Arviointikriteerit

Transcription

Arviointikriteerit
SEURAKUNTAOPISTO
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO
1
Tutkintotilaisuus/Tutkinnon osa: Lapsen kasvun ohjaus ja huolenpito
AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI
Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan ja henkilökohtaistetaan yhteistyössä tutkinnon suorittajan, oppilaitoksen ja
työelämän edustajien kanssa. Tutkinnon suorittaja voi itse esittää haluamansa paikan ja ajankohdan. Vastuu työpaikan soveltuvuuden
arvioinnista tutkintotilaisuuspaikaksi on Seurakuntaopistolla. Vastuuopettajat selvittävät työpaikan kelpoisuuden tutkintotilaisuuden
ympäristöksi.
Tutkinnon suorittaja laatii henkilökohtaisen tutkinnon suorittamissuunnitelman työpaikan ja työtehtävien mukaan. Suunnitelmassaan hän
esittää millaisissa aidoissa työtilanteissa ja minkälaisella aikataululla hän osaamisensa osoittaa. Hän sopii arvioijien kanssa ajankohdan, keston
ja työn sisällöt.
Peruslähtökohtana on, että osaaminen osoitetaan todellisissa lapsi- ja perhetyön työtilanteissa. Jos täydentäviä osoittamistapoja kuitenkin
tarvitaan, ne voivat olla tutkinnon perusteissakin mainittuja täydentäviä arvioinnin menetelmiä, haastatteluja ja tehtäviä, dokumentteja, jotka
on tuotettu tutkintotilaisuuden aikana: kirjallisia tuotoksia, projektitöitä, suullisia perusteluja sekä niiden erilaisia yhdistelmiä.
Tutkinnon suorittaja tekee tutkintotilaisuudesta kirjallisen itsearvioinnin, jota hän voi suullisesti tai muulla sopivalla tavalla täydentää (esim.
kuvat, dvd jne.).
Tutkinnon suorittaja osoittaa ammattitaitonsa vähintään kahdessa toimintaympäristössä: Lapsen kasvun ohjaus ja huolenpito tutkintotilaisuudessa työpaikkoina ovat kunnan ja/tai kirkon tai yksityisen varhaiskasvatustyön paikat, esimerkiksi päivähoito, päiväkerho- ja
perhekerhotyö, avoin varhaiskasvatus.
Ammattitaito osoitetaan tutkintotilaisuuksissa seuraavasti:
Lapsen kasvun ohjaus ja huolenpito -tutkintotilaisuudessa tutkinnon suorittaja huolehtii lapsen perushoidosta ja osallisuudesta, tukee lapsen
kehitystä ja oppimista, tavoitteisesti leikkimistä, liikkumista, taiteellista kokemista ja tutkimista hyödyntäen. Hän toimii kirkon
varhaiskasvatuksessa vahvistaen lapsen osallisuutta ja antaa varhaiskasvatuksen uskontokasvatusta päivähoidossa. Hän tekee yhteistyötä
perheiden, kirkon ja varhaiskasvatuksen työntekijöiden kanssa sekä arvioi ja kehittää omaa työtään. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että
ammattitaidon voidaan todeta vastaavan ammattitaitovaatimuksia.
Kirkkopalvelut
Y-tunnus 0215 281-7
Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää
Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki
www.seurakuntaopisto.fi
SEURAKUNTAOPISTO
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO
2
Taulukkoon on koottu arvioinnin kohteet sekä arviointikriteerit kolmelle eri osaamisen tasolle.
Arvioinnin kohde
1. Työprosessin hallinta
Kasvatustoiminnan
suunnittelu, toteutus ja
pedagoginen toiminta
Arviointikriteerit
Tyydyttävä T1
Tutkinnon suorittaja
Suunnittelee ja toteuttaa toimintaa
lapsen tarpeista käsin.
Hyvä H2
Kiitettävä K3
Suunnittelee ja toteuttaa
lapsilähtöistä toimintaa ottaen
huomioon lapselle ominaiset
tavat toimia.
Suunnittelee ja toteuttaa lapsilähtöistä ja tavoitteellista toimintaa
lapsiryhmälle monipuolisesti ja
kokonaisvaltaisesti.
Käyttää palautetta suunnittelun
perustana.
Lapsen perushoidosta,
perustarpeista ja turvallisuudesta huolehtiminen
Osallistuu lapsen hyvinvoinnista ja
turvallisuudesta huolehtimiseen
annettujen ohjeiden ja periaatteiden
mukaan.
Ottaa huomioon lasten yksilölliset
hoitokäytännöt.
Huolehtii lasten perustarpeista
päivärytmin mukaisesti.
Eettinen ja moraalikasvatus
sekä arvokasvatus
Kirkkopalvelut
Y-tunnus 0215 281-7
Huolehtii lapsen hyvinvoinnista
ja turvallisuudesta lapsen
tarpeiden ja tilanteen
edellyttämällä tavalla.
Ohjaa kuunnellen ja keskustellen
sekä omalla esimerkillään lapsen
perushoidon asianmukaista
toteutumista.
Rohkaisee lasta
omatoimisuuteen.
Huomaa erilaisia ristiriitatilanteita ja Ohjaa lasta ymmärtämään
toimii esimerkkinä lapsille oikean ja ohjeita, tukee lasta selviytymään
väärän erottamisessa, oikeudenristiriitatilanteista sekä oikean ja
mukaisuuden ja tasa-arvon
väärän erottamisessa.
toteuttamisessa. Tarvitsee ajoittain
tukea uusissa tilanteissa.
Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää
Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki
Soveltaa toiminnassaan tietoa lapsen
kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin
edistämisestä ja edistää sitä.
Tukee lapsen kehitystä
perushoitotilanteissa.
Ennakoi vaaratilanteita ja huolehtii
lasten turvallisuudesta.
Suunnittelee yhdessä muiden kanssa
turvallista ympäristöä lapselle.
Ohjaa lasta itsenäisesti kuuntelemaan ja noudattamaan ohjeita
sekä tukee lasta selviytymään
ristiriitatilanteista myönteisesti.
www.seurakuntaopisto.fi
SEURAKUNTAOPISTO
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO
Kannustaa ja ohjaa lasta toimimaan
yhteistyössä toisten lasten kanssa.
Varhaiskasvatuksen
uskontokasvatus
Suunnittelee ja toteuttaa
varhaiskasvatuksen
uskontokasvatusta.
Kirkon kasteopetukseen
perustuvan kristillisen
kasvatuksen /muuhun
uskontoon liittyvän
tunnustuksellisen
kasvatuksen tai katsomuskasvatuksen /
uskonnollisesti sitoutumattoman kasvatuksen
toteuttaminen.
(Ks. ammattitaidon osoittamistavat)
Suunnittelee ja toteuttaa
kristillistä/muuhun uskontoon tai
katsomukseen liittyvää kasvatusta
Vuorovaikutus ja lapsen
osallisuuden tukeminen
Toimii myönteisessä
vuorovaikutuksessa lapsen kanssa
ja kuuntelee hänen mielipidettään.
3
Ohjaa lasta oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon,
kunnioituksen ja vapauden
kysymyksissä.
Suunnittelee, toteuttaa ja arvioi
toteuttamaansa
varhaiskasvatuksen
uskontokasvatusta.
Tarjoaa lapselle mahdollisuuden
hiljaisuuteen, ihmettelyyn,
kyselemiseen ja pohdintaan.
Suunnittelee, toteuttaa ja arvioi
kristillistä/muuhun uskontoon
tai katsomukseen liittyvää kasvatusta.
Välittää perinteitä ottaen
huomioon kirkkovuoden tai
muuhun uskontoon liittyvät
perinteet.
Kuuntelee ja havainnoi lasta.
Luo turvallisen ilmapiirin ja
toimii myönteisessä ja luontevassa vuorovaikutuksessa lapsen
kanssa.
Ohjaa lasta ilmaisemaan, ymmärtämään ja hallitsemaan
tunteitaan.
Ohjaa lasta suvaitsevaisuuteen.
Ottaa huomioon erilaiset arvolähtökohdat kasvatus- ja ohjaustyön
suunnittelussa ja toteutuksessa.
Toimii lapsen ja hänen perheensä
elämänkatsomuksellista näkemystä
ymmärtäen.
Suunnittelee, toteuttaa ja arvioi
kristillistä/muuhun uskontoon ja
katsomukseen liittyvää kasvatusta
lapsilähtöisesti, elämyksellisesti ja
luovasti sekä arvioi omaa
toimintaansa.
.
Toimii lasten kanssa sitoutuneesti,
luontevasti, myönteisesti ja
kunnioittaen.
Luo luottamuksellista ilmapiiriä.
Tukee lasten keskinäistä vuorovaikutusta
Kirkkopalvelut
Y-tunnus 0215 281-7
Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää
Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki
www.seurakuntaopisto.fi
SEURAKUNTAOPISTO
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO
Ohjaa lasta havaitsemaan
tunteitaan.
Oman toiminnan arviointi
ja kehittäminen
Arvioi omaa toimintaansa ja
muuttaa sitä ohjeiden mukaisesti
sekä ottaa vastaan palautetta.
Havaintoja tutkinnon suorittajan toiminnasta
Arvioinnin kohde
2. Työmenetelmien,
välineiden ja materiaalin
hallinta
Varhaiskasvatuksen keskeisten
ohjausmenetelmien hallinta
4
Kannustaa lasta osallisuuteen ja
omatoimisuuteen.
Edistää lapsen osallisuutta ja
omatoimisuutta varhaiskasvatusympäristössä.
Ohjaa lasta tunteiden
rakentavaan ilmaisuun.
Tukee ja kehittää lapsen tunneilmaisua.
Pyytää palautetta ja arvioi omaa
toimintaansa ja muuttaa sitä
tarvittaessa.
Hakee aktiivisesti palautetta ja
kehittää omaa toimintaansa sen
perusteella.
Arviointikriteerit
Tyydyttävä T1
Tutkinnon suorittaja
Hyvä H2
Ohjaa lasta ja lapsiryhmää
käyttäen tavallisimpia
menetelmiä.
Ohjaa lasta ja lapsiryhmää
erilaisia lapsilähtöisiä
menetelmiä käyttäen.
Kiitettävä K3
Ohjaa lasta ja ryhmää monipuolisia
ja lapsilähtöisiä menetelmiä
käyttäen.
Tukee yksittäisen lapsen kehitystä.
Leikki lapsen kehityksen
tukemisessa.
Kirkkopalvelut
Y-tunnus 0215 281-7
Tukee lapsen omaehtoista
leikkiä.
Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää
Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki
Innostaa lapsia leikkimään ja
ohjaa lapsen leikin kehitystä.
Luo monipuolisen lapsen kehitystä
tukevan leikkiympäristön.
www.seurakuntaopisto.fi
SEURAKUNTAOPISTO
Liikkuminen lapsen kehityksen
tukemisessa
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO
Rohkaisee lapsia liikuntaan ja
valitsee eri tapoja fyysiseen
aktiivisuuteen.
5
Järjestää toimintaympäristöä
niin, että se rohkaisee lasta
liikkumaan.
Valitsee lapsille sopivia liikunnan
menetelmiä.
Perustelee heille liikunnan ja
fyysisen aktiivisuuden merkityksen
terveydelle ja hyvinvoinnille.
Luo monipuolisen lapsen taiteellista
kokemista ja ilmaisua tukevan
ympäristön.
Taiteellinen kokeminen ja ilmaisu Tarjoaa lapselle mahdollisuuden Luo lapselle monipuolisia
lapsen kehityksen tukemisessa
taiteelliseen kokemiseen ja ilmai- mahdollisuuksia taiteelliseen
suun.
kokemiseen ja ilmaisuun.
Tukee tavoitteellisesti lapsen
yksilöllistä kehitystä.
Tutkiminen lapsen kehityksen
tukemisessa
Kielellisen kehityksen tukeminen
Varhaiskasvatuksen keskeisten
välineiden ja materiaalinen
hallinta
Terveyden, turvallisuuden ja
toimintakyvyn huomioon
ottaminen
Kirkkopalvelut
Y-tunnus 0215 281-7
Antaa lapselle mahdollisuuden
tutustua ympärillään olevaan
maailmaan.
Käyttää lastenkirjallisuutta ja
rohkaisee lasta kielelliseen
ilmaisuun.
Valitsee tarkoituksenmukaisia
välineitä ja materiaaleja
ohjauksen tueksi.
Noudattaa annettuja ohjeita eikä
aiheuta toiminnallaan vaaraa ja
toimii oikein onnettomuus-,
vaara- ja uhkatilanteissa
Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää
Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki
Innostaa lasta tutkimaan
ympärillään olevaa maailmaa.
Käyttää lastenkirjallisuutta
monipuolisesti, innostaa lasta
kielellisiin leikkeihin ja
ilmaisuun.
Toimii kielimallina lapsille.
Käyttää tarkoituksenmukaisia
ja ympäristöä säästäviä
välineitä ja materiaaleja
ohjauksen tukena.
Toimii työssään taloudellisesti
ja kestävän kehityksen
periaatteiden mukaisesti.
Noudattaa työyhteisön ohjeita
ja ottaa työssään huomioon
työyhteisön muut jäsenet
Ottaa toiminnassaan huomioon
lapsen luontaisen tavan tutkia ja
ihmetellä ympäristöään.
Rakentaa monipuolisen ja rikkaan
oppimisympäristön kielellisen
ilmaisun ja kielellisen tietoisuuden
kehityksen tueksi.
Käyttää välineitä ja materiaaleja
monipuolisesti ja luovasti.
Toimii työssään taloudellisesti ja
huomioi käytettävissä olevat
resurssit.
Havaitsee ja tunnistaa työhönsä
liittyvät vaarat ja ilmoittaa niistä
www.seurakuntaopisto.fi
SEURAKUNTAOPISTO
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO
6
Havaintoja tutkinnon suorittajan toiminnasta
Arvioinnin kohde
3. Työn perustana olevan
tiedon hallinta
Varhaiskasvatusta koskevan
lainsäädännön ja muiden
asiakirjojen tunteminen ja
hyödyntäminen (Lasten oikeuksien sopimus, Päivähoitolaki,
VASU, lastensuojelulaki,
esiopetussuunnitelman perusteet,
kirkon VAKE)
Varhaiskasvatuksen
pedagogiikan keskeisen
käsitteistön ja sisällön
tunteminen
Varhaiskasvatuksen
uskontokasvatuksen ja
esiopetuksen katsomuskasvatuksen keskeisen
Kirkkopalvelut
Y-tunnus 0215 281-7
Arviointikriteerit
Tyydyttävä T1
Tutkinnon suorittaja
Tuntee keskeisen varhaiskasvatuksen lainsäädännön
ja asiakirjat sekä toimii niiden
mukaisesti tarviten joskus
ohjausta soveltamisessa.
Selvittää varhaiskasvatuksen
keskeisen käsitteistön, kuten tavoitteet, menetelmät, lapselle
ominainen tapa toimia,
sisällölliset orientaatiot,
oppimiskäsitys, lapsilähtöisyys,
oppimisympäristö, esiopetus ja
kasvatuskumppanuus.
Tuntee varhaiskasvatuksen
uskonnollis-katsomuksellisen
orientaation, esiopetuksen katsomuskasvatuksen
Hyvä H2
Ymmärtää varhaiskasvatuksen
keskeisen lainsäädännön ja
asiakirjat sekä soveltaa niitä.
Kiitettävä K3
Ymmärtää keskeisen lainsäädännön
ja asiakirjat ja soveltaa niitä
vaihtelevissa tilanteissa.
Perustelee ratkaisuja saamansa
tiedon perusteella.
Käyttää työssään varhaiskasvatuksen keskeisiä käsitteitä
ymmärtäen niiden merkityksen.
Soveltaa toiminnassaan
varhaiskasvatuksen sisältöjä.
Käyttää varhaiskasvatuksen
uskontokasvatuksen ja
esiopetuksen katsomuskasvatuksen keskeistä sisältöä.
Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää
Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki
Hallitsee varhaiskasvatuksen
keskeiset käsitteet ja sisällöt.
Yhdistää eri sisältöjä tavoitteellisiksi
kokonaisuuksiksi.
Perustelee ratkaisujaan
hankkimansa tiedon perusteella.
Soveltaa varhaiskasvatuksen
uskontokasvatuksen ja
esiopetuksen katsomuskasvatuksen
toteuttamiseen liittyviä periaatteita
www.seurakuntaopisto.fi
SEURAKUNTAOPISTO
sisällön tunteminen
Kirkon kasteopetukseen
perustuvan kristillisen
kasvatuksen tai muuhun
uskontoon tai katsomukseen
perustuvan kasvatuksen
keskeisen sisällön tunteminen
Kielen oppimisen prosessin
tunteminen
Lapsen kehitysvaiheiden ja
yksilöllisen kehityksen
tunteminen
Lapsen kasvuympäristön ja
ihmissuhteiden
ymmärtäminen
Tukea tarvitsevan lapsen
kohtaaminen
Kirkkopalvelut
Y-tunnus 0215 281-7
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO
pääperiaatteet ja ohjaa niiden
mukaisesti.
Selvittää kristinuskon / muun
uskonnon tai katsomuksen
keskeisen sisällön sekä kirkkovuoden ja perheen juhliin
liittyvää perinnettä. Selvittää
kristillisen / muun uskonnon tai
katsomuksen kasvatuksen
toteuttamisen periaatteita.
Tuntee Raamatun / muun
uskonnon tai katsomuksen
keskeisimmän sisällön.
Tukee lapsen kielenoppimisen
prosessia.
Ymmärtää vuorovaikutuksen
merkityksen kielen oppimisessa
ja ottaa sen huomioon
toiminnassaan.
Havaitsee lapsen yksilöllisiä
tarpeita. Toimii lapsen
kehitysvaiheen huomioon
ottaen.
7
Käyttää kristillisen / muuhun
uskontoon tai katsomukseen
perustuvan kasvatuksen
toteuttamisessa kristillisen /
muun uskonnon tai katsomuksen
keskeistä sisältöä.
Tunnistaa kielen kehityksen
yhteyden lapsen kokonaisvaltaiseen kehitykseen ja
soveltaa sitä toiminnassaan
lapsen ja lapsiryhmän kanssa.
Ottaa toiminnassaan huomioon
lasten yleiset kehitysvaiheet ja
ohjattavan lapsen yksilöllisen
kehityksen
Kartoittaa lapsen kasvuympäristöä ja ymmärtää sen
merkityksen lapsen kasvulle ja
kehitykselle.
Ymmärtää kasvuympäristön ja
ihmissuhteiden merkityksen
lapsen kasvulle ja kehitykselle
sekä ottaa huomioon sen toiminnassaan.
Käyttää toimintansa pohjana
Tuntee lapsen kasvun ja
tietoa yleisimmistä lapsen
kehityksen yleisimpiä häiriöitä ja
kasvun ja kehityksen häiriöistä ja sairauksia sekä ottaa toiminnassa
sairauksista sekä tukitoimista.
huomioon lapsen erityistarpeet.
Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää
Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki
toimintaansa ja perustelee
käyttämiään ratkaisuja.
Soveltaa ja perustelee kristillisen
kasvatuksen / muun uskonnon tai
katsomuksen toteuttamisessa
käyttämiään ratkaisuja ja
periaatteita.
Ymmärtää kielen kokonaisvaltaisen
merkityksen.
Toimii kielellistä tietoisuutta ja kulttuurista identiteettiä tukevalla
tavalla ja perustelee toimintaansa
Ottaa huomioon lapsen
yksilöllisyyden fyysisen, psyykkisen
ja sosiaalisen kehityksen osa-alueilla
sekä tukee lapsen kehitystä
toiminnan avulla.
Edistää lapsilähtöisen varhaiskasvatusympäristön
toteuttamista.
Tuntee lapsen kasvun ja kehityksen
häiriöitä ja tukee lapsen kehitystä
toiminnan avulla.
www.seurakuntaopisto.fi
SEURAKUNTAOPISTO
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO
Lastenohjaajan ammatin, sen
Toimii lastenohjaajan työn
arvopohjan ja varhaiskasvatus- arvopohjan, keskeiset tehtävät ja
palvelujen tunteminen
työympäristöt tuntien. Tarvitsee
ajoittain opastusta.
Tuntee lastenohjaajan työn
arvopohjan, ammatin,
työympäristöt keskeiset
yhteistyökumppanit sekä
varhaiskasvatuspalvelut ja
soveltaa tietoa työhönsä.
8
Toimii lastenohjaajan työn
arvopohjan, ammatin,
työympäristöt ja
yhteistyökumppanit laajasti tuntien.
Ottaa työn suunnittelussa
huomioon varhaiskasvatuspalvelut
ja yhteiskunnan palvelurakenteen.
Havaintoja tutkinnon suorittajan toiminnasta
Arvioinnin kohde
4. Elinikäisen oppimisen
avaintaidot
Vuorovaikutus ja yhteistyö
Arviointikriteerit
Tyydyttävä T1
Tutkinnon suorittaja
Toimii annettujen ohjeiden
mukaan vuorovaikutustilanteissa
opiskelu- ja työyhteisössä sekä
vanhempien kanssa.
Havaitsee ja ottaa huomioon
vuorovaikutustilanteissa
vaikuttavia tunteita.
Hyvä H2
Kiitettävä K3
Toimii tilanteen vaatimalla
tavalla ja vastuullisesti
opiskelu- ja työyhteisössä sekä
ymmärtää tunteiden
merkityksen erilaisissa
vuorovaikutustilanteissa.
Toimii rakentavasti ja aktiivisesti
vuorovaikutustilanteissa, sekä
vastuullisesti, yhteistyökykyisesti ja
tasavertaisesti erilaisten ihmisten
kanssa.
Tuo tunteitaan esille rakentavasti.
Kohtaa vanhemmat kasvatuskumppanuuden periaatteiden mukaisesti.
Kohtaa erilaiset vanhemmat
kunnioittaen ja kasvatuskumppanuuden periaatteiden
mukaisesti.
Pystyy toimimaan erilaisten
Kirkkopalvelut
Y-tunnus 0215 281-7
Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää
Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki
www.seurakuntaopisto.fi
SEURAKUNTAOPISTO
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO
ihmisten kanssa, tarvitsee
ajoittain ohjausta uusissa
tilanteissa.
Ammattietiikka
Terveys, turvallisuus ja
toimintakyky
Noudattaa eettisiä ohjeita,
sopimuksia ja säädöksiä sekä
aikatauluja.
9
Arvioi ja kehittää toimintaansa.
Tukee ja auttaa muita työssään
edistäen yhteisöllisyyttä
Noudattaa työssään ammattietiikkaa. Toimii kehittäen
ammatillista identiteettiään.
Toimii opiskelu- ja työyhteisön
arvojen, tavoitteiden, eettisten
ohjeiden, sopimusten ja säädösten
mukaisesti vaihtelevissa tilanteissa.
Noudattaa vaitiolovelvollisuutta
sekä tuntee lastensuojelulain
mukaisen ilmoitusvelvollisuuden.
Pukeutuu asianmukaisesti ja
huolehtii työympäristönsä
siisteydestä ja puhtaudesta.
Pukeutuu asianmukaisesti ja
huolehtii työympäristönsä
siisteydestä ja puhtaudesta.
Perustelee tekemänsä ratkaisut.
Sitoutuu varhaiskasvatuksen
arvoihin.
Pukeutuu asianmukaisesti ja huolehtii
työympäristönsä siisteydestä ja
puhtaudesta.
Hallitsee EA-1 – tasoiset
ensiaputaidot.
Hallitsee EA-1 –tasoiset
ensiaputaidot.
Hallitsee EA-1 – tasoiset
ensiaputaidot.
Toimii varhaiskasvatuksen
turvallisuusohjeiden mukaisesti.
Tuntee ja noudattaa varhaiskasvatuksen ja seurakunnan turvallisuusohjeita.
Tunnistaa työympäristöön ja
materiaaleihin liittyvät vaarat ja
terveyshaitat sekä tiedottaa
havaitsemistaan vaaroista ja riskeistä.
Työskentelee pääsääntöisesti
ergonomisesti.
Ylläpitää työ- ja toimintakykyään.
Työskentelee ergonomisesti oikein.
Havaintoja tutkinnon suorittajan toiminnasta
Kirkkopalvelut
Y-tunnus 0215 281-7
Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää
Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki
www.seurakuntaopisto.fi
SEURAKUNTAOPISTO
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO
10
ARVIOINTIPÄÄTÖSESITYS
Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa Lapsen kasvun ohjaus ja huolenpito
Tutkinnon suorittajan nimi:
Tutkinnon osan arvosana
Kiitettävä 3
Hyvä 2
Tyydyttävä 1
Hylätty
Perustelut arviointipäätösesitykselle:
Paikka ja aika ____________________________
___________________________
____________________________
työntekijä arvioija
nimen selvennys, ammatti
työnantaja-arvioija
nimen selvennys, ammatti
Arvioijista yksi on näyttötutkintomestari
□ kyllä
_____________________________
opettaja-arvioija
nimen selvennys, ammatti
□ ei
Tiedoksi saaneena: _____________________________
tutkinnon suorittaja nimen selvennys
Kirkkopalvelut
Y-tunnus 0215 281-7
Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää
Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki
www.seurakuntaopisto.fi
SEURAKUNTAOPISTO
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO
11
Lapsi- ja perhetyön perustutkinnon Arvioinnin oikaisumenettely
Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 16 § mukaisesti näyttötutkinnon ja sen osan arvioinnin oikaisemisesta päättää kyseisen
tutkinnon tutkintotoimikunta.
Tutkinnon suorittaja voi 14 päivän kuluttua siitä ajankohdasta, jolloin hän on saanut tutkintotoimikunnalta (tutkinnon järjestäjän kautta)
tiedon näyttötutkinnon tai sen osan arvioinnista, pyytää arvioinnin oikaisua tutkintotoimikunnalta. Tutkinnon suorittajalla on oikeus
saada kopiot omista tutkintoon liittyvistä kirjallisista dokumenteista sekä arviointia suoritettaessa käytetyistä tai asiaa ratkaistaessa
käytettävistä muista asiakirjoista.
Tutkinnon suorittaja lähettää oikaisupyynnön tutkintotoimikunnalle kirjallisena. Oikaisupyyntöön tulee liittää perustelut oikaisupyynnölle,
tutkintotilaisuuden (näytön) arviointilomake ja tarvittaessa itsearviointi. Tutkintotoimikunta voi pyytää mahdollisia lisäselvityksiä
arviointiin osallistuneen kolmikannan jäseniltä. Tutkintotoimikunta voi arvioijia kuultuaan, jos päätös on ilmeisen virheellinen, velvoittaa
toimittamaan uuden arvioinnin. Arviointia koskevasta oikaisuvaatimuksesta annettuun tutkintotoimikunnan päätökseen ei voi hakea
muutosta valittamalla.
Mikäli arvioinnissa on tapahtunut selvä virhe, arvioijat voivat suorittaa uuden arvioinnin ilman oikaisupyyntöä (itseoikaisu).
Mikäli kolmikanta arvioi ja esittää tutkintotilaisuuden arvosanaksi hylätty, kerrotaan mahdollisimman pian kolmikantakokouksen jälkeen
sekä arvosanaesitys, sen perustelut, niin arviointikriteerien mukaiset vahvuudet kuin kehittämishaasteet ja jatkosuunnitelma siitä, mitä
osaamista tutkinnon suorittajan tulee hankkia voidakseen uusia tutkinnon osan suorituksen.
Jatkosuunnitelma voidaan toteuttaa sen jälkeen, kun tutkintotoimikunta on vahvistanut hylätyn arvosanan. Tutkintotilaisuus voidaan
suorittaa uudestaan, kun tutkinnon suorittaja on jatkosuunnitelman mukaisesti, esim. valmistavan koulutuksen tai työkokemuksen avulla
saavuttanut puuttuvan osaamisen ja on valmis uusintaan. Uusi tutkintotilaisuus suoritetaan pääsääntöisesti samassa työpaikassa.
Arvioinnin oikaisupyyntömenettely on annettu tiedoksi tutkinnonosan suorittajalle
_______________________________/____20__
paikka ja aika
_____________________________________________
Tutkinnon/ tutkinnonosan suorittajan allekirjoitus
Kirkkopalvelut
Y-tunnus 0215 281-7
Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää
Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki
www.seurakuntaopisto.fi