveyden perusteet (TE 1)
Kannas ym
ATENA
Hanki, Könni , Lehtonen,
Manninen, Nyyssönen
WSOY
VIRTAA – Nuoret, terveys ja arkielämä (TE 2)
VIRTAA – Terveys ja tutkimus (TE 3)
Uskonto
Silta 1 Uskonto ja Raamattu
Silta 4 Maailmanuskonnot
Hanki, Könni, ym.
28
Vuositaso 2 (Syventävien kurssien oppikirjat kursivoidulla fontilla)
Biologia
Lukion biologia 2,
Solu ja perinnöllisyys
Kokkonen, Nowak, Veistola, Vilkki
OTAVA
Lukion biologia 3, Ympäristöekologia
Kokkonen, Nowak, Veistola, Vilkki
OTAVA
Englanti
CULTURE CAFE BOOK 4, BOOK
5, BOOK6
GRAMMAR RULES!
GRAMMAR RULES! KEY
Benmergui-Lampinen-Leinonen ym OTAVA
Silk-Mäki-Kjisik
Silk- Mäki-Kjisik
OTAVA
OTAVA
Varmavuori ym.
OTAVA
Airaksinen
OTAVA
Hatakka-Saari-Sirviö-Viiri-Yrjänäinen
WSOY
Kohi-Palo ym.
OTAVA
Kalkku-Kalmi-Korvenranta
OTAVA
Kakko-Kenno-Tyrväinen-Fabritius
OTAVA
Lukion maantiede 4 Aluetutkimus
Fabritius, Kenno, Nowak, Ruth
OTAVA
Matematiikka, lyhyt
Sigma 4, Sigma 5 ja Sigma 6
Ekonen- Hemmo ym.
TAMMI
Espanja (B3)
MUCHO GUSTO 2 teksti- ja
harjoituskirja
Filosofia
FI Lukion Filosofia 1
Fysiikka
Physica 4
Physica 5
Physica 6
Historia
Forum 3, Kansainväliset suhteet
uusin painos
Kemia
Kide 2 Kemian mikromaailma
Kide 3 Reaktiot ja energia
Maantiede
Lukion maantiede 2 Yhteinen
maailma
Matematiikka, pitkä
Pitkä matematiikka 5
Pitkä matematiikka 6
Pitkä matematiikka 7
Pitkä matematiikka 8
Pitkä matematiikka 9 (pakollinen)
Kangasaho-Mäkinen-Oikkonen ym. WSOY
Psykologia SYV
Mielen maailma 2, Kehityspsykologia
Mielen maailma 3, Ihminen ja tieto
Sosiaalipsykologia
Vilkko-Riihelä, Laine
Vilkko-Riihelä, Laine
Ahokas-Ferchen-Hankonen-LautsoPyysiäinen
29
WSOY
WSOY
WSOY
Ranska (B3)
Voila` 1 (krs 1-2) (teksti + harjoituskirja) Pour le lycee´ (2008)
Voila` 2 (krs 3)
Voila` 3 (krs 4)
Voila` 4 (krs 5)
Ruotsi
Magnet, Kurs 3
Magnet, Kurs 4
Magnet, Kurs 5
Saksa (B3)
Gute Idee 4
Gute Idee 5
Gute Idee 6
Terveystieto
VIRTAA – Nuoret, terveys ja arkielämä (TE2)
VIRTAA – Terveys ja tutkimus (TE 3)
Uskonto
Silta 2, Kristinuskon historia
Silta 5, Uskonto Suomessa
Bärlund ym.
OTAVA
Bulut, Kajander, Nordgren, Repo,
Wahlroos
-“-“-
WSOY
Dahlmann, Halsti, Liljeberg-Thronicke,
Sairanen, Tiala
WSOY
Kannas ym.
ATENA
Hanki, Könni, Manninen,
Nyyssönen
WSOY
Hanki, Könni, Manninen, Nyyssönen
Venäjä (B3)
KAFE PITER 1.
- sisältää tekstit ja harjoitukset
- käsittää kurssit 1-4
- äänite (cd) on hyvin SUOSITELTAVA
Alestalo Marjatta
FINN
LECTURA
KAFE PITER 2.
- sisältää tekstit ja harjoitukset
- kurssista 5. eteenpäin
- äänite (cd) hyvin SUOSITELTAVA
Alestalo Marjatta
FINN
LECTURA
Yhteiskuntaoppi
Forum 1 - Yhteiskuntatieto
Forum 2 – Uusi taloustieto (2010)
Hänninen, Liuskari, Suonio
Hänninen, Liuskari, Suonio
Forum. Kansalaisen lakitieto
Forum. Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni
Arola Pauli
Liuskari, Päivärinta, Vihervä
OTAVA
OTAVA
OTAVA
OTAVA
Äidinkieli
Lukiolaisen äidinkieli ja kirjallisuus 2
(sama kirja kuin jo kurssilla kolme)
Lukiolaisen äidinkieli ja kirjallisuus 3,
uusin painos
+ Kirjallisuusosa
Hakulinen, Kivelä, Nummi ym.
Hakulinen, Kivelä, Nummi ym.
30
WSOY
Vuositaso 3 (Syventävien kurssien oppikirjat kursivoidulla fontilla)
Biologia
Koulun biologia Lukio 4 Ihmisen biologia BI4
Koulun biologia Lukio 5 Bioteknologia BI5
Tast-Tyrväinen-Mattila
OTAVA
OTAVA
ENA10 – ABI-englanti
Benmerqui, Lampinen,LeinonenNuorgam, Mäki, Päkkilä, Silk
Karapalo, McWhirr, Mäki, Päkkilä,
Riite, Silk
Benmerqui, Lampinen, LeinonenNuorgam, Mäki, Päkkilä, Silk
Mäki, Silk
Lisäksi kaikilla eo. kursseilla:
Grammar Rules! + The Key-ratkaisukirja
Silk, Mäki, Kjisik
OTAVA
Varmavuori ym.
OTAVA
Eskola-Ketolainen ym.
OTAVA
Kohi-Palo-PäivärintaViherus
OTAVA
Kalkku-Kalmi ym.
Kalkku-Kalmi ym.
OTAVA
Kakko ym.
OTAVA
Ekonen-Hemmo ym..
TAMMI
Kangasaho-Mäkinen- Oikkonen
ym.
WSOY
Vilkko-Riihelä, Laine
WSOY
Vilkko-Riihelä, Laine
WSOY
Blom, Kaunisto, Nyman, Paasonen,
Salonen
31
Blom, Kaunisto, Paasonen,
Salonen
OTAVA
Englanti
ENA07- Culture Cafe´, Book 7
ENA08 – Open Road, course 8
ENA09 – Culture Cafe´, Book 8
OTAVA
OTAVA
OTAVA
Espanja (B3)
MUCHO GUSTO 2 Teksti- ja
harjoituskirja
Fysiikka
Fotoni 7 Sähkö ja magnetismi
Fotoni 8 Moderni fysiikka
Historia
Forum 4 Suomen historian
käännekohtia (uusin painos)
Kemia
Kide 4 Metallit ja materiaalit
Kide 5 Reaktiot ja tasapaino
Maantiede
Lukion maantiede 3
Riskien maailma
Matematiikka, lyhyt
Sigma 7
Sigma 8
Sigma kertaus
Matematiikka, pitkä
Pitkä matematiikka 10
Pitkä matematiikka 12 (syventävä)
Pitkä matematiikka 13 (syventävä)
Pitkä matematiikka 14 (kertaus)
Psykologia
Mielen maailma 4, Tunteet, motiivit ja taitava
ajattelu
Mielen maailma 5, Persoonallisuus ja
mielenterveys
Ruotsi
GALLERI 6 (2009 tai uudempi)
GALLERI 7 (2008 tai uudempi)
OTAVA
KARSTULAN LUKIO
OPPIKIRJALUETTELO 2011-2012 (OPS
2005)
VUOSITASO
fontilla)
1
(Syventävien kurssien oppikirjat kursivoidulla
Englanti
CULTURE CAFÉ BOOK 1, BOOK 2,
BOOK 3
GRAMMAR RULES! +GRAMMAR RULES!
KEY-ratkaisukirja
Benmergui-LampinenLeinonen ym.
Silk-Mäki-Kjisik
OTAVA
Äidinkieli
1 .Lukiolaisen äidinkieli ja kirjallisuus 1
2. Lukiolaisen äidinkieli ja kirjallisuus 2
Uusimmat painokset
Hakulinen-Kivelä ym.
-”-
WSOY
González-García, Hakoniemi, ym.
OTAVA
Bärlund ym.
OTAVA
OTAVA
Espanja (B3)
iDime! 1,2,3
Ranska (B3)
Voila` 1 (krs 1-2) (teksti + harjoituskirja)Pour le
lycee´(2008)
Voila` 2 (krs 3)
Voila` 3 (krs 4)
Voila` 4 (krs 5)
-”-”-”-
Saksa (B3)
Super gut 1
Super gut 2
Gute Idee 1
Gute Idee 2
Gute Idee 3
Seppänen, Toiviainen,Hübner,ym.
-”Dahlmann,Halsti,LiljebergThronicke,ym.
-”-”-
WSOY
Alestalo Marjatta
FINN
LECTURA
WSOY
Venäjä (B3)
KAFE PITER 1.
- sisältää tekstit ja harjoitukset
- käsittää kurssit 1-4
- äänite (cd) on SUOSITELTAVA
KAFE PITER 2.
- sisältää tekstit ja harjoitukset
- kurssista 5. eteenpäin
- äänite (cd) on SUOSITELTAVA
-”-
Biologia
Lukion biologia 1 Eliömaailma BI 1
Kokkonen-Nowak-SipuraVeistola-Vilkki
32
FINN
LECTURA
OTAVA
Fysiikka
Physica 1
Hatakka-Saari-SirviöViiri-Yrjönäinen
Physica 2
Physica 3
WSOY
-”-”-
Historia
Forum 1 Ihminen, ympäristö ja kulttuuri
Forum 2 Eurooppalainen ihminen
- molemmista uudistettu uusin painos
Kohi-Palo ym.
-”-
OTAVA
Kemia
Mooli 1
Lehtiniemi-Turpeenoja
OTAVA
Matematiikka, lyhyt
Sigma 1, Sigma 2 ja Sigma 3
Ekonen- Hemmo ym
TAMMI
Maantiede
Lukion maantiede 1, Sininen planeetta
Kakko-Kenno-Tyrväinen
tai Lukion maantiede 1+2, Sininen planeetta,
-”Yhteinen maailma
OTAVA
Musiikki
Lukion MUSA 1 ja 2
Juutilainen-Kukkula
WSOY
Matematiikka, pitkä
Pitkä matematiikka 1, Pitkä matematiikka 2,
Pitkä matematiikka 3 ja Pitkä matematiikka 4
Kangasaho-MäkinenOikkonen ym.
WSOY
Pitkä matematiikka 11 (syventävä)
-”-
Psykologia
Mielen Maailma 1 Psykologian perusteet
Vilkko-Riihelä ym.
Mielen Maailma 2 Kehityspsykologia
WSOY
-”-
Ruotsi
Magnet Kurs 1
Magnet Kurs 2
Terveystieto
VIRTAA – Terveyden perusteet (TE 1)
VIRTAA – Nuoret, terveys ja arkielämä (TE 2)
VIRTAA – Terveys ja tutkimus (TE 3)
Bulut, Kajander,Laur´en,
Repo
-”-
WSOY
Kannas ym.
ATENA
-”-”-
Uskonto
Silta 1 Uskonto ja Raamattu
Hanki, Könni , Lehtonen,
Manninen, Nyyssönen
Silta 4 Maailmanuskonnot
-”-
33
WSOY
KARSTULAN LUKIO
OPPIKIRJALUETTELO 2011-2012
(OPS 2005)
Vuositaso 2
fontilla)
Biologia
Lukion biologia 2,
Solu ja perinnöllisyys BI 2
(Syventävien kurssien oppikirjat kursivoidulla
Kokkonen, Nowak, Veistola,
Vilkki
OTAVA
Lukion biologia 3, Ympäristöekologia BI 3
-”-
Englanti
CULTURE CAFE BOOK 4, BOOK 5,
BOOK 6
GRAMMAR RULES! +
GRAMMAR RULES! KEY-ratkaisukirja
Benmergui-LampinenLeinonen ym
OTAVA
OTAVA
Silk-Mäki-Kjisik
-”-
Espanja (B3)
iDime! 1, 2, 3
Gonzáles-García, Hakoniemi, ym.
OTAVA
Filosofia
FI Lukion Filosofia 1
Airaksinen
OTAVA
Hatakka-Saari-Sirviö-ViiriYrjänäinen
-”-”-
WSOY
Kohi-Palo ym.
OTAVA
Kalkku-Kalmi-Korvenranta
-”-
OTAVA
Kakko-Kenno-TyrväinenFabritius
OTAVA
Fysiikka
Physica 4
Physica 5
Physica 6
Historia
Forum 3, Kansainväliset suhteet
uusin painos
Kemia
Kide 2 Kemian mikromaailma
Kide 3 Reaktiot ja energia
Maantiede
Lukion maantiede 2 Yhteinen maailma
Lukion maantiede 4 Aluetutkimus
Matematiikka, lyhyt
Sigma 4, Sigma 5 ja Sigma 6
Matematiikka, pitkä
Pitkä matematiikka 5
Pitkä matematiikka 6
Pitkä matematiikka 7
Pitkä matematiikka 8
Pitkä matematiikka 9 (pakollinen)
Fabritius, Kenno, Nowak, Ruth
Ekonen- Hemmo ym.
TAMMI
Kangasaho-MäkinenOikkonen ym.
-”-”-”-
WSOY
34
Psykologia SYV
Mielen maailma 2, Kehityspsykologia
Mielen maailma 3, Ihminen ja tieto
Sosiaalipsykologia
Vilkko-Riihelä, Laine
-”Ahokas-Ferchen-Hankonen-LautsoPyysiäinen
WSOY
WSOY
WSOY
Voilà! 5 (krs. 6)
Voilà! 6 (krs. 7-8)
Hankala-Perttula, Kivivirta, ym.
Kivivirta, Kuikka, ym.
OTAVA
Ruotsi
Magnet, Kurs 3
Magnet, Kurs 4
Magnet, Kurs 5
Bulut,Kajander,Nordgren,Repo,
Wahlroos
WSOY
Ranska (B3)
Saksa (B3)
Super gut 1
Super gut 2
Gute Idee 1
Gute Idee 2
Gute Idee 3
Terveystieto
VIRTAA – Nuoret, terveys ja arkielämä (TE2)
VIRTAA – Terveys ja tutkimus (TE 3)
Uskonto
Silta 2, Kristinuskon historia
Silta 5, Uskonto Suomessa
-“-“-
Seppänen, Toiviainen, Hûbner,
Haapala, ym.
-”Dahlmann, Halsti, LiljebergThronicke, ym.
-”-”-
WSOY
Kannas ym.
-”-
ATENA
Hanki, Könni, Manninen,
Nyyssönen
WSOY
WSOY
-”-
Venäjä (B3)
KAFE PITER 1.
- sisältää tekstit ja harjoitukset
- käsittää kurssit 1-4
- äänite (cd) on hyvin SUOSITELTAVA
Alestalo Marjatta
KAFE PITER 2.
- sisältää tekstit ja harjoitukset
- kurssista 5. eteenpäin
- äänite (cd) hyvin SUOSITELTAVA
Yhteiskuntaoppi
Forum 1 – Uusi yhteiskuntatieto (2011)
Forum 2 – Uusi taloustieto (2010)
Forum. Kansalaisen lakitieto
Forum. Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni
Äidinkieli
Lukiolaisen äidinkieli ja kirjallisuus 2
(sama kirja kuin jo kurssilla kolme)
Lukiolaisen äidinkieli ja kirjallisuus 3,
uusin painos
+ Kirjallisuusosa
FINN
LECTURA
-”-
Hänninen, Liuskari, Suonio
OTAVA
-”Arola Pauli
Liuskari, Päivärinta, Vihervä
Hakulinen,
ym.
Kivelä,
-”-
35
Nummi
WSOY
KARSTULAN LUKIO
OPPIKIRJALUETTELO 2011-2012
Vuositaso 3
(Syventävien kurssien oppikirjat kursivoidulla fontilla)
(OPS 2005)
Biologia
Lukion biologia Ihmisen biologia BI 4
Lukion biologia Bioteknologia BI 5
Kokkonen, Nowak, Veistola
-”-
OTAVA
OTAVA
ENA08 – Open Road, course 8
Benmerqui, Lampinen,Leinonen-Nuorgam, Mäki,
Päkkilä, Silk
Karapalo, McWhirr, Mäki, Päkkilä,Riite, Silk
ENA09 – ABI-englanti
Mäki, Silk
OTAVA
Lisäksi kaikilla eo. kursseilla:
Grammar Rules! + The Key-ratkaisukirja
Silk, Mäki, Kjisik
Englanti
ENA07- Culture Cafe´, Book 7
OTAVA
OTAVA
Ranska (B3)
Voilà! 5 (krs 6)
Voilà! 6 (krs 7-8)
Hankala-Perttula, Kivivirta, ym.
Kivivirta, Kuikka, ym.
OTAVA
Hatakka-Saari-Sirviö-Viiri-Yrjänäinen
WSOY
Kohi-Palo-PäivärintaViherus
OTAVA
Kalkku-Kalmi ym.
-”-
OTAVA
Kakko ym.
OTAVA
Sigma 7
Sigma 8
Sigma kertaus
Ekonen-Hemmo ym.
-”-”-
TAMMI
Matematiikka, pitkä
Pitkä matematiikka 10
Kangasaho-Mäkinen- Oikkonen ym.
WSOY
Fysiikka
Physica 7
Physica 8
Historia
Forum 4 Suomen historian
käännekohtia (uusin painos)
Kemia
Kide 4 Metallit ja materiaalit
Kide 5 Reaktiot ja tasapaino
Maantiede
Lukion maantiede 3
Riskien maailma
Matematiikka, lyhyt
Pitkä matematiikka 12 (syventävä)
Pitkä matematiikka 13 (syventävä)
Pitkä matematiikka 14 (kertaus)
-”-”-”-
Psykologia
Mielen maailma 4, Tunteet, motiivit ja
taitava ajattelu
Mielen maailma 5, Persoonallisuus ja
mielenterveys
Vilkko-Riihelä, Laine
-”-
36
WSOY
WSOY
Ruotsi
GALLERI 6 (2009 tai uudempi)
Blom, Kaunisto, Nyman, Paasonen, Salonen
GALLERI 7 (2008 tai uudempi)
-”-
OTAVA
OTAVA
Saksa (B3)
Super gut 1
Super gut 2
Gute Idee 1
Gute Idee 2
Gute Idee 3
Uskonto
Silta 3 Etiikka ja kirkon oppi
Seppänen,Toiviainen,Hûbner,Haapala,Pyykönen
-”Dahlman,Halsti,Liljeberg-Thronicke,Sairanen,Tiala
-”-”-
WSOY
Hanki, Könni,Lehtonen, Manninen,
Nyyssönen
WSOY
Alestalo Marjatta
FINN
LECTURA
WSOY
Venäjä (B3)
KAFE
-
PITER 1.
sisältää tekstit ja harjoitukset
käsittää kurssit 1-4
äänite (cd) on hyvin
SUOSITELTAVA
KAFE
-
PITER 2.
sisältää tekstit ja harjoitukset
kurssista 5. eteenpäin
äänite (cd) hyvin
SUOSITELTAVA
-”-
FINN
LECTURA
Terveystieto
VIRTAA – Nuoret, terveys ja arkielämä
(TE2)
VIRTAA – Terveys ja tutkimus (TE3)
Äidinkieli
1. Lukiolaisen äidinkieli ja
kirjallisuus 3 uusin painos
+ Kirjallisuusosa (sama kuin
kakkosvuosiluokalla)
2. Ylioppilastekstejä 2011
Kannas ym.
ATENA
-”-
Hakulinen-Kivelä ym.
WSOY
SKS ÄOL
Espanja (B3)
iDime! 1, 2, 3
Gonzáles-Garcia, Hakoniemi, ym.
.
37
OTAVA
Konenäkö - Osa nykypäivän automaatiota
Joona
Pohjonen
ja
lukio
palkittiin
Joona tekee töitä opintojensa ohella ja sopiva kilpailutyön aihe löytyi
luontevasti
tätä
kautta.
”Havaitsin
teollisuusrobottien
parissa
työskennellessäni
niiden
koordinaatistosidonnaisuuden, joka rajoittaa
robottien
hyödyntämistä
huomattavasti.
Niinpä päätin kehittää ohjausjärjestelmän,
joka ei ole riippuvainen koordinaatistoista tai
muista ennalta määritetyistä parametreistä.
Tältä pohjalta syntyi konenäköjärjestelmäni
JoPohJo
KoNä.”
Joonan iloitsee järjestelmänsä herättämästä
innostuksesta: ”On ollut mielekästä havaita
yritysten kiinnostus järjestelmääni kohtaan.
Olen saanut useita tarjouksia erilaisiin
yhteistyömuotoihin
automaatioja
robottitekniikassa.
Nyt
ensimmäinen
konenäköjärjestelmäni
on
jo
teollisuuskäytössä eräässä robottisolussa.”
Joonan ensimmäisen konenäkösovelluksen tarkoitus on tarjota vaihtoehto
perinteiselle, koordinaatistosidonnaiselle teollisuusrobottien ohjaukselle.
Sovellus on käytännössä koordinaattiriippumaton, ja juuri se on
huomattava etu siirrettäessä järjestelmä uuteen tai muuttuvaan
ympäristöön.
Koordinaattiriippumattomuus
on
mahdollista
Joonan
tutkimuksensa
yhteydessä
kehittämän
suhteellisenkoordinaatistojärjestelmän ansiosta. Uusi, vain yhteen aktiiviseen pisteeseen perustuva
ohjausjärjestelmä mahdollistaa varman ja joustavan konenäkökehityksen
alustan.
Tehdassovelluksissa
konenäkö
mahdollistaa
esimerkiksi
oikeantyyppisen kappaleen tunnistamisen automaattisesti, vaikka ympärillä
olisi muita kappaleita. Tästä on etua esimerkiksi robotin käsitellessä tai
pakatessa tuotteita. Myös robotin ohjelmoijan työ helpottuu, kun
kappaleiden paikat eivät ole enää koordinaatistosidonnaisia, vaan konenäkö
voi hoitaa kappaleiden etsinnän ja tunnistamisen.
Tulevaisuudessa Joona aikoo kehittää järjestelmäänsä automaattisemmaksi
ja optimoidummaksi. Sen lisäksi tulossa on JoPohJo KoNä -sarjan uusin
ohjelmisto, JoPohJo KoNä 3D. Sen uutena ominaisuutena on kolmiulotteinen
konenäkö. Kappale siis kuvataan useammasta suunnasta ja kuvista
lasketaan kolmiulotteinen malli, jota hyödyntäen on mahdollista tuoda uusia
ja entistä tehokkaampia tapoja soveltaa konenäköä ja automaatiota
erilaisiin
teollisuuden
tarpeisiin.
38
Arvioijien kommentit
Arvioijien mielestä konenäköjärjestelmän kehittäminen on erittäin luova ja
haastava aihe, joka edellyttää tekijältään monien erilaisten tietojen ja
taitojen hallintaa. Tutkimuksen tavoite kuvataan yleisellä tasolla selkeästi ja
motivoivasti.
Menetelmät
(laitteet,
algoritmit,
ohjelmistot)
ovat
monipuolisia
ja
vaativia.
Ne
on
valittu
asiantuntevasti
ja
tarkoituksenmukaisesti, mikä ilmenee seikkaperäisestä ja perustelevasta
kuvauksesta.
Johtopäätökset ovat uskottavia ja loogisia ja niissä myös tuodaan
asiallisesti esille järjestelmän etuja. Jatkokehitysnäkymistä on lyhyt
pohdiskelu tiivistelmässä.
Raportointi on tehty ammattimaisella otteella ja siitä huokuu tekijän
asiantuntijuus. Työn ulkoasu on huoliteltu ja ammattimainen. Myös kieliasu
on moitteeton. Tiivistelmä on erittäin hyvä.
Työ on hieno ja monipuolinen, ja se on vaatinut varmasti paljon aikaa ja
vaivannäköä. Työn erityisiä vahvuuksia ovat aiheen vaativuus ja
merkityksellisyys, onnistunut tulos ja kokonaisuudessaan informatiivinen
dokumentointi. Työn tulos on ensiluokkainen: toimiva konenäköjärjestelmä,
joka on tekijän mukaan jo teollisuuskäytössä. On helppo uskoa, että tälle
on kaupallista kysyntää.
Joonan
harrastukset:
Automaatio,
robotiikka,
ohjelmointi, pianon soitto, ulkoilu
Joonan osallistuminen toi myös koululle
kunniakirjan ja 1000 euron palkinnon, joka
lahjoitettiin Osmo Salmian nimeä kantavaan
rahastoon.
39
KARSTULAN KOULULAITOKSEN TYO- JA LOMA-AJAT LUKUVUONNA 2011 - 2012
Opettajien veso-päivä tiistaina ja keskiviikkona 9.- 10.8.2011
Syyslukukausi alkaa TORSTAINA
-elokuu
-syyskuu
-lokakuu
11.8.2011
15 pv
22 pv
16 pv
Syysloma (vko 42)
17.- 21.10.2011
-marraskuu
-joulukuu
22 pv
15 pv
Itsenäisyyspäivä tiistaina 6.12.2011
Syyslukukausi päättyy TOSTAINA 22.12.2011 ( 90 työpäivää)
Joululoma
23.12.2011 – 8.1.2012
Loppiainen perjantaina 6.1.2012
Kevätlukukausi alkaa MAANANTAINA 9.1.2012
-tammikuu
-helmikuu
17 pv
18 pv
Talviloma (vko 9)
27.2. – 2.3.2012
-maaliskuu
-huhtikuu
20 pv
19 pv
Pääsiäinen
6.-9.4.2012
-toukokuu
21 pv
Vapunpäivä tiistaina 1.5.2012
Helatorstai 17.5.2012
- kesäkuu
2 pv
Kevätlukukausi päättyy LAUANTAINA 2.6.2012
( 97 työpäivää)
LUKUVUODESSA YHTEENSÄ 187 TYÖPÄIVÄÄ
Syyslukukausi 90 ja kevätlukukausi 97 työpäivää
Kaikki muut lauantait ovat vapaapäiviä, paitsi kevätlukukauden päätöspäivä, lauantai 2.6.2012.
Lisäksi itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vappu ovat vapaapäiviä.
Koulut voivat halutessaan tehdä yhden lauantaityöpäivän.
KARSTULAN LUKION YLIOPPILAAT KEVÄT 2011
Ahola Suvi Maria
Foudila Artturi Julius Oskar
Hokkanen Salla Maria
Honkonen Essi Aino Elina
Humppi Katri Pauliina
Hyvönen Janne Mikael
Jokinen Tommi Kai Kristian
Järvinen Valtteri Paavo Johannes
Katajamäki Tiia Kristiina (Saarijärvi)
Kirvesmäki Pauli Jari Tapani
Kotanen Mira Päivikki (Kyyjärvi)
Kronqvist Jeremias Mikael
Kujala Jouni Hannu Matias
Laaksonen Aino-Maija Lyydia
Laaksonen Roosa Emilia
Lahti Sakari August (Saarijärvi)
Lehtomäki Mikko Oskari
Matilainen Anni Päivi Helena
Muhonen Riina Liisa
Mursunen Hanna Maarit
Mäkinen Matias Oskari
Nikitin Jonna Juulia
Niskanen Arttu Aapeli
Oikari Aku Oskar Olavi
Paananen Johanna Annukka (Kivijärvi)
Paananen Niina Marjaana (Kivijärvi)
Pekkanen Noora Salla Katriina
Pienimäki Santtu Elijas
Piirilä Fanni Miljaana
Posio Satu Karoliina
Pyhälammi Maija Elina
Pölkki Timo Henrik (Kyyjärvi)
Pöppönen Jaana Susanna
Pöppönen Maiju Anniina
Rentola Noora Pauliina (Saarijärvi)
Saramäki Iida Niina
Sauranen Tiina Maija
Tallila Emilia Jasmin (Kyyjärvi)
Tamminen Lauri Matti Ilmari
Viiru Pekka Matias
Kemppainen Juha-Matti (kaksoistutkinto)
SYKSYN 2010 YLIOPPILAAT
Jokinen Helina
Järvinen
Kärkkäinen Laura
41
YLIOPPILASKIRJOITUKSET
Syksyn ylioppilaskirjoituksiin tulee ilmoittautua viimeistään 5.6.2011. Ilmoittautumiset otetaan
vastaan koulun kansliaan jätettävällä lomakkeella. Lomakkeen saa kansliasta tai koulun
kotisivulta.
SYKSYN 2011 YLIOPPILASKOEPÄIVÄT
Kuullunymmärtämiskokeet
ma 12.9
toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä
ruotsi, A- ja B-taso
suomi, A- ja B-taso
ti 13.9.
vieras kieli, pitkä oppimäärä
englanti
saksa
venäjä
ranska/espanja
ke 14.9.
vieras kieli, lyhyt oppimäärä
saksa
englanti
ranska
venäjä
espanja/italia
Kirjalliset kokeet
pe 16.9.
ma 19.9.
ke 21.9.
pe 23.9.
ma 26.9.
ke 28.9.
pe 30.9.
ma 3.10.
äidinkieli, suomi ja ruotsi, tekstitaidon koe
psykologia, filosofia, historia, fysiikka, biologia
vieras kieli, pitkä oppimäärä
toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä
äidinkieli, suomi ja ruotsi, esseekoe
suomi/ruotsi toisena kielenä -koe
matematiikka, pitkä ja lyhyt oppimäärä
uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi,
kemia,
maantiede, terveystieto
vieras kieli, lyhyt oppimäärä
42
TIEDOTUKSIA
UUSINTAKOKEET
Kesällä ei järjestetä uusintakokeita. Viidennen jakson lopussa saatuja hylättyjä arvosanoja voi
korottaa ke 31.8.2011 klo 8.00 järjestettävässä uusintakokeessa.
OPPILAAKSI OTTAMINEN
Yhteisvalinnan tulokset vahvistuvat kesäkuussa. Koulu ilmoittaa valituksi tulleille
henkilökohtaisella kirjeellä. Lukioon voi hakea myös kesän täydennyshaussa tai ottamalla
suoraan yhteyttä rehtoriin.
Karstulan lukioon voi ilmoittautua opiskelemaan myös aikuislukion opetussuunnitelman mukaan
(18 vuotta täyttäneet).
AMMATTIKOULUYHTEISTYÖ
Syksyllä alkavaksi suunnitellulla talonrakentajan linjalla on muutama koulutuspaikka vapaana.
Ilmoittautumiset lukion rehtorille.
Syyslukukausi alkaa 11.8.2011 klo 9.00
Hyvää kesää ja virkistävää lomaa kaikille!
Karstulan lukiossa 4.6.2011
Anitta Rasi
43
44