Etelä-Suomen aluehallintoviraston alkoholiohjelman ja terveyden

Transcription

Etelä-Suomen aluehallintoviraston alkoholiohjelman ja terveyden
5.11.2012
www.avi.fi/etela
Etelä-Suomen aluehallintoviraston uutiskirje:
Esittelyssä Etelä-Suomen alueen
ehkäisevän päihde- ja terveydenedistämistyön hyvät käytännöt
dehaittojen ehkäisemiseksi. Tapaamisissa on
noussut esille tarve päihdetietoisuuden ja päihdekoulutuksen lisäämiseen sekä varhaisen puheeksioton toteuttamiseksi. Lisäksi kumppanuustapaamisissa käydään läpi yhteistyön muotoja ja
mahdollisuuksia.
Vuoden 2011 kouluterveyskyselyn tulokset osoittavat, että nuorten juominen on huolenaihe ja nuoria pitäisi tukea paremmin varhaisemmassa vaiheessa. Etelä-Karjalan ammattiopistolla nuorille
järjestetään Selvä peli liikenteessä –liikennekasvatusta vuosittain yhteistyössä EHYT ry:n kanssa.
Valtakunnallisen ehkäisevän päihdetyön
viikon kunniaksi Etelä-Suomen aluehallintoviraston alkoholiohjelman ja terveyden edistämisen hankkeen uutiskirjeessä kuvataan
alueella toiminnassa olevia ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen hyviä käytäntöjä. Tällä korostamme ehkäisevän työn merkitystä ja painoarvoa hyvinvoinnin edistämisessä.
Ehkäisevän päihdetyön viikon ”Ala onnelliseksi” kampanja, jota koordinoi ehkäisevä
päihdetyö EHYT ry. yhteistyössä Suomen
Punaisen Ristin kanssa haastaa jokaista pohtimaan, mistä koostuu oman arjen onnellisuus
ja millaista on oman näköinen hyvä elämä.
Tämän myötä toivotamme Hyvää ehkäisevän
päihdetyön viikkoa ja työn iloa Talveen!
Aluekoordinaattori Heli Heimala ja
projektisuunnittelija Jarkko Yliruka
LL aa pp pp ee ee nn rr aa nn tt aa
a
Kumppanuutta alkoholiohjelmatyössä
Alkoholiohjelmatyön kumppanuusmalli EteläKarjalan sosiaali- ja terveyspiirin alueella on vakiintumassa vaiheittain koskemaan koko EteläKarjalan sosiaali- ja terveyspiirin aluetta. Kumppanuustapaamisia on järjestetty vuosittain. Mukana päihdehaittojen ehkäisyssä on 23 yhteistyökumppania: järjestöjä, oppilaitoksia ja työpaikkoja.
Eksote / raittiustoimi vastaa kumppanuustapaamisten koordinoimisesta ja toteuttamisesta EteläKarjalan sosiaali- ja terveyspiirin alueella. Kumppanien tapaamisissa on sovittu yhteistyöstä päih-
Tupakoimattomuuden edistämiseksi toisen asteen
oppilaitoksissa on Lappeenrannan kaupunginhallitus päättänyt julistaa Pohjolankadun kampuksen
savuttomaksi vyöhykkeeksi. Elämäni Sankari ry:n
toteuttama Terveenä työelämään -hanke 2010–
2012 on suunnattu ammattiin opiskeleville ja heidän vanhemmilleen, sekä oppilaitosten henkilökunnalle ja siihen sisältyy hyvinvointikyselyt, ryhmäinterventiot, vanhempainillat sekä liikuntatapahtumat.
Työikäisten kohdalla painottuu alkoholin yksittäisistä käyttökerroista ja pitkäaikaisesta riskikäytöstä aiheutuvien haittojen ehkäisy. Ennalta ehkäisevä työ on aina inhimillisempää ja taloudellisempaa
kuin korjaava työ. Päihdetietouden lisääminen
työpaikkojen esimiehille ja henkilöstöasioista vastaaville sekä työntekijöille on tärkeää ja tuloksia
tuottavaa. Konsultoiva työote on osoittautunut
toimivaksi.
Päihdeasioihin liittyvää koulutusta ja pienryhmätoimintaa on järjestetty vuosittain eri kohderyhmille, kuten työikäisille, ikääntyville ja naisille. Tavoitteena on ollut tarjota ajankohtaista tietoa alkoholinkäytön terveysriskeistä ja haitoista sekä antaa
valmiuksia alkoholiasioiden puheeksiottamiseen ja
itsearviointiin. Pienryhmät ovat antaneet tukea
muutokseen pyrkiville. Kouluttajina toimivat alan
ammattilaiset.
Kumppanuusfoorumissa kesäkuussa 2012 pohdittiin päihdehaittojen ehkäisyyn tähtäävää työtä
Alkoholiohjelman valtakunnallisten toimintalinjojen
mukaisesti. Ensimmäiseksi pohdittiin toimenpiteitä
alkoholin kokonaiskulutuksen laskemiseksi. Tärkeimmiksi menetelmiksi mainittiin hintaan ja saatavuuteen vaikuttaminen.
Vanhempien alkoholinkäytön aiheuttamien haittojen ehkäisemiseksi mainittiin perheen tukeminen
ja matalan kynnyksen apu sekä hyvänä esimerkkinä oleminen.
Kolmanneksi pohdittiin, millaisia toimenpiteitä
voidaan tehdä nuorten alkoholinkäytön aiheuttamien haittojen ehkäisemiseksi. Aikuisten on pyrittävä jakamaan vastuuta ja olemaan esimerkkinä
päihdeasioissa. Hyödylliseksi on koettu vanhempien verkostoitumisen mahdollistaminen ja lisääminen sekä ajankohtaisen informaation jakaminen
ja kannustus avoimeen keskusteluun päihdeasioissa.
Neljäntenä pohdittiin, millaista alkoholin yksittäisistä käyttökerroista aiheutuvien haittojen ehkäisy
voi olla. Ehdotettiin lisää verkostotyötä ja kumppanuuden lisäämistä yli sektori- ja toimialarajojen.
Alaikäisten päihteiden saatavuuteen pitäisi puuttua ja juomisen aloitusikää pitäisi saada korkeammaksi. Kampanjoita päihteettömyyden tukemiseksi toivottiin, sekä onnistuneita kohtaamisia
yhdistettynä tiedolliseen antiin päihdeasioissa.
Viidenneksi pohdittiin, millaista pitkäaikaisesta
riskikäytöstä aiheutuvien haittojen ehkäisy voi olla.
Ryhmissä ehdotettiin päihteettömiä kohtaamispaikkoja, varhaista puuttumista, apua kokonaisvaltaisesti ja yhdeltä taholta, ystävien apua läheisille, kaikille kansalaisille suunnattuja terveystarkastuksia sekä hoitoon pääsyn helpottamista.
Alkoholiohjelmatyössä mukana olevat kumppanit
ovat pitäneet Eksote/raittiustoimen roolia
koordinaattorina tärkeänä ja yhteisiä vuosittaisia
tapaamisia toivotaan järjestettävän jatkossakin.
Kumppaneiden palautteen perusteella
kumppanuus on pitkäkestoinen yhteistyön malli ja
kumppanit täydentävät toistensa resursseja.
Kumppanuusmalliin kuuluvaksi katsotaan työ
yhteisillä pelisäännöillä ja esilläolo julkisuudessa
omaan näkökulmaan luottaen. Päihteettömyyttä
edistää se, että käydään paikallisesti rakentavaa
keskustelua toiminnan vahvuuksista ja
kehittämistarpeista. Alkoholiohjelmatyöhön
sitoutumisen haasteena on ajankäyttö sekä
henkilöiden vaihtuvuus eri toimipaikoissa.
Alueelliseen ehkäisevän päihdetyön vuosikalenteriin kuuluu toistuvat teemakuukaudet ja teemaviikot, joita ovat Tipaton tammikuu ja Ehkäisevän
päihdetyön viikko, sekä vaihtuvin teemoin järjestettävät yleisötilaisuudet ja -tapahtumat. Kalenterivuosi päättyy Anna lapselle raitis joulu
-kampanjaan. Kumppanit toteuttavat tahoillaan
alkoholiohjelmatyötä omien tarpeidensa mukaisesti.
Lappeenranta on ollut mukana Alkoholiohjelmatyössä vuodesta 2004 alkaen ja Eksote vuodesta
2010. Kumppaneita ohjelmatyössä on 23: järjestöjä, oppilaitoksia, työpaikkoja sekä elinkeinoelämän
edustajia.
Yhteystiedot: Eksote / raittiustoimi Lappeenranta
leena.miettinen(at)eksote.fi
E
E ss pp oo oo
a
Päihteetön koulu -projekti
Päihteetön koulu -projekti kokoaa yhteen Espoon
Kauklahden alueen toimijoita alueen päihdekasvatuksen vahvistamiseksi. Projekti käynnistyi KantaEspoon Rotaryklubin aloitteesta ja se toimii ajalla
2012 - 2013.
Hankkeessa ovat mukana mm. varhaiskasvatus,
asukaspuisto, Hansakallion koulun 1.-6.-luokat,
Espoon Yhteislyseon koulun 7.-9.-luokat sekä
Kauklahden nuorisotalo.
Hankkeen tavoitteena on laatia rakenteita ja toimivia käytäntöjä päihdekasvatuksen ja ehkäisevän päihdetyön sisällyttämiseksi alueen toimijoiden työhön. Pohjana ovat kunkin toimipisteen
oma toiminta ja erilaiset mallit, kuten ArtEs, KiVakoulu sekä terveystiedon oppiaine. Näin hanke ei
jää irralliseksi arjesta, vaan limittyy muun opetuksen ja toiminnan sisään ja samalla tiivistää alueella tehtävää yhteistyötä. Toiminta myös edistää
koulun tai päiväkodin yhteisöllisyyttä vahvistamalla oppilaiden, vanhempien ja perheiden osallisuutta.
Hankkeen etenemisestä vastaa ohjausryhmä,
joka linjaa sen toimintaa sekä tukee projektiryhmän ja projektipäällikön työtä. Projektiryhmän
tehtävänä on toteuttaa käytännön kehittämistyötä
Kauklahden alueella sekä hyväksyttää ohjausryhmällä käyttöön otettavat menetelmät. Hankkeen projektipäällikkö koordinoi toimintaa ja on
aktiivisesti mukana kehittämistyössä. Hän myös
vastaa hankkeen verkosto-, kirjaamis-, tiedottamis- ja arviointityöstä.
Hankkeen konkreettisena tuloksena on koottu
yhteinen Päihdekasvatuksen vuosikello. Siinä
huomioidaan mm. koulussa toteutettava ArtEstoiminta, jossa painottuvat esimerkiksi sosiaaliset
taidot, moraalinen ajattelu ja suuttumuksen hallinta.
2
Projektin puitteissa päivitetään myös Päihteiden
käytön ennaltaehkäiseminen ja varhainen puuttuminen lasten ja nuorten palveluissa –
suunnitelmaa
Lisäksi Espoossa on käynnistymässä KatuMetro yhteistyö. Toiminta on lähtenyt liikkeelle syyskuussa 2012.
Hansakallion alakoulun vuosikello
Kaikilla luokilla ArtEs -teemoina ovat yhteistyökyky, välittäminen, itsehillintä ja suuttumuksen hallinta.
1. luokalla koko vuoden teemoina ovat ryhmäytyminen ja kiva kaveruus. Ehkäisevän päihdetyön
viikon (EPT) teemoina ovat päihteisiin liittyvät
turvataidot. Lisäksi Onnellisuus-draama.
2. luokalla koko vuoden teemana on Itsetunnon
kehittäminen, EPT-viikon teemana päihteisiin
liittyvät turvataidot. Onnellisuus-draama.
3. luokalla koko vuoden teemoina ovat terveelliset elintavat ja vapaa-ajan vietto. EPT-viikon teemoina ovat energiajuomat ja terveelliset elintavat.
Lisäksi Onnellisuus-draama.
täminen sekä osallisuus. Toimintamalli on kehitetty universaalin ehkäisevän työn näkökulmasta
siten, että se koskettaa kaikkia alakoulusta yläkouluun siirtyviä sekä heidän vanhempiaan. Malli
tarjoaa työkaluja monitoimijaiseen verkostotyöhön, ryhmien ohjaamiseen sekä vanhempainiltoihin. Malli on vapaasti käytettävissä ja hyödynnettävissä.
Toimintamallissa kiinnitetään huomiota lasten,
nuorten ja vanhempien osallisuuden lisäämiseen,
vanhemmuuden vahvistamiseen, kodin ja koulun
välisen yhteistyön vahvistamiseen
sekä nuorten kouluviihtyvyyden parantamiseen.
Käytännön työssä kehitetyt yksinkertaiset asiat
ovat osoittautuneet arvokkaiksi arjen innovaatioiksi, joiden avulla parannetaan asukkaille tarjottavia
palveluita. Keskeisinä toimijoina mallin kehittämisessä ovat olleet pilottialueiden lapset ja vanhemmat sekä opetusvirasto, nuorisoasiainkeskus,
sosiaalivirasto, koulu- ja opiskeluterveydenhuolto
sekä Klaari Helsinki. Yhteistyökumppaneina ovat
toimineet Kalliolan nuoret, MLL, Helsingin seurakuntayhtymä sekä sosiaalialan oppilaitokset. Yhdessä olemme enemmän!
Alakoulusta yläkouluun -toimintamalli
4. luokan koko vuoden teemana ovat energiajuomat.
Valintojen putki – Päihdekasvatusmenetelmä 6.-luokkalaisille
5. luokan koko vuoden teemana ovat tupakka,
terveyshaitat ja riippuvuus. EPT-viikon teemana
on päihteiden terveyshaitat ja päihteistä kieltäytyminen. Lisäksi Onnellisuus-draama.
Päihdekasvatusmenetelmä Valintojen putki toteutetaan 6.-luokkien oppilaille ja heidän huoltajilleen.
Valintojen putki tukee koulujen ehkäisevää päihdetyötä sekä terveyden edistämistä. Valintojen
putken tavoitteena on herättää keskustelua nuorten päihteiden käytön taustalla olevista tekijöistä
kuten valinnoista, ystävyydestä ja vanhempien
huolenpidosta. Valintojen putken tarinassa ja oppilaiden kanssa käytävissä keskusteluissa painottuvat edellä mainittujen asioiden vaikutus omiin
päätöksiin enemmän kuin itse päihteet ja niiden
haitat. Tarinan ja keskustelun kautta tavoitteena
on kannustaa nuoria tekemään hyvinvointia ja
päihteettömyyttä edistäviä itsenäisiä päätöksiä.
6. luokalla koko vuoden teemana on päihteet
sekä sosiaalinen paine.
Yhteystiedot:
Espoon kaupunki, sivistystoimi
Erityissuunnittelija Merja Nordling
merja.nordling(at)espoo.fi
H
H ee ll ss ii nn kk ii
a
Alakoulusta yläkouluun -toimintamalli
Alakoulusta yläkouluun on toimintamalli, joka perustuu monitoimijaisuuteen. Toimintamalli on kehitetty vastaamaan lasten, nuorten ja perheiden
tarpeisiin erilaisissa siirtymävaiheissa. Punaisena
lankana on tarpeeseen vastaaminen, olemassa
olevien hyvien käytäntöjen vahvistaminen ja levit-
Valintojen putki -menetelmä sai alkunsa vuonna
2001 Helsingin kaupungin koillisessa suurpiirissä
toteutetussa elämyksellisessä päihdekasvatustapahtumassa. Menetelmä sai hyvää palautetta niin
lapsilta itseltään kuin koulujen henkilökunnalta.
Kesällä 2002 sille perustettiin moniammatillinen
suunnittelutyöryhmä. Työryhmässä olivat mukana
peruskoulun kuraattori ja terveydenhoitaja sekä
nuorisotoimen, sosiaali- ja terveystoimen, seura-
3
kunnan, SPR:n, YAD:n, Helsingin NMKY:n ja
Klaari Helsingin edustajat.
Valintojen putken testausta suoritettiin Jakomäen
ala-asteella toukokuussa 2004. Lukuvuonna 2004
- 2005 sen kiersivät koillisen alueen 6.-luokkalaiset. Vuosina 2005 - 2006 Valintojen putki
laajeni myös pohjoiseen koulupiiriin ja vuodesta
2006 lähtien mukaan on liittynyt eteläisen, itäisen,
keskisen ja kaakkoisen piirin kouluja. Vuonna
2012 Valintojen putki toteutettiin kaikissa Helsingin suurpiireissä.
Valintojen putki toteutetaan monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä tukioppilaiden kanssa. Valintojen putkessa on jokaista luokkaa kohden useita toimijoita,
jotka osallistuvat perehdytystilaisuuteen ennen
Valintojen putken toteuttamista. Toimijat saavat
koulutuksen ja perehdytyksen menetelmän ohjaamiseen yhteistyössä alueen muiden toimijoiden
kanssa.
Luokanopettaja osallistuu oppilaiden kanssa Valintojen putkeen ja seuraa oppilaiden kanssa käytävää keskustelua. Opettajan rooli oppilaan arjen
tuntijana ja kasvattajana on tärkeä ja opettajan
osallistumisen uskotaan edistävän oppimista
myös päihdeasioissa. Tärkeää on myös sitoa
päihdekasvatus osaksi koulun ja kodin muuta
kasvatus- ja hyvinvointitoimintaa.
Lisäksi opettajan osallistuminen tukee Valintojen
putken jälkeisen koulussa tapahtuvan palautetunnin keskusteluja ja tehtäviä. Valintojen putki vierailun jälkeen luokanopettaja pitää palautetunnin, jossa keskustellaan esille nousseista asioista
sekä vastataan palautekyselyyn. Lisäksi oppilaat
kirjoittavat jatkon tarinan henkilöiden elämästä.
Oppilaiden tarinoita voidaan käsitellä tunnin yhteydessä ja pohtia yhteisesti, mihin tilanteisiin
tarinoiden henkilöiden valinnat johtivat ja mitä he
olisivat voineet tehdä toisin.
Menetelmän läpi käyneiden oppilaiden huoltajille
järjestetään saman tai seuraavan viikon aikana
vanhempainilta, jossa he voivat keskustella päihteiden käytön taustalla vaikuttavista asioista ja
asenteista alueen toimijoiden ja toisten huoltajien
kanssa. Valintojen putken jälkeen opettajille, oppilaille, toimijoille ja huoltajille lähetetään palautekysely.
Verkostotyökalupakki – Tukea monitoimijaiseen yhteistyöhön
Verkostotyötä - Miksi?
Verkostoissa olennaista on synergiaetujen etsiminen ja erilaisen osaamisen hyödyntäminen yhteistyön avulla. Yleisesti verkostoissa toimivien motivaatio on korkealla, jolloin hyödyt ovat merkittäviä
myös oman toiminnan kannalta. Tämän edellytyksenä on, että kaikki hyötyvät verkostoitumisesta ja
että kaikilla on jotain annettavaa ja saatavaa. Lisäksi monitoimijaisissa verkostoissa tapahtuva
yhteistyö tuo uusia ulottuvuuksia oman toiminnan
arviointiin ja henkilöstön oman osaamisen kehittämiseen. Verkostotapaamisissa onkin mahdollista vaihtaa kokemuksia ja hyödyntää erilaisten
toimijoiden osaamista sekä näkemyksiä. Verkostojen myötä myös tunnettavuus sekä tietoisuus
toiminnasta lisääntyvät.
Verkostotyötä - Miten?
Ihanteellisimmillaan verkostoissa johdetaan monitoimijaista yhteistyötä siten, että verkosto toimii
alueella tehtävän yhteistyön resurssipankkina.
Tämän toteutumista on mahdollista edistää erilaisten verkostotyökalujen avulla. Esimerkiksi vuosikellon sekä osallistavan arvioinnin työkalujen käyttäminen rytmittää verkoston toimintaa ja helpottaa
niin horisontaalista kuin vertikaalista tiedonkulkua.
Tällöin jokaisen ryhmän jäsenen on helpompi
osallistaa myös lähityöyhteisöään verkoston työskentelyyn. Lisäksi on mahdollista turvata verkoston toiminnan jatkuvuus ja pitkäjänteisyys mahdollisissa henkilövaihdostilanteissa.
Apua verkostotyöhön
Verkostotyökalupakista löytyy tietoa monitoimijaisesta verkostotyöstä sekä monitoimijaisten verkostojen työskentelyn avuksi luotuja työkaluja,
joita voidaan muokata verkoston omiin tarpeisiin
sopiviksi.
Verkostotyökalupakki
Yhteystiedot:
Klaari Helsinki - Lasten ja nuorten ehkäisevä
päihdetyö
Suunnittelija Anna Kaihlanen,
anna.kaihlanen(at)hel.fi
www.klaarihelsinki.fi
4
H
H ee ll ss ii nn kk ii
a
Vastuullisen alkoholinkäytön toimenpideohjelma
Helsingissä valmistui vuonna 2010 Vastuullisen
alkoholinkäytön toimenpideohjelma. Se on laadittu
työryhmässä, johon on kuulunut kaupungin hallintokuntien, järjestöjen ja elinkeinoelämän edustajia.
Kuluvana vuonna nimetty seurantatyöryhmä arvioi
toimenpideohjelman toteutumista ja raportoi siitä
kaupunginhallitukselle toukokuussa 2013.
Ohjelmaan sisältyy runsaasti ehkäisevän päihdetyön toimenpiteitä. Lähtökohtana on edistää ehkäisevän päihdetyön näkyvyyttä ja juurtumista
laajassa ja monimuotoisessa toimintapuitteessa,
jossa useat eri tahot ottavat vastuuta alkoholihaittojen vähentämisestä.
Helsingin kaupungin henkilöstön päihdeohjelman
uudistaminen on itsenäinen toimintakokonaisuus,
mutta se sisältyy myös Vastuullisen alkoholinkäytön toimenpideohjelmaan yhtenä osiona.
http://www.hel.fi/hki/Terke/fi/Itsehoito/Alkoholi
ETY:n tuottamat verkkosivut
Helsingin kaupungin sosiaaliviraston aikuisille
kohdennettu ehkäisevä päihdetyö keskittyy alkoholin suurkulutuksen ehkäisyyn. Työn
tavoitteena on alkoholihaittojen vähentäminen.
Aikuisten ehkäisevän päihdetyön kotisivut
Alkoholinkäytön varhainen
puheeksiotto ja lyhytneuvonta
Aineistot
Helsingin kaupungin sosiaaliviraston Aikuisten
ehkäisevä päihdetyö (ETY) tukee sosiaalityön ja
terveydenhuollon ammattilaisia alkoholin käytön
varhaisessa puheeksiotossa ja lyhytneuvonnassa
koulutuksen ja toiminnassa tarvittavien aineistojen
muodossa. Aineistot koostuvat korteista ja julisteista, jotka on tarkoitettu käytettäväksi asiakkaan
muutosvalmiutta mukaillen.
Kysytään ja arvioidaan riskit peilaten jo olemassa oleviin mahdollisiin oireisiin ja haittoihin, jotka
saattavat liittyä alkoholin liikakäyttöön:
Meillä keskustellaan -juliste ja
Meillä saa puhua -juliste, myös ruotsiksi
AUDIT -kysely työntekijälle
10 henkilökohtaista kysymystä ensisijaisesti
itsearviointiin, myös ruotsiksi, englanniksi, vironja venäjänkielisinä.
Alkoholin suurkulutuksen riskit – ukko ja akka
kortit ja julisteet
Keskustellaan ja motivoidaan muutokseen
Miksi vähentäisin alkoholinkulutustani, kortti ja
juliste, myös ruotsiksi
Asetetaan tavoite ja pohditaan yhdessä keinoja
tavoitteiden saavuttamiseksi
Muutos käden ulottuvilla -kortti ja juliste, myös
ruotsiksi
Juomanlaskijan opas
ETY:ssä on lisäksi laadittu oppaat käytettäväksi
terveydenhuollon ja sosiaalityössä tehtävän alkoholikäytön varhaisen puheeksioton ja lyhytneuvonnan (mini-intervention) tueksi:
AUDIT työntekijälle -kyselyyn liittyvä pikakäyttöohje
Alkoholinkäytön riskien arviointi, neuvonta ja hoitoonohjaus, työvälineenä AUDIT –opas
Ikääntyneiden alkoholinkäytön puheeksiotto ja
lyhytneuvonta -opas
Aineistot ja oppaat on mukautettu Suomeen pohjautuen pääosin teoksiin Babor, T. F. ym. 2001.
AUDIT. The Alcohol Use Disorders Identification
Test. Guidelines for Use in Primary Care sekä
Babor, T. F. ym. 2001. Brief Intervention for Hazardous and Harmful Drinking. A Manual for Use in
Primary Care.
Maahanmuuttajille tiedottaminen
Ehkäisevän työn työtiimin verkkosivulla on aineistoja maahanmuuttajatyöstä sekä venäjänkielellä
että somalinkielellä. Venäjänkielisillä sivuilla on
myös lukijoille tarkoitettu kysymys-vastaus -palsta.
Venäjänkielisten sivujen löydettävyyttä on parannettu lisäämällä Helsingin kaupungin banneri
www.suomi.ru -sivuille, joita tiedetään Suomen
venäjänkielisten yleisesti hyödyntävän. Sivuja
täydennetään jatkuvasti.
Somalinkieliset sivut
Venäjänkieliset sivut
Yhteystiedot:
Helsingin kaupungin sosiaalivirasto
Ehkäisevän työn työtiimi
Johtava erityissuunnittelija Marja Heinänen
marja.heinanen(at)hel.fi
5
H
H ee ll ss ii nn kk ii
a
Kännikapina-kysymysrata
Suomalaiset ovat aina juoneet liikaa? Alkoholi
lisää sosiaalisia taitoja?
Näitä ja muita yleisiä käsityksiä oiotaan tutkitun
tiedon avulla Kännikapinan testiradalla. Radasta
on omat versiot aikuisille ja nuorille. Nuorten rata
sopii noin kuudesluokkalaisista ylöspäin.
Radan voi tehdä netissä tai tilata ilmaiseksi paperiversiona: paamaja(at)kannikapina.fi tai numerosta 0440 266 358.
http://www.kannikapina.fi/radat/?tila=alku&kieli=fi
Radan tilaajat saavat bonuksena myös Kännikapinan pinssejä ja ”En usko humalaan” ja ”Selvin
päin pesään”-kertakäyttötatuointeja arvottavaksi
radan tekijöiden kesken.
Yhteystiedot:
Kännikapinan Päämaja
Anki Pulliainen
paamaja(at)kannikapina.fi
www.kannikapina.fi
H
H ee ll ss ii nn kk ii
a
Helsingin kouluraittiuspiirin hyviä
käytäntöjä
Helsingin Kouluraittiuspiiri ry. on lasten ja nuorten ennaltaehkäisevän työn järjestö. Järjestö
suunnittelee ja toteuttaa toimintaa, jonka tarkoituksena on erityisesti lasten ja nuorten aseman,
hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Järjestöllä
on useiden vuosien kokemus mm. lasten ja nuorten elämäntaito-ohjelmien toteuttamisesta sekä
ennalta ehkäisevästä päihdetyöstä.
Helsingin Kouluraittiuspiirin erilaisten työmuotojen
tarkoituksena on herättää keskustelua päihteistä,
lisätä nuorten osallistumismahdollisuuksia ja tukea vanhemmuutta. Helsingin Kouluraittiuspiiri on
aloittanut toimintansa jo vuonna 1958.
Kouluraittiuspiirin kehittämistoimintaa ovat mm.
PerheTreffit ja Kasvuun!–Växa med! -hanke. Kouluraittiuspiirissä on tehty työtä myös ruotsinkielisen väestönosan parissa vuodesta 2002.
Päihteistä on annettava oikeaa tietoa oikeaan
aikaan. Päätöksiä varten niin lapsilla ja nuorilla
kuin aikuisillakin on oltava kattavaa ja asiallista
tietoa päihteistä. Kuten useat tutkimukset ovat
osoittaneet, pelkällä tiedon välittämisellä ei voida
juurikaan vaikuttaa päihteitä koskeviin asenteisiin
ja päihteiden käyttöä tunnetasolla sääteleviin tekijöihin. Kouluraittiuspiirin nuorten elämäntaito- ja
interventiotyöskentelyn tavoitteena on antaa nuorille keinoja myös ryhmäpaineen tunnistamiseen
ja hallintaan. Ohjelmissa korostetaan nuoren
omaa vastuuta itsestään ja valinnoistaan. Ryhmän
kehitystavoitteita ovat avoin ilmapiiri ja monipuoliset verkostot.
Kouluraittiuspiirin työmuodot ja toimintaan osallistuminen kehittävät lasten ja nuorten emotionaalisia ja sosiaalisia valmiuksia kohdata erilaisia valintatilanteita sekä elämässään tapahtuvia muutoksia.
Sannin tarina: ”Luokkayhteisössä jokaisella oppilaalla on paikkansa ja roolinsa. Joku on päällepäsmäri johtajatyyppi, joku luokan ”pelle” ja joku
taas eristäytyy. Sanni oli muusta ryhmästä eristäytynyt, hieman yksinäisen oloinen 10-vuotias
vilkkaassa luokkaryhmässä. Hän oli kuitenkin
alusta asti innokkaasti mukana sosiaalisten- ja
vuorovaikutustaitojen tuntien harjoituksissa ja
toiminnassa. Ensimmäisellä tapaamiskerralla
puhuttiin minäkuvasta ja itsetunnosta. Lapset
saivat tunnin päätteeksi kirjoittaa muutaman lauseen omaelämänkerran. Elämäkerrat tuli laatia
siten, että niistä ei aivan heti arvaa, kenen elämästä on kyse; seuraavilla kerroilla elämäkertoja
oli tarkoitus lukea ääneen ja arvuutella kirjoittajan
kuka oli henkilö kertomuksen takana.
Sannin tarina kiinnitti ohjaajien huomion. Se alkoi
näin: ”Minun elämäni on kamalaa. Joskus toivon,
että olisin kuollut…” Sanni kirjoitti pahasta olostaan, isosta veljestä joka lyö ja nimittelee sekä
samalla luokalla olevasta kiusaajastaan. Teksti oli
surullista luettavaa, mutta kaikessa avoimuudessaan se oli myös äärettömän rohkea kertomus.
Ehkä omaelämäkerran kirjoittaminen antoi Sannille kaivatun mahdollisuuden pyytää apua ja tulla
kuulluksi. Ohjaajat keskustelivat yhdessä Sannin
kanssa kertomuksesta ja tilanteesta koulussa ja
kotona. Sanni vaikutti helpottuneelta, kun ehdotettiin, että keskustelua jatkettaisiin terveydenhoitajan kanssa.
Kouluterveydenhoitajan luona Sanni kertoi lisää
kotioloistaan. Sannin äiti oli yksinhuoltaja ja teki
paljon ilta- ja yövuoroja. Sanni kertoi, että yksinolo
oli pelottavaa ja että ei saanut nukuttua yksin ja
siksi oli aina väsynyt koulussa. Pahan olon taus-
6
talta löytyi monta eri tekijää ja syytä, mutta ensimmäinen askel niiden ratkaisemiseksi oli otettu.
Sannin tarina on esimerkki siitä, kuinka tärkeää
on, että lapsille ja nuorille annetaan mahdollisuus
tulla kuulluiksi ja välineitä ilmaista itseään ja tunteitaan sekä voida luottaa siihen, että aikuiset
auttavat.”
Kokemuksen on kirjannut kouluttaja Teija Raeluoto. Nuoren nimi muutettu.
Sosiaalisten- ja vuorovaikutustaitojen
ohjelmat
Helsingin Kouluraittiuspiirin elämäntaito-ohjelmat
on suunnattu peruskoulun 4.-10. -luokkien oppilaille. Ohjelmien tavoitteena on lisätä lapsen ja
nuoren osallistumistaitoja ja kehittää heidän elämänhallintataitojaan. Nuoren myönteinen suhtautuminen itseensä ja toisiin ihmisiin mahdollistaa
hänen omien voimavarojensa monipuolisen käytön.
Työskentelymenetelmät
Nuorten elämäntaito- ja interventio- ohjelmien
työskentelymenetelmät painottuvat itseilmaisuun,
luovaan toimintaan sekä yhteistoiminnalliseen
oppimiseen. Työskentelytapoja ovat mm. yksilö- ja
ryhmätyöt, keskustelu, sosiodraama ja toiminnalliset harjoitukset. Menetelmiä käytetään monipuolisesti ja vaihtelevasti, jolloin lapset ja nuoret motivoituvat työskentelyyn. Ryhmässä jokaisen mielipide on tärkeä, ja sitä kunnioitetaan kuuntelemalla
ja antamalla palautetta.
Tavoitteena on luoda ryhmään turvallinen ilmapiiri,
jossa kaikki uskaltavat ilmaista itseään ja saavat
kokea tulleensa hyväksytyksi omana itsenään.
Teematunneilla työstetään eri aihealueita, jotka
ovat sekä osallistujien itsensä että elämäntaitojen
kehityksen kannalta keskeisiä ja kiinnostavia.
onnistumisen tunteita. Elämäntaito- ja interventioohjelmilla pyritään auttamaan nuorta saavuttamaan eheyden tunne. Eheyden tunne voidaan
kuvailla siten, että elämä tuntuu ymmärrettävältä,
hallittavalta ja mielekkäältä.
Ohjelmamme tavoittelevat myös nuorten voimaantumista. Pyrimme antamaan nuorille sekä yksilöinä että ryhmänä tahdonvoimaa ja mahdollisuuden
vaikuttaa hyvinvointinsa kannalta tärkeisiin asioihin. Uskomme ihmisten kykyyn ohjata elämäänsä,
mikäli he saavat käyttöönsä tarvittavat välineet.
Täältä Tullaan
Täältä Tullaan -ohjelma 10-13 -vuotiaille lapsille ja
nuorille (peruskoulun 4.-6. -luokat). Ohjelman
kesto on 10 teematuntia.
Anna Palaa
Anna Palaa -ohjelma 13-15 -vuotiaille nuorille
(peruskoulun 7.-9.- luokat). Ohjelman kesto on 10
teematuntia.
Täältä Tullaan Plus ja Anna Palaa Plus
Täältä Tullaan Plus ja Anna Palaa Plus erityisluokkien oppilaille (EMU-, ESY- ja EDY). Ohjelman kesto on 12-14 teematuntia.
Här Kommer Vi
Här Kommer Vi -ohjelma ruotsinkielisille 10-13 vuotiaille lapsille ja nuorille. Ohjelman kesto on 10
teematuntia.
Unik i Grupp
Unik i Grupp -ohjelma ruotsinkielisille 13-15 vuotiaille nuorille. Ohjelman kesto on 10 teematuntia.
PerheTreffit -toimintamalli vuorovaikutuksen ja osallisuuden vahvistamiseksi sekä vanhemmuuden tukemiseksi
Teematuntien aihealueita ovat:
- Minäkuva ja itsetunto
- Ihmisten erilaisuus ja samanlaisuus,
suvaitsevaisuus
- Tunteiden tunnistaminen ja ilmaiseminen
- Roolit ja ryhmäpaine
- Mitä minussa tapahtuu: murrosikä,
seksuaalisuus ja seurustelu
- Päihteet
Perhetreffit on Helsingin Kouluraittiuspiirin kehittämä toimintamalli, jossa rakennetaan nuorten,
vanhempien ja opettajien, kodin ja koulun sekä
alueen ammattilaisverkostojen kanssa osallistavaa toimintakokonaisuutta. Perhetreffit -toiminnan
tavoitteena on 11–14 –vuotiaiden nuorten osallistaminen ja heidän lähiverkostojensa verkottaminen, vanhemmuuden vahvistaminen sekä opettajan vuorovaikutustaitojen ja verkostojen vahvistaminen.
Tavoitteet
Ohjelmien tarkoituksena on pyrkiä herättämään
keskustelua ennakkoluuloista, kohdata nuori yksilöllisesti ja antaa hänelle itsetuntoa vahvistavia
Perhetreffit kohdennetaan 11–14 -vuotiaille nuorille. Tällöin alakoulusta yläkouluun siirtyminen on
ajankohtaista ja nuorten ja vanhempienkin rooli
perheessä muuttuu. Perhetreffit edistää nuorten
7
hyvinvointia tukemalla ja vahvistamalla vanhemmuutta ja nuorten osallisuutta henkilökohtaisten ja
yhteisöllisten prosessien kautta.
Perhetreffit -toiminnan tarkoituksena on lisätä
nuorten osallisuutta ja vertaistukea, mahdollistaa
vanhempien vertaistoiminta sekä vahvistaa vanhempien kasvatustietoisuutta. Perhetreffit mahdollistaa varhaisen puuttumisen ja syrjäytymisen
ehkäisyn keinojen kehittämisen kouluyhteisössä.
Perhetreffit -ohjelma on perhe- ja yhteisökeskeinen toimintamalli.
Perhetreffit-toimintamallin myötä syntyy yhteinen
kieli ja asiantuntijuus, joka ottaa myös nuoret
huomioon aktiivisina toimijoina ja oman elämänsä
asiantuntijoina. Perhetreffit-työtapa vahvistaa
nuorten ja vanhempien sekä kouluyhteisön keskinäistä vuorovaikutusta ja antaa keinoja kodin ja
koulun yhteistyön syventämiseen.
Perhetreffit tukee nuoren terveyttä ja hyvinvointia.
Toimintamalli rakentuu erityisistä Perhetreffittunneista, Perhetreffit-vanhempaintilaisuuksista
sekä koulutuksesta.
Kasvuun! -kehittämishanke;
Växa med! -projektet
Kasvuun! -kehittämishankkeen tavoitteena on
kehittää ennaltaehkäisevän päihdetyön menetelmiä ja vuorovaikutuksellista toimintakulttuuria,
syventää vanhempien kasvatustietoisuutta sekä
edistää nuorten psykososiaalista hyvinvointia ja
tietotaitoa päihteistä. Hankkeessa painotetaan
nuorten kuulemista, yksilön elämäntaitojen ja valmiuksien kehittämistä sekä tavoitteellisen yhteistyön tekemistä nuorten, vanhempien ja ammattikasvattajien välillä. Hanke toteutetaan kaksikielisenä. Ruotsiksi hankkeen nimi on Växa med! projektet.
Kasvuun! -kehittämishankkeen osa-alueita ovat:
- Osallistava ja voimaannuttava
vanhempaintoiminta:
vanhempaintilaisuudet, vertaistuki
- Nuorten osallisuuden ja sosiaalisen
toimivuuden vahvistaminen:
elämäntaidollisen ryhmätyöskentelyn
kehittäminen, kirje-dialogi
- Ammattikasvattajien osallistaminen ja
osaamisen vahvistaminen: koulutukset,
puheeksiottamisen valmennus,
verkkosivuston kehittäminen
Hanke vahvistaa nuorten ja aikuisten keskinäistä
vuorovaikutusta ja kehittää työkaluja käsitellä
päihteisiin liittyviä mielikuvia ja nuorten todellisuutta sekä mahdollistaa varhaisen puuttumisen.
Kasvuun! -kehittämishanke kohdennetaan 11–14 vuotiaille varhaisnuorille ja nuorille, ammattikasvattajille sekä lasten vanhemmille.
Yhteystiedot:
Helsingin Kouluraittiuspiiri ry
Toiminnanjohtaja Kai Merivirta
kai.merivirta(at)kouluraittius.fi
www.kouluraittius.fi
II m
m aa tt rr aa
a
Hyviä käytäntöjä päihteiden käytön
puheeksiottamiseen Imatralta
Imatran neuvola-, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon terveydenhoitajat ottavat asiakkaan päihteiden käytön puheeksi ja antavat siihen liittyvää
terveysneuvontaa seuraavan menettelytavan mukaisesti:
Nykykäytäntö
Äitiysneuvolassa tupakoinnista ja päihteiden käytöstä kysytään jo ensimmäisen neuvolakäynnin
ajanvarauksen yhteydessä ja opastetaan raskaana olevaa naista päihteettömään odotusaikaan.
Audit (Alcohol Use Disorders Identification Test) kysely mini-interventioineen tehdään äitiysneuvolassa jokaisen raskauden alussa. Raskaudenaikaisen laajan terveystarkastuksen yhteydessä
kysytään myös odottavan isän tupakoinnista ja
päihteiden käytöstä ja pyydetään häntä täyttämään Audit-kysely. Audit-kysely läsnä olevalle
huoltajalle toistetaan lastenneuvolassa vuositarkastusten yhteydessä. Lisäksi kyselyt tehdään
myös raskauden ehkäisyyn liittyvien terveydenhoitajan vastaanottojen ja naisten kohdunkaulan
syövän seulontojen yhteydessä.
Peruskoulun kahdeksannen luokan ja toisen asteen ensimmäisen luokan terveystarkastuksiin
koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa sisältyy oppilaan / opiskelijan täyttämä nuorten päihdemittari
-kysely, ja sen pohjalta käytävä terveysneuvontakeskustelu.
Lokakuussa 2012 päivitetty uusi hoitolinjaus
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri on työstänyt
hoitopolun päihteitä käyttäville raskaana oleville
naisille, jonka pohjalta Imatralle on muokattu oma
hoitolinjaus. Äitiysneuvolassa otetaan käyttöön
uusi hoitolinjaus. Imatralaisille raskaana oleville
päihteitä käyttäville äideille tarjotaan hoitolinjan
mukaisia tukitoimia yksilöllisesti koko perheen
8
hyvinvointi huomioiden. Pääpaino on asiakkaan
elämäntilanteeseen sopivassa verkostoyhteistyössä, jonka tavoitteena on perheen voimavarojen vahvistaminen, motivointi päihteettömään
odotusaikaan sekä varhaisen vuorovaikutuksen
tukeminen.
Lastenneuvolassa ja kouluterveydenhuollossa
terveydenhoitaja kartoittaa valtioneuvoston
asetuksen (338/2011) edellyttämien laajojen, koko
perheen terveystarkastusten yhteydessä vanhempien päihteiden käyttöä ja pyytää läsnä olevia
vanhempia täyttämään Audit-kyselyn. Sen tuloksen perusteella käydään keskustelua päihteiden
käytön vaikutuksista terveyteen ja koko perheen
hyvinvointiin Mini-interventio -ohjeistuksen mukaisin kriteerein. Samalla kysytään myös vanhempien tupakoinnista, arvioidaan tarvittaessa nikotiiniriippuvuutta käyttäen Fagerströmin testiä ja
motivoidaan vanhempaa tupakoinnin lopettamiseen.
Terveystarkastukset tehdään lapsen ollessa 4
kuukauden, 1,5 vuoden ja 4 vuoden ikäinen sekä
lapsen ollessa peruskoulun ensimmäisellä, viidennellä ja kahdeksannella luokalla.
Nuorten päihdemittarin käyttö jatkuu aikaisemman
käytännön mukaisena, samoin päihteiden käytön
kartoitus raskauden ehkäisyneuvonnan ja kohdunkaulan syövän seulontatutkimusten yhteydessä.
Toimiva lapsi & perhetyö Imatralla
Lasten ja nuorten kanssa työskentelevät ammattilaiset ovat kaivanneet tukea tilanteisiin, joissa
herää huoli lapsen tai nuoren hyvinvoinnista.
Toimiva lapsi & perhe (Tl&p) -kehittämisohjelma
pyrkii vastaamaan tähän tarpeeseen. Sen työmenetelmien avulla voidaan ehkäistä ongelmien
ylisukupolvista siirtymistä ja edistää lasten ja
nuorten hyvinvointia ja mielenterveyttä. Työmenetelmät on tarkoitettu käytettäviksi lapsen eri kehitysympäristöissä kuten kotona, päiväkodeissa ja
kouluissa.
Päihteet puheeksi - nuorten mini-interventio
Alle 18-vuotiaiden kanssa työskenteleville tarkoitettu opas päihteiden käytön puheeksiottamiseen
Imatran sosiaali- ja terveystoimessa sekä sivistystoimen nuorisopalveluissa ja oppilashuollossa.
Muita imatralaisia toimintatapoja nuorten päihteettömyyden edistämiseksi ja varhaisen käytön tunnistamiseksi:
Nuorisopalvelut: Nuorisotyöntekijät ohjaavat
nuoren tarvittaessa terveydenhoitajan luokse tai
Nuorten asemalle, mikäli nousee tarve nuoren
päihdearvion tekoon.
Tapahtumat nuorisotiloissa: puhallutukset sisäänpääsyn yhteydessä, vain ”0-toleranssilla”
pääsee sisään. Alle 18-vuotias on päihtynyt »
soitto vanhemmalle ja lastensuojeluilmoitus.
Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto: peruskoulut ja lukio: Jos nuori vaikuttaa päihtyneeltä »
soitto kotiin » vanhemmat käyttävät nuoren
terveyskeskuksessa tarvittavissa kokeissa. Terveydenhoitaja tekee lastensuojeluilmoituksen ja
ohjaa nuoren Nuorten asemalle. Jos nuori yli 18vuotias » ohjaus kotiin ja seuraavalle päivälle
annetaan aika mini-interventiokeskustelua varten
ja tarvittaessa hoitoonohjaus.
Ammattiopisto: Jos opiskelija vaikuttaa päihtyneeltä »puhallutus» jos promilleja ohjaus kotiin ja
seuraavalle päivälle varataan aika miniinterventiokeskustelua varten ja tarvittaessa hoitoonohjaus. »puhallus» pistokokeita.
Elämän sankari -projekti: Toiminnalliset tietoiskut sekä hyvinvointikysely.
Liikenneturvan tai poliisin koulutus keväällä:
Selvä peli -liikenteessä -koulutus Ammattiopiston
toisen vuoden opiskelijoille (liikenneturvallisuus,
kuljettajan ajokunto, vastuu, kolarit ja niiden välttäminen jne.).
Hyvinvointipäivä: 1.vuoden Amo-opiskelijoille,
yhtenä teemana alkoholiasiat, mukana Terveys ry.
kännirata.
Ketju: Ketju on imatralainen moniammatillinen
nuorten parissa toimiva, ennaltaehkäisevää päihdetyötä tekevä työryhmä.
Ketjun katupartio: Ketju partioi juhlapyhien ja
koulujen päättymisen aikaan illalla ja yöllä nuorten
keskuudessa.
Rikosrännit: Ketju kiertää yläkouluissa pitämässä
7-luokkalaisille teemapäivää, jossa yhtenä asiana
ovat päihteet.
EVVK (Ethän Välitä Viinaa Keskenkasvuisille):
Tietoiskut mm. vappuaattona ja koulujen päättymisen aikaan kauppojen ja Alkojen edessä alkoholin välityksestä.
Koulupoliisi: Tiedottaa nuorille, heidän vanhemmilleen ja yhteistyötahoille ajankohtaista asiaa
päihteisiin, rikoksiin ja rikosten ennaltaehkäisemi-
9
seen liittyen mm. kouluissa ja yhteistyötapaamisissa. Välittää myös yhteistyökumppaneilta ja
nuorilta saatua tietoa poliisin käyttöön rikosten
ennaltaehkäisemiseksi ja selvittämiseksi.
Lasten- ja nuortenkoti Mansikkarinne ja
vastaanottokoti Ritikka: Päihdeasioista keskustellaan ja mahdollista päihteiden käyttöä seurataan ja arvioidaan sekä tarvittaessa ohjataan
Nuorten asemalle.
Perhepalvelut: Päihdepuhuttelu, mikäli on tullut
nuoren päihteiden käyttöön liittyvä lastensuojeluilmoitus. Päihdepuhuttelussa ovat myös vanhemmat mukana.
Nuorten asema: Tekee arvioita alle 18-vuotiaiden
päihteiden käytöstä, antaa yksilö- ja ryhmähoitoa
sekä tekee yhteistyötä vanhempien ja muun nuoren verkoston kanssa.
Toimintatapoja aikuisten päihteiden käytön
ehkäisemiseksi:
Ikääntyvien päihteiden käyttö puheeksi
Tämä toimintamalli on tehty käytännön työntekijöiden tarpeesta saada tukea miten ottaa ikääntyneen päihteiden käyttö puheeksi sosiaali- ja terveystoimessa. Tavoitteena on, että Imatralla on
yhteinen toimintamalli eri yksiköissä yli 65vuotiaiden kanssa työskenteleville alkoholin käytön puheeksioton yhteydessä.
Aikuisten mini-interventio
Toimintamalli kuten aikaisempina vuosina.
Yhteystiedot:
Osastonhoitaja Tuija Ylitörmänen
tuija.ylitormanen(at)imatra.fi
K
K oo tt kk aa
a
Päihdehaittojen ehkäisyn ja terveyden
edistämisen hyviä käytäntöjä Kotkasta
Ehkäisevän päihdetyön viikolla järjestetään Kotkassa erilaisia tapahtumia ja tempauksia. Meillä
on luentoja ammattihenkilöille sekä yleisölle. Kirjastossa on koko viikon päihteisiin ja päihdehaittoihin liittyvä näyttely ja infopiste. Elävä kirjasto
järjestetään kauppakeskus Pasaatissa.
Kotkan kirkossa järjestetään huumeisiin kuolleiden muistokirkko. Kauppakeskus Prismassa
meillä on päihdeinfopiste, kuten myös jokaisella
yläkoululla ruokavälitunneilla. Nuorisotoimi järjes-
tää Flash mob -teatteria kaupungilla. Terveyskirjasto satsaa päihdeviikon teemaan: Ala onnelliseksi.
Siellä mietitään mitkä ovat onnellisuuden palasia,
mikä saa meidät onnelliseksi.
Kotkassa päihdeyhdyshenkilöverkosto kokoontuu
säännöllisesti muutaman kerran vuodessa. Verkostoon kuuluu laaja kirjo ammattilaisia Kotkasta,
mm. sairaalasta, kotihoidosta, A-klinikalta ja mielenterveyspuolelta. Verkoston tavoitteena on ylläpitää ammatillisuutta ja lisätä osaamista kentällä.
Yhteisiä käytäntöjä käydään myös läpi ja kehitetään toimintaa.
Ehkäisevän päihdetyön järjestöt -yhteistyöryhmä
kokoontuu noin kerran kuukaudessa. Järjestöt
toimivat yhteistyössä muiden tahojen kanssa ehkäisevän päihdetyön kehittämisen ja näkyvyyden
lisäämiseksi.
Adsume-työryhmä on toisen asteen varhaisen
puuttumisen malli. Työryhmä järjestää erilaisia
tapahtumia ja tilaisuuksia.
Maakunnallinen terveydenedistämisen työryhmä
suunnittelee ja kehittää maakunnallisesti toimintaa.
Ester-hankkeessa olemme mukana Hyvinvointi- ja
terveyserojen seuranta ja raportointi sekä Ihmisiin
kohdistuvien vaikutusten arvionti -osahankkeissa.
Hankkeeseen liittyen valmistuu sähköinen hyvinvointikertomus.
Toimintaa järjestetään myös jatkuvasti liittyen
kunnan omiin tai valtakunnallisiin tapahtumiin.
Keväällä järjestämme Kotkan 6. luokille Selvästi
reitillä -päivän. Koulut ovat olleet todella tyytyväisiä ja kokeneet erittäin hyväksi tämän toimintatavan.
Nyt meillä on kokeiluna yhdessä yläkoulussa ns.
terveyspäivä 7. luokille. Se on tarkoitus järjestää
joulukuussa. Ideana on se, että edellisenä keväänä nuoret käyvät päihdeputken ja tämä olisi jatkumoa sille. Meillä on koottu suunnitteluryhmä,
johon kuuluu myös muutama 7. luokan oppilas.
Ensimmäisen kokoontumisen jälkeen koimme
tämän hyväksi.
Yhteystiedot:
Ehkäisevän päihdetyön koordinaattori
Minna Keveri, Kotkan kaupunki /
Terveydenedistämisyksikkö
minna.keveri(at)kotka.fi
10
V
V aa ll tt aa kk uu nn nn aa ll ll ii nn ee nn
a
Music Against Drugs -kokonaisuudet
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama Music
Against Drugs ry. on kehittänyt kuuden kuukauden mittaisen ehkäisevän päihdetyön kokonaisuuden jota kuntatoimijat (nuoriso- ja koulutoimi)
voivat tilata toteutettavakseen. Kokonaisuus on
mahdollista toteuttaa ala- ja yläkouluikäisille sekä
toisen asteen opiskelijoille - eri ikäryhmille on
omat sisältönsä.
Tänä syksynä Music Against Drugs -kokonaisuus
toteutetaan 8 000 lapselle ja nuorelle sekä heidän
nuoriso-ohjaajille, opettajille ja harrastustoiminnanohjaajille. Music Against Drugs -kokonaisuudet sisältävät mm. bändikilpailun, säpinääkilpailun, teemaviikon kouluille, iltatapahtuman,
harrastustoimintatorin, lasten ja nuorten päihde- ja
hyvinvointikyselyn, opettajien ja nuoriso-ohjaajien
toimintaolosuhdekyselyn, starttiseminaarin, miniseminaarin ja kehittämispäivän.
Lisätietoa Music Against Drugs ry:stä ja kokonaisuuksista
Yhteystiedot:
Music Against Drugs ry
Toiminnanjohtaja Sampo-Ilmari Tuhkalehto
sampo-ilmari.tuhkalehto(at)
musicagainstdrugs.info
H
H ää m
m ee ee nn ll ii nn nn aa
a
Hämeenlinnan A-klinikkatoimi järjestää kaikille
seutukunnan asukkaille avoimen päihdefoorumin:
Minä juon – miten se vaikuttaa
ympäristööni?
miten päihteiden käyttö vaikuttaa perheeseen,
työhön ja ystävyyssuhteisiin. Voiko päihteiden
käyttäjä olla onnellinen? Entä hänen lähiympäristönsä? Millaiset palvelut auttavat mielenterveystai päihdeongelmasta kärsivää ja hänen läheisiään? Onko palveluita saatavilla kaikille tarvitseville?
Tule ja haasta viranhaltijat, palveluntuottajat ja
valtuutetut mukaan keskusteluun!
Panelisteina:
Minna Porras, henkisen hyvinvoinnin palvelut,
palvelupäällikkö, Hämeenlinna
Jaana Pasanen, päihdetyön ammattitutkintoopiskelija, kokemusasiantuntija
Sirpa Laakso, ikäihmisten lautakunnan (20092012) pj, (SDP)
Jorma Virtanen, perheneuvoja, HämeenlinnaVanajan seurakunnan Perheasiainneuvottelukeskus Markku Anttonen, psykiatrian erikoislääkäri
(aikuisten mielenterveystyö), Janakkala
Pekka Laitinen, vanhempi konstaapeli, Hämeenlinnan Ankkuri-tiimi
Maria Bär, työterveyshoitaja, Mehiläinen
Päivi Antila, osastonhoitaja, A-klinikka, Hämeenlinnan A-klinikkatoimi
Jari Nurmi, psykologi, perheneuvola, Topparitiimi, Hämeenlinna
Liisa Lepola, tilaajapäällikkö, mielenterveyspalvelut, Hämeenlinna
Aake Huurresalo, hankekoordinaattori, Välittäjähanke
Paneelikeskustelun vetäjänä toimii Hämeenlinnan
kaupunginvaltuuston pj, Hämeen Sanomien toimittaja Iisakki Kiemunki (SDP).
Tilaisuuden avaa hämeenlinnalainen kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja Tarja Filatov
(SDP).
Aika: Keskiviikko 7.11. klo 18-20
Paikka: Pääkirjaston musiikkisali, Lukiokatu 2,
Hämeenlinna
LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!
Tarjolla on kaakaota ja pullaa. Ennakkoilmoittautumisia ei tarvita.
Valtakunnallisen ehkäisevän päihdetyön teemaviikon (vko 45) Ala onnelliseksi -teemaa mukailevan
päihdefoorumin keskustelua alustaa kohtaavan
työn asiantuntija Anni Selin (EHYT ry).
Yhteystiedot:
Hämeenlinnan A-klinikkatoimi / Ehkäisevän päihdetyön yksikkö
Alustusta seuraavassa paneelikeskustelussa haetaan paikallisin voimin vastauksia mm. siihen,
11
H
H yy vv ii nn kk ää ää
a
EPT-viikko Hyvinkäällä
Ehkäisevän päihdetyön foorumit:
Maanantai 5.11 klo 18 – 20. Aivojen huolto,
luennoimassa professori Juhani Juntunen
Laurea AMK, Rauhala-sali, Uudenmaankatu 22,
Hyvinkää. Ei ennakkoilmoittautumista. Vapaa
pääsy!
Keskiviikko 7.11 klo 8.15 - 15.30. Savumerkkejä - kohti savuttomuutta, Vantaan päihdefoorumin alueyhteistyö, Korson monitoimikeskus Lumo,
Urpiaisentie 14, Korso. Vapaa pääsy!
Tiistai 6.11, torstai 8.11 ja perjantai 9.11 klo 9 –
11. Ole onnellinen -valistustunnit aikuistuville
nuorille ammatillisissa oppilaitoksissa (sis.
terveet tavat, tupakka, päihteet).
Ala onnelliseksi, pidä huolta itsestäsi!
Meneillään olevan EPT-viikon teemana on Ala
onnelliseksi. Kahtena edellisvuonna oli aiheena
Päihdeilmastomme kaipaa muutosta. Muutosta
kyllä kaivataan edelleenkin päihde-ehtoisten ongelmien lisääntyessä. Joskin alkoholinkäytön kokonaiskulutuksessa onkin pientä notkahdusta
näkyvissä vähenemisen suuntaan, on lasten,
nuorten ja perheiden pahoinvointi edelleen vahvasti läsnä. Yhä useammissa perheissä voidaan
pahoin, vanhemmat eivät jaksa tai kykene huolehtimaan lastensa perustarpeista ja kasvatuksesta.
Lasten huostaanottojen tarpeen runsas lisääntyminen on huolestuttava signaali, sijaisperheitä
tarvitaan ja alkoholistien aikuiset lapset etsivät
tukea toisistaan. Myös lisääntynyt aikuistuvien
nuorten syrjäytyminen ja pahoinvointi on erityisen
huolestuttava ilmiö. Taustalla näissä on vahvasti
viesti siitä, että päihdeilmastomme on edelleen
muutoksen tarpeessa. Ongelmat ja elämän mallit
siirtyvät sukupolvesta toiseen.
Terveisiin tapoihin ohjaamista eri menetelmin ja
tietoa päihdehaitoista tulisi voida tehdä huomattavasti enemmän nuorille ja kaiken ikäisille kuin
nykyisin resurssein voidaan tehdä. Positiivisuusviikolla vierailimme eri yhteisöjen kanssa ammatillisissa oppilaitoksissa, joka oli pieni kohtaamisten
hetki harrastusvaihtoehtojen tarjoiluin ja valistusviestein tavoittaa aikuistuvia nuoria opiskelujen
arjessaan. Nyt Ehkäisevän päihdetyön viikolla on
tavoitteena tavoittaa heitä edelleen Ala onnelliseksi -teeman myötä, mahdollisuuksien mukaan
vähän vahvemmin eväin valistustunnein.
Ala onnelliseksi. Onnellisuus voi olla aktiivinen
elämänasenne tai ohimenevä, mutta päätöksen
kautta syntynyt hetki. Onnellisuuden voi tiedostaa
vahvasti. Se voi olla myös elämää keventävä
taustaääni. Mutta voiko onnelliseksi alkaa? Me
uskomme, että voi. Entä sinä? Edellinen teksti on
suora lainaus Ehkäisevän päihdetyön viikon julisteista, joita on kaksi. Ne kuvaavat onnellisuutta
naisen ja miehen silmin.
Uskomme, että onnelliseksi voi alkaa. Raha ei
kaikkea ratkaise, vaan asenne ja hyvät elämäntavat. Muutos onnellisuuteen voi lähteä jokaisen
omasta ajatuksesta ja päätöksestä muuttaa asenteitaan tai elämäntapaansa. Voi aloittaa itsestään
ja ryhtyä katsomaan mitä suuhunsa pistää syömällä ja juomalla, pitää huolta riittävästä päivittäisestä liikunnasta, unesta ja pukeutumisesta sään
mukaan.
Terveys on hyvinvoinnin peruspilari. Voimalla
hyvin myös onnellisuus on lähempänä arjessa.
Kun itse voi hyvin, läheisistään jaksaa ja haluaa
myös pitää huolta parhaalla tiedostamallaan tavalla. Huolimatta siitä, että tämän päivän päihdemyönteinen ilmasto ei sitä parasta viestiä terveyden ja hyvinvoinnin tueksi tarjoa. Niinpä nuorten ja
joskus jopa aikuisten, voi olla vaikea ymmärtää,
että päihteet eivät tuo onnea ja iloa tai että ne
voivat olla juuri onnen ja ilon etsijän esteenä.
Elämän koko kirjo lähtee meistä ja saamastamme kehosta, sen käyttövoimasta, ominaisuuksista
ja käyttäjän kehonsa arvostuksesta ja sen huollosta. On rikkaus ettemme ole kaikki samanlaisia.
Kaikkia meitä tarvitaan, jokaisella on oma tarkoituksensa ja tehtävänsä. Aivan kuten koko kehomme arvokkailla eri osilla on omat tehtävänsä.
Arvonsa on myös ympäröivällä luonnolla, josta
voimme paljon ammentaa ja aistia onnen avaimia,
kukin tavallaan. Luonto on yhteinen hyvä jokaiselle, kun sen vain huomaamme. Juuri nyt syksyn
väriloisto voi antaa elämyksiä, pienet auringonsäteet, välillä leuto ilma ja kirpeä syyspakkanen
talvea odotellessa. Talvella elämysiloa voivat antaa huurteisen juhlavat puut, lumikinokset puiden
oksilla, kuutamo tai tähtitaivas. Kesäaurinko lämmöllään, kevättalven hohtavat hanget, loppukevään viheriöivä luonto kukkaan puhjetessaan.
12
Olemme saaneet syntyä tänne vuodenaikojen
rikkaaseen ja kauniiseen pohjolaan, jo siitä voimme olla yhteisesti onnellisia. Käyttäkäämme siis
rakkaita aivojamme, pienilläkin asennemuutoksilla
voi saada ihmeitä aikaan.
Aivojen huolto on asia, josta on tarjolla luento
Ehkäisevän päihdetyön viikon alkajaisiksi maanantaina 5.11. klo 18-20 Hyvinkään Laurean ammattikorkeakoulun Rauhala-salissa, osoitteessa
Uudenmaankatu 22. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Luennoimassa on professori Juhani Juntunen
Suomen aivosäätiöstä.
Tilaisuuden kustannuksista vastaa KKI, Kunnossa
kaiken ikää -projekti, yksi työryhmän jäsenistä on
allekirjoittanut. Luennolla etsitään ja saadaan
vastauksia seuraaviin asioihin: Mitä aivoissa on?
Miksi aivot väsyvät? Miten pitää aivot virkeänä?,
Voiko aivoja bodata? Miten auttaa aivoja ja itseään voimaan hyvin? Tervetuloa siis kuulemaan
kuinka hoidat tärkeintä pääomaasi! Onnellista
viikkoa. Tule onnelliseksi!
Yhteystiedot:
Hyvinkään kaupunki, valistuspalveluyksikkö
Ehkäisevän päihdetyön koordinaattori
Raija Koivisto
raija.koivisto(at)hyvinkaa.fi
Puheenjohtajana toimii johtava ylilääkäri Kati
Myllymäki.
Keskustelun innostajana toimii Tom Pöysti.
Tule kuuntelemaan Tompan hauskaa ja humoristista puheenvuoroa, jossa mennään pään
sisään käsittelemään mielen voimaa!
Elävä Kirjasto lauantaina 10.11.
Toinen EPT-viikkoon liittyvä tapahtuma Kouvolassa on lauantaina 10.11 klo 10 - 16 uudessa kauppakeskus Veturissa pidettävä Elävä Kirjasto. Tällä
kertaa kirjasto on ns. kokemuskirjasto. Kauppakeskuksen asiakkaat saavat lainata päihdeaiheisia kirjoja, joiden aiheina ovat mm. alkoholismi,
entinen narkomaani, poliisi, mielenterveyskuntoutuja, absolutisti jne.
Yhteystiedot:
Kouvolan kaupunki / Motiimi
Ehkäisevä päihdetyöntekijä Laura Sillanpää
laura.sillanpaa(at)kouvola.fi
.
Kirjoitus on julkaistu Aamuposti-lehdessä
28.10.2012 / Terveillä tavoilla hyvä olo -palstalla
K
K oo uu vv oo ll aa
a
Päihdefoorumi Kouvolassa 7.11.
Kouvolassa järjestetään keskiviikkona 7.11. Päihdefoorumi. Kyse on valtakunnallisen alkoholiohjelman mukaisesta toiminnasta, jota Kouvolan
kaupunki ohjelman kuntakumppanina toteuttaa.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto tukee ohjelman
toteuttamista alueellisesti. Tilaisuus on avoin ja
maksuton kaikille kuntalaisille!
Aika: Keskiviikko 7.11. klo 18 - 20
Paikka: Kuusankoskitalo, Voikkaasali
Asiantuntijapaneelissa edustajia Kouvolan päihdealan toimijoista ja yhteistyötahoista, mm.
• sosiaalipalveluista
• A-klinikalta
• ESAVIsta (alkoholitarkastaja)
• poliisista
• ravintolamaailmasta
• mukana myös kokemusasiantuntija
13