Veritas Eläkevakuutuksen tilinpäätösasiakirjat suomeksi

Transcription

Veritas Eläkevakuutuksen tilinpäätösasiakirjat suomeksi
VUOSIKERTOMUS 2011
Sisällysluettelo
Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2011
Tuloslaskelma
Tase
Rahoituslaskelma
Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet
Tuloslaskelman liitteet
Taseen liitteet
Avainluvut ja analyysit
Sijoitusjakauma (käyvin arvoin)
Avainluvut ja analyysit
Sijoitustoiminnan nettotuotto
Riskien hallinta
Luettelo yhtiön kirjanpitokirjoista, järjestelmistä ja rekistereistä 31.12.2011
Hallituksen esitys voiton käytöstä
Tilintarkastuskertomus
Hallintoneuvoston lausunto
VUOSIKERTOMUS 2011
Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2011
Katsaus menneeseen vuoteen
Myynnillisesti vuosi 2011 oli erittäin
hyvä Veritas Eläkevakuutukselle. Maksutulo kasvoi voimakkaasti lisääntyvästä
talouden epävarmuudesta ja kovasta
kilpailusta huolimatta. Yhtiö selviytyi
hyvin työeläkealan siirtokierroksilla.
Vuosi 2011 oli sijoitustoiminnan kannalta haastava. Veritas Eläkevakuutus
ei saavuttanut, kuten eivät muutkaan
työeläkevakuutusyhtiöt, positiivista
tuottoa sijoitussalkkuunsa. Tämä johtui
lähinnä osakekurssien laskusta kolmannella vuosineljänneksellä.
Alan kehitys
Vaalivuosi 2011 aloitti keskustelun
työeläkejärjestelmän kestävyydestä.
Tosiasia on, että voidaksemme taata
eläkevarojen riittävyyden, on työvuosien määrän kasvettava suhteessa
eläkevuosiin.
Jukka Rantalan vetämä eläkeneuvotteluryhmä on selvittänyt mahdollisuuksia
työurien pidentämiseksi ja maaliskuussa
2011 ryhmä antoi yksityiskohtaisen
selvityksen eri työeläkejärjestelmän
kehittämisvaihtoehtojen vaikutuksista
suomalaisten työuriin. Samalla Eeva
Kuuskosken vetämä työhyvinvoinnin
työryhmä ja Vesa Rantahalvarin vetämä työterveyshuoltoryhmä antoivat
raporttinsa; kaikki selvitykset olivat
perustana eläke- ja muuta sosiaalipolitiikkaa koskevissa hallitusneuvotteluissa.
Rantalan työryhmä sai toimeksiannokseen jatkaa työtään laajemmassa
mittakaavassa.
Hallitusohjelmaan tehtiin useita työeläkealaa koskevia kirjauksia. Vakavaraisuusvaatimuksen uudistaminen jatkuu
ja lisäksi selvitetään mm. miten työeläkeyhtiöiden riskinottokykyä voitaisiin
vahvistaa. Myös Solvenssi II-direktiivin
soveltuvuutta työeläkelaitoksiin selvitetään.
Hallitus päätti myös kiinnittää suurempaa huomiota työeläkealan kilpailuun.
Erkki Rajaniemi luovutti joulukuussa
2011 arviointimuistion. Muistiossa
todetaan, että alan kilpailun täytyy
olla tarkoituksenmukaista ja pyrkiä
tehokkuuden lisämiseen sekä tukea
järjestelmän kestävyyttä. Raportissa
keskusteltiin mm. yhtiökohtaisista
hoitokustannusosuuksista sekä työeläkeyhtiöiden työhyvinvointipalveluiden
säännöstelystä.
Vuosi 2011 toi mukanaan huomattavan
parannuksen useiden yrittäjien työeläketurvaan, sillä YEL-vakuutus laajennettiin koskemaan myös yrittäjiä, joilla on
30 prosentin omistusosuus yrityksestä.
Vuonna 2011 erilaiset työeläkekysymykset ylittivät uutiskynnyksen aikaisempaa useammin. Eduskuntavaalit
nostivat esiin sellaisia teemoja kuin
eläkeikä ja eläkeindeksi; aiheita, jotka
koskettavat monia. Sijoitusmarkkinoiden lasku oli hallitseva myöhäissyksyn
keskusteluissa.
Tilinpäätös
Vakuutusliike
Vuoden 2011 viimeisen vuosipuoliskon
vaikeasta taloudellisesta tilanteesta
huolimatta Veritas Eläkevakuutuksen
maksutulo kehittyi positiivisesti. Sekä
palkkasummia että YEL-työtuloja tarkistettiin ylöspäin.
Vakuutusmaksutulo
Keskimääräinen TyEL-vakuutusmaksu
oli 22,4 % palkkasummasta vuonna
2011. Alle 53-vuotiaiden palkansaajien työeläkemaksu oli 4,7 % (4,5 %)
palkasta ja 53 vuotta täyttäneiden 6,0
% (5,4 %). Tasoitusmäärän työttömyyseläkeosan pienentämiseksi pienet ja
keskisuuret työnantajat saivat tilapäisen
alennuksen, joka oli enintään
0,5 % palkasta.
Kuten palkansaajien TyEL-maksu, myös
YEL-vakuutusmaksu on sidoksissa
ikään. Vuonna 2011 alle 53-vuotiaiden
yrittäjien YEL-vakuutusmaksu oli 21,6 %
(21,2 %) vahvistetusta YEL-työtulosta ja
53 vuotta täyttäneiden 22,9 %
(22,4 %).
Veritas Eläkevakuutuksen vakuutusmaksutulo kasvoi myös vuonna 2011.
Edelliseen vuoteen verrattuna TyELvakuutusmaksutulo kasvoi 12,0 % ja
oli 370,7 (331,1) miljoonaa euroa.
YEL-vakuutusmaksutulo oli 52,9 (49,2)
miljoonaa euroa. Mainituista maksutuloista TyEL-lisäeläkevakuutusten
osuus oli 0,6 (0,6) miljoonaa euroa.
Kaiken kaikkiaan maksutulo kasvoi vuoteen 2010 verrattuna 43,2 miljoonaa
euroa eli 11,4 %.
Vakuutusmaksusaatavien luottotappiot
pienenivät hieman ja olivat 4,2 (4,6)
miljoonaa euroa.
Maksetut eläkkeet
Veritas Eläkevakuutus maksoi korvauksia vuonna 2011 yhteensä 374,8
(340,1) miljoonaa euroa. Tähän summaan sisältyy yhteensä 3,9 (3,6) miljoonan euron hoitokulut sekä 0,5 (0,4)
miljoonaa euroa työhyvinvointitoiminnan kustannuksia.
Lakisääteisiä TyEL-eläkkeitä maksettiin
320,9 (290,2) miljoonaa euroa ja YELeläkkeitä 49,6 (45,8) miljoonaa euroa.
Vastuuvelka
Veritas Eläkevakuutuksen yhteenlaskettu vastuuvelka oli 1 914,4 (1 882,1)
miljoonaa euroa 31.12.2011. Vakuutusmaksuvastuun osuus oli 1 053,0
(1 095,4) miljoonaa euroa ja korvausvastuun osuus 861,4 (787,4) miljoonaa
euroa.
VUOSIKERTOMUS 2011
Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2011
Vastuuvelan korkoutusvaatimukset
määräytyvät niin, että 10 % on sidoksissa työeläkelaitosten keskimääräiseen
noteerattujen osakkeiden tuottoprosenttiin ja jäljelle jäävä muu osa työeläkelaitosten keskimääräiseen vakavaraisuuteen. Viimeksi mainittu määräytyy
niin, että 3 %:n rahastokorkoon lisätään
nk. täydennyskerroin.
Vuonna 2011 osaketuottoon sidottu
vaatimus oli -17,61 % ja täydennyskerroin 1,10 % ajalla 1.1.–30.6.2011
ja lopun vuotta 1,01 %. Perustekorko,
jota käytetään mm. vakuutusmaksujen korkoutuksessa, oli vuoden 2011
ensimmäisellä vuosipuoliskolla 4,50 %
ja ajalla 1.7.–31.12.2011 4,75 %.
Sijoitusmarkkinat
Vuosi 2011 oli erittäin vaikea
sijoitusvuosi. Vuosi käynnistyi
USA:n taloudellisen kasvun
odotuksin, mikä johti positiiviseen
osakemarkkinakehitykseen Euroopassa.
Kevään lopulla oli kuitenkin selvää,
ettei USA:n eikä Euroopan poliittinen
kehityskulku pystynyt selviämään yhä
pahenevasta valtioiden velkakriisistä.
Suomessa osakemarkkinat kääntyivät
laskuun jo keväällä osaksi Nokian
kurssisyöksyn takia, mutta varsinainen
suuri pudotus tuli elokuussa USA:n
valtionobligaatioiden luottokelpoisuuden laskiessa. Teollistuneiden maiden
korkea velkaantumisaste, eurooppalaisten pankkien riskialttius ja EU:n
hidas poliittinen päätöksentekoprosessi
rahoitusasioissa pahensivat tilannetta
entisestään, mikä johti siihen, että sekä
osakekurssit että yrityslainamarkkinat
sukelsivat voimakkaasti.
Veritas Eläkevakuutus sijoittaa pitkällä
tähtäimellä. Nykyisen sijoitusilmaston
perusteella arvioitiin, että vahva kotimainen osake- ja kiinteisösijoitussalkku
kannattaa säilyttää, jotta eläkejärjestelmän edellyttämä riittävä tuotto saavutetaan.
Lyhyellä tähtäimellä tämä tarkoitti heikompaa sijoitustulosta vuonna 2011.
Veritas Eläkevakuutuksen sijoitetun
pääoman nettotuotto käyvin arvoin oli
-4,9 % (11,5 %). Osakkeiden ja osuuksien tuotto oli kokonaisuudessaan
-18,5 % (22,0 %) ja listattujen osakkeiden -21,2 % (24,6 %). Kiinteistösijoitukset tuottivat hyvin 7,7 % (7,5 %).
Sijoitustoiminnan nettotuotot käyvin
arvoin laskettuina olivat -102 (214)
miljoonaa euroa vuonna 2011.
Veritas Eläkevakuutuksen sijoitussalkun
markkina-arvo oli vuodenvaihteessa
2 001 (2 086) miljoonaa euroa. Lainasaatavien yhteenlaskettu arvo nousi
hieman 38 (35) miljoonaan euroon,
mikä on 1,9 % (1,7 %) koko sijoitussalkusta. Joukkovelkakirjojen osuus sijoituksista kokonaisuudessaan
nousi 46,6 %:iin (37,7 %) ja niiden käypä arvo 933 (786) miljoonaan euroon.
Muiden rahoitusmarkkinainstrumenttien ja talletusten arvo oli 92 (58)
miljoonaa euroa mikä on 4,6 (2,8)
prosenttia sijoitusten kokonaismäärästä.
Osakkeiden ja osuuksien osuus laski
lähinnä pörssilaskun seurauksena 29,0
(40,8) prosenttiin. Niiden arvo oli 580
(852) miljoonaa euroa. Kiinteistösijoitusten arvo 358 (354) miljoonaa euroa
oli suunnilleen vuoden takaisella tasolla,
kun taas niiden osuus kokonaissijoituksista nousi 17,9 (17,0) prosenttiin.
Vakavaraisuus ja kokonaistulos
Veritas Eläkevakuutuksen kokonaistulos
käyvin arvoin aleni vuonna 2011 edelliseen vuoteen verrattuna ja oli -155,1
(143,2) miljoonaa euroa.
Kokonaistulokseen sisältyy sijoitustoiminnan tulos -148,6 (124,6) miljoonaa
euroa, vakuutustoiminnan tulos -8,5
(16,5) miljoonaa euroa ja hoitokustannusliikkeen tulos 2,0 (2,2) miljoonaa
euroa.
Sijoitusmarkkinoiden heilahtelut
vaikuttivat Veritas Eläkevakuutuksen
vakavaraisuuteen. Osittamaton lisävakuutusvastuu laski 48,7 (lisäystä 40,8)
miljoonalla eurolla ja arvostuserot
101,8 (lisäys 79,7) miljoonalla eurolla.
Toimintapääoma oli 310,8 (459,1)
miljoonaa euroa ja suhteessa
vastuuvelkaan 17,6 % (27,3 %), eli
2,3-kertainen (2,4) vakavaraisuusrajaan
nähden.������������������������������
Syksyllä 2008 säädetyn määräaikaisen lain mukaan osa tasausvastuusta rinnastetaan toimintapääomaan.
Tämä osa oli 73,3 (70,1) miljoonaa
euroa. Ilman sen huomioimista olisi vakavaraisuusaste ollut 13,0 % (22,2 %).
Asiakashyvityksiin siirrettiin 3,4 (5,2)
miljoonaa euroa eli 0,20 % vakuutettujen palkkasummasta.
Käyttökustannukset ja
hoitokustannussuhde
Kustannustehokas toiminta on yksi
Veritas Eläkevakuutuksen keskeisistä
tavoitteista. Asiakkaat hyötyvät kustannustehokkaasta toiminnasta, sillä puolet
hoitokustannusliikkeen ylijäämästä
maksetaan asiakkaille asiakashyvityksinä.
Vakuutusmaksujen hoitokustannusosuuksilla katettavat liikekulut kohosivat
2,3 % ja olivat 15,7 (15,4) miljoonaa
euroa. Hoitokustannustuotot kasvoivat
0,8 % ja olivat 17,7 (17,6) miljoonaa
euroa. Liikekulut olivat 88,7 % (87,4
%) vakuutusmaksujen hoitokustannusosuuksista.
Konserni
Konserniin kuuluivat vuoden 2011
lopulla emoyhtiö Veritas Eläkevakuutus
sekä 33 kokonaan ja 3 osittain omistettua asunto- tai kiinteistöyhtiötä. Vuoden
aikana hankittiin yksi uusi tytäryhtiö.
Yhtään tytäryhtiötä ei myyty.
VUOSIKERTOMUS 2011
Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2011
Asiakkaat
Veritas Eläkevakuutuksessa oli vuoden
2011 lopussa vakuutettuna arviolta
55 181 (56 600) työntekijää ja
11 671 (11 730) yrittäjää.
Vakuutettujen määrä väheni 2,2 %
edelliseen vuoteen verrattuna. TyELvakuutusten määrä väheni jonkin
verran ja oli 7 193 (7 538). Yrityskohtainen työntekijöiden määrä nousi
kuitenkin 7,5:stä 7,7:ään.
Veritaksen vastuulla on myös puolet
Försäkringsaktiebolaget Pensions-Alandian kanssa rinnakkaisvakuutuksena
myönnetyistä TyEL- ja YEL-vakuutuksista. Vakuutuskanta käsitti vuoden 2011
lopussa arviolta 10 330 (9 800) työntekijää ja 1 268 (1 182) yrittäjää.
Vuoden aikana myönnettiin 2 822
(2 883) uutta eläkettä, joista vanhuuseläkkeitä oli 1 972 (2 006), työkyvyttömyyseläkkeitä 484 (427), osa-aikaeläkkeitä 102 (178), työttömyyseläkkeitä
31 (70) ja perhe-eläkkeitä 233 (202).
Veritas maksaa lakisääteistä eläkettä
27 000 henkilölle (26 141). Heistä
18 836 (17 541) sai vanhuuseläkettä,
4 451 (4 673) työkyvyttömyyseläkettä,
471 (541) osa-aikaeläkettä, 239 (443)
työttömyyseläkettä ja 3 003 (2 973)
perhe-eläkettä.
Asiakaspalvelu
Aito asiakaskeskeisyys on kilpailuvaltti,
jolla Veritas Eläkevakuutus erottautuu
markkinoilla. Jokaiselle vakuutusasiakkaallemme on nimetty oma yhteyshenkilö. Yhtiö etsii jatkuvasti uusia
keinoja ja välineitä tarjotakseen entistä
asiakasystävällisempää palvelua.
Vuonna 2011 otettiin yhteyttä niihin
YEL-asiakkaisiin, joilla katsottiin
olevan suhteellisesti alhainen työtulo.
Tarkoituksena oli saada työtulo
vastaamaan paremmin yritystoiminnan
todellista tasoa.
Nämä toimenpiteet sekä YEL-lakimuutos, joka laajensi YEL-vakuutuksen
koskemaan entistäkin useampaa
yrittäjää, nostivat keskimääräistä YELtyötuloa yli 9 prosentilla 20 855
(19 084) euroon.
Veritas Eläkevakuutus haluaa aktiivisesti
kehittää vuoropuhelua yhtiön ja asiakkaiden välillä. Kolmatta kertaa lähetetty
vakuutusote tarjosi nyt ensimmäistä
kertaa mahdollisuuden lähettää palautetta ja asiakastietoja verkon kautta.
Yhtiön verkkosivusto veritas.fi uusittiin
syyskuussa, ja uuden sivuston sisältö
sekä toimivuus suunniteltiin asiakkailta
aikaisemmin saadun palautteen perusteella. Mm. sähköiset TyEL- ja YELhakemuslomakkeet otettiin käyttöön.
Asiakas voi nyt ottaa YEL-vakuutuksen
myös perustayritys.fi -palvelun kautta.
Viestintää asiakkaille ja suurelle yleisölle
on myös tehostettu sosiaalisen median
kautta.
Vuonna 2011 Veritas Eläkevakuutus kehitti yhteisen pankki- ja vakuutuspaketin, Aktia Alfan, yhdessä Aktian kanssa.
Aktia Alfa on tarkoitettu sekä uusille
että jo vakiintuneille yrittäjille, jotka
työllistävät enintään viisi henkilöä.
Työhyvinvointi
Työhyvinvoinnista on tullut yksi tärkeimmistä teemoista eläkejärjestelmän
kestävyydystä ja eläkevarojen riittävyydestä keskusteltaessa.
Veritas Eläkevakuutus tarjoaa kaikille
asiakkailleen tukea työhyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä. Yhtiö on jatkanut
vuonna 2010 käyttöön otetun Serious
Fun-palvelukonseptin kehittämistä.
Syyskuussa 2011 lanseerattiin Serious
Fun-verkkoportaali, jonka kautta työhyvinvointiin liittyvät materiaalit ovat
saatavilla verkossa.
Veritaksen asiakkaille tarjotaan myös
neuvontaa työhyvinvointiin liittyvissä
asioissa ns. Avanti-ohjelman kautta.
Ohjelman tavoitteena on ottaa asiakasyrityksissä käyttöön pysyvät ennaltaehkäisevät toimintatavat. Ohjelmalla, joka
edellyttää sekä aikaa että taloudellisia
panostuksia asiakasyritykseltä, pyritään
saamaan aikaan konkreettisia tuloksia
lisääntyneenä henkilöstötyytyväisyytenä ja korkeampana työmotivaationa.
Vuonna 2011 yhtiössä oli käynnissä
118 Avanti-ohjelmaa.
Yritysten työhyvinvointi oli voimakkaasti esillä vuonna 2011. Keväällä
toteuttiin pilottiprojektina elämäntapaanalyysi Joensuun alueen yrittäjäasiakkaille. Analyysin tarkoituksena oli
löytää menetelmiä työperäisen stressin
vähentämiseksi ja tukea yksittäisen
yrittäjän työssäjaksamista. Analyysi
toteuttiin yhdessä Folkhälsanin kanssa.
Marraskuussa vastaava analyysi tarjottiin yrittäjille Oulun seudulla.
Henkilökunta
Hyvinvoiva ja motivoitunut henkilöstö
on menestyksen avain. Keväällä 2011
yhtiö toteutti henkilöstötutkimuksen
yhdessä Corporate Image Oy:n kanssa. Tutkimus osoittaa, että Veritaksen
henkilöstön työviihtyvyys- ja
sitoutumisindeksit ovat korkeampia
kuin alalla keskimäärin.
Yhtiössä oli keskimääräin 134 työntekijää vuonna 2011. Vuoden aikana
palkattiin 17 uutta työntekijää ja 12
henkilöä lopetti Veritaksessa, joista neljä
jäi eläkkeelle.
Kaikista työntekijöista 42 prosentilla on
äidinkielenään ruotsi ja valtaosa henkilöstöstä, 78 prosenttia, on naisia.
Veritas Eläkevakuutuksella on kannustinjärjestelmä, joka koskee koko
henkilökuntaa. Kannustinjärjestelmän
tehtävänä on mm. selventää yhteyttä
yhtiön strategisten tavoitteiden ja jokaisen yksittäisen työntekijän työpanoksen
välillä. Kannustinjärjestelmään ei tehty
merkittäviä muutoksia vuonna 2011.
VUOSIKERTOMUS 2011
Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2011
Hallinto
Veritas Eläkevakuutuksen hallintotapa
perustuu työeläkeyhtiöiden, vakuutusyhtiöiden ja osakeyhtiöiden hallintoa
koskevaan lainsäädäntöön sekä yhtiön
yhtiöjärjestykseen.
Lisäksi Veritas Eläkevakuutus noudattaa
Arvopaperimarkkinayhdistyksen
hallinnoimaa listayhtiöiden hallinnointikoodia. Veritas Eläkevakuutus noudattaa suositusta soveltuvin osin, osittain
koska työeläkeyhtiöistä säädetty laki
edellyttää tiettyjä toimintaperiaatteita
ja osittain koska yhtiötä ei ole pörssinoteerattu.
Veritas Eläkevakuutuksen hallitus vastaa siitä, että yhtiötä johdetaan ammattimaisesti ja terveiden toimintaperiaatteiden mukaan sekä siitä että toiminta
on tarkoituksenmukaiseti järjestetty.
Toimitusjohtaja Kjell Sundström (Åbo
Akademin säätiö) valittiin tammikuussa
uudelleen hallituksen puheenjohtajaksi
ja talousjohtaja Anders Dahlbäck (Akava) varapuheenjohtajaksi.
Hallituksen muina jäseninä jatkoivat
toimitusjohtaja Kaj-Gustaf Bergh (EK),
toimitusjohtaja Stig-Erik Herrgård (EK),
yksikönjohtaja Eivor Huldén, toimitusjohtaja Markus Jussila, konsernijohtaja
Hannu Louhi (EK), toimitusjohtaja
Anders Nordman, järjestösihteeri
Anita Spring (SAK), asiamies Ralf Sund
(STTK), professori Peter Wetterstein
sekä asiamies Johan Åström (EK). Hallituksen varajäseniä olivat aluepäällikkö
Piia Alvesalo (EK), pääekonomisti
Olli Koski (SAK) ja toimitusjohtaja
Jan Nybom. Kaikki hallituksen jäsenet
sekä varajäsenet valittiin uudelleen
tehtäväänsä vuodeksi 2012 hallintoneuvoston kokouksessa marraskuussa
2011.
taja Kjell Sundström (puheenjohtaja),
talousjohtaja Anders Dahlbäck (Akava) sekä asiamies Johan Åström (EK).
Valiokunnan jäsenet valittiin uudelleen
toimikaudeksi 2012. Tarkastusvaliokunta käsittelee yhtiön taloudelliseen
tilanteeseen, raportointiin ja sisäiseen
valvontaan liittyviä asioita.
Hallituksen jäsenten pätevyyden ja
osaamisen takaamiseksi yhtiö järjestää
vuosittain hallintoseminaarin yhtiön
luottamushenkilöille.
Hallintoneuvoston tehtäviin kuuluu
valvoa yhtiön hallintoa, josta hallitus ja
toimitusjohtaja vastaavat. Hallintoneuvosto valitsee yhtiön hallituksen jäsenet. Vuonna 2011 hallintoneuvoston
puheenjohtajana toimi toimitusjohtaja
Peter Boström ja varapuheenjohtajana
työllisyyspoliittinen asiantuntija Leila
Kurki (STTK). Sekä puheenjohtaja että
varapuheenjohtaja valittiin uudelleen
tehtäväänsä hallintoneuvoston kokouksessa marraskuussa 2011.
Hallintoneuvoston nimitysvaliokuntaan
kuuluivat vuonna 2011 hallintoneuvoston puheenjohtaja Peter Boström
(puheenjohtaja), varapuheenjohtaja
Leila Kurki sekä asiamies Johan Åström.
Valiokunnan tehtäviin kuuluu nimitys- ja palkitsemisasioiden valmistelu
hallintoneuvostolle ja yhtiökokoukselle.
Puheenjohtaja Peter Boström, varapuheenjohtaja Leila Kurki ja asiamies
Johan Åström jatkavat nimitysvaliokunnassa myös vuonna 2012.
Hallintoneuvoston puheenjohtajalla on
oikeus osallistua hallituksen kokouksiin.
Boström osallistui yhteensä viiteen
hallituksen kokoukseen. Myös yhtiön
toimitusjohtajalla on oikeus osallistua
hallituksen kokouksiin. Master of Law,
OTK Jan-Erik Stenman on ollut yhtiön
toimitusjohtajana vuodesta 2004.
Hallitus kokoontui kaikkiaan 11 kertaa
vuoden aikana.
Omat osakkeet
Hallituksen tarkastusvaliokuntaan
kuuluivat vuonna 2011 toimitusjoh-
Veritas Eläkevakuutus osti vuoden aikana 34 omaa osaketta. Hankintahintana
käytettiin yhtiön hallituksen vahvistamaa osakkeiden matemaattista arvoa.
Kauppahinnaksi muodostui sisältäen
varainsiirtoveron yhteensä 12 863,15
euroa, joka on vähennetty yhtiön
vapaasta omasta pääomasta.
Yhtiön hallitus päätti kesäkuussa mitätöidä yhtiön omistamat 18 746 omaa
osaketta. Mitätöinnin jälkeen yhtiön
osakekanta koostuu 52 615 osakkeesta.
Sisäinen valvonta ja riskienhallinta
Veritas Eläkevakuutuksen riskienhallinta
perustuu hallituksen vuosittain vahvistamaan riskienhallintasuunnitelmaan.
Suunnitelmassa määritellään valvontaperiaatteiden lisäksi eri toimintojen
riskienhallinnan tavoitteet, riskinoton
rajat, vastuualueet ja avainluvut.
Riskienhallintasuunnitelma kattaa
yhtiön koko toiminnan. Sijoitustoiminnan periaatteet määritellään hallituksen
vuosittaisessa sijoitussuunnitelmassa,
jossa määritellään mm. eri omaisuuslajien välisen sijoitusallokoinnin sekä
riskikeskittymien rajat.
Sisäisen tarkastuksen päätehtävänä on
turvata yhtiön riskienhallinta-, valvontaja hallintoprosessien tehokas toiminta
asetettujen tavoitteiden ja toimintatapojen mukaisesti. Sisäisen tarkastuksen
raamit määritellään hallituksen vuosittain vahvistamassa sisäisen tarkastuksen
vuosisuunnitelmassa. Sisäinen tarkastaja
raportoi säännöllisesti hallitukselle.
Riskienhallintaa esitellään laajemmin
riskienhallintaosiossa.
Tulevaisuudennäkymät
Veritas Eläkevakuutus ei aio tehdä
suuria muutoksia sijoitussalkkunsa
allokointiiin vallitsevassa markkinatilanteessa. Vaikka sijoitusilmasto on tällä
hetkellä vaativa ja yleistä keskustelua
leimaa huoli talouden kehityssuunnasta, näyttää Veritas Eläkevakuutuksen
VUOSIKERTOMUS 2011
Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2011
asiakaskunta yritysten palkkasummaan
ilmoitettujen muutosten perusteella
voivan suhteellisen hyvin.
Vuonna 2012 yhtiössä aloitetaan
todennäköisesti useita merkittäviä
IT-hankkeita. Veritas Eläkevakuutus
neuvottelee tällä hetkellä muun muassa yhtiön eläkekäsittelyjärjestelmän
uudistamisesta.
Tilinpäätösajankohdan jälkeen yhtiö
on tehnyt sopimuksen ja ostanut 15
prosenttia yhtiön pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Aktia Vahinkovakuutus
Oy:n osakekannasta. Osana samaa
sopimusta ruotsalainen vahinkovakuutusyhtiö Folksam Sak osti 51 prosenttia
Aktia Vahinkovakuutuksen osakekannasta ja Aktia Oyj:n omistusosuus
laski 34 prosenttiin. Folksam Sakilla on
lisäksi optio ostaa myöhemmin vielä
24 prosenttia Aktia Vahinkovakuutus
Oy:n osakekannasta. Aktia Vahinkovakuutuksen osakkeiden osto vahvistaa
Veritas Eläkevakuutuksen asemaa yhä
kilpaillummilla markkinoilla.
Sosiaali- ja terveysministeriön asettama
työryhmä ehdotti vuonna 2010, että
vakavaraisuuslainsäädäntöä uudistettaisiin kolmessa vaiheessa. Ensimmäisen
vaiheen lakimuutokset olivat luonteeltaan lähinnä teknisiä ja astuivat
voimaan 31.3.2011. Maaliskuussa 2012
hallitus antoi eduskunnalle esityksen
vakavaraisuuslainsäädännön muutoksista. Ehdotettujen muutosten tavoitteena
on vahvistaa eläkelaitosten riskinottokykyä tehostamalla niin kutsuttujen
riskipuskureiden käyttöä. Nykyiset puskurit, toimintapääoma ja tasoitusmäärä,
yhdistetään vakavaraisuuspääomaksi,
joka toimii sekä sijoitus- että vakuutusriskipuskurina. Lakimuutoksen ehdotetaan astuvan voimaan vuoden 2013
alussa eli samaan aikaan kuin vuodesta
2008 voimassa olleiden väliaikaisten
vakavaraisuuslainsäädännön lievennysten voimassaolo päättyy. Uudistuksen
kolmannen ja viimeisen vaiheen valmistelut aloitettiin vuonna 2011 ja ne on
tarkoitus viedä päätökseen maaliskuun
2013 loppuun mennessä. Tämän työn
puitteissa selvitetään myös, miltä osin
tulevan henki- ja vahinkovakuutusyhtiöiden Solvenssi II -lainsäädännön
hallintosäännöt sisällytetään lakiin työeläkevakuutusyhtiöistä. Tavoitteena on
perusteellisen uudistuksen voimaantulo
aikaisintaan vuonna 2014.
Sosiaali- ja terveysministeriö haluaa
lisätä työeläkealan kilpailua ja ehdottaa,
että vakuutusmaksun yhtiökohtaisten
hoitokustannusosien käyttöönottoa
selvitettäisiin yhtiöiden toiminnan tehostamiseksi. Samanaikaisesti on käynyt
tarpeelliseksi säädellä tarkemmin eläkeyhtiöiden tapaa tarjota työhyvinvointiin
liittyviä palveluja. Vastuullinen menettely
asiassa on hyödyksi koko alalle.
VUOSIKERTOMUS 2011
Tuloslaskelma
Emoyhtiö
1.1−31.12
2011
1.1−31.12
2010
Vakuutustekninen laskelma
Vakuutusmaksutulo
423 582 595,96
380 365 694,09
Sijoitustoiminnan tuotot
173 413 462,38
210 377 945,05
Korvauskulut
Maksetut korvaukset
Korvausvastuun kokonaismuutos
Vakuutusmaksuvastuun muutos
Liikekulut
Sijoitustoiminnan kulut
Vakuutustekninen tulos
-374 798 855,11
-74 053 070,00
-340 092 588,77
-448 851 925,11
42 362 670,00
-82 030 460,00
-422 123 048,77
-78 583 060,00
-13 232 035,09
-13 216 035,46
-176 000 276,07
-75 735 859,25
1 274 492,07
1 085 635,66
-266 979,70
-75 896,50
1 007 512,37
1 009 739,16
153 880,65
8 730,31
1 161 393,02
1 018 469,47
Muu kuin vakuutustekninen laskelma
Tuloverot
Tulos varsinaisesta toiminnasta
Tilinpäätössiirrot
Poistoeron muutos
Tilikauden tulos
VUOSIKERTOMUS 2011
Tase
Vastaavaa
Emoyhtiö
1.1−31.12
2011
1.1−31.12
2010
Aineettomat hyödykkeet
Aineettomat oikeudet
Muut pitkävaikutteiset menot
Ennakkomaksut
349 242,47
349 946,20
30 263,68
1 264 702,83
636 891,24
252 506,05
257 385,09
1 867 155,08
Sijoitukset
Kiinteistösijoitukset
Kiinteistöt ja kiinteistöosakkeet
Lainasaamiset saman konsernin yrityksiltä
156 628 021,54
90 116 163,65
246 744 185,19
156 852 854,59
94 050 164,05
250 903 018,64
Muut sijoitukset
Osakkeet ja osuudet
986 705 398,90
1 079 238 385,34
Rahoitusmarkkinavälineet
580 306 193,40
472 434 398,91
Kiinnelainasaamiset
15 063 402,65
11 663 756,28
Muut lainasaamiset
22 480 764,79
23 271 949,27
1 604 555 759,74
1 586 608 489,80
1 851 299 944,93
1 837 511 508,44
Saamiset
Ensivakuutustoiminnasta
Vakuutuksenottajilta
Vakuutuksenvälittäjiltä
42 256 014,02
2 841 179,01
Muut saamiset
45 097 193,03
35 100 579,36
3 920 459,10
39 021 038,46
23 799 667,67
6 398 604,03
68 896 860,70
45 419 642,49
Muu omaisuus
Aineelliset hyödykkeet
Koneet ja kalusto
Muut aineelliset hyödykkeet
599 324,66
1 804 586,99
Rahat ja pankkisaamiset
2 403 911,65
546 917,65
1 807 865,73
2 354 783,38
4 899 612,10
12 073 417,17
7 303 523,75
14 428 200,55
Siirtosaamiset
Korot ja vuokrat
11 027 218,77
9 916 824,87
Muut siirtosaamiset
22 214 588,03
33 241 806,80
21 108 373,67
31 025 198,54
1 961 379 027,42
1 930 251 705,10
Vastaavaa yhteensä
VUOSIKERTOMUS 2011
Tase
Vastattavaa
Emoyhtiö
1.1−31.12
2011
1.1−31.12
2010
Oma pääoma
Sidottu
Osakepääoma
Ylikurssirahasto
14 272 200,00
14 272 200,00
372 281,95
372 281,95
Muut rahastot
5 057 572,52
4 983 999,20
Tilikauden tulos
1 161 393,02
20 863 447,49
1 018 469,47
20 646 950,62
Tilinpäätössiirtojen kertymä
Poistoero
1 701 511,33
1 855 391,98
Vakuutustekninen vastuuvelka (oma osuus)
Vakuutusmaksuvastuu
Korvausvastuu
1 053 009 670,00
1 095 372 340,00
1 914 415 870,00
787 353 130,00
861 406 200,00
1 882 725 470,00
Velat
Ensivakuutustoiminnasta
Muut velat
431 542,69
460 366,28
14 531 053,03
14 838 437,47
14 099 510,34
15 298 803,75
Siirtovelat 9 867 145,57
9 725 088,75
Vastattavaa yhteensä
1 961 379 027,42
1 930 251 705,10
VUOSIKERTOMUS 2011
Rahoituslaskelma
Emoyhtiö
2011
2010
Liiketoiminnan rahavirta
Saadut vakuutusmaksut
jälleenvakuuttajille maksettu osuus
Maksetut korvaukset
jälleenvakuuttajilta saatu osuus
417 582 813
380 366 927
00
-375 550 182
-347 830 682
00
Saadut korot
21 794 209
29 486 527
Saadut osingot
15 516 223
13 070 045
37 802 187
Saadut muut sijoitustulot ja tulot liiketoiminnan muista tuotoista
29 809 212
Maksut henkilöstökuluista
-10 540 717
-9 590 977
Muut maksut liiketoiminnan kuluista
-34 294 092
-32 522 146
Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja
64 317 466
70 781 881
-195 050
Maksetut korot ja maksut muista liiketoiminnan rahoituskuluista
-209 448
Maksetut välittömät verot
0
160 945
Rahavirta ennen satunnaisia eriä
64 108 018
70 747 777
Liiketoiminnan satunnaisista eristä johtuva rahavirta (netto)
Liiketoiminnan rahavirta
64 108 018
70 747 777
Investointien rahavirta
Investoinnit sijoituksiin, netto (pl. rahavarat)
-71 179 486
-64 699 751
Aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden sekä muun omaisuuden
investoinnit ja luovutustulot (netto)
842 559
-190 705
Investointien rahavirta
-70 336 927
-64 890 456
Rahoituksen rahavirta
Omien osakkeiden hankkiminen
Omien osakkeiden myynti
-12 863
-372
00
Maksetut osingot/ takuupääoman korot ja muu voitonjako
-932 033
-740 450
Rahoituksen rahavirta
-944 896
-740 822
Rahavarojen muutos
-7 173 805
5 116 499
Rahavarat tilikauden alussa
12 073 417
6 956 919
Rahavarat tilikauden lopussa
4 899 612
12 073 417
VUOSIKERTOMUS 2011
Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet
Seuraavat periaatteet koskevat
sekä Eläkevakuutusosakeyhtiö
Veritaksen tilinpäätöstä että
sen konsernitilinpäätöstä.
nimellisarvoonsa tai alempaan todennäköiseen arvoon. Sijoitusten luottotappiot kirjataan arvonalennuksina.
Tilinpäätös on laadittu vakuutusyhtiölain, osakeyhtiölain, kirjanpitolain
ja -asetuksen säännösten, vakuutusyhtiön tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä annetun asetuksen,
sosiaali- ja terveysministeriön antamien kirjanpito- ja tilinpäätösmääräysten sekä finanssivalvonnan
määräysten ja ohjeiden mukaisesti.
Ulkomaanrahan
määräiset erät
Konsernitilinpäätös
Konsernitilinpäätökseen yhdistellään
emoyhtiön ja sen suoraan tai välillisesti omistamien tytäryhtiöiden
tilinpäätöstiedot. Tytäryhtiöt yhdistellään konsernitilinpäätökseen hankintamenomenetelmän mukaisesti ja
osakkuusyritykset pääomaosuusmenetelmän mukaisesti. Vanhimpien tytäryhtiöiden osalta eliminoinnit on tehty
31.12.1972 päivätyn tilinpäätöksen arvojen mukaisesti. Tytäryhtiöosakkeiden
hankintameno on eliminoitu tytäryhtiöiden hankintahetken omaa pääomaa
vastaan. Konserniaktiiva on kohdistettu joko maa-alueisiin tai rakennuksiin.
Rakennuksiin kohdistettu konserniaktiiva poistetaan rakennusten poistosuunnitelman mukaan. Konsernitilinpäätöksestä on eliminoitu konsernin
sisäinen osakeomistus. Vähemmistöosakkaiden osuus tilikauden tuloksesta
ja konsernin omasta pääomasta kirjataan vähemmistöosuutena. Konsernin
liitetiedoissa ei ole esitetty eriä, jotka
näkyvät emoyhtiön liitetiedoissa.
Luottotappiot
Saamiset kirjataan luottotappioina viimeistään silloin, kun ne on
todettu lopullisiksi. Olennaiset vakuutusmaksusaamiset arvostetaan
Ulkomaanrahan määräiset saamiset
on muunnettu euroiksi tilinpäätöspäivän keskikurssin mukaan. Valuuttakurssierot on käsitelty muina sijoitustoiminnan tuottoina/kuluina ja esitetään
erikseen sijoitustoiminnan tuottoja
ja kuluja koskevissa liitetiedoissa.
Omaisuuden arvostus
taseessa
Aineettomat oikeudet ja pitkävaikutteiset menot kirjataan alkuperäiseen
hankintamenoonsa suunnitelman
mukaisilla tasapoistoilla vähennettynä.
Kiinteistöt kirjataan hankintamenon
mukaan suunnitelman mukaisilla
poistoilla vähennettyinä. Jos todennäköinen luovutushinta on pysyvästi
kirjanpitoarvoa alempi, kiinteistö arvostetaan alemman arvon mukaan.
Kiinteistöosakkeet kirjataan hankintamenon tai alemman todennäköisen
luovutushinnan mukaan. Tiettyjen
kiinteistöomistusten kirjanpitoarvoihin on tehty arvonkorotus.
Osakkeet ja osuudet kirjataan keskihintaperiaatteen mukaan ja arvostetaan hankintamenoon tai sitä
alhaisempaan käypään arvoon.
Aikaisemmin tehdyt arvonalennukset palautetaan siltä osin kuin
käypä arvo ylittää arvonalennuksilla korjatun kirjanpitoarvon.
Käyttöomaisuusosakkeet arvostetaan alkuperäisen hankintamenoon tai sitä alempaan todennäköisen luovutushintaan.
Rahoitusmarkkinavälineet kirjataan
alkuperäiseen hankintamenoon korjattuna rahoitusmarkkinavälineen
juoksuajalle jaksotetulla nimellisarvon
ja hankintamenon erotuksella. Siltä
osin kuin käypä arvo on kirjanpitoarvoa alempi eikä aleneminen johdu yleisen korkotason muutoksista
rahoitusmarkkinavälineiden arvo on
alennettu käypään arvoon. Aikaisemmin tehdyt alaskirjaukset palautetaan
siltä osin kuin käypä arvo ylittää alaskirjauksin korjatun kirjanpitoarvon.
Lainasaamiset ja muut saamiset kirjataan alkuperäiseen arvoon tai
alempaan todennäköiseen arvoon.
Lakisääteisen eläkevakuutuksen vakuutusmaksusaamiset on merkitty taseeseen alkuperäiseen arvoon tai tätä
alempaan todennäköiseen arvoon.
Suojauslaskentaa ei sovelleta johdannaisinstrumentteja kirjattaessa siitä
huolimatta onko johdannaistransaktio
suojaava vai ei. Johdannaisinstrumenttien kirjanpitoarvo muodostuu hankintahinnasta tai alemmasta käyvästä
arvosta. Realisoimattomia positiivisia
arvonmuutoksia ei merkitä kirjanpitoon. Suljettujen tai päättyneiden johdannaissopimusten tulos on kirjattu
kokonaisuudessaan tulosvaikutteisena.
Käyvän arvon määrittely
Kiinteistöjen käypä arvo määritetään
vuosittain erikseen finanssivalvonnan edellyttämällä tavalla. Käyvällä
arvolla tarkoitetaan todennäköistä
luovutushintaa, joka voidaan saada
vapailla markkinoilla riippumattomien
osapuolten välillä tehtävässä kaupassa. Kiinteistösijoitusten käyvät arvot
perustuvat merkittävimpien kiinteistöomistusten osalta myös ulkopuolisten
arvioijien arviointi-instrumentteihin.
VUOSIKERTOMUS 2011
Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet
Noteerattujen osakkeiden ja rahoitusmarkkinavälineiden käypänä arvona
käytetään viimeksi tilinpäätöspäivänä
noteerattua ostokurssia. Niiden osakkeiden osalta, joille ei tilinpäätöspäivänä ole noteerattu ostokurssia, on
käytetty viimeksi noteerattua päätöskurssia. Pörssissä noteeraamattomien osakeomistuksien käypä arvo
muodostuu yleensä alkuperäisestä
hankinta-menosta tai alemmasta todennäköisestä luovutushinnasta. Eräiden pörssissä noteeraamattomien
osakeomistuksien käypä arvo muodostuu substanssiarvon, voittokertoimien ja/ tai tehtyjen osakekauppojen
perusteella lasketusta arvosta. Niin
kutsuttujen pääomarahasto-osuuksien
käypänä arvona käytetään yleensä
hallinnointiyhtiön alalla hyväksyttyjen arviointiperiaatteiden mukaan
tekemää arviota osuuksien arvosta.
Noteeraamattomien rahoitusmarkkinavälineiden käypänä arvona on käytetty kirjanpitoarvoa.
Johdannaisinstrumenttien käypänä
arvona käytetään markkina-arvoa.
Velkakirjasaamisten vakuudet on arvostettu todennäköiseen luovutushintaan. Velkasuhteen syntyessä vakuuden turvaava arvo on arvioitu yhtiön
vahvistamien periaatteiden mukaisesti.
Suunnitelman mukaiset
poistot
Konsernin poistosuunnitelma on
laadittu yhtenäisten periaatteiden
mukaan ja perustuu arvioon varojen
taloudellisesta käyttöiästä. Poistot pe-
rustuvat pääsääntöisesti alkuperäiseen
hankintahintaan. Mikäli alkuperäistä
hankintahintaa ei ole historiallisesti
pystytty selvittämään, lähtöarvona
on ollut 31.12.1993 päivätyn taseen kirjanpidollinen jäännösarvo ja
mainittuun ajankohtaan perustuva
taloudellinen elinikä. Seuraavia taloudellisia käyttöaikoja on sovellettu:
Aineettomat hyödykkeet
Aineettomat oikeudet
Muut pitkävaikutteiset
menot
Sijoitukset
Teollisuus-, liike- ja
toimistorakennukset
Asuinrakennukset
Aineelliset hyödykkeet
Konttorikalusteet
Autot
Atk-laitteet
Muu kalusto
Muut aineelliset
hyödykkeet
5 vuotta
5–10 v.
40 vuotta
50 vuotta
5 vuotta
5 vuotta
3 vuotta
5 vuotta
8 vuotta
Suunnitelman mukaisten ja verotuksessa vähennettyjen poistojen
välinen poistoeron muutos on ilmoitettu erikseen emoyhtiön tuloslaskelmassa. Taseessa kertynyt
poistoero ilmoitetaan emoyhtiön
tilinpäätössiirtojen yhteydessä.
Toimintokohtaiset
kustannukset
Liikekulut ja poistot ilmoitetaan
tuloslaskelmassa toimintokohtaisesti vuosittain tehtyjen selvitysten
perusteella. Prosentuaalinen jakauma voi siis vaihdella vuosittain.
Tilinpäätössiirrot ja
laskennallinen verovelka
Erillisten yhtiöiden tilinpäätöksessä
laskennallista verovelkaa ei vähennetä
tilinpäätössiirroista. Konsernitaseessa
tilinpäätössiirrot on jaettu vähemmistöosuuden erottamisen jälkeen
omaan pääomaan ja laskennalliseen
verovelkaan sekä konsernituloslaskelmassa laskennallisen verovelan
ja tulososuuden muutokseen.
Verot
Tuloslaskelmassa ilmoitetut verot
sisältävät paitsi tilikauden arvioidun
veron myös mahdolliset aikaisempien
vuosien veroja koskevat oikaisuerät.
Eläkejärjestelyt
Henkilöstön lakisääteinen eläketurva
on järjestetty TyEL-vakuutuksin ja lisäeläkejärjestelyin. Eläkekulut on kirjanpidossa esitetty suoriteperusteisesti.
Vakuutusten aktivoidut hankintamenot
(zillmerointi)
Yhtiö ei ole aktivoinut vakuutusten
hankintamenoja.
VUOSIKERTOMUS 2011
Tuloslaskelman liitteet
Emoyhtiö
2011
2010
Lakisääteisen eläkevakuutuksen vakuutusmaksutulo ja maksetut korvaukset
Vakuutusmaksutulo
Ensivakuutus
TyEL:n mukainen vakuutus
Työnantajan osuus
287 589 686,64
Työntekijän osuus
82 540 040,00
TEL:n mukainen lisäeläkevakuutus
YEL:n vähimmäisturvan mukainen vakuutus
YEL:n mukainen lisäeläkevakuutus
Vakuutusmaksutulo
256 455 169,31
370 129 726,64
74 067 907,00
330 523 076,31
585 928,84
611 119,66
52 866 940,48
49 228 174,54
0,00
3 323,58
423 582 595,96
380 365 694,09
Luottotappiot vakuutusmaksusaamisista (-)
TyEL
3 345 681,77
YEL
840 410,46
3 905 996,32
4 186 092,23
730 202,67
4 636 198,99
Maksetut korvaukset
Ensivakuutus
Maksettu eläkkeensaajille
TyEL:n mukainen vakuutus
TEL:n mukainen lisäeläkevakuutus
YEL:n vähimmäisturvan mukainen vakuutus
YEL:n mukainen lisäeläkevakuutus
249 666 609,57
227 844 618,01
3 527 839,45
3 414 450,21
46 542 378,87
43 166 930,51
987 433,25
300 724 261,14
925 040,80
275 351 039,53
Maksettu/saatu vastuunjakokorvauksia
TyEL-eläkkeet
81 763 371,66
YEL-eläkkeet
5 535 032,12
73 564 857,30
87 298 403,78
8 446 720,52
82 011 577,82
Osuus työttömyysvakuutusrahaston (TVR) vakuutusmaksusta
ja palkattomien aikojen perusteella karttuneiden eläkeosien
kustannustenjaosta.
-14 070 686,94
YEL:n valtion osuus
-3 466 843,53
VEKL:n valtion korvaus
-6 378,38
Korvaustoiminnon hoitokulut
Työkyvyn ylläpitotoiminnon hoitokulut
Maksetut korvaukset yhteensä
-14 615 275,09
-6 718 297,26
-17 543 908,85
-2 959,32
-21 336 531,67
370 478 756,07
336 026 085,68
3 850 193,11
3 624 005,46
469 905,93
442 497,63
374 798 855,11
340 092 588,77
Sijoitustoiminnan nettotuoton erittely
Sijoitustoiminnan tuotot
Tuotot kiinteistösijoituksista
Osinkotuotot, konserni
1 950 000,00
0,00
Korkotuotot, konserni
3 701 668,90
3 942 921,27
Korkotuotot
346 899,79
Muut tuotot
26 233 579,16
410 237,77
32 232 147,85
31 561 668,96
35 914 828,00
Tuotot muista sijoituksista
Osinkotuotot
13 833 202,53
Korkotuotot
18 856 034,60
Muut tuotot
21 029 126,81
Yhteensä
Arvonalentumisten palautukset
Myyntivoitot
Yhteensä
13 306 887,02
23 111 408,99
53 718 363,94
85 950 511,79
10 718 845,27
47 137 141,28
83 051 969,28
6 674 785,60
21 741 686,96
80 788 164,99
105 584 288,81
173 413 462,38
210 377 945,05
VUOSIKERTOMUS 2011
Tuloslaskelman liitteet
Emoyhtiö
2011
2010
Sijoitustoiminnan kulut
Kulut kiinteistösijoituksista, konserni
13 658 999,49
Kulut kiinteistösijoituksista
Kulut muista sijoituksista
Korkokulut ja muut vieraan pääoman kulut
Korkokulut, konserni
Yhteensä
14 515 776,50
2 240 511,02
2 582 346,01
15 005 304,29
13 901 116,93
60 953,86
42 916,07
148 494,20
152 133,61
31 114 262,86
31 194 289,12
Arvonalentumiset ja poistot
Arvonalentumiset
Rakennusten suunnitelmapoistot
94 582 269,62
477 187,14
Myyntitappiot
Yhteensä
Sijoitustoiminnan nettotuotto
19 762 812,77
95 059 456,76
954 480,15
20 717 292,92
49 826 556,45
23 824 277,21
176 000 276,07
75 735 859,25
-2 586 813,69
134 642 085,80
Tuloslaskelman erä liikekulut
Vakuutusten hankintamenot
Ensivakuutusten palkkiot
Muut vakuutusten hankintamenot
416 996,35
2 319 574,01
Vakuutusten hoitokulut
347 076,15
2 736 570,36
2 694 209,93
5 600 550,72
3 041 286,08
5 549 233,61
Hallintokulut
Lakisääteiset maksut
ETK:n kustannusosuus
1 238 555,53
Oikeushallintomaksu
84 388,69
Finanssivalvonnan valvontamaksu
51 293,10
Muut hallintokulut
Yhteensä
1 343 538,28
87 637,17
1 374 237,32
52 214,73
1 483 390,18
3 520 676,69
3 142 125,59
13 232 035,09
13 216 035,46
Kokonaisliikekulut toiminnoittain
Maksetut korvaukset
Korvaustoiminnon hoitokulut
Työkyvyn ylläpitotoiminnon hoitokulut
Liikekulut
3 850 193,11
469 905,93
3 624 005,46
4 320 099,04
442 497,63
4 066 503,09
13 232 035,09
13 216 035,46
Kulut kiinteistösijoituksista
1 196 404,52
1 118 058,32
Kulut muista sijoituksista
3 543 970,62
3 040 888,14
22 292 509,27
21 441 485,01
Palkat ja palkkiot
7 863 035,76
7 661 370,78
Eläkekulut
1 607 613,93
1 507 685,31
Sijoitustoiminnan hoitokulut
Kokonaisliikekulut yhteensä
Henkilöstöä ja toimielinten jäseniä koskevat liitetiedot
Henkilöstökulut
Muut henkilöstösivukulut
Yhteensä
710 639,02
703 650,16
10 181 288,71
9 872 706,25
VUOSIKERTOMUS 2011
Tuloslaskelman liitteet
Emoyhtiö
2011
2010
Johdon palkat ja palkkiot
Toimitusjohtaja ja hänen sijaisensa
442 401
421 532
Hallituksen jäsenet
85 120
83 500
Hallintoneuvoston jäsenet
31 600
27 760
Tilintarkastus
79 573
85 590
Veroneuvonta
6 949
13 779
Muut palvelut
0
45 866
134
132
Johdon eläkesitoumukset ja rahalainat
Toimitusjohtajalla on oikeus siirtyä eläkkeelle 61-vuotiaana,
josta aiheutuva vastuu on katettu eläkevakuutuksella.
Hallintoveuvoston tai hallituksen jäsenille ei ole annettu
eläkesitoumuksia.
Yhtiö ei ole myöntänyt lainoja yhtiön johdossa oleville henkilöille
eikä hallituksen tai hallintoneuvoston jäsenille.
Tilintarkastajan palkkiot
Henkilöstön keskimääräinen luku
Henkilöstön keskimääräinen luku tilikauden aikana
VUOSIKERTOMUS 2011
Taseen liitteet
Sijoitukset 31.12.2011
Emoyhtiö
Jäljellä
oleva
hankintameno
Kirjanpitoarvo
Käypä
arvo
Sijoitusten käypä arvo ja arvostusero
Kiinteistösijoitukset
Kiinteistöt
Kiinteistöosakkeet saman konsernin yrityksissä
Kiinteistöosakkeet omistusyhteysyrityksissä
Muut kiinteistöosakkeet
Kiinteistöjen vuokraoikeuksien hankintamenot
Lainasaamiset saman konsernin yrityksiltä
12 037 272
12 037 272
18 397 265
127 630 556
128 394 032
178 874 578
11 992 864
11 992 864
13 080 000
4 113 852
4 113 852
5 167 338
90 002
90 002
90 002
90 116 164
90 116 164
90 116 164
Muut sijoitukset
Osakkeet ja osuudet
986 705 399
986 705 399
1 057 285 267
Rahoitusmarkkinavälineet
578 640 294
580 306 193
590 743 611
Kiinnelainasaamiset
15 063 403
15 063 403
15 063 403
Muut lainasaamiset
22 480 765
22 480 765
22 480 765
1 851 299 945
1 991 298 391
1 848 870 570
Rahoitusmarkkinavälineiden jäljellä oleva
hankintameno sisältää:
korkotuotoksi (+) tai niiden vähennykseksi (-)
jaksotettua nimellisarvon ja hankintamenon erotusta
1 665 900
Kirjanpitoarvo sisältää
Tuloutettuja arvonkorotuksia
Muita arvonkorotuksia
131 691
631 784
763 476
Arvostusero (käyvän ja kirjanpitoarvon erotus)
Ei-suojaavat johdannaiset 31.12.2011
Kirjanpitoarvo
139 998 446
Käypä
arvo
Muut saamiset
Ennakkomaksut optiosopimuksista
592 000
592 000
-1 389 000
Muut velat
Ennakkomaksut optiosopimuksista
-1 974 200
Futuurit
-840 000
-840 000
Termiinisopimukset
-2 567 154
-2 565 841
-4 789 354
-4 202 841
Arvostusero (käyvän ja kirjanpitoarvon erotus)
586 513
VUOSIKERTOMUS 2011
Taseen liitteet
Sijoitukset 31.12.2010
Emoyhtiö
Jäljellä
oleva
hankintameno
Kirjanpitoarvo
Käypä
arvo
Sijoitusten käypä arvo ja arvostusero
Kiinteistösijoitukset
Kiinteistöt
Kiinteistöosakkeet saman konsernin yrityksissä
11 584 179
11 584 179
18 982 724
122 113 524
122 877 000
167 830 484
Kiinteistöosakkeet omistusyhteysyrityksissä
11 992 864
11 992 864
13 080 000
Muut kiinteistöosakkeet
10 303 384
10 303 384
Kiinteistöjen vuokraoikeuksien hankintamenot
11 418 988
95 428
95 428
Lainasaamiset saman konsernin yrityksiltä
95 428
94 050 164
94 050 164
94 050 164
Muut sijoitukset
Osakkeet ja osuudet
Rahoitusmarkkinavälineet
1 079 238 385
1 079 238 385
1 268 182 341
472 117 472
472 434 399
469 304 491
Kiinnelainasaamiset
11 663 756
11 663 756
11 663 756
Muut lainasaamiset
23 271 949
23 271 949
23 271 949
1 837 511 508
2 077 880 325
1 836 431 106
Rahoitusmarkkinavälineiden jäljellä oleva
hankintameno sisältää:
korkotuotoksi (+) tai niiden vähennykseksi (-)
jaksotettua nimellisarvon ja hankintamenon erotusta
316 927
Kirjanpitoarvo sisältää
Tuloutettuja arvonkorotuksia
Muita arvonkorotuksia
131 691
631 784
763 476
Arvostusero (käyvän ja kirjanpitoarvon erotus)
240 368 817
Ei-suojaavat johdannaiset 31.12.2010
Kirjanpitoarvo
Käypä
arvo
Muut saamiset
Ennakkomaksut optiosopimuksista
1 592 700
2 598 600
-612 000
Muut velat
Ennakkomaksut optiosopimuksista
-826 400
Futuurit
0
0
Termiinisopimukset
-2 435 220
-2 379 292
-1 668 920
-392 692
Arvostusero (käyvän ja kirjanpitoarvon erotus)
1 276 228
VUOSIKERTOMUS 2011
Taseen liitteet
Emoyhtiö
2011
Kiinteistöt ja
kiinteistöosakkeet 1)
1)
Lainasaamiset
saman konsernin yrityksiltä
Lainasaamiset
omistusyhteysyrityksiltä
Kiinteistösijoitusten muutokset
Hankintameno 1.1.
171 120 507
94 050 164
0
Lisäykset
7 136 706
600 000
0
Vähennykset
-8 942 311
-4 534 000
0
Hankinameno 31.12.
169 314 902
90 116 164
0
Kertyneet poistot 1.1.
-4 420 187
Vähennysten ja siirtojen kertyneet poistot
Tilikauden poistot
-445 174
Kertyneet poistot 31.12.
-4 865 361
Arvonalentumiset 1.1.
Vähennysten ja siirtojen arvonalentumiset
Tilikauden arvonalentumiset
Arvonalentumisten palautukset
Arvonalentumiset 31.12.
-10 610 941
2 752 779
-3 237 332
2 510 499
-8 584 995
Arvonkorotukset 1.1.
Lisäykset
Vähennykset
Arvonkorotukset 31.12.
Kirjanpitoarvo 31.12.
1)
Sisältää kiinteistöjen vuokraoikeuksien hankintamenot.
763 476
0
0
763 476
156 628 022
90 116 164
0
VUOSIKERTOMUS 2011
Taseen liitteet
Emoyhtiö
Osakkeet ja osuudet 31.12.2011
Kotimaa
Osuus
osakkeista %
Kirjanpitoarvo
Käypä
arvo
Sijoitusomaisuus
Kotimaiset noteeratut osakkeet
Aktia Bank Abp, A
Suomi
8,58 %
19 654 049
19 654 049
Aktia Bank Abp, R
Suomi
10,64 %
15 431 690
15 431 690
Atria Yhtymä Oyj, A
Suomi
2,18 %
2 466 880
2 466 880
Basware Oyj
Suomi
2,97 %
6 308 723
6 308 723
Biotie Therapies Oyj
Suomi
1,98 %
3 846 534
3 846 534
Cargotec Oyj
Suomi
0,99 %
8 720 473
12 524 100
Finnair Oyj
Suomi
1,16 %
3 391 490
3 391 490
Fortum Oyj
Suomi
0,10 %
14 832 000
14 832 000
Kemira Oyj
Suomi
1,04 %
14 839 200
14 839 200
Kesko Oyj
Suomi
0,54 %
13 792 300
13 792 300
Lassila & Tikanoja Oyj
Suomi
1,44 %
6 300 000
6 300 000
Marimekko Oyj
Suomi
2,74 %
1 983 960
2 138 400
Metso Oyj
Suomi
0,29 %
12 250 700
12 250 700
Nokia Oyj
Suomi
0,09 %
12 723 750
12 723 750
Nokian Renkaat Oyj
Suomi
0,28 %
7 403 077
8 956 800
Nordea Pankki Oyj
Suomi
0,03 %
6 398 600
6 398 600
Nordic Aluminium Oyj
Suomi
2,87 %
1 954 102
3 502 800
Okmetic Oyj
Suomi
2,69 %
1 702 738
2 287 800
Olvi Oyj
Suomi
0,99 %
1 159 297
2 474 077
Oriola-KD Oyj
Suomi
0,64 %
1 656 284
1 656 284
Outokumpu Oyj
Suomi
0,85 %
7 812 000
7 812 000
Outotec Oyj
Suomi
0,66 %
7 801 372
10 881 000
Ponsse Oyj
Suomi
1,21 %
2 346 000
2 346 000
Pöyry Oyj
Suomi
1,79 %
5 778 000
5 778 000
Raisio Yhtymä Oyj,V
Suomi
1,60 %
5 019 000
5 019 000
Ramirent Oyj
Suomi
1,51 %
8 905 200
8 905 200
Stockmann Oyj Abp, A
Suomi
0,23 %
2 214 549
2 214 549
UPM-Kymmene Oyj
Suomi
0,13 %
5 936 000
5 936 000
Viking Line Oyj
Suomi
0,26 %
610 600
610 600
Wärtsilä Oyj Abp, B
Suomi
0,25 %
8 729 628
11 043 450
YIT Oyj
Suomi
0,93 %
14 573 000
14 573 000
Ålandsbanken Abp, A
Suomi
1,91 %
1 700 435
1 700 435
Ålandsbanken Abp, B
Suomi
2,09 %
1 390 695
1 390 695
Ulkomaiset noteeratut osakkeet
Autoliv Inc. SDB
Ruotsi
4 101 990
Altona Mining
Norja
289 157
6 508 191
656 235
Altona Mining
Australia
258 430
258 430
Dannemora Mineral B
Ruotsi
996 702
996 702
Nordic Mines AB
Ruotsi
954 802
1 089 895
Northland Resources Inc.
Kanada
1 354 140
1 354 140
TTS Marine Asa
Norja
2 944 630
2 944 630
Volvo Ab, B
Ruotsi
4 647 105
4 647 105
Kotimaiset noteeraamattomat osakkeet
Finda Oy
Suomi
0,30 %
590 875
590 875
Försäkrings Ab Garantia
Suomi
2,00 %
960 675
1 069 200
Goodmill Oy
Suomi
15,62 %
500 000
500 000
M-Brain Oy
Suomi
17,93 %
1 904 175
1 904 175
Multi Touch
Suomi
8,59 %
999 990
999 990
Tornator Timberland Oy
Suomi
2,50 %
2 000 000
10 775 000
VVO-Yhtymä Oyj, A
Suomi
0,20 %
324 000
825 000
VUOSIKERTOMUS 2011
Taseen liitteet
Emoyhtiö
Osakkeet ja osuudet 31.12.2011
Kotimaa
Osuus
osakkeista %
Kirjanpitoarvo
Käypä
arvo
60 400 414
Korkorahastot Aktia Corporate Bond+, D
60 400 414
Aktia Emerging Markets Bond+, D
4 965 836
6 375 736
Aktia Emerging Markets Local Currency Bond+, D
51 972 993
64 545 033
Aktia Emerging Markets Local Currency Bond T-bill +, D
10 017 613
10 070 232
Babson Capital European Senior Loans Limited High Yield
10 885 798
10 885 798
Bluebay Invest Grade Bond Base
30 000 000
31 813 020
Bluebay Global Diversified Corporate Bond Fund
10 030 198
11 124 600
Bluebay Global High Yield Bond
60 031 714
60 484 894
Evli European High Yield B
40 215 937
40 518 620
Harbourmaster HCM Loan Investments class Ahigh Yield
10 000 000
11 000 805
Investec EM Local Currency Dynamic Debt I Acc Gross USD
40 125 265
40 125 265
Neuberger Berman High Yield Bond Fund I
55 000 000
55 311 291
Nordea Dedicated Invt FIS X-Credit FD BI-Eur High Yield
20 000 000
22 662 000
Osakerahastot Aberdeen Global Asia Pacific
13 913 015
16 909 942
Black Rock European Focus Fond
22 233 473
24 490 689
Black Rock Global funds Latin America
2 240 240
3 150 002
Comgest Growth Emerging Markets Equity
13 438 466
13 438 466
DB X-Trackers DJ EU STX 50-1C Fund
11 431 200
11 431 200
DB X-Trackers DJ STOXX 600
27 144 000
27 144 000
DB X-Trackers MSCI USA TRN Index EFT 1C
21 581 011
26 286 400
East Capital Bering Balkan Fund
1 652 010
1 652 010
East Capital Bering Central Asia Fund
732 281
732 281
East Capital Bering Russia Fund
893 021
893 021
East Capital Bering Ukraine Fund
697 333
697 333
East Capital Eastern European Fund
9 851 183
9 851 183
East Capital Explorer BTA 071106
2 230 139
2 230 139
East Capital Russian Fund
16 870 869
16 870 869
Eagle US Small Cap Equity
15 144 417
15 144 417
Eaton Vance International
11 865 058
11 865 058
Fourton Odysseus, A
2 302 604
3 360 934
Fourton Stamina, A
2 297 510
3 499 990
Macquarie Asia New Stars
10 000 000
10 090 405
OP-Kehittyvä Aasia
10 000 000
10 234 888
Pääomarahastot
Capital Dynamics S.C.A.-Global Secondaries III
3 226 118
3 309 493
East Capital Financials Investors
1 751 682
1 751 682
Essedel Russia Opportunity Fund Ky
900 712
960 163
Finnmezzanine Rahasto III A Ky
545 104
670 141
First European Fund Investments
511 393
511 393
Mandatum Pääomarahasto I Ky
698 525
698 525
Nordic Mezzanine Gp II
631 047
631 047
Nordic Mezzanine Gp III
750 275
750 275
Pohjola Selected Opportunities Fund Ky
9 000 000
11 882 200
Polaris Private Equity III
844 344
844 344
RCP Secondary Opportunity Fund
3 646 347
4 567 808
Sentica Buyout III Ky
3 135 342
3 316 456
Sovereign Capital Limited Partnership III
2 798 061
2 798 061
Emoyhtiö
Osakkeet ja osuudet 31.12.2011
Kiinteistörahastot
VUOSIKERTOMUS 2011
Kotimaa
Osuus
osakkeista %
Kirjanpitoarvo
Käypä
arvo
AKR Tuotto Ky
4 900 722
4 900 722
AKR Verto Ky
2 681 042
2 681 042
CapMan Real Estate Fund II Ky
3 303 798
3 303 798
Forum Fastighets Kb
31 327 704
31 327 704
Sponda Kiinteistörahasto I Ky
2 624 546
2 624 546
Sponda Kiinteistörahasto II Ky
6 308 663
6 308 663
VCA Baltic Retail Fund Ky
780 000
780 000
Muut rahastot
AIM Insurance Strategies Fund
10 650 000
10 650 000
Alpha 15 Fund- Class A
8 170 997
8 170 997
BNP Harewood Volhedge
3 870 810
3 870 810
Catco Reinsurance Fund Ltd
6 093 181
7 168 425
Catco 2 SP 1 Reinsurance Fund Ltd
1 054 467
1 054 467
H.I.G. Bayside Loan Opportunity Cayman Fund II
3 197 185
3 319 933
Perella Weinberg Opportunity Offshore Fund II B
10 113 830
11 747 095
Perella Weinberg Opportunity Offshore Fund III B
2 324 309
3 010 397
Selectinvest Arbitrage/Liqudation Class C
696 340
770 112
VUOSIKERTOMUS 2011
Taseen liitteet
Aineettomat oikeudet
ja muut pitkävaikutteiset menot
Koneet ja
kalusto
Muut aineelliset hyödykkeet
Yhteensä
Aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden muutokset
Hankintameno 1.1.
3 813 845
1 039 873
1 824 533
6 678 251
0
-127 795
0
-127 795
103 724
317 330
0
421 054
-2 039 469
-91 624
0
-2 131 094
Hankintameno 31.12.
1 878 100
1 137 785
1 824 533
4 840 417
Kertyneet poistot 1.1.
-2 199 196
-492 956
-16 667
-2 708 819
0
127 795
0
127 795
869 066
57 571
0
926 638
Tilikauden poistot
-168 464
-230 870
-3 279
-402 613
Kertyneet poistot 31.12.
-1 498 594
-538 460
-19 946
-2 057 000
379 506
599 325
1 804 587
2 783 418
Edellisenä vuonna loppuun poistetut
Lisäykset
Vähennykset
Edellisenä vuonna loppuun poistetut
Vähennysten kertyneet poistot
Kirjanpitoarvo 31.12.
VUOSIKERTOMUS 2011
Vuosikertomus 2010
Taseen liitteet
Emoyhtiö
2011
2010
Omassa käytössä olevat kiinteistöt ja kiinteistöosakkeet
Jäljellä oleva hankintameno
5 093 708
Kirjanpitoarvo
5 857 183
4 544 304
5 307 780
Käypä arvo
6 600 202
5 870 400
Pankkitakaus
7 065 465
8 753 345
Takausvakuutus
3 350 140
3 388 626
35 999
24 833
Muut lainasaamiset vakuuden mukaan eriteltynä
Muut lainasaamiset
Nimivakuus
Vakuutuskirja
1 288
3 865
Muu vakuus
12 027 872
11 101 281
Jäljellä oleva hankintameno
22 480 765
23 271 949
Eläkelainasaamisten yhteismäärä
Muut kiinnelainasaamiset
4 018 052
748 363
Muut lainasaamiset
8 640 749
9 620 505
12 658 801
10 368 868
250 158
40 594
7 058 631
7 061 092
Ennakkoon maksetut eläkkeet
20 273 294
18 234 722
Saatavia Eläketurvakeskukselta
1 821 700
2 781 327
Jäljellä oleva hankintameno yhteensä
Konsernisaamiset ja -velat
Muut saamiset
Muut lyhytaikaiset velat
Muut siirtosaamiset
Muut siirtosaamiset
119 594
92 325
22 214 588
21 108 374
Osakepääoma 1.1.
14 272 200
14 272 200
31.12.
14 272 200
14 272 200
Ylikurssirahasto 1.1.
372 282
372 282
Ylikurssirahasto 31.12.
372 282
372 282
4 960 257
4 858 623
Oman pääoman muutokset
Osakepääoma
Osakkeiden lkm 52 615 kpl
Ylikurssirahasto
Muu oma pääoma
Varmuusrahasto 1.1.
Lunastetut omat osakkeet, 2011: 34 kpl/ 2010: 1 kpl
-12 863
-372
98 436
102 007
5 045 831
4 960 257
Hallituksen käyttövarat 1.1.
23 742
54 742
Siirto edellisen tilikauden ylijäämästä
25 000
25 000
-37 000
-56 000
11 742
23 742
Siirto edellisen tilikauden ylijäämästä
31.12.
Eri tarkoituksiin
31.12.
VUOSIKERTOMUS 2011
Vuosikertomus 2010
Taseen liitteet
Emoyhtiö
2011
Edellisen tilikauden ylijäämä 1.1.
Siirto varmuusrahastoon
Jaettu osinkoina
Siirto hallituksen käyttövaroihin
Tilikauden tulos
31.12.
Oma pääoma yhteensä 31.12.
2010
1 018 469
811 457
-98 436
-102 007
-895 033
-684 450
-25 000
-25 000
1 161 393
1 018 469
1 161 393
1 018 469
20 863 447
20 646 951
14 272 200
14 272 200
6 591 247
6 374 751
-3 971 125
-920 033
0
0
1 161 393
1 018 469
5 045 831
4 960 257
Yhtiöllä ei ole 31.12.2011 hallinnassaan omia osakkeita.
Yhtiön hallussa olevat omat osakkeet mitätöitiin vuoden aikana.
Osakkeenomistajien osuus omasta pääomasta
Oman päoman jakautuminen ehdotetun voitonjaon jälkeen
Osakkeenomistajien osuus
Osakepääoma
Muu oma pääoma
Ehdotettu voitonjako osakkeenomistajille
Vakuutuksenottajien osuus ehdotetun voitonjaon jälkeen
Voitonjakokelpoiset varat
Laskelma voitonjakokelpoisista varoista
Tilikauden voitto (tappio)
+ Muut vapaa oma pääoma
Varmuusrahasto
Hallituksen käyttövarat
Voitonjakokelpoiset varat yhteensä
11 742
23 742
6 218 966
6 002 469
Vakuutustekninen vastuuvelka
Vakuutusmaksuvastuu
Vastaiset eläkkeet
Osittamaton lisävakuutusvastuu
Ositettu lisävakuutusvastuu
980 203 200
944 438 600
78 926 240
127 668 780
6 082 940
6 956 060
-12 202 710
16 308 900
1 053 009 670
1 095 372 340
Alkaneet eläkkeet
741 972 290
657 258 060
Tasoitusmäärä
119 433 910
130 095 070
861 406 200
787 353 130
1 914 415 870
1 882 725 470
Osaketuottosidonnainen lisävakuutusvastuu
Vakuutusmaksuvastuu yhteensä
Korvausvastuu
Korvausvastuu yhteensä
Vakuutustekninen vastuuvelka yhteensä
Ositettu lisävakuutusvastuu 1.1.
Tilivuonna maksetut asiakashyvitykset (-)
5 166 760
3 972 900
-5 139 960
-3 966 140
Siirto ositettuun lisävakuutusvastuuseen (+)
3 390 000
5 160 000
Ositettu lisävakuutusvastuu 31.12.
3 416 800
5 166 760
Ennakkoon maksetut vakuutusmaksut
691 447
732 451
Tarkistusmaksuvelka
354 577
208 378
7 535
52 065
Siirtovelka
Velka Eläketurvakeskukselle
VUOSIKERTOMUS 2011
Vuosikertomus 2010
Taseen liitteet
Emoyhtiö
2011
Ennakkopidätysvelka
2010
4 397 517
4 025 370
Arvonlisäverovelka
626 138
678 569
Ostovelat
499 802
731 399
2 379 794
2 739 222
Palkka-, provisio- ja sosiaalikustannusvelka
Muut siirtovelat
910 336
557 635
9 867 146
9 725 089
6 080 778
0
712 191
718 100
95 201 336
102 748 464
27 638 000
0
-840 000
0
152 009 000
25 146 000
592 000
92 000
373 113 000
50 292 000
-2 559 400
-136 000
7 182 257
82 138 003
-53 540
-2 628 864
Kohde-etuus
45 000 000
0
Käypä arvo
-1 876 016
0
1 000 euroa
1 000 euroa
16 881
19 703
Vakuuksia ja vastuusitoumuksia
Arvonlisävero
Vastuu arvonlisäverolain (ALVB) 13 a § tarkoitetun verovelvollisuusryhmän alv-velasta
Alv-vastuu uudisrakentamisesta ja kiinteistöjen perusparannuksesta tehdyt vähennykset
Sijoitusitoumukset
Sijoitussitoumukset pääomarahastoihin ja kiinteistörahastoihin
Johdannaissopimukset
Korkojohdannaiset
Futuurisopimukset
Kohde-etuus
Käypä arvo
Optiosopimukset, ostetut
Kohde-etuus
Käypä arvo
Optiosopimukset, asetetut
Kohde-etuus
Käypä arvo
Valuuttajohdannaiset
Termiinisopimukset
Kohde-etuus
Käypä arvo
Valuutanvaihtosopimukset, avoimet
Vakavaraisuutta koskevat liitetiedot
Toimintapääoma
Oma pääoma ehdotetun voitonjaon vähentämisen jälkeen
Tilinpäätössiirtojen kertymä
Omaisuuden käypien arvojen ja taseen kirjanpitoarvojen välinen arvostusero
Osittamaton lisävakuutusvastuu
Aktivoidut vakuutusten hankintamenot ja aineettomat hyödykkeet (-)
Tasausvastuusta toimintapääomaan rinnastettava osa
TVYL 17 § toimintapääoman vähimmäismäärä laskettuna lain 853/ 2008 6 §: mukaan
Toimintapääoma esitetty siten, että siihen ei sisälly tasausvastuusta toimintapääomaan rinnastettavaa osaa
Toimintapääoman vähimmäismäärä esitettynä ilman lain 853/2008 mukaisia väliaikaisia huojennuksia vuosille 2008-2010
Runsasvahinkoisten vuosien varalle vakuutustekniseen vastuuvelkaan sisältyvä tasoitusmäärä
1 702
1 855
140 585
241 645
78 926
127 669
-637
-1 867
73 297
70 082
310 753
459 087
35 183
33 639
237 456
389 005
91 533
128 031
119 434
130 095
VUOSIKERTOMUS 2011
Tunnusluvut ja analyysit
Emoyhtiö
(Summat miljoonissa euroissa)
2011
2010
2009
2008
2007
Tiivistelmä tunnusluvuista
Vakuutusmaksutulo
423,6
380,4
371,6
335,4
305,7
Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset 1)
370,5
336,0
317,2
276,8
248,0
127,8
Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin
-102,4
214,4
181,0
-297,7
Sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle pääomalle
-4,9 %
11,5 %
10,8 %
-15,5 %
7,3 %
Liikevaihto
421,0
515,0
495,6
189,9
484,8
Kokonaisliikekulut
% liikevaihdosta
22,3
21,4
20,1
18,6
15,9
5,3 %
4,2 %
4,1 %
9,8 %
3,3 %
0,9 %
Kokonaisliikekulut ilman sijoitustoiminnan ja työkyvyn
ylläpitotoiminnan hoitokuluja
% TyEL-palkka- ja YEL-työtulosummasta sisältäen osuuden
rinnakkaisvakuutuksista
Kokonaistulos
Vastuuvelka
Toimintapääoma
% vastuuvelasta 2)
suhteessa vakavaraisuusrajaan
0,9 %
0,9 %
0,9 %
143,2
88,8
-292,9
64,5
1 914,4
1 882,7
1 722,1
1 561,1
1 664,6
310,8
459,1
333,5
240,0
476,5
17,7 %
27,3 %
21,3 %
16,7 %
32,6 %
2,3
2,4
3,0
2,7
2,2
119,4
130,1
114,2
118,1
123,5
2 055,0
2 124,4
1 884,0
1 666,1
1 921,9
3,4
5,2
3,9
3,0
6,0
0,20 %
0,33 %
0,3 %
0,2 %
0,5 %
TyEL-palkkasumma
1 525,3
1 429,2
1 367,4
1 255,3
1 131,1
YEL-työtulosumma
240,9
226,9
232,2
230,8
228,8
TyEL-vakuutuksia 4)
7 193
7 538
7 907
8 034
7 949
Tasoitusvastuu
Eläkevarat 3)
Siirto asiakashyvityksiin
% TyEL-palkkasummasta sisältäen osuuden rinnakkaisvakuutuksesta
1)
0,8 %
-155,1
TyEL-vakuutettuja
55 181
56 635
54 985
52 807
46 235
YEL-vakuutuksia
11 671
11 727
12 342
13 317
13 960
Eläkkeensaajia
27 000
26 141
25 227
24 289
23 074
Tuloslaskelman maksetut korvaukset ilman korvaustoiminnan ja
työkyvyn ylläpitotoiminnon hoitokuluja.
2)
Suhdeluku laskettu %:na vakavaraisuusrajan laskennassa käytetystä vastuuvelasta.
3)
Vastuuvelka + arvostuserot.
4)
Vakuutussopimuksen tehneiden työantajien vakuutukset.
VUOSIKERTOMUS 2011
Tunnusluvut ja analyysit
Emoyhtiö
(Summat miljoonissa euroissa)
2011
2010
2009
2008
2007
Tulosanalyysi
Tuloksen synty
Vakuutusliikkeen tulos
-8,5
16,5
-3,0
-2,8
11,0
Sijoitustoiminnan tulos käyvin arvoin
-148,6
124,6
89,4
-292,5
51,7
+ Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin
-102,4
214,4
181,6
-297,0
129,7
-46,2
-89,8
-92,2
4,5
-78,0
2,0
2,2
2,4
2,5
1,9
-155,1
143,2
88,8
-292,9
64,5
- Vastuuvelan tuottovaatimus
Hoitokustannustulos
Kononaistulos
Tuloksen käyttö
Vakavaraisuuden muutokseen
Tasoitusvastuun muutokseen
Toimintapääoman muutokseen
Osittamattoman lisävakuutusvastuun muutokseen
Arvostuserojen muutokseen
Tilinpäätössiirtojen kertymän muutokseen
-11,8
16,0
-4,2
-4,7
10,2
-148,8
121,5
88,7
-293,8
47,8
-48,7
40,8
30,5
-142,0
97,5
-101,1
79,7
56,9
-152,3
-51,3
-0,2
0,0
0,3
-0,9
0,0
1,2
1,0
1,0
1,3
1,6
Siirto asiakashyvityksiin
3,0
4,6
3,4
2,6
5,3
Siirto asiakashyvityksiin (rinnakkaisvakuutuksiin)
2,5
1,1
1,1
3,0
1,3
-155,1
143,2
89,0
-292,9
64,5
14,9 %
Tilikauden voittoon
Yhteensä
Vakavaraisuus
Toimintapääoma ja sen rajat
Vakavaraisuusraja
1)
7,8 %
11,4 %
7,1 %
6,1 %
Tavoitevyöhykkeen yläraja
31,2 %
45,7 %
28,4 %
24,3 %
59,5 %
Toimintapääoma 1)
17,7 %
27,3 %
21,3 %
16,7 %
32,6 %
Suorat nettotuotot
55,6
51,9
59,0
48,5
51,2
Lainasaamiset
1,1
1,3
0,9
0,4
0,8
15,2
22,2
24,8
24,3
21,1
Sisältää vuosina 2008, 2009, 2010 ja 2011 tasausvastuusta toimintapääomaan rinnastettavan osan.
Sijoitustoiminnan tuottoerittely ja tulos
Joukkovelkakirjalainat
Muut rahoitusmarkkinavälineet ja talletukset
1,0
0,4
2,4
7,3
3,9
Osakkeet ja osuudet
24,4
11,3
17,6
2,7
12,3
Kiinteistösijoitukset
17,4
19,8
15,6
15,5
14,4
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
Muut sijoitukset
Sijoituslajeille kohdistamattomat tuotot,
kulut ja liikekulut
Arvonmuutokset tuloslaskelmassa 1)
Osakkeet ja osuudet
-3,5
-3,2
-2,4
-1,6
-1,2
-58,2
82,8
65,1
-194,0
127,9
97,1
-68,3
34,3
47,6
-163,6
Joukkovelkakirjalainat
5,4
34,3
22,5
-41,7
3,8
Kiinteistösijoitukset
4,8
14,2
-5,0
11,3
27,0
Muut
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
VUOSIKERTOMUS 2011
Sijoitusjakauma (käyvin arvoin)
Emoyhtiö
Lainasaamiset 1)
31.12. 2011
milj. euroa
31.12. 2010
milj. euroa
%
31.12. 2009
milj. euroa
%
31.12. 2008
milj. euroa
%
31.12. 2007
milj. euroa
%
38,0
1,9 %
35,4
1,7 %
45,8
2,5 %
23,8
1,4 %
16,2
0,9 %
933,2
46,6 %
786,4
37,7 %
897,9
48,3 %
830,6
50,6 %
722,2
38,8 %
425,3
21,3 %
367,6
17,6 %
385,7
91,5
4,6 %
58,2
2,8 %
65,2
3,5 %
130,4
7,9 %
130,7
7,0 %
Osakkeet ja osuudet
579,8
29,0 %
852,0
40,8 %
476,6
25,6 %
301,8
18,4 %
700,9
37,6 %
Kiinteistösijoitukset 3)
358,1
17,9 %
354,0
17,0 %
372,3
20,1 %
355,1
21,6 %
293,5
15,8 %
52,2
2,6 %
48,5
2,3 %
45,5
Joukkovelkakirjalainat 1) 2)
* sisältää korkorahastoja
235,6
237,9
Muut rahoitusmarkkinavälineet
ja talletukset 1) 2)
* sisältää korkorahastoja
* sisältää sijoitusrahastoja ja yhteissjoitusyrityksiä
Sijoitukset yhteensä
Jvk-salkun modifioitu duraatio (D mod = D/ 1+r)
2 000,5 100,0 %
2 086,0 100,0 %
1 857,7 100,0 %
45,9
1 641,6 100,0 %
3,5
1)
Sisältää kertyneet korot.
2)
Korkorahastoista pitkän koron rahastot sisältyvät joukkovelkakirjalainoihin ja lyhyen koron rahastot muihin rahoitusmarkkinavälineisiin.
3)
Sisältää niiden sijoitusrahastojen osuudet ja sijoitukset niihin rinnastettaviin yhteissjoitusyrityksiin, jotka sijoittavat kiinteistöihin ja kiinteistöyhteisöihin.
6,9
1 863,5 100,0 %
VUOSIKERTOMUS 2011
Tunnusluvut ja analyysit
Emoyhtiö
(Summat miljoonissa euroissa)
Sijoitustoiminnan nettotuotot kirjanpidossa
2011
2010
2009
2008
2007
-2,6
134,6
124,1
-145,5
179,1
Arvostuserojen muutos 2)
-101,1
79,7
56,9
-152,3
-51,3
Osakkeet ja osuudet
-109,8
91,0
31,6
-164,3
-30,9
4,9
-3,2
17,8
15,0
-18,5
Kiinteistösijoitukset
3,8
-8,0
7,6
-2,9
-2,0
Muut
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
-103,6
214,4
181,0
-297,7
127,8
Joukkovelkakirjalainat
Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin
Muut korkoerät
Vastuuvelan tuottovaatimus 3)
Sijoitustoiminnan kirjanpidollinen tulos
Sijoitustoiminnan tulos käyvin arvoin
Johdannaisten osuus sijoitustoiminnan nettotuotoista
1)
Myyntivoitot ja tappiot sekä muut kirjanpidon arvonmuutokset.
2)
Taseen ulkopuoliset arvonmuutokset.
3)
Vuonna 2008 täydennyskerrointa vastaavaa korkovaatimusta ei lueta
1,2
0,0
0,6
0,7
1,9
-46,2
-89,8
-92,2
4,5
-78,0
-47,6
44,8
32,5
-140,3
103,0
-148,6
124,6
89,4
-292,5
51,7
-8,3
-8,6
-1,2
1,1
1,7
16,9
16,5
16,0
15,2
13,7
mukaan vastuuvelan tuottovaatimukseen.
Hoitokustannustulos
Vakuutusmaksun hoitokustannusosat
Korvausratkaisuista aiheutuvien liikekulujen kattamiseen käytettävissä
olevat maksuosat
0,6
0,6
0,6
0,6
0,5
Muut tuotot
0,2
0,5
0,4
0,3
0,2
Hoitokustannustulo yhteensä
17,7
17,6
17,0
16,1
14,4
Toimintokohtaiset liikekulut 1)
-15,7
-15,4
-14,6
-13,6
-12,5
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
-15,7
-15,4
-14,6
-13,6
-12,5
Muut kulut
Liikekulut yhteensä
Hoitokustannustulos
Liikekulut % hoitokustannustulosta
1)
Ilman sijoitustoiminnan ja työkyvyn ylläpitotoiminnan liikekuluja
ja lakisääteisiä maksuja.
2,0
2,2
2,4
2,5
1,9
88,7 %
87,4 %
85,9 %
84,6 %
86,8 %
VUOSIKERTOMUS 2011
Sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle pääomalle
Emoyhtiö
2011
Sijoitustoim. Sitoutunut
Tuotto - %
nettotuotot
pääoma 2) sitoutuneelle
käyvin arvoin 1) milj. euroa pääomalle
31.12.2011
1.1−31.12.
milj. euroa
2011
1.1–31.12.2011
Lainasaamiset
Joukkovelkakirjalainat 3)
*josta korkorahastot
Muut rahoitusmarkkinavälineet ja talletukset 3)
*josta korkorahastot
Osakkeet ja osuudet
Kiinteistösijoitukset 4)
*josta sijoitusrahastoja ja yhteissijoitusyrityksiä
Sijoitukset yhteensä
Tuotto - %
sitoutuneelle
pääomalle
Tuotto - %
sitoutuneelle
pääomalle
Tuotto - %
sitoutuneelle
pääomalle
Tuotto - %
sitoutuneelle
pääomalle
2010
2009
2008
2007
1,1
36,7
3,1 %
3,4 %
2,7 %
2,0 %
4,6 %
26,5
811,8
3,3 %
6,7 %
7,9 %
-0,3 %
1,0 %
2,0
396,0
0,5 %
10,1 %
10,9 %
-1,0 %
0,0 %
0,7
83,6
0,8 %
0,5 %
1,5 %
4,6 %
4,3 %
0,0
0,0
-154,7
835,4
-18,5 %
22,0 %
32,1 %
-46,9 %
11,8 %
25,9
340,6
7,6 %
7,5 %
5,2 %
7,4 %
12,8 %
3,3
49,4
6,7 %
8,8 %
-3,8 %
1,8 %
4,0 %
-100,4
2 108,2
-4,8 %
11,7 %
11,0 %
-15,4 %
7,4 %
Sijoituslajeille kohdistamattomat tuotot, kulut ja liikekulut -3,3
2 108,2
-0,2 %
-0,2 %
-0,1 %
-0,1 %
-0,1 %
Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin -103,6
2 108,2
-4,9 %
11,5 %
10,8 %
-15,5 %
7,3 %
1)
2)
Sijoitustoiminnan nettotuotot käyvin arvoin = Raportointikauden lopun ja alun markkina-arvojen muutos - kauden aikana tapahtuneet kassavirrat.
Kassavirralla tarkoitetaan ostojen / kulujen ja myyntien / tuottojen erotusta.
Sitoutunut pääoma = Markkina-arvo raportointikauden alussa + kuukausittain aikapainotetut kassavirrat.
3)
Sisältää korkorahastojen tuotot.
4)
Sisältää kiinteistösijoituksiin tilastoitavien sijoitusrahastojen ja yhteissijoitusyritysten tuotot.
VUOSIKERTOMUS 2011
Riskienhallinta
Vakuutusyhtiöllä tulee olla sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestelmä,
joka on riittävän kattava yhtiön toimintaan nähden. Sisäinen valvonta on
prosessi, johon kuuluu vakuutusyhtiön
johdon ja muun henkilöstön toteuttama valvonta sekä ne yhtiön toimenpiteet, joilla pyritään varmistamaan
alentaa, voi tämä pakottaa tavoitteiden
uudelleenarvioimiseen. Veritas Eläkevakuutuksessa pyritään entistä enemmän
kokonaisvaltaiseen riskienhallintaan
(Enterprise Risk Management, ERM),
jonka ajatuksena on että yhtiön riskiyksikkö tarkastelee kaikkia riskejä sekä
niiden vuorovaikutuksia koordinoidusti.
• lakien sekä viranomaisten määräysten ja ohjeiden noudattaminen
• hallintoelinten päätösten noudattaminen
• sisäisten määräysten, ohjeiden,
suunnitelmien ja menettelytapojen noudattaminen
• tavoitteiden saavuttaminen
• toimintojen tarkoituksenmukaisuus ja tehokkuus
• yhtiön voimavarojen taloudellinen, turvaava ja tehokas käyttö
• toimintaan liittyvien riskien tehokas hallinta
• taloudellisen ja muun informaation luotettavuus ja oikeellisuus.
Veritas Eläkevakuutuksen suurimmat
riskit ja mahdollisuudet ovat sijoitustoiminnassa, jossa haasteena on riittävän
tuoton saaminen ja samalla turvaavuuden takaaminen. Allokaatio- ja
operatiiviset riskit muodostavat merkittävimmät sijoitusriskien lähteet. Muita
merkittäviä riskejä ovat asiakaskannan
kasvuun liittyvät riskit sekä imagoriskit.
Riskienhallinta on osa sisäistä valvontaa,
ja sillä tarkoitetaan liiketoiminnasta
aiheutuvien ja siihen olennaisesti liittyvien riskien tunnistamista, arviointia,
rajoittamista ja valvontaa. Vakuutusyhtiöllä tulee olla luotettavat menetelmät
riskien mittaamiseksi ja seuraamiseksi.
Riskinoton rajoja määriteltäessä
otetaan huomioon vakuutusyhtiön
riskinkantokyky. Riskienhallinta voi
myös ottaa kantaa siihen rajoitetaanko
riskinottoa liiaksi niin että tavoitteiden
saavuttaminen vaikeutuu.
Onnistunut riskienhallinta auttaa
organisaatiota tunnistamaan ja analysoimaan riskejä; lisäksi se voi auttaa
organisaatiota uusien mahdollisuuksien
löytämisessä. Tehokas riskienhallinta on
ennakoivaa. Se ei rajoitu menneisiin
tapahtumiin vaan pyrkii hahmottelemaan sellaisia tulevaisuuden skenaarioita jotka toteutuessaan saattaisivat estää
yhtiötä saavuttamasta tavoitteitaan.
Näin ollen selkeä käsitys yrityksen
tavoitteista on tärkeää riskienhallinnassa. Mikäli tiettyihin tavoitteisiin liittyvät
riskit ovat liian suuria eikä niitä voi
Veritas Eläkevakuutuksen
riskienhallintaprosessi
Veritas Eläkevakuutuksen hallituksella
on ensisijainen vastuu sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä.
Hallitus hyväksyy vuosittain riskienhallintasuunnitelman. Suunnitelmassa
määritetään yhtiön toiminnan kannalta
merkittävimmät riskit. Lisäksi vahvistetaan riskien mittaus-, valvonta- ja
seurantatavat. Riskit luokitellaan riskienhallintasuunnitelmassa vakuutusteknisiin
riskeihin, sijoitustoiminnan riskeihin
sekä operatiivisiin ja muihin riskeihin.
Hallitus hyväksyy vuosittain myös
yhtiön varojen sijoittamista koskevan
sijoitussuunnitelman. Suoraan toimitusjohtajan alaisuudessa toimiva sijoitusjohtaja vastaa sijoitustoiminnasta. Yhtiöllä on myös sijoitustoimikunta, joka
käsittelee sijoituksiin ja erityisesti sijoitusriskeihin liittyviä asiakokonaisuuksia.
Toimikuntaan kuuluu toimitusjohtajan
lisäksi edustajat sijoitus-, taloushallintoja aktuaaritoiminnoista.
Yhtiöllä on myös riskienhallintatoiminto, joka raportoi päämatemaatikolle.
Se tunnistaa, analysoi, valvoo, mittaa
ja raportoi sijoitustoimintaan liittyviä
riskejä sekä kehittää riskienhallinnan
periaatteita ja analyysimenetelmiä.
Sijoitusriskit ovat yhtiölle merkittävin
ja arvoltaan vaihtelualttein riskiluokka.
Tämän vuoksi erityisesti sijoitusriskit
edellyttävät jatkuvaa analyysia ja raportointia. Finanssivalvonnan määräysten
ja ohjeiden mukaan hallitus hyväksyy
vuosittain koko yhtiön toimintaa koskevan riskienhallintasuunnitelman. Riskienhallintaorganisaatio ja sen tehtävät
kuvataan yksityiskohtaisesti riskienhallintasuunnitelmassa.
Yhtiöllä on niin ikään sisäinen tarkastaja, jonka päätehtävä on auttaa turvaamaan yhtiön riskienhallinta-, valvonta- ja hallintoprosessien tehokkuus
ja toiminta asetettujen tavoitteiden ja
vahvistettujen toimintamallien mukaisesti. Hallitus vahvistaa sisäisen tarkastuksen vuosittaisen tarkastussuunnitelman. Sisäinen tarkastaja raportoi
havainnoistaan hallitukselle yleensä
kerran vuodessa ja tarvittaessa useammin. Tarkastustoimenpiteitä täydentävät
yhtiön päämatemaatikko ja ulkoiset
tilintarkastajat havainnoillaan.
EU:ssa valmisteltavissa uusissa Solvenssi
II -säännöissä edellytetään vakuutusyhtiöltä säännöllistä kaikkien olennaisten
riskien arviota, jonka perusteella määritetään yhtiön strategiseen suunnitteluhorisonttiin perustuvan ajanjakson
mukainen pääomatarvevaatimus. Tätä
arviota kutsutaan nimellä ORSA (Own
Risk and Solvency Assessment) ja on
todennäköistä että vastaava vaatimus
tullaan soveltuvin osin sisällyttämään
valmisteilla olevaan uuteen eläkeyhtiöitä koskevaan vakavaraisuuslainsäädäntöön.
Vakuutusliikkeen riskit
Työeläkejärjestelmä on työntekijöiden osalta (TyEL) osittain rahastoiva.
Yrittäjien eläkkeet (YEL) ovat yhteisesti
kustannettavia, ja mikäli vakuutusmaksu
ei ole riittävä, valtio maksaa erotuksen.
Eläkkeet ovat etuusperusteisia eivätkä
siten perustu rahastoituihin varoihin.
VUOSIKERTOMUS 2011
Riskienhallinta
Selvitys rajataan tästä eteenpäin TyELvakuutusliikkeeseen, koska yhtiöllä ei
ole YEL-vakuutuksiin liittyvää omaa
riskiä. TEL- ja YEL-lisävakuutusten vähäisen merkityksen vuoksi niitä ei käsitellä
tässä tarkemmin.
Laskuperusteet ovat toistaiseksi yhteiset kaikille työeläkeyhtiöille, joten
yksittäisen yhtiön riskit liittyvät vakuutuskannan poikkeamiseen keskimääräisestä. Suurimmat riskit liittyvät kuolleisuuteen ja työkyvyttömyyseläkettä
koskeviin epävarmuustekijöihin sekä
vakuutusmaksujen luottotappioihin.
Myös hoitokustannustuottojen riittämättömyyteen voi liittyä riskejä, jos
vakuutuskannan hoito aiheuttaa keskimääräistä enemmän kuluja.
Ns. tasoitusmäärä toimii puskurina
vakuutusliikkeen tuloksen heilahteluja
vastaan. Vastuu on laskenut vuoden
2011 aikana 130,1 miljoonasta eurosta 119,4 miljoonaan euroon ja on
edelleen turvaavalla tasolla. Suurin
syy laskuun on työkyvyttömyys- ja
työttömyyseläkeliikkeen tappiollinen
tulos. Työkyvyttömyyseläkemaksua on
pidetty odotettuja eläkemenoja alemmalla tasolla koska työeläkeyhtiöiden
tasoitusmäärät ovat lähestyneet ylärajaansa. Riskienhallintaa varten seurataan tasoitusvastuun kehittymistä; lisäksi
sisäiseen sekä viranomaisten käyttöön
tehdään arvioita ja selvityksiä.
Omalla vastuulla olevan vakuutusliikkeen lisäksi työeläkeyhtiössä on
huomioitava yhteisesti kustannettavat
eläkkeet ja niiden rahoittamiseen liittyvät epävarmuustekijät. Liike ei aiheuta
yksittäiselle yhtiölle riskejä, koska yhteisesti kustannettavat eläkkeet jaetaan
kaikkien eläkelaitosten kesken. Yhteiset
riskit liittyvät eläkemenojen ja TyELpalkkasumman kehitykseen suhteessa
hinnoittelussa käytettäviin oletuksiin.
Yhteisesti kustannettaviin eläkkeisiin
liittyvä maksun osa asetetaan eläkemenot kattavalle tasolle, jolloin riski jää
maksajille.
Vuoden 2011 maksutulosta, joka oli
423,6 miljoonaa euroa, 353,9 miljoonaa euroa muodostui yhteisesti kustannettavien eläkkeiden maksuista. Maksetut eläkkeet ennen korvaustoiminnon
liikekuluja jakautuivat siten, että 370,5,0
miljoonasta eurosta 312,3 miljoonaa
euroa oli yhteisesti kustannettavaa.
Vastuuvelasta joka oli 1 914,4,7 miljoonaa euroa, 286,9 miljoonaa euroa
liittyy yhteisesti kustannettaviin eläkkeisiin. Tiedot yhteisesti kustannettavista
eläkkeistä ovat arvioita.
Sijoitustoiminnan riskit
Veritas Eläkevakuutuksen sijoitustoiminnan tavoitteena on sijoittaa varat
siten, että sijoitukset kattavat yhtiön
koko vastuuvelan eri rahoitusmarkkinaskenaarioissa niin että sijoitustuotto
pitkällä aikavälillä vastaa vähintään
vastuuvelan tuottovaatimusta. Varojen
tuoton tulee vastata vähintään vastuuvelan tuottovaatimusta. Vastuuvelan
kattamisessa on otettava huomioon
vakuutusliikkeen luonne. Lisäksi on
huolehdittava vastuuvelan kattamiseen
käytettävien varojen turvaavuudesta,
tuotosta ja rahaksi muutettavuudesta sekä niiden monipuolisuudesta ja
hajauttamisesta.
Sijoitusten riskienhallinnan päätarkoituksena on tunnistaa, analysoida, mitata
ja valvoa riskejä, jotka voisivat estää
mainittujen tavoitteiden toteutumisen.
Yhtiön hallitus arvioi, rajoittaa ja valvoo
riskien toteutumista ja niiden vaikutuksia toimitusjohtajan, aktuaariosaston ja
sen riskienhallintayksikön sekä sijoitusosaston avustamana. Päivittäinen
sijoitustoiminta, riskienhallinta ja sijoitushallinto (back-office) ovat organisatorisesti eri johtoryhmän jäsenten
alaisuudessa. Näin taataan riskienhallinnan ja raportoinnin riiippumattomuus.
Sijoitustoiminnan suurin riski liittyy
allokaatioon eli siihen riskiin että
omaisuusluokkajakauma ei tarjoa
hyväksyttävää tuottoa. Allokaatioriskiä
rajoitetaan hallituksen allokaatiorajoilla
sekä vakavaraisuuslimiiteillä, joiden tar-
koituksena on varmistaa hyväksyttävä
vakavaraisuus eri tilanteissa. Allokaatioprosessissa käytetään apuna optimointimenetelmiä ja stressitestejä.
Allokaatioriskin jälkeen merkittävimmät
sijoitusriskilajit ovat sijoitusluokkien
sisäinen markkinariski, luottoriski (liikkeellelaskijariski; vastapuoliriski), likvidiysriski (rahoitusriski; markkinoiden
likvidiysriski) sekä operatiivinen riski.
Markkinariski puolestaan voidaan jakaa
korkoriskiin (yleiseen korkotasoon
liittyvät riskit), spread-riskiin (luottoriskillisten instrumenttien hintariski),
osakeriskiin, kiinteistöriskiin, valuuttariskiin, hyödykeriskiin, hedge-rahastoriskiin
(hedge-rahastokohtaiset riski- ja tuottofaktorit, ns. vaihtoehtoisbetat) sekä
johdannaisriskeihin.
Tiettyjä markkinariskejä voi hallita johdannaisinstrumenteilla. Niitä käytetään
hallituksen antamien rajojen puitteissa
suojaamaan riskejä eri omaisuusluokissa sekä parantamaan portfolion
riski/tuottosuhdetta. Johdannaisilla on
kuitenkin riskejä joita tavanomaisilla
instrumenteilla ei ole. Merkittävimpiä
niistä ovat seuraavat: markkinariski, jota
seurataan mm. CVaR-simuloinneilla ja
stressitesteillä sekä erityisten johdannaisriskimittarien kautta (esim. delta,
gamma, vega ja theta, jotka mittaavat
johdannaisten herkkyyttä eri tekijöillle);
vastapuoliriski (vastapuoli tai säilyttäjäpankki ei suoriudu velvoitteistaan);
rahoitusriski (likvidit varat eivät kata
johdannaisten kassavirtoja); markkinoiden likvidiysriski (johdannaiskauppa
tyrehtyy markkinoilla jolloin johdannaispositioista ei päästä eroon) sekä
operatiivinen riski (johdannaisten
käsittelyketjuun liittyvät riskit). Johdannaisriskejä ja vaihtoehtoisten sijoitusten (esim. hedge-rahastot) riskejä
seurataan jatkuvasti. Näille riskeille on
erilliset hallituksen määräämät rajat.
Jako eri omaisuusluokkiin ja sijoitusten tuotto esitellään tilinpäätöksessä
avainlukujen ja analyysien yhteydessä.
Seuraava taulukko kuvaa Veritaksen
sijoituksia riskin mukaan luokiteltuna
vuoden 2011 lopussa:
VUOSIKERTOMUS 2011
Riskienhallinta
Sijoitukset ja sijoitustuotot riskin mukaisesti ryhmiteltynä
Markkina-arvo
Todellinen
Todellinen
Sitoutuneen
M€ 1)
riskiasema
riskiasema %
pääoman
31.12.2011
M€ 1)
Korkosijoitukset Volatiliteetti %
tuotto %
1 076,6
1 076,6 53,5 3,0
3,1
Lainasaamiset 38,0 38,0 1,9 Julkisyhteisöjen joukkovelkakirjalainat 2) 354,8 263,7 13,1 6,1 3,3 3)
Yritysten joukkovelkakirjalainat 576,8 576,8
28,7 2,0
Muut rahoitusmarkkinavälineet 107,1 198,2 9,8 0,8
Osakesijoitukset
528,0 528,0 26,2 -19,7
Noteeratut osakkeet 471,2 471,2 23,4 -21,2 17,3
Private equity -sijoitukset 36,3 36,3 1,8 2,3
Noteerattomat osakesijoitukset 20,5 20,5 1,0 3,8
358,1 358,1 17,8 7,6
Suorat kiinteistösijoitukset 305,9 305,9 15,2 Kiinteistösijoitusrahastot 52,2 52,2 2,6 Muut sijoitukset 49,2 49,2 2,4 Hedge fund -sijoitukset 12,8 12,8 0,6 -15,3
Muut sijoitukset 36,4 36,4 1,8 14,0
Sijoitukset yhteensä 2 011,9 2 011,9 100,0 Kiinteistösijoitukset Sisältää kertyneet korot
Sisältää OECD- ja ETA-alueen julkisyhteisöjen liikkeeseen laskemat tai takaamat joukkovelkakirjat
1)
2)
-3,7 -4,9 3)
Volatiliteetti on laskettu kaikista joukkovelkakirjalainoista (ei pelkästään julkisyhteisöjen joukkovelkakirjalainoista).
Kaikkien joukkovelkakirjojen modifioitu duraatio on 3,5.
Vakavaraisuuslaskentaa varten sijoitukset luokitellaan viiteen pääryhmään
ja kahteenkymmeneen alaryhmään.
Ryhmittely perustuu todellisiin sijoitusriskeihin. Veritas Eläkevakuutuksen sijoitusten prosentuaalinen jako
pääryhmittäin esitetään alla olevassa
taulukossa
Sijoitusten jakautuminen
vakavaraisuusryhmiin
Ryhmä
31.12.11
31.12.10
I
II
III
IV
V
13 %
36 %
18 %
25 %
8 %
riippuu osaketuotosta ja joka vähentää
tai kasvattaa vastuuvelkaa (eläkevastuuta). Vastuuvelan tuottovaatimuksesta
10 % perustuu eläkelaitosten noteerattujen osakesijoitusten keskimääräiseen
tuottoon. Näin eläkejärjestelmä kantaa
noteerattujen osakkeiden riskin 10 %
osalta vastuuvelan suhteen. Yksittäisen
eläkelaitoksen kohdalla riskinä on, että
sen sijoitustuotot noteeratuissa osakkeissa voivat poiketa eläkelaitosten
keskimääräisestä tuotosta.
6 %
31 %
20 %
37 %
6%
Eläkelaitoksille kuuluu ns. osaketuottosidonnainen lisävakuutusvastuu, joka
Sijoitussalkun historiallinen VaR (value
at risk, 1 kuukausi, luottamustaso 97,5
%) oli 3,1 % vuoden 2011 lopussa
(31.12.2010: 2,3 %). Aktuaariosaston
riskiyksikkö on kehittänyt CVaR- ja
muita riskityökaluja joissa pyritään
ottamaan huomioon todenmukaiset
(ei-normaalit) jakaumat sekä täydentää
näitä stressitesteillä (ks. alh.).
7,8
6,7
10,6
5,4
CVaR-analyysin tuloksia raportoidaan
kuukausittain.
Markkinoiden liikkeiden vaikutuksia
toimintapääomaan voidaan havainnollistaa stressitestein. Seuraava taulukko
kuvaatiettyjen oletettujen markkinaliikkeiden vaikutusta toimintapääomaan ja
vakavaraisuusasteeseen (noteerattujen
osakkeiden osalta ennen osaketuottosidonnaisesta lisävakuutusvastuusta
aiheutuvaa vaikutusta).
VUOSIKERTOMUS 2011
Riskienhallinta
Stressitesti 31.12.2011
Omaisuusluokka Korkosijoitukset
Osakesijoitukset
Kiinteistösijoitukset
Valuutta
Meur
Stressitesti
933,2
+1 %-yksikkö
473,1
-20 %
358,1
-10 %
308,1
-10 %
Yhtiön riskienhallintayksikkö tekee
stressitestejä joiden avulla arvioidaan
riskejä erityyppisissä taloudellisissa
tulevaisuuden skenaarioissa, erityisesti
sellaisissa skenaarioissa joiden yhteydessä matemaattiset riskimallit eivät
anna riittävän kattavaa kuvaa.
Tärkeä osa riskienhallintaa on omaisuusluokkien välinen sekä sisäinen
hajautus. Sijoituksia ei tule keskittää
harvoihin kohteisiin, ja on huolehdittava siitä että sijoitukset eivät korreloi
liikaa keskenään. Riskit, jotka koskevat
sijoituksia osakkeisiin, korkoinstrumentteihin ja kiinteistöihin, hajautetaan
maantieteellisesti ja toimialoittain. Alla
olevissa taulukoissa kuvataan noteerattujen osakkeiden maantieteellistä
hajautusta sekä kiinteistösijoitusten
jakautumista kiinteistölajeittain.
Noteeratut osakkeet alueittain
31.12.11 31.12.10
51 %
46 %
(Suomi pois lukien)
19 %
23 %
Muut
30 %
31 %
Suomi
Euro-alue
Kiinteistöt kiinteistölajeittain
31.12.1131.12.10
Asuinkiinteistöt
15 %
14 %
Toimistokiinteistöt
29 %
35 %
Liikekiinteistöt
46 %
44 %
Teollisuuskiinteistöt
3 %
2%
Muut
7 %
5%
Keskittymäriskiä mitataan sijoitusluokkien suurimpien riskialtistumien mukaan.
Korkoriskiä mitataan modifioidulla
Vaikutus toiminta-
pääomaan (milj. €)
-33
-60
-36
-31
Vaikutus vakavaraisuus-
asteeseen (%-yksikköä)
-1,9 %
-3,5 %
-2,1 %
-1,8 %
duraatiolla, joka mittaa korkosalkun
herkkyttä korkomuutoksille. Veritas
Eläkevakuutuksen joukkovelkakirjasalkun modifioitu duraatio oli 31.12.2011
3,5 (31.12.2010 4,0). Duraatioriski
lasketaan kokonaissalkun lisäksi myös
maturiteettisektoreittain.
Luottoriskiin liittyvä markkinariski (ns.
spread-riski) merkitsee sitä että luottoriskillisen instrumentin arvo laskee
luottoriskipreemion noustessa. Tätä
riskiä mitataan spread-duraatiolla niin
kokonaissalkulle kuin eri luottoluokillekin.
Joukkovelkakirjat luottokelpoisuuden
mukaan (suorat sijoitukset
joukkovelkakirjoihin)
31.12.11 31.12.10
AAA
73 %
AA
3 %
7%
A
11 %
23 %
BBB
7 %
5%
Muut
7 %
11 %
53 %
Joukkovelkakirjalainat
vastapuolen mukaan
Joukkovelkakirjasalkussa riskeistä merkittävin on luottoriski yhdessä korkoriskin kanssa. Luottoriski voidaan jaotella
liikkeellelaskijariskiin (esim. liikkeellelaskijan konkurssi) ja vastapuoliriskiin
(esim. riski vastapuolen konkurssista).
Sijoitussalkkuun suoraan ostettavien
joukkovelkakirjojen luottokelpoisuusluokituksen vastaa yleensä vähintään
“investment gradea”. Tietyissä velkakirjalajeissa kuten high yield –sijoituksissa
sekä kehittyvillä markkinoilla käytetään
erikoistuneita ulkoisia salkunhoitajia.
Ennakoivan velkakirjalajien välisen
allokaation kautta hallitaan joukkovelkakirjasalkun suurimpia systemaattisia
riskejä. Sektoriajattelua (maariski;
toimialariski) on korostettu entisestään
luottoriskien arvioinnissa. Yhtiöiden
luottokelpoisuuden mahdollisia muutoksia seurataan jatkuvasti luottoriskien
hallinnoimiseksi. Joukkovelkakirjojen
luottoriski jakautui vuoden lopussa eri
luottokelpoisuusluokkiin ja vastapuolityyppeihin seuraavasti:
Vastuuvelka
1720
31.12.11 31.12.10
Valtio ja kunta
38 %
31 %
Yritys
62 %
69 %
Yhtiön maksuvalmiuden suunnittelu
lähtee siitä, että likvidien varojen tarpeen odottamattomia muutoksia säädellään ensisijaisesti sijoitustodistuksilla.
Yhtiössä likviditeettiriskejä rajoitetaan
likvidien sijoitusten vähimmäismääriä
koskevilla limiiteillä.
Poliittiset riskit liittyivät aiemmin lähinnä sijoituksiin kehittyvillä markkinoilla,
mutta nämä riskit ovat tulleet huomattavasti tärkeämmiksi kehittyneillä markkinoilla. Monet suurimmista poliittisista
riskeistä ovat edelleen yhteydessä eurooppalaiseen valtionlainamarkkinaan.
Poliittisia riskejä analysoidaan tehtäessä
sijoituspäätöksiä kehittyvillä markkinoilla (emerging markets). Poliittisten
riskien hallinnassa on tärkeää hajauttaa
maariskejä ja hoitaa sijoitussalkkua
ennakoivalla tavalla.
VUOSIKERTOMUS 2011
Riskienhallinta
Muut kuin rahoitusriskit ovat entistä
keskeisemmässä asemassa riskienhallinnassa. Sijoitustoiminnan jatkuva
kansainvälistyminen ja monimutkainen
dokumentaatio vaativat juridisten ja
sopimusriskien sekä yleisesti operatiivisten riskien due diligence -prosessia.
nittuja kriteerejä arvioidaan sijoituksia
tehdessä, omistuksen kestäessä sekä
harkittaessa kohteen myymistä. Veritas
ottaa sijoitustoiminnassaan huomioon
Työeläkevakuuttajat TELAn valmistelemat yhteiskuntavastuullista sijoittamista
koskevat periaatteet.
Hyvää hallintotapaa voidaan pitää
osana riskienhallintaprosessia. Hyvän
hallinnon tavoitteena on vähentää
julkiseen luotettavuuteen kohdistuvia
riskejä ja paremmin turvata sijoitusten pitkäaikainen tuotto. Yhtiöllä on
hallituksen vahvistamat sisäpiiriohjeet.
Ohjeiden tarkoituksena on ylläpitää
Veritas Eläkevakuutuksen sijoitustoiminnassa sellaista toimintatapaa, joka
edistää toiminnan läpinäkyvyyttä sekä
entisestään vahvistaa yleistä luottamusta yhtiöön.
Yhtiön omistajaohjauksen ja yhteiskuntavastuun periaatteet on julkaistu
yhtiön verkkosivuilla.
Veritaksen omistajaohjauksen periaatteiden lähtökohtana on, että varat sijoitetaan pitkällä aikavälillä kannattavasti.
Sijoitusprosessin muita keskeisiä edellytyksiä ovat toiminnan läpinäkyvyys ja
korkeatasoinen hallinto. Osallistumme
yhtiökokouksiin ja käymme keskustelemassa johdon kanssa valvoaksemme
etujamme yhtiöissä, joissa meillä on
merkittävä omistusosuus tai joissa
omistuksemme on strategisesti merkittävä. Muihin yhtiökokouksiin osallistumme, jos se nähdään tarpeelliseksi.
Veritas Eläkevakuutus noudattaa
sijoitustoiminnassaan voimassa olevaa
lainsäädäntöä ja toimii yhteiskuntavastuullisesti, toisin sanoen yhtiö
ottaa toiminnassaan huomioon paitsi
taloudelliset myös yhteiskunnalliset ja
ympäristönäkökohdat sekä hallintotapavaatimukset. Toimimalla yhteiskuntavastuullisesti pyrimme turvaamaan
tuottomme ja arvonkehityksemme
pitkällä aikavälillä. Varoja ei sijoiteta
lainvastaiseen toimintaan eikä toimintaan, joka on ristiriidassa kansainvälisten ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia
koskevien sopimusten kanssa. Yllämai-
Operatiiviset sekä
muut riskit
Operatiivisella riskillä tarkoitetaan
riskiä, että puutteellisesti tai virheellisesti toimivat sisäiset prosessit, henkilöt,
järjestelmät tai ulkopuoliset tapahtumat
aiheuttavat suoria tai epäsuoria tappioita tai menetyksiä. Muita riskejä ovat
mm. strategiset riskit, markkinointiin
ja myyntiin liittyvät riskit, oikeudelliset
riskit, tietoriskit (tietosuoja, tietoturva)
sekä toimintaympäristöriskit (esim.
sääntelyyn liittyvät riskit; pandemiariski).
Riskien toteutumista voi ennaltaehkäistä ylläpitämällä ja kehittämällä järjestelmällisiä työmenetelmiä, järjestelmiä ja
asiantuntemusta sekä riskienhallintaa
tukevilla varmistusrutiineilla. Ennen
uusien työmenetelmien käyttöönottoa
valmistellaan prosessikuvaukset sisäänrakennettuine varmistuksineen.
Vakuutusyhtiön organisaation ja sisäisen kontrollin järjestämisessä operatiiviset ja muut riskit on otettava huomioon. Erityisesti seuraavat seikat ovat
merkityksellisiä.
• toimiva hallinto, johtamisjärjestelmä ja raportointi
• tehokas strategiaprosessi
• selkeät vastuualueet ja tarkoin
määritellyt valtuudet
• tehokas sisäinen tarkastus ja
riskienhallintatoiminto
• avainhenkilöiden riittävä pätevyys
Organisaatiossa tulee varmistaa, että
työtehtävät, päätösvalta ja vastuu jaetaan sopivalla tavalla siten, ettei kukaan
yksin ilman asianmukaista valvontaa
hoida tiettyä toimenpidettä läpi koko
käsittelyketjun. Veritas Eläkevakuutuksen toiminta perustuu määriteltyihin
ydinprosesseihin, joita varten on
nimetty prosessivastaavat. Organisaation sisäisiä vastuu- ja toimivaltakysymyksiä selkeyttävät lisäksi koko henkilöstöä koskevat
toimenkuvaukset. Sisäinen valvonta
sisältyy toimen- ja prosessikuvauksiin.
Perusajatus on, että jokaisen on oltava
tietoinen vastuualueensa mahdollisista
riskeistä ja pyrittävä tunnistamaan ja
hallitsemaan riskejä kunkin toiminnon
voimassa olevien ohjeiden mukaisesti.
Yhtiöllä on operatiivisten riskien hallintaa varten muun muassa sisäpiiriohjeet,
tietoturvaohje sekä valmiussuunnitelma
poikkeusoloja varten.
Tärkeimmät operatiiviset ja muut riskit
on kartoitettu ja riskien vastuuhenkilöt
nimetty. Prosessivastaavat ja riskien
vastuuhenkilöt ovat arvioineet riskien
todennäköisyyksiä, niiden toteutumisen
haitallisten vaikutusten merkittävyyttä
tavoitteiden saavuttamisen kannalta
sekä sitä millä menetelmillä riskejä voi
hallita.
Päivittäinen operatiivisten ja muiden
riskien seuranta (sijoitusriskejä lukunottamatta) tapahtuu yksittäisillä osastoilla,
joilla on myös paras prosessiasiantuntemus. Riskienhallinta vastaa riskien
arvioinnin ja valvonnan koordinoinnista
läheisessä yhteistyössä osastojen ja
yhtiön sisäisen tarkastajan kanssa.
VUOSIKERTOMUS 2011
Luettelo yrityksen kirjanpitokirjoista, järjestelmistä ja
rekistereistä 31.12.2011
I Kirjanpito
1Pääkirja
1Päiväkirja
1
Kassakladi: Opus Capita
1
Kirjanpito-ohjelma: EmCe
Kirjanpito
Ostoreskontra
1
Käyttöomaisuus ja poistolaskenta: Kasperi
Tilinpäätösasiakirjat
1
Lista osakkeenomistajista Suomen Arvopaperikeskuksessa
II
Lakisääteiset vakuutukset
1
Työntekijärekisteri + pääteyhteys
1
Eläkekäsittelyrekisteri + pääteyhteys
1
Vuosilaskenta- ja tilastorekisteri + pääteyhteys
1
Pensions-Alandian eläkekäsittelyrekisteri + pääteyhteys
1
Pensions-Alandian työntekijärekisteri + pääteyhteys
1
Pensions-Alandian vuosilaskenta- ja tilastorekisteri + pääteyhteys
1
M - rekisteri, pääteyhteys
1
Pensions-Alandian M - rekisteri + pääteyhteys
1
Yrittäjärekisteri + pääteyhteys
1
Pensions-Alandian yrittäjärekisteri + pääteyhteys
1
Eläkemaksurekisteri + pääteyhteys
1
Pensions-Alandian eläkemaksurekisteri + pääteyhteys
III Hallinto
1Palkkajärjestelmä
1Palkkiojärjestelmä/hoitopalkkio
lV Omaisuudenhoito
1
1
1
1
Lainajärjestelmä: Extenda lån
Kiinteistöjärjestelmä: Infomaster Origo XRP
Finanssijärjestelmä: Digia Samstock
Tietojärjestelmä: Bloomberg
VUOSIKERTOMUS 2011
Hallituksen ehdotus voiton käytöstä ja vapaa
oma pääoma
Emoyhtiön vapaa oma pääoma
tilinpäätöksessä 31.12.2011 oli
6 218 965,54 euroa.
Emoyhtiön tilikauden voitto oli
1 161 393,02 euroa. Yhtiön hal-
litus ehdottaa yhtiökokoukselle,
että yhtiön hallituksen käyttöön
annetaan 25 000,00 euroa yleishyödyllisiin tarkoituksiin sekä
yhtiön osakkaille jaetaan osinkona
75,00 euroa osakkeelta ulkona
oleville osakkeille, yhteensä
3 946 125,00 euroa, josta
2 809 731,98 euroa maksetaan varmuusrahastosta.
Turku 21. maaliskuuta 2012
Kjell Sundström
puheenjohtaja
Anders Dahlbäck
varapuheenjohtaja
Kaj-Gustav Bergh
Stig-Erik Herrgård
Eivor Huldén Markus Jussila
Hannu Louhi
Anders Nordman
Anita Spring
Ralf Sund Peter Wetterstein
Johan Åström
Jan-Erik Stenman
toimitusjohtaja
Tilinpäätösmerkintä
Suoritetusta tilintarkastuksesta on tänään annettu tilintarkastuskertomus.
Turku 17. huhtikuuta 2012
KPMG Oy Ab
CGR-samfund
Juha-Pekka Mylén
Kari Niukko
KHT
KHT
VUOSIKERTOMUS 2011
Tilintarkastuskertomus
Olemme tarkastaneet Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritaksen kirjanpidon,
tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja
hallinnon tilikaudelta 1.1–31.12.2011.
Tilinpäätös pitää sisällään konsernin ja
emoyhtiön taseen, tuloslaskelman,
rahoituslaskelman ja liitetiedot.
Hallituksen ja toimitusjohtajan vastuu
Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat
tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen
laatimisesta ja siitä, että ne antavat
oikeat ja riittävät tiedot Suomessa
voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien
säännösten mukaisesti. Hallitus vastaa
kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä
ja toimitusjohtaja siitä, että kirjanpito
on lainmukainen ja että varainhoito
on luotettavalla tavalla järjestetty.
Tilintarkastajan velvollisuudet
Velvollisuutemme on antaa suorittamamme tilintarkastuksen perusteella
lausunto tilinpäätöksestä, konsernitilinpäätöksestä ja toimintakerto-
muksesta. Tilintarkastuslaki edellyttää
meiltä ammattieettisten periaatteiden
noudattamista. Olemme suorittaneet
tilintarkastuksen Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Hyvä tilintarkastustapa edellyttää
tilintarkastuksen suunnittelua ja suorittamista siten, että saadaan kohtuullinen
varmuus siitä, että tilinpäätöksessä tai
toimintakertomuksessa ei ole olennaisia virheellisyyksiä sekä että emoyhtiön
hallitus, hallintoneuvosto tai toimitusjohtaja eivät ole syyllistyneet tekoihin
tai laiminlyönteihin, jotka voivat johtaa
yhtiöön kohdistuvaan vahingonkorvausvelvollisuuteen, tai toimineet osakeyhtiölain tai yhtiöjärjestyksen vastaisesti.
Tilintarkastukseen kuuluu tilintarkastusevidenssin hankkiminen tilinpäätöksen
ja toimintakertomuksen sisältämistä
luvuista ja muista tiedoista. Toimenpiteiden valinta perustuu tilintarkastajan harkintaan sisältäen sen riskin
arvioimisen, että tilinpäätöksessä tai
toimintakertomuksessa on väärinkäytöksestä tai virheestä johtuva olennainen virheellisyys. Riskiä arvioidessaan
tilintarkastaja ottaa huomioon sisäisen
valvonnan, jolla on tärkeä merkitys
oikeat ja riittävät tiedot sisältävän
tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimiselle. Tilintarkastaja arvioi
sisäistä valvontaa suunnitellakseen
asianmukaiset tarkastustoimenpiteet. Sisäisen valvonnan arvioimisen
tarkoituksena ei ole lausunnon antaminen yrityksen sisäisen valvonnan
tehokkuudesta. Tilintarkastukseen
kuuluu myös käytettyjen tilinpäätöksen
laatimisperiaatteiden tarkoituksenmukaisuuden, yritysjohdon kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä
tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen
yleisen esitys-tavan arvioiminen.
Käsityksemme mukaan olemme
hankkineet lausuntomme perustaksi
tarpeellisen määrän tarkoituksenmukaista tilintarkastusevidenssiä.
Lausunto tilinpäätöksestä ja
toimintakertomuksesta
Käsityksemme mukaan tilinpäätös ja
toimintakertomus antavat Suomessa
voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien
säännösten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot konsernin sekä emoyhtiön
taloudellisesta asemasta ja toiminnan
tuloksesta. Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat ristiriidattomia.
Turku 17.4.2012
KPMG Oy Ab
CGR-samfund
Juha-Pekka Mylén
KHT
Kari Niukko
KHT