30.5.2014 - Vihdin Seurakunta

Transcription

30.5.2014 - Vihdin Seurakunta
Vakka
n Seurakunnan tervehdys vihtiläisiin koteihin 30.5.2014
Siunattua
kesää!
Kulttuuria kaikille
Wuosisatamarkkinoiden
illassa s. 3 ja 8
Hullu
lomalla
töitä tekee
s. 6
Kirkollisia
kesäjuhlia lähellä
ja kauempana
s. 7
Seurakuntavaalit
tulevat
– asetu ehdolle!
s. 12
Vakka n
Tervehdys seurakunnasta
Paimenen palsta
Vanhan kansan rukouksia
Hädässäsi huuda
avuksesi Herraa…
Suomessa oli valtava nälänhätä
1600-luvun lopulla. Arviolta lähes kolmannes kansasta kuoli.
Vielä 1860-luvulla maatamme
kohtasi suuri nälänhätä, ja lähes
joka kymmenes kuoli lyhyessä
ajassa. Valitettavasti ruuan kalleus aiheuttaa myös nyky-Suomessa edelleen leipäjonoja.
Kallis hintataso voi estää vähävaraisia hankkimasta tarpeeksi monipuolista ravintoa. Ruokaa kuitenkin on – ainakin periaatteessa – tarpeeksi meille kaikille, mutta jakautuvatko resurssit sittenkään riittävän tasaisesti?
Moni on ollut näkevinään turvaverkon repeilyä ja hyvinvointivaltion jäämistä 1990-luvun laman myötä historiaan. Köyhyys ja
leipäjonot ovat tulleet jäädäkseen.
Nälän takia
me näännymme
Todella nälkäisellä ihmisellä edessä on vain katkeria päiviä. Ruumis riutuu nopeasti ja
aivotoiminta heikkenee. Apatia
ja heikkous estävät aloitteellisuutta ja sairaudet leviävät.
Alla oleva rukous kuvaa sitä,
että hirveistä nälkävuosista oli
kulunut vain muutamia vuosia.
”Me näännymme nälkään.”
Rukous on niitä varten, jotka
vielä jaksavat rukoilla. Eräs lause paljastaa rukouksen tekijän
varakkuusasteen: ”Me olemme
toimineet köyhiä vastaan kiittämättömyydellämme…”
Rukouksen laatijan – rikkaan
pappismiehen – lompakossa lama ei näkynyt yhtä tuntuvasti
kuin maantiellä vaeltavilla köyhillä! Ehkäpä sosiaalinen kuilu
papin ja oikeasti köyhän välillä
oli liian suuri. Rukous kuitenkin
yhdisti heitä.
Rukous kalliin hintatason
ja nälänhädän aikana
Kesän ensimmäinen puheenaihe on sää. On joko liian
kuuma tai liian kylmä. Sataa liikaa tai paistaa liikaa.
Tuntuu siltä, että vain harvoin säätila on kohdallaan,
juuri sellainen kuin sen pitäisikin olla.
Kesään latautuu paljon toiveita, unelmia ja haaveita.
Toiveissa on akkujen latautuminen, jotta jaksaisi syksyn pimeissä ja talven kylmissä hetkissä. Toiveissa on
ystävien kohtaaminen ja yhteyksien lujittuminen. Kenenkään ei ole hyvä olla yksin. Parempi on jakaa elämänsä ja tuntonsa toisten kanssa, silloin elämä maistuu. Toiveissa on olla sinut luonnon kanssa. Kesän ohikiitävinä hetkinä Luoja sulkee meidät luonnon syleilyyn
ja tarjoaa luonnon kautta runsaat herkkunsa pellolta,
metsästä ja vesiltä.
Kesän alussa on helluntain hetki. Jolla ei heilaa helluntaina ei koko vuonna. Jos kesän hehkeimpänä hetkenä ei löydä rinnalleen ihmistä ei löydä koko vuoden
juoksussa. Näissä tunnelmissa nuori toivoi kesän
aikana löytävänsä kumppanin, jonka kanssa jakaa koko elämänsä.
Helluntai on syvällä tavalla kirkon vuoteen
liittyvä pelastushistorian kohokohta. Jumala, joka on Henki, laskeutuu alas taivaasta
ihmisten luokse ja muuttaa heidän elämänsä syvälti ja kokonaan.
Helluntai kertoo rakkauden
voimasta, joka murtaa kovuuden ja välinpitämättömyyden.
Jäässä ja roudassa oleva sulaa
Jumalan Hengen vaikutuksesta. Se, joka ei ole pystynyt ra-
kastamaan rakastaa palavasti. Aivan kuin tulen lailla Jumalan Hengestä syntynyt lämmittää ympärillään
olevat ja saa heidätkin hehkumaan.
Helluntai kertoo meille yhteisöstä, joka vaikuttaa
Vihdissä ja kaikkialla maailmassa. Tämä yhteisö on seurakunnaksi kutsuttu kastettujen koti, jossa on lupa olla, levätä ja tehdä hyvää kaikille ihmisille.
Helluntai kertoo meille lohdutuksen Hengestä. Helluntain Herra on kaikkien murheellisten lohduttaja.
Kaikki alas painetut ja häpeään saatetut murheellisten lohduttaja nostaa jaloilleen ja pistää toivossa jatkamaan elämänsä matkaa.
Helluntai kertoo meille uskon syntymisestä. Ihmiselle on mahdotonta uskoa ja luottaa Jumalaan. Se, että
uskoo, on Jumalan tekoa meissä. Vain vaivoin Jumalaa
totena pitävä huomaakin yllättäen luottavansa Jumalan mahdollisuuksiin, rukoilevansa hapuillen. Vain
Jumala voi saada tällaista aikaan.
Helluntai kertoo meille liikkeellä olevasta
kirkosta. Uskon isät ja äidit eivät jääneet Jerusalemiin. He lähtivät ja lähtevät kaikkeen
maailmaan hyvän sanomansa kanssa. He eivät mene yksin, vaan Jumalansa voimassa.
Ja moni on löytänyt tien kotiin, jossa on hyvä olla, Jumalan täydessä turvassa.
Siunatun kesän toivotuksin!
Kirkkoherra
Pekka Valkeapää
Vihtiläisten kylvöt siunattiin
Vihdissä on herätetty henkiin ikivanha, jo keskiajalta peräisin oleva tapa siunata kylvöt. Vihdin seurakunta ja vihtiläiset maataloustuottajat
ovat yhteistyössä järjestäneet kylvön siunauksia keväästä 2009 lähtien. Tämän vuotinen vihtiläisten
kylvöjen siunaus tapahtui sunnuntaina 4.5. Riitta ja Matti Leinon tilalla
Haimoossa. Kylvön siunaus on vuosi
vuodelta koonnut yhteen yhä enem-
män vihtiläistä maatalousväkeä, tällä
kertaa osanottajia oli peräti 75. Kylvön siunaukseen kokoonnuttiin Leinon tilan kasvihuoneeseen jossa siunauksen toimitti kirkkoherra Pekka
Valkeapää, joka puheessaan painotti kylvön merkitystä yhtenä jokavuotisen kasvun ihmeen alkuunpanijana, ja kehotti muistamaan heitä, joille jokapäiväinen leipä tai syksyn sato
ei ole itsestäänselvyys. ”Kylvöjen siu-
naus on meille myös kehoitus jakaa
omasta runsaudestamme niille, jotka
joutuvat elämään suuressa puutteessa”, Valkeapää muistutti.
Siunauksen jälkeen siirryttiin
ulos ja mentiin perunamaalle istuttamaan perunoita. Kun perunat
oli istutettu, niin oli kahvitarjoilun
vuoro. Haimoon martat huolehtivat
kahvitarjoilusta.
Mikko Yli-Rosti
Nykysuomeksi toimittanut ja
johdannolla varustanut:
Pekka Tuomikoski/Kotimaadeski
Lähde: Vanhan virsikirjan
Rukouskirja vuodelta 1701
Mikko Yli-Rosti
”Oi Sinä kaikkivaltias ja armollinen Jumala, joka kaikki kasvit
olet luonut ihmisten ja eläinten
ravinnoksi! Me olemme toimineet köyhiä vastaan kiittämättö-
myydellämme, pröystäilyllämme ja armottomuudellamme –
olemme sytyttäneet näin vihasi
ja olet ottanut meiltä siunauksesi pois niin, että me nälän takia
näännymme.
Ah Herra, Jumalamme! Katso
tuskaamme ja hätäämme, kuule heikkojen lastesi vaivainen
valitus, koko luomakunta kärsii kanssamme. Helpota, oi Herra armossasi tätä kovaa rangaistusta, ettemme aivan näänny ja
ala epäillä uskoamme.
Anna kärsivällisyyttä vielä
niin kauan kuin vihasi pysyy,
anna riittävyyttä ja siunausta sille vähälle omaisuudelle ja
niukalle ruoalle mitä meillä on.
Siunaa jälleen maatamme, anna
suotuisat ilmat.
Suo meille armossasi se ruoka
ja ravinto, jonka olet luonut ihmisiä varten. Ja kun me jälleen
sitä saamme, niin suo armosi, että me kiitoksella ja kohtuudella, Sinun mieltäsi loukkaamatta
sitä nauttisimme, emmekä suhtautuisi kopeasti köyhiin.
Lahjoita meille myös sielun
ruokaa yhdessä jokapäiväisen
leipämme kanssa, niin me Sinua
kiitämme sekä täällä että kerran
ikuisesti. Kuule meitä armollisesti Jeesuksen Kristuksen tähden. Aamen.”
Helluntain hengessä
Päätoimittaja
Pekka Valkeapää
09 3478 5014
[email protected]
Toimitus:
Heikki Nieminen
[email protected]
Seuraava Vakka ilmestyy
29.8.2014
Kustantaja
Kuvankäsittely ja taitto
Vakan toimitus
Niuhalanraitti 6b, 03400 Vihti
09 3478 5018
09 3478 5019
www.vihdinseurakunta.fi
2
Ilmoitusmyynti
Minna Zilliacus
[email protected]
p. 020 754 2361, 040 774 7777
Kannen kuva: Outi Lähteenoja
Siunauksen jälkeen istutettiin perunoita. Istutuspuuhissa vihtijärveläiset Matilda Hegazi ja Päivi
Putkonen-Hegazi.
30.5.2014 n
Vakka
Kaikki ovet auki Kulttuurikimarassa
E
lokuu tuo jälleen mukanaan
Wuosisatamarkkinat. Tällä
kertaa markkinat jatkuvat
aina myöhäiseen iltaan toinen toisensa jälkeen toteutettavien kulttuurielämysten muodostaman
Kulttuurikimaran muodossa.
Ohjelmassa tulee olemaan lyhytelokuvaa Vihdin Kinossa, Käpykylässä vaikuttavaa Filmin ja
musiikin vuoropuhelua sekä taidenäyttely. Siirilässä on jo ilahduttavaksi perinteeksi muodostunut a cappella -yhtye Thromoksen keikka.
Mutta siinä ei suinkaan ole vielä kaikki! Myös Pappilanmäellä
tapahtuu pimenevässä illassa.
Kello 18–20 välisenä aikana pappilan piha muuttuu tunnelmalliseksi puutarhaksi, jossa oksilla
riippuvat lyhdyt luovat hämyisää loistetta, herkulliset tarjoilut
pihakahvilasta saavat veden kielelle ja viltit levittyvät ympäri pihamaata. Iltaa varten suunniteltu kaiken kansan lyhtyjen illan
kulttuuriohjelma varmasti tarjoaa myös mielelle virkistystä.
Illassa on esiintymässä kansanmusiikkihenkinen Mustarastas-gospel-folk-yhtye. He vievät
meidät tunnelmasta toiseen aina
Irlannin nummilta koti-Suomeen.
– Osaksi Pappilan tämän päivän miljöötä ja toimintaa ovat
muodostuneet myös kuukausittain vaihtuvat taidenäyttelyt, joiden avulla toivomme, että ihmiset Pappilassa vieraillessaan voisivat saada myös esteettisen elämyksen, sanoo lapsityönohjaaja
Lotta Saine Pappilasta.
Kulttuurikimaran Pappilan
osuudessa onkin siis varsin luontevaa, että silloin aukeaa myös
Mariliis Oksaar on
toinen virolaisista
taiteilijoista, jonka
teoksia nähdään
kirkonkylän Pappilassa
la 23.8. avautuvassa
näyttelyssä.
uusi taidenäyttely.
Tämän kertainen näyttely on
virkistävä ja hauska virolais-suomalainen yhteisprojekti, jossa kahden virolaisen graafikon,
Mariliis Oksaarin ja Tõnis Kenkmaan työt ovat saaneet joukkoonsa Mirca Kukkasniemen
tekstit. Näyttelyn nimi ”yhdessä
ja erikseen” kuvaa hyvin näyttelyä. Kuvat ovat muotokieleltään
selkeitä ja sisältävät itsessään,
yhdistettynä työn nimeen, paitsi
moniulotteisuutta niin myös leikkisyyttä. Töitä voi katsoa ”erikseen” omana itsenäisenä näyttelynä. Kuitenkin nyt, kun töiden
rinnalle ovat nousseet tekstit, voi
vierailija katsoa näyttelyn työt ja
tekstit ”yhdessä”, kokonaisuutena ja saada näin kenties uuden
ulottuvuuden näyttelyyn.
Kenkmaa ja Mariliis ovat molemmat Viron taideakatemiassa opiskelleita taiteilijoita, jossa
Kenkmaa on myöhemmin myös
työskennellyt. Tällä hetkellä
Kenk­maa työskentelee mainostoimistossa ja Oksaarilla on oma
lastenvaatemerkkinsä, Dadamora. Pariskunnan osaaminen on
omalla alallaan vahvaa ja työt
ennakkoluulottomia. Heidän
Pappilaan tulevat työnsä olivat
juuri keväällä Viron taidemuseo
KUMUssa järjestetyssä suuressa
graafikatriennaalessa.
Kukkasniemi on työskennellyt viimeisen vuoden ajan Virossa, jossa kolmikko on myös toisiinsa tutustunut ja ajatus yhteisestä näyttelystä saanut alkunsa.
Kukkasniemi on menneen vuoden aikana myös kirjoittanut Vihdin Uutisissa ajatuksiaan ja kokemuksiaan siitä, mitä Virossa olo
on herättänyt.
Näyttelyssä olevat tekstit ovat
kuitenkin runoja ja liikkuvat aihepiiriltään enemmän ihmisenä, sen
eri puolien, kasvamisen maastossa.
Kolmikon yhteistyö on ollut
saumatonta ja yhteisissä tapaamisissa suunnitellaankin aina mainosjulisteista näyttelyn visuaaliseen ilmeeseen asti. Kolmikon
keskinäisen puheen kieli vaihtuu
lennossa viron, suomen ja englannin välillä. Heistä on ollut mukava luoda tätä yhteistä projektia ja yhteisnäyttelystä tulee varmasti mielenkiintoinen. Kolmikko toivookin, että mahdollisimman moni löytäisi tiensä lyhtyjen iltaan. He ovat luonnollisesti
itse myös paikalla näyttelyn avajaisissa ja totevatkin lämpimästi
lopuksi: Tule, olet odotettu!
Lyhtyjen ilta (osana illan Kulttuurikimaraa) kirkonkylän Pappilassa
la 23.8. alkaen klo 18. 18.
Katso myös s. 8
– vapaaehtoistoiminta siirtyy Kirkkopalveluihin
S
uurella Sydämellä -vapaaehtoistoiminnan koordinointivastuu ja tuotemerkin
omistajuus siirtyvät Kirkkopalvelut ry:lle syksyllä 2014. Tampereen seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto päätti asiasta kokouksessaan 27.3.2014.
suudet jatkojalostaa laajenevaa
Suurella Sydämellä -toimintaa,
yhteisen seurakuntatyön johtaja Timo Takala Tampereen seurakuntayhtymästä perustelee päätöstä.
– Suurella Sydämellä -toiminta
on laajentunut valtakunnalliseksi ja uusia seurakuntia liittyy mukaan verkostoon jatkuvasti. Toiminta sopii hyvin yhteen Kirkkopalvelujen nykyisten seurakuntia
ja kristillisiä järjestöjä palvelevien
toimintojen kanssa, Kirkkopalvelujen johtaja Ilkka Mattila sanoo.
–Valtakunnallisen toiminnan
ylläpito ja palvelun kehittäminen
paikallisseurakunnasta käsin on
haastavaa. Koemme, että Kirkkopalveluilla on valtakunnallisena
toimijana paremmat mahdolli-
Suurella Sydämellä on vapaaehtoisen auttamisen
verkkopalvelu, jonka kautta voi ilmoittautua erilaisiin vapaaehtoistehtäviin
lähimmäisten auttamiseksi
sekä pyytää itselleen apua.
Verkosto toimii jo yli 30
paikkakunnalla.
Vihdin seurakunta liittyi mukaan Suurella Sydämellä –palveluun vuonna
2010. Tutustu osoitteessa
www.suurellasydamella.fi
Suvi-illan soittoa harjoitellaan auringon paisteessa, kupariverhon
katveessa. Välillä tauolla voi hakea inspiraatiota kristallin välkkeestä.
Kohtasin vanhan työkaverini,
Iinan keskellä kiireisintä kanttorin työviikkoa Vantaan Pyhän Laurin kirkon vieressä sijaitsevassa kappelissa. Iina Katila työskentelee Tikkurilan seurakunnassa kanttorina ja tuona toukokuisena aurinkoisena päivänä
oli jälleen ollut toimituksia. Tavatessamme Iina oli jo ehtinyt heittämään mustan hautajaisasunsa narikkaan ja aloittanut tulevia
urkukonserttejaan varten harjoittelun ”olohuoneessan”, Pyhän
Laurin kappelissa. Sain tutustua
aiempaan työpaikkaani, tällä kertaa kanttorin silmin – ja korvin.
Kokenut kanttori viihtyy kappelissa, koska se on rauhallinen,
miellyttävä ja valoisa harjoittelupaikka. Kanttorin työviikkoon
kun kuuluu varsinaisten toimitusten lisäksi myös tuntitolkulla
Outi Lähteenoja
Urkuri tutun
instrumentin
ääressä
Urkuri Iina Katila työpaikallaan Vantaan Pyhän Laurin kappelissa
valmistautumassa Suvi-illan Soitto –urkukonserttiin, joka pidetään
Vihdin kirkossa sunnuntaina 1.6. klo 20. Kappelin alakerrassa
sijaitsee valtaisa katosta roikkuva lasikollaasi ”Suru”, joka nimestään
huolimatta tuo myös iloa kanttorin päivään.
harjoittelua.
Iinalle myös Vihdin seurakunnan kanttorin tehtävät ovat tuttuja jo 2000-luvun alusta. Iinalle erityisesti Vihdin kirkon vanha pääurku on jo tuolloin tehnyt
lähtemättömän vaikutuksen, joten Iina on mielissään päästessään jälleen sillä soittamaan.
Vanhoista uruista kun kuulemma saa lukemattomia hienoja
sointivärejä ja tarvittaessa kunnon pauhun aikaan.
Sunnuntaina 1.6. kuullaan Suvi-illan soitto -konsertti, jonka
alussa Iina soittaa Johan Sebastian Bachin barokkimusiikkia.
Konsertin loppuosa koostuu
ranskalaisesta romantiikasta,
Cesar Franckin ja Thèodore Duboisin sävelin. Viimeisenä kuullaan Iinan oma sävellys, joka on
myös tehty ranskalaisromanttiseen tyyliin. Luvassa siis monipuolinen urkukonsertti.
Outi Lähteenoja
tiedottaja, Lauttasaaren seurakunta
Katso kesän koko musiikkitarjonta
s. 11.
3
Vakka n
Tervehdys seurakunnasta
Tunnelmia jatko
Olit värinä taskussani.
Punasteleva puhelu.
Ujoutesi on kauniisti ilmaistu.
Seitsemän vuosikymmentä sitten keväällä 1944
vallitsi Suomen rintamilla merkillinen hiljaisuus.
Punasin huuleni peittääkseni sieluni.
J
Vastuullani kaikki puoleni, jotka löydät.
atkosotaa oli käyty jo kolmatta vuotta, rauhantunnustelut olivat käynnissä ja
ilmapiiri rintamajoukkojen keskuudessa oli jopa toiveikkaan
odottava. Monet uskoivat että
kevät 1944 olisi viimeinen kevät
”siellä jossakin”. Suomen eduskunta kuitenkin hylkäsi Neuvostoliiton esittämät rauhanehdot, joita pidettiin kohtuuttomina. Sota jatkui asemasotana,
mutta varsinkin Karjalan kannaksen etulinjassa olevat joukot
tiesivät, että vihollinen valmistautuu johonkin.
Sylissäni kaksi kättä.
Yksinäisenä.
Kyynelillä kivitetty.
Suunnaton rakkaus kohdetta vailla.
Ohittamaton tarjous: kohtaaminen.
Minna-Karoliina Heino
Kotirintaman
kuulumisia
Leipää ja suolaa
Jumala on vähän niin kuin,
mutta ei sinne päinkään
Miltä tuntuisi tehdä työtä, jossa on puhuttava jatkuvasti
mystisestä oliosta, jota ei ole koskaan nähnyt? Tehtävänä
olisi esitellä olion toimintaa ja ominaisuuksia ja vakuuttaa ihmisiä siitä, että tällainen olio on olemassa, ja että
oliosta voidaan tietää tarpeeksi, jotta tuohon johonkin
mystiseen voi uskoa. – Käsittämätön duuni. Pyramidihuijaus. Kuin myisi kangasta keisarin uusiin vaatteisiin.
En ole koskaan nähnyt Jumalaa, mutta puhun hänestä
jatkuvasti. Jatkuvasti myös mietin, millä perusteella puhun hänestä niin kuin puhun. Kun käytän Jumalasta sanaa Isä, en tarkoita, että hän on kuin oma isäni tai isät
yleensä. En myöskään tarkoita, ettei hän voi olla äiti. Kun
sanon, että Jumala on hyvä, en tarkoita sitä, että hän ei
salli minkään pahan tapahtumista.
Jumalan kuvaaminen sanoilla on mahdotonta. Tavalliset rukoilijat ja oppineet teologit ovat kauan sitten todenneet, että Jumalasta ei voida sanoa paljon mitään. Kaikista sanoista, joilla Jumalaa yritetään kuvata, on todettava: ”vähän niin kuin – mutta ei sinne päinkään”. Jumala
on vähän niin kuin jumala, mutta ei sinne päinkään.
Mitä ihmettä me papit sitten yritämme? Emme voi puheillamme tavoittaa sitä, millainen Jumala todella on. Mutta samalla kun
havaitsen tehtävän mahdottomaksi, totean, että on pakko yrittää. Ihmisissä
ja ihmisyhteisöissä on nimittäin tyhjiä kohtia. On kaipausta, joka saattaa
vallata yhtä hyvin menestyneen ja kaiken saaneen ihmisen kuin sen, joka on
menettänyt kaiken. On kysymys, joka vaatii vastausta. Mutta välillä vastaus myös löytyy. Ja tämä on se kohta, johon on
tartuttava: tyhjyys joskus
täyttyy, mutta kuka tai
mikä sen täyttää?
4
Vastaus löytyy kertomuksista. Ihminen kertoo: ”Sain
rauhan. Koin ihmeellisen rakkauden tunteen. Huomasin,
että elämälläni on kuitenkin tarkoitus. En olekaan yksin.”
Vanha testamentti kertoo yhteisöstä, jossa koettiin valtavaa kaipausta. Israelin kansa eli Egyptissä pakkotyössä, vieraassa maassa, yhä kurjemmiksi käyvissä olosuhteissa. Heidän keskeltään nousi johtajaksi Mooses, jonka tehtäväksi tuli viedä kansansa pois Egyptistä. Tämä on
ensimmäinen suuri kertomus siitä, millainen Jumala on.
Yksi Raamatun vanhimmista tekstikohdista on toisesta
Mooseksen kirjasta, jossa profeetta Mirjam ylistää Jumalaa,
kun Israelin kansa on päässyt kuivin jaloin Punaisen meren poikki ja Egyptin joukot ovat suistuneet aaltoihin. Mirjam laulaa: ”Laulakaa ylistystä Herralle, hän on mahtava ja
suuri: hevoset ja miehet hän mereen suisti!” Mirjam siis kuvaa superlyhyen kertomuksen avulla sitä, millainen Jumala on: sellainen, joka pelastaa kansansa tekemällä ihmeen.
Kertomus Israelin kansan matkasta luvattuun maahan
tai kertomus Jeesuksen elämästä ja kuolemasta eivät ole
mitä tahansa tarinoita. Vaikka sanat eivät tavoitakaan
Jumalaa, kertomus saattaa siinä onnistua. Jeesuksen
hahmo ei ainoastaan kerro jotakin Jumalasta. Jeesuksen tarinassa Jumala paljastaa meille itsensä.
Tässä työssä kerron siis kertomuksia. Mutta en mitä tahansa tarinoita, vaan niitä, joihin
uskon Jumalan itse sitoutuneen. Lopulta sanat
kuitenkin aina loppuvat. Mutta kun sanat loppuvat, alkaa rukous. Se liittää minut suureen
kertomukseen, jossa kaipaus täyttyy ja löytyy
lisää kerrottavaa.
Laura Pentti
Neuvostoliitto oli helmikuussa
1944 painostanut Suomea erillisrauhaan. Yksi painostuskeino olivat Helsinkiin kohdistuneet suurpommitukset. Taivas
Helsingin suunnalla oli punertanut verenkarvaisena, kun vihtiläiset järkyttyneinä kuuntelivat pommituksen kuminaa ja
ilmatorjuntatykkien jylinää, joka oli merkkinä siitä, että Helsingin ilmatorjunta kamppaili kaupungin olemassaolosta.
Helsingin puolustajien joukossa oli monia vihtiläisnuorukaisia. Vihtiin oli talvella 1944 tullut lukuisia helsinkiläisiä pommituksia pakoon ja Vihtiin oli
evakuoitu osa Naistenklinikkaa. Ateneumin taidemuseon
aarteita oli tuotu turvaan Oravalaan, Salmelan kivinavettaan.
Halkomotteja
tehtiin talkoilla
Sota-aikana oli polttopuista
ajoittain kova pula. Jatkosodan
vuosina järjestettiin mottitalkoita. polttopuutilanteen turvaamiseksi. Vihdin mottirynnistys oli 6. toukokuuta 1944.
Tarkoitus oli saada kuntaan
määrätty mottiurakka suoritetuksi ennen kylvötöiden alkamista. Kansanavun keräykselle
oli Vihdissä keväällä 1944 asetettu tavoitteeksi 135 000 markkaa. Tämä tavoite ylitettiin reilusti, sillä keräystulos oli huhtikuun lopulla 1944 yli 165 000
markkaa. Mannerheimin lastensuojeluliitto keräsi varoja sotaorpojen hyväksi. MLL:n Vihdin osaston jäsenmaksu oli 20
markkaa vuodessa. ”Toivotaan
vanhojen niinkuin myös uusienkin jäsenien ymmärtävän
tämän sotaorpojen ja muidenkin kovaosaisten lasten hyväksi
suoritettavan tärkeän työn, jota
jokainen voi tukea suorittamalla vuosimaksua kaksikymmentä markkaa”, totesi sotakummivaliokunnan sihteeri, pastori
W.J.P. Hidén Länsi-Uusimaassa 28. huhtikuuta ja pyysi Vihdin opettajia lähettämään uusien jäsenten nimet sekä vuosimaksut osastolle.
Sateet haittasivat
kevätkylvöjä
Kevään 1944 kylvöjä haittasi ja
viivästytti toukokuulle ajoittunut sadejakso. Rintamamiehille
myönnettiin verraten runsaasti maatalouslomia ajalle 22.4.–
7.6.1944. Vihdissä oli kylvömuokkausta varten käytettävissä noin 60 maataloustraktoria, jotka olivat puukaasutinkäyttöisiä. Lisäksi saatiin maataloustöihin käyttöön Lentolaivue 6:n telatraktoreita Nummelan lentokentältä.
Suurhyökkäys
alkoi 9.6. aamulla
Vihollisen suurhyökkäys Karjalan kannaksella alkoi aamulla 9. kesäkuuta voimakkaalla
lentopommituksella ja tykistön tulivalmistelulla, jonka jyminän kerrotaan kantautuneen
Vihtiin asti. Hyökkäys katkaisi
kuin veitsellä leikaten rauhallisen asemasotavaiheen. Sotilaiden vuorolomat olivat pyörineet normaalisti minkä lisäksi huomattava joukko miehiä
oli lomautettuna maataloustöitä varten. Lomat keskeytettiin
radiossa luetulla kuulutuksella minkä lisäksi soitettiin lomalaisen kotiin ja annettiin käsky
palata yksikköön välittömästi.
Rintama Karjalan kannaksella murtui ja pian alkoi viivyttämällä suoritettava vetäytyminen
Viipurin ja Vuoksen tasalle. Viipuri menetettiin 20. kesäkuuta
ja pian tämän jälkeen alkoivat
Talin-Ihantalan suurtaistelu sekä Äyräpään ja Vuosalmen taistelut. jossa vihollisen suurhyökkäys pysäytettiin.
Vanhoja ikäluokkia
kutsuttiin palvelukseen
Kesällä 1944 Suomi joutui jännittämään voimansa äärimmilleen. Vanhoja ikäluokkia kutsuttiin palvelukseen kesäkuun
puolivälissä. Vihdissä sai kutsun rintamalla mm. Vihdin seurakunnan kappalainen W.J.P.
Hidén sekä suntio-haudankaivaja Yrjö Halén. Palvelukseen
kutsuttiin lukuisa joukko vihtiläismiehiä, jotka olivat olleet
siviilissä joulukuusta 1941 asti.
Sankarihautajaisissa
useita arkkuja kerrallaan
Vihollisen suurhyökkäyksen
pysäyttäminen kesällä 1944
vaati kaikkiaan yli 50 vihtiläi-
30.5.2014 n
Vakka
Hetkiä historiassa
sodan ratkaisun vuonna 1944
Vihdin kirkon sankarihautausmaalla lepää 226 toisessa maailmansodassa kaatunutta sankarivainajaa.
sen hengen. Oravalan tilan isäntä Antti Hiidenheimo oli kutsuttu palvelukseen 16. kesäkuuta
ja kaatui 28. kesäkuuta, jolloin
eri rintamilla kaatui yhteensä
seitsemän vihtiläismiestä. Antti Hiidenheimo siunattiin haudan lepoon yhdessä kahdeksan
muun sankarivainajan kanssa
heinäkuussa 1944. Kunnallisneuvos Artturi Hiidenheimo puhui Vihdin kirkossa sankarivainajien muistolle, mutta ei maininnut omaa poikaansa. Ainoan
pojan kaatuminen oli järkyttänyt
syvästi kunnallisneuvos Artturi
Hiidenheimoa.
Rintaman ja
kotirintaman pappi
Vihdin kirkkoherra Aukusti Oravala oli vuonna 1944 jo iäkäs ja
kirkolliset toimitukset ottivat voi-
mille. Vihdin seurakunnan kappalainen W.J.P. Hidén oli kesällä 1944 sekä rintaman että kotirintaman pappi. Hän palveli sotilaspastorina Sinisen prikaatin
kevyessä patteristossa Tienhaaran suunnalla lähellä menetettyä
Viipuria. Hidén tuli monta kertaa
yötä myöten junalla Nummelaan,
hankkiutui sieltä Vihdin kirkonkylään ja toimitti sankarivainajien hautaan siunaamisia ja lausui lohdutuksen sanoja sureville
omaisille ja palasi taas rintamalle. Rintamalla hän kävi tervehtimässä miehiä etulinjan korsuissa, taisteluhaudoissa ja tykistön
tulenjohtopaikoilla asti.
Luontolan, Nummelan kansakoulun ja Vuorelan tiloihin. Sairaalan potilaat olivat saksalaissotilaita, jotka olivat haavoittuneet
Karjalan kannaksella käydyissä
torjuntataisteluissa. Suomalaisten avuksi oli kesäkuussa 1944
tullut saksalainen lento-osasto
Kuhlmey syöksypommittajineen
sekä 303. Rynnäkkötykkiprikaati
ja 122. Divisioona eli Greif-divisioona. Saksan antama apu tehostui sen jälkeen kun tasavaltamme
presidentti Risto Ryti oli kirjeessään Hitlerille vakuuttanut, ettei
hän tai hänen nimittämänsä hallitus solmi erillisrauhaa Neuvostoliiton kanssa.
Sotasairaala
Nummelassa
Tapahtumia
syksyllä 1944
Kesällä 1944 perustettiin Nummelaan 9. Sotasairaala Päivölän,
Jatkosota päättyi aselepoon,
jonka piti astua voimaan 4.9.
sekä välirauhansopimukseen
19.9.1944. Saksalaisjoukkojen piti poistua Suomesta, mikä merkitsi sitä, että 9. sotasairaalan
toiminta Nummelassa päättyi.
Nummelan lentokenttä oli lokakuuhun asti Lentolaivue 6:n
käytössä, mutta laivue poistui
Nummelasta lokakuussa. Vihtiin oli sijoitettu liki 600 inkeriläistä, joiden oli nyt palattava takaisin Neuvostoliittoon, samoin
oli maataloissa töissä olleiden
sotavankien palattava takaisin.
Suomen oli vuokrattava Porkkala Neuvostoliiton tukikohdaksi.
Monia vihtiläisiä oli auttamassa
Porkkalan evakuoinnissa. Porkkalan alueen rajaa vartioimaan
siirrettiin 1. Rannikkodivisioona, jonka esikunta oli Nummelassa ja osa joukoista majoitettuna Ojakkalaan. Rauhansopimuk-
sen perusteella oli armeija saatettava rauhan ajan kannalle.
Kotiuttamisen
hetki koitti
Kotiuttamisen hetki koitti useimmille vihtiläissotilaille jo syksyllä
1944. Joukossa Vihdin seurakunnan kappalainen Hidén sekä suntio-haudankaivaja Halén. Monet
joutuivat kuitenkin vielä Lapin
sotaan, eli sotaan entistä aseveljeä
vastaan. Lapin sota vaati viiden
vihtiläisen hengen. Vanhemmat
ikäluokat kotiutettiin marraskuussa 1944 Lapin sodasta, tässä joukossa oli artikkelin kirjoittajan isä
Toivo Yli-Rosti, joka palveli Panssaridivisioonassa. Tämän jälkeen
Lapin sota jatkui asevelvollisten
voimin huhtikuulle 1945 asti.
Mikko Yli-Rosti
5
Vakka n
Tervehdys seurakunnasta
www.sxc.hu / Ben Earwicker
Neuvottele hyvä lomarauha. Loma on tavoitteellista toimintaa.
lomaopas
Työhullun
T
Kirjoita omista tai läheisesi kokemuksista
Esirukous sairaudesta paranemisen puolesta
– auttamista vai väkivaltaa
Oletko hakenut sairauteen apua
esirukouksesta soittamalla tai
kirjoittamalla rukouspyyntöjä tai osallistumalla rukoustapahtumiin? Onko apua hakenut joku läheisesi, mahdollisesti jo edesmennyt henkilö? Esirukoustoimintaan liittyy ongelmakohtia, joista on vähän tutkimustietoa.
Tässä käytännöllisen teologian väitöstutkimuksessa haetaan
aineistoa sairauteen liittyvistä
esirukouskokemuksista. Tutkimusta ohjaavat professori Paavo
6
Kettunen ja dosentti Jouko Kiiski Itä-Suomen yliopistosta.
Kirjoita omista tai läheisesi
sairauteen liittyvistä esirukouskokemuksista 30.6.2014 mennessä yliopiston e-lomakkeelle
netissä osoitteessa: https://elomake.uef.fi/lomakkeet/8848/
lomake.html
Kirjoituksesi on luottamuksellinen ja tiedot tulevat vain tutkimuskäyttöön.
Yhteistyöstä kiittäen,
Martti Keinänen
FL, TM, Itä-Suomen yliopisto
yöhullu jämäköityy, kun
hän ottaa puheeksi loman
ja sen, miten työt tehdään
loman aikana. Hänen pitää neuvotella lomarauha.
Rakastuminen tekee hulluksi.
Mutta niin tekee työkin. Työhullu on rakastunut työhönsä, eikä
pääse rakkaudestaan irti vaikka
ehkä haluaisikin. Sitten on työnantajan järjestämiä avioliittoja,
joissa työntekijä joutuu huhkimaan hullun lailla avioerolta
välttyäkseen.
Joka tapauksessa tämä parisuhde vaatii keskustelua. Ennen
lomaa työhullun on rohkaistava
mielensä. On aika neuvotella lomarauha.
Ainakin pitäisi sopia, kuka tekee ja mitä niille töille, jotka loman aikana kasaantuvat työhullun työpöydälle. Ensimmäisenä työpäivänä loman jälkeen
ne kuitenkin kiljahtavat: ”Tuu
auttamaan.” Näiden töiden hoidosta pitäisi saada aikaan lomarauha esimiehen ja työkaverien
kanssa.
Laiturilla meilaten
vai kalastaen?
Monesti töistä pukkaa työhullulle puheluja ja sähköposteja myös keskellä lomaa. Niihin
työhullu vastaa kiltisti kesämökin laiturilta, paitsi jos esimiehen kanssa on sovittu, ettei ihan
kaikkea kysellä koko ajan. Todella epävoivoiset sähköpostien aiheet voi varustaa vaikka
sos-merkillä. Niitä voi perhekin
lähetellä.
Mutta onneksi työhullulla on
jokin ikioma hullutus työn lisäksi: avomeripurjehdus, kesämökin käymälän tyhjennys villasukkien kutominen tai perunan
kuoriminen pihalla.
Lomalla on sitten aika ottaa vene, lapio tai sukkapuikot
esiin. Kaikki ne vievät ajatukset muihin sfääreihin: taivaan ja
meren rajaan, luonnollisen lannoituksen luonnottomaan hajuun, villasukan kutinaan kesästä hikisellä iholla.
Perunan salaisuus
Myös matka vie ajatukset muille
maille, mutta ulkomaille ei tarvitse lähteä. Närpiössä työhullu
voi verestää ruotsin kielen taitojaan, oppia lisää ja huomata, että
hanke on haasteellinen.
Oman kodin keittiökin tarjoaa
elämyksiä, jos työhullu on valmis työntämään työasiat hellästi pois mielestään.
Mikä ilo on kuoria peru-
naa vaikka pihassa! Vasen käsi tarttuu perunaan, tunnustelee sen pieniä nystyröitä, punnitsee perunan painoa, kun taas
oikea käsi nauttii kuorimaveitsen sileästä kosketuksesta. Se
on ihan jotain muuta kuin keyboardin nappuloiden painelu
työpaikalla.
Kun työhullu on lomansa aikana tehnyt edes yhden purjehduksen avomerellä, levitellyt
käymälän sisällön perunamaalle ja kutonut villasukat, hän voi
palata Närpiöstä kotiin ja työpaikalleen.
Työnantajalleen lomarauhasta
virkistynyt työhullu on sampo,
joka jaksaa taas jauhaa syötävää
ja myytävää työuupumukseen
sortumatta.
Mutta ennen muuta työhullu
on itse jämäköitynyt. Ensi vuonna hän osaa todella pitää puolensa, kun neuvottelee lomarauhasta.
Se on loman paras tulos.
Pentti Honkanen / Kotimaadeski
Juttua varten kirjoittaja on haastatellut työterveyspsykologi Eila Kalliota Työterveyslaitokselta. Kirjoittaja vastaa kuitenkin jutun sisällöistä.
30.5.2014 n
Vakka
Kirkollisilla kesäjuhlilla 2014 on
kansainvälistä koko perheen toimintaa
Paikalliseurakunnat ovat mukana
useimpien juhlien järjestämisessä.
Kesäjuhlat tarvitsevat onnistuakseen myös ison joukon talkoolaisia. Kesäjuhlapaikkakunnat vaihtelevat vuosittain. Talkoolaiset
rekrytoidaan useimmiten järjestävältä paikkakunnalta.
Medialähetys Sanansaattajien
ja Oulun evankelis-luterilaisten
seurakuntien järjestämillä Medialähetyspäivillä puhutaan erityisesti Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan kristillisestä mediatyöstä.
Ulkomaiset pääpuhujat tekevät
TWR:n arabiankielistä radiotyötä Lähi-idässä. Pohjois-Afrikkaan
suuntautuvasta televisiotyöstä kertovat David ja Marja-Liisa Ezzine Studio Al Morsalista.
Muusikko Pekka Simojoki laulattaa lapsia Suomen evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen ja Jyväskylän seurakunnan Kansanlähetyspäivillä Jyväskylässä. Simojoki on yksi Suomen tuotteliaimmista gospelmuusikoista.
Suomen Lähetysseuran ja Vaasan seurakuntien järjestämille lähetysjuhlille saapuu Tansaniasta
maasai-kuoro Loruvani Choir sekä Morogoron alueen piispa Jacob Moreto puolisoineen.
Perheiden ja lasten tarpeiden
näkökulmasta teemasta puhuvat muun muassa lastenpsykiatri Jari Sinkkonen ja perheneuvoja Heli Pruuki Kansan Raamattuseuran ja Nurmijärven seurakunnan järjestämillä Sanan Suvipäivillä. Siitä miten media näkee ihmisen ja mitä jää näkemättä, ovat
keskustelemassa muun muassa
toimitusjohtaja Matti Vanhanen
ja Mikko Leppilampi.
Seurakuntavaalitkin ovat esillä
muun muassa Sanan suvipäivillä, Valtakunnallisilla lähetysjuhlilla, Suviseuroilla, Herättäjäjuhlilla sekä Kansanlähetyspäivillä.
Toukokuu:
Ekumeeninen
raamattutapahtuma
”Päivitä Piplia, Jaakob”
23.5–25.5.2014 Kokkola
Järjestäjä: Kokkolan seudun seu-
Heikki Nieminen
Kesäjuhlat ovat herätysliikkeiden ja kirkollisten
järjestöjen vuoden keskeisimpiä tapahtumia.
rakunnat, Pohjanmaan Pipliaseura ja Suomen Pipliaseura
Lisätietoja: Anne Haverinen
p. 010 838 6531,
[email protected]
Kesäkuu:
Valtakunnalliset Lähetysjuhlat
”Veden äärelle”
6.–8.6.2014 Vaasa
Järjestäjät: Suomen Lähetysseura
ja Vaasan seurakunnat ja
Vähänkyrön seurakunta
Lisätietoja: Lähetysjuhlien
pääsihteeri Maaria Perälä
p. 044 480 8219,
[email protected]
Medialähetyspäivät
”Lähetä Vahva viesti”
4.–15.6.2014 Oulu
Järjestäjät: Medialähetys Sanansaattajat ja Oulun ev. lut.
seurakunnat
Lisätietoja: [email protected],
p. 019 457 7700.
Lähetyksen kesäpäivät
”Tuon taivaallista”
13.–15.6.2014 Kerava
Järjestäjät: Evankelis-luterilainen
Lähetysyhdistys Kylväjä ja Keravan seurakunta
Lisätietoja: p. (09) 253 254 00,
[email protected]
Sanan Suvipäivät ”Näe Minut”
13.–15.6.2014 Klaukkala
Järjestäjät: Kansan Raamattuseura ja Nurmijärven seurakunta
Lisätietoja: Koulutuspalveluiden
sihteeri Marja-Liisa Kokkonen
p. 0207 681 633,
[email protected]
Evankeliset kesäjuhlat
”Kasvosi Jeesus kirkastat”
14.–15.6.2014 Alavus
Järjestäjät: Evankelinen Lähetysyhdistys ELY ry ja Alavuden
seurakunta
Lisätietoja: Satu Kivisaari
p. 050 557 8459
Valtakunnalliset
Evankeliumijuhlat
”Voittajan puolella”
27.–29.6.2014 Lahti
Järjestäjät: Suomen Luterilainen
Evankeliumiyhdistys (SLEY) ja
Ari Tuhkanen
Nurmijärven
kirkkoherra Ari
Tuhkanen ja Kansan
Raamattuseuran
toiminnanjohtaja Ulla
Saunaluoma
toivottavat vieraat
tervetulleeksi Sanan
Suvipäiville
Klaukkalassa 13.-15.6.
Lähetysyhdistys Kylväjän kesäpäiviä vietettiin Vihdissä kesäkuussa 2009. Juhlilla pääsi myös tutustumaan
mongolialaiseen jurttaan.
Lahden seurakuntayhtymä
Lisätietoja: pääsihteeri
Olli Koskenniemi p. 0400 770 798,
[email protected]
Heinäkuu:
Suviseurat ”Minä ilmoitan
teille suuren ilon”
27.6.–30.6.2014 Pyhäjoki
Järjestäjät: Oulaisten rauhanyhdistys yhdessä 13 muuta
lähialueen rauhanyhdistystä
Lisätietoja: Päätoimikunta
pj. Markku Veteläinen
p. 044 028 0563
heräys ja Kempeleen seurakunta
Elokuu:
Länsi-Suomen Herännäisjuhlat
1.–3.8.2014 Laitila
Järjestäjä: Suomen rukoilevaisen
kansan yhdistys ry
Hengen uudistuksen kesäjuhla
1.–3.8.2014 Kalajoki
Järjestäjä: Hengen uudistus
kirkossamme ry ja Kalajoen
seurakunta
Orpokotijuhlat
”Ajasta aikaan – minä olen”
15.–17.8.2014 Parikkala,
Saaren kirkko
Järjestäjät: Parikkalan seurakunta ja Parikanniemisäätiö
Hengelliset
syventymispäivät
28.–31.8.2014 Helsinki
Järjestäjä: Suomen Raamattuopiston Säätiö
Herättäjäjuhlat
”Tule, Kristus, huomiseenkin”
4..–6.7.2014 Lapua
Järjestäjät: Herättäjä-Yhdistys,
sen Lapualla toimivat paikallisosastot, Lapuan tuomiokirkkoseurakunta ja Lapuan kaupunki.
Lisätietoja: Juhlatoimikunnan
pj Juha Ikolap. 040 753 5947,
[email protected]
Valtakunnalliset Kansanlähetyspäivät ”Kasvokkain”
4.–6.7.2014 Jyväskylä
Järjestäjät: Suomen Evankelis­
luterilainen Kansanlähetys ja
Jyväskylän seurakunta
Lisätietoja: järjestelypäällikkö
Timo Tuikka p. 044 565 1391
Rauhan Sanan Suvijuhlat
18.–20.7.2014 Ylitornio
Järjestäjä: Lähetysyhdistys
Rauhan Sana
Kirkastusjuhlat
”Jumala on läsnä”
25.–27.7.2014 Heinävesi
Järjestäjät: Kansan Raamattuseura ja Heinäveden seurakunta
Uusheräyksen kesäseurat
”Jeesus on Herra”
25.–27.7.2013 Kempele
Järjestäjä: Lestadiolainen Uus-
7
Vakka n
Tervehdys seurakunnasta
Seurakunta Vihti-päivillä 22.-24.8.
Juha Kosonen
La 23.8.
Wuosisatamarkkinat
•Pappilassa klo 10–15
vilttikirppis, lyhtyjen askartelua, taidenäyttelyn avajaiset,
Ruustinnan Puusti -kahvila
•Kirkonmäellä aarteiden
etsintää lapsille alkaen klo 10
•Lähetyksen kahvila
kirkonmäellä klo 10–16
•Tiekirkko avoinna klo 10–16,
opas paikalla, myös torniin pääsee
•Kirkkoherranvirasto avoinna
klo 10–15, esitellään sukututkimusta
•Lyhtyjen ilta Pappilassa
klo 18–20: musiikkia, tuliesityksiä, taidenäyttelyn avajaiset
(kts. s. 3)
•Vihki-ilta Vihdin kirkossa
klo 20–23. Vapaita aikoja jäljellä,
tiedustelut kirkkoherranvirastosta p. 09 3478 500
Su 24.8.
•Laudes, aamun hetkipalvelus
Pyhän Birgitan kirkossa klo 9,
josta kulkue Vihdin kirkkoon,
jossa messu klo 10.
•Konsertti Vihdin kirkossa
klo 18, Tenorissimo
Ensimmäiset Vihti-Päivät järjestettiin Vihdin 500-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 2007. Silloin kirkonkylän kesäteatterissa nähtiin myös
upea Vuosisadat vierivät -näytelmä.
www.wuosisatamarkkinat.fi
Nooan Arkki liikutti
päiväkerholaisten perheitä
Tiistai-iltana 1.4. Nummelan
seurakuntakeskuksen pihalla
järjestettiin Nummelan päiväkerholaisten (Viikarit, Vesselit
ja Mikserit) perheille ja isovanhemmille leppoisa liikuntatapahtuma. Sään suosiessa paikalle saapui lähes 120 osallistujaa vauvasta vaariin.
Pihalle oli rakennettu
Nooan arkki -tarina, jossa jokainen rasti sisälsi tarinaa
eteenpäin vievän kohdan ja
siihen sopivan liikunnallisen
tehtävän.
Järjestelyistä vastasivat päiväkerholaisten ohjaajat jotka
olivat tapahtuman mukaisesti pukeutuneet eri eläinhahmoiksi...
Upeasti ja hienolla mukana
E ka luokka laistEn
KOULUTIELLE
SIUNAAMINEN
V ihdin k irkossa
kE 6. 8.2014 k lo 18
Tervetulleita mukaan ovat tietysti myös
perhe, isovanhemmat, kummit sekä muut
sukulaiset ja ystävät.
t ErVEtu loa !
8
olemisen asenteella sekä lapset että aikuiset osallistuivat
Nooan arkin matkan varrella
oleviin tehtäviin. Pihamaalla
näkyikin paljon iloisia ilmeitä
ja tekemisen riemua!
Lapset olivat kerhoissaan askarrelleet ohjaajien kanssa ns.
sadekepit, jotka pääsivät käyttöön tarinan sadekohdassa ja
sen jälkeen muistoksi kotiin
kuljetettavaksi.
Arkkiretken päätteeksi oli
vielä tarjolla pieni keittiöhenkilökunnan valmistama retkieväs. Oikea sateenkaari jäi tällä
kertaa näkemättä, mutta hyvä
muisto jäi tapahtumasta siitä
huolimatta :).
Maarit Tammirinne
30.5.2014 n
Vakka
Kirkkoniemen
katit
”Hyvää kesän odotusta kaikille Vakka -lehden lukijoille ja kiitos osallistujille kivasta illasta”.
T: Me kaikki
Nooan arkki
Mikäli Nooan arkki
kertomus on päässyt
unohtumaan,
niin ohessa ”lyhyt versio” muistin virkistämiseksi...
K
Jälleen hän päästi kyyhkysen
lentoon.
Yksi juttu oli eri tavalla kuin
viime kerralla. Kyyhkynen toi
mukanaan puunlehvän. Vesi oli
alkanut jo laskea. Tästä Nooa tiesi, että he saisivat pian laskea jalkansa kuivalle maalle.
Pian kolahtikin arkki vuoren
rinteeseen ja jäi siihen. Arkin
ovet avattiin ja niin pääsi eläimet
ja Nooa perheineen pois arkista.
Yhden lupauksen Jumala vielä
teki. Jumala lupasi ettei koskaan
tule moista tulvaa ja olisi ihmisten, eläinten ja maailman kanssa ja pitäisi heistä huolta. Tämän
lupauksen merkiksi Jumala teki kauniin kaaren taivaalle missä on ainakin punaista, sinistä ja
keltaista. Mikähän kaari tuo on ?
Sateenkaarihan se on!
Oletko ollut jumalanpalveluksessa?
Kirkkovaatteet
U
lrika-neiti oli saanut uudet kirkkovaatteet. Äiti oli ommellut hameen
ja esiliinan. Jakku oli tilattu pitäjänräätäliltä. Se oli tehty hienosta raidallisesta pellavakankaasta. Erityisen ylpeä Ulrika oli silkkikankaisesta huivistaan. Myös Ulrikan isoveli Jan
oli saanut uuden sinisen kirkkoliivin ja nahkaiset suutarin
valmistamat solkikengät.
Kirkkovaatteita sai käyttää
vain pyhäpäivisin. Kirkkomatka uusissa hienoissa vaatteissa oli sisarusten mielestä erityisen juhlallinen. Jumalanpalvelus oli siihen aikaan, 200 vuotta sitten, ihmisten mielestä juhla, jonne tultiin aina parhaisiin
vaatteisiin pukeutuneina.
Kuvat ja teksti: Tarja Rae
Minna-Karoliina Heino
auan aikaa sitten, maata
tallasi, mies jota kutsuttiin Nooaksi. Nooa tunsi
Jumalan, tunsi Jumalan. Jumala myös tunsi Nooankin. Siinä
maassa missä Nooa asui oli paljon ilkeitä ihmisiä.
Kerran antoi tehtävän, Isä Jumala:
”Nooa tämä maa on ilkeä ja
tahdon aloittaa alusta.
Lähetän maan päälle suuren
tulvan joka pyyhkäisee kaiken.
Mutta Nooa sinä olet hyvä
mies minä haluan säästää sinut
ja sinun perheesi.
Suuri arkki (vene) rakenna,
niin hyvin ettei sinne pääse vettä.
Ota mukaan itsesi, sekä perheesi. Ota myöskin eläimiä, kaksi kutakin.”
Nooa aloitti rakentamisen Jumalan ohjeiden mukaisesti. Arkin valmistuttua Nooakin meni
perheineen arkkiin. Nooalla oli
vaimo ja kolme poikaa,Seem,
Haam ja Jafet, joilla jokaisella oli
vaimo.
Sitten alkoi sataa ja sadetta
kesti 40 päivää ja 40 yötä. Sen jälkeen Jumala puhalsi suuren tuulen maanpinnalle ja vedet alkoivat laskemaan.
Nooa odotti 7 päivää. Sen jälkeen hän päästi kyyhkysen lentoon. Se palasi takaisin, sillä kuivaa maata ei löytynyt. Nooa
odotti vielä 7 päivää.
9
Vakka n
Tervehdys seurakunnasta
Tervetuloa mukaan Vihdin seurakunnan toimintaan!
Messut ym
Aikuisille
Jumalanpalvelukset
joka sunnuntai Vihdin kirkossa
klo 10, Nummelan kirkossa klo 12
Eräkirkko Rokokalliolla la 7.6.
klo 14.
Messu ja ohjelmalliset kirkkokahvit Vihdin kirkossa ja srk-talossa helluntaina su 8.6. klo 10
Messu Vihdin kirkossa juhannuspäivänä la 21.6. klo 10
Kansanlaulumessu, kesävieraiden
kirkkopyhä Vihtijärven kappelissa
su 22.6. klo 10
Pyhän Birgitan kuolinpäivän hartaus Pyhän Birgitan kirkossa
ke 23.7. klo 18
Messu ja Heinjokijuhla Vihdin kirkossa ja srk-talossa su 3.8. klo 10
Messu ja Yliveden nuorisoseuran
kotiseutujuhla Nummelan srk-keskuksessa su 17.8. klo 12
Jumalanpalvelus Vesikansan maamiesseuran talolla su 17.8. klo 14
Laudes (aamurukous) Pyhän Birgitan kirkossa su 24.8. klo 9, josta kulkue Vihdin kirkon messuun klo 10
Kasvumessu Nummelan kirkossa
pe 29.8. klo 21
Pihaseurat Kankkusilla, Peräläntie
72 A, Tervalampi, pe 13.6. klo 18.
Mukana Taiwanin lähettiperhe Pienaarit. Sään salliessa seurojen päätteeksi mahdollisuus grillaamiseen
nyyttäriperiaatteella.
Pihaseurat Pisara ry:n 15-vuotisen toiminnan merkeissä Pekka ja
Raili Ketolalla, Kattilamäentie 19 su
29.6. klo 14 (kahvia saa jo 13.30). Jari
Hiekkanen, Kööri, venäläisiä ystäviä,
huutokauppa Nazjan koululaisten
askartelutöistä Pisaran toiminnan
tukemiseksi.
Suurella Sydämellä –vapaaehtoisten retki Vivamon Raamattukylään katsomaan Joosef-näytelmää to 17.7. klo 11–17. Sis. lounaan,
näytelmän ja kahvit. Ilm. arkisin klo
9-15 p. 09 3478 5048 kesäkuun loppuun mennessä. Linja-autokuljetus.
Vanjärven diakoniakerhon saunailta ke 6.8. klo 17–21 Riuttarannassa.Ilm. Airi Taposelle.
Palvelutalojen retkipäivä Riuttarannassa to 7.8. klo 10–14. Hinta 10e. Ilm.
Maria-Liisa Pakalén p. 040 189 9349.
Ykköskoti Hiidenpellon retkipäivä pe 15.8. Hinta 5e. ILm. Sirkku Peltoniemi p. 040 1761356
Sotainvalidien ja sotaveteraanien retkipäivä Riuttarantaan ke
20.8. klo 10–15. Ilm. Onneli Eranka, Juhani Ranta tai Maria-Liisa Pakalén.
Toimintakeskuksen retkipäivä to
21.8. Hinta 5e. Ilm. Sirkku Peltoniemi
Naisten saunailta Riuttarannassa
ti 26.8. klo 18. Kuljetus taksilla (5 €)
ja kimppakyydeillä. Ilm. arkisin klo
9–15 p. 09 3478 5048.
Vihtijärven diakoniailta Eva ja Raine Oksalla ke 27.8. klo 19
Eläkeläisten retkipäivä 28.8. klo
10–15 Riuttarantaan. Hinta 10e. Ilm.
Maria-Liisa Pakalén
PYSÄKKI- JA
OLKKARI-KAHVILAT
Pysäkki Nummelan srk-keskuksen
diakoniasiivessä tiistaisin klo 12–15
(vastuu diakoniatyö), viimeinen 17.6.
perjantaisin klo 12–15 (vastuu diakoniatyö), viimeinen 13.6. Jatkam-
90 vuotta luotettua hautauspalvelua
VIHDIN HAUTAUSTOIMISTO JA
KUKKAPALVELU KAUHANEN KY
hautausjärjestelyt - pitopalvelu
kukkasidonta - hautakivet - perunkirjoitukset
Pisteenkaari 4, Nummela (09) 222 6615
www.hautauspalvelut.net
Suomen Hautaustoimistojen Liitto Ry:n jäsen
ikimuistoiset
lahjat
www.piplia.fi
Olkkari kirkonkylän srk-talossa
maanantaisin klo 12–15.
Olkkarin emäntien kokoukset ma
2.6. klo 10–12 ja to 4.9. klo 10–12
Olkkarissa. Myös uudet kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan!
HILJAISUUDEN VILJELY
Kesän Hiljaisuuden retriitti Riuttarannassa 8.–10.8. Maalausmahdollisuus halukkailla. Retriitin aiheena on Psalmin 92 jae: ”Sinä ilahdutat
minua teoillasi, minä riemuitsen sinun kättesi töistä”. Lähde mukaan
lepäämään elokuun tummuvien
iltojen aikaan. Retriittiohjelman
ohessa rentoutumista saunoen ja
uiden kuutamoilloissa, jolloin voit
myös kokea lomasi jatkuvan. Ilmoittautuminen 16.6. mennessä tai vielä
alkaen 21.7. p. 0500 861 843 tai [email protected] . Hinnat: 60 €/Vihdin
seurakunnan jäsenet, 100€/vieraat.
Syksyn retriitit:
3.–5.10.
21.–22.11.
Hengellisen Matkakumppanuuden ryhmä aloittaa Nummelan
www.vivamonraamattukyla.fi
Nurmijärventie 28, Vihti kk (09) 224 7371
www.kukkapalvelut.net
me jälleen elokuussa.
Pysäkin emäntien kokoukset
Nummelan srk-keskuksen takkahuoneessa to 5.6. klo 10–12 ja ke
3.9. klo 14–16. Myös uudet kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan!
■
voimasanoja
PIPLiA.
Raamattukylän
kesä 2014
ESITYKSET: 10.-13.6. klo 11, 14 Marian
miekka, Kalastajat • 19.6. klo 11, 14 Marian miekka, Kalastajat • 20.6. klo 18.30
Marian miekka • 21.6. klo 16 Kalastajat
• 8.-10.7. klo 11, 14 Kalastajat, Veljeni
Joosef • 11.7. klo 14 Veljeni Joosef • 12.7.
klo 11, 14 Kalastajat, Veljeni Joosef • 15.18.7. klo 11, 14 Kalastajat, Veljeni Joosef
• 22.-24.7. klo 11, 14 Kalastajat, Veljeni
Joosef • 25.7. klo 14 Veljeni Joosef • 26.7.
klo 11, 14 Kalastajat , Joosef • 31.7. klo
11, 14 Marian miekka, Kalastajat • 1.8.
klo 11, 14 Marian miekka, Kalastajat
Yksi näyt. 12 e, molemmat 18 e.
Myös kahvi- ja lounasmahdollisuus!
Ennakkovaraukset. Tilaa esite!
Vivamon Raamattukylä
Vivamontie 2, LOHJA
0207 681 760, [email protected]
HOpeaRiipukset
korulahja ajatuksella. herran siunaus
-riipus saatavana myös kultaisena.
srk-keskuksessa syyskuussa. Kokoonnumme kerran kuukaudessa Raamatun tekstin ääreen, jonka
kohdan olemme sopineet edellisellä kerralla. Käytämme ns. ignatiaanista raamatturyhmä menetelmää,
johon perehdymme ensimmäisessä
kokoontumisessa. Kokoontumiset
sovitaan ryhmän kanssa ja mukaan
pääsee 4 henkilöä. Tiedustelut ja ilmoittautumiset p. 0500 861 843 tai
[email protected]
DIAKONIATYÖN
PÄIVYSTYSAJAT
Kirkonkylä
tiistaisin klo 9–11
09 347 85040 tai 09 347 85041
Nummela
keskiviikkoisin klo 13–15
Viikolla 26 ei ole päivystysvastaanottoa, mutta Päiville p. 040 353
2241 tai Katjalle p. 0400 362 707 voi
tarvittaessa soittaa. Viikoilla 27 ja 28
EI ole toimistoissa vastaanottoa.
Lapsille
5–6-vuotiaille suunnatut taideleiripäivät Riuttarannassa ke 6. ja to
7.8. klo 9.30–14.30. Maalausta luonnossa, lämmin ateria, lepohetki, uimista yms. Sään mukaiset varusteet
ja uimakamppeet mukaan, leiripäivät ovat maksuttomia. Ilmoittautumiset 16.6. mennessä Kirsti Suutari
p. 0500 861 843.
Päivä- ja perhekerhot alkavat
omien kerhopäivien mukaisesti viikolla 34.
Syksyn taidekerho 5–6-vuotiaille
kokoontuu Nummelan srk. keskuksessa tiistaisin klo 14.15–16 alkaen
16.9. Ilmoittautuminen 6.6. mennessä osoitteessa www.siivensuojassa.net. Tarkempia tietoja voi kysyä Kirstiltä p. 0500 861 843.
Koululaisille
IP-kerho alkaa to 7.8.2014.
Koululaisten kokki- ja liikuntakerhot käynnistyvät viikolla 37. Kerhojen tarkemmat tiedot sekä ilmoittautumisohjeet ilmestyvät nettiin
www.sankarla.fi 23.8. mennessä.
Alakoululaisille suunnatut muut tapahtumat ja leirit julkaistaan myös
samaan aikaan.
Tule mukaan
kultainen nimipainatus
Nahkakantisen Raamatun ja virsikirjan
kanteen. useita eri kansivaihtoehtoja.
tutustu valikoimaan www.pipliakauppa.fi
-vapaaehtoistoimintaan!
teemamukit
arabian teemamukit arkeen ja juhlaan.
maalaukset heljä liukko-sundströmin.
saatavana vain Pipliasta. ■ 26 € / kpl
suomen Pipliaseura | myynti 010 838 6520 | [email protected] | www.pipliakauppa.fi
10
www.suurellasydamella.fi
30.5.2014 n
Vakka
Vihdin kirkko avoinna tiekirkkona 9.6. – 1.8. ma – pe klo 10 – 16 sekä Wuosisatamarkkinoilla 23.8.
Seurakunnassa
soi
SUVI-ILLAN SOITTO
Vihdin kirkossa su 1.6. klo 20 Iina Katila, urut
SUVI-ILLAN SOITTO
Vihdin kirkossa su 8.6. klo 20 Atte Tenkanen ja Toni Heino, urut
SUVI-ILLAN MUSIIKKI
Vihdin kirkossa su 15.6. klo 20
Sopraano Sari Rautio ja urkuri Kaisa-Leena Harjunmaa-Hannikainen
SUVIYÖN SOITTO
Vihdin kirkossa juhannusaattona pe 20.6. klo 22
Mauri Laakso ja Pirkko Kela, laulu, Tuula Kilpeläinen, piano,
Laura Kilpeläinen, saksofoni ja viulu,
Martti Kilpeläinen, urut
SUVI-ILLAN SOITTO
Vihdin kirkossa to 10.7. klo 19
Martti Kilpeläinen, nokkahuilu, piano ja urut
ROMANTIIKAN LUMOA
Nummelan kirkossa ke 16.7. klo 19
Olli Hautala, piano
Vapaa pääsy, ohjelma 5 €
TENORISSIMO
Vihdin kirkossa su 24.8. klo 18
www.tenorissimo.fi
VIHDIN
SEURAKUNTA
11
Vakka n
Tervehdys seurakunnasta
Kirkon kirjoissa
Seurakuntavaalit tulevat taas
– ryhdy ehdokkaaksi!
N
eljän vuoden välein järjestettävät seurakuntavaalit pidetään isänpäivänä 9.11.2014.
Seurakuntavaaleissa valitaan päätöksentekijöitä Vihdin seurakunnan kirkkovaltuustoon kaudelle 2015-2018. Kirkkovaltuusto päättää seurakunnan toiminnan ja talouden päälinjoista, perittävästä kirkollisverosta, rakennushankkeista ja virkojen
perustamisesta.
Mihin hyvään sinä uskot?
Tänä vuonna vaalien teemana on Usko hyvän tekemiseen, joka yhdistää kaikkia kirkon piirissä toimivia. Kirkon ja seurakuntien monipuolinen hyvän
tekeminen on yksi tärkeimmistä syistä kuulua kirkkoon. Ehdokkaan ei tarvitse olla seurakunta-aktiivi; riittää, että on kiinnostunut kirkon työstä ja haluaa antaa panoksensa seurakunnan toiminnan hyväksi. Tuoreita näkemyksiä kaivataan aina! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri katsantokantoja omaavia seurakuntalaisia.
Miten ryhdyt ehdolle?
Seurakuntavaaleja varten perustetaan eri arvoja
painottavia valitsijayhdistyksiä, jotka keräävät ehdokkaita vaaleihin. Tiedot Vihdin seurakunnassa
perustettavista valitsijayhdistyksistä tulevat Internet-sivuillemme www.vihdinseurakunta.fi
Mikäli et näiden yhdistysten joukosta löydä omia
ajatuksiasi lähellä olevaa ryhmää, on myös mahdollista perustaa oma valitsijayhdistys. Siihen tarvitaan vähintään kymmenen Vihdin seurakunnan
äänioikeutettua jäsentä. Perustamisasiakirjan voit
pyytää kirkkoherranvirastosta paikan päältä arkisin klo 9–15 tai numerosta 09 3478 500.
Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu kirkon jäsen, joka täyttää 18 vuotta viimeistään 15.9.2014. Jos
et ole kirkon jäsen, sinun pitää liittyä ennen tuota
päivämäärää.
Tule tekemään hyvää yhdessä!
Heikki Nieminen
Asetu
ehdolle ja
tee kirkosta
näköisesi.
.
• Seurakuntavaalit isänpäivänä 9.11.2014,
ennakkoäänestys 27.–31.10.
• Ehdolle voi asettua Vihdin seurakunnan
konfirmoitu jäsen, joka täyttää 18 vuotta
viimeistään 15.9.2014
• Äänestää saavat vaalipäivään mennessä
16 vuotta täyttävät seurakunnan jäsenet
• Valitsijayhdistysten tiedot tulevat kesän
aikana sivuillemme
www.vihdinseurakunta.fi
• Lisätietoa ehdokkaaksi ryhtymisestä:
www.seurakuntavaalit.fi
Vihdin kirkkoherranvirasto ja seurakuntatalo n Niuhalanraitti 6b, 03400 Vihti n p. (09) 3478 500 n Faksi (09) 3478 5011 n
Nummelan seurakuntakeskus ja kirkko n Kappelitie 5, 03100 Nummela n p. (09) 34787755 (vahtimestarit)
www.vihdinseurakunta.fi n
12