Lähde 9/10

Transcription

Lähde 9/10
9
S Y Y S K U U 2 010
R A D I O L Ä H E T Y S T Y Ö N
Kolmiyhteisen asialla
s. 6 ja 10
L E H T I
Studiojohtaja
Evan Lin
Taiwanista
uskoo
esimerkin
voimaan
s. 11
Vihtiin
perustettiin
ensimmäinen
medialähetyspiiri
s. 8 ja 16
Syksyn tullen...
s. 12
LÄHDE 24.9.2010
Ettei yksikään
joutuisi kadotukseen
”J
os et pysty ruokkimaan satoja nälkäisiä, niin
ruoki yksi.” Näin kerrotaan äiti Teresan vastanneen, kun häneltä kysyttiin, eikö hän lannistu ja menetä toivoaan nähdessään suuren
joukon avun tarpeessa olevia ihmisiä.
Äiti Teresan viisaus on sovellettavissa myös hengelliseen työhön. Ja se soveltuu medialähetystyöhönkin. Kristillisen radio- tai televisio-ohjelman tekijä puhuu – tai
hänen tulisi puhua – aina yhdelle ihmiselle, vaikka kuulijoita olisi kerralla miljoonia. Sanoma koskettaa aina yhtä
ihmistä, useimmissa tapauksissa hänen omalla äidinkielellään, sydämen kielellä. Jokainen kuulija tai katsoja on
Jumalan ainutlaatuiseksi luoma yksilö. Jokainen ihminen
on arvokas sukupuolesta, iästä, rodusta, kielestä, kulttuurista, uskonnosta tai asuinpaikasta riippumatta.
Jokaisella ihmisellä on myös oikeus kuulla evankeliumi. Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA)
strateginen tavoite on viedä evankeliumi
kahden miljardin ihmisen ulottuville vuoteen
2015 mennessä. Se on mahdollista SANSAn ja
yhteistyökumppaniemme käyttämien radio- ja
satelliittitelevisiokanavien sekä internetin kautta. Tavoite täyttyy, kun myös suomalaiset kristityt jakavat tämän innostavan näyn kanssamme.
Toteuttaessamme Jeesuksen käskyä mennä kaikkeen maailmaan ja tehdä kaikki kansat
hänen opetuslapsikseen pidämme mielessämme, että jokainen kansa koostuu yksilöistä.
Myös Jeesus itse kohtasi ihmisen yksilönä. Hän
kuunteli, opetti ja paransi ihmisiä yksi kerrallaan. Kohtaamalleen ihmiselle hän sanoi: ”Si-
Timo Reuhkala
Pääkirjoitus
nun uskosi on pelastanut sinut.” Usko puolestaan syntyy
kuulemisesta, ja kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.
Raamatun lupausten ja kokemuksemme valossa uskomme, että myös sähköisten viestimien kautta välitetty
Kristuksen sana, evankeliumi, vaikuttaa ihmiseen ja
synnyttää uskon, antaa toivon ja tuo iankaikkisen pelastuksen. Parhaassa tapauksessa kuulija tai katsoja löytää
seurakuntayhteyden ja hänen uskonsa kasvaa.
Jumala antoi Poikansa maailmaan, ettei yksikään joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän. Äskettäin Suomessa vieraillut Voice of Salvation (Pelastuksen
ääni) -radiostudion johtaja Evan Lin sanoi rukoilevansa,
ettei ”yksikään kiinalainen joutuisi kadotukseen…” Mihin kansaan kuuluva ihminen milloinkin on rukoustemme kohteena.
Myös SANSAn työn tukijalle äiti Teresan viesti on
osuva. Jos tuntuu mahdottomalta ajatella suurten kansojen, heimojen ja kieliryhmien tavoittamista, niin kannattaa ajatella, miten merkittävä asia evankeliumin kuuleminen on yhdelle ihmiselle. Hän voi olla esimerkiksi
perheenäiti Indonesiassa, nuori mies Intiassa, leskirouva
Kambodžassa tai lapsi Kiinassa. Evankeliumin elämää
muuttava voima vaikuttaa myös ajallisiin asioihin arjen
keskellä.
Me suomalaiset saamme nauttia niin aineellisesta
kuin hengellisestä yltäkylläisyydestä. Kristus kutsuu meitä ruokkimaan elämän leivällä jokaista, joka ei ole sitä
vielä maistanut tai joka elää hengellisessä nälässä.
Juha Auvinen
lähetysjohtaja
Repliikki
2 2ONON
RADIOLÄHETYSTYÖN
AIKA
RADIOLÄHETYSTYÖN
AIKA
Piirros Aura Karjalainen
Leena Punkari
Marjaana Kotilainen
■ Syksyn vallankumous. Mutta
vapautus ja
pelastus vai hetken hurma ennen
pudotuksia ja
talven arvaamattomuuksia?
Ikkuna
LÄHDE 24.9.2010
Uutisia
Lähde 9/2010
2
Pääkirjoitus
Repliikki
Ikkuna
3–4 Uutisia
Tukevasti yhdessä
5
Media nyt
SANSAssa on kehitelty
mediapäivä
Kuuntelijat kirjoittavat
maailmalta
6
Lähteellä
Radiolähetystyön kesäpäiviltä
raamattuopetus: Isä ja lähetys
Rukous
7
Kulttuuri
Jukka Norvanto sanoo Sanasta ja
sanoista.
Kirja-arvio Ekovuodesta
Kuukauden lähetysteksti
8–9 Keskiaukeama
Pienpiirejä on moneksi, ja
ensimmäinen medialähetyspiirikin
on nyt perustettu.
10 Teologia
Edinburghista Edinburghiin ja
eteenpäin
11 Haastattelu
Voice of Salvation -studion
johtaja Evan Lin Taiwanista
kertoo työstä ja elämästä.
12 Haastattelu
Arja Asikainen kiertää SANSAn
aluesihteerin sijaisena eteläistä
Suomea.
Laajakaista
Syksyn tullen – mitä mielessä?
Entä tehtävissä?
13 Elämän värit
Tuula Korpiaholle Kroatia on
kotona ja kylässä.
14 SANSAn omat
radio-ohjelmat:
Raamattu kannesta kanteen
Lähetysaika
15 Lähde mukaan
Tapahtumakalenteri
16 Takasivun juttu
Vihdin seurakunnan
lähetyssihteeri
Tuula Kankkunen toimii myös
SANSAn hallituksen
varajäsenenä.
Tanskan Norea tavoittelee
nuoria myös nettiradiolla
Norea Radio Danmark
(NRD) täyttää 40 vuotta
ja etsii uusia keinoja alle
35-vuotiaiden nuorten
ja nuorten aikuisten
tavoittamiseksi. Tämä
tapahtuu johtaja Ole
Sørensenin mukaan
pääasiassa internetin
avulla.
■ NRD panostaa uuteen nettisivustoon
sekä nettiradioon, jonka kautta tarjotaan
useita eri yleisöille suunnattuja ohjelmia.
Nettiradio on lähes rajaton mahdollisuus
ohjelmien kuunteluun joko internetradion, tietokoneen tai kännykän välityksellä.
- Rakennamme siltaa ihmisten välille, jotka muodostavat internetyhteisöjä
ja raamattupiirejä, ja autamme ihmisiä
tulemaan kirkkoon. Yhtenä tavoitteenamme on saada kristinuskon perusteita käsittelevä Alfa-kurssi internetiin.
Haluamme vastata nopeasti muuttuviin
haasteisiin uudistamalla nettisisältöjä,
Sørensen sanoi.
Sørensenin mukaan Tanskan Norea Radio ottaa käyttöön myös uuden
nimen: Norea Medie Mission ja sen
yhteyteen uuden sloganin, tunnuslauseen: Yli kaikkien rajojen. Järjestö uusii
samalla muun muassa tunnuksensa.
Lapsissa ja nuorissa on myös Norea Radio Danmarkin tulevaisuus. 40-vuotisjuhlassa lauloi lapsijoukko päässään itse valmistamansa kiinalaiset hellehatut, joissa
oli radiolähetysviesti.
Ristin sanoma keskiössä
Tanskan Norea Radio juhli 40-vuotista taivaltaan viime viikonloppuna
Skjernissä Länsi-Jyllannissa. Kansainvälisen lähetysjuhlaan saapui yli 400
osallistujaa, joukossa ulkomaisia yhteistyökumppaneita Aasiasta ja muista
Pohjoismaista.
Saarnassaan Hans Erik Nissen
käsitteli ristin hullutusta ja maailman
hätää.
- Jumala pelasti maailman Jeesuksen ristin ja veren kautta. Ilman häntä
ihmiset joutuvat kadotukseen. Tätä
sanomaa Norea Radio haluaa välittää
kaikille ihmisille niin Tanskassa kuin
muuallakin maailmassa.
- Vaikka maailma muuttuu nopeasti,
sanoma pysyy samana, korosti tervehdyksessään TWR:n Kiinan-työn johtaja
Joseph Wang.
Juha Auvinen
teksti ja kuvat
Painopiste Keski-Aasiaan
Kansainvälisessä radiotyössä NRD
tukee TWR:n radioimia ohjelmia
noin 20 kielellä Aasiassa ja Afrikassa.
Työn painopiste on ns. 10/40-ikkunan
alueella ja erityisesti Keski-Aasiassa,
jossa ihmiset kärsivät sekä ruumiillisesti,
taloudellisesti että hengellisesti. Toinen
painopiste on Kiinan kasvavan kirkon
tukeminen erityisesti seurakuntien
johtajia kouluttamalla.
NRD on Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) yhteistyökumppani
muun muassa Kiinaan, Intiaan, Indonesiaan, Etiopiaan, Eritreaan ja Iraniin suuntautuvassa radiotyössä. Järjestöjen yhteinen
yhteistyökumppani on myös arabian-,
farsin- ja turkinkielisiä satelliittitelevisioohjelmia lähettävä SAT-7.
TWR:n farsiryhmä
kyseli kuuluvuutta
Keski-Aasiassa
■ Farsinkielistä Uusi elämä -radio-ohjelmaa toimittava ja tuottava radiopastori
Tony Estaidi työryhmineen päätti vähän
kuulostella, mitä ohjelman kuuntelijoille
Keski-Aasiassa kuuluu – tai kuuluuko
mitään.
He soittivat Skypen, laajasti käytetyn
verkkopuhelinsovellutuksen, välityksellä
osalle sellaisista farsinkielisistä kuuntelijoista, jotka olivat antaneet numeronsa.
- Silloin meille selvisi, että ohjelmaamme voi kuunnella ja hyödyntää isolla alueella Iranissa – etelästä luoteeseen ja idästä
Afganistaniin, Estaidi kirjoitti.
- Soitimme muutamiin numeroihin
TWR-Euroopan viestintäjohtaja Branko Bjelajac luovutti 40-vuotislaatan Tanskan
Norea Radion johtajalle Ole Sørensenille.
tietämättä mitään numeron haltijoista tai
edes heidän sijainnistaan. Ensimmäinen,
joka vastasi, oli nuorehko mies, jonka nimi
tarkoittaa elämää. Hän asuu autiomaassa
Etelä-Iranissa, kuuntelee ohjelmiamme
joka ilta ja iloitsee niistä. Hän voi saada
tietoa kristinuskosta ainoastaan radion
kautta, koska siellä missä hän asuu, ei
ole internetyhteyttä, kirkkoa tai mitään
muitakaan lähteitä.
- Seuraava henkilö vastasi soittoomme
vasta toisella kerralla. Hän oli keskiikäinen opettaja Afganistanissa. Myös
hän kuuntelee ohjelmiamme joka ilta ja oli
todella kiitollinen soitostamme. Hän kysyi,
voisimmeko soittaa hänelle uudestaan
myöhemmin, kun hän pääsisi töistä.
Kolmas vastaaja oli Estaidin mukaan
45–55-vuotias mies, joka oli töissä basaarissa. Hän asuu Luoteis-Iranissa ja kertoi
tuntevansa sieltä monta Armenian kristittyä, mutta sanoi, ettei voi helposti puhua
heidän kanssaan kristinuskosta maassa
vallitsevan vaikean tilanteen takia.
- Hän on todella iloinen voidessaan
kuunnella ohjelmiamme joka ilta. Hän
pitää todella paljon Raamatun lukemisesta
ja pyysi meitä lähettämään hänelle oman.
Hänkin haluaa myös tietoa omankielisistään kristillisistä nettisivuista. Hänellä ja
hänen lapsillaan on internetyhteys, mikä
voi auttaa häntä etsimään lisää tietoa
kristinuskosta.
- Myös jotkut hänen lapsistaan kuuntelevat ohjelmiamme. Hän oli todella
iloinen soitostamme. (TWR, SANSA)
ON RADIOLÄHETYSTYÖN AIKA 3
LÄHDE 24.9.2010
Uutisia
Pääosa Intian
daliteista köyhiä
ja kristittyjä
Pelastuslaitokselta, päivää!
■ Katselin jokin aika sitten tositapahtumiin perustuvan, holokaustia käsittelevän elokuvan Schindlerin lista. Se kertoi menestyvästä
saksalaisesta liikemiehestä toisen maailmansodan taistelujen keskellä. Hänen taitavan neuvottelutaitonsa ja omien varojensa likoon
laittamisen seurauksena keskitysleireiltä vapautui toistatuhatta
juutalaista. Hän sananmukaisesti pelasti heidät varmalta tuholta.
Timo Reuhkala
■ Dalitien ihmisoikeuksien
ja ihmisarvon edistämiseksi
perustettiin kuukausi sitten
suomalainen tukiyhdistys, joka
kuuluu kansainväliseen dalitien
tukiverkostoon. Dalitit ovat
hindulaisessa kastijärjestelmässä
kastittomia.
Daliteja on maailmassa yli
260 miljoonaa. Intiassa heitä
asuu noin 200 miljoonaa. Noin
80 prosenttia Intian kristityistä
on dalit-taustaisia. Daliteja on
kääntynyt myös buddhalaisuuteen ja muihin Intian uskontoihin.
Intian laki kieltää syntyperään perustuvan syrjinnän, mutta
dalitien asema on maassa edelleen huono. Heistä suurin osa
elää köyhyysrajan alapuolella.
Daliteja asuu lähinnä Intiassa,
Nepalissa, Bangladeshissa, Pakistanissa ja Sri Lankassa.
- Dalitien parissa toimivat
kristilliset kirkot ovat havahtuneet siihen, että ovat identiteetiltään dalitien kirkkoja. Varsinkin
protestanttisissa kirkoissa myös
piispat, muut kirkonjohtajat ja
papit ovat suurelta osin daliteja. Esimerkiksi seitsemännen
TUKEVASTIYHDESSÄ
■ Kristillinen lähetystyö ja Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat
(SANSA) sen yhtenä aloitteellisena toimijana toteuttaa tavallaan
samankaltaista missiota. Olemme pelastuslaitos, joka vie pelastussanomaa sähköisten viestinten välityksellä heille, jotka eivät ole
vielä kuulleet tai ymmärtäneet evankeliumin ilosanomaa.
Dalitien solidaarisuusverkoston tukiyhdistys kuuluu kansainväliseen dalitien tukiverkostoon. Se tekee tunnetuksi Intian, sen
naapurimaiden ja muualla maailmassa elävien dalitien elinoloja.
tai kymmenennen sukupolven kristitty ei ole vapautunut
dalit-taakastaan, vaikka kirkko
kuinka katsoisi olevansa tasaarvoinen ja kastijärjestelmästä
riippumaton yhteisö. Tämä on
sekä kirkon että yhteiskunnan
kannalta haastavaa, dalitien
asemaa tutkinut dosentti Mikko
Malkavaara kertoo.
Dalit-teologia on
kastittomien tukena
Kastilaitos on uskonnollinen ja
yhteiskunnallinen järjestelmä,
jossa ihmisen asema, oikeudet,
velvollisuudet sekä toiminta- ja
Tilaa
Vastauksia peruskysymyksiin
valintamahdollisuudet perustuvat syntyperään. Sosiaalinen tai
taloudellinen menestys ei muuta
kastiasemaa.
Kastikäytännöt saattavat
pahimmillaan jatkua myös
maahanmuuton jälkeen, kuten
useiden Intiasta Englantiin
muuttaneiden dalitien kohdalla
on tapahtunut.
Dalit-teologia on 80-luvun
alusta lähtien nostanut julkisuuteen dalitien asemaa ja identiteettiä yhteiskunnan ulkopuolisina jäseninä. Dalit-teologia
on kastittomien vapautuksen
teologiaa. (KT, Lähde)
■ Kuukausi sitten kirjoitin SANSAn unelmasta tavoittaa mediatyön avulla kaksinkertainen määrä ihmisiä kuin mihin nykypäivänä
kykenemme. Kaksi miljardia ihmistä mielessä – erityisesti maissa,
joissa kristillistä sanomaa ei ole juurikaan julistettu tai kirkot ovat
vielä pieniä. Maailman väestöstä kertovat miljoonat, saati miljardit ovat niin suuria lukuja, että niissä helposti tavalliset ihmiset
muuttuvat vain numeroksi, kuten keskitysleireillä kävi vangituille.
Radion tai televisiovastaanottimen takana on kuitenkin aina kaltaisiamme ihmisiä, joilla on nälkä, ja jotka kaipaavat rakkautta tai
etsivät elämän peruskysymyksiin vastauksia.
■ Kuinkahan moni unohtelee asioita? Minulle niin käy jatkuvasti,
vaikka kuinka yritän kirjoittaa muistilistoja. Siksi haluaisin kertoa
arkeamme helpottavasta tavasta lahjoittaa. Pankkien tai SANSAlle
annetun valtakirjan avulla voi ryhtyä kuukausilahjoittajaksi. Ja
itse edelleen määritellä, mihin tuki kohdentuu ja millä summalla.
Jos elämäntilanne muuttuu, voi sopimuksen helposti muuttaa tai
lopettaa.
– teet
medialähetystyötä!
Lähde on raamattu- ja lähetyslehti. Se kertoo Jumalasta, ihmisistä ja maailmasta. Se kertoo radiolähetystyöstä ja muusta sähköisestä viestinnästä. Lukijat sanovat: ”Lähde on tietoa jakava ja julistava,
ajankohtainen ja kiinnostava. Se on luotettava ja innostava, selkeä ja värikäs.” (Lukijatutkimus 2008)
Tilaa itsellesi iloksi, läheisellesi lahjaksi – ENTISIN HINNOIN! Tilaukset: Auli Lehto, s-posti: auli.
lehto@sansa.fi, p. (019) 457 7744. Tai alla olevalla lomakkeella.
Vaivaton kuukausilahjoitus
■ Itse innostuin tekemään kuukausilahjoitussopimuksen runsas
vuosi sitten, eikä ole harmittanut. Oma elämänrytmi on sellainen,
että pankkiasiat hoituvat usein vasta iltayöstä nettipankissa. Väsyneenä sekä kiireisenä unohtaa usein lahjoittaa myös lähetystyölle,
kun ei ole selvää laskua maksettavana. Nykyisin se tapahtuu kuukausittain automaattisesti, mistä olen helpottunut.
4 ON RADIOLÄHETYSTYÖN AIKA
VARAINHANKINTA
Nimi:
Lähiosoite:
Postitoimipaikka:
Puhelin:
Sähköposti:
Yhteystietoni saa laittaa SANSAn rekisteriin
■ Tule mukaan kuukausilahjoittajaksi! Pienikin lahja muuttaa
maailmaa ja luo evankeliumin iloa – joka kuukausi. Soita Pirjo
Hyövältille, p. (019) 457 7747, niin hän kertoo, miten sopimus on
yksinkertaisinta tehdä. Pirjon tavoittaa myös sähköpostitse: pirjo.
hyovalti@sansa.fi. Lisätietoihin voi tutustua SANSAn kotisivuilla:
www.sansa.fi.
Evankeliumin iloa syksyysi!
Ilkka Kastepohja
viestintäjohtaja
ilkka.kastepohja@sansa.fi
LÄHDE 24.9.2010
Media nyt
SANSA OLI JÄRJESTÄMÄSSÄ
pisen ja aluesihteeri Mervi Viuhkon,
muodossa ja mukana maakuntiin.
medialähetyspäivää
Jämsään
Uusia päiviä
suunnitteilla
Mervi Viuhko
Medialähetyspäivään Jämsässä osallistui
lähes 30 henkeä, jotka edustivat kolmea
eri seurakuntaa. Päivän antia pidettiin
monipuolisena.
Paikalla olleet saivat kuulla Jukka
Norvannon tuhdin raamattuopetuksen naisten välittämänä aiheesta
Mitä Raamattu sanoo lähetyksestä?
SANSAn tekemän työn eri ulottuvuudet vuorottelivat Merja Kauppisen
draamallisten kuuntelijapalaute-esitysten kanssa. Tositarinat puhuttelivat
kyyneliin asti. Tauolla sai tutustua
lähetysnäyttelyyn Evankeliumi kutsuu muutokseen Indonesiassa, tehdä
kirjaostoksia ja käydä tutustumassa
Jämsän kirkkoon.
Päivän päätteeksi Raili Vuorinen,
joka vastasi päivän aikana muun muassa
kahvitarjoilusta ja SANSAn kirjapöydästä, kehui:
- Aivan ihanaa, että vihdoinkin
saimme aikaan rovastikunnallisen lähetyspäivän tässä uudessa rovastikunnassa.
Iloitsen innokkaasta osanottajajoukosta,
mutta paikalle olisi kyllä mahtunut
enemmänkin väkeä.
Medialähetyspäivää Jämsän seurakuntakeskuksessa 16.9.2010.
Lähetyssihteeri Mari Vainio innostui
heti ja ryhtyi toimeen. Hän otti yhteyttä
rovastikunnan seurakuntiin, varasi tilat
Jämsästä, tiedotti, välitti ohjelman ja
järjesteli tarjoilun.
Medialähetyspäivästä teki historiallisen, että uudessa Ruoveden rovastikunnassa se oli ylipäätään ensimmäinen
rovastikunnallinen lähetyspäivä. Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien työssä
päivä taas oli ensimmäinen muualla
kuin Hyvinkään toimitalossa pidetty
medialähetyspäivä.
SANSAn kotimaanosastossa on
kehitetty medialähetyspäivän vietolle
ohjelmakaava. Päivä on viime ja tänä
vuonna toteutettu yhteensä kolme kertaa siten, että Hyvinkäällä on vieraillut
Helsingin ja Espoon hiippakuntien
seurakunnista edustajia kuulemassa
medialähetystyön mahdollisuuksista.
Nyt päivä matkasi SANSAn työntekijöiden, radiotoimittaja Merja Kaup-
”Radio on tehnyt ihmeen
Eritreasta:
elämässäni”
”Kun opiskelin ka-
Matti Korpiaho
K u u n t e l i j a t k i r j o i t t a v a t MAAILMALTA:
Historiallista
puolin ja toisin
Arabiankielinen palaute Libanonista: ”Loistava
ohjelma teini-ikäisille… KIITOS!”
dettikoulussa noin
kaksikymmentä vuotta sitten, Etiopiassa
(johon Eritrea silloin
kuului) oli kommunistinen järjestelmä.
Tehtäväni oli vastustaa
vallitsevaa evankelista
liikettä, joka tuohon
aikaan laajeni. Kommunistinen ideologia
oli kokonaan aivopessyt
minut, ja tein töitä sen
puolesta useita vuosia.
Systeemi meni äärimmäisyyksiin kieltäessään Jumalan olemassaolon. Monien vuosien
jälkeen kommunistinen
järjestelmä hylättiin ja
minut erotettiin työstäni. Kommunistinen
ideologia täytti mieleni,
Leena Punkari ja Mervi Viuhko
Leena Punkari
J
ämsän seurakuntakeskuksessa
vietettiin syyskuun puolivälissä
kahdella tavalla historiallista päivää.
Sen juuret yltävät alkukesään, jolloin
Jämsän seurakunnan lähetyssihteeri Mari Vainio tavoitteli tuloksetta
Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien
(SANSA) aluesihteeri Mervi Viuhkoa.
Myöhemmin Vainio piti pientä palaveria edeltäjänsä Raili Vuorisen kanssa. Naiset harmittelevat, ettei vielä oltu
järjestetty mitään yhteistä lähetyspäivää
uudessa, yhdistyneessä rovastikunnassa.
Jämsä kuuluu nimittäin nykyisin laajaan
Ruoveden rovastikuntaan.
Samassa Vainion puhelin soi, kun
Viuhko SANSAsta pirautti. Tietämättömänä naisten juuri käymästä keskustelusta hän tiedusteli muiden asioiden
lomassa rovastikunnallisen yhteistyön
tiiviyttä? Olisiko kiinnostusta lähetyspäivän järjestämiseen medialähetystyön
merkeissä? Näin selkeästi Jumala vastaa
ja ohjaa omalla täydellisellä tavallaan
työtämme!
- Rovastikunnalliset yhteydet tulevat
parantumaan tämän päivän ansiosta,
arvioi Mari Vainio. Hän harmitteli
niiden rovastikunnan alueen lähetysaktiivien, jotka eivät olleet mukana,
jääneen paljosta paitsi. Hän piti hyvänä
nimenomaan sitä, että päivässä keskityttiin SANSAn tekemään työhön ja
siihen, että katsontakanta avartui eri
lähetystyön keinoja kohtaan.
- Jospa joku muukin nuuka, Vuorinen tuumasi naurussa suin. Muutamaan
sanaan tiivistyi paljon. Niillä SANSAn
pitkäaikainen tukija ja Jämsän Hannapiirin vetäjä tahtoi sanoa toivovansa,
että muutkin tajuaisivat saman kuin
mikä häneen on medialähetystyössä
kolahtanut: SANSAn työn välityksellä
voi viedä evankeliumin miljoonille –
pienellä summalla ja tehokkaasti.
Samanlaisia päiviä ollaan jo suunnittelemassa muutamaan muuhunkin
rovastikuntaan.
- Nyt saadun palautteen rohkaisemana on ilo suositella rovastikunnassa
tai laajentuneessa seurakunnassa järjestettäväksi vastaavaa päivää. Lähetämme
mielellämme medialähetyspäivän ohjelmamallin, SANSAn pienpiirivastaava
aluesihteeri Mervi Viuhko vinkkaa.
Medialähetyspäivää SANSAn toimitalossa Hyvinkäällä 17.2.2010.
kunnes tutustuin kristillisiin radioohjelmiin. Niiden avulla opin paljon
hengellisiä totuuksia ja elämän tosiasioita.
Nyt olen uusi luomus Jeesuksessa
Kristuksessa. Uuden elämän, kristillisen uskon, ajatuksien ja toivon
avulla voin ymmärtää, kuka olen
ja kuka Jumala on. Radio on tehnyt
ihmeen elämässäni. Luovutin koko
elämäni Jumalalle, joka loi minut ja
lähetti ainoan Poikansa etsimään ja
pelastamaan minut, kadonneen lampaan.
Nykyisin yritän kovasti tavoittaa
aikaisemmat työkaverini ja ystäväni,
jotta he voisivat seurata jälkiäni ja
pelastua. Kaksi heistä on jo antautunut
seuraamaan lähetettäviä oppitunteja,
jotka ovat saaneet aikaan huomattavia
muutoksia heidän hengellisessä elämässään. Jumalan tahto on heidän auttamisensa. En milloinkaan lepää ennen
kuin olen toteuttanut uuden tehtäväni.
Se on tavoittaa kadonneet lampaat ja
auttaa heitä tuntemaan Jeesus Kristus
henkilökohtaisena Vapahtajanaan.”
(tigrinja)
Intian Rajasthanista:
”Kuulun toisen uskonnon kannattajiin, mutta ohjelmanne auttaa
minua elämään parempaa elämää.
Tykkään kuunnella hengellisiä ohjelmia. Haluan oppia lisää Jeesuksesta
ja pelastuksesta. Rukoilkaa puolestani.” (mewari)
Kiinasta:
”Ohjelmanne ovat merkinneet minulle paljon, koska ne kertovat Jumalan
totuudesta. Jumalan sana on lamppu,
joka valaisee askeleeni, se on valo
minun matkallani. Olen kätkenyt
Jumalan sanan sydämeeni, etten tekisi
syntiä. Sain suurta lohdutusta siitä,
että Jumala johdatti minut uudelle
matkalle Radioseminaarin avulla.
Toivon, että Radioseminaari
paranee entisestään ja että lyhytaaltolähetykset kuuluvat parhaalla
mahdollisella tavalla. Herra käyttäköön Trans World Radiota maailman
korvina välittäessään sanaansa kadotetuille ihmisille.” (mandariinikiina)
ON RADIOLÄHETYSTYÖN AIKA 5
Lähteellä
LÄHDE
LÄHDE 24.9.2010
24.9.2010
Jumala ei lähettänyt Israelin kansaa muiden
kansojen joukkoon julistamaan sanaansa. Jumalan
kansan tuli pysyä tiukasti
omassa maassaan ja
opetella siellä Jumalan
tahdon mukaista
elämistä.
Isä ja lähetys
Jukka Norvanto
Kolmen mantereen
yhtymäkohdassa
Hiekka-aavikkoja
ja kivikkojakin
kastelet joskus,
Herra.
Kansaasi ravitset
niin vuorten kuin
alavien maiden,
vesien varsilla virkistät.
Mutta odottavan
aika on pitkä,
kun ei tiedä vuoroaan,
Herra.
6 6 ON
ONRADIOLÄHETYSTYÖN
RADIOLÄHETYSTYÖNAIKA
AIKA
Lähetysajatus
jo VT:ssa
Myöhemmin Daavidin pojan, Salomon,
aikana Saban kuningatar tuli maailman
ääristä Israeliin, koska oli kuullut huhuja tavasta, jolla Jumala oli siunannut
kansaansa. Jerusalemissa hän näki myös
temppelin ja sen edessä olevan alttarin,
jonka päällä uhrattuihin syntiurheihin
liittyi Jumalan antama lupaus syntien
anteeksiannosta. Raamatusta voimme
myös lukea, kuinka vieraiden maiden
kuninkaita tuli kuulemaan Salomon viisautta. Israel ei siis todistanut Jumalasta
lähtemällä maan ääriin, vaan ottamalla
maailman vastaan omalla maallaan.
VT:n sivuilta voi selvästi nähdä, että
Jumala on jo siinä vaiheessa tarkoittanut,
että kaikki kansat saavat kuulla hänestä.
Sillä lopultakin on olemassa vain yksi
Jumala, joka kaikkien maailman kansojen on opittava tuntemaan. Ilman
hänen tuntemistaan kansat vain jatkavat
turhien palvontakohteittensa palvontaa.
Mutta toki jo VT:n aikana Jumala
lähetti yksittäisiä kansansa jäseniä myös
muiden kansojen pariin kertomaan
hänestä ja hänen tahdostaan. Ruutin
kirjan päähenkilöt joutuvat lähtemään
ulkomaille nälänhädän pakottamina,
ja siellä yhdestä ihmisestä tulee elävän
Jumalan palvelija, joka lopulta myös
muuttaa asumaan Betlehemiin. Tämä
Marjaana Kotilainen
Rukous
Mitä lähetys voisi tarkoittaa VT:n tarjoaman näkökulman perusteella?
Jumala ei lähettänyt Israelin kansaa
muiden kansojen joukkoon julistamaan
sanaansa. Itse asiassa Jumalan kansan
tuli pysyä tiukasti omassa maassaan ja
opetella siellä Jumalan tahdon mukaista
elämistä. Niinpä jokaiselle sukukunnalle
arvottiin luvatusta maasta perintömaakin, jolla suvun oli määrä pysyä. Vanhassa testamentissa Jumala siis käytti aivan
päinvastaista tapaa kuin sen jälkeen kun
Jeesus oli noussut kuolleista.
Israelin kansan tuli palvella Jumalaa
paikassa, joka sijaitsi kolmen mantereen
yhtymäkohdassa. Sen ajan tunnetun
maailman kansat matkustivat joko me-
ritse tai maitse juuri nykyisen Israelin
alueen läpi.
Jumala asetti oman kansansa siihen
risteyskohtaan ja käski sen palvella häntä siellä todistukseksi muille kansoille.
Israelilaiset todistivat elävästä Herrasta
elämällä hänen käskyjensä mukaan ja
palvelemalla häntä temppelissä, ja muu
maailma ikään kuin vain katsoi sitä
kaikkea vierestä. Kutsuna oli ”Tulkaa
Herran huoneeseen ja palvelkaa häntä”.
Israelin kansalle oli siis annettu tehtävä
todistaa Jumalasta palvelemalla häntä
maailman matkustusreittien risteyskohdassa.
Pidäthän kiinni,
paahteissa ja
pakkasissa,
tuiverruksissa elämän!
Aamen
Matti Korpiaho
S
anat Isä ja lähetys vievät ajatuksemme ennen muuta Vanhan
testamentin maailmaan eli aikaan,
jolloin Poika ei ollut vielä syntynyt
ihmiseksi. Silloin Israelin kansaa valmistettiin Jeesuksen syntymää varten,
ja kansa tiesi odottaa Vapahtajan syntymistä. Tähän suunnitelmaan Jeesus
viittaa ( Joh. 20:21), kun hän sanoo opetuslapsilleen: ”Rauha teille! Niin kuin
Isä on lähettänyt minut, niin lähetän
minä teidät.”
Isä lähetti Poikansa maailmaan
syntiemme sovitukseksi, ja Poika lähetti
aikanaan opetuslapset julistamaan tälle
maailmalle evankeliumia. Pojan lähettämisen syyn ymmärtämiseksi meille
on annettu Vanha testamentti. Siinä
Jumala ilmoittaa kaiken olennaisen,
mitä meidän tulee tietää luomakunnasta, ihmisestä ja ihmisen asemasta
tässä maailmassa ja hänen suhteestaan
Luojaansa.
Vanha testamentti paljastaa, miksi
aluksi hyväksi luodussa ihmisessä on
nyt taipumus ja halu kaikkeen mahdolliseen pahaan. Sen sivuilla Jumala antoi
lupauksen siitä, että jossakin vaiheessa
ihmiskuntaan syntyisi henkilö, joka
murskaa pahan vallan. Tämän henkilön
syntymistä varten Jumalan oli valittava
kansalle kantaisä, josta polveutuisi
kansa, jolle Jumala ilmoittaisi tahtonsa
ja suunnitelmansa ihmiskunnan pelastamiseksi.
kaikki tapahtuu siksi, että Ruut oli
kokenut, että hänen anoppinsa Noomi
todella rakasti häntä. Näin henkilökohtaisen todistuksen kautta Ruutista
tuli Herraan uskova ja lopulta Herran
Jeesuksen esiäiti.
Ruut on yksi niistä neljästä naisesta,
jotka mainitaan Matteuksen evankeliumin sukuluettelossa Jeesuksen
esiäiteinä, ja hän oli pakanakansaan
kuulunut ihminen. Muutenkin Matteuksen evankeliumissa korostetaan sitä,
että Jeesus ja pakanat kuuluvat läheisesti
yhteen. Siinä evankeliumikirjassa on
mainittu ainoat kerrat koko Uudessa
testamentissa, kun Jeesus kehuu jonkun
ihmisen uskoa. Kummallakin kerralla
kehu osuu pakanaan, luvussa 8 roomalaiseen sadanpäällikköön ja luvussa 15
kanaanilaiseen naiseen.
Joona – yksi
harvoista
Tutuin VT:n henkilöistä, jotka lähetettiin vieraiden kansojen keskuuteen
nimenomaan julistustehtävää suorittamaan, lienee Joona. Hänet Jumala
lähetti kaukaisen kansan keskelle saarnaamaan parannusta.
Kaiken kaikkiaankin Joonan kirja
muistuttaa meitä siitä, ettei Jumala ole
vain yhden kansan Jumala, vaan hän on
kiinnostunut kaikista kansoista. Joonan
aikana, 800-luvulla eKr., Assyrian pääkaupungin, Niniven, asukkaiden elämä
oli jo siinä määrin vääristynyt, että
Jumala päätti hävittää sen. Mutta sitä
ennen hän tahtoi antaa näille ihmisille
mahdollisuuden kääntyä pahoilta teiltään. Sanomansa välittäjäksi hän kutsui
Joonan.
Tehtävä ei miellyttänyt profeettaa
lainkaan, vaan hän lähti idän sijasta
kohti länttä. Kun lukee syytä Joonan
käyttäytymiseen, huomaa selvän yhtey-
den aiheeseemme. Joona tilitti tuntojaan
Jumalalle ( Joona 4:2–3): ”Voi, Herra!
Enkö minä tätä sanonut, kun olin vielä
omassa maassani? Siksihän minä ensiksi
lähdin pakoon Tarsisiin. Minä tiesin,
että sinä olet anteeksiantava ja laupias
Jumala, sinä olet kärsivällinen ja sinun
hyvyytesi on suuri. Sinä olet aina valmis
luopumaan rangaistuksesta, jolla olet
uhannut. Ota nyt, Herra, minun henkeni. Parempi minun on kuolla kuin elää.”
Joona oli niin varma Jumalan sanan
voimasta, ettei olisi halunnut julistaa
sitä näille omaan kansaansa kuulumattomille ihmisille. Joona ei siis lainkaan
epäillyt, etteikö hänen julistamansa
Sana vaikuttaisi syvällisesti ihmisiin,
jotka kuulisivat sen.
Kaikki Joonan kirjan henkilöt
Joonaa itseään lukuun ottamatta olivat
muita kuin juutalaisia. Näin kirja julistaa
voimakkaasti sitä, ettei ajatus lähetystyöstä ole vain Uuden testamentin
keksintöä, joka olisi keksitty vasta siinä
vaiheessa – kuin yhtäkkiä.
Sekä Saban kuningatar että niniveläiset olivat ns. pakanakansojen edustajia, jollaisia me suomalaisetkin olemme.
Joonan kolme päivää viettämä ajanjakso
meripedon sisuksissa ja sen jälkeen pelastuminen takaisin ihmisten ilmoille
oli esikuvallista sille, mitä Jeesukselle
myöhemmin tapahtui. Hän kuoli ja astui
alas tuonelaan, jotta me välttyisimme
siltä kohtalolta. Mutta hän nousi myös
kuolleista kolmantena päivänä merkiksi
siitä, että suurimpienkin syntien mahti
viedä ihminen turmioon on voitettu.
Teksti on lyhennetty SANSAn Radioraamattukoulun johtajan, pastori Jukka
Norvannon Radiolähetystyön kesäpäivillä
Jyväskylässä 2.7.2010 pitämästä raamattuopetuksesta: Isä ja lähetys. Syksyn
Lähde-lehdessä julkaistaan myös muut
Kesäpäivien raamattuopetukset.
LÄHDE 24.9.2010
Tärkeitä sanat ja Sana
Harva suomalainen taitaa tuntea
Raamattua yhtä hyvin kuin Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien
(SANSA) Radioraamattukoulun
johtaja, teologian lisensiaatti Jukka
Norvanto (52).
H
Kirja haastaa
toimimaan
Colin Beavan: Ekovuosi
Manhattanilla. Otava, 2010.
■ Tekijä kyselee: ”Oletko koskaan
toivonut lapsen haudalla, että sinulla
olisi ollut yksi videopeli enemmän?
Kun vedän viimeisen henkäykseni, toiHilveliisa Ukkonen
M
illoin viimeksi olet saanut kutsun
häihin? Oliko kutsun lähettäjä
läheisesi, ystäväsi vai kaukainen sukulainen? Tuskin ventovieras kuitenkaan. Työssäni saan toisinaan kutsuja
hääjuhliin. Silloin vihkipari on jonkin
verran tuttu, muut häävieraat pääosin
tuntemattomia. Olen kutsuttuna, silti
koen arkuutta kutsun edessä. Hääväen
vilpitön ilo kertoo, että olen odotettu!
Jokaisessa kulttuurissa vietetään
omanlaisiaan hääjuhlia. Suomalaisiin
juhliin kuuluvat erilaiset ohjelmat ja
tehtävät hääparille, Tuttu juttu -leikeistä
alkaen. Eikä juhlasta puutu häävalssikaan. Slovakiassa perinteinen hääjuhla
kesti kolme päivää. Nykyisin juhla kestää yhden päivän. Mutta kyllä siinä vatsa
venyy, kun yhden illan aikana syödään
kolmen päivän ateriat! Raamatun ajan
häät olivat juhlavia, niissä oli paljon
laulua ja soittoa, karkelointia. Hääjuhla
vonko, että minulla olisi ollut enemmän
tavaraa?”
Ekovuosi Manhattanilla -kirja perustuu newyorkilaisen kirjailijan Colin
Beavanin ja hänen kolmihenkisen
perheensä kokeiluun elää vuosi niin, että
ympäristö kuormittuu mahdollisimman
vähän.
Päivittäiseen noutoruokaan tottuneelle keskiluokkaiselle perheelle
ei ollut ihan helppoa olla tuottamatta
jätettä (= ei noutoruokaa tai mitään
pakattuja tuotteita), hiilidioksidipäästöjä (= ei autoa tai julkista liikennettä),
päästämättä myrkyllisiä aineita veteen
(= ei pesuainetta), ostamatta ulkomaisia
tuotteita tai ylipäätään mitään uutta.
Ennen kokeiluun ryhtymistä Beavan
kävi eritellen läpi perheensä tuottamat
jätteet ja oivalsi, miksi roskasäkkejä
ei tehdä läpinäkyvästä muovista. Jos
ihmiset näkisivät joka päivä omat jätteensä, he (ja me) joutuisivat väkisinkin
Kehuja Oksasen
Puhdistus-kirjalle
Norvanto on opiskellut kielenkääntäjäksi
ja teologiksi. Sanat, kuten Sanakin, ovat
aina olleet hänelle tärkeitä. Jo koulussa
kiinnostivat muun muassa ainekirjoitus
ja uskonto.
Ensimmäisen ”kirjasensa” Jukka sai
painosta 80-luvun loppupuolella, kun Helsingin käytännöllisen teologian laitoksen
julkaisusarjassa ilmestyi hänen opinnäytetyönsä: Suomalaiset jumalanpalvelukset
Ruotsissa.
Sittemmin Norvanto on kirjoittanut
Sisälle sanaan -kirjat johdannoiksi Vanhaan ja Uuteen testamenttiin, perinteisen
hartauskirjan Iloa armosta, jossa on teksti
pohtimaan elintapojaan.
Koe eteni vaiheittain, ja lopulta
perhe pidättäytyi myös sähkölaitteiden käytöstä. Ongelmaksi muodostui
muun muassa se, kuinka säilyttää lapsen
maitoa pilaantumatta ja kuinka kirjoitustyöläinen saa virtaa tietokoneelleen.
Toisaalta: neljäsosa maailman väestöstä
elää edelleen ilman sähköä.
Kokemuksia ja
tosiasioita
Ekovuosi Manhattanilla on mielenkiintoinen yhdistelmä omakohtaisia
kokemuksia ja maailman tilaan liittyviä
tosiasioita. Kirja haastaa lukijaa pohtimaan, mitä yksi ihminen – sinä tai
minä – voi tehdä ilmastonmuutoksen
hillitsemiseksi.
On helppo tuudittautua ajatukseen,
että yhden ihmisen teoilla tai tekemättä
jättämisillä ei ole merkitystä. Beavan
kertoo vuoden aikana oivaltaneensa, että
Jeesuksen lähettiläät
21. sunnuntai helluntaista
(Matt. 22:1–14)
alkoi siitä, kun sulhanen meni
juhlasaattueessa morsiamen kotiin noutamaan häntä, ja juhla
saattoi kestää viikon tai parikin.
Raamatun vertauskuvissa
häät liittyvät Jumalan ja Israelin, Jumalan ja meidän, väliseen
suhteeseen. Kuningas valmistaa pojalleen häät. Vieraat on
alustavasti kutsuttu, ja he ovat
vastanneet kutsuun myönteisesti.
Kuningas laittaa kaiken valmiiksi pitoja
varten. Sitten hän lähettää palvelijansa
kertomaan kutsutuille, että nyt voi
tulla. Lihat on paistettu, pöytä katettu,
raikkaat juomat valmiina tarjottavaksi.
Juhla alkakoon! Mutta kutsutut kieltäy-
kuukauden jokaiselle päivälle, sekä turistipappina Kyproksesta Onnellisten saaren.
Yhteistyössä lähetysjohtaja Juha Auvisen kanssa on syntynyt radiolähetystyötä
monipuolisesti käsittelevä Horisontin
taakse -kirja. Avainjakeet-teoksen on värikuvittanut Jukan miniä, Pirita Norvanto.
Tuoreimmasta Tahtoisin-sarjasta on
ilmestynyt kaksi osaa: Tahtoisin lukea
Raamattua ja Tahtoisin rukoilla, mutta...
Tulossa on vielä Tahtoisin rukoilla, Isä
meidän.
Norvanto on myös suomentanut tanskan-, ruotsin-, norjan- ja englanninkielisiä
kristillisiä kirjoja.
Jukka lukee toki muitakin kuin alaansa
liittyviä kirjoja. Kesken ovat parhaillaan
muun muassa Victor Hugon Kurjat ja
Ernest Hemingwayn Ja aurinko nousee.
Mieluisia ovat niin Narnia-sarjan kirjoittajan C. S. Lewisin kuin norjalaisen
dekkaristin Jo Nesbøn tuotanto, kotimaisista monet Mika Waltarin kirjat ja Antti
Tuurin uusimmat.
- Eikä Sofi Oksanen ole Puhdistuskirjastaan ansiotta palkintoja saanut,
Norvanto arvioi.
Leena Punkari
Kuukauden lähetysteksti
Leena Punkari
Kulttuuri
Leena Punkari
- Raamattu elämään on jokamiehen kommentaarisarja.
Mukana on tiedollinen aines ja
sovellus hengelliseen elämään.
Olen pyrkinyt pohtimaan,
että kun tässä sanotaan näin,
niin mitä se meille merkitsee,
Suomen tietokirjailijoiden jäsen,
radiopastori Jukka Norvanto
kuvailee.
arva suomalainen on kirjoittanut Raamatusta yhtä monta
julkaistua liuskaa tekstiä, tuskin
kukaan muu yhtä monta kirjaa kuin
Norvanto. Käsikirjoitusliuskoja kertyi yli
7 000 kappaletta jo Raamattu kannesta
kanteen -radio-ohjelmasarjan ensimmäiseltä kierrokselta.
RKK:n pohjalta Norvanto sitten
kirjoitti 54-osaisen Raamattu elämään
-kirjasarjan. Sen ensimmäinen osa Alussa
ilmestyi 90-luvun puolivälissä, viime keväänä viimeiset kaksi osaa: Ensimmäinen
ja viimeinen sekä Päämäärä näkyy.
SANSAn kustantaman RKK-ohjelman toisen kierroksen päättymistä juhlittaessa Perussanoma Oy:n uusi kustannuspäällikkö, teologian tohtori Tom Holmén
totesi, että kirjasarja on kulttuuriteko ja
suuri kristillinen teko.
Raamattu elämään -kirjojen sarjatilaajia on tai on vuosien varrella ollut yli 600.
Perussanoma päätti hiljattain painattaa
jokaista erillistä kirjaa tarvittaessa niin, että
sarja on kokonaisuudessaan saatavissa vielä
ainakin vuoden.
Toisaalta Norvanto on sopinut koostavansa Raamattu elämään -kirjoista jatkossa
kolmi- tai neliosaisen sarjan.
tyvätkin tulemasta. He loukkaavat kutsujaa naurettavilla
ja valheellisilla verukkeillaan,
pitävät hänen kutsuaan halpana. He pilkkaavat ja jopa
pahoinpitelevät kuninkaan
kutsunviejiä. Pöyristyttävää
käytöstä!
Häät pidetään joka
tapauksessa. Kuningas lähettää palvelijansa teille ja
toreille kutsumaan häihin, keitä palvelijat vain tapaavat, niin pahat kuin hyvät.
Kukaan ei ole kutsun arvoinen, eikä voi
tätä kutsua kuninkaalle millään korvata.
Ja kaikki ovesta sisälle tulleet puetaan
juhla-asuun. Kuningas on tehnyt kaiken
on turha kysyä, voinko minä vaikuttaa.
Olennaisempaa on kysyä, haluanko yrittää.
Entä mitä Beavan arvelee itse
toivovansa ennen kuin vetää viimeisen henkäyksensä?: ”Että olisin ollut
parempi rakastamisessa, eivätkä tavarat
tai saavutukset olisi johtaneet minua
harhaan. Elämä on niin lyhyt ja se on
pian ohi. Mihin me käytämme sitä?”
Beavanin perheen ekovuosikokeilusta on valmistunut kirjan ja blogin,
verkkopäiväkirjan, lisäksi myös dokumenttielokuva.
Annaleena Pakkanen
Kirkon ympäristöpäivien 2010 teemoina
olivat Pyhä, metsä, seurakunnan ympäristövastuu ja ilmastonmuutos. Kirkkojen
maailmanneuvoston ilmastonmuutoskannanoton valmistelutyöryhmässä on
edustettuna myös Suomen evankelisluterilainen kirkko.
valmiiksi.
Olet saanut kutsun. Sinut on kutsuttu taivaalliseen hääjuhlaan. Mutta
kutsuttujen ja valittujenkin on aika ajoin
kysyttävä itseltään, olenko pukeutunut
oikein hääjuhlaan. Onhan Kristus vanhurskauteni? Kutsu taivasten valtakuntaan kuuluu kaikille. Joskus tarvitsemme
vakuuttelua, että kutsu on myös minulle.
Kaikki kutsun vastaanottaneet saavat
tulla Kristuksen ja seurakunnan hääjuhlaan. Armo on tarjolla kaikille. Ketään ei
jätetä juhlan ulkopuolelle, ellei hän itse
valitse niin ja tahdo jäädä juhlasta pois.
Tätä hääjuhlaa ei voi seurata matkan
päästä tai televisiosta. Kutsuun on vastattava itse ja tultava sisään juhlataloon.
Paikkasi juhlapöydässä on valmiina!
Kirjoittaja on Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntapastori. Hän
työskenteli Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien lähettinä Slovakiassa vuosina
1994–2006.
ON RADIOLÄHETYSTYÖN AIKA 7
LÄHDE 24.9.2010
Uusia pienpiirejä on
perustettu ja perusteilla
Y
hteisen raamatuntutkistelun
ja rukouksen lisäksi piireissä
kerätään varoja, jotta evankeliumi voisi tavoittaa yhä uusia ihmisiä
kristillisen mediatyön avulla. Tämä
taloudellinen tuki ohjautuu SANSAn
kautta piirin ja seurakunnan haluamaan
kohteeseen, melko usein seurakunnan
ja SANSAn yhteistyösopimuksen
mukaisesti.
Tältä aukeamalta saat pienen välähdyksen siitä, mitä Radiolähetysjärjestö
Sanansaattajien työyhteydessä toimivissa pienpiireissä eri puolella Suomea
ajatellaan ja touhutaan.
Tuula Kankkunen
Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) työyhteydessä
toimii yli sata pienpiiriä. Uusia
piirejä on kuluvana syksynä
perustettu peräti viisi, ja niitä
on myös idullaan. Juuri ennen
tämän Lähde-numeron ilmestymistä tehtiin Vihdin seurakuntatalossa SANSAn historiaa,
sillä siellä perustettu uusin piiri
on nimeltään medialähetyspiiri,
ensimmäinen sellainen.
Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien pienpiireistä eniten on
edelleen perinteisiä radiolähetyspiirejä, ja Hanna-piirejäkin on
jo 32 kappaletta.
Jokainen pienpiiri on varsin omanlaisensa. Niitä kaikkia
yhdistää kuitenkin kolme asiaa:
Raamattu, rukous ja rakkaus
lähetystyötä kohtaan.
Uutta medialähetyspiiriä perustamassa Vihdissä seurakuntalaisia ja SANSAn
väkeä: Pirkko Aronen, Mervi Viuhko, Yrjö Rossi, Reijo Kaarto, Matti Saksa sekä
kirjalaatikon kera Arja Asikainen. Tilanteen ikuistajana lähetyssihteeri Tuula
Kankkunen.
Leena Punkari ja Mervi Viuhko
Ahonkylän piiri on Ilmajoen työrukkanen
Haapavedellä on aina korostettu rukousta
P
loitamme illan aina rukouksella, kertoo Haapaveden
seurakunnan lähetyssihteeri
Maarit Salmikangas maanantaisin
kokoontuvasta naistenpiiristä. Iltateetä
nauttiessa on sitten mukava vaihtaa
päällimmäisiä kuulumisia. Piiriläiset
tuovat tarjottavaa ja kattavat teepöydän kukin vuorollaan. Jokainen saa
laittaa pöydällä olevaan astiaan rahaa
sen verran kuin kulloinkin mukana
sattuu olemaan. Kertynyt summa tilitetään SANSAlle ja sillä kustannetaan
jaavankielistä Naiset toivon lähteellä
-radio-ohjelmaa.
Naistenpiiri on toiminut Haapaveden seurakunnassa Keski-Pohjanmaalla
jo yli kaksikymmentä vuotta. Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien Hanna-työ
tuli mukaan 2000-luvulla SANSAn
työn pitkäaikaisen ystävän ja piirin
yhden vetohahmon Elvi Rehun ehdottamana. Elvi kertoo piiriläisten olevan
sellaista joukkoa, jolle lähetys ja oman
uskonelämän hoitaminen ovat tärkeitä.
Eläkkeelle jäänyt Maaritin edeltäjä
Taimi Nevalainen toimii osaltaan piirin
vetäjänä.
omintakeisten arpajaisten tuotto tilitetään muutaman kerran vuodessa Ezzineiden työhön. Arpajaisissa nimittäin
yhdellä euron hintaisella lipukkeella on
neljä voittomahdollisuutta, ja voittajilla
velvollisuus tuoda seuraavalla kerralla
arvottavaa.
- Piirin vetäminen antaa paljon,
vaikka on samalla vastuullista, Penttilä
sanoo. Kerran kuussa kokoontumisten
lisäksi piiri järjestää muun muassa
kirkkokahvituksen kyläkirkkohetken
jälkeen, osallistuu lähetyslounaisiin
antamalla rahaa ja joskus talkootyötä
keittiössä, kerää kaksi kertaa vuodessa
lähetysarpajaislistoihin arpapalkintoja
ja myy arpoja sekä järjestelee kylällä
Yhteisvastuu-keräyksen.
Ahonkylän piiri pitää erikseen
talkoot joulukirjeiden toimittamiseksi
oman alueen ikäihmisille. Nuorempien
sankarien syntymäpäiväonnitteluita
hoidetaan nuorempien kohdalla kirjeitse, 80-vuotiaita ja vanhempia käydään
onnittelemassa kotona kukkasten kera.
Onneksi seurakunnan työntekijät tukevat ja vierailevat piirissä säännöllisesti.
Yksi uskollisista piiriläisistä, Hanna
Pajuranta, on myös piirin oma edustaja
seurakunnan lähetysjohtokunnassa sekä
kirkkoneuvostossa ja -valtuustossa. Näin
piirin sekä oman alueen asioita on helppo välittää päätöksentekotasolle.
Piirillä on oma nimikkolaulu; virsi
511, joka lauletaan jokaisella kokoontumiskerralla. Virren sanat: ”Voin
jakaa, minkä itse saan, rohkaista muita
kulkemaan” on otettu todesta ja piiristä
huokuu lämmin keskinäisen välittämisen tuntu. Eivätkä ahonkyläläiset halua
unohtaa kaukaisiakaan lähimmäisiä,
jotka ovat vailla evankeliumin tuomaa
toivoa.
Mervi Viuhko
8 ON RADIOLÄHETYSTYÖN AIKA
Syksyn ensimmäiseen kokoontumiseen Ilmajoen Ahonkylässä aluesihteeri Mervi Viuhko oli tuonut burkan,
musliminaisten usein käyttämä kangasaste. Nuorin piiriläinen Heli oli kovasti
ihmeissään, kun hänen äitinsä Anne
Mäenpää sovitti burkaa Airi Koskelan
avustaessa.
-A
- Kun muistelen piirin alkuvaiheita,
niin kyllä se on rukouksen kera synnytetty.
Muutaman naisen kanssa aloimme rukoilla ja vähitellen piiri laajentui,Taimi kertoo
ja korostaa kestävän rukouksen tärkeyttä
piirin jokaisessa vaiheessa.
Piirissä on keskustellen kahlattu läpi
lukuisia erilaisia hengellisiä kirjoja ja raamatunlukuoppaita. Välillä on kuunneltu
raamattuopetuksia myös kasetilta. Tällä
hetkellä naiset ovat valinneet luettavaksi
Raamattu 100 minuutissa -kirjan.
- Piiri tarvitsee uudistumista, ettei aleta
polkea paikallaan, naiset toteavat yksissä
tuumin. Heidän sydämellään on yhteinen
huokaus Jumalalle:
- Mistä lisää naisia piiriimme? Uudet piiriläiset siis tervetuloa rohkeasti
mukaan!
- Illan päätteeksi pistetään kaikkien
ilot ja huolet pakettiin ja annetaan ne
Taivaan Isälle, Maarit kertoo Taimin
johtamasta loppurukouksesta. Samalla
liitytään Hanna-työn rukouskalenterin
kautta mitä vaikutusvaltaisimpaan yhteistyöhön tuhansien ja taas tuhansien
naisten kanssa eri puolella maailmaa.
Maarit Salmikangas
ohjanmaan lakeudella kokoontuva, Ahonkylän diakonia- ja
lähetyspiiri, on yksi Ilmajoen
seurakunnan 19 diakoniapiiristä. Ainoastaan tässä Ilmajoen seurakunnan
piirissä diakonia ja lähetys kulkevat
rinnakkain, lisäksi on lähetykseen keskittyneitä piirejä.
Ahonkylän piirin puheenjohtajana
ja vetäjänä on vuodesta 1998 toiminut
Ritva Penttilä, joka kertoo:
- Tykkään sekä diakoniasta että
lähetysasiasta. Kun on palo hommahan,
niin sitä jaksaa. On tosi mukava käydä
katsomassa alueen vanhempaa väkeä
vanhainkodissa ja heidän kotonaan
muun muassa syntymäpäivien yhteydessä. Tämä on minulle sydämen asia.
Joitakin vuosia sitten lähetyssihteeri
ehdotti, että piiri ottaisi erityiseksi rukous- ja taloudellisen tukensa kohteeksi
seurakunnan nimikkolähettien, MarjaLiisa ja David Ezzinen, tekemän työn
Pohjois-Afrikassa. Asia tuntui luontevalta, ja nyt Ahonkylän piiri edustaa Radiolähetysjärjestö Sanansaattajia omassa
seurakunnassaan tehden monenlaista
SANSAn puolesta. Myös piirin hyvin
- Olemme etuoikeutettuja saadessamme kokoontua joka viikko yhteen Sanan
äärelle, korostavat Margit Repo, Helena Kaukonen ja Elvi Rehu sekä toiselta puolelta pöytää Marja-Leena Hautala, Varma Ainasoja, Taimi Nevalainen ja Kaarina
Silvola.
LÄHDE 24.9.2010
Tiina Ropo
Tiina Ropo
Jeesus lupaa:
”Missä kaksi tai kolme
on koolla minun nimessäni,
siellä minä olen heidän
keskellään.”
(Matt.18:20)
Kaunis maisema, jossa moni
nainen kokee
iloa, mutta
moni myös
surua ja pahaa
mieltä.
Tampereen hannoilla on omat kotisivut
-A
ina parillisen viikon keskiviikkona kokoontuu Tampereen
Pispalan kirkolla vaihtelevan
suuruinen joukko naisia, joiden kesken
on syntynyt lämmin rukousyhteys. Noin
vuoden ikäinen Hanna-piiri hakee vielä
muotoaan, kertoo Meeri Ruohonen,
toinen piirin vetäjistä. Meeri oli tutustu-
Myllerin albumi
Pielisensuun radiopiiri kustantaa paljon ohjelmia
Radiolähetyspiiri Joensuun Pielisensuussa kokoontuu useimmiten Pirkko Myllerin
kotona. Usein paikalla on myös seurakunnan työntekijä, kuten kappalainen Tiina
Reinikainen. Riitta Laasonen kuuluu Myllerin mukaan piirin puuhanaisiin.
R
adiolähetyspiiri Joensuun Pielisensuun seurakunnassa on SANSAn
vanhoja peruspiirejä, jonka vetäjä
Pirkko Myller oli mukana jo piirin ensimmäisessä kokouksessa vuonna 1984.
- Innostuin, kun Sanansaattajien työntekijä vieraili Pielisensuun seurakunnassa.
Samaan aikaan myös toinen henkilö, Helvi Penttinen, oli saanut asian sydämelleen,
Myller muistelee.
- Kun kirkkoherralta oli saatu lupa
radiolähetyspiirin perustamiseen, toiminta saattoi seurakunnassa alkaa. Lupa
kysyttiin, koska SANSA ei vielä piirin
perustamisen aikoihin ollut Suomen
evankelis-luterilaisen kirkon virallinen
lähetysjärjestö.
Pielisensuun radiolähetyspiiri on
enimmäkseen kokoontunut Myllerin kotona. Hänen mielestään lähetystyö on niin
tärkeä tehtävä, että sille pitää avata kotinsa
ovi. Hän myös hankkii ja valmistaa yleensä
tarjottavat, mutta asettaa kyllä sitten pöydälle astian, johon piiriläiset voivat laittaa
haluamansa summan.
- Yleensä saamme kipon tuotolla
jokaisen piiritapaamisen jälkeen kustannettua yhden tai kaksi radio-ohjelmaa,
Pirkko iloitsee. Siitä, mihin SANSAn työn
osa-alueeseen tuki kulloinkin suunnataan,
keskustellaan piirissä.
- Paljon olemme kustantaneet arabiankielisiä ohjelmia ja aikaisemmin myös
ohjelmia Kiinaan. Myös muu muassa
Intia, Israel ja Kroatia ovat olleet yhteisiä
kohteitamme. Kun henkilökohtaisesti
tuen SANSAa, osoitan sen yleensä radiolähetystyölle tai SANSAn työlle yleisesti,
sillä siellä toimistossa tarpeet varmasti
tiedetään parhaiten.
Pirkko kertoo, että häntä ovat aina koskettaneet erityisesti palautteet ja varsinkin
ns. suljetuista maista tulevat. Ilahtunut hän
on aina, jos joku seurakunnan työntekijä
ehtii mukaan piiritapaamisen tai joku
SANSAn työntekijä – ja aika usein on
vuosien mittaan kuulemma ehtinytkin.
nut Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien
työhön jo Jyväskylässä asuessaan ja oli
Hanna-työssä mukana ensin ilman piiriä.
- Itku sydämessäni rukoilin rukouskalenterin aiheiden puolesta, Meeri kuvaa ja
jatkaa.
- Minulla on hirveän suuri tarve saada
olla rukousyhteydessä ja Raamatun sanan
äärellä. Uskon piirin tulleen Herralta ja
minulla on vahvasti sydämellä, että Pyhä
Henki haluaa kutsua aina vain lisää naisia
Sanan äärelle.
-Hanna-piiri on ollut minulle paikka
voimaantua työn ja muiden arjen askareiden lomassa, kertoo puolestaan Tiina
Ropo, toinen Tampereen Hanna-piirin
vetäjistä.
- Olen samalla saanut olla mukana
haastamassa naisia lähetystyön vastuunkantajiksi omilla paikkakunnillaan. Aihe
on perheelleni hyvin läheinen muun
muassa appivanhempieni Japanin-lähetysvuosien kautta. Esirukous sekä työn että
sen tekijöiden puolesta on merkityksellistä.
Rukouksella on ihana taipumus vaikuttaa
ja vahvistaa!
Tampereen Hanna-piirissä murretaan
leipää siitä, mitä Jumala on tehnyt itse
kunkin elämässä. Meeri pitää ihanana
asiana, kun naiset rohkaistuvat jakamaan
omastaan. Joku pitää alustuksen raamattuaiheesta, toinen tuo musiikkia ja runoja,
kolmas todistaa uskostaan elämänkohtalonsa kautta.
- Luotamme siihen, että Pyhä Henki
antaa tuoretta Sanaa joka päivälle ja hoitaa
täsmällisesti juuri siinä asiassa, jossa apua
kulloinkin tarvitsemme.
- Rukoilemme aina toistemme aiheiden puolesta. Piiri on turvallinen paikka
myös opetella armolahjojen käyttöä. Onkin tärkeätä antaa Pyhän Hengen jakaa
lahjojaan!
- Rukousaiheena toivomme tällä hetkellä, että ryhmäämme suuntaisi askeleensa ylistävä muusikko. Saa tulla useampikin
ja vaikka koko bändi, kertoo Meeri pilke
silmäkulmassa.
- Emme halua kokoontumisissamme
olla liian ryppyotsaisia tai liian kaavamaisia.
Jokainen saa tulla juuri sellaisena kuin on.
Saamme Jumalan sylissä yhdessä katsoa
Ahkerat kädet, paljon työtä. Toiset
tekijät hannoina, toiset Hanna-työn
kohteina.
maailmaa, sen hätää ja sen rikkautta.
Tiina Ropo on tehnyt Tampereen
Hanna-piirille omat kotisivut, joiden
tarkoituksena on tehdä Hanna-työtä
tutuksi ja rohkaista alueen naisia mukaan
Hanna-iltoihin. Käyhän kurkkaamassa:
www.hannat.net.
Sinäkin voit
perustaa
pienpiirin
Jokainen uusi piiri on suuri kiitosaihe Jumalalle. Kaiken lisäksi
useamman uuden piirin perustaminen on rukoustyön alla. Muistetaanhan niitä yhdessä!
Tuntuuko sinusta, että esimerkiksi
oma raamattupiirisi kaipaa jonkin lisäulottuvuuden? Tai puhuuko Jumala
sydämellesi, että paikkakunnallesi olisi
perustettava uusi piiri? Koetko kutsumusta palvella pienpiirin koollekutsujana ja vetohahmona? Yksinkertaisesti:
Haluaisitko lähteä mukaan SANSAn
pienpiiritoimintaan?
Jos vastauksesi on kyllä, niin alla
oleva lista on tarkoitettu juuri sinulle.
Piirin perustajan muistilista:
✔ Ota yhteys oman seurakuntasi lähetystyöstä vastaavaan henkilöön ja kerro
asiasta.
✔ Ota yhteys SANSAan, esimerkiksi
pienpiirityön yhteyshenkilöön: mervi.
viuhko@sansa.fi tai p. 050 551 6180.
✔ Järjestetään kaikille avoin uuden
piirin startti-ilta, johon on mahdollista
kutsua SANSAn työntekijä kertomaan
medialähetystyöstä.
✔ SANSA haluaa tukea sinua tehtävässäsi: aineiston, työntekijävierailun,
koulutuksen ja ohjauksen avulla.
✔ Jokaisen radio-ohjelman kustantamisesta piiri saa Nimikko-ohjelmailmoituksen, jossa kerrotaan muun
muassa kustannetun ohjelman nimi,
lähetystaajuus ja lähetysaika, jotta piiri
voi rukoilla sen puolesta. Toki SANSAn
työtä voi tukea taloudellisesti myös
määrittelemättä selkeää kohdetta. Lisätietoja: pirjo.hyovalti@sansa.fi tai
p. (019) 457 7747.
Mervi Viuhko
ON RADIOLÄHETYSTYÖN AIKA 9
LÄHDE 24.9.2010
Teologia
EDINBURGH 2010:
Todistaminen Kristuksesta tänään
”Hän, Jeesus, sanoi heille:
’Näin on kirjoitettu.
Kristuksen tuli kärsiä
kuolema ja kolmantena
päivänä nousta kuolleista,
ja kaikille kansoille,
Jerusalemista alkaen,
on hänen nimessään
saarnattava parannusta ja
syntien anteeksiantamista.
Te olette tämän
todistajat.’”
Kolmiyhteisen asialla
kristityt yhdessä
Mikä oli Edinburgh II -konferenssin
tarkoitus? Mikä oli tosiasiallinen tilanne ja tarve siihen, että kristittyjen
kaikista kuudesta maanosasta piti tänä
vuonna kohdata Edinburghissa? Tässä
muutamia yhteisiä haasteita ja tehtäviä,
ainoastaan lyhyesti otsikoin ilmaistuina:
Laajapohjaista lähetyskumppanuutta
on edistettävä. Näkyvä kristittyjen
kielellä kaikkien ihmisten vastaanotettavaksi on valtava ja kaikille kristityille
yhteinen tehtävä, jonka täyttäminen on
kesken. Nykytilanne haastaa meidät
yhä läheisempään lähetysyhteistyöhön.
Näky siitä, että kristityt kaikkialla
maailmassa ovat kutsuttuja yhteisen
tehtävän toteuttamiseen kirkastui selvästi Edinburghissa 2010.
Konferenssissa kuultiin myös niistä
monista kristityistä, jotka parhaillaan eri
syistä kärsivät. Selvästi haluttiin kohdata
(Luuk. 24: 46–48)
M
10 ON RADIOLÄHETYSTYÖN AIKA
Aiheet sata vuotta
sitten ja tänä vuonna
Timo Vasko
aailmanlähetyksen 100-vuotisjuhlakonferenssi kokoontui
kesäkuussa Edinburghissa,
Skotlannissa, arvioimaan maailmanlähetyksen tilaa ja tulevaisuutta. Jo vuonna
1910 samassa kaupungissa järjestetty
lähetyskonferenssi antoi ratkaisevan
sysäyksen kristittyjen välisen ekumeenisen liikkeen järjestäytymiselle tulevina
vuosikymmeninä. Tuolloin se oli yksinomaan länsimaisten protestanttisten
lähetysjärjestöjen kokoontuminen.
Vuonna 2010 kokonaiskuva oli aivan
toisenlainen, kun osallistujina oli noin
300 lähetysjohtajaa kaikista maanosista
ja kaikista suurista ja myös pienistä
kirkkokunnista. He edustavat 30 kristillistä perintöä 60 maasta. Tapahtuman
johtoryhmä muodostui koko maailmanlaajasta Kristuksen kirkosta: Mukana
olivat ortodoksit, roomalaiskatolilaiset ja
protestanttiset kirkkokunnat ja järjestöt,
kuten helluntailaiset ja luterilaiset.
Kristittyjen pyrkimykset ykseyteen
Kristuksessa ja lähetystyö ovat ne kaksi
päälinjaa, jotka aikanaan johtivat merkittävään ekumeeniseen lähentymiseen.
Suomessa Edinburghin lähetyskonferenssin hedelmänä syntyi vuonna 1919
Suomen lähetysneuvosto, jossa nykyään
on jäseninä 31 kirkkoa, yhteisöä ja
lähetysjärjestöä. Kansainvälinen lähetysneuvosto syntyi vuonna 1921 ja, kun
Kirkkojen maailmanneuvosto (KMN)
oli perustettu vuonna 1948, lähetystyön
linja liittyi siihen New Delhissä 1961.
Todistus Kristuksesta sanoin ja teoin
on sekä evankelioimista että profeetallista Kristuksen tahdon toteuttamista
käytännössä, joka sisältää toimintaa
oikeudenmukaisuuden, rauhan ja luomakunnan varjelun hyväksi. KMN ja
1974 syntynyt Lausannen liike ovat
nykyisin samaa mieltä ihmisen tarpeet
kokonaisvaltaisesti huomioon ottavasta
lähetyskäsityksestä. Molemmat lähetysliikkeet myös pitävät tänään tärkeänä,
että koko Kristuksen kirkko vie koko
evankeliumin koko maailmalle.
olla avoimia. Evankeliumi on rakkautta,
joka vapauttaa, sovittaa ja eheyttää.
Huomiota sai kiitollisuus Jumalalle
omista kirkoista, kiitollisuus niiden
vuosisataisesta jumalanpalveluselämästä ja todistamisesta, hädässä olevien
palvelemisesta ja jokaiseen jäseneen
sisältyvästä mahdollisuudesta Herran
palveluksessa. Jumalalle annetaan kiitos siitä, että Hän on kutsunut meidät
olemaan hänen lähettiläitään niin, että
evankeliumia voidaan levittää ja tehdä
tunnetuksi koko maailmassa. Usein
rukouksissa pyydettiin, että evankeliumi
myös juurtuisi nykyaikana, kuten tapahtui apostolien aikana. Jos mikä tahansa
teologia, hengellisyys tai jumalanpalvelus ei ota vakavasti maailmaa, se ei kanna
todistusta Kristuksesta.
Edinburgh II:n päätöstilaisuuden paikka oli sama Assembly Hall kuin vuonna 1910.
Nyt vuonna 2010 ei puuttunut Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan kristittyjä.
ykseys on oltava alueellisena tavoitteena. Yhteinen vastuu lähetystehtävän
toteuttamisesta – yhdessä vai erikseen?
Kirkkokeskeisyydestä trinitaariseen
missio Deihin, kolmiyhteiseen Jumalan lähetykseen ( Joh 3:16). Uutta
tilaa dialogille, vuoropuhelulle – esimerkkinä Global Christian Forum.
Uskonnot, väkivalta ja kääntyminen
kristityksi -problematiikka. Ekumeenisesti vastuullinen evankelioiminen ja
kääntyminen kristityksi. Ekumeenisen
lähetysstrategian näköalat.
Koimme tapahtumassa voimakkaasti olevamme yhdessä kolmiyhteisen
Jumalan valtakunnan toimijoita. Hän
on meidät kaikki lähettänyt. Täytämme
Kristukselta saamaamme lähetystehtävää nyt vuorollamme, omana aikanamme, kaikkialla maailmassa. Monesti
voimavarat ovat rajalliset ja vasta noin
yksi kolmasosa maailman väestöstä
on tilastollisesti edes jollakin tavoin
luettavissa kristityiksi. Evankeliumin
vieminen nykyaikaisin tavoin omalla
tosiasiana lähetystyön maailmanlaajuisuus ja hyvin erilaiset asiayhteydet ja
toimintaympäristöt. Samalla tähdennettiin lähetyksen Herran tarkoittavan, että
Kristuksen kirkko ja kristityt tekevät
lähetystyötä mahdollisimman paljon
yhdessä. Miten siis voidaan yhdistää
kristittyjen yhteisöjen erilaisuus erilaisissa ympäristöissä ja samaan aikaan
yhteys ja ykseys Kristuksessa? Tämän
näyn toteuttaminen käytännössä on
haastavaa ja edellyttää monien asenteiden muuttumista.
Ohjelmissa osanottajien tuoma
kulttuurien moninaisuus tuli vahvasti
esiin: laulut esimerkiksi olivat ylistäviä ja
iloisia, monilla kielillä ja eri maanosista.
Syntyi vaikutelma vahvasti maailmanlaajasta, monien lähetystyön toimijoiden
tapahtumasta. Rukouksissa kosketeltiin
todella monia maailman ja kristittyjen
kipukohtia ja tarpeita. Tarvitaan Pyhältä Hengeltä saatavaa uutta rohkeutta
kohdata runsaat nykyhaasteet. Jumalan
johdatuksessa tulevaisuudelle voidaan
Sata vuotta sitten Edinburghissa 1910
työskenteli kahdeksan työryhmää, joilla
oli teemoina: Evankeliumin vieminen
koko ei-kristilliseen maailmaan. Kirkko
lähetyskentällä. Koulutuksen merkitys
kansallisen elämän kristillistämisessä.
Lähetyksen sanoman suhde ei-kristilliseen maailmaan. Lähetystyöntekijöiden
valmistautuminen. Lähetystyön kotirintama. Lähetystyö ja valtioiden hallitukset. Yhteistyö ja yhteyden edistäminen.
Oli kiinnostavaa verrata näitä Edinburghissa 2010 työskentelyyn tulleisiin
painopistealueisiin, joita oli yhdeksän:
Lähetystyön perusteita. Kristillinen
lähetystyö muiden uskontojen keskuudessa. Lähetystyö ja postmoderni
moninaisuus. Lähetystyö ja vallan
käyttö. Lähetystyöhön osallistumisen
tapoja. Teologinen koulutus ja sen
aikaansaamat muutokset. Kristilliset yhteisöt nykyisissä toimintaympäristöissä.
Lähetystyö ja ykseys – ekklesiologia ja
lähetystyö. Lähetystyön hengellisyys ja
opetuslapseus. Lisäksi näitä läpäisevät
seitsemän painopistealueen luonteista
aiheotsaketta olivat: Naiset ja lähetys.
Nuoret ja lähetys. Eheytyminen ja
sovinto. Raamattu ja lähetys – lähetys ja Raamattu. Kontekstualisaatio,
inkulturaatio ja vakaumusten dialogi.
Alistettujen äänet. Ekologinen näköala lähetykseen. Näistä teemoista on
tuotettu merkittävää tutkimusaineistoa
seurakuntien ja tiedekuntien käyttöön.
Timo Vasko
Kirjoittaja edusti Suomen evankelisluterilaista kirkkoa Edinburghin lähetyskonferenssissa. Hän toimii muun muassa
Kirkon lähetystyön keskuksen (KLK) lähetysteologina ja Suomen lähetysneuvoston
(SLN) puheenjohtajana.
LÄHDE 24.9.2010
”Jumalan rakkaus kantaa”
- Työ on tärkeä sekä miehelleni
että minulle, mutta yhdessä olemme linjanneet, että ensi sijassa
kuitenkin haluamme näyttää lapsillemme uskovan ihmisen esimerkin. Jotta he kasvaisivat kokosydämisiksi Jeesuksen Kristuksen
palvelijoiksi ja todella tuntisivat
hänet Vapahtajakseen, Voice of
Salvation -studion johtaja Evan
Lin (55) korostaa.
Isä ohjasi lapsensa
luterilaiseen kirkkoon
Leena Punkari
T
oisinkin on hiukan joskus ollut,
sillä Evan Linin CF-puoliso on
todella merkittävässä asemassa
suuressa monikansallisessa yhtymässä,
jossa on henkilökuntaa yli 10 000. Sen
omistaa pääosin Tsain perhe.
Kansainvälisesti konsernin tunnetuin osa lienee rahoitus- ja vakuutuslaitos Fubon pankkeineen. Mutta
monet taiwanilaiset saattavat tunnistaa
yhtymästä nykyisin parhaiten momoshopin, suuren tv-ostoskanavan, jota Lin
Chi-Feng muun muassa johtaa.
- Korkeassa asemassa olevat taiwanilaismiehet voivat osallistua juominkeihin iltakaudet, eikä asioiden oikea
järjestys ole aina tahtonut pysyä miehellänikään. En kuitenkaan nalkuttanut,
vaan rukoilin, vein huoleni Jumalalle,
Evan kertoo.
- Vuonna 2001 mieheni sanoi, että
hänellä oli uskosta huolimatta ollut väärä arvojärjestys. Sitten hän oli ymmärtänyt, että Jumala on hänen pomonsa
– ja hän itse alainen. Sillä tiellä hän on
saanut nyttemmin ihmetellä siunauksen
suuruutta.
- CF tulee pääsääntöisesti päivälliselle kotiin joka ilta ja sunnuntaina
menemme jumalapalvelukseen, minkä
jälkeen hänellä saattaa olla seurakunnassa vanhemmiston kokous. Hänen
työpaikallaan tiedetään, että mieheni
on kristitty ja sitä arvostetaan. Samoin
minulla on määrättyjä ”vapauksia” lausua
asioita, koska olen kristillisen radiostudion johtaja, Evan naurahtaa. CF pitää
työpaikallaan myös raamattupiiriä.
Myös Fubonin pääomistajan pojista toinen on nykyisin kristitty ja osa
hänen lapsistaan. Toisen pojan täytyy
kuulemma pysyä perinteisen kiinalaisen uskonnon kannattajana, jotta hän
voi vanhempiensa kuoltua huolehtia
palvontamenoista. Kyseisellä uskonnolla
on pitkät perinteet ja se on vuosisatojen
saatossa kerännyt vaikutteita taolaisuudesta, buddhalaisuudesta ja konfutselaisuudesta.
Evan Lin on johtanut taiwanilaista Voice of Salvation -studiota vuodesta 2000.
Pelastuksen äänessä tehdään kristillisiä ohjelmia mandariinikiinaksi. Linin esittelemissä kirjanmerkeissä on kaikissa kiinalainen postimerkki, joka on alkujaan ollut
kuuntelijapalautteen postimaksuna.
Viime vuonna kuollut Lin Chen
Tsui-Chung oli arvonsa tunteva rouva, eikä miniä esimerkiksi hyvästä
koulutuksestaan huolimatta täyttänyt
kuulemma juurikaan anopin odotuksia.
Evan kertoo kipuilleensa pitkään
Raamatun ääressä. Hänen mielestään
häijy anoppi oli varmasti kadotuksen
tiellä, vaikka oli kastettukin vuonna
1990.
- Mutta Jumala veti minut eteensä
ja sanoi, että jos hän kerran rakastaa
koko maailmaa ja minua, niin miten
voin kuvitella, ettei hän rakastaisi myös
Leena Punkari
- CF:n periaatteena on, että hän
osallistuu yleensä
päivälliselle, vaikka
hän onkin hyvin
kiireinen, Evan Lin
kehuu puolisoaan,
toimitusjohtaja Lin
Chi-Fengiä. Myös
lapset Rex, Shaun ja
Isabel ovat näin äitinsä iloksi oppineet
saapumaan iltaruualle kotiin, vaikka ovat
jo aikuisia. Ja elleivät
jostakin syystä pääse, niin ilmoittavat.
Linin albumi
Anoppi piti miniää
pitkään lujilla
- Eniten minua henkilökohtaisesti
on koskettanut, että Jumalan rakkaus
minua ja muita kohtaan on niin tavattoman suuri. Mutta esimerkiksi suhteessa
anoppiini se vaati kyllä paljon rukoilemista ja vuosikymmenien opettelemista,
Evan Lin puhelee.
anoppiani. Jos Jumala rakasti, kuinka
minä saatoin olla rakastamatta!?
Viimeisinä vuosina Evanin ja TsuiChungin välit vähitellen korjaantuivatkin, ja Suomessa Evanin kaulassa oli
anopille kuulunut risti.
Esimerkin voimaa korostava Evan
Lin iloitsee erityisesti siitä, miten hänen
lapsensa oppivat rakastamaan isoäitiä,
vaikka näkivät äitinsä suuret vaikeudet.
- Isoäidin kuolinvuoteen ääressä he
silittelivät hänen tukkaansa, kättään ja
osoittivat rakkautta ja sanoivat, että kyllä
mummu me sitten taivaassa tapaamme!
Evan, joka on tyttösukunimeltäänkin
Lin, on syntynyt Taiwanin pääkaupungissa Taipeissa. Hänen vanhempansa ja
osa muita sukulaisiaan muutti sitten Fujianin maakunnasta, Manner-Kiinasta
viime hetkillä ennen kuin kommunistit
ottivat koko maan hallintaansa.
Evanin vanhemmat ovat olleet
ammatiltaan opettajia ja kuuluneet
evankelikaaliseen kristilliseen liikkeeseen. Kun sen sisällä oli muun muassa
johtajakiistoja, Evanin isä Lin Wei-Zei
etsikin keskenkasvuisille lapsilleen seurakunnan, jotta nämä saattoivat saada
kunnollista kristillistä opetusta.
Näin Evan Lin päätyi Taipein kiinalaiseen luterilaiseen kirkkoon (China
Lutheran church in Taipei), joka on
yksi Taiwanin kuudesta luterilaisesta
kirkosta. Sen yhden seurakunnan nuortenpiirissä hän myös tapasi puolisonsa,
jonka kanssa on ollut naimisissakin jo
27 vuotta.
Pelastuksen ääni (Voice of Salvation) on saman kirkon yhteyteen
norjalaisen luterilaisen lähetysjärjestön
vuonna 1974 perustama radiostudio.
Sen vapaaehtoisena työntekijänä ja käsikirjoittajana Evan Lin aloitti vuonna
1998, kunnes hänet pyydettiin johtajaksi.
Alkuperäiseltä koulutukseltaan
Evan on yliopistosta valmistunut sisustussuunnittelija. Hän työskenteli
parikymmentä vuotta kiinankielisessä
lehdessä ensin taittajana ja yleten lopulta
niin, että vastasi lehden uutisosaston
ulkoasusta.
Hallituksen lehteen kohdistama
painostus sai Evanin kyllästymään.
Hän otti kertyneet eläkesäästönsä ja
irtisanoutui, kun varsinkaan taloudellisia
huolia ei muutoinkaan ollut.
Voice of Salvation on pitkään ollut
myös Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) yhteistyökumppani.
SANSA tukee muun muassa Avoimin
silmin -nuortenohjelmaa ja Ilon maa
-lastenohjelmaa.
ON RADIOLÄHETYSTYÖN AIKA 11
LÄHDE 24.9.2010
- Rukoilen Jumalalta
armoa ja Pyhän Hengen
viisautta, jotta voisin olla
sytyttämässä ihmisten
sydämiin tulen. Auttaa
heitä ymmärtämään, että
Jeesus on sovittaja ja
paras ystävä. Jotta he
puolestaan voisivat jakaa
tätä valoa, Arja Asikainen
kuvailee.
Unelma-ammatissa
JUMALAN VALTAKUNNAN TYÖSSÄ
L
■ Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) kotimaanosastolla
keväästä työskennellyt HSO-sihteeri Tiina Virtanen on nimitetty
määräaikaiseksi kotimaanosaston
sihteeriksi 30.6.2011 asti. Hänen
työtään on muun muassa vierailujen
sopiminen seurakuntien kanssa.
Virtanen on ollut lähetystyössä
SANSAn kautta vuosina 1985–96
sekä 2001–02. Vuosina 2007–09 hän
työskenteli Mongoliassa Evankelisluterilaisen Lähetysyhdistys Kylväjän
lähettämänä.
■ Aiemmin seurakuntavierailuja hoitanut yhteyssihteeri Anne Isokuortti
vastaa nyt SANSAn yhteistyösopimuksista seurakuntien, järjestöjen ja muiden
sidosryhmien kanssa.
Diplomikielenkääntäjä Isokuortti on
ollut SANSAn palveluksessa vuodesta
2003, aluksi markkinointisihteerinä.
Hän on aiemmin työskennellyt muun
muassa KCI Konecranesissa sekä yksityisyrittäjänä.
Laaja
Jumala kuuli itkun
Arja Asikainen puhuu suuresta kaaresta
elämässään ja kertoo Jumalan huolenpidosta kaikin tavoin: henkisesti, hengellisesti ja taloudellisesti.
- Olen veljeäni 13 vuotta vanhempi ja
olin hänelle vuosia eräänlainen pikkuäiti,
kun vanhempani tekivät pitkiä työpäiviä.
16-vuotiaana sain päättää, hoidanko lomillani edelleen Artoa vai menenkö autoalan
pienyritykseemme töihin. Valitsin firman,
josta sitten vastasin kuin ”varajohtaja”, jos
vanhempani olivat matkoilla.
Jatkumo oli aika selkeä. Ensin parturikampaajaksi, mutta kun tuli siinä
työssä käytettäville aineille allergiseksi,
hän siirtyi kahvilaan töihin. Vajaan vuoden
Amerikan-reissun jälkeen, kun rahat olivat
lopussa, Arja ryhtyi myyntiedustajaksi.
Tuote oli keittiökone Bamix, joka toimii
määrätyllä tavalla samoin kuin nykypäivän sauvasekoittimet, mutta oli ja on niitä
paljon tukevampaa tekoa. Bamixia myytiin
vain suoramyynnissä.
Arja pisti hihat heilumaan ja pyörät
pyörimään. Varasi aikoja ja kävi esittelemässä tuotetta muun muassa messuilla ja
tavarataloissa, sairaaloissa ja päiväkodeissa.
Kolmantena myyntivuotenaan Arja oli
Suomen paras Bamix-myyjä noin 900 000
markan liikevaihdolla. Siihen oli pitänyt
myydä yli tuhat laitetta, kun Bamixin
kappalehinta oli silloin 795 markkaa.
Sydämellä Kiina
Asiat etenivät, Jeesus löytyi,
ja Arjassa kasvoi luja usko
ja luottamus Jumalaan. Hän
irtisanoutui vakituisesta työstä, vaikka oli alakoululaisen Kristianin
yksinhuoltajaäiti, muutti Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen ”pääkallonpaikalle” Ryttylään ja alkoi opiskella
teologisella linjalla.
Kertyi monenlaista arkea vielä vuosia: myös itkua, ahdistusta, lopulta jopa
jonkinlainen luhistuminen. Vieläkin
Arjan sydäntä koskettaa Raamatussa: ”He
tulevat itkien, hartaasti rukoillen, ja minä
itse johdatan heitä.” ( Jer. 31:9) Samoin
armon asiat Roomalaiskirjeen 8. luvussa ja
Johanneksen evankeliumin 4 luvun alku,
jossa Jeesus kohtaa kaivolla samarialaisen
naisen.
Syksyllä 2005 Arja Asikainen lopulta
saattoi aloittaa opinnot Helsingin teologisessa tiedekunnassa, josta hän valmistui
teologian maisteriksi toukokuun lopussa
tänä vuonna.
- Teologiseen pyrin, koska halusin
Jumalan valtakunnan työhön. Osin olen
ollut kesätöissä diakonina, osin teologina.
Ensisijaisesti minulla on kuitenkin evankelistan kutsumus, ei papin kutsumusta,
kaista
Syksyn
tullen...
”...olen saanut ihastella Jumalan
Hengen raikkaita, lempeitä tuulia.
Helteillä hellineen kesän vaihtuessa
pimenevän syksyn valoa kaipaaviin
iltoihin olen saanut hämmästellä Jumalan rakkauden hoitavaa hehkua.
Jumalan hyvyyden mykistämänä
ihmettelen, kuinka Hän täyttää
tyhjän, syöttää nälkäisen, juottaa
janoisen, armahtaa syntisen. Syksyn
tullen Hän on synnyttänyt minussa
kevään!”
”...herään kesän yltäkylläisyydestä ja aloitan uutta. Aloitan uuden
12 ON RADIOLÄHETYSTYÖN AIKA
työn, uudessa tilassa, uudessa elämänvaiheessa ja kokonaan uuden
vuosikymmenen. Uusi työ vie minut
vahvistamaan liikennettä Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien
ulkomaisen työn ja kotimaisen työn
välillä. Kotona on hiljaisempaa: jo
kaksi purtta kolmesta on irrottautunut kotisatamasta. Syksyn tullen
puren elämän omenaa ja maistelen
– miltä se maistuu, syksyn tullen.”
”...olen yhteydessä moniin nuoriin ja kuuntelen heidän elämäntarinoitaan.
...aion laittaa epäterveelliset
ruokailutottumukset romukoppaan
ja saada siitä lisää energiaa arjen
taistoihin.
...kierrän nuorisotapahtumia ja
Marjaana Kotilainen
Henkilöstöuutisia
ahdessa asuva Arja Asikainen
on nuorehkoksi keski-ikäiseksi
käynyt elämässään läpi toisaalta
suuret myyntivoitot ja riemut, toisaalta
avioeroon johtaneet ahdistukset ja uupumuksen, kunnes 31-vuotiaana kohtasi
elävän Jumalan.
- Olen aina uskonut Jumalaan, rukoillutkin. En osaa sanoa päivää, jolloin varsi-
Menestystä seurasi, että
Arja ahdistui raha- ja tavarakeskeisestä elämästä. Hän
oli lapsesta soittanut pianoa,
ja kun Nastolan työväenopistoon haettiin vuonna 1992
pianonsoiton opettajaa, Arja
pyrki ja pääsi. Työn ohessa hän
kouluttautui ja pätevöityi.
- Täytin elämän tyhjyyttä
käymällä tanssiravintoloissa.
Kerran itkin ystävättärelleni
vessassa, että tätäkö tämä on.
Eikö elämässäni ole muuta
sisältöä?
- Jumala kuuli, ja tielleni
alkoi tupsahdella uskovia ihmisiä!
naisesti tulin uskoon. Mutta tarkoitan sillä
tilannetta, jolloin sain tulla ymmärtämään,
kuka Jeesus on, miksi hän kuoli ja mikä
merkitys sillä on minulle eli että Jeesuksessa on armo ja uskovan tie taivaaseen.
- Silloin tulin pimeydestä valoon! Olin
aivan järkyttynyt, etten ollut käsittänyt
Jeesuksesta oikeasti mitään aikaisemmin.
Ihmettelin, miksei kukaan ollut kertonut
minulle.
- Lapsuuteni perhe oli tavallinen suomalainen yrittäjäperhe. Kävimme kirkossa
jouluna ja joskus muulloinkin, pyhä- ja
rippikoulut kuuluivat asiaan. Sinänsä
uskoa ei juurikaan käsitelty.
Leena Punkari
- Evankeliointi ja Jumalan sanan
julistaminen, ihmisten kohtaaminen ja innostaminen medialähetystyöhön, teologian maisteri Arja
Asikainen (45) luettelee. Hän
toimii Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) määräaikaisena aluesihteerinä eteläisen Suomen
suurissa hiippakunnissa.
Arja kertoo.
- Meillä on jaettavana maailmankaikkeuden tärkein sanoma, joka kuuluu
kaikille. Samoin sen välittäminen!
- Jumala on laittanut sydämelleni erityisesti Kiinan valtavine asukasmäärineen
jo yli kymmenen vuotta sitten. Heitä
tavoitetaan vielä hyvin radion välityksellä.
Toisaalta satelliittitelevision mahdollisuudet kuulostavat huikeilta arabiankielisessä
osassa Pohjois-Afrikkaa ja Lähi-itää.
Arja Asikainen työskenteli SANSAssa
viime keväänä muutaman kuukauden
yhteyssihteerin sijaisena. Nyt hän toimii
määräaikaisena aluesihteerinä näillä
näkymin heinäkuun 2012 loppuun, kun
aluesihteeri Martti Poukka jäi toimivapaalle ja palasi lähetystyöhön Japaniin.
Arjan seurakuntavierailut painottuvat
Helsingin, Espoon ja Turun arkkihiippakunnan alueille – unohtamatta hänen
kotikaupunkiaan Lahtea, joka kuuluu
Tampereen hiippakuntaan.
Leena Punkari
LÄHDE 24.9.2010
Kotona ja
kylässä
Kroatiassa
Elämän värit
E
tukäteen murehdin, kuinka
selviän Osijekin entisen seurakuntanuoremme Anan kuusihenkisen perheen kahdeksanpäiväisestä
vierailusta. Mutta Taivaallinen Isä oli
valmistellut kaiken edeltä heidän majoitustaan myöten ja lopputulos oli, että
kyynelehdin saatellessamme perhettä
lentokentällä. Pieni 7-vuotias Helena
jäi lohduttelemaan minua ja yritti parhaansa mukaan lohduttaa.
Miten voikaan pienessä ihmissydämessä olla niin paljon myötäelämisen
kykyä? Sama tyttö itki itse matkan
aikana, ruoka kun ei maistunut isoäidin
tekemältä, eikä moni muukaan asia ollut
niin kuin kotona, mutta äidin sylissä asiat pian korjaantuivat. Ana sai aikanaan
uskon lahjan kuuntelemalla saksankielisen äitinsä kanssa radiosta hengellisiä
radio-ohjelmia. Opiskelujensa alussa
hän löysi evankelisen kirkon samalla kadulla sijaitsevan tiedekuntansa ansiosta.
Melkein henki
salpautuu
Syyskuun alussa matkasimme 30 hengen ryhmänä Etelä-Dalmatiaan. Olin
levitän tietoa siitä, että SANSA
on upea juttu.
...vierailen usein sunnuntaisin seurakunnissa ajaen autolla
useita tuhansia kilometrejä.
...olen edelleen internetissä
FilMissio-videoblogissa.”
”...käynnistyy vierailutoiminta seurakunnissa. SANSAn
kiertävät työntekijät vierailevat seurakunnissa julistamassa
sanomaa armollisesta Vapahtajasta ja kertomasta radio-,
satelliittitelevisio- ja internetlähetystyöstä unohtamatta perinteisempääkään lähetystyötä.
Syksyn tullen...
Matti Korpiaho
Tämä kesä on ollut Kroatia-kesä.
Heinä-elokuu sujui kroaattivierailujen merkeissä, minkä
jälkeen vietimme viikon
kauniissa Adrianmeren
maisemissa Etelä-Dalmatiassa.
Voisiko entinen Kroatian-lähetti
kesältään enempää toivoa?
Korpiahot tutustuivat Zagrebissa 70-luvulla uskovaan nuoreen mieheen, jonka perheellä oli talo Supetarin kaupungissa,
Bracin saaressa, Adrianmeren rannalla. Supetar vanhoine Pietarille pyhitettyine kirkkoineen onkin heille tuttu ja muistoisa jo
niiltä ajoilta.
lähes unohtanut, miten kaunis on
Adrianmeren rannikkoseutu. Vihreänvärinen, kirkasvetinen Adrianmeri ja
sen saaret sypressipuineen, tuoksuvine
pinjametsiköineen, tien varsia ja keskustoja koristavine oleanteripensaineen
ja ihmeköynnöksineen saivat sydämen
kiittämään Jumalan luomiskauneudesta.
”Ihana maa on tullut osakseni, kaunis
perintö on minulle annettu.” (Ps. 16:6)
Matkan aikana tapasimme Bosnia
ja Hertsegovinan Sarajevossa musliminaisen, Melihan, joka palautti
mieliimme sen järjettömän sodan, jota
90-luvulla käytiin entisessä Jugoslaviassa. Melihan äiti sekä sisar lapsineen
olivat paenneet Krotian Kutinaan ja
löysivät siellä evankelisesta kirkosta
turvapaikan. He kokivat saaneensa
ihmisarvonsa takaisin, kun kohtasivat
työntekijämme, jotka ottivat heidät
vastaan ja osoittivat rakkautta ja huolenpitoa. Melihan mies Mustafa oli
Bosnian sodassa joutunut hautaamaan
47 miespuolista sukulaistaan ja viettänyt sen jälkeen kaksi unetonta viikkoa.
Monilla entisen Jugoslavian alueilla
näkyvät sodan jäljet edelleen. Myös
Dalmatian rannikolla nyky-Kroatiassa
käytiin sotaa ja kulttuurihistoriallisen
Dubrovnikin kaupunkia pommitettiin
ankarasti.
Balkanilla on sodittu historiassa
paljon, kansallisuuksien väliset ristiriidat
ja vihamielisyydet ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Anteeksiantaminen on
ihmiselle lähes mahdotonta, kun on kokenut joutuneensa kärsimään vääryyttä
ja epäoikeudenmukaisuutta.
Miten tärkeää viestiä ovatkaan
Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien
lähetit kertomassa Kroatian paljon kärsineille ihmisille. On olemassa Jumala,
joka itse antoi Pojassaan meille väärintekijöille, armottomille ja kostoa janoaville
ihmisille kaiken anteeksi. Vain Jumalan
rakkaus voi murtaa ihmissydämen ja
antaa anteeksiantavan ja pyytävän mielen. Lähettimme tarvitsevat tuekseen
esirukouksiamme, jotta Jumalan Pyhä
Henki saisi koskettaa ja muuttaa ihmissydämiä. Silloin yhä uudet ihmiset
voisivat sydämessään laulaa: Ihana maa
on tullut osakseni, kaunis perintö on
minulle annettu!
On mukava tavata työn ystäviä eri
puolella Suomea ja kertoa työmme
haasteista, tästä työstä josta olemme
niin kovin innostuneita mielessämme kaksi miljardia ihmistä.”
myös sellainen, että auton lisävalot
ovat tarpeen.”
den lisäksi jo kovasti kevät ja jopa
kesä – Radiolähetystyön kesäpäivät Savonlinnassa 17.–19.6.2011
– joiden suunnittelu on täydessä
käynnissä. Syksy toi SANSAan
Taiwanista vieraita, jotka innostivat
ja rohkaisivat Kiinaan tehtävän radiotyön tukemiseen ja rukoilemaan
kuuntelijoiden puolesta, joille radio
on usein aivan todellisuudessa ainoa
hengellisen opetuksen ja rohkaisun
tuoja.”
”...toiminnat taas käynnistyvät:
SANSAssa erilaiset työpalaverit,
seurakunnissa vierailut ja monenlainen piiritoiminta. Syksy tuo
mukanaan myös hiippakuntaseminaarit. Polvijärvi, Kiiminki, Kittilä ja
Kannus ovat näitä Itä- ja PohjoisSuomen hiippakuntaseminaaripaikkoja.
Vaikka reissupäiviä on paljon, on
reissuaminen kesän levon jälkeen
taas mukavaa. Pohjoiseen matkatessa voi lisäetuna nauttia ruskan
väreistä, mutta toki vuodenaika on
”...kesätaukoa pitäneet pienpiirit
aloittavat jälleen kokoontumisensa.
Kiitollisella mielellä olen saanut
vastata myös uuden piirin perustamiseen liittyviin tiedusteluihin.
Jätetään nämä kaikki pienpiirit
yhdessä rukouksin Taivaallisen
Isämme käteen. Seurakuntavierailut ovat myös startanneet, ja auton
nokka suuntaakin milloin etelää,
länttä, itää – milloin pohjoista
kohti. Toivottavasti mahdollisimman monen kanssa saamme tavata
medialähetystilaisuudessa syksyn
aikana.”
”...ajatuksissa on lähitulevaisuu-
Tuula Korpiaho
Marko Pihlajamaa, Arja Asikainen,
Anne Isokuortti, Pirjo Juntunen, Veikko Kurki, Tiina Virtanen ja Mervi
Viuhko
Sähköpostiosoitteet muodossa:
etunimi.sukunimi@sansa.fi
ON RADIOLÄHETYSTYÖN AIKA 13
LÄHDE 24.9.2010
Tilaa SANSAn omasta PUTIIKISTA!
ÄÄNITTEITÄ
TARJOUKSIA
Raamattu kannesta kanteen
-ohjelmasta cd- tai dvd-levyt
MP3-muodossa: Uusi testamentti
(624 luentoa) hinta 130 €, Vanha
testamentti (810 luentoa) hinta 140 €.
TARJOUS: Uusi ja Vanha testamentti
yhdessä ostettuina 240 €.
Juha Auvinen – Jukka Norvanto
Horisontin taakse 15 €
Jukka Norvanto
Jumala puhuu toisin cd 5 €
TARJOUS!
Usko syntyy kuulemisesta cd 5 €
TARJOUS!
Vaikeneva Jumala cd 5 €
TARJOUS!
Uskon ihanuus, uskon uhat
cd 5 € TARJOUS!
Juha Auvinen (toim.)
Kirkkojen Eurooppa sid. 1 €
KIRJOJA
Risto Soramies
Islam ovellamme
3,90 €
Raamattu elämään -kirjasarja
Radiopastori Jukka Norvannon Raamattu
kannesta kanteen -radio-ohjelman pohjalta kirjoittamia Raamattu elämään -sarjan
kirjoja on ilmestynyt 54. Niitä voi tilata
yksittäin (14 €/kpl tai koko sarjan (454
€). Voimassa toistaiseksi tai niin kauan
kuin kirjoja riittää. Sarjasta TARJOUS!
Jukka Norvanto
Ensimmäinen ja viimeinen 14 €
UUTUUS!
Ilmestyskirja 1–10
Päämäärä näkyy 14 € UUTUUS!
Ilmestyskirja 11–22
Jukka Norvanto
Sisälle sanaan
17 €
Johdannot Uuden
testamentin kirjoihin
Sisälle sanaan 17 €
Johdannot Vanhan
testamentin kirjoihin
Jukka Norvanto
Tahtoisin rukoilla,
mutta… 5 €
UUTUUS!
Tahtoisin lukea
Raamattua 5 €
Eero Junkkaala
Eedenistä itään
25 € UUTUUS!
Esseitä Raamatun paikkakunnista. Kirjan tekstit
johdattelevat lukijaa
moniin tuttuihin ja
tuntemattomiin
Raamatun paikkoihin.
Kirjoittaja kulkee
kyseisillä seuduilla,
selostaa paikan historiaa
ja arkeologiaa sekä
liittymäkohtia Raamatun
tapahtumiin. Nämä esseet on tarkoitettu
tavalliselle Raamatusta tai Israelista kiinnostuneelle lukijalle.
Tapio Puolimatka
Tiedekeskustelun avoimuuskoe
32 € UUTUUS!
Mitä tapahtuu, kun tunnettu teisti esittelee ateistifilosofin kriittisiä näkemyksiä
valtakunnan suurimmassa lehdessä?
Veikko Koskinen
Monen toimen mies 10 €
UUTUUS!
Omaelämäkerta Koskisen vaiherikkaasta
elämästä, niin seurakunnan työssä kuin
monessa muussakin.
Jukka Norvanto – Pirita Norvanto
Avainjakeet sid. 12 €
Jukka Norvanto
Onnellisten saari 5 €
Kirsti Ijäs
Ihmisiä olemme 6 €
Merja Pitkänen (toim.)
Päivä ystävän
kanssa 5 €
Hannu Uusmies
Miehen matka 3,50 €
LAPSILLE
Honor Ayres
Jeesus parhain ystäväni 14,90 €
Sisältää neljä pahvisivuista katselukirjaa:
Jeesuksen elämä, Jeesuksen ystävät,
Jeesuksen ihmeteot ja Jeesuksen kertomukset.
Sally Lloyd-Jones – Igor Oleynikov
Pörrö-Nallen Piplia 12,90 €
Nallen asu sininen tai vaaleanpunainen.
Christopher Doyle – Toni Goffe
Raamatun hurjat kertomukset
13 € UUTUUS!
Tim Dowley – Steve Smallman
Piirtäiskö Raamatun eläimiä 18 €
Jokainen raamatunkertomus sisältää
piirustuslevyn.
MUSIIKKIA
Pekka Laukkarinen
ja Matti Laitinen
Lempparilevy
cd 22 € UUTUUS!
Kauan odotettu
lastenlevy on jatkoa
suosituille lastenkonserteille.
Pekka Laukkarinen
Gloriaa cd 20 €
Pirkko ja Terttu
Välimäki
Elävää vettä
cd/kasetti 18 €/12 €
Laulupuu-kuoron Minit
Kuninkaan lapset cd/dvd 15 €/23 €
Laulupuu-kuoron Minit, joita johtaa Ulla
Pesonen. Lapsisolistien lisäksi mukana
laulavat Jukka Salminen, Elina Vaittinen
ja Mikko Pettinen.
Miika Auvinen
Lapsi Kuninkaan cd 17 €
TARJOUS!
KUUKAUDEN TUOTE
Risto A. Ahonen
Käännyttämistä vai kääntymystä? 32 € UUTUUS!
Per-Olof Malk
Jeesuksen jäähyväisrukous 23 €
UUTUUS!
Johannes 17
Tarjoukset voimassa niin kauan kuin
tavaraa riittää. Lähetyksiin lisätään
postikulut. Voit tilata postitse:
Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat/
Putiikki, PL 13, 05801 Hyvinkää,
puhelimitse: (019) 457 7747/
Putiikki, s-postitse: pirjo.hyovalti@
sansa.fi tai kotisivumme kautta:
www.sansa.fi/Putiikki.
SANSAn T-paita 15 € UUTUUS!
Koot: S, M, L, XL ja XXL. Värit:
valkoinen ja musta. Puuvillaa, 60 asteen
pesu. Edessä teksti: Minäkin ajattelen
kahta miljardia ihmistä. Takana Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien logo ja
www-osoite.
14 ON RADIOLÄHETYSTYÖN AIKA
KORUJA
Lasihelmisormus 6 €
Käsintehdyt lasihelmisormukset, eri
värejä ja kokoja,
myös lapsille.
Tuotto SANSAn Hanna-työhön.
Kaulakoru 6 €
Eri malleja ja värejä.
Valmistettu pääosin
puusta Peshteran
luterilaisessa seurakunnassa Bulgariassa.
Tuotto saman seurakunnan kautta puutteenalaisille: talveksi lääkkeitä, lämmin
koti, jokapäiväinen leipä...
MUITA TUOTTEITA
Villasukkia
Miehille 12 €
Naisille 10 €
Eri kokoja, eri
värejä. Kaikki sukat
työn ystävien käsin
kutomia.
Ripapyyhe 6 €
Froteinen käsipyyhe.
Nappikiinnitys
keittiön kaapin
kahvaan. Rajoitettu
erä!
SANSAn kynä
3€
Tyylikäs, tummanvihreä. Kynässä on
Sanansaattajien logo,
nimi ja www-osoite.
SANSAn kassi 2,50 € TARJOUS!
Tyylikäs, musta kassi. Siihen on painettu
Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien logo,
nimi ja www-osoite.
Rullamitta/laskin 12,80 €
Rullamitallinen (5 m) laskin. Sisältää
valon ja pienen tarralehtiön. Taskukoko.
Laturilamppu 26 €
Viiden ledin dynamolamppu, jossa
myös puhelimen latauslaite (minuutin
latausta seuraa minuutin käyttöaika).
Taskulampussa sininen, läpikuultava,
muovinen runko ja rannehihna. Dynamolampun kanssa ei tarvita pattereita.
Toimii kahvasta pyörittämällä. Lampussa
on Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien
logo, nimi ja www-osoite.
Ekoradio 50 €
FM/AM, kaksi erittäin laajaa lyhytaaltoaluetta. Veivigeneraattorilla ladattava
akusto. Mukana kantolaukku, uusi väri
musta.
Kahviservietit 4,20 €/pak.
Värit: keltainen, limetinvihreä, viininpunainen, kanerva, vaaleansininen, vaaleanpunainen, samppanja ja valkoinen.
Tekstit: Kiva, kun tulit, Iloitaan yhdessä,
Ole Jeesus kansamme ja Siunaus
matkassasi.
Lautasliinat 5,90 €/pak.
Värit: keltainen, limetinvihreä, valkoinen
ja viininpunainen. Teksti: Siunaa Jeesus
ruokamme…
SANSAn kortit
1-osaiset
0,80 €/kpl
Kukkakortti,
kannessa teksti:
”Saat nauttia Herran
hyvyyttä, hän antaa sinulle mitä sydämesi
toivoo.” ( Ps. 37:4)
Onnittelukortti,
kannessa teksti:
Lämpimät
onnittelut. Kortin
takana: Siunausta
juhlaasi.
2-osainen
Osanottokortti
2,70 €/kpl
Kannessa teksti:
Lämmin osanotto.
Sisällä teksti: Suruun osaa ottaen.
SANSAn tarjouskortit
1-osaiset onnittelu-, kukka-,
lapsi- ja taidekortit 2 €/20 kpl
(nippu)
Radioraamattukoulu
Raamattu kannesta kanteen
-ohjelmaotsikot
Raamattu kannesta kanteen -radioohjelmassa käydään runsaan 5,5
vuoden aikana läpi koko Raamattu,
lähes jae jakeelta. Raamattua opettaa teologian lisensiaatti Jukka
Norvanto, ja juontajana on IngaLill Rajala.
Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) Radioraamattukoulussa voit olla mukana seuraavasti:
Radio Deissä ma–pe klo 21–21.30
(uusinnat öisin klo 2–2.30 ja aamuisin klo 6–6.30). Järviradiossa ma
klo 17.30–18, ti–to klo 6.30–7 ja su
klo 9.25–9.55. Radio Kajauksessa
su–to klo 21–21.30. Opetukset
ovat kuultavissa myös internetin
kautta SANSAn omilta audiosivuilta
www.rkk-sansa.net.
Australiassa ja UudessaSeelannissa RKK-luentoja on mahdollista kuunnella MP3-soittimella
äänitteiltä. Niitä voi lainata kahden
Sydneyn suomalaisen seurakunnan
(Henrik ja Etelän Risti) kautta. Projektin kolmantena osapuolena on
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon
ulkosuomalaistyö.
Viikko 39
ma 27.9. Ilouutisia on vaikea uskoa
(1. Moos. 45:21–46:27)
ti 28.9. Aito nöyryys tekee
iloiseksi (1. Moos. 46:28–47:10)
ke 29.9. Nälänhätä muutti yhteiskunnan (1. Moos. 7:11–48:4)
to 30.9. Jaakob näkee kauas
(1. Moos. 48:5–49:1)
pe 1.10. Jaakob siunaa poikansa
(1. Moos. 49:2–28)
Viikko 40
ma 4.10. Jaakob haudataan
Hebroniin (1. Moos. 49:29–50:26)
ti 5.10. Johdanto Matteuksen
evankeliumiin
ke 6.10. Kuoleman ja elämän listat
(Matt. 1:1–16)
to 7.10. Neitsyt tulee raskaaksi
(Matt. 1:17–25)
pe 8.10. Tietäjät kohtaavat
Jeesuksen (Matt. 2:1–12)
Viikko 41
ma 11.10. Pako Egyptiin
(Matt. 2:13–3:2)
ti 12.10. Johannes raivaa tietä
(Matt. 3:3–12)
ke 13.10. Johannes kastaa
Herransa (Matt. 3:13–17)
to 14.10. Jeesus kiusattavana
(Matt. 4:1–11)
pe 15.10. Jeesus astuu julkisuuteen
(Matt. 4:12–25)
Viikko 42
ma 18.10. Johdatus vuorisaarnaan
(Matt. 5:1–2)
ti 19.10. Autuaat! (Matot. 5:3–10)
ke 20.10. Totisesti (Matt. 5:11–20)
to 21.10. Ei pintakiiltoa
(Matt. 5:21–42)
pe 22.10. Älä näyttele!
(Matt. 5:43–6:6)
Viikko 43
ma 25.10. Rukous on paljastava
(Matt. 6:7–10)
ti 26.10. Anteeksiantaminen on
vaikeaa (Matt. 6:11–13)
ke 27.10. Älä suotta murehdi!
(Matt. 6:14–34)
to 28.10. Kultainen sääntö
(Matt. 7:1–12)
pe 29.10. Älä rakenna hiekalle!
(Matt. 7:13–29)
Radioraamattukoulun
osoite:
Radiolähetysjärjestö
Sanansaattajat
Raamattu kannesta kanteen
PL 13, 05801 Hyvinkää
RKK- ja Lähetysaika-ohjelmien taajuudet:
Raamattu kannesta kanteen -ohjelma ja Lähetysaika-ohjelma kuuluvat
Radio Deissä taajuuksilla: Helsinki 89,0 MHz, Hämeenlinna 105,9 MHz,
Joensuu 107,4 MHz, Jyväskylä 94,1 MHz, Kokkola 104,3 MHz, Kouvola
96,2 MHz, Kuopio 106,1 MHz, Lahti 106,4 MHz, Lappeenranta 96,0
MHz, Lohja 107,2 MHz, Mikkeli 87,8 MHz, Oulu 106,9 MHz, Pori 95,7
MHz, Rovaniemi 93,4 MHz, Savonlinna 91,3 MHz, Seinäjoki 89,4 MHz,
Tampere 97,2 MHz ja Turku 107,3 MHz.
Molemmat kuuluvat myös Radio Kajauksessa taajuuksilla: Hyrynsalmi 90,9 MHz, Kajaani 95,7 MHz, Kostamus 104,7 MHz, Kuhmo 103,2
MHz, Kuusamo 101,8 MHz, Sotkamo 95,4 MHz, ja Suomussalmi 87,9
MHz.
RKK-ohjelma kuuluu lisäksi:
Järviradiossa: Alajärvi 100,0 MHz, Helsinki 105,5 MHz, Jyväskylä
91,3 MHz, Lehtimäki 107,9 MHz, Lestijärvi 99,1 MHz, Pihtipudas 87,9
MHz, Pylkönmäki 90,5 MHz, Riihimäki 102,3 MHz, Seinäjoki 99,1 MHz,
Viitasaari 89,6 MHz ja Vimpeli 89,7 MHz.
Ruotsissa sekä Boråsin, Södertäljen että Trollhättanin lähiradioissa (närradio): Borås 92,5 MHz, ohjelmaa suomeksi su klo 9–9.30, ma
19.30–20 ja ti 19.30–20. Södertälje 88,4 MHz, ohjelmaa suomeksi la klo
18–19 parittomilla viikoilla. Trollhättan 90,6 MHz, ohjelmaa suomeksi to
klo 17-17.45 (RKK klo 17–17.30).
Norjassa Kaarasjoella sijaitsevan lähiradion, Radio DSF:n, kautta
ma–pe klo 21: Kaarasjoki 104,5 MHz ja 106,8 MHz, Koutokeino 103,5
MHz sekä Tana 106,3 MHz, 104,2 MHz ja 104, 9 MHz.
Lähetysaika
Pääotsikot
Radio Deistä ja Radio Kajauksesta voi
kuunnella Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) tuottamaa Lähetysaika-ohjelmaa. Se on radio- ja medialähetystyön
ajankohtaisohjelma, joka tarjoaa haastatteluja ja haasteita eri puolilta maailmaa. Sen
toimittaa Merja Kauppinen.
Radio Dein lähetysajat ovat ke klo
17.30–17.45 (uusinta su klo 16.05–16.20).
Radio Kajauksen lähetysajat ovat su klo
11.30–11.45 (uusinta ma klo 18–18.15).
Otsikkomuutokset allaoleviin ovat
mahdollisia!
Viikot 39–43/2010
vk 39. Hanna-työ on naisille
suunnattua lähetystyötä
vk 40. Lähetyssihteerit
Jumalan työssä
vk 41. Nuorissa on
lähetystyön tulevaisuus
vk 42. TWR välittää toivoa
ihmisille
vk 43. Kun toivo voittaa
LÄHDE 24.9.2010
Lähde mukaan
Polvijärvi 24.–25.9.
Huhmarissa Kuopion hiippakunnan
lähetysseminaari, mukana Jarmo ja
Pirkko Halonen.
Kuortane 25.9.
Haapaniemen hiippakuntakartanossa
Lapuan hiippakunnan lähetysseminaari, mukana Mervi Viuhko.
Heinola 25.9.
Heinolan kirkossa Mikkelin hiippakunnan lähetysseminaari, mukana Veikko
Kurki.
Kiiminki 25.9.
Srk-keskuksessa Oulun hiippakunnan
lähetysseminaari, mukana Pirjo Juntunen.
Imatra 26.9.
Tainionkosken kirkossa klo 10 messu,
saarna Matti Korpiaho. Lähetystilaisuus Radiolähetystyötä Unkarissa,
Korpiaho.
Kittilä 26.9.
Kittilän kirkossa ja srk-kodilla Oulun
hiippakunnan lähetysseminaari, mukana Pirjo Juntunen.
Hämeenlinna 30.9.
Ristinsalissa, Rauhankatu 14, klo 18.30
naistenilta. Raamattutunti Ulos ahtaudesta nainen!, Arja Asikainen, Medialähetystyö – Jumalan ilmavoimat,
Mervi Viuhko.
Keuruu 2.10.
Isohiekan leirikeskuksessa klo 10–16
Ruoveden rovastikunnan nuorten ja
nuorten aikuisten lähetystapahtuma,
Mervi Viuhko.
Kannus 2.10.
Kannuksen srk-talossa Oulun hiippakunnan lähetysseminaari, mukana
Pirjo Juntunen, Marko Pihlajamaa.
Turku 2.10.
OpenFiles – yhteiskristillinen nuorten
musa-, messu- ja taidetapahtuma Turun helluntaiseurakunnassa, Puistokatu
6 b, mukana Veikko Kurki.
Alajärvi 4.10.
Kirkontuvalla klo 11 Hanna-piiri, Ilosanoma Indonesiaan, Mervi Viuhko.
Lahti/Keski-Lahti 7.10.
Metsäpellon srk-kodissa, Mäntyrinteenk. 3, klo 12 lähetyspiiri, Arja
Asikainen.
Lahti/Keski-Lahti 7.10.
Kirkkokatu 5:ssä, 2. krs, klo 13.30 Poikkea peremmälle -piiri, Arja Asikainen.
Helsinki/Meilahti 7.10.
Länsi-Pasilan kappelissa, Winqvistinkatu 2, klo 18 lähetyksen teema-ilta, Arja
Asikainen.
Espoo/Espoonlahti 10.10.
Kirkossa klo 10 messu, saarna Juha
Auvinen. Kirkkokahveilla asiaa SANSAn
radiolähetystyöstä, Auvinen.
Kerava 10.10.
Kirkossa messu klo 10, saarna Arja Asikainen. Messun jälkeen lähetystilaisuus
kirkon alasalissa, Asikainen.
Jyväskylä/Huhtasuo 10.10.
Kirkossa messu klo 10, saarna Marko
Pihlajamaa. Messun jälkeen lähetysjuhla, Pihlajamaa.
Nurmijärvi 12.10.
Srk-keskuksessa klo 19 Mongolia-aiheinen radiolähetysilta, Päivi Leino.
Ilomantsi 13.10.
Tötönvaaran lähetyspiiri klo 12 Maila
ja Toivo Kautolla, Tötöntie 19, Pirjo
Juntunen. Lähetysilta klo 17.30 Iknonvaaran koululla, Iknonvaarantie 3 C,
Juntunen.
Ilomantsi 14.10.
Lähetyspiiri Maukkulassa klo 12 Irja ja
Eero Määttäsellä, Toukka-ahontie 25,
Pirjo Juntunen. Lähetyspiiri Tokrajärvellä klo 18.30 Sisko ja Pekka Romppasella, Männikkölässä, Juntunen.
Kajaani 15.10.
Karoliinan kammarissa klo 18 lähetyspiiri, Pirjo Juntunen.
Savonlinna-Sääminki 17.10.
Savonlinnan tuomiokirkossa klo 10
messu, saarna Veikko Kurki. Srkkeskuksessa sadonkorjuulounas ja
Indonesian lähetystilaisuus, Kurki.
Seinäjoki/Peräseinäjoki 17.10.
Kirkossa klo 10 messu, saarna Arja
Asikainen. Lähetysjuhla, Asikainen.
Laihia 17.10.
Kirkossa klo 10 messu, saarna Matti
Korpiaho. Lähetystilaisuus Kirkonkylän
srk-talossa, Korpiaho.
Kuopio/Puijo 17.10.
Kirkossa klo 10 messu, saarna Pirjo
Juntunen. Lähetystilaisuus, Juntunen.
Lahti/Keski-Lahti 19.10.
Mukkulan kirkolla klo 14 lähetyspiiri,
Arja Asikainen.
Sotkamo 20.10.
Vuokatinrannassa klo 19 raamattutunti (1. Joh. 5), Pirjo Juntunen.
Lahti/Keski-Lahti 21.10.
Metsäpellon srk-kodissa klo 9.30
lasten kirkkohetki, Arja Asikainen.
Lahti/Keski-Lahti 22.10.
Mukkulan kirkolla klo 9.30 lasten
kirkkohetki, Arja Asikainen.
Kuopio 23.10.
Kuopio-hallissa Miestä väkevämpi
-tapahtuma, mukana Veikko Kurki.
Kotka-Kymi/Kotka 24.10.
Kotkan kirkossa klo 10 messu, saarna
Arja Asikainen. Lähetystilaisuus Asikainen.
Tammela 24.10.
Kirkossa Inkerin kirkon ystävien
rovastikunnallisen kirkkopyhän messu
klo 10. Lähetyslounas ja Auttajasta
kumppaniksi -lähetysjuhla, paneelissa
mukana Juha Auvinen.
Kuortane 24.10.
Kirkossa klo 10 messu, saarna Mervi
Viuhko. Srk-talossa lähetystilaisuus,
Viuhko.
Mikkeli/Haukivuori 24.10.
Kirkossa klo 10 messu, saarna Veikko
Kurki. Lähetystilaisuus, Kurki.
Himanka 26.10.
Srk-kodissa klo 19 lähetystapahtuma Haasteena koko maailma, Pirjo
Juntunen.
Töysä 27.10.
Srk-talossa klo 11.30 eläkeläisten
ruokailu, alustus Armon aalloilla
Afrikassa, Mervi Viuhko.
Pukkila 31.10.
Kirkossa klo 10 messu, saarna Korpiaho. Lähetystilaisuus, Asikainen,
Korpiaho.
Helsinki/Lauttasaari 31.10.
Kirkossa klo 10 messu, saarna Juha
Auvinen. Kirkkokahveilla SANSAn
kuulumisia.
Tervetuloa tilaisuuksiimme!
■ Paikalliset seurakunnat ■ Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat
Get real!
Kristittyjen yhteinen
nuorten aikuisten lähetyskonferenssi
Agricolan kirkolla Helsingissä la 27.11.2010
lahetyskonffa.¿
Radiojumalanpalvelukset
kuuluvat YLE
Areenassa
■ YLE Radio 1:n luterilaiset radiojumalanpalvelukset on voinut syyskuun puolivälistä kuunnella myös
verkossa. Ensimmäinen internetissä
julkaistu radiojumalanpalvelus oli
Helsingin piispan Irja Askolan virkaan vihkiminen ja messu Helsingin
tuomiokirkosta.
Jumalanpalveluslähetys kuullaan
radiosta totuttuun tapaan sunnuntaisin kello 10. Internetistä se on
kuunneltavissa samana päivänä kello
13 alkaen.
Radiojumalanpalveluksia voi internetin kautta kuunnella lähetyksen
jälkeen viikon ajan myös ulkomailla.
Ne löytyvät osoitteista http://yle.fi/
areena ja http://yleradio1.fi/uskonto.
(KT)
Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat r.y.
(SANSA) on Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, joka
on erikoistunut evankeliumin julistukseen
radion ja muiden sähköisten viestimien
kautta.
Yhdistyksellä on toimintaa kotimaassa vuosittain noin 200 seurakunnan
alueella sekä ulkolähetystyötä Kauko- ja
Lähi-idässä, Etelä- ja Keski-Aasiassa sekä
Afrikassa ja Euroopassa.
Vuosittain yhdistys kustantaa noin
6 000 hengellistä radio-ohjelmaa 39
kielellä. Työn huomattavimmat
kohdealueet ovat Kiina, muslimimaat ja
Intia. Sanansaattajilla on lähetystyöntekijöitä arabiankielisessä radio- ja tv-työssä
Ranskassa sekä farsinkielisessä
■ Kotimaa24.fi-uutissivusto avautui
syyskuun alussa. Yhteistyössä on mukana Kustannus-Osakeyhtiö Kotimaan ja Kirkkohallituksen lisäksi osa
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon
suurimmista seurakuntayhtymistä.
- Kirkon viestinnässä on monia
toimijoita ja se on ollut valtakunnallisesti aika hajanaista. Nyt oli vihdoin
aika puhaltaa yhteen hiileen, perustelee Pesonen yhteistyön aloittamista.
- Tämä ei kuitenkaan vaikuta
Kirkon tiedotuskeskuksen perustoimintoihin. Kirkon tiedotus jatkaa
edelleen vankasti KT:n käsissä,
Pesonen korostaa.
Kotimaa24.fi taas on verkkopalvelun oman nettiuutisen mukaan
itsenäinen valtakunnallinen uutissivusto. Sen journalistisesta linjasta
sanotaan: ”Teemme luotettavia ja
kiinnostavia uutisia luterilaisesta
kirkostamme sekä muista kirkoista ja
uskonnoista Suomessa ja maailmalla.
Oma uutishankinta on toimintamme
kulmakivi.”
Kotimaa24:n päätoimittaja on
Lähde
Radiolähetystyön lehti
36. vuosikerta
Ilmestynyt aiemmin nimellä
Menkää siis
Julkaisija:
Radiolähetysjärjestö
Sanansaattajat r.y.
Päätoimittaja:
Juha Auvinen
Toimitussihteeri:
Leena Punkari
leena.punkari@sansa.fi
Taitto:
Pirkko Valtonen
pirkko.valtonen@leipapuu.fi
Kotimaa24-verkkopalvelu
laajeni blogeista uutisiin
- Sopimus on johdonmukainen ja luonteva jatke
tarpeelle tiivistää kirkollisen
viestinnän yhteistyötä. Tarve
on kirjattu Kirkon tiedotuskeskuksen (KT) toimintasuunnitelmaan jo useina vuosina,
kirkon viestintäjohtaja
Tuomo Pesonen kertoo.
Kannen kuva: Leena Punkari
Olli Seppälä. Hän on aikaisemmin
työskennellyt muun muassa Askellehden ja Kotimaa-yhtiöiden digitaalisten sisältöjen päätoimittajana
sekä Kotimaan toimituspäällikkönä.
Tarve palvella
viestintävälineitä
Yhteistyöhön osallistuvat Helsingin,
Espoon ja Vantaan seurakuntayhtymät eli käytännössä Toivontuottajat.
Ainakin Oulun ja Turku-Kaarinan
seurakuntayhtymät tukevat Kotimaa24-verkkopalvelua taloudellisesti.
- Uutispalvelun pitää olla luotettava ja uskottava. On rehellisesti kerrottava myös vaikeista ja ongelmallisista asioista. Palvelun kiinnostavuus
nousee vain tästä uskottavuudesta,
Helsingin seurakuntien viestintäjohtaja Seppo Simola toteaa.
- Haluamme olla mukana
rakentamassa Kotimaa24-uutispalvelua, jotta ammattitaitoinen,
kirkon hyvin tunteva ja journalistisesti laadukas verkkosivusto
voi palvella paitsi seurakuntalaisia
ja kirkon viestijöitä, niin erityisesti
tiedotusvälineitä, sanoo Turun ja
Kaarinan seurakuntayhtymän tiedotuspäällikkö Paula Heino.
Kotimaa24.fi jatkaa myös blogien, lähinnä eri kirjoittajien verkkopäiväkirjojen, julkaisemista. (KT,
K24, Lähde)
Lehden ja yhdistyksen
postiosoite ja puhelin:
PL 13, 05801 Hyvinkää
vaihde (019) 457 7700
faksi (019) 457 7780
Käyntiosoite:
Munckinkatu 67, Hyvinkää
Toimisto on auki arkisin
(ei la) klo 9–15
Sähköpostiosoite:
sansa@sansa.fi
WWW-kotisivun osoite:
http://www.sansa.fi/
Tilaukset ja osoitteenmuutokset:
Auli Lehto
auli.lehto@sansa.fi
(019) 457 7744
Tilaushinnat:
Kotimaassa ja Pohjoismaissa:
■ Vuositilaus 34 euroa/vuosi
■ Kestotilaus 29 euroa/vuosi
■ Opiskelijatilaus 19 euroa/
vuosi
Pohjoismaiden ulkopuolella:
■ Vuositilaus 44 euroa/vuosi
■ Kestotilaus 39 euroa/vuosi,
lentokuljetus
Kestotilaus on voimassa
vuoden kerrallaan.
Ellei peruutusta tehdä ennen
tilausjakson päättymistä, tilaus
jatkuu vuoden eteenpäin
ilman erillistä tilausuudistusta.
Tilaus voidaan sanoa irti milloin
tahansa.
Ilmoitukset:
lehden toimitukseen
Ilmoitushinta:
1 euro/pmm + alv 23 %
Lähde ilmestyy:
12 numeroa vuodessa
Painopaikka:
Sanomapainon Hämeen Paino
Oy, Forssa 2010
saatavissa SANSAn kotisivuilta
osoitteesta: www.sansa.fi.
tv-työssä Kyproksessa. Lisäksi SANSA
tukee turkinkielistä tv-työtä.
Yhdistyksen työntekijöitä on myös
Inkerin ja Kroatian kirkkojen työyhteydessä. Kaksi lähettiä tekee radiolähetystyötä asemapaikkanaan Suomi.
Pankki:
Asiakasrekisteri:
tilinro 800019-1427899.
Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat
käyttää osoitetietojensa lähteenä
henkilötietolain (22.4.1999) mukaista
asiakasrekisteriä. Rekisteriseloste on
SANSAn kanssa voi nyt tehdä myös
suoraveloitussopimuksen, yhteydenotot: Pirjo Hyövälti, (019) 457 7747 tai
pirjo.hyovalti@sansa.fi
ISSN 1457-9413
Keski-Uudenmaan Osuuspankki,
tilinro 506203-232018.
Sampo-pankki,
Seuraava numero ilmestyy
22.10.2010. Lehteen
tarkoitetun aineiston tulee olla
toimituksessa 30.9.2010.
ON RADIOLÄHETYSTYÖN AIKA 15
Takasivun juttu
Radiolla toivoa myös katastrofin
keskelle
Leena Punkari
- Kun olen yli kymmenen vuotta seurannut eri lähetysjärjestöjen työtä seurakunnan
näkökulmasta, olen iloinnut siitä, miten
medialähetysjärjestö pystyy viemään evankeliumia osattomille suurella voimalla. Ihmisten hengellinen nälkä on yhtä todellinen kuin
ruumiillinenkin nälkä, Vihdin lähetyssihteeri
Tuula Kankkunen (52) vastaa.
T
uula Kankkunen, joka on toistakymmenentä vuotta vaikuttanut Radiolähetysjärjestö
Sanansaattajien (SANSA) hallituksessa, on
nähnyt myös sen, että SANSAlla on mahdollisuudet
päästä yli kaikkien rajojen ja valtaviin volyymeihin.
- Vaikka maailmassa olisi tapahtunut minkälainen
katastrofi tahansa, niin radiolla voidaan aina välittää
toivoa. Sitä on monen mahdollista kuunnella myös
yksin, hiljaa, salassa, ellei muiden aikana uskalla.
- Innostuin hengellisen nälän näkökulmasta
valtavasti, kun Tampereella järjestettiin vuonna 2002
iso lähetyksen ja kansainvälisen diakonian tapahtuma,
Kankkunen kertoo.
Kankkuset olivat kymmenkunta vuotta aikaisemmin palanneet Hongkongista, jossa olivat olleet
työssä Suomen Lähetysseuran (SLS) lähettäminä
1985–1991. Nuo vuodet kuluivat Pekka-puolisolta
Ling Oin puolimatkankodissa, tukien huumeista
eroon pyrkiviä. Tuulakin työskenteli välillä Ling Oissa, välillä SLS:n toimistossa ja hoiti välillä kasvavaa
lapsikatrasta kotona.
”Jumala puhui
sydämeeni”
Kankkuset kävivät hiljattain Hongkongissa ja osallistuivat muun muassa Ling Oin 40-vuotisjuhliin.
- Seikku Paunonen, joka on itsekin työskennellyt Ling Oissa ja sittemmin jäänyt eläkkeelle SLS:n
lähetysjohtajan tehtävistä, puhui kiinalaisille kauniisti
lastenlaulun sanoin: ”Jeesus sua rakastaa, Raamattu
sen ilmoittaa...”
- Kun tätä uskon tietä on jo nelisenkymmentä
vuotta taivaltanut, on itsellä varmuus ilman suuria tunteita. On turvallinen olo, kun tietää olevansa Jumalan
Kankkusen albumi
Vihdin seurakunnan lähetyssihteeri Tuula Kankkunen on toiminut
Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) hallituksen
varajäsenenä 90-luvun loppupuolelta. Seurakuntaan perustettiin
äskettäin neljäs lähetystyön piiri,
joka on iltapiirinä toimiva, Suomen
ensimmäinen medialähetyspiiri.
lapsi. Kun tietää voivansa kulkea hänen seurassaan,
tuli mitä tuli, Tuula jatkaa.
Hän on viisilapsisen Öhmanin sisarussarjan toiseksi nuorin, nykyisin heistä on elossa neljä.
- Olimme perinteinen suomalainen perhe, kirkossa käytiin suurimpina juhlapyhinä. Pyhäkouluun äiti
meidät lapset kuitenkin laittoi, ja sunnuntaisin kaikki
istuivat ja kuuntelivat kotona jumalanpalveluksen.
- Vanhimmat siskot olivat ensin uskossa, juttelivat
asioista ja lauloivat kotona. Minä olin silloin vielä hirmuisen arka. Itku silmässä kuuntelin yhdellä Teinilähetyksen (Suomen evankelisluterilainen ylioppilas- ja
koululaislähetys) leirillä Jokirannan Pekkaa. Silloin,
vuotta ennen rippikoulua, Jumala puhui sydämeeni...
Jo lapsena Tuula muistaa lukeneensa SLS:n Tottolehdestä jutun, joka käsitteli Sinisen Pellon päiväkotia Hongkongissa. Lähetystyötä Kankkuset, jotka
molemmat olivat opiskelleet nuorisotyönohjaajiksi
Suomen Raamattuopistossa, alkoivat kuulostella Pekan kutsumuksen seurauksena ja rukoilla vahvistusta
Tuulallekin.
- Sanoin, että tarvitsen oman kutsumuksen, jotta
uskallan lähteä. Ei kenenkään pidä toisen kutsumuksen varassa matkustaa...
- Kahden miljardin ihmisen tavoittaminen evankeliumilla on hieno tavoite, mutta lähetystyössä yksi
ihminen on aina yksi ihminen, myös suurkaupungissa.
Oli rohkaisevaa nähdä ihmisten uudistuvan, kun
nuoria miehiä tuli uskoon ja teki täyskäännöksen.
- Kiinalaiset ovat tosi ihania, sydämellisiä ja avoimia ihmisiä. Vaikka he olisivat aikaisemmin toimineet
rikollisjärjestöissä.
Viljelyä ja varjelua
jo lapsuudessa
Lähettivuosina Tuula Kankkunen opiskeli kantoninkiinaa, jota pääosa hongkongilaisista puhuu.
Muualla Kiinassahan pääkieli on mandariinikiina,
jonka kansantasavallan hallitus aikoinaan pakotti
miljardikansan pääkieleksi. Kanton ja mandariini
poikkeavat Tuulan mukaan ääntämykseltään toisistaan melkein sataprosenttisesti, mutta molempien
murteiden puhujat ymmärtävät toistensa merkkejä,
kirjoitettua kiinaa.
- Sielläkin näyttää kehitys menneen eteenpäin.
Hongkongissa huomasi, että suurten siltojen alla on
nykyisin viheralueita, jotka lisäävät pehmeyttä, hengittävyyttä ja läheisyyden tunnetta. Aikaisemmin niiden
alla näkyi paljon kaduilla elävien sänkyjä ja muuta
tavaraa... Kyllähän kodittomia edelleen on, mutta
ehkä kuitenkin aikaisempaa vähemmän ja enemmän
Ps. 103:22
piilossa, Tuula kuvailee hiljattaista Aasian-matkaansa.
Luonto on aina kiinnittänyt hänen huomionsa,
sillä hän nauraa olevansa ”kukkapuskassa” kasvanut.
Hänen molemmat vanhempansa, joista seinäjokelaissyntyinen äiti elää edelleen, olivat puutarhureita ja
pitivät Espoossa omaa puutarhatilaa. Siellä lapsetkin
oppivat viljelemään ja varjelemaan, kun kynnelle
kykenivät.
Viheliäisintä oli Tuulan mukaan kitkeminen, mukavinta kasteleminen. Molempia hän on sittemmin
voinut harjoittaa runsain mitoin omassa puutarhassaan, kun Kankkuset Hongkongista palattuaan
rakensivat Vihtiin omakotitalon.
Molemmat ovat myös Vihdin seurakunnassa
töissä. Pekka luki papiksi ja rakensi taloa. Tuula aloitti
lähetyssihteerinä, kun perheen nuorimmainen Miika
täytti viisi kuukautta, koska sai työn rukousvastauksena. Yksivuotiaaksi poika sitten kulki äidin matkassa,
ja iäkkäätkin lähetysystävät muistavat edelleen kysyä,
mitä nuorukaiselle kuuluu...
- Kun vuonna 1996 menin töihin Vihdin seurakuntaan, Hilveliisa Ukkonen oli Slovakiassa ja yksi
nimikkoläheteistämme. Näin alkoi tiivis yhteistyö
SANSAn kanssa, Tuula kertoo. Nykyisin Vihti tukee
SANSAn kautta tigrinjankielistä radio-ohjelmaa
Eritrean naisille sekä SAT-7:n arabiankielistä naisille
suunnattua televisio-ohjelmaa.
Puoli vuotta sitten Tuulasta tuli mumma, kun
hänen vanhin poikansa Markus Satu-vaimoineen sai
kaksoset. Markuksen ja Miikan välissä ovat ehtineet
Kankkusen perheeseen syntyä tyttäret Mirjami,
Saara-Maria ja Johanna, joten vilskettä riittänee
jatkossakin.
Leena Punkari
Rosa Kukkonen
Ylistäkää Herraa, te hänen luotunsa kaikkialla hänen
valtakunnassaan. Ylistä Herraa, minun sieluni!
Paul Tsang sekä Pekka ja Tuula Kankkunen menossa
Suomen Lähetysseuran (SLS) Kiinan erityishallintoalueella Hongkongissa ylläpitämään Tan Ka Wan
-huumeidenvieroitushoitolaan. Ling Oin puolimatkankoti, jossa Kankkuset aikoinaan olivat lähetystyössä, täytti hiljattain 40 vuotta.