Kauko Katila - WordPress.com

Kauko Katila
Kuva: Pentti Heikkilä
Seppo Reiniö... pontikka
Esa Myllykoski Väiski
Erkki Vannesluoma pullakahvit
Antti Myllymäki Suomenlinna
Hannu Räisänen sofi
Arvoisat E-P Senioripoliisit.
Heikkilän Pentti löysi
kuvakokoelmistaan todellisen helmen,
eli kuvan opettajastamme Kauko
Katilasta ja vieläpä sai kuvatuksi
hänet tuon rakkaan
harrastuskokoelmansa ääressä.
Me laitamme tuon kuvan E-P
Senuioripoliisien kotisivuille
"muisteloja" plarille.
Kaukohan oli aikamoinen veijari,
samalla kun oli myös hyvä opettaja,
kuten Penttikin toteaa.
Nyt pidetään pikku kisa. Kuka
muistaa jonkun mehevän jutun
Kaukon opettaja-ajoilta ? Niitähän
varmasti on paljonkin. Liittäisimme
jutun tuon Kaukon kuvan oheen sinne
kotisivuillemme.
Tarttukaa kynään - siis koneen
näppylöihin ja kirjoittakaa Kaukosta.
Pannaan juttu kuvan oheen. Jos monta
tulee, niin sopii niitä sinne
useampikin.
Panen Penan lähettämän kuvan tähän
oheen, niin saatte oikein silmästä
silmään katsella ja muistella Kaukon
mukavia edesottamuksia opettajana
jne.
Joskus 60-luvun loppupuoliskolla: S. Reiniö.
En tokikaan ollut vielä edes harkinnut lainvalvojaksi ryhtymistä, kun sain kunniatehtävän luovuttaa Kauhajoen poliisille pontikankeittovälineet mallia
Nummijärvi. Laitteet oli poliisin pyynnöstä isäni valmistanut. Isä oli jossakin asioilla, ja antoi tehtäväkseni luovuttaa laitteet poliisille, jos tulevat isäni poissa
ollessa noutamaan. Myös hinta oli tiedossani. Yk. Kangas ja joku kaverinsa tulivat tietenkin juuri tuolloin hakemaan vintillä piilossa olleita välineitä. Ylpeänä
hain ne alas,luovutin poliiseille ja sain maksun. Siis möin pontikankeittovälineet poliisille.
Laitteet oli tarkoitettu Poliisiopiston poliisimuseon kokoelmiin, vai olikohan. No sitten kun aikanaan kulkeuduin poliisikoulutukseen, ja museohuoneessa
esineitä tutkiessani muistui mieleeni pontikkavehkeet. Muistin ne tosi hyvin. Olin nähnyt niiden valmistuksen ja myynyt ne poliisille
Siellä olivat esillä, ja ylpeänä kerroin kavereille niiden tarinaa. Ne olivat melko pienet, mutta kuulemma toimivat. Kun kyselin opistolla hieman enemmän
laitteiden perään, sain kuulla, että Kauko Katila oli pontikankeittoasiaa aikanaan ehdottanut luokallaan, ja J. Kangas oli asian ottanut hoitaakseen.
Niin ja se tärkein aiheeseen liittyvä. Sain kuulla henkilökuntaan kuuluvalta, että nuo välineet ovat ihan käyttökelpoisia. K. Katila oli niitä testannut opiston
takana olleessa opettajien asunnossa, ja kuulin niiden mainiosti toimineen. Katila itse vahvisti laitteiden käyttökelpoisuuden, mutta jätti kertomatta oliko
testauskertoja yksi vai useampia. Huhuja siitä asiasta liikkui. Turha oli kysellä enempää, hän veti alahuulen nenänsä päälle, ja asian käsittely jäi siihen.
Esa Myllykoski VÄISKI
Mun miehistökurssilla Otaniemessä oli Katila luokallani luokanvalvojana. Luokassa kiikkui etuosasa katossa monieen tuntema VÄISKI. Luokassamme olli
oppilaana selllainen kaveri, jolla oli yhteyksiä sellaisiin piireihin, että hän aina tarpeen tullen täytti Väiskin mahan "luonnonmehulla". Väiskiä pääsi
suukottelemaan sellaiset kaverit, joiden elämantilanteissa tapahtui jotain merkittävää. Niinpä mieleen on jäänyt tapaus kun erään luokkakaverin vaimo
synnytti heille perillisen. Silloin hän sai Väiskiltä suukon.Tämä tapahtui aina Katilan ytunnin alussa. Lisäksi suukottelijalle laulettiin muistaakseni luokan
tunnuslaulu näin:
"Ota aina iltasella, älä jätä aamuun asti.
Moni pettyy katkerasti, kun ei saakkaan aamulla -kaloja.
Erkki Vannesluoma: pullakahvit
Oppilaiden keskuudessa Kauko Katila oli pidetty opettaja. Hänen kansanomainen opetustyylinsä piti oppilaat hereillä. Erityisen kiinnostavia olivat hänen kuulustelutaktiikkaan liittyvät
opetustuntinsa. Valaisevin esimerkein ja sopivasti väritettynä Katilan opit imeytyivät kuulijaansa
hyödyntämään tutkintaa yhäti kovenevassa rikoskentässä.
Katilan välitön ja oppilasläheinen tyyli saattoi joissakin synnyttää vääriäkin uskomuksia hänen
jaksamisestaan kokeiden lukemisessa. Oletettiin tehokkaan tuntiopetuksen kuluttaneen Katilan
voimavaroja siinä määrin, ettei hän enää jaksaisi lukea oppilaiden koevastauksia.
Niinpä joskus 60-luvulla eräs oppilas kirjoitti kokeensa loppuun lupauksen: ”Jos opettaja
Katila olette edenneet koevastausteni lukemisessa tänne saakka, tarjoan Teille pullakahvit.”.
Katila hoiti tämänkin velvollisuutensa tyylikkäästi – kuten hyvä opettaja toimii –
ja ilmoitti kyseiselle oppilaalle koepapereita palauttaessaan, että nyt sitten olisi pullakahvin nauttimisen aika.
Ja kuten arvata saattaa, juttua riitti tuohonkin kahvihetkeen.
Antti Myllymäki
1. Suomenlinnan majoitustiloista
Suoritin 4.4. - 29.6.1960 vanhassa Suomenlinnan poliisikoulussa miehistöluokan. Samalla kurssilla olivat myös Jalasjärveltä lähteneet. Martti Anttila (Vaasa
LP), Pentti Mettomäki (Rovaniemi LP), Risto Haanpää ja Kalevi Paloneva (Kajaani pl). Lisäksi samalla kurssilla oli mm. liikenneonnettomuudessa kuollut Ossi
Vilpakka, joka palveli tuolloin Vaasassa. Itse olin tuolloin Helsingin pl:n palveluksessa. Minulla oli asunto kaupungilla, joten en ollut montaakaan yötä
Suomenlinnassa. Poliisikoulun majoitustilat olivat tuolloin todella alkeelliset ja huonot. En käynyt muissa majoitustiloissa, kuin meille Helsingin miehille
osoitetussa majoitustilassa. Rakennus oli punatiilinen kasarmi, jonka seinät olivat yli metrin vahvuiset ja huone ainakin viisi metriä korkea. Ikkunat olivat vain
huoneen sisäpihan puoleisella seinällä. Ikkunaseinän puolelta oli noin kahden metrin korkuisella kovalevyseinämällä erotettu käytävä pesu- ja sosiaalitiloiksi.
Varsinainen majoitustila oli siis päiväsaikaankin lähes täysin pimeä. Ainoa valaistus oli muutama katosta riippuva hehkulamppu. Tässä tilassa oli vanhat
armeijan käytöstä poistetut kerrossängyt n. 20 miehelle. Patjat olivat mitä olivat, mutta puhtaat lakanat kuitenkin vaihdettiin. Huoneessa oli neliöitä
mielestäni n. 100 m2. Lämmönlähteenä oli hirveän suuri peltimuuri, jota sai itse lämmittää, jos huone jäähtyi.
Veden Mikko toi Jeepillään peräkärrytynnyrissä pihamaalle, mistä sen sai itse noutaa ämpärillä majoitustilasta eristettyyn käytävään, missä oli toinen
ämpäri, mihin voi heittää likavedet. Jos halusi lämmintä vettä, niin se piti taas noutaa pihan toiselta puolelta saunan pesuhuoneen muuripadasta. Raanavesi
kaikissa tiloissa oli tuntematon.
Majoitustilan keskilattialla oli n. 5 m pituinen raakalaudasta tehdyt pöytä ja penkit opiskelua varten. Nämä kuvailemani tilat olivat tarkoitettu Helsingin
miehille, joista valtaosa asui kaupungilla, mutta kyllä näissä tiloissa oli tuolloin ainakin 2-3 miestä Tampereelta ja ainakin yksi Kiimingin mies. Muut
majoitustilat olivat jonkin verran paremmat, mutta kyllä kaikki pitivät silloisia armeijan kasarmimajoituksia paljon parempina.
Elettiin kuitenkin vuotta 1960, joten ihmetellä täytyy asennetta, millä valtiovalta vielä tuolloin suhtautui poliisikoulutukseen
Merimiehenkadulla LP:n alokaskurssin luokka- ja majoitustilat olivat ruhtinaalliset Suomenlinnan oloihin verrattuna.
1. Rikostekniikan opetus ja Kauko Katila
Tutustuin Kauko Katilaan tällä Suomenlinnan miehistökurssilla keväällä 1960. Hän toimi tuolloin poliisikoulussa rikospoliisipalveluksen opettajana opettaen
rikostekniikkaa. Katila oli tuolloin keväällä joitain aikoja poissa opetustyöstä m.m. koiranohjaajakursseilla. Hän ilmestyi kuitenkin koululle mukanaan
poliisikoira nimeltään Ansa. Ansa oli Katilan mukana usein oppitunneilla ja kulki muutenkin hänen mukana koulun alueella. Rikostekniikan opetus oli melko
alkeellista tuollaisissa olosuhteissa ja niillä opetusvälineillä, mitkä olivat käytössä. Esimerkiksi valokuvauksesta ei Katila puhunut sanallakaan. Liekö talossa
edes yhtäkään kameraa, jos ei oteta lukuun oppilaitten omia kameroita. Piirroksien laadintaa, kipsivaloksien ottoon, sormenjälkien hakuun ym. tällaiseen
Katila opetti meitä hyvin.
Katilalla oli kuitenkin jo tuolloin tapana ryypiskellä oppilaitten kanssa. Varsinkin muutamat oppilaan tarjoilivat hänelle mielellään viinaksia. Osalla oli halu
mielistellä Katilaa ehkä toivoen häneltä hyviä arvosanoja todistukseensa.
Tässä suhteessa Katila oli kuitenkin oikeudenmukainen, joten. tämä taka-ajatus mielessään ryyppyjä tarjoillut yleensä pettyi, koska sillä ei ollut vaikutusta
Katilan arvosteluun.
Katilahan oli hauska seuramies, joten kyllä hänen seurassa viihtyi pieniä ja suurempiakin ryyppyjä ottaen. Tästä syystä Katila vieraili verrattain usein
poliisikoulun alueella oppilaitten seurassa. Varsinkin tällaisen kevätkurssin aikana, jolloin Suomenlinnan ympäristö tarjosi mukavat puitteet olla ulkona
yömyöhäiseen.
2. Poliisikoira etsinnässä.
Meillä oli menossa miehistöluokan koeaika kesäkuun 1960 lopulla, kun Katila oli taas kerran viettänyt joittenkin oppilaitten ja poliisikoira Ansan kanssa
kostean illan poliisikoulun maastossa. Kun aamulla tulin kaupungilta poliisikoululle, niin Katila hiippaili esiin vielä hyvässä humalatilassa Ansan kanssa
lentopallokentän maastosta. Meillä alkoi Voitto Vähälän järjestyspoliisipalveluksen koe heti aamulla. Vähälä tuli luokkaamme ja jakoi koetehtävät. Kohta tuli
myös Katila Ansan kanssa luokkaan valvomaan meidän koetilaisuutta. Vähälä poistui toiseen luokkaan. Katila jäi valvomaan koettamme, jolloin
huomasimme, että häneltä puuttui hammasproteesi. No se ei kai haitannut koetilaisuuden valvontaa. Muutaman minuutin kuluttua Katila kuitenkin nukahti
opettajapöydän päälle niin syvään uneen, ettei hän herännyt luokan ryhmätyöporinaksi muuttuneeseen koetyöskentelyyn. Vähälä ilmestyi luokkaan ja huusi
Katilalle, mutta tämä heräsi vasta, kun Vähälä retuutti häntä olkapäästä
Vähälä ilmoitti myöhemmin, että koe meni kokonaisuuden huomioiden liian hyvin, joten arvostelu meni harkintaan.
Ruokailun jälkeen koululle palattuamme, joku oppilaista vinkkasi minua lentopallokentälle katsomaan poliisikoiran tehokasta käyttöä. No siellä Katila
konttasi nurmikolla etsimässä hammasproteesiaan. Poliisikoira Ansa oli häntä heiluen innolla mukana etsinnässä. Välillä Katila osoitti kädellään Ansalle
hampaatonta suutaan ja hoki koiralleen Ansa etsi, Ansa etsi.
Minulle jäi epäselväksi hampaitten löytäjä. Oliko hampaitten löytäjä Ansa vai Katila, mutta iltapäivällä hampaat olivat kuitenkin Katilan suussa.
Tapahtumasta me oppilaat saimme kuitenkin yhden vinkin poliisikoiran tehokkaasta käytöstä poliisityössä.
Katilan Kaukosta muistikuvia
Katilahan oli melkoinen velmu, valehtelun Euroopan mestari vähintäänkin.
Henkilökohtaisesti voin todeta, että muisti hänellä oli erinomainen, joskin asiat värittyivät tilanteen mukaan. Hän kuuli vanhoilta kokeneilta poliisimiehiltä
monenlaisia tarinoita, tosia ja väritettyjä. Kun hän oli jonkin mojovan tarinan kentältä kuullut, hän kertoi sen usein omana kokemuksenaan. Jos hän olisi
niin monessa paikassa ollut ja kaikki kertomansa kokenut, ei siihen olisi hänen ikänsä riittänyt edes kymmenellä kerrottuna.
Kerronpa pari juttua Suomenlinnan ajoilta, kun tässä meidän joukossa on todella pieni määrä siellä opiskelleita.
Katila opetti poliisikoulussa rikospoliisipalvelu-nimistä ainetta. Tunnit olivat aina mielenkiintoisia, koska hänellä oli jo tuolloin kerrottavana edellä mainittuja
kokemuspohjaisia asiayhteyksiin sopivia juttuja.
Muistan, kun eräällä Katilan tunnilla luokan peränurkassa istuva vanhemmanpuoleinen opiskelija nukkui, olikohan nimeltään Salmela. Ei sillä liene väliä.
Tottahan Katila sen havaitsi, mutta jatkoi opettamista. Tunnilla hän käsitteli kolmiomittausmenetelmää. Kun tunti oli lopuillaan kovensi Katila äänensä ja
kysyi, että mitä mieltä Salmela on asiasta. Nukkuva heräsi ja esiintyi kuin olisi tilanteesta tietoinen ja vastasi, että mitteepä tuolla mun mielipitteelläni ois
asijaan vaikutusta.
Katila jatkoi ilmoittaen, että tulossa on kokeet ja niissä on kyettävä Salmelankin selvittämään kottikärryn pyörän jäljestä se, mihin suuntaa kärry on kulkenut.
Tuo lausuma aktivoi Salmelan, joka yritti useammaltakin kysellä sitä, miten Katila oli asian selvittänyt muille. No eihän meillä ollut tietoa, koska kyseessä oli
Katilan juju tunnilla nukkuneelle.
Koeviikon jälkeisenä maanantaina Katila kertoi tarkastaneensa kaikkien koepaperit, mutta ei voinut niitä palauttaa, koska ne olivat tuhoutuneet. Hän sanoi
jo useita vuosia käyttäneensä arvostelussa seuraavanlaista menetelmää: Lauantaisin hän yhdessä vaimonsa kanssa lämmittää saunan. Itse hän istuu ulkona
kiven päällä ja vaimo puuhastelee saunan puolella. Kun vaimo on saanut tulen sytytettyä, alkaa kokeiden arvostelu. Vaimo huutaa hänelle koepaperiin
kirjoitetun nimen ja laittaa paperin kiukaan alle. Katila katsoo savupiipun päähän ja savun määrän mukaan laittaa koetuloksen numeron. Hän vakuutti, että
menettelytapa tuo oikean tuloksen.
Ei hän numeroita luokan edessä ilmoittanut, mutta lupasi jokaiselle kysyjälle henkilökohtaisesti kertoa koetuloksen. En muista olisiko kukaan kysellytkään,
paitsi Salmela?
Poliisikoulun silloinen johtaja Jotuni ja Katila kertoivat toisistaan erilaisia juttuja.
Kerran Jotuni kertoi olleensa Katilan kanssa Pariisissa viikon matkalla ilman vaimoja.Matkan sisällön hän halusi edelleen pitää tietonaan, jottei Katila saisi
tietää, missä siellä käytiin ja mitä siellä tehtiin. Katilan vaimon kertoman mukaan Kauko oli matkan jälkeen unissaan toistanut nimeä Sofi. Viimein vaimo oli
kysynyt, että kukahan tämä Sofi mahtaa olla. Joku voi kokemuksestaankin tietää, että tuollaiseen kysymykseen pitää antaa nopeasti hyvä vastaus. Niinpä
Kauko oli vaimolleen ilmoittanut nimen kuuluvan hevoselle. Oli kertonut käyneensä raveissa ja pannut panoksen sen nimiselle hevoselle. Tuossa tilanteessa
hätävalhe oli mennyt läpi.
Jonkin ajan kuluttua Katilan mennessä työpäivän jälkeen kotiin oli vaimo sanonut, että se heppa taisi olla pitkälle jalostettu, kun siltä tuli sinulle tänään kirje.
No, Katila oli saanut tietää Jotunin kertonen meille kyseisen jutun, joten nyt oli hänen vuoronsa. Erään tunnin alussa hän sanoi meille, että Jotuni on tänään
pahoin allapäin, mutta olkaa niin kuin ette olisi mitään kuulleetkaan. Hän oli kertomansa mukaan joutunut olemaan Jotunilla melkein koko yön perhesopua
ylläpitämässä, kun taloon oli illalla yllättäen tullut naisvieras Rankasta.
Katila jatkoi vielä pitkään poliisiopistossa ja tuli meille kaikille tutuksi.. Suuri menetys oli Jotunin pois meno juuri opiston aloituksen aikoihin. Hän oli suuri
mies.
Muisteli Hanski