Seniorit / syksy 2015
Transcription
Seniorit / syksy 2015
PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT SYKSY 2015 Kuva: Senioriopastus Porin taidemuseossa näyttelyyn Daniel & Geo Fuchs: Forces & Explosions PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI / SENIORIPALVELUT Porissa on tarjolla runsaasti senioriväestölle suunnattuja kulttuuripalveluja. Porin kaupungin kulttuuritoimessa palveluja järjestetään niin yksiköittäin kuin koko hallintokuntanakin. Seniorityöryhmä on kulttuuritoimen organisoima työryhmä, jossa on kulttuurilaitosten lisäksi edustajia myös perusturvan hallintokunnasta, Porin evankelisluterilaisesta seurakuntayhtymästä sekä kolmannelta sektorilta. Seniorityöryhmän tehtävänä on kehittää ja edistää senioriväestölle suunnattujen kulttuuripalvelujen saatavuutta. Myös yhteistyö erilaisten yhdistysten ja järjestöjen kanssa sekä maakunnallinen verkottuminen ovat osa seniorityöryhmän toimintastrategiaa. Seniorityöryhmän toimenkuvaan kuuluvat: - Porin kaupungin kulttuuripalvelujen esitteleminen esimerkiksi messuilla Seniorien kulttuuriviikon järjestäminen maaliskuussa kaupungin kulttuurilaitoksissa sekä senioriohjelman järjestämistä Valtakunnallisella vanhustenviikolla lokakuussa Virikeohjelman, kuten Kulttuuriboksin ja muun ohjelman, tuottaminen esimerkiksi vanhainkoteihin ja päiväkeskuksiin PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN YKSIKÖITTEN SENIORIOHJELMA SYKSYLLÄ 2015 PORIN TAIDEMUSEO Taidemuseossa on paljon ohjelmaa aktiivisille taiteen harrastajille ja uteliaille tutustujille. Näe, koe ja osallistu! Seniorien suunnistus nykytaiteeseen -opastukset kello 14 / vapaa pääsy Keskiviikkona 26.8. ja 25.11. BONUS-opastus 7.10. kello 14. Valokuva ja särkyneen sielun lumo / SHADOW LAND – VARJOJEN MAA. Roger Ballenin valokuvia vuosilta 1982-2015. Näyttelyn kuvamaailmaan johdattelee ja opastaa taiteen tohtori, valokuvataiteilija Päivi Setälä. Vapaa pääsy Seniori-ikäisille suunnattu näyttelyesittely järjestetään jokaiseen taidemuseon näyttelyyn. Yleisöä rohkaistaan keskustelemaan taiteesta ja löytämään siihen kätkeytyviä merkityksiä. Mukaan voi tulla yksin tai ryhmänä. Muuta tekemistä ja tapahtumia Kaikille avoin ja maksuton yleisöopastus järjestetään joka keskiviikko kello 18. Kierros alkaa taidemuseon aulasta. Vapaa pääsy taidemuseoon keskiviikkoisin kello 18-20. BONUS-opastukset kohdentuvat yksittäiseen näyttelyyn, taiteilijaan tai teemaan. Oppaana taiteilija, kuraattori tai muu alansa asiantuntija. 26.9. kello 13/ SHADOW LAND – VARJOJEN MAA. Roger Ballenin valokuvia vuosilta 1982-2015 / ts. intendentti Anni Venäläinen 27.9. kello 13 / Daniel & Geo Fuchs: TOYGIANTS / TaT, lelututkija Kati Heljakka 7.10. kello 14 / SHADOW LAND – VARJOJEN MAA. Roger Ballenin valokuvia vuosilta 1982-2015 / TaT, valokuvataiteilija Päivi Setälä Croquis-piirustusillat – Elävän mallin piirtämistä Torstaina 27.8., 24.9., 29.10. ja 26.11. kello 17.30-19.30 / Osallistumismaksu 5€ Työskentely sopii kaikenlaisille piirtäjille! Omaehtoiseen työskentelyyn saa halutessa myös ohjausta ja tarvikkeet lainaksi taidemuseolta. Iltaa ohjaa kuvataiteilija Niko Palokangas. Yhteistyössä Porin lastenkulttuurikeskus – Satakunnan lastenkulttuuriverkosto. Taidemuseon Joogalauantait - ArtYoga 10.10. ja 21.11. kello 12-14 / vapaa pääsy Pysähdy taiteeseen ja joogaan. Joogahetkeen virittäydytään taideteoksen äärellä. Ajankohtaisen taideteoksen esittelee museolehtori. Joogaharjoituksen ohjaajina ovat jooganopettajat (SJL ®) Märta Heikinheimo ja Rauno Lehtonen. Yhteistyössä Porin Joogakerho, Porin taidemuseo, Porin seudun kansalaisopisto PORIN PÄIVÄNÄ 25.-27.9. Porin taidemuseoon on vapaa sisäänpääsy kello 1118. Perjantaina 25.9. kello 18 Avajaiset / Shadow Land – Varjojen Maa. Roger Ballenin valokuvia vuosilta 1982-2015 / VAPAA PÄÄSY Lauantaina 26.9. kello 13 näyttelyesittely / Shadow Land - Varjojen maa. Roger Ballenin valokuvia vuosilta 1982-2015 / ts. intendentti Anni Venäläinen. KOKO PERHEEN VEISTOSVAELLUS - Raskaissa saappaissa, lokin siivellä Veistosvaellus-kartta ohjaa perheitä omaehtoiselle kävelykierrokselle kaupungin julkisten veistosten äärelle. Karttaan sisältyy muutamia tehtäviä. Kävelylle voi ottaa mukaan myös esimerkiksi kameran, suurennuslasin tai vaikkapa askelmittarin. Pienimmät menevät mukana lastenvaunuissa. 50 karttaa jaossa taidemuseon palvelutiskiltä. Yhteistyössä Porin lastenkulttuurikeskus – Satakunnan lastenkulttuuriverkosto. Sunnuntaina 27.9. kello 13 näyttelyesittely / Daniel & Geo Fuchs: TOYGIANTS/ TaT, lelututkija Kati Heljakka. Porin taidemuseo on avoinna tiistaista sunnuntaihin kello 11-18. Keskiviikkoisin kello 11-20, jolloin vapaa sisäänpääsy taidemuseoon kello 18-20 ja näyttelyopastus kello 18. PORIN TAIDEMUSEO Eteläranta / 28100 Pori www.poriartmuseum.fi Yhteyshenkilö: intendentti Mirja Ramstedt-Salonen / 044 701 1119 / mirja.ramstedt-salonen(@)pori.fi SATAKUNNAN MUSEO Satakunnan Museon seniori-iltapäivät syksyllä 2015 Museosta virtaa varttuneille Satakunnan Museossa, Luontotalo Arkissa, Rosenlew-museossa sekä Rakennuskulttuuritalo Toivossa ja Korsmanin talossa järjestetään senioreille ohjelmaa kerran kuukaudessa. Seniori-iltapäivinä tutustutaan monipuolisesti museon näyttelyihin sekä historiaan. Tilaisuudet ovat maksuttomia, ellei toisin mainita ja niihin ovat tervetulleita kaikki päiväsaikaan mukaan ehtivät. Kahvimaksu 2€. Tervetuloa nauttimaan kulttuuria! Majakat elokuvassa Tiistai 22.9. kello 14-16 Luontotalo Arkki (Pohjoispuisto 7) Suomen majakkaseura ry:n uusi elokuva ensiesityksessä. Tule tutustumaan majakkalaivojen ja Märketin majakanvartijan tyrskyisiin vaiheisiin. Kirjeitä merille ja meriltä Tiistai 27.10. kello 14-16 Rosenlew-museo (Kuninkaanlahdenkatu 14) Merikapteeni Henrik Widberg seilasi maailman merillä vuosien 1912-1919 ajan käymättä välillä kotimaassaan ollenkaan. Kirjeenvaihto oli ainoa tapa pitää puolisoon yhteyttä. Museon opas esittelee Kirjeitä merille ja meriltä -näyttelyn. Kierroksen jälkeen kahvittelun ohessa on mahdollisuus kirjoittaa kirje tuntemattomalle tukea kaipaavalle. Kahvimaksu 2 €. Lisätietoa Kirje tuntemattomalle -kampanjasta: www.aikaparantaa.net/kirje-tuntemattomalle Kari Sarpila muistelee Pori Jazzin menneitä vuosikymmeniä Tiistai 24.11. kello 14-16 Satakunnan Museo (Hallituskatu 11) Pori Jazzin perustajajäsen Kari Sarpila muistelee ja kertoo tarinoita jazzin menneiltä vuosikymmeniltä. Luvassa on mukavan letkeä iltapäivä jazzin merkeissä. Lopuksi Me teimme sen! Porin jazzin viisi vuosikymmentä -näyttelyn opastus. Korsmanin joulutunnelmia Sunnuntai 13.12. kello 11-15 Rakennuskulttuuritalo Toivon Korsmanin talo (Varvinkatu 19) Korsmanin talossa valmistaudutaan joulun viettoon. Martat tekevät keittiössä joulumaistiaisia ja kamarin nojatuolissa voi levähtää ja kuunnella Taata Sillanpään joulusaarnaa. Piharivissä ja verstaalla voi pistäytyä vaikka lastenlasten kanssa askartelemassa muutaman uuden joulukoristeen tai puulelun pukinkonttiin. Korsmanin tunnelmasta saa nauttia maksutta, työpajassa kerätään 5 euron materiaalimaksu. Lisätietoja: Museolehtori Carita Tulkki p. 044 701 1054, carita.tulkki(a)pori.fi PORI SINFONIETTA Pori Sinfonietta tarjoaa senioreille vapaan sisäänpääsyn konserttien kenraaliharjoituksiin. Pääsääntöisesti kenraaliharjoitukset järjestetään konserttiviikon torstaiaamupäivisin kello 11 Promenadisalissa Yrjönkatu 17. Yleisöä pyydetään saapumaan paikalle viimeistään klo 10.55 kännykät suljettuina. Harjoituksia voi seurata ensimmäisen puoliskon ajan noin kello 12:15 saakka. Poikkeuksista tiedotetaan erikseen. Yhteydenotot ja ryhmien ennakkoilmoitukset: toimistonhoitaja Anja Randén p. 02 621 1096 / 044 701 1102, anja.randen(@)pori.fi PORIN KAUPUNGINKIRJASTO Kirjasto toimittaa siirtokokoelmia vanhainkoteihin ja kaupunginsairaalaan. Tiedustelut auto-osastolta p. 044 701 9239 tai auto.kirjasto(@)pori.fi Kirjastokotipalvelu on tarkoitettu asiakkaille, jotka eivät itse pääse kirjastoon. Tiedustelut: Marika Merelin p. 044 701 9240 tai marika.merelin(@)pori.fi Kirjaston henkilökunta esittelee pyydettäessä kirjastoa / kirjoja ryhmille. Tiedustelut: Merja Kalliomäki p. 044 7015821 tai merja.kalliomaki(@)pori.fi Avoimet lukupiirit pääkirjastossa, Noormarkussa, Pihlavassa ja Sampolassa. Lisätietoja kirjastoista. Tapahtumat pääkirjaston kokoustilassa kello 18 8.9. kirjailija Anni Kytömäki 29.9. historioitsija Teemu Keskisarja 27.10. kirjailija Leena Krohn 4.12. kirjailija Sofi Oksanen pääkirjaston auditoriossa kello 19 Näyttelyt 29.9. – 10.10. Porin päiväkerhot 60 v. 10. – 28.11. Karjarannan alueen taidekilpailun lopputyönäyttelyt 8.9. mielenilmaus Minäkin luen kello 15:45 – 16:10 pääkirjastolla – kaikki mukaan Porin päivän teemana seniorikansalaiset, kirjastossa teemakierroksia päivien ajan PORIN KAUPUNGIN KULTTUURIASIAINKESKUS Kulttuuriohjelmaa ja –palveluja senioreille: - VALTAKUNNALLINEN VANHUSTENVIIKKO 4.-11.10.2015. - Kinokellarin elokuvaesitykset - Kulttuuriboksin lainauspalvelu; boksista on talvi-, kevät-, kesä- ja syysversiot sisältäen muun muassa valokuvia, taidetta, runoja, laulunsanoja, musiikkia ja dvd-lyhytelokuvia. - Ohjelmaa ostopalveluna Lisätietoja: kulttuuriassistentti Helvi Selesmaa p. 044 701 9107, helvi.selesmaa(@)pori.fi Kulttuuriboksista virikettä päivään Senioreille ja ikäihmisille virikkeellinen arki on elämänlaatua, jota usein tavoitellaan vertaiskumppaneista koostuvan ryhmän voimin. Säännöllinen yhdessäolo ja tekeminen ystävien kanssa ravitsee mieltä ja tarjoaa kokijalleen kiinnekohtia jokapäiväiseen elämään. Kulttuuriboksi on Porin kaupungin kulttuuritoimen ja perusturvan seniorityöryhmän kehittämä ja tuottama palvelu, joka on suunnattu senioreille ja ikäihmisille. Kulttuuriboksista on neljä versiota; kevät-, kesä-, syys- sekä talviteemalla toteutettuna. Boksit sisältävät muun muassa valokuvia, taidetta, perinne-esineitä, kirjoja, runoja, laulunsanoja, musiikkia ja dvdlyhytelokuvia. Aineistot on kerätty Satakunnan Museon, Porin taidemuseon, Porin kaupunginkirjaston sekä kulttuuriasiainkeskuksen kokoelmista. Kulttuuriboksit on tarkoitettu pääasiassa senioreiden ja ikäihmisten viriketoiminnasta vastaaville ohjaajille ja ryhmänvetäjille. Kulttuuriboksit tarjoavat sisältönsä puolesta yhdessäolon ja tekemisen virikkeitä esimerkiksi vanhainkodeissa, päiväkeskuksissa, sairaaloissa ja kerhotaloissa kokoontuville toimintaryhmille. Kulttuuribokseja voi lainata Porin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksesta (Hallituskatu 9A, Porin Raatihuone). Boksit ovat kevyehköjä ja helposti liikuteltavia trolley-mallin matkalaukkuja. Lisätiedot ja varaukset: Helvi Selesmaa p.044 701 9107 tai helvi.selesmaa(@)pori.fi VALTAKUNNALLINEN VANHUSTENVIIKKO PORISSA 4.-11.10.2015 Sunnuntai 4.10. kello 15 Satakunnan Museo, Hallituskatu 11 Jazz on a Summer´s Day –dokumenttielokuva, ohjaus Bert Stern 1959, kesto 85 minuuttia. Elokuvan esittelee Pori Jazz 66 ry:n ensimmäinen puheenjohtaja, HuK Tapani Kontula. Maanantai 5.10. kello 13-15 Mummun Kamari, Itäpuisto 14, (1. kerros) Lautapelit sopivat kaikenikäisille! Tervetuloa pelaamaan. Tiistai 6.10. kello 14:15 Viikkarin Valkama, Juhana Herttuankatu 17 Vapaaehtoistoiminnan keskus Liisa Vanhustenviikon juhla. Tiistai 6.10. kello 13-15 Porin pääkirjasto, Gallen-Kallelankatu 12 SeniorSurf-päivä. kello 10-12 kysy Celia-palvelusta - eteistila kello 12-14 Digitointihuoneen esittelyä - 2.krs - lehti- ja musiikkiosasto kello 13-15 kysy mobiililaitteista -1.krs - aikuistenosasto Koko päivän ajan voit myös kysyä e-kirjoista, e-lehdistä ja Celia-äänikirjoista Keskiviikko 7.10. kello 14 Porin taidemuseo, Eteläranta Valokuva ja särkyneen sielun lumo. Taiteen tohtori, valokuvataiteilija Päivi Setälä johdattaa seniorit Roger Ballenin näyttelyyn VARJOJEN MAA – valokuvia vuosilta 1982-2015 Performanssiryhmä PERHOSMARSSI yllättää taidemuseossa viikolla! Keskiviikko 7.10. kello 17:30 Satakunnan Museo, Hallituskatu 11 MuT, saksofonisti Jari Perkiömäen luento Muusikko vai jazzmuusikko? –Jazz ammattina. Torstai 8.10. kello 11:00-12:15 Promenadisali, Promenadikeskus, Yrjönkatu 17 Pori Sinfoniettan konsertin avoin kenraaliharjoitus. Yleisöä pyydetään saapumaan paikalle viimeistään klo 10.55 kännykät suljettuina. Vapaa pääsy. Perjantai 9.10. kello 14-16 Luontotalo Arkki, Pohjoispuisto 7 Suomen Majakkaseura ry:n elokuvallinen iltapäivä. Lauantai 10.10. kello 12-14 Porin taidemuseo, Eteläranta Taidemuseon Joogalauantai. Ajankohtaisen taideteoksen esittely & joogaharjoitus. Ohjaajana jooganopettaja (SJL®) Märta Heikinheimo. Yhteistyössä Porin Joogakerho, Porin taidemuseo, Porin seudun kansalaisopisto. Sunnuntai 11.10. kello 15:00 Satakunnan Museo, Hallituskatu 11 Aikahahmoja ja kaitafilmiä Pori Jazzin alkuvuosilta. Pori Jazz 69 –tapahtumassa kuvatun Aikahahmojaelokuvan (kesto 10 minuuttia) esittelee elokuvan ohjaaja Seppo Huunonen. Porilaissyntyinen professori Risto-Pekka Happonen esittelee Kotikonstein taltioituja jazz-näkökulmia festivaalin alkuvuosilta – kaitafilmin (kesto 10 minuuttia). Kaikkiin vanhustenviikon tapahtumin on vapaa pääsy! Porin kaupungin kulttuuriasiainkeskus Hallituskatu 9A, 28100 PORI www.pori.fi/kulttuuri | [email protected] Oikeudet muutoksiin pidätetään