Asunto Oy Oulun Haasiopuisto

Transcription

Asunto Oy Oulun Haasiopuisto
Asunto Oy Oulun Haasiopuisto
Haasiokatu 8, 90140 OULU
Vehreä
pientaloidylli
hehkuu
lämpöä
Palkittu
asuinalue
tarjoaa
asumisen iloa
kesäisin ja
talvisin
2
Vihreä puutaloidylli
nimeään myöten
Haasiokatu sijaitsee Karjasillan puutaloalueella. Kaupunginosan nimi viittaa alueen aiempaan käyttöön lehmien laidunmaana. Haasio tarkoittaa heinän kuivatusmenetelmää, jossa
viikatteella kaadettua viljaa pantiin sellaisenaan seipäille,
viljahaasioiksi.
Nykyisin vehreä Karjasilta on yksi halutuimpia asuinalueita ja
alue valittiin Suomen parhaaksi asuinalueeksi vuonna 2009.
Aluetta kuvaavat hyvin 1940- ja 50-luvuilla rakennetut rintamamiestalot, joiden hengessä alueen eteläosaan rakennetaan
ainutlaatuinen pienkerrostaloidylli erinomaisella varustelutasolla.
Tervetuloa As Oy Oulun Haasiopuistoon!
3
Ihmisen kokoinen
kaupunginosa sijaitsee
kevyen liikenteen
väylien varrella
Kodikasta asumista kävelymatkan päässä keskustasta
Rauhallinen, kodikas ja ihmisen kokoinen asuinalue sijaitsee kävelymatkan
päästä keskustasta ja kouluista sekä oppilaitoksista. Oulun keskustan monipuoliset palvelut ovat vajaan 10 minuutin ajomatkan päässä ja hyvät joukkoliikenneyhteydet takaavat mutkattoman siirtymisen keskustan kauppoihin,
teattereihin tai ravintoloihin.
Liikuntaan Haasiopuisto/Karjasillan alue tarjoaa ylivertaiset mahdollisuudet.
Raksilan ja Lintulan urheilupuistoista löydät ensiluokkaiset harrastusmahdollisuudet – oli lajisi mikä tahansa. Kattava pyörätieverkosto avautuu lähes
kotiovelta. Maailman pohjoisin 36-reikäinen golfkeskus Sankivaara on 20
minuutin automatkan päässä.
Kesäpäivinä on mukava pakata piknikkori ja suunnata Nallikarin uimarannalle
tai Hupisaarten luonnonkauniiseen puistoon.
Esteetöntä laatua pienintä yksityiskohtaa myöden
As Oy Oulun Haasiopuisto koostuu kolmesta kolmikerroksisesta pienkerrostalosta ja neljästä kaksikerroksisesta rivitalosta. Yhtiöstä löytyy vaihtoehtoja eri
elämäntilanteisiin, tilavista yksiöistä (34 m 2) aina viisihuoneisiin perheasuntoihin (108 m 2).
Jokaisessa asunnossa on lasitetut parvekkeet ja rivitaloissa katetut terassit
sekä parvekkeet. Vaaleassa keittiössä sinua odottavat upotettu keraaminen
liesitaso ja kalusteisiin upotettu erillinen uuni. Huoneistojen vesikiertoinen
lattialämmitys, oma sauna, laadukkaat materiaalit ja harkitut yksityiskohdat
tarjoavat ensiluokkaista asumisen laatua.
Lämpöpistokkeilla varustetut autopaikat sijaitsevat kahdessa autokatoksessa, rivitalojen yhteyteen rakennetaan omat autotallit. Autopaikat myydään
erillisinä autopaikkaosakkeina.
Esteettömyys on huomioitu sisäänkäynneissä ja pienkerrostalojen hisseissä.
Piha-alueen puut ja pensaat sekä leikki- ja oleskelualue kutsuvat sinua viettämään leppoisaa iltapäivää puiden siimeksessä.
Haasiokadulla nautit arjesta ja juhlasta – sekä rauhallisesta pientaloidyllistä.
4
5
Asunto Oy Oulun Haasiopuisto
Haasiokatu 8, 90140 OULU
Palvelut kattavasti kävelyetäisyydellä
Haasiokatu on erinomaisella paikalla. Oulun keskustan palvelut
sijaitsevat noin kilometrin päässä, rautatie- ja linja-autoasemalle
matkaa on 1,5 kilometria ja Oulunsalon lentoasemalle pääset
autolla 20 minuutissa. Lähimmät ruokakaupat ovat 500 metrin
päässä.
Karjasillan koulu sekä lukio, Madetojan musiikkilukio, päiväkoti
sekä palvelukeskus sijaitsevat kaikki sopivasti noin 1/2 kilometrin
säteellä. Lisäksi Pohjois-Suomen suurin kodin sisustamiseen
liittyvä kauppakeskittymä löytyy aivan alueen vierestä.
Raksila
Kainu
u
ntie
Raut
atien
katu
Etu-Lyötty
Karjasilta
tie
mmen
e
Nokelantie
ti
Kollaan
Lintula
Taka-Lyötty
Haasiokatu
Joutsen
tie
Höyhtyä
ie
Höyhtyänt
Nokelantie
Paimenpolku
Routuntie
e
Kollaanti
Ketokatu
Haasiokatu
Asunto Oy
Oulun Haasiopuisto
Joutsen
tie
6
Hiirosentie
Viimeistellyt yksityiskohdat
tuovat ensiluokkaista mukavuutta. Oma sauna, lasitetut
parvekkeet, upotetut liedet
ja uunit kuuluvat jokaisen
asunnon varusteluun.
7
L
Asemapiirros
E
I
II-vaihe
I-vaihe
HUONEISTOLUETTELO / I-VAIHE
Talo Kerros
Huoneistotunnus
Huoneistotyyppi
Pinta-ala
m2
A1A1 5h+kt+s
A1A2 3h+kt+s
A1A3 3h+kt+s
A1A4 4h+kt+s
A1A5 2h+kt+s
B1
B6 5h+kt+s
B2
B7 4h+kt+s
B2
B8 5h+kt+s
B2
B9 5h+kt+s
F1
F33 2h+kt+s
F1
F34 3h+kt+s
F1
F35 1h+kt+s
F1
F36 3h+kt+s
F1
F37 2h+kt+s
F2
F38 2h+kt+s
F2
F39 3h+kt+s
F2
F40 1h+kt+s
F2
F41 3h+kt+s
F2
F42 2h+kt+s
8
P
98,0
72,0
72,0
82,5
57,0
97,5
85,5
99,0
108,0
48,5
72,5
34,0
68,5
52,0
54,0
72,0
34,0
68,5
52,0
Talo Kerros
Huoneistotunnus
Huoneistotyyppi
Pinta-ala
m2
F3
F43 2h+kt+s
F3
F44 3h+kt+s
F3
F45 1h+kt+s
F3
F46 3h+kt+s
F3
F47 2h+kt+s
G1
G48 2h+kt+s
G1
G49 3h+kt+s
G1
G50 1h+kt+s
G1
G51 3h+kt+s
G1
G52 2h+kt+s
G2
G53 2h+kt+s
G2
G54 3h+kt+s
G2
G55 1h+kt+s
G2
G56 3h+kt+s
G2
G57 2h+kt+s
G3
G58 2h+kt+s
G3
G59 3h+kt+s
G3
G60 1h+kt+s
G3
G61 3h+kt+s
G3
G62 2h+kt+s
53,5
72,0
34,0
68,0
51,5
48,5
72,5
34,0
68,5
52,0
54,0
72,0
34,0
68,5
52,0
53,5
72,0
34,0
68,0
51,5
POHJAKUVAT / RIVITALO
st
1. KERROS
2. KERROS
TE
KA
LO
VA
TER
Kaide h=1000
Parvekelasitus
PA
OH
18,5 m2
TERASSIN
VALOKATE
MH2
11,1 m2
LAPSIPORTTI
st
L
MH3
7,6 m2
KT
8,4 m2
PK
JK
APK
AULA
8,5 m2
MU var.
TTI
OR
SIP
LAP
PPK var.
KR var.
IVL
KHH
3,0 m2
WC
3,1 m2
SK
JT
KAIDE h=1000
suihkuvar.
PE
5,6 m2
PY
VN
ET
8,3 m2
MH4
10,4 m2
HK
MH1
8,0 m2
ST
S
2,4 m2
OH
MH 1
st
VAR
3,1 m2
TE
OKA
VAL
Luiska
1:20VH
Kaide h=700
ET
Kaide
2 PSH
WC
D
C
98m
AULA
B
A
5H + K T+S
AsunTO: A1
K
MH 2
L
E
1. krs
P
I
2. krs
E
F
G
MITTAKAAVA ON SUUNTAA ANTAVA.
9
POHJAKUVAT / RIVITALO
2. KERROS
st
VA
LO
KA
TE
Parvekelasitus
TER
PA
Kaide h=1000
1. KERROS
TERASSIN
VALOKATE
OH
18,6 m2
OR
T
TI
MH1
11,5 m2
RIMASEINÄ
LAP
SIP
S
2,0 m2
L
KT
8,3 m2
APK
AULA
4,6 m2
PE
3,1 m2
JK/PK
MU var.
LAPSIPORTTI KAIDE h=1000
JT
PK var.
SK
PPK var.
KR var.
IVL
PY
ST
VN
MH2
11,4 m2
WC/KHH
4,3 m2
ET
5,2 m2
HK
OH
MH 1
Seinäke
suihkuvar.
VAR
3,0 m2
VH
ET
Kaide h=700
2PSH
WC
D
C
72m
AULA
B
A
K
3H + K T+S
AsunTO: A2
MH 2
L
E
1. krs
P
I
2. krs
E
F
G
10
MITTAKAAVA ON SUUNTAA ANTAVA.
POHJAKUVAT / RIVITALO
2. KERROS
st
VA
LO
KA
TE
Parvekelasitus
TER
PA
Kaide h=1000
1. KERROS
TERASSIN
VALOKATE
OH
18,6 m2
MH1
11,5 m2
SIP
LAP
L
KT
8,3 m2
JK/PK
APK
MU var.
PK var.
JT
AULA
4,6 m2
PE
3,1 m2
LAPSIPORTTI
suihkuvar.
KAIDE h=1000
RIMASEINÄ
TTI
OR
S
2,0 m2
SK
VN
ET
5,2 m2
PPK var.
KR var.
PY IVL
ST
MH2
11,4 m2
WC/KHH
4,3 m2
HK
Seinäke
OH
MH 1
suihkuvar.
VAR
3,0 m2
VH
st
ET
Kaide h=700
D
C
72m
2
WC
B
A
K
AULA
PSH
3H + K T+S
AsunTO: A3
MH 2
L
E
1. krs
P
I
2. krs
E
F
G
MITTAKAAVA ON SUUNTAA ANTAVA.
11
POHJAKUVAT / RIVITALO
2. KERROS
TER
OH
13,0 m2
Parvekelasitus
Kaide h=1000
E
AT
OK
L
TER
VA
st
VA
LO
KA
TE
1. KERROS
PA
TERASSIN
VALOKATE
OH
17,3 m2
MH2
13,0 m2
KT
5,7 m2
LAPSIPORTTI
APK
L
S
2,4 m2
AULA
5,1 m2
L
PK
KT
8,3 m2
JK
JT
MU var.
suihkuvar.
OR
PPK var.
KR var.
IVL
LAP
TTI
OR
SIP
SIP
ET
4,3 m2
ST
WC
3,1 m2
TTI
LAP
JK/PK
PE/KHH
4,3 m2
KAIDE h=1000
APK
MU var.
VN
PY
SK
VN
ET
9,3 m2
SK
PY
MH1
7,0 m2
HK
MH3
13,0 m2
WC/KHH
4,6 m2
OH
ST
suihkuvar.
VAR
3,1 m2
MH 1
Seinäke
PPK var.
KR var.
IVL
TE
OKA
VAL
VH
Luiska
1:20
ET
Kaide
Kaide h=700
D
C
82,5m
PSH
WC
B
A
K
AULA
2
4H + K T+S
AsunTO: A4
MH 2
L
E
1. krs
P
I
2. krs
E
F
G
12
MITTAKAAVA ON SUUNTAA ANTAVA.
POHJAKUVAT / RIVITALO
TE
KA
LO
TER
A
V
st
1. KERROS
S
2,3 m2
OH
13,0 m2
2. KERROS
puku
KT
8,3 m2
APK
JT
KAIDE h=1000
Kaide h=1000
L
PE
6,4 m2
LAPSIPORTTI
amme var.
AULA
3,9 m2
Luiska
1:20
LAP
Kaide
MU var.
TTI
OR
VA
LO
KA
TE
PU
3,9 m2
SIP
JK/PK
ET
4,3 m2
ST
VN
SK
PPK var.
KR var.
IVL
VAR
3,0 m2
MH
9,4 m2
WC/KHH
4,6 m2
PY
suihkuvar.
st
st
OH
MH 1
VH
ET
D
C
B
A
57m
2
WC
AULA
PSH
2H + K T+S
AsunTO: A5
K
MH 2
L
E
1. krs
E
F
G
P
I
2. krs
MITTAKAAVA ON SUUNTAA ANTAVA.
13
POHJAKUVAT / RIVITALO
1. KERROS
2. KERROS
st
TER
Kaide h=1000
Parvekelasitus
E
AT
OK
L
VA
PA
TERASSIN
VALOKATE
MH2
11,1 m2
OH
18,5 m2
LAPSIPORTTI
st
L
MH3
7,6 m2
KT
8,3 m2
PK
JK
AULA
8,5 m2
APK
MU var.
JT
LAP
SIP
OR
TTI
KAIDE h=1000
suihkuvar.
WC
3,1 m2
SK
KHH
3,0 m2
PPK var.
KR var.
IVL
PE
5,7 m2
PY
VN
ET
8,3 m2
HK
MH4
10,4 m2
MH1
8,0 m2
OH
ST
MH 1
S
2,4 m2
st
TE
OKA
VAL
VAR
3,1 m2
Luiska
VH
1:20
Kaide h=700
ET
Kaide
D
C
97,5m
PSH
WC
B
A
K
AULA
2
5H + K T+S
AsunTO: B6
MH 2
L
E
1. krs
P
I
2. krs
E
F
G
14
MITTAKAAVA ON SUUNTAA ANTAVA.
POHJAKUVAT / RIVITALO
st
1. KERROS
2. KERROS
TER
PA
Kaide h=1000
VA
LO
KA
TE
Parvekelasitus
TERASSIN
VALOKATE
MH2
11,3 m2
OH
18,5 m2
VH
1,8 m2
S
2,3 m2
L
AULA
5,6 m2
LAPSIPORTTI
APK
KT
5,2 m2
JK
PK
JT
MU var.
suihkuvar.
SIP
WC
3,6 m2
PPK var.
KR var.
IVL
PY
TTI
OR
KAIDE h=1000
LAP
PE
4,5 m2
SK
ET
9,1 m2
VN
MH3
13,4 m2
HK
MH1
7,3 m2
ST
MH 1
Seinäke
OH
VAR
2,5 m2
VH
ET h=700
Kaide
Kaide
PSH
WC
D
C
AULA
B
A
K
85,5m
2
4H + K T+S
E
MH 2
AsunTO: B7
1. krs
2. krs
L
E
F
P
I
G
MITTAKAAVA ON SUUNTAA ANTAVA.
15
POHJAKUVAT / RIVITALO
2. KERROS
st
Parvekelasitus
TE
KA
LO
A
V
TER
Kaide h=1000
1. KERROS
PA
TERASSIN
VALOKATE
MH2
9,8 m2
S
2,4 m2
LAPSIPORTTI
OH
21,4 m2
L
KH/KHH
5,4 m2
PPK var. PY
KR var.
IVL
KT
7,1 m2
PK
JK
AULA
8,8 m2
APK
MU var.
TTI
OR
SIP
LAP
WC
3,1 m2
SK
VN
VH
2,2 m2
ET
9,5 m2
HK
VH
1,8 m2
KAIDE h=1000
suihkuvar.
JT
MH4
7,2 m2
MH1
7,0 m2
MH3
9,9 m2
ST
OH
MH 1
VAR
3,6 m2
TE
OKA
VAL
VH
Kaide h=700
Kaide
ET
WC
D
C
99m
B
A
5H + K T+S
MH 2
L
E
P
I
1. krs
PSH
AsunTO: B8
K
E
AULA
2
2. krs
F
G
16
MITTAKAAVA ON SUUNTAA ANTAVA.
POHJAKUVAT / RIVITALO
1. KERROS
2. KERROS
st
TER
PA
Kaide h=1000
Parvekelasitus
TE
KA
O
L
VA
TERASSIN
VALOKATE
MH2
17,0 m2
LAPSIPORTTI
OH
22,8 m2
S
2,9 m2
KT
8,0 m2
APK
JK
AULA
9,6 m2
JT
PK
MU var.
PE
5,0 m2
suihkuvar.
KHH
3,0 m2
WC
3,1 m2
TTI
PPK var.
KR var.
IVL
OR
SIP
LAP
KAIDE h=1000
L
SK
PY
VN
ET
9,5 m2
MH4
9,1 m2
HK
MH1
8,0 m2
MH3
7,1 m2
ST
OH
MH 1
Seinäke
st
VAR
3,1 m2
Luiska
1:20
VH
ET
Kaide
Kaide h=700
2
PSH
WC
D
C
108m
AULA
B
A
K
5H + K T+S
AsunTO: B9
MH 2
L
E
1. krs
P
I
2. krs
E
F
G
MITTAKAAVA ON SUUNTAA ANTAVA.
17
ET
6,0 m2
20,5 m2
POHJAKUVAT / Kerrostalo
SK
VN
PPK var.
KR var.
PY IVL
VN
ST
S
2,1 m2
MH
11,3 m2
PE
5,4 m2
ET
4,1 m2
WC
2,1 m2
JT
BAARI
VH
1,5 m2
SK
VH
1,5 m2
L
OH
22,8 m2
KT
9,1 m2
APK
MH
9,7 m2
MU var.
RU
JK/PK
PK var.
PA
Parvekelasitus
Kaide h=1000
OH
D
C
MH 1
B
A
ET
PSH
AsunNOT: F34, F39,
F44,
G49, G54, G59
E
P
K
L
G
18
AULA
3H + K T+S
WC
1. krs
72m
2
VH
F
1., 2. ja 3. KERROS
I
MH 2
E
2. krs
MITTAKAAVA ON SUUNTAA ANTAVA.
POHJAKUVAT / Kerrostalo
KERROSNUMERO
kaapelit
SK
HISSI
ST
VN
PPK var.
KR var.
IVL
TLK
HK
PY
PE
4,0 m2
ET
3,8 m2
JT
1., 2. ja 3. KERROS
34m
S
2,1 m2
JK/PK
OH
18,3 m2
2
HK
KT
4,7 m2
1H + K T+S
APK
MU var.
RU
AsunNOT: F35, F40, F45,
G50, G55, G60
L
P
L
PA
Kaide h=1000
OH
D
C
I
E
Parvekelasitus
MH 1
B
A
VH
ET
AULA
PSH
WC
E
F
K
MH 2
G
1. krs
2. krs
MITTAKAAVA ON SUUNTAA ANTAVA.
19
4,0 m2
1,9 m2
POHJAKUVAT / Kerrostalo
PY
kaapelit
PPK var.
KR var.
PY
IVL
VN
ST
ET
4,1 m2
SK
WC
2,1 m2
PE
5,4 m2
S
2,3 m2
MH
9,7 m2
JT
VH
1,3 m2
L
KT
9,3 m2
OH
22,5 m2
MH
8,8 m2
APK
MU var.
JK/PK
RU
PK var.
PA
Kaide h=1000
Parvekelasitus
OH
D
C
MH 1
B
A
ET
PSH
AsuNNOT: F36, F41,
F46,
G51, G56, G61
E
P
K
G
20
AULA
3H + K T+S
WC
1. krs
68m
2
VH
F
1., 2. ja 3. KERROS
L
I
MH 2
E
2. krs
MITTAKAAVA ON SUUNTAA ANTAVA.
KT
8,4 m2
SK
JK/PK
Parvekelasitus
VN
ET
2,3 m2
ST
JT
POHJAKUVAT / Kerrostalo
PPK var.
KR var.
IVL
KERROSNUMERO
PE
4,0 m2
S
1,9 m2
PA
PY
kaapelit
PPK var.
KR var.
IVL
Kaide h=1000
9,5 m2
PPK var.
KR var.
IVL
D
C
B
A
1., 2. ja 3. KERROS
51,5m
2
2H + K T+S
OH
MH 1
AsuNNOT: F37, F42, F47,
G52, G57, G62
E
P
F
VH
G
ET
I
E
AULA
PSH
WC
K
1. krs
L
MH 2
2. krs
MITTAKAAVA ON SUUNTAA ANTAVA.
21
st
MU var.
L
APK
POHJAKUVAT / Kerrostalo
RU
KT
4,4 m2
st
PY
PE
4,1 m2
PPK var.
KR var.
IVL
Kaide h=1000 Parvekelasitus
JT
OH
20,5 m2
PA
MH
9,7 m2
S
2,7 m2
JK/PK
ST
ET
6,0 m2
SK
VN
PPK var.
KR var.
PY IVL
VN
ST
MH
11,3 m2
D
C
B
A
OH
S
2,1 m2
PE
5,4 m2
ET
4,3 m2
SK
1. KERROS
48,5m
MH 1
2
2H + K T+S
AsuNNOT: F33, G48
VH
ET
E
P
F
WC
G
K
1. krs
22
AULA
L
I
PSH
E
MH 2
2. krs
MITTAKAAVA ON SUUNTAA ANTAVA.
MU var.
L
APK
POHJAKUVAT / Kerrostalo
RU
KT
4,2 m2
S
2,7 m2
JK/PK
PE
4,1 m2
PA
VH
2,4 m2
PPK var.
KR var.
IVL
JT
OH
20,5 m2
ST
ET
6,0 m2
SK
Kaide h=1000
Parvekelasitus
PY
MH
12,3 m2
VN
PPK var.
KR var.
PY IVL
HISSI
VN
ST
S
2,1 m2
MH
11,3 m2
D
C
B
A
OH
PE
5,4 m2
ET
4,1 m2
SK
2. ja 3. KERROS
53,5m
MH 1
2
2H + K T+S
AsuNNOT: F38, F43, G53, G58
VH
ET
E
F
WC
G
K
1. krs
AULA
P
L
I
PSH
E
MH 2
2. krs
MITTAKAAVA ON SUUNTAA ANTAVA.
23
KerrosKUVAT
TALO A
Rivitalo, jossa on viisi kaksikerroksista asuntoa.
1. KERROS
2. KERROS
24
KerrosKUVAT
TALO B
Rivitalo, jossa on neljä kaksikerroksista asuntoa.
1. KERROS
2. KERROS
MITTAKAAVA ON SUUNTAA ANTAVA.
25
KerrosKUVAT
TALO F
Kolmikerroksinen kerrostalo.
1. KERROS
2. ja 3. KERROS
26
KerrosKUVAT
TALO G
Kolmikerroksinen kerrostalo.
1. KERROS
2. ja 3. KERROS
MITTAKAAVA ON SUUNTAA ANTAVA.
27
Rakennustapaseloste
YLEISTÄ
Asunto Oy Oulun Haasiopuisto on vapaarahoitteinen asuintalo­
yhtiö. Yhtiö muodostuu kolmesta kolmikerroksisesta kerrostalosta
ja neljästä kaksikerroksisesta rivitalosta, joissa on yhteensä 62
asuntoa. F-talon kellarikerrokseen tulee väestönsuoja, kerrostaloasuntojen irtaimistovarastot, ulkoiluvälinevarasto, kuivaushuone,
talonvarasto sekä tekniset tilat. Kerrosala on 4899,5 k-m2.
Kaava
Alueella on lainvoimainen asemakaava. Tietoja alueen ja ympäristön kaavoituksesta ja rakentamisesta saa Oulun kaupungin teknisen viraston asemakaavaosastolta, puhelin 08 558 558 00.
Tontti
Yhtiö rakennetaan Oulun kaupungin Karjasillan kaupunginosaan
(13), kortteliin 34, tontille nro 4. Tontti on Oulun kaupungin
vuokratontti.
Autopaikat Autopaikat sijaitsevat tontilla kahdessa autokatoksessa, rivitalojen yhteyteen tulevissa lämmöneristämättömissä autotalleissa
sekä pihalla olevilla avopaikoilla. Autopaikat ovat varustettu
sähkölämmityspylväillä. Asunto-osakeyhtiölle on osoitettu kaksi
vieraspaikkaa, muut autopaikat myydään erillisinä autopaikkaosakkeina. Liikuntaesteisille on osoitettu yksi autopaikka.
Asuntovarastot
Talon F:n kellarissa sijaitseviin asuntovarastoihin on sijoitettu
yksi säilytyskomero jokaista kerrostalohuoneistoa kohti. Rivitalojen varastotilat on sijoitettu kunkin asunnon sisäänkäynnin
yhteyteen.
Jätehuolto
Asunto-osakeyhtiön yhteinen jätehuone sijaitsee autokatoksen
yhteydessä Haasiokadun puoleisessa päädyssä.
Suunnittelu Arkkitehtisuunnittelu:Arkkitehtuuritoimisto
Juha Paldanius Oy
Pihasuunnittelu:
Plaana Oy
Rakennesuunnittelu:Insinööritoimisto Putkonen Oy
Lvi-suunnittelu:Insinööritoimisto Mäkelä Oy
Sähkösuunnittelu:KVR-urakoitsija
Geosuunnittelu:
Pöyry Oy
RAKENTEET
Perustukset ja alapohja
Rakennus perustetaan maanvaraisilla teräsbetonianturoilla
rakennesuunnitelmien mukaan. Perustukset salaojitetaan.
Alapohjana on maanvarainen lämmöneristetty betonilaatta.
Runko ja vesikatto
Rakennuksen kantavan rungon muodostavat kantavat teräsbetoniseinät sekä niihin tukeutuvat ontelolaattaholvit. Vesikatto
on puuristikkorakenteinen peltikatto.
28
Ulkoseinät ja julkisivut
Ulkoseinät ovat kantavilta osiltaan teräsbetonirunkoisia, kevyet
seinät ovat puurunkoisia seiniä. Lämmöneristeenä seinissä on
mineraalivilla. Kerrostaloissa julkisivumateriaali on pääasiassa
rapattu tiilimuuraus ja rivitaloissa maalattu puupaneeliverhous.
Parvekkeet Kerrostaloissa parvekepilarit ja parvekkeiden väliset seinät ovat
maalattuja betonielementtejä. Parvekelaatat ovat betonielementtejä, joiden yläpinta on sileä betonipinta, alapinta telattu
betonipinta. Kaiteet ovat laminoitua lasia silkkipainetulla kuvioidulla lasilla. Rivitalojen parvekkeet ovat puurunkoisia ja niissä
on painekyllästetystä puusta tehdyt lattialaudoitukset. Parvekkeet varustetaan vedenpoistojärjestelmällä ja parvekelasituksilla. Kaiteita ja lasituksia ei tehdä täysin vesi- tai ilmatiiviiksi.
Terassit
Rivitalojen terassit ovat puurakenteisia ja niissä on painekyllästetystä puusta valmistetut terassilaudoitukset. Terassien
valokatteet ovat laminoitua lasia.
Porrashuone
Kerrostalojen porrassyöksyt ovat betonielementtejä, kaiteet
teräsrunkoisia pinnakaiteita. Sisäänkäyntikerroksen lattiamateriaali on keraaminen laatta, kerrostasoilla desibelivaatimukset
täyttävä muovimatto sekä muovijalkalistat. Seinät ja katot ovat
maalattuja, tarvittavilla osilla on alaslaskettu katto ja äänenvaimennuslevyt.
Väliseinät
Huoneistojen väliset seinät ovat betonia. Huoneistojen sisäiset
väliseinät ovat pääosin metalli- tai puurankaisia kipsilevyseiniä.
Kylpyhuoneiden seinät ovat kivirakenteiset (ACO) tai kosteaan
tilaan soveltuvalla levyillä tehtyjä metalli- tai puurankaisia
seiniä.
Hormit
Hormit ovat paikalla rakennettuja kivi- tai levyrakenteisia
hormeja.
Ikkunat Porrashuoneiden ikkunat ovat profiililasisia yhdistelmäikkunoita, joiden yläosassa savunpoistoikkuna. Asuinhuoneistojen
ikkunat ovat 3-lasisia, sisään aukeavia puualumiini-ikkunoita
(MSE), joiden karmit ja puitteet ovat tehdasmaalattuja ja
ulkopuolelta alumiiniverhoiltuja.
Ovet
Kerrostalojen ulko-ovet ovat maalattuja metallilasiovia tai
metalliovia, huoneistojen porrastaso-ovet ovat viilupintaisia
puuovia, sisäovet tehdasmaalattuja laakaovia, saunoissa lasiovet. Parvekeovet ovat ulosaukeavia puualumiini-/HDF-ikkunaovia, joiden karmit ja kehykset ovat tehdasmaalattuja ja ulkopuolelta alumiiniverhoiltuja. Yhteistilojen osastoidut ovet ovat
maalattuja teräspalo-ovia, muut ovet maalattuja metalli- tai
laakaovia. Rivitalojen ulko-ovet ovat vakiomallisia lasiaukollisia
HDF-ovia, karmit maalattua puuta, tehdasmaalattuja ovilehden
sävyyn. Rivitalojen yhteydessä olevien autotallien ovet ovat
tehdasmaalattua alumiinia olevia eristämättömiä vakiomallisia
lamelliovia.
HUONEISTOJEN PINTAKÄSITTELYT JA VARUSTEET
Eteinen
Lattia:Kerrostaloissa vesikiertoinen lattialämmitys ja lautaparketti, jalkalistat sävytettyä ja lakattua mäntyä. Rivitaloissa vesikiertoinen lattialämmitys ja laattalattia.
Seinät: Maalattu betoni-, ACO- tai kipsilevyseinä.
Katto: Ruiskutasoitettu betoni tai maalattu kipsi
levyalakatto
Kalusteet: Vakiovalmisteisia kalustepiirustuksen mu-
kaan. Naulakkokomero, jossa on alumiini
kehyksellinen peililiukuovi kirkkaalla peilillä.
Olohuone
Lattia:
Vesikiertoinen lattialämmitys ja lautapar-
ketti, jalkalistat sävytettyä ja lakattua mäntyä.
Seinät: Katto: Varusteet: Maalattu betoni-, ACO- tai kipsilevyseinä.
Ruiskutasoitettu betonikatto.
Valkoinen verhokisko kahdella kiskolla.
Keittiö:
Lattia:
Vesikiertoinen lattialämmitys ja lauta
parketti, jalkalistat sävytettyä ja lakattua mäntyä.
Seinät: Maalattu betoni-, ACO- tai kipsilevyseinä, kalusteväli laatoitettu.
Katto:
Maalattu- tai ruiskutasoitettu betonikatto.
Kalusteet: Kalusteet kalustepiirustuksen mukaan. Yläkaappien ovet laminaatti- tai puuviilu
pintaiset kalusteovet, väri valittavissa kolmesta eri vaihtoehdosta, alakaapeissa valkoiset ovet alumiiniprofiilivetimellä. Pöytätasot taivereunaisia ja laminaattipin-
taisia, pöytätasoon upotettu RST-allas ja erillinen liesitaso.
Kodinkoneet:
Erillinen pöytätasoon upotettu keraaminen liesitaso, liesikupu, astianpesukone sekä kalusteeseen upotettu erillinen uuni. Kodin
koneet ovat valkoisia. Yksiöissä ja kaksioissa
29
Varusteet: on jää-/pakastinkaappi, kolmi­o issa on
jää-/pakastinkaappi sekä tilavaraus erilli-
selle pakastimelle, neliöissä ja isommissa asunnoissa on erillinen jääkaappi ja pakastinkaappi. Kalusteissa on tila- ja liitäntävaraus mikrouunille.
Valkoinen verhokisko kahdella kiskolla.
Makuuhuone
Lattia:
Seinät: Katto: Kalusteet: Varusteet: Vesikiertoinen lattialämmitys ja lautaparketti, jalkalistat sävytettyä ja lakattua mäntyä.
Maalattu betoni-, ACO- tai kipsilevyseinä.
Ruiskutasoitettu betonikatto.
Vakiovalmisteisia kalustepiirustuksen mu-
kaan, ovet vaaleaksi maalattua kalustelevyä.
Valkoinen verhokisko yhdellä kiskolla.
Kylpyhuone
Lattia:
Vedeneristetty laattalattia, vesikiertoinen lattialämmitys.
Seinät:
Vedeneristetty ja laatoitettu betoni-,
ACO- tai levyseinä.
30
Katto:Suojakäsitelty paneelialakatto.
Kalusteet:Kalusteet kalustepiirustuksen mukaan,
ovet kosteudenkestäviä kalvo-ovia. Peili-
kaappi ja valaisin, allaskaappi ja allas.
Pyykkikomero tai pyykkikaappi kylpyhuo-
neessa tai kodinhoitohuoneessa.
Varusteet:Suihkuseinä, pyyhekoukustot, wc-paperi
teline. Kylpyhuoneessa tai kodinhoitohuo-
neessa tila ja liitäntämahdollisuus pyykki
koneelle ja kuivausrummulle.
Sauna
Lattia:
Vedeneristetty laattalattia, vesikiertoinen lattialämmitys, laatoitettu jalkalista.
Seinät: Puupaneeliverhous.
Katto:
Puurunkoinen alaslaskettu katto puupaneelilla.
Lauteet:
Runko puuta, istuinosat ja kaidelauta apachia, haapaa tai kuusta.
Varusteet:Sähkökiuas.
Erillinen wc
Lattia:
Laattalattia.
Seinät:
Maalattu betoni-, ACO- tai levyseinä. Altaan taustaseinä laatoitettu peilikaapin alareunaan asti.
Katto:Suojakäsitelty paneelialakatto.
Kalusteet:Kalusteet kalustepiirustuksen mukaan,
ovet kosteudenkestäviä kalvo-ovia.
Peilikaappi ja valaisin, allaskaappi ja allas.
Varusteet:
Pyyhekoukusto ja wc-paperiteline.
Kodinhoitohuone
Lattia:
Vedeneristetty laattalattia, vesikiertoinen lattialämmitys, laatoitettu jalkalista.
Seinät:
Maalattu betoni-, ACO- tai levyseinä.
Katto:Suojakäsitelty paneelialakatto.
Kalusteet:
Vakiovalmisteisia kalustepiirustuksen
mukaan, ovet vaaleaksi maalattua kalustelevyä.
Varusteet:Tila ja liitäntämahdollisuus pyykkikoneelle
ja kuivausrummulle.
Vaatehuone
Lattia:
Vesikiertoinen lattialämmitys ja lauta
parketti, jalkalistat sävytettyä ja lakattua mäntyä.
Seinät:
Maalattu betoni-, ACO- tai kipsilevyseinä.
Katto:
Ruiskutasoitettu betoni tai maalattu
kipsilevyalakatto.
Kalusteet:Säilytyshyllyjärjestelmä.
YHTIÖN HALLINTAAN KUULUVAT YHTEISTILAT
Yhteistilat sijaitsevat kerrostalo F:n kellaritiloissa. Yhteisiä
tiloja ovat väestönsuoja, ulkoiluvälinevarasto, kuivaushuone,
siivouskomero sekä tekniset tilat.
Piha-alueet ja varusteet on esitetty asemapiirustuksessa.
Tontin viheralueet nurmetetaan ja niille istutetaan puita ja
pensaita vihersuunnitelman mukaisesti. Osa puista istutetaan
betonikivistä tehtyyn istutuslaatikkoon vihersuunnitelman
mukaisesti. Liikennealueet ja pihatiet ovat asfaltti- tai betonikivipintaisia. Tontilla on leikkialue sekä oleskelualue, joissa
sijaitsevat hiekkalaatikko, keinut, pöytä ja penkit. Piha-alueella
on pihavalaistus. Polkupyörätelineet ja tomutustelineet sijaitsevat talojen läheisyydessä.
MUUTOSTYÖT
Asiakkaan toivomista lisä- ja muutostöistä Lemminkäinen Talo
Oy antaa kirjallisen tarjouksen. Lisä- ja muutostyötilaukset
tulee tehdä lisä- ja muutostyöaikataulussa ilmoitettuun päivämäärään mennessä, muussa tapauksessa asunnot rakennetaan
suunnitelmien mukaisesti.
HUOMAUTUS
TALOTEKNIIKKA JA LIITTYMISET
Vesi ja viemäri
Yhtiö liitetään Oulun kaupungin vesijohto-, sadevesi- ja jäte­
vesiverkostoihin. Vedenmittaus huoneistokohtaisesti.
Tämä rakennustapaselostus on lyhennelmä rakennus- ja maalaustyöselityksistä. Mikäli tässä rakennustapaselostuksessa tai
mainituissa asiakirjoissa esiintyvät sanonnat tai piirrokset ovat
keskenään ristiriitaisia, noudatetaan urakkasopimuksen ja sen
liitteenä olevien asiakirjojen määräyksiä.
Lämpö
Yhtiö liitetään Oulun Energia Oy:n kaukolämpöverkkoon. Huonetiloissa vesikiertoinen lattialämmitys. Energianmittaus kiinteistökohtaisesti.
Kohteen rakenteita ja materiaaleja voidaan vaihtaa toisiin
samanarvoisiin. Yksityiskohdissa valmis toteutus voi poiketa
myyntiesitteen tiedoista. Myyntiesitteessä olevat kohteesta
painetut piirustukset ja kuvat ovat ohjeellisia.
Ilmanvaihto
Huoneistoissa on koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihtojärjestelmä varustettuna lämmön talteenotolla.
Asuinhuoneisiin ja yhteistiloihin voidaan joutua tekemään,
suunnitelmissa esitettyjen lisäksi, joitain LVI-asennuksista
johtuvia pienikokoisia kotelointeja.
Sähkö
Yhtiö liitetään Oulun Energia Oy:n sähköverkkoon.
Antennijärjestelmä
Yhtiö liitetään kaapelitelevisioverkkoon.
Tietoliikenne
Yhtiö varustetaan yleiskaapeloinnilla.
Hissi
Porrashuoneissa on esteettömyysvaatimukset täyttävä
automaattiovellinen hissi.
31
Lisää tietoa
Asunto Oy
Oulun
Haasiopuistosta
löydät
osoitteesta
asunnot.fi/haasiopuisto
Lemminkäinen Talo Oy
Valtatie 21, 90500 Oulu
Leena Ansamaa, 040 5317 804 / 02071 58617
Raija Niemelä, 050 3715 915 / 02071 58061
[email protected]
www.asunnot.fi