täältä - Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry

Transcription

täältä - Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry
Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry
SÄÄNNÖT
13.9.2014
Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry:n säännöt
1 § Nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry, ruotsiksi Finlands Begravningsbyråers Förbund rf ja
englanniksi Finnish Association of Funeral Services. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Näissä säännöissä
yhdistystä kutsutaan liitoksi.
2 § Tarkoitus
Liiton tarkoituksena on vaalia suomalaista hautauskulttuuria, kehittää liiton jäsenten ammattitaitoa ja -etiikkaa
sekä valvoa ja edistää jäsentensä yleisiä ja yhteisiä etuja.
3 § Toiminta ja talous
Tarkoituksensa toteuttamiseksi liitto
1) muodostaa yhdyssiteen jäsentensä välille, edustaa hautausalaa ja tekee yhteistyötä viranomaisten ja alan
yhteistyökumppaneiden kanssa
2) valvoo alalla ilmeneviä epäterveitä ilmiöitä ja puuttuu niihin tarvittaessa
3) julkaisee liiton äänenkannattajaa, Tiimalasi-lehteä
4) kehittää jäsentensä toimintaa järjestämällä kokouksia, koulutusta sekä muita vastaavia tilaisuuksia
5) seuraa hautausalaa koskevaa lainvalmistelutyötä ja antaa tarvittaessa sitä koskevia lausuntoja, tekee aloitteita ja antaa julkilausumia
6) tiedottaa hautausalaa koskevista asioista
7) osallistuu hautausalan kansainvälisten järjestöjen toimintaan
8) tuottaa jäsentensä käyttöön erilaisia liittotuotteita ja -palveluita
9) toimii muilla samankaltaisilla tavoilla
Toimintansa tukemiseksi liitto voi muun muassa perustaa rahastoja, ottaa vastaan lahjoituksia, avustuksia ja
testamentteja, toimeenpanna myyjäisiä ja arpajaisia sekä harjoittaa toimialaansa liittyvää kustannus- ja julkaisutoimintaa.
4 § Jäsenet
Varsinaiset jäsenet
Liiton varsinaiseksi jäseneksi liittohallitus voi hyväksyä hautaustoimistoliikettä harjoittavan, yksityisessä omistuksessa olevan oikeuskelpoisen yrityksen, lukuun ottamatta osuuskuntia, tai luonnollisen henkilön toiminimen
haltijana, jolla on riittävä alan kokemus ja joka sitoutuu noudattamaan liiton sääntöjä sekä hautausalan eurooppalaisia eettisiä ohjeita sekä hautausalan eurooppalaista standardia.
Jos jäsen asetetaan konkurssiin, jäsen katsotaan liittohallituksen päätöksellä erotetuksi liitosta.
Jos jäsen lopettaa 1. momentissa mainitun toimintansa hautausalalla, on jäsenen erottava liitosta.
Jos jäsenen omistaja tai toimitusjohtaja vaihtuu, vaihdoksesta on viipymättä ilmoitettava liittohallitukselle.
Koejäsenet
Jäsenehdokas, jolla ei ole riittävää alan kokemusta, voidaan hyväksyä liittoon koejäseneksi. Koejäsenyyden
enimmäiskesto on 12 kuukautta, jonka jälkeen liittohallitus voi asiaa harkittuaan hyväksyä hakijan varsinaiseksi
jäseneksi tai erottaa koejäsenen. Koejäsenyyden aikana hakijalla ei ole äänioikeutta liittokokouksessa, eikä ylimääräisessä liittokokouksessa. Koejäseneltä peritään jäsenmaksuna puolet varsinaisen jäsenen jäsenmaksusta.
Kunniajäsenet
Liittokokous voi kutsua liiton kunniajäseneksi henkilön, joka on erittäin ansiokkaalla tavalla työskennellyt liiton
tai hautausalan hyväksi. Kunniajäsenet on vapautettu jäsenmaksusta.
Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry
SÄÄNNÖT
13.9.2014
5 § Jäsenmaksut
Varsinaisten jäsenten jäsenmaksun päättää varsinainen liittokokous liittohallituksen esityksestä. Jäsenmaksun
porrastamisen perusteena käytetään jäsenen hautaustoimeksiantojen määrää vuodessa seuraavasti:
I
II
III
IV
alle 300 hautaustoimeksiantoa vuodessa
301–700 hautaustoimeksiantoa vuodessa
701–1500 hautaustoimeksiantoa vuodessa
yli 1500 hautaustoimeksiantoa vuodessa.
6 § Liiton tunnus
Liiton rekisteröitynä tunnuksena on oheinen mustavalkoinen merkki.
Liitolla ja sen jäsenillä on oikeus käyttää merkkiä. Sitä voi käyttää myös muun värisenä. Tunnuksen käyttöoikeus lakkaa välittömästi, kun jäsen eroaa tai erotetaan liitosta. Koejäsenellä ei ole oikeutta käyttää liiton merkkiä.
7 § Jäsenen rankaiseminen
Liittohallitus voi päätöksellään erottaa jäsenen, joka ei ole maksanut jäsenmaksuaan toimintakauden loppuun
mennessä.
Liittohallitus voi joko määräajaksi tai kokonaan erottaa liitosta jäsenen, joka
- laiminlyö näiden sääntöjen noudattamisen
- laiminlyö liittohallituksen toimivaltansa rajoissa antamat ohjeet
- toimii hautausalan eettisten ohjeiden tai yleisesti hyväksyttyjen liiketapojen vastaisesti
- omalla toiminnallaan huomattavasti vahingoittaa liiton toimintaa
Erottamisen sijasta liittohallitus voi antaa jäsenelle huomautuksen tai varoituksen.
8 § Liittokokous
Liiton ylintä päätösvaltaa käyttää liittokokous. Jokaisella varsinaisella jäsenellä on liittokokouksessa yksi ääni.
Jäsenellä on oikeus käyttää asiamiestä.
Varsinainen liittokokous pidetään vuosittain syyskuussa. Liittokokouksen tarkemman ajan ja paikan määrää
liittohallitus.
Ylimääräisen liittokokouksen kutsuu koolle liittohallitus tarvittaessa tai jos vähintään 1/10 äänioikeutetuista
jäsenistä sitä ilmoittamaansa asiaa varten kirjallisesti vaatii.
9 § Kutsu liittokokoukseen
Kutsu varsinaiseen liittokokoukseen on toimitettava jäsenille kirjeitse sekä julkaistava liiton äänenkannattajassa
Tiimalasissa vähintään 14 vuorokautta ennen kokousta.
Kutsu ylimääräiseen liittokokoukseen on toimitettava jäsenille kirjeitse vähintään 14 vuorokautta ennen kokousta.
Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry
SÄÄNNÖT
13.9.2014
10 § Päätöksenteko liittokokouksessa
Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan äänestyksessä ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa arpa.
Liittohallituksen jäsenten vaalissa valituiksi tulevat liittokokouksessa ehdotetuista ja suostumuksensa antaneista
kolme eniten ääniä saanutta ehdokasta.
11 § Liittokokouksessa käsiteltävät asiat
Varsinaisen liittokokouksen tehtävänä on:
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
käsitellä ja vahvistaa toimintakertomus ja tilinpäätös ja päättää tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä liittohallitukselle ja muille tilivelvollisille
päättää liittohallituksen puheenjohtajan ja jäsenten sekä toiminnan-/tilintarkastajan palkkiot
päättää varsinaisten jäsenten jäsenmaksun suuruus
vahvistaa kuluvan toimintakauden toimintasuunnitelma ja talousarvio
valita joka toinen vuosi liittohallituksen puheenjohtaja, jota kutsutaan myös liiton puheenjohtajaksi
valita liittohallituksen erovuoroisten jäsenten tilalle uudet
valita tilintarkastusyhteisö tai toiminnan-/tilintarkastaja ja hänelle varahenkilö
päättää seuraavan varsinaisen liittokokouksen paikkakunta
päättää muista kokoukselle sääntömääräisessä ajassa esitetyistä asioista
Asiasta, jonka liiton jäsen haluaa varsinaisen liittokokouksen käsiteltäväksi, on ennen kesäkuun loppua tehtävä
kirjallinen esitys liittohallitukselle.
Liittohallituksen on tuotava sääntöjen määräämällä tavalla tehdyt esitykset lausuntoineen liittokokouksen käsiteltäväksi.
12 § Liittohallitus
Liittohallituksen muodostavat puheenjohtaja ja yhdeksän jäsentä. Puheenjohtajaksi tai liittohallituksen jäseneksi
voidaan valita jäsenyrityksen omistaja tai omistajan jäsenyrityksessä työskentelevä perheenjäsen.
Liittohallituksen toimikausi alkaa liittokokouksesta ja päättyy seuraavaan liittokokoukseen. Puheenjohtaja valitaan kahdeksi toimikaudeksi. Liittohallituksen jäsenet valitaan kolmeksi peräkkäiseksi toimikaudeksi. Liittohallitus valitsee keskuudestaan 1. ja 2. varapuheenjohtajan.
Liittohallituksen varsinaisena jäsenenä voi sama henkilö olla enintään kuusi peräkkäistä toimikautta. Kolme
liittohallituksen jäsentä on vuosittain erovuorossa.
Liittohallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kutsu liittohallituksen kokoukseen on
toimitettava kaikille jäsenille suullisesti, kirjallisesti tai sähköisesti. Liittohallituksen kokous on päätösvaltainen,
kun yksi puheenjohtajista ja neljä jäsentä on läsnä kokouksessa.
Liittohallituksen tehtävänä on
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
vastata liiton toiminnasta
päättää liiton jäseneksi hyväksymisestä
valmistella liittokokouksessa käsiteltävät asiat, kutsua kokoukset koolle ja panna täytäntöön liittokokouksen
päätökset
asettaa tarpeelliseksi katsomansa työryhmät ja toimikunnat
solmia yhteistyösopimukset
ottaa toimeen ja siitä vapauttaa tarpeelliseksi katsomansa työntekijät ja päättää heidän työsuhteensa ehdoista
sekä antaa heille tehtävän laajuuden mukaiset valtuudet
valita edustajat yhteisöihin, joiden jäsen liitto on
13 § Liiton nimen kirjoittaminen
Liiton nimen kirjoittaa puheenjohtaja yksin taikka varapuheenjohtajat ja liittohallituksen määräämä tai määräämät henkilöt, aina kaksi yhdessä.
Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry
SÄÄNNÖT
13.9.2014
14 § Liiton tilikausi ja tilintarkastus
Liiton tilikausi on 1.6.–31.5. Tilinpäätös sekä talouteen ja hallintoon liittyvät asiakirjat on luovutettava tilintarkastajalle tai toiminnantarkastajalle elokuun 15. päivään mennessä, joiden on annettava tilintarkastuskertomus
elokuun 31. päivään mennessä.
15 § Sääntöjen muuttaminen
Päätös näiden sääntöjen muuttamisesta on tehtävä kahdessa peräkkäisessä vähintään kuukauden väliajoin pidettävässä liittokokouksessa, joista ainakin toinen on varsinainen liittokokous. Muutoksen puolesta on molemmissa
kokouksissa annettava vähintään ¾ äänestyksessä annetuista äänistä.
16 § Liiton purkautuminen ja lakkauttaminen
Päätös liiton purkautumisesta on tehtävä kahdessa peräkkäisessä vähintään kuukauden väliajoin pidettävässä
liittokokouksessa joista ainakin toinen on varsinainen liittokokous. Liiton purkautumisen puolesta on molemmissa kokouksissa annettava vähintään ¾ äänestyksessä annetuista äänistä.
Liiton purkautuessa sen varat käytetään purkautumispäätöksen tehneen jälkimmäisen liittokokouksen päätöksellä
suomalaista hautauskulttuuria edistävään tarkoitukseen.
19 § Saavutetut jäsenoikeudet
Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.