2/2014 - Transdev Finland

Transcription

2/2014 - Transdev Finland
Vetra
Veolia Transport Finlandin henkilöstölehti
2
Numero 2 2014
Sami haluaa kehittyä koko ajan
Vielä ”alaikäinen” linja-autonkuljettaja Sami Alardt suhtautuu työhönsä avoimin mielin ja haluaa kehittyä koko ajan.
Veolia Transport Espoon palveluksessa työskentelevän Samin ajatuksia sivulla 8. Kuva Pekka Paloranta.
Pääkirjoitus
Eri sukupolvet ovat vahvuutemme
Suorastaan yllättävän usein olen saanut syntymäpäiväkortin, jossa on lukenut ”olet juuri niin vanha kuin haluat
olla”. Ilmeisesti en kuitenkaan ole halunnut tarpeeksi tai
olen kurkotellut kuuta taivaalta, koska vuodesta toiseen
vanhenen ainakin yhden vuoden, joinakin vuosina usemmankin kerrallaan.
Entäs, kun onnittelija toteaa ”ikähän on vain numeroita”
– ystävällinen hymy huulillani kiittelen ja samalla kiristelen
salaa hampaitani. En itseni puolesta vaan pahoillani numeroita vähättelevästä väittämästä. Minä pidän kyllä todella
paljon kirjaimista, mutta numerot ja niiden tulkinnat ovat
kuitenkin olleet suuri osa elämääni.
Ikä ei ole vain numeroita, vaan ihminen voi samaan aikaan
olla monen ikäinen: kronologinen ikä eli kalenteri-ikä kertyy
kaikille meille samaan tahtiin. Biologinen ikä kuvaa toimintakykyä ja sen merkitys on suuri työelämässä. Psykologinen ikä määrittelee kuinka vanhaksi tunnet itsesi ja minkä
ikäinen haluaisit olla. Sosiaalinen ikä riippuu mm. omista
elämänkokemuksista ja se jaetaan usein lapsuuteen,
nuoruuteen ja aikuisuuteen. Persoonallinen ikä kuvaa sitä,
missä määrin ihminen kokee saavuttaneensa henkilökohtaiset tavoitteensa.
31.5.2014 Suomen konsernimme palveluksessa oli yhteensä 889 henkilöä keski-iältään 47.6 vuotta. Kuljettajien
keski-ikä on 47.7 vuotta, asentajien 38.8 vuotta ja toimihenkilöiden 47.3 vuotta. Naisten keski-ikä 45 vuotta ja
miesten 49.3 vuotta.
Vaikka ikäpyramidimme onkin korkeimmillaan ylemmissä
ikäluokissa, mielestäni meillä on hyvä sekoitus eri-ikäisiä
ammattilaisia ja sukupolvien välinen yhteistyö toimii.
Ikä ja kertynyt työkokemus parantavat ammatillista pätevyyttä. Ikääntyminen antaa tilaa henkiselle kasvulle,
mm. älyllinen terävyys, harkitsevuus ja kokonaisvaltainen
havainnointi paranevat iän myötä. Jokaisella sukupolvella
on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Kun ne tunnistetaan, vahvuudet voidaan hyödyntää työpaikan arvokkaana
pääomana, niin nuorten kuin vanhempienkin kohdalla. On
erittäin tärkeää, että hiljainen tieto siirtyy nuoremmille sukupolville. Eri sukupolvien erilaiset vahvuudet ovat perusta
työpaikan parhaimmalle tietojen ja taitojen yhdistelmälle.
Auringonpaistetta odotellessa – hyvää kesää kaikille!
25-vuotiaita tai alle meillä on 27 henkilöä koko porukasta.
Tässä lehdessä saamme tutustua yhteen nuorimmista eli
Espoon kuljettajaan Sami Alardtiin. 61 vuotta täyttäneitä
meillä on 70 henkilöä, joista 63 vuotta täyttäneitä puolet.
Ikäpresidenttinä Sjögrenin Jorma sanoo painavan sanansa
työstä ja sen tekemisestä.
Oheisen taulukon pylväät kuvaavat konsernimme henkilökunnan ikärakennetta viiden vuoden haarukoissa. Minä
olen tuon korkeimman palkin keskivaiheilla ja näin ollen
kovaa vauhtia kipuamassa huipulle.
VETRA
PÄÄTOIMITTAJA Päivi Katajisto
TOIMITUS c/o Veolia Transport Finland Oy,
Tuupakantie 7A, 01740 VANTAA
sähköposti: [email protected]
Puhelin 044 796 0510
Faksi (09) 58 609 510
Toimitussihteeri [email protected]
Puhelin 050 584 1962
Numero 3/2014 ilmestyy syyskuussa.
Aineistot toimitukselle 1.9.2014 mennessä.
2
Päivi Katajisto
vt. toimitusjohtaja
Veolia-yhtiöt
Uutisia
Ostotarjous hylätty
Omistajamme Transdev SA:n
hallitus on ilmoittanut hylänneensä lopullisen, Veolia Transport Suomen ja Veolia Transport Ruotsin liiketoiminnoista
tehdyn ostotarjouksen. Hylkäämisen syynä on liian alhainen
tarjous.
Transdev tulee lähiaikoina
päättämään haluavatko he
aloittaa uuden myyntiprosessin
vai panostaa itse positiivisen
tuloskehityksen myötä Suomen
markkinoille.
Ymmärrettävästi
epävarmuus omistussuhteista koetaan turhauttavaksi, mutta
haluan korostaa, että me jatkamme toimintaamme ja sen
kehittämistä pitkällä tähtäimellä
niin kuin tähänkin saakka.
Uutiset Transdevin tulevista
päätöksistä tiedotetaan heti,
kun olemme niistä saaneet tiedon.
Päivi Katajisto
Syksyn HSL-kilpailusta
tulossa oletettua pienempi
HSL:n syksylle suunniteltu kilpailukierros näyttää jäävän oletettua pienemmäksi.
Alkuperäisen suunnitelman
mukaan kilpailutuksessa olisi ollut noin 200 autoa, joiden
sopimukset olisivat alkaneet
syysliikenteen alussa 2015.
Tällä hetkellä näyttä siltä, että
kilpailutukseen tulee noin 110
autoa.
Merkittävimmät
optioneuvottelut on käyty lentokentän
ja Vihdintien liikenteestä (linjat
415, 451, 514, 519, 520, 535,
615 ja 620, 30, 35, 300N, 360,
361, 362, 363 ja 364) yhteensä 48 autoa. Näiden lisäksi
neuvotteluita on käyty Veolia
Transport Vantaan operoimista
linjoista 400N, 452, 453, 61, 62
sekä 87 joiden kalustotarve on
31 autoa. HSL päättänee optioiden käyttämisestä heti alkusyksystä.
Junakilpailutus 2018
HSL valmistelee junaliikenteen kilpailuttamista alkamaan
vuoden 2018 aikana. Kilpailutuksen on tarkoitus käynnistyä
vuoden 2015 alussa ja kattaa
koko HSL -alueen junaliikenne.
Kiskokilometrejä tulee noin 7
000 000 km/vuosi ja HSL tulee
tarjoamaan käytettävän junakaluston. VR saa kyseisestä
liikenteestä vuodessa noin 75
– 80 miljoonaa euroa.
Juha Nykänen
Tilausajot Jarin hoitoon
Hakunilan varikko kehittyy
Veolia Transport Vantaa ja
Kiinteistöosakeyhtiö Itä-Kehä
ovat sopineet Hakunilan varikkoon liittyvistä uusista tilaratkaisuista.
Uuden sopimuksen myötä
Veolia sai käyttöönsä kuusi
korjauspaikkaa lisää, linja-autojen pysäköintipaikkoja, pesulinjan sekä henkilöstötiloja.
Uudet tilat helpottavat ahtautta sekä parantavat mah-
dollisuuksia kaluston kunnossapitoon.
Korikorjaamon
laajentaminen helpottaa myös
koko pääkaupunkiseudun yhtiöiden korjaamoiden toimintaa.
Uusia tiloja otetaan tuotantokäyttöön kesän ja syksyn aikana.
Neuvotteluja tiloista on käyty
pitkään ja haluan kiittää henkilöstöä kärsivällisyydestä.
Juha Nykänen
Yritetään yhdessä enemmän
Yhteistoimintalain mukaiset kokoukset järjestetään konsernissamme keväisin ja syksyisin.
Yhteistyön lisääminen katsottiin niin tärkeäksi, että edellisessä konsernikokouksessa
päätimme perustaa paikallisen
yhteistyöneuvoston. Neuvostossa on paikalla jokaisen yksikön edustajia sekä European
Working Council –edustajamme.
EWC-edustajana toimii tällä
hetkellä Jarmo Heikkinen.
Tuleva neuvosto kokoontuu
tarvittaessa ja sen tarkoitus on
käsitellä konsernitasolla sekä
sosiaalisia että taloudellisia
asioita. Pääpaino on yhteistyössä ja avoimuudessa.
Päivi Katajisto
Verkkopalkkapalvelu korvaa
paperiset palkkalaskelmat
Tulemme ottamaan verkkopalkan eli sähköiset palkkalaskelmat käyttöön viimeistään
vuoden loppuun mennessä.
Verkkopalkkalaskelman hyötynä ekologisen jalanjäljen
pienenemisen lisäksi on se,
että palkkatiedot ovat jatkossa
nähtävillä paikasta riippumatta
ilman postinkantoviivettä. Tar-
vitset vain Internet-yhteyden ja
henkilökohtaiset verkkopankkitunnukset. Palkkalaskelmat
säilyvät arkistossa 1,5 vuotta
ja voit tulostaa ne tarvittaessa.
Tiedotamme tarkemmin verkkopalkkapalvelun
käyttöönotosta.
Satu Ahola
Kehittymislause ei jouda kesälomalle
Veolia Transport Espoo kehittää tilausajotoimintaansa.
Toukokuussa Espoossa aloitti
työnsä kokenut ja monipuolinen ammattilainen Jari Stenroos, jonka tehtäviin kuuluu
tilausajojen markkinointi sekä
myynti pääkaupunkiseudulla.
Jari myös ajaa itse sekä sarjoja
että tilausajoja.
Veolian uusi tilausajoesite
löytyy nyt myös nettisivuiltamme osoitteesta:
www.veolia-transport.fi/tilausajot/paakaupunkiseutu.
Muistattehan hyödyntää valmennuksissa tulleita oppeja.
Vaikka kehittymislause on johdettu työympäristöstä
kerätyn palautteen perusteella, sitä voi soveltaa kaikkialla
ihmisten kanssa - myös kesälomalla.
Rentouttavaa kesää ja paljon onnistumisia töiden
sekä itsenne kehittämisen parissa!
Kesäterveisin,
Jarno ja Tommi (Deep Lead Oy)
3
Veolialla tapahtuu
Pääkaupunkiseudun
varikoilla alkoi kesä
Hakunilan kesäkausi alkoi sateisissa ja harmaissa säätunnelmissa, mutta fiilis oli muuten korkealla. Juttu luisti ja makkara maistui. Lisäksi paikalla olivat
opastamassa ja kysymyksiin vastaamassa Diacorin työterveyshoitaja Hanna Vesala sekä työfysioterapeuti. Kuva Ville Juselius.
Perinteisiä kesäkauden avajaisia vietettiin kaikilla pääkaupunkiseudun varikoilla touko-kesäkuun vaihteessa.
Jos aurinkoa ei joka paikkaan riittänytkään, makkara ja muut herkut toivat suven maun mukanaan.
Koskelan varikon kesäkauden avaus osui kenties parhaimpaan ajankohtaan. Toukokuun lopulle osui yksi kesän harvoista hellepäivistä, joten perinteisen hallin seinustalla sai grillata sekä makkaraa että omaa nahkaansa.
4
Tuupakan kesäkauden avajaisissa sai hyödyllisiä neuvoja muun muassa
kuljettajan istuimen säätöihin. Auton 1265 penkin ominaisuuksiin tutustumassa linja-autonkuljettaja Pekka Väätäinen.
- Alaselän oikea tukeminen on tärkeä juttu, neuvoo Diacor Vantaan työfysioterapeutti Tomi Kosonen.
Veolialla tapahtuu
- KOPS! Nyt se kaatui! Tattarisuolla kesäkauden avaukseen sisältyi myös
koulutuksellinen näytös. Siinä näytettiin, miten laajalta alueelta pitkän, ohjaavalla teliakselilla varustetun bussin perä pyyhkäisee käännettäessä.
Tieto on tarpeen, sillä perän pyyhkäisystä aiheutuneet kolhut sekä autoille
että pysäkeille ovat valitettavan yleisiä. Väärin arvioitu käännös on myös
valtava turvallisuusriski esimerkiksi pysäkillä oleville matkustajille.
Tattarisuon helmiin lukeutuu viihtyisä terassi, jolla nautittiin kesäkauden
avajaisten antimia auringon helliessä.
Linja-autonkuljettaja Tiina Saarella oli vapaapäivä, mutta hän halusi tulla
Espoon varikolle testauttamaan kuntoaan.
- Lähestulkoon hyvin meni, vaikka yläselän liikkuvuus on vähän huono ja
niskat jumissa. Tiedän, miten lihaksia pitäisi harjoittaa, kunhan vain viitsisi
tehdä.
Tiinaa opastamassa Diacor Espoon työfysioterapeutti Arnikki Bogdanoff.
Espoossa kesäkauden avaukseen kuului kuntotestausta ja tuttuun tapaan
mitattiin verenpainekin. Linja-autonkuljettaja Andrey Atyunin (51) osoittautui varsin hyväkuntoiseksi kaikilla mittareilla.
- Fillaroin aina työmatkani - myös talvella. Jos päätepysäkillä on aikaa,
käytän sen vetämällä leukoja.
Andreyn painetta mittaa työterveyshoitaja Tuula Lindström.
Työterveys
ASLAK-kurssi
linja-autonkuljettajille sekä korjaamotyöntekijöille
Päiväkummussa Karjalohjan kuntoutuskeskuksessa
ja Herttuan kuntoutuskeskuksessa Kerimäellä
PÄIVÄKUMMUN
kurssin ajankohdat:
I jakso
II jakso
III jakso
IV jakso
19.1. - 23.1.2014 (5 vrk)
4.5. - 9.5.2014 (6 vrk)
5.10. - 10.10.2015 (6 vrk)
11.1. - 15.1.2016 (5 vrk)
Tavoite:
Työntekijä voi parantaa sekä ylläpitää työ- ja toimintakykyä ennalta
ehkäisevän ASLAK-kurssin avulla. Kurssien tavoitteena on työkyvyn
pitkäaikainen parantaminen ja työkyvyn säilyttäminen silloin, kun työkyvyn heikkenemisen riskit ovat todettavissa.
Kurssi on tarkoitettu:
HERTTUAN
kurssin ajankohdat:
I jakso 12.1. - 17.1.2015 (6 vrk)
II jakso 20.4. - 24.4.2015 (5 vrk)
III jakso19.10. - 24.10.2015 (6 vrk)
IV jakso18.1. - 22.1.2016 (5 vrk)
Kuntoutuksen sisältö:
ASLAK-kurssi on ryhmämuotoista kuntoutusta. Kurssin kokonaiskesto on 22 vuorokautta. Välijaksoilla osallistujille suunnitellaan yksilöllinen ohjelma kotona ja työssä tehtäviä harjoituksia varten. Kurssin
sisältöön vaikuttavat kuntoutujan, työpaikan, ammattialan ja työterveyshuollon esille nostamat tarpeet.
Ilmoittautuminen:
Linja-autonkuljettajille sekä asentajille, joiden työssä esiintyy fyysistä, Varaa aika työterveyshoitajallesi terveystarkastusta varten
henkistä ja sosiaalista kuormittumista, joka johtaa helposti terveyson- 30.9.2014 mennessä, puhelin 040 554 2553
gelmien kasautumiseen ja työkyvyn heikkenemiseen.
Tuula Lindström, työterveyshoitaja
Diacor terveyspalvelut Oy, Piispansilta 9, 02230 Espoo
5
eBUS
BYD ja Citea Electric liittyivät hiljaiseen laivueeseen
Veolialla jo neljä sähköbussia!
Pitkään odotettu kiinalainen BYD-sähköbussi saapui Espooseen juhannusviikolla. BYD on valtaisa monialayritys ja kokenut sähköbussivalmistaja.
Veolialle toimitetun bussin akkuteho on peräti 326 kilowattituntia eli 100
enemmän kuin esimerkiksi Ebuscossa. Valmistaja lupaa bussille 300 kilometrin toimintamatkan.
Juhannusviikolla rantautui myös VDL Citea Electric, joka ulkoisesti muistuttaa kovasti Veolian dieselkäyttöisiä Citea-busseja. VDL:n sähköbussin valtti on hiljaisuus. Yksi tekijä äänettömyyden taustalla on taka-akselisto, jossa
sijaitsevat napamoottorit. Siten voimansiirrossa ei tarvita melutasoa lisääviä välitysrakenteita. Citean tarkempi esittely on Vetran numerossa 1/2014.
BYDin kuljettaja-aitio sekä matkustamo, jossa on 30 istuma- ja 24 seisomapaikkaa.
Citea Electricin kuljettaja-aitio sekä
matkustamo, jossa on 33 istuma- ja
53 seisomapaikkaa.
Veolian kaksi ensimmäistä sähköbussia eli lentokenttäbussiin perustuva
Caetano Ecobus EL 2500 (vasemmalla) sekä Ebusco ovat olleet aktiivisesti liikenteessä.
Veolian väki liikkuu, kuntoilee ja urheilee
Lohjanjärvi ympäri
helteessä alle
kolmessa tunnissa
Veolian viisimiehinen joukkue
osallistui Lohjanjärven ympäripyöräilyyn toukokuun lopussa,
jolloin sää oli suorastaan kuuma.
Matkaa kertyi 70 kilometriä,
mutta kaikki selviytyivät hienosti maaliin alle kolmessa tunnissa.
Erityismaininnan ansaitsee
Marko Hentunen, joka ajoi fillarilla Espoosta Lohjalle ja takaisin – ja tässä välissä tietysti oli
Lohjanjärven ympäriajo. Poljettuja ilometrejä Markolle kertyi
tuona lauantaina reilut 150!
Mika Hietanen
6
Veolian iskuryhmä vasemmalta lukien: Arno Sults, Heikki Sutt, Seppo Korhonen, Mika Hietanen ja Marko Hentunen.
Länsi-Suomen uutisia
Ely ostaa sittenkin
Kauhajoki-Seinäjoki -vuorot
Veolia Transport Westin hoitaman
Kauhajoki-Seinäjoki
-liikenteen jatkosta on päästy
sopimukseen.
Etelä-Pohjanmaan Ely-keskus ilmoitti aiemmin, ettei se enää osta tätä
liikennettä. Tämä ratkaisu olisi
merkinnyt töiden loppumista
kahdeksalta kuljettajalta ja kolmelta bussilta.
Ely:n alkuperäinen päätös
olla ostamatta liikennettä heijastaa koko valtakunnassa vallitsevaa tilannetta.
Valtio leikkasi hallituksen
keväisessä kehysriihessä jo
ennestään niukkoja joukkoliikenteen määrärahoja. Siten
Ely-keskuksilla on aiempaakin
vähemmän mahdollisuuksia liikenteiden ostoon.
Veolialta
kevennetty malli
Kielteisen rahoituspäätöksen
jälkeen Ely:n oli tarkoitus käydä rahoitusneuvotteluja alueen kuntien kanssa.
Käytännössä tällaisen ratkaisun etsiminen olisi ollut
vaikeaa kuntien huonon taloustilanteen sekä myös aikapulan takia.
Veolian suunnitteli liikenteen hoitoon ”kevennetyn”
tarjonnan mallin ja tarjosi sitä
aktiivisesti Ely:lle.
Sittemmin Ely kilpailutti liikenteen uudestaan tämän
mallin pohjalta, ja Veolia voitti
kilpailun edullisimman tarjouksen myötä.
Liikenne siis jatkuu heinäkuusta alkaen Veolian hoitamana, ja sopimus on yhden
vuoden mittainen. Kahdeksan
kuljettajan sijasta vähennystarve laski kolmeen kuljettajaan.
Uhka liikenteen loppumisesta kirvoitti keskustelua lehtien palstoja myöten. Julkisuudessa olleista tiedoista saattoi
saada väärän käsityksen Veolian roolista tilanteessa, minkä vuoksi ajomestari Timo
Norja laati Kurikka-lehteen
asiaa koskevan vastineen.
Timon kirjoitus selvittää laajalti joukkoliikenteessä käynnissä olevia muutoksia, jotka
näkyvät myös liikenteiden lopettamisina.
Eroon liikenneluvista
Linja-autovuorojen hoitaminen
on aikaisemmin perustunut
alueen lupaviranomaisen (Elykeskus) myöntämiin liikennelupiin.
Veolia Transport West hoitaa Kauhajoki-Seinäjoki -liikennettä kolmella bussilla.
– Liikennelupa velvoitti liikennöitsijää hoitamaan lupansa
alaista liikennettä asianmukaisesti. Liikennelupajärjestelmä
suojasi ajettavia vuoroja siten,
ettei muita vuoroja voinut olla
häiritsevän lähellä, Timo muistuttaa.
Suomeen
rakennettiin
1990-luvulla seutulippujärjestelmä, jossa asiakkaat voivat
ostaa 30 päivää voimassa olevan lipun edulliseen hintaan.
Näissä lipuissa matkojen määrää ei ole rajoitettu. Liikenteenharjoittajat saavat jokaisesta
matkasta ns. normaalin hinnan.
Hintojen välinen erotus tulee
julkisista varoista, lähinnä lipunostajan kotikunnasta.
– EU:n myötä kaikki julkinen
raha täytyisi kilpailuttaa. Joukkoliikenteessähän niin ei käy,
vaan rahan saa liikenneluvan
haltija, jonka liikennöimä vuoro on suojattu luvalla. Tämän
vuoksi Suomessa on luovuttava liikennelupajärjestelmästä,
Timo kirjoittaa Kurikka-lehdessä.
Luopuminen päätettiin tehdä
asteittain siirtymäkauden sopimuksin. Siinä silloinen liikennelupa muutettiin siirtymäkauden
sopimukseksi, joka on voimassa siihen saakka kun perustana
ollut liikennelupakin olisi ollut.
– Nyt elämme ajassa, jolloin
nuo sopimukset alkavat vähitellen umpeutua. Liikennöitsijä
voi anoa toimivaltaiselta lupaviranomaiselta (Ely-keskus) ns.
reittiliikennesopimuksen. Se oikeuttaa liikennöimään kyseistä
reittiä, mutta ei anna vanhan
liikenneluvan mukaista suojaa.
Seutulipputulot romahtavat
– Toisaalta vuoroon ei saa tulla
mistään julkista rahaa, vaan se
on täysin omavarainen. Seutulipuista liikennöitsijä saisi asiakkaan lipusta maksamasta
hinnasta vain sen osan, joka
jää yhdelle matkalle. Seutulipputulot tippuvat arviolta noin 90
prosenttia.
Toinen vaihtoehto on antaa
vuoro toimivaltaisen lupaviranomaisen ostettavaksi. Silloin
vuoron liikennöinnistä käydään
tarjouskilpailu.
Veolian Kauhajoki-Seinäjoki
-välin vuorot olivat juuri edellä
kuvatussa tilanteessa. Siirtymäkauden sopimukset päättyvät kesäkuun lopussa 2014 ja
loppujen vuorojen osalta keväällä 2016.
– Oleellisen lipputulojen las-
kun vuoksi päätimme vuorojen
jatkohoitomalliksi
ostoliikenteen.
Timon mukaan Veolia Transport West Oy haluaa jatkossakin olla mukana kehittämässä
ja hoitamassa joukkoliikennettä
myös Kauhajoki-Seinäjoki välillä.
– Olemme avoimia kaikille
toimintamalleille, joilla voidaan
rakentaa toimiva ja palveleva
joukkoliikenne edullisesti, mutta kannattavasti.
Pekka Paloranta
7
Veolian väkeä
Veolia Transport Espoon palveluksessa työskentelevä Sami
Alardt (20) on vielä virallisesti
alaikäinen linja-autonkuljettajan työhön, mutta on päässyt
hyvään alkuun urallaan uudenlaisen koulutusputken ansiosta. Ennen ikävaatimuksen
täyttymistä Sami saa ajaa paikallisbusseja 50 kilometrin säteellä asemapaikasta.
– Olen käynyt ammattikoulussa logistiikan perustutkinnon, joka mahdollistaa ”alaikäisyyteni”, Sami kertoo.
Kiinnostus kuljettajan työhön
lähti oikeastaan jo yläasteelta.
– Yläasteen opinto-ohjaaja
puhui logistiikka-alan puolesta.
Ajaminen kyllä on kiinnostanut
pienestä pitäen. Kipinän bussipuolelle sain, kun olin jo ammattikoulussa ja ensimmäisen
vuoden työharjoittelussa Westendin Linjan korjaamolla.
¬Armeijan Sami kävi Vekaranjärvellä Karjalan Prikaatissa
ja toimi myös linja-autonkuljettajana varusmiesaikanaan.
– Kaupunkibusseja olen
ajellut vuoden päivät. Ajokokemusta on yhteensä noin kaksi
vuotta, kun laskee armeija-ajan
mukaan.
Veolialla Sami oli ensimmäisen kerran pari vuotta sitten.
Kahden kuukauden harjoitte-
Harva jää samasta työstä eläkkeelle monta kertaa, mutta Sjögrenin Jormalle (74) vapaaherraksi vaihtoja on kertynyt
laskutavasta riippuen kolme tai
neljä.
Sami aloitti alaikäisenä
Sami on Oulussa syntynyt ja kasvanut, mutta muuttanut perheen mukana
etelään 11-vuotiaana. Espoossa hän on asunut jo kymmenkunta vuotta.
lujakson aikana hän oli vasta
18-vuotias. Samin toiveissa on,
että saa Veolialta vakituisen
työn ensi syksynä.
Sen verran kokemusta on
ehtinyt kertyä, että nuori mies
tietää tykkäävänsä linja-autonkuljettajan työstä.
– Linja-autonkuljettajan työ
on monipuolista ja haastavaa,
mutta fyysisesti kevyttä. Joka
päivä on erilaista nähtävää.
Pidän ajamisesta ja siitä, että
näkee erilaisia ihmisiä ja maisemia.
Vallan helppoa ei kuljettajan työ
kuitenkaan Samin mielestä ole:
Jorma jatkoi 73-vuotiaaksi
– Nyt se kyllä on lopullista.
Täytin kesäkuun alussa 74 ja
piti käydä kortti uusimassa, enkä
enää ottanut bussikorttia, kertoo
liikuntaa edelleen aktiivisesti harrastava hyväkuntoinen mies.
Toukokuun
loppuun asti Jorma työskenteli osa-aikaisena
linja-autonkuljettajana Veolia Transport
Vantaan palveluksessa ja tukikohtana hänellä oli Hakunila.
Jorma ehti tehdä
linja-autonkuljettajana
kunnioitettavan
pitkän uran, jonka
alku ajoittuu vuoteen 1972. Aiemmin
kuorma-autoa
ajaneen
nuorukaisen
ensimmäinen
bussialan paikka löytyi
V.J.Huttusen firmasta, joka sittemmin
kaatui konkurssiin.
Vantaan
Liikenteelle tuli 1977 ja
aluksi
”varamies”nimikkeellä Voutilanmäkeen. Työtahti oli
tuolloin varsin rauhallinen, jopa olematon.
– Voutilanmäessä
saattoi olla toistaNyt Jorma on oikeasti eläkkeellä ja voi vaikka
kymmentä varamiespyöritellä miniöiltä lahjaksi saamaansa rattia.
tä
päivystämässä.
8
– Vaikeinta on luoda tasapainoinen kokonaisuus. Siinä
pitäisi yhdistyä pehmeä kyyti
sekä onnistunut asiakaspalvelu
– esimerkiksi kysyvien ihmisten
opastaminen oikeisiin paikkoihin. Oman haasteensa luovat
myös muuttuvat kelit.
Sami korostaa asiakaspalvelun merkitystä:
– Hyvän palvelun merkitys
on kohtalaisen suuri. Huono
päivä ei saisi näkyä asiakkaille. Hyvä asiakaspalvelu syntyy
positiivisesta asenteesta.
Sami sanoo pärjänneensä
asiakkaiden kanssa mielestään
Odotettiin siellä puoleenpäivään asti ja saatiin 8 tunnin
palkka. Minä tulin toukokuussa
hommiin, ja vasta elokuussa oli
ensimmäinen ajotehtävä, Jorma muistelee hymyillen.
Jorman työura jatkui katkeamatta, vaikka työnantajan nimi
välillä vaihtuikin Linjebussiksi.
– Vuonna 2002 lähdin eläkkeelle. Pidettiin oikein juhla ja
herrat puhuivat. Olin innoissani: nyt se loppui.
Vaan kuinkas sitten kävikään...
Reilun puolen vuoden jälkeen aikaa tuntui olevan käytettäväksi muuhunkin kuin eläkepäiviin. Niinpä Jormasta tuli
Tuupakan ”soittomies”, joka
tarvittaessa kutsuttiin töihin.
Hän ajeli aamuja, päiviä ja iltoja - mikä kulloinkin parhaalta
tuntui.
Soittomiehen tehtävät Jorma
jätti 2005, mutta palasi takaisin
töihin myöhemmin ja jäi uudestaan pois 2008.
Keravan-liikenteen aloituksen myötä koko ikänsä samassa kaupungissa asuneen
miehen into nousi jälleen: mikä
sen helpompaa, kun varikko on
ihan kotikulmilla. Keravan kirjoilla Jorma oli varikon loppuun
asti ja palasi sitten Hakunilaan,
josta jäi lopullisesti eläkkeelle
toukokuun lopussa.
Paluut työelämään olivat Jor-
ihan hyvin tähän mennessä.
– Ei ole valituksia kuulunut.
Yleensä olen myös osannut
neuvoa suunnilleen oikeaan
paikkaan.
Veoliaan työnantajana ja Espoon varikkoon Sami on ollut
tyytyväinen.
– Muista varikoista minulla ei
ole kokemusta, mutta Espoossa asiat toimivat mielestäni hyvin. Varikko on sopivan kokoinen ja vaihtelua on riittävästi.
Ilmapiirikin on Samin mukaan kunnossa.
– En ole törmännyt mihinkään ikävään työpaikkakiusaamiseen. Keskenään tullaan
hyvin toimeen ja muita arvostetaan. Työtovereihin olen voinut
turvautua minua askarruttavissa asioissa, ja olen saanut heiltä neuvoja kuinka menetellä eri
paikoissa tai asioissa.
Sami suhtautuu varsin positiivisella asenteella oman ammattitaitonsa jalostamiseen ja
koulutukseen. Hän pitää mahdollisena, että ryhtyy jossain
vaiheessa vaikkapa liikenneopettajaksi.
– Pyrin kehittymään koko
ajan ja ottamaan selvää erilaisista asioista sekä olemaan
avoin kaikelle uudelle. Täällä
olen päässyt esimerkiksi ajamaan sähköbusseilla.
malle helppoja, koska hän viihtyi työssään erinomaisesti. Työyhteisöäkin hän kehuu hienoksi.
– Ihan paras työ mitä voi olla.
En koskaan haikaillut muita
hommia.
Asiakkaat Jorma laskee isoksi plussaksi. Ihmisten kanssa
pärjää oikealla asenteella:
– Kun ihmisille hymyilee ja
katsoo silmiin, niin ihan varmasti he moikkaavat takaisin.
Nykyään puhutaan paljon
järjestyshäiriöistä
bussissa.
Ainakin Jorman kokemuksen
mukaan tilanne on nyt jopa parempi kuin 1970-luvulla:
– Ennätys oli eräällä yövuorolla, kun Keravalle tultua bussissa makasi 16 sammunutta.
Fyysisesti helpossa työssä
piilee kuitenkin vaaransa, joista
Jorma haluaa kollegoitaan vakavasti varoittaa:
– Linja-autonkuljettajan työ
vaatii ehdottomasti liikuntaa,
koska siinä on paljon istumista
ja paikallaan oloa.
Jorma itse on tätä neuvoa
noudattanut. Takana on hurja määrä juoksukilometrejä ja
huipentumana Tukholman maraton vuonna 2005. Nykyään
kunto pysyy yllä pyöräilyn ja
rullaluistelun avulla.
Teksti ja kuvat
Pekka Paloranta