Mikä on virike? Mitä virikkeillä saavutetaan?

Transcription

Mikä on virike? Mitä virikkeillä saavutetaan?
Virikkeitä koirille
E L A I N K O U L U T U S . W O R D P R E S S . C O M
Mikä on virike?
Virikkeellistämisen tavoitteena
on aina eläimen omaehtoisen
motorisen käyttäytymisen tai
toiminnan lisääntyminen.
Eläminen ihmisen kanssa voi
tarkoittaa monia kompromisseja
eläimen hyvinvoinnille. Se ei
kykene aina toteuttamaan lajilleen tyypillistä käyttäytymistä
riittävästi, kun sen elinolot ovat
enemmän tai vähemmän rajoitettuja.
Luonnossa eläinten päivärytmi
ja aktiviisuus on erilainen kuin
ihmisen kanssa eläessä. Koirat
viettävät omistajiensa työpäivät
kotona makaillen ja lenkkeily on
monilla lyhytkestoista mutta
tehokasta.
Koira käyttää vapaana eläessään suuren osan ajastaan ruuan etsimiseen. Se etsii ruokaa
käyttämällä aistejaan ja ongelmanratkaisukykyään. Se kuluttaa syömiseen enemmän aikaa
kuin kotikoira, jolle ruoka
tarjoillaan kupista. Koiran
hampaat ja suu on kuitenkin
suunniteltu pureskelemista,
kalvamista ja jäytämistä varten, ei kuivanappuloiden ahmimiseen.
Syömisen lisäksi koirat hoitavat sosiaalisia suhteitaan päivittäin vuorovaikuttamalla
toisten kanssa. Ne leikkivät,
tutkivat ympäristöä ja lepäilevät. Lisäksi koirat huolehtivat
jälkeläisistään ja pyrkivät jatkamaan sukua.
Kaikki edellä mainitut käyttäytymisen muodot ovat lajityypillisiä, mikä tarkoittaa että
ne ovat koirille hyvin tärkeitä.
Ihminen rajoittaa mm. koiran
lisääntymistä, mutta myös
monia muita käyttäytymistarpeita. Tästä syystä kannattaa
pohtia millaisilla virikkeillä
koiran elämää voi rikastaa.
Huomaa, että virike ei ole
eläimen pakottaminen johonkin tai mahdollisuus johonkin.
Virike on virike vain jos eläin
itse aktivoituu ja tarttuu mahdollisuuteen.
Mitä virikkeillä saavutetaan?
Oikein toteutetuilla virikkeillä
eläin toteuttaa enemmän lajityypillistä käyttäytymistä,
käyttäytymisen monimuotoisuus kasvaa ja ongelmakäytökset vähenevät.
Virikkeitä on tutkittu, ja on
huomattu, että virikkeet parantavat eläimen muistia ja oppimiskykyä. Virikkeet vaikuttavat myös mielialaan vaikuttavien välittäjäaineiden toimintaan masennusta ja alakuloa
ehkäisevästi.
Virikkeiden avulla eläin aktivoituu ja sen kasvutekijät pa-
rantuvat. Lisäksi uusia hermosoluja muodostuu enemmän ja ne haarautuvat paremmin. Virikkeellistetyillä eläimillä on havaittu lisäksi suuremmat ja painavammat aivot
kuin virikeköyhässä ympäristössä pidetyillä eläimillä.
Käytännön hyötyjä virikkeistä
saa kotioloissakin. Kun koiralla on pennusta asti riittävästi
älyllisiä haasteita, se pysyy
kiireisenä eikä stressaannu
niin helposti kuin ilman virikkeitä tai kehitä ongelmakäytöksiä.
Virikkeitä kannattaa tarjota
silloin, kun koira on yksin
kotona ja muissa erikoistilanteissa, kuten vieraiden tullessa.
Kun koira keskittyy johonkin
mielekkääseen tekemiseen,
sen kierrokset pysyvät matalina ja koira itse rentona.
Erilaisia virikkeitä
Ruokintavirikkeet
Tyypillisimmät virikkeet liittyvät koiran
ruokailuun. Virikkeellistämisen tavoitteena on saada koira käyttämään enemmän aikaa ruuan etsimiseen ja syömiseen
ja näin tukea lajityyppillistä käyttäytymistarvetta.
Ruokaa voi piilottaa asuntoon, ulos tai
astioihin. Ruuan voi kääriä vanhan pyyhkeen sisään, jolloin koira joutuu työskentelemään saadakseen jokaisen nappulan.
Ruuan kanssa puuhastelu rentouttaa ja
rauhoittaa koiraa. Samaa asiaa voi edistää puruluilla tai oikeilla luilla.
Voidaan sanoa, että mikä tahansa syömistä hidastava keksintö on hyvä asia
koiralla. Pureskelu ja jäytäminen auttavat
pitämään hampaat kunnossa ja rauhoittavat koiraa jopa enemmän kuin puolen
tunnin reipas lenkki.
On olemassa erilaisia virikepalloja ja
muita leluja, joita voi ruokintavirikkeinä
hyödyntää. Vaihtelu kannattaa, eikä lelujen tarvitse olla kalliita. Tyhjät maitotölkit ja muut pahvilaatikot ovat yleensä
turvallisia käyttää. Ruokintavirikkeet voi
yhdistää myös muuhun koulutukseen.
Yksinoloharjoittelu toimii hyvin, kun
pennulle annetaan kotoa lähtiessä päivän
ruuat erilaisista leluista tai piilotettuina.
Kuivanappulat ovat tasalaatuisia, tasakokoisia ja maistuvat samalle. Virikkeenä
voi käyttää eri makuisia ruokia, eri kokoisia ruuankappaleita tai ruokaa sekoitettuna esim. heinään, josta koira joutuu
seulomaan ruuan ja käyttää erotteluun
aikaa ja vaivaa.
Aistivirikkeet
Aistivirikkeitä voivat olla mitkä tahansa
harrastukset, jotka toimivat eli aktivoivat
koiraa. Koiraa voi käyttää hierojalla tai
sen kanssa voi mennä uusiin paikkoihin.
Sen kanssa voi katsoa televisiota tai
kuunnella ääniä. Tärkeimpiä aistivirikkeitä koirille ovat kuitenkin hajut, ja
hajutyöskentelyä koirille tulisi tarjota
riittävästi.
Virikejälki on helppo ja nopea tapa väsyttää koira. Siinä kävellään myötätuuleen jälki, jonka päähän jätetään herkkuja
rasiassa tai joku esine. Puoli tuntia myöhemmin tullaan koiran kanssa jäljelle
niin, että koira lähestyy jälkeä kohtisuoraan. Yleensä koira nostaa jäljen
automaattisesti ja löytää ruokakupille tai
esineelle.
Jälki & palkkio
Koira nostaa jäljen
Tuulen suunta
Valitettavasti koira haluaa joskus kieriskellä aistivirikkeessä. Tämäkin kannattaa
joskus suvaita, koska sillä on koiralle
suuri merkitys vaikka aiheuttaa omistajalleen pesutöitä.
Fyysiset virikkeet
Fyysisiä virikkeitä ovat elinympäristön
muuntelu sekä erilaiset liikkumiseen
aktivoivat toimet. Koiraa voi käyttää
uimassa ja vaihtelevassa maastossa lenkillä. Lisäksi sille voi tarjota erilaisia
lepo– ja oleskelupaikkoja. Kuoppien
kaivaminen on hyvä esimerkki virikkeestä—se lisää koiran aktiivisuutta ja omaehtoista toimintaa.
mistaa, että yhteiselo ei stressaa kumpaakaan.
Leikki on parasta liikuntaa koirille. Pentuina ne oppivat leikin säännöt, ja osaavat yleensä aikuisinakin tulla toimeen
muiden kanssa. Hyvä leikkikaveri on
tärkeä asia kaikenikäisille koirille.
Kognitiiviset virikkeet
Kognitiivisia virikkeitä ovat kouluttaminen sekä erilaiset ongelmanratkaisutehtävät. Koirien älypelit ovat ongelmanratkaisutehtäviä, harmi kyllä koira oppii
ratkomaan ne todella nopeasti, ja virikearvo laskee.
Erilaisten temppujen kouluttaminen positiivisella tavalla kannattaa, koska se vahvistaa yhteistyötä, luottamusta ja koiran
ja omistajan välistä suhdetta. Lisäksi
esim. tottelevaisuusharjoittelu parantaa
koiran keskittymiskykyä ja hallittavuutta.
Myös lapset ovat taitavia kouluttamaan,
kun heille kertoo perusidean palkitsemisesta.
Lopuksi
Hyvä periaate koiran kanssa on se, ettei
koira tarvitse ruokakuppia mihinkään.
Sillä idealla pääsee jo pitkälle ja tulee
aktivoineeksi koiraa paljon.
Juoksumatolla juoksuttaminen ei ole
virike, koska se ei ole omaehtoista toimintaa. Kaikissa virikkeissä eläin määrittää onnistumisen— kalliskaan lelu ei ole
virike, ellei eläin sitä käytä.
Sosiaaliset virikkeet
Sosiaalisia virikkeitä ovat ihmiset, toiset
koirat ja muut eläimet. Sosiaalisten virikkeiden ideana on lisätä positiivista kanssakäymistä. Kissasta tai muusta eläimestä voi olla koiralle seuraa, mikä voi toimia virikkeenä. On kuitenkin syytä tutustuttaa eläimet varovasti toisiinsa ja var-
Jaana Pohjola
Puhelin: 044 2084420
[email protected]
elainkoulutus.wordpress.com
www.vainu.info