jäsentiedote 1/2014

Transcription

jäsentiedote 1/2014
JÄSENTIEDOTE 1 | 2014
Hyvää ja Menestyksellistä Uutta Vuotta 2014
kaikille Porvoon yrittäjille!
PÄÄKIRJOITUS
Hyvää alkanutta vuotta 2014
Kaikkea hyvää ja onnea jälleen kerran tarvitaan kun sukellamme Uuteen Vuoteen.
Sen lisäksi tarvitaan sitä yrittäjille tuttua sitkeyttä ja tilannetajua.
Mennyt vuosi on monellakin tapaan ollut Porvoolle ja porvoolaiselle yritystoiminnalle
ainakin kohtalainen vuosi. Vaikka pysäköintitalo keskustaan tai Keskon toivomaa
kauppaa ei näyttäisi aivan heti tulevan niin esimerkiksi merkittäviltä irtisanomisilta
on lähes vältytty. Etenkin Kilpilahden alueen toimintaan tulee jatkossakin merkittäviä
investointeja ja sitä kautta myöskin työtä ja työpaikkoja. Unohtamatta muitakaan,
vaikkapa Vuoden Yritystä 2013, Picote Oy:n toimintaa, voimakkaasti kansainvälistyvänä,
innovatiivisena yrittäjälähtöisenä, yrityksenä. Ja jos sallitaan, menneen vuoden aikana
askolalainen yrittäjä on tehnyt merkittävän yhteistyösopimuksen maailman suurimman
autonvalmistajan kanssa, moottori-teknologiassa! Tätä tarvitaan, meidän tulee ”jatkaa
osaamisemme myymistä”, koska sitä meillä on niin kauan kuin yrittäjä lähtee töihinsä!
Kaupungin todelliset toimet yritysilmapiirin ja yrittämisen mahdollisuuksien lisäämiseksi
näemme juuri tänä vuonna, kun uusi Stategian jälkeinen elinkeino-ohjelman laatiminen
alkaa ja saadaan toimintaan. Sen rakentamiseen on tulossa meille jokaiselle yrittäjälle
mahdollisuus ja toivonkin, että mahdollisimman moni meistä olisi aktiivisesti mukana.
Tilaisuuden kutsujana toimii kaupunki. Olisikin korkea aika siirtyä kuuntelun tilasta
toteuttamisen tilaan, kuten Suomen Yrittäjät on (samoin kun me PY:ssä !) viimeaikoina
useasti todennut.
Jokainen voisi almanakkaansa varata iltapäivän ja/tai illan 25.2.2014 jolloin järjestämme
Campuksella, yhdessä Posintran kanssa, Kuumat Perunat! – tapahtuman. Erityisesti
panostamme iltaan, jonka alustuksen tulee pitämään SY:n varatoimitusjohtaja Anssi Kujala,
teemalla Mikä meillä mättää? Ja panelisteina nähdään jälleen porvoolaisia vaikuttajia,
yrittäjiä ja poliitikkoja. On vastausten aika.
Porvoon Yrittäjät on ottamassa merkittävän askeleen myös tänä vuonna kun toimintaan
tulee hiukan uutta resurssia, henkilöstön muodossa ja toimintaa hiotaan ”ammattimaisempaan”
suuntaan. Toivotaan, että tätä kautta saamme uutta potkua uudelle vuodella ja vähän
pidemmällekin katsottuna.
Hyvää alkanutta vuotta kaikille yrittäjille,
Yrittäjyys kantaa Suomea ja Porvoota
Gott Nytt År 2014
Vi behöver alla all lycka när vi igen går in i ett nytt år. Dessutom behöver vi uthållighet
och smarthet, vilka är normala egenskaper för företagare.
Det gångna året har på många sätt varit ett rimligt år för Borgå och det lokala näringslivet.
Fastän det inte blir något nytt parkeringshus i centrum och Kesko inte får sin önskade nya
affär, i varje fall snabbt, så har man ändå kunnat undvika betydande uppsägningar.
I synnerhet Sköldvikområdet får nya investeringar även i framtiden och därmed nya
arbetsplatser. För att inte glömma andra företag, såsom Årets Företag i Borgå 2013,
Picote Oy med sin starkt internationaliserande, växande och innovativa företsgsverkamhet.
Och om ni tillåter, askolaföretaget som har knutit ett betydande samarbetsavtal med världens
största biltilverkare - i motorteknologi! Sådana exempel behövs, vi skall fortsätta att sälja
sakkunnighet, det är företagarens kapital så länge som han tar sej till jobbet!
Stadens verkliga satsningar för att förbättra på företagaklimatet och förutsättningarna för
företagsamhet blir synliga just i år, när staden uppgör sitt näringsprogram och sätter den
i funktion. Vi företagare kommer att ha möjlighet att inverka på utformandet av näringsprogrammet och jaghoppas, att så många som möjligt skall ta aktivt del i arbetet. Staden
kommer att kalla in oss.Det är nu hög tid att inte bara stå och lyssna utan börja agera,
såsom man inom Företagarna i Finland, liksom vi inom den lokala föreningen, många
gånger framhållit.
Ni kan alla anteckna i er kalender eftermiddagen och/eller kvällen 25.2.2014, då vi
tillsammans med Posintra arrangerar ”Heta potäter!”-evenemanget på Campus. Vi satsar
i synnerhet på kvällens program med bl.a. FiF:s vice VD Anssi Kujala som kommer att tala
om temat Vad är på tok? och som panelister ser vi igen lokala påverkare, företagre och
politiker. Det är tid att få svar!
Borgå Företgarare tar ett stort steg i år med ny personalresurs och därmed en mera
professionell inriktning. Vi hoppas att vi så får nya krafter för det kommande året samt
för framtiden.
Ett Gott Nytt År till alla företagare!
Företagsamheten bär Finland och Borgå!
Jari Kivimäki,
Puheenjohtaja Ordförande
Tulevia tapahtumia – tervetuloa mukaan!
Tiistaina 14.1. klo 17.00-20.00 Tervetuloa Valtimo Porvoo HUB'n rentoon avajaisiltaan
Luvassa on Vihreä virkistää -teemalla katettu juhlapöytä antimineen.
Toiveiden holvissa saat äänesi kuuluviin, ja ratkaisupaja löytää vastaukset arjen haasteisiin.
Verkostoidut eri alojen mielenkiintoisten ihmisten kanssa, löydät synergiaetuja, kohtaat
kiehtovia tarinoita – ja mikä parasta, virittäydyt vauhdilla vuoteen 2014.
Astu sisään ja ihastu! Muistathan käyntikorttisi. Et halua hukata arvokkaita kontakteja
Torstaina 23.1. klo 15.00-17.00 Ölstenin alueen ja Posintran yhteinen keskustelutilaisuus
Picote Oy:n tiloissa, Urakoitsijantie 8.
Aiheena alueen yrittäjien yhteisen informaation kehittämis- ja keskustelutilaisuus.
Ilmoittaudu mukaan viimeistään 21.1.2014
Anne Wetterstrand 050 366 0125 tai [email protected]
Jenni Lähtevänoja 040 183 7917 tai [email protected]
Sunnuntaina 26.1. klo 17.00 Harmaa talous, WSOY:n talo, auditorio (kellarikerros),
Mannerheiminkatu 20
Porvoon yrittäjät ry sekä PTY ry kutsuvat yrittäjiä tilaisuuteen, jonka tavoitteena on
syventää käsitystä harmaan talouden ilmenemisestä ja vaikutuksista, jotta aidon ja
rehellisen yrittämisen edellytykset paranevat. Paneelikeskustelussa mukana mm
ekonomisti Erkki Laukkanen SAK, vanhempi konstaapeli Markus Hammarström,
poliisin talousrikosyksikkö, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Matti Nuutti sekä
yrittäjien puheenjohtaja Jari Kivimäki.
Aamukahvit Porvoon Paahtimolla jatkuvat entiseen tapaan joka kuukauden
toisena keskiviikko aamuna
Keskiviikkona 12.2.2014 klo 8.00 -9.00 Teemana Porvoon Kaupungin elinkeino-ohjelma
SY;n pöytäkalenteri
Suomen Yrittäjien pöytäkalenteri on aikaisemmin toimitettu Yrittäjäsanomien mukana.
Lehden lukijatutkimuksessa on käynyt kuitenkin ilmi, että enää vain vähemmistö otti pöytäkalenterin käyttöönsä. Nykyään monella on käytössään sähköinen kalenteri tietokoneella ja
puhelimessa. Siksi SY on päättänyt säästää sekä luontoa että kustannuksia. Pöytäkalenteriin
merkityt verotuksen määräpäivät löytyvät osoitteesta: www.yrittajat.fi/verotuksen_maarapaivat
Vuoden 2014 määräpäivät päivitetään mahdollisimman pian.
UUSIA JÄSENIÄ | NYA MEDLEMMAR
Yhdistyksessämme on 850 jäsentä! Tervetuloa mukaan toimintaamme ja ottakaa jäsenverkostomme käyttöönne ja hyödyksenne! Tilaisuuksiimme voitte ottaa mukaan kumppanin,
puolison tai työkaverin. Seuraavat yritykset ovat liittyneet yhdistykseemme joulukuussa.
Vår förening har 850 medlemmar!
Välkomna med i vår verksamhet, besök våra evenemang och tag i bruk nätverket! Ni kan
gärna ta med er kompanjon, er maka/make eller er arbetskamrat på våra tillställningar.
Följande företag har gått med som medlemmar:
Rakennusliike Mekka Oy / Mauri Itkonen / Asuin- ja muiden rakennusten rakentaminen
Napro Oy / Riitta Lahtela-Mällinen / Rakennuspaikan valmistelutyöt
Kalle Johansson Tmi / Kalle Johansson / Fysioterapia
Marja Kauppi / Fysioterapia
Autosalpa Porvoo / Jukka Sirén / Henkilöautojen ja kevyiden moottoriajoneuvojen vähittäiskauppa
Kaamospalvelu / Voitto Mustonen /.Kiinteistönhoito
PTO Yhtiöt Oy / Otto Oksanen / Muu liikkeenjohdon konsultointi
Luna-korut Oy / Laura Rantti / Jalokivikorujen ja muiden kultasepäntuotteiden valmistus
Image Design Oy / Tarja Salo / Asuin- ja muiden rakennusten rakentaminen
Talosuunnittelu Jarmo Sivén Oy / Jarmo Sivén / Rakennetekninen palvelu
Lamiasennus Oy / Pentti Väisänen / Asuin- ja muiden rakennusten rakentaminen
Sprinkler Masters Oy / Ilpo Pennanen / Sähkö-, vesijohto- ja muu rakennusasennus
.
ONNITTELUT
Porvoon Yrittäjät ry julkaisee tasavuosia juhlivien yritysten syntymäpäiviä. Tiedot perustuvat
SY:n jäsenrekisteriin (kaikista jäsenistä ei ole tietoa yrityksen perustamisajankohdasta)
Tammikuussa merkkipäiviään viettävät:
Teki-Kiinteistöt Oy
Antaka Oy
Suomi-Festival Gourmet Oy
Tmi Kauneushuone Pinja
40 vuotta
20 vuotta
20 vuotta
10 vuotta
MAINOS JÄSENTIEDOTTEESEEN
Käytä hyväksesi jäsentiedotteen edullinen mainospaikka. Jäsentiedotteen mukana
jaettavalla mainosliitteellä tavoitat lähes 930 yrittäjäkollegaa ja kunnallisia päättäjiä.
Saat lisäksi sähköisen jakelun kaupan päälle.
Hinta: jäsenille 250 € / tiedote, ei jäsenille 350 € / tiedote (1 kpl A4)
Hintaan sisältyy jakelu, ei esitteen painokustannukset.
Tämän jäsenkirjeen mainostaja on Point College
Seuraava tiedote:
Helmikuun mainokset
aineistopäivä 27.1.
ilmestyy 3.2.2014
Porvoon Yrittäjät ry | Borgå Företagare rf
Jari Kivimäki | Puheenjohtaja | Ordförande
Arja Rajakaltio /Sihteeri /Sekreterare
(01/2014 asti)