runoilta - Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry

Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset
Tämän runon haluaisin lukea 22.4.2013
Runoiltamme Cafe Hoffilla 15.4.2013 klo 18.00–19.40.
Ilmoitus HäSa:n seuratoimintapalstalla 14.4.
Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry. Ma 15.04. klo
18.00 runoilta Cafe Hoffilla Palokunnankatu 9. Tule lukemaan
mielirunosi ja keskustelemaan siitä kanssamme. Tilaisuus on kaikille
avoin. Tervetuloa!
Paikalle saapui 15 osallistujaa, joista jäseniä oli 13. Joukostamme löytyi kaksi runoilijaa,
Kaija Ryyppö ja Kaija Lehmuskallio, jolta juuri on ilmestynyt runoteos ”Yön vehryt vihreä”.
Kaikki runon mukanaan tuoneet täyttivät aluksi lapun, jossa tiedustelimme runoa, runon
teemaa, kirjoittajaa ja lukijaa. Täytetyt laput saatuamme suunnittelimme Pirjo-Liisan
kanssa esitysjärjestyksen ja kullekin runolle käytettävissä olevan ajan.
Runot oli helppo ryhmitellä kahteen teemaan – luonto ja ihminen. Aluksi kuulimme
luontorunoja. Luontorunojen viimeisenä esittelijänä Kaija Lehmuskallio kertoi omasta
runoprosessistaan. Hän luki meille kolme runoa kirjasta ”Yön vehryt vihreä”. Runoiltamme
toinen osa sisälsi runoja ihmisistä, onnesta, ikävästä...
Kuulimme Mirjam Mattilan, Heli Laaksonen, Kaija Lehmuskallion, Aleksis Kiven, Juha
Tapion, Lauri Pohjanpään, Lauri Viidan, Juha Itkosen, Maaria Leinosen, Tommy
Tabermanin, Lassi Nummen ja turkkilaisen Nazim Hikmetin runoja. Parin runon kirjoittaja
ei ollut esittäjien tiedossa.
Jokaisen runoesityksen jälkeen tai ennen kuulimme ”runon lausujan” valinnan
perusteista. Keskustelimme yhdessä, mitä runo meille kullekin viestii ja kertoo.
Monenlaiset tunteet, mielikuvat, muistot, kokemukset vilahtelivat silmiemme edessä.
Yhteisen iltamme tunnelma oli hyvin ehyt, avoin, koskettava.
Seuraavaksi runot ja ajatukset esittelyjärjestyksessä
Eilan runo
Juha Tapio Kaksi vanhaa puuta
Runo on seuraavalla sivulla. Keskustelimme aiheesta. Kaksi vanhaa puuta -runo oli luettu
Eilan kultahääpäivillä. Runon viesti on koskettava. Todettiin, että nykyisissä lauluissa ja
iskelmissä nuoret runoilijat pystyvät tavoittamaan muutamalla sanalla hienon tunnelman,
tärkeän viestin, viisauden.
Kaksi vanhaa puuta tuulen pieksemät seisovat vierekkäin. Runo kuvaa hyvin osuvasti
suomalaisen avioparin tuntoja ja kokemuksia. Puut toimivat erinomaisena metaforana
pitkälle parisuhteelle. Ja meidän, metsien läheisyydessä eläneitten ihmisten on se helppo
ymmärtää, samaistua ja eläytyä.
1
Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset
Tämän runon haluaisin lukea 22.4.2013
Juha Tapio - Kaksi vanhaa puuta Lyrics
Minä rakastan näitä
iltojani kanssans sun
kun hetken päässä aamu odottaa
ja me nauramme ja
silmiämme pyyhimme ja
helppo huominen on unohtaa
oomme taas kuin kaksi lasta
jotka aikoinaan
puolivahingossa lähti
samaa tietä kulkemaan
ja sä viet mut ikkunan luo
ja sä sanot: "me kai ollaan niin kuin
nuo"
kaksi vanhaa puuta sateen
pieksämää
katsoo kevääseen, seisoo erillään
ja kestää joka tuulen ja sään
kaksi vanhaa puuta, vaikket sitä nää
katsoo kevääseen, seisoo erillään
ja jossain alla maan
ne kaiken aikaa yhteen punoneet
on juuriaan
kaksi ylvästä ja nuorta
varmoina on voimistaan
taivaan kantta kohti kasvaneet
ehkä vuodet ovat kuorta
ja talvet viimoillaan
hiukan ohuemmaks raapineet
kuinka onkaan kaksi lasta
matkan myötä muuttuneet
se ihme on kai vasta
oomme tänne selvinneet
ja sä viet mut ikkunan luo
ja sä sanot: "mehän ollaan niin kuin
nuo"
kaksi vanhaa puuta sateen
pieksämää
katsoo kevääseen, seisoo erillään
ja kestää joka tuulen ja sään
kaksi vanhaa puuta, vaikket sitä nää
katsoo kevääseen, seisoo erillään
ja jossain alla maan
ne kaiken aikaa yhteen punoneet
on juuriaan
kaksi vanhaa puuta sateen
pieksämää, katsoo kevääseen,
seisoo erillään ja kestää joka tuulen
ja sään.
kaksi vanhaa puuta, vaikket sitä nää
katsoo kevääseen, seisoo erillään
ja jossain maan alla
ne kaiken aikaa yhteen punoneet
on juuriaan
Read more:
http://artists.letssingit.com/
juha-tapio-lyrics-kaksi-puutas49x9qr#ixzz2Qhu9xaRo
2
Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset
Tämän runon haluaisin lukea 22.4.2013
Lauri Pohjanpää
Harakanpesä
Marjatta K:n runo
Lauri Pohjanpää Harakanpesä
Runo kuvaa hyvin suunnitelmien jäämistä
keskeneräiseksi. Näin alkukeväästä teemme
suunnitelmia kesää varten. Sitten teen sitä, menen
sinne, tuon laitan valmiiksi. Suunnitella on helppoa,
mutta toteuttaminen vaatii aikaa ja innostusta. Usein
toteamme, että suunnitelma jäi kesken –
siitä tuli vain harakanpesä.
Pohdimme myös, täytyykö kaiken tulla
valmiiksi. Onko se hyvä vai huono asia?
Jokaisella meillä on keskeneräisiä asioita,
vaiheessa olevia suunnitelmia. Sitkun,
mutkun sanoja.
Mikä elämässä tärkeää, ihmiselle
tarpeelllista.
Airan runo
Lauri Viita Pohjan satakieli
Keskustelimme mielikuvista ja etenkin lasten tavasta
mielikuvitella. Runon loppu kuvaa ahdistavasti
aikuismaista otetta - uskon vasta kun näen. Että
satakieli piti tappaa todistamista varten. Entä sen
jälkeen? Miten silloin voidaan jatkaa?
Pohdimme ja toivoimme, että meillä aikuisilla tulisi
olla taitoa pitää yllä lasten mielikuvittelua ja omaa
mielikuvittelukykyä. Pirjo-Liisa muisteli lapsuuttaan,
että hän oli oikeasti nähnyt joulutontun ja että hän
oli kertonut sen vanhemmilleen. Vanhemmat olivat
varmoja siitä, että tyttö oli nähnyt tontun. He
osasivat mennä mukaan lapsen mielikuvien
maailmaan.
Hyvin monet meistä olivat tavanneet etenkin
metsässä haltioita ja maahisia. Mielikuvittelun taito
on jotain erittäin arvokasta ja merkittävää.
Piti harakka puhetta vierailleen:
"Tilapäinen ihan on pesä,
- älä putoa, varis! - tein
kiireiseen...
mut annas, kun on kesä,
niin, vannon, kartano korskehin,
hyvät herrat, tässä löytään,
ei metsässä mointa, sen
näättekin!
Hoi muori, pötyä pöytään!"
Mut ennenkuin harakka
huomaskaan,
jo putos syksyn lehti,
ja kesken hurskaita aikeitaan
se itse kuolla ehti.
Älä hymyile! Tarina totta on!
Pian ohi on päivät kesän.
Moni aikoi ja aikoi kartanon sai valmiiksi harakanpesän!
Lauri Viita
Pohjan satakieli
Se lauloi illasta puoliyöhön,
ja taas, kun leimahti koilliseen
uus liekki uusine toiveineen
se heräsi, laulaja, laulajan työhön
ja oksalla nuoren omenapuun
koko suvisen kuun
se sepitti säkeitä armaalleen.
Yli perunamaan, läpi ikkunain
se laulu helisi, helisi vain
ei näkynyt laulajaa.
Satakieli se on! minä julistin.
He nauroivat, isä ja äitikin:
Voi lapsi parka, ei koskaan saa
piha tämmöinen sellaista kunniaa:
mikä lienee pesätön peipponen!
Olin onneton, puolesta laulun sen
vain itkua vailla, kun häveten
pojansilmin uhmasta liekehtivin
ulos tölmäsin hullussa hurmiossa
ja hiivin suojassa pensasrivin
kuin kissa syvässä ruohikossa
ja, laulajan kunnian tähden
kiven sieppasin maasta ja - osuipas!
Miten onkaan Jumala avulias
ja altis luodun mieli.
Minä onnekas
sain todistaa kaikkien nähden:
se oli satakieli.
3
Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset
Tämän runon haluaisin lukea 22.4.2013
Tuula runo Kevätkulta
Taasen suuri riemu on,
saapuu kevätkulta!
Sydämet ja mielet saa
uutta innnon tulta.
talvi vanha, valkopää
meiltä kauas taakse jää.
Hip ja hei, on riemuisaa,
saapuu kevätkulta.
Tohisevat tuuloset
metsän hongikoissa,
hiirenkorvat pilkistää
pihakoivikoissa.
Vuokot keinuu keveään
vihrehillä mattäillään.
linnut riemuin tirskuttaa,
saavuit kevätkulta!
Laulelevat puroset,
kiikkuu kaarnavenhot,
loistehessa auringon
liitää kevätperhot.
Rentukoita kultanaan,
seppeleitä niistä saan.
Riemut lapsosille toit,
kiitos, kevätkulta!
Kevään iloisuus tarttuu, purot solisevat. Tuula esitti runon koulun kevätjuhlassa essu
edessä ja jalassa nilkkasukat ja puolikengät. Muistelimme kansakoulun käsityötunteja.
Viidennen luokan käsitöissä tehtiin kukallinen esiliina. Oppikoulun käsityötunneille
puolestaan tehtiin talousesiliina.
Pirjo-Liisan runo
Juha Itkonen Puu pitää puheen
Runo liittyi Hämeenlinnan taidemuseon Metsä -valokuvanäyttelyyn. Aiheesta on
kirjoittanut myös Veikko Huovinen runon ”Puun tarina”. Runo puhutteli monella tasolla.
Pohdimme puun merkitystä ihmiselle ja luonnolle. Metsän monimuotoisuutta,
hakkuumetsien vaikutusta luontoon ja ihmisten mieleen, metsän ja puitten vaikutusta
ympäristöön sekä meidän kummallista tapaa toimia. Jos tehdään taloon remonttia ja
muutoksia, se edellyttää viranomaisille ilmoittautumista ja luvan hankkimista – väliin
vaivalloisesti. Metsä ja puut, jotka vaikuttavat suuresti asutusalueeseen, ihmisen ja
ympäristön hyvinvointiin, ovat kaadettavissa ja poistettavissa ilman lupaa. Maisema
4
Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset
Tämän runon haluaisin lukea 22.4.2013
kärsii, linnut kaikkoavat, ympäristön ilme köyhtyy, monimuotoisuus yksinkertaistuu.
Keskusteltiin vahoista kuusikkometsistä, kasken poltosta, metsän annista, suojasta,
ihmisten suhtautumisesta metsään. Kaupunkilainen pelkää ja ahdistuu metsässä. Metsän
äärellä asunut voi hyvin ja kaipaa metsän rauhaa, suojaa, turvaa.
Juha Itkonen Puu pitää puheen (kokoelmasta Puistossa asuu leijona, 1992)
Arvoisa yleisö, hyvät herrat ja naiset,
nöyrimmästi,
koettakaapa edes hetkeksi unohtaa
mielestänne
selluloosa ja kartonki ja paperiraha,
olkaa niin hyvä,
älkää näin palmusunnuntaina pienten lasten
kuullen
kutsuko minua kuutiojalaksi.
Toki, puuhan minä vain olen, vähän
kierokin,
yksityisajattelija, hyvällä ja huonolla tuulella
humisen huminaani, sitten taas vaikenen
ja seison tyynesti paikallani
hamaan loppuun asti.
Mutta ajatelkaapa että minuun voi kiivetä.
Minun oksilleni voi laittaa pesän.
Minä heitän polullenne vilpoisan varjon
ja minun juurellani viihtyvät
tuoksuvat kukkaset
ja herkulliset sienet.
Ja ajatelkaapa vielä, että minun voimani
ei ole minussa, vaan teidän päässänne
ja käsissänne
ja silmissänne myös, ymmärrättehän;
useimmiten minut huomataan lopullisesti
vasta sitten
kun minua ei enää ole.
Te voitte lyödä minuun punaisen leiman
ja lähettää tänne sahanne,
mutta sallikaa minun kauniiksi lopuksi
lausua omasta ja läheisteni puolesta
pinoon painuvan tervehdys:
Ave Caesar!
Kun arki koittaa, me saatamme olla
tukevasti motissa, ja te,
te kenties taas piirun verran enemmän
juuriltanne.
Runoilija Kaija Lehmuskallio
Dosentti Kaija Lehmuskallio on ollut opettajien kouluttaja ja työnsä aikana keskittynyt
lähinnä tieteellisten tekstien ja tutkimusraporttien kirjoittamiseen. Hän kertoi omasta
runovaiheesta, runosuonen avautumisesta. Kielikuvat, metaforat, ihmisyys, sanat,
kirjaimet aikoivat näyttäytyä eri tavalla eläkeajan alkaessa. Nuo pienet huojuvaiset,
liikkuvat – eivät aina vastaa, huojuvat omia aikojaan sinne, tänne. Monet henkilöt ovat
edesauttaneet häntä runotytön tiellä, esimerkiksi Liisa Majapuro, Kai Lahtinen, Risto Ahti.
Kaija esitti meille uudesta runokokoelmastaan runot Puut huojuvat, Iki ja Elysion
5
Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset
Tämän runon haluaisin lukea 22.4.2013
Kaija Lehmuskallio
IKI
Olen rakastanut
sinua – iki –
rävähtäneinä taukoinakin.
Rakastanut
paljasta sinua – Policronis!
Missä oletkin!
Moniaikainen – Kaikenaikainen
Ilmaannut paljain jaloin.
Kultavanne otsalla.
Tähden ajaja!
Olet pehmeästi
puoliavoimessa kämmenissä.
Vaunuissasi sinkkivälke.
Poimit minut pehmeästä
eikä suutelo lakkaa.
6
Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset
Tämän runon haluaisin lukea 22.4.2013
Kaija Lehmuskallio
Elysion
Olen aukaissut kämmeneni.
Irronnut
rakkaudestani.
Päästänyt sen ajasta
synnyinsijansa luon.
Siellä se kuoriutuu
sielulinnuksi.
Lennossaan se
etsii lintukotoaan.
Elysionin niittyä. –
Nyt leijuu niitty
tiheänään
linnunsilmäkukkaa.
Suolankasteista. –
Ne on rauhoitettu
7
Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset
Tämän runon haluaisin lukea 22.4.2013
Kaija Lehmuskallio
Puut huojuvat
En voi tietää.
Puut liikkuvat lakkaamatta.
Eivät ne vastaa
vaikka kysyisin
miksi ne sinne tänne
taipuvat.
Voisi kysellä kulkevilta
- mikä paikka tämä on –
- keitä täällä on?
Tuskin hekään tietävät,
Ovat ohikulkijoita.
Puut huojuvat.
Sateenviistot kulkijat
ohittavat toinen toisensa.
Kenelläkään
ei ole henkäystä
- muistin tavua - muistin sanaa.
Kenen mukana olen?
Puiden – kulkijoiden?
Vaietun melankoliassa.
8
Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset
Tämän runon haluaisin lukea 22.4.2013
Riitta K:n runo
Heli Laaksonen Äirinkiäl
Kui voiski satta simmottos,
saappa olla nii liukka ja saretaki nii nahki
ku mää tuli sillon kotti.
Mää kiipusti rappussi, silmä lurputtiva.
Toises kerrokses tul nokka ihana rua haju.
Oma oven kohral mää peljästysi nii iankaikkisest.
See ei ollukka lukus.
Mato oliva rullal, tiskik kolisiva.
meil o joku!
Mitä mää nyy tee! Lyänk sitä siffelil
vai pyöräpumpul? Polis! 911!
”Mää laiti sul vähäm peruni ja ruskia kastiket
kote sää ol kumminkan koko päivänäs mittä syäny.”
Essu eres, paistinlast käres tukka kamppamat,
se kurkka keittiöovest.
mu äirinkiel.
Kuink voiki olla nii suure ja pehmiät tissit,
niin tuoksuvaine syli
ja nii lujak käsivarre.
Piäne aja mää parus siin
kastele hänen klänninkis
riemust ja ikäväst
sit see kuiva mu naama
siniruutulisel nestuukil ja
kaatta maitto valmiks mun klasi.
Keskustelimme äidinkielestä, sen rikkaudesta ja monimuotoisuudesta. Vain
äidinkielellämme voimme ilmaista syviä tuntemuksiamme kuten rakkautta. Emme pysty
täysin kertomaan englanninkieliselle puolisolle englannilla, miten paljon minä sinua
rakastankaan, ainoastaan äidinkielellä sen voin ilmaista. Sen avulla löydän oikean
sananrytmin, syvyyttä, syvää tunnetta, kykenen välittämään sillä mitä tunnen. Vieraasta
kielestä puuttuvat tunnekokemukset.
9
Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset
Tämän runon haluaisin lukea 22.4.2013
Marjatta K esitti Mirjan Mattilan, vanginvartijan runokirjasta kaksi runoa, jotka koskettivat
ja puhuttivat.
Mirjan Mattila
Pyyntö
- Täti, päästä äiti pois!
Lapsen kirkkaat,
avoimet silmät
katsovat vedoten minuun.
Pienessä sydämessä
äidin kuritushuone.
Et edes viikonloppuäiti
Katselen kahta suloista lastasi,
jotka voroin syleilevät
ja suukottavat sinua.
Et voi olla edes viikonloppuäiti.
Vain neljäkymmentäviisi minuuttia.
Mooses Mentula on kirjoittanut vastaavanlaisesta aiheesta ”Isän kanssa kahden”.
Keskustelimme tämän päivän lasten tilanteesta ja asemasta perheessä. Yksinäisyys,
vanhemmat eivät osaa kantaa vastuuta lapsistaan, huumeita, alkoholismia,
välinpitämättömyyttä, hajonneita perheitä, uusperheitä, lupa tavata tai ei lupaa
tapaamiseen, huostaanotot lisääntyneet etenkin köyhillä alueilla, mainittiin PohjoisKarjala ja Lieksa, sijaiskoteja ja sijaisvanhempia, pahoinvointia, kouluongelmia. Kuitenkin
lapset pyrkivät positiivisuuteen, pitävät koteja koossa, huolehtivat vanhemmistaan.
Luin oman mielirunoni Ihmisen laulu teoksesta Maailman runosydän. Runon on kirjoittanut
turkkilainen runoilija Natzim Hikmet.
10
Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset
Tämän runon haluaisin lukea 22.4.2013
Natzim Hikmet Ihmisen laulu
Ihmisen laulu on ihmistä kauniimpi,
ihmistä toiveikkaampi,
ihmistä murheellisempi,
ihmistä kestävämpi.
Eniten ihmisessä olen rakastanut ihmisen laulua.
Ilman ihmistä pystyn elämään,
en koskaan ilman ihmisen laulua.
Sattui, että petin rakastettuni,
hänen lauluaan en koskaan pettänyt.
Laulun minä ymmärsin
kaikilla kielillä laulettuna.
Kaikesta mitä maailma tarjosi syödäkseni, juodakseni
kaikilla matkoilla, kaikilla retkillä,
kaikesta mitä elämäni aikana kuulin ja näin,
kaikesta mitä tunsin ja kosketin,
ei mikään, e mikään
tehnyt minua niin onnelliseksi
kuin ihmisen laulu ….
Luen runoja silloin kun haluan muistaa tai onnitella juhlijaa. Luen erilaisia runoja. Tämä
runo sopii hyvin elämää kokeneelle ihmiselle. Runon lisäksi etsin myös visuaalisen kuvan,
yleensä luontoaiheisen kuvan.
Kauneinta ihmisen laulu on silloin, kun kuulemme aidon sisimmän soinnin, joka ei värity
toisten ihmisen sävelillä tai rytmillä. Silloin kun ihminen kykenee kuulemaan omaa
sisintään ja laulamaan siitä, sointu on kauneimmillaan. Tämä aika tuhoaa helposti
puhtaimman sävelen, kirkkaimman soinnin, suloisimmat tunnelmat. Haluan oppia
kuulemaan jokaisen ihmisen puhtaimman soinnin.
Riitta U:n runo
Lassi Nummi Elämän äänet
Riitta kertoi runon sopivan hyvin hänen tämän hetkiseen elämään. On paljon
edesmenneitä ystäviä, läheisiä, lähellä kuuluu kaikenlaisia elämänääniä, jotka
ihastuttavat, vihastuttavat. Runot ovat hienostuneita, rauhoittavat. Ne ovat tässä
hetkessä, elämässä. Runoilija elää lastenlastensa kanssa tässä päivässä. Hän kuulee äänet,
11
Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset
Tämän runon haluaisin lukea 22.4.2013
mutta niistä ei tarvitse enää välittää. On isovanhempien onni, ettei lastenlapsia tarvitse
kasvattaa. On hyvä kuulla tuttuja ääniä.
Lassi Nummi Elämän äänet
Tahtoisin oppia jälleen rakastamaan
arkisen elämän ääni.
Puuhan ääniä keittiöstä ja pihalta,
vesijohdon kohinaa
(virtaa ympärillä elvä vesi!)
– huudahduksia ja soittoa seinän takana,
kaikkea mikä kantautuu avoimesta ikkunasta
peri perkelettäkin mukaan lukien.
Nuo äänet – joskus ne ärsyttävät
ylen määrin,
vihasin niitä!
Joskus taas
löysin ne, elämän äänet,
ja rakastin niitä.
Vähin erin häipyvät taustalle,
Nyt – yhdentekeviä, jo kauan.
Vai ovatko?
Vielä kerran
Tahtoisin kuulla niiden lävitse
elämän äänen.
Tai niin kuin musiikki. Ihmiset
kyllä ikään kuin
tekevät musiikin,
soittavat, rakentavat, laulavat, luovat
kolmetuhatta vuotta
mutta kun musiikki itse
täyttää mielen,
se on olemassa
itsenään
ja sinä olet
sinä
loputtomiin aikojen alusta.
12
Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset
Tämän runon haluaisin lukea 22.4.2013
Lassi Nummi
Kaikki elämän aamut
Helmikuu. Kahdeksan tai puoli yhdeksän,
pakkasaamun valo.
Keittiöstä
läpi unen
isän ja pojan iloiset äänet:
pelaavat
aamupalan ääressä
kuvaruudun sähköisessä avaruudessa
korttia, puzzlea, labyrinttiä.
Helmet kilahtelevat
nelivuotiaan riemunhetket:
”Viitonen, viitonen! Klikkaa!
Tuli valmiiksi! Tämä oli jo kolmas.
Pian, pian, iskä, muuten noita nappaa hannut meidät!
Ehdittiin, voitettiin, hei!
Aivan kohta
nousen, näen.
Jo tänne kuulen
unen lävitse
silmien loisteen.
Vielä hetki, vielä hetki…
Kaikki elämän aamut. Kaikki elämän valot.
Sinikan K:n runo
Tommy Taberman: Tähtiä kämmenellä ”Onni”
Onni, kerro minulle,
Jos tulet, mistä minä sinut tunnen?
Onko sinulla Ruusu korvan takana?
Silmissä kolme valtamerta,
Huulilla kuuden kevään linnut ja
naurulle tuoksuvat huulet?
13
Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset
Tämän runon haluaisin lukea 22.4.2013
Onni, jos minä nukun,
herätä minut,
ravistele tyhjäksi minun Surujen Pähkinäpuu.
Onni, kun se saapuu
se kantaa suurta säkkiä sylissään.
Siihen se minun murheeni kätkee,
virran vietäväksi heittää.
Mistä huomaan, mikä on onnea? Milloin voin olla
onnellinen? Mistä tiedän, mitä onni on?
Helena runo
Kaija Ryyppö Koulun jälkeen
Palo on väärin sammutettu
sytyttäkää uudelleen
onhan meitä opetettu
miks aina väärin teen.
Teemme asioitamme omalla tavallamme, toisten mielestä väärin. Miksi et opi, ota
opiksesi, tee niin kuin minä sinua neuvoin. Onko vain yksi ainoa tapa tehdä oikein?
Emmekö kukin tee niin kuin minulle sopii. Tavoitteeseen ja päämääräämme pääsemme
kuin omalla tavalla. Ei ole olemassa oikeaa ja väärää tapaa.
Kaijan R runo
Maaria Leinonen Ihminen on ihmisen toivo
Ihminen
on ihmisen toivo.
Nasaretin puusepän poika
ei enää kulje maajalassa,
siksi ihmisen on mentävä
ihmisen luo.
Vielä liian monta kättä,
johon kukaan ei tartu,
vielä liian monta
palvomassa omaa onneaan,
kulkemassa papin ja leviitan kanssa
14
Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset
Tämän runon haluaisin lukea 22.4.2013
pysähtymättä ohitse,
aina vain ohitse.
Mutta miksi ei
onneton ja yksinäinen
voisi ojentaa
omaa palelevaa kättään
toisen viluisen lämmitettäväksi,
miksi ei toivoton
voisi olla toisen toivo?
Ihmisen on mentävä ihmisen luokse. Kaksi kylmää kättä yhdessä saa lämmintä aikaan.
Vasta sitten voi itse ymmärtää, kun on kulkenut ensin samojen tilanteitten kautta. Kuule
ihmisen inhimillistä viestiä, reagoi toisen toivoon.
Lopuksi Riitta luki vielä
Heli Laaksonen
Metros
HERTTONIEMI
sano täti jostan kaukka
ja kuulostaa niim pal fiinilt
ruatiks sanota kans
HERTÖNÄS
mut mun kiälelän
ei san kukka mittä.
Mää aja asema ohitte vaa
kote kerra munst piret
hualtakka.
Todellisessa tilanteessa olemme kukin kokeneet vastaavanlaisen tilanteen. Väliin puheen
ymmärtäminen on hankalaa. Kuulemme niin kuin haluamme kuulla. Hyvin usein emme
kuule/kuuntele, mitä toinen meille viestii. Seisomme ja odotamme toisella puolella katua,
kun hän tarkoitti toisella puolella olevaa katua.
Runoillastamme jäi paljon ajateltavaa. Sama runo näyttäytyy eri-ikäisenä aivan erilaisena.
Runon mahti on syvä ja voimakas. Runo käynnistää ajattelun, rohkaisee meitä
osallistumaan ja keskustelemaan. Uskallamme kertoa itsestämme, kuulla aidolla tavalla
toisten puheita. Taas kerran saatoimme nauttia hienosta illasta.
Kuvat: Herkät ja lumoavat luontokuvat on ottanut Anna-Mari Raunio, Helsingin Yliopiston
lehtori, jolla on tekijänoikeudet kuviin.
Maritta Päivinen: Kaksi vanhaa puuta -runon kuva
15