Vuosikertomus 2012

Transcription

Vuosikertomus 2012
Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry
Vuosikertomus 2012
2
SISÄLLYS
1. YLEISTÄ
1.1 Toiminnan tarkoitus ja tehtävät
1.2 Henkilökunta
1.3 Hallitus ja kokoukset
1.4 Jäsenasiat
1.5 Talous
1.6 Toimitilat
1.7 Ydintavoitteet ja niiden toteutuminen
2. TOIMINTA VUODEN AIKANA
2.1 Hyvinkää-Riihimäki
2.2 Hämeenlinna
2.3 Joensuu
2.4 Jyväskylä
2.5 Kouvola
2.6 Kuopio
2.7 Lahti
2.8 Lohja
2.9 Oulu
2.10 Pääkaupunkiseutu
2.11 Seinäjoki
2.12 Tampere
2.13 Turku
3. YHTEISTYÖ, VARAINKERUU, MARKKINOINTI
3.1
3.2
3.3
3.4
3.5
Yritysyhteistyö
Varainkeruu
Media
Markkinointi
Muut
4. LOPUKSI
3
3
4
4
4
4
5
5
6
6
6
9
10
12
12
12
13
16
18
20
22
23
25
25
26
26
26
27
27
3
1. YLEISTÄ
1.1 Toiminnan tarkoitus ja tehtävät
Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry on vuonna 2009 perustettu uskonnollisesti ja poliittisesti
sitoutumaton vapaaehtoisjärjestö. Hopen apu kohdentuu vähävaraisille ja äkillisen kriisin
kohdanneille lapsiperheille sekä huostaanotetuille lapsille. Toiminnan tavoitteena on tukea lapsia
heidän arjessaan sekä edistää yhteisöllisyyttä ja välittämistä Suomessa. Yhdistyksellä on toimintaa
yli kymmenellä paikkakunnalla ympäri Suomea.
HOPEN YDINTOIMINNOT:
 tavara- ja vaatelahjoitukset
 harrastustoiminnan tukeminen
 mahdollisuuksia lasten ja nuorten vapaa-ajan elämyksiin
ARVOT:
 Inhimillisyys
Pienet teot tuovat inhimillisyyttä arkeen. Auttajat, autettavat ja vapaaehtoiset ovat
samanarvoisia ihmisiä, jotka kohdatessaan lisäävät toistensa hyvinvointia ja
merkityksellisyyttä.
 Avoimuus
Hope toimii avoimuuden periaattein, mikä näkyy kevyen organisaatiomme, talouden ja
yhteistyösuhteiden läpinäkyvyydessä. Toimimme yhdessä yhteiseksi hyväksi.
 Luotettavuus
Kannamme sydämessämme suurta kunnioitusta sekä asiakkaitamme että lahjoittajia kohtaan.
Meille on tärkeää, että voimme olla luotettava kumppani lahjoitusketjun joka askeleella.
 Ekologisuus
Hope on perustettu jakamaan hyvinvointia tasaisemmin kierrätyksen avulla. Olemme luoneet
tehokkaan väylän, jonka kautta vaatteet ja tavarat saavat uuden mahdollisuuden tuoda iloa
lapsille. Paikallisuus on osa ekologisuuttamme. Hope on siellä missä apua tarvitaan.
4
1.2 Henkilökunta
Vuonna 2012 yhdistyksellä oli yksi palkkatyöntekijä, toiminnanjohtaja, jonka tehtävää hoiti FM
Eveliina Hostila.
Espoon Järjestöjen Yhteisö ry:n kautta pk-seudun toimipisteessä työskenteli kesäkuuhun 2012
saakka toimistoapulainen. 16.4.2012 aloitti niin ikään EJY:n välityksellä työskentelyn
vapaaehtoistyön koordinaattori pk-seudun toimistolla vastaten vapaaehtoistyön kehittämisestä ja
siihen liittyvistä materiaaleista. Lisäksi hän toimi toiminnanjohtajan apuna yhteydenpidossa
paikallistoimijoihin.
Lokakuussa yhdistyksessä aloitti työelämävalmennettava Nora Virtanen, vastuullaan pk-seudun
asiakastyö ja toimipisteen hallinnointi. Nora jatkaa 1.4.2013 alkaen osapäiväisenä, palkattuna
tiiminvetäjänä.
1.3 Hallitus ja kokoukset
Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin tiistaina 21.4.2012 klo 17 alkaen
Sahaajankadun toimipisteessä.
Kirsi Salo, puheenjohtaja
Tiina Nummenmaa, varapuheenjohtaja
Laura Kivimäki
Hanna Ahlblad
Hallitus kokoontui vuoden aikana neljä kertaa ja piti lisäksi yhteyttä puhelimitse/sähköpostitse.
Kokousten välissä toiminnanjohtaja tiedotti ajankohtaisista asioista kirjallisilla yhteenvedoilla, jotka
liitettiin aina seuraavan hallituksen kokouksen pöytäkirjan liitteiksi.
1.4 Jäsenasiat
Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 332. Jäsenmäärä on edellisvuoteen verrattuna pysynyt
suunnilleen samana.
Jäsenasioita hoitaa toiminnanjohtaja ja käytössä on FloMembers-jäsenrekisteri. Sähköinen
jäsentiedote lähetettiin jäsenille neljä kertaa vuoden aikana.
Hope liittyi Kansalaisareenan sekä Soste ry:n jäseneksi. Espoon järjestöjen yhteisön jäsenyyttä
jatkettiin.
1.5 Talous
Yhdistyksen tilinpäätös osoittaa ylijäämää 56 692,59 € sen ollessa vuonna 2011 alijäämäinen
3905,10 euroa. Kasvun takana on paikallistoimijoiden tehostunut varainkeruu, uusien
yritysyhteistyökumppaneiden löytyminen sekä yksityishenkilöiden lahjoitusten määrän kasvu. Kasvu
mahdollistaa tulevien vuosien toimintojen pitkäjänteisemmän suunnittelun.
5
1.6 Toimitilat
Paikallistoimijoilla, Kuopiota lukuun ottamatta, on olemassa varastotilat. Tarvetta suuremmille tai
toimivimmille varastotiloille on yli puolella paikkakunnista (toiminnan laajeneminen, avun tarve),
Toimitilat toimivat pääosin varastoina, joissa vastaanotetaan, lajitellaan ja pakataan/jaetaan
lahjoituksia.
Yhdistyksen kotiosoite on Helsingissä, Sahaajankadulla, jossa hoidettiin marraskuuhun saakka
yhdistyksen hallinto. Marraskuussa yhdistys sai käyttöön toimistohuoneen Innoparkista,
Hämeenlinnasta, Elenian sponsoroimana, ja tammikuussa 2013 toiminnanjohtajan
työhönottopaikaksi vaihtui Hämeenlinna.
1.7 Ydintavoitteet ja toteuma
Hopen avun määrä kasvoin vuonna 2012 kolmanneksen. Autettuja perheitä oli 1272 ja apua
saaneiden lapsien määrä kohosi yli 4000.
Vuoden 2013 toimintasuunnitelmaan kirjattiin tavoitteiksi toiminnan maltillinen kasvattaminen,
olemassa olevien toimintojen vakiinnuttaminen, jäsenmäärän kasvattaminen sekä ennen kaikkea
riittävien toimintaedellytysten takaaminen paikallistoimijoille.
Toiminta on kasvanut suhteessa olemassa oleviin resursseihin sopivalla tavalla. Vuoden aikana
perustettiin uutta toimintaa Kuopioon, joka perustui pitkälti Ikea-lahjoituksiin sekä tiiminvetäjän
etsimiseen. Tiiminvetäjä on nyt löytynyt.
Olemassa olevat toiminnot on vakiinnutettu siten, että toiminnan kolme perustaa ovat vahvistuneet ja
selkeytyneet: tavara- ja vaatelahjoitukset, harrastustoiminnan tukeminen sekä mahdollisuudet lasten
ja nuorten vapaa-ajan elämyksiin. Näiden väliin jää tilaa innovatiiviselle toiminnalle, mutta yhteisten
toimintatapojen vahvistaminen on vähentänyt tiimeissä pelkoa työmäärän liiallisesta kasvusta.
Jäsenmäärä ei ole vuoden aikana kasvanut, vaan pysynyt samana, joskin jäsenmaksun maksamatta
jättäneitä on enemmän kuin aiemmin. Resurssit eivät riittäneet vielä laajan jäsenhankintakampanjan
käynnistämiseen. Toisaalta yhdistyksen tulopohja on kasvanut muuta kautta, joten
tulostavoitteeseen on vuonna 2012 päästy ilman jäsenmäärän kasvuakin.
Taloudelliset edellytykset toiminnan jatkolle paikallistasolla, kuin myös hallinnon osalta ovat nyt
olemassa. Rahoituspohja on hahmottumassa kolmijakoiseksi siten, että palkkakulut kulut katetaan
RAY:n tuella, paikallistason varastokulut kaupunkien tuella ja yksittäisten ihmisten lahjoitukset
ohjautuvat konkreettiseen auttamistyöhön. Vuoden aikana on onnistuttu eriyttämään
pääkaupunkiseudun paikallistoiminta hallinnosta ja toiminnanjohtajan tehtävistä, mikä on osaltaan
vähentänyt ns. pääkaupunkikeskeisyyttä sekä sitä kautta parantanut yhteishenkeä muissa tiimeissä.
Toiminnanjohtajan syksyn aikana tekemät vierailut paikallistoimijoiden tapaamisiin ovat vastanneet
tarpeeseen ja luoneet tiiviimpää yhteydenpitoa sekä ymmärtämystä puolin ja toisin.
Tiimien toiminta helpottui vuoden aikana yhdistyksen kustantaessa tiiminvetäjille puhelimet &
liittymät. Tiimitapaaminen Hämeenlinnassa maaliskuussa 28.4. kokosi tiiminvetäjät yhteen ja
mahdollisti avoimen ajatustenvaihdon. Tämän myötä aloitettiin myös vapaaehtoisten ohjekansioiden
ja tiiminvetäjien ohjekansioiden suunnittelutyö sekä markkinointimateriaalin uusimisen miettiminen.
6
2.
TOIMINTA VUODEN AIKANA
Vuoden aikana perustettiin paikallistoiminta Kuopioon. Riihimäen paikallistoiminta yhdistyi
Hyvinkään kanssa muotoon Hyvinkää-Riihimäki.
2.1 Hyvinkää-Riihimäki
Tiiminvetäjinä Peter Mustonen (Hyvinkää) ja Mervi Männikkö (Riihimäki)
Vuoden 2012 lopulla Riihimäen toiminta yhdistyi Hyvinkään uuden toimijan kanssa. Hyvinkäällä on
olemassa myös uudet varastotilat.
2.2 Hämeenlinna
Tiiminvetäjänä Pia Kari-Koskinen.
Tiimiläisiä on ollut aktiivisesti toiminnassa mukana 5-15 henkilöä.
Vuoden 2012 aikana on toimitettu avustuksia 161 perheelle, joissa lapsia n. 315.
Olemme vastaanottaneet, lajitelleet ja toimittaneet eteenpäin meille lahjoituksena tuotuja vaatteita,
kenkiä, urheiluvälineitä ja kodin tarvikkeita. Olemme myös mahdollisuuksien mukaan kuljettaneet
huonekaluja ja isompia kodinkoneita, kuten pakastimia lahjoittajilta suoraan kohteisiin.
Loppuvuodesta 2012 yhteistyökumppaniksemme tarjoutui Sininauhasäätiö, joka hoitaa nämä
isommat kuljetukset jatkossa. Koteja on kalustettu niin vankilasta lastensa kanssa vapautuvalle
äidille, turvakodista muuttaneelle yksinhuoltajalle, kuin monilapsiselle vähävaraiselle perheellekin.
Varastomme on edelleen osoitteessa Hämeentie 11, jonne elokuussa 2011 pääsimme muuttamaan.
Varasto on palvellut meitä hyvin ja tavaravirran ollessa jo näinkin suurta, tiimiläisten kotivarastot
eivät millään enää riittäisikään. Varasto on toiminallemme ehdoton edellytys.
Suuremmat rahalahjoitukset vuonna 2012 saimme Parolan Visalta ja Peuhut ry:ltä. Peuhut järjesti
27.10.2012 Vanajanlinnassa Casino Royal -illallistapahtuman ja ohjasi tuoton Hope Hämeenlinnalle.
Molempien lahjoittajien toiveesta varat kohdennetaan lasten harrastusten tukemiseen. Näistä
varoista olemme ostaneet yhteistyökumppanimme hyviksi hinnoittelemat jalkapallovarusteet
lahjakkaalle futaajalle, edellisten varusteiden käytyä pieniksi.
Kauppakeskus Tavastila on jo useamman kerran antanut meille ilmaisen esittelypaikan
käytävältään. Viimeksi olimme kertomassa toiminnastamme 13.10.2012 Hämeen Taikaviikon
Lastenlauantaina. Useat Tavastilan liikkeet ovat ottaneet kassatiskeilleen Hopen esitteitä ja
keräyslippaita.
Yritysten joulumuistamisiin suunnitellut varat meille lahjoitti Kiinteistönhuolto Vilmunen sekä Hopen
jouluperheille jaettavien joululahjojen muodossa Tawastia Group Oy. Olemme myös saaneet pitää
tiimin kesken palaverin Tawastia Groupin tiloissa. Lisäksi saimme keväällä osamme
valtakunnallisesta Serla-kampanjasta.
TAVARALAHJOITUKSET
Olemme vastaanottaneet sekä jakaneet vuoden aikana:
vaatteita, kenkiä
urheiluvälineitä kesään ja talveen
huonekaluja, petivaatteita
kodinkoneita ja –tarvikkeita
7
vauvanhoitotarvikkeita, vaipoista vaunuihin
lahjakortteja
jouluavustuksia; lahjoja, jouluruokia
tietokone, televisioita, digibokseja, pelikonsoli peleineen
polkupyöriä sekä niihin lastenistuimia ja kypäriä
leluja, pelejä, kirjoja
Valtaosa asiakkaistamme, n. 70% kaikista pyynnöistä on tullut perhetyöntekijöiden, sosiaalitoimen
tai muun tahon välityksellä. Suurimmaksi osaksi yhteistyökumppanimme ovat pyytäneet ja
toimittaneet avustukset perheisiin tai käyneet hakemassa varastoltamme, perheiden kanssa tai
ilman. Olemme myös asiakkaiden toiveesta toimittaneet pyydetyt tarvikkeet heille koteihin. Loput
30% ovat perheiden suoria yhteydenottoja.
RETKET, VAPAA-AIKA
- Lastenfestivaali Hippalot tarjosi muutamalle lapselle ilmaisen pääsyn päänäytökseen tänäkin
kesänä.
- 4.6.2012 järjestettiin Kaupunginpuistossa Toivon Päivän Kävely -tapahtuma, josta Hope
Hämeenlinna sai tuoton. Summa jäi pieneksi, mutta olimme siitäkin vilpittömästi iloisia.
- Loud 'n Live Promotions mahdollisti 30 asiakkaallemme kesälomaelämyksen, liput Wanajafestareille. Lippuja jaettiin Pollentien nuorisokotiin, Alvari-perhetyöhön ja muutamalle suoraan
Hopeen yhteydessä olevaan perheeseen.
- Hämeenlinnan miniteatteri tarjosi kahdelle perheelle Vaahteramäen Eemeli -esityksen Aulangon
Graniittilinnassa kesällä 2012.
- Iloksemme olemme saaneet jakaa myös Hesburgerin lahjakortteja, Aulangon kylpylän perhelippuja,
elokuvateatterilippuja ja vapaalippuja Ti-Ti Nallen taloon Ikaalisiin.
- Yksityinen hevostallin pitäjä halusi ilahduttaa kesälomalaisia ja kutsui lapset tallillensa päivää
viettämään 15.8.2012. Osallistujia tuli pääsääntöisesti perhetyöntekijöiden kautta. Ohjelmassa oli
hellettä, makkaranpaistoa ja mehua, lastentraktorilla ajelua, hevosten harjaamista ja paijaamista
sekä tietysti talutusratsastusta. Olemme tervetulleita tallille uudelleenkin ja keväälle on suunnitteilla
samantyyppistä päivää.
- 2.10.2012 Ritarihallissa pelattuun Hpk-Jyp peliin saimme jakaa 40 lippua perheelle, suurin osa
meni perhetyöntekijöiden kautta. Perheet pääsivät samalla todistamaan juhlallisuutta, kun Jyrki
Louhen paita nostettiin hallin kattoon. Myös juniorijääkiekko on osallistunut hyväntekeväisyyteen
vaatelahjoituksella.
- Hopen asiakasperheet saivat kutsun 29.11.2012 Idänpään torpalla järjestettyyn lasten joulujuhlaan.
Järjestäjinä hääräsivät Merja Julkunen, Hämeenlinnan lastensuojelun perhetyöntekijöitä ja Kappahl.
Hope Hämeenlinna kantoi kortensa kekoon järjestämällä lapsille pallomeren juhliin sekä muutamalle
perheelle kuljetuksen torpalle ja takaisin. Osallistujia oli mukavasti ja kaikille jäi hyvä mieli. Vuosi
2012 oli järjestyksessään jo kolmas kerta ja juhlat on suunniteltu järjestettäväksi myös 2013.
- Lasten Kesä ry tarjosi kolmelle Hopen lapselle ilmaiset paikat joululeiriltään. Leiri järjestettiin
Hauholla 28.12.2012-3.1.2013 ja osallistujat löytyivät Hämeenlinnan kaupungin lastensuojelun
avohuollon välityksellä.
HARRASTUKSET
- Hopen ja Evattaren viime vuonna alkanut yhteisyö ulottui myös vuodelle 2012 ja jatkuu yhä. Tällä
hetkellä zumbaamassa käy vakituisesti 5 teini-ikäistä tyttöä.
- Tammikuussa 2012 alkaneeseen Hämeenlinnan taitoluistelijoiden luistelukouluun pääsivät
ilmaiseksi osallistumaan 4 lasta.
- Hämeenlinnan Jalkapalloseura HJS tarjosi kahdelle pojalle ilmaiset naperofutispaikat kesällä 2012.
Lapset saivat seurasta myös asianmukaiset vaatteet & nappikset.
- LassiLoikka tarjosi vapaapaikan Hämeenlinnassa järjestettyyn liikuntaleikkikouluun.
- Kauttamme Forssan Vesihelmen uimakouluun kesällä 2012 pääsi yksinhuoltajaäidin poika, josta
kuoriutuikin varsinainen vesipeto kunniamerkkeineen. Myöhemmin syksyllä Vesihelmi tarjosi äidille
8
10-kortin, jolla äitikin pääsi kuntoilemaan ja uimaan.
- Kesällä 2012 Magda Timonen mahdollisti Feeniks-tanssiryhmiin osallistumisen eri ikäisille tytöille.
Tanssikauden vaihtuessa syksyyn, uudet tytöt pääsivät mukaan liikkumaan. Myös Tanssi- ja
Liikuntakeskus on tarjonnut apuaan ja antoi jaettavaksemme 30 lippua tunneilleen. Yhteistyömme
jatkuu molempien kanssa.
YHTEISTYÖSSÄ VUONNA 2012
Hämeenlinnan kaupunki
Citymarket Tiiriö
Tawastia Bank
Korttinurkka
Hämeenlinnalaismamit
Heimon kala
Lions Linnattaret
HPK ja HPK-juniorijääkiekko
HJS
Parolan Visa
Evatar
Hippalot
Intersport
Linnan pyöräverstas
Sininauhasäätiö
Vauvatalo Johanna
LassiLoikka
Aulangon kylpylä
Forssan Vesihelmi
Tanssi- ja liikuntakeskus
Hämeenlinnan taitoluistelijat
Crocs Nordic Oy
Kauppakeskus Tavastila
Lasten Kesä ry
Peuhut ry
Ti-Ti Nallen talo
Donno Oy
Hämeenlinnan miniteatteri
Loud ´n Live Promotions
Kiinteistönhoito Vilmunen
Yhteistyökumppanit ovat antaneet osaamistaan sekä tavara- tai rahalahjoituksia Hopelle.
YHTEISTYÖ KOHTEIDEN OSALTA:
Perhekeskus Taimistontie ja Pollentien nuorisokoti
Hämeenlinna: lastensuojelun avohuolto, intensiivinen perhetyö, Vaahteramäen perhetyö
Hämeenlinnan sosiaalitoimi, aikuissosiaalityö
Kanta-Hämeen perhetyö; Alvari-perhetyö, vankilan perheosasto
Hämeenlinna-Vanajan seurakunta, diakoniatyö
Hämeenlinnan terveydenhuolto, neuvolat
Hattulan perhetyö ja ennaltaehkäisevä perhetyö
Hattulan tuettu asuminen
Janakkala: lastensuojelun perhetyö, lastenvalvoja
Janakkala-Hattulan terveydenhuolto, neuvolat
9
2.3 Joensuu
Tiiminvetäjä Minna Taivainen
Aktiivisia vapaaehtoisia 7
Autettuja perheitä 15, lapsia 55
KERÄYKSET
Keräyksiä ei ole tarvinnut järjestää säännöllisen lahjoitustulvan vuoksi. John Deerellä on
talonsisäisiä keräyksiä ollut muutama sekä loppuvuodesta Hammaslahden kylä aktiivi järjesti
paikallisen urheiluvälinekeräyksen alueen ihmisille. Myös Niittylahden koulun vanhempaintoimikunta
toimitti meille joulukuussa myyjäisten jäämistöt hyötykäyttöömme. Heiltä saimme enimmäkseen
talviharrastevälineitä lapsille.
TAPAHTUMAT
Vuosi 2012 käynnistyi hiljalleen siten että varasto oli ja on edelleen Joensuun keskustassa.
Ensimmäinen keräys oli John Deere Forestryn women reachjaoston käsialaa. He keräsivät
meille tuloja jotka mahdollistivat meille uudet Ikean hyllyköt varastollemme.
Toukokuussa järjestimme Äitienpäivätempauksen jossa 6 naista sai hemmotteluhoitoja, ruokailun ja
hieman omaa aikaa. Järjestimme tapahtuman yhdessä eri yrittäjien kanssa, mm. Islo, (itäSuomen
liikuntaopisto) Joensuun kaupunki, Luontaishoitola Pisara, Oriflame, La Passione, Joensuun Ev.lut
seurakunta, Hesburger ja paikallinen takstiyrittäjä. Muita pieniä yrityksiä saimme mukaan myös
pienillä tavaralahjoituksilla, esim. Body Shop, Hairstore, Kicks ja Sanomalehti Karjalainen. Itse
toimimme lapsien vahteina kun äidit saivat hemmottelua osakseen, puuhastelimme kortit
äitienpäiväksi ja leikitimme lapsia.
Lokakuussa Optimi ry järjesti yrittäjämessut Joensuussa, missä olimme esittelemässä toimintaamme
päivällä. Iltatapahtuman pääsylipputulot tulivat meille osittain rahana ja tavaralahjoituksina.
Joulukuussa John Deerellä oli myös keräys, joka tuotti meille vaatteita ja urheiluvälineitä.
YHTEISTYÖSSÄ 2012
John Deere
Sanomalehti Karjalainen
Silmäasema
Body Shop
Hesburger
Kicks
Hairstore
Luontaishoitola Pisara
Islo
La Passione
Joensuun Ev.lut seurakunta
Optimi ry
Oriflame
YHTEISTYÖ KOHTEIDEN OSALTA:
Perheiden tukiyksikkö, Noljakka
Joensuun Perheentalo
Pelastakaa Lapset Ry
Mannerheimin lastensuojeluliitto
10
2.4 Jyväskylä
Tiiminvetäjä Tiina Luoto-Mäenpää.
Alkuvuonna vapaaehtoisia oli 6 aktiivista, loppuvuonna määrä tuplaantui ja oli 12.
Autettuja perheitä 130, joissa lapsia 250.
Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:n paikallistoiminta käynnistyi Jyväskylässä marraskuussa 2010.
Toiminta jatkui tammikuusta 2011 eteenpäin. Tiiminvetäjänä toimi Jenni Parkkonen, joka sittemmin
heinäkuussa jätti Hope yhdistyksen toiminnan. Jyväskylän paikallistoiminnan vetovastuuseen astui
Tiina Luoto-Mäenpää.
Jyväskylän paikallistoimintaa ohjasi alkuvuonna 2012 pysyvän varastotilan etsiminen, joka vei paljon
vapaaehtoistyöntekijöiden aikaa ja yhdistyksen varoja. Yhdistys toimi tammikuussa maksuttomassa
varastotilassa teollisuushallin yläkerrassa osoitteessa Kuormaajankatu 25. Kiinteistö myytiin ja
yhdistys joutui muuttamaan maaliskuussa 2012. Hope Jyväskylä sai tässä vaiheessa Jyväskylän
kaupungilta maksuttoman väliaikaisvaraston osoitteesta Kankaankatu 12 (Kankaan tehtaan entinen
hallintorakennus). Näin toimintaa Jyväskylässä pystyttiin jatkamaan. Väliaikaisen varaston
vuokrasopimus kuitenkin päättyi syyskuussa 2012, kun kiinteistön toiminta päätettiin ajaa alas.
Jyväskylän paikallistoiminta muutti tuolloin nykyiseen kolmivuotisella sopimuksella olevaan
varastotilaansa Kankaan Paperitehtaiden uudelle puolelle. Tehdas ei sellaisenaan olisi ollut sopiva
varastotila lastenvaatteiden- ja lelujen säilyttämiselle, mutta KS-Laatutalot lahjoitti yhdistykselle
sisäseinien rakennuksen tehtaaseen, Starkki lahjoitti seiniin tarvittavat materiaalit. Lisäksi TrioKeittiöt auttoi yhdistyksen molemmissa muutoissa kuljettamalla ja muuttamalla tavaroita rekkaautollaan. Nykyinen varastotila on ensimmäinen yhdistyksen maksullinen varastotila. Maksuttomia
varastotila mahdollisuuksia kartoitettiin kattavasti Jyväskylän alueella, mutta sellaista ei löydetty.
Jyväskylän paikallisyhdistyksen toimintaa organisoitiin uudelleen syyskuussa 2012 tiiminvetäjän
vaihdoksen ja uuteen varastoon muuton yhteydessä. Paikallistoiminnassa päätettiin panostaa
yhteistyötahojen ja vapaaehtoisten lisäämiseen. Lisäksi paikallistoimintaa organisoitiin tiimin sisällä
niin, että vastuualueet jaettiin tiimiläisten kesken.
Syksyllä tavattiin myös Jyväskylän sosiaalijohto, sekä perhekotien ja sosiaalipäivystyksen edustajat.
Palaverissa sovittiin yhteistyön kehittämisestä edelleen ja tapaamisen vaikutukset näkyivätkin pian.
Hope Jyväskylän avunpyynnöt yli kaksinkertaistuivat vuoden viimeisellä kolmanneksella.
TAPAHTUMAT JA KERÄYKSET
31.1. Järjestettiin yhteistyössä Jyp Liigan kanssa luistinkeräys liigaottelun Jyp-Saipa yhteydessä.
Lahjoituksena saatiin noin sata paria luistimia, lisäksi kypäriä ja jääkiekkovarusteita. Saatuja
urheiluvälineitä toimitettiin vähävaraisten lapsille pyyntöjen perusteella, koulujen- ja päiväkotien
kautta, sekä Hopen yhteistyötahojen kautta.
Maaliskuussa järjestettiin kauneudenhoitoilta Päihde- ja Hoivayksikkö Ainon asiakas äideille
yhdessä JAO:n kampaajaopiskelijoiden kanssa. Äidit saivat tilaisuudessa ilmaiset uudet kampaukset
ja tuotepussukat. Lisäksi he tapasivat toisia samassa elämäntilanteessa olevia äitejä ja saivat
piristystä arkeensa, sekä vertaistukea.
Elokuussa paikallisyhdistys osallistui vanhalla Kankaan Tehtaan alueella järjestettyyn avoimien
ovien päivään. Alueella kiertäville ihmisille tarjottiin mahdollisuutta tutustua toimintaamme ja
silloiseen varastotilaamme. Päivä oli antoisa ja toi mukanaan 2 uutta vapaaehtoista Hope
Jyväskylälle.
29.9. Mataran kansalaistoiminnan keskuksessa järjestettiin vapaaehtoistoiminnan messut, jossa
Hope Jyväskylä oli mukana. Messuilla luotiin yhteyksiä muihin paikallisiin vapaaehtoisyhdistyksiin ja
kerrottiin Hopen toiminnasta siitä kiinnostuneille.
11
10.11. Jyväskylän Synergia-Areenalla pelattiin jääkiekon hyväntekeväisyysottelu, jonka järjestivät
Fyysinen Preesens ja PHC Jyväskylä yhdessä Hope Jyväskylän kanssa. Tapahtumaan osallistui
myös Arja Koriseva, joka lauloi kotiseutulaulun ennen peliä, sekä JYP:n ja HPK:n liigapelaajia, jotka
toimivat joukkueiden valmennus- ja huoltotöissä. Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo juonsi pelin.
Tapahtumaan osallistui 1800 katsojaa ja tapahtuma toi yhdistykselle tunnettuutta ja pääomaa.
Tapahtumasta kertyneitä varoja käytetään lasten harraste- ja virkistystoiminnan tukemiseen
Jyväskylässä. Lisäksi varat mahdollistivat loppuvuoden vuokranmaksun ja toiminnan jatkumisen.
Joulua ennen laukaalaiset ala-asteen koululuokat keräsivät Hope Jyväskylän avunsaajalapsille
joululahjoja, jotka lahjoitettiin pyyntöjen perusteella tulleille perheille, sekä Mattilan perhekodin
lapsille ja lyhytaikaisessa sijoituksessa oleville lapsille. Lisäksi yhden Jyväskyläläisen
abiturienttiluokan oppilaat lahjoittivat Taksvärkkirahansa Jyväskylän paikallisyhdistyksen
avunsaajalapsien joululahjoihin. Joululahjoja jaettiin yhteensä yli 150 kpl.
TAVARALAHJOITUKSET
Olemme vastaanottaneet sekä jakaneet vuoden aikana:
vaatteita, kenkiä
urheiluvälineitä
huonekaluja, kodintarvikkeita
vauvanhoitotarvikkeita
lahjakortteja
joululahjoja
tietokoneen vähävaraiselle perheelle
leluja, pelejä, kirjoja
YHTEISTYÖTAHOT
Pääosa asiakkaistamme on tullut sosiaalityöntekijöiden välityksellä. Lisäksi päihde- ja hoivayksikkö
Aino ja Ensi- ja Turvakoti ohjasivat asiakkaitaan hakemaan apua meiltä. Myös Mattilan Perhekodin
kanssa on tehty tiiviisti yhteistyötä vaate- ja tavaralahjoitusten muodossa, sekä loppuvuodesta myös
mahdollistamalla harrastuksia. Sosiaalipäivystyksen yksikköön vietiin iso laatikollinen pehmoleluja,
jotka päivystäjät saavat viedä huostaanotettaville lapsille huostaanottotilanteessa. Lisäksi
sosiaalitoimi on ohjannut kiireellisissä huostaanottotapauksissa lyhytaikaisen sijoituksen perheitä
pyytämään meiltä vaate- ja leluapua.
KERÄYKSET
Hopen yhteistyökumppanina Jyväskylässä on vuodesta 2011 alkaen toiminut K-Rauta Palokka,
missä toimi Hopen tavaralahjoituspiste. Lahjoituksia ei vastaanotettu alkuvuodesta, mutta
lahjoitusten vastaanotto K-Rauta Palokassa aktivoitiin uuden varastotilan löytymisen jälkeen. Vaateja tavaralahjoituksia saatiinkin reilusti koko loppuvuosi ja K-Rauta Palokka päätti lahjoittaa meille
loppuvuodesta myös aikaansa ja alkoi kuljettaa saapuneet lahjoitukset suoraan varastollemme
omalla pakettiautollaan. Jatkuva keräys tuotti noin yhden pakettiautollisen vaatetta, leluja,
lastentarvikkeita ja kalusteita 1-2 viikon välein.
Happeen salibandyliigamiehistö halusi myös olla mukana tukemassa Hopea ja järjesti yhteistyössä
Hopen kanssa urheiluvälinekeräyksen kotiottelunsa yhteydessä 21.10.. Myös tämä keräys oli erittäin
tuottoisa ja yhdistys sai hienosti erilaisia urheiluvälineitä eteenpäin toimitettavaksi niitä tarvitseville
lapsille.
Lisäksi K-Rauta Palokassa järjestettiin 27.10. erillinen vaate- ja tavarakeräys, jota mainostettiin KRaudan mainoslehden yhteydessä. Keräyksen tavoitteena oli saada kerättyä talvivaatteita ja uusia
leluja, joista alkoi jo olla pulaa suuren kysynnän vuoksi. Keräys oli erittäin tuottoisa ja yhdistys sai
paljon hyviä talvivaatteita ja leluja eteenpäin jaettavaksi.
12
VAPAA-AIKA
- Hope Jyväskylä sai yksityishenkilön lahjoittamana 50 vapaalippua seikkailupuisto Peukkulaan
kesäajaksi.
- Rantasipi Laajavuori lahjoitti Joulukuussa Hopelle vapaalippuja kylpylään, sekä keilaamaan.
Lahjakortteja annetaan perheille, jotka kaipaavat arkeensa piristystä.
HARRASTUKSET
- Hope sai Jyväskylässä järjestettyä maksuttomia harrastepaikkoja vähävaraisten perheiden lapsille
ja huostaanotetuille.
- 1 lapsi jatkoi jo alkanutta harrastustaan Jyväskylän tanssiopistolla.
- 2 lasta jatkoi jo alkaneita harrastuksiaan JJK:n jalkapallokoulussa. 1 lapsi aloitti uuden
harrastuksen Improvisaatio teatteri Impropaatissa. 2 huostaanotettua, perhekodissa asuvaa lasta
aloitti Joulukuussa uudet harrastukset Laajiksessa lumilauta- ja laskettelukoulussa, jossa heillä on
myös käytössä maksuttomat välineet.
- 1:lle lapselle mahdollistettiin lisäksi lasketteluharrastuksen jatkuminen perheen huonon tilanteen
vuoksi. Hän sai kauttamme kausikortin Laajikseen, sekä uudet lasketteluvälineet.
YHTEISTYÖSSÄ VUONNA 2012
Laajis, Rantasipi Laajavuori, KS-Laatutalot, Trio-Keittiöt, Normark, Starkki, Keski-Suomen
Osuuspankki, OP-Pohjola, Nordea, Jyp Liiga, Happee, PHC JKL, Fyysinen Preesens, Branderoll,
YIT, Ricoh, Greenstreet, Matsi, Beyond, Kespet Oy, Jyväskylän Autotarvike Oy, Kaswu, Tilitoimisto
Kirsi Viitanen Oy, Tikka Spikes Oy, Power Markkinointi, Aava & Bang, Club Motivia, Ajansähkö Oy,
Vipmedia, Adara, Haaja, Schneider Electric, AK-Raudoitus, K-Rauta Palokka
YHTEISTYÖ KOHTEIDEN OSALTA:
Mattilan perhekoti
Mattilan tuetun asumisen yksikkö
Päihde- ja hoivayksikkö Aino
Jyväskylän sosiaalitoimi
Keski-Suomen sijaishuoltoyksikkö
Lastensuojelun perhetyö
Sosiaalipäivystys
Ensi- ja Turvakoti
Kriisikeskus Mobile
2.5 Kouvola
Tiiminvetäjänä Henna Hämeenniemi
Autettuja perheitä 47, lapsia yhteensä 108
2.6 Kuopio
Tiiminvetäjänä Hanna-Mari Pitkänen
Kuopiossa toiminta käynnistettiin Kuopion Ikean perustamisen myötä. Ikean esittelyrekan huonekalut
lahjoitettiin kuopiolaisille vähävaraisille perheille yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa. Kuopioon
etsittiin tiiminvetäjää ja sellainen löytyi vuoden 2012 lopulla.
2.7 Lahti
Tiiminvetäjänä Eija Pensasmaa
13
Autettuja perheitä 49
Varasto on Hopelle kuluton ja sijaitsee osoitteessa Vesijärvenkatu 19 ( kaksi huonetta ja wc).
Yhteistyökumppaneina on varaston lahjoittaja Kauppakeskus Valo, sekä M-P Paino, joka lahjoittaa
meille tulostustuotteita, monisteita yms. Lisäksi olemme saaneet lahjoituksena esim. hyllykön Rastec
Oy:ltä.
Varasto on avoinna kerran viikossa tiistaisin klo 15-17 välisenä aikana.
YHTEISTYÖSSÄ:
Dila Timantit- vauvaperheiden vuorovaikutusyksikkö/Vauvan Taika-projekti
Särö-perheet
Lahden Nuorisopalvelut/Domino
Lahden Ensikoti
Lahden Ensi- ja turvakoti
Perhekeskus Viisikko
Alvari-perhetyö
2.8 Lohja
Tiiminvetäjä Saara Raitanen
Vapaaehtoisia 11 aktiivista, sähköpostilistan kautta yli 130 henkilöä.
Autettuja perheitä, joita autettu yhteensä 198 kertaa. Lapsia perheissä on ollut yhteensä 224.
Käytössämme on paikallisesti oma sähköpostiosoite, puhelinnumero ja facebook-sivut, joilla on
lähes 600 tykkääjää. Käytössä on myös suljettu intranettisivusto, jonne tunnukset ovat vain
aktiivijäsenillämme. Intranet on meidän tärkein tiedotusväylämme jota käytämme päivittäin.
Huhtikuun 2012 alussa vuokrasimme 100m2 lämpimän varastotilan, jonne olemme siirtäneet
toimintamme. Saimme lahjoituksena kaikki hyllyt sekä säilytyshuonekalut Construction Finlandilta
sekä Espoon Ikealta. Lisäksi olemme saaneet rahallista avustusta usealta eri taholta
vuokranmaksuumme ja varaston 3kk takuuvuokraan. Meillä on vielä käytössä toinen aiemmista
ilmaistiloistamme, joissa meillä on toistaiseksi säilytyksessä talvivaatteita, talven harrastustavaraa
sekä polkupyöriä.
TAPAHTUMAT JA KAMPANJAT:
- Maaliskuussa järjestimme lasten piirustuskilpailun yhteistyössä paikallisen Tenava-Aitta
Lastentarvikeliikkeen kanssa. Sarjoja oli kaksi, joiden parhaat palkittiin tavarapalkinnoin
(lahjoituksina saatuna mm. Hevisaurus fanituotteita esim. pussilakanoita) Koko kilpailun parhaasta
työstä teetettiin Canvas -taulu, joka myytiin eniten tarjonneelle yritykselle, lohjalaiselle Carvistalle.
Taulun tuotto ohjattiin HOPE Lohjan paikallistyöhön.
- Huhti-Toukokuussa järjestimme yhteistyössä paikallisen kampaamo Salon-Klipsin kanssa
tempauksen, jossa asiakasperheillämme oli mahdollisuus perheen lasten ilmaisiin
hiustenleikkauksiin.15 perhettä pääsi osallistumaan ja 40 lapsen hiukset leikattiin kevätjuhlakuntoon.
- Paikallinen yritys PLASTEX aloitti huhtikuussa facebookissa HOPE –hyväntekeväisyys kampanjan,
josta kohdentuu jokaisesta uudesta Tykkäyksestä 10 senttiä HOPE Lohjan toimintaan. Kampanja jäi
syksyllä Plastex:in yllättävien organisaatiomuutosten vuoksi kesken.
- Toukokuussa olimme mukana kahtena lauantaina Espoon Ikean polkupyöräkeräyksessä, jossa
kerättiin hyväkuntoisia pyöriä ja pyöräilykypäriä lahjoitettavaksi eteenpäin HOPE Lohjan kautta.
- Lisäksi olemme osallistuneet vuoden aikana tapahtumiin, joissa olemme olleet kertomassa HOPEn
toiminnasta:
* helmikuussa Länsi-Uudenmaan Musiikkiopiston Ystävänpäiväkonsertti
14
* maaliskuussa Ortodoksi SRK:n tilaisuus
* huhtikuussa MLL Lohjan Lastentapahtuma
* toukokuussa Ravintola Martinan Lastenpäivä + HOPEn lelukeräys
* toukokuussa Kevätviuhahdus - juoksutapahtuma + HOPEn tavarasäilytys
* elokuussa Lohjan Rotaryjen kokous
* syyskuussa jaoimme eteenpäin Lohjan Vuoden Positiivisin – palkinnon
* lokakuussa Ikea Espoon Talviurheiluvälinekeräys
* marraskuussa MLL Vihdin perhekerho
* marraskuussa Vihdin SRK:n Rotina tapahtuma
* marraskuussa Tarjoustalo Lempolan lelukeräys
* joulukuussa Ikean Suomen johdon aamupalaveri
- Joulunaikaan teimme yhteistyötä MLL Virkkalan kanssa ja jaoimme 10 perheelle ruokalahjakortteja.
Pidimme myös HOPE Lohjan oman kampanjan ”Lahjoita Lahjakortti”, minkä saldona saimme 51 kpl
10-50 euron lahjakortteja yrityksiltä ja yksityisiltä paikallisiin liikkeisiin. Osan lahjakorteista jaoimme
jo joululahjoiksi ja loput jaamme kuluvat kevään aikana tarvitseville perheille. Suomen Lehtiyhtymä
lahjoitti kampanjaa varten mainostilaa paikallislehdissä.
AVUNPYYNNÖT:
Olemme auttaneet vuoden 2012 aikana 115 perhettä, yhteensä 198 kertaa. Lapsia perheissä on
ollut yhteenä 224. Suuri osa perheistä on ollut meille jo viime vuodelta tuttuja, mutta noin puolet on
pyytänyt apua HOPElta ensimmäistä kertaa. Avunpyynnöt tulevat suurelta osin suoraan perheiltä.
Yhteistyötä teemme myös sosiaalityöntekijöiden, neuvoloiden, perhetyöntekijöiden, sekä
diakoniatyöntekijöiden kanssa.
Olemme edelleen myös tukeneet Lohjan kaupungin omistamaa Kokkokallion tukikotia, jossa on 8
paikkaa alle 12v huostaanotetuille lapsille. Toimitimme heille mm. kevään pyöräkeräyksen jälkeen 7
kpl eri kokoisia polkupyöriä sekä osallistuimme kunnostetun leikkimökin lahjoitukseen.
Lisäksi olemme tukeneet lastensuojelulaitoksista omaan asuntoon muuttavia, itsenäistyviä nuoria
vuoden aikana 5 kertaa.
TUKIJAT:
- Aplico liikuntakeskus
- Berta Hernbergin säätiö
- Constructor Finland Oy
- Crocs Nordic
- Envimetria oy
- HomCare
- IKEA Espoo
- KappAhl Lohja
- Kinhan Oy
- K-Rauta
- Kuljetusliike Mikko
- Larte-kuoro Tuki ry
- Laine Kari
- Lekmer
- Lohjan Demarit
- Lohjan Hiusyrittäjät ry
- Lohjan Liikuntakeskus
- Lohjan Maalikeskus
- Lohjan Naisten Lastenavustussäätiö
- Lohjan Pyörä ja Urheilu
- Lohjan Seudun Taksiautoilijat ry
- Lohjan SRK Diakoniatyön Johtokunta - Lou Basket (ilmaispaikka x 2)
- Lähivakuutus
- Länsi-Uudenmaan Musiikkiopisto
- Länsi-Uudenmaan Urheilijat LUU
15
- Marimekko Lohja/Nummela
- Martina Lohja
- Metsolan ja Nummentaustan koulut
- MLL Lohja
- MLL Vihti
- MLL Virkkala
- Musiikkikoulu Rytmiomena
- Officeplus oy
- Oma Sydän Oy
- Parturi-Kampaamo Salon Klipsi
- Parturi-Kampaamo Saxsetti, Margit Eklund
- Petter & Margit Forsström säätiö
- Plastex
- Punavuoren Peikko, Helsinki
- Rakennuslohja oy
- Rosk'n Roll
- Satakenkä Oy
- Suomen Lehtiyhtymä
- Tanhuhovi 80’s Facebook-ryhmä
- Tarjoustalo Lempola
- Tanssikoulu Un Dos Tres
- Tiimari Lohja
- Tinttu.com
- Tenava-Aitta Lastentarvikeliike
- Ultrajuoksijat Antti Kallio ja Ville Ylä-Jarkko
--> Sponsoreinaan Oy Santaco Sport ltd, Fireland Music, Lohjantähden R-kioski, Rakennus ja
Asennus Lindroth, Traditune Oy, Kahvila-konditoria St Honoré, Harjun koulun henkilökunta
- Voimisteluklubi Lohja
- Yksityiset lahjoittajat
HARRASTUSTOIMINTA:
- Vuonna 2012 HOPE Lohja on mahdollistanut harrastuksen kevätkaudella 19 lapselle ja
syyskaudella 22 harrastajalle. Suurin osa lapsista on ollut seurojen ja yritysten lahjoittamilla
ilmaispaikoilla. Kahden lapsen harrastusmaksun on maksanut yksityinen henkilö, kahta lasta HOPE
Lohja taas on sponsoroinut rahallisesti. Kahden lapsen harrastuksen jatkuminen taattiin
valtakunnallisen tukijan rahallisella avustuksella.
BABY-BOX-TOIMINTA:
- BabyBox on matalan kynnyksen apua vähävaraisille vauvaperheille. BabyBoxit ovat
äitiyspakkauksen tyylisiä avustuspaketteja aivan vastasyntyneille vauvoille. Neuvolan työntekijä voi
antaa BabyBoxin suoraan perheelle neuvolakäynnin yhteydessä. HOPE Lohja aloitti tämän
toiminnan kaikissa Lohjan, Siuntion ja Karjalohjan neuvoloissa syksyllä 2011. Näitä avustuspaketteja
on jaettu eteenpäin vuonna 2012 noin yksi / kk.
IKEA-YHTEISTYÖ:
- Espoon Ikean yhteistyö alkoi maaliskuun alusta 2012. Kevään aikana autoimme kahta
vähävaraista lapsiperhettä, joihin Ikea lahjoitti molempiin n. 1500e arvosta huonekaluja sekä
sisustustavaraa. Pääsääntöisesti lastenhuoneisiin, mutta tarpeen ollessa suuri, myös esim. eteiseen,
kylpyhuoneeseen jne.
- Ikea lahjoitti HOPE Lohjalle useita kirjahyllyjä ja säilytyskalusteita omaan varastoomme.
- Ikea järjesti myös pyöräkeräyksen toukokuussa, jossa kerättiin polkupyöriä Hope-lapsille.
- Kesäkuussa Ikea sisusti Lohjalaiseen lastenkoti Kokkokallioon HOPE Lohjan kautta lahjoitetun
leikkimökin. Lahjoitukseen kuului paljon kivaa piensisustustavaraa, pöytä, tuolit, matto, verhot,
lelukori, astioita, leikkiruokia ja leluja.
- Elokuussa Ikea järjesti koulureppukeräyksen ja lokakuussa talviurheiluvälinekeräyksen
- Lokakuussa, makuuhuoneosaston remontin yhteydessä, Ikea lahjoitti paljon erilaisia huonekaluja 6
HOPE-perheeseen.
16
- Joulukuussa Ikea kalusti kahden HOPE-perheen kodit runsailla huonekalulahjoituksilla Jouluksi
Ikea lahjoitti vielä 15 perheelle joulukasseja, arvoltaan 150e/perhe, mitkä sisälsivät herkkuja,
joulukoristeita sekä piensisustustavaraa.
MUUTA:
- Olemme yhdistysten, firmojen, seurojen ja yksityishenkilöiden tuella pystyneet tarjoamaan
perheillemme tänä vuonna mm.
* lahjakortteja useisiin eri liikkeisiin
* osallistumisen Linnanmäki-päivään (Hki) yhteistyössä MLL kanssa (4 perhettä)
* osallistuminen Hevisaurus-musikaaliin (HKI) (1 perhe)
* kuntosalilippuja, uimalippuja ja elokuvalippuja
* lastenhuoneen maalaustarvikkeet
- Lisäksi yksityinen lahjoittaja lahjoitti kauttamme keväällä itse kunnostamansa LEIKKIMÖKIN, jonka
kohdensimme Kokkokallion tukikotiin. Lahjoitukseen osallistuivat lahjoittajan lisäksi: Kuljetusliike
Ohvo ja K-Rauta Lohja, jotka järjestivät leikkimökin kuljetuksen, maalit tarjosi Lohjan Maalikeskus ja
Ikea Espoo sisusti tavaroillaan mökin.
- Hakemuksemme Lohjan kaupungille yhdistysten toiminta-avustuksesta, jonka olisimme
kohdentaneet vuokranmaksuun, hylättiin muotoseikkaan vedoten. Kyseessä oli toiminta-ajan pituus,
joka meillä Lohjalla katsottiin vielä viime vuoden perusteella olevan liian lyhyt.
- Haimme kuitenkin aktiivisesti muita keinoja rahoittaa toimintaamme; otimme yhteyttä järjestöihin ja
yhdistyksiin sekä lähetimme hakemuksia myös paikallisille säätiöille. Tätä kautta saimme
yllättäviäkin lahjoituksia, joten toimintamme Lohjan vuokratiloissa on taattu nyt ainakin vuodeksi
eteenpäin.
2.9 Oulu
Tiiminvetäjänä Teija Hanhela
Autettuja perheitä 55 ja noin 150 lasta.
Vuonna 2012 keskityimme pääosin perustason auttamistyöhön; vaate- ja tavaralahjoitusten
kierrättämiseen ja toiminnan laajentamiseen pienin askelin. Tiiminvetäjänä toimi Aino Lappi, joka
sittemmin syyskuussa 2012 jättäytyi taka-alalle ja Oulun paikallistoiminnan vetovastuun otti Teija
Hanhela.
Tammikuussa osallistuimme Oulussa ensimmäistä kertaa järjestettävään Liikukko nää? –
tapahtumaan. Olimme paikalla kolmen vapaaehtoisen voimin vastaanottamassa käytettyjä
liikuntavälineitä ja kertomassa toiminnastamme. Tapahtuman ansiosta saimme lisää näkyvyyttä ja
runsaasti erilaisia urheilu- ja liikuntavälinelahjoituksia, jotka kauttamme jaettiin toiminta-alueen
vähäosaisille lapsille.
Huhtikuussa osallistuimme Monikkoperheyhdistyksen järjestämään kirpputori tapahtumaan. Paikalla
olimme kahden vapaaehtoisen voimin kertomassa toiminnastamme ja vastaanottamassa
lahjoituksia. Osallistuimme myös huhtikuun lopulla järjestettäville Oulun Lastenmessuille kuuden
vapaaehtoisen toimesta. Tapahtumassa kerroimme toiminnastamme ja loimme pohjaa uusille
yhteistyötahoille.
Joulukuun alussa olimme Kulttuuriosuuskunta Puhurin järjestämällä vaatteiden vaihtopäivillä kolmen
vapaaehtoisen voimin. Tapahtumaan oli järjestetty lastenvaate ja -tarvike keräys. Hope oli keräyksen
vastaanottaja kohteena yhdessä Mannerheimin lastensuojeluliiton kanssa. Osallistuimme myös
Mamin kirpputorin järjestämään joulutapahtumaan, otimme vastaan lahjoituksia ja kerroimme
ihmisille lisää toiminnastamme. Lapsille järjestimme kasvomaalausta ja tarjosimme pipareita.
17
Huhtikuun tiiminvetäjien tapaamiseen osallistui Aino Lappi ja toi mukanaan arvokasta tietoa muiden
alueen toimintatavoista ja käytännön kokemuksista. Loppusyksystä toiminnanjohtaja Eveliina Hostila
vieraili Oulussa tavaten tiimiläisiä. Tapaamisen anti oli valtaisa.
Oulussa on aina lahjoitukset varastoitu vapaaehtoisten kotona, pääosin tiiminvetäjän kotivarastolla,
mutta marraskuussa saimme Mamin kirpputorilta lahjoituksena ilmaisen varastotilan. Varastotilan
myötä pystyimme laajentamaan toimintaamme sillä se mahdollisti jokaiselle vapaaehtoiselle
samanlaisen mahdollisuuden osallistua toimintaan. Tila on kuitenkin niin pieni, että päätimme jatkaa
toisen ilmaisen varastotilan etsimistä siihen rinnalle. Varastotila sijaitsee Oulussa Rajakylässä,
osoitteessa Ratamontie 18.
Vuoden lopulla järjestimme joululahjakeräyksen, jossa vastaanotimme ja jaoimme edelleen lahjat 56
lapselle. Järjestimme myös ruoka-apu keräyksen yhteistyössä alueen ruokakauppiaiden ja
yksityisten ihmisten kanssa ja saimme ruoka-apua ja/tai lahjakortteja toimitettua yhteentoista eri
perheeseen.
Vuoden 2012 aikana autoimme 55 perhettä ja noin 150 lasta. Toiminnan laajentumisesta kertoo se,
että valtaosa avunsaajien määrästä sijoittuu syyskaudelle.
Noin puolet perheistä on tullut sosiaalityöntekijöiden (perhekuntoutuksen) välityksellä. Joko niin, että
perhetyöntekijät pyytävät ja toimittavat lahjoitukset tai tiimimme toimittaa ne perhekuntoutuksen
yksikköön. Noin puolet perheistä on tullut suorin yhteydenotoin yksityisiltä perheiltä. Mannerheimin
lastensuojeluliiton perhetyöntekijöiden välityksellä autoimme viittä perhettä loppuvuonna, syksyn
2012 aikana alkaneen yhteistyön myötä. Monia perheitä on autettu useampaan otteeseen kuluneen
vuoden aikana.
HARRASTUKSET
Ratsutila Riiviö mahdollisti yhdelle asiakasperheen lapselle mahdollisuuden kokeilla ratsastamista
lahjoittamalla ratsastuslahjakortin; 2xtalutusratsastus 30min.
TAVARALAHJOITUKSET
Olemme vastaanottaneet sekä jakaneet vuoden aikana:
vaatteita, kenkiä
urheiluvälineitä
huonekaluja, kodintarvikkeita
vauvanhoitotarvikkeita
lahjakortteja
joululahjoja
leluja, pelejä, kirjoja
elintarvikkeita
Heijastinliivejä
TOIMINTAA TUKENEET YRITYKSET
K-citymarket Ylivieska
K-citymarket Oulu Raksila
K-citymarket Kemi
K-market Pateniemi
K-supermarket Kempele
S-market Tuira
Kempeleen kyläkauppa
Baby Style
Mamin kirpputori Oulu
Ratsutila Riiviö
Yhteistyökumppanit ovat antaneet osaamistaan sekä lahjoituksia Hopelle.
18
YHTEISTYÖTAHOT ASIAKKAIDEN OSALTA
Oulun ensi- ja turvakoti
Ympärivuotinen perhekuntoutusyksikkö
Kuntouttava perhetyö
Mannerheimin lastensuojeluliiton perhetyö
Lastenkoti Onnela
Lastenkoti Metsola
Oulun Seudun Yhden Vanhemman Perheet ry
Pohjois-Suomen Monikkoperheet ry
Auta Lasta ry
Kulttuuriosuuskunta Puhuri
YTYÄ ry (Yhteistyötä työttömät)
Yhteistyötä eri neuvola-, päiväkoti- ja seurakuntien diakoniatyö yksiköiden kanssa alettu
loppuvuodesta laajentamaan.
2.10 Pääkaupunkiseutu
Tiiminvetäjänä Nora Virtanen
Autettuja perheitä 249, joissa 882 lasta.
Pääkaupunkiseudun toiminta on kasvanut entisestään, niin avun saajien määrän kuin
vapaaehtoisten ja lahjoittajien määrän osalta. Apua saaneita oli pk-seudulla 429 perhettä, joissa
asui yhteensä 882 lasta. Toiminnan laajeneminen pakotti toimitilan vaihtoon ja uusi tila löytyikin
maaliskuussa samasta rakennuksesta. Uuden tilan myötä toimisto ja varasto yhdistyivät ja varaston
puolelle saatiin kaivattuja lisäneliöitä. Helsingin ja Vantaan kaupungit tukivat vuonna 2012 Hopea
kohdentaen tuen osaan tilavuokrasta.
EJY:n kautta oli kesäkuuhun saakka Sahaajankadulla apuna toimistoapulainen. Maaliskuussa 2012
aloitti EJY-rahoituksella vapaaehtoistyön koordinaattori, Katja Salmi, työskentelyn pk-seudun
toimistolla vastaten vapaaehtoistyön kehittämisestä, siihen liittyvistä materiaaleista sekä osin
yhteydenpidosta paikallistoimijoihin.
Hopen valtakunnallisen laajentumisen myötä toiminnanjohtajan työnkuvan painopiste on muuttunut
valtakunnallisesti paikallistiimejä tukevaksi ja tämän muutoksen myötä lokakuussa 2012 aloitti
työelämävalmennettava Nora Virtanen vastaamaan pk-seudun asiakastyöstä. Nora jatkaa 1.4.2013
alkaen osapäiväisenä, palkattuna tiiminvetäjänä Sahaajankadun toimipisteessä. Lisäksi
Sahaajankadun toimipisteessä oli kevään aikana kaksi opiskelijaharjoittelijaa.
MATERIAALINEN APU
Hope on ottanut lähes päivittäin vastaan lahjoituksia, pääosin yksityisiltä ihmisiltä, mutta myös
yrityksiltä:
Muun muassa
- Bestseller
- Ikea: huonekalut, kodintarvikeet
- Bom: rattikelkat, jopo
- Timberland
- Lekmer
Vantaan Ikeassa järjestettiin toukokuussa polkupyöräkeräys, ennen koulun alkua koulureppukeräys
sekä lokakuussa harrastusvälinekeräys. Ikealta on saatu myös työvoimaa varastolle, mikä oli
19
suureksi avuksi etenkin muuton jälkeisessä ruuhkassa.
Vuoden aikana on vastaanotettu ja lahjoitettu eteenpäin mm.
vaatteita, kenkiä
urheiluvälineitä
huonekaluja, petivaatteita, muita kodin tarvikkeita
vauvanhoitotarvikkeita
kodintekniikkaa
leluja, pelejä, kirjoja
Joulunaika oli Hopessa kiireistä. Joululahjakeräyksiä toteutettiin niin varastollamme, kuin myös
yhteistyökumppanien toimipisteissä. Helsinki-Itäväylän Nuorkauppakamari toteutti
Joulupuukeräyksen, jonka tuotto jaettiin Hopen asiakasperheille ympäri pk-seudun.
HARRASTUSTOIMINTA
Harrastustoimintaa on tuettu pääosin säätiöyhteistyökumppanin turvin.
RETKET, VAPAA-AIKA
- helmikuussa veimme lastenkodin lapset HIFK:n treeneihin, jossa he pääsivät treenien jälkeen
tapaamaan pelaajia pukukoppiin saakka
- lippuja lapsille & perheille HIFK:n peliin
- Sofanatics Oy:n toteuttaman Bisneslippuja junioreille -MM-jääkiekkolippukampanjan kautta lippja
MM-peleihin
- 11.2. Ulkoilutapahtuma Käpylän ulkojäillä
- Viaplay järjestänyt elokuvailtoja laitoksissa
- lippuja Myötätuulirockiin
- lippuja Rentofestiin
- lippuja HJK:n peliin
- NLP-valmentaja Risto Virtanen antoi ammattitaitoaan käyttöön asiakasperheen vanhemmalle
- lippuja Yleisurheilun EM-kisoihin
- lippuja Messukeskuksen koiranäyttelyyn
- Ihana-kauneuspäivä äideille ja nuorille, Beautryroom Bellagiossa
- hiustenleikkausta lapsille Sahaajankadulla
- liput Madonnan konserttiin
- Dinner in the Sky –tapahtumaan pääsi nuorisokodin asukkaita sekä asiakasperheiden vanhempia
elokuussa
- Liput laitoslapsille Muumi-jääshowhun 2.12
- Fazer- vierailut syyslomalla
- laitoslapset keilaamassa toukokuussa
- Joulukonsertti 2012 Hartwall Areenalla, 40 lippua
YHTEISTYÖ VARAINKERUUN OSALTA
- yhteistyö Ruohonjuuren kanssa: Pesosen Mehiläistarhojen Huulivoide on Ruohonjuuren helmikuun
"hyvis-tuote".
- Taidekeinutuolit Habitaressa, joiden huutokaupan tuotosta osa ohjautui Hopelle
- Stadiumin järjestämään hyväntekeväisyysjuoksun voittajajoukkueen palkintosumma ohjautui
Hopelle, (Suomen ja Tanskan omat SOC Running Teamit kisasivat toisiansa vastaan Helsingin
Midnight Runissa 1.9.)
- Perhon kokkiopiskelijat perustivat Espan lavalle kahvilan. Kahvila oli auki kaksi viikkoa ke-su (12.23.9.) teemalla Syödään hyvää – tehdään hyvää. Hope sai osan tuotosta.
- Finnairin matkustamohenkilökunta järjesti Ravintolapäivänä hyvntekeväisyysravintolan 19.5., jonka
tuotot ohjautuivat Hopelle
20
- joulun aikaan useampia lahjoituksia yrityksiltä, mm. KämpGroupin lipaskeräys kaikissa
toimipisteissä
YHTEISTYÖ LAITOSTEN KANSSA:
- Meripihan perhetukikeskus/Rastila
- Sofian vastaanottokoti
- Kuusela perhekuntoutuskeskus
- Tammirinne
- Malmin pienkodit
- Viertolan vastaanottokoti
- Tiirakallion
- Karhukallion lastenkoti
- Naulakallion hoito- ja kasvatuskodit
MUUTA:
- Medi-Sound järjesti sointukylvyn vapaaehtoisten rentoutumiseen, 8.10
- Hope oli mukana Lapsimessuilla 27. - 29.4. Helsingin Messukeskuksessa, pyörittäen lelujen
vaihtopistettä ja kertoen samalla toiminnastaan
- vapaaehtoisten pikkujoulut pe 7.12. klo 18
- Hope on saanut apua yrityksiltä, jotka tarjoavat henkilökunnalle mahdollisuuden käyttää työpäivän
vuodessa hyväntekeväisyyteen. Tällaisessa yhteistyössä ovat olleet mukana Timberland, Ikea,
Teradata
2.11 Seinäjoki
Tiiminvetäjänä Anita Jokilehto
Autettuja perheitä noin 60.
Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:n paikallistoiminta käynnistyi Seinäjoella 05. pvä heinäkuuta 2011.
Tiiminvetäjänä toimi Merja Kallio,hänen jälkeensä vuoden 2012 alussa vetovastuuseen tuli Tiina
Kapela. Anita Jokilehto aloitti Seinäjoen tiiminvetäjänä elokuussa 2012.
Helmikuussa järjestimme hiihtolomaviikolla esittelytempauksen Torikeskuksessa. Neljä aktiivia oli
paikalla roll-upin ja Hope-t-paitojen kera. He jakoivat Hopen esitteitä ja kertoivat toiminnasta
kiinnostuneille. Samalla jaettiin halukkaille jogurtteja.
Maaliskuussa olimme esittäytymässä Nurmon MLL:n Maalismarkkinoilla
(lastentarvike/vaatekirpputori), jaoimme esitteitä ja ilmapalloja sekä myimme kirpputoritavaroita
saadaksemme varoja toimintaan.
Huhtikuussa olimme Seinäjoen MLL:n kirpputorilla jakamassa esitteitä ja kertomassa toiminnasta,
sekä saman kuun lopulla aktiivit virkistäytyivät omakustanteisesti Jääskänjärvellä saunoen.
Toukokuussa järjestimme Hope-päivän Pomppulassa (sisäleikkipuisto). Hope-perheet pääsivät parin
tunnin ajaksi leikkimään ilmaiseksi, sekä aktiivit olivat leiponeet ja tehneet mm. voileipiä leikkijöille.
Samassa kuussa ostimme lahjoitusvaroilla 17 uutta polkupyörää ja kypärää Hope-lapsille.
Kesäkuussa järjestimme kesäretken Ähtärin eläinpuistoon Hope-perheille. Eläinpuistoon matkattiin
linja-autolla, mukana oli kolme aktiivia. Matkaeväät saatiin lahjoituksina.
21
Syyskuussa Seinäjoen Hope oli esittäytymässä Lapuan Vanhan Paukun Viikinkifestivaaleilla. Yksi
aktiivi esitteli yhdistyksen toimintaa ja keräsi varoja toimintaan myymällä mm. aktiivien tekemiä
käsitöitä.
Lokakuussa osallistuimme Hyllykallion koulun syystrysköisiin (myyjäiset), siellä keräsimme
mm.talviurheiluvälineitä ja esittelimme toimintaa.
Joulukuussa keräsimme varoja toimintaan Hyllykallion Prisman käytävällä lippaiden kera.
Joulukuussa myös järjestimme yhdessä ”Kaunis pieni elämä” –blogin kanssa joululahjakeräyksen,
jonka ansiosta 125 lasta sai joululahjan Hopelta ja jokainen perhe (n.50) sai herkkukassin. Kassin
lahjoituksia tekivät mm. Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa, SP Koti, Pro Agria ja Farmari 2013.
Samoin joulukuussa parturi-kampaaja Sinikka Saari tarjosi yhden vapaapäivänsä Hope-perheiden
käyttöön, ja päivän aikana seitsemän perheen äidit ja lapset saivat uudet hiukset.
TAVARALAHJOITUKSET
Olemme vastaanottaneet sekä jakaneet vuoden aikana:
vaatteita, kenkiä
urheiluvälineitä
huonekaluja, kodintarvikkeita
vauvanhoitotarvikkeita
lahjakortteja
joululahjoja
leluja, pelejä, kirjoja
elintarvikkeita
Pääosa asiakkaistamme on tullut suorilla yhteydenotoilla joko sähköpostitse tai puhelimitse. Myös
muutama perhetyöntekijä on ollut meihin yhteydessä.
Olemme vuoden 2012 aikana toimittaneet 2-8 lahjoitusta viikossa (poislukien lomakuukausi
heinäkuu). Lahjoituksia on lähtenyt siis noin parisataa kappaletta, mikä täysin vapaaehtoisvoimin on
valtava määrä.
RETKET, VAPAA-AIKA
- Toukokuussa järjestimme Pomppula-päivän Hope-perheille. Noin 10 Hope-perhettä lapsineen oli
mukana sisäleikkipuistossa leikkimässä parin tunnin ajan ja aktiivit olivat leiponeet ja Valio oli jälleen
lahjoittanut pientä naposteltavaa lapsille.
- Kesäkuun 9. pvä järjestimme kesäretken Hope-perheille Ähtärin eläinpuistoon. Retkestä tuli
kiitettävää palautetta ja samanlainen tullaan järjestämään myös kesällä 2012.
HARRASTUKSET
Hopen säätiö-kumppanin avustuksella kolme seinäjokista lasta on saanut harrastustukea vuoden
2012 aikana.
YHTEISTYÖSSÄ VUONNA 2012
Sp koti
Runkovarasto
Pomppula Oy
Sinikka A. Saari
Kaunis Pieni elämä-blogi
Pohjan Purtava
Epec Oy
Huvikumpu
Tasangon herkkutuote
22
Valio
Prisma
ProAgria Etelä-Pohjanmaa ja Farmari 2013
Lehtisen S-Market
Kivistön S-Market
Joupin S-Market
Törnävän S-Market
Oral Seinäjoki
Yhteistyökumppanit ovat antaneet osaamistaan sekä tavara- tai rahalahjoituksia Hopelle.
2.12 Tampere
Tiiminvetäjänä Kirsi Stenvall
Vapaaehtoisia 10 aktiivia, lisäksi 10 toimijaa
Autettuja perheitä 140, lapsia 300
MATERIAALINEN APU
Vuosi 2012 oli toimintamme toinen vuosi Tampereella. Se oli yhdistyksellemme voimakasta kasvun
ja kehittymisen aikaa ja kaiken toiminnan volyymi kasvoi merkittävästi. Vuoden 2012 aikana
apuamme sai noin 140 perhettä, joista useimmat saivat tavara- ja vaatelahjoituksia säännöllisesti,
liki kuukausittain. Apumme kosketti siis noin 300 Tampereen alueella asuvaa lasta. Yleensä
pystyimme tarjoamaan heille vuoden aikana tarvitsemansa vaatetuksen, sukset, luistimet, leluja ja
pelejä. Pystyimme lahjoittamaan moneen kotiin myös huonekaluja, astioita ja kodin muuta
irtaimistoa.
VARASTON TOIMINTA
Materiaalisen avun keskuksena toimi Cityconin sponsoroima varastomme Tullintorilla, jonka
keskeinen sijainti palveli hyvin asiakkaitamme ja lahjoittajia, mutta joka toiminnan laajetessa kävi
auttamattoman pieneksi. Loppuvuonna saimmekin Tampereen kaupungilta mahdollisuuden muuttaa
uusiin, huomattavasti isompiin tiloihin Sorinkadulle (Sorinkatu 16) ja 44 neliötä muuttui 240 neliöksi.
Varastollamme on päivystetty vähintään kerran viikossa, usein myös kahdesti. Myös matkahuollon
kautta on toimitettu tavaraa etäämmällä asuville tai niille, joiden on ollut mahdotonta kuljettaa
lahjoituksia julkisilla kulkuvälineillä.
Avunhakijat ovat lähestyneet meitä joko itsenäisesti sähköpostitse tai sosiaali-tai perhetyöntekijöiden
kautta. Myös diakoniatyöntekijät ovat ohjanneet asiakkaita luoksemme. Pystyimme yleensä
auttamaan heitä jo parin päivän kuluttua ensimmäisestä viestistä, ja viimeistään viikon kuluessa.
VAPAAEHTOISET
Hopen toimintaa pyörittävät vapaaehtoiset, joiden määrä lisääntyi voimakkaasti vuoden edetessä.
Vuoden lopussa toiminnassa oli aktiivisesti mukana noin kymmenen henkilöä, ja saman verran oli
mukana ajoittain, oman elämäntilanteensa mukaan.
Anu Santaniemen tilalle tiiminvetäjäksi tuli huhtikuussa Kirsi Stenvall, joka oli jo alkuvuodesta
sijaistanut sairaslomalla olevaa Santaniemeä.
Kokouksia Hopeyhdistys järjesti kuukausittain, ja niissä suunniteltiin ja organisoitiin toimintaa.
MUU TOIMINTA
Hope on pystynyt tukemaan myös lasten harrastuksia ja vuonna 2012 kolme lasta sai
mahdollisuuden jatkaa harrastustaan Tampereen Hopen avulla (kaksi jalkapalloharrastustaan, yksi
soittoharrastustaan).
23
Hope on myös jakanut vauvakasseja, jotka ovat eräänlainen äitiyspakkausta tukeva starttipaketti
tuleville äideille, jotta vauvalla olisi kaikki välttämätön ensi kuukausikseen.
Joulun alla jaoimme myös lahjoittajilta saatuja uusia joululahjoja ja ruokalahjakortteja lapsille, joiden
perheillä oli erityisen vaikea taloudellinen tilanne.
YHTEISTYÖTAHOT
Hope on toiminut tiiviissä yhteistyössä muun muassa Turva-ja ensikodin sekä Päiväperhon kanssa.
Näiden kautta meille tulee asiakkaita, jotka tarvitsevat pitempiaikaista ja mittavampaa apua myös
meiltä.
Tampereen kaupunki luovutti joulukuussa käyttöömme veloituksetta 240 neliön varastotilan ja
mahdollisti näin toimintamme kasvun ja kehittymisen. Kaupungilta saimme myös 300 euron
avustuksen.
Tampereen Ikean kanssa allekirjoitettiin yhteistyösopimus, jonka mukaan Ikea lahjoittaa ja kuljettaa
kerran kuussa huonekaluja ja muuta kodin irtaimistoa Hopen asiakasperheille. Yleensä näitä
lahjoituksia on saanut kuukausittain 1-3 perhettä. Elokuussa Tampereen asuntomessujen loputtua
Ikea lahjoitti kaikkien kalustamiensa asuntojen huonekalut, tekstiilit ja muut esineet Hopen perheille,
ja 12 perhettä sai kotiinsa paljon uutta ja kaunista!
Joulun alla Ikea mahdollisti myös parillekymmenelle perheelle aterioinnin joulubuffeessa. Ikea
lahjoitti Hopen asiakkaille myös 30 joululahjakassia jouluherkkuineen, lyhtyineen ja kynttilöineen.
Kansainvälisenä lastenpäivänä Ikeaan sijoitettiin 12 Hopen keräyslipasta kassoille, joissa ne olivat
vuoden loppuun asti. Näiden lippaiden tuotolla pystyimme hankkimaan lapsille sellaisia vaatteita,
joita emme ole lahjoituksena saaneet, mutta jotka ovat välttämättömiä.
Carccu Oy lahjoitti myös joulun alla jouluisen kampanjan tuottonsa Hopelle käytettäväksi nuorien
hyväksi.
VUOSI 2012 – TOIMINNAN KASVUN VUOSI
Vuosi 2012 merkitsi monelta osalta Hopen toiminnan vakiintumista ja myös jatkuvaa kasvua. Yhä
useammat ovat löytäneen Hopen, niin apua tarvitsevat, lahjoittajat, yhteistyökumppanit ja uudet
vapaaehtoiset. Toiminnan kasvu toi haasteita, mutta pystyimme vastaamaan niihin, ja olemme
valmiina kasvattamaan toimintaamme entisestään.
2.13 Turku
Tiiminvetäjä Susanna Heinonen
Autettuja perheitä 31.
Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:n paikallistoiminta käynnistettiin tauon jälkeen uudelleen Turussa
20.3.2012 tapaamisella toiminnanjohtaja Eveliina Hostilan ja muutaman vapaaehtoisen kesken.
Elokuussa 2012 tiiminvetäjäksi valittiin Anu Jääskeläinen.
Turun toiminta käynnistyi ottamalla yhteyttä webmailin kautta viestejä laittaneisiin perheisiin. Heidän
tarvitsemiaan tavaroita kuulutettiin omien facebook –sivujen kautta ja välivarastona käytettiin Turun
NNKYn tiloja Vähähämeenkatu 12a:ssa. Syyskuussa saimme lahjoituksena varastotilat Randh
OY:ltä Kalevantie 17 Itäharjulta. Varaston käyttöönoton jälkeen oli päivystysaika maanantaisin klo
18-20, jolloin varastolle sai tuoda lahjoituksia ja perheet pääsivät itse valitsemaan tarvitsemiaan
tavaroita sieltä. Muina aikoina varastolla oltiin vaihtelevasti tarpeen mukaan. Yhteistyötä luotiin
Turun ja Kaarinan ev.lut. seurakuntien diakoniatoimeen.
24
Turun Hope osallistui Kaarinan MLLn järjestämään kirpputoritapahtumaan Hovirinnan koululla 14.10.
vastaanottamalla lahjoituksia. Tavaralahjoituksia on saatu yksityisten oma-aloitteisten lahjoitusten
lisäksi myös Idea Kirppikseltä, Ikean järjestämästä talviurheiluvälinekeräyksestä, Turun kaupungin
Ekotorilta sekä pyytämällä täsmällisempiä lahjoituksia facebook-sivujen kautta. Uusia tavaroita
olemme saaneet Ikealta (pussilakanoita), Heli Vähäsillalta (10 kpl Hugo merellä –kirjalahjoitus),
Kuomionkoski Oyltä (30 paria Kuoma talvikenkiä) sekä tuntemattomalta yritykseltä pipoja.
Perhetalo Heidekenillä toimivien järjestöjen luona käytiin kertomassa toiminnastamme ja jakamassa
edelleentoimitettavaa materiaalia. Heidekeniltä tavoitettiin Turun Seudun yksinhuoltajat ry:n,
Pelastakaa Lapset ry:n sekä Turun Ensi- ja Turvakoti ry. Turun kaupungin Eviva –hankkeesta
saimme infoa tapaamisessa liikuntatoimen kanssa. Yksplus –lehteen toimitettiin ilmoitus, jonka he
julkaisivat maksutta.
Osallistuimme Hirvesalon Heiton urheilutalolla pidettyyn kirpputoritapahtumaan pitämällä buffettia.
Vapaaehtoiset leipoivat myytävät itse.
Turun Nuorkauppakamari lahjoitti 10 lippua Halloween –konserttiin. Yksi perhe tarttui tarjoukseen.
Logomo lahjoitti 8 lippua Diandran konserttiin, joka pidettiin 17.11. Logomossa. Kolme
asiakasperhettä pääsi nauttimaan tilaisuudesta.
TAVARALAHJOITUKSET
Olemme vastaanottaneet sekä jakaneet vuoden aikana:
vaatteita, kenkiä
urheiluvälineitä
huonekaluja, kodintarvikkeita
vauvanhoitotarvikkeita
lahjakortteja
joululahjoja
leluja, pelejä, kirjoja
Pääosa asiakkaistamme on tullut oma-aloitteisen viestin välitykselle. Osalle työntekijä on vinkannut
toiminnastamme ensin. Olemme myös itse kysyneet perheiltä tarpeita esim talviurheiluvälineiden
suhteen. Perheet ovat pääsääntöisesti hakeneet itse tavarat varastolta tai muusta sovitusta
kohteesta mutta osalle on järjestetty kuljetus kotiin tai lähelle kotia ja muutamalle on lähetetty
laatikko matkahuollon kautta. Olemme auttaneet vuonna 2012 kolmeakymmentäyhtä perhettä, joissa
on yhteensä 91 lasta.
HARRASTUKSET
Lasten harrastustoimintaa on tuettu kahdelle lapselle. Toinen halusi kokeilla jalkapallon pelaamista
sekä yleisurheilua. Hänelle hankimme varusteita sekä harrastuskummin, joka maksoi laskun. Toinen
lapsi pääsi jatkamaan ratsastusharrastusta. Säätiö tuki tallimaksun muodossa ja harrastuskummi
maksoi osan matkakuluista hänelle.
TYÖNTEKIJÄT
Toiminta pyöri täysin vapaaehtoisvoimin. Turun NNKYn työntekijä Irene Limnell sai käyttää
työaikaansa Hopen tehtäviin.
YHTEISTYÖSSÄ VUONNA 2012
Randh OY
Turun NNKY
Ikea Raisio
Akselikiinteistöt OY
Kuomionkoski OY
Heli Vähäsilta
25
MLL Kaarina
Idea Kirppis
Ekotori
Silkkiä ja samettia –blogi
Yhteistyökumppanit ovat antaneet osaamistaan sekä tavaralahjoituksia Hopelle. Randh OY on
antanut varastotilat maksutta käyttöömme.
YHTEISTYÖ KOHTEIDEN OSALTA:
Turun ja Kaarinan ev.lut. srk-yhtymä, diakoniatyö
Turun kaupungin sosiaalityö
Turun Ensi- ja Turvakoti ry
Turun Seudun yksinhuoltajat ry
MLL perhekahvila Heideken
3.
YHTEISTYÖ JA VARAINKERUU
Yhteistyö niin eri järjestöjen kuin yritysten kanssa on yhdistyksen toiminnan perusta. Luomme väyliä
ja mahdollisuuksia auttaa. Varainkeruun pääpaino on keräysluvan alaisilla keräysmuodoilla.
3.1 Yritysyhteistyö
Hopen kotisivujen ylläpidosta sekä sähköpostiliikenteen toimivuudesta vastaa BaseTrix Oy pro
bono-periaatteella.
Alkusyksystä saimme sähköpostiliikenteen salauksen maksutta käyttöön, D-Fence Oy:n välityksellä.
Elenia Oy kustantaa toiminnanjohtajan työhuoneen Hämeenlinnassa ja kehittää yhteistyötä muun
muassa keräystoiminnan muodossa.
Ben&Jerry´s-brändin kanssa toteutettiin kampanja K-kaupoissa. Kampanjan tuotolla toteutetaan
skeittikouluja vähävaraisille lapsille.
Jaoimme Kaipauksen kaulakoruja äitienpäivälahjaksi asiakasäideillemme.
Hope oli mukana Serla Hyvä Teko Kampanjan voittajissa saaden lahjoituksen, joka jaettiin tasan
paikallistoimijoiden kesken. Varoilla mahdollistettiin osaltaan varastojen olemassaolo
(vuokranmaksu).
Oivariini-kampanjan yhteydessä saimme käyttöömme Hopen esittelyvideon sekä lahjoitussumman,
jolla ostetaan perheille lastenhoitopalvelua vuonna 2013.
LassiLoikka tarjosi elokuussa useammalle paikkakunnalle ilmaispaikkoja, jotka jaettiin vähävaraisten
perheiden lapsille.
Crocs on tehnyt kenkälahjoituksia ympäri Suomen.
TraineLab tarjoaa ilmaisia koulutuspaikkoja (personal trainer, hyvinvointivalmentaja) Hopen
asiakkaille. Tämä mahdollistaa jopa uudenlaisen urasuunnittelun ja sittemmin taloudellisen
tasapainon vaikeissa tilanteissa olevien asiakasperheiden vanhemmille.
26
MorMor Cupcakes lahjoittaa kymmenen senttiä per myyty kuppikakku Hopen hyväksi.
BodyShopin huulivoide-kampanja käynnistyi. Hope on mukana Animalian sekä Luonnonsuojeluliiton
rinnalla.
Kantolan Korttituote myy suruaddresseja Hopen hyväksi. Yritys myi myös joulukortteja Hopen
logoilla ja tulouttaen rojaltit Hopelle.
Taistelijan Joulupakkaus 2012-tempaus keräsi Hopen asiakaslapsille sekä urheiluvälineitä että
varoja lasten harrastustoiminnan tukemiseen. Tuloutunut potti jaettiin tasan paikallistoimijoiden
kesken.
Ikea-yhteistyö laajeni valtakunnalliseksi. Kuopion Ikea teki loppuvuodesta yhteistyötä Joensuun
paikallistoimijan kanssa, ennen kuin Kuopion oma paikallistoiminta laajeni. Ikea ja paikallistoimijat
sopivat yhteistyön muodoista ja käytänteistä ja tämän lisäksi järjestettiin kaikissa Ikeoissa esim.
polkupyöräkeräyksiä. Tarkemmat yhteistyömuodot ovat luettavissa paikallistoimijoiden osiosta.
SBS Finland lahjoitti Hopelle joulukuussa viikon mainoskampanjan kanavilla The Voice, Iskelmä
sekä Radio City.
Hope pääsi PAF:n tuettavien joukkoon Millionrun-pelin lanseerauksen yhteydessä. Yhteistyötä
kehitetään edelleen.
3.2 Varainkeruu
Alkuvuodesta jatkettiin Lapset ja Tähdet -kalenterin myyntiä.
Hopen edellinen rahankeräyslupa päättyi elokuussa. Uusi keräyslupa Poliisihallitukselta saatiin
lokakuussa. Luvan kesto on kaksi vuotta. Samassa yhteydessä ostettiin lisää keräyslippaita ja
muistuteltiin paikallistoimijoita Virtuaalisen keräyslippaan toiminnasta. Keräys tuotto ylitti etenkin
odotukset.
Vuoden aikana on saatu kaksi merkkipäivälahjoitusta.
Paikallistiimit ovat toteuttaneet varainkeruuta mm. hyväntekeväisyysjääkiekko-ottelun muodossa
(Jyväskylä). Nämä ovat luettavissa paikallistoimijoiden osiosta.
3.3 Media
Vuoden aikana on saatu medianäkyvyyttä paikallistasolla niin lehdissä kuin radiossa. Lisäksi Kirsi
Salo vieraili Vanessa ja Pikkuväki-ohjelmassa, toiminnanjohtaja alkuvuodesta YlePuhean aamussa,
Eve Mantu vieraili Hopen pk-seudun varastolla tehden samalla radio-ohjelman Yle Puheelle.
Toiminnanjohtaja ja työelämävalmennettava vierailivat Radio Novalla Backman & Backmanohjelmassa.
3.4 Markkinointi
Yhdistyksen markkinointiin ei ole käytetty varoja juurikaan muutoin, kuin pakollisten esitehankintojen
osalta. Markkinoinnissa on ollut apuna Hopen yleisesite, paikallistoimijoiden omat esitteet, kotisivut,
rollup tapahtumiin sekä Diplomi yrityksille. Hajanaisten käytäntöjen vuoksi markkinointimateriaalia on
27
lähdetty uusimaan ja uusimistyö valmistuu keväällä 2013. Yllä mainitut media-näkyvyydet kuin myös
erilaiset paikallistason tempaukset ovat tehokkaalla ja sopivalla tavalla levittäneet tietoisuutta
yhdistyksestä.
3.5 Muu
Hope sai joulukuussa RAY:n alustavan jakopäätöksen mukaisesti 50 000 € (haettiin 76 000 €)
kohdennettua toiminta-avustusta palkkoihin. Päätös on tehty kahden vuoden määräajalla ja
kohdistuu vapaaehtoistyön kehittämiseen sekä uusien tukimuotojen etsimiseen (asiakaslähtöisesti).
4.
LOPUKSI
Hopen vuosi 2012 on ollut kiireinen vuosi hallinnossa ja etenkin paikallistasolla. Vapaaehtoisten
suuri ja sydämellinen panos on mahdollistanut toiminnan tavoitteiden saavuttamisen ja ennen
kaikkea avun ohjautumisen sitä tarvitseville. Tiimit ovat onnistuneet perustoimintojen
toteuttamisessa ja tiimien sisällä luotu työnjako on tasannut tiiminvetäjien työmäärää. Samalla
tiiminvetäjät ovat kuitenkin aktiivisesti ottaneet osaa kehittämistyöhön.
Vuoden aikana on vahvistettu Hopen arvot ja ydintoiminnot. Kehittämistavoitteet on saavutettu ja
uudet haasteet otetaan vastaan hyvässä yhteistyössä ja yhteisöllisyyden ajatuksin. Hope kuuntelee
asiakkaitaan herkällä korvalla osatakseen kehittää uusia palveluja, jos niille on tarvetta. Kaikki
toimintamme lähtee lapsen paremman arjen puolesta.