toiminta 2012 - Saksanseisojien Eräkoulutus ry

Transcription

toiminta 2012 - Saksanseisojien Eräkoulutus ry
SAKSANSEISOJIEN ERÄKOULUTUS RY
KUOPIO
JÄSENTIEDOTE 2012
www.sek-kuopio.net
Puheenjohtajan pakisemista
Kahden varsin erityyppisen hyvän puheenjohtajan jälkeen, on varsin vaikea astua
puheenjohtajan saappaisiin. Etteivätkö edellisetkin puheenjohtajat olleet tosi hyviä,
en sitä kiellä. Varsinkin perustajajäsenet ovat isolla panoksella vieläkin mukana. Aki
Hyvösen tyyli ja tapa hoitaa asioita oli innostavaa. Hän paneutui hoidettaviin asioihin
tarmolla ja poikamaisella innolla. Oli sitä hauskakin seurata. Jarmo Virnes taas oli
henkilönä tosi symppis, mutta samalla tarvittavan tiukka. Jarmo panosti paljolti
koulutukseen, josta voimme nyt ylpeänä nauttia. SEK on loistanut tuloksissa niin
näyttely- kuin koerintamalla. Eikä sovi unohtaa meidän talkoohenkilöitä, jotka ovat
suurella panoksella mahdollistaneet seuran toiminnan tässä mittakaavassa.
Viime viikonloppuna Juukassa koirien kanssa vietetty laatuaika ja suurenmoiset ilmat
saivat puntaroimaan omaa tapaani viedä SEK, jos mahdollista, yhtä hyvään
puheenjohtajakauteen. Esitänkin nyt haasteen jäsenistölle, että he osallistuisivat
vieläkin paremmin koulutuksiin, niiden järjestelyyn ja ideoimiseen. Talkoot ovat
tietenkin oma lukunsa. Talkoisiin osallistumalla jäsenistö näyttää voimansa. Tänä
vuonna meillä on SSK:n vuosikokouksen järjestelyvastuu ja toivon mahdollisimman
paljon talkoohenkilöitä sinne. Lisäksi meillä on Sawo Show:n talkoot, joka on suuri
ponnistus ja joka pitkälti takaa meidän Rautavaaran kämpän, Kainaston
koulutusviikonlopun kuin muunkin toiminnan pyörittämisen. Toivon osallistumista
seuran yhteisen hyvän puolesta.
Kalenteri on aika täysi, mutta toivon, että kaikki osallistuvat omien voimavarojensa
mukaan.
Kanakoiraterveisin
Jukka
2
Yhdistyksen hallitus 2012
Puheenjohtaja:
Varapuheenjohtaja:
Jukka Lipponen
Turulanmäentie 4 B
71480 Kurkimäki
044 360 0340
[email protected]
Mikko Heinonen
Kasperintie 315
70800 Kuopio
050 322 1019
[email protected]
Jäsenet:
Jarmo Ek
Kelokuja 3 A 1
70420 Kuopio
040 588 4564
[email protected]
Minna Nykänen
Myllärintie 32 C32
71780 Kuopio
045 119 2224
Heikki Savolainen
Snellmaninkatu 17 D 23
70100 Kuopio
0400 675 002
[email protected]
Jouko Sivonen
Rantaraitti 12 B 4
70820 Kuopio
050 517 7815
[email protected]
[email protected]
Muut toimihenkilöt:
Sihteeri:
Rahastonhoitaja:
Pirjo Heikkinen
Juontotie 6 B 21
70150 Kuopio
040 538 1325
[email protected]
Mila Simonen
Siltaharjuntie 13 b
70870 Hiltulanlahti
040 541 5552
[email protected]
Majaisäntä:
Petri Keinänen
Pohjolankatu 28 c 32
70500 Kuopio
050 349 7331
3
* Pikkuilmoituksia *
Yhdistyksellä on käytössä sähköinen laskunmaksu. Jäsenmaksulasku lähetetään
postitse tai sähköpostitse niille, jotka ovat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa.
Ilmoita yhteystietosi sihteerille!
Yhdistys tiedottaa asioistaan jäsenille postitse, tekstiviestein ja sähköpostilla, joten
muista ilmoittaa postiosoitteen, sähköpostiosoitteen ja puhelinnumeron
muutokset sihteerille, niin varmistat osaltasi tiedonsaannin.
Nettisivustolle
tarkoitettu
materiaali
toimitetaan
Jarmo
Virnekselle
([email protected]). Kuvat, erä- tai koulutuskertomukset jne. ovat erittäin
tervetulleita.
Merkkipäivämuistamisista:
Koska yhdistyksellä ei ole kattavaa rekisteriä jäsentensä syntymäajoista eikä sellaisen
keräämistä ja ylläpitoa nähdä tämän tyyppisen koiraharrastusyhdistyksen
ydintoimintaan kuuluvaksi, niin rutiininomaisesti yhdistys ei muista jäsenten
merkkipäiviä. Poikkeus voidaan tehdä, jos yhdistys saa kutsun juhlavastaanotolle tai
kyseessä on muutoin poikkeuksellisen ansioitunut yhdistyksen jäsen joko oman
yhdistyksen, rotujärjestön, kennelpiirin tai Suomen kennelliiton vastuutehtävissä.
Näissäkin tapauksissa edellytys tietysti on, että tieto juhlavuodesta saavuttaa
yhdistyksen hallinnon.
Yhdistyksellä on iso sääsuojateltta, jota vuokrataan seuraavasti:
Vuokra jäseniltä 100 €/viikonloppu tai 2 vrk, muilta 150 €/viikonloppu tai 2 vrk.
Käyttäkää hyväksenne esimerkiksi kevään/kesän perhejuhlissa.
Vuokraustiedustelut: Jukka Lipponen puh. 044 360 0340. Maksu suoritetaan
yhdistyksen tilille.
Maksut 2012
Jäsenmaksut:
Vuosijäsenmaksu
30 €
Varsinaisen jäsenen liittymismaksu
60 €
(Liittymismaksu maksetaan vain kerran kokelasjäsenestä varsinaiseksi
jäseneksi siirryttäessä. Tänä vuonna se sisältää myös vuosijäsenmaksun.
Eli jos siirryt kokelasjäsenestä varsinaiseksi jäseneksi, niin maksat 60 €
mutta et enää erillistä vuosijäsenmaksua!)
Perhejäsenmaksu
2€
Lepäävä jäsen
6€
4
Jäsenmaksun eräpäivä on 30.4.2012. Jäsenmaksut maksetaan sihteerin tai
rahastonhoitajan lähettämällä viitteellisellä laskulla Kuopion Osuuspankki 56000540176578.
Lähetämme yhden karhun kesäkuussa ja sen jälkeen maksamattomuus tulkitaan
eroamiseksi yhdistyksestä.
Kaikilla SEK:n jäsenillä on mahdollisuus kuulua Suomen Metsästäjäliittoon
yhdistyksemme kautta. Metsästäjäliiton jäsenet saavat jäsenetuna laadukkaan Jahtilehden. Halukkuudesta liittyä Suomen Metsästäjäliittoon tulee erikseen ilmoittaa
sihteerille. Aiemmin SML:n liittyneiden jäsenyys jatkuu kunnes peruutus on
ilmoitettu sihteerille. Suomen Metsästäjäliittoon SEK:n kautta kuuluvat maksavat
SEK:n jäsenmaksun lisäksi SML:n Pohjois-Savon piirin jäsenmaksua (ilmoitetaan
myöhemmin) SEK:n tilille. SEK tilittää maksun edelleen SML:n Pohjois-Savon
piirille.
Kertaluonteisen liittymismaksun maksavat vain uudet varsinaiseksi jäseniksi
valitut jäsenet, jotka ovat päättäneet käyttää mahdollisuuden siirtyä
kokelasjäsenestä varsinaisiksi jäseniksi. Tänä vuonna vuosikokouksen
päätöksen mukaisesti liittymismaksu 60 € sisältää 2012 vuosijäsenmaksun.
Kunniajäsenet ovat vapautettuja jäsenmaksuista.
Särkimäen kämppämaksut:
Yhdistyksellä on käytössään Särkimäen kämppä Rautavaaralla, jota yhdistyksen
kaikki jäsenet voivat käyttää. Kämppä sijaitsee Metsähallituksen Siera-Yöttäjä
metsästysalueella. Lisätietoja antaa majaisäntä Petri Keinänen. Särkimäen maksut
ovat perhekohtaisia eli samalla maksulla yöpyy koko perhekunta. Jäsen voi valita
vrk-maksun tai kausimaksun väliltä kumpaa haluaa käyttää yöpymisistä
maksamiseen. Hallitus voi myöntää vapautuksen kämpän maksuista erillisen
hakemuksen perusteella.
60 € (perhe)
8 € (perhe)
10 €
Särkimäen kausimaksu
Särkimäen vrk maksu
Särkimäen vrk maksu, vieras
Muita vuosikokouksen päätöksiä
Vuosikokous päätti, että kaikki 2008 tai aisemmin liittyneet vielä kokelasjäsenenä
oleville esitetään kutsu varsinaisiksi jäseniksi. Varsinaisiksi jäseniksi päätettiin
kutsua seuraavat SEK:n kokelasjäsenet:
5
Katja Aho, Jussi Happonen, Erkki Hara, Mika Hyttinen, Pasi Kokkonen, Veikko
Komulainen, Hannu Korhonen, Heikki Kärppä, Jukka Leppänen, Anu Myyryläinen,
Juha Nurmi, Sanna Partanen, Markus Pekkinen, Kari Pitkänen, Marianna Plathan,
Johanna Repo, Riitta Repo, Outi Ropponen, Petteri Sallinen, Hannu Siiskonen,
Marko Sikanen, Jari Sirviö, Juha-Sampo Suomalainen, Jorma Tiilikainen, Jari
Tirkkonen, Jari Toivanen, Eino Turunen, Pia Valtonen.
Vuosikokouksessa jaettiin seuraavat palkinnot ja huomionosoitukset:
Seuran nuortenluokan tottelevaisuusmestari imsn Korpiaallon Shine, Satu ja
Arto Kankkunen
Seuran avoimen luokan tottelevaisuusmestari lkssn Nortin Esmeralda, Essi ja
Teemu Kupari
Seuran ampumamestarit Mauri Soininen (miehet) ja Minna Kosonen (naiset)
Seuran Mestariseisoja 2011 kkssu Teerenpelin Sot-V Jami/Mauri Soininen
Seuran Nuoriseisoja 2011 imsn Korpiaallon Shine om./ohj. Arto Kankkunen
Koirahiihtomestari lkssu Vesakon Frodo ja Arja Laukkanen
Aktiivijäsenpalkinto Harri Tunninen
Egipage-palkinto Hannu Korhonen ja Ferhill´s Okta (Hippu)
Ari Turusen muistopalkinto Titta Pitkänen
Parhaat koekoirat:
- NUO 1 (93 pistettä) Pasi Putkonen ja kkssn Laajanluovin Ruppana
- AVO 1 (94 pistettä) Jari Sirviö ja lkssu Tuomelan Osku
- VOI 1 (89 pistettä) Hannu Korhonen ja kkssn Ferhillś Okta
KVA-palkintoa ei jaettu
Juuan KAER-kokeen paras lkssn Ormkullenś Hilla om./ohj. Jyrki Kuikka
Standaarit: 30-vuotisjuhlassa jaettiin yhdistyksen standaarit Pasi Putkoselle ja
Erkki Käsnäselle.
Muisto Jarmo Virnekselle pitkästä toimimisesta puheenjohtajana.
TOIMINTA 2012
KANAKOIRIEN METSÄSTYSTOTTELEVAISUUSKOULUTUS
Peruskoulutuksen tarkoitus on opastaa uusia koiranohjaajia koirankoulutuksessa.
Koulutuksen painopiste on koiran ja ohjaajan välisessä yhteistyössä. Koulutus
keskittyy metsästyksessä tarvittaviin asioihi n: koiran kontakti, pysäyttäminen,
luoksetulo ja nouto. Peruskoulutus toteutetaan 4-6 koiran ryhmissä ja siinä ohjaajina
toimivat Mila Simonen, Tiina Peltola, Harri Tunninen, Pasi Putkonen, Seppo
Kinnunen, Jari Sirviö, Päivi Kauppinen, Matti Kurvi, Markus Parviainen ja Pirjo
Heikkinen.
6
Peruskoulutus päättyy Toko-kisaan, missä ratkotaan myös vuosittaiset SEK:n
tottelevaisuusmestaruudet nuorten ja aikuisten sarjassa. Toko-kisassa testataan
koulutuksessa opittuja asioita. Tuomari antaa pisteiden lisäksi koiran ohjaajalle
suullista palautetta koiran ja ohjaajan toiminnasta sekä yhteistyöstä. Kisan jälkeen
paistellaan makkaroita ja juodaan kahvia nuotiolla. Yhdistys tarjoaa illan.
Peruskoulutuksen jälkeen käynnistyy Tutor-toiminta, mikäli halukkuutta ja tutoreita
löytyy. Toiminta on tarkoitettu vain peruskoulutukseen osallistuneille koirakoille ja
sen tarkoitus on jatkaa koiran/ohjaajan opastusta peruskoulutuksen jälkeen.
Koulutuspaikka on Haapamäen Havaintotila Haapamäentie 105, Toivala.
Ajo-ohje Kuopiosta päin: Moottoritieltä noustaan Kasurilantielle (tie numero 559),
jota ajetaan noin 1,7 km. Siitä kääntyy vasemmalle Haaparinne/ Haapamäen
Havaintotila-viitat, ja tätä ajetaan noin 50 m josta kääntyy oikealle Haapamäentie,
mitä ajetaan noin 1,2 km. Päädyt Haapamäen Havaintotilan parkkipaikalle missä
kokoontuminen on aina kello 18.00.
Peruskoulutuksen aikataulu ja sisältö:
Päivämäärä
ma 16.4.
klo 18.00
Aiheena
Peruskoulutuksen aloitustilaisuus Haapamäen luentosalissa.
Peruskoulutuksen sisällön ja ohjaajien esittely. Ilmoittautuminen
paikan päällä. Lisätietoja Mila puh. 040 541 5552 ja Pirjo puh.
040 538 1325.
Ryhmiin jako ja rokotustodistusten tarkastus. Illan päätteeksi
tutustutaan omissa ryhmissä koiriin ja ohjaajiin sekä
harjoitellaan kontaktia ja palkitsemista koirien kanssa.
ma 23.4.
kello 18.00
ma 30.4.
klo 18.00
ma 7.5.
klo 18.00
ma 14.5.
klo 18.00
ma 21.5.
klo 18.00
ma 28.5.
klo 18.00
ma 4.6.
klo 18.00
Kontakti, paikallaolo, luoksetulo, nouto
Kontakti, paikallaolo, luoksetulo, nouto
Kontakti, paikallaolo, luoksetulo, nouto
Kontakti, paikallaolo, luoksetulo, nouto
Kontakti, paikallaolo, luoksetulo, nouto
Kontakti, paikallaolo, luoksetulo, nouto
SEK:n Toko-mestaruuskokeet nuorten ja avoimessa luokassa.
Tuomari ilmoitetaan myöhemmin. Makkaranpaistoilta nuotiolla.
Tutor-toiminnan aloitus ja tutorien nimeäminen. Tervetuloa!
7
Ohjaajien yhteystiedot: Mila Simonen
Tiina Peltola
Harri Tunninen
Pasi Putkonen
Seppo Kinnunen
Jari Sirviö
Päivi Kauppinen
Matti Kurvi
Markus Parviainen
Pirjo Heikkinen
040 541 5552
050 596 5091
044 522 4428
0400 438 112
0400 955 786
050 352 8344
040 588 8779
050 595 1673
044 425 4272
040 538 1325
NÄYTTELYKOULUTUS
Näyttelykoulutuksessa käydään läpi näyttelyyn osallistumisen perusteita mm
rokotusasiat, tunnistusmerkinnät, näyttelyyn ilmoittautuminen, näyttelyluokat ja
näyttelytapahtumat (erityisesti ensimmäisellä kerralla). Jokaisella kerralla treenataan
koirien kehäesiintymistä ja esittämistä. Koiria totutetaan ”tuomarin” tutkimiseen,
korkeuden mittaamiseen ja hampaiden katsomiseen. Harjoituksissa tehdään erilaisia
juoksutusharjoitteita ryhmässä, pareittain ja erikseen sekä opetetaan koiraa seisomaan
”näyttelyasennossa” tuomarin laatuarvostelun aikana. Mukaan näyttelykoulutukseen
kannattaa ottaa ”näyttelyhihna” ja vesikuppi. Koulutuspaikka on Haapamäen
Havaintotila, Haapamäentie 105, Toivala. (Ajo-ohje: Katso kohta Peruskoulutus)
Koulutusajankohdat ovat keskiviikkona 9.5., 18.7. ja 25.7. Koulutukset alkavat
kello 18.00. Nämä päivämäärät on säädetty Siilinjärvellä toukokuussa olevan
näyttelyn ja toisaalta elokuussa olevan Kuopion näyttelyn alle, niin että opittua
pääsisi heti soveltamaan käytäntöön.
Ohjaajien yhteystiedot:
Minna Nykänen 044 569 6111
Aulis Seppänen 0400 212 049
AMMUNTAKOULUTUS
Raasion ampumarata sijaitsee Siilinjärvellä, missä SEK:n ammuntatilaisuudet
järjestetään. Radalle voi tulla ampumaan yleisellä ammuntavuorolla kuka tahansa.
Luonnollisesti normaalit aselupa-asiat pitää olla kunnossa.
Lisätietoja Raasion radasta Siilinjärven Urheiluampujat ry:n nettisivuilta:
http://siura.sporttisaitti.com/seuran_esittely/raasion_ampumaurheilukeskus/
8
SEK:n Yhteiset ammuntavuorot ovat keskiviikkoisin 30.5., 13.6., 27.6. ja 11.7.
yleisillä ammuntavuoroilla klo 17.30-19.00. Tällöin on mahdollista saada opastusta
ja vinkkejä haulikkoammuntaan ottamalla etukäteen yhteyttä Markus Parviaiseen.
SEK:n ammuntamestaruuskilpailut 2011 pidetään Raasiossa keskiviikkona 1.8.
klo 17.30 alkaen.
Lisätietoja: Markus Parviainen puh 044 425 4272, [email protected]
RIISTANHOITO
Perjantai 4.5.2012 ruokinta-automaattien
Kinnulanlahden ST1 klo 18.00
purku/kunnostus.
Maanantai 27.8.2012 Riistanlaskenta/hakukoulutus
Kinnulanlahden ST1 klo 17.30.
Pielavesi.
Kokoontuminen
Kokoontuminen
Lauantai 3.11.2011 teerien talviruokinnan aloitus ja jos kiinnostusta, niin jänisjahti
Pielavedellä. Kokoontuminen Kinnulanlahden ST1 klo 9.00.
Riistanruokintaa tekee talvella 2012/2013 ns. riistanhoitoryhmä. Automaateilla
käynnistä saa talkoopäiviä, joilla on mahdollista saada metsästysoikeus
Pielavedelle. Mikäli kiinnostuit, niin ota yhteyttä Tuomoon.
Lisätietoja: Tuomo Komulainen puh. 040 808 0902.
VESITYÖHARJOITUKSET
Torstai 28.6. klo 18.00 Kuopion Rytkyllä. Ilmoittautumiset Jouko Sivoselle puh. 050
517 7815
Ota mukaan oma vesilintu tai noutoesine mikäli mahdollista. Varaamme joitakin
lintuja paikalle myös yhdistyksen puolesta.
Muita vesityöharjoituksia voidaan järjestää myöhemmin sovittavina aikoina ja
kokeiden päätteeksi.
9
METSÄSTYSKOULUTUSTAPAHTUMAT
Peltokoulutusmahdollisuus 20. ja 21.10. Kauhajoella
Jos et halua osallistua lauantaina KAER- kokeeseen tai sunnuntaina SEK:n
Mestariseisojakilpailuihin, niin varaamme myös treenausmahdollisuuden Kainaston
pelloilla fasaanien ja peltopyiden kanssa.
SEK:N JÄRJESTÄMÄT KOKEET 2012
Kokeisiin tarvitaan talkoohenkilöitä – ilmoittaudu siis töihin kokeen yhteyshenkilölle
vähintään 2 viikkoa ennen koetta. Lisäksi jos sinulla on ylimääräisiä vesityökokeisiin
sopivia lintuja, niin toivomme saavamme niitä yhdistyksen käyttöön.
Vesityökokeeseen kannattaa ottaa oma hyväkuntoinen lintu mukaan jos sellainen on.
VESI- JA JÄLKITYÖ
Päivämäärä
su 8.7.
su 22.7.
pe 7.9.
la 8.9.
Paikka
Kuopio Rytky
Kuopio Rytky
Juuka/Juankoski/Rautavaara (koepaikka
täsmennetään myöhemmin)
Juankoski/Juuka/Rautavaara (koepaikka
täsmennetään myöhemmin)
Yhteyshenkilö
Jouko Sivonen
Jarmo Ek
Jouko Sivonen
Jouko Sivonen
KAER
Päivämäärä
la 8.9.
su 9.9.
la 20.10.
Koetyyppi ja paikka
KAER M Juankoski/Juuka/Rautavaara
KAER M Juankoski/Juuka/Rautavaara
KAER F Kauhajoki/Kainasto
Yhteyshenkilö
Jouko Sivonen
Jouko Sivonen
Jarmo Ek
KAER F Kauhajoki 20.10. on anottu rajoituksella ”ensisijainen osallistumisoikeus
SEK:n jäsenillä” Käyttäkää hyväksenne!
SEK-Kymenlaakso ”maaottelu” järjestetään syksyllä KAER M –kokeen yhteydessä.
Järjestämisvuorossa on Kymeenlaakso. Päivä vahvistetaan myöhemmin. Tähän
tarvitaan yksi koira per luokka SEK:ä edustamaan.
Kokeiden yhteyshenkilöiden puhelinnumerot:
Jouko Sivonen
050 517 7815
Jarmo Ek
040 588 4564
10
NOUTO-OTTELU SAVON NUUSKUJEN KANSSA
SEK-Savon Nuuskut nouto-ottelu. Nuuskut on järjestämisvuorossa. Paikka ja aika
ilmoitetaan myöhemmin. Tapahtumaa junailee Mikko Heinonen puh 050 3221019.
NUO, AVO ja VOI- koiria kisaan sekä talkooapua tarvitaan! Ilmoittaudu Mikolle!
MESTARISEISOJA JA NUORISEISOJA KISA
Kauhajoki/Kainasto sunnuntaina 21.10.
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KESÄKOKOUS
Yhdistyksen kesäkokous pidetään keskiviikkona 15.8. klo 18.00 (paikka ilmoitetaan
kokouskutsussa). Hallitus kokoontuu ennen kesäkokousta. Kesäkokouksesta
lähetetään erillinen kokouskutsu jäsenten sähköpostiin sekä tekstiviestikutsu tai kutsu
postitse niille jäsenille, joilla ei ole käytössään sähköpostia.
KOIRAHIIHTO
Koirahiihto käynnistyy 11.12. klo 20.00 Ahmolla Siilinjärvellä. SEK:n
koirahiihtokisat ovat 19.2.2013 alkaen klo 19.45 Ahmolla. Seuraa SEK:n kotisivujen
vieraskirjaa.
Siellä
tiedotetaan
lähempänä
lisää
ajankohtaisista
koirahiihtotapahtumista.
Lisätietoja Arja Laukkanen (040 705 4919) ja Jarmo Virnes (0400 771 570).
KOULUTUSALUEOPASTUS JA KARTAT
Yhdistyksellä on koulutusalueita Pielavedellä ja Nilsiän Eitikassa. Koulutusalueiden
käyttöön antaa opastusta ja karttoja jakaa Pertti Himanen (puh. 040 567 0870).
Eitikan alue on käytössämme sopimuksen mukaan vain arkipäivinä. Viikonloppuisin
se on varattu alueen metsästysoikeuden omaavan Joukahaisen metsästysseuran
metsästyskäyttöön. Alueella sijaitsee paalutetut Eitikansuon ja Ristikkosuon
luonnonsuojelualueet, joilla koiria ei saa juoksuttaa.
Pielaveden alueesta: Koulutus vapaa kaikille jäsenille, pudotusoikeudet vuosittain
vahvistettavan metsästysohjesäännön mukaan, metso rauhoitettu. Tärkeää: Jaossa
olleissa paperikartoissa nimetty alueen osa "3 Korhonen" ja yhdistyksen nettisivuilla
olevissa kartoissa nimetty alueen osa ”3 Säätiö” on vain koulutuskäyttöön. Sillä
osalla ei saa kaataa riistaa.
11
12