JÄSENTIEDOTE 5 | 2015 PÄÄKIRJOITUS
Transcription
JÄSENTIEDOTE 5 | 2015 PÄÄKIRJOITUS
JÄSENTIEDOTE 5 | 2015 Jäsentyytyväisyyskysely tulossa! PÄÄKIRJOITUS TULEVAISUUS! Porvoon Yrittäjien kevätkokouksen yhteydessä teollisuusneuvos Risto Anttonen esitteli näkökulmaansa aiheeseen ”Yritykset ja yhteiskunta muutosten kourissa, työelämä muuttuu, yhteiskunta muuttuu, mitä tehdä? Digitalisaatio lisääntyy, teollisuus vähenee, palvelut kasvavat, tuntipalkka laskee. Kiinan osuus maailman taloudesta kasvaa jälleen, vuonna 1960 se oli vain 6 %, ennuste vuodelle 2030 on 50 %. Suomen vienti on romahtanut vuodesta 2008 enemmän kuin millään OECD-maalla koskaan. 26 yritystä vastaa 60 % Suomen viennistä. Suomesta puuttuvat keskisuuret vientiyritykset. Yritykset muuttuvat. Avainasiaksi tulee tiedon hallinta, kaikki yritykset ovat tulevaisuudessa ”ict-yrityksiä”. Työelämä muuttuu. Johtaminen on yhä enemmän ihmisten luovuuden vapauttamista. Kontrollista siirrytään omaehtoisuuteen. Aiemmin johtajilla oli patentteja, nyt optioita. Yhteiskunta muuttuu. Työttömyys kasvaa, tuloerot kasvavat. Yritystoiminnassa asenteen, luottamuksen ja rohkeuden merkitys kasvaa. Yksityisen ja julkisen sektorin kombinaatiot lisääntyvät. Poliitikot sekoittavat omistajuuden ja sijoittamisen keskenään. FOLKSAM Toisena esityksenä kuulimme Folksam Vahinkovakuutus Oy:n esittelyn. Mielenkiintoisena ja tärkeänä näkökulmana, jota ei useinkaan yrittäjä tule ottaneeksi huomioon, markkinointijohtaja Kaj Illman korosti kaavamaisen yrityksen vakuutusten ottamisen sijaan yrittäjän kokonaisturva-ajattelun merkitystä. Riskien hallinnan tulee harkiten kattaa saumattomasti koko elämän alue, niin työaika kuin perhekin. MITÄ TAHDOTAAN Syyskokouksessa hyväksytyn toimintasuunnitelman mukaan yhdistyksen toiminnan painopisteet ovat yrittäjien ja verkostojen sekä kaupunkiyhteistyön vahvistaminen. Lisäksi panostetaan jäsenhuoltoon ja –hankintaan sekä alueellisen (Itä-Uusimaa) toiminnan vahvistamiseen. Oppilaitosyhteistyön kehittäminen on aloitettu, yhteistyö TE-keskuksen kanssa on niinikään alkanut ja kehitysyhtiö Posintran, jonka vastuulla on kaupungin elinkeinokehitys, kanssa suhteet ovat muuttumassa säännöllisiksi. Toukokuun aikana Porvoon Yrittäjät lähettää Uudenmaan Yrittäjien kanssa yhteistyössä jäsenkyselyn siitä, mitä jäsenyrittäjät odottavat ja toivovat yhdistykseltä. Ottakaa kantaa ja esittäkää mielipiteenne! FRAMTID! I samband med Borgå Företagare rf:s vårmöte berättade industriråd Risto Anttonen om sin syn på hur företagen och samhället samt arbetslivet förändras. Bland annat såhär: Digitaliseringen ökar, industrin minskar, tjänsterna ökar, timlönen minskar. Kinas andel av världsmarknaden ökar igen. År 1990 var den bara 6 %, prognosen för 2030 är 50 %. Finlands export har efter 2008 rasat mera än i något OECD-land någonsin. 26 företag svarar för 60 % av Finlands export. Det fattas medelstora exportföretag i vårt land. Företagen förändras. Nu står fokus på att bemästra information, alla företag är i framtiden ”ict-företag”. Arbetslivet förändras. Ledarskap innebär allt mera att frigöra de anställdas kreativitet. Man förflyttar sig från kontroll till frivilligt och självständigt arbete. Tidigare hade ledarna patenter, nu har de optioner. Samhället förändras. Arbetslösheten ökar, inkomstklyftorna ökar. I företagsverksamheten ökar betydelsen av inställning, förtroende och kurage. Kombinationen av den offentliga och privata sektorn ökar. Politikerna blandar ägandeskap och investeringar. FOLKSAM Den andra presentationen på mötet bjöd Folksam Skadeförsäkring Ab på. En intressant och viktig synvinkel, som företagaren inte alltid minns, var såsom markandschef Kaj Illman sade, att man istället för att teckna rutinmässiga försäkringar borde tänka på företagarens helhetssituation. Riskhanteringen borde täcka livets alla områden, såväl företaget, arbetstiden och familjen. VAD VILL VI Enligt verksamhetsplanen ligger föreningens tyngdpunkter på att stärka samarbetet mellan företagarna, nätverken samt staden. Dessutom betonas tjänsterna för medlemmarna, anskaffningen av nya medlemmar, samt samarbetet inom regionen östra Nyland. Utvecklande av samarbetet med utbildningsanstalterna och NTM centralen har startat, likaså håller samarbetet med utvecklingsbolaget Posintra på att få regelbundna former. I maj sänder Borgå Företagare en förfrågan som görs i samarbete med Nylands företagare. Vi vill veta vad medlemsföretagen förväntar sig och önskar av sin företagarförening. Tag del i förfrågan och påverka kommande verksamhet! Pontus Palmqvist. puheenjohtaja ordförande Tulevia tapahtumia – tervetuloa mukaan! AAMUKAHVIT Keskiviikkona 13.5.2015 klo 08-09 Tervetuloa Porvoon kaupungin ja yrittäjäyhdistyksen yhteiseen aamukahvitilaisuuteen! Tämän aamun teemana on Maankäytön toteuttamissuunnitelma, jonka meille esittelee kiinteistöpäällikkö Maarit Ståhlberg. Tule juttelemaan yrittäjien ja kaupungin virkamiesten kanssa, vapaamuotoisesti. Porvoon Paahtimo, Mannerheiminkatu 2. Ei ennakkoilmoittautumisia. AIKAMATKA 60-LUVULLE JIRI NIKKINEN JA THE BEATLES TRIBUTE BAND TORSTAINA 21.5 Yesterday, Penny Lane, All you need is love, She loves you….Mukaansatempaavaa Beatlesmusikkiia läpileikkauksena yhtyeen tuotannosta oikealla 60’s asenteella ja soundeilla, alkuperäisillä puvuilla varustettuna. Ilta alkaa kello 18.00 Grandissa yhdistyksen tarjoaman cocktailtilaisuuden muodossa. Jiri Nikkisen esitys alkaa Grand-salissa klo 19. Pari paikkaa vielä vapaana. Varaa nyt! Hinta 27,-/henkilö. Ilmoittaudu tätä linkkiä käyttäen Kulttuuritalo Grand, Piispankatu 28, vp 30.4. mennessä PORVOO POP FEST 30.7 Porvoon Yrittäjät järjestää kivaa yhdessäoloa Porvoo POP Fest tapahtuman yhteydessä torstaina 30.7. Esiintyjinä JVG, Jenni Vartiainen sekä Haloo Helsinki! Olemme varanneet rajoitetun määrän VIP paikkoja ja yhteisen pöytätilan. Festaripaikkana Näsin S-marketin viereinen kenttä. Portit avataan klo 17, soitto alkaa kello 18. Ikäraja K18. VIP paketin hinta on 89 €/kpl ja hintaan kuuluu sisäänpääsy VIP-alueeseen ja laadukas buffet (alustavat tiedot: ylikypsää entrecote, pippurikermakastike, kermaperuna; Kanaa; Kasvissyöjille erikoisruokia, salaatteja, leipää). Tee varauksesi tästä Näsin S-marketin viereinen kenttä. Ilmoittautuminen pakollinen. KESÄRETKI PELLINKIIN 19.8.2015 Lähdemme tutustumaan entiseen Pellingin leirikeskukseen, jota nyt hoidetaan yksityisten yrittäjien toimesta Havsö -nimisenä yrityksenä. Katsotaan miten talo on uudistunut, tutustutaan toimintaan, syödään hyvin ja nautitaan saaristomaisemista. Yhteiskuljetus klo 18.20 Rauhankatu 20:n turistibussipysäkiltä. Tämä ilta on jäsenille ilmainen (kuljetus, ruoka, ohjelma, juomat)! Peruuttamatta jätetyistä ilmoittautumisista veloitamme 30,-. Katso lisää sekä ilmoittaudu tästä. Paikkoja rajoitetusti. Lisää tapahtumia osoitteessa www.yrittajat.fi/porvoo Mera evenemang på vår hemsida www.yrittajat/porvo UUSIA JÄSENIÄ | NYA MEDLEMMAR Yhdistyksessämme on n. 820 jäsentä! Tervetuloa mukaan toimintaamme ja ottakaa jäsenverkostomme käyttöönne ja hyödyksenne! Tilaisuuksiimme voitte ottaa mukaan kumppanin, puolison tai työkaverin. Vår förening har ca 820 medlemmar! Välkomna med i vår verksamhet, besök våra evenemang och tag i bruk nätverket! Ni kan gärna ta med er kompanjon, er maka/make eller er arbetskamrat på våra tillställningar. Seuraavat yritykset ovat liittyneet yhdistykseemme: Följande företag har gått med som medlemmar: ASD-SYSTEMS Daniel Andersin Turvallisuusjärjestelmät ANKARE KY Arina Gerasimova Kauneudenhoitopalvelut Auto-Inspect Finland Oy Ilkka Niemi Moottoriajoneuvojen huolto ja korjaus Bokföringsbyrå Pia Björkman Pia Björkman Kirjanpito- ja tilinpäätöspalvelut Ebba+Albus collection Salla Holmsten Tekstiilituotteiden valmistus Galleria Daisy Esa Tapanainen Taideliikkeet JadeFix Tmi Maisa Koivisto Muu vähittäiskauppa Siisti Ilme Viivika Luigend Kiinteistöjen siivous TigerisNaturals Oy Veljo Veskimäe Yleistukkukauppa Tervetuloa mukaan toimintaamme! Välkommen med i vår verksamhet! ONNITTELUT Porvoon Yrittäjät ry julkaisee tasavuosia juhlivien yritysten syntymäpäiviä. Tiedot perustuvat SY:n jäsenrekisteriin (kaikista jäsenistä ei ole tietoa yrityksen tarkasta perustamisajankohdasta). Onnittelemme seuraavia toukokuussa merkkipäiviään viettäviä: Bokföringsbyrå Esse Tilitoimisto Ky Kb/ Inger Sandberg – 20 vuotta Valta Putki Oy/ jukka-Pekka Valtanen - 10 vuotta Lehtimäen Grilli / T:mi Anna Hyypi – 10 vuotta Kannonnokka/Ari Kuokka – 10 vuotta Auto-Inspect Finland Oy/ Ilkka Niemi – 10 vuotta Företagarföreningen gratulerar sina jubilerande medlemmar! Tiedotus Olemme siirtyneet ensisijaisesti sähköiseen jäsenkirjeeseen. Jos yrityksellänne ei ole voimassa olevaa sähköpostiosoitetta, on mahdollisuus saada jäsentiedote edelleen postitettuna. Jos nyt saat paperikirjeen ja sinulla on sähköpostiosoite, laita tieto meille! ILMOITATTEHAN MEILLE jos tarvitsette kirjeen postitettuna, joko soittamalla tai tekstiviestillä yhdistyksen numeroon 050 9173304. MAINOSLIITE JÄSENTIEDOTTEESEEN Käytä hyväksesi jäsentiedotteen edullinen mainospaikka. Jäsentiedotteen mukana jaettavalla mainosliitteellä tavoitat lähes 1000 kontaktia, yrittäjäkollegaa sekä kunnallisia päättäjiä ja sidosryhmiä. Hinta: jäsenille 250 € / tiedote, ei jäsenille 350 € /tiedote Seuraavan tiedotteen aikataulu kesäkuu > aineistopäivä 28.05. ja ilmestymispäivä 01.06. Porvoon Yrittäjät ry | Borgå Företagare rf Hallitus/Birgitta Palmqvist Sihteeri | Sekreterare [email protected] puh 050 917 3304