Lue numero 1/2011

Transcription

Lue numero 1/2011
U
11
TA 0
N /2
U 1
S U RO
E
M
N
SIVU
Chiller Oy:n asiakaslehti, lokakuu 2011
2
Grand Vari All in one
Air coditioning unit E
Asianmukaista hiljaisuutta
– Helsingin Musiikkitalon ilmanvaihto toimii tehokkaasti, mutta ennen
kaikkea lähes äänettömästi. Järjestelmä suunniteltiin ja laitteet valittiin
pitkälti akustisin perustein. Chiller toimitti mm. puhallinpatterit,
kasettipatterit ja kaappikoneet. SIVU 4 E
Jonkun on näytettävä suuntaa.
www.chiller.fi
PÄÄKIRJOITUS
Energia ja rakentamisen taso on tämän päivän puheenaiheita markkinoilla.
Miten energiankulutus määritetään ja kuinka rakentamisen laatua valvotaan?
Me Chiller Oy:ssä olemme lähteneet viemään kehitystä eteenpäin kahdella
rintamalla, joilla olemme nähneet olevan merkitystä myös maamme rajojen
ulkopuolella.
Kylmävesiasema- ja lämpöpumppupuolella olemme panostaneet yhä
enemmän Service Next™ -palvelumme kehittämiseen. Service Next™:in avulla
voimme oleellisesti tehostaa laitteiden hyötysuhdetta ja huoltotoimintaa.
Olemme mm. ratkaisseet kokonaan jokavuotisen kevätruuhkan ongelman.
Viime keväänä sitä ei ollut ollenkaan. Huoltomiehemme lähtee merkittäviin
kohteisiin telemetritiedoin. Vikaa ei myöskään etsitä työmaalla, vaan se
tiedetään jo Service Nextin kautta Help Deskissämme. Näin päästään
huoltomiesten turhista käynneistä sekä takuuaikana että sen jälkeen. Ja
loppukäyttäjä säästää!
Service Next ™-järjestelmään on yhdistetty Kiotronic™ -vuodonilmaisu­
järjestelmä, jonka avulla ympäristöarvoja voidaan valvoa kahdesta suunnasta.
Hitaan vuodon syntyessä laitteen hyötysuhde heikkenee, siis sähkönkulutus
kasvaa ja samalla lisääntyvät myös kasvihuonepäästöt. Kiotronic™ -järjestelmä
on suoraan yhteydessä Service Nextin kautta Help Deskiimme, joten olemme
heti tietoisia laitteessa tapahtuneista muutoksista.
Kattotuoteyksikkömme kasettipatterit Box Vari ja hotellikonvektorit Grand
Vari ovat herättäneet suurta mielenkiintoa erityisesti vientimarkkinoilla. Grand
Varin markkinointi on aloitettukin ensin vientiin ja sen jälkeen kotimaahan.
Molempia laitteita yhdistää erittäin sekä matala energiankulutus että äänitaso
ja helppo huollettavuus. Suurin mielenkiinto näihin laitteisiin kohdistuu
Afrikassa ja Lähi-idässä. Laitteet soveltuvat erinomaisesti aurinkopaneelien
yhteyteen, sillä niiden sähkötehon tarve vain 5…10 W.
Rakentamisen ja järjestelmien energiatehokkuus ovat kaikkien etu.
Joskus tuntuu, ettei asia ole aivan kaikille rakentamisen osapuolille täysin
selvä. Toivoisinkin, että LVI-konsulttien tekemiä suunnittelu- ja laite­
ratkaisuja kunnioitettaisiin myös urakointipuolella. Liian usein lähdetään
muuttamaan järjestelmää rakennuttajan kannalta epäedulliseen suuntaan ja
etenkin elinkaarikustannuksiltaan kalliisiin ratkaisuihin.
Kaunista syksyn jatkoa!
Heikki Lahdenperä
Chiller Oy, toimitusjohtaja
Chiller Oy:n asiakaslehti SUUNTA 1/2011
Julkaisija: Chiller Oy, Louhostie 2, 04300 Tuusula, puh. (09) 2747 670, fax (09) 2747 6777,
[email protected], www.chiller.fi
Päätoimittaja: Heikki Lahdenperä Toimitus: DDT Communications Oy
Taitto: Sangraaf Oy Painatus: Forssan kirjapaino Oy
2
SUUNTA 1/2011
Grand Vari jo
sarjatuotannossa
Chiller on luonut uuden sukupolven jäähdytyslaitteen hotelleihin, lämpöpumppulämmitteisiin
omakotitaloihin ja toimistoihin.
Grand Varille on ominaista
energia­tehokkuus ja suuri joustavuus. Asennukseen ei tarvita
alakattoratkaisua, joten toimistohuoneen katossa on ainoastaan
valaistus. Laite toimii ensin jäähdytyspalkin tavoin ja jäähdytystehon tarpeen kasvaessa puhallin otetaan mukaan. Puhaltimen
teho säätyy s 0…100 %.
E Jäähdytyksen ei kuulu näkyä, vaan tuntua. Grand Vari™ on osa huonekokonaisuutta ilman näkyvää teknologiaa. Laite
on tarkoitettu ensisijaisesti hotellihuoneiden ja konttoreiden ilmastointiin ja ilmanvaihdon pääte-elimeksi.
Grand Varin suunnittelun lähtökohtana
on ollut erinomainen energiatehokkuus ja
matala äänitaso.
Uutta EC-moottoriteknologiaa hyödyntävän Grand Vari™ puhallinpatterin energiatehokkuus on huippuluokkaa. Normaalissa hotellihuoneessa sen kuluttama
sähköteho on 3…11 W. Vain LED lamppu
pystyy kilpailemaan sen kanssa energiatehokkuudessa. Säleikkö on jaettu kahteen
osaan: yläosasta ilma puhalletaan huoneeseen ja alaosasta imetään laitteeseen.
Tällä ratkaisulla päästään huomattavasti
parempaan logaritmiseen lämpötilaeroon
ilman ja veden välillä traditionaaliseen ratkaisuun verrattuna, koska myös raitis ilma
tuodaan saman puhallussäleikön kautta
huoneeseen. Ilma tuodaan patterille aina
huonekuorman puolelta, ei sekoitettuna.
Puhallus on myös vedoton, koska ilma
pakotetaan kattopintaa pitkin huoneeseen.
Grand Vari All in one Air coditioning unit
Patteri on puhaltimen imupuolella taaten täysin paraploidisen nopeusprofiilin
patterin yli. Vuotuinen energiankulutus on
yli 70 % alhaisempi vanhoihin ratkaisuihin
nähden. Laite soveltuu erinomaisesti
yhdistettäväksi aurinkopaneeleihin. Seinä­
säätimen avulla voidaan ohjata yhtä tai
useampaa laitetta. EC-moottori mahdollistaa säädön ja energiankulutuksen
0…100 %.
Laite on erittäin tiivis ja sen puhalluskanava on varustettu äänenvaimennuskammiolla. Ilmanvaihtokoneelta tuleva
raitisilma puhalletaan saman äänenvaimennuskammion kautta. Laitteen kokonaiskorkeus on alle 250 mm, joten
puhalluskanavasta saadaan matala ja
leveä.
Grand Vari™ puhallinpatteri on vaivaton sekä käyttäjälle että asentajalle.
Asennus on helppoa ja nopeaa. Laite
asennetaan käytävän puolelle ja työnnetään kauluskappaleen avulla huoneen
puolelle. Lopuksi kiinnitetään säleikkö.
Huoneeseen ei tarvitse rakentaa alas­
laskettua kattoa eikä elementti myöskään
jää näkyviin sisustussuunnittelijaa harmittamaan.
Asennus on erittäin vaivatonta, koska
laite kiinnitetään pohjalevyssä olevien
kiinnikkeiden kautta kiinteään kattopintaan. Laitteeseen kiinnitetty läpimenokappale työnnetään seinäpinnasta läpi ja
säleikkö suodatinosalla kauluksineen
kiinnitetään läpimenokappaleeseen.
Kaikki laitteen tekniset liitännät sijaitsevat
sen takalevyssä, joten liittämistyö on
nopeaa ja vaivatonta. Mitään teknisiä kytkentöjä ei tehdä laitteen sivuilta, jolloin
lämpöä siirtävä jäähdytyspatteri saadaan
mahdollisimman leveäksi.
Kondenssiveden poisto on toteutettu
joko kondenssipumpulla tai vapaalla
viemä­röinnillä.
Grand Varissa ei ole tasosuodatinta,
vaan suurialainen vekattu suodatin, joka
voidaan puhdistaa imuroimalla tai pesemällä. Se sijaitsee kätevästi saranoidun
säleikön takana. Irrotettava ja helposti
pestävä kondenssikaukalo takaa
bakteeri­vapaan laitteen.
Laitteen huollon tarve on vain murtoosa tavallisiin puhallinpattereihin verrattuna. Laite valmistetaan Suomessa Chiller
Oy:n tehtaalla Tuusulassa ja jokainen kone
esitestataan huolellisesti ennen toimitusta.
Laite voidaan toimittaa tehtaalta valmiiksi
kytketyllä automatiikalla. Samaa automatiikkaa käytetään myös BOX Vari teknologiassa, jossa on Modbus liitäntä vakiona
(Suunta 2/2010).
Grand Vari™ on kompakti asennus­
valmis ratkaisu.
Grand Vari™ jäähdytyslaite
Liitäntä laitteen takaa
Saranoitu puhallussäleikkö suodattimella
SUUNTA 1/2011
3
Asianmukaista hiljaisuutta
Harjoitussali on kopio konserttisalista. Katsomo voidaan heijastaa etuseinälle, jolloin harjoitustunnelma on mahdolli­sim­man
lähellä esitystilannetta.
Musiikkitalon ilmanvaihto toimii tehokkaasti, mutta ennen kaikkea lähes äänettömästi.
Järjestelmä suunniteltiin ja laitteet valittiin pitkälti akustisin perustein. Chiller toimitti
mm. puhallinpatterit, kasettipatterit ja kaappikoneet.
E Lopultakin lähes 20 vuotta valmisteltu
hanke on valmis. Helsingin kaupunginorkesteri, Radion Sinfoniaorkesteri ja Sibelius-Akatemia ovat päässeet muuttamaan
kauan odottamiinsa uusiin tiloihin. Vihreänä hohtelevaa musiikin palatsin arkkitehtuuri ei ole vakuuttanut kaikkia, mutta
talon musiikkisalin akustiikkaa sen sijaan
ylistetty jopa kyyneleet silmissä.
Musiikkitalon rakentamisprojektiin
osallistuneille taival on ollut pitkä ja haastava. Viimeistään avajaiskonsertissa kaikki
vaiva on tullut palkituksi. Kahdella yleisön
joukossa istuneella musiikillinen nautinto
jäi kuitenkin miltei sivuseikaksi. Villasekoitekankaiseen pukuun pukeutunut suunnittelujohtaja, DI Jukka Tyni mm. Musiikkitalon ilmanvaihdon suunnitelleesta
Insinööritoimisto Olof Granlund Oy:stä
mietti, oliko hänelle miellyttävä +22 asteen
sisälämpötila ollenkaan sovelias minipituisiin juhlahepeniin somistautuneille viereisten penkkien leideille. Projektipäällikkö,
automaatioteknikko Marko Paulasuo ISS
Proko Oy:n rakennuttamispalveluista
naputti keskittyneesti tekstiviestejä kännykällään ilmanvaihdon säätäjille.
– TV-kuvan nähneet tutut luulivat minun
nukkuvan, kun pää roikkuen naputin
ohjeita, Paulasuo naurahtaa nolona.
4
SUUNTA 1/2011
Tavoitteet korkealla
Sepä Tyni että Paulasuo ovat lopputulokseen hyvin tyytyväisiä. Uudessa kohteessa opettelemista ja säätämistä riittää,
mutta tärkeintä on, että tavoitteissa on
onnistuttu. Ilmanvaihto toimii hyvin, kun
talon käyttäjät eivät kiinnitä siihen mitään
huomiota.
Tynille Musiikkitalon avajaiskonsertti oli
eräänlainen päätös ainutlaatuisen haasteelliselle ja pitkäkestoiselle projektille. Se
käynnistyi virallisesti ensimmäisessä suunnittelukokouksessa joulukuussa 2004,
mutta Tyni toki aloitti oman suunnitteluurakkansa jo aiemmin, suunnittelutarjousta laatiessaan saman vuoden kesällä.
Musiikkitalon tapaisessa valtakunnan
ykkösluokan kohteessa tavoitteet ovat
korkealla, myös sisäilmaston suhteen.
– Sisäilmaston suunnittelun lähtökohtana oli hyvä S1-taso kohteen erityispiirteet huomioon ottaen. Soittotiloissa ilman
suhteellisen ilman kosteuden minimitavoite
on 35 %. Urkusalissa olosuhdevaatimukset olivat muita tiukemmat, suhteellinen
kosteus saa vaihdella välillä 45 % - 70 %,
myös lämpötilan tavoitetaso on muita tiloja
matalampi, Tyni kertoo.
Soitinten vaatimat ilman kosteustasot
ovat vain yksi Musiikkitalon tapaiseen erikoiskohteeseen tarvittavasta suunnattomasta tietomäärästä. Taitavakaan ilmanvaihdon suunnittelija ei voi onnistua tehtävässään, jollei käytössä ole mahdollisimman täydellisiä lähtötietoja tilan käyttäjältä.
Alustavat tiedot pyritään saamaan
käyttöön mahdollisimman tarkkoina jo
luonnossuunnitteluvaiheessa.
– Näiden tietojen kerääminen ja tarkentaminen onkin usein suunnittelun
haasteellisin tehtävä. Tärkeätä on käydä
lähtötiedot käyttäjän kanssa tarkasti läpi,
jotta varmistutaan, että lähtötietojen antaja
on ymmärtänyt mitä on kysytty ja mihin
lähtötietoja käytetään, Tyni huomauttaa.
DI Jukka Tyni Insinööritoimisto Olof
Granlund Oy:stä johti Musiikkitalon
LVI-suunnittelua. Musiikkitalo on
toistaiseksi ollut haastavin kohde
hänen urallaan.
Raitista ilmaa saadaan tarkkaamoon
taitavasti naamioituna, ritilän takaa.
Helsingin Musiikkitalon lasinen vihreä
massa on suunniteltu sopimaan ympäristön
puistoihin ja lasi materiaalina puolestaan
Sanomataloon. Hillityn arkkitehtuurin on
tarkoitus eheyttää kaupunkikuvaa.
 Teksti: Dakota Lavento
Oikeilla lähtötiedoilla saadaan suunniteltua
ja toteutettua järkevät ja kustannustehokkaat ratkaisut.
Laitetiloissa on tietysti omat olosuhdevaatimuksensa, joista tiedot saatiin suunnittelua varten tilojen erikoissuunnittelijoilta.
Mitä haastavampi ja monipuolisempi
kohde, sitä varmemmin muutoksia ja tarkennuksia tulee pitkin matkaa, myös
rakennusvaiheen aikana.
Musiikkitalon tyyppisessä yleisökohteessa ilmamäärät on mitoitettava toimimaan täydellä käytöllä, kun jokaisessa
salissa on toimintaa. – Näin voi hyvinkin
olla esimerkiksi Helsingin Juhlaviikkojen
aikana, Tyni sanoo.
Ei pihaustakaan
Musiikinkuuntelutilassa on oltava hiljaista,
studiossa jopa täysin hiljaista. Ilmanvaihdon ääni ei saa erottua studio- ja salitiloissa. Lastauslaiturilla saa sitten humista
kuuluvastikin.
Musiikkitalon harjoitussalit ovat rakennettu erillisiksi tiloiksi varsinaisen rakennuksen sisällä. Ne ovat omia laatikoitaan,
Musiikkitalon konserttisalin tarkkaamosta on upea näkymä alas saliin. Tilan väri on ”musiikkitalon mustaa”, joka salaman valossa
valitettavasti muuntuu harmahtavaksi. Tarkkaamoiden seinäpaksuus on erilaisten kivivillaeristetäyttöjen vuoksi parhaimmillaan kaksi
metriä. Myös alakattojen eristys on paksu, n. 1000 mm. Laitteiden tuottama lämpö on saatava pois ilman, että tilaan tulee vedon tunnetta.
SUUNTA 1/2011
5
Asianmukaista hiljaisuutta - Helsingin musiikkitalo
jotka ”lepäävät” kumityynyjen varassa
irrallaan rakennuksen ulkoseinistä. Mitään
vääriä ääniä ei haluta ulkoa sisälle eikä
tilasta toiseen.
Akustiset vaatimukset ovat kovat myös
kaikelle talotekniselle laitteistolle. Vaikka
Musiikkitalon budjetissa on alkuperäisistä
suunnitelmista jouduttukin paljon tinkimään, akustisten vaatimusten ja ratkaisujen osalta ei ole tingitty. Vakioidut olosuhteet ja äänetön ilmanvaihto edellyttävät
erikoiskomponentteja ja riittävän kokoisia
kanavia, jotta ilma voisi kulkea niissä riittävän pienillä nopeudella ja äänettömästi.
Akustikot määrittelevät vaatimustason
ja sen perusteella laaditaan järjestelmämitoitukset ja laitevalinnat. Äänen kulkeutuminen tilasta toiseen on myös estettävä.
Läpivientien osalta se asettaa asennukselle omat haasteensa. Tyni kertoo, että
myös läpivientien toteutustapa suunniteltiin yhdessä akustikkojen kanssa.
Vaimennusta ja mutkia
Riittävän pieni ilmannopeus merkitsee riittävän suuria kanavakokoja, mutta myös
äänenvaimentimiin turvauduttiin monin
paikoin. Suuressa salissa akustiikkanero
Yasuhisa Toyota edellytti äänenvaimentimien sijaan äänenvaimennettuihin kulmiin
turvautumista.
Toyotan sanaa painaa, sillä hän on
alallaan tunnustettu nero. Hänen akustinen luomuksensa on mm. Los Angelesin
filharmonikkojen Walt Disney -konserttitaloa yhdessä arkkitehtiguru Frank Gehryn
kanssa.
Hänen laskelmiensa perusteella mm.
muutettiin Musiikkitalon salin katon muotoa, joidenkin pintojen kaltevuutta ja vaihdettiin salin lasisten kaiteiden materiaali.
– Toytota sanoi, ettei oikein usko
äänenvaimentimiin, koska tuntee mutkat.
Hän ilmoitti, montako mutkaa tarvitaan ja
se toteutettiin, kertoo talon akustiikkasuunnitteluun osallistunut vanhempi konsultti Olli Salmensaari Insinööritoimisto
Akukon Oy:stä.
Salmensaaren mukaan mutkia käyttämällä saadaan diskanttiäänten lisäksi vaimennettua tehokkaasti myös bassoäänet.
Akukonille Musiikkitalon akustiikan
suunnittelu oli haastava, mutta ei suinkaan
ainutlaatuinen tehtävä. Toimiston käsialaa
on mm. kehuttu Sello-sali. Akukon toimi
Nagata Acousticsin alikonsulttina ja huolehti akustiikka-asioiden hoidosta Suomessa. Akukon huolehti suurta salia
lukuun ottamatta Musiikkitalon akustisesta suunnittelusta.
6
SUUNTA 1/2011
Suuren, 1650-paikkaisen konserttisalin akustiikka on kunnossa. Jo viritysvaihe kuulostaa
modernilta sävellykseltä.
– Meillä on tilan suurin sallittu melutaso totuttu ilmaisemaan A-painotettuna
äänitasoina. Esimerkiksi suurin sallittu
melutaso asuinhuoneessa saa olla
30 dB(A).
Musiikkitalossa käytettiin kuitenkin
meluarvo- eli NC-käyriä (noise criteria curves) melun häiritsevyyden luokittelukriteerinä, Salmensaari kertoo. Mittaustuloksia
käsitellään oktaaveittain, kun A antaa
yhden lukuarvon koko taajuuskaistalle.
Äänitysstudioissa suositeltava käyrä
on NC 15...20 ja normaaleissa teatteri- ja
konserttisaleissa NC 20...25. Musiikkitalon
suuressa konserttisalissa vaatimus on
NC 15, joka vastaa noin 20 dB(A), muissa
saleissa NC 20, harjoitustiloissa NC 25,
joka vastaa noin 30 dB (A). Se on hieman
tavanomaista toimistotasoa hiljaisempi.
Häiriöäänentasot pyritään alittamaan
rakennusakustiikan keinoin.
Salmensaaren mukaan vaativimpiinkin
tasoihin pääseminen ei edellytä mitään
kommervenkkeja, vaan varsin yksinkertaisia asioita. – Ilman tulee liikkua riittävän
hitaasti, mikä merkitsee riittävän suurta
kanavakokoa. Ilman sitä ollaan ongelmissa. Tarvittaisiin suuria äänenvaimennuksia, joka johtaisi merkittäviin painehäviöihin, mikä edellyttäisi suuria koneita,
jotka tarvitsisivat suuret äänenvaimentimet… Edessä olisi todellinen suo, hän
kuvaa.
Helsingin Musiikkitalo
Neliötä: 38 500
Kuutioita: 255 000
Kuulijoita: Suuressa konserttisalissa 1700
Hinta: 163 M€
Chiller Oy on toimittanut Musiikkitaloon kaikkiaan noin 200 konetta,
jotka ovat ääniteknisiltä ominaisuuksiltaan erilaisia. Alhaisin äänitaso
on 19 dB ja korkein 50 dB.
Laitetyypit:
• Puhallinpatterit SVK 10…16 SHLK 10…16 SHLC 10…16
• Kaappimallinen puhallinpatteri LSU ja LSD 700 ja 1300 • Kaappikone CWUC 60
• Kaappikone AUC 60
• Kasettipatteri BOX40…160
Tarkkaa työtä
Kun ”varmuudenvuoksi” ylimitoitukseenkaan ei ole mahdollisuuksia, pelivaraa ei
jää toteutusvaiheessa. Salmensaaren
mukaan kaiken on onnistuttava nappiin
eikä virheitä voi sallia, jotta kaikki toimisi
halutulla tasolla.
Tietomallinnuksesta oli merkittävää
etua koko talon rakennusvaiheessa. Tietomallinnuksen hyödyntämisen suhteen
Musiikkitalo on Suomessa ollut pioneerikohde. Rakennuttaja Senaatti-Kiinteistöt
pyysi jo 2004 suunnittelukilpailutuksessa
eräänlaista perustason tietomallinnusta.
Monille mukanaolijoille tietomallinnuksen
hyödyntäminen merkitsi uuden opettelua.
Suunnittelijoilta tietomallinnuksen hyödyntäminen on edellyttänyt normaalia
enemmän työtä, kun projektin kuluessa on
tarvittu yhä eksaktimpaa tietoa. Granlund
on ollut tietomallinnuksen käyttöönotossa
Suomessa edelläkävijä, joten sen suunnittelijoille, myös Tynille, oli iloinen yllätys,
miten hyvin sitä kyettiin työmaatasollakin
hyödyntämään. – Mm. yhteensovituksessa
ja asennusjärjestysten sopimisessa siitä oli
korvaamatonta apua, Tyni kertoo.
Ilmanvaihdon äänenvaimennuksen
suunnittelu äänitasovaatimuksia vastaavaksi ei olisi ollut mahdollista ilman tietomallin käyttöä. CFD-simuloinnin avulla
puolestaan lämpiöiden ilmanvaihdon ilmavirtoja saatiin pienennettyä 20 %.
Musiikkitalon urakan sai toteuttaakseen tamperelainen perheyritys MHSAsennus Oy. – Haastavia kohteita olemme
kyllä toteuttaneet ennenkin, mutta suurin
tämä on meille tähän mennessä ollut,
Esko Tiikkaja sanoo. Asennustyötä tehtiin kahdessa vaiheessa ja työmaalla oli
enimmillään 25 asentajaa yhtä aikaa.
Kanavien valmistus työllisti omassa verstaassa lisäksi 10 työntekijää.
Haastavassa työssä oli eduksi, että laitetoimittaja Chiller sijaitsee lähellä. – Apua
saatiin aina tarvittaessa ja toimitukset tulivat ajallaan. Täytyy sanoa, että yhteistyökumppanina se on ykkösluokkaa, Tiikkaja
kehaisee.
Musiikkitaloa jäähdytetään kaukojäähdytyksellä. Tyni kertoo, että rakennuskohtaisen ratkaisun ja kaukojäähdytyksen
etuja vertailtiin tarkkaan suunnitteluvaiheessa. – Kaukojäähdytyksen ekologisuus
oli etu, mutta myös helpompi asennettavuus painoi paljon. Musiikkitalon katolle
suurten liuosjäähdyttimien sijoittaminen
olisi ollut todella hankalaa. Kompressorien
ääneneristys olisi myös pitänyt ratkaista
jollakin tavalla, hän perustelee.
Ohi on
Syyskuussa Musiikkitalon käyttämistä
vielä opetellaan. Säätöjä tehdään ja ilmanvaihtoakin hiotaan toimimaan parhaalla
mahdollisella tavalla kaikissa tiloissa ulkoisista olosuhteista riippumatta.
Jukka Tynillä ovat työn alla jo uudet
kohteet, uusine haasteineen. 
BOX kasettipatteri
Kaappikone aukaistulla ovella.
Alalämpiön seinillä on tilaa vaihtuville näyttelyille.
SUUNTA 1/2011
7
Chiller Oy osti ruotsalaisen
kylmäalan urakointiliikkeen
Chiller Oy laajentaa toimintaansa
Pohjoismaissa.
Yritys on ostanut 70 prosentin
osuuden ruotsalaisesta
Forsberg&Tibell Kyl Ab:sta.
Forsberg&Tibell on arvostettu, jo
1930-luvulla Jönköpingiin perustettu
kylmäalan yritys, joka on omalla alueellaan johtava kylmäalan toimija. Yrityksellä on 11 työntekijää ja sen liikevaihto on noin kaksi miljoonaa euroa.
Myyjä, yrityksen toimitusjohtajana vuodesta 1987 toiminut Sven Karlsson,
jatkaa yrityksessä myös tehdyn kaupan jälkeen. Loput 30 prosenttia osakkeista siirtyivät yhtä suurin osuuksin
yrityksen kahden toimihenkilön Morgan Danellin ja Johan Blingen haltuun.
Chiller on kehittänyt vientiään jo 15
vuoden ajan. Alku­aikojen kasettipattereista tuotevalikoima ja osaaminen
ovat kehittyneet niin, että nyt asiakkaille voidaan tarjota kattava talotekninen paketti suuriinkin kohteisiin. –
Olemme aiemmin toimineet Ruotsissa
pelkästään Tukholmassa sijaitsevan
Chiller Sverigen kautta. Yrityskauppa
vahvistaa asemiamme Ruotsin markkinoille selvästi, Chiller Oy:n toimitusjohtaja Heikki Lahdenperä sanoo.
– Skandinavia muodostaa meille
luontevimman vienti­alueen maiden
markkinarakenteen samankaltaisuudesta johtuen. Talotekniset ratkaisut
tehdään enimmäkseen konsultti­
vetoisesti, teknisiin argumentteihin
nojaten. Odotammekin paljon Ruotsin
markkinoilta lähitulevaisuudessa.
Skandinavian tuttujen markkinoiden lisäksi Chiller tähyää myös itäiseen naapurimaahan. – Venäjä on
kiinnostava mahdollisuus erityisesti
ilmaston laitteille asettamien vaatimusten vuoksi, Lahdenperä kertoo. 
Grand Vari
TM
uusikonsepti
hotellihuoneiden
ilmastointiin
Uuden Grand Vari puhallinpatterin ainutlaatuinen rakenneratkaisu yhdistää EC-moottoriteknologian sekä ilman imu- ja
jakovirran integroivan säleikön mahdollistaen patterille
erinomaisen logaritmisen lämpötilaeron.
erinomainenhotellihuoneenilmastointiin
puhaltimenjaventtiilinsäätö0…100%
laiterakenneoptimoituEC-puhaltimeen
suodattimenhuoltosäleikönkautta
huippuluokanenergiatehokkuus3…11W(!)
Chiller Oy, Louhostie 2, 04300 Tuusula , Puh. (09) 2747 670, Fax (09) 2747 6777
www.chiller.fi
www.chiller.fi
www.chiller.fi
• [email protected] (Lisätietoja/jälleenmyyjät)
www.chiller.fi/snvideo
Service Next™ -etähuoltojärjestelmän esittelyvideo
Tutustu helppoon tapaan parantaa hyötysuhdetta
jäähdytyslaitteissa.
Chiller Oy
Louhostie 2
04300 Tuusula
Puh. (09) 2747 670
Fax (09) 2747 6777
[email protected]
www.chiller.fi
Chiller Lahti
Puh. (03) 876 470, Fax (03) 876 4750
[email protected]
Chiller Turku
Puh. (02) 253 5700, Fax (02) 253 5799
[email protected]
Chiller Tampere
Puh. (03) 214 3250, Fax (03) 213 4252
[email protected]
Chiller Stockholm
Puh. +46 8 5450 2080, Fax +46 8 611 0680
[email protected]
Chiller Jyväskylä
Puh. (014) 378 2511, Fax (014) 378 2510
[email protected]
Chiller Kuopio
Puh. (017) 263 1880, Fax (017) 263 1807
[email protected]
REFTEC AS, Norway
Puh. +47 7 310 3950, Fax +47 7 310 3955
www.reftec.no