Tietoarkku 3 - Takahuhdin koulu

Transcription

Tietoarkku 3 - Takahuhdin koulu
TIETOARKKU
TAKAHUHDIN KOULU
3/2014 - 2015
30.10.2014
Terveiset Takahuhdin koululta!
Olemme ylittäneet syyslukukauden puolivälin ja syksy on saapunut. Tiedotan jälleen Tietoarkun muodossa kouluun liittyvistä asioista. Jos teille tulee kysymyksiä mieleenne, vastaan niihin mielelläni. Voitte lähestyä minua esim. Helmellä tai sähköpostilla.
Pukeutuminen
Valitettavasti osa koululaisista ei osaa pukeutua sään vaatimalla tavalla. Kun ilmat viilenevät,
pitäisi vaatteiden lämmetä samassa suhteessa. Osa oppilaista tulee varsin ohkaisissa tamineissa kouluun ja ihmettelee, kun on niin kova nuha. Tähän aikaan liikkuu kaiken maailman
syysflunssaa, joita ei voi pukeutumisella estää. Siksi sään mukaan pukeutuminen on tärkeää, ettei oppilas sairastuisi ohuen pukeutumisen takia.
Sovitut ajat ja tapaamiset
Arviointikeskustelut ovat jo joillakin luokilla alkaneet. Muistutan vanhempia, että huolehtisitte
itsenne paikalle sovittuun aikaan. Samoin Terveydenhoitajat lähettivät terveisiä vanhemmille,
että sovituista ajoista huolehdittaisiin. Unohtelu aiheuttaa turhaa työtä. Jos vanhemmille tulee
pakollisia menoja, niin uuden ajan voi aina sopia etukäteen.
Päivämääriä
Tässä on muutamia tulevia päivämääriä, jotka koskevat joko kaikkia tai vain osaa.
-
9.luokkalaisten TET –harjoittelu 10.-21.11.2014
o 7-8 –luokkalaisten toimintapäivät 13.-14.11.2014
Itsenäisyyspäivään liittyvät juhlakonsertit oppilaille ke 3.12.2014
Joulujuhla kaikilla oppilailla la 20.12.2014. Juhla järjestetään kolmessa osassa: 13, 4-6 ja 7-9. Ajat ja järjestys ilmoitetaan myöhemmin. Paikkana on A-talon sali.
-
Joululoma 22.12.2014-4.1.2015
Kevätlukukausi alkaa ma 5.1.2015 ja päättyy la 30.5.2014
o Loppiainen ti 6.1.2015 vapaa
o Talviloma 23.2.-1.3.2015 (vko9)
o Pääsiäinen 3.4.-6.4.2015
o Vapunpäivä pe 1.5.2015
o Helatorstai to 14.5.2015
-
Kielivalintavanhempainilta 2. -3. luokkalaisten vanhemmille ke 7.1.2015 klo 18.00 alkaen A-talon auditoriossa
Seiskailta Takahuhdin, Messukylän ja Atalan 6. luokkalaisten vanhemmille to
8.1.2015. Tuolloin järjestetään kaksi samansisältöistä tilaisuutta alkaen klo 17.30 ja
klo 19.00. Aiheena on yläkouluun siirtyminen, opiskelu yläkoulussa ja painotettu opetus Tampereen kouluissa.
-
Nuorten ääni liikenneturvallisuudelle
Liikenne- ja viestintäministeri Paula Riisikko on kutsunut Takahuhdin koulun Nuorten ääni liikenneturvallisuudelle –hankkeeseen. Kyseessä on hanke, johon on kutsuttu 13 koulua koko
Suomesta. Hanke jatkuu kevääseen 2016 saakka.
Kutsukirjeessä hankkeen tarkoituksesta Ministeri kertoo seuraavaa:
”Nyt on aika lähteä etsimään uusia keinoja nuorten liikenneturvallisuuden kohentamiseksi.
On tärkeää kuunnella nuoria, kun halutaan edistää nuorten turvallista liikennekäyttäytymistä.
Liikennekulttuurin muutokseen tarvitaan rangaistusten ja promillerajojen lisäksi muutakin, tätä näkökulmaa toivon nuorilta.” Lähtökohta on siis nuorten kuuleminen liikenneasioissa. Jatko selviää ensimmäisen kokoontumiskerran jälkeen. Takahuhdin koulun oppilasta mukaan
on valittu yläkoulun oppilaat Aino Aaltojärvi sekä Jasper Halme.
Uskon ja toivon, että hankkeen etenemisen myötä koulun oppilaille olisi mahdollista tarjota lisää liikenneoppia. Liikenteessä vanhemmat toimivat pitkälti opettajina, koska suurin oppi
saadaan aina kotoa. Se meidän kaikkien aikuisten on aina hyvä muistaa.
Vanhempainkahvila –toiminta
Vanhempainkahvila –toiminta on jatkunut tänäkin syksynä. Toimintaa ovat koordinoineet
opettajat Arja Järvinen, Marja-Liisa Järvinen sekä Kristiina Fröjdahl. Olemme saaneet hankkeeseen hyvinvointipalveluiden rahoitusta, jonka turvin olemme saaneet avuksi kouluttaja
Katariina Ylärautio- Vaittisen. Myös nuorisopalvelut ja Nopea ovat osaltaan tulleet mukaan
keskusteluihin. Nyt vuodenvaihteen jälkeen haemme toimintaan uusia muotoja, kun ulkopuolista rahoitusta ei enää ole. Tarkoitus on, että saisimme useampia toimijoita mukaan ja että
saisimme useampia vanhempia aktivoitumaan toiminnan järjestelijöinä. Näkisin tulevaisuuden tavoitteena, että koulun rooli järjestelijänä ei olisi niin suuri, vaan vastuu toiminnan pyörittämisestä jakautuisi eri toimijoiden kesken.
Vanhempainkahvilan tarkoituksena on tukea vanhempia kasvatus tehtävässä ja antaa vanhemmille vertaistukea toisista vanhemmista. Tilaisuuksista tiedotetaan Helmen kautta. Kannattaa lähteä rohkeasti kuulemaan ja keskustelemaan.
Toivotan kaikille hyvää Joulun odotusta. Aika näyttää saammeko tänä vuonna kunnon talven
vai jatketaan lumettomalla linjalla.
Terveisin,
Sami Nykänen
Rehtori
Takahuhdin koulu
Terveiset vanhempainyhdistyksestä!
Syksy valmistelee pikku hiljaa talven tuloa ja vanhempainyhdistyksen perinteiset syyslukukauden
tempaukset talviurheilukirppis, koulun oman kalenterin valmistelut ja joulumyyjäisten valmistelut
lähenevät.
Vanhempainyhdistys järjestää viime vuonna koeponnistetun lasten talviurheiluvälinekirppiksen
lauantaina 15.11. alakoulun pihassa klo 10-12. Välineitä voi tuoda yläkoululle keskiviikkona 12.11.
klo 17-18 ja alakoululle torstaina klo 18-19. Myymättä jääneet tavarat voi tulla hakemaan tapahtuman jälkeen klo 13 mennessä tai jättää koulun käyttöön tai HOPE-yhdistykselle hyväntekeväisyyteen kuten viime vuonnakin. Periaatteena on, että puolet tuotosta saa myyjä itse pitää ja puolet tuotosta jää vanhempainyhdistykselle. Vy käyttää rahat koulun oppilaiden hyväksi. Tänä vuonna ei voi olla yhtä lumeton talvi kuin viime vuonna, joten tässä hyvä, helppo ja edullinen tapa laittaa lasten talviurheiluvälineet ajoissa kuntoon.
Vanhempainyhdistys kokoaa yhteistyössä opettajien kanssa koulun kalenterin vuodelle 2015. Tänä vuonna kalenteriin on tulossa alakoulun oppilaiden kuvaamataidon töitä sekä yläkoulun oppilaiden runoja ja mietteitä. Kalenterit tulevat myyntiin luokkien yhteyshenkilöiden kautta 10 euron
hintaan kpl. Tästä puolet jää luokan omaan rahastoon ja puolet vy:lle. Kalenteria voi ostaa myös
joulumyyjäisissä tai tilata vaikkapa joululahjaksi. Tilauskaavakkeet tulevat jakoon luokkien yhteyshenkilöiden kautta.
Joulumyyjäiset järjestetään yläkoululla keskiviikkona 3.12. klo 18-20. Luokille tulee tapahtumasta
lisää tietoa mm. yhteyshenkilöiden ja Helmen kautta. Luokkatoimikuntien kannattaa tähän tapahtumaan panostaa ja miettiä mitä artikkeleita siellä voisi myydä tai mitä aktiviteettia järjestää. Luokat voivat varata itselleen myyntipöydän ilmaiseksi ja kerätä rahaa vaikkapa luokkaretkeä varten.
Joulumyyjäisiin voi ilmoittautua luokan yhteyshenkilön kautta.
Jonkin verran on tullut kyselyitä siitä, mikä luokkatoimikunta oikein on ja mitä se tekee. Luokkatoimikunnan voi perustaa täysin vapaamuotoisesti luokan vanhempien keskuudesta. Esimerkiksi
luokan yhteyshenkilö voi luokkatoimikuntakeskustelun aloittaa ja sopia yhteisen tapaamisen tai
tapaamisia, joissa voi suunnitella esimerkiksi vy:n tapahtumiin osallistumista luokan rahavaraston
kartuttamiseksi yhteistä luokan tavoitetta tai perheiden yhteistä tapaamista varten. Opettajakin on
aina hyvä pyytää mukaan. Tapaamisia ei tarvita kuin 1-2 lukuvuonna, jos muuten sopii sopivasta
yhteisestä kommunikaatiomuodosta, sehän voi olla meili, WhatsApp ryhmä tms.
Takahuhdin vanhempainyhdistyksen toiminnasta löytyy tietoa yhdistyksen kotisivuilta osoitteesta
http://takahuhdinkoulu.yhdistysavain.fi/koulun-toiminta/vanhempainyhdistys/
Edelleen toivomme lämpimästi mahdollisimman monen vanhemman osallistuvan toimintaan koulun ja kodin välisen yhteistyön kehittämiseksi. Jos haluat tukea vy:n toimintaa rahallisesti, voit
tehdä sen maksamalla 10 euron tai vapaavalintaisen kannatusmaksun vy:n tilille: FI26 1509
5000 0109 86. Kaikista yllä mainituista tapahtumista ja asioista voi kysellä lisää tietoa vy:n johtokunnan jäseniltä.
Syysterveisin,
Takahuhdin vanhempainyhdistyksen johtokunta