Siemenluettelo 2014

Transcription

Siemenluettelo 2014
Kasvata oma unelmapuutarhasi
Siemenluettelo 2014
Siemenet, sipulit ja tarvikkeet toimittaa sinulle luotettavasti
Tervetuloa Exotic Gardeniin!
Meillä on tänä vuonna yli 130 uutuutta, jotka tarjoavat iloa, värejä, tuoksuja ja makuja! Niiden joukossa on kasveja, joita
on helppo kasvattaa, ja todella hienoja siemenlajeja, joita on usein huonosti saatavilla. Kaikki lajit sopivat ilmastoomme, ja
kaikki siemenet ovat laatusiemeniä. Valikoimassa on myös viljelyä ja puutarhatöitä helpottavia tarvikkeita. Suosittujen valaisimiemme valikoima on tänä vuonna täydentynyt usealla tuotteella. Meillä on myös – kätevissä 5 kilon pakkauksissa – 16
perunalajiketta, joiden joukosta voit valita suosikkisi. Nyt jos koska kannattaa kasvattaa itse!
Tervetuloa tutustumaan uuteen, ainutlaatuiseen valikoimaamme!
Erikoistomaatit – vuoden vihannes Suomessa
Joka vuosi Kauppapuutarhaliitto valitsee ”vuoden vihanneksen”. Tänä vuonna valinta kohdistui erikoistomaatteihin. Olemme
iloisia voidessamme esitellä 9 uutta tomaattilajiketta ja yhteensä 67 erilaista tomaattia. Lajikkeiden maku ja ulkonäkö vaihtelevat, ja löydät niiden joukosta varmasti myös itsellesi mieleisiä. Alla näet uutuuksista kolme.
Kaupunkiviljelyn ja yleensäkin pienissä tiloissa viljelyn suosio kasvaa vuosi vuodelta! Monta valikoimamme
lajeista voi kasvattaa ruukuissa, mikä useimmiten mainitaan lajin kuvauksessa. Lisäksi meillä on parvekeviljelyyn ja yleensäkin pienissä tiloissa tapahtuvaan viljelyyn sopivia tarvikkeita.
0800920
0600125
0800921
0800920 Isosilkkikukka ’Cattleya’
Isot, orkideanruusunpunaiset kukat, joissa on selkeä kirsikanpunainen kuvio. Erittäin hieno kesäkukkapenkissä ja kimpuissa. Helppo kasvattaa. Nopeakasvuinen!
0600125 (Aita)pukinpensas (pukinkoiso), ”Gojimarja”
Kotoisin Himalajan vuoristosta, mistä kertoo lempinimi
”Himalajan ihmemarja”. Purppuraan vivahtavan lilat kukat.
Pienissä, oranssinpunaisissa hedelmissä, goji-marjoissa, on
paljon omega-3- ja omega-6-rasvahappoja, beetakaroteenia,
B- ja C-vitamiinia jne. Marjat syödään tuoreina tai kuivattuina tai niistä tehdään teetä. Voidaan kasvattaa ruukussa,
joka siirretään talveksi suojaan pakkaselta.
0700928
0800906
Uutuuksia 2014! Uusia kasvivalaisimia, lämpöä eristäviä termoruukkuja talvehtiville kasveille, luujauhoa,
altakasteluamppeli, kylvömultaa ym.
9900098
9900121
9900115
0907088
0907089
0907083
0907088 Tomaatti ’Ananas’
Kulttuuriperintö. Isot, 400–500 g painavat hedelmät ovat litteänpyöreitä, hiukan uurteisia ja kauniisti kaksivärisiä, punertuvan
kullankeltaisia. Mehukkaassa, oranssissa mallossa on punainen
suonitus ja makea, hiukan hapokas, erittäin hyvä maku.
0907089 Kirsikkatomaatti ’Sweetbaby’
Ainutlaatuinen kirsikkatomaatti. Leveissä tertuissa valtavasti
makeita, erittäin hyvän makuisia, kirkkaanpunaisia pikkuhedelmiä. Sekoita salaattiin tai syö kuin karamellia! Yksi parhaista
harrastajalajikkeista.
Miten luet luetteloa
Tuotteet on jaettu 15 ryhmään.
Tuotteet esitellään tieteellisen nimen mukaisessa
aakkosjärjestyksessä.
Nimirivillä annetaan seuraavat tiedot:
- Tuotenumero (7 numeroa)
- Nimi + tieteellinen nimi
- Kylvöaika kuukausina, esim. 1-5
- Itämisaika vuorokausina
- Hinta euroina (sis. alv)
- Jos kasvista on kuva, hinnan jälkeen on kirjain K
- Kasvupaikka (missä kasvi viihtyy parhaiten) hinnan
alapuolella (auringossa, puolivarjossa tai varjossa)
- Kuvailevassa tekstissä annetaan seuraavat tiedot:
- Yksi- (Y), kaksi- (K)- tai monivuotinen (M)
- Kivikkokasvi (Ki)
- Kasvin korkeus sentteinä (00), paitsi ryhmässä 0600
metreinä, esim. (2)
- Kukinta- tai korjuuaika kuukausina, esim. (kk. 6-9)
- Siementen määrä kerrotaan kuvailevan tekstin lopussa
siementen tai taimien määränä (montako tainta pussin
siemenistä vähintään saadaan)
- Jos tuote on vuoden uutuus, tekstissä lukee Uutuus 2014
Uutuudet ovat koottuna osoitteessa:
www.exoticgarden.fi.
© 2014, Exotic Garden
- 1 -
Hyvä puutarhan ystävä, tervetuloa aloittamaan kanssamme viljelykautta 2014!
Jo 23 vuoden ajan Exotic Garden on ollut monen harrastajapuutarhurin inspiraation lähteenä. Yhtä kauan meillä on ollut
tarjolla erikoisia siemeniä, joita on vaikea löytää muualta. Lajeja ja lajikkeita on yli 2000. Myymme vain laatusiemeniä, ja
kaikki lajit ja lajikkeet ovat huolellisesti valittuja, Pohjoismaissa koeviljeltyjä ja meillä kasvattamisen arvoisiksi todettuja.
Meillä on omissa erityisryhmissään kasveja, jotka vaalivat biologista monimuotoisuutta (Kulttuuriperintö), ainutlaatuisia,
erittäin hienoja lajeja, joita on vaikea saada käsiinsä (Topline), sekä luonnonmukaisesti viljeltyjä siemeniä (LUOMU).
Meidät tunnetaan ainutlaatuisesta ja suuresta valikoimasta, joka sisältää harvinaisten kasvien ja vanhojen
perinnekasvien siemeniä ja sipuleita. Meillä on esimerkiksi perennojen, mauste- ja lääkekasvien, vihannesten,
Pohjoismaisten luonnonkasvien, eksoottisten huonekasvien ja pensaiden ja puiden siemeniä. Meillä on myös iso valikoima
siemenperunoita, sieniviljelmiä ja tarvikkeita. Lyhyesti sanottuna kaikkea, mitä inspiroivaan viljelyharrastukseen voidaan
tarvita. Tällaista valikoimaa et löydä vähittäiskaupoista! Kaupan päälle lähetämme luonnollisesti viljelyohjeet.
Asiakkaan pitää voida olla varma siitä, että itävyys vastaa luvattua. Laadunvalvonta tapahtuu siten, että kaikki
siemenlajit koeviljellään. Yksi laatusiementemme tärkeistä tunnusmerkeistä on hyvä itävyys – se on usein paljon parempi
kuin pussissa kerrottu. Toimitettavat siemenet ovat aina viimeisimmästä mahdollisesta siemensadosta. Emme myy
geenimanipuloituja siemeniä.
Topline, Luomu ja Kulttuuriperintö ovat keskeisiä käsitteitä valikoimassamme. Topline-kasvit ovat ainutlaatuisia,
erittäin laadukkaita lajeja ja lajikkeita, jotka ovat mielestämme erityisesti viljelemisen arvoisia. Luomusiemenet ovat
luonnonmukaisesti viljeltyjä ja alan järjestöjen sertifioimia. Kulttuuriperintö-merkintä tarkoittaa, että kyseinen hyötykasvi
on vähintään 50 vuotta vanha (useimmiten vanhempi) ja että sillä on vanhoilta ajoilta säilyneitä ominaisuuksia, mitä tulee
viljelyyn, satoisuuteen, makuun ja säilyvyyteen.
Toimitus: Voit tilata siemeniä vuoden ympäri. Toimitamme siemenet ja tarvikkeet Itellan kuljetettavaksi kaudesta riippuen
3–7 päivässä. Sipulit, perunat, maa-artisokat, sieniviljelmät ja taimet lähetetään erillisenä toimituksena viikolta 14 alkaen.
Jos kuitenkin haluat, että toimitamme kaiken samalla kertaa, tee siitä merkintä tilauskaavakkeeseen tai kotisivujemme
ostoskoriin. Syksyllä istutettavien sipulien toimitukset alkavat syyskuun puolivälissä. Jaloritarinkukkien (”amaryllisten”)
sipulit ovat valmiit toimitettavaksi viikolta 42 alkaen, ja ne lähetetään erikseen, jos tilauksessa ei ole toivottu muuta.
Alennukset: Jos tilaat neljä pussia tai pakkausta samaa tuotetta, saat viidennen ilmaiseksi. Yli 165 euron tilauksista emme
peri toimituskuluja. Yli 240 euron tilauksista myönnämme lisäksi 10 prosentin alennuksen.
Toimitusmaksut: Kirjelähetys 5,95 €, pakettilähetys 6,95 €. Yli 165 €:n tilauksesta emme peri toimitusmaksua. Yli 240
€:n tilauksista myönnämme lisäksi 10 %:n alennuksen. Lisäpalvelut: Itella Express Flex paketti 21 (ovelle-toimitus) 4,80 €,
postiennakko 4,80 €.
Maksu tapahtuu verkkopankin kautta tai postiennakolla. Yrityksille, järjestöille ja kanta-asiakkaille toimitamme laskulla
tai ennakkolaskulla. Kaikkiin hintoihin sisältyy alv.
Luettelo on jaoteltu seuraavasti:
0100 Huonekasvit
0200 Ikikukat
0300 Värjäys- ja kuitukasvit
0400 Mauste- ja lääkekasvit
0500 Harvinaiset ja erikoiset kasvit
0600 Koristepensaat ja puut
0700 Puutarhaperennat
0701 Pohjoismaiset luonnonkasvit
0800 Yksivuotiset kukat
0900 Vihanneskasvit
1100 Kukkasipulit
1200 Siemenperuna
1300 Sienten kasvualustat
1500 Taimet
9900 Tarvikkeet
s. 2
s. 7
s. 10
s. 10
s. 19
s. 20
s. 23
s. 40
s. 43
s. 66
s. 86
s. 91
s. 91
s. 91
s. 92
Vihanneskasvit on jaoteltu seuraavasti:
0901 Herneet ja pavut
s. 66
0902 Kurkut
s. 68
0903 Kaalikasvit
s. 69
0904 Sipulit
s. 71
0905 Juurekset
s. 72
0906 Salaatit ja pinaatit
s. 74
0907 Tomaatit
s. 76
0908 Tilli ja persilja
s. 79
0909 Idut
s. 79
0910 Aasialaiset vihanneskasvit
s. 80
0911 Harvinaiset syötävät kasvit
s. 81
0912 Istukassipulit
s. 82
0999 Muut vihannekset
s. 82
Ryhmien sisällä kasvit ovat tieteellisen nimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä.
-
Ryhmä
0100
2
-
HUONEKASVIT
Nämä kasvit ovat peräisin monista eri maista ympäri maailmaa. Kotimaassaan monet niistä ovat suuria pensaita tai puita, mutta meillä niitä
kasvatetaan sisätiloissa. Annettu korkeus on tavallinen korkeus huonekasvina. Monia tämän ryhmän kasveja voi hyvin kasvattaa kesällä
myös ulkona. Monivuotisia lajeja voidaan yleensä kylvää mihin aikaan vuodesta tahansa.
2,95 K
0100264 Kaktuksia
(M) (kk.1-5) Lajisekoitus. Korkeus ja kukinta-aika vaihtelevat. Riittää 10-14 taimeen.
0100443 Kaktuksia
Kylvö:1-12. It.aika:5-180 vrk.
3,50 K
Kylvö:1-5, 8-12. It.aika:15-30 vrk.
6,35 K
(M) (10-40) (kk.6-8) Sekoitus hienoja lajeja, joista useimmat ovat kukkivia. 15 siementä.
0100120 Aibika 'Sunset'
ABELMOSCHUS manihot
(M) (100) (kk.7-9) Harvinainen laji, jonka n. 7-8 cm leveissä, vaaleankeltaisissa kukissa on purppuranpunainen silmä. Erikoiset 5-7 -liuskaiset lehdet.
Kukkii vuoden sisällä kylvöstä. 7 siementä.
0100268 Vaahtera-aulio
2,95 K
ABUTILON hybridum
(M) (50) (kk.1-12) Kukkii kellomaisin, vaihtelevan värisin kukin. Riittää 8-10 taimeen.
0100002 Hopea-akaasia
ACASIA dealbata
Kylvö:1-12. It.aika:20-30 vrk.
3,50 K
(M) (75) (kk.4-6) Kotoisin Australiasta. Tuoksuvat, pallomaiset, kullankeltaiset kukat ovat pitkissä tertuissa. Kaksi kertaa pariliuskaiset, hopeanhohtoiset
lehdet. Suosittu leikkokukka. 50 siementä.
0100004 Apinanleipäpuu, `baobabpuu`
ADANSONIA digitata
Kylvö:1-12. It.aika:30-360 vrk.
8,35 K
(M) (75) (kk.8-10) Vaikuttavan näköinen, eksoottinen kasvi, jolla on pullea runko. Helppohoitoinen. Afrikassa kasvaa tuhannen vuoden ikäisiä yksilöitä. 4
siementä.
0100005 Sinisarja
AGAPANTHUS praecox
Kylvö:1-5, 8-12. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (75) (kk.8-9) Jättimäisissä tiheissä, pallomaisissa kukinnoissa sinisiä kellokukkia. Kesällä kasvia voidaan kasvattaa myös ulkona. 15 siementä.
0100266 Agaave, sekoitus
AGAVE
Kylvö:1-12. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(M) (60) Sekoituksessa on huonekasveja, mm. kruunu- ja lanka-agaave. Pitkät, jäykät ja teräväkärkiset lehdet. Monien lehdet ovat raitakuvioiset.
Kauniita, pitkäikäisiä huonekasveja. 10 siementä.
0100267 Aaloe, sekoitus
ALOE
Kylvö:1-12. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(M) (50) (kk.3-5) Lajisekoitus. Mehikasvi. Pystyt, teräväkärkiset lehdet ovat tiiviinä ruusukkeina. Lehdissä on enemmän tai vähemmän koristeellisia
kuvioita. Pitkät ja pitkävartiset valtikkamaiset kukinnot ovat puna-keltaiset. Kasvata isoissa ruukuissa. Ruukut kannattaa siirtää kesäksi ulos. 10 siementä.
0100012 Kirjorevonhäntä 'Perfecta'
AMARANTHUS tricolor
Kylvö:3-4. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(Y) (60) (kk.6-9) Kotoisin Aasiasta. Hyvin kaunis viherkasvi. Lehdet, jotka ovat tulipunaiset, keltaiset ja pronssinhohtoiset, ovat ruusukkeena. Viihtyy
myös ulkona. 500 siementä.
0100013 Kengurunkäpäläsuvun lajeja
ANIGOZANTHOS flavidus
Kylvö:1-12. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (90) (kk.4-7) Isot, kiehtovat, hehkuvanpunaiset kukat muistuttavat kuusaman kukkia. Australialainen kasvi, jonka kukat ovat kuin kengurunkäpälät ja
kapeat lehdet kuin liljan lehdet. Ei ole vaikea kasvattaa. Kasvi viihtyy kesällä parhaiten ulkona. 100 siementä.
0100014 Annoona
ANNONA squamosa
Kylvö:1-5, 8-12. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(M) (60) (kk.4-6) Hedelmät ovat todella herkullisia, ja niitä näkee joskus myytävän Suomessakin. Omalaatuiset, hyväntuoksuiset kukat, joissa on kolme
pitkää, valkoista, paksua terälehteä, ja terälehtien tyvissä purppuranpunaiset läiskät. 4 siementä.
0100363 Koralliköynnös
ANTIGONON leptopus
Kylvö:1-5, 8-12. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(M) (125) (kk.6-10) Kotoisin Meksikosta. Mainio köynnös, jolla on pitkät, korallinpunaiset kukkatertut ja herttamaiset lehdet. Kasvatetaan säleikössä,
kesällä mieluiten ulkona. 10 siementä.
0100016 Maapähkinä
ARACHIS hypogaea
Kylvö:2-4. It.aika:5-20 vrk.
4,95 K
(Y) (30) (kk.5-6) Hyvin mielenkiintoinen huonekasvina. Keltaiset hajuhernemäiset kukat on helppo keinopölyttää. Pölytyksen jälkeen kukkaperä työntää
maahan sikiäimen, jossa on kaksisiemeninen palko. Paloissa kehittyy maapähkinöitä. Mukana viljelyohjeet. 8 siementä.
0100021 Siropiippuköynnös
ARISTOLOCHIA littoralis
Kylvö:1-5, 8-12. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(M) (200) (kk.5-8) Tunnettu köynnös Brasiliasta. Suuret (n. 12 cm pitkät), ruosteenpunaiset kukkatertut, joissa on valkoisia pilkkuja ja keltainen nielu.
Voimakaskasvuinen. 12 siementä.
0100026 Häntäparsa 'Meyeri'
ASPARAGUS densiflorus
Kylvö:1-5, 8-12. It.aika:20-30 vrk.
4,95 K
(M) (40) (kk.5-7) Kotoisin Etelä-Afrikasta. Koristeelliset, ilmavan sulkamaiset oksat, joissa kasvaa tiheässä "neulasia". Oksat kasvavat suoraan
maavarresta. 6 siementä.
0100419 Häntäparsa 'Sprengeri'
ASPARAGUS densiflorus
Kylvö:1-5, 8-12. It.aika:20-30 vrk.
3,50 K
(M) (60) (kk.5-7) Erittäin vaatimaton ja kestävä. Kapeat lehdet, neulasmainen lehdistö. Erinomainen amppelikasvi. 15 siementä.
0100032 Bauhinia
BAUHINIA purpurea
Kylvö:1-5. It.aika:20-40 vrk.
6,35 K
(M) (150) (kk.3-5) Köynneliäs kasvutapa. Purppuranpunaiset, orkideamaiset kukkaviuhkot. Parilehdykkäiset, perhosen siipiä muistuttavat lehdet, jotka
sulkeutuvat illalla. Harvinainen. 6 siementä.
0100033 Suppiloköynnös
BEAUMONTIA grandiflora
Kylvö:1-5, 8-12. It.aika:5-30 vrk.
4,95 K
(M) (125) (kk.5-7) Kotoisin Intiasta. Kaunis, köynneliäs harvinaisuus, jolla on ruosteenpunaiset verholehdet. Pasuunakukkia muistuttavat suppilomaiset
kukat ovat valtavan suuret (12 cm), valkoiset ja 5-liuskaiset ja niillä on tumma kaula. 5 siementä.
0100040 Tulipuu
BRACHYCHITON acerifolia
Kylvö:1-5, 8-12. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(M) (110) (kk.6-7) Kotoisin Australiasta. Suuret lumikidemäiset, kiiltävät, liuskaiset lehdet. Kauniit, punaiset, kellon muotoiset kukat. Eksoottinen
harvinaisuus, jota on harvoin tai ei ole koskaan myynnissä kaupoissa. 7 siementä.
0100269 Loistopiispankukka 'Blue Bells'
BROWALLIA speciosa
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
(Y-M) (30) (kk.6-9) Kirkkaansiniset kellokukat. Pidetty, runsaasti kukkiva kasvi. Voidaan kasvattaa myös ulkona amppelissa tai laatikossa. 35 siementä.
0100079 Kellopasuuna
BRUGMANSIA suaveolens
Kylvö:2-3. It.aika:20-50 vrk.
7,95 K
(M) (125) (kk.6-9) Aito brasilialainen laji, joka kukkii kesällä valtavin, nuokkuvin ja tuoksuvin, valkoisin suppilokukin. Viihtyy lämpimällä, rauhallisella ja
valoisalla paikalla. 8 siementä.
0100421 Kellopasuuna 'Lemon Dream'
BRUGMANSIA suaveolens
Kylvö:2-3. It.aika:20-50 vrk.
7,95 K
(M) (125) (kk.6-9) Viehättävä, erikoinen laji, jolla on isot vaniljankeltaiset, nuokkuvat, hyväntuoksuiset suppilomaiset kukat. Viihtyy lämpimällä ja
rauhallisella paikalla. Kesäksi kellopasuuna on hyvä viedä ulos. 8 siementä.
0100043 Isotohvelikukka 'Fascination' F2
CALCEOLARIA x herbeohybrida
Kylvö:1-8. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(Y) (25) (kk.5-8) Perinteinen, matala kukka värisekoituksena. Monia erikoisia, voimakkaasti erottuvia kuvioita. 200 siementä.
0100044 Lamppuharja
CALLISTEMON citrinus
Kylvö:1-5, 8-12. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(M) (75) (kk.6-8) Kotoisin Australiasta. Vanha, erittäin pidetty laji, jolla on myrttimäiset pienet lehdet ja pulloharjaa muistuttavat ruosteenruskeat kukat.
Helppo kasvattaa. 500 siementä.
0100045 Kamelia
CAMELLIA japonica
Kylvö:1-6. It.aika:30-180 vrk.
(M) (75) (kk.1-3) Tarunhohtoinen, japanilainen kasvi, joka on kukkiessaan hyvin kaunis. Enemmän tai vähemmän kerrannainen. Erilaisia ruusunpunaisen
sävyjä. 5 siementä.
7,95 K
0100046 Teepensas
3
-
CAMELLIA sinensis
Kylvö:1-6. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(M) (75) (kk.1-3) Kotoisin Kaakkois-Aasiasta. Juuri se kasvi, jonka lehtiä käytetään teen valmistukseen. Mielenkiintoinen kasvi, jolla on paksut, kiiltävät
lehdet. Kasvatetaan kuten sukulaistaan kameliaa. Kelta-valkoiset, vahapintaiset kukat. Mukana tulevat viljelyohjeet. 3 siementä.
0100366 Kapris
CAPPARIS spinosa
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (40) (kk.5-6) Puolipensas. Kauniit, n. 6 cm leveät, valkoiset kukat, joissa on pitkät violetit heteet. Mm. perunasalaatissa oivallinen kapris-mauste
saadaan kukkanupuista. Sinivihreät, suikeat lehdet. Kukkii säännöllisesti joka vuosi. 15 siementä.
0100049 Rakkoköynnös
CARDIOSPERMUM halicacabum
Kylvö:1-5. It.aika:20-30 vrk.
3,50 K
(M) (150) (kk.6-7) Erikoinen köynnöskasvi, jolla on suuri, kellanvihreä kellomainen verhiö. Voidaan kasvattaa ruukussa sisällä tai ulkona tai lämpimällä
paikalla avomaalla. 15 siementä.
0100050 Papaija
CARICA papaya
Kylvö:1-5. It.aika:20-40 vrk.
4,95 K
(K) (100) (kk.5-6) Eksoottinen, harvinainen kasvi, jolla on isot, kauniit, liuskaiset lehdet. Papaijan mainio maku on yhtä aikaa pippurinen ja hedelmäinen.
Kasvatetaan ruukussa lämpimällä paikalla kasvihuoneessa tai sisällä tai ulkona. 10 siementä.
0100181 Vuoripalmu
CHAMAEDOREA elegans
Kylvö:1-12. It.aika:60-540 vrk.
6,35 K
(M) (75) (kk.2-4) Kotoisin Väli-Amerikasta. Putkimainen varsi ja siro lehdistö. Parilehdykkäiset lehdet. Yksi harvoista palmuista, jotka kukkivat
asuinhuoneissa. Kukkii kolmannesta vuodesta alkaen säännöllisesti joka vuosi mimosamaisin kukinnoin. 10 siementä.
0100184 Kääpiöpalmu
CHAMAEROPS humilis
Kylvö:1-12. It.aika:60-540 vrk.
4,95 K
(M) (75) (kk.4-8) Kotoisin Välimerenmaista. Hienot, jäykät lehdet, jotka kasvavat viuhkamaisesti. Koristeellinen, käpymäinen, lyhyt runko. Yksi
pienimmistä huonekasvilajeista. 8 siementä.
0100057 Etelänkissus
CISSUS antarctica
Kylvö:1-5, 8-12. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(M) (200) (kk.5-9) Kotoisin Australiasta. Isot, kirkkaanvihreät, kauniisti hammaslaitaiset lehdet. Voimakaskasvuinen, koristeellinen ja hyvin kestävä. Yksi
pidetyimmistä sisäköynnöksistämme. 7 siementä.
0100368 Silkkikukka 'Dwarf Satin' F1
CLARKIA amoena
Kylvö:3-6. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(Y) (20) (kk.7-9) Erittäin matala lajike, joka sopii mainiosti ruukkuun tai laatikkoon. Harmoninen väriskaala, jossa on kahdeksan väriä, mm. punainen,
lohenpunainen ja puhtaanvalkoinen. 20 siementä.
0100060 Siniherne
CLITORIA ternatea
Kylvö:1-12. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(M) (100) (kk.6-9) Oivallinen, eksoottinen köynnöskasvi, jonka perhomaisissa, kirkkaansinisissä kukissa on keltainen silmä. Suhteellisen
nopeakasvuinen harvinaisuus, jota kasvatetaan yleensä yksi- tai kaksivuotisena. Kasvatetaan ruukussa säleikköä tmv. vasten. Kasvi viihtyy kesällä
parhaiten lämpimällä paikalla ulkona.
0100389 Kelloköynnös
COBAEA scandens
Kylvö:2-3. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(M) (250) (kk.8-9) Isot, sinivioletit kellokukat. Erittäin hieno köynnöskasvi, jota on helppo kasvattaa. Kasvata sisällä valoisalla ikkunalla tai lämpimällä
paikalla ulkona säleikköä vasten, pergolassa tai vastaavassa paikassa. 10 siementä.
0100414 Kelloköynnös 'Cathedral Bells'
COBAEA scandens alba
Kylvö:2-3. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(M) (250) (kk.8-9) Köynnöskasvi, jolla on isot, valkoiset kukat. Rehevä kasvutapa. Kasvata sisällä valoisalla ikkunalla tai ulkona säleikköä vasten,
pergolassa tai vastaavassa paikassa. 10 siementä.
0100063 Arabiankahvi
COFFEA arabica
Kylvö:1-12. It.aika:40-60 vrk.
4,95 K
(M) (75) (kk.6-8) Erittäin hieno kasvi, jolla on lakankiiltävät, vihreät lehdet. Kukinnan jälkeen punaiset marjat, joiden siemenistä kehittyy kahvinpapuja.
Hyvällä kasvupaikalla kasvaa vuosi vuodelta isommaksi ja hienommaksi. 10 siementä.
0100068 Taikurinkukka
CROSSANDRA infundibuliformis
Kylvö:1-5. It.aika:25-30 vrk.
7,95 K
(M) (50) (kk.5-9) Tummanvihreät, teräväkärkiset lehdet. Voimakkaan oranssit, suppilonmuotoiset kukat ovat tähkissä tiiviisti yhdessä. Harvinainen ja
erittäin tavoiteltu kasvi. Helppo kasvattaa. 5 siementä.
0100070 Tulitorvi 'Coan'
CUPHEA ignea
Kylvö:2-3. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(Y-M) (25) (kk.6-10) Fleuroselect-laatua. Torvimaiset kukat ovat lehtien seassa ja kasvavat suoraan varsista. Värisekoitus: vaaleanpunaisia,
ruusunpunaisia, punaisia ja valkoisia kukkia. 75 siementä.
0100075 (Iso)sädekaisla
CYPERUS involucratus
Kylvö:1-5, 8-12. It.aika:25-30 vrk.
3,50 K
(M) (75) (kk.5-6) Komea, sateenvarjomainen kasvi. Kauniit, kellanvihreät kukinnot. Erinomainen kukkapöydälle ja suurelle ikkunalle. 300 siementä.
0100400 Papyruskaisla
CYPERUS papyrus
Kylvö:1-5, 8-12. It.aika:25-30 vrk.
6,35 K
(M) (150) (kk.5-6) Heinämäinen kasvi, jolla on hyvin paksut varret. Kasvin latvaan kehittyvät valtavat, tuuheat, kellanvihreät sarjakukinnot, joissa on
lankamaiset suojuslehdet. Muinaiset egyptiläiset tekivät korren ytimestä paperia. Kannattaa siirtää kesäksi ulos. 15 siementä.
0100077 Tuoksuhulluruoho 'Golden Queen'
DATURA metel fl.pl.
Kylvö:2-3. It.aika:20-50 vrk.
7,95 K
(Y-M) (100) (kk.6-9) Kotoisin trooppisesta Aasiasta ja Afrikasta. Kullankeltaiset, kerrannaiset, pystyt, hyväntuoksuiset suppilokukat, jotka kasvavat
vaikuttavan kokoisiksi (usein 15 cm ja pidemmiksikin). Kasvatetaan lämpimällä, rauhallisella, valoisalla paikalla. 8 siementä.
0100444 Okahulluruoho 'Violetta'
DATURA stramonium
Kylvö:2-3. It.aika:20-50 vrk.
7,95 K
(Y-M) (75) (kk.6-9) Vaaleanlilat, tuoksuvat, pystyt, suppilomaiset kukat ovat yksinkertaiset tai enemmän tai vähemmän, jopa täysin kerrannaiset. Kukinta
alkaa 3-4 kk kylvöstä. Lämmin, rauhallinen kasvupaikka. Kasvi viihtyy kesällä parhaiten ulkona. Siirrä talveksi suojaan pakkaselta. 8 siementä.
0100085 Diana 'Pink Queen'
DIASCIA barberae
Kylvö:2-4. It.aika:15-30 vrk.
3,50 K
(Y) (25) (kk.6-9) Ihastuttava huonekasvi. Tekee runsaasti lohenpunaisia kukkia, jotka muistuttavat kohtalonkukkia. Soveltuu myös ulkoviljelyyn. 125
siementä.
0100088 Kaki(luumu), `sharon` `persimoni`
DIOSPYRUS kaki
Kylvö:1-12. It.aika:10-40 vrk.
4,95 K
(M) (75) (kk.5-6) Hieno kasvi, jolla on kiiltävät, koristeelliset lehdet ja valkoiset kukat. Oranssit, syötävät, aprikoosia muistuttavat, erittäin hyvänmakuiset
hedelmät tunnetaan nimellä sharon. Kasvatetaan meidän ilmastossamme huonekasvina. 6 siementä.
0100089 Kanariantraakkipuu
DRACAENA draco
Kylvö:1-5, 8-12. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(M) (75) (kk.4-8) Kotoisin Kanariansaarilta. Erittäin koristeelliset, suikeat ja pystyt lehdet, jotka ovat muuten vihreät mutta tyvestä punaiset. Kuuluu
tuhatvuotiseen kasvisukuun. Yksi maailman vanhimmista elävistä organismeista. Ei ole herkkä kuivalle ja lämpimälle huoneilmalle. 5 siementä.
0100426 Echinocereus-lajeja
ECHINOCEREUS-arter
Kylvö:1-12. It.aika:5-180 vrk.
3,50 K
(M) (30) (kk.6-9) Kierrekaktuksia. Pystyjä tai rentovartisia, pyöreitä, keilamaisia tai lieriömäisiä. Erittäin hyviä kukkimaan. Ruusunpunaiset, tulipunaiset,
purppuranpunaiset tai valkoiset kukat. 20 siementä.
0100160 Etiopianbanaani
ENSETE ventricosum
Kylvö:1-12. It.aika:60-360 vrk.
6,35 K
(M) (100) (kk.5-8) Koristekasvi sisälle. Mielenkiintoinen ja nopeakasvuinen kasvi, jolla on voimakas, vihreä lehdistö. Hyvin koristeellinen sekä ryhmissä
että yksinään. 3 siementä.
0100093 Korallipensas
ERYTHRINA crista-galli
Kylvö:1-12. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
(M) (75) (kk.6-7) Merkilliset, tummanpunaiset kukat ovat terttumaisissa kukinnoissa. Nahkeat, sinivihreät lehdet. Sopii myös bonsaiksi. Kasvatetaan
ruukussa. Kesällä kasvi viihtyy parhaiten lämpimällä paikalla ulkona. 6 siementä.
0100095 Sitruunaeukalyptys
EUCALYPTUS citroriodorus
Kylvö:1-12. It.aika:30-90 vrk.
3,50 K
(M) (80) (kk.4-6) Pitkänkapeat, koristeelliset lehdet, joista lähtee miellyttävä sitruunan tuoksu. Arvokas huonekasvi, jota on helppo kasvattaa. Käytetään
mm. hyttysmyrkyissä. Kesällä kasvi viihtyy parhaiten ulkona. 10 siementä.
0100094 Kuumepuu
EUCALYPTUS globulus
Kylvö:1-12. It.aika:30-90 vrk.
(M) (80) (kk.3-6) Monien mielestä isot, harmaansinivihreät, aromaattiset lehdet raikastavat huoneilmaa. Lääkekasvi, jolla on koristeellinen kasvutapa.
Koristeellinen lehtikasvi. 10 siementä.
3,50 K
0100100 Sinisilmä 'Blue Midget'
4
-
EXACUM affine
Kylvö:2-4. It.aika:15-20 vrk.
3,50 K
(Y) (25) (kk.5-10) Erittäin runsaasti laventelinsinisiä kukkia, joissa on keltaiset heteet. Hyväntuoksuinen ja hyvin helppo kasvattaa. 100 siementä.
0100006 Nukkeasteri 'The Blues'
FELICIA heterophylla
Kylvö:2-4. It.aika:20-40 vrk.
3,50 K
(Y) (25) (kk.6-8) Sievän, tiiviin lehdistön yllä valtavasti ihastuttavia, taivaansinisiä päivänkakkarankukkia. Helppo kasvattaa. 25 siementä.
0100105 Gardenia, keikarinkukka
GARDENIA jasminoides
Kylvö:1-12. It.aika:25-30 vrk.
4,95 K
(M) (50) (kk.1-5) Klassinen, ylväs kasvi, joka kukkii kerrannaisin, kellanvalkoisin, voimakkaantuoksuisin kukin. Kiiltävät, nahkeat lehdet. 15 siementä.
0100108 Gerbera
GERBERA cantabrigiensis
Kylvö:2-3. It.aika:15-25 vrk.
3,50 K
(M) (50) (kk.5-10) Isot, säteittäiset, päivänkakkaraa muistuttavat kukat, jotka ovat purppuranpunaisia, punaisia, oransseja ja keltaisia. Sopii hyvin myös
ulos kukkapenkkiin tai laatikkoon. 20 siementä.
0100353 Keijunlilja
GLORIOSA superba
Kylvö:1-5, 8-12. It.aika:20-40 vrk.
7,95 K
(M) (200) (kk.7-9) Riippuva kaunotar. Keltaiset ja punaiset kukat, joissa on taaksepäin kääntyvät terälehdet. Menestyy sekä puolivarjossa että lämpimällä
aurinkoisella paikalla ja sekä ulkona että sisällä. 10 siementä.
0100110 Lakritsakasvi
GLYCYRRHIZA glabra
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(M) (30-100) (kk.7-9) Juuri se kasvi, jonka juurinestettä käytetään makeisissa. Vaaleanvihreät, parilehdykkäiset lehdet ja sinililat, kauniit kukat. Viihtyy
ruukussa. Kesäksi kannattaa siirtää ulos. 10 siementä.
0100112 Intianpuuvilla
GOSSYPIUM herbaceum
Kylvö:1-5, 8-12. It.aika:15-30 vrk.
4,95 K
(M) (50) (kk.6-8) Kelta-punaiset, hibiskusmaiset kukat. Siemenkodissa on oikeaa puuvillaa. Mielenkiintoinen ruukkukasvi sisällä tai ulkona
kasvatettavaksi. 10 siementä.
0100441 Takka
TACCA chantrieri
Kylvö:1-5. It.aika:30-270 vrk.
8,95 K
(M) (100) (kk.7-9) Todella erikoinen kasvi Kaakkois-Aasian sademetsistä. Isoissa, mustissa, lepakkomaisissa kukissa on pitkät kannat. Kasvatetaan
meillä huonekasvina, mutta kesällä kasvi viihtyy parhaiten ulkona. 7 siementä.
0100116 (Euroopan)muratti
HEDERA helix
Kylvö:1-12. It.aika:20-30 vrk.
3,50 K
(M) (300) (kk.5-7) Kestävä köynnös, jonka vihreissä, nahkeissa lehdissä on vaaleita kuvioita. Nopeakasvuinen ja helppohoitoinen. Voidaan kesällä
kasvattaa ulkona puolivarjoisalla paikalla. 10 siementä.
0100374 Isoauringonkukka 'Pacino'
HELIANTHUS annuus
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(Y) (35) (kk.7-9) Minilajike. Yksinkertaiset, auringonkeltaiset kukat. Haaroittuvat taimet, joihin tulee useita kukkia. 15 siementä.
0100119 Jättihibiskus 'Galaxy' F1
HIBISCUS moschetoutos
Kylvö:1-5. It.aika:15-30 vrk.
7,95 K
(M) (100) (kk.7-9) Vaikuttavat jättikukat ovat useimmiten halkaisijaltaan 25 cm. Värisekoitus: punaisen ja ruusunpunaisen eri sävyjä sekä valkoisia.
Useimmissa kukissa on tummempi keskusta. 6 siementä.
0100344 Villahibiskus
HIBISCUS mutabilis
Kylvö:1-5. It.aika:15-30 vrk.
7,95 K
(M) (100) (kk.6-10) Kiehtova, erikoinen laji. Isot puolikerrannaiset kukat, jotka ovat aamulla valkoruusunpunaiset ja iltaa kohti tummanpunaiset. 15
siementä.
0100273 Teehibiskus, rosella-tee 'Red Cocktail'
HIBISCUS sabdariffa
Kylvö:1-5. It.aika:15-30 vrk.
6,95 K
(Y) (75) (kk.7-10) Kotoisin Afrikasta. Isot, vaalean ruusunpuna-valkoiset tai kellertävän valkoiset kukat, joissa on tummanpunainen nielu. Koristeelliset,
tummanvihreät lehdet ja punaiset varret. Hedelmänaluissa on karpaloa muistuttava aromi, ja niitä käytetään tuoremehuksi ja trooppisten juomien
maustamiseen. 10 siementä.
0100417 "Kuituhibiskus"
HIBISCUS tiliaceus
Kylvö:1-12. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(M) (150) (kk.8-10) Harvinainen ja erikoinen kasvi, jolla on isot, puolikerrannaiset, keltaiset kukat ja herttamaiset, nukkaiset lehdet. Kasvatetaan ulkona
ruukussa. 15 siementä.
0100376 Palsami 'Topknot'
IMPATIENS balsamina
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(Y) (25) (kk.6-10) Pienet pensasmaiset taimet. Valtavasti ruusumaisia kukkia, jotka ovat kaikki kerrannaisia. Värisekoitus: ruusunpunaisia, punaisia,
violetteja ja valkoisia kukkia. 30 siementä.
0100377 Palsami 'Tom Thumb'
IMPATIENS balsamina
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(Y) (25) (kk.6-10) Perinteinen isoäidin kukka, jonka isot, kerrannaiset kukat ovat valkoiset tai vaihtelevan sävyisen punaiset. Hieno, tiivis kasvutapa. Sopii
ruukkuun, laatikkoon tai kukkapenkkiin. Erittäin helppo kasvattaa. 75 siementä.
0100137 Etelänindigo
INDIGOFERA australis
Kylvö:1-12. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(M) (50) (kk.6-8) Kotoisin Australiasta. Kauniit vaaleanvihreät, pitkät, parilehdykkäiset lehdet ja isot ruusunpunaiset terttukukinnot. Monen mielestä
maailman kaunein huonekasvi. 50 siementä.
0100139 Kuukierto, `kuuköynnös`
IPOMOEA alba
Kylvö:2-4. It.aika:5-20 vrk.
3,50 K
(M) (250) (kk.6-9) Ipomoea-perheen yönkuningatar. Isokukkainen, hyväntuoksuinen, norsunluunvalkoinen nähtävyys. 6 siementä.
0100138 Kardinaalinelämänlanka
IPOMOEA x multifida
Kylvö:2-4. It.aika:5-20 vrk.
3,50 K
(Y) (200) (kk.6-10) Torvimaiset ruusunpunaiset kukat, joissa on kermankeltainen nielu. Sirot, syvään pariliuskaiset lehdet. Kukkii erittäin runsaasti. 30
siementä.
0100141 Päivänsini 'Heavenly Blue'
IPOMOEA tricolor
Kylvö:2-4. It.aika:5-20 vrk.
3,50 K
(Y) (200) (kk.6-9) Isot, taivaansiniset kukat. Köynnöskasvi ruukkuun tai laatikkoon. Kasvata säleikköä tmv. vasten. Huom! Kasvi on myrkyllinen. 50
siementä.
0100415 Päivänsini 'Knowlian´s Black'
IPOMOEA tricolor
Kylvö:2-4. It.aika:5-20 vrk.
6,35 K
(Y) (200) (kk.6-9) Isot, syvänvioletit kukat, joissa on magentanpunainen hohto ja hohtavanvalkoinen nielu. 15 siementä.
0100142 Päivänsini 'Scarlet Ohara'
IPOMOEA purpurea
Kylvö:2-4. It.aika:5-20 vrk.
3,50 K
(Y) (200) (kk.6-9) Isokukkainen. Kauniin viininpunaiset kukat. Köynnöskasvi ruukkuun tai laatikkoon. Kasvata säleikköä tmv. vasten. Huom! Kasvi on
myrkyllinen. 20 siementä.
0100143 Päivänsini 'Pearly Gates'
IPOMOEA tricolor
Kylvö:2-4. It.aika:5-20 vrk.
3,50 K
(Y) (200) (kk.6-9) Köynnöskasvi, jolla on isot, kermankeltaiset kukat. Kasvata ruukussa tai laatikossa säleikköä tmv. vasten. 100 siementä.
0100378 Päivänsini 'Flying Saucers'
IPOMOEA tricolor
Kylvö:2-4. It.aika:5-20 vrk.
4,95 K
(Y) (200) (kk.6-9) Isot, valkoiset kukat, joissa on sininen suonitus ja keltainen keskusta. Köynnöskasvi ruukkuun tai laatikkoon. Kasvata säleikköä tmv.
vasten. HUOM! Kasvi on myrkyllinen. 30 siementä.
0100144 Jakaranda
JACARANDA mimosifolia
Kylvö:1-5. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(M) (75) (kk.5-10) Kotoisin Brasiliasta. Siro viherkasvi, jolla on saniaismaiset, kaksi kertaa parilehdykkäiset, syvän sammalenvihreät lehdet. Kauniit,
purppuraan vivahtavan siniset kukinnot. Kasvatetaan ruukussa, joka siirretään talveksi suojaan pakkaselta. Kasvi viihtyy kesällä parhaiten lämpimällä
paikalla ulkona. 40 siementä.
0100148 Lagerströmia
LAGERSTROEMIA indica
Kylvö:1-12. It.aika:15-20 vrk.
3,50 K
(M) (75) (kk.6-8) Kotoisin Australiasta, Itä-Aasiasta. Hieno pensasmainen kasvi, jolla on jäykät varret. Roosanpunaiset kukat suurissa pystyissä
tertuissa. Kesällä voidaan kasvattaa myös lämpimällä paikalla ulkona. 30 siementä.
0100149 Tulikruunu
LANTANA camara
Kylvö:1-12. It.aika:30-60 vrk.
3,50 K
(M) (75) (kk.6-10) Tiiviit hehkuvan oranssit ja punaiset sarjakukinnot. Tummanvihreät lehdet. Voidaan kasvattaa myös rungollisena. 10 siementä.
0100150 Laakeripuu
LAURUS nobilis
Kylvö:1-12. It.aika:180-540 vrk.
(M) (75) (kk.4-5) Arvokas viherkasvi, jolla on isot kiiltävät lehdet. Erinomainen bonsai-kasvi. Aromaattisia laakerinlehtiä käytetään vatkulin, keittojen ym.
mausteena. 5 siementä.
4,95 K
0100151 Hennapensas
5
-
LAWSONIA inermis
Kylvö:1-12. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(M) (50) (kk.7-8) Koristeellinen huonekasvi kiiltävine lehtineen ja tuoksuvine vaaleanpunavalkoisine kukkineen. Vanha värjäys- ja lääkekasvi. Kasvi
kannattaa siirtää kesäksi ulos. 60 siementä.
0100440 Kivikukkia, lajisekoitus
LITHOPS
Kylvö:1-12. It.aika:10-40 vrk.
6,35 K
(M) (2-5) (kk.8-10) Kivikukat eli ”elävät kivet” ovat kasviharrastajalle hyvin mielenkiintoisia kasveja. Useimmat lajit ovat kotoisin Afrikasta. Sekä kukkien
että ”kivien” värivaihtelu on suurta. Kivikukkia on helppo kasvattaa, ja ne ovat kestäviä huonekasveja. 20 siementä.
0100154 Lännenambrapuu
LIQUIDAMBAR styraciflua
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-360 vrk.
4,95 K
(M) (60) (kk.5-6) Vaahteranlehtiä muistuttavat lehdet ovat kauniin punakeltaiset. Sopii mainiosti bonsaikasvatukseen. Kasvaa noin puolimetriseksi.
Kesällä kasvia pidetään ulkona. Ks. myös ”Koristepensaat ja puut”. 40 siementä.
0100427 Mamillaria-lajeja
MAMMILLARIA-arter
Kylvö:1-12. It.aika:30-90 vrk.
3,50 K
(M) (15) (kk.6-8) Syyläkaktuksia. Näillä lajeilla on pallomaiset taimet, ja niissä on tiheässä kyhmyjä. Valkoiset, keltaiset tai ruusunpunaiset kukat ovat
kehämuodostelmassa. Mukana mm. ruususyyläkaktus. 15 siementä.
0100357 Sapu
MICHELIA champaca
Kylvö:1-5, 8-12. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(M) (125) (kk.5-9) Kotoisin Intiasta. Trooppinen puu. Hyväntuoksuiset kelta-oranssit kukat, jotka kestävät kauniina kuukausia. Tummanvihreät, kiiltävät,
jäykät lehdet. Käytetään parfyymiteollisuudessa. 10 siementä.
0100159 Tuntokasvi
MIMOSA pudica
2,20
(25) (kk.6-10) Helposti kasvatettava ja mielenkiintoinen ruukkukasvi. Vähäisimmästäkin kosketuksesta lehdet menevät suppuun, ja hetken kuluttua ne
avautuvat jälleen. Riittää 15-20 taimeen.
0100314 Miinanköynnös, vaulo
MINA lobata
4,50
(300) (kk.7-10) Viehkeä loppukesästä syksyyn kukkiva köynnös, jonka punaiset, oranssit ja valkoiset kukat erottuvat tummaa lehdistöä vasten. Hieno
kasvi esim. parvekkeelle. Riittää 8 taimeen.
0100425 Intiankääpiöbanaani
MUSA velutina
Kylvö:1-12. It.aika:60-360 vrk.
7,95 K
(M) (75) (kk.5-8) Ruukussa kasvatettava kääpiöbanaani. Erikoisissa keltaisissa kukissa on punaiset suojuslehdet. Lyhyet sametinpehmeät, punaiset,
syötävät hedelmät. Lehdissä on punaiset suonet. Kasvi viihtyy kesällä parhaiten ulkona. 4 siementä.
0100408 Myrtti
MYRTUS communis
Kylvö:1-12. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (60) (kk.5-8) Vanha, kestävä huonekasvi. Pienet, kiiltävät, tummanvihreät lehdet. Miellyttäväntuoksuiset, valkoiset kukat. Heteet ovat koristeellisina
rykelminä. Loppukesällä kasvia koristavat mustat tai valkoiset marjat. Viihtyy kesällä ulkona. 30 siementä.
0100171 Oleanteri
NERIUM oleander
Kylvö:1-5. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (100) (kk.6-10) Kotoisin Välimerenmaista. Hyvin vanha huonekasvi, jolla on punaiset tai vaaleanpunaiset, ruusua muistuttavat kukat. Lehdet ovat
kapeat ja teräväkärkiset ja aika jäykät. Viihtyy kesällä mainiosti ulkona. 25 siementä.
0100176 Öljypuu, oliivipuu
OLEA europaea
Kylvö:1-12. It.aika:30-450 vrk.
4,95 K
(M) (60) (kk.4-6) Vanha viljelykasvi Välimeren alueelta. Kasvatetaan meidän ilmastossamme ruukussa. Kiiltävät, nahkeat, sinivihreät lehdet, joissa on
harmaa alapinta. Pienet, kellertävän valkoiset kukat ovat tertuissa. Kasvi viihtyy kesällä parhaiten lämpimällä paikalla ulkona. Erinomainen myös
bonsaina. 10 siementä.
0100428 Opuntia-lajeja
OPUNTIA-arter
Kylvö:1-12. It.aika:5-180 vrk.
3,50 K
(M) (40) (kk.4-7) Runsaslajinen suku. Leveät, levymäiset nivelkohdat. Kirkasväriset keltaiset, oranssit tai punaiset kukat. Kukkii päivällä. Eräät lajit
tekevät syötäviä hedelmiä. 20 siementä.
0100178 Paksujalka, `madagaskarinpalmu`
PACHYPODIUM lamieri
Kylvö:1-12. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(M) (30) (kk.3-6) Hyvin mielenkiintoinen mehikasvi, jolla on paksu, piikkinen runko. Kapeat ja teräväkärkiset lehdet muodostavat palmumaisen latvuksen.
Pitkähkön kuivan kauden jälkeen kehittyy tiheisiin kukintoihin torvimaisia, jopa 10 cm:n suuruisia valkoisia kukkia. 3 siementä.
0100192 Kärsimyspassio
PASSIFLORA caerulea
Kylvö:1-5, 8-12. It.aika:30-360 vrk.
3,50 K
(M) (125) (kk.6-9) Kukka, jossa nähdään Kristuksen kärsimyksen symboleja. Kärsimyskukista tunnetuin. Köynneliäs kasvi, jonka isoissa, valkoisissa
kukissa on vaaleansininen lisäteriö. Kasvatetaan ruukussa, joka siirretään talveksi suojaan pakkaselta. Kasvi viihtyy kesällä parhaiten ulkona. 40
siementä.
0100193 Punapassio
PASSIFLORA edulis
Kylvö:1-5, 8-12. It.aika:30-360 vrk.
4,95 K
(M) (125) (kk.6-9) Köynnös, jolla on isot valkoiset ja purppuranpunaiset kukat. Kukinnan jälkeen kehittyy ruskeanvioletteja-oransseja, syötäviä hedelmiä,
joita kulinaristit pitävät erityisen herkullisina. Kasvatetaan sisällä valoisassa paikassa tai kasvihuoneessa. 14 siementä.
0100194 Jättipassio
PASSIFLORA quadrangularis
Kylvö:1-5, 8-12. It.aika:30-360 vrk.
6,35 K
(M) (125) (kk.6-9) Jättigranadilla. Isot (10 cm) viininpunaiset kukat, joissa on viidestä rivistä vaaleita rihmoja muodostuva, renkaan muotoinen kruunu.
Isot vihreänkeltaiset, munanmuotoiset hedelmät, jotka ovat hyvin mehukkaita ja herkullisia. Kasvatetaan sisällä valoisassa paikassa tai kasvihuoneessa.
5 siementä.
0100195 Venezuelanpassio
PASSIFLORA mollissima
Kylvö:1-5, 8-12. It.aika:30-360 vrk.
6,95 K
(M) (125) (kk.6-9) Uutuus 2014. Curuba. Köynneliäs passio, jolla on isot, nuokkuvat, ruusunpunaiset kukat. Kasvatetaan ruukussa, joka siirretään
talveksi suojaan pakkaselta. Kasvi viihtyy kesällä parhaiten ulkona. 5 siementä.
0100196 (Koti)pelargoni F2 'Cabaret'
PELARGONIUM hortorum
Kylvö:1-3. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(Y) (30) (kk.4-10) Hyvin runsaasti kukkiva multiflora-sekoitus. Jokaiseen taimeen tulee valtavasti kukkia. Useita punaisen ja ruusunpunaisen sävyjä
esiintyy yhdessä valkoisen kanssa. Tanakat taimet haaroittuvat hyvin ja kukkivat runsaasti. 10 siementä.
0100199 (Koti)pelargoni 'Cardinal Orbit' F1
PELARGONIUM
Kylvö:1-3. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
Kylvö:1-3. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(Y) (30) (kk.4-10) Isot kirkkaanpunaiset kukat. 8 siementä.
0100445 Pelargoni F1 'Dancer White'
PELARGONIUM hortorum
(M) (30) (kk.4-10) Klassinen, pidetty pelargoni, jolla on isot, tiiviit, täysin valkoiset kukinnot. Tanakat taimet haaroittuvat hyvin ja kukkivat runsaasti. 8
siementä.
0100202 (Koti)pelargoni 'Appleblossom Orbit'
PELARGONIUM hortorum
Kylvö:1-3. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(Y) (30) (kk.4-10) Omenankukanvaaleanpunaiset kukat, joissa on valkoiset reunukset. Väri on melkein sama kuin vanhalla Mårbackan pelargonilla. 8
siementä.
0100381 Pelargoni 'Orange Appeal'
PELARGONIUM hortorum
Kylvö:1-3. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(Y) (30) (kk.4-10) Loistavan oranssit kukat. Ensimmäinen oikeasti oranssi pelargoni. Isokukkainen. Tanakat, hyvin haaroittuvat taimet. 8 siementä.
0100448 Pelargoni F1 'Apache Violet'
PELARGONIUM hortorum
Kylvö:1-3. It.aika:5-15 vrk.
6,95 K
(Y-M) (30) (kk.4-10) Uutuus 2014. Voimakkaan kirsikanpunaiset kukat, joissa on korallinpunainen silmä. Kukkii runsaasti. Isot, tiiviit kukinnot ja hyvin
haarovat, tiiviit taimet. Kukkaruukkuun, -laatikkoon tai -penkkiin. 8 siementä.
0100403 Pelargoni 'Video' F1 sekoitus
PELARGONIUM x hortorum
5,95
(25) (kk.6-10) Tiivis, pensasmainen kasvutapa. Runsaasti punaisia, hyvin vaalean ruusunpunaisia, lohenpunaisia tai kirkkaan ruusunpunaisia kukkia.
Tummat lehdet, joissa on selkeitä kuvioita. Riittää 5-7 taimeen.
0100424 Pelargoni, pielikki 'Horizon Bluberry Ripple'
PELARGONIUM x hortorum
5,95
(30-40) (kk.6-10) Aivan erityisen hieno lajike, jolla on valkoisella pohjalla kirsikanpunaisia raitoja ja pilkkuja. Sopii ruukkuun ja maahan istutettavaksi.
Voidaan säilyttää talven yli viileässä, valoisassa paikassa. Riittää 6-7 taimeen.
0100433 Pelargoni, Zonale-ryhmä 'Black Velvet Rose' PELARGONIUM hortorum
Kylvö:1-3. It.aika:5-15 vrk.
(30) (kk.4-10) Erikoinen lajike. Mustanvihreissä lehdissä on hienona vastakohtana vaaleanvihreä reuna. Hehkuvan ruusunpunaisissa kukissa on
valkoinen silmä. Tanakat, hyvin haaroittuvat taimet. 8 siementä.
7,95 K
0100401 Riippapelargoni 'Summertime Lilac'
6
-
PELARGONIUM peltatum
5,95
(Y) (30) (kk.6-9) Siemenestä kasvatettava riippapelargoni, jolla on rennoissa varsissa lilanvärisiä kukkia ja murattimaisia lehtiä. Vaatii paljon valoa etenkin esikasvatuksen aikana - ja ravinteita. Esikasvatetaan. Riittää 3-5 taimeen.
0100223 Peikonkämmen, pariliuskavehka
PHILODENDRON bipinnatifidum
Kylvö:1-5, 8-12. It.aika:30-180 vrk.
3,50 K
(M) (125) (kk.3-11) Kotoisin Brasiliasta. Pysty, ei köynneliäs kasvutapa. Isot, syvään moniliuskaiset, kiiltävät lehdet. Yksi kestävimmistä huonekasveista.
10 siementä.
0100224 Karviaiskoiso
PHYSALIS peruviana
Kylvö:2-3. It.aika:20-30 vrk.
4,95 K
(K) (75) (kk.7-10) Keltaiset kukat, joissa on purppuraan vivahtava, musta kuviointi. Pienet, mehukkaat, herkulliset hedelmät, joissa on omaperäinen,
erinomainen maku. Koristeellinen kasvi: hedelmät ovat keltaisten, lyhtymäisten suojuslehtien sisällä. 25 siementä.
0100228 Sinilyijykukka
PLUMBAGO auriculata
Kylvö:1-5. It.aika:20-30 vrk.
6,35 K
(M) (150) (kk.5-10) Kotoisin Etelä-Afrikasta. Köynneliäs kasvi, jonka vaalean taivaansiniset tai valkoiset kukat ovat viuhkossa. Kesällä kasvi viihtyy
parhaiten ulkona. 10 siementä.
0100399 Guava
PSIDIUM guajava
Kylvö:1-5, 8-12. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(M) (100) (kk.5-7) Eksoottinen hedelmä. Pienet keltaiset, päärynänmuotoiset, C-vitamiinipitoiset hedelmät. Soikeat, nahkeat lehdet, joissa on
koristeelliset suonet. Kasvatetaan lämpimällä, rauhallisella paikalla tai kasvihuoneessa. Talvella on kasvatettava pakkaselta suojassa. Hyvissä
olosuheissa voi 3. vuotena tehdä hedelmää. 25 siementä.
0100449 Granaattiomena 'Alhambra'
PUNICA granatum
Kylvö:1-4. It.aika:20-30 vrk.
7,95 K
(M) (40) (kk.6-8) Uutuus 2014. Helposti kasvatettava, nopeakasvuinen pensas Välimeren seudulta. Erittäin tiivis kasvutapa. Valtavasti hehkuvan
oranssinpunaisia kukkia. Koristeelliset, punaiset hedelmät. Kasvatetaan ruukussa, joka siirretään talveksi suojaan pakkaselta. Viihtyy kesällä parhaiten
ulkona. Sopii myös bonsaikasvatukseen. 10 siementä.
0100232 Matkustajainpuu
RAVENALA madagascariensis
Kylvö:1-12. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(M) (125) (kk.6-8) Kotoisin Madagaskarilta. Ainutlaatuinen kasvi, joka kuuluu samaan heimoon kuin banaani. Puuta muistuttava ruohokasvi, jonka
palmumaiset, liuskaiset lehdet muodostavat viuhkan. Valkoiset kukat. Kasvin nimi johtuu siitä, että sen pikarimaisissa lehtihangoissa tapaa olla vettä,
jota matkustavaiset voivat juoda. 3 siementä.
0100233 Reemannia
REHMANNIA angulata
Kylvö:2-3. It.aika:20-40 vrk.
6,35 K
(M) (50) (kk.5-8) RHS. Eksoottinen kaunotar, jonka sormustimen muotoisissa ruusunpunaisissa kukissa on keltainen nielu. Kauniit ruusukelehdet. 60
siementä.
0100235 Keijunmekko
RHODOCHITON atrosanguineum
Kylvö:2-3. It.aika:10-40 vrk.
4,95 K
(M) (200) (kk.6-9) Köynnöskasvi amppeliin tai tukikehikkoa vasten ruukkuun. Kukat kasvavat isojen, purppuraan vivahtavan lilojen verholehtien sisältä.
Kasvatetaan ruukussa sisällä tai lämpimällä paikalla ulkona. 5 siementä.
0100316 Pikkuruusu, Miniatyr-ryhmä 'Angel Rose'
ROSA chinensis minima
Kylvö:2-4. It.aika:30-540 vrk.
4,95 K
(M) (25) (kk.3-10) Hurmaava ruukkuruusu, jolla on pienet ruusunpunaiset, punaiset tai valkoiset, puoliksi tai täysin kerrannaiset kukat. Sopii myös
lämpimälle paikalle ulos. 25 siementä.
0100265 Yönkuningatar
SELENICEREUS grandiflorus
Kylvö:1-12. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(M) (125) (kk.7-8) Kotoisin Länsi-Intiasta. Köynneliäs. Pidetään syystä kaktuksista jaloimpana. Ihme tapahtuu joka kerran, kun n. 20 cm:n suuruinen
valkoinen kukka yöllä puhkeaa. Kukka on uskomattoman kaunis ja tuoksuu voimakkaasti vaniljalta. 10 siementä.
0100239 Nuokkupantaheinä
SETARIA palmifolia
Kylvö:1-5, 8-12. It.aika:30-90 vrk.
3,50 K
(M) (40) (kk.5-9) Kotoisin Aasiasta. Kaunis viherkasvi, jonka pitkät leveät lehdet ovat pituussuunnassa poimuiset. Nopeakasvuinen kasvi, jota on helppo
kasvattaa. 10 siementä.
0100076 Puutomaatti, ”tamarillo”
SOLANUM betaceum
Kylvö:1-5, 8-12. It.aika:15-30 vrk.
6,35 K
(M) (100) (kk.7-9) Tomaatin sukulainen, mutta tanakka, puumainen kasvutapa. Valkoiset, tuoksuvat kukat ja herttamaiset lehdet. Kukinnan jälkeen
kehittyvät munanmuotoiset, tomaattimaiset, punaiset, syötävät hedelmät. Voi suotuisissa olosuhteissa kasvaa useiden metrien korkuiseksi. 15 siementä.
0100064 Isokirjopeippi, `värinokkonen` 'Carefree'
SOLENOSTEMON scutellarioides
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(M) (30) (kk.6-8) Perinteikäs huonekasvi, jolla on syvään hammaslaitaiset, röyhelöreunaiset lehdet. Lehdet ovat moniväriset, ja niissä on erilaisia,
vahvoja kuvioita. Hieno kasvi ulkona kesäkukkapenkissä tai laatikossa. Voidaan talvehdittaa suojassa pakkaselta.
0100446 Isokirjopeippi, 'Wizard Golden'
SOLENOSTEMON scutellarioides
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(30) (kk.6-8) Topline. Vaikuttava lehtikasvi, jolla on voimakkaan limenvihreät lehdet. Tuuhea, tiivis, hyvin haaroittuva kasvutapa. Sopii sekä ruukkuun että
maahan. Voidaan kasvattaa ruukussa vuoden ympäri. 30 siementä.
0100447 Isokirjopeippi, 'Chocolate Covered Cherry'
SOLENOSTEMON scutellarioides
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(30) (kk.6-8) Topline. Kirsikanpunaista keskustaa reunustaa syvän mahonginruskea alue. Laitimmaisena on ohut, vaaleanvihreä juova. Tiivis, hieno
kasvutapa. Sopii erinomaisesti kukkaryhmään ruukkuun tai kukkapenkkiin. 10 pilleröityä siementä.
0100418 Isokirjopeippi, 'Wizzard'
SOLENOSTEMON scutellarioides
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
(M) (30) (kk.6-8) Amerikkalainen sarja, jossa on uskomattomia lehtikuvioita ja kirkkaita värejä. 30 siementä.
0100431 Isokirjopeippi 'Giant Exhibition'
SOLENOSTEMON scutellarioides
5,95
(M) (40) (kk.6-12) Tätä ihanan värikästä ruukkukasvia, jota kutsutaan usein värinokkoseksi, kasvatetaan kauniiden lehtien vuoksi. Toisilla näistä
lajikkeista on limenvihreät lehdet, toisilla tumman sametinpunaiset. Riittää 10-12 taimeen.
0100398 Isokirjopeippi, "värinokkonen" 'Masterblend SOLENOSTEMON scutellarioides
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(M) (30) (kk.6-8) Kirsikanpunaista keskustaa reunustaa syvän mahonginruskea alue. Laitimmaisena on ohut, vaaleanvihreä juova. Tiivis, hieno
kasvutapa. Sopii erinomaisesti kukkaryhmään ruukkuun tai kukkapenkkiin. 75 siementä.
0100434 Isokirjopeippi, 'Velvet Nights'
SOLENOSTEMON scutellarioides
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
9,95 K
(M) (45) (kk.6-8) Topline. ”Värinokkonen.” Vaikuttavan kokoiset, tumman sametinpunaiset lehdet. Kukkii pitkään vaaleansinisin, valtikkamaisin kukin.
Komea kasvi isoon puutarharuukkuun, laatikkoistutukseen tai kukkaryhmään. 30 siementä.
0100359 Sollia
BILLARDIERA heterophylla
Kylvö:1-5, 8-12. It.aika:30-120 vrk.
6,35 K
(M) (125) (kk.6-9) Viehättävä kasvi, joka on kotoisin Australiasta. Siniset, nuokkuvat kellokukat, jotka ovat viuhkossa. Kiiltävät, pitkänomaiset lehdet.
Köynneliäs. Viihtyy kesällä ulkona. 10 siementä.
0100241 Pagodipuu
SOPHORA japonica
Kylvö:1-12. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(M) (80) (kk.7-9) Kotoisin Kiinasta. Puuvartinen kasvi, jolla on kiiltävät parilehdykkäiset lehdet ja kermankeltaiset kellokukat ilmavissa tertuissa. Sopii
erinomaisesti bonsai-kasvatukseen. 15 siementä.
0100242 Huonelehmus
SPARRMANNIA africana
Kylvö:1-12. It.aika:20-40 vrk.
6,35 K
(M) (100) (kk.4-6) Kotoisin Etelä-Afrikasta. Valkoiset kukkaviuhkot, koristeelliset kellanoranssit hedekimput. Herttamaiset, vaaleanvihreät lehdet. Helppo
kasvattaa 10 siementä.
0100247 Kolibrikukka
STRELITZIA reginae
Kylvö:1-12. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(M) (90) (kk.5-8) Hieno kasvi, jolla on isot, jäykät lehdet. Hyvin omalaatuisen muotoiset, oranssit, siniset ja keltaiset kukat. Kukat kestävät pitkään. 6
siementä.
0100439 Mehikasveja
Kylvö:1-12. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(M) (5-20) (kk.3-10) Lajisekoitus. Sekoitus harvinaisia mehikasveja. Sarviaaloeita (Gasteria), kirjotähtiä (Haworthia), mehitähtiä (Sempervivum) ym. 25
siementä.
0100250 Keltatekoma
TECOMA stans
Kylvö:1-5, 8-12. It.aika:15-30 vrk.
(M) (130) (kk.4-8) Kotoisin Länsi-Intiasta. Isot kirkkaankeltaiset kellokukat, jotka ovat viuhkoissa. Vaaleanvihreät, hienosti hammaslaitaiset,
parilehdykkäiset lehdet. 25 siementä.
6,35 K
0100183 Kuitupalmu
7
-
TRACHYCARPUS fortunei
Kylvö:1-12. It.aika:60-540 vrk.
4,95 K
(M) (150) (kk.4-8) Kotoisin Kiinasta. Isot, päivänvarjomaiset lehdet. Yksi vaatimattomimmista ja kestävimmistä palmuista. VyöhykeI. 10 siementä.
0100191 Presidentinpalmu (sekoitus)
WASHINGTONIA filifera
Kylvö:1-12. It.aika:60-540 vrk.
4,95 K
(M) (150) (kk.2-4) Kotoisin USAsta ja Meksikosta. Isot päivänvarjomaiset lehdet, joiden päässä on koristeelliset rihmat. Sietää kuivaa sisäilmaa. 15
siementä.
0100260 Idänselkova, "keaki"
ZELKOVA serrata
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (60) (kk.4-5) Klassinen bonsai-kasvi, jolla on hienot, sahalaitaiset, puikeat ja vihreän-pronssinväriset lehdet. Ks. myös otsikon "Pensaat ja puut" alta.
25 siementä.
Ryhmä
0200
IKIKUKAT
Kukat ja ruohot korjataan sitä mukaan kun ne valmistuvat. Ne kuivataan kuivassa, lämpimässä ja pimeässä paikassa. Useimmat ovat myös
kauniita puutarhakasveja. Monet ovat erinomaisia leikkokukkia. Monivuotisten kasvien kohdalla vyöhyke kertoo pohjoisimman alueen, jolla
kasvi on kestävä. Näistä kasveista voit lukea lisää otsikon "Puutarhaperennat" alta.
0200063 Koristeruohoja
Kylvö:4-6. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(Y) (40-70) (kk.6-9) Hienoja kukkakimpuissa, kuivattuina ja yksivuotisten lajien (esim. sulkahirssit ja räpelöt) kanssa kukkapenkissä. 150 siementä.
0200137 Timotei, nurmitähkiö
PHLEUM pratense
1,40
Tarkoitettu sisätiloissa kasvatettavaksi vuoden ympäri. Kaunis ja monikäyttöinen koristeruohona. 6 g.
0200001 Kultakärsämö 'Cloth of Gold'
ACHILLEA filipendulina
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(M) (100) (kk.7-9) RHS. Kullankeltaiset leveät huiskilokukinnot. Vyöhyke V-VI. 1000 siementä.
0200091 Koreakärsämö 'The Pearl'
ACHILLEA ptarmica
(M) (50) (kk.7-8) Tiheät valkoiset, kerrannaiset kukinnot. 300 siementä. Vyöhyke III-V.
0200128 Koreanyrtti-iiso 'Liquorice White'
AGASTACHE scrophulariaefolia
(M) (60) (kk.6-9) Valkoiset, pitkät, valtikkamaiset kukinnot, joissa on voimakas lakritsantuoksu. Erinomainen kuivakukka. Vyöhyke III-V. 100 siementä.
0200129 Sinitähtönen 'Dondo Blue'
AGERATUM houstonianum
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(Y) (60) (kk.6-9) Korkea leikkoageratum. Tummansinisen kukinnot. Hieno kuivakukka. 750 siementä.
0200005 Tähtilaukka
ALLIUM christophii
(M) (50) (kk.6-7) Kukkii purppuranpunaisin kukin. Pallonpyöreät, jättimäiset siemenkodat, jotka ovat kuivakukka-asetelmissa hyvin koristeelliset. Voidaan
värjätä. Vyöhyke III-V. 20 siementä.
0200006 Punarevonhäntä 'Red Tails'
AMARANTHUS caudatus
Kylvö:3-4. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(Y) (70) (kk.6-9) Punaiset, koristeelliset kukkanorkot ovat jopa 40 cm pitkät. Hiukan tavallisuudesta poikkeava kasvi, joka sopii ulos kukkaryhmään,
ruukkuun ja laatikkoon. Koristeellinen myös kuivattuna. 1000 siementä.
0200123 Punarevonhäntä 'Viridus'
AMARANTHUS caudatus
Kylvö:3-4. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(Y) (70) (kk.7-10) Hienon kellanvihreät, koristeelliset kukkanorkot ovat jopa 40 cm pitkät. Hiukan tavallisuudesta poikkeava kasvi, joka sopii ulos
kukkaryhmään, ruukkuun ja laatikkoon. Koristeellinen myös kuivattuna. 1000 siementä.
0200130 Purppurarevonhäntä 'Oeschberg'
AMARANTHUS cruentus
Kylvö:3-4. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(Y) (70) (kk.7-10) Pystyt, tumman verenpunaiset, valtikkamaiset kukinnot. Erittäin viehättävä kesäkukkapenkissä, laatikkoistutuksissa ja kimpuissa.
Hieno myös kuivattuna. 350 siementä.
0200131 Sudenporkkana, "ammi"
AMMI majus
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(Y) (80) (kk.6-8) Valkoiset, pitsimäiset kukat ovat isoina sarjakukintoina siron, tillimäisen lehdistön yllä. Erinomaista kukkakimppujen täytemateriaalia ja
erittäin hieno kesäkukkapenkissä. 350 siementä.
0200009 Helminukkajäkkärä
ANAPHALIS margaritacea
Kylvö:3-5, 9-11. It.aika:30-60 vrk.
4,95 K
(M) (45) (kk.7-9) Hopeanvalkoiset pikkukukat, jotka ovat pienissä rykelmissä. Arvokas kasvi ikikukka-asetelmiin. Helppo kasvattaa. Viihtyy karussa ja
kuivassa maassa. Vyöhyke VIII. 300 siementä.
0200010 Isotähtiputki
ASTRANTIA major
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:60-450 vrk.
4,95 K
(M) (65) (kk.7-9) Ruusunpunasuoniset tähtikukat, jotka kuivataan täydessä kukassa. Jokaiseen varteen tulee useita kukkia. Erikoinen kasvi, joka on
kuivakukkana jännittävä. 50 siementä.Vyöhyke VIII.
0200011 Tarhamaltsa 'Red/Green Spire'
ATRIPLEX hortensis
Kylvö:4-7. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(Y) (150) (kk.6-8) Jäykissä varsissa isot, kauniit, tumman punavioletit siementähkät. Ne ovat hyvin kauniita erilaisissa asetelmissa, esimerkiksi uurnissa.
600 siementä.
0200037 Iso-olkikukka 'Sommareld'
BRACTEANTHA bracteata
Kylvö:4-6. It.aika:10-15 vrk.
6,35 K
(Y) (70) (kk.7-9) Sekoitus kirkkaita värejä: kirsikanpunainen, purppuranpunainen, ruusunpunainen, vanha roosa ja kullankeltainen. Isot kukat ja tanakat
varret. Iso annos: 1250 siementä.
0200012 Isoräpelö
BRIZA maxima
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
Kylvö:4-5. It.aika:10-15 vrk.
3,50 K
(Y) (60) (kk.6-8) Nuokkuvat, herttamaiset tähkylät. Koristeellinen kuivakukka-asetelmissa. 200 siementä.
0200014 Jänönputki 'Griffithii'
BUPLEURUM rotundifolium
(Y) (60) (kk.7-8) Hieno täytekasvi. Kukinnot ovat kellanvihreitä, suojuslehtien ympäröimiä sarjoja. Tanakat, pitkät varret. Koko kasvi kuivataan kukkien
puhjetessa. Helppo kasvattaa. 200 siementä.
0200016 Saflori
CARTHAMUS tinctorius
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
CATANANCHE caerulea
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(Y) (75) (kk.7-8) Oranssi. Pitkät varret. 40 siementä.
0200017 Sinikatana
(M) (65) (kk.7-9) Hieno perenna, jolla on kirkkaansiniset-sinililat kukat. Erinomainen esim. kuivakukkakimpuissa. Ks. myös otsikon "Puutarhaperennat"
alta. Vyöhyke II-IV. 75 siementä.
0200095 Kukonpyrstö 'Flamingo Feather'
CELOSIA spicata
Kylvö:2-4. It.aika:10-15 vrk.
4,95 K
(Y) (70) (kk.6-8) Flamingonpunaiset, tyylipuhtaat kukkatähkät ovat täydelliset kuivattavaksi ja leikkokasvatukseen. Esikasvatetaan. 125 siementä.
0200149 Partaviuhkaheinä, Tellymasts
CHLORIS barbata
4,50
(50) (kk.7-9) Kestävä, hiukan tavallisuudesta poikkeavan näköinen koristeruoho. Monilukuiset, pitkät varret muistuttavat siipensä levittäneitä tuulimyllyjä.
Lehdet ovat ohuita ja litteitä tai pituussuunnassa taittuneita. Riittää n. 25 taimeen.
0200021 Tarhakukonkannus 'Giant Imperial'
CONSOLIDA ajacis
Kylvö:3-5, 9-10. It.aika:20-30 vrk.
3,50 K
(Y) (80) (kk.7-8) Värisekoitus. Kerrannaiskukkaisia. Erittäin pitkävartisia. Sopivat erinomaisesti kuivattavaksi ja leikkokukiksi. 250 siementä.
0200022 Tarhakukonkannus 'Blue Spire'
CONSOLIDA ajacis
Kylvö:3-5, 9-10. It.aika:20-30 vrk.
3,50 K
(Y) (80) (kk.7-8) Tummansininen, kerrannaiset. Erittäin pitkävartisia. Sopivat erinomaisesti kuivattavaksi ja leikkokukiksi. 250 siementä.
0200023 Tarhakukonkannus 'Scarlet Spire'
CONSOLIDA ajacis
Kylvö:3-5, 9-10. It.aika:20-30 vrk.
3,50 K
(Y) (80) (kk.7-8) Tulipunainen. Erittäin pitkävartisia. Sopivat erinomaisesti kuivattavaksi ja leikkokukiksi. 250 siementä.
0200092 Tarhakukonkannus 'White King'
CONSOLIDA ajacis
Kylvö:3-5, 9-10. It.aika:20-30 vrk.
(Y) (80) (kk.7-8) Kokonaan valkoinen. Erittäin pitkävartisia. Sopivat erinomaisesti kuivattavaksi ja leikkokukiksi. 250 siementä.
3,50 K
0200140 Tarhakukonkannus 'Summer Sun Rose'
8
-
CONSOLIDA ajacis
Kylvö:3-5, 9-10. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(Y) (90) (kk.7-8) Kirkkaan ruusunpunainen. Tiiviit, tiheästi kerrannaiset, pitkät, valtikkamaiset kukinnot ovat tanakoissa varsissa. 250 siementä.
0200019 Pampaheinä 'White Feather'
CORTADERIA selloana
Kylvö:1-5. It.aika:15-20 vrk.
4,95 K
(M) (175) (kk.8-10) Valkoinen pampaheinä. Koristeellinen jättiläisruoho. Isot, kellertävän valkoiset röyhykukinnot ovat koristeelliset esim. isossa
ruukussa. Hieno yksittäiskasvi. Peitetään talveksi. Vyöhyke I-II. 100 siementä.
0200020 Pampaheinä 'Pink Feather'
CORTADERIA selloana
Kylvö:1-5. It.aika:15-20 vrk.
4,95 K
(M) (175) (kk.8-10) Punainen pampaheinä. Isot, vaaleanpunaiset röyhykukinnot ovat koristeelliset esim. isossa ruukussa. Hieno yksittäiskasvi. Peitetään
talveksi. Vyöhyke I-II. 100 siementä.
0200096 Kultahehku
PYCNOSORUS globosa
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(Y) (60) (kk.7-9) Pallonpyöreät kullankeltaiset kukat ovat pitkissä, jäykissä varsissa. Erittäin hyvä, erikoinen laji kuivattavaksi. Hieno kasvi myös
kukkapenkissä ja kivikossa. 125 siementä.
0200135 Jättikurpitsa, "talvisquash" 'Turk's Turban'
CUCURBITA maxima
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
(Y) (200) Uskomattoman kauniit, kellanoranssit hedelmät, joissa on punaisia, valkoisia ja vihreitä raitoja. Erinomainen lajike kuivattavaksi. 10 siementä.
0200065 Koristekurpitsa
CUCURBITA pepo
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(Y) (75-125) Sekoitus koristekurpitsoja, jotka ovat pienihedelmäisiä mutta erivärisiä ja -muotoisia. Koristeellinen mm. syksyisissä asetelmissa. 25
siementä.
0200121 Koristekurpitsa 'Shenot Crown of Thorns'
CUCURBITA pepo
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
(Y) (75-125) Sarvekas lajike. Litteänpyöreät, n. 10–12 cm pitkät hedelmät, joissa on n. 10 sarvimaista ulkonemaa. Erilaisia värejä ja kuvioita. Erittäin
hieno tavallisissa ja kuivakukka-asetelmissa. 18 siementä.
0200124 Koristekurpitsa 'Dancing or Spinning'
CUCURBITA pepo
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(Y) (125) Tippetopp. Pienet, pyöreät, vihreän- ja ja valkoisenkirjavat, ohutkuoriset hedelmät. Kuivaamisen jälkeen kuoret ovat erittäin kovat. Kuivattuina
hedelmät mahtuvat housuntaskuun ja niitä voidaan käyttää hyrrinä. Koristeellinen kurpitsa syksyiseen asetelmaan. 20 siementä.
0200127 Koristekurpitsa 'Koshare Yellow Banded'
CUCURBITA pepo
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
(Y) (125) (kk.7-10) Ainutlaatuinen, päärynänmuotoinen koristekurpitsa, jonka kaulassa on ikään kuin 2–5 nauhaa, jotka ovat vuoroin tummanvihreitä,
vuoroin kirkkaankeltaisia. Tyvi on tummanvihreä. Pensasmainen, haaroittuva kasvutapa. Erittäin hieno esim. syksyisessä koristelussa. 25 siementä.
0200097 Latva-artisokka 'Green Globe' Scolymus-ryh CYNARA cardunculus
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(M) (75) Kulttuuriperintö v.1863. Isot, koristeelliset kukkakruunut, jotka sopivat erinomaisesti kuivakukka-asetelmiin. 30 siementä.
0200024 Karstaohdake
DIPSACUS fullonum
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(K) (80) (kk.7-8) Isot, tiiviit, käpymäiset, violetin ruusunpunaiset, pitkäpiikkiset kukkamykeröt. Erittäin hieno kuivakukka. Vyöhyke III-V. 200 siementä.
0200025 Sinipallo-ohdake
ECHINOPS bannaticus
2,95
(M) (100) (kk.7-9) Koristeellinen ja helposti kasvatettava kasvi, jolla on voimakas kasvutapa. Metallinhohtoiset, siniset kukat kasvavat jopa 6 cm leveiksi.
Sopii kuivakukaksi. Vyöhyke III-V. Annos riittää 6 metrille.
0200136 Sormihirssi 'Green Cat'
ELEUSINE coracan
Kylvö:3-6. It.aika:10-15 vrk.
4,95 K
(kk.7-8) Kaunis koristeruoho, jolla on tummanvihreät, tassumaiset tähkät. Tanakka ja sopiva sekä leikkokukaksi että kuivattavaksi. 100 siementä.
0200026 Alppipiikkiputki
ERYNGIUM alpinum
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (50) (kk.7-9) Isot, sinertävät, hopeanhohtoiset kukat, jotka ovat erittäin hienoja erilaisissa asetelmissa. Myös hieno ja kestävä perenna. Vyöhyke VVI. 50 siementä.
0200027 Sinipiikkiputki
ERYNGIUM planum
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (75) (kk.7-9) Voimakkaasti haaroittuvat varret. Vaaleansiniset kukat ja tummansiniset suojuslehdet. Käytetään kuten alppipiikkiputkea. Vyöhyke V-VI.
100 siementä.
0200147 Sinipiikkiputki 'Blue Glitter'
ERYNGIUM planum
Kylvö:2-4. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(M) (90) (kk.7-9) Pallonpyöreät, hopeanhohtoisen siniset kukat. Kukkii runsaasti. Haaroittuu runsaasti. Hyvä aines kukkakimppuihin, kuivattavaksi jne.
Vyöhyke V-VI. 20 siementä.
0200028 Sininata 'Varna'
FESTUCA glauca
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(M) (35) (kk.6-8) Erittäin hieno ruohokasvi, jolla on sininen röyhykukinto. Erinomainen kuivakukka erilaisiin asetelmiin. Muodostaa suuria sinisiä mättäitä.
Hieno perenna.Vyöhyke III-VI. 100 siementä.
0200139 Pallohäntä 'Buddy'
GOMPHRENA globosa
Kylvö:2-4. It.aika:5-10 vrk.
3,50 K
(Y) (25) (kk.7-9) Purppuranpunaiset, pallonpyöreät kukinnot. Sopii ruukkuun ja kukkalaatikkoon, mutta myös huonekasviksi. Voidaan mainiosti kuivata.
100 siementä.
0200093 Kartiopallohäntä 'Strawberry Fields'
GOMPHRENA haageana
Kylvö:3-4. It.aika:5-10 vrk.
4,95 K
(Y) (40) (kk.7-9) Mansikanpunaiset, tiheät, käpymäiset kukat. Kasvaa kesän aikana koristeellisiksi pensaiksi. 25 siementä.
0200084 Tataariviuhko
GONIOLIMON tataricum
Kylvö:2-9. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(M) (45) (kk.7-9) Tiiviit hopeanharmaat kukinnot. Erinomaista materiaalia kukkakimppuihin ja -asetelmiin. Myös hyvää täytemateriaalia. Vyöhyke V-VI. 75
siementä.
0200046 Partaohra
HORDEUM jubatum
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(Y) (50) (kk.7-9) Kaunis koristeruoho. Isot, vaaleanvihreät tähkät, joissa on pitkät, violetit vihneet. Erinomainen kasviryhmässä kukkapenkissä tai
ruukussa. Voidaan myös kuivata ja käyttää kuivakukkakimpuissa ja -asetelmissa. 150 siementä.
0200047 Mäkikuisma
HYPERICUM perforatum
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (40) (kk.6-9) Kukkien kuihduttua, syksyn aikana, kerätään kauniin ruskeat, siemenkodalliset oksat. Keltaiset kukat viuhkoissa. Vyöhyke V-VI. 1500
siementä.
0200048 Pullokurpitsa, "kalebassi"
LAGENARIA siceraria
Kylvö:3-5. It.aika:15-30 vrk.
3,50 K
(Y) (100-200) (kk.6-7) Sekoitus eri muotoisia hedelmiä, joita voidaan kuivatuksen jälkeen käyttää kulhoina, ruukkuina jne. Voidaan maalata. 15 siementä.
0200133 Pullokurpitsa, "kalebassi"
LAGENARIA siceraria
Kylvö:3-5. It.aika:15-30 vrk.
6,35 K
(Y) (200) (kk.6-7) Kotoisin Intiasta. Köynnös, jonka pullomaiset kypsät hedelmät kuivataan hyötykäyttöön tai koristeeksi. Voidaan maalata. Syötävä. 7
siementä.
0200146 Kurpitsa 'Speckled Swan'
LAGENARIA siceraria
Kylvö:2-4. It.aika:15-30 vrk.
6,35 K
(Y) (250) (kk.5-7) Isot vihreät, vaalealäiskäiset hedelmät, joilla on pyöreä alaosa ja pitkä kaula. Valkoiset jättikukat. Hedelmät kuivataan koristeiksi. 9
siementä.
0200049 Jänönhäntä
LAGURUS ovatus
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
Kylvö:3-5, 9-11. It.aika:10-40 vrk.
4,95 K
(Y) (40) (kk.7-8) Pidetty ruoho, jolla on villaiset kellanvihreäkarvaiset hännät. 300 siementä.
0200050 Euroopanalppitähti, edelweiss
LEONTOPODIUM alpinium
(M-Ki) (15) (kk.6-8) Pienet ihastuttavat kukat ovat kuivattuina hienoja koristeita. Hyvä perenna kivikkoon. Vyöhyke V-VI. 300 siementä.
0200052 Varjolilja
LILIUM martagon
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-360 vrk.
4,95 K
(M) (90-150) (kk.6-9) Pitkissä, tanakoissa varsissa mahonginpunaiset liljankukat. Koristeellisine, pystyine siemenkotineen varret ovat hienoja
asetelmissa. 15 siementä. Vyöhyke VII.
0200073 Hopeaikiviuhko
LIMONIUM platyphyllum
Kylvö:2-9. It.aika:10-20 vrk.
(M) (50) (kk.7-9) Laventelinsiniset, tuuheat kukinnot. Täyttävää kimppu- ja täytemateriaalia. Vyöhyke V-VI. 150 siementä.
4,95 K
0200074 Sini-ikiviuhko
9
-
LIMONIUM sinuatum
Kylvö:3-4. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
Kylvö:3-4. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(Y) (70) (kk.7-9) Värisekoitus. Tiheät kukkarykelmät. Hienoja sävyjä. 100 siementä.
0200076 Sini-ikiviuhko 'Heavenly Blue'
LIMONIUM sinuatum
(Y) (65) (kk.7-9) Tiiviisti kerrannaiset, vahvan taivaansiniset kukat ovat korkeissa varsissa. Erittäin hieno kuivakukkakimpuissa ja -asetelmissa. 100
siementä.
0200079 Sini-ikiviuhko 'Midnight Blue'
LIMONIUM sinuatum
Kylvö:3-4. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(Y) (65) (kk.7-9) Tiiviisti kerrannaiset, syvän tummansiniset kukat ovat korkeissa varsissa. Erittäin hieno kuivakukkakimpuissa ja -asetelmissa. 100
siementä.
0200082 Sini-ikiviuhko 'Iceberg'
LIMONIUM sinuatum
Kylvö:3-4. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(Y) (65) (kk.7-8) Tiiviisti kerrannaiset, puhtaanvalkoiset ovat korkeissa varsissa. Erittäin hieno kuivakukkakimpuissa ja -asetelmissa. 100 siementä.
0200103 Sini-ikiviuhko 'QIS Soft Pastel Shades'
LIMONIUM sinuatum
Kylvö:3-4. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(Y) (65) (kk.7-9) Hieno yhdistelmä ihania, pehmeitä vanhanajan pastellivärejä. Suosittelemme. 60 siementä.
0200117 Ikiviuhko 'QIS Lavendel'
LIMONIUM sinuatum
Kylvö:3-4. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(Y) (65) (kk.7-9) Vaaleansiniselle vivahtavan vaaleanpunainen. Ainutlaatuinen, hieno väri, joka jokaisen pitäisi nähdä. 60 siementä.
0200151 Kuitupellava
LINUM usitatissimum
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(Y) (100) (kk.7-8) Aito pellava, jonka kuiduista tehdään pellavalankaa. Siemeniä käytetään mm. leivonnassa. Niillä on laksatiivinen (ulostamista
aiheuttava) vaikutus. Koristeellinen kasvi, jolla on pienet lehdet ja siniset kukat. Erittäin hieno myös kuivattuna. Kylvä 15 g neliömetrille. 75 g.
0200054 Kesäkuuruoho
LUNARIA annua
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(K) (75) (kk.6-7) Toisen vuoden kukinnan jälkeen kehittyy koristeellisia "hopearahoja". Valkoiset ja violetit kukat. Vyöhyke VII. 75 siementä.
0200055 Hurtanminttu
MARRUBIUM vulgare
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (40) (kk.7-8) Tuoksuvat, kermankeltaiset kukat ovat tähkissä kehämäisenä muodostelmana. Erittäin hieno kasvi kuivakukka-asetelmissa. Vyöhyke IIII. 500 siementä.
0200056 Kotilokukka, "irlanninkello"
MOLUCCELLA laevis
Kylvö:3-4. It.aika:20-35 vrk.
3,50 K
(Y) (70) (kk.7-9) Pidetty kasvi kauniisiin talviasetelmiin. Hienot kellanvihreät kellokukat, jotka muodostuvat kukan verholehdistä. 150 siementä.
0200057 Perunkoiso
NICANDRA physaloides
Kylvö:3-5. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(90) (kk.7-9) Siniset kellokukat. Koristeelliset hedelmiä kantavat oksat ovat kuivattuina hienoja kuivakukka-astelemissa. 200 siementä.
0200148 Espanjanneito 'Lovey-Dovey'
NIGELLA hispanica
Kylvö:4-6, 10. It.aika:10-15 vrk.
7,95 K
(Y) (75) (kk.7-9) Topline. Isoissa, valkoisissa kukissa on tumma, purppuraan vivahtavan musta keskusta ja siro, sojottava kimppu heteitä. Tummat ja
hienot siemenkodat. Sekä kukat että siemenkodat ovat hyvin koristeellisia myös kuivakukka-asetelmissa. 225 siementä.
0200087 Pioniunikko
PAPAVER paeoniflorum
1,40
(Y) (70) (kk.7-9) Koristeellinen, punainen kesäkukka, jota on helppo kasvattaa. Kylvetään kukinnan pidentämiseksi useita kertoja. Yksivuotinen
aurinkoisen paikan kasvi. Kukkii heinä-elokuussa. Annos riittää 6 metrille.
0200109 Oopiumiunikko 'The Giant'
PAPAVER somniferum
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(Y) (75) (kk.7-8) Erittäin suuret, punalilat, maljamaiset kukat. Koristeelliset siemenkodat ovat halkaisijaltaan n. 5–8 cm. Sopii kukkapenkkiin ja
kesäkukkaniitylle. Erittäin koristeellinen kuivakukka-asetelmissa. 400 siementä.
0200141 Oopiumiunikko 'Hen & Chickens'
PAPAVER somniferum
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(Y) (75) (kk.7-8) Pehmeän vaaleanpunaiset kukat. Isot, koristeelliset siemenkodat sekä pieniä kotia kehystämässä kukkapohjusta. Sopii kukkapenkkiin ja
kesäkukkaniitylle. Erittäin käyttökelpoinen kuivakukka-asetelmissa. 600 siementä.
0200059 Sulkahirssi
PENNISETUM setaceum
Kylvö:3-5. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(Y) (60) (kk.7-9) Kauniit sulkamaiset, valkohohtoiset, purppuranpunaiset tähkät ovat n. 20 cm pitkät. Hyvin käyttökelpoinen ikikukka. 40 siementä.
0200061 Lyhtykoiso, lyhtykukka, juutalaiskirsikka
PHYSALIS alkekengi
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:20-30 vrk.
4,95 K
(M) (75) (kk.7-9) Suojuslehdistä muodostuu syksyllä kukinnan jälkeen suuria oransseja lyhtyjä. Arvostettu talvikoriste esim. uurnaan. Vyöhyke V-VI. 100
siementä.
0200083 Tähkäikiviuhko
PSYLLIOSTACHYS suworowii
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(Y) (50) (kk.7-9) Haaroittuneet, pitkät kukkavarret, jotka ovat täynnä ruusunpunaisia pikkukukkia. Erinomainen ja erittäin koristeellinen kuivakukka. 125
siementä.
0200002 Rusoikikukka
RHODANTHE chlorocephala
Kylvö:3-5. It.aika:15-20 vrk.
3,50 K
Kylvö:3-5. It.aika:15-20 vrk.
3,50 K
Kylvö:3-5. It.aika:15-30 vrk.
3,50 K
(Y) (50) (kk.7-8) Kerrannaiset vaaleanpunaiset, valkoiset ja ruusunpunaiset kukat. 150 siementä.
0200004 Rusoikikukka 'Goliath'
RHODANTHE chlorocephala
(Y) (50) (kk.7-8) Kerrannaiset, kirkkaanpunaiset kukat, joissa on tumma keskusta. 100 siementä.
0200066 Herttaikikukka
RHODANTHE manglesii
(Y) (30) (kk.7-9) Pidetty kasvi, jota on helppo kasvattaa. Nuokkuvat nuput. Vaaleanpunaiset, ruusunpunaiset ja valkoiset kukat, joissa on
hopeanhohtoinen alapinta. 500 siementä.
0200070 Härmesalvia 'Blue Bedder'
SALVIA farinacea
Kylvö:3-4. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(Y) (75) (kk.7-9) Mainio salvia kukkapenkkiin ja leikkokukaksi. Kauniit pitkät, siniset kukkatähkät voidaan myös kuivata. Sopii kukkapenkkiin, kimppuun ja
kuivakukka-asetelmiin. 150 siementä.
0200094 Kirjosalvia 'Pink Sundae'
Kylvö:3-5. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
SALVIA viridis
Kylvö:3-5. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
SCHOENIA filifolia
Kylvö:4-6. It.aika:15-30 vrk.
3,50 K
SALVIA viridis
(50) Ruusunpunasuoniset tukilehdet kuivataan. 150 siementä.
0200101 Kirjosalvia 'White Swan'
(50) Edellistä valkoisena täydentävä. 150 siementä.
0200043 Kultaolkikukka 'Golden Sun'
(Y) (35) (kk.7-9) Kirkkaankeltainen. Leveät, suoraan sivuille suuntautuvat terälehdet. Hyvin käyttökelpoinen erilaisissa asetelmissa. Aikainen ja helppo
kasvattaa. 150 siementä.
0200072 Italianpantaheinä, "koristehirssi"
SETARIA italica v. longiseta
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(Y) (80) (kk.7-8) Korkea ruoho, jolla on koristeelliset, pitkät tähkät. Hieno isoissa kuivakukkakimpuissa. Myös hyvää linnunruokaa. 400 siementä.
0200142 Durra 'Nigrum'
SORGHUM bicolor
Kylvö:5-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(Y) (100) (kk.6-7) Vankka ruoho. Isot, pystyt, harjamaiset röyhykukinnot ovat kellanruskeaan vivahtavan vihreät. 100 siementä.
0200144 Koristeruoho, "Kampaheinä" 'Vulcan'
WANGENHEIMIA lima
4,50
(Y) (50) (kk.6-9) Jalostettu erityisesti vaikuttavaksi materiaaliksi tuore- ja kuivakukkakimppuihin. Hyvin kehittyneet tähkät muistuttavat kalan ruotoa.
Riittää 10-12 taimeen.
0200089 Paperikukka
XERANTHEMUM annum
Kylvö:4-6. It.aika:10-15 vrk.
3,50 K
Kylvö:4-6. It.aika:10-15 vrk.
3,50 K
(Y) (40) (kk.7-8) Kerrannaiset, kokonaan valkoiset kukat. 300 siementä.
0200088 Paperikukka
XERANTHEMUM annuum
(Y) (40) (kk.7-9) Erittäin suuret, kerrannaiset, päivänkakkaramaiset, violetin purppuranpunaiset kukat. 300 siementä.
0200104 Paperikukka
XERANTHEMUM annuum
Kylvö:4-6. It.aika:10-15 vrk.
(Y) (40) (kk.7-8) Kerrannaiset, säteittäiset, päivänkakkaramaiset kukat ovat koristeellisen ruusunpunaiset, violetit ja valkoiset. 300 siementä.
3,50 K
0200064 Koristemaissi
10
-
ZEA mays
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(Y) (80) (kk.7-9) Kuivattaviksi otetaan koristeelliset, eriväriset tähkät. Erityisen sopiva esim. isoihin uurniin ja ryhmiin. 60 siementä.
0200143 Koristemaissi 'Harlequin'
ZEA mays
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(Y) (75) (kk.7-9) Jännittävä sekoitus erivärisiä, lyhytvartisia pikkutähkiä. Useita kaksivärisiä. Koko kasvi lehtineen ja hedelmineen kuivataan koristeeksi.
Helppo kasvattaa. 25 siementä.
0200090 Koristemaissi 'Strawberry Corn'
ZEA mays
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(Y) (75) (kk.7-9) Pienissä tähkissä tummanpunaiset, metsämansikkaa muistuttavat hedelmät. Koko kasvi lehtineen ja hedelmineen kuivataan. Tähkät
ovat kauniita joulukuusenkoristeita. Helppo kasvattaa. Viihtyy avomaalla aurinkoisella paikalla. 20 siementä.
Ryhmä
0300
VÄRJÄYS- JA KUITUKASVIT
Tämän ryhmän kasveja käytetään lankojen ja tekstiilien värjäykseen. Monivuotisten kasvien kohdalla vyöhyke kertoo pohjoisimman alueen,
jolla kasvi on kestävä.
0300001 Keltasauramo, värisauramo 'Kelwayi'
ANTHEMIS tinctoria
Kylvö:2-9. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(M) (65) (kk.6-9) Kuivatuista kukista saadaan voimakkaita keltaisen sävyjä. Kannattaa kasvattaa myös perennana. Kirkkaankeltaiset mykerökukat. 400
siementä. Vyöhyke V-VI.
0300013 Saflori
CARTHAMUS tinctorius
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(Y) (75) (kk.7-8) Oranssit kukat, joista saadaan erilaisia keltaisen ja punaisen sävyjä. Yksi vanhimmista tunnetuista värjäyskasveista. Kotoisin itämaista.
40 siementä.
0300003 Ketokaunokki
CENTAUREA scabiosa
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(M) (90) (kk.7-9) Koko kasvilla värjättäessä saadaan kirkkaankeltaista väriä. Purppuranpunaisten kukkien takia kasvia arvostetaan myös perennana. 40
siementä. Vyöhyke V.
0300005 Keltamatara
GALIUM verum
Kylvö:2-9. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(M) (30) (kk.7-8) Kasvista saadaan keltaisen ja punaisen sävyjä. Kukinto keltainen viuhko. Värjäykseen käytetään yleensä kasvin juuria. 400 siementä.
Vyöhyke VII.
0300006 Mäkikuisma
HYPERICUM perforatum
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (40) (kk.6-9) Värjäykseen käytetään lähinnä kukkia. Kasvista saadaan hienoja ja kestäviä ruskean ja keltaisen sävyjä. Vyöhyke V-VI. 1500 siementä.
0300015 Väri-indigo
INDIGOFERA tinctoria
Kylvö:1-12. It.aika:30-300 vrk.
4,95 K
(M) (60) (kk.7-9) Kotoisin Intiasta. Perinteinen viljelykasvi, jossa on aitoa indigo-väriainetta. Antaa tunnettua, kaunista sinistä väriä. Käytettiin Aasiassa jo
5000 vuotta sitten. Pystyt, purppuran ruusunpunaiset, valtikkamaiset kukinnot. Siirretään talveksi suojaan pakkaselta. 15 siementä.
0300007 Morsinko
ISATIS tinctoria
Kylvö:3-6. It.aika:15-40 vrk.
4,95 K
(K) (100) (kk.6-7) Kasvi sisältää aitoa indigo-väriainetta, josta saadaan kestäviä sinisen sävyjä. Kasvia pidetään hyvin käyttökelpoisena. Yleensä
käytetään lehtiä. Kasvia arvostetaan myös koristeellisuuden ja mielenkiintoisuuden takia. Kauniit, suuret, keltaiset huiskilokukinnot. Vyöhyke V. 50
siementä.
0300012 Kermesmarja
PHYTOLACCA americana
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (125) (kk.7-8) Marjamehusta saadaan punaisia sävyjä. Käytetään viinin, makeisten, tekstiilien ja kudosten värjäykseen. 15 siementä. Vyöhyke II-III.
0300008 Värireseda
RESEDA luteola
Kylvö:3-5. It.aika:5-20 vrk.
4,95 K
(K) (60) (kk.7-8) Lehdistä saadaan hyvin valonkestäviä keltaisia värejä. Pienet kermankeltaiset kukat. Ei ole vaikea kasvattaa. Vyöhyke V. 500 siementä.
0300016 Tuoksuruuta, ruutakasvi
RUTA graveolens
Kylvö:2-9. It.aika:20-40 vrk.
4,95 K
(M) (70) (kk.7-9) Ikivihreä puolipensas, jolla on sinivihreä, aromaattinen lehdistö ja sinapinkeltaiset kukat. Kasveilla värjäävä saa juurista punaista.
Siirretään mieluiten talveksi suojaan pakkaselta. Vyöhyke I. 100 siementä.
0300014 Lumikki
SANGUINARIA canadense
Kylvö:3-5, 8-9. It.aika:30-540 vrk.
4,95 K
(M) (20) (kk.4-6) Juuria käytetään joko sellaisenaan tai kuivattuina lankojen värjäyksessä. Kasvista saadaan voimakkaita punaoransseja sävyjä. Vyöhyke
VIII. 6 siementä.
0300011 Kanadanpiisku 'Baby Gold'
SOLIDAGO canadensis
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(M) (60) (kk.7-10) Kasvista saadaan hienoja keltaisia sävyjä. Värjäykseen käytetään koko kasvi. Myös koristeellinen perenna; ks. "Puutarhaperennat".
750 siementä. Vyöhyke VIII.
0300004 Pietaryrtti
TANACETUM vulgare
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (80) (kk.7-9) Antaa ihastuttavia vihreän ja keltaisen sävyjä. Värjäykseen käytetään sekä kukat että lehdet. Lajia viljellään myös perennana. Ks. myös
"Maustekasvit" nro. 0400064. Vyöhyke VIII. 500 siementä.
Ryhmä
0400
MAUSTE- JA LÄÄKEKASVIT
Mielenkiinto näitä kasveja kohtaan - eikä vähiten vanhoja lääkekasveja kohtaan - on viime aikoina lisääntynyt merkittävästi. Pienen
yrttimaan perustaminen ei vaadi paljon tietoja. Paikan on hyvä olla rauhallinen ja tuulensuojainen. Suosittelemme ruutuviljelyä ja n. 50 x 50
cm:n kokoisia ruutuja. Ruutujen väliin jätetään käytävät helpottamaan kasvien hoitoa. Osa lajeista pitää esikasvattaa sisällä ja istuttaa ulos
myöhemmin. Monia mausteita voidaan koko kesän käyttää tuoreina. Kuivaamista varten mausteet korjataan elo-syyskuussa, sidotaan
pieniksi kimpuiksi ja kuivataan sisällä. Sen jälkeen siemenet tai lehdistö säilötään. Monivuotisten kasvien kohdalla vyöhyke kertoo
pohjoisimman alueen, jolla kasvi on kestävä. Näistä kasveista voit lukea lisää otsikon "Puutarhaperennat" alta. Capsicumien, esim.
chilipippurien, kohdalla vahvuus on ilmoitettu Craigin (Dremannin) asteikon mukaan, joka alkaa 0:sta (miedoin). Tulisin on 50 000.
Vahvuus ilmoitetaan kasvin kuvauksen lopuksi, ja heti sen jälkeen ilmoitetaan, koskeeko vahvuus tuoretta (T) vai kuivattua (K) hedelmää.
Hedelmä ovat kuivattuna yleensä 2-10 kertaa tuoretta vahvempi.
0400222 Parakrassi
ACMELLA oleracea
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(Y-M) (20) (kk.7-8) Oliivinvihreät lehdet ja kullankeltaiset, putkimaiset kukat. Lehtien pureskelu auttaa hammassärkyyn. Lehdet ovat myös hieno mauste.
Kaunis ja hauska kesäkasvi. Kasvatetaan yleensä yksivuotisena. Siirretään talveksi suojaan pakkaselta. 100 siementä.
0400204 Aitoukonhattu
ACONITUM napellus
Kylvö:1-3, 10-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (80-100) (kk.7-8) Syvänsiniset, pitkät kukinnot. Kasvia käytettiin ennen lähinnä puudutusaineena. HUOM! Kasvi on myrkyllinen. 100 siementä.
Vyöhyke VII.
0400079 Mustakonnanmarja
ACTAEA spicata
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(M) (50) (kk.5-6) Ruohokasvi , jolla on 3-sormiset, hammaslaitaiset lehdet ja valkoiset kukat. Mustat marjat ovat tertuissa. Kasvia käytettiin ennen mm.
haavakääreissä kipua lieventämässä. Harvinaisuus. Vyöhyke VII. 20 siementä.
0400205 Kevätruusuleinikki
ADONIS vernalis
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:180-720 vrk.
4,95 K
(M) (25) (kk.3-6) Hienoliuskaiset lehdet ja kirkkaankeltaiset kukat. Kasvia on käytetty mm. sydän- ja epilepsialääkkeenä. Myrkyllinen. 15 siementä.
Vyöhyke VII.
0400095 Yrtti-iiso, "anisiiso(ppi)"
AGASTACHE foeniculum
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
(M) (70) (kk.7-9) Kotoisin Kanadasta. Kukkii purppuranruusunpunaiseen vivahtavin sinivioletein kukin. Puikeat lehdet. Hieno aniksen tuoksu. 75
siementä. Vyöhyke III-V.
4,95 K
0400280 Koreanyrtti-iiso
11
-
AGASTACHE rugosa
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95
(M) (80) (kk.7-9) Kotoisin Itä-Aasiasta. Purppuran ruusunpunaiset, valtikkamaiset kukinnot ja teräväkärkiset lehdet. Piparminttumainen aromi. Käytetään
esim. mausteena tai teenä. Vyöhyke II-IV. 125 siementä.
0400124 Koreanyrtti-iiso 'Liquorice White'
AGASTACHE scrophulariaefolia
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(M) (60) (kk.6-9) Valkoiset, pitkät kukkatähkät, jotka tuoksuvat voimakkaasti lakritsalta. Lehtiä käytetään teen valmistukseen sekä esim. lihan ja
viinietikan maustamiseen. Vyöhyke III-V. 100 siementä.
0400107 Maarianverijuuri
AGRIMONIA eupatoria
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (50) (kk.6-8) Pitkät keltaiset, valtikkamaiset kukinnot. Hammaslaitaiset lehdet. Kasvia on antiikin ajoista lähtien käytetty silmä- ja maksasairauksia
vastaan, teesekoituksissa ym. 15 siementä. Vyöhyke IV-V.
0400062 Pillisipuli, talvisipuli
ALLIUM fistulosum
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (50) (kk.6-8) Nopeakasvuinen ja kestävä sipuli, jolla on pulleat varret. Kaikki kasvinosat käyvät erinomaisesti raakana tai kypsennettyinä syötäviksi.
150 siementä. Vyöhyke VI.
0400096 Kiinansipuli, "kiinanruohosipuli"
ALLIUM tuberosum
Kylvö:3-6. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(K) (15-30) (kk.7-9) Käytetään tavallisen ruohosipulin tapaan, maistuu miedosti valkosipulille. Kasvatetaan ulkona kuten tavallista ruohosipulia tai sisällä
ruukussa. Vyöhyke III-VI. 225 siementä.
0400063 Karhunlaukka
ALLIUM ursinum
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (25) (kk.6-7) Vanha luostareissa viljelty kasvi. Kielonlehtiä muistuttavat lehdet ja valkoiset tähtimäiset sarjakukinnot. Lehtiä käytetään hienona
mausteena viherkastikkeissa, maustevoissa ja rahkassa valkosipulin sijasta. Nykyään harvinainen perenna. 30 siementä. Vyöhyke II-III.
0400054 Rohtosalkoruusu
ALTHAEA officinalis
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (100) (kk.6-9) Tavoiteltu, koristeellinen perenna ja lääkekasvi. Kasvutapa samanlainen kuin salkoruusulla. Harmaanvihreät, karvaiset lehdet ja
ruusunpunaiset kukat. Koko kasvilla hoidetaan mm. astmaa, mahakatarria ja ihottumia. Kasvia on myös erilaisissa teesekoituksissa. Vyöhyke III-V. 75
siementä.
0400103 Rohtorasti
ANCHUSA officinalis
Kylvö:3-6. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (60) (kk.6-8) Aito lääkekasvi. Karheakarvaiset lehdet ja siniset kukat. Käytetään mm. yskään ja virtsaamisvaivoihin. Hentoja lehtiä käytetään pinaatin
tapaan. 30 siementä. Vyöhyke III-V.
0400046 Väinönputki
ANGELICA archangelica
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(K-M) (75-150) (kk.7-8) Hyvin vanha mauste- ja lääkekasvi, josta käytetään paksut juuret sekä lehdet ja hedelmät. Sen katsotaan edistävän
ruuansulatusta ja vaikuttavan kouristuksia ja hermostoperäisiä vaivoja parantavasti. Siemeniä käytetään hajuvesiteollisuudessa sekä viinojen ja liköörien
mausteena. Käytettiin ennenvanhaan ruttolääkkeenä. Vyöhyke VIII. 75 siementä.
0400289 Jättikarhunputki
ANGELICA gigas
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:90-360 vrk.
6,35 K
(K-M) (125) (kk.6-8) Kotoisin Kiinasta. Aasialainen koriste- ja lääkekasvi, joka muistuttaa ominaisuuksiltaan väinönputkea. Kaunis, punavartinen kasvi,
jolla on isot syvänpunaiset sarjakukinnot ja vaaleanvihreät lehdet. Plantarium-kultamitali Hollannissa 1993. Sopii tausta- ja yksittäiskasviksi. Vyöhyke VVI. 10 siementä.
0400140 Tuoksusimake
ANTHOXANTHUM odoratum
Kylvö:2-9. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(M) (30) (kk.5-6) Muodostaa tiheitä, kauniita mättäitä. Tuoksuu ja maistuu vaniljalta. Erinomainen liköörien sekä lampaanlihan ja riistan ym. mauste. 250
siementä. Vyöhyke VIII.
0400049 Maustekirveli 'Commun'
ANTHRISCUS cerefolium
Kylvö:4-8. It.aika:15-20 vrk.
3,50
(Y) (50) (kk.7-8) Sileälehtinen. Herkullinen mutta vähemmän tunnettu, aniksen ja persiljan makuinen ja tuoksuinen yrttimauste. Tuoreita lehtiä käytetään
esim. peruna- ja pastaruuissa, salaateissa ja keitoissa. 1000 siementä.
0400261 Maustekirveli 'Massa'
ANTHRISCUS cerefolium
Kylvö:4-8. It.aika:15-20 vrk.
4,95 K
(Y) (40) (kk.7-8) Sileälehtinen. Tavallista tummemmat lehdet, joissa on mieto, hieno persiljan ja aniksen maku. Voidaan kylvää jo syksyllä, jolloin
saadaan satoa aikaisemmin keväällä. Säänkestävä. Alkaa kukkia myöhään. Voidaan kasvattaa sisällä ruukussa. 125 siementä.
0400010 Kiinanselleri 'Da Taglio'
APIUM graveolens var. dulce
Kylvö:3-6. It.aika:20-30 vrk.
3,50 K
(K) (40) (kk.7-8) ”Kintsai”, ”kiinalainen lehtiselleri”. Aasialainen lehtimauste. Tuuheaa, sellerin-tuoksuista lehdistöä käytetään tuoreena mm. mausteena,
vihersalaateissa ja keitoissa. Voidaan hyvin kasvattaa ruukussa sisällä koko talven. Kasvatetaan yleensä yksivuotisena. 800 siementä.
0400260 Yrttiselleri, leikkoselleri 'Gewone Snij'
APIUM graveolens
2,20
(kk.7-10) Yrttisellerissä on erittäin raikas ja aromaattinen sellerin maku. Lehdet korjataan vähitellen persiljan tapaan ja käytetään esim. kastikkeiden,
keittojen, vihannessekoitusten ja salaatin mausteena. Sopii myös kuivaukseen. 5 jm.
0400262 Terttuaralia
ARALIA racemosa
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-420 vrk.
4,95 K
(M) (150) (kk.7-9) Kotoisin Pohjois-Amerikasta. Kuuluu samaan heimoon kuin ginsengjuuret. Isot lehdet ovat vastakkain. Valkoiset kukat.
Tummanpunaiset marjat ja paksut juuret. Intiaanit hoitavat juurella astmaa ja reumatismia ja käyttävät sitä mm. yleisesti vahvistavana aineena. Vyöhyke
III-V. 45 siementä.
0400133 Isotakiainen, "kobo" 'Takinogawa Long'
ARCTIUM lappa var edule
Kylvö:4-5, 8-9. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(K) (100) (kk.7-9) Kasvatetaan lähinnä herkullisten ja ravinteikkaitten juuriensa ja varsiensa takia. Kasvin eri osien uskotaan auttavan mm. reumatismiin,
tulehduksiin ja ihottumiin. Vyöhyke VI. 35 siementä.
0400242 Keltapiikkiunikko
ARGEMONE mexicana
Kylvö:3-6. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(Y) (80) (kk.7) Hennot keltaiset kukat. Sini-vihreät, hopeasuoniset lehdet ja piikkiset siemenkodat. On käytetty mm. astmaan ja ihottumiin. Sopii
leikkokukaksi ja kukkapenkkiin. 70 siementä.
0400071 Etelänarnikki
ARNICA montana
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:25-30 vrk.
4,95 K
(M) (40) (kk.6-8) Vanha lääkekasvi, jolla on keltaiset mykerökukat. Lehdet kasvavat tyviruusukkeena. Juurta ja kukkia käytetään joissakin lääkkeissä.
Kasvilla hoidetaan mm. pahoja haavoja, turvotuksia ja nivelsärkyjä. Myös hieno koristekasvi. 50 siementä. Vyöhyke IV-V.
0400055 Koiruoho, mali
ARTEMISIA absinthium
Kylvö:3-6. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(M) (90) (kk.7-9) Vanha lääke- ja noitayrtti. Nuppuja ja lehtiä käytetään viinan mausteena. Kuivatut oksat levittävät sisällä hyvää tuoksua. Vyöhyke VII.
350 siementä.
0400127 Kesämaruna, rikkamaruna
ARTEMISIA annua
Kylvö:3-4. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(Y) (75) (kk.7-8) Yksivuotinen marunalaji. Miellyttävä, makea tuoksu. Vaaleanvihreä, hienopiirteinen lehdistö sopii erinomaisesti kuivattavaksi. Kaunis
kesäkukkapenkin reunuskasvi. Nopeakasvuinen. Korkeutta voidaan rajoittaa latvomalla. 1000 siementä.
0400015 Rakuuna, venäläinen
ARTEMISIA dracunculus
Kylvö:3-6. It.aika:30-90 vrk.
3,50 K
(M) (90) (kk.8-9) Tuoreita ja kuivattuja lehtiä käytetään koko kasvukauden esim. munaruuissa, salaateissa ja bearnaise-kastikkeessa. Vyöhyke VII. 500
siementä.
0400207 Munkinhuppu, aaroninsauva
ARUM maculatum
Kylvö:3-5, 8-9. It.aika:60-540 vrk.
6,35 K
(M) (25) (kk.5-6) Nuolimaiset lehdet ja paksut kellertävänpunaiset marjatähkät. Kasvilla on ollut kansanlääketieteessä moninainen käyttö. 12 siementä.
Vyöhyke II-III.
0400175 Taponlehti, peittolehti
ASARUM europaeum
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(M) (10) (kk.4-6) Ikivihreä suikertava ruohokasvi, jolla on munuaismaiset lehdet ja punaruskeat kukat. Kasvista uutettua asaronia käytettiin ennen
oksetus- ja ulostusaineena. HUOM. Kasvi on myrkyllinen. 15 siementä. Vyöhyke III-V.
0400194 Kurjenherne
ASTRAGALUS membranaceus
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:60-450 vrk.
(M) (50) (kk.6-7) Yksi arvostetuimmista terveyskasveista Kiinassa. Kuivatusta juuresta tehdyn keitoksen arvellaan parantavan immuunipuolustusta ja
lisäävän elinvoimaa. Parilehdykkäiset lehdet ja kermankeltaiset sarjakukat. 15 siementä. Vyöhyke III-V.
4,95 K
0400008 Belladonna
12
-
ATROPA belladonna
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:20-30 vrk.
4,95 K
(M) (60) (kk.5-8) Nykyään harvinainen lääkekasvi. Koristeellinen kasvi, jolla on violetinruskeat kellokukat ja mustat marjat. Lehtiä ja paksuja juuria
käytettiin ennen lääkkeissä. Vyöhyke III-VI. 40 siementä.
0400025 Purasruoho, kurkkuyrtti
BORAGO officinalis
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95
(Y) (50) (kk.6-9) Yrtti, joka maistuu ja tuoksuu kurkulta. Tuoreet lehdet ovat hyviä salaateissa. Hieno puutarhakasvi, jolla on siniset kukat. Erittäin hyvä
mehiläiskasvi. 75 siementä.
0400237 Purasruoho, kurkkuyrtti
BORAGO officinalis
Kylvö:4-5.
2,95
BORAGO officinalis
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(kk.6-9)
0400290 Purasruoho, kurkkuyrtti 'Bianca'
(Y) (60) (kk.6-9) Valkokukkainen yrttimauste, jonka maku ja tuoksu muistuttavat kurkkua. Kukkia ja lehtiä käytetään salaateissa, jälkiruuissa, koristeena
jne. Erittäin kaunis kesäkukkapenkissä yhdessä värikkäiden kukkien kanssa. 50 siementä.
0400126 Japaninsinappi, "mitsura"
BRASSICA rapa var. japonica
Kylvö:5-8. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(Y) (20) Tiiviit taimet. Vitamiinipitoiset, ripsureunaiset pienet lehdet, joissa on aito, pehmeä kaalin maku. Nopeakasvuinen. Uusia lehtiä kasvaa koko ajan.
Helppo kasvattaa. Ei erityisiä vaatimuksia. 500 siementä.
0400168 Mustasinappi
BRASSICA nigra
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(Y) (60) (kk.6-9) Kasvia on kasvatettu Välimeren maissa ja Lähi-idässä jo vuosituhansia. Kasvattaa pienet, lyhyet lidut, joista siemenet korjataan. Mustia
siemeniä käytetään mm. skoonelaisen sekä dijon-sinapin mausteena. Mustasinappia käytetään lääkekasvina reumavaivoihin ja hengitystietulehduksiin.
500 siementä.
0400281 Tarhakäenminttu
CALAMINTHA grandiflora
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(M) (25) (kk.6-8) Voimakkaan ruusunpunaiset kukat ovat harsuissa, siroissa tertuissa. Aromaattinen kasvi, jolla on tummanvihreät, hammaslaitaiset
lehdet. Vyöhyke III-IV. 40 siementä.
0400097 Kivikkokäenminttu
CALAMINTHA nepeta
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (30) (kk.6-9) Vanha terveyskasvi, jota pidetään yleisesti vahvistavana ja ruuansulatusta edistävänä. Kauniit, sinivioletit kukat ovat tertuissa. Vyöhyke
II-III. 200 siementä.
0400099 Kehäkukka
CALENDULA officinalis
Kylvö:4-6, 9-10. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(Y) (40) (kk.6-10) Luonnonvarainen muoto. Perinteinen lääkekasvi, jolla on yksinkertaiset, vaalean oranssit kukat. Käytetään parantavien
ominaisuuksiensa vuoksi ihonhoitotuotteissa. Sisältää mm. karoteenia, jota käytetään elintarvikkeiden ja kosmetiikan värjäämiseen. Kukkia ja lehtiä
käytetään tuoreena mm. salaateissa. 125 siementä.
0400164 Kauriinkello
CAMPANULA rapunculus
Kylvö:2-9. It.aika:15-30 vrk.
4,95 K
(K) (70) (kk.7-9) Kasvatettiin aiemmin ravinto- ja lääkekasvina. Paksut, syötävät mukulajuuret. Kukkii vaalean sinililoin kellokukin, jotka ovat pitkissä
varsissa. Laji on uhanalainen. Auta sen suojelemisessa. 200 siementä. Vyöhyke V.
0400310 Chilipaprika 'Hot Lemon'
CAPSICUM baccatum
Kylvö:1-3.
4,50
(40-60) (kk.7-9) Jännittävä lajike, joka tuoksuu ja maistuu sitrushedelmältä! Keltaiset, n. 4 cm pitkät hedelmät ovat hyvin tuliset. Erinomainen tulisiin
rapuruokiin. Voidaan hyvin kasvattaa ruukussa terassilla, parvekkeella tai kasvihuoneessa. Riittää 4-5 taimeen.
0400014 Ruokapaprika "Chilipippuri" 'De Cayenne'
CAPSICUM annuum
Kylvö:2-3. It.aika:20-30 vrk.
3,50 K
(Y) (60) (kk.7-9) Perinteinen chili. Pitkänkapeat hedelmät ovat ensin vihreät mutta muuttuvat kypsyessään punaisiksi. N. 20–25 kertaa väkevämpää kuin
tavallinen paprika. Vahvuus: tulinen. 25 siementä.
0400151 Chilipaprika "Chilipippuri" 'Jalopeño'
CAPSICUM annuum L.
Kylvö:2-3. It.aika:20-30 vrk.
3,50 K
(Y) (60) (kk.7-9) Tuuheat taimet ja n. 6 cm pitkät, hiukan lieriömäiset, vihreät hedelmät, jotka muuttuvat kypsyessään punaisiksi. Vahvuus: mieto. 20
siementä.
0400282 Ruokapaprika "Chilipippuri" 'Hungarian Yell CAPSICUM annuum
Kylvö:2-3. It.aika:20-30 vrk.
6,35 K
(Y) (50) (kk.7-9) Aikainen. Pitkänkapeat, 12 cm pitkät, keltaiset hedelmät muuttuvat jossain vaiheessa punaisiksi. Menestyy viileähkössäkin. Aromikas.
Kohtuullisen vahva. 400 T. 15 siementä.
0400264 Marjapaprika 'Bird´s Eye'
CAPSICUM annuum var. aviculare
Kylvö:2-3. It.aika:20-30 vrk.
6,35 K
(K-M) (70) (kk.7-9) Trinidadilainen pippuri. Tiiviit, pitkäikäiset taimet. Pienet pyöreät, punavihreät hedelmät. Valtavan voimakas – luultavasti maailman
tulisin lajike. 50000 K. 20 siementä.
0400223 Havannapaprika "Havannapippuri" 'Habaner CAPSICUM chinense
Kylvö:2-3. It.aika:20-30 vrk.
6,35 K
(Y-K) (60) (kk.7-9) Kotoisin Amazonin alueelta. Hyvin haaroittuvat taimet, joihin kasvaa 3-5 cm pitkiä poimuisia, oransseja hedelmiä. Yksi maailman
tulisimmista paprikoista. Erikoinen, lajille luonteenomainen mangon maku. 10000 K. 15 siementä.
0400266 Pensaspaprika "Tabascopippuri" 'Tabasco'
CAPSICUM frutescens
Kylvö:2-3. It.aika:20-30 vrk.
7,95 K
(K-M) (60) (kk.7-9) Tasaisesti kasvavat, monivuotiset taimet. Pienet, teräväkärkiset, pystyt punavihreät hedelmät, joita voidaan käyttää missä vaiheessa
tahansa. Yksi maailman tulisimmista lajikkeista, ainutlaatuinen, tulinen maku. 10000 T. 15 siementä.
0400319 Pensaspaprika, `turkinpippuri`, ”tabaskopip
CAPSICUM frutescens
Kylvö:2-3. It.aika:20-30 vrk.
7,95 K
(Y-K) (60) (kk.7-9) Valtavasti pystyjä, mustanvihreitä hedelmiä, jotka muuttuvat kypsyessään punavioleteiksi. Hedelmiä käytetään ruuanvalmistuksessa,
kypsinä tai raakoina. Vihertävän violetti, erittäin koristeellinen lehdistö. Vahvuus: tulinen. 12 siementä.
0400044 Kumina
CARUM carvi
Kylvö:2-9. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(K) (50) (kk.6-7) Perinteinen maustekasvi. Vanha viljelykasvi antiikin ajoilta. Siemeniä käytetään kuivattuina mm. leivissä, keitoissa, juustoissa ja
viinassa. Myös juuria voidaan käyttää samaan tapaan kuin juureksia. Vyöhyke III-VII. 500 siementä.
0400187 Rohtosappi
CENTAURIUM erythraea
Kylvö:2-9. It.aika:15-30 vrk.
4,95 K
(Y) (25) (kk.7-9) Kasvia on jo keskiajalta lähtien käytetty lääkekasvina. Sen ajatellaan tehoavan kaikkeen keltataudista käärmeenpuremiin.
Vaaleanpunaiset huiskilokukinnot. Lehdet ovat tyviruusukkeena. Uhanalainen laji. Auta suojelemaan sitä. 250 siementä.
0400065 Jalosauramo
CHAMAEMELUM nobile
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(M) (30) (kk.6-8) Eteläeurooppalainen kasvi, jolla on kellertävän valkoiset ja tiiviimmät kukat kuin kamomillasauniolla. Kasvista tehtyä teetä käytetään
mm. kouristuksia ja mahavaivoja vastaan. 500 siementä. Vyöhyke I-III.
0400186 Keltamo
CHELIDONIUM majus
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(M) (50) (kk.5-8) Lääkekasvi, jonka munkit toivat keskiajalla Pohjolaan. Parilehdykkäiset lehdet ja vaaleankeltaiset sarjakukinnot. Kasvin arvellaan
parantavan monia sisätauteja. 75 siementä. Vyöhyke IV-V.
0400053 Hyvänheikinsavikka
CHENOPODIUM bonus-henricus
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
3,50 K
(M) (60) (kk.6-8) Jo keskiajalla kasvia viljeltiin luostareissa ja sillä hoidettiin monia sairauksia. Lehtiä käytetään pinaatin tapaan, tuoreravinnossa ym.
Vyöhyke IV-VII. 75 siementä.
0400166 Dalmatianpäivänkakkara
TANACETUM cinerariifolium
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(M) (30) (kk.7-8) Valkoiset kukat ja hopeinen lehdistö. Kuivattuja ja murskattuja lehtiä voidaan sekoittaa suopa- tai nokkosveteen ja käyttää
tuholaistorjuntaan. 50 siementä. Vyöhyke III-VI.
0400067 Sikuri
CICHORIUM intybus
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (70) (kk.7-9) Perinteinen viljelykasvi. Sotien aikana juuria paahdettiin kahvinkorvikkeeksi. Ruiskaunokinsiniset mykerökukat, joita on jokaisessa
varressa useita. Luonnonmukaiseen puutarhaan, niitylle ja yrttitarhaan. Vyöhyke II-III. 400 siementä.
0400209 Tähkäkimikki
ACTAEA racemosa
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-360 vrk.
(M) (110) (kk.7-9) Tummanvihreät 3-lehdykkäiset lehdet ja valkoiset, valtavan pitkät kukkatähkät. Intiaanit ovat käyttäneet kasvin juurta
vaihdevuosivaivoihin, reumatismiin ja korvien soimiseen. Viihtyy varjoisalla kasvupaikalla. Vyöhyke III-VI. 50 siementä.
6,35 K
0400030 Isovelholehti
13
-
CIRCAEA lutetiana
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (40) (kk.7-8) Herttamaiset, nukkaiset lehdet. Pystyt valko-ruusunpunaiset kukat tertuissa. Kasvia on aiemmin käytetty lääkkeenomaisesti. Arvokas
keräilykasvi. Ks. "Puutarhaperennat". 20 siementä. Vyöhyke IV-V.
0400267 Mäkiminttu
CLINOPODIUM vulgare
Kylvö:4-5, 9-11. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(M) (70) (kk.7-9) Komea puolipensas, jonka ruusunpunaiset kukat ovat kehämäisenä muodostelmana. Aromaattisesti tuoksuvat lehdet. Lehdistä
saadaan tuoreena tai kuivattuna yrttimaustetta kala- ja muonaruokiin. Vyöhyke I-III. 125 siementä.
0400035 Karvasohdake
CNICUS benedictus
Kylvö:3-6. It.aika:30-60 vrk.
6,35 K
(Y) (50) (kk.6-7) Kasvin arveltiin ennen tehoavan mm. ruttoon ja muihin vaarallisiin kulkutauteihin. Koristeelliset keltaiset kukat. Kasvilla on mm.
yrttitarhurille keräilyarvoa. 15 siementä.
0400106 Rohtokuirimo, ruijankuirimo
COCHLEARIA officinalis
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(K-M) (20) (kk.5-6) Valkoiset tai vaalean ruusunpunaiset kukat ovat latvaterttuina. Niissä on hyvin voimakas, krassimainen tuoksu. Tummanvihreät,
paksut lehdet. Kasvi, joka on herättänyt huomiota. Erittäin korkea C-vitamiinipitoisuus. Sinapinmakuinen kasvi on kokonaisuudessaan erinomainen
tuoremauste. Viihtyy parhaiten kostealla paikalla hiekansekaisessa mullassa. Vyöhyke VII. 100 siementä.
0400195 Kiinanpeikonkello, Dang-Shen
CODONOPSIS pilosula
Kylvö:3-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (75) (kk.7-8) Erittäin arvostettu lääkekasvi Kiinassa. Kuivatuista juurista tehdyllä keitteellä ajatellaan olevan vastaavanlaisia ominaisuuksia kuin
ginsengjuurella. Pensasmainen, puoliköynneliäs kasvutapa. Kauniit, kellertävän valkoiset kellokukat, joissa on purppuranpunainen suonitus. Vyöhyke IIIV. 75 siementä.
0400180 Syysmyrkkylilja, alastonimpi
COLCHICUM autumnale
Kylvö:3-5, 8-9. It.aika:150-450 vrk.
4,95 K
(M) (15) (kk.9-10) Krookusta muistuttava mukulakasvi. Vaalean sinipunaiset kukat. Käytettiin jo antiikin aikana lääkekasvina. HUOM! Myrkyllinen.
Vyöhyke VII. 30 siementä.
0400038 Korianteri
CORIANDRUM sativum
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(Y) (60) (kk.6-8) Erittäin vanha mauste, jonka kuivattuja siemeniä käytetään mm. leipien, piparkakkujen, liköörien, tupakan ja lääkkeiden mausteena ja
hajuvesiteollisuudessa. Helppo kasvattaa. 150 siementä.
0400332 Korianteri 'Confetti'
CORIANDRUM sativum
Kylvö:4-7. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(50) (kk.6-9) Kapealiuskainen korianteri. Hyvin aromaattinen, sulkamainen, erityisen kapealiuskainen lehdistö. Korjaa lehtiä koko viljelykauden ajan.
Mausteinen, makeahko maku. Käytetään keskenkasvuisena (”baby leaf”), salaateissa, koristeena jne. Alkaa tehdä siemeniä myöhään. 100 siementä.
0400183 Korianteri 'Leisure'
CORIANDRUM sativum
Kylvö:4-5. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(Y) (50) (kk.6-9) Vähemmän tunnettu lajike, jonka tuoreita, aromaattisia lehtiä käytetään intialaisissa ja kiinalaisissa ruuissa. Siemenet kehittyvät
myöhään. 100 siementä.
0400108 Merikaali
CRAMBE maritima
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(M) (70) (kk.5-7) Harvinainen herkku. Kasvista käytetään valkoiset, pähkinänmakuiset, n. 20 cm pitkät varret ja parsakaalia muistuttavat kukkanuput.
Kauniit, juovikkaat, valkoiset terttukukat. 10 siementä. Vyöhyke II-IV.
0400163 Mitsuba, "japaninpersilja"
CRYPTOTAENIA japonica
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(M) (20) (kk.7-8) Herttamaiset, sileät lehdet. Ainutlaatuinen, miellyttävä tuoksu ja maku. Kasvista käytetään sekä lehdet että varret. 80 siementä.
Vyöhyke I-III.
0400016 Roomankumina
CUMINUM cyminum
Kylvö:2-9. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(Y) (50) (kk.6-7) Erikoinen, itämainen kuminalaji, jonka siemeniä pidetään erinomaisena juuston mausteena. Voidaan usein käyttää aniksen sijaan. 500
siementä.
0400210 Malabarinheinä
CYMBOPOGON flexuosus
Kylvö:2-4. It.aika:10-40 vrk.
6,35 K
(M) (60) (kk.7-9) Aasialainen ruohokasvi, jonka sitruunanmakuista varren alaosaa käytetän mausteena. Tehoaa mm. tulehduksiin. Kasvatetaan
ruukuissa, jotka tuodaan talveksi sisälle. 75 siementä.
0400073 Hulluruoho
DATURA stramonium
Kylvö:2-4. It.aika:20-50 vrk.
4,95 K
(Y) (80) (kk.7-9) Vanha lääkekasvi, jonka kukat ovat valkoiset ja suppilomaiset, ja hedelmä piikkinen kota. Lehtiä ja siemeniä käytetään eräissä
lääkkeissä. Viljellään nykyään yleensä vain erikoisuutena. HUOM! Kasvi on myrkyllinen. 15 siementä.
0400111 Villiporkkana
DAUCUS carota
Kylvö:4-6, 10-11. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(K) (75) (kk.7-9) Luonnonvarainen muoto. Terveyskasvi, josta käytetään siemenet, juuret ja lehdet. A- ja B-vitamiinipitoinen. Hyvä lääke mm.
ilmavaivoihin ja niukkaan maidoneritykseen. 400 siementä. Vyöhyke IV-V.
0400167 Villasormustinkukka
DIGITALIS lanata
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(K) (75) (kk.7-8) Keltaiset, ruskeajuovaiset kellokukat. Maailman eniten kaupallisesti viljelty kasvi; käytetään sydänlääkkeisiin. Myrkyllinen! 100 siementä.
Vyöhyke V-VI.
0400017 (Rohto)sormustinkukka
DIGITALIS purpurea
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(K) (75) (kk.7-8) Luonnonvarainen muoto. Ikivanha lääkekasvi, jolla jo keskiajalla hoidettiin mm. haavoja, vesipöhöä ja sydänsairauksia. Koristeellinen
kasvi, jolla on pitkät vaaleanpunaiset latvatertut. HUOM! Kasvi on myrkyllinen. Vyöhyke VII. 1000 siementä.
0400105 Isohietasinappi
DIPLOTAXIS tenuifolia
Kylvö:3-8, 1-12. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(M) (15) (kk.7-9) Mureita lehtiä käytetään hienostuneena salaatin mausteena. Nopeakasvuinen. Helppo kasvattaa myös sisällä ympäri vuoden. Vyöhyke
II. 500 siementä.
0400248 Rohtopäivänhattu
ECHINACEA pallida
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (70) (kk.7-10) Isoissa kukissa on harvakseltaan nuokkuvia, kalpean purppuranpunaisia terälehtiä. Vanha kulttuuri- ja lääkekasvi Pohjois-Amerikassa,
jossa poppamiehet käyttivät kasvin valkoista siitepölyä. Kasvi on viime aikoina ollut tieteellisen kiinnostuksen kohteena. Vyöhyke V. 50 siementä.
0400224 Keltapunahattu
ECHINACEA paradoxa
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (75) (kk.7-10) Harvinainen laji. Isot keltaiset kukat ja niissä tumma, koholla oleva keskusta. Mm. Pohjois-Amerikan intiaanit käyttivät tätä
rauhoittavissa aineissa. 25 siementä. Vyöhyke III-V.
0400068 Punahattu
ECHINACEA purpurea
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (80) (kk.7-10) Tätä rohtoyrttiä on joissakin luontaistuotteissa, joilla hoidetaan mm. vilustumistauteja ja influenssaa. Isot punaiset kukat, joissa on
tumma keskusta. 100 siementä. Vyöhyke VI.
0400092 Venäjänjuuri
ELEUTHEROCOCCUS senticocus
Kylvö:2-9. It.aika:180-540 vrk.
6,35 K
(M) (40-75) (kk.6-7) Vanha lääkekasvi, jonka juurta voidaan käyttää moniin tarkoituksiin. Viihtyy ulkona parhaiten karkeassa maassa, johon on sekoitettu
lehtiä ja kompostimultaa. Siemeniä rajoitetusti. Vyöhyke III-V. 20 siementä.
0400125 Efedra
EPHEDRA viridis
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (70-100) (kk.7-8) Vanha lääkekasvi, jonka lehdistä tehtyä teetä käytetään mm. ilmavaivojen hoidossa ja piristeenä. Kasvista saatavaa uutetta on
astmalääkkeissä. 10 siementä. Vyöhyke III-V.
0400249 Salaattipiikkiputki
ERYNGIUM foetidum
Kylvö:5-6, 1-12. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (50) (kk.7-9) Kotoisin Länsi-Intiasta. Valkoiset kukat ovat tiiviinä muodostelmina. Teräväkärkiset verholehdet. Yleislääke mm. epilepsiaan ja
kuumetauteihin. Tuoreet lehdet tekevät riisi- ja kalaruuista kulinaarisen elämyksen. Väri ja aromi säilyvät myös kuivattaessa. Talveksi siirrettävä suojaan
pakkaselta. 150 siementä.
0400026 Punalatva
EUPATORIUM cannabinum
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
(M) (90) (kk.7-9) Juurilla ja lehdillä hoidettiin aiemmin mm. sappi- ja maksavaivoja sekä haavoja. Kauniit punaiset huiskilokukinnot. Vyöhyke V-VI. 250
siementä.
4,95 K
0400112 Mesiangervo
14
-
FILIPENDULA ulmaria
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(M) (100) (kk.6-8) Korkea ylväs yrtti, jonka kukinto on kermankeltainen huiskilo. Käytetään mm. nivelvaivoihin. Aiemmin mesiangervokeitteellä
karkotettiin karjasta syöpäläisiä. Hunajantuoksuisia kukkia voidaan käyttää esim. mehujen, oluen ja viinin mausteena. 200 siementä. Vyöhyke VIII.
0400076 Salaattifenkolii 'Zefa Fino'
FOENICULUM vulgare var. azoricum
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
(M) (100) (kk.6-8) Vihannes, jonka turvonnutta tyveä ja lehtiruotia pidetään suurena herkkuna. Siemenet ovat mainio leipämauste. 50 siementä.
0400019 Fenkoli, saksankumina
FOENICULUM vulgare
Kylvö:5-6. It.aika:10-15 vrk.
4,95 K
(M) (100) (kk.6-8) Tuttu mauste, jonka siemeniä käytetään kuivattuina mm. leivän, liköörin ja joidenkin liharuokien mausteena. Helppo kasvattaa.
Vyöhyke I. 250 siementä.
0400088 Fenkoli 'Smokey'
FOENICULUM vulgare
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(M) (140) (kk.6-8) Erikoinen, ruskealehtinen, koristeellinen lajike. Käytetään tavallisen fenkolin tapaan. Sekä siemenissä että lehdissä on hienostunut
maku. 100 siementä. Vyöhyke I.
0400021 Rohtovuohenherne
GALEGA officinalis
Kylvö:2-9. It.aika:30-60 vrk.
4,95 K
(M) (75) Hernekasveihin kuuluva lääkekasvi. Pienet, parilehdykkäiset lehdet. Kauniit sinivioletit kukat ovat pystyissä tähkissä. Herba Galegae -rohto
valmistetaan kasvin kuivatuista lehdistä. Kaunis puutarhaperenna. Vyöhyke III-V. 40 siementä.
0400056 Tuoksumatara
GALIUM odoratum
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(M) (20) (kk.5-7) Viljeltynä harvinainen maustekasvi, jonka kuivattuja oksia käytetään niiden hyvän tuoksun vuoksi. Tuoksu karkottaa koiperhosia.
Käytetään viinin ja liköörin mausteena ja joissakin yrttijuomasekoituksissa. Jo pakana-aikoina kasvia käytettiin mm. taikajuomissa, voiteissa sekä
synnytystuskien lievityksessä. 40 siementä.Vyöhyke VII.
0400024 Keltamatara
GALIUM verum
Kylvö:2-9. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(M) (30) (kk.7-8) Kukinto on keltainen viuhko. Haarautuva kasvutapa. Pitkin varsia ja oksia kiehkurassa olevia lehtiä. Lääke- ja värjäyskasvi, jolla jo
antiikin aikoina hoidettiin mm. kouristuksia ja haavoja. Saostaa maidon. 400 siementä. Vyöhyke VII.
0400309 Lamosalali 'Very Berry'
GAULTHERIA procumbens
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(M) (15) (kk.7-8) Matala pensas, jolla on ikivihreät, tummanvihreät, paksut lehdet. Nuokkuvat ruusunpuna-valkoiset kukat ja koristeelliset, punaiset
marjat, jotka soveltuvat vain koristeeksi. Sopii erityisen hyvin kivikkoon. Hieno syksyisen ja talvisen pihan koriste. Vanha rohto, jolla katsotaan olevan
haavoja hoitavia ja tulehdusta ehkäiseviä ominaisuuksia. Voidaan kasvattaa myös ruukussa. 75 siementä.
0400023 Keltakatkero
GENTIANA lutea
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(M) (80) (kk.6-8) Kaunis, korkea lääkekasvi ja perenna. Lehdet ruusukkeena. Keltaiset kukat sijaitsevat lehtihangoissa. Paksua juurta käytetään
mahavaivoihin sekä viinan ja liköörin mausteena. Vyöhyke III-VI. 100 siementä.
0400043 Kyläkellukka
GEUM urbanum
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (30) (kk.6-8) Kasvilla hoidettiin ennen erityisesti mahakatarria, ripulia, hermostoperäisiä vaivoja ja ruokahaluttomuutta. Varsia ja lehtiä käytetään
esim. keittojen mausteena. Keltaiset kukat. Vyöhyke V-VI. 25 siementä.
0400129 Neidonhiuspuu
GINKGO biloba
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(M) (200-800) (kk.7-8) Yksi maailman tunnetuimmista lääkekasveista. Lehdet näyttävät tehoavan yleiseen väsymykseen ja masennukseen. Menestyy
vyöhykkeellä I ainakin suotuisissa oloissa. Muualla kasvatetaan ruukussa ja viedään talveksi suojaan pakkaselta. 6 siementä.
0400050 Lakritsakasvi
GLYCYRRHIZA glabra
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(M) (30-100) (kk.7-9) Aito lakritsa, jonka juurimehua käytetään mm. makeisten valmistuksessa. Juuren arvellaan tehoavan mm. yskään ja mahahaavaan.
Menestyy suotuisissa olosuhteissa vyöhykkeellä I-II. Muualla kasvatetaan ruukussa. 10 siementä.
0400135 Heimia
HEIMIA salicifolia
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(M) (50-100) (kk.7-9) Hieno lääkekasvi, jolla on pystyt, jäykät varret. Kukkii runsain vaaleankeltaisin kukin. Meksikon intiaanit ovat käyttäneet kasvia
saadakseen yhteyden henkiin. 50 siementä. Vyöhyke II-III.
0400225 Italianolkikukka
HELICHRYSUM italicum
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(Y-M) (50) (kk.7-9) Kullankeltaiset kukat, joiden kiiltävät kehtosuomut ovat tiiviissä muodostelmissa. Hopeanharmaa lehdistö. Voimakas curryn maku ja
tuoksu. Käytetään riisin ja vihannesten maustamiseen. Siirretään talveksi sisälle suojaan pakkaselta. 125 siementä.
0400029 Humala
HUMULUS lupulus
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(M) (200-500) (kk.7-8) Köynnöskasvi, jolla on syvään sormiliuskaiset lehdet. Käpymäisiä emikukintoja käytetään oluen valmistuksessa. Kasvatetaan
salkoa vasten. Vyöhyke VII. 30 siementä.
0400232 Nurmiajuruoho
THYMUS pulegioides
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(M) (20) (kk.7-8) Maistuu miedommalta kuin tavallinen timjami. Paljon vaalean purppuranpunaisia kukkia. Ikivihreä kasvi, jolla on hieno, leveälti
maatapeittävä kasvutapa. Vyöhyke III-V. 500 siementä.
0400141 Hullukaali
HYOSCYAMUS niger
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-450 vrk.
4,95 K
(K) (80) (kk.6-9) Ikivanha lääkekasvi, jonka munkit toivat Pohjolaan ristiretkien aikana. Liuskaiset lehdet ja ruskeankeltaiset kukat, joissa on violetit
suonet. Kuuluu ilman muuta jokaiseen yrttitarhaan. HUOM! Kasvi on hyvin myrkyllinen. 150 siementä. Vyöhyke V-VI.
0400031 Mäkikuisma
HYPERICUM perforatum
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (40) (kk.6-9) Pienet lehdet ja keltaiset kukat, jotka ovat viuhkossa. Kasvin arvellaan auttavan mm. sappi-, maksa-, ruuansulatus- ja
hermostoperäisissä vaivoissa. Hajun on katsottu karkottavan henkiä. Myös värjäyskasvi. Vyöhyke V-VI. 1500 siementä.
0400279 Iisoppi
HYSSOPUS officinalis
Kylvö:1-12. It.aika:15-50 vrk.
4,95 K
(M) (40) (kk.6-9) Oksia käytetään tuoreina ja kuivattuina salaattien ja keittojen mausteena. Kaunis ja hyvä reunuskasvi. Siniset kukat. Vyöhyke II-III. 350
siementä.
0400118 Iisoppi 'Roseus'
HYSSOPUS officinalis
Kylvö:3-4. It.aika:15-50 vrk.
4,95 K
(M) (50) (kk.6-9) Tiiviit, pensasmaiset taimet. Ruusunpunaiseen vivahtavan vaaleanpunaiset kukat. Täydellinen kasvutapa. Käytetään tavallisen iisopin
tapaan. Vyöhyke I-III. 75 siementä.
0400085 Isohirvenjuuri
INULA helenium
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (150) (kk.8-10) Keltaiset mykerökukat, joiden laitakukat ovat kapean kielimäiset. Juuri sisältää inuliiniä, joten se sopii myös diabeetikon ruokavalioon.
Rohdoksella hoidetaan mm. hengitystievaivoja ja aineenvaihduntahäiriöitä. Kasvia käytetään myös hajuvesiteollisuudessa. 100 siementä. Vyöhyke VII.
0400051 Laventeli
LAVANDULA angustifolia
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:60-420 vrk.
6,35 K
(M-Ki) (40) (kk.7-8) Hopeanharmaat lehdet ja ihanan tuoksuiset, sinivioletit kukat. Arvokas kasvi kukkapenkkiin, reunuskasviksi, aidanteeseen tai
kivikkoon. Vyöhyke III-V. 200 siementä.
0400322 Tähkälaventeli, 'Ellagance Ice'
LAVANDULA angustifolia
5,95
(M) (30-35) (kk.6-10) Tuoksuva ja kaunis maustekasvi, houkuttelee mehiläisiä ja perhosia. Kukat ovat valkoiset ja koristeelliset perennapenkissä. Sido
nipuiksi ja ripusta kuivumaan alaspäin. 9-10 taimeen.
0400177 Leveälehtilaventeli
LAVANDULA latifolia
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:60-420 vrk.
4,95 K
(M) (30) (kk.7-8) Violetit kukat. Kasvi ja kasviöljy ovat aromaattisia ja tuoksuvat voimakkaasti. Oli ennen käytetyin lääkekasvi. Vyöhyke III-V. 100
siementä.
0400313 Liuskalaventeli 'Spanish Eyes'
LAVANDULA multifida
Kylvö:2-3. It.aika:20-40 vrk.
6,35 K
(Y) (40) (kk.6-8) Yksivuotinen laventeli, jolla on vaalean violetinsiniset kukat ja hienoliuskaiset, hopeanharmaat, aromaattiset lehdet. Erittäin hieno
kukkapenkissä tai ruukussa, mielellään kukkaryhmässä, tai ruukussa ovensuussa tai portinpielessä. Hyvä perhoskasvi. 40 siementä.
0400196 Tupsulaventeli
LAVANDULA stoechas
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:60-420 vrk.
(M) (50) (kk.7-10) Tummat purppuranlilat kukat, joissa on ruusunpunaiset ylähuulet. Kukinnot ovat valtikkamaiset. Hopeanväriset, koristeelliset,
hyväntuoksuiset lehdet. Vyöhyke II-V. 75 siementä.
4,95 K
0400155 Harmaamalvikki
15
-
LAVATERA thuringiaca
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (75) (kk.7-9) Vihreänharmaakarvainen kasvi, jonka purppuran ruusunpunaiset, suppilomaiset kukat ovat halkaisijaltaan jopa 8 cm. Tuotiin meille
aikoinaan lääkekasviksi. Vyöhyke III-V. 25 siementä.
0400027 Hennapensas
LAWSONIA inermis
Kylvö:1-12. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(M) (50) (kk.7-8) Värjäys- ja lääkekasvi. Harmaanvihreät lehdet ja tuoksuvat, vaaleanpuna-valkoiset kukat. Juurta ja kuorta käytetään mm.
hermostoperäisiin vaivoihin ja masennukseen. Kasvin lehtiä on väriaineena hiusten- ja ihonhoitoaineissa. Viihtyy parhaiten ruukussa. Ei menesty ulkona
maassamme. 60 siementä.
0400028 Nukula
LEONURUS cardiaca
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (50) (kk.7-8) Vanha lääkekasvi, jota on ennen viljelty luostareissa. Kasvilla arvellaan olevan rauhoittava vaikutus hermostoperäisissä vaivoissa.
Arvokas keräilykasvi. Vyöhyke V. 100 siementä.
0400314 Siperiannukula
LEONURUS sibiricus
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(M) (130) (kk.6-8) Vaikuttava kasvi, jolla on pitkät, valtikkamaiset kukinnot. Kirkkaan ruusunpunaiset kukat on kehässä useassa kerroksessa.
Lääkekasvi, jonka katsotaan torjuvan bakteeri- ja sienitauteja. Tehokas perhos- ja mehiläiskasvi. Vyöhyke V-VI. 100 siementä.
0400159 Vihanneskrassi
LEPIDIUM sativum
Kylvö:1-12. It.aika:5-15 vrk.
3,50
(Y) (5) (kk.7-8) Nopeakasvuinen maustekasvi, jota voidaan käyttää itujen tapaan esim. leivän päällä ja salaateissa. Hyvänmakuinen ja vitamiinipitoinen
myös pimeänä vuodenaikana. Voidaan kasvattaa vuoden ympäri sisällä kulhossa märän paperin tmv. päällä. 5000 siementä.
0400234 Vihanneskrassi
LEPIDIUM sativum
Kylvö:1-12.
1,40
LEVISTICUM officinale
Kylvö:2-9. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(kk.1-12)
0400052 Liperi, "lipstikka"
(M) (100) (kk.7-8) Tuoreita lehtiä ja kukkia käytetään tillin tapaan ja kuivattuja kasvinosia esim. liharuuissa ja kastikkeissa. Kasvia käytettiin ennen
mahavaivoihin. Vyöhyke IV-VI. 100 siementä.
0400174 Keltakannusruoho
LINARIA vulgaris
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (30) (kk.7-9) Kapeat sinivihreät lehdet. Huulimaiset kukat, joiden teriöt ovat 2-liuskaiset. Kukat ovat keltaiset ja niissä on oranssit läiskät. Kasvilla
hoidettiin ennen mm. suonikohjuja ja munuaissairauksia. Vyöhyke VII. 150 siementä.
0400318 Kuitupellava
LINUM usitatissimum
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(Y) (100) (kk.7-8) Aito pellava, jonka kuiduista tehdään pellavalankaa. Siemeniä käytetään mm. leivonnassa. Niillä on laksatiivinen (ulostamista
aiheuttava) vaikutus. Koristeellinen kasvi, jolla on pienet lehdet ja siniset kukat. Erittäin hieno myös kuivattuna. Kylvä 15 g neliömetrille. 75 g.
0400320
LIPPIA dulcis
Kylvö:2-3. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(M) (20) (kk.7-9) Vanha, atsteekkien käyttämä rohto. Kasvin lehtiä on käytetty makeutusaineena: ne ovat noin 1000 kertaa sokeria makeampia. Pienet,
valkoiset kukat. Hieno, levittäytyvä kasvutapa. Kehittyy hyvin jo ensimmäisenä vuotena. Voidaan kasvattaa myös sidoskasvina amppelissa tai laatikossa,
mutta siirretään talveksi suojaan pakkaselta. 100 siementä.
0400268 Tähkälobelia
LOBELIA siphilitica
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(M) (100) (kk.7-9) Vanoissa ja kukkatähkissä on lehdet. Loistavan laventelinsiniset kukat. Kasvaa parhaiten kosteahkolla paikalla kuten lammikon
reunalla tai kostealla niityllä. Juuren arvellaan tehoavan syfilikseen eli kuppaan sekä virtsatievaivoihin. Vyöhyke I-III. 350 siementä.
0400037 Kiiltomalva
MALVA sylvestris
Kylvö:3-6. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(M) (75) (kk.7-9) Historiallinen kasvi, jolla on liuskaiset lehdet. Kukat ovat ruusunpunaiset ja hedelmissä on "reikäjuuston" tapaan lohkojen selässä
kuoppia. Lehdillä ja kukilla on hoidettu mm. yskää, astmaa, hyönteisten pistoja ja käärmeenpuremia. Kaunis puutarhaperenna. Vyöhyke IV-VI. 60
siementä.
0400138 Maurinmalva
MALVA sylvestris mauritiana
Kylvö:3-6. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(K-M) (75) (kk.7-9) Kookas lääkekasvi, jolla on kauniit, tummanlilat, suonikuvioiset kukat. Sen ajatellaan auttavan nielun ja hengitysteitten ärsytykseen.
Hieno leikkokukkana ja perennapenkissä. Vyöhyke IV-VI. 100 siementä.
0400211 Mandrake
MANDRAGORA officinarum
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:150-450 vrk.
11,50 K
(M) (20) (kk.4-5) Millään muulla kasvilla ei luultavasti ole ajateltu olevan niin paljon yliluonnollista voimaa. Syvän, pitkänkapean juuren yllä iso
lehtiruusuke ja hailakankeltaiset kukat. HUOM! Kaikki kasvinosat ovat hyvin myrkyllisiä. Vyöhyke IV-V. 5 siementä.
0400039 Hurtanminttu
MARRUBIUM vulgare
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (40) (kk.7-8) Vanha lääke- ja rohtokasvi. Kuivattuja kukkia käytetään teesekoituksissa ja rohdoissa. Hyvä mehiläiskasvi. Hedelmäinen tuoksu. Viihtyy
parhaiten aurinkoisella paikalla. Vyöhyke I-III. 500 siementä.
0400316 Kamomillasaunio
MATRICARIA chamomilla
2,20
(50) (kk.6-9) Kamomilla on vahvasti aromaattinen kasvi, joka siementää helposti. Sen lääkevaikutuksiin kuuluu tulehdusten torjunta, lihasjännitysten
laukaisu, ym. 8 jm.
0400034 Kamomillasaunio
MATRICARIA recutita
Kylvö:4-5. It.aika:5-20 vrk.
3,50
(Y) (30) (kk.6-10) Valkoiset mykerökukat, joissa on keltainen, kekomainen pohjuskehrä. Kapealiuskaiset, aromaattiset lehdet. Perinteinen lääkekasvi,
jonka kukkia käytetään kuivattuina mm. teehen ja ihonhoitotuotteisiin. Esiintyy villiintyneenä avoimilla paikoilla kulttuuriympäristössä. 500 siementä.
0400012 Sinimailanen, "alfalfa"
MEDICAGO sativa
Kylvö:5-6. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(M) (70) (kk.7-9) Kotoisin Persiasta. Vanha viljelykasvi. Esiintyy nykyään jalostettuna nurmikkokasvina. Mielenkiintoinen perenna. Hammaslaitaiset
lehdet, sinipunaiset kukinnot. On aikaisemmin käytetty lääkekasvina, jolloin 1-2 m pitkä juuri kuivattiin. Vyöhyke II-III. 1000 siementä.
0400212 Sitruunamelissa
MELISSA officinalis
Kylvö:3-6. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(M) (60) (kk.7-9) Tuoreita ja kuivattuja oksia käytetään mm. kastikkeissa, salaateissa ja kalan mausteena. Kuivatuista lehdistä tulee hyvää teetä.
Vyöhyke III-V. 250 siementä.
0400197 Vesiminttu
MENTHA aquatica
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(M) (45) (kk.7-9) Voimakkaan aromaattinen, piparminttumainen tuoksu. Violetinpunaiset kukat ovat varren latvassa puolipallomaisena, tiheänä kukintona.
Ne sopivat hyvin tuoksupussiin. Sopii lammen rannalle ja kostealle niitylle. Vyöhyke IV-V. 100 siementä.
0400059 Piparminttu
MENTHA x piperita
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(M) (50) (kk.6-9) Voimakkaan aromaattinen. Käytetään piparminttuöljyn valmistuksessa, kastikkeissa, viinassa, teessä jne. Jos halutaan, että kaikki
taimet ovat aivan saman näköisiä, piparminttu on lisättävä kasvullisesti. Voidaan mainiosti kasvattaa myös ruukussa. Vyöhyke IV-VI. 500 siementä.
0400104 Puolanminttu
MENTHA pulegium
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(M) (25) (kk.6-8) Kaunis maanpeittokasvi. Punavioletit kukat. Käytetään teenä mm. mahavaivoihin, yskään ja vilustumistauteihin. Harvinainen. 500
siementä. Vyöhyke III-V.
0400022 Viherminttu
MENTHA spicata
Kylvö:2-9. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(M) (40) (kk.6-8) Vanha mauste, jonka kuivattuja lehtiä käytetään viherminttukastikkeisiin ja hienojen liharuokien mausteeksi. On myös vanha viinietikan
mauste. Vyöhyke V-VI. 500 siementä.
0400120 Karhunjuuri, karhunkumina
MEUM athamanticum
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(M) (35) (kk.7-9) Voimakkaantuoksuiset, tillimäiset lehdet muodostavat tiheitä mättäitä. Valkoiset ja ruusunpunaiset kukat. Viljeltiin ennen yleisesti
luostaripuutarhoissa mauste- ja lääkekasvina. 15 siementä. Vyöhyke VII.
0400089 Sitruunaväriminttu
MONARDA citriodora
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:10-40 vrk.
4,95 K
(Y-M) (60) (kk.7-9) Voimakkaan aromaattinen. Kukkia ja lehtiä käytetään tuoreena erilaisiin ruokiin, ja niistä voidaan tehdä teetä. Kasvatus onnistuu
parhaiten yksivuotisena. 300 siementä.
0400115 Punaväriminttu
MONARDA didyma
Kylvö:2-9. It.aika:10-40 vrk.
(M) (80) (kk.7-9) Vaaleanpunaiset kukat, joiden hieno tuoksu muistuttaa timjamiöljyn tuoksua. Käytetään mausteena, teejuomissa jne. Vyöhyke III-V. 30
siementä.
7,95 K
0400298 Pilkkuväriminttu
16
-
MONARDA punctata
Kylvö:2-9. It.aika:10-40 vrk.
4,95 K
(K-M) (80) (kk.7-9) Erityisen vahvan aromaattinen tymoliöljyn (mintun ja timjamin) tuoksu. Kaunis kasvi, jonka kelta-vaaleanpunaisissa kukissa on
liilanvärisiä läiskiä. Suikeat lehdet. Kasvia on perinteisesti käytetty kuumeeseen ja reumaan, ja sillä arvellaan olevan rauhoittava ja antiseptinen vaikutus.
Vyöhyke III-V. 150 siementä.
0400072 Saksankirveli
MYRRHIS odorata
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (100) (kk.6-8) Iso sarjakukkaiskasvi. Koko kasvi on voimakkaan aromaattinen. Käytetään tuoreena tai kuivattuna mm. keittojen mausteena ja
tuoreravinnossa. On jo kauan ollut harvinainen viljeltynä. Kasvia arvostetaan puutarhaperennana. 40 siementä. Vyöhyke V-VI.
0400036 Aitokissanminttu
NEPETA cataria
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (50) (kk.6-9) Lääkekasvi. Käytetään piristävän vaikutuksensa takia mm. viineissä ja muissa juomissa. Tuoreiden lehtien arvellaan lievittävän kipua.
Vyöhyke III-V. 400 siementä.
0400176 Sitruunakissanminttu 'Citriodora'
NEPETA cataria
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (50) (kk.6-9) Samanlainen kuin tavallinen kissanminttu, mutta tuoksuu voimakkaasti sitruunalta. 50 siementä. Vyöhyke III-V.
0400181 Palturitupakka, kessu
NICOTIANA rustica
Kylvö:2-3. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(Y) (90) (kk.6-8) Kotoisin Väli-Amerikasta. Ensimmäinen Euroopassa 1500-luvulla viljelty piipputupakka. Kauniit lieriömäisen suppilomaiset, keltaiset
kukat. 100 siementä.
0400078 Virginiantupakka
NICOTIANA tabacum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(Y) (125) (kk.6-8) Vanha viljelykasvi, jonka lehtiä käytetään tupakan valmistukseen. Kauniine, pitkätorvisine, ruusunpunaisine kukkineen lajilla on myös
koristearvoa. 200 siementä.
0400109 Ryytineito, rohtoneidonkukka
NIGELLA sativa
Kylvö:5-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(Y) (40) (kk.7-9) Valkoiset kukat ja hienoliuskaiset lehdet. Kasvin melkein pippurinväkeviä siemeniä käytetään kuminan tavoin mm. perunaruuissa ja
leivissä. 400 siementä.
0400229 Basilika
OCIMUM americanum
Kylvö:2-5. It.aika:5-20 vrk.
4,95 K
(Y) (50) (kk.7-8) Erikoinen lajike, jolla on vihreät pikkulehdet. Selvä limetin aromi. Gourmet-mauste kalaruokiin ja marinadeihin. Voidaan kasvattaa
ruukussa vuoden ympäri. 60 siementä.
0400299 ”Vaniljabasilika” 'Vanilla Spice'
OCIMUM americanum x basilicum
Kylvö:2-5. It.aika:5-20 vrk.
6,35
(Y) (40) (kk.6-9) Erinomainen laji, jolla on mausteinen tuoksu ja vaniljamainen maku. Limenvihreät lehdet ja vaalean purppuranpunaiset, valtikkamaiset
kukat. Komea kasvutapa. Sopii sekä kukkapenkkiin että ruukkuun. 90 siementä.
0400334 Maustebasilika 'Bel Canto mix'
OCIMUM basilicum
Kylvö:2-5. It.aika:5-20 vrk.
6,35 K
(Y) (40) (kk.7-8) Uutuus 2014. Basilikalajitelma, jossa on viisi erilaista, hienosti yhteen sopivaa lajiketta: vihreä- ja punalehtinen, sitruunan- ja
kanelintuoksuinen sekä salaattibasilika. Lajikkeet ovat erittäin koristeellisia, ja ne sopivat antamaan makua salaatteihin ja lämpimiin ruokiin. Ne sopivat
hyvin ruukkukasvatukseen. 50 siementä.
0400251 Anisbasilika 'Licorice Basil'
OCIMUM basilicum
Kylvö:2-5. It.aika:5-20 vrk.
4,95 K
(Y) (40) (kk.7-8) Lehdet ovat keskikokoiset, ja niissä on miellyttävä, mieto aniksen tai lakritsan maku. Koristeellinen kasvutapa – käytetään myös
koristekasvina kukkapenkissä tai ruukussa. 60 siementä.
0400004 Maustebasilika
OCIMUM basilicum
Kylvö:2-5. It.aika:5-20 vrk.
3,50 K
(Y) (20) (kk.7-8) Suosittu yrttimauste Välimeren alueen keittiössä. Lehtiä käytetään tuoreina ja kuivattuina erityisesti italialaisissa ruuissa kuten pestossa
ja salaateissa. 500 siementä.
0400007 Maustebasilika 'Genoveser'
OCIMUM basilicum
Kylvö:2-5. It.aika:5-20 vrk.
3,50 K
(Y) (40) (kk.7-8) Maukas salaattibasilika. Basilikasta on tullut keittiön klassikko. Isot lehdet. Korkeahko lajike, joka sopii avomaalle, ruukkuun ja
laatikkoon. Isot lehdet sopivat mainiosti sekasalaatteihin, pestoon, basilikakääryleisiin jne. Vaaleanlilat, valtikkamaiset kukinnot ovat koristeellisia ja
syötäviä. 150 siementä.
0400252 Isolehtinen thaibasilika 'Thai Magic'
OCIMUM basilicum
Kylvö:2-5. It.aika:5-20 vrk.
4,95 K
(Y) (25) (kk.7-8) Isot, kiiltävät, vaaleanvihreät lehdet ja magentanpunaiset kukat. Erityisen mieto ja makea aromi pääsee parhaiten oikeuksiinsa tuoreena
salaateissa ja vokkiruuissa. Erittäin koristeellisena sopii hienosti myös koristekasviksi kukkapenkkiin tai ruukkuun. 125 siementä.
0400182 Maustebasilika 'Siam Queen'
OCIMUM basilicum
Kylvö:2-5. It.aika:5-20 vrk.
4,95 K
(Y) (25) (kk.7-8) Itämainen basilika, jolla on selvä lakritsan aromi. Antaa hyvän maun salaatteihin ja liharuokiin. Koristeellinen kasvutapa.
Purppuranpunaiset kukat ja vaaleanvihreät lehdet. Käytetään myös koristekasvina. Sopii hyvin ruukkukasvatukseen. 50 siementä.
0400198 Kanelibasilika 'Cinnamon'
OCIMUM basilicum
Kylvö:2-5. It.aika:5-20 vrk.
4,95 K
(Y) (40) (kk.7-8) Meksikolainen, melko kookas lajike. Puikeat lehdet, joissa on makea, miellyttävä kanelin tuoksu ja maku. 125 siementä.
0400227 Maustebasilika 'Mammoth'
OCIMUM basilicum
Kylvö:2-5. It.aika:5-20 vrk.
6,35 K
(Y) (40) (kk.7-8) "Salaattibasilika", jolla on hyvin suuret, vaaleanvihreät, kiiltävät, aaltoilevat lehdet. Makea, hieno maku. Käytetään usein
pestomausteena ja salaateissa. 100 siementä.
0400228 Maustebasilika 'New Guinea'
OCIMUM basilicum
Kylvö:2-5. It.aika:5-20 vrk.
4,95 K
(Y) (40) (kk.7-8) Erityisen värikäs lajike. Nuolimaisten lehtien yläpuolen vihreässä on purppurasävyä. Lehtien alapuoli on kokonaan purppuranpunainen.
Vaaleanvioletit, läikikkäät kukat. Ihastuttava mintun ja kanelin aromi. Voidaan kasvattaa ruukussa ympäri vuoden. 50 siementä.
0400250 Maustebasilika 'Fino Verde'
OCIMUM basilicum
Kylvö:2-5. It.aika:5-20 vrk.
3,50 K
(Y) (25) (kk.7-8) Pienilehtinen lajike. Makea, hienostunut, mausteinen maku. Sato korjataan syksyllä; erityisen pitkä korjuuaika. Voidaan kasvattaa
ruukussa parvekkeella tmv. 100 siementä.
0400226 Sitruunabasilika 'Mrs. Burns Lemon'
OCIMUM basilicum citriodora
Kylvö:2-5. It.aika:5-20 vrk.
4,95 K
(Y) (40) (kk.7-8) Meksikossa viljeltävä, vanha basilikalajike, jolla on selvä ja voimakas sitruunan tuoksu ja maku. Suosittu kalan ja äyriäisten mauste.
Käytetään mm. leivonnaisissa, viinietikka-öljypohjaisissa salaatinkastikkeissa sekä tuoksuöljyjen, parfyymien ja kosmetiikan valmistuksessa. Voidaan
myös kasvattaa sisällä ruukussa vuoden ympäri. 100 siementä.
0400121 Sitruunabasilika
OCIMUM basilicum citriodorum
Kylvö:2-5. It.aika:5-20 vrk.
4,95 K
(Y) (25) (kk.7-8) Raikas ja miellyttävä sitruunan tuoksu. Erinomainen lajike viinietikan ja erilaisten kalaruokien mausteeksi. Voidaan kasvattaa ruukussa
ympäri vuoden. 150 siementä.
0400150 Pensasbasilika 'Green Globe'
OCIMUM basilicum minimum
Kylvö:2-5. It.aika:5-20 vrk.
4,95 K
(Y) (20) (kk.7-8) Tiheäkasvuinen ja pienilehtinen lajike, jolla on lumoava tuoksu. Taimesta tulee pallomainen. Sopii ruukkukasvatukseen. 100 siementä.
0400006 Maustebasilika 'Dark Opal'
OCIMUM basilicum
Kylvö:2-5. It.aika:5-20 vrk.
4,95 K
(Y) (40) (kk.7-8) AAS-voittaja. Punalehtinen. Tumman purppuranpunaiset lehdet. Voimakas, hienostunut maku. Kaunis ruokien koriste. 150 siementä.
0400091 Maustebasilika 'Purple Ruffles'
OCIMUM basilicum var. Purpurascens
Kylvö:2-5. It.aika:5-20 vrk.
4,95 K
(Y) (40) (kk.7-8) Koristeelliset, ripsureunaiset, tummanpunaiset lehdet. Hyvänmakuinen. Erinomainen esim. salaateissa ja koristelussa. 100 siementä.
0400270 Maustebasilika 'Genovese Compatto'
OCIMUM basilicum
Kylvö:2-5. It.aika:5-20 vrk.
4,95 K
(Y) (25) (kk.7-8) Pienilehtinen. Mieto salaattibasilika. Erinomaista esim. pestoon. Matalat, hienot taimet. Voidaan kasvattaa ruukussa. Säilyy pitkään. 150
siementä.
0400253 Pensasbasilika
OCIMUM gratissimum
Kylvö:2-5. It.aika:5-20 vrk.
(Y-M) (100) (kk.7-8) Kotoisin Karibialta. Puuvartinen, erilainen, monivuotinen kasvi, joka voi kasvaa yli metrin korkuiseksi. Isot limenvihreät lehdet ja
vaaleankeltaiset kukat, joissa on voimakas, makea tuoksu. On perinteisesti käytetty sekä mausteena että lääkekasvina. Siirretään talveksi sisään. 25
siementä.
4,95 K
0400058 Iltahelokki
17
-
OENOTHERA biennis
Kylvö:3-5. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(K) (80) (kk.6-10) Tämän kasvin öljyä on Pre-Glandin -luontaistuotteessa. Öljyn arvellaan voivan helpottaa mm. hermostoperäisiä vaivoja, kuukautisia
edeltävää oireyhtymää, unettomuutta ja kouristuksia. Keltaiset kukat, jotka ovat kiinni lehtihangoissa pitkin vartta. 1000 siementä.Vyöhyke V-VI. N. 1000
siementä.
0400238 Maustemeirami
ORIGANUM majorana
Kylvö:4-6.
2,95
ORIGANUM vulgare
Kylvö:2-9. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(kk.7-10)
0400045 Mäkimeirami, oregano
(M) (40) (kk.7-9) Oregano. Yrttimauste, jolla on aromaattiset, tummanvihreät lehdet. Lehtiä käytetään tuoreina ja kuivattuina mm. pitsoihin, tomaatti- ja
pastaruokiin ja salaatteihin. Vaalean karmiininpunaiset kukat. Koristeellinen kukkapenkkiin tai reunuskasviksi. Hyvä mehiläis- ja perhoskasvi. Vyöhyke VVI.300 siementä.
0400122 Kreikanmeirami
ORIGANUM vulgare hirtum
Kylvö:2-9. It.aika:10-20 vrk.
4,95
(M) (50) (kk.7-10) Kasvista käytetään lehdet tuoreina tai kuivattuina. Monen mielestä paras pitsalajike. 300 siementä. Vyöhyke III-V.
0400331
'Zaatar'
ORIGANUM syriacum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(40) (kk.7-9) LUOMU. Lempeän harmaanvihreät lehdet. Pysty kasvutapa. Sekoitus meiramin, timjamin ja oreganon makua. Korjaa lehtiä ja varsia pitkin
satokautta. Voidaan myös kasvattaa ruukussa ja talvehdittaa suojassa pakkaselta. 50 siementä
0400152 Silkkiunikko
PAPAVER rhoeas
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(Y) (50) (kk.6-8) Luonnonvarainen muoto. Kulttuurisidonnainen laji. Loistavan tulipunaiset kukat ovat kooltaan n. 7–8 cm, ja niissä on vain 4 terälehteä.
Esim. turvekatolle tai luonnonniitylle. HUOM! Kasvi on myrkyllinen. 1000 siementä.
0400156 Palsternakka
PASTINACA sativa
Kylvö:2-9. It.aika:20-30 vrk.
3,50 K
(K) (60) (kk.7-8) Luonnonvarainen muoto. Juurta käytettiin jo keskiajalla ruokana ja mausteena. Sen luonteenomainen maku on vertaansa vailla. 100
siementä. Vyöhyke V-VI.
0400199 Pilviharmikki
PEGANUM harmala
Kylvö:2-9. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(M) (50) (kk.7-8) Ikivanha kasvi itämaisessa kansanlääkinnässä. Juurta, siemeniä ja kasvista uutettavaa öljyä käytetään rauhoittavana ja rentouttavan
rohtona, reumatismiin ja epilepsiaan ym. Tiheä, pensasmainen kasvutapa, kapeat lehdet ja valkoiset kukat. 20 siementä. Vyöhyke III-V.
0400213 Veripeippi 'Shiso Red'
PERILLA frutescens crispa
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
3,50
(Y) (60) (kk.7-8) Koristeelliset purppuranpunaiset lehdet. Itäaasialainen mauste, jonka maku on sekoitus korianteria, sitruunaa ja currya. 140 siementä.
0400178 Etelänruttojuuri
PETASITES hybridus
Kylvö:1-5. It.aika:30-420 vrk.
4,95 K
(M) (90) (kk.4-6) Käytettiin 1300-luvulla ruttolääkkeenä. Komeat, ruusunpunaiset kukkatertut ja valtavat lehdet. Kasvin ajatellaan tehoavan mm.
kouristuksiin ja sappivaivoihin. 100 siementä.Vyöhyke VII.
0400057 Rohtosuoputki
PEUCEDANUM ostruthium
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(M) (75) (kk.6-8) Hyvin vanha lääkekasvi. Sisältyi 1500-1600 -luvuilla yleislääkkeeseen, jota kutsuttiin orvietaksi. Lisäksi siihen oli sekoitettu mm.
kuivattua kyykäärmeenlihaa, hunajaa ja katajanmarjoja. Nykyisin kasvia käytetään juuston mausteena ja rohtona mm. ruokahaluttomuuteen. Valkoiset
harjamaiset kukat. Aromaattinen sellerin tuoksu. Harvinainen. 40 siementä. VVyöhyke V-VI.
0400033 Lyhtykoiso, lyhtykukka, juutalaiskirsikka
PHYSALIS alkekengi
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:20-30 vrk.
4,95 K
(M) (75) (kk.7-9) Kukinnan jälkeen kehittyy suuria oransseja verhiöitä. Käytettiin ennen mm. munuaiskivilääkkeenä. Vyöhyke V-VI. 100 siementä.
0400214 Kermesmarja
PHYTOLACCA americana
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (125) (kk.7-8) Suurikokoinen yrtti. Pitkissä varsissa punamustia marjoja. Eräiden kasvinosien arvellaan tehoavan mm. reumatismiin ja mahavaivoihin.
15 siementä. Vyöhyke II-III.
0400002 Anisruoho
PIMPINELLA anisum
Kylvö:5-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(Y) (30) (kk.6-8) Siemeniä käytetään kuivattuina esim. ruisleivän, liköörin ja kaalikeiton mausteena. Kasvista tehtyä keitettä käytetään parantamaan
kouristuksia ja yskää sekä irrottamaan limaa. 400 siementä.
0400087 Ahopukinjuuri
PIMPINELLA saxifraga
Kylvö:2-9. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(M) (50) (kk.7-9) Vanha lääkekasvi. Pidetään mm. influenssan sekä maha- ja virtsavaivojen lääkkeenä. Arvokas keräilykasvi. Vyöhyke VII. 200 siementä.
0400020 Kalliokielo
POLYGONATUM odoratum
Kylvö:3-5, 8-9. It.aika:30-540 vrk.
6,35 K
(M) (40) (kk.5-7) Kaunis ruohokasvi, jonka valkoiset kellokukat riippuvat pitkissä riveissä lehtihangoissa. Paksulla juurivarrella hoidettiin ennen mm.
reumatismia ja tulehduksia. Vyöhyke IV-VI. 15 siementä.
0400308 Katkeratatar 'Fastigia'
POLYGONUM hydropiper
Kylvö:2-4. It.aika:20-60 vrk.
6,35
(Y) (50) (kk.8-9) Japanilainen lehtivihannes ja gurmeemauste. Nuoret, viininpunaiset lehdet ovat maukkaan tulisia, ja niitä käytetään sushiin, sashimiin ja
tempuraan. Pieniä versoja voidaan käyttää salaateissa koristeena ja antamassa maulle viime silauksen. Rohtona kasvilla on kipua lievittävä vaikutus.
Voidaan myös kasvattaa ruukussa vuoden ympäri. 40 siementä.
0400080 Vihannesportulakka 'Grön'
PORTULACA oleracea sativa
Kylvö:4-8. It.aika:15-20 vrk.
4,95 K
(Y) (30) (kk.7-8) Mauste- ja vihanneskasvi. Runsaasti haarautuva pikkupensas. Kasvin lehtiä käytetään tuoreina tai hillottuina esim. salaateissa,
liharuuissa ja keitoissa. Kasvatetaan tavallisesti avomaalla, mutta kasvia voi kasvattaa ympäri vuoden myös ruukussa. 1000 siementä.
0400275 Vihannesportulakka
PORTULACA olearcea ssp. sativa
2,95
(kk.8-10) Vanha viljelykasvi, jota kasvatettiin jo keskiajalla. Mehikasvi, eli pystyy varastoimaan vettä ja ravinteita. Lehdissä on paljon omega-3rasvahappoja ja E-vitamiinia. Lehdet ovat miedosti happamia, ja niitä käytetään pinaatin tapaan, keitoissa ja salaateissa. Voidaan myös kiehautuksen
jälkeen pakastaa. 6 jm.
0400011 Rätvänä
POTENTILLA erecta
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (20) (kk.6-8) Helppo kasvattaa. Keräilyharvinaisuus. Paksulla maavarrella hoidetaan mm. suun ja kurkun tulehduksia, ripulia ja ummetusta. Siitä
voidaan tehdä myös teetä. Sisältää parkkiaineita. Liuskoittuneet lehdet ja pienet keltaiset kukat. 40 siementä. Vyöhyke VIII.
0400134 Lehtoimikkä, rohtoimikkä
PULMONARIA officinalis
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(M) (25) (kk.4-6) Kauniit, purppuranpunaiseen vivahtavan siniset kukat. Arveltiin ennen tehoavan keuhkosairauksiin, mm. astmaan. Arvokas keräilykasvi
esim. yrttitarhassa. Vyöhyke III-V. 20 siementä.
0400128 Virginianvuoriminttu
PYCNANTHEMUM tenuifolium
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (75) (kk.7-9) Mahtava mintun maku ja tuoksu. Koristeelliset valkoiset terttukukat. Kuivalle kasvupaikalle. Hyvä mehiläiskasvi. 500 siementä. Vyöhyke
III-V.
0400040 Koristeraparperi
RHEUM palmatum v. tanguticum
Kylvö:2-9. It.aika:20-40 vrk.
7,95 K
(M) (150) (kk.6-7) Huomiota herättävä uutuusjaloste, jolla on valtavat sinivihreät, syvään liuskaiset lehdet. Isot vaaleanpunaiset tai valkoiset, pystyt
kukinnot. Lääkekasvi, jonka juurta käytetään kuivattuna mm. mahavaivoihin. Vyöhyke III-V. 10 siementä.
0400215 (Pohjan)ruusujuuri
RHODIOLA rosea
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M-Ki) (25) (kk.6-7) Ennen tytöt käyttivät kasvia sen selvittämiseen, olivatko heidän rakastettunsa heille uskollisia. Vanhassa kansanlääketieteessä
kuivatulla, ruusuntuoksuisella juurella piti oleman suurta voimaa. Vihreänsiniset, maljamaiset lehdet. Keltaiset latvakukinnot. 40 siementä. Vyöhyke VIII.
0400048 Isovesikrassi
RORIPPA nasturtium-aquaticum
Kylvö:5-6, 1-12. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(M) (50) (kk.7-9) Lehtivihannes, jonka pyöreät, parilehdykkäiset lehdet ovat tuoreina todella herkullisia esim. salaateissa. Varttuessaan taimi saa
valkoiset sarjakukinnot. Helppo kasvattaa. Vitamiinipitoinen. Vyöhyke I. 2000 siementä.
0400066 Rosmariini
ROSMARINUS officinalis
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:10-20 vrk.
(M) (40) (kk.6-7) Puolipensas. Oksia korjataan ennen kukintaa käytettäväksi kuivattuna tai tuoreena esim. lampaalle, pitsaan tai broilerille. Näyttävä
koristekasvi, jolla on pensasmainen kasvutapa. Hieno ruukussa. 50 siementä.
4,95 K
0400009 Mustavatukka, "karhunvattu"
18
-
RUBUS fruticosus
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-540 vrk.
4,95 K
(M) (120) (kk.6-9) Sinimustat, vadelmaa muistuttavat, hyvänmakuiset marjat. Kuivatuista lehdestä voidaan tehdä teetä, jolla on joskus hoidettu mm.
mahakatarria. Kuivattuja lehtiä on käytetty niiden miellyttävän tuoksun vuoksi. 40 siementä. Vyöhyke III-V.
0400162 Mustapäivänhattu 'Green Wizzard'
RUDBECKIA occidentalis
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(M) (80) (kk.7-10) Tarunhohtoinen kasvi. Huomiota herättävissä, erikoisissa kukissa on terälehtien sijasta vihreät tukilehdet. Korkea, musta, näyttävä
keskusta. Mielenkiintoinen lisä perennapenkkiin. Vyöhyke I-III. 20 siementä.
0400231 Niittysuolaheinä
RUMEX acetosa
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(M) (70) (kk.5-7) Nuolityviset lehdet. Punaiset kukat ovat harsuissa kukinnoissa. Käytettiin keskiajalla lääkekasvina. Hapahkot, C-vitamiinipitoiset lehdet
syödään tuoreina. 250 siementä. Vyöhyke V-VI.
0400082 Tuoksuruuta, ruutakasvi
RUTA graveolens
Kylvö:2-9. It.aika:20-40 vrk.
4,95 K
(M) (70) (kk.7-9) Ikivihreä puolipensas, jolla on sinivihreä, aromaattinen lehdistö ja sinapinkeltaiset kukat. On käytetty katolisessa messussa
"katumusyrttinä", josta tehdyllä kimpulla on pirskotettu vihkivettä kirkkokansan ylle. Lehtiä käytetään myös mausteena. Juuria voidaan käyttää
värjäyksessä: niistä saadaan punaista väriä. Siirretään talveksi suojaan pakkaselta. Vyöhyke I. 100 siementä.
0400069 Ryytisalvia
SALVIA officinalis
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(M) (50) (kk.6-8) Tuoreita ja kuivattuja lehtiä käytetään mm. sianlihan ja kalan mausteena ja yrttiteesekoituksissa. Lehdet ovat hyvin aromaattisia. 100
siementä. Vyöhyke III-V.
0400113 Niittysalvia
SALVIA pratensis
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (40) (kk.6-7) Vanha, harvinainen lääkekasvi. Sinipunaiset kukinnot sijaitsevat kehämäisesti (valekiehkurat). Sisältää eteerisiä öljyjä. Käytetään
aromaattisissa teesekoituksissa. 200 siementä. Vyöhyke III-V.
0400018 Mustaselja
SAMBUCUS nigra
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-360 vrk.
4,95 K
(M) (300-500) (kk.6-7) Kukista voidaan tehdä seljateetä, jonka sanotaan auttavan mm. vilustumiseen, reumaan ja tulehduksiin. Kukista ja marjoista tulee
erittäin hyvää mehua. 125 siementä. Vyöhyke IV-V.
0400061 Pikkuluppio, punaluppu
SANGUISORBA minor
Kylvö:2-9. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(M) (50) (kk.6-7) Vanha maustekasvi, mutta mielenkiintoinen myös koristekasvina. Pitkät, hammaslaitaiset, parilehdykkäiset lehdet ja purppuranpunaiset,
pallomaiset kukat. Lehtiä käytetään esim. salaateissa ja keitoissa. Kylvetään aikaisin suoraan avomaalle. 100 siementä. Vyöhyke III-V.
0400191 Rohtoluppio
SANGUISORBA officinalis
Kylvö:1-5, 10-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (60) (kk.6-8) Tummanpunaiset, tiheät kukkatähkät. Kauniisti parilehdykkäiset lehdet. Tehoaa verenvuotoihin ja tulehduksiin. Edistää ruuansulatusta.
Kurkkua muistuttava maku. Voidaan käyttää tuoremausteena esim. salaateissa. 100 siementä. Vyöhyke III-V.
0400216 Haavayrtti
SANICULA europaea
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(M) (30) (kk.6-7) Lääkekasvi, jolla on liuskaiset lehdet ja hienot, valkoiset kerrannaissarjakukinnot. Maavarrella ja lehdillä arvellaan olevan haavoja
puhdistavaa ja parantavaa voimaa. 15 siementä. Vyöhyke III-V.
0400217 Santelipuu
SANTALUM album
Kylvö:1-12. It.aika:30-360 vrk.
7,95 K
(M) (80) (kk.4-6) Kotoisin Intiasta. Kasvista tislataan santeliöljyä. Puoliloinen, joka on sukua mistelille. Tulee hyvin toimeen myös itsenäisenä kasvina.
Oljenkeltaiset kukat, jotka muuttuvat myöhemmin punaisiksi. Santeliöljyn suitsuttamisen sanotaan edistävän mielenrauhaa ja yleistä hyvinvointia.
Kasvatetaan ruukussa, joka siirretään talveksi suojaan pakkaselta. 10 siementä.
0400093 Hopeayrtti
SANTOLINA chamaecyparissus
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(M) (25) (kk.7-9) Vanha luostarikasvi. Ikivihreä puolipensas, jolla on harmaat, aromaattiset lehdet ja voimakkaankeltaiset kukat. Aikaisemmin kasvia
käytettiin mm. monissa lääkkeissä ja likööreissä. Vyöhyke I-III. 100 siementä.
0400139 Viherhopeayrtti
SANTOLINA rosmarinifolia
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(M) (25) (kk.7-9) Ikivihreä puolipensas. Aromaattiset lehdet ja keltaiset kukat. Sopii hienosti matalaksi aidaksi, jota voidaan muotoilla eri tavoin. 30
siementä. Vyöhyke I-III.
0400075 Rohtosuopayrtti
SAPONARIA officinalis
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (70) (kk.6-9) Kasvin vesiliukoisia glykosideja käytettiin ennen vaatteiden pesuun. Kasvilla on myös hoidettu mm. yskää, ummetusta ja ihottumia. 100
siementä. Vyöhyke III-V.
0400278 Kesäkynteli
SATUREJA hortensis
2,95
(Y) (30-45) (kk.7-10) Erinomainen mauste pavuille, herneille ja lantulle mutta myös teeaineeksi. Lehtiä korjataan vähitellen nuorina. Kauniit,
vaaleansinililat kukat houkuttelevat mehiläisiä ja muita hyönteisiä. Riittää 30-40 taimeen.
0400047 Talvikynteli
SATUREJA montana
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
3,50 K
Kylvö:2-4. It.aika:90-180 vrk.
7,95 K
(M) (35) (kk.6-9) Monivuotinen kynteli, jota ei kovin usein viljellä. Vyöhyke III-IV. 250 siementä.
0400317 Palsamiköynnös, sitruunaköynnös
SCHISANDRA chinensis
(M) (600-900) (kk.5-6) Kasvia on käytetty perinteisessä kiinalaisessa lääkinnässä. Se tunnetaan ”viiden maun hedelmänä”. Komea köynnös, jolla on
tuoksuvat, valkoiset kukat. Punaiset marjat kasvavat viinirypälemäisissä tertuissa. Hedelmien kehittymiseen tarvitaan sekä hede- että emikasvi. Vyöhyke
I-III. 20 siementä.
0400131 Skopolia
SCOPOLIA carniolica
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(M) (50) (kk.5-6) Erittäin harvinainen. Ruoskeanvioletit kellokukat, joissa on vihreä verhiö. Käytettiin aiemmin noitayrttinä vaikeasti hoidettavissa
tapauksissa. Kasvin vaikuttava aine on skopolamiini, jolla on joskus lääkitty mielen sairauksia. HUOM! Kasvi on myrkyllinen. Vyöhyke III-V. 3 siementä.
0400200 Rohtovuohennokka 'Mad Dog'
SCUTELLARIA lateriflora
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(M) (40) (kk.7-9) Kasvia käyttivät jo cherokee-intiaanit. Sen arvellaan auttavan mm. masennukseen, epilepsiaan, kuukautisia edeltäviin oireisiin ja
vesikauhuun. Kaunis kasvi, jolla on sirot vaaleanpunaiset kukinnot. 60 siementä. Vyöhyke III-V.
0400102 Maarianohdake
SILYBUM marianum
Kylvö:2-9. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(K) (80) (kk.6-9) Tunnettu kasvi, jolla on yhteyksiä Raamattuun. Sitä voidaan käyttää ravintona latva-artisokan tavoin. Sitä on munuais- ja
maksalääkkeissä. 20 siementä.Vyöhyke II-III.
0400083 Keltasinappi
SINAPIS alba
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(Y) (60) (kk.6-9) Pysty, haaroittuva kasvutapa. Keltaiset kukat. Siemeniä käytetään lähinnä tavallisen sinapin valmistukseen. Erittäin helppo kasvattaa.
Omaa väriaineetonta ja lisäaineetonta sinappia on helppo tehdä. Teollisessa sinapinvalmistuksessa käytetään näistä siemenistä saatavaa öljyä. 1000
siementä.
0400086 Aleksanterinputki
SMYRNIUM olusatrum
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:60-90 vrk.
4,95 K
(M) (75) (kk.5-6) Kirkkaanvihreät, aromaattiset lehdet ja keltaiset kukat. Erinomainen kalan mauste. Koko kasvi juuri mukaan lukien on hieno vihannes,
jota voi käyttää esim. muhennoksissa. Vyöhyke II-IV. 10 siementä.
0400218 Kultapiisku
SOLIDAGO virgaurea
Kylvö:2-9. It.aika:15-40 vrk.
4,95 K
(M) (70) (kk.7-9) Kukinto on pysty, tiivis, keltainen terttumainen mykeröstö. Lääkekasvi, jota on jo keskiajalla käytetty mm. pahoihin haavoihin ja
reumatismiin. Vyöhyke VIII. 50 siementä.
0400094 Rohtopähkämö
STACHYS officinalis
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(M) (30) (kk.8-9) Kasvin arvellaan alentavan kuumetta ja parantavan haavoja. Kauniit ruusunpunaiset, valtikkamaiset kukinnot. Arvostettu keräilykasvi.
Vyöhyke III-V. 75 siementä.
0400272 Purtojuuri
SUCCISA pratensis
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
(M) (40) (kk.8-9) Tiiviit, sinivioletit kukinnot ja pitkät lehdet. Ihmisen toiminnasta riippuvainen kasvi. On käytetty mm. syyhyyn, märkiviin haavoihin ja
ruttoon. Vyöhyke V-VI. 65 siementä.
4,95 K
0400081 Rohtoraunioyrtti
19
-
SYMPHYTUM officinale
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:60-360 vrk.
4,95 K
(M) (80) (kk.6-8) Violetit kukat ja pehmeäkarvaiset lehdet. Kasvia on jo ammoin käytetty lääkekasvina mm. tulehdusten ja murtumien hoidossa. 10
siementä. Vyöhyke V-VI.
0400273 Tuoksusamettikukka
TAGETES lucida
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(Y) (25-75) (kk.7-9) Meksikolainen laji, jota voidaan käyttää mausteena ranskalaisen rakuunan asemesta. Kuivattuja kukkia ja lehtiä käytetään teeksi,
piristeeksi, ja niitä voidaan polttaa hyönteisten karkottamiseksi. Niillä hoidetaan myös mm. kuumetta, malariaa ja hinkuyskää. Tuuheat taimet ja
valtavasti pieniä kirkkaankeltaisia kukkia. 50 siementä.
0400153 Rohtosamettikukka
TAGETES minuta
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(Y) (200) Paljon esillä ollut kasvi biologiseen kasvinsuojeluun. Se pitää mullassa olevat sukkulamadot ja useimmat tuhohyönteiset loitolla. Lääkekasvi,
jota käytetään tiettyjen virustautien torjuntaan. Lehtiä on perinteisesti käytetty keittojen ym. mausteena. Tiivis ja tuuhea kasvutapa. 50 siementä.
0400257 Kääpiösamettikukka 'Signet Lemon'
TAGETES tenuifolia
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(Y) (20) (kk.6-10) Fleuroselect-laatua. Sitruunantuoksuinen lehdistö muodostaa tiiviin pensaan. Yksinkertaiset, kirkkaankeltaiset kukat. Sekä lehdet että
kukat ovat koristeellisia salaateissa, kakuissa jne. 100 siementä.
0400287 Palsamipäivänkakkara
TANACETUM balsamita
Kylvö:2-91. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (60) (kk.6-8) Historiallinen kasvi, jolla on pitkät, hyväntuoksuiset, pystyt lehdet. Haaleankeltaiset kukat ovat viuhkoissa. Lehtiä on ennen käytetty mm.
haavavoiteissa ja kosmetiikkatuotteissa sekä hyönteisten puremiin ja ruuanvalmistuksessa. Vyöhyke IV-V. 60 siementä.
0400219 Reunuspäivänkakkara
TANACETUM parthenium
Kylvö:2-9. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(K-M) (50) (kk.7-9) Luonnonvarainen muoto. Kasvia on jo muinoin käytetty lääkekasvia. Tuoksuvat lehdet ja valkoiset kukat. Kasvin arvellaan auttavan
mm. kuumeeseen, reumatismiin ja naistenvaivoihin. 500 siementä. Vyöhyke IV-VI.
0400064 Pietaryrtti
TANACETUM vulgare
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (80) (kk.7-9) Perinteinen lääkekasvi. Tiheä, pensasmainen kasvutapa. Kapeat parilehdykkäiset lehdet. Kovat, keltaiset mykeröt eikä lainkaan
terälehtiä. Käytetään kuivattuina mm. eräisiin teesekoituksiin ja viineihin. Kasvin arvellaan torjuvan puutiaisia. Voidaan myös käyttää koristekasvina.
Vyöhyke VIII. 500 siementä.
0400220 Teurikka
TEUCRIUM chamaedrys
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (30) (kk.6-9) Makeantuoksuinen, koristeellinen kasvi. Purppuran-ruusunpunaiset, valtikkamaiset kukinnot. Kasvilla on hoidettu kihtiä ja sappivaivoja.
Sopii erinomaisesti matalaksi aidaksi. 60 siementä. Vyöhyke V-VI.
0400333 Timjami
THYMUS fragrantissimus L.
Kylvö:3-4.
2,95
(25) (kk.7-9) Uutuus 2014. Helppohoitoinen, ikivihreä maustekasvi, jonka vaaleanroosat kukat houkuttelevat mehiläisiä ja hyönteisiä. Tummanvihreät
aromaattiset lehdet maistuvat raikkaasti sitruunalle. Kestää kuivuutta; sopii muureille, kivikkopuutarhaan. Riittää 30 taimeen.
0400335 Hartsitimjami
THYMUS mastichina
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
(Y-M) (30) (kk.6-8) Uutuus 2014. Koristeellinen timjamilajike, jolla on hyvin aromaattinen, harmaanvihreä lehdistö. Puolipensas, joka on tiivis ja
pensasmainen jo ensimmäisenä vuotena. Houkuttelee puutarhaan pölyttäjiä. Voidaan myös kasvattaa ruukussa ja talvehdittaa suojassa pakkaselta. 800
siementä.
0400003 Kangasajuruoho
THYMUS serpyllum
Kylvö:2-9. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(M-Ki) (15) (kk.6-8) Perenna, jolla on pystyt vaaleanvioletit kukinnot. Kuivuutta ja tallaamista kestävä maanpeittokasvi, joka sopii mainiosti kivikkoon ja
muille aurinkoisille paikoille. Vyöhyke V-VI. 500 siementä.
0400077 Timjami, tarha-ajuruoho
THYMUS vulgaris
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(M) (30) (kk.6-10) Tuoreita ja kuivattuja lehtiä käytetään mm. hernekeiton, grillatun lihan ja kanan mausteena. Puolipensas, jolla on
purppuranruusunpunaiset kukat. Vyöhyke I-III. 500 siementä.
0400239 Tarha-ajuruoho, timjami
THYMUS vulgaris
Kylvö:3-5.
2,95
TRIGONELLA foenum-graecum
Kylvö:2-9. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(M) (kk.7-9)
0400013 Sarviapila
(Y) (40) (kk.4-6) Viljelykasvi, joka tunnettiin jo ennen keskiaikaa. Kolmesormiset lehdet. Siemenpalot muistuttavat muodoltaan pukinsarvia. Siemenillä
arvellaan olevan parantava vaikutus mm. tulehduksiin ja impotenssiin. Ne ovat myös hyvin valkuaisainepitoisia. 75 siementä.
0400201 Nokkonen
URTICA dioica
Kylvö:3-6. It.aika:20-70 vrk.
4,95
(M) (40-125) Viljelty muoto. Harvalla kasvilla on yhtä monia hyödyllisiä ominaisuuksia kuin nokkosella. Nykyään sitä käytetään yleisimmin myrkyttömään
tuholaistorjuntaan, lannoitteena ja herkkuvihanneksena. Nokkosen rauta- ja vitamiinipitoisuus on merkittävästi suurempi kuin useimpien muiden
vihannesten. Jo 1700-luvulta alkaen nokkosta on käytetty kehruu- ja värjäyskasvina haluttaessa lämpimiä keltaisen ja ruskean sävyjä.
Lääkkeenomaisesti sitä käytetään verenhukkaan, ihosairauksiin ym. Vyöhyke VIII. 10 m2
0400084 Rohtovirmajuuri
VALLERIANA officinalis
Kylvö:2-9. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(M) (100) (kk.7-9) Isokokoinen lääkekasvi, jonka isot vaaleanruusunpunaiset kukat ovat viuhkossa. Juurta käytetään mm. kouristus-, hermo-, sydän- ja
kuumeenalennuslääkkeenä. Kasvi on myös kaunis perenna. 100 siementä. Vyöhyke VIII.
0400233 Valkopärskäjuuri
VERATRUM album
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(M) (125) (kk.6-8) Paksuvartinen yrtti, jolla on leveät, suikeat lehdet. Isot, haaroittuvat kellanvihreät kukinnot, joissa on valkoista. Käytettiin ennen
aivastus- ja oksetusaineena sekä monien sairaksien hoitoon. HUOM! Kaikki kasvinosat ovat hyvin myrkyllisiä. 20 siementä. Vyöhyke VIII.
0400193 Ukontulikukka
VERBASCUM thapsus
Kylvö:2-9. It.aika:15-30 vrk.
4,95 K
(K) (200) (kk.7-9) Mesipitoiset, pitkät, keltaiset, valtikkamaiset kukinnot ja karvaiset lehdet. Kasvia käytettiin ensimmäisessä maailmansodassa
puudutusaineena. Sitä käytetään mm. rauhoittavissa ja nukutuslääkkeissä sekä astman hoidossa. Kukista tehdyn keitteen sanotaan antavan hiuksille
kiiltoa. Vyöhyke VII. 200 siementä.
0400259 Tähkäverbena
VERBENA hastata
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-300 vrk.
4,95 K
(M) (100) (kk.6-9) Komea kasvi, jolla on pitkät, suikeat lehdet ja tiiviit sini-violetti-vaaleanpunaiset kukkatähkät sarjamaisissa kukinnoissa. PohjoisAmerikan intiaanit ovat käyttäneet kasvia mm. rauhoittavana aineena sekä hengitysvaikeuksiin ja kuukautisvaivoihin. Vyöhyke I-II. 175 siementä.
0400100 Rohtorautayrtti
VERBENA officinalis
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (50) (kk.7-9) Ohuet varret ja lilat kukinnot. Rooman vallan aikana kasvilla ajateltiin olevan jumalallista voimaa. Imettävät äidit käyttivät sitä ennen
lisäämään maidoneritystä. Nykyisin yrttitarhurit ja keräilijät viljelevät kasvia erikoisuutena. 100 siementä. Vyöhyke III-IV.
0400114 Rohtotädyke
VERONICA officinalis
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M-Ki) (15) Rentovartinen, mätästävä kasvi, jonka vaaleansiniset-sinipunaiset kukat ovat pystyissä tertuissa. Pidettiin 1400-1600 -luvuilla ihmelääkkeenä
mm. näivetystautia vastaan. Sillä hoidettiin mm. ruokahaluttomuutta, mahakatarria ja palovammoja. Vyöhyke VIII. 300 siementä.
0400074 Keto-orvokki
VIOLA tricolor
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(K-M) (20) (kk.4-10) Sini-valko-keltaiset kukat. Vanha lääkekasvi, jota on käytetty mm. ihottumien ja reumatismin lääkkeenä. Ei ole nykyään erityisen
yleinen luonnossa. Vyöhyke VII. 150 siementä.
0400202 Rohtokoisio
WITHANIA somnifera
Kylvö:2-9. It.aika:60-180 vrk.
6,35 K
(M) (75) (kk.7-8) Tutkimus on osoittanut, että kasvin juuri ja kuori ovat yleisesti vahvistavia ja että ne palauttavat elinvoimaa. Niiden arvellaan vaikuttavan
vaikuttavan hermostollisiin häiriöihin ym. Vaaleasuoniset, puikeat lehdet ja pienet vihreänkeltaiset kukat. 30 siementä. Vyöhyke II-V.
Ryhmä
0500
HARVINAISET JA ERIKOISET KASVIT
Tämän otsikon alla on harvinaisia kasveja, jotka eivät sovi muiden otsikoiden alle.
0500092 Kissanruoho
Kylvö:1-12. It.aika:5-10 vrk.
Täysjyvävehnää kylvettäväksi vatiin sisälle. Erityinen lajike, jota kissat ja linnut syövät mielellään, erityisesti talvella. Nopeakasvuinen. 500 siementä.
4,95 K
0500086 Rehukaali 'Jersey Walking Stick'
20
-
BRASSICA oleracea longata
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(Y) (100-200) Kulttuuriperintö 1800-luvulta. Huomiotaherättäv kaali, joka nousee korkeuksiin palmun lailla. Lehdet, jotka ovat syötäviä, kasvavat
vaikuttavan kokoisiksi. Varsi on paljas ja kova; Jerseyssä se kuivataan perinteisesti vaelluskepiksi. 35 siementä.
0500084 Dalmatianpäivänkakkara
TANACETUM cinerariifolium
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(M) (30) (kk.7-8) Valkoiset kukat ja hopeanvärinen lehdistö. Kuivatut ja jauhetut kukat sekoitetaan suopa- tai nokkosveteen. Tämä vesi tehoaa moniin
tuhohyönteisiin. 50 siementä. Vyöhyke III-VI.
0500090 Herkkuhyppykurkku
CYCLANTHERA pedata
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
9,95 K
(Y) (250) (kk.6-8) Todella jännittävä, vanha, köynneliäs vihanneskasvi. Liuskaiset lehdet ja vihreät kukat. Vihreä- ja valkoraitaiset, nuijamaiset, 5 cm
pitkät hedelmät syödään raakoina tai kypsennettyinä. Hyvin kasvuvoimainen myöhäiseen syksyyn asti. Tuetaan. 5 siementä.
0500024 Viljatatar, tattari
FAGOPYRUM esculentum
Kylvö:5-6. It.aika:10-40 vrk.
4,95 K
(Y) (50) (kk.6-9) Hyvin vanha viljelykasvi. Tuoksuvat sarjakukinnot, joiden väri vaihtelee vaalean ruusunpunaisesta valkoiseen. Herttamaiset tai
nuolityviset lehdet. Siemenistä tehdään gluteenitonta jauhoa. Hyvä mehiläis- ja viherlannoituskasvi. 1000 siementä.
0500036 Pesusienikurkku
LUFFA aegyptiaca
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(Y) (200) (kk.6-8) Erittäin mielenkiintoinen kasvi, joka kasvattaa pitkät, koristeelliset varret. Keltaiset, hibiskusmaiset kukat. Kypsät hedelmät kuivataan ja
niistä poistetaan siemenet. Sen jälkeen niitä käytetään pesusieninä. Helpointa kasvattaa säleikköä tmv. vasten. Kastellaan ja lannoitetaan kuten
kurkkuja. 10 siementä.
0500043 Esparsetti
ONOBRYCHIS viciifolia
Kylvö:5-6. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(M) (70) (kk.6-8) Vanha viljelykasvi.Kuuluu hernekasveihin. Pystyt, punaiset terttukukinnot. Erinomainen mehiläiskasvi ja hyvä rehu- ja
vihantalannoituskasvi. Viihtyy myös laihassa, hiekkaisessa maassa. 250 siementä. Vyöhyke IV-VI.
0500074 Norsunkärsä
PROBOSCIDEA louisianica
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(Y) (30) (kk.7-9) Kotoisin Meksikosta. Harvinainen kasvi, jolla on isot, tuoksuvat, gloksiniaa muistuttavat kukat. Kukat ovat ruusunpunaiset ja violetit, ja
niissä on keltaisia ja purppuranpunaisia läiskiä. Koristeelliset 25 cm pitkät, runsasmaltoiset, syötävät, sarvekkaat hedelmät. Koko kasvi on kiiltävien
karvojen peittämä. 10 siementä.
0500088 Hunajakukka 'Blue Curls'
PHACELIA congesta
Kylvö:4-5. It.aika:10-40 vrk.
3,50 K
(Y) (50) (kk.6-8) Kotoisin Teksasista. Taivaansiniset, kellomaiset kukat ovat tiiviissä viuhkoissa. Kukkii runsaasti. Hyvä mehiläiskasvi. 450 siementä.
0500089 Durra 'Nigrum'
SORGHUM bicolor
Kylvö:5-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(Y) (100) (kk.6-7) Viljalaji, jota kasvatettiin jo 5000 v. sitten. On nykyään tärkeä ravintokasvi mm. Afrikassa, Intiassa ja Etelä-Amerikassa. Siemenistä
tehdään mm. jauhoja ja öljyä. Isot, harjamaiset röyhyt ovat kellanruskeaan vivahtavan vihreät. 100 siementä.
0500083 Rohtosamettikukka
TAGETES minuta
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(Y) (200) Viime vuosina paljon esillä ollut kasvi biologiseen tuholaistorjuntaan. Pitää mullassa olevat sukkulamadot ja useimmat tuhohyönteiset loitolla.
Maahan mullattu lehtimassa torjuu myös hankalia rikkaruohoja. Nykyaikainen tutkimus osoittaa, että kasvilla on virustauteihin tehoavia ominaisuuksia.
Lehdillä on perinteisesti maustettu esim. keittoja ja liharuokia. Helppo kasvattaa. Tiivis, tuuhea kasvutapa. 50 siementä.
0500093 Samettikukka 'Ground Control'
TAGETES patula
2,85
(80) (kk.6-10) Kauniin keltainen, noin 80 cm korkea samettikukka, kukkii koko kesän. Samettikukka torjuu sukkulamadot biologisesti. Sukkulamadot
voivat aiheuttaa suurta haittaa monille kasveille, esim. ruusuille. Paras teho: kylvö huhti-toukokuussa. Samettikukka sopii hyvin myös viherlannoitteeksi.
Käännä taimet maahan ennen syksyä. 4 m2.
0500085 Nokkonen
URTICA dioica
Kylvö:3-6. It.aika:20-70 vrk.
4,95
(M) (40-125) (kk.7-8) Viljelty muoto. Harvalla kasvilla on näin paljon hyödyllisiä ominaisuuksia. Nykyään nokkosen käyttö myrkyttömään
tuholaistorjuntaan, lannoitteena ja herkkuvihanneksena on jälleen paljon esillä. Nokkosessa on paljon enemmän rautaa ja vitamiineja kuin tavallisissa
vihanneksissa. Jo 1700-luvulta sitä on käytetty myös kehruu- ja värjäyskasvina. Rohtona nokkosta käytetään mm. anemiaan ja ihotauteihin.
Siementoimituksen mukana tulevat tuholaistorjuntaan ja lannoitteeksi käytettävän nokkosveden ja -käytteen valmistusohjeet. 10 m2. Vyöhyke VIII.
Ryhmä
0600
KORISTEPENSAAT JA PUUT
Puiden ja pensaiden kasvattaminen siemenestä voi olla hyvin jännittävää. Luettelon lajit sopeutuvat maamme ilmastoon. Jokaisen
siemenannoksen mukana tulevat kylvöohjeet. Vyöhyke kertoo pohjoisimman alueen, jolla kasvi on kestävä. Jos vyöhykkeeksi on annettu
esim. 2-4, jälkimmäinen numero merkitsee vyöhykettä, jolla kasvi menestyy erityisen suojaisalla kasvupaikalla. Monia lajeista voidaan
kasvattaa myös talveksi pakkaselta suojaan siirrettävässä ruukussa tai huonekasvina, myös bonsai-kasvina. (xx) = korkeus metreinä.
0600052 Harmaapihta
ABIES concolor
Kylvö:2-4. It.aika:20-40 vrk.
6,35 K
(10) Tuuhea neulasto ja oksisto. Sinivihreät, hiukan harmahtavat neulaset. Tasainen ja tiheä oksisto. Ei pudota vanhanakaan alaoksiaan. 30 siementä.
Vyöhyke II-IV.
0600053 Koreanpihta
ABIES koreana
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:20-40 vrk.
6,35 K
(10) Leveät, litteät neulaset, jotka ovat yläpinnalta kiiltävänvihreät ja alapinnalta valkoiset. Koristeelliset siniset, pystyt kävyt. Tasainen, harva oksisto. 50
siementä. Vyöhyke III-V.
0600054 Lännenpihta
ABIES lasiocarpa
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:20-40 vrk.
6,35 K
(12) Kotoisin Pohjois-Amerikasta. Siro kasvutapa ja sinivihreät neulaset. Yksi eniten ostetuista jalokuusista. Viihtyy useimmilla kasvupaikoilla. 40
siementä. Vyöhyke V-VII.
0600001 Punavaahtera
ACER rubrum
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-360 vrk.
4,95 K
(10) (kk.4-5) Erittäin kaunis ja suhteellisen nopeakasvuinen puu. Tummanvihreissä, liuskaisissa vaahteranlehdissä on sinertävä alapinta. Voimakas,
hehkuvanpunainen syysväri. 15 siementä. Vyöhyke I-II.
0600067 Kiiviköynnös
ACTINIDIA deliciosa
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(2) (kk.6-7) Kotoisin Kiinasta. Köynneliäs. Kauniit kermankeltaiset terttukukat, herttamaiset lehdet ja ruskeat hedelmät. Jännittävä kasvi
kasvihuoneeseen tai lämpimälle paikalle ulos. 30 siementä.
0600074 Akebia, kastanjaköynnös
AKEBIA quinata
Kylvö:2-4. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(4) (kk.5-7) Huomiota herättävä kasvi Itä-Aasiasta. Kukkii erikoisin, tuoksuvin, purppuranpunaisin kukin. Kasvatetaan rauhallisella paikalla säleikköä
vasten. 10 siementä. Vyöhyke I.
0600099 Sulkapensas
AMORPHA fruticosa
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(3) (kk.7-8) Kotoisin Pohjois-Amerikasta. Parilehdykkäiset lehdet ja viehättävät, sinivioletit terttukukat. Kasvaa hyvin kaikenlaisessa maassa. Arvokas
kasvi puutarhassa, koska houkuttelee pölyttäviä hyönteisiä. Vyöhyke III-V. 30 siementä.
0600121 Lännenmansikkapuu
ARBUTUS unedo
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(2) (kk.9-10) Kiiltävät, hammaslaitaiset, ikivihreät lehdet. Kauniit, kalpean ruusunpunaiset terttukukinnot ja ahomansikkamaiset hedelmät. Vyöhyke I-II.
Muualla maassa voidaan hyvin kasvattaa ruukussa. 30 siementä.
0600123
BILLARDIERA longiflora
Kylvö:2-4. It.aika:30-540 vrk.
6,35 K
(M) (2) (kk.4-6) Kotoisin Australiasta. Jännittävä köynnöskasvi, jolla on erittäin hyväntuoksuiset, kellertävän valkoiset, 2–3 cm pitkät kellokukat ja
pitkänkapeat lehdet. Koristeelliset, sinililat, syötävät marjat. Voidaan kasvattaa kasvihuoneessa tai isoissa ruukuissa, jotka siirretään talveksi suojaan
pakkaselta. 25 siementä.
0600124 Syyssyrikkä (syyssyreeni)'Miss Butterfly'
BUDDLEJA davidii
Kylvö:1-3. It.aika:10-30 vrk.
(M) (150) (kk.8-9) Uutuus 2014. Kaunis, nopeakasvuinen pensas Välimeren alueelta. Ihastuttavat, vaaleanvioletit, tuoksuvat valtikkamaiset kukinnot
houkuttelevat puoleensa erityisesti perhosia. Kasvatetaan yksittäiskasvina tai aidanteena. Voidaan myös kasvattaa ruukussa ja talvehdittaa suojassa
pakkaselta. Viihtyy kesällä parhaiten ulkona. 100 siemeniä.
6,35 K
0600108 Kanerva
21
-
CALLUNA vulgaris
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:90-390 vrk.
4,95 K
(0.4) (kk.6-8) Vaaleanpunaiset kukinnot ovat pystyissä tertuissa. Neulasmaiset lehdet ja puuvartiset oksat. Viihtyy nummilla, soilla ja valoisissa metsissä.
Vaatimaton ja kestävä kasvi luonnontilaisille alueille ja vastaaviin paikkoihin. Vyöhyke VII. 100 siementä.
0600003 Kalukkipensas
CALYCANTHUS floridus v. laevigatus
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(1.5) (kk.6-7) Kotoisin Pohjois-Amerikasta. Isot vihreät lehdet, joissa on vaalea alapinta. Punaruskeat, kamferintuoksuiset kukat, jotka kasvavat suoraan
lehtihangoista. Koko pensas on kanelintuoksuinen. Viihtyy kevyessä maassa aurinkoisella, rauhallisella paikalla. 10 siementä. Vyöhyke I.
0600090 Trumpettiköynnös
CAMPSIS radicans
Kylvö:2-4. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(8) (kk.8-9) Kotoisin Pohjois-Amerikasta. Puuvartinen, ei aivan tavallinen kasvi. Kauniit, parilehdykkäiset lehdet. Torvimaiset, keltaiset tai
oranssinpunaiset kukat, joissa on punainen sisäpuoli. Kukat ovat 7-9 cm pitkät ja ne ovat viuhkoissa. Viihtyy parhaiten lämpimällä seinustalla tai muurilla.
100 siementä. Vyöhyke I-III.
0600004 Siperianhernepensas
CARAGANA arborescens
Kylvö:2-4. It.aika:10-40 vrk.
6,35 K
(2) (kk.5-6) Kaunis pensas, jolla on vaaleanvihreä, tuuhea lehdistö ja herneenkukkaa muistuttavat kullankeltaiset kukat. Sopii leikattavaksi
pensasaidaksi. Hyvin vaatimaton kasvi, joka viihtyy myös kovassa hiekkamaassa. 125 siementä. Vyöhyke VII.
0600005 Trumpettipuu
CATALPA bignonioides
Kylvö:2-4. It.aika:10-40 vrk.
4,95 K
(6) (kk.6-7) Kotoisin Pohjois-Amerikasta. Isot herttamaiset lehdet ja pystyt kukkatertut, joissa on torvimaisia puna-kelta-valkoisia kukkia. Siirretään
talveksi suojaan pakkaselta. 40 siementä.
0600098 Japaninkelasköynnös
CELASTRUS orbiculatus
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(8-12) (kk.6-7) Nopeakasvuinen köynnös. Pitkät, puuvartiset versot. Kaksineuvoinen. Emiyksilöt tekevät kellanoransseja hedelmiä, jotka pysyvät kiinni
koko talven. Hieno kasvi säleikköön tai muurille. Sen voi myös antaa kasvaa isoa puuta pitkin - ruotsinkielistä nimeä, joka tarkoittaa 'puuntappaja', ei pidä
uskoa. 30 siementä. Vyöhyke V-VI.
0600006 Japaninruusukvitteni
CHAENOMELES japonica
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:60-90 vrk.
6,35 K
(M) (100) (kk.4-5) Uutuus 2014. Pensas, jolla on levittäytyvä kasvutapa. Keväällä punaoranssit kukat ja syksyllä koristeelliset, aromaattiset, tuoksuvat
hedelmät, joista tulee hyvää hilloa. Sopii maanpeittokasviksi tai matalaksi aitakasviksi. 40 siementä.
0600056 Japaninsypressi
CHAMAECYPARIS obtusa
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(6) Tummanvihreät, tylpät, suomumaiset lehdet. Viuhkamainen oksisto. Koristeellinen, pyramidimainen kasvutapa. 400 siementä. Vyöhyke II-III.
0600114 ”Talventuoksupensas”
CHIMONANTHUS praecox
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:60-90 vrk.
6,35 K
(3) (kk.2-3) Pensas, jonka ihanantuoksuiset, vaalean rikinkeltaiset, vahapintaiset, nuokkuvat kukat puhkeavat talven aikana lehdettömiin oksiin.
Kyhmyiset, koristeelliset oksat. Kasvatetaan ruukussa ja siirretään talveksi suojaan pakkaselta. 10 siementä.
0600049 Saksankärhö
CLEMATIS vitalba
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-270 vrk.
4,95 K
(5) (kk.6-9) Kotoisin Etelä-Euroopasta. Harvaan parilehdykkäiset lehdet. Isot, valkoiset, tuoksuvat kukkatertut kasvavat lehtihangoissa. Koristeelliset,
tupsumaiset siemenpallot. Nopeakasvuinen kasvi kivimuurille, seinustalle tai puuta pitkin kasvamaan. 100 siementä. Vyöhyke III-IV.
0600113 "Isokohtalonpensas"
CLERODENDRUM trichotomum
Kylvö:2-4. It.aika:60-90 vrk.
4,95 K
(2) (kk.7-9) Kotoisin Kiinasta. Tuoksuvat, valkoiset kukat, joilla on punaiset verholehdet, ovat nuokkuvissa tertuissa. Leveät, herttamaiset lehdet. Siniset
marjat koristavat pensasta pitkän aikaa. Ei selviä Suomen talvesta, joten suosittelemme kasvatusta ruukussa ja ruukun siirtämistä talveksi suojaan
pakkaselta. 10 siementä.
0600007 Idänkanukka
CORNUS alba
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:90-720 vrk.
4,95 K
(2) (kk.5-6) Voimakaskasvuinen kanukka. Voimakkaanpunaiset oksat ja lehdet. Puikeat, teräväkärkiset lehdet, joissa on sinertävä alapinta. 60 siementä.
Vyöhyke V-VI.
0600008 Punamarjakanukka
CORNUS mas.
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:90-720 vrk.
6,35 K
(3) (kk.3-4) Puumainen pensas, johon tulee aikaisin paljaisiin oksiin valtavasti pieniä keltaisia kukkia. Isot tummanvihreät, kiiltävät, puikeat lehdet.
Pitkänomaiset punaiset hedelmät, joista tulee hyvää hilloa. Viihtyy kaikenlaisissa maatyypeissä, mutta mieluiten aurinkoisella paikalla. Sopii aitakasviksi.
30 siementä. Vyöhyke II-III.
0600009 Peruukkipensas
COTINUS coggygria
Kylvö:2-4. It.aika:30-360 vrk.
4,95 K
(3) (kk.7) Kotoisin Aasiasta. Puikeat, vihreät lehdet, jotka saavat vaihtelevanpunaisen syysvärin. Isot purppuranpunaiset huiskilokukinnot. Ei ole vaativa.
Viihtyy kaikissa maatyypeissä. 100 siementä. Vyöhyke I-II.
0600011 Amerikanorapihlaja
CRATAEGUS intricata
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:180-360 vrk.
4,95 K
(2) (kk.6-8) Leveä pensas. Liuskaiset tummanvihreät, syksyllä kauniinpunaiset lehdet. Kukkii isoin valkoisin sarjakukinnoin. Koristeelliset punaiset
marjat, jotka pysyvät kauan. 25 siementä. Vyöhyke VI-VII.
0600013 Näsiä
DAPHNE mezereum
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:150-360 vrk.
6,35 K
(1) (kk.3-4) Kukkii aikaisin ennen lehtien puhkeamista. Ruusunpunaiset kukat tähkämäisissä hyväntuoksuisissa rykelmissä. Tulipunaiset, myrkylliset
marjat. Ks. myös otsikon "Mauste- ja lääkekasvit" alta. Erittäin vaatimaton. 10 siementä. Vyöhyke VIII.
0600115 Narrinpensas
DECAISNEA fargesii
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(3) (kk.5-6) Kotoisin Kiinasta. Mielenkiintoinen pensas, jonka isot, vihreät kerrannaislehdet vivahtavat lilaan. Kellanvihreät kukkatertut ja koristeelliset,
siniset, nuokkuvat, 10 cm pitkät hedelmät. Vyöhyke III-V. 12 siementä.
0600111 Siroverenpisara
FUCHSIA magellanica
Kylvö:2-9. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(0,8) (kk.6-9) Pensas, jolla on ilmava, kaunis kasvutapa. Pitkät, sirot, karmiininpunaiset ja punalilat kukat. Voidaan kasvattaa ulkona ruukussa ja siirtää
talveksi suojaan pakkaselta. 50 siementä.
0600117 Lamosalali 'Very Berry'
GAULTHERIA procumbens
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(M) (0.15) (kk.7-8) Matala pensas, jolla on ikivihreät, tummanvihreät, paksut lehdet. Nuokkuvat ruusunpuna-valkoiset kukat ja koristeelliset, punaiset
marjat, jotka soveltuvat vain koristeeksi. Sopii erityisen hyvin kivikkoon. Hieno syksyisen ja talvisen pihan koriste. Vanha rohto, jolla katsotaan olevan
haavoja hoitavia ja tulehdusta ehkäiseviä ominaisuuksia. Voidaan kasvattaa myös ruukussa. 75 siementä.
0600015 Neidonhiuspuu
GINKGO biloba
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(2-8) (kk.7-8) Kotoisin Kiinasta. Hyvin omalaatuinen puu tertiäärikautta edeltävältä aikakaudelta. Sitä kasvoi koko pohjoisen pallonpuoliskon alueella,
Grönlanti mukaan lukien. Erikoiset neulasmaiset lehdet kasvavat viuhkamaisesti. Yksi maailman merkittävimmistä lääkekasveista, jonka lehtien
katsotaan tehoavan hyvin mm. yleiseen ruumiilliseen voimattomuuteen ja masennukseen. Suotuisalla paikalla menestyy vyöhykkeellä I. Muualla
kasvatetaan ruukuissa, jotka siirretään talveksi sisälle valoisalle paikalle. 6 siementä.
0600016 Kolmioka
GLEDITSIA triacanthos
Kylvö:2-4. It.aika:10-40 vrk.
4,95 K
(4-6) (kk.6-7) Kotoisin Pohjois-Amerikasta. Tammea muistuttava kasvutapa. Kahdesti parilehdykkäiset lehdet. Kirkkaanvihreät, kiiltävät lehdet ja piikkiset
oksat. Kukkii mesipitoisin, tuoksuvin, kellanvihrein kukin. Koristeelliset, käyrät, kiiltävät palot pysyvät kiinni koko talven. 20 siementä. Vyöhyke III-V.
0600112 Kentukkinpapupuu, "kentukkinkahvipuu"
GYMNOCLADUS dioicus
Kylvö:2-4. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(8) (kk.5-6) Kotoisin Pohjois-Amerikasta. Kaunis puu, jolla on erittäin suuret, parilehdykkäiset kerrannaislehdet. Tähtimäiset, tuoksuvat, valkoiset kukat.
Emi- ja hedekukat ovat eri puissa. Valtavat, ruskeat siemenpalot. Siemeniä paahdetaan kahvinkorvikkeeksi. Vyöhyke IV-V. 5 siementä.
0600073 Amerikantaikapähkinä
HAMAMELIS virginiana
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:270-360 vrk.
4,95 K
(3) (kk.9-10) Nopeakasvuinen. Puikeat lehdet, joilla on keltainen syysväri. Kukkii omalaatuisin keltaisin kukin, jotka kasvavat suoraan rungosta. 15
siementä. Vyöhyke II-III.
0600018 Sinihibiskus
HIBISCUS syriacus
Kylvö:2-4. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(1) (kk.7-10) Kotoisin Aasiasta. Pensasmainen kasvutapa. Syväliuskaiset lehdet. Yksinkertaiset tai puoliksi kerrannaiset kukat, jotka ovat väriltään
siniset, valkoiset, keltaiset tai punaiset. Kasvia voidaan kasvattaa ruukussa, joka tuodaan talveksi sisään. 75 siementä.
0600019 Tyrni
HIPPOPHAË rhamnoides
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-180 vrk.
(2) (kk.3-4) Hopeanhohtoiset lehdet ja keltaiset kukat. Oransseissa marjoissa on erittäin paljon A-, C- ja E-vitamiinia, ja niistä voi tehdä esim. hilloa ja
mehua. Kasvata eri sukupuolta olevia taimia lähekkäin: emi- ja hedekukat ovat eri pensaissa. Vyöhyke VII. 75 siementä.
4,95 K
0600072 Tammihortensia
22
-
HYDRANGEA quercifolia
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:10-40 vrk.
4,95 K
(1) (kk.7-10) Harvinainen hortensialaji. Viisiliuskaiset tummanvihreät lehdet, joissa on kaunis punainen syysväri. Hyvin haarovat kukinnot. Valkoisissa
kukissa neuvottomien laitakukkien valkoinen väri muuttuu punaiseksi. Puolivarjossa viihtyvä pensas. 500 siementä. Vyöhyke II-III.
0600020 Orjanlaakeri
ILEX aquifolium
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-540 vrk.
4,95 K
(2) (kk.5-6) Koristeellinen ikivihreä pensas, josta on erityisen paljon iloa syksyllä ja talvella. Tummanvihreät, kiiltävät ja piikkiset lehdet. Kukkii pienin
valkoisin, tuoksuvin kukin. Syksyllä kasvia koristavat tulipunaiset marjat. Vyöhyke II-III. 40 siementä.
0600120 Mustajalopähkinä
JUGLANS nigra
Kylvö:1-12. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(M) (6-10) (kk.4-5) Kotoisin Pohjois-Amerikasta. Syväuurteinen runko ja kiiltävät lehdet. Pidetään suvun koristeellisimpana lajina. Mustat pähkinät
erottuvat hienosti lehdistön kaunista keltaista syysväriä vasten. Sopii hyvin pienempäänkin pihaan. Siirrä taimet talveksi suojaan pakkaselta tai peitä ne
kolmena ensimmäisenä vuotena. Voidaan myös kasvattaa sisällä ruukussa vuoden ympäri. Vyöhyke II-III. 4 siementä.
0600116 Makkarapuu
KIGELIA africana
Kylvö:1-12. It.aika:10-40 vrk.
6,35 K
(2) (kk.7-9) Kotoisin Afrikasta. Puu, joka tekee makkaramaisia hedelmiä. Isot sametinpunaiset kellokukat puhkeavat yöllä. Suomessa sitä kasvatetaan,
kun halutaan jotain erikoista, isoissa astioissa, jotka kesällä saavat olla suojaisalla paikalla ulkona tai kasvihuoneessa, talvella valoisassa paikassa
pakkaselta suojassa. 8 siementä.
0600070 Kellokuusama
KOLKWITZIA amabilis
Kylvö:2-4. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(2) (kk.5-7) Kotoisin Kiinasta. Kaunis, pystykasvuinen pensas, jolla on ylhäältä kaareutuvat oksat. Ruusunpunaiset kellokukat, joiden sisäpuoli on
vaaleampi ja nielu keltainen. Sopii myös vapaasti (muotoilematta) kasvavaksi mataksi aidanteeksi. 20 siementä. Vyöhyke II-III.
0600022 (Kalju)kultasade
LABURNUM alpinum
Kylvö:2-4. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(5) (kk.5-6) Kotoisin Etelä-Euroopasta. Yksi kauneimmista pensaistamme. Valtavasti 20-25 cm pitkiä, tiheitä, keltaisia kukkanorkkoja. Helppo kasvattaa
ja vaatimaton. Viihtyy kaikenlaisissa maatyypeissä aurinkoisella paikalla. Myrkyllinen. 50 siementä.Vyöhyke III-V. Helppo kasvattaa.
0600103 Euroopanlehtikuusi
LARIX decidua
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(20) Kotoisin Alpeilta ja Karpaateilta. Hieno, harva kasvutapa. Pehmet, vaaleanvihreät neulaset putoavat joka syksy. Koristeelliset, punaiset käpyjen alut
eli emikukinnot. Vyöhyke IV-V. 35 siementä.
0600080 Lännenambrapuu
LIQUIDAMBAR styraciflua
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-360 vrk.
4,95 K
(7) (kk.5-6) Kotoisin Pohjois-Amerikasta. Ainutlaatuinen puu, jolla on vaahteramaiset, puna-kellanvihreät, viisiliuskaiset lehdet. Syysväri vaihtelee
syvänpunaisesta purppuranviolettiin. Kukkii vihreänkeltaisin kukin. Sopii bonsai-kasvatukseen. Ks. myös "Huonekasvit". 40 siementä. Vyöhyke I.
0600024 Tulppaanipuu
LIRIODENDRON tulipifera
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:60-360 vrk.
4,95 K
(10) (kk.6-7) Kotoisin Pohjois-Amerikasta. Isot vaaleanvihreät, liuskaiset lehdet, joissa on sinivihreä alapinta. Tulppaania muistuttavat vihreänkeltaiset
kukat, joissa terälehtien tyvi on oranssinvärinen. Käpymäiset hedelmät. Koristeellinen puu suojaisalle paikalle. 50 siementä. Vyöhyke I-II.
0600125 (Aita)pukinpensas (pukinkoiso), "Gojimarja" LYCIUM barbarum
Kylvö:1-3. It.aika:10-30 vrk.
8,35 K
(40) (kk.6-8) Uutuus 2014. Kotoisin Himalajan vuoristosta, mistä kertoo lempinimi ”Himalajan ihmemarja”. Purppuraan vivahtavan lilat kukat. Pienissä,
oranssinpunaisissa hedelmissä, goji-marjoissa, on paljon omega-3- ja omega-6-rasvahappoja, beetakaroteenia, B- ja C-vitamiinia jne. Marjat syödään
tuoreina tai kuivattuina tai niistä tehdään teetä. Voidaan kasvattaa ruukussa, joka siirretään talveksi suojaan pakkaselta. 10 siementä.
0600081 Loistomagnolia
MAGNOLIA soulangiana
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:180-720 vrk.
7,95 K
(3) (kk.4-6) Monihaarainen pensas, jolla on puikeat lehdet. Kukkii ennen lehtien puhkeamista. Tuoksuvat, pystyt, valkoiset kellokukat, jotka alapinnaltaan
vivahtavat punaiseen. Hieno kasvi yhdessä alppiruusun tms. kanssa. 5 siementä. Vyöhyke I-II.
0600065 Mispeli
MESPILUS germanica
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-540 vrk.
4,95 K
(3) (kk.5-6) Kotoisin Itä-Euroopasta. Pieni puu, jolla on puikeat, himmeänvihreät lehdet. Kukkii isoin valkoisin kukin. Litteänpyöreistä hedelmistä tulee
hyvää marmeladia. 10 siementä. Vyöhyke I-II.
0600082 Valkomulperi
MORUS alba
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:10-40 vrk.
4,95 K
(3) (kk.5-6) Kotoisin Kiinasta. Parhaimmillaan lämpimällä paikalla säleikköä vasten kasvavana puuna, mutta voidaan kasvattaa myös ilman tukea. Erittäin
koristeellinen puu, jolla on tummanvihreät lehdet. Vaaleanpunaisissa marjoissa on paljon sokeria, ja niistä voidaan tehdä mehua ja hilloa. Kiinassa
kasvia käytetään silkkiäistoukan isäntäkasvina. 200 siementä. VyöhykeI-II.
0600071 Mustamulperi
MORUS nigra
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:10-40 vrk.
4,95 K
(4) (kk.5-6) Valkomulperin tavoin parhaimmillaan säleikköä vasten. Tummanvihreät, herttamaiset lehdet. Pitkiä mustavatukoita (karhunvattuja)
muistuttavat 2-3 cm leveät, erittäin hyvänmakuiset, tummanvioletit marjat. Marjoista voidaan tehdä esim. mehua, hilloa tai viiniä. Vanha kiinalainen
viljelykasvi. 200 siementä. Vyöhyke I-II.
0600083 Humalapyökki
OSTRYA carpinifolia
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:180-720 vrk.
4,95 K
(12) (kk.4-5) Kotoisin Kaakkois-Euroopasta, Vähä-Aasiasta. Erikoinen koristepuu, jonka puuaine on punertavaa ja erittäin kovaa. Munanmuotoiset,
tiheäsuoniset lehdet. Hedelminä koristeelliset pähkinät, joita ympäröi kovasti humalankävyn näköiset verhiöt. 60 siementä. Vyöhyke IV-V.
0600028 Pensaspioni
PAEONIA suffruticosa
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-540 vrk.
7,95 K
(1.5) (kk.5-6) Pensas, jolla on kaksi kertaa kolmi–viisilehdykkäiset lehdet. Punaiset, ruusunpunaiset tai valkoiset, 10–15 cm leveät, enemmän tai
vähemmän kerrannaiset kukat. Yksi suurenmoisimmista kukkivista pensaista. Vyöhyke III-IV. 5 siementä.
0600084 Keisaripuu
PAULOWNIA tomentosa
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(5) (kk.5) Kotoisin Kiinasta. Komea puu, jolla on isot, hammaslaitaiset lehdet. Isot, torvimaiset, tuoksuvat, lilan ruusunpunaiset kukkaviuhkot. Kukat
puhkeavat yleensä ennen lehtiä. Lämmin, suojaisa kasvupaikka. 250 siementä.
0600058 Valkokuusi
PICEA glauca
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(10) Kotoisin Pohjois-Amerikasta. Jäykät oksat, joissa on tiheässä lyhyitä, vaaleansiniseen vivahtavan vaaleanvihreitä neulasia. Pyramidimainen
kasvutapa. Vaatimaton. 125 siementä. Vyöhyke VII.
0600059 Sinikuusi
PICEA pungens glauca
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(10) Kotoisin Pohjois-Amerikasta. Tiheässä sinivihreitä neulasia. Symmetrinen, pyramidimainen kasvutapa. Viihtyy myös karulla ja tuulisella paikalla. 100
siementä. Vyöhyke VII.
0600060 Sembramänty
PINUS cembra
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-90 vrk.
8,95 K
(5) Tiheäneulasinen, tuuhea, tummanvihreä puu. Pystyt siniset kävyt. Tasainen, hieno, kartiomainen kasvutapa. Oksia kasvaa maahan asti. 12
siementä. Vyöhyke VII.
0600062 Euroopanmustamänty
PINUS nigra
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(5) Kotoisin Itävallasta. Mustanvihreät, tiheässä kasvavat neulaset. Aluksi kartionmuotoinen, mutta myöhemmin latvuksesta tulee pyöreä. Kiiltävät
munanmuotoiset, vaaleanruskeat kävyt. Ei pudota alaoksiaan. Sopii myös karuun ja kiviseen maahan. 50 siementä. Vyöhyke VII.
0600094 Kyynelmänty
PINUS wallichiana
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(10) Tiheässä kasvavat, jopa 20 cm pitkät, sinivihreät, riippuvat neulaset ovat ryhmittäin. Koristeelliset, riippuvat, 20 cm pitkät kävyt. Ei pudota
alaoksiaan. Kartiomainen kasvutapa. Sopii hyvin yksittäispuuksi. 20 siementä. Vyöhyke I-II.
0600031 Kirsikkaluumu
PRUNUS cerasifera
Kylvö:2-4. It.aika:180-360 vrk.
4,95 K
(4) (kk.3-4) Isohko aitosiemeninen puu tai pensas. Kukkii ruusunpuna-valkoisin kukin. Tekee runsaasti mehukkaita ja hyvin makeita, 2-3 cm leveitä
hedelmiä, joista tulee mm. erinomaista mehua ja hilloa. Voidaan kasvattaa ulkona ruukussa ja siirtää talveksi suojaan pakkaselta. 20 siementä. Vyöhyke
II-III.
0600085 Manteli
PRUNUS dulcis
Kylvö:2-4. It.aika:180-360 vrk.
6,95 K
(3) (kk.3-4) Kotoisin Aasiasta. Kukkii ennen lehtien puhkeamista vaaleanpunaisin kukin. Tekee syksyllä sametinsileitä, kellanvihreitä hedelmiä, joiden
sisällä on manteli. Kasvatetaan säleikköpuuna. Kesällä kasvatetaan ulkona ruukussa, ja talveksi siirretään suojaan pakkaselta. 4 siementä.
0600034 Oratuomi
PRUNUS spinosa
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:180-360 vrk.
(2) (kk.4-5) Runsashaarainen pensas, jolla on soikeat, kiiltävät, hienosahaiset lehdet ja oraiset oksat. Kukkii runsain valkoisin kukin. Tummansinisistä
marjoista tulee pakkasten niitä purtua hienoa mehua, viiniä, likööriä tm. 20 siementä. Vyöhyke II-III.
4,95 K
0600077 Päärynä
23
-
PYRUS communis
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-360 vrk.
4,95 K
(6) (kk.4-5) Villi, pienihedelmäinen muoto. Kiiltävät lehdet. Puhtaanvalkoisissa kukissa on punaiset heteet. Kasvatetaan joko pensaana tai puuna. Sopii
parhaiten luonnonvaraiselle alueelle. Vyöhyke II-III. 30 siementä.
0600036 Ruostealppiruusu
RHODODENDRON ferrugineum
Kylvö:3-6. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(0.5) (kk.6-7) Ikivihreä. Tumman ruusunpunaiset, suppilomaiset kukat ovat pienissä ryhmissä. Viihtyy kivikkopuutarhassa tmv. 500 siementä. Vyöhyke VVI.
0600087 Valeakasia
ROBINIA fertilis
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:10-40 vrk.
4,95 K
(2-3) (kk.6-9) Koristeellinen, pihlajamainen lehdistö. Nuokkuvat, ruusunpunaiset kukkatertut. Yksi kauneimmista koristepuista. Vyöhyke I. 35 siementä.
0600039 Punalehtiruusu
ROSA glauca
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-540 vrk.
4,95 K
(1.8) (kk.6-7) Voimakaskasvuinen pensasruusu, jolla on kauniin purppuranpunainen lehdistö. Pensas on hyvin koristeellinen silloinkin, kun ei kuki. Kukkii
yksinkertaisin, kalpean karmiininpunaisin kukin, joissa on valkoinen keskusta. 75 siementä. Vyöhyke VII.
0600091 Japaninköynnösruusu
ROSA multiflora
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-540 vrk.
4,95 K
(2-3) (kk.7-8) Pitkät, sirot, melkein piikittömät oksat. Kelta-punaiset, tuoksuvat kukkatertut. Kiipeilee mielellään esim. muureilla ja puunrungoilla. 150
siementä. Vyöhyke III-IV.
0600105 Pimpinellaruusu, juhannusruusu
ROSA pimpinellifolia
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-540 vrk.
4,95 K
(1,2) (kk.6-7) Pienilehtinen, tiheäkasvuinen pensasruusu. Kukkii valkoisin, yksinkertaisin kukin, joissa on keltaisista heteistä muodostuva leveä kehä.
Koristeelliset mustat ruusunmarjat. Viihtyy myös karulla kasvupaikalla. Vyöhyke III-V. 40 siementä.
0600038 Omenaruusu
ROSA rubiginosa
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-540 vrk.
4,95 K
(2) (kk.6-7) Kotoisin Pohjois-Afrikasta, Länsi-Aasiasta. Pensasruusu, jolla on tumman ruusunpunaiset, yksinkertaiset kukat. Lehdet tuoksuvat
miellyttävästi omenalta. Kaunis, pysty kasvutapa. Sopii hyvin esim. matalaksi pensasaidaksi. 60 siementä. Vyöhyke VI-VII.
0600040 Mustavatukka, "karhunvattu"
RUBUS fruticosus
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-540 vrk.
4,95 K
(1.2) (kk.6-9) Ruusujen heimoon kuuluva pensas. Karheat, hammaslaitaiset lehdet. Kukkii valkoruusunpunaisin kukin. Sinimustat, vadelmia muistuttavat,
hyvänmakuiset marjat, jotka kehittyvät edellisen vuoden versoihin. Viihtyy myös karulla paikalla kivisessä maassa. 40 siementä. Vyöhyke III-V.
0600041 Mustaselja
SAMBUCUS nigra
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-360 vrk.
4,95 K
(3-5) (kk.6-7) Koristeellinen pensas, jolla on parilehdykkäiset lehdet. Keltainen, tuoksuva sarjakukinto. Kukista ja marjoista tehdään mm. mehua ja teetä.
125 siementä. Vyöhyke IV-V.
0600097 Santelipuu
SANTALUM album
Kylvö:1-12. It.aika:30-360 vrk.
7,95 K
(0,8) (kk.4-6) Kotoisin Intiasta. Kasvista tislataan santeliöljyä. Puoliloinen, joka on sukua mistelille. Tulee hyvin toimeen myös itsenäisenä kasvina.
Oljenkeltaiset kukat, jotka muuttuvat myöhemmin punaisiksi. Lehtiä käytetään suitsukkeisiin. Kasvatetaan ruukussa ja siirretään talveksi suojaan
pakkaselta. 10 siementä.
0600095 Mammuttipetäjä
SEQUOIADENDRON giganteum
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(100) Suurin maapallolla elävistä organismeista. Voi kotimaassaan elää n. 4000-vuotiaaksi ja saavuttaa melkoisen pituuden - n. 100 m. Rungon
ympärysmitta voi olla jopa n. 35 m. Lyhyet, kaarevat, harmaanvihreät neulaset. Voidaan kasvattaa ulkona ruukussa ja siirtää talveksi suojaan
pakkaselta. Sopii hyvin myös bonsai-kasviksi. 30 siementä.
0600088 Pagodipuu
SOPHORA japonica
Kylvö:1-12. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(0.8) (kk.7-9) Kotoisin Kiinasta. Puuvartinen kasvi, jolla on kiiltävät, parilehdykkäiset lehdet ja kermankeltaiset tai valkoiset, tiiviit kukkanorkot. Sopii
erinomaisesti bonsaiviljelyyn. 15 siementä.
0600044 Nuokkusyreeni
SYRINGA reflexa
Kylvö:3-6. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(3) (kk.5-6) Kotoisin Kiinasta. Harva, pensasmainen kasvutapa. Hyväntuoksuiset, ruusunpunaiset kukat riippuvat 10-15 cm pitkissä, tiheissä tertuissa. 75
siementä. Vyöhyke VII.
0600063 Euroopanmarjakuusi
TAXUS baccata
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:180-720 vrk.
4,95 K
(2) Kiiltävät tummanvihreät neulaset, jotka ovat alapinnalta vaaleammat. Koristeelliset punaiset marjat. Tuuhea puu, jonka oksat ulottuvat maahan asti.
Voidaan leikata ja muotoilla esim. aidaksi. Menestyy myös varjossa. Arvostettu huonekalumateriaali. Myrkyllinen. 20 siementä. Vyöhyke II-III.
0600078 Hopealehmus
TILIA tomentosa
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-540 vrk.
4,95 K
(10) (kk.7-8) Puu, jonka latvus on tasaisesti haaroittuva. Koristeelliset, herttamaiset lehdet, joiden alapuoli on valkonukkainen ja yläpuoli tummanvihreä.
Kukkii kermankeltaisin, tuoksuvin terttukukin. 30 siementä. Vyöhyke III-V.
0600118 Puolukka
VACCINIUM vitis-idaea
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:180-360 vrk.
6,35 K
(M) (0,25) (kk.5-7) Pohjoismainen luonnonvarainen puolukka. Hyvänmakuiset, punaiset marjat. Hienot ikivihreät mättäät ja ihanat, vaalean
ruusunpunaiset, ruukkumaiset kukat. Sopii esim. reunuskasviksi ja luonnonmukaiselle alueelle. Voidaan kasvattaa myös ruukussa. Vyöhyke VIII. 200
siementä.
0600092 Sinisade, vistaria
WISTERIA sinensis
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(10-12) (kk.4-6) Kotoisin Kiinasta. Verrattoman kaunis köynnös, jolla on vaaleanvihreät, pitkät, sirot, parilehdykkäiset lehdet. Tiheät, tuoksuvat,
sinivioletit, nuokkuvat, n. 30 cm pitkät kukkatertut. Viihtyy parhaiten aurinkoisella seinustalla tai muurilla tms. 7 siementä. Vyöhyke I-II.
0600066 Ruosteviini
VITIS coignetiae
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(10) (kk.6-8) Yksi hienoimmista koristeviiniköynnöksistä. Lehdet ovat 20-30 cm leveät. Upea syysväri. 15 siementä. Vyöhyke IV-V.
0600047 Idänselkova, "keaki"
ZELKOVA serrata
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(5) (kk.4-5) Kaunis puu, jolla on puikeat, sahalaitaiset, pronssinvihreät lehdet. Kirkkaanpunainen syysväri. Kukkii pienin, vihrein kukkatertuin. Sopii
erittäin hyvin bonsai-kasviksi (japanilaiseksi kääpiöpuuksi). 25 siementä. Vyöhyke I-II.
0600089 Kiinanjujuba
ZIZIPHUS jujuba
Kylvö:1-12. It.aika:30-360 vrk.
6,35 K
(1) (kk.5-7) Pieni puu, jolla on pienet piikit ja paljon erikoisia keltaisia kukkia. Taatelimaiset, täysin syötävät hedelmät. Sopii bonsai-kasviksi. Voidaan
kasvattaa ruukussa ja siirtää talveksi suojaan pakkaselta. 5 siementä.
Ryhmä
0700
PUUTARHAPERENNAT (monivuotisia)
Ks. myös otsikoiden ”Ikikukat”, ”Värjäys- ja kehruukasvit” ja ”Mauste- ja lääkekasvit” alta. Useimpien perennojen kasvattaminen
siemenestä ei ole erityisen vaikeaa. Kylvö tapahtuu yleensä tammikuun ja myöhäissyksyn välisenä aikana. Valikoimassa on monia erikoisia
kasveja, joiden taimia ei joko koskaan ole tai on vain harvoin myynnissä. Vyöhyke kertoo pohjoisimman alueen, jolla kasvi on kestävä.
Usein pohjoisimmaksi vyöhykkeeksi on annettu vaihtoehtoja (esim. ”Vyöhyke 3-5”). Tämä kertoo siitä, että kasvin menestyminen riippuu
pikemminkin kasvupaikasta ja suojaavan lumipeitteen paksuudesta kuin vyöhykkeestä. Toisin sanoen: kasvi selviytyy talvesta
pohjoisempana hyvin ojitetussa maassa paksun lumipeitteen alla vähintään yhtä hyvin kuin huomattavasti etelämpänä, jossa talvi on lauha ja
märkä. Jos vyöhykemerkintä puuttuu, kasvin menestymisestä maassamme ei ole riittävästi kokemusta. Älköön tämä pelästyttäkö Sinua
kokeilemasta näitä kasveja.
0700758 Ruskoakeena
ACAENA microphylla
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(Ki) (5-10) (kk.7-8) Kotoisin Uudesta-Seelannista. Kuparinpunaiset, harjamaiset kukinnot pronssiin vivahtavan vihreiden, parilehdykkäisten lehtien yllä.
Erinomainen maanpeittokasvi. Vyöhyke III-V. 35 siementä.
0700001 Kreikanakantti
ACANTHUS mollis
Kylvö:3-6. It.aika:30-90 vrk.
(80) (kk.7-8) Kotoisin Italiasta. Harvinainen kasvi, jolla on tummanvihreät, parilehdykkäiset lehdet. Kukkii violettiin vivahtavan ruusunpunaisin,
valtikkamaisin kukinnoin. Kaunis taustakasvi kukkapenkissä, mutta sopii mainiosti myös yksittäispensaaksi nurmikolle. Vyöhyke III-V. 10 siementä.
7,95 K
0700002 Kultakärsämö 'Cloth of Gold'
24
-
ACHILLEA filipendulina
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(100) (kk.7-9) RHS. Kullankeltaiset, leveät huiskilokukinnot. Vyöhyke V-VI. 1000 siementä.
0700003 Punakärsämö 'Cerise Queen'
ACHILLEA millefolium
(50) (kk.7-8) Hienot ruusunpunaiset huiskilokukinnot. Vyöhyke VII. 500 siementä.
0700323 Koreakärsämö 'The Pearl'
ACHILLEA ptarmica
(50) (kk.7-8) Tiheät valkoiset, kerrannaiset kukinnot. 300 siementä. Vyöhyke III-V.
0700785 Alppikäenminttu
ACINOS alpinus
(15) (kk.6-8) Ikivihreä maanpeittokasvi kuiville rinteille. Purppuranpunaiseen vivahtavan siniset, vähän soikeat, huulimaiset kukat ovat pystyissä tertuissa.
Vyöhyke III-V. 75 siementä.
0700276 Lehtoukonhattu 'Ivorine'
ACONITUM septentrionale
Kylvö:1-3, 10-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(80) (kk.7-8) Harvinainen lajike, jolla on tiheissä valtikkamaisissa kukinnoissa valkoisia kukkia. 20 siementä. Vyöhyke VIII.
0700006 Aitoukonhattu
ACONITUM napellus
Kylvö:1-3, 10-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(80-100) (kk.7-8) Yksi vanhimmista perennoistamme. Syvänsiniset kukinnot. Hyvin vaatimaton. Erittäin myrkyllinen. 100 siementä. Vyöhyke VII.
0700324 Mustakonnanmarja
ACTAEA spicata
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(50) (kk.5-6) Ruohokasvi, jolla on 3-sormiset, hammaslaitaiset lehdet ja valkoiset kukat. Mustat marjat ovat tertuissa. Sopii mainiosti kasvamaan
rehevään lehtomaiseen puutarhaan. 20 siementä. Vyöhyke VII.
0700277 Kevätruusuleinikki
ADONIS vernalis
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:180-720 vrk.
4,95 K
(25) (kk.3-6) Kotoisin Itä-Euroopasta. Hienoliuskaiset lehdet. Mätästävä. Kirkkaankeltaiset, 4-7 cm leveät kukat. 15 siementä. Vyöhyke VII.
0700325 Yrtti-iiso, "anisiiso(ppi)"
AGASTACHE foeniculum
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(70) (kk.7-9) Kotoisin Kanadasta. Kukkii tihein, purppuranruusunpunaiseen vivahtavan sinivioletein, valtikkamaisin kukinnoin. Puikeat lehdet. Hieno
aniksen tuoksu. 75 siementä. Vyöhyke III-V.
0700921 Yrtti-iiso, "anisiiso" 'Astello Indigo'
AGASTACHE hybrida
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(50) (kk.6-9) Syvän indigonsiniset, valtikkamaiset kukinnot ja aromaattiset, mintun tuoksuiset lehdet, jotka houkuttelevat mehiläisiä ja perhosia. Tiivis,
pensasmainen kasvutapa. Sopii mainiosti ruukkuun, laatikkoon tai kukkapenkkiin. Perenna, joka kukkii jo ensimmäisenä vuotena. Vyöhyke I–II. 20
siementä.
0700326 Koreanyrtti-iiso 'Liquorice White'
AGASTACHE scrophulariaefolia
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(60) (kk.6-9) Pitkissä valtikkamaisissa kukinnoissa on runsaasti valkoisia kukkia. Lehdet tuoksuvat voimakkaasti lakritsalta. Kukkii jo 12 viikon kuluttua
kylvöstä. Erinomainen kasvi kukkapenkkiin ja leikkokukaksi. Vyöhyke III-V.100 siementä.
0700787 Kalvassalkoruusu
ALCEA pallida
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(K-M) (175) (kk.7-8) Harvinainen laji, jonka yksinkertaiset, pitkissä, siroissa valtikkamaisissa kukinnoissa vaalean lilanruusunpunaiset kukat. Vyöhyke IIIII. 15 siementä.
0700922 Tarhasalkoruusu 'Aubade'
ALCEA rosea
Kylvö:3-7. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(120) (kk.6-9) Yksinkertaisissa kukissa on ruusunpunaisen, purppuranpunaisen, vaaleankeltaisen ja valkoisen eri sävyjä. Matalahko, haarova kasvutapa.
Kasvatetaan säleikössä, seinustalla, muurilla tmv. Aikaisin kylvettäessä kukkii jo ensimmäisenä vuotena. Vyöhyke III-V. 30 siementä.
0700327 Salkoruusu 'Nigra'
ALCEA rosea
Kylvö:3-7. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(K-M) (140) (kk.6-9) Ainutlaatuinen, hyvin vanha salkoruusu. Isot yksinkertaiset, mustanpunaiset kukat, joissa on keltainen keskusta. Kukkavarret
poistetaan kukinnan jälkeen. 30 siementä. Vyöhyke IV-V.
0700873 Tarhasalkoruusu 'Peony Salmon Apricot'
ALCEA rosea
Kylvö:3-8. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(K-M) (175) (kk.6-9) Topline. Tiiviisti kerrannaiset, lohenpunaiset-aprikoosit kukat ovat korkeissa valtikkamaisissa kukinnoissa. Aikaisin kylvettäessä
kukkii jo samana vuotena. Vyöhyke III-V. 30 siementä.
0700302 Salkoruusu
ALCEA rosea ficifolia
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(160) (kk.7-9) Isot, yksinkertaiset, tyylipuhtaat kukat. Kirkkaita värejä kuten punainen, ruusunpunainen ja keltainen. Vaatimaton ja kestävä kasvi
perennapenkkiin. Vyöhyke IV-V. 20 siementä.
0700809 Salkoruusu 'The Watchman'
ALCEA rosea L.
2,95
(Y-K) (150) (kk.7-9) Vanha, arvostettu lääkekasvi. Isot, yksinkertaiset, tummanpunaiset - melkein mustat - kukat. Kukkii yleensä kylvöä seuraavana
vuonna, mutta aikaisin kylvettäessä voi kukkia samanakin vuonna (jolloin on yksivuotinen). Riittää 15-20 taimeen.
0700433 Nukkasalkoruusu
ALCEA rugosa
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(K-M) (175) (kk.6-9) Harvinainen, kaunis laji, jolla on auringonkeltaiset, yksinkertaiset jättikukat. Pensasmaisempi kuin muut salkoruusut. Nykyään tätä
tapaa hyvin harvoin. Vyöhyke I-III. 15 siementä.
0700225 Jättipoimulehti 'Thriller'
ALCHEMILLA mollis
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(35) (kk.6-9) Kotoisin Karpaateilta. Isot hienot mättäät. Tuoksuvat vihreänkeltaiset, viuhkomaiset kukinnot. Hieno kasvi ryhmäistutuksiin, myös varjoon.
Vaatimaton. 175 siementä. Vyöhyke IV-V.
0700842 Nuokkulaukka
ALLIUM cernuum
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(35) (kk.5-7) Kotoisin Pohjois-Amerikasta. Nuokkuvat valko-ruusunpunalilat kellokukat ovat 5-6 cm leveissä, tyylikkäissä sarjoissa. Kapeat, pystyt
tummanvihreät lehdet. Vyöhyke III-VI. 50 siementä.
0700008 Tähtilaukka
ALLIUM christophii
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(50) (kk.6-7) Valtavat, pallonpyöreät kukinnot, jotka ovat metallinhohtoisen purppuranpunaiset. Nauhamaiset lehdet. Vyöhyke III-V. 20 siementä.
0700434 Kellolaukka
ALLIUM narcissiflorum
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(Ki) (20) (kk.6-7) Yksi puutarhan kauneimmista sipulikasveista. Punalilat, nuokkuvat kellokukat ovat tertuissa. Viihtyy parhaiten rinteessä, esim. muurilla,
kivikossa tmv. Vyöhyke I-III. 25 siementä.
0700906 Pallerolaukka
ALLIUM sphaerocephalon
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(50) (kk.7-8) Erittäin koristeellinen sipulikukka, jolla on pystyt, tumman purppuranpunaiset sarjakukinnot ja kapeat, tummanvihreät lehdet. Hieno kasvi
kukkapenkkiin ja leikkokukaksi. Hyvä perhoskasvi. Vyöhyke III–V. 20 siementä.
0700009 Karhunlaukka
ALLIUM ursinum
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(25) (kk.6-7) Vanha perenna luostarien puutarhoista. Valkoiset, tähtimäiset kukat. Lehtiä käytetään mm. vihreiden kastikkeiden, maustevoin ja
tuorejuustojen mausteena ja valkosipulin korvikkeena. Ks. myös ryhmästä Mauste- ja lääkekasvit. Vyöhyke II-III. 30 siementä.
0700010 Inkalilja, leikkoalströmeria 'Ligtu-hybr.'
ALSTROEMERIA
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-360 vrk.
4,95 K
(60) (kk.6-9) Yksi kauneimmista perennoistamme. Suurissa sarjakukinnoissa liljamaisia kukkia. Pastellivärejä, mm. ruusunpunainen, lohenpunainen ja
oranssi. 20 siementä. Vyöhyke I-III.
0700328 Rohtosalkoruusu
ALTHAEA officinalis
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(100) (kk.6-9) Kasvutapa kuten salkoruusulla. Kukkii loppukesällä vaalean ruusunpunaisin kukin. Sametinpehmeä, harmaanvihreä lehdistö. Vyöhyke IIIV. 75 siementä.
0700011 Salkoruusu 'Chater's Double'
ALTHEA rosea
Kylvö:3-7. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(K-M) (200) (kk.6-9) Täysin kerrannaiset, tiiviit kukat ovat korkeissa valtikkamaisissa kukinnoissa. Hieno värisekoitus. Aikaisin kylvettäessä kukkii jo
ensimmäisenä vuotena. Kaksivuotinen kasvi, joka säilyy pitkään, jos kukkavarsi katkaistaan kukinnan jälkeen.Vyöhyke IV-V. 60 siementä.
0700012 Rinnekilpiruoho 'Berggold'
ALYSSUM montanum
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
(Ki) (12) (kk.6-7) Matala alppikasvi. Erittäin kauniit hopeanharmaat, pitkänomaiset lehdet. Hunajantuoksuiset, kirkkaankeltaiset kukat. Sietää kuivuutta.
100 siementä. Vyöhyke V-VI.
4,95 K
0700013 Kivikkokilpiruoho 'Compacta'
25
-
ALYSSUM saxatile
2,95
(25) (kk.5-7) Muodostaa kivikkoon tiheän ja hyväntuoksuisen keltaisen kukkamaton. Annos riittää 4 metrille.
0700261 Raimikki 'Garden Gnome'
ANACYCLUS pyrethrum v. depressus
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(Ki) (10) (kk.4-6) Pienet, pystyt, päivänkakkaramaiset kukinnot: keltainen keskusta ja valkoiset terälehdet, joiden alapinta vivahtaa ruusunpunaiselle.
Hienolehdykkäiset lehdet. Hieno, ikivihreä maanpeittokasvi rinteeseen. 75 siementä. Vyöhyke I-III.
0700015 Helminukkajäkkärä
ANAPHALIS margaritacea
Kylvö:3-5, 9-11. It.aika:30-60 vrk.
4,95 K
(45) (kk.7-9) Helmenvalkoiset kukat ovat pieninä kimppuina. Helppo kasvattaa. Kasvaa hyvin myös karussa ja kuivassa maassa. Vyöhyke VIII. 300
siementä.
0700016 Sinirasti, italianrasti 'Dropmore'
ANCHUSA italica
Kylvö:3-6, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(110) (kk.6-9) Hieno, pysty kasvi, jolla on tummanvihreät lehdet. Valtavasti kirkkaansinisiä kukkia. 15 siementä. Vyöhyke III-V.
0700226 Nukki-lajeja, sekoitus
ANDROSACE carnea
Kylvö:9-11, 1-3. It.aika:30-360 vrk.
7,95 K
(5) (kk.6-7) Ihastuttava alppikasvi, jonka tiiviit mättäät tulevat täyteen pieniä, vaalean ruusunpunaisia kukkia. Harvinaisuus, joka viihtyy parhaiten
läpäisevässä mullassa istutusaltaassa tai kivikossa. Vyöhyke III-V. 10 siementä.
0700883 Amerikanvuokko 'Annabella Rubra'
ANEMONE multifida
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(30) (kk.5-7) Kotoisin Pohjois-Amerikasta. Pitkäikäinen laji. Loistavan karmiininpunaiset kukat ovat halkaisijaltaan n. 3 cm. Hienoliuskaiset,
pehmeäkarvaiset lehdet. Vyöhyke V-VII. 45 siementä.
0700019 Arovuokko
ANEMONE sylvestris
Kylvö:2-9. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(30) (kk.5-7) Luonnonvarainen mutta harvinainen. Kauniit 5-lehdykkäiset lehdet. Isot, 4-5 cm leveät valkoiset, hiukan nuokkuvat kukat. 30 siementä.
Vyöhyke VII.
0700907
ANEMONOPSIS macrophylla
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:90-360 vrk.
7,95 K
(75) (kk.6-8) Kotoisin Japanista. Siro, viehättävä kasvutapa. Maljamaiset, lilan ruusunpunaiset, nuokkuvat kukat. Kukkii pitkään. Mätästävä. Kiiltävät,
tummanvihreät, liuskaiset lehdet. Viihtyy hiukan varjoisalla paikalla syvämultaisessa, turpeisessa maassa. Vyöhyke III–V. 10 siementä.
0700332 Väinönputki
ANGELICA archangelica
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(75-100) (kk.7-8) Ylväs kasvi, jolla on isot kellanvihreät sarjakukinnot ja aromaattinen lehdistö. Erinomainen tausta- ja yksittäiskasvi. Vyöhyke VIII. 75
siementä.
0700227 Kissankäpäliä
ANTENNARIA
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-360 vrk.
6,35 K
(Ki) (10) (kk.6-7) Sekoitus kissankäpäläsuvun lajeja, hybridejä. Pienet, tiiviit, huiskilomaiset mykeröstöt. Monia eri värisävyjä valkoisesta punaiseen.
Ikivihreä. Maata peittävä. 100 siementä. Vyöhyke VII.
0700021 Johanneksensauramo
ANTHEMIS sancti-johannis
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(60) (kk.6-7) Syvänoranssit, päivänkakkaramaiset kukinnot ja kirkkaanvihreät, kapealiuskaiset lehdet. Yksi kestävimmistä perennoista. 300 siementä.
Vyöhyke V-VI.
0700022 Keltasauramo, värisauramo 'Kelwayi'
ANTHEMIS tinctoria
Kylvö:2-9. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(65) (kk.6-9) Kaunokkimaiset, kirkkaankeltaiset kukat. Kapealiuskaiset lehdet, joissa on karvainen alapuoli. Käytetään värjäyskasvina. 400 siementä.
Vyöhyke V-VI.
0700023 Tähkähietalilja
ANTHERICUM liliago
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(50) (kk.6-7) Kotoisin Etelä-Euroopasta. Viljelemisen arvoinen liljakasvi, jolla on valkoiset, hyasinttimaiset kukinnot. Pitkät ja kapeat lehdet. Ei ole vaativa.
Viihtyy puolivarjossa. 30 siementä. Vyöhyke V-VI.
0700333 Tuoksusimake
ANTHOXANTHUM odoratum
Kylvö:2-9. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(30) (kk.5-6) Muodostaa tiheitä, kauniita mättäitä. Kukinto on tähkämäinen röyhy, joka on aluksi vihreä ja myöhemmin vaaleanruskea. Kasvi tuoksuu
vaniljalta. Se sopii erinomaisesti rinteeseen. 250 siementä. Vyöhyke VIII.
0700760 Masmalo
ANTHYLLIS vulneraria ssp. coccinea
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(Ki) (15) (kk.6-7) Huomiota herättävät, tiiviit, keltaiset mutta kärjestään tulipunaiset, pallomaiset kukat. Helppo kasvattaa. Vyöhyke IV-VI. 20 siementä.
0700885 Kastilianleijonankita 'Coria Candelabra'
ANTIRRHINUM braun-blanquetii
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(70) (kk.5-9) Topline. Isot, auringonkeltaiset, valkosävyiset leijonankidankukat ovat korkeissa, monihaaraisissa, valtikkamaisissa kukinnoissa. Kukkii
koko kesän. Suikeat lehdet. Voidaan hyvin kasvattaa yksivuotisena suuressa osassa maatamme. 75 siementä.
0700843 Espanjanleijonankita 'Pi Pi'
ANTIRRHINUM sempervirens
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
7,95 K
(Ki) (15) (kk.5-7) Harvinainen laji. Valkoiset leijonankidankukat, joissa on liloja juovia ja keltainen nielu. Munanmuotoiset hopeanukkaiset, ikivihreät
lehdet. Rentovartinen. Haaroittuva kasvutapa. Sopii rinteeseen, muurille tmv. Vyöhyke I-IV. 200 siementä.
0700257 Alppiakileija
AQUILEGIA alpina
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(35) (kk.6-7) Mätästävä kasvi, jolla on suuret (n. 5-6 cm) siniset kukat. Harmaanvihreät lehdet. Sopii erinomaisesti rinteeseen. 50 siementä. Vyöhyke VIII.
0700858 Kanadanakileija
AQUILEGIA canadensis
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:90-360 vrk.
4,95 K
(45) (kk.6-7) Kotoisin Pohjois-Amerikasta. Tulipuna-keltaiset kukat, joissa on tiiviisti yhteen painautuneet kannukset. Kestävä kasvi kaikille
kasvupaikoille. Vyöhyke VIII. 45 siementä.
0700311 Kulta-akileija 'Yellow Star'
AQUILEGIA chrysantha
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(80) (kk.6-8) Vaalean kullankeltaiset, pitkäkannuksiset kukat, jotka tuoksuvat ihanalta. Siro, haaroittuva kasvutapa. 60 siementä. Vyöhyke V-VI.
0700025 Jaloakileija 'McKana Giant'
AQUILEGIA cultorum
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(75) (kk.6-7) AAS-voittaja.Valtavan isot, pitkäkannuksiset kukat. Muistoja herättävä perenna kukkapenkkiin ja leikkokukaksi. Värisekoitus. 200 siementä.
Vyöhyke VII.
0700303 Japaninakileija 'Cameo'
AQUILEGIA flabellata
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(Ki) (15) (kk.6-7) Tähänastisista miniakileijoista varmaan hienoin. Tasamuotoiset, pyöreät taimet, joilla on hopeanvihreät lehdet. 5 väriä. 25 siementä.
Vyöhyke III-VI.
0700838 Japaninakileija 'Mini-star'
AQUILEGIA flabellata
4,50
(17) (kk.5) Ihanan kaunis japaninakileija, jolla on kellomaiset kukat ja saniaismaiset lehdet. Voidaan kasvattaa koko maassa. Riittää 8-10 taimeen.
0700833 Japaninakileija 'White Angel'
AQUILEGIA flabellata var.
4,15
(17) (kk.5) Erittäin kauniit, valkoiset, kannukselliset, kellomaiset kukat ja saniaismaiset lehdet. Riittää 8-10 taimeen.
0700896 Dahurianakileija 'Chocolate Soldier'
AQUILEGIA viridiflora
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:90-360 vrk.
7,95 K
(35) (kk.5-7) Merkillisen tuoksuinen, erikoinen laji. Kukissa on tummanvihreät verholehdet ja tummat, purppuranpunaiset tai suklaanruskeat,
kannukselliset terälehdet. Hyvin erottuvat, kirkkaankeltaiset heteet. Todella huomiota herättävä kasvi perennapenkissä. Vyöhyke V-VI. 25 siementä.
0700229 Lehtoakileija 'Nora Barlow'
AQUILEGIA vulgaris
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(80) (kk.6-7) Erikoinen vanhahko jaloste, jolla on kerrannaiset kukat. Karmiininpunaiset terälehdet, joissa on terävät kermankeltaiset kärjet. 60 siementä.
Vyöhyke VII.
0700761 Lehtoakileija 'William Guinness'
AQUILEGIA vulgaris
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(75) (kk.6-7) Silmiinpistävät, purppuranpunaiseen vivahtavan mustat kukat, joissa on terälehtien muodostama valkoinen kaulus. Vaikuttava, tehokkaiden
vastakohtien väriyhdistelmä. Vyöhyke IV-VI. 25 siementä.
0700834 Lehtoakileija 'Winky Double Red-White'
AQUILEGIA vulgaris
(30-35) (kk.5-6) Erittäin kaunis lajike, jolla on kerrannaiset valko-ruusunpuna-viininpunaiset kukat. Riittää 6-9 taimeen.
5,95
0700884 Lehtoakileija 'Green Apples'
26
-
AQUILEGIA vulgaris var. Clematiflora
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:90-360 vrk.
7,95 K
(60) (kk.6-7) Ensimmäinen vihreä, kerrannainen lajike, jonka kukat muistuttavat kärhön kukkia. Raikkaan limenvihreät kukat, jotka muuttuvat vähitellen
vaaleammiksi. Vyöhyke V-VI. 30 siementä.
0700026 Kaukasianpitkäpalko 'Rosea'
ARABIS caucasica
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(Ki) (20) (kk.4-6) Maata peittävä, matala, tiivis kasvutapa. Valtavasti ruusunpunaisia kukkia. Erinomainen kasvi kukkapenkkiin ja kivikkoon. 1000
siementä. Vyöhyke III-V.
0700027 Kaukasianipitkäpalko 'Snow Cap'
ARABIS caucasica
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(Ki) (15) (kk.4-6) Maata peittävä, ikivihreä alppikasvi, jolla on matala ja tiivis kasvutapa. Tulee täyteen valkoisia kukkia. Sopii mainiosti kukkapenkkiin,
kivikkoon ja muurille. Vyöhyke III-V. 250 siementä.
0700788 Terttuaralia
ARALIA racemosa
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-420 vrk.
4,95 K
(150) (kk.7-9) Komea kasvi rehevään lehtomaiseen puutarhaan. Erittäin suuret, parilehdykkäiset lehdet. Pystyt, valkoiset kukkatertut ja koristeelliset,
vaarattomat tummanpunaiset marjat. Vyöhyke III-V. 45 siementä.
0700028 Vuoriarho
ARENARIA montana
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(Ki) (10) (kk.5-6) RHS. Kestävä alppikasvi, joka viihtyy myös karussa maassa. Mätästävä. Valkoiset, suppilomaiset tähtikukat, joissa on keltainen
keskusta. 60 siementä. Vyöhyke III-V.
0700030 Laukkaneilikka 'Laucheana'
ARMERIA maritima
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(Ki) (15) (kk.5-7) Karmiininpunaiset kukat. Kauniisti maata peittävä kasvi esim. kivikkoon, kukkapenkkiin tai reunuskasviksi. 75 siementä. Vyöhyke III-V.
0700449 Maljalaukkaneilikka 'Ballerina Red'
ARMERIA pseudarmeria
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(20) (kk.6-9) Tyylikkäissä, tiiviissä mättäissä on lyhyissä, tanakoissa varsissa kirkkaanpunaisia, pallonpyöreitä kukintoja. Ikivihreä perenna, joka kukkii jo
ensimmäisenä vuotena. Voidaan kasvattaa myös ruukussa. Hieno maanpeittokasvi kukkapenkkiin tai rinteeseen. Vyöhyke I-III. 40 siementä.
0700450 Maljalaukkaneilikka 'Ballerina White'
ARMERIA pseudarmeria
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(20) (kk.6-9) Tyylikkäät, tiiviit mättäät. Suikeat, syvänvihreät lehdet. Lumivalkoiset, pallonpyöreät kukinnot ovat tanakoissa varsissa. Ikivihreä perenna,
joka kukkii jo ensimmäisenä vuotena. Voidaan kasvattaa myös ruukussa. Hieno maanpeittokasvi kukkapenkkiin tai rinteeseen. Vyöhyke I-III. 40
siementä.
0700335 Koiruoho, mali
ARTEMISIA absinthium
Kylvö:3-6. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(90) (kk.7-9) Puutunut varsi ja hopeanharmaa lehdistö. Harsuissa valtikkamaisissa kukinnoissa pieniä keltaisia kukkia. Kuivatut oksat levittävät
huoneeseen hienoa tuoksua. Vyöhyke VII. 350 siementä.
0700337 (Venäläinen) rakuuna
ARTEMISIA dracunculus
Kylvö:3-6. It.aika:30-90 vrk.
3,50 K
(90) (kk.8-9) Hyväntuoksuinen puolipensas, jolla on tummanvihreät, kapealiuskaiset lehdet. Kermankeltaiset pikkukukat ovat hennoissa tertuissa.
Vyöhyke VII. 500 siementä.
0700762 Hiekkamaruna
ARTEMISIA stelleriana
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(Ki) (30) (kk.7-8) Kotoisin Japanista. Mainio lehtikasvi rinteeseen. Sormilehdykkäinen, hopeainen lehdistö on jossain määrin ikivihreä. Lamoava
kasvutapa. Pienet keltaiset kukat. Vyöhyke III-V. 50 siementä.
0700312 Munkinhuppu, aaroninsauva
ARUM maculatum
Kylvö:3-5, 8-9. It.aika:60-540 vrk.
6,35 K
(25) (kk.5-6) Erittäin mielenkiintoinen kasvi, jonka kukkatähkissä on sekä emi- että hedekukinnot. Kukinnan jälkeen lehdettömiin varsiin tulee
kellanpunaiset marjatähkät. Nuolimaiset lehdet, joissa on ruskeita läiskiä. Sopii erinomaisesti rehevään lehtomaiseen puutarhaan. 12 siementä. Vyöhyke
II-III.
0700900 Pikkutöyhtöangervo
ARUNCUS aethusifolius
Kylvö:1-6, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35
(30) (kk.6-7) Puolipallomaiset taimet ja pystyt, kermankeltaiset, töyhtömäiset kukinnot. Punertavat kukkavarret ovat kasvissa hienona kontrastina.
Emitaimiin kehittyy hienot, oranssinpunaiset siemenkodat. Kapealiuskaiset, vaaleanvihreät lehdet saavat vaihtelevanpunaisen syysvärityksen. Tiiviit,
hienot taimet sopivat mainiosti reunuskasviksi, aidanteeseen tai yksittäiskasviksi. Kasvi valittiin Ruotsissa vuoden 2010 perennaksi. Vyöhyke VIII. 50
siementä.
0700031 Töyhtöangervo
ARUNCUS dioicus
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(125) (kk.6-7) Korkea ja kestävä perenna. Sulkamaiset lehdet. Kukinto on iso kellanvalkoinen kerrannaisterttu. Erittäin hieno yksittäiskasvi. 100
siementä. Vyöhyke VIII.
0700338 Taponlehti, peittolehti
ASARUM europaeum
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(10) (kk.4-6) Ikivihreä suikertava ruohokasvi, jolla on munuaismaiset lehdet ja punaruskeat kukat. Erinomainen maanpeittokasvi. Myrkyllinen. 15
siementä. Vyöhyke III-V.
0700262 Alppiasteri 'Light Blue'
ASTER alpinus
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(Ki) (25) (kk.5-7) Kuin pieni päivänkakkara. Sinivioletit kukat, joissa on keltainen keskiosa. Sopii hyvin kivikkoon, kukkapenkkiin ja reunuskasviksi.
Helppo kasvattaa. 100 siementä. Vyöhyke VII.
0700033 Juhannusasteri 'Wartburgstern'
ASTER togolensis
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(50) (kk.6-7) Kukkii aikaisin laventelinsinisin, päivänkakkaramaisin kukin. Pensasmainen kasvutapa. Kestävä, hyvä laji. 100 siementä. Vyöhyke III-V.
0700034 Jaloangervo 'Bunter Zauber'
ASTILBE arendsii
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(70) (kk.7-9) Tanakka kasvutapa ja kaunis röyhykukinto. Värisekoitus: mm. punaisen, ruusunpunaisen ja lohenpunaisen eri sävyjä. Myös pidetty
leikkokukka. Vyöhyke V-VI. 150 siementä.
0700035 Isotähtiputki
ASTRANTIA major
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:60-450 vrk.
4,95 K
(65) (kk.7-9) Kotoisin Pyreneiltä. Puoliriippuvat, ruusunpunasuoniset, kellomaiset sarjakukinnot, joita on useita jokaisessa varressa. Parijakoiset lehdet.
50 siementä. Vyöhyke VIII.
0700231 Isotähtiputki 'Rose Symphony'
ASTRANTIA major
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:60-450 vrk.
4,95 K
(70) (kk.7-9) Punakukkainen, melko harvinainen lajike, joka sopii mainiosti yksittäiskasviksi. Sopii myös leikko- ja kuivakukaksi. 30 siementä. Vyöhyke
VIII.
0700339 Belladonna
ATROPA belladonna
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:20-30 vrk.
4,95 K
(60) (kk.5-8) Tahmeakarvainen kasvi, jolla on isot, soikeat ruodilliset lehdet. Ruskeanvioletit kellokukat ja pyöreät, mustat marjat. HUOM! Kasvi on
myrkyllinen. Vyöhyke III-VI. 40 siementä.
0700037 Tarharistikki 'Leichtlinii'
AUBRIETA cultorum
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(Ki) (15) (kk.4-6) Aika isokukkainen lajike, jossa on hienoja vastakohtaisuuksia. Karmiiniin vivahtavan ruusunpunaiset kukat. Isot, tiiviit mättäät. 750
siementä. Vyöhyke III-V.
0700038 Tarharistikki 'Cascade Blue'
AUBRIETA cultorum
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(Ki) (13) (kk.4-6) Kasvaa kauniiksi, tuuheiksi mättäiksi. Kukat ovat hyvin suuria ja vaikuttavan tummansinisiä. 350 siementä. Vyöhyke III-V.
0700036 Tarharistikki 'Whitewell Gem'
AUBRIETA x cultorum
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(Ki) (14) (kk.4-6) Kasvaa kauneiksi, tuuheiksi mättäiksi. Kukkii runsain, purppuraan vivahtavan violetein kukin. 750 siementä. Vyöhyke III-V.
0700866 Tarharistikki 'Blue Cascade'
AUBRIETA x cultorum
2,95
(M) (10-12) (kk.4-6) Erinomainen, runsaasti kukkiva, ikivihreä maanpeittokasvi, joka luo puutarhaasi keväällä ja alkukesästä loistavia väritäpliä. Kukat
tuoksuvat hunajalta ja houkuttelevat mehiläisiä, kimalaisia ja perhosia. Sopii hienosti esim. kivikkopuutarhaan ja rinteeseen. Riittää 15-20 taimeen.
0700867 Tarharistikki 'Red Cascade'
AUBRIETA x cultorum
(M) (10-12) (kk.4-6) Erinomainen, runsaasti kukkiva, ikivihreä maanpeittokasvi, joka luo puutarhaasi keväällä ja alkukesästä loistavia väritäpliä. Kukat
tuoksuvat hunajalta ja houkuttelevat mehiläisiä, kimalaisia ja perhosia. Sopii hienosti esim. kivikkopuutarhaan ja rinteeseen. Riittää 15-20 taimeen.
2,95
0700313 Etelänherne, "indogolupiini"
27
-
BAPTISIA australis
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(100) (kk.6-8) Metrin korkuisissa varsissa kauniin indigonsiniset, 25 cm korkeat valtikkamaiset kukinnot. Munanmuotoiset syvänvihreät lehdykät. Syksyllä
kasviin tulee koristeelliset siemenpalot. Komea yksittäiskasviksi tai kukkapenkkiin. Vyöhyke I-IV. 12 siementä.
0700040 Kaunokainen 'Pomponette'
BELLIS perennis
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(14) (kk.4-6) Täysin kerrannaiset ja pyöreät kukinnot. Kukkii erittäin runsaasti. Värisekoitus: kirkkaanpunaisia, vaaleanpunaisia ja valkoisia kukkia. 175
siementä. Vyöhyke VIII.
0700307 Kaunokainen, luonnonvarainen lajike 'Mead
BELLIS perennis L.
2,95
(10) (kk.5-9) Tämä vanhanajan kasvi on vaatimaton ja helppo kasvattaa. Se viihtyy erittäin hyvin nurmikolla ja muodostaa kylvöä seuraavana vuotena
yksinkertaisten valkoisten kukkien meren. Riittää 400 taimeen.
0700435 Kaunokainen 'Habanera White with Red Tip
BELLIS perennis
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(K) (15) (kk.4-6) Fleuroselect-laatua. Komeat, valkoiset jättikukat, joissa on häivähdys punaista. Istutetaan avomaalle kesä-elokuussa ensimmäisenä
vuotena ja kukkii seuraavana vuonna. Vyöhyke III-V. 50 siementä.
0700341 Kaunokainen 'Double Daisy'
BELLIS perennis
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(15) (kk.4-6) Tiiviit, puoliksi kerrannaiset kukat ovat vaihtelevan sävyisen ruusunpunaiset tai vaaleanpunaiset. Myös valkoisia voi esiintyä. Sopii
rinteeseen ja kukkapenkkiin. Erittäin kestävä. Sopii myös vapaasti leviäväksi kasviksi esim. nurmikolle. Vyöhyke VIII. 600 siementä.
0700039 Kaunokainen 'Pomponette'
BELLIS perennis fl. pl.
4,50
(K) (15) (kk.5-9) Pallomaisen tiiviit, vaihtelevan väriset kukat. Helppo kasvattaa ja vaatimaton. Kukkii jo ensimmäisenä syksynä. Annos riittää 4 metrille.
0700041 Herttavuorenkilpi
BERGENIA cordifolia
Kylvö:1-5. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(45) (kk.4-6) Isot, kiiltävät ja pyöreät lehdet, jotka ovat jossain määrin ikivihreitä. Ruusunpunainen kukinto muistuttaa isoa hyasinttia. Erittäin kestävä
kasvi, joka menestyy kaikissa maatyypeissä, myös kivisillä rinteillä. 75 siementä. Vyöhyke V-VI.
0700901 'Silver Spikes'
BERKHEYA purpurea
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(70) (kk.7-9) Kotoisin Etelä-Afrikasta. Hyvin outo perenna, joka kukkii yleensä jo ensimmäisenä vuotena. Mykerökukkainen kasvi, jonka vaaleanlilat kukat
ovat halkaisijaltaan n. 8 cm. Kukkavarret ovat siipipalteiset: ikään kuin pienten lehtien peittämät. Varsinaiset lehdet ovat pitkät, hammaslaitaiset ja
jossain määrin piikkiset, ja niiden alapinta on karvainen. Kestävä useimmilla kasvupaikoilla. Vyöhyke I–III. 15 siementä.
0700910 Nuokkugammaheinä
BOUTELOUA curtipendula
Kylvö:2-3, 9-10. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(80) (kk.6-9) Erittäin hieno koristeheinä, jolla on pitkissä riveissä pitkin varren yläosaa punaisia norkkoja. Erinomainen kasvi kukkaryhmissä ja
kuivakukka-asetelmissa. Kestää myös kuivalla paikalla. Vyöhyke III-V. 30 siementä.
0700344 Kivikkokäenminttu
CALAMINTHA nepeta
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(30) (kk.6-9) Sinivioletit kukat ovat tertuissa tummanvihreän lehdistön yllä. Erinomainen kasvi kivikkoon, kukkapenkkiin ja rehevään mutta valoisaan
lehtomaiseen puutarhaan. Hyvä mehiläiskasvi. Vyöhyke II-III. 200 siementä.
0700232 Kivikkotohvelikukka 'Goldcap'
CALCEOLARIA biflora
Kylvö:3-5, 9-11. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(15) (kk.5-7) Kotoisin Chilestä. Kiiltävät, tummanvihreät lehdet kasvavat tyviruusukkeena. Somat kullankeltaiset tohvelikukat ovat pareittain
kukkavarressa. 175 siementä. Vyöhyke V-VI.
0700436 Preeriamalva
CALLIRHOE involucrata
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
7,95 K
(Ki) (20) (kk.7-9) Erittäin huomiotaherättävä kasvi. Pystyt malvamaiset, kirsikanpunaiset kukat, joissa on valkoinen keskusta. Liuskaiset lehdet. Syvä,
pitkänkapea juuri. Kukkii alkukesällä. Vyöhyke I-III. 20 siementä.
0700345 Rentukka, valkoinen
CALTHA palustris v. alba
Kylvö:3-6. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(20) (kk.4-6) Kotoisin Afganistanista. Hyvin harvinainen. Kukkii puhtaanvalkoisin kukin, joissa on keltainen keskusta. Kestävä kasvi lampeen tai
kosteikkoon. 20 siementä. Vyöhyke VIII.
0700042 Partakello
CAMPANULA barbata
Kylvö:3-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(Ki) (25) (kk.6-7) Mielenkiintoinen kasvi, jolla on vaalean lilansiniset, nukkaiset kellokukat. Jäykkäkarvaiset ruusukelehdet. 400 siementä. Vyöhyke VIII.
0700043 Karpaattienkello
CAMPANULA carpatica
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(Ki) (25) (kk.6-8) Maata peittävä kasvi kivikkoon ja kukkapenkkiin. Kukkii runsaasti kirkkaansinivalkoisin, avoimin kellokukin. 2000 siementä. Vyöhyke VVI.
0700044 Mäkikello
CAMPANULA collina
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(Ki) (20) (kk.6-7) Erittäin harvinainen. Isot, syvän violetit, nuokkuvat kellokukat ovat tertuissa. Soikeat, pitkäkärkiset lehdet. 60 siementä. Vyöhyke III-V.
0700045 Italiankello
CAMPANULA garganica
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(Ki) (20) (kk.6-8) Avonaiset, tähtimäiset kellokukat, joissa on sinistä valkoisella pohjalla. Runsaasti kukkiva, suikertava maanpeittokasvi. 100 siementä.
Vyöhyke III-V.
0700763 Peurankello 'Alba'
CAMPANULA glomerata
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(Ki) (30) (kk.6-8) Erityisen matala ja tiheäkukkainen, valkoinen lajike. Erinomainen rinnekukkapenkkeihin. Vyöhyke V-VI. 100 siementä.
0700046 Idänpeurankello 'Superba'
CAMPANULA glomerata
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(50) (kk.6-8) Varren latvassa isot, yhteen ryhmittyneet, tummansinipunaiset kellokukinnot. Tuuhea, pensasmainen lehdistö. Erittäin kestävä. 300
siementä. Vyöhyke VII.
0700047 Maitokello
CAMPANULA lactiflora
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(110) (kk.6-8) Tummat lehdet ja siro kasvutapa. Hyasinttimainen, valtikkamainen kukinto. Eri värejä valkoisesta siniviolettiin. 500 siementä. Vyöhyke III-V.
0700882 Maitokello 'Soft Pink White Blue'
CAMPANULA lactiflora
Kylvö:2-9. It.aika:30-180 vrk.
8,95 K
(80) (kk.6-8) Topline. Neljää väriä: harvinaista vaaleanpunaista, vaaleanviolettia, sinistä ja valkoista. Kellomaiset kukat haaroittuvissa, isoissa
röyhykukinnoissa. Kukkii pitkään. Pastellinvihreä lehdistö. Vyöhyke III-V. 200 siementä.
0700049 Maariankello
CAMPANULA medium
2,20
(K) (70) (kk.6-8) Tulvillaan ihastuttavia, yksinkertaisia kellokukkia, jotka ovat kirkkaansinisiä, ruusunpunaisia tai valkoisia. Kukkii kylvöä seuraavana
vuotena. Annos riittää 4 metrille.
0700346 Maariankello 'Calycanthema'
CAMPANULA medium
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(K) (80) (kk.6-8) Jokaisessa varressa on monta isoa, kerrannaista kellokukkaa, jotka kestävät hyvin pitkään. Kukat ovat ruusunpunaisia, sinisiä tai
valkoisia. Helppo kasvattaa. 500 siementä. Vyöhyke IV-V.
0700859 Kurjenkello 'Alba'
CAMPANULA persicifolia
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(75) (kk.6-8) Täysin valkokukkainen. Jokaiseen kukkavarteen tulee monta valtavan suurta kukkaa. Hieno laji kukkapenkkiin ja luonnontilaisille alueille.
Vyöhyke V-VII. 350 siementä.
0700790 Tähtikello
CAMPANULA poscharskyana
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(Ki) (20) (kk.6-9) Syväliuskaiset lilansiniset kellokukat. Kukkii valtavan runsaasti. Tekee rönsyjä. Hyvä maanpeittokasvi. Vyöhyke I-III. 250 siementä.
0700051 Pisamakello
CAMPANULA punctata
Kylvö:3-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(45) (kk.6-8) Kaunis kasvi, jossa on hienoja vastakohtaisuuksia. Suuret vaaleanpuna-valkoiset, sisäpuolelta punatäpläiset kukat. Ei ole kovin tavallinen
viljeltynä. 250 siementä. Vyöhyke V-VI.
0700052 Ritarinkello
CAMPANULA pyramidalis
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
(125) (kk.6-8) Korkein kellokukka. Valtavan runsaskukkainen. Erittäin pitkät, valtikkamaiset kukinnot, joissa on paljon kirkkaansinisiä kellokukkia. 800
siementä. Vyöhyke III-V.
4,95 K
0700053 Ritarinkello, valkoinen 'Alba'
28
-
CAMPANULA pyramidalis
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(125) (kk.6-8) Valtavan runsaskukkainen. Erittäin pitkät, valtikkamaiset kukinnot, joissa on paljon kokonaan valkoisia kellokukkia. 800 siementä. Vyöhyke
III-V.
0700054 Kanna
CANNA indica
Kylvö:2-3. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(100) (kk.7-9) Sekoitus räiskyvänvärisiä hybridejä. Sopii kukkapenkkiin tai isoon kukkalaatikkoon. Viihtyy parhaiten valoisalla, lämpimällä paikalla. Kasvi
muodostaa juurimukuloita, jotka säilytetään daalian tapaan talven yli pakkaselta suojassa. 15 siementä.
0700056 Sinikatana
CATANANCHE caerulea
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(65) (kk.7-9) Mätästävä kasvi, jolla on kapeat, suikeat, n. 30 cm pitkät, nukkaiset lehdet. Kirkkaansiniset-sinililat kukat, joissa terälehdet ovat kärjistään
hammaslaitaiset ja keskusta tumma. Arvokas kasvi kukkapenkkiin ja leikkokukaksi. Voidaan lisätä helposti juurenpalasista. Vyöhyke II-IV. 75 siementä.
0700451 Silmäkatana 'Bicolor'
CATANANCHE caerulea alba
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(60) (kk.7-9) Kasvaa mätästäen. Pitkät, vihreänukkaiset lehdet. Huomiota herättävissä, valkoisissa kukissa on säteilevä, violetinsininen keskusta ja
pitkät, keltaiset heteet. Kukkii useimmiten jo ensimmäisenä vuotena. Mainio kasvi aurinkoiseen kukkapenkkiin. Hieno myös kukkakimpussa sekä
tuoreena että kuivattuna. Vyöhyke I-III. 75 siementä.
0700063 Punavirma 'Pretty Betsy'
CENTRANTHUS ruber
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(75) (kk.6-10) Vanha perenna, jota on erittäin helppo kasvattaa. Punaiset huiskilokukinnot pitkien varsien latvoissa voimakkaan, vihreän lehdistön yllä.
125 siementä. Vyöhyke III-V.
0700283 Kaukasiankirahvikukka
CEPHALARIA gigantea
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(150) (kk.7-9) Komea yksittäiskasvi. Liuskaiset, hiukan nukkaiset lehdet. Voimakkaasti haaroittuvat varret, joihin kehittyy 5-6 cm leveät sitruunankeltaiset
pallokukat. 12 siementä. Vyöhyke IV-V.
0700064 Nukkahärkki
CERASTIUM biebersteinii
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(Ki) (15) (kk.5-7) Maanpeittokasvi. Hopeanvalkoiset lehdet ja valkoiset tähtikukat. Sopii erittäin hyvin esim. kivikkoon tai reunuskasviksi. 500 siementä.
Vyöhyke V-VI.
0700349 Jalosauramo
CHAMAEMELUM nobile
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(30) (kk.6-8) Eteläeurooppalainen kasvi, jolla on kellanvalkoiset, tiiviit mykerökukinnot. Sulkamainen, aromaattinen lehdistö. 500 siementä. Vyöhyke I-III.
0700894 Alppihorsma
CHAMERION fleischeri
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-360 vrk.
7,95 K
(30) (kk.7-9) Hieno kasvi alppiniityiltä. Hennoissa, ruusunpunaisissa kukissa on punertavat varret. Hopeanhohtoiset, mielenkiintoiset siemenkodat. Tiivis
kasvutapa. Kasvaa leveyttä. Sopii kivikkoon ja vastaaviin paikkoihin. Vyöhyke VI-VII. 50 siementä.
0700233 Konnanyrtti
CHELONE obliqua
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(50) (kk.7-10) Lilan ruusunpunaiset, leijonankitamaiset kukat tanakoissa kukkavarsissa. Selvästi suonittuneet lehdet. Hieno leikkokukka. 40 siementä.
Vyöhyke III-V.
0700073 Tähkäkimikki
ACTAEA racemosa
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-360 vrk.
6,35 K
(110) (kk.7-9) Tyylikäs yksittäiskasvi. Tummanvihreät, 3-lehdykkäiset lehdet ja valkoiset, valtavan pitkät (40-60 cm) kukkatähkät. 50 siementä. Vyöhyke
III-VI.
0700350 Japaninohdake 'Rose Beauty'
CIRSIUM japonicum
Kylvö:2-9. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(60) (kk.7-9) Upea kasvi, jolla on suuret ruusunpunaiset, pallomaiset kukat. Syvien lovien liuskoiksi jakamat lehdet ovat aluksi hiukan nukkaiset. Vyöhyke
IV-V. 50 siementä.
0700792 Alaskankleitonia, ”siperiankleitonia”
CLAYTONIA sibirica
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-540 vrk.
6,35 K
(25) (kk.5-7) Siro maanpeittokasvi, jolla on pienet lilanpunaiset kukat. Kestävä kasvi rehevään lehtomaiseen puutarhaan pensaiden ja puiden, myös
havupuiden alle. Ikivihreä. Vyöhyke VII. 25 siementä.
0700074 Kellokärhö
CLEMATIS integrifolia
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(60) (kk.7-9) Ruohomainen, kysytty kärhö. Pystyt varret. Ruodittomat, tummanvihreät lehdet. Nuokkuvin indigonsinisin kukin. Ei ole köynneliäs.
Vaatimaton. 20 siementä. Vyöhyke V-VI.
0700895 Kruunukärhö 'Large Hybrids'
CLEMATIS macropetala
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-270 vrk.
7,95 K
(110) (kk.5-7) Nuokkuvat, kerrannaiset kellokukat ovat siniset, violetit, vaaleanpunaiset tai valkoiset. Koristeelliset, hopeanhohtoiset siemenkodat.
Erittäin koristeellinen kasvamassa puuta tai aitaa pitkin. Puuvartinen, kesävihanta kasvi. Vyöhyke III-V. 12 siementä.
0700075 Pensaskärhö
CLEMATIS recta
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-270 vrk.
7,95 K
(90) (kk.6-8) Tummat, parilehdykkäiset lehdet. Tähtimäiset, tuoksuvat valkoiset kukat ovat tiheissä tertuissa. Voidaan hyvin kasvattaa esim. aitaa vasten
tai kepeillä tuettuna kukkapenkissä. Ruohomainen. 15 siementä. Vyöhyke VII.
0700076 Kiinankärhö 'Radar Love'
CLEMATIS tangutica
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(200) (kk.6-9) Keltaiset kellokukat. Kiipeilee mielellään esim. aitaa tai säleikköä pitkin. Puuvartinen. Pudottaa lehtensä talveksi. 75 siementä. Vyöhyke VVI.
0700351 Rohtokuirimo, ruijankuirimo
COCHLEARIA officinalis
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(K-M) (20) (kk.5-6) Valkoiset tai vaalean ruusunpunaiset kukat ovat latvaterttuina. Niissä on hyvin voimakas, krassimainen tuoksu. Tummanvihreät,
paksut lehdet. Kasvi, joka on herättänyt huomiota. Erittäin korkea C-vitamiinipitoisuus. Sinapinmakuinen kasvi on kokonaisuudessaan erinomainen
tuoremauste. Viihtyy parhaiten kostealla paikalla hiekansekaisessa mullassa. Vyöhyke VII. 100 siementä.
0700352 Peikonkello, Dang-Shen
CODONOPSIS pilosula
Kylvö:3-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(75) (kk.7-8) Erittäin arvostettu lääkekasvi Kiinassa. Kuivatuista juurista tehdyllä keitteellä ajatellaan olevan vastaavanlaisia ominaisuuksia kuin
ginsengjuurella. Pensasmainen, puoliköynneliäs kasvutapa. Kauniit, kellertävän valkoiset kellokukat, joissa on purppuranpunainen suonitus. Vyöhyke IIIV. 75 siementä.
0700353 Syysmyrkkylilja, alastonimpi
COLCHICUM autumnale
Kylvö:3-5, 8-9. It.aika:150-450 vrk.
4,95 K
(15) (kk.9-10) Krookusta muistuttava sipulikasvi, joka kukkii vaalean sinipunaisin kukin. Viihtyy puolivarjossa pensaiden ja puiden alla. HUOM! Kasvi on
myrkyllinen. 30 siementä. Vyöhyke VII.
0700078 Isokaunosilmä 'Sunburst'
COREOPSIS grandiflora
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(60) (kk.7-9) Kauniit kerrannaiset tai puolikerrannaiset, kullankeltaiset kukat, joissa on tumma keskusta. Helppo kasvattaa. Hyvä perenna. 150 siementä.
Vyöhyke III-V.
0700237 Isokaunosilmä 'Early Sunrise'
COREOPSIS grandiflora
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(40) (kk.6-10) Fleuroselect-kultamitalisti 1989. AAS-voittaja. Huomattu huippulajike, joka aikaisin kylvettäessä kukkii runsaasti jo ensimmäisenä kesänä.
Kerrannaiset, tiiviit, kullankeltaiset kukat. Voidaan esikasvattaa ja istuttaa ulos tai kasvattaa sisällä. 50 siementä. Vyöhyke I-III.
0700916 Isokaunosilmä 'Presto'
COREOPSIS grandiflora
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(25) (kk.6-10) Isot, kullankeltaiset, puolikerrannaiset kukat. Tiiviit, pyöreät taimet. Tummanvihreät lehdet. Sopii ruukkuun, laatikkoon ja kukkapenkkiin.
Aikaisin kylvettäessä kukkii jo ensimmäisenä vuotena. Zon I-II. 20 siementä.
0700079 Pampaheinä 'White Feather'
CORTADERIA selloana
Kylvö:1-5. It.aika:15-20 vrk.
4,95 K
(175) (kk.8-10) Koristeellinen jättiläismäinen ruoho, jolla on isot kermankeltaiset huiskilokukinnot. Viljellään vapaasti kasvavana. Peitetään talveksi.
Vyöhyke I-II. 100 siementä.
0700354 Pampaheinä 'Pink Feather'
CORTADERIA selloana
Kylvö:1-5. It.aika:15-20 vrk.
4,95 K
(175) (kk.8-10) Punainen pampaheinä. Isot, vaaleanpunaiset röyhykukinnot ovat koristeelliset esim. isossa ruukussa. Hieno yksittäiskasvi. Peitetään
talveksi. Vyöhyke I-II. 100 siementä.
0700355 Heidinkukka
CORTUSA matthiolii pekinensis
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
(30) (kk.5-7) Kotoisin Koillis-Aasiasta. Harvinainen kasvi, jolla on kaunissuoniset, liuskaiset lehdet. Upeat ruusunpunaiset kellokukat tertuissa. Kukkii
runsaasti. Helppo kasvattaa. Vyöhyke III-V. 25 siementä.
6,35 K
0700917 Jalokiurunkannus
29
-
CORYDALIS nobilis
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
7,95 K
(50) (kk.4-5) Kirkkaankeltaiset kukat ovat tiheinä terttuina varsien latvoissa. Jokaisessa kukassa on pieni, tumma täplä. Usean kerran pariliuskaiset
lehdet. Koristeellinen, rehevä ja pensasmainen kasvutapa. Sopii kukkapenkkiin tai kivikkoon. Vyöhyke I-III. 25 siementä.
0700288 Pensaskaali
CRAMBE cordifolia
Kylvö:1-3 9-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(175) (kk.6-8) Valtavat, herttamaiset lehdet. Tiheät kukkatertut, joissa on tuhansia valkoisia, hyväntuoksuisia pikkukukkia. Yksittäiskasvi, joka kannattaa
hankkia. 15 siementä. Vyöhyke IV-V.
0700356 Merikaali
CRAMBE maritima
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(70) (kk.5-7) Isot koristeelliset, poimuiset lehdet. Kokonaan valkoiset tai himmeästi vaaleanpunaraitaiset, hunajantuoksuiset kukat ovat tertuissa. Mainio
kasvi rehevään lehtomaiseen puutarhaan. Vyöhyke II-IV. 10 siementä.
0700911 Japaninyrttiputki (mitsuba)
CRYPTOTAENIA japonica var. Atropurpu
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(40) (kk.5-6) Koristeellinen lehtikasvi, jolla on tumman pronssinpunaiset lehdet. Erittäin vaikuttava kukkaryhmässä kukkapenkissä tai kivikossa. Lehtiä
käytetään myös mausteena, lähinnä aasialaisessa keittiössä. Vyöhyke I-III. 15 siementä.
0700082 Murattisyklaami
CYCLAMENA hederifolium
Kylvö:3-6. It.aika:30-180 vrk.
7,95 K
(Ki) (14) (kk.8-10) RHS. Poimuiset lehdet, joissa on kaunista hopeakuviointia. Kukat ovat eri sävyisiä ruusunpunaisesta valkoiseen. Viihtyy parhaiten
rinteissä ja kummuilla, myös puiden alla. 12 siementä. Vyöhyke II-III.
0700149 Rauniokilkka
CYMBALARIA muralis
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(Ki) (10) (kk.6-9) Orkideamaiset (huulimaiset, kannukselliset) vaalean sinipunaiset kukat, joissa on keltainen nielu. Kauniit, munuaismaiset lehdet.
Rentovartinen. Kasvaa esim. muurilla. 500 siementä. Vyöhyke IV-V.
0700887 Köynnöspikkusydän 'Golden Tears'
DACTYLICAPNOS scandens
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(M) (100) (kk.5-7) Topline. Kotoisin Aasiasta. Harvinainen, viehättävä särkyneensydämen keltakukkainen sukulainen. Köynneliäs tai riippuva kasvutapa
ja viuhkossa valtavasti keltaisia, pisaramaisia kukkia. Vaaleanvihreä, hienoliuskainen lehdistö. Kasvatetaan säleikössä, aitaa vasten, puun runkoa pitkin
tai vastaavasti. Vyöhyke III-V. 10 siementä.
0700357 Daalia 'Decorative Giants'
DAHLIA hortensis
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(150) (kk.7-9) Erittäin suuret, kerrannaiset kukat. Kasvatetaan aurinkoisella paikalla syvämultaisessa maassa. Loistosekoitus. Mukulat nostetaan talveksi
suojaan pakkaselta. 60 siementä.
0700793 Pompondaalia 'Pompon Lilliput'
DAHLIA hortensis
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(100) (kk.7-9) Tiiviin pallomaiset, 5 cm leveät kukinnot. Loistovärisekoitus. Kukkii valtavasti ensimmäisenä vuotena. Mukulat siirretään talveksi suojaan
pakkaselta. 60 siementä.
0700438 Jaloritarinkannus 'Bellamosum'
DELPHINIUM cultorum Belladonna
Kylvö:1-5. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(110) (kk.7-9) Tavallista vähän matalammat, sirosti haarautuvat, syvän katkeronsiniset, valtikkamaiset kukinnot. Vyöhyke V-VI. 50 siementä.
0700085 Jaloritarinkannus 'Pacific'
DELPHINIUM cultorum Elatum
Kylvö:1-5. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(125) (kk.7-9) Valtavan pitkät, tiheät, valtikkamaiset kukinnot. Värisekoitus. Voimakkaan vihreä lehdistö ja tanakat varret. 100 siementä. Vyöhyke VII.
0700270 Isoritarinkannus 'Guinevere'
DELPHINIUM cultorum Elatum
Kylvö:1-5. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(150) (kk.7-9) Valtavan pitkät, tiheät, valtikkamaiset kukinnot, joiden laventeliin vivahtavan ruusunpunaisissa kukissa on valkoinen silmä. 50 siementä.
Vyöhyke III-VI.
0700902 Jättimarskinlilja
EREMURUS robustus
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-270 vrk.
7,95 K
(250) (kk.6-8) Isot, pensasmaiset taimet ja 1–2 m pitkät, valtikkamaiset kukinnot. Valkoisissa kukissa on aavistus ruusunpunaista. Jokaiseen
kukkavarteen voi tulla jopa 800 kukkaa! On parhaimmillaan kukkaryhmässä yksivuotisten tai myöhään kukkivien perennojen kanssa. Vyöhyke I–III. 10
siementä.
0700439 Ritarinkannus 'Percival'
DELPHINIUM cultorum Elatum
Kylvö:1-5. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(150) (kk.7-9) Valtavan pitkät, tiheät, valtikkamaiset kukinnot. Valkoiset kukat, joissa on musta silmä. Vyöhyke IV-VI. 50 siementä.
0700440 Kiinanritarinkannus 'Dwarf Blue Butterfly'
DELPHINIUM grandiflorum
Kylvö:1-5. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(40) (kk.7-9) Monihaaraiset taimet. Sinivioletit kukat ovat terttumaisissa kukinnoissa. Kukkii aikaisin kylvettäessä jo ensimmäisenä vuotena. Vyöhyke IVVI. 75 siementä.
0700893 Ritarinkannus Jalo-, 'Blue Donna'
DELPHINIUM belladonna
5,95
(80-100) (kk.6-8) Lajike, jossa vanhanajan charmia. Kukat puolikerrotut, syvän siniset. Tarvitsee tuen tai kasvata seinää vasten. Kaunis yksittäiskasvi,
sopii myös ryhmään. Kasvi on myrkyllinen. Riittää 7-9 taimeen.
0700306 Keltaritarinkannus
DELPHINIUM semibarbatum
Kylvö:1-5. It.aika:30-360 vrk.
6,35 K
(125) (kk.6-7) Kotoisin Persiasta ja Afganistanista. Harvinainen kasvi, joka kukkii korkein, siroin, keltaisin, valtikkamaisin kukinnoin. Muodostaa
mukulajuuret. Kasvatetaan tuulensuojaisalla paikalla. 25 siementä. Vyöhyke I-II.
0700086 Harjaneilikka 'Herald of Spring'
DIANTHUS barbatus
2,20
(40) (kk.6-8) Kaunis vanhanajan kasvi, jonka väri vaihtelee. Erinomainen leikkokukka. Tämän kasvin pitää löytyä joka pihalta. Kukkii kylvöä seuraavana
kesänä. Aikainen. Annos riittää 5 metrille.
0700358 Harjaneilikka
DIANTHUS barbatus
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(K) (40) (kk.6-8) Pidetty vanhanajan perenna. Tuoksuvat kerrannaiset kukat. Monia eri värejä. 500 siementä. Vyöhyke VII.
0700796 Harjaneilikka 'Onyx'
DIANTHUS barbatus nigricans
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(K) (40) (kk.6-8) Huomiota herättävä lajike, jolla on tuoksuvat, mustanpunaiset kukat ja tumman vihreänmustat lehdet. Sopii mainiosti leikkokukaksi.
Vyöhyke III-V. 175 siementä.
0700089 Ketoneilikka 'Brilliancy'
DIANTHUS deltoides
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(Ki) (15) (kk.7-9) Tiivis, maata peittävä kasvi, jolla on isot, kirsikanpunaiset kukat. Kestävä ja helppo kasvattaa. Sopii esim. kivikkoon tai reunuskasviksi.
Perenna, joka aikaisin kylvettäessä kukkii hienosti jo ensimmäisenä vuotena. Vyöhyke V–VI. 200 siementä.
0700289 Ketoneilikka 'Arctic Fire'
DIANTHUS deltoides
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(Ki) (20) (kk.7-9) Punaiset kukat, joissa on leveä, valkoinen, ripsureunainen. Maata peittävä, runsaskukkainen uutuusjaloste. 175 siementä. Vyöhyke VVI.
0700087 Vuorineilikka, helluntaineilikka 'Grandiflorus DIANTHUS gratianopolitanus
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(Ki) (25) (kk.6-8) Mätästävä kasvi, jolla on sinivihreät lehdet. Isot tuoksuvat, vaaleanpunaiset kukat peittävät mättäitä. Erinomainen kasvi rinteeseen. 150
siementä. Vyöhyke V-VI.
0700090 Sulkaneilikka 'Spring Beauty'
DIANTHUS plumarius
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(Ki) (25) (kk.6-8) Maata peittävä ja runsaskukkainen. Ripsureunaiset, puolikerrannaiset tai kerrannaiset, punaiset, vaaleanpunaiset tai valkoiset kukinnot.
400 siementä. Vyöhyke V-VI.
0700808 Sulkaneilikka 'Sweetness'
DIANTHUS plumarius
4,15
(15) (kk.6-7) Sekoitus kestäviä, hyväntuoksuisia sulkaneilikoita. Eri sävyisiä ruusunpunaisia, roosan värisiä ja valkoiseen vivahtavan kirsikanpunaisia.
Sulkamaisesti ripsureunaiset, yksinkertaiset kukat, joista osalla erottuu keskellä silmä, osalla ei. Riittää 25-30 taimeen.
0700091 Särkynytsydän
DICENTRA spectabilis
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(75) (kk.5-6) Vanha, tunnettu, kaunis perenna, jolla on riveissä nuokkuvia, ruusunpunaisia sydämiä. Pensasmainen kasvutapa. Sopii perennapenkkiin.
Vyöhyke V-VI. 15 siementä.
0700092 Särkynytsydän 'Alba'
DICENTRA spectabilis
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
(75) (kk.5-6) RHS. Valkokukkainen lajike. Pensasmainen kasvutapa, jossa on riveissä nuokkuvia valkoisia sydämiä. Vyöhyke V-VI. 10 siementä.
7,95 K
0700093 Mooseksenpalavapensas
30
-
DICTAMNUS albus
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(80) (kk.6-8) Pitkät vaaleansinipunaiset, valtikkamaiset kukinnot kirkkaanvihreiden lehtien yllä. Pitäisi kasvaa jokaisen perennapenkissä. 20 siementä.
Vyöhyke V-VII.
0700764 Enkelikaari
DIERAMA pulcherrimum
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(125) (kk.9-10) Kotoisin Etelä-Afrikasta. Siro lammenreunuskasvi. Ruohomainen lehdistö. Kukkii nuokkuvin, loistavan ruusunpunaisin kellokukin.
Kasvatetaan isoissa ruukuissa, jotka siirretään talveksi suojaan pakkaselta. 10 siementä.
0700094 Ruskosormustinkukka 'Gigantea Gelber Her DIGITALIS ferruginea
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(130) (kk.7-8) Kookas, hieno kasvi. Ruskeankeltaiset, valtikkamaiset kukinnot, joissa on tummia kuvioita. Myrkyllinen! 125 siementä. Vyöhyke III-V.
0700359 Villasormustinkukka
DIGITALIS lanata
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(K) (75) (kk.7-8) Kermankeltaiset kellokukat, joissa on ruskea tai violetinruskea suonitus. Sopii kukkapenkkiin tai rehevään lehtomaiseen puutarhaan.
Myrkyllinen! 100 siementä. Vyöhyke V-VI.
0700095 Pikkusormustinkukka
DIGITALIS lutea
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(70) (kk.7-8) Sirot pitkänkapeat, valtikkamaiset kukinnot, joissa on pieniä sitruunankeltaisia tai kirkkaankeltaisia sormustinkukkia. Myrkyllinen! 300
siementä. Vyöhyke V-VI.
0700314 Sormustinkukka
DIGITALIS obscura
Kylvö:3-5, 9-11. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(45) (kk.7-9) Erikoinen kasvi. Beigenkeltaiset kukat, joissa on punainen suonitus ja valkoinen kieli. Tyvestä puutunut puolipensas. Myrkyllinen! 125
siementä. Vyöhyke II-III.
0700840 Espanjansormustinkukka 'Chocolate'
DIGITALIS parviflora
5,95
(60) (kk.7-9) Todella erikoinen kasvi, jolla on hopeanharmaat lehdet ja suklaanruskeat kukat. Hieno väriläiskä perennapenkissä ja ihastuttava
kukkakimpuissa. Voidaan kasvattaa suuressa osassa maata. Riittää 30 taimeen.
0700096 (Rohto)sormustinkukka 'Gloxiniaeflora'
DIGITALIS purpurea
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(K) (100) (kk.7-8) Värisekoitus, mukana kirjavia. Isot, korkeat, valtikkamaiset kukinnot. Myrkyllinen! Vyöhyke V-VI. 2000 siementä.
0700928 Rohtosormustinkukka 'Dalmatian mix' F1
DIGITALIS purpurea
Kylvö:3-5. It.aika:10-30 vrk.
6,95 K
(Y-K) (40) (kk.7-8) Uutuus 2014. Isot kellokukat ovat korkeissa, tiiviissä, valtikkamaisissa kukinnoissa. Harmoninen sekoitus purppuranpunaisia, valkoisia
ja persikan sävyisen ruusunpunaisia kukkia. Nielussa on tummempia pilkkuja. Aikaisin kylvettäessä kukkii jo ensimmäisenä vuotena. Hyvin haarova
kasvutapa. Sopii kukkapenkkiin, ruukkuun ja leikkokukaksi. HUOM! Kasvi on myrkyllinen. Vyöhyke V-VII. 10 pilleröityä siementä.
0700360 (Rohto)sormustinkukka
DIGITALIS purpurea
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(K) (75) (kk.7-8) Luonnonvarainen muoto. Koristeellinen kasvi, jolla on varsien päissä pitkät vaaleanpunaiset kukkatertut. HUOM! Kasvi on myrkyllinen.
Vyöhyke VII. 1000 siementä.
0700844 (Rohto)sormustinkukka 'Elsie Kelsey'
DIGITALIS purpurea
Kylvö:3-5, 9-11. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(K) (100) (kk.7-8) Huomiota herättävä, isokukkainen uutuusjaloste. Kermankeltaisissa kellokukissa on sisäpuolella purppuranpunaisia läiskiä. Pitkät
valtikkamaiset kukinnot. Erittäin ahkera kukkija. Kasvi on myrkyllinen. Vyöhyke V-VII. 100 siementä.
0700919 (Rohto)sormustinkukka F1 'Camelot White'
DIGITALIS purpurea
Kylvö:3-5. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(K-M) (120) (kk.7-8) TopLine. Erityisen isokukkainen hybridi. Isot, valkoiset kellokukat, joiden nielussa on tummempia pilkkuja, ovat pitkissä, tiheissä,
valtikkamaisissa kukinnoissa. Aikaisin kylvettäessä kukkii jo ensimmäisenä vuotena. Hieno kukka maljakkoon ja kukkapenkkiin. HUOM! Kasvi on
myrkyllinen. Vyöhyke V-VII. 10 pilleröityä siementä.
0700097 Karstaohdake
DIPSACUS fullonum
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(K) (80) (kk.7-8) Mielenkiintoinen kasvi, jolla on isot, tiiviit, käpymäiset, violetin ruusunpunaiset kukkamykeröt. Mykeröt ovat pitkä- ja pystypiikkiset.
VyöhykeIII-V. 200 siementä.
0700098 Jumaltenkukka
DODECATHEON meadia
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-360 vrk.
4,95 K
(60) (kk.5-6) Upea kasvi, jonka syklaamimaisia vaaleanpunaisia kukkia on useita samassa varressa. Lehdet ovat ruusukkeena lähellä maanpintaa. 25
siementä. Vyöhyke II-III.
0700099 Kevätvuohenjuuri 'Magnificum'
DORONICUM orientale
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(40) (kk.4-6) Terve vaaleanvihreä lehdistö. Kukkii runsain kullankeltaisin, päivänkakkaramaisin kukin. 200 siementä. Vyöhyke VII.
0700240 Neulakynsimö
DRABA aizoides
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(Ki) (5) (kk.4-6) Mätästävä alppikasvi. Kukkii kirkkaankeltaisin kukin. Kukat ovat tiheissä tertuissa. Kasvaa hyvin muureilla, kallionhalkeamissa jne. 35
siementä. Vyöhyke VIII.
0700195 Punahattu
ECHINACEA purpurea
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(80) (kk.7-10) Yksi parhaista päivänkakkarakukkaisista perennoista. Isot (halkaisija usein 10 cm) purppuranpunaiset kukat, joissa on tumma keskusta.
Haaroittuvat kukkavarret. Kiiltävät, suikeat lehdet. Käytetään myös terveyskasvina. 100 siementä. Vyöhyke V-VI.
0700930 Kaunopunahattu 'Feeling'
ECHINACEA purpurea
Kylvö:2-3, 8-10. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(M) (50) (kk.7-9) Uutuus 2014. Isot, valkoiset kukat, joissa on kullankeltainen keskusta. Nopeakasvuinen ja kestävä perenna, joka kukkii runsaasti jo
ensimmäisenä vuotena. Tiivis kasvutapa ja raikkaanvihreät lehdet. Sopii kukkapenkkiin, kukkaryhmiin ja kimppuihin. Vyöhyke III-V. 50 siementä.
0700321 Punahattu 'Starlight'
ECHINACEA purpurea
2,95
(100) (kk.7-9) Upean ylväs, vanha viljelykasvi. Korkea, tanakka kasvi, jota ei tarvitse tukea. Isot, syvänpunaiset kukat, joilla on päivänhatuille tyypillinen
"nappi" keskellä. Helppo kasvattaa. Kestävä. 5 jm.
0700860 Kaunopunahattu 'Indianer'
ECHINACEA purpurea
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(80) (kk.7-10) Erikoinen lajike, jolla on isot, vaalean purppuranpunaiset kukat. Toisesta kukintakaudesta lähtien n.75 %:lla kukista on ”hattuna” silmiin
pistävä toinen, pienempi, kerrannainen kukka. Vyöhyke V-VI. 20 siementä.
0700891 Kaunopunahattu 'Primadonna Deep Rose'
ECHINACEA purpurea
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(M) (75) (kk.7-10) Todella isokukkainen jaloste. Vaikuttavat kukat (halkaisija 12-15 cm) ovat kirkkaan ruusunpunaista hiukan vaaleammat. Preeriakasvi,
joka sopii mainiosti pohjoismaiseen perennapenkkiin. Vyöhyke I-III. 25 siementä.
0700452 Tarhapunahattu 'Paradiso'
ECHINACEA x hybrida
Kylvö:1-3, 10-11. It.aika:30-150 vrk.
7,95 K
(65-80) (kk.7-10) Topline. Monenkirjava hybridiryhmä, jossa on odottamattomia väriyhdistelmiä. Kukkien väri vaihtelee valkoisesta, keltaisesta ja
ruusunpunaisesta neonpunaisen eri sävyihin. Myös taimien korkeus vaihtelee. Kukinta jatkuu pitkään ja keskeytyksettä. Vyöhyke III-V. 25 siementä.
0700927 'Cheyenne Spirit'
ECHINACEA x hybrida
Kylvö:1-3, 10-11. It.aika:10-30 vrk.
8,95 K
(70) (kk.7-9) TopLine. Yksinkertaiset kukat ovat punaiset, oranssit, valkoiset, purppuranpunaiset tai keltaiset. Hyvin haaroittuva kasvutapa. Kukkii
runsaasti. Sopii kukkapenkkiin ja -ryhmiin. Kasvatetaan perennana tai yksivuotisena. Vyöhyke III-V. 10 siementä.
0700432 Sinipallo-ohdake
ECHINOPS bannaticus
2,95
(80-100) (kk.7-8) Koristeellinen ja helppo kasvattaa. Voimakas kasvutapa. Metallinhohtoiset, siniset kukat ovat jopa 6 cm leveitä. Sopii kuivakukaksi.
Annos riittää 6 metrille. Vyöhyke III-V.
0700811 Harmaaneidonkieli
ECHIUM candicans
Kylvö:2-3. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(K) (100) (kk.5-7) Hyvin komea kasvi, jolla on pensasmainen kasvutapa ja puutuva tyvi. Valkonukkaisissa, suikeissa lehdissä on selvästi erottuvat
lehtisuonet. Isot. syvän purppuranpunaiseen vivahtavan siniset, jopa 30 cm pitkät, valtikkamaiset kukinnot. Viihtyy parhaiten ruukussa, joka otetaan
talveksi suojaan pakkaselta. 25 siementä.
0700102 Talventähti
ERANTHIS hiemalis
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
(12) (kk.3-4) Aikaisin kukkiva kasvi, jolla on kirkkaankeltaiset kukat. Kukkavarren päässä olevia kukkia kehystää kirkkaanvihreiden suojuslehtien kehä.
Maata peittävä kasvutapa. 50 siementä. Vyöhyke II-III.
6,35 K
0700361 Tarhamarskinlilja 'Erfohybrider'
31
-
EREMURUS isabellinus
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-270 vrk.
6,35 K
(150) (kk.6-8) Pitkät, tyylikkäät, valtikkamaiset kukinnot, jotka ovat keltaiset, vaaleanpunaiset, oranssit tai valkoiset. Erinomainen taustakasvi. 30
siementä. Vyöhyke III-V.
0700456 Kultakallioinen
ERIGERON aurantiacus
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(Ki) (35) (kk.7-9) Kotoisin Turkestanista. Hyvin kaunis, maata peittävä kasvi, jolla on kirkkaan oranssinkeltaiset, päivänkakkaramaiset kukat. Vaatimaton.
Sopii kivikkokasviksi. Vyöhyke V-VI. 70 siementä.
0700104 Jalokallioinen 'Blue Shades'
ERIGERON seciosus
Kylvö:2-9. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(50) (kk.7-9) Pensasmainen kasvi, jonka vaaleanvioleteissa päivänkakkaramaisissa kukissa on keltaiset keskustat. Kukinta alkaa aikaisin ja kukat
säilyvät kauan. Vaatimaton. 500 siementä. Vyöhyke VI.
0700874 Anatoliankurjennokka 'Anatolia'
ERODIUM pelargoniiflorum
Kylvö:2-9. It.aika:30-180 vrk.
9,95 K
(Ki) (30) (kk.5-9) Topline. Ihastuttava kasvi, jonka sarjakukintojen valkoisissa pyöreissä terälehdissä on tyvestä säteittäin lähtevä, punalila kuvio.
Herttamaiset lehdet. Mätästävä, väljästi maata peittävä kasvutapa. Todella pitkä kukinta-aika. Vyöhyke III-V. 5 siementä.
0700106 Alppipiikkiputki 'Superbum'
ERYNGIUM alpinum
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(50) (kk.7-9) Isot teräksensiniset kukat. Harvinainen, hieno perenna. Voidaan myös kuivata. Vyöhyke V-VI. 50 siementä.
0700107 Sinipiikkiputki
ERYNGIUM planum
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(75) (kk.7-9) Vaaleansiniset kukat ja tummansiniset suojuslehdet. Sopii kukkapenkkiin ja leikkokukaksi. Hieno kuivakukka. Vyöhyke V-VI. 100 siementä.
0700242 Rusokoiranhammas
ERYTHRONIUM dens-canis
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-360 vrk.
7,95 K
(15) (kk.4-6) Erittäin hienoin, violettiin vivahtavan ruusunpunaisin kukin. Tummanvihreät, leveät, suikeat lehdet, joissa on ruskeita läiskiä. 20 siementä.
Vyöhyke IV-V.
0700765 Täpläpunalatva 'Atropurpureum'
EUPATORIUM maculatum
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(150) (kk.7-10) Kotoisin Pohjois-Amerikasta. Komea yksittäiskasvi, jolla on isot viininpunaiset kukinnot ja punaiset varret. Sopii lammen rannalle.
Vyöhyke VI-VII. 80 siementä.
0700441 Kultatyräkki
EUPHORBIA polychroma
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(Ki) (40) (kk.5-6) RHS. Tuuheat, pensasmaiset taimet. Kukat ja niitä ympäröivät, isommat suojuslehdet ovat hohtavankeltaiset. Sinivihreät ohutkarvaiset
lehdet. Vyöhyke IV-V. 30 siementä.
0700109 Sininata 'Varna'
FESTUCA glauca
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(35) (kk.6-8) Muodostaa isoja kauniita sinisiä mättäitä. Säilyttää hienon värinsä ympäri vuoden. Sopii esim. reunuskasviksi tai kehystämään
kukkapenkkiä. Vyöhyke III-VI. 100 siementä.
0700797 Kranssikukka
FRANCOA sonchifolia
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(50) (kk.6-7) Kotoisin Chilestä. Kaunis rikkokasvien heimoon kuuluva kasvi, jonka ikivihreät lehdet ovat tyviruusukkeena. Ruusun- ja vaaleanpunaiset
kukinnot ovat vähän haaroittuvissa tähkissä. Vyöhyke II-IV. 75 siementä.
0700112 Syyssädekukka 'Burgunder'
GAILLARDIA grandiflora
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(70) (kk.7-10) Kirkkaanvihreän lehdistön yllä isot, tiilenpunaiset kukat, joissa on kullankeltainen reunus. Pitkät, tanakat varret. Kukkii runsaasti.
Erinomainen kukkakimpuissa ja -ryhmissä. Vyöhyke III–V. 100 siementä.
0700912 Loistosädekukka 'Aurea Pura'
GAILLARDIA grandiflora
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(70) (kk.7-10) Kirkkaanvihreän lehdistön yllä isot, yksiväriset, auringonkeltaiset kukat. Pitkät, tanakat varret. Kukkii runsaasti. Erinomainen
kukkakimpuissa ja -ryhmissä. Vyöhyke III-V. 100 siementä.
0700929 Loistosädekukka 'Primavera'
GAILLARDIA x grandiflora
Kylvö:2-3. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(M) (20) (kk.6-10) Uutuus 2014. Isot, yksinkertaiset, hehkuvankeltaiset kukat, joissa on tiilenpunainen sisäkehä ja tumma keskusta. Nopeakasvuinen
perenna, joka on helppo kasvattaa. Kukkii runsaasti ja pitkään jo ensimmäisenä vuotena. Tiiviit, pyöreät taimet ja raikkaanvihreät lehdet. Sopii ruukkuun,
laatikkoon ja reunuskasviksi. Vyöhyke III-V. 50 siementä.
0700364 Rohtovuohenherne
GALEGA officinalis
Kylvö:2-9. It.aika:30-60 vrk.
4,95 K
(75) (kk.7-9) Luonnonvarainen kasvi Etelä-Euroopassa. Pensasmainen. Pystyjen kukkatähkien väri vaihtelee sinivioletista valkoiseen. Vaaleanvihreät,
parilehdykkäiset lehdet. Vyöhyke III-V. 40 siementä.
0700113 Alppikatkero, alppisinikka
GENTIANA acaulis
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(Ki) (15) (kk.7-9) Yksi kauneimmista alppikasveista esim. kivikkoon. Tummansiniset, isot, torvimaiset kukat. Voimakkaanvihreät lehdet. 75 siementä.
Vyöhyke III-V.
0700366 Keltakatkero
GENTIANA lutea
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(80) (kk.6-8) Tähdenmuotoiset, keltaiset kukat ovat kehässä lehtihangoissa. Kaunis, iso taustakasvi kukkapenkkiin. Sopii hyvin myös lammen rannalle.
Vyöhyke III-VI. 100 siementä.
0700806 Kevätkatkero
GENTIANA verna
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-360 vrk.
7,95 K
(Ki) (5-10) (kk.5-6) Mätästävä kasvi, jolla on pystyt varret. Tähtimäiset, voimakkaansiniset, n. 3 cm pitkät latvakukinnot. Vyöhyke II-IV. 100 siementä.
0700890 Tummakurjenpolvi
GERANIUM phaeum
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:90-360 vrk.
7,95 K
(M) (50) (kk.6-8) Jännittävä kurjenpolvi, jolla on koristeellisen lehdistön yllä purppuraan vivahtavan syvänruskeat kukat. Lehdet ovat viisiseitsenliuskaiset. Koristeellinen, mätästävä kasvutapa. Viihtyy useimmilla kasvupaikoilla, mutta erityisen hyvin kosteissa ja varjoisissa paikoissa.
Vyöhyke III-V. 12 siementä.
0700116 Tarhakellukka 'Lady Stratheden'
GEUM cultorum
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(Ki) (45) (kk.5-8) Kullankeltaisia, kerrannaisia kukkia on monta jokaisessa varressa. Mätästävä lehdistö. Hyvin elinvoimainen. 75 siementä. Vyöhyke VII.
0700117 Tulikellukka 'Borisii'
GEUM coccineum
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(Ki) (30) (kk.5-8) Voimakkaan oranssinpunaiset kukat, joita on monta jokaisessa varressa. Tiivis, mätästävä lehdistö. Hyvin elinvoimainen. 10 siementä.
Vyöhyke VIII.
0700827 "Sulkakellukka"
GEUM triflorum
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(30) (kk.5-8) Kotoisin Kanadasta. Harvinainen kellukkalaji. Viuhkoissa nuokkuvia vaaleanpuna-valkoisia kukkia. Emin vartalo on pitkä ja silmiinpistävä.
Loppukesästä kauniit, silkinkarvaiset siemenkodat. Vyöhyke V-VII. 10 siementä.
0700812 Idänmiekkalilja
GLADIOLUS imbricatus
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(60) (kk.7-8) Hehkuvan ruusunpunaiset kukat ovat toispuoleisissa tähkissä. Raikkaanvihreät lehdet. Luonnontilaiseen kukkapenkkiin ja puolikostealle
niitylle. Vyöhyke IV-V. 20 siementä.
0700825 Sinikämmen
GLAUCIDIUM palatum
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-270 vrk.
7,95 K
(50) (kk.4-5) Todella kaunis kasvi Japanin metsistä. Kauniit, vaaleanvihreät, sormiliuskaiset lehdet. Isot silkinhohtoiset, ruusunpuna-laventelinsiniset
kukat. Viihtyy parhaiten syvämultaisessa maassa. Siemeniä saatavilla rajallisesti. Vyöhyke III-V. 5 siementä.
0700367 Lakritsakasvi
GLYCYRRHIZA glabra
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(30-100) (kk.7-9) Pysty, vankka kasvi, jolla on isot parilehdykkäiset lehdet ja vaalean sinivioleteissa, valtikkamaisissa kukinnoissa perhomaiset kukat.
Vyöhyke I-II. Muualla voidaan kasvattaa ruukussa. 10 siementä.
0700148 Tataariviuhko
GONIOLIMON tataricum
Kylvö:2-9. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(45) (kk.7-9) Kaunis kanervamainen kasvi, jolla on tiiviit hopeanharmaat kukinnot. Hieno kukkakimpuissa ja -asetelmissa. Vyöhyke V-VI. 75 siementä.
0700118 Morsiusharso 'Snowflake'
GYPSOPHILA paniculata
(80) (kk.7-8) Tämä viehkeä perenna on erittäin koristeellinen kukkakimpuissa. Kylvöä seuraavana vuotena kasvi on tulvillaan pieniä valkoisia,
kerrannaisia kukkia. Hieno myös kuivakukkana. Annos riittää 3 metrille. Vyöhyke V-VI.
2,95
0700119 Mätäsharso 'Rosea'
32
-
GYPSOPHILA repens
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(Ki) (12) (kk.6-7) Erittäin kaunis alppikasvi. Muodostaa tiiviitä mättäitä, joissa on paljon ruusunpunaisin kukkia. Sopii peittämään kiviä ja kallioita. 300
siementä. Vyöhyke V-VI.
0700767 Syyshohdekukka 'New Hybrids'
HELENIUM Autumnale
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(125) (kk.8-10) Korkea, tanakka, pensasmainen kasvi. Kauniit päivänkakkaramaiset kukat vaihtelevat väriltään hehkuvankeltaisesta tulipunaiseen.
Mainio leikkokukka. Vyöhyke II-III. 150 siementä.
0700923 Syyshohdekukka 'Western'
HELENIUM autumnale
Kylvö:1-3. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(50) (kk.8-10) Topline. Syksyllä kukkiva perenna, joka aikaisin kylvettäessä kukkii runsaasti jo ensimmäisenä vuotena. Hehkuvat, mehevät syysvärit.
Voimakas kasvutapa. Kukkii hyvin runsaasti. Houkuttelee puutarhaasi mehiläisiä ja perhosia. Erittäin hieno kimpuissa, kukkapenkissä ja kukkaryhmissä.
40 siementä. Vyöhyke II-III.
0700121 Päivännouto 'Mutabile'
HELIANTHEMUM nummularium
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(Ki) (20) (kk.6-9) Maanpeittokasvi aurinkoiselle paikalle kivikkoon tai kukkapenkkiin. Kukkii uskomattoman runsaasti keltaisin, punaisin ja ruusunpunaisin
kukin. 250 siementä. Vyöhyke III-V.
0700442 Maximilianuringonkukka
HELIANTHUS maximilianii
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(175) (kk.8-10) Kulttuuriperintö 1830-luvulta. Valtavasti pieniä kullankeltaisia kukkia. Haaroittuva. Kapealehtinen. Hieno yksittäiskasvi. Vyöhyke I-III. 35
siementä.
0700244 Nukka-auringonkukka
HELIANTHUS mollis
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(100) (kk.7-9) Harvinainen, karhealehtinen, hieno kasvi. Kukkii isoin keltaisin kukin. 40 siementä. Vyöhyke V-VI.
0700124 Vaaleajouluruusu
HELLEBORUS niger
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-540 vrk.
6,35 K
(Ki) (40) (kk.12-4) RHS. Kermankeltaiset kukat, joissa on keltainen keskusta. Koristeellinen, ikivihreä kasvi. 30 siementä. Vyöhyke III-V.
0700768 Tarhajouluruusu
HELLEBORUS Orientalis
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-540 vrk.
6,35 K
(30) (kk.3-5) Huomiota herättävät, isot punaiset, vaaleanpunaiset, vihreät tai valko-keltaiset kukat. Joissakin on tummempia läiskiä. Ikivihreät,
hammaslaitaiset lehdet. Vyöhyke III-V. 15 siementä.
0700125 Illakko
HESPERIS matronalis L.
1,40
(K) (60) (kk.6-8) Vaatimaton ja helposti kasvatettava kasvi, jolla on kauniit violetit kukat. Tuoksuu ihanasti iltaisin. Kukkii kylvöä seuraavana vuotena.
Annos riittää 4 metrille. Vyöhyke II-III.
0700126 Korallikeijunkukka 'Firefly'
HEUCHERA sanguinea
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(Ki) (45) (kk.6-8) Kotoisin Meksikosta. Ikivihreät lehdet ovat tyviruusukkeena. Jokaisessa sirossa kukkavarressa on paljon pieniä tulipunaisia kelloja.
3000 siementä. Vyöhyke V-VI.
0700130 Komeasinikuunlinja 'Elegans'
HOSTA sieboldiana
Kylvö:1-5. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(40) (kk.6-9) Koristeellinen lehtikasvi, jolla on valtavat sinivihreät lehdet ja pitkissä kukkavarsissa vaaleanlilat kukinnot. 30 siementä. Vyöhyke III-V.
0700369 Humala
HUMULUS lupulus
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(2-5) (kk.7-8) Köynnöskasvi, jolla on syvään sormiliuskaiset lehdet. Käpymäisiä emikukintoja käytetään oluen valmistuksessa. Kasvatetaan salkoa
vasten. Vyöhyke VII. 30 siementä.
0700371 Iisoppi 'Roseus'
HYSSOPUS officinalis
Kylvö:3-4. It.aika:15-50 vrk.
4,95 K
(50) (kk.6-9) Uudehko lajike, joka muodostaa hienoja, tiiviitä pensaita. Kukkii vaaleanpunaisin kukin. 75 siementä. Vyöhyke I-III.
0700132 Talvisaippo 'Snowflake'
IBERIS sempervirens
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(Ki) (20) (kk.5-7) Ikivihreä, runsaskukkainen kasvi kivikkoon tai kukkapenkkiin. Muodostaa tiiviitä mättäitä. Valkoiset sarjakukinnot. 75 siementä. Vyöhyke
III-V.
0700372 Isohirvenjuuri
INULA helenium
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(150) (kk.8-10) Voimakaskasvuinen, komea kasvi, jonka mykeröstö on huiskilo. Isot (5-8 cm leveät) keltaiset mykeröt ovat kuin sädehtiviä aurinkoja.
Erinomainen yksittäis- ja taustakasvi. 100 siementä. Vyöhyke VII.
0700135 Siperiankurjenmiekka 'New Hybrids'
IRIS sibirica
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(75) (kk.6-7) Sekoitus uusia hybridejä, joiden värit ovat sinisen, keltaisen ja valkoisen eri sävyjä. Viihtyy kosteahkoilla paikoilla ja rantojen lähellä.
Vyöhyke III-V. 30 siementä.
0700828 Kirjokurjenmiekka 'Kermesina'
IRIS versicolor
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:90-720 vrk.
7,95 K
(70) (kk.5-7) Sirojen kukkien purppuranruusunpunaisissa terälehdissä on tyvessä valkoiset laikut. Järven tai lammen rannalle. Vyöhyke III-V. 15
siementä.
0700136 Etelänmunkki 'Blaulicht'
JASIONE laevis
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(35) (kk.6-8) Kukkii kirkkaansinisin, pallomaisin kukin. Sopii myös kuivalle kasvupaikalle. Mukava kasvi kukkapenkkiin ja leikkokukaksi. 300 siementä.
Vyöhyke V-VI.
0700829 Miekkavihvilä
JUNCUS ensifolius
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(25) (kk.6-8) Mätästävä kosteikkokasvi. Punaruskeat kukat ovat tiiviinä, pallomaisina kukintoina. Vaaleanvihreä ruohomainen lehdistö. Vyöhyke VII. 425
siementä.
0700291 Katvio
KIRENGESHOMA palmata
Kylvö:2-9. It.aika:30-300 vrk.
6,35 K
(75) (kk.8-10) Kotoisin Japanista. Erikoiset lehtipallot ja isot nuokkuvat, keltaiset kellokukat. Komea yksittäiskasvi kukkapenkkiin ja rehevään
lehtomaiseen puutarhaan. Vyöhyke II-III. 5 siementä.
0700292 Balkaninmalva
KITAIBELIA vitifolia
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-450 vrk.
6,35 K
(125) (kk.7-9) Tavallisuudesta poikkeava kasvi. Pehmeäkarvaiset jättilehdet. Valkoisia malvamaisia kukkia ympäröi vihreät verholehdet. 30 siementä.
Vyöhyke II-III.
0700908 Etelänruusuruoho 'Melton Pastels'
KNAUTIA macedonica
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:90-360 vrk.
7,95 K
(100) (kk.6-9) Mykerökukkainen kasvi. Valtavasti isoja, tiiviitä kukkia runsaasti haaroittuvissa varsissa. Pehmeitä ruusunpunaisen, lohenpunaisen,
viinipunaisen ja syreeninlilan pastellinsävyjä. Lehdet kauniina tyviruusukkeena. Sopii tausta- ja keskuskasviksi sekä luonnonmukaiseen puutarhaan.
Vyöhyke II–IV. 15 siementä.
0700316 Soihtulilja, rakettikukka 'Flamenco'
KNIPHOFIA uvaria
Kylvö:3-5. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(80) (kk.6-9) Valtavan suuret, korallinpunaiset ja kullankeltaiset valtikkamaiset kukinnot. Kukkii aikaisin kylvettäessä jo samana vuonna. 25 siementä.
Vyöhyke III-V.
0700138 Ruusunätkelmä, tarhanätkelmä
LATHYRUS latifolius
Kylvö:3-5, 9-11. It.aika:10-40 vrk.
4,95 K
(200) (kk.7-9) "Monivuotinen tuoksuherne." Köynneliäs. Kukkii vahapintaisin punaisin, ruusunpunaisin ja valkoisin kukin, jotka ovat tertussa. Nousee
uskollisesti vuosi vuoden perään. Tuettava. 20 siementä. Vyöhyke II-III.
0700924 Ruusunätkelmä 'White Pearl'
LATHYRUS latifolius
Kylvö:2-3, 9-11. It.aika:10-40 vrk.
6,35 K
(200) (kk.7-9) Monivuotinen tuoksuherneen sukulainen. Helmiäisenvalkoiset kukat. Kukkii runsaasti. Kuhunkin varteen tulee useita kukkia. Köynneliäs
kasvutapa. Sopii säleikköön, muurille tmv. Perenna, joka kukkii hienosti jo ensimmäisenä vuotena. 20 siementä.
0700140 Laventeli
LAVANDULA angustifolia
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:60-420 vrk.
6,35 K
(Ki) (40) (kk.7-8) Hopeanharmaat lehdet ja ihanan tuoksuiset, sinivioletit kukat. Arvokas kasvi kukkapenkkiin, reunuskasviksi, aidanteeseen tai kivikkoon.
Vyöhyke III-V. 200 siementä.
0700373 Leveälehtilaventeli
LAVANDULA latifolia
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:60-420 vrk.
(30) (kk.7-8) Pensasmainen kasvutapa. Violetit, tuoksuvat, valtikkamaiset kukinnot. Vyöhyke III-V. 100 siementä.
4,95 K
0700374 Laventeli
33
-
LAVANDULA stoechas
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:60-420 vrk.
4,95 K
(50) (kk.7-10) Tumman purppuranlilat kukat, joissa on ruusunpunaiset ylähuulet. Kukinnot ovat valtikkamaiset. Hopeanväriset, koristeelliset,
hyväntuoksuiset lehdet. Vyöhyke II-V. 75 siementä.
0700769 Kasmirinmalvikki
LAVATERA cachemiriana
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(130) (kk.7-9) Komeat vaaleanpunaiset kukat, joissa on ruusunpunaisia raitoja ja valkoinen silmä keskellä. Koristeelliset limenvihreät verholehdet.
Vyöhyke I-III. 15 siementä.
0700375 Harmaamalvikki
LAVATERA thuringiaca
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(75) (kk.7-9) Vihreänharmaakarvainen kasvi, jonka purppuran ruusunpunaiset, suppilomaiset kukat ovat halkaisijaltaan jopa 8 cm. Tuotiin meille
aikoinaan lääkekasviksi. Vyöhyke III-V. 25 siementä.
0700141 Euroopanalppitähti, edelweiss
LEONTOPODIUM alpinium
Kylvö:3-5, 9-11. It.aika:10-40 vrk.
4,95 K
(Ki) (15) (kk.6-8) Ihastuttava alppikasvi kivikkoon. Hopeanvalkoiset tähtikukat, joissa on nukkaiset suojuslehdet. Ei ole vaikea kasvattaa. Vyöhyke V-VI.
300 siementä.
0700066 Isopäivänkakkara 'Exhibition'
LEUCANTHEMUM superbum
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(75) (kk.7-9) Kerrannaiset valkoiset kukat ja pitkät varret. Sopii leikkokukaksi ja kukkapenkkiin. 200 siementä. Vyöhyke V-VI.
0700068 Päivänkakkara 'May Queen'
LEUCANTHEMUM vulgare
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(70) (kk.6-8) Isot valkoiset, yksinkertaiset kukat. Kasvattaa joka vuosi isohkot pensasmaiset taimet. 300 siementä. Vyöhyke III-VII.
0700770 Isopäivänkakkara 'Crazy Daisy'
LEUCANTHEMUM superbum
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(60) (kk.7-9) Ensimmäinen keskikorkea päivänkakkara, jonka kukista suuri osa on täysin kerrannaisia. Valkoisissa, tiiviissä kukissa on keltainen silmä
keskellä, ja niiden halkaisija on n. 6,5 cm. Vaikuttava kasvi maljakkoon ja kukkapenkkiin. Vyöhyke III-V. 90 siementä.
0700847 Kevätkello
LEUCOJUM vernum
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
7,95 K
(25) (kk.4-5) Valkoiset, nuokkuvat kellokukat, joiden reunoissa on keltavihreät läiskät. Nauhamaiset lehdet. Sipulikukka, joka sopii mm. pensaiden ja
puiden alle ja itsestään leviämään. Rauhoitettu Ruotsissa. Vyöhyke III-VI. 12 siementä.
0700142 Kesälevisia 'Heckneri'
LEWISIA cotyledon
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-720 vrk.
7,95 K
(Ki) (25) (kk.6-7) Sekoitus eri hybridejä. Kukkien väri vaihtelee ruusunpunaisesta ja oranssista punaisen eri sävyihin. Myös valkoisia voi esiintyä. Hieno,
ikivihreä kivikkokasvi. Vyöhyke III-V. 40 siementä.
0700925 Tähtilevisia 'Little Plum'
LEWISIA cotyledon
Kylvö:2-3. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(15) (kk.5-6, 9) Tähdenmuotoiset, ruusunpunaiset kukat ovat pystyissä varsissa nahkeiden lehtien yllä. Lehdet ovat tiiviinä ruusukkeina. Kukkii runsaasti.
Sopii kivikkoon ja muille paikoille, joissa vesi ei seiso. Vyöhyke III-V. 15 siementä.
0700143 (Noro)punatähkä
LIATRIS spicata
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(60) (kk.7-9) Purppuranpunaiset tähkäkukinnot vihreän, pensasmaisen lehdistön yllä. Häikäisevän kaunis, ei vaativa perenna rinteeseen tai
kukkapenkkiin. 150 siementä. Vyöhyke IV-V.
0700913 Kanadanlilja
LILIUM canadense
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-360 vrk.
6,35 K
(60) (kk.7-8) Suosittu lilja, jonka avoimen kellomaiset, nuokkuvat kukat ovat lämpimän punaoranssit. Pilkullinen nielu. Viihtyy parhaiten multavassa
maassa lehtipuiden alla rehevässä lehtomaisessa puutarhassa tai vastaavassa. Sipulikasvi. Vyöhyke VI-VII. 10 siementä.
0700145 Varjolilja
LILIUM martagon
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-360 vrk.
4,95 K
(90-150) (kk.6-9) Jokaisen pitkän, tanakan varren päässä on useita mahonginpunaisia liljankukkia. Lisääntyy myös itsekseen sienenistä. 15 siementä.
Vyöhyke VII.
0700376 Pyreneittenlilja
LILIUM pyrenaicum
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-360 vrk.
6,35 K
(80) (kk.6-7) Keltaiset, taaksepäin kääntyvät terälehdet, joissa on tumman purppuran värisiä läiskiä ja oranssinkeltaiset heteitten ponnet. Lisääntyy myös
itsekseen siemenistä. 15 siementä. Vyöhyke III-V.
0700144 Kuningaslilja
LILIUM regale
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-360 vrk.
4,95 K
(80) (kk.7-8) Isot, hyväntuoksuiset, norsunluunvalkoiset liljankukat, joissa on keltainen nielu ja ruusunpunaisesta purppuranpunaiseen vaihteleva
ulkopuoli. Kukat ovat harsuissa tertuissa. 10 siementä. Vyöhyke III-V.
0700147 Hopeaikiviuhko
LIMONIUM platyphyllum
Kylvö:2-9. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(50) (kk.7-9) Kukkii laventelinsinisin, tihein kukinnoin. Suikeat lehdet. Erinomainen kuivakukka. Vyöhyke V-VI. 150 siementä.
0700814 Purppurakannusruoho 'Canon J.Went'
LINARIA purpurea
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(K-M) (60) (kk.7-9) Ruusunpunahohteiset, leijonankitamaiset kukat ovat pystyissä harsomaisissa tertuissa. Vihreänsiniset lehdet kasvavat suoraan
varsista. Vyöhyke I-II. 125 siementä.
0700150 Keltapellava 'Compactum'
LINUM flavum
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(Ki) (25) (kk.6-8) Kullankeltaiset kukat. Jossain määrin maata peittävä. Kukkii runsaasti. Sopii esim. kivikkoon tai kukkapenkkiin. 100 siementä. Vyöhyke
III-V.
0700151 Sinipellava
LINUM perenne
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(Ki) (60) (kk.6-8) Kukkii taivaansinisin kukin, joissa on keltainen keskusta. Runsaskukkainen. Sinivihreä, neulasmainen lehdistö. Menestyy myös kuivalla
paikalla. 500 siementä. Vyöhyke V-VI.
0700771 Sinipellava 'Vit Diamant'
LINUM perenne
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(Ki) (25) (kk.6-8) Uusi, siro, matala lajike. Hohtavanvalkoiset kukat, joissa on keltainen keskusta. Kaunis kasvutapa. Kukkii erittäin runsaasti. Vyöhyke IVVI. 60 siementä.
0700798 Tähkälobelia
LOBELIA siphilitica
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(100) (kk.7-9) Vanoissa ja kukkatähkissä on lehdet. Loistavan laventelinsiniset kukat. Kasvaa parhaiten kosteahkolla paikalla kuten lammikon reunalla tai
kostealla niityllä. Juuren arvellaan tehoavan syfilikseen eli kuppaan sekä virtsatievaivoihin. Vyöhyke I-III. 350 siementä.
0700153 Kesäkuuruoho
LUNARIA annua
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(K) (75) (kk.6-7) Valkoiset ja purppuranpunaiset kukat. Kasvi on saanut ruotsinkielisen nimensä, joka on suomennettuna 'Juudaksen hopearahat',
litujensa ulkonäöstä. Vyöhyke VII. 75 siementä.
0700293 Ikikuuruoho
LUNARIA rediviva
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(70) (kk.6-7) Hieno, runsashaarainen kasvi, jolla on tummanvihreät, hammaslaitaiset lehdet. Kukkii tuoksuvin ruusunpunaisin kukin. Koristeelliset
hedelmät. 15 siementä. Vyöhyke VII.
0700309 Kirjolupiini, Russel-laj.ryhmä
LUPINUS Poluphyllus
2,95
(80-100) (kk.6-8) Värisekoitus. Kaunis, voimakas kasvi kukkapenkkiin. Sopii hyvin kukkaniitylle tmv. Vaatimaton. Annos riittää 3-4 metrille.
0700308 Kirjolupiini 'Minarette'
LUPINUS polyphyllus x regalis
2,95
(50) (kk.6-8) Matala lupiini. Monia kiehtovia värejä. Lupiini on vaatimaton kasvi, joka leviää helposti. Sopii mataluutensa vuoksi erinomaisesti
kukkapenkkiin. Annos riittää 2-3 metrille.
0700926 Kirjolupiini 'Gallery White'
LUPINUS regalis
Kylvö:2-5. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(50) (kk.6-8) Kokonaan valkoiset, tiiviit, valtikkamaiset kukinnot ovat tanakoissa varsissa. Perenna, joka aikaisin kylvettäessä kukkii runsaasti jo
ensimmäisenä vuotena ja kasvattaa jopa 10–12 erittäin hienoa, tiivistä, valtikkamaista kukintoa. Tiiviit taimet. Sopii kukkapenkkiin ja -kimppuun. Vyöhyke
V-VI. 15 siementä.
0700156 Kirjolupiini 'Chandelier'
LUPINUS regalis
(80) (kk.6-8) Hohtavan kullankeltaisia sävyjä. Tiiviit, valtikkamaiset kukinnot ja tanakat varret. 60 siementä.
Kylvö:3-5, 8-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
0700861 Kirjolupiini 'Gallery Blue'
34
-
LUPINUS regalis
Kylvö:3-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(50) (kk.6-8) Violetinsinisissä kukissa on keltaiset purjeet. Matala kasvutapa, tiiviit, valtikkamaiset kukat ja tanakat varret. Vyöhyke V-VI. 15 siementä.
0700862 Kirjolupiini 'The Chatelaine'
LUPINUS regalis
Kylvö:3-5, 8-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(80) (kk.6-8) Ruusunpunaisissa kukissa on kermankeltaiset purjeet. Tiiviit, valtikkamaiset kukinnot ja tanakat varret. Vyöhyke V-VI. 30 siementä.
0700245 Hopeapiippo
LUZULA nivea
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(30) (kk.4-7) Hieno mätästävä, ikivihreä koristeruoho. Kukkii hopeanvalkoisin kukinnoin. 100 siementä. Vyöhyke VII.
0700904 Leimurakkaus 'Vesuvius'
LYCHNIS arkwrightii
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(40) (kk.6-8) Hehkuvan oranssinpunaiset kukat ovat harsuina kukintoina hienona vastakohtana tummalle lehdistölle, jonka väri vaihtelee
metsänvihreästä purppuraan vivahtavan siniseen. Sopii kukkapenkkiin ja rinteeseen. Vyöhyke III–V. 250 siementä.
0700157 Palavarakkaus
LYCHNIS chalcedonica
2,95
(90) (kk.6-9) Tämä ylväs, punainen kasvi on kukkapenkin väriläiskä. Se on helppo kasvattaa ja kestävä. Annos riittää 3-5 metrille. Vyöhyke VII.
0700772 Palavarakkaus 'Carnea'
LYCHNIS chalcedonica
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(75) (kk.6-8) Erikoinen, hyvin koristeellinen lajike. Isot, tiiviit, vaaleanpunaiset, hiukan valkoisenkirjavat kukinnot. Vyöhyke V-VI. 150 siementä.
0700007 Harmaakäenkukka 'Atrosanguinea'
LYCHNIS coronaria
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(60) (kk.6-9) Purppuranpunaiset, yksinkertaiset, neilikkamaiset kukat. Koristeelliset hopeanukkaiset lehdet. Vaatimaton. 1000 siementä. Vyöhyke VII.
0700443 Valkoalpi
LYSIMACHIA clethorides
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(60) (kk.7-9) Kotoisin Aasiasta. Valkoiset, kaartuvat, n. 25 cm pitkät kukkatähkät. Suikeat lehdet. Viihtyy parhaiten kosteahkossa paikassa. Vyöhyke VI.
40 siementä.
0700159 Tarha-alpi
LYSIMACHIA punctata
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(70) (kk.7-9) Kullankeltaiset kukat, jotka ovat kehässä lehtihangoissa. Lehti- ja kukkaryhmät ovat kerroksittain tanakoissa varsissa. Erittäin kaunis kasvi,
joka muodostaa tiheitä kasvustoja. 300 siementä. Vyöhyke VII.
0700160 (Pohjan)rantakukka 'Rosy Gem'
LYTHRUM salicaria
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(80) (kk.6-8) Pitkät, sinertävän punaiset, valtikkamaiset kukinnot tuuhean lehdistön yllä. Pensasmainen kasvutapa. Viihtyy sekä märässä että kuivassa
maassa. 300 siementä. Vyöhyke VII.
0700246 Huisku-unikko, tammiunikko
MACLEAYA cordata
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(200) (kk.7-8) Yksittäiskasvi, jolla on suuret pronssinväriset lehdet. Kauniit, pitkät, kellertävän valkoiset kukkatöyhtöt. Ei erityisen vaativa. 60 siementä.
Vyöhyke II-III.
0700271 Ruusumalva 'Fastigiata'
MALVA alcea
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(75) (kk.7-9) Kukkii siroin ruusunpunaisin kukin. Syvään sormiliuskaiset lehdet, tanakat varret, hyvä leikkokukka. 75 siementä. Vyöhyke VII.
0700161 Myskimalva
MALVA moschata
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(50) (kk.7-9) Vanha tuttu kulttuurikasvi. Kiitollinen perenna, joka kukkii innokkaasti vaaleanpunaisin kellokukin, joita tulee useita jokaiseen varteen. Hyvin
vaatimaton. 75 siementä. Vyöhyke VII.
0700799 Myskimalva 'Alba'
MALVA moschata
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(50) (kk.7-9) Valkoiset, vähän tavallista isommat kukat. Tanakoissa varsissa vaaleanvihreät lehdet. Vyöhyke V-VI. 60 siementä.
0700377 Kiiltomalva
MALVA sylvestris
Kylvö:3-6. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(75) (kk.7-9) Purppuranpunaiset, tummasuoniset, suppilomaiset kukat. Pitkäruotiset, liuskaiset lehdet. Vyöhyke IV-VI. 60 siementä.
0700378 Maurinmalva
MALVA sylvestris mauritiana
Kylvö:3-6. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(K-M) (75) (kk.7-9) Kookas lääkekasvi, jolla on kauniit, tummanlilat, suonikuvioiset kukat. Sen ajatellaan auttavan nielun ja hengitysteitten ärsytykseen.
Hieno leikkokukkana ja perennapenkissä. Vyöhyke IV-VI. 100 siementä.
0700379 Sinivaleunikko
MECONOPSIS betonicifolia
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(70) (kk.6-8) Tavoiteltu kaunotar. Isoissa, hohtavissa, taivaansinisissä kukissa on keltaiset heteet. Harvinainen laji perennapenkkiin. Vyöhyke V–VI. 60
siementä.
0700380 Keltavaleunikko
MECONOPSIS cambrica
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(35) (kk.7-10) Huomiotaherättävät kirkkaankeltaiset, melkein pyöreät kukinnot. Muodostaa tiiviitä vaaleanvihreitä pensaita. Kaksi kertaa pariliuskaiset,
karvaiset lehdet. 250 siementä. Vyöhyke III-VII.
0700381 Keltavaleunikko 'Aurantiaca'
MECONOPSIS cambrica
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(35) (kk.7-10) Melko harvinainen muoto, jolla on oranssit, melkein pyöreät kukat. Tiiviit, vaaleanvihreät pensaat. Kahdesti parilehdykkäiset, nukkaiset
lehdet. Arvokas keräilykasvi. Vyöhyke III-VII. 250 siementä.
0700382 Satiinivaleunikko
MECONOPSIS napaulensis
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(60) (kk.7-9) Harvinaisuus, jolla on yleensä purppuranpunaiset kukat, mutta joskus laventelinsiniset tai vaaleanpunaiset. Haaroittuvat kukkavarret.
Syväliuskaiset, silkinhohtoiset lehdet. 60 siementä. Vyöhyke III-VII.
0700384 Puolanminttu
MENTHA pulegium
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(25) (kk.6-8) Kaunis maanpeittokasvi. Punavioletit kukat. Koko kasvi on hyväntuoksuinen. Harvinainen. 500 siementä. Vyöhyke III-V.
0700385 Helmiäishalikka
MERTENSIA virginica
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:90-360 vrk.
4,95 K
(50) (kk.4-6) Kotoisin Pohjois-Amerikasta. Erittäin kaunis, harvinainen kasvi. Kellokukat ovat ensin purppuraan vivahtavan violetit, mutta muuttuvat
myöhemmin vaaleansinisiksi. Ne ovat terttumaisina rykelminä. 15 siementä. Vyöhyke V-VI.
0700265 Karhunjuuri, karhunkumina
MEUM athamanticum
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(35) (kk.7-9) Muodostaa kauniita mättäitä. Tillimäinen, voimakastuoksuinen lehdistö. Kukkii valkoisin tai ruusunpunaisin kukin. Kestävä kasvi
kaikenlaisiin maatyyppeihin. Oli ennen tärkeä mauste- ja lääkekasvi. 15 siementä. Vyöhyke VII.
0700163 Kupariapinankukka 'Red Emperor'
MIMULUS cupreus
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(30) (kk.7-9) Kauniit, vaalean loistavanpunaiset, torvimaiset kukat. Ei viihdy kovin kuivalla paikalla. Menestyy myös varjossa. Vyöhyke I-III. 100 siementä.
0700774 Täpläapinankukka
MIMULUS guttatus
Kylvö:3-5, 9-11. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(40) (kk.5-8) Auringonkeltaiset, huulimaiset kukinnot, joissa on punaisia läiskiä. Viihtyy kostealla paikalla ja sopii mainiosti lammenreunuskasviksi.
Vyöhyke VI-VII. 400 siementä.
0700775 Elefanttiheinä
MISCANTHUS sinensis
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(150) (kk.8-10) Kotoisin Kiinasta ja Japanista. Hieno koristeruoho. Sinivihreät lehdet, joissa on enemmän tai vähemmän hopeanvärinen keskisuoni. Isot
sulkamaiset kukinnot. Hieno yksittäiskasvi. Muodostaa kauniita, korkeita mättäitä. Vyöhyke III-V. 75 siementä.
0700457 Isosiniheinä
MOLINIA caerulea ssp. arundinacea.
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(150) Komea koristeruoho, jolla on sirot röyhykukinnot. Mainio yksittäiskasvi, mutta loistava myös yhdessä muiden ruohojen ja perennojen kanssa.
Röyhyt ovat ensin vihreitä, mutta vähitellen ne muuttuvat kullanruskeiksi. Ne ovat hienoja sekä tuoreina että kuivattuina. Syksyllä koko kasvi värittyy
loistavan kullankeltaiseksi. Vyöhyke III-V. 60 siementä.
0700164 Punaväriminttu 'Panorama'
MONARDA didyma
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(70) (kk.7-9) Kukkii vaaleanpunaisin ja punaisin kukinnoin, jotka ovat varsissa kerroksittain. Aromaattisen tuoksuinen lehdistö. Viihtyy kaikille
kasvupaikoilla. 75 siementä. Vyöhyke III-V.
0700386 Punaväriminttu
MONARDA didyma
Kylvö:2-9. It.aika:10-40 vrk.
(80) (kk.7-9) Vaaleanpunaiset kukat, joiden hieno tuoksu muistuttaa timjamiöljyn tuoksua. Käytetään mausteena, teejuomissa jne. Vyöhyke III-V. 40
siementä.
7,95 K
0700856 Pilkkuväriminttu
35
-
MONARDA punctata
Kylvö:2-9. It.aika:10-40 vrk.
4,95 K
(K-M) (80) (kk.7-9) Erityisen vahvan aromaattinen tymoliöljyn (mintun ja timjamin) tuoksu. Kaunis kasvi, jonka kelta-vaaleanpunaisissa kukissa on
liilanvärisiä läiskiä. Suikeat lehdet. Vyöhyke III-V. 150 siementä.
0700247 Morina
MORINA longifolia
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(65) (kk.6-9) Kotoisin Nepalista. Piikkihampaiset, taaksepäin kääntyvät lehdet. Pystyissä varsissa, lehtikiehkuroiden hangoissa, kiehkurassa
ruusunpunaiset kukinnot. Harvoin myynnissä. 8 siementä. Vyöhyke II-III.
0700165 Puistolemmikki, lehtolemmikki 'Blue Ball'
MYOSOTIS sylvatica
2,95
(K) (15) (kk.5-6) Tunnettu kasvi, jolla on vaaleansiniset kukat ja tiivis, pyöristyvä kasvutapa. Helposti kasvatettava kasvi, joka leviää ympäristöönsä.
Kaksivuotinen kasvi aurinkoon tai puolivarjoon. Annos riittää 3 metrille. Vyöhyke V-VI.
0700166 Puistolemmikki, lehtolemmikki 'Victoria Ros MYOSOTIS sylvatica
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(K-M-Ki) (15) (kk.5-6) Kaunis, ruusunpunakukkainen lajike, jolla on pensasmainen ja tiivis kasvutapa. Sopii myös kivikkokasviksi. Vyöhyke V-VI. 150
siementä.
0700387 Puistolemmikki, lehtolemmikki 'Rosylva'
MYOSOTIS sylvatica
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(K-M) (20) (kk.5-6) Fleuroselect-kultamitalisti 1997. Ks. myös "Yksivuotiset kukkakasvit". 100 siementä. Vyöhyke III-V.
0700800 Puistolemmikki 'Snowsylva'
MYOSOTIS sylvatica
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(K-M) (20) (kk.5-6) Fleuroselect-laatua. Tuuheat, pensasmaiset taimet ja paljon lumivalkoisia kukkia, joissa on keltainen keskusta. Vyöhyke III-V. 100
siementä.
0700388 Saksankirveli
MYRRHIS odorata
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(100) (kk.6-8) Komea taustakasvi, jolla on koristeellinen, tuoksuva, sulkamainen lehdistö. Sarjassa pieniä valkoisia tähtikukkia. Viljeltynä harvinainen. 40
siementä. Vyöhyke V-VI.
0700389 Aitokissanminttu
NEPETA cataria
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(50) (kk.6-9) Purppuranpuna-valkoiset kukat ovat tiheinä lehtihankaisina viuhkoina pitkin vartta. Mintuntuoksuiset harmaanvihreät lehdet, jotka ovat
alapinnalta valkokarvaiset. Vyöhyke III-V. 400 siementä.
0700390 Sitruunakissanminttu 'Citriodora'
NEPETA cataria
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(50) (kk.6-9) Purppuranpuna-valkoiset kukat ovat lehtihankaisina viuhkoina pitkin vartta. Lehdistö tuoksuu voimakkaasti sitruunalta. 50 siementä.
Vyöhyke III-V.
0700167 Mirrinminttu
NEPETA faassenii
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(30) (kk.6-9) Taivaansininen tähkäkukinto. Pensasmainen, tuuhea, harmaanvihreä, hyväntuoksuinen lehdistö. Helppo kasvattaa. Sopii kukkapenkkiin ja
reunuskasviksi. 200 siementä. Vyöhyke IV-V.
0700876 Keltakissanminttu 'Zaskar Dragon'
NEPETA govaniana
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
8,95 K
(90) (kk.6-9) Topline. Kotoisin Himalajalta. Pystyt, jossain määrin tukeen tarttuvat varret. Orkideamaiset, pitkänomaiset, valko-limenvihreät kukat, joissa
on keltainen huuli. Koko kasvissa on miellyttävä, aromaattinen tuoksu. Vaaleanvihreät lehdet. Vyöhyke III-V. 25 siementä.
0700817 Pensastupakka 'Tree Tobacco'
NICOTIANA glauca
Kylvö:2-3. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(200) (kk.7-9) Kotoisin Etelä-Amerikasta. Pehmeävartinen pensas. Sinivihreät lehdet. Keltaisissa kukissa on pitkät kukkaperät, ja kukat ovat viuhkoissa.
Siirretään talveksi suojaan pakkaselta. 150 siementä.
0700168 Kultahelokki 'Youngii'
OENOTHERA fruticosa
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(50) (kk.6-9) Kaunis, pensasmainen kasvutapa. Kukkii isoin tummankeltaisin kukin, jotka avautuvat illansuussa. 750 siementä. Vyöhyke V-VI.
0700818 "Teksasinhelokki"
OENOTHERA kunthiana
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(20) (kk.6-8) Harvinainen laji, jonka neon-hohtoiset, vaaleanpunaiset kukat puhkeavat jo aamulla. Tummanvihreät, kiiltävät lehdet. Kukkii runsaasti jo
ensimmäisenä vuotena. Maanpeittokasvi. Taimista tulee aika leveitä. Vyöhyke II-III. 100 siementä.
0700169 Isohelokki
OENOTHERA missouriensis
4,50
(15) (kk.7-9) Monivuotinen kasvi, jolla on lamoava kasvutapa. Suuret kullankeltaiset, suppilomaiset kukat, jotka loistavat tummanvihreää lehdistöä
vasten. Sopii hienosti esim. rinteeseen tai kivikkoon. Annos riittää 2 metrille. Vyöhyke III-V.
0700297 Hopeahelokki 'Pink Petticoats'
OENOTHERA speciosa
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(40) (kk.6-9) Lehdistön yllä pastellin ruusunpunaiset kukat, joissa on keltainen keskusta. Tuoksuu iltaisin ihanasti. Maanpeittokasvi. 125 siementä.
Vyöhyke II-V.
0700444 Kruunuohdake
ONOPORDUM acanthium
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(K) (175) (kk.7-9) Huomiotaherättävä. Kauttaaltaan pehmeän, vaalean karvan peitossa. Vaalean lilan ruusunpunaiset kukat, joissa on karvaiset
kehtosuomut. Komea yksittäiskasvi. Vyöhyke IV-VI. 25 siementä.
0700393 Kreikanoregano
ORIGANUM vulgare hirtum
Kylvö:2-9. It.aika:10-20 vrk.
4,95
(50) (kk.7-10) Puutuvavartinen kasvi, jolla on aromaattinen, tummanvihreä lehdistö. Valkoiset kukat. Sopii kukkapenkkiin ja reunuskasviksi. 300
siementä. Vyöhyke III-V.
0700914 Banatianpioni
PAEONIA officinalis ssp. Banatica
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-540 vrk.
7,95 K
(50) (kk.5-6) Tavoiteltu perenna, jolla on yksinkertaiset, maljamaiset, purppuraan vivahtavan, voimakkaan ruusunpunaiset kukat. Pensasmainen
kasvutapa. Erinomainen sekä yksittäiskasvina että kukkaryhmässä. Vyöhyke II-IV. 5 siementä.
0700170 Alppiunikko
PAPAVER alpinum
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(Ki) (15) (kk.6-9) Hieno alppikasvi, jolla on matala sinivihreä lehdistö. Valtavasti kukkia, joissa on keltaista, valkoista ja oranssia. Sopii kivikkoon ja
kukkapenkkiin. 600 siementä. Vyöhyke V-VI.
0700445 Siperianunikko 'Garden Gnome'
PAPAVER croceum
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(Ki) (40) (kk.5-7) Loistavia, kirkkaita värejä. Muodostaa tiiviitä, kauniita mättäitä. Värisekoitus. Vyöhyke VI-VIII. 230 siementä.
0700171 Siperianunikko
PAPAVER nudicaule
2,95
(30) (kk.6-9) Värisekoitus. Monivuotinen unikko, jolla on kauniit loistavanväriset kukat. Kestävä ja vaatimaton. Kukkii kylvöä seuraavana kesänä. Annos
riittää 5 metrille.
0700172 Idänunikko
PAPAVER orientale
2,20
(100) (kk.5-6) Suurin ja komein unikkomme. Valtavat punaiset kukat. Voidaan käyttää kuivakukkana. Kukkii kylvöä seuraavana vuotena. Annos riittää 3
metrille. Vyöhyke VII.
0700300 Idänunikko 'Royal Wedding'
PAPAVER orientale
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(80) (kk.5-7) Nykyisin harvinainen lajike. Valkoiset jättikukat, joissa on sinimustaan vivahtava keskusta. 75 siementä. Vyöhyke VII.
0700915 Tarhaidänunikko 'Queen Alexandra'
PAPAVER orientale
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(80) (kk.5-7) Pitkissä varsissa isot, lohenpunaiset kukat, joissa on tumma keskusta. Dramaattinen kasvi perennapenkissä. Kukkii aikaisin – sopii hyvin
kasvatettavaksi yhdessä myöhemmin kukkivien kasvien kanssa. Vyöhyke VI-VII. 500 siementä.
0700863 Espanjanunikko 'Apricotia'
PAPAVER rupifragum
Kylvö:2-9. It.aika:60-180 vrk.
4,95 K
(35) (kk.6-8) Tulenhehkuisen oranssit, jossain määrin kerrannaiset kukat. Viihtyy parhaiten rinteessä. Vyöhyke III-V. 160 siementä.
0700801 Karamellililja
PARDANCANDA norrisii
Kylvö:3-5, 8-11. It.aika:30-90 vrk.
(60) (kk.7-9) Isot, kurjenmiekan kukkaa muistuttavat, jännittävän näköiset kukat. Keltaisia, valkoisia, punaisia, sinisiä, laikukkaita ja pilkullisia.
Keihäsmäiset lehdet ja monihaaraiset kukkavarret. Sopii myös leikkokukaksi. Vyöhyke I-III. 12 siementä.
6,35 K
0700395 Pilviharmikki
36
-
PEGANUM harmala
Kylvö:2-9. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(50) (kk.7-8) Koristeellinen pieni kasvi, joka on viljeltynä harvinainen. Hienolehdykkäiset lehdet. Valkoisissa kukissa on himmeänä erottuvat vihreät
suonet. 20 siementä. Vyöhyke III-V.
0700174 Rinnepipo 'Züriblau'
PENSTEMON heterophyllus
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(55) (kk.6-9) Pitkissä. siroissa, valtikkamaisissa kukinnoissa nuokkuvat kirkkaansiniset kukat. Teräväkärkiset kirkkaanvihreät lehdet. Vyöhyke I-III. 40
siementä.
0700776 Vuoripipo
PENSTEMON serrulatus
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(50) (kk.8-9) Kotoisin Pohjois-Amerikasta. Kellomaiset kukinnot ovat kauniissa viuhkoissa. Niiden väri vaihtelee vaaleanpunaisesta vaalean
purppuranpunaiseen. Kiiltävät, tummanvihreät lehdet. Vyöhyke III-V. 75 siementä.
0700454 Mustepipo 'Whipple’s'
PENSTEMON whippleanus
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:90-360 vrk.
6,35 K
(Ki) (30) (kk.6-8) Harvinainen, pohjoisamerikkalainen laji, joka ansaitsee näkyvän paikan perennapenkissä tai kivikossa. Tummanvioletit kellokukat ja
syvänvihreä lehdistö saavat aikaan jännittävän ja mielenkiintoisen vaikutelman. Vyöhyke III-V. 60 siementä.
0700898 Sulkapiiska 'Taiga'
PEROVSKIA atriplicifolia
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:90-360 vrk.
8,95 K
(120) (kk.7-9) Vaikuttava perenna. Isot, ilmavat röyhykukinnot, joissa on paljon sinivioletteja, huulimaisia kukkia. Hopeaan vivahtavan vihreä,
aromaattinen lehdistö. Mainio taustakasvi kukkapenkissä ja kukkaryhmissä. Hieno myös leikkokukkana. Vyöhyke II-III. 20 siementä.
0700831 "Preeria-apila"
PETALOSTEMON purpureum
Kylvö:2-9. It.aika:30-360 vrk.
4,95 K
(30) (kk.7-9) Erikoiset sormustimen muotoiset kukat, joissa on kirkkaan purppuranpunainen rengas. Hienoliuskaiset lehdet. Viihtyy useimmilla
kasvupaikoilla. Vyöhyke III-V. 140 siementä.
0700819 Kallioneilikka
PETRORHAGIA saxifraga
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(20) (kk.6-9) Hyvä kukkija. Runsaasti vaaleanpunaisia, 1 cm leveitä kukkia. Ohuet lehdet. Mätästävä maanpeittokasvi kuiville paikoille. Vyöhyke III-IV.
170 siementä.
0700878 Kashmirinpaloyrtti 'Kashmira'
PHLOMIS cashmeriana
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:90-360 vrk.
8,95 K
(60) (kk.6-8) Topline. Komeat, lila-ruusunpunaiset kukat ovat tiiviisti kehässä varren ympärillä. Ne ovat nuppuvaiheessa hyvin huomiota herättäviä.
Tummanvihreät, suikeat lehdet ovat alapinnaltaan hopeanhohtoiset. Viihtyy parhaiten kosteahkossa paikassa. Vyöhyke I-III. 15 siementä.
0700175 Syysleimu 'New Hybrids'
PHLOX paniculata
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(70) (kk.7-9) Erittäin kestävä kasvi useimmille kasvupaikoille. Sekoitus, jonka väriskaala on vivahteikas. 30 siementä. Vyöhyke VIII.
0700081 Pallomatara
PHUOPSIS stylosa
Kylvö:2-9. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(Ki) (15) (kk.5-8) Kukkii runsain ruusunpunaisin, pallomaisin mykerökukin. Mukava kasvi kukkapenkkiin tai kivikkoon. 150 siementä. Vyöhyke III-V.
0700177 Lyhtykoiso, juutalaiskirsikka, lyhtykukka
PHYSALIS alkekengi
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:20-30 vrk.
4,95 K
(75) (kk.7-9) Mielenkiintoinen kasvi, jonka suojuslehdistä muodostuvat suuret oranssit "lyhdyt". Hieno kasvi puutarhassa ja kuivattuna sisällä. Vyöhyke VVI. 100 siementä.
0700178 Kellopeippi 'Crown of Snow'
PHYSOSTEGIA virginiana
Kylvö:2-9. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(75) (kk.7-9) Lumivalkoiset torvimaiset kukat isoissa tiiviissä, haaroittuneissa kukkatähkissä. Pysty, tanakka kasvutapa ja suikeat hammaslaitaiset lehdet.
30 siementä. Vyöhyke V-VII.
0700777 Sarvitähkämunkki
PHYTEUMA scheuchzeri
Kylvö:2-9. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(40) (kk.6-8) Tummansiniset kukat ovat pallomaisissa tähkissä jäykissä varsissa. Paksut sinivihreät lehdet. Pitkäikäinen kasvi rinteeseen. Helppo
kasvattaa. Vyöhyke IV-VI. 300 siementä.
0700272 Kermesmarja
PHYTOLACCA americana
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(125) (kk.7-8) Pystyt valko-ruusunpunaiset, 15 cm pitkät kukkatertut. Punamustat marjat. Hieno yksittäiskasvi. 15 siementä. Vyöhyke II-III.
0700888 Isopukinjuuri 'Rosea'
PIMPINELLA major
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:90-360 vrk.
7,95 K
(M) (85) (kk.5-9) Komea perenna, jolla on isot ruusunpunaiset sarjakukinnot. Syvänvihreä sulkamainen lehdistö. Sopii erityisen hyvin puolivarjoisaan tai
varjoisaan rehevään lehtomaiseen puutarhaan tai taustakasviksi isoon perennapenkkiin. 20 siementä.
0700849 Karvasinilatva 'Bilbo'
POLEMONIUM boreale
Kylvö:2-9. It.aika:30-180 vrk.
7,95 K
(25) (kk.6-8) Sarjakukinnossa violetinsiniset kukat, joilla on hehkuvan keltainen silmä ja pitkät, koristeelliset heteet. Kukkii kahdesti samana kesänä.
Tummanvihreät, parilehdykkäiset lehdet. Matalat, kauniit taimet. Vyöhyke VI-VII. 30 siementä.
0700182 Nepalinhanhikki 'Miss Willmott'
POTENTILLA nepaliensis
Kylvö:2-9. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(40) (kk.6-9) Mätästävä kaunotar Aasiasta. Karmiinin ruusunpunaiset kukat, joissa on tumma keskusta. Hammaslaitaiset, 3-5 -sormiset lehdet. 250
siementä. Vyöhyke III-V.
0700905 Syysesikko 'Salvana'
PRIMULA capitata ssp. Mooreana
Kylvö:2-9. It.aika:30-180 vrk.
7,95 K
(20) (kk.6-8) Harvinainen laji, jonka isot, tummanvioletit kukat ovat litteänpyöreinä kukintoina. Pitkien lehtien hopeanhohtoinen alapinta näyttää
huuruiselta. Viihtyy loivassa rinteessä. Vyöhyke III–V. 100 siementä.
0700184 Palloesikko
PRIMULA denticulata
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(Ki) (25) (kk.4-6) Kotoisin Himalajalta. Isot pallomaiset kukinnot, joissa on lilan, sinisen ja valkoisen eri sävyjä. Helppo kasvattaa. Sopii kivikkoon tai
kukkapenkkiin. 300 siementä. Vyöhyke II-III.
0700189 Kesäesikko 'Keilour'
PRIMULA florindae
Kylvö:2-9. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(50) (kk.6-7) Harvinaisen hienoja hybridejä, jotka ovat väriltään keltaisia, vaaleanruskeita, oransseja tai punaisia. Isoja nuokkuvia kellokukkia kasvaa
ympäri vartta. 30 siementä. Vyöhyke II-III.
0700248 Nystyesikko
PRIMULA hirsuta
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(Ki) (10) (kk.4-5) Matala, mätästävä vuoristokasvi, jolla on lyhyissä varsissa ruusunpunaiseen vivahtavan liloja, avoimia kukkia. Hieno keräilykasvi. Sopii
rinteeseen. 75 siementä. Vyöhyke II-III.
0700185 Japaninesikko
PRIMULA japonica
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(50) (kk.6-7) Iso kasvi, jonka kukat ovat kerroksittain. Monen mielestä yksi hienoimmista esikoista. Punaisia, vaaleanpunaisia tai kellanvalkoisia kukkia
on useassa varressa, ja ne ovat sarjassa kehämäisesti. 100 siementä. Vyöhyke III-V.
0700249 Japaninesikko 'Postfords White'
PRIMULA japonica
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(45) (kk.6-7) Jättimäiset valtikkamaiset kukinnot. Kukinnoissa on kerroksittain valtavasti valkoisia kukkia, joissa on pieni keltainen keskusta. Hieno
keräilykasvi. 150 siementä. Vyöhyke III-V.
0700820 Loistoesikko 'Gold Lace'
PRIMULA polyantha
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(25) (kk.5-6) Perinteikäs englantilainen hybridiryhmä. Suklaanruskeat terälehdet, joissa on keltaiset reunat ja keskusta. Vyöhyke III-IV. 25 siementä.
0700186 Himalajanesikko 'Gigas'
PRIMULA rosea
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(20) (kk.4-6) Kotoisin Himalajalta. Vaalean ruusunpunaiset, isot kellokukat harsuissa tertuissa. Lehdet ovat käänteisesti puikeat ja hienohampaiset. 150
siementä. Vyöhyke III-VI.
0700187 Kevätesikko
PRIMULA veris
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(Ki) (20) (kk.5-6) Viljelty muoto. Muistuttaa tavallista kevätesikkoa, mutta tällä on voimakkaammat, isommat kukat. Värisekoitus. Käyttökelpoinen
kaikkialla puutarhassa. 150 siementä. Vyöhyke V-VI.
0700190 Tähkäesikko 'Orchid Primrose'
PRIMULA vialii
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
(50) (kk.6-8) Aika korkea, isokukkainen lajike, jonka on hyasinttimaisissa, tiiviissä sinivioleteissa kukissa on punainen kaula. 75 siementä. Vyöhyke III-V.
4,95 K
0700188 Kirjoesikko
37
-
PRIMULA x bullesiana
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(50) (kk.6-7) Pitkät, tyylikkäät, valtikkamaiset kukinnot. Kukat sijaitsevat kehässä. Sekoitus keltaisia, oransseja ja punaisia. Viihtyy parhaiten kosteassa
maassa. 100 siementä. Vyöhyke II-V.
0700183 Pihaesikko
PRIMULA x pubescens
Kylvö:2-9. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(Ki) (15) (kk.4-6) Jokaisessa varressa on useita leveitä kellokukkia, jotka ovat keltaisia, punaisia tai violetteja ja joissa on kaikissa keltainen keskusta.
Isot, paksut, vaaleanvihreät, pyöreät lehdet. 150 siementä. Vyöhyke V-VI.
0700879 Isoniittyhumala 'Freelander'
PRUNELLA grandiflora
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:10-30 vrk.
6,95 K
(20) (kk.7-8) Topline. Fleuroselect-kultamitalisti. Tiiviit, hohtavan ruusunpunaiset, valkoiset tai tummanvioletit kukat ovat tertuissa. Kaunis
maanpeittokasvi. Vyöhyke V-VI. 20 siementä.
0700080 Keltakiurunkannus
PSEUDOFUMARIA lutea
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(30) (kk.6-8) Ihastuttava kasvi, jolla on kapealehdykkäiset lehdet. Kukkii toukokuusta myöhäissyksyyn keltaisin kukin, jotka ovat tertuissa. Viihtyy sekä
auringossa että varjossa. 50 siementä. Vyöhyke III-V.
0700017 Alppikylmänkukka
PULSATILLA alpina ssp. apiifolia
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(Ki) (35) (kk.5-6) Täysin talvenkestävä, rikinkeltainen alppikasvi. Sopii kalliolle muttei kuitenkaan kovin kuivaan maahan. 35 siementä. Vyöhyke V-VI.
0700909
PULSATILLA turczaninowii
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
7,95 K
(20) (kk.4-6) Harvinainen kylmänkukkalaji, jolla on hurmaava kasvutapa. Nuokkuvat, hyvin tumman sinivioletit kukat, joissa on enemmän tai vähemmän
taaksepäin taipuneet terälehtien reunat. Kapealiuskaiset, syvänvihreät lehdet. Sopii rinteeseen. Vyöhyke III–V. 20 siementä.
0700020 Kangasvuokko
PULSATILLA vernalis
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(15) (kk.3-5) Erittäin harvinainen ja nykyään kokonaan rauhoitettu. Silkinkarvaiset, violetinpunaiset kukat, jotka ovat sisäpinnalta valkoiset. 40 siementä.
Vyöhyke V-VI.
0700402 Tarhakylmänkukka 'Alba'
PULSATILLA vulgaris
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(20) (kk.4-6) Lähes valkokukkainen jaloste, jonka hiukan avoimemmat terälehdet ovat hyvin vaaleankeltaiset ja keskusta vieläkin vaaleampi. 50
siementä. Vyöhyke VII.
0700403 Koristeraparperi
RHEUM palmatum v. tanguticum
Kylvö:2-9. It.aika:20-40 vrk.
7,95 K
(150) (kk.6-7) Huomiota herättävä uutuusjaloste, jolla on valtavat sinivihreät, syvään liuskaiset lehdet. Isot vaaleanpunaiset tai valkoiset, pystyt kukinnot.
Vyöhyke III-V. 10 siementä.
0700194 Sulkavaleangervo
RODGERSIA pinnata
Kylvö:3-5, 9-11. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(80) (kk.6-8) Pensasmainen kasvutapa. Isot vaaleanpunaiset kukinnot ovat terttumaisissa kukinnoissa lehdistön yllä. Koristeelliset tummanvihreät lehdet.
Sopii parhaiten tuulensuojaisalle paikalle. Sopii hyvin yksittäiskasviksi. 100 siementä. Vyöhyke III-V.
0700780 Punahierakka
RUMEX sanguineus
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(120) (kk.5-7) Ensimmäisenä vuotena kasvi kasvaa n. 50 cm korkeaksi. Sitä voidaan kasvattaa kaksivuotisena kukkapenkissä tai ruukussa. Toisena
vuotena kasvi saavuttaa täyden korkeutensa, ja se on hyvin vaikuttava perennapenkissä. Vyöhyke III-V. 50 siementä.
0700318 Pensasunikko
ROMNEYA coulteri
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-720 vrk.
4,95 K
(125) (kk.7-9) N.k. puolipensas. Iso kasvi, jonka on tuoksuvissa, 10 cm leveissä, valkoisissa kukissa, on keltaiset heteet. Syväliuskaiset lehdet. Vyöhyke
II-III. 20 siementä.
0700920 Sulopäivänhattu 'Prairie Glow'
RUDBECKIA triloba
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(100) (kk.7-10) Kukkien väri vaihtelee vaalean oranssinpunaisesta lämpimän tiilenpunaiseen. Terälehtien kärjet ovat keltaiset. Tumma, koholla oleva
keskusta. Punaiset kukkavarret. Pensasmainen, hyvin haaroittuva kasvutapa. Aikaisin kylvettäessä kukkii jo ensimmäisenä vuotena. Arvokas kasvi
loppukesän kukkapenkissä ja kimpuissa. Vyöhyke V-VI. 20 siementä.
0700405 Mustapäivänhattu 'Green Wizzard'
RUDBECKIA occidentalis
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(80) (kk.7-10) Tarunhohtoinen kasvi. Huomiota herättävissä, erikoisissa kukissa on terälehtien sijasta vihreät tukilehdet. Korkea, musta, näyttävä
keskusta. Mielenkiintoinen lisä perennapenkkiin. Vyöhyke I-III. 20 siementä.
0700406 Tuoksuruuta, ruutakasvi
RUTA graveolens
Kylvö:2-9. It.aika:20-40 vrk.
4,95 K
(70) (kk.7-9) Ikivihreä puolipensas, jolla on sinivihreä, aromaattinen lehdistö. Sinapinkeltaiset huiskilokukinnot. Siirretään mielellään talveksi suojaan
pakkaselta. 100 siementä. Vyöhyke I.
0700899
SALVIA bulleyana
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(55) (kk.7-8) Tämä salvialaji on kotoisin Kiinasta. Erikoinen keräilijän kasvi. Keltaiset, tähkämäiset kukinnot. Kukissa on tumma, purppuranpunainen
alahuuli. Pitkänomaisen herttamaiset lehdet. Vyöhyke III-V. 10 siementä.
0700407 Ryytisalvia
SALVIA officinalis
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(50) (kk.6-8) Puolipensas, jolla on harmaanvihreä, nukkainen, aromaattinen lehdistö. Sinivioletit kukat ovat tähkämäisenä kukintona. Hieno kasvi
kukkapenkkiin ja reunuskasviksi. 100 siementä. Vyöhyke III-V.
0700408 Myskisalvia 'Turkestanica'
SALVIA sclarea
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(K) (70) (kk.6-9) Erittäin huomiotaherättävä. Valtavat monihaaraiset kukinnot. Laventelinsiniseen vivahtavan vaaleanpunaiset ja valkoiset, pystyt,
terttumaiset kukinnot. 25 siementä. Vyöhyke V-VI.
0700196 Loistosalvia 'West-Friesland'
SALVIA superba
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(50) (kk.6-9) Muodostaa tuuheita pensaita. Kukkii violetinsinisin, pitkin, tähkämäisin kukinnoin. Aromaattinen lehdistö. Sopii erinomaisesti kukkapenkkiin
ja reunuskasviksi. 150 siementä. Vyöhyke III-V.
0700409 Pikkuluppio, punaluppu
SANGUISORBA minor
Kylvö:2-9. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(50) (kk.6-7) Pitkät hammaslaitaiset, parilehdykkäiset lehdet. Purppuranpunaiset, terälehdettömät, pallomaiset kukinnot, joissa on nuokkuvat keltaiset
heteet. 100 siementä. Vyöhyke III-V.
0700410 Rohtoluppio
SANGUISORBA officinalis
Kylvö:1-5, 10-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(60) (kk.6-8) Kauniisti parilehdykkäiset lehdet. Siroissa varsissa, tiiviissä pitkänpyöreissä, pystyissä tähkäkukinnoissa tummanpunaisia pikkukukkia. 100
siementä. Vyöhyke III-V.
0700412 Hopeayrtti
SANTOLINA chamaecyparissus
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(25) (kk.7-9) Ikivihreä puolipensas, jolla on harmaat, aromaattiset, sirolehdykkäiset lehdet. Kukkii voimakkaankeltaisin, nappimaisin kukin. Vyöhyke I-III.
100 siementä.
0700413 Viherhopeayrtti
SANTOLINA rosmarinifolia
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(25) (kk.7-9) Ikivihreä keltakukkainen puolipensas, jolla on aromaattiset lehdet. Sopii hienosti matalaksi aidaksi, jota voidaan muotoilla eri tavoin. 30
siementä. Vyöhyke I-III.
0700197 Kivikkosuopayrtti
SAPONARIA ocymoides
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(Ki) (15) (kk.7-9) Maata peittävä kasvi, joka kukkii kesä-heinäkuussa tähtimäisin, ruusunpunaisin - punaisin kukin. Yksi kauneimmista
maanpeittokasveista. 250 siementä. Vyöhyke VIII.
0700414 Talvikynteli
SATUREJA montana
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
3,50 K
(35) (kk.6-9) Pensasmainen, ikivihreä, puutuvavartinen perenna. Valkoiset - purppuraan vivahtavan ruusunpunaiset kukat ovat varressa kehämäisesti.
Koristeellinen, kirkkaanvihreä lehdistö. Vyöhyke III-IV. 250 siementä.
0700200 Kaukasiantörmäkukka 'Isaac House'
SCABIOSA caucasica
Kylvö:1-5. It.aika:10-30 vrk.
(60) (kk.7-10) Kauniit kerrannaiset, valkoiset tai vaihtelevan siniset kukat. Poimuiset terälehdet ja tiivis keskusta. Erinomainen kukkapenkkiin ja
leikkokukaksi. 40 siementä. Vyöhyke III-V.
4,95 K
0700415 Skopolia
38
-
SCOPOLIA carniolica
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(50) (kk.5-6) Lamoava kasvutapa. Nuokkuvat ruskeanvioletit kellokukat, joissa on vihreä verhiö. Sopii rehevään lehtomaiseen puutarhaan. HUOM! Kasvi
on myrkyllinen. Vyöhyke III-V. 3 siementä.
0700252 Alppivuohennokka
SCUTELLARIA alpina
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(Ki) (25) (kk.8-9) Erinomainen alppikasvi, jolla on sinivioletit huulimaiset kukat. Erittäin kestävä kasvi, joka sopii myös karulle ja aurinkoiselle paikalle. 25
siementä. Vyöhyke VIII.
0700416 Rohtovuohennokka 'Mad Dog'
SCUTELLARIA lateriflora
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(40) (kk.7-9) Kotoisin Pohjois-Amerikasta. Siro kasvutapa. Toispuoleiset tähkämäiset kukinnot, joissa on pieniä vaaleanpunaisia, torvimaisia kukkia. 60
siementä. Vyöhyke III-V.
0700203 Kaukasianmaksaruoho 'Coccineum'
SEDUM spurrium
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(Ki) (12) (kk.7-9) Vihreänkeltaiset lehdet ovat ruusukkeena. Kukkii ruusunpunaisin tähtikukin, joissa on tumma keskusta. Maanpeittokasvi. 600 siementä.
Vyöhyke VII.
0700757 Mehitähtiä
4,50 K
SEMPERVIVUM
(6-10) (kk.6-8) Katto- seitti- ja alppimehitähti. Sekoitus maksaruohokasveja, joiden lehtiruusuke on 2-8 cm leveä. Lehtien väreinä on vihreän eri sävyjä ja
punaruskeaa. Kukkivat vasta muutama vuosi kylvöstä. Kukinnan jälkeen lehtiruusukkeet kuolevat, mutta siihen mennessä ne ovat jo tehneet uusia
ruusukkeita. Voidaan istuttaa esim. muurille, rinteeseen, kivikkoon tai turvekatolle, mutta myös kukkapenkkiin, ruukkuun, kaukaloon tai isoon vatiin
kauniiden kivien joukkoon. Kylvetään hiekansekaiseen multaan. Itämisaika 3-4 viikkoa. Riittää 50 taimeen.
0700880 Kesävillakko
SENECIO polyodon
Kylvö:2-9. It.aika:30-180 vrk.
7,95 K
(35) (kk.7-9) Kotoisin Etelä-Afrikasta. Erikoinen kasvi, jolla on maata vasten hienot lehtiruusukkeet sekä melko pitkät varret ja runsaasti
karmiininruusunpunaisia, päivänkakkaramaisia kukkia. Kukkii jo kylvövuotena, ja voidaan kasvattaa myös yksivuotisena. Vyöhyke I-II. 50 siementä.
0700918 Marjakohokki
SILENE baccifera
Kylvö:1-11. It.aika:30-180 vrk.
7,95 K
(120) (kk.7-9) Jännittävä köynnöskasvi. Valkoiset tähtikukat, joissa on vihreänvalkoiset, koristeelliset verholehdet. Mustat, kiiltävät marjat. Kiipeää
hienosti säleikössä ja pergolassa. Aikaisin kylvettäessä kukkii jo ensimmäisenä vuotena. Marjat eivät ole syötäviä. Vyöhyke I-III. 10 siementä.
0700850 Kohokki / ailakki
SILENE regia
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(50) (kk.7-9) Todella neonhohtoisen punaiset kukat ovat pystyissä tertuissa. Yksi kaikkein voimakkaimmin punaisista kukista. Viihtyy kaikkialla, missä on
rinnettä. Vyöhyke III-V. 60 siementä.
0700253 Syyskohokki
SILENE schafta
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(Ki) (15) (kk.8-9) RHS. Kukkii valtavan runsaasti ruusunpunaisin kukin. Löyhän mätäsmäinen kasvutapa. Helppo kasvattaa. Sopii rinteeseen. 60
siementä. Vyöhyke VIII.
0700447 Leveäkompassikukka
SILPHIUM perfoliatum
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(200) (kk.7-9) Erikoinen kukinto: Ensin kehittyy yksi keltainen, auringonkukkamainen kukka. Kasvu kuitenkin jatkuu ylöspäin, ja seuraavaksi kehittyy
kaksi kukkaa, sitten neljä jne. Viimeiseksi kehittyy "auringonkehrä", jossa on 16 kukkaa. Viihtyy parhaiten savimaassa, jossa kasvualusta on paksu. Sopii
mainiosti yksittäiskasviksi. Vyöhyke III-VI. 20 siementä.
0700417 Maarianohdake
SILYBUM marianum
Kylvö:2-9. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(K) (80) (kk.6-9) Pystyt haarattomat varret. Isot valkosuoniset lehdet. Sinertävänpunaiset, puolipallomaiset kukinnot, joissa on terävät kehtosuomut. 20
siementä. Vyöhyke II-III.
0700803 Silmiö
SISYRINCHIUM graminoides
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(Ki) (20) (kk.5-7) Monihaarainen ruohokasvi. Pienet, kurjenmiekan kukkaa muistuttavat, vaaleansiniset kukat, joissa on keltainen torvi. Tummanpunaiset,
koristeelliset verholehdet. Menestyy myös karuilla kasvupaikoilla. Vyöhyke I-III. 40 siementä.
0700418 Aleksanterinputki
SMYRNIUM olusatrum
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:60-90 vrk.
4,95 K
(75) (kk.5-6) Komea kasvi, jolla on tanakat, uurteiset varret. Kirkkaanvihreä, aromaattinen lehdistö. Pienet keltavihreät kukat muodostavat isoja sarjoja.
Erinomainen kasvi rehevään lehtomaiseen puutarhaan ja koristeellinen leikkokukka. Vyöhyke II-IV. 10 siementä.
0700206 Kanadanpiisku 'Baby Gold'
SOLIDAGO canadensis
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(60) (kk.7-10) Matala kasvi, kauniit keltaiset, kartiomaiset mykeröstöt. Hyvä kasvi kukkakimpussa. Viihtyy kaikissa maatyypeissä. 750 siementä. Vyöhyke
VIII.
0700207 Nukkapähkämö
STACHYS byzantina
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(Ki) (35) (kk.6-8) Hopeanharmaat, nukkaiset lehdet ja varret. Punaiset, tähkämäiset kukinnot. Kiitollinen kasvi, jota on helppo kasvattaa. Sopii myös
rinteeseen. 200 siementä. Vyöhyke V-VI.
0700254 Jalopähkämö
STACHYS macrantha
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-450 vrk.
6,35 K
(50) (kk.6-8) Kotoisin Kaukasukselta. Erittäin kaunis kasvi, jolla on herttamaiset lehdet ja hyasinttia muistuttavat, purppuraan vivahtavan ruusunpunaiset,
valtikkamaiset kukinnot. 18 siementä. Vyöhyke VIII.
0700419 Rohtopähkämö
STACHYS officinalis
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(80) (kk.8-9) Maata peittävä kasvi, jolla on nelisärmäiset varret ja suonittuneet lehdet. Tiheät, purppuraan vivahtavan ruusunpunaiset, valtikkamaiset
kukinnot. Vyöhyke III-V. 75 siementä.
0700208 Stokesia
STOKESIA laevis
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(40) (kk.8-10) Ikivihreät, suikeat lehdet ovat siroina ruusukkeina. Lehdistön yllä erittäin kauniit, ripsureunaiset, ruiskaunokkimaiset, laventelinsiniset
kukat. Sekä kukkia että myöhemmin hienoja vihreitä verhiöitä käytetään leikkona. 10 siementä. Vyöhyke II-III.
0700305 Luostarinunikko
STYLOPHORUM diphyllum
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-360 vrk.
4,95 K
(40) (kk.6-8) Muodostaa hienoja pensaita. Erikoiset lehdet. Kukkii kullankeltaisin, melko pitkissä varsissa olevin kukin. 15 siementä. Vyöhyke III-V.
0700781 Kaukasiankellokki
SYMPHYANDRA pendula
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(60) (kk.5-8) Ihastuttava kasvi, jonka nuokkuvien, 5 cm pitkien kellokukkien väri vaihtelee kermankeltaisesta vaaleankeltaiseen. Soikeat, suoraan
ulospäin suuntautuvat lehdet ovat tyvestä herttamaiset. Osaksi puutuvat varret. Vyöhyke III-V. 150 siementä.
0700422 Dalmatianpäivänkakkara
TANACETUM cinerariifolium
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(30) (kk.7-8) Solakat, karvaiset varret ja sirolehdykkäiset, hopeanväriset lehdet. Valkoiset päivänkakkarankukat, joissa on keltainen keskusta. 50
siementä. Vyöhyke III-VI.
0700069 Punapäivänkakkara 'Robinson's Giants'
TANACETUM coccineum
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(70) (kk.7-8) Moniväriset kukat, joissa on punaisen ja vaaleanpunaisen sävyjä ja valkoista. Tuuhea, pensasmainen kasvutapa. Erinomainen kasvi
kukkapenkkiin ja myös leikkokukaksi. 150 siementä. Vyöhyke V-VI.
0700071 Punapäivänkakkara 'Duro'
TANACETUM coccineum
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(70) (kk.6-8) Isot, tummanpunaiset, päivänkakkaramaiset kukat, joissa on keltainen keskusta. Tanakat varret. Tiiviit taimet ja kapealiuskaiset lehdet.
Hieno kukkaryhmissä ja kimpuissa. Vyöhyke V-VI. 50 siementä.
0700209 Auringontähti
TELEKIA speciosa
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(110) (kk.6-8) Tyylikäs kasvi yksinään tai kukkapenkissä. Isot herttamaiset lehdet. Keltaiset, säteittäiset kukat ovat viuhkoissa. 150 siementä. Vyöhyke
VIII.
0700319 Tellima
TELLIMA grandiflora
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(40) (kk.5-7) Vihreänvalkoiset, pienet kellokukat, joissa on ruusunpunainen alaosa. Kukat ovat kielomaisesti korkeiden varsien päissä. Kauniit, ikivihreät
lehdet. 400 siementä. Vyöhyke V-VI.
0700424 Teurikka
TEUCRIUM chamaedrys
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
(30) (kk.6-9) Makeantuoksuinen, pensasmainen, koristeellinen kasvi, jolla on valtikkamaisissa kukinnoissa purppuraan vivahtavan ruusunpunaisia,
torvimaisia kukkia. Erinomainen reunuskasvi. Sopii mainiosti myös matalaksi aidanteeksi. 60 siementä. Vyöhyke V-VI.
4,95 K
0700426 Lehtoängelmä
39
-
THALICTRUM aquilegifolium
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(100) (kk.6-7) Harva, haaroittuva kasvutapa. Kaksi kertaa parilehdykkäiset, sinivihreät lehdet. Isot, pystyt, lilaan vivahtavan ruusunpunaiset
huiskilokukinnot. Hieno yksittäiskasvi. 100 siementä. Vyöhyke VIII.
0700823 Keijuängelmä
THALICTRUM rochebrunianum
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(100) (kk.7-9) Kotoisin Japanista. Sininukkaiset parilehdykkäiset lehdet. Voimakkaasti hehkuvan väriset, purppuran ruusunpunaiset kellokukat ovat
siroissa röyhykukinnoissa. Hieno kasvi rehevään lehtomaiseen puutarhaan. Vyöhyke V-VI. 25 siementä.
0700427 Timjami, tarha-ajuruoho
THYMUS vulgaris
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(30) (kk.6-10) Ikivihreä, haaroittuva puolipensas, jolla on harmaanvihreät, aromaattiset lehdet. Kukkien väri vaihtelee valkoisesta
purppuranruusunpunaiseen. Sopii mainiosti aitakasviksi. 500 siementä. Vyöhyke I-III.
0700255 Tupastiarella
TIARELLA wherryi
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(25) (kk.5-7) Herttamaiset, kolmiliuskaiset lehdet. Tiheät valkoiset, vaaleanpunaiseen vivahtavat, terttumaiset kukinnot. Hyvä maanpeittokasvi. 125
siementä. Vyöhyke V-VI.
0700832 "Vahatarhajuoru"
TRADESCANTIA ohiensis
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-360 vrk.
4,95 K
(60) (kk.5-8) Kukissa on kolme soikeaa terälehteä, joiden väri vaihtelee lilasta vaaleanpunaiseen. Verholehdet ovat vaaleammat. Pitkät, kullankeltaiset
heteet. Kurjenmiekkamainen lehdistö. Sopii myös luonnonmukaisille alueille ja rehevään lehtomaiseen puutarhaan. Vyöhyke I-III. 30 siementä.
0700851 Konnanlilja
TRICYRTIS hirta
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(60) (kk.8-10) Kotoisin Japanista. Komea kasvi, jota on helppo kasvattaa. Valkoiset tähtimäiset kukat, joissa on lilanpunaisia laikkuja. Vaaleanvihreät,
teräväkärkiset, hiukan karvaiset lehdet. Vyöhyke III-VI. 65 siementä.
0700889 Rusoapila 'Red Alps'
TRIFOLIUM rubens
Kylvö:2-9. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(M) (55) (kk.6-8) Ihastuttava apilalaji Alpeilta. Punaiset, 5-8 cm pitkät, kartiomaiset kukat. Siemenkodat ovat kuin sileitä, hopean ruusunpunaisia tyynyjä.
Rusoapila on mukava lisä kivikkoon, ja se on kaunis pitkän aikaa – myös kukkien kuihduttua. Vyöhyke I-III. 50 siementä.
0700211 Kesäkullero 'Golden Queen'
TROLLIUS chinensis
Kylvö:1-3, 10-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(60) (kk.6-8) Isot kullankeltaiset, pallomaiset kukat. Syvään sormiliuskaiset lehdet ovat tiiviissä pensasmaisissa muodostelmissa. Viihtyy kostealla
paikalla. 75 siementä. Vyöhyke VIII.
0700320 Liekkikrassi
TROPAEOLUM speciosum
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:150-540 vrk.
8,35 K
(350) (kk.7-9) Köynneliäs ruohokasvi. Kukinnot ovat kuin punaisina hehkuvat kaulanauhat. Pyöreät, 6-sormiset, vihreät lehdet. Viihtyy parhaiten
syvämultaisessa maassa pensastoa tai vastaavaa vasten. Kasvattaa juurimukulat. Vyöhyke I–III. 5 siementä.
0700212 Tummapärskäjuuri
VERATRUM nigrum
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(75) (kk.7-8) Tumman purppuranpunaiset tähkäkukat isojen, runsaasti haarovien kukkavarsien latvoissa. Erikoinen kasvi, joka sopii parhaiten
yksittäiskasviksi. 30 siementä. Vyöhyke VIII.
0700448 Tulikukka
VERBASCUM chaixii
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(100) (kk.7-8) Tanakka päävarsi, joka haaroittuu runsaasti ylhäältä. Vaaleankeltaiset tai valkoiset kukat ovat tiiviisti sijaitsevissa tähkissä. Karvaiset
lehdet ovat tyviruusukkeena. Vyöhyke V-VI. 125 siementä.
0700783 Unelmatädyke
VERONICA gentianoides
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(50) (kk.5-6) Vaalean posliininsiniset, sinisuoniset kukat ovat harsuissa, siroissa tertuissa. Lyhyet, suikeat, kiiltävät lehdet. Vyöhyke VII. 100 siementä.
0700782 Jättitulikukka
VERBASCUM olympicum
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(K-M) (150) (kk.7-9) Tanakka päävarsi haarautuu kynttelikkömäisesti. Isot keltaiset kukat ovat tiiviissä tähkissä. Suikeiden aluslehtien karvat ovat
tähtimäisinä muodostelmina. Vyöhyke VII. 250 siementä.
0700213 Purppuratulikukka
VERBASCUM phoeniceum
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(70) (kk.7-8) Tanakka, ja tiheä, valtikkamainen kukinto. Kukkii valkoisin, vaaleanpunaisin, lohenpunaisin, ruusunpunaisin, punaisin tai violetein kukin.
Lehdet kauniina tyviruusukkeena. 800 siementä. Vyöhyke V-VI.
0700214 Loistotädyke 'Royal Blue'
VERONICA austriaca ssp. teucrium
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(35) (kk.6-8) Kukkii aavistuksen punertavin syvänsinisin kukin, jotka ovat pitkissä, pystyissä, tiheissä tertuissa. Suikeat hammaslaitaiset lehdet. 600
siementä. Vyöhykeet V-VI.
0700881 Virginiantädyke
VERONICASTRUM virginicum
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(125) (kk.6-9) Komea ja kestävä perenna, jonka suikat vihreänsiniset lehdet kasvavat ruusukkeina suoraan varresta. Tähkämäiset, sinilila-valkoiset
terttukukinnot ovat latvoissa. Viihtyy parhaiten puolivarjossa ja kosteahkossa maassa. Vyöhyke V-VII. 125 siementä.
0700215 Sarviorvokki 'Admiration'
VIOLA cornuta
Kylvö:1-3, 6-7. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(20) (kk.5-7) Voimakkaan orvokinsininen. Orvokit ovat pidettyjä kukkia, joita on helppo kasvattaa ja jotka sopivat kaikkialle puutarhaan.150 siementä.
Vyöhyke III-V.
0700216 Sarviorvokki 'Arkwright Ruby'
VIOLA cornuta
Kylvö:1-3, 6-7. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
Kylvö:1-3, 6-7. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
Kylvö:1-3, 6-7. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(20) (kk.5-7) Rubiininpunainen kukka, jossa on tummempi keskusta. 150 siementä.
0700221 Sarviorvokki 'White Perfection'
VIOLA cornuta
(20) (kk.5-7) Kokonaan valkoinen. Erityisen isokukkainen. 150 siementä.
0700280 Sarviorvokki 'Bambini'
VIOLA cornuta
(15) (kk.5-7) Isot ruusunpunaiset, aprikoosinväriset, keltaiset, siniset, kuparinpunaiset tai punaiset kukat. 150 siementä.
0700810 Sarviorvokki 'Angel Tiger Eye' F1
VIOLA cornuta
4,15
(Y-K) (12-15) (kk.4-10) Ihana väriyhdistelmä: keltaiset, erikoisella tavalla kuviolliset kukat. Sopii sekä kukkapenkkiin että ruukkuun. Kaunis kasvi yhdessä
esim. kevätsipulien kanssa. Riittää 10-15 taimeen.
0700281 Keto-orvokki 'Bowles Black'
VIOLA nigra
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(K-M-Ki) (12) (kk.5-7) Ihastuttava kasvi, jolla on violetinmustat kukat ja niissä tummankeltainen keskusta. Kukinta alkaa n. 3 kk kylvöstä. 40 siementä.
0700824 Sarviorvokki 'Erlyn'
VIOLA cornuta
Kylvö:1-3, 6-7. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(K) (25) (kk.5-8) Puoliriippuva. Purppuranpunaisten kukkien lehtisuonet erottuvat selvästi. Kukkien alapinta on sinikeltainen. Aikainen ja runsaasti
kukkiva. Sopii amppeliin, kukkalaatikkoon ja kukkapenkkiin. Vyöhyke II-IV. 25 siementä.
0700222 Tuoksuorvokki 'Queen Charlotte'
VIOLA odorata
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(15) (kk.4-5) Isokukkainen puutarhalajike. Hyväntuoksuiset, tummansiniset kukat. Sopii myös rinteeseen. 75 siementä. Vyöhyke V-VI.
0700299 Tuoksuorvokki 'Sulphurea'
VIOLA odorata
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(13) (kk.4-5) Hyvin harvinainen ja ainutlaatuinen, pieni lajike, jolla on keltaiset kukat. Sopii myös rinteeseen ja kummuille. 25 siementä. Vyöhyke III-V.
0700784 Perhosorvokki 'Freckles'
VIOLA sororia
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(15) (kk.4-5) Huomiota herättävä kasvi. Valkoisissa kukissa on tiheässä sinivioletteja läiskiä. Erittäin sopiva laji aluskasvillisuudeksi. Vyöhyke III-V. 50
siementä.
0700224 Mäkitervakko 'Splendens Feuer'
VISCARIA vulgaris
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(Ki) (40) (kk.6-7) Kerrannaiset kukat valtavissa, tiheissä, roosanpunaisissa, terttumaisissa kukinnoissa. 1500 siementä. Vyöhyke VIII.
0700256 Alppivulfenia
WULFENIA carinthiaca
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(Ki) (20) (kk.5-6) Tiheät siniset, hyasinttimaiset terttukukinnot. Kiiltävät ja jäykät lehtiruusukkeet. Mätästävä. Harvinainen. 100 siementä. Vyöhyke III-V.
0700852 Karhunheinä
XEROPHYLLUM tenax
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
(130) (kk.6-7) Kotoisin Pohjois-Amerikasta. Vaikuttava, mätästävä liljakasvi. Korkeat, tiiviit, valtikkamaiset kukinnot, joissa on valtavasti valkoisia
tähtikukkia. Kukinta kestää useita viikkoja. Luotettava ja pitkäikäinen yksittäiskasvi. Vyöhyke III-VII. 70 siementä.
4,95 K
0700266 Tähtililja
40
-
ZIGADENUS elegans
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(60) (kk.6-8) Tyylikäs kasvi, jonka siroissa tähtimäisissä, valkoisissa kukinnoissa on vihreänkeltainen keskusta. Kukat ovat n. 10 cm pitkissä tertuissa.
Mätästävä. Erittäin kestävä. 15 siementä. Vyöhyke III-V.
Ryhmä
0701
POHJOISMAISET LUONNONKASVIT
Nämä kasvit sopivat erinomaisesti luonnontilaisille alueille, niityille ja vastaaville. Niitä voidaan myös kasvattaa ruuduissa samaan tapaan
kuin yrttimaalla, ks. otsikon "Mauste- ja lääkekasvit" alta. Maa ei saa olla kovin lannoitettua. Esiintymisalueet ovat paikkoja, joissa kasveja
voi tavata luonnonvaraisena. Vyöhyke ilmaisee pohjoisimman alueen, jolla kasvi on kestävä.
0701458 Kukkaniitty
12,50
(kk.5-8) Aito luonnonniitty: ruohoa sekä paljon monivuotisia kukkia, kuten päivänkakkara, keltamaite, pärskäjuuri, keltasauramo ja kissankello. Sopii
mainiosti myös kuiviin ja varjoisiin paikkoihin. Paino 0,45 kg riittää 50 m2.
0701449 Siankärsämö
ACHILLEA millefolium
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(M) (30) (kk.6-8) Valkoiset kukat ovat huiskilomaisissa kukinnoissa. Ohuet, pariliuskaiset lehdet. Esiintyy pientareilla, niityillä ja laidunmailla. Vyöhyke
VIII. 1500 siementä.
0701001 Maarianverijuuri
AGRIMONIA eupatoria
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (50) (kk.6-8) Tyvilehdet ovat ruusukkeena. Keltaiset, valtikkamaiset kukinnot. Hammaslaitaiset, parilehdykkäiset lehdet. Esiintyy niityillä, pientareilla,
metsänreunoissa ja rinteillä. Vyöhyke IV-V. 15 siementä.
0701450 Aurankukka
AGROSTEMMA githago
Kylvö:3-5. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(Y) (75) (kk.6-7) Purppuranpunaiset, juovikkaat kukat. Pitkät, karvaiset, harittavat lehdet. Esiintyy kesantopelloilla ja pientareilla. Uhanalainen, auta
kasvin suojelemisessa. 300 siementä.
0701330 Rohtorasti
ANCHUSA officinalis
Kylvö:3-6. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (60) (kk.6-8) Karheat, suikeat lehdet ja aluksi punaiset, lopulta tumman punasiniset, torvimaiset kukat. Esiintyy pientareilla, pihoilla ja sorakuopissa.
Vyöhyke III-V. 30 siementä.
0701019 Valkovuokko
ANEMONE nemorosa
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(M) (15) (kk.4-5) Tuttu kevätkukka, jonka valkoiset terälehdet ovat usein ulkopinnaltaan punavioletit. Liuskaiset, kolmiosaiset lehdet. Vyöhyke III-V. 60
siementä.
0701331 Keltavuokko
ANEMONE ranunculoides
Kylvö:1-3, 10-11. It.aika:60-450 vrk.
6,35 K
(15) (kk.4-6) Luonnonvarainen muoto. Kirkkaankeltaiset kukat. Mätästävä. Muistuttaa valkovuokkoa, mutta lehdet ovat vähemmän liuskaiset. Esiintyy
lehtimetsissä, lehdoissa ja pensaikoissa. Vyöhyke VII. 60 siementä.
0701024 Lehtoakileija
AQUILEGIA vulgaris
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (70) (kk.5-7) Akileijalle luonteenomaiset siniset, lilat, ruusunpunaiset ja valkoiset, kannukselliset kukat. Esiintyy autiotalojen pihoilla, niityillä,
asutuksen lähilehdoissa ja rantapensaikoissa. Vyöhyke VII. 200 siementä.
0701336 Etelänarnikki
ARNICA montana
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:25-30 vrk.
4,95 K
(M) (40) (kk.6-8) Alppikasvi, jonka koristeelliset, tuoksuvat lehdet ovat tyviruusukkeena. Oranssinkeltaiset kukat ovat n. 5-7 cm leveitä. Esiintyy
happamilla niityillä, laitumilla, kankailla ja metsänreunoissa. Vyöhyke IV-V. 50 siementä.
0701459 Kanerva
CALLUNA vulgaris
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:90-390 vrk.
4,95 K
(M) (40) (kk.8-10) Vaaleanpunaiset kukinnot ovat pystyissä tertuissa. Neulasmaiset lehdet ja puuvartiset oksat. Esiintyy hietikoilla, rämeillä ja valoisissa
mäntymetsissä. Vyöhyke VII. 100 siementä.
0701278 Hirvenkello
CAMPANULA cervicaria
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
6,35
(K) (60) (kk.7-8) Haaraton, monisärmäinen varsi, jossa on kerroksittain vaaleansinisiä kellokukintoja. Uhanalainen. Esiintyy metsäaukeilla, tiheiköissä ja
rinteillä. Vyöhyke VII. 250 siementä.
0701476 Harakankello
CAMPANULA patula
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(40) (kk.6-8) Sinivioletteja, avoimia kellokukkia on kukinnossa väljästi. Esiintyy niityillä, penkereillä ja tienvarsilla. Kukkaniitylle ja luonnonmukaiselle
alueelle. Vyöhyke VI-VII. 200 siementä.
0701050 Kurjenkello
CAMPANULA persicifolia
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(75) (kk.6-7) Jokaisessa kukkavarressa on monta taivaansinistä jättikukkaa. Esiintyy niityillä, valoisissa metsissä ja pientareilla. Viihtyy myös rinteillä ja
kummuilla. Vyöhyke VIII. 750 siementä.
0701452 Kissankello
CAMPANULA rotundifolia
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (25) (kk.7-9) Nuokkuvat siniset kellokukat. Ruusukelehdet ovat pyöreäkärkisiä. Esiintyy niityillä, pientareilla ja kallioilla. Vyöhyke VIII. 700 siementä.
0701472 Luhtalitukka
CARDAMINE pratensis
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (30) (kk.5-7) Nuokkuvat vaaleanliilat tai valkoiset kukat ovat huiskilona pystyissä varsissa. Pienilehdykkäiset lehdet. Mätästävä. Sopii avoimelle,
mielellään kosteahkolle luonnontilaiselle alueelle. Esiintyy laidunmailla ja kosteilla niityillä. Vyöhyke VI-VII. 125 siementä.
0701002 Ruiskaunokki, ruiskukka
CENTAUREA cyanus
Kylvö:4-5, 9. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(Y) (60) (kk.6-9) Luonnonvarainen muoto. Vanhanajan perinteinen ruiskukka luonnonniitylle tai kulttuurimaisemaan. Kirkkaansiniset mykerökukat ovat
haarovissa varsissa. Esiintyy pellon- ja tienpientareilla. .
0701062 Ketokaunokki
CENTAUREA scabiosa
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(M) (90) (kk.7-9) Kestävä, koristeellinen kasvi, jolla on törmäkukkamaiset, purppuranpunaiset mykerökukat ja kauniit, pariliuskaiset, syvien lovien
jakamat lehdet. Esiintyy tienvarsilla, kedoilla ja ahoilla. Vyöhyke III-V. 40 siementä.
0701003 Keltamo
CHELIDONIUM majus
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(M) (50) (kk.5-8) Vaaleankeltaiset sarjakukinnot. Parilehdykkäiset, vaaleanvihreät lehdet. Esiintyy pihoilla, kivimuureilla ja valoisissa lehtimetsissä.
Vyöhyke IV-V. 75 siementä.
0701072 Sikuri
CICHORIUM intybus
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (70) (kk.7-9) Perinteinen viljelykasvi. Sotien aikana juuria paahdettiin kahvinkorvikkeeksi. Ruiskaunokinsiniset mykerökukat, joita on jokaisessa
varressa useita. Luonnonmukaiseen puutarhaan, niitylle ja yrttitarhaan. Vyöhyke II-III. 400 siementä.
0701235 Isovelholehti
CIRCAEA lutetiana
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (40) (kk.7-8) Erikoinen kasvi, jolla on herttamaiset, nukkaiset lehdet. Pystyt, harsut, vaaleanpunertavat tähkäkukinnot. Kasvia on aiemmin käytetty
lääkkeenomaisesti. Esiintyy lehtimetsissä, lehdoissa, lähteisillä paikoilla ja raviineissa. Vyöhyke IV-V. 20 siementä.
0701020 Rikkakukonkannus
CONSOLIDA regalis
Kylvö:3-5, 9-10. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(Y) (40) (kk.6-8) Tumman sinivioletit kukat ovat harsuissa tertuissa, pystyissä, haarovissa varsissa. Esiintyy niityillä, pelloilla ja pihoilla. 250 siementä.
0701269 Etelänkiurunkannus
CORYDALIS cava
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
6,35 K
(M) (25) (kk.4-6) Purppuranpunaiset, pystyt kukkatertut. Sopii luonnonmukaisille alueille ja rehevään lehtomaiseen puutarhaan. Vyöhyke I-III. 40 siementä
0701004 Porkkana
DAUCUS carota
Kylvö:4-6, 10-11. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(K) (75) (kk.7-9) Luonnonvarainen muoto. Valkoiset ja purppuranpunaiset sarjakukinnot. Esiintyy kuivilla kedoilla ja tienvarsilla. Vyöhyke IV-V. 400
siementä.
0701100 Lapinvuokko
DRYAS octopetala
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:60-180 vrk.
(M) (10) (kk.7-8) Mattomainen, ikivihreä puolivarpu. Vihreät, hammaslaitaiset lehdet, jotka ovat alta harmaat. Pienet, valkoiset, vuokkomaiset kukat,
joissa on keltainen keskusta. Esiintyy tunturi- ja karummilla kankailla, ruohikkorinteillä, kalliopengermillä ja maanvyörymäalueilla. Vyöhyke VII. 15
siementä.
6,35 K
0701108 Punalatva
41
-
EUPATORIUM cannabinum
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(90) (kk.7-9) Ruskeanpunainen varsi ja 3-5 -liuskaiset lehdet. Vaaleanpunainen mykeröstö on huiskilomainen. Esiintyy puro- ja jokirannoilla, kosteissa
lehdoissa, ojien varsilla, valoisissa lehtimetsissä ja merenrannoilla. Vyöhyke V-VI. 250 siementä.
0701363 Mesiangervo
FILIPENDULA ulmaria
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(M) (100) (kk.6-8) Mesiangervo. Kookas ruohokasvi, jolla on kermankeltainen huiskilokukinto. Parilehdykkäiset lehdet ja sahalaitaiset lehdykät. Esiintyy
kosteilla niityillä, ojissa, rantaniityillä, lehtokorvissa ja letoilla. Vyöhyke VIII. 200 siementä.
0701110 Ahomansikka
FRAGARIA vesca
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(M-Ki) (15) (kk.5-7) Koristeellinen, pieni mansikka kivikkoon. Pitkät rönsyt. Sopii kivikkoon. Tekee valtavasti makeita marjoja. Esiintyy laitumilla,
hakkuumailla ja metsäaukeilla. Kestävä ja helppo kasvattaa. Vyöhyke VIII. 700 siementä.
0701284 Kirjopikarililja
FRITILLARIA meleagris
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(M) (25) (kk.5-6) Jokaisessa varressa on 1-2 nuokkuvaa kellokukkaa, joissa on hieno purppuranpunainen shakkikuvio. Esiintyy lehto- ja rantaniityillä ja
valoisissa kosteikoissa. Vyöhyke II-III. 25 siementä.
0701365 Tuoksumatara
GALIUM odoratum
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
7,95 K
(M) (20) (kk.5-7) Kukinto on tiivis valkoinen latvaviuhko. Suikeat lehdet ovat pitkin vartta kiehkuroissa. Esiintyy sekametsissä, lehdoissa ja raviineissa.
Hyvä mehiläiskasvi. Vyöhyke VII. 40 siementä.
0701005 Keltamatara
GALIUM verum
Kylvö:2-9. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(M) (30) (kk.7-8) Kukinto on keltainen viuhko. Haaroittuva kasvutapa. Lehdet ovat pitkin vartta ja oksia kiehkuroissa. Esiintyy kedoilla, laitumilla ja
pientareilla. Vyöhyke VII. 400 siementä.
0701315 Kyläkurjenpolvi
GERANIUM pratense
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (50) (kk.6-8) Punertavansiniset, 3-4 cm leveät, avoimet kukat, joissa on vaalean ruusunpunavalkoiset suonet. Lehdet ovat pitkänomaiset ja
säännöllisen sormiosaiset. Esiintyy niityillä, aitovierillä, rinteillä ja puistoissa. Vyöhyke IV-V. 10 siementä.
0701453 Ojakellukka
GEUM rivale
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (40) (kk.6-8) Nuokkuvat kukat, joissa on punaruskea verhiö ja kellanvalkoiset - punertavat terälehdet. Liuskaiset, hammaslaitaiset lehdet. Esiintyy
tuoreilla, multavilla niityllä ja metsäaukeilla. Vyöhyke V-VI. 70 siementä.
0701006 Kyläkellukka
GEUM urbanum
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (30) (kk.6-8) Jokaisessa varressa on 2-5 keltaista kukkaa. Liuskaiset, hammaslaitaiset lehdet. Esiintyy pihoissa, lehdoissa ja lehtimetsien reunoissa.
Vyöhyke V-VI. 25 siementä.
0701007 Hullukaali
HYOSCYAMUS niger
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-450 vrk.
4,95 K
(K) (80) (kk.6-9) Liuskaiset lehdet ja ruskehtavankeltaiset, sinipunasuoniset kukat. Esiintyy autiotalojen pihoilla, raunioissa ja kulttuuriympäristössä.
Erittäin myrkyllinen. Vyöhyke V-VI. 150 siementä.
0701370 Mäkikuisma
HYPERICUM perforatum
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (40) (kk.6-9) Pienet lehdet. Kukinto on keltainen viuhko. Esiintyy kedoilla, pientareilla ja kallionpengermillä. Vyöhyke V-VI. 1500 siementä.
0701139 Kevätlinnunherne
LATHYRUS vernus
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:10-40 vrk.
6,35 K
(M) (25) (kk.5-6) Voimakaskasvuinen, ei köynneliäs kasvi, jolla on perilehdykkäiset lehdet. Kukinto on punavioletti terttu. Esiintyy lehtimetsissä, tuoreissa
kangasmetsissä, lehdoissa ja puron kuluttamissa laaksoissa. Vyöhyke VIII. 10 siementä.
0701454 Päivänkakkara
LEUCANTHEMUM vulgare
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(M) (40) (kk.6-8) Luonnonvarainen muoto. Pohjoismaisissa kansanuskomuksissa esiintyvä, vanha kasvi. 3-4 cm leveissä mykeröissä on valkoiset
terälehdet ja keltainen keskusta. Pyöreäreunaiset ruusukelehdet ja hammaslaitaiset, pitemmät varsilehdet. Esiintyy niityillä, metsäaukeilla, pellon- ja
tienpientareilla. Vyöhyke V-VII. 500 siementä.
0701008 Keltakannusruoho
LINARIA vulgaris
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(30) (kk.7-9) Kapeat, sinivihreät lehdet. Huulimaiset, keltaiset, oranssiläiskäiset kukat. Esiintyy niityillä, pientareilla ja rantapenkereillä. Vyöhyke VII. 150
siementä.
0701260 Keltamaite
LOTUS corniculatus
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(M-Ki) (15) (kk.6-8) Kirkkaankeltaiset, perhomaiset kukat. Vaaleanvihreät, parilehdykkäiset lehdet. Maanpeittokasvi kuiville paikoille. Esiintyy niityillä,
tienvarsilla, laitumilla ja kankailla. Vyöhyke VII. 500 siementä.
0701009 Kamomillasaunio
MATRICARIA recutita
Kylvö:4-5. It.aika:5-20 vrk.
3,50
(Y) (30) (kk.6-10) Valkoiset mykerökukat, joissa on keltainen, kekomainen pohjuskehrä. Kapealiuskaiset, aromaattiset lehdet. Perinteinen lääkekasvi,
jonka kukkia käytetään kuivattuina mm. teehen ja ihonhoitotuotteisiin. Esiintyy villiintyneenä avoimilla paikoilla kulttuuriympäristössä. 500 siementä.
0701021 Rohtomesikkä
MELILOTUS officinalis
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(K) (80) (kk.7-9) Keltaiset kukat ovat pysyissä tertuissa. Haaroittuu runsaasti. 3-sormiset lehdet. Esiintyy kulttuuriympäristössä ja tienvarsilla. Vyöhyke IIIV. 75 siementä.
0701383 Vesiminttu
MENTHA aquatica
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(M) (45) (kk.7-9) Violetinpunaiset kukat ovat puolipallomaisina, tiheinä kukintoina. Esiintyy rannoilla, soilla, ojissa ja kosteilla niityillä. Vyöhyke IV-V. 100
siementä.
0701473 Luhtalemmikki
MYOSOTIS scorpioides
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(30) (kk.6-8) Vaaleansiniset kukat, joissa on keltainen keskusta. Särmikkäät varret ja kapeat, vaaleanvihreät lehdet. Viihtyy rannoilla, niityillä ja ojissa.
Vyöhyke V-VI. 175 siementä.
0701392 Mäkimeirami, oregano
ORIGANUM vulgare
Kylvö:2-9. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(M) (40) (kk.7-9) Oregano. Yrttimauste, jolla on aromaattiset, tummanvihreät lehdet. Lehtiä käytetään tuoreina ja kuivattuina mm. pitsoihin, tomaatti- ja
pastaruokiin ja salaatteihin. Vaalean karmiininpunaiset kukat. Koristeellinen kukkapenkkiin tai reunuskasviksi. Hyvä mehiläis- ja perhoskasvi. Vyöhyke VVI. 300 siementä.
0701173 Tunturiunikko
PAPAVER radicatum
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(M-Ki) (10) (kk.6-7) Kaunis, pienin, rikinkeltaisin kukin. Karvaiset lehdet ovat ruusukkeena. Esiintyy maanvyörymäalueilla, tunturinharjoilla, kallioilla ja
joenpenkoilla. Vyöhyke VIII. 50 siementä.
0701010 Silkkiunikko
PAPAVER rhoeas
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(Y) (50) (kk.6-8) Luonnonvarainen muoto. Kulttuurisidonnainen laji. Loistavan tulipunaiset kukat ovat kooltaan n. 7–8 cm, ja niissä on vain 4 terälehteä.
Esim. turvekatolle tai luonnonniitylle. HUOM! Kasvi on myrkyllinen. 1000 siementä.
0701011 Palsternakka
PASTINACA sativa
Kylvö:2-9. It.aika:20-30 vrk.
3,50 K
(K) (60) (kk.7-8) Luonnonvarainen muoto. Keltaiset sarjakukinnot. Särmikäs varsi ja parilehdykkäiset lehdet. Esiintyy pientareilla, kedoilla ja rinteillä.
Vyöhyke V-VI. 100 siementä.
0701396 Etelänruttojuuri
PETASITES hybridus
Kylvö:1-5. It.aika:30-420 vrk.
4,95 K
(M) (90) (kk.4-6) Pystyt, ruusunpunaiset, heikosti tuoksuvat tähkäkukinnot. Ontto varsi ja ruskeanpunaiset, suomumaiset lehdet. Esiintyy pientareilla,
patojen, jokien, purojen ja ojien varsilla, kartanonpuutarhoissa ja rannoilla. Vyöhyke VII. 100 siementä.
0701012 Ahopukinjuuri
PIMPINELLA saxifraga
Kylvö:2-9. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(M) (50) (kk.7-9) Valkoiset sarjakukinnot. Ontto varsi ja kapealiuskaiset, parilehdykkäiset lehdet. Esiintyy kedoilla, laitumilla ja pientareilla. Vyöhyke VII.
200 siementä.
0701399 Kalliokielo
POLYGONATUM odoratum
Kylvö:3-5, 8-9. It.aika:30-540 vrk.
(M) (40) (kk.5-7) Valkoiset kellokukat nuokkuvat rivissä lehtivarsien alla. Esiintyy kallionpengermillä, valoisissa lehtimetsissä ja niityillä. Vyöhyke IV-VI. 15
siementä.
6,35 K
0701013 Rätvänä
42
-
POTENTILLA erecta
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (20) (kk.6-8) Keltaiset pikkukukat ovat pystyissä varsissa. Moniliuskaiset lehdet. Mätästävä. Esiintyy tuoreissa metsissä, rannoilla ja niityillä. Vyöhyke
VIII. 40 siementä.
0701474 Jauhoesikko
PRIMULA farinosa
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
9,95 K
(M) (10-15) (kk.5-6) Topline. Erittäin uhanalainen laji. Esiintyy Suomessa lähinnä Ahvenanmaalla. Vaalean punasiniset kukat, harvemmin valkoiset.
Vaaleanvihreät lehdet ovat tyviruusukkeena. Viihtyy kosteilla, kalkkipitoisilla luonnonmailla. Sopii luonnontilaiselle alueelle, rehevään lehtomaiseen
puutarhaan tmv. Auta suojelemaan tätä kasvia. Vyöhyke I-V. 50 siementä.
0701191 Kevätesikko
PRIMULA veris
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (18) (kk.4-6) Jokaisessa varressa on iso keltainen kellokukka. Paksut lehdet ovat tyviruusukkeena. Esiintyy valoisissa lehtimetsissä ja niityillä.
Vyöhyke V-VI. 100 siementä.
0701400 Lehtoimikkä, rohtoimikkä
PULMONARIA officinalis
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(M) (25) (kk.4-6) Ruusunpunaiset, lopulta purppuranpunaiseen vivahtavan siniset kukat ovat kiemurassa. Karkeakarvaiset, valkoläiskäiset lehdet.
Esiintyy valoisissa lehtimetsissä ja niityillä. Vyöhyke III-V. 20 siementä.
0701401 Tarhakylmänkukka
PULSATILLA vulgaris
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (20) (kk.4-6) Isot violetinsiniset, vuokkomaiset kukat, joiden terälehdet ovat karvaiset. Kapealiuskaiset lehdet. Esiintyy valoisilla rinteillä ja kummuilla.
Vyöhyke VII. 100 siementä.
0701461 Niittyleinikki
RANUNCULUS acris
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(20-50) (kk.6-9) Kullankeltaiset kukat, leveät terälehdet. 3-5 –liuskaiset aluslehdet. Esiintyy niityillä, tienvarsilla, metsissä ja tunturiniityillä. Vyöhyke VIII.
40 siementä.
0701295 (Pohjan)ruusujuuri
RHODIOLA rosea
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M-Ki) (25) (kk.6-7) Tiivis keltainen latvakukinto. Pystyt, haaroittumattomat varret ja vihreänsiniset, koverat lehdet. Esiintyy kallionhyllyillä ja
maanvyörymäpenkereillä, puron- ja joenvarsilla. Vyöhyke VIII. 40 siementä.
0701014 Niittysalvia
SALVIA pratensis
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (40) Sinipunaiset kukat ovat kiehkurassa. Hammaslaitaisia lehdet ovat pääosin tyviruusukkeena. Esiintyy niityillä ja pientareilla. Vyöhyke III-V. 200
siementä.
0701411 Haavayrtti
SANICULA europaea
Kylvö:1-3, 9-11. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(M) (30) (kk.6-7) Sirot valkoiset sarjakukinnot. Ikivihreät, 3-5 -liuskaiset lehdet ovat harvana tyviruusukkeena. Esiintyy lehdoissa ja muissa metsissä sekä
pensaikoissa. Vyöhyke III-V. 15 siementä.
0701198 Rohtosuopayrtti
SAPONARIA officinalis
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (70) (kk.7-9) Vaaleanpunaiset kukat ovat viuhkossa. Suikeat lehdet ovat vastakkain. Esiintyy autiotalojen pihoilla, niityillä ja pientareilla. Vyöhyke IIIV. 100 siementä.
0701466 Papelorikko
SAXIFRAGA granulata
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:90-360 vrk.
4,95 K
(M) (25) (kk.5-7) Valkoiset, mantelintuoksuiset kukat ovat harsuissa huiskiloissa. Lehdet ovat tyviruusukkeena. Esiintyy kallionrinteillä, kuivilla niityillä ja
soramailla. Vyöhyke II-IV. 70 siementä.
0701201 Keltamaksaruoho
SEDUM acre
Kylvö:3-5, 9-11. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(Ki) (6) (kk.6-7) Mätästävä maanpeittokasvi. Kirkkaankeltaiset, tähtimäiset kukat. Mehilehtinen. Puikeat lehdet. Esiintyy kallioilla, kuivilla mäillä,
kallionhyllyillä, kankailla, tienvarsilla ja kiviaidoilla. Vyöhyke VII. 600 siementä.
0701467 Puna-ailakki
SILENE dioica
Kylvö:2-9. It.aika:90-360 vrk.
4,95 K
(M) (40) (kk.6-8) Punavioletit kukat, joissa on pitkä verhiö. Teräväkärkiset, pitkäruotiset tyvilehdet. Esiintyy kosteilla niityillä, rannoilla ja pientareilla.
Vyöhyke VI-VII. 100 siementä.
0701475 Nurmikohokki
SILENE vulgaris
Kylvö:2-9. It.aika:90-360 vrk.
4,95 K
(35) (kk.7-8) Ohuet, valkoiset, hauraat, kaksijakoiset terälehdet ovat turpean, herkänpunaisen, verkkosuonisen verhiön yllä. Suikeat, sinivihreät lehdet.
Kukkaniitylle ja luonnonmukaiseen puutarhaan. Vyöhyke VI-VII. 100 siementä.
0701016 Kultapiisku
SOLIDAGO virgaurea
Kylvö:2-9. It.aika:15-40 vrk.
4,95 K
(M) (70) (kk.7-9) Pystyt, tiheät, keltaiset kukkatertut. Punertava varsi ja soikeat, hammaslaitaiset lehdet. Esiintyy metsissä, ahoilla, pientareilla ja
kankailla. Vyöhyke VIII. 50 siementä.
0701462 Purtojuuri
SUCCISA pratensis
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (40) (kk.8-9) Puolipallomaiset, tiiviit, sinivioletit kukinnot. Suikeat - soikeat, lähes kaljut lehdet. Esiintyy tuoreilla niityillä, metsiköissä, metsänreunoilla
ja –aukeamilla sekä rannoilla. Vyöhyke V-VI. 65 siementä.
0701421 Rohtoraunioyrtti
SYMPHYTUM officinale
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:60-360 vrk.
4,95 K
(M) (80) (kk.6-8) Tumman sinipunaiset kukat ovat kaartuvissa viuhkoissa. Pitkät, karvaiset lehdet. Esiintyy kosteilla niityillä, pientareilla ja
kartanonpuutarhoissa. Vyöhyke V-VI. 10 siementä.
0701423 Pietaryrtti
TANACETUM vulgare
Kylvö:2-9. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (80) (kk.7-9) Kovat, keltaiset, terälehdettömät mykeröt. Pensasmainen kasvi, jolla on kapeat, parilehdykkäiset lehdet. Esiintyy pientareilla ja pihoilla.
Vyöhyke VIII. 500 siementä.
0701468 Keltaängelmä
THALICTRUM flavum
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M) (80) (kk.6-8) Tuoksuvat, vaaleankeltaiset kukat ovat pystyissä huiskiloissa. Kahdesti parilehdykkäiset lehdet. Esiintyy kosteilla niityillä, rannoilla ja
ojissa. Vyöhyke V-VI. 50 siementä.
0701210 Kangasajuruoho
THYMUS serpyllum
Kylvö:2-9. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(M-Ki) (15) (kk.6-8) Perenna, jolla on pystyt vaaleanvioletit kukinnot. Kuivuutta ja tallaamista kestävä maanpeittokasvi, joka sopii mainiosti kivikkoon ja
muille aurinkoisille paikoille.. Vyöhyke V-VI. 500 siementä.
0701455 Puna-apila
TRIFOLIUM pratense
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(M) (30) (kk.5-9) Lähes pallomaiset, tiiviit, punaiset kukinnot. Puikeat, otapäiset lehdykät, joissa on usein vaaleita laikkuja. Esiintyy multavilla niityillä,
laitumilla ja pientareilla. Vyöhyke VII. 50 siementä.
0701428 Rohtovirmajuuri
VALERIANA officinalis
Kylvö:2-9. It.aika:30-180 vrk.
4,95 K
(M) (100) (kk.7-9) Kookas kasvi, jonka isot vaalean ruusunpunaiset kukat ovat viuhkomaisissa kukinnoissa. Harvaan parilehdykkäiset lehdet. Esiintyy
kosteilla niityillä ja valoisissa metsissä. Vyöhyke VIII. 100 siementä.
0701017 Ukontulikukka
VERBASCUM thapsus
Kylvö:2-9. It.aika:15-30 vrk.
4,95 K
(K) (200) (kk.7-9) Mesipitoiset, pitkät, keltaiset, valtikkamaiset kukinnot. Karvaisia lehtiä on koko varren pituudelta. Esiintyy kallionhyllyillä ja kedoilla.
Vyöhyke VII. 200 siementä.
0701022 Ojatädyke
VERONICA beccabunga
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(M) (40) (kk.7-9) Syvänsiniset kukat ovat harsuissa, pystyissä tertuissa. Paksut, lyhytruotiset lehdet. Esiintyy puroissa, rannoilla, soilla. Vyöhyke VII. 200
siementä.
0701429 Rohtotädyke
VERONICA officinalis
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(M-Ki) (15) (kk.6-8) Vaaleansiniset - sinipunaiset pikkukukat ovat kapeissa pystyissä tertuissa. Karkeakarvaiset, hammaslaitaiset lehdet. Rentovartinen
maanpeittokasvi. Esiintyy metsänreunoissa, laitumilla, metsäaukeilla, kankailla, kallionhyllyillä ja pientareilla. Vyöhyke VIII. 300 siementä.
0701223 Keto-orvokki
VIOLA tricolor
Kylvö:1-5, 9-11. It.aika:30-90 vrk.
(K-M) (20) (kk.4-10) Kauniit, sini-valko-keltaiset kukat. Käytettiin ennen lääkekasvina. Nykyään kasvia esiintyy harvakseltaan luonnonvaraisena. Anna
sen asettua luonnonmukaiseen puutarhaasi. Vyöhyke VII. 150 siementä.
4,95 K
0701456 Mäkitervakko
43
-
VISCARIA vulgaris
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(M) (30) (kk.5-7) Väljissä mättäissä kapeita, teräväkärkisiä lehtiä. Tahmea, tumman punaruskea varsi. Tummanpunaiset kukat ovat pystyissä tertuissa.
Esiintyy pientareilla sekä kuivilla niityillä ja kallion- ja mäenrinteillä. Vyöhyke V-VI. 1000 siementä.
Ryhmä
0800
YKSIVUOTISET KUKKAKASVIT
Kesäkukat kukkapenkkiin, leikkokasvatukseen, parvekelaatikkoon, amppeliin jne. Viime aikoina mielenkiinto näitä kasveja kohtaan on
lisääntynyt valtavasti. Sekä harvinaiset, jännittävät kasvit että perinteiset vanhanajan kasvit, "isoäidin kasvit" kiinnostavat.
0800957 Niittykasvilajitelma: hyötykasvit
Kylvö:5-6. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
(Y-M) (50-80) (kk.6-9) Uutuus 2014. Lajisekoitus, jonka tarkoituksena on lisätä luonnon monimuotoisuutta, luoda kestävää ekosysteemiä ajatellen
pölyttäviä hyönteisiä ja muita pikkueläimiä sekä torjua maaperän köyhtymistä. 1-2 m2.
0800958 Niittykasvilajitelma: kesäkukat
Kylvö:5-6. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
(Y) (50-60) (kk.6-9) Uutuus 2014. Lajitelma keskikorkeita yksivuotisia kesäkukkia, jotka aloittavat kukinnan jo kesäkuun lopulla. Monia värejä ja lajeja –
upea kukkaloisto koko kesäksi. 1-2 m2.
0800959 Niittykasvilajitelma: kulttuuriperintö
Kylvö:5-6. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
(Y) (50-60) (kk.6-9) Uutuus 2014. Kasvit ovat osa kulttuuriperintömme, joka kannattaa välittää tuleville sukupolville! Moni näistä lajeista on peräisin
keskiajan puutarhoista. Ihana lajitelma kirkkaita, hienoja, maalaishenkisiä värejä. 1-2 m2.
0800960 Niittykasvilajitelma: kosteikko
Kylvö:5-6. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
(Y) (60-80) (kk.7-9) Uutuus 2014. Sekoitus hienosti yhteen sopivia valkoisia, ruusunpunaisia, punaisia ja keltaisia kukkia. Vaihtelevan korkuisia
yksivuotisia lajeja, jotka sopivat erityisesti kostealle niitylle, puutarha-altaan reunalle ja vastaaviin paikkoihin. 1-2 m2.
0800330 Kesäkukkasekoitus
2,95
(40-70) (kk.6-9) Hauska ja suosittu seos, jossa on monia rakastetuimpia kesäkukkiamme, esimerkiksi ruiskaunokkeja, kehäkukkia, astereita, zinnioita ja
tarhakukonkannuksia. Ihanan koristeellinen väriläiskä sekä kukkapenkissä että leikkokukkana. Annos riittää 20 metrille.
0800331 Mesikasvisekoitus
2,20
(60) (kk.7-9) Mehiläisten suosimia kasveja. Sekoituksessa on yksinomaan ruohovartisia kasveja, joissa on runsaasti mettä tai siitepölyä, joten nämä
kukat houkuttelevat mehiläisiä ja perhosia. Annos riittää 5 metrille.
0800741 Viherlannoitusseos
Kylvö:4-8.
2,95
(kk.7-9) Viherlannoitus parantaa maan kasvukuntoa ekologisella tavalla. Tämä sekoitus sisältää siniviolettia aitohunajakukkaa, syvänpunaista veriapilaa
ja ruusunpunaista viljatatarta eli tattaria. Hunajakukka tuottaa runsaasti vihermassaa, ja sillä on vahva paalujuuri, joka kuohkeuttaa maata. Veriapila on
typensitojakasvi. Viljatatar on erittäin hyvä maanpeittokasvi. Koko kasvusto muokataan maahan. 10-15 m2.
0800742 Valkoapila
TRIFOLIUM repens L.
2,95
(kk.7-9) Valkokukkainen ruohokasvi, joka leviää tehokkaasti. Valkoapila on typensitojakasvi, joka houkuttelee mehiläisiä. Sen voi kylvää myös salaatin tai
varhaisperunan jälkeen, jotta maa ei jäisi paljaaksi ja ravintoaineet huuhtoutuisi. Vihermassa voidaan muokata maahan syksyllä tai aikaisin keväällä.
Viherlannoitus parantaa maan kasvukuntoa ekologisella tavalla. 30 m2.
0800743 Veriapila
TRIFOLIUM incarnatum
2,95
(kk.6-8) Kaunis, punakukkainen apilakasvi. Veriapila on typensitojakasvi, ja sen syvä juuristo kuohkeuttaa maata ja sitoo ravintoaineita syvältä maasta.
Viherlannoitus parantaa maan kasvukuntoa ekologisella tavalla. Viherlannoituksessa kasvi muokataan maahan. Voidaan myös kylvää salaatin tai
varhaisperunan jälkeen, jotta maa ei jäisi paljaaksi ja ravintoaineet huuhtoutuisi. 20 m2.
0800744 Aitohunajakukka, sininen
PHACELIA tanacetifolia
2,95
Erittäin kaunis, kukkiva ruohokasvi, joka syrjäyttää rikkaruohoja. Aitohunajakukka on nopeakasvuinen, ja se tuottaa runsaasti vihermassaa. Se kukkii
uskomattoman runsaasti koko kesän ja houkuttelee mehiläisiä. Viherlannoitus parantaa maan kasvukuntoa ekologisella tavalla. Viherlannoituksessa
kasvi muokataan maahan. 20 m2.
0800745 Sinilupiini
LUPINUS angustifolius
2,95
(kk.7-9) Nopeakasvuinen, kuivuutta kestävä kukka, joka houkuttelee mehiläisiä. Lupiini on typensitojakasvi, ja sen syvä juuristo kuohkeuttaa maata ja
sitoo ravintoaineita syvältä maasta. Viherlannoitus parantaa maan kasvukuntoa ekologisella tavalla. Viherlannoituksessa kasvi muokataan maahan. 4
m2.
0800554 Kesäruusuleinikki
ADONIS aestivalis L.
1,40
(30) (kk.6-9) Vaatimaton ja helppo kasvattaa. Verenpunaisine kukkineen ja tillimäisine lehdistöineen se tekee kauniin vaikutuksen kivikossa ja
kukkapenkissä. 4-6 jm.
0800596 "Oranssi-iiso" 'Apricot Sprite'
AGASTACHE aurantiaca
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(45) (kk.7-9) Fleuroselect-laatua. Tiiviin, tuoksuvan lehdistön yllä hehkuvanoranssit kukat, kuin tulenlieskat. Verraton kasvi kukkapenkkiin ja
reunuskasviksi. Sopii mainiosti myös kukkalaatikkoon. 40 siementä.
0800722 Yrtti-iiso, ”anisiiso” 'Golden Jubilee'
AGASTACHE foeniculum
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(Y-M) (50) (kk.6-9) Fleuroselect-laatua. AAS-voittaja. Pensasmainen kasvutapa ja ihanan limenvihreät lehdet. Tuoksuvat, purppuraan vivahtavan siniset,
valtikkamaiset kukinnot kohoavat lehdistön ylle ja erottuvat siitä hienosti. Kukkii erittäin hanakasti. Hyvä perhos- ja mehiläiskasvi. Monivuotinen, mutta
kukkii jo ensimmäisenä vuotena, joten voidaan mainiosti kasvattaa myös yksivuotisena. Vyöhyke I-II. 25 siementä.
0800001 Sinitähtönen 'Blue Mink'
AGERATUM houstonianum
2,20
(30) (kk.6-10) Siniset kukat. Kaunis ja tiivis kasvi reunuskasviksi ja ryhmiin. Riittää 130 taimeen. Esikasvatetaan.
0800871 Sinitähtönen 'Red Cutting'
AGERATUM houstonianum
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(60) (kk.6-9) Purppuranpunaiset nuput muuttuvat vaalean punavioleteiksi kukiksi, joissa on vaaleammat harjakset. Pysty, pensasmainen kasvutapa ja
pitkät, tanakat varret. Sopii maahan, kukkalaatikkoon ja kimppuihin. 750 siementä.
0800002 Sinitähtönen 'Dondo Blue'
AGERATUM houstonianum
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(60) (kk.6-9) Korkea leikkolajike. Tummansiniset kukinnot. Kukkii runsaasti. Hieno lajike kukkapenkkiin ja leikkokukaksi. 750 siementä.
0800214 Sinitähtönen 'Pink Ball'
AGERATUM houstonianum
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(12) (kk.6-9) Kirkkaan vaalean- ja ruusunpunaiset kukkaviuhkot. Tuuhea ja matala. Muuten kuten yllä. 750 siementä.
0800522 Sinitähtönen, agera 'Dondo White'
AGERATUM houstonianum
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(60) (kk.6-9) Korkea lajike, jolla on täysin valkoiset, tiiviit kukinnot. Hieno kukkapenkin tai laatikon keskus- tai taustakasvi. Erittäin hieno myös
kukkakimpuissa. 750 siementä.
0800003 Aurankukka 'Milas'
AGROSTEMMA githago
Kylvö:3-5. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(60) (kk.6-7) Hienot, kevyet, punavioletit kukat. Ihastuttava kasvi esim. kesäkukkakimpussa. Erittäin helppo kasvattaa. 150 siementä.
0800597 Aurankukka 'Ocean Pearls'
AGROSTEMMA githago
Kylvö:3-5. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(75) (kk.6-8) Fleuroselect-laatua. Silkinhohtoiset, harsomaiset, avoimet valkoiset kukat, joissa on keskellä häivähdys tummaa. Kaunis kasvi
kukkapenkkiin. On myös erinomainen ja kestävä leikkokukka. 30 siementä.
0800751 Aurankukka 'Contessa Pink'
AGROSTEMMA githago
Kylvö:3-5. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(75) (kk.6-8) Romanttiset, ruusunpunaiset, ruusumaiset nuput, joista kehittyy hohtavat, avoimet, sirot kukat. Niiden väri vaihtelee valkoisesta pastellin
ruusunpunaiseen, ja niissä on heikko ruusunpunainen suonitus. Kaunis kasvi kukkapenkkiin, mutta erinomainen ja kestävä myös leikkokukkana. 30
siementä.
0800598 Salkoruusu 'Queeny Purple'
ALCEA rosea
Kylvö:3-8. It.aika:5-15 vrk.
(50) (kk.7-9) Fleuroselect-laatua. AAS-voittaja. Huomattu uutuusjaloste. Täysin kerrannaiset, 7-10 cm leveät, purppuranpunaiset kukat. Kauniit taimet
ovat kaikki saman mallisia. Kukkii runsaasti. 50 siementä.
4,95 K
0800659 Tarhasalkoruusu 'Majorette'
44
-
ALCEA rosea
Kylvö:2-3, 7-8. It.aika:5-15 vrk.
2,15 K
(Y-K) (70) (kk.7-9) Keskipitkä salkoruusu, jolla on pitkin kukkavarsia valkoisia, samppanjanvärisiä, ruusunpunaisia tai punaisia kerrannaisia kukkia.
Hieno kasvi kukkapenkissä ja –laatikossa. 75 siementä.
0800818 Sironaamiokukka 'Rebel'
ALONSOA meridionalis
Kylvö:2-3. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(M) (50) (kk.6-8) Komeaa: tulipunaiset kukat harsuissa tertuissa tummanvihreän lehdistön yläpuolella. Kauniin punavartinen perenna, joka kukkii jo n. 12
viikon kuluttua kylvöstä. Kasvatetaan meillä yksivuotisena kesäkukkana. Todella hieno ruukussa, laatikossa tai kukkapenkissä. 200 siementä.
0800005 Punarevonhäntä 'Red Tails'
AMARANTHUS caudatus
Kylvö:3-4. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(70) (kk.6-9) Punaiset, koristeelliset kukkanorkot ovat jopa 40 cm pitkät. Hiukan tavallisuudesta poikkeava kasvi, joka sopii ulos kukkaryhmään,
ruukkuun ja laatikkoon. Koristeellinen myös kuivattuna. 1000 siementä.
0800409 Punarevonhäntä 'Viridis'
AMARANTHUS caudatus
Kylvö:3-4. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(70) (kk.7-10) Hienon kellanvihreät, koristeelliset kukkanorkot ovat jopa 40 cm pitkät. Hiukan tavallisuudesta poikkeava kasvi, joka sopii ulos
kukkaryhmään, ruukkuun ja laatikkoon. Koristeellinen myös kuivattuna. 1000 siementä.
0800723 Punarevonhäntä 'Miriamelle'
AMARANTHUS caudatus
Kylvö:3-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(Y) (80) (kk.6-10) Topline. Vaikuttavat, pitkät, kierteiset kukkanorkot ovat herkullisen korallinpunaiset. Kasvi sopii kukkapenkin keskuskasviksi tai
isohkoon ulkoruukkuun. Kummallinen kasvi, joka kukkii hyvin pitkään. 75 siementä.
0800183 Purppurarevonhäntä 'Oeschberg'
AMARANTHUS cruentus
Kylvö:3-4. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(70) Pystyt, tumman verenpunaiset, valtikkamaiset kukinnot. Erittäin viehättävä kesäkukkapenkissä, laatikkoistutuksissa ja kimpuissa. Hieno myös
kuivattuna. 350 siementä.
0800907 Purppurarevonhäntä 'Autumn Pallet'
AMARANTHUS cruentus
Kylvö:3-4. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
(Y) (120) (kk.6-10) Uutuus 2014. Tiiviit, pystyt, valtikkamaiset kukinnot. Osa kukinnoista on lämpimän kuparinoransseja, osa pistaasinvihreitä ja latvasta
ruosteenpunaisia. Komea kukkapenkin, kimpun tai laatikon keskuskasvi. Kukinnot voi myös kuivata. 50 siementä.
0800574 Purppurarevonhäntä 'Twin Towers Red'
AMARANTHUS cruentus
Kylvö:3-4. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
(80) (kk.5-10) Komea kasvi, jolla on pitkät ja pystyt, tiiviit, tumman purppuranpunaiset kukinnot. Hieno kukkapenkin keskuskasvi, jonka kukat pysyvät
pitkään kauniina. 40 siementä.
0800747 Revonhäntä, Purppura-, 'Autumn Pallet'
AMARANTHUS cruentus
2,95
(100-120) (kk.6-9) Komea, syksyllä kukkiva kasvi, jolla on isot, pystyt kukinnot. Kukinnot ovat pistaasinvihreät, mutta kärkiä kohti ne saavat erilaisia
sävyjä pronssista vaalean oranssiin. Tyylikäs ja kestävä leikkokukka. Riittää 30-35 taimeen.
0800524 Kirjorevonhäntä 'Aurora Yellow'
AMARANTHUS tricolor
Kylvö:3-4. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(75) (kk.7-9) Kesäkukkapenkin keskuskasviksi. Riippuva vihreä lehdistö. Iso keltainen latvus, joka kestää kauan. 60 siementä.
0800819 Kirjorevonhäntä 'Molten Fire'
AMARANTHUS tricolor
Kylvö:3-4. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(70) (kk.7-9) Yksi kaikkein värikkäimmistä kirjorevonhännistä. Kasvatetaan lähinnä lehtien takia; niiden väri vaihtelee hehkuvan karmiininpunaisesta
syvän kastanjanruskeaan. Nopeakasvuinen ja mielenkiintoinen kasvi kukkapenkkiin tai ruukkuun. Sopii mainiosti kukkakimppuihin ja -asetelmiin.
Herkulliset lehdet ovat syötäviä, ja niitä käytetään salaattina ja koristeena. 750 siementä.
0800410 Tuoksukaunokki
AMBERBOA amberboi
Kylvö:4-5, 9. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(60) (kk.6-9) Isot keltaiset kukat, joiden terälehdet ovat ripsureunaiset. Erittäin miellyttävä tuoksu. Sopii mainiosti kukkapenkkiin ja leikkokasvatukseen.
100 siementä.
0800006 Isosudenporkkana
AMMI majus
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(80) (kk.6-8) Valkoiset, pitsimäiset kukat ovat isoina sarjakukintoina siron, tillimäisen lehdistön yllä. Erinomaista kukkakimppujen täytemateriaalia ja
erittäin hieno kesäkukkapenkissä. 350 siementä.
0800471 Peltopuna-alpi 'Skylover'
ANAGALLIS monelli
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(20) (kk.7-9) RHS. Riippuva pilvi taivaansinisiä kukkia, joissa on kirsikanpunainen silmä ja keltaiset heteet. Reunuskasviksi, amppeliin jne. 275 siementä.
0800842 Enkelinkukka F1 'Serena'
ANGELONIA angustifolia
Kylvö:2-3. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(M) (30) (kk.7-9) TopLine. Erittäin hieno kaunotar, joka kukkii koko kesän hyvin runsaasti. Siroissa, valtikkamaisissa kukinnoissa on valkoisia,
ruusunpunaisia ja purppuranpunaisia kukkia. Erinomainen kasvi ruukkuun tai laatikkoon aurinkoiselle, suojaisalle paikalle. Monivuotinen kasvi, jota
kasvatetaan yleensä yksivuotisena. 10 siementä.
0800392 Koralliköynnös
ANTIGONON leptopus
Kylvö:1-5, 8-12. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(M) (125) (kk.6-10) Kotoisin Meksikosta. Mainio köynnöskasvi, jolla on pitkät korallinpunaiset kukkatertut ja herttamaiset lehdet. Kasvatetaan ruukussa
säleikköön tuettuna ja siirretään mielellään kesäksi ulos. 10 siementä.
0800843 Leijonankita 'Twinny Peach'
ANTIRRHINUM majus
Kylvö:3-4. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(20) (kk.7-10) Isoissa, enemmän tai vähemmän kerrannaisissa kukissa on nostalgiset väriyhdistelmät. Kukkii runsaasti. Kukkien väri vaihtelee hennon
persikanruusunpunaisesta aprikoosiin vivahtavan keltaiseen. Matalat, tiiviit taimet. Erinomainen ruukkuun, kukkalaatikkoon tai reunuskasviksi. 40
siementä.
0800908 Leijonankita F1 'Snappy red and yellow'
ANTIRRHINUM majus
Kylvö:3-4. It.aika:10-30 vrk.
6,95 K
(Y) (20) (kk.7-10) Uutuus 2014. Matala. Lämpimänpunaisissa kukissa on kirkkaankeltainen nielu. Tiivis ja tiheästi haarova kasvutapa. Lehdistön yllä
valtavasti kukkia. Kaunis kukkapenkin reunus- ja maanpeittokasvina sekä ruukussa ja kukkalaatikossa. Kukkii pitkään. 40 siementä.
0800909 Leikkoleijonankita F1 'Rocket Red'
ANTIRRHINUM majus
Kylvö:3-4. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(Y) (80) (kk.7-10) Uutuus 2014. Korkea. Tumman sametinpunaiset, tiiviit, valtikkamaiset kukinnot. Haarovat, tanakat kukkavarret. Komea
kukkakimpuissa ja -ryhmissä. 40 siementä.
0800910 Leikkoleijonankita F1 'Rocket Lemon Yellow ANTIRRHINUM majus
Kylvö:3-4. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(Y) (80) (kk.7-10) Uutuus 2014. Korkea. Vaalean sitruunankeltaiset, tiiviit, valtikkamaiset kukinnot. Haarovat, tanakat kukkavarret. Komea
kukkakimpuissa ja -ryhmissä. 40 siementä.
0800911 Leijonankita F1 'Snappy Orchid'
ANTIRRHINUM majus
Kylvö:3-4. It.aika:10-30 vrk.
6,95 K
(Y) (20) (kk.7-10) Uutuus 2014. Matala. Vaalean ruusunpunaisissa kukissa on kirsikanpunainen nielu. Värit vaihtuvat pehmeästi. Tiivis ja tiheästi haarova
kasvutapa. Lehdistön yllä valtavasti kukkia. Kaunis kukkapenkin reunus- ja maanpeittokasvina sekä ruukussa ja kukkalaatikossa. Kukkii pitkään. 40
siementä.
0800912 Leikkoleijonankita F1 'Rocket White'
ANTIRRHINUM majus
Kylvö:3-4. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(Y) (80) (kk.7-10) Uutuus 2014. Korkea. Puhtaanvalkoiset, tiiviit, valtikkamaiset kukinnot. Haarovat, tanakat kukkavarret. Komea kukkakimpuissa ja ryhmissä. 40 siementä.
0800913 Leikkoleijonankita F1 'Rocket Rose Shades'
ANTIRRHINUM majus
Kylvö:3-4. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(Y) (80) (kk.7-10) Uutuus 2014. Korkea. Tiiviit, valtikkamaiset kukinnot. Ruusunpunaisissa kukissa on keltainen nielu. Haarovat, tanakat kukkavarret.
Komea kukkakimpuissa ja -ryhmissä. 40 siementä.
0800874 Isoleijonankita F1 'Chantilly Mix'
ANTIRRHINUM majus
Kylvö:3-4. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(80) (kk.7-10) Korkea. Isot, avoimet kukat. Lämpimiä keltaisen, ruusunpunaisen, aprikoosin ja vaalean tiilenpunaisen sävyjä. Erinomainen kimpuissa.
Sopii erityisen hyvin Pohjolan ilmastoon. 40 siementä.
0800009 Leijonankita 'Colossal Tip Top'
ANTIRRHINUM majus maximum
Kylvö:3-4. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(80) (kk.7-10) Korkea. Suosittu isoäidin kukka isokukkaisena värisekoituksena. Sopii kukkapenkkiin ja -kimppuun. 1500 siementä.
0800011 Leijonankita 'Tetra'
ANTIRRHINUM majus maximum
Kylvö:3-4. It.aika:10-30 vrk.
(60) (kk.7-10) Sekoitus erivärisiä isoja, ripsureunaisia, yksi- tai kaksivärisiä kukkia. Hieno lajike leikkokukaksi tai kukkapenkkiin. 1500 siementä.
3,50 K
0800010 Leijonankita 'Rainbow'
45
-
ANTIRRHINUM nanum
Kylvö:3-4. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(45) (kk.7-10) Puolikorkea. Suosittu isoäidin kukka isokukkaisena värisekoituksena. Pensasmainen kasvutapa. Sopii kukkapenkkiin, -laatikkoon ja kimppuun. 1500 siementä.
0800262 Leijonankita 'Trumpet Serenade'
ANTIRRHINUM majus nanum
Kylvö:3-4. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(35) (kk.7-10) Ainutlaatuinen lajike, jolla on avoimet, torvimaiset kukat. Kauniisti monihaarainen. Värisekoitus. 500 siementä.
0800624 Leijonankita 'Tropic Carnival'
ANTIRRHINUM majus nanum
Kylvö:3-4. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(35) (kk.6-9) Puolikorkea. Laaja väriasteikko, jossa on paljon vastakohtaisuuksia ja kaksi- ja kolmivärisiä kukkia. Kauniisti haaroittuva lajike esim.
kukkapenkin reunuskasviksi. 100 siementä.
0800781 Amppelileijonankita 'Piñata' F1
ANTIRRHINUM majus pendula
Kylvö:3-4. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(30) (kk.7-10) Uusi, riippuva leijonankita, johon tulee paljon viininpunaisia, ruusunpunaisia, lohenpunaisia, keltaisia tai valkoisia kukkia. Kukkii hyvin
runsaasti koko kesän. Erittäin hieno kasvi amppeliin, laatikkoon tai ruukkuun. Koska lajike kasvaa leveyttä, se sopii myös yksivuotiseksi
maanpeittokasviksi. 100 siementä.
0800362 Leijonankita 'Artiste Bizarre'
ANTIRRHINUM nanum
Kylvö:3-4. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(45) (kk.7-10) Puolikorkea. Ihastuttava isoäidin kukka 1800-luvulta, jolloin sitä kasvatettiin monessa linnanpuutarhassa. Kaksiväriset, raitakuvioiset
kukat. Sopii kukkapenkkiin, -laatikkoon ja -kimppuun. 70 siementä.
0800012 Leijonankita 'Magic Carpet'
ANTIRRHINUM pumilum
Kylvö:3-4. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(15) (kk.7-10) Muodostaa tuuheita pensaita, jotka ovat maatapeittäviä. Erittäin runsaskukkainen kasvi niin kivikkoon kuin kukkapenkkiinkin. Värisekoitus.
2000 siementä.
0800146 Leijonankita F1 'Floral Showers'
ANTIRRHINUM pumilum
Kylvö:3-4. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(18) (kk.7-10) Ensimmäinen leijonankita, joka sopii todella hyvin parveke- ja muihin kukkalaatikoihin. Sopii tietysti hienosti myös reunuskasviksi. Lyhyt
esikasvatusaika. Matala ja tanakka kasvi. Sekoitus, jossa on 8 voimakasta, hienoa väriä. 100 siementä.
0800136 Seittikultasilmä
ARCTOTIS fastuosa
Kylvö:4-5. It.aika:20-40 vrk.
3,50 K
(60) (kk.6-9) Isot lohenpunaiseen vivahtavan oranssit tai kermankeltaiset, päivänkakkaramaiset kukat. Molemmissa väreissä on tumma silmärengas.
Liuskaiset lehdet, joissa on valkoisia karvoja. Helppo kasvattaa. 300 siementä.
0800017 Seittihopeasilmä 'Zulu Prince'
ARCTOTIS fastuosa var. alba
Kylvö:2-4. It.aika:20-40 vrk.
4,95 K
(40) (kk.6-9) Vaikuttavat, kerrannaiset, valkoiset mykerökukat, joissa on tumma keskusta ja kauniin kuvion muodostavat oranssi ja musta sisäkehä.
Vaaleanvihreät, hopeanukkaiset, liuskaiset lehdet. Erinomainen kukkalaatikossa, kesäkukkapenkissä ja kukkakimpussa. 160 siementä.
0800044 Marketta, margareeta, pensaspäivänkakkara ARGYRANTHEMUM frutescens
Kylvö:2-3. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(50) (kk.6-10) Puolipensas, jolla on runsaasti haaroittuva, tuuhea kasvutapa ja paljon pieniä puhtaanvalkoisia päivänkakkarankukkia, joissa on keltainen
keskusta. Erinomainen kasvi kukkapenkkiin ja keskuskasviksi kukkalaatikkoon. Kasvi on monivuotinen, jos se siirretään talveksi suojaan pakkaselta.
Silloin siitä otetaan yleensä pistokkaita. 25 siement.
0800303 Purppuravaula 'Victoria Falls', matala
ASARINA purpusii (Lophospermum)
4,50
(20) (kk.6-10) Kiehtova kasvi ulos amppeliin, koriin tai parvekelaatikkoon. N. 60 cm pitkissä versoissa kasvavat purppuranpunaiset trumpettikukat, joissa
on limenvihreä verhiö. Esikasvatetaan. Riittää 10-15 taimeen.
0800182 Punasilkkiyrtti 'Silky Gold'
ASCLEPIAS curassavica
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(60) (kk.7-9) Fleuroselect-laatua. Hehkuvankeltaiset, tiiviit sarjakukinnot. Ihastuttava kasvi sekä kukkapenkkiin että leikkokukaksi: säilyy sisällä kauniina
useita viikkoja. 30 siementä.
0800393 Jättibegonia 'Big Rose with Bronze Leaf'
BEGONIA x benariensis
Kylvö:1-3. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(Y) (60) (kk.6-8) Aivan erityinen begonia, jolla on pronssiin vivahtavan tummanvihreiden lehtien yllä isot, kirkkaan ruusunpunaiset kukat. Voimakas, hyvin
haaroittuva kasvutapa. Aikainen. Kukkii runsaasti koko kauden. Vaikuttava kasvi ruukkuun ja kukkaryhmiin. Kasvaa hyvin useimmilla paikoilla. 10
pilleröityä siementä.
0800866 Begonia 'Big Red with Green Leaf'
BEGONIA x benariensis
Kylvö:1-3. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(60) (kk.6-8) Aivan erityinen begonia, jolla on tummien metsänvihreiden lehtien yllä isot, kirkkaanpunaiset kukat. Voimakas, hyvin haaroittuva kasvutapa.
Aikainen. Kukkii runsaasti koko kauden. Vaikuttava kasvi ruukkuun ja kukkaryhmiin. Kasvaa hyvin useimmilla paikoilla. 10 pilleröityä siementä.
0800216 Kesäbegonia F1 'Sprint Scarlet'
BEGONIA semperflorens
Kylvö:1-3. It.aika:15-30 vrk.
6,35 K
(15) (kk.6-8) Isokukkainen. Valtavasti upean tulipunaisia kukkia. Erinomainen ruukussa, laatikossa ja kukkapenkissä. 50 pilleröityä siementä.
0800217 Kesäbegonia F1 'Nightlife'
BEGONIA semperflorens
Kylvö:1-3. It.aika:15-30 vrk.
6,35 K
(15) (kk.6-8) Vastakohtaisuuksien lajike: lumivalkoiset kukat ja vihreän-pronssinväriset lehdet. Erinomainen kasvi niin ruukkuun ja laatikkoon kuin esim.
reunuskasviksi avomaalle. 50 pilleröityä siementä.
0800394 Kesäbegonia 'Super Olympia Bicolor'
BEGONIA semperflorens
Kylvö:1-3. It.aika:15-30 vrk.
6,35 K
(15) (kk.6-8) Isot, valkoiset kukat, joissa on punainen reunus. Tiivis, matala kasvutapa. Ihastuttava laatikko- ja kukkapenkkilajike. Suosittelemme. 50
pilleröityä siementä.
0800256 Neitobegonia, karjalanneito 'Illumination Or
BEGONIA tuberhybrida pendula
Kylvö:1-3. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(Y) (60) (kk.6-8) Upea riippalajike, jolla on kerrannaiset, oranssinpunaiset kukat. Kasvattaa mahtavia kukkaputouksia. Sopii esim. amppeliin tai
laatikkoon. 15 pilleröityä siementä.
0800906 Neitobegonia (karjalanneito) F1 'Illumination BEGONIA tuberhybrida pendula
Kylvö:1-3. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(Y) (60) (kk.6-8) Uutuus 2014. Häikäisevän kaunis. Ryöpyittäin valkoisia, kerrannaisia, riippuvia kukkia. Ruusunpunaiset tukilehdet ja koristeellisesti
suonittuneet lehdet luovat hienon kontrastin. Sopii erinomaisesti amppeliin ja kukkalaatikkoon. 15 pilleröityä siementä.
0800658 Neitobegonia 'Illumination Apricot' F1
BEGONIA tuberhybrida pendula
Kylvö:1-3. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(Y) (60) (kk.6-8) Tunnetaan myös karjalanneitona. Tyylikäs kaunotar, joka ryöppyää hehkuvan aprikoosinvärisiä, kerrannaisia nuokkuvia kukkia.
Erinomainen kasvi esim. amppeliin tai kukkalaatikkoon. 15 pilleröityä siementä.
0800841 Mukulabegonia 'Pin-Up'
BEGONIA x tuberhybrida grandiflora
Kylvö:1-3. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(30) (kk.6-8) Isoja valkoisia, ruusunpunaisia, keltaisia ja oransseja kukkia. Kukat punertavat, ja monissa niistä on tumma reunus, jonka väri vaihtelee
voimakkaanpunaisesta mehevän oranssiin Loistelias lajike isoon ruukkuun. 20 pilleröityä siementä.
0800914 Suklaakukka
BERLANDIERA lyrata
Kylvö:2-3. It.aika:10-30 vrk.
6,95 K
(Y-M) (30) (kk.7-9) Uutuus 2014. Loistavankeltaiset kukinnot, suklaanruskeat varret ja selvä suklaan tuoksu. Kasvatetaan useimmiten upean tuoksun
vuoksi. Monivuotinen pohjoisamerikkalainen luonnonkasvi, joka kukkii jo ensimmäisenä vuotena. Viihtyy parhaiten lämpimällä kasvupaikalla. Siirrä
talveksi suojaan pakkaselta. 20 siementä.
0800205 Amppelirusokki 'Golden Eye'
BIDENS ferulifolia
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(45) (kk.6-9) Kapealiuskaisten, raikkaanvihreiden lehtien yllä runsaasti kullankeltaisia kukkia, jotka ovat halkaisijaltaan 3–5 cm. Levittäytyvä kasvutapa.
Sopii mainiosti mm. kukkapenkin reunuskasviksi, amppeliin ja yksivuotiseksi maanpeittokasviksi. 15 siementä.
0800031 Nukenkaulus
BRACHYSCOME iberidifolia
Kylvö:2-5. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(25) (kk.6-8) Kotoisin Australiasta. Pienet siniset, vaaleanpunaiset, lilat tai valkoiset päivänkakkarankukat, joissa on musta silmä. Harvinainen. 500
siementä.
0800174 Nukenkaulus 'Brachy Blue'
BRACHYSCOME iberidifolia
Kylvö:2-5. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(20) (kk.6-8) Fleuroselect-laatua. Ihastuttava kasvi, joka kukkii suurena violetinsinisenä vesiputouksena. Sopii parhaiten amppeliin, kukkalaatikkoon tai
reunuskasviksi. 300 siementä.
0800474 Koristekaali F1 'Tokyo'
BRASSICA oleracea acephala
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
(25) Viherkasvi, joka kasvattaa kauniit, avoimet ruusukkeet. Lehdissä voi olla punaista, ruusunpunaista, keltaista, vihreää ja valkoista, ja niissä on
hienoja kuvioita. Hallankestävä – erinomainen kasvi syysistutuksiin. Sopii ruukkuun, laatikkoon tai kukkapenkkiin. 30 siementä.
6,35 K
0800475 Koristekaali F1 'Sunrise'
46
-
BRASSICA oleracea acephala
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(70) (kk.6-10) Hyvin erikoinen koristekaali, jolla on pitkissä varsissa kukkamaiset, koristeelliset kelta-vihreä-lohenpunaiset, kiinteät kerät. Vaikuttava
kasvi kukkapenkissä, laatikossa ja leikkoasetelmissa. 20 siementä.
0800414 Jänönputki 'Griffithii'
BUPLEURUM rotundifolium
Kylvö:4-5. It.aika:10-15 vrk.
3,50 K
(60) (kk.7-8) Kukinnot ovat vihreiden suojuslehtien ympäröimiä kellanvihreitä sarjoja. Sopii erinomaisesti yhteen värikkäiden leikkokukkien kanssa.
Tanakat, pitkät varret. 300 siementä.
0800499 Sarjasailio 'Ruby Tuesday'
CALANDRINIA umbellata
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(15) (kk.7-9) Hehkuvan purppuranpunaiset, maljamaiset kukat. Sinivihreät mehilehdet. Pyöreähkö kasvutapa. Kukkii erittäin pitkään. Erinomainen kasvi
varsinkin kuiville paikoille. 230 siementä.
0800032 Kehäkukka 'Pacific Beauty'
CALENDULA officinalis
Kylvö:4-6, 9-10. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(60) (kk.6-9) Kehäkukat sopivat erinomaisesti sekä kukkapenkkiin että leikkokukaksi. Sekoitus enemmän tai vähemmän kaksivärisiä, vanhanajan
kehäkukkia. Mm. sitruunankeltaisia, auringonkeltaisia ja aprikoosinvärisiä kukkia, joissa on yleensä tummempi silmä. 125 siementä.
0800783 Tarhakehäkukka 'Pink Surprise'
CALENDULA officinalis
Kylvö:4-6, 9-10. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(40) (kk.6-9) Hurmaavat, sievät, useaan kertaan kerrannaiset kukat. Tässä värisekoituksessa on lohenpunaisia, ruusunpunaisia ja keltaisia kukkia.
Erittäin hieno kesäkukkapenkissä ja maljakossa. 100 siementä.
0800696 Tarhakehäkukka 'Peach Sherbet'
CALENDULA officinalis
Kylvö:4-6, 9-10. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(50) (kk.6-8) Lajike, jossa on hienoja vastakohtaisuuksia: kukissa on tumma keskusta, terälehdet ovat päältä persikanväriset ja kermankeltaiset-keltaiset
ja alta tummat. Kukat ovat isot ja täysin kerrannaiset. Vaikuttava lajike leikkokukaksi. 70 siementä.
0800033 Kehäkukka 'Fiesta Gitana'
CALENDULA officinalis
Kylvö:4-6, 9-10. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(30) (kk.6-9) RHS. Fleuroselect-kultamitalisti 1977. Isoissa, täysin kerrannaisissa oransseissa ja keltaisissa kukissa on tumma keskusta. Tuuheat, tiiviit
taimet. Sopii mainiosti laatikkoon ja reunuskasviksi. 125 siementä.
0800034 Kehäkukka 'Orange King'
CALENDULA officinalis
Kylvö:4-6, 9-10. It.aika:5-15 vrk.
2,15 K
Kylvö:4-6, 9-10. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
Kylvö:4-6, 9-10. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(50) (kk.6-9) Isot tulipunaiset, kerrannaiset kukat. 125 siementä.
0800035 Kehäkukka 'Yellow Colossal'
CALENDULA officinalis
(50) (kk.6-9) Valtavat, kevyet, vaalean auringonkeltaiset kukat. 125 siementä.
0800200 Kehäkukka 'Black-Centered Orange Princes
CALENDULA officinalis
(50) (kk.6-9) Hyvin kasvava lajike. Voimakkaan oranssi. Koholla oleva, hyvin tiheästi kerrannainen, tummakuvioinen keskiosa. Tanakka ja hieno
leikkolajike. 125 siementä.
0800525 Kehäkukka 'Honeymoon'
CALENDULA officinalis
Kylvö:4-6, 9-10. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(50) (kk.6-9) Isoissa, kerrannaisissa kukissa on pehmeän hunajankeltainen keskusta ja valkoiseen vivahtava reunus. Tanakka ja vaikuttava leikkolajike.
125 siementä.
0800599 Kehäkukka 'Indian Prince'
CALENDULA officinalis
Kylvö:4-6, 9-10. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(50) (kk.6-8) Vaikuttava lajike. Kerrannaiset, pehmeänoranssit kukat, joissa on tumman karmosiininpunainen alapinta ja tumma keskusta. Tanakka ja
hieno leikkokukka. 100 siementä.
0800753 Tarhakehäkukka 'Apricot Daisy'
CALENDULA officinalis
Kylvö:4-6, 9-10. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(15-18) (kk.6-9) Tervetullut, matala lajike. Keskikokoiset, puoliksi kerrannaiset kukat ovat kaksiväriset. Niissä on kullankeltaisen eri sävyjä. Sopii
ruukkuun tai kukkalaatikkoon, parvekkeelle tmv. 70 siementä.
0800203 Kiinanasteri 'Pavlova Salmon Rose'
CALLISTEPHUS chinensis
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(65) (kk.7-10) Flamingonpunaiset jättikukat ovat halkaisijaltaan 10–12 cm. Huomiota herättävät kukat ovat hiukan rähjäisen oloiset. Hyvä lajike
kukkapenkkiin. Haaroittuu hyvin. Erinomainen leikkokukka, joka kestää erityisen pitkään. 125 siementä.
0800875 Kiinanasteri 'Hi-No-Maru'
CALLISTEPHUS chinensis
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(50) (kk.7-10) Pompon-lajike. Kirsikanpunaiset kukat ovat keskipitkissä varsissa, ja niissä on valkoinen reunus ja keltainen keskusta. Pensasmainen,
hyvin haaroittuva kasvutapa. Useita kukkia kussakin varressa. Kestää pitkään. Erinomainen kukkapenkissä ja kimpuissa. 100 siementä.
0800018 Kiinanasteri 'Giant Princess'
CALLISTEPHUS chinensis
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(70) (kk.7-10) Klassinen kiinanasteri, jolla on tanakoissa varsissa isot, hyvin muodostuneet kukat. Monia eri väriyhdistelmiä. Sopii kukkapenkkiin ja kimppuun. 150 siementä.
0800021 Kiinanasteri
CALLISTEPHUS chinensis
1,40
(60) (kk.8-10) Tunnettu ja suosittu lajike, jolla on suuret, hieman poimuiset terälehdet. Runsaasti vaihtelevan värisiä kukkia. Sopii leikkokukaksi.
Esikasvatetaan. Annos riittää 5 metrille.
0800024 Kiinanasteri 'Pompon'
CALLISTEPHUS chinensis
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(45) (kk.7-10) Keskikokoiset, tiheään kerrannaiset, pyöreähköt kukinnot, joissa on putkimaiset terälehdet. Värisekoitus, myös kaksivärisiä. Hieno lajike
leikkokukaksi ja kukkapenkkiin. 100 siementä.
0800025 Kiinanasteri 'Princess White'
CALLISTEPHUS chinensis
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(65) (kk.7-10) Isot, täysin kerrannaiset, aina valkoiset kukat. Hieno kukka maljakkoon ja kukkapenkkiin. 150 siementä.
0800029 Kiinanasteri 'Tausendschön'
CALLISTEPHUS chinensis
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(20) (kk.7-10) Kääpiölajike, jolla on krysanteemimaiset, erittäin kerrannaiset kukinnot. Tiheät, pensasmaiset taimet. Sopii hyvin kukkalaatikkoon ja
kukkapenkin reunuskasviksi. Värisekoitus. 125 siementä.
0800030 Kiinanasteri 'Pinocchio'
CALLISTEPHUS chinensis
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(25) (kk.7-10) Fleuroselect-kultamitalisti 1975. Vanha suosikkilajike. Jokaisella taimella on mätäsmäinen, tiivis kasvutapa ja valtavasti kukkia, joissa on
useassa kerroksessa lusikkamaisia terälehtiä. Sekoituksessa on monia hienoja värejä, myös keltaisia. Sopii myös kukkalaatikkoon. 125 siementä.
0800147 Kiinanasteri 'Princess Yellow'
CALLISTEPHUS chinensis
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(65) (kk.7-10) Kirkkaankeltaisissa kukissa on vaaleammat reunat. Isot, tiiviisti kerrannaiset kukat. Hieno kukka maljakkoon ja kukkapenkkiin.150
siementä.
0800148 Kiinanasteri 'Princess Patricia'
CALLISTEPHUS chinensis
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(65) (kk.7-10) Isot tulipunaiset, tiheästi kerrannaiset kukat. Vaalea keskusta. 150 siementä.
0800150 Kiinanasteri 'Fairy Romance'
CALLISTEPHUS chinensis
(65) (kk.7-10) Todellinen vanhanajan asteri. Mukana vain pehmeitä pastellisävyjä. Erittäin suuret, ilmavat kukat. Säteittäiset, hienoliuskaiset terälehdet.
Erinomainen kasvi sekä kukkapenkkiin että leikkokukaksi. 125 siementä.
0800155 Kiinanasteri 'Madeleine'
CALLISTEPHUS chinensis
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(60) (kk.7-10) Kauniit, täyteläiset jättikukat, joissa on iso keltainen keskusta. Vanha lajike, joka sopii erinomaisesti sekä leikkokukaksi että
kukkapenkkiin. Tanakat varret. Värisekoitus. 150 siementä.
0800575 Kiinanasteri 'Silvery Blue'
CALLISTEPHUS chinensis
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(70) (kk.7-10) Suuret valkoiset kukat, mutta terälehtien kärjet ovat laventelinsiniset. Hyvin tiheästi kerrannainen, pionikukkainen. Sopii mainiosti sekä
kukkapenkkiin että leikkokukaksi. 90 siementä.
0800173 Kiinanasteri 'Silvery Rose'
CALLISTEPHUS chinensis
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
(65) (kk.7-10) Isoissa, kermankeltaisissa kukissa on ruusunpunaiset terälehtien kärjet. Hyvin tiheästi kerrannainen ja pionikukkainen. Sopii erinomaisesti
sekä kukkapenkkiin että leikkokukaksi. 90 siementä.
6,35 K
0800660 Kiinanasteri 'Moonshine Red-Blue'
47
-
CALLISTEPHUS chinensis
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(50) (kk.7-10) Pienet, tiiviit, kaunokaista muistuttavat karmiininpunaiset tai orvokinsiniset kukat.
Useimmissa on valkoinen reunus. Kussakin päävarressa on jopa 25 kukkaa. Kukat säilyvät pitkään. 50 siementä.
0800204 Kiinanasteri 'Princess Eva'
CALLISTEPHUS chinensis
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(65) (kk.7-10) Purppuraan vivahtavan syvänsiniset, isot, tiheästi kerrannaiset kukinnot, joissa on vaaleampi keskusta. 150 siementä.
0800327 Kiinanasteri 'Enkel'
CALLISTEPHUS chinensis
1,40
(60) (kk.8-10) Yksinkertainen asteri. Värisekoitus, kirkkaanväriset kukat. Erittäin pidetty leikkokukka. Esikasvatetaan. Annos riittää 5 metrille.
0800527 Kiinanasteri 'Starlight'
CALLISTEPHUS chinensis
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(20) (kk.7-10) Fleuroselect-kultamitalisti. Isot, tiiviit kukat, joissa on kapeat terälehdet. Sinisiä, ruusunpunaisia ja punaisia sävyjä. Erinomainen esim.
ruukussa, laatikossa tai kukkapenkin reunuskasvina. 70 siementä.
0800782 Kiinanasteri 'Matsumoto Violet Striped'
CALLISTEPHUS chinensis
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(50) (kk.7-10) Uuden, jännittävän värinen klassikko. Puoliksi kerrannaisissa, keskikokoisissa kukissa on vaikuttavat kontrastit: syvän purppuranvioletilla
pohjalla valkoisia raitoja. Hyvin haaroittuvat varret. Erinomainen kasvi sekä maljakkoon että kukkapenkkiin. 50 siementä.
0800600 Kiinanasteri 'Chamois Turm'
CALLISTEPHUS chinensis
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(70) (kk.7-10) Pehmeän lohenpunainen uutuusjaloste. Täysin kerrannainen ja pionikukkainen. Sopii mainiosti sekä kukkapenkkiin että leikkokukaksi. 50
siementä.
0800733 Kiinanasteri 'Gala'
CALLISTEPHUS chinensis
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(Y) (70) (kk.7-10) Isot, tiiviisti kerrannaiset kukat. Terälehtien kärjet kääntyvät hiukan sisäänpäin, minkä ansiosta kukka näyttää useaan kertaan
kerrannaiselta. Virheettömän muotoiset, pyöreät kukat. Erittäin laadukas ja kestävä kiinanasteri leikkoviljelyyn. Mukana kahdeksan väriä. 100 siementä.
0800844 Kiinanasteri 'Queen of the Market'
CALLISTEPHUS chinensis
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(50) (kk.7-10) Aikaisin kukkiva, puolikorkea kiinanasteri. Kirkkaita, hienoja viininpunaisen, lilan, ruusunpunaisen ja valkoisen sävyjä. Hyvin haaroittuva
kasvutapa. Tanakoissa varsissa isot, täysin kerrannaiset kukat. Sopii erinomaisesti kimppuihin ja kukkapenkkiin. 150 siementä.
0800500 Auringonpikari
CAMISSONIA bistorta
Kylvö:3-4. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(20) (kk.6-9) Harvinainen kasvi, joka tekee paljon loistavan, kirkkaan auringonkeltaisia, maljamaisia kukkia. Levittäytyvä kasvutapa. Erinomainen
reunuskasvina ja kukkapenkissä sekä sidoskasvina amppelissa tai laatikossa. Hyvä mehiläis- ja perhoskasvi. 500 siementä.
0800415 Maariankello 'Calycanthema'
CAMPANULA medium
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(K) (80) (kk.6-8) Jokaisessa varressa on useita isoja, kerrannaisia ruusunpunaisia, sinisiä ja valkoisia kellokukkia. Kukat kestävät hyvin kauan. Helppo
kasvattaa. 500 siementä. Vyöhyke IV-V.
0800784 Ketunkello 'Meteora'
CAMPANULA ramosissima
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(25) (kk.7-10) Hurmaava, yksivuotinen kello, jossa on raikkaan vaaleanvihreän lehdistön yllä paljon kirkkaansinisiä, tähtimäisiä kukkia. Nopeakasvuinen
ja helppo kasvattaa. Kukkii uskomattoman pitkään. Vastustamaton kasvi kukkapenkkiin, ruukkuun tai laatikkoon. 25 pilleröityä siementä.
0800915 Koristepaprika 'Purple Flash'
CAPSICUM annuum
Kylvö:1-3. It.aika:20-30 vrk.
8,35 K
(30) (kk.5-8) Uutuus 2014. Topline. Vaikuttava lehtikasvi. Metallinhohtoisissa, purppuranmustissa lehdissä on myös purppuranpunaista, vihreää ja
valkoista. Pienet, pyöreät, kiiltävänmustat hedelmät ovat hyvin tulisia ja vain koristeeksi. Sateenvarjomainen kasvutapa. Erittäin hieno ruukussa tai
lämpimällä paikalla avomaalla. 10 siementä.
0800501 Keltapäivikki
CARPANTHEA pomeridiana
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(15) (kk.7-9) Täysin kerrannaisissa kukissa on tiiviisti kapeita, säteittäisesti keskeltä kasvavia terälehtiä. Kukat ovat voimakkaan sitruunankeltaisia ja
halkaisijaltaan 5–7 cm. Kukat avautuvat iltapäivällä. Mehikasvi, jolla on vaaleanvihreät lehdet. Mätästävä ja levittäytyvä kasvutapa. Sopii kivikkoon,
kukkapenkkiin ja laatikkoon. 150 siementä.
0800916 Katara (punatalvio) 'Mediterranean mix XP'
CATHARANTHUS roseus
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(Y) (15) (kk.5-8) Uutuus 2014. Ihana sekoitus isoja punaisia, ruusunpunaisia, valkoisia ja persikanvärisiä kukkia. Riippuva, leveähkö kasvutapa. Sopii
mainiosti amppeliin, laatikkoon ja reunuskasviksi. 20 siementä.
0800821 Kukonharja 'Empress'
CELOSIA argentea
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(30) (kk.6-9) Isot, todella kummalliset, kukonharjamaiset, tanakat, tumman purppuranpunaiset kukinnot. Lehdet ja varret ovat vaikuttavan
tummanpunaiset. Tiivis, tanakka kasvutapa. Hyvin koristeellinen kasvi ruukkuun, laatikkoon tai kukkapenkkiin. 250 siementä.
0800038 Kukonharja 'Coral Garden'
CELOSIA cristata
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(40) (kk.6-9) Isot kukinnot. Värisekoitus. Matalat, tanakat taimet. Sopii kukkapenkkiin ja -laatikkoon, mutta myös huonekasviksi. 250 siementä. 250
siementä.
0800039 Kukontöyhtö 'Lilliput Golden Feather'
CELOSIA plumosa
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(40) (kk.6-8) Pystyt kullankeltaiset töyhtöt. Sopii sekä kukkapenkkiin että -laatikkoon. Myös huonekasviksi. 250 siementä.
0800601 Kukontöyhtö 'Pampas Plume'
CELOSIA plumosa
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(70) (kk.6-9) Pehmeät, sulkamaiset töyhtöt ovat hämmästyttävästi neonhohtoisen ruusunpunaiset. Mukana voi olla myös vaaleampia sävyjä.
Pronssinvihreä, koristeellinen lehdistö. Erittäin hieno kasvi leikkokukaksi ja kukkapenkkiin. 250 siementä.
0800156 Kukonpyrstö 'Flamingo Feather'
CELOSIA spicata
Kylvö:2-4. It.aika:10-15 vrk.
4,95 K
(70) (kk.6-8) Flamingonpunaiset kukkatähkät. Tyylipuhdas, kaunis leikkokukka. Ks. myös "Ikikukat". 125 siementä.
0800917 Isokaunokki 'Rosy Lilac'
CENTAUREA americana
Kylvö:3-5, 9-10. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(Y) (150) (kk.7-9) Uutuus 2014. Isot, laventelinruusunpunaiset, säteittäiset kukat ovat komeissa varsissa. Sirot kukat lehdistön yllä antavat kukkapenkille
ja -kimpulle luonnetta. Helppo kasvattaa. 30 siementä.
0800697 Ruiskaunokki, ruiskukka 'Dwarf Pouce'
CENTAUREA cyanus
Kylvö:4-5, 9. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(30) (kk.6-8) Tiiviisti kerrannaiset kukat. Värisekoitus. Matala, tanakka ja säänkestävä. Erinomainen kukkakimpuissa. Sopii myös laatikkoon ja
reunuskasviksi. 225 siementä.
0800042 Ruiskaunokki, ruiskukka 'Tom Pouce White' CENTAUREA cyanus
Kylvö:4-5, 9. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(30) (kk.7-9) Kokonaan valkoiset, tiiviisti kerrannaiset kukat. Erittäin matala ja tiivis kasvutapa. Erinomainen reunuskasviksi, laatikkoon ja
kukkakimppuun. 100 siementä.
0800964 Ruiskaunokki, ruiskukka 'Classic Magic'
CENTAUREA cyanus
Kylvö:4-5, 9-10. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(80) (kk.7-9) Uutuus 2014. Dramaattinen sekoitus. Kukkien väri vaihtelee tumman purppuranmustasta valkoiseen. Monessa purppuranmustassa
kukassa on valkoiset terälehtien kärjet. Sekä valkoisissa että ruusunpunaisissa kukissa on purppuranruusunpunainen keskusta. Ihastuttava
kukkapenkissä ja -kimpussa. 100 siementä.
0800266 Ruiskaunokki, ruiskukka
CENTAUREA cyanus
Kylvö:4-5, 9. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
Kylvö:4-5, 9. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(60) (kk.6-9) Luonnonvarainen muoto. Vanhanajan ruiskaunokki niitylle tai pellolle. 1000 siementä.
0800477 Ruiskaunokki, ruiskukka 'Tom Pouce Pink'
CENTAUREA cyanus
(30) (kk.7-9) Ihastuttavat kirkkaan ruusunpunaiset, tiiviisti kerrannaiset kukat. Erittäin matala ja tiivis kasvutapa. Erinomainen reunuskasviksi, laatikkoon
ja kukkakimppuun. 100 siementä.
0800621 Ruiskaunokki, ruiskukka 'Black Boy'
CENTAUREA cyanus
2,95
(60-80) (kk.6-9) Tämän lajikkeen kukat ovat upean tumman purppuranpunaiset. Helppo kasvattaa, ja siroine kasvutapoineen ja hentoine, huojuvine
varsineen sopii mainiosti ryhmäistutuksiin. 4-5 jm.
0800673 Ruiskaunokki, ruiskukka 'Blue Boy'
CENTAUREA cyanus
Kylvö:4-5, 9. It.aika:5-15 vrk.
(80) (kk.7-9) Kerrannaiskukkainen, hyvin kirkkaansininen puutarhakaunokki. Tanakat varret. Hieno kasvi kesäkukkapenkkiin ja kimppuihin. Voidaan
myös kuivata. 350 siementä.
2,15 K
-
48
-
0800845 Ruiskaunokki (ruiskukka) 'Classic Fantastic' CENTAUREA cyanus
Kylvö:4-5, 9. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(80) (kk.7-9) Harmoninen sekoitus hurmaavia sinisen sävyjä vaalean taivaansinisestä tummaan syvänsiniseen. Monessa kukista on kahta sinisen sävyä,
tai niissä on tumma keskusta ja vaaleammat terälehdet. Ihastuttava kasvi kesäkukkapenkissä ja kimpussa. 100 siementä.
0800846 Ruiskaunokki (ruiskukka) 'Classic Romantic CENTAUREA cyanus
Kylvö:4-5, 9. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(80) (kk.7-9) Hurmaava sekoitus romanttisia ruusunpunaisen sävyjä punertavan valkoisesta syvän ruusunpunaiseen. Monessa kukista on kahta
ruusunpunaisen sävyä, tai niissä on tumma keskusta ja vaaleammat terälehdet. Ihastuttava kasvi kesäkukkapenkissä ja kimpussa. 100 siementä.
0800297 Tuoksukaunokki
CENTAUREA moschata
1,40
(70) (kk.7-9) Hyväntuoksuinen, isokukkainen kasvi leikkokukaksi ja kukkapenkkiin. Värisekoitus. Erinomainen mesikasvi. Annos riittää 5 metrille.
0800674 Tuoksukaunokki
CENTAUREA moschata
Kylvö:4-5, 9. It.aika:5-15 vrk.
2,15 K
(70) (kk.6-9) Isot kukat, joissa on ripsureunaiset terälehdet. Sekoitus vaaleita pastellisävyjä – ruusunpunaisia, vaaleanliiloja, purppuranpunaisia ja
valkoisia. Hyvin miellyttäväntuoksuinen. 150 siementä.
0800754 Laventelinapikki 'Brazilian Pineapple'
CENTRATHERUM intermedium
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(40) (kk.7-9) Kerrannaiset, purppuranpunaiseen vivahtavan lilat kukat, joissa on tumma keskusta. Pienet ja tanakat, pensasmaiset taimet ja ananaksen
tuoksuinen lehdistö. Erinomainen reunuskasviksi tai kukkalaatikkoon. Oikeastaan monivuotinen kasvi, jonka voi säilyttää talvella suojassa pakkaselta. 28
siementä.
0800479 Isovahakukka 'Pride of Gibraltar'
CERINTHE major purpurascens
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(80) (kk.6-8) TopLine. Tekee valtavasti tuoksuvia. purppuraan vivahtavan sinisiä kukkia. Koristeellinen lehdistö häivähtää milloin tumman
harmaanvihreälle, milloin purppuranpunaiselle tai indigonsiniselle tai jotain siltä väliltä. Aurinkoisella kasvupaikalla lehdet ovat voimakkaamman väriset.
Upea kukka maljakkoon ja kukkapenkkiin. 14 siementä.
0800576 Meiramikissankita 'Blue Dream'
CHAENORHINUM origanifolium
Kylvö:2-3. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(18) (kk.7-10) Muistuttaa pientä leijonankitaa. Vaalean sinililat kukat, joissa on valkoinen nielu. Sammalenvihreät lehdet. Kauniit taimet, joista tulee melko
leveitä. Kukkii hyvin pitkään. Sopii mainiosti sekä reunuskasviksi että kukkalaatikkoon. 100 siementä.
0800577 Jättisavikka 'Magentaspreen'
CHENOPODIUM giganteum
Kylvö:2-6. It.aika:15-50 vrk.
3,50 K
(70) (kk.7-9) Kotoisin Intiasta. Komea lehtikasvi. Hohtavan magentanpunaiset ja sinivihreät lehdet. Tuuhea ja tanakka kasvi kukkapenkin keskelle. 60
siementä.
0800648 Kirjokakkara 'Confetti'
CHRYSANTHEMUM carinatum
Kylvö:4-6. It.aika:10-15 vrk.
2,15 K
(60) (kk.7-9) Sateenkaarisekoitus: hyvin monenlaisia kaksi- ja kolmivärisiä kukkia, joista useimmissa on tumma rengas. Hieno kimpuissa ja
kesäkukkapenkissä. Helppo kasvattaa. 300 siementä.
0800675 Kruunusuvikakkara
CHRYSANTHEMUM coronarium
Kylvö:4-6. It.aika:10-15 vrk.
2,15 K
(80) (kk.7-9) Tällä vihanneskrysanteemiksikin kutsutulla kasvilla on kerrannaiset, päivänkakkaramaiset, auringonkeltaiset ja kermankeltaiset kukinnot.
Sekoitus erilaisia yhdistelmiä yksi- ja kaksivärisiä kukkia. Hieno kasvi kukkakimppuun ja kukkapenkkiin. 300 siementä.
0800676 Peikonkakkara
CHRYSANTHEMUM paludosum
Kylvö:3-6. It.aika:10-15 vrk.
2,15 K
(25) (kk.6-8) Tiiviit, aina samanmuotoiset taimet. Valtavasti pieniä, valkoisia, päivänkakkaramaisia kukkia, joissa on keltainen keskusta. Kukkii runsaasti.
Sopii kukkalaatikkoon ja reunuskasviksi. Helppo kasvattaa. 300 siementä.
0800494 Reunuspäivänkakkara 'Snowball'
TANACETUM parthenium
2,20
(20) (kk.7-9) Tuuhea kasvi, jolla on paljon pieniä valkoisia, pallomaisen tiiviitä kukkia. Kaunis reunuskasvi. Esikasvatetaan. Annos riittää 6 metrille.
0800048 Saurikki 'Criss-Cross'
CLADANTHUS arabicus
Kylvö:2-4. It.aika:30-60 vrk.
3,50 K
(40) (kk.7-10) Kukkii valtavan runsaasti sahraminkeltaisin päivänkakkarankukin. Pensasmainen. Sopii kukkapenkkiin ja amppeliin. 200 siementä.
0800786 Isosilkkikukka 'Rembrandt'
CLARKIA amoena
Kylvö:4-6. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(40) (kk.7-9) Isoissa, kerrannaisissa, kaksivärisissä kukissa on valkoista ja vadelmanpunaisia kuvioita. Rakastettava, vastustamaton kesäkukka
kukkapenkkiin ja maljakkoon. Oikea puutarhan taideteos. 500 siementä.
0800920 Isosilkkikukka (sirosilkkikukka) 'Cattleya'
CLARKIA amoena
Kylvö:4-6. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(Y) (45) (kk.7-9) Uutuus 2014. Isot, orkideanruusunpunaiset kukat, joissa on selkeä kirsikanpunainen kuvio. Erittäin hieno kesäkukkapenkissä ja
kimpuissa. Helppo kasvattaa. Nopeakasvuinen. 40 siementä.
0800397 Silkkikukka F1 'Dwarf Satin'
CLARKIA amoena
Kylvö:3-6. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(20) (kk.7-9) Fleuroselect-laatua. Erittäin matala lajike, joka sopii ruukkuun, laatikkoon tai kukkapenkkiin mutta myös huonekasviksi.. Harmoninen
väriskaala, jossa on kahdeksan eri väriä. 20 siementä.
0800176 Sinisilkkikukka 'Lilac Blossom'
CLARKIA bottae
Kylvö:4-6. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(25) (kk.7-9) Aivan erityinen silkkikukka, jolla on hienot lilan ruusunpunaiset kukat. Leviää laajaksi, runsaasti kukkivaksi alueeksi. 500 siementä.
0800804 Komeasilkkikukka
CLARKIA unguiculata
Kylvö:4-5. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(60) (kk.7-8) Ihastuttava kasvi, jonka kerrannaiset kukat ovat pitkin vartta. Runsaasti ruusunpunaisia, punaisia, violetteja, valkoisia ja lohenpunaisia
kukkia. Sopii kukkapenkkiin ja leikkokukaksi. 1000 siementä.
0800417 Hämähäkkikukka 'Cherry Queen'
CLEOME hassleriana
Kylvö:2-3. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(90) (kk.7-9) Kotoisin Länsi-Intiasta. Isot, pyöreät, kirkkaan kirsikanpunaiset kukat ovat sajoissa. Erinomainen kukkapenkin keskuskasvi. 150 siementä.
0800503 Hämähäkkikukka 'Helen Campbell'
CLEOME hassleriana
Kylvö:2-3. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(90) (kk.7-9) RHS. Kotoisin Länsi-Intiasta. Isot, pyöreät, puhtaanvalkoiset sarjakukinnot. Erinomainen kukkapenkin keskuskasvi. 150 siementä.
0800677 Preeriahämähäkkikukka 'Solo'
CLEOME serrulata
Kylvö:2-3. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(60) (kk.7-10) Harvinainen laji, jolla on siro, haaroittuva kasvutapa. Jopa 25 cm pitkät kukinnot ovat valko-liila-ruusunpunaiset. Kasvatetaan leikkokukaksi
tai kesäkukkapenkissä. Hyvä perhos- ja mehiläiskasvi. 75 siementä.
0800497 Hämähäkkikukka 'Violet Queen'
CLEOME spinosa
2,95
(90-100) (kk.7-9) Erittäin kaunis ja erikoinen ulos istutettava kasvi, jota on helppo kasvattaa. Sopii yksittäiskasviksi. Suuret, ilmavat, violetit kukinnot.
Esikasvatetaan. Riittää 40 taimeen.
0800498 Hämähäkkikukka 'Rose Queen'
CLEOME spinosa
2,95
(90-100) (kk.6-10) Erittäin kaunis ja hieman tavallisesta poikkeava kesäkukka. Melko kookas mutta samalla erittäin hento. Kukinnot ovat suuret, ilmavat
ja vaalean roosanväriset, koko kasvi antaa siron vaikutelman. Kukki pitkään ja sopii erinomaisesti samaan istutukseen muiden hieman matalampien
ryhmäkasvien kanssa. Lehdet ovat raikkaan vaaleanvihreät. Riittää 40 taimeen.
0800050 Kelloköynnös
COBAEA scandens
Kylvö:2-3. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(M) (250) (kk.8-9) Isot, sinivioletit kellokukat. Erittäin hieno köynnöskasvi, jota on helppo kasvattaa. Kasvata sisällä valoisalla ikkunalla tai lämpimällä
paikalla ulkona säleikköä vasten, pergolassa tai vastaavassa paikassa. 10 siementä.
0800531 Kelloköynnös 'Cathedral Bells'
COBAEA scandens alba
Kylvö:2-3. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(250) (kk.8-9) Köynnöskasvi, jolla on isot, valkoiset kukat. Rehevä kasvutapa. Kasvata sisällä valoisalla ikkunalla tai ulkona säleikköä vasten, pergolassa
tai vastaavassa paikassa. 10 siementä.
0800046 Kultakakkara 'Goblin'
COLEOSTEPHUS multicaulis
Kylvö:4-6. It.aika:10-15 vrk.
3,50 K
(20) (kk.6-10) Keltainen päivänkakkara. Kukkii pienin kullankeltaisin päivänkakkarankukin. Sopii mainiosti kukkapenkkiin tai reunuskasviksi samoin kuin
kukkaruukkuun tai -laatikkoon. 100 siementä.
0800504 Tarhasoljo 'Sleeping Beauty'
COMMELINA coelestis
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
(60) (kk.7-9) Tekee valtavasti voimakkaan, loistavan sinisiä kukkia, jotka ovat halkaisijaltaan 2–3 cm. Kaunis ja käyttökelpoinen kasvi laatikkoon,
kukkapenkkiin tai kivikkoon. Nopeakasvuinen, hallanarka perenna, joka kukkii jo ensimmäisenä vuotena. 50 siementä.
6,35 K
0800056 Tarhakukonkannus 'Giant Imperial'
49
-
CONSOLIDA ajacis
Kylvö:3-5, 9-10. It.aika:20-30 vrk.
3,50 K
(80) (kk.7-8) Kerrannaiset kukat. Värisekoitus. Erittäin pitkät varret. Sopii mainiosti leikkoviljelyyn. 250 siementä.
0800895 Tarhakukonkannus 'The Blues'
CONSOLIDA ajacis
Kylvö:1-3, 9-10. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(120) (kk.7-8) Ainutlaatuinen, erittäin sopusointuinen yhdistelmä sinisen sävyjä. Mukana suurenmoinen ja aivan erityinen kaksivärinen tummansinivalkoinen. Valtava kukkarunsaus. Täysin kerrannaiset, tiiviit kukat. Haarova kasvutapa ja tanakat varret. Erinomainen leikkokukka kesäkukkakimpuissa.
Voidaan myös kuivata. 250 siementä.
0800896 Tarhakukonkannus 'The Pinks'
CONSOLIDA ajacis
Kylvö:1-3, 9-10. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(120) (kk.7-8) Ruusunpunaisen eri sävyjen yhdistelmä on täydellisen onnistunut. Valtava kukkarunsaus. Täysin kerrannaiset, tiiviit kukat. Haarova
kasvutapa ja tanakat varret. Erinomainen leikkokukka kesäkukkakimpuissa. Voidaan myös kuivata. 250 siementä.
0800419 Tarhakukonkannus 'Blue Spire'
CONSOLIDA ajacis
Kylvö:3-5, 9-10. It.aika:20-30 vrk.
3,50 K
Kylvö:3-5, 9-10. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(80) (kk.7-8) Tummansininen, kerrannaiset. 250 siementä.
0800724 Tarhakukonkannus 'Sydney Light Blue'
CONSOLIDA ajacis
(Y) (90) (kk.7-8) Fleuroselect-kultamitali 2008. Hurmaava kasvi, jolla on pastellinsävyiset, hohtavan vaaleansiniset kukat. Virheetön kasvutapa.
Kerrannaiset kukat ovat korkeissa, tiiviissä, valtikkamaisissa kukinnoissa. 80 siementä.
0800420 Tarhakukonkannus 'Scarlet Spire'
CONSOLIDA ajacis
Kylvö:3-5, 9-10. It.aika:20-30 vrk.
3,50 K
CONSOLIDA ajacis
Kylvö:3-5, 9-10. It.aika:20-30 vrk.
3,50 K
Kylvö:3-5, 9-10. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(80) (kk.7-8) Tulipunainen, kerrannaiset. 250 siementä.
0800421 Tarhakukonkannus 'White King'
(80) (kk.7-8) Kokonaan valkoinen, kerrannaiset. 250 siementä.
0800532 Tarhakukonkannus 'Summer Sun Bright Ro
CONSOLIDA ajacis
(90) (kk.7-8) Kirkkaan ruusunpunainen. Tiheästi kerrannaiset, tiiviit kukat ovat tanakoissa varsissa pitkissä valtikkamaisissa kukinnoissa. 250 siementä.
0800505 Kirjokierto 'Red Ensign'
CONVOLVULUS tricolor
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(25) (kk.7-10) Syvän viininpunaiset, suppilomaiset kukat, joiden nielussa erottuu hienosti 2 sisäkkäistä tähtikuviota, valkoinen ja keltainen. Uusia kukkia
puhkeaa kesällä päivittäin. Puoliriippuva kasvutapa. Sopii mainiosti amppeliin, laatikkoon ja reunuskasviksi. 150 siementä.
0800649 Kirjokierto
CONVOLVULUS tricolor
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
2,15 K
(25) (kk.7-10) Isot, viehättävät kellomaiset kukat. Pastellisekoitus punaisia, ruusunpunaisia, valkoisia ja sinisiä kukkia, useissa on kelta-valkoinen nielu.
Sopii reunuskasviksi ja kukkapenkkiin. 250 siementä.
0800423 Isokaunosilmä 'Early Sunrise'
COREOPSIS grandiflora
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(40) (kk.6-10) Fleuroselect-kultamitalisti 1989. AAS-voittaja. Kerrannaiset, kullankeltaiset kukat. Ks. myös "Puutarhaperennat". 50 siementä.
0800322 Tiikerikaunosilmä 'Mahogany Midget'
COREOPSIS tinctoria
2,95
(25) (kk.6-10) Punakukkainen, matala lajike. Taimet ovat tiiviit ja kasvutapa pyöreä. Sopii reunuskasviksi tai parvekelaatikkoon. Helppo kasvattaa. Kukkii
runsaasti. 4 m.
0800533 Tiikerikaunosilmä 'Amulet'
COREOPSIS tinctoria
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(25) (kk.6-9) Erittäin kauniit, tummanpunaiset, yksinkertaiset kukat, joissa on keltainen silmä keskellä. Kesäkukka, jota on helppo kasvattaa. Hieno
kukkapenkissä, leikkokukkana ja laatikossa. 700 siementä.
0800534 Tiikerikaunosilmä 'Seashells Red'
COREOPSIS tinctoria
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(65) (kk.6-9) Vaikuttavat kukat, joiden torvimaiset, hunajankeltaiset terälehdet ovat sisäpuolelta mahonginpunaiset. Kukkii hyvin pitkään. Harvinaisuus
kukkapenkkiin ja maljakkoon. 140 siementä.
0800894 Punakosmos 'Double Click Cranberries'
COSMOS bipinnatus
Kylvö:3-5. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(80) (kk.7-10) Komeat, isot, täysin kerrannaiset pallokukat ovat huomiota herättävän viininpunaiset. Hyvin haaroittuva, tanakka kasvutapa. Erittäin hieno
ison kukkapenkin keskus- tai taustakasvina. Erinomainen kimpuissa. 40 siementä.
0800919 Punakosmos(kukka) 'Sunset Yellow'
COSMOS bipinnatus
Kylvö:3-5. It.aika:5-15 vrk.
6,95 K
(Y) (80) (kk.7-10) Uutuus 2014. Isoissa, vaaleankeltaisissa kukissa häivähtelee valkoista. Ainutlaatuisen väriset kukat! Kapealiuskainen, tillimäinen
lehdistö. Hyvin haarovat taimet. Helppo kasvattaa. Sopii kukkapenkkiin ja kesäkukkakimppuun. 40 siementä.
0800962 Punakosmos(kukka) 'Double Click Bicolour
COSMOS bipinnatus
Kylvö:3-5. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(80) (kk.7-10) Uutuus 2014. Lumoavan kaunis kasvi, jonka isot, täysin kerrannaiset pallokukat ovat valko-ruusunpunaiset. Hyvin haarovat taimet ja
tanakat varret. Erittäin hieno sekä leikkokukkana että ison kukkapenkin keskus- tai taustakasvina. 40 siementä.
0800267 Punakosmos(kukka) 'Candy Stripe'
COSMOS bipinnatus
Kylvö:3-5. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(75) (kk.7-10) Isot valkoiset kukat, joiden terälehtiä reunustavat punaiset ja ruusunpunaiset raidat. Uusi, tehokas lajike kukkapenkkiin ja leikkokukaksi.
60 siementä.
0800805 Punakosmos(kukka) 'Sea Shells'
COSMOS bipinnatus
Kylvö:3-5. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(80) (kk.7-10) Huomiota herättävä lajike, jolla on ontot terälehdet. Isot punaiset, korallinpunaiset, ruusunpunaiset tai kermankeltaiset kukat. Kesäkukka,
jota on helppo kasvattaa. Sopii kukkapenkkiin ja leikkokukaksi. 100 siementä.
0800799 Punakosmos(kukka) 'Cosimo Collarette'
COSMOS bipinnatus
Kylvö:3-5. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(50) (kk.7-10) Ihastuttavissa, puoliksi kerrannaisissa, valkoisissa kukissa on jokaisen terälehden reunus romanttisesti vaalean ruusunpunainen. Kukkii
aikaisin. Tavallista matalampi kasvutapa. Erinomainen kukkapenkkiin, reunuskasviksi ja kukkalaatikon keskuskasviksi. 40 siementä.
0800800 Punakosmos(kukka) 'Cosimo Purple Red-W
COSMOS bipinnatus
Kylvö:3-5. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(50) (kk.7-10) Yksinkertaisissa, kaksivärisissä, intensiivisen purppuranpunaisissa kukissa on valkoisia säteitä. Kukkii aikaisin. Tavallista matalampi
kasvutapa. Vaikuttava lajike kukkapenkkiin, reunuskasviksi ja kukkalaatikon keskuskasviksi. 40 siementä.
0800801 Punakosmos(kukka) 'Double Click Snow Pu
COSMOS bipinnatus
Kylvö:3-5. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(80) (kk.7-10) Nämä isot, täysin kerrannaiset, puhtaanvalkoiset kukat ovat kuin valkoisia pilvenhattaroita Hyvin haaroittuvien, tanakoiden varsiensa lajike
sopii erinomaisesti leikkokukaksi. Erittäin hieno ison kukkapenkin keskus- tai taustakasviksi. 40 siementä.
0800712 Punakosmos(kukka) 'Double Click'
COSMOS bipinnatus
Kylvö:3-5. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(100) (kk.7-10) Komea kesäkukka, jolla on isot puoli- tai täysin kerrannaiset kukat. Eri sävyjä tumman viininpunaisesta puhtaanvalkoiseen. Erinomainen
kimpuissa sekä kukkapenkin tai -laatikon keskus- tai taustakasvina. 75 siementä.
0800353 Punakosmos(kukka) 'Early Summer'
COSMOS bipinnatus
2,95
(100) (kk.6-10) Valkoiset tai vaihtelevansävyiset ruusunpunaiset, suuret kukat. Tillimäinen lehdistö. Erinomainen leikkokukka. Helposti kasvatettava. 5
metrille.
0800535 Punakosmos(kukka) 'Pied Piper Blush Whit
COSMOS bipinnatus
Kylvö:3-5. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(80) (kk.7-10) Fleuroselect-uutuus. Ainutlaatuinen lajike, jolla on pyöreät, liidunvalkeat terälehdet ja keltainen silmä keskellä. Kukkii erityisen pitkään. 40
siementä.
0800506 Punakosmos(kukka) 'Sweet Dreams'
COSMOS bipinnatus
Kylvö:3-5. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(80) (kk.7-10) Punakosmos(kukka). Hurmaavat valkoiset kukat, joissa on sisäpuolella vanhan roosan väristä kuviointia sekä keltainen silmä keskellä.
Kukkii runsaasti. 25 siementä.
0800626 Punakosmos(kukka) 'Vega White'
COSMOS bipinnatus
Kylvö:3-5. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(65) (kk.7-10) Isot, hohtavanvalkoiset kukat, joissa on keltainen silmä. Kukkii erittäin runsaasti. Hieno lajike kukkapenkkiin ja leikkokukaksi. 90 siementä.
0800796 Punakosmos(kukka) 'Double Click Rose Bo
COSMOS bipinnatus
Kylvö:3-5. It.aika:5-15 vrk.
(80) (kk.7-10) Todellinen kaunotar, jolla on isot, täysin kerrannaiset, ihanan laventelinpunaiset pallokukat Koska taimet ovat hyvin haaroittuvia ja
tanakoita, lajike sopii erittäin hyvin myös leikkokukaksi. Erittäin hieno ison kukkapenkin keskus- tai taustakasvina. 40 siementä.
7,95 K
0800713 Keltakosmos(kukka) 'Sunny Lemon'
50
-
COSMOS sulphureus
Kylvö:3-5. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(30) (kk.7-10) Hyvän muotoiset taimet. Loistavan sitruunankeltaiset, puoliksi kerrannaiset kukat. Vaikuttava isoina ryhminä sekä reunuskasvina. 50
siementä.
0800384 Keltakosmos(kukka) 'Crest Red'
COSMOS sulphureus
2,95
(40) (kk.7-9) Hieno kasvi kukkapenkissä ja vihannesmaan koristeena. Harsomainen kasvi, jolla on liuskaiset lehdet ja sirot, pienet, kerrannaiset, punaiset
kukat, joissa on aaltomaiset reunat. Kukkii runsaasti. 3 jm.
0800806 Keltakosmos(kukka) 'Sunny Red'
COSMOS sulphureus
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(35) (kk.7-10) Hyvän muotoiset taimet ja loistavan oranssinpunaiset, puolikerrannaiset kukat. Sopii mainiosti reunuskasviksi tai kukkapenkkiin. Kukkii
runsaasti. 30 siementä.
0800830 Keltakosmos(kukka) 'Carioca'
COSMOS sulphureus
Kylvö:3-5. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(70) (kk.7-10) Räiskyvä uutuus, jolla on isot, oranssinpunaiset kukat. Pensasmaiset, hyvin haaroittuvat taimet tulevat aivan täyteen kukkia. Kukkii pitkälle
syksyyn. Upea leikkokukkana, kukkapenkissä ja ison kukkalaatikon keskuskasvina. 40 siementä.
0800859 Punakeltto 'Snow White'
CREPIS rubra
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(30) (kk.6-8) Täysin valkoiset, tiiviit mykerökukat. Kukka on aluksi yksinkertainen, mutta kerros kerrokselta se muuttuu enemmän kerrannaiseksi. Kukkii
runsaasti. Hyvin käyttökelpoinen kasvi, jota on erittäin helppo kasvattaa. Sopii kukkapenkkiin, reunuskasviksi ja kimppuihin. 100 siementä.
0800424 Tulitorvi 'Coan'
CUPHEA ignea
Kylvö:2-3. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(25) (kk.6-10) Paljon punaisia, torvimaisia kukkia. Käytetään yleensä ruukkukasvina. Sopii hienosti myös reunuskasviksi, laatikkoon tai amppeliin. 75
siementä.
0800807 'Purple Passion'
CUPHEA lanceolata
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(60) (kk.7-10) ”Mikkihiirikasvi”. Hyvin epätavallinen tulitorvilaji, jonka purppuranpunaiset kukat ovat omituiset: ylemmät kaksi terälehteä ovat isot,
hiirenkorvamaiset ja syvän purppuranpunaiset. Viehättävä kasvi kesäkukkapenkkiin. Koristeellinen kasvutapa: pystyt oksat taipuvat hienoina kaarina.
Voidaan myös kasvattaa isossa ruukussa tai kukkalaatikossa. Runsas ja kestävä kukinta jatkuu pitkälle syksyyn. 75 siementä.
0800603 Tiibetinkoirankieli 'Mystic Pink'
CYNOGLOSSUM amabile
Kylvö:4-5. It.aika:10-40 vrk.
4,95 K
(70) (kk.7-9) Runsaasti viehättäviä, vienon vaaleanpuna-ruusunpunaisia kukkia. Pensasmainen kasvutapa. Hieno loppukesän koristus kukkapenkissä ja
leikkokukkana. Hyvä perhoskasvi. 150 siementä.
0800808 Tiibetinkoirankieli (”kesälemmikki”) 'Firmam CYNOGLOSSUM amabile
Kylvö:4-5. It.aika:10-40 vrk.
2,15 K
(40) (kk.7-8) Pienet, kirkkaansiniset, tähtimäiset kukat. Tiivis kasvutapa. Sievä ja vaatimaton kasvi kukkapenkkiin tai reunuskasviksi. 150 siementä.
0800407 Daalia 'Unwin's Dwarf'
DAHLIA
2,20
(50) (kk.7-9) Sekoitus kerrannaiskukkaisia daalioita. Erinomaisia leikkokukkia. Esikasvatetaan. 4 m.
0800055 Tarhadaalia 'Figaro'
DAHLIA hortensis
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(30) (kk.7-9) RHS. Fleuroselect-laatua. Sekoitus erivärisiä, kerrannaisia kukkia. Sopii mainiosti kukkalaatikkoon ja -penkkiin. 25 siementä.
0800279 Tarhadaalia 'Collarette Dandy'
DAHLIA hortensis
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(45) (kk.7-9) Puoliksi kerrannainen. Sekoitus erilaisia voimakkaita värejä. Kukassa on keskellä vaaleampien terälehtien koristeellinen kehä. 65 siementä.
0800579 Daalia 'Fantasia'
DAHLIA hortensis
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(100) (kk.7-9) Isot kukat. Sekoitus eri värisiä daalioita siroista yksinkertaisista kapeaterälehtisistä hyvin tiheästi kerrannaisiin. Sopivat kukkapenkkiin ja
leikkokukaksi. 50 siementä.
0800408 Daalia 'Decorative Giants'
DAHLIA hortensis
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(M) (150) (kk.7-9) Erittäin suuret, kerrannaiset kukat. Kasvatetaan aurinkoisella paikalla syvämultaisessa maassa. Loistosekoitus. Mukulat nostetaan
talveksi suojaan pakkaselta. 60 siementä.
0800537 Tarhadaalia 'Pompon Lilliput'
DAHLIA hortensis
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(100) (kk.7-9) Tiheästi kerrannaiset, aivan pyöreät, 5 cm leveät kukinnot. Loistovärisekoitus. Ihastuttava kasvi kukkapenkkiin ja –kimppuun. 60 siementä.
0800396 Krysanteemi
DENDRANTHEMA x grandiflorum
Kylvö:2-3. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(M) (50) (kk.8-10) Perinteinen huonekasvi, kaunis ja runsaasti kukkiva. Yksinkertaiset tai puolikerrannaiset kukat. Eri värejä. Voidaan kasvattaa myös
ulkona kukkalaatikossa tai avomaalla. 150 siementä.
0800756 Kesäneilikka F1'Noverna Clown Bicolor'
DIANTHUS barbatus
Kylvö:2-3. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(40) (kk.6-9) Hauskan moniväriset sarjakukinnot. Jokaisessa kukinnossa on monta väriä. Kirkkaita, hienoja ruusunpunaisen, punaisen, lilan ja valkoisen
sävyjä. Erittäin hieno kukkapenkissä ja -laatikossa. 25 siementä.
0800539 Kesäneilikka F1 'Noverna Purple'
DIANTHUS barbatus
Kylvö:2-3. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(35) (kk.6-9) Fleuroselect-kultamitalisti. Loistavanväriset, purppuraan vivahtavan vaaleanpunaiset, isot kukat muodostavat kimppuja. Hieno reunuskasvi,
jolla on kaunis kasvutapa. 25 siementä.
0800540 Kesäneilikka 'Summer Beauty'
DIANTHUS barbatus
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(25) (kk.6-9) Tiiviit taimet. Yksinkertaiset kukat. Värisekoitus; monella on selvä rengas keskellä. Kiitollinen reunuskasvina ja kukkalaatikossa. 300
siementä.
0800700 Tarhaneilikka 'Avranchin'
DIANTHUS caryophyllus
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(50) (kk.7-9) Kauniisti täysin kerrannaiset, hyväntuoksuiset kukat. Vaaleankeltaisella pohjalla karmiininpunaisia juovia. Hieno kasvi kukkapenkkiin,
laatikkoon tai amppeliin. 45 siementä.
0800220 Tarhaneilikka 'Enfant de Nice'
DIANTHUS caryophyllus
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(40) (kk.7-9) Kerrannaiset punavioletit, ruusunpunaiset, oranssit tai valkoiset kukat. Mukana monia kaksivärisiä ja raidallisia. Hieno kasvi amppeliin. 125
siementä.
0800580 Tarhaneilikka 'Benigna'
DIANTHUS caryophyllus
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(50) (kk.7-9) Hurmaavat, tiheästi kerrannaiset, hyväntuoksuiset, valkoiset kukat, joissa on tummanpunaiset terälehtien reunat. Hieno kasvi
kukkapenkkiin, kukkalaatikkoon ja amppeliin. 45 siementä.
0800222 Kiinanneilikka 'Merry-Go-Round'
DIANTHUS chinensis
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(12) (kk.7-9) Ihastuttava lajike, johon tulee valtavasti kellertävänvalkoisia, ripsureunaisia kukkia, joissa on tulipunainen keskusta. Hieno kasvi
kukkalaatikkoon tai reunuskasviksi. 125 siementä.
0800865 Kiinanneilikka F1 'Ideal Raspberry'
DIANTHUS chinensis
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(K) (20) (kk.7-9) Vaalean vadelmanpunaiset kukat ovat tiiviisti raikkaan limenvihreän lehdistön yllä. Tuuhea kasvutapa. Sopii hyvin reunuskasviksi
ruukkuun tai kukkapenkkiin. Aikainen ja nopeakasvuinen neilikka, joka kukkii hienosti jo ensimmäisenä vuotena. 15 siementä.
0800261 Kiinanneilikka 'Baby Doll'
DIANTHUS chinensis
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(15) (kk.7-9) Erittäin suuret, yksinkertaiset kukat. Erilaisia värejä punaisesta valkoiseen. Hieno kasvi kukkalaatikkoon tai -penkkiin. 300 siementä.
0800284 Kiinanneilikka 'Black and White Chianti'
DIANTHUS chinensis
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(25) (kk.7-9) Ainutlaatuinen lajike. Tiheät, tuoksuvat, kerrannaiset, purppuraan vivahtavan mustat kukat, joissa on valkoinen röyhelöreuna. Tehokas kasvi
esim. kukkapenkin reunuskasviksi tai kukkalaatikkoon. 60 siementä.
0800507 Rikkineilikka 'Yellow Harmony'
DIANTHUS knappii
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(30) (kk.6-8) Pystyissä varsissa on tertuissa hurmaavia, pehmeän vaaleankeltaisia kukkia. Sirot, kapeat lehdet. Sopii kukkapenkkiin ja -laatikkoon. 60
siementä.
0800425 Diana 'Pink Queen'
DIASCIA barberae
Kylvö:2-4. It.aika:15-30 vrk.
(25) (kk.6-9) Ihastuttava kasvi, joka sopii erityisesti amppeliin. Valtavasti kohtalonkukkia muistuttavia, lohenpunaisia kukkia. 125 siementä.
3,50 K
0800835 Mätäsdiana 'Asca Apricot'
51
-
DIASCIA barberae
4,50
(20-30) (kk.6-10) Mätäsdianan kasvutapa on hento ja kaunis. Tekee runsaasti pieniä aprikoosin värisiä kukkia. Kestää sadetta, sopii kukkapenkkiin,
ruukkuun ja amppeliin. Voidaan katkaista kukinnan loputtua, näin kukinta toistuu runsaana. 15-20 taimeen.
0800426 Valkosääkukka 'Tetra Polar Star'
DIMORPHOTHECA pluvialis
Kylvö:3-6. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(30-40) (kk.7-8) Hohtavat, valkoiset, tuoksuvat jättikukat, joissa on tummanvioletti kehä. Sopii mainiosti reunuskasviksi ja kukkalaatikkoon. 75 siementä.
0800059 Hyasinttipapu
DOLICHOS lablab
Kylvö:2-3. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(300) (kk.7-9) Kotoisin trooppisesta Afrikasta. Kaunis köynnös, joka kasvattaa pitkät versot. Punavalkoiset, valtikkamaiset kukinnot. Erinomainen kasvi
lämpimälle, rauhalliselle paikalle. 10 siementä.
0800661 Hyasinttipapu 'Ruby Moon'
DOLICHOS lablab
Kylvö:2-3. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(250) (kk.7-9) Vastakohtaisuuksien kasvi. Sen lehdissä on tummanpunainen sävy. Tuoksuhernemäiset kukat ovat purppuranpunaiset, ja isot,
koristeelliset siemenpalot ovat kaakaonväriset. 8 siementä.
0800091 Keskipäivänkukka
DOROTHEANTHUS bellidiformis
Kylvö:2-4. It.aika:5-20 vrk.
3,50 K
(Y) (8) (kk.7-9) Ihastuttava kasvi, jolla on keltaiset, oranssit ja punaiset päivänkakkaramaiset kukat. Mehilehtinen kasvi, joka menestyy myös kuivalla
paikalla. Käyttökelpoinen kasvi ruukkuun, laatikkoon, kivikkoon ja reunuskasviksi. 500 siementä.
0800334 Keskipäivänkukka
DOROTHEANTHUS bellidiformis
2,20
(10) (kk.7-9) Matala, lamoava reunuskasvi, johon tulee paljon loistavan-, kirkkaanvärisiä kukkia. Esikasvatetaan. 6-7 m.
0800734 Keskipäivänkukka 'Gelato Bright Red'
DOROTHEANTHUS bellidiformis
2,20
(15-20) (kk.6-8) Erilainen kesäkukka, jonka värit ovat kirkkaat ja loistavat. Kasvutapa on matala ja mätästävä. Kukat ovat auki, kun aurinko paistaa. Sopii
hienosti esim. kivikkoon ja reunuskasviksi. Sietää hyvin kuivuutta. Riittää 15 taimeen.
0800735 Keskipäivänkukka 'Gelato White'
DOROTHEANTHUS bellidiformis
2,20
(15-20) (kk.6-8) Tämä hurmaava kukka komeilee auringossa häikäisevänvalkoisena. Pilvisellä säällä kukat ovat supussa. Kasvutapa on matala ja
mätästävä. Sopii hienosti esim. kivikkoon ja reunuskasviksi. Sietää hyvin kuivuutta. Riittää 15 taimeen.
0800092 Keskipäivänkukka 'Lunette'
DOROTHEANTUS oculatus
Kylvö:2-4. It.aika:5-20 vrk.
3,50 K
(12) (kk.7-9) Fleuroselect-laatua. Erittäin suuret, kirkkaankeltaiset kukat, joissa on punainen keskusta. 400 siementä.
0800541 Tuoksuampiaisyrtti 'Aratora'
DRACOCEPHALUM moldavica
Kylvö:4-5, 10-11. It.aika:10-40 vrk.
4,95 K
(45) (kk.6-8) Aromaattinen kasvi, jonka vaalean violetinsiniset kukat ovat pystyissä tertuissa. Erinomainen mehiläiskasvi. 140 siementä.
0800060 Piiankieli, ratamoneidonkieli 'Blue Bedder'
ECHIUM plantagineum
Kylvö:4-6. It.aika:20-40 vrk.
3,50 K
(25) (kk.7-9) Nopeakasvuinen kesäkukka, joka on erittäin helppo kasvattaa. Tyynymäiset mättäät pursuvat sinisiä kukkia. Sidoskasvi, joka sopii mainiosti
kukkaryhmiin kukkapenkkiin tai -laatikkoon. Kestää myös kuivalla paikalla. Hyvä mehiläis- ja perhoskasvi. 200 siementä.
0800061 Emilia 'Scarlet Magic'
EMILIA coccinea
Kylvö:3-6. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(40) (kk.7-9) Jokaisen varren päähän tulee useita pieniä, tulipunaisia, tiiviin sutimaisia kukkia. Kukan värin ja muodon ansiosta kasvi on vaikuttava lisä
kesäkukkapenkissä ja kimpuissa. 60 siementä.
0800508 Tefheinä
ERAGROSTIS tef
Kylvö:4-5. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(70) (kk.7-8) Kotoisin Etiopiasta. Koristeruoho, jolla on sirot, harsut, kiiltävät, hopeanvihreät röyhykukinnot. Koristeellinen kasvi kukkapenkkiin ja kimppuun. 1200 siementä.
0800918 Kultalakka 'Lollipop'
ERYSIMUM cheiri
Kylvö:2-4, 7-8. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(K) (20) (kk.5-8) Uutuus 2014. Vivahteikas nostalgiasekoitus keltaisia, ruosteen- ja purppuranpunaisia ja valkoisia kukkia. Hienot kontrastit. Kukkii
runsaasti. Haarovat taimet. Sopii ruukkuun, laatikkoon ja reunuskasviksi. Kaksivuotinen kasvi, joka aikaisin kylvettäessä voi kukkia jo ensimmäisenä
vuotena. 100 siementä.
0800062 Unikko, kaliforniantuli-
ESCHSCHOLZIA californica
Kylvö:4-6. It.aika:10-30 vrk.
2,15 K
(40) (kk.6-9) Kauniit, unikkomaiset kukat. Ihana sekoitus kirkkaita, loistavia värejä. Kukat sulkeutuvat illalla. Kesäkukka, joka on helppo kasvattaa. Sopii
kukkapenkkiin, laatikkoon ja reunuskasviksi. Koristeelliset, kapealiuskaiset lehdet. 500 siementä.
0800877 Kaliforniantuliunikko 'Bridal Bouquet'
ESCHSCHOLZIA californica
Kylvö:4-6. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(20) (kk.6-9) Ihana kesäkukka romanttisena sekoituksena: värejä neitseellisen valkoisesta ja kermankeltaisesta ihanan ruusunpunaiseen. Isot, puoli- tai
täysin kerrannaiset kukat ja kapealiuskainen, tillimäinen lehdistö. Koristeellinen kasvi kukkapenkissä tai ruukussa. Kukat sulkeutuvat illalla. 40 siementä.
0800834 Kaliforniantuliunikko 'Rosa Romantica'
ESCHSCHOLZIA californica
4,50
(20) (kk.7-10) Kaunis kesäkukka, jossa on romanttisia roosan sävyjä. Kukkii runsaasti koko kesän. Kukat sulkeutuvat illan tullen. Taimi on matala ja
tiivis, lehdistö tillimäinen. Kiitollinen kukkapenkissä. Hieno ja kestävä leikkokukka nupullaan poimittuna. 20-25 taimeen.
0800510 Unikko, kaliforniantuli- 'Appleblossom Bush ESCHSCHOLZIA californica
Kylvö:4-6. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(20) (kk.6-9) Kerrannaiset, poimuiset, sirot kukat ovat vanhanaikaisen ruusun- ja lohenpunaiset ja kermankeltaiset. Kapealiuskainen, tillimäinen lehdistö.
Kukat sulkeutuvat illalla. 45 siementä.
0800651 Unikko, kaliforniantuli- 'Red Chief'
ESCHSCHOLZIA californica
Kylvö:4-6. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(30) (kk.7-9) Loistavan tulipunaiset, sirot kellokukat sulkeutuvat illalla. Kapealiuskainen, tillimäinen lehdistö. Väriläiskä kukkapenkkiin, reunuksiin tai
kivikkoon. 150 siementä.
0800427 Lumityräkki 'Kilimanjaro'
EUPHORBIA marginata
Kylvö:3-6. It.aika:20-40 vrk.
3,50 K
(80) (kk.7-9) Koristeellinen lehtikasvi, jolla on koko varren pituudelta kauniita, vihreän ja valkoisen kirjavia lehtiä. Käytetään lehtikasvina
kesäkukkapenkissä, laatikkoistutuksissa ja kimpuissa. HUOM! Kasvineste voi aiheuttaa allergisia ihoreaktioita. 50 siementä.
0800206 Kesäsädekukka 'Red Plume'
GAILLARDIA pulchella
Kylvö:3-6. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(25) (kk.7-10) AAS-palkittu. Tiheät, pallomaiset, verenpunaiset kukinnot. Kukkii todella runsaasti. Hyvä kasvi kukkalaatikkoon ja reunuskasviksi. 60
siementä.
0800961 Sirokesäkynttilä 'Sparkle White'
GAURA lindheimeri
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
(Y-M) (60) (kk.6-9) Uutuus 2014. Hennot, valko-ruusunpunaiset. 3,5 cm leveät, tähtimäiset kukat ovat pitkissä, siroissa röyhyissä. Hyvin haarova ja
tasainen kasvutapa. Hieno kukka ruukkuun tai kukkapenkkiin, ja erityisen vaikuttava kukkaryhmissä. 10 siementä.
0800223 Keltatimanttikukka 'Sunshine'
GAZANIA splendens
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(30) (kk.6-9) Kukat ovat kuin pieniä punaisia, keltaisia ja oransseja aurinkoja, ja värit muodostavat niihin erilaisia kuvioita. Kukat ovat säänkestäviä, ja ne
ovat hienoja myös pilvisellä säällä. Lehdet ovat alapinnaltaan valkokarvaiset. Kasvatetaan sisällä tai ulkona ruukussa tai kukkalaatikossa. 25 siementä.
0800268 Keltatimanttikukka 'Daybreak Bright Orange' GAZANIA splendens
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(20) (kk.6-9) Fleuroselect-kultamitalisti 1997. Hehkuvan oranssit kukat, joissa on keltaisen keskustan ympärillä ruskea rengas. 20 siementä.
0800291 Keltatimanttikukka 'Kiss Yellow Flame'
GAZANIA splendens
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(20) (kk.6-9) Isoissa, hehkuvankeltaisissa kukissa on punaisia juovia, keskellä tumma kehä sekä keltainen keskusta. Tiiviit taimet ja tummanvihreät
lehdet. Hieno kesäkukka ruukkuun tai laatikkoon. 20 siementä.
0800187 Pallerokiurunkukka
GILIA capitata
2,95
(50) (kk.7-9) Soma kasvi kukkapenkkiin ja leikkokukaksi. Läpikuultava lehdistö ja vaaleansiniset pallokukat. Helppo kasvattaa. 6 m.
0800065 Kirjokiurunkukka
GILIA tricolor
Kylvö:4-6, 9-10. It.aika:10-30 vrk.
(50) (kk.6-8) Pensasmaiset taimet tulevat täyteen purppuranpunaisia tai liloja kukkia, joissa on kellertävän valkoinen nielu. Sopii kaikille kasvupaikoille.
Helppo kasvattaa. 3000 siementä.
3,50 K
0800963 Tarhaverbena 'Quartz Pink XP'
52
-
GLANDULARIA x hybrida
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(25) (kk.6-9) Uutuus 2014. Lehdistön yllä isot, tiiviit, kirkkaan ruusunpunaiset sarjakukinnot. Leveähkö kasvutapa. Kukkii valtavan runsaasti. Sopii
ruukkuun, laatikkoon ja kukkapenkkiin. 25 siementä.
0800328 Silkkikukka, väriseos
GODETIA grandifl., azaleaflora
2,20
(40) (kk.7-9) Helposti kasvatettava kasvi kukkapenkkiin. Tulvillaan kerrannaisia, atsaleamaisia, kirkkaan värisiä kukkia. 5 m.
0800757 Isopiikkirakko 'Hairy Balls'
GOMPHOCARPUS physocarpa
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(125) (kk.6-9) Ylväs kasvutapa. Kauniit, nuokkuvat, kermankeltaiset kukat. Koristeelliset, limenvihreät, soikeat, piikikkäät siemenkodat ovat
halkaisijaltaan 5–6 cm. Oliivinvihreät lehdet. Jännittävä kasvi kukkapenkkiin ja leikkoasetelmiin. 40 siementä.
0800431 Kartiopallohäntä 'Strawberry Fields'
GOMPHRENA haageana
Kylvö:3-4. It.aika:5-10 vrk.
4,95 K
(40) (kk.7-9) Ahomansikanpunaiset, käpymäiset, tiiviit kukinnot. Muodostaa kesän aikana koreita pensaita. 25 siementä.
0800357 Kesäharso, kesäraunikki
GYPSOPHILA elegans
1,40
(40) (kk.6-9) Tulvillaan valkoisia kukkia. Käytetään kukkakimpuissa täytemateriaalina. Helposti kasvatettava. 7 m.
0800746 Tuoksuhohdekukka 'Pineapples'
HELENIUM aromaticum
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(35) (kk.7-9) Topline. Ihanasti ananaksen ja omenan tuoksuinen kasvi kukkapenkkiin, kimppuihin ja kuivattuna tuoksupussiin. Keltaiset, pallomaiset
kukinnot ja vaaleanvihreät lehdet. Kaikki kasvin osat tuoksuvat. Erinomainen kukkaryhmään laatikkoon tai kesäkukkapenkkiin. Ihanan tuoksunsa vuoksi
kasvi kannattaa istuttaa oleskelupaikan läheisyyteen. 100 siementä.
0800070 Isoauringonkukka 'Red Sun'
HELIANTHUS annuus
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(160) (kk.7-9) Ihastuttava lajike, jonka kukissa on syvänpunaisen sävyjä. Ruskea keskusta, jossa on kullanhohtoinen reuna. Pensasmaiset, hienot
taimet. Sopii sekä kukkapenkkiin että leikkokukaksi. 20 siementä.
0800921 Isoauringonkukka F1 'Suntastic Yellow with
HELIANTHUS annuus
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
6,95 K
(Y) (40) (kk.7-9) Uutuus 2014. Topline. Kirkkaankeltaiset auringonkukat, joissa on tumma keskusta, ovat halkaisijaltaan 12–15 cm. Luonnollisen tiivis
kukinto. Kukkii runsaasti, jopa 20 kukkaa joka taimessa. Siitepölytön. Paras ruukkuauringonkukkamme. 15 siementä.
0800922 Isoauringonkukka 'Paquito mixture'
HELIANTHUS annuus
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(Y) (50) (kk.7-9) Uutuus 2014. Sekoitus lämpimän kullankeltaisia, sitruunankeltaisia, punaisia ja kaksivärisiä kukkia. Tiiviin kasvutavan ja sivuversojen
kukkapaljouden ansiosta taimet ovat hienon pyöreät. Erinomainen ruukkuun, laatikkoon ja reunuskasviksi. 20 siementä.
0800923 Isoauringonkukka 'Waooh!'
HELIANTHUS annuus
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(Y) (90) (kk.7-10) Uutuus 2014. Pyramidimainen kasvutapa ja isot, syvänvihreät lehdet. Kukkii koko kauden kullankeltaisin kukin, joissa on tumma
keskusta. Keskikorkeat, tanakat taimet. Sopii kukkapenkkiin ja aidanteeksi. 20 siementä.
0800924 Puna-auringonkukka F1 'Claret'
HELIANTHUS annuus
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
6,95 K
(Y) (200) (kk.7-9) Uutuus 2014. Komea auringonkukka ja hieno värisekoitus: syvän viininpunaisesta ruosteenpunaiseen, kullankeltareunaiseen. Kaikissa
väreissä on tumma keskusta. Tehokas tausta- tai keskuskasvi kukkakimppuun tai -penkkiin. 20 siementä.
0800159 Isoauringonkukka 'Incredible'
HELIANTHUS annuus
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(40) (kk.7-9) Matala, ihastuttava lajike, jolla on päävarressa isot keltaiset kukat ja sivuversoissa pienemmät. Sopii erinomaisesti sekä kukkapenkkiin että
ruukkuun. 20 siementä.
0800168 Isoauringonkukka 'Valentine'
HELIANTHUS annuus
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(150) (kk.7-9) RHS. Fleuroselect-laatua. Mielenkiintoinen lajike, joka haaroittuu tyvestä asti. Jokaiseen taimeen tulee monta isoa, vaalean
auringonkeltaista, joissa on musta keskusta. 20 siementä.
0800207 Isoauringonkukka 'Teddy Bear'
HELIANTHUS annuus
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(40) (kk.7-9) Kerrannainen kääpiölajike. Hyvin tiiviit, kerrannaiset, kirkkaankeltaiset kukat. 40 siementä.
0800269 Isoauringonkukka 'Pacino'
HELIANTHUS annuus
(35) (kk.7-9) Ruukkulajike. Auringonkeltaiset, pienehköt, yksinkertaiset kukat. Sopii hyvin kukkalaatikkoon ja -ruukkuun. 15 siementä.
0800511 Isoauringonkukka 'Ring of Fire'
HELIANTHUS annuus
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(120) (kk.7-9) Kaksivärinen lajike, jossa on tehokkaita vastakohtia. Kullankeltaisissa kukissa on punainen rengas sisäpuolella. Kauniit, hyvin haaroittuvat
taimet. Hyvä leikkokukka. 20 siementä.
0800606 Isoauringonkukka 'Kong'
HELIANTHUS annuus
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(420) (kk.7-9) Vaikuttava jättiläinen, joka voi kasvaa yli nelimetriseksi. Isossa, vaaleankeltaisena hehkuvassa latvakukassa on tummempi keskusta. Sen
jälkeen kehittyy kimppumaisesti monia lyhyempiä kukintohaaroja. 10 siementä.
0800662 Isoauringonkukka 'Titan'
HELIANTHUS annuus
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(350) (kk.7-9) Erittäin vaikuttava lajike, jonka auringonkeltaisissa kukissa on valtava (halk. jopa 60 cm) mykerö. Isosiemenisin kotiviljelyyn sopiva lajike.
Kilpailulajike. 15 siementä.
0800678 Isoauringonkukka 'Giganteus'
HELIANTHUS annuus
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
2,15 K
(300) (kk.7-9) Vanhanajan korkea auringonkukka, jolla on isot kullankeltaiset kukat. Sopii taustakasviksi kesäkukkapenkkiin. 50 siementä.
0800740 Auringonkukka 'Ruby' F1
HELIANTHUS annuus
4,50
(180-200) (kk.7-9) Isot, syvän rubiininpunaiset kukat herättävät huomiota. Kevyesti keitetyt nuput maistuvat hyvältä voin kanssa. Myös siemenet ovat
syötäviä. Hieno leikkokukka ja kukkapenkin katseen vangitsija. Riittää 12-16 taimeen.
0800069 Pikkuauringonkukka
HELIANTHUS debilis
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(150) (kk.7-9) Sekoitus eri hybridejä. Puolikorkea. Haaroittuvat taimet. N. 7 cm leveät pronssinväriset, punaiset tai keltaiset kukat. 50 siementä.
0800188 Pikkuauringonkukka 'Vanilla Ice'
HELIANTHUS debilis
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(140) (kk.7-9) Kauniit, haaroittuvat taimet. Jokaisessa taimessa on monta suurehkoa kermankeltaista kukkaa, joissa on musta keskusta. Sopii mainiosti
kukkapenkkiin ja leikkokukaksi. 20 siementä.
0800607 Hopeakäpälä 'Silver Mist'
HELICHRYSUM petiolare
Kylvö:2-3. It.aika:20-25 vrk.
7,95 K
(50) Koristeellinen lehtikasvi, jolla on koko varren pituudelta pieniä, hopeanvihreitä lehtiä. Levittäytyvä kasvutapa. Sopii kukkaryhmään amppeliin,
laatikkoon tai kukkapenkin reunuskasviksi. Pilleröidyt siemenet, 10 kpl à 3 siementä.
0800433 Heliotrooppi 'Marine'
HELIOTROPIUM arborescens
Kylvö:2-4. It.aika:15-40 vrk.
4,95 K
(30) (kk.6-10) Sinililat, tiiviit kukinnot. Hyvin miellyttävä hajuveden tuoksu. Sopii mainiosti kukkalaatikkoon ja reunuskasviksi, mutta myös huonekasviksi.
75 siementä.
0800878 Verihibiskus 'Red Shield'
HIBISCUS acetosella
Kylvö:3-4. It.aika:10-40 vrk.
7,95 K
(Y-M) (100) (kk.9-10) Hohtava, tumman verenpunainen lehdistö. Tiivis, pensasmainen kasvutapa. Kasvatetaan yleensä yksivuotisena. Kukkii harvoin
meidän ilmastossamme. 40 siementä.
0800582 "Ruusuhibiskus"
HIBISCUS lasiocarpus
Kylvö:2-3. It.aika:10-40 vrk.
4,95 K
(90) (kk.7-9) Kotoisin Kaliforniasta. Valko-vaaleanpunaiset, n. 10 cm leveät jättikukat. Valkoisissa kukissa on enemmän tai vähemmän vaaleanpunaista
hohdetta. Kirkkaanpunainen silmä keskellä. Viihtyy lämpimällä paikalla avomaalla tai ruukussa. Jos kasvi nostetaan talveksi suojaan pakkaselta, se on
monivuotinen. 15 siementä.
0800071 Ajannäyttäjä (hibiskus) 'Simply Love'
HIBISCUS trionum
Kylvö:3-5. It.aika:10-40 vrk.
3,50 K
(35) (kk.7-9) Isot, huomiota herättävät, kermankeltaiset, hibiskukselle luonteenomaiset kukat, joissa on violetti kehä. Hopeanväriset, kellomaiset
siemenkodat. Hyvin kaunis kesäkukka, joka sopii kukkapenkkiin ja ruukkuasetelmiin. 70 siementä.
0800072 Japaninhumala
HUMULUS japonicus
(350) (kk.6-10) Nopeakasvuinen köynnös, jolla on koristeelliset, kirjavat lehdet. Riittää 15 taimeen.
4,50
0800151 Sarjasaippo
53
-
IBERIS umbellata
1,40
(30) (kk.7-9) Runsaskukkainen, hyväntuoksuinen puolipensas. Kaunis, vaihtelevanvärinen reunus- ja kivikkokasvi. 5-6 m.
0800224 Palsami 'Tom Thumb'
IMPATIENS balsamina
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(25) Perinteinen isoäidin kukka, jonka isot, kerrannaiset kukat ovat valkoiset tai vaihtelevan sävyisen punaiset. Hieno, tiivis kasvutapa. Sopii ruukkuun,
laatikkoon tai kukkapenkkiin. Erittäin helppo kasvattaa. 75 siementä.
0800257 Palsami 'Top Knot'
IMPATIENS balsamina
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(25) Kasvaa 25 cm korkeaksi pensaaksi, jossa on paljon täysin kerrannaisia, ruusumaisia kukkia. Sekoituksessa on ruusunpunaisia, punaisia, violetteja
ja valkoisia kukkia. 30 siementä.
0800434 Palsami
IMPATIENS balsamina
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(60) (kk.6-10) Kameliakukkainen. Kerrannaiset kukat ilmestyvät suoraan varteen lehtien sekaan. Valtikkamainen kukinto. Värisekoitus. Myös
huonekasviksi. 75 siementä.
0800543 Palsami 'Scarlet Favourite'
IMPATIENS balsamina
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(45) (kk.6-10) Vanha englantilainen isoäidinkukka, jolla on tiiviit, täysin kerrannaiset, loistavan kirsikanpunaiset kukat. Kukat ovat lehtihangoissa pitkin
vartta. Tanakka kasvutapa. Sopii ruukkuun ja kukkapenkkiin. 50 siementä.
0800466 Sateenkaaripalsami (uudenguineanliisa) 'Div IMPATIENS hawkeri
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(Y) (25) (kk.5-9) Erittäin hyvin kasvavat taimet. Punaisia, ruusunpunaisia, purppuranpunaisia ja valkoisia kukkia. Terälehdet ovat limittäin. Pitkänomaiset
lehdet. Sopii kaikenlaiseen ruukku- ja laatikkokasvatukseen. 10 siementä.
0800232 Ahkeraliisa 'Athena Mix' F1
IMPATIENS hybrida
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
8,95 K
(Y) (25) (kk.5-9) Kerrannaiset, ruusumaiset kukat ovat halkaisijaltaan 4 cm. Omenankukanpunainen, punainen, oranssi, violetti ja valkoinen. Osa kukista
on kaksivärisiä. Erittäin hieno kasvi amppelissa, kukkalaatikossa tmv. 15 siementä.
0800925 Ahkeraliisa F1 'Athena Coral Pink'
IMPATIENS hybrida
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
6,95 K
(Y) (25) (kk.5-9) Uutuus 2014. Isoissa, kerrannaisissa, voimakkaan korallinruusunpunaisissa kukissa häivähtelee vaaleampia sävyjä. Tummanvihreät
lehdet. Tiivis ja hyvin haarova kasvutapa. Sopii amppeliin, laatikkoon ja maahan. 20 siementä.
0800226 Ahkeraliisa 'Candy White'
IMPATIENS walleriana
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(20) (kk.5-9) Isot kukat ja tiivis ja hyvin haaroittuva kasvutapa. Täysin valkoinen. Vaaleanvihreä lehdistö. 20 siementä.
0800693 Ahkeraliisa 'Athena Red Flash' F1
IMPATIENS walleriana
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(25) (kk.5-9) Isot, hauskanväriset, kerrannaiset kukat ovat kirkkaanpunavalkoiset. Tummanvihreät lehdet. Tiivis ja hyvin haaroittuva. Sopii ruukkuun,
kukkalaatikkoon ja maahan. 20 siementä.
0800227 Ahkeraliisa 'Candy Scarlet'
IMPATIENS walleriana
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(20) (kk.5-9) Tulipunaiset kukat. Tummanvihreät lehdet. 20 siementä.
0800229 Ahkeraliisa 'Candy Coral Bee'
IMPATIENS walleriana
(20) (kk.5-9) Leiskuavan korallinpunaiset kukat, joissa on punainen silmä keskellä. Vaaleat lehdet. 20 siementä.
0800294 Ahkeraliisa 'Athena' F1
IMPATIENS walleriana
4,50
(20-35) (kk.6-9) Todella sievä ahkeraliisa, jolla on ruusua muistuttavat, kerrotut kukat ja pystysuora kasvutapa. Tunnetaan myös nimellä ruusuliisa.
Helppohoitoinen ulkokasvi, joka kukkii runsaasti myös varjoisessa paikassa. Sietää myös sateisen ja kylmän kesän. Hieno ruukkukasvi. Riittää 12-15
taimeen.
0800404 Ahkeraliisa 'Picotee Swirl' F1
IMPATIENS walleriana
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
(20) (kk.5-9) Isot korallinvalkoiset kukat, joiden terälehdissä on tumman ruusunpunainen reunus. Säänkestävä. 20 siementä.
0800468 Ahkeraliisa 'Candy Lavender' F1
IMPATIENS walleriana
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(20) (kk.5-9) Vaalean laventelinruusunpunaiset kukat, joissa on vivahdus sinistä. Vaaleat lehdet. 20 siementä.
0800812 Ahkeraliisa F1 'Accent Star Mix'
IMPATIENS walleriana
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
(20) (kk.5-9) Joukko iso- ja tähtikukkaisia ahkeraliisoja. Kukat ovat punaiset, ruusunpunaiset tai oranssit, ja kaikissa on keskellä selvä valkoinen tähti.
Tiivis ja hyvin haaroittuva. Sopii amppeliin, laatikkoon tai reunuskasviksi. 20 siementä.
0800813 Ahkeraliisa F1 'Super Elfin Seaside'
IMPATIENS walleriana
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
(20) (kk.5-9) Riemukas yhdistelmä ruusunpunaisen, purppuranpunaisen, kirsikanpunaisen ja valkoisen eri sävyjä. Isot kukat. Aikainen ja viljelemisen
arvoinen kasvi, joka sopii varsinkin puolivarjoisille paikoille. Tiivis ja hyvin haaroittuva. Erittäin tasainen kasvutapa. Sopii ruukkuun, kukkalaatikkoon ja
maahan istutettavaksi. 20 siementä.
0800225 Ahkeraliisa 'Sultani'
IMPATIENS walleriana
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(M) (50) (kk.5-9) Perinteinen vanhanajan ahkeraliisa. Värisekoitus. Isohkot, tanakat taimet. Voidaan säilyttää talven yli suojassa pakkaselta. 50 siementä.
0800720 Ahkeraliisa 'Confection' F1
IMPATIENS walleriana hybrida
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(Y) (35) (kk.5-9) Sommitelma, jossa eriväriset kukat korostavat toisiaan hienosti. Toiset kukat ovat kirkkaan punavioletteja, toiset laventeliin vivahtavan,
pehmeän ruusunpunaisia. Erittäin suuret kukat. Erityisen hieno amppelissa ja ulkoruukussa. 28 siementä.
0800608 Keisarinelämänlanka 'Mini Bar Rose'
IPOMOEA nil
Kylvö:2-4. It.aika:5-20 vrk.
4,95 K
(75) (kk.6-9) Voimakkaan ruusunpunaiset kukat, joissa on valkoinen nielu ja reunus. Koristeelliset vaaleanvihreät, valkoisenkirjavat lehdet. Lämmin
kasvupaikka. Sopii esim. amppeliin. HUOM! Kasvi on myrkyllinen. 10 siementä.
0800629 Keisarinelämänlanka 'Sunrise Serenade'
IPOMOEA nil
Kylvö:2-4. It.aika:5-20 vrk.
7,95 K
(225) (kk.6-10) Kulttuuriperintölajike 1800-luvulta. Täysin kerrannaiset, neonpunaiset kukat, joissa on valkoinen keskusta. Valtavan runsaasti kukkiva
kasvi säleikköä, aitaa tmv. vasten. 10 siementä.
0800787 Keisarinelämänlanka 'Giant Rose Edge'
IPOMOEA nil
Kylvö:2-4. It.aika:5-20 vrk.
6,35 K
(100) (kk.6-9) Topline. Erittäin suuret kukat ovat voimakkaan kirsikanpunaiset, ja niissä on valkoinen reunus. Ilman tukea kasvatettaessa kasvutapa on
pensasmainen. Sopii hyvin myös säleikköön. Aikaisin kukkivana sopii erityisen hyvin pohjoiseen ilmastoon. Kasvatetaan kukkapenkissä, ruukussa tai
amppelissa. HUOM! Kasvi on myrkyllinen. 20 siementä.
0800833 Keisarinelämänlanka 'Split Second'
IPOMOEA nil
5,95
(200-300) (kk.6-9) Ihana köynnöskasvi, jonka kerrotut kukat ovat roosanväriset. Sopii suureen ruukkuun parvekkeelle, terassille ja ulkotiloihin. Viihtyy
ravinteikkaassa ja läpäisevässä maassa, lämpimässä ja suojaisessa paikassa. Tarvitsee tuen, jonka varaan voi kasvaa. 7-8 taimeen.
0800436 Aitoelämänlanka
IPOMOEA purpurea
Kylvö:2-4. It.aika:5-20 vrk.
3,50 K
(200) (kk.6-9) Vanhanajan pidetty köynnöskasvi värisekoituksena. Sopii kukkapenkkiin tai laatikkoon. Kasvatetaan seinustalla tai säleikköä tmv. vasten.
HUOM! Kasvi on myrkyllinen. 60 siementä.
0800690 Aitoelämänlanka 'Star of Yelta'
IPOMOEA purpurea
4,50
(250) (kk.6-9) Kotoisin trooppisesta Amerikasta. Ihanat, silkkimäiset, n. 7 cm leveät kukat. Sopii mainiosti esim. suureen ruukkuun parvekkeelle tai
terassille. Riittää 7-10 taimeen.
.
0800365 Päivänsini 'Flying Saucers'
IPOMOEA tricolor
Kylvö:2-4. It.aika:5-20 vrk.
4,95 K
(200) (kk.6-9) Isot, valkoiset kukat, joissa on sininen suonitus ja keltainen keskusta. Köynnöskasvi ruukkuun tai laatikkoon. Kasvata säleikköä tmv.
vasten. HUOM! Kasvi on myrkyllinen. 30 siementä.
0800544 Päivänsini 'Knowlian´s Black'
IPOMOEA tricolor
Kylvö:2-4. It.aika:5-20 vrk.
(200) (kk.6-9) Isoissa, syvän violeteissa kukissa, jotka hohtavat magentanpunaista, on hohtavanvalkoinen nielu. Kiitollinen ja runsaasti kukkiva
kesäkukka esim. ruukkuun, parvekkeelle tai avomaalle säleikköä vasten. HUOM! Kasvi on myrkyllinen. 15 siementä.
6,35 K
0800736 Liuskamiinanköynnös 'White Feather'
54
-
IPOMOEA quamoclit
2,20
(200) (kk.7-8) Rennosti köynnöstävä kasvi, jonka ohuet, sulkamaiset lehdet voivat olla jopa 10 cm pitkät. Kellomaisten kukkien valkoiset terälehdet
muodostavat tähden. Lintujen ja perhosten suosima kasvi. Sopii hyvin ruukkuun terassille tai ulko-oleskelutilaan. Riittää 10-14 taimeen.
0800847 Aitoelämänlanka 'Dacapo Light Blue'
IPOMOEA purpurea
Kylvö:2-4. It.aika:5-20 vrk.
6,35 K
(200) (kk.6-9) Vaalean taivaansinisissä kukissa on tummempi tähti, jonka väri vaihtelee purppuraan vivahtavan sinisestä kirsikanpunaiseen. Hyvin
vaikuttava. Kiitollinen ja runsaasti kukkiva kasvi esim. ruukkuun, parvekkeelle tai avomaalle säleikköä vasten. HUOM! Kasvi on myrkyllinen. 30 siementä.
0800848 Aitoelämänlanka 'Split Personality'
IPOMOEA purpurea
Kylvö:2-4. It.aika:5-20 vrk.
6,35 K
(200) (kk.6-9) Vastustamattomat kirsikanpunaiset kukat, joissa on valkoinen nielu ja toisistaan erillään olevat terälehdet. Hieno, nopeakasvuinen
köynnöskasvi säleikköön, pergolaan tai vastaavaan. Kasvata ruukussa, laatikossa tai lämpimällä paikalla ulkona. HUOM! Kasvi on myrkyllinen. 30
siementä.
0800315 Rusokesäsypressi 'Trichophylla'
BASSIA scoparia
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(80) Koristeellinen, nopeakasvuinen lehtikasvi. Aluksi raikkaan vaaleanvihreä, myöhemmin lämpimän punavihreä. Erinomainen yksivuotisena
aidanteena, reunuskasvina tai kukkapenkissä. 500 siementä.
0800879 Jänönhäntä 'Bunny Tails'
LAGURUS ovatus
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(15) (kk.7-9) Tuuheat mättäät. Lehdistön yllä valtavasti hurmaavia pieniä, valkoisia röyhykukintoja. Erittäin käyttökelpoinen kukkapenkissä ja ruukussa.
Röyhyt voidaan kuivata käytettäväksi asetelmissa. 100 siementä.
0800557 Tuoksuherne, hajuherne 'Black Knight'
LATHYRUS odoratus
Kylvö:4-5. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(225) (kk.6-9) Kulttuuriperintö vuodelta 1898. Tumman kastanjanväriset, mustanhohtoiset kukat ovat tummimmat hajuherneen kukat, mitä on olemassa.
Kukkii hyvin runsaasti. Hyväntuoksuinen. 20 siementä.
0800880 Tuoksuherne, hajuherne 'Ocean Foam'
LATHYRYS odoratus
Kylvö:4-5. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(250) (kk.6-9) Dramaattinen sekoitus merensinisiä, laventelinsinisiä ja huurteisia valkoisia sävyjä. Isot, voimakkaan mutta hyvän tuoksuiset kukat ovat
tanakoissa varsissa. 20 siementä.
0800926 Tuoksuherne (hajuherne) 'Old Spice Flora N
LATHYRUS odoratus
Kylvö:4-5. It.aika:10-30 vrk.
6,95 K
(Y) (200) (kk.6-9) Uutuus 2014. Kulttuuriperintö vuodelta 1904. Hyväntuoksuiset, sirot, kirkkaansiniset kukat. Kukkii hyvin runsaasti. Vuosisadan vaihteen
romantiikkaa. Sopii ruukkuun tai kukkapenkkiin. 20 siementä.
0800927 Tuoksuherne (hajuherne) 'Streamer mixed'
LATHYRUS odoratus
Kylvö:4-5. It.aika:10-30 vrk.
6,95
(Y) (200) (kk.6-9) Uutuus 2014. Valkoisissa kukissa on sinisiä, suklaanvärisiä, laventelinsinisiä, oransseja, ruusun- tai purppuranpunaisia tai punaisia
raitoja. Hienot kontrastit ja hyvä tuoksu. 20 siementä.
0800928 Tuoksuherne (hajuherne) 'Old Spice Janet S LATHYRUS odoratus
Kylvö:4-5. It.aika:10-30 vrk.
6,95 K
(Y) (200) (kk.6-9) Uutuus 2014. Kulttuuriperintö vuodelta 1903. Sirot, hyväntuoksuiset, vaalean pastellinruusunpunaiset kukat. Kukkii hyvin runsaasti.
Vuosisadan vaihteen romantiikkaa. Sopii ruukkuun tai kukkapenkkiin. 20 siementä.
0800929 Tuoksuherne (hajuherne) 'Old Spice Miss Wi LATHYRUS odoratus
Kylvö:4-5. It.aika:10-30 vrk.
6,95 K
(Y) (200) (kk.6-9) Uutuus 2014. Kulttuuriperintö vuodelta 1900. Siroissa, hyväntuoksuisissa, tumman ruusunpunaisissa kukissa on suonittunut,
korallinruusunpunainen purje. Vuosisadan vaihteen romantiikkaa. Sopii ruukkuun tai kukkapenkkiin. 20 siementä.
0800930 Tuoksuherne (hajuherne) 'Old Spice Henry
LATHYRUS odoratus
Kylvö:4-5. It.aika:10-30 vrk.
6,95 K
(Y) (200) (kk.6-9) Uutuus 2014. Kulttuuriperintö vuodelta 1904. Hyväntuoksuiset, lämpimän oranssinpunaiset kukat. Kukkii hyvin runsaasti. Vuosisadan
vaihteen romantiikkaa. Sopii ruukkuun tai kukkapenkkiin. 20 siementä.
0800931 Tuoksuherne (hajuherne) 'Erewhon'
LATHYRUS odoratus
Kylvö:4-5. It.aika:10-30 vrk.
6,95 K
(Y) (200) (kk.6-9) Uutuus 2014. Harvinainen hajuherne, jolla on kaksiväriset kukat: purppuraan vivahtavan vaaleansinisissä kukissa on
pastellinruusunpunaiset purjeet. Erittäin hyväntuoksuinen kukka ruukkuun tai kukkapenkkiin. 20 siementä.
0800932 Tuoksuherne (hajuherne) 'Old Spice Painted LATHYRUS odoratus
Kylvö:4-5. It.aika:10-30 vrk.
6,95 K
(Y) (200) (kk.6-9) Uutuus 2014. Kulttuuriperintö vuodelta 1731. Hyväntuoksuisissa, puhtaanvalkoisissa kukissa on vadelmanpunaiset purjeet.
Vuosisadan vaihteen romantiikkaa. Sopii ruukkuun ja kukkapenkkiin. 20 siementä.
0800282 Tuoksuherne, hajuherne 'Franciscus Cupan' LATHYRUS odoratus
Kylvö:4-5. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(75-125) (kk.6-9) Kulttuuriperintö vuodelta 1699. Hajuherne, joka on Sisiliassa luonnonvarainen. Tulee aivan täyteen keskikokoisia, purppuranpunavioletteja kukkia, joissa on ihmeen ihana tuoksu. 20 siementä.
0800283 Tuoksuherne, hajuherne 'America'
LATHYRUS odoratus
Kylvö:4-5. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(150) (kk.6-9) Kulttuuriperintölajike vuodelta 1896. Ainutlaatuinen vanhanajan lajike. Kirkkaan karmosiininpunaisissa kukissa on valkoisia juovia. Kukkii
runsaasti ja tuoksuu hyvältä. 20 siementä.
0800299 Tuoksuherne, hajuherne 'Old Spice Mixture'
LATHYRUS odoratus
2,95
(150) (kk.6-10) Vanhanajan tuoksuherne, joka antaa oman erityisen lisänsä puutarhan tuoksu- ja värimaailmaan. Kukat, joiden väri vaihtelee, eivät ole
kovin suuria, mutta niitä on paljon. 3-4 m.
0800300 Tuoksuherne, hajuherne 'Cupid Pink improv LATHYRUS odoratus
2,95
(40) (kk.6-10) Parannettu versio vanhasta, hyväntuoksuisesta lajikkeesta. Matalan ja tiiviin kasvutapansa ansiosta kasvi sopii ruukkuun, amppeliin ja
maanpeittokasviksi. Kukat ovat pastellin ruusunpunaisia, tummempia tai vaaleampia. Ne ovat usein kaksivärisiä, siten että toisena värinä on valkoinen.
Riittää 14-16 taimeen.
0800301 Tuoksuherne, hajuherne 'Bijou', matala
LATHYRUS odoratus
2,95
(40) (kk.6-10) Kääpiölajike. Värisekoitus. Kasvaa matalina pensaina. Runsaasti keskisuuria kukkia. 2 m.
0800339 Tuoksuherne, hajuherne 'Royal Scarlet'
LATHYRUS odoratus
2,20
(150) (kk.7-9) Erittäin pidetty leikko- ja köynnöskukka. Suuret punaiset, hyväntuoksuiset kukat. Annos riittää 3-4 metrille.
0800340 Tuoksuherne, hajuherne 'Royal Rose'
LATHYRUS odoratus
2,20
(150) (kk.7-9) Kaunis, tuoksuva, runsaasti roosanvärisiä kukkia tuottava köynnös. Sopii ruukkuun ja kukkapenkkiin. Annos riittää 3-4 metrille.
0800343 Tuoksuherne, hajuherne Royal sekoitus
LATHYRUS odoratus
1,40
(125) (kk.7-9) Kaunis, tuoksuva, köynnösseos. Kukkii runsaasti erivärisin kukkasin. Sopii ruukkuun ja kukkapenkkiin. Annos riittää 3-4 metrille
0800344 Tuoksuherne, hajuherne Royal sekoitus
LATHYRUS odoratus
2,95
(100-150) (kk.7-9) Kaunis, tuoksuva, köynnösseos. Kukkii runsaasti erivärisin kukkasin. Sopii ruukkuun ja kukkapenkkiin. Annos riittää 10-12 metrille.
0800366 Tuoksuherne, hajuherne 'Mrs. Collier'
LATHYRUS odoratus
Kylvö:4-5. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(150) (kk.6-9) Kulttuuriperintö vuodelta 1907. Kukkien väri vaihtelee kermankeltaisesta hennon pastellinkeltaiseen. Kukissa on voimakas ja houkutteleva
hunajantuoksu. Kukkii hyvin runsaasti. 20 siementä.
0800341 Tuoksuherne, hajuherne 'Royal White'
LATRYRUS odoratus
2,20
(150) (kk.7-9) Kaunis, tuoksuva, runsaasti valkoisia kukkia tuottava köynnös. Sopii ruukkuun ja kukkapenkkiin. Annos riittää 3-4 metrille.
0800610 Tuoksuherne, hajuherne 'Mammoth'
LATHYRUS odoratus
Kylvö:4-5. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(200) (kk.6-9) Isot, erittäin hyväntuoksuiset kukat. Harmoninen värisekoitus. Hyvin pitkät varret. Sopii erityisen hyvin leikkokukaksi. 30 siementä.
0800663 Tuoksuherne, hajuherne 'Mollie Rilestone'
LATHYRUS odoratus
Kylvö:4-5. It.aika:10-30 vrk.
(200) (kk.6-9) Vaalean kermankeltaisissa kukissa on terälehtien aaltopoimuisissa reunoissa ruusunpunainen, paikoin tummasävyinen varjostus. Erittäin
voimakas, hieno tuoksu. Moninkertaisesti palkittu lajike. 15 siementä.
7,95 K
-
55
-
0800664 Tuoksuherne, hajuherne 'Royal Navy Dark B LATHYRUS odoratus
Kylvö:4-5. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(225) (kk.6-9) Kaikki kukat ovat kirkkaan laivastonsinisiä. Kukkii runsaasti ja tuoksuu hyvältä. Tavallista pitkävartisempi; sopii erityisen hyvin kimppuihin.
30 siementä.
0800725 Tuoksuherne, hajuherne 'Pulsar'
LATHYRUS odoratus
Kylvö:4-5. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(Y) (200) (kk.6-9) Kermankeltaiset nuput ja valkoiset kukat, joissa on vivahdus siniviolettia ja aaltopoimuinen purje. Soveltuu erittäin hyväntuoksuisena ja
pitkävartisena erityisen hyvin kukkakimppuihin. 20 siementä.
0800849 Tuoksuherne (hajuherne) 'Queen Alexandria LATHYRUS odoratus
Kylvö:4-5. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(200) (kk.6-9) Kulttuuriperintö vuodelta 1903. Englantilainen aarre. Valtavasti isoja, lämpimän karmiininpunaisia, hyväntuoksuisia kukkia. 20 siementä.
0800520 Tuoksuherne, hajuherne 'Purple Cupid'
LATHYRUS odoratus L.
2,95
(40) (kk.7-9) Tuoksuva, matala tuoksuherne, jolla on leveä kasvutapa. Yksiväriset, upean tummanlilat kukat. Riittää 13-15 taimeen.
0800739 Tuoksuherne, hajuherne 'Fire and Ice'
LATHYRUS odoratus L.
4,50
(150) (kk.6-10) Jännittävä valkoisen ja karmiininpunaisen yhdistelmä. Siipien koristeelliset siniset reunat muuttuvat kasvukauden mittaan leveämmiksi ja
selvemmiksi. Kukkii runsaasti, ja sopii hyvin kiipeämään ylös verkkoa tai säleikköä. Erinomainen leikkokukka. Riittää 14-17 taimeen.
0800823 Tuoksuherne, hajuherne 'Villa Roma Scarlet' LATHYRUS odoratus var. Nanellus
Kylvö:4-5. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(35) (kk.6-9) Hyväntuoksuinen. Kukkii erittäin hanakasti vaikuttavan tulipunaisin kukin. Kukkii aikaisin. Pensasmainen, tiivis kasvutapa. Sopii mainiosti
amppeliin, laatikkoon tai reunuskasviksi. 20 siementä.
0800691 Peltonätkelmä 'Azureus'
LATHYRUS sativus
4,50
(100) (kk.6-9) Pienet, tuoksuhernettä muistuttavat, ihanan siniset kukat. Hieno kasvi sekä ruukkuun esim. parvekkeelle että kukkapenkkiin. Voidaan
kasvattaa tukea pitkin tai riippuvana. Riittää 10-12 taimeen.
0800521 Peltonätkelmä 'Azureus'
LATHYRUS sativus
Kylvö:4-5. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(100) (kk.6-9) Hurmaava lajike, jolla on vaalean katkeronsiniset kukat. Voidaan myös kasvattaa parvekelaatikossa tmv. 10 siementä.
0800665 Etelännätkelmä 'Roseus'
LATHYRUS tingitanus
Kylvö:4-5. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(150) (kk.6-8) Kotoisin Afrikasta. Erikoinen laji, jonka hienostuneen korallinpunaisissa kukissa on vaalean ruusunpunaiset, melkein valkoiset reunat.
Helppo kasvattaa. Viihtyy useimmilla kasvupaikoilla. 10 siementä.
0800900 Tähkälaventeli 'Ellagance Pink'
LAVANDULA angustifolia
Kylvö:2-3, 8-9. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(Y-M) (30) (kk.7-9) Hyvin haaroittuvat taimet. Isot, hillityn vaaleanruusunpunaiset, tiiviit, valtikkamaiset kukat. Tanakat kukkavarret. Erittäin tasainen,
pysty kasvutapa ja syvän harmaanvihreät lehdet. Arvokas kasvi ruukkuun tai kukkapenkkiin. Kestävä perenna, joka aikaisin kylvettäessä kukkii jo
ensimmäisenä vuotena. Vyöhyke I-II. 40 siementä.
0800901 Tähkälaventeli 'Mini Blue'
LAVANDULA angustifolia
Kylvö:2-3, 8-9. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(Y-M) (25) (kk.6-9) Tuuheat, hyvin haaroittuvat taimet. Kukkii runsaasti. Tasalaatuinen. Tanakat varret ja levittäytyvät taimet. Lehdistön yllä valtavasti
sinisiä valtikkamaisia kukintoja. Ruukkuun, kukkapenkkiin reunuskasviksi tai kivikkoon. Viihtyy läpäisevässä maassa. 40 siementä.
0800076 Kesämalvikki 'Silver Cup'
LAVATERA trimestris
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(60) (kk.7-9) RHS. Fleuroselect-laatua. Isot vanhanroosan väriset, hopeanhohtoiset kukat. Erinomainen leikkokukka. 60 siementä.
0800077 Kesämalvikki 'Mont Blanc'
LAVATERA trimestris
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(50) (kk.7-9) Tiivis ja tanakka kasvutapa. Kimaltavat hopeanhohtoiset, valkoiset, avoimet kellokukat, jotka ovat erinomaisia leikkokukkia. 60 siementä.
0800160 Kesämalvikki
LAVATERA trimestris
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
2,15 K
(80) (kk.7-9) Vanha, rakas isoäidinkukka. Kukkii hyvin runsaasti. Kellokukissa on vaaleanpunaisen, punaisen ja valkoisen eri sävyjä. Yksi kauneimmista
kesäkukista. Maljakkoon ja kukkapenkkiin. 150 siementä.
0800861 Kesämalvikki 'Dwarf Pink Blush'
LAVATERA trimestris
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(40) (kk.7-9) Hohtavissa, valkoisissa kukissa on ruusunpunainen tähti keskellä. Pensasmainen, hieno kasvutapa. Raikkaanvihreät lehdet. Kukkii hyvin
runsaasti koko kesän. Hurmaavan kaunis kukka kimppuihin ja kukkapenkkiin. 60 siementä.
0800078 Tipsu 'Tidy Tips'
LAYIA platyglossa
Kylvö:5-6. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(30) (kk.6-9) Isot kirkkaankeltaiset kukat, joiden säteittäisissä terälehdissä on valkoiset kärjet. Tuoksuva kasvi, joka sopii erityisesti kukkapenkkiin ja
leikkokukaksi. 200 siementä.
0800289 Leijonankorva 'Staircase'
LEONOTIS nepetifolia
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(125) (kk.7-9) Vaikuttava ja komea kasvi. Voimakkaan oranssinkeltaiset kukat ovat kehässä kummallisesti uurteisten varsien ympärillä. 40 siementä.
0800862 Palloleijonankorva 'Shrimp Cocktail'
LEONOTIS nepetifolia
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(120) (kk.7-9) Komea kasvi, jolla on kehässä monessa kerroksessa vaalean lohenpunaisia, nukkaisia kukkia. Hieno kesäkukkapenkin tai -laatikon
keskus- tai taustakasvina. Siemenkodista kasvaa isoja, pyöreitä piikkipalloja. Niitä on monessa kerroksessa, ja ne ovat hyvin koristeellisia
kukkakimpuissa ja -asetelmissa. 40 siementä.
0800316 Virvakukka, Kirjo-
LEPTOSIPHON parviflorus
2,95
(15) (kk.6-8) Lukemattomat pikkukukat muodostavat maton, jossa loistavat kaikki sateenkaaren värit. Kestävä auringonpalvoja reunuskasviksi, kivikkoon
tai parvekelaatikkoon. Riittää 200 taimeen.
0800899 Kesälevisia 'Elise'
LEWISIA cotyledon
Kylvö:2-3. It.aika:20-40 vrk.
7,95 K
(Y-M) (15) (kk.6-9) TopLine. Kukinta alkaa 4–5 kk kylvöstä. Kivikkoon, kukkapenkkiin tai -laatikkoon. Kukissa on upeita ruusun- ja lohenpunaisen,
oranssin, valkoisen ja keltaisen sävyjä ja selvästi erottuvan värisiä kuvioita. Mehilehtinen. Kuivuutta kestävä. Sopii myös seinäpuutarhaan! 10 siementä.
0800437 Hilppa
LIMNANTHES douglasii
Kylvö:4-5, 8-9. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(15) (kk.6-9) RHS. Valkoisissa kukissa koholla oleva keltainen keskusta. Kelta-vihreät lehdet. Sievä kasvi kaikille kasvupaikoille. Helppo kasvattaa. 50
siementä.
0800079 Kirjovirvakukka 'Confetti'
LINANTHUS hybridus
Kylvö:5-6. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(15) (kk.7-9) Valtavasti tähtimäisiä pikkukukkia, jotka säteilevät kaikissa sateenkaaren väreissä. Sopii kivikkoon, kukkapenkkiin, parvekkeelle jne. 1000
siementä.
0800152 Kirjokannusruoho 'Flamenco'
LINARIA bordiana ssp. kralikiana
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(30) (kk.7-9) Tiheät, pensasmaiset taimet, joihin tulee paljon pieniä leijonankitamaisia, voimakkaanpunaisia ja keltaisia kukkia. Hyvin helppo kasvattaa ja
kukkii runsaasti. Hieno kukkapenkissä ja leikkokukkana. 1000 siementä.
0800438 Sirokannusruoho 'Fairy Bouquet'
LINARIA x versicolor
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(25) (kk.7-9) Kotoisin Marokosta. Tiheät, pensasmaiset taimet. Pienet purppuranpunaiset, laventelinsiniset, vaaleanpunaiset tm. väriset, valtikkamaiset
kukinnot. Leijonankitamaiset kukat. Kukkii runsaasti. Helppo kasvattaa. 1000 siementä.
0800863 'Fantasy'
LINARIA x versicolor
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(25) (kk.7-9) Tiiviit, räiskyviin väreihin peittyvät mättäät. Kaksivärisissä kukissa on purppuranpunaista, punaista, ruusunpunaista, keltaista tai valkoista.
Erinomainen reunuskasvina, laatikossa tai muurilla. 60 siementä.
0800483 Punapellava 'Bright Eyes'
LINUM grandiflorum
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(40) (kk.7-9) Melko harvinainen lajike, jonka hohtavanvalkoisissa kukissa on purppuranpuna-musta keskusta. 140 siementä.
0800933 Punapellava 'Blue Dress'
LINUM grandiflorum
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
(Y) (40) (kk.7-9) Uutuus 2014. Yksivuotinen, täsmälleen pellavansininen punapellava. Kukkii erittäin runsaasti koko kesän ja on helppo kasvattaa. Sopii
kukkapenkkiin ja -laatikkoon ja reunuskasviksi. 175 siementä.
6,35 K
0800703 Punapellava 'Charmer'
56
-
LINUM grandiflorum
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
6,95 K
(40) (kk.7-9) Uutuusjaloste. Värisekoitus. Mukana punainen, vaaleanpunainen, lohenpunainen ja valkoinen. Kaikissa väreissä on purppuranmusta silmä
ja silmän ympärillä vaaleampi, punainen kehä. Kukkii pitkään. Viehättävä pienissä kukkakimpuissa esim. pitkävartisten hajuherneitten kanssa. 175
siementä.
0800495 Punapellava 'Blue Dress'
LINUM grandiflorum
2,95
(40) (kk.7-10) Sirompi ja pensasmaisempi kasvutapa kuin tavallisella pellavalla. Ei perinteisen karmiininpunainen vaan ihanan sininen. Kaunis sekä
kukkapenkissä että ruukussa tai uurnassa. 4 jm.
0800652 Punapellava 'Rubrum'
LINUM grandiflorum
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(40) (kk.7-9) Viehättävät kirkkaanpunaiset kukat puhkeavat tiiviin, pensasmaisen tummanvihreän lehdistön ylle. Helppo kasvattaa. Erinomainen kasvi
leikkokukaksi, reunuskasviksi ja kukkapenkkiin. 500 siementä.
0800081 Sinilobelia 'Mrs. Clibran'
LOBELIA
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(12) (kk.6-10) Rakastettu kesäkukka. Tiiviit mättäät pursuvat tummansinisiä kukkia, joissa on valkoinen silmä. Erinomainen kukkapenkin reunuskasviksi
tai kukkalaatikkoon. 1000 siementä.
0800083 Sinilobelia 'Rosamund'
LOBELIA
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(12) (kk.6-10) Tiiviit mättäät pursuvat purppuranpunaisia kukkia, joissa on valkoinen silmä. Yksivuotinen kesäkukka kukkapenkin reunuskasviksi tai
laatikkoon. 1000 siementä.
0800084 Sinilobelia 'White Lady'
LOBELIA
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(12) (kk.6-10) Lumivalkoiset kukat ja kirkkaanvihreä lehdistö. 1000 siementä.
0800564 Lobelia 'Kejsar Wilhelm'
LOBELIA
(12) (kk.6-10) Rakastettu kesäkukka. Tuuheat, tiiviit mättäät pursuvat yksivärisiä, kirkkaansinisiä kukkia. Erinomainen kukkapenkin reunuskasviksi tai
kukkalaatikkoon. 1000 siementä.
0800085 Riippalobelia 'Saphire'
LOBELIA
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(35) (kk.6-10) Kirkkaansiniset kukat, joissa on valkoinen silmä. 1000 siementä.
0800086 Riippalobelia 'Cascade Red '
LOBELIA erinus pendula
(35) (kk.6-9) Ryöpyittäin purppuranpunaisia kukkia, joissa on valkoinen silmä. Erittäin kaunis ja vaikuttava. Pidetty kesäkukka amppeliin tai
kukkalaatikkoon. 1000 siementä.
0800153 Riippalobelia 'Cascade Rainbow'
LOBELIA
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(35) (kk.6-10) Vaikuttava sekoitus sinisiä, punaisia, ruusunpunaisia, liloja ja valkoisia sävyjä. 1000 siementä.
0800208 Riippalobelia 'Cascade White'
LOBELIA
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(35) (kk.6-10) Täysin valkoiset kukat ja kirkkaanvihreä lehdistö. 1000 siementä.
0800270 Sinilobelia 'Riviera Blue Splash'
LOBELIA
(12) (kk.6-10) Ensimmäinen todella kaksivärinen lobelia. Ainutlaatuinen lajike, jonka violetinsinisissä kukissa on 3 valkoista "kieltä". 1000 siementä.
0800619 Sinilobelia 'Riviera Lilac'
LOBELIA erinus
2,95
(10) (kk.6-9) Pienet, torvimaiset, kaksihuuliset kukat. Kukkii runsaasti ja on kaunis kukkalaatikon, ruukun tai kukkapenkin reunuskasvina. Riittää 200
taimeen.
0800630 Punalobelia F1 'Fan Blue'
LOBELIA speciosa
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(60) (kk.7-10) Fleuroselect-laatua. Silmiinpistävän kirkkaansiniset, valtikkamaiset kukinnot. 20 pilleröityä siementä.
0800905 Tarhalobelia F1 'Fan Burgundy'
LOBELIA speciosa
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(60) (kk.7-9) Ylväs kasvutapa. Isot, syvän tummanpunaiset kukat ovat tiiviissä valtikkamaisissa kukinnoissa. Erinomainen kukkapenkin keskuskasvina ja
isossa kukkalaatikossa. 20 pilleröityä siementä.
0800881 Tuoksupielus 'Aphrodite mix'
LOBUOLARIA maritima
Kylvö:3-5. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(10) (kk.6-9) Varsinainen väripaletti: pastellisävyisen valkoista, aprikoosia, ruusun-, kirsikan- ja purppuranpunaista ja syreeninlilaa. Hyväntuoksuiset,
tiiviit, runsas-kukkaiset mättäät. Sopii mainiosti reunuskasviksi ja kivikkoon. 250 siementä.
0800317 Tuoksupielus 'Carpet of Snow'
LOBULARIA maritima
2,20
(10) (kk.7-10) Muodostaa tiheän ja hyväntuoksuisen valkoisen kukkamaton. Sopii reunuskasviksi tai kivikkoon. Helppo kasvattaa. 4-5 m.
0800556 Tuoksupielus, valkopielus 'Violet Queen'
LOBULARIA maritima
2,20
(10) (kk.7-10) Kivikkopuutarhaan sopiva reunuskasvi. Kukat ovat syvän violetinväriset ja tuoksuvat voimakkaasti. Kukkii runsaasti ja leviää helposti.
Muodostaa pikkuhiljaa tiheän kukkivan maton. Houkuttelee hyönteisiä. Vaatimaton. 3-4 jm.
0800484 Keltalupiini
LUPINUS luteus
Kylvö:4-6. It.aika:10-40 vrk.
3,50 K
(70) (kk.7-8) Vanhanajan ihanasti tuoksuva kasvi. Kukkii pitkin kirkkaankeltaisin, valtikkamaisin kukinnoin. 75 siementä.
0800088 Meksikonlupiini
LUPINUS mexicanus
Kylvö:4-6. It.aika:10-40 vrk.
2,15 K
(70) (kk.7-8) Kaksiväriset kukat - sinivalkoiset tai ruusunpuna-valkoiset - ovat valtikkamaisissa kukinnoissa. Helppo kasvattaa. Erinomainen leikkokukka
ja kukkapenkin taustakasvi. 90 siementä.
0800485 Tuoksulupiini 'Sunrise'
LUPINUS mutabilis
Kylvö:4-6. It.aika:10-40 vrk.
6,35 K
(100) (kk.7-8) Erittäin komea, tuoksuva lajike. Valtavan isot taivaansiniset, valkoiset, kullankeltaiset ja pronssinväriset kukat. Kukat kestävät pitkään. 20
siementä.
0800513 Madia 'Swirly Sue'
MADIA elegans
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(60) (kk.6-10) Kotoisin Kaliforniasta. Kauniit, hyvin haaroittuvat taimet. Auringonkeltaiset terälehdet ja lähellä keskustaa punainen rengas. Miedonkirpeä
hunajantuoksu. Viehättävä kasvi, jota on erittäin helppo kasvattaa. 50 siementä.
0800546 Malkolmia
MALCOLMIA maritima
Kylvö:5-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(30) (kk.6-8) Harsuissa tertuissa punaisia, ruusunpunaisia, liloja tai valkoisia, hyväntuoksuisia kukkia. Alkaa kukkia aikaisin ja menestyy myös karuilla
kasvupaikoilla. 800 siementä.
0800679 Maloppi
MALOPE trifida
Kylvö:4-5. It.aika:10-30 vrk.
2,15 K
(90) (kk.7-9) Perinteinen kesäkukka. Isot, avoimet, silkinhohtoiset malvankukat. Kirsikanpunaisen, ruusunpunaisen ja valkoisen eri yhdistelmiä. Hieno
kasvi kukkapenkkiin ja leikkokukaksi. 275 siementä.
0800850 Maloppi 'Vulcan'
MALOPE trifida
Kylvö:4-5. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(90) (kk.7-9) Perinteinen kesäkukka. Verrattoman kauniit kukat ovat hehkuvan karmiininpunaiset, ja niissä on tummempi suonitus. Loistavan limenvihreä
tähti erottuu keskellä, siinä missä terälehdet kiinnittyvät toisiinsa. Vaikuttava kasvi kesäkukkapenkissä ja kimpussa. 50 siementä.
0800286 Kiiltomalva 'Zebrina'
MALVA sylvestris
Kylvö:3-6. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(100) (kk.7-9) Ainutlaatuinen vanhanajanmalva. Pastellin ruusunpunaiset kukat, joissa on tummia, punavioletteja raitoja. Kukkii uskomattoman runsaasti.
35 siementä.
0800043 Kesäleukoija 'Beauty of Nice'
MATTHIOLA incana
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(50) (kk.6-8) Perinteinen kesäkukka. Isot, enemmän tai vähemmän kerrannaiset, miellyttäväntuoksuiset kukat ovat valtikkamaisissa kukinnoissa.
Sekoitus upeita värejä. Hyvin haaroittuva kasvutapa. Erinomainen sekä leikkokukkana että kukkapenkissä. 100 siementä.
0800345 Leukoija, Tarha- 'Ten Week'
MATTHIOLA incana
(40) (kk.7-9) Tuoksuva ja runsaasti kukkiva lajike kukkapenkkiin, kaunis myös leikkokukkana. Kukkavarret ovat pystysuorat ja kukat tiheänä ryhmänä.
Matalakasvuinen lajike. Seoksessa kullanvalkean, violetin, roosan ja punaisen sävyjä. 4-5 m.
1,40
0800755 Kesäleukoija 'Fragrance Appleblossom'
57
-
MATTHIOLA incana var. Annua
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
8,95 K
(25) (kk.6-8) Topline. Tiiviit, tiheäkasvuiset taimet. Kukista 100 % on kerrannaisia. Niissä on valkoisia sekä ruusunpunaisen, vaaleanpunaisen ja
omenankukanpunaisen sävyjä. Erittäin hyväntuoksuinen kasvi ruukkuun, kukkalaatikkoon tai kukkapenkin reunaan. 50 siementä.
0800653 Sarvileukoija
MATTHIOLA longipetala ssp. Bicornis
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
2,15 K
(40) (kk.7-8) Kasvaa monihaaraiseksi. Hennot, vaalean liila-ruusunpunaiset kukat. Levittää illan tunteina ympärilleen ihanaa tuoksua. Kasvi kannattaa
sijoittaa portinpieleen, ovensuuhun tai oleskelupaikalle. 1000 siementä.
0800263 Sinipunavaula 'Exotic Pride'
MAURANDYA scandens
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(Y) (200) (kk.7-9) Runsaasti kukkiva köynnöskasvi. Mukana orvokinsinisiä, ruusunpunaisia ja valkoisia kukkia, jotka ovat halkaisijaltaan 3-4 cm. Kasvata
lämpimällä, rauhallisella paikalla säleikköä tai vastaavaa vasten. Lasitetulla verannalla tai vastaavalla paikalla kukinta voi jatkua marras–joulukuulle asti.
30 siementä.
0800090 Kultatupsu
MENTZELIA lindleyi
Kylvö:3-6. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(40) Kotoisin Kaliforniasta. Tuoksuvat kullankeltaiset kukat ovat kuin hehkuvia aurinkoja, ja niitä on paljon. 150 siementä.
0800295 Tarha-apinankukka 'Calypso' F1
MIMULUS hybridus
5,95
(15-20) (kk.7-9) Voimakas ja loistava sekoitus punaisia, oransseja ja ruusunpunaisia sävyjä. Kasvia kutsutaan Ruotsissa janoiseksi Fredrikiksi, koska se
vaatii paljon vettä. Sopii kukkapenkkiin, ruukkuun, amppeliin ja parvekelaatikkoon. Riittää 35-40 taimeen.
0800368 Tarha-apinankukka F2 'Twinkle'
MIMULUS hybridus
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(15) (kk.6-8) Viehättäviä isokukkaisia hybridejä. Yksivärisiä ja kuviollisia. Voimakkaat värit. Sopii mainiosti reunuskasviksi, kukkalaatikkoon ym. 250
siementä
0800726 Tarha-apinankukka 'Magic White Flame'
MIMULUS hybridus
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(Y) (20) (kk.6-8) Isot, valkoiset, suppilomaiset kukat, joissa on ruusunpunainen, epäsäännöllisen muotoinen, läikikäs kuvio. Aikainen ja runsaasti kukkiva
kasvi kukkalaatikkoon tai kukkapenkkiin. 40 pilleröityä siementä.
0800324 Ihmekukka
MIRABILIS jalapa
2,20
(60) (kk.8-10) Värisekoitus. Valtavan kasvuvoimainen kasvi, joka tekee runsaasti leikkokukaksi sopivia, kirkkaan värisiä kukkia. Erittäin tanakat varret ja
pensasmainen kasvutapa. Juurakko voidaan säilyttää talven yli pimeässä, viileässä paikassa. Kun kasvi istutetaan uudelleen toukokuussa, se kukkii
aikaisin. Yksivuotinen kasvi aurinkoiseen paikkaan. Kukkii heinä-lokakuussa. 3-4 m.
0800611 Ihmekukka 'Tivoli'
MIRABILIS jalapa
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(50) (kk.7-9) Isot, tuoksuvat, torvimaiset kukat. Hätkähdyttävän hehkuvia väriyhdistelmiä. Kukat puhkeavat illalla, kukkii aamupäivällä. Joka päivä
puhkeaa paljon uusia kukkia, ja kukinta jatkuu pitkään. Hieno kasvi kukkapenkkiin. 30 siementä.
0800583 "Trumpetti-ihmekukka"
MIRABILIS longiflora
Kylvö:2-3. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(90) (kk.7-9) Kotoisin Meksikosta. Erikoinen laji, jonka valkoiset, 10-12 cm pitkät, torvimaiset kukat ovat isoissa viuhkoissa. Hyvin voimakkaasti mutta
hyvältä tuoksuvien kukkien puhkeaminen hämärässä on elämys. Viihtyy suojaisalla paikalla. 5 siementä.
0800209 Tarhaväriminttu 'Lambada'
MONARDA hybrida
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(70) (kk.7-9) Vaalean laventelinlilat, n. 20 cm pitkät kukat ovat kiehkuroina tanakoiden varsien latvoissa. Kukat kestävät useita viikkoja. Ihastuttava kasvi
kukkapenkkiin ja leikkokukaksi. 125 siementä.
0800760 Purppuraväriminttu 'Bergamo'
MONARDA hybrida
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(50) (kk.6-8) Kauniit, pitkät, valtikkamaiset kukinnot. Vaaleana hehkuvia, ruusunpunaiseen vivahtavan purppuranpunaisia kukkia on kussakin varressa
monessa kerroksessa. Uusia kukkia kehittyy koko kesän ajan. Erittäin säänkestävä. Suositellaan kasvatettavaksi kukkalaatikossa tai -penkissä. 40
siementä.
0800271 Puistolemmikki, lehtolemmikki 'Rosylva'
MYOSOTIS sylvatica
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(20) (kk.5-6) Fleuroselect-kultamitalisti 1997. Tiheät, pensasmaiset taimet, joihin tulee paljon isoja, voimakkaan vaaleanpunaisia kukkia. Tämä kasvi on
omin silmin nähtävä. Kasvi on kaksi- tai monivuotinen, mutta onnistuu parhaiten, kun kasvatetaan yksivuotisena ja kylvetään aikaisin sisälle. 100
siementä. Vyöhyke III-V.
0800547 Puistolemmikki 'Snowsylva'
MYOSOTIS sylvatica
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(20) (kk.5-6) Fleuroselect-laatua. Tuuheat, pensasmaiset taimet ja paljon lumivalkoisia kukkia, joissa on keltainen keskusta. Muuten kuten 0800271. 100
siementä.
0800632 Kohtalonkukka 'Masquerade Fragrance'
NEMESIA cheiranthus
Kylvö:3-4. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(35) (kk.6-8) Eksoottiset orkideamaiset, erikoiset kukat, joissa on hohtavankeltainen huuli ja pystyt valkoiset kannukset. Miedosti kookoksentuoksuinen.
Kukkii pitkään ja runsaasti. Sopii amppeliin ja kukkalaatikkoon. 50 siementä.
0800154 Kohtalonkukka 'Orange Prince'
NEMESIA strumosa
Kylvö:3-5. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(20) (kk.6-8) Tekee valtavasti pieniä, loistavanoransseja kukkia. Suosittu kesäkukka, jolla on matala ja tiivis kasvutapa. Sopii kukkapenkkiin,
reunuskasviksi ja laatikkoon. 300 siementä.
0800934 Kirjokohtalonkukka 'Carnival mixed'
NEMESIA strumosa
Kylvö:3-5. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(Y) (25) (kk.6-8) Uutuus 2014. Isokukkainen. Sekoitus punaisia, oransseja, keltaisia ja valkoisia kukkia. Leveähkö kasvutapa. Sopii amppeliin, laatikkoon
ja reunuskasviksi. 500 siementä.
0800486 Kohtalonkukka 'Danish Flag'
NEMESIA strumosa
Kylvö:3-5. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(20) (kk.6-8) Hienosti vastakohtaiset kaksi väriä: kukan yläosa on kirkkaanpunainen ja alaosa valkoinen. Muodostaa tiiviitä pensasmaisia, leveähköjä
kasvustoja. Sopii esim. reunuskasviksi tai kukkalaatikkoon. 300 siementä.
0800177 Kohtalonkukka 'KLM'
NEMESIA versicolor
Kylvö:3-5. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(18) (kk.6-8) Fleuroselect-laatua. Ihastuttava kaksivärinen lajike. Kukan yläpuoli on sininen ja alapuoli valkoinen. Kukkii valtavan runsaasti. Tuuheat,
leveät pensasmaiset taimet. Sopii mainiosti reunuskasviksi tai kukkalaatikkoon. 300 siementä.
0800178 Täpläsievikki
NEMOPHILA maculata
Kylvö:3-5. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(15) (kk.6-8) Valkoiset, laakean maljamaiset kukat. Jokaisessa terälehdessä on aivan kärjessä purppuraan vivahtavan sininen läiskä. Raikkaan
vaaleanvihreät, liuskaiset lehdet. Oivallisesti maata peittävä kasvutapa amppeliin, laatikkoon ja kukkapenkin reunuskasviksi. Kuivuudenkestävä. 300
siementä.
0800310 Sinisievikki 'Pennie Black'
NEMOPHILA menziesii
4,50
(15) (kk.6-8) Helposti kasvatettava, epätavallisen värinen vanhanajan kukka. Melkein mustalla kukalla on hopeanvalkoinen reunus. Antaa
mahdollisuuksia avomaa- ja ruukkuistutusten värisuunnitteluun. 4 m.
0800352 Sinisievikki
NEMOPHILA menziesii
2,20
(15-20) (kk.6-8) Sievä ja helposti kasvatettava reunuskasvi, jolla on hienoliuskaiset lehdet ja paljon taivaansinisiä kukkia, joissa on valkoinen keskusta. 56 m.
0800952 Hentohöyhenheinä 'Pony Tails'
NESELLA tenuissima
Kylvö:2-3. It.aika:10-20 vrk.
7,95
(Y) (50) (kk.7-9) Uutuus 2014. Pysty koristeruoho, jolla on kapeat, vihreät lehdet. Silkinhienot, vihreät röyhykukinnot muuttuvat vähitellen
kullankeltaisiksi. Tiiviit, hienot mättäät ovat hyvin koristeelliset. Sopii ruukkuun, laatikkoon ja riippumaan reunan ylitse. Voidaan myös kuivata. 15
siementä.
0800439 Perunkoiso
NICANDRA physaloides
Kylvö:3-5. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(90) (kk.7-9) Kotoisin Perusta. Omalaatuinen kasvi, jolla on violetit kellokukat. Omenanmuotoiset, 3-5 cm leveät hedelmät ovat pallomaisissa
lilanvihreissä verhiöissä. Kasvin sanotaan torjuvan tuholaisia kasvihuoneista. 200 siementä.
0800096 Valkotupakka 'Grandiflora'
NICOTIANA alata
Kylvö:2-3. It.aika:5-15 vrk.
(80) (kk.6-9) Kulttuuriperintö 1800-luvun alkupuolelta. Isot, valkoiset, suppilomaiset kukat tuoksuvat iltaisin voimakkaasti hyvältä. Kukat ovat erittäin
kestäviä. Hieno kukkapenkin tausta- ja keskuskasviksi ja isoon kukkalaatikkoon. 1000 siementä.
4,95 K
0800584 Pensastupakka 'Tree Tobacco'
58
-
NICOTIANA glauca
Kylvö:2-3. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(200) (kk.7-9) Kotoisin Boliviasta. Pehmeävartinen pensas. Sinivihreät lehdet, joissa on vahamainen pinta. Auringonkeltaiset, pitkäperäiset kukat ovat
viuhkoissa. Jos kasvin siirtää talveksi suojaan pakkaselta, se on monivuotinen. 150 siementä.
0800727 Rengintupakka 'Big Mouth'
NICOTIANA glutinosa
Kylvö:2-3. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(Y) (60) (kk.6-8) Carl Linnén nimeämä kulttuuriperintö 1750-luvulta. Komea kasvutapa. Ruusunpunaiset kellokukat ovat rivissä tanakoissa varsissa.
Kukissa on keltainen nielu. Kukkii pitkään. 125 siementä.
0800179 Konsulintupakka
NICOTIANA langsdorfii
Kylvö:2-3. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(80) (kk.6-8) RHS. Hyvin omalaatuinen laji, jolla on isot, nuokkuvat, kellanvihreät kellokukat. Hieno keskus- tai taustakasvi. 50 siementä.
0800788 Lumotupakka 'Triangle'
NICOTIANA mutabilis
Kylvö:2-3. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(100) (kk.6-9) Topline. Ainutlaatuinen koristetupakka: samassa taimessa on ruusunpunaisia, vaaleanpunaisia ja valkoisia kukkia. Kaunis
katseenvangitsija puutarhassa. Tuoksuu iltaisin ihanasti – kannattaa istuttaa oleskelupaikan läheisyyteen. Hieno kukkapenkin tausta- ja keskuskasvi.
150 siementä.
0800440 Palturitupakka, kessu
NICOTIANA rustica
Kylvö:2-3. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(90) (kk.6-8) Aito savuketupakka, joka on mielenkiintoinen koristekasvi. Pienissä kimpuissa vaaleankeltaisia kukkia, joissa on viininpunaiset reunat. 100
siementä.
0800095 Punatupakka 'Lime Green'
NICOTIANA x sanderae
Kylvö:2-3. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(70) (kk.6-9) Hurmaavan limenvihreät kukat. Todella hieno kukkapenkissä yhdessä toisen väristen kukkien kanssa. 400 siementä.
0800098 Punatupakka F1 'Avalon Red' F1
NICOTIANA sanderae
Kylvö:2-3. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(25) (kk.6-9) Paljon voimakkaanpunaisia kukkia. Tasalaatuiset, hyvin haaroittuvat taimet. Sopii kukkapenkin reunuskasviksi tai kukkalaatikkoon. 70
siementä.
0800190 Punatupakka 'Avalon Appleblossom' F1
NICOTIANA sanderae
Kylvö:2-3. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(25) (kk.6-9) Kaksivärinen: pastellinruusunpunaisissa kukissa on valkoinen sisäpuoli. Tummanvihreät lehdet. Hyvin haaroittuvat, tuuheat taimet. Sopii
reunuskasviksi tai laatikkoon. 70 siementä.
0800441 Punatupakka F1 'Avalon White'
NICOTIANA sanderae
Kylvö:2-3. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(25) (kk.6-9) Puhtaanvalkoiset kukat. Kukkii runsaasti. Tasalaatuiset, hyvin haaroittuvat, tiiviit taimet. Sopii kukkapenkin reunuskasviksi tai
kukkalaatikkoon. 70 siementä.
0800519 Koristetupakka 'Avalon Lime/Purple' F1
NICOTIANA sanderae
4,50
(25) (kk.6-9) Juuri puhjennut kukka on vaalean limen värinen, reunoilta hiukan ruusunpunainen. Myöhemmin kukka muuttuu ruusunpunaiseksi, ja lopuksi
se on tumman ruusunpunainen. Kukkii runsaasti. Tiivis, pensasmainen kasvutapa. Riittää 15-20 taimeen.
0800585 Punatupakka 'Avalon Picotee' F1
NICOTIANA x sanderae
Kylvö:2-3. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(30) (kk.6-9) Kaksivärinen: valkoisissa kukissa on vaikuttava häivähdys kirsikanpunaista. Tiiviit taimet haaroittuvat hyvin ja kukkivat runsaasti. Sopii
reunuskasviksi ja laatikkoon. 40 pilleröityä siementä.
0800097 Narsissitupakka 'Only the Lonely'
NICOTIANA sylvestris
Kylvö:2-3. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(125) (kk.7-9) Kotoisin Argentiinasta. Hyvin voimakkaasti tuoksuvat, 7-8 cm leveät, valkoiset, torvimaiset kukat. Kaunis, viljelemisen arvoinen kesäkukka
yksittäiskasviksi. 2000 siementä.
0800558 Narsissitupakka 'Avalon Bright Pink' F1
NICOTIANA sylvestris
4,50
(25) (kk.6-9) Narsissitupakka. Runsaasti kukkiva koristetupakka, jolla on tiivis, pensasmainen kasvutapa. Valtavasti ruusunpunaisia, 4-5 cm pitkiä,
torvimaisia kukkia. Sopii mainiosti isoon ruukkuun. Siemenistä saad. Riittää 15-20 taimeen.
0800684 Koristetupakka 'Perfume Deep Purple'
NICOTIANA x sanderae
4,50
(50) (kk.6-9) Kaunis ja runsaasti kukkiva koristetupakka. Taimi peittyy purppuranpunaiseen vivahtavan liilan värisiin, suppilomaisiin kukkiin, jotka ovat
halkaisijaltaan n. 5 cm. Erittäin kaunis sekä kukkapenkissä että ruukussa. 4 jm.
0800442 Virginiantupakka
NICOTIANA tabacum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(125) (kk.6-8) Vanha viljelykasvi, jonka lehtiä käytetään tupakan valmistukseen. Kauniine, pitkätorvisine, ruusunpunaisine kukkineen lajilla on myös
koristearvoa. 200 siementä.
0800099 Sinikoisokki 'Purple Robe'
NIEREMBERGIA hippomanica
Kylvö:2-3. It.aika:15-30 vrk.
3,50 K
(20) (kk.6-9) Kukkii runsaasti. Purppuraan vivahtavan siniset, pikarimaiset kukat, joissa on keltainen nielu. 350 siementä.
0800359 Tarhaneito 'Miss Jekyll'
NIGELLA damascena
2,20
(45) (kk.7-8) Koristeellinen sininen kukka ja hienoliuskaiset lehdet. Isot siemenkodat voidaan kuivata ikikukiksi. 5 m.
0800814 Tarhaneito 'Mulberry Rose'
NIGELLA damascena
Kylvö:4-6, 10. It.aika:10-15 vrk.
4,95 K
(40) (kk.7-9) Hurmaavat, puolikerrannaiset, tähden muotoiset, yksi- tai kaksiväriset kukat. Ruusun-punaisen ja valkoisen sävyjä. Ihastuttava kesäkukka,
jolla on tillimäiset, kapea-liuskaiset lehdet. Sopii kukkapenkkiin, laatikkoon ja leikkokukaksi. Koristeelliset siemenkodat ovat hienoja sekä tavallisissa että
kuivakukkakimpuissa. 200 siementä.
0800487 Pikkunolaana 'Little Bells'
NOLANA humifusa
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(40) (kk.6-8) Kotoisin Perusta. Ihastuttava amppeli- ja laatikkokasvi. Vaalean laventelinlilat kukat, joissa on tumma sisäosa. Säänkestävät, vahvat taimet.
20 siementä.
0800235 Nolaana 'Blue Bird'
NOLANA paradoxa
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(15) Puoliriippuva kasvi, jonka kirkkaansinisissä torvimaisissa kukissa on valkoinen nielu ja keltainen silmä. Viihtyy sekä sisällä että ulkona aurinkoisella
paikalla. Helppo kasvattaa. 25 siementä.
0800891 Maustebasilika 'Floral Spires Lavender'
OCIMUM basilicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-20 vrk.
6,35 K
(40) (kk.6-9) Kauniit, lilat kukkavarret. Tiiviit ja tuuheat taimet. Pensasmainen, tasainen kasvutapa. Erinomainen koristekasvi, mutta sopii myös
herkuttelijan käyttöön. Maukkaat, aniksentuoksuiset lehdet. Tanakoiden varsiensa ansiosta säilyy pitkään hyvänä. 50 siementä.
0800100 Oranssihelokki
OENOTHERA glazioviana
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(100) (kk.7-9) Pitkät, tyylikkäät, valtikkamaiset kukinnot, joissa on kirkkaankeltaiset kellokukat. Todella huomiotaherättävä kesäkukka, jota on helppo
kasvattaa. 1000 siementä.
0800369 Valkohelokki 'Innocence'
OENOTHERA pallida
Kylvö:3-5. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(50) (kk.6-9) Erittäin viehättävä kasvi, jonka isoissa, valkoisissa kukissa on aavistus vaaleanpunaista. Ihanasti tuoksuva kasvi kesäkukkapenkkiin,
laatikkoon ja kimppuihin. Kasvi kannattaa sijoittaa oleskelupaikan tai sisäänkäynnin yhteyteen. 250 siementä.
0800707 Liekkihelokki 'Love Promenade'
OENOTHERA versicolor
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
8,95 K
(50) (kk.6-8) TopLine. Todella vaikuttava kasvi, jolla on vahvan oranssit, kullankeltaiseen vivahtavat kukat. Taimessa on samanaikaisesti valtavasti joka
vaiheen kukkia nupuista täysin auenneisiin. Silmiinpistävä kasvi kesäkukkapenkissä. 55 siementä.
0800798 Tähtikesäputki 'Bridesmaid'
ORLAYA grandiflora
Kylvö:3-4. It.aika:20-30 vrk.
6,35 K
(75) (kk.6-9) Tämä kaunis ja moneen paikkaan sopiva kesäkukka on kotoisin Etelä-Euroopan oliivilehdoista. Isot, valkoiset, pitsimäiset sarjakukinnot
täyttävät hienosti kukkapenkkejä ja -kimppuja koko kesän. Koristeelliset, kapealiuskaiset lehdet. 25 siementä.
0800831 Riisi 'Black Madras'
ORYZA sativa
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(40) Mustanvihreä, yksivuotinen heinäkasvi, joka antaa puutarhaasi aasialaisen säväyksen. Lehdet ovat ensin vihreitä mutta muuttuvat sitten
purppuranpunaisiksi. Väri syvenee ulos istutuksen jälkeen voimakkaan, purppuraan vivahtavan vihreäksi. Vaikuttava kasvi laatikkoon tai kukkapenkkiin.
30 siementä.
0800134 Oranssitähtisilmä 'Gaiety'
OSTEOSPERMUM hyseroides
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
(35) (kk.6-9) Harvinainen kasvi, jolla on 5 cm leveät, oranssit kukat, joissa on mustansininen keskusta. Sopii kukkapenkkiin ja leikkokukaksi. 75 siementä.
4,95 K
0800858 Valkotähtisilmä 'Ballade Mix'
59
-
OSTEOSPERMUM ecklonis
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(25) (kk.6-9) Isot, kauniit, hohtavat kukat ovat vaihtelevansävyisen ruusunpunaiset, violetit tai valkoiset. Tumma keskusta erottuu hienosti. Tiivis,
pensasmainen kasvutapa. Hyvin käyttökelpoinen kasvi, jota on erittäin helppo kasvattaa. Sopii kukkapenkkiin, ruukkuun tai laatikkoon. 20 siemeniä.
0800769 Chilenkäenkaali
OXALIS valdiviensis
Kylvö:2-4. It.aika:10-60 vrk.
7,95 K
(25) (kk.6-9) Koristeelliset, terveen vaaleanvihreät lehtiruusukkeet. Kukat nousevat suoraan mullasta jo kesäkuussa, ja kukinta jatkuu runsaana syksyyn
asti. Kukkii uskomattoman runsaasti. Sopii ruukkuun, kukkalaatikkoon ja kukkapenkin reunuskasviksi. 100 siementä.
0800774 Koristeruoho, Hirssi 'Frosted Explosion'
PANICUM elegans
5,95
(60-80) (kk.6-10) Ihastuttava, koristeellinen hirssilajike töyhtöineen. Sievä kukkapenkissä ja ruukussa kesäkukkien ja perennojen kanssa. Näyttävä
yksinään, kestävä myös kukkakimpuissa. Vaatimaton. Riittää 10-15 taimeen.
0800548 Turkinunikko 'Lady Bird'
PAPAVER commutatum
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(40) (kk.6-8) Yksinkertaisissa, loistavanpunaisissa kukissa on terälehtien tyvessä huomiota herättäviä, mustia laikkuja. Kesäkukka, joka on helppo
kasvattaa. Sopii kukka-penkkiin ja leikkokukaksi. 1200 siementä.
0800191 Pioniunikko 'White Cloud'
PAPAVER somniferum
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(70) (kk.7-8) Erittäin suuret, kerrannaiset, täysin valkoiset, pionimaiset kukat. Kesäkukka, joka on helppo kasvattaa. Sopii kukkapenkkiin ja
leikkokukaksi. 300 siementä.
0800893 Sulkaunikko 'Lilac Pompom'
PAPAVER somniferum
Kylvö:4-5, 9-10. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(80) (kk.7-8) Kerrannaiset, vaaleanlilat unikonkukat, joissa on sulkamaiset, ripsureunaiset terälehdet. Ihastuttava kukkapenkissä ja -kimpussa.
Siemenkotia voi käyttää sekä tavallisissa että kuivakukka-asetelmissa. 300 siementä.
0800443 Pioniunikko
PAPAVER somniferum
1,40
(70) (kk.7-8) Helppo kasvattaa. Kesäkukka kukkapenkkiin ja leikkokukaksi. Kerrannainen. Värisekoitus. 6 m.
0800549 Pioniunikko 'Black Dragon'
PAPAVER paeoniflorum
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(90) (kk.6-7) Ainutlaatuinen, mustanvioletti lajike. Erittäin suuret, tiheän kerrannaiset kukat. 800 siementä.
0800667 Pioniunikko 'Flemish Antique'
PAPAVER paeoniflorum
(70) (kk.7-8) Kulttuuriperintölajike 1800-luvulta. Erittäin suurissa kukissa on oranssinpunaisia läiskiä kermankeltaisella pohjalla. Noin 75 % kukista on
täysin kerrannaisia. 300 siementä.
0800444 Silkkiunikko
PAPAVER rhoeas
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(50) (kk.6-8) Luonnonvarainen muoto. Kulttuurisidonnainen laji. Loistavan tulipunaiset kukat ovat kooltaan n. 7–8 cm, ja niissä on vain 4 terälehteä.
Esim. turvekatolle tai luonnonniitylle. HUOM! Kasvi on myrkyllinen. 1000 siementä.
0800897 Silkkiunikko 'American Legion'
PAPAVER rhoeas
Kylvö:4-5, 9-10. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(45) (kk.6-8) Kulttuuriperintölajike. Valikoima perinteisiä silkkiunikoitamme. Lämpimän kirkkaanpunaiset, puolikerrannaiset kukat, joissa on valkoisia
laikkuja. Kesäkukka, joka kukkii runsaasti ja on helppo kasvattaa. Kukkapenkkiin tai kukkaniitylle. 1000 siementä.
0800898 Silkkiunikko 'National Mix'
PAPAVER rhoeas
Kylvö:4-5, 9-10. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(45) (kk.6-9) Ihana yhdistelmä kirkkaanpunaisia ja puhtaanvalkoisia, puolikerrannaisia unikonkukkia. Kukkii runsaasti ja on helppo kasvattaa. Sopii
kukkapenkkiin, -niitylle ja kimppuihin. 1000 siementä.
0800565 Silkkiunikko 'Shirley Double'
PAPAVER rhoeas
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(60) (kk.6-8) Kerrannainen lajike. Erityisen isot kukat, joissa on punaista, ruusunpunaista ja punaiseen vivahtavaa valkoista. Kesäkukka, joka on helppo
kasvattaa. Sopii kukkapenkkiin ja leikkokukaksi. 1500 siementä.
0800633 Silkkiunikko 'Wilks Picotee'
PAPAVER rhoeas
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(60) (kk.6-8) Vanhanajan yksikertaiset kukat, jotka ovat punaiset, vaaleanpunaiset, valkoiset, ruusunpunaiset tai oranssit. Useimmissa on rengaskuvio ja
reunus. Joka päivä puhkeaa uusia kukkia. 600 siementä.
0800761 Silkkiunikko 'Bridal Silk'
PAPAVER rhoeas
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(45) (kk.7-8) Vihdoin valkoinen jaloste. Ihanat, silkinhohtoiset kukat ovat aivan puhtaanvalkoiset. Joskus niissä saattaa olla pieni häivähdys
ruusunpunaista. Helppo kasvattaa. Kesäkukka kukkapenkkiin tai kukkaniitylle. 1000 siementä.
0800101 Oopiumiunikko 'Danish Flag'
PAPAVER somniferum
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(65) (kk.7-8) Verenpunaiset, ripsureunaiset jättikukat, joissa on sisäpuolella iso valkoinen ristikuvio. Omaa luokkaansa oleva kasvi, jossa on hienoja
vastakohtaisuuksia. Helppo kasvattaa. 300 siementä.
0800836 Unikko 'Lilac Pompom'
PAPAVER somniferum
2,95
(70) (kk.7-9) Pioniunikko, jonka kukat ovat täyteläiset, vaalean lilan väriset. Sopii hienosti kesäkukkapenkkiin ja monivuotisten kasvien joukkoon. Erittäin
kaunis leikkokukka, poimitaan kun nuppu on tullut esiin puhjetakseen kukkaan. 40-50 taimeen.
0800445 Oopiumiunikko 'The Giant'
PAPAVER somniferum
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(75) (kk.7-8) Erittäin suuret, punalilat, maljamaiset kukat. Koristeelliset siemenkodat ovat halkaisijaltaan n. 5–8 cm. Sopii kukkapenkkiin ja
kesäkukkaniitylle. Erittäin koristeellinen kuivakukka-asetelmissa. 400 siementä.
0800803 Pioniunikko
PAPAVER somniferum
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
2,15 K
(Y) (90) (kk.7-8) Kerrannaiskukkainen, yksivuotinen unikko. Värisekoitus. Sopii kukkapenkkiin ja kesäkukkaniitylle. Ruukkumaiset siemenkodat voidaan
kuivata – ne ovat hienoja kuivakukka-asetelmissa. 2500 siementä.
0800936 Helmisulkahirssi F1 'Jade Princess'
PENNISTETUM glaucum
Kylvö:2-3. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(Y) (60) (kk.7-9) Uutuus 2014. Upean limenvihreät lehdet ja pystyt, punaruskeat, siitepölyttömät kukkatähkät muodostavat hienon kontrastin. Hyvin
huomiota herättävä kasvi ruukkuun, laatikkoon tai reunuskasviksi. Viihtyy parhaiten lämpimällä paikalla. 10 siemeniä.
0800937 Helmisulkahirssi F1 'Purple Majesty'
PENNISETUM glaucum
Kylvö:2-3. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(Y) (150) (kk.7-9) Uutuus 2014. Upea kasvi, jolla on syvän purppuranpunaiset lehdet ja samanväriset, jopa 30 cm pitkät, tiiviit kukkatähkät. Komea, pysty
kasvutapa. Sopii kukkapenkkiin ja isoon ruukkuun. 10 siemeniä.
0800107 Purppurapipo 'Sensation'
PENSTEMON hartwegii
Kylvö:2-4. It.aika:20-40 vrk.
3,50 K
(70) (kk.6-8) Vaihtelevanpunaiset kellokukat. Huomiotaherättävä lajike, jolla on hyasinttimaiset, valtikkamaiset kukinnot. 500 siementä.
0800938 Hehkupipo 'Carillo Red'
PENSTEMON x mexicali
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
6,95 K
(Y-M) (30) (kk.6-8) Uutuus 2014. Valtava määrä loistavan vadelmanpunaisia kukkia hienosti lehdistön yllä. Pensasmaiset, hyvin haarovat taimet.
Perenna, joka aikaisin kylvettäessä kukkii jo ensimmäisenä vuotena. Palkittua väriloistoa ruukkuun, kukkapenkkiin tai reunuskasviksi. 25 siemeniä.
0800446 Viisikki 'New Look'
PENTAS lanceolata
Kylvö:2-4. It.aika:25-40 vrk.
7,95 K
(15) (kk.5-9) Tiiviissä sarjakukinnoissa pieniä punaisia tähtikukkia, joissa on keltainen keskusta. Tiiviit taimet. Sopii kukkalaatikkoon ja reunuskasviksi,
mutta myös huonekasviksi. 15 pilleröityä siementä.
0800447 Nuppitatar 'Afghan'
PERSICARIA capitata
Kylvö:2-4. It.aika:30-60 vrk.
3,50 K
(15) (kk.6-8) Kotoisin Intiasta. Vaaleanpunaiset, pallomaiset kukat ja pronssinväriset lehdet. Mainio reunuskasvi amppeliin, muurille jne. 50 siementä.
0800240 Petunia 'Prism Blue’'
PETUNIA grandiflora
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(25) (kk.5-10) Yksivärinen, kirkkaansininen. Matala. 50 siementä.
0800241 Petunia 'Prism White'
PETUNIA grandiflora
(25) (kk.5-10) Yksivärinen, puhtaanvalkoinen. Matala. 50 siementä.
0800772 Petunia 'Orchid Mist' F1
PETUNIA grandiflora
(30) (kk.6-9) Tunnettu ulkokasvi, joka sopii parvekelaatikkoon, ruukku- ja amppelikasvatukseen. Lajikkeella suloiset kerrotut pastellinsävyiset kukat.
Kukkii runsaasti. Riittää 15-18 taimeen.
5,95
0800242 Petunia 'Prism Scarlet'
60
-
PETUNIA grandiflora
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(25) (kk.5-10) Yksivärinen, kirkkaanpunainen. Matala. 50 siementä.
0800243 Petunia 'Fanfar'
PETUNIA grandiflora
(25) (kk.5-10) Isot, pallomaiset, täysin kerrannaiset kukat. Värisekoitus. Mukana monia kaksivärisiä. Hieno, tiivis kasvutapa. Sopii ruukkuun, laatikkoon
tai reunuskasviksi. 50 siementä.
0800249 Petunia 'Prism Sunshine'
PETUNIA grandiflora
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(25) (kk.5-10) Fleuroselect-kultamitalisti 1998. Vaalean auringonkeltaiset kukat, joissa on tummempi suonitus. Ensimmäinen keltainen lajike, joka ei
haalistu eikä rusketu. Täydellinen kasvutapa ja matala. 50 siementä.
0800371 Petunia 'Double Pink'
PETUNIA grandiflora
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(25-50) (kk.5-10) Kirkkaan vaaleanpunaiset, tiheästi kerrannaiset, hibiskusmaiset kukat. Tiivis, pensasmainen, täysin pyramidinmuotoinen.
Voimakaskasvuinen ja valtavan runsaskukkainen. 50 siementä.
0800403 Petunia 'Prism Pink'
PETUNIA grandiflora
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(25) (kk.5-10) Yksivärinen syvän vaaleanpunainen, ei kuitenkaan kovin vaalea. Matala. 50 siementä.
0800307 Petunia 'Glorious' F1
PETUNIA grandiflora fl pl
4,50
(25) (kk.6-9) Hienostunut, kerrannainen petunia. Upeita värejä. Ryhmiin ja parvekkeelle. Esikasvatetaan. Riittää 30 taimeen.
0800773 Petunia,Tarha-, 'Showers Burgundy'
PETUNIA hybrida
4,50
(30) (kk.6-9) Kaunis ja runsaasti kukkiva lajike säänkestävin kukin. Aluksi hieman pystykasvuinen, myöhemmin riippuvat, 50-60 cm pitkät versot. Kaunis
amppelissa, ruukussa, parvekelaatikossa ja maanpeitekasvina. Riittää 5-6 taimeen.
0800939 Riippapetunia F1 'Easy Wave Neon Rose'
PETUNIA hybrida
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(Y) (15-30) (kk.5-10) Uutuus 2014. Erittäin runsaskukkainen petunia, jonka 50–75 cm pitkät varret ovat loistavan, neonhohtoisen ruusunpunaisten, 5–7
cm leveiden kukkien peitossa. Komea kukka amppeliin tai isoon ruukkuun. 10 pilleröityä siementä.
0800940 Riippapetunia F1 'Easy Wave Coral Reef'
PETUNIA hybrida
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(Y) (15-30) (kk.5-10) Uutuus 2014. Erittäin runsaskukkainen petunia, jonka 50–75 cm pitkät varret ovat ihanan korallinruusunpunaisten, 5–7 cm leveiden
kukkien peitossa. Komea kukka amppeliin tai isoon ruukkuun. 10 pilleröityä siementä.
0800941 Riippapetunia F1 'Easy Wave Blue'
PETUNIA hybrida
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(Y) (15-30) (kk.5-10) Uutuus 2014. Erittäin runsaskukkainen petunia, jonka 50–75 cm pitkät varret ovat erittäin syvänsinisten, 5–7 cm leveiden kukkien
peitossa. Komea kukka amppeliin tai isoon ruukkuun. 10 pilleröityä siementä.
0800942 Riippapetunia F1 'Easy Wave Sweet Tart'
PETUNIA hybrida
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(Y) (15-30) (kk.5-10) Uutuus 2014. Erittäin runsaskukkainen petunia, jonka 50–75 cm pitkät varret ovat ruusun- ja kirsikanpunaisten ja valkoisten, 5–7
cm leveiden kukkien peitossa. Komea kukka amppeliin tai isoon ruukkuun. 10 pilleröityä siementä.
0800944 Riippapetunia F1 'Tidal Wave Silver'
PETUNIA hybrida
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(Y) (40) (kk.5-10) Uutuus 2014. Keskikokoiset, hopeanhohtoisen valkoiset, ruusunpunaiseen vivahtavat kukat, joissa on tumman purppuranpunainen
suositus. Kukkii uskomattoman runsaasti koko kauden. Sopii ruukkuun ja maahan. Taimella on hyvä olla paljon tilaa – se peittää sen nopeasti. 10
pilleröityä siementä.
0800949 Riippapetunia F1 'Shock Wave Pink Vein'
PETUNIA hybrida
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(Y) (20) (kk.5-10) Uutuus 2014. Minipetunia. Vaalean ruusunpunaisissa, 4–5 cm leveissä kukissa on suonitus ja tummempi nielu. Kukkii runsaasti.
Kukkavarret ovat 30–40 cm pitkät. Hurmaava kukka amppeliin, ruukkuun tai kukkapenkin reunaan. 10 pilleröityä siementä.
0800838 Riippapetunia F1 'Avalanche Tropical Red'
PETUNIA hybrida
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(50) (kk.5-10) Hyvin runsaasti kukkiva kasvi – koko taimi peittyy voimakkaan korallinpunaisiin kukkiin. Riippuva ja levittäytyvä kasvutapa. Sopii erittäin
hyvin amppeliin, laatikkoon tai kukkapenkkiin. 10 pilleröityä siementä.
0800572 Petunia 'Frillytunia'
PETUNIA hybrida grandiflora
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(M) (25) (kk.5-10) Huomiota herättävät, voimakkaan ruusunpunaiset kukat. Terälehtien reunat ovat tiheästi ripsureunaiset ja vaaleammat. Vaikuttava
kasvi amppeliin, kukkalaatikkoon ja reunuskasviksi. 50 siementä.
0800868 Petunia 'Frosty Karkulka'
PETUNIA hybrida grandiflora
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(30) (kk.5-10) Suloisen hurmaava petunia, jonka terälehtien reunat ovat aalto-poimuiset ja liuskaiset. Kukat ovat kooltaan 6–8 cm. Valkoisissa kukissa
on tumman purppuranruusunpunaisia, epäsäännöllisiä kuvioita. Pysty ja vakaa kasvutapa. Sopii ruukkuun, laatikkoon ja kukkapenkkiin. 50 siementä.
0800943 Petunia F1 'Aladdin Nautical mix'
PETUNIA hybrida grandiflora
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
6,95 K
(Y) (30) (kk.5-10) Uutuus 2014. Sekoitus sinisiä, valkoisia ja violetteja kukkia. Kukat ovat isoja ja aaltopoimuisia. Tanakka, talonpoikaishenkinen kukka,
joka sopii isoon puutarharuukkuun ja laatikkoon. 50 siementä.
0800945 PetuniaF1 'Daddy Blue'
PETUNIA hybrida grandiflora
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
6,95 K
(Y) (30) (kk.5-10) Uutuus 2014. Laventelinsiniset, hopeaan vivahtavat, n. 10 cm leveät kukat, joissa on tumman purppuransininen suonitus. Hieno, tiivis
kasvutapa. Sopii ruukkuun, laatikkoon ja reunuskasviksi. 50 siementä.
0800946 Petunia F1 'Pirouette Purple'
PETUNIA hybrida grandiflora
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
8,35 K
(Y) (30) (kk.5-10) Uutuus 2014. Pallonpyöreät, täysin kerrannaiset, tuoksuvat kukat ovat puppuranruusunpunaiset, ja niissä on valkoinen reunus. Isot
kukat, voimakkaat kontrastit ja tiivis kasvutapa. Sopii ruukkuun, laatikkoon ja reunuskasviksi. 35 siementä.
0800947 Petunia F1 'Postilion Blue Star'
PETUNIA hybrida grandiflora
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
6,95 K
(Y) (30) (kk.5-10) Uutuus 2014. Tummansinisissä, violettiin vivahtavissa kukissa on selkeä valkoinen tähti. Isot kukat ja tiivis kasvutapa. Sopii ruukkuun,
laatikkoon ja reunuskasviksi. 50 siementä.
0800948 Petunia F1 'Postilion Burgundy Star'
PETUNIA hybrida grandiflora
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
6,95 K
(Y) (30) (kk.5-10) Uutuus 2014. Syvän purppuranpunaisissa kukissa on selkeä valkoinen tähti. Isot kukat ja tiivis kasvutapa. Sopii ruukkuun, laatikkoon
ja reunuskasviksi. 50 siementä.
0800869 Riippapetunia 'Frosty Karkulka'
PETUNIA hybrida grandiflora
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(50) (kk.5-10) Tummanvihreän lehdistön yllä isot, valkoiset kukat. Kukkii erittäin runsaasti. Riippuva ja levittäytyvä kasvutapa. Sopii amppeliin, ruukkuun
ja maahan. 10 pilleröityä siementä.
0800623 Tarhapetunia 'Pirouette Soft Red and White'
PETUNIA hybrida grandiflora
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
8,95 K
(30) (kk.5-10) Vaaleanpunaisissa kukissa on valkoinen reunus. Kukat ovat valtavan suuret, täysin kerrannaiset ja tuoksuvat. Sopii ruukkuun, amppeliin
tai kukkalaatikkoon. Kukkii pitkään ja keskeytyksettä. 35 siementä.
0800668 Riippapetunia 'Flambe Cascade'
PETUNIA hybrida grandiflora
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(30-40) (kk.5-10) Puoliriippuva lajike amppeliin tai kukkalaatikkoon. Väreinä vanha roosa, keltainen, lohenpunainen ja valkoinen. Kukkii runsaasti
syksyyn asti. 50 siementä.
0800779 Riippapetunia 'Sophistica Lime Bicolor' F1
PETUNIA hybrida grandiflora
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
8,95 K
(25-35) (kk.5-10) Uskomaton väriyhdistelmä! Isoissa kukissa on epäsäännöllisen muotoisia, ihanan ruusunpunaisia ja limenkeltaisia kuvioita. Puoliksi
riippuva kasvutapa. Erittäin huomiota herättävä kasvi amppelissa tai ulkoruukussa. 12 pilleröityä siementä.
0800306 Petunia 'Horizon Blue Vein' F1
PETUNIA hybr. grandifl. nana
4,50
(25) (kk.6-9) Suuret siniset kukat, joissa on tumma suonitus. Tunnettu ja suosittu ulkokasvi, joka kukkii runsaasti koko kesän. Hyvin koristeellinen kukka
ruukkuun, laatikkoon tai amppeliin. Esikasvatetaan. Riittää 35 taimeen.
0800573 Petunia 'Merlin Pink Morn'
PETUNIA hybrida Multifl
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
(25) (kk.5-10) Fleuroselect-laatua. Terälehtien reunoissa on leveä, kirkkaan ruusunpunainen nauha. Keskeltä kukat ovat valko-keltaiset. Säänkestävät
taimet. Lehdet ovat vaaleahkot. 50 siementä.
7,95 K
0800867 Petunia F1 'Debonair Black Cherry'
61
-
PETUNIA hybrida multiflora
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(30) (kk.5-10) Topline. Hohtavan mustanpuhuvan punaiset kukat. Tummanvihreät lehdet. Tuuheisiin, hyvin haaroittuviin taimiin tulee valtavasti kukkia.
Huomiota herättävä kasvi ruukkuun, kukkalaatikkoon tai amppeliin. 10 pilleröityä siementä.
0800336 Kellohunajakukka
PHACELIA campanularia
2,95
(20) (kk.7-8) Kaunis katkeronsininen reunus- ja mesikasvi. Helppo kasvattaa. 3-4 m.
0800550 Hunajakukka 'Blue Curls'
PHACELIA congesta
Kylvö:4-5. It.aika:10-40 vrk.
3,50 K
(50) (kk.6-8) Kotoisin Teksasista. Taivaansiniset, kellomaiset kukat ovat tiiviissä viuhkoissa. Nukkaiset lehdet. Erittäin hyvä kukkimaan ja hyvä
mehiläiskasvi. 450 siementä.
0800852 Loistohunajakukka 'Summertime Blues'
PHACELIA grandiflora
Kylvö:4-5. It.aika:10-40 vrk.
4,95 K
(40) (kk.6-8) Isokukkainen hunajakukka, johon tulee valtavasti somia kellokukkia. Hieno yhdistelmä kirkkaansinisiä ja valkoisia. Levittäytyvä kasvutapa.
Sopii reunuskasviksi, laatikkoon tai amppeliin. Hyvä mehiläis- ja perhoskasvi. Erittäin helppo kasvattaa. 400 siementä.
0800634 Ruusupapu 'Painted Lady'
PHASEOLUS coccineus
Kylvö:5-6. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(200) (kk.7-9) Tämä lajike on kulttuuriperintöä vuodelta 1855. Verraton, kiipeävä, kaksivärinen ruusupapu. Voimakkaan punaoranssit kukat, joissa on
valkoinen alaosa. Pitkät, syötävät pavut. Hyvä ja laadukas ruokapapu. Sopii kaikille kasvupaikoille. 15 siementä.
0800853 Ruusupapu 'Sunset'
PHASEOLUS coccineus
Kylvö:5-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(200) (kk.7-9) Koristeellinen, nopeakasvuinen ja helppo kasvattaa. Köynnös, jolla on lohenpunaiset kukat. Erittäin hyvä kasvi säleikköön, pergolaan tai
vastaavaan. Lyhyet, maukkaat, vihreät palot sopivat erinomaisesti pakastettaviksi. 15 siementä.
0800355 Kesäleimu
PHLOX drummondii grandifl.
2,20
(30) (kk.7-9) Sekoitus kirkkaanvärisiä kukkia, joita on runsaasti. Sopii erinomaisesti matalaan kukkapenkkiin tai reunuskasviksi. Tiivis. Esikasvatetaan. 34 m.
0800771 Kesäleimu 'Chilled Champagne'
PHLOX drummondii
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(40) (kk.7-9) Amppelileimu. Valtavasti helmiäissävyisiä keltaisia ja valkoisia kukkia, jotka ovat nuokkuvissa viuhkoissa. Ihanantuoksuinen kasvi amppeliin
tai kukkalaatikkoon. 200 siementä.
0800180 Kesäleimu 'Chanal'
PHLOX drummondii nana compacta
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(15) (kk.7-9) Fleuroselect-laatua. Ensimmäinen kerrannainen kesäleimu. Valtavasti omenankukanvaaleanpunaisia kukkia, jotka muistuttavat kerrannaisia
ruusuja. 75 siementä.
0800373 Kesäleimu 'Ethnie Light Blue'
PHLOX drummondii nana compacta
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(12) (kk.7-9) Fleuroselect-uutuus. Voimakkaan tummansiniset kukat, joissa on vaalea laventelinsininen reuna. Kukkii valtavan runsaasti. 75 siementä.
0800108 Kesäleimu 'Twinkle'
PHLOX drummondii stellata
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(20) (kk.7-9) Ihastuttava lajike. Hieno sekoitus erivärisiä tähtikukkia. Sopii hienosti mm. reunuskasviksi tai kukkalaatikkoon. 225 siementä.
0800356 Kesäleimu 'Ethnie Pastel Mix'
PHLOX hybr.comp.
4,50
(15) (kk.7-10) Hauska ja hyväntuoksuinen kesäkukka. Varhain, miedontäyteläisin sävyin kukkiva lajike. Matala ja tiiviskasvuinen taimi sopii mainiosti
reunakasviksi kukkapenkkiin ja parvekelaatikkoon. 2-3 m.
0800802 Kellopeippi 'Crystal Peak White'
PHYSOSTEGIA virginiana
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(40) (kk.7-9) Tummanvihreän lehdistön yllä tiiviit, valkoiset, valtikkamaiset kukinnot. Tiivis kasvutapa. Haaroittuu hyvin. Mainio kasvi kukkapenkkiin tai
isoon ruukkuun. Perenna, joka kukkii hienosti jo ensimmäisenä vuotena. Kasvatetaan pääasiallisesti yksivuotisena. 20 siementä.
0800708 Koristeportulakka 'Sundial'
PORTULACA grandiflora
Kylvö:3-5. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(12) (kk.6-9) Iloinen sekoitus kerrannaisia, ruusumaisia kukkia, joita on ruusunpunaisia, aprikoosinvärisiä, keltaisia ja oransseja. Levittäytyvä kasvutapa.
Sopii ruukkuun, laatikkoon tai kukkapenkkiin. Kuivuutta kestävä kasvi lämpimälle paikalle. 800 siementä.
0800882 Koristeportulakka F1 'Happy Hour Pink Pass PORTULACA grandiflora
Kylvö:3-5. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(25) (kk.6-9) Isot, kerrannaiset kukat ovat fuksianpunaiset, purppuranruusunpunaiset tai kirsikanpunaiset, ja niissä on valkoisia raitoja. Taimet ovat
tanakat ja haaroittuvat hyvin. Sopii ruukkuun, kukkalaatikkoon tai kukkapenkin reunuskasviksi. Erinomainen lämpimälle ja kuivalle paikalle
auringonpaahteeseen. 20 pilleröityä siementä.
0800790 Silkkitassu 'Joey'
PTILOTUS nobilis
Kylvö:2-4. It.aika:10-15 vrk.
7,95 K
(30) (kk.6-10) Topline. Poikkeuksellisen kaunis kasvi, jonka pitkät, harjamaiset, tumman ruusunpunaiset kukat ovat hopeanhohtoiset. Koristeellinen,
hopeanhohtoisen vihreä lehdistö. Välttämättömyys sille, joka pitää erikoisuuksista. Kukat ovat valtavan kestäviä – ne säilyvät kauniina jopa 8 viikkoa.
Sopii ruukkuun, laatikkoon tai kukkapenkkiin. 10 siementä.
0800109 Käpykukka
RATIBIDA columnifera pulcherrima
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(40) (kk.6-9) Huomiotaherättävät kukat, joissa on korkea tumma keskusta ja taaksepäin taipuvat puna-keltaiset terälehdet. Hienolehdykkäiset lehdet.
500 siementä.
0800406 Tuoksureseda 'Machet'
RESEDA odorata
Kylvö:3-5. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
Erittäin viehättävä kasvi, jolla on isot, tiiviit, punaiset, valtikkamaiset kukinnot. Sopii ruukkuun tai kukkapenkkiin. Viktoriaanisella kaudella kasvista otettiin
talvella pistokkaita uusiksi taimiksi. 500 siementä.
0800681 Tuoksureseda 'Ameliorata'
RESEDA odorata
Kylvö:3-5. It.aika:5-15 vrk.
2,15 K
(30) (kk.7-10) Perinteinen isoäidinkukka, jolla on pienet, punaiset kukat ja kellanvihreät tukilehdet. Ihanan tuoksuinen. Erinomainen yhdessä muiden
kasvien kanssa kukkapenkissä, laatikossa ja kimpuissa. Kasvi kannattaa sijoittaa portinpieleen, ovensuuhun tai oleskelupaikalle. 500 siementä.
0800775 Risiini 'Zanzi Palm'
RICINUS communis
4,50
(200-350) (kk.6-9) Todella nopeakasvuinen risiinilajike. Palmumainen kasvutapa. Risiini on kompeimpia yksivuotisia kylvökasveja. Sen suuret liuskaiset,
kilpimäiset lehdet ovat vihreät. Kasvi on myrkyllinen. Riittää 6-8 taimeen.
0800854 Risiini 'Carmencita Bright Red'
RICINUS communis
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(150) (kk.7-8) Isot, pronssinvihreät, syväliuskaiset lehdet, jotka tummuvat vähitellen punaisemmiksi. Kirkkaanpunaiset, piikkiset pallokukat. Vaikuttava
keskus- ja taustakasvina ja massaistutuksina. HUOM! Siemenet ovat myrkyllisiä. 10 siementä.
0800870 Pikkuruusu 'Garden Party'
ROSA chinensis
Kylvö:1-3. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(M) (25) (kk.6-9) Ihastuttava pikkuruusu. Monia vaaleanpunaisen, ruusunpunaisen ja valkoisen sävyjä. ’Garden Party’ on kehitetty kotikasvatusta
ajatellen: se on perinteisiä ruukkuruusuja huomattavasti nopeakasvuisempi ja helpompi kasvattaa. Erittäin koristeellinen ruukussa, reunuskasvina,
kukkapenkissä ja kivikossa. Aikaisin kylvettäessä kukkii jo ensimmäisenä vuotena. 20 siementä.
0800776 Kesäpäivänhattu 'Cherry Brandy'
RUDBECKIA hirta var. Pulcherrima
4,50
(50) (kk.6-10) Ihastuttava lajike. Suuret, kauniin kirsikanväriset kukat. Kaunis, tuuhea kasvutapa ja tukeva varsi, sopii siten erinomaisesti kukkapenkkiin
ja ruukkuun. Riittää 15-20 taimeen.
0800112 Kesäpäivänhattu 'Goldilocks'
RUDBECKIA hirta v. pulcherrima
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(40) (kk.6-10) Fleuroselect-laatua. Kerrannaiset kirkkaankeltaiset kukat, joissa on tumma keskusta. Sopii mainiosti kukkapenkkiin ja -laatikkoon. 150
siementä.
0800273 Kesäpäivänhattu 'Toto'
RUDBECKIA hirta v. pulcherrima
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(25) (kk.6-10) Rakastettu kesäkukka. Puolikerrannaiset, kullankeltaiset kukat, joissa on suklaanruskea keskusta. Matala, tiivis kasvutapa. Upeat, hyvin
haaroittuvat taimet. Erittäin hieno kukkalaatikossa ja -penkissä. 50 siementä.
0800566 Kesäpäivänhattu 'Rustic Dwarf'
RUDBECKIA hirta v. pulcherrima
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
(60) (kk.6-10) Isot, vaihtelevan punakuvioiset kukat, joilla on keltainen syysväri. Erinomainen lajike kukkapenkkiin ja leikkokukaksi. 750 siementä.
3,50 K
0800670 Kesäpäivänhattu 'Prairie Green Eyes'
62
-
RUDBECKIA hirta v. pulcherrima
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(60) (kk.7-10) Isot (halkaisija n. 8-12 cm), kirkkaankeltaiset kukat, joissa on vihreä, koholla oleva keskusta. Aika korkea, hyvin siro ja hieno kasvutapa.
Erinomainen lajike kukkapenkkiin ja leikkokukaksi. 120 siementä.
0800586 Kesäpäivänhattu 'Sonora'
RUDBECKIA hirta v. pulcherrima
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(40) (kk.6-10) Fleuroselect-laatua. Keltaiset, 10-15 cm leveät kukat, joilla on säteittäiset terälehdet. Kukkapohjusta ympäröi tummanpunainen rengas.
Erinomainen kasvi kaikille kasvupaikoille. 45 siementä.
0800636 Kesäpäivänhattu 'Maya'
RUDBECKIA hirta v. pulcherrima
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(40) (kk.6-10) Fleuroselect-kultamitalisti 2005. Ensimmäinen todellakin täysin kerrannainen matala lajike. Voimakkaan auringonkeltaiset, 8-10 cm leveät
kukat. Kauniit, tuuheat taimet. Kaikille kasvupaikoille. 30 siementä.
0800765 Kesäpäivänhattu 'Cappuccino'
RUDBECKIA hirta v. pulcherrima
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(40) (kk.6-10) Isot, puoliksi kerrannaiset kukat ovat lämpimän väriset. Niiden väri vaihtelee pronssista ja tulipunaisesta tummaan kaakaonruskeaan.
Kukkii pitkään. Kauniit, hyvin haaroittuvat taimet. Sopii kaikille kasvupaikoille. 40 siementä.
0800569 Kesäpäivänhattu 'Prairie Sun'
RUDBECKIA hirta var. Pulcherrima
4,50
(70-80) (kk.6-10) Hyvin suuret ja leveät (n.15 cm) kukat. Terälehdet ovat ulkoreunoistaan vaaleankeltaiset, muuten kullankeltaiset. Kukan keskiosa on
vaikuttavan vihreä. Riittää 7-10 taimeen.
0800374 Torvikukka 'Chocolate Royale' F1
SALPIGLOSSIS sinuata
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(60) (kk.7-9) Hieno uutuusjaloste. Tumman suklaanruskeat, sametinhehkuiset kukat, joissa on keltainen silmä. Sopii mainiosti kukkapenkkiin, -laatikkoon
tai amppeliin. 30 pilleröityä siementä.
0800587 Torvikukka 'Purple Bicolour' F1
SALPIGLOSSIS sinuata
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(60) (kk.7-9) Uutuusjaloste, jonka purppuraan vivahtavan sinisissä kukissa on selvästi erottuvat suonet. Keskellä on kuin räjähtävä keltainen tähti. Kukkii
pitkään. Sopii mainiosti kukkapenkkiin, laatikkoon ja amppeliin. 30 pilleröityä siementä.
0800637 Torvikukka F1 'Yellow Royale'
SALPIGLOSSIS sinuata
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(60) (kk.7-9) Uutuusjaloste, jolla on todella kirkkaankeltaiset kukat, joissa on pastellinkeltainen ulkoreuna. Muuten kuten 0800587. 30 pilleröityä siementä.
0800654 Torvikukka 'Bolero'
SALPIGLOSSIS sinuata
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(50) (kk.7-9) Upea väriloisto: erilaisia punaisen, keltaisen ja lilan sävyjä ja kauniita suonia, jotka ovat yleensä keltaisia. Hieno kasvi kukkapenkkiin ja
ruukkuun. 500 siementä.
0800730 Hopeasalvia 'White Birds'
SALVIA argentea
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(Y) (20) Topline. Upea lehtikasvi. Isot hopeanvihreät lehtiruusukkeet ja nukkaiset lehdet. Hyvin vaikuttavan näköinen yhdessä värikkäiden reunuskasvien
kanssa. Sopii mainiosti myös ruukku- ja laatikkoryhmiin. 30 siementä.
0800612 Punasalvia 'Coral Nymph'
SALVIA coccinea
Kylvö:3-4. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(60) (kk.7-9) Lehdistön yllä kauniin korallinpunaiset, ylhäältä vaaleammat valtikkamaiset kukinnot. Kukkii pitkään. Erinomainen kukkapenkissä ja
laatikkoistutuksen keskuskasvina. 30 siementä.
0800951 Punasalvia 'Summer Jewel Pink'
SALVIA coccinea
Kylvö:3-4. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(Y) (30) (kk.7-10) Uutuus 2014. Tummissa varsissa vaalean lohenpunaiset kukat. Tiivis, hyvin haarova kasvutapa. Helppo kasvattaa ja kukkii runsaasti.
Sopii ruukkuun, kukkapenkkiin ja kukkaryhmiin. 25 siementä.
0800884 Punasalvia 'Summer Jewel Red'
SALVIA coccinea
Kylvö:3-4. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(30) (kk.7-10) Nopeakasvuinen. Kukkii runsaasti. Loistavanpunaiset kukat. Tiivis, hyvin haaroittuva kasvutapa. Helppo kasvattaa ja kukkii runsaasti. Sopii
ruukkuun, kukkapenkkiin ja kukkaryhmiin. 25 siementä.
0800113 Härmesalvia 'Blue Bedder'
SALVIA farinacea
Kylvö:3-4. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(75) (kk.7-9) Mainio salvia kukkapenkkiin ja leikkokukaksi. Kauniit pitkät, siniset kukkatähkät voidaan myös kuivata. Sopii kukkapenkkiin, kimppuun ja
kuivakukka-asetelmiin. 150 siementä.
0800375 Härmesalvia 'Fairy Queen'
SALVIA farinacea
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(45) (kk.7-9) Hopeanharmaan lehdistön yllä loistavat, safiirinsiniset, valtikkamaiset kukinnot, joissa on vähän valkoista. Kaunis aatelinen hyvin
suunniteltuun kukkapenkkiin tai -kimppuun. 50 siementä.
0800450 Härmesalvia 'Strata'
SALVIA farinacea
Kylvö:3-4. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(35) (kk.7-9) Valtikkamaiset kukinnot. Hopeanvärisisissä korsissa kirkkaansinisiä pikkukukkia. Täydellinen kasvutapa. 50 siementä.
0800115 Sinisalvia
SALVIA patens
Kylvö:3-4. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(60) (kk.7-9) RHS. Voimakkaan katkeronsiniset, 5 cm leveät huulikukat ovat siroissa tertuissa. Yksi kysytyimmistä kukkapenkkilajeista. 40 siementä.
0800116 Tulisalvia 'Scarlet Piccolo'
SALVIA splendens
Kylvö:3-4. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(25) (kk.7-9) Erinomainen, matala lajike, jolla on tiiviit, loistavanpunaiset, valtikkamaiset kukinnot. Sopii mainiosti huonekasviksi tai ulos laatikkoon tai
kukkapenkkiin. 40 siementä.
0800950 Tulisalvia 'Reddy White Surprise'
SALVIA splendens
Kylvö:3-4. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(Y) (25) (kk.7-9) Uutuus 2014. Isot, tiiviit kukkatähkät ovat erikoisella tavalla kaksiväriset, puna-valkoiset. Tiivis ja haarova kasvutapa. Sopii mainiosti
ruukkuun, laatikkoon ja kukkapenkkiin. 40 siementä.
0800883 Tulisalvia 'Lighthouse Purple'
SALVIA splendens
Kylvö:3-4. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(60) (kk.7-10) Korkea tulisalvia, jolla on purppuranpunaiset, valtikkamaiset kukat. Pensasmaiset taimet. Kukkii pitkään. Kukkapenkkiin ryhmäistutukseen
tai ruukun tai laatikon keskuskasviksi. 40 siementä.
0800731 Tulisalvia 'Bonfire'
SALVIA splendens
Kylvö:3-4. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(Y) (50) (kk.6-9) Korkeaksi kasvava lajike, jolla on kirkkaan kirsikanpunaiset kukat. Tanakat varret ja pitkä kukinta-aika. Sopii erityisen hyvin kukkapenkin
keskuskasviksi tai kukkalaatikkoon. 100 siementä.
0800114 Kirjosalvia 'Blue Monday'
SALVIA viridis
Kylvö:3-5. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(50) (kk.7-9) Siniset, kauniisti suonittuneet ylätukilehdet ja vaaleammat pikkukukat. Sopii mainiosti leikko- ja kuivakukaksi. 150 siementä.
0800164 Kirjosalvia 'White Swan'
SALVIA viridis
Kylvö:3-5. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
Kylvö:3-5. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
Kylvö:3-5. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(50) (kk.7-9) Valkolehtinen kasvi, jolla on vaaleanpunaiset kukat. 150 siementä.
0800451 Kirjosalvia 'Pink Sundae'
SALVIA viridis
(50) Täydentää ruusunpunaisena edellistä. 150 siementä.
0800117 Meksikonhuovinkukka
SANVITALIA procumbens
(15) (kk.7-10) Kotoisin Meksikosta. Miniauringonkukkia muistuttavat kirkkaankeltaiset kukat, joissa on iso punaruskea keskusta. Yksi parhaista
maanpeittokasveista. Helppo kasvattaa. 400 siementä.
0800791 Huovinkukka 'Mandarin Orange'
SANVITALIA procumbens
Kylvö:3-5. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(25) (kk.7-10) Valtavasti yksinkertaisia, oransseja kukkia, joissa on tumma keskusta. Arvokas, puoliksi riippuva kesäkukka. Leviävä kasvutapa. Erittäin
hieno amppelissa, kukkapenkissä tai yksivuotisena maanpeittokasvina. 50 siementä.
0800792 Tarhahuovinkukka 'Million Suns'
SANVITALIA speciosa
Kylvö:3-5. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(25) (kk.7-10) Tiiviin lehdistön yllä valtavasti pieniä, hohtavan kirkkaankeltaisia kukkia. Tiivis kasvutapa. Haaroittuu hyvin. Hieno kasvi amppeliin,
ruukkuun tai kukkapenkin reunaan. Kasvaa leveyttä tilaa saadessaan. Kukkii runsaasti koko kesän. 30 siementä.
0800588 Koreatörmäkukka 'Magic Night'
SCABIOSA atropurpurea
Kylvö:3-5. It.aika:10-20 vrk.
(80) (kk.7-9) Isot, tiiviisti kerrannaiset, tumman purppuranpunaiset, tuoksuvat kukat, joissa on keskellä valkoinen kimppu heteitä. Sopii mainiosti
leikkokukaksi ja kukkapenkkiin. 50 siementä.
6,35 K
0800766 Koreatörmäkukka 'Oxford Blue'
63
-
SCABIOSA atropurpurea
Kylvö:3-5. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
(80) (kk.7-9) Isot, tiiviisti kerrannaiset, tuoksuvat mykerökukat ovat miellyttävän indigonsiniset. Kukkii erittäin runsaasti. Ihanteellinen perhoskasvi.
Erinomainen leikkokukaksi ja kukkapenkkiin. 50 siementä.
0800252 Perhoskukka 'Joyride'
SCHIZANTHUS wisetonensis
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(40) (kk.6-8) Perinteinen, uskomattoman runsaskukkainen huonekasvi, jota on helppo kasvattaa. Orkideamaiset kukat hienona värisekoituksena. Suurin
osa kaksivärisiä. Sopii ruukkuun tai kukkapenkkiin. 100 siementä.
0800157 Hopeavillakko, tuhkaruoho 'Silver Dust'
SENECIO cineraria
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(20) (kk.7-8) Perinteinen ulkokasvi, jolla on syvään liuskaiset, hopeanhohtoiset lehdet. Erinomainen yhdessä värikkäiden kukkien kanssa. Sopii
kukkalaatikkoon ja reunuskasviksi. Hieno pitkälle loppusyksyyn. 250 siementä.
0800589 Kirjokohokki 'Pink Pirouette'
SILENE colorata
Kylvö:3-5. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(12) (kk.5-7) Vaalean ruusunpunaiset kukat. Herttamaisissa terälehdissä on syvä tyvilovi. Kaunis, levittäytyvä kasvutapa. Sopii mainiosti kukkapenkin
reunuskasviksi ja kukkalaatikkoon. Helppo kasvattaa. Kukkii runsaasti. 40 siementä.
0800118 Rentokohokki
SILENE pendula
Kylvö:3-5. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(15) (kk.6-8) Kerrannaiset, syvän karmiininpunaiseen vivahtavan ruusunpunaiset kukat. Ripsureunaiset lehdet. Mainio kasvi parvekkeelle, kivikkoon ja
reunuskasviksi. 500 siementä.
0800885 Munakoiso 'Striped Toga'
SOLANUM melongena
Kylvö:2-3. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(150) (kk.7-10) Koristeellinen munakoiso. N. 6 cm pitkät hedelmät ovat aluksi vihreitä ja niissä on tummemman vihreitä raitoja. Vähitellen ne muuttuvat
keltaisiksi ja hohtavanoransseiksi, mutta pysyvät vihreäraitaisina. Kasvatetaan ruukussa tai maassa lämpimällä paikalla. Syötävät hedelmät. 15
siementä.
0800886 Tuuliunikko 'Copper Queen'
STYLOMECON heterophylla
Kylvö:5-6. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(25) (kk.6-8) Kupariin vivahtavat, hehkuvanoranssit, unikkomaiset kukat, joissa on musta keskusta. Harvinainen viljelyssä. Kasvin alkuperä on PohjoisAmerikan preerialla. Kukkii runsaasti. Hyväntuoksuinen. Kapealiuskainen, harmaanvihreä lehdistö. 20 pilleröityä siementä.
0800378 Samettikukka F1 'Zenith'
TAGETES hybrida (patula x erecta)
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(30) (kk.6-10) Tiheästi kerrannaiset jättikukat (halkaisija 7-9 cm), joiden keskimmäiset terälehdet ovat ripsureunaiset ja ulommat ovat leveämmät ja
poimuiset. Sekoituksessa on 3 väriä: keltainen, oranssi ja oranssi, jossa on punaista. Erinomainen, runsaskukkainen lajike, jonka taimet haaroittuvat
hyvin. Säänkestävä. 30 siementä.
0800119 Isosamettikukka 'Crackerjack'
TAGETES erecta
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(80) (kk.6-10) Isot kerrannaiset, pyöreät kukat, jotka ovat sitruunankeltaiset, keltaiset ja oranssit. 250 siementä.
0800318 Isosamettikukka 'Vanilla' F1
TAGETES erecta
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(40) (kk.6-10) Valkoinen. Valtavan isot, tiiviisti kerrannaíset, kermankeltaiset kukat. Tähänastisista valkoisista lajikkeista hienoin. Erinomainen lajike
kukkapenkkiin ja -laatikkoon. 20 siementä.
0800953 Isosamettikukka 'Dune mix'
TAGETES erecta
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
7,95
(Y) (30) (kk.6-10) Uutuus 2014. Isokukkainen ja matala. Hyvin tiiviit, 8–10 cm leveät, litteähkönpyöreät kukat. Sekoitus sitruunan- ja kullankeltaisia ja
oransseja kukkia. Aikainen, tiivis ja erittäin säänkestävä. Kasvutapansa vuoksi sopii erinomaisesti kukkalaatikkoon ja -penkkiin. 25 siementä.
0800639 Isosamettikukka 'Carrillo'
TAGETES erecta
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(80) (kk.6-10) Voimakaskasvuinen lajike, joka muodostaa isoja tuuheita pensaita. Kukat ovat yksinkertaisia tai kerrannaisia, ja niiden väri vaihtelee
tummankeltaisesta kermankeltaiseen. Hieno taustakasvi. 100 siementä.
0800887 Isosamettikukka 'Alaska'
TAGETES erecta
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(20) (kk.6-10) Isokukkainen, korkea samettikukka. Tanakat, hyvin haaroittuvat, pensasmaiset taimet. Täysin kerrannaiset, 7–8 cm leveät,
sitruunankeltaiset kukat. Kukkii runsaasti. Kestävä. Sopii kukkapenkkiin ja kukkaryhmiin. 250 siementä.
0800888 Tarhasamettikukka 'Konstance'
TAGETES erecta x patula
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(50) (kk.6-10) Keskikorkea samettikukka. Valtavasti kerrannaisia mahonginpunaisia kukkia, joissa on keskellä keltaisia roiskeita. Raikkaanvihreät lehdet.
Kukkii todella pitkään ja runsaasti. Tuuheat, hyvin haaroittuvat taimet. Sopii kukkapenkkiin, -laatikkoon ja -ryhmiin. 70 siementä.
0800640 Isosamettikukka 'Odorless Golden Goddess TAGETES erecta
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(30) (kk.6-10) On lähes hajuton – kasvia pidetään allergikoille sopivana. Isot, tiiviin kerrannaiset keltaoranssit kukat. Tanakka kasvutapa. Säänkestävä.
Epätavallinen lajike kaikille kasvupaikoille. 60 siementä.
0800671 Isosamettikukka 'Moonlight'
TAGETES erecta
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(35-40) (kk.6-10) Kauniit, matalat, aina samanmuotoiset pensasmaiset taimet. Isot vaalean kuunkeltaiset, melkein pallomaiset kukat. Kukkii runsaasti.
Sopii kukkapenkin reunuskasviksi ja kukkalaatikkoon. Kestävä. 110 siementä.
0800124 Ryhmäsamettikukka 'Glow'
TAGETES patula
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(25) (kk.6-10) Voimakkaasti hehkuvan oranssit, kerrannaiset kukat. Säänkestävä lajike reunuskasviksi, kukkalaatikkoon jne. 125 siementä.
0800777 Ryhmäsamettikukka 'Mowgli Bicolour'
TAGETES patula
2,95
(15) (kk.6-10) Suloinen pieni samettikukka. Kukat täyteläiset, halkaisijaltaan n. 2 cm, oranssit ja ruosteenruskeat. Matalakasvuinen, kukkii koko kesän,
myös kylmällä ja sateisella säällä. Loistava kukkapenkkiin ja ruukkuun. Riittää 20-25 taimeen.
0800127 Isosamettikukka 'Silvia'
TAGETES patula
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(15) (kk.6-10) Yksinkertaiset kukat. Vanha, suosittu lajike. Kullankeltaiset, yksinkertaiset kukat, joissa on aaltopoimuiset terälehdet. Syvänvihreät lehdet.
Erittäin säänkestävä kasvi ruukkuun, kukkalaatikkoon tai kukkapenkin reunaan. 70 siementä.
0800196 Isosamettikukka 'Red Marietta'
TAGETES patula
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(25) (kk.6-10) Isot sametinpunaiset, yksinkertaiset kukinnot, joissa on keltainen, poimuinen reuna ja keltainen keskusta. Erinomainen lajike
kukkalaatikkoon ja -penkkiin. 50 siementä.
0800489 Isosamettikukka 'Honeycomb'
TAGETES patula
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(25) (kk.6-10) RHS. Fleuroselect-laatua. Kerrannaiset, hyvin tiiviit, 5-7 cm leveät kukat. Kirkkaan kullankeltaiset ja oranssinpunaiset kukat, jotka ovat
täysin yhtenäisesti kuvioidut. Aikainen. 70 siementä.
0800493 Ryhmäsamettikukka 'Mr Majestic'
TAGETES patula
Kylvö:3-5. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(25) (kk.6-10) Fleuroselect-laatua. Ainutlaatuinen lajike, jonka 4-5 cm leveissä, kirkkaan mahonginpunaisissa kukissa kulkee keskeltä reunoille keltaiset
raidat. Täydellinen, runsaasti haaroittuva, matala kasvutapa. Kukkii runsaasti. 20 siementä.
0800767 Ryhmäsamettikukka 'Jolly Jester'
TAGETES patula
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(60) (kk.6-10) Yksinkertaiset kukat. Kulttuuriperintölajike 1700-luvulta. Vastakohtaisuuksien lajike: tummanpunaisissa kukissa on kirkkaankaltaisia
raitoja. Tuoksuvat kukat. Korkeat, pensasmaiset taimet. Sopii kukkaruukkuun ja -penkkiin. 20 siementä.
0800824 Ryhmäsamettikukka 'Primo Yellow'
TAGETES patula
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(15) (kk.6-10) Kerrannaiskukkainen. Sitruunankeltaiset kukat ovat kuin pieniä ruusuja. Ne ovat keskeltä täysin kerrannaiset, ja reunassa on
yksinkertainen kaulus. Erittäin matala. Sopii erinomaisesti kukkapenkin reunuskasviksi tai ruukkuun. 200 siementä.
0800825 Ryhmäsamettikukka 'Tiger Eyes'
TAGETES patula
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(15) (kk.6-10) Kerrannaiskukkainen. Kukat ovat kuin pieniä ruusuja. Kullankeltainen keskusta on täysin kerrannainen, ja reunassa on mahonginpunainen
kaulus. Erittäin matala. Sopii erinomaisesti kukkapenkin reunuskasviksi tai ruukkuun. 200 siementä.
0800826 Ryhmäsamettikukka 'Orange Flame'
TAGETES patula
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
(30) (kk.6-10) Kerrannaiskukkainen. Samettikukka kukkapenkkiin istutettavaksi. Mahonginpunaisissa kukissa on kullankeltainen keskusta. Kukkii
runsaasti pitkälle syksyyn. Pensasmainen, korkeahko kasvutapa. Sopii mainiosti kukkapenkkiin ja reunuskasviksi. 150 siementä.
4,95 K
0800320 Ryhmäsamettikukka 'Bolero'
64
-
TAGETES patula nana
2,95
(20) (kk.6-10) Kaunis, runsaskukkainen. Suuret, kerrannaiset, mahonginpunaiset ja keltaiset kukat. Muuten kuten edellä 0800319. 4-6 m.
0800321 Ryhmäsamettikukka 'Yellow Boy'
TAGETES patula nana
2,20
(20) (kk.6-10) Runsaasti sitruunankeltaisia kukkia. Tiiviit taimet. Esikasvatetaan. 3-5 m.
0800613 Ryhmäsamettikukka 'Favourite Red'
TAGETES patula nana
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(25) (kk.6-10) Fleuroselect-laatua. Yksinkertaiset, puna-tulipunaiset kukat, joissa on iso, tyypillinen keltainen keskusta. Kukkii runsaasti. Säänkestävä.
Sopii kukkalaatikkoon ja penkkiin. 70 siementä.
0800856 Ryhmäsamettikukka 'Legion of Honour'
TAGETES patula nana
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(30) (kk.6-10) Kulttuuriperintö 1860-luvulta. Yksinkertaiset kukat. Loistavan kirkkaankeltaiset kukat, joissa on kastanjanruskea kuviointi. Tiivis,
pensasmainen kasvutapa – sopii mainiosti reunuskasviksi tai laatikkoon. Upea lajike, joka vielä 150 vuoden jälkeen on monen suosikki. 200 siementä.
0800130 Kääpiösamettikukka 'Ursula Golden Yellow'
TAGETES tenuifolia
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(25) (kk.6-10) Fleuroselect-laatua. Tuuheat, hyvän muotoiset taimet. Satoja kullankeltaisia pikkukukkia. 100 siementä.
0800454 Kääpiösamettikukka 'Carina Orange'
TAGETES tenuifolia
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(25) (kk.6-10) Amppeliin tai pensasaidaksi. Taimista tulee erittäin tuuheat ja hyvän muotoiset. Satoja kirkkaanoransseja pikkukukkia. 100 siementä.
0800827 Kääpiösamettikukka 'Red Gem'
TAGETES tenuifolia
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(25) (kk.6-9) Maustesamettikukka. Tiiviit, pensasmaiset taimet tulevat aivan täyteen yksinkertaisia, tulipunaisia pieniä kukkia, joissa on keltainen
keskusta. Kapealiuskaiset, aromaattiset lehdet. Kukkii erittäin hanakasti. Sopii kukkapenkin reunuskasviksi, amppeliin tai laatikkoon sekä pieneksi
aidanteeksi. Lehtien ja kukkien maussa on hieno, mausteinen sitruunamintun sävy, ja niitä voi käyttää mausteena salaateissa ja lämpimissä ruuissa. 200
siementä.
0800047 Reunuspäivänkakkara 'White Star'
TANACETUM parthenium
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(18) (kk.7-9) Monihaaraisissa varsissa valkoiset, tiheästi kerrannaiset kukat. Liuskaiset, vaaleanvihreät lehdet. Runsaasti kukkiva kasvi reunuskasviksi,
kukkalaatikkoon ja -penkkiin. 1000 siementä.
0800186 Reunuspäivänkakkara 'Tetra White Wonder'
TANACETUM parthenium
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(55) (kk.7-9) Korkea leikko- ja kukkapenkkilajike, joka kukkii runsaasti puhtaanvalkoisin, tiheästi kerrannaisin kukin. Kaunis täytemateriaalina kimpuissa
värikkäiden kukkien joukossa. 300 siementä.
0800254 Mustasilmäsusanna
THUNBERGIA alata
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(Y) (200) (kk.7-9) Pidetty köynnös sisälle ruukkuun säleikköön tuettuna tai ulos amppeliin tai laatikkoon. Sekoitus erisävyisiä keltaisia kukkia, joissa on
tumma keskusta. 20 siementä.
0800832 Mustasilmäsusanna 'African Sunset'
THUNBERGIA alata
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(200) (kk.7-9) Köynnöskasvi, jonka kukat ovat halkaisijaltaan 2–3 cm. Jokaisessa taimessa on tiilenpunaisen, lohenpunaisen, aprikoosin ja
kermankeltaisen sävyjä ja musta silmä keskellä. Monivuotinen kasvi, jota kasvatetaan yksivuotisena tai joka talvehditetaan sisällä. 10 siementä.
0800470 Mustasilmäsusanna 'Susi White with Black
THUNBERGIA alata
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(M) (200) (kk.7-9) Isot, valkoiset kukat, joissa on musta silmä keskellä. Kasvatetaan ruukussa säleikköä vasten tai amppelissa, sisällä tai ulkona. 15
siementä.
0800455 Kehräkaulus 'Golden Dawn'
THYMOPHYLLA tenuiloba
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(25) (kk.6-8) Muodostaa tuuheita kukkamättäitä. Uskomattoman runsaasti keltaisia päivänkakkaramaisia kukkia. Kaunis reunuskasvina, kukkalaatikossa
ja amppelissa. 110 siementä.
0800864 Kesäjuorukki 'Soho'
TINANTIA erecta
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(90) (kk.6-8) TopLine. Trooppinen kaunotar, jolla on pitkät, pystyt mehivarret. Kunkin varren päässä nuokkuu viuhko pisaranmuotoisia nuppuja. Erittäin
kauniit, purppuraan vivahtavan vaalean ruusunpunaiset, avoimet kukat. Lilat kannukset ja keltaiset heteet. Myös viehättävä lehtikasvi, jolla on
koristeelliset, yhdensuuntaiset suonet. 10 siementä.
0800456 Titonia 'Orange Torch'
TITHONIA rotundifolia
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(90) (kk.7-9) Ylväs kasvutapa. Vahvan oranssinpunaiset, daaliamaiset kukat ovat halkaisijaltaan n. 8 cm. Liuskaiset lehdet. Erittäin hieno
kesäkukkapenkin keskuskasvina ja kimpuissa. 50 siementä.
0800516 Titonia 'Yellow Torch'
TITHONIA rotundifolia
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(90) (kk.7-9) Ylväs kasvutapa. Hunajankeltaiset, daaliamaiset kukat ovat halkaisijaltaan n. 8 cm. Liuskaiset lehdet. Erittäin hieno kesäkukkapenkin
keskuskasvina ja kimpuissa. 50 siementä.
0800457 Sinivarjo 'Lacy mix'
TRACHYMENE caerulea
Kylvö:2-4. It.aika:10-40 vrk.
4,95 K
(70) (kk.7-9) Isot, sirot, sateenvarjomaiset kukinnot ovat lehdistön yläpuolella. Sekoitus sinisiä, ruusunpunaisia ja valkoisia. Haarova, pensasmainen
kasvutapa. Hieno kukkapenkissä ja leikkoasetelmissa. 80 siementä.
0800717 Krassi, Isoköynnös-, 'Milkmaid'
TROPAEOLUM majus
4,50
(200) (kk.6-9) Syötävissä kermankeltaisissa kukissa on kullankeltainen keskusta. Koristeellinen salaateissa. Hieno kasvi amppeliin, parvekelaatikkoon,
säleikköön tai maanpeittokasviksi. Riittää 15-19 taimeen.
0800553 Köynnöskrassi 'Moonlight'
TROPAEOLUM majus lobbianum
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(175) (kk.6-9) Pehmeän vaniljankeltaiset, yksinkertaiset kukat ja vaaleanvihreät lehdet. Kaunis, köynneliäs kasvutapa. Sopii säleikköön, aitaa vasten tai
maanpeittokasviksi. Kukat ja lehdet ovat syötäviä. Niitä voidaan käyttää esim. salaateissa ja koristeena. 40 siementä.
0800793 Isoköynnöskrassi 'Ice Age'
TROPAEOLUM majus lobbianum
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(200) (kk.6-9) Kermankeltaisissa kukissa on vaniljankeltainen nielu. Kukat ovat herkullisia salaateissa ja kakunkoristeena. Perinteinen köynnös
säleikköä, aitaa tai vastaavaa vasten. 30 siementä.
0800642 Köynnöskrassi 'Jewel of Africa'
TROPAEOLUM majus lobbianum
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(225) (kk.6-9) Yksinkertaiset kukat. Laaja väriasteikko, jossa on paljon vastakohtaisuuksia. Lehdissä on vaihtelevia vaaleita kuvioita. Kukkii hyvin
runsaasti. 40 siementä.
0800287 Pensaskrassi 'Wina Born'
TROPAEOLUM majus nanum
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(30) (kk.7-10) Vaikuttava uutuusjaloste: keltaiset kukat, joissa on punaisia "tulenlieskoja". Erittäin hieno kasvi esim. amppelissa tai kukkapenkin
reunuskasvina. Puolipitkät versot. 30 siementä.
0800716 Krassi, Pikkuköynnös-, 'Black Velvet'
TROPAEOLUM majus
4,50
(30) (kk.6-9) Syötävät, koristeelliset kukat. Vaikuttavissa, tumman sametinpunaisissa kukissa on kullankeltainen keskusta. Kukat ovat halkaisijaltaan 6-8
cm. Kasvutapa on hienon tiivis. Hieno kasvi ruukkuun, parvekelaatikkoon tai reunuskasviksi. Riittää 10-14 taimeen.
0800459 Pensaskrassi 'Alaska'
TROPAEOLUM majus nanum
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(30) (kk.6-10) Koristeellinen lajike, jolla on valkoraitaiset lehdet. Yksinkertaiset, voimakkaanväriset, kukat: erilaisia punaisen ja keltaisen sävyjä.
Puolipitkät versot. Sopii kukkalaatikkoon tai reunuskasviksi. 40 siementä.
0800517 Pensaskrassi 'Alaska Salmon Orange'
TROPAEOLUM majus nanum
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(30) (kk.6-10) Fleuroselect-laatua. Fluoresoivat, loistavan lohenoranssit kukat ja kirjava, valkokuvioinen lehdistö. Puolipitkät versot. 30 siementä.
0800643 Pensaskrassi 'Tip Top'
TROPAEOLUM majus nanum
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(30) (kk.6-9) Yksinkertaiset kukat. Monia värejä. Pienet, vaaleanvihreät lehdet. Keskipitkät versot. Sopii amppeliin, kukkalaatikkoon tai reunuskasviksi.
Kukat ja lehdet ovat syötäviä, ja niitä voi käyttää esim. salaateissa ja koristeena. 40 siementä.
0800298 Krassi, Pensasköynnös-, 'Salmon Baby'
TROPAEOLUM majus nanum fl pl
(30) (kk.7-9) Voimakas kasvutapa. Suuret kerrannaiset, lohenpunaiset kukat. Puolipitkät varsot. 3 m.
2,95
0800338 Krassi, Pensasköynnös, 'Golden Globe'
65
-
TROPAEOLUM majus nanum fl pl
2,95
(30) (kk.7-9) Voimakas kasvutapa. Suuret, kerrannaiset, kullankeltaiset kukat puolipitkissä köynnöksissä. 3 m.
0800768 Pikkuköynnöskrassi 'Princess of India'
TROPAEOLUM minus
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(20) (kk.6-10) Ihastuttava, matala kasvi, jolla on tummanvihreät lehdet ja hehkuvat, loistavanpunaiset kukat. Sekä kukat että lehdet ovat huomattavasti
pienemmät kuin perinteisellä krassilla. Erittäin sievä ruukussa ja kukkapenkin reunuskasvina. 25 siementä.
0800738 Krassi, Pensasköynnös-, 'Whirlybird Mahog
TROPAEOLUM nanum
2,95
(30) (kk.6-10) Matalissa, pensasmaisissa taimissa on puoliksi kerrannaiset, potkurimaiset, punaruskeat kukat. Hieno kasvi kukkapenkkiin tai ruukkuun.
Kukat ovat syötäviä ja sitä paitsi koristeellisia salaateissa. Raikas väriläiskä puutarhassa tai terassilla. Riittää 13-15 taimeen.
0800561 Kanariankrassi
TROPAEOLUM peregrinum
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
Kylvö:1-3. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(200) (kk.7-9) Kullankeltaiset, ripsureunaiset kukat. 20 siementä.
0800275 Jättiverbena
VERBENA bonariensis
(90) (kk.6-9) Pysty, siro kasvutapa. Tekee paljon sinivioletteja sarjakukintoja. Erittäin koristeellinen ja vaikuttava kukkaryhmän ja taustan kasvi. 200
siementä.
0800276 Tuoksuverbena 'Toronto'
VERBENA canadensis
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(20) (kk.6-9) Uusi, parannettu lajike. Syklaaminpurppuranpunaiset sarjakukinnot. Kukkii valtavan runsaasti. Sopii mainiosti kukkapenkkiin, reunuskasviksi
ja kukkalaatikkoon. 60 siementä.
0800138 Tarhaverbena
VERBENA hybrida
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(25) (kk.6-9) Perinteinen laji, jolla on pensasmainen kasvutapa ja sarjakukinnot. Värisekoitus. Erinomainen kasvi kukkapenkkiin. 100 siementä.
0800380 Tarhaverbena 'Quartz Burgundy'
VERBENA hybrida
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(25) (kk.6-9) Tiheät, 7 cm leveät, syvänpunaiset sarjakukinnot. Kasvilla on kauniisti levittäytyvä kasvutapa. 25 siementä.
0800729 Tarhaverbena 'Peaches and Cream'
VERBENA hybrida
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(Y) (25) (kk.6-9) Fleuroselect-kultamitali. AAS-voittaja. Isot sarjakukinnot. Harmoninen väriskaala leiskuvan keltaisesta lohenpunaiseen. Leveä
kasvutapa. Sopii kukkapenkkiin, reunuskasviksi ja ruukkuun. 30 siementä.
0800732 Tarhaverbena 'Quartz Red with Eye'
VERBENA hybrida
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(Y) (25) (kk.6-9) Isot, tiiviit, hehkuvanpunaiset sarjakukinnot. Kukissa on puhtaanvalkoinen silmä keskellä. Levittäytyvä kasvutapa. Sopii kukkapenkkiin,
reunuskasviksi tai ruukkuun. 25 siementä.
0800518 Siniverbena 'Polaris'
VERBENA rigida
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(30) (kk.6-9) Tuoksuvat, vaalean posliininsiniset kukat ovat tiiviissä sarjoissa. Kasvutapa pystystä leveähköön. Erittäin kaunis kasvi maljakkoon ja
kukkapenkkiin. 75 siementä.
0800165 Riippaverbena 'Imagination'
VERBENA speciosa
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(35) (kk.6-9) Fleuroselect-kultamitalisti 1993 ja AAS-voittaja. Uusi, upea lajike, joka pienine sinivioletteina kukkineen on kuin sinihohtoinen vesiputous.
Sopii kukkalaatikkoon ja -penkkiin sekä myös amppeliin. 75 siementä.
0800794 Karakallapapu
VIGNA caracalla
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
9,95 K
(250) (kk.6-9) Eksoottinen, köynnöstävä kaunotar, jolla on hyvin oudot kukat. Simpukkamaiset, kierteiset, tumman lilat ja valkoiset kukat. Erittäin
hyväntuoksuinen. Hallanarka perenna, joka kukkii hanakasti heti ensimmäisestä vuodesta alkaen. Kasvatetaan yksivuotisena säleikössä, pergolassa tai
vastaavassa tai isoissa ruukuissa, jotka siirretään talveksi suojaan pakkaselta. 5 siementä.
0800202 Tarhaorvokki 'Rococo'
VIOLA x wittrockiana
2,95
(K) (15) (kk.4-10) Suurikukkainen tarhaorvokki, jolla on vaihtelevan väriset, poimureunaiset kukat. Jännittävä tulokas tarhaorvokkiperheessä. Riittää 40
taimeen.
0800935 Tarhaorvokki 'Spanish Eyes'
VIOLA x wittrockiana
Kylvö:2-3, 7-8. It.aika:5-10 vrk.
4,95 K
(Y-K) (10) (kk.6-8, 4-6) Uutuus 2014. Isoissa, tumman sametinliloissa kukissa on valkoiset reunukset – vai pitäisikö sanoa valkoiset, lilajuovaiset siivet.
Puoliriippuva kasvutapa. Sopii mainiosti ruukkuun, laatikkoon ja amppeliin. 100 siementä.
0800347 Tarhaorvokki 'Clear Crystals'
VIOLA x wittrockiana
2,95
(Y-K) (15) (kk.4-10) Isokukkainen, silmätön tarhaorvokki. Ihastuttavia värejä. Riittää 40 taimeen.
0800689 Tarhaorvokki 'Magnum Clear Blue' F1
VIOLA x wittrockiana
4,50
(Y-K) (15) (kk.4-10) Ihanan taivaansiniset, noin 6 cm leveät kukat. Kaunis kasvi syksyisessä kukkapenkissä, sillä taimi kestää jonkin verran pakkasta
(kylvö kesäkuussa). Riittää 15-18 taimeen.
0800348 Tarhaorvokki 'Feenkönigin'
VIOLA x wittrockiana
2,95
(K) (15) (kk.4-7) Violetti-musta kaunotar, jolla on valkoinen reunus. Isokukkainen ja kestävä. Kukkii kylvön jälkeisenä vuotena. Riittää 20-25 taimeen.
0800210 Tarhaorvokki 'Magnum Beaconsfield' F1
VIOLA x wittrockiana
4,50
(K) (15) (kk.4-10) Tämä lajike hohtaa kuin ihanin lilanvärinen sametti. Ylimmät terälehdet ovat hopeanhohtoiset. Riittää 40-45 taimeen.
0800616 Tarhaorvokki 'Springtime Black'
VIOLA x wittrockiana
4,50
(Y-K) (15) (kk.4-10) Keskikokoiset, n. 6 cm leveät kukat ovat upean ”mustat”. Kylvöajankohdasta riippuen tarhaorvokkeja voidaan käyttää yhdessä joko
keväällä kukkivien sipulikasvien tai kesäkukkien ja myöhään kylvettyjen, myöhemmin kesällä kukkivien kasvien kanssa. Kestää jonkin verran pakkasta.
Riittää 15-18 taimeen.
0800105 Tarhaorvokki 'Schweizer Riesen Velvet'
VIOLA x wittrockiana
Kylvö:2-3, 7-8. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(15) (kk.4-8) Jättikukkaisia (halkaisija n. 8 cm) hybridejä. Upeita värejä. Hopeanhohtoisia kukkia. Loistosekoitus. 200 siementä.
0800192 Tarhaorvokki 'Cats Orange' F1
VIOLA x wittrockiana
Kylvö:2-3, 7-8. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(15) (kk.4-8) Merkille pantu lajike, jonka voimakkaan oransseissa kukissa on mustia juovia. Huomattavaa tässä kasvissa on sen erityisen pitkä kukintaaika. Hyvä lajike ruukkuun tai laatikkoon. 40 siementä.
0800193 Tarhaorvokki 'Jolly Joker' F2
VIOLA x wittrockiana
Kylvö:2-3, 7-8. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(15) (kk.4-8) Fleuroselect-kultamitalisti 1990. AAS-voittaja. Hyvin vaikuttavan näköinen: kukat ovat yläosasta laventelinsiniseen vivahtavan
voimakkaanpunaiset ja alaosasta loistavan kellanoranssit. 40 siementä.
0800290 Tarhaorvokki 'Inspire White with Red Blotch' VIOLA
Kylvö:2-3, 7-8. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(K) (15) (kk.4-8) Isot, valkoiset kukat, joissa on iso, tumman viininpunainen silmä keskellä. Tiivis kasvutapa. Sopii ruukkuun ja laatikkoon. Kukkii aikaisin.
Kylmänkestävä. 25 siementä.
0800463 Tarhaorvokki F1'Giant Forerunner Blue and
VIOLA x wittrockiana
Kylvö:2-3, 7-8. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(15) (kk.4-8) Valtavat, ihanan siniset kukat, joissa on lisäksi vähän valkoista sekä lilaan vivahtavan musta silmä. 25 siementä.
0800464 Tarhaorvokki 'Rococo Ruffles'
VIOLA x wittrockiana
Kylvö:2-3, 7-8. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
Kylvö:2-3. It.aika:10-20 vrk.
8,95 K
(15) (kk.4-8) Poikkeuksellisen isot, ripsureunaiset kukat. Monia eri väriyhdistelmiä. 100 siementä.
0800770 Lääkärinkukka 'Midnight Candy'
ZALUZIANSKYA capensis
(45) (kk.7-9) Topline. Kotoisin Etelä-Afrikasta. Ihastuttava kasvi. Valkoisissa kukissa on kaksijakoiset terälehdet ja purppuranpunaiseen vivahtavan
musta alapinta. Kukat tuoksuvat illan tunteina hienolle parfyymille. Harvahampaiset, vihreät lehdet. Viihtyy aurinkoisilla paikoilla. Voidaan kasvattaa myös
ruukussa tai amppelissa. 110 siementä.
0800644 Maissi 'Striped-Leafed'
ZEA mays
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
(110) (kk.7-9) Kulttuuriperintöä vuodelta 1890. Koristemaissi. Lajike on kulttuuriperintöä 1890-luvulta. Koristeellisen raidalliset lehdet ovat puna-keltavalko-vihreät. Mainio tausta- ja keskuskasvi kukkapenkkiin. Syötävät tähkät. 14 siementä.
7,95 K
0800491 Korutsinnia 'Mexican'
66
ZINNIA angustifolia
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(25) (kk.7-10) Yksinkertaiset tähtimäiset, loistavanvalkoiset kukat, joissa on keltainen keskusta. Kukkii runsaasti. Tiivis, pensasmainen kasvutapa. 125
siementä.
0800139 Tsinnia, oppineittenkukka 'Thumbelina'
ZINNIA elegans
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(15) (kk.6-9) Kesäkukka, jota on helppo kasvattaa. Pienet, kerrannaiset kukat. Kauniita, kirkkaita värejä. Erittäin matala ja tiivis. Erinomainen kasvi
ruukkuun tai kukkalaatikkoon. 100 siementä.
0800902 Isotsinnia 'Oriole'
ZINNIA elegans
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(70) (kk.6-9) Kulttuuriperintö 1700-luvulta. Daaliakukkainen. Isoissa, kerrannaisissa kukissa on lämmin, hehkuvan oranssi sävy. Hieno kukkapenkissä ja
leikkokukkana. 60 siementä.
0800903 Isotsinnia 'Purple Prince'
ZINNIA elegans
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(70) (kk.6-9) Kulttuuriperintö 1700-luvulta. Daaliakukkainen. Isoissa, kerrannaisissa kukissa on hieno, purppuraan vivahtavan, voimakkaan
ruusunpunainen sävy. Hieno kukkapenkissä ja leikkokukkana. 60 siementä.
0800889 Isotsinnia 'Pop Art Golden & Red'
ZINNIA elegans
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(60) (kk.6-9) Erikoinen, huomiota herättävä tsinnia. Terälehdet ovat kaksiväriset: keltaisella pohjalla punaisia roiskeita. Kukkii erittäin runsaasti ja
pitkään. Hieno kukkapenkissä ja kimpuissa. 50 siementä.
0800710 Isotsinnia (iso-oppineittenkukka) 'Peppermi
ZINNIA elegans
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(70) (kk.6-9) Poikkeuksellinen lajike, jonka kerrannaisia kukkia on useita eri värejä. Terälehdissä on punaisia juova- ja läiskäkuvioita. Erittäin hieno lajike
kukkapenkkiin ja –kimppuun. 75 siementä.
0800166 Tsinnia, oppineittenkukka 'Green Apple'
ZINNIA elegans
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(50) (kk.6-9) Ainutlaatuinen lajike, jonka kukat muistuttavat daalian kukkia. Tiheästi kerrannaiset, voimakkaan vihreänkeltaiset kukat. Sopii hienosti
kukkapenkkiin ja leikkokukaksi. 75 siementä.
0800277 Tsinnia, oppineittenkukka 'Burpee Hybrids'
ZINNIA elegans
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(60) (kk.7-9) Kerrannaiset jättikukat, joissa on hienoliuskaiset, ripsureunaiset terälehdet. Vivahteikas väriskaala. Sopii hienosti kukkapenkkiin ja
leikkokukaksi. 125 siementä.
0800592 Tsinnia, oppineittenkukka 'Whirligig Fun'
ZINNIA elegans
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(50) (kk.6-9) Erikoinen kasvi, jolla on kaksiväriset kukat. Monia erilaisia, hienosti esille tulevia värikuvioita. Haaroittuu runsaasti. Hieno kasvi
kukkapenkkiin ja leikkokukaksi. 75 siementä.
0800656 Tsinnia (oppineittenkukka) 'Lilleputt'
ZINNIA elegans
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(40) (kk.7-9) Valtavasti pieniä pallomaisia kukkia. Kukat ovat tiiviitä ja täysin kerrannaisia. Värisekoitus. Hyvin sievä kukkapenkissä ja -laatikossa sekä
kimpuissa. 100 siementä.
0800647 Tsinnia (oppineittenkukka) 'Old Scabiosa'
ZINNIA elegans
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(70) (kk.7-9) Melko vanha, suosittu sekoitus kerrannaiskukkaisia tsinnioita. Monella on tiivis, tyynymäinen keskusta. Laitaosa on yksinkertainen tai
moneen kertaa kerrannainen. Hieno ja käyttökelpoinen tsinnia, joka sopii leikkokukaksi. Laaja väriskaala valkoisia, keltaisia, oransseja ja useita
ruusunpunaisen sävyjä. 75 siementä.
0800682 Isotsinnia
ZINNIA elegans
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(80) (kk.7-9) Daaliakukkainen. Isot, kerrannaiset kukat ovat tanakoissa varsissa. Selkeitä, hienoja värejä kuten punainen, lohenpunainen, keltainen ja
valkoinen. Tyylikäs kimpuissa ja kukkapenkin taustakasvina. 125 siementä.
0800828 Isotsinnia, iso-oppineittenkukka 'Queen Lim ZINNIA elegans
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(65) (kk.7-9) Ainutlaatuinen limenvihreän ja vadelmanpunaisen väriyhdistelmä ja vaihteleva kuviointi. Puoli- tai täysin kerrannaiset kukat tanakoissa
varsissa. Mukana voi olla yksittäisiä yksinkertaisia. Vaikuttava kukkakimpussa ja -penkissä. 20 siementä.
0800140 Korutsinnia 'Old Mexico'
ZINNIA haageana
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(40) (kk.7-10) Kerrannaiset tummanpunaiset kukat, joiden terälehtien kärjet ovat kullankeltaiset. Vanha lajike, jolla on melko pensasmainen kasvutapa.
500 siementä.
0800795 Kultatsinnia 'Chippendale'
ZINNIA haageana
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(30) (kk.7-10) Kulttuuriperintö. Uskomaton väriloisto! Hehkuvan mahonginpunaisissa kukissa on kullankeltaiset reunukset. Kukkii erittäin pitkään. Tiiviit
taimet. Sopii kukkapenkkiin ja leikkokukaksi. 300 siementä.
0800857 Kultatsinnia 'Soleado'
ZINNIA haageana
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(40) (kk.7-10) Yksinkertaiset, kolmiväriset kukat: voimakkaan oransseissa kukissa on kullankeltaiset reunat ja keskellä mahonginpunainen kehä. Kukkii
hyvin runsaasti pakkasiin asti. Väriläiskä reunuksiin, ryhmäistutuksiin ja kimppuihin. 50 siementä.
0800829 'Zahara Starlight Rose'
ZINNIA marylandica
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
8,95 K
(30) (kk.7-9) Tällä tsinnialajilla on erittäin kauniit, kermankeltaiset, yksinkertaiset kukat, joissa on säteilevä, kirkkaan ruusunpunainen tähti ja
kirkkaankeltainen keskusta. Hyvin haaroittuvat, säänkestävät taimet, jotka kukkivat pakkasiin asti. Erittäin hieno ja käyttökelpoinen kukkapenkissä ja
muissa istutuksissa. 20 siementä.
0800890 Kirjotsinnia 'Double Zahara Strawberry'
ZINNIA marylandica
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
8,95 K
(40) (kk.6-9) TopLine. Isot, täysin kerrannaiset, magentanruusunpunaiset kukat. Sisimmät terälehdet muuttuvat ajan mittaan vaaleammiksi. Kukkii
erittäin runsaasti koko kauden. Sopii ruukkuun, kukkapenkkiin ja -ryhmiin. Helppohoitoista loistoa kesäksi. Menestyy kuivallakin paikalla. 20 siementä.
0800954 Jalotsinnia 'Zahara Coral Rose'
ZINNIA marylandica
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(Y) (40) (kk.7-9) Uutuus 2014. Kukkien väri vaihtelee korallinpunaisesta tummaan ruusunpunaisen. Tanakat varret. Hyvin haarovat, kestävät taimet
kukkivat runsaasti pakkasiin asti. Helppo kasvattaa. Erittäin hieno kukkapenkissä ja ruukkuistutuksissa. Kestävä myös leikkokukkana ja asetelmissa. 20
siementä.
0800955 Jalotsinnia 'Zahara Sunburst'
ZINNIA marylandica
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
7,95
(Y) (40) (kk.7-9) Uutuus 2014. Vaikuttavat, hehkuvanoranssit kukat, joihin kehittyy myöhemmässä vaiheessa punainen tähti. Hyvin haarovat, kestävät
taimet kukkivat runsaasti pakkasiin asti. Erittäin hieno kukkapenkissä ja ruukkuistutuksissa. Kestävä myös leikkokukkana ja asetelmissa. 20 siementä.
0800956 Jalotsinnia 'Zahara Yellow'
ZINNIA marylandica
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(Y) (40) (kk.7-9) Uutuus 2014. Loistavan sitruunankeltaiset kukat ovat tanakoissa varsissa. Hyvin haarovat, kestävät taimet kukkivat runsaasti pakkasiin
asti. Helppo kasvattaa. Erittäin hieno kukkapenkissä ja ruukkuistutuksissa. Kestävä myös leikkokukkana ja asetelmissa. 20 siementä.
Ryhmä
0900
VIHANNESKASVIT
Valikoimamme kasvit sopivat ilmastoomme ja kotipuutarhakasvatukseen. Mukana ei ole geenimanipuloituja lajikkeita. Siemenannoksen
koko ilmoitetaan taimina, juoksumetreinä tai siemeninä. Kulttuuriperinnöstä puhuttaessa on kyse hyvin vanhasta lajikkeesta ja
alkuperäisistä, säilyneistä ominaisuuksista.
Ryhmä
0901
HERNEET, PAVUT
0901002 Soijapapu 'Fiskeby V'
GLYCINE max
Kylvö:5-6. It.aika:5-15 vrk.
(45) (kk.8-9) Kulttuuriperintö 1940-luvulta. Ruotsalainen lajike, joka on kehitetty Pohjolan ilmastoon. Mieto pähkinän maku. Sisältää paljon vitamiineja ja
valkuaisaineita. Käytetään esim. keittopapuna. Soijajauhoa käytetään leivonnassa ja ruuanvalmistuksessa. 60 siementä.
6,35 K
0901014 Ruusupapu 'Enorma'
67
-
PHASEOLUS coccineus
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(200) (kk.7-9) Korkea. Vihreät, litteänpyöreät palot ovat 25–45 cm pitkät. Punakukkainen ruusupapu. Erinomainen ruokapapu. Hyvä pakastuslajike.
Selvä kilpalajike. 15 siementä.
0901060 Ruusupapu 'White Emergo'
PHASEOLUS coccineus L.
Kylvö:5-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(200) (kk.7-9) LUOMU. Korkea. Vihreät palot, joissa on kermankeltaiset, voipapumaiset siemenet. Palot korjataan keskenkasvuisina tai täyskasvuisina.
Siemeniä käytetään keitoissa ja salaateissa. Valkoiset kukat. 20 siemeniä.
0901028 Ruusupapu 'Hestia'
PHASEOLUS coccineus L.
Kylvö:5-6.
2,95
(45) (kk.8-9) Matala ruusupapu, jolla on ihmeellisen kauniit puna-valkoiset kukat. Hieno koristekasvi esim. ruukussa parvekkeella tai verannalla, mutta
voidaan mainiosti käyttää myös leikkopapujen tapaan. Riittää 8-9 taimeen.
0901013 Tarhapapu 'Borlotta Lingua Di Fuoko Nano'
PHASEOLUS vulgaris
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(75) (kk.7-9) Puolikorkea. Punapilkullinen borlottopapu. Herkkupapu. Keskenkasvuiset palot ovat hyviä taitepapuina. Kun palot ovat kypsyneet ja
kuivuneet, ne silvitään Sen jälkeen ne säilytetään kuivassa paikassa ja käytetään keittopapujen tapaan. 25 siementä.
0901077 Tarhapapu 'Yin Yang'
PHASEOLUS vulgaris
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(40) (kk.7-9) Herkulliset, musta-valkoiset pavut ovat miedon ja hyvän makuiset. Vihreät palot kasvavat 15–17 cm:n pituisiksi. Ne korjataan taitepapujen
tapaan keskenkasvuisina tai keittopapujen tapaan täysin kypsinä. 20 siementä.
0901021 Silpopapu 'Cannellino'
PHASEOLUS vulgaris
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(50) (kk.7-9) Puolikorkea. Valkoiset pavut. Vaaleanvihreät palot silvitään ja valmistetaan ruuaksi tuoreeltaan tai korjataan vasta syksyllä, kun palot ovat
kypsyneet ja kuivuneet. Jälkimmäisessä tapauksessa pavut säilytetään kuivassa paikassa ja käytetään keittopapujen tapaan. 30 siementä.
0901069 Leikkopapu, 'Merveille de Piemonte'
PHASEOLUS vulgaris
Kylvö:5-6.
2,95
(40) (kk.8-9) Hauskannäköiset keltaiset palot, joissa lilat raidat; säikeettömät ja pitkät(n.18cm). Korjaa satoa usein. Parhaimmillaan kun palot
täysimittaiset ja litteät. Syödään keitettynä. Pakastetaan kevyesti ryöpättynä. Riittää 25-30 taimeen.
0901075 Taitepapu 'Nautica'
PHASEOLUS vulgaris
Kylvö:5-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(40) (kk.7-9) Haricots verts. Matala. Laatu on aivan omaa luokkaansa. Aivan suorat, sileät ja säikeettömät, n. 13 cm pitkät, ohuet, vihreät palot roikkuvat
helposti poimittavissa lehdistön yllä. Aikainen, satoisa ja taudinkestävä. 60 siementä.
0901057 Taitepapu 'Maxi'
PHASEOLUS vulgaris L.
Kylvö:5-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(40) (kk.7-9) LUOMU. Matala, aikainen ja satoisa. Pavut kehittyvät lehdistön ylle. Vihreät, 18-20 cm pitkät palot. Menestyy oikein hyvin myös viileänä
kesänä. 40 siementä.
0901045 Taitepapu 'The Prince'
PHASEOLUS vulgaris L.
Kylvö:5-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(40) (kk.7-9) Haricots verts. Matala. Vihreät, lihaisat, säikeettömät, n. 15–18 cm pitkät, litteänpyöreät palot roikkuvat helposti poimittavissa lehdistön yllä.
Satoisa. Aikainen, erittäin kasvuvoimainen lajike. 40 siementä.
0901046 Taitepapu 'Montano'
PHASEOLUS vulgaris L.
Kylvö:5-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(40) (kk.7-9) Matala. Säikeettömät, n. 12 cm pitkät, tummanvihreät, paksuhkot ja lihaisat palot roikkuvat helposti poimittavissa lehdistön yllä. Kasvaa
sekä viileässä että lämpimässä säässä. Keskiaikainen. 50 siementä.
0901015 Taitepapu 'Saxa'
PHASEOLUS vulgaris L.
Kylvö:5-6.
1,40
(40) (kk.8-9) Erittäin aikainen ja satoisa papu. Tummanvihreä, säikeetön, runsasmaltoinen palko. Annos riittää 3-5 metrille.
0901039 Tarhapapu 'Cropper Teepee'
PHASEOLUS vulgaris L
Kylvö:5-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95
(40) (kk.7-9) Matala. Aikainen lajike, jonka vihreät, täysin säikeettömät, n. 18 cm pitkät palot roikkuvat helposti poimittavissa lehdistön yllä. Satoisa. 60
siementä.
0901078 Vahapapu 'Serpdor'
6,35 K
PHASEOLUS vulgaris
(40) (kk.7-9) Matala vahapapu, jonka lyhyehköt (14–15 cm), leveähköt, kullankeltaiset palot ovat täysin säikeettömät ja todella herkulliset. Säilyttää
värinsä hyvin myös keitettynä. Viljely kannattaa koko maassa. Hieno pakastuslajike. 30 siementä.
0901080 Vahapapu 'Fructidor'
PHASEOLUS vulgaris
Kylvö:5-6. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(40) (kk.7-9) Uutuus 2014. LUOMU. Matala. Kullankeltaiset, pyöreät, kapeat, täysin säikeettömät, n. 15 cm pitkät palot roikkuvat helposti poimittavissa
lehdistön yllä. Erittäin murea ja hyvä. Aikainen, satoisa ja luotettava. Voidaan keittää saman tien tai pakastaa. 30 siementä.
0901049 Vahapapu 'Beurre De Rocquencourt'
PHASEOLUS vulgaris L.
Kylvö:5-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95
(40) (kk.7-9) Matala. Vanha, pidetty, ranskalainen lajike, jonka kirkkaankeltaiset, säikeettömät, n. 16 cm pitkät palot roikkuvat helposti poimittavissa
lehdistön yllä. Satoisa koko maassa. Hieno pakastuslajike. 40 siementä.
0901030 Tarhapapu 'Chevrier Vert'
PHASEOLUS vulgaris L.
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(40) (kk.7-9) Kulttuuriperintö 1880-luvulta. Puolikorkea. Ranskalainen gourmetpapu. Valko-vihreät, keskenkasvuiset palot silvitään ja papuja keitetään
muutama minuutti, tai palot käytetään silpimättä taitepapuina. Kun pavut ovat kypsät ja ne täyttävät palot, palot silvitään. Pavut säilytetään kuivassa
paikassa, ja ne käytetään keittopapujen tapaan. 50 siementä.
0901081 Huilupapu 'Flambo'
PHASEOLUS vulgaris
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(40) (kk.7-9) Uutuus 2014. Matala. Ranskalainen gourmetpapu. Isot, vaaleanvihreät pavut. Voidaan korjata keskenkasvuisina ja käyttää palkoineen
taitepavun tapaan. Täysin kypsät palot silvotaan, kuivataan ja käytetään keittopapujen tapaan. Erittäin hyvä, aikainen ja satoisa. 40 siementä.
0901047 Taitepapu 'Purple Teepee'
PHASEOLUS vulgaris L.
Kylvö:5-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(40) (kk.7-9) Matala. Hyvin aikainen. Punavioletit, säikeettömät, 13 cm pitkät, mureat palot muuttuvat keitettäessä vihreiksi. Palot kasvavat vapaasti
lehdistön yllä. Satoisa. 60 siementä.
0901048 Leikkopapu 'Nassau'
PHASEOLUS vulgaris L.
Kylvö:5-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(40) (kk.7-9) Matala. Vaaleanvihreissä, n. 16 cm pitkissä, mureissa paloissa on herkullinen pavun maku. Palot ovat täysin säikeettömiä, litteänpyöreitä ja
leveitä kuin perinteiset leikkopavut. 50 siementä.
0901050 Salkopapu 'Cobra'
PHASEOLUS vulgaris L.
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35
(200) (kk.7-9) Haricots verts. Korkea. Vaaleanvihreät, säikeettömät, n. 18 cm pitkät palot ovat herkullisen makuiset. Yksi parhaista taitepavuistamme.
Hieno pakastuslajike. 50 siementä.
0901059 Salkopapu 'Neckar Queen'
PHASEOLUS vulgaris L.
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(180) (kk.7-9) LUOMU. Haricots verts. Korkea. Tummanvihreät, säikeettömät, kapeat, n. 18–20 cm pitkät, hyvänmakuiset palot. Satoisa ja säänkestävä.
40 siemeniä.
0901051 Salkopapu 'Limka'
PHASEOLUS vulgaris L.
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(200) (kk.7-9) Korkea. Erittäin hyvälaatuiset, 23-25 cm pitkät ja 15-18 mm leveät, vaaleanvihreät palot. Kasvatetaan säleikköä tai salkoa pitkin. Hieno
pakastuslajike. 40 siemeniä.
0901052 ”Salkovahapapu” 'Goldmarie'
PHASEOLUS vulgaris
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(200) (kk.6-9) Kulttuuriperintö 1800-luvulta. Korkea leikkopapu. Keskiaikainen tai aikainen lajike, jonka vaaleankeltaiset, litteäpyöreät, säikeettömät palot
kasvavat jopa 22 cm pitkiksi. Parhaimmillaan ne ovat 15–18 cm:n pituisina. Satoisa. Sopii mainiosti pakastettavaksi. 30 siementä.
0901082 Tulipapu 'Flambo'
PHASEOLUS vulgaris
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(40) (kk.7-10) Uutuus 2014. LUOMU. Matala. Koristeelliset, n. 13 cm pitkät palot, joissa on kermankeltaiset, punapilkulliset pavut. Pystykasvuinen ja
satoisa. Täysin kypsät palot silvotaan. Pavut kuivataan ja käytetään keittopapujen tapaan. 25 siementä.
0901020 Salkopapu 'Cosse Violette'
PHASEOLUS vulgaris
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
(200) (kk.7-9) Korkea. Voimakaskasvuinen lajike, jonka palot ovat peräti 25 cm pitkät, purppuranvioletit ja täysin säikeettömät. Hyvänmakuinen ja
koristeellinen. 40 siementä.
4,95 K
0901073 Härkäpapu 'Witkiem'
68
-
VICIA faba
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(90) (kk.7-9) Aikainen ja satoisa. Kuhunkin taimeen tulee 25–30 täyteläistä palkoa. Isot, valkoiset, maukkaat, erittäin hyvälaatuiset palot. Sopii mainiosti
pakastettavaksi. Säänkestävä. 30 siementä.
0901064 Härkäpapu 'Red Epicure'
VICIA faba
4,50
(60-90) (kk.8-9) Isot, kauniinpunaiset pavut. Syödään (keitettyinä) heti, kun palot ovat kasvaneet, tai annetaan kypsyä ja kuivua ja varastoidaan talven
yli. Riittää 14-16 taimeen.
0901037 Härkäpapu 'A Grano Violetto'
VICIA faba L.
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(60-100) (kk.8-9) Aikainen lajike, jolla on keskikokoiset punaiset pavut. Puolikorkeat taimet ja hyvin maukkaat pavut. 30 siementä.
0901056 Härkäpapu 'Aquadulce'
VICIA faba L.
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(90) (kk.8-9) LUOMU. Kulttuuriperintö vuodelta 1885. Hyvin aikainen. Puolikorkea. Hyvin satoisa. Kuhunkin palkoon tulee 6–7 isoa, valkoista papua.
Erittäin kylmänkestävä. Käytetään mm. keitoissa, padoissa ja salaateissa.. 30 siementä..
0901071 Lehmänpapu, pitkäpapu 'Red Noodle'
VIGNA unguiculata
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(125-200) (kk.7-9) Ainutlaatuinen lajike, jonka tumman viininpunaiset, 40-50 cm pitkät palot ovat viuhkoissa. Herkullinen ja ravinteikas. Keitetään tai
pikapaistetaan. Satoisa kasvi kasvihuoneeseen tai lämpimälle paikalle ulos. Köynneliäs. Punaiset siemenet. 20 siemeniä.
0901032 Kahviherne, "kikherne" 'Principe'
CICER arietinum
Kylvö:3-6. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(60) (kk.8-9) Vanha, eteläeurooppalainen viljelykasvi, jota on kasvatettu jo n. 7000 vuotta. Haaroittuu runsaasti. 60 cm korkeat, pystyt pensaat.
Riippuvat, turpeat palot, joissa on jokaisessa 1-2 hernettä. Sisältää paljon valkuaisaineita. Lämpimälle paikalle ulos. 20 siementä.
0901067 Taittoydinherne 'Sugar Lord'
PISUM sativum
4,50
(70-90) (kk.7-10) Tekee valtavasti makeita ja rapeita, tavallista paksumpia palkoja. Ne syödään kokonaisina, joko tuoreina tai kevyesti keitettyinä. Palot
korjataan, kun ne alkavat pyöristyä. Korjuuaika on pidempi, kun kylvät useassa erässä. Puolikorkea. Riittää 25-30 taimeen.
0901079 Taittoydinherne 'Delikett'
PISUM sativum
Kylvö:5-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(65) (kk.7-9) Salaattiherne. Erittäin satoisa. Säikeettömät palot ja makea, hyvä maku. Pyöreät palot ovat 8–9 cm pitkät. Käytetään tuoreena salaateissa,
vokattuna tai nopeasti keitettynä. Hyvä pakastuslajike. 75 siementä.
0901026 Herne 'Sugar Bon'
PISUM sativum
2,95
(50) (kk.7-9) Erittäin makeat ja paksuseinämäiset, lähes pyöreät palot. Herkullinen. Voidaan syödä suoraan maalta, salaateissa tai kiehautettuna.
Aikainen ja matala. 4-5 m.
0901034 Sokeriherne 'Bamby'
PISUM sativum
Kylvö:5-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95
(65) (kk.8-9) Keskikorkea. Isot, vaaleanvihreät, leveät palot ovat täysin säikeettömiä. Hyvin murea ja rapea. Käytetään tuoreena salaateissa, vokattuna
tai lihan tai kalan lisäkkeeksi hetken keitettynä. 30 siementä.
0901041 Taittoydinherne 'Sugar Snap'
PISUM sativum 'Sugar Snap'
Kylvö:5-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(160) (kk.7-8) Salaattiherne. Korkea. Hyvin makeat ja hyvänmakuiset, paksut ja pyöreät palot ovat n. 8 cm pitkät. Käytetään tuoreena salaateissa,
vokattuna tai hetken keitettynä. Antaa satoa erittäin runsaasti ja pitkään. Hyvä pakastuslajike. 75 siementä.
0901031 Herne 'Blauwschokker'
PISUM sativum L.
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(200) (kk.8-9) Korkea. Harvinainen herne, jolla on sinivioletit palot ja vaaleanvihreät siemenet. Käytetään tuoreena silpoherneen tapaan. Mainio
pakastuslajike. Voidaan myös kuivata ja käyttää keitettynä. 30 siementä.
0901038 Silpoherne 'Feltham First'
PISUM sativum L.
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(45) (kk.7-9) Matala. Hyvin aikainen. Voidaan kylvää jo huhti-toukokuussa, hyvin kylmänkestävä. Hyvät, tummanvihreät, ”silvottavat” herneet.
Viljelyvarma ja satoisa koko maassa. 100 siementä.
0901061 Silpoydinherne 'Karina'
PISUM sativum
Kylvö:5-6. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(65) (kk.8-9) LUOMU. Keskikorkea. Keskiaikainen lajike, jolla on tummanvihreät, täyteläiset palot. Kuhunkin palkoon tulee 8–10 hernettä. Hyvin tasainen
kasvutapa. Erittäin satoisa. Nuoret herneet syödään palkoineen. Kypsät palot silvotaan ja siemeniä keitetään hetki. 40 siementä.
0901042 Herne 'Oregon Sugar Pod'
PISUM sativum
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(75) (kk.7-9) Keskikorkea. Hyvä mangetout-tyyppinen sokeriherne, jota kannattaa kasvattaa. Valtavasti mehukkaita, 9-10 cm pitkiä palkoja. Satoisa.
Pitkä korjuuaika. Käytetään tuoreena salaateissa, vokattuna tai lisäkkeeksi hetken keitettynä. Erinomainen pakastuslajike. 50 siementä.
0901062 Sokeriherne 'Norli'
PISUM sativum L.
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(60) (kk.7-9) LUOMU. Matala, aikainen herkkuvihannes. Täysin säikeettömät, tummanvihreät, n. 7 cm pitkät, herkulliset palot. Käytetään sellaisenaan,
kiehautettuna, wokattuna, salaateissa jne. Voimakaskasvuinen ja satoisa. Sopii erinomaisesti pohjoiseen ilmastoon. 100 siementä.
0901033 Sokeriherne 'Carouby De Maussane'
PISUM sativum L.
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95
(150) (kk.7-9) Keskikorkea. Vanha, violettikukkainen, ranskalainen kesälajike. Erittäin makeat palot. Erinomainen lajike tuorekäyttöön. Antaa paljon
satoa pieneltä alalta. 50 siementä.
0901036 Sokeriherne 'Gigante Svizzero'
PISUM sativum
2,20
(120) (kk.6-9) Vanha sokerihernelajike, jolla on kauniit punavioletit kukat. Palot ovat aika suuret, paksukuoriset ja ihanan makeat. 2,5 jm.
0901025 Sokeriherne 'De Grace'
PISUM sativum var. sativum
Kylvö:4-6.
1,40
Kylvö:5-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95
(50) (kk.7-9) Matala ja aikainen. Korkealaatuiset, pienet palot. 4-6 m.
0901022 Tarhaherne 'Waverex'
PISUM sativum var. sativum
(60) (kk.8-9) Matala. Aikainen, ranskalainen miniherne. Satoisa. Pienet, erittäin mureat ja hyvin makeat, ohutkuoriset herkkuherneet. Kasvaa hyvin koko
maassa. Nuoret herneet syödään kokonaisina, vokattuina, hetken keitettyinä tai salaatissa. 75 siementä.
0901023 Ydinherne 'Alderman'
PISUM sativum var. sativum
2,20
(150) (kk.7-10) Korkea ja aikainen. Tuetaan esim. verkkoon. Erittäin satoisa. Hyvin pitkä korjuuaika. 4-6 m.
0901024 Ydinherne 'Kelvedon Wonder'
PISUM sativum var. sativum
Kylvö:4-6.
1,40
(50) (kk.7-9) Matala ja aikainen. Hyvälaatuiset herneet. 4-6 m.
0901027 Silpoherne 'Meteor,'
PISUM sativum var. sativum
2,20
(50) (kk.6-10) Erinomainen lajike. Sopii varhaiskylvöön ja tuottaa varhaissadon. Palot aukaistaan ja ainoastaan herneet syödään. Korjataan kun palkojen
pituus on noin 9 cm. Hyvänmakuinen mutta ei kaikkein makein lajike. Sopii hyvin kasvatettavaksi maan pohjoisosissa. Sopii pakastukseen Satoisa. 5-6
m.
Ryhmä
0902
KURKUT
0902014 Kurkkumeloni 'Carosello'
CUCUMIS x Cucurbita sp.
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(kk.8-9) Jännittävä sekoitus kurkkua ja melonia. Soikeat hedelmät ovat n. 15 cm pitkät. Ne muuttuvat kypsyessään keltaisiksi. Hyvä, lähinnä melonia
muistuttava maku. Hedelmä syödään tuoreena salaatissa tai herkkuhedelmänä. Lyhyet versot. 15 siementä.
0902004 Pikkelsikurkku 'West India Gherkins'
CUCUMIS anguria
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(kk.8-9) Pikkelssikurkku. Kotoisin Jamaikalta. Erikoinen kurkkukasvi, jolla on syvään sormiliuskaiset lehdet ja pienet, lyhyet, tylppäkärkiset, nystyiset
hedelmät. Kiinteä hedelmänliha ja hyvin pienet siemenet. Sopii hyvin pikkelssikurkuksi. 50 siementä.
0902026 Kurkku 'Armenian Yard Long'
CUCUMIS melo var. flexuosus
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
(kk.8-9) Erikoinen melonin muunnos, jolla on käyrät, uurteiset, pitkät ja makeat hedelmät. Ne ovat läpikotaisin kellanvihreät. Maukas, raikkaanmakuinen
”viipalekurkku” esim. salaattiin. Viihtyy parhaiten kasvihuoneessa ja lämpimällä paikalla avomaalla. 25 siementä.
4,95 K
0902037 Kasvihuonekurkku F1 'Iznik', mini
69
-
CUCUMIS sativus
Kylvö:3-4.
5,95
(kk.7-9) Herkullinen minikurkku kasvihuoneeseen. Maukkaan rapeat, tuoreena syötävät, n.10 cm mittaiset, sileäkuoriset hedelmät. Hyvä vastustuskyky
härmää vastaan. Ei tarvitse pölytystä. Korjaa satoa usein. 2-3 taimeen.
0902038 Kurkku 'Baby' F1
CUCUMIS sativus
Kylvö:4-6.
4,50
(kk.4-10) Mainio pikkukurkku, joka tiiviin kasvutapansa vuoksi sopii erinomaisesti kasvatettavaksi ruukussa tai amppelissa. Satoisa. Maukkaissa,
mureissa kurkuissa on sileä kuori. Älä päästä kurkkuja liian isoiksi; sopiva syömäkoko on noin 8–10 cm. Korjaa satoa sitä mukaan kuin kurkut kasvavat,
ja syö saman tien. Riittää 3–4 taimeen.
0902015 Avomaankurkku 'Profi' F1
CUCUMIS sativus
Kylvö:5-6.
4,50
(kk.8-9) Erinomainen avomaankurkkulajike. Karvasaineeton ja hyvä tautien vastustuskyky. Tekee ainoastaan emikukkia. Ei tule kasvattaa yhdessä
lajikkeiden kanssa, jotka tekevät hedekukkia. Korjaa satoa usein. 14-16 taimeen.
0902039 Kurkku, Kasvihuone-, Jurassic F1
CUCUMIS sativus
Kylvö:3-4.
5,95
(kk.7-9) Uutuus 2014. Alkuperäislajike. Pitkäkurkku, jolla erikoinen ulkonäkö. Pitkät, ohuet ja rapeat hedelmät ovat voimakkaan makuisia. Hyvä
härmänkestävyys. Partenokarppinen, tekee vain emikukkia. Riittää 2 taimeen.
0902030 Kurkku 'Miniature White'
CUCUMIS sativus L.
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(kk.8-9) Valkohedelmäinen minikurkku, joka korjataan jo 5–7 cm:n pituisena. Murea ja makea. Ohutkuorinen herkku esim. tuoreena käytettäväksi tai
säilöntään. 15 siementä.
0902033 Kurkku 'Flamingo'
CUCUMIS sativus L.
Kylvö:2-3. It.aika:5-15 vrk.
11,50 K
(250) (kk.7-9) LUOMU. Pitkäkurkku. 100-prosenttisen emikukkainen, vihreä kasvihuonekurkku. Vahvat, terveet taimet. Nopeakasvuinen ja satoisa koko
maassa. 5 siementä..
0902031 Kurkku 'Vert petit de Paris'
CUCUMIS sativus
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
2,15
(kk.8-9) Aikainen, pienihedelmäinen hyötökurkku, joka on makea ja hyvänmakuinen. Sopii mainiosti sekä säilöntään että tuoreena käytettäväksi.
Nopeakasvuinen ja satoisa koko maassa. 100 siementä.
0902032 Kurkku 'Beit Alpha'
CUCUMIS sativus
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(50-60) (kk.9-12) Mehukas ja murea lajike. Käytetään tuoreena tai säilöntään. Tummanvihreät, 17-20 cm pitkät hedelmät. Pitkä korjuuaika. Avomaalle tai
kasvihuoneeseen. 35 siementä.
0902006 Kurkku 'New Pioneer' F1
CUCUMIS sativus L.
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
7,95
(kk.8-9) Avomaankurkku. Erinomainen lajike pikkukurkkujen (5-7 cm) säilöntään ja myös perinteiseksi suola- tai etikkakurkuksi. Aikainen ja
poikkeuksellisen satoisa. Erittäin hyvä lajike harrastajapuutarhurille: sopii mm. lehtihomeelle ja härmälle vastustuskykyisenä erityisen hyvin pohjoiseen
ilmastoomme. 35 siementä.
0902011 Kurkku 'Partner' F1
CUCUMIS sativus L.
Kylvö:2-6. It.aika:5-15 vrk.
7,95
(kk.8-9) Partenokarppinen lajike, joka tekee hedelmiä ilman pölytystä ja jolta puuttuvat hedekukat. Erittäin kasvuvoimainen. Sopii avomaalle ja
kasvihuoneeseen. Erittäin satoisa. Tasalaatuiset, 12 cm pitkät hedelmät sopivat mainiosti säilöntään. Antaa hyvän sadon, vaikka kesä olisi hiukan
viileäkin. 15 siementä.
0902022 Kurkku 'Homemade Pickles'
CUCUMIS sativus
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(kk.8-9) Hyötökurkku. Erityisen mehevä ja sopiva pikkelsikurkku. Korjataan 4-6 cm:n pituisena. Hyvä lajike säilykkeisiin. Erittäin satoisa koko maassa. 20
siementä.
0902025 Avomaankurkku 'Rhensk druv'
CUCUMIS sativus
Kylvö:5-6.
1,40
CUCUMIS sativus L.
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(kk.8-9)
0902028 Lavakurkku 'Abruzzese Chiaro'
(200) (kk.8-9) Erittäin vanha lajike, jolla on kauniin uurteiset, 60-80 cm pitkät, kellanvihreät, kierteiset hedelmät. Ihana maku ja rakenne. On
kasvitieteellisesti melonin muunnos. Kasvatetaan kasvihuoneessa tai lämpimällä paikalla ulkona. 20 siementä.
0902002 Kasvihuonekurkku 'Longo Da China'
CUCUMIS sativus
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(kk.8-9) Japanilainen jättikurkku. Usein yli 50 cm pitkät, erittäin hyvälaatuiset, tummanvihreät, hiukan nystyräiset kurkut. Sopii sekä avomaalle että
kasvihuoneeseen. 14 siementä.
0902036 Kasvihuonekurkku F1 'Max'
CUCUMIS sativus
Kylvö:2-3. It.aika:5-15 vrk.
8,95 K
(250) (kk.7-9) Partenokarppinen (itsepölytteinen) pitkäkurkku, jolla on tummanvihreät, n. 30 cm pitkät hedelmät. Terve, kasvuvoimainen ja hyvän
makuinen. Yksi kaikkein parhaista lajikkeista harrastajan kasvihuoneeseen. 6 siementä.
0902023 Kurkku 'Sherpa' F1
CUCUMIS sativus L.
Kylvö:2-6. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(kk.8-9) Partenokarppinen lajike, joka tekee hedelmiä ilman pölytystä ja jolta puuttuvat hedekukat. Aivan sileät, 15-25 cm pitkät hedelmät, joissa on
murea malto ja pieni siemenkota. Säilyy hyvin. Erittäin laadukas lajike tuoreena syötäväksi, säilöttäväksi jne. Sopii avomaalle ja kasvihuoneeseen. 8
siementä.
0902027 Kurkku 'Mezzo Lungo Bianco'
CUCUMIS sativus
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(kk.8-9) Valkoinen, puolipitkä, ensiluokkainen pitkäkurkku. Murea malto. Hieno suola- ja hillokurkkulajike. Erittäin aikainen lajike avomaalle, lavaan tai
kasvihuoneeseen. 15 siementä.
0902017 Kasvihuonekurkku 'Marketmore 76'
CUCUMIS sativus
Kylvö:2-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(kk.8-9) LUOMU. Suosittu lajike, jolla on keskipitkät, hyvän muotoiset, tummanvihreät, vähän piikikkäät hedelmät. Nopeakasvuinen. Antaa satoa
runsaasti ja pitkään. Kasvaa hyvin viileässäkin. Sido taimet tukeen. 20 siementä.
0902018 Kurkku 'Zeina'
CUCUMIS sativus
Kylvö:2-3. It.aika:5-15 vrk.
8,95
(250) (kk.7-9) Ansarikurkku. Pieni, sataprosenttisesti emikukkainen lajike. Vihreä minikokoinen (15-18 cm) pitkäkurkku. Malto on samanlainen kuin
tavallisella pitkällä kurkulla. Ei karvas. Kasvaa myös alemmissa kasvihuonelämpötiloissa. Voidaan kasvattaa myös aurinkoisella parvekkeella, ulkooleskelutilassa tms. 4 siementä.
0902020 Kasvihuonekurkku, 'Passandra' F1
CUCUMIS sativus
Kylvö:3-4.
4,50
(kk.7-9) Minikokoinen. Terve, helppo viljellä, monille taudeille vastustuskykyinen. Runsassatoinen. Hieman rosoiset, 15-20 cm pitkät kurkut. 3-4 taimeen.
0902029 Viidakkokurkku
MELOTHRIA scabra
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(125) (kk.7-9) Kotoisin Etelä-Amerikasta. Köynneliäs, valtavan kasvuvoimainen kasvi. Helppo kasvattaa. Tekee paljon 3 cm pitkiä hedelmiä, joissa on
vihreistä laikuista muodostuvia raitoja. Voidaan käyttää salaatissa tai paistaa. Voidaan mainiosti myös säilöä joko hillosipulin tapaan tai sokeriliemessä
jälkiruokahedelmäksi. Kasvatetaan lämpimällä paikalla ulkona tai kasvihuoneessa. 12 siementä.
Ryhmä
0903
KAALIKASVIT
0903069 Kaali, Ruusu-, Autumn Star F1
BRASSICA oleracea
Kylvö:3-5.
4,50
(kk.9-12) Uutuus 2014. Jännittävä ruusu- ja lehtikaalin risteytys. Varteen muodostuu useita kukkaa muistuttavia pieniä kaalinpäitä, joissa makea
pähkinämäinen maku. Riittää 10-12 taimeen.
0903051 Kyssäkaali 'Wiener Vit'
BRASSICA oleracea
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
2,15 K
(kk.6-9) Kulttuuriperintö vuodelta 1851. Nopeakasvuinen kaalikasvi, jonka varren alaosa turpoaa litteänpyöreäksi kyhmyksi. Murea, valkoinen malto.
Parasta tuoreena, uunissa paistettuna tai vokattuna. Hyvänmakuinen ja vitamiinipitoinen. 800 siementä.
0903062 Kyssäkaali (kaalirapi) 'Logo'
BRASSICA oleracea L. ssp acephala var.
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
(kk.6-9) LUOMU. Nopeakasvuinen lajike, jolla on litteänpyöreät, vihreänvalkoiset mukulat. Murea ja hyvänmakuinen malto. Satoisa koko kasvukauden.
40 siementä.
4,95 K
0903052 Kyssäkaali 'Wiener Blå'
70
-
BRASSICA oleracea
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
2,15 K
(kk.6-9) Kulttuuriperintö vuodelta 1851. Nopeakasvuinen kaalikasvi, jonka varren alaosa pullistuu litteänpyöreäksi, sinivioletiksi mukulaksi. Murea,
valkoinen malto. 800 siementä.
0903038 Lehtikaali F1 'Redbor'
BRASSICA acephala
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(50-65) (kk.9-12) Punalehtinen lehtikaali. Näyttää pieneltä, purppuranpunaiselta puulta. Erittäin kaunis esim. joulupöydän koristelussa. Hieno myös
koristekasvina. 25 siementä.
0903019 Lehtikaali 'Red Russian'
BRASSICA napus pabularia
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(50-65) (kk.9-12) Kulttuuriperintö v.1863. Harvinainen "lehtikaali". Matanvihreät lehdet ja violetit varret ja lehtisuonit. Mehevä ja murea. Sopii hyvin
salaatiksi ja pakastukseen. Helppo kasvattaa. 75 siementä.
0903026 Lehtikaali 'Nero di Toscana Precoce'
BRASSICA oleracea var sabellica
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(75) (kk.9-12) Kulttuuriperintö 1800-luvulta. Vanha lehtikaali. Tumman sinivihreät lehdet, joissa on vaalea keskisuoni. Käytetään muiden lehtikaalien ja
pinaatin tapaan. Komea, hienon värinen reunuskasvi kesäkukkapenkissä. 125 siementä.
0903050 Lehtikaali 'Dwarf Green Curled'
BRASSICA oleracea
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
2,15 K
(50-60) (kk.9-12) Kulttuuriperintö vuodelta 1863. Tummanvihreät, hyvin poimuiset lehdet ovat erittäin hyvälaatuiset. Maukas ja kylmänkestävä. Käytetään
tuoreena tai kypsennettynä sekä koristeena. 175 siementä.
0903005 Parsakukkakaali 'Violet Queen' F1
BRASSICA oleracea Broccolo
Kylvö:3-5. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(kk.7-10) Kukka- ja parsakaalin välimuoto. Pienehköt violetinsiniset kukinnot, jotka muuttuvat keitettäessä vihreiksi. Älä kylvä liian aikaisin, sillä
myöhemmin syksyllä satoa korjattaessa laatu on huomattavasti parempi. Erinomainen pakastuslajike. 20 siemeniä.
0903070 Kaali, Kukka-, Multih Head F1
BRSSICA oleracea
Kylvö:3-6.
5,95
(kk.7-9) Uutuus 2014. Erikoinen lajike, joka tekee suuren kukinnon lisäksi 3-5 pientä kukintoa. Korjaa sato aikaisin, jotta sivuversot ehtivät kehittyä. Nauti
raakana salaatissa tai kevyesti keitettynä. Riittää 10 taimeen.
0903071 Kukkakaali F1 'Sunset'
BRASSICA oleracea
Kylvö:3-5. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(kk.9-10) Uutuus 2014. Aikainen. Oranssit, keskikokoiset, hyvänmakuiset kukinnot. Kukinnot voi korjata myös aivan pieninä. Herkkuvihannes
käytettäväksi elävään ravintoon tai kypsennettynä. 40 siementä.
0903037 Kukkakaali 'All the Year Round'
BRASSICA oleracea L. ssp. botrytis var.
Kylvö:3-5. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(kk.7-10) Keskiaikainen. Isot, tiiviit, lumivalkoiset, erittäin hyvälaatuiset kerät. Voimakas juuristo, minkä vuoksi lajike kestää kuivuutta tavallista paremmin.
Tunnetusti hyvä lajike sekä kesällä että syksyllä korjattavaksi koko maassa. 70 siementä.
0903058 Kukkakaali 'Snowball'
BRASSICA oleracea L. ssp botrytis var.
Kylvö:3-5. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(kk.7-10) LUOMU. Keskiaikainen lajike, jolla on isot, hyvän muotoiset, tiiviit, valkoiset kerät. Kasvaa hyvin viileässäkin. Avomaalle tai kasvihuoneeseen.
40 siementä.
0903030 Kukkakaali 'Snow Ball x'
BRASSICA oleracea var. botrytis
Kylvö:3-6.
1,40
BRASSICA oleracea
Kylvö:3-5. It.aika:5-15 vrk.
2,15 K
(kk.8-9)
0903046 Kukkakaali 'Early Snowball x'
(kk.7-10) Kulttuuriperintö vuodelta 1888. Aikainen, luotettava ja tasalaatuinen lajike, jolla on tiiviit, pyöreät, puhtaanvalkoiset kerät. Säänkestävä.
Käytetään tuoreena salaatteihin ja elävään ravintoon, höyrytettynä, muhennoksiin jne. 150 siemeniä.
0903047 Kukkakaali 'Igloo'
BRASSICA oleracea
Kylvö:3-5. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(kk.7-10) Keskiaikainen lajike, jolla on tiiviit lumivalkoiset kerät. Erikoisherkkuna korjattavaksi sopivat myös mureat pikkukerät. Säänkestävä. Hyvä
pakastuslajike. 100 siementä.
0903048 Kukkakaali 'Yellow Green Macerata'
BRASSICA oleracea
Kylvö:3-5. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(kk.7-10) Jännittävä kukkakaalilajike, jolla on vaalean kellanvihreät, keskisuuret kerät. Erittäin hyvä, täyteläinen maku. Käytetään tuoreena tai
kypsennettynä. Keskiaikainen, hyvä pakastuslajike. 50 siementä.
0903002 Parsakukkakaali 'Romanesco Natalino'
BRASSICA oleracea Broccolo
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(kk.7-10) Harvinainen kaalikasvi, jota kasvatetaan paljon Italiassa. Kartiomaisista, ylhäältä taipuvista versoista muodostuvat koristeelliset, kellanvihreät,
tiiviit kukinnot. Herkkuvihannes, jota käytetään tavallisen parsakaalin tapaan. Satoisa. Erittäin pitkä korjuuaika. 150 siementä.
0903067 Parsakaali F1 'Green Magic'
BRASSICA oleracea
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(kk.7-10) Erittäin hieno, tasalaatuinen lajike, jonka tummanvihreät kukinnot ovat tiiviit. Erittäin maukas. Satoisa. Tekee kuhunkin taimeen useita
kukintoja. Erittäin hyvälaatuinen. Sopii hyvin pakastettavaksi. Satoisa, sään- ja taudinkestävä lajike, joka sopii erityisen hyvin pohjoiseen ilmastoon. 50
siementä.
0903020 Parsakaali 'White Sprouting Early'
BRASSICA oleracea
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(kk.7-10) ”Versova parsakaali”. Haaroittuu tavallista parsakaalia runsaammin. Kasvatetaan maassamme valitettavan vähän. Tekee paljon
kermankeltaisia pikkuviuhkoja, jotka ovat mureita ja maukkaita. Voidaan käyttää sellaisenaan ja pakastaa. Kaksivuotinen: kukinnot kehittyvät toisena
vuotena. Vyöhyke III-V. 60 siementä.
0903042 Parsakaali 'Groene Calabrese'
BRASSICA oleracea
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
Kulttuuriperintöä vuodelta 1880. Tummanvihreä. Hyvin maukas. Tekee monta sivuversoa. Sopii erinomaisesti idätettäväksi. Runsassatoinen koko
maassa. Sopii hyvin pakastettavaksi. 250 siemeniä.
0903059 Parsakaali 'Waltham'
BRASSICA oleracea L. ssp botrytis var.
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95
(kk.7-10) LUOMU. Kulttuuriperintö vuodelta 1951. Suosittu calabresetyyppinen jaloste. Tummanvihreät, maukkaat kerät ja isot sivuversot. Sopii
erinomaisesti idätettäväksi. 150 siementä.
0903003 Suippokaali 'Flower of Spring'
BRASSICA oleracea
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(kk.7-9) Suippokaali kuuluu samaan kaaliryhmään kuin keräkaali, mutta sillä on pienemmät, löyhät ja teräväkärkiset kerät ja mieto, hieno kaalin maku.
Valtavan nopeakasvuisena siitä saadaan tuoreravintoa kesän aikana. Käytetään keräkaalin tapan tuoreena tai kypsennettynä. 100 siementä.
0903027 Suippokaali 'Early Jersey Wakefield'
BRASSICA oleracea
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(kk.7-9) Kulttuuriperintö 1840-luvulta. Kartiomaiset kerät, jotka voidaan korjata hyvin varhain. Käytetään tuoreena tai varastoidaan maukkaampana
vaihtoehtona keräkaalille. Paino jopa 1,5 kg. 125 siementä.
0903065 Suippokaali 'Kalibos'
BRASSICA oleracea
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(kk.7-9) Kulttuuriperintö 1800-luvulta. Vanha, punalehtinen, itäeurooppalainen lajike, joka on onnistuttu säilyttämään viljelyssä. Lehdet ovat todella rapeat
ja maukkaat. Parhailta ne maistuvat sellaisenaan tai nopeasti kiehautettuina.Valtavan nopeakasvuisena lajikkeesta saadaan jo kesällä tuoreravintoa.
150 siementä.
0903023 Ruusukaali 'Rubine'
BRASSICA oleracea v. gemmifera
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(75) (kk.9-12) Kulttuuriperintö 1920-luvulta. Vanha lajike, jolla on punaiset, kiinteät, tasakokoiset kaalinpäät. Mieto, hieno maku. Hyvänlaatuinen. Sopii
pakastettavaksi. Kasvia sanotaan ruotsiksi myös "karkkikaaliksi" (karamellkål). 50 siementä.
0903033 Ruusukaali, brysselinkaali 'Hilds ideal'
BRASSICA oleracea var. gemmifera
Kylvö:4-6.
2,95
BRASSICA oleracea
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(kk.7-10)
0903043 Ruusukaali (brysselinkaali) 'Long Island'
(75) (kk.9-12) Kulttuuriperintöä vuodelta 1890. Tekee paljon tummanvihreitä, kiinteitä keriä. Aivan erityisen maukas. Hyvä syys- ja talvilajike.
Erinomainen pakastuslajike. 100 siemeniä.
0903049 Ruusukaali 'Bosworth' F1
BRASSICA oleracea
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
(75) (kk.9-12) Nopeakasvuinen syys- ja talvilajike. Tiiviit, kiinteät, erittäin hyvälaatuiset kerät ovat makeat ja hyvänmakuiset. Satoisa. Mainio lajike
pakastettavaksi ja varastoitavaksi. 30 siementä.
7,95 K
0903034 Kyssäkaali, kaalirapi 'Delikatess'
71
-
BRASSICA oleracea var. gongylodes
Kylvö:4-5.
1,40
(kk.7-9) Rapea erikoisuus kaalien suvussa. Valkoinen. Helppo kasvattaa. Nopeakasvuinen ja herkullinen. Vaaleanvihreä syötävä osa on maanpinnalle
kohoava turvonnut varsi, keitettynä tai raakana. Sisältää runsaasti A- ja C-vitamiineja sekä kalkkia. Riittää 200-250 taimeen.
0903040 Kyssäkaali, kaalirapi 'Superschmelz'
BRASSICA oleracea L. ssp. acephala var
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(kk.6-9) Jättikyssäkaali. Arvostettu lajike. Valtavan isot, vihertävänkeltaiset varren alaosat, jotka ovat kasvin syötävä osa, voivat painaa 2-7 kg. Erittäin
laadukas. Murea, hyvänmakuinen ja täysin säikeetön malto. 50 siementä.
0903036 Kurttukaali, savoijinkaali 'Aubervillers'
BRASSICA oleracea var. sabauda
Kylvö:3-6.
1,40
(kk.8-9) Varhainen ja maukas lajike. Lehdet kauniit, harmaanvihreät ja kuhmuiset. Hieno syyssatolajike. Ei kuitenkaan talvenkestävä. Erinomainen
salaateissa, kevyesti keitettynä ja voilla höystettynä, sopii myös koristeeksi. Hyvä ja erittäin käyttökelpoinen kaali. Koristeellinen. Riittää 100-150 taimeen.
0903057 Kurttukaali (savoijinkaali) 'Vertus 2'
BRASSICA oleracea
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
2,15 K
(kk.7-10) Tummanvihreät, kurttuiset kerät, joiden sisus on kermankeltainen, makea ja miedon makuinen. Käytetään esim. sellaisenaan tai
kaalikääryleissä. Nopeakasvuinen lajike pohjoiseen ilmastoomme. 300 siementä.
0903053 Keräkaali (valkokaali) 'Early Ditmarsh'
BRASSICA oleracea L. ssp. capitata var.
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
2,15 K
(kk.7-8) Erittäin aikainen kesäkaali. Vaaleanvihreät, keskikokoiset, pyöreät kerät kasvavat 1-2 kg:n painoisiksi. Viljelyvarma koko maassa. 30 siementä.
0903063 Keräkaali (valkokaali) 'Golden Acre'
BRASSICA oleracea L. ssp capitata var.
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95
(kk.7-8) Aikainen kesälajike. Pyöreät, tiiviit, vaaleanvihreät kerät, joissa on valkoinen sisäosa ja mainio maku. Paino n. 1,5-2 kg. Tasalaatuinen ja runsas
sato tuoreena käytettäväksi. 300 siementä.
0903055 Keräkaali (valkokaali) 'Brunswick'
BRASSICA oleracea L. ssp. capitata var.
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
2,15 K
(kk.9-10) Kulttuuriperintö. Vuodelta 1847. Syys- ja talvikaali. Isot, tiiviit, vaaleanvihreät, litteänpyöreät kerät painavat 2–4 kg. Kasvaa hyvin Pohjolan
ilmastossa. Hyvä varastointilajike. 300 siementä.
0903035 Punakaali 'Roodkop'
BRASSICA oleracea var. capitata
Kylvö:3-5.
1,40
(kk.9-11) Aikainen. Erittäin kestävä ja hyvälaatuinen. Maukas kaalilajike, jonka maku hieman valkokaalia happamampi.Sopii hyvin salaatteihin. Riittää
150-200 taimeen.
0903056 Punakaali 'Cabeza Negra 2'
BRASSICA oleracea L. ssp. capitata var.
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(kk.7-10) Keskiaikainen lajike. Erittäin hyvälaatuiset, syvänpunaiset, tiiviit kerät kasvavat 2-3 kg:n painoisiksi. Koristeellinen ja hyvänmakuinen kaali
tuoreena tai kypsennettynä käytettäväksi. Hyvät varastointiominaisuudet. 125 siementä.
0903015 Rehuydinkaali 'Thousandhead'
BRASSICA oleracea
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(Y) (kk.9-10) Sopii riistapeltokasviksi. Tuottaa paljon lehtimassaa. Sopii erittäin hallankestävänä pohjoiseen ilmastoomme. 700 siementä.
0903045 Salaattikiinankaali (pe-tsai) 'Wong Bok'
BRASSICA pekinensis
Kylvö:7-8. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(kk.9-11) Mureissa, vaaleanvihreissä lehdissä on valkoiset keskisuonet. Isot, soikeat kerät painavat jopa 2,5 kg. Mieto, hyvä maku. Käytetään lähinnä
salaateissa ja vokkiruuissa. Nopeakasvuinen. 50 siemeniä.
0903068 Kiinankaali, Salaatti- F1 'Kasumi'
BRASSICA rapa
Kylvö:5-8.
4,50
(kk.8-10) Salaattikiinankaalia pidetään eräänä Aasian tärkeimmistä vihanneksista. Tämä lajike ei kuki yhtä herkästi kuin muut lajikkeet. Lehdet ovat
ohuen rapeat ja sopivat hyvin esim. salaatteihin ja kevyeen wokkaukseen. Tekee hienoja tasakokoisia keriä, noin 2 kk kylvöstä. 40-45 taimeen.
0903066 Italiankaali 'Quarantina'
BRASSICA rapa
Kylvö:4-5, 7-8. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(50) Suhteellisen tuntematon mutta verrattoman hyvä kaalikasvi Italiasta. Rypsin ja nauriin sukulainen. Nuoria versoja ja kukintoja syödään kevyesti
mielellään valkosipulin kanssa öljyssä keitettyinä. Kasvaa valtavan nopeasti. Mitä enemmän satoa korjaa, sitä enemmän tulee uusia versoja. 200
siementä.
Ryhmä
0904
SIPULIT
0904042 Kesäpurjo 'Atal'
ALLIUM ampeloprasum
Kylvö:3-6. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
(kk.8-10) Uutuus 2014. Pyöreät, valkoiset juuret, joissa on purppuranvioletti yläosa ja pystyt, tummanvihreät lehdet. Murea ja hyvä salaateissa, uunissa
paahdettuna, vokattuna jne. Ehdottomasti viljelemisen arvoinen. Tasamuotoiset ja -kokoiset juuret. 100 siementä.
0904002 Vihersipuli 'Senshyu Yellow'
ALLIUM cepa
Kylvö:3-4, 8-9. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
Tavallisen kokoiset, pyöreät, keltaiset, erittäin laadukkaat ruokasipulit. Kestävänä ja nopeakasvuisena sopii pohjoiseen ilmastoon. 75 siementä.
0904022 Sipuli 'Pompei', Hopea-
ALLIUM cepa
Kylvö:3-4.
1,40
(kk.7-9) Hopeasipuli on mieto ruokasipuli, jossa on ihastuttava aromi. Nopeakasvuinen ja sopii hyvin raakana esim. salaatteihin, hampurilaisiin.4 m.
0904028 Hopeasipuli 'Bianca di Maggio'
ALLIUM cepa L.
Kylvö:3-4. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(kk.7-9) Sileät, valkoiset, aivan litteänpyöreät, pienehköt sipulit. Erittäin hieno maku. Italialaisessa keittiössä näitä pidetään oikeina herkkuvihanneksina
ja valmistetaan esim. kypsentämällä kokonaisena uunissa. Erinomaiset varastointiominaisuudet. 200 siementä.
0904010 Punasipuli 'Red Brunswick'
ALLIUM cepa
Kylvö:3-4. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
Isot, pyöreät, tummanpunaiset sipulit. Erittäin hyvä ja koristeellinen mm. salaateissa ja säilykkeissä. Erittäin hyvät varastointiominaisuudet. 125 siementä.
0904024 Punasipuli 'Long Red Florence'
ALLIUM cepa L.
Kylvö:3-4. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
Italian Firenzestä. Violetinpunaiset, 10 cm pitkät, torpedon muotoiset sipulit. Mieto, hieno maku. Sopii raakaravinnoksi ja lämpimiin ruokiin.
Nopeakasvuinen ja helppo kasvattaa. 8-10 m.
0904039 Salottisipuli 'Zébrune'
ALLIUM cepa
Kylvö:3-4. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
(kk.7-9) Sukkulan muotoiset, keskikokoiset sipulit. Ruskehtavan ruusunpunaiset kuoret ja valkoinen, murea malto. Mieto, herkullinen sipulin maku.
Käytetään tuoreena tai kypsennettynä. Korjuuaika elokuulta loppusyksyyn. Voidaan varastoida talveksi. 300 siementä.
0904040 Hillosipuli 'Purplette'
ALLIUM cepa
Kylvö:3-4. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
(kk.7-9) Pieni sipuli, jolla on purppuranpunainen kuori ja valkoinen malto. Muuttuu kypsennettäessä ja säilöttäessä ruusunpunaiseksi. Nopeakasvuinen.
Korjaa sipulit 2–3 cm:n kokoisina tai täysikokoisina ja käytä esim. salaatissa tai säilönnässä. 150 siementä.
0904029 Hillosipuli 'Barletta'
ALLIUM cepa L.
Kylvö:3-4. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
Aikainen lajike. Pienet, valkoiset sipulit. Erittäin hyvälaatuinen sipuli hillottavaksi ja tuoreena käytettäväksi. Voidaan korjata myös täysikasvuisena ja
käyttää kepasipulin tapaan. 400 siementä.
0904026 Kepasipuli, ruokasipuli 'Bedfordshire Cham
ALLIUM cepa
Kylvö:3-4. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
Kulttuuriperintö vuodelta 1885. Perinteinen, tunnettu lajike, jonka isot, pyöreät, kullan-keltaiset sipulit ovat erinomaisia sekä tuoreina että kypsennettyinä.
Erittäin hyvä varastointiin. 200 siementä.
0904033 Kepasipuli, ruokasipuli 'Sturon'
ALLIUM cepa L.
Kylvö:3-4. It.aika:10-20 vrk.
4,95
LUOMU. Tunnettu, kestävä lajike, jolla on isot, litteänpyöreät, kellanruskeat sipulit. Lajikkeen varastointiominaisuudet ovat omaa luokkaansa.
Kasvatetaan myös istukassipulituotantoon. 175 siementä.
0904021 Ruokasipuli, kepasipuli 'Stuttgart Riesen'
ALLIUM cepa var. cepa
Kylvö:3-5.
1,40
ALLIUM fistulosum
Kylvö:3-7, 9-10. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(kk.7-10)
0904003 Pillisipuli, talvisipuli 'Evergreen'
Salaattisipulia isompi. Pieni sipuli tyvessä ja terveet, putkimaiset lehdet. Uskomatto-man nopeakasvuinen ja helppo kasvattaa. Kylmänkestävä. 150
siementä.
0904041 Pillisipuli (talvisipuli) 'Bajkal'
ALLIUM cepa
Kylvö:3-7, 9-10. It.aika:10-20 vrk.
(kk.7-10) Herkullinen ja nopeakasvuinen sipuli, jolla on mieto, hieno maku. Tyvessä valkoiset, mureat pikkusipulit. Myös vihreää lehdistöä käytetään
salaateissa ja kypsennettynä, usein aasialaisissa ruuissa. 150 siementä.
4,95 K
0904034 Vihersipuli, Vihersipuli-ryhmä 'Guardsman'
72
-
ALLIUM cepa x fistulosum
Kylvö:3-7, 9-10. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
LUOMU. RHS. Salaattisipulin ja pillisipulin risteytys, mikä merkitsee voimakasta kasvutapaa ja kylmänkestävyyttä. Pitkät, suorat varret ovat miedon
makuiset. Sipuleita muodostuu vielä myöhään, joten korjuuaika on pitkä. Voidaan kylvää myös syksyllä ja korjata keväällä. 200 siementä.
0904020 Pillisipuli, talvisipuli 'White Lisbon'
ALLIUM fistulosum L.
Kylvö:4-7.
2,95
ALLIUM cepa
Kylvö:3-7, 9-10. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(kk.7-9)
0904030 Vihersipuli 'Noordhollandse Bloedrode'
Tyviosan sipuli voimakkaan tummanpunainen, lehdet vihreät. Koristeellinen herkku-vihannes. Koko sipuli on käyttökelpoinen, joko tuoreena tai
kypsennettynä. 125 siementä.
0904037 Pillisipuli 'Lilia'
ALLIUM cepa
Kylvö:3-7.
4,50
(kk.6-9) Miellyttävä, tummanlila pillisipuli. Mieto ja hieno maku. Voidaan kylvää ja korjata koko kesän. Tekee vanhana lilan värisiä, pullomaisia sipuleita.
100-125 taimeen.
0904038 Salottisipuli 'Zebrune', pitkänomainen
ALLIUM cepa
Kylvö:3-5.
5,95
(kk.7-9) Ihanan maukas sipuli, sopii raakana salaatteihin ja muihin ruokiin. Pitkänomaiset, erillään kasvavat sipulit. Sipulin kuori on roosanvärinen, liha
valkoinen. Suorakylvö mahd. maan eteläosissa, mutta esikasvatusta suositellaan. 40-50 taimeen.
0904011 Jättilaukka 'Ailsa Craig'
ALLIUM cepa
Kylvö:3-4. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
Kulttuuriperintö v.1899. Englantilainen, erityisen suurihedelmäinen ja hyvä kilpailulajike. Makea ja mieto sipuli, joka sopii käytettäväksi tuoreena.
Keltaiset, pyöreät sipulit ovat kooltaan 400-1000 g. Kasvaa uskomattoman nopeasti. Voidaan varastoida 2-3 kk. 125 siementä.
0904023 Keltasipuli 'The Kelsae'
ALLIUM cepa
Kylvö:2-3.
4,50
(kk.7-10) Maailman suurin lajike; löytyy Guinnessin ennätysten kirjasta (4,050 kg!). Suomessa tuskin pääsemme tuollaisiin painoihin, mutta suuria
sipuleista kuitenkin tulee. Jos haluat isoja sipuleita, aloita esikasvatus aikaisin sisätiloissa. Avomaalle kylvettäessä voit korjata sipulit pienempinä. Niillä
on kuitenkin sama mieto, hyvä maku. Sopii mainiosti salaatteihin. Riittää 30-35 taimeen.
0904009 Purjo 'Carentan 3'
ALLIUM ampeloprasum
Kylvö:3-6. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
Viljelyvarma lajike, joka korjataan myöhään syksyllä. Tiiviit, vankat varret. Käytetään tuoreena tai kypsennettynä. Erinomaiset varastointiominaisuudet.
400 siementä.
0904016 Purjo 'Musselburgh'
ALLIUM porrum
Kylvö:3-6. It.aika:10-20 vrk.
4,95
Kulttuuriperintö v.1822. Voimakaskasvuinen syyslajike, jolla on hyvin paksu kaula. Sinivihreä lehdistö. Mieto, hieno maku. Sopii mainiosti pohjoiseen
ilmastoon - erittäin kylmänkestävä. 250 siementä.
0904017 Purjo 'Herbstriesen 2'
ALLIUM porrum
Kylvö:2-4.
1,40
ALLIUM cepa L.
Kylvö:3-4. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(kk.7-10)
0904036 'Bianca du Giugno'
(kk.7-9) Sileät, valkoiset, aivan litteänpyöreät, pienehköt sipulit. Erittäin hieno maku. Italialaisessa keittiössä näitä pidetään oikeina herkkuvihanneksina
ja valmistetaan esim. kypsentämällä kokonaisena uunissa. Kestävä. 100 siemeniä.
0904035 Purjo 'Almera'
ALLIUM ampeloprasum
Kylvö:3-6. It.aika:10-20 vrk.
6,35
LUOMU. Keskiaikainen, kestävä lajike, joka korjataan loppukesällä ja syksyllä. Tumman sinivihreät lehdet ja pitkä, kiinteä, valkoinen varsi. Satoisa. Hyvä
varastointikestävyys. 100 siementä.
0904019 Ruohosipuli 'Twiffy'
ALLIUM schoenoprasum
Kylvö:3-8.
1,40
ALLIUM schoenoprasum
Kylvö:3-8, 10. It.aika:10-20 vrk.
6,35
(M) (kk.6-10)
0904032 Ruohosipuli, ruoholaukka 'Polycross'
(M) (50) (kk.6-7) LUOMU. Aikainen ja satoisa lajike, jolla on tummanvihreät lehdet. Kaikki taimet
ovat samannäköisiä. Kasvatetaan ruukussa tai avomaalla. Vyöhyke V-VI. 150 siementä.
Ryhmä
0905
JUUREKSET
0905092 Mukulaselleri 'Mars'
APIUM graveolens
2,95
(kk.8-10) Herkullinen juures – suuri, pyöreä ja tasakokoinen. Tummanvihreä pystylehdistö suojaa kasvia taudeilta. 100 taimeen.
0905102 Mukulaselleri 'Prinz'
APIUM graveolens
Kylvö:2-3. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(kk.8-10) LUOMU. Nopeakasvuinen. Litteänpyöreät mukulat. Murea, kiinteä, hyvänmakuinen malto. Erittäin käyttökelpoinen juures gratiiniin, salaattiin,
keittoon jne. 40 siementä.
0905001 Rehujuurikas 'Yellow Eckendorf'
BETA vulgaris
Kylvö:5-6. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
Pitkä, vahva juuri, jossa on oranssinkeltainen malto ja kuori. Terveet naatit. Hyvä lajike varastointia ajatellen. 150 siementä.
0905068 Punajuurikas 'Moneta'
BETA vulgaris
Kylvö:5-6. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
Pyöreä. Uusi, yksi-ituinen lajike: jokaisesta siemenestä saadaan vain yksi taimi. Siemenet kylvetään yksitellen, jolloin harvennusta ei tarvita. Hyvin
läpivärjäytyneet juuret. Hyvälaatuinen ja murea. Sopii mainiosti erilaisiin säilykkeisiin ja pakastettavaksi. 125 siementä.
0905105 Punajuurikas, valkoinen 'Albina Vereduna'
BETA vulgaris
Kylvö:5-6. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(Y) (kk.8-10) Uutuus 2014. Vanha, jännittävä, kokonaan valkoinen ja erityisen makea lajike. Käytetään tavallisen punajuurikkaan tapaan. Erinomainen
varhaisvihanneksena. Sopii elävään ravintoon ja salaatteihin. Myös lehdet ovat erittäin hyviä pinaatin tapaan käytettyinä. 75 siementä.
0905096 Punajuurikas 'Cheltenham Green Top'
BETA vulgaris
Kylvö:5-6. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(kk.8-10) Kulttuuriperintö vuodelta 1905. Vanha, luotettava lajike, jota on viljelty jo sukupolvien ajan. Pitkät, teräväkärkiset, hyvänmakuiset juuret.
Tummanpunainen malto ja hieno rakenne. Keskikokoiset juuret. Vahvat naatit, mikä helpottaa sadonkorjuuta. 100 siementä.
0905041 Punajuurikas 'Egyptisk' litteänpyöreä
BETA vulgaris var. conditiva
Kylvö:4-6.
1,40
BETA vulgaris
Kylvö:5-6. It.aika:10-20 vrk.
2,15
(kk.8-10)
0905078 Punajuurikas 'Crosby´s Egyptian'
Kulttuuriperintö vuodelta 1880. Litteänpyöreä, perinteinen lajike, jolla on sileät tummanpunaiset juuret. Nopeakasvuinen. Keskenkasvuiset lehdet ovat
hyviä salaateissa. Hieno kevään airut. Sopii hyvin säilykkeisiin. Sopii mainiosti varastointiin. 300 siementä.
0905085 Punajuurikas 'Bolivar'
BETA vulgaris
Kylvö:5-6. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
LUOMU. Isot, pyöreät, sileäkuoriset juuret. Tummanpunainen kuori ja malto. Satoisa ja tasalaatuinen. Käytetään tuoreena, varastoidaan tai säilötään.
Kesken-kasvuiset lehdet ovat hyviä salaateissa. 100 siementä.
0905079 Punajuurikas 'Detroit Dark Red'
BETA vulgaris L. var. Conditiva
Kylvö:5-6. It.aika:10-20 vrk.
2,15
Kulttuuriperintö vuodelta 1892. Pyöreä, tummanpunainen. Luotettava lajike tuorekäyttöön ja myöhään syksyllä korjattavaksi. Erinomainen lajike
säilykkeisiin ja varastointiin. 500 siementä.
0905088 Punajuurikas 'Monorubra'
BETA vulgaris L. var. Conditiva
Kylvö:5-6. It.aika:10-20 vrk.
3,50
Lieriön muotoiset juuret. Yksi-ituinen lajike: jokaisesta siemenestä saadaan vain yksi taimi. Siemenet kylvetään yksitellen, ja harvennus on tarpeeton.
Erittäin hyvälaatuinen lajike, jonka tummanpunaiset juuret sopivat mainiosti viipaloitavaksi säilykkeisiin. 250 siementä.
0905086 Punajuurikas 'Bull’s Blood'
BETA vulgaris var. Conditiva
Kylvö:5-6, 1-12. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
(30) Viehättävä lehtikasvi, jolla on tumman purppuranpunaiset lehdet. Luo kukkapenkkiin hienoja vastakohtaisuuksia. Sopii myös kukkalaatikkoon.
Nuoret lehdet ovat erittäin hyviä baby leaf -salaattina. 340 siementä.
0905059 Punajuurikas 'Italian Rossa Mammouth'
BETA vulgaris L.
Kylvö:5-6. It.aika:10-20 vrk.
Jättisuuret, pitkänomaiset, punaiset juuret, jotka ovat sisältä valkoiset ja punaraidalliset. Mureat, hyvälaatuiset ja -makuiset. Käytetään lähinnä
tavallisena juurikkaana, mutta sopii myös säilöntään. Hyvät pakastus- ja varastointiominaisuudet. 6 m.
3,50 K
0905056 Punajuurikas, punajuuri 'Chioggia'
73
-
BETA vulgaris var conditiva
Kylvö:5-6. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
Kulttuuriperintö 1800-luvulta. Puna-valkoraidalliset, pyöreät, hyvänmuotoiset juuret. Erittäin hyvälaatuinen ja herkullinen. Hyvin aikainen. Mainiot
varastointi-ominaisuudet. 200 siementä.
0905035 Keltajuurikas 'Burpless Golden'
BETA vulgaris var. lutea
Kylvö:5-6. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
Kulttuuriperintö, viljelty jo ennen v.1828. Vanha, maukas lajike. Pyöreät, hyvänmuotoiset, keltamaltoiset juuret. Käytetään punajuurikkaan tapaan. Sopii
hyvin myös salaattiin, koska ei värjää. Myös lehdet ovat erinomaisia pinaatin tapaan käytettyinä. 75 siementä.
0905058 Lanttu 'Brora'
BRASSICA napus
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(kk.7-10) Suosittu, nopeakasvuinen lanttu. Tumman purppuranpunainen kuori ja kermankeltainen, hyvänmakuinen malto. Kylmänkestävä lajike, jolla on
erinomaiset varastointiominaisuudet. 200 siementä.
0905003 Nauris, turnipsi 'Early Purple Top White Glo
BRASSICA rapa
Kylvö:4-7. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
Kulttuuriperintö, viljelty jo ennen 1880-lukua. Nopeakasvuinen. Vanha, tunnettu herkkuvihannes, jonka maistuvissa ja mehevissä valkoisissa juurissa on
punainen yläosa. 500 siementä.
0905106 Nauris, turnipsi F1 'Clovis'
BRASSICA rapa
Kylvö:4-7. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(kk.6-8) Uutuus 2014. Pyöreät, valkoiset juuret, joissa on purppuranvioletti yläosa ja pystyt, tummanvihreät lehdet. Murea ja hyvä salaateissa, uunissa
paahdettuna, vokattuna jne. Ehdottomasti viljelemisen arvoinen. Tasamuotoiset ja -kokoiset juuret. 150 siemenet.
0905024 Nauris, turnipsi 'Petrowski'
BRASSICA rapa
Kylvö:4-7. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
Vanha, viljelyvarma, vieläkin suosittu venäläinen lajike. Vaaleankeltaiset juuret. Makea maku on jotain nauriin ja lantun väliltä. 150 siementä.
0905081 Nauris, turnipsi 'Purple Top Milan'
BRASSICA rapa L. var. Rapa
Kylvö:4-7. It.aika:5-15 vrk.
4,95
LUOMU. Kulttuuriperintö vuodelta 1888. Hyvin suosittu lajike, jolla on litteänpyöreät, valkoiset, sileät, mureat juuret ja niissä purppuranpunainen
maanpäällinen osa. Erinomainen lajike tuoreena käytettäväksi. 800 siementä.
0905069 Nauris 'Snowball'
BRASSICA rapa
Kylvö:4-7. It.aika:5-15 vrk.
2,15 K
Kulttuuriperintö vuodelta 1856. Nopeakasvuinen kaalikasvi. Valkoiset, pyöreät, mureat ja makeat mukulat. Erinomainen esim. tuoreena, vokattuna ja
soseena. 500 siementä.
0905090 Nauris 'Hakurei' F1
BRASSICA rapa L. var. Rapa
Kylvö:4-7. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(kk.6-8) Japanilainen nauris. Lumivalkoiset, sileät, pyöreät juuret ovat mureat, ainutlaatuisen hyvänmakuiset, makeat ja hiukan hedelmäiset. Ne
kannattaa korjata pieninä, enintään 5 cm:n kokoisina ja syödä raakana salaatissa, lyhyen aikaa keitettynä tai pikapaistettuna. Myös naatit ovat hyviä
salaateissa tai pikapaistettuina. 150 siementä.
0905048 Nauris, turnipsi, 'Snowball'
BRASSICA rapa
Kylvö:4-5.
1,40
DAUCUS carota ssp. sativus
Kylvö:4-6.
4,50
(kk.6-9)
0905006 Porkkana 'Ingot' F1
(kk.7-9) Todella maukas kesäporkkana, jossa on korkea karotiini- ja sokeripitoisuus. Kehitetty nimenomaan maun vuoksi! Satoisa, tekee n. 20-25 cm
mittaisia, sileäjuurisia porkkanoita, jotka syödään sellaisinaan tai varastoidaan talveksi. Voidaan myös ryöpätä ja pakastaa. Kestää hyvin
porkkanakärpästä. Annos riittää 8-10 metrille.
0905022 Porkkana 'Amsterdam forcing 3'
DAUCUS carota ssp. sativus
Kylvö:4-6, 10-11. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
Kesäporkkana Lieriömäiset, oranssit juuret. Erittäin murea ja herkullinen. Hyvin nopeakasvuinen. Miniporkkanoita voidaan korjata aikaisin.
0905023 Porkkana 'St.Valery'
DAUCUS carota ssp. sativus
Kylvö:4-6, 10-11. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
Kulttuuriperintö v.1885. Vuodelta 1885. Kilpailulajike, jonka sadonkorjuu alkaa aikaisin ja jatkuu myöhäiseen syksyyn. Valtavan suuret, pitkät,
teräväkärkiset juuret ovat hyvin läpivärjäytyneet ja hyvänmakuiset. Satoisa. Erinomaiset varastointi-ominaisuudet. 1800 siementä.
0905028 Porkkana 'Flakkese 2', kylvönauha
DAUCUS carota ssp. sativus
Kylvö:4-6.
4,50
(kk.8-9) Runsassatoinen syys/talvilajike, joka tuottaa melko lyhyitä ja paksuja porkkanoita. Korjataan myöhään syksyllä ja sopii todella hyvin
talvivarastointiin. Voidaan myös ryöpätä ja pakastaa. Satoisa. Kylvönauhan pituus 6 m.
0905029 Porkkana 'Nantaise 2', kylvönauha
DAUCUS carota ssp. sativus
Kylvö:4-6.
4,50
(kk.7-9) Tunnettu lajike kesäkäyttöön. Nopeakasvuinen varhaisporkkana, jonka juuriosa on pitkä ja hoikka. Lajike tarkoitettu tuorekäyttöön, voidaan
myös ryöpätä ja pakastaa. Erinomaisen makuinen. Kylvönauhan pituus 6 m.
0905100 Porkkana F1 'Deep Purple'
DAUCUS carota
Kylvö:4-6, 10-11. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(kk.7-9) Kesäporkkana. Tummat, purppuraan vivahtavan mustat, n. 20 cm pitkät, teräväkärkiset juuret ovat voimakkaasti läpivärjäytyneet. Pieni,
valkoinen ydin. Upea porkkana, joka on erittäin makea ja hyvänmakuinen. Erinomainen padoissa, elävässä ravinnossa ja porkkanamehun aineksena.
350 siementä.
0905094 Porkkana F1 'Sugarsnax 54'
DAUCUS carota
Kylvö:4-6, 10-11. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(K) (kk.7-9) Maailman makein porkkana! Jopa 25 cm pitkät, kapeat juuret, joissa on erityisen paljon beetakaroteenia. Sopii erinomaisesti salaatteihin,
dippivihannekseksi ja terveelliseksi välipalaksi. Satoisa. Alkaa kukkia myöhään. Lasten suosikki. 350 siementä.
0905095 Porkkana 'Solar Yellow'
4,95 K
DAUCUS carota
(K) (kk.7-9) Aikainen kesäporkkana, jolla on auringonkeltaiset, mureat, mehukkaat ja makeat, n. 15 cm pitkät juuret. Kasvaa hyvin viileässäkin. Raikas
maku sopii hyvin salaatteihin ja vokkiruokiin. Erittäin hieno esim. ruokien koristelussa. 350 siementä.
0905054 Porkkana 'Paris Market'
DAUCUS carota ssp. Sativus
Kylvö:4-6, 10-11. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
Aikainen kesäporkkana. Pieni, aivan pyöreä, pikantin makuinen karottiporkkana. Sopii mainiosti säilöntään ja pakastettavaksi. Erittäin nopeakasvuinen.
Sopii avomaalle ja kasvulavaan. 400 siementä
0905089 Porkkana 'Sugarsnax 54' F1
DAUCUS carota L
Kylvö:4-6.
4,50
(kk.7-9) Aikainen ja makea lajike. Porkkanat n.22-25cm pitkät ja tummanoranssit. Korkea beetakartoneenipitoisuus. Syödään tuoreena, ei sovellu
talvivarastointiin. Toistuvasti kylvettynä satoa saadaan pitkään. Riittää 3-4 jm.
0905091 Porkkana 'Purple Haze' F1
DAUCUS carota L.
Kylvö:4-6, 10-11. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(kk.7-9) Aikainen kesäporkkana, jolla on 18-20 cm pitkät, kartiomaiset, purppuranpunaiset, sisältä oranssit juuret. Erittäin murea ja makea. Erinomainen
porkkana salaatteihin ja gourmet-ruokiin. 350 siementä.
0905103 Porkkana, Harlequin Mix F1
DAUCUS carota L
Kylvö:4-6.
4,50
(kk.7-9) Uutuus 2014. Värikäs sekoitus erilaisia porkkanoita; violettia, keltaista, oranssia ja valkoista. Korjaa kapeat, sileät porkkanat vähitellen.
Nautitaan tuoreena. Voidaan myös ryöpätä ja pakastaa. 3-4 jm.
0905051 Porkkana 'Nantaise 2' Aikainen
DAUCUS carota subsp sativus
Kylvö:4-6.
1,40
DAUCUS carota subsp sativus
Kylvö:4-6.
1,40
DAUCUS carota L.
Kylvö:4-6, 10-11. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(kk.6-9)
0905052 Porkkana 'Flakkee 2' talvilajike
(kk.8-9)
0905070 Porkkana 'Flyaway' F1
RHS. Aikainen. Keskipitkä, hiukan kartiomainen juuri. Erittäin hyvälaatuinen. Luonnollisen makea ja hienon värinen. Useimmilla paikoilla erittäin
vastustuskykyinen porkkanakärpäselle. 500 siementä.
0905082 Porkkana 'Rothild'
DAUCUS carota L.
Kylvö:4-6, 10-11. It.aika:10-20 vrk.
6,35
LUOMU. Aikainen syyslajike. Isot, kartiomaiset, hyvänmuotoiset juuret. Hyvin suuren karoteenipitoisuuden vuoksi ne ovat hyvin voimakkaan punaiset.
Käytetään tuoreena tai varastoidaan (jolloin korjataan myöhemmin). Sopii myös porkkanamehuksi. 1000 siementä.
0905071 Porkkana 'Nantes 2'
DAUCUS carota L.
Kylvö:4-6, 10-11. It.aika:10-20 vrk.
Suosittu, aikainen lajike. Lieriönmuotoiset, hyvänmakuiset juuret, joissa on pieni ydin. Satoisa, kesällä syötävä lajike. 2000 siementä.
2,15 K
0905072 Porkkana 'Royal Chantenay Rola'
74
-
DAUCUS carota ssp. sativus.
Kylvö:4-6, 10-11. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
Aikainen, Lontoon Tori -tyyppinen syysporkkana. Keskipitkät, hiukan kartiomaiset juuret. Satoisa, Mehukkaat, oranssinpunaiset juuret. Hyvät
varastointiominaisuudet.
0905073 Porkkana 'Resistafly' F1
DAUCUS carota L.
Kylvö:3-6, 10-11. It.aika:10-20 vrk.
7,95
Loppukesän tai syksyn lajike. Keskipitkät, hiukan kartiomaiset juuret ovat makeat ja hienon väriset. Erittäin vastustuskykyinen porkkanakärpäselle.
Erittäin hyvälaatuinen ja satoisa. Hyvät varastointiominaisuudet. 500 siementä.
0905087 Porkkana 'Rainbow' Nantes x Imperator
DAUCUS carota L.
Kylvö:4-6, 10-11. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
Monen vuoden jalostustyön tulos. Nopeakasvuinen. Pitkät, mureat, vitamiinipitoiset juuret. Joukossa on valkoisia, keltaisia ja oransseja porkkanoita.
Hyvä raakana, mehuna, naposteltavana ja varsinkin kevyesti keitettynä. Lasten suosikki. 350 siementä.
0905026 Porkkana, valkoinen 'Belgian White'
DAUCUS carota ssp. Sativus
Kylvö:4-6, 10-11. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
Kulttuuriperintö vuodelta 1839. Pitkissä, valkoisissa, mureissa juurissa on miellyttävä, mieto maku. Sopii valkoisen värinsä vuoksi näyttäviin
gurmeeruokiin. Erinomaiset varastointiominaisuudet. 160 siementä.
0905025 Porkkana 'Jaune Du Doubs'
DAUCUS carota ssp. sativus
Kylvö:4-6, 10-11. It.aika:10-20 vrk.
4,95
Keltainen. Vanha, jännittävä viljelylajike sadan vuoden takaa. Murea, makea ja hyvänmakuinen porkkana. Lajike on isokokoinen mutta voidaan korjata
myös tavallisen kokoisena. Erinomaiset varastointiominaisuudet. Kyse on alunperin rehuporkkanasta. 350 siementä.
0905065 Palsternakka F1 'Gladiator'
PASTINACA sativa L.
Kylvö:4-5, 10-11. It.aika:10-30 vrk.
6,35
RHS. Ensimmäinen hybridilajike. Pitkät, ohutkuoriset juuret ja valkoinen, kiinteä malto. Tunnustetusti erityisen maukas. Nopeakasvuinen lajike aikaisin
korjattavaksi. 100 siementä.
0905093 Retiisi, seos, 'Purp.Pink', 'Albena', 'Zlata'
RAPHANUS sativus
Kylvö:4-8.
2,95
(kk.5-10) Hieno sekoitus pyöreitä, roosanvärisiä, punaisia ja valkoisia retiisejä. Viikon välein kylvettynä tuottaa rapeita retiisejä koko kauden. 3-4 jm.
0905104 Retiisi, Sangria
RAPHANUS sativus
Kylvö:4-8.
4,50
(kk.5-10) Uutuus 2014. Retiisi, josta käytetään lähinnä voimakkaasti maistuvat lehdet. Muodostaa vaatimattoman juuren. Riittää 100 taimeen.
0905107 Retiisi 'Malaga'
RAPHANUS sativus
Kylvö:4-8. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(kk.5-9) Uutuus 2014. Syvän purppuranpunaiset, pyöreät juuret. Valkoinen, murea malto ja mausteinen, hyvä maku. Koristeellinen ja maukas
salaateissa, elävässä ravinnossa, paahdetuissa juureksissa jne. Nopeakasvuinen retiisi avomaalle tai kasvulavaan. 200 siementä.
0905038 Retiisi 'Easter Egg'
RAPHANUS sativus
Kylvö:4-8. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
Erikoinen, jännittävä retiisi. Pallonpyöreät juuret ovat valkoisia, punaisia, ruusun-punaisia ja purppuranpunaisia. Erittäin murea. Hyvä, miedon pippurinen
maku. 150 siementä.
0905101 Retiisi 'Afrodyta'
RAPHANUS sativus
Kylvö:4-8. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(kk.5-9) Pyöreät, valkoiset, sileät, erittäin laadukkaat juuret. Mehukas, murea malto on miedon pippurinen ja hyvänmakuinen. Koristeellinen ja
hyvänmakuinen salaateissa, elävässä ravinnossa, paahdetuissa juureksissa jne. Nopeakasvuinen retiisi kasvulavaan tai avomaalle. 200 siementä.
0905075 Retiisi 'Rapid Red 2'
RAPHANUS sativus
Kylvö:4-8. It.aika:5-15 vrk.
2,15 K
Pyöreä, kokonaan punainen ja hyvin murea. Nopeakasvuinen lajike avomaalle, lavaan tai kasvihuoneeseen. 500 siementä.
0905083 Retiisi 'Scarlet Globe'
RAPHANUS sativus L.
Kylvö:4-8. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
LUOMU. Kulttuuriperintö vuodelta 1896. Kirkkaanpunaiset, sileät, pyöreät juuret. Aikainen, suosittu lajike avomaalle, kylmälavaan tai kasvihuoneeseen.
Kasvaa hyvin myös laihahkossa maassa. 400 siementä.
0905084 Retiisi 'Zlata'
RAPHANUS sativus L.
Kylvö:4-8. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
Erikoinen lajike, jolla on pyöreät vaaleankeltaiset juuret. Hyvä, miedon mausteinen maku. Murea. Hyvin käyttökelpoinen ja koristeellinen salaateissa,
wokattuna jne. 150 siementä.
0905030 Retiisi, 'Saxa 2', kylvönauha
RAPHANUS sativus L. var radicula
Kylvö:4-8.
4,50
(kk.5-10) Suosittu lajike, joka tuottaa pyöreitä, täysin punaisia, rapeita retiisejä. Korjataan mureina. Kylvönauhan avulla taimet ovat sopivalla
etäisyydelläIhastuttavan punainen ja murea retiisi. Kylvönauhan pituus 6 m.
0905077 Retikka 'Black Spanish Round'
RAPHANUS sativus L.
Kylvö:7-8. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
Kulttuuriperintö, jota on viljelty jo ennen vuotta 1824. Pyöreät, mustat juuret, joilla on valkoinen, C-vitamiinipitoinen malto. Korjataan 6-8 cm pitkinä.
Hallankestävä. Hyvä lajike talvivarastointiin. 200 siementä.
0905039 Retikka 'China Rose'
RAPHANUS sativus var. niger
Kylvö:7-8. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
Kulttuuriperintö 1700-luvulta. Kauniit, n. 17 cm pitkät ruusunpunaiset juuret. Valkoinen, mehevä malto, jossa on mieto, hieno maku. Hyvä lajike
varastointiin. 100 siementä.
0905055 Retikka 'Ronde Zwarte'
RAPHANUS sativus var. niger
Kylvö:6-8.
1,40
(kk.8-10) Herkullinen juures. Maku muistuttaa retiisiä, vaikka se onkin paljon kookkaampi ja kestävämpi. 10 m.
0905066 Mustajuuri 'Geante Noire De Russie'
SCORZONERA hispanica L.
Kylvö:4-5, 8-9. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(kk.7-12) Kulttuuriperintöä vuodelta 1877. Yksi hienoimmista juureksistamme. Mustat, sileät, hienot juuret ovat erittäin hienon makuiset. Käytetään
parsan tapaan, keitoissa jne. Erittäin vitamiinipitoinen. Korjataan loppusyksystä tai aikaisin seuraavana keväänä.100 siementä.
Ryhmä
0906
SALAATIT, PINAATIT
0906048 Siloendiivi, ”escariol” 'Scarola Verde Giant
CICHORIUM endiva L. var. latifolium
Kylvö:2-3, 6-7. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
Isot, löyhät vaaleanvihreät kerät, aaltopoimuiset lehdet. Sisäosan lehdet ovat mureita ja ne pysyvät itsestään kellanvaaleina. Pitkä korjuuaika.
Hallankestävä. 250 siementä.
0906002 Kähäräendiivi, "frisee" 'Di Bruxelles'
CICHORIUM endivia var. crispum
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
Kähäräendiivi, ”frisée” Kulttuuriperintö vuodelta 1879. Kalpeankeltaista kähäräendiiviä pidetään erittäin herkullisena esim. salaateissa, hienoissa
lämpimissä ruuissa ja raakana. Erinomaista chèvre-juuston ja haaleaksi lämmitetyn hunajan kanssa. 60 siementä.
0906052 Siloendivia 'Dolce Bianca a Cuore.'
CICHORIUM intybus L. var. foliosum
Kylvö:3-4, 6-10. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
Isot vaaleanvihreät, löyhät kerät, joissa on suippo, vaalea sisäosa. Mieto, makea sikurinmaku ja rapea koostumus. 200 siementä.
0906068 Salaattisikuri 'Grumolo Verde'
CICHORIUM intybus L. var. Folisum
Kylvö:6-10. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
LUOMU. Käyttökelpoinen lajike, jonka lehdet ovat aluksi pitkänkapeat ja erinomaiset kesäsalaattiin. Seuraavana keväänä päästään sitten korjaamaan
tummanvihreitä, pyöreälaitaisia, ruusukkeena olevia lehtiä. Erittäin kestävä. 175 siementä.
0906030 Salaattisikuri 'Catalogna a foglie f.'
CICHORIUM intybus var. foliosum
Kylvö:3-4, 6-10. It.aika:5-15 vrk.
3,50
Pitkät tummanvihreät, voikukkamaiset lehdet, joissa on vahva vaalea keskisuoni. Pitkä satoaika: voidaan korjataan nuorena tai vasta täysikasvuisena.
Myös lehtivarret voidaan käyttää. Helppo kasvattaa avomaalla. Haluttaessa satoa aikaisin keväällä kylvetään syksyllä. 300 siementä.
0906003 Kähäräendiivi, "frisee" 'Ricciutissima D'igne CICHORIUM endivia
Kylvö:2-3, 6-7. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
Vaaleanvihreät, kapearaitaiset kerät, joiden keskusta on keltainen. Koristeellinen kasvi, jolla on hienostunut, mieto sikurinmaku. Kasvatus avomaalla tai
kasvi-huoneessa. Käytetään salaateissa, koristeena jne. Ei ole hallanarka. 250 siementä.
0906006 Salaattisikuri 'Palla Di Fuoco Rossa'
CICHORIUM intybus var. foliosum
Kylvö:2-3, 6-10. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
RHS. Kaunis lajike, jonka voimakkaan punaisissa kerissä on valkoiset lehtiruodit ja varret. Mehevä ja maukas. Korjuu loppukesällä ja syksyllä.
Hallankestävä. Kasvatus avomaalla tai kasvihuoneessa. 350 siementä.
0906040 Salaattisikuri 'Rossa di Treviso'
CICHORIUM intybus var. foliosum
Kylvö:2-3, 6-10. It.aika:5-15 vrk.
Pitkät lehdet. Hieno leikkolajike. Maukkaat vihreät ja punaiset lehdet, joissa on valkoiset suonet. Terve, voimakas kasvutapa. Voidaan kasvattaa kesätai syyssatoa varten. Hallankestävä. Kasvatetaan avomaalla tai kasvihuoneessa. 300 siementä.
3,50 K
0906023 Salaattikleitonia "talviportulakka"
75
-
CLAYTONIA perfoliata
Kylvö:4-8. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
Vitamiinipitoinen salaattikasvi, jolla on pyöreät, mehevät lehdet ja raikas, mieto maku. Hyvin helppo kasvattaa ulkona tai sisällä vuoden ympäri. 350
siementä.
0906083 Isohietasinappi (sylvetta) 'Wildfire'
DIPLOTAXIS tenuifolia
Kylvö:4-6. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(Y) (15) (kk.5-10) Uutuus 2014. Jalostettu, italialainen rukola. Syvänvihreissä, hammaslaitaisissa lehdissä on voimakas, pippurinen maku. Erinomainen
esim. italialaisissa salaateissa. Nopeakasvuinen. Tiivis kasvutapa. Erinomainen sekä ruukussa että avomaalla. Alkaa tehdä siemeniä myöhään. 100
siementä.
0906019 Sinappikaali, rukola (salaatti)
ERUCA sativa
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95
LUOMU. Suosittu, italialainen herkkusalaatti. Liuskaiset lehdet, joilla on vaaleammat varret, korjataan nuorina. Hienostunut kaalinmaku. Erinomainen
esim. salaattisekoituksissa ja koristeena. Voidaan myös kasvattaa ruukussa vuoden ympäri. 400 siementä.
0906072 Sinappikaali, rukola(salaatti) 'Apollo'
ERUCA sativa
Kylvö:4-8. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
”Italiansalaatti.” Nopeakasvuinen lajike, jolla on pienehköt, pyöreäkärkiset lehdet ja hieno, miedosti pippurinen maku. Helppo kasvattaa ruukussa vuoden
ympäri. Erityisen C-vitamiinipitoinen. 200 siementä.
0906026 Bataviasalaatti 'Lollo Rossa'
LACTUCA sativa L.
Kylvö:3-7.
2,95
(kk.6-9) Bataviasalaatti on lehti- ja keräsalaatin välimuoto. Vihreät poimulehdet kasvavat tiheiksi, rapeiksi ruusukkeiksi. Lehtien reunat värjäytyvät
punertaviksi. 10 m.
0906082 Bataviasalaatti 'Merlot'
LACTUCA sativa
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(kk.6-9) Keskiaikainen, Lollo Rosso -tyyppinen salaatti, joka muodostaa vähitellen tiiviit kerät. Vahvasti aaltopoimuisissa, vihreissä lehdissä on vähän
vaaleanpunaista. Rapea ja hyvänmakuinen. Käytetään jäävuorisalaatin tapaan esim. salaateissa ja koristelussa. Alkaa tehdä siemeniä myöhään. 1500
siementä.
0906087 Bataviasalaatti 'Sanguine'
LACTUCA sativa
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(kk.6-9) Uutuus 2014. Topline. Lollo rosso -tyyppinen salaatti, jonka tiiviissä kerissä on tumman viininpunaiset, aaltopoimuiset lehdet. Murea,
hyvänmakuinen ja erittäin koristeellinen. Käytetään jäävuorisalaatin tai lehtisalaatin tapaan, koristelussa yms. 20 pilleröityä siementä.
0906027 Kähäräendiivi, "frisée" 'Wallonne'
LACTUCA sativa L.
Kylvö:5-7.
2,95
(kk.7-10) Kähäräendiivi on hienoliuskainen, hapsullinen ja herkullinen sikurisalaattilajike. Lajike on nk. itsestään haalistuva. Ruusukkeen keskiosa
värjäytyy vaaleankeltaiseksi. 10 m.
0906028 Roomansalaatti 'Lobjoits Green Cos'
LACTUCA sativa L.
2,95
(kk.6-9) Tuottaa pitkänomaisia keriä, joissa on voimakkaat, pitkät ja rapeat lehdet. Kestää kasvatusta myöhälle syksyyn. 12 m.
0906077 Sidesalaatti 'Chartwell'
LACTUCA sativa
2,95
(kk.6-9) Tätä salaattilajiketta kutsutaan myös roomansalaatiksi. Tekee pieniä tasaisen keskikokoisia keriä, jotka kestävät kauan kukkimatta. Todella
hieno maku! Kun toistat kylvön, saat tuoretta salaattia koko kesän. 70-80 taimeen.
0906057 Salaatti, 'Baby Leaf'
LACTUCA sativa L.
Kylvö:4-8.
2,95
(kk.6-9) Ihana sekoitus eri salaattilajikkeita; saat "valmiin sekasalaatin" suoraan vihannesmaalta. Sopii kasvatettavaksi tiheissä riveissä. Nopea ja helppo
kasvattaa ja satoisa. 6-8 m.
0906073 Jäävuorisalaatti 'Frillice'
LACTUCA sativa L.
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(kk.7-9) Erittäin onnistunut jäävuorisalaatin ja lehtisalaatin risteymä. Tasalaatuiset, kauniit taimet. Raikkaanvihreät, koristeellisen poimuiset lehdet ovat
löyhästi ja helposti poimittavissa. Lisäksi tämä salaatti on hyvää, sisältää paljon vitamiineja ja sillä on pitkä korjuuaika. 25 pilleröityä siementä.
0906084 Jäävuorisalaatti 'Gondar'
LACTUCA sativa
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35
(kk.7-9) Uutuus 2014. LUOMU. Erittäin hieno jäävuorisalaatti. Isot, pyöreät, täyteläiset kerät. Raikkaanvihreät, mureat lehdet. Aikainen ja taudinkestävä.
Menestyy erittäin hyvin pohjoisessa ilmastossa. 20 pilleröityä siementä.
0906001 Lehtisalaatti 'Black Seeded Simpson'
LACTUCA sativa var crispa
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
Kulttuuriperintö 1850-luvulta. Aikainen. Vanha, erittäin arvostettu lajike, jolla on isot vaaleanvihreät, aaltopoimuiset lehdet. Sietää säänvaihteluita
paremmin kuin useimmat lajikkeet, varsinkin kuivana kesänä. 500 siementä.
0906010 Tammenlehtisalaatti 'Salad Bowl'
LACTUCA sativa L.
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
LUOMU. Pitkät, vaaleanvihreät, hienoliuskaiset lehdet ovat isoina ruusukkeina. Luotettava, voimakaskasvuinen ja säänkestävä. Kasvattaa varren
myöhään, joten korjuuaika on pitkä. 300 siementä.
0906039 Lehtisalaatti 'Ruby Bright Green & Red'
LACTUCA sativa
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50
Vanha, hieno lajike, jonka isot, aaltopoimuiset, pronssiin vivahtavan vihreät lehdet ovat hyvänmakuiset ja mureat. Yksi koristeellisimmista salaateista.
Säilyy hyvänä pitkään. Hyvin säänkestävä. Hieno myös kesäkukkapenkin kukkaryhmässä. 200 siementä.
0906086 Lehtisalaatti 'Galiano'
LACTUCA sativa
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(kk.6-9) Uutuus 2014. Tammenlehtisalaatti, jonka kiiltävät lehdet muuttuvat vähitellen kirsikanpunaisiksi. Tiiviit, terveet kerät. Alkaa kukkia myöhään.
Aikaisena ja nopeakasvuisena sopii erinomaisesti pohjoiseen ilmastoon. Erittäin hyvänmakuinen ja koristeellinen salaateissa, koristelussa jne. 300
siementä.
0906044 Lehtisalaatti Amerikkalainen
LACTUCA sativa var. crispa
Kylvö:4-7.
1,40
(kk.6-9)
0906059 Lehtisalaatti 'Australischer Gele'
LACTUCA sativa L.
1,40
(kk.5-9) Hyvin maukas lehtisalaattilajike. Lehdet ovat kellanvihreät ja hieman poimuiset. Toista kylvö muutamana vkon välein, saat tuoreita ja rapeita
salaatinlehtiä koko kesän ajan. 10-12 jm.
0906062 Lehtisalaatti 'Frisée D´amérique'
LACTUCA sativa L.
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
2,15 K
Isot, kähäräpoimuiset, punertavareunaiset lehdet. Hieno, mieto maku. Säilyy hyvin. Kaunis ja hyvänmakuinen mm. salaateissa. Koristeeksi. 1300
siementä.
0906007 Keräsalaatti 'Oliver'
LACTUCA sativa
Kylvö:2-3. It.aika:5-15 vrk.
3,50
Hyötösalaatti. Ammattilaislajike talvi- ja varhaiskevätkasvatukseen kasvulavassa ja kasvihuoneessa. Kauniit, kiinteät, tasalaatuiset, vaaleanvihreät kerät.
50 siementä.
0906024 Jääsalaatti ("rapea keräsalaatti"), 'Sioux'
LACTUCA sativa var. capitata
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
Punainen. Erittäin mehevät, löyhähköt kerät. Punaiset, hohtavat uloimmat lehdet ja vihreät sisälehdet. Säilyy pitkään. 75 siementä.
0906045 Jääsalaatti ("rapea keräsalaatti"), 'Great Lak
LACTUCA sativa var. capitata
Kylvö:4-7.
1,40
(kk.6-9)
0906025 Keräsalaatti 'Hilde II', kylvönauha
LACTUCA sativa L.
4,50
(kk.6-9) Maukas ohutlehtinen keräsalaattilajike, joka tuottaa tasakokoisia, suuria ja kiinteitä keriä. Toista kylvö säännöllisesti, saat tuoretta salaattia koko
kesän. Kylvönauhan pituus 6 m.
0906060 Keräsalaatti (”jääsalaatti”) 'Maikönig'
LACTUCA sativa L.
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35
Kulttuuriperintö vuodelta 1909. Aikainen, sileälehtinen. Mureat vaaleanvihreät kerät ovat miedot ja hyvänmakuiset. Myöhemmin ne alkavat hiukan
punertaa. 1000 siementä.
0906051 Salaatti 'Freckles'
LACTUCA sativa L.
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
Kaunis lajike, jolla on pitkät, puoliksi avonaiset kerät. Makeat ja rapeat, limenvihreät lehdet, joissa on punaisia ”roiskeita”. Erittäin korkealaatuinen ja
säilyy kauan hyvänä. Avomaalle, kasvulavaan ja kasvihuoneeseen. 250 siementä.
3,50 K
0906067 Sidesalaatti 'Rouge D´hiver'
76
-
LACTUCA sativa
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
Kulttuuriperintö. ”Roomansalaatti”, ”cossalaatti”. 1840-luvulta. Yksi vanhimmista ja parhaan makuisista salaateista. Pienet, tiiviit kerät ovat koristeelliset:
muuten vihreiden kerien uloimmat lehdet ovat pronssinväriset. Lehtiä käytetään myös keskenkasvuisina (”baby leaf”). Aikainen ja erittäin kylmänkestävä.
150 siementä.
0906085 Sidesalaatti 'Intred'
LACTUCA sativa
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(kk.7-9) Uutuus 2014. ”Roomansalaatti”, ”cossalaatti”. Punalehtinen muunnos suositusta Little Gem -salaatistamme. Pienet, korkeat, luonnostaan
suppuun vetäytyvät kerät muuttuvat vähitellen kauniin tummanpunaisiksi. Mureat, hyvät lehdet sopivat salaatiksi ja koristeeksi. Lehtiä käytetään myös
keskenkasvuisina (”baby leaf”). 150 frö.
0906009 Sidesalaatti 'Ballon'
LACTUCA sativa var. longifolia
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
Kulttuuriperintö, käytetty jo ennen v.1885. Monille valitettavan tuntematon salaatti. Isot, löyhät, hyvänmuotoiset kerät ja erityisen mureat lehtivarret. Jos
halutaan erityisen herkullista ja vaaleaa salaattia, kerät sidotaan kuminauhalla suppuun vähän ennen korjuuta. Käytetään myös leikkosalaattina.
Nopeakasvuinen. 200 siementä.
0906029 Sidesalaatti 'Little Gem'
LACTUCA sativa var. longifolia
Kylvö:2-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
Kulttuuriperintö 1870-luvulta. Pienet, pystyt kerät. Erittäin hyvänmakuinen ja -laatuinen sekä mehevä. Avomaalle tai kasvihuoneeseen. 250 siementä.
0906053 Jääpäivikki, jääruoho
MESEMBRYANTHEMUM crystallinum
Kylvö:4-5. It.aika:10-30 vrk.
4,95
(M) Eteläafrikkalainen mehilehtinen lehtivihannes, jota kasvatettiin 1700- ja 1800 -luvuilla. Rapeiden lehtien pinnalla on ohuelti suolaliuosta, joka kimaltaa
päiväsaikaan kuin jääkiteet. Miellyttävä, suolaisenhapan maku. Korjataan tavallisen lehtisalaatin tapaan. Pienet, valkoiset päivänkakkarankukat. Helppo
kasvattaa. 75 siementä.
0906075 Veripeippi 'Britton'
PERILLA frutescens
Kylvö:3-4. It.aika:10-30 vrk.
4,95
(60) (kk.7-8) Huomiota herättävät, vihreät lehdet ovat ulkopinnalta tummanpunaiset. Käytetään baby leaf -salaattina tai salaattisekoituksissa. Isompia
lehtiä käytetään sushissa tai koristeena. Mieto mintun ja basilikan aromi. Isot lehdet. Hieno lehtikasvi kukkapenkissä, ruukussa tai laatikossa. Lehdet
ovat parhaan väriset puolivarjossa. 50 siementä.
0906074 Japaninotakilokki
SALSOLA komarovii
Kylvö:5-6. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(30) (kk.7-8) Okahijiki. Perinteinen japanilainen vihannes. Pitkät mehikasvin lehdet ovat miellyttävän mureat. Nuoria lehtiä käytetään salaateissa ja
sushissa. Varret voidaan höyryttää kypsiksi ja syödä liha- tai kalaruuan lisäkkeenä. Siemeniä voidaan myös idättää. Sisältää paljon vitamiineja ja
kivennäisaineita. 60 siementä.
0906011 Pinaatti 'Medania'
SPINACIA oleracea
Kylvö:4-7, 9. It.aika:5-15 vrk.
4,95
Erittäin isot, tummanvihreät, hyvin korkealaatuiset lehdet. Satoisa. Ei ole herkkä kukkimaan. Keskiaikainen. Voidaan kasvattaa koko kasvukauden ajan
koko maassa. Jos halutaan saada satoa aikaisin keväällä, voidaan kylvää syksyllä. Täysin vastustuskykyinen lehtihomeelle. 1000 siementä.
0906047 Pinaatti 'Matador'
SPINACIA oleracea
Kylvö:4-5, 8-9.
1,40
SPINACIA oleracea
Kylvö:4-6, 8-9. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(kk.5-10)
0906079 Pinaatti F1 'Red Cardinal'
(kk.6-9) Koristeelliset, tummanvihreät, soikeat lehdet, joissa on punaiset suonet ja varret. Lehdet korjataan keskenkasvuisina ("baby leaf"), ja niitä
käytetään lähinnä salaateissa ja vokkiruuissa. 200 siementä.
0906056 Pinaatti 'Bloomsdale Long Standing'
SPINACIA oleracea
Kylvö:4-7, 9. It.aika:5-15 vrk.
4,95
Kulttuuriperintöä vuodelta 1925. Isot, tummanvihreät, ripsureunaiset, hienon makuiset lehdet. Kannattaa kasvattaa koko kesän. Käytetään esim.
tuoreena, keitettynä ja muhennoksiin. Alkaa kukkia myöhään. Hyvä pakastuslajike. 750 siementä.
0906069 Pinaatti 'Giant America'
SPINACIA oleracea L.
Kylvö:4-7, 9. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
LUOMU. Bloomsdale-tyyppinen pinaatti, jolla on tummanvihreät, aaltopoimuiset, pyöreäreunaiset lehdet. Maukas ja nopeakasvuinen pinaatti tuoreena
käytettäväksi, paistoksiin jne. Hyvä pakastuslajike. 750 siementä.
0906063 Pinaatti 'Viking'
SPINACIA oleracea
Kylvö:4-7, 9. It.aika:5-15 vrk.
2,15 K
Isot, tummanvihreät lehdet. Voidaan kasvattaa koko viljelykauden ajan. Alkaa kukkia myöhään. Vastustuskykyinen lehtihomeelle. Käytetään tuoreena,
keitettynä ja muhennoksissa. Sopii hyvin pakastettavaksi. 750 siementä.
0906054 Vuonankaali ’Vit’
VALERIANELLA locusta var. Oleracea
Kylvö:6-9, 1-12. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
Iso ja tummalehtinen. Nopeakasvuinen ja C-vitamiinipitoinen. Voidaan kasvattaa sisällä tai ulkona vuoden ympäri. Täysin talvenkestävä. Vyöhyke III-V.
500 siementä.
0906058 Vuonankaali 'Verte de Cambrai'
VALERIANELLA locusta
Kylvö:6-9, 1-12. It.aika:10-30 vrk.
4,95
(M) (kk.9-11) Kulttuuriperintö 1810-luvulta. Isot, tummanvihreät, soikeat lehdet. Murea, rapea ja miedon makuinen. Erittäin nopeakasvuinen ja Cvitamiinipitoinen. Yksi parhaista lajikkeista pohjoiseen ilmastoon. Kylmänkestävä. Voidaan myös kasvattaa sisällä ruukussa vuoden ympäri. Vyöhyke IIIV. 400 siementä.
Ryhmä
0907
TOMAATIT
0907001 Tomaatti 'Gemini' F1
LYCOPERSICON esculentum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
Korvaa vanhan 'Tanskan Vienti'-lajikkeen. Tasalaatuiset, hienot, erittäin hyvälaatuiset punaiset hedelmät. Satoisa lajike harrastajaviljelmään. Kasvaa
hyvin huonommassakin säässä. Kasvatetaan kasvihuoneessa tai lämpimällä paikalla ulkona. Tuetaan. 15 siementä.
0907007 Tomaatti 'Big Boy' F1
LYCOPERSICON esculentum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
Pihvitomaatti. Valtavat (tavallinen paino 300-500 g), makeat, mehukkaat, punaiset hedelmät. Kasvatetaan kasvihuoneessa tai avomaalla. Tuetaan. 10
siementä.
0907009 Tomaatti 'Shirley' F1
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
Satoisa kasvihuonetomaatti. Keskikokoiset, aivan pyöreät, punaiset, erittäin hyvälaatuiset hedelmät. Sopii mainiosti sekä lämmittämättömään että
lämmitettyyn kasvihuoneeseen. 7 siementä.
0907014 Tomaatti 'Tigerella'
LYCOPERSICON esculentum
2,95
(kk.7-9) Jännittävä raidallinen, aikainen lajike. Hedelmät ovat kypsinä keskisuuria, punaisia ja kultaraitaisia ja maistuvat herkullisilta. Kanta ei viherry.
Latvotaan taimen kasvettua toivotun korkuiseksi. Esikasvatetaan. Riittää 15 taimeen.
0907019 Tomaatti 'Golden Sunrise'
LYCOPERSICON esculentum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
Keltaiset, hyvin läpivärjäytyneet ja erittäin maukkaat hedelmät. Aika aikainen. Kasvatetaan kasvihuoneessa tai avomaalla. Tuetaan. 20 siementä.
0907020 Tomaatti 'Supermarzano' F1
LYCOPERSICON esculentum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
Harvinainen ja jännittävä lajike. Lieriön muotoiset, 10-12 cm pitkät, punaiset hedelmät. Erityisen ohutkuorinen. Hiukan kermainen, erittäin mehukas
hedelmänliha ja mieto, miellyttävä maku. Kasvatetaan kasvihuoneessa tai lämpimällä paikalla ulkona. Tuettava. 7 siementä.
0907024 Tomaatti 'Rio Fuego'
SOLANUM esculentum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
Erikoinen italialainen lajike, jolla on soikeat, 7-10 cm pitkät, punaiset, hyvänmakuiset hedelmät. Aika kiinteä, kaunis hedelmänliha. Koristeellinen
viipaloituna ja hyvä ruuan ainesosana. Kasvatetaan kasvihuoneessa tai avomaalla. 25 siementä.
0907025 Amppelitomaatti 'Totem' F1
LYCOPERSICON esculentum
4,50
(kk.7-9) Tiivis ja matala tomaatti, joka sopii erinomaisesti amppeliin tai ruukkuun parvekkeelle tai terassille. Antaa runsaan sadon punaisia hedelmiä,
jotka ovat vähän keskimääräistä pienempiä. Varkaita ei tarvitse poistaa. Esikasvatetaan. Riittää 10 taimeen.
0907028 Tomaatti, 'Olivade' F1
LYCOPERSICON esculentum
(150-200) (kk.7-9) Aikainen luumutomaatti, jota on helppo viljellä. Runsaasti pitkänomaisia hedelmiä. Voidaan syödä sellaisenaan tai käyttää
ruuanvalmistuksessa. Onnistuu parhaiten kasvihuoneessa. Vastustuskykyinen. Riittää 4-6 taimeen.
4,50
0907032 Tomaatti 'Principe Borghese'
77
-
LYCOPERSICON esculentum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
Lajike, jonka italialaiset perinteisesti valitsevat kuivattavaksi. Paljon punaisia, 2 cm leveitä hedelmiä. Käytetään tuoreina tai aurinkokuivataan ulkona tai
kuivataan uunissa. Sen jälkeen säilytetään kuivassa, pakastettuna tai säilöttynä viinietikkaan tai oliiviöljyyn. Kasvatetaan kasvihuoneessa tai lämpimällä
paikalla ulkona. Tuettava. 20 siementä.
0907078 Tomaatti, Pihvi-, 'Orange Queen'
SOLANUM lycopersicum
2,95
(150-200) (kk.7-9) Ihanan oranssi pihvitomaattilajike, sopii lähinnä kasvihuoneviljelyyn, mutta myös ulos lämpimälle paikalle. Runsas sato mehukkaita
pihvitomaatteja. Riittää 8-10 taimeen.
0907082 Pihvitomaatti F1 'Virgilio'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(200) (kk.7-10) Uutuus 2014. Isot, syvänpunaiset, hyvänmakuiset, runsasmaltoiset hedelmät painavat 200–250 g. Erittäin satoisa ja taudinkestävä.
Voimakas kasvutapa. Suositellaan harrastajakasvihuoneeseen tai lämpimälle paikalle ulos. 10 siementä.
0907079 Tomaatti, Pensas-, 'Gold Nugget'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:3-4.
2,95
(75-100) (kk.7-9) Varhainen, tekee kirsikankokoisia kullankeltaisia tomaatteja. Hedelmä on mehukkaan makea, ei halkea helposti. Sopii ulos suojaiseen
paikkaan. Riittää 4-5 taimeen.
0907081 Tomaatti, Pensas-, Heartbreaker F1
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:3-4.
4,50
(50-60) (kk.7-9) Uutuus 2014. Sydämenmuotoinen syvänpunainen tomaatti, jolla kaunis kasvutapa. Voidaan kasvattaa ruukussa lämpimällä paikalla
ulkona, parvekkeella tai vastaavassa paikassa. Hyvä härmänkestävyys. Lehtihankojen versoja "varkaita" ei poisteta. Ei tarvitse tukea. Riittää 4 taimeen.
0907035 Tomaatti Amppeli- 'Pendulina Red'
LYCOPERSICON esculentum
Kylvö:3-4.
4,50
(kk.7-9) Erinomainen ja makeaa satoisa tomaattilajike amppeli- ja ruukkukasvatukseen parvekkeella/terassilla. Lehtihankoihin kasvavia versoja,
”varkaita” ei poisteta. Riittää 4-5 taimeen.
0907002 Kirsikkatomaatti 'Gardener's Delight'
LYCOPERSICON esculentum var. cerasi
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
Erittäin pidetty, vanha lajike, joka on palkittu "ehkä maailman parhaana tomaattina". Punaiset hedelmät ovat kirsikkatomaateiksi suurehkoja
(halkaisijaltaan 3-4 cm). Kasvuvoimainen. Sopii sekä kasvihuoneeseen että avomaalle. Tuettava. 30 siementä.
0907054 Tomaatti 'Promyk'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
Puolalainen lajike, jolla on punaiset, hieman vaihtelevan kokoiset, hyvin mehukkaat hedelmät. Antaa jo aikaisin suuren sadon. Pitkä korjuuaika. Sopii
kasvihuoneeseen ja avomaalle. Tuetaan. 20 siementä.
0907055 Tomaatti 'Cream Sausage'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
Kauniisti saman näköiset, vaalean hunajankeltaiset, 7-10 cm pitkät, soikeat hedelmät. Mieto, hieno makeus. Erittäin satoisa. Tuetaan. 15 siementä.
0907056 Tomaatti 'Moneymarker'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
LUOMU. Vanha englantilainen kasvihuonetomaatti. Kiinteät, keskikokoiset, syvänpunaiset hedelmät painavat n. 100 g. Erinomainen maku. Satoisa. 6-10
hedelmän tertut. Voimakas kasvutapa. 20 siementä.
0907061 Kirsikkatomaatti, cocktailtomaatti 'Chocolat
SOLANUM lycopersicum
4,50
(150-200) (kk.7-9) Satoisa lajike kasvihuone- tai ulkokasvatukseen suojaiseen paikkaan. Pienet, makeat tomaatit tummansuklaisine juovineen. Riittää 56 taimeen.
0907052 Pensastomaatti 'Outdoor Girl'
SOLANUM lycopersicum L.
2,95
(100-120) (kk.7-9) Aikainen lajike, jota voidaan kasvattaa esim. ruukussa aurinkoisella ja lämpimällä paikalla ulkona tai kasvihuoneessa. Pyöreät, lähes
keskikokoiset, punaiset ja maukkaat hedelmät. Riittää 12-15 taimeen.
0907064 Pihvitomaatti 'Marmandino One' F1
SOLANUM lycopersicum
5,95
(150-200) (kk.7-9) Erityisen kaunis ja hyvänmakuinen pihvitomaatti ulkona kasvatettavaksi. Tomaatit ovat halkaisijaltaan 7-9 cm ja niissä on suuret
harjut. Varkaita ei tarvitse poistaa. Riittää 2-3 taimeen.
0907050 Tomaatti 'Striped Cavern'
SOLANUM lycopersicum L.
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
Kulttuuriperintö, jota on viljelty jo ennen vuotta 1940. Ainutlaatuinen lajike. Syvään uurteiset hedelmät, jonka lokerot ovat jossain määrin ontot. Kauniin
vaaleanpunaiset hedelmät, joissa on keltaisia ja vihreitä raitoja. Herkullinen lajike, joka sopii hyvin täytettyihin tomaatteihin. Sopii kasvihuoneeseen ja
lämpimälle paikalle ulos. 10 siementä.
0907067 Tomaatti 'Black Russian'
SOLANUM lycopersicum
4,50
(120) (kk.7-9) Mahonginvärinen, vanha venäläinen lajike. Tomaatit mehukkaat ja maukkaat. Sopii ulkokasvatukseen suojaisessa paikassa.
Runsasravinteinen ja läpäisevä maa. Riittää 8-10 taimeen.
0907083 Tomaatti 'Purple Calabash'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
6,95 K
(150) (kk.7-10) Uutuus 2014. Kulttuuriperintö. Peräisin 1600-luvulta. Isot, litteänpyöreät, uurteiset hedelmät painavat 100–180 g. Punamustissa
hedelmissä on purppuranvihreä kanta ja mehukas purppuranpunainen, voimakkaan makuinen malto. Kasvihuoneeseen tai lämpimälle paikalle ulos. 10
siementä.
0907051 Tomaatti 'Zloty Ozarowski'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
Oranssinkeltaisissa, mehukkaissa hedelmissä on hapanimelä, hieno aromi. Keskikokoinen, erittäin hyvä tomaatti Puolasta. Kasvihuoneeseen tai
lämpimälle paikalle ulos. 20 siementä.
0907043 Tomaatti 'Vilma'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
Oikea ruukkutomaatti, jolla on tiivis ja vakaa, pysty kasvutapa. Sopii ruukkuun tai laatikkoon. Helppo kasvattaa kaikilla kasvupaikoilla, myös sisällä.
Tekee paljon pieniä, punaisia, makeita hedelmiä. 40 siementä.
0907088 Tomaatti 'Ananas'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
6,95 K
(200) (kk.8-10) Uutuus 2014. Kulttuuriperintö. Isot, 400–500 g painavat hedelmät ovat litteänpyöreitä, hiukan uurteisia ja kauniisti kaksivärisiä,
punertuvan kullankeltaisia. Mehukkaassa, oranssissa mallossa on punainen suonitus ja makea, hiukan hapokas, erittäin hyvä maku. 10 siementä.
0907089 Kirsikkatomaatti 'Sweetbaby'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
6,95 K
(150) (kk.7-10) Uutuus 2014. LUOMU. Ainutlaatuinen kirsikkatomaatti. Leveissä tertuissa valtavasti makeita, erittäin hyvän makuisia, kirkkaanpunaisia
pikkuhedelmiä. Sekoita salaattiin tai syö kuin karamellia! Yksi parhaista harrastajalajikkeista. 10 Siementä.
0907062 Pensastomaatti 'Incas' F1
SOLANUM lycopersicum
4,50
(60-90) (kk.7-9) Ihanat, luumunmuotoiset, erittäin runsasmaltoiset hedelmät kypsyvät varhain. Ne ovat erinomaisia tuoreina, mutta sopivat myös
keittoihin, patoihin ja paistettavaksi. Varkaita ei tarvitse poistaa. Riittää 4-5 taimeen.
0907063 Pensastomaatti 'Maskotka'
SOLANUM lycopersicum
4,50
(75-100) (kk.7-9) Mainio lajike, joka on kehitetty erityisesti parvekkeella, verannalla tai kasvihuoneessa ruukussa kasvatettavaksi. Satoisa. Erittäin
makeat, kirsikan kokoiset tomaatit kehittyvät n. 3 kk:n kuluttua kylvöstä. Varkaita ei tarvitse poistaa. Riittää 3-4 taimeen.
0907066 Kirsikkatomaatti 'Tumbling Tom Yellow'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
Amppelitomaatti. Vihdoinkin oikea riipputomaatti! Kasvattaa pitkät, roikkuvat versot, joihin tulee paljon pieniä, keltaisia, makeita kirsikkatomaatteja. Pitkä
satoaika. Koristeelliset taimet. Sopii amppeliin, parvekelaatikkoon tmv. 10 siementä.
0907049 Kirsikkatomaatti, coctailtomaatti 'Brown Ber SOLANUM lycopersicum L.
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
Ensimmäinen ruskeanpunainen kirsikkatomaatti. Vahvasti läpivärjäytyneet, hyvin mehukkaat hedelmät, joilla on erittäin tiivis, hieno maku. Aikainen ja
satoisa. Pitkä korjuuaika. Sopii kasvihuoneeseen ja lämpimälle paikalle ulos. Tuetaan. 15 siementä.
0907069 Kirsikkatomaatti F1 'Cherrola'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(250) (kk.7-10) Pitkät, hienot tertut, joissa on tummanpunaisia kirsikkatomaatteja. Täydellinen makean ja happamuuden tasapaino. Aikainen ja satoisa.
12 siementä.
0907084 Kirsikkatomaatti 'Snowberry'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
(200) (kk.7-10) Uutuus 2014. Vaalean sitruunankeltaiset, pyöreät hedelmät. Ohutkuorinen, pieni herkkutomaatti, jolla on kellertävänvalkoinen, mehukas
malto ja makea, hyvä maku. Tiiviissä tertuissa on paljon tomaatteja. Kasvihuoneeseen tai lämpimälle paikalle ulos. 30 siementä.
6,35 K
0907085 Kirsikkatomaatti F1 'Yellow Mimi'
78
-
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
6,95 K
(200) (kk.7-10) Uutuus 2014. Tumman kullankeltaiset, makeat ja hyvänmakuiset kirsikkatomaatit painavat n. 15 g. Ne ovat pitkissä, tiiviissä tertuissa.
Satoisa. Kasvihuoneeseen tai lämpimälle paikalle ulos. Sido taimet tukeen. 8 siementä.
0907086 Kirsikkatomaatti F1 'Lipso'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
8,35 K
(200) (kk.7-10) Uutuus 2014. Topline. Laadukas kirsikkatomaatti, jonka syvänpunaiset, soikeat hedelmät ovat n. 3 cm leveät ja 20–25 g painavat. Erittäin
makea ja maukas. Uskomattoman satoisa tomaatti kasvihuoneeseen tai avomaalle. 4 frö.
0907087 Kirsikkatomaatti 'Black Cherry'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(200) (kk.7-10) Uutuus 2014. Kulttuuriperintö. Erikoiset, tumman mustanpunaiset pikkutomaatit. Mehukas, hyvänmakuinen malto. Hyvin tuottoisa. Hienot
tertut, joissa hedelmiä kypsyy vähitellen. Erittäin hyvä harrastajaviljelyyn. Kasvihuoneeseen tai lämpimälle paikalle ulos. 15 siementä.
0907070 Pihvitomaatti 'Vintage Wine'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(200) (kk.7-10) Isot, ruusunpunaiset hedelmät tulevat jopa 600 g:n painoisiksi. Niissä on koristeellisia, kultaisia raitoja. Makea, herkullinen maku. Korkea
ja perunalehtinen. Sido taimet tukeen. 10 siementä.
0907073 Kirsikkatomaatti 'Ola Polka'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(150) (kk.7-10) Kullankeltainen, pienihedelmäinen tomaatti Puolasta. Hyvin kermainen ja hyvä. Erinomainen esim. salaatissa ja salsassa. Tiiviit taimet.
Sopii ruukkuun, parvekkeelle ja lämpimälle paikalle avomaalle. 30 siementä.
0907071 Tomaatti 'Lemon Tree'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(200) (kk.7-10) Ainutlaatuinen tomaatti, jonka hedelmät ovat väriltään ja muodoltaan kuin pieniä sitruunoita. Tomaatit ovat kooltaan n. 6–7 cm.
Kermainen ja hyvänmakuinen, hienosti hapokas. Erinomainen salaattitomaatti kasvihuoneeseen tai lämpimälle paikalle ulos. 8 siementä.
0907072 Kirsikkatomaatti 'Tomatoberry'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
8,95 K
(200) (kk.7-10) TopLine. Sydämen muotoiset, kauniin syvänpunaiset, pienet tomaatit ovat pitkinä, roikkuvina, jopa 25–30 hedelmän terttuina. Makea,
mehukas ja hyvä gourmet-tomaatti. 7 siementä.
0907036 Tomaatti 'Brandywine'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
Kulttuuriperintö v.1885. Yksi maukkaimmista, vanhoista lajikkeista. Isot ruusunpunaiset, litteänpyöreät hedelmät painavat 200-400 g. Ne ovat
läpivärittyneet ja niillä on täyteläinen, hieno maku. Kasvihuoneeseen ja lämpimälle paikalle avomaalle. 12 siementä.
0907038 Tomaatti 'Great White'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
Kulttuuriperintö 1800-luvulta. Ainutlaatuinen, valkoinen pihvitomaatti. Kauniit litteänpyöreät hedelmät painavat 200-300 g. Läpivärjäytynyt, valkoinenm
hyvänmakuinen malto. Valtavan kasvuvoimainen tomaatti kasvihuoneeseen ja lämpimälle paikalle avomaalla. Tuetaan. 15 siementä.
0907039 Tomaatti 'Green Grape'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
Matala pensastomaatti, jonka pyöreät, kelta-vihreäraidalliset hedelmät ovat halkaisijaltaan 3-4 cm. Tiivis, makea maku. Lämpimälle paikalle ulos tai
kasvihuoneeseen. Hyvin koristeellinen, joten sopii hyvin amppeliin, mielellään jonkun värikkään kukkakasvin seuraksi. 20 siementä.
0907040 Tomaatti 'Cal-J'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
Erikoinen lajike, jolla on särmikkäät, 8 cm pitkät hedelmät. Kiinteä malto ja hyvä maku. On helppo viipaloida ja sopii mainiosti wokkiruokiin, salaatteihin
jne. Vankka ja satoisa. Kasvihuoneeseen ja lämpimälle paikalle ulos. Tuetaan. 30 siementä.
0907041 Tomaatti 'Oxheart'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
Kulttuuriperintö vuodelta 1925. Omalaatuinen lajike, jonka sydämenmuotoiset, tumman ruusunpuna-vaaleanpunaiset hedelmät painavat 150-300 g.
Täysin läpivärjäytynyt malto ja mieto, hieno maku. Tanakat taimet. Kasvihuoneeseen ja lämpimälle paikalle ulos. 20 siementä.
0907042 Tomaatti 'Ildi'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
Pienet, sitruunankeltaiset, soikeat hedelmät painavat 10–12 g. Ne kasvavat suurissa tertuissa. Kuhunkin terttuun tulee jopa 100 hyvin mehukasta
hedelmää, joissa on mieto ja hieno makeus. Satoisa. Kasvihuoneeseen tai lämpimälle paikalle ulos. Tuetaan. 30 siementä.
0907048 Tomaatti 'Red Pear'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
Kulttuuriperintö 1800-luvun alkupuolelta. Paljon punaisia, 4–5 cm pitkiä, kauniisti päärynän muotoisia, makeita, hyviä tomaatteja. Kasvihuoneeseen tai
lämpimälle paikalle ulos. 20 siementä.
0907057 Tomaatti 'Chadwick'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
LUOMU. Kulttuuriperintö, viljelty ennen vuotta 1950. Punaiset, mehukkaat, makeat hedelmät ovat halkaisijaltaan n. 2,5-3 cm. Niitä saadaan 6 hedelmän
tertuissa jatkuvasti heinäkuulta loppukesälle. Voimakas kasvutapa. Sopii kasvihuoneeseen ja lämpimälle paikalle ulos. Tuetaan. 20 siementä.
0907044 Tomaatti 'Oxheart Striped'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(200) (kk.7-10) Raikkaan makeat, mehukkaat hedelmät, joissa on vain vähän siemeniä. Erittäin hyvä salaateissa ja hyvin koristeellinen.
Kasvihuoneeseen tai lämpimälle paikalle ulos. Sido taimet tukeen. 8 siementä.
0907045 Tomaatti 'Sweet Olive' F1
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:3-4. It.aika:5-15 vrk.
8,95 K
Topline. Todella hyvänmakuiset ja maukkaat, voimakkaanpunaiset, pienet, oliivimaiset tai rypälemäiset hedelmät, joissa on erittäin runsaasti Cvitamiinia. Aikainen, satoisa ja kasvuvoimainen. Kasvihuoneeseen tai lämpimälle paikalle ulos. 7 siementä.
0907047 Tomaatti 'Green Zebra'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
Sopii erityisen hyvin salaattiin. Keskikokoiset, kellanvihreät hedelmät, joissa on tummanvihreitä raitoja. Hyvin ohuet kuoret. Ihana, viinirypälemäinen
aromi. Lämpimälle paikalle ulos ja kasvihuoneeseen. Erittäin pitkä korjuuaika. Tuetaan. 20 siementä.
0907074 ”Koristetomaatti” 'Microbel'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(20) (kk.7-10) 'Microbel' on hyödyllinen kasvi: se on iloksi sekä silmälle että vatsalle. Matalat, tiiviit taimet ja hienot tertut syvänpunaisia, makeita
kirsikkatomaatteja. Ruukkuun, laatikkoon tai kukkapenkin reunuskasviksi. 40 siementä.
0907080 Tomaatti 'Andine Cornue'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:3-4.
4,50
(150-200) (kk.7-9) Erikoinen tomaatti, joka muistuttaa pitkää paprikaa. Hedelmäliha kypsyy aikaisin ja on hyvin täyteläinen, vähän siemeniä. Ihana syödä
suoraan pensaasta tai grillattuna, päällä oliiviöljyä ja suolaa. 2-3 taimeen.
0907021 Kirsikkatomaatti 'Sungold' F1
LYCOPERSICON esculentum var. cerasi
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
Voimakkaan oranssit, suurehkot kirsikkatomaatit. Yksi maailman makeimmista lajikkeista; miellyttävä trooppinen hedelmänmaku. Kasvatetaan
kasvihuoneessa tai avomaalla. Tuetaan. 7 siementä.
0907022 Amppelitomaatti 'Tumbling Tom Red' F1
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
Vihdoinkin oikea riipputomaatti! Kasvattaa pitkät, roikkuvat oksat, joihin tulee paljon pieniä, punaisia, makeita kirsikkatomaatteja. Pitkä satoaika.
Koristeelliset taimet. Sopii amppeliin, parvekelaatikkoon tmv. 10 siementä.
0907046 Tomaatti F1 'Lizzano'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(40) (kk.7-10) Keskikorkea tomaatti amppeliin, laatikkoon tai maahan. Punaiset, makeat ja hyvänmakuiset, pienet kirsikkatomaatit ovat kooltaan n. 2,5
cm ja painavat n. 12 g. Terttuja tulee paljon. Satoa saadaan heinäkuulta pitkälle syksyyn. Taudinkestävä. 8 siementä.
0907008 Tomaatti 'Yellow Pearshaped'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-3. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
Kulttuuriperintö 1800-luvun alusta. Tekee paljon keltaisia, 4-5 cm pitkiä, päärynänmuotoisia, makeita, mietoja tomaatteja. Kasvatetaan kasvihuoneessa
tai avomaalla. 20 siementä.
0907010 Tomatillo 'Toma Verde'
PHYSALIS ixocarpa
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
Jännittävä, tomaatin sukuinen kasvi. Pienet herkulliset hedelmät ovat lyhtymäisien verholehtien sisällä. Nopeakasvuinen. Tekee usein 100-150
hedelmää tainta kohti. Käytetään esim. hilloksi, salaateissa ja leivonnaisissa. Kasvatetaan tomaatin tapaan rauhallisella paikalla avomaalla tai
kasvihuoneessa. 15 siementä.
4,95 K
0907023 Tomatillo 'Purple'
79
-
PHYSALIS philadelphica
Kylvö:2-4. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
Erikoinen lajike, jolla on purppuranpunaiseen vivahtavat, tummansiniset hedelmät. Sukua tomaatille. Pienet herkulliset hedelmät ovat lyhtymäisten
suojuslehtien sisällä. Nopeakasvuinen. Tekee yleensä 100-150 hedelmää jokaiseen taimeen. Käytetään esim. hilloon, salaatteihin ja leivonnaisiin.
Kasvatetaan tomaatin tapaan rauhallisella paikalla avomaalla tai kasvihuoneessa. Erittäin kaunis ja hyvä, trooppinen hedelmä myös koristeeksi. 15
siementä.
0907065 Ananaskirsikka, mansikkakoiso
PHYSALIS grisea
Kylvö:3.
2,95
(70-100) (kk.8-9) Paljon herkullisia, makeita, kullankeltaisia hedelmiä, jotka ovat kuivuneiden suojuslehtien sisällä. Koristeluun, jälkiruuaksi, piirakoihin,
marmeladiin tai sellaisenaan. Kasvatetaan kasvihuoneessa tai aurinkoisella, suojaisalla paikalla. Riittää 10 taimeen.
0907037 Tomaatti 'Costoluto Genovese'
SOLANUM lycopersicum
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(200) (kk.7-10) Kulttuuriperintö. 1900-luvun alkupuolelta. Isot, tummanpunaiset, syväuurteiset tomaatit. Hyvin läpivärjäytynyt, kermainen malto.
Erinomainen tomaatti erilaisiin ruokiin – grillattavaksi, patoihin, tomaattikastikkeisiin, keittoihin jne. 10 siementä.
Ryhmä
0908
TILLI, PERSILJA
0908013 Tilli 'Bouquet'
ANETHUM graveolens
Kylvö:4-7, 10-11. It.aika:10-20 vrk.
4,95
Hyvin aromaattinen, erityisen lehtevä lajike. Alkaa kukkia hyvin myöhään. Erinomainen lajike myös kasvihuoneeseen ja ruukussa kasvatettavaksi. Hyvä
pakastuslajike. 2000 siementä.
0908008 Tilli 'Como', tavallinen, kylvönauha
ANETHUM graveolens L.
4,50
(100) (kk.5-10) Aikainen, runsaslehtinen lajike. Paras kruunutillilajike. Erittäin käyttökelpoinen. Kylvönauhan pituus 6 m.
0908015 Tilli 'Tetra'
ANETHUM graveolens
Kylvö:4-7, 10-11. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
(Y) (80) (kk.6-10) LUOMU. Perinteinen yrttimauste. Erityisen aromaattinen, kapealiuskainen lehdistö. Satoisa kasvi, jolla on pensasmainen, tanakka
kasvutapa. Alkaa kukkia hyvin myöhään. Erinomainen pakastettavaksi, koristeeksi, graavaukseen jne. 2000 siementä.
0908011 Tilli 'Como'
ANETHUM graveolens L.
Kylvö:4-8.
1,40
(kk.5-10)
0908012 Persilja 'Clivi'
PETROSELINUM crispum
2,95
(K) (20) (kk.3-10) Erittäin poimuinen lehtipersilja, jonka erityispiirteitä ovat tummanvihreät lehdet, vankka varsi ja satoisuus. 5-8 jm.
0908016 Tilli 'Forrest'
ANETHUM graveolens
Kylvö:4-7, 10-11. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
(Y) (45) (kk.6-10) Uutuus 2014. Hyvin aromaattinen, kapealiuskainen lehdistö. Lehdistön yllä hyvänmakuiset ja koristeelliset, sirot kukinnot (kruunutilli).
Sekä lehtiä että kukkia voidaan korjata koko kauden. Matala, tiivis kasvutapa. Käytetään myös koristekasvina yksivuotisten kukkien penkissä. 2000
siementä.
0908017 Persilja 'Grüne Perle'
PETROSELINUM crispum
Kylvö:4-6, 8-11. It.aika:20-30 vrk.
6,35 K
(K) (25) LUOMU. Erityisen sammalpoimuinen. Tummanvihreät lehdet. Erittäin maukas mauste ja hieno koriste. Hallankestävä. Erinomainen
pakastuslajike. 1000 siementä.
0908018 Persilja 'Gigante d'Italia'
PETROSELINUM crispum
Kylvö:4-6, 8-11. It.aika:20-30 vrk.
3,50 K
(K) (50) Isot, sileät, tummanvihreät lehdet, joissa on vahva, aromikas maku. Paksuja varsia käytetään parsan ja lehtisellerin tapaan. Sopii hyvin
pakastettavaksi. Vyöhyke I-III. 1500 siementä.
0908019 Persilja 'Laura'
PETROSELINUM crispum
Kylvö:4-6, 8-9. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(K) (40) (kk.3-10) Uutuus 2014. Isot, sileät, kapealiuskaiset, tummanvihreät lehdet. Voimakkaan makuinen ja koristeellinen. Sopii hyvin pakastettavaksi.
Voidaan kasvattaa myös ruukussa. Vyöhyke I-III. 800 siementä.
0908010 Kähäräpersilja 'Moss Curled 2'
PETROSELINUM crispum var. crispum
Kylvö:3-6, 9-10.
1,40
PETROSELINUM crispum var. neapolita
Kylvö:3-6, 9-10.
1,40
PETROSELINUM c. var. Tuberosum
Kylvö:4-5. It.aika:20-30 vrk.
3,50 K
(kk.3-10)
0908009 Silopersilja 'Comun 3'
(kk.3-10)
0908014 Juuripersilja 'Hamburg Root Parsley'
(K) (30) Kulttuuriperintö, joka tunnettiin jo ennen 1600-lukua. Valkoisia, teräväkärkisiä juuria käytetään raakana tai kypsennettynä palsternakan tapaan.
Lehtiä käytetään mausteena. Vyöhyke I-III. 200 siementä.
Ryhmä
0909
IDUT
0909009 Hot Mix, Organic
1,95
LUOMU. Tulinen ja mausteinen itusekoitus: retiisiä, retikkaa, sinappia ja rohtosarviapilaa. Kiehtova lisämauste salaatteihin, voileipiin ja eksoottisiin
ruokiin. Sekoituksen sisältö takaa poikkeuksellisen makuelämyksen ja miellyttää myös silmää. 35 g.
0909010 Linssi Mix, Organic
1,95
LUOMU. Kiehtova sekoitus vitamiinipitoisia linssin ituja: punaista, vihreää, ruskeaa ja mustaa. Kiehtova lisämauste salaatteihin ja eksoottisiin ruokiin,
mm. Sekoituksen sisältö takaa poikkeuksellisen makuelämyksen ja miellyttää myös silmää. 40 g.
0909004 Parsakaali
BRASSICA oleracea
1,95
LUOMU. Rapeat idut, joissa on jännittävä kaalinmaku. Voidaan hyvin siirtää idätyksen jälkeen valoon ja kasvattaa näin versoja. Mieto pippurinmaku.
Sopii mainiosti salaatteihin, keittoihin ja voileivän päälle. Siemenet on viljelty luonnonmukaisesti ilman keinolannoitteita ja torjunta-aineita. Idut ovat
syömävalmiit 4-7 vrk:n idätyksen jälkeen. Riittää n. 2 idätyskertaan.
0909008 Vihanneskrassi
LEPIDIUM sativum
1,95
LUOMU. Todella helppohoitoiset ja koristeelliset idut, joissa on mieto pippurinmaku. On eduksi asettaa itäneet idut valoisaan paikkaan, jolloin versot
kehittyvät. Sopivat erinomaisesti voileivän höysteeksi ja salaatteihin. Siemenet on viljelty luonnonmukaisesti ilman keinolannoitteita ja torjunta-aineita.
Idut/versot valmistuvat 7-10 vrk kuluttua. Riittää n. 2 idätykseen.
0909001 Sinimailanen
MEDICAGO sativa
1,95
LUOMU. Rapeat idut, jotka maistuvat raikkailta ja miedosti pähkinäisiltä. Sopii mainiosti voileivän päälle, salaatteihin, keittoihin, patoihin ja wokkiruokiin.
Siemenet on viljelty luonnonmukaisesti ilman keinolannoitteita ja torjunta-aineita. Idut ovat syömävalmiit 3-5 vrk:n idätyksen jälkeen. Riittää n. 2
idätyskertaan.
0909007 Herneen versot
PISUM sativum
1,95
LUOMU. Hento ja rapea miedosti herneen makuinen verso. Koristeelliset versot antavat erinomaisen maun salaatteihin ja voileiville. Ne kruunaavat
keitot ja wokkiruoat. Siemenet on viljelty luonnonmukaisesti ilman keinolannoitteita ja torjunta-aineita. Versot ovat valmiit 5-7 vuorokauden kuluttua.
Riittää noin 3-4 kasvatuskertaan.
0909002 Sarviapila
TRIGONELLA foenum-graecum L.
1,95
LUOMU. Mausteiset ja nopeasti kasvavat idut. Pieninä idut maistuvat ja tuoksuvat selvästi currylta, mikä antaa salaatteihin ja voileipään herkullisen
maun. Kun idut ovat n. 1 cm:n pituisia, maku muuttuu miedommaksi, ja rapeat idut sopivat silloin mainiosti keittoihin, patoihin ja wokkiruokiin. Siemenet
on viljelty luonnonmukaisesti ilman keinolannoitteita ja torjunta-aineita. Idut ovat syömävalmiit 4-6 vrk:n idätyksen jälkeen. Riittää n. 2 idätyskertaan.
0909003 Mungopapu
VIGNA radiata L.
LUOMU. Mureat ja rapeat idut, jotka maistuvat miedosti tuoreille herneille. Perinteinen aasialaisen keittiön raaka-aine. Sopii mainiosti voileivän päälle ja
salaatteihin, keittoihin, patoihin ja wokkiruokiin. Siemenet on viljelty luonnonmukaisesti ilman keinolannoitteita ja torjunta-aineita. Idut ovat syömävalmiit 46 vrk:n idätyksen jälkeen. Riittää n. 3-5 idätyskertaan.
1,95
0909005 Retiisi
80
-
RAPHANUS sativus
1,95
LUOMU. Rapeat idut, joissa on raikas ja mieto pähkinänmaku. Sopii mainiosti voileivän päälle ja salaatteihin, keittoihin, patoihin ja wokkiruokiin.
Siemenet on viljelty luonnonmukaisesti ilman keinolannoitteita ja torjunta-aineita. Idut ovat syömävalmiin 3-5 vrk:n idätyksen jälkeen. Riittää n. 2
idätyskertaan.
0909006 Auringonkukan versot
HELIANTHUS annuus
1,95
LUOMU. Hento ja rapea miedosti pähkinän makuinen verso. Koristeelliset versot antavat hienon maun salaatteihin ja voileiville. Ne kruunaavat keitot ja
wokkiruoat. Siemenet on viljelty luonnonmukaisesti ilman keinolannoitteita ja torjunta-aineita. Versot ovat valmiit 5-7 vuorokauden kuluttua. Riittää noin 34 kasvatuskertaan.
Ryhmä
0910
AASIALAISET VIHANNESKASVIT
0910013 Okra 'Clemson Spineless'
ABELMOSCHUS esculentus
Kylvö:3-4. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(40) Viisisärmäiset, vihreät siemenkodat käytetään nuorina. Kasvatetaan lämpimällä, rauhallisella paikalla kasvulavassa tai kasvihuoneessa. 40
siementä.
0910027 Okra 'Burgundy'
ABELMOSCHUS esculentus
Kylvö:3-4. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
AAS-palkittu. Huomattu ja palkittu lajike, jolla on kauniit, punaiset palot. Kasvaa hyvin myös hiukan viileämmällä paikalla. Muuten kuten 0910013. 30
siementä.
0910005 Kiinansipuli, "kiinanruohosipuli"
ALLIUM tuberosum
Kylvö:3-6. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(K) (15-30) (kk.7-9) Kaksivuotinen. Käytetään kuten tavallista ruohosipulia. Maistuu heikosti valkosipulilta. Kasvatetaan ulkona tavallisen ruohosipulin
tapaan tai sisällä ruukuissa. Vyöhyke III-VI. 225 siementä.
0910001 Kirjorevonhäntä 'Calaloo Red'
AMARANTHUS tricolor
Kylvö:3-4, 6-7. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
Lehtivihannes, jolla on koristeelliset puna-viherkirjavat lehdet. Lehdet ja varret syödään nuorina. Niissä on erittäin paljon A-vitamiinia. 300 siementä.
0910007 Kiinanselleri 'Da Taglio'
APIUM graveolens var. dulce
Kylvö:3-6. It.aika:20-30 vrk.
3,50 K
(K) (40) ”Kintsai”, ”kiinalainen lehtiselleri”. Aasialainen lehtimauste. Tuuheaa, sellerin-tuoksuista lehdistöä käytetään tuoreena mm. mausteena,
vihersalaateissa ja keitoissa. Voidaan hyvin kasvattaa ruukussa sisällä koko talven. Kasvatetaan yleensä yksivuotisena. 800 siementä.
0910015 Vihannestakiainen, "kobo" 'Takinogawa Lon ARCTIUM lappa var edule
Kylvö:4-5, 8-9. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(K) (100) (kk.7-9) Ravinteikkaita juuria ja varsia käytetään parsan tapaan. Kaksivuotinen. Vyöhyke VI. 35 siementä.
0910010 Malabarinpinaatti 'Land Kelp'
BASELLA alba
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
4,95
Isot, mehevät ja paksut lehdet. Valmistetaan ja käytetään pinaatin ja mangoldin tapaan. Erikoinen, erittäin hieno maku. Kasvatetaan lämpimällä paikalla
tai kasvihuoneessa, mielellään isoissa ruukuissa. 20 siementä.
0910036 Aasialaisia minikaaleja 'Asian All Green Mix' BRASSICA
Kylvö:5-7. It.aika:5-15 vrk.
6,35
(kk.7-10) Sekoitus aasialaisia kaalikasveja, joilla on mureat ja maukkaat lehdet ja jotka sopivat hyvin korjattavaksi salaattiin keskenkasvuisina.
Erinomainen sekoitus wokkiruokiin. Helppo kasvattaa. Sopii ruukkuun, laatikkoon tai avomaalle. 750 siementä.
0910004 Sinihärmekaali 'Kailaan'
BRASSICA oleracea Alboglabra
Kylvö:4-7. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
Kylvö:3-4, 6-7. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
Helppo kasvattaa ja vitamiinipitoinen. Lehdet ja paksut varret keitetään tai pikapaistetaan. 50 siementä.
0910014 Pinaattikiinankaali, pak-choi 'Joi Choi' F1Chi BRASSICA chinensis
Lehtivihannes, jolla on isot valkoiset, turpeat ja mehevät lehtivarret. Erittäin helppo kasvattaa. Kasvaa uskomattoman nopeasti vaikuttavan kokoiseksi.
50 siementä.
0910009 Japaninsinappi, ''mitsura"
BRASSICA rapa var. Japonica
Kylvö:5-8. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
Tiiviit taimet, joilla on mehevissä varsissa ripsureunaiset lehdet. Uusia lehtiä kasvaa koko ajan. Pehmeä, täydellinen kaalinmaku. Erittäin koristeellinen
myös reunuskasvina. Kylmänkestävä. 500 siementä.
0910017 Sareptansinappi 'Green in Snow'
BRASSICA juncea
Kylvö:5-7. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
Lehtivihannes erityisesti syys- ja talvikorjuuseen. Erittäin suuret, kellanvihreät, hammaslaitaiset lehdet, joissa on mieto, hiukan mausteinen maku. Sietää
pakkasta ja pysyy rapeana ja hyvänä ulkona suuren osan talvea. 75 siementä.
0910018 Sareptansinappi 'Osaka Purple'
BRASSICA juncea
Kylvö:4-7. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
LUOMU. Lehtivihannes, jolla on poimuiset, mehevät lehdet ja mureat varret. Lehdissä on kirkkaanvihreä pohjaväri ja sen päällä säväys ihanaa
viininpunaista. Mieto sinapin ja piparjuuren maku. Kylmänkestävä. 50 siementä.
0910026 Sareptansinappi 'Yukina Savoy'
BRASSICA juncea
Kylvö:5-7. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
Isokokoinen lehtivihannes. Isot tummanvihreät, kurttukaalimaiset, kiiltävät, aaltoilevat lehdet. Miellyttävän mausteinen maku, joka vivahtaa piparjuureen.
Kylmänkestävä - pysyy hyvänä pitkälle syksyyn. 110 siementä.
0910028 Sareptansinappi 'Red Giant'
BRASSICA juncea
Kylvö:5-7. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
Lehtivihannes, jolla on erittäin suuret, koristeelliset lehdet. Vihreänpunaisessa pohjavärissä purppuranpunaista marmorointia. Hienostunut kyntelin ja
pippurin maku, joka muuttuu loppusyksyllä miedommaksi. Käytetään leikkosalaatin tapaan. Ei hallanarka. 150 siementä.
0910011 Japaninsinappi, 'Green Spray' Mizuna-ryhm
BRASSICA rapa japonica
Kylvö:5-8. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
Ohuet, pyöreäkärkiset lehdet kasvavat tiiviinä kimppuina. Pitkät, mehevät varret. Uusia lehtiä kasvaa koko kesän. Hyvä ja erittäin käyttökelpoinen. 100
siementä.
0910025 Sellerikaali 'Hon Tsai Tai' Parachinensis-ryh
BRASSICA rapa var. parachinensis
Kylvö:5-8. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
Nopeakasvuinen, violetinpunainen kaalikasvi. Mureat, herkulliset kukkaversot ja varret pilkotaan raakasalaattiin tai paistetaan tai käytetään wokkiruuissa.
100 siementä.
0910008 Vihannessinappi, "komatsuna" Perviridis-ry
BRASSICA perviridis
Kylvö:5-8. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
Japanilainen kaali, joka maistuu pinaatilta sekä heikosti sinapilta. Mehevät, soikeat lehdet ja varret. Kasvaa erittäin nopeasti. 75 siementä.
0910024 Tatsoikaali, Tatsoi-ryhmä
BRASSICA rapa var. rosularis
Kylvö:4-7. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
Kiiltävät, tummanvihreät lehdet ja mureat varret. Lehdet ovat tiiviinä, koristeellisina ruusukkeina. Erittäin nopeakasvuinen. Pitkä korjuuaika.
Hyvänmakuinen ja vitamiinipitoinen. Sopii salaatteihin ja vokkiruokiin. Kylmänkestävä. 110 siementä.
0910012 Mitsuba, "japaninpersilja"
CRYPTOTAENIA japonica
Kylvö:2-9. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(M) (20) (kk.7-8) Herttamaiset lehdet. Ainutlaatuinen tuoksu ja maku. Sekä lehdet että varret käytetään. Vyöhyke I-III. 80 siementä.
0910002 Malabarinheinä
CYMBOPOGON flexuosus
Kylvö:2-4. It.aika:10-40 vrk.
6,35 K
(M) (60) Aasialainen ruohokasvi, josta käytetään varren alaosa. Vahva, raikas sitruunan maku. Sopii esim. keittoihin, patoihin ja teeksi. Kasvatetaan
ruukussa, joka siirretään talveksi suojaan pakkaselta. 75 siementä.
0910023 Parsasalaatti 'Celtuce'
LACTUCA sativa
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
Kulttuuriperintö 1870-luvulta. Nopeakasvuinen. Sisältää paljon vitamiineja. Isoja, mureita lehtiä korjataan salaatiksi pitkin kautta. Todellista herkkua ovat
kuitenkin mureat lehtiruodit, joissa on pähkinäinen maku. Valmistetaan parsan tai sellerin tapaan. 175 siementä.
0910031 Karvaskurkku Foo Gwa
MOMORDICA charantia
Kylvö:2-3. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
Köynnös. Länsi-Intiasta. Syvään viisiliuskaiset lehdet. Soikeat, oranssit, kyhmyräiset hedelmät. Kasvatetaan aurinkoisella, rauhallisella paikalla ulkona tai
sisällä. 3 siementä.
0910034 Veripeippi 'Britton'
PERILLA frutescens
Kylvö:3-4. It.aika:10-30 vrk.
(60) (kk.7-8) Huomiota herättävät, vihreät lehdet ovat ulkopinnalta tummanpunaiset. Käytetään baby leaf -salaattina tai salaattisekoituksissa. Isompia
lehtiä käytetään sushissa tai koristeena. Mieto mintun ja basilikan aromi. Isot lehdet. Hieno lehtikasvi kukkapenkissä, ruukussa tai laatikossa. Lehdet
ovat parhaan väriset puolivarjossa. 50 siementä.
4,95
0910020 Kähäräveripeippi "perilla" 'Shiso Red'
81
-
PERILLA frutescens crispa
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
3,50
(60) Koristeelliset purppuranpunaiset lehdet. Itäaasialaisten kokkien lempimauste. Maku muistuttaa korianteria, sitruunaa ja currya. 140 siementä.
0910032 Katkeratatar 'Fastigia'
POLYGONUM hydropiper
Kylvö:2-4. It.aika:20-60 vrk.
6,35
(Y) (50) (kk.8-9) Japanilainen lehtivihannes ja gurmeemauste. Nuoret, viininpunaiset lehdet ovat maukkaan tulisia, ja niitä käytetään sushiin, sashimiin ja
tempuraan. Rohtona kasvilla on kipua lievittävä vaikutus. Voidaan myös kasvattaa ruukussa vuoden ympäri. 40 siementä.
0910016 Palkoretiisi 'München Bier'
RAPHANUS sativus
Kylvö:4-8. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
Erikoinen retiisi, josta ei käytetä juurta vaan siemenpalot. Kasvi tulee kukinnan jälkeen täyteen pitkiä palkoja. Ne ovat miedon mausteisia ja hyvin
mureita. Ne käytetään raakana, wokattuna tai keitoissa. Helppo kasvattaa. Nopeakasvuinen. 125 siementä.
0910006 Kiinanretiisi 'Red Meat'
RAPHANUS sativus longipinnatus
Kylvö:7-8. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
"Kiinalainen retiisi." Pyöreät, hienot juuret, joiden halkaisija on n. 5-6 cm. Juuret ovat päältä valko-vihreät ja sisältä kauniin punavalkoiset. Makea, mieto
maku. Sopii esim. salaattiin ja säilykkeisiin. 100 siementä.
0910003 Japaninretikka, daikon 'Minovase Summer C RAPHANUS sativus var. acanthiformis
Kylvö:7-8. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
Jännittävä, itäaasialainen juures. Valkoiset, pitkät ja valtavat suuret juuret. Erittäin murea malto. Sopii hyvin talvivarastointiin. 60 siementä.
0910033 Japaninotakilokki
SALSOLA komarovii
Kylvö:5-6. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(30) (kk.7-8) Okahijiki. Perinteinen japanilainen vihannes. Pitkät mehikasvin lehdet ovat miellyttävän mureat. Nuoria lehtiä käytetään salaateissa ja
sushissa. Varret voidaan höyryttää kypsiksi ja syödä liha- tai kalaruuan lisäkkeenä. Siemeniä voidaan myös idättää. Sisältää paljon vitamiineja ja
kivennäisaineita. 60 siementä.
0910035 Lehmänpapu, pitkäpapu 'Red Noodle'
VIGNA unguiculata
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(125-200) (kk.7-9) Ainutlaatuinen lajike, jonka tumman viininpunaiset, 40-50 cm pitkät palot ovat viuhkoissa. Herkullinen ja ravinteikas. Keitetään tai
pikapaistetaan. Satoisa kasvi kasvihuoneeseen tai lämpimälle paikalle ulos. Köynneliäs. Punaiset siemenet. 20 siementä.
0910022 Parsapapu 'Yard Long'
VIGNA sesquipedalis
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
Kuuluu pitkäpapuihin. Ohuet ja kapeat pavut kasvavat usein kymmenien senttien pituisiksi. Parsapapua pidetään suurena herkkuna. Hyvissä
olosuhteissa hyvin satoisa. Kasvatetaan kasvihuoneessa tai hyvin lämpimällä paikalla avomaalla. 25 siementä.
Ryhmä
0911
HARVINAISET SYÖTÄVÄT KASVIT
0911006 Kiiviköynnös
ACTINIDIA deliciosa
Kylvö:2-4, 10-11. It.aika:30-90 vrk.
6,35 K
(M) (2) Köynnöskasvi. Kermankeltaiset terttukukinnot, herttamaiset lehdet ja ruskeat hedelmät. Jännittävä kasvi kasvihuoneeseen tai lämpimälle paikalle
ulos. 30 siementä.
0911026 Vahakurpitsa 'Tong Qwa'
BENINCASA hispida
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(Y) Köynneliäs kasvi, jolla on voimakas kasvutapa. Valtavat kullankeltaiset kukat. Pyöreät pehmeäkarvaiset hedelmät, jotka ovat aluksi vihreät. Täysin
kypsinä ne saavat suojaavan valkoisen vahakerroksen. Ne painavat 5-20 kg, ja niitä voidaan varastoida kuukausia. Puolikypsinä hedelmillä on valkoinen,
murea ja mehukas malto, ja ne syödään sellaisenaan tai esim. uunissa kypsennettyinä. Kasvatetaan lämpimällä paikalla avomaalla tai kasvihuoneessa.
6 siementä.
0911012 Kauriinkello
CAMPANULA rapunculus
Kylvö:2-9. It.aika:15-30 vrk.
4,95 K
(K) (70) (kk.7-9) Viljeltiin aiemmin ravinto- ja lääkekasvina. Paksut, syötävät juurimukulat. Kukkii vaalean sinililoin kellokukin, jotka ovat 70 cm pitkissä
varsissa. Laji on uhanalainen. Auta sen suojelemisessa. Vyöhyke V. 200 siementä.
0911013 Mukulakirveli
CHAEROPHYLLUM bulbosum
Kylvö:3-5, 10-11. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(K) (75) Kulttuuriperintö. Vanha viljelykasvi, jota kasvatettiin Ruotsissa jo 1800-luvulla. Lyhyet, pallomaiset juurimukulat, joissa on miellyttävä,
pähkinäinen maku. Juuret voidaan keittää ja syödä voin kanssa. Vyöhyke III-V. 60 siementä.
0911014 Marjasavikka, 'Strawberry Sticks'
CHENOPODIUM foliosum
Kylvö:3-7. It.aika:10-50 vrk.
6,35 K
(Y) "Mansikkapinaatti". Jännittävä kasvi, jolla on terve, vihreä lehdistö. Lehtihankoihin kasvaa paljon ahomansikan näköisiä, syötäviä marjoja, joissa on
mieto, makea maku. Lehdet ovat hyviä pinaatin tapaan syötyinä. On aiemmin kasvatettu luostarien puutarhoissa. 125 siementä.
0911015 Cantaluponmeloni 'Cantalupo Di Charentais' CUCUMIS melo
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
Vaaleat, raitakuvioiset hedelmät painavat n. 1 kg. Ne ovat herkullisia esim. salaateissa ja jälkiruuissa. Keltainen, hyvänmakuinen malto. Voidaan
kasvattaa myös ruukussa. 15 siementä.
0911005 Kivakurkku, "kiwano"
CUCUMIS metuliferus
Kylvö:2-3. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
Köynneliäs, jännittävä, eksoottinen kurkkukasvi. Pitkulaiset, piikkiset hedelmät, jotka maistuvat hyvin miellyttäviltä. Valtava kasvuvoima. Viihtyy parhaiten
kasvihuoneessa, lämpimällä seinustalla tmv. 10 siementä.
0911007 Sitruunakurkku Lemon
CUCUMIS sativus
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
Kulttuuriperintö v.1894. Harvinainen kurkkukasvi. Herkulliset, munanmuotoiset, kellanvalkoiset hedelmät, jotka korjataan pieninä. Käytetään tuoreena
sekä ennen muuta erilaisissa etikkasäilykkeissä, pikkelsissä ym. Hauska kasvi avomaalle tai kasvihuoneeseen. Helppo kasvattaa. 15 siementä.
0911025 Sikkiminkurkku
CUCUMIS sativus v. sikkimensis
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(Y) (5-7) Kotoisin Nepalista. Erikoinen, köynneliäs kurkkukasvi, joka on ensin vihreä ja muuttuu sitten ruskeaksi. Sopii salaatteihin ja säilöntään.
Kasvettuaan ja kypsyttyään hedelmän pintaan syntyy koristeellinen kastanjanruskea verkkokuvio. Hedelmistä tulee 15-30 cm pitkiä. Ne säilyvät pitkään,
ja niitä syödään sekä sellaisenaan että ruuaksi valmistettuna. Kasvatetaan lämpimällä paikalla avomaalla tai kasvihuoneessa. 5 siementä.
0911009 Myskikurpitsa 'Waltham Butternut'
CUCURBITA moschata
Kylvö:4-5. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
(Y) (100-200) Kulttuuriperintö vuodelta 1944. AAS-voittaja. ”Talvisquash.” Erittäin hyvälaatuinen. Päärynänmuotoiset, keltaiset hedelmät painavat n. 2
kg. Pieni siemenkota. Oranssi, makea ja hyvänmakuinen malto. Erinomainen uunissa paistettavaksi, piirakoihin jne..
0911010 Kurpitsa 'Tromboncino'
CUCURBITA pepo
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
(Y) Harvinainen kasvi, jolla on riippuvat, pitkulaiset, 25-35 cm hedelmät. Pienet sikiäimet (emikukinnon pullea tyviosa) ovat erityisen mureita ja
herkullisia. Kasvatetaan kasvihuoneessa tai lämpimällä paikalla avomaalla. Tuetaan. Kurkun ja kesäkurpitsan tapaan valtavan kasvuvoimainen. Mieto,
hieno maku, joka voimistuu varastoinnin aikana. 7 siementä.
0911028 Herkkuhyppykurkku
CYCLANTHERA pedata
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
9,95 K
(Y) (250) (kk.6-8) Todella jännittävä, vanha, köynneliäs vihanneskasvi. Liuskaiset lehdet ja vihreät kukat. Vihreä- ja valkoraitaiset, nuijamaiset, 5 cm
pitkät hedelmät syödään raakoina tai kypsennettyinä. Hyvin kasvuvoimainen myöhäiseen syksyyn asti. Tuetaan. 5 siementä.
0911019 Pullokurpitsa, ”kalebassi” 'Hercules Club'
LAGENARIA longissima
Kylvö:3-5. It.aika:15-30 vrk.
4,95 K
(Y) Köynnöstävä kasvi, jolla on 50-75 cm pitkät hedelmät. Versot sidotaan ylhäältä ja hedelmät saavat roikkua. Valtavan kasvuvoimainen.
Kasvihuoneeseen tai lämpimälle paikalle avomaalle. Raaoissa hedelmissä on valkoinen, herkullinen malto. 7 siementä.
0911018 Marjatomaatti
SOLANUM pimpinellifolium
Kylvö:3-4. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
”Viinimarjatomaatti”. Valtavan kasvuvoimainen lajike, jonka taimet tulevat isoiksi ja haaroittuvat hyvin. Jokaiseen taimeen tulee satoja kirsikanpunaisia,
hyvänmakuisia pikkutomaatteja. Pieni osa hedelmistä on keltaisia. Paino vain n. 4 g. Tomaatit ovat oksissa kuin helmet helminauhassa. Helppo ja
mielenkiintoinen kasvattaa. Tuetaan. 20 siementä.
0911036 Makeastevia
STEVIA rebaudiana
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(40) (kk.7-9) Uutuus 2014. Lehtiä käytetään sokerin sijasta; ne ovat n. 300 kertaa sokeria makeampia. Hyvin haarova ja koristeellinen kasvi ruukkuun tai
kukkapenkkiin. Lajike, jota on helppo kasvattaa. 20 siementä.
0911004 Jamssipapu
PACYRHIZUS erosus
Kylvö:2-3. It.aika:5-15 vrk.
Meksikolainen köynnös, josta käytetään naurista muistuttava juuri. Hyvin suosittu herkkuvihannes. Juuressa on raikas omenanmaku, ja sitä käytetään
mm. tuoreena, sokerisäilykkeissä ja wokkiruuissa. 12 siementä.
6,35 K
0911021 Liuskaratamo
82
-
PLANTAGO coronopus
Kylvö:3-6. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(Y) Vitamiinipitoinen salaattikasvi, jota on perinteisesti käytetty lähinnä Etelä-Euroopassa. Pitkänkapeat, rapeat, hienostuneen makuiset lehdet. Helppo
kasvattaa. Voidaan kasvattaa sisällä ruukussa vuoden ympäri. 800 siementä.
0911016 Sokerijuuri
SIUM sisarum
Kylvö:3-5, 10-11. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(M) Kotoisin Kiinasta. Ikivanha viljelykasvi, jota kasvatettiin yleisesti Euroopassa 1400- ja 1500-luvuilla. Kasvilla on isoissa rykelmissä ohuita,
hyvänmakuisia juuria. Siementoimituksen mukana tulevat viljelyohjeet. Vyöhyke III-V. 25 siementä.
0911023 Maakastanja
CYPERUS esculentus
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(Y-K) Kulttuuriperintö. Viljelykasvi, jota on kasvatettu Euroopassa jo 1200-luvulla. Puoliruoho. Syötävät, 1-2 cm pitkät, lieriömäiset juurimukulat. Makea,
pähkinämäinen maku. Mantelit syödään raakoina tai paahdettuina. Kasvatetaan lämpimällä paikalla, kasvihuoneessa tai isossa ruukussa. Helppo
kasvattaa. 10 siementä.
0911029 Pepino
SOLANUM muricatum
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
7,95 K
(M) Kotoisin Perusta. Ruohovartinen kasvi tai puolipensas. Jännittävä tomaatin sukulainen, jonka vaaleankeltaisissa, soikeissa hedelmissä on muutamia
purppuranpunaisia juovia. Ihananpehmeät hedelmät ovat hyvänmakuiset ja makeat. Kauniissa, tähtimäisissä, vaalean ruusunpunaisissa kukissa on
voimakkaasti esille tuleva keltainen emiö. Kasvatetaan tomaatin tapaan lämpimällä paikalla. Siirretään talveksi suojaan pakkaselta. 5 siementä.
0911011 Lamopinaatti, uudenseelanninpinaatti
TETRAGONIA tetragonioides
Kylvö:3-6. It.aika:20-40 vrk.
2,15
Iso ja korkea kasvi, jolla on rehevä kasvutapa. Lehtiä ja mehukkaita versojen kärkiä käytetään tuoreina, keitettyinä ja muhennoksissa. Sopii hyvin
pakastettavaksi. Uskomattoman satoisa vihannes, josta päästään korjaamaan satoa sekä kesällä että syksyllä. 75 siementä.
0911017 Parsaherne 'Winged Bean'
TETRAGONOLOBUS purpureus
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
(45) Ei-jalostettu pieni herkku. Nelikulmaiset siivekkäät palot korjataan nuorina. Keitetään hetki ja syödään voin kanssa. Kaunis, matala kasvutapa.
Punaiset kukat. Pitkä satokausi. 30 siementä.
0911003 Kaurajuuri 'Mammoth Sandwich Island'
TRAGOPOGON porrifolius
Kylvö:4-5, 10-11. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(K) Kulttuuriperintö v.1899. Vanha, mielenkiintoinen vihannes, jonka pitkiä, paksuja, keltaisia juuria pidetään herkkuna. Ne valmistetaan parsan tapaan.
Vyöhyke III-V. 40 siementä.
0911035 Lehmänpapu, pitkäpapu 'Red Noodle'
VIGNA unguiculata
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(Y) (125-200) (kk.7-9) Ainutlaatuinen lajike, jonka tumman viininpunaiset, 40-50 cm pitkät palot ovat viuhkoissa. Herkullinen ja ravinteikas. Keitetään tai
pikapaistetaan. Satoisa kasvi kasvihuoneeseen tai lämpimälle paikalle ulos. Köynneliäs. Punaiset siemenet. 20 siementä.
Ryhmä
0912
ISTUKASSIPULIT Toimitetaan erikseen alk. v.14
Pienestä (14/21) istukassipulista saat yleensä isomman korjuuvalmiin sipulin, ja lisäksi pieniä mahtuu kiloon enemmän. Pieni tulee siis
edullisemmaksi. Edullisessa ja isossa istukassipulivalikoimassamme on monta hyvää vaihtoehtoa. Kokeile vaikka mietoja ja hyviä
hopeasipuleita ja pitkänomaisia sipuleita, joita on muotonsa vuoksi helppo käsitellä. Sipulimme ovat lämpökäsiteltyjä, joten ne eivät yleensä
ala kukkia.
2,95 K
0912014 Istukassipulit, sekoitus
Kolmen suosituimman lajikkeen maukas sekoitus: kelta-, puna- ja hopeasipuleita. Keltasipulin ihana maku, punasipulin värikäs säväys ja kauniin
hopeasipulin mietous! 250 g.
0912015 Istukassipuli, keltainen, luomu
3,95
LUOMU. Sipuli on viljelty ekologisesti, ilman keinolannoitteita ja torjunta-aineita. Koko 10/21. 250 g.
0912001 Istukassipuli, keltainen 'Stuttgart'
2,85
Koko 14-24. 250 g.
0912009 Istukassipuli Keltainen 'Stuttgart'
5,95
Koko 14-24. 1000 g.
0912002 Istukassipuli, keltainen 'Stuttgart'
2,95
Koko 21-24. 500 g.
0912003 Istukassipuli, keltainen 'Stuttgart'
5,75
Koko 21-24. 1000 g.
0912011 "Hopeasipuli" 'Snowball'
ALLIUM cepa
2,95
Koko 10-21. 250g.
0912004 Istukassipuli, keltainen, pitkänomainen
2,95
Aika harvinainen lajike. Pitkänomaiset sipulit, joista saa tavallista enemmän hyvänkokoisia renkaita. Koko 12-21. 250 g.
0912005 Salottisipuli 'Golden Gourmet'
2,95
Mieto, hieno maku. Jakautuu ryppääksi. Koko 7-10. 250 g.
0912013 Salottisipuli
4,50
Mieto, hieno maku. Jakautuu ryppääksi. Koko 7-14. 500 g
0912010 Salottisipuli
7,50
Mieto, hieno maku. Jakautuu ryppääksi. Koko 7-10. 1000 g
0912016 Istukassipuli, punainen, luomu
4,95
LUOMU. Sipuli on viljelty ekologisesti, ilman keinolannoitteita ja torjunta-aineita. Koko 10/21. 250 g.
0912007 Istukassipuli, punainen
2,95
Koko 14-24. 250 g.
0912012 Istukassipuli, punainen 'Red Baron'
3,75
Koko 21-24. 500 g.
0912006 Istukassipuli, punainen
6,95
Koko 14-24. 1000 g.
0912008 Valkosipuli 'Casablanca'
3,95
Istutetaan keväällä. Koko 50-60. 3 kpl, n. 150 g.
Ryhmä
0999
MUUT VIHANNEKSET
Capsicumien, esim. chilipippurien, kohdalla vahvuus on ilmoitettu Craigin (Dremannin) asteikon mukaan, joka alkaa 0:sta (miedoin).
Tulisin on 50 000. Vahvuus ilmoitetaan kasvin kuvauksen lopuksi, ja heti sen jälkeen ilmoitetaan, koskeeko vahvuus tuoretta (T) vai
kuivattua (K) hedelmää. Hedelmä ovat kuivattuna yleensä 2-10 kertaa tuoretta vahvempi.
0999004 Ruoti-, lehtiselleri 'Golden Selfblanching 2'
APIUM graveolens
Kylvö:2-3. It.aika:10-30 vrk.
Kulttuuriperintö, viljelty jo ennen v.1884. Herkkuvihannes, jonka mehevät, paksut, vaalean kellanvihreät lehtivarret ovat hyviä mm. kasvisruuissa ja
salaateissa. Käytetään tuoreena tai kypsennettynä. Maukas salaateissa, padoissa jne. 150 siementä.
3,50 K
0999007 (Ruoka)parsa 'Mary Washinton'
83
-
ASPARAGUS officinalis
Kylvö:2-4. It.aika:20-40 vrk.
4,95 K
(M) Ilmastoomme sopiva, erittäin hyvälaatuinen lajike. Herkkuvihannes. Voidaan kasvattaa sekä valkoisena että vihreänä. Vastustuskykyinen
ruostesienelle. Lähetämme seikkaperäiset viljelyohjeet. 75 siementä.
0999103 Lehtimangoldi 'Bright Yellow'
BETA vulgaris
Kylvö:5-6. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
Keltaruotinen mangoldi. Hyvänmakuinen ja koristeellinen lehtivihannes. Lehtiä käytetään tuoreina salaateissa tai pinaatin tapaan valmistettuina. Ruotia
voidaan käyttää parsan tapaan. Nopeakasvuinen ja viljelyvarma. 40 siementä.
0999112 Lehtimangoldi 'White Silver 2'
BETA vulgaris
Kylvö:5-6. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
LUOMU. Hopeanvalkoiset ruodit ja valkosuoniset lehdet. Lehtiä käytetään tuoreina salaateissa tai pinaatin tapaan valmistettuina. Ruodit maistuvat
miedosti selleriltä, ja niitä voi käyttää parsan tapaan. Pitkä korjuuaika. Helppo kasvattaa. 250 siementä.
0999109 Lehtimangoldi 'Fordhook Giant'
BETA vulgaris L. vulgaris
Kylvö:5-6. It.aika:10-20 vrk.
4,95
Kulttuuriperintö vuodelta 1750. Aikainen, voimakaskasvuinen lajike, jolla on tummanvihreät lehdet ja paksut, mureat, valkoiset varret. Viljelyvarma lajike
pohjoiseen ilmastoomme. Käytetään pinaatin tapaan. 250 siementä.
0999013 Lehtimangoldi, lehtijuurikas 'Rhubarb Chard BETA vulgaris
Kylvö:5-6. It.aika:10-20 vrk.
3,50
Kulttuuriperintö vuodelta 1857. Voimakkaanpunaruotinen mangoldi. Satoisa, koriste-ellinen ja hyvänmakuinen. Lehtiä käytetään tuoreina salaateissa tai
pinaatin tapaan valmistettuina. Ruotia voi käyttää parsan tapaan. Kaunis myös kesäkukkapenkin kukkaryhmässä. 50 siementä.
0999061 Lehtimangoldi, lehtijuurikas 'Bright Lights' F BETA vulgaris
Kylvö:5-6. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
AAS-voittaja 1998. Monivärinen lajike. Lehtivarsissa on keltaista, vaaleanpunaista, oranssia ja punaista. Korkealaatuinen, ilmastossamme viljelyvarma.
Käytetään pinaatin tapaan sekä raakaravinnossa. Varret voidaan valmistaan parsan tapaan. 40 siementä.
0999060 Ruotimangoldi 'Perpetual Spinach'
BETA vulgaris
Kylvö:5-6. It.aika:10-20 vrk.
3,50 K
Kulttuuriperintö v.1869.Nopeakasvuinen lajike, jolla on ohuehkot lehdet ja ruodit. Lehtiä ja ruoteja käytetään tuoreina salaateissa tai pinaatin tapaan
valmistettuina. Antaa satoa runsaasti ja pitkään. Säänkestävä. 50 siementä.
0999036 Paprika 'Pusztagold' Vihannes-
CAPSICUM annuum
Kylvö:2-3.
2,95
(kk.7-10) Unkarilaistyyppinen paprika, joka tekee pitkulaisia, mietoja hedelmiä. Runsassatoinen. Hedelmät ovat aluksi vaalean kellanvihreät ja muuttuvat
kypsyessään punaisiksi. Runsassatoinen lajike, jonka kellanvihreä hedelmäsato on runsaampi, mutta punaiset ovat makeampia. Viljellään
kasvihuoneessa tai suojaisassa paikassa. Esikasvatetaan. Riittää 12-15 taimeen.
0999144 Paprika, Vihannes-, Amyka F1
CAPSICUM annuum
Kylvö:2-3.
4,50
(60-90) (kk.7-10) Uutuus 2014. Upea vaalean kermanvärinen paprika. Nautitaan tuoreena tai kypsennettynä. Tuottaa aikaisen sadon. Korjaa hedelmät,
kun ne ovat vaaleita. Kasvatetaan kasvihuoneessa tai suojaisessa paikassa terassilla tai parvekkeella. Riittää 7 taimeen.
0999146 (Ruoka)paprika F1 'Lipari'
CAPSICUM annuum
Kylvö:2-3. It.aika:20-30 vrk.
7,95 K
(50) (kk.8-10) Uutuus 2014. Suippopaprika, jonka 20–24 cm pitkät hedelmät ovat ensin vihreät mutta muuttuvat kypsyessään syvänpunaisiksi. Satoisa,
hyvänmakuinen ja taudinkestävä. 6 siementä.
0999121 Paprika 'Thor' F1, Vihannes-
CAPSICUM annuum
Kylvö:2-3.
5,95
(100) (kk.7-10) Korkea ja suhteellisen voimakaskasvuinen. Hedelmät ovat voimakkaanpunaiset, pitkänomaiset, n. 25-30 cm pitkät. Niissä on herkullinen,
makea maku. Kasvatetaan suojaisalla, lämpimällä paikalla. Sopii esim. terassille, parvekkeelle tai kasvihuoneeseen. Riittää 3-4 taimeen.
0999021 Vihannespaprika, ruokapaprika 'Alexander'
CAPSICUM annuum Grossum
Kylvö:2-3. It.aika:20-30 vrk.
6,35 K
Tomaattipaprika. Matala lajike, joka tekee keskikokoisia, tomaattimaisia, punaisia hedelmiä. Erittäin makea ja hyvä. Sopii sekä tuoreena syötäväksi että
lämpimiin ruokiin ja säilykkeisiin. Nopeakasvuinen. Voidaan hyvin kasvattaa isossa ruukussa tai laatikossa kasvihuoneessa tai lämpimällä paikalla
ulkona. 25 siementä.
0999039 Vihannespaprika 'Golden Calwonder'
CAPSICUM annuum Grossum
Kylvö:2-3. It.aika:20-30 vrk.
3,50 K
Isot Kullankeltaiset hedelmät, jotka ovat vähän tavallista miedomman makuiset. Paksut seinämät. Mehevä malto. Erinomaisia raakaravinnossa ja
säilykkeissä. 20 siementä.
0999059 Vihannespaprika 'Tequila' F1
CAPSICUM annuum Grossum
Kylvö:2-3. It.aika:20-30 vrk.
7,95 K
Tavallisen kokoiset, tasalaatuiset, sinivioletit hedelmät. Hienot, paksuseinäiset, hyvälaatuiset hedelmät, joilla on hyvä, mieto maku. Sopii erinomaisesti
esim. salaatin koristeeksi. 6 siementä.
0999094 Ruokapaprika "Chilipippuri" 'Hungarian Yell CAPSICUM annuum
Kylvö:2-3. It.aika:20-30 vrk.
6,35 K
Aikainen. Pitkänkapeat, 12 cm pitkät, keltaiset hedelmät muuttuvat jossain vaiheessa punaisiksi. Menestyy viileähkössäkin. Aromikas. Kohtuullisen
vahva. 400 T. 15 siementä.
0999145 Chilipaprika 'Vampire'
CAPSICUM annuum
Kylvö:2-3. It.aika:20-40 vrk.
6,95 K
(Y) (60) (kk.5-8) Uutuus 2014. Koristeellinen, vihreänmusta lehdistö ja lilat kukat. Hedelmät ovat 8–10 cm pitkiä. Ne ovat aluksi mustia, mutta muuttuvat
kypsyessään verenpunaisiksi. Erittäin aikainen ja satoisa. Vahvuus: tulinen. 12 siementä.
0999070 Ruokapaprika "Chilipippuri" 'De Cayenne'
CAPSICUM annuum
Kylvö:2-3. It.aika:20-30 vrk.
3,50 K
(60) (kk.7-9) Perinteinen chili. Pitkänkapeat hedelmät ovat ensin vihreät mutta muuttuvat kypsyessään punaisiksi. N. 20–25 kertaa väkevämpää kuin
tavallinen paprika. Vahvuus: tulinen. 25 siementä.
0999091 Maustepaprika 'Lombardo'
CAPSICUM annuum
Kylvö:1-3.
2,20
(60-80) (kk.7-9) Aromaattinen, makeahko maku. Mieto mutta maukas. Kapeat, 12-16 cm pitkät hedelmät. Voidaan korjata halutun kypsinä. Riittää 10
taimeen.
0999100 Maustepaprika 'Jalastar'
CAPSICUM annuum
Kylvö:1-3.
4,50
(125) (kk.7-9) Lajike tunnetaan sileistä ja kuhmuttomista hedelmistään, jotka ovat jalopeno-tyyppiä. Hedelmät ovat soukkia, n. 7 cm pitkiä ja täysin
kypsinä punaisia. Riittää 4-5 taimeen.
0999115 Paprika 'Marconi Rosso'
CAPSICUM annuum L.
Kylvö:2-3. It.aika:20-30 vrk.
7,95 K
(Y) (50) (kk.7-9) LUOMU. Aikainen. Kartionmuotoiset hedelmät ovat miedon, makean ja hyvän makuisia. Ne ovat n. 17 cm pitkiä ja aluksi vihreitä, täysin
kypsinä punaisia. Hyvä sellaisenaan ja lämpimissä ruuissa. Voidaan myös kuivata. 15 siementä.
0999127 Paprika 'Zlata'
CAPSICUM annuum L.
Kylvö:2-3. It.aika:20-30 vrk.
4,95 K
Kartiomaiset, vahankeltaiset, n. 8 cm pitkät hedelmät. Pieni siemenkota. Täysin kypsänä paprika muuttuu punaiseksi. Murea malto on miedon makuinen.
Käytetään raakana, lämpimissä ruuissa ja koristeena. Aikainen ja viljelyvarma. Sopii erityisen hyvin meidän ilmastoomme. Matalat taimet. Sopii myös
ruukkuun tai laatikkoon. 25 siementä.
0999129 Ruokapaprika 'Sweet Banana'
CAPSICUM annuum
Kylvö:2-3. It.aika:20-30 vrk.
6,35 K
Kulttuuriperintö 1940-luvulta. Keltaiset, banaanimaiset, erittäin käyttökelpoiset, makeat ja hyvät hedelmät. Täysin kypsänä paprika muuttuu punaiseksi.
Lapsista banaanipaprikaa on hauska kasvattaa! 15 siementä.
0999125 Paprika, Vihannes-, 'Hamik'
CAPSICUM annuum
Kylvö:2-3.
4,50
(30-40) (kk.7-10) Maukas pikkupaprika, jonka pienet, oranssit hedelmät ovat lähes siemenettömiä. Makeat hedelmät ovat erinomaisia naposteltavaksi
suoraan kasvista. Riittää 5–6 taimeen.
0999071 Chilipaprika "Chilipippuri" 'Jalopeño'
CAPSICUM annuum L.
Kylvö:2-3. It.aika:20-30 vrk.
3,50 K
(60) (kk.7-9) Tuuheat taimet ja n. 6 cm pitkät, hiukan lieriömäiset, vihreät hedelmät, jotka muuttuvat kypsyessään punaisiksi. Vahvuus: mieto. 20
siementä.
0999130 Chilipaprika 'Jamaican Bell'
CAPSICUM baccatum
Kylvö:1-3.
(100-125) (kk.7-9) Maukas ja mieto. Kirkkaanpunaiset ja kauniit hedelmät, joista lajike on saanut nimensä. Tuoksu raikas ja hapahko, raparperimainen.
Ei kovin tulinen padassa, mutta kulinaarinen elämys juustolla täytettynä ja uunissa kuorrutettuna. Voimakas kasvutapa, korkea pensas. Riittää 2-3
taimeen.
4,50
0999001 Vesimeloni, arpuusi 'Sugar Baby'
84
-
CITRULLUS lanatus
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
Pyöreät, tumman sinivihreät hedelmät painavat 2–4 kg. Mehukas, punainen malto. Pienet hedelmät: halkaisija n. 25 cm. Aikainen ja viljelyvarma lajike –
sopii Pohjolan ilmastoon. Lämmin kasvupaikka kasvihuoneessa, kasvulavassa tai suojaisalla paikalla avomaalla. 25 siementä.
0999084 Vesimeloni 'Moon and stars'
CITRULLUS lanatus Matsum. et Nakai
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
Kulttuuriperintö 1910-luvulta. Huomiota herättävä, venäläinen lajike. Mustanvihreissä hedelmissä on voimakkaankeltaisia ”kuita ja tähtiä”, kuin kirkkaalla
yötaivaalla. Punamaltoinen ja erittäin makea. Paino 6-12 kg. Avomaalle ja kasvihuoneeseen. 10 siementä.
0999085 Vesimeloni F1 'Yellow Cutie'
CITRULLUS lanatus Matsum. et Nakai
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
Keltamaltoinen, lähes siemenetön, aikainen lajike, jolla on makea, hyvin miellyttävä maku. Tummanvihreät, 2-4 kg painavat hedelmät. Kasvihuoneeseen
ja lämpimälle paikalle avomaalla. 5 siementä.
0999136 Meloni F1 'Stellio'
CUCUMIS melo
Kylvö:4-5.
5,95
(kk.8-9) Herkullinen meloni kasvihuoneeseen ja katettuun penkkiin. Voimakas, varhain kypsyvä lajike, pyöreät hedelmät. 2-3 taimeen.
0999137 Hunajameloni F1 'Honey Dew'
CUCUMIS melo
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(kk.8-9) Kauniin keltaiset, pyöreät tai soikeat hedelmät ovat halkaisijaltaan n. 10–15 cm. Makea, mehukas, oranssi malto. Paino n. 1 kg. 10 siementä.
0999092 Cantaluponmeloni 'Minnesota Midget'
CUCUMIS melo
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
Kulttuuriperintö 1940-luvulta. Keltaisissa hedelmissä on vihreitä loimuja. Oranssi, makea ja herkullinen malto. Paino n. 1,5 kg. Voidaan kasvattaa myös
ruukussa. 15 siementä.
0999123 Tuoksumeloni 'Queen Anne's Pocket Melon' CUCUMIS melo v. dudaim
Kylvö:2-4. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
Kulttuuriperintö, jota on viljelty jo ennen vuotta 1790. Pienet, kananmunan kokoiset, kelta-oranssit hedelmät tuoksuvat ihanalta pitkän aikaa.
Viktoriaanisella ajalla hienot rouvat kantoivat niitä hameen taskussa. Herkkuvihannes varsinkin lämpimän hunajan kanssa tarjottuna. Puolipitkät varret.
Kasvatetaan lämpimällä paikalla. 25 siementä.
0999054 Kurpitsa 'Long White Bush 2'
CUCURBITA pepo
Kylvö:4-5.
2,20
(kk.8-10) Nopeakasvuinen kurpitsa. Hedelmät pitkänomaiset ja soikeat. Kypsänä kuoren väri on vaaleankeltainen. Erittäin runsassatoinen. Hedelmä
sopii erityisesti säilöntään, käytä myös tuoreena. Kypsiä hedelmiä voidaan varastoida viileässä 1-2 kk. Voi tulla 5 kg:n painoiseksi. Sopii mainiosti hillon
raaka-aineeksi. Riittää 10-12 taimeen.
0999022 Kurpitsa 'Baby Bear'
CUCURBITA pepo
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
Nopeakasvuinen minikurpitsa. Hedelmien keskipaino on n. 1 kg. Erittäin hyvälaatuinen. Todella hyvänmakuinen malto. Säilyy hyvin. Hieno kurpitsa
koristeeksi. Versojen pituus 1–2 m. 10 siementä.
0999124 Öljykurpitsa 'Gleisdorfer Ölkurbits'
CUCURBITA pepo
Kylvö:4-5.
2,95
(kk.8-10) Erittäin hienot, pyöreät kurpitsat kasvavat n. 2-3 kilon painoisiksi. Keltaisella pohjalla on koristeellisia vihreitä juovia. Erikoinen lajike, jonka
siemeniä käytetään sellaisenaan, paahdettuina tai kuivattuina myslissä, leivissä ja jälkiruuissa, ja niistä uutetaan myös öljyä. Sopii myös koristeeksi.
Kuivatut siemenet ovat herkullisia naposteltavia. Voimakaskasvuinen. Riittää 4-5 taimeen.
0999106 Spaghettikurpitsa 'Vegetable Spagetti'
CUCURBITA pepo
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
Kulttuuriperintöä 1890-luvulta. Pitkulaiset, keltaiset hedelmät. Malto on spagetin kaltaista. Voidaan tarjota keitettynä esim. jauhelihakastikkeen kanssa.
Käytetään tuoreena tai kypsennettynä. Voidaan varastoida 1–2 kk. Versojen pituus 1–2 m. 15 siementä.
0999134 Kurpitsa
CUCURBITA pepo L.
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(100-200) (kk.8-9) Kulttuuriperintö vuodelta 1894. Kermankeltaiset, 20 cm pitkät hedelmät, joissa on vihreitä raitoja. Tummanoranssi malto. Sopii
mainiosti uuniruokiin. Erinomaiset varastointiominaisuudet. Voidaan varastoida 2–3 kk. 7 siementä.
0999073 Jättikurpitsa, "talvisquash" 'Rouge Vif D'eta
CUCURBITA maxima
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
4,95 K
Kulttuuriperintö, viljelty jo ennen v.1830. Ranskalainen lajike, jonka litteänpyöreät, oranssinpunaiset hedelmät painavat 8–10 kg. Hyvä kurpitsa piiraisiin,
keittoihin, marmeladiin jne. Hieno syksyisenä koristeena. Versojen pituus 3–5 m. 5 siementä.
0999148 Jättikurpitsa 'Snowman'
CUCURBITA maxima
Kylvö:4-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(300-500) (kk.8-9) Uutuus 2014. Valkoiset, pyöreät kurpitsat painavat 4–6 kg. Hyvä kurpitsa esim. ruokiin, piirakoihin ja säilykkeisiin. Hieno halloween- ja
muuhun koristeluun. Valkoinen väri säilyy, kun kurpitsa varastoidaan pimeässä. 8 siementä.
0999077 Jättikurpitsa, "talvisquash" 'Banana Pink'
CUCURBITA maxima
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
Kulttuuriperintö 1890-luvulta. Hyvin erikoinen lajike. Hedelmät ovat pitkiä (40-50 cm) ja aivan banaanin näköisiä. Ne ovat keltaisia tai vaaleanpunaisia.
Paino n. 5 kg. Varastoinnin jälkeen niillä on hieno, omaperäinen maku. 10 siementä.
0999086 Jättikurpitsa, ”talvisquash” 'Atlantic Giant'
CUCURBITA maxima Duchesne
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
Valtava lajike, jolla on hallussaan maailmanennätys (kasvatettu ihanteellisissa oloissa yli 460-kiloiseksi). Tekee harrastajaviljelmilläkin valtavia hedelmiä.
Hieno ruokakurpitsa, joka sopii esim. piirakkaan. 5 siementä.
0999040 Kurpitsa 'Kaempe melon'
CUCURBITA pepo
Kylvö:4-5. It.aika:5-15 vrk.
3,50 K
Iso, pyöreä, keltainen, oranssinkeltamaltoinen kurpitsa syötäväksi. Paino 10–30 kg. Sopii mainiosti piiraisiin ja muihin leivonnaisiin, säilöntään,
syksyiseen koristeluun jne. Versojen pituus 3–5 m. 12 siementä.
0999016 Jättikurpitsa "talvisquash" 'Uchiki Kuri'
CUCURBITA maxima
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(300-500) Hokkaido. Voimakkaan oranssinpunaiset, päärynänmuotoiset hedelmät, jotka painavat 1-3 kg. Oranssi, herkullinen, mantelinmakuinen malto.
Satoisa. Erinomaiset varastointiominaisuudet. 7 siementä.
0999017 Jättikurpitsa "talvisquash" 'Blue Hubbard'
CUCURBITA maxima
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
Kulttuuriperintölajike 1798-luvulta. Vanha, pidetty lajike. Sinivihreät, isot (4-12 kg) hedelmät. Makea, hyvä oranssi malto. Hyvät varastointiominaisuudet.
12 siementä.
0999038 Jättikurpitsa "talvisquash" 'Turks Turban'
CUCURBITA maxima
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
Kulttuuriperintö 1818-luvulta. Kuin Aladdinin turbaani. Uskomattoman kauniissa, kellanoransseissa hedelmissä on punaisia, valkoisia ja vihreitä raitoja.
Hedelmät sopivat mainiosti kuivattavaksi tai tuoreina erilaisiin syksyisiin asetelmiin. Tummankeltainen, erittäin maukas malto. Hyvä varastointilajike. 10
siementä.
0999045 Jättikurpitsa "talvisquash" 'Bonbon' F1
CUCURBITA maxima
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
AAS-voittaja. Tummanvihreät, litteänpyöreät hedelmät painavat 1-2 kg. Oranssinkeltainen, erittäin makea, selvästi pähkinänmakuinen malto. Voidaan
varastoida 4-5 kk. 5 siementä..
0999062 Jättikurpitsa "talvisquash" 'Marina di Chiog
CUCURBITA maxima
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
Isot (4-10 kg) litteänpyöreät hedelmät. Harmaanvihreä, isonystyräinen kuori ja oranssi, kiinteä hedelmänliha. Maistuu pitkähkön talvisäilytyksen jälkeen
herkulliselta. 5 siementä.
0999097 Jättikurpitsa, ”talvisquash” 'Queensland Blu CUCURBITA maxima Duchesne
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
Kulttuuriperintö vuodelta 1932. Pidetty lajike Australiasta. Sinivihreät, aaltomaisesti kumpuilevat hedelmät painavat 4-6 kg. Oranssi malto on makea,
pähkinäinen, hienonmakuinen. Voidaan varastoida kuukausia. 8 siementä.
0999065 Jättikurpitsa, "talvisquash" 'Mesa Queen'F1
CUCURBITA maxima
4,50
(kk.8-10) Kovakuorinen kurpitsalajike, jolla pensasmainen kasvutapa. Hedelmät ovat soikeat ja mustanvihreät. Kellanvalkea, pähkinänmakuinen
hedelmäliha. Käytetään tuoreena tai kypsennettynä sekä varastoida 2-3 kk. Riittää 6-8 taimeen.
0999098 Myskikurpitsa 'Long Island Cheese'
CUCURBITA moschata
Kylvö:4-5. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
Kulttuuriperintö vuodelta 1824. Yksi vanhimmista viljelylajikkeista. Kauniiden hedelmien väri vaihtelee lohenpunaisesta kermankeltaiseen. Ne ovat
litteänpyöreät ja painavat 4-7 kg. Oranssinpunainen, maukas malto. Voidaan varastoida kuukausia. 8 siementä.
0999147 Talvikurpitsa F1 'Table Star'
CUCURBITA pepo
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
(kk.7-9) Uutuus 2014. Vihreänmustat, herkulliset minihedelmät painavat 0,5–1 kg. Mehukas, oranssi malto. Erinomainen paistettavaksi puolikkaina
uunissa. Pensasmainen kasvutapa – ei-köynnöstävä. Erinomainen parvekkeelle tai pienelle pihalle. 7 siementä.
6,35 K
0999009 Kesäkurpitsa 'Atena Polka' F1
85
-
CUCURBITA pepo L.
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
(kk.7-9) Hyvin nopeakasvuinen ja erittäin hyvälaatuinen. Tasaisen lieriömäiset, hyvin sileät, kullankeltaiset hedelmät. 8 siementä.
0999132 Kesäkurpitsa 'Papaya Pear' F1
CUCURBITA pepo L
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
(kk.8-9) Ainutlaatuinen lajike, jonka papaijamaiset, kullankeltaiset hedelmät painavat n. 150 g. Murea ja hyvä kesäkurpitsa täytteeksi, höyryssä
kypsennettäväksi tai grillattavaksi. Mitä enemmän satoa korjaa, sitä enemmän sitä tulee. Erittäin aikainen – todella hyvä lajike pohjoiseen ilmastoomme.
Puolipensasmainen kasvutapa ei vaadi paljon tilaa. Hedelmät kannattaa korjata n. 7-8 cm:n pituisina. 5 siementä.
0999078 Kesäkurpitsa 'Diamant' vihreä F1
CUCURBITA pepo
2,95
CUCURBITA pepo
5,95
(kk.7-9)
0999083 Kesäkurpitsa 'Black Forest' F1
(200) (kk.8-10) Hieno, köynneliäs kesäkurpitsalajike. Sadonkorjuu on hyvin miellyttävää. Taimi tuetaan narulla tai kiinnitetään keppiin tai säleikköön.
Riittää 3-4 taimeen.
0999142 Kesäkurpitsa 'Tapir'
CUCURBITA pepo
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
(100-200) (kk.8-9) Tummanvihreissä hedelmissä on vaaleampia raitoja. Valkoinen, kiinteä malto. Pensasmainen, tiivis kasvutapa ja koristeellinen
lehdistö. Käytetään esim. tuoreena salaateissa, grillattuna tai padoissa. 15 siementä.
0999143 Kesäkurpitsa 'Scallopini'
CUCURBITA pepo
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(100-200) (kk.8-9) Kulttuuriperintö. Tunnettiin jo ennen vuotta 1722. Erikoinen kesäkurpitsa, jolla on valkoiset, simpukkamaiset hedelmät. Murea malto
tuoreena käytettäväksi, säilöntään, piiraisiin jne. 15 siementä.
0999037 Kesäkurpitsa 'Yellow Crookneck'
CUCURBITA pepo
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
Kulttuuriperintö 1700-luvulta. Pensasmainen. Pienet keltaiset, keilamaiset hedelmät, joissa on käyrät kaulat. Herkullinen, hieno voinmaku ja kiinteä
malto. Korjataan 12-15 cm:n pituisina. 15 siementä.
0999128 Kesäkurpitsa 'Chinese Miniature'
CUCURBITA pepo L.
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
LUOMU. Nopeakasvuinen minikurpitsa. Litteänpyöreät, oranssit hedelmät painavat n. 100 g. Sopii esim. paistettavaksi uunissa. Leikkaa irti kansi, poista
siemenet ja lisää haluamasi täyte. Hieno myös syksyisenä koristeena. Rangan pituus 1–2 m. 10 siementä.
0999088 Kesäkurpitsa F1 'Defender'
CUCURBITA pepo L.
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
7,95 K
RHS. Mainio, nopeakasvuinen lajike. Tasalaatuiset, hyvän muotoiset, vihreät hedelmät ovat 15-20 cm pikät ja niillä on kiinteä malto. Erittäin satoisa.
Hyvin pitkä korjuuaika. Vastustuskykyinen mosaiikkivirukselle. Voidaan kasvattaa koko maassa. 7 siementä.
0999118 Kesäkurpitsa 'Genovese'
CUCURBITA pepo
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
(100-200) LUOMU. Vaaleanvihreät, hiukan juovikkaat, pitkänomaiset hedelmät ovat n. 18 cm pitkät. Herkullinen maku ja kiinteä malto. Pensasmainen
kasvutapa. Aikainen ja satoisa. 15 siementä.
0999089 Kesäkurpitsa F1 'Baby Round'
CUCURBITA pepo L.
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
4,95 K
Nopeakasvuinen. Pyöreät, vaaleanvihreät hedelmät. Maukas malto, joka muistuttaa rakenteeltaan omenaa. Hedelmät korjataan 5-10 cm:n pituisina.
Sopii hyvin uunissa paistettavaksi ja raakana syötäväksi. 7 siementä.
0999067 Kardoni, ruotiartisokka 'Plein blanc amelioré CYNARA cardunculus
Kylvö:2-3. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(M) Monivuotinen, aika harvinainen herkkuvihannes, jonka paksuja ja paksuytimisiä varsia käytetään latva-artisokan tapaan. Isot hopeanvihreät,
syväliuskaiset lehdet. 40 siementä.
0999068 Latva-artisokka 'Green Globe' Scolymus-ryh CYNARA cardunculus
Kylvö:2-4. It.aika:10-30 vrk.
3,50 K
(M) (75) (kk.7-10) Kulttuuriperintö vuodelta 1863. Monivuotinen herkkuvihannes, jota kasvatetaan yleensä yksivuotisena. Maukkaat, isot kukkapohjukset
ja vankat uloimmat terälehdet. Tarjotaan esim. keitettynä voisulan kanssa. Koristeelliset jättikukat sopivat tavallisiin tai kuivakukka-asetelmiin. 30
siementä.
0999140 Latva-artisokka 'Violet de Provence'
CYNARA cardunculus
Kylvö:2-3. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(75) (kk.7-10) Purppuranpunainen latva-artisokka. Herkulliset, miellyttävän makuiset terälehdet tarjoillaan esim. voisulan kanssa. Monivuotinen
herkkuvihannes, jota kasvatetaan yleensä yksivuotisena. Koristeelliset, purppuranpunaiset jättikukat ovat upeita erilaisissa asetelmissa, myös
kuivattuina. 30 siementä.
0999066 Salaattifenkolii 'Zefa Fino'
FOENICULUM vulgare var. azoricum
Kylvö:4-6. It.aika:10-20 vrk.
6,35 K
(M) (100) Turpeaa vartta pidetään suurena herkkuna. Viljelyvarma lajike pohjoiseen ilmastoon. 50 siementä.
0999053 Mansikka 'Temptation', Puutarha-
FRAGARIA x ananassa
Kylvö:2-4.
4,50
(M) (kk.7-9) Aikainen lajike. Tiiviit taimet. Sopii erityisen hyvin amppeliin ja ruukkuun. Hyvänmakuiset marjat ja pitkä satoaika. Esikasvatetaan. Vyöhyke
III-V. Riittää 25 taimeen.
0999141 Puutarhamansikka F1 'Rainbow Treasure'
FRAGARIA x ananassa
Kylvö:2-3. It.aika:20-40 vrk.
8,95 K
(30) (kk.6-9) Jännittävä ja huomiota herättävä mansikka laatikkoon, amppeliin tai kukkapenkkiin. Valkoiset, vaalean ruusunpunaiset ja kirsikanpunaiset
kukat ovat hyvin koristeelliset. Isot, makeat, herkulliset ja tuoksuvat mansikat. Vyöhyke I-III. 15 siementä.
0999138 Kuukausimansikka 'Regina'
FRAGARIA vesca
Kylvö:2-6. It.aika:30-90 vrk.
4,95 K
(kk.7-9) Makea, hyvänmakuinen, keskisuuri, punainen mansikka. Tiiviit taimet. Marjoo heinäkuulta pakkasiin asti. Ei tee rönsyjä. Kasvatetaan
kukkapenkin reunuskasvina, laatikoissa tai ruukuissa. 200 siementä.
0999024 Ahomansikka 'Yellow Wonder'
FRAGARIA vesca var. Semperflorens
Kylvö:2-6. It.aika:20-30 vrk.
4,95 K
Aikainen lajike, jolla on isot kermankeltaiset, aromaattiset marjat. Vaalean värin vuoksi marjat eivät kiinnosta lintuja. Pitkä satoaika. Ei tee rönsyjä.
Vyöhyke III-V. 50 siementä.
0999080 Kuukausimansikka 'Rügen'
FRAGARIA vesca var. semperflorens
1,40
HELIANTHUS tuberosus L.
4,95
(M) (kk.7-9)
0999101 Maa-artisokka
(M) (200-300) Kotoisin Pohjois-Amerikasta. Tuli Eurooppaan 1500-luvulla. Korkea ruohovartinen kasvi, jonka mukulat ovat turvonneita maavarsia.
Mukulat sisältävät runsaasti inuliinia, ja niitä käytetään keittoihin, gratiineihin, muhennoksiin, patoihin, soseisiin jne. Mieto, makean kaltainen maku.
Voidaan myös syödä raakana. Istutetaan keväällä tai syksyllä. Korjataan mahdollisimman myöhään syksyllä. Toimitukset alkavat viikolla 15
samanaikaisesti istukas- ja kukkasipulien kanssa. 0,5 kg sis. n. 7-10 mukulaa.
0999048 Raparperi 'Glaskins Perpetual'
RHEUM rhaponticum
Kylvö:4-5. It.aika:10-30 vrk.
4,95
Kulttuuriperintö 1940-luvulta. Englantilainen lajike, jossa on huomattavasti tavallista vähemmän oksaalihappoa. Tummanpunaiset varret. Kasvaa hyvin
nopeasti ja tuottaa satoa usein jo 1. vuotena. Käytetään mm. piiraisiin, pyreehen, marmeladiin, keittoon ja mehuksi. Vyöhyke V-VII. 40 siementä.
0999099 "Valemunakoiso" 'Turkish Egg'
SOLANUM integrifolium
Kylvö:2-3. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
Erikoinen lajike Keski-Aasiasta. Pienet, oranssinpunaiset, raidalliset hedelmät. Käytetään vihreinä ennen kypsymistä. Viihtyy parhaiten isossa astiassa
lämpimällä paikalla. Kaunis. Tekee runsaasti hedelmiä, ja hedelmät säilyvät kauan. Voidaan kasvattaa myös koristekasvina. 25 siementä.
0999019 Munakoiso, munahedelmä 'Black Beauty'
SOLANUM melongena
Kylvö:2-3. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
Kulttuuriperintö vuodelta 1902. Viljelyvarma lajike, jolla on isot, soikeat, lilaan vivahtavan mustat hedelmät. Käytetään musakassa ja muissa
kasvisruuissa. 75 siementä.
0999135 Munakoiso 'Casper'
SOLANUM melongena
Kylvö:2-3. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
(60) (kk.6-8) Tiiviit taimet ja lumivalkoiset, n. 15 cm pitkät, ohutkuoriset, miedon ja hyvän makuiset hedelmät. Käytetään mm. tuoreena salaateissa, ja
erittäin hyvää juustolla gratinoituna ja vokattuna. Aikainen ja nopeakasvuinen. Kasvata kasvihuoneessa tai lämpimällä paikalla ulkona. Suosikkilajike
tuorekäytössä. 30 siementä.
0999074 Munakoiso F1 'Golden Eggs'
SOLANUM melongena
Kylvö:2-3. It.aika:10-30 vrk.
(kk.6-8) Aasialainen vihanneskasvi, jota on viljelty jo vuosituhansia. Munan näköiset hedelmät ovat aluksi valkoiset ja täysin kypsinä keltaiset. Sopii
kasvatettavaksi ruukussa. 15 siementä.
4,95 K
0999075 Munakoiso, munahedelmä 'Slim Jim'
86
-
SOLANUM melongena
Kylvö:2-3. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
Jännittävä kasvi, jolla on pitkänomaiset, sinimustat hedelmät. Käytetään salaateissa ja erilaisissa etelänmaalaisissa ruuissa, mm. musakassa.
Kasvatetaan sisällä, kasvihuoneessa tai lämpimällä paikalla ulkona. Voidaan kasvattaa myös ruukussa. 20 siementä.
0999095 Munakoiso 'Rotonda Bianca Sfumata Di R'
SOLANUM melongena
Kylvö:2-3. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
Keskiaikainen. Isot, pyöreät, valkoiset hedelmät ovat jonkin verran uurteisia, ja niissä on epäsäännöllisiä roosaliloja raitoja. Valkoinen, mehukas, miedon
makuinen malto. Käytetään mm. munakoiso-parmesaanivuokaan. 30 siementä.
0999120 Munakoiso (munahedelmä) 'Long Purple'
SOLANUM melongena L.
Kylvö:2-3. It.aika:10-30 vrk.
6,35 K
LUOMU. Kulttuuriperintö 1850-luvulta. Lieriömäiset, n. 20 cm pitkät hedelmät ovat tumman purppuranpunaiset ja hyvänmakuiset. Keskiaikainen. Sopii
kasvihuoneeseen tai lämpimälle paikalle ulos. 30 siementä.
0999090 Munakoiso, munahedelmä F1 'Farmers Long SOLANUM melongena L.
Kylvö:2-3. It.aika:10-30 vrk.
4,95 K
(60) (kk.7-10) Voimakkaat, pystyt taimet, jotka tuottavat pitkänkapeita, voimakkaan purppuranpunaisia, jopa 30 cm pitkiä hedelmiä. Valkoinen, murea,
hyvänmakuinen malto. Nopeakasvuinen. Pitkä korjuuaika. 15 siementä.
0999020 Maissi 'Minipop' F1
ZEA mays
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
7,95 K
(180) (kk.7-10) Aikainen, erittäin laadukas minimaissi. Varsinainen herkku. Sopii myös vokkiruokiin. Voidaan myös korjata täysin kypsänä ja käyttää
popcornina. 60 siementä.
0999102 Sokerimaissi F1 'Sweet Nugget'
ZEA mays
Kylvö:3-6. It.aika:5-15 vrk.
6,35 K
(140-160) Aivan valtavan makea sokerimaissi. Viljelyvarma meidänkin ilmastossamme. Pitkät, pulleat tähkät ja isot, erittäin hyvälaatuiset jyvät. Erittäin
aikainen. 25 siementä.
Ryhmä
1100
KUKKASIPULEITA Toimitetaan erikseen alk. v.14
1100007 Torpankukka
ACHIMENES
Kylvö:2-4.
4,95 K
(30) (kk.6-9) Mustanmerenruusu. Ruukkukasvi, jolla on siniset, suuret kukat. Helppo kasvattaa. Koko I. 5 kpl.
1100008 Mustanmerenruusu
ACHIMENES
Kylvö:2-4.
4,95 K
Kylvö:2-5.
6,50 K
Kylvö:3-6.
4,95 K
(30) (kk.6-9) Ruukkukasvi, jolla on valkoiset, suuret kukat. Helppo kasvattaa. Koko I. 5 kpl.
1100015 Sinisarja
AGAPANTHUS
(70-100) (kk.7-10) Ruukkukasvi sisälle tai ulos. Kukkii sinisin kukin. Hyvä leikkokukka. Koko I. 2 kpl.
1100021 Vuokko 'Mister Fokker'
ANEMONE
(25-35) (kk.6-9) Yksinkertaiset,siniset, suuret kukat. Hyvä leikkokukka. Monivuotinen kasvi, joka otetaan yleensä sisälle talveksi. Koko 7/8. 12 kpl.
1100022 Vuokko 'St. Brigid', eri värejä
ANEMONE
Kylvö:3-6.
4,95 K
(25-35) (kk.7-9) Värisekoitus. Isot kerrannaiset kukat. Hyvä leikkokukka. Monivuotinen, otetaan yleensä talveksi sisälle. Koko 7/8. 10 kpl.
1100184 Kruunuvuokko 'De Caen', eri värejä
ANEMONE coronaria
Kylvö:3-6.
3,95 K
(25-35) (kk.7-9) Vanha puutarhakasvi ja suosittu leikkokukka. Yksinkertaiset vuokonkukat. Värisekoitus. Koko 7/8. 12 kpl.
1100140 Begonia, Mukula-, eri värejä
BEGONIA x tuberhybrida
Kylvö:2-5.
6,50 K
(30-40) (kk.6-9) Isot, kerrannaiset kukat. Värisekoitus. Sopii ruukkuun, parvekelaatikkoon ja kukkapenkkiin. Koko 5/+. 3 kpl.
1100274 Begonia, Mukula-
BEGONIA x tuberhybrida
Kylvö:2-5.
5,95 K
(30-40) (kk.6-9) Kestävä begonia, jolla on tiivis kasvutapa. Suuret, kerrotut, ihanan roosanväriset kukat. Tarjoaa kukkaloistoa koko kesän. Kuuluu ns.
"Non-Stop"-ryhmään, joka nimensä mukaan kukkii loputtomasti! Koko 3/4. 2 kpl.
1100275 Begonia, Mukula-
BEGONIA x tuberhybrida
Kylvö:2-5.
5,95 K
(30-40) (kk.6-9) "Picotee" on begoniaryhmä, joiden terälehtien reuna on poikkeavan värinen. Lajikkeen oranssivärisissä kerrotuissa kukissa on tumma
reuna, joka luo tyylikkään vaikutelman. Kukkii todella runsaasti koko kesän ruukussa. Koko 3/4. 2 kpl.
1100002 Begonia
BEGONIA x tuberhybrida
Kylvö:2-5.
5,95 K
(30-40) (kk.6-9) Ruukkukasvi, jolla on isot, punaiset, kerrannaiset kukat. Sopii ruukkuun, parvekelaatikkoon ja kukkapenkkiin. Koko 5/+. 2 kpl.
1100005 Neitobegonia, (karjalanneito) 'Pendula'
4,95 K
BEGONIA x tuberhybrida
(30-40) (kk.6-9) Suosittu begonia, jolla on kauniin oranssinpunaiset kukat ja syvänvihreä lehdistö. Hentoja yksinkertaisia sekä komeita kerrannaisia
kukkia ja kaikkea siltä väliltä. Isossa ruukussa tämä kasvi on koko kesän tulvillaan kauniita kukkia. Koko 3/4. 2 kpl.
1100004 Neitobegonia, karjalanneito
BEGONIA x tuberhybrida
Kylvö:2-5.
4,95 K
(30-40) (kk.6-9) Ruukkukasvi, jolla on punaiset kukat. Sopii ruukkuun, parvekelaatikkoon ja kukkapenkkiin. Koko 3/4. 2 kpl.
1100051 Huonevehka, Kalla
ZANTEDESCHIA albomaculata
Kylvö:3-5.
5,95 K
Kylvö:3-4.
4,95 K
(30-60) (kk.7-9) Valkoinen. Monivuotinen kasvi, joka otetaan yleensä talveksi sisälle. Koko 14-16. 1 kpl.
1100052 Kanna 'Brilliant'
CANNA x generalis
(80-100) (kk.7-9) Punainen. Sopii ruukkuun tai kukkapenkkiin. Monivuotinen kasvi, joka yleensä nostetaan talveksi ylös. Koko I. 1 kpl.
1100178 Kanna 'Tropicana'
CANNA x generalis
Kylvö:3-4.
6,50 K
(80-100) (kk.7-9) Siirretään talveksi suojaan pakkaselta. Koko I. 1 kpl.
1100082 Daalia, Koriste-, 'Dragon Ball'
6,50 K
DAHLIA x pinnata
(30) (kk.6-9) Matala daalia, jolla on eksoottinen väritys; pehmeän oranssin sävyiset kukat tumman vihreitä lehtiä vasten. Kontrastia haluavalle
kiinnostava vaihtoehto kukkapenkkiin ja -ruukkuun. Koko I. 1 kpl.
1100023 Daalia 'Kevin Floodlight'
4,95 K
DAHLIA x pinnata
(90) (kk.6-9) Nämä sädehtivän auringonkeltaiset daaliat tuovat kukkapenkkiin ihmeellistä valoa ja iloa. Kukkien halkaisija voi olla jopa 25 cm. Ne ovat
todella kauniita! Koko I. 1 kpl.
1100078 Koristedaalia 'Pink Isa'
4,95 K
DAHLIA x pinnata
(60) (kk.6-9) Uutuus 2014. Uskomattoman kaunis daalia, jonka terälehdet ovat tyvestä valkoiset ja reunoista ruusunpunaiseen vivahtavan lilat.
Kasvutapa on suhteellisen tiivis, joten lajike sopii erinomaisesti paitsi kukkapenkkiin myös ruukkuun parvekkeelle tai portaille. Näistä daalioista koottu
syksyinen kukkakimppu on vastustamaton! Koko I. 1 kpl.
1100133 Koristedaalia 'Bluesette'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
3,95 K
(60) (kk.6-9) Vastustamattoman kaunis ja matalakasvuinen daalia, kukat syvän purppuraroosan väriset. Sopii hienosti kukkapenkin etuosaan sekä
ruukkuun. Koko I. 1 kpl.
1100276 Daalia 'Grape Quartz'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
5,95 K
(90) (kk.6-9) Tyylipuhtaan yksinkertaiset kukat, tummanvihreän rehevää lehdistöä vasten. Sopii parhaiten lämpimään ja suojaiseen penkkiin sekä
ruukkuun. Hieno leikkokukka. Koko I. 1 kpl.
1100277 Daalia, 'Happy Single Date®'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
5,95 K
(70) (kk.6-9) Tämä hehkuva daalia päästää tulen irti kukkapenkissä ja ruukussa. Kukka on yksinkertainen, mutta sen harvinainen oranssinpunaisen väri
ja keskellä oleva tumma silmä tekee siitä todella ainutlaatuisen. Hienona lisänä on tummavihreä lehdistö. Koko I. 1 kpl.
1100157 Koristedaalia 'Caribean Fantasy'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
5,95 K
(90) (kk.7-9) Ihanan värinen, valko-viininpunainen ja keltainen koristeryhmän daalia. Juuret nostetaan talveksi ylös. Koko I. 1 kpl.
1100028 Koristedaalia 'Kurrebo'
DAHLIA x pinnata
(100) (kk.6-9) Jälleen valikoimassa! Tämä ihmeen kaunis daalia on saanut Kurrebo-nimensä Nelson Gardenin näytepuutarhan mukaan. Lajikkeen
alkuperäinen nimi on ’Orion’, mutta sitä viljellään nyt ainoastaan meille nimellä ’Kurrebo’. Koko I. 1 kpl.
5,95 K
1100262 Daalia 'Santander, Bright Diamond, Le Castl
87
-
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
10,95 K
(80-100) (kk.7-9) Lovely Match = ihana yhdistelmä, jossa on kaksi tai useampi toisiaan täydentävä laji tai lajike. Rakkauden väriä kaikille! Koko I. 3 kpl.
1100263 Daalia 'Avignon, Vancouver, Kiev'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
10,95 K
(65) (kk.7-9) Lovely Match = ihana yhdistelmä, jossa on kaksi tai useampi toisiaan täydentävä laji tai lajike. Täällä yhdistelmällä pääset asuinalueesi
daaliamestariksi. Kolme lajiketta, joilla on jättimäiset kukat – läpimitta n. 20 cm! Väri vaihtuu valkoisesta keltaiseen, pastelliroosaan, punaiseen ja
punaviolettiin. Ryhmiksi penkkiin tai ruukkuun. Koko I. 3 kpl.
1100142 Kaktusdaalia 'My Love'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
3,95 K
(120) (kk.6-9) Puhtaan valkoinen, kaktuskukkainen daalia, jonka suuret, luonteenomaiset, sädehtivät kukat herättävät aina huomiota ja ihailua. Penkkiin
tai ruukkuun, hyvä leikkokukka. Koko I. 1 kpl.
1100278 Daalia, Kaulus, 'Impression Fantastico'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
5,95 K
(50) (kk.6-9) Tiiviin ja matalan kasvutapansa ansiosta se sopii hyvin myös leikkokukaksi. Poimi kimppuun ja häikäisty sen kauneudesta! Koko I. 1 kpl.
1100279 Daalia, Pioni-, 'Classic Elise®'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
5,95 K
(95) (kk.6-9) Lämpimän pronssinväriset, pionimaiset kukat taustanaan tumma, lähes musta lehdistö. 'Classic Elise' – aivan pakollinen kaikille daalian
ystäville. Sopii hienosti penkkiin, ruukkuun ja leikkokukaksi. Koko I. 1 kpl.
1100144 Koristedaalia 'Extase'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
3,95 K
(50) (kk.6-9) Matala ja tiiviskasvuinen daalia, jolle sopii hyvin nimeksi 'Extase'. Sen täyteläisissä kukissa on kiihkeä, voimakkaan lohenpunainen ja
keltainen sävy. Sopii hienosti ruukkuun ja kukkapenkin etuosaan. Koko I. 1 kpl.
1100152 Koristedaalia 'Sakura Fubuki'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
4,95 K
(100) (kk.6-9) Korkea koristedaalia, kukat tiiviin täyteläiset ja syvän roosanpunaiset. Lähes piikkimäisten terälehtien kärkien vuoksi kukka on todella
poikkeava. Ruukkuun, penkkiin ja leikkokukaksi. Koko I. 1 kpl.
1100128 Tarhadaalia 'Mistery Day'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
3,95 K
(90) (kk.6-9) Komea ja korkea daalia, jolla on näyttävät lilavalkoiset kukat. Täysosuma kukkapenkkiin tai suureen ruukkuun. Erinomainen leikkokukka.
Koko I. 1 kpl.
1100090 Tarhadaalia 'Ellen Houston'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
3,95 K
(40) (kk.6-9) Punainen. Punertava lehdistö. Monivuotinen, joka yleensä otetaan sisälle talveksi. Koko I. 1 kpl.
1100024 Daalia 'Pastel Florart'
4,95 K
DAHLIA x pinnata
(65) (kk.6-9) Räväkkä, räiskyvän värinen daalia, jonka kukat ovat jännittävän lilat ja keltaiset ja kukinnan edetessä muuttuvat. Erikoisen väriset kukat
tummaa lehdistöä vasten on niin hieno näky, että lajikkeesta on tullut varsinainen suosikki daalioiden joukossa. Koko I. 1 kpl.
1100026 Tarhadaalia 'Ambition'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
4,95 K
(100) (kk.6-9) Violetti. Monivuotinen, joka yleensä otetaan sisälle talveksi. Koko I. 1 kpl.
1100027 Kaktusdaalia 'Witteman's Best'
3,95 K
DAHLIA x pinnata
(120) (kk.6-9) Tyylikäs daalia, jolla on upeat syvänpunaiset kukat ja voimakas lehdistö. Ansaitsee paikkansa sekä kukkapenkissä että leikkokukkana
kimpuissa. Koko I. 1 kpl.
1100030 Koristedaalia 'Wittem'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
3,95 K
Kylvö:3-6.
3,95 K
Kylvö:3-6.
4,95 K
(55) (kk.6-9) Valkoinen. Monivuotinen kasvi, joka yleensä nostetaan talveksi ylös. Koko I. 1 kpl.
1100031 Kaktusdaalia 'Park Princess'
DAHLIA x pinnata
(60) (kk.6-9) Ruusunpunainen. Monivuotinen, otetaan yleensä sisälle talveksi. Koko I. 1 kpl.
1100125 Tarhadaalia 'Preference'
DAHLIA x pinnata
(90) (kk.6-9) Sädehtivä, koralliroosan värinen kaktusdaalia, jonka suuret, luonteenomaiset, sädehtivät kukat herättävät varmasti huomiota ja ihailua.
Hieno katseenvangitsija penkissä, sopii myös ruukkuun ja leikkokukaksi. Koko I. 1 kpl.
1100085 Daalia 'Mell's Orange Marmalade'
6,50 K
DAHLIA x pinnata
(80) (kk.6-9) Oranssinpunainen daalia, joka houkuttelee ja hurmaa kaikkia aisteja. Terälehtien halkinaiset kärjet antavat tälle täyteläiselle daalialle
ihastuttavan ulkomuodon. Koko I. 1 kpl.
1100107 Koristedaalia 'Gallery Salvador®'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
5,95 K
(30) (kk.6-9) Ruusunpunainen. Keskikorkea auringonpalvoja. Mukulat nostetaan maasta talveksi ja säilytetään viileässä ja kuivassa paikassa. Koko I. 1
kpl.
1100114 Kaktusdaalia 'Chat Noir'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
4,95 K
(100) (kk.6-9) Erikoisen tummanpunaiset kukat. Kiitollinen ja kaunis lajike. Viihtyy täydessä auringossa, kosteutta pidättävässä maassa. Monivuotinen,
joka yleensä otetaan sisälle talveksi. Koko I. 1 kpl.
1100267 Kaktusdaalia 'Namara'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
4,95 K
(90) (kk.6-9) Sädehtivän upea punainen kaktusdaalia. Sen suuret loisteliaat kukat kaktusmaisine lehtineen keräävät takuulla huomiota ja ihailua. Koko I.
1 kpl.
1100268 Koristedaalia 'English Breakfast'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
4,95 K
(90) (kk.6-9) Daalia, joka saa veden herahtamaan kielelle! Koristeellinen vaaleankeltainen daalia punaisilla raidoilla tuokin mieleen englantilaisen
aamiaisen lisukkeineen. Koko I. 1 kpl.
1100280 Daalia, Koriste-, 'Ariko 9707'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
4,95 K
(90) (kk.6-9) Suuret, rehevän punalilaiset, täyteläiset kukat, valikoiset terälehtien kärjet. Kookkaat ja korkeat taimet täyttävät penkin ja suuren ruukun.
Erittäin hyvä leikkokukka. Koko I. 1 kpl
1100081 Koristedaalia 'Arabian Night'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
3,95 K
Kylvö:3-6.
4,95 K
Kylvö:3-6.
4,95 K
(100) (kk.6-9) Tummanpunainen. Monivuotinen, joka yleensä otetaan sisälle talveksi. Koko I. 1 kpl.
1100282 Daalia, Koriste-, 'Caproz Pizzas'
DAHLIA x pinnata
(90) (kk.6-9) Täyteläiset lilanvalkoiset kukat komeissa varsissa kutsuvat omistajakseen. Koko I. 1 kpl.
1100283 Daalia, Koriste-, 'Etna'
DAHLIA x pinnata
(90) (kk.6-9) Uusi daalia loistaa auringon upein ja lämpimin sävyin syksyn kukkapenkissä ja kimpuissa –kerrassaan ihastuttavaa! Lajike on aivan uusi.
Koko I. 1 kpl.
1100284 Daalia, Koriste-, 'Gallery Art Fair®'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
5,95 K
(30) (kk.6-9) Huipputiivis daalia, kukat täyteläiset, hehkuvan valkoiset, 13 cm mittaiset ja keskeltä kellanvihreät. Kukkii niin runsaasti, että sen
tummavihreä lehdistö lähes peittyy. Todellinen helmi ruukkuun, matalaan penkkiin tai penkin reunaan. Koko I. 1 kpl.
1100196 Koristedaalia 'Crazy Love'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
5,95 K
Kylvö:3-6.
5,95 K
(60) (kk.6-9) Hieno kasvi kukkapenkkiin ja ruukkuun. Ihana leikkokukka. Koko I. 1 kpl.
1100285 Daalia, Koriste-, 'Gallery La Tour®'
DAHLIA x pinnata
(35) (kk.6-9) Hienoon Gallery-sarjaan kuuluva daalia, tunnetaan pensasmaisesta kasvutavastaan ja kukkaloistostaan. 'Gallery La Tour®' on kiehtova
vaaleanroosan sävyinen daalia, tumma lehdistö luo hienon vastakohdan. Ruukkuun, penkkiin ja penkin reunaan. Koko I. 1 kpl.
1100286 Daalia, Koriste-, 'Gallery Serenade®'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
(45) (kk.6-9) Trendikäs, limetinkeltainen ja suosittu kasvi. Melko harvinainen daalioitten joukossa. 'Gallery Serenade' on nyt täällä, hennon
limetinkeltaisine täyteläisine kukkineen. Tumma lehdistö ja pensasmainen kasvutapa. Sopii täydellisesti ruukkuun ja penkkiin. Koko I. 1 kpl.
5,95 K
1100287 Daalia, Koriste-, 'Heatwave'
88
-
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
3,95 K
(55) (kk.6-9) Tulipunainen daalia, jonka lämpöaalto sulattaa jäätyneen suomalaissydämen. Tätä punaisemmaksi ei voi tulla ja punainen on aina oikea
väri. Tiivsikasvuinen lajike, joka sopii ruukkuun, penkkiin ja leikkokukaksi. Koko I. 1 kpl.
1100288 Daalia, Koriste-, 'Melody Harmony®'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
5,95 K
(50) (kk.6-9) Sopii sille, joka rakastaa vaaleita pastellisävyjä yleensä ja roosaa erityisesti. Suurten täyteläisten kukkien väri vaihtuu roosasta valkoiseen,
tummanvihreää lähes mustaa lehdistöä vasten. Koristeellinen penkissä ja ruukussa.
Koko I. 1 kpl.
1100186 Kaktusdaalia 'Star´s Favourite'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
3,95 K
(100) (kk.6-9) Hieno kasvi kukkapenkkiin ja ruukkuun. Ihana leikkokukka. Sido varsi tarvittaessa tukikeppiin. Koko I. 1 kpl.
1100289 Daalia, Koriste-, 'Painted Girl'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
4,95 K
(90) (kk.6-9) Uusi ja harvinaislaatuinen daalia. Täyteläiset 15 cm mittaiset kukat, ”pohjaväri” lämmin ja romanttinen roosa. Ylhäältä nähtynä kuin
vadelmanpunainen roiskekuvio. Varma voittaja sekä penkkiin että ruukkuun. Koko I. 1 kpl.
1100290 Daalia, Pallo-, 'Jescot Lingold'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
4,95 K
(90) (kk.6-9) Todellinen komistus suuressa penkissä tai kookkaassa ruukussa. Lähes 20 cm mittaiset pallomaiset kukat, väri oranssi ja keltainen.
Täydellinen pallonmuoto herättää kiinnostusta ja ihailua. Koko I. 1 kpl.
1100291 Daalia, Pallo-, 'La Recoleta'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
4,95 K
(90) (kk.6-9) Näyttävä ja poikkeavanvärinen daalia. Keskisuuret kukat ovat lähes mustat puhjetessaan ja muuttuvat tumman suklaan ruskeiksi. Lajike
herätti suurta huomiota Wisley Show 2009 -näyttelyssä. Pakollinen valinta daalian ystäville! Koko I. 1 kpl.
1100293 Daalia, 'Darkarin'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
4,95 K
(90) (kk.6-9) Purppuranpunainen, lähes lilanvärinen daalia, vastakohtana valkoiset terälehtien kärjet. Vanhoista vuokkomaisista lajikkeista kehitetty,
mutta suurikukkaisempi, läpimitta usein lähes 15 cm! Koko I. 1 kpl.
1100187 Koristedaalia 'Bishop of Llandaff'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
5,95 K
(95) (kk.6-9) Vanha lajike vuodelta 1927. Kauniit verenpunaiset kukat ja erikoiset, tumman puna-vihreät, koristeelliset, hienoliuskaiset lehdet. Koko I. 1
kpl.
1100190 Pompondaalia 'Snowflake'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
4,95 K
(80) (kk.6-9) Hieno kasvi kukkapenkkiin ja ruukkuun. Ihana leikkokukka. Sido varsi tarvittaessa tukikeppiin. Koko I. 1 kpl.
1100185 Kaktusdaalia 'Kennemerland'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
2,85 K
(110) (kk.6-9) Hieno kasvi kukkapenkkiin ja ruukkuun. Ihana leikkokukka. Sido varsi tarvittaessa tukikeppiin. Koko I. 1 kpl.
1100195 Tarhadaalia
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
3,95 K
Kylvö:3-6.
3,95 K
Kylvö:3-6.
3,95 K
Kylvö:3-6.
4,95 K
Kylvö:3-6.
5,95 K
(50) (kk.6-9) Yksinkertaiset kukat. Hieno kasvi kukkapenkkiin ja ruukkuun. Ihana leikkokukka. Koko I. 1 kpl.
1100194 Tarhadaalia
DAHLIA x pinnata
(50) (kk.6-9) Yksinkertaiset kukat. Hieno kasvi kukkapenkkiin ja ruukkuun. Ihana leikkokukka. Koko I. 1 kpl.
1100197 Koristedaalia 'Musette'
DAHLIA x pinnata
(55) (kk.6-9) Hieno kasvi kukkapenkkiin ja ruukkuun. Ihana leikkokukka. Koko I. 1 kpl.
1100198 Koristedaalia 'Berliner Kleene'
DAHLIA x pinnata
(50) (kk.6-9) Hieno kasvi kukkapenkkiin ja ruukkuun. Ihana leikkokukka. Koko I. 1 kpl.
1100210 Koristedaalia 'Classic Swanlake®'
DAHLIA x pinnata
(100) (kk.6-9) Tumma lehdistö. Siirretään talveksi suojaan pakkaselta. Koko I. 1 kpl.
1100266 Daalia, 'Motto', 'Orange N.', 'La Gioco'
10,95 K
DAHLIA x pinnata
(50-100) (kk.6-9) Lovely Match = ihana yhdistelmä, jossa on kaksi tai useampi toisiaan täydentävä laji tai lajike. Loistava yhdistelmä oransseja, keltaisia
ja punaisia daalioita. Koko I. 3 kpl.
1100211 Koristedaalia 'Peaches and Cream®'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
5,95 K
Kylvö:3-6.
5,95 K
(120) (kk.6-9) Siirretään talveksi suojaan pakkaselta. Koko I. 1 kpl.
1100181 Daalia
DAHLIA x pinnata
(80) (kk.7-9) Suuri pakkaus pieneen hintaan. Kerrannaiset kukat. Hieno kasvi kukkapenkkiin ja ruukkuun. Ihana leikkokukka. Esikasvatus aikaistaa
kukintaa. Värisekoitus. Koko I. 5 kpl.
1100127 Koristedaalia 'Gerrie Hoek'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
3,95 K
Kylvö:3-6.
5,95 K
(110) (kk.6-9) Ruusunpunaiset kukat. Monivuotinen, joka yleensä otetaan sisälle talveksi. Koko I. 1 kpl.
1100219 Kaktusdaalia 'Alauna Clair Obscura'
DAHLIA x pinnata
(110) (kk.6-9) Hienon muotoiset kukat ovat halkaisijaltaan 15 cm. Hehkuva purppuranpunaisen ja valkoisen yhdistelmä. Koko I. 1 kpl.
1100223 Daalia 'Honka Surprice'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
4,95 K
(100) (kk.6-9) Yksinkertaiset mutta siron tyylikkäät kukat ovat punaiset mutta keskustaa kohti kellertävät. Sitä paitsi – onko moista kuultu – ne tuoksuvat
vaniljalta! Koko I. 1 kpl.
1100228 Koristedaalia 'Fleurel'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
4,95 K
(90) (kk.6-9) Daalia ”valkoiseen” puutarhaan. Valtavan suuret kukat ovat halkaisijaltaan 20-25 cm. Kerrannaiset, kermankeltaiset kukat. Sopii
erinomaisesti monilajiseen kukkapenkkiin, ruukkuun ja leikkokukaksi. Koko I. 1 kpl.
1100229 Daalia 'Roxy'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
4,95 K
(40) (kk.6-9) Hienot, punaiset kukat, joissa on keskellä kultaa, hohtavat rehevän, tummanvihreän lehdistön keskellä kuin upeat rintaneulat. Sopii
parhaiten kukkapenkkiin yhdessä perennojen kanssa. Koko I. 1 kpl.
1100230 Daalia 'Purple Haze'
DAHLIA x pinnata
Kylvö:3-6.
4,95 K
(70-100) (kk.6-9) Vastustamattomat, tumman purppuranpunaiset kukat ovat halkaisijaltaan 15 cm. Eikä siinä kyllin, myös lehdet vivahtavat syvän
purppuranpunaiseen. Tosi näyttävä kukkapenkissä tai ruukussa. Koko I. 1 kpl.
1100070 Särkynytsydän
DICENTRA spectabilis
Kylvö:4-5.
4,95 K
Kylvö:4-5.
5,95 K
(70-100) (kk.5-6) Ruusunpunaiset kukat. Tunnettu perenna. Koko 2/3. 1 kpl.
1100071 Särkynytsydän
DICENTRA spectabilis
(50) (kk.5-6) Tunnettu perenna. Särkynytsydän on todella kaunis puhjetessaan kukkaan varhaiskesän alussa. Penkkiin ja puistikkomaiseen (ns.
woodland) puutarhaan, jossa on luonnonpuita, pensaita ja perennoja. Kaunis leikkokukka. Koko 2/3. 1 kpl.
1100145 Freesia
FREESIA x hybrida
Kylvö:4-5.
3,95 K
(30-45) (kk.7-9) Kerrannainen. Värisekoitus. Monivuotinen kasvi, joka nostetaan yleensä maasta talveksi. Koko 6/7. 10 kpl.
1100035 Freesia, eri värejä
FREESIA x hybrida
Kylvö:4-5.
3,95 K
Kylvö:4-5.
3,95 K
(30-45) (kk.7-9) Värisekoitus. Monivuotinen kasvi, joka yleensä nostetaan talveksi ylös. Koko 6/7. 12 kpl.
1100158 Freesia
FREESIA x hybrida
(30-45) (kk.7-9) Kauniin kerrannaiset, valkoiset kukat. Tätä kannattaa kasvattaa jo pelkästään ihanan tuoksun takia. Koko 6/+. 10 kpl.
1100265 Gladiolus, miekkalilja
GLADIOLUS
Kylvö:4-6.
(60-70) (kk.7-8) Lovely Match = ihana yhdistelmä, jossa on kaksi tai useampi toisiaan täydentävä laji tai lajike. Pienemmät gladiolukset sopivat kaikkialle!
Yhdistelmä eri sävyisiä gladioluksia roosan ja valkoisen väliltä on aina ihastuttava. Lajikkeet kasvavat vain n60-70 senttiä korkeiksi ja näin säilyvät
paremmin läpi kauden. Koko 10/12. 15 kpl.
10,95 K
1100086 Miekkalilja
89
4,95 K
GLADIOLUS communis ssp byzantinus
(50-70) (kk.7-9) Purppuramiekkaliljan ihanan tummat roosansävyiset kukat tuovat vahvan tunnelman puutarhaan. Sopii perennojen ja pensaiden
joukkoon sekä kivikkopuutarhaan. Koko 6/+. 8 kpl.
1100041 Gladiolus, miekkalilja Nova Lux'
GLADIOLUS x hortulanus
Kylvö:4-6.
2,85 K
(80-110) (kk.7-9) Keltaiset kukat. Monivuotinen kasvi, joka yleensä nostetaan talveksi ylös. Koko 12/14. 8 kpl.
1100264 Gladiolus, miekkalilja 'Gwendolyn, Adrienne GLADIOLUS x hortulanus
Kylvö:4-6.
10,95 K
(100-110) (kk.7-9) Lovely Match = ihana yhdistelmä, jossa on kaksi tai useampi toisiaan täydentävä laji tai lajike. Hämmästyttävä kolmen upean
gladioluksen yhdistelmä tuo väriä puutarhaan. Muodikas ja voimakas lila, puhtaan valkoinen sekä niiden sekoitus herättää varmasi huomiota.
Parhaimmillaan yhdistelmä on koottuna ryhmäksi kukkapenkkiin. Koko 12/14. 18 kpl.
1100079 Gladiolus, tarhamiekkalilja 'My Love'
2,85 K
GLADIOLUS x hortulanus
(75-120) (kk.7-9) Uutuus 2014. Ihana, hennon valko-ruusunpunainen gladiolus. Anna sen hehkua kukkapenkissä tai katseenvangitsijana parvekkeella
ruukussa. Sopii myös leikkokukaksi: levitä iloa ympärillesi ja anna parhaalle ystävällesi komea kukkakimppu. Koko 10/12. 8 kpl.
1100080 Gladiolus, tarhamiekkalilja 'Vera Lynn'
6,50 K
GLADIOLUS x hortulanus
(80-125) (kk.7-9) Uutuus 2014. Mahtava gladiolus, jolla on vaaleanlila tyvi, tummemmat reunat ja upea, lilakuvioinen keskusta. Kova juttu kukkapenkissä
tai ruukussa ja syksyn siisteimmät tuliaiskukat. Koko 12/14. 7 kpl.
1100294 Miekkalilja, Gladiolus, 'Espresso'
GLADIOLUS x hortulanus
Kylvö:4-6.
4,95 K
(100-120) (kk.7-9) Gladiolus, jonka nimi vie ajatukset kahviin - syystäkin kun ajattelee sen punaruskeaa väriä. Kevennä "maitokahviksi" yhdistämällä
siihen vaaleita kasveja, jotka korostavat rehevää vaikutelmaa. Koko 12/14. 8 kpl.
1100295 Miekkalilja, Gladiolus, 'Rose Supreme'
GLADIOLUS x hortulanus
Kylvö:4-6.
3,95 K
(80-100) (kk.7-9) Tämä komean korkea gladiolus on roosanvärinen romanttinen unelma. Sopii penkkiin, tulisi istuttaa ryhmiksi. Sopii myös suureen
ruukkuun ja varsinkin näyttäviin kimppuihin. Koko 12/14. 8 kpl.
1100043 Gladiolus, miekkalilja
GLADIOLUS x hortulanus
Kylvö:4-6.
3,95 K
Kylvö:4-5.
5,95 K
(80-110) (kk.7-9) Värisekoitus. Monivuotinen kasvi, joka yleensä nostetaan talveksi ylös. Koko 12/+. 10 kpl.
1100269 Gladiolus, miekkalilja 'Flevo Frost'
GLADIOLUS x hortulanus
(60-80) (kk.7-9) Lumoava lumenvalkoinen Frost kuuluu erityiseen gladiolusryhmään. Sen ominaisuuksiin kuuluu matalakasvuisuus, jolloin sitä ei tarvitse
tukea, sekä kukkiminen pitkään ja runsaasti. Koko 12/14. 7 kpl.
1100270 Gladiolus, miekkalilja 'Flevo Junior'
GLADIOLUS x hortulanus
Kylvö:4-6.
5,95 K
(60-80) (kk.7-9) Syvän samettimaisen punainen Junior-ryhmän gladiolus. Ryhmän ominaisuuksiin kuuluu matalakasvuisuus, jolloin sitä ei tarvitse tukea,
sekä kukkiminen pitkään ja runsaasti. Koko 12/14. 7 kpl.
1100044 Gladiolus, miekkalilja
GLADIOLUS x hortulanus
Kylvö:4-6.
4,95 K
Kylvö:4-6.
4,95 K
(80-110) (kk.7-9) Värisekoitus. Monivuotinen kasvi, joka yleensä nostetaan talveksi ylös. Koko 10/12. 7 kpl.
1100039 Gladiolus, miekkalilja 'White Friedship'
GLADIOLUS x hortulanus
(100-120) (kk.7-9) Valkoiset kukat. Monivuotinen kasvi, joka yleensä nostetaan talveksi ylös. Koko 12/14. 7kpl.
1100037 Gladiolus, miekkalilja 'Traderhorn'
GLADIOLUS x hortulanus
Kylvö:4-6.
3,95 K
(80-100) (kk.7-9) Punaiset kukat. Monivuotinen kasvi, joka yleensä nostetaan talveksi ylös. Koko 12/14. 7 kpl.
1100182 Gladiolus, miekkalilja
GLADIOLUS
Kylvö:4-6.
5,95 K
(75-100) (kk.7-9) Suuri pakkaus pieneen hintaan. Hieno kasvi ryhminä kukkapenkissä. Mainio leikkokukka. Esikasvatus aikaistaa kukintaa. Voi tarvita
tukea. Koko 10/12. 35 kpl.
1100153 Gladiolus, miekkalilja 'Erin'
GLADIOLUS x hortulanus
Kylvö:4-6.
6,50 K
(80-100) (kk.7-9) Limenvihreä gladiolus, joka on yhdessä muiden kukkien kanssa hyvin vaikuttavan näköinen. Koko 12/14. 8 kpl.
1100034 Tuoksumiekkalilja
GLADIOLUS callianthus
Kylvö:4-5.
3,95 K
Kylvö:4-6.
3,95 K
(80-100) (kk.8-9) Hyväntuoksuinen. Valkoinen. Esikasvatettu taimi ehtii kukkia. Koko 8/+. 12 kpl.
1100135 Gladiolus, miekkalilja 'Priscilla'
GLADIOLUS x hortulanus
(80-110) (kk.7-9) Todella ihastuttava ja suurikukkainen, kiehtova väriyhdistelmä – valkoista, punaista ja keltaista Erinomainen penkki- ja leikkokukka,
korjataan alimpien kukkien puhjetessa. Koko 12/14. 8 kpl.
1100134 Gladiolus, miekkalilja 'Blue Isle'
GLADIOLUS x hortulanus
Kylvö:4-6.
4,95 K
(100-120) (kk.7-9) Suurikukkainen gladiolus, parasta luokkaa. Tummansiniset tyylikkäät kukat korkeissa varsissa. Sopii penkkiin, tulisi istuttaa ryhmiksi.
Sopii myös suureen ruukkuun ja varsinkin näyttäviin kimppuihin. Koko 12/14. 8 kpl.
1100204 Morsiusharso
GYPSOPHILA paniculata
Kylvö:4-5.
3,95 K
(80-100) (kk.7-8) Kasvi on tulvillaan pieniä valkoisia kukkia. Kaunis taustakasvi enemmän huomiota herättäville kasveille maassa tai kimpussa. Voidaan
kuivata. Jotta kasvi kasvaisi ja talvehtisi hyvin, se vaatii suojaisan kasvupaikan. Koko I. 2 kpl.
1100218 Morsiusharso
GYPSOPHILA paniculata
Kylvö:4-5.
3,95 K
(80-100) (kk.7-8) Valtavan runsaan kukintansa vuoksi morsiusharso on hyvin arvostettu leikkokukka. Pienet ruusunpunaiset kukat. Koko I. 2 kpl.
1100159 Kuunlilja 'Elegans'
HOSTA sieboldiana
Kylvö:4-5.
4,95 K
(40) (kk.7) Fantastinen kuunlilja, jonka hieno lehdistö on rehevän sinivihreä. Violetit kukat kohoavat lehdistön ylle 60 cm korkeissa varsissa. Hieno
täydennys kukkakimppuihin. Koko I. 1 kpl.
1100296 Kuunlilja, Sini-, 'Frances Williams'
HOSTA sieboldiana
Kylvö:4-5.
4,95 K
(40) (kk.7) Kuunlilja sopii puutarhan varjoisaan osaan. 'Frances Williams' -lajikkeen suurissa tummanvihreissä lehdissä on koristeellisen keltainen reuna.
Vaaleat lilanväriset kukat. Lehdet täydentävät hienosti kukkakimpun. Koko I. 1 kpl.
1100050 Inkarvillea, Iso-, 'Snow Top'
INCARVILLEA
Kylvö:3-5.
6,50 K
Kylvö:4-5.
5,95 K
Kylvö:4-5.
3,95 K
(30-50) (kk.6-7) Valkoinen. Kestävä koko maassa. Koko I. 2 kpl.
1100048 Isoinkarvillea
INCARVILLEA delavayi
(30-50) (kk.6-7) Ruusunpunainen. Monivuotinen. Kestävä koko maassa. Koko I. 2 kpl.
1100049 Hollanninkurjenmiekka
IRIS x hollandica
(50) (kk.7-8) Sekoitus. Hyvä leikkokukka. Monivuotinen kasvi, joka yleensä nostetaan ylös talveksi. Koko 8/+. 10 kpl.
1100205 Tarhakurjenmiekka
IRIS germanica
Kylvö:4-5.
5,95 K
(70) (kk.6) Saksankurjenmiekan hurmaava kukinta on alkukesän parhaita. Laventelinsiniset ja violetit kukat. Koko I. 1 kpl.
1100147 Kurjenmiekka, Tarha-
IRIS germanica
Kylvö:4-5.
5,95 K
(70) (kk.6-7) Tarhakurjenmiekan ihastuttava kukinta kuuluu varhaiskesän parhaimmistoon. Lajikkeen väri on romanttinen pastelliroosa. Kestävä perenna
koko maahan. Koko I. 1 kpl
1100213 Hollanninkurjenmiekka 'Eye of the Tiger'
IRIS x hollandica
Kylvö:4-5.
5,95 K
Kylvö:4-5.
2,85 K
(50) (kk.7-8) Siirretään talveksi suojaan pakkaselta. Koko 8/9. 6 kpl.
1100206 (Noro)punatähkä
LIATRIS spicata
(30-50) (kk.7-9) Pensasmainen kasvutapa ja ruohonkapeat tummanvihreät lehdet. Paljon tähkämäisiä kukintoja, joissa on pieniä, violetinruusunpunaisia
mykerökukkia. Hieno kasvi kukkapenkissä. Perhosten, mehiläisten ja kimalaisten arvostama kasvi. Koko 12/+. 5 kpl.
1100183 Tarhasarjalilja
90
5,95 K
LILIUM
(90-100) (kk.7-9) Suuri pakkaus pieneen hintaan. Sekoitus. Sopii mainiosti kukkapenkkiin ja pensaiden kanssa kasvamaan, mutta hieno myös ruukussa.
Jotta kasvi kasvaisi hyvin ja talvehtisi, se vaatii lämpimän ja suojaisan kasvupaikan. Koko 14/+. 5 kpl.
1100297 Lilja, Tarhasarja-, 'New Wave'
LILIUM
Kylvö:4-5.
6,50 K
(45) (kk.7-8) Liljalajike, joka on kehitetty ruukkukasvatukseen. Matala, tukeva varsi, uskomattoman runsaskukkainen – n. 10 nuppua joka taimessa!
Istuta suureen ruukkuun, hyvään multaan, ja nauti kukkaloistosta vielä heinäkuun mentyä. Koko 14/16. 2 kpl.
1100298 Lilja, Idän-, 'Corvara'
LILIUM
Kylvö:4-5.
4,95 K
(120) (kk.8-9) 'Corvara' on rohkea lilja, jonka suurissa ja tuoksuvissa magentanpunaisissa kukissa on pieniä tummanpunaisia täpliä. Terälehtien
reunassa on vielä silkinvalkoinen reunus – täydellinen ihme. Penkkiin, ruukkuun ja leikkokukaksi. Koko 14/16. 2 kpl.
1100060 Tarhasarjalilja 'Lolly Pop'
LILIUM
Kylvö:4-5.
3,95 K
(70) (kk.7-8) Keskikorkea polkagris-karamellin värinen lilja, tyylikkäät kukat. Hieno penkissä ja leikkokukkana. Tulisi istuttaa kolmen tai useamman kukan
ryhmiksi. Koko 12/14. 2 kpl.
1100054 Lilja Keisarin-, 'African Queen'
LILIUM
Kylvö:4-5.
4,95 K
LILIUM
Kylvö:4-5.
3,95 K
(80-120) (kk.7-8) Oranssinkeltainen. Koko 16/18. 1 kpl.
1100061 Tarhasarjalilja 'Black-Out'
(125) (kk.7-8) Uutuus 2011. Häikäisevä kaunis uusi tummanpunainen lilja, punamustassa nielussa on mustia täpliä Kukat luovat kirkkaan hohtavan
vaikutelman. 'Black-Out' on harvinaisen runsaskukkainen, joka varressa on noin 8 nuppua. Sopii penkkiin ja parhaiten ruukkuun. Koko 14/16. 2 kpl.
1100063 Keisarinlilja 'Golden Splendor'
LILIUM
Kylvö:4-5.
4,95 K
(100) (kk.7-8) Keisarililja – tarujen kukka. Aamun viileydessä ja iltaisin ilma täyttyy sen ihanasta tuoksusta. Voidaan kasvattaa suuressa osassa maata.
Sopii hyvin penkkiin ja pensaiden sekaan. Liljoja voi kasvattaa myös ruukussa. Koko 16/18. 1 kpl.
1100055 Ruskolilja
LILIUM henryi Baker
Kylvö:4-5.
5,95 K
(110-125) (kk.8) Heikinlilja on kiehtova kasvi, joka kasvaa villinä Kiinassa. Lähes 15 pientä nuokkuvaa kukkaa joka varressa. Sekapenkkiin, pensaiden
joukkoon, harvaan ruohikkoon ja kivikkorinteille. Koko 14/16. 1 kpl.
1100062 Tarhasarjalilja 'Renoir'
LILIUM Hollandicum
Kylvö:4-5.
2,85 K
(100) (kk.7-8) Vaalean roosanväriset kiehtoivat kukat tummine juovineen. Lajike on myös runsaskukkainen, n. 8 nuppua joka varressa. Penkkiin,
ruukkuun ja leikkokukaksi. Koko 14/16. 2 kpl.
1100139 Tarhasarjalilja 'Navona'
LILIUM
Kylvö:4-5.
4,95 K
(100) (kk.7-8) Valkoisissa kukissa on jotain todella erikoista. Se pätee myös tähän liljaan, jonka jättimäisissä kermanvalkoisissa kukissa on
vaaleanvihreä nielu Eikä sen helppo kasvatettavuus ainakaan pahenna asiaa. Penkkiin tai ruukkuun. Koko 14/16. 2 kpl.
1100056 Tarhasarjalilja 'Gironde'
LILIUM
Kylvö:4-5.
3,95 K
(100) (kk.7-8) Komea kullankeltainen lilja, joka tuoksuu viettelevästi. Hieno penkissä ja leikkokukkana. Tulisi istuttaa kolmen tai useamman kukan
ryhmiksi. Koko 14/16. 2 kpl.
1100068 Tiikerililja
LILIUM lancifolium
Kylvö:4-5.
6,50 K
Kylvö:4-5.
5,95 K
(100-150) (kk.8) Erittäin kestävä. Kukkii runsaasti. Koko 14/16. 2 kpl.
1100066 Idänlilja 'Star Gazer'
LILIUM Orient
(100) (kk.8-10) Eräs suosituimmista idänliljoista. Hienot kukat, roosanvärisellä pohjalla tummia laikkuja, valkoinen reunus. Tuoksuu huumaavasti.
Penkkiin ryhmiksi, tai ruukkuun, hyvä leikkokukka. Koko 16/18. 2 kpl.
1100118 Idänlilja 'Rialto'
LILIUM Oriental
Kylvö:4-5.
4,95 K
(120) (kk.8-10) Uusi idänlilja, jolla on herkät kukat. Puhtaan valkoisia terälehtiä ympäröi tyylikäs poimureuna – todella hienostunut vaikutelma. Kukat
tuoksuvat huumaavasti. Penkkiin ryhmiksi, tai ruukkuun, hyvä leikkokukka. Koko 14/16. 2 kpl.
1100064 Kuningaslilja
LILIUM regale
Kylvö:4-5.
5,95 K
Kylvö:4-5.
6,50 K
Kylvö:4-5.
4,95 K
(80-120) (kk.7-8) Hyväntuoksuinen. Hyvä leikkokukka. Koko 16/18. 1 kpl.
1100065 Orkidealilja 'Rubrum'
LILIUM speciosum
(100) (kk.8-9) Ruusunpuna-valkoinen. Hyväntuoksuinen. Koko 18/20. 1 kpl.
1100047 Ruostekukka 'Orange King'
CROCOSMIA
(60) (kk.7-10) Oranssit kukat. Hyvä leikkokukka. Monivuotinen kasvi, joka yleensä nostetaan talveksi ylös. Koko 6/+. 10 kpl.
1100120 Onnenapila 'Iron Cross'
OXALIS tetraphylla
Kylvö:2-5.
2,85 K
(15) (kk.6-9) Onnenapila on kiitollinen kasvi, jota kasvatettiin aiemmin yleisesti ruukussa. Onnenapilaa voi kasvattaa ruukkukasvina sisällä ja ulkona sekä
kukkapenkissä ja penkin reunakasvina. Koko 5/+. 15 kpl.
1100074 Kiinanpioni 'Sarah Bernhardt'
PAEONIA lactiflora
Kylvö:4-5.
6,50 K
PAEONIA lactiflora
Kylvö:4-5.
6,50 K
(100) (kk.6-7) Erittäin kestävä. Koko 2/3. 1 kpl.
1100073 Kiinanpioni 'Karl Rosenfeld'
(80) (kk.6-7) Klassinen puutarhakasvi, jokaisen puutarhan paras lajike. 'Karl Rosenfieldin' suuret ja tiheät, punaiset kukat tuoksuvat ihanasti.
Helppohoitoinen ja huoleton kotiuduttuaan. Koko 2/3. 1 kpl.
1100033 Syysleimu
PHLOX paniculata
Kylvö:4-5.
4,95 K
Kylvö:4-5.
4,95 K
(80) (kk.8-9) Monivuotinen kasvi, jolla on siniset kukat. Koko I. 1 kpl.
1100075 Leinikit, Jalo-
RANUNCULUS asiaticus
(25) (kk.7-9) Täyteläiset, lähes pallomaiset ja vaihtelevan väriset kukat, penkkiin, ruukkuun ja näyttävään kimppuun. Raikkaan rehevä lehdistö täydentää
kauniiden kukkien vaikutelmaa. Koko 7/8. 7 kpl.
1100179 Jaloleinikki
RANUNCULUS asiaticus
Kylvö:4-5.
4,95 K
(25) (kk.7-9) Kerrannaiset valkoiset kukat. Kasvi näyttää hauraalta, mutta se on yksi kestävimmistä ulkona kasvatettavista kasveistamme. Kestää
syksyllä jopa 0 astetta. Koko 7/8. 6 kpl.
1100271 Jaloleinikki
RANUNCULUS asiaticus
Kylvö:4-5.
5,95 K
(25-30) (kk.7-9) Romanttisen pehmeä, hempeän roosa leinikki. Lajikkeen raikkaat ja pehmeän roosan väriset, täyteläisen pyöreät kukat sopivat
kukkapenkkiin ja ruukkuun sekä maljakkoon. Pirteän vehreät lehdet täydentävät kaunista kukkaa. Koko 7/8. 7 kpl.
1100225 Leinikki
RANUNCULUS asiaticus
Kylvö:4-5.
3,95 K
(25) (kk.7-9) Ihanan oranssit, kerrannaiset, melkein pallonpyöreät kukat. Kukkapenkin suloinen väriläiskä! Koko 7/8. 5 kpl.
1100154 Päivänhattu 'Black Beauty'
Kylvö:4-5.
6,50 K
TIGRIDIA pavonia
Kylvö:4-5.
3,95 K
ZANTEDESCHIA
Kylvö:3-5.
6,50 K
RUDBECKIA occidentalis
(60) (kk.7-9) Tyylikäs, upean tumma, tummanruskea huomionkerääjä. Koko I. 1 kpl.
1100091 Tiikerikukka
(60-90) (kk.7-9) Värisekoitus. Koko 7/9. 8 kpl.
1100217 Huonevehka (kalla) 'Picasso'
(30-50) (kk.7-9) Kaunis yksinään ja ihastuttava myös kesäkukkien ja muiden kesällä kukkivien sipuli- ja mukulakasvien seurana sekä perennapenkissä.
Upea myös ruukussa, johon niitä voi istuttaa tiheämpään. Hieno leikkokukka, korjataan kun verholehdet suojalehdet alkavat aueta. Koko 14-16. 1 kpl.
1100224 Huonevehka, kalla 'Black Magic'
ZANTEDESCHIA
Kylvö:3-5.
(30-60) (kk.7-9) Tyylikäs kasvi, jonka suppilomaisissa tummankeltaisissa kukissa on musta nielu. Koko 14/16. 1 kpl.
5,95 K
1100227 Huonevehka, Ruso-
91
-
ZANTEDESCHIA rehmanii
Kylvö:3-5.
5,95 K
(30-60) (kk.7-9) Tyylikäs ja eksoottinen kasvi, jonka ruusunpunaisissa, torvimaisissa kukissa on syvä nielu. Kukat ovat harvinaisen pitkäikäisiä ja
kestäviä. Isot lehdet ovat suikeita ja mehevän vihreitä. Koko 14/16. 1 kpl.
Ryhmä
1200
SIEMENPERUNA Toimitetaan erikseen alk. v.14
Suuri valikoima. Harrastajaviljelijälle kätevä 5 kg:n pakkaus.
1200012 Siemenperuna Timo
SOLANUM tuberosum
12,95 K
Uutuus 2011. Sertifikaatti A. Hyvin aikainen varhaisperuna. Kiinteämaltoinen. Hyvä ruokaperuna. Suuret mukulat. Melko satoisa. Koko 40-55. 5 kg, n. 50
kpl.
1200011 Siemenperuna Siikli
SOLANUM tuberosum
12,95 K
Uutuus 2011. Sertifikaatti A. Aikainen syysperuna. Kiinteämaltoinen. Hyvä ruokaperuna. Pitkulaiset mukulat. Melko satoisa. Koko 30-50. 5 kg, n. 50 kpl.
1200003 Siemenperuna Solist
SOLANUM tuberosum
12,95 K
Hyvin aikainen ja erittäin satoisa varhaisperuna. Tasakokoiset mukulat. Voidaan istuttaa kylmään maahan. Koko 40-55. 5 kg.
1200017 Siemenperuna Pito
SOLANUM tuberosum
12,95 K
Sertifikaatti: (A). Jauhoinen, vanha ruokaperunalajike. Soveltuu soseperunaksi ja uuniperunaksi. Pidon tärkkelypitoisuus on korkea. Taudinkestävä.
Laatu ja säilyvyys ovat erittäin hyvät. Koko 30-50. 5 kg.
1200002 Siemenperuna Blue Congo
SOLANUM tuberosum
16,95 K
Uutuus 2011. Sertifikaatti A. Melko myöhäinen ja jauhoinen. Malto on raakana violetti, mutta keitettäessä väri muuttuu kohti sinistä. Kuori on tumman
sinivioletti. Pyöreän- tai pitkänsoikeat mukulat. Koko 40-50. 5 kg, n. 50 kpl.
1200018 Siemenperuna Puikula
SOLANUM tuberosum
16,95 K
Sertifikaatti: (A). Manteliperuna. Jauhoinen, vanha ruokaperunalajike, jolle pohjoisen pitkä päivä antaa parhaan maun. Pitkulaiset, käyrät mukulat ja
keltainen malto. Kuoret halkeavat helposti keitettäessä. Laatu ja säilyvyys ovat erittäin hyvät. Koko 40–50. 5 kg,
1200008 Siemenperuna Melody
SOLANUM tuberosum
12,95 K
Uutuus 2011. Sertifikaatti A. Yleiskäyttöinen, jauhoinen ruokaperuna. Tasakokoiset , hyvänmakuiset mukulat. Tuottaa runsaan ja hyvän sadon lähes
kaikissa olosuhteissa. Hyvä varastokestävyys. Koko 40-55. 5 kg, n. 50 kpl.
1200010 Siemenperuna Rosamunda
SOLANUM tuberosum
12,95 K
Uutuus 2011. Sertifikaatti A. Melko myöhäinen. Jauhoinen uuniperuna, joka sopii hyvin myös muusiperunaksi. Punakuoriset ja kookkaat, hyvälaatuiset
mukulat. Koko 30-50. 5 kg, n. 50 kpl.
1200007 Siemenperuna Matilda
SOLANUM tuberosum
12,95 K
Uutuus 2011. Sertifikaatti A. Keskimyöhäinen, satoisa yleisperuna. Koko 40-55. 5 kg, n. 50 kpl.
1200001 Siemenperuna Arielle
SOLANUM tuberosum
12,95 K
Uutuus 2011. Sertifikaatti A. Varhainen. Kiinteämaltoinen. Kauniin sileät ja tasakokoiset mukulat. Idätys ei ole välttämätön. Koko 40-55. 5 kg, n. 50 kpl.
1200006 Siemenperuna Marabel
SOLANUM tuberosum
12,95 K
Uutuus 2011. Sertifikaatti A. Keskiaikainen. Erittäin hyvänmakuinen, kiinteämaltoinen yleisperuna, joka soveltuu erinomaisesti myös muusiperunaksi.
Mukulat ovat soikeita, sileäkuorisia ja helposti pestäviä. Erittäin satoisa. Säilyy hyvin varastossa kevääseen. Koko 40-50. 5 kg, n. 50 kpl.
1200005 Siemenperuna Lady Felicia
SOLANUM tuberosum
12,95 K
Uutuus 2011. Sertifikaatti A. Aikainen ja satoisa. Kiinteämaltoinen. Soikeat tai pitkänsoikeat, tasakokoiset, hyvänmakuiset mukulat. Hyvä
varastointikestävyys. Koko 30-50. 5 kg, n. 50 kpl.
1200013 Siemenperuna Fontane
SOLANUM tuberosum
12,95 K
Sertifikaatti: (A). Yleisperuna. Satoisa. Jauhoinen, keltamaltoinen. Sopii myös friteerattavaksi. Isot, soikeat mukulat. Koko 40–55. 5 kg.
1200015 Siemenperuna Afra
SOLANUM tuberosum
12,95 K
Sertifikaatti: (A). Jauhoinen laatuperuna! Keskimyöhäinen. Satoisa. Hyvä keittoperuna, jauhoinen ja erinomaisen makuinen. Soikeat, tasakokoiset,
keltaiset mukulat. Koko 40-55. 5 kg.
1200016 Siemenperuna Belana
SOLANUM tuberosum
12,95 K
Sertifikaatti: (A). Keskimyöhäinen. Satoisa. Hyvä keittoperuna, jauhoinen ja erinomaisen makuinen. Soikeat, tasakokoiset, keltaiset mukulat. Koko 40-55.
5 kg.
1200009 Siemenperuna Nicola
SOLANUM tuberosum
12,95 K
Uutuus 2011. Sertifikaatti A. Melko myöhäinen ja satoisa ruokaperunalajike. Kiinteämaltoinen. Soveltuu hyvin esimerkiksi salaattiperunaksi.
Pitkänomaiset mukulat. Koko 40-55. 5 kg, n. 50 kpl.
Ryhmä
1300
SIENTEN KASVUALUSTAT Toimitetaan erikseen alk. v.14
1300001 Herkkusieni valkoinen
AGARICUS bisporus
17,50
Kasvata itse herkkusieniä! Pakkauksessa on kompostimultaa, peiteainetta ja sienirihmastoa, 7,5 l. Aloitusvaiheen lämpötila 20–25 astetta,
viljelylämpötila 15–18 astetta. 3–5 satoa, kukin 0,5–2 kg. Ensimmäinen sato saadaan noin 3 viikon kuluttua viljelyn aloituksesta. Seuraava sato saadaan
noin viikon kuluttua. Pakkauksen koko: 28 x 18 x 9 cm. Lisäksi tarvitaan vain vettä. Tarkemmat ohjeet tulevat toimituksen mukana.
1300002 Herkkusieni ruskea
AGARICUS bisporus
17,50
Kasvata itse herkkusieniä! Pakkauksessa on kompostimultaa, peiteainetta ja sienirihmastoa, 7,5 l. Aloitusvaiheen lämpötila 20–25 astetta,
viljelylämpötila 15–18 astetta. 3–5 satoa, kukin 0,5–2 kg. Ensimmäinen sato saadaan noin 3 viikon kuluttua viljelyn aloituksesta. Seuraava sato saadaan
noin viikon kuluttua. Pakkauksen koko: 28 x 18 x 9 cm. Lisäksi tarvitaan vain vettä. Tarkemmat ohjeet tulevat toimituksen mukana.
1300003 Siitake
LENTINUS edodus
17,50 K
Kasvata itse siitakkeita! Pakkauksessa on sahanpurua/sahajauhoa ja sienirihmastoa, 7,5 l. Kasvatetaan päivänvalossa esim. pohjoisikkunalla.
Korjuuaika noin 1 viikko. Korjuun jälkeen tarvitaan vähintään 2 viikon lepoaika ei liian kuivassa eikä lämpimässä paikassa, esim. kellarissa. Seuraavaa
satoa päästään korjaamaan tästä noin 5–10 päivän kuluttua. Noin 6 kk:n aikana voidaan saada 5–8 satoa. Kasvualustaan lisätään vettä. Tarkemmat
ohjeet tulevat toimituksen mukana.
1300004 Osterivinokas
PLEUROTES
17,50
Kasvata itse osterivinokkaita ekologisissa oljissa. Pakkaus 28 x 18 x 9 cm, noin 7,5 l. Lisää vettä ja pidä noin 2 viikkoa 20–25 asteessa. Jatka kasvatusta
sen jälkeen 10–15 asteessa päivänvalossa, ei kuitenkaan suorassa auringonvalossa. Ensimmäistä satoa päästään korjaamaan noin viikon kuluttua. Ei
saa kuivua. Odotettavissa on 3 satoa, ja satokausi voi olla jopa 3 kk:n pituinen. Tarkemmat ohjeet tulevat toimituksen mukana.
Ryhmä
1500
TAIMET JA JUURAKOT Toimitetaan erikseen viikolta 14 alkaen.
Kasvit on syytä istuttaa tai panna juurtumaan heti toimituksen jälkeen. Niistä tulee valmiita taimia nopeammin kuin siemenistä. Saatavuus
on rajallinen, joten kannattaa tilata heti.
1500033 Piparjuuri
ARMORACIA rusticana
(M) (80) Kasvatetaan juuren vuoksi: sitä käytetään mausteena. Piparjuurella on pitkä historia viljelykasvina, sillä se tunnettiin jo keskiajalla. Juuressa on
paljon C-vitamiinia. Käytetään tuoreena tai kuivattuna esim. lihalle, kalalle, säilykkeisiin, maustevoihin, piparjuurikastikkeeseen ja majoneesiin. Helppo
kasvattaa. 5 tainta.
15,95 K
1500001 Parsan juurakot 'Gijnlim' F1
92
-
ASPARAGUS
15,95 K
Kyse on kaksivuotisten taimien juurakoista. Niistä voidaan kasvattaa valkoista ja vihreää parsaa. Gijnlim on aikainen, satoisa ja laadukas. Korjuu alkaa
toisena vuotena istutuksesta. Toimitus alkaen viikolta 15 (samaan aikaan kuin istukas- ja kukkasipulit). 10 kpl.
1500032 Latva-artisokka Scolymus-ryhmä
CYNARA cardunculus
15,95 K
(M) (kk.8-9) Monivuotinen herkkuvihannes, jota kasvatetaan yleensä yksivuotisena. Maukkaat, isot kukkapohjukset ja vankat uloimmat terälehdet
tarjoillaan esim. voisulan kanssa. Herkulliset nuput syödään keitettyinä. Korjataan juuri ennen kukkimista. Koristeelliset jättikukat ovat upeita erilaisissa
kuivakukka-asetelmissa. Toimitukset alkavat viikolla 15 samanaikaisesti istukas- ja kukkasipulien kanssa. 7 tainta.
Ryhmä
9900
TARVIKKEET
9900110 Kylvömulta ja taimimulta
7,75
Uutuus 2014. Luonnonmukainen, sellaisenaan kylvöön ja taimikasvatukseen soveltuva multa. Valmistettu vaaleasta kasvuturpeesta, johon on lisätty
hiekkaa ja kasviravinteita. Puhdasta kasvitaudeista, tuholaisista ja rikkaruohoista. Hienorakeisena sopii myös pieniin taimikennoihin. 12 l.
9900001 Etikettiliuskat
2,50 K
Valkoista muovia. Pituus 10 cm. Korvaamattomia kaikissa siemenkylvöissä: on helppo pysyä selvillä siitä, mihin mikäkin laji on kylvetty. Liuskat ovat
sateenkestäviä. Niihin voidaan kirjoittaa lyijykynällä, kuulakynällä tai tussilla. Pakkauksessa on 25 liuskaa.
9900123 Merkkauskynä
2,50
Uutuus 2014. Musta, kapeakärkinen tussi, 0,5 mm. Pysyvä, valon- ja vedenkestävä muste. Sopii useimmille pinnoille.
9900002 Siemenannostelija
4,50 K
Läpinäkyvän, muovisen annostelijan avulla siemenet on helppo kylvää. Portaaton säätö erikokoisille siemenille.
9900004 Biodynaaminen kylvökalenteri
13,90
Biodynaaminen viljely on ekologinen viljelymenetelmä, joka perustuu yhteistyöhön luonnon kanssa. Kylvökalenteri on käytännöllinen viljelyn apuneuvo.
Se luo järjestystä juokseville töille: tiedät, koska on sopiva aika omistautua esim. juureksille ja koska taas kannattaa mieluummin kuohkeuttaa papumaa.
9900058 Paakkutaimilevy
5,65 K
Taimien esikasvatukseen. 96 taimelle. 60x40 cm. 1 kpl.
9900034 Minikasvihuone Large
12,50 K
Suuri ja tukeva pienoiskasvihuone 57x24 cm, sisältää 48 kennoa.
9900035 Kasvatuskennosto, Large
2,50 K
Musta muovikennosto, jossa on 6 syvää kennoa. Kennojen taimet voidaan tarvittaessa koulia eri aikaan. Näin myös saadaan minikasvihuoneeseen tilaa
uusille kylvöille. 8 kpl.
9900094 Minikasvihuone Rootmaster
33,95 K
Uutuus 2014. Sopii kaikenlaiseen viljelyyn. Tilankäytöltään tehokas, avattava, laadukas minikasvihuone, jonka osat voidaan irrottaa, pestä
astianpesukoneessa ja käyttää uudelleen. Kastelujärjestelmä jopa 5 päiväksi. Ilma pääsee kuivattamaan liian pitkät juuret poikki, jolloin juuristoista tulee
vankat. 32 suurta kennoa. Helpottaa esikasvatusta merkittävästi!
9900033 Rootrainer-kasvatuskennosto, 32 kennoa
14,95 K
Rootrainers® on tilankäytöltään tehokas pienoiskasvihuone, jossa jopa 32 tainta mahtuu kasvattamaan itselleen kunnolliset juuristot. Kennot saa avattua
kirjan tavoin, joten hentoja taimia pystyy käsittelemään hellävaraisesti. Kolme osaa: pohjakehikko, kennot ja kansi. Voidaan käyttää vuodesta toiseen!
9900111 Rootrainer-kennosto, 4 x 4 kennoa
4,95 K
Uutuus 2014. Avattava kennosto – avautuu kirjan tavoin. Mustaa muovia. Saat taimet, joilla on syvät ja hyvin kehittyneet juuristot. Sopii kaikille
siemenille, mutta erityisen hyvin herneille, pavuille, maissille, mansikoille, auringonkukille ja hajuherneille. Näissä kennoissa kasvatettaessa hentoja
taimia pystyy käsittelemään hellävaraisesti. Sopii tuotteeseen nro 9900033. 4x4 kpl.
9900077 Turveruukku 6x6
5,85 K
Koko 6x6 cm. Puristettua turvetta – taimi voidaan istuttaa maahan ruukkuineen. Näin juuret eivät vahingoitu koulinnassa tai ulosistutuksessa. 50 kpl.
9900078 Turveruukku 8x8
8,95
Koko 8x8 cm. Puristettua turvetta – taimi voidaan istuttaa maahan ruukkuineen. Antaa kasville vähän enemmän tilaa. 50 kpl.
9900090 Turvebriketit
5,95 K
Käytetään esikasvatuksessa kylvömullan sijasta. Voit koulia taimet briketteineen isompaan ruukkuun tai istuttaa briketit suoraan kasvupaikalle. 40 kpl.
9900070 Ruukku 8x8 cm
4,50 K
Nelikulmainen, musta muoviruukku. Koko 8x8x6,5 cm. Kätevä ruukku, kun tilaa on vähän. Sopii useimmille kasveille, jotka eivät vaadi paljon tilaa ja jotka
istutetaan ulos aikaisin, esim. orvokille, petunialle, lobelialle ja samettikukalle. 40 kpl.
9900071 Ruukku 10x10
5,80
Nelikulmainen, musta muoviruukku. Koko 10x10x7,5 cm. Sopii isohkoille taimille, esim. koristetupakalle, päivänhatulle, daalialle ja auringonkukalle. Anna
kasveillesi enemmän tilaa. Isomman ruukun avulla pääset parempaan tulokseen. 40 kpl.
9900072 Ruukku 12
7,50 K
Pyöreä, musta muoviruukku. Koko 12x9,1 cm. Sopii useimmille kasveille, jotka tarvitsevat suhteellisen paljon tilaa, esim. tomaatille, kurkulle, paprikalle,
pelargonille, verenpisaralle ja begonialle. Erinomaiset ruukut myös silloin, kun haluat todella vankat neilikan, samettikukan, petunian, ahkeraliisan tmv.
taimet. 40 kpl.
9900073 Ruukku 15
8,50
Pyöreä, musta muoviruukku. Koko 15x11,1 cm, tilavuus 1,5 l. Sopii isoille kasveille, kuten perennoille, huonekasveille ja jaloritarinkukalle (amaryllikselle).
20 kpl.
9900074 Ruukku 19
8,50
Anna kasveillesi riittävästi tilaa ruukussa! Pyöreä, musta muoviruukku. Koko 19x14,8 cm, tilavuus 3,0 l. Sopii esim. perennojen, pensaiden ja puiden
viljelyyn. 10 kpl.
9900075 Ruukku 21
10,50
Pyöreä, musta muoviruukku. Koko 21x16,4 cm, tilavuus 4,0 l. Tässä voit kasvattaa esim. maustekasveja koko kesän. 10 kpl.
9900076 Ruukku 26
8,95
Pyöreä, musta muoviruukku. Koko 26x21,1cm, tilavuus 7,5 l. Sopii daalian juurakoille, isoille huonekasveille ja chileille. 5 kpl.
9900117 Lämpöeristetty ruukku Classic
34,95 K
Uutuus 2014. Termoruukut sopivat erityisesti parvekkeella, terassilla tai ihan maan tasolla talvehditettaville kasveille ympärivuotisiin istutuksiin. Ne
kestävät haurastumatta ja värinsä säilyttäen sekä kuumassa auringonpaisteessa että kovassa pakkasessa. Ne sopivat erinomaisesti kaupunkiviljelyyn.
18 l. 40 x 37 cm.
9900118 Lämpöeristetty ruukku Classic
44,95
Uutuus 2014. Termoruukut sopivat erityisesti parvekkeella, terassilla tai ihan maan tasolla talvehditettaville kasveille ympärivuotisiin istutuksiin. Ne
kestävät haurastumatta ja värinsä säilyttäen sekä kuumassa auringonpaisteessa että kovassa pakkasessa. Ne sopivat erinomaisesti kaupunkiviljelyyn.
30 l. 46x44 cm.
9900119 Lämpöeristetty ruukku Classic
Uutuus 2014. Termoruukut sopivat erityisesti parvekkeella, terassilla tai ihan maan tasolla talvehditettaville kasveille ympärivuotisiin istutuksiin. Ne
kestävät haurastumatta ja värinsä säilyttäen sekä kuumassa auringonpaisteessa että kovassa pakkasessa. Ne sopivat erinomaisesti kaupunkiviljelyyn.
58 l. 64x49 cm.
77,95
-
93
-
9900120 Lämpöeristetty ruukku Corner
59,80 K
Uutuus 2014. Termoruukut sopivat erityisesti parvekkeella, terassilla tai ihan maan tasolla talvehditettaville kasveille ympärivuotisiin istutuksiin. Ne
kestävät haurastumatta ja värinsä säilyttäen sekä kuumassa auringonpaisteessa että kovassa pakkasessa. Ne sopivat erinomaisesti kaupunkiviljelyyn.
25 l. 58x41x39 cm.
9900121 Lämpöeristetty ruukku Japan
59,50 K
Uutuus 2014. Termoruukut sopivat erityisesti parvekkeella, terassilla tai ihan maan tasolla talvehditettaville kasveille ympärivuotisiin istutuksiin. Ne
kestävät haurastumatta ja värinsä säilyttäen sekä kuumassa auringonpaisteessa että kovassa pakkasessa. Ne sopivat erinomaisesti kaupunkiviljelyyn.
18 l. 37x37x36 cm.
9900122 Altakasteluamppeli
4,95 K
Uutuus 2014. Altakasteluamppeli, jonka vesisäiliö on helppo täyttää kyljessä olevasta aukosta. Pienentää taimen kuivumisriskiä. 26,4 x 23,5 cm. Ripustin
50 cm. Multatila 6 l, vesisäiliö 2 l.
9900091 Amppeli 23 cm
3,95 K
Tummanvihreä. Halkaisija 23 cm. Ripustimen pituus 45 cm. Tilavuus 4,5 l. 2 kpl.
9900092 Amppeli 25 cm
4,50
Tummanvihreä. Halkaisija 25 cm. Ripustimen pituus 45 cm. Tilavuus 6,2 l. 2 kpl.
9900013 Ruukkualusta
6,50 K
Tukeva, muovinen kasvatuslaatikko. 60x30 cm. Pistokkaat esikasvatetaan tai hyödetään suoraan kasvatuslaatikossa, jota voi käyttää myös yhdessä
ruukkujen ja kennojen kanssa. 1 kpl.
9900007 Saviruukku
2,95 K
Saviruukku, jossa on reikä pohjassa. 10x8 cm.
9900008 Savivati
1,65 K
Sopii tuotteeseen 9900007. 10x2,5 cm.
9900003 Bambukepit
3,85 K
Taimien ja täyskasvuisten kasvien tukemiseen. Pituus 40 cm. 40 kpl.
9900037 Kasvulava
139,00 K
Vankka ja kaunis, havupuusta ja kennolevystä tehty kasvulava, jossa on säädettävä tuuletusluukku. Pieni peltilevy varmistaa, että lava pysyy kiinni
kauluksessa. Kasvulavassa kasvuolosuhteet ovat paremmat ja siemenet voidaan kylvää ja taimet kasvattaa aikaisemmin. Voidaan panna viljelykehikon
(tuote nro 9900029) päälle. Mitat: 120x80x30/38 cm.
9900029 Viljelykehikko, "viljelylaatikko"
34,50 K
Perusta kasvimaa täsmälleen sinne minne haluat. Viljelykehikko sopii mainiosti esim. puutarhaan tai terassille. Voit viljellä ilman, että sinun tarvitsee
kaivaa! Tässä hienossa ja kestävässä kehikossa voi kasvattaa melkein mitä vain, kuten kukkia, vihanneksia tai yrttejä. Jos tahdot kasvattaa perunoita,
voit panna kaksi kehikkoa päällekkäin. Kehikko on suunniteltu kestämään pitkään: se on valmistettu lämpökäsitellystä kuusesta. Se on koottu
saranoiden avulla ja on kokoon taitettava. Se on helppo pystyttää ja helppo halutessaan panna taas kasaan. Jos panet pohjalle suodatinkankaan, vältyt
maasta tunkevilta rikkaruohoilta. 120x80x20 cm.
9900032 Kasvikaappi
169,00 K
Vahva ja tukeva, havupuusta ja kennolevystä tehty kasvikaappi, jossa on säädettävä tuuletusluukku. Mukana tulee kolme irrotettavaa hyllyä. Sopii
mainiosti pieneen puutarhaan, parvekkeelle ja terassille. 69x49x120 cm.
9900031 Ruukkuportaat
119,00 K
Koristeelliset, havupuiset portaat maan tasoa korkeammalla viljelyä varten. Ruukkuportaiden avulla voit luoda vihreän, kesäisen keitaan. Syksyllä portaat
on helppo taittaa kokoon ja panna talvisäilöön seinää vasten. Syvyys on taitettuna vain 18 cm. Koko 90x55x86 cm.
9900083 Lämpömatto 230 W
34,00 K
Alta tuleva lämpö on siementen itämisen ja pistokkaiden juurtumisen kannalta erinomainen. Kaksoiseristetty. 22x53 cm, kaapeli 155 cm, 20 W, IP 64.
9900093 Valaisinpaketti ja lämpömatto
89,50
Syksyn 2013 uutuus. Kasvivalaisin, jossa on high output -loisteputki. Sen valo sopii erinomaisesti kasvaville taimille, ja se on myös miellyttävä silmälle.
Alta tulevan lämmön ansiosta siemenet itävät paremmin ja pistokkaat juurtuvat nopeammin. Lämpö vauhdittaa koulittujen taimien juurten kehittymistä.
Oikeanlaatuisen valon, ripustustelineen ja lämpömaton avulla taimesi saavat ihanteellisen alun. Tuote on kauniissa lahjapakkauksessa. Mahtava lahja
harrastajapuutarhurille. Valaisinlaitteen pituus 57 cm, johdon pituus 2 m. Maadoitettu. T5-loisteputki, 1600 lm, paloaika 8000 h, IP-luokka 20.
Lämpömatto 22 x 53 cm, johdon pituus 1,55 m, 20 W, IP-luokka 64, kaksoiseristetty.
9900084 Kasvivalaisin 24 W
46,00 K
Loisteputkivalaisin, joka ripustetaan esikasvatettavien taimien yläpuolelle. Heijastimen ansiosta valo kohdistuu parhaiten juuri taimiin. Pituus 57 cm,
(maadoitettu) kaapeli 120 cm, kanta T5, 6400 K, 1600 lm, paloaika 8000 h.
9900087 Kasviloisteputki 24 W
5,40 K
Loisteputki, jonka valo sopii erinomaisesti esikasvatettaville taimille. Sopii tuotteeseen nro 9900084. Kanta T5, 6400 K, 1600 lm, paloaika 8000 h.
9900095 Kasvivalaisin 24 W
46,00 K
Uutuus 2014. Valaisimeen kuuluu loisteputki ja yhdysjohto, jonka avulla 10–12 laitetta voidaan liittää toisiinsa jonoksi. Heijastimen ansiosta valo saadaan
kohdistetuksi taimiin. Valo sopii erinomaisesti kasvaville taimille, ja se on myös miellyttävää silmälle. Pituus 57 cm, (maadoitettu) kaapeli 120 cm, kanta
T5, 6400 K, 1600 lm, paloaika 8000 h.
9900096 Kasvivalaisin 39 W
58,00 K
Uutuus 2014. Loisteputkivalaisin, jossa on heijastin ja 39 watin high output -loisteputki. Ketjutettavissa 10–12 kpl. Mukana tulee yhdysjohto. Valo sopii
erinomaisesti kasvaville taimille, ja se on myös miellyttävää silmälle. Pituus 88 cm, (maadoitettu) kaapeli 2 m, T5-loisteputki, 6400 K, 2690 lm, paloaika
8000 h. IP-luokka 20.
9900097 Kasvivalaisin 39 W
6,95 K
Uutuus 2014. Varaloisteputki tuotteeseen nro 9900096. Käytetään esikasvatuksessa ja lisävalona sisäkasvatuksessa. T5-loisteputki, 6400 K, 2690 lm,
paloaika 8000 h. IP-luokka 20.
9900098 LED-kasvilamppu 18 W
79,95 K
Uutuus 2014. Lampun valo on kylmää valkoista. Se sopii talvehdittamiseen, esikasvatukseen ja kasvien valaisemiseen yleensäkin. Valo on myös
miellyttävää silmälle. Pituus 13,2 cm, halkaisija 12,2 cm, kanta E27, 6400 K, 1800 lm, paloaika 50 000 h.
9900088 Kasvivalaisinteline
21,90 K
Kätevä teline loisteputkivalaisimelle. Korkeus säädettävissä taimien korkeuden mukaan.
9900085 Kasvivalaisin
83,00 K
Hyvännäköinen, musta valaisin, joka on muotoiltu valon oikean kohdistumisen kannalta täydelliseksi. Valaise huonekasveja tai anna lisävaloa talvehtiville
kasveille. Korkeus 36 cm, halkaisija 17 cm, (maadoitettu) kaapeli 180 cm, E27, maks. 40 W. Tuote ei sisällä lamppua.
9900086 Kasvilamppu 30 W
16,90 K
Valaisimeen 9900085 sopiva matalaenergialamppu, jonka valo on erinomaista esikasvatettaville taimille ja kasveille, jotka talvehtivat sisällä. Sopii moniin
erilaisiin valaisimiin. Pituus 18 cm, kanta E27, 6400 K, 1250 lm, paloaika 10000 h.
9900042 Vermikuliitti, 12 l
Sekoitetaan multaan kylvön yhteydessä. Pitää mullan kuohkeana ja ehkäisee sen tiivistymistä. Ojittava vaikutus - juuret saavat paremmin ilmaa.
Annostellaan multaseokseen 10-25 %. Imee itseensä kosteutta ja luovuttaa sitä hitaasti. Voidaan myös käyttää kylvösten peittämiseen stratifioitaessa
siemeniä, jotka vaativat itääkseen kylmäkäsittelyä. 12 litraa.
8,95 K
-
94
4,50 K
9900041 Vermikuliitti, 3 l
Sekoitetaan multaan kylvön yhteydessä. Pitää mullan kuohkeana ja ehkäisee sen tiivistymistä. Ojittava vaikutus - juuret saavat paremmin ilmaa.
Annostellaan multaseokseen 10-25 %. Imee itseensä kosteutta ja luovuttaa sitä hitaasti. Voidaan myös käyttää kylvösten peittämiseen stratifioitaessa
siemeniä, jotka vaativat itääkseen kylmäkäsittelyä. 3 litraa.
16,50 K
9900059 Perliitti, 30 l
Tuliperäistä ainesta. Käytetään kylvösten peittämiseen, kun siemenet ovat pieniä ja valossa itäviä. Päästää lävitseen valon, mutta suojaa kylmyydeltä ja
auringolta ja tasaa kosteutta. Käytetään myös taimia koulittaessa: pikkutaimien juuret kehittyvät paremmin ja niiden kasvu on parempaa, kun
istutusmultaa parannetaan perliitillä. Annostus 10–25 %. 30 l.
6,50 K
9900039 Perliitti, 5 l
Tuliperäistä ainesta. Käytetään kylvösten peittämiseen, kun siemenet ovat pieniä ja valossa itäviä. Päästää lävitseen valon, mutta suojaa kylmyydeltä ja
auringolta ja tasaa kosteutta. Käytetään myös taimia koulittaessa: pikkutaimien juuret kehittyvät paremmin ja niiden kasvu on parempaa, kun
istutusmultaa parannetaan perliitillä. Annostus 10–25 %. 5 l.
7,95 K
9900115 Luujauho NP 7-7
Uutuus 2014. Eloperäinen lannoite. Sisältää runsaasti fosforia (P), joka edistää kukkien, hedelmien ja juurten kehittymistä, sekä typpeä (N), joka edistää
kasvua. Valmistettu luusta, joka on kuumennettu, kuivattu suuressa paineessa ja jauhettu. Hellävarainen ja pitkävaikutteinen lannoite, joka lisää maan
multavuutta ja pieneliöstön aktiivisuutta. Sopii useimmille kasveille, erityisesti monivuotisille. Saat terveet, taudeille ja tuholaisille vastustuskykyiset kasvit,
jotka talvehtivat paremmin. 1 kg. Riittää n. 20 m2:lle.
7,95 K
9900116 Verijauho N 14
Uutuus 2014. Hellävarainen ja erittäin nopeavaikutteinen lannoite, joka sisältää paljon eloperäistä typpeä. Annostellaan vähän mutta useita kertoja
kasveille, jotka tarvitsevat paljon typpeä. Verijauho lisää maan pieneliöiden määrää ja aktiivisuutta ja nopeuttaa kasvijätteiden hajoamista. Tekee
kasveista terveitä ja vastustuskykyisiä ja parantaa niiden talvehtimista. 700 g. Riittää n. 14 m2:lle.
7,85 K
9900109 Starttilannoite 12-15-10 + 1,2 % Mg + hivenai
Uutuus 2014. Taimikasvatukseen. Edistää juurten muodostumista, kasvua ja kukintaa. 800 g.
9900049 Erikoislannoite kaikille kodin kasveille
NPK 14-3-12
6,85
Varmistaa kodin ja parvekkeen kasveille sekä perennoille, kukkasipuleille ja kesäkukille runsaan kukkaloiston ja elinvoimaisen kasvun. Pitkävaikutteinen
tiiviste, joka on sataprosenttisesti ravinteita. Sisältää pää- ja hivenravinteita. Yksi lannoituskerta riittää koko kasvukaudeksi. Pakkaus 350 g.
9900047 Kastelulannoite
NPK 12-7-19
8,50 K
Kaikille kodin, parvekkeen ja puutarhan kasveille. Varmistaa hyvän kasvun ja sadon. Valmistettu raaka-aineista, joiden ravinnesuhteet ovat
tasapainoiset. Nopealiukoinen ja -vaikutteinen täyslannoite, jota on edullista käyttää. Sisältää pää- ja hivenaineita sekä runsaasti magnesiumia. Pakkaus
900 g. (= n. 2000 l valmista ravinneliuosta).
9900046 Erikoislannoite kasvihuoneeseen ja puutarh
NPK 7-5-29 + N 15,5 Ca 19
14,95 K
Täysin vesiliukoinen kasviravinne, joka on valmistettu puhtaista, laadukkaista, kloorittomista raaka-aineista. Lannoite toimitetaan 2 erisisältöisessä
purkissa, niin että ravinteiden määrää ja suhteita voidaan säädellä viljelykauden aikana kunkin kasvin tarpeen mukaan, aivan kuten ammattiviljelmillä
tehdään. Toisessa purkissa on kaikkia pää- ja hivenravinteita sekä runsaasti kaliumia, joka varmistaa runsaan sadon. Toinen purkki sisältää typpeä ja
kalsiumia, joka mm. ehkäisee tomaatin latvamätää. Tämän sekä kasvihuoneeseen että avomaalle soveltuvan lannoitteen mukana tulevat käyttöohjeet
mm. tomaatille, kurkulle, paprikalle ja avomaanvihanneksille sekä mansikalle, vadelmalle, viinimarjalle ja hedelmäpuille. Varmistaa upean kasvun ja
runsaan, hyvänmakuisen sadon. Ammattiviljelijöitten suosima tuote, joka on nyt saatavilla 2 pienessä pakkauksessa. Pakkaukset 900 g + 800 g.
7,95 K
9900108 Syyslannoite NPK 0-22-27
Uutuus 2014. Vesiliukoinen, typetön erikoislannoite hyöty- ja koristekasveille. Parantaa kasvien talvenkestävyyttä ja varmistaa upean kukinnan ja sadon.
900 g.
9900048 Kestolannoite
NPK 14-3-12
9,95 K
Pitkävaikutteinen lannoite, joka luovuttaa ravinteet hitaasti. Ravinteet on kapseloitu, ja ne vapautuvat vähitellen kosteuden ja lämmön vaikutuksesta ja
kun kasvien juuret imevät niitä. Sekoita tuotetta istutuksen yhteydessä suoraan kukkapenkin, ruukun, amppelin tai parvekelaatikon multaan. Muuta
lannoitusta ei tarvita koko kesänä! Sopii erityisen hyvin koristekasveille, kuten ruusuille, kesäkukille, perennoille ja kukkasipuleille. Tuote on rakeistettu,
joten sen levittäminen on helppoa ja se on taloudellista käyttää. Pakkaus 800 g riittää n. 200 litralle multaa tai 10-15 m2:lle.
9900101 Sipulilannoite NPK 4-4-10
3,95 K
Uutuus 2014. Lannoite sipuli- ja mukulakasveille. Lannoitteen perusaines on kasviperäistä, siis orgaanista, mutta sitä on vahvistettu
mineraalilannoitteella. NPK. 500 g. Lannoitteella on sekä pitkäaikainen että nopea vaikutus. Ei sisällä minkäänlaisia eläinperäisiä raaka-aineita tai
sivutuotteita.
9900099 BioBact tomaatti
13,95 K
Uutuus 2014. Tämä eloperäinen kasviravinne on jokaisen viljelijän unelma! Paitsi että kasvit saavat siitä oikean määrän ravinteita, se toimii myös
maanparannusaineena. Se sisältää nimittäin sekä humusta että mikrobeja, jotka hajottavat maassa olevia kasvijätteitä ja muuttavat niitä kasveille
käyttökelpoisiksi ravinteiksi. Hyväksytty luomuviljelyyn. 1,5 l.
9900100 BioBact kasvien luomuravinne
5,95 K
Uutuus 2014. Sisältää humusta ja mikrobeja, joista kasvi saa ravinteita ja jotka parantavat maata. Sopii sekä huone- että ulkokasveille. Saat terveemmät
kasvit, jotka kukkivat runsaammin ja antavat paremman sadon! 500 ml.
9900102 Giva Pelargon kasviravinne NPK 7-1-5
5,50 K
Uutuus 2014. Kasviravinne, joka sisältää hivenravinteita ja sopii erityisesti pelargonille. Ravinnetta annetaan vuoden ympäri paitsi pelargoneille, joita
pidetään talvilevossa. 750 ml.
9900103 Giva Cactus kasviravinne NPK 4-3-5
3,95 K
Uutuus 2014. Kasviravinne, joka sisältää hivenravinteita ja sopii erityisesti kaktuksille ja muille mehikasveille. 350 ml.
9900079 Biobact-ravinnepuikko tomaatille
6,50
NPK 9-5-12. Näissä tomaateille tarkoitetuissa, orgaanispohjaisissa ravinnepuikoissa on eläviä mikro-organismeja, joiden ansiosta mullan elämä
vilkastuu. Biobactin avulla saadaan hieno juuristo, joka on terveen ja vahvan taimen edellytys. Ravinteita vapautuu joka kastelukerralla, ja tomaatit
saavat oikean määrän ravinteita jopa 60 päivän ajan. 16 kpl.
9900080 Biobact-ravinnepuikko kukille
5,60
NPK 7-5-7. Näissä kukkiville kasveille tarkoitetuissa, orgaanispohjaisissa ravinnepuikoissa on eläviä mikro-organismeja, joiden ansiosta mullan elämä
vilkastuu. Biobactin avulla saadaan hieno juuristo, joka on terveen ja vahvan taimen edellytys. Ravinteita vapautuu joka kastelukerralla, ja kasvit saavat
oikean määrän ravinteita jopa 60 päivän ajan. 28 kpl.
9900081 Biobact-ravinnepuikko viherkasveille
5,60 K
NPK 10-5-7. Näissä viherkasveille tarkoitetuissa, orgaanispohjaisissa ravinnepuikoissa on eläviä mikro-organismeja, joiden ansiosta mullan elämä
vilkastuu. Biobactin avulla saadaan hieno juuristo, joka on terveen ja vahvan taimen edellytys. Ravinteita vapautuu joka kastelukerralla, ja kasvit saavat
oikean määrän ravinteita jopa 60 päivän ajan. 28 kpl.
9900024 Merileväuute
9,95 K
Täysin eloperäinen tuote, josta 20 % on vesiliukoista merilevää. Sopii kaikille kasveille ja edistää kasvuprosessia sen eri vaiheissa. Jo itämisvaiheessa
siemeniä voidaan liottaa merileväliuoksessa. Edistää sekä juuriston että kasvin maanpäällisten osien kehitystä ja parantaa kasvin vastustuskykyä
tuholaisia, tauteja ja ympäristön aiheuttamaa stressiä vastaan. Merileväuutetta voidaan suihkuttaa suoraan lehdille tai sitä voidaan liuottaa
kasteluveteen. Sitä voidaan myös käyttää yhdessä lannoitteiden kanssa. 500 ml.
9900045 pH Balans
Muuttaa kovan veden pehmeäksi. Herkille ja kalkkia karttaville kasveille ja kylvöksille, jotka vaativat happamampaa maata, kuten atsalea, gardenia,
kamelia, soihtuköynnös, saniainen ja palmut. Kun veden pH saadaan oikeaksi, ravinteet ovat helpommin kasvien saatavilla. 250 ml.
6,95
-
95
-
9900009 Paineruisku, 1,5 l
8,85 K
Kätevä paineruisku säädettävällä messinkisellä suuttimella ja tarkalla astejaolla. Paineruisku toimii ylos ja alas - helppo ruiskuttaa myös lehtien
alapuolelta. Sopii myös kylvösten ja taimien kasteluun.
9900053 Suojakäsineet, pieni
3,95 K
Vinyyli-käsineet. Joustavat, ohuet, notkeat käsineet, joita käytettäessä sormenpäätuntuma säilyy. Kun haluat suojata käsiäsi, mutta joudut tekemään
tarkkaa työtä. 10 paria.
9900054 Suojakäsineet, keskikoko
3,95
Vinyyli-käsineet. Joustavat, ohuet, notkeat käsineet, joita käytettäessä sormenpäätuntuma säilyy. Kun haluat suojata käsiäsi, mutta joudut tekemään
tarkkaa työtä. 10 paria.
9900012 Käsine, Doris
1,95 K
Hintansa arvoinen, ohut puuvillakäsine, jossa hyvät tartuntanäppylät. Soveltuu kevyeen työskentelyyn. Naisten koko. 1 pari.
9900011 Käsine, Touch
4,95 K
Ohut ja taipuisa käsine, valmistettu stretchnylonista, latex-suojaus. Vettä hylkivä ja pesunkestävä. Naisten koko. 1 pari.
9900113 Käsineet, Frost
8,65 K
Uutuus 2014. Lämminvuoriset, nitriilipinnoitetut nailonkäsineet. Syksyn puutarhatöihin.
9900010 Käsine, Celsius
19,85 K
Ammattilaisen talvikäsine. Joustavaa elastaania ja pintanahkaa. Lämminvuorattu, soveltuu syys- ja talvikäyttöön. Naisten koko. 1 pari.
9900114 Puutarhaesiliina
7,95 K
Uutuus 2014. Esiliina on joustavaa materiaalia. Siinä on monta tilavaa taskua ja kätevä jousihaka, johon voit ripustaa jotakin. Säädettävät niska- ja
vyötärönauha. Valmistettu vettä ja likaa hylkivästä materiaalista.
9900055 Juuttinaru
2,50 K
Harmaanruskean värinsä ansiosta kasvien joukossa huomaamaton. Kaikille köynnöstäville ja ylös tuettaville kasveille. Kompostoituva. 50 m.
9900060 Juuttinaru ,vihreä
5,95 K
Kompostoituva. 200 m.
9900006 Taimiklipsi Kompost
5,75 K
Sataprosenttisesti biologisesti hajoava klipsi, jonka avulla tomaatit ja vastaavat on helppo kiinnittää tukeen kasvihuoneessa tai avomaalla. Klipsi kiinnittyy
suljettaessa itsestään lankaan. Se voidaan avata ja sulkea uudelleen. Se sopii erinomaisesti käytettäväksi oman juuttinarumme kanssa, sillä taimi, naru
ja klipsit voidaan viljelyn päättyessä kompostoida yhdessä. Valmistettu perunatärkkelyksestä. 25 kpl.
9900051 Vihreä sidontalanka
1,50 K
Nopea, yksinkertainen ja hellävarainen tapa kiinnittää kasvi tukeen. Pituus 10 cm. 50 kpl.
9900107 Muovitettu rautalanka
7,40 K
Uutuus 2014. Kiinnittää, ohjaa ja sitoo kiinni kasvit hellävaroen. Vihreä sidontalanka. Käytännöllisessä peltisessä säilytyspurkissa on katkaisuterä. 150
cm.
9900038 Altakastelumatto
5,50 K
Leveys 120 cm. Huopa, jonka toinen puoli on muovitettu. Hyvä esikasvatuspöydällä. Maton avulla mullan kosteus on helpompi pitää tasaisena eivätkä
taimet kuole niin helposti. Voit käyttää mattoa myös huonekasvien alla, esim. jos olet muutaman päivän poissa kotoa. Ilmoita tilatessasi, montako
juoksumetriä haluat.
9900056 Kateharso
1,65 K
Leveys 4,0 m. 19 g/m2. Reunavahvistettu. Tasaa ja kohottaa maan ja ilman lämpöä. Suojaa hyönteisiltä, kauriilta ja muulta riistalta, pakkaselta -4
asteeseen saakka, paahtavalta auringolta, rakeilta, kaatosateelta ja tuulelta. Päästää lävitseen valon ja veden. Ilmoita tilatessasi, montako juoksumetriä
haluat.
9900052 Mustavalkoinen muovi
1,00 K
Leveys 100 cm. UV-käsiteltyä muovia. Voidaan käyttää sekä käytävillä että istutuspenkeissä. Musta puoli alaspäin estää rikkaruohoja nousemasta.
Valkoinen puoli heijastaa valoa, mikä on eduksi kasveille. Tee muoviin reikä vain taimea varten. Ilmoita tilatessasi, montako metriä haluat.
9900040 EVA-kalvo, kasvihuonemuovi
8,95
Rakenna tai korjaa kasvihuone tai kasvulava, niin voit aikaistaa viljelyä. UV-käsiteltyä muovia. Paksuus 0,2 mm, leveys 2600 mm. Ilmoita kohdassa
”määrä”, montako juoksumetriä haluat.
9900050 Katekangas
2,85 K
Leveys 200 cm. Estää rikkaruohojen kasvua, päästää lävitseen veden ja ravinteet. Mansikkamaalle, kivikkopenkkiin, hedelmäpuiden ja marja- ja
koristepensaiden alle, laatoitusten ja sorakäytävien alle. Ilmoita tilatessasi, montako juoksumetriä haluat.
9900082 Juuttikangas
4,95 K
Leveys 130 cm, n. 210 g/m2. Sataprosenttisesti luonnonmateriaalia. Suojaa voimakkaalta kevätauringolta, tuulelta ja pakkaselta. Käytetään esimerkiksi
kasvihuoneen varjostamiseen ja lämpö- ja kylmälavojen lämmöneristeeksi. Ilmoita kohdassa ”määrä”, montako juoksumetriä haluat.
9900112 Oksasakset (sekatööri)
9,95 K
Uutuus 2014. Klassinen malli. Leikkuuterät ovat teflonpinnoitettua terästä, ja ne ovat vaihdettavat. Leikkaa jopa 20 mm paksuja oksia.
9900089 Polvi- ja istuinalusta
5,40 K
Muovinen, kolmikerroksinen alusta. 38x19x3 cm.
9900062 Puutarhaveitsi
6,20 K
Ohutteräinen. Käytännöllinen veitsi, jota voi käyttää melkein mihin tarkoitukseen vain. Pituus 153 mm. Sopii mainiosti myös keittiöveitseksi. 3 kpl.
9900104 Koulintapaketti
3,95 K
Uutuus 2014. Hyvännäköiset koulintatarvikkeet. Minilapio, miniharava ja koulintapuikko. Kumipuuta ja ruostumatonta terästä.
9900105 Käsityökalu 3-pack
5,95 K
Uutuus 2014. Istutuslapio, myöhennin ja rikkaruohorauta. Kahva muovia.
9900061 Purkki
3,95
100 ml, 85 x 45 mm. Kierrekansi. PET-muovia. Käytännöllinen, moneen tarkoitukseen sopiva purkki. 5 kpl.
9900044 pH-ilmaisin
5,95 K
pH-liuskoja, joiden avulla saat helposti selville kasteluveden tai mullan sisältämän kosteuden pH-arvon. 15 kpl.
9900019 Maan ja kompostin lämpömittari
12,95 K
Tärkeä tarvike kevätkylvön yhteydessä. Hyvä apuväline kompostin toiminnan valvomiseen. - 9 - + 90 C.
9900020 Kosteusmittari
7,95 K
Näyttää, koska tarvitaan kastelua. Tärkeä apuväline, jos sinulla on isoja ruukkukasveja.
9900057 Kelta-ansa
5,40 K
10x25 cm. Liima-ansoja tuhohyönteisten torjuntaan ja niiden määrän seuraamiseen. Keltainen väri houkuttelee tuhohyönteisiä – ripsiäisiä, harsosääskiä,
miinaajakärpäsiä, kirvoja jne. Arkki pannaan lähelle kasveja. Vettä hylkivä, kompostoituva ja helppokäyttöinen. Liima on tehokasta superliimaa. 5 kpl.
9900106 Banaanikärpäsansa
Uutuus 2014. Pyydystää banaanikärpäsiä tehokkaasti kahdella tavalla: kärpäset takertuvat kannen päälle pantavaan liimapaperiin tai hukkuvat
nesteeseen, jolla purkki on täytetty (mukana valmistusohje). Mukana tulee 3 liimapaperia.
4,95 K
-
96
-
9900036 Sipulikori
3,95 K
Apukeino sipulien siirtämiseksi johonkin puutarhan huomaamattomaan nurkkaan tai, kun on kyse daalioista tai miekkaliljoista eli gladioluksista,
nostamiseksi talven ajaksi suojaan pakkaselta. Toimitus keväällä. 26 cm. 3 kpl.
9900026 Idätyslaatikko, iso
8,95 K
Idätysalustalla on helppo idättää ja kasvattaa eri lajikkeiden siemeniä versoiksi. Sopii erityisesti herneiden ja suurten siementen esim. auringonkukan
idätykseen. 14,5x26,5 cm. Versot ovat valmiita 7 - 10 vrk kuluttua.
9900027 Idätyspaketti 2 kpl
8,50 K
Idätysalustalla on helppo idättää ja kasvattaa eri lajikkeiden siemeniä versoiksi. Sopii erityisesti pienten siementen esim. krassin ja parsakaalin
idätykseen. 10x15,5 cm. Versot ovat valmiita 7 - 10 vrk kuluttua. 2 kpl.
9900030 Lahjakortti
Exotic Gardenin lahjakortti. Mieluinen lahja jokaiselle, joka harrastaa puutarhanhoitoa. Ilmoita tilatessasi, mille summalle kortin haluat.
0,00 K
HAKEMISTO
Aaloe, sekoitus..........................................
...........................2
.........................34
Elefanttiheinä............................................
.........................34
Hopeapiippo..............................................
Aasialaisia minikaaleja .............................
.........................80
Emilia .......................................................
.........................51
Hopeasalvia .............................................
.........................62
Agaave......................................................
...........................2
Enkelikaari................................................
.........................30
Hopeasipuli...............................................
...................71, 82
.........................53
Ahkeraliisa ...............................................
.........................44
Enkelinkukka ...........................................
.........................63
Hopeavillakko, tuhkaruoho .......................
Ahomansikka ...........................................
...................41, 85
Erikoislannoite...........................................
.........................94
Hopeayrtti.................................................
...................18, 37
Ahopukinjuuri............................................
...................17, 41
Espanjanleijonankita ................................
.........................25
Hot Mix, Organic.......................................
.........................79
...........................2
Aibika .......................................................
...........................9
Espanjanneito ..........................................
.........................67
Huilupapu .................................................
Aitapukinpensas (pukinkoiso), "Gojimarja.
.........................22
Espanjansormustinkukka .........................
.........................30
Huisku-unikko, tammiunikko......................
.........................34
Aitoelämänlanka .......................................
...................53, 54
Espanjanunikko ........................................
.........................35
Hullukaali..................................................
...................14, 41
.........................43
Aitohunajakukka........................................
.........................20
Esparsetti..................................................
.........................13
Hulluruoho.................................................
Aitokissanminttu........................................
...................16, 35
Etelänarnikki.............................................
...................11, 40
Humala.....................................................
...................14, 32
Aitoukonhattu............................................
...................10, 24
Etelänherne, "indogolupiini".......................
.........................27
Humalapyökki...........................................
.........................22
.........................52
Ajannäyttäjä (hibiskus) .............................
...........................4
Etelänindigo..............................................
...................20, 61
Hunajakukka ............................................
Akebia, kastanjaköynnös...........................
.........................20
Etelänkissus..............................................
...........................3
Hunajameloni ..........................................
.........................84
Alaskankleitonia, ”siperiankleitonia”..........
.........................28
Etelänkiurunkannus...................................
.........................40
Huonelehmus............................................
...........................6
...................18, 38
Aleksanterinputki.......................................
.........................32
Etelänmunkki ...........................................
.............86, 90, 91
Huonevehka, Kalla....................................
Alppiakileija...............................................
.........................25
Etelännätkelmä ........................................
.........................55
Huovinkukka ............................................
.........................62
Alppiasteri ................................................
.........................26
Etelänruttojuuri..........................................
...................17, 41
Hurtanminttu.............................................
.....................9, 15
.........................28
Alppihorsma..............................................
.........................32
Etelänruusuruoho .....................................
.........................51
Hyasinttipapu ...........................................
Alppikatkero, alppisinikka..........................
.........................31
Etikettiliuskat.............................................
.........................92
Hyvänheikinsavikka...................................
.........................12
Alppikylmänkukka.....................................
.........................37
Etiopianbanaani........................................
...........................3
Hämähäkkikukka ......................................
.........................48
.........................24
Alppikäenminttu........................................
.....................8, 33
Euroopanalppitähti, edelweiss...................
...........................2
Häntäparsa ..............................................
Alppipiikkiputki .........................................
.....................8, 31
Euroopanlehtikuusi....................................
.........................22
Härkäpapu ...............................................
.........................68
Alppiunikko...............................................
.........................35
Euroopanmarjakuusi.................................
.........................23
Härmesalvia .............................................
.....................9, 62
.........................39
Alppivulfenia..............................................
...........................4
Euroopanmuratti.......................................
.........................21
Idänkanukka.............................................
Alppivuohennokka.....................................
.........................38
Euroopanmustamänty...............................
.........................22
Idänlilja .....................................................
.........................90
Altakasteluamppeli....................................
.........................93
EVA-kalvo, kasvihuonemuovi....................
.........................95
Idänmiekkalilja..........................................
.........................31
.........................95
Altakastelumatto.......................................
.........................14
Fenkoli, saksankumina..............................
.........................27
Idänpeurankello .......................................
Amerikanorapihlaja...................................
.........................21
Freesia......................................................
.........................88
Idänselkova, "keaki"..................................
.....................7, 23
Amerikantaikapähkinä...............................
.........................21
Gardenia, keikarinkukka............................
...........................4
Idänunikko................................................
.........................35
.........................25
Amerikanvuokko .......................................
...........................4
Gerbera.....................................................
.........................96
Idätyslaatikko............................................
Amppeli.....................................................
.........................93
Giva kasviravinne .....................................
.........................94
Ihmekukka ...............................................
.........................57
Amppelileijonankita .................................
.........................45
Gladiolus, miekkalilja ................................
...................88, 89
Iisoppi ......................................................
...................14, 32
.........................45
Amppelirusokki .........................................
...........................6
Granaattiomena .......................................
.........................33
Ikikuuruoho...............................................
Ikiviuhko ...................................................
...........................9
Amppelitomaatti ......................................
...................76, 78
Guava.......................................................
...........................6
Ananaskirsikka, mansikkakoiso.................
.........................79
Haavayrtti..................................................
...................18, 42
Illakko.......................................................
.........................32
.........................31
Anatoliankurjennokka ...............................
.........................40
Harakankello.............................................
.........................17
Iltahelokki..................................................
Anisbasilika ..............................................
.........................16
Harjaneilikka ............................................
.........................29
Inkalilja, leikkoalströmeria ........................
.........................24
Anisruoho..................................................
.........................17
Harmaakäenkukka ...................................
.........................34
Inkarvillea, Iso- .........................................
.........................89
...........................2
Annoona...................................................
...................15, 33
Harmaamalvikki.........................................
...........................5
Intiankääpiöbanaani..................................
Apinanleipäpuu, "baobabpuu"...................
...........................2
Harmaaneidonkieli....................................
.........................30
Intianpuuvilla.............................................
...........................4
Arabiankahvi.............................................
...........................3
Harmaapihta.............................................
.........................20
Isoauringonkukka ....................................
.....................4, 52
.........................25
Arovuokko.................................................
.........................19
Hartstimjan................................................
.........................35
Isohelokki..................................................
Aurankukka ..............................................
...................40, 43
Havannapaprika "Havannapippuri" ...........
.........................12
Isohietasinappi..........................................
.........................13
Auringonkukan versot...............................
.........................80
Hehkupipo ................................................
.........................59
Isohietasinappi (sylvetta) ..........................
.........................75
.........................52
Auringonkukka ........................................
.........................28
Heidinkukka..............................................
...................14, 32
Isohirvenjuuri.............................................
Auringonpikari...........................................
.........................47
Heimia.......................................................
.........................14
Isoinkarvillea.............................................
.........................89
Auringontähti.............................................
.........................38
Heliotrooppi ..............................................
.........................52
Isokaunokki ..............................................
.........................47
.........................69
Avomaankurkku .......................................
.....................7, 25
Helminukkajäkkärä....................................
...................28, 49
Isokaunosilmä ..........................................
Balkaninmalva...........................................
.........................32
Helmisulkahirssi ......................................
.........................59
Isokirjopeippi ............................................
...........................6
Bambukepit...............................................
.........................93
Helmiäishalikka.........................................
.........................34
Isokohtalonpensas....................................
.........................21
.........................95
Banaanikärpäsansa..................................
.....................5, 15
Hennapensas............................................
.........................64
Isoköynnöskrassi .....................................
Banatianpioni............................................
.........................35
Hentohöyhenheinä ...................................
.........................57
Isolehtinen thaibasilika .............................
.........................16
Basilika.....................................................
.........................16
Herkkuhyppykurkku...................................
...................20, 81
Isoleijonankita .........................................
.........................44
.........................75
Bataviasalaatti ..........................................
.........................91
Herkkusieni ..............................................
.........................37
Isoniittyhumala .........................................
Bauhinia....................................................
...........................2
Herne .......................................................
.........................68
Iso-olkikukka ............................................
...........................7
Begonia.....................................................
...................45, 86
Herneen versot.........................................
.........................79
Isopiikkirakko ...........................................
.........................52
...................12, 26
Belladonna................................................
...........................9
Herttaikikukka...........................................
.........................36
Isopukinjuuri .............................................
BioBact kasvien luomuravinne..................
.........................94
Herttavuorenkilpi.......................................
.........................27
Isopäivänkakkara .....................................
.........................33
Biodynaaminen kylvökalenteri...................
.........................92
Hiekkamaruna...........................................
.........................26
Isoritarinkannus ........................................
.........................29
...................81, 84
Cantaluponmeloni ....................................
.........................71
Hillosipuli ..................................................
...........................7
Isoräpelö...................................................
Chilenkäenkaali.........................................
.........................59
Hilppa........................................................
.........................55
Isosamettikukka .......................................
.........................63
Chilipaprika ..............................................
...................12, 83
Himalajanesikko .......................................
.........................36
Isosilkkikukka (sirosilkkikukka) .................
.........................48
.29, 50, 86, 87, 88
Daalia........................................................
.........................40
Hirvenkello................................................
.........................34
Isosiniheinä...............................................
Dahurianakileija ........................................
.........................25
Hollanninkurjenmiekka..............................
.........................89
Isosudenporkkana.....................................
.........................44
Dalmatianpäivänkakkara...........................
.............12, 20, 38
Hopea-akaasia..........................................
...........................2
Isosädekaisla............................................
...........................3
.....................3, 50
Diana .......................................................
.........................35
Hopeahelokki ...........................................
.........................11
Isotakiainen, "kobo" ..................................
Durra ........................................................
.....................9, 20
Hopeaikiviuhko..........................................
.....................8, 33
Isotohvelikukka .......................................
...........................2
Echinocereus-lajeja...................................
...........................3
Hopeakäpälä ............................................
.........................52
Isotsinnia, iso-oppineittenkukka ...............
.........................66
.........................13
Efedra.......................................................
.........................23
Hopealehmus............................................
.....................7, 26
Isotähtiputki...............................................
Isovahakukka ...........................................
.........................48
...........................3
Kanariantraakkipuu...................................
.........................42
Keltamaksaruoho......................................
...................13, 40
Isovelholehti..............................................
.........................16
Kanelibasilika ...........................................
.............10, 14, 41
Keltamatara...............................................
Isovesikrassi.............................................
.........................17
Kanerva....................................................
...................21, 40
Keltamo.....................................................
...................12, 40
Istukassipuli .............................................
.........................82
Kangasajuruoho........................................
...................19, 42
Keltapellava .............................................
.........................33
.........................71
Italiankaali ................................................
.........................37
Kangasvuokko..........................................
.........................11
Keltapiikkiunikko.......................................
Italiankello.................................................
.........................27
Kanna ......................................................
...................28, 86
Keltapunahattu..........................................
.........................13
Italianolkikukka..........................................
.........................14
Kapris.......................................................
...........................3
Keltapäivikki..............................................
.........................47
...........................9
Italianpantaheinä, "koristehirssi"................
.........................65
Karakallapapu...........................................
.........................29
Keltaritarinkannus.....................................
Jakaranda.................................................
...........................4
Karamellililja..............................................
.........................35
Keltasauramo, värisauramo ......................
...................10, 25
Jaloakileija ...............................................
.........................25
Kardinaalinelämänlanka............................
...........................4
Keltasinappi..............................................
.........................18
.........................26
Jaloangervo .............................................
.........................85
Kardoni, ruotiartisokka .............................
.........................72
Keltasipuli ................................................
Jalokallioinen ...........................................
.........................31
Karhunheinä..............................................
.........................39
Keltatekoma..............................................
...........................6
Jalokiurunkannus......................................
.........................29
Karhunjuuri, karhunkumina.......................
...................15, 34
Keltatimanttikukka ....................................
.........................51
.........................90
Jaloleinikki................................................
...................11, 24
Karhunlaukka............................................
.........................34
Keltavaleunikko.........................................
Jalopähkämö.............................................
.........................38
Karpaattienkello........................................
.........................27
Keltavuokko..............................................
.........................40
Jaloritarinkannus ......................................
.........................29
Karstaohdake............................................
.....................8, 30
Keltaängelmä............................................
.........................42
...................12, 28
Jalosauramo.............................................
.....................8, 52
Kartiopallohäntä .......................................
...........................2
Kengurunkäpäläsuvun lajeja.....................
Jalotsinnia ................................................
.........................66
Karvasinilatva ...........................................
.........................36
Kentukkinpapupuu, "kentukkinkahvipuu"...
.........................21
Jamssipapu...............................................
.........................81
Karvaskurkku Foo Gwa.............................
.........................80
Kepasipuli, ruokasipuli .............................
.........................71
.........................25
Japaninakileija .........................................
.........................13
Karvasohdake...........................................
.............10, 17, 36
Kermesmarja.............................................
Japaninesikko...........................................
.........................36
Karviaiskoiso.............................................
...........................6
Keräkaali (valkokaali) ...............................
.........................71
Japaninhumala..........................................
.........................52
Kashmirinpaloyrtti .....................................
.........................36
Keräsalaatti ..............................................
.........................75
.........................21
Japaninkelasköynnös................................
.........................33
Kasmirinmalvikki.......................................
.........................51
Keskipäivänkukka.....................................
Japaninköynnösruusu...............................
.........................23
Kastelulannoite.........................................
.........................94
Kestolannoite............................................
.........................94
Japaninohdake .........................................
.........................28
Kastilianleijonankita ..................................
.........................25
Kesäbegonia ...........................................
.........................45
...................76, 81
Japaninotakilokki.......................................
.........................92
Kasvatuskennosto.....................................
.........................36
Kesäesikko ..............................................
Japaninretikka, daikon .............................
.........................81
Kasvihuonekurkku ....................................
.........................69
Kesäharso, kesäraunikki...........................
.........................52
Japaninruusukvitteni.................................
.........................21
Kasvikaappi...............................................
.........................93
Kesäjuorukki ............................................
.........................64
.........................80
Japaninsinappi, Mizuna-ryhmä.................
.........................93
Kasvilamppu.............................................
.........................43
Kesäkukkasekoitus...................................
Japaninsinappi, "mitsura"..........................
...................12, 80
Kasviloisteputki.........................................
.........................93
Kesäkullero ..............................................
.........................39
Japaninsypressi........................................
.........................21
Kasvivalaisin.............................................
.........................93
Kesäkurpitsa ............................................
.........................85
.........................29
Japaninyrttiputki (mitsuba)........................
.........................93
Kasvivalaisinteline.....................................
.....................9, 33
Kesäkuuruoho...........................................
Jauhoesikko..............................................
.........................42
Kasvulava.................................................
.........................93
Kesäkynteli................................................
.........................18
Johanneksensauramo...............................
.........................25
Katara (punatalvio) ...................................
.........................47
Kesäleimu.................................................
.........................61
.........................26
Juhannusasteri .........................................
.........................95
Kateharso.................................................
...................56, 57
Kesäleukoija .............................................
Jumaltenkukka..........................................
.........................30
Katekangas...............................................
.........................95
Kesälevisia ...............................................
...................33, 55
Juuripersilja ..............................................
.........................79
Katkeratatar .............................................
...................17, 81
Kesämalvikki.............................................
.........................55
.........................95
Juuttikangas..............................................
.........................32
Katvio........................................................
.........................11
Kesämaruna, rikkamaruna........................
Juuttinaru..................................................
.........................95
Kaukasianipitkäpalko ...............................
.........................26
Kesäneilikka .............................................
.........................50
Jänönhäntä ..............................................
.....................8, 54
Kaukasiankellokki.....................................
.........................38
Kesäpurjo .................................................
.........................71
.....................7, 46
Jänönputki ...............................................
.........................28
Kaukasiankirahvikukka..............................
...................61, 62
Kesäpäivänhattu ......................................
Jättibegonia .............................................
.........................45
Kaukasianmaksaruoho .............................
.........................38
Kesäruusuleinikki......................................
.........................43
Jättihibiskus ............................................
...........................4
Kaukasianpitkäpalko ................................
.........................26
Kesäsädekukka ........................................
.........................51
.........................11
Jättikarhunputki.........................................
.........................37
Kaukasiantörmäkukka ..............................
.........................38
Kesävillakko..............................................
Jättikurpitsa ..............................................
.....................8, 84
Kaunokainen ............................................
.........................27
Ketokaunokki............................................
...................10, 40
Jättilaukka ................................................
.........................72
Kaunopunahattu .......................................
.........................30
Ketoneilikka .............................................
.........................29
.........................29
Jättimarskinlilja..........................................
.........................82
Kaurajuuri ................................................
.............19, 39, 42
Keto-orvokki..............................................
Jättipassio.................................................
...........................5
Kauriinkello...............................................
...................12, 81
Ketunkello ................................................
.........................47
Jättipoimulehti ..........................................
.........................24
Kehräkaulus .............................................
.........................64
Kevätesikko...............................................
...................36, 42
.........................48
Jättisavikka ..............................................
...................12, 46
Kehäkukka ...............................................
.........................31
Kevätkatkero.............................................
Jättitulikukka.............................................
.........................39
Keijunlilja...................................................
...........................4
Kevätkello.................................................
.........................33
Jättiverbena..............................................
.........................65
Keijunmekko.............................................
...........................6
Kevätlinnunherne......................................
.........................41
.........................76
Jääpäivikki, jääruoho.................................
.........................39
Keijuängelmä............................................
...................10, 24
Kevätruusuleinikki.....................................
Jääsalaatti.................................................
.........................75
Keisarinelämänlanka ................................
.........................53
Kevätvuohenjuuri .....................................
.........................30
Jäävuorisalaatti ........................................
.........................75
Keisarinlilja ...............................................
.........................90
Kiiltomalva ................................................
.............15, 34, 56
.........................70
Kaali..........................................................
.........................22
Keisaripuu.................................................
...................46, 47
Kiinanasteri ..............................................
Kahviherne, "kikherne" .............................
.........................68
Kellohunajakukka......................................
.........................61
Kiinanjujuba..............................................
.........................23
Kaki(luumu), `sharon` `persimoni`.............
...........................3
Kellokuusama...........................................
.........................22
Kiinankaali, Salaatti- ................................
.........................71
...........................2
Kaktuksia..................................................
.........................28
Kellokärhö.................................................
.........................28
Kiinankärhö ..............................................
Kaktusdaalia ............................................
...................87, 88
Kelloköynnös ............................................
.....................3, 48
Kiinanneilikka ...........................................
.........................50
Kaliforniantuliunikko .................................
.........................51
Kellolaukka...............................................
.........................24
Kiinanpeikonkello, Dang-Shen..................
.........................13
.........................22
Kaljukultasade...........................................
...........................2
Kellopasuuna............................................
.........................90
Kiinanpioni ...............................................
Kalliokielo..................................................
...................17, 41
Kellopeippi ...............................................
...................36, 61
Kiinanretiisi ..............................................
.........................81
Kallioneilikka.............................................
.........................36
Kelta-ansa.................................................
.........................95
Kiinanritarinkannus ...................................
.........................29
.........................21
Kalukkipensas...........................................
.........................73
Keltajuurikas ............................................
...................11, 80
Kiinanselleri ..............................................
Kalvassalkoruusu......................................
.........................24
Keltakannusruoho.....................................
...................15, 41
Kiinansipuli, "kiinanruohosipuli".................
...................11, 80
Kamelia.....................................................
...........................2
Keltakatkero..............................................
...................14, 31
Kiiviköynnös..............................................
...................20, 81
...................15, 41
Kamomillasaunio.......................................
.........................35
Keltakissanminttu .....................................
.........................37
Kirjoesikko................................................
Kanadanakileija.........................................
.........................25
Keltakiurunkannus.....................................
.........................37
Kirjokakkara .............................................
.........................48
Kanadanlilja..............................................
.........................33
Keltakosmos(kukka) .................................
.........................50
Kirjokannusruoho .....................................
.........................55
...................10, 38
Kanadanpiisku .........................................
.........................56
Keltalupiini................................................
.........................49
Kirjokierto..................................................
Kanariankrassi..........................................
.........................65
Keltamaite.................................................
.........................41
Kirjokiurunkukka........................................
.........................51
Kirjokohokki .............................................
.........................63
.........................35
Kultahelokki .............................................
.........................58
Liekkihelokki .............................................
.........................57
Kirjokohtalonkukka ...................................
.........................48
Kultakakkara ............................................
.........................39
Liekkikrassi...............................................
Kirjokurjenmiekka .....................................
.........................32
Kultakallioinen...........................................
.........................31
Lilja ..........................................................
.........................90
Kirjolupiini ................................................
...................33, 34
Kultakärsämö ...........................................
.....................7, 24
Linssi Mix, Organic....................................
.........................79
.........................41
Kirjopikarililja.............................................
.........................51
Kultalakka ................................................
.........................15
Liperi, "lipstikka"........................................
Kirjorevonhäntä ........................................
...............2, 44, 80
Kultaolkikukka ..........................................
...........................9
Liuskalaventeli .........................................
.........................14
Kirjosalvia .................................................
.....................9, 62
Kultapiisku................................................
...................18, 42
Liuskamiinanköynnös ...............................
.........................54
.........................66
Kirjotsinnia ...............................................
.........................66
Kultatsinnia ..............................................
.........................82
Liuskaratamo............................................
Kirjovirvakukka .........................................
.........................55
Kultatupsu.................................................
.........................57
Lobelia .....................................................
.........................56
Kirsikkaluumu............................................
.........................22
Kultatyräkki...............................................
.........................31
Loistoesikko .............................................
.........................36
...................77, 78
Kirsikkatomaatti.........................................
.........................12
Kumina......................................................
.........................61
Loistohunajakukka ...................................
Kissankello................................................
.........................40
Kuningaslilja..............................................
...................33, 90
Loistomagnolia..........................................
.........................22
Kissankäpäliä............................................
.........................25
Kupariapinankukka ...................................
.........................34
Loistopiispankukka ...................................
...........................2
.........................19
Kissanruoho..............................................
.........................11
Kurjenherne..............................................
.........................37
Loistosalvia ..............................................
Kivakurkku, "kiwano".................................
.........................81
Kurjenkello................................................
...................27, 40
Loistosädekukka ......................................
.........................31
Kivikkokilpiruoho ......................................
.........................25
Kurjenmiekka, Tarha-................................
.........................89
Loistotädyke .............................................
.........................39
...................12, 27
Kivikkokäenminttu.....................................
...................68, 69
Kurkku......................................................
.........................41
Luhtalemmikki...........................................
Kivikkosuopayrtti.......................................
.........................37
Kurkkumeloni ..........................................
.........................68
Luhtalitukka...............................................
.........................40
Kivikkotohvelikukka ..................................
.........................27
Kurpitsa ....................................................
...............8, 81, 84
Lumikki......................................................
.........................10
...........................5
Kivikukkia..................................................
.........................71
Kurttukaali, savoijinkaali ...........................
.........................51
Lumityräkki ...............................................
Kohokki / ailakki........................................
.........................38
Kuukausimansikka ...................................
.........................85
Lumotupakka ...........................................
.........................58
Kohtalonkukka .........................................
.........................57
Kuukierto, `kuuköynnös´............................
...........................4
Luostarinunikko.........................................
.........................38
...................11, 26
Koiruoho, mali...........................................
...........................3
Kuumepuu.................................................
.........................94
Luujauho ..................................................
Kolibrikukka..............................................
...........................6
Kuunlilja ...................................................
.........................89
Lyhtykoiso, juutalaiskirsikka, lyhtykukka....
...............9, 17, 36
Kolmioka...................................................
.........................21
Kylvömulta ja taimimulta............................
.........................92
Lämpöeristetty ruukku Japan....................
...................92, 93
.........................48
Komeasilkkikukka.....................................
...................14, 41
Kyläkellukka..............................................
.........................93
Lämpömatto..............................................
Komeasinikuunlinja ..................................
.........................32
Kyläkurjenpolvi..........................................
.........................41
Lännenambrapuu......................................
.....................5, 22
Konnanlilja................................................
.........................39
Kyssäkaali.................................................
.............69, 70, 71
Lännenmansikkapuu.................................
.........................20
.........................28
Konnanyrtti................................................
.........................22
Kyynelmänty..............................................
.........................20
Lännenpihta..............................................
Konsulintupakka........................................
.........................58
Kähäräendiivi, "frisée" ..............................
...................74, 75
Lääkärinkukka ..........................................
.........................65
Korallikeijunkukka ....................................
.........................32
Kähäräpersilja ..........................................
.........................79
Maa-artisokka...........................................
.........................85
.....................2, 44
Koralliköynnös...........................................
.........................81
Kähäräveripeippi "perilla" .........................
.........................82
Maakastanja..............................................
Korallipensas............................................
...........................3
Käpykukka................................................
.........................61
Maan ja kompostin lämpömittari................
.........................95
Koreakärsämö ..........................................
.....................7, 24
Kärsimyspassio.........................................
...........................5
Maapähkinä..............................................
...........................2
.........................20
Koreanpihta...............................................
.........................95
Käsine.......................................................
...................27, 47
Maariankello .............................................
Koreanyrtti-iiso .........................................
...............7, 11, 24
Käsityökalu ...............................................
.........................95
Maarianohdake.........................................
...................18, 38
Koreatörmäkukka .....................................
...................62, 63
Kääpiöpalmu.............................................
...........................3
Maarianverijuuri.........................................
...................11, 40
.........................13
Korianteri..................................................
...................19, 64
Kääpiösamettikukka .................................
.........................56
Madia .......................................................
Koristedaalia ............................................
.............86, 87, 88
Köynnöskrassi ..........................................
.........................64
Maissi ......................................................
...................65, 86
Koristekaali .............................................
...................45, 46
Köynnöspikkusydän .................................
.........................29
Maitokello .................................................
.........................27
...........................8
Koristekurpitsa .........................................
...........................4
Laakeripuu................................................
.........................81
Makeastevia..............................................
Koristemaissi.............................................
.........................10
Lagerströmia.............................................
...........................4
Makkarapuu..............................................
.........................22
Koristepaprika ..........................................
.........................47
Lahjakortti.................................................
.........................96
Malabarinheinä..........................................
...................13, 80
.........................61
Koristeportulakka .....................................
...............4, 14, 31
Lakritsakasvi.............................................
.........................80
Malabarinpinaatti ......................................
Koristeraparperi........................................
...................17, 37
Lamopinaatti, uudenseelanninpinaatti.......
.........................82
Maljalaukkaneilikka ..................................
.........................26
Koristeruoho..............................................
.................7, 9, 59
Lamosalali ................................................
...................14, 21
Malkolmia..................................................
.........................56
.........................78
Koristetomaatti..........................................
...........................2
Lamppuharja.............................................
.........................56
Maloppi ....................................................
Koristetupakka ........................................
.........................58
Lanttu .......................................................
.........................73
Mamillaria-lajeja........................................
...........................5
Korutsinnia ...............................................
.........................66
Lapinvuokko..............................................
.........................40
Mammuttipetäjä.........................................
.........................23
.........................95
Kosteusmittari...........................................
...............8, 85, 92
Latva-artisokka..........................................
.........................15
Mandrake..................................................
Kotilokukka, "irlanninkello"........................
...........................9
Laukkaneilikka .........................................
.........................26
Mansikka...................................................
.........................85
Kotipelargoni ..........................................
...........................5
Lavakurkku ...............................................
.........................69
Manteli......................................................
.........................22
.........................95
Koulintapaketti..........................................
..............14, 32 33
Laventeli...................................................
.........................38
Marjakohokki.............................................
Kranssikukka............................................
.........................31
Laventelinapikki ........................................
.........................48
Marjapaprika ............................................
.........................12
Krassi........................................................
...................64, 65
LED-kasvilamppu .....................................
.........................93
Marjasavikka.............................................
.........................81
.........................23
Kreikanakantti...........................................
.............68, 81, 82
Lehmänpapu, pitkäpapu ...........................
.........................81
Marjatomaatti............................................
Kreikanmeirami.........................................
.........................17
Lehtikaali ..................................................
.........................70
Marketta, margareeta, pensaspäivänk......
.........................45
Kreikanoregano.........................................
.........................35
Lehtimangoldi ...........................................
.........................83
Masmalo...................................................
.........................25
.........................28
Kruunukärhö ............................................
.........................75
Lehtisalaatti ..............................................
...........................6
Matkustajainpuu........................................
Kruunuohdake...........................................
.........................35
Lehtoakileija..............................................
.............25, 26, 40
Maurinmalva.............................................
...................15, 34
Kruunusuvikakkara....................................
.........................48
Lehtoimikkä, rohtoimikkä...........................
...................17, 42
Maustebasilika .........................................
...................16, 58
.........................86
Kruunuvuokko...........................................
.........................24
Lehtoukonhattu ........................................
.........................11
Maustekirveli ............................................
Krysanteemi..............................................
.........................50
Lehtoängelmä...........................................
.........................39
Maustemeirami..........................................
.........................17
Kuituhibiskus.............................................
...........................4
Leijonankita .............................................
...................44, 45
Maustepaprika .........................................
.........................83
...........................7
Kuitupalmu................................................
.........................55
Leijonankorva ...........................................
.........................32
Maximilianuringonkukka............................
Kuitupellava..............................................
.....................9, 15
Leikkoleijonankita ....................................
.........................44
Mehikasveja..............................................
...........................6
Kukkakaali ..............................................
.........................70
Leikkopapu ..............................................
.........................67
Mehitähtiä.................................................
.........................38
.........................40
Kukkaniitty................................................
.........................34
Leimurakkaus ...........................................
.........................48
Meiramikissankita .....................................
Kukonharja ...............................................
.........................47
Leinikki......................................................
.........................90
Meksikonhuovinkukka...............................
.........................62
Kukonpyrstö .............................................
.....................7, 47
Leukoija, Tarha- .......................................
.........................56
Meksikonlupiini..........................................
.........................56
.........................25
Kulta-akileija .............................................
.........................38
Leveäkompassikukka................................
.........................84
Meloni .....................................................
Kultahehku................................................
...........................8
Leveälehtilaventeli.....................................
...................14, 32
Merikaali...................................................
...................13, 29
Merileväuute.............................................
.........................94
...........................6
Nuokkupantaheinä....................................
.........................37
Pensasunikko............................................
.........................92
Merkkauskynä...........................................
.........................23
Nuokkusyreeni..........................................
.........................82
Pepino.......................................................
Mesiangervo.............................................
...................14, 41
Nuppitatar ................................................
.........................59
Perhoskukka ............................................
.........................63
Mesikasvisekoitus.....................................
.........................43
Nurmiajuruoho..........................................
.........................14
Perhosorvokki ..........................................
.........................39
.........................89
Miekkalilja.................................................
.........................42
Nurmikohokki............................................
.........................94
Perliitti.......................................................
Miekkavihvilä.............................................
.........................32
Nystyesikko...............................................
.........................36
Persilja .....................................................
.........................79
Miinanköynnös, vaulo................................
...........................5
Näsiä........................................................
.........................21
Perunkoiso................................................
.....................9, 57
.........................92
Minikasvihuone.........................................
.........................41
Ojakellukka...............................................
.........................21
Peruukkipensas........................................
Mirrinminttu...............................................
.........................35
Ojatädyke..................................................
.........................42
Pesusienikurkku........................................
.........................20
Mispeli.......................................................
.........................22
Okahulluruoho ..........................................
...........................3
Petunia .....................................................
.............59, 60, 61
...................13, 80
Mitsuba, "japaninpersilja"..........................
.........................80
Okra .........................................................
.........................27
Peurankello ..............................................
Mooseksenpalavapensas..........................
.........................30
Oksasakset (sekatööri).............................
.........................95
pH Balans.................................................
.........................94
Morina.......................................................
.........................35
Oleanteri...................................................
...........................5
pH-ilmaisin................................................
.........................95
.........................10
Morsinko...................................................
.........................23
Omenaruusu.............................................
.............10, 19, 42
Pietaryrtti...................................................
Morsiusharso............................................
.........................89
Onnenapila ...............................................
.........................90
Pihaesikko................................................
.........................37
Morsiusharso ...........................................
.........................31
Oopiumiunikko .........................................
.....................9, 59
Pihvitomaatti ............................................
...................77, 78
.........................45
Mukulabegonia .........................................
...........................5
Opuntia-lajeja............................................
.........................51
Piiankieli, ratamoneidonkieli .....................
Mukulakirveli.............................................
.........................81
Oranssihelokki..........................................
.........................58
Pikkelsikurkku ..........................................
.........................68
Mukulaselleri ............................................
.........................72
Oranssi-iiso...............................................
.........................43
Pikkuauringonkukka..................................
.........................52
.............63, 85, 86
Munakoiso ...............................................
.........................58
Oranssitähtisilmä .....................................
.........................65
Pikkuköynnöskrassi ..................................
Mungopapu...............................................
.........................79
Oratuomi...................................................
.........................22
Pikkuluppio, punaluppu.............................
...................18, 37
Munkinhuppu, aaroninsauva.....................
...................11, 26
Orjanlaakeri...............................................
.........................22
Pikkunolaana ...........................................
.........................58
.........................29
Murattisyklaami.........................................
.........................90
Orkidealilja ...............................................
.....................6, 61
Pikkuruusu ...............................................
Mustajalopähkinä......................................
.........................22
Osterivinokas............................................
.........................91
Pikkusormustinkukka................................
.........................30
Mustajuuri ................................................
.........................74
Paakkutaimilevy........................................
.........................92
Pikkutöyhtöangervo...................................
.........................26
...................10, 24
Mustakonnanmarja....................................
.....................6, 23
Pagodipuu.................................................
...................16, 35
Pilkkuväriminttu.........................................
Mustamulperi............................................
.........................22
Paineruisku...............................................
.........................95
Pillisipuli ...................................................
.............11, 71, 72
Mustanmerenruusu...................................
.........................86
Paksujalka, "madagaskarinpalmu"............
...........................5
Pilviharmikki..............................................
...................17, 36
...................18, 37
Mustapäivänhattu .....................................
.........................34
Palavarakkaus..........................................
.........................23
Pimpinellaruusu, juhannusruusu...............
Mustaselja.................................................
...................18, 23
Palkoretiisi ...............................................
.........................81
Pinaatti .....................................................
.........................76
Mustasilmäsusanna..................................
.........................64
Pallerokiurunkukka....................................
.........................51
Pinaattikiinankaali, pak-choi......................
.........................80
.........................12
Mustasinappi.............................................
.........................24
Pallerolaukka............................................
.....................9, 59
Pioniunikko...............................................
Mustavalkoinen muovi...............................
.........................95
Palloesikko................................................
.........................36
Piparjuuri...................................................
.........................91
Mustavatukka, "karhunvattu".....................
...................18, 23
Pallohäntä ................................................
...........................8
Piparminttu................................................
.........................15
.........................36
Mustepipo ................................................
.........................55
Palloleijonankorva ....................................
.........................27
Pisamakello...............................................
Myrtti.........................................................
...........................5
Pallomatara...............................................
.........................36
Pohjanrantakukka ....................................
.........................34
Myskikurpitsa ...........................................
...................81, 84
Palsami ....................................................
.....................4, 53
Pohjanruusujuuri.......................................
...................17, 42
.........................34
Myskimalva ..............................................
.........................18
Palsamiköynnös, sitruunaköynnös............
.........................95
Polvi- ja istuinalusta..................................
Myskisalvia ...............................................
.........................37
Palsamipäivänkakkara..............................
.........................19
Pompondaalia ..........................................
...................29, 88
Mäkikello...................................................
.........................27
Palsternakka.............................................
.............17, 41, 74
Porkkana, valkoinen .................................
.............40, 73, 74
.........8, 10, 14, 41
Mäkikuisma...............................................
...................16, 58
Palturitupakka, kessu................................
.........................36
Preeria-apila..............................................
Mäkimeirami, oregano...............................
...................17, 41
Pampaheinä .............................................
.....................8, 28
Preeriahämähäkkikukka ...........................
.........................48
Mäkiminttu................................................
.........................13
Papaija......................................................
...........................3
Preeriamalva.............................................
.........................27
...................39, 43
Mäkitervakko.............................................
.........................42
Papelorikko...............................................
...........................7
Presidentinpalmu......................................
Mätäsdiana ..............................................
.........................50
Paperikukka..............................................
...........................9
Puistolemmikki .........................................
...................35, 57
Mätäsharso ..............................................
.........................32
Paprika .....................................................
.........................83
Pullokurpitsa, ”kalebassi” .........................
.....................8, 81
.........................21
Narrinpensas.............................................
...........................3
Papyruskaisla............................................
.........................42
Puna-ailakki..............................................
Narsissitupakka .......................................
.........................58
Parakrassi.................................................
.........................10
Puna-auringonkukka ...............................
.........................52
Nauris, turnipsi .........................................
.........................73
Parsa .......................................................
.........................83
Punahattu ................................................
...................13, 30
...................14, 21
Neidonhiuspuu..........................................
.........................82
Parsaherne ..............................................
.........................37
Punahierakka............................................
Neitobegonia ...........................................
.........................45
Parsakaali.................................................
...................70, 79
Punajuurikas ............................................
...................72, 73
Neitobegonia, karjalanneito.......................
...................45, 86
Parsakukkakaali .......................................
.........................70
Punakaali .................................................
.........................71
.........................36
Nepalinhanhikki ........................................
.........................92
Parsan juurakot .......................................
.........................50
Punakeltto ................................................
Neulakynsimö...........................................
.........................30
Parsapapu ...............................................
.........................81
Punakosmos ............................................
.........................49
Niittykasvilajitelma.....................................
.........................43
Parsasalaatti ............................................
.........................80
Punakärsämö ...........................................
.........................24
.........................42
Niittyleinikki...............................................
.........................27
Partakello..................................................
...................13, 41
Punalatva..................................................
Niittysalvia.................................................
...................18, 42
Partaohra..................................................
...........................8
Punalehtiruusu..........................................
.........................23
Niittysuolaheinä.........................................
.........................18
Partaviuhkaheinä......................................
...........................7
Punalobelia .............................................
.........................56
...................19, 20
Nokkonen..................................................
.........................48
Peikonkakkara..........................................
.........................21
Punamarjakanukka...................................
Nolaana ...................................................
.........................58
Peikonkello, Dang-Shen............................
.........................28
Punapassio...............................................
...........................5
Noropunatähkä.........................................
...................33, 89
Peikonkämmen, pariliuskavehka...............
...........................6
Punapellava .............................................
...................55, 56
.........................20
Norsunkärsä..............................................
...........................5
Pelargoni ..................................................
.........................38
Punapäivänkakkara ..................................
Nukenkaulus.............................................
.........................45
Peltonätkelmä ..........................................
.........................55
Punarevonhäntä .......................................
.....................7, 44
Nukka-auringonkukka...............................
.........................32
Peltopuna-alpi ..........................................
.........................44
Punasalvia ...............................................
.........................62
.........................28
Nukkahärkki..............................................
.........................16
Pensasbasilika..........................................
.........................45
Punasilkkiyrtti ...........................................
Nukkapähkämö.........................................
.........................38
Pensaskaali..............................................
.........................29
Punasipuli ................................................
.........................71
Nukkasalkoruusu......................................
.........................24
Pensaskrassi ...........................................
.........................64
Punatupakka ............................................
.........................58
...........................4
Nukkeasteri ..............................................
.........................28
Pensaskärhö.............................................
.........................20
Punavaahtera............................................
Nukki-lajeja...............................................
.........................25
Pensaspaprika .........................................
.........................12
Punavirma ................................................
.........................28
Nukula.......................................................
.........................15
Pensaspioni..............................................
.........................22
Punaväriminttu..........................................
...................15, 34
.........................27
Nuokkugammaheinä.................................
.........................77
Pensastomaatti ........................................
...................15, 34
Puolanminttu.............................................
Nuokkulaukka...........................................
.........................24
Pensastupakka ........................................
...................35, 58
Puolukka...................................................
.........................23
Purasruoho, kurkkuyrtti.............................
.........................12
.........................17
Rosmariini.................................................
.........................38
Silmiö........................................................
.........................72
Purjo ........................................................
.............40, 47, 48
Ruiskaunokki (ruiskukka) .........................
.........................28
Silmäkatana .............................................
Purkki........................................................
.........................95
Ruohosipuli, ruoholaukka .........................
.........................72
Siloendiivi..................................................
.........................74
Purppurakannusruoho ..............................
.........................33
Ruokapaprika ...........................................
...................12, 83
Silopersilja ...............................................
.........................79
.........................59
Purppurapipo ...........................................
.........................71
Ruokasipuli, kepasipuli .............................
.........................68
Silpoherne ................................................
Purppurarevonhäntä ................................
.....................7, 44
Ruostealppiruusu......................................
.........................23
Silpopapu .................................................
.........................67
Purppuratulikukka.....................................
.........................39
Ruostekukka ............................................
.........................90
Silpoydinherne .........................................
.........................68
.........................45
Purppuravaula...........................................
.........................23
Ruosteviini................................................
.........................75
Sinappikaali, rukola (salaatti)....................
Purppuraväriminttu ...................................
.........................57
Ruoti-, lehtiselleri .....................................
.........................82
Siniherne...................................................
...........................3
Purtojuuri..................................................
...................18, 42
Ruotimangoldi ..........................................
.........................83
Sinihibiskus...............................................
.........................21
.........................95
Puutarhaesiliina........................................
.........................23
Ruskoakeena............................................
.........................80
Sinihärmekaali .........................................
Puutarhamansikka ..................................
.........................85
Ruskolilja..................................................
.........................90
Sini-ikiviuhko.............................................
...........................9
Puutarhaveitsi...........................................
.........................95
Ruskosormustinkukka ..............................
.........................30
Sinikatana.................................................
.....................7, 28
...........................6
Puutomaatti, ”tamarillo”.............................
.........................39
Rusoapila .................................................
.........................58
Sinikoisokki ..............................................
Pyreneittenlilja...........................................
.........................33
Rusoikikukka.............................................
...........................9
Sinikuusi...................................................
.........................22
Päivänhattu ..............................................
.........................90
Rusokesäsypressi ....................................
.........................54
Sinikämmen..............................................
.........................31
...................33, 41
Päivänkakkara..........................................
.........................31
Rusokoiranhammas..................................
.........................56
Sinilobelia ................................................
Päivännouto .............................................
.........................32
Ruukku .....................................................
.........................92
Sinilupiini...................................................
.........................43
Päivänsini .................................................
.....................4, 53
Ruukkualusta............................................
.........................93
Sinilyijykukka.............................................
...........................6
.........................23
Päärynä....................................................
.........................93
Ruukkuportaat...........................................
.........................79
Sinimailanen.............................................
Raimikki ...................................................
.........................25
Ruusuhibiskus...........................................
.........................52
Sinimailanen, "alfalfa"................................
.........................15
Rakkoköynnös..........................................
...........................3
Ruusukaali ...............................................
.........................70
Sininata ....................................................
.....................8, 31
.........................11
Rakuuna...................................................
.........................34
Ruusumalva .............................................
.....................8, 30
Sinipallo-ohdake........................................
Raparperi .................................................
.........................85
Ruusunätkelmä ........................................
.........................32
Sinipellava.................................................
.........................33
Rauniokilkka..............................................
.........................29
Ruusunätkelmä, tarhanätkelmä.................
.........................32
Sinipiikkiputki............................................
.....................8, 31
...........................6
Reemannia................................................
...................61, 67
Ruusupapu ...............................................
.........................57
Sinipunavaula ..........................................
Rehujuurikas ............................................
.........................72
Ryhmäsamettikukka .................................
...................63, 64
Sinirasti, italianrasti ..................................
.........................25
Rehukaali .................................................
.........................20
Ryytineito, rohtoneidonkukka....................
.........................16
Sinisade, vistaria.......................................
.........................23
.........................71
Rehuydinkaali ..........................................
...................18, 37
Ryytisalvia.................................................
.........................62
Sinisalvia...................................................
Rengintupakka .........................................
.........................58
Rätvänä....................................................
...................17, 42
Sinisarja....................................................
.....................2, 86
Rentokohokki............................................
.........................63
Saflori.......................................................
.....................7, 10
Sinisievikki................................................
.........................57
.........................27
Rentukka...................................................
...................16, 35
Saksankirveli.............................................
.........................48
Sinisilkkikukka ..........................................
Retiisi........................................................
...................74, 80
Saksankärhö.............................................
.........................21
Sinisilmä ..................................................
...........................4
Retikka .....................................................
.........................74
Salaatti .....................................................
.........................75
Sinitähtönen .............................................
.....................7, 43
.............19, 48, 64
Reunuspäivänkakkara ..............................
...................14, 85
Salaattifenkolii ..........................................
.........................34
Sinivaleunikko...........................................
Revonhäntä, Purppura-, ...........................
.........................44
Salaattikiinankaali (pe-tsai) ......................
.........................71
Sinivarjo ...................................................
.........................64
Riippalobelia ............................................
.........................56
Salaattikleitonia "talviportulakka"...............
.........................75
Siniverbena ..............................................
.........................65
...........................6
Riippapelargoni ........................................
.........................13
Salaattipiikkiputki......................................
.........................21
Siperianhernepensas................................
Riippapetunia ...........................................
.........................60
Salaattisikuri ............................................
.........................74
Siperiankurjenmiekka ...............................
.........................32
Riippaverbena ..........................................
.........................65
Salkopapu ................................................
.........................67
Siperiannukula..........................................
.........................15
.........................58
Riisi ..........................................................
...................24, 43
Salkoruusu................................................
.........................35
Siperianunikko..........................................
Rikkakukonkannus....................................
.........................40
Salkovahapapu.........................................
.........................67
Sipuli ........................................................
.........................71
Rikkineilikka .............................................
.........................50
Salottisipuli................................................
...................71, 82
Sipulikori...................................................
.........................96
.........................24
Rinnekilpiruoho ........................................
...................20, 63
Samettikukka ..........................................
.........................94
Sipulilannoite.............................................
Rinnepipo .................................................
.........................36
Santelipuu.................................................
...................18, 23
Sirokannusruoho ......................................
.........................55
Risiini .......................................................
.........................61
Sapu.........................................................
...........................5
Sirokesäkynttilä ........................................
.........................51
.........................29
Ritarinkannus ...........................................
.........................80
Sareptansinappi .......................................
.........................44
Sironaamiokukka ......................................
Ritarinkannus, Jalo-..................................
.........................29
Sarjasailio ................................................
.........................46
Siropiippuköynnös.....................................
...........................2
Ritarinkello................................................
...................27, 28
Sarjasaippo...............................................
.........................53
Siroverenpisara.........................................
.........................21
.........................19
Rohtokoisio...............................................
...................19, 79
Sarviapila..................................................
.........................16
Sitruunabasilika.........................................
Sitruunaeukalyptys....................................
...........................3
Rohtokuirimo, ruijankuirimo.......................
...................13, 28
Sarvileukoija..............................................
.........................57
Rohtoluppio...............................................
...................18, 37
Sarviorvokki .............................................
.........................39
Sitruunakissanminttu ................................
...................16, 35
.........................41
Rohtomesikkä...........................................
.........................36
Sarvitähkämunkki......................................
.........................81
Sitruunakurkku Lemon..............................
Rohtopähkämö..........................................
...................18, 38
Sateenkaaripalsami (uudenguineanliisa)
.
.........................53
Sitruunamelissa........................................
.........................15
Rohtopäivänhattu......................................
.........................13
Satiinivaleunikko.......................................
.........................34
Sitruunaväriminttu.....................................
.........................15
...................11, 40
Rohtorasti.................................................
.........................48
Saurikki ....................................................
...................18, 38
Skopolia....................................................
Rohtoraunioyrtti.........................................
...................19, 42
Saviruukku................................................
.........................93
Soihtulilja, rakettikukka .............................
.........................32
Rohtorautayrtti..........................................
.........................19
Savivati.....................................................
.........................93
Soijapapu .................................................
.........................66
...................11, 24
Rohtosalkoruusu.......................................
.........................45
Seittihopeasilmä .......................................
.........................68
Sokeriherne ..............................................
Rohtosamettikukka....................................
...................19, 20
Seittikultasilmä..........................................
.........................45
Sokerijuuri.................................................
.........................82
Rohtosappi................................................
.........................12
Sellerikaali ...............................................
.........................80
Sokerimaissi ............................................
.........................86
...................13, 30
Rohtosormustinkukka ..............................
.........................22
Sembramänty............................................
...........................6
Sollia.........................................................
Rohtosuopayrtti.........................................
...................18, 42
Siankärsämö.............................................
.........................40
Sormihirssi ...............................................
...........................8
Rohtosuoputki...........................................
.........................17
Sidesalaatti ..............................................
...................75, 76
Sormustinkukka........................................
.........................30
...................19, 42
Rohtotädyke..............................................
.........................92
Siemenannostelija.....................................
.........................84
Spaghettikurpitsa .....................................
Rohtovirmajuuri.........................................
...................19, 42
Siemenperuna...........................................
.........................91
Starttilannoite............................................
.........................94
Rohtovuohenherne....................................
...................14, 31
Siitake.......................................................
.........................91
Stokesia....................................................
.........................38
...................18, 38
Rohtovuohennokka ..................................
.........................81
Sikkiminkurkku..........................................
...........................7
Sudenporkkana, "ammi"............................
Roomankumina.........................................
.........................13
Sikuri.........................................................
...................12, 40
Suippokaali ..............................................
.........................70
Roomansalaatti ........................................
.........................75
Silkkikukka................................................
...............3, 48, 52
Suklaakukka.............................................
.........................45
.........................92
Rootrainer-kasvatuskennosto....................
.........................61
Silkkitassu ................................................
...........................9
Sulkahirssi................................................
Rootrainer-kennosto..................................
.........................92
Silkkiunikko ..............................................
.............17, 41, 59
Sulkakellukka............................................
.........................31
Sulkaneilikka ............................................
.........................29
...................19, 39
Timjami, tarha-ajuruoho............................
.........................23
Valeakasia................................................
.........................20
Sulkapensas.............................................
...........................7
Timotei, nurmitähkiö..................................
.........................85
Valemunakoiso.........................................
Sulkapiiska ...............................................
.........................36
Tipsu ........................................................
.........................55
Valkoalpi...................................................
.........................34
Sulkaunikko .............................................
.........................59
Titonia ......................................................
.........................64
Valkoapila.................................................
.........................43
.........................37
Sulkavaleangervo......................................
.......76, 77, 78, 79
Tomaatti ...................................................
.........................58
Valkohelokki .............................................
Sulopäivänhattu .......................................
.........................37
Tomatillo ..................................................
...................78, 79
Valkokuusi................................................
.........................22
Suojakäsineet...........................................
.........................95
Torpankukka.............................................
.........................86
Valkomulperi.............................................
.........................22
...........................2
Suppiloköynnös.........................................
.........................62
Torvikukka ................................................
.........................19
Valkopärskäjuuri.......................................
Syysesikko ...............................................
.........................36
Trumpetti-ihmekukka.................................
.........................57
Valkosipuli ................................................
.........................82
Syyshohdekukka ......................................
.........................32
Trumpettiköynnös......................................
.........................21
Valkosääkukka .........................................
.........................50
.........................38
Syyskohokki..............................................
.........................21
Trumpettipuu.............................................
.........................57
Valkotupakka ...........................................
Syyslannoite .............................................
.........................94
Tsinnia (oppineittenkukka) .......................
.........................66
Valkotähtisilmä .........................................
.........................59
Syysleimu..................................................
...................36, 90
Tulikellukka ..............................................
.........................31
Valkovuokko..............................................
.........................40
...................13, 28
Syysmyrkkylilja, alastonimpi......................
...........................4
Tulikruunu.................................................
.........................16
Vaniljabasilika...........................................
Syyssyrikkä (syyssyreeni).........................
.........................20
Tulikukka...................................................
.........................39
Varjolilja....................................................
.....................8, 33
Syyssädekukka ........................................
.........................31
Tulipapu ...................................................
.........................67
Venezuelanpassio.....................................
...........................5
...................29, 88
Särkynytsydän...........................................
...........................2
Tulipuu......................................................
.........................13
Venäjänjuuri..............................................
Taikurinkukka............................................
...........................3
Tulisalvia ..................................................
.........................62
Veriapila....................................................
.........................43
Taimiklipsi ................................................
.........................95
Tulitorvi ....................................................
.....................3, 50
Verihibiskus .............................................
.........................52
.........................67
Taitepapu .................................................
.........................22
Tulppaanipuu............................................
.........................94
Verijauho...................................................
Taittoydinherne ........................................
.........................68
Tummakurjenpolvi.....................................
.........................31
Veripeippi .................................................
.............17, 76, 80
Takka........................................................
...........................4
Tummapärskäjuuri....................................
.........................39
Vermikuliitti...............................................
...................93, 94
.........................21
Talventuoksupensas.................................
...........................5
Tuntokasvi.................................................
.........................84
Vesimeloni ...............................................
Talventähti................................................
.........................30
Tunturiunikko............................................
.........................41
Vesiminttu.................................................
...................15, 41
Talvikurpitsa ............................................
.........................84
Tuoksuampiaisyrtti ...................................
.........................51
Vihanneskrassi..........................................
...................15, 79
...................18, 37
Talvikynteli................................................
...................54, 55
Tuoksuherne (hajuherne) .........................
.........................83
Vihannespaprika ......................................
Talvisaippo ...............................................
.........................32
Tuoksuhohdekukka ..................................
.........................52
Vihannesportulakka ..................................
.........................17
Tammenlehtisalaatti .................................
.........................75
Tuoksuhulluruoho .....................................
...........................3
Vihannessinappi........................................
.........................80
.........................22
Tammihortensia........................................
...................44, 48
Tuoksukaunokki........................................
.........................80
Vihannestakiainen, "kobo" ........................
Taponlehti, peittolehti................................
...................11, 26
Tuoksulupiini ............................................
.........................56
Viherhopeayrtti..........................................
...................18, 37
Tarha-ajuruoho.........................................
.........................19
Tuoksumatara...........................................
...................14, 41
Viherlannoitusseos....................................
.........................43
.........................34
Tarha-alpi..................................................
.........................84
Tuoksumeloni............................................
.........................15
Viherminttu................................................
Tarha-apinankukka ..................................
.........................57
Tuoksumiekkalilja......................................
.........................89
Vihersipuli.................................................
...................71, 72
Tarhadaalia...............................................
.............50, 87, 88
Tuoksuorvokki ..........................................
.........................39
Vihreä sidontalanka...................................
.........................95
.........................68
Tarhaherne ..............................................
.........................56
Tuoksupielus, valkopielus ........................
.........................69
Viidakkokurkku..........................................
Tarhaidänunikko .......................................
.........................35
Tuoksureseda ..........................................
.........................61
Viisikki ......................................................
.........................59
Tarhajouluruusu........................................
.........................32
Tuoksuruuta, ruutakasvi............................
.............10, 18, 37
Viljatatar, tattari.........................................
.........................20
.........................46
Tarhakehäkukka ......................................
.........................19
Tuoksusamettikukka.................................
.........................93
Viljelykehikko, "viljelylaatikko"....................
Tarhakellukka ...........................................
.........................31
Tuoksusimake...........................................
...................11, 25
Villahibiskus..............................................
...........................4
Tarhakukonkannus ...................................
.................7, 8, 49
Tuoksuverbena ........................................
.........................65
Villasormustinkukka..................................
...................13, 30
.............37, 42, 89
Tarhakurjenmiekka....................................
.........................39
Tupastiarella.............................................
.........................13
Villiporkkana..............................................
Tarhakäenminttu.......................................
.........................12
Tupsulaventeli...........................................
.........................14
Virginiantupakka.......................................
...................16, 58
Tarhalobelia ............................................
.........................56
Turkinunikko .............................................
.........................59
Virginiantädyke.........................................
.........................39
...........................7
Tarhamaltsa .............................................
.........................92
Turvebriketit..............................................
.........................17
Virginianvuoriminttu...................................
Tarhamarskinlilja ......................................
.........................31
Turveruukku..............................................
.........................92
Virvakukka, Kirjo-......................................
.........................55
Tarhaneilikka ............................................
.........................50
Tuuliunikko ...............................................
.........................63
Vuokko .....................................................
.........................86
.........................58
Tarhaneito ................................................
.........................21
Tyrni..........................................................
.........................76
Vuonankaali .............................................
Tarhaorvokki ............................................
.........................65
Tähkäesikko .............................................
.........................36
Vuoriarho..................................................
.........................26
Tarhapapu ................................................
.........................67
Tähkähietalilja...........................................
.........................25
Vuorineilikka, helluntaineilikka ..................
.........................29
.........................60
Tarhapetunia ............................................
...........................9
Tähkäikiviuhko..........................................
...........................3
Vuoripalmu................................................
Tarhapunahattu ........................................
.........................30
Tähkäkimikki.............................................
...................12, 28
Vuoripipo...................................................
.........................36
Tarharistikki .............................................
.........................26
Tähkälaventeli ..........................................
...................14, 55
Väinönputki...............................................
...................11, 25
...................24, 44
Tarhasalkoruusu ......................................
...................15, 33
Tähkälobelia..............................................
.........................10
Väri-indigo.................................................
Tarhasamettikukka ...................................
.........................63
Tähkäverbena...........................................
.........................19
Värireseda................................................
.........................10
Tarhasarjalilja............................................
.........................90
Tähtikello..................................................
.........................27
Ydinherne .................................................
.........................68
.........................48
Tarhasoljo ................................................
.........................58
Tähtikesäputki ..........................................
.............10, 24, 43
Yrtti-iiso, ”anisiiso” ....................................
Tarhaverbena ...........................................
...................52, 65
Tähtilaukka...............................................
.....................7, 24
Yrttiselleri, leikkoselleri ............................
.........................11
Tarhaväriminttu ........................................
.........................57
Tähtilevisia ...............................................
.........................33
Yönkuningatar...........................................
...........................6
.....................8, 31
Tataariviuhko............................................
.........................40
Tähtililja.....................................................
.........................84
Öljykurpitsa ..............................................
Tatsoikaali.................................................
.........................80
Täpläapinankukka.....................................
.........................34
Öljypuu, oliivipuu.......................................
...........................5
Teehibiskus, rosella-tee ...........................
...........................4
Täpläpunalatva .........................................
.........................31
...........................3
Teepensas................................................
.........................57
Täpläsievikki.............................................
Tefheinä....................................................
.........................51
Töyhtöangervo..........................................
.........................26
Teksasinhelokki........................................
.........................35
Ukontulikukka............................................
...................19, 42
.........................38
Tellima......................................................
.........................39
Unelmatädyke...........................................
Terttuaralia................................................
...................11, 26
Unikko ......................................................
...................51, 59
Teurikka....................................................
...................19, 38
Vaahtera-aulio...........................................
...........................2
.........................50
Tiibetinkoirankieli ......................................
.........................32
Vaaleajouluruusu......................................
Tiikerikaunosilmä .....................................
.........................49
Vahakurpitsa ............................................
.........................81
Tiikerikukka...............................................
.........................90
Vahapapu ................................................
.........................67
.........................90
Tiikerililja...................................................
.........................39
Vahatarhajuoru.........................................
Tilli ...........................................................
.........................79
Valaisinpaketti ja lämpömatto....................
.........................93
........................................................................................................................................
Saapunut pvm.
Tilausnro
TILAUS
Tuotenro
1
Varjostettua aluetta ei täytetä!
Muista
merkitä
nimesi ja
osoitteesi
Määrä áhinta Yht
Nimi
Lähiosoite
Postinomero
Asiakasnumero
Puh.nro
Tuotenro
Määrä áhinta Yht
Tuotenro
26
51
27
52
28
53
29
54
30
55
6
31
56
7
32
57
8
33
58
9
34
59
10
35
60
11
36
61
12
37
62
13
38
63
14
39
64
15
40
65
41
66
42
67
43
68
44
69
45
70
46
71
47
72
23
48
73
24
49
74
25
50
75
2
3
4
5
16
17
18
19
20
21
22
Jos tilaat samaa tuotetta neljä pussia tai pakkausta, saat viidennen ilmaiseksi.
Määrä áhinta Yht
Loppusumma:
Pane rasti tähän, jos kaikki tuotteet toimitetaan yhdessä viikolta 14 alkaen:
Valitse maksutapa: Postiennakko (+4,80 e)
Lasku tai ennakkolasku (Kanta-asiakas, yritys ja organisaatio)
Helppoa tilata yhdessä! Kirjoita tilaajan nimen alkukirjaimet (maks. 3 kirjainta) rivinumerokenttään. Merkitsemme laskuun
jokaisen tuotteen kohdalle nämä tilaajan kirjaimet. Näin siemenet ja laskut on helpompi jakaa. Lisäksi jokainen tilaaja saa
ostamilleen siemenille omat viljelyohjeet.
Kyllä kiitos, tilaan mielelläni ilmaisen uutiskirjeen, jossa saan tarjouksia ja ajankohtaista tietoa.
Sähköpostiosoitteeni on ........................................................................................................................
Onko Sinulla tuttavia, joita luettelomme kiinnostaa? Ilmoita meille heidän nimensä ja osoitteensa, niin lähetämme heille oman luettelon.
Nimi
Puh.
Lähiosoite
Postinro ja -toimipaikka
Nimi
Lähiosoite
Postinro ja -toimipaikka
Puh.
Toimitusmaksut ja alennukset:
Kirjelähetys 5,95 e.
Pakettilähetys 6,95 e.
Yli 165 e:n tilauksesta emme peri toimitusmaksua.
Yli 240 e:n tilauksista myönnämme lisäksi 10 %:n alennuksen.
Jos tilaat samaa tuotetta neljä pussia tai pakkausta, saat viidennen ilmaiseksi.
Postiennakko +4,80 e.
Lisäpalvelut: Itella Express Flex 21 pakettina, ovelle-toimitus +4,80 e.
Toimitus:
Itellalle kaudesta riippuen 3–7 päivässä. Kaikki tuotteet voi tilata samalla kertaa. Jos tilauksessa
ei ole toivottu muuta, lähetämme siemenet ja tarvikkeet heti.
Toimitukset viikolla 14:
Sipuleiden, siemenperunoiden, sienten kasvualustojen, maa-artisokan, parsan juurakoiden ja
taimien toimitukset alkavat viikolla 14. Ne toimitetaan erikseen.
Jos haluat, että kaikki tuotteet toimitetaan yhtä aikaa, rastita kyseinen kohta tilauskaavakkeessa
tai ostoskorissa.
Tuotteet, joita aletaan toimittaa viikolla 14, olisi hyvä tilata mahdollisimman pian.
Toimitukset syksyllä:
syyssipulien toimitukset alkavat syyskuun puolivälissä.
Toimitukset viikolla 42:
jaloritarinkukan (”amaryllisten”) sipuleita aletaan toimittaa viikolla 42.
Jos haluat saada vinkkejä ja tiedon uutuuksistamme
ja tarjouksistamme ensimmäisten joukossa, voit tilata
uutiskirjeemme helposti ja ilmaiseksi osoitteesta
www.exoticgarden.fi.
[email protected]
0100002
ACASIA
0100004
ADANSONIA
0100005
AGAPANTHUS
0100006
FELICIA
0100012
AMARANTHUS
0100013
ANIGOZANTHOS
0100014
ANNONA
0100016
ARACHIS
0100021
ARISTOLOCHIA
0100026
ASPARAGUS
0100032
BAUHINIA
0100033
BEAUMONTIA
0100040
BRACHYCHITON
0100043
CALCEOLARIA
0100044
CALLISTEMON
0100045
CAMELLIA
0100046
CAMELLIA
0100049
CARDIOSPERMUM
0100050
CARICA
0100057
CISSUS
0100060
CLITORIA
0100063
COFFEA
0100064
SOLENOSTEMON
0100068
CROSSANDRA
0100070, 0800424
CUPHEA
0100075
CYPERUS
0100076
SOLANUM
0100077
DATURA
0100079
BRUGMANSIA
0100085, 0800425
DIASCIA
0100088
DIOSPYRUS
0100089
DRACAENA
0100093
ERYTHRINA
0100094
EUCALYPTUS
0100095
EUCALYPTUS
0100100
EXACUM
0100105
GARDENIA
0100108
GERBERA
0100110, 0400050,
0700367 GLYCYRRHIZA
0100112
GOSSYPIUM
00100116
HEDERA
0100119
HIBISCUS
0100120
ABELMOSCHUS
0100137
INDIGOFERA
0100138
IPOMOEA
0100139
IPOMOEA
0100141
IPOMOEA
0100142
IPOMOEA
0100143
IPOMOEA
0100144
JACARANDA
0100148
LAGERSTROEMIA
0100149
LANTANA
0100150
LAURUS
0100151, 0400027
LAWSONIA
0100154, 0600080
LIQUIDAMBAR
0100160
ENSETE
0100171
NERIUM
0100176
OLEA
0100178
PACHYPODIUM
0100181
CHAMAEDOREA
0100183
TRACHYCARPUS
0100184
CHAMAEROPS
0100191
WASHINGTONIA
0100192
PASSIFLORA
0100193
PASSIFLORA
0100194
PASSIFLORA
0100196
PELARGONIUM
0100199
PELARGONIUM
0100202
PELARGONIUM
0100223
PHILODENDRON
0100224
PHYSALIS
0100228
PLUMBAGO
0100232
RAVENALA
0100233
REHMANNIA
0100235
RHODOCHITON
0100239
SETARIA
0100241, 0600088
SOPHORA
0100242
SPARRMANNIA
0100247
STRELITZIA
0100250
TECOMA
0100260, 0600047
ZELKOVA
0100264
0100265
SELENICEREUS
0100266
AGAVE
0100267
ALOE
0100268
ABUTILON
0100269
BROWALLIA
0100273
HIBISCUS
0100316
ROSA
0100344
HIBISCUS
0100353
GLORIOSA
0100357
MICHELIA
0100359
BILLARDIERA
0100363, 0800392
ANTIGONON
0100366
CAPPARIS
t
yhe
0100195
PASSIFLORA
s
tuu
Uu
4N
201
0100368, 0800397
CLARKIA
0100374, 0800269
HELIANTHUS
0100376, 0800257
IMPATIENS
0100377, 0800224
IMPATIENS
0100378, 0800365
IPOMOEA
0100381
PELARGONIUM
0100389, 0800050
COBAEA
0100398
SOLENOSTEMON
0100399
PSIDIUM
0100400
CYPERUS
0100408
MYRTUS
0100414, 0800531
COBAEA
0100415, 0800544
IPOMOEA
0100417
HIBISCUS
0100418
SOLENOSTEMON
0100419
ASPARAGUS
0100421
BRUGMANSIA
0100425
MUSA
0100426
ECHINOCEREUS
0100427
MAMMILLARIA
0100428
OPUNTIA
0100433
PELARGONIUM
0100434
SOLENOSTEMON
0100439
0100440
LITHOPS
0100441
TACCA
0100443
0100444
DATURA
0100445
PELARGONIUM
0100446
SOLENOSTEMON
t
yhe
s
tuu
Uu
4N
201
0100447
SOLENOSTEMON
0100448
PELARGONIUM
0100449
PUNICA
0200001, 0700002
ACHILLEA
0200002
RHODANTHE
0200004
RHODANTHE
0200005, 0700008
ALLIUM
0200006, 0800005
AMARANTHUS
0200009, 0700015
ANAPHALIS
0200010, 0700035
ASTRANTIA
0200011
ATRIPLEX
0200012
BRIZA
0200014, 0800414
BUPLEURUM
0200016, 0300013
CARTHAMUS
0200017, 0700056
CATANANCHE
0200019, 0700079
CORTADERIA
0200020, 0700354
CORTADERIA
0200021, 0800056
CONSOLIDA
0200022, 0800419
CONSOLIDA
0200023, 0800420
CONSOLIDA
0200024, 0700097
DIPSACUS
0200026, 0700106
ERYNGIUM
0200027, 0700107
ERYNGIUM
0200028, 0700109
FESTUCA
0200037
BRACTEANTHA
0200043
SCHOENIA
0200046
HORDEUM
0200047, 0300006, 0400031,
0701370 HYPERICUM
0200048
LAGENARIA
0200049
LAGURUS
0200050, 0700141
LEONTOPODIUM
0200052, 0700145
LILIUM
0200054, 0700153
LUNARIA
0200055, 0400039
MARRUBIUM
0200056
MOLUCCELLA
0200057, 0800439
NICANDRA
0200059
PENNISETUM
0200061, 0400033,
0700177 PHYSALIS
0200063
0200064
ZEA
0200065
CUCURBITA
0200066
RHODANTHE
0200070, 0800113
SALVIA
0200072
SETARIA
0200073, 0700147
LIMONIUM
0200074
LIMONIUM
0200076
LIMONIUM
0200079
LIMONIUM
0200082
LIMONIUM
0200083
PSYLLIOSTACHYS
0200084, 0700148
GONIOLIMON
0200088
XERANTHEMUM
0200089
XERANTHEMUM
0200090
ZEA
0200091, 0700323
ACHILLEA
0200092, 0800421
CONSOLIDA
0200093, 0800431
GOMPHRENA
0200094, 0800451
SALVIA
0200095, 0800156
CELOSIA
0200096
PYCNOSORUS
0200097, 0999068
CYNARA
0200101, 0800164
SALVIA
0200103
LIMONIUM
0200104
XERANTHEMUM
0200109, 0800445
PAPAVER
0200117
LIMONIUM
0200121
CUCURBITA
0200123, 0800409
AMARANTHUS
0200124
CUCURBITA
0200127
CUCURBITA
0200128, 0400124,
0700326 AGASTACHE
0200129, 0800002
AGERATUM
0200130, 0800183
AMARANTHUS
0200131, 0800006
AMMI
0200133
LAGENARIA
0200135, 0999038
CUCURBITA
0200136
ELEUSINE
0200139
GOMPHRENA
0200140, 0800532
CONSOLIDA
0200141
PAPAVER
0200142, 0500089
SORGHUM
0200143
ZEA
0200146
LAGENARIA
0200147
ERYNGIUM
0200148
NIGELLA
0200151, 0400318
LINUM
0300001, 0700022
ANTHEMIS
0300003, 0701062
CENTAUREA
0300004, 0400064,
0701423 TANACETUM
0300005, 0400024,
0701005 GALIUM
0300007
ISATIS
0300008
RESEDA
0300011, 0700206
SOLIDAGO
0300012, 0400214,
0700272 PHYTOLACCA
0300014 S
ANGUINARIA
0300015
INDIGOFERA
0300016, 0400082,
0700406 RUTA
0400002
PIMPINELLA
0400003, 0701210
THYMUS
0400004
OCIMUM
0400006
OCIMUM
0400007
OCIMUM
0400008, 0700339
ATROPA
0400009, 0600040
RUBUS
0400010, 0910007
APIUM
0400011, 0701013
POTENTILLA
0400012
MEDICAGO
0400013
TRIGONELLA
0400014, 0999070
CAPSICUM
0400015, 0700337
ARTEMISIA
0400016
CUMINUM
0400017, 0700360
DIGITALIS
0400018, 0600041
SAMBUCUS
0400019
FOENICULUM
0400020, 0701399
POLYGONATUM
0400021, 0700364
GALEGA
0400022
MENTHA
0400023, 0700366
GENTIANA
0400026, 0701108
EUPATORIUM
0400028
LEONURUS
0400029, 0700369
HUMULUS
0400030, 0701235
CIRCAEA
0400035
CNICUS
0400036, 0700389
NEPETA
0400037, 0700377
MALVA
0400038
CORIANDRUM
0400040, 0700403
RHEUM
0400043, 0701006
GEUM
0400044
CARUM
0400045, 0701392
ORIGANUM
0400046, 0700332
ANGELICA
0400047, 0700414
SATUREJA
0400048
RORIPPA
0400051, 0700140
LAVANDULA
0400052
LEVISTICUM
0400053
CHENOPODIUM
0400054, 0700328
ALTHAEA
0400055, 0700335
ARTEMISIA
0400056, 0701365
GALIUM
0400057
PEUCEDANUM
0400058
OENOTHERA
0400059
MENTHA
0400061, 0700409
SANGUISORBA
0400062
ALLIUM
0400063, 0700009
ALLIUM
0400065, 0700349
CHAMAEMELUM
0400066
ROSMARINUS
0400067, 0701072
CICHORIUM
0400068, 0700195
ECHINACEA
0400069, 0700407
SALVIA
0400071, 0701336
ARNICA
0400072, 0700388
MYRRHIS
0400073
DATURA
0400074, 0701223
VIOLA
0400075, 0701198
SAPONARIA
0400076, 0999066
FOENICULUM
0400077, 0700427
THYMUS
0400078, 0800442
NICOTIANA
0400079, 0700324
ACTAEA
0400080
PORTULACA
0400081, 0701421
SYMPHYTUM
0400083
SINAPIS
0400084, 0701428
VALLERIANA
0400085, 0700372
INULA
0400086, 0700418
SMYRNIUM
0400087, 0701012
PIMPINELLA
0400088
FOENICULUM
0400089
MONARDA
0400091
OCIMUM
0400092
ELEUTHEROCOCCUS
0400093, 0700412
SANTOLINA
0400094, 0700419
STACHYS
0400095, 0700325
AGASTACHE
0400096, 0910005
ALLIUM
0400097, 0700344
CALAMINTHA
0400099
CALENDULA
0400100
VERBENA
0400102, 0700417
SILYBUM
0400103, 0701330
ANCHUSA
0400104, 0700384
MENTHA
0400105
DIPLOTAXIS
0400106, 0700351
COCHLEARIA
0400107, 0701001
AGRIMONIA
0400108, 0700356
CRAMBE
0400109
NIGELLA
0400111, 0701004
DAUCUS
0400112, 0701363
FILIPENDULA
0400113, 0701014
SALVIA
0400114, 0701429
VERONICA
0400115, 0700386
MONARDA
0400118, 0700371
HYSSOPUS
0400120, 0700265
MEUM
0400121
OCIMUM
0400125
EPHEDRA
0400126, 0910009
BRASSICA
0400126, 0910009
BRASSICA
0400128
PYCNANTHEMUM
0400129, 0600015
GINKGO
0400131, 0700415
SCOPOLIA
0400133, 0910015
ARCTIUM
0400134, 0701400
PULMONARIA
0400135
HEIMIA
0400138, 0700378
MALVA
0400139, 0700413
SANTOLINA
0400140, 0700333
ANTHOXANTHUM
0400141, 0701007
HYOSCYAMUS
0400150
OCIMUM
0400151, 0999071
CAPSICUM
0400152, 0701010, 0800444
0400153, 0500083
TAGETES
PAPAVER
0400155, 0700375
LAVATERA
0400156, 0701011
PASTINACA
0400162, 0700405
RUDBECKIA
0400163, 0910012
CRYPTOTAENIA
0400164, 0911012
CAMPANULA
0400166, 0500084,
0700422 TANACETUM
0400167, 0700359
DIGITALIS
0400168
BRASSICA
0400174, 0701008
LINARIA
0400175, 0700338
ASARUM
0400176, 0700390
NEPETA
0400177, 0700373
LAVANDULA
0400178, 0701396
PETASITES
0400180, 0700353
COLCHICUM
0400181, 0800440
NICOTIANA
0400182
OCIMUM
0400183
CORIANDRUM
0400186, 0701003
CHELIDONIUM
0400187
CENTAURIUM
0400191, 0700410
SANGUISORBA
0400193, 0701017
VERBASCUM
0400194
ASTRAGALUS
0400195, 0700352
CODONOPSIS
0400196, 0700374
LAVANDULA
0400197, 0701383
MENTHA
0400198
OCIMUM
0400199, 0700395
PEGANUM
0400200, 0700416
SCUTELLARIA
0400202
WITHANIA
0400204, 0700006
ACONITUM
0400205, 0700277
ADONIS
0400207, 0700312
ARUM
0400209, 0700073
ACTAEA
0400210, 0910002
CYMBOPOGON
400211
MANDRAGORA
0400212
MELISSA
0400215, 0701295
RHODIOLA
0400216, 0701411
SANICULA
0400217, 0600097
SANTALUM
0400218, 0701016
SOLIDAGO
0400219
TANACETUM
0400220, 0700424
TEUCRIUM
0400222
ACMELLA
0400223
CAPSICUM
0400224
ECHINACEA
0400225
HELICHRYSUM
0400226
OCIMUM
0400227
OCIMUM
0400228
OCIMUM
0400229
OCIMUM
0400231
RUMEX
0400232
THYMUS
0400233
VERATRUM
0400242
ARGEMONE
0400248
ECHINACEA
0400249
ERYNGIUM
0400250
OCIMUM
0400251
OCIMUM
0400252
OCIMUM
0400253
OCIMUM
0400257
TAGETES
0400259
VERBENA
0400261
ANTHRISCUS
0400262, 0700788
ARALIA
0400264
CAPSICUM
0400266
CAPSICUM
0400267
CLINOPODIUM
0400268, 0700798
LOBELIA
0400270
OCIMUM
0400272, 0701462
SUCCISA
0400273
TAGETES
0400279
HYSSOPUS
0400281
CALAMINTHA
0400282, 0999094
CAPSICUM
0400287
TANACETUM
0400289
ANGELICA
0400290
BORAGO
0400298, 0700856
MONARDA
0400309, 0600117
GAULTHERIA
0400313
LAVANDULA
0400314
LEONURUS
0400317
SCHISANDRA
0400319
CAPSICUM
0400320
LIPPIA
0400335
THYMUS
0500024
FAGOPYRUM
0500036
LUFFA
0500088, 0800550
PHACELIA
0500090, 0911028
CYCLANTHERA
0500092
t
yhe
0400331
ORIGANUM
0400332
CORIANDRUM
0400334
OCIMUM
0500043
ONOBRYCHIS
0500074
PROBOSCIDEA
0500086
BRASSICA
N
14
0
2
s
tuu
Uu
t
yhe
N
14
0
2
s
u
tu
Uu
0600001
ACER
0600003
CALYCANTHUS
0600004
CARAGANA
0600005
CATALPA
0600006
CHAENOMELES
0600007
CORNUS
0600008
CORNUS
0600009
COTINUS
0600011
CRATAEGUS
0600013
DAPHNE
0600016
GLEDITSIA
0600018
HIBISCUS
0600019
HIPPOPHAË
0400099
CALENDULA
0600022
LABURNUM
0600024
LIRIODENDRON
0600028
PAEONIA
0600031
PRUNUS
0600034
PRUNUS
0600036
RHODODENDRON
0600038
ROSA
0600039
ROSA
0600044
SYRINGA
0600049
CLEMATIS
0600052
ABIES
0600053
ABIES
0600054
ABIES
0600056
CHAMAECYPARIS
0600058
PICEA
0600059
PICEA
0600060
PINUS
0600062
PINUS
0600063
TAXUS
0600065
MESPILUS
0600066
VITIS
0600067, 0911006
ACTINIDIA
0600070
KOLKWITZIA
0600071
MORUS
0600072
HYDRANGEA
0600073
HAMAMELIS
0600074
AKEBIA
0600077
PYRUS
0600078
TILIA
0600081
MAGNOLIA
0600082
MORUS
0600083
OSTRYA
0600084
PAULOWNIA
0600085
PRUNUS
0600087
ROBINIA
0600089
ZIZIPHUS
0600090
CAMPSIS
0600091
ROSA
0600092
WISTERIA
0600094
PINUS
0600095
SEQUOIADENDRON
0600098
CELASTRUS
0600099
AMORPHA
0600103
LARIX
0600105
ROSA
0600108, 0701459
CALLUNA
0600111
FUCHSIA
0600112
GYMNOCLADUS
0600113
CLERODENDRUM
0600114
CHIMONANTHUS
0600115
DECAISNEA
0600116
KIGELIA
t
yhe
N
14
0
2
s
u
0600118
VACCINIUM
0600120
JUGLANS
0600121
ARBUTUS
0600123
BILLARDIERA
0600124
BUDDLEJA
0700001
ACANTHUS
0700003
ACHILLEA
0700007
LYCHNIS
0700010
ALSTROEMERIA
0700011
ALTHEA
0700012
ALYSSUM
0700016
ANCHUSA
0700017
PULSATILLA
0700019
ANEMONE
0700020
PULSATILLA
0700021
ANTHEMIS
0700023
ANTHERICUM
0700025
AQUILEGIA
0700026
ARABIS
0700027
ARABIS
0700028
ARENARIA
0700030
ARMERIA
0700031
ARUNCUS
0700033
ASTER
0700034
ASTILBE
0700036
AUBRIETA
0700037
AUBRIETA
0700038
AUBRIETA
0700040
BELLIS
tu
Uu
0600125
LYCIUM
0700041
BERGENIA
0700042
CAMPANULA
0700043
CAMPANULA
0700044
CAMPANULA
0700045
CAMPANULA
0700046
CAMPANULA
0700047
CAMPANULA
0700051
CAMPANULA
0700052
CAMPANULA
0700053
CAMPANULA
0700054
CANNA
0700063
CENTRANTHUS
0700064
CERASTIUM
0700066
LEUCANTHEMUM
0700068
LEUCANTHEMUM
0700069
TANACETUM
0700071
TANACETUM
0700074
CLEMATIS
0700075
CLEMATIS
0700076
CLEMATIS
0700078
COREOPSIS
0700080
PSEUDOFUMARIA
0700081
PHUOPSIS
0700082
CYCLAMENA
0700085
DELPHINIUM
0700087
DIANTHUS
0700089
DIANTHUS
0700091
DICENTRA
0700092
DICENTRA
0700093
DICTAMNUS
0700094
DIGITALIS
0700095
DIGITALIS
0700096
DIGITALIS
0700098
DODECATHEON
0700099
DORONICUM
0700102
ERANTHIS
0700104
ERIGERON
0700112
GAILLARDIA
0700113
GENTIANA
0700116
GEUM
0700117
GEUM
0700119
GYPSOPHILA
0700121
HELIANTHEMUM
0700124
HELLEBORUS
0700126
HEUCHERA
0700130
HOSTA
0700132
IBERIS
0700135
IRIS
0700136
JASIONE
0700138
LATHYRUS
0700142
LEWISIA
0700143
LIATRIS
0700144
LILIUM
0700149
CYMBALARIA
0700150
LINUM
0700151
LINUM
0700156
LUPINUS
0700159
LYSIMACHIA
0700160
LYTHRUM
0700161
MALVA
0700163
MIMULUS
0700164
MONARDA
0700166
MYOSOTIS
0700167
NEPETA
0700168
OENOTHERA
0700170
PAPAVER
0700174
PENSTEMON
0700175
PHLOX
0700178
PHYSOSTEGIA
0700182
POTENTILLA
0700183
PRIMULA
0700184
PRIMULA
0700185
PRIMULA
0700186
PRIMULA
0700187
PRIMULA
0700188
PRIMULA
0700189
PRIMULA
0700190
PRIMULA
0700194
ODGERSIA
0700196
SALVIA
0700197
SAPONARIA
0700200
SCABIOSA
0700203
SEDUM
0700207
STACHYS
0700208
STOKESIA
0700209
TELEKIA
0700211
TROLLIUS
0700212
VERATRUM
0700213
VERBASCUM
0700214
VERONICA
0700215
VIOLA
0700216
VIOLA
0700221
VIOLA
0700222
VIOLA
0700224
VISCARIA
0700225
ALCHEMILLA
0700226
ANDROSACE
0700227
ANTENNARIA
0700229
AQUILEGIA
0700231
ASTRANTIA
0700232
CALCEOLARIA
0700233
CHELONE
0700237, 0800423
COREOPSIS
0700240
DRABA
0700248
PRIMULA
0700249
PRIMULA
0700252
SCUTELLARIA
0700253
SILENE
0700254
STACHYS
0700255
TIARELLA
0700256
WULFENIA
0700257
AQUILEGIA
0700261
ANACYCLUS
0700262
ASTER
0700266
ZIGADENUS
0700270
DELPHINIUM
0700271
MALVA
0700276
ACONITUM
0700280
VIOLA
0700281
VIOLA
0700283
CEPHALARIA
0700288
CRAMBE
0700289
DIANTHUS
0700291
KIRENGESHOMA
0700292
KITAIBELIA
0700293
LUNARIA
0700297
OENOTHERA
0700299
VIOLA
0700300
PAPAVER
0700302
ALCEA
0700303
AQUILEGIA
0700305
STYLOPHORUM
0700306
DELPHINIUM
0700311
AQUILEGIA
0700313
BAPTISIA
0700314
DIGITALIS
0700316
KNIPHOFIA
0700318
ROMNEYA
0700319
TELLIMA
0700320
TROPAEOLUM
0700327
ALCEA
0700341
BELLIS
0700345
CALTHA
0700346, 0800415
CAMPANULA
0700350
CIRSIUM
0700355
CORTUSA
0700357, 0800408
DAHLIA
0700358
DIANTHUS
0700361
EREMURUS
0700376
LILIUM
0700379
MECONOPSIS
0700380
MECONOPSIS
0700381
MECONOPSIS
0700382
MECONOPSIS
0700385
MERTENSIA
0700387, 0800271
MYOSOTIS
0700402
PULSATILLA
0700408
SALVIA
0700426
THALICTRUM
0700433
ALCEA
0700434
ALLIUM
0700435
BELLIS
0700436
CALLIRHOE
0700438
DELPHINIUM
0700439
DELPHINIUM
0700440
DELPHINIUM
0700441
EUPHORBIA
0700442
HELIANTHUS
0700443
LYSIMACHIA
0700444
ONOPORDUM
0700445
PAPAVER
0700447
SILPHIUM
0700448
VERBASCUM
0700449
ARMERIA
0700450
ARMERIA
0700451
CATANANCHE
0700452
ECHINACEA
0700454
PENSTEMON
0700456
ERIGERON
0700457
MOLINIA
0700757
SEMPERVIVUM
0700758
ACAENA
0700760
ANTHYLLIS
0700761
AQUILEGIA
0700762
ARTEMISIA
0700763
CAMPANULA
0700764
DIERAMA
0700765
EUPATORIUM
0700767
HELENIUM
0700768
HELLEBORUS
0700769
LAVATERA
0700770
LEUCANTHEMUM
0700771
LINUM
0700772
LYCHNIS
0700774
MIMULUS
0700775
MISCANTHUS
0700776
PENSTEMON
0700777
PHYTEUMA
0700780
RUMEX
0700781
SYMPHYANDRA
0700782
VERBASCUM
0700783
VERONICA
0700784
VIOLA
0700785
ACINOS
0700787
ALCEA
0700790
CAMPANULA
0700792
CLAYTONIA
0700793, 0800537
DAHLIA
0700796
DIANTHUS
0700797
FRANCOA
0700799
MALVA
0700800, 0800547
MYOSOTIS
0700801
PARDANCANDA
0700803
SISYRINCHIUM
0700806
GENTIANA
0700811
ECHIUM
0700812
GLADIOLUS
0700814
LINARIA
0700817, 0800584
NICOTIANA
0700818
OENOTHERA
0700819
PETRORHAGIA
0700820
PRIMULA
0700823
THALICTRUM
0700824
VIOLA
0700825
GLAUCIDIUM
0700827
GEUM
0700828
IRIS
0700829
JUNCUS
0700831
PETALOSTEMON
0700832
TRADESCANTIA
0700842
ALLIUM
0700843
ANTIRRHINUM
0700844
DIGITALIS
0700847
LEUCOJUM
0700849
POLEMONIUM
0700850
SILENE
0700851
TRICYRTIS
0700852
XEROPHYLLUM
0700858
AQUILEGIA
0700859
CAMPANULA
0700860
ECHINACEA
0700861
LUPINUS
0700862
LUPINUS
0700863
PAPAVER
0700873
ALCEA
0700874
ERODIUM
0700876
NEPETA
0700878
PHLOMIS
0700879
PRUNELLA
0700880
SENECIO
0700881
VERONICASTRUM
0700882
CAMPANULA
0700883
ANEMONE
0700884
AQUILEGIA
0700885
ANTIRRHINUM
0700887
DACTYLICAPNOS
0700888
PIMPINELLA
0700889
TRIFOLIUM
0700890
GERANIUM
0700891
ECHINACEA
0700894
CHAMERION
0700895
CLEMATIS
0700896
AQUILEGIA
0700898
PEROVSKIA
0700899
SALVIA
0700901
BERKHEYA
0700902
EREMURUS
0700904
LYCHNIS
0700905
PRIMULA
0700906
ALLIUM
0700907
ANEMONOPSIS
0700908
KNAUTIA
0700909
PULSATILLA
0700910
BOUTELOUA
0700911
CRYPTOTAENIA
0700912
GAILLARDIA
0700913
LILIUM
0700914
PAEONIA
0700915
PAPAVER
0700916
COREOPSIS
0700917
CORYDALIS
0700918
SILENE
0700919
DIGITALIS
0700920
RUDBECKIA
0700921
AGASTACHE
0700922
ALCEA
0700923
HELENIUM
0700924
LATHYRUS
t
yhe
N
014
us2
t
yhe
0700925
LEWISIA
0700926
LUPINUS
0700927
ECHINACEA
0700928
DIGITALIS
0701002, 0800266
CENTAUREA
00701019
ANEMONE
0701020
CONSOLIDA
0701021
MELILOTUS
0701022
VERONICA
0701024
AQUILEGIA
0701050
CAMPANULA
0701100
DRYAS
0701110
FRAGARIA
0701139
LATHYRUS
0701173
PAPAVER
0701191
PRIMULA
0701201
SEDUM
0701260
LOTUS
0701269
CORYDALIS
0701284
FRITILLARIA
0701315
GERANIUM
0701331
ANEMONE
0701401
PULSATILLA
0701449
ACHILLEA
0701450
AGROSTEMMA
0701452
CAMPANULA
0701453
GEUM
0701454
LEUCANTHEMUM
0701455
TRIFOLIUM
0701456
VISCARIA
0701461
RANUNCULUS
0701466
SAXIFRAGA
0701467
SILENE
0701468
THALICTRUM
0701472
CARDAMINE
0701473
MYOSOTIS
0701474
PRIMULA
0701475
SILENE
0701476
CAMPANULA
0800003
AGROSTEMMA
0800009
ANTIRRHINUM
0800010
ANTIRRHINUM
0800011
ANTIRRHINUM
0800012
ANTIRRHINUM
0800017
ARCTOTIS
0800018
CALLISTEPHUS
tu
Uu
0700929
GAILLARDIA
N
014
us2
tu
Uu
0700930
ECHINACEA
0800024
CALLISTEPHUS
0800025
CALLISTEPHUS
0800029
CALLISTEPHUS
0800030
CALLISTEPHUS
0800031
BRACHYSCOME
0800032
CALENDULA
0800033
CALENDULA
0800034
CALENDULA
0800035
CALENDULA
0800038
CELOSIA
0800039
CELOSIA
0800042
CENTAUREA
0800043
MATTHIOLA
0800044
ARGYRANTHEMUM
0800046
COLEOSTEPHUS
0800047
TANACETUM
0800048
CLADANTHUS
0800055
DAHLIA
0800059
DOLICHOS
0800060
ECHIUM
0800061
EMILIA
0800062
ESCHSCHOLZIA
0800065
GILIA
0800069
HELIANTHUS
0800070
HELIANTHUS
0800071
HIBISCUS
0800076
LAVATERA
0800077
LAVATERA
0800078
LAYIA
0800079
LINANTHUS
0800081
LOBELIA
0800083
LOBELIA
0800084
LOBELIA
0800085
LOBELIA
0800086
LOBELIA
0800088
LUPINUS
0800090
MENTZELIA
0800091
DOROTHEANTHUS
0800092
DOROTHEANTUS
0800095
NICOTIANA
0800096
NICOTIANA
0800097
NICOTIANA
0800098
NICOTIANA
0800099
NIEREMBERGIA
0800100
OENOTHERA
0800101
PAPAVER
0800105
VIOLA
0800107
PENSTEMON
0800108
PHLOX
0800109
RATIBIDA
0800112
RUDBECKIA
0800114
SALVIA
0800115
SALVIA
0800116
SALVIA
0800117
SANVITALIA
0800118
SILENE
0800119
TAGETES
0800124
TAGETES
0800127
TAGETES
0800130
TAGETES
0800134
OSTEOSPERMUM
0800136
ARCTOTIS
0800138
VERBENA
0800139
ZINNIA
0800140
ZINNIA
0800146
ANTIRRHINUM
0800147
CALLISTEPHUS
0800148
CALLISTEPHUS
0800150
CALLISTEPHUS
0800152
LINARIA
0800153
LOBELIA
0800154
NEMESIA
0800155
CALLISTEPHUS
0800157
SENECIO
0800159
HELIANTHUS
0800160
LAVATERA
0800165
VERBENA
0800166
ZINNIA
0800168
HELIANTHUS
0800173
CALLISTEPHUS
0800174
BRACHYSCOME
0800176
CLARKIA
0800177
NEMESIA
0800178
NEMOPHILA
0800179
NICOTIANA
0800180
PHLOX
0800182
ASCLEPIAS
0800186
TANACETUM
0800188
HELIANTHUS
0800190
NICOTIANA
0800191
PAPAVER
0800192
VIOLA
0800193
VIOLA
0800196
TAGETES
0800200
CALENDULA
0800204
CALLISTEPHUS
0800205
BIDENS
0800206
GAILLARDIA
0800207
HELIANTHUS
0800208
LOBELIA
0800209
MONARDA
0800214
AGERATUM
0800216
BEGONIA
0800217
BEGONIA
0800220
DIANTHUS
0800222
DIANTHUS
0800223
GAZANIA
0800225
IMPATIENS
0800226
IMPATIENS
0800227
IMPATIENS
0800229
IMPATIENS
0800232
IMPATIENS
0800235
NOLANA
0800240
PETUNIA
0800241
PETUNIA
0800242
PETUNIA
0800243
PETUNIA
0800249
PETUNIA
0800252
SCHIZANTHUS
0800254
THUNBERGIA
0800256
BEGONIA
0800261
DIANTHUS
0800262
ANTIRRHINUM
0800263
MAURANDYA
0800267
COSMOS
0800268
GAZANIA
0800270
LOBELIA
0800273
RUDBECKIA
0800275
VERBENA
0800276
VERBENA
0800277
ZINNIA
0800279
DAHLIA
0800282
LATHYRUS
0800283
LATHYRUS
0800284
DIANTHUS
0800286
MALVA
0800287
TROPAEOLUM
0800289
LEONOTIS
0800290
VIOLA
0800291
GAZANIA
0800315
BASSIA
0800318
TAGETES
0800362
ANTIRRHINUM
0800366
LATHYRUS
0800368
MIMULUS
0800369
OENOTHERA
0800371
PETUNIA
0800373
PHLOX
0800374
SALPIGLOSSIS
0800375
SALVIA
0800378
TAGETES
0800380
VERBENA
0800393
BEGONIA
0800394
BEGONIA
0800396
DENDRANTHEMA
0800403
PETUNIA
0800404
IMPATIENS
0800406
RESEDA
0800410
AMBERBOA
0800417
CLEOME
0800426
DIMORPHOTHECA
0800427
EUPHORBIA
0800433
HELIOTROPIUM
0800434
IMPATIENS
0800436
IPOMOEA
0800437
LIMNANTHES
0800438
LINARIA
0800441
NICOTIANA
0800446
PENTAS
0800447
PERSICARIA
0800450
SALVIA
0800454
TAGETES
0800455
THYMOPHYLLA
0800456
TITHONIA
0800457
TRACHYMENE
0800459
TROPAEOLUM
0800463
VIOLA
0800464
VIOLA
0800466
IMPATIENS
0800468
IMPATIENS
0800470
THUNBERGIA
0800471
ANAGALLIS
0800474
BRASSICA
0800475
BRASSICA
0800477
CENTAUREA
0800479
CERINTHE
0800483
LINUM
0800484
LUPINUS
0800485
LUPINUS
0800486
NEMESIA
0800487
NOLANA
0800489
TAGETES
0800491
ZINNIA
0800493
TAGETES
0800499
CALANDRINIA
0800500
CAMISSONIA
0800501
CARPANTHEA
0800503
CLEOME
0800504
COMMELINA
0800505
CONVOLVULUS
0800506
COSMOS
0800507
DIANTHUS
0800508
ERAGROSTIS
0800510
ESCHSCHOLZIA
0800511
HELIANTHUS
0800513
MADIA
0800516
TITHONIA
0800517
TROPAEOLUM
0800518
VERBENA
0800521
LATHYRUS
0800522
AGERATUM
0800524
AMARANTHUS
0800525
CALENDULA
0800527
CALLISTEPHUS
0800533
COREOPSIS
0800534
COREOPSIS
0800535
COSMOS
0800539
DIANTHUS
0800540
DIANTHUS
0800541
DRACOCEPHALUM
0800543
IMPATIENS
0800546
MALCOLMIA
0800548
PAPAVER
0800549
PAPAVER
0800553
TROPAEOLUM
0800557
LATHYRUS
0800561
TROPAEOLUM
0800564
LOBELIA
0800565
PAPAVER
0800566
RUDBECKIA
0800572
PETUNIA
0800573
PETUNIA
0800574
AMARANTHUS
0800575
CALLISTEPHUS
0800576
CHAENORHINUM
0800577
CHENOPODIUM
0800579
DAHLIA
0800580
DIANTHUS
0800582
HIBISCUS
0800583
MIRABILIS
0800585
NICOTIANA
0800586
RUDBECKIA
0800587
SALPIGLOSSIS
0800588
SCABIOSA
0800589
SILENE
0800592
ZINNIA
0800596
AGASTACHE
0800597
AGROSTEMMA
0800598
ALCEA
0800599
CALENDULA
0800600
CALLISTEPHUS
0800601
CELOSIA
0800603
CYNOGLOSSUM
0800606
HELIANTHUS
0800607
HELICHRYSUM
0800608
IPOMOEA
0800610
LATHYRUS
0800611
MIRABILIS
0800612
SALVIA
0800613
TAGETES
0800623
PETUNIA
0800624
ANTIRRHINUM
0800626
COSMOS
0800629
IPOMOEA
0800630
LOBELIA
0800632
NEMESIA
0800633
PAPAVER
0800634
PHASEOLUS
0800636
RUDBECKIA
0800637
SALPIGLOSSIS
0800639
TAGETES
0800640
TAGETES
0800642
TROPAEOLUM
0800643
TROPAEOLUM
0800644
ZEA
0800647
ZINNIA
0800648
CHRYSANTHEMUM
0800649
CONVOLVULUS
0800651
ESCHSCHOLZIA
0800652
LINUM
0800653
MATTHIOLA
0800654
SALPIGLOSSIS
0800656
ZINNIA
0800658
BEGONIA
0800659
ALCEA
0800660
CALLISTEPHUS
0800661
DOLICHOS
0800662
HELIANTHUS
0800663
LATHYRUS
0800664
LATHYRUS
0800665
LATHYRUS
0800667
PAPAVER
0800668
PETUNIA
0800670
RUDBECKIA
0800671
TAGETES
0800673
CENTAUREA
0800674
CENTAUREA
0800675
CHRYSANTHEMUM
0800676
CHRYSANTHEMUM
0800677
CLEOME
0800678
HELIANTHUS
0800679
MALOPE
0800681
RESEDA
0800682
ZINNIA
0800693
IMPATIENS
0800696
CALENDULA
0800697
CENTAUREA
0800700
DIANTHUS
0800703
LINUM
0800707
OENOTHERA
0800708
PORTULACA
0800710
ZINNIA
0800712
COSMOS
0800713
COSMOS
0800720
IMPATIENS
0800722
AGASTACHE
0800723
AMARANTHUS
0800724
CONSOLIDA
0800725
LATHYRUS
0800726
MIMULUS
0800727
NICOTIANA
0800729
VERBENA
0800730
SALVIA
0800731
SALVIA
0800732
VERBENA
0800733
CALLISTEPHUS
0800746
HELENIUM
0800751
AGROSTEMMA
0800753
CALENDULA
0800754
CENTRATHERUM
0800755
MATTHIOLA
0800756
DIANTHUS
0800757
GOMPHOCARPUS
0800760
MONARDA
0800761
PAPAVER
0800765
RUDBECKIA
0800766
SCABIOSA
0800767
TAGETES
0800768
TROPAEOLUM
0800769
OXALIS
0800770
ZALUZIANSKYA
0800771
PHLOX
0800779
PETUNIA
0800781
ANTIRRHINUM
0800782
CALLISTEPHUS
0800783
CALENDULA
0800784
CAMPANULA
0800786
CLARKIA
0800787
IPOMOEA
0800788
NICOTIANA
0800790
PTILOTUS
0800791
SANVITALIA
0800792
SANVITALIA
0800793
TROPAEOLUM
0800794
VIGNA
0800795
ZINNIA
0800796
COSMOS
0800798
ORLAYA
0800799
COSMOS
0800800
COSMOS
0800801
COSMOS
0800802
PHYSOSTEGIA
0800803
PAPAVER
0800804
CLARKIA
0800805
COSMOS
0800806
COSMOS
0800807
CUPHEA
0800808
CYNOGLOSSUM
0800812
IMPATIENS
0800813
IMPATIENS
0800814
NIGELLA
0800819
AMARANTHUS
0800821
CELOSIA
0800823
LATHYRUS
0800824
TAGETES
0800825
TAGETES
0800826
TAGETES
0800827
TAGETES
0800828
ZINNIA
0800829
ZINNIA
0800830
COSMOS
0800831
ORYZA
0800832
THUNBERGIA
0800838
PETUNIA
0800841
BEGONIA
0800842
ANGELONIA
0800843
ANTIRRHINUM
0800844
CALLISTEPHUS
0800845
CENTAUREA
0800846
CENTAUREA
0800847
IPOMOEA
0800848
IPOMOEA
0800849
LATHYRUS
0800850
MALOPE
0800852
PHACELIA
0800853
PHASEOLUS
0800854
RICINUS
0800856
TAGETES
0800857
ZINNIA
0800858
OSTEOSPERMUM
0800859
CREPIS
0800861
LAVATERA
0800862
LEONOTIS
0800863
LINARIA
0800864
TINANTIA
0800865
DIANTHUS
0800866
BEGONIA
0800867
PETUNIA
0800868
PETUNIA
0800869
PETUNIA
0800870
ROSA
0800871
AGERATUM
0800874
ANTIRRHINUM
0800875
CALLISTEPHUS
0800877
ESCHSCHOLZIA
0800878
HIBISCUS
0800879
LAGURUS
0800880
LATHYRYS
0800881
LOBUOLARIA
0800882
PORTULACA
0800883
SALVIA
0800884
SALVIA
0800885
SOLANUM
0800886
STYLOMECON
0800887
TAGETES
0800888
TAGETES
0800889
ZINNIA
0800890
ZINNIA
0800891
OCIMUM
0800893
PAPAVER
0800894
COSMOS
0800895
CONSOLIDA
0800896
CONSOLIDA
0800897
PAPAVER
0800898
PAPAVER
0800899
LEWISIA
0800900
LAVANDULA
0800901
LAVANDULA
t
yhe
het
Ny
0800902
ZINNIA
0800903
ZINNIA
s
tuu
Uu
0800905
LOBELIA
t
yhe
0800910
ANTIRRHINUM
N
14
0
2
us
0800911
tu
Uu
ANTIRRHINUM
t
yhe
0800916
CATHARANTHUS
0800921 Uu
HELIANTHUS
N
14
0
2
s
u
u
0800917 Uut
CENTAUREA
t
yhe
N
014
2
s
u
tu
0800912
ANTIRRHINUM
0800913 Uu
ANTIRRHINUM
0800922
HELIANTHUS
0800923 Uu
HELIANTHUS
0800918
ERYSIMUM
0800919
COSMOS
N
14
0
2
s
u
t
yhe
0800928 Uu
LATHYRUS
t
yhe
0800924
HELIANTHUS
N
014
2
s
u
tu
0800925 Uu
IMPATIENS
0800934 utuus
U
NEMESIA
0800929
LATHYRUS
0800930 Uu
LATHYRUS
us
0800940 Uutu
PETUNIA
0800931
LATHYRUS
t
yhe
0800935
VIOLA
N
14
0
2
s
u
0800936 Uutu
PENNISTETUM
t
yhe
4N
201
4
201
het
Ny
0800926
LATHYRUS
t
yhe
N
14
0
2
s
tuu
t
yhe
4N
201
0800920
CLARKIA
tu
Uu
s
tuu
Uu
N
14
0
2
s
tuu
0800914
BERLANDIERA
t
yhe
t
yhe
N
014
2
s
u
tu
0800908
ANTIRRHINUM
t
yhe
N
14
0
2
s
tuu
t
yhe
N
14
0
2
s
tuu
0800915 Uu
CAPSICUM
BEGONIA
u
0800907 Uut
AMARANTHUS
t
yhe
N
14
0
2
us
0800909 Uutu
ANTIRRHINUM
4
201 0800906
N
14
0
2
us
0800932
LATHYRUS
0800933
LINUM
t
yhe
0800937
PENNISETUM
N
14
0
2
s
u
0800938 Uutu
PENSTEMON
t
yhe
t
yhe
0800941
PETUNIA
0800942
PETUNIA
N
14
0
2
s
u
tu
Uu
0800939
PETUNIA
0800943
PETUNIA
us
0800944 Uutu
PETUNIA
4N
201
0800945
PETUNIA
t
yhe
t
yhe
N
014
us2
0800946 utu
U
PETUNIA
0800947
PETUNIA
0800948 utu
U
PETUNIA
t
yhe
0800954
ZINNIA
0800949
PETUNIA
0800950
SALVIA
N
014
us2
0800956
ZINNIA
tu
Uu
0800957
0800951
SALVIA
tu
Uu
t
yhe
N
14
0
2
us
t
yhe
N
14
0
2
us
N
14
0
2
us
0800958
0800959
0800964
CENTAUREA
0901002
GLYCINE
0901013
PHASEOLUS
tu
Uu
0800960
tu
Uu
t
yhe
t
yhe
N
14
0
2
us
t
yhe
N
014
us2
N
14
0
2
s
u
u
0800962
COSMOS
0800963 Uut
GLANDULARIA
0901014
PHASEOLUS
0901020
PHASEOLUS
0901021
PHASEOLUS
0901030
PHASEOLUS
0901031
PISUM
0901032
CICER
0901037
VICIA
0901038
PISUM
0901041
PISUM
0901042
PISUM
0901045
PHASEOLUS
0901046
PHASEOLUS
0901047
PHASEOLUS
0901048
PHASEOLUS
0901051
PHASEOLUS
0901052
PHASEOLUS
0901056
VICIA
0901057
PHASEOLUS
0901059
PHASEOLUS
0901060
PHASEOLUS
0901061
PISUM
0901062
PISUM
0901073
VICIA
0901075
PHASEOLUS
0800961
GAURA
tu
Uu
t
yhe
0901077
PHASEOLUS
0901078
PHASEOLUS
0901079
PISUM
N
014
2
s
u
tu
0901080 Uu
PHASEOLUS
t
yhe
N
14
0
2
s
tuu
0901081 Uu
PHASEOLUS
0901082
PHASEOLUS
0902002
CUCUMIS
0902004
CUCUMIS
0902014
CUCUMIS
0902017
CUCUMIS
0902022
CUCUMIS
0902023
CUCUMIS
0902026
CUCUMIS
0902027
CUCUMIS
0902028
CUCUMIS
0902029
MELOTHRIA
0902030
CUCUMIS
0902032
CUCUMIS
0902033
CUCUMIS
0902036
CUCUMIS
0903002
BRASSICA
0903003
BRASSICA
0903005
BRASSICA
0903015
BRASSICA
0903019
BRASSICA
0903020
BRASSICA
0903023
BRASSICA
0903026
BRASSICA
0903027
BRASSICA
0903037
BRASSICA
0903038
BRASSICA
0903040
BRASSICA
0903042
BRASSICA
0903043
BRASSICA
0903045
BRASSICA
0903046
BRASSICA
0903047
BRASSICA
0903048
BRASSICA
0903049
BRASSICA
0903050
BRASSICA
0903051
BRASSICA
0903052
BRASSICA
0903053
BRASSICA
0903055
BRASSICA
0903056
BRASSICA
0903057
BRASSICA
0903058
BRASSICA
0903062
BRASSICA
0904002
ALLIUM
0904003
ALLIUM
t
yhe
0903065
BRASSICA
0903066
BRASSICA
0903067
BRASSICA
s
tuu
Uu
4N
201
0903071
BRASSICA
0904009
ALLIUM
0904010
ALLIUM
0904011
ALLIUM
0904024
ALLIUM
0904026
ALLIUM
0904028
ALLIUM
0904029
ALLIUM
0904030
ALLIUM
0904034
ALLIUM
0904036
ALLIUM
0904039
ALLIUM
0904040
ALLIUM
t
yhe
N
14
0
2
s
tuu
Uu
0904041
ALLIUM
0904042
ALLIUM
0905001
BETA
0905003
BRASSICA
0905022
DAUCUS
0905023
DAUCUS
0905024
BRASSICA
0905026
DAUCUS
0905035
BETA
0905038
RAPHANUS
0905039
RAPHANUS
0905054
DAUCUS
0905056
BETA
0905058
BRASSICA
0905059
BETA
0905066
SCORZONERA
0905068
BETA
0905069
BRASSICA
0905070
DAUCUS
0905071
DAUCUS
0905072
DAUCUS
0905075
RAPHANUS
0905077
RAPHANUS
0905083
RAPHANUS
0905084
RAPHANUS
0905085
BETA
0905086
BETA
0905087
DAUCUS
0905090
BRASSICA
0905091
DAUCUS
0905094
DAUCUS
0905095
DAUCUS
0905096
BETA
0905100
DAUCUS
0905101
RAPHANUS
0905102
APIUM
t
yhe
0905105
BETA
N
014
us2
tu
Uu
t
yhe
0905106
BRASSICA
N
14
0
2
us
tu
Uu
0905107
RAPHANUS
0906001
LACTUCA
0906002
CICHORIUM
0906003
CICHORIUM
0906006
CICHORIUM
0906009
LACTUCA
0906010
LACTUCA
0906023
CLAYTONIA
0906024
LACTUCA
0906029
LACTUCA
0906040
CICHORIUM
0906048
CICHORIUM
0906051
LACTUCA
0906052
CICHORIUM
0906054
VALERIANELLA
0906062
LACTUCA
0906063
SPINACIA
0906067
LACTUCA
0906068
CICHORIUM
0906069
SPINACIA
0906072
ERUCA
0906073
LACTUCA
t
yhe
0906079
SPINACIA
0906082
LACTUCA
0907001
LYCOPERSICON
N
14
0
2
s
u
t
yhe
N
014
2
s
u
tu
0906083
DIPLOTAXIS
0906085
LACTUCA
0907002
LYCOPERSICON
0907007
LYCOPERSICON
0907008
SOLANUM
0907009
SOLANUM
0907010
PHYSALIS
0907019
LYCOPERSICON
0907020
LYCOPERSICON
0907021
LYCOPERSICON
0907022
SOLANUM
0907023
PHYSALIS
0907024
SOLANUM
0907032
LYCOPERSICON
0907036
SOLANUM
0907037
SOLANUM
0907038
SOLANUM
0907039
SOLANUM
0907040
SOLANUM
tu
Uu
Uu
0906086
LACTUCA
t
yhe
N
14
0
2
s
u
tu
Uu
0906087
LACTUCA
0907041
SOLANUM
0907042
SOLANUM
0907043
SOLANUM
0907044
SOLANUM
0907045
SOLANUM
0907046
SOLANUM
0907047
SOLANUM
0907048
SOLANUM
0907049
SOLANUM
0907050
SOLANUM
0907051
SOLANUM
0907054
SOLANUM
0907055
SOLANUM
0907056
SOLANUM
0907057
SOLANUM
0907066
SOLANUM
0907069
SOLANUM
0907070
SOLANUM
t
yhe
0907071
SOLANUM
0907072
SOLANUM
0907073
SOLANUM
t
yhe
N
14
0
2
s
u
0907084 Uutu
SOLANUM
tu
Uu
0907082 Uu
SOLANUM
t
yhe
0907085
SOLANUM
N
14
0
2
s
u
0907086 Uutu
SOLANUM
t
yhe
N
14
0
2
s
u
0907074
SOLANUM
N
14
0
2
s
tuu
0907083
SOLANUM
t
yhe
0907087
SOLANUM
N
14
0
2
s
u
0907088 Uutu
SOLANUM
0907089
SOLANUM
t
yhe
0907090
SOLANUM
0908014
PETROSELINUM
0908015
ANETHUM
0908019
PETROSELINUM
0910001
AMARANTHUS
0910011
BRASSICA
0910013
ABELMOSCHUS
N
14
0
2
s
u
0908016
ANETHUM
0908017
PETROSELINUM
0908018
PETROSELINUM
0910003
RAPHANUS
0910004
BRASSICA
0910006
RAPHANUS
0910008
BRASSICA
0910014
BRASSICA
0910016
RAPHANUS
0910017
BRASSICA
0910018
BRASSICA
tu
Uu
0910022
VIGNA
0910023
LACTUCA
0910024
BRASSICA
0910025
BRASSICA
0910026
BRASSICA
0910027
ABELMOSCHUS
0910028
BRASSICA
0910031
MOMORDICA
0910033, 0906074
SALSOLA
0910035, 0901071, 0911035
VIGNA
0911003
TRAGOPOGON
0911004
PACYRHIZUS
0911005
CUCUMIS
0911007
CUCUMIS
0911009
CUCURBITA
0911010
CUCURBITA
0911013
CHAEROPHYLLUM
0911014
CHENOPODIUM
0911015
CUCUMIS
0911016
SIUM
0911017
TETRAGONOLOBUS
0911018
SOLANUM
0911019
LAGENARIA
0911021
PLANTAGO
t
yhe
N
014
2
s
u
tu
Uu
0911023
CYPERUS
0911025
CUCUMIS
0911026
BENINCASA
0911029
SOLANUM
0911036
STEVIA
0999001
CITRULLUS
0999004
APIUM
0999007
ASPARAGUS
0999009
CUCURBITA
0999016
CUCURBITA
0999017
CUCURBITA
0999019
SOLANUM
0999020
ZEA
0999021
CAPSICUM
0999022
CUCURBITA
0999024
FRAGARIA
0999037
CUCURBITA
0999039
CAPSICUM
0999040
CUCURBITA
0999045
CUCURBITA
0999059
CAPSICUM
0999060
BETA
0999061
BETA
0999062
CUCURBITA
0999067
CYNARA
0999073
CUCURBITA
0999074
SOLANUM
0999075
SOLANUM
0999077
CUCURBITA
0999084
CITRULLUS
0999085
CITRULLUS
0999086
CUCURBITA
0999088
CUCURBITA
0999089
CUCURBITA
0999090
SOLANUM
0999092
CUCUMIS
0999095
SOLANUM
0999097
CUCURBITA
0999098
CUCURBITA
0999099
SOLANUM
0999102
ZEA
0999103
BETA
0999106
CUCURBITA
0999112
BETA
0999115
CAPSICUM
0999118
CUCURBITA
0999120
SOLANUM
0999123
CUCUMIS
0999127
CAPSICUM
0999128
CUCURBITA
0999129
CAPSICUM
0999132
CUCURBITA
0999135
SOLANUM
0999138
FRAGARIA
0999140
CYNARA
0999137 CUCUMIS
t
yhe
N
014
2
s
u
tu
u
0999145 U
CAPSICUM
0999141
FRAGARIA
t
yhe
0999146
CAPSICUM
N
14
0
2
s
tuu
0999147 Uu
CUCURBITA
0999148
CUCURBITA
0999134CUCURBITA
0999142
CUCURBITA
0999143
CUCURBITA
Tilaa ilmainen
Prenumerera
uutiskirje kätevästi
gratis på vårt
sähköpostiisi
nyhetsbrev
www.exoticgarden.fi www.exoticgarden.fi
Alamme toimittaa kukkasipuleita viikolla 14.
Blomsterlökarna börjar levereras v. 14.
Toimituksen varmistamiseksi pyydämme, että tekisit
tilauksesi mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään
10.2. Toimitamme kukkasipulit v 14 samanaikaisesti
istukassipuleiden, siemenperunoiden, sienten kasvualustojen,
pistokkaiden ja taimien kanssa. Jos tilauksessa ei toivota
toisin, lähetämme muut tuotteet (esim. siemenet) heti ja
nämä myöhemmin erillisenä toimituksena v. 14.
För att säkerställa leveransen önskar vi att Du gör din
beställning snarast, dock senast 10.2. Leveransen börjar
v 14 samtidigt som sättlök, potatis, svampodlingar, och
plantor. Om inget annat anges på beställningen, skickar vi
de andra produkterna (t.ex. frön) genast och dessa senare,
som separat leverans v. 14.
1100002 BEGONIA
1100004 BEGONIA
1100005 BEGONIA
1100007 ACHIMENES
1100008 ACHIMENES
1100015 AGAPANTHUS
1100021 ANEMONE
1100022 ANEMONE
1100023 DAHLIA
1100024 DAHLIA
1100026 DAHLIA
1100027 DAHLIA
1100028 DAHLIA
1100030 DAHLIA
1100031 DAHLIA
1100033 PHLOX
1100034 GLADIOLUS
1100035 FREESIA
1100037 GLADIOLUS
1100039 GLADIOLUS
1100041 GLADIOLUS
1100043 GLADIOLUS
1100044 GLADIOLUS
1100047 CROCOSMIA
1100048 INCARVILLEA
1100049 IRIS
1100050 INCARVILLEA
1100051 ZANTEDESCHIA
1100052 CANNA
1100054 LILIUM
1100055 LILIUM
1100056 LILIUM
1100060 LILIUM
1100061 LILIUM
1100062 LILIUM
1100063 LILIUM
1100064 LILIUM
1100065 LILIUM
1100066 LILIUM
1100068 LILIUM
1100070 DICENTRA
1100071 DICENTRA
1100073 PAEONIA
1100074 PAEONIA
1100075 RANUNCULUS
s
tuu
Uu
4
201
het
Ny
t
yhe
N
014
2
s
u
tu
Uu
1100078 DAHLIA
1100079 GLADIOLU
1100080 GLADIOLUS
1100081 DAHLIA
1100082 DAHLIA
1100085 DAHLIA
1100086 GLADIOLUS
1100090 DAHLIA
1100091 TIGRIDIA
1100107 DAHLIA
1100114 DAHLIA
1100118 LILIUM
1100120 OXALIS
1100125 DAHLIA
1100127 DAHLIA
1100128 DAHLIA
1100133 DAHLIA
1100134 GLADIOLUS
1100135 GLADIOLUS
1100139 LILIUM
1100140 BEGONIA
1100142 DAHLIA
1100144 DAHLIA
1100145 FREESIA
1100147 IRIS
1100152 DAHLIA
1100153 GLADIOLUS
1100154 RUDBECKIA
1100157 DAHLIA
1100158 FREESIA
1100159 HOSTA
1100178 CANNA
1100179 RANUNCULUS
1100181 DAHLIA
1100182 GLADIOLUS
1100183 LILIUM
1100184 ANEMONE
1100185 DAHLIA
1100186 DAHLIA
1100187 DAHLIA
1100190 DAHLIA
1100194 DAHLIA
1100195 DAHLIA
1100196 DAHLIA
1100197 DAHLIA
1100198 DAHLIA
1100204 GYPSOPHILA
1100205 IRIS
1100206 LIATRIS
1100210 DAHLIA
1100211 DAHLIA
1100213 IRIS
1100217 ZANTEDESCHIA
1100218 GYPSOPHILA
1100219 DAHLIA
1100223 DAHLIA
1100224 ZANTEDESCHIA
1100225 RANUNCULUS
1100227 ZANTEDESCHIA
1100228 DAHLIA
1100229 DAHLIA
1100230 DAHLIA
1100262 DAHLIA
1100263 DAHLIA
1100264 GLADIOLUS
1100265 GLADIOLUS
1100266 DAHLIA
1100267 DAHLIA
1100268 DAHLIA
1100269 GLADIOLUS
1100270 GLADIOLUS
1100271 RANUNCULUS
1100274 BEGONIA
1100275 BEGONIA
1100276 DAHLIA
1100277 DAHLIA
1100278 DAHLIA
1100279 DAHLIA
1100280 DAHLIA
1100282 DAHLIA
1100283 DAHLIA
1100284 DAHLIA
1100285 DAHLIA
1100286 DAHLIA
1100287 DAHLIA
1100288 DAHLIA
1100289 DAHLIA
1100290 DAHLIA
1100291 DAHLIA
1100293 DAHLIA
1100294 GLADIOLUS
1100295 GLADIOLUS
1100296 HOSTA
1100297 LILIUM
1100298 LILIUM
Harrastajapuutarhurin unelma
Hobbyodlarens dröm
Iso valikoima siemenperunoita kätevissä 5 kilon
pakkauksissa. Uudista perunamaasi ja kokeile uusia,
jännittäviä lajikkeita. Perunaa voi kasvattaa myös
pienissä tiloissa, vaikkapa ämpäreissä – jotka ovat
sitä paitsi siirrettävissä.
Stort urval sättpotatis, i behändig 5 kg:s förpackning.
Förnya ditt potatisland. Testa nya spännande varianter.
Potatis kan också odlas på små utrymmen, t.ex. i
ämbaren som dessutom är flyttabara.
1200001 SOLANUM
Arielle
1200002 SOLANUM
Blue Congo
1200003 SOLANUM
Solist
1200005 SOLANUM
Lady Felicia
1200006 SOLANUM
Marabel
1200007 SOLANUM
Matilda
1200008 SOLANUM
Melody
1200009 SOLANUM
Nicola
1200010 SOLANUM
Rosamunda
1200011 SOLANUM
Siikli
1200012 SOLANUM
Timo
1200013 SOLANUM
Fontane
1200015 SOLANUM
Afra
1200016 SOLANUM
Belana
1200017 SOLANUM
Pito
Voit kasvattaa itse myös sieniä:
sekä valkoisia että ruskeita
herkkusieniä, siitakkeita ja
osterivinokkaita. Lisäksi tarvitaan
vain vettä. Tarkemmat ohjeet tulevat
toimituksen mukana.
1200018 SOLANUM
Puikula
1300001 - 1300004
Du kan också odla dina egna
svampar. Champinjoner både vita
och bruna, shiitake och ostronskivling.
Endast vatten behövs.
Utförligare
anvisningar
medföljer.
1500001 ASPARAGUS
1500032 CYNARA
1500033 ARMORACIA
9900001
9900002
9900003
9900006
9900007
9900008
9900009
9900010
9900011
9900012
9900013
9900019
9900020
9900024
9900026
Lahjakortti,
mieluinen lahja
jokaiselle
harrastajapuutarhurille
Presentkort, en alltid
uppskattad present till
hobbyodlaren.
9900027
9900029
9900030
Viljelykehikko: puutarha juuri siellä, minne sen haluat.
Jos panet päällekkäin kaksi kehikkoa, voit kasvattaa
uutta perunaa.
Kasvikaappi koristeeksi ja hyödyksi pieneen
puutarhaan, parvekkeelle tai terassille.
Odlingskrage, en praktisk trädgård där just du vill
odla. Ställ 2 st ovanpå varandra och du kan odla egen
potatis.Odlingsskåpet, en prydnad och till nytta i den
lilla trädgården, på balkongen eller terassen.
9900031
Kasvulava parantaa kasvuolosuhteita huomattavasti. Voit kasvattaa taimet itse, kylvää
aikaisemmin tai vain suojata kasveja. Kun panet kasvulavan viljelykehikon päälle
(tuote nro 9900029), taimesi saavat ikään kuin kasvaa paremmalla
kasvillisuusvyöhykkeellä. Näin saat itsellesi helposti pikkuruisen kasvihuoneen.
Med drivbänken
förbättrar du odlingsklimatet märkbart.
Driv egna plantor, så
fröna tidigare eller
bara skydda dina
växter. När du ställer
drivbänken på en
odlingskrage (nr.
9900029) får du en
perfekt odlingszon.
Så enkelt får du ett
eget ”mikroväxthus”.
9900032
9900033
9900034
9900037
9900035
9900036
9900038
9900039, 9900059
9900041, 9900042
9900044
9900046-9900049
9900050
9900051
9900052
9900053-9900054
9900055
9900056
9900057
9900058
9900060
9900062
9900070-9900071
9900072-9900076
9900077-9900078
9900082
9900089
9900079-9900081
9900083
Oikean valaistuksen ja altapäin lämmittävän
lämpömaton avulla siemenet itävät ja pistokkaat
juurtuvat nopeammin.
Med rätt belysning och värmematta som ger
undervärme, gror dina frön snabbare och
sticklingarna rotar sig snabbare.
t
yhe
N
014
us2
tu
Uu
9900090
t
yhe
s
tuu
Uu
9900091-9900092
9900093
4N
201
t
yhe
N
14
0
2
s
u
tu
Uu
9900094
10–12 laitetta voidaan liittää toisiinsa jonoksi!
t
yhe
9900084
9900085
9900086
9900087
9900095-9900096
N
014
2
s
u
tu
Uu
10-12 armaturer kan sammankopplas!
t
yhe
tu
Uu
9900097
9900088
t
yhe
N
014
us2
9900098
t
yhe
9900100
N
014
2
s
u
tu
Uu
9900106
tu
Uu
9900101
9900102
Uu
t
yhe
Uu
t
yhe
9900107
9900108
tu
Uu
us
utu
9900104
t
yhe
N
14
0
2
s
u
tu
Uu
9900109
t
yhe
4N
201
9900099
N
014
2
s
u
tu
9900103
N
14
0
2
s
u
t
yhe
us
utu
tu
Uu
t
yhe
N
014
2
s
u
tu
t
yhe
N
14
0
2
s
u
N
014
us2
9900111
t
yhe
4N
201
9900112 U
9900113
9900114 U
9900115
Nämä ruukut parantavat merkittävästi perennojesi talvehtimista ulkona! Ruukut ovat kulutusta kestäviä ja
kevyitä. Ne ovat iskun-kestäviä, eikä niissä vuosienkaan perästä näy jälkiä auringonpaahteesta tai pakkasesta.
Vesisäiliö vähentää kastelun tarvetta. Tyylikäs muotoilu.
s
tuu
Uu
4N
201
9900116
Altakasteluamppeli,
jossa on 2 litran vesisäiliö.
Med dessa krukor får dina perenner den bästa möjligheten att övervintra utomhus! Slitstarka och lätta. Tål både
slag och stötar, liksom frost och hetta år efter år. Ett smart vattenmagasin minskar behovet av vattning. Snygg design!
Självbevattnande ampel
med 2 l. vattenmagasin.
t
yhe
t
yhe
N
014
us2
s
tuu
Uu
tu
Uu
t
yhe
t
yhe
9900117
N
14
0
2
us
tu
Uu
4N
201
9900120
N
014
2
s
u
tu
Uu
9900121
9900122
Meillä on myös suuri syysvalikoima!
Se julkaistaan heinäkuussa osoitteessa www.exoticgarden.fi. Tilaa heti. Toimitukset alkavat syyskuussa.
Vi har också ett fantastiskt höstsortiment!
Finns fr.o.m. juli på www.exoticgarden.fi. Beställ genast. Leveranserna börjar i september.
2100025
2100138
2100235
2100469
2100228
2100229
2100221
2100450
2100150
2100068
2100275
210448
2100222
2100227
2100075
2100094
2100225
2100024
2100219
2100049
2100220
2100178
2100155
2100226
2100059
2100201
2100199
2100201
2100241
Suuri pakkaus
pieneen hintaan.
Storpack till
lågpris.
Upea jaloritarinkukkavalikoima! 50 erilaista.
Se julkaistaan heinäkuussa osoitteessa www.exoticgarden.fi. Tilaa heti. Toimitus vk 42
Underbara amaryllislökar! 50 olika.
Finns fr.o.m. juli på www.exoticgarden.fi. Beställ genast. Leverans v.42
2101370
2101324
2101305
2101383
2101367
2101378
2101366
2101382
2101331
2101371
2101283
2101364
2101387
2101375
2101374
2101392
2101309
2101391
2101325
2101390
”Tavallinen sipuli” Jumbosipuli
26 cm
+40 cm
Jumbosipuli
”Vanlig lök”
26 cm
Jumbolök
Jumbosipuli
Jumbolök
Jumbosipuli
Jumbolök
Jumbosipuli
Jumbolök
Jumbolök
+40 cm
2101359
2101004
2101003
2101002
2101001
2101361
2101307
2101386
2101385
Nyt saat meiltä myös kylvömultaa!
Moni aliarvioi kylvössä käytettävän mullan merkityksen. Tässä kohden on erittäin tärkeä noudattaa viljelyohjeen suositusta, joka on useimmiten kylvömulta. Se on tähän tarkoitukseen sopivasti
lannoitettua; moni muu multa on siemenille liian voimakasta. Huolehdi siis siitä, että käytät
oikeanlaista kylvömultaa. Muista sekoittaa soraa, hiekkaa, turvetta, vermikuliittia tai perliittiä,
jos viljelyohjeessa niin kehotaan.
Nu hittar Du även såjord från oss!
Många underskattar betydelsen av vilken jord som används vid sådd. När man sår är det oerhört
viktigt, att man använder den jord som nämns i odlingsanvisningen, oftast såjord. Såjorden är
lagom gödslad för sådd, medan många andra jordar oftast är för kraftigt gödslad för fröna. Så
tänk på att använda rätt såjord. Kom ihåg att blanda ut jorden med grus, sand, torv, vermikulit
eller perlite om så sägs i anvisningen.
0911005 CUCUMIS metuliferus
Kivakurkku, ”kiwano” Kivano
Köynneliäs, jännittävä, eksoottinen kurkkukasvi. Pitkulaiset, piikkiset hedelmät, jotka maistuvat hyvin miellyttäviltä. Valtava kasvuvoima.
Viihtyy parhaiten kasvihuoneessa, lämpimällä
seinustalla tmv.
Rankande, spännande, exotisk gurkväxt. Korta
taggiga frukter med en mycket angenäm smak.
Enorm växtkraft, odlas bäst i växthus, mot varma väggar och liknande.
0911007 CUCUMIS sativus
Sitruunakurkku Lemon Äppelgurka
Kulttuuriperintö v.1894. Harvinainen kurkkukasvi. Herkulliset, munanmuotoiset, kellanvalkoiset hedelmät, jotka korjataan pieninä.
Käytetään tuoreena sekä ennen muuta erilaisissa etikkasäilykkeissä, pikkelsissä ym. Hauska
kasvi avomaalle tai kasvihuoneeseen. Helppo
kasvattaa.
Kulturarv från 1894. Ovanlig gurkväxt. Delikata, äggrunda, gulvita frukter, vilka skördas
små. Används färska, samt framförallt till olika
ättiksinläggningar, pickles mm. Rolig, lättodlad
växt för både friland och växthus.
0100421 BRUGMANSIA suaveolens
Kellopasuuna ’Lemon Dream’
Gul Änglatrumpet
Viehättävä, erikoinen laji, jolla on isot vaniljankeltaiset, nuokkuvat, hyväntuoksuiset suppilomaiset kukat. Viihtyy lämpimällä ja rauhallisella paikalla. Kesäksi kellopasuuna on hyvä
viedä ulos.
Tilltalande, ovanlig variant med stora, vaniljgula, hängande, väldoftande trumpetblommor.
Varmt, lugnt växtläge, gärna utomhus under
sommaren.
0911014 CHENOPODIUM foliosum
Marjasavikka, ’Strawberry Sticks’
Smultronspenat
9900110 Uutuus 2014 Nyhet
Kylvömulta ja taimimulta
Såjord och plantmylla
0100265 SELENICEREUS grandiflorus
Yönkuningatar Nattens Drottning
Kotoisin Länsi-Intiasta. Köynneliäs. Pidetään
syystä kaktuksista jaloimpana. Ihme tapahtuu
joka kerran, kun n. 20 cm:n suuruinen valkoinen
kukka yöllä puhkeaa. Kukka on uskomattoman
kaunis ja tuoksuu voimakkaasti vaniljalta.
Från Västindien. Klättrande växtsätt. Med rätta
ansedd som den ädlaste bland kaktusar. Ett nattligt under varje gång den ca 20 cm vida blomman slår ut, otroligt vacker och intensivt vaniljdoftande.
0911023 CYPERUS esculentus
Maakastanja Jordmandel
”Mansikkapinaatti”. Jännittävä kasvi, jolla on
terve, vihreä lehdistö. Lehtihankoihin kasvaa
paljon ahomansikan näköisiä, syötäviä marjoja,
joissa on mieto, makea maku. Lehdet ovat hyviä
pinaatin tapaan syötyinä. On aiemmin kasvatettu luostarien puutarhoissa.
Kulttuuriperintö. Viljelykasvi, jota on kasvatettu Euroopassa jo 1200-luvulla. Puoliruoho.
Syötävät, 1-2 cm pitkät, lieriömäiset juurimukulat. Makea, pähkinämäinen maku. Mantelit
syödään raakoina tai paahdettuina. Kasvatetaan
lämpimällä paikalla, kasvihuoneessa tai isossa
ruukussa. Helppo kasvattaa.
Bärmålla. Spännande växt med friskt, grönt
bladverk. I bladvecken bildas mängder av
smultronlika, ätliga, röda bär med mild, söt
smak. Bladen är utmärkta som spenat. Odlades
förr i klosterträdgårdar.
Kulturarv från 1200-talet. Halvgräs som bildar
ätliga, 1-2 cm långa, cylindriska knölar under
jorden. Jordmandlarna har en söt, nötlik smak.
Kan ätas färska, rostas i honung, blandas i müsli
eller saltas och användas som snacks.
Uutuudet ovat koottuna osoitteessa:www.exoticgarden.fi.
Ett nyhetssammandrag hittar Du på vår hemsida: www.exoticgarden.fi
Perusta yrttipuutarha!
Yrttimaan perustaminen on helppoa, sillä siihen ei tarvita syvällistä tietoutta eikä suuria investointeja. Paikan on hyvä olla
rauhallinen ja tuulensuojainen. Yksi- ja monivuotiset kasvit kannattaa sijoittaa erilleen, ja jos niiden välille jättää vähän
tilaa, hoito on helpompaa. Paikka kannattaa valita niin, ettei mausteita tarvitse hakea kaukaa. Esimerkiksi viljelykehikko
(nro 9900029) sopii hyvin yrttien kasvattamiseen. Yrttejä voi mainiosti kasvattaa myös amppeleissa ja parvekelaatikoissa.
Mauste- ja lääkekasvien ryhmässä on yli 250 erilaista makuelämystä. Meillä on paljon mausteita, joita voi mainiosti
kasvattaa vuoden ympäri sisällä ruukuissa!
Gör Din egen kryddträdgård!
Du kan enkelt skapa Din egen örtagård. Det kräver varken fördjupade kunskaper eller större insatser! Tänk på att läget helst
bör vara en lugn, vindskyddad plats och att Du planterar ettåriga och mångåriga skilt för sig. Lämna gärna plats mellan dessa
för att underlätta skötseln. Anlägg odlingen så att Du har kryddorna nära till hands! T ex är odlingskragen nr. 9900029 ett
lämpligt alternativ för örtodling. Att odla kryddor i amplar eller balkonglådor är också ett bra alternativ.
I gruppen krydd- och medicinalväxter hittar Du över 250 olika smakupplevelser! Många av våra kryddor kan med
fördel odlas i krukor inomhus året om!
0400250 OCIMUM basilicum
Maustebasilika ’Fino Verde’ Piccolobasilika
0908019 PETROSELINUM crispum
Persilja ’Laura’ Bladpersilja
0400210 CYMBOPOGON flexuosus
Malabarinheinä Ostindiskt Citrongräs
Pienilehtinen lajike. Makea, hienostunut,
mausteinen maku. Sato korjataan syksyllä; erityisen pitkä korjuuaika. Voidaan kasvattaa ruukussa parvekkeella tmv.
Valitse 22 erilaisen basilikalajikkeen joukosta.
Uutuus 2014. Isot, sileät, kapealiuskaiset, tummanvihreät lehdet. Voimakkaan makuinen ja
koristeellinen. Sopii hyvin pakastettavaksi. Voidaan kasvattaa myös ruukussa.
Aasialainen ruohokasvi, jonka sitruunanmakuista varren alaosaa käytetän mausteena. Tehoaa
mm. tulehduksiin. Kasvatetaan ruukuissa, jotka
tuodaan talveksi sisälle.
Nyhet 2014. Kryddpersilja med stora, finflikiga, släta, mörkgröna blad. Mycket smakrik och
dekorativ. Bra till infrysning. Kan även krukodlas.
Asiatisk gräsart, vars citronsmakande nedre del
av stjälken används som krydda. Medicinskt
verksam mot inflammationer mm. Odlas i krukor som övervintras inomhus.
0400163 CRYPTOTAENIA japonica
Mitsuba ”japaninpersilja” Mitsuba
Herttamaiset, sileät lehdet. Ainutlaatuinen,
miellyttävä tuoksu ja maku. Kasvista käytetään
sekä lehdet että varret.
0400063 ALLIUM ursinum
Karhunlaukka Ramslök
Vanha luostareissa viljelty kasvi. Kielonlehtiä
muistuttavat lehdet ja valkoiset tähtimäiset sarjakukinnot. Lehtiä käytetään hienona mausteena
viherkastikkeissa, maustevoissa ja rahkassa valkosipulin sijasta. Nykyään harvinainen perenna.
Småbladig sort. Söt, pikant, kryddig smak. Extra lång skördetid under hösten. Passar för krukodling på balkong o. likn.
Välj bland 22 olika basilika sorter.
0400096 ALLIUM tuberosum
Kiinansipuli, ”kiinanruohosipuli” Kinesisk
gräslök
Käytetään tavallisen ruohosipulin tapaan, maistuu miedosti valkosipulille. Kasvatetaan ulkona kuten tavallista ruohosipulia tai sisällä
ruukussa.
Används som vanlig gräslök. Med svag vitlökssmak. Odlas utomhus som den vanliga eller inomhus i kruka.
0400257 TAGETES tenuifolia
Kääpiösamettikukka ’Signet Lemon’ Liten
Tagetes
Fleuroselect-laatua. Sitruunantuoksuinen lehdistö muodostaa tiiviin pensaan. Yksinkertaiset,
kirkkaankeltaiset kukat. Sekä lehdet että kukat
ovat koristeellisia salaateissa, kakuissa jne.
Asiatisk bladgrönsak med hjärtformade, släta
blad. Uppfriskande, lätt pikant smak. Både blad
och stjälkar används framförallt färska bl.a. i
sallader och sushi.
0400257 TAGETES tenuifolia
S:a Birgittas Lök. Gammal klosterart med konvaljlika blad och vita, stjärnlika flockblommor.
Bladen används som krydda i grönsåser, aromsmör, kvark, som ersättning för vitlök. Numera
en perenn kuriositet.
0400257 TAGETES tenuifolia
Liten Tagetes ’Signet Lemon’
Citrontagetes. Fleuroselect Quality. Kryddtagetes. Särskilt citrondoftande bladverk i täta
buskar. Enkla, klargula blommor. Både bladen
och blommorna är dekorativa i sallader, på tårtor
mm.
0800963 GLANDULARIA x hybrida
Tarhaverbena ’Quartz Pink XP’
Trädgårdsverbena
Uutuus 2014. Lehdistön yllä isot, tiiviit, kirkkaan ruusunpunaiset sarjakukinnot. Leveähkö
kasvutapa. Kukkii valtavan runsaasti. Sopii
ruukkuun, laatikkoon ja kukkapenkkiin.
Nyhet 2014. Stora, tätt sammansatta, klarrosa blomflockar över bladverket. Utbredande
växtsätt med stor blomrikedom för krukor, lådor och rabatter.
0800958 Niittykasvilajitelma: kesäkukat
Ängsblandning Sommarblom
Uutuus 2014. Lajitelma keskikorkeita
yksivuotisia kesäkukkia, jotka aloittavat kukinnan jo kesäkuun lopulla. Monia värejä ja
lajeja – upea kukkaloisto koko kesäksi.
Nyhet 2014. Blandade, medelhöga, ettåriga
sommarblommor som börjar blomma redan i
slutet av juni. Stor variation i färger och arter
ger fin blomprakt hela sommaren. Finns i fyra
olika blandningar.
0800961 GAURA lindheimeri
Sirokesäkynttilä ’Sparkle White’
Sommarljus
Uutuus 2014. Hennot, valko-ruusunpunaiset.
3,5 cm leveät, tähtimäiset kukat ovat pitkissä,
siroissa röyhyissä. Hyvin haarova ja tasainen
kasvutapa. Hieno kukka ruukkuun tai kukkapenkkiin, ja erityisen vaikuttava kukkaryhmissä.
Nyhet 2014. Stjärnblommor i långa, graciösa
vippor. Utsökt i krukor och rabatter, särskilt effektfull vid grupplantering.
0800938 PENSTEMON x mexicali
Hehkupipo ’Carillo Red’ Penstemon
Uutuus 2014. Valtava määrä loistavan vadelmanpunaisia kukkia hienosti lehdistön yllä.
Pensasmaiset, hyvin haarovat taimet. Perenna,
joka aikaisin kylvettäessä kukkii jo ensimmäisenä vuotena. Palkittua väriloistoa ruukkuun,
kukkapenkkiin tai reunuskasviksi.
0999147 CUCURBITA pepo
Talvikurpitsa F1 ’Table Star’ Vintersquash
Uutuus 2014. Vihreänmustat, herkulliset
minihedelmät painavat 0,5–1 kg. Mehukas,
oranssi malto. Erinomainen paistettavaksi
puolikkaina uunissa. Pensasmainen kasvutapa
– ei-köynnöstävä. Erinomainen parvekkeelle
tai pienelle pihalle.
Nyhet 2014. Ollonpumpa. Grönsvarta, delikata minifrukter på 0,5-1 kg. Saftigt, orangefärgat fruktkött. Mycket goda att ugnsbaka i
halvor. Buskigt växtsätt. Ej rankande. Perfekt
för balkong och mindre trädgårdar.
0903071 BRASSICA oleracea
Kukkakaali F1 ’Sunset’ Blomkål
Uutuus 2014. Aikainen. Oranssit, keskikokoiset, hyvänmakuiset kukinnot. Kukinnot voi
korjata myös aivan pieninä. Herkkuvihannes
käytettäväksi elävään ravintoon tai kypsennettynä.
Nyhet 2014. Lysande hallonröda blommor i
stor mängd effektfullt över bladverket. Välgrenande, buskiga plantor. Perenn som blommar första året vid tidig sådd. Prisbelönad
färgprakt för krukor, rabatter och kanter.
Nyhet 2014. Tidig och medelstor med orange,
välsmakande huvuden. Skördas även som miniblomkål. Delikatessgrönsak för råkost eller
tillagning.
Kaupunkiviljely
Kaupunkiviljely ja viljely pienissä tiloissa on vuosi vuodelta suositumpi harrastus. Mitä muuta voi seurata siitä, kun tilanpuutteessa elävät ihmiset innostuvat viljelystä, kuin että pienetkin nurkat alkavat kukoistaa ja tuottaa vihanneksia, juureksia,
yrttejä, kukkia ja vaikka mitä! Kuinka ihanaa onkaan korjata omasta minipuutarhasta vaikka tomaatteja ja perunoita tai
poimia tuoreita yrttejä! Valikoimassamme on monia lajeja, joita voi kasvattaa ruukuissa, ja käytännöllisiä tarvikkeita ahtaissa paikoissa viljelemistä varten. Meillä on uutuutena esimerkiksi erilaisia ruukkuja, altakasteluamppeli, ruukkuportaat,
kasvikaappi ja kasvulava.
Cityodling
9900032
9900031
9900029
Cityodling/stadsodling eller odling på begränsade utrymmen,
är en växande hobby. Bristen på utrymme och intresse för odling, har fått små platser att grönska/blomma. Tänk så härligt
att få skörda t ex egna tomater och potatisar eller plocka färska
örter även från ett minimalt utrymme! I vårt sortiment hittar Du
många sorter som kan krukodlas och praktiska tillbehör för att
odla på små utrymmen. T ex nya krukor av olika slag, självbevattnande ampel, växttrappa, odlingsskåp, drivbänk mm.
Kasvivalaisimet
Tänä vuonna meillä on entistä suurempi valikoima esikasvatustulosta parantavia kasvivalaisimia. Tutustu tarvikkeisiimme!
0905106
0906083
0905106 Nauris, turnipsi F1 ’Clovis
Uutuus 2014. Pyöreät, valkoiset juuret, joissa on purppuranvioletti yläosa ja pystyt, tummanvihreät lehdet. Murea ja hyvä
salaateissa, uunissa paahdettuna, vokattuna jne. Ehdottomasti
viljelemisen arvoinen. Tasamuotoiset ja -kokoiset juuret.
0906083 Isohietasinappi (sylvetta) ’Wildfire’
Uutuus 2014. Jalostettu, italialainen rukola. Syvänvihreissä,
Anna pikkutaimille hyvä alku – lisävalolla on suuri
hammaslaitaisissa lehdissä on voimakas, pippurinen maku.
merkitys!
Erinomainen esim. italialaisissa salaateissa. Nopeakasvuinen.
Valaisimemme sopivat mainiosti kaikille kasveille. Niiden Tiivis kasvutapa. Erinomainen sekä ruukussa että avomaalla.
silmääkin miellyttävässä valossa on kaikkia aallonpituuksia. Alkaa tehdä siemeniä myöhään.
Niitä voidaan käyttää myös huonekasvien yleisvalona pimeissä tiloissa.
Useita valaisimia voidaan liittää toisiinsa jonoksi!
Alta tulevan lämmön ansiosta siemenet itävät paremmin ja
pistokkaat juurtuvat nopeammin. Lämpö vauhdittaa koulittujen
taimien juurten kehittymistä. Oikeanlaatuisen valon, ripustustelineen ja lämpömaton avulla taimesi saavat ihanteellisen alun.
Tuote on kauniissa lahjapakkauksessa.
9900093 Valaisinpaketti ja lämpömatto. Syksyn 2013 uutuus.
Mahtava lahja harrastajapuutarhurille. Nro 9900093.
0800933
0800936
0800933 Punapellava ’Blue Dress’
Lähetämme siementen mukana aina viljelyohjeet.
Uutuus 2014. Yksivuotinen, täsmälleen pellavansininen
Haluamme tälläkin tavalla auttaa viljelyn onnistumista.
punapellava. Kukkii erittäin runsaasti koko kesän ja on helppo kasvattaa. Sopii kukkapenkkiin ja -laatikkoon ja reunusPidä itsesi ajan tasalla, mitä tulee Exotic Gardenin
kasviksi.
uutuuksiin, vinkkeihin ja tarjouksiin:
0800936 Helmisulkahirssi F1 ’Jade Princess’
TILAA UUTISKIRJE osoitteesta:
Uutuus 2014. Upean limenvihreät lehdet ja pystyt, punaruskeat, siitepölyttömät kukkatähkät muodostavat hienon
www.exoticgarden.fi
kontrastin. Hyvin huomiota herättävä kasvi ruukkuun, laatikToimitukset: Toimitamme siemenet ja tarvikkeet Itellan kulje- koon tai reunuskasviksi. Viihtyy parhaiten lämpimällä paitettavaksi 3–7 päivässä. Tietyillä tuotteilla on ennalta ilmoitettu kalla.
toimitusaika keväällä tai syksyllä.
Toimitukset viikolla 14: Kukka- ja istukassipulien, perunoiden, sieniviljelmien, maa-artisokkien ja parsan juurakoiden
toimitukset aloitetaan viikolla 14. Ne toimitetaan erikseen.
Huomaa! Jos haluat, että toimitamme
Vyöhykekartta
kaiken samalla kertaa viikolla 14, tee siitä
merkintä tilauskaavakkeeseen tai kotisivujemme ostoskoriin! Ota kuitenkin huomioon, että haluat ehkä kylvää siemenet jo
aikaisemmin.
Toimitukset syyskuussa: kukkasipulit.
0800922
Toimitukset viikolla 42: amaryllikset eli
jaloritarinkukat.
Ilmoita yhteystietojen
muuttumisesta!
Puutarhaliitto ry
0800922 Isoauringonkukka ’Paquito mixture’
Uutuus 2014. Sekoitus lämpimän kullankeltaisia, sitruunankeltaisia, punaisia ja kaksivärisiä kukkia. Tiiviin kasvutavan
ja sivuversojen kukkapaljouden ansiosta taimet ovat hienon
pyöreät. Erinomainen ruukkuun, laatikkoon ja reunuskasviksi.
0907037
Vuoden vihannekseksi on
Suomessa valittu erikoistomaatit!
0907041
Meillä on lähes 70 erilaista lajiketta!
Tomaatti – oikea herkkupala!
Mikään ei vedä maussa vertoja itse kasvatetulle, kypsälle, auringonlämpimälle tomaatille!
0907083
Tomaatin kasvu kylvöstä ulos istutettavaksi kestää
noin 8 viikkoa. Suunnittele siis kylvösi ajoissa. Pidä
huoli, että käytät kylvömultaa.
Tomaatin itäminen kestää yleensä 5–15 vuorokautta,
ja sen itämislämpö on 22–25 astetta. Sen jälkeen, kun
siemenet ovat itäneet, lämpötila saa olla 18–20 astetta.
Ala antaa pikkutaimille kasviravinnetta jo muutaman
viikon kuluttua itämisestä, ja jatka lannoittamista koko
viljelykauden ajan.
0907084
0907089
0907087
0907001
0907023
Kouli taimet 5–10 cm:n pituisina. Käytä ruukkuja,
joiden läpimitta on noin 12 cm. Pidä taimia valoisassa
paikassa väljästi; ne eivät saa olla niin tiiviisti, että
lehdet kasvavat lomittain.
Kun lämpötila sallii, istuta taimet lopulliselle kasvupaikalle. Ne viihtyvät 18–20 asteessa. Myös mullan
tulee olla yli 15-asteista. Pääset korjaamaan ensimmäiset kypsät hedelmät noin 6–8 viikkoa ulosistutuksen
jälkeen.
Muista kastella taimia tarpeeksi, ja lannoita niitä jokaisen kastelun yhteydessä, mutta vähintään kahdesti viikossa. Aloita typekkäällä lannoitteella, ja kun tomaatit
alkavat kypsyä, siirry käyttämään kaliumpitoista. Voit
käyttää esimerkiksi tuotetta nro 9900046.
Nykyään tomaateissa on runsaasti valinnanvaraa.
Meillä pääset valitsemaan lähes 70 erilaisen lajikkeen
joukosta! Löydät niistä varmasti itsellesi mieleisiä –
onnea viljelyyn!
0907020
0907036
0907047

Similar documents

Avaa tiedosto - Tampereen yliopisto

Avaa tiedosto - Tampereen yliopisto aatehistoriallista tutkimusta sekä Chaïm Perelmanin ”uusi retoriikka” – sen keinot mallintaa argumentaatiota suostuttelun näkökulmasta. Kongressissa, jossa useat eri ”ideologiat” olivat läsnä, teor...

More information

VALVOLINE

VALVOLINE onnistuneet säilyttämään ja vaalimaan arvojamme yli vuosisadan ajan ja ne ovat edelleen yhtä ajankohtaisia kuin aikaisemminkin. Maailma on muuttunut valtavasti niistä ajoista kun tri. John Ellis es...

More information

etusijalle! ihmiset

etusijalle! ihmiset 260 mm (ulompi akselinväli 430 mm). Kaikkien muiden mallien halkaisija on 200 mm (ulompi akselinväli 297 mm). Nousupyörät: myöskin jälkiä jättämättömät harmaat renkaat, jotka ovat pysyvästi lukittu...

More information