s. 12-13 6 12 15 - Rautalampilehti

Transcription

s. 12-13 6 12 15 - Rautalampilehti
Nro 8 • Elokuu 2013 • ISSN 1796-8313 • www.rautalampilehti.fi • 7. vuosikerta
VESANTO - TERVO - RAUTALAMPI - SUONENJOKI - KONNEVESI
6
12
15
Tietoa kierrätettiin
Syvälahdella
Pyykösen
kokoelmasta kuvateos
Koulut alkavat
taas
s. 12-13
Sari
Hintikka-Varis
KY
NE
I
Ä
L
LÄ
N
10.000
Painos aina vähintäänkappaletta
Teksti: Iiro Lyytinen Kuvat: Petri Virta, Rautalammin Rockmuusikot
Pestuurockissa lavalle nousee esimerkiksi rautalampilaislähtöinen Jukka Ruostila bändinsä
Kaaoksen Ystävien kanssa.
KESKUSAUKIOLLA PESTUUPERJANTAINA
Pestuurockin paluu
Pestuuperinteisiin kuuluu nuorison perjantaina ottama varaslähtö
markkinahumuun. Nyt muutaman
vuoden tauon jälkeen Pestuurock
palaa osaksi markkinaviikonlopun
ohjelmaa. Tapahtuman järjestävät paikalliset nuoret yhteistyössä
Rockmuusikoiden kanssa.
Topi Ek ja Jere Petäjä ovat järjestämässä
2
Pestuurockia. Aktiivisesti mukana on ollut
- Meidän mielestämme Pestuurock
myös Aleksi Sahlberg.
on perinne, joka on ehdottomasti säilytettävä. Muistan, että 9.-luokan päättävi- päihteetön ja vanhempia toivotaankin
en puheessa aina todettiin, että tulevai- paikalle jalkapartioiksi.
suudessa törmäillään jos ei muualla, niin
- Muutamia on jo ilmoittautunut,
Pestuurockissa, Jere Petäjä kertoo.
mutta joukkoon mahtuu hyvin mukaan,
- Nuorille ei lopulta ole kuitenkaan Jere Petäjä kertoo.
liikaa tapahtumia, suurin osa tuppaa
Pestuurock-lavalle nousevat Jukka
olemaan K18-leimalla nyRuostila & Kaaoksen yskyään, hän jatkaa.
tävät, Solar Damage sekä
Tapahtuma on järjes- ”Meidän mielestämme paikalliset nuoret Rocktetty täysin talkoovoimin. Pestuurock on perinne, muusikoiden taustabändin
Rahallisesti
tapahtumaa joka on ehdottomasti säestäminä.
ovat olleet tukemassa Rau- Halusimme antaa
säilytettävä.”
talammin kunnan nuorirautalampilaisille nuorilsotoimi ja kulttuuritoimi,
le mahdollisuuden päästä
Rautalammin Osuuspankki, Netsor, esiintymään yleisön eteen, juuri siitähän
Morton sekä Artline Tattoo. Nuoret ovat Pestuurockissa on ollut alunperin kyse,
ideoineet rockin ohjelman ja bändit itse, Petäjä toteaa.
Rautalammin Rockmuusikot ovat olleet
Edellä mainitussa nuorten esiinavustamassa paperihommissa sekä ta- marssissa lavalla nähdään ainakin Niipahtuman käytännön järjestelyissä.
na & 3 Promillea, Åke & The Boys sekä
- Idea tuli nuorten suunnalta, ja il- ROMU Houseband solisteinaan pääasiman muuta olemme mukana auttamassa assa lukiolaisia.
käytännön järjestelyissä, Rautalammin
Pestuurock Rautalammin KeskusRockmuusikoiden puheenjohtaja Topi puistossa on pestuuperjantaina 13.9. kelEk kertoo.
lo 18. Tapahtumaan on vapaa pääsy ja se
Tapahtuma-alue ympäristöineen on on päihteetön.
Teksti ja kuvat: Iiro Lyytinen
LYHYESTI
Mustalaiskulttuurin
kansainvälistä ilmaisutaiteen
keskusta kaavaillaan
Rautalammille
Mustalaiskulttuuriyhdistys Drom
kaavailee mustalaiskulttuurin kansainvälisen ilmaisutaiteen keskuksen
perustamista Rautalammille.
Rautalammin kunta suhtautuu
hankkeeseen myönteisesti, muttei
vielä hyväksynyt yhdistyksen vetäjän,
kirjailija, kulttuurineuvos Veijo Baltzarin tekemää 30.000 euron tarjousta
Korpijärven entisestä leirintäalueesta.
Kunnanhallitus päätti, että maaalueen arvoa tarkastellaan uudelleen
ja neuvotellaan Drom ry:n kanssa
hankkeen toteutuksesta.
Avustuksia järvipelastajille
Jussi-Pekka Vepsäläinen ja Anssi Heikkinen kehuvat autosaunan löylyjä pehmeiksi ja kosteiksi.
SAUNALLA TIEN PÄÄLLE
Savoluxilta Saunatruck vuokrattavaksi
Rautalampilaisten Jussi-Pekka Vepsäläisen ja Anssi Heikkisen harrasteyritys Savolux on tähän mennessä tullut tunnetuksi limusiinien ja
karaokebussin vuokraajana. Viime
talvena kaksikko sai idean kuormaauton päälle rakennetusta saunasta, kun netistä löytyi sopiva aihio.
- Jostain saunaillasta se taisi alkaa,
kaksikko naurahtaa.
Töitä sauna-auton parissa on tehty
kahdeksan kuukautta, käytännössä joka
kohta autossa on laitettu uusiksi. Nyt
auton valmistuttua kiitoksen saavat niin
työssä mukana olleet kaverit kuin JussiPekan ja Anssin perheetkin, jotka ovat
ymmärtäneet miesten harrastusta.
- Kyllä tämä niin iso projekti oli, että
pitää kaksi kertaa miettiä ennen kuin
aloittaa seuraavan, Anssi Heikkinen
naurahtaa.
Saunan kiuas ja veden lämmitys
toimivat nestekaasulla, puhdasta vettä
auton mukana kulkee 350 litraa ja se riittää noin puolen tunnin yhtäjaksoiseen
suihkuun. Sähköä on testatessa riittänyt
kellon ympäri, mutta varovaisesti luvataan, että autoa voi käyttää yhtäjaksoi-
Rautalammin kunta on myöntänyt Sisä-Savon Järvipelastajille ja
Konneveden Järvipelastajille 1.200
euron avustukset toimintavalmiuden
ylläpitämiseen.
Sekä Sisä-Savon että Konneveden Järvipelastajat toimivat Rautalammin kunnan alueella.
Rautalampilaiset matkalla kohti
Finnskogaa.
Rautalampilaiset vierailulla
suomalaismetsissä
Saunan ovesta pääsee vilvoittelemaan suoraan perälautaterassille.
sesti kahdeksan tuntia.
- Suurimmat haasteet liittyivät veteen ja siihen, että halusimme autosta
omavaraisesti toimivan, Anssi Heikkinen kertoo.
- Itse ollaan suunniteltu, laskettu ja
mietitty nämä asiat. Yhden kerran tässä
on jo saunottu ja hyvin toimi, löylyt oli
hyvät, kosteat ja pehmeät Jussi-Pekka
Vepsäläinen lisää.
Sisällä auton 7,2-metrisessä korissa
on oleskelutila kotiteattereineen ja pienoiskeittiöineen, kemiallinen wc sekä
suihku- ja saunatilat. Saunasta pääsee
suoraan perälaudalle, joka siihen asennettujen kaiteiden ansiosta toimii ulkoterassina.
- Polttareihin, pelireissuille, messumatkoille, vip-tiloiksi... Anssi ja JussiPekka luettelevat auton mahdollisia
käyttäjiä.
Miehet kertovat, että auton voi ajaa
vaikka rannalle ja alkaa saunomaan. Kuten muutkin Savoluxin autot, myös Saunatruck on varustettu karaokelaitteilla.
www.rautalampilehti.fi
Rautalampilaiset palaavat tänään vierailultaan Ruotsin ja Norjan
suomalaismetsistä. Rautalammin Historiallisen yhdistyksen järjestämällä
retkellä on vierailtu muun muassa
Torsbyssä, Mattilassa, Malungissa,
Morassa ja Falunissa.
Matkalaisten joukossa on myös
Rautalammin kunnan ja Rautalammin museon edustajat.
Lukio evakkoon
Rautalammin lukion lukuvuosi
2013-2014 kuluu evakossa. Lukiorakennuksen peruskorjauksen vuoksi
lukion toiminnot on sijoitettu väistötiloihin kirjastoon ja Matti Lohen
koululle.
Peruskorjauksen on määrä valmistua ensi vuoden elokuun loppuun
mennessä.
3
Teksti: Juho Pahajoki Kuva: Raisa Kilpeläinen
Dominus Krabbe tulee oopperassa synnintuntoon ja palaa kuolemasta tunnustamaan tekonsa. Krabben, ja
oopperan muut roolit, esitti kontratenori Teppo Lampela. Mari Mäntylä säesti kymmenkielisellä kitaralla.
Dominus Krabbe tuomitsi ja armahti
Törmälän kirkossa laulettiin perjantaina 26.7. korkealta ja kovaa, kun monologiooppera Dominus
Krabbe toi Rautalammille kontratenori Teppo
Lampelan ja tätä kymmenenkielisellä kitaralla,
decacordella, säestäneen Mari Mäntylän.
Rautalampilehti saatavilla myös
seuraavissa paikoissa:
Rautalampi
• Artteli
• Neste
• Vanha Peura
• Piilopirtti
• Morton
• Kirjasto
• Kerkon Lohikeidas
• Kosken Puotipiika
4
Suonenjoki
• Koskelon
matkailukeskus
• Kahvila Aurora
Lisäksi
• Teboil Vesanto
• ABC Tervo
• POP Pankki Konnevesi
Näköislehti ja PDF-lehti ladattavissa
www.rautalampilehti.fi
Tunnin mittaisessa oopperassa oli kaikki skaalattu minimiin: yksi laulaja, yksi soittaja, lavasteina kaksi
arkkua ja kevyt valaistus. Vain esiintyjien puvuissa oli
ripaus barokkimaista loistoa. Rautalampilaissyntyisen
Pekka Jalkasen säveltämä ooppera vangitsi kuulijansa ja
katsojansa alusta saakka.
Jalkanen, joka on säveltänyt niin taide-, elokuva- kuin lastenmusiikkiakin, oleilee nykyään Rautalamilla kesäisin. Teksti on P. Mustapään eli Martti Haavion, suomalaisen tutkijan, runoilijan ja akateemikon,
1920-luvulla kirjoittama.
Teppo Lampelan uskomattoman laaja ääniala ja Mari
Mäntylän decacorde pelasivat hyvin yhteen. Kitaraan
verrattuna decacorden neljä ylimääräistä kieltä tarjoavat
laajuutta mm. bassoääniin. Mäntylä käytti instrumenttiaan taiten loihtien välillä rauhallisen tunnelman kevyesti
näppäilyillä nuoteilla, välillä taas voimallisemmin tapahtumia säestäen. Lampela puolestaan toi oopperan monet
eri hahmot eloon pienieleisellä näyttelyllään ja taitavalla
laulullaan. Välillä Lampelan kimeä falsetti alleviivasi tapahtumien dramatiikka kuin Hitchcockin viulut ikään.
Dominus Krabbe on 1600-luvulla elänyt pappi, joka
erotettiin virastaan juomisen tähden. Kuudesta kertomuksesta koostuvan oopperan tarinassa hän edustaa
kirkon auktoriteettia. Jokaisella kertojalla tarinassa on
oma katumuksen aiheensa: kuka käy kylän huveissa,
kuka on laiska, kuka palaa yöjuoksultaan ja niin edelleen. Hahmot kohtaavat yksi toisensa perään Krabben,
jonka syyllistävät ”silmät jäiset ja tylyt” ovat kaikille tutut
sakariston taulusta.
Tarinan huipennuksessa Krabben haamu nousee
vielä kerran saarnastuoliin. Mies, joka on luonut synnintuntoa koko seurakunnan sydämiin, tunnustaakin
olevansa itse syntisistä suurin vertaamalla itseään, ja
seurakuntaansa, Herodekseen, joka mestautti Johannes Kastajan tytärpuolensa Salomen tähden. Kaikkien
pelkäämän papin tunnustus saa seurakunnassa aikaan
hurmosmaisen reaktion. Vaikka Krabbe vuorisaarnaa
myötäillen tuomitsee myös ajatuksissa tehdyt teot, tulevat seurakunnan pienet viat Krabben tunnustuksen rinnalla mitätöidyiksi. Ohjaaja Kimmo Kahra ja säveltäjä
Jalkanen esittivät näytöksen jälkeen oman tulkintansa
teoksen merkityksestä. Myös he tulkitsivat teosta niin,
että Krabben synnintunnustus on vapahdus seurakunnalle omien pikkutekojensa kahlitsevasta syyllisyydestä
ja kohti kristittyä armoa.
Ooppera on omistettu tilaajille ja kantaesittäjille,
Lampelalle ja Mäntylälle. Aihe tarttui Jalkasen mukaan
sattumalta radiosta ja iski heti. Säveltämiseen meni puoli
vuotta. Oopperan kantaesitys oli vuosi sitten Helsingissä ja Rautalammin esitys oli viides. Esittäjilleen teos on
kova koitos: se on ehkä maailman pisin yhtämittainen
kitarateos ja lauluosuus vastaa Lampelan mukaan vaativuudeltaan kahta suurta oopperaroolia.
Törmälän navettakirkko oli lämpimänä kesäiltana
loppuunmyyty. Tunnin esitys ei käynyt liian hikiseksi,
mutta esimerkiksi laulu-urakan suorittanut Lampela pulahti rannassa uimassa heti esityksen jälkeen. Esiintyjät
ja ohjaaja kiittelivätkin tilaa ja yleisön läsnäoloa intiimiksi.
- Jouduimme jättämään saarnakohtauksesta yhden
arkun pois. Muuten tila ei meitä kuitenkaan rajoittanut,
Lampela kertoo.
Yleisö poistui jälkikahveille salista mietteliäinä ja
liikuttuneina. Esiintyjät ja Törmälän toimitusjohtajana
heinäkuussa aloittanut Marita Leskinen saivat kiitoksia
teoksen tuomisesta Rautalammille. Leskinen onkin menestyksestä silminnähden tyytyväinen. Kun kysyn oliko
tämä osviittaa tulevasta lupaa Leskinen, että yhtä hienoja
tuotantoja nähdään varmasti jatkossakin.
Esitystä tukivat Osuuspankki, Venekosken voimalaitos ja Rautalammin kulttuuriseura.
Teksti ja kuva: Juho Pahajoki
Korholan kartanossa pidettävän pianon mestarikurssin oppilaat Eeva Mattila,
Kaori Matsusaka, Eveliina Modinos, Mariana Titova, Izumi Tsumura sekä
Takako Benno näyttivät taitojaan Rautalammin kirkossa 4.8.
MESTARIKURSSI KORHOLASSA
Pianistit vierailevat
vuodesta toiseen
Teksti ja kuva: Iiro Lyytinen
Paula Varis kertoo saaneensa Kim Roslinin avulla apua selkäkipuihin.
Kim Roslin tuo
kiropraktiikan Rautalammille
- Tärkeintä olisi, että kroppa olisi liikkeessä. Paikallaan istumista voisi sanoa
eräänlaiseksi itsensä silpomiseksi. Sanonkin aina, että ihmisten pitäisi venytellä
kuin petoeläimen, vähintään kymmenen
kertaa päivässä, hän naurahtaa.
- Ihmiset kyllä huoltavat säntillisesti
esimerkiksi autonsa, mutta oman kehon
huolto laiminlyödään, hän jatkaa.
European College of Chiropracticista,
Kim Roslin on toinen Suomen Kijoka nykyisin on Bournemouthin yliopis- ropraktikkokeskuksen perustajista. Yritys
ton alainen tiedekunta.
toimii Helsingissä ja Turussa. Roslinin
- Kolme ensimmäistä
vaimo on kuitenkin lähtöivuotta suoritimme samoja
sin Rautalammilta, joten
”Ihmisten
pitäisi
opintoja lääketieteen opisemäpitäjässä tulee vierailtua
venytellä kuin
kelijoiden kanssa, jonka
useamman kerran vuodessa.
petoeläinten,
jälkeen me erikoistuimme
Paula Varis, Roslinin
vähintään
kiropraktiikkaan,
Roslin
vaimon sisko, on saanut kikymmenen kertaa
kertoo.
ropraktiikasta apua selkäkipäivässä.”
Kiropraktiikka on hoipuihin.
tomuoto, joka korostaa
- Kim on lomareissuiltuki- ja liikuntaelinten sekä hermoston laan hoitanut minua. Sitten kyselin, olisihyvinvoinnin merkitystä ihmisen koko- ko muita halukkaita kokeilemaan hoitoja,
naisterveydelle.
ja yksi päivä buukkautui täyteen hetkessä,
- Väitteeni on, ettei mikään voi pa- Varis kertoo.
rantua, ellei se toimi. Minä en osaa paran- Käymme täällä vaimon kanssa sutaa, työni on saada kroppa toimimaan pa- kuloimassa. Kai sitä voi sanoa, että tykremmin. Kyllä kroppa korjaa itsensä, kun kään niin paljon työstäni, että voin sitä
olosuhteet ovat kunnossa, Roslin sanoo.
tehdä lomareissuillakin, Roslin naurahHänen mukaansa terveydenhuollos- taa.
sa tuijotetaan yleisesti liikaa oireita, jotka
Suunnitelmissa onkin pitää vastaaneivät aina välttämättä paljasta vaivan poh- ottoa muutaman kerran vuodessa HUBin
jimmaista syytä. Suuri ongelma on myös tiloissa Rautalammilla. Ensimmäinen
ihmisten liikkumattomuus.
vastaanotto on 20.9.
Kim Roslin on yksi Suomen noin
Korholan kartanossa Rautalammilla tille. Kurssi on myös tehnyt Rautalampia kuudestakymmenestä koulutetusta
on kesäisin järjestetty jo 18 vuoden tunnetuksi maailmalla.
kiropraktikosta. Ammattiin ei ole
- Kaikki oppilaat eivät välttämättä tie- mahdollista opiskella Suomessa,
ajan pianon mestarikurssi. Musiikkiopinnoissaan pitkällä olevat oppi- dä, missä Suomi on, mutta kaikki tietävät vaan yliopistotutkinto on haettava
laat kokoontuvat hiomaan taitojaan Rautalammin, Jushanin naurahtaa.
ulkomailta.
Kurssin oppilaat ovat normaalisti aimestariopettajan johdolla saaden
Roslin on valmistunut kiropraktiyksityisopetusta kukin omien tarpei- kuisia, mutta tänä vuonna nuorin esiintyjä
on 9-vuotias. Yhteistä oppilailla on halu koksi vuonna 1992 Englannista Anglodensa mukaan.
Rautalammin kurssi sai alkunsa Korholassa pidetystä musiikkileiristä. Opettajana toimii kansainvälisesti arvostettu
pianotaiteilija Nikita Jushanin, joka on
opettanut pianonsoittoa yliopistotasolla
mm. Pietarin konservatoriossa, sekä ympäri Eurooppaa ja aina Kaukoitää myöten.
Myös oppilaat saapuvat ympäri maailmaa,
moni Japanista asti. Kurssia ei tarvitse mainostaa, koska tulijoita olisi aina enemmän
kuin kurssille mahtuu. Yhdellä kertaa ei
oppilaita voi olla liian monta, jotta opetus
säilyy yksilöllisenä.
Yksi kurssilaisista, Eeva Mattila, pitää
omaa pianokouluaan Turussa. Mattila kiittelee Jushaninia opettajaksi, joka paneutuu
jokaisen oppilaan opettamiseen harvinaisen syvällisesti. Mattila on käynyt Rautalammilla jo muutamana vuonna peräkkäin.
- Välillä on hyvä päästä irti arkikuvioista. Tämän tason opetusta on myös vaikea löytää, Mattila toteaa.
Oili Marskin emännöimä Korholan
kartanon miljöö luo miellyttävät puitteet
kurssille. Rautalampilaiset ihmiset mainitaan ystävällisiksi ja avuliaiksi. Täältä
löytyy pieneksi kyläksi laadukkaat flyygelit
ja kirkko tarjoaa mahtavat puitteet konser-
kehittyä. Jushanin kertoo, että hänen työnsä on kehittää oppilaita aina paremmiksi siitä hän saa onnistumisen ilon.
- Missä tahansa koulussa kehitytään
tasoittain: ylioppilas, maisteri, professori,
lopulta vaikkapa Nobelin palkinnon saaja.
Minä haluan kehittää oppilaistani pianon
“nobelisteja”, Jushanin kertoo.
Konsertti-iltana kirkkoon kerääntyy
joukko musiikin ystäviä. Konsertin avaa
kahdella kappaaleella 9-vuotias Maria
Titova, jota seuraa joukko muita taitavia
pianisteja. Populäärimusiikkiin tottunut
korva tutkailee aluksi nuotteja herkästi,
tarttumapintaa hakien, mutta jossakin
välissä musiikki tempaa mukaansa. Esitettävät kappaleet on valittu yleisöystävällisesti tunnettujen säveltäjien teoksista, on
Mozartia, Debussya, Chopinia ja Lisztiä.
Vaikka lavaesiintyminen eroaa vaikkapa
edellisillan Live in Rautalampi -rockkonsertissa nähdystä, on myös pianokonsertissa katseltavaa: käsien tanssi koskettimilla,
vartalon liike soittaessa. Reilu tunti vilahtaa nopeasti ja kun Eeva Mattila lopettaa
viimeisen kappaleensa, taputetaan hänet
vielä takaisin. Huikean konsertin päättää
lopulta suomalainen teos, Ilmari Hannikaisen Virvatulet.
Kiropraktikko Kim Roslin
VASTAANOTTO HUB RAUTALAMMIN tiloissa
lauantaina 20.9. - varaukset p. 050 554 2377
5
Teksti ja kuva: Sari Toikkanen
Kimmo Hakala johdattelee puutarhavieraita.
Taikuri Marko viihdytti Hermanni kesäpäivään saapunutta yleisöä. Taikurin esityksen jälkeen
vuorossa oli epävirallinen rivitanssin Suomenennätysyritys.
Tiedot ja kokemukset kiertoon
ILOISTA TEKEMISTÄ JA RENTOUTTAVAA OHJELMAA
Syvälahden pajutilalla vietettiin si piharakennelmaksi kuten aidaksi tai
puutarhatapahtumaa leppoisissa tunneliksi.
Pajuversoista voi puolestaan punoa
tunnelmissa.
Oranssi aurauskeppi osoittaa milloin visakoivujen muhkuraisia runkoja,
milloin satavuotiaita, komeita lehtikuusia tai tuuhealatvuksisia sembroja. Vesantolaisen pajutilan isäntä, Kimmo Hakala esittelee puita, joita tilan maille on
aikoinaan istutettu.
Aurauskepin liikkeitä ja isännän soljuvaa kerrontaa seuraa joukko kiinnostuneita puutarhaihmisiä. He ovat saapuneet vierailulle valtakunnallisen Avoimet
puutarhat teemapäivän innoittamina.
Sisä-Savossa porttinsa avasi pajutilan lisäksi Ritva Nurmisen laaja maalaistalon
pihapiiri Vesannon Horonkylällä.
Vaikka Hakala on selvästi ylpeä hänen pappansa istuttamista puista, esittelee hän mielellään myös uudempia,
omia kokeilujaan. Hänen arboretumissa
kasvaa niinkin erikoisia puuvartisia kuin
mantsurianjalopähkinä, piikkiaralia, japaninsiipipähkinä ja käärmekuusi.
Myös pajuissa riittää esittelemistä.
Tilalla kasvaa joko emokasvina tai peltoviljelyssä lähes sata pajulajia tai -lajiketta. On puna-, vakka-, joki-, siperian- ja
härmäpajua monien muiden lisäksi.
PAJUN KÄYTTÖ TUTUKSI
6
Teksti ja kuvat: Iiro Lyytinen
Pihapiirin toisella laidalla, niin ikään
keltaiseen huomioliiviin sonnustautunut
Hillevi Niiranen kuljettaa toista joukkoa.
Hän osoittaa, kuinka monella tavoin pajuja voi istuttaa: pihapuuksi, ruukkuun
katseenvangitsijaksi, tai vaikka eläväk-
tarve-esineitä tutuista koreista aina kasvitukiin ja tuoleihin saakka. Paju taipuu
myös koriste-esineiksi. Pihdoissa roikkuu Niirasen punomia pajukäpyjä ja liiterin alta kurkistelee iso, punottu lisko.
Pari liskoa on kiivennyt liiterin seinälle
päivää paistattelemaan.
Niiranen myöntää, että pajun punominen on se hänen juttunsa. Myös puolisolla on taito näpeissä. Monen vieraan
suupielet kaartuvat hymyyn huomatessaan pihapuissa Hakalan nikkaroimia,
persoonallisia linnunpönttöjä. Lisää taidonnäytteitä löytyy vanhasta navetasta,
jossa on myynnissä hänen veistämiään
perinneleluja ja pulmapelejä.
ANTOISA KOKEMUS
ISÄNTÄVÄELLE
Jos vierailijat ovatkin ilahtuneita näkemästään ja kuulemastaan, niin päivä oli
mieluinen myös isäntäväelle.
– Hyvin oli kävijöitä, 60–70 kaikestaan, pariskunta laskee myöhemmin.
Tosin Niiranen kertoo helteisen päivän käyneen työstä.
– Koko ajan oltiin liikkeessä: kuljettiin pihalta pellolle ja pellolta pihaan.
Kun toinen meistä oli menossa, toinen
oli tulossa, Niiranen naurahtaa.
Hän kuitenkin nautti päivän kiireettömästä tunnelmasta ja esittelyjen lomassa virinneistä keskusteluista.
– Kokemuksia ja tietoja vaihdettiin
puolin ja toisin. Kyllä päivä oli itsellekin
hyvin antoisa.
Hermannin kesäpäivillä
Hermannin kesäpäivät ovat sekoitus
festivaalia ja vanhoja kunnon kyläiltamia. Päiväaikaan järjestetty tapahtuma tunnetaan iloisesta tekemisestä ja
rennosta ilmapiiristä.
- Ajatus lähti liikkeelle siitä, että kehitysvammaisille ja mielenterveyskuntoutujille suunnatut tapahtumat eivät kiinnosEino Toivanen oli saapunut Hermannin
taneet kohderyhmää, niissä oli puhujia
kesäpäiville Suonenjoelta. Karaokessa hän
ja cocktailruokaa. Missään ei ollut juhlaa,
aikoi esittää Kersantti Karoliinan.
joka olisi ollut kokonaan suunnattu heitä
varten, Hoitokoti Hermanninrannan yrit- hansa tulla viettämään kesäpäivää, Reetta
täjä Reetta Miskala kertoo.
Miskala sanoo.
Vetovastuu niin hoitokodista kuin
Tapahtuman järjestäjänä on Hoitokoti
kesäpäivienkin järjestämisestä on siirty- Hermanninranta ja vahvasti mukana on
mässä parasta aikaa nuoremmalle polvelle. myös Korholan kyläyhdistys. SanomattaTämän vuoden kesäpäivien järjestelyistä kin on selvää, että Miskalan perheen lapset
onkin vastannut Hugo Miskala.
puolisoineen on värvätty mukaan järjeste- Hauskaa meininkiä, oikeaa festari- lyihin.
ruokaa, musiikkia. Karaokea
- Kyllä äiti monta kertaa
odotetaan joka vuosi tosi palkysyi, että onko se ja se asia
”Hauskaa meininkiä, järjestetty, mutta niin vaan
jon, kohta yritetään rivitansoikeaa
festariruokaa, saatiin tapahtuma pystyy,
sin Suomenennätystä, hän
musiikkia. Karaokea
luettelee.
Hugo naurahtaa.
odotetaan joka
- Hyvä esimerkki posi- Minä pääsin tanssittavuosi tosi paljon.”
tiivisuudesta on se, että yksi
maan meidän vanhinta asuosallistuja tuli sanomaan mikasta, Reetta Miskala jatkaa.
nulle että onpa hyvä kun sataa vettä, niin ei
Eino Toivanen oli tullut Hermannin
tarvitse enää pähkäillä että sataako vai ei. kesäpäivään Suonenjoelta. Hän odotti eniVoi keskittyä olennaiseen, hän jatkaa.
ten karaokea, jossa hän aikoi esittää KerVastaanotto tapahtumalle on ollut santti Karoliinan.
hyvä, kansaa juhlimaan kerääntyy noin
- Olen tavannut Pate Mustajärven Jy150 kilometrin säteeltä. Joinain vuosina väskylässä, hän kertoo.
yleisöä on tullut Helsingistä asti. Viime
Hän kiinnitti huomiota siihen, että
vuosina juhla on vakiintunut pidettäväksi järjestys pysyi tapahtumassa hyvin yllä
joka toisena kesänä.
vaikka väkeä oli paljon.
- Rautalampilaisia toivottaisi tapahtu- Raveissa ja ralleissa on enemmän
maan vielä enemmän. Tänne saa kuka ta- järjestyshäiriöitä, hän totesi.
Teksti: Iiro Lyytinen Kuvat: Iiro Lyytinen, Rautalammin museo
Jukka Kukkonen esittelee Janne Pyykösen ottamaa kuvaa vaaleista, jota on käytetty myös Eduskunnan historia -kirjasarjan
ensimmäisen osan kantena. Alkuperäisvedos löytyy Pyykösen kuvakokoelmasta Rautalammin museosta. Kuva on esillä myös erään
maailman suurimman kuvatoimiston nettiarkistossa, mutta ilman tietoja kuvaajasta ja paikkakunnasta.
RETKI PAIKALLISHISTORIAAN PYYKÖSTEN VALOKUVIEN JOHDATTAMANA
Rautalammin kasvot
Se oli jo 1800-luvulla yksi harvoista
ammateista, joita pidettiin itsenäiselle naiselle soveliaana, jopa suositeltavana, Kukkonen kertoo.
Kuvaamon toiminta jatkui aina
1960-luvun loppupuolelle saakka.
Alalla tapahtui tuolloin voimakas
murros kaupan muuttuessa välinekaupaksi ja kuvanvalmistuksen siirtyessä isoihin valmistamoihin. Myös
Rautalammille tuli kilpailua.
- Kaarina ei ollut kauppias, vaan
valokuvauksen käsityöläinen. Ehkä
Elämäntyönsäkin valokuvako- myös hänen voimansa alkoivat jo
koelmien parissa tehnyt Jukka Kuk- ehtyä, Kukkonen pohtii.
konen on koostanut teoksen harrasHän itse tapasi Kaarina Pyykötusmielessä ja sen kustantaa Peuran sen viimeisen kerran 1980-luvun
museosäätiö. Hän on lähestynyt alussa toimittaessaan Rautalammin
aihetta suomalaisen valokuvaperin- kirjaa. Samalla hän näki Pyykösen
teen näkökulmasta.
huikean yksityiskuvakokoelman.
- Olen itse käynyt Pyykösessä
- Siitä asti on ollut ajatus teokkuvattavana neljästi:
sesta, vaikka varmasti
kun opin seisomaan,
samanlaisia ajatuksia
kouluun lähtiessä sekä
on ollut muillakin,
”Kaarina ei ollut
rippi- ja ylioppilaskuKukkonen pohtii.
kauppias, vaan
vassa.
Kokoelma siirtyi
valokuvauksen
Janne Pyykösestä
Rautalammin musekäsityöläinen.”
tuli rautalampilainen
olle Kaarinan kuoltua
kun hän vuonna 1906
1990-luvulla. Nyt täavioitui kauppias Stoomän kokoelman pohren ottotyttären, Selman, kanssa. jalta julkaistu teos Rautalammin
Valokuvaamon lisäksi heidän palve- kasvot Pyykösten valokuvissa on
luihinsa kuului kahvila ja elokuvia myynnissä Rautalammin museolla
esitettiin Jannen valmistamalla pro- huomisesta keskiviikosta alkaen.
jektorilla aina 1930-luvulle asti. Janne
Teoksessa tarkastellaan Rautaja Selma kuolivat samalla vuosikym- lammin paikallishistoriaa Pyykösen
menellä, jonka jälkeen kuvaamoa jat- valokuvaamon kautta. Tekijälle on
koi heidän tyttärensä Kaarina.
tarjoutunut harvinaislaatuinen mah- Kaarina oli neitivalokuvaaja. dollisuus koostaa osio valokuvaajista
Rautalammin museon kokoelmaan kuuluu noin 20.000 valokuvaa. Niistä merkittävän osan
muodostaa 1900-luvun alusta
60-luvun loppuun Rautalammilla toimineen Pyykösen valokuvaamon kokoelma. Nyt osa
noista kuvista näkee päivänvalon osana uutta Rautalammin
kasvot Pyykösten valokuvissa
-teosta.
Kaarina Pyykönen kameroineen
ateljeessa.
itsestään.
- Se oli hyvin keskeinen lähtökohta, teoksessa päästään näkemään
millaista elämää valokuvaamossa
elettiin.
Sen jatkumona ovat Rautalammin kasvot, jotka tässä tapauksessa
käsittävät henkilöiden lisäksi myöskin maisemia ja tapahtumia.
- Haastavinta on tietysti ollut
tiedon kerääminen. Tiedot perustuvat paljon esimerkiksi Kaarinan
itsensä muisteluksiin, jotka hän liitti
kuviin vanhemmalla iällään, Kukkonen kertoo.
Teos on ainutlaatuinen katsaus Rautalammin historiaan. Vaikka
paikkakuntaa kuvasivat muutkin,
oli Pyykönen ainoa, joka kuvasi ateljeessa. Mielenkiintoista aineistoa on
myös tulossa, kun suurten ikäluokkien kuvaajakohtaisia aineistoja aletaan museoida.
7
Teksti: Iiro Lyytinen Kuvat: Iiro Lyytinen, Sari Hintikka-Variksen perhealbumi
KY
E
N
I
Ä
LÄL
N
Sari Hintikka-Varis juonsi vajaa kaksi viikkoa sitten Rautalammilla järjestetyt MLL:n lastenfestarit.
LÄHES KOLMEKYMMENTÄ LUOTTAMUSTEHTÄVÄÄ JA SEITSENHENKINEN PERHE
Sari Hintikka-Varis
- En laita kelloa soimaan. Sisäinen
kello herättää minut kuuden-seitsemän välillä aamulla. Sitten käyn lenkillä koirien kanssa ja tulen takaisin
kotiin herättämään muut aamupalalle.
8
LASTENTARHANOPETTAKSI
TAI INSINÖÖRIKSI
Sari syntyi vuonna 1971. Hän on Pekka ja
Leena Hintikan esikoinen. Sekä Sari että
hänen siskonsa Heidi ehtivät käydä alaasteen Pakarilan koulussa. Koska Sarin
kanssa samana vuonna syntyneitä lapsia ei
Näin alkaa päivä Kurkiniemessä. Sari kouluun olisi tullut muita, lähti tyttö kouHintikka-Variksen
seitluun vuotta aikaisemmin.
senhenkiseen perheeseen
- Se oli kova paikka, kun
”Meillä oli vain
kuuluvat hänen miehensä
sitten jouduinkin rippikoukeltainen lappu
Matin lisäksi 16-vuotias esiluun muiden saman ikäisten
jääkaapin ovessa,
koispoika Joel, 13-vuotiaat
kanssa, omat luokkakaverit
minkä välityksellä
kaksoset Heikki-Pekka ja
oli isosina.
vaihdettiin
kuulumisia.
”
Heta sekä 9-vuotias Sohvi ja
Ylioppilaaksi Sari kir5-vuotias Selma.
joitti Rautalammin lukiosta
Paletin pyörittämiseen oman lisänsä vuonna 1989. Hän halusi tulla joko lastuo se, että Jope käy liikuntavammaisille tentarhanopettajaksi tai insinööriksi, mikä
suunnattua Mäntykankaan koulua Kuo- aiheutti harmaita hiuksia lukion opintopiossa. Vielä joitakin vuosia sitten mo- ohjaajalle. Lopulta Sari ei edes hakenut
lemmat vanhemmista olivat osan viikkoa lastentarhanopettajaopistoon, vaan pääsi
reissussa töiden vuoksi.
opiskelemaan Lappeenrannan teknilliseen
- Silloin meillä oli vain keltainen lap- korkeakouluun.
pu jääkaapin ovessa, minkä välityksellä
- Isän puolen suvussa on tosi paljon
vaihdettiin kuulumisia, Sari naurahtaa.
insinöörejä. Kai se jotenkin sieltä kumpuaa
ja ajattelin, että kyllä siihen nainenkin pys- suoritti samalla viimeisiä opintojaan Laptyy. Kun valmistuin, Väinö Hintikka tarjo- peenrannassa, josta hän valmistui diplosi minulle juhannuksena konjakit puisesta mi-insinööriksi jouluna 1995.
korista. Hän oli tarkka siitä, kenelle tuota
RAUTALAMPILAINEN
juomaa tarjoaa.
TIEN PÄÄLLÄ
Opiskelukavereiden kanssa perinteenä oli viettää juhannukset mökillä Rau- Vaikka Sari onkin virallisesti asunut Rautalammilla. Vuonna 1992
talammilla vuodesta 1992
juhannusohjelmaan kuului
lähtien, on hän samaan ai”Siitä
tulikin
sitten
lavatanssit Varuskunnan lakaan matkustellut yhtäällä
oikein
vitsi,
että
valla. Tuolla Sari tapasi myös
jos toisaallakin.
kyllä kannattaa
tulevan miehensä Matin,
Lapsuudenkodissa oli
juhannuksena
lähteä
jonka kanssa hän avioitui
useita vaihto-oppilaita, jonka
lavatansseihin.”
seuraavana kesänä.
myötä Sarikin lähti vaihtoon,
- Siitä tulikin sitten oiensin kesäksi Saksaan, sitten
kein vitsi, että kyllä kannattaa juhannuk- Oklahomaan Yhdysvaltoihin ja opiskelusena lähteä lavatansseihin, hän muistelee.
aikana Portugaliin. Samalla hän on saanut
Opiskelemaan lähtiessään Sari oli il- monta hyvää ystävää eri puolilta maailmoittanut vanhemmille, ettei aio koskaan maa. Matkalla vaihtoperheeseen Yhdyspalata asumaan Rautalammille. Häitä valtoihin Sari sai kuulla, että paikka olisi
edeltävänä iltana äiti oli ystävällisesti muis- oikea Amerikan takahikiä.
tuttanut, ettei koskaan pitäisi sanoa ”ei kos- Ei se silloin nuorena siltä tuntunut,
kaan.”
mutta pari vuotta sitten vierailin siellä uuJo edellisenä syksynä Sari oli muut- destaan. Nyt se tuntui peräkylältä. Siellä
tanut Matin luokse Kurkiniemeen. Hän luullaan, että Suomi on kehitysmaa. He
Sari, Heidi ja Matti Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan vuosijuhlassa 1994.
Sekä Sari että hänen siskonsa Heidi olivat Lappeenrannassa aktiivisia ylioppilaskuntalaisia.
Ratsastus oli Sarille nuoruudessa rakas harrastus siitä lähtien, kun perheeseen tuli
Osku-niminen poni hänen ollessaan kouluikäinen.
halusivat esimerkiksi näyttää meille eloku- Kevättalvella 2012 tulin yhtenä pervateatterin. Aikanaan he lähettivät minulle jantaina kotiin. Sohvi oli minua ovella
monta kertaa farkkuja ja meikkejä, kun vastassa ja voi sanoa, että silloin minulla
luulivat ettei meillä Suomessa sellaisia ole, katkesi filmi. En yhtään ymmärtänyt missä
Sari naurahtaa.
vaiheessa tyttö oli kasvanut niin isoksi. SaDiplomityönsä Sari teki Hackmannin mana viikonloppuna päätin, että nyt riittää
olutastiatehtalle Suonenjoelreissuhommat.
le, jossa hän myös työskenteli ”He lähettivät minulle
Nykyisin Sari työskenmuutaman vuoden valmistutelee vientijohtajana Salli
monta kertaa
misensa jälkeen. Sen jälkeen farkkuja ja meikkejä, Systemsillä, mikä on hänen
hän oli opettajana maataloensimmäinen työpaikkansa
kun luulivat ettei
meillä Suomessa
usoppilaitoksessa SuonenjoRautalammilla. Vaikka työn
sellaisia ole.”
ella ja kouluttajana Tietovirta
puolesta joutuukin matkusOy:llä Kuopiossa. Lisäksi Sari
telemaan, ei se kuitenkaan
on toiminut lyhyen jakson Rautalammin ole viikottaista ja kaikki tavarat on yhdessä
Ratsastuskeskuksen toimitusjohtajana ja paikassa, kotona Kurkiniemessä.
ollut valmistelemassa Itä-Suomen yliopisEdellinen pysähtymisen paikka oli
ton syntymistä. Vuonna 2004 hän aloitti kymmenen vuotta sitten, kun Sari ja Matti
Pohjois-Savon Kokoomuksen toiminnan- juhlivat 10-vuotishääpäiväänsä. Kotimatjohtajana, jonka jälkeen hän on työsken- kalla sade yllätti ja moottoripyöräilijät tekinellyt Kokoomuksen puoluetoimistossa vät kunnon metsäkeikan Istunmäellä.
Helsingissä, Kansallisessa Sivistysliitossa
- Olin koko matkan kärttänyt Matille,
kouluttajana ja Paasikivi-Opiston apulais- että antaisi minun ajaa. Konnevedellä rurehtorina. Kaiken tämän välissä on synty- pesin ajamaan ja Istunmäellä sitten mennyt viisi lasta.
tiin metsään.
Joelin rippijuhlissa otettuun potrettiin on saatu kuvaan koko perhe.
- Olin jo lähdössä sairaalasta kotiin, kunnan ja seurakunnan toimintaan. Hän
kun röntgenlääkäri juoksi perään ja passit- on esimerkiksi kunnanhallituksen ensimti sänkyyn. Kuvista oli löytynyt murtuma mäinen varapuheenjohtaja.
kaularangan nikamasta ja pala selkäyti- Lapsi- ja nuorisotyö sekä kehitysmessä. Prosessi kaikkiaan oli erikoinen, vammaistyö ovat minulle lähellä sydäntä
sillä kyseessä saattoikin olla
enkä voi toimettomana katvanha vamma. Sain välilsoa, että ne näivettyvät.
lä taas liikkua, mutta sitten
Luottamustointen
ja
”Luottamustoimet
minut passitettiin uudestaan ovat kaksisuuntaisia, viisilapsisen perheen pyöritne antavat minulle ja täminen tekevät arjesta misänkyyn.
minä niille.”
Lopulta Sari kuitenkin
nuuttipeliä. Kokoukset ovat
leikattiin muutaman päivän
keskellä päivää ja ilta-aikaan,
kuluttua.
minkä lisäksi pitäisi kuljettaa
lapsia harrastuksiin.
KUNTALAISTEN ÄÄNITORVI
- Matti kyllä kuskaa lapsia aika paljon.
Rautalammin kunnanvaltuustoon Sari va- Niiltä jos kysyy, niin minä olen kyllä tosi
littiin alle 30-vuotiaana. Hän on ollut vä- huono sanomaan ei.
lissä pois vain yhden kauden - silloinkin
Aamuvirkkuna Sari kertoo mielellään
äänet menivät tasan isän kanssa, ja arpa menevänsä aikaisin nukkumaan, jos vain
ratkaisi asian isän hyväksi.
päivän työt on saatu tehtyä. Leipätyön,
- Minulla on halu auttaa ja kehittää luottamustoimien ja perheen lisäksi Kurkisekä toisaalta pitää heikoimpien puolta. niemessä vuokrataan lomamökkejä, jotka
Luottamustoimet ovat kaksisuuntaisia, ne on vuokralaisten välissä siivottava.
antavat minulle ja minä niille.
- Kyllähän tätä taloutta voisi ihan pääSuurin osa luottamustoimista liittyy työkseenkin pyörittää, toteaa Sari.
9
Teksti ja kuva: Iiro Lyytinen
www.rautalamminseurakunta.fi
KIRKKOHERRANVIRASTO
Kuopiontie 38, 77700 Rautalampi
Puh. 020 155 6160
TAPAHTUMAT
SU 18.8.
SU 25.8.
SU 1.9.
LA 7.9.
SU 8.9.
LA 14.9.
SU 15.9.
KE 18.9.
SU 22.9.
SU 29.9.
Messu kirkossa klo 10, mukana
Gideonit.
Jumalanpalvelus kirkossa klo 10.
Messu kirkossa klo 10.
Hiippakunnallinen vapaaehtoisten
virkistys- ja koulutuspäivä “OLE!”
Kuopiossa. Ilmoittautuminen
16.8. mennessä ja lisätietoja: Pekka
Tuovinen, p. 0400 856 263.
Jumalanpalvelus kirkossa klo 10,
vieraita Siilinjärveltä.
Pestuulauantain markkinaseurat
kirkossa klo 14.
Messu kirkossa klo 10.
Hoitokoti- ja kotihoitoväen
ehtoollisenvietto kirkossa klo 13.
Matkakertomus Virosta
seurakuntatalolla klo 18, Maarit
Cajan ja Seppo Karttunen.
Jumalanpalvelus kirkossa klo 10.
Mikkelinpäivä. Rautalammin
Martat 50 vuotta, perhekirkko
kirkossa klo 10, kirkkokahvit
seurakuntatalolla.
Skuoritsan kirkko.
Tulossa 3.-6.10.2013
OPINTOMATKA
SKUORITSAAN
Matka Skuoritsaan Viipurin kautta, vierailu
Pietarissa sekä Inkerin kirkon
koulutuskeskuksessa Keltossa.
Tarkemmat tiedot matkan ohjelmasta ja hinnasta
ilmoitetaan myöhemmin.
Seuraa tiedotusta.
Muut tapahtumat ja viikottaiset tilaisuudet
löydät seurakunnan nettisivuilta ja
Facebookista. Voit myös tilata seurakunnan
kuukausitiedotteen sähköpostiisi.
10
www.rautalamminseurakunta.fi
Taisto Matilainen esittelee taulua, jossa on kuva Skuoritsan seurakunnan Pyhän Katariinan kirkosta. Kirkko vihittiin käyttöön
vuonna 2006, mutta viimeistelytöitä riittää edelleen. Taisto Matilainen ja Eino Säämänen kuuluvat aktiiviseen noin kymmenen
miehen joukkoon, jotka ovat useana vuonna olleet vapaaehtoisesti rakentamassa Skuoritsassa.
VAPAAEHTOISTYÖ OTTAA PALJON MUTTA ANTAA ENEMMÄN
Rakentamalla uutta Skuoritsaan
Matilainen kertoo, että vapaaehtoistyöhön SkuoritSkuoritsan seurakunnan kanssa tehdyllä yhteistyöllä on Rautalammilla pitkät perinteet. Seurakunta saan on Rautalammilta riittänyt lähtijöitä. Kiitoksensa hän
on ollut Pieksämäen rovastikunnan ystävyysseura- välittää myös miesten perheille.
- Aktiivisia vapaaehtoisia on ollut kymmenkunta.
kunta vuodesta 1990 lähtien, ja yhteistyö jatkuu
Kyllä olen emäntiä kiitellyt, että ovat uskaltaneet päästää
uudessa Rautalammin rovastikunnassa.
miehet lähtemään.
1990-luvulla Rautalammilta vietiin Skuoritsaan paSkuoritsan seurakunta oli Pieksämäen rovastikunrakkikirkko ja kunnostettiin Skuoritsan seurakunnan nan ystävyysseurakunta, ja yhteistyö jatkuu myös uuden
omistama entinen kansakoulu Maria-kodiksi, joka on Rautalammin rovastikunnan aikana. Ystävyysseurakuninkerinsuomalaisille vanhuksille suunnattu vanhainkoti. tatoiminnasta vastaavaa rovastikunnallista tiimiä vetää
2000-luvun puolella puolestaan käynnistyi
Rautalammin kirkkoherra Pekka Tuovinen.
Skuoritsan kirkon rakentaminen.
Syksyllä luvassa onkin jälleen opintoretki
Taisto Matilainen on tehnyt vapaaehSkuoritsaan, myös perinteinen joululahjojen
”Sisällä kirkossa
toistyötä Skuoritsassa Inkerinmaalla jo kakjakomatka järjestetään tänäkin vuonna.
kasvoi käsivarren
sikymmentä vuotta.
Aktiivinen toimija Skuoritsassa on ollut
paksuista koivua.”
- Jonkinlaista hulluuttahan siinä vaamyös Vantaankosken seurakunta.
ditaan, mutta myös velvollisuudentuntoa.
- Vantaankosken kirkkoherra Juhani
Hommaan tuli lähdettyä mukaan, niin pitäähän se hoitaa Kopposela toimi aktiivisesti vanhainkotihankkeen käynloppuun saakka, Matilainen toteaa.
nistäjänä. Pieksämäen rovastikunnassa Raimo Jalkanen
Matilaisen houkuttelemana myös Eino Säämänen in- oli Skuoritsa-asiassa koordinaattorina, Matilainen muistenostui lähtemään mukaan.
lee yhteistyön alkuaikoja.
- Minua kiinnosti päästä tutustumaan naapurimaan
Uudessa rovastikunnassa ei ole toimintabudjettia, joskansaan ja kulttuuriin. Kun ensimmäisen kerran ylitimme ta olisi osoitettu erikseen varoja Skuoritsa-yhteistyöhön,
Venäjän rajan, oli jo ensimmäiset metrit tullin jälkeen täy- mutta rovastikunta esimerkiksi jatkaa edelleen Skuoritsan
si shokki, Säämänen muistelee.
seurakunnan kirkkoherran ja kanttorin palkkauksen tuMolemmat miehistä ovat osallistuneet niin Maria- kemista. Myös rakennettavaa ja kunnostettavaa Skuoritkodin kuin kirkonkin rakennustöihin. Skuoritsan kirkko sassa riittää edelleen, ja tuoreet voimat ovat tervetulleita
rakennettiin vanhan, 1950-luvulta lähtien täysin käyttä- mukaan.
mättömänä olleen kirkon raunioille.
- Porukkamme ongelmana on ikääntyminen. Miehet
- Sisällä kirkossa kasvoi käsivarren paksuista koivua, alkavat jo olla vanhoja, pitäisi saada uutta verta rakenkertoo Säämänen.
nusporukkaan, Taisto Matilainen toeaa.
Yhteinen raamattuopetus jatkuu syksyllä
Viime syksynä toteutettiin Rautalammin, Suonenjoen ja Tervon seurakuntien yhteinen, seurakuntaa käsittelevä raamattuopetussarja. Tulevana syksynä on yhteisenä teemana armo.
Etsitään vastauksia kysymyksiin: Mitä on armo? Miten kelpaamme Jumalalle? Mitä armo vaikuttaa jokapäiväisessä elämässä? Aihe johdattaa uskomme sisällön ja raamatuntulkinnan
keskuksen äärelle. Sanaa jakavat kirkkoherrat Ismo Haapanen,
Marja-Leena Niinivaara-Koskell ja Pekka Tuovinen.
Rautalammilla tilaisuudet pidetään seurakuntatalolla 1.10.,
22.10. ja 19.11 klo 18. Muiden seurakuntien osalta seuraa seurakuntien tiedotusta.
Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan!
Tekstit ja kuvat: Juho Pahajoki
Mitä kuuluu kouluun palaaville?
Noora ja Metta, uimaranta
Tiia, Maalaistori
Tiia on viettänyt kesälomansa Tiimiakatemiasta työskentelemällä Maalaistorilla Rautalammilla ja Mikkelissä. Myös
pientä lomailua mm. mökkeilyn merkeissä on mahtunut kesään.
Tiian koulu jatkuu varsinaisesti vasta syyskuussa ja hän odottaa sitä innolla,
sillä edessä on viimeiset puoli vuotta ja
valmistuminen, mikä tarkoittaa toisaalta
myös haikeata eroa hyvistä koulukavereista.
Noora ja Metta ovat viettäneet kesää
uiden ja mm. ratsastusleirillä, joka onkin
ollut kesän kohokohta. He menevät viidennelle luokalle ja kertovat, että on ihan
kiva mennä kouluun. Koulussa mukavinta
on kaverit ja liikunta.
Liisa Paakkunainen aloitti opettajana Matti Lohen koululla.
Hänen luokkansa on 4. luokka.
Liisa odottaa jo oppilaita
Kun kysyn siitä, mikä on kesässä ollut parasta, toteaa hän
empimättä, että rautalampilaiset
ihmiset.
- Olemme saaneet paljon talkooapua tutuilta.
Kesätapahtumiinkin
Paakkunainen on kuitenkin ehtinyt,
esimerkiksi Runon ja laulun Rautalampiin.
Opettajaa ei kuulemma kouSukunimikin on tänä aikana luunpaluu jännitä.
vaihtunut Jalkasesta Paakkunai- On kiva palata takaisin
seksi. Nyt edessä on uudet haas- tänne. Vaikka jään kaipaamaan
teet Matti Lohen
Orimattilasta lapsia
koululla neljännen
ja tuttuja ihmisiä,
luokan opettajana.
kaipasin poissaolles”On
kiva
palata
Liisa
kertoo
sa metsiä ja järviä.
takaisin tänne.”
kesän kuluneen reRautalammilta löytyy
montin ja autotallin
oma hengenmaiserakentamisen mermani. Kouluunpakeissä.
luulta Liisa odottaa työkavereita
- Tai oikeastaan olen hoitanut ja uusia oppilaita, ja toteaa myös,
lasta ja laittanut ruokaa, hän nau- että on kiva saada vastapainoa korahtaa.
titöille.
Paitsi oppilaat, kouluun palaavat myös opettajat. Liisa
Paakkunaisen edellisestä kerrasta Matti Lohen koululla on
jo jonkin aikaa, sillä hän on
viettänyt edellisen vuoden
äitiysvapaalla ja sitä ennen
kolme vuotta Orimattilassa
luokanopettajana.
Ville, kirjasto
Elina, jäätelökioski
Elina aloittaa viimeisen vuotensa sisustajalinjalla Savon ammatti- ja aikuisopistossa Kuopiossa. Kesä on mennyt
töissä, sekä mm. rannalla. Parasta antia
on ollut reissu Helsinkiin, missä Elina kävi
Idols-karsinnoissa. Kouluunpaluuta Elina
odottaa, koska edessä on viimeinen vuosi
ja valmistuminen.
Ville aloittaa toisen lukiovuotensa
koulun remontin takia evakkoretken merkeissä. Vaikka paluu peruskoulun kanssa
samoihin tiloihin hieman harmittaa, on
Ville iloinen siitä, että tilat saadaan nyt
kuntoon. Vaikka Ville on ollut heinäkuun
kesätöissä Kyllikissä, on hän ehtinyt myös
Lappiin kalaan, Särkäniemeen sekä muillekin reissuille. Kun kysyn, onko kouluunpaluu ikävää, Ville toteaa, että ei se niin
kamalaa ole, ehkä sitä taas vaihteeksi jaksaa pitkän loman jälkeen.
Arno, kirjasto
Arno on viettänyt kesäänsä uiden ja
esimerkiksi kirjastossa. Mukavimmaksi jutuksi kesässä hän mainitsee uimisen. Toiselle luokalle menevä Arno tykkää koulussa ulkoilusta ja välitunneista ja odottaa
lelupäivää.
11
RAUTALAMMIN KUNTA TIEDOTTAA
KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖSSÄ YRITTÄJÄ- JA MAATALOUSJÄRJESTÖJEN KANSSA
Kunta aktiivinen elinkeinoasioissa
RAUTALAMMIN PESTUUMARKKINAT
14. - 15.9.
Rautalammin Yrittäjien puheenjohtaja Matti Vepsäläinen, maaseutuasiamies Hannu Jyrkkänen, elinkeinoasiamies Pekka Kilpimaa
ja kunnanjohtaja Risto Niemelä tutustuivat MTK-Rautalammin puheenjohtajan Timo Lindsbergin emolehmätilaan.
Rautalammin kunta pitää aktiivisesti kiinni maineestaan yrittäjäystävällisenä kuntana. Palveluiden paikallista saatavuutta
korostetaan niin kunnassa kuin
yrittäjäjärjestöissäkin.
- Sitä pidetään itsestäänselvyytenä, että elinkeinopalvelut ovat paikallisesti saatavilla, MTK:n puheenjohtaja Timo Lindsberg toteaa.
Rautalammin Yrittäjien puheenjohtaja Matti Vepsäläinen
muistuttaa, että tilanne ei suinkaan
aina ole ollut niin. Joitakin vuosia
sitten kunnassa kamppailtiin oman
elinkeinoasiamiehen puolesta.
- Nyt järjestely toimii. Emme
kalpene yhtään isompien kaupunkien rinnalla, elinkeinopalvelut ovat
hyvin saavutettavissa, toteaa Vepsäläinen.
- Entisessä työpaikassa oli järjestely, jossa elinkeinopalvelut kes-
AAMUKAHVIT
Kaikille rautalampilaisille yrittäjille,
elinkeinonharjoittajille ja itse itsensä
työllistäville.
HUB RAUTALAMMIN TILOISSA
tiistaina 27.8. klo 9.00
Paikalla innovaatioasiantuntija Päivi
Vestala Tuoteväylästä.
12
Tervetuloa vaihtamaan kuulumisia ja
keskustelemaan ajankohtaisista asioista.
Kahvit tarjoaa Rautalammin kunta.
kitettiin keskuskuntaan. Kyllä ym- sen keskittämisestäkin kokemukset
päristökunnat siinä jäivät selkeästi eivät ole yksinomaan hyviä, Hannu
vähemmälle, vaikka aito tarkoitus Jyrkkänen kertoo.
oli palvella kaikkia tasapuolisesti,
Maaseutuyrittäminen on vuosielinkeinoasiamies Pekka Kilpimaa en saatossa tullut lähemmäksi muuta
kertoo.
yrittäjyyttä, eikä rajan
Elinkeinoasiamietekeminen maaseutu”Emme kalpene
hen lisäksi kunnassa
ja muiden yritysten väyhtään isompien
kaupunkien rinnalla, lille ole enää tarpeenelinkeinopalveluita on
elinkeinopalvelut
ovat mukaista.
hoitamassa maaseutuhyvin
saavutettavissa.
”
asiamies Hannu Jyrk- Se on yrittäjyytkänen ja suurempien
tä mitä suurimmassa
yritysten osalta myös kunnanjohtaja määrin, ja elinkeinoasiemies palveRisto Niemelä. Lisäksi meneillään lee niin maanviljelijöitä kuin muitaon elinkeinoihin vaikuttavia hank- kin yrittäjiä, Pekka Kilpimaa muiskeita, kuten Etelä-Konneveden kan- tuttaa.
sallispuistohanke sekä Rautalampi
Timo Lindsberg ja Matti Veptakaisin maailmankartalle -hanke, säläinen toivovat kunnalta aktiivijoissa työskentelevät Ulla Anttila ja suutta olemassaolevien yritysten
Jarna Kaplas.
toimintaedellytysten turvaamisessa.
- Moni haluaa edelleen tava- MTK:n näkökulmasta myös tieta kasvotusten, joten mielestäni on verkon kunto on akuutti ongelma,
hyvä että olemme saaneet pitää edel- johon toivotaan ratkaisuja niin kunleen toimistomme täällä. Lomituk- nalta kuin valtioltakin.
Matkailupalaveri
TÖRMÄLÄSSÄ
Torstaina 15.8. klo 16 alkaen
Liittyen Etelä-Konneveden mahdolliseen
kansallispuistoon. Palaverissa haetaan
matkailutoimijoiden mielipiteitä
tehtyihin suunnitelmiin.
Ilmoittaudu Ulla Anttilalle
p. 040 678 9270
[email protected]
Pestuut lähestyvät! Yhdistykset, yritykset ja
muut tapahtumanjärjestäjät: mikäli haluatte olla
mukana pestuumarkkinoiden yhteismainonnassa, toimittakaa tiedot pestuumarkkinatapahtumastanne sähköpostitse tiistaihin 20.8. mennessä
kunnan kulttuuritoimistoon osoitteeseen seija.
[email protected].
YHDISTYSTEN TIEDOT NETTIIN
Kevään ensimmäisessä yhdistystapaamisessa
kunnanvirastolla oli puhetta yhdistysrekisterin
kokoamisesta Rautalammin kunnan internetsivustolle. Nyt yhdistysrekisterisivut ovat valmiita
eli järjestöt, yhdistykset ja säätiöt voivat laittaa
tietonsa kaikkien saataville ja myös päivittää niitä
aina kun on tarvetta.
Yhdistysrekisteri löytyy osoitteesta http://
www.rautalampi.fi/yhdistykset. Yhdistysten lisäys
osoitteesta http://www.rautalampi.fi/yhdistyksen_tiedot.
SALIVUOROT HAETTAVISSA
Rautalammin kunnan salivuorojen haku lukuvuodeksi 2013-2014 on alkanut. Salivuorot
ovat haettavissa 16.8.2013 klo 14 mennessä. Hakemukset palautetaan Matti Lohen koululle. Hakemuksen ja haettavat vapaat vuorot voi tulostaa
kunnan internetsivuilta.
YHDISTYSTEN
TAPAAMINEN
Tapaaminen Rautalampilaisten
yhdistysten toimijoille
PURONIEMEN
LEIRIKESKUKSESSA
torstaina 19.9. klo 18
Rautalammin kirjasto
KERKONKOSKEN
LAINAUSASEMA
Avoinna 29.8.2013 alkaen
TORSTAISIN
KLO 11.15 - 15.00
Helsinki-tempaus
herätti kiinnostusta
Rautalammin tekemä Helsinki-tempaus touko-kesäkuun vaihteessa on herättänyt kiinnostusta kuntaa kohtaan.
Kesän aikana hankkeen puitteissa on
kontaktoitu lähes sata henkilöä, jotka
Kansalaistorilla järjestetyssä tapahtumassa ilmoittivat olevansa kiinnostuneita Rautalammista.
Yhteydenottojen kautta potentiaalisille
muuttajille on etsitty muun muassa metsätilaa, kesämökkejä, tontteja ja vuokra-asuntoja.
Kesän aikana paikkakunnasta kiinnostuneita
on myös käynyt tutustumassa Rautalampiin,
useat tutustujista ovat olleet kiinnostuneita
yrittämisestä Rautalammilla.
Kiinnostusta on ollut etenkin vuokrattavia asuntoja kohtaan, jollaisia kaivattaisiinkin
tarjontaan lisää.
www.rautalampilehti.fi
IMUAUTOPALVELUT
KAIVOJEN
TYHJENNYKSET
Soita
KAIVINKONETYÖT
040 705 1586
Sami Lehmonen
10-20 tonnin pyörä- ja telakoneilla
Koneurakointi
Sami Lehmonen
040 705 1586
040 027 8075
Rautalampi
Sisä-Savon
Nuohouspalvelu Oy
Konnekoskentie 251 B
77700 Rautalampi
Miespuhetta Törmälässä
Käykö perhe-elämä välillä hermoille?
Tuntuuko sinusta miehenä siltä, ettet osaa
tehdä mitään oikein ja vapaa-ajasta turhan
paljon menee joutavaan kinasteluun? Ja miten niitä lapsia pitäisi oikein kasvattaa??
Syyskuun ensimmäisenä viikonvaihteena
on Törmälässä tarjolla miespuhetta miesten
kesken parisuhteesta, lasten kasvatuksesta
ja isänä olemisen ihanuudesta ja vaikeudesta. Keskustelua kuitenkin käydään mukavan
tekemisen ja retkeilyn yhteydessä, ei suinkaan pulpetissa istuen ja teoreettisia jorinoita
kuunnellen. Vetäjänä toimii kasvatustieteiden tohtori Markku Leskinen.
Mukaan mahtuu tusina miehiä, mielellään pienten lasten isiä tai isiksi tulevia. Tavoitteena on saada sisäistä varmuutta puolisona ja isänä olemiseen, oppia luottamaan
enemmän omaan osaamiseen ja jakaa kokemuksia muiden samaa elämän vaihetta elävien miesten kanssa.
Lisätietoja ojelmasta www.tormala.fi.
Psykiatrian erikoislääkäri Anu Hirvonen
Vastaanotto: Kuopiontie 22, 77700 Rautalampi
Ajanvaraus maanantaisin klo. 8.30–12.00
Puh. 050
305 6515
Jari Pietiläinen
040 581 8771
[email protected]
Tero Hiltunen
040 149 0123
[email protected]
JT
PARKETTITYÖT
• Hionta, lakkaus, petsaukset
• Asennus- ja korjaustyöt
• Sisäremontit, sauna- ja
suihkuremontit
• Asuntoautovuokraus
Soita Jarmolle
040 715 5625
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Harri Ikävalko
Asemakatu 11
77600 Suonenjoki
(017) 513 652
OSTETAAN / NOUDETAAN
• Rauta- ja peltiromua
• Autot, maatalouskoneet ym.
• Akut, jalometallit (Kupari, rst., alumiini)
• Romutustodistukset • Renkaiden vastaanotto
T:mi HM Korhonen
Herrantie 1073, 77700 Rautalampi
0400 954 814
Ympäristöluvan
omaava
yritys
13
Kyliltä kuultua: Suomen sota 1808-1809 - Varrashongan mäki
hekin ylen väsyneitä - oli tiedustelija kertonut. Ryöstöpaikaksi
valittiin nykyisen Vehvilän kylän tienhaara, Hyllysuon talon kohta, jossa kasvoi siihen aikaan synkkää kuusikkoa. Illan hämärtyessä kuormasto saapui kuusikon kohdalle ja kasakat makailivat
kuormiensa päällä puoli torkuksissa. Miehet hyökkäsivät kirvein
ja nuijin venäläisten kimppuun - lienee jollakin ollut myös suusta ladattava rihla. Taistelu ei kestänyt kauan, sillä kasakat tulivat
todella yllätetyiksi. Hetken kuluttua oli venäläiset lyöty hengiltä
tai tainnoksiin ja ”taespa joku vikkelimmistä piästä karkuunnii”,
totesi joku miehistä. Yritys kannatti, sillä kuormissa oli paljon
ruokaa ja myös lämpimiä talvivaatteita, jotka jaettiin kyläläistan
kesken. Ruokatavaroista sai Aadam leijonan osan, koska oli menettänyt ainoan lehmänsä ja muut kyläläiset päättivät näin hyvittää hänen kärsimänsä vahingon. Kaiken lisäksi he saivat saaliikseen joukon kelpo hevosia. Mutta niillä oli yksi paha vika: ”Ne
konit eivät ymmärtänneet ku ryssän kieltä, kun kaskee kynnettii”.
Juttu ei kerro, tuliko ryöstö eversti Tutskovin tietoon. Vaikka
olisi tullutkin, hän päätti jatkaa etenemistään kohti Pohjanmaata.
Nykyisen Suonenjoen kirkonkylän kohdalla hän joutui kokemaan
suomalaisten kovan vastarinnan, jossa kaatui sotilaita puolin ja
toisin.
Oheisesta kartasta löytyy Varrashongan mäki, Vehvilän tienhaara ja Keltun entinen koulu (Suonenjoen ja Leppävirran yhteinen).
Aarne Hirvonen sai tapahtumat tietoonsa
Kielo Elolta (os. Suhonen), jonka
lapsuudenkoti on jutussa mainittu Hyllysuon
talo. Kielon veljen tytär Helena Myllynmäki
on koonnut tiedot isoisänsä kertomuksista ja
Nyyssösten sukukirjan tiedoista.
JOKI
SUONEN
srra
Va onka
Palo
h
kan
lttu
kaa
Ke
ntie
Vehviläntie
Suonenjoen Lempyyltä Leppävirran Palokankaalle johtavalla tiellä Keltun kohdalla, noin 6-7 km Lempyyltä on tiessä korkea
mäki. Mäki tunnetaan tänä päivänä Laakson mäkenä lähistöllä
sijaitsevan Laakson talon mukaan. Vanhalla ajalla mäkeä nimitettiin Varrashongan mäeksi. Mäki sai nimensä seuraavalla
tavalla: Venäläinen sotilasyksikkö eteni Leppävirran suunnasta
kohti Lempyytä Suomen sodan aikana. Koska kuormastot, joissa muonavarastot olivat, eivät ehtineet seurata eteneviä joukkoja,
nälkäiset venäläiset sotilaat tappoivat tien vieressä olevalta laitumelta Aadam Nyyssösen (s.1777) lehmän. Kypsentääkseen lehmän lihat he tekivät nuotion ja kärvensivät lihat pieninä paloina
nuotion lämmössä. Syötyään he laittoivat lihavartaansa tien vieressä olleen suuren männyn juurelle pystyyn. Näin sai mäki nimekseen Varrashongan mäki.
Tästä Aadam kuitenkin kimmastui, sillä menihän köyhän
torpparin ainoa lehmä vieraisiin suihin. Niinpä hän totesi, että
”tämän suavat kyllä ryssät maksoo korkojan kansa”. Juttu levisi nopeasti kylälle ja niin kylän miehet päättivät tulla Aadamin
avuksi kostamaan teko venäläisille.
Tähän tulikin mainio tilaisuus, sillä kylälle levisi tieto, että
venäläisten kuormasto etenee Palokankaan suunnasta kohti Lempyytä, missä eversti Tutskovin joukot majailivat väliaikisesti matkalla Pohjanmaalle. Miehet päättivät panna toimeen kuormaston
ryöstön, sillä saattueen mukana oli vain muutama kasakka, ja
Aarne Hirvonen
Kyläkaupat
Facebookissa on helppo ottaa kantaa minkä
hyvänsä asian puolesta kliksauttamalla hiirellä tai
painamalla sormella peukku pystyyn. Samoin on
yksinkertaista kannattaa jotakin aatetta tai kansanliikettä. Taikka ilmoittautua mukaan tapahtumaan,
vaikka ei kuunaan semmoiseen aikoisi osallistua.
Poliisin työssä on saatu karvaita kokemuksia varmuudella osallistuu -ilmoituksista sosiaalisessa
mediassa. Eduskuntatalon mielenosoitukseen odotellaan yli tuhatta henkeä, paikalle ilmaantuu lopulta kourallinen. Näin on käynyt muutaman kerran
viimeisen parin vuoden aikana.
Kyläkaupat kuolevat vähitellen pois yksi toisensa perästä. Hiljattain tutkittiin, kuinka tarpeellisena kansalaiset näkevät kylillä olevat puodit. Liikuttavan yksimieliset vastaukset osoittivat kauppojen
olevan pienten taajamien elinehto. Kysymyspatterin asiakkuutta luotaava osio puolestaan paljasti,
ettei vastaajista suurin osa ole milloinkaan ostanut
puheena olevista liikkeistä mitään. Tai jäätelön ja
ehkä muutaman tölkin olutta kerran kesässä.
Kaikki tietävät, mikä mättää. Vakioasukkaat tukkeutuvat keskustaajamiin tai muuttavat
kaupunkeihin palveluiden lähelle. Harvat kylille
jääneet pääsevät omilla henkilöautoillaan taikka
pirssikyydillä asioimaan kirkolla vähintään kerran
viikossa. Kesäasukit ostavat yleensä kaiken tarpeellisen joko asemapaikkojensa marketeista tai isommista keskuksista. Täydennykset tehdään kylän
kaupasta, jos sellainen sattuu vielä elossa sinnittelemään.
Pitkä matka on kuljettu 1950- luvulta, jolloin
esimerkiksi Kerkonkoskella oli monta kauppaa.
Myös kaikilla muilla kylillä harrastettiin kosolti
po. liiketoimintaa, mukana myös sen aikaisia erikoisliikkeitä. Kuljettiin jalan tai hevosella, joten yli
kymmenen kilometrin matka koettiin liian pitkäksi, kun tavaraa sai lähempääkin. Koululaiset veivät
14
aamulla lappusia kauppaan ja hakivat iltapäivällä
valmiiksi pakatut nyytit, jotta äiti sai tehdä ruokaa
tai leipoa ja isä kessutella. Puoti toimi useasti yhdessä maalaistalon huoneessa. Valikoimat olivat
pieniä tai sitten kyse oli vaikkapa kalastustarvikkeita myyvästä yrittäjästä, joka itse pyyteli veden viljaa
välitettäväksi kaupunkien ravintoloihin. Osuusliikkeillä saattoi olla kylällä sivumyymälänä täysin
varustettu sekatavarakauppa, mistä ostettiin keskimäärin kerran vuodessa jopa yksi leikkuupuimuri
tai henkilöauto, jokunen traktori, muita koneita
ja monta mopoa. Istunmäellä Konneveden kunnan puolella sijaitsi Rautalammin Osuuskaupalla
tämmöinen etäispääte. Myymälänhoitaja Matti
Hyvönen lähti monesti itse kalustoa Helsingistä
hakemaan. Kirkonkylille ei tullut järkevää asiaa,
kun kaiken sai läheltä heti tai tilattuna. Keskusliikkeet tapasivat perustaa ensin jakamon, mistä usein
kehittyi sivumyymälä. Ne kuolivat pois pääosin
1960-luvun lopulla. Esimerkkinä vaikkapa Vihtajärvellä vuosina 1962 - 1968 ollut pieni kauppa.
Mitä sitten pitäisi tehdä muutaman vielä sitkeästi yrittävän kyläkaupan kohdalla? Itse olen näiden peukuttajien kastia ja väärä mies neuvomaan,
vaikka silloin tällöin Aitoossa kyläkaupalla käynkin. Pari kertaa vuodessa ylittyy satasen raja kertaostoksessa, muuten se on räpeltämistä. Kaupan
keskusjärjestöt peräänkuuluttavat kaikenmoisten
palvelujen ja eri toimintojen ymppäämistä samaan
pisteeseen. Hyvä ajatus. Mutta veikkaukset ja lotot
sekä muut rahapelit pelaillaan tätä nykyä yhä useammin kotikoneelta. Ei välttämättä kaivata
pajatsoa seinälle tai yksikätistä rosvoa nurkkaan pojottamaan. Itella taitaa maksaa
melko nihkeästi yrittäjälle. Postia paperilla kulkee aikaisempaa kovasti paljon
vähemmän. Apteekkarit pitävät kiinni oikeuksistaan kaupittaa lääkkeet
joko itse tai ainakin omaan piikkiin. Kalamerkeistä ei kassa juuri kartu. Kahvia on helppo keitellä,
mutta mitäpä tehdään munkeille, jos kahvistelijoita
ei sinä päivänä tulekaan riittävästi. Sama on kohtalo leipähyllyn tuoretuotteilla sekä lihajalosteilla.
Mikäli kauppias ei osaa ennustaa oikein kulutusta,
moitetta tulee aina. Tavaraa ei joko ole tarpeeksi
tai sitten se on vanhaa. Omana nyrkkisääntönäni
olen tarjoillut yksinkertaista mallia. Rahat tulee
jättää sinne, missä kulloinkin oleskelee. Matkaa
kesäasunnoltamme on teitä myöten täsmälleen saman verran Luopioisten kirkonkylälle ja Aitooseen.
Voin siis oppieni mukaisesti käydä hyvällä omallatunnolla kaupoilla joko kirkolla tai kylällä. Lopetin
muutama vuosi sitten lomillani viikoittaiset käynnit muualla kuin Pälkäneellä todettuani saavani
kaiken tarpeellisen läheltä. Viikonlopuksi en kanna evästä kunnan alueen ulkopuolelta.
Molemmat edesmenneet veljeni olivat saaneet
kaupallisen koulutuksen ja tekivät töitä sillä saralla. Kumpikin lomitti nuoruudessaan muutamana
kesänä myymälänhoitajia kiertäen pieniä kyliä.
Veli-Heikki oli 1960-luvun loppupuolella jonkun
viikon Rautalammin Myhinpäässä, missä tuolloin
tehtailtiin ahkerasti pontikkaa. Kilpailu korpirojukokkien välillä oli sen verran kovaa, että pullon sai
tehtaanmyymälästä hyvin halvalla. Ysitie kulkee
läheltä Jyväskylän suurajoista tuttuja Myhin mykkyröitä. 1970-luvulla mansikanviljely alkoi keskittyä Suonenjoelle ja muihin lähikuntiin. Niinpä
valtatien varrella näkyi vähän päästä kyltti Mansikkaa X km. Matkustimme kerran veljeni
Erkin kanssa Pohjois-Savoon kyseistä väylää
myöten. Myhinpään opasteen kohdalla hän
tokaisi: ”Tuossa voisi lukea Pontikkaa 10
km.”
Juuristaan ylpeä Rautalammilla
syntynyt Jussi-Pekka Lämsä
on Helsingin poliisilaitoksen
operaatiopäällikkö.
Päätoimittajan palsta
Yritä lomailla
Kesäaikaan lomat lienevät yksi tavallisimmista puheenaiheista kahvipöydässä. Toiset ovat ehtineet pitää omansa jo toukokuussa, toisilla loma on edessä vielä elo-syyskuussa. Erityisen mielenkiintoista on lomista keskusteleminen yrittäjien kanssa. Usein
kuuleekin vastauksen: ”Mitä ne on?”
Usein yrittäjien kuulee jakavan toisilleen ohjetta, jonka mukaan lomalle tulee varata aika kalenterista. Näin työt tulee järjestellyksi siten, että lomailukin on mahdollista. Hiljattain kuulin
erään yrittäjän näin tehneekin, loma kuulemma siintelee edessä,
kun kalenteria selataan elokuuhun 2014 saakka.
Lienee kiistatonta, että ihminen tarvitsee myös vapaa-aikaa
voidakseen toimia tehokkaasti työelämässä. Yrittäjille on luonnollista, ettei lomia pidetä sesongin aikana, mutta edes muutama viikonloppua pidempi irtiotto arjesta on varmasti paikallaan
vuoden aikana. Kesäsesongin hiljalleen päättyessä saattaa osalle
yrittäjistä tulla myös tilaisuus ottaa hieman rennommin.
Myös loman valmistelu, rästihommien tekeminen alta pois,
puhdistaa ilmaa ja lomalta voi palata virkeämpänä puhtaan pöydän äärelle. Saattaa tietysti olla utopiaa, mutta ainahan sitä kannattaa yrittää.
Iiro Lyytinen
päätoimittaja
Rautalampilehden kamera kiertää
en koko
a Kerkonkosk
it
o
lij
h
ju
en
Juhannuks juhannusaattona.
Kuvia lehden toimitukseen voi lähettää
osoitteella [email protected]
Liitä mukaan pieni tarina tapahtumasta
sekä kuvaajan nimi.
Parhaat julkaistaan tällä palstalla.
lla
otta. Juhlassa
useo täytti 75 vu a, jossa Aina
Rautalammin m
aiheist
a museon ensiv
nähtiin kuvaelm Jalkanen ja Heikki Peuraa Arto
ena
Peuraa esitti Le
Vesterinen.
hti.fi
ww.rautalampile
w
:
ää
lis
Lue
assa Mansikkapi kävi pokkaam
n
ÄmSee Raatalam aalikulkueen parhaan osasto
ev
rn
ka
a
ill
le
aa
ev
karn
palkinnon.
hti.fi
ww.rautalampile
w
a:
Lisää kuvi
okan SMrjesti jokamieslu
Vesannon UA jä n ensimmäisenä viikonuu
kilpailut heinäk a. Kuva: Sari Toikkanen
sass
ut
Jo
a
un
pp
lo
tiahtuman kuplet
Rautalampi -tap
oRunon ja Laulun ät tänä vuonna esimerkiksi tang
iv
tt
.
la
dy
oi
ih
rk
vi
a
Pe
iss
ko
ik
iltam
Keronen sekä M
kuningas Jouni
alampilehti.fi
ut
ra
w.
w
w
a:
vi
Lisää ku
myös
ivat kisaisäntinä
Vesantolaiset ol pallo ja tossut saivat
issa
MM-kisoissa, jo : Sari Toikkanen
va
Ku
.
iä
yt
ky
hlistaneessa Live
pilaista rockia ju at esimerkiksi
am
al
ut
ra
ta
tis
nousiv
40-vuo
kä
onsertissa lavalle
in Rautalampi -k kuperäisessä kokoonpanossa se
al
l
a.
bo
ss
m
no
Sü
pa
us
on
Stat
oden 1989 koko
Grand Merlin vu
Rautalampilehti 8/2013
Painos: 10.000 kpl
Jakelualue: Rautalampi, Suonenjoki, Tervo, Vesanto ja Konnevesi
Osoitteeton jakelu, Itella
Painopaikka: I-Print, Seinäjoki
Kustantaja:
Viestirauta Oy
Toimitus:
Kuopiontie 13
77700 Rautalampi
[email protected]
Päätoimittaja:
Iiro Lyytinen
050 536 5570
[email protected]
Myyntipäällikkö:
Marja Kämppi
040 669 2250
[email protected]
Ilmoitusvalmistus:
Tarja Kovero
040 487 1203
[email protected]
441 895
Painotuote
15
16
www.rautalampilehti.f i