PIRKANMAAN KANAKOIRAHARRASTAJAT RY TIEDOTE 2/2013 1

Transcription

PIRKANMAAN KANAKOIRAHARRASTAJAT RY TIEDOTE 2/2013 1
PIRKANMAAN KANAKOIRAHARRASTAJAT RY
TIEDOTE 2/2013
1 (3)
2.5.2013
Tervehdys pirkanmaalainen kanakoiraväki!
Allekirjoittanut sai taas kunnian huilivuoden
jälkeen toimia puheenjohtajana yhdistyksessämme. Haluan erityisesti kiittää Juuselan Vesaa, joka valitettavasti luopui puheenjohtajuudesta ensi kesän kiireidensä vuoksi. Vesa hoiti
hommat viimeisen päälle!
Yhdistyksen talous vaatii tarkan euron politiikkaa tulevaisuudessa johtuen entistä pienemmästä palkkiosta Tamperereen KV -näyttelystä.
Toivottavasti vuoden 2014 näyttelystä saadaan
vähän parempi taloudellinen tulos. Kaikki toimintaamme tukevat sponsorointitarjoukset
otetaan ilolla vastaan. Esimerkiksi tiedotteen tulostus, kirjekuoret ja/tai postituskulujen kattaminen
olisivat äärettömän hyödyllisiä avustuskohteita. Jos voit auttaa, ota yhteyttä: [email protected].
Kovasti touhua on taas luvassa tälle keväälle ja syksylle. Kaikkea ei millään saada mukaan tähän tiedotteeseen, Seuraa siis uudistuvia verkkosivuja www.pkkh.fi ja liity myös yhdistyksen facebook ryhmään!
Myöhemmin kesällä ilmestyvässä tiedotteessa saadaan lisää tietoa tulevista tapahtumista mm. vesityötreeneistä.
Haluan vielä muistaa kevään valjakkohiihtotapahtuman järjestäjiä isolla Kiitoksella. Oli hienot järjestelyt ja tunnelma, ilmakin ihan käsittämättömän upea. Hieno päivä yhdessä uusimaalaisten ja kantahämäläisten kanssa. Juttua ja kuvia tapahtumasta on tulossa myös seuraavaan Saksanseisoja-lehteen.
Terveisin Jouni Hermunen
Hallitus 2013
Ylöjärvellä 5.3. pidetyssä vuosikokouksessa vahvistetussa vuoden 2013 hallituskokoonpanossa ovat:
Jouni Hermunen, puheenjohtaja, Pasi Eronen, Asko Honkanen, Virpi Luoma-Marttila, jäsensihteeri ja
rahastonhoitaja, Johanna Mustajärvi sekä Juha Ruis mäki, sihteeri. Erehdyksessä valitsematta jäi yksi
hallituksen jäsen. Asian korjaamiseksi järjestetään vuosikokousta täydentävä kokous 21.5.2013 haulikkoammuntojen yhteydessa Sahalahdella. Ohessa kokouskutsu.
Pirkanmaan Kanakoiraharrastajat Ry. –kokouskutsu
Aika:
Paikka
ESITYSLISTA
1.
2.
3.
4.
5.
6.
21.5.2013 klo 18.00
SAHALAHDEN AMPUMARATA (Mustakorventie, 36420 Sahalahti)
Kokouksen avaus
Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja pöytäkirjantarkastajat (2 kpl)
Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen.
Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
Hallituksen jäsenen valinta
Kokouksen päättäminen.
Kiertopalkinnot 2012
2
Vuosikokouksessa palkittiin jäsenistön koiria ja jaettiin yhdistyksen kiertopalkinnot seuraavasti:
Koirapatsas: Nuorten luokassa parhaan pistemäärän saavuttaneelle mannermaiselle koiralle.
• LKWSU Joiku vom Leymborgh om. Pia ja Jouni Hermunen Tampere, NUO1, 85p Ylojärvi 17.11.
2012 tuomari Jussi Suomaa
Plootu: Seuran omissa kokeissa parhaan pistemäärän saavuttaneelle koiralle.
• LKWSU Joiku vom Leymborgh om. Pia ja Jouni Hermunen Tampere, NUO1. 85p Ylöjärvi17.11.2012 tuomari Jussi Suomaa
LK/KK saksanseisojien kiertopalkinto: Parhaan kahden kokeen yhteenlasketun pistemäärän saavuttaneelle koiralle (AVO ja VOI luokan koirille).
• LKSSN Karpaleton Rauha om. Pasi Eronen Ylöjärvi. VOI1, 80p Virrat 3.11.2012 tuom. Jari Karmala, VOI2, 70p Kauhajoki 10.11.2012 tuomari Jouko Kalmari. Yhteensä 150 pistettä.
Pienimünsterinseisojien palkinto
• PMSU Dux vom Galenberg om. Jussi Aro, Kangasala, NUO 1 85 pistettä 24.11.2012 Salo, tuomari Vesa Nummi
Pienrotujen kiertopalkinto:
• LKWSU Joiku vom Leymborg om. Pia ja Jouni Hermunen Tampere. NUO1 85p. 17.11.2012, Ylöjärvi, tuomari Jussi Suomaa
Harrastepalkinto: Eniten kilpailu-, näyttely- ja/ tai koepalkintoja samalla koiralla keränneelle henkilölle.
• LKSSN Karpaleton Rauha om. Pasi Eronen Ylöjärvi.5xKAER, 3xNäyttely
Piirinmestari – kiertopalkinto: Pohjois-hämeen KAER -piirinmestaruus kokeen voittaneelle koiralle.
• LKSSN Karpaleton Rauha, om. Pasi Eronen Ylöjärvi, VOI1 80p. 3.11.2012, Virrat, tuomari Jari
Karmala.
Tottelevaisuuskoulutusta maanantai-iltaisin 6.5. alkaen Hervannassa
Tottelevaisuuskoulutus alkaa Hervannan ammattioppilaitoksen parkkipaikalla maanantaina 6.5 klo
18.30. Toko-illat ovat 6.5, 13.5, 20.5, 27.5 ja 3.6. Toko maksu on 10€ ja sillä saa osallistua kaikkiin koulutuksiin. Saman talouden koirat saavat osallistua yhdellä maksulla. Maksu paikanpäällä. Yritä varata
tasaraha! Kouluttajana toimii Kirsti Valkama, josta kovasti pidettiin hänen vetäessään tokoja aiemmin.
Haulikkoammunnat alkavat 7.5.
Haulikkoammunnat alkavat tiistaina 7.5 Sahalahden ampumaradalla klo 18.00. Ajo-ohje: Sahalahdelta
n.10 km Kuhmalahden suuntaan. Parisataa metriä ennen Kuhmalahden rajaa käännytään vasemmalle
Mustakorventielle, jossa rata sijaitsee. Huom. tiellä ei ole ampumarata opastetta.
Vuorot ovat 7.5, 14.5, 21.5, 28.5 ja 4.6. Viimeisellä kerralla ammutaan kerhon mestaruuskilpailut
miesten ja naisten sarjoissa. Ratamaksu on 10€/ ilta (maksetaan paikanpäällä) sisältäen kiekot ja ammuttajat. Muista omat patruunat! Rata on varattu vain Pkkh:n käyttöön.
Koirien verenluovutus 3.6. Pirkkalassa
Koirien verenluovutus järjestetään 3.6.2013 aamupäivällä Oiva eläinklinikalla yhteistyössä Koirien veripankin kanssa. Ilmoittaudu Pia Hermuselle 0400 195 352.
3
Kenttäkoulutusta Teiskossa lokakuussa
Nuorten koirien ja vähän vanhempienkin kenttäkoulutus järjestetään Teiskossa 6.10.2013.
Tarkoitus on harjoitella kokeenomaisen päivän aikana kaikenlaista Kaer kokeeseen liittyvää asiaa.
Kyse on nimenomaan harjoittelusta, joten turha jännittäminen pois. Kerhon puolesta on paikalla pari
kouluttajaa, jotka neuvovat ja opastavat mielellään. Koulutuspäivä kustantaa 25€ koira.
Ilmoittautumiset 1.7.2013 alkaen Jouni Hermuselle 0400 726 007. Mukaan mahtuu n.10 koirakkoa.
Pkkh pyrkii myös järjestämään Junkkariin lähtijöille harjoittelupäivän. Tästä asiasta lisää myöhemmin
Kesän tiedoitteessa ja nettisivuilta www.pkkh.fi
PKKH:n järjestämät vesityö- ja KAER-kokeet
Vesikokeet
6.8.2013 Ylöjärvi,tuomari Ahti Lehtinen
13.8.2013 Ylöjärvi, tuomari Ahti Lehtinen
24.8.2013 Virrat, tuomari Jouko Kalmari
Kaer M.
6.9.2013 Ikaalinen, tuomari Sami Salo
Kaer F
5.10.2013 Tampere/Teisko, tuomari Jari Karmala
19.10.2013 Virrat, tuomari Timo Ailio
28.10.2013 Ylöjärvi, tuomari Sami Salo
16.11.2013 Akaa, tuomari Ahti Lehtinen
Seuraa yhdistyksen www-sivuja ja liity sähköpostijakelulistalle!
Tapahtumista tiedotetaan myös sähköisesti. Seuraathan yhdistyksen internet-sivuja: www.pkkh.fi, ja
ilmoittaudu sähköpostijakelulistalle: [email protected]. Yhdistyksen jäsenille on myös facebookryhmä.
Jäsenmaksu 2013
Jäsenmaksut säilyvät ennallaan: Hoidathan jäsenmaksusi 31.5.2013 mennessä.
Jos jäsenmaksuun liittyen kysyttävää tai yhteystietoihin päivitettävää, ota yhteyttä jäsensihteeriin:
[email protected] tai 050 557 5911.
Saajan tilinumero
FI80 1146 3001 0337 59
Saaja
Pirkanmaan Kanakoiraharrastajat ry.
Viesti
Mainitsethan jäsenten nimet viestikentässä!
Eräpäivä
Summa
31.5.2013
Jäsenmaksu 2013
Perheenjäsen
25 euroa
10 euroa