ELIITTIKIRKOLLE - Koillissanomat

Transcription

ELIITTIKIRKOLLE - Koillissanomat
15
Torstai 23. lokakuuta 2014
KUUSAMON
Seurakuntalainen
SEURAKUNTAVAALILEHTI
ILMOITUSLIITE
EHEYTTÄJÄ
EI
KYLLÄ
• Kohti koko kansan kirkkoa
• Ahneutta ja itsekkyyttä vastaan
• Perusseurakuntalaisten puolesta
• Nyt on oman kansan vuoro
JOUKAMO KORTESALMI
49
yrittäjä, järjestösihteeri, puuntuottaja
Kuva: Kristiina Kortesalmi
ELIITTIKIRKOLLE
KANSANKIRKOLLE
16
KOILLISSANOMAT
PÄÄKIRJOITUS
LISÄVOIMAA LAAJAPOHJAISELLE LISTALLE
OLEN kasvanut varhaislapsuuteni pappilassa. Äitini isä,
viimeksi Vaalan kirkkoherrana toiminut rovasti Toivo
Voutilainen, oli ensikosketukseni kirkkoon. Pikkupoikana
olin innokas isoisäni mukana kulkija seurakunnallisissa tilaisuuksissa kylillä ja kirkossakin.
Luonteelleni kuvaavaa onkin minulle kerrottu tarina
eräästä yhteisestä kirkossakäynnistämme, jossa minut
oli nähtävästi istutettu etupenkkiin, mistä sitten olin
kuunnellut isoisäni saarnaa
tarkkaavaisesti. Sen päivän
saarnan aiheeksi oli otettu joku tekemiseni tai sanomiseni, minkä puheesta ymmärsin. Tällöin jo luonteessani piilevänä esiintynyt luontainen
vaatimattomuus oli pakottanut minut nousemaan penkissä ylös, kääntymään seurakuntalaisiin päin ja toteamaan: ”se puhuu minusta!”
EI ELIITTIKIRKOLLE - KYLLÄ
KANSANKIRKOLLE
LAAJENEEKO LAAJAPOHJAINEN LAAJIMMAKSI?
Mielestäni jokaisella seurakuntalaisella on oikeus päättää oma hengellinen elämänsä ja osallistumisensa omakohtaisesti itse. Aitokristillisyys lähtee pienistä teoista
käytännön elämässä eikä sen
ainoana mittarina saa olla
vain mahdollinen esiintymisvietin taso. Voi nimittäin hyvinkin olla niin, että etupenkkiin ennättävät lopulta takapenkkiin sijoitetaan!
Täytyy muistaa se, että keskiverto perusseurakuntalainen maksaa elämänsä aikana
melkoisen summan kirkollisveroja ja käyttää silti seurakunnan palveluja pääosin
vain pakon sanelemana. Ei se
heistä silti automaattisesti tee
huonoja seurakuntalaisia.
Olen myös sitä mieltä, että
ei ole olemassa oikeita seurakuntalaisia, sillä jos niin ikävästi olisi, täytyisi silloin olla vääriä seurakuntalaisiakin.
Vaikka seurakunnat ovat olleet osa väestötietojärjestelmää, ei niiden tehtäviin saa
kuitenkaan kuulua ihmisten
jakaminen vuohiin ja lampaisiin.
Oma ideologiani lähtee siitä, että jokainen ihminen ja jokainen elämä on arvokas. Me
emme määrittele itse oman
elämämme arvoa, vaan sille lopulliselle arvioinnille on
olemassa meitä korkeampi
arviomies.
Omalta osaltani haluan olla - kaikessa keskeneräisyydessäni - muodostamassa
koko kansan kirkkoa, missä
jokaisen sen jäsenen on hyvä ja luonteva olla, mahdollisesta erilaisuudestaan riippumatta.
Kuusamossa järjestettävät
seurakuntavaalit ovat jo ennakkoon odotettavissa oleva
jännitysnäytelmä. Oletettavaa on, että kansa kirmaisee
uurnille lähes samaan tapaan
kuin takavuosien kirkkoherranvaaleissa. Nyt on nimittäin
koko Kuusamoakin ajatellen
historiallisen kutkuttava tilanne käsillä.
Ensimmäistä kertaa vähintäänkin vuosikymmeniin
paalupaikalle ehdokaslistalla mitattuna on noussut joku
muu taho kuin keskusta. Laajapohjainen lista on laajentunut entisestäänkin käsittäen nyt kaikkiaan kuusi ei-keskustalaista puoluetta: perussuomalaiset, kokoomus, sosiaalidemokraatit, vihreät, vasemmistoliitto ja kristillisdemokraatit lisättynä sitoutumattomilla tahoilla.
Keskustan seurakuntavaalilistalla oli aikaisemmissa vaaleissa 30 ehdokasta, nyt vain
23 - siis -7 ehdokasta vähemmän kuin neljä vuotta sitten.
Laajapohjaisella listalla puolestaan oli edellisvaaleissa 22
ehdokasta, nyt peräti 28 - siis
+6 ehdokasta enemmän kuin
ennen. Laajapohjainen lista
on nyt asetetuista ehdokasmäärältään selvästi suurin,
kun ehdokkaita on kaikkiaan
5 enemmän kuin keskustalla.
Lähtöasetelma ennakoi
vahvasti vallanvaihdosta kirkkovaltuustossa. Perussuomalaiset ovat kuntavaalituloksen perusteella Laajapohjaisen listan vahvin yksittäinen
osatekijä, joten lisävoima yhteislistan taakse on jo yksin
perussuomalaisten suhteen
merkittävä.
TERO KOKKO
yrittäjä, toiminnanjohtaja
Perusseurakuntalaiset lähtee seurakuntavaaleihin tavoitteena saada kaikki neljä
ehdokastaan läpi. Sen lisäksi
lähdemme kamppailemaan
kärkisijoista vaaleissa ja kirkkovaltuuston puheenjohtajan
paikasta.
Itse olen ilmoittanut, että
seurakuntavaalitulos ratkaisee eduskuntavaaleihin osallistumiseni. Jos tulos on osaltani heikko, säästän paljon aikaa, vaivaa ja varojani. Mikäli tulos on velvoittava, tässä
joutuu suureen henkilökohtaiseen savottaan.
Vain annetut äänet lasketaan ja miinusääniä onnekseni ei voi antaa!
Kolmikko korostaa sitä, että seurakuntavaaleihin on valmistauduttu jo pitkän aikaa, vaalityötä tehdään taukoamatta ja niihin panostetaan myös taloudellisia resursseja merkittävästi. ”Vallanvaihdokseen on nyt Kuusamossa kaikki edellytykset olemassa”, kiteyttää Kuusamon PS:n johtokolmikko!
■ Kuusamon perusseurakuntalainen -vaalilehden toimitus
haastatteli kolmea keskeistä
Kuusamon Perussuomalaiset
ry:n vaikuttajaa ja aktiivitoimijaa: puheenjohtaja Esko Törmästä, toiminnanjohtaja Tero Kokkoa ja sihteeri Tarmo
Tyniä.
Paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Törmänen tuntee
kenttäväen kuin omat taskunsa. Ilmassa muhii vahva muu-
toshenki. Kansa on lopen kyllästynyt yhden puolueen ylivaltaan.
Esko kertoo, että Perussuomalaisten lähtö mukaan Laajapohjaiselle listalle oli tarkoin
harkittu asia. Omia ehdokkaita asetettiin juuri sen verran,
mitä meillä on mahdollisuus
saada vaaleissa myös läpi, havainnollisti Törmänen.
- Nyt, kun Laajapohjainen
lista on laajentunut entises-
KOKKO JA TYNI UUMOILEVAT
NELJÄÄ PERUSPAIKKAA
Kuusamon Perussuomalaisten toiminnanjohtaja Tero Kokko, joka itsekin on seurakuntavaaliehdokkaana pitää kaikkien neljän PS-taustaisen ehdokkaan läpimenoa
hyvinkin mahdollisena.
- Paalupaikka tuli meille
jo ehdokasasettelussa. Laajapohjainen on nyt nimensä
veroinen.
Laajapohjaisen listan vaalimateriaalin jakelusta tavoitettu Kokko tuumaa, että
jos työnteolla on vähänkään
merkitystä, niin tulosta pitäi-
si tulla.
- Tähän vaalityöhön on nyt
valjastettu mukaan myös laajat eläkeläisjoukotkin. Jakomateriaalin niputus on oma
aikaa vievä hommansa.
Meijeristi Tarmo Tyni puolestaan luottaa puolueen
vahvaan kannatukseen Kuusamossa. Kuntavaaleista on
menty vielä toiminnallisesti
eteenpäin aimo harppauksin.
- Seurakuntavaaliohjelmaamme on kehuttu laajasti onnistuneeksi ja osuvaksi.
Kuusamon Perussuomalaisten seurakuntavaaliehdokkaat ovatkin ajan hermolla
ja vahvasti muutoksessa mukana.
PS -joukoissa me Kuusamoon muualta kotiutuneetkin saamme olla tasa-arvoisina toiminnassa ja päätöksenteossa mukana, hehkuttaa Tarmo Tyni.
TARMO TYNI
meijeristi
KOHTI KOKO KANSAN KIRKKOA
Perussuomalaiset rynnistävät kirkkovaltuustoon
Kortesalmi tavoittelee puheenjohtajuutta
Perussuomalaisille tulossa vaikuttava seurakuntavaalivoitto
tään, on oiva tilaisuus nostattaa samalla myös aikaisemmin alhaisena ollutta äänestysprosenttia. Sellainen näppituntuma on, että aika moni aikaisemmin äänestämättä jättänyt käy nyt äänensä antamassa.
yrittäjä, järjestösihteeri
61
TEESIMME
• Jokainen ihminen ja jokainen elämä on arvokas
• Kirkollisveron korotuskierre katkaistava
• Palvelujen painopiste perusseurakuntalaisiin
49
Törmänen, Kokko ja Tyni ennakoivat:
Kuusamon Perussuomalaiset rynnistänevät väellä ja
voimalla kotiseurakunnan hallintoon. Kuusamon PS:
n puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Esko Törmänen ja paikallisyhdistyksen toiminnanjohtaja Tero Kokko sekä sihteeri Tarmo Tyni vakuuttavat kuin yhdestä suusta, että eteenpäin mennään aimo harppauksin.
49
46
Maksaja: Joukamo Kortesalmen lahjoittama ilmoitustila
seurakuntalaiset. Joskus on
vaikuttanut hieman siltä, että
seurakunnan muodostaa vain
sen hallinto. Tähän me perusseurakuntalaiset haluamme
olla tuomassa raikkaan muutoksen. Kirkko on ihmisiä varten eikä päinvastoin.
Tämä edellyttää sitä, että
kotiseurakuntamme on tiiviisti jäsentensä arjessa mukana.
Erityisesti näin on oltava elämän kriisitilanteissa. Kuolema, avioero, työttömyys, sairaudet, syrjäytyminen, jaksamisongelmat… Juuri tällöin
vertaistukea, mukanaoloa ja
kuuntelemista sekä rauhoittavia sanoja tarvitaan.
ILMOITUSLIITE
ILMOITUSLIITE
Kirkko kansan keskuuteen!
■ Seurakunta olemme me -
17
Torstai 23. lokakuuta 2014
Kuusamolaiset ansioituneet järjestöaktiivit: paikallisyhdistyksen puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Esko Törmänen vasemmalla ja paikallisyhdistyksen toiminnanjohtaja Tero Kokko oikealla Timo Soinin vieraina
Finlandia-talossa järjestetyssä kentän juhlassa keväällä 2014 Joukamo Kortesalmen kuvaamana. Kuusamosta oli kutsuttuna Törmäsen, Kokon ja Kortesalmen lisäksi myös Tarmo Tyni, mutta hän ei päässyt osallistumaan tilaisuuteen.
■ Kuusamon Perussuomalaisten kärkihahmo järjestösihteeri Joukamo Kortesalmi
vie joukkonsa voimalla seurakuntavaaleihin.
Kuusamon Perussuomalaiset ry lähtee ensi kertaa hakemaan uusia asemia kotiseurakunnan hallinnossa tarkoin
harkitulla ehdokasasettelulla.
Kuusamon PS:n ehdokkaiksi koko kansan kirkon rakennustyöhön ovat lupautuneet:
yrittäjä Tero Kokko, järjestösihteeri, puuntuottaja Joukamo Kortesalmi ja lastenohjaaja Vuokko Käsmä (ps./sit.)
sekä meijeristi Tarmo Tyni.
Perussuomalaiset ovat mukana kaikkien kuuden ei-keskustalaisen puolueen Laajapohjaisella vaalilistalla, paikallispoliittisella voimalla mitattuna sen suurimpana osatekijänä. Ennakkoasetelmat
ainakin ovat herkulliset, sillä keskustan listan ehdokasmäärä on laskenut rajusti aikaisemmasta 30 ehdokkaasta nyt olevaan 23 ehdokkaaseen.
LAAJAPOHJAINEN lista puolestaan on saanut mukaan aikaisempaan kokoonpanoon:
kokoomus, sosiaalidemokraatit ja kristillisdemokraatit
nyt myös perussuomalaiset,
vihreät ja vasemmistoliiton
sitoutumattomien tahojen lisäksi. Poliittisen ei-keskustalaisen koalition ehdokasmäärä on nyt kasvanut 22 ehdokkaasta 28 ehdokkaaseen.
Kuusamossa onkin nyt ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin tilanne, jossa keskusta on menettänyt jo ehdokasasettelutilanteessa suurimman ryhmittymän asemansa. Odotettavissa on todellinen jännitysnäytelmä, sillä kaikki merkit viittaavat siihen, että valta vaihtuu vaaleissa keskustalta laajapohjaiselle listalle.
PUHEENJOHTAJAN PAIKKA
NAPATAAN KESKUSTALTA
Kuusamon Perussuomalaisten tavoitteena on saada
läpi kirkkovaltuustoon kaikki neljä ehdokastaan. Lisäksi
puolue aikoo napata paikan
kirkkoneuvostosta sekä nostaa laajapohjaisen listan kirkkovaltuuston suurimmaksi ryhmäksi, perussuomalaiset puolestaan laajapohjaisen suurimmaksi osatekijäksi, varmistaen näin kirkkovaltuuston puheenjohtajuuden
omiin käsiinsä.
Kuusamon Perussuomalaisten seurakuntavaaliohjelmana päätavoite on katkaista
kirkon jäsenkato. Eliittikirkosta on päästävä irti muodosta-
!
Vaalitulos
ratkaisee
kansanedustajaehdokkaaksi
lähtemisen
en koko kansan kirkko, jossa
ihmisiä ei enää jaeta vuohiin
ja lampaisiin.
NYKYPUHEENJOHTAJA
HALUTAAN VAIHTOON
Tosiasia nimittäin on, että
Kuusamon seurakunnan jäsenmäärän vähentymisestä
väestökato selittää vain osan.
Hyvin moni kuusamolainen
kirkosta eronnut kertoo eroamisensa pääsyyksi sen, että sillä on haluttu protestoida yhden puolueen ylivaltaa
vastaan.
Keskustalainen vallankäyttö kulminoituu puheenjohtajuuksiin. Siksi niistä pidetään
viimeiseen saakka kiinni.
Kuntapuolella kovin tutuksi on tullut käytäntö, missä puheenvuoropyyntöjä ei haluta
huomata, puheita rajoitetaan
ja lisäksi jatkuvasti keskeytetään. Puheenvuoro jopa luovutetaan ennen varsinaista
puheenvuoropyyntöä omalle ryhmätoverille, jotta keskusta pääsee ensimmäisenä
ääneen.
Kuusamon kirkkovaltuuston kepu-puheenjohtajasta
tulee kentältä ja aktiiviseurakuntalaisten parista jatkuvasti laajaa kielteistä palautetta.
Erityisen arveluttavana kirkkovaltuuston puheenjohtajan
arvolle pidetään hänen taannoista Koillissanomien kolumniaan, missä hän nimeltä
mainitsematta, mutta selvästi
tunnistettavasti leimasi erään
kohtuullisen suuren kirkollisveron maksajan ”tyhjäksi kolisevaksi tynnyriksi”.
että jatkan puolueen palveluksessa edelleen, mikäli kysyntää ja omaa tahtoa on.
Toinen vaihtoehto on se, että lähden pyrkimään tosissani eduskuntaan. Kolmas puolestaan on se, että poliittinen
osallistumiseni jää tällä erää
vain yhteen valtuustokauteen, jolloin siirryn päätoimiseksi yrittäjäksi.
- Kaikki on nyt kansan käsissä. Kuusamolaiset seurakunnan jäsenet ratkaisevat
Kortesalmen tulevaisuuden
suunnan: joko äänestämällä
tai kotiin jäämällä.
”Nämä seurakuntavaalit
ovat kohdallani eduskuntavaalien esivaalit”, huomauttaa
Kortesalmi. Kannatusta joko
on riittävästi tai sitten ei ole.
Kumpikin tieto on yhtä tärkeää. Eduskuntaan pääsemiseksi tarvitaan ensiksi omaa
tahtoa, toiseksi riittävää kannatusta ja kolmanneksi taloudellisia ja ajankäytöllisiä resursseja.
KORTESALMI KÄYTETTÄVISSÄ PUHEENJOHTAJAKSI
Joukamo Kortesalmi lähtee seurakuntavaaleihin mukaan tosimielellä. Kuusamon
Perussuomalaiset ovat niihin
myös hyvin valmistautuneet
ja vaalisuunnitelma on hiottu
huippuunsa monissa yhteisissä palavereissa.
- Nämä vaalit ratkaisevat
kohdallani elämän jatkosuunnan ensi keväästä eteenpäin.
Määräaikainen työsopimukseni järjestösihteerinä päättyy ensi heinäkuussa, joten
olen ensimmäistä kertaa elämässäni pitkään aikaan tilanteessa, jossa minulla ei ole vakinaista työsuhdetta.
Kortesalmen mukaan vaihtoehtoja on kolme. Yksi on se,
Maakuntavaltuuston 3. varapuheenjohtaja Joukamo
Kortesalmi, kuvassa edessä keskellä, toimii Kuusamossa myös Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajana. Seurakuntavaaliehdokkaista kuvassa eturivissä vasemmalla Vuokko Käsmä (ps./sit.) ja takarivissä oikealta Tero Kokko ja Tarmo Tyni.
18
KOILLISSANOMAT
ILMOITUSLIITE
MONESSA MUKANA
Joukamo Kortesalmi/ MetsäKortesalmi on Koillismaalla merkittävä metsänomistaja ja puuntuottaja.
Kaikki metsätyökalut pottiputkesta kenttäsirkkeliin
on läpi koluttu.
Kortesalmi on myös tuhansien parvekelasitusten
asennusurakoitsija aina Rovaniemeltä Kotkaan ja
Turun saaristoon saakka.
Kotkan vanhimman kerrostalon julkisivuremontin
lasitusurakka valmiina.
Kaupunginvaltuutettu Joukamo Kortesalmi on
värikäs ja valloittava puhuja.
Järjestösihteeri Joukamo Kortesalmi vieraili europarlamentaarikko Sampo Terhon vieraana Brysselissä keväällä 2014.
Maakuntavaltuuston 3. varapuheenjohtaja Joukamo
Kortesalmi Pohjois-Pohjanmaan liiton loppiaisvastaanoton isäntien kättelyrivistössä keskellä.
Riikan enkelit! Perussuomalaisten järjestöosasto
ryhmäkuvassa puoluetoimiston aulassa puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon, keskellä, johdolla. Järkkärit vasemmalta: Kärki, Kataja, Kortesalmi
ja Konttinen.
Kuva: Matti Matikainen
JOUKAMO KUUSAMO