Sosiaalilääketieteen yhdistys on poikkitieteellinen eri

Sosiaalilääketieteen yhdistys on poikkitieteellinen eri ammattiryhmistä ja tieteenaloilta sekä eri
paikkakunnilta tulevien yhteinen keskustelufoorumi. Yhdistys toimii Suomen sosiaalilääketieteen ja
kansanterveystieteen tutkimuksen alalla tutkijoiden ja samalla myös tutkimuslaitosten yhdyssiteenä.
Sosiaalilääketieteen yhdistyksen toiminnan tarkoitus on erilaisin tilaisuuksin, aloittein ja lausunnoin edistää
sosiaalilääketieteen ja sen lähialojen tutkimusta ja koulutusta.
Tiedot yhdistyksen järjestämistä tilaisuuksista löytyvät yhdistyksen kotisivuilta ja noin kaksi kertaa
vuodessa ilmestyvästä jäsenkirjeestä. Jäsenille tiedotetaan toiminnasta yhdistyksen sähköpostilistalla.
http://www.socialmedicine.fi/
Sosiaalilääketieteen yhdistyksen toimintaan kuuluu myös Sosiaalilääketieteellisen Aikakauslehden
toimittaminen. Lehden tilaus kuuluu jäsenmaksuun.
Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti on monitieteinen, vertaisarviointia käyttävä kotimainen foorumi
yhteiskunnallisesti virittyneelle terveystutkimukselle. Se julkaisee empiirisiä, teoreettisia ja metodisia
alkuperäisartikkeleita, tieteellisiä katsauksia ja tutkijapuheenvuoroja sekä muita kirjoituksia suomen ja
ruotsin kielellä. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa.
http://ojs.tsv.fi/index.php/SA/index
1
Seminaarin ohjelma
Maanantai 3.11.
Suuri sali
Puheenjohtaja: Tea Lallukka, Sosiaalilääketieteen yhdistys, Työterveyslaitos
9.00–10.00
Ilmoittautuminen
10.00–10.10 Seminaarin avaussanat, SLY:n puheenjohtaja dos. Tea Lallukka
10.10–10.55 Professori Juha Pekkanen, Helsingin yliopisto, Hjelt-instituutti: Mitä eri metodeilla
tuotetusta tutkimustiedosta voidaan päätellä (Keynote 1)
11.00–11.45 Kansanedustaja, VTL Osmo Soininvaara: Tutkimustiedon käyttö päätöksenteossa (Keynote
2)
11.45–13.00 Lounas (omakustanteinen)
13.00–13.30 Dos., yliopistonlehtori Pentti Nieminen, Oulun yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta:
Tilastollisten menetelmien kirjo ja käyttö lääketieteen tutkimusjulkaisuissa
13.30–14.00 Dos., Senior Research Fellow Pirjo Nikander, Tampereen yliopiston tutkijakollegium:
Laadullinen seuranta tutkimusevidenssin tuottajana
14.00–14.30 Professori Mervi Eerola, Turun yliopisto, tilastotieteen keskus: Mitä voimme päätellä
kausaalivaikutuksista havainnoivassa tutkimuksessa?
14.30–15.00 Kahvitauko (samanaikaisesti SLY:n Käyttäytymislääketieteen jaoksen vuosikokous salissa
309)
Pienet salit
15.00–16.30 Työryhmät:
Sosiaalilääketieteen menetelmät (Sali 505)
Käyttäytymislääketieteen 20-vuotisjuhlatyöryhmä (Sali 309)
Ruokatutkimus (Sali 312)
Kuolleisuus ja terveyserot (Sali 313)
Terveydenhuoltotutkimus (Sali 401)
Terveyssosiologia (Sali 405)
16.30 -
Sosiaalilääketieteen yhdistys ry.:n syyskokous (Sali 312)
2
Tiistai 4.11.
Suuri sali
Puheenjohtaja: Maijaliisa Erkkola, Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, Helsingin yliopisto
8.30–9.00
Ilmoittautuminen
9.00–9.45
Tutkimusprofessori Elina Hemminki, THL: Kokeelliset tutkimukset sosiaalilääketieteessä
(Keynote 3)
9.45–10.30
Professori Jaakko Nevalainen, Tampereen yliopisto, terveystieteiden yksikkö: Puuttuvan
tiedon ongelmat pitkittäistutkimuksissa (Keynote 4)
10.30–10.50 Kahvitauko
10.50–11.05 Seppo Aro -palkinnon jako
11.05–11.50 Dos., VTT Vesa Kuusela, Helsingin yliopisto: Tilastotiedon esittäminen visuaalisesti
11.50–12.45 Paneelikeskustelu:
pj. professori Ossi Rahkonen, Helsingin yliopisto
tutkimusprofessori Elina Hemminki, THL
yliopistonlehtori, dos. Ari Haukkala, Helsingin yliopisto
yliopistotutkija, dos. Reijo Sund, Yhteiskuntatieteiden menetelmäkeskus, Helsingin yliopisto
tohtorikoulutettava, VTM Heta Moustgaard, Helsingin yliopisto
lääketieteen erikoistoimittaja Teija Riikola
12.45
Seminaari päättyy
3
Lounasravintoloita
1. Tieteiden talon tiedekahvila, Kirkkokatu 6
2. Kotipizza Kruununhaka, Mariankatu 10
3. UniCafe Prothania, Yliopistonkatu 3
4. Unicafe Päärakennus, Fabianinkatu 33
5. Ravintola Savotta, Aleksanterinkatu 22
6. Ravintola Rodolfo, Kirkkokatu 5
7. Korea house, Mariankatu 19
8. Ravintola Paprika (Amica), Yliopistonkatu 4
9. Ristorante pizzeria Pompej, Snellmaninkatu 16
10. Ravintola Zinnkeller, Meritullinkatu 25
11. Piano, Rauhankatu 15
4
Työryhmät
Työryhmät kokoontuvat 3.11. klo 15.00–16.30 Tieteiden talolla
Sosiaalilääketieteen menetelmät
Sali 505
Puheenjohtaja: Tea Lallukka
15:00 Kemppainen Teemu: Sosiaalitieteellistä aluemallinnusta pistedatalla: esimerkkinä
kyselypohjainen analyysi koetusta terveydestä ja turvattomuudesta Helsingin
metropolialueella
15:22 Kausto Johanna: Kokeellinen ja kvasikokeellinen asetelma osasairauspäivärahan
vaikuttavuuden arvioinnissa
15:44 Hämäläinen Riitta-Maija: Ohjelmallinen tutkimusprosessi ja menetelmät
liikuntapolitiikan tutkimuksessa
16:06 Borodulin Katja: Fyysisen aktiivisuuden mittaaminen: haasteita ja mahdollisuuksia
Käyttäytymislääketieteen 20-vuotisjuhlatyöryhmä
Sali 309
Puheenjohtaja: Sakari Suominen
15:00 Koponen Anne: Health care climate, perceived self-care competence and glycemic
control among patients with type 2 diabetes in primary care
15:18 Tuomisto Martti: Lihavuusleikkauksiin liittyvät emotionaaliset tekijät
15:36 Lehto Ulla-Sisko: Impact of social capital on health and well-being after a cancer
diagnosis
15:54 Konttinen Hanna: Psychological aspects of eating behavior as predictors of 10-year
weight changes after surgical and conventional treatment for severe obesity: results
from the SOS intervention study
16:12 Kiviruusu Olli: Interpersonal problems and development of self-esteem from
adolescence to mid-adulthood. A 26-year follow-up.
5
Ruokatutkimus
Sali 312
Puheenjohtaja: Maijaliisa Erkkola
15:00 Roos Eva: Concept mapping of school nutrition environment among pupils in
Finland
15:15 Huovila Janne: Globaali informaatioyhteiskunta terveellisen syömisen ymmärryksen
kontekstina: retorinen diskurssianalyysi ravitsemusneuvoja antavista blogeista
15:30 Vepsäläinen Henna: Can gamification influence food behavior in adolescent
athletes?
15:45 Itkonen Suvi: Development and validation of a food frequency questionnaire for
assessment of vitamin D intake in Finnish adults
16:00 Meinilä Jelena: Development and validation of Healthy Pregnancy Diet Score
(HePS) for pregnant women at high risk of gestational diabetes
16:15 Hovi Elli: Äidin raskaudenaikaisen ruokavalion yhteys lapsen ylipainoon 3vuotiaana
Kuolleisuus ja terveyserot
Sali 313
Puheenjohtaja: Peija Haaramo
15:00 Manderbacka Kristiina: Onko sepelvaltimotoimenpiteiden vaikuttavuudessa
sosioekonomisia eroja?
15:18 Vehko Tuulikki: Naisten rintasyöpä tuloryhmittäin Suomessa – Rekisteritutkimus
vuosilta 1998–2009
15:36 Pietiläinen Olli: Ammattiasemaluokkien eriarvoisuus sairaalakäyntien jälkeisissä
sairauspoissaoloissa
15:54 Lumme Sonja: Vakavaa mielenterveyshäiriötä sairastavien ylikuolleisuus
ajanjaksolla 1996–2010
16:12 Sumanen Hilla: Nuorten työntekijöiden lyhyiden sairauspoissaolojen
sosioekonomisten erojen muutos
6
Terveydenhuoltotutkimus
Sali 401
Puheenjohtaja: Riikka Lämsä
15:00 Törölä Miisa: Oikeuspsykiatriset potilaat hyvinvointivaltiossa
15:18 Turkia Mika: Tapausselostus: tutkimustiedon hyödyntäminen lääkintöhallituksen
asiantuntijalausunnoissa
15:36 Lounamaa Anne: Statistical information systems for injury prevention in six Baltic
Sea States
15:54 Kokkinen Lauri: Why democracy improves population health, and why is this not
always the case?
16:12 Halme Nina: Rakenneyhtälömallin kehittäminen ja arviointi – tutkimuksen kohteena
avun antaminen lasten ja perheiden palveluissa
Terveyssosiologia
Sali 405
Puheenjohtaja: Anu Katainen
15:00 Pietilä Ilkka: Potilasnäkökulmia eturauhassyövän seulontaan
15:15 Sipilä Pyry: Alkoholi ja kuolleisuus - pitkittäistutkimus kaksosilla
15:30 Ruokolainen Otto: Suhtautuminen tupakkapolitiikkaan - väestötarkastelu
tupakointistatuksen mukaan
15:45 Holstila Ansku: Vanhuuseläkkeelle siirtymisen yhteys liikunta-aktiivisuuden
muutoksiin
16:00 Koponen Päivikki: Etnisten vähemmistöjen osallistuminen ja osallisuus
väestötutkimuksissa
16:15 Harrasova Gulnara: The association between religiosity and eating disorders among
Finnish women
7
Tiivistelmät pyydettyjen puhujien esityksistä
Tilastollisten menetelmien kirjo ja käyttö lääketieteen tutkimusjulkaisuissa
Pentti Nieminen, Oulun yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta, [email protected]
Hannu Vähänikkilä, Oulun yliopisto, hammaslääketieteen laitos
Jorma Virtanen, Oulun yliopisto, hammaslääketieteen laitos
Lääketieteen ja sen lähialueiden julkaisuissa tutkimuksen tuloksista ja uusista löydöksistä viestitään
erilaisilla tilastollisilla esityksillä. Julkaistava osa tieteellisestä työstä tiivistetään tunnuslukuihin,
taulukoihin, kuvioihin ja malleihin. Lisäksi käytetään tilastollista merkitsevyystestausta tehtäessä
johtopäätöksiä otoksesta kohdeväestöön. Tilastomenetelmillä on siten merkittävä osuus lääketieteen
ja hammaslääketieteen tieteellisissä julkaisuissa.
Lääketieteen ja hammaslääketieteen kouluttajat kohtaavat merkittävän haasteen päättäessään
mitä tutkimusmenetelmiä ja -taitoja opiskelijoille ja tutkijoille tulisi opettaa koulutuksen eri
vaiheissa. Eräs strategia on keskittyä niihin tilastollisiin menetelmiin, joita lehtien lukijat tarvitsevat
pystyäkseen tehokkaasti lukemaan alansa kirjallisuutta.
Selvitimme menetelmien käyttöä ja raportointia 724 lääketieteen, hammaslääketieteen ja
terveystieteiden artikkelissa. Tutkimus osoitti artikkeleiden perustuvan vahvasti tilastollisten
menetelmien käyttöön. Tavallisin tutkimusongelma julkaisuissa oli ryhmien vertailu. P-arvojen ja
luottamusvälien raportointi oli keskeinen osa tutkimustulosten esitystä. Menetelmäkirjoa hallitsivat
ryhmien vertailun perusmenetelmät. Lukijat kohtasivat usein myös regressiomalleja. Sen sijaan
lääketieteen julkaisujen kirjoittajat eivät ole omaksuneet perinteisten tilastollisten menetelmien
rinnalle tarjottuja uusia laskennallisia analysointitekniikoita.
Tilastollisten menetelmien menestyksellisessä hyödyntämisessä oleellista on
havaintoaineiston ja sen muuttujien sisällöllisen merkityksen ymmärtäminen. Lisäksi kaikkien
käytettyjen tilastomenetelmien perusteet tulee tutkimusryhmässä ymmärtää. Uusien menetelmien
laajempi leviäminen lääketieteen julkaisuihin vaatinee laskualgoritmien liittämistä myös sellaisiin
tilasto-ohjelmistoihin, joita lääketieteen tutkijat käyttävät yleisesti analysoidessaan omia
aineistojaan.
Lääketieteen tutkimustulosten kriittistä lukemista harjoitteleville opiskelijoille tai
osaamistaan täydentäville terveydenhuollon ammattilaisille havaintomme tarjoavat yhteenvedon
havaintoaineiston analysointimenetelmistä, joita tarvitaan tutkimustulosten lukemisessa ja
ymmärtämisessä. Selvityksemme avulla voi myös tunnistaa ne tilastolliset perusmenetelmät, jotka
on tärkeää hallita pyrittäessä julkaisemaan tutkimustuloksia erityisesti näkyvissä lääketieteen ja sen
lähialueiden lehdissä.
8
Laadullinen seuranta tutkimusevidenssin tuottajana
Pirjo Nikander
Dos. Senior Research Fellow
Tampereen yliopiston tutkijakollegium
[email protected]
Laadullinen seurantatutkimus (qualitative longitudinal research) on viime aikoina löydetty
uudelleen ja nimetty omaksi menetelmäkseen. Sillä viitataan tutkimusotteeseen, jossa samoja
ihmisiä tai yhteisöjä seurataan tietyin aikavälein, tyypillisesti haastatteluja ja etnografista otetta
yhdistäen. Tämä ihmisten ”rinnalla kulkemisen” metodi soveltuu erityisesti erilaisten
elämänkulullisten siirtymien, esimerkiksi terveysurien, riskikäyttäytymisen, elämäntyylien sekä
terveyttä koskevien ratkaisujen, toiminnan ja taitekohtien tarkasteluun. Sitä onkin mahdollista
soveltaa esimerkiksi kroonisten sairauskokemusten, ikääntymisen myötä tapahtuvien muutosten,
niiden kokemisen sekä hoitosuhteiden ja ihmisen toimijuuden tutkimukseen. Lähestymistapana
laadullinen seuranta-asetelma tavoittaa ihmiselämän joustavan ja usein tilannesidonnaisen
kokemuksen ja tulkinnan, joiden kautta ihmiset selviytyvät ja reagoivat elämänkulun tapahtumiin,
siirtymiin ja muutokseen.
Laadullisen seurantatutkimuksen tarkempi määrittely on sen pidemmästä historiasta
huolimatta vielä käynnissä ja käytössä olevien menetelmällisten ja aineistokeruun muotojen
valikoima täydentyy kaiken aikaa. Lähestymistavan voikin katsoa lukeutuvan monimenetelmien tai
mixed methods- lähestymistapojen joukkoon ja sen viimeaikainen suosio selittyy sillä, että myös
sosiaali- ja terveyspoliittinen päätöksentekotyö tarvitsee kysely- ja numerotiedon rinnalle
muutosprosessien hienosyisemmän dynamiikan tavoittavia menetelmiä.
Puheenvuorossani käyn läpi laadullisesta seurantatutkimuksesta erityisesti Britanniassa
käytyä keskustelua ja kuvaan laadullisen seuranta-asetelman hyötyjä ja rajoituksia osana
terveystutkimuksen kenttää. Kysyn miten laadulliselle aineistolle ja seuranta-asetelmalle rakentuva
evidenssi voi olennaisesti täydentää terveyteen liittyvien, monimutkaisten kysymysten ymmärrystä
ja tutkimukseen perustuvaa päätöksentekoa.
9
Mitä voimme päätellä kausaalivaikutuksista havainnoivassa tutkimuksessa?
Mervi Eerola
Professori
Turun yliopisto, tilastotieteen keskus
Sosiaalilääketieteellinen tutkimus voi harvoin nojautua kokeellisen tutkimuksen periaatteiden
tarjoamaan vahvaan selkänojaan pyrkiessään arvioimaan sosiaalisten ilmiöiden tai ihmisen
sosiaalisen ympäristön vaikutusta sairastavuuteen. Havainnoiva eli epäkokeellinen tutkimus on
altis monenlaisille virhelähteille ja tutkijan onkin itse systemaattisesti arvioitava aineistonsa ja
tutkimusasetelmansa luotettavuus tutkittavien valikoimattomuuden ja vertailukelpoisuuden suhteen.
Tilastotieteen piirissä on viime vuosina syntynyt toisiaan täydentäviä ja toisaalta käsitteellisesti
selvästi toisistaan eroavia koulukuntia tilastollisen kausaalipäättelyn suhteen, joiden pääpiirteitä
esitellään vertailevasti ja esimerkkien avulla.
Tilastotiedon esittäminen visuaalisesti
Vesa Kuusela
VTT, Dosentti, HY
Tilastokuvio on yksi tapa välittää numerotietoa taulukon ja tekstin ohella. Hyvin tehty kuvio on
kuitenkin tehokkain tapa. Siitä näkee asiatilan hetkessä ja vastaansanomattomasti – ja usein
alitajuisesti.
Hyvän kuvion tekeminen ei onnistu, ellei tunne niitä periaatteita, joilla kuvallinen viesti
tulkitaan. Keskeistä on huomata, että sillä, mitä kuvion tekijä tarkoittaa on vähemmän merkitystä
kuin sillä, miten lukija kuvion ymmärtää. Yksi hyvä kuvio kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta
yksi epäonnistunut kuvio valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa!
Esityksessä tuodaan esiin kuvioesitysten luonteenomaiset piirteet verrattuna taulukkoon ja
tekstiin. Samoin käydään läpi kuvioesitysten keskeisiä periaatteita yleisellä tasolla ja erikseen
tavanomaisimpien kuviotyyppien laadinnan yleisperiaatteita.
10
Tiivistelmät
Sosiaalilääketieteen menetelmät
Spatiaalista mallinnusta pistedatalla. Esimerkkinä kyselypohjainen analyysi
koetusta terveydestä ja turvattomuudesta Helsingin metropolialueella
Teemu Kemppainen
tohtorikoulutettava, Sosiaalitieteiden laitos, Helsingin yliopisto
[email protected]
Paikkatiedon mahdollisuudet ja haasteet ovat jääneet sosiaalitieteellisessä terveyden ja
hyvinvoinnin tutkimuksessa toistaiseksi varsin vähäiselle huomiolle. Teknisessä mielessä tästä
seuraa regressiomalleihin liittyvä ongelma. Mallin jäännötermeihin saattaa jäädä spatiaalista
korrelaatiota, mikä rikkoo tavanomaisia regressioanalyysin oletuksia ja kertoo mallin puutteellisesta
määrityksestä. Tämän seurauksena mallinnuksen tuloksena saatavat estimaatit ovat mahdollisesti
virheellisiä. Sisällöllisessä mielessä paikkatieto avaa mahdollisuuksia ilmiön alueellisten trendien
kuvaamiseen.
Tämä tutkimus havainnollistaa paikkatiedon käyttöä kyselytutkimuksessa. Tutkimuksen
päätarkoitus on esitellä spatiaalista analyysiä käytännöllisellä ja ei-matemaattisella tavalla.
Esimerkkeinä käytetään koettua tervettä ja omaan asuinalueeseen liittyvää turvattomuuden
kokemusta mittaavia kyselytuloksia. Aineistoina käytetään tuoretta kyselyaineistoa Helsingin
seudulta (hanke: Katumetro, 2012, n=9609, vastausosuus n. 36 %), Ruututietokantaa sekä otoksen
perustietoina saatuja vastaajan kotitalon koordinaatteja (YKJ). Koettua terveyttä ja turvattomuuden
kokemusta visualisoidaan kuvailevasti alueellisten trendien näkökulmasta. Visuaalisen vaikutelman
pitävyyttä koetellaan tilastollisen testaamisen avulla. Lisäksi mainittuja ilmiöitä mallinnetaan
kolmella eri tavalla: tavanomaisella pienimmän neliösumman menetelmällä, asetelmaperusteisella
mallinnuksella ja yksinkertaisilla spatiaalisen ekonometrian malleilla. Mallinnuksen sisällöllinen
asetelma on vertailla lähiöitä muuhun kaupunkirakenteeseen ja tarkastella erityisesti naapuruston
sosio-ekonomisen luonteen roolia koetun terveyden ja turvattomuuden mahdollisena tekijänä.
Tulokset ovat sisällöllisessä mielessä alustavia, sillä täyttä sisältöartikkelin mukaista tarkastelua ei
voitu menetelmäartikkeliin mahduttaa.
Koetun terveyden kohdalla spatiaalisuus on selvästi vähäisempää kuin turvattomuudessa.
Tämä näkyy niin visuaalisessa kuvailussa, tilastollisen testaamisen tuloksissa ja regressiomallien
jäännöstermeissä. Koetun terveyden lähtökohtainen spatiaalinen korrelaatio tulee selitetyksi mallin
muuttujien avulla. Turvattomuuden tapauksessa jäännöstermeihin kuitenkin jää spatiaalista
korrelaatiota myös täydessä mallissa, mikä ratkaistaan soveltamalla yksinkertaisia spatiaalisia
ekonometrisia malleja. Näiden tuottamat estimaatit eroavat kontekstimuuttujien osalta varsin
selvästi tavanomaisten mallien tuloksista, mikä havainnollistaa tutkimuksen pääviestiä: sijainnilla
on väliä.
11
Kokeellinen ja kvasikokeellinen asetelma osasairauspäivärahan vaikuttavuuden
arvioinnissa
Johanna Kausto, Erikoistutkija, FT
Työterveyslaitos,
[email protected]
Esitelmässä tarkastellaan kokeellisen ja kvasikokeellisen tutkimusasetelman soveltamista
esimerkiksi sosiaali- ja terveyspoliittisten interventioiden tai toimintamallien arvioinnissa. Mikäli
laajemmista kokonaisuuksista voidaan erottaa jokin selvärajainen interventio, sen vaikuttavuuden
arviointi, tavallisesti määrällinen mittaaminen, saattaa olla mahdollista. Satunnaistetusta
kokeellisesta tutkimuksesta saatua vaikuttavuusnäyttöä pidetään luotettavimpana. Usein kokeellinen
asetelma ei ole kuitenkaan joko eettisistä tai käytännön syistä mahdollinen. Lisäksi kokeelliseen
tutkimukseen osallistuvien joukko on yleensä rajattu, jolloin tulosten yleistettävyys kärsii.
Kvasikokeellisessa tai luonnollisessa tutkimusasetelmassa tutkittavat voidaan poimia esimerkiksi
valtakunnallisista rekistereistä, jolloin tutkimuksen yleistettävyys paranee. Kvasikokeellisen
tutkimusasetelman haasteena on tutkittavien ryhmien (interventioon osallistuneet ja ei-osallistuneet)
vertailtavuuden varmistaminen. Tämän vuoksi näissä asetelmissa on keskeistä pätevien
tutkimusmenetelmien valinta. Luotettavin kuva vaikuttavuudesta saadaan, jos tutkimuskysymyksiä
on mahdollista selvittää sekä kokeellisessa että kvasikokeellisessa asetelmassa, eri menetelmiä
soveltaen.
Tapausesimerkkinä
esitelmässä
on
osasairauspäivärahaa
koskevan
sairausvakuutuslakimuutoksen vaikutus osasairauspäivärahaa saaneiden myöhempään työhön
osallistumiseen.
Ohjelmallinen tutkimusprosessi ja menetelmät liikuntapolitiikan tutkimuksessa
Riitta-Maija Hämäläinen, FT
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
[email protected]
Esitys kuvaa ohjelmallisen tutkimusprosessin menetelmiä, joita on käytetty monitieteisessä kuuden
Euroopan unionin jäsenmaan ja Kanadan tutkimushankkeessa. Viisivuotisen, Euroopan komission
rahoittaman Tutkimustietoa liikunnan politiikkatoimiin -hankkeen (Research into Policy to enhance
Physical Activity REPOPA) tavoitteena on lisätä tutkimustiedon käyttöä politiikkatoimien
suunnittelussa.
Ohjelmallisessa tutkimusprosessissa tutkimus etenee vaiheittain ja edeltävien vaiheiden
tuloksia hyödynnetään ja sovelletaan seuraavissa vaiheissa. Hankkeessa on tehty sisällönanalyysi
siitä, miten 21:ssä politiikkatoimen asiakirjassa on käytetty tutkimustietoa, sekä 86
teemahaastattelua politiikkatoimien valmisteluun osallistuneille. Parhaillaan on menossa kaksi
interventiota, kumpikin kolmessa maassa. Niissä tutkitaan strategiapelien sekä räätälöidyn
intervention toimivuutta tutkimustiedon käytön lisäämisessä. Politiikkatoimien sisällönanalyysin ja
interventioiden tuloksista, hyvistä käytännöistä, indikaattoreista ja menetelmistä keskustellaan ja
niiden toimivuutta testataan Delfoi-paneelissa keväällä 2015. Kanadan hanketoimijat vastaavat
12
ohjelmallisen tutkimusprosessin arvioinnista. Ohjelmallinen tutkimusprosessi vaatii monitieteistä
otetta sekä tutkimuskysymysten, menetelmien sekä toimintatapojen yhtenäistämisessä.
Fyysisen aktiivisuuden mittaaminen: haasteita ja mahdollisuuksia
Katja Borodulin
Fyysisen aktiivisuuden terveysvaikutuksista on saatu vahvaa näyttöä jo pitkältä ajalta. Myös
fyysisen aktiivisuuden mittausmenetelmät ovat kehittyneet vuosien varrella. Metodikatsauksen
tavoitteena on kuvailla fyysisen aktiivisuuden mittaamisen menetelmiä ja ottaa kantaa menetelmien
haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Keskityn objektiivisista menetelmistä kiihtyvyysanturimittauksiin
ja itsearviointimenetelmistä kyselyihin ja niiden käytettävyyteen. Liikuntatutkimuksessa
objektiivisten mittarien hyödyntäminen on avannut uusia mahdollisuuksia liikunnan, ja
liikkumattomuuden, mittaamiseen. Tästä huolimatta, sekä itsearviointiin että objektiivisin
mittauksiin perustuvilla menetelmillä on tutkimuksessa edelleen omat tarpeensa ja käyttökohteensa.
13
Käyttäytymislääketieteen 20-vuotisjuhlatyöryhmä
Health care climate, perceived self-care competence and glycemic control among
patients with type 2 diabetes in primary care
Anne Koponen, Nina Simonsen, Ritva Laamanen & Sakari Suominen
Folkhälsan Research Center and Hjelt Institute, Department of Public Health,
[email protected]
Background: Type 2 diabetes is an important and increasing public health problem worldwide.
Achieving and maintaining recommended levels of glycemic control is the main target in the
management of diabetes. It is important to find efficient means by which health care personnel can
support patients in this task.
Objective: To extend previous research by examining the association of an autonomy
supportive health care climate in primary care health centers with self-care competence and
glycemic control as perceived and reported by patients with type 2 diabetes, taking into account a
wide variety of important life-context factors.
Research design: A cross-sectional mail survey in five municipalities in the Southern and
Central Finland in 2011 (response rate 56%).
Subjects: 2866 patients with a Social Insurance Institution registry-based right for long-term
medication for type 2 diabetes, mean age 63 years (range 27-75 years), 56 % men.
Methods: The data were analyzed by multivariate linear and logistic regression models.
Results: In line with the predictions derived from the self-determination theory, glycemic control
was strongly associated with perceived self-care competence which in turn was strongly associated
with autonomous motivation and autonomy supportive health care climate. In addition, disease
severity and general well-being of patients played a role in the outcomes of care.
Conclusion: Health care personnel have an important role in supporting patients’
autonomous motivation and perceived self-care competence in order to achieve and maintain longterm glycemic control among patients with type 2 diabetes. The general well-being of patients
should also be examined and promoted.
Lihavuusleikkauksiin liittyvät emotionaaliset tekijät
Martti T. Tuomisto, Lauri Parkkinen, Ulla Siljamäki-Ojansuu, Elina Hautaniemi & Maaria Nikunen
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto ja Akuuttipsykiatria ja
Ravitsemusterapiayksikkö, Tampereen yliopistollinen sairaala
Sairaalloiseen lihavuuteen liittyy monenlaisten sairauksien vaara. Bariatrinen kirurgia on tehokas
tällaisen lihavuuden hoitomenetelmä. Terveyden kannalta painonpudotuksen vaikutukset ovat pääosin positiivisia. Suomessa lihavuusleikkauksia pidetään perusteltuina, kun henkilö on jo yrittänyt
muita keinoja, painoindeksi on yli 40 ja erityisesti, kun lihavuuteen liittyy oheissairaus. Harvoihin
lääketieteellisiin toimenpiteisiin liittyy niin paljon ja niin erilaisia emotionaalisia ja sosiaalisia tekijöitä kuin lihavuusleikkauksiin ja niiden seurauksiin. Leikkauksen seurauksena paino putoaa
14
yleensä nopeasti 40–60 %, jolloin kehonkuva, terveydentila, fyysinen ja emotionaalinen vointi,
normaalielämään liittyvä toimintakyky ja ihmissuhteet ja sosiaalinen vuorovaikutus muuttuvat paljon. Näiden tulevien muutosten pitäisi toisaalta vaikuttaa leikkaukseen tulevaan potilaaseen niin,
että hän ryhtyy valmistautumaan niihin. Psykologisten tekijöiden arviointi voi vaikuttaa paljon leikkauspotilaiden ohjaamiseen joko leikkaukseen tai johonkin muuhun interventioon (joka voisi johtaa
leikkaukseen), leikkaukseen valmistautumiseen ja leikkauksen jälkeiseen sopeutumiseen. Arvioinnin lähtökohtana tulisi olla löytää jokaiselle arviointiin tulleelle potilaalle sopiva etenemisreitti.
Bariatrinen kirurgia on siis vaikuttavaa, mutta valitettavasti tulokset eivät ole kaikilla
potilailla yhtä hyviä. Vaikka tulokset alkuun olisivatkin hyviä, niin muutaman vuoden päästä
painon lasku voi pysähtyä tai kääntyä nousuun. Jotkut potilaat palautuvat jopa lähtöpainoonsa.
Myös psykologiset hyödyt, erityisesti syömiskäyttäytymisen normalisoituminen ja itsehavaittu
elämänlaatu, voivat heikentyä. Joillakin potilailla elämänlaatu voi heikentyä rajusti, ja he voivat
tällöin olla psykiatrisen hoidon tarpeessa. Osa leikatuista ei onnistu pudottamaan painoaan
leikkauksen jälkeen. Ei ole olemassa riittävästi tietoa siitä, mitkä tekijät johtavat positiiviseen
hoitotulokseen. Näitä tekijöitä tässä hankkeessa selvitetään.
Tutkimuksen tavoitteena on kehittää lihavuuden kirurgista hoitoa ja siihen liittyvää muuta
terveydenhuoltoa laaja-alaisesti. Ennustettavia muuttujia tutkivat sekä ravitsemusterapeutit että psykologi seuraavin menetelmin: 1) Muutosvaihekysely, jolla kartoitetaan potilaan valmiutta painonpudotukseen ja elintapojen muutokseen, 2) motivaatiokysely, jolla mitataan samoja valmiuksia, 3) itsetuntomittari, jolla kartoitetaan potilaiden negatiivista tai positiivista käsitystä itsestään, 4) riskitilannekaavake, jolla mitataan liika- ja epäterveellisen syömisen vaaratilanteita ja vaarojen voimakkuutta ja tiheyttä. 5) painoa ja elämäntyyliä koskeva kysely, 6) oirekysely psykiatrisista oireista, 7)
murehtimiskysely, jolla mitataan ahdistuneisuuteen liittyvää murehtimista, 8) toivottomuusmittari,
jolla mitataan itsemurhavaaraa, 9) tunteiden hyväksynnän mittari, jolla mitataan yleistä, emotionaalista joustavuutta ja 10) depressiomittari. Arviointiin ja seurantaa kuuluu kuusi arviointikäyntiä,
joista kolmea ensimmäistä käsitellään tässä esityksessä. Niistä yksi on 2 kk leikkauksen jälkeen.
Tutkimus on meneillään. Sen suostumuslomakkeen on allekirjoittanut jo 80 tutkittavaa. Esityksessä
kuvataan tutkimuksen ensimmäiset tulokset.
Impact of social capital on health and well-being after a cancer diagnosis
Ulla-Sisko Lehto, THL, Markku Ojanen, Tampereen yliopisto, psykologian laitos; Taina
Turpeenniemi-Hujanen, Oulun yliopisto ja Oulun yliopistollinen sairaala OYS, syöpätaudit
[email protected]
The incidence of cancer diseases are rising in developed countries, including Finland
(www.cancerregistry.fi). Today, most cancers are detected in the early phase and treatments are
effective leading to a good prognosis. Cancer survival is prolonged also due increasing ageing of
population in the developed countries. Thus, people live long after a cancer diagnosis and an ever
larger proportion of population has or has had a cancer disease (in Finland >250 000 persons).
Most patients have seldom or none contacts to the health care system after the primary
cancer treatment, and recovery and psychological reorientation rely on the patient’s resources.
Psychosocial and social resources seem to be particularly important. Social capital may be seen as a
15
personal resource that includes trust, reciprocity, social networks (e.g., access to information and
support) and participation. Social capital is associated with health outcomes, and we assume that
social capital predicts health and well-being of people after a cancer diagnosis.
In consecutive samples of 225 breast cancer, c. 155 prostate cancer, and c. 80 lymphoma
patients who entered Oulu University Hospital, oncology, we measured generalized and
interpersonal trust, reciprocity, social networks and participation, other health determinants, and
well-being (e.g., health-related quality of life, symptoms, satisfaction with life) with validated
questionnaires 3–5 months after the diagnosis. The measurement is repeated four times up to five
years, and the patients’ use of health care services is tracked. We investigate elements of social
capital and their impact on the patients’ well-being with multivariate statistical methods.
Cross-sectional data of the breast cancer patients has been finalized and analyses are going
on. Elements of social capital associated with each other and the well-being measures as
hypothesized. Indicators of social networks did not associate with trust. Comprehensive and
detailed information on the social networks were obtained. Trust predicted most of the well-being
dimensions, both individually and after adjusting for other variables. Also informal social networks
and number of health care professionals associated with the well-being.
Social capital associate with health and well-being after a cancer diagnosis. As suggested
earlier, interpersonal trust demonstrates an independent association with health. Social networks
associate with well-being.
Psychological aspects of eating behavior as predictors of 10-year weight changes
after surgical and conventional treatment for severe obesity: results from the
SOS intervention study
Hanna Konttinen1, Markku Peltonen2, Lars Sjöström3, Lena Carlsson3, and Jan Karlsson4
2
National Institute for Health and Welfare, Finland
3
University of Gothenburg, Sweden
4
Örebro University Hospital, Sweden; Örebro University, Sweden
[email protected]
Objective: There is a need for a better understanding on the factors that influence long-term weight
outcomes after bariatric surgery. The present study aimed to examine whether pre- and posttreatment levels of cognitive restraint, disinhibition and hunger and 1-year changes in these eating
behaviors predicted short- and long-term weight changes after surgical and conventional treatment
for severe obesity.
Methods: The participants were from an ongoing, matched (non-randomized) prospective
intervention trial of the Swedish Obese Subjects (SOS) study. The current analyses included 2010
obese subjects who underwent bariatric surgery and 1916 contemporaneously matched obese
controls who received conventional treatment. Physical measurements (e.g., weight, height) and
questionnaires (e.g., Three-Factor Eating Questionnaire) were completed prior to intervention and
0.5, 1, 2, 3, 4, 6, 8 and 10 years after the start of the treatment. Structural equation modeling was
used as the main analytical strategy.
16
Results: The surgery group lost more weight and reported greater decreases in disinhibition
and hunger at 1- and 10-year follow-ups (all P < 0.001 in both genders) than the control group. Pretreatment eating behaviors were unrelated to subsequent weight changes among surgically treated
patients. However, patients who had lower levels of 6-month and 1-year disinhibition and hunger
(β=0.13–0.29, P < 0.01 in men; β=0.11–0.28, P < 0.001 in women) and experienced larger 1-year
decreases in these behaviors (β=0.31–0.48, P < 0.001 in men; β=0.24–0.51, P < 0.001 in women)
lost more weight 2, 6 and 10 years after the surgery. Among control patients, larger 1-year increases
in cognitive restraint predicted greater 2-year weight loss in both genders.
Conclusions: Higher tendency to eat in response to various internal and external cues shortly
after the surgery predicted less successful short- and long-term weight outcomes, making postoperative susceptibility for uncontrolled eating an important indicator of targeted interventions.
Interpersonal problems and development of self-esteem from adolescence to
mid-adulthood. A 26-year follow-up
Olli Kiviruusua, Noora Berga, Taina Huurrea, Hillevi Aroa, Mauri Marttunena, Ari Haukkalab
a
National Institute for Health and Welfare (THL)
b
University of Helsinki
[email protected]
This study investigated whether interpersonal problems affect the developmental trajectory of selfesteem from adolescence to mid-adulthood. Directionality of effects between self-esteem and
interpersonal problems was also studied. Participants of a Finnish cohort study in 1983 at age 16
(N=2194) were followed up at ages 22 (N=1656), 32 (N=1471) and 42 (N=1334) using postal
questionnaires. Measures at each time point covered self-esteem and interpersonal problems
including problems with parents, friends, colleagues, partner, break-up with girl/boyfriend, and
divorce. Using latent class analysis participants were grouped to those having 1) consistently low,
2) increasing, and 3) high/decreasing number of interpersonal problems from adolescence to
adulthood. The latent growth curve of self-esteem was then estimated in these groups for
comparisons. Among both females and males the self-esteem growth trajectory was most
favourable in the group with consistently low number of interpersonal problems. Compared to the
low group, the group with high/decreasing number of interpersonal problems had a self-esteem
trajectory that started and remained at a lower level throughout the study period, although among
females the gap between the trajectories narrowed by the end of the study period. The group with
increasing number of interpersonal problems had significantly slower self-esteem growth rate as
compared to the other groups among both females and males, and also the lowest self-esteem level
at the end of the study period. Cross-lagged autoregressive models indicated significant crosssectional correlations between low self-esteem and interpersonal problems. Lagged effects were
found from low self-esteem to later interpersonal problems, but only among males, while there were
no effects to opposite direction among either gender. The self-esteem growth trajectories are
different in the groups with different longitudinal patterns of interpersonal problems. While being
theoretically sound these results differ from some earlier findings, highlighting the importance of
chosen methods to display these types of effects.
17
Ruokatutkimus
Concept mapping of school nutrition environment among pupils in Finland
Eva Roos1, Kati Nyman2, Carola Ray1, Henna Vepsäläinen1, Henrica de Vet3, Nanna Lien4
1=Samfundet Folkhälsan, Folkhälsan research institute, Helsinki, Finland, [email protected]
2=Arcada, Helsinki, Finland
3=EMGO, Amsterdam, The Netherlands
4= University of Olso, Norway
The school has an important role in promoting good nutrition especially in Finland, where pupils
are served every school day a proper meal with main course, fresh vegetables, bread, bread spread
and milk. School is also an important arena for health promoting, because children of all socioeconomic backgrounds can be reached, it is a place for learning, and schools can potentially also
influence their staff, the parents and the wider community. More knowledge is needed of how
school nutrition environment influences dietary intake and dietary habits of children. The pupils are
one of the key stakeholders and it is important to map their views. Several conceptual models of the
school nutrition environment exist, but studies have had limited success in showing associations
between school level factors and pupil’s dietary behaviors. One cause of the lack of associations
may be differences in conceptualization of the school nutrition environment between experts and
other stakeholders (i.e. pupils, teachers, parents). Traditionally stakeholder interviews (individual or
as focus groups) have been conducted to find the most important factors, but the results might be
biased by conveying the views of those most verbal and the interpretation of the researcher. The
concept mapping method combines qualitative and quantitative methods in such a way that the
concepts are more likely to be grounded in the view of all the stakeholders participating in the
group.
The aim was to get more knowledge of the school nutrition environment and factors in
schools influencing what school children eat and drink in school and to test a different method,
concept mapping, to collect this kind of data. The method was conducted in spring 2014 in a
primary school, in the Helsinki region, in one class with 17 pupils (13-14 years) divided into 2
groups. Two different concept maps were constructed during a class visit. The method was
appreciated by the pupils. The two groups came up with very different cluster maps of the food
nutrition environment. More groups conducting concept mapping are needed to get a general picture
of pupil’s views on school nutrition environment.
18
Globaali informaatioyhteiskunta terveellisen syömisen ymmärryksen
kontekstina: retorinen diskurssianalyysi ravitsemusneuvoja antavista blogeista
ETM, tohtoriopiskelija Janne Huovila
Helsingin yliopisto
[email protected]
Sosiaalinen media on merkittävä terveellisen syömisen kulttuurisen määrittelyn areena. Blogit
osana sosiaalista mediaa ovat suosittuja ravitsemustiedon julkaisualustoja ja keskusteluympäristöjä.
Yksittäiset suomenkieliset ravitsemusneuvoja antavat blogit voivat saavuttaa satojatuhansia
lukijota.
Tässä tutkimuksessa tarkastelen ravitsemusneuvoja antavia blogeja Manuel Castellsin
informaatioyhteiskuntaa koskevan teorian kautta. Castellsin mukaan blogit ovat ”henkilökohtaista
joukkoviestintää”, jotka suosion saavuttaessaan toimivat merkittävinä tiedon ja ihmisten
verkostojen, ja sitä kautta vallan, solmukohtina. Ne ovat osa horisontaalisia ei-keskusjohtoista
viestintää, jolla on yhä enemmän valtaa määritellä, mitä pidetään terveellisenä syömisenä. Samalla
blogeilla on radikaali yhteiskunnallinen luonne: toisin kuin vahvaan portinvartijuuteen perustunut
perinteinen media, blogin kautta kuka tahansa internetin käyttäjä voi ottaa julkista tilaa.
Terveellistä syömistä on määritelty kautta historian. Viimeisen sadan vuoden ajan erityisesti
tieteen kehitys on vaikuttanut keskeisesti siihen, mitä pidetään terveellisenä syömisenä. Nykyyhteiskunnassa terveellisen syömisen tiedon ja ymmärryksen on nähty kuitenkin rakentuvan
sirpaleisemmin ja mosaiikkimaisemmin niin yksityisen kuin julkisen elämän piirissä. Yksi
keskeinen vaikuttava tekijä tähän on ollut informaatioteknologian kehitys ja internetin synnyttämä
uusi globaali julkisuus.
Tutkimukseni tavoitteena on ymmärtää ravitsemusneuvoja antavien blogien kautta, kuinka
globaali informaatioyhteiskunta vaikuttaa siihen, miten terveellinen syöminen määrittyy.
Tarkastelen sitä, miten internet viestintäympäristönä vaikuttaa terveellisen syömisen retorisiin
diskursseihin: muovaavatko ”henkilökohtainen joukkoviestintä” ja ”horisontaalinen viestintä”
terveellisen syömisen uskottavan ymmärryksen kulttuurista ja historiallista perustaa?
Analysoin
suomenkielisiä
ravitsemusneuvoja
antavia
blogitekstejä
retorisen
diskurssianalyysin (RDA) keinoin. Tarkastelen tekstien diskursiivisuutta, sitä miten tekstit
rakentuvat kulttuuriskielellisenä toimintana, retoriikan teoriasta käsin. Retoriikka on symbolista,
sosiaalista ja suostuttelevaa toimintaa, joka on suunnattu tietylle yleisölle. Retorinen toiminta on
strategista: pyrkiessään vakuuttamaan tietyn yleisön hyväksymään argumentin ja sitoutumaan siihen
se aktivoi retorisin keinoin lukijoissaan tietynlaisia tapoja hahmottaa terveellistä syömistä ja
samalla sulkee toisia pois.
Tutkimuksen keskeisinä analyyttisina käsitteinä ovat retorinen diskurssi ja retorinen resurssi.
Retorinen diskurssi muodostuu yhtenäisestä kokonaisuudesta perustuen samankaltaisiin retorisiin
keinoihin sekä tapoihin argumentoida ja representoida terveellistä syömistä. Retoristen diskurssien
keskiössä ovat ne kulttuurisesti jaetut tavat, joiden kautta kirjoittajat tekevät terveellistä syömistä
käsittelevistä teeseistä uskottavia yleisölleen. Käsitteellä retorinen resurssi viittaan niihin
hienovaraisempiin kielellisiin tapoihin, joiden kautta diskursseista ja kirjoitusten pääteeseistä
pyritään tuottamaan uskottavia. Retorisia resursseja hyödyntämällä kielelliskulttuurinen ymmärrys
19
terveellisestä syömisestä 4 muovautuu tiettyyn viestintätitalanteeseen sopivaksi niin, että se pyrkii
vakuttaamaan yleisönsä tietyistä syömisen tavoista.
Tutkimusaineistona on kuusi suosittua suomenkielistä ravitsemusneuvoja antavaa blogia.
Aineiston analyysi on kesken.
Can gamification influence food behavior in adolescent athletes?
Vepsäläinen H1, Lehtovirta M2, Aistrich A3, Quarshie M3, Fogelholm M1, Erkkola M1.
1
Department of Food and Environmental Sciences, Division of Nutrition, University of Helsinki
2
Department of Public Health, Hjelt-institute, University of Helsinki
3
Wellness Foundry Holding Ltd., Helsinki, Finland
[email protected]
Objectives: We aimed to determine if the eating habits of adolescent athletes could be influenced
using a smartphone application.
Materials and methods: A total of 53 adolescent basketball (34%) and soccer players (66%)
were recruited to the study. They were randomized to game (n=24, 45%) and tutorial (n=29, 55%)
groups. The game group members kept visual food journals during a four week study period using a
smartphone application. The meals uploaded to the application were given scores by a nutritionist if
specific food items defined in the rules were present. The participants were able to see each other’s
scores and they competed with each other. Each tutorial group member took part in a single small
group meeting discussing healthy diets. Food intake was measured at baseline and after the
intervention using a food frequency questionnaire (FFQ) specifically designed for the study. The
changes occurring during the intervention were examined within and between the game and tutorial
groups.
Results: Altogether 40 participants (77%) completed the FFQ after the intervention. Among
the female athletes, the gamified application triggered a more substantial increase in the
consumption of wholegrain porridge compared to the tutorial group (p=0.028). Among the male
athletes, the tutorial group increased the consumption of vegetables, fruits, and berries more than
the game group (p=0.005), whereas changes in the consumption of milk were more apparent in the
game group (p=0.009). Among the male athletes within the game group, the consumption of milk
with 1% or more fat and that of total milk decreased 2.2 (SD 1.9) and 1.5 times/day (1.8), (p for
both =0.028), respectively. The male athletes within the tutorial group increased their consumption
of vegetables, fruits, and berries 1.4 times/day (SD 1.9, p=0.024) and nuts 1.5 times/week (SD 2.2,
p=0.019). The smartphone application was thought to be fun, challenging, and educational.
Key findings: Among the male athletes, both the gamified and the more conventional
interventions were effective. In the future, the two intervention methods could be combined to
enhance the role of social support and to enable individual tailoring.
20
Development and validation of a food frequency questionnaire for assessment of
vitamin D intake in Finnish adults
Itkonen ST, Erkkola M, Skaffari E, Saaristo P, Saarnio EM, Kärkkäinen MUM, Viljakainen HT,
Lamberg-Allardt CJE
Suvi Itkonen, Calcium Research Unit, Department of Food and Environmental Sciences, University
of Helsinki, Finland; [email protected]
In the assessment of nutrient intakes, food records (FR) or 24-hour recalls are used as standard
methods. However, they are expensive to carry out and valid average intakes of some nutrients are
not able to be gathered within short periods, by the above-mentioned methods. For example fish
products, rich sources of vitamin D (vitD) are not consumed daily; thus, using those methods total
VitD intake is underestimated. VitD-fortification of almost all fluid dairy products has increased
vitD intake in Finland during recent years. Thus, there is a need to update and develop a tool for
assessing dietary and supplemental vitD intake, a food frequency questionnaire (FFQ), which has
been in use in our research group.
For the development of the FFQ, data on the use and supply of new vitD-fortified products
in the markets was analyzed and used for inclusion in the FFQ. An interviewer-driven 98-item FFQ
with 8 food categories was developed, including detailed questions on the use of supplements.
Trained interviewers collected information on food intake of 68 healthy Caucasian adults aged 2037-years with 1st FFQ (of them 3-day FR sub-sample and 2nd FFQ, n=50). Serum 25-hydroxyvitamin D (S-25OHD) concentration, the major biomarker of vitD status, was assessed. Validity
was assessed using Spearman correlation coefficients and cross-classification into quartiles of vitD
intake by FFQ, FR and S-25OHD.
A strong correlation between total vitD intake (from FFQ and supplements) and S-25OHD
was observed (r=0.569, p<0.001) (n=68), as well VitD intake from food when comparing FFQ and
FR (n=50) (r=0.559, p>0.001). Among subjects not taking vitD supplements (n=31) the correlation
between S-25OHD and vitD intake from FFQ was borderline significant (r=0.341, p=0.061). Crossclassification showed no major misclassification of participants into vitD intake quartiles; 77-82 %
were classified into same or adjacent quartile.
This updated FFQ provides promising validation evidence and a reasonable estimation of
vitamin D intake in healthy young Caucasian adults during winter season. The validity of the FFQ
will further be assessed by method of triads where the correlations between three measurements
(FFQ, FR and biomarker), and the true intake, are evaluated using validity coefficients.
21
Development and validation of Healthy Pregnancy Diet Score (HePS) for
pregnant women at high risk of gestational diabetes
Meinilä J*, Erkkola M, Kautiainen H, Valkama A, Lindström J, Eriksson J.
University of Helsinki/Helsinki University Central Hospital/South-Karelia Central Hospital
[email protected]
Background: Dietary indices are utilized in nutrition research, single nutrient or food analyses often
being too constricted. The aim of this study was to create and validate a simple food-based diet
quality index for measuring the compliance of pregnant women at high risk of GDM to a dietary
intervention (based on Finnish nutrition recommendations for pregnant women).
Subjects and methods: The subjects were a part of Finnish Gestational Diabetes Prevention
Study (RADIEL), a lifestyle intervention started in Helsinki in 2008. The current study concerns the
first half of the pregnancy the final number of the subjects being 443 (61% of all). The index is
based on a food frequency questionnaire (FFQ). We tested content validity, criterion validity by
comparing to nutrient intake derived from 3-day food records, construct validity by comparing with
background characteristics known to vary parallel to diet quality, and internal consistency by
examining the index items. Statistical methods used were means and standard deviations of the item
scores, item-rest correlation, factor analysis, ANOVA, and median regression analysis.
Results: The created Healthy Pregnancy Score (HePS) consisted foods from all the main
areas of the intervention but lacked some relevant foods. All items had correlation less than 0,32
with the rest of the items. Items that created most distribution were Fish (SD 0.92), Spread fat (SD
0.91), Fat-free-milk (SD 0.83), and High-fiber-grains (SD 0.70). Intake of the most important
nutrients had linear trend across the three total index deviation categories so that the higher the
index score the closer to the recommendation the intake of the nutrient. From background
characteristics that are known to vary parallel to diet quality, linear trend across the three categories
were on education years, BMI, smoking, and physical activity.
Conclusions: HePS has moderate content validity, as well as good construct, and criterion
validity, and internal consistency. Thus, it can be used in studying compliance of pregnant women
at high risk of GDM to Finnish national nutrition recommendations.
Äidin raskaudenaikaisen ruokavalion yhteys lapsen ylipainoon 3-vuotiaana
E. Hovi, S. Lehtinen-Jacks, J. Ilonen, O. Simell, R. Veijola, M. Knip and S.M. Virtanen
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
[email protected]
Ylipaino ja lihavuus ovat yleistyneet kaikkialla maailmassa, myös kehittyvissä maissa. Lasten
ylipainon ja lihavuuden yleisyys on erityisen huolestuttavaa, koska lapsuusiän ylipaino ja lihavuus
lisäävät lihavuuden riskiä myöhemmin elämässä ja altistavat monille kroonisille sairauksille.
Merkittävin lihavuuden yleistymiseen vaikuttava tekijä on todennäköisesti yhä lihottavammaksi
muuttuva ympäristö, mutta näyttöä on myös siitä, että lapsen ylipaino ja lihavuus saattavat
ohjelmoitua jo sikiökaudella. Vaikka äidin raskaudenaikainen ruokavalio on yksi merkittävimmistä
22
ympäristötekijöistä, jolle sikiö altistuu, sen mahdollisesta vaikutuksesta lapsen lihavuuden riskiin
tiedetään hyvin vähän. Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli tutkia, ovatko äidin
raskaudenaikaiset ruokavaliotyypit yhteydessä lapsen ylipainoon ja lihavuuteen 3-vuotiaana.
Tutkimuksessa käytettiin tyypin 1 diabeteksen ennustamisen ja ehkäisyn (DIPP) kohortin
olemassa olevaa aineistoa. Kohortin lapset ovat syntyneet Tampereen yliopistollisessa sairaalassa
21.10.1997–5.9.2004, ja heillä on HLA-DQB1-geeniin liittyvä perinnöllinen alttius tyypin 1
diabetekselle. Tutkimuksen analysoitavan aineiston muodostivat 1998 äiti-lapsiparia, joilta löytyivät
sekä tiedot äidin raskaudenaikaisesta ravitsemuksesta että lapselta 3-vuotiaana (±3 kk) mitatut
pituus ja paino. Äidin raskaudenaikaista ruoankäyttöä arvioitiin 181 ruokariviä sisältävällä
ruoankäytön frekvenssikyselylomakkeella, joka on suunniteltu DIPP-ravintotutkimusta varten ja
validoitu raskaana olevilla äideillä. Raskaudenaikaiset ruokavaliotyypit muodostettiin
aineistolähtöisellä faktorianalyysillä. Faktorianalyysi toteutettiin laskemalla ensin pääkomponentit
ja rotatoimalla ne Varimax-menetelmällä. Ruokavaliotyyppien neljännesten ja lapsen ylipainon
(sisältää lihavuuden) välistä yhteyttä tutkittiin logistisella regressioanalyysillä, joka vakioitiin äidin
painoindeksillä ensimmäisen neuvolakäynnin aikaan, peruskoulutuksella, sosioekonomisella
asemalla, raskaudenaikaisella tupakoinnilla, raskaudenaikaisella painonnousulla, asuinpaikalla,
lapsen syntymäpainolla, raskauden kestolla ja imetyksen kokonaiskestolla.
Lapsista 11 % oli ylipainoisia (sisältää lihavat). Aineistosta tunnistettiin kolme
ruokavaliotyyppiä, jotka selittivät yhteensä 19 % äitien raskaudenaikaisen ruoankäytön vaihtelusta.
Tyypeille annettiin nimet: ”terveystietoinen”, ”pikaruoka” ja ”perinteinen”. Terveystietoinen ja
perinteinen ruokavaliotyyppi eivät olleet yhteydessä lapsen ylipainoon (sisältää lihavuuden)
vakioidussa logistisessa regressiomallissa. Pikaruokatyyppi oli yhteydessä lapsen ylipainoon
(p=0,034). Lapsilla, joiden äiti kuului pikaruokatyypin kolmanteen neljännekseen, oli pienempi
ylipainon riski, OR (95 % luottamusvälit) = 0,51 (0,33–0,85), verrattuna lapsiin, joiden äiti kuului
pikaruokatyypin ensimmäiseen neljännekseen. Tutkimuksen johtopäätös oli, että faktorianalyysillä
muodostetut äidin raskaudenaikaiset ruokavaliotyypit eivät olleet johdonmukaisesti yhteydessä
lapsen ylipainoon 3-vuotiaana.
23
Kuolleisuus ja terveyserot
Onko sepelvaltimotoimenpiteiden vaikuttavuudessa sosioekonomisia eroja?
Kristiina Manderbacka1, Martti Arffman1, Ilmo Keskimäki2,3
1
Palvelujärjestelmän tutkimusyksikkö, THL
2
Palvelujärjestelmäosasto, THL
3
Terveystieteen yksikkö, Tampereen yliopisto
Tutkimuksen tausta: Aiemmissa tutkimuksissa on todettu sosioekonomisia eroja sepelvaltimotaudin
ilmaantuvuudessa ja sepelvaltimotautikuolleisuudessa. Myös taudin hoidossa, kuten
sydäntapahtumien ehkäisyyn käytetyssä lääkityksessä ja revaskularisaatiotoimenpiteissä, on
raportoitu eroja. Vähemmän tiedetään hoidon lopputuloksista ja niiden eroista. Tässä tutkimuksessa
tarkastellaan tuloeroja vuosina 1998-2009 ensimmäisessä revaskularisaatiotoimenpiteessä olleiden
henkilöiden hoidon tuloksissa.
Aineisto ja menetelmät: Tieto ensimmäisestä revaskularisaatiosta (ohitusleikkaus tai
pallolaajennus) 45-84-vuotiaalla väestöllä poimittiin hoitoilmoitusrekisteristä vuosille 1998-2009 ja
näitä henkilöitä seurattiin 31.12.2010 asti. Toimenpidettä edeltävän vuoden tulotiedot yhdistettiin
aineistoon henkilötunnuksen avulla. Tiedot rinnakkaissairauksista ja sairauden vaikeusasteesta
yhdistettiin
aineistoon
hoitoilmoitusrekisteristä
ja
Kelan
rekistereistä.
Tutkimme
sairaalahoitojaksoja vakavien sydäntapahtumien takia 30 päivän kuluessa toimenpiteestä ja 30
päivän jälkeen, sepelvaltimotautikuolemia sekä uusintatoimenpiteitä. Laskimme ikävakioituja
ilmaantuvuuslukuja Euroopan keskiväkilukuun suhteuttaen ja käytimme Coxin malleja tuloerojen ja
niiden kehityksen tarkastelemiseen.
Tulokset: Kaikkiaan 69 076 miehelle ja 27 498 naiselle tehtiin revaskularisaatiotoimenpide
tutkimusajanjaksolla. Vuonna 1998 toimenpiteessä olleista miehistä 41 %:ia oli sairaalahoidossa
vakavan sydäntapahtuman takia 30 päivän kuluessa toimenpiteestä, vuonna 2009 toimenpiteessä
olleilla luku oli 30 %. Naisilla luvut olivat 35 % ja 28 %. Vuoden sepelvaltimokuolleisuus oli 2 %
molemmilla sukupuolilla kumpanakin tutkimusvuonna. Uusintatoimenpide tehtiin vuoden aikana 9
%:lle miehistä 1998 kohortissa ja 12 %:lle 2009 kohortissa. Naisilla luvut olivat 14 % ja 12 %. Kun
ikä, rinnakkaissairaudet, vuosi, aiempi sydäninfarkti sekä sairauden vaikeusaste vakioitiin,
hoitojaksoissa vakavien sydäntapahtumien takia 30 päivän kuluessa toimenpiteestä ja
sepelvaltimotautikuolleisuudessa todettiin portaittainen väheneminen alimmasta ylimpään
tulokvintiiliin sekä miehillä että naisilla. Vakavien sydäntapahtumien aiheuttamien hoitojaksojen
riski oli 1.46 (1.39-1.52) alimpaan kvintiiliin kuuluvilla miehillä ja 1.45 (1.33-1.59) naisilla
ylimpään kvintiiliin kuuluviin verrattuna. Myöhemmissä hoitojaksoissa erot olivat pienemmät.
Sepelvaltimotautikuoleman riski oli miehillä alimmassa tulokvintiilissä 1.80 (1.62-2.00) ja naisilla
1.81 (1.45-2.26) ylimpään verrattuna. Uusintatoimenpiteiden riskissä ei ollut eroja. Kaikki
tuloryhmittäiset erot säilyivät samanlaisina tarkastelujakson ajan, vaikka hoitojaksot vakavien
sydäntapahtumien takia vähenivät.
Päätelmät: Terveydenhuollossa on revaskularisaatiotoimenpiteitä tehtäessä tarpeen kiinnittää
erityistä huomiota alempiin tuloryhmiin hoidon tulosten parantamiseksi.
24
Naisten rintasyöpä tuloryhmittäin Suomessa – Rekisteritutkimus vuosilta 1998–
2009
Tuulikki Vehko, tutkija, THL
Martti Arffman, tilastotutkija, THL
Kristiina Manderbacka, tutkimuspäällikkö, THL
Ilmo Keskimäki, tutkimusprofessori, THL, Tampereen yliopisto
Tutkimuksen taustaa: Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä teollistuneissa maissa. Prognoosi on
yleisesti ottaen hyvä, mutta voimakkaasti riippuvainen syövän levinneisyydestä diagnoosihetkellä.
Eloonjäännissä on todettu olevan sosioekonomisia eroja juuri hyväennusteisissa syövissä, niinpä
tarkastelemme rintasyövän ilmaantuvuutta ja rintasyöpäkuolleisuutta tuloryhmittäin.
Aineisto ja menetelmät: Suomen syöpärekisterin tietoihin rintasyöpää sairastavista naisista
(n=43439, iältään ≥30) on yhdistetty Tilastokeskuksen tulotiedot. Yksilötasoisessa aineistossa
tarkasteltiin ilmaantuvuutta ja kuolemia tuloryhmittäin. Eroja levinneisyydessä taudin
toteamishetkellä tutkittiin Cochran-Mantel-Haenszel testillä. Coxin regressiomallissa vakioitiin ikä
ja taudin toteamisvuosi, jotta voitaisiin tarkastella tuloryhmittäisiä eroja eloonjäännissä kussakin
taudin levinneisyysluokassa.
Tulokset: Rintasyövän ilmaantuvuus kasvoi 192:sta 229:ään 10⁵ kohti vuosina1998–2008.
Tänä ajanjaksona ilmaantuvuus oli suurinta ylemmissä tuloryhmissä. Vakioitaessa ikä ja
rintasyövän toteamisvuosi eloonjäänti oli todennäköisintä ylemmissä tuloryhmissä verrattuna
alempiin tuloryhmiin. Kasvaimen levinneisyysaste diagnoosihetkellä oli vakavampi alemmissa
tuloluokissa (p <0,0001). Lisäksi 40-69 -vuotiailla rintasyövän levinneisyysluokassa III (n = 1 255)
rintasyöpäkuolleisuuden riski oli merkitsevästi suurempi (HR1.64-2.77) alemmassa tuloryhmässä.
Johtopäätökset: Aikaisemmissa tutkimuksissa ylempien tuloryhmien naisten säännölliset
lääkärissäkäynnit on liitetty rintasyövän varhaiseen havaitsemiseen ja kohonneeseen
ilmaantuvuuteen tässä joukossa. Eroja selviytymisessä saattaa olla myös laajalle levinnen syövän
kohdalla. Alemman tuloryhmän naiset näyttävät selviytyvän muita huonommin ainakin suhteellisen
lyhyessä seurannassa. Koska rintasyövän varhainen toteaminen parantaa ennustetta, on tarpeen
kehittää keinoja, joilla rintasyöpäseulontaan osallistumiseen voitaisiin kannustaa alemmissa
tuloryhmissä.
Ammattiasemaluokkien eriarvoisuus sairaalakäyntien jälkeisissä
sairauspoissaoloissa
Olli Pietiläinen1, Ossi Rahkonen 1, Mikko Laaksonen2 , Eero Lahelma 1
1
Kansanterveystieteen osasto, Hjelt-instituutti, Helsingin yliopisto
2
Eläketurvakeskus
[email protected]
Tausta: Ammattiasemaluokka on yhteydessä sekä huonoon terveyteen että sen seurauksiin.
25
Tutkimme ovatko sairastumisen seuraukset erilaiset eri ammattiasemaluokissa, kun sairautta
mitattiin sairaalakäynneillä ja toimintakykyseurauksia sairauspoissaoloilla.
Menetelmät: Helsingin kaupungin henkilöstörekisteristä poimittiin 133579 työntekijää, joita
seurattiin vuodesta 1996 vuoteen 2009 käyttäen kansallisia hoitoilmoitus- ja
sairauspoissaolorekistereitä. Sairaalakäyntiä edeltäneinä 24 kuukautena sekä sen jälkeisinä 24
kuukautena laskettiin kuukausittaiset ikävakioidut sairauspoissaolopäivien lukumäärät ja 95 %
luottamusvälit kussakin ammattiasemaluokassa. Sairaalakäyntejä tarkasteltiin erikseen diagnoosin
mukaan: kaikista syistä, mielenterveysongelmista, tuki- ja liikuntaelinsairauksista, sydän- ja
verisuonitaudeista ja pahanlaatuisista kasvaimista johtuen.
Tulokset: Ennen mistä tahansa syystä johtuvaa sairaalakäyntiä sairauspoissaolot olivat
naisilla yleisempiä alemmissa ammattiasemaluokissa. Sairauspoissaolot alkoivat lisääntyä n. 5
kuukautta ennen sairaalakäyntiä, ja heti sairaalakäynnin jälkeen poissaolot lisääntyivät jyrkästi.
Neljä kuukautta sairaalakäynnin jälkeen sairauspoissaolot olivat vähentyneet kaikissa
ammattiasemaluokissa, mutta ammattiasemaluokkien väliset erot poissaoloissa säilyivät aiempaa
suurempina vielä 24 kuukautta sairaalakäynnin jälkeen. Ammattiasemaluokkien väliset erot
sairaalakäynnin jälkeisissä poissaoloissa vaihtelivat sairaalakäynnin diagnoosin mukaan. Sydän- ja
verisuonitaudista tai mielenterveysongelmista johtuvan sairaalakäynnin jälkeen sairauspoissaolot
säilyivät alemmissa ammattiasemaluokissa kohonneina pidempään kuin ylemmissä luokissa, kun
taas pahanlaatuisten kasvainten ja tuki- ja liikuntaelinsairauksien jälkeen poissaolot laskivat samaan
tahtiin kaikissa ammattiasemaluokissa. Miehillä tulokset olivat samansuuntaiset.
Johtopäätökset:
Sairaalakäyntien
jälkeen
sairauspoissaolot
ovat
alemmissa
ammattiasemaluokissa yleisempiä kuin ylemmissä luokissa. Sairaalakäynnin diagnoosista riippuen
poissaolot voivat jäädä alemmissa luokissa kohonneelle tasolle, tai ne voivat vähentyä hitaammin
kuin ylemmissä luokissa. Tämä voi viitata ammattiasemaluokkien välisiin eroihin työn
vaatimuksissa, saadussa hoidossa tai vaivojen vakavuudessa.
Vakavaa mielenterveyshäiriötä sairastavien ylikuolleisuus ajanjaksolla 1996–
2010
Sonja Lumme, [email protected], THL
Kristiina Manderbacka, THL
Ilmo Keskimäki, THL, Tampereen yliopisto
Tarkoitus ja tutkimustehtävä: Aiemmat tutkimukset ovat todenneet vakavaa mielenterveyshäiriöitä
sairastavien kuolleisuuden olevan korkeampi verrattuna väestön keskimääräiseen kuolleisuuteen.
Tämä johtuu muun muassa mielenterveyspotilaiden suuremmasta somaattisesta sairastavuudesta,
heikommista elintavoista, sosioekonomisista olosuhteista ja sosiaalisista verkostoista. On myös
viitteitä tämän potilasjoukon huonommasta hoitoon pääsystä ja hoidon laadusta. Tässä
tutkimuksessa tarkastelemme kuinka vakavaa mielenterveyttä sairastavien ylikuolleisuus on
kehittynyt eri kuolemansyyryhmissä Suomessa vuodesta 1996 vuoteen 2010.
Aineisto ja menetelmät: Tutkimuksen tarkastelujoukkona oli vakavaa mielenterveyshäiriötä
sairastavat 25–74 -vuotiaat suomalaiset, pois lukien laitosväestö. Joukko määriteltiin poimimalla
26
hoitoilmoitusrekisteristä F1-F3 ICD-10-koodit sisältävät sairaalahoitojaksot vuosilta 1990–2010.
Jaoimme mielenterveyspotilaat kolmeen ryhmään: psykoottiset häiriöt, päihde- ja mielialahäiriöt.
Kuolemat saatiin yhdistämällä yksilöllisesti Tilastokeskuksen kuolemansyyrekisterin tiedot
sairaalahoitojaksoihin. Vuoden 1996 alussa elossa olleiden mielenterveyspotilaiden kuolleisuutta
verrattiin koko väestön kuolleisuuteen ikävakioitujen kuolleisuuslukujen (/ 100 000 hv) avulla.
Kuolleisuuslukujen suhdetta (RR) ja sen muutosta arvioitiin viitenä ajanjaksona vuosien 1996–2010
aikana kokonais-, tauti-, sepelvaltimotauti-, ja alkoholikuolleisuudessa, sekä vältettävissä olevassa
kuolleisuudessa.
Keskeiset tulokset: Vuosien 1996–98 kokonaiskuolleisuus väestössä oli miehillä 947 ja
naisilla 423 ja laski ollen jaksolla 2008–10 miehillä 25 % ja naisilla 21 % matalampi. Muissa
kuolemansyyluokissa trendi oli samansuuntainen, paitsi alkoholikuolleisuus nousi erityisesti naisilla
(59 %).
Tutkimusjakson alussa psykoosipotilaiden ja koko väestön kokonaiskuolleisuuslukujen
suhde oli miehillä 3,1 ja naisilla 3,4 ja nousi ollen lopuksi 3,5 ja 3,8. Miehillä ylikuolleisuus kasvoi
muissa paitsi vältettävissä olevassa kuolleisuudessa, jossa se oli aluksi 4,1 ja lopuksi 3,4. Naisilla
ylikuolleisuutta oli aluksi eniten sepelvaltimotautikuolleisuudessa (5,0) ja se kasvoi jopa 5,5kertaiseksi. Naisilla ylikuolleisuus kasvoi muissa luokissa paitsi alkoholikuolleisuudessa.
Päihdepotilaiden ylikuolleisuus oli huomattavan korkea ja kasvoi ajanjaksolla molemmilla
sukupuolilla kaikissa kuolemansyyluokissa, paitsi alkoholikuolleisuudessa se laski.
Alkoholikuolleisuus oli tosin erityisen korkea aluksi (miehillä RR 15,2 ja naisilla 54,8) ja lopuksi
edelleen huomattavan korkea (13,3 ja 35,8).
Yleisesti ottaen mielialapotilailla ylikuolleisuus oli matalinta kolmesta tutkitusta
mielenterveysryhmästä ja RR:t laskivat ajanjaksolla. Sekä miehillä että naisilla selvää
ylikuolleisuutta kuitenkin havaittiin kaikissa kuolemansyyluokissa.
Johtopäätökset: Huolimatta kuolleisuuden yleisestä laskusta (sekä koko väestön että vakavaa
mielenterveyshäiriötä sairastavien), psykoosi- ja päihdepotilaiden ylikuolleisuus kasvoi vuosien
1996–2010 aikana. Tulokset viittaavat siihen, että mielenterveyspotilaat, eritoten naiset, eivät ole
hyötyneet terveydenhuollon kehityksestä samassa määrin kuin muu väestö. Mielenterveyspotilaiden
somaattisen hoidon laatuun ja pääsyyn tulisi kiinnittää erityistä huomiota terveyspalveluita
kohdennettaessa.
Nuorten työntekijöiden lyhyiden sairauspoissaolojen sosioekonomisten erojen
muutos
Sumanen Hilla, Lahti Jouni, Lahelma Eero, Pietiläinen Olli, Rahkonen Ossi.
Helsingin yliopisto, Hjelt-instituutti, kansanterveystieteen osasto.
[email protected]
Meneillään oleva tutkimushanke.
Tutkimuksen lähtökohdat: Nuorilla, 18–34 -vuotiailla työntekijöillä on enemmän lyhyitä, 1-3
päivän sairauspoissaoloja, kuin vanhemmilla työntekijöillä. Aikaisempia, sosioekonomisen aseman
huomioivia tutkimuksia tästä ilmiöstä on hyvin niukasti.
27
Aineisto: Tutkimuksessa käytettiin aineistona Helsingin kaupungin 18–34 -vuotiaita
työntekijöitä vuosilta 2002–2013 (N keskimäärin 10995). Alle 80 % työaikaa tekevät rajattiin
tarkastelun ulkopuolelle.
Menetelmät: Tutkimuksessa tarkasteltiin työntekijän omasta sairaudesta johtuvia 1-3 päivän
sairauspoissaoloja.
Sosioekonomisen
aseman
mittarina
käytettiin
neliluokkaista
ammattiasemaluokitusta; ylemmät toimihenkilöt (kuten lääkärit ja opettajat), keski-toimihenkilöt
(kuten sairaanhoitajat ja työnjohtajat), alemmat toimihenkilöt (kuten lähihoitajat ja
toimistotyöntekijät) ja työntekijät (kuten laitoshuoltajat ja bussinkuljettajat). Ammattiasemaluokka
määräytyi työntekijän ammattinimikkeen perusteella. Analyysi-menetelmänä käytettiin Joinpoint
regressiomallinnusta.
Keskeiset tulokset: Lyhyiden sairauspoissaolojen määrä kasvoi vuoteen 2008 asti lähes
jokaisessa ammattiasemaluokassa, ja kääntyi sitten laskuun. Vuosina 2002–2008 kasvu oli
voimakkainta ylemmillä toimihenkilöillä (7 % vuosittain, CI 1.6, 12.6). Vuosina 2008–2013 lyhyet
sairauspoissaolot vähenivät eniten työntekijöillä (4.7 % vuosittain, CI -6.4, -3.0).
Sosioekonomiset erot olivat selvät koko tutkimusjakson 2002–2013 ajan. Alemmilla ja myös
keskitoimihenkilöillä oli enemmän lyhyitä sairauspoissaoloja kuin työntekijöillä. Ylemmillä
toimihenkilöillä oli vähiten lyhyitä sairauspoissaoloja. Työntekijöiden lyhyiden sairauspoissaolojen
määrä säilyi melko tasaisena tutkimuksen alkupuolella (2002–2008) ja laski sen jälkeen muita
ammattiasemaryhmiä nopeammin johtaen sosioekonomisten erojen kasvamiseen.
Johtopäätökset: Lyhyiden sairauspoissaolojen sosioekonomiset erot ovat selvät, mutta
poikkeavat tavanomaisesta sairauspoissaolojen sosioekonomisesta jakautumisesta. Alempien, ja
myös keskitoimihenkilöiden lyhyiden sairauspoissaolojen suuri määrä saattaa liittyä ammatteihin,
joissa työ on henkisesti tai ruumiillisesti rasittavaa (kuten hoitoala).
Syitä alempien
toimihenkilöiden lyhyisiin sairauspoissaoloihin tulisi selvittää, jotta sairauspoissaoloja ja lyhyiden
poissaolojen muuttumista pitkiksi voidaan ennaltaehkäistä. Sairauspoissaolojen pitkittyminen on
tavanomaista erityisesti työntekijäammateissa, mikä vähentää lyhyiden sairauspoissaolojen määrää.
Sairauspoissaolojen sosioekonomisten erojen kaventaminen vaatii toimenpiteiden keskittämistä
alempiin sosioekonomisiin ryhmiin.
28
Terveydenhuoltotutkimus
Oikeuspsykiatriset potilaat hyvinvointivaltiossa
Miisa Törölä, nuorempi tutkija, sosiologia
Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden laitos
[email protected]
Työn alla oleva väitöskirjatutkimukseni käsittelee suomalaisten oikeuspsykiatristen potilaiden
sosiaalista taustaa, yhteiskunnallista asemaa ja hyvinvointipalvelujen käyttöä ennen syytteenalaista
tekoa. Tutkimukseni keskeisiä kysymyksiä ovat:
1.
Millainen on oikeuspsykiatristen potilaiden sosioekonominen tausta?
2.
Millaisia sosiaalisia ongelmia oikeuspsykiatristen potilaiden perheissä on ollut?
3.
Millaista yhteiskunnan virallista sosiaalista kontrollia tai tukea henkilöihin on kohdistettu
ennen pakkohoitoon siirtymistä?
4.
Millaisia erilaisia palvelupolkuja on erotettavissa virallisen sosiaalisen kontrollin tai tuen
määrän ja laadun perusteella?
5.
Millainen yhteys oikeuspsykiatristen potilaiden sosiaalisen taustan ja virallisen sosiaalisen
kontrollin tai tuen välillä on?
Tutkimuksen aineistona käytetään 218 potilaan mielentilatutkimuslausunnoista,
rikosrekistereistä, rikosseuraamusjaksojen kirjauksista ja THL:n hoitoilmoitusrekistereistä saatavia
tilastollisessa muodossa käsiteltäviä tietoja. Tutkimusmenetelminä käytetään tilastollisia
menetelmiä sekä monimuotoanalyysia.
Alustavat tulokset osoittavat, että suuri osa oikeuspsykiatrisista potilaista on ollut ennen
valikoitumistaan mielentilatutkimukseen ja oikeuspsykiatriseen hoitoon huono-osaisessa asemassa.
Usean henkilön taustoista löytyy päihderiippuvuutta, pitkäaikaisia mielenterveyden ongelmia,
rikollisuutta ja työkyvyttömyyttä. Tutkittavat ovat olleet suurelta osin hyvinvointipalvelujen tuen
piirissä ennen syytteenalaista tekoaan. Kolmella neljästä tutkittavasta on ollut kontakti psykiatriseen
hoitoon samana tai edellisenä vuonna ennen syytteenalaista tekoa. Useassa tapauksessa tutkittava on
jättäytynyt hoidon ulkopuolelle ennen syytteenalaista tekoa.
Viitaten tutkittaville asetettuihin diagnooseihin, syitä hoidosta pois jättäytymiseen voivat
olla luottamuspula hoitotahoa kohtaan, ongelmallisen päihteidenkäytön tuomat hankaluudet sitoutua
hoitoon ja elämänhallinnan ongelmat. Aineiston viranomaislähtöisyys ja tilastollinen muoto asettaa
rajoituksia arvioida tutkittaville tarjotun tuen oikea-aikaisuutta ja – muotoisuutta. Suullinen esitys
painottuu tarkastelemaan diagnostisten tietojen soveltamista sosiologiseen tutkimukseen.
29
Tapausselostus: tutkimustiedon hyödyntäminen lääkintöhallituksen
asiantuntijalausunnoissa
Mika Turkia
Helsinki
[email protected]
Opiaattiriippuvaisten lääkkeellistä korvaushoitoa 1990-luvulla hyödyntäneisiin lääkäreihin
kohdistettiin erilaisia valvontatoimenpiteitä ja sanktioita. Korvaushoidot samaistettiin laillistettuun
huumeiden käyttöön.
Keskeiset riidat ovat koskeneet yksityislääkäreiden toimintaa. Korvaushoidon historiaa ja
“läpimurtoa” on kuvattu vuoden 2005 artikkelissa (Hakkarainen, Tigerstedt: Korvaushoidon
läpimurto Suomessa. Yhteiskuntapolitiikka 2/2005). 1980-luvun alussa metadonin
reseptimääräyksiä käsiteltiin pitkässä ja laajasti uutisoidussa oikeudenkäynnissä. 1990-luvun alussa
vastaavaa kiistelyä käytiin buprenorfiinin määräämisestä. Laajin asiaan liittyvä kiista käytiin 1990luvun lopulla ja 2000-luvun vaihteessa.
Keskimmäistä tapausta on kuvattu vuonna 1992 julkaistussa artikkelissa (Hakkarainen,
Hoikkala: Temgesic - lättlurade läkare, narrande narkomaner. Nordisk Alkoholtidskrift 5/1992).
Käsillä olevassa meneillään olevassa selvityksessä syvennytään tarkemmin vuonna 1990
käytettävissä olleen korvaushoitoa koskevan tutkimustiedon hyödyntämiseen tapaukseen liittyvissä
yksityislääkärin pkv-lääkemääräämisoikeutta koskevissa rajoittamis- ja valitusprosesseissa.
Yksityislääkäri informoi lääkintöhallitusta toiminnastaan 1,5 vuoden ajan, minkä jälkeen
lääkintöhallitus selvitti määrätyt lääkemäärät, katselmoi hoitoa saaneiden potilaskortit, ja
kuulemistilaisuuden jälkeen peruutti lääkärin pkv-lääkemääräämisoikeudet väliaikaisesti. Lääkärin
valitettua korkeimpaan hallinto-oikeuteen lääkintöhallitus pyysi viisi asiantuntijalausuntoa lääkärin
korvaushoitopotilaista 15 prosenttia kattavasta osajoukosta. Lääkärin kirjoittamia vastineita niihin
liittyneitä
buprenorfiinikorvaushoitoa
käsitelleitä
tutkimusjulkaisuja
ei
toimitettu
lausunnonantajille. Lausunnot eivät sisältyneet KHO:n käsittelyyn. KHO ei muuttanut
lääkintöhallituksen päätöstä.
Asiantuntijalausunnot saatuaan lääkintöhallitus pyysi lääkäriltä kaksi vastinetta, minkä
jälkeen se peruutti hänen pkv-lääkemääräämisoikeutensa toistaiseksi. Asiantuntijalausunnot ja
lääkärin vastineet sisältyivät KHO:n käsittelyyn. KHO ei muuttanut päätöstä.
Buprenorfiinin farmakologia ja sen käyttö opiaattivieroitus- ja korvaushoidoissa oli vuoteen 1990
mennessä melko kattavasti kuvattu. Yhteensä julkaisuja oli noin 30. Keskeisin tulos oli julkaistu
vuonna 1980 Science-lehdessä. Kooste buprenorfiinin tehosta, turvallisuudesta ja
väärinkäyttöpotentiaalista oli julkaistu vuonna 1985, ja metadonin ja buprenorfiinin välinen vertailu
vuonna 1988.
Kolme asiantuntijalausuntoa ei sisältänyt viitteitä mihinkään. Neljäs lausunto viittasi
kahteen bentsodiatsepiineja ja yhteen saksalaista hoitomallia käsittelevään artikkeliin.
Lausunnonantajat pitivät lääkärin toimintaa pääosin varomattomana ja asiantuntemattomana. Viides
lausunto viittasi farmakologian käsikirjaan, joka viittasi yllä mainittuihin buprenorfiinia koskeviin
julkaisuihin. Lausunnonantaja katsoi lääkärin antaman hoidon asianmukaiseksi.
Asiantuntijalääkäreille toimitettiin potilasaineiston valikoitu osajoukko. Lääkärin
30
toimittamia vastineita ja tutkimusjulkaisuja
ei toimitettu asiantuntijoille. Neljä viidestä
lausunnonantajasta ei tuntenut eikä hankkinut aihetta koskevaa aineistoa, kuten ei
lääkintöhallituskaan. Lisäksi lääkintöhallitus sivuutti lääkärin itse toimittaman aineiston.
Psykiatrien tiedettiin suhtautuvan korvaushoitoihin kielteisimmin, mutta neljä ensin mainittua
lausunnonantajaa olivat psykiatreja. Lääkintöhallituksen tiedossa olleilta buprenorfiinihoitoon
perehtyneemmiltä lääkäreiltä ja professorilta lausuntoja ei pyydetty. KHO:n päätöksistä ei ole
olemassa perusteluja.
Yksityislääkärin pkv-lääkemääräämisoikeudet palautettiin vuonna 2003.
Statistical information systems for injury prevention in six Baltic Sea States
Lounamaa Anne, Impinen Antti, Lillsunde Pirjo
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
[email protected]
Background: Traditionally injury monitoring has meant capability to answer epidemiological
questions such as numbers and types of injuries and to whom they happen. A wider perspective is to
extend monitoring to the underlying risk factors associated with injuries. Furthermore in order to
understand the relation of preventive efforts to results, systems providing data on injury prevention
activities are needed.
The aim of the BaltPrevResilience study was to describe systems for injury monitoring
(SIM) in six Baltic Sea States (Denmark, Estonia, Finland, Latvia, Poland, and Sweden) in order to
enhance information about statistical systems.
Methods: A data collection questionnaire was developed and pilot tested and sent to
collaborating partners. The themes in the questionnaire were: data sources on injuries, risk factors
and safety promotion practices, data dissemination, utilizing the information and information gaps.
After the surveys, in-depth discussions were held with respondents representing each country.
Results: Plenty of SIM exist. However, the overall picture of the injury situation is difficult
to form as SIM are scattered across different organisations and biased towards different sectors.
Mostly SIM have been built for traffic safety, occupational safety or fire safety promotion. All
injuries regardless of their causes are recorded into healthcare registers. However, they provide
information on the medical consequences, but lack information about the circumstances leading to
injury.
Systems providing risk data and data on prevention activities are scarcer, less available or
unknown to respondents. At the local level where large part of injury prevention work takes place
relevant information for prevention seems difficult to get. One of the main problem area lies
between the SIMs and the utilization of information. While local practitioners are the main driving
force on practical safety promotion, hazard reduction and injury control they possess the least
possibilities to work with injury data.
Conclusions. The study revealed several gaps in the injury monitoring systems in all
countries. More centralised approach for developing SIM is needed. A responsible organisation for
the whole accident field with incentive to improve SISIMs across different sectors should be
established in all countries and it should be easier to access the already existing data.
31
Why democracy improves population health, and why is this not always the
case?
Lauri Kokkinen, PhD (social and health policy)
Visiting Researcher, Dalla Lana School of Public Health, University of Toronto
[email protected]
I will present an ongoing study in its very early phase.
Content of the presentation: Descriptive epidemiological studies have shown an association
between democracy and population health. I will shortly demonstrate that different measures of
democracy, however, produce different results in relation to population life-expectancy, and
question the decision made in previous studies to offer no theoretical justification for the selection
of democracy measures or categorizations of democracy based on these measures. I will then
discuss the role of theory in explaining the link between democracy and population health by
considering a view of scientific realism instead of empiricism. As the low hanging fruits of
association between democracy and population health have already been picked, I argue that taking
a realist point of view and posing a "why" question might help to move forward. Finally, I present
my preliminary hypothesis that should be tested side by side with all other potential hypothesis in
different societal contexts in order to explain why democracy produces better population health
outcomes, and why this is not always the case.
Summary of the presentation: The found association between democracy and population
health is not the end point of research but the starting point. The selection of democracy measures
should be more theory driven and the potential of scientific realism should be considered.
Rakenneyhtälömallin kehittäminen ja arviointi – tutkimuksen kohteena avun
antaminen lasten ja perheiden palveluissa
Nina Halme, TtT, erikoistutkija, THL
Outi Kanste, TtT, Dos, erikoistutkija, THL
Tapio Nummi, FT, Dos, Professori, Tampereen yliopisto
Marja-Leena Perälä, THT, Dos, tutkimusprofessori, THL
Rakenneyhtälömallien (SEM) avulla voidaan tutkia monimutkaisia, useiden eri tekijöiden välisiä
riippuvuuksia. Menetelmä sopii siten palvelujärjestelmää tarkastelevaan tutkimukseen, jossa
tutkittavat yhteydet ovat monimutkaisia. SEM -analyysit mahdollistavat kompleksisten, avun
antamista kuvaavien tekijöiden välisten suhteiden ja niiden muodostamien rakenteiden tarkastelun.
Klassisissa tilastollisissa perusmenetelmissä, kuten regressio- ja varianssianalyyseissä ei yleensä ole
mahdollista huomioida mittavirheitä eikä niissä voida operoida latenteilla muuttujilla. Usein
palvelujärjestelmään liittyvässä tutkimuksessa kiinnostuksen kohteena olevat muuttujat ovat
luonteeltaan latentteja ja niihin liittyy mittavirhettä tai muuta kontrolloimatonta vaihtelua. Mikäli
näitä seikkoja ei huomioida, voi puutteellinen analyysi johtaa tuloksiin, jotka ovat harhaisia.
Tässä esityksessä kuvataan lineaarisen rakenneyhtälömallin sovellus empiirisen
tutkimusesimerkin avulla. SEM -metodologiaa hyödynnettiin rakennettaessa avun antamista lasten
32
ja perheiden palveluissa kuvaava rakenneyhtälömalli. Aineistona käytettiin Terveyden ja
hyvinvoinnin laitoksen (THL) kuntien lapsiperhepalveluissa toimivilta työntekijöiltä kerättyä
strukturoitua kyselyaineistoa (N=457).
SEM -analyysissä edettiin vaiheittain siten, että ensin kehitettiin avun antamista kuvaava
teoreettinen rakennemalli ja asetettiin hypoteesit aikaisemman kirjallisuuden ja empiirisen
tutkimusnäytön perusteella. Tämän jälkeen kehitettiin mittamalli, jossa latenteille muuttujille
etsittiin tai kehitettiin sopivat mittarit. Mittamallin rakentamisesta ja testaamisesta edettiin mallin
testaamiseen kokonaisuudessaan.
Lopullisen mallin estimoinnissa käytettiin suurimman
uskottavuuden menetelmää sekä yhteensopivuuden ja hyvyyden arvioinnissa useita yleisesti
käytössä olevia kriteerejä (χ2, RMSEA, SRMR, TLI,CFI). Analyysit suoritettiin Mplus (versio 6.0)
ohjelmistolla.
Tulokset vahvistavat aikaisempia käsityksiä siitä, että toimiva yhteistyö eri tahojen välillä,
palvelujen tunteminen, riittävät palvelut ja palvelujen koordinaatio ovat keskeisiä avun antamisen
edellytyksiä. Mallia voidaan pitää melko monimutkaisena, eikä se kaikilta osin sopinut hyvin
aineistoon. Palveluja koskevaan tutkimukseen SEM tarjoaa kuitenkin arvokkaan lisän. SEM
mahdollistaa epäsuorien yhteyksien tarkastelun, mitä tarvitaan moniulotteisten palveluihin liittyvien
asioiden tarkastelussa.
33
Terveyssosiologia
Potilasnäkökulmia eturauhassyövän seulontaan
Ilkka Pietilä¹, Hanna Ojala², Raisa Jurva², Teuvo Tammela³
¹ Tampereen yliopiston terveystieteiden yksikkö ja Gerontologian tutkimuskeskus,
[email protected]
² Tampereen yliopiston yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö
³ Tampereen yliopiston lääketieteen yksikkö
Eturauhassyövän seulonnan eduista ja haitoista on käyty keskustelua sekä tieteellisillä kentillä että
julkisuudessa. Vaikka seulonnan on todettu vähentävän syövästä aiheutuvaa kuolleisuutta, se tuottaa
myös paikallisten syöpien ylidiagnosointia ja tarpeetonta hoitoa. Suomessa eturauhassyöpää ei
seulota väestötasolla. Tästä huolimatta PSA-testaus on yleistynyt terveydenhuollossa. Testauksen
yleistyminen johtunee osittain eturauhassyövän saamasta julkisuudesta ja sitä myötä miesten
kasvaneesta riskitietoisuudesta. Tässä tutkimuksessa selvitettiin onko syövän sairastamisen eri
vaiheissa olevien miesten välillä eroja siinä, miten nykyistä laajempaan PSA-testaukseen
suhtaudutaan sekä vaikuttavatko mahdollisesti hoidoista aiheutuneet sivuvaikutukset ja hoitojen
jälkeinen elämäntyytyväisyys miesten näkemyksiin.
Tutkimuksen
aineisto
koostui
33
eturauhassyöpään
sairastuneen
miehen
teemahaastatteluista. Miehistä 5 oli aktiiviseurannassa ja loput olivat käyneet läpi radikaalihoidon.
Näistä 9:llä oli hoidosta kulunut yli kolme vuotta ja 19 haastateltiin noin vuosi hoidon jälkeen
kontrollikäynnin yhteydessä. Jälkimmäisistä 9 katsoi poliklinikalla toteutetussa kyselyssä
elämänlaatunsa hyväksi tai erittäin hyväksi ja 10 huonoksi tai erittäin huonoksi. Analyysissä
kiinnitettiin esitettyjen mielipiteiden lisäksi erityistä huomiota argumentoinnin diskursiivisiin
rakenteisiin.
Haastatelluista miehistä 25 piti tärkeänä laajentaa PSA-testausta väestössä, 7 ei ilmaissut
selvää kantaa asiaan, ja vain yksi katsoi seulonnan olevan perusteetonta. Ryhmät eivät eronneet
toisistaan esitettyjen mielipiteiden tai niiden perusteluiden osalta. Vain harvat haastateltavista
pohtivat laajemman PSA-testauksen mahdollisia negatiivisia puolia, ja valtaosa argumentaatiosta
keskittyi testauksen positiivisiin vaikutuksiin sekä potilaiden hoidon että tästä koituvien
kustannusten osalta. Useimmat miehistä esittivät kantansa varmasti ja ilman epäilyksiä. Useat
haastateltavat käyttivät voimakkaita ilmaisuja puhuessaan testauksen tärkeydestä ja asettuivat
laajemman testauksen perustelemisessa miesten terveyden puhemiehiksi. He kritisoivat sekä
terveydenhuoltojärjestelmää siitä, ettei eturauhassyöpään suhtauduta riittävällä vakavuudella, että
miesten heikkoa tietoisuutta PSA-testauksen tarpeellisuudesta. Suuri osa haastatelluista miehistä
kertoi puhuneensa erilaisissa yhteyksissä miehille testaamisen tärkeydestä ja kannustaneensa
aktiivisesti tuntemiaan miehiä PSA-testeihin.
Aiemmassa tutkimuksessa on todettu, että lähipiirissä esiintyneet syöpätapaukset ennustavat
miesten halukkuutta hakeutua PSA-testaukseen (Eisinger ym 2011). Tutkimuksemme perusteella
kyse voi olla yleisen syöpätietoisuuden kasvun ohella myös miesten keskinäisestä kannustamisesta
PSA-testaukseen. Jatkotutkimuksessa on syytä tutkia asiaa laajemmalla aineistolla. Mikäli
34
yleistyneen PSA-testauksen taustalla on miesten tapa aktivoida toisiaan, tällä on vaikutuksensa
terveyspoliittiseen suunnitteluun.
Alcohol and Mortality
Long-Term Follow-Up of Drinking-Discordant Co-Twins
Pyry Sipilä1, Richard J. Rose4 and Jaakko Kaprio1,2,3
1
Department of Public Health, University of Helsinki, Finland
2
Department of Mental Health and Substance Abuse Services, National Institute for Health and
Welfare, Helsinki, Finland
3
Institute for Molecular Medicine Finland (FIMM), University of Helsinki, Finland
4
Department of Psychological & Brain Sciences, Indiana University, Bloomington, Indiana, USA
[email protected]
Background: Persistent high-density alcohol consumption is predictive of early all-cause mortality.
But the evidence is observational and subject to potential confounds, e.g. genetic and familial.
Whether high-density drinking is causally related to earlier mortality remains to be demonstrated.
To support causality, we report results of long-term follow-up of drinking-discordant twin pairs.
This abstract is based on a manuscript under revision.
Methods: Finnish twins (4,998 same-sex pairs, >18 years at baseline, without overt comorbidities) completed questionnaires in 1975 and 1981. We categorized twins by monthly alcohol
consumption, high-density drinking, and alcohol-induced pass-outs, and studied all-cause mortality
from 1981 through 2011 (median duration ~30 years). Cox proportional hazard ratios (HRs),
adjusted for age, gender, marital and smoking status, physical activity, obesity, education and social
class, were obtained for individual twins and drinking-discordant twin pairs.
Results: Analyzing twins as individuals, high-density drinking clearly associated with
increased mortality (HR, 1.7; 95% confidence interval (CI), 1.5 to 1.9). Categorizing at >2 passouts annually (compared to none) yielded similar hazard ratios. The association of multiple passouts with increased mortality was statistically significant for discordant monozygotic twin pairs
(HR, 2.06; 95% confidence interval 1.02 to 4.14), without significant differences between dizygotic
and monozygotic twin pairs. Results proved robust against various definitions of discordant alcohol
use patterns including dichotomizing at monthly alcohol consumption to yield maximum samples of
discordant twin pairs.
Conclusions: The association of high-density drinking with increased all-cause mortality,
observed in twins as individuals, replicated in within-family comparisons of drinking-discordant
twin pairs. Controlling for shared childhood environments and genetic factors, our results are
consistent with a causal effect of heavy alcohol consumption on increased all-cause mortality.
35
Suhtautuminen tupakkapolitiikkaan - väestötarkastelu tupakointistatuksen
mukaan
Otto Ruokolainen THL, Hanna Ollila THL, Kristiina Patja, Tellervo Korhonen Helsingin yliopisto,
Hjelt-instituutti, Tiina Laatikainen THL, Katja Borodulin THL
[email protected]
Johdanto: Suomen tupakkalaki tuli voimaan 1976 ja sitä on päivitetty useasti tästä lähtien.
Viimeisin päivitys on vuodelta 2010, jolloin muun muassa asetettiin lain tavoitteeksi tupakoinnin
loppuminen vuoteen 2040 mennessä. Seuraavaksi tupakkalaki on yhdenmukaistettava uuden EU:n
tupakkatuotedirektiivin kanssa vuoteen 2016 mennessä, mikä tarkoittanee tupakkalain
kokonaisuudistusta. Väestön suhtautumista tupakkalainsäädäntöön on kuitenkin tutkittu vähän.
Mielipiteet vaihtelevat oletettavasti tupakointistatuksen mukaan. Tämän käynnissä olevan
tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa tietoa väestön suhtautumisesta nykyiseen tupakkapolitiikkaan
sekä uusiin rajoituksiin.
Aineisto, menetelmät ja käytetyt muuttujat: Tutkimuksessa käytetään 25–74-vuotista
väestöä edustavaa Finriski 2012 -aineistoa, joka koostui kahdesta eri kyselylomakkeesta sekä
fysiologisista mittauksista. Tässä tutkimuksessa käytetyn lomakkeen täytti 4905 vastaajaa (49,5 %
kokonaismäärästä). Menetelminä tutkimuksessa käytetään pääkomponenttianalyysia, khi-toiseen–
testiä sekä multinomiaalista logistista regressioanalyysia. Tupakoimiseen, sen rajoittamiseen ja
tupakan saatavuuteen liittyviä mielipiteitä kysyttiin 25 väittämällä tupakoimattomilta, entisiltä
tupakoijilta ja nykyisiltä tupakoijilta.
Tulokset: Pääkomponenttianalyysi tuotti neljä mielekästä pääkomponenttia, jotka kuvasivat
tupakkapolitiikkaan suhtautumisen osa-alueita: tupakkapolitiikan tiukkuus, työpaikkojen
tupakointikiellot, lopettajille tarjottava yhteiskunnallinen tuki ja tupakkalain toimeenpano.
Ristiintaulukointi osoitti, että tupakointistatuksen mukaiset ryhmät eroavat toisistaan huomattavasti,
esimerkiksi parveketupakoinnin kiellon osalta. Useasti ääripäitä edustivat päivittäin tupakoivat ja
tupakoimattomat mutta yhtäläisyyksiäkin löytyi: esimerkiksi nuorten tupakoinnin rajoittamista
kannatti suuri osa kaikista vastaajista. Regressioanalyysin avulla selvitettiin taustatekijöiden
itsenäistä yhteyttä tupakkapolitiikkaan suhtautumisessa. Tupakointistatus nousi tekijöistä
vahvimmin esiin. Tupakoimattomat ja tupakansavulle altistuneet olivat muita tyytymättömämpiä
tupakkalain toimeenpanoon. Tupakoimattomat olivat myöntyväisempiä työpaikkojen
tupakointikielloille mutta suhtautuivat kielteisemmin lopettajien yhteiskunnalliselle tukemiselle.
Tupakoimattomien ohella naiset kannattivat tiukempaa tupakkapolitiikkaa.
Johtopäätökset: Suhtautuminen tupakkapolitiikkaan vaihtelee selkeästi tupakointistatuksen
mukaan. Oletusten mukaisesti tupakoimattomat ja tupakansavulle altistuneet suhtautuvat
kielteisemmin tupakointiin kuin muut. Tulokset osoittavat valtaosan väestöstä suhtautuvan
kielteisesti tupakointiin ja tukevan lisärajoituksia. Yhteiskunnallinen lopettajien tukeminen koettiin
kuitenkin kielteisesti, mikä voi osoittaa, ettei tupakoinnin aiheuttamaa riippuvuutta pidetä yhtä
vakavana kuin muita hoitoa vaativia riippuvuuksia. Suomen tupakkapolitiikka on onnistunutta
tarkasteltaessa rajoitusten asettamista, mutta lopettajille tarjottavaan tukeen ei ole tähän saakka
panostettu riittävästi. Kepin ohella on tarjottava porkkanaa, jotta vuoden 2040 tupakoimattomuus
saavutettaisiin.
36
Vanhuuseläkkeelle siirtymisen yhteys liikunta-aktiivisuuden muutoksiin
Ansku Holstila, Ossi Rahkonen, Eero Lahelma, Jouni Lahti
Hjelt-instituutti, Kansanterveystieteen osasto, Helsingin yliopisto
[email protected]
Tausta: Riittävä liikunta-aktiivisuus on ikääntyvän väestön työ- ja toimintakyvyn kannalta erityisen
tärkeää. Kuitenkin erityisesti keski-ikäiset ja ikääntyneet liikkuvat suosituksiin nähden liian vähän.
On esitetty, että liikunta-aktiivisuuden muutokset saattaisivat tapahtua elämän muutosvaiheiden,
esimerkiksi eläkkeelle jäämisen yhteydessä. Eläkkeelle jäätäessä liikunnan lisääminen on myös
ajankäytön kannalta helpompaa. Toisaalta iän karttuessa liikunta-aktiivisuus yleensä vähenee.
Muutamissa aikaisemmissa tutkimuksissa eläkkeelle siirtyminen on ollut yhteydessä liikuntaaktiivisuuden lisääntymiseen. Tutkimustuloksia siitä, onko eläkkeelle siirtymistä seuraava
aktiivisuuden lisäys lyhyt- vai pitkäaikainen, ei juuri ole. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli
tarkastella, miten liikunta-aktiivisuus muuttuu vanhuseläkkeelle siirryttäessä ja eläkkeen jatkuessa.
Aineisto ja menetelmät: Aineistona käytettiin Helsinki Health Study (HHS) -tutkimuksen
seurantakyselyaineistoa: peruskyselyitä, jotka toteutettiin vuosina 2002–2002 kyseisinä vuosina 40,
45, 50, 55 ja 60 täyttävien Helsingin kaupungin työntekijöiden keskuudessa, ja seurantoja vuosilta
2007 ja 2012. Peruskyselyissä vastausprosentti oli 67, ensimmäisessä seurannassa 83 ja toisessa
seurannassa 79. Aineistoa analysoitiin käyttäen lineaarista regressiota. Analyysit tehtiin 3134
vastaajalle (80% naisia). Analyysien ulkopuolelle rajattiin muulle kuin vanhuuseläkkeelle,
esimerkiksi työkyvyttömyys eläkkeelle siirtyneet, ja peruskyselyiden aikaan alle 50-vuotiaat.
Alustavat tulokset: Ennen ensimmäistä seurantaa eläkkeelle jääneiden liikunnan
kokonaisvolyymiä kuvaavien MET-tuntien keskiarvot kasvoivat 2,4 MET-tunnilla ensimmäiseen
seurantaan mennessä, mutta pienenivät vastaavasti 2,5 MET-tuntia vuoden 2012 seurantaan
mennessä. Vuoden 2007 ja 2012 seurantojen välissä eläkkeelle jääneiden liikunta-aktiivisuus
lisääntyi yhdellä MET-tunnilla seurantojen välissä. Tarkasteltaessa MET:ien muutosta
peruskyselyiden ja viimeisen seurannan välillä mallissa, jossa sukupuoli, ikä, sosioekonominen
asema, työn fyysinen ja henkinen rasittavuus ja toimintakyky oli vakioitu, seurantojen välissä
eläkkeelle jäävien fyysinen aktiivisuus oli lisääntynyt tilastollisesti merkitsevästi enemmän kuin
koko seurannan ajan työssä pysyneillä. Kun malleissa tarkasteltiin erikseen peruskyselyiden aikaan
vähän liikkuvia ja kohtuullisesti tai paljon liikkuvia havaittiin, että eläkkeelle jääneiden liikuntaaktiivisuus lisääntyi suhteessa töissä pysyneisiin ainoastaan jo peruskyselyiden aikaan vähintään
kohtuullisesti liikkuneiden keskuudessa.
Johtopäätökset: Liikunta-aktiivisuus lisääntyy eläkkeelle jäätäessä, mutta muutos näyttää
olevan lyhytaikainen. Lisäksi eläkkeelle jäämisen yhteydessä liikunta-aktiivisuus näyttää
lisääntyvän vain niiden keskuudessa, jotka jo ennestäänkin liikkuvat.
Avainsanat: Vapaa-ajan liikunta, eläkkeelle siirtyminen, seurantatutkimus
37
Etnisten vähemmistöjen osallistuminen ja osallisuus väestötutkimuksissa
Päivikki Koponen, Anneli Weiste-Paakkanen, Satu Jokela, Anu Castaneda, Shadia Rask, Mulki
Mölsä, Tuija Martelin, Seppo Koskinen (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos), Liisa Larja, Tarja
Nieminen (Tilastokeskus)
[email protected]
Etnisistä vähemmistöistä ei saada riittävän luotettavaa tietoa kansallisista väestötutkimuksista.
Kieli- ja kulttuurivähemmistöihin kuuluvat ovat usein vaikeasti tavoitettavissa, heidän
osallistumisaktiivisuutensa on alhainen, tai heitä on Suomessa niin vähän, ettei heitä saada
riittävästi kansallisten tutkimusten satunnaisotoksiin. Tavoittaminen ja tutkimuksiin rekrytoiminen
on haasteellista, koska etnisiin vähemmistöihin kuuluvilla saattaa olla epäluuloja tutkimuksia
kohtaan, heillä voi olla negatiivisia kokemuksia viranomaisista ja heillä on muuta väestöä
yleisemmin puutteellisia tai virheellisiä osoitetietoja väestörekisterissä. Etnisen taustan
tilastoiminen on Suomessa kielletty. Siksi mm. romaneja ei voida tunnistaa poimittaessa
tutkimusotoksia väestörekisteristä.
Haasteisiin voidaan vastata erillistutkimuksissa osallistamalla vähemmistöjen edustajat
tutkimuksen suunnitteluun ja tiedon keruuseen sekä tulosten tulkintaan ja johtopäätösten
tekemiseen. Kerätyn tiedon pitää myös palautua yhteisöön hyödynnettäväksi. Näitä periaatteita on
pyritty noudattamaan vuosina 2010–2012 toteutetun Maahanmuuttajien terveys- ja
hyvinvointitutkimuksen (Maamu), vuonna 2014 toteutettavan Ulkomaalaista syntyperää olevien
työ- ja hyvinvointitutkimuksen (UTH) sekä suunnitteilla olevan Romanien hyvinvointitutkimuksen
(Roosa) valmistelussa ja toteutuksessa. Tässä esityksessä kuvataan ja arvioidaan näissä
tutkimuksissa kehitettyjä tiedonkeruun menetelmiä, etnisten väestöryhmien osallistamisen
käytäntöjä sekä viranomaisyhteistyön mahdollisuuksia.
Etnisten vähemmistöryhmien edustajat ovat tutkimusten valmisteluvaiheessa osallistuneet
ohjausryhmien työskentelyyn ja arvioineet tutkijoiden ehdottamia tutkimusmenetelmiä.
Tutkimusten toteutukseen on rekrytoitu ja koulutettu maahanmuuttaja- ja romanitaustaista
henkilöstöä. Hankkeiden arviointiin on sisältynyt kenttähenkilöstön haastatteluja, ja
tutkimustuloksia on käsitelty eri toimijoiden yhteisissä työpajoissa. Maamu -tutkimukseen
kutsutuista venäläis-, somalialais- ja kurditaustaisista 51–70 % osallistui ainakin yhteen
tiedonkeruun vaiheeseen. UTH -tutkimuksessa osallistumisprosentti on ollut noin 70 % ja myös
Roosa-tutkimuksen pilottiin romanit suhtautuivat pääosin myönteisesti. Etnisen vähemmistön
edustajien osallisuus on tehostanut tutkimuksesta tiedottamista ja tutkittavien rekrytointia sekä
tutkimukseen osallistuvien eettistä kohtelua. Toisaalta omaan etniseen ryhmään kuuluva
haastattelija saattaa myös herättää haastateltavan epäilyksiä tiedon luottamuksellisuudesta ja
vaikuttaa sosiaalisesti hyväksyttävien vastauksien antamiseen.
Vähemmistöjen
väestötutkimuksissa
joudutaan
tasapainottelemaan
tiedon
vertailukelpoisuuden ja kohderyhmän erityisyyden huomioivien tiedonkeruun menetelmien
valinnan välillä. Tutkimusorganisaatioiden yhteistyön avulla, resursseja, tietotarpeita ja osaamista
keskittämällä on onnistuttu kehittämään käytäntöjä, joilla tuetaan etnisiin vähemmistöryhmiin
kuluvien henkilöiden osallisuutta.
38
The Association Between Religiosity and Eating Disorders Among Finnish
Women
Gulnara Harrasova, Pyry Sipilä, Linda Mustelin, Jaakko Kaprio, Anna Keski-Rahkonen
Department of Public Health, Hjelt Institute, University of Helsinki, Finland
[email protected]
Background: From medieval times to modernity, an association between religiosity and anorexia
nervosa has been suggested. This association is based on case reports; few systematic studies have
ever been conducted.
Aims: Using nationwide population based data, we wanted to test whether religiosity is
associated with eating disorders.
Method: Women (N=2825) from the 1975-79 birth cohorts of Finnish twins were screened
for lifetime eating disorders: 182 women with eating disorders were detected. Of them, 92 women
fulfilled DSM-5 criteria for lifetime anorexia nervosa. Religiosity was measured using a self-report
scale that ranged from 0 to 4 (not at all religious to very religious).
Results: There were no substantial differences in self-reported religiosity between women
with lifetime eating disorders (1.21, 95 % confidence interval [CI] 1.07 -1.34)
and healthy women (1.16, 95 % CI 1.12 -1.19). The self-reported religiosity of women with
lifetime DSM-5 anorexia nervosa (1.14; (95 % Cl 0 .94-1.33) and healthy women 1.16; (95 % CI
1.12 -1.19) did also not differ from other women.
However, women currently ill with DSM-5 anorexia nervosa were significantly less
religious (0.65, 95% CI 0.27-1.03) than women who had revered from anorexia nervosa (1.28, 95 %
Cl 1.07-1.50).
Conclusion: To our knowledge, this is the first population study to address the connection of
religiosity and eating disorders. We found no connection between eating disorders and religiosity in
Finnish women. Moreover, women actively ill with anorexia nervosa were less religious than other
women. These findings suggest that extreme religiosity may not be a central factor in the
development of eating disorders.
39
Osallistujat
Akseli
Suvi
Elina
Miia
Noora
Jenni
Piia
Katja
Martta
Mervi
Maijaliisa
Jenni
Maria
Ilkka
Peija
Ilka
Paula
Nina
Gulnara
Eija
Ari
Helena
Pirjo
Matti
Leena
Elina
Nora
Anna-Katriina
Ansku
Elli
Janne
Riitta-Maija
Katja
Antti
Suvi
Pekka
Noora
Tanja
Marke
Leena
Heli
Karoliina
Kirsti
Anu
Riikka
Johanna
Teeemu
Raija
Jemina
Hanne
Olli
Aittomäki
Alenius
Alvoittu
Artama
Berg
Blomgren
Bogdanoff
Borodulin
Brzezinski
Eerola
Erkkola
Ervasti
Finne
Haapola
Haaramo
Haarni
Hakala
Halme
Harrasova
Haukka
Haukkala
Hauta-alus
Havukainen
Heino
Heinonen
Hemminki
Hiivala
Himanen
Holstila
Hovi
Huovila
Hämäläinen
Hätönen
Impinen
Itkonen
Jousilahti
Järnefelt
Järvinen
Jääskeläinen
Kaila-Kangas
Kangas
Karjalainen
Kasila
Katainen
Kaukonen
Kausto
Kemppainen
Kerätär
Kivelä
Kivimäki
Kiviruusu
Helsingin yliopisto
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Folkhälsan
Sosiaalilääketieteen yhdistys/lääkejaos, HY
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Kela
Kelan tutkimusosasto
THL, kansantautien ehkäisyn ja epidemiologian yksikkö
Turun yliopisto, tilastotieteen keskus
Helsingin yliopisto
Työterveyslaitos
HY/Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia
THL
Kelan tutkimusosasto
THL
Helsingin yliopisto
Työterveyslaitos
Helsingin yliopisto
Helsingin yliopisto
Laurea amk
Helsingin yliopisto
Tays
THL
Helsingin yliopisto/ Hammaslääketieteen laitos
Helsingin Yliopisto, Hjelt-instituutti
Helsingin yliopisto
Helsingin yliopisto
THL
THL
THL
Helsingin yliopisto
THL
Eläketurvakeskus
Vantaan kaupunki/Sosiaali- ja terveystoimi/Vanhus- ja vammaispalvelut
Alkoholitutkimussäätiö
Työterveyslaitos
Itä-Suomen yliopisto
THL
Jyväskylän yliopisto
Helsingin yliopisto
Samfundet Folkhälsan
TTL
Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos
Lapin sairaanhoitopiiri
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
THL
40
Juha
Lauri
Hanna
Anne
Päivikki
Kaarina
Liisa
Satu
Tiina
Seppo
Hanna
Anne
Susanna
Vesa
Riitta
Mari
Mikko
Jouni
Kaarlo
Tea
Vesa
Elviira
Ulla-Sisko
Päivi
Emilia
Annika
Mika
Mikko
Anne
Sonja
Riikka
Maili
Antti
Kristiina
Jelena
Tapani
Vera
Heta
Tomi
Suvi
Jaakko
Lien
Pentti
Pirjo
Pieta
Hanna
Noora
Tanja
Juha
Riina
Laura
Ilkka
Olli
Kustaa
Klemola
Kokkinen
Työterveyslaitos + Toronton yliopisto
Konttinen
Helsingin yliopisto
Koponen
Folkhälsanin tutkimuskeskus
Koponen
THL
Korhonen
Korkalo
Helsingin yliopisto
Korpimäki
Helsingin yliopisto (opiskelija)
Koskimäki
Helsingin yliopisto
Koskinen
THL
Koskinen
THL
Kouvonen
HY
Kunvik
Helsingin yliopisto
Kuusela
Helsingin yliopisto
Kärkkäinen
Itä-Suomen yliopisto
Laakso
Folkahälsan
Laaksonen
Eläketurvakeskus
Lahti
Helsingin yliopisto
Laine
Likes-tutkimuskeskus
Lallukka
TTL
Lapinkero
Helsingin yliopisto
Lehto
Folkhälsanin tutkimuskeskus
Lehto
THL
Leino-Arjas
Työterveyslaitos
Lempinen
Helsingin yliopisto / opiskelija
Lillrank
SSKH, HU
Linden
UEF/Health Economics
Linnola
Helsingin yliopisto
Lounamaa
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Lumme
THL
Lämsä
Helsingin yliopisto /THL
Malin
THL
Malmivaara
THL
Manderbacka THL
Meinilä
HUS/HY
Melkas
Mikkilä
Helsingin yliopisto
Moustgaard
Helsingin yliopisto
Mäki-Opas
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
Määttä
Samfundet Folkhälsan
Nevalainen
Tampereen yliopisto, terveystieteiden yksikkö
Nguyen
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Terveys- ja sosiaalitalouden yksikkö
Nieminen
Oulun yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta
Nikander
Tampereen yliopiston tutkijakollegium
Näsänen-GilmoreTerveyden ja hyvinvoinnin laitos
Ollila
THL
Pakkanen
Partanen
Helsingin yliopisto
Pekkanen
Helsingin yliopisto
Peltonen
Helsingin yliopisto
Peutere
Tampereen yliopisto
Pietilä
Terveystieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto
Pietiläinen
Helsingin yliopisto
Piha
Helsingin yliopisto/Hjelt-instituutti
41
Ritva
Taija
Ossi
Shadia
Susanna
Carola
Ilona
Kaisa
Teija
Hanna
Pekka
Eva
Otto
Anne
Jaana
Riikka
Pyry
Natalia
Osmo
Hilla
Reijo
Sakari
Tiia
Elisa
Martti T.
Mika
Miisa
Elina
Tuulikki
Henna
Tiina
Arto
Auli
Anne
Prättälä
Puranen
Rahkonen
Rask
Raulio
Ray
Rechardt
Reime
Riikola
Rinne
Rissanen
Roos
Ruokolainen
Ruotsalainen
Seitovirta
Shemeikka
Sipilä
Skogberg
Soininvaara
Sumanen
Sund
Suominen
Tahvanainen
Tiilikainen
Tuomisto
Turkia
Törölä
Vaara
Vehko
Vepsäläinen
Vikstedt
Vuori
Väänänen
Ylönen
THL
Gery ry
Helsigin yliopisto
THL
THL
Folkhälsan
Helsingin yliopisto
HY / ravitsemustiede
Kuntoutussäätiö
Tampereen yliopisto
Samfundet Folkhälsan
THL
Helsingin yliopisto
Itä-Suomen yliopisto
Kuntoutussäätiö
Helsingin yliopisto
THL
Eduskunta
Helsingin yliopisto
Helsingin yliopisto
Nordic School of Public Health/Turun yliopisto
Nuorisotutkimusseura
Helsingin yliopisto
Tampereen yliopisto
Helsingin yliopisto
Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden laitos
Helsingin yliopisto
THL
Helsingin yliopisto
TaY
THL
HY
Suomen Terveydenhoitajaliitto ry
42