Arviointikriteerit

Transcription

Arviointikriteerit
SEURAKUNTAOPISTO
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO
1
Tutkinnon osa: Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaus
AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI
Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan ja henkilökohtaistetaan yhteistyössä tutkinnon suorittajan, oppilaitoksen ja työelämän
edustajien kanssa. Tutkinnon suorittaja voi itse esittää haluamansa paikan ja ajankohdan. Vastuu työpaikan soveltuvuuden arvioinnista
tutkintotilaisuuspaikaksi on Seurakuntaopistolla. Vastuuopettajat selvittävät työpaikan kelpoisuuden tutkintotilaisuuden ympäristöksi.
Tutkinnon suorittaja laatii henkilökohtaisen tutkinnon suorittamissuunnitelman työpaikan ja työtehtävien mukaan. Suunnitelmassaan hän esittää
millaisissa aidoissa työtilanteissa ja minkälaisella aikataululla hän osaamisensa osoittaa. Hän sopii arvioijien kanssa ajankohdan, keston ja työn
sisällöt.
Peruslähtökohtana on, että osaaminen osoitetaan todellisissa työtilanteissa. Jos täydentäviä osoittamistapoja kuitenkin tarvitaan, ne voivat olla
tutkinnon perusteissakin mainittuja täydentäviä arvioinnin menetelmiä, haastatteluja ja tehtäviä, dokumentteja, jotka on tuotettu
tutkintotilaisuuden aikana: kirjallisia tuotoksia, projektitöitä, suullisia perusteluja sekä niiden erilaisia yhdistelmiä.
Tutkinnon suorittaja tekee tutkintotilaisuudesta kirjallisen itsearvioinnin, jota hän voi suullisesti tai muulla sopivalla tavalla täydentää (esim. kuvat,
dvd jne.).
Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnanohjaus - tutkintotilaisuudessa työpaikkoina voivat olla perusopetuslain mukaiset koululaisten aamu- ja
iltapäivätoimintaa tarjoavat paikat.
Ammattitaito osoitetaan tutkintotilaisuuksissa seuraavasti:
Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnanohjaus- tutkintotilaisuudessa tutkinnon suorittaja toimii koululaisten kanssa, huomioi toiminnan
erityispiirteitä ja järjestää mielekästä ja laadukasta vapaa-ajantoimintaa. Hän järjestää retken tai leirin yhteistyöverkostojen kanssa. Hän huolehtii
koululaisten hyvinvoinnista, turvallisuudesta ja mahdollistaa monipuolista liikuntaa. Hän huomioi toiminnassaan perusopetuksen arvoperustan.
Työtä tehdään siinä laajuudessa, että ammattitaidon voidaan todeta vastaavan ammattitaitovaatimuksia. ”Kristillisen kasvatuksen toteuttaminen
kirkon aamu- ja iltapäivätoiminnassa” osoitetaan vain seurakunnan toimintaympäristössä.
Kirkkopalvelut
Y-tunnus 0215 281-7
Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää
Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki
www.seurakuntaopisto.fi
SEURAKUNTAOPISTO
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO
2
Taulukkoon on koottu arvioinnin kohteet sekä arviointikriteerit kolmelle eri osaamisen tasolle.
Arvioinnin kohde
Arviointikriteerit
1.Työprosessin hallinta
Tyydyttävä T1
Tutkinnon suorittaja
Koululaisten aamu- ja
iltapäivätoiminnan
tavoitteellinen suunnittelu ja
toteutus
Kristillisen kasvatuksen
toteuttaminen kirkon aamu- ja
iltapäivätoiminnassa(ks.
ammattitaidon osoittamistavat)
Eettinen ja arvokasvatus aamuja iltapäivätoiminnassa
Suunnittelee ja toteuttaa
koululaisten aamu- ja
iltapäivätoimintaa.
Suunnittelee ja toteuttaa
kristillistä kasvatusta kirkon
aamu- ja iltapäivätoiminnassa
Toimii esimerkkinä lapsille ja
kohtaa erilaisen lapsen.
Tarvitsee tukea uusissa
tilanteissa.
Hyvä H2
Kiitettävä K3
Suunnittelee ja toteuttaa
koululaisten aamu- ja
iltapäivätoimintaa sen erityispiirteet
huomioon ottaen.
Suunnittelee, toteuttaa ja arvioi
kristillistä kasvatusta kirkon aamuja iltapäivätoiminnassa.
Suunnittelee ja toteuttaa itsenäisesti
koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa
elämyksellisesti, luovasti ja joustavasti.
Ohjaa lasta, hyviin tapoihin,
ottamaan muut huomioon sekä
erottamaan oikean ja väärän.
Ohjaa lasta ymmärtämään, kunnioittamaan ja
suvaitsemaan toisia ihmisiä ja heidän
näkemyksiään käyttäen luovia ja
toiminnallisia menetelmiä.
Toteuttaa kristillistä kasvatusta kirkon aamuja iltapäivätoiminnassa elämyksellisesti,
luovasti ja vuorovaikutteisesti.
Ohjaa lasta kohtaaman erilaisuutta
ja ratkaisemaan arkipäivän eettisiä
tilanteita.
Lapsen perustarpeista ja
turvallisuudesta huolehtiminen.
Kirkkopalvelut
Y-tunnus 0215 281-7
Huolehtii lapsen hyvinvoinnista
ja turvallisuudesta
ravinnon/erikoisruokavalion,
siisteyden ja ympäristön
turvallisuuden suhteen.
Huolehtii lapsen hyvinvoinnista ja
turvallisuudesta lapsen tarpeiden ja
tilanteen edellyttämällä tavalla.
Hallitsee hygieniapassiin
liittyvän osaamisen
käytännössä. Ennakoi
vaaratilanteet.
Ohjaa sekä kielellisesti että omalla
esimerkillään lapsen perustarpeiden
toteutumista.
Edistää lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Ottaa huomioon lapsen yksilölliset
hoitokäytännöt ja huolehtii lapsen
turvallisuudesta.
Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää
Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki
Kartoittaa toiminnan turvallisuusriskit.
www.seurakuntaopisto.fi
SEURAKUNTAOPISTO
Oman toiminnan arviointi ja
kehittäminen
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO
Arvioi työnsä onnistumista ja
muuttaa sitä ohjeiden
mukaisesti sekä ottaa vastaan
palautetta.
Arvioi työnsä onnistumista
palautteen perusteella ja osaa
hyödyntää palautetta suunnittelun
perustana.
3
Arvioi, perustelee ja kehittää työtään
itsenäisesti.
Arvioi työnsä onnistumista toiminnan aikana
ja muuttaa tarvittaessa toimintaa.
Havaintoja tutkinnon suorittajan toiminnasta
Arvioinnin kohde
2.Työmenetelmien, välineiden ja
materiaalin hallinta
Koululaisten aamu- ja
iltapäivätoiminnan
ohjausmenetelmien käyttäminen
Arviointikriteerit
Tyydyttävä T1
Hyvä H2
Tutkinnon suorittaja
Käyttää tavallisimpia
Käyttää ohjauksen menetelmiä
ohjauksen menetelmiä.
tilanteeseen sopivalla tavalla lapsen
tarpeista lähtien.
Käyttää luovasti ja monipuolisesti erilaisia
menetelmiä ohjauksessa vaihtuvissa
työtilanteissa.
Retki- ja/tai leiritoiminnan
järjestäminen
Osallistuu retki- ja/tai
leiritoiminnan järjestämiseen.
Järjestää retki- ja/tai leiritoimintaa
osallistujien tarpeista käsin.
Järjestää monipuolista ja elämyksellistä retkija/tai leiritoimintaa.
Ottaa ohjeiden mukaan
huomioon leiritoimintaan
liittyvää
turvallisuuslainsäädäntöä.
Ottaa huomioon leiritoimintaan
liittyvän turvallisuuslainsäädäntöä.
Ottaa huomioon leiritoimintaan liittyvän
turvallisuuslainsäädännön.
Kirkkopalvelut
Y-tunnus 0215 281-7
Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää
Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki
Kiitettävä K3
www.seurakuntaopisto.fi
SEURAKUNTAOPISTO
Lapsen hyvinvoinnin ja terveyden
edistäminen leikin ja liikunnan
avulla
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO
Osallistuu lasten liikunnan
ohjaamiseen.
Suunnittelee ja ohjaa lasten
liikuntaa, jossa on otettu huomioon
leikki, ilmaisu ja luova toiminta
Ottaa huomioon leikin,
ilmaisun ja luovan toiminnan
merkityksen lapselle.
Koululaisten aamu- ja
iltapäivätoiminnassa käytettävien
välineiden ja materiaalien
tunteminen
Käyttää tarkoituksenmukaisia
välineitä ja materiaaleja
työssään.
Ympäristöä säästävien välineiden
ja materiaalinen käyttäminen
Valitsee ja käyttää kestävän
kehityksen mukaisia työtapoja,
välineitä ja materiaaleja.
4
Ohjaa lasta löytämään liikunnan ilon ja oman
tapansa liikkua.
Järjestää toimintaympäristön omaehtoista
liikuntaa ja leikkiä aktivoivaksi.
Käyttää tarkoituksenmukaisia
välineitä ja materiaaleja ohjauksen
tukena.
Käyttää itsenäisesti ja luovasti välineitä ja
materiaaleja ohjauksen tukena.
Järjestelee toimintaympäristöä
tarkoituksenmukaiseksi ja
turvalliseksi.
Kehittää tarkoituksenmukaisesti ja luovasti
toimintaympäristöä ja hyödyntää sen
mahdollisuudet.
Ohjaa omalla esimerkillään lasta ja
nuorta toimimaan kestävän
kehityksen periaatteiden mukaisesti
Ohjaa lasta itsenäisesti käyttämään kestävän
kehityksen mukaisia työ ja toimintatapoja.
Kehittää työympäristöön liittyviä kestävän
kehityksen työ- ja toimintatapoja.
Ohjaa lasta ymmärtämään kestävän
kehityksen merkityksen.
Havaintoja tutkinnon suorittajan toiminnasta
Kirkkopalvelut
Y-tunnus 0215 281-7
Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää
Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki
www.seurakuntaopisto.fi
SEURAKUNTAOPISTO
Arvioinnin kohde
3. Työn perustana olevan
tiedon hallinta
Koululaisten aamu- ja
iltapäivätoimintaa
koskevien lakien ja
asiakirjojen tuntemus
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO
Arviointikriteerit
Tyydyttävä T1
Tutkinnon suorittaja
Toimii keskeisen koululaisten aamu- ja
iltapäivätoiminnan lainsäädännön ja
asiakirjojen mukaisesti.
Hyvä H2
Soveltaa työssään keskeistä
koululaisten aamu - ja
iltapäivätoiminnan lainsäädäntöä ja
asiakirjoja.
Tarvitsee ajoittain ohjausta
soveltamisessa.
Kouluikäisen lapsen
kehitysvaiheen
tunteminen
Toimii ottaen huomioon kouluikäisen
lapsen kehitysvaiheen ja havaitsee lapsen
yksilölliset tarpeet.
Koululaisten aamu- ja
iltapäivätoiminnan
erityispiirteiden
tunteminen
Selvittää koululaisten aamu- ja
iltapäivätoiminnan erityispiirteet ja toimii
niiden mukaisesti.
Retki- ja/tai
leiritoiminnan
järjestämisen
periaatteiden tunteminen
Eettisen ja
arvokasvatuksen
toteuttaminen
Ottaa työssään huomioon leiri – ja/tai
retkitoiminnan järjestämisen periaatteet ja
turvallisuuslainsäädännön.
Kirkkopalvelut
Y-tunnus 0215 281-7
Selvittää aamu- ja iltapäivätoiminnan
eettisiä periaatteita.
Tuntee erilaisia uskontoja,
kulttuuritaustoja, katsomuksia ja
elämäntapoja ja toimii ohjattuna niiden
mukaisesti.
Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää
Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki
5
Kiitettävä K3
Soveltaa keskeistä koululaisten aamu - ja
iltapäivätoiminnan lainsäädäntöä ja
asiakirjoja vaihtelevissa työtilanteissa.
Perustelee työhön liittyviä ratkaisuja
hankkimansa tiedon perusteella.
Ottaa toiminnassaan huomioon
kouluikäisen lapsen kehitysvaiheen ja
erityistä tukea tarvitsevan
koululaisen.
Soveltaa ja perustelee ohjauksessa
tekemiään ratkaisuja kouluikäisen lapsen
kehitysvaiheeseen liittyvällä tiedolla.
Soveltaa toiminnassaan tietoa
koululaisten aamu- ja
iltapäivätoiminnan erityispiirteistä.
Ottaa toiminnan erityispiirteet
työssään huomioon.
Tuntee kattavasti leiri- ja
retkitoiminnan järjestämisen
periaatteet ja lainsäädännön ja
soveltaa niitä työssään.
Ottaa toiminnassaan huomioon
aamu- ja iltapäivätoiminnan keskeiset
periaatteet.
Soveltaa toiminnassaan tietoa
koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan
erityispiirteistä ja perustelee työhön
liittyviä ratkaisuja tämän tiedon pohjalta.
Ohjaa erityistä tukea tarvitsevaa
koululaista.
Soveltaa toiminnassaan leiri- ja/tai
retkitoiminnan järjestämisen periaatteita
luovasti vaihteleviin tilanteisiin.
Soveltaa tietoa aamu- ja
iltapäivätoiminnan eettisistä periaatteista,
erilaisista uskonnoista, kulttuuritaustoista,
katsomuksista ja elämäntavoista.
Perustelee toimintaansa teoriatiedolla.
Soveltaa tietoa erilaisista uskonnoista,
kulttuuritaustoista, katsomuksista ja
elämäntavoista.
www.seurakuntaopisto.fi
SEURAKUNTAOPISTO
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO
Ympäristökasvatuksen
toteuttaminen
Selvittää ympäristökasvatuksen tavoitteet
ja sisällöt ja toimii niiden mukaisesti.
Mediakasvatuksen
perusteiden ja käsitteistön
hallinta
Tuntee mediakasvatuksen peruskäsitteitä
kuten medialukutaito, -kulttuuri, -välineet.
Tuntee mediakasvatuksen periaatteita ja
toimii niihin liittyvien mahdollisuuksien ja
haasteiden mukaisesti.
6
Soveltaa toiminnassaan tietoa
ympäristökasvatuksen sisällöistä ja
tavoitteista.
Soveltaa toiminnassaan tietoa
mediakasvatuksen perusteista,
viestintätavoista ja mediatuotteista.
Soveltaa toimintaansa
ympäristökasvatuksen teoriatietoa ja
perustelee tekemiään ratkaisuja.
Soveltaa mediaosaamista hankkimansa
tiedon perusteella ja perustelee
toiminnassaan tekemiään ratkaisuja.
Tuntee median monipuolisia
käyttömahdollisuuksia ja osaa
arvioida kriittisesti mediatuotteiden
käyttöä.
Selvittää koululaisten aamu- ja
iltapäivätoiminnan sekä retki- ja
leiritoiminnan rakenteen sekä alan
tyypillisiä yrityksiä ja
yhteistyökumppaneita.
Ohjaa lasta hyödyntämään monipuolisesti
mediaympäristöä ja suhtautumaan
kriittisesti ja arvioiden mediatuotteiden
käyttöön.
Hakee itsenäisesti tietoja koululaisten
aamu- ja iltapäivätoiminnan yritysten ja
palveluiden kehittämistarpeista
esimerkiksi toimintaympäristön
muutosten, asiakkaiden, kilpailun tai
erikoistumisen perusteella.
Soveltaa työssään ja työyhteisössään
tuloksellisen toiminnan tietopohjaa ja
periaatteita.
Alan yritysten toimintojen
ja liikeideoiden sekä
palveluiden kehittäminen.
Selvittää opastettuna koululaisten aamu- ja
iltapäivätoiminnan ja retki- ja
leiritoiminnan tyypillistä yritystoimintaa ja
yhteistyökumppaneita.
Oman ammattialan
tyypillisten
yhteistyökumppanien,
laatu- ja kestävän
kehityksen tavoitteiden
tunteminen
Toimii noudattaen työyhteisön sääntöjä ja
työntekijöiden oikeuksien, etuuksien ja
velvollisuuksien keskeisiä säädöksiä.
Toimii noudattaen työyhteisön
sääntöjä ja työntekijöiden oikeuksien,
etuuksien ja velvollisuuksien
keskeisiä säädöksiä.
Toimii sovittujen laatu- ja kestävän
kehityksen tavoitteiden mukaisesti.
Toimii laatu- ja kestävän kehityksen
tavoitteiden mukaisesti.
Toimii laatu- ja kestävän kehityksen
tavoitteiden mukaisesti.
Havaintoja tutkinnon suorittajan toiminnasta
Kirkkopalvelut
Y-tunnus 0215 281-7
Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää
Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki
www.seurakuntaopisto.fi
SEURAKUNTAOPISTO
Arvioinnin kohde
4. Elinikäisen oppimisen
avaintaidot
Vuorovaikutus ja yhteistyö
Terveys, turvallisuus ja
toimintakyky
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO
Arviointikriteerit
Tyydyttävä T1
Tutkinnon suorittaja
Noudattaa vuorovaikutustilanteisiin
annettuja ohjeita toimiessaan omassa
oppimis- ja työyhteisössään.
Hyvä H2
7
Kiitettävä K3
Toimii tilanteen vaatimalla tavalla
omassa oppimis- ja työyhteisössään
erilaisissa vuorovaikutustilanteissa.
Ilmaisee selkeästi asiansa ja tuo
rakentavasti esille erilaisia näkökantoja.
Toimii yhteistyössä koulun ja
vanhempien kanssa.
Toimii yhteistyössä koulun ja
vanhempien kanssa sekä
moniammatillisen työryhmän jäsenenä
Hoitaa vastuullaan olevat tehtävät ja
toimii erilaisten ihmisten kanssa
työyhteisössä ja ryhmässä.
Pyytää tarvittaessa apua muilta.
Toimii kouluikäisen lapsen perustarpeisiin
ja turvallisuuteen liittyvien periaatteiden
mukaisesti ja hahmottaa kouluikäisen
lapsen päivärytmin.
Tekee vastuullaan olevat tehtävät
huolellisesti ja toimii erilaisten
ihmisten kanssa työyhteisössä ja
ryhmässä.
Soveltaa toiminnassaan kouluikäisen
lapsen perustarpeista, päivärytmistä
ja turvallisuudesta tilanteen
edellyttämällä tavalla.
Toimii vastuullisesti, yhteistyökykyisesti
ja tasavertaisesti erilaisten ihmisten
kanssa ja työyhteisön ja ryhmän
jäsenenä.. Tukee ja auttaa muita työssä.
Soveltaa toiminnassaan tietoa
kouluikäisen lapsen perustarpeista,
päivärytmistä ja turvallisuudesta
kokonaisvaltaisesti. Perustelee
toimintaansa.
Hallitsee EA-2 –tasoiset ensiaputaidot.
Hallitsee EA-2 –tasoiset
ensiaputaidot.
Hallitsee EA-2 –tasoiset ensiaputaidot.
Havaintoja tutkinnon suorittajan toiminnasta
Kirkkopalvelut
Y-tunnus 0215 281-7
Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää
Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki
www.seurakuntaopisto.fi
SEURAKUNTAOPISTO
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO
8
ARVIOINTIPÄÄTÖSESITYS
Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaus
Tutkinnon suorittajan nimi:
Kiitettävä 3
Tutkinnon osan arvosana
Hyvä 2
Tyydyttävä 1
Hylätty
Perustelut arviointipäätösesitykselle:
paikka ja aika ____________________________
___________________________
työntekijä arvioija
____________________________
työnantaja- arvioija
nimen selvennys, ammatti
nimen selvennys
Arvioijista yksi on näyttötutkintomestari
Tiedoksi saaneena:
□ kyllä
_____________________________
opettaja-arvioija
nimen selvennys, ammatti
□ ei
_____________________________
tutkinnon suorittaja ja nimen selvennys
Kirkkopalvelut
Y-tunnus 0215 281-7
Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää
Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki
www.seurakuntaopisto.fi
SEURAKUNTAOPISTO
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO
9
Arvioinnin oikaisumenettely
Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 16 § mukaisesti näyttötutkinnon ja sen osan arvioinnin oikaisemisesta päättää kyseisen
tutkinnon tutkintotoimikunta.
Tutkinnon suorittaja voi 14 päivän kuluttua siitä ajankohdasta, jolloin hän on saanut tutkintotoimikunnalta (tutkinnon järjestäjän kautta)
tiedon näyttötutkinnon tai sen osan arvioinnista, pyytää arvioinnin oikaisua tutkintotoimikunnalta. Tutkinnon suorittajalla on oikeus
saada kopiot omista tutkintoon liittyvistä kirjallisista dokumenteista sekä arviointia suoritettaessa käytetyistä tai asiaa ratkaistaessa
käytettävistä muista asiakirjoista.
Tutkinnon suorittaja lähettää oikaisupyynnön tutkintotoimikunnalle kirjallisena. Oikaisupyyntöön tulee liittää perustelut oikaisupyynnölle,
tutkintotilaisuuden (näytön) arviointilomake ja tarvittaessa itsearviointi. Tutkintotoimikunta voi pyytää mahdollisia lisäselvityksiä
arviointiin osallistuneen kolmikannan jäseniltä. Tutkintotoimikunta voi arvioijia kuultuaan, jos päätös on ilmeisen virheellinen, velvoittaa
toimittamaan uuden arvioinnin. Arviointia koskevasta oikaisuvaatimuksesta annettuun tutkintotoimikunnan päätökseen ei voi hakea
muutosta valittamalla.
Mikäli arvioinnissa on tapahtunut selvä virhe, arvioijat voivat suorittaa uuden arvioinnin ilman oikaisupyyntöä (itseoikaisu).
Mikäli kolmikanta arvioi ja esittää tutkintotilaisuuden arvosanaksi hylätty, kerrotaan mahdollisimman pian kolmikantakokouksen jälkeen
sekä arvosanaesitys, sen perustelut, niin arviointikriteerien mukaiset vahvuudet kuin kehittämishaasteet ja jatkosuunnitelma siitä, mitä
osaamista tutkinnon suorittajan tulee hankkia voidakseen uusia tutkinnon osan suorituksen.
Jatkosuunnitelma voidaan toteuttaa sen jälkeen, kun tutkintotoimikunta on vahvistanut hylätyn arvosanan. Tutkintotilaisuus voidaan
suorittaa uudestaan, kun tutkinnon suorittaja on jatkosuunnitelman mukaisesti, esim. valmistavan koulutuksen tai työkokemuksen avulla
saavuttanut puuttuvan osaamisen ja on valmis uusintaan. Uusi tutkintotilaisuus suoritetaan pääsääntöisesti samassa työpaikassa.
Arvioinnin oikaisupyyntömenettely on annettu tiedoksi tutkinnonosan suorittajalle
paikka ja aika: _______________________________/____20__
_____________________________________________
Tutkinnon/ tutkinnonosan suorittajan allekirjoitus
Kirkkopalvelut
Y-tunnus 0215 281-7
Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää
Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki
www.seurakuntaopisto.fi