Arviointikriteerit

Transcription

Arviointikriteerit
SEURAKUNTAOPISTO
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO
1
Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Ilmaisutaitojen ohjaus
AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI
Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan ja henkilökohtaistetaan yhteistyössä tutkinnon suorittajan, oppilaitoksen ja
työelämän edustajien kanssa. Tutkinnon suorittaja voi itse esittää haluamansa paikan ja ajankohdan. Vastuu työpaikan soveltuvuuden
arvioinnista tutkintotilaisuuspaikaksi on Seurakuntaopistolla. Vastuuopettajat selvittävät työpaikan kelpoisuuden tutkintotilaisuuden
ympäristöksi.
Tutkinnon suorittaja laatii henkilökohtaisen tutkinnon suorittamissuunnitelman työpaikan ja työtehtävien mukaan. Suunnitelmassaan hän
esittää millaisissa aidoissa työtilanteissa ja minkälaisella aikataululla hän osaamisensa osoittaa. Hän sopii arvioijien kanssa ajankohdan,
keston ja työn sisällöt.
Peruslähtökohtana on, että osaaminen osoitetaan todellisissa lapsi- ja perhetyön työtilanteissa. Jos täydentäviä osoittamistapoja kuitenkin
tarvitaan, ne voivat olla tutkinnon perusteissakin mainittuja täydentäviä arvioinnin menetelmiä, haastatteluja ja tehtäviä, dokumentteja,
jotka on tuotettu tutkintotilaisuuden aikana: kirjallisia tuotoksia, projektitöitä, suullisia perusteluja sekä niiden erilaisia yhdistelmiä.
Tutkinnon suorittaja tekee tutkintotilaisuudesta kirjallisen itsearvioinnin, jota hän voi suullisesti tai muulla sopivalla tavalla täydentää
(esim. kuvat, dvd jne.).
Ilmaisutaitojen ohjaus - tutkintotilaisuudessa työpaikkoina voivat olla seurakunnan lapsi- ja perhetyö, koululaisten aamu- ja
iltapäivätoiminta, kunnallinen tai yksityinen varhaiskasvatus.
Ammattitaito osoitetaan tutkintotilaisuuksissa seuraavasti:
Ilmaisutaitojen ohjaus – tutkintotilaisuudessa tutkinnon suorittaja ohjaa lapsia ilmaisutaidoissa käyttämällä erilaisia ilmaisutapoja ja
menetelmiä monipuolisesti (leikkiä, luovaa ilmaisua, draamaa, käden taitoja, musiikki-, liikunta- ja puheilmaisua, kerrontaa ja kuvallista
ilmaisua). Hän hyödyntää omia ilmaisullisia taitojaan sekä arvioi ja kehittää omia ilmaisun taitojaan. Hän luo esteettistä
toimintaympäristöä yhdessä toisten kanssa. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että ammattitaidon voidaan todeta vastaavan
ammattitaitovaatimuksia.
Kirkkopalvelut
Y-tunnus 0215 281-7
Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää
Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki
www.seurakuntaopisto.fi
SEURAKUNTAOPISTO
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO
2
Taulukkoon on koottu arvioinnin kohteet sekä arviointikriteerit kolmelle eri osaamisen tasolle.
Arvioinnin kohde
1.Työprosessin hallinta
Lapsen ilmaisutaitojen
ohjauksen suunnittelu ja
toteutus
Esteettisten tekijöiden
huomioon ottaminen
työympäristössä ja
esteettisten elämysten
mahdollistaminen
Vuorovaikutuksellinen
toiminta työympäristössä
Toiminnan arviointi ja
kehittäminen
Arviointikriteerit
Tyydyttävä T1
Tutkinnon suorittaja
Toteuttaa lapsen
ilmaisutaitojen ohjausta.
Hyvä H2
Kiitettävä K3
Suunnittelee ja toteuttaa lapsen
Suunnittelee ja toteuttaa tavoitteellista
ilmaisutaitojen ohjausta
toimintaa yhdessä lasten kanssa
monipuolisesti ja lapsilähtöisesti. monipuolisesti ja luovasti.
Ohjaa lasta eri aistein
havainnoimaan ympäristöä. ja
ymmärtämään esteettisten
tekijöiden merkityksen
jokapäiväisessä elämässä
Tarjoaa lapselle monipuolisia
mahdollisuuksia esteettisten
elämysten kokemiseen.
Luo taiteellisesti innostavan ilmapiirin.
Ottaa ympäristön
viihtyisyyden huomioon
ohjeiden mukaisesti.
Ilmaisee itseään
ymmärrettävästi ja toimii
vuorovaikutteisesti.
Ottaa työskentelyssään
huomioon työympäristön
viihtyisyyden.
Toimii aloitteellisesti
vuorovaikutustilanteissa ja
huomioi ryhmän jäsenet
tasapuolisesti.
Arvioi ja kehittää toimintaansa
palautteen pohjalta.
Toimii työympäristön viihtyisyyttä
edistävällä tavalla.
Ottaa vastaan palautetta ja
arvioi toimintaansa.
Tiedostaa kulttuuriin pohjautuvien
kauneusarvojen merkityksen ja ohjaa
lapsia hyväksymään erilaisia käsityksiä
kauneudesta.
Arvioi ja kehittää omia
vuorovaikutustaitojaan.
Tiedostaa omat vahvuutensa ja
kehittämisalueensa.
Kehittää sen pohjalta työtään.
Havaintoja tutkinnon suorittajan toiminnasta
Kirkkopalvelut
Y-tunnus 0215 281-7
Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää
Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki
www.seurakuntaopisto.fi
SEURAKUNTAOPISTO
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO
3
Arvioinnin kohde
2. Työmenetelmien,
välineiden ja
materiaalin hallinta
Lapsen rohkaiseminen
ilmaisuun.
Arviointikriteerit
Tyydyttävä T1
Tutkinnon suorittaja
Kannustaa ryhmän erilaisia
lapsia ilmaisemaan itseään.
Tukee lapsen luovuutta ja
taiteellista kokemista.
Antaa kaikille lapsille tasapuoliset
mahdollisuudet yksilölliseen
itseilmaisuun erilaisissa tilanteissa.
Ilmaisun ohjauksessa
käytettävien välineiden ja
materiaalinen hallinta
Käyttää yleisimpiä ilmaisun
ohjaukseen liittyviä välineitä ja
materiaaleja.
Käyttää monipuolisesti välineitä
ja materiaaleja sekä edistää
lapsilähtöisen toimintaympäristön toteuttamista.
Käyttää itsenäisesti, tavoitteellisesti ja
luovasti ohjauksen välineitä ja
materiaaleja.
Tuntee välineiden ja
materiaalien hankintaan ja
huoltoon liittyviä periaatteita ja
huomioi ekologisuuden.
Ottaa välineiden käytössä huomioon
lapsen yksilöllisyyden.
Esiintyy luontevasti erilaisissa
tilanteissa lasten, vanhempien ja
henkilökunnan kanssa.
Käyttää monipuolisesti erilaisia
viestintätaitoja.
Käyttää omia ilmaisullisia
taitojaan ja ohjauksen taitoa
monipuolisesti.
Ottaa huomioon saamansa
palautteen.
Käyttää ääntään monipuolisesti.
Esiintyminen
Omien ilmaisullisten
taitojen kehittäminen
Esittelee itsensä
asianmukaisesti
työympäristössä.
Osoittaa jollakin ilmaisun
alueella taidon hallintaa ja
ohjaamisen taitoa.
Hyvä H2
Kiitettävä K3
Käyttää eleitä, ilmeitä ja äänensävyä
kehon kieltä ilmaisun tukena.
Hallitsee monipuolisesti erilaisia
ilmaisullisia taitoja ja osaa hyödyntää
niitä ohjauksessaan.
Osoittaa luovuutta sekä ilmaisullista
taitoa jollain ilmaisun alueella.
Havaintoja tutkinnon suorittajan toiminnasta
Kirkkopalvelut
Y-tunnus 0215 281-7
Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää
Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki
www.seurakuntaopisto.fi
SEURAKUNTAOPISTO
Arvioinnin kohde
3. Työn perustana
olevan tiedon hallinta
Ilmaisukasvatuksen
merkitys lapsen kasvulle ja
kehitykselle
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO
Arviointikriteerit
Tyydyttävä T1
Tutkinnon suorittaja
Ottaa opastettuna huomioon
ilmaisukasvatuksen
merkityksen lapsen kasvulle ja
kehitykselle.
Lapselle ominaiset tavat
Ottaa opastettuna huomioon
toimia ja orientaatiot
lapselle ominaisia tapoja
toimia ja varhaiskasvatuksen
sisällölliset orientaatiot,
erityisesti esteettisen
orientaation.
Puheilmaisun
Käyttää ääntä, oheisviestintää
peruskäsitteet ja tekniikat ja dialogia ohjatusti toimivalla
tavalla.
Havaintoja tutkinnon suorittajan toiminnasta
Kirkkopalvelut
Y-tunnus 0215 281-7
Hyvä H2
Ottaa toiminnassaan huomioon
ilmaisukasvatuksen merkityksen
lapsen kasvulle ja kehitykselle.
4
Kiitettävä K3
Ottaa toiminnassaan huomioon
lapselle ominaiset tavat toimia ja
varhaiskasvatuksen sisällölliset
orientaatiot, erityisesti
esteettisen orientaation.
Hyödyntää toiminnassaan tietoa
ilmaisukasvatuksen merkityksestä
lapsen kasvulle ja kehitykselle sekä
perustelee tekemänsä ratkaisut.
Tukee monipuolisesti lapselle
ominaisia tapoja toimia ja ottaa
huomioon varhaiskasvatuksen
sisällölliset erityisesti esteettisen
orientaation
Soveltaa toiminnassaan
puheilmaisun peruskäsitteitä ja
tekniikoita.
Käyttää monipuolisesti ääntä,
oheisviestintää ja dialogia sekä ottaa
huomioon äänen huollon.
Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää
Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki
www.seurakuntaopisto.fi
SEURAKUNTAOPISTO
Arvioinnin kohde
4. Elinikäisen oppimisen
avaintaidot
Vuorovaikutus- ja yhteistyö
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO
Arviointikriteerit
Tyydyttävä T1
Tutkinnon suorittaja
Noudattaa
vuorovaikutustilanteisiin
annettuja ohjeita
toimiessaan omassa
oppimis- ja
työyhteisössään.
Tekee vastuullaan olevat
tehtävät ja toimii erilaisten
ihmisten kanssa
työyhteisössä ja ryhmässä.
Tarvitsee joskus opastusta.
Havaintoja tutkinnon suorittajan toiminnasta
Kirkkopalvelut
Y-tunnus 0215 281-7
Hyvä H2
5
Kiitettävä K3
Toimii tilanteen vaatimalla tavalla
omassa oppimis- ja työyhteisössään
erilaisissa vuorovaikutustilanteissa.
Ilmaisee selkeästi asiansa ja tuo
rakentavasti esille erilaisia
näkökantoja.
Tekee vastuullaan olevat tehtävät
huolellisesti ja toimii erilaisten
ihmisten kanssa työyhteisössä ja
ryhmässä.
Toimii vastuullisesti,
yhteistyökykyisesti ja
tasavertaisesti erilaisten ihmisten
kanssa sekä työyhteisön ja ryhmän
jäsenenä.
Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää
Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki
www.seurakuntaopisto.fi
SEURAKUNTAOPISTO
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO
6
ARVIOINTIPÄÄTÖSESITYS
Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa Ilmaisutaitojen ohjaus
Tutkinnon suorittajan nimi:
Tutkinnon osan arvosana:
Kiitettävä 3
Hyvä 2
Tyydyttävä 1
Hylätty
Perustelut arviointipäätösesitykselle:
paikka ja aika ____________________________
___________________________
työntekijä arvioija
____________________________
työnantaja- arvioija
nimen selvennys, ammatti
nimen selvennys, ammatti
Arvioijista yksi on näyttötutkintomestari □ kyllä
_____________________________
opettaja arvioija
nimen selvennys, ammatti
□ ei
Tiedoksi saaneena: _____________________________
tutkinnon suorittaja nimen selvennys
Kirkkopalvelut
Y-tunnus 0215 281-7
Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää
Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki
www.seurakuntaopisto.fi
SEURAKUNTAOPISTO
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO
7
Arvioinnin oikaisumenettely
Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 16 § mukaisesti näyttötutkinnon ja sen osan arvioinnin oikaisemisesta päättää kyseisen
tutkinnon tutkintotoimikunta.
Tutkinnon suorittaja voi 14 päivän kuluttua siitä ajankohdasta, jolloin hän on saanut tutkintotoimikunnalta (tutkinnon järjestäjän kautta)
tiedon näyttötutkinnon tai sen osan arvioinnista, pyytää arvioinnin oikaisua tutkintotoimikunnalta. Tutkinnon suorittajalla on oikeus
saada kopiot omista tutkintoon liittyvistä kirjallisista dokumenteista sekä arviointia suoritettaessa käytetyistä tai asiaa ratkaistaessa
käytettävistä muista asiakirjoista.
Tutkinnon suorittaja lähettää oikaisupyynnön tutkintotoimikunnalle kirjallisena. Oikaisupyyntöön tulee liittää perustelut oikaisupyynnölle,
tutkintotilaisuuden (näytön) arviointilomake ja tarvittaessa itsearviointi. Tutkintotoimikunta voi pyytää mahdollisia lisäselvityksiä
arviointiin osallistuneen kolmikannan jäseniltä. Tutkintotoimikunta voi arvioijia kuultuaan, jos päätös on ilmeisen virheellinen, velvoittaa
toimittamaan uuden arvioinnin. Arviointia koskevasta oikaisuvaatimuksesta annettuun tutkintotoimikunnan päätökseen ei voi hakea
muutosta valittamalla.
Mikäli arvioinnissa on tapahtunut selvä virhe, arvioijat voivat suorittaa uuden arvioinnin ilman oikaisupyyntöä (itseoikaisu).
Mikäli kolmikanta arvioi ja esittää tutkintotilaisuuden arvosanaksi hylätty, kerrotaan mahdollisimman pian kolmikantakokouksen jälkeen
sekä arvosanaesitys, sen perustelut, niin arviointikriteerien mukaiset vahvuudet kuin kehittämishaasteet ja jatkosuunnitelma siitä, mitä
osaamista tutkinnon suorittajan tulee hankkia voidakseen uusia tutkinnon osan suorituksen.
Jatkosuunnitelma voidaan toteuttaa sen jälkeen, kun tutkintotoimikunta on vahvistanut hylätyn arvosanan. Tutkintotilaisuus voidaan
suorittaa uudestaan, kun tutkinnon suorittaja on jatkosuunnitelman mukaisesti, esim. valmistavan koulutuksen tai työkokemuksen avulla
saavuttanut puuttuvan osaamisen ja on valmis uusintaan. Uusi tutkintotilaisuus suoritetaan pääsääntöisesti samassa työpaikassa.
Arvioinnin oikaisupyyntömenettely on annettu tiedoksi tutkinnonosan suorittajalle
paikka ja aika _______________________________/____20__
_____________________________________________
Tutkinnon/ tutkinnonosan suorittajan allekirjoitus
Kirkkopalvelut
Y-tunnus 0215 281-7
Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää
Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki
www.seurakuntaopisto.fi