Saunat ja pienet mökit

Transcription

Saunat ja pienet mökit
Saunat ja pienet mökit
Satumaisia saunoja
Saunakulttuuri on Suomessa vanha. Alun
perin saunat olivat maakuopassa, mutta hirsirakentamisen kehittymisen myötä
1800-luvulla saunat nousivat maan päälle.
Vanhimmat nykykäytössä olevat saunat
ovat yli sata vuotta vanhoja. Itse asiassa
saunatontulla on pidemmät perinteet kuin
joulutontulla.
Honkarakenteella on pitkät perinteet saunojen valmistajana. Viiden vuosikymmenen
aikana olemme myyneet saunoja toistakymmentätuhatta. 2010-luvun Honka-saunoissa
vain mielikuvitus on rajana. Suunnittelemme
ja toteutamme perinnetietoa kunnioittaen
ja toiveitteisi mukaan viimeistellyn ja yksilöllisen saunan.
Valikoimassamme on paljon valmiiksi suunniteltuja ratkaisuja. Erityisesti rantasaunaksi
soveltuvia moderneja malleja, kuten Löytöretki, metsän keskelle kauniin perinteisiä
käkikellomallisia, kuten Lumi-tähti, omakotipihaan sopivia pikkusaunoja, kuten Lydia
sekä perinteisiä savusaunoja. Uutuuksistamme löydät jopa Majakan.
Tämän esitteen mallit ovat täynnä erilaisia
vaihtoehtoja ja ideoita, voimme muokata
niitä toiveittesi mukaan. Olet myös tervetullut oman piirustuksen kanssa Honka-myyjän
luo, suunnittelemme mielellään juuri sinulle
unelmiesi saunan.
Kuulopuheiden perusteella Honka-saunat
ovatkin olleet usein ”Nippe Nokinokan”
ja hänen sukulaistensa suosimia, niiden
pitkäikäisyyden sekä kestävyyden takia.
Tutustu sinäkin nyt johtavan hirsisaunojen valmistajan maailmaan, toivottavasti
löydät Honka-saunojen satumaisen tunnelman.
Kun vertaat Honka-saunojen ja pikkumökkien toimitussisältöä, otathan huomioon korkean esivalmistusasteemme. Teemme monet asiat jo tehtaalla valmiiksi, jotta rakentaminen olisi sinulla helpompaa ja edullisempaa. Kysy lisää Honka-myyjältämme.
Tonttisi rakennusoikeus ilmoitetaan kerrosalaneliömetreinä.
Kerrosala lasketaan ulkoseinien ulkopinnan mukaan, joten
saunamallin kerrosala vaihtelee riippuen valitusta
hirsiprofiilista ja hirren koosta. Tässä esitteessä olevat
näkymäkuvat ovat pääosin asiakkaiden muutosmalleja,
eivätkä siten täysin vastaa pohjapiirroksia.
2
Huomioi että, mökkipakettien toimitussisällöt vaihtelevat
eri valmistajilla suuresti. Honka-myyjältä saat lisätietoa ja
yksityiskohtaisen toimitussisältöluettelon.
Honkarakenne Oyj:n tuotekehitys on jatkuvaa. Oikeudet
muutoksiin pidetään. Kuvien ja pohjapiirustusten
kopioiminen ilman Honkarakenne Oyj:n lupaa on kielletty.
PALVELUSIVUT
Honka SuunnittelupalveluTM
Honka LaajennuspalveluTM
Honka RakentamispalveluTM
UUTUUDET
MODERNIT
KLASSIKOT
s. 4
s. 4
s. 5
s. 4
Majakka
Raipe
Pikkujätti
Ankkuri
s. 6
s. 8
s. 10
s. 12
s. 6
Lydia-sauna
Jolla
Löytöretki-saunamökki
s. 14
s. 16
s. 18
s. 8
Nestori-saunamökki
Nestori-mökki
Wihtori-saunamökki
Wihtori-mökki
Rentukka-sauna
Lumpeenkukka-saunamökki
Ulpukka-saunamökki
Waltteri-saunamökki
Severi-saunamökki
Lumitähti-saunamökki
Jälkipeli-sauna
Leijasauna
s. 20
s. 22
s. 24
s. 26
s. 28
s. 28
s. 28
s. 30
s. 32
s. 34
s. 36
s. 38
SAVUSAUNAT
Maahinen
Menninkäinen
TEKNISET SIVUT
Oikealla valinnalla säästöä
Turvallinen ja kestävä
Honka HirsiTM
Kaidemallit
s. 20
s. 40
s. 41
s. 40
s. 42
s. 43
s. 44
s. 45
s. 42
3
Honka Suunnittelupalvelu™
– Yksilöllisesti Sinun.
Ota yhteys Honka-myyjään aikaisessa vaiheessa. Yhteistyö alkaa vapaaajan toiveistasi, tonttiasioista ja
rakennusbudjetista. Tarvittaessa
Honka-myyjä on apunasi tontin
hankinnassa tai käy kanssasi tontilla
antamassa ehdotuksensa sopivista
ratkaisuista. Suunnittelun pohjana
voivat olla omat piirustuksesi tai
tämän esitteen mallit. Yksilöllisesti
suunniteltuihin tai muutettuihin
vapaa-ajan malleihin voit tutustua
Honka-myyjän luona.
Honka Suunnittelupalvelu TM luo
saunallesi täysin persoonallisen
ilmeen. 3D-kuva auttaa hahmottamaan lopputulosta; näet miltä tuleva
saunasi näyttää omalla tontillasi.
Tule Honka-myyjän luo ja solmi
Suunnittelupalvelusopimus. Kun ostat
meiltä sinulle suunnittelemamme
saunan tai lomakodin, sisältyy suunnittelu pakettimme hintaan.
Honka Laajennuspalvelu™
– Rakas mökki nykyaikaan.
en
Silloin enn
Nyt
4
Kun vanha lomapaikka ei enää täytä
perheesi tarpeita tiloiltaan ja varusteluiltaan, on aika ryhtyä selvittämään mökin laajentamista. Laajentamalla saadaan kaivattua lisätilaa ja
kesämökki voidaan samalla muuttaa
talviasuttavaksi. Laajennuksen avulla
mökistä muodostuu helposti usean
sukupolven kohtaamispaikka. Pulinaa
ja elämää riittää ja silti kaikilla on
kunnolliset nukkumapaikat.
Honka LaajennuspalveluTM tarjoaa
sinulle alan parhaan tietotaidon hirsirakennusten laajentamiseen. Honkarakenteen
arkkitehdit ja insinöörit ovat
vuosien varrella suunnitelleet
ja tehneet tuhansia mökkilaajennuksia. Onnistuneen
laajennuksen voi toteuttaa vain
ammattilaiset. Laajennettava hirsirakennus voi olla alunperin jonkun
muun valmistajan.
Laajennus suunnitellaan aina yksilöllisesti juuri sinun lomanviettotapojasi
ajatellen. Yksilöllisyys tarkoittaa
myös sitä, että suunnittelijamme käy
paikan päällä tutkimassa vanhan
rakennuksen ja maaston. Näin varmistetaan, että laajennus suunnitellaan ja toteutetaan teknisesti oikein
ja että se soveltuu ympäröivään
maisemaan sekä maastoon. Suunnittelusopimus sisältää myös tarjousluonnoksen tulevasta laajennuksesta
ja rakennuslupapiirustuksen luvan
hakua varten sekä tarjouksen laajennuksen tavarantoimituksesta.
Honka Rakentamispalvelu™
– Turvallisesti ja vaivattomasti
Honka RakentamispalveluTM on luotettava ja huoleton tapa hankkia oma hirsisauna. Valmis saunasi on alusta loppuun
Honka-laatutuote, johon voit varmasti olla tyytyväinen. Yhä useampi Honka-saunapaketin ostaja kääntyy rakentamisvaiheessa asiantuntijan puoleen. Tilaa Honka Rakentamispalvelu™ Honka-myyjältä.
Rakennuta luotettavasti
Etuja, joita et muilta saa
Honka RakentamispalveluTM tarjoaa
useita palveluvaihtoehtoja asiantuntija-avusta talon rakentamisen ulkoapäin valmiiksi saakka.
Honka RakentamispalveluTM sisältää
monia etuja, jotka eivät ole alalla
tavallisia. Esimerkiksi rakennustelineet ja nostokalusto kuuluvat aina
hintaan. Myös ensimmäinen vuosihuoltokäynti (eXtra-palvelu) sisältyy palvelupakettiin. Tällä varmistamme lomakotisi korkean laatu ja
pitkäikäisyyden.
ASENNUSPALVELU L:
talo rakennetaan ulkoapäin
valmiiksi
ASENNUSPALVELU M:
pysty tetään hirsirunko ja
tehdään vesikatto
ASENNUSPALVELU S:
hirsirungon pystytyksen
lisäksi asennetaan kattotuolit paikalleen.
ASENNUSPALVELU XS:
Talkooporukalle ammattilaispari johtamaan
pystytysprojektia: järjestely
säästää kokonaiskustannuksia – rakennus valmistuu
nopeammin ja virheettömästi.
Honka Laatumestari
Honka Laatumestari tarkistaa
vuosihuollon yhteydessä kierrejalat, nurkkapultit, väliseinien
painuntavarat sekä ikkunoiden ja
ovien käyntivarat. Talon omistajana
Sinua opastetaan samalla rakennuksen oikeaoppisessa huoltamisessa.
Honka Hirsikoulusta perustiedot hirsirakentamiseen
Honka Hirsikoulu antaa Sinulle
valmiudet rakentaa hirsitalo tai
hirsimökki itse. Hirsikoulu on
yhden päivän kestävä kurssi, jossa
käsitellään hirsirakentamisen eri
vaiheet teoriamuodossa. Hirsikoulu
sopii kaikille hirsirakentamisesta
kiinnostuneille: suunnittelijoille,
urakoitsijoille, talkoorakentajille
ja rakennuttajille. Katso seuraava
kurssi www.honka.fi tai kysy
Honka-myyjältä.
Rakennustyö tehdään useimmiten
kolmen ammattilaisen voimin. Honka
RakentamispalveluTM S, M ja L-asennuspalvelun hankkineille kauppaan
sisältyy myös rakennustelineet/nostokalusto ja eXtra-palvelu.
5
UUTUUDET
Majakka seisoo jykevästi niin merenrantakalliolla kuin järvenrannalla. Upean Majakan toisesta kerroksesta pääsee saunomisen jälkeen ihailemaan ympärille avautuvaa maisemaa. Voit käyttää Majakkaa
vaikka lintubongaustornina, sillä näköala on joka suuntaan parvekkeen kiertäessä kaikilla sivuilla.
Halutessasi voit rakentaa saunan myös yläkertaan ja makuukammarin alakertaan. Majakka sopii myös
ensimökiksi tai täydentämään nykyistä huvilaa vaikka lisämajoituksena. Majakka soveltuu hyvin myös
rinnetontille, jolloin alakerran voi rakentaa kivestä.
MAJAKKA
Kuvan sauna on asiakkaan muutosmalli.
Kuvassa asiakkaan oma muutosmalli.
Kuvan sauna on asiakkaan muutosmalli.
6
Majakka 1
Kerrosala 1. krs
Kerrosala 2. krs
Terassi
Parveke
Yhteensä
12 m2
12 m2
4 m2
15 m2
43 m2
Kerrosala on laskettu RL 170 tai
VLL 112 mukaan. Katso hirsivaihtoehdot sivulta 44. Kerrosalaan
vaikuttaa hirren paksuus, kysy
Honka-myyjältä valitsemallasi
hirrellä rakennuksen kerrosala.
Majakka 1
alakerta
3 300
3 300
S
10,0 m2
TERASSI
4,0 m2
3 300
yläkerta
H2
10,0 m2
PARVEKE
15,0 m2
3 300
Katso Majakka puukiukaalla
www.honka.fi.
Pohjien mittakaava 1:100
7
UUTUUDET
RAIPE
8
Raipe sauna on saanut nimensä ideansa luojalta, Raimo Helmiseltä. Raipesta on saatavilla kolme eri
kokoa ja paljon muutosmahdollisuuksia. Sauna ja tupa ovat eri yksiköitä – näin tupakaan ei kuumene
saunan ollessa käytössä koko illan. Saunan korkealla sijaitsevat ikkunat tuovat näköalan suoraan lauteille. Raipessa on paljon katettua kuistia. Lisäksi terassille saat halutessasi ulkogrillin tai kesäkeittiön!
Raipe 1
Kerrosala
Kuisti
Yhteensä
20 m2
34 m2
54 m2
Raipe 2
Kerrosala
Kuisti
Yhteensä
25 m2
34 m2
59 m2
Raipe 3
Kerrosala
Kuisti
Yhteensä
30 m2
34 m2
64 m2
Kerrosala on laskettu RL 170 tai VLL 112 mukaan. Katso hirsivaihtoehdot sivulta 44. Kerrosalaan
vaikuttaa hirren paksuus, kysy Honka-myyjältä valitsemallasi hirrellä rakennuksen kerrosala.
8 400
Raipe 1
3 100
S
8,5 m2
PKH
7,5 m2
8 700
Raipe 2
PH
5,7 m2
PKH
7,1 m2
S
7,1 m2
5 000
KUISTI
34,5 m2
KUISTI
34,5 m2
8 700
Raipe 3
S
8,0 m2
5 400
PH
6,5 m2
PKH
9,5 m2
KUISTI
34,0 m2
Pohjien mittakaava 1:100
9
UUTUUDET
Pikkujätti on nimensä mukaan pieni kompakti moderni sauna, jätin siitä tekee suuri katettu kuisti.
Lasittamalla kuistin sinulla on mahdollisuus laajentaa käyttötilaa tuplasti. Katettu terassi tuo paljon
käyttömukavuutta vapaa-ajan nauttimiseen. Pikkujättiä on kolmea eri kokoa ja kaikissa on tilava sauna ja tupa. Isoimmissa malleissa sisääntulon kohdalla on korotettu katto.
PIKKUJÄTTI
Pikkujätti 3
10
Pikkujätti 3
Pikkujätti 1
Kerrosala
Kuisti
Yhteensä
20 m2
28 m2
48 m2
Pikkujätti 2
Kerrosala
Kuisti
Yhteensä
25 m2
27 m2
52 m2
Pikkujätti 3
Kerrosala
Kuisti
Yhteensä
30 m2
30 m2
60 m2
Kerrosala on laskettu RL 170 tai VLL 112 mukaan. Katso hirsivaihtoehdot sivulta 44. Kerrosalaan
vaikuttaa hirren paksuus, kysy Honka-myyjältä valitsemallasi hirrellä rakennuksen kerrosala.
Pikkujätti 1
KESÄKEITTIÖ
2 100
S
4,0 m2
TUPA
8,5 m2
PH
4,0 m2
2 600
2 600
7 200
KUISTI
28,0 m2
Pikkujätti 2
1 300
3 900
PH
4,0 m2
TUPA
12,5 m2
2 600
S
4,0 m2
2 500
KESÄKEITTIÖ
2 600
7 150
KUISTI
27,5 m2
Pikkujätti 3
TUPA
15,0 m2
2 600
PH
3,5 m2
KUISTI
30,5 m2
3 900
WC
1,5 m2
1 300
S
4,5 m2
2 500
KESÄKEITTIÖ
2 600
8 670
Pohjien mittakaava 1:100
11
UUTUUDET
Ankkuri on kompakti paketti modernilla ulkoasulla. Ankkurin erikoisuutena on iso valokatekuisti, jonka
lasittamalla voit kaksinkertaistaa käyttötilan. Lasitus lisää mukavuutta sadepäiviin ja loppu
kesän viileneviin iltoihin. Ankkurin saat kolmessa eri koossa, joissa jokaisessa on sauna, pesuhuone ja
wc. Isoimmissa malleissa kätevä wc-tila yhdistää pesuhuoneen ja tuvan.
ANKKURI
12
Ankkuri 1
Kerrosala
Kuisti
Yhteensä
20 m2
10 m2
30 m2
Ankkuri 2
Kerrosala
Kuisti
Yhteensä
25 m2
15 m2
41 m2
Ankkuri 3
Kerrosala
Kuisti
Yhteensä
30 m2
19 m2
49 m2
Kerrosala on laskettu RL 170 tai VLL 112 mukaan. Katso hirsivaihtoehdot sivulta 44. Kerrosalaan
vaikuttaa hirren paksuus, kysy Honka-myyjältä valitsemallasi hirrellä rakennuksen kerrosala.
Ankkuri 1
Ankkuri 2
5 100
6 200
S
5,5 m2
S
4,5 m2
PH
5,5 m2
3 800
3 600
KÄYM
2,0 m2
PKH
3,5 m2
TUPA
11,5 m2
7,1 m2
WC
PH
2,1 m2
3,0 m2
TERASSI
10,5 m2
TERASSI
15,5 m2
Kuivakäymälä saatavissa myös muihin
malleihin. Kysy lisää Honka-myyjältä.
Ankkuri 3
7 450
3 800
S
4,5 m2
7,1 m2
WC
PH
2,0 m2
3,5 m2
TUPA
16,0 m2
TERASSI
19,0 m2
Pohjien mittakaava 1:100
13
MODERNIT
Selkeäpiirteisen Lydia-saunan moderni ilme ja monikäyttöiset tilat luovat saunomisesta nautinnon. Lydia istuu suomalaiseen sielunmaisemaan. Lydia-saunan ikkunoista pystyt ihailemaan ympärillä olevaa
maisemaa. Jos valitset Lydia 40:sen, niin terassille mahtuu palju sekä ulkotakka, jonka ääressä on mukava viettää elokuun viileneviä iltoja. Lydia 10 on varusteltu pukuhuoneella, jossa on isot avartavat ikkunat sekä katettua terassia illanviettoa varten.
LYDIA-SAUNA
14
Lydia 10
Kerrosala
Kuisti
Yhteensä
20 m2
25 m2
45 m2
Lydia 20
Kerrosala
Kuisti
Yhteensä
25 m2
27 m2
52 m2
Lydia 30
Kerrosala
Kuisti
Yhteensä
30 m2
28 m2
58 m2
Lydia 40
Kerrosala
Kuisti
Yhteensä
15 m2
28 m2
43 m2
Kerrosala on laskettu RL 170 tai VLL 112 mukaan. Katso hirsivaihtoehdot sivulta 44. Kerrosalaan vaikuttaa hirren paksuus, kysy
Honka-myyjältä valitsemallasi hirrellä rakennuksen kerrosala.
Lydia 10
Lydia 20
1 950
2 700
PKH
7,5 m2
PH
4,0 m2
S
5,5 m2
PKH/TUPA
11,0 m2
3 250
2 250
4 200
S
5,0 m2
5 400
PH
4,0 m2
2 150
4 800
4 800
2 700
KUISTI
25,0 m2
3 950
KUISTI
27,5 m2
1 850
3 950
Lydia 30
1 850
4 800
Lydia 40
2 950
WC
1,0 m2
S
6,5 m2
4 800
2 950
6 400
PH
4,5 m2
2 700
3 950
3 450
PKH/TUPA
13,0 m2
PH
6,0 m2
S
4,5 m2
KUISTI
28,0 m2
KUISTI
28,5 m2
3 950
1 850
Pohjien mittakaava 1:100
15
MODERNIT
JOLLA
16
Jolla on moderni upea pikkusauna. Jollassa on iso katettu terassi ja saunasta avautuvat maisemat
järvelle tai merelle. Lisäksi saunasta pääsee suoraan ulos vilvoittelemaan ja tuvan puolella väki saa
rauhassa nautiskella takkatulen loimusta.
Jolla 1
Kerrosala
Terassi
Yhteensä
20 m2
17 m2
37 m2
Jolla 2
Kerrosala
Terassi
Yhteensä
25 m2
19 m2
44 m2
Kerrosala on laskettu RL 170 tai VLL 112 mukaan. Katso
hirsivaihtoehdot sivulta 44. Kerrosalaan vaikuttaa hirren
paksuus, kysy Honka-myyjältä valitsemallasi hirrellä rakennuksen kerrosala.
3 200
Jolla 1
S
5,0 m2
TUPA
9,0 m2
KUISTI
17,0 m2
PH
2,5 m2
5 900
Jolla 2
S
5,0 m2
TUPA
13,0 m2
3 500
KUISTI
19,0 m2
PH
3,0 m2
6 800
Pohjien mittakaava 1:100
17
MODERNIT
Suosittu Löytöretki on saanut uusia pohjaratkaisuja. Löytöretken juju on suuri avoterassi, jossa on tilaa
vilvoitella löylyjen lomassa. Terassia on helppo jatkaa maaston mukaisesti. Tupaan ja saunaan on omat
sisäänkäynnit ja niillä on vain vähän yhteistä seinäpinta-alaa, mikä tuo asumisviihtyvyyttä kesällä.
Näin tupa pysyy viileämpänä, vaikka saunaa lämmitettäisiinkin ahkerasti. Mökin takana, varastokatoksessa polttopuut säilyvät sateelta suojassa. Takka luo moderniin tupaan lämmintä tunnelmaa. Valoisassa tuvassa on ikkunoita kolmeen suuntaan.
LÖYTÖRETKI-SAUNAMÖKKI
Kuvan sauna on asiakkaan muutosmalli.
18
Löytöretki 10
Kerrosala
24 m2
Löytöretki 20
Kerrosala
24 m2
Löytöretki 30
Kerrosala
29 m2
Kuistit
Yhteensä
31 m2
55 m2
Kuistit
Yhteensä
26 m2
50 m2
Kuistit
Yhteensä
26 m2
55 m2
Kerrosala on laskettu RL 170 tai VLL 112 mukaan. Katso hirsivaihtoehdot sivulta 44. Kerrosalaan
vaikuttaa hirren paksuus, kysy Honka-myyjältä valitsemallasi hirrellä rakennuksen kerrosala.
Löytöretki 10
8 500
VAR.KATOS
5,0 m2
4 100
PH
3,5 m2
S
5,0 m2
TUPA
11,0 m2
KUISTI
26,5 m2
Löytöretki 20
TUPA
11,0 m2
S
5,0 m2
PH
3,5 m2
4 100
7 300
KUISTI
26,5 m2
Löytöretki 30
TUPA
16,0 m2
S
5,0 m2
PH
3,5 m2
4 100
8 500
KUISTI
26,5 m2
Pohjien mittakaava 1:100
19
K L A S S I KOT
Nestori on ollut Honkarakenteen tuotannossa yli kaksikymmentä vuotta. Nestori on monien suosikki,
eikä ihme. Tilaratkaisuun mahtuu kaikki oleellinen onnistunutta vapaa-ajan viettoa varten. Monet tunnistavat Nestorin avarasta, täysleveästä päätykuistista. Nestoreista on helppo löytää omansa – päätät
vain haluatko makuutiloja lisäävän alkovin vai tilaa kunnon pesuhuoneelle.
NESTORI-SAUNAMÖKKI
Kuvan sauna on asiakkaan muutosmalli.
20
Nestori 10 ja 20
Kerrosala
Kuisti
Yhteensä
20 m2
10 m2
30 m2
Nestori 30 ja 40
Kerrosala
Kuisti
Yhteensä
25 m2
10 m2
35 m2
Nestori 70
Kerrosala
Kuisti
Yhteensä
30 m2
12 m2
42 m2
Kerrosala on laskettu RL 170 tai VLL 112 mukaan. Katso hirsivaihtoehdot sivulta 44.
Kerrosalaan vaikuttaa hirren paksuus, kysy Honka-myyjältä valitsemallasi hirrellä
rakennuksen kerrosala.
5 600
Nestori 10
3 900
S
3,5 m2
TUPA
9,5 m2
Nestori 40
6 000
PH
3,5 m2
ALK
4,5 m2
TUPA
12,0 m2
4 500
KUISTI
10,0 m2
S
4,0 m2
5 600
3 900
Nestori 20
ALKOVI
4,0 m2
KUISTI
10,5 m2
TUPA
9,5 m2
S
3,5 m2
Nestori 70
5 800
4 800
KUISTI
10,0 m2
6 000
Nestori 30
S
6,0 m2
TUPA
16,5 m2
4 500
PKH
3,0 m2
S
4,5 m2
TUPA
12,5 m2
KUISTI
12,5 m2
PH
4,0 m2
KUISTI
10,5 m2
Pohjien mittakaava 1:100
21
K L A S S I KOT
Suositut Honka-klassikkomökit saat myös saunattomina. Mökkimallit on suunniteltu pienen perheen
vapaa-aikaa varten. Tilat jakautuvat tuvan, keittiön ja alkovin kesken. Näissä malleissa on kaikki perusmökin mukavuudet. Mukaan mahtuu myös tarpeellista säilytystilaa.
NESTORI-MÖKKI
Kuvan mökki on asiakkaan muutosmalli.
22
Nestori 50
Kerrosala
Kuisti
Yhteensä
25 m2
10 m2
35 m2
Nestori 60
Kerrosala
Kuisti
Yhteensä
25 m2
10 m2
35 m2
Nestori 80
Kerrosala
Kuisti
Yhteensä
29 m2
12 m2
42 m2
Kerrosala on laskettu RL 170 tai VLL 112 mukaan. Katso hirsivaihtoehdot sivulta 44. Kerrosalaan
vaikuttaa hirren paksuus, kysy Honka-myyjältä valitsemallasi hirrellä rakennuksen kerrosala.
Nestori 50
Nestori 60
5 600
6 000
ALKOVI
7,0 m2
TUPA
9,5 m2
TUPA
11,5 m2
4 500
3 900
KK
5,0 m2
ALK
5,0 m2
KUISTI
10,0 m2
KUISTI
10,5 m2
Nestori 80
4 800
5 800
ALK
5,0 m2
TUPA
15,5 m2
ALK
4,5 m2
KUISTI
12,5 m2
Pohjien mittakaava 1:100
23
K L A S S I KOT
Wihtorit ovat Nestoreiden tapaan perinteisimpiä ja Suomen ostetuimpia Honka-saunamökkejä. Mitäpä
sitä hyvää muuttamaan, pieniä harkittuja uudistuksia lukuunottamatta. Kun tutustut Wihtoreihin,
huomaat löytäväsi kaiken tarvitsemasi: lämminhenkisen tuvan, saunan ja viehättävän kuistin, osassa
myös alkovin.
WIHTORI-SAUNAMÖKKI
Kuvan sauna on asiakkaan muutosmalli.
24
Wihtori 10 ja 20
Kerrosala
Kuisti
Yhteensä
Wihtori 30 ja 40
Kerrosala
Kuisti
Yhteensä
20 m2
6 m2
26 m2
25 m2
7 m2
32 m2
Wihtori 50 ja 60
Kerrosala
Kuisti
Yhteensä
30 m2
10 m2
40 m2
Kerrosala on laskettu RL 170 tai VLL 112 mukaan. Katso hirsivaihtoehdot sivulta 44. Kerrosalaan
vaikuttaa hirren paksuus, kysy Honka-myyjältä valitsemallasi hirrellä rakennuksen kerrosala.
Wihtori 10
Wihtori 20
5 400
S
4,0 m2
TUPA
7,5 m2
PH
4,0 m2
4 200
4 200
5 400
S
4,0 m2
KUISTI
6,5 m2
Wihtori 30
S
5,0 m2
6 000
ALKOVI
5,0 m2
TUPA
10,5 m2
TUPA
10,5 m2
4 700
4 700
KUISTI
6,5 m2
Wihtori 40
6 000
S
5,0 m2
PH
5,0 m2
KUISTI
7,5 m2
KUISTI
7,5 m2
Wihtori 60
Wihtori 50
7 300
7 300
S
5,0 m2
PH
5,0 m2
TUPA
14,5 m2
4 700
4 700
TUPA
7,5 m2
ALKOVI
4,5 m2
KUISTI
10,0 m2
ALK
5,0 m2
S
5,0 m2
TUPA
15,0 m2
KUISTI
10,0 m2
Pohjien mittakaava 1:100
25
K L A S S I KOT
Perinteinen Wihtori-mökki on viehättävä myös saunattomana. Ikkunallinen keittokomero ja alkovi
asettuvat toimivasti omiksi tiloikseen – tilanjakajana toimii vaatekomero. Tunnelmalliseen takkatupaan
sopii hyvin pirttikalusto, isompaan Wihtoriin myös pitkä penkki perinteiseen tapaan.
WIHTORI-MÖKKI
Kuvan mökki on asiakkaan muutosmalli.
26
Wihtori 70
Kerrosala
Kuisti
Yhteensä
20 m2
6 m2
26 m2
Wihtori 80
Kerrosala
Kuisti
Yhteensä
25 m2
7 m2
32 m2
Kerrosala on laskettu RL 170 tai VLL 112 mukaan. Katso hirsivaihtoehdot sivulta 44. Kerrosalaan vaikuttaa hirren paksuus, kysy
Honka-myyjältä valitsemallasi hirrellä rakennuksen kerrosala.
Wihtori 70
5 400
TUPA
8,0 m2
4 200
ALKOVI
4,0 m2
KK
4,5 m2
KUISTI
6,5 m2
Wihtori 80
4 700
6 000
ALKOVI
5,0 m2
KK
4,5 m2
TUPA
11,5 m2
KUISTI
7,5 m2
Pohjien mittakaava 1:100
27
K L A S S I KOT
Mökkeilyn makuun pääset pienelläkin saunamökillä, kun neliöt on järkevästi jaettu. Rentukka saunottaa, Ulpukka ja Lumpeenkukka myös majoittavat. Nämä viehättävät Honka-mallit voit rakentaa rantatai pihasaunaksi varsinaista mökkiä täydentämään.
RENTUKKA-SAUNA, LUMPEENKUKKAJA ULPUKKA-SAUNAMÖKKI
28
Rentukka 10
Kerrosala
Kuisti
Yhteensä
10 m2
5 m2
15 m2
Ulpukka 10
Kerrosala
Kuisti
Yhteensä
15 m2
5 m2
20 m2
Lumpeenkukka 10 ja 20
Kerrosala
15 m2
Kuisti
5 m2
Yhteensä
20 m2
Kerrosala on laskettu RL 170 tai VLL 112 mukaan. Katso hirsivai toehdot sivulta 44. Kerrosalaan
vaikuttaa hirren paksuus, kysy Honka-myyjältä valitsemallasi hirrellä rakennuksen kerrosala.
Rentukka 10
Ulpukka 10
PKH
4,0 m2
4 200
3 300
2 200
4 300
S
4,0 m2
TUPA
6,5 m2
S
3,0 m2
PH
2,0 m2
KUISTI
5,5 m2
KUISTI
5,0 m2
Lumpeenkukka 10
Lumpeenkukka 20
4 600
TUPA
7,0 m2
S
5,0 m2
KUISTI
5,5 m2
3 000
3 000
4 600
PKH
5,0 m2
S
7,0 m2
KUISTI
5,5 m2
Pohjien mittakaava 1:100
29
K L A S S I KOT
Waltteri on parvellinen saunamökki, jossa tilat on jaetttu toimivasti. Tupa on valoisa ja käytännöllinen.
Parvi lisää majoitustilaa ja rauhoittaa tuvan yhteiseen oleskeluun. Leveältä päätykuistilta on sisäänkäynti sekä tupaan että saunatiloihin. Käytännöllinen ratkaisu tämäkin. Tilavalla kuistilla on helppo
viihtyä pitkään löylyjen jälkeenkin.
WALTTERI-SAUNAMÖKKI
Kuvan sauna on asiakkaan muutosmalli.
30
Waltteri 10 ja 20
Kerrosala
Kerrosala, parvi <160 cm
Kuisti
Yhteensä
20 m2
10 m2
10 m2
40 m2
Kerrosala on laskettu RL 170 tai VLL 112 mukaan.
Katso hirsivaihtoehdot sivulta 44. Kerrosalaan
vaikuttaa hirren paksuus, kysy Honka-myyjältä
valitsemallasi hirrellä rakennuksen kerrosala.
Waltteri 20
Waltteri 10
S
3,5 m2
5 600
TUPA
9,5 m2
3 900
3 900
5 600
PH
3,0 m2
ALKOVI
4,0 m2
TUPA
9,5 m2
S
3,0 m2
KUISTI
10,0 m2
KUISTI
10,0 m2
PARVI
Pohjien mittakaava 1:100
31
K L A S S I KOT
Harjakattoisessa Honka-saunamökissä on perinteinen ja kotoisa tunnelma. Jos parven nukkumatilat
eivät riitä, valitse Severi alkovilla. Muussa tapauksessa saat saunatiloihin erillisen pesuhuoneen.
Severit sopivat mainosti pienen perheen vapaa-ajan asunnoksi. Parvella on omaa rauhaa. Ylhäältä on
näkymät alakerran tupaan.
SEVERI-SAUNAMÖKKI
32
Severi 10 ja 20
Kerrosala
Kerrosala, parvi <160 cm
Kuisti
Yhteensä
25 m2
12 m2
11 m2
49 m2
Severi 30
Kerrosala
Kerrosala, < 160 cm
Kuisti
Yhteensä
Kerrosala on laskettu RL 170 tai VLL 112 mukaan. Katso
hirsivaihtoehdot sivulta 44. Kerrosalaan vaikuttaa hirren paksuus, kysy Honka-myyjältä valitsemallasi hirrellä rakennuksen kerrosala.
30 m2
14 m2
11 m2
57 m2
Severi 20
Severi 10
6 000
TUPA
12,5 m2
S
4,5 m2
4 500
4 500
6 000
ALKOVI
4,5 m2
TUPA
12,5 m2
S
4,0 m2
PH
4,0 m2
KUISTI
11,0 m2
KUISTI
11,0 m2
Severi 10 ja 20 parvi
PARVI
Severi 30
4 700
6 000
Severi 30 parvi
S/PH
6,0 m2
TUPA
16,5 m2
PKH
2,5 m2
PARVI
KUISTI
13,0 m2
Pohjien mittakaava 1:100
33
K L A S S I KOT
Lumitähti on viehättävä iso saunamökki. Saunaan pääsee kuistilta ja halutessasi suoraan tuvasta.
Saunaosastoon kuuluu myös kunnon pesutilat. Valoisa tupa luo viihtyisät olot jokaiselle perheenjäsenelle. Makuutiloja saat lisää parvelta.
LUMITÄHTI-SAUNAMÖKKI
Kuvan sauna on asiakkaan muutosmalli.
34
Lumitähti 10
Kerrosala
Kerrosala, parvi <160 mm
Kuisti
Yhteensä
30 m2
17 m2
12 m2
59 m2
Kerrosala on laskettu RL 170 tai VLL 112
mukaan. Katso hirsivaihtoehdot sivulta
44. Kerrosalaan vaikuttaa hirren paksuus,
kysy Honka-myyjältä valitsemallasi
hirrellä rakennuksen kerrosala.
Lumitähti 10
4 700
6 000
S
4,5 m2
TUPA
17,0 m2
PH
4,0 m2
KUISTI
12,0 m2
PARVI
Pohjien mittakaava 1:100
35
K L A S S I KOT
Jälkipeli on suunniteltu moderniin makuun. Pohjaratkaisussa yllättävät monet uudenlaiset ratkaisut,
ulkonäössä hirren valoisuus ja keveä ilme. Ikkunoita on tavallista enemmän. Kattoa voidaan jatkaa terassin päälle, jolloin alle jää tilaa toimivalle kesäkeittiölle.
JÄLKIPELI-SAUNA
Kuvan sauna on asiakkaan muutosmalli.
36
Jälkipeli 10
Kerrosala
Kuisti
Yhteensä
21 m2
18 m2
39 m2
Jälkipeli 20
Kerrosala
Kuisti
Yhteensä
25 m2
19 m2
44 m2
Jälkipeli 30
Kerrosala
Kuisti
Yhteensä
21 m2
17 m2
38 m2
Kerrosala on laskettu RL 170 tai VLL 112 mukaan. Katso hirsivaihtoehdot sivulta 44. Kerrosalaan vaikuttaa hirren paksuus, kysy Honka-myyjältä valitsemallasi hirrellä rakennuksen kerrosala.
Jälkipeli 10
7 150
2 800
PH
4,0 m2
2 200
WC
1,0 m2
S
5,0 m2
PKH
7,5 m2
2 200
KUISTI
18,5 m2
Jälkipeli 20
7 150
2 800
PH
3,5 m2
S
5,0 m2
2 585
Jälkipeli-malleista löydät erilaisia
tilaratkaisuja. Kun toisessa on
PKH
9,0 m2
panostettu saunan kokoon, toisessa
pesuhuoneesta on haluttu mahdollisimman toimiva ja tilava.
2 200
KUISTI
20,5 m2
Jälkipeliin saat aurinkoisen avoterassin tai terassin voit kattaa suojaisaksi
esimerkiksi kesäkeittiötä varten.
Jälkipeli 20:ssa takkahormi on
sijoitettu niin, että myös kesäkeittiön
yhteyteen saa tulisijan.
Jälkipeli 30
6 000
4 000
S
3,0 m2
PH
3,0 m2
WC
1,0 m2
2 200
PKH
9,0 m2
KUISTI
17,5 m2
Pohjien mittakaava 1:100
37
K L A S S I KOT
Leija on persoonallinen Honka-sauna, jossa harjalinja kulkee vinosti nurkasta nurkkaan. Kuisti johtaa
pukuhuoneeseen ja sieltä nykyaikaisiin saunatiloihin. Kaksi ikkunaa tuovat saunaan sopivasti luonnonvaloa.
LEIJA-SAUNA
38
Leija-sauna 10
Kerrosala
Kuisti
Yhteensä
13 m2
7 m2
20 m2
Kerrosala on laskettu RL 170 tai VLL 112 mukaan. Katso
hirsivaihtoehdot sivulta 44. Kerrosalaan vaikuttaa hirren paksuus, kysy Honka-myyjältä valitsemallasi hirrellä
rakennuksen kerrosala.
Leija-sauna 10
4 500
3 000
PKH
2,5 m2
S
3,0 m2
1 500
PH
4,5 m2
KUISTI
7,5 m2
Pohjan mittakaava 1:100
39
SAVUSAUNAT
Honka-savusaunat ovat perinteisiä suomalaisia savusaunoja; hirrestä rakennettuja ja löylyiltään
samettisen pehmeitä.
MAAHINEN
Kuvan sauna on asiakkaan muutosmalli.
Maahinen
Kerrosala
9 m2
2700
3000
S
Saatavana eri hirsivahvuuksilla.
Pohjan mittakaava 1:100
40
Menninkäinen on tarkoitettu rantatörmään upotettavaksi “maasavusaunaksi”. Korkeutta saunassa on
yli kolme metriä. Löylyä heitetään korkealta, parvilauteen tapaiselta istumaosastolta.
SAVUSAUNAT
MENNINKÄINEN
Kuvan sauna on asiakkaan muutosmalli.
12 m2
Saatavana eri hirsivahvuuksilla.
3300
Menninkäinen 1
Kerrrosala
3300
S
Pohjan mittakaava 1:100
41
Oikealla valinnalla, oikeaa säästöä
Honka ZeroE™
42
on perinteinen sauna, joka voidaan
tutkitusti turvallisten Honka-rakenneratkaisujen ansiosta päästää talvikaudella täysin kylmäksi. Kaikki
mallit voit saada tällaisena ns. nollaenergiasaunamökkinä!
Honka Weekend™ on sinulle, joka saunot talvella lähinnä
viikonloppuisin. Tutkitusti kosteusturvallisen ratkaisun myötä voit laskea saunan
sisälämpötilan noin 5 °C:en, sen ollessa
käyttämättä, ja säästää vuositasolla lämmitysenergiaa jopa 40—65 %!
Silloin tällöin saunomaan talvella
Saunaan talvella lähinnä viikonloppuisin
Honka ZeroE™ on sinulle, joka haluat perinteisen saunan, jonka
lasket täysin kylmäksi talvikaudella. Tämän takia se on myös
energiataloudellisin vaihtoehto.
Talviajaksi täysin kylmäksi laskettava sauna on kaikkein
ekologisin, varsinkin kun sauna lämmitetään puulla.
Talveksi kylmilleen laskettava ”nollaenergiaratkaisu” on
perusteltua saunoissa, joita käytetään vain satunnaisesti talviaikaan. Mikäli kylmäksi laskettavassa saunamökissä on juokseva vesi ja siihen liittyviä mukavuuksia, edellyttää kylmäksi
lasku erityistoteutusta LVI-ratkaisujen osalta. Vesiputket tulee
toteuttaa niin, että ne voidaan tyhjentää. Toinen ratkaisu on
vesikalusteiden keskittäminen samaan tilaan, jossa pidetään
alhaista ylläpitolämpöä läpi talven.
Rakennuksen laskeminen talvella kylmäksi edellyttää kosteusturvallisuuden ja rakennusfysiikan osalta varmoja rakenneratkaisuja. Hongan hirsi- ja rakenneratkaisujen kosteusturvallisuus ja toimivuus vaihtelevissa lämpötiloissa on osoitettu
paitsi käytännössä myös puolueettoman tutkimuslaitoksen
tutkimuksissa.
Honka Weekend™ -energiaseinäratkaisu sopii Sinulle, joka saunot talviviikonloppuisin. Silloin kun sauna on käyttämättä,
voit laskea sisälämpötilan energiaa säästävälle alhaiselle noin
+5°C ylläpitolämmölle . Talvikaudella lämmityksen voit nostaa
noin seitsemässä tunnissa +5 °C -tasolta normaaliksi +21°C
-sisälämpötilaksi. Lämmityksen ohjaus ja lämmön ylösnosto on
helpointa hoitaa etäsäätöyksikön avulla.
Mikäli perheesi käy mökillä talvisin joka toinen viikonloppu,
ei ole mielekästä turhaan lämmittää tyhjää saunaa. Tässä
tapauksessa sisälämpö kannattaa laskea alhaiselle ylläpitolämmölle. Näin lämmitysenergian kulutus on jopa 40 % pienempi kuin samankokoisessa, täysin jatkuvasti lämmitetyssä,
saunamökissa.
Oikein suunniteltu ja toteutettu Honka Weekend™ -sauna
kestää toistuvat lämpötilan laskut ja nostot turvallisesti. Honkarakenne on tutkinut tältä osin omien rakenteidensa kosteusturvallisuuden ja kestävyyden.
HonkaTech™
Turvallinen ja kestävä
Laadukas massiivipuutalo kestää sukupolvelta toiselle.
Pohjois-Euroopassa on lukuisia satoja vuosia vanhoja hirsirakennuksia, julkisia rakennuksia, kirkkoja, pappiloita, kartanoita ja yksinkertaisia talonpoikaistaloja. Esimerkkejä
1700-luvun suomalaisista hirsirakennuksista ovat Mustion
Linna ja Petäjäveden kirkko. Jälkimmäinen, samoin kuin Venäjän Karjalassa sijaitseva Kizhin ainutlaatuinen hirsikirkkokokonaisuus ovat Unescon Maailmanperintökohteita. Nykyaikaisten Honka-hirsirakennusten kestävyyden taustalla on
perinnetiedon lisäksi rakennusten osaava suunnittelu ja
tarkka valmistus, laadukas puuraakaaine ja hengittävä seinärakenne.
Keski-Suomi on hyvälaatuisen männyn optimi kasvualue
Suomessa luonnon metsää kasvaa reippaasti enemmän kuin
sitä hakataan. Honka on sitoutunut Suomen metsien sertifi
ointiin ja kestävään metsätalouteen, puuta ei osteta suojeluohjelmiin kuuluvilta alueilta. Honka-hirsitalojen raakaaineena käytetään tarkkaan valikoitua hyvälaatuista,
Suomenselällä laadukkaan männyn kasvualueella kasvavaa
suomalaista ja karjalaista mäntyä, jossa on paljon männyn
kestävää sydänpuuta.
Laadunvarmistus
Talotuotannon laadunvarmistus alkaa suunnittelusta. Suunnittelussa huomioidaan paitsi paikalliset rakennusmääräykset myös pitkäikäisten massiivipuurakennusten tekijät, rakenteellinen sääsuojaus sekä kosteusturvalliset hengittävät
rakenteet ja rakenteiden liittymädetaljit, jotka mahdollistavat talojen energiataloudellisuuden ja pitkän iän. Tuotannossa aadunvarmistus alkaa puuraaka-aineen lajittelusta
päättyen hirsinippujen paketointiin. Jokaisessa tuotantovaiheessa on omat laatukriteerinsä. Tärkeitä laadun osaalueita
ovat puuraaka-aineen kuivaus ja lamellihirsien liimaus, joita
molempia seurataan laadunvarmistuksessa tarkasti. Kuivausprosessia optimoidaan, jotta lopputuote saadaan tasalaatuiseksi. Liimauksen lujuutta tutkitaan delaminointitestillä,
jonka testin ääriolosuhteiden arvioidaan vastaavan noin 40
vuoden säärasitusta. VTT valvoo ja auditoi puolueettomana
tahona Honkarakenteen laadunvarmistusta.
Valmistus tapahtuu
VTT:n laadunvalvonnan alaisuudessa.
809-CPD-0356
Honkarakenne Oyj
FI-43 500 KARSTULA
06
ETA-03/0015
CE -merkintä on Euroopan Unionin alueella pätevä viranomaismerkintä. Sen saa
kiinnittää tuotteeseen, jonka ominaisuudet
ja toimivuus ovat tuotestandardin tai teknisen tuotehyväksynnän mukaisia. CE -merkittyä tuotetta saa vapaasti myydä. Honkarakenne Oyj oli ensimmäinen
puutalovalmistaja Euroopassa, joka sai
CE-merkin. Vuoden 2008 alusta myös Honkarakenne sai CE-merkintäoikeuden liimapuupalkeilleenä.
Valitse suomalainen
hirsitalo
Korkea laatu, turvallisuus ja palvelu ovat tunnusmerkkejä suomalaisille Honka-hirsitaloille. Siksi
Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Honkarakenteen hirsitaloille Avainlippumerkin. Avainlippu-alkuperämerkki kertoo, että tuote on valmistettu Suomessa.
43
HonkaTech™
Honka Hirsi™
Honka-hirsi on kestävä ja säilyttää hyvät ominaisuutensa, lämmönpitävyyden ja hengittävyyden sukupolvien ajan.
Halkeilematon kantikas lamellihirsi
Alkuperäinen lamellihirsi on liimattu kahdesta tai
useammasta puisesta lamellista siten, että kova
sydänpuu asettuu pääsääntöisesti hirren pinnalle.
Oikein tehty, laadukas lamellihirsi on lähes vääntymätön ja halkeilematon. Tämän ansiosta saat
tiiviin enrgiatehokkaan, sekä pitkäikäisen saunan
perheellesi. Honka ei käytä yksipuista höylähirttä
tuotteissaan.
Komea monilamellihirsi
Monilamellihirsissä mäntymateriaalin
kova sydänpuu on pääsääntöisesti hirren pinnassa
kestävänä ja kauniina. Korkeaprofiilisesta, kantikkaasta monilamellihirrestä syntyy sellaisenaan
vankkaa ja näyttävää seinää.
Pystylamellihirret (VLL)
88 x 180 mm, kuusi
112 x 180 mm, kuusi
112 x 180 mm, mänty
134 x 180 mm, mänty
44
Monilamellihirret (MLL)
182 x 260 mm, mänty
204 x 260 mm, mänty
Monilamellihirsi (MLL)
HonkaMarjor™
270 x 260 mm, mänty
Modernisti muodokas HonkaDuo™
ekopyöröhirsi
Uutuutemme HonkaDuoTM -ekopyöröhirsi
on lähes vääntyilemätön ja halkeilematon,
joten seinä on entistä tiiviimpi eli energiatehokkaampi ja myös kauniimpi. Nurkissa
on edistyksellinen, energiatehokas ja
mallisuojattu pallolukko. Profiililtaan se on
hieman soikeampi, joten se luo modernin
ulkonäön. Tämä hirsi on aiempaakin
ekologisempi valmistaa, sillä kuivaukseen
kuluu merkittävästi vähemmän energiaa,
lisäksi höyläyshukka on minimoitu. Tuotteella lisäksi EU-mallisuoja.
Perinteinen pyöröhirsi
Juuri perinteiseen pyöröhirteen kehitimme alkujaan nerokkaan Honkakiilahirsi-tekniikan, jolla saavutetaan
hirren ylittämätön tiiviys ja istuvuus.
Ekopyöröhirret (RLL)
HonkaDuo™
Ø 200 mm, mänty
Ø 230 mm, mänty
Massiivipyöröhirret (RL)
Ø 150 mm, mänty
Ø 170 mm, mänty
Ø 190 mm, mänty
Ø 210 mm, mänty
HonkaLook™
Kaiteet
Hirsirungon lisäksi myös Honka saunojen muut rakenneosat ovat yksityiskohdiltaan viimeisteltyjä ja pitkälle esivalmistettuja.
Mm. ovien ja ikkunoiden vuorilaudat sekä kaiteiden osat ovat valmiiksi työstettyjä. Ikkunoiden tiivisteet sekä helat ovat valmiiksi kiinni ikkunoissa. Tämä helpottaa ja nopeuttaa asennusta tuoden kustannussäästöjä rakennusvaiheessa.
Pienistä yksityiskohdista koostuu näyttävä kokonaisuus. Viimeistellyillä kaiteilla saat saunasi terassin näyttämään juuri mieleleiseltäsi.
Aurinko
Kuu
Eurooppa
Saturnus
Jupiter
Mars
HUOM! Tarkasta turvamääräykset ja kaiteen soveltuvuus rakennuspaikkaan. Kysy lisää Honka-myyjältä.
45
45
Saunalle Supi-suojaa
Supi Saunapesu desinfioi ilman klooria ja poistaa tehokkaasti
kalkkisaostumia. Hapan puhdistusaine soveltuu saunan ja
kosteiden tilojen puu-, metalli- ja kaakelipintojen puhdistukseen.
Supi Saunasuoja on vesiohenteinen, sävytettävä suoja-aine
saunan löyly-, pesu- ja pukuhuoneiden käsittelemättömien seinä- ja
kattopaneeleiden käsittelyyn. Se muodostaa likaa ja vettä hylkivän pinnan ja sisältää pintaa suojaavaa homeenestoainetta. Supi
Saunasuoja voidaan sävyttää Tikkurilan Kuultavat värit -värikartan ja
Lapponia-värikartan mukaan.
Supi Laudesuoja on kosteudelta ja likaantumiselta suojaava
parafiiniöljy sekä käsittelemättömille että aiemmin laudesuojalla
käsitellyille puupinnoille. Laudesuoja imeytyy puuhun jättäen pehmeän, likaantumiselta suojaavan pinnan. Supi Laudesuoja syventää
puun omaa väriä eri tavoin eri puulajeista riippuen.
Valtti-puuöljyt ulos
Valtti Non-Slip on vesiohenteinen, karhea puuöljy terassien, laitureiden ja portaiden laudoituksiin. Tuotteen sisältämä karhennusaine
vähentää tehokkaasti puupinnan liukkautta. Suositellaan sävytettäväksi. Värit Valtti- tai Lapponia-värikartasta.
Valtti Kaluste- ja terassiöljy Ruskea on liuoteohenteinen, hyvin
puuhun tunkeutuva ruskea puunhoitoöljy erityisesti kovapuupinnoille, mutta soveltuu mainiosti myös kestopuupinnoille sekä lämpökäsitellylle ja käsittelemättömälle puulle ulkona. Käyttökohteena
pihakalusteet, ovet, terassit, laiturit, aidat, portaat ja kukkalaatikot.
Valtti Puuöljy on perinteinen liuoteohenteinen puuöljy ja Valtti
Puuöljy Akva kasviöljypohjainen, vesiohenteinen puuöljy, joka
sisältää vahaa. Ne suojaavat puuta säärasituksilta ja vähentävät halkeilua. Soveltuvat kesto-, kova- ja jalopuulle sekä lämpökäsitellylle
ja käsittelemättömälle puulle ulkona. Käyttökohteena puiset terassit,
pihakalusteet, laiturit, aidat, portaat ja kukkalaatikot. Suositellaan
sävytettäväksi Valtti- tai Lapponia-värikartan väreihin.
46
Ekoteko
Aito puutalo ilmaston puolesta
Uusiutuva luonnon puu on rakennusmateriaalina
ekologisesti kestävä valinta – todellinen ekoteko
taistelussa ilmastomuutosta vastaan. Puu
sitoo kasvaessaan hiilidioksidia, joka varastoituu
massiivipuutalon seiniin vuosisadoiksi. Samalla uusi
metsä kasvaa aurinkoenergialla sitoen lisää hiilidioksidia, mikä hidastaa ilmastomuutosta.
Puurakentaminen on luonnollinen ja ekologisesti
kestävä valinta. Se on todellinen ekoteko taistelussa
ilmastonmuutosta vastaan. Massiivipuun käyttö
edistää metsien uusiutumista.
Ekologinen tuotantotapa
Honkarakenne kiinnittää huomiota tuotannon ekologisuuteen. Valmistuksemme suunnitellaan puunkäytön osalta tarkkaan, jotta puuta jää yli mahdollisimman vähän. Jäljelle jäävä puuaines hyödynnetään
sivutuotteiksi ja oman tuotantomme energian tuottamiseen. Puun ylivoima rakennusmateriaalien ekologisuudessa on kiistaton, koska massiivipuun teollisen valmistamisen energiankulutus on n. 50 % sementin ja n. 20 % tiilen valmistuksen vaatimasta
energiamäärästä.
47
ALAJÄRVI
ESPOO
HAAPAJÄRVI
HELSINKI
JOENSUU
KAJAANI
KARSTULA
KOTKA
KUOPIO
LAHTI
LAPPEENRANTA
LAPPI/LEVI
LIEKSA
OULU
PORI
SAVONLINNA
TAMPERE
TURKU
VAASA
Honka-näyttelyalueet
JYVÄSKYLÄ
KOUVOLA
MIKKELI
TUUSULA
Honka-myyntipisteet
LOHJA
MAARIANHAMINA
SALO
TAMMISAARI - HANKO - KARJAA
Yksilöllinen sauna –
Honka SuunnittelupalveluTM
luo saunallesi täysin
persoonallisen ilmeen.
Tule Honka-myyjän luo ja
solmi Suunnittelusopimus.
www.honka.fi
Honkarakenne Oyj
postiosoite:
PL 31, 04401 Järvenpää
käyntiosoite:
Lahdentie 870, Tuusula
Honka on Honkarakenne Oyj:n omistama rekisteröity tuotemerkki 1/2010/Lönnberg Oy
Honka-myymälät