Kevät-Vilho 2015

Transcription

Kevät-Vilho 2015
Kevät-Vilho
Kuva: Viljami Miekkavaara
1/2015
Pääkirjoitus
raikuvan naurun, viimeisen illan paniikin ja huippuideoiden lomassa aika on
kulunut uskomattoman nopeasti.
Maailma muuttuu, ja me yritämme
roikkua mukana. Eilisen uutisilla ei tee
enää mitään ja trendit muuttuvat nopeammin kuin kukaan ennättää niitä
omaksua. Itse en ole ikinä seurannut
saatikka noudattanut muotia, ja olen
siihen aika tyytyväinen. Kaapeistani ei
löydy heräteostoksia, tai sellaisia vaatteiksi kutsuttuja kangaspaloja, joita ei
kehtaa tuoda auringonvaloon parin
vuoden kuluttua.
Linnut ovat viserrelleet puissa jo hyvän
aikaa, loputkin likaisenharmaat lumet
sulavat pois penkoilta ja pikkuhiljaa voi
aloittaa leskenlehtien ja hiirenkorvien
bongailun. Kauan ja hartaasti odotetun
kesän tiellä on enää alle kymmentä
celsiusta näyttävä lämpömittari, ajoittaiset räntäkuurot sekä viimeinen koeviikko.
Pian on aika vihata kesärenkutuksia,
mutta silti laulaa mukana aina kun ne
kuuluvat radiosta. Pian on lämmintä ja
ilma täynnä hyttysiä. Pian on kesä.
Nuoria moititaan usein kärsimättömiksi ja kiireisiksi, mutta vielä nopeatempoisempi on maailma ympärillämme.
Rauhoittuminen ja ajan ottaminen itselleen ovat tärkeitä taitoja, mutta
mielestäni erityisesti nuorten aika
ajoin vilkasta elämäntyyliä kritisoidaan
turhaan. Oman pään ja jaksamisen
mukaan kulkeminen on hyvä asia, mutta kuitenkin lukiolaisena myönnän,
että rentoutuminen ja suorituspaineista luopuminen hetkeksi ei kuulosta
ollenkaan hullummalta.
Sitä odotellessa, nauti Kevät-Vilhon
ajankohtaisesta sisällöstä!
Sanni
Ensimmäinen lukiovuosi on tuonut minulle mukanaan lukemattomasti uusia
tuttavuuksia sekä etenkin kokemuksia,
joista suuren osan voisi lajitella "asioita, joita en ikinä uskonut tekeväni" kansioon. Silti en ole katunut päätöstäni jäädä Viitasaarelle hetkeäkään.
Roskalaatikossa kiipeilyn, käytävillä
2
Kuvareportaasi: Lukiolaismuoti
Viljami Miekkavaara
Lukiolaiset kiinnittävät nykyään enemmän huomiota siihen, mitä he pukevat päällensä
esimerkiksi kouluun. Tärkeimpiä kriteereitä aamun vaatteiden valinnassa on esimerkiksi paikat
ja tilanteet, missä on päivän aikana, vaatteiden mukavuus ja sopivuus. Monet käyttävät
vaatteiden valintaan päivittäin aikaa muutamasta minuutista pariin kymmeneen minuuttiin asti
Mikäli on jokin erityinen päivä, aikaa saattaa kulua helposti tunnin verran.
Tein selvitystä siitä, miten nimenomaan viitasaarelaiset lukiolaiset opiskelijat ja opettajat
pukeutuvat päivittäin, ja miten he kiinnittävät huomiota käyttämiinsä vaatteisiin. Haastattelin
muutamia opettajia sekä opiskelijoita eri vuositasoilta.
Suurin osa lukiolaisista ei ole niin merkkiuskollisia kuin kuvitellaan. Merkin sijaan tärkeimmiksi
kriteereiksi vaatteissa nousi mukavuus, ulkonäkö, hinta ja laatu. Tietyissä vaatteissa merkki
kuitenkin vaikuttaa, monet sanoivat katsovansa merkkiä esimerkiksi kun ostaa sellaisia vaatteita,
joita uskoo käyttävänsä hieman pidempään, esimerkiksi ulkovaatteet. Merkkiin katsotaan myös
silloin, kun tiedetään, että jollain merkillä on tietynlainen vaate minkä haluaa. Kukaan vastaajista ei
ostaisi vaatteitaan Ale-Makasiinista.
3
Lukiolaiset voivat käyttää myös paljon rahaa vaatteisiin. Rahaa ollaan valmiita käyttämään esimerkiksi silloin, kun tiedetään vaatteen olevan laadukas tai jos se on merkkivaate, mikä on ”pakko
saada”.
Opettajien näkemykset eivät sinänsä eroa kovin paljoa opiskelijoiden näkemyksistä. Sekä opiskelijat, että
opettajat kiinnittävät huomiota siihen, että vaate on
laadukas ja hinta-laatusuhteeltaan järkevä.
Suosituimmat vaatteet normaaliin koulupäivään ovat ehdottomasti farkut tai jotkut muut samantyyppiset housut ja huppari tai neule niiden kanssa. Kaikki kiinnittivät huomiota siihen, että ne
vaatteet eivät purista mistään ja ne päällä jaksaa viettää kokonaisen työpäivän. Siksi ostaessakin
kiinnitetään huomiota siihen, miltä vaate tuntuu päällä.
Kuvassa näkyy Viitasaaren lukion ensimmäisen vuositason opiskelijoita, kaikilla on normaalit arkivaatteet päällä. Tässä näkyy hyvin jokaisen omanlaisensa tyyli ja erilaiset mielipiteet siitä, minkälaiset vaatteet ovat hyvät juuri itsellään.
5
Monet haastateltavat sanoivat,
että kesän lähestyessä alkaa
tehdä mieli käyttää kesäisempiä vaatteita. Joidenkin mielestä on kiva pitää päällä esimerkiksi neuletta, jonka voi sitten
heittää pois päältä kun siltä
tuntuu. Kevään vaihtelevissa
lämpötiloissa se on varsin hyvä
idea.
Osa myös tykkää käyttää hyvin
värikkäitä vaatteita myös arkena. Pikkuhiljaa kesävaatteet
kuten shortsit alkavat näkymään myös meidän katukuvassamme.
Vaikka suurimman osan näkemykset sopivista vaatteista ovatkin melko samanlaisia, jokaisella on
kuitenkin oma tyyli, jolle saattaa olla hyvinkin uskollinen. Se on pelkästään positiivinen asia.
6
Mielipiteet
Lopettakaa se kännyköistä valittaminen
Välittäkää toisistanne
Kun kävelen keskustassa, yritän lähes aina
hymyillä vastaantulijoille. Harva hymyilee
minulle takaisin, hyvin harvat edes katsovat
minuun. Mielestäni tämä kertoo siitä, ettei
haluta ottaa muihin mitään kontaktia, eletään vain omaa elämää. Kuinka se onnistuu
näin sosiaalisessa maailmassa?
Sitä kuulee melkein joka päivä, niin netissä
kuin oikeassakin elämässä. Nuoret käyttävät
liikaa noita älypuhelimia, kuuluu joka tuutista. Ei kuulemma pysty edes puhumaan, kun
toinen vain räplää kännykkää.
Valitusta kuuluu myös siitä, miten ihmiset
kulkevat julkisillakin paikoilla kännykkä nenässä eivätkä juttele muiden ihmisten kanssa.
Sanotaan, että ihmiset ovat alkaneet eristäytyä toisistaan kännyköiden takia. Tästä olen
täysin eri mieltä.
Milloin sinä olet viimeksi kysynyt joltakulta
kuulumisia ja saanut vastaukseksi vain, että
hyvää kuuluu? Mielestäni liian monet kysyvät
kuulumisia vain näin keskustelun aloittaakseen, eivätkä tarkoita kysymystä tosissaan.
Lähes aina vastaus onkin poliittisesti, että
hyvin minulla menee. Tosiasia on kuitenkin
liian usein toista.
Mitä nämä valittajat luulevat, että puhelimilla
oikein tehdään? Ei niillä pelkästään pelata ja
tuhlata aikaa. Yleensä, kun ihminen käyttää
puhelintaan, hän käyttää sitä juuri toisten
kanssa juttelemiseen. Minäkin olen monta
kertaa kuullut sen, että minun pitäisi mennä
ja jutella oikeasti ihmisten kanssa eikä vain
naputella kännykkää. Sitähän minä juuri silloin teen – juttelen muiden kanssa kännykän
avulla.
Olen viimeaikoina huomannut, kuinka moni
ihminen on peitellyt pahaa oloaan. Kun sitten
olen kysynyt heiltä vointia ja vaatinut rehellistä vastausta, he paljastavat todellisen olotilansa. Kaikille ei toki halua kertoa tai purkaa
pahaa oloaan, mutta voinnin kysyminen näyttää sen, että hänestä välitetään. Jokainen
meistä kaipaa sitä, että meistä välitetään.
Tällöin meidän itsetuntomme paranee ja
myös yleinen olotilamme on parempi.
Lopettakaa jo se valittaminen siitä älypuhelimien turmelevasta vaikutuksesta ja ymmärtäkää, että keskustelun keinot ovat vain vaihtuneet. Se, että joku käyttää kännykkää, ei
tarkoita sitä, että hän eristää itsensä maailmasta.
Olet sinä missä kunnossa tahansa, voit aina
yrittää hymyillä vastaantulijalle, kehua kaverin paitaa tai kertoa, että välität hänestä. Jos
sinusta tuntuu, että jaksat kuunnella toista,
kysy toiselta vointia ja pyydä rehellistä vastausta. Joka tapauksessa välittäkää toisistanne
ja näyttäkää se!
Tiia Toikkanen
Anniina Palonen
7
Vanhempi, hyväksythän lapsesi?
tuskin yksikään vanhempi on valmis kiistämään.
Nimimerkki Kaapissa kirjoitti Helsingin Sanomissa 8.10.2012 olevansa kaapissa elävä homoseksuaali. Hänen vanhempansa eivät voi
hyväksyä homoseksuaaleja ja heidän asenteensa aiheuttaa kyseessä olevalle tytölle
itseinho, epävarmuutta ja pelkoa. Tekstin
lopussa kirjoittaja pyytää lukijoita miettimään, mitä vanhempien asenteet aiheuttavat
lapselle.
Mikaela Ranto
Nuoria tarvitaan, metsästysseurat
ukkoutuvat
Olen nuori metsästystä harrastava tyttö. Ja
olen huolissani harrastukseni tulevaisuudesta.
Mielestäni on järkyttävää kuulla, että joissakin kodeissa vanhempien arvot saavat lapsen
kärsimään noin paljon. Esimerkiksi nimimerkki Kaapissa kertoo vanhempiensa asenteiden
satuttavan ja loukkaavan häntä. Jos lapsi ei
voi olla oma itsensä kotonaan eikä vanhempiensa edessä, kuinka hän voi silloin luottaa
itseensä. Jokaisen vanhemman olisi tärkeää
pohtia miten omat arvot, asenteet ja mielipiteet vaikuttavat lapseen. Lapselle tulisi kuitenkin antaa tilaa kasvaa omana itsenään.
Metsästys on harrastuksena hyvin monipuolinen ja opettava. Eikä todellakaan ole pelkästään tappamista! Metsästys on hyvin pitkälle
riistanhoitoa.
Muutaman vuoden ajan olen aktiivisesti osallistunut seurani toimintaan ja huomannut,
että seurassamme on hyvin vähän nuoria.
Seurassamme on noin 90 jäsentä, keski-ikä
on 60 vuotta ja alle 30-vuotiaiden jäsenten
määrä voidaan laskea sormista. Samanlaisen
ilmiön olen huomannut tapahtuvan muissakin seuroissa. Olen lukenut monia lehtijuttuja
aiheesta.
Mitenköhän henkilön Kaapissa vanhemmat
reagoisivat, jos hän kertoisi olevansa homoseksuaali? Heittäisivätkö he hänet pois kotoaan vai huutaisivatko he vain. Kääntäisivätkö
he selkänsä tyttärelleen ja valehtelevat tutuille, että "Meidän tytölle ei vain vielä ole poikaystävää", vaikka tietävät hyvin, ettei sellaista ole tulossakaan. Vaikka mitään näin radikaalia ei tapahtuisikaan, on tytön huoli silti
ymmärrettävää. Pelkkä vanhempien paheksunta tai hyväksymättömyys on hirveää, kun
se tapahtuu aivan syyttä.
Seuroja ylläpidetään talkootyöllä ja jäsenmaksuilla. Kuka sitten tekee ne talkootyöt ja
muutenkin ylläpitää seuran toimintaa, kun
jäsenet makaavat viimeisellä pedillään. Ja
ajatelkaa, kuinka paljon enemmän olisi erilaisia metsätuhoja ja kolareita, jos metsästysseuroja ei olisi.
Kehottaisin nuoria edes kokeilemaan metsästysseuran tarjoamia erilaisia toimintatapoja
ja oppimaan hyödyllisiä asioita luonnosta.
Metsästys harrastuksena on monille luonnosta nauttimista eikä pelkästään riistaeläinten
tappamista.
Lasta ei saisi kasvattaa vanhempien omaan
muottiin vaan hyväksyä hänet ja rakastaa
häntä sellaisena kuin hän on. Tällöin lapsesta
kasvaa terve, itsensä hyväksyvä sekä muita
kunnioittava ihminen. On tärkeää, että lapselle annetaan hyvät olosuhteet kasvaa ja sitä
Huolestunut metsästäjätär
8
Koululiikunnan lisääminen on kansanterveyden kannalta ehdottoman
tärkeää
Santeri Lang kertoo Helsingin Sanomien
Nuorten postin mielipidesivulla 8. lokakuuta
2012 julkaistussa yleisönosastokirjoituksessaan, että koululiikunnan tuntimäärää tulisi
nostaa nykyisestä kahdesta tunnista neljään
tuntiin. Lisäksi hän kertoo, kuinka yhä useampi nuori on nykyään ylipainoinen.
Mielestäni kirjoittaja osuu naulan kantaan
pyynnössään pakollisen koululiikunnan lisäämisen suhteen, sillä hiljattain Jyväskylän
yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan vain
noin 20 % harrastaa liikunta suositusten mukaisen määrän, mikä on tulevaisuuden sukupolvien kansanterveyden kannalta katastrofaalista.
Täten olisi mielestäni jo korkea aika tehdä
korjausliike, ja peruskoulun merkitystä terveellisten elintapojen edistäjänä tulisi korostaa entisestään jo koulutaipaleen alusta lähtien. Tällöin kasvavan lapsen arvomaailma
olisi muokkautumassa siihen muottiin, mikä
se aikuisiällä tulee olemaan, ja oppiminen
kaiken suhteen tapahtuu helpommin, kuin
vaikkapa angstisella murrosikäisellä.
Koululiikunnan lisäämistä vastustavat ovat
perustelleet kantansa muun muassa sillä,
että liikunnan lisääminen johtaisi pakosta
muiden aineiden karsimiseen. Mielestäni
kuitenkin liikunnan merkitys lapsien varhaisessa kehityksessä on huomattavasti suurempi kuin lukuisten muiden koulussa tällä
hetkellä opetettavien aineiden, ja olisi äärimmäisen tärkeää, että tulevaisuuden sukupolville taattaisiin kunnollinen terveysvalistus
jo pienestä pitäen keinolla millä hyvänsä.
Tommi Tuikkanen
9
Gallup
Saara Puustinen & Eetu Paananen
Kysyimme lukion opiskelijoilta, mikä on heille
tällä hetkellä se kevään ”ykkösjuttu”.
Juuso Laukkanen:
- Makkarahan se, Wilhelmikin käy.
Olli Heikkilä: - Kevään ykkösjuttuja minulle
ovat auringon paiste, viimeinen jakso ja erityisesti kesäloman läheneminen.
Tommi Tuikkanen: - Minulle isoin asia on
jalkapallokauden alku.
Sanni Laine, Vilhon päätoimittaja: - Vilho-lehti.
Leevi Koljonen: - Keväässä parasta on se
lähenevä loman alku.
10
Vilho arvostelee
Ensimmäinen tapaus tuntuu todella helpolta,
mutta peli onnistuu muuttumaan hyvin vaikeaksi uusien tapauksien tullessa pinnalle
Tapausten kulku saattaa kuitenkin vaikuttaa
monien mielestä melko toistuvalta: sen näkee, kun itse pelaa, mutta todella usein sama
kaava toistuu tapauksia pelatessa, vaikka
jokainen tapaus onkin hieman edellistä pidempi.
Vastalause! Kyllä asianajajakin pärjää loistavasti protagonistin asemassa
Kun ajatellaan kiinnostavia ja mukaansa vetäviä videopelejä, usein ihmisten mieleen nousevat ensimmäisenä fantasiamaailmoissa
liikkuvat pelit, joissa lohikäärmeitä lentelee
siellä sun täällä ja kaikki hahmot ovat jonkin
sortin taruolentoja. En väitä. etteivätkö nämäkin pelit ole aina välillä loistavia, mutta
joskus on hyvä palata edes vähän enemmän
todellisuuteen. Phoenix Wright: Ace Attroney
on loistava esimerkki siitä, miten erilaisia
pelit voivat ollakaan toisistaan.
Hahmot Ace Attorneyssa ovat kaikki hyvin
erilaisia toisistaan. Phoenixin lapsuuden ystävä ja työnsä hyvin vakavasti ottava syytäjä
Miles Edgeworth, hieman kömpelö mutta
helposti rakastettava rikosetsivä Dick
Gumshoe ja virkeä henkimeedio Maya Fey
ovat vain pieni osa hyvin värikästä kaartia,
johon on helppo tutustua pelin edetessä.
Jokaiselle löytyy taatusti jokin hahmo, josta
pitää erityisen paljon, löytyi se sitten vastustajiksi päätyneiden syyttäjien tai murhatapausten onnettomien todistajien parista.
Tässä DS-konsoleille suunnitellussa pelisarjan
ensimmäisessä pelissä sinä ohjaat aloittelevaa puolustusasianajajaa nimeltä Phoenix
Wright. Pelin periaate on varsin yksinkertainen: sinulla on asiakas, ja sinun on tarkoitus
todistaa, ettei hän ole syyllinen murhaan.
Tämän tehdäksesi sinun täytyy tutkia erilaisia
rikospaikkoja johtolankojen löytämiseksi,
jututtaa hyvinkin kirjavia hahmoja vinkkejä
saadaksesi, ja lopulta oikeussalissa kuulustella tapauksen todistajia.
Kovin monen ei olisi helppo uskoa, että kaikkien niiden murhien keskeltä voisi löytyä
huumoria, mutta juuri sen kohdan Ace Attorney hoitaa loistavasti. Viittauksia erilaisiin
populaarikulttuurin ilmiöihin löytää helposti,
ja suoraan sanottuna outojen todistajien puheet ovat viihdyttävää luettavaa. Vaikka pelissä käydäänkin vakavien ja surullisten asioiden parissa, se löytää aina keinonsa päästä
takaisin huvittavien asioiden pariin. Koko peli
on hyvin tekstipainotteinen, mutta itse pelaamistakin löytyy juuri sopivan verran sen
tyyppiselle pelille. Tämä pelityyli muistuttaa
paljon esimerkiksi Dangan Ronpa: Trigger
Happy Havocia, mutta täysin omanlaisella
juonellaan ja teemallaan. Genreltään se on
luokiteltu seikkailuksi, ja vaikka se saattaa
kuulostaa ensin hieman oudolta, se sopii sille
täydellisesti.
11
Kaunis lestadiolaisperhe
täynnä kaunistelemattomia
ongelmia
Tämä peli sopii hyvin niille, jotka tarvitsevat
jonkinlaista videopeliä, jolla näyttää vanhemmilleen, että peleistä ei ole pelkästään
haittaa. Oikean murhaajan löytäminen ei ole
missään tapauksessa helppoa, ja vaikka pelaaja aavistaisikin murhaajan henkilöllisyyden, se pitää onnistua todistamaan tuomarille ja yleisölle oikeussalissa todisteiden ja puheenvuorojen avulla. Jos huudat vastalauseen liian monessa kohdassa, häviät tapauksen. Jos et esitä asiaan liittyviä todisteita oikeassa kohdassa, häviät tapauksen. Pelin läpäisemiseen tarvitaan oikeasti älyä ja logiikkaa, jonka avulla voi selvittää oikean rikollisen kaikkien todistajien takana.
Pauliina Rauhalan kirja Taivaslaulu (2013) on
teos, jolla on vahva eettinen sanoma. Teoksen kustantaja on Gummerus Kustannus Oy.
Taivaslaulu on rakkausromaani, joka oli yksi
vuoden 2014 suosituimpia suomalaisia teoksia.
Taivaslaulu on kertomus nuoresta lestadiolaisparista, Aleksista ja Viljasta. He tahtovat
elää normaalia lestadiolaisperheen elämää
lastensa kanssa, joita tehdään Jumalan tahtoa täyttäen. Elämä ei kuitenkaan ole niin
helppoa ja yksinkertaista, vaikka rakkautta
löytyykin. Arki, joka kulkee käsikädessä uupumuksen ja lestadiolaisyhteisön luomien
suorituspaineiden kanssa on erittäin raskasta.
Yhtäkkiä äiti ei enää jaksa hymyillä ja vastuun
perheestä ottaa isä. Taivaslaulu on romaani,
joka antaa lukijalleen paljon ajateltavaa.
Kun on pelannut tämän pelin läpi, ei tarvitse
pelkästään jäädä nuolemaan näppejään. Jatko-osia löytyy neljä, ja vaikka usein jatko-osat
saattavat kuulostaakin pelottavalta useiden
korvaan, ne eivät ole lainkaan huonoja.
Phoenix Wright: Ace Attroney on peli, jota voi
suositella kaikille. Kaipasi sitten älynystyröiden rasitusta, yllättävän kauniita grafiikoita
aivan 2000-luvun alkupuolen peliksi tai sitten
jopa pientä määrää taikuutta – jonka avulla
pystytään ratkaisemaan lisää tärkeitä asioita
– tämä peli sopii melkein kenelle tahansa.
Saattaa olla vaikeaa uskoa, että asianajajan
työhön keskittyvä peli voisi olla jännittävä ja
hyvin kiinnostava, mutta usko pois: se on
juuri sitä.
Rauhalan tavoite kirjaa kirjoittaessaan on
varmasti ollut tuoda uutta näkökulmaa lestadiolaisperheistä ja avata ihmisten silmät heidän elämistään. Päästää ikään kuin lukija sisään lestadiolaisperheiden ongelmiin, joista
niin vähän puhutaan. Kirja on erittäin vaikuttava myös siltä osin, että siinä lainataan paljon virsien sanoituksia kuin Raamatun tekstejäkin. Se antaa lukijalle kirjan henkilöistä,
jotka ovat uskovaisia, uskottavan kuvan.
Tiia Tuikkanen
*************
Kirjan kieli on hyvin runollista ja siinä on käytetty paljon virsien sanoituksia sitaatteina.
Teksti on kuvailevaa ja pohdiskelevaa. Tästä
hyvänä esimerkkinä on tekstinpätkä sivulta
24; "Vaikka muistin hyvin, kuinka salaa varjostin rakastuneilta näyttäviä pariskuntia ja
haaveilin, että miehen käsi laskeutuisi minun12
kin vyötäisilleni, minä painaisin hiukseni hänen olkapäätään vasten emmekä puhuisi
paljon, hymyilisimme vain, kävelisimme hyvin
hitaasti ja sanoisimme kaikille vastaantulijoille Jumalan terve, ja punertuvassa yössä kulkisimme isonteltan ympäri niin monta kertaa,
että kaikki varmasti näkisivät.".
ninkin tiimoilta. Tämä saa kuitenkin lukijan
miettimään, onko lapsen edes tarpeellista
miettiä tuollaisia asioita noin nuorena? Tai
onko lapsen kasvattaminen noin syvään uskoon oikein, jolloin hänelle ei anneta omaa
kasvutilaa tältä elämän osa-alueelta.
Taivaslaulu on yksi parhaimpia kirjoja, mitä
olen lukenut pitkään aikaan. Aiheeseen syvälle pureutuminen ja sen esille tuominen on
mielestäni rohkeaa ja saa ajattelemaan paljon. Suosittelisin kirjaa ehdottomasti sellaiselle lukijalle, joka tykkää pohdiskella elämää,
uskoa tai naisen asemaa. Kokonaisuudessaan
Taivaslaulu on kaunis teos ilman kaunistelua.
Kirja herättää paljon erilaisia ajatuksia sekä
kysymyksiä. Eniten kuitenkin se sai ajattelemaan naisen asemaa lestadiolaisyhteisössä.
Miten naisia pidetään niin itsestäänselvyytenä sen osalta, että hänen kuuluu vain synnyttää lapsia ja hoitaa kotia. Miten lestadiolaisnaiset ymmärtävät niin hyvin toisiaan sanomatta sanaakaan. Miten "sisaret" toisensa
kohdatessaan katsovat ensiksi mahaan ja
sitten vasta kasvoihin.
Mikaela Ranto
*************
"Uskovaisen naisen toilettilaukusta löytyy
aina raskaustestipuikkoja. Niitä ei haeta apteekista yksitellen, vaan ostetaan säästöpakkauksina viisi kahdella kympillä. Koska minulla on harmittavan epäsäännöllinen kuukautiskierto, teen raskaustestin melkein joka
kuussa, paitsi silloin, kun emme rakastele tai
tiedän jo olevani raskaana. Elämäni ennustamiseen ei tarvita viittä euroa minuutti plus
paikallisveromaksu, ei korttipakkaa, horoskooppia eikä planeettojen asentojen tarkkailua. Testipuikon ikkuna on kristallipallo, josta
katson kohtaloni. Yksi viiva ja vapaus. Ainakin
kuukauden mittainen. Kaksi viivaa ja vankeus.
Hyvä Jumala, anna sen olla yksi viiva"
Taivaslaulussa on kuvattu myös hienosti sitä,
miten usko on pienille lapsille jo suuressa
merkityksessä. Miten heillä on hyvin syvällisiä
kysymyksiä uskosta ja Jumalasta, sellaisia,
mitä välttämättä kaikki aikuisetkaan eivät
tule edes ajatelleeksi Lasten leikit pyörivät
paljon uskon ja lestadiolaisuuden ympärillä,
niin seurojen, pyhäkoulun kuin lastensaan13
John Green,
Tähtiin kirjoitettu virhe
Tähtiin kirjoitettu virhe (2012) on John Greenin kirjoittama (suomentanut Helene Butzow) romaani kahdesta syöpään sairastuneesta nuoresta, jotka rakastuvat toisiinsa.
Päähenkilö, Hazel Grace, raahaa happipulloa
perässään kaikkialle ja elämä tuntuu hänestä
turhalta. Hän kokee olevansa taakka vanhemmilleen, jotka yrittävät henkisesti valmistautua ainoan lapsensa kuolemaan hetkellä
millä hyvänsä.
Onneksi Hazelin tielle sattuu herrasmies nimeltä Agustus Waters. Mielestäni on aika
kliseistä, että kaikista komein, kohteliain ja
huumorintajuisin mies koko kylässä sattuu
saapumaan neidon kohdalle silloin, kun tällä
on heikko hetki. Ja totta kai tyttö tahtoo olla
hieman vaikeasti tavoiteltava tällaisena hetkenä.
Kirja oli ennalta-arvattava. Onhan se arvattavissa, että toinen päähenkilöistä kuolee ja
parisuhteen senhetkinen ns. "heikompi" osapuoli jää eloon. Ja tietenkin päähenkilö joutuu pettymään ulkomaan reissullaan, miksi
sen pitäisi mennä putkeen?
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Indianapolisiin,
jossa Hazel ja Augustus asuvat. Kirjan aikana
he kerkeävät vierailla myös Amsterdamissa
tapaamassa Hazelin suosikkikirjailijna Peter
Van Houtenin. Kirjassa henkilöt ovat mielestäni kliseisesti koottuja. Hazel ei näe missään
mitään hyvää, paitsi tietenkin Augustuksessa.
Augustus vaikuttaa olevan täynnä itseään,
kenties komeutensa ja hauskuutensa vuoksi.
Syöpään sairastuneiden nuorten vanhemmat
ovat ylihuolehtivaisia ja perinteisesti perheiden äideistä on tullut osittain heikkohermoisia.
Kiinnitin huomiota myös siihen, että henkilöhahmot olivat yllättävän täydellisiä siihen
nähden, että heillä on parantumaton syöpä.
Hazel on itse hänen perheensä vahvin henkilö, vanhemmat lohduttivat lähinnä toisiaan.
Ulkoisesti Hazel oli kuvattu sairaan näköiseksi, mutta Augustus kuvattiin äärettömän komeana ja täydellisenä.
Vaikka kirjassa oli joitain asioita, mihin olin
pettynyt, oli kirjassa silti enemmän hyvää
kuin huono. Hazelin ja Augustuksen välinen
rakkaus oli kuvattu hyvin herkäksi ja haavoittuvaiseksi. Kirjasta sai myös syövästä hyvin
yksityiskohtaisen kuvan. Syöpä on hengen-
Tähtiin kirjoitettu virhe ei ole huono kirja,
oikeastaan ihan hyvä. On kuitenkin muutamia
asioita, jotka kiinnittivät minun huomioni
lukiessani kirjaa ja myöhemmin katsoessani
elokuvan kyseisestä kirjasta.
14
Villin lännen paluu
vaarallinen sairaus, josta kukaan ei saisi laskea leikkiä. Ei ole helppoa sairastaa syöpää,
varsinkin jos tietää, että siihen voi kuolla milloin tahansa. Ihmekös tuo, jos Hazel tunsi
elämänsä jo eletyksi: hän ei pystynyt tekemään sellaisia asioita, joita monet muut 16vuotiaat tytöt tekivät.
Quentin Tarantinon tällä hetkellä viimeisin
ohjaus Django Unchained (2012) kertoo vapautuneesta orjasta Djangosta (James Foxx)
ja hänet vapauttaneesta palkkionmetsästäjästä Dr. King Schultzista (Chrsitoph Waltz).
Yhdessä he alkavat suunnitella Djangon vaimon pelastamista orjuudesta. Muina tähtinä
elokuvassa esiintyvät Samuel L. Jackson ja
Leonardo DiCaprio.
Kirjassa kuvailtiin asioita yksityiskohtaisesti ja
oli helppo luoda mielikuvia tilanteista. Kirjaan
oli helppo uppoutua, eikä sen lukeminen ollut
mitenkään vaivalloista. Teoksen juoni oli hyvä, vaikka välillä ärsytti, kun arvasi mitä tulisi
tapahtumaan. Nämä ns. suuret yllätykset
eivät olleetkaan niin suuria, kun tiesi, miten
tulee käymään. Kirja oli siis hyvä, vaikkei mikään paras. Itse en itkenyt lukiessani kirjaa tai
katsoessani elokuvaa, vaikka monet muut
ovat kuulemma lähes vuotaneet silmät päästään.
Vaikka tarina kuulostaa ainakin paperilla yksinkertaiselta, se on silti viihdyttävä ja käänteiltään mielenkiintoinen. Elokuva on myös
omalla tavallaan huvittava, sillä monet kohtaukset vedetään kunnolla yli Tarantinomaiseen tyyliin. Myös aitoa huvitusta herätti
muuan Ku Klux Klan -kohtaus, joka sisälsi
melko huvittavan dialogin säkeistä, joita miehet joutuivat pitämään päässään hyökätessään Djangon ja Schultzin kärryvaunua kohti.
Voisin ihan hyvin lukea toisenkin John Greenin teoksen, sillä hänen käyttämä kielensä ja
ilmaisunsa on kaiken huomion ansainnut.
Hän kirjoittaa hyvin ja teksti on sujuvaa, sekä
tarina etenee koko ajan. Rakkausromaaneista
tulee helposti kliseisiä, mutta onko sillä loppujen lopuksi väliä, jos kirjoittaja osaa asiansa?
Muutenkin dialogi tuntuu olevan elokuvan
parhain osa. Dialogi tuntuu aidolta ja nerokkaita pikku vitsejä on sijoiteltu sinne tänne.
Näyttely on myös loistavaa ja näyttelijöistä
näkee, että he nauttivat rooleistaan. Jotain
kertoo myös se, että kun Leonardo DiCaprio
(joka esittää erästä plantaasin omistajaa)
vahingossa pöytää hakatessaan löi kätensä
oikeaan lasinsiruun ja täten aiheutti itselleen
verisen haavan, ei hän rikkonut rooliaan vaan
jatkoi kohtauksen loppuun saakka.
Senni Paananen
*************
15
Quentin Tarantino on myös onnistunut loihtimaan elokuvaansa loistavan tunnelman.
Elokuva aikajanaltaan osuu Yhdysvaltoihin
ennen sisällissotaa, ja siltä tuntuukin. Lavastukset ovat hyvät, ihmiset näyttävät siltä kuin
heidän olettaisikin näyttävän tuona aikana ja
ylipäätään historialliset faktat tuntuvat osuvan kohdilleen.
Jos elokuvaa pitäisi jotenkin kritisoida, olisi se
jopa ylitse menevä veren määrä. Ei se sinänsä
haittaa, mutta ajoittain suuri verisuihku, joka
osuman jälkeen suihkuaa kiinnittää huomion
negatiivisesti.
Elokuva sai myös kaksi Oscaria, toisen parhaasta käsikirjoituksesta, toisen näyttelijä
Christoph Waltz suorituksesta sivunäyttelijänä. Django Uchained on mielestäni ehdottomasti vuoden 2012 paras ulkomaalainen elokuva. Quentin Tarantino osui jälleen kerran
nappiin.
Akseli Kolari
16
Opettajien tyylit
nuorena ja nyt
Marjaana Juntuselle vaatteissa on tärkeintä
mukavuus. Historian ja yhteiskuntaopin opettajan sekä vararehtorin vaatteiden tulee olla
työhön sopivat. Hänen kauniin väriset vaatteensa ovat ajattomia.
Sanni Laine & Senni Paananen
Lukiossa pyörii päivittäin kymmenisen opettajaa, jotka saattaa tunnistaa pelkästä nurkan
taakse katoavasta paidan helmasta. Opettajakunnan nykyinen pukeutumistyyli on meille
arkipäivää, joten päätimme tutkia hieman
heidän taustojaan.
Tyylikkäimmäksi vuosikymmenekseen hän
nimeää -90-luvun. Silloin muodissa olleet
olkatoppaukset olivat löytäneet tiensä Marjaanankin vaatevalikoimaan. "Olkatoppaukset
näyttivät 'hyviltä'", opettaja naurahtaa ja
painottaa lainausmerkkejä. Jos ei muuta, kyseinen tyyli korosti ainakin ryhtiä.
Onko Jari käyttänyt samaa farkkutakkia monta vuosikymmentä? Mitä tyyliä Maria ei ole
kokeillut? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saat vastauksen, kun viisi urheaa opettajaa uskaltautui Vilhon tentattavaksi.
Marjaanan tyyli on pysynyt aika samanlaisena. Muoti ja ikä ovat luonnollisesti muuttaneet hänen pukeutumista hieman, mutta hän
ei myönnä ikinä pukeutuneensa erityisen
radikaalisti tai erottuvasti, kuten punkkari- tai
hippityyliä noudattaen. Lukioikäisenä Marjaana osti vaatteet kirpputorilta.
Tässäkin tapauksessa kuvat kuitenkin kertovat enemmän kuin sanat, ja Viitasaaren huippumallit pääsivät kaivelemaan kaapeistaan
nuoruuskuvia vertailtavaksi. Esitimme kolme
kiperää kysymystä, joihin vastatessa sekä
haastateltavia että haastattelijoita hymyilytti.
1. Millä perusteella valitset vaatteesi?
2. Millä vuosikymmenellä olet ollut
tyylikkäimmilläsi?
3. Miten tyylisi on muuttunut vuosien
saatossa?
17
Terveystiedon ja liikunnan opettaja Katja
Paanasen sporttinen olemus on vaikea olla
huomaamatta. Yllättäen hän ei suo päivän
vaatetukselleen montaa ajatusta aamuisin,
vaan päälle valikoituvat vaatteet, jotka ensimmäisenä kaapista löytyvät.
Matematiikan ja fysiikan opettaja Jari
Nulpponen valitsee vaatteensa tyylin ja mukavuuden mukaan. Hän myös sanoo olevansa tyylikkäimmillään tällä vuosikymmenellä.
Miten Nulpposen tyyli sitten on muuttunut
vuosien saatossa?
"Toi on kyllä vaikee... en osaa sanoa. Kiinnitän enemmän huomiota paitoihini ja käytän
vähemmän college-vaatteita.
Pukeutumisen puolesta 80-luku oli hänelle
kulta-aikaa ja tyylikkyys taattua:
"Vanhempani valitsivat silloin vaatteeni",
Katja muistelee. Toisin kuin muutaman vuosikymmenen takaisessa kuvassa, Katjan päällä ei enää usein näe farkkuja. Hän sanookin
pukeutuvansa nykyään hieman urheilullisemmin. Sopii liikunnanopettajan ammattiin,
eikö?
Täytyy kyllä myöntää, että Jari on löytänyt
hyvin tiensä nykymaailmaan, ainakin pukeutumisensa suhteen. Haastattelua vierestä
kuunnelleiden naisopettajien naurunpyrskähdysten merkitys jääköön salaisuudeksi.
Millä perusteella te valitsette vaatteenne
Tarja Parviainen?
"Mukavuuden ja värien perusteella."
Englanninopettajamme Tarja Parviainen pitää
murretuista väreistä, kuten vihreästä, ruskeasta ja sinisestä. Hän on mielestään tyylikkäimmillään juuri tällä vuosikymmenellä, sillä
hänen mielestään vanhat tyylit näyttävät
jälkikäteen oudoilta.
Tarjan tyyli ei ole muuttunut muodin mukana, sillä se ei häntä kiinnosta. Hän tykkää etsiä vaateuutuuksia, joita on saatavilla hänen
mieliväreissään.
18
Parviainen mainitsi myös erittäin osuvan
elämänviisauden pukeutumiseen, ja miksei
muuhunkin, liittyen: "Muistakaa, että elätte
tällä hetkellä parasta aikaanne". Tämä meidän todella kannattaa muistaa.
Äidinkielen opettaja Maria Kuula valitsee
vaatteensa täysin sen hetkisen fiiliksen pohjalta. Hän käyttää paljon murrettuja värejä,
muttei lainkaan harmaata tai valkoista, koska
"ne eivät sovi" hänelle.
Kauan sitten, eli opiskeluaikoinaan, Kuula
käytti aina hametta, ja useimmiten vaatteet
tuli ostettua kirpputorilta. Maria sanoo olevansa tyylikkäimmillään 2010-luvulla: "Osaan
pukeutua tilanteen vaatimalla tavalla. Minulla oli sellainen ns. "jakkupuku-vaihe" 30vuotiaana", Maria nauraa. Hän ei myöskään
välitä muotivillityksistä.
Aikoinaan Kuula on pukeutunut niin gootiksi
kuin hipiksikin, eikä hän käytä aina samoja
vaatteita. Miltäköhän gootti-Kuula nykypäivänä näyttäisi?
19
Vilho testaa :
Valmistaja: Fast
Malli: Sports Protein
Hinta: 1.79€
Paino: 50g
Proteiinipatukoista
parhaat
Eetu Kumpulainen
Testiryhmässä Antti Sällinen, Topi
Jaakonaho & Eetu Kumpulainen
Kääreen avaaminen oli helppoa ja siihen ei
tarvinnut tuhlata kallisarvoisia gainsseja.
Patukan koostumus oli liian pehmeä ja se oli
aivan sulanut. Ulkonäkö muistutti koiran
p*skaa. Maku ei tässä tapauksessa poikennut
ulkonäöstä.
Proteiini on yksi tämän päivän muotiilmiöistä, jonka osuutta ravinnossaan moni on
pyrkinyt lisäämään. Mikäpä olisi siihen
parempi vaihtoehto kuin proteiinipatukka. Ne
ovat todella tärkeä proteiininlähde ja
välttämätön niille, jotka tekevät salilla ns.
amistreeniä. Proteiinipatukka sopii myös
välipalaksi ja tuo nautintoa ja jaksamista
rankkoihin lukiopäiviin. Arvostelimme siis
juuri teitä lukijoita varten kuusi erilaista
proteiinipatukkaa, joista annoimme
kouluarvosanat ja hieman sanallista
palautetta.
Arvosana: 6, koska hyvä merkki.
Valmistaja: Dexal
Malli: Cookie
Hinta:1.29€
Paino: 35g
Patukka oli todella helppo avata, mutta
kääreen sisältö järkytti. Kuorrute näytti siltä
kuin se olisi loppunut kesken valmistuksen.
Patukan sisällä oli valkoista jauhoa, joka
tuntui suussa epämiellyttävälle ja koostumus
oli purukumimainen. Maku oli niin hirveä,
etten syöttäisi sitä edes koiralleni.
Valmistaja: Fast
Malli: Recovery Protein
Hinta: 1.95
Paino: 50g
Arvosana: 4, täydellinen pohjanoteeraus.
Valmistaja: Leader
Malli: So Lo-Carb
Hinta: 2.19€
Paino: 61g
Patukan avaaminen oli erittäin tuskaista ja
paperin avaamiseen sopivat työkalut olisivat
olleet peltisakset ja rälläkkää. Patukan maku
oli hyvä ja koostumus todella tiivis. Ulkonäkö
on pötkömäinen ja hieman tiiliskivimäinen.
Patukkaa sai jynssätä suussa todella kauan,
mutta työ kannatti.
Tuote oli helppo avata ja sen ulkonäkö oli
inhimillinen. Koostumus oli aika sitkeä, mutta
sen sai kuitenkin syötyä. Maku oli hieman
suklaata muistuttava, mutta jälkimaku oli
hieman epämiellyttävä. Sisällä patukassa oli
pähkinöitä ja se kelpaa välipalaksi. Patukasta
tuli hieman ällö olo ja sen syöminen
kokonaan oli vaikeaa.
Arvosana: 7 ½
Arvosana: 7
20
Valmistaja: Leader
Malli: Delight
Hinta: 1.45€
Paino: 35G
Valmistaja: Leader
Malli: Toffee
Hinta: 1.45€
Paino: 35g
Tuotteesta ei voi sanoa mitään hyvää.
Koostumus ja ulkonäkö olivat aivan
kammottavat. Maku ja patukan sisältö olivat
täyttä p*skaa. Patukka ei ansaitse edes
nelosta, sillä se oli aivan järkyttävää p*skaa
Patukan kääre oli helppo avata ja sen
ulkonäkö oli siedettävä. Koostumus oli huono
ja pureskeleminen tuntui kammottavalle.
Kuitenkin maku oli hyvä ja patukka sopii hyvin
välipalaksi. Patukan hinta-laatusuhde oli
paras.
Arvosana: 4, pienempää arvosanaa ei
Arvosana: 7
valitettavasti voi antaa.
Parhaaksi patukaksi arvioimme Fastin
Recovery Proteinin. Se on kallein,
mutta maultaan ja koostumukseltaan
paras, vaikkakin hieman kova. Hintalaatusuhde oli paras pienessä Leaderin
Toffee patukassa. Sen maku oli hyvä ja
hinta toiseksi halvin. Jos siis haluat
parhaan nautinnon proteiinipatukasta
eikä rahasta ole pulaa, osta Fastin
Recovery Protein. Kuitenkin rahapussin
ollessa hieman kevyempi, etkä halua
kärsiä hirveästä mausta, on Leaderin
Toffee juuri sinulle.
21
So last season!
Janni Koskinen, Sanna Nurmiranta,
Aino Raatikainen, Riina Niskanen & Henna Kähärä
Kaikki ihmiset ovat varmaan kuulleet sanonnan ”maailma muuttuu ja ihmiset sen mukana”. Tämä
koskee ihmisten lisäksi myös trendejä, pelejä ja ajatusmaailmaa. Asioiden muuttuminen on väistämätöntä ja usein myös hyvä asia.
Kaikkien ennen suosimat Tamago ja Flappy Bird ovat vaihtuneet Wordbaseen ja Facebookin sijasta
Instagram on uusi hittituote varsinkin nuorison keskuudessa. Tämä kierre on kuin oravanpyörä, ja
muutaman vuoden päästä nykyiset ihmisten suosivat tuotteet ovat historiaa.
Asiat, jotka tuntuivat ennen hienoilta ja osana nykypäivää ovat jääneet unholaan. Vai kuinka monelle on nykyäänkin jokapäiväistä kuunnella Robinin Frontside Ollieta tai PSY:n Ganganam Stylea?
Nuorison suosimat lehdet, kuten Suosikki ja Miss mix ovat unohtuneet tyystin. Lehtien kannessa
komeillut Cheek ja hänen nimikkolaulunsa Liekeissä tai Sokka irti ovat myös asioita, joka jääköön
mieluusti yläkouluaikojen diskoihin tai muihin tapahtumiin. Maailmanlaajuisestikin lahjakkaista
artisteista, kuten Adelesta, keskustellaan nykyään melko vähän esimerkiksi sosiaalisessa mediassa,
ja hänen laulujaan ei enää kuule niin usein radiokanavilla.
Katsellessa muutaman vuoden takaisia kuvia, voi todeta,
että tyylisuuntaukset ovat tehneet radikaalejakin muutoksia. Ennen suosittiin värikkäitä vaatteita ja asusteita,
kun nykyään ihmisillä näkee enemmän neutraalimpia
värimaailmoja, ja farkkukuosi on tehnyt paluun 80luvulta. Elokuvamaailma on myös tehnyt suuren muutoksen. Parin vuoden takaiset Twilight-elokuvat ovat hiljalleen menettäneet kannatuksensa ja pinnalle on noussut
muun muassa Nälkäpeli-elokuvasarja.
Mikael Granlundin ilmaveivi ja Pojun Poika saunoo saattavat olla vielä uskollisimpien jääkiekkofanien muistoissa,
mutta miten pitkään nämä asiat säilyivät muiden ihmisten ajatuksissa? Granlundin sijaan annetaan enemmän
huomiota esimerkiksi Teemu Selänteen pojalle Eetu Selänteelle, ja Poika saunoo -biisin kuullessa tekee
mieli kääntää vain volyyminappulaa pienemmälle.
Olemme kaikki siis yhteiskunnan muovaamia
ihmisiä, ja asiat muuttuvat joko vahingossa
huomaamattamme, tai tarkoituksellisesti.
Tiedätkö, mitä eduskuntavaaleissa tapahtui?
Mikaela Ranto
1. Kuka oli koko maan suurin ääniharava eduskuntavaaleissa 2015?
a) Alexander Stubb
b) Timo Soini
c) Juha Sipilä
2. Minkä seuraavien ministerinpestien Teuvo Hakkarainen on ilmoittanut kiinnostavan?
a) Pää- tai valtiovarainministeri
b) Maa- ja metsätalousministeri tai liikenneministeri
c) Elinkeino- tai työministeri
3. Kuka vasta valittu kansanedustaja pyysi saman tien vapautusta ko. työstä?
a) Paavo Väyrynen
b) Mauri Pekkarinen
c) Matti Vanhanen
4. Montako paikkaa vihreät saivat näissä vaaleissa enemmän verrattuna vuoden 2011
vaaleihin?
a) 4
b) 5
c) 6
5. Mitä puoluetta äänestettiin eniten Viitasaarella?
a) Keskusta
b) Perussuomalaiset
c) Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
6. Paljonko äänestysprosentti Suomessa oli?
a) 78,8
b) 73,4
c) 70,1
7. Kenet vasemmistoliitto valitsi eduskuntaryhmänsä puheenjohtajaksi?
a) Aino-Kaisa Pekonen
b) Li Andersson
c) Matti Semi
23
8. Paljonko aloittavan kansanedustajan palkka on kuussa?
a) 6858e
b) 6380e
c) 6545e
9. Montako käyntikorttia kansanedustaja saa yhdellä vaalikaudella painattaa eduskunnan piikkiin?
a) 1200
b) 1300
c) 1400
10. Kuka ehdokas meni Ylen Vaaligallerian haastatteluvideossa pöydän alle sekä kertoi
lemmikkikerbiilinsä kuolleen kannabiksen yliannostukseen?
a) Marko Heikkuri
b) Katja Muotka
c) Hansi Harjunharja
Oikeat vastaukset: 1. c 2. b 3. a 4. b 5. a 6. c 7. a 8. b 9. a 10. c
24
0-3 VASTAUSTA OIKEIN
Olet vaalimato! Sen sijaan, että seuraisit vaaleja ja sen jälkeisiä tapahtumia, olet elänyt maan
alla. Sunnuntaina vaalituloksia julkaistaessa taisit olla nukkumassa vaalivalvojaisten sijaan. Et
ole pahemmin kiinnostunut siitä, mitä eduskunnassa tapahtuu tai mikä puolue sai eniten
paikkoja. Ehkä eduskuntavaalit eivät ole sinun juttusi tai olet muuten vain pihalla koko hommasta. Ei se mitään, vielä ehdit päästä kärryille!
4-7 VASTAUSTA OIKEIN
Olet vaalikissa! Olet päivystänyt toinen silmä kiinni ja toinen auki, mitä Suomen politiikassa
juuri nyt tapahtuu. Et kuitenkaan jaksa ottaa turhaa stressiä mokomasta touhusta. Hienoa
tarkkaavaisuutta, sanoisin. Et selvästi ole täysin ulkona, mitä vaaleissa tapahtui. Olet seurannut eri medioista vaalien tapahtumia sekä sen jälkeistä elämää. Olet sopivasti ajan tasalla etkä
ole elänyt tynnyrissä viimeistä viikkoa.
8-10 VASTAUSTA OIKEIN
Onnea, olet vaalihaukka! Sinä siellä paperin toisella puolella tiedät kaiken, mitä vaaleissa tapahtui. Valvoit selvästi vaalituloksia tai luet paljon lehtiä. Olet uuden vaalikauden asiantuntija.
Jos joku ei ymmärrä asiasta pätkääkään, hänen pitäisi tulla ehdottomasti kysymään sinua
apua. Hienoa osaamista, jatka samaan malliin!
25
Kevät-Vilhon tekijät
Päätoimittaja
Sanni Laine
Toimittajat
Mikaela Ranto
Viljami Miekkavaara
Saara Puustinen
Eetu Paananen
Eetu Kumpulainen
Senni Paananen
Janni Koskinen
Henna Kähärä
Riina Niskanen
Aino Raatikainen
Sanna Nurmiranta
Tommi Tuikkanen
Tiia Toikkanen
Tiia Tuikka
Akseli Kolari
Anniina Palonen
26