vuosikertomus 2012 - Jupiter

Transcription

vuosikertomus 2012 - Jupiter
VUOSIKERTOMUS
ÅRSBERÄTTELSE
2012
Jupiter-säätiö
Valmennusasiakkaita vuonna 2012 oli 511
TOIMINTA-AJATUS
Jupiterin
valmennuspalvelut
vahvistavat
asiakkaidensa
työja
toimintakykyä.
toteuttamiseksi
säätiö
Perustehtävänsä
tarjoaa
työ-,
yksilöja
ryhmävalmennusta
sekä
myy
tuotteita
ja
palveluja.
Toimitiloja 5431 m² Meijerinkatu 2–4:ssä
pähkinänkuoressa
JupiterIN VALMENNUSPALVELUT
►valmentavat työhön ja koulutukseen
- työtä tai harjoittelua joko Jupiterin
työyksiköissä tai ulkopuolisilla työpaikoilla tai
pelkästään yksilövalmennusta
►kuntouttavat työelämään
- mm. lakisääteinen kuntouttava työtoiminta
sekä
Kelan ja vakuutusyhtiöiden ostamat
Jupiter-säätiön perustajajäsenet
Vaasan kaupunki
Mustasaaren kunta
Vaasan Setlementtiyhdistys ry
Vaasan Invalidit ry
Vaasanseudun sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry
Vaasan seurakuntayhtymä
Stormossen Oy
VISIO 2015
Jupiter on laadukkaiden valmennuspalveluiden
rakentamisessa haluttu ja arvostettu kumppani.
työhönvalmennukset
►arvioivat työ- ja toimintakykyä
- mm. palveluohjausta ja työssä
selviytymisen
arviointia
Vuonna
2001
Jupiter-säätiön
perustetun
työvalmennuskeskuksen
palvelut
tukevat
asiakkaidensa työllistymistä ja kouluttautumista
parantamalla
yksilön
työ-
ja
toimintakykyä
ohjatun työn sekä yksilö- ja ryhmävalmennuksen
avulla
STRATEGIAPERUSTA
SÄÄTIÖN TARKOITUS
Sääntöjensä mukaan
”Jupiter-säätiön
tarkoitus on työllistää nuoria,
pitkäaikaistyöttömiä ja muita vaikeasti työllistyviä,
järjestää
työtoimintaa
vajaatyökykyisten
henkilöiden kuntouttamiseksi sekä järjestää ja
Tarkoituksensa
ja
myy
toteuttamiseksi
muussa
tarkoituksessa
kuin
tuotteita
säätiö
tuottaa
liiketaloudellisessa
ja
palveluja
sekä
julkiselle että yksityiselle sektorille
Vuoden 2012 liikevaihto oli 3,63 meur
Henkilökuntaa
vuonna
2012
keskimäärin
51
henkilöä
Työyksiköissä kerrallaan 100–130
kehittää muuta tähän liittyvää toimintaa.
lisäksi
tarjotaan
kuntoutusta,
Työn
koulutusta
ja
muita elämänhallintaa ja työllistymistä tukevia
palveluja.”
ARVOT, TOIMINNAN KULMAKIVET
Kunnioittaminen
Luottamus
Tavoitteellisuus
Rohkeus
Positiivisuus
JUPITER-SÄÄTIÖ
PL 360 (Meijerinkatu 2–4)
65101 VAASA
P. 020 125 4600
(vaihde ma–pe 8–16)
Puhelujen hinnat kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh.
+ 7,02 snt/min,
matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min.
Fax: (06) 325 4618
www.jupiter.fi
[email protected]
Olemme myös Facebookissa:
www.facebook.com/jupitersaatio
käännös:
Jenni Roth
Kalle Lydman ja Jupiterin arkisto
toimitus: Jyri Luoma
painopaikka: Jupiter-Media, kesäkuu 2013
kuvat:
valmennustyöpaikkaa
Jupiter-stiftelsen
År 2012 var antalet deltagare i
arbetsorienteringen 511
i ett nötskal
Stiftelsens
på adressen
JUPITERS
ARBETSORIENTERINGSTJÄNSTER
►förbereder för arbete och utbildning
- arbete eller praktik endera vid Jupiters
arbetsenheter eller på externa arbetsplatser
eller endast individuell handledning
►rehabiliterar för arbetslivet
bl.a.
lagstadgad
arbetsverksamhet
samt
rehabiliterande
arbetsträningstjänster
Fpa och försäkringsbolag
►bedömer arbets- och funktionsförmåga
- bl.a. servicestyrning och bedömning av förmåga
som köps av
att klara sig i arbetet
Tjänsterna
vid
arbetsorienteringscenter,
2001,
stöder
Jupiter-stiftelsens
som
deltagarnas
grundats
år
sysselsättning
och utbildning genom att förbättra individens
arbets-
och
funktionsförmåga
med
hjälp
av
handlett arbete samt individuell handledning och
grupphandledning
För
att förverkliga sitt syfte producerar och
produkter och tjänster både till den offentliga
och privata sektorn.
bestod personalen av i medeltal
51
personer
Vid
arbetsenheterna finns samtidigt
arbetsorienteringsplatser
5431 m²
och finns
STRATEGISK GRUND
STIFTELSENS SYFTE
Enligt stadgorna
”Jupiter-stiftelsens mål är att sysselsätta unga,
långtidsarbetslösa och andra personer som har
svårt att hitta jobb samt ordna arbetsverksamhet
rehabilitera
arbetsförmåga.
Målet
personer
100 - 130
arbetsorientering,
tjänster.
Vasa stad
Korsholms kommun
Vasa Settlementförening rf
Vasa Invalider rf
Vasanejdens socialpsykiatriska förening rf
Vasa kyrkliga samfällighet
Stormossen Ab
att
förverkliga sin grunduppgift erbjuder stiftelsen
grupphandledning
med
nedsatt
är även att ordna och
utveckla annan verksamhet som stöder detta.
Förutom arbete erbjuds rehabilitering, utbildning
och övriga tjänster som stöder vardagshantering
och sysselsättning.”
År 2012 var omsättningen 3,63 miljoner euro
År 2012
Mejerigatan 2–4
Jupiter-stiftelsens
grundande medlemmar
för
säljer stiftelsen i annat än affärsmässigt syfte
utrymmen omfattar
VERKSAMHETSIDÉ
Jupiters arbetsorienteringstjänster stärker sina
klienterns arbets- och funktionsförmåga. För att
VÄRDEN, VERKSAMHETENS STÖTTESTENAR
Respekt
Förtroende
Målmedvetenhet
Mod
Positivt tänkande
VISION 2015
Jupiter-stiftelsen
partner
vid
individuell
samt
handledning
och
produkter
och
säljer
är en populär och uppskattad
uppbyggande
arbetsorienteringstjänster.
av
högklassiga
JUPITER-STIFTELSEN
PB 360 (Mejerigatan 2 - 4)
65101 VASA
tfn 020 125 4600
(växel må - fr 8 - 16)
Samtalspris från fast nät 8,35 cent/samtal.
+ 7,02 cent/min, Från mobiltelefon 8,35 cent/
samtal + 17,17 centmin.
Fax: (06) 325 4618
www.jupiter.fi
[email protected]
Vi finns också på Facebook:
www.facebook.com/jupitersaatio
översättning:
Jenni Roth
Kalle Lydman och Jupiter arkiv
redigering: Jyri Luoma
tryckeri: Jupiter-Media, juni 2013
bilder:
SISÄLTÖ - INNEHÅLL
Jupiter-säätiö pähkinänkuoressa
Jupiter-stiftelsen i ett nötskal
1 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS
”Työ ja valmennus yhdessä vaikuttavat”
4
1 VERKSTÄLLANDE DIREKTÖRENS
ÖVERSIKT ”Arbete och handledning
tillsammans har effekt”
2 VALMENNUS- JA KUNTOUTUSTOIMINTA
7
2 ARBETSORIENTERING OCH
REHABILITERING
3 PALVELURYHMÄT
9
3 SERVICEGRUPPER
3.1 Työhön ja koulutukseen valmentavat
palvelut
10
3.1 Service som förbereder för arbete och
utbildning
3.2 Nuortenpalvelut
13
17
3.2 Ungdomsservice
21
3.4 Hälsopunkten
3.3 Työelämään kuntouttava valmennus ja
arviointi
3.4 Terveyspiste
3.3 Arbetsorientering som rehabiliterar för
arbetslivet samt utvärdering
4 VALMENNUKSEN ASIAKKUUDET JA VÄLITTÖMÄT VAIKUTUKSET
22
4 ARBETSORIENTERINGENS KLIENTFÖRHÅLLANDEN OCH DIREKTA EFFEKTER
5 VALMENNUS TYÖYKSIKÖISSÄ
29
5 ARBETSORIENTERING VID
ARBETSENHETERNA
6 SÄÄTIÖN HALLINTO JA HENKILÖSTÖ
38
6 STIFTELSENS FÖRVALTNING OCH
PERSONAL
7 TALOUSKATSAUS
43
7 EKONOMISK ÖVERSIKT
1
TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS
VERKSTÄLLANDE DIREKTÖRENS ÖVERSIKT
”
”
Työ ja valmennus yhdessä
vaikuttavat
Arbete och handledning
tillsammans har effekt
T
A
iderna förändras, men förändras även arbetslösa eller utstötta unga och deras servicebehov? Då Jupiter-stiftelsen inledde sin verksamhet för 12 år sedan sammanförde man
arbetsverkstäder som erbjöd arbete under ledning
samt yrkesinriktad individuell och grupphandledning
till ett gemensamt arbetsorienteringscentrum. Denna tredelade modell konstaterades vara effektiv, och
den bildade grunden för arbetsorienteringen inom de
flesta av stiftelsens handledningstjänster även under
berättelseåret.
jat muuttuvat, vaan muuttuuko työtön tai
syrjäytetty nuori ja hänen palvelutarpeensa?
Kun Jupiter-säätiö 12 vuotta sitten aloitti toimintansa, koottiin työvalmennuskeskukseen
ohjattua työtä tarjoavat työpajat sekä ammattimainen
yksilö- ja ryhmävalmennus. Tämä kolmikantamalli
onkin havaittu vaikuttavaksi ja muodosti kertomusvuonnakin työvalmennuksen perustan useimmissa
säätiön valmennuspalveluissa.
Kohderyhmien haasteet ja palvelutarpeet kuitenkin
muuttuvat koko ajan. Päivittäisessä työssään säätiön
valmennushenkilökunta on kosketuksissa työttömyyden
ja syrjäytymisen ytimeen ja näkee kohderyhmien palvelutarpeet. Tältä pohjalta
säätiö yhdessä yhteistyökumppaneidensa
kanssa
kehittää valmennuspalveluja jatkuvasti täydentämään
palvelujärjestelmää työllistämisen, sosiaalipalvelujen
ja koulutuksen sektoreilla.
Utmaningar och servicebehov bland målgrupperna är
emellertid i ständig förändring. I sitt dagliga arbete har
handledningspersonalen kontakt med kärnan för arbetslöshet och utslagning, och de
ser målgruppernas servicebehov. Utifrån denna grund utvecklar stiftelsen tillsammans med
sina samarbetspartner ständigt
handledningstjänsterna så att
de kompletterar servicesystemet
inom sektorerna för sysselsättning, social service och utbildning.
Kertomusvuonna 2012
oli mediassa runsaasti erilaisten
asiantuntijoiden
kannanottoja siitä, miten
toteuttaa vuoden 2013
alussa voimaan tulevaa
nuorten yhteiskuntatakuuta. Monesta jutusta kuulsi
kuitenkin
tietämättömyys
siitä tosiasiasta, että työttöminä ja palvelujärjestelmän
ulkopuolella olevista vain
pieni osa pystyy työllistymään avoimille työmarkkinoille tai lähteä perinteiseen
koulutukseen ilman moniammatillista tukea, kuntoutusta tai valmennusta.
Under berättelseåret 2012 förde många olika sakkunniga fram
sina åsikter i media om hur man
kan förverkliga ungas samhällsgaranti, som träder i kraft från
början av år 2013. Bland alla
synpunkter kunde man antyda
en okunskap om det faktum att
endast en liten del av personer
som är arbetslösa och befinner
sig utanför servicesystemet klarar
av att sysselsätta sig på den öppna arbetsmarknaden eller söka
sig till traditionell utbildning utan
multiprofessionellt stöd, rehabilitering och handledning. När det
4
gäller detta erbjuder arbetsverkstäderna verktyg som är
effektiva både ur individens och samhällets perspektiv.
Tässä erilaiset työpajapalvelut tarjoavat tehokkaita valmennustyökaluja sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta.
Under berättelseåret förberedde man sig inför ungas
Kertomusvuonna valmistauduttiin nuorten yhteiskunsamhällsgaranti, samtidigt som man beredde och gentatakuuseen ja valmisteltiin ja toteutettiin paljon uusia
omförde många nya tjänster riktade till unga. På hösten
nuorille suunnattuja palveluja. Syksyllä pääsi Vaasan
inleddes Startti-verksamheten i Vasa centrum. Startti är
keskustassa aloittamaan Startti, 15–24 -vuotiaille taren startarbetsverkstad med låg tröskel som riktar sig till
koitettu matalan kynnyksen starttipaja, jossa nuori saa
unga i åldern 15–24 år, som erbjuds stöd för att hantetukea arjenhallintaan ennen muuhun valmennukseen
ra vardagen innan de övergår till annan handledning. I
siirtymistä. Tuotantokoulussa (Osiris-projekti) nuori
produktionsskolan (Osirisvoi suorittaa joidenkin tutkintojen
projektet) kan unga avlägga
osia työyksiköissä työdelar av vissa examina i arvaltaisin menetelmin.
Vaasaan!
betsenheter genom arbetsen
Oppituki-projektissa
ise
erg
en
ille
äiv
Tervetuloa työpajap
llisesdominerade metoder. I Oppinuori saa apua ja tutön, että se on toiminna
näy
n
oma
tatt
kiis
luttautuon antanut
Suomalainen työpaja
alu kaikenikäisten kou
työk
va
utta
utvaik
tuki-projektet får unga hjälp
ja
vaik
kas
kea oppisopimusopisajojen
ti ja taloudellisesti teho
tukemaan. Silti työp
o
ista ja työllistymistä
oimijat pyrimme kok
ajat
työp
mista, työhönkuntoutum
Me
och stöd med att inleda och
.
ävää
kelun aloittamiseen ja
sa on vielä teht
paremmin
tavuuden osoittamises
iden tarpeisiin entistä
itämme uusia, asiakka
ille. Työpapajo
iä
genomföra studier genom lätelm
ene
toteuttamiseen. Viime
usm
ajan parempaan ja keh
ja
ja ja valmennus- ja ohja
t oikeasti ymmärtävät
vastaavia palvelumuoto
ajan taustavaikuttaja
että
työp
roavtal. I fjol bereddes även
lön
jos
aa
yksi
vuonna myös valmisomp
sekä
tta
help
jan arki on
sia ja vaikuttavuu
palvelujen vaikutuk
arvostavat työpajan
tjänsten med uppsökande
teltiin nuorten etsivän
usolem
en
yhteiskunnan tasolla.
vuuden ja vaikuttamis
iselle
llä tutkaillaan vaikutta
arbetspar, och de kunde inlemeiltä ja muualta, joka
Vaasan työpajapäivi
työparin aloittamista ja
ioita
vaat
inno
ja
öjä
iä käytänt
ta ja maistellaan hyv
tiota omaan työhön.
da verksamheten i årsskiftet.
attiryhmälle inspiraa
alkuun etsivät pääsiväts työllisyystilanne,
para
n
maa
työpajakentän amm
een
jälk
kaupunkiseudun
etulleeksi
Pohjanmaalla on pää
Toivotamme Sinut terv
kin vuodenvaihteessa.
a täälläkin tarvitaan.
sopivaseluj
stä
palv
isty
en
virk
ja
ajoj
a
työp
asia
mutta
saan –
aurinkoisimpaan Vaa
Serviceutbudet har utvecktyöpajapäiville Suomen
sa suhteessa!
lats tillsammans med saPalveluvalikoima on
sa!
kstadsdagarna i Va
marbetspartner, i synnerhet
kehitetty yhteistyökumpVälkommen till ver
mässigt och ekohets
sam
verk
är
de
,
har visat att
tillsammans med Vasa yrkester
erna
tjän
paneiden,
erityisesti
städ
ings
verk
ledn
ka
De finländs
r bl.a. olika väg
ksamheterna omfatta
och andra förbenomiskt effektiva. Ver
arbetsrehabilitering
sinstitut, Vasa TE-byrå (ÖsVaasan ammattiopiston,
a
stöd
att
r för
redande verksamhete
på sin väg mot
terbottens TE-byrå fr.o.m.
Vaasan
TE-toimiston
individer i alla åldrar
ttning. Även
utbildning och sysselsä
år 2013), läroavtalsbyrån
er hög nivå
(vuonna
2013
Pohhåll
n
hete
sam
verk
om
ständigt kan
krävs att verkstäderna
vid Vasa stad, socialväsenjanmaan
TE-toimisto),
schen
bran
Inom
ltat.
resu
påvisa goda
ättra och
förb
att
till
alla
det och NTM-centralerna.
vi
var
Vaasan kaupungin opsträ
ormer samt
utveckla nya servicef
för
r
ode
met
ings
ledn
pisopimustoimiston, sotränings- och väg
Det är viktigt
målgruppens behov.
Under
berättelseåret
siaalitoimen ja ELYjen
utsfattare har
att finansiärer och besl
et som uppnås
häll
och för sam
n
användes
stiftelsens
sovide
kanssa
yhteistyössä.
indi
för
ter
ter de vins
insyn i och värdesät
s arbete.
r påverkan
cialserviceliknande
handberö
som
or
genom verkstäderna
fråg
las
a i Vasa behand
re önskar
Under verkstadsdagarn
inom branschen. Vida
ledningstjänster av 541
is samt innovationer
Kertomusvuonna sääsgrupper inom
och effekter, god prax
verktyg till alla yrke
nya
ge
och
a
irer
insp
vi att dagarna skall
olika deltagare inom 13
tiön sosiaalipalvelutyypretads
uds
huv
r
verkstadsfältet.
ttningsläge, efte
t välets nästbästa sysselsä
olika tjänster. Av deltaÖsterbotten har land
pisiä valmennuspalveluja
här. Vi önskar dig varm
så
ock
övs
beh
rna
pas
stjänste
Vasa – vi hop
gionen, men verkstad
Finlands soligaste stad
till
och
a
garn
garna bestod hälften av
sda
käytti 541 eri valmentaukommen till verkstad
lighet till rekreation.
e sakinnehåll och möj
att dagarna ger dig båd
unga och en tredjedel
tujaa 13 eri palvelussa.
Peter Kallio
garna
Helka Linna
av personer med invanValmentautujista puolet oli
Resurscentret Föregån
Jupiter-säätiö
drarbakgrund. Över 40
nuoria, kolmannes maa% saknade yrkesutbildhanmuuttajataustaisia ja
[4]
ning. 65 % av deltagaryli 40 %:lta puuttui ammana uppnådde sitt mål i form av artillinen koulutus. 65 % valbete, utbildning eller någon annan positiv lösning.
mentautujista saavutti tavoitteena ollen työn, koulutuksen tai muun positiivisen ratkaisun.
Med tanke på stiftelsens ekonomi, kommunekonomin
och hela regionekonomin är det anmärkningsvärt att
Säätiön talouden, kuntatalouden ja koko aluetaloudet arbetsorienteringsarbete som deltagarna utför, att
den kannalta on huomionarvoista, että valmentautujien
producera olika varor och tjänster, har skapat ungefär
tekemä valmennustyö, erilaisten tavaroiden ja palvelu1 miljon euro, som används som budgeterad delfinanjen tuottaminen, tuotti noin 1 milj. euroa, joka käytetään
siering för produktion av handledningstjänsterna. Vasa
budjetoituna osarahoituksena valmennuspalvelujen tuotstads andel av finansieringen var inklusive tilläggsanstamiseen. Vaasan kaupungin osuus rahoituksesta oli lilag cirka 1,4 miljoner euro, vilket innebär att intäkterna
sämääräraha mukaan lukien noin 1,4 milj. euroa, joten
från den egna verksamheten, inklusive alla multiplikaoman toiminnan tuotot kaikkine aluetalouden kerrantoreffekter för regionekonomin, löner, köp, skatter osv.
naisvaikutuksineen, palkkoineen, ostoineen, veroineen
betydligt ökar resurserna för att genomföra servicen.
jne. lisäävät merkittävästi palvelujen toteuttamisresursFör år 2012 var omsättningen i sin helhet 3,6 miljoner
seja. Kokonaisuutena vuoden 2012 liikevaihto oli 3,6
euro, och bokslutet visade ett överskott på 102 984 euro.
milj. euroa, ja tilinpäätös oli 102 984 euroa ylijäämäinen.
5
Jos 600 työtöntä tai syrjäytynyttä nuorta olisi jäänyt vaille työvalmennuspalveluja, olisivat näiden henkilöiden kustannusvaikutukset yhteiskunnalle varmasti paljon enemmän kuin valmennukseen käytetty resurssi. Kaikenlainen
aktivoiva toiminta on aina sekä inhimillisesti että taloudellisesti kannattavaa sekä yksilölle että yhteiskunnalle.
Om 600 arbetslösa eller utslagna unga skulle ha blivit
utan arbetsorienteringstjänster, skulle dessa personers
kostnadseffekter för samhället ha varit mycket större än
de resurser som användes för arbetsorienteringen. Alla
typer av aktiverande verksamhet är alltid både mänskligt
och ekonomiskt lönsam, både för individen och samhället.
Vuoden lopulla työhallinto muutti päätöstään säätiön elinkeinonharjoittajuudesta ja vuoden 2013 alusta
työhallinto katsoo vain autotyöyksiköt sekä yrityksille
tehtävät alihankintatyöt elinkeinon harjoittamiseksi. Muihin työyksiköihin ja tehtäviin palkkatuella palkattaville
henkilöille saadaan jälleen korkeampi palkkatuki, mikä
mahdollistaa suuremman henkilömäärän työllistämisen.
I slutet av året ändrade arbetsförvaltningen sitt beslut om stiftelsen som näringsidkare, och fr.o.m. början
av år 2013 ser arbetsförvaltningen endast bilarbetsenheterna samt underleverantörsarbeten, som utförs för
företag, som utförande av näringsverksamhet. För personer som anställs vid arbetsenheterna och för uppgifter
med lönestöd kan man igen få ett högre lönestöd, vilket
gör det möjligt att anställa en större personalmängd.
Kertomusvuonna Vaasan kaupunginvaltuusto päätti aloittaa rakenteellisen selvityksen laadinnan työllistämisstrategiaa varten; työ jatkuu vuonna 2013. Tältä
selvitykseltä, eli työllistämisstrategialta säätiö odottaa
kohderyhmien ja niiden palvelutarpeiden määrittelyä
ja sekä kannanottoa palvelutavoitteista – mitä kuitenkin niukoilla resursseilla yhdessä alan valtion viranomaisten sekä sosiaalitalouden ja yksityisen sektorin
kanssa olisi tarkoituksenmukaisinta tehdä, kun nuorten
yhteiskuntatakuu on astunut voimaan, valtio uhkaa siirtää pitkään työttömänä olleet täysin kuntien vastuulle
ja uusi EU:n rakennerahastokausi on käynnistymässä.
Samoin vuoden lopulla allekirjoitetun säätiön ja kaupungin välisen puitesopimuksen suomat mahdollisuudet pitää puolin ja toisin hyödyntää yhteiseksi hyväksi.
Under berättelseåret beslöt Vasa stadsfullmäktige att
inleda en strukturell utredning för en sysselsättningsstrategi; arbetet fortsätter under år 2013. Av denna utredning,
dvs. av sysselsättningsstrategin, förväntar sig stiftelsen
att målgrupper och deras servicebehov definieras samt
att det tas ställning till servicemålen. Då man med små
medel skulle kunna verka ändamålsenligt tillsammans
med statliga myndigheter inom området, socialekonomin
och den privata sektorn då ungas samhällsgaranti har trätt
i kraft, hotar staten att överföra långtidsarbetslösa helt på
kommunens ansvar, samtidigt som EU:s strukturfondsperiod inleds. De ramavtal som undertecknats mellan stiftelsen och staden i slutet av året skapar samtidigt möjligheter som bör utnyttjas till fullo för det gemensamma bästa.
Kiitän vuoden hedelmällisestä yhteistyöstä! Innostavia lukuhetkiä toivoen
Tack för ett fruktbart samarbete under det gångna
året! Jag önskar er en inspirerande läsning
Helka Linna
toimitusjohtaja
verkställande direktör
6
2
VALMENNUS- JA KUNTOUTUSTOIMINTA
ARBETSORIENTERING OCH REHABILITERING
V
P
uonna 2012 toteutetut suoraan asiakkaisiin
kohdistuneet projektit, palvelupaketit ja valtionavustukset on lueteltu taulukossa 1.
rojekt, servicepaket och statsbidrag som förverkligats år 2012 och som riktats direkt till
klienter listas i tabell 1.
* Yleisavustus / Vaasan kaupunki 190 000 €
* Allmänt bidrag / Vasa stad 190 000 €
** Vaasan kaupungin osuus on 34,2 % ja Mustasaaren
kunnan osuus 2,6 %
** Vasa stads andel är 34,2 % och Korsholms kommuns
andel är 2,6
7
JUPITER-SÄÄTIÖ 2012
HANKE TAI
PALVELU
PROJEKT ELLER
SERVICE
KOKONAISKUSTANNUKSET
TOTALA
KOSTNADER
€
Hyppy työelämään I
1.1.-31.8.2012
RAHOITTAJA/
OSTAJA
FINANSIÄR /
KÖPARE
RAHOITTAJAN/
KUNTAOSTAJAN OSUUS
OSUUS
FINANSIÄRENS/
KOMMUNKÖPARENS ANDEL
ANDEL
%
%
SÄÄTIÖN
HENKILÖASIAKASTOIMINTAOSUUS
RESURSSI
MÄÄRÄT
PÄIVÄT
STIFTELSENS
PERSONDELTAGAR- VERKSAMHETSANDEL
RESURS
MÄNGDER
DAGAR
%
HTV / ÅRSV. HLÖÄ /PERS.
PV / DGR.
219 724
Pohjanmaan ELY-keskus/
työllisyyspoliittinen avustus
Vaasan kaupunki/
työllistämismääräraha
NTM-centralen i Österbotten/
sysselsättningspolitiskt
understöd
Vasa stad/
sysselsättningsanslag
60
40
0
6,6
154
9390
86 758
Pohjanmaan ELY-keskus/
työllisyyspoliittinen avustus
Vaasan kaupunki/
työllistämismääräraha
NTM-centralen i Österbotten/
sysselsättningspolitiskt
understöd
Vasa stad/
sysselsättningsanslag
60
40
0
6,6
97
4425
149 357
Pohjanmaan ELY-keskus/
työllisyyspoliittinen avustus
Vaasan kaupunki/
työllistämismääräraha
NTM-centralen i Österbotten/
sysselsättningspolitiskt
understöd
Vasa stad/
sysselsättningsanslag
98,3
1,7
0
3
106
190
19 623
Vaasan työvoiman
palvelukeskus, Triangeli Vasa
servicecenter för
arbetskraften, Triangeln
30
0
70
0,3
28
28
102 844
Pohjanmaan ELY-keskus/
työllisyyspoliittinen avustus
Vaasan kaupunki/
työllistämismääräraha
NTM-centralen i Österbotten/
sysselsättningspolitiskt
understöd
Vasa stad/
sysselsättningsanslag
60
40
0
2
109
5048
78 008
Pohjanmaan ELY-keskus
(ESR)/ työllisyyspoliittinen
avustus
Vaasan kaupunki/
työllistämismääräraha
NTM-centralen i Österbotten
(ESF)/ sysselsättningspolitiskt
understöd
Vasa stad/
sysselsättningsanslag
58,2
41,3
0,5
2
12
368
29 078
Pohjois-Pohjanmaan ELYkeskus (ESR)
Vaasan kaupunki/
työllistämismääräraha
NTM-centralen i Norra
Österbotten (ESF)
Vasa stad/
sysselsättningsanslag
84
8
8
1
29
18
Hyppy työelämään II
1.9.-31.12.2012
RAKSUTUS –rakennetyöttömyys
alas -kokeiluhanke
RAKSUTUS – ner med den
strukturella arbetslösheten
-pilotprojekt
1.1.-31.12.2012
Koutsi-/työvalmentajapalvelu
Koutsi-/arbetshandledartjänst
1.1.-28.2.2012
Comeetta-valmennus II
Comeetta-handledning II
1.1.-31.12.2012
OSIRIS – Tuotantokoulu
vaasalaisena mahdollisuutena
OSIRIS – Produktionsskola, en
möjlighet i Vasa
1.1.-31.12.2012
OPPITUKI – Työ- ja
koulutusvalmentaja
oppisopimusopiskelun tukena
(osahanke)
OPPITUKI – Arbets- och
utbildningshandledare som stöd i
läroavtalsstudier (delprojekt)
10.4.-31.12.2012
Valtionavustus nuorten
työpajatoimintaan
Statsbidrag för arbetsverkstäder
för unga
1.1.-31.12.2012
134 127
94,2
5,8
0,0
3,3
32 560
Opetusministeriö
(valtionavustus)
Undervisningsministeriet
(statsbidrag)
83,0
15,3
1,3
1,1
10
155
15 827
Vaasan ja Mustasaaren
perusopetus ja Vaasan
ammattiopisto
Grundutbildningen i Vasa och
Korsholm samt Vasa
yrkesinstitut
100
0
0
0,2
9
315
84 622
Vaasan kaupunki/
sosiaalitoimen määrärahat
Muut kunnat sopimuksen
mukaisesti
Vasa stad/socialväsendets
anslag
Andra kommuner enligt avtal
100
0
0
1,3
32
1461
38 303
Yhdyskuntaseuraamustoimisto, Vaasan vankila
Vasa byrå för
samhällspåföljder, Vasa
fängelse
100
0
0
1
27
461
137 938
Kela
Fpa
23
1788
Startti-valmennus
Startti-handledning
6.8.-31.12.2012
Oppilasvalmennus
Elevhandledning
1.1.-31.12.2012
Kuntouttava työtoiminta
Rehabiliterande
arbetsverksamhet
1.1.-31.12.2012
Suunta-valmennus
Suunta-handledning
1.1.-31.12.2012
Mielenterveyskuntoutujien
työhönvalmennus
Arbetsträning för personer som
genomgår mental rehabilitering
1.1.-31.12.2012
100
0
0
2,3
1 497 604
Vaasan kaupunki,
työllistämistoimikunta,
Mustasaaren kunta
Vasa
stad,
sysselsättningskommitten,
Korsholms kommun
** 36,8
0
63,2
18,3
481 613
Vaasan kaupunki,
työllistämistoimikunta
Vasa
stad,
sysselsättningskommitte
57,3
* 39,4
3,3
4,9
53,9
Työyksiköt + IT ja Media
Arbetsenheterna + IT och Media
1.1.-31.12.2012
Hallinto
Förvaltning
1.1.-31.12.2012
3
PALVELURYHMÄT
SERVICEGRUPPER
V
U
uonna 2012 palveluryhmien yksilövalmentajien ja kuntoutusohjaajien työskentely vakiintui uuden palveluryhmäjaon mukaisesti.
Palveluryhmien kautta toteutettiin projekti- ja
ostopalveluperusteisten sekä valtionapuun perustuvien palvelujen asiakkuuksien ylläpito sekä yksilö- ja
ryhmävalmennus. Valmentautujia ja kuntoutujia tuettiin omien tavoitteidensa saavuttamiseen erilaisten
yksilö- ja ryhmämuotoisten prosessien avulla, aina
tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti.
nder år 2012 etablerades arbetet för servicegruppernas individuella handledare och
rehabiliteringshandledare enligt den nya
indelningen av servicegrupper. Genom servicegrupperna kunde man upprätthålla klientförhållanden inom projekt- och köptjänstbaserade samt
statsbidragsbaserade tjänster samt den individuella
handledningen och grupphandledningen. Deltagare i
arbetsorientering och rehabilitering erbjöds stöd för
att uppnå sina egna mål med hjälp av olika individuella processer och processer i grupp, alltid målinriktat
och på ett systematiskt sätt.
Yhteistyössä työyksiköiden kanssa toteutettiin
työvalmennusta ja kuntoutusta kaikkiaan 13 hankkeessa, valtionavussa tai ostopalvelussa. Vuoden
aikana niinkin monessa kuin kuudessa palvelussa
(39 % asiakkuuksista) sisältö painottui kuitenkin yksilö- ja/tai ryhmävalmennukseen. Näihin palveluihin
(Koutsipalvelu, Starttivalmennus, Oppituki, Suuntavalmennus, RAKSUTUS-kokeiluhanke, Oppilasvalmennus) osallistuneet valmentautujat työskentelivät
vain osittain tai eivät lainkaan Jupiterin työyksiköissä.
I samarbete med arbetsenheterna genomfördes arbetsorientering och rehabilitering inom totalt 13 projekt,
statsbidrag eller köptjänst. Under året koncentrerades
innehållet för upp till sex tjänster (39 % av klientförhållandena) dock till individuell och/eller grupphandledning. De som deltog i dessa tjänster (Koutsi-tjänsten,
Starttivalmennus, Oppituki, Suunta-handledning, RAKSUTUS-pilotprojektet, Oppilasvalmennus) arbetade
endast delvis eller inte alls i Jupiters arbetsenheter.
Vuoden aikana palveluryhmien kokouksissa mm. tutustuttiin uusien ryhmien hanke- ja palvelukokonaisuuteen, palvelu- ja hankekohtaisiin työkäytäntöihin sekä
hiottiin toimintatapoja palveluryhmävastaavien ja palvelupäällikön kesken. Syksyllä asetettiin säätiön yhteiseen toiminta- ja kehittämissuunnitelmaan palveluryhmäkohtaiset BSC-tavoitteet palvelu-/hankekohtaisesti,
palveluryhmittäin sekä kaikille palveluryhmille yhteisellä
tasolla. Uudistuksen avulla organisaation tavoitteet pyrittiin jalkauttamaan palveluryhmiin. Lisäksi erilaisissa
kehittämistilaisuuksissa seurattiin toiminnan ja tavoitteiden toteutumista, kehitettiin palvelujen ja hankkeiden
sisältöä sekä seurattiin toimintaympäristön muutoksia.
Vid servicegruppernas möten under året bekantade
man sig bl.a. med projekt- och servicehelheten samt
service- och projektspecifika arbetspraxis inom nya grupper. Dessutom slipade servicegruppsansvariga och servicechefen tillsammans sina arbetssätt. Under hösten
fastställdes servicegruppsspecifika BSC-mål för stiftelsens gemensamma verksamhets- och utvecklingsplan.
Målen fastställdes separat för varje service och projekt,
servicegrupp samt för alla servicegrupper på gemensam
nivå. Med hjälp av reformen strävade man efter att förankra målen i servicegrupperna. Vid olika utvecklingsmöten uppföljde man dessutom förverkligandet av verksamheten och målen, utvecklade innehåll för service och
projekt samt uppföljde förändringar i verksamhetsmiljön.
9
3.1 Työhön ja koulutukseen
valmentavat palvelut
3.1 Service som förbereder för
arbete och utbildning
Palveluryhmän vastaava: Sirpa Koivula
Palveluryhmän hankkeet ja palvelut: Hyppy
työelämään- ja Hyppy työelämään II -hankkeet,
RAKSUTUS
–
Rakennetyöttömyys
alas,
kokeiluhanke sekä Koutsi-/työvalmentajapalvelu
Servicegruppens ansvarsperson: Sirpa Koivula
Servicegruppens projekt och tjänster: Projekten
Hyppy työelämään I & II, RAKSUTUS – Ner med
den strukturella arbetslösheten, pilotprojekt samt
Koutsi-/arbetshandledartjänsten
Työhön ja koulutukseen valmentavien palveluiden kohderyhmänä olivat vuoden aikana TE-hallinnon asiakkaat, jotka olivat pääsääntöisesti rakennetyöttömiä, pitkään työttömänä olleita tai muuten
vaikeassa työmarkkinatilanteessa olevia henkilöitä.
Målgruppen för service som förbereder för arbete
och utbildning bestod under året av TE-förvaltningens
klienter, som huvudsakligen var strukturellt arbetslösa
personer, långtidsarbetslösa eller andra personer som
befinner sig i en besvärlig arbetsmarknadssituation.
Palveluryhmään kuului 6 henkilöä, jotka toimivat yksilövalmentajina omissa hankkeissaan tai palveluissaan
vaihtelevilla työnimikkeillä. Palveluryhmän säännöllisesti
pidetyt kokoontumiset mahdollistivat jatkuvan vertaistukimahdollisuuden, ammatillisen tuen saamisen sekä
työhön ja koulutuksiin liittyvien palveluiden kehittämisen.
I servicegruppen ingick 6 personer. De verkade som individuella handledare inom sina egna projekt eller sin egen
service med varierande arbetsbenämningar. Servicegruppens regelbundna möten möjliggjorde en fortlöpande möjlighet till kamratstöd, tillgång till yrkesmässigt stöd samt
utveckling av tjänster i anknytning till arbete och utbildning.
”
”
Jakso oli tarpeellinen ja
hyödyllinen,
koska
uuden
ammatin valintaan tuli selkeyttä
ja
mahdollisuuksia.
10
Perioden var nödvändig och
nyttig eftersom jag fick klarhet i
och möjligheter att söka mig till
rätt yrke.
Työhön ja koulutukseen valmentavien palvelujen palveluryhmä koostui kertomusvuonna kolmesta hankkeesta sekä yhdestä ostopalvelusta.
Servicegruppen
för
service
som
förbereder för arbete och utbildning bestod under berättelseåret av tre projekt och en köptjänst.
Kaikissa palveluryhmän hankkeissa ja palveluissa
päätavoitteina oli kohderyhmän työllistyminen tai siirtyminen koulutukseen. Tavoitteiden saavuttamiseksi
asiakkaita tuettiin työllistymis- tai koulutusratkaisujen
sekä tarpeen mukaisesti jonkin muun positiivisen ratkaisun löytämisessä. Yksilövalmennuksen avulla pyrittiin löytämään tavoitteita vastaavia työpaikkoja (myös
palkkatuettu työ), koulutuspaikkoja tai muita suunnitelmanmukaisia työmarkkinatoimenpiteitä (työkokeilu-, työelämävalmennus-/ tai työharjoittelupaikka).
Det huvudsakliga målet för alla projekt och tjänster
inom servicegruppen var att målgruppen skulle sysselsättas eller övergå till en utbildning. För att uppnå målen
erbjöds deltagarna stöd för att hitta sysselsättnings- eller
utbildningslösningar eller vid behov någon annan positiv lösning. Med hjälp av individuell handledning sökte man efter en arbetsplats som motsvarade deltagarens mål (även arbete med lönestöd), utbildningsplats
eller planenliga arbetsmarknadsåtgärder (arbetsprövnings-, arbetslivstränings- eller arbetspraktikplats).
”
”
Lisäsi työn ja opiskelun haun
aktiviteettia, säännölliset tapaamiset pitivät sosiaalisempana ja
pitivät yllä toivon kipinän paremmasta tulevaisuudesta.
Asiakkaiden henkilökohtaisista tarpeista ja lähtökohdista riippuen yksilövalmennuksen tapaamiset ja ohjauskeskustelut painottuivat erilaiseen ohjaukseen, auttaen heitä löytämään ja saavuttamaan itselleen realistiset
tavoitteet. Yksilö- ja/tai ryhmävalmennuksen keinoin annettiin tuki erilaisiin elämäntilanteisiin, työllistymiseen ja
koulutukseen hakemiseen, työnhakuvalmiuksien vahvistamiseen, työnhakudokumenttien (CV, työhakemus)
laatimiseen, työhaastattelutilanteisiin valmistautumiseen,
sähköisen työnhakuun tutustumiseen yms. Myös terveyteen liittyvät asiat huomioitiin. Lisäksi asiakasta tuettiin tarpeen mukaan työyhteisöön tai toimenpiteeseen.
”
Työpaikkoja on haettu aktiivisemmin kun kertaakaan aiemmin.
Palveluryhmän hankkeissa ja palveluissa oli keskeistä yksilövalmennus, tosin Hyppy työelämään
I- ja II -hankkeissa yksilövalmennuksen rinnalla valmentautujille tarjottiin myös työelämävalmennusta
ja/tai tukityötä palkkatuella Jupiterin työyksiköissä.
Lisäksi tarjottiin erilaisia ryhmätarjottimen kursseja
esim. hygieniapassi, työturvallisuuskortti, tulityökortti, trukkikortti, Tehokas Työnhaku -kurssi, ensiapukurssit I ja II sekä erilaista virkistystoimintaa (mm. liikuntaryhmiä, luontoretkiä, virkistyspäiviä, messuja).
Verkosto- ja viranomaisyhteistyö korostui palveluryhmään kuuluvien hankkeiden ja palveluiden parissa vuoden
aikana. Erityisesti TE-toimistoon jalkautuminen sekä muiden toimijoiden kanssa tehtävän yhteistyön tehostaminen
toi uusia tai entistä parempia yhteistyömalleja asiakastyön
tueksi ja ennen kaikkea sitä kautta asiakkaiden eduksi.
Ökade aktiviteten att söka arbete
och utbildningsplats, regelbundna möten fick mig att bli mera
social och upprätthöll en gnista
av hopp om en bättre framtid.
Beroende på deltagarnas personliga behov och utgångspunkter betonades olika typer av handledning vid
individuella möten och under diskussioner i handledningen, så att klienten kunde hitta och uppnå realistiska
mål. Med metoder inom individuell och/eller grupphandledning erbjöd man stöd i olika livssituationer, för sysselsättning och ansökan till utbildning, för att stärka
förmågan att söka arbete, för att skapa dokument som
behövs när man söker arbete (CV, arbetsansökan), i
förberedelser inför arbetsintervju, hjälp med elektronisk
arbetsansökan osv. Även hälsoaspekter togs i beaktande. Vid behov gav man dessutom klienten stöd för
att fungera i en arbetsgemenskap eller annan åtgärd.
”
Jag har sökt arbetsplatser mera
aktivt än någonsin tidigare.
I servicegruppens projekt och tjänster hade den individuella handledningen en central roll. Inom projekten Hyppy työelämään I och II (sv. Ett språng
ut i arbetslivet) erbjöds deltagarna vid sidan av individuell handledning även arbetslivsträning och/
eller arbete med lönestöd vid Jupiters arbetsenheter.
Dessutom erbjöds de olika kurser i grupp såsom hygienpass, arbetssäkerhetskort, certifikat för heta arbeten, truckkörkort, kursen Tehokas Työnhaku (sv. effektiv
arbetssökning) och första hjälpen I och II -kurser samt
olika typer av rekreationsverksamhet (bl.a. motionsgrupper, naturutflykter, rekreationsdagar, mässor).
Nätverks- och myndighetssamarbete framhävdes
bland servicegruppens projekt och tjänster under årets
gång. Speciellt samarbete med TE-byrån och ett effektiverat samarbete med andra aktörer skapade nya
11
Yritysyhteistyö ja sen kehittäminen olivat tärkeässä roolissa kaikissa palveluryhmän hankkeissa ja palveluissa. Työntekijät olivat yhteydessä yrityksiin, mm.
tiedustellen heidän työntekijätarpeitaan, antaen tietoa
tukimahdollisuuksista sekä tarjoten rekrytointiin lisäapua tuomalla yritysten tarpeet asiakkaiden/valmentautujien tietoisuuteen. Näin myös heidän tarpeisiinsa
pyrittiin rekrytointitilanteissa vastaamaan paremmin.
”
Jakso aktivoi minua miettimään
ja toimimaan työllistymisen ja
koulutuksen sekä harjoittelupaikan löytymiseksi. Antoi minulle
intoa kehittää itseäni muullakin
tavalla kuin sillä mitä oli suoraan
sovittu tehtäväksi jakson puitteissa.
Asiakaspalautteista nousi esille se, että lähes kaikkien vastaajien mielestä jaksolla oli koettu olevan vaikutusta omaan elämään mm. seuraavasti: työpaikkoja oli haettu aktiivisemmin, koulutus- tai työpaikka
löytyi, oli saatu vinkkejä työhaastatteluja varten, työnhakukeinoja oli löytynyt lisää, uusia näkökulmia ja
tsemppiä oli saatu, työnhakudokumentit oli saatu ajan
tasalle jne. Työhön ja koulutukseen liittyvän tuen lisäksi tukea oli saatu yksilövalmennuksessa myös päivittäiseen jaksamiseen, sosiaaliseen turvaverkostoon,
velka- ja talousneuvontaan ym. liittyvissä asioissa.
Asiakaspalautteen perusteella lähes kaikki vastaajat olivat kokeneet yksilövalmennuksen hyödylliseksi ja että se oli vastannut heidän tarpeitaan. Yhteistyö yksilövalmentajan kanssa oli koettu sujuvaksi,
ja yksilövalmennuksen oli koettu mm. tuovan positiivista asennetta työnhakuun ja yksilövalmentajien olleen asiantuntevia, motivoivia sekä auttavaisia.
”
Viihdyin Jupiterilla hyvin ja työ
vastasi odotuksia. Oli myös
mukava saada positiivista
palautetta.
och förbättrade samarbetsmodeller som stöd för klientarbetet och framför allt till förmån för deltagarna.
Företagssamarbetet och dess utveckling hade en viktig roll inom servicegruppens alla projekt och tjänster.
Anställda hade kontakt med företag, t.ex. för att fråga om
deras behov av anställda, samtidigt som de gav information om stödmöjligheter och erbjöd hjälp för rekrytering
genom att sprida information om företagens behov till
klienter/deltagare. På så sätt strävade man även efter att
bättre kunna möta deras behov i en rekryteringssituation.
”
Perioden aktiverade mig till att
fundera och agera för att få arbete och utbildning och för att
hitta en praktikplats. Gav mig
entusiasm att utveckla mig själv även
på annat sätt än vad vi direkt kommer
överens om att göra under perioden.
I responsen från deltagarna framkom att nästan alla de
som svarat tyckte att perioden hade påverkat det egna
livet bl.a. på följande sätt: man hade sökt arbete mera
aktivt, man hittade en utbildnings- eller arbetsplats, man
fick tips inför arbetsintervjuer, man hade hittat flera sätt
att söka arbete, nya perspektiv och uppmuntran, man
hade fått uppdatera dokument till arbetsansökan osv.
Utöver stöd i anknytning till arbete och utbildning hade
man också genom individuell handledning fått stöd för att
orka, för att skapa ett socialt stödnätverk och få hjälp med
frågor i anknytning till skuld- och ekonomisk rådgivning.
Utifrån responsen från deltagarna hade nästan alla som
svarat upplevt den individuella handledningen som nyttig
och den hade motsvarat deras behov. Samarbetet med
den individuella handledaren upplevdes som fungerande
och den individuella handledningen upplevdes bl.a. föra
med sig en positiv inställning när det gäller att söka arbete.
”
12
Jag trivdes bra vid Jupiter och
arbetet motsvarade förväntningarna. Det var också trevligt att få positiv respons.
Nuortenpalvelut olivat jälleen edustettuina myös KnowHow-messuilla puhuttelevalla pinssikampanjalla. Pinssit vietiin käsistä.
Ungdomsservicen hade representanter på plats vid KnowHow-mässan där den deltog med en effektfull pinkampanj. Märkesnålarna revs ur händerna på representanterna.
3.2 Nuortenpalvelut
3.2 Ungdomsservice
Palveluryhmän vastaava: Elias Mänttäri
Palveluryhmän hankkeet ja palvelut: Comeetta II
-valmennus, Startti, Oppilasvalmennus, Osiris,
Oppituki
Ansvarig för servicegruppen: Elias Mänttäri
Servicegruppens projekt och tjänster: Comeetta
II -handledning, Startti, Oppilasvalmennus, Osiris,
Oppituki
Nuortenpalveluissa toimitaan alle 30-vuotiaitten
kanssa. Yksilöllisistä tai rakenteellisista syistä johtuva työttömyys sekä puuttuva ammatillinen koulutus ovat palveluihin ohjautumisen syitä. Valmennus
Jupiter-säätiön työyksiköissä tai ulkopuolisissa yrityksissä tarkoittaa monipuolista työ-, yksilö- ja ryhmävalmennusta sekä palveluohjausta. Valmennusjaksojen pituudet vaihtelevat muutamasta viikosta puoleen
vuoteen. Työtä ohjaa asiakaslähtöisyyden periaate.
Ungdomsservicens verksamhet riktar sig till personer
under 30 år. Orsaker till att man kommer till servicen är arbetslöshet som beror på individuella eller strukturella orsaker. Arbetsorientering i Jupiter-stiftelsens arbetsenheter
eller i externa företag innebär mångsidig arbets-, individuell och grupphandledning samt servicestyrning. Handledningsperiodens längd varierar från några veckor till ett
halvt år. Arbetet styrs genom en klientorienterad princip.
Yksilövalmennuksessa asiakkaan henkilökohtainen
tukeminen on ydinasia. Yksilövalmentaja ja asiakas tapaavat säännöllisesti. Keskusteluissa esiin nousseet
asiat kirjataan tavoitteiksi, jotka valmennusjakson aikana pyritään saavuttamaan. Yksilövalmennuksessa
käsitellään myös ajoittain haasteellisia tilanteita: päihteiden ongelmakäyttöä, mielenterveyspulmia, hankalia sosiaalisia tilanteita. Asiakasta tuetaan lisäksi mm.
virastoasioinneissa sekä työpaikkahaastatteluun valmistautumisessa. Yksilövalmennusta voivat saada
myös nuoret, jotka vasta etsivät harjoittelupaikkaa tai
ovat työharjoittelussa muualla kuin Jupiter-säätiössä.
Kärnan för den individuella handledningen är att erbjuda personligt stöd för deltagaren. Den individuella handledaren och deltagaren träffas regelbundet. Frågor som
kommit fram i diskussionerna antecknas som mål som
deltagaren strävar efter att uppnå under handledningsperioden. I den individuella handledningen behandlar
man även tidvis utmanande situationer: missbruksproblem, psykiska problem och svåra sociala situationer. Deltagaren erbjuds dessutom stöd bl.a. för besök vid olika
kontor och byråer samt för förberedelser inför arbetsplatsintervjuer. Individuell handledning kan även erbjudas
till unga som letar efter en praktikplats eller som utför
arbetspraktik någon annanstans än i Jupiter-stiftelsen.
Ryhmätoiminnoissa tutustutaan elämän eri alueisiin, kuten esim. liikuntaan ja muihin harrastuksiin,
Inom gruppfunktionerna bekantar man sig med olika
livsområden såsom till exempel motion och andra hob-
13
ruuanvalmistukseen, omasta taloudesta sekä itsestä
huolehtimiseen kulttuuria unohtamatta. Nuortenpalveluiden ohjauksen piirissä oli vuoden aikana eripituisilla ja -sisältöisillä jaksoilla yhteensä 172 nuorta.
byer, matlagning, om hur man sköter sin egen ekonomi
och tar hand om sig själv utan att förglömma kultur. I ungdomsservicens handledning deltog under året totalt 172
ungdomar under olika långa perioder med olika innehåll.
Comeetta-valmennus
” Duunitreeniä ja sen jälkeen mä meen ...”
Comeetta-handledning
” Jag övar på att jobba och sen far jag ...”
Comeetta-valmennus tähtää työhön ja koulutukseen.
Tavoitteena oli saada nuoret löytämään omat vahvuutensa
ja innostumaan niiden kehittämisestä. Ryhmässä käytiin
nuorten kanssa läpi asiaa opiskelusta, muista vahvuuksista ja työelämävalmiuksista. Lisäksi nuoret saivat tietoa
eri opintovaihtoehdoista ja hyvinvointia lisäävistä asioista
sekä apua työhakemusten ja yhteishaun kanssa. Työtoimintajaksoilla ryhmät tutustuivat eri ammattialoihin joko Ju-
Comeetta-handledning siktar mot arbete och utbildning. Syftet var att få ungdomarna att hitta sina egna starka sidor och bli motiverade att utveckla dem. I gruppen
diskuterade man studier, andra starka sidor och arbetslivsberedskap tillsammans med ungdomarna. Dessutom
fick de unga information om olika studiealternativ och välmåendefrämjande aspekter samt hjälp med arbetsansökningar och gemensam ansökan. Under arbetsverksam-
Comeetasta ammatillisiin opintoihin
Från Comeetta till yrkesutbildning
Nuori mies Ashkan tutustui Jupiterin nuortenpalveluihin ensikertaa kesävalmennustoiminnassa kesällä
2010. Kahden vuoden aikana Ashkan kokeili ja sai tuntumaa eri ammattialoihin Jupiterin työyksiköissä ja harjaantui omaan elämään liittyvien asioiden hoitamisessa
Comeetta-ryhmässä. Työkokemusta karttui kokeiluissa
myös ulkopuolisissa yrityksissä. Jupiter-jaksojen aikana
tämä mukava ja sosiaalinen nuorimies haki motivaatiota, silti sitoutuminen toimintaan oli useasti haastavaa.
Vuoden 2012 aikana
Ashkan aloitti kuitenkin
ammatilliset lähihoitajan opinnot Vaasan ammattiopistossa. Mistä löytyi motivaatio, mikä vaikutti
näin positiiviseen muutokseen? Ashkan itse kertoo:
Den unga mannen Ashkan bekantade sig med Jupiters
ungdomsservice för första gången genom sommarcoachningsverksamhet sommaren 2010. Under två års tid
provade Ashkan på och fick en inblick i olika branscher
vid Jupiter arbetsenheter och övade på att sköta ärenden i sitt eget liv i en Comeetta-grupp. Han fick också
arbetserfarenhet genom att prova på att arbeta i externa företag. Under Jupiter-perioderna sökte denna trevliga och sociala unga man efter motivation, men trots
det hade han ofta svårt att engagera sig i verksamheten.
Under år 2012 inledde dock Ashkan en närvårdarutbildning vid Vasa yrkesinstitut. Var hittade han motivationen, vad
ledde till en såhär positiv förändring? Ashkan berättar själv:
”Puheet ja keskustelut nuortenpalveluissa herättivät mut: Miks mä oon tällä hetkellä täällä, kun mun pitäis opiskella? Sitten tapahtui jotain isoa, tyttöystävä tuli
raskaaksi. Aloin miettiä, missä mä oon ja missä mun
pitäisi olla – missä muut mun ikäiset tällä hetkellä on?
”Pratet och diskussionerna inom ungdomsservicen
fick mig att vakna: Varför är jag här just nu när jag borde studera? Sedan inträffade något stort, min flickvän
blev gravid. Jag började fundera på var jag var och
var jag borde vara – var är andra i min ålder just nu?
Aloin miettiä myös, että jos haluan hyvän ja rauhallisen elämän perheen kanssa, niin pitäis olla
jokin ammatti. Laitoin hakemuksia kouluun: rakennus- ja metallipuolelle sekä lähihoitajaopintoihin, sain apua hakemiseen nuortenpalveluissa.
Jag började också fundera på att om jag vill ha ett
gott och fridfullt liv tillsammans med min familj så borde
jag ha ett yrke. Jag lämnade in en ansökan till en skola: till byggnads- och metallarbete samt till närvårdarlinjen. Hjälp med ansökan fick jag från ungdomsservicen.
Itse en olisi saanut tietoa niin helposti, apu tuli
tarpeeseen. Muistan hyvällä senkin, kun entinen yksilövalmentajani auttoi asuntojen etsinnässä, vaikken enää ollutkaan Comeetta-ryhmässä.
Själv skulle jag inte ha lyckats få information så lätt, jag
var i behov av hjälp. Jag kommer också väl ihåg hur min
före detta individuella handledare hjälpte mig att hitta bostad trots att jag inte längre var med i Comeetta-gruppen.
Tällä hetkellä, keväällä 2013, melkein vuosi opintoja
takana ja nyt on selvinny, ettei se niin vaikeaa olekaan,
kun mä luulin. Olen päättäny, että lähihoitajaopintojen jälkeen haen sairaanhoitajaopintoihin.”
För tillfället, våren 2013, har jag nästan ett år av studier
bakom mig och nu har jag kommit fram till att det nog
inte var så svårt som jag trodde. Jag har bestämt att jag
ska söka till sjukskötarutbildning efter att jag slutfört mina
närvårdarstudier.”
14
piterin omissa työyksiköissä tai ulkopuolisissa yrityksissä.
Harjoittelupaikan etsinnässä tukena oli yksilövalmentaja,
joka huomioi nuoren tilanteen ja toiveet harjoittelupaikalta.
Startti
” Rytmiä elämään ja luovaa tekemistä ”
Startti-valmennus käynnistyi lokakuun lopussa valtionavun alaisena toimintona. Toimintaa on neljänä päivänä viikossa, ma–to klo 10–14. Toimitilat sijaitsevat
Vaasan keskustassa, osoitteessa Raastuvankatu 22
B. Syksyn aikana toimintaan osallistui 13 pääosin vaasalaista nuorta, joista 8 sitoutui aktiivisesti toimintaan.
Nuoret ohjautuivat Starttiin mm. etsivän nuorisotyön,
sosiaalitoimen ja Jupiterin nuortenpalveluiden ja Vaasan ammattiopiston kuraattoreiden kautta. Tavoitteena on kehittää edelleen Startin toimintaa ja juurruttaa
Vaasan Startin mallia sekä tiedottaa toiminnasta alan
ammattilaisille. Toiminta monialaisen verkoston kanssa
edistää osaltaan nuorisotakuun toteutumista Vaasassa.
Oppilasvalmennus
” Opinnot eteenpäin työpajalla ”
Opiskelumotivaation
ylläpitämiseksi
ostopalvelumuotoisessa oppilasvalmennuksessa oppilas osallistui työyksiköissä työskentelyyn, mikä edesauttoi
opintotehtävistä ja kokeista suoriutumista jakson aikana. Yksilövalmennuksessa keskityttiin oppilaan henkilökohtaisiin tarpeisiin, työyksikössä toimimalla opittiin sosiaalisia taitoja sekä yhteisötoiminnan sääntöjä.
OSIRIS – Tuotantokoulu vaasalaisena mahdollisuutena, ESR-hanke
” Työtä tekemällä ammattiin ”
Tuotantokoulun periaate on suorittaa ammatillisia
opintoja työpainotteisesti, henkilökohtaisen suunnitelman
mukaisesti, aidoissa työtehtävissä. Vuoden aikana opiskelijoita oli 12 eri ammattialoilta ja eripituisilla jaksoilla.
Hyväksytysti opintoja suoritettiin yht. 76 opintoviikkoa.
Opintojen tukena olivat Jupiterin työ- ja yksilövalmentajat ja Vaasan ammattiopiston ammattiopetushenkilöstö
sekä erityisopettajat ja kuraattorit. Panostus tukitoimiin
tuotti onnistumisia ja opiskelumotivaatio palautui monen
kohdalla ja opintoja saatettiin myös loppuun. Tuotantokouluopintoihin oli tulossa useampia opiskelijoita kuin
pienellä pilotointiresurssilla pystyttiin vastaanottamaan.
Yhteistyössä ammattiopiston kanssa toiminnan kehittämistyötä jatketaan, tavoitteena toimiva tuotantokoulumalli.
Oppituki – Työ- ja koulutusvalmennus oppisopimusopiskelun tukena, ESR-hanke
” Oppisopimuksella ammattiin ”
Oppituki-hanke alkoi Jupiterilla 10.4. Hankkeen tavoitteena on luoda malli, jolla tuetaan nuoria, alle 30-vuotiaita
työnhakijoita ammattiin oppisopimusväylää. Hankkeessa
on aloittanut 29 valmentautujaa. Lisäksi tiedotustilaisuuksiin on osallistunut 104 henkeä. Suurin osa valmentautujista on tullut TE-toimiston ja Triangelin kautta, moni on
tullut myös Jupiterin muista palveluista. Henkilökohtaista
hetsperioderna bekantade sig grupperna med olika yrken
endera i Jupiters egna arbetsenheter eller i externa företag. Den individuella handledaren fungerade som stöd
då man sökte en praktikplats. Handledaren beaktade den
ungas situation och önskemål beträffande praktikplatsen.
Startti
” Livsrytm och kreativa aktiviteter ”
Startti-handledningen inleddes i slutet av oktober.
Verksamheten omfattas av statligt stöd. Verksamhet hölls
under fyra dagar i veckan, må–to kl. 10–14. Verksamhetsutrymmena finns i Vasa centrum på adressen Rådhusgatan 22 B. Under hösten hade verksamheten 13 deltagare huvudsakligen från Vasa. Av dessa engagerade sig
8 aktivt verksamheten. Ungdomarna leddes till Startti bl.a.
genom uppsökande ungdomsarbete, socialväsendet och
Jupiters ungdomsservice samt kuratorer vid Vasa yrkesinstitut. Målet är att vidareutveckla Startti-verksamheten
och förankra Vasas Startti-modell samt att informera om
verksamheten till sakkunniga på området. Verksamheten
tillsammans med ett multiprofessionellt nätverk främjar
för sin del förverkligandet av ungdomsgarantin i Vasa.
Elevhandledning
” Framgång i studierna genom arbetsverkstaden ”
För att upprätthålla sin studiemotivation deltog eleven i elevhandledning genom att arbeta vid en arbetsenhet i form av en köptjänst. Detta hjälpte till att klara av studieuppgifter och prov under perioden. I den
individuella handledningen koncentrerade man sig på
elevens personliga behov, och vid arbetsenheten lärde
man sig sociala färdigheter och regler för arbete i grupp.
OSIRIS – Produktskola som möjlighet i Vasa, ESFprojekt
” Hitta ditt yrke genom att arbeta ”
Principen för produktionsskolan är att utföra yrkesstudier på ett arbetsbetonat sätt, enligt en personlig plan
och genom autentiska arbetsuppgifter. Under året deltog
elever från 12 olika yrkesområden under olika långa perioder. Totalt genomfördes godkända studier i form av 76
studieveckor. Som stöd för studierna fungerade Jupiters
arbets- och individuella handledare och yrkesundervisningspersonal, speciallärare och kuratorer från yrkesinstitutet. Satsningen på stödåtgärder ledde till framgång
och många återfick sin studiemotivation. En del slutförde
till och med sina studier. Fler elever än vad man kunde
ta emot med de små pilotprojektresurserna ville delta i
produktionsskolans studier. Arbetet för att utveckla verksamheten fortsätter i samarbete med yrkesinstitutet, målet är att skapa en fungerande produktionsskolmodell.
Oppituki – Arbetsorientering och utbildningshandledning som stöd för studier genom läroavtal, ESFprojekt
” Yrke genom läroavtal ”
Oppituki-projektet startade vid Jupiter den 10 april.
Projektets mål är att skapa en modell med hjälp av vil-
15
valmennustyötä on tehty lukuisia tunteja. Oppisopimuksia ei ensimmäisen vuoden aikana ehditty solmia. Kaksi
oppisopimusta kuitenkin neuvoteltiin valmiiksi seuraavaa vuotta varten. Hankkeen kautta osallistuttiin myös
urasuunnitteluun kuuluvaan työharjoitteluun, siirryttiin
muuhun koulutukseen (ei opso), päästiin työhön ilman
oppisopimusta tai siirryttiin muihin, ajankohtaisempiin
palveluihin. Hanketta ja oppisopimusopiskelua esiteltiin
69 työnantajalle. Hankkeessa valmisteltiin myös koulutuspakettia työpaikkakouluttajille työnohjauksen avuksi.
ken man kan stöda unga arbetssökande under 30 år till
ett yrke genom läroavtal. I projektet har deltagit 29 unga.
Dessutom har 104 personer deltagit vid informationsmöten. Största delen av deltagarna har kommit via TE-byrån
och många även via Jupiters andra tjänster. Åtskilliga timmar av personligt handledningsarbete har gjorts. Under
det första året hann man inte ingå några läroavtal. Man
förhandlade däremot klart om två läroavtal inför nästa år.
Genom projektet deltog man även i arbetspraktik som ingår i karriärplanering, övergick till annan utbildning (inte
läroavtal), fick man arbete utan läroavtal eller övergick
man till andra mera aktuella tjänster. Projektet och läroavtalsstudier presenterades för 69 arbetsgivare. I projektet
beredde man även ett utbildningspaket som arbetsplatsutbildare kan använda som stöd vid arbetshandledning.
Yhteistyö VAO - Osiris-hanke
Samarbete VYI - Osiris-projektet
”
Osiris-hanke on tuonut uusia mahdollisuuksia
opintojen
etenemiseen
sekä
loppuun
saattamiseen.
Opiskelija
ovat
saaneet
esim.
määräaikaisen
erottamisen
ajaksi
mahdollisuuden suorittaa puuttuvia opintoja Jupitersäätiön työyksiköissä. Muutamia opiskelijoita on
saanut suoritettua opintonsa loppuun Osiris-hankkeen
avulla. Yhteistyö on sujunut hyvin Margit Merikosken
ja kuraattoreiden välillä. Paikkoja nuorille on löytynyt
lyhyelläkin varoitusajalla, välillä sovitellen. Nuorten
opintojen keskeyttämisen ehkäisemisessä Osiris-hanke
on merkittävässä roolissa. Toivomme yhteistyön jatkuvan
myös ensi lukuvuotena!
Kuraattorit Riikka Koivula ja Virpi Haapala, Vao
”
Osiris-projektet har fört med sig nya möjligheter för
att avancera i och slutföra studier. En studerande
har t.ex. under en tillfällig avstängning från
sin skola fått möjlighet att genomföra saknade
studier vid Jupiter-stiftelsens arbetsenheter. Några
studerande har kunnat slutföra sina studier med hjälp
av Osiris-projektet. Samarbetet har fungerat väl mellan
Margit Merikoski och kuratorerna. Man har också kunnat
hitta platser för ungdomar på kort varsel, ibland genom
förhandlingar. Osiris-projektet har en betydande roll när
det gäller att förebygga avbrutna studier bland unga. Vi
hoppas att samarbetet fortsätter även nästa läsår!
Kuratorerna Riikka Koivula och Virpi Haapala, VYI
16
3.3 Työelämään kuntouttava
valmennus ja arviointi
Palveluryhmän vastaava: Johanna Matilainen
Palveluryhmän hankkeet ja palvelut: Kuntouttava
työtoiminta, Suunta-valmennus sekä TELLUS –
Mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus
Työelämään ja koulutukseen kuntouttavat palvelut on suunnattu niille asiakkaille, jotka tarvitsevat yksilöllistä tukea ja joustavan palvelun tai palveluketjun
matkallaan kohti pitkän tähtäimen tavoitteita, kuten
työllistymistä tai koulutusta. Palveluissa lähtökohtana on asiakkaan yksilöllinen tilanne ja itselleen asettamat tavoitteet, joiden toteutumista tuetaan yksilö-,
ryhmä-, työ- ja työhönvalmennuksen menetelmin.
Palveluissa yksilövalmentaja tai kuntoutusohjaaja
kulkee asiakkaan rinnalla koko valmennusjakson ajan
ja tukee tavoitteiden toteutumisessa ja yksilöllisiin elämäntilanteisiin liittyvissä asioissa. Yksilövalmennuksessa keskustellaan luottamuksellisesti asiakkaalle tärkeistä asioista ja tuetaan elämän erilaisissa haasteissa.
Ryhmävalmennuksessa
harjoitellaan
turvallisessa ilmapiirissä erilaisia sosiaalisia tilanteita ja -taitoja
tutustumalla muun muassa erilaisiin hyvinvointia tukeviin harrastusvaihtoehtoihin. Lisäksi asiakkailla on
mahdollisuus osallistua erilaisiin työllistymistä tukeviin
lyhytkoulutuksiin, joita Jupiter asiakkailleen tarjoaa.
3.3 Arbetsorientering som
rehabiliterar för arbetslivet
samt utvärdering
Ansvarig för servicegruppen: Johanna Matilainen
Servicegruppens
projekt
och
tjänster:
Rehabiliterande
arbetsverksamhet,
Suuntahandledning samt TELLUS – arbetsträning för
personer som genomgår mental rehabilitering
Servicen som rehabiliterar för arbetslivet och utbildning har riktats till de klienter som behöver individuellt stöd och flexibel service eller en servicekedja
på sin resa mot ett långsiktigt mål, såsom sysselsättning eller utbildning. Utgångspunkten för servicen är
klientens individuella situation och egna mål, vars uppnående stöds genom metoder inom individuell och
grupphandledning, arbetsorientering och arbetsträning.
Inom servicen går en individuell handledare eller en
rehabiliteringshandledare vid klientens sida under hela
handledningsperioden och stöder uppnåendet av målen.
Handledaren stöder även i frågor som gäller individuella
livssituationer. I den individuella handledningen förs konfidentiella diskussioner om frågor som är viktiga för klienten. Dessutom får klienten stöd i olika utmaningar i livet.
I grupphandledningen tränar man på olika sociala situationer och färdigheter i en trygg miljö genom
att bland annat bekanta sig med olika hobbyalterna-
Handledare för rehabiliterande
arbetsverksamhet, Vasa stad:
Kuntouttavan
työtoiminnan
ohjaaja, Vaasan kaupunki:
”
”
Vaasan kaupunki on vuonna
2012 ostanut Jupiter-säätiöltä
kuntouttavan työtoiminnan palvelua ostopalvelusopimukseen
perustuen. Tuottaja–tilaajamallia
on toteutettu hyvässä kumppanuushengessä. Asiakkailta saatu palaute työ,- yksilö,- ja ryhmävalmennuksen sisällöistä ja
laadusta on ollut positiivista.
Vasa stad har under år 2012 köpt
rehabiliterande arbetsverksamhet som service grundat på avtal
om köptjänst. Producent–beställarmodellen har förverkligats i god partnerskapsanda. Deltagarnas respons på
arbetsorienteringens samt den individuella och grupphandledningens innehåll och
kvalitet har varit positiv.
Kuntoutumisessa työ- ja työhönvalmennuksella on
tärkeä merkitys asiakkaan tavoitteiden saavuttamisessa. Työ- ja työhönvalmennuksessa asiakasta työn tekemisessä ovat tukemassa oman alansa ammattilaiset.
Valmennuksessa keskitytään erityisesti työyhteisössä
toimimiseen, oman jaksamisen ja työn yhteensovittamiseen sekä voimaantumisen myötä työmarkkinavalmiuksien lisääntymiseen. Vuonna 2012 työhön ja koulutukseen
kuntouttavissa palveluissa oli asiakkaita yhteensä 82.
tiv som stöder välmående. Dessutom har deltagarna
möjlighet att delta i olika kortkurser som stöder sysselsättning och som Jupiter erbjuder till sina klienter.
Kuntouttava työtoiminta on joustava matalan kynnyksen palvelu, jossa tavoitteena on pa-
I rehabiliteringen har arbetsorienteringen och arbetsträningen en viktig betydelse när det gäller att uppnå
klientens mål. I arbetsorienteringen och -träningen stöder experter inom det egna området klienten i att utföra
arbete. I handledningen koncentrerar man sig speciellt
på hur man fungerar i en arbetsgemenskap, hur man
ska samordna sin ork med arbetet och höja sin beredskap för arbetsmarknaden i takt med att den egna
17
rantaa henkilön elämänhallintaa ja toimintakykyä.
Kuntouttava työtoiminta pohjautuu asiakkaan itse
määrittelemään hänen omaan elämäntilanteeseensa sopivaan yksilölliseen suunnitelmaan, jonka hän
on yhdessä sosiaalityöntekijän ja TE-toimiston virkailijan kanssa miettinyt osaksi aktivointisuunnitelmaa.
Vuonna 2012 asiakkaiden elämäntilanteet ja niihin
liittyvät tavoitteet olivat hyvin vaihtelevia, mikä edellytti yksilöllistä asiakaslähtöistä lähestymistapaa, jotta
asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin pystyttiin vastaamaan.
Vuonna 2012 yhtenä tavoitteena oli luoda asiakkaille
sellainen palveluprosessi, jossa pyrittiin huomioimaan
asiakkaan kokonaisvaltainen tilanne. Erityisesti pyrittiin
lisäämään yhteistyötä asiakkaiden elämäntilanteeseen ja
tavoitteisiin liittyvien muiden tahojen kanssa, kuten päihde- ja mielenterveyspalveluiden ammattilaisten kanssa.
Kaikille
asiakkaille
pyrittiin
tekemään
realistinen
jatkosuunnitelma.
Myös
niille
asiakkaille,
joille
kuntouttava
työtoiminta
ei
ollut
oikea-aikainen palvelu. Heidät pyrittiin saattamaan hallitusti oikea-aikaisten palveluiden piiriin. Vuoden aikana
palvelua kehitettiin avoimessa ja tiiviissä yhteistyössä palvelun ostajan, Vaasan kaupungin sosiaalitoimen kanssa.
kapaciteten ökar. Under år 2012 deltog totalt 82 klienter i service som rehabiliterar för arbete och utbildning.
Rehabiliterande arbetsverksamhet är en flexibel
service med låg tröskel, vars mål är at förbättra deltagarens livshanterings- och funktionsförmåga. Den rehabiliterande arbetsverksamheten grundar sig på en
individuell plan som klienten själv upprättat enligt sin
egen livssituation. Planen upprättas av klienten tillsammans med en socialarbetare och en tjänsteperson vid TE-byrån som en del av en aktiveringsplan.
År 2012 var deltagarnas livssituationer och därtill
anknutna mål mycket varierande, vilket förutsatte en
individuell och klientorienterad approach för att kunna
möta deltagarnas olika behov. År 2012 var ett mål att
skapa en sådan serviceprocess där man kunde beakta klientens helhetssituation. Speciellt strävade man
efter att öka samarbetet med andra parter i anknytning till deltagarnas livssituation och mål, såsom sakkunniga inom missbrukar- och mentalvårdsservice.
Man strävade efter att skapa en realistisk fortsättningsplan för alla klienter. Även för de klienter för vilka den
rehabiliterande arbetsverksamheten inte var en läglig ser-
Specialhandledare,
Vasa fängelse:
Erityisohjaaja,
Vaasan vankila:
”
”
Vasa fängelses samarbete med
Jupiter-stiftelsen har fungerat fint
i flera års tid. Suunta-handledningens andel i planeringen av fångarnas frigivningsangelägenheter
har varit av väldigt stor betydelse. En stor
del av fångarna har många problem och
Suunta-handledningen har gett många
fångar stöd för att stegvis gå mot frigivning samt metoder för att klara av en livsstil utan brott. Med hjälp av Suunta-handledningen har vi kunnat möta fångarnas
behov bättre, både när det gäller att sköta
ärenden som att hantera sitt liv. Vasa fängelse tackar för samarbetet.
Vaasan vankilan yhteistyö Jupiter-säätiön kanssa on toiminut
hienosti vuosia. Suunta-valmennuksen osuus vankien vapautumisasioiden suunnittelussa on ollut erittäin merkittävä. Suuri osa vangeista
on moniongelmaisia ja suunta-valmennus
on antanut monelle vangille portaistetun
tuen vapautumiseen sekä selviytymiskeinoja kohti rikoksetonta elämäntapaa.
Suunta-valmennuksen avulla on pystytty
vastaamaan paremmin vankien tarpeisiin
koskien niin asioiden hoitamista kuin elämänhallintaakin. Vaasan vankila kiittää
yhteistyöstä.
Suunta-valmennuksen asiakkaina olivat Vaasan
vankilan vangit ja Vaasan yhdyskuntaseuraamustoimiston asiakkaat. Vuonna 2012 palvelun asiakasmäärä
kasvoi huomattavasti edellisvuoteen nähden. Suuntavalmennusta toteutettiin tarpeen mukaan joko yksilövalmennuksena, työ- ja yksilövalmennuksena Jupiterissa tai vapauteen valmentavina lyhytkoulutuksina.
Asiakkaita ohjattiin palvelutarpeen mukaisesti oikeiden
palveluiden piiriin, ja muita käytännön asioita järjestettiin niin, että se tukisi rikoksettomassa elämäntavassa.
vice. Sådana personer strävade man efter att styra kontrollerat till andra lämpligare tjänster. Under året utvecklades
servicen i ett öppet och intensivt samarbete tillsammans
med köparen av servicen, Vasa stads socialväsende.
Suunta-handledningens klienter bestod av fångar
i Vasa fängelse och klienter vid Vasas byrå för samhällspåföljder. Under år 2012 ökade klientantalet inom
servicen avsevärt jämfört med föregående år. Suuntahandledning förverkligades enligt behov endera som
individuell handledning, som arbetsorientering och
individuell handledning vid Jupiter eller som kortkurser som förbereder för frihet. Deltagarna styrdes enligt
servicebehov till rätt service och andra praktiska frågor
ordnades så att de skulle stöda en livsstil utan brott.
18
MINNAN ONNISTUMISTARINA
Minna tuli työelämävalmennukseen Jupiterin työyksikköön joulukuussa 2011. Minnan
elämäntilanne oli tuolloin kuitenkin hankala, eikä työelämävalmennus ollut hänelle oikea-aikainen palvelu. Hän siirtyi Jupiterissa työelämävalmennuksesta kuntouttavaan
työtoimintaan. Minna tahtoi elämäänsä muutosta ja osaksi suunnitelmaa liitettiin kuntoutus. Helmikuussa toive toteutui ja hän pääsi kuntoutukseen.
Kuntoutuksen jälkeen Minna palasi suunnitelman mukaisesti kuntouttavaan työtoimintaan. Kuntouttava työtoiminta sujui suunnitelmien mukaisesti Minnan pyrkiessä määrätietoisesti kohti tavoitteitaan. Huolta aiheuttivat kuitenkin aikaisemmasta elämäntyylistä seuranneet tuomiot, jotka olivat vielä edessä päin. Tuomioiden suorittaminen
vankeusrangaistuksessa olisi katkaissut tavoitteellisen muutoksen ja saattanut aiheuttaa jopa takapakkia. Yksilövalmennuksessa selvitettiin vaihtoehtoisia tapoja suorittaa
vankeusrangaistus, joka perustui siihen, että Minna pystyi itse osoittamaan tehneensä elämässään muutoksen. Kuntouttava työtoiminta jäi tauolle siksi aikaa, kun Minna
suoritti tuomion kuntoutuksessa ja suoraan tämän jälkeen toisen tuomion valvotussa
koevapaudessa Suunta-valmennus -palvelussa Jupiterin työyksikössä.
Koevapauden päätyttyä hän palasi suunnitelman mukaisesti kuntouttavaan työtoimintaan. Minnan saumaton palveluketju suunniteltiin siten, että kaikki palvelut tukivat
hänen päätavoitteidensa toteutumista. Palveluketju on osoitus siitä, että menneisyyden aiheuttamat asiat eivät aina välttämättä muodostu esteeksi. Tässä tapauksessa ne
saatiin muodostettua osaksi Minnan palveluketjua ja ne tukivat tavoitteiden saavuttamisessa. Saumaton palveluketju oli myös osoitus siitä, että viranomaisilla oli tahtoa
tukea jo alkaneessa muutoksessa. Toisaalta tämäkään ei olisi ollut mahdollista ilman
Minnan omaa sitoutumista tavoitteisiinsa ja sitä, että hän pystyi osoittamaan aloittamansa elämänmuutoksen.
Minnan muutoksessa tärkein motivaattori oli oma lapsi. Minna sai yksilövalmennuksessa apua ja ohjausta etenkin vanhemmuuteen, tuomioon ja jatkosuunnitelmiin liittyvissä asioissa. Työ Jupiterissa oli mielekästä, kun oli kivat ja ymmärtävät työvalmentajat. Minna oppi paljon uutta, koska työtehtävät muuttuivat haastavammiksi osaamisen
myötä. Kuntouttavan työtoiminnan aikana Minnan osaaminen tunnistettiin osaamisen
kartoituksen myötä ja hän sai opetussuunnitelmaan perustuvan osaamistodistuksen.
Minnan tarina jatkuu. Hän aloittaa oppisopimuksella keväällä 2013 tavoitteenaan ammattitutkinto.
”
”
Työssä keskeistä oli motivointi ja asenteisiin liittyvät
keskustelut. Työvalmennus mahdollisti normaalin arkirytmin ja tekemistä päiviin, mikä tuki asiakkaita tavoitteiden
saavuttamisessa. Vankien kohdalla keskeistä oli tukea
vapautumisen suunnittelussa niin, että siirtyminen siviilielämään helpottui. Vuonna 2012 painopisteenä oli palvelun sisällön räätälöinti asiakkaiden tarpeen mukaan. Kokemukset Suunta-valmennuksesta olivat hyviä. Palvelua
kehitettiin yhteistyössä palvelun ostajien, Vaasan vankilan ja Vaasan yhdyskuntaseuraamustoimiston kanssa.
Det centrala i arbetet var motivation och diskussioner
om attityd. Arbetsorienteringen möjliggjorde normal vardagsrytm och innehåll i vardagen, vilket fungerade som
stöd för att uppnå målen. Vad gäller fångarna var det viktigt att stöda planeringen av frigivningen så att övergången till det civila livet skulle gå lättare. År 2012 låg fokus på
att skräddarsy servicens innehåll enligt deltagarnas behov. Erfarenheterna av Suunta-handledningen var goda.
Servicen utvecklades i samarbete med köparna av servicen, Vasa fängelse och Vasas byrå för samhällspåföljder.
… kokonaan uuden ammatin
hankkiminen ja jatkokoulutukseen hakeutuminen sekä sain
suorittaa valvotun koevapauden
jupiterissa ja työn ohessa sain kaikki
siviiliin liittyvät perusasiat
järjestettyä. (asiakaspalautteesta)
… jag kunde skaffa mig ett helt
nytt yrke och söka mig till fortsatt utbildning samt utföra övervakad frihet på prov vid Jupiter,
och vid sidan av arbetet fick jag ordnat alla grundläggande saker för det
civila livet. (plock ur respons från klienter)
19
MINNAS FRAMGÅNGSHISTORIA
Minna kom för arbetslivsträning vid Jupiters arbetsenhet i december 2011. Minna befann sig dock i en svår livssituation och arbetslivsträning var inte en service i rätt tid
för henne. Hon flyttade från Jupiters arbetslivsträning till rehabiliterande arbetsverksamhet. Minna ville ändra sig liv och rehabilitering blev en del av planen. I februari
uppfylldes hennes önskan och hon fick delta i rehabilitering.
Efter rehabiliteringen återgick Minna enligt planen till den rehabiliterande arbetsverksamheten. Den rehabiliterande arbetsverksamheten fungerade enligt planerna och
Minna strävade bestämt mot sitt mål. Minnas tidigare livsstil hade dock lett till domar
som låg framför och detta medförde bekymmer för henne. Att förtjäna straffen i fängelse skulle ha avbrutit den eftersträvade förändringen och till och med kunnat leda till
baksteg. I den individuella handledningen utreddes alternativa sätt att avtjäna fängelsestraffet som baserade sig på att Minna själv kunde bevisa att hon förändrat sitt sätt
att leva. Den rehabiliterade arbetsverksamheten lades på paus medan Minna avtjänade
sitt straff i rehabiliteringen och direkt därefter sin andra dom i övervakad frihet på prov
inom Suunta-handledningen vid Jupiters arbetsverkstad.
Efter att friheten på prov hade slutförts återgick hon enligt planen till rehabiliterande
arbetsverksamhet. Minnas sömlösa servicekedja planerades så att alla tjänster fungerade som stöd för hennes huvudmål. Servicekedjan är ett bevis för att problem som
uppkommit i det förflutna nödvändigtvis inte utgör något hinder. I detta fall kunde de
göras till en del av Minnas servicekedja och de fungerade som stöd för att uppnå målen. En sömlös servicekedja är även ett bevis för att det fanns en vilja att stöda en redan påbörjad förändring bland myndigheterna. Å andra sidan skulle inte detta ha varit
möjligt utan Minnas eget engagemang för sina mål och att hon kunde bevisa att hon
börjat förändra sitt liv.
Det som motiverade Minna mest var att hon hade ett eget barn. I den individuella handledningen fick Minna hjälp och handledning speciellt i föräldraskap och i frågor om
hennes dom och fortsatta planer. Arbetet vid Jupiter var trevligt tack vare trevliga och
förstående arbetshandledare. Minna lärde sig mycket nytt eftersom arbetsuppgifterna
blev mera utmanande i takt med att hennes kunnande ökade. Under den rehabiliterande arbetsverksamheten identifierades Minnas kunnande genom kartläggning och hon
fick ett kompetensintyg baserat på läroplanen. Minnas historia fortsätter. Våren 2013
inleder hon studier genom läroavtal med en yrkesexamen som mål.
Mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennuksen
(Tellus) lähtökohtana ovat kuntoutujan oma motivaatio
ja voimavarat sekä sitoutuminen yhdessä asetettuihin
tavoitteisiin työelämään pääsemiseksi. Tavoitteena kuntoutusjakson jälkeen on työllistyminen ja työelämässä
pysyminen, lisääntyneet ja parantuneet työelämävalmiudet, opintojen jatkaminen ja loppuun saattaminen tai
sopivan koulutusalan löytäminen. Työhönvalmennus on
osa Kelan ammatillista kuntoutusta ja Kelan ostopalvelu.
Utgångspunkten för arbetsträning för personer
som genomgår mental rehabilitering (Tellus) är klientens egen motivation och resurser samt engagemang i
gemensamt uppställda mål för att nå arbetslivet. Målet
är att sysselsättas efter rehabiliteringsperioden och att
hållas kvar i arbetslivet, att öka och förbättra sin arbetslivsberedskap, att fortsätta och slutföra studier eller att
hitta ett lämpligt utbildningsområde. Arbetsträning är en
del av Fpa:s yrkesrehabilitering och är Fpa:s köptjänst.
Olen voinut miettiä opiskelu- ja
työmahdollisuuksia tulevaisuutta
varten. (asiakapalautteesta)
Jag har haft möjlighet att
fundera på studie- och arbetsmöjligheter inför framtiden.
”
”
(plock ut klientresponsen)
Telluksen vuosi 2012 oli asiakasmäärältään vaihteleva ja haasteita tälle palvelulle aiheuttivat muun muassa asiakkaiden oikea-aikainen tuleminen palveluun.
För Tellus innebar år 2012 varierande klientmängder och
utmaningar i form av att få deltagarna till servicen i rätt tid.
Palvelussa koettiin joitakin keskeytyksiä, joiden syynä
olivat esimerkiksi psyykkisen voinnin huonontuminen ja
elämänhallinnallisten taitojen puutteellisuus. Koska kun-
Inom servicen upplevde man några avbrott till följd
av till exempel försämrad psykisk hälsa och brist på
färdigheter i att hantera sitt liv. Eftersom rehabiliterin-
20
toutuksen kesto on suhteellisen lyhyt (enintään vuosi) on
edellytyksenä monien elämänhallinnallisten taitojen hyvä
pohja, jotta kuntoutuksessa päästäisiin etenemään tavoitteiden suuntaisesti. Näitä taitoja on myös kuntoutuksen
edetessä käyty läpi yksilö- ja ryhmävalmennuksen keinoin.
Asiakkaan siirtyminen kohti tavoitteita vaatii pitkäjänteistä ja tiivistä työskentelyä kuntoutumisen suhteen.
Myös tiivis yhteistyö asiakkaan verkostoissa on merkityksellistä asiakkaan kuntoutumisprosessissa. Keskeinen yhteistyötaho on mm. psykiatrian poliklinikka,
joka vastaa asiakkaan hoidosta kuntoutuksen aikana.
”
Positiivinen vaikutus sekä fyysiseen ja psyykkiseen vointiin
(asiakaspalautteesta)
Asiakkaiden siirtyminen ulkopuoliseen työharjoittelupaikkaan kuntoutuksen aikana sujui vuoden 2012
aikana hyvin. Ulkopuolisia työharjoittelupaikkoja tarjosivat niin Vaasan kaupunki kuin yksityiset yritykset
ja yhteisöt. Tähän ovat vaikuttaneet mm. työelämän
vastaanottavuus ja yhteistyöhalukkuus työharjoittelupaikkojen tarjoamisessa. Asiakkaita on siirtynyt myös
vuoden 2012 aikana työelämään ja koulutukseen.
gen pågår under en relativt kort period (högst ett år)
är förutsättningen att klienten har en bra grund i livshanteringsfärdigheter för att rehabiliteringen ska kunna framskrida enligt planerna. Dessa färdigheter gick
man också igenom genom individuell och grupphandledning i takt med att rehabiliteringen fortskred.
Klientens övergång mot målen kräver långvarigt
och intensivt arbete inom rehabiliteringen. Ett intensivt samarbete med klientens nätverk är också av stor
betydelse i rehabiliteringsprocessen. En viktig samarbetspartner är bl.a. psykiatriska polikliniken, som
ansvarar för vård av klienten under rehabiliteringen.
”
Positiv effekt både på fysisk
och psykisk hälsa
(plock ur klientresponsen)
Deltagarnas övergång till externa arbetspraktikplatser under rehabiliteringen fungerade väl under år
2012. Externa arbetspraktikplatser erbjöds av såväl
Vasa stad som privata företag och samfund. Detta har
påverkats bl.a. av arbetslivets mottaglighet och vilja att
samarbeta för att hitta arbetspraktikplatser. Klienter övergick till arbetsliv och rehabilitering även under år 2012.
3.4 Terveyspiste
3.4 Hälsopunkten
Jupiter-säätiössä noin kymmenen vuoden ajan toimineen terveyspisteen toiminta päätettiin maaliskuun 2012
lopussa kustannuksellisista syistä. Palkkatuetussa työsuhteessa olevien valmentautujien määrä väheni, ja katsottiin,
että lakisääteinen työterveyspalvelu on kustannustehokkaampaa järjestää muualta ostettuna. Terveyspistetoiminta päätettiin ja samalla Jupiter-säätiön vapaaehtoisesti järjestämä sairaanhoitovastaanottotoiminta päättyi.
Hälsopunktens verksamhet, som fungerat inom Jupiter-stiftelsen i ungefär tio års tid, avslutades i mars 2012
av kostnadsmässiga skäl. Antalet deltagare i arbetsförhållande med lönestöd minskade, och man ansåg att
det var mera kostnadseffektivt att ordna lagstadgad arbetshälsovård som köptjänst. Hälsopunktverksamheten
avslutades och samtidigt avslutades även sjukskötarmottagningsverksamheten som Jupiter ordnat frivilligt.
Maaliskuun
loppuun
asti
terveyspiste
tarjosi työsuhteessa oleville valmentautujille työterveyshuoltolain mukaisia työnantajan itse järjestämiä terveydenhuollon palveluita. Lakisääteinen
työterveyshoitajan vastaanottotoiminta koostui ennaltaehkäisevästä ja työkykyä ylläpitävästä toiminnasta.
Vapaaehtoisesti toteutettiin myös sairaanhoitovastaanottotoimintaa päivystyksenä muille kuin työsuhteessa
oleville valmentautujille ja kuntoutujille. Työsuhteessa
oleville valmentautujille hankittiin työterveyslääkärin palvelut tarvittaessa ulkopuolelta. Ei-työsuhteiset ohjattiin
tarvittaessa oman väestövastuualueen terveysasemalle.
Fram till slutet av mars erbjöd hälsopunkten arbetshälsovård som anordnas av arbetsgivaren enligt arbetshälsovårdslagen till klienter i arbetsförhållande. Den
lagstadgade mottagningsverksamheten hos arbetshälsovårdare bestod av förebyggande verksamhet samt
verksamhet som upprätthåller arbetsförmåga (hälsogranskningar, information och rådgivning). Man erbjöd
även frivillig sjukskötarmottagning som jourverksamhet
för andra deltagare och rehabiliteringsklienter som inte
var i arbetsförhållande. För klienter i arbetsförhållande
skaffades vid behov externa arbetshälsoläkartjänster.
Personer som inte var i arbetsförhållande styrdes vid
behov till befolkningsansvarsområdets hälsostation.
Terveyspistetoiminnan päättymisen jälkeen lakisääteinen työterveyspalvelu on työsuhteessa oleville valmentautujille ostettu lääkärikeskus Mehiläisestä,
jossa myös vakituisluonteisen henkilökunnan työterveyspalvelut on järjestetty. Jupiterin vapaaehtoisesti järjestämän sairaanhoitovastaanottotoiminnan
asiakaskuntaan kuuluvat valmentautujat ovat asioineet omalla väestövastuualueensa terveysasemalla.
Efter att hälsopunktverksamheten avslutats har
lagstadgade arbetshälsovårdstjänster för arbetsorienteringsdeltagare i arbetsförhållande köpts från
läkarcentralen Mehiläinen, där man även ordnat
arbetshälsovård för fast anställd personal. De deltagare som omfattats av Jupiters frivilliga sjukskötarmottagning har vårdats vid sin egen hälsostation.
21
4
VALMENNUKSEN ASIAKKUUDET JA
VÄLITTÖMÄT VAIKUTUKSET
ARBETSORIENTERINGENS KLIENTFÖRHÅLLANDEN OCH
DIREKTA RESULTAT
U
V
uoden aikana Jupiter-säätiön projekteihin,
ostopalveluihin ja valtionavun alaiseen valmennustoimintaan osallistui kaikkiaan 541
valmentautujaa. Joidenkin valmentautujien
osallistuessa säätiön pitkäaikaisiin hankkeisiin toistamiseen, asiakkuuksia kertyi vuoden aikana kaikkiaan 593. Kertyneistä 593 asiakkuudesta 476 päättyi
vuoden aikana ja 117 jatkui vuodelle 2013.
nder året deltog 541 klienter i Jupiter-stiftelsens projekt, köptjänster och arbetsorienteringsverksamhet som omfattas av statsbidrag. Då en del klienter deltog i stiftelsens
långvariga projekt för andra gången, uppgick antalet
klientförhållanden under året till totalt 593. Av de totalt 593 klientförhållandena slutfördes 476 under året
och 117 fortsatte under år 2013.
VALMENNUS- JA KUNTOUTUSTOIMINTA VUONNA 2012
-vuoden aikana yhteensä 541 uutta asiakkuutta, kaikkiaan 593
asiakkuutta (toisen kerran hankkeessa mukaan lasketut)
-valmennusjakso päättynyt 476 kertaa, 117 asiakkuutta jatkuu v. 2013
OHJAUTUMINEN
*PROJEKTIIN
*PALVELUUN
*VALTIONAPUUN
ASIAKKUUDET
(Yht. 593)
TOIMINTA
VÄLITTÖMÄT VAIKUTUKSET
Työllistyminen
Asiakkuudet
%
74
16
91
19
56
12
21
4
234
49
476
100
/aktiivitoimet
Työhön ja koulutukseen
valmentavat palvelut
342 asiakkuutta, 58%
TE-toimisto 45%
Työtoiminta Jupiterin työyksikössä
tai Vaasan seudun organisaatiossa
Triangeli 9%
Kela, sos. &
terv. toimi 12%
Ammatillinen tai ohjaava koulutus
Sopimus
toimenpiteestä
+ suunnitelma
Tuettu siirtyminen
Nuortenpalvelut
169 asiakkuutta, 28%
Muu ohjattu toimenpide
-Valmennus
-Kuntoutus
-Palveluohjaus
Oppilaitokset 6%
Suoraan 14%
Muu taho 14%
Työllistyminen
Työelämään kuntouttava
valmennus ja arviointi
82 asiakkuutta, 14%
/tuki toteutunut
Muu tilanne
Työtön työnhakija / keskeyttänyt /
Ryhmävalmennus
Yksilövalmennus
/työnetsintä
/palveluohjaus
ei tietoa
Yhteensä
Kuva 1. Jupiterin valmennus- ja kuntoutustoiminta vuonna 2012.
22
Palveluryhmittäin asiakkuudet jakautuivat niin, että
58 % osallistui työhön ja koulutukseen valmentaviin palveluihin, 28 % nuortenpalveluihin ja 14 % työelämään
kuntouttaviin ja valmentaviin palveluihin. Valmennustyöpäiviä kertyi hankkeissa ja palveluissa yhteensä 23 647.
Mellan servicegrupperna fördelades klientförhållandena så att 58 % deltog i service som handleder till arbete och
utbildning, 28 % i ungdomsservice och 14 % i service som
rehabiliterar och förbereder för arbetslivet. Inom projekten
och servicen uppkom totalt 23 647 arbetsorienteringsdagar.
Asiakasohjautuminen oli vuoden aikana samankaltainen kuin muutamana aiempana toimintavuotena. Valtaosa asiakasohjautumisista toteutui TE-hallinnon kautta (54 %), mikä korreloi hyvin hanke- ja
palvelutarjonnan kanssa. Asiakasohjautumista tapahtui vuoden aikana myös suoran yhteydenoton (14
%), sosiaali- ja terveystoimen ja Kelan (12 %), oppilaitosten (6 %) sekä muiden tahojen kautta (14 %).
Styrningen av klienter under året var liknande som
under det föregående verksamhetsåret. Största delen
av klientstyrningen skedde genom TE-förvaltningen (54
%) som korrelerar väl med projekt- och serviceutbudet. Klientstyrning ordnades under året även via direkt
kontakt (14 %), via social- och hälsovården och Fpa
(12 %), läroanstalter (6 %) samt andra parter (14 %).
Av påbörjade klientförhållanden styrdes 76 % till projekt, 22 % till köptjänster och 2 % till verksamhet som
omfattas av statsbidrag. Föregående år avslutades
Koutsi-tjänsten som tjänat många klienter. Det uppsökande ungdomsarbetets klientprocesser, som fått ett
positivt beslut om finansiering i slutet av hösten, hann
inte inledas. Av denna anledning minskade i viss mån
antalet klienter som omfattas av statsbidrag. Samtidigt
ökade bl.a. deltagarna inom pilotprojektet RAKSUTUS
och Comeetta-handledning II bl.a. till följd av aktivt arbete för att förebygga utslagning av unga och på grund
av klientprocesser som utvecklats inom TE-förvaltningen.
Aloittaneista asiakkuuksista 76 % ohjautui projekteihin, 22 % ostopalveluihin ja 2 % valtionavun alaiseen
toimintaan. Edellisenä vuonna paljon asiakkaita palvellut
Koutsipalvelu päättyi, eikä loppusyksystä positiivisen rahoituspäätöksen saanutta Etsivän nuorisotyön asiakasprosesseja ehditty aloittaa, minkä vuoksi ostopalvelujen
ja valtionavun asiakasmäärät hieman laskivat. Samaan
aikaan mm. RAKSUTUS-kokeiluhankkeen sekä Comeetta-valmennus II:n asiakasmäärät kasvoivat mm. aktiivisen
nuorten syrjäytymisen ehkäisemistyön sekä TE-hallinnon
rajapinnoille kehitettyjen asiakasprosessien vuoksi.
ARBETSORIENTERINGS- OCH REHABILITERINGSVERKSAMHET ÅR 2012
-541 nya klientförhållanden, totalt 593 klientförhållanden
-antalet avslutade arbetsorienteringsperioder 476, 117 klientförhållanden
fortsätter år 2013
STYRNING
*TILL PROJEKT
*TILL TJÄNST
*STATSBIDRAG
KLIENTFÖRHÅLLANDEN
(Tot. 593)
Tjänster som förbereder
för arbete och utbildning
342 klientförh., 58%
AN-byrån 45%
VERKSAMHET
Arbetsverksamhet vid Jupiters
arbetsenhet eller i organisation i
Vasaregionen
Triangeln 9%
Fpa, soc. &
hälsov.12%
Avtal om
åtgärd +
plan
Övergång med stöd
Ungdomsservice
169 klientförh., 28%
Läroanstalter 6%
Direkt 14%
Övrigt 14%
Handledning som
rehabiliterar för arbetslivet
samt utvärdering
82 klientförh., 14%
DIREKTA EFFEKTER
Sysselsättning/ aktiva
åtgärder
Klientförh.
%
Sysselsättning
74
16
Yrkes- eller handledande
utbildning
91
19
56
12
21
4
234
49
476
100
Annan handledd
åtgärd
-Arbetsorientering
-Rehabilitering
-Servicestyrning
Annan situation
Arbetslös arbetssökande/
Grupp/
handledning
Individuell
handledning/
sökande efter arbete/
servicestyrning
avbrott /ingen information
Totalt
Bild 1. Jupiters arbetsorienterings- och rehabiliteringsverksamhet år 2012.
23
Vuoden aikana kehitettyjen ja mallinnettujen palveluiden avulla monipuolistettiin ja vahvistettiin yhteistyökumppaneiden kanssa entisestään palvelutarjontaa
Jupiterin kohderyhmille. Oppituki-hankkeessa mallinnettiin ja pilotoitiin räätälöityä yksilöllistä tukea oppisopimusopiskelun ollessa tavoitteena. Nuorten yhteiskuntatakuuta tukemaan käynnistettiin matalan kynnyksen
starttipaja Vaasan keskustaan ja tekemällä oppimisen
mahdollisuuksia vahvistettiin Osiris-hankkeella, jonka
Med hjälp av service som utvecklats och formats tillsammans med samarbetspartner under året kunde man
erbjuda ett mångsidigare och starkare serviceutbud till
Jupiters målgrupper. Inom Oppituki-projektet formade
och pilottestade man skräddarsytt individuellt stöd då
målet var att studera genom läroavtal. För att stöda ungas samhällsgaranti påbörjades en startverkstad med
låg tröskel i Vasa centrum. Möjligheter till lärande genom praktiskt arbete stärktes genom Osiris-projektet, med
avulla työvaltaista tuotantokoulumallia pilotoitiin yhteistyössä Vaasan ammattiopiston kanssa. Lisäksi runsaasti positiivista palautetta osakseen saaneen RAKSUTUS, rakennetyöttömyys alas -kokeiluhankkeen
asiakasrajapinnan prosesseja vietiin hyvinä käytänteinä
myös muihin alueen hankkeisiin rahoittajan toimesta.
hjälp av vilket en arbetsdominerad produktionsskolmodell testades i samarbete med Vasa yrkesinstitut. Deltagarprocesser inom pilotprojektet RAKSUTUS - ner med
den strukturella arbetslösheten, som fått mycket positiv
respons, fördes på uppdrag av finansiären dessutom
vidare som goda praxis till andra projekt inom området.
Kuten jo muutamana aiempana vuotena, Jupitersäätiö panosti aktiivisesti nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseen myös kuluneena vuonna. Suoraan nuorille
suunnattuja toimintoja oli 6, minkä lisäksi nuoria osallistui myös lähes kaikkiin kaiken ikäisille tarkoitettuihin
toimintoihin. Vuoden aikana aloittaneista valmentautujista 48 % (285 hlöä) olivat iältään alle 29- vuotiaita.
På samma sätt som under de senaste åren, satsade
Jupiter-stiftelsen aktivt på att förverkliga ungas samhällsgaranti även under det gångna året. Det fanns 6 olika funktioner som riktades direkt till unga, och utöver detta deltog
unga även i nästan alla funktioner som är riktade till personer i alla åldrar. Av de deltagare som påbörjat sin handledning under året var 48 % (285 pers.) under 29 år gamla.
Vuoden aikana valmennusjakson päättäneistä yhteensä 46 % päätti onnistuneesti suunnitellun toiminnon (esim. oppilasvalmennus, Osiris) tai tuettiin positiiviseen ratkaisuun, kuten työsuhteeseen, ammatilliseen
tai ohjaavaan koulutukseen, työelämävalmennukseen,
työharjoitteluun tai työkokeiluun. 4 %:n kohdalla valmennusjakso päättyi muuhun tilanteeseen, kuten äitiyslomaan tai armeijaan ja 49 % siirtyi hallitusti työt-
Av de som slutfört sin handledningsperiod avslutade totalt 46 % den planerade funktionen (t.ex. elevhandledning, Osiris) eller gavs stöd mot en positiv
lösning såsom arbetsförhållande, yrkes- eller handledd utbildning, arbetslivsträning, arbetspraktik eller
arbetsprövning. För 4 % slutade arbetsorienteringsperioden i en annan situation såsom moderskapsledighet eller militärtjänstgöring och 49 % övergick
26
%
VÄLITTÖMÄT VAIKUTUKSET
DIREKTA RESULTAT
50
40
30
20
10
0
KESKEYTYS
AVBROTT
TYÖTÖN
TYÖNHAKIJA/
EI TIETOA
MUU TILANNE
ANNAN
SITUATION
ARBETSLÖS
ARBETSSÖKANDE/
INGEN INFORMATION
MUU OHJATTU
TOIMENPIDE
ANNAN
HANDLEDD
ÅTGÄRD
AMMATILLINEN TYÖLLISTYMINEN
TAI OHJAAVA
SYSSELSÄTTNING
KOULUTUS
YRKES- ELLER
HANDLEDANDE
UTBILDNING
TYÖHÖN JA KOULUTUKSEEN VALMENTAVAT PALVELUT
TJÄNSTER SOM FÖRBEREDER FÖR ARBETE OCH UTBILDNING
NUORTENPALVELUT
UNGDOMSSERVICE
TYÖELÄMÄÄN KUNTOUTTAVA VALMENNUS JA ARVIOINTI
ARBETSORIENTERING SOM REHABILITERAR OCH UTVÄRDERAR FÖR ARBETSLIVET
Kuva 2. Tilanne valmennusjakson päättäneiden osalta
Bild 2. Situation efter att handledningsperioden avslutats
27
tömäksi työnhakijaksi tai keskeytti valmennusjakson.
till arbetslös arbetssökande eller avbröt åtgärden.
Vuoden aikana huomattiin keskeytyneiden jaksojen
määrän nousseen. Vuoden aikana jopa 12 % valmennusjaksoista päättyikin keskeyttämiseen. Syitä tähän
oli ainakin joissakin tapauksissa valmentautujien terveyden heikkeneminen valmennussuhteen aikana sekä
hankkeeseen/palveluun ohjautuminen vääräaikaisesti.
Under året märkte man att antalet avbrutna perioder hade ökat. Under året avslutades upp till 12
% av handledningsperioderna mitt i perioden. Orsaker till detta var åtminstone i en del fall att deltagarnas hälsa försämrades under handledningsperioden
samt att de blivit styrda till projektet/tjänsten i fel tid.
Hankkeissa ja palveluissa päästiin kuitenkin pääsääntöisesti asetettuihin sijoittumistavoitteisiin ja joissakin
valmennuspäivätavoitteet ylittyivätkin. Valmentautujilta
kerätty palaute kertoi heidän olleen lähes poikkeuksetta tyytyväisiä saamaansa palveluun. Kehittymistä oli
tapahtunut positiiviseen
suuntaan, liittyivät tavoitteet sitten arjen hallinnan,
ammattitaidon
päivittämisen, työelämän
taitojen tai työnhakuvalmiuksien vahvistamiseen.
Inom projekten och servicen kunde man dock i regel uppnå de uppställda målen och i vissa fall kunde
de till och med överstigas. Responsen från deltagarna
berättade att de nästan utan undantag var nöjda med
den service de fått. Utveckling har skett i en positiv riktning, oberoende om målen
var anknutna till hantering av
vardagen, uppdatering av yrkeskunskap eller stärkande
av arbetslivsfärdigheter eller
färdigheter att söka arbete.
Työhön ja koulutukseen
valmentavat palvelut -palveluryhmässä valmennusjakso päättyi 317 kertaa,
joista positiivisen elämäntilannetta eteenpäin
vievän ratkaisun löysi yhteensä 44 %. 19 % siirtyi
työelämään, 21 % aloitti ammatillisen tai ohjaavan koulutuksen ja 4 % siirtyi muuhun ohjattuun toimenpiteeseen,
kuten kuntoutukseen, työelämävalmennusjaksolle tai työharjoitteluun ulkopuoliseen yritykseen. 5 % valmennusjaksoista päätyi muuhun ratkaisuun, kuten äitiyslomaan
tai armeijaan, 43 % työttömyyteen ja 8 % keskeytykseen.
Nuortenpalvelut -palveluryhmässä valmennusjakso
päättyi 113 kertaa, josta positiivisen elämäntilannetta
eteenpäin vievän ratkaisun löysi yhteensä 54 %. 8 %
siirtyi työelämään, 17 % aloitti ammatillisen tai ohjaavan
koulutuksen ja 29 % siirtyi muuhun ohjattuun toimenpiteeseen, kuten kuntoutukseen, työelämävalmennusjaksolle/
työharjoitteluun ulkopuoliseen yritykseen tai sai palvelun/
hankkeen mukaisen tuen oman tilanteen eteenpäin saattamiseksi (oppilasvalmennus, Osiris, Startti). 4 % valmennusjaksoista päätyi muuhun ratkaisuun (äitiysloma,
armeija), 27 % työttömyyteen ja 15 % keskeytykseen.
Työelämään kuntouttava valmennus ja arviointi
-palveluryhmässä valmennusjakso päättyi 47 kertaa.
Positiivisen elämäntilannetta eteenpäin vievän ratkaisun löysi yhteensä 47 %. 13 % siirtyi työelämään, 8 %
aloitti ammatillisen tai ohjaavan koulutuksen, 26 % siirtyi muuhun ohjattuun toimenpiteeseen tai sai palvelun/
hankkeen mukaisen tuen oman tilanteensa eteenpäin
saattamiseksi (Suunta-valmennus). 2 % valmennusjaksoista päätyi muuhun ratkaisuun, kuten äitiyslomaan tai
armeijaan, 17 % työttömyyteen, ja 34 % keskeytykseen.
Servicegruppen för tjänster
som förbereder för arbete och
utbildning slutfördes 317 gånger och en positiv lösning som
för vidare i livet hittades av totalt 44 % av deltagarna. 19 %
övergick till arbetslivet, 21 %
påbörjade en yrkesutbildning
eller handledd utbildning och
4 % övergick till en annan handledd åtgärd såsom rehabilitering, arbetslivsträning eller arbetspraktik i ett externt
företag. 5 % av handledningsperioderna slutade med en
annan lösning såsom mammaledighet eller militärtjänstgöring, 43 % i arbetslöshet och 8 % i att perioden avbröts.
I servicegruppen för ungdomsservice slutfördes
handledningsperioden 113 gånger, varav 54 % hittade en positiv lösning som för vidare i livet. 8 % övergick till arbetslivet, 17 % påbörjade en yrkesutbildning
eller handledd utbildning och 29 % övergick till någon
annan handledd åtgärd såsom rehabilitering, arbetslivsträningsperiod/arbetspraktik i ett externt företag
eller fick stöd i enlighet med servicen/projektet för att
komma vidare i livet (elevhandledning, Osiris, Startti). 4 % av handledningsperioderna slutade med en
annan lösning (mammaledighet, militärtjänstgöring),
27 % i arbetslöshet och 15 % i att perioden avbröts.
I servicegruppen för service som rehabiliterar och
utvärderar för arbetslivet slutfördes handledningsperioden 47 gånger. Av dessa hittade totalt 47 % en positiv lösning som förde livssituationen vidare. 13 % övergick till arbetslivet, 8 % inledde yrkesutbildning eller en
handledd utbildning, 26 % övergick till en annan handledd åtgärd eller erhöll stöd enligt en service/ett projekt
för att komma vidare med sitt liv (Suunta-handledning).
2 % av handledningsperioderna slutade med en annan
lösning såsom mammaledighet eller militärtjänstgöring,
17 % i arbetslöshet och 34 % i att perioden avbröts.
28
5
VALMENNUS TYÖYKSIKÖISSÄ
ARBETSORIENTERING VID ARBETSENHETERNA
T
yöyksiköissä tapahtuvassa valmennuksessa,
eli ohjatussa työssä, opeteltiin työelämän pelisääntöjä sekä päivitettiin tai lisättiin ammatillisia ja yhdessä toimimisen taitoja käytännössä. Ohjatun työn avulla valmentautujia tuettiin
työelämään tai koulutukseen siirtymisessä. Valmentautuminen yksiköissä tapahtui työvalmentajien
opastuksessa ja ohjauksessa. Kaikki yksiköt palvelivat vuoden aikana suoraan ulkopuolisia asiakkaita
tarjoten erilaisia palveluja ja tuotteita niin yksityisille,
yrityksille kuin julkisillekin asiakkaille.
Työyksiköiden päällikkö ja vastaavat työvalmentajat kokoustivat vuoden aikana säännöllisesti myös
yhdessä yksikkökohtaisten palaverien lisäksi. Yhteisissä palavereissa ideoitiin mm. työyksiköiden
yhteisiä asioita. Työyksiköt olivat esillä kahteen otteeseen Citymarket Kivihaassa, jossa toimintaa esiteltiin
marketin
asiakkaille
käytännönläheisesti.
I
den arbetsorientering som sker i arbetsenheterna, dvs. i det handledda arbetet, lärde sig deltagarna arbetslivets spelregler samtidigt som de
uppdaterade och ökade sina yrkeskunskaper
och övade i praktiken på att arbeta i grupp. Genom
handlett arbete erbjöds deltagarna stöd i övergången
till arbetsliv eller utbildning. Arbetsorienteringen vid
enheterna skedde under ledning av en arbetshandledare. Under året tjänade alla enheter direkt externa
kunder genom att erbjuda olika typer av service och
produkter såväl för privatpersoner, företag som offentliga kunder.
Arbetsenheternas chef och ansvariga arbetshandledare höll regelbundna gemensamma möten under
året utöver enheternas interna möten. Vid gemensamma möten skapade man idéer bl.a. för arbetsenheternas gemensamma frågor. Arbetsenheterna deltog i
två presentationer vid Citymarket i Stenhaga, där man
presenterade arbetet i praktiken för butikskunderna.
Toukokuussa järjestettiin myös
työyksiköiden toimintaa vaasalaisille
esittelevät avoimet ovet. Tapahtuman
vetonaulana esiintyi ”tv-tohtori” Tapani
Kiminkinen, ja tapahtuman yhteydessä
järjestettiin jälleen myös kierrätyshenkinen huutokauppa. Rakennustarvikekierrätyksen puolella järjestettiin erityinen huutokauppa myös joulun alla.
I maj ordnade man även öppet hus vid
arbetsenheterna, där verksamheten presenterades för vasaborna. Som evenemangets dragplåster fungerade ”tv-doktorn” Tapani Kiminkinen och i samband
med evenemanget hölls en auktion med
återvinningstema. Vid enheten för återvinning av byggmaterial ordnade man
dessutom en särskild auktion kring julen.
Kiminkinen
29
Työyksiköistä Ekocenterin auto- ja metallityöyksikön
toiminta kehittyi merkittävästi; se korvasi osaltaan loppuvuonna huomattavasti vähentynyttä sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kierrätystä ja sen tuottamia tuloja.
Muiden työyksiköiden eli lounaskahvilan, siivouksen,
kierrätysmyymälän, kädentaitojen, puu- ja rakennusyksikön, rakennustarvikekierrätyksen sekä auto- ja rekkapesun toiminta pysyi jotakuinkin entisellään ja ne tarjosivat kerrallaan enintään 120 valmennustyöpaikkaa.
Av arbetsenheterna utvecklades Ekocenters biloch metallarbetsenhet avsevärt; den ersatte för sin
del återvinningen av el- och elektronikapparater och
dess intäkter, som minskat avsevärt under slutet av
året. Verksamheten vid de andra arbetsenheterna,
dvs. lunchcaféet, städningen, återanvändningsbutiken, hantverksenheten, trä- och byggenheten, enheten för återvinning av byggmaterial samt bil- och lastbilstvätten, fortsatte någorlunda som tidigare och de
erbjöd samtidigt högst 120 arbetsorienteringsplatser.
Jupiterin ulkopuolella toimi valmennusyksikkönä kesäajan Café Hietasaari, mutta taloudellisista syistä sen
toimintaa ei jatketa v. 2013. Syksyllä kokeiltiin pienimuotoisten kahvilapalvelujen tarjoamista ruotsinkielisellä työväenopistolla Arbiksella neljänä päivänä viikossa.
Utanför Jupiter fungerade Café Sandö som en arbetsorienteringsenhet under sommaren, men av ekonomiska skäl fortsätter inte verksamheten under år
2013. På hösten prövade man på att erbjuda småskaliga cafétjänster fyra dagar i veckan vid Vasa Arbis.
Jupiter-kierrätysmyymälässä keskityttiin työvalmennuksen kehittämiseen ja valmentautujien tukemiseen kohti avoimia työmarkkinoita sekä hyvään
asiakaspalveluun. Myös taloudellinen näkökulma
ja toiminnan kannattavuus pidettiin vahvasti esillä.
I Jupiters återanvändningsbutik koncentrerade
man sig på att utveckla arbetsorienteringen och att stöda deltagarna mot den öppna arbetsmarknaden samt
på god kundservice. Även den ekonomiska aspekten
och verksamhetens lönsamhet poängterades starkt.
Valmentautujat tekivät töitä laaja-alaisesti, eli jokainen myyjä opetteli tuotehuoltoa, hyllyttämistä,
hinnoittelua, somistamista, asiakaspalvelua, myyn-
Arbetsorienteringsdeltagarna arbetade med flera olika
uppgifter vid enheten. Varje försäljare lärde sig produktvård, placering av produkter i hyllor, prissättning, deko-
30
ti- ja kassatyötä. Osa myyjistä työskenteli myös
apuna varastossa ja autossa avustavana henkilönä kuljetuksissa. Myyjien lisäksi valmennusta tarjottiin autonkuljettajan ja varastotyöntekijän tehtävissä.
rering, kundservice samt försäljnings- och kassaarbete. En del av försäljarna hjälpte även till i lagret och vid
transporter. Utöver försäljning erbjöds arbetsorientering
även i form av chaufförsuppgifter och som lagerarbete.
Vakituisen henkilökunnan määrään saatiin vahvistusta, kun Jupiterin autovastaavan sijoituspaikka oli myymälässä. Autovastaava otti vastuulleen koko Jupiterin
kuljetukset, muutot, autojen huollot ja katsastukset. Autovastaavana toimivalla Juha Latvalalla on suoritettuna
tavaraliikenteen yrittäjätutkinto, ja sitä kautta kaikille Jupiterin kolmelle pakettiautolle ja kuorma-autolle haettiin
ja saatiin liikennelupa tavaraliikenteen harjoittamiseen.
I butiken fick man förstärkning i den fast anställda personalen i och med att Jupiters bilansvarige placerades i
butiken. Den bilansvarige hade ansvar för hela Jupiters
transporter, flyttransporter samt för bilservice och besiktningar. Juha Latvala, som fungerar som bilansvarig, har en
företagarexamen inom godstransport och därför ansökte
och erhöll man trafiktillstånd för utövande av godstransport
för alla Jupiters tre paketbilar och lastbil. Förutom den bi-
Autovastaavan lisäksi Jupiterin kierrätysmyymälässä
työskenteli myymäläpäällikön ja kahden työvalmentajan tukena kaksi siviilipalvelusmiestä avaintehtävissä.
lansvarige arbetade två civiltjänstgörare med nyckeluppgifter som stöd för butikschefen och två arbetshandledare.
Valmentautujia siirtyi avoimille työmarkkinoille työskentelemään myynti-, varasto- ja autonkuljetustehtäviin.
Lisäksi opiskelemaan johti muutaman valmentautujan
polku. Osa valmentautujista suoritti hygieniapassin, tulityökortin, työturvallisuuskortin, trukkikortin ja ensiapu
1:sen. Myymälästä tehtiin opintokäyntejä kirpputoreille
sekä antiikki- ja huonekaluliikkeisiin Vaasassa. Kesäretkellä käytiin yhdessä kahvilan henkilöstön kanssa
Ähtärissä eläinpuistossa ja Keskisen kyläkaupassa.
Syksyllä käytiin patikoimassa Öjenin luontopolulla.
En del deltagare övergick till den öppna arbetsmarknaden för att arbeta med försäljnings-, lagrings- och
biltransportsuppgifter. Några deltagare började också
studera. En del av deltagarna skaffade sig hygienpass,
certifikat för heta arbeten, arbetssäkerhetskort, truckkörkort och första hjälpen 1 -utbildning. Från butiken
gjordes studiebesök till lopptorg samt antik- och möbelaffärer i Vasa. Den gemensamma sommarutflykten med
cafépersonalen gick till Etseri djurpark och Keskinens
bybutik. På hösten gjordes en utflykt till Öjens naturstig.
31
Vuoden aikana myymälässä kirjattiin 17 500 (kasvua 9 %) myyntitapahtumaa. Tuotteita myytiin 45
700 kpl (kasvua 11 %), joista esim. sohvia oli 220 kpl,
pöytiä 540 kpl, tuoleja 1000 kpl ja sänkyjä 220 kpl.
Vilkkaimmat kuukaudet olivat elo- ja syyskuu. Työyksikkö Ekocenterin kautta myymälään tulevien tuotteiden osuus myymälän myynnistä oli 30 %. Myymälän myynti oli yli kymmenvuotisen historian suurin.
Under året registrerades 17 500 försäljningshändelser (ökning 9 %). I butiken såldes 45 700 st. varor (ökning 11 %), varav t.ex. 220 st. soffor, 540 st.
bord, 1000 st. stolar och 220 st. sängar. De livligaste
månaderna var augusti och september. Andelen produkter av butikens försäljning som kom till butiken via
arbetsenheten Ekocenter var 30 %. Butikens försäljning var störst under hela butikens tioåriga historia.
Kierrätysmyymälä kuului yksikkönä myyntitoimintojen
ryhmään yhdessä Caféen ja rakennustarvikekierrätyksen
kanssa. Yhteistyö näiden yksiköiden välillä tiivistyi. Yhteinen
rekrytointi hoidettiin myyntitoimintojen vastaavan toimesta.
Återanvändningsbutiken som enhet hörde till gruppen för försäljningsfunktioner tillsammans med caféet
och enheten för återvinning av byggmaterial. Samarbetet mellan dessa enheter blev intensivare.
Den gemensamma rekryteringen sköttes på uppdrag av den ansvarige för försäljningsfunktionerna.
Yritysyhteistyö jatkui vilkkaana. Useat yritykset ovat
löytäneet edullisen ja laadukkaan Jupiterin kierrätysmyymälän hankkiessaan toimistokalusteita ja kalustaessaan huoneistoja työntekijöilleen. Mattokeisarin kanssa jatkettiin yhteistyötä myymälän toimiessa
pestävien mattojen vastaanottopaikkana.
Yrityksille
tehtiin myös pienimuotoisia muuttoja. Yhteistyötä jatkettiin muiden kierrätysmyymälöiden ja -keskusten
kanssa. Myymäläpäällikkö kuului valtakunnallisen
Suomen kierrätyskeskusten yhdistyksen hallitukseen.
Företagssamarbetet fortsatte livligt. Flera företag har
hittat Jupiters förmånliga återanvändningsbutik med
dess högklassiga produkter när de ska skaffa kontors-
möbler eller möblera utrymmen för sina anställda. Samarbetet med Mattokeisari fortsatte genom att butiken
fungerade som mottagningsplats för mattor som ska
tvättas. Även mindre flyttarbeten utfördes för företag.
Samarbetet fortsatte med andra återanvändningsbutiker
och -centraler. Butikschefen hörde till styrelsen för den
nationella föreningen Suomen kierrätyskeskuksten yhdistys (sv. föreningen för Finlands återvinningscentraler).
32
Rakennustarvikekierrätys Rakstor
toimi vuonna 2012 kierrätyskelpoisen
rakennustavaran vastaanotto- ja myyntipaikkana. Valikoimassa oli ovia, ikkunoita, heloja ja lukkoja. Rakstor alusti
vuoden aikana kyläkauppa Keskisen ja
Pohjanmaan pajojen yhteistyötä, jonka
on määrä käynnistyä vuoden 2013 puolella. Vastaanoton ja myynnin lisäksi
Rakstor tarjosi työvoimaa erilaisiin saneeraus-, remontti-, piha- sekä kaikenlaisiin aputöihin. Rakstorin toiminnasta
vastasi yksikön vastaava työvalmentaja. Rakstor toimi vuonna 2012 omana
yksikkönään Ekocenterin yhteydessä.
Enheten för återvinning av byggmaterial Rakstor fungerade under år 2012
som mottagnings- och försäljningsplats
av återanvändningsbart byggmaterial.
I utbudet ingår dörrar, fönster, beslag
och lås. Under året beredde Rakstor ett
samarbete mellan Keskinens bybutik
och arbetsverkstäderna i Österbotten.
Det är meningen att samarbetet ska
dra igång under år 2013. Förutom mottagning och försäljning erbjöd Rakstor
arbetskraft för olika sanerings-, renoverings-, gårds- och övriga hjälparbeten.
För Rakstors verksamhet ansvarade
enhetens ansvariga arbetshandledare. År 2012 fungerade Rakstor som
egen enhet i anknytning till Ekocenter.
Lounaskahvila Café Jupiterissa työskenteli kerrallaan keskimäärin 16 henkilöä. Valmennuksesta
vastasi ravintolapäällikkö sekä kaksi työvalmentajaa. Yksikön työtehtäviin kuului ruoanvalmistusta, salaatin tekoa, leivontaa, kassa- ja
ruokasalityöskentelyä sekä siivousta
ja tiskaamista. Lounasvaihtoehtoja oli
päivittäin kolme ja lisäksi monipuolinen salaattipöytä sekä jälkiruoka.
I lunchcaféet Café Jupiter arbetade samtidigt i medeltal 16 personer.
För arbetsorienteringen ansvarade en
restaurangchef och två arbetshandledare. I enhetens arbetsuppgifter ingick
tillredning av mat och sallader, bakning, kassa- och matsalsarbete samt
städning och diskning. Dagligen serverades tre olika lunchalternativ och ett
mångsidigt salladsbord samt efterrätt.
Aamu alkoi keittiöllä puuron keittämisellä sekä sämpylöiden täyttäI köket inleddes morgonen med att
misellä, jonka jälkeen päivä jatkui
koka gröt och fylla semlor, varefter
lounasruokien, salaattien, leivonta- ja
dagen fortsatte med tillredning av lunvitriinituotteiden tekemisellä. Lounas
chrätter, sallader, bakverk och vitrinalkoi klo 11 ja loppui klo 13. Lounaan
produkter. Lunchen började kl. 11 och
Jupiter oli mukana myös Taiteiden yössä.
jälkeen valmisteltiin seuraavaa työpäi- Jupiter deltog också i Konstens natt.
fortsatte fram till kl. 13. Efter lunchen
vää, siivottiin keittiö ja tiskattiin astiat.
gjordes förberedelser inför följande
Kahvilan tuotteista asiakkaat saivat
dag samtidigt som köket städades och
nauttia klo 14:30 asti, jolloin Café Jupiter suljettiin. Ykkärl diskades. Kunderna kunde njuta av caféprodukterna
sikkö teki myös pitopalvelutuotteita, mm. voileipä- ja täyfram till kl. 14.30 då Café Jupiter stängdes. Enheten tillatekakkuja.Take away -tuotteita myytiin myös viikoittain.
gade också cateringprodukter, såsom smörgås- och andra tårtor. Varje vecka såldes också take away-produkter.
Kahvilatoiminta jatkui myös kesän ajan Vaasan Hietasaaressa olevan uimarannan kupeessa. KahvilasCaféverksamheten fortsatte även under sommaren
sa myytiin jäätelön ja muiden kahviotuotteiden lisäksi
intill badstranden på Sandö i Vasa. Förutom glass och
arkisin keittolounasta ja vaihtoehtona oli myös raikas
andra caféprodukter såldes även sopplunch på vardasalaattipöytä. Kahvilassa työskenteli päivittäin kaksi
gar och som alternativ fanns också ett fräscht salladsvastaavaa ja kaksi keittiöhenkilökuntaan kuuluvaa valbord. I caféet arbetade dagligen två ansvariga samt
mentautujaa. Café Jupiter jatkoi myös Itellan kanssa yhtvå arbetsorienteringsdelta-gare som hörde till köksteistyötä, johon kuuluu Itellan taukotiloissa olevan autopersonalen. Café Jupiter fortsatte även sitt samarbete
maatin täyttö sämpylöillä, makeisilla ja virvoitusjuomilla.
med Itella, vilket innefattar påfyllning av semlor, sötsaker och läsk i en automat i Itellas pausutrymmen.
Syksyllä Café Jupiter teki yhteistyötä ruotsinkielisen
työväenopisto
Arbiksen
kanssa
På hösten samarbetade Café Jupiter med Vasa Arhoitaen
siellä
olevaa
pienimuotoista
kahvibis där man tog hand om en liten caféverksamhet.
latoimintaa. Kahvilassa työskenteli kaksi vastuuhenI caféet arbetade två ansvarspersoner. Produkterkilöä. Myytävät tuotteet valmistettiin Café Jupiterissa.
na som såldes i Arbis café tillagades vid Café Jupiter.
Vuoden aikana
tuvan ruokalistan
monipuolisen viikoittain vaihlisäksi toukokuussa järjestet-
Förutom den mångsidiga matlistan som man bytte ut varje vecka ordnade man öppet hus i maj. Till
33
Pizzapäivässä työvalmentaja/kokki Kaija Antila
På pizzadagen med arbetshandledare/kock Kaija Antila
tyihin avoimiin oviin Café valmisti maittavan seisovan
pöydän.
Pidettiin
erilaisia
teemoja
ja
teemapäiviä, mm. pizzapäivä, aamiaisteema ja joulupöytä. Joulukuussa vietettiin myös perinteistä puurojuhlaa.
evenemanget tillagade caféet ett smakligt stående bord. I caféet ordnade man olika teman och temadagar såsom pizzadag, frukosttema och julbord.
I december firade man också traditionell grötfest.
Kädentaidot -yksikössä opeteltiin verhoilua, ompelua, kankaanpainantaa, vaatehuoltoa ja -lajittelua sekä
kaikenmoista askartelua kerrallaan 15–25 valmentautujan
voimin. Jupiterin myymälään valmistettiin runsaasti uusia
tuotteita, mm. kestohitiksi muodostuneita patalappuja
ja -kintaita. Yksikön valmennuksesta vastasivat yksikön
vastaavan työvalmentajan lisäksi kaksi työvalmentajaa.
Vid hantverksenheten lärde sig deltagarna möbeltapetsering, sömnad, tygtryck, klädvård och -sortering
samt olika typer att pyssel. Enheten hade samtidigt
15–25 arbetsorienteringsdeltagare. Till Jupiters butik tillverkade man många nya produkter, bl.a. pannlappar och -handskar som hade blivit en hit. Utöver
den ansvariga arbetshandledaren ansvarade två andra arbetshandledare för enhetens arbetsorientering.
Puu- ja rakennusyksikössä tehtiin pienimuotoisia rakennustöitä, kuten roskakatoksia sekä uudesta
puutavarasta että kierrätysmateriaaleista. Myös erilaiset tilaustöinä valmistetut pienrakennelmat esim. postilaatikkokatokset kuuluivat yksikössä valmistettuihin
tuotteisiin. Yksikön huonekalujen entisöintitiimillä riitti
asiakastöinä tehtyjä kunnostus- ja pintakäsittelytöitä.
Yksikössä työskenteli kerrallaan 15–25 valmentautujaa.
Ekocenter toimi sähkö- ja elektroniikkaromun (SER)
ja -laitteiden keskitettynä keräyspisteenä jätehuoltoyhtiö
Stormossenin alueella lähinnä kotitalouksille (yrityksille
ja yhteisöille sopimuksen mukaan). Lisäksi vastaanotettiin veloituksetta kotitalouksien ongelmajätteitä, kuten
Vid trä- och byggnadsenheten gjordes mindre byggarbeten såsom soptunnetak både av nytt virke och
återvunnet material. Även små konstruktioner såsom
postlådetak, som tillverkats på beställning, hörde till produkter som tillverkades vid enheten. Enhetens möbelrestaureringsteam hade många restaurerings- och ytbehandlingsarbeten som beställdes av kunder. Vid enheten
arbetade samtidigt 15–25 arbetsorienteringsdeltagare.
Ekocenter fungerade som centraliserad uppsamlingsplats för el- och elektronikskrot och -apparater i
avfallsbolaget främst från hushåll i Stormossens områden (för företag och samfund enligt avtal). Från hus-
34
håll mottogs dessutom
utan avgift problemavfall
såsom
lösningsmedel,
olja, oljefilter, ackumulatorer, lysrör och målfärgsrester. Under året sorterades 852 ton apparater.
liuottimia, öljyjä, öljynsuodattimia, akkuja, loisteputkia sekä
maalijätteitä. Laitteita lajiteltiin vuoden aikana 852 tonnia.
Korjauskelpoiset laitteet takuukorjattiin myyntiin kierrätysmyymälään. Suoraan asiakkailta vastaanotettujen laitteiden
lisäksi laitteita tuli Stormossenin hyötykäyttöasemilta keräyskonteissa. Laitteet lajiteltiin
kolmeen eri linjaan: tuottajayhteisölle lähtevä SER, varastoidut sekä myyntiin korjattavat.
Apparater som kunde
repareras såldes med garanti i återanvändningsbutiken. Utöver produkter
som mottagits direkt från
kunderna inkom apparater
i insamlingscontainrar från
Stormossens återvinningsstationer. Apparaterna sorterades enligt tre olika linjer: el- och elektronikskrot
(EE-avfall) som skickas
till sammanslutningen av
tillverkare, lagrade apparater samt apparater som
repareras för försäljning.
Ekocenterissä toimi erillisenä
työyksikkönä Auto- ja rekkapesu. Yksikkö on erikoistunut
raskaankaluston sekä työkoneiden pesuihin, mutta suoritti
myös paljon asuntoautojen ja
-vaunujen, veneiden sekä henkilöautojen ulko- ja sisäpesuja.
Vid Ekocenter fungerade även Bil- och
lastbilstvätten som
en separat arbetsenhet. Enheten har
specialiserat sig på
tvätt av tunga fordon
och arbetsmaskiner,
men utförde även
tvätt av många husbilar och -vagnar,
båtar samt ut- och insidor av personbilar.
Maaliskuussa saatiin Ekocenterin yhteyteen myös
Autokorjaamo ja metalli todenteolla käyntiin, kun
ostettiin autonostin ja lisäksi pitkin vuotta kaikkea
tarpeellista mm. rengaskoneet, pyöräsuuntauslaitteisto ja erilaisia testereitä. Myös Autofiksauksen
toiminta käynnistettiin. Ekocenter kohensi toimintaansa myös selkeästi jakamalla sisäisiä toimintojaan
omiin kokonaisuuksiin: varaosat, piensähkökorjaus,
atk-korjaus ja alihankintatyöt saivat omat lohkonsa.
Siivousyksikkö vastasi myös vuonna 2012 säätiön
omien tilojen siivouksesta, mikä antoi hyvää käytännön kokemusta valmentautujille siivoojan työstä, mm.
asiakaspalvelua sai harjoitella toimistoja siivotessa.
Päivittäisten siivoustehtävien lisäksi pestiin ikkunoita,
I
mars
kunde
man även dra igång
Biloch
metallverkstaden då man
köpte en billyft. Under årets gång köpte man också andra
nödvändigheter såsom däckmaskiner, hjulinställningsutrustning och olika testapparater. Även Bilfixnings-/
rekondverksamheten inleddes. Ekocenter förbättrade sin verksamhet avsevärt genom att indela sina
interna funktioner i egna helheter: reservdelar, reparationer av små elapparater, datareparationer och underleverantörsarbeten blev egna delar av verksamheten.
Städenheten ansvarade även under år 2012 för städning av Jupiters egna utrymmen, vilket gav god praktisk erfarenhet av städarbete. Deltagarna fick dessutom
öva på kundservice när de städade kontor. Utöver dagliga städuppgifter tvättade man fönster, avlägsnade
vax från golv, gjorde poleringar och vaxningar samt uppgifter i anknytning till tvätthushållning, såsom tvätt av
35
toteutettiin lattioiden vahanpoistoja, kiillotuksia ja vahauksia sekä pyykkihuoltoon liittyviä tehtäviä, kuten henkilöstön työvaatteiden ja siivouspyykin pesuja. Hyvää
ja laadukasta työvalmennusta hoiti yksi työvalmentaja kiinteistössä ja parissa asiakaskohteessa. Valmentautujat olivat pääasiassa maahanmuuttajataus-taisia.
Myös hallinnon Mediapaja, johon keskitettiin aiempien vuosien tapaan säätiön it ja viestintä, tarjosi pienimuotoisesti valmennuspaikkoja. Valmennustyönä toteutettiin erilaisia tulostuksia, esitteitä,
toimistotehtäviä, valokuvausta ja kullekin valmentautujalle tarvittaessa räätälöityjä media-alan tehtäviä.
personalens arbetskläder samt städtvätt. Den goda och
högklassiga arbetsorienteringen sköttes av en arbetshandledare i fastigheten och i ett par kundmål. Deltagarna var huvudsakligen personer med invandrarbakgrund.
Även förvaltningens Medieverkstad som i likhet
med tidigare år tog hand om stiftelsens datauppgifter
och information erbjöd några arbetsorienteringsplatser. Som arbetsorientering genomfördes olika typer av
utskrifter, broschyrer, fotografering och mediauppgifter som vid behov skräddarsyddes för varje deltagare.
36
TYÖYKSIKÖT PALVELUKSESSANNE
ARBETSENHETER TILL DIN TJÄNST
Jupiter-kierrätysmyymälä
ma–pe klo 10–17, la 10–14, p. 020 125 4650
• vastaanottaa ehjiä ja siistejä huonekaluja, harrastusvälineitä ja kodin käyttötavaroita
• myy huonekaluja, kodin käyttötavaraa, kunnostettuja ja
huollettuja kodinkoneita, televisioita ja ATK-laitteita
• kuljetuspalvelu
Café Jupiter
ma–pe klo 8–14:30, p. 020 125 4660
• lounas arkisin klo 11–13 (3 eri vaihtoehtoa, jälkiruoka + runsas salaattipöytä ja kahvi sisältyvät)
• pienimuotoinen pitopalvelu
Rakennustarvikekierrätys Rakstor
ma–pe klo 8-17, p. 020 125 4659
• vastaanottaa ja myy kierrätyskelpoisia rakennustarvikkeita
Kädentaidot
ma–pe klo 8-16, p. 020 125 4682
• verhoilu- ja ompelupalvelut
• vaatekierrätys
Puu- ja rakennustyöt
ma–pe klo 8-16, p. 020 125 4685
• puusepäntyöt ja käyttöesineiden valmistus
• entisöintityöt
• pienimuotoiset rakennus- ja kiinteistönhoitotyöt
Ekocenter
ma–pe klo 8-17, p. 020 125 4670
- SER-vastaanotto
• sähkö- ja elektroniikkalaitteiden sekä ongelmajätteiden
vastaanotto kotitalouksilta veloituksetta (yrityksille sekä yhteisöille SER-kierrätysmaksu sopimuksen mukaan)
- Sähkö- ja elektroniikkakorjaus
• korjaa myymälään myyntiin kodinkoneita ja viihde-elektroniikkaa
Auto- ja rekkapesu
ma–pe klo 8-16, muina aik. sop. mukaan, p. 020 125 4680
• raskaankaluston sekä henkilö- ja pakettiautojen pesut
• erikoispesut veneille, koneille, asuntoautoille ja -vaunuille
Autofiksaus
ma–pe klo 8-16, p. 020 125 4674
• sisäpesut, vahaukset, kiillotukset
Autokorjaamo ja metalli
ma–pe klo 8-16, p. 020 125 4675
• huollot, rengasasennukset, korjaustyöt
Siivous
ma–pe klo 8-16, p. 020 125 4681
Mediapaja
ma–pe klo 9-15, p. 020 125 4607
• graafisia palveluja
Jupiters återanvändningsbutik
må–fr kl. 10–17, lö 10–14, tfn 020 125 4650
• tar emot hela möbler i gott skick, hobbyutrustning och
bruksföremål
• säljer möbler, bruksföremål, reparerade hushållsapparater,
tv-apparater och dataapparater
• transportservice
Café Jupiter
må–fr kl. 8–14:30, tfn 020 125 4660
• lunch vardagar kl. 11–13 (3 olika alternativ + mångsidigt
salladsbord och kaffe ingår)
• mindre cateringtjänster
Återanvändning av byggnadsmaterial Rakstor
må–fr kl. 8-17, tfn 020 125 4659
• mottar och säljer återanvändbart byggnadsmaterial
Hantverk
må–fr kl. 8-16, tfn 020 125 4682
• möbeltapetsering- och sömnadsservice
• återvinning av kläder
Trä- och byggnadsenheten
må–fr kl. 8-16, tfn 020 125 4685
• snickeriarbeten och tillverkning av bruksföremål
• restaureringsarbeten
• mindre byggnads- och fastighetsskötselarbeten
Ekocenter
må–fr kl. 8-17, tfn 020 125 4670
- EES-mottagning
• mottagning av el- och elektronikapparater och problemavfall avgiftsfritt från hushåll. (företag och samfund betalar avgift för el- och elektronikskrot enligt överensk.)
- Reparationer av el- och elektronikapparater
• reparerar hushållsapparater och hemelektronik till återanvändningsbutiken
Bil- och lastbilstvätt
må–fr kl. 8-16, övriga tider enl. överensk., tfn 020 125 4680
• tvättjänster för tunga fordon, paketbilar och personbilar
• specialtvätt av båtar, maskiner, husbilar och -vagnar
Bilrekond
må–fr kl. 8-16, tfn 020 125 4674
• invändig tvätt, vaxning, polering
Bilverkstad och metall
må–fr kl. 8-16, tfn 020 125 4675
• service, däckinstallering, reparationer
Städning
må–fr kl. 8-16, tfn 020 125 4681
Medieverkstaden
må–fr kl. 9-15, tfn 020 125 4607
• grafiska tjänster
Puhelujen hinnat kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh. + 7,02 snt/
min, matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min.
Samtalspris från fast nät 8,35 cent/samtal. + 7,02
Från mobiltelefon 8,35 cent/samtal + 17,17 centmin.
cent/min,
6
SÄÄTIÖN HALLINTO JA HENKILÖSTÖ
STIFTELSENS FÖRVALTNING OCH PERSONAL
Hallintoneuvosto ja tilintarkastajat
Förvaltningsråd och revisorer
Säätiön hallintoneuvostoon kuuluivat:
Stiftelsens förvaltningsråd bestod av följande personer:
Jäsen/ Medlem
Sami Hirvonen
Anna-Lena Ahlnäs
Virve Airaksinen
Pirkko Vartiainen
Tor Wik Tuula Ahonpää
Raija Kujanpää Gunnar Särs
Arvo Isomäki
Aino Siltanen
Rabbe Eklund
Henrik Svarvar
Håkan Anttila
Varajäsen / Suppleant
(Liisa Wahlström)
(Helena Boucht) (Markku Saari)
(
) (Jouko Saraste)
(Hanna Ehrnrooth) (Linda Södergård)
(Erkki Teppo)
(Gunvor Vesterlund) (Leena Waxlax)
(Jussi Lahti)
(Gunilla Bertell)
(Gunbritt Tallbäck)
Vaasan kaupunki / Vasa stad
Vaasan kaupunki / Vasa stad
Vaasan kaupunki / Vasa stad
Vaasan Setlementtiyhdistys ry / Vasa Settlementförening rf
Vaasan Setlementtiyhdistys ry / Vasa Settlementförening rf
Vaasanseudun sos.psyk. yhdistys ry / Vasanejdens soc.psyk. förening rf
Vaasanseudun sos.psyk. yhdistys ry / Vasanejdens soc.psyk. förening rf
Vaasan seurakuntayhtymä / Vasa kyrkliga samfällighet
Vaasan Invalidit ry / Vasa Invalider rf
Vaasan Invalidit ry / Vasa Invalider rf
Mustasaaren kunta / Korsholms kommun
Mustasaaren kunta / Korsholms kommun
Oy Stormossen Ab
Hallintoneuvoston puheenjohtajana toimi Virve Airaksinen ja varapuheenjohtajana Tor Wik. Hallintoneuvosto piti varsinaisen kokouksen toukokuussa.
Som
förvaltningsrådets
ordförande
fungerade Virve Airaksinen och som vice ordförande Tor
Wik. Förvaltningsrådet höll ordinarie möte i maj.
Hallitus
Styrelse
Jäsen/ Medlem
Varajäsen / Suppleant
Jukka Kentala
(Juha Suikkanen)
Maija Nyystilä
(Harry Swanljung) Marjatta Kiviranta (7.2 asti) (Sinikka Blomqvist)
Johanna Yliviitala (8.2 lähtien) (Sinikka Blomqvist)
Carola Lithén (Alice Backström)
Pertti Meriruoho (Martti Kujanpää)
Nils-Eric Sahlström
(Anneli Dahlbäck)
Vaasan kaupunki / Vasa stad
Vaasan Setlementtiyhdistys ry / Vasa Settlementförening rf
Vaasan seudun sos.psyk. yhdistys ry / Vasanejdens soc.psyk. förening rf
Vaasan seudun sos.psyk. yhdistys ry / Vasanejdens soc.psyk. förening rf
Mustasaaren kunta / Korsholms kommun
Vaasan Invalidit ry / Vasa Invalider rf
Vaasan seurakuntayhtynmä / Vasa kyrkliga samfällighet
Hallituksen puheenjohtajana toimi Jukka Kentala ja varapuheenjohtajana Maija Nyystilä. Hallitus kokoontui 8 kertaa ja käsitteli 65 asiaa.
Som styrelsens ordförande fungerade Jukka Kentala och som vice ordförande Maija Nyystilä. Styrelsen
sammanträdde 8 gånger och behandlade 65 ärenden.
J
K
38
Tilintarkastajat
Revisorer
Säätiön tilintarkastajina toimivat KHT Hans Bertell
ja HTM Markku Lehto KPMG Oy Ab:stä ja varatilintarkastajina HTM Lars-Erik Hanner ja HTM Vesa Aakko.
Som stiftelsens revisorer fungerade CGR Hans Bertell
och GRM Markku Lehto från KPMG Oy Ab och som vice
revisor GRM Lars-Erik Hanner och GRM Vesa Aakko.
Henkilöstö, organisaatio ja toimitilat
Personal, organisation och
verksamhetsutrymmen
Säätiön
toimitusjohtajana
kuusta
2001
lähtien
toiminut
on
marrasHelka
Linna.
Säätiössä työskenteli vuoden aikana keskimäärin 51 henkilökuntaan kuuluvaa henkilöä joko yksilö- tai työvalmennuksessa tai hallinnollisissa tehtävissä.
Kokoaikaisiksi
työsuhteiksi
muutettuna
toteutunut henkilöstöresurssi oli 53,9 henkilötyövuotta.
Vakituisluonteisen henkilökunnan tukena 7 siviilipalvelusmiestä suoritti palvelustaan yksiköiden avaintehtävissä.
Henkilökunta kouluttautui 314 päivää, mikä oli
keskimäärin 6 päivää per henkilötyövuosi. Sairauspoissaolojen määrä oli 2,6 %. Henkilöstön keski-ikä oli 43,5 vuotta. Henkilöstöstä 43 %
oli ollut säätiön palveluksessa vähintään 5 vuotta.
Som stiftelsens verkställande direktör har sedan
november
2001
fungerat
Helka
Linna.
Vid stiftelsen arbetade under året 51 anställda inom
personalen, endera inom den individuella handledningen eller arbetsorienteringen eller inom administrativa
uppgifter. Omvandlat till heltidsanställningar motsvarade personalresurserna 53,9 årsverken. Som stöd för
den fast anställda personalen fanns 7 civiltjänstgörare
som tjänstgjorde med nyckeluppgifter vid enheterna.
Antalet utbildningsdagar bland personalen var totalt 314, vilket motsvarar i genomsnitt 6 dagar per årsverke. Mängden sjukskrivningar var 2,6 %. Personalens ålder var i genomsnitt 43,5 år. Av personalen
hade 43 % varit anställda av stiftelsen i minst 5 år.
Hallintoneuvosto
Hallitus
Toimitusjohtaja
Työyksiköiden
päällikkö
myyntituotantotoimintojen toimintojen
vastaava
vastaava
ri
Ekocenter
Auto- ja rekkapesu
Auto ja metalli
Siivous
Kädentaidot
Puu- ja rakennus
to
at
palveluryhmän
vastaava
na
us
lo
palveluryhmän
vastaava
di
or
ta
Palvelupäällikkö
Kierrätysmyymälä
Rakstor
Café Jupiter
ko
tä
in
st
e
ja
Vi
ö
st a
ilö aj
nk iap
he ed
m
a
- j kö
to llik
n
lli ää
Ha usp
lo
ta
Työhön ja koulutukseen valmentavat palvelut
hanke tai palvelu
hanke tai palvelu
hanke tai palvelu
Työelämään kuntouttava valmennus ja arviointi
hanke tai palvelu
hanke tai palvelu
hanke tai palvelu
työ
s
koulutu
s
kuntoutu
muu
palveluryhmän
vastaava
hanke tai palvelu
Nuortenpalvelut
hanke tai palvelu
hanke tai palvelu
TUOTTEET JA
PALVELUT
Kuvio 1. Jupiter-säätiön organisaatio
Jupiterin organisaatiouudistus
Käsitelty johtoryhmässä 23.3.11
39
Förvaltningsrådet
Styrelsen
Verkställande
direktören
Chefen för
arbetsenheterna
h
oc
s- fen
g
in e
tn ch
al omi
v
r n
Fö ko
e
servicegruppansvarig
servicegruppansvarig
Ekocenter
Bil- och lastbilstvätt
Bilreparation och metall
Städning
Hantverksfärdigheter
Trä- och byggnadsenhet
ns
tio
a
i
ik
om
un or
m at ekonn
m in
e
Ko ord l ochstad
ko ona erk
rs iev
pe ed
m
Servicechefen
Återanvändningsbutik
Rakstor
Café Jupiter
försäljnings- produktionsansvarig
ansvarig
Service som förbereder för arbete och utbildning
projekt eller tjänst
projekt eller tjänst
projekt eller tjänst
projekt eller tjänst
projekt eller tjänst
projekt eller tjänst
Arbetsorientering som rehabiliterar för arbetslivet samt utvärdering
arbete
g
utbildnin
ering
rehabilit
annat
servicegruppansvarig
projekt eller tjänst
Ungdomsservice
projekt eller tjänst
projekt eller tjänst
PRODUKTER OCH
TJÄNSTER
Jupiterin organisaatiouudistus
Figur 1. Jupiter-stiftelsens organisation
Käsitelty johtoryhmässä 23.3.11
Henkilöstön hyvinvoinnista huolehdittiin vuoden aikana mm. tarjoamalla koko henkilöstölle systemaattista virkistystoimintaa ja mahdollisuus työnohjaukseen,
järjestämällä yhteisiä työyhteisö- ja kehittämispäiviä
sekä lisäksi ryhmien omia kehittämis- ja virkistyspäiviä.
Lisäksi tarjottiin mm. tyky-kuntoseteleitä. Uusille työntekijöille nimettiin organisaatiosta mentori, ja työntekijöiden kanssa käytiin vuosittaiset kehityskeskustelut.
Euroopan laatupalkinnon kriteeristöön (EFQM)
perustuva, säätiölle vuonna 2002 räätälöity laadun
itsearviointikysely on tehty vuosittain koko vakituisluonteiselle henkilökunnalle. Tulokset kertovat myös
työyhteisön tilasta ja ovat osaltaan perusteena toimintasuunnitelman
sisältöjä/painopisteitä
valittaessa. Vuonna 2012 kyselyyn vastasi 28 henkilöä (57 %).
Koko henkilökunta osallistuu mahdollisuuksien mukaan yhteisille kehittämispäiville, jolloin tarkennetaan
strategiaperustaa, keskustellaan ja sovitaan lähiajan
tavoitteista, arvioidaan tuloksia tai kouluttaudutaan/keskustellaan erikseen sovituista teemoista. Keväällä toteutettiin uudistuksen onnistumista selvittävä kysely, jonka
tulokset käytiin läpi yhteisillä kehittämispäivillä 31.5.
Under året beaktades personalens välmående bl.a.
genom att erbjuda systematisk rekreations-verksamhet samt möjlighet till arbetshandledning för personalen, genom att ordna gemensamma arbetsgemenskaps- och utvecklingsdagar samt egna utvecklings- och
rekreationsdagar för grupperna.
Dessutom erbjöds
bl.a. tyky-motionssedlar. För nya anställda utnämndes en mentor från organisationen och utvecklingssamtal hölls tillsammans med personalen varje år.
En självutvärdering av kvaliteten som baserar
sig på kriterierna för det europeiska kvalitetspriset
(EFQM), och som skräddarsytts för stiftelsen år 2002,
har genomförts årligen bland den fast anställda personalen. Resultaten påvisar även arbetsgemenskapens tillstånd och fungerar för sin del som grund vid
val av innehåll och prioriteringar i verksamhetsplanen. År 2012 svarade 28 personer på enkäten (57 %).
Hela personalen deltar om möjligt i gemensamma
utvecklingsdagar där strategigrunden preciseras, diskussioner förs och beslut om den närmaste framtidens
mål fattas. Dessutom utvärderas resultat. Personalen
kan också få fortbildning eller diskutera teman som
43
40
bestämts på förhand. Under våren genomfördes en
enkät för att utreda hur väl den förnyade organisationen hade fungerat. Resultaten genomgicks under en
gemensam utvecklingsdag som hölls den 31 maj i Domus Bothnica vid Vasa universitet. Enkätens svarsprocent var 72 % och av diskussionerna sammanställdes bland annat en s.k. inlärningslista för förmän,
anställda och ledningsgruppens medlemmar. Listan togs
med i följande års verksamhet- och utvecklingsplan.
Vaasan yliopiston Domus Bothnicassa. Kyselyn vastausprosentti oli 72 %, ja päivän keskusteluista koottiin seuraavan vuoden toiminta- ja kehittämissuunnitelmaan ns.
oppimislista esimiehille, alaisille ja johtoryhmän jäsenille.
Säätiön
toimitilat
pysyivät
vuoden
aikana entisellään. Käytössä oli 5431 m² lämpimiä
toimisto-,
myyntija
tuotantotiloja.
Stiftelsens verksamhetsutrymmen förblev oförändrade
under året. Till stiftelsens förfogande fanns 5431 m² uppvärmda kontors-, försäljnings- och produktionsutrymmen.
2010
2011
2012
Organisaation johtaminen
4,6
4,7
4,8
Ledning av organisationen
Strategia, arvot ja toimintaperiaatteet
4,6
4,6
4,7
Strategi, värden och verksamhetsprinciper
Henkilöstö
4,4
4,4
4,7
Personal
Kumppanuudet ja resurssit
4,2
4,1
4,3
Partnerskap och resurser
Prosessit
4,4
4,4
4,5
Processer
Tulokset
4,5
4,9
4,9
Resultat
Taulukko 2. Jupiter-säätiön laadun itsearvioinnin osa-alueiden pistemäärät 2012 (asteikolla 1-7)
Tabell 2. Poäng för delområdena i Jupiter-stiftelsens självutvärdering av kvaliteten 2012 (på skalan 1-7)
41
Valtakunnalliset Työpajapäivät
Nationella Verkstadsdagarna
18. – 19.4.2012
Vaasa Vasa
Työpajat valmiita toteuttamaan hallitusohjelman tavoitteita
Arbetsverkstäderna villiga att förverkliga regeringsprogrammets mål
Valtakunnallinen työpajayhdistys järjesti yhdessä Jupiter-säätiön ja Resurscentret Föregångarnan kanssa Vaasassa 18.–19.4. hotelli Rantasipi
Tropiclandiassa 15. valtakunnalliset työpajapäivät.
Nationella verkstadsföreningen ordnade de femtonde nationella verkstadsdagarna tillsammans med
Jupiter-stiftelsen och Resurscentret Föregångarna vid hotell Rantasipi Tropiclandia i Vasa 18.–19.4.
Päiville kokoontui noin 600 työpajatoimialan työntekijää tai työpajojen yhteistyöyhteisöjen edustajaa kuulemaan ja keskustelemaan toimialan ajankohtaisista asioista, tapaamaan kollegoita sekä
saamaan uusia työvälineitä oman työnsä arkeen.
Till verkstadsdagarna samlades cirka 600 anställda
inom arbetsverkstadsbranschen och representanter för
verkstädernas samarbetspartner för att höra om och diskutera aktuella frågor inom branschen, för att träffa kollegor och för att få nya arbetsredskap för sin vardag i arbetet.
Työpajapäivät
tarjosivat
monipuolisen
katsauksen
sosiaalisen
työllistämisen
ja
työpajatoiminnan
ajankohtaisista
asioista
ja
innovaatioista. Esillä oli Suomen ja Euroopan parhaita
käytäntöjä ja linjauksia, joiden avulla työpajakenttä voi
toimia konkreettisesti yhtenä välineenä hallitusohjelman
työllisyystavoitteiden ja syrjäytymistä ehkäisevien toimien
toteuttamisessa. Erityisesti nuorten yhteiskunta- ja koulutustakuiden tavoitteiden saavuttaminen vaatii vielä paljon
konkreettisia toimia paikallisesti, myös Vaasanseudulla.
Verkstadsdagarna erbjöd en mångsidig inblick i social sysselsättning och verkstadsbranschens aktuella
ärenden och innovationer. Under evenemanget förevisades Finlands och Europas bästa praxis och riktlinjer
med hjälp av vilka arbetsverkstadsfältet kan fungera
konkret som ett redskap i förverkligandet av regeringsprogrammets sysselsättningsmål och åtgärder som
förebygger utslagning. I synnerhet uppnåendet av målen för ungas samhälls- och utbildningsgaranti kräver
många konkreta lokala åtgärder, även i Vasaregionen.
Vuoden lopulla päättyi Jupiter-säätiön monivuotinen
vetovastuu työpajayhdistyksen ALU-toiminnan koordinoinnista. ALU Pohjanmaa -verkoston kautta on ollut
arvokas mahdollisuus järjestää kolmen Pohjanmaan
työpajoille yhteistoimintaa, kuten tutustumiskäyntejä ja koulutuksia ja jakaa hyviä käytäntöjä. Jupitersäätiö on jatkossakin verkoston toiminnassa mukana.
I slutet av året avslutades Jupiter-stiftelsens mångåriga ansvar för koordineringen av verkstadsföreningens ALU-verksamhet. Genom ALU Österbotten-nätverket har man haft en värdefull möjlighet att
ordna gemensam verksamhet för arbetsverkstäderna
i Österbotten, såsom studiebesök och fortbildningar
samt dela goda praxis. Jupiter-stiftelsen kommer att
delta i nätverkets verksamhet även i fortsättningen.
Valtakunnallisen työpajayhdistyksen lisäksi Jupiter-säätiö oli jäsenenä mm. kolmentoista valmennus- ja sosiaalipalvelusäätiön muodostamassa Valmennus- ja sosiaalipalvelusäätiöiden yhdistys Oktetti
ry:ssä. Oktetin jäsenorganisaatiot tuottavat heikossa
työmarkkina-asemassa oleville henkilöille työelämäosallisuutta vahvistavia kuntoutus-, koulutus- ja valmennuspalveluita sekä tarjoavat monipuolisen valmentautumisympäristön jossa tehdään kuntouttavaa työtä.
Utöver Nationella verkstadsföreningen var Jupiterstiftelsen medlem bl.a. i Valmennus- ja sosiaalipalvelusäätiöiden yhdistys Oktetti ry, som bildas av tretton
stiftelser inom arbetsorientering och socialservice.
Oktettis medlemsorganisationer producerar rehabiliterings-, utbildnings- och arbetsorienteringstjänster
som stärker delaktighet i arbetslivet för personer
som befinner sig i en svag arbetsmarknadsställning.
Dessutom erbjuder de en mångsidig handledningsmiljö där man bedriver rehabiliterande arbete.
42
7
TALOUSKATSAUS
EKONOMISK ÖVERSIKT
2012
J
ämfört med förra året lyckades man öka arbetsenheternas intäkter med 45 281 € (5 %) och de
var totalt 946 978 €. År 2011 ökade arbetsenheternas intäkter med 12 % och år 2010 med 7 %.
Arbetsenheternas intäktsutveckling har varit positiv
sedan år 2010.
2011
TYÖVOIMAPOLIITTISET
TUOTOT
TYÖVOIMAPOLIITTISET
TUOTOT
PROJEKTIAVUSTUS
Handledningstjänsternas försäljning sjönk med
100 577 € (8 %) från förra året. Tjänster såldes för 1
191 951 €. I detta ingår alla servicepaket som genomför arbetsorientering, inklusive Vasa stads och Korsholms kommuns köptjänsteavtal för arbetsorientering.
PROJEKTIAVUSTUS
MYYNTITUOTOT
MYYNTITUOTOT
Vasa stads kommunandelar i projekten motsvarade 214
991 €. Andra kommuner hade inga andelar. År 2012 motsvarade projektfinansiering och bidrag från EU och staten
624 398 €, vilket var 58 108 € (10 %) mer än föregående år.
TUOTOT
VARSINAINEN TOIMINTA
T
yöyksiköiden tuottoja saatiin kasvatettua
edellisvuoteen verrattuna 45 281 € (5 %)
ja ne olivat yhteensä 946 978 €. Vuonna
2011 työyksiköiden tulojen kasvu oli 12 %
ja vuonna 2010 kasvu oli 7 %. Työyksiköiden tulokehitys on ollut nousujohteista 2010 lähtien.
Valmennuspalvelujen myynti laski edellisestä vuodesta 100 577 € (8 %). Palveluja myytiin 1
191 951 €:lla. Tähän sisältyvät kaikki työvalmennusta toteuttavat palvelupaketit mukaan lukien
sekä Vaasan kaupungin että Mustasaaren kunnan työvalmennuksen ostopalvelusopimukset.
2012
2011
MUUT
KULUT
MUUT
KULUT -
HENKILÖSTÖ
HENKILÖSTÖ
POISTOT
POISTOT
KULUT
De arbetskraftspolitiska intäkterna var totalt 174 400
€, vilket var 30 726 € (15 %) mindre än föregående år.
Av summan motsvarades lönestödsandelen av 144 520 €
och resten, dvs. 29 880 €, bestod av ersättningar från Fpa
och försäkringsbolag. Konsekvenserna av lönestödsreformen år 2010 syns tydligt som en betydlig minskning i lönestödssiffrorna. År 2010 minskade summan med 43 %.
Nettoinvesteringarna under räkenskapsperioden var
totalt 30 117 €. Investeringarna bestod av program som
köptes för ekonomisk administration, en bil och en container som köptes till EkoCenter samt av apparater och
maskiner som köptes till den nya Bil- och metallenheten.
De övriga kostnaderna (innehåller arbetsenheternas materialkostnader, hyror, resekostnader, utbildningskostnader, bruks- och underhållskostnader samt
övriga kostnader för egentlig verksamhet) var 1 183
367 €, vilket var 109 336 € mer än föregående år. Jämfört med budgeten var kostnaderna 88 296 € mindre.
Likviditeten varierade under året men var hela tiden förhållandevis god. Fakturorna kunde betalas i tid,
och inkomstflödet som på grund av projekt- och servicestrukturen var försenad, orsakade inga större problem; trots att det dröjde 6 - 15 månader att få projektfinansiering för ESF-projekt från staten. Vanligast var att
VARSINAINEN TOIMINTA
43
46
Vaasan kaupungin kuntaosuudet hankkeisiin olivat 214 991 €. Muilta kunnilta ei ollut kuntaosuuksia. Vuonna 2012 hankerahoitus ja avustukset
EU:lta ja valtiolta olivat 624 398 €, mikä oli 58 108 €
(10 %) enemmän kuin edellisenä vuonna.
2012
ARBETSKRAFSPOLIT. INTÄKTER
Työvoimapoliittiset tuotot olivat yhteensä 174 400
€, mikä oli 30 726 € (15 %) vähemmän kuin edellisenä vuonna. Summasta palkkatukien osuus oli 144 520
€ ja loppu 29 880 € oli Kelan ja vakuutusyhtiön korvauksia. Vuoden 2010 palkkatukiuudistuksen vaikutus näkyy luvuissa selkeästi palkkatuen määrän huomattavana laskuna. Vuonna 2010 summa laski 43 %.
PROJEKTSTÖD
FÖRSÄLJNINGSINTÄKTER
FÖRSÄLJNINGSINTÄKTER
INTÄKTER
2012
Muut kulut (sis. työyksiköiden materiaalikulut, vuokrat,
matkakulut, koulutuskulut, käyttö- ja ylläpitokulut sekä
muut varsinaisen toiminnan kulut) olivat 1 183 367 €,
mikä oli 109 336 € suurempi kuin edellisvuonna. Budjetoituun nähden muut kulut olivat 88 296 € pienemmät.
EGENTLIG VERKSAMHET
ÖVRIGA
KOSTNADER
-
2011
ÖVRIGA
KOSTNADER
PERSONAL
PERSONAL
AVSKRIVN.
Tilikauden liikevaihto oli 3 629 905 € ja ylijäämää jäi
+102 984 €.
ARBETSKRAFSPOLIT. INTÄKTER
PROJEKTSTÖD
Nettoinvestoinnit olivat tilikaudella yhteensä 30
117 €. Investoinnit koostuivat Hallintoon ostetuista
taloushallinto-ohjelmistosta,
EkoCenteriin
ostetusta
autosta ja kontista sekä uutena perustettuun Autoja metalliyksikköön ostetuista laitteista ja koneista.
Maksuvalmius vaihteli vuoden aikana, ollen kuitenkin kohtalaisen hyvä. Laskut saatiin maksettua
ajallaan ja hanke- ja palvelurakenteesta johtuva jälkijättöinen tulovirta ei tuottanut suurempia ongelmia;
siitäkin huolimatta, että ESR-hankkeissa projektirahoituksen saanti valtiolta kesti 6–15 kk. Yleisin projektien maksatusväli vuoden aikana oli 3 kk. Vaasan kaupungin maksulimiittiluotto auttoi maksuvalmiuden
ylläpidossa. Maksulimiittiluottoa jouduttiin käyttämään
60 000–160 000 € (kokonaislimiitti 200 000 €) eripituisia ajanjaksoja. Limiitin käyttöaika oli keskimäärin 4 kk.
2011
AVSKRIVN.
KOSTNADER
EGENTLIG VERKSAMHET
projektpengar utbetalades med 3 månaders mellanrum
under året. Vasa stads likviditetskredit var till hjälp vid
upprätthållandet av likviditeten. Av likviditetskrediten
var stiftelsen tvungen att använda 60 000–160 000 €
(av totalt 200 000 €) under olika långa tidsperioder. Användningstiden för krediten var i genomsnitt 4 månader.
Räkenskapsperiodens omsättning var 3 629 905 €
med ett överskott på +102 984 €.
44
Tuloslaskelma
Resultaträkning
VARSINAINEN TOIMINTA / EGENTLIG VERKSAMHET
1.1.-31.12. 2012
1.1.-31.12.2011
TUOTOT / INTÄKTER
€
€
Myyntituotot / Försäljningsintäkter
2 138 929,24
2 194 224,94
Projektiavustukset / Projektstöd
624 397,92
566 289,59
Työvoimapoliittiset tuotot / Arbetskraftspolit. intäkter
174 399,94
205 126,22
2 937 727,10
2 965 640,75
1 895 992,88
1 829 233,29
323 033,99
310 235,15
67 507,74
68 650,36
2 286 534,61
2 208 118,80
53 662,79
73 102,81
1 183 366,68
1 074 031,34
-585 836,98
-389 612,20
Korkotuotot / Ränteintäkter
1 337,60
250,05
Korkokulut / Räntekostnader
3 229,02
3 633,99
128,38
177,50
-2 019,80
-3 561,44
10,00
1210,00
Yleisavustukset / Allmänna bidrag
465 839,78
120 540,93
Projektien kuntaosuus / Projektens kommunandelar
224 990,91
181 849,07
YLEISAVUSTUKSET YHTEENSÄ / ALLMÄNNA BIDRAG TOTALT
690 830,69
302 390,00
TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ
RÄKENSKAPSPERIODENS ÖVER-/ UNDERSKOTT
102 983,91
-89 573,64
TUOTOT YHTEENSÄ / INTÄKTER TOTALT
KULUT / KOSTNADER
HENKILÖSTÖKULUT / PERSONALKOSTNADER
Palkat / Löner
Eläkekulut / Pensionskostnader
Muut henkilöstökulut / Övr. personalkostnader
HENKILÖSTÖKULUT YHTEENSÄ
SUMMA PERSONALKOSTNADER
Poistot / Avskrivningar
Muut kulut / Övriga kostnader
VARSINAISEN TOIMINNAN TUOTTO/KULUJÄÄMÄ
UNDER-/ÖVERSKOTT FÖR EGENTLIG VERKSAMHET
SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA
FINANSIELLA INTÄKTER OCH KOSTNADER
Muut rahoituskulut / Övr. finansiella kostnader
SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA YHTEENSÄ
FINANSIELLA INTÄKTER OCH KOSTNADER TOTALT
SATUNNAISET ERÄT
EXTRAORDINÄRA POSTER
Satunnaiset tuotot / Extraordinära intäkter
YLEISAVUSTUKSET / ALLMÄNNA BIDRAG
Tase vastaavaa
Balansräkning aktiva
PYSYVÄT VASTAAVAT / BESTÅENDE AKTIVA
31.12.2012
31.12.2011
€
€
AINEETTOMAT HYÖDYKKEET
IMMATERIELLA TILLGÅNGAR
Aineettomat oikeudet
Immateriella rättigheter
6 915,20
0,00
30 923,11
44 870,57
37 838,31
44 870,57
0,00
2 102,28
44 012,38
61 025,47
0,00
0,00
44 012,38
63 127,75
81 850,69
107 998,32
46 925,87
50 757,95
Myyntisaamiset
Kundfordningar
125 505,04
105 550,50
Siirtosaamiset
Resultatregleringar
330 008,24
368 488,37
804,13
302,62
170 202,85
133 705,15
VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ
RÖRLIGA AKTIVA TOTALT
673 446,13
658 804,59
TASE VASTAAVAA YHTEENSÄ
SUMMA BALANS AKTIVA
755 296,82
766 802,91
Muut pitkävaikutteiset menot
Övriga långfristiga utgifter
AINEETTOMAT HYÖDYKKEET YHTEENSÄ
IMMATERIELLA TILLGÅNGAR TOTALT
AINEELLISET HYÖDYKKEET
MATERIELLA TILLGÅNGAR
Rakennukset ja rakennelmat
Byggnader och konstruktioner
Koneet ja kalusto
Maskiner och inventarier
Enn. maksut ja keskeneräiset hank.
Försk.bet. och påg. nyanl.
AINEELLISET HYÖDYKKEET YHTEENSÄ
MATERIELLA TILLGÅNGAR TOTALT
PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ
BESTÅENDE AKTIVA TOTALT
VAIHTUVAT VASTAAVAT / RÖRLIGA AKTIVA
VAIHTO-OMAISUUS
OMSÄTTNINGSTILLGÅNGAR
Aineet ja tarvikkeet/Varasto
Material och förnödenheter (lager)
LYHYTAIKAISET SAAMISET
KORTFRISTIGA FORDRINGAR
Ennakkomaksu
Förskottsbetalningar
RAHAT JA PANKKISAAMISET
KASSA OCH BANK
Tase vastattavaa
Balansräkning passiva
OMA PÄÄOMA / EGET KAPITAL
Säädepääoma
Stiftelsekapital
31.12.2012
31.12.2011
€
€
25 228,22
25 228,22
Edellisen tilikauden voitto (tappio)
Föregående räkenskapsper. vinst (förlust)
180 007,16
269 580,80
Tilikauden voitto (tappio)
Räkenskapsper. vinst (förlust)
102 983,91
-89 573,64
308 219,29
205 235,38
Lainat rahalaitoksilta
Lån från penninginstitut
0,00
0,00
Muut pitkäaikaiset velat
Övr. långfristiga skulder
0,00
130 000,00
0,00
130 000,00
Lainat rahalaitoksilta
Lån från penninginstitut
22 853,39
38 136,09
Ostovelat
Leverantörsskulder
43 531,74
34 821,10
Siirtovelat
Resultatregleringar
320 769,06
314 063,36
59 923,34
44 546,98
447 077,53
431 567,53
VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ / FRÄMMANDE KAPITAL TOTALT
447 077,53
561 567,53
TASE VASTATTAVAA YHTEENSÄ / SUMMA BALANS PASSIVA
755 296,82
766 802,91
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ / EGET KAPITAL TOTALT
VIERAS PÄÄOMA / FRÄMMANDE KAPITAL
PITKÄAIKAINEN / LÅNGFRISTIGA
PITKÄAIKAISET VELAT YHTEENSÄ
LÅNGFRISTIGA SKULDER TOTALT
LYHYTAIKAINEN / KORTFRISTIGA
Muut lyhytaikaiset velat
Övr. kortfristiga skulder
LYHYTAIKAISET VELAT YHTEENSÄ
KORTFRISTIGA SKULDER TOTALT
luottamus
förtroende
kunnioittaminen
respekt
tavoitteellisuus
målmedvetenhet
JUPITERIN YHTEISET
ARVOT
JUPITERS GEMENSAMMA
VÄRDEN
positiivisuus
positivt
tänkande
Yhteystiedot
Kontaktuppgifter
JUPITER-SÄÄTIÖ
Meijerinkatu 2 - 4
PL 360, 65101 VAASA
Vaihde
Faksi
Sähköposti
www
rohkeus
mod
JUPITER-STIFTELSEN
Mejerigatan 2 - 4
PB 360, 65101 VASA
020 125 4600
06 - 325 4618
[email protected]
www.jupiter.fi
Växel
Fax
Epost
www