- Reippaasti paras - Kuopion Reippaan Voimistelijat ry

Transcription

- Reippaasti paras - Kuopion Reippaan Voimistelijat ry
Kuopion
Reippaan
Voimistelijat
- Reippaasti paras
Kausi alkaa 31.8.2015
EDULLINEN
MONIPUOLINEN
LAADUKAS
Kuva: Luova toimisto Hyppy
TULE
JUMPPAAMAAN,
16e/kk!
ENERGINEN
Kuopion Reippaan Voimistelijat - syksy 2015
2
Hyvä Seuraväki,
mennyt vuosi on ollut iloisten yllätysten
vuosi, joka päättyi
upeaan Gymnaestrada voimistelutapahtumaan Helsingissä.
Uusi kausi alkoi yhdistymisellä ja ensimmäinen yhteinen
seuravuosi on su-
junut mallikkaasti.
Seuramme sai vahvistusta valmentajien ja ohjaajien lisäksi johtokuntaan
sekä kiltatoimintaan
unohtamatta uusia
jäseniä.
Polkuja koreografiakilpailu marraskuussa järjestettiin
jo perinteisesti toi-
sen kerran. Tapahtuma onnistui hienosti.
Palautetta saimme
hyvin onnistuneista
kisajärjestelyistä ja
savolaisen leppoisasta ilmapiiristä. Saimme tapahtumaan nimekkään raadin Sami
Saikkosen ja Marketta Viitalan johdolla.
Iloa seuravuoteemme toi, kun saimme
vihdoinkin palkinnon ja meidät valittiin
Vuoden Nuorisourheiluseuraksi. Usein
olemme olleet ehdolla, mutta voitto irtosi
vasta nyt!
Palkinnon perustelut olivat;
”Taitoa ja tunnetta,
iloa ja elämyksiä-saleilla estradeilla, kaikenikäisille. Kuopion
Reippaan voimistelijoissa voi harrastaa
monella tapaa. Se tukee esiintymishaluisia harrastajia, antaa
esiintymis riemulle
tilaa ja mahdollisuuksia, unohtamatta kuitenkaan harrastajaa,
joka haluaa liikkua
vain omaksi ilokseen.
Seurassa voi kilpailla
neljässä eri lajissa:
joukkuevoimistelussa, telinevoimistelussa, kilpa-aerobicissa
sekä TeamGymissä.
Seura on tehnyt laadukasta työtä harrastajan-sekä kilpailijapolkujen eteen.
KRV on panostanut
kouluttamalla oh-
HYVINVOINTI- JA
URHEILUMATKAILUKESKUS VESILEPPIS
Kaikki
Kuva: Luova toimisto Hyppy
jaajia ja valmentajia
ja toimii näin myös
nuorten työllistäjänä.
Seuran jäsenille on
myös sisäisiä kouluttajia kuten esim.
ravitsemusterapeutti
ja EA-kouluttaja.
KRV on ottanut huomioon myös vähävaraisten lasten ja
nuorten perheet tarjoamalla ilmaistunteja.
Muilla harrastetunneilla hinta/laatusuhde on kohdallaan,
jossa koulutetut ja
innostuneet ohjaajat
saavat energiat virtaamaan. Yhteistyötä
seura tekee aktiivisesti muiden seurojen ja
sektoreiden kanssa
mm. Kuopion kaupunki, Tyttöjen Talo,
Kuopio Tanssii ja Soi.”
Kiitos palkinnosta
kuuluu seuramme
n.800 junioreille, vanhemmille ja tukijoukoille.
Kiitos osaaville ohjaajille ja valmentajille sekä innostuneelle
ja aikaansaavalle johtokunnalle. Olemme
yhdessä upea seura,
matkalla huippuseuraksi.
Kevät toi seuraamme menestystä. Saavutimme vihdoinkin
SM-mitalin ja paljon
loistavia sijoituksia.
Tästä on hyvä jatkaa
kohti uusia SM-mitaleja ja hyviä sijoituksia.
Iloa on tuonut myös
meidän kasvanut jäsenmäärä. Olemme
saaneet lisää voimistelijoita valmennusryhmiin, harrasteryhmiin sekä aikuisten
monipuolisille tunneille.
Tästä on seurannut
positiivinen ongelma,
työmäärä jatkuvasti
uusiutuvassa ja kasvavassa seurassa on
kasvanut. Johtokunta yhden työntekijän
voimin ei enää kykene
toimimaa ja kehittymään, pitkän harkinnan jälkeen päätim-
me palkata seuraan
Toiminnanjohtajan.
Yllätys oli suuri, kun
hakemuksia saimme
runsaasti. Urheiluseurajohtaminen kiinnostaa ja on mielenkiintoinen ja haastava
työpaikka.
Elokuun alussa seurassamme aloitti uusi Toiminnanjohtaja
Minna Huuskonen,
jonka toivotamme
sydämellisesti tervetulleeksi reippaaseen
seuraamme.
Kuopion Reippaan
Voimistelijat ovat siis
aikaansa seuraava,
innovatiivinen, helpostilähestyttävä-tärkeilyvapaa voimisteluseura!
Uusin tuulin ja purjein kohti juhlavuotta.
Täytämme upeat
110-vuotta keväällä
2016!
Te r ve t u l o a j u h l i maan kanssamme.
Merja Naamanka,
puheenjohtaja
Tapahtumia seurassamme:
yhdessä paikassa!
• Olonkorjuu jumpat omalla salilla 29.8.2015
• Polkuja-koreografiakilpailu Ylä-Pyörön koululla 21.11.2015
• Joulunäytös viikolla 50 tai 51
• Kinkunsulatusjumpat 10.1.2016
• KRV:n 110-vuotis juhlanäytös 15.5.2016
• KRV:n 110-vuotis juhlagaala 14.5.2016
+ tulossa myös monia muita tapahtumia
Lisätiedot tapahtumista osoitteessa:
www.kuopionreippaanvoimistelijat.fi
TERVETULOA MUKAAN!
Tuusniemen Osuuspankki
on nyt OP Ryhmän
itsenäinen jäsenpankki.
Tervetuloa uudistuvaan
pankkiimme nykyiset
ja uudet asiakkaat!
Vokkolantie 1, 79100 LEPPÄVIRTA
Puh. 029 170 0170 | 0400 980 026
[email protected] |
[email protected]
www.vesileppis.fi
www.vesileppisareena.fi
HOTELLI • RAVINTOLAT • KYLPYLÄ • HYVINVOINTIPALVELUT • JÄÄHALLI • HIIHTOARENA • MONITOIMIAREENA
URHEILUALUE • YLEISURHEILUKENTTÄ - AINUTLAATUINEN LEIRITYS-, TURNAUS- JA LOMAPAIKKA
www.poppankki.fi/tuusniemi
www.kuopionreippaanvoimistelijat.fi
Juankoski, Niirala, Petonen, Tuusniemi
3
Kuopion Reippaan Voimistelijat - syksy 2015
Ruokavaliosta puhtia
päivään ja tehoa treeniin
Kuopion Reippaan Voimistelijoissa huolehditaan liikunnan ohella myös hyvästä
ravitsemuksesta, koska oikeanlainen
ravinto on urheilijan kehittymisen kannalta aivan yhtä tärkeää kuin itse harjoittelu tai lepo.
Ravitsemusohjeistustarjonta ei seurassa kuitenkaan rajoitu vain
kilpatasolle, vaan koska Kuopion Reippaan
Voimistelijat haluavat
edistää terveyttä ja
hyvinvointia vauvasta
vaariin, seurassa on
järjestetty myös kaikille avoimia tilaisuuksia
mm. Ravitsemuksen
ABC –luentosarja viime
syksynä.
”Samat terveellisen
ruokavalion perusperiaatteet pätevät niin kilpavoimistelijoilla, kuntoilijoilla kuin laihduttajillakin, mutta tietysti
vähän erilaisia asioita
painottaen”, toteaa seurassa toimiva laillistettu
ravitsemusterapeutti
Maria Lankinen.
Kuopion Reippaan
Vo i m i s t e l i j o i l l a o n
muutaman vuoden
ajan ollut käytössään
oma ravitsemusohjeistuslehtinen, joka on
tarkoitettu avuksi voimistelijoille ja heidän
vanhemmilleen sekä
valmentajille. Päivitetty versio laitetaan jakoon taas tänä syksynä.
Ohjeiden tavoitteena
on, että voimistelija
kasvaa ja kehittyy parhaalla mahdollisella
tavalla. Ohjeistuksen
mukainen ruokailu tukee hyvää harjoittelua,
palautumista ja kilpailusuoritusta, ja toki antaa puhtia ihan kaikkiin
arkisiin askareisiin. Ohjeistuksessa käydään
läpi mm. millaista on
terveellinen arkiruokailu, joka takaa riittävän
ja monipuolisen ravintoaineiden saannin, miten valmistaudutaan
treeneihin, miten tulisi
syödä treenien jälkeen,
niin että palautuminen
lähtisi mahdollisimman
hyvin käyntiin ja miten
tulisi ruokailla kilpailupäivänä. Lehtisessä
asiat on koottu yhteen
tiiviisti ja käytännön
läheisesti. Vanhemmille
ja voimistelijoille tarkoitetuilla luennoilla
asioihin voidaan pureutua tarkemmin.
”Olen myös pyrkinyt
luomaan sitä kulttuuria
seurassa, että aina voi
laittaa sähköpostia ja
kysyä, jos on mielessä
jotakin ravitsemukseen
liittyvää. On aina parempi, jos mielenkiinto
lähtee voimistelijoista
päin”, kertoo Lankinen.
Kuinka suuren haasteen kasvavan voimistelijanuoren oikeanlainen ravitseminen tuo
sitten vanhemmille?
Vaikka treeni- ja kilpailupäivien ruokailu vaatii vanhemmilta
suunnitelmallisuutta,
ei se ole mitään rakettitiedettä. Ruokailujen
sovittaminen liikunnalliseen arkeen hitsautuu aika helposti
rutiiniksi ja lapset ja
nuoret kannattaa ottaa
suunnitteluun mukaan.
Koska perheen yhteiset
lämpimät ateriat on
joskus hankalaa sovittaa treeniaikatauluihin,
korostuu välipalojen
merkitys, joten niiden
laatuun ja monipuolisuuteen on tärkeää
panostaa.
”Tarvittaessa iltapala ja päivällinen voivat ikään kuin vaihtaa
paikkaa, jos treenit alkavat esimerkiksi ilta
viideltä tai kuudelta.
Silloin syödään reilumpi monipuolinen, mutta
helposti sulava välipala
koulupäivän ja treenien välissä ja perheen
yhteinen kunnon ateria vasta myöhemmin
illalla treenin jälkeen”,
vinkkaa Lankinen.
Entäpä sitten ne herkut? Kuuluvatko ne
ollenkaan voimistelijan ruokavalioon? Toki
juhlahetket herkutteluineen kuuluvat kaikille ja myös ravitsemusohjeistuslehtiseen
on kirjattu, että esimerkiksi kilpailusuoritusten jälkeen on lupa
hiukan herkutellakin.
Ohjeistuksessa kuitenkin muistutetaan, että
muuta syömistä ei tule korvata karkeilla ja
limpparilla. Periaatteena onkin, että kilpailun
jälkeen paluumatkalla
pysähdytään syömään
vielä kunnon ateria,
jotta palautuminen
kilpailusta lähtee hyvin käyntiin ja seuraavana päivänä ollaan
taas täynnä energiaa
treenaamassa uusia
haasteita. Tärkeintä on
muistaa, että hyvä arkiruokailu ratkaisee!
TEHOTREENIT vol. 3
tulevat taas!
Tervetuloa Kuopion Reippaan Voimistelijoiden järjestämälle 5 viikon
TEHOTREENIT vol. 3 –kuntokuurille!
Kurssi järjestetään tiistaisin 25.8.-22.9.2015
klo 18–19:30 Kuopion keskustan ympäristössä. Luvassa hikeä, kestävyyttä ja tiukkaa
lihaskuntoa reippaassa ja pirteässä seurassa.
Ohjaajina Heidi Kotilainen ja Laura Forss.
Hinta 60 €/hlö.
Tule haastamaan itsesi ja nauttimaan
ulkoilmasta hyvässä seurassa!
Sitovat ilmoittautumiset Lauralle
s-postiin [email protected].
Lisätietoja saat samasta
sähköpostiosoitteesta.
Osallistujia otetaan max 20,
joten ole nopea ja varaa paikkasi heti.
Vaikka treenit ovat rankat, sopivat ne kaikenkuntoisille ja jokainen pystyy tekemään
oman tasonsa mukaan.
Aurinkoisin terveisin,
Laura & Heidi
Ohjelmamuutokset mahdollisia.
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Kuopion Reippaan Voimistelijoiden
Uskollisuuden Kilta
Uskollisuuden Kilta kokoontuu kuukauden kolmas keskiviikko klo 13
Syöpäyhdistyksen tiloissa. Killan jumppa maanantaisin klo 15 Suokadun
palvelutalossa.
TULE MEILLE OHJAAJAKSI!
Kiinnostaako lasten
tai aikuisten liikuttaminen? Etsimme
jatkuvasti joukkoomme lisää ohjauksesta
kiinnostuneita nuoria
ja aikuisia!
Sinun ei tarvitse olla välttämättä alan
ammattilainen, kiinnostus liikuntaa
kohtaan, innokkuus
ja halu jakaa liikunnan iloa muillekin
ovat tärkeintä. Aluksi
voit halutessasi toimia
vaikkapa tuuraajana
tai lasten ja nuorten
puolella apuohjaajana.
Meillä voit ohjata ryhmää yksin tai yhdessä
kaverin kanssa, koulutuksia järjestetään
seuran puolesta ja Voimisteluliiton koulutuksiin osallistumista
tuetaan aktiivisesti!
Tuntimäärä voidaan
räätälöidä jokaiselle
sopivaksi, tunteja löytyy niin arki-iltaisin
kuin viikonloppuisin.
Seurassamme on harrasteryhmien lisäksi
valmennus- ja kilparyhmiä joukkuevoimistelussa, tanssillisessa
voimistelussa, TeamGymissä, telinevoimistelussa ja kilpa-aerobicissa. Eli haasteita
ja hienoja mahdollisuuksia tarjolla myös
valmennus- ja kilpa-
ryhmien valmennuksesta kiinnostuneille!
Jos olet kiinnostunut, ota rohkeasti
meihin yhteyttä!
Tule iloiseen ja reippaaseen seuraamme
kokemaan ohjauselämyksiä!
Lisätiedot:
[email protected],
puh: 044-3535 933
Tervetuloa monipuolisille ja
edullisille tunneillemme!
KIRJASTOKORTTI ESIIN
KRV:N HARJOITUSMAKSUT
AIKUISILLE SYKSY 15-KEVÄT 16
130 e / koko kausi,
90 e / syys- tai kevätkausi,
Tule tutustumaan palveluun, jonka ajatuksena on tarjota kaikille tasapuolinen ja ilmainen mahdollisuus tutustua eri liikuntavälineisiin,
joiden avulla voi pitää yllä virkeyttä, työkykyä, terveyttä tai kuntoutua
iästä riippumatta. Lainattaviin liikuntavälineisiin kuuluu muun muassa jumppakuminauhoja, askelmittareita, sykemittareita, kahvakuulia,
gymstickejä ja tasapainolautoja. Liikuntavälineitä voi lainata kirjastokortilla ja laina-aika on kaksi viikkoa.
- LIIKUNTAVÄLINEITÄ LAINATTAVISSA
OPISKELIJAT 120 e /koko kausi, 80 e / syys- tai kevätkausi
10-kerran kortti 55 e + seuramme jäsenmaksu,
yli 19 v. 15 e ja alle 19 v. 10 e
LASTEN JA NUORTEN TUNNIT
Harrasteryhmät alk. 140 e/ koko kausi
+ jäsenmaksu 10 e
Liikuntavälineitä lainaavat kirjastot: Pääkirjasto, Puijonlaakso,
Jynkkä, Neulamäki, Karttula, Riistavesi, Vehmersalmi ja Nilsiä
Lisätietoja
Kuopion kaupungin liikunnanohjaaja
Carita Randelin- Kauppinen,
p. 044 718 2509/[email protected]
www.kuopionreippaanvoimistelijat.fi
KYLMÄ- JA
JÄÄHDYTYSLAITTEET
Oppipojankuja 10
70780 KUOPIO
Puh. 0400 570497
www.kylma.fi
Kuopion Reippaan Voimistelijat - syksy 2015
4
KRV sinettiseuraksi!
Yhden kerran
aikuisten ryhmäliikuntatunnille.
Voimassa syyskuun 2015 loppuun.
Tulevaisuus
odottaa Sinua!
Kuopion Reippaan Voimistelijat (KRV) on
saanut arvostetun sinettiseuratunnuksen (tunnustus laadukkaasta nuorisotoiminnasta), joka luovutettiin seuralle
KRV:n kevätnäytöksessä keväällä 2015.
Sinettiseuratunnuksen luovuttivat Voimisteluliitosta Mervi Arsiola ja PohjoisSavon Liikunnan Anne Kekäläinen.
Pohjois-Savossa on 27 sinettiseuraa
joista Reippaan Voimistelijat on nyt
kymmenes Kuopiossa.
Sinetin saaminen on
seuralle kunnia-asia,
mutta se tuo seuralle
myös vastuuta, sillä
sinetti on lupaus laadusta. Sinettiseuran
kehittämisen apuna ja
laadun arvioinnin työkaluna toimivat laatukriteerit. Sinettiseurojen arjessa toteutuu lapsen ja nuoren
parhaan edistäminen,
kasvun ja kehityksen
tukeminen ja lapsuuden kunnioittamien.
Kehittämiskohteiksi seuralle kirjattiin
mm. lasten voimistelu asematapahtuman
järjestäminen sekä
ohjaajien keskinäisen
vuorovaikutuksen ja
yhteistyön lisääminen.
www.jedu.fi/piippola
Seura on asettanut
kunnia-arvoisen tavoitteen, huippuseuraksi yltämisen ja sen
eteen kannattaakin
tehdä pitkäjänteistä
kehitystyötä.
Vuonna 1992 aloitettu Sinettiseuratoiminta on Valon ja urheilun
lajiliittojen yhteinen
toimintamalli, joka rakentuu lapsen ja nuoren parhaan edistämiselle - lapsen kasvun
ja kehityksen tukemiselle sekä lapsuuden
kunnioittamiselle. Toimintaa määrittelevät
Sinettikriteerit.
Lasten ja nuorten urheilussa tärkeää on ilo,
innostus, oppiminen
Matka- ja tilausajopalvelut
Pohjolan Matkasta
www.pohjolanmatka.fi
bussit.kuopio@pohjolanmatka.fi | Puh. 0201 303 450
Kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min, matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min.
UUDISTETTU
SCANDIC KUOPIO
Lomaile tyylikkäästi uusituissa huoneissa Kallaveden rannalla tai tule nauttimaan viihtyisän
ravintolamme monipuolisista tarjoiluista. Meillä järjestät helposti myös juhlat ja kokoukset
muuntuvissa tiloissamme. Tervetuloa!
[email protected] - Satamakatu 1 - Puh. 017-195 111
scandichotels.fi/kuopio
www.kuopionreippaanvoimistelijat.fi
ja kehittyminen sekä
kaveruus ja yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua. Sinettiseuratoiminnan
tavoitteena on löytää
seurassa yhteinen toimintatapa ja periaatteet, joilla laadukasta
lasten ja nuorten toimintaa voidaan toteuttaa. Sinettiseurat
ovat lasten ja nuorten
urheilun kärkiseuroja.
Ne ovat aktiivisia ja
kehityshaluisia seuroja - lajiensa ja paikkakuntiensa parhaita!
Laadukkaan toiminnan mahdollistavat
aikuiset - vanhemmat,
ohjaajat, valmentajat,
seurajohtajat ja muut
toimijat.
5
Kuopion Reippaan Voimistelijat - syksy 2015
KRV:n telinevoimistelijoille
historian ensimmäinen SM-mitali!
Suomen Voimisteluliitto järjesti yhdessä Espoon Telinetaitureiden ja Olarin Voimistelijoiden kanssa kahdeksan lajin Suomenmestaruus kilpailut Espoossa 8.-10.5.2015.
Naisten telinevoimistelun puolella kilpaili
neljä kuopiolaista telinevoimistelijaa. Junioreiden, eli vuosina
2000-2002 syntyneiden
sarjaan osallistuivat
siskokset Cassandra
Kapanen (15) ja Camilla Kapanen (13).
Naisten, eli 1999 ja aikaisemmin syntyneiden sarjassa kilpailivat
Anni Heiskanen (17) ja
Essi Hyvärinen (15).
Perjantaina 8.5. kilpailtiin junioreiden
telinekarsinta ja neliottelun mestaruus.
Kapasen siskokset kilpailivat kolmella telineellä: hypyssä, puomilla ja permannolla.
Cassandra oli puomilla
karsinnan 12. pistein
10.60 ja permannolla
19. pistein 11.15. Camilla puolestaan oli
puomikarsinnan 30.
pistein 9.30 ja permannon 34. pistein 9.60.
Molemmat tytöt onnistuivat karsinnassa parhaiten hypyssä. Cassandra lunasti
suoran finaalipaikan
ollen karsinnan kuudes pistein 12.65. Camilla puolestaan oli
karsinnan 10. pistein
12.575, ollen siten finaalin toinen varavoimistelija. Lauantaina
kovatasoisessa junioreiden hyppyfinaalissa Cassandra onnistui
upeasti molemmissa
kilpailuhypyissään sijoittuen kolmanneksi
pistein 12.88. Samalla
Cassandra toi historian ensimmäisen SMtason mitalin Kuopion
Reippaan Voimistelijoille.
Lauantaina 9.5. käytiin myös naisten teli-
nekarsinnat ja neliottelun mestaruus. Anni
kilpaili yhdellä telineellä, permannolla ja
keräsi itselleen pisteet
10.45 ollen karsinnan
20. Essi puolestaan kilpaili kolmella telineellä: hypyssä, puomilla ja
permannolla. Hypyssä
Essi oli karsinnan 22.
pistein 10.85. Puomilla
Essi sijoittui upeasti jaetulle 11. sijalle pistein
10.65 ja permannolla sijoitus oli hienosti
13. pistein 11.05. Naisten telinevoimistelun
neliottelumestariksi
kruunattiin Lontoon
Olympialaisissa 2012
suomea edustanut
Tampereen Voimistelijoiden Annika Urvikko, joka otti myös telinefinaaleissa kolme
kultaa neljästä tarjolla
olleesta.
Mari Hyvärinen
Iloinen pronssimitalisti Cassandra Kapanen.
Tavoitteellista voimistelua hymy huulilla
Joukkuevoimistelu on
saanut Kuopion Reippaan Voimistelijoissa
hyvin tuulta purjeisiin
ja tällä hetkellä meillä
on kuusi tavoitteellisesti harjoittelevaa
joukkuevoimisteluryhmää; Adalmiinat (s.0809), Anelmat (s.06-07),
Alinat (04-05), Ariella
(01-03), Mirellia (99-00)
ja Aveo (aikuiset). Osa
joukkueista on jaettu kahteen ryhmään
kilpailuissa ja osittain
myös harjoituksissa.
Tulevana kautena joukkuevoimistelua voi harraste- ja kilparyhmien
lisäksi harrastaa myös
harrastekilparyhmässä.
Harrastekilparyhmiä
pyritään perustamaan
kouluikäisille, mikäli
ryhmään on tarpeeksi
tulijoita. Harrastekilparyhmä harjoittelee
tavoitteellisesti ja osallistuu myös kilpailuihin.
Harjoitusmäärät eivät
kuitenkaan ole yhtä
korkeita kuin kilparyhmissä. Jos siis haluaisit
kilpailla, ja harjoitukset
2-3 kertaa viikossa olisi
sinulle sopiva määrä,
voisi harrastekilparyhmä olla sinun juttusi.
Myös tanssillisen voimistelun joukkue, Angelinat (n. 10-13 v.) harjoittelee tavoitteellisesti
kaksi kertaa viikossa.
Uudet voimistelijat ovat
tervetulleita joukkueeseen.
Kaikkiin joukkueisiin
otetaan kauden alussa
uusia, innokkaita voimistelijoita. Mikäli innostuit joukkuevoimistelusta, joko kilpa- tai
harrastekilparyhmässä,
tai tanssillisesta voimistelusta, ota yhteyttä
valmennuspäällikkö Kia
Aminoffiin, kia_a85@
hotmail.com tai puh.
044 361 9285.
KIINNOSTAAKO
JOUKKUEVOIMISTELU?
Joukkuevoimistelun
lasten valmennusryhmiin otetaan uusia
voimistelijoita elokuusta alkaen.
Joukkueet:
Adalmiinat
(08-09 syntyneet tytöt)
Anelmat (06-07 synt.)
Alinat (04-05 synt.)
Ariella (01-03 synt.)
Tervetuloa
rohkeasti mukaan!
Lisätietoja:
[email protected]
Alinat valittiin KRV:n vuoden joukkueeksi keväällä 2015.
www.polja.fi
www.kuopionreippaanvoimistelijat.fi
Kuopion Reippaan Voimistelijat - syksy 2015
6
Minnan mietteitä
E
lämässä kohtaa
mahdollisuuksia,
joihin tarttumatta
jättäminen olisi sulaa hulluutta. Tällaiset
”once in a life time”
–tilanteet sekoittavat
elämän hetkellisesti, lopulta kirkastuvat
selkeäksi, vakaaksi
ja rauhalliseksi toteamukseksi: tämä on
juuri sitä mistä olen
haaveillut.
Kuopion Reippaan
Voimistelijoissa me
tarjoamme tällaisia
mahdollisuuksia.
Heinäkuussa seuramme 64 voimistelijaa
osallistuivat kunnon
festareille eli Helsingissä järjestettyyn Gymnaestradaan. Noilla
festareilla kanssamme
oli 21 000 muuta festarilaista ympäri maailman ja meitä yhdistävä
tekijä oli voimistelu.
Tapahtumaan voi osallistua joka neljäs vuosi ympäri Eurooppaa,
mutta Helsingissä ”once in a lifetime”.
Kuopiossa liikumme saleissa ympäri
kaupunkia ja tuomme
liikkumisen mahdollisuuksia lähelle ihmisiä.
Näymme myös salien
ulkopuolella. Puijolla
saatat huomata 20-päisen joukon, joka hikeä valuen käy läpi tehotreeniä. Paikallinen
lehti kertoo Kuopion
Reippaan Voimistelijoiden telinevoimistelijoiden menestyksestä
SM-kisoissa. Marketin
aulassa joulupaperin
lahjasi ympärille käärii pienen joukkuevoimistelijan vanhempi.
Kuopio Tanssii ja Soi
myös Kuopion Reippaan Voimistelijoiden
toimesta. Elokuussa
olemme julistamassa
koulurauhaa Kuopion
torilla ja ensi keväänä
tehotiimimme järjestää isot joukkuevoimistelukilpailut Leppävirralla.
Näytökset ja tapahtumat ovat osa lajiamme. Ne ovat aina
ainutlaatuisia ”once in
a lifetime” –kokemuksia. Näytösten teemat
vaihtelevat, voimistelijat kasvavat ja kehittyvät ja koreografit
tuovat lavalle aina uutta ja kekseliästä. Myös
marraskuussa kolmatta kertaa järjestettävä
Polkuja –koreografiakatselmus on ainut-
laatuinen. Joukkueiden
määrä kasvaa vuosi
vuodelta. Saamamme
palautteen perusteella tapahtuman tunnelma on lämmin ja
kannustava: kun olet
kokenut sen kerran,
et voi olla tulematta
uudelleen. Tämä sama
pätee myös raatilaisiin,
joista olemme saaneet
apuja myös tapahtuman kehittämiseen.
Arvokkaan lisän Polkuja tapahtumaan tuo
myös yhteistyö Kuopio
Tanssii ja Soi -organisaation kanssa.
Liikuntaharrastuksen
aloittaminen ei ole koskaan liian myöhäistä.
Meidän on huolehdittava itsestämme ja kehostamme, jonka tulisi
kestää läpi elämän toimivana ja hyvinvoivana. Liikunta on halpa
ja hyvä elämänlaadun
ja hyvinvoinnin edistäjä, jonka vaikutuksia
kukaan ei voi kyseenalaistaa. Ryhmäliikuntatunneilla toteutuu
myös sosiaalisuuden
vaade: me samanhenkiset olemme siellä ja
aina on joukossa aloittelevia uusia tulokkaita, koskaan et ole se
Digin ja printin toteuttaja.
grano.fi
www.kuopionreippaanvoimistelijat.fi
ainoa. Verkostoituminen ja kotoutuminen
voimistelun avulla ovat
oman kokemuksenikin
perusteella helppoa.
Tuntitarjonnasta löytyy aina matalankynnyksen vaihtoehtoja,
joista on helppo aloittaa. Jos itselle sopivaa
on vaikea löytää, niin
etsitään yhdessä.
Tällaiseen seuraan on
hyvä tulla. Harrastaja
voi nauttia vapaasti
viikkotuntitarjonnasta yhdellä jäsen- ja
harrastemaksulla. Kilpailutoimintaa osallistuminen on moneen
muuhun lajiin verrattuna edullista. Voimistelu on laji, joka luo
hyvän pohjan minkä
tahansa muun lajin
harrastamiselle ja on
hyvä oheisharjoitus.
Minä sain ”once in a
lifetime” –tilaisuuden
ja päätin tulla. Aloitin
1.8.2015. Tule sinäkin.
Minna Huuskonen,
Kuopion Reippaan Voimistelijat ry, toiminnanjohtaja 1.8.2015
alkaen
7
Kuopion Reippaan Voimistelijat - syksy 2015
Housut pois- näytös
ke 9.9.2015 klo 19
Minna-näyttämö
Uudistunut
Rane Sport!
Seura jatkaa hyvin alkanutta yhteistyötä
Kuopion kaupunginteatterin kanssa ja
olemme varanneet Housut pois- musikaalinäytöksen keskiviikkona 9.9.2015 klo 19
ja se pidetään Minna-näyttämöllä.
Nyt siis porukalla katsomaan upeaa teatteria
alennettuun hintaan (sinun ei tarvitse olla seuramme jäsen ostaaksesi lipun)! Ostamalla lipun
tuet samalla seuramme toimintaa.
Lipun hinta on vain 30e/hlö (normaalisti 39e/
hlö) ja erikoistarjouksena 10 hengen ryhmät
saavat 11. lipun ilmaiseksi, nyt siis innokkaasti
lippuja ostamaan!
Lippuja voit ostaa toimistolta maanantai-torstai
klo 9-16 välisenä aikana. Paikkojen varaus tehdään lippua ostaessa. Huom. Maksu käteisellä!
Voit myös varata lippuja soittamalla toimiston
numeroon 044-3535 933 tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen [email protected].
Lähdetään yhdessä nauttimaan upeasta teatterista!
”Housut pois musikaali on hulvaton selviytymistarina, jossa kuusi työttömäksi jäänyttä
miestä keksii itselleen uuden ja perinteistä
poikkeavan tavan tehdä rahaa. He perustavat
naisyleisölle suunnatun chippendaletyylisen
tanssiryhmän. Edes tanssitaidottomuus ei ole
esteenä epätoivon partaalla oleville miehille, kun
he kommellusten kera kulkevat kohti unelmaansa. Rytmikkäällä ja vauhdikkaalla musiikilla
maustettu esitys pohjaa samannimiseen, vuonna
1997 ensi-iltansa saaneeseen elokuvaan.”
Meiltä kovat
tarjoukset
jumppa-asuista!
Vokkolantie 1, Leppävirta
017 553 3100, www.ranesport.fi
Terveisin, Kuopion Reippaan Voimistelijat
Hyvä syy tulla Sokos Hotelliin No 126
Paras paikka
MAJOITTUA!
Original Sokos Hotel Puijonsarvi, Minna Canthin katu 16, 70100 Kuopio | Puh. 010 7629 500
(puhelun hinta 0,0835 €/puh. + 0,1209 €/min. | [email protected],
SOKOSHOTELS.FI >
TERVETULOA UUSITTUUN
"MATKAKESKUKSEEN"!
Kahvila-ravintola,
terassi ym.
Keittolounas ark.
klo 11–14
6,90€
Avoinna: MA–PE 7–20,
LA 8–18, myös SU 10–18
Etsitkö vuokra-asuntoa
tai asuntoosi vuokralaista?
Meiltä löytyy molemmat!
www.kuopionasema.fi
BAR & CAFE
ASEMA
Puijonkatu 16, 70110 Kuopio | 017 363 5566 | [email protected]
www.ovv.com | www.vuokrakas.com
www.kuopionreippaanvoimistelijat.fi
Asemakatu 1, Kuopio
• 044 788 1110
Kuopion Reippaan Voimistelijat - syksy 2015
8
(Pidätämme oikeuden muutoksiin)
SYKSYN 2015 tuntitarjonta
LASTEN JA NUORTEN HARRASTERYHMÄT
AIKUISTEN TUNNIT
MAANANTAI
11.00-12.00
16.30-17.00
17.00-17.55
18.00-18.55
19.00-20.00
17.00-18.00
18.00-19.00
18.00-19.00 18.45-20.00
19.30-21.00
Ikinuorten venyttely, oma sali
HIIT 30, oma sali
Kiinteytys, oma sali
Steppi+pumppi (ilm. erikseen), oma sali UUTTA
Nia-tanssi, oma sali
Kuntojumppa, Snellmanin koulu
Kehonhuoltoa pilateksen keinoin, Snellmanin koulu UUTTA
Kiinteytys, Kalevalan koulu
Kiinteytys + 15min. venyttely, Ala-Pyörön koulu
Aikuisten akrobatia (ilm. erikseen), Kuopio-halli
TIISTAI
13.00-14.00
16.45-17.45 17.50-18.50 19.00-20.00 18:30-19:30 18.00-19.00
60+ jumppa, oma sali
Rääkki, oma sali
Kuntojumppa, oma sali
Aikuisbaletti, oma sali UUTTA
Kuntojumppa, Länsi-Puijon koulu
Latinobic , Petosen vapaa-aikatila, ”Pinari”
KESKIVIIKKO
6.45-7.30
Aamucombat, oma sali UUTTA
13.00-14.00 Ikivireä kuntotunti, oma sali UUTTA
16.15-17.15
Tanssillinen voimistelu, oma sali UUTTA
17.15-18.00
RPV 45, oma sali
18.05-18.35
Timmi ylävartalo, oma sali UUTTA
18.50-19.50
Circuit, oma sali
19.00-20.00
RPV, Ala-Pyörön koulu
TORSTAI
10.00-11.00
Jooga, oma sali UUTTA
11.00-11.45
Tuolijumppa, oma sali
12.00-13.00
70 + jumppa, oma sali
17.15-18.00
Niska-selkä 45 min., oma sali
18.00-19.00
Combat-training, oma sali
19.00-20.00
Bailamama® women, oma sali UUTTA
PERJANTAI
16.30-17.30
Kiinteytys, oma sali
SUNNUNTAI
11.00-12.00 RPV 45 + 15 venyttely, oma sali
17.00-18.00
Steppi+pumppi (ilm. erikseen), oma Sali
18.05-19.05
Jumppacocktail, oma Sali
UUTTA
3-6 vuotiaat MAANANTAI
17.30-18.30
Perheakrobatia Ala-Pyörö
17-17.45
Nuput 3-4v Niirala etelä
18-18.45
Nuput 5-6v Niirala etelä
17.30-18.15
Nuput 3-4v Uppo-Nallen pk
18.15-19.00
Nuput 5-6v Uppo-Nallen pk
TIISTAI
17-18.00
Telinetemppu/perheakrobatia Melalahti
17-17:45
Voikka 3-4 v Maljapuro
17-17.45
Telinetemppu 3-4v Pitkälahti
18-18.45
Voikka 5-6v Maljapuro
18-18.45
Telinetemppu 5-6v Pitkälahti
KESKIVIIKKO
18-19
Perheliikunta 3-6v
Niirala etelä
TORSTAI
16.30-17:15
Lasten tanssi 3-4v Niirala etelä
17.30-18:15
Lasten tanssi 5-6v Niirala etelä
16:30-17:15
Telinetemppu 3-4v Länsi-Puijo
17.17-18.00
Telinetemppu 5-6v Länsi-Puijo
Kouluikäiset
MAANANTAI
16-17
16.30-17.30
17.30-18.30
18.30-20
19-20
19-20
19-20
TIISTAI
16-16.45
16.45-17.30
16.30-18
17-18
18-19
18-19
18-19.30
19-20
19.30-21
KESKIVIIKKO
16-17
16.30-18
17-18
17-18
17-18
18-19
18-19
19-20
18.30-20
TORSTAI
17-18
18-19
17.30-18.30
18-19
18-19
18.30-19.30
18.30-20.00
19-20
PERJANTAI
16-17
ShowCase, yläkouluikäiset
Joukkuevoimistelu alkeet 7-9v
NTV perusteet, 7-8v, Iirikset
TeamGym, 12-15 vuotiaat
ShowCase 7-9v
Dance Fusion 15v -
NTV pronssiryhmä, Kielot
Ylä-Pyörö
Uppo-Nallen pk
Länsi-Puijo
Kuopio-halli
Niiralan etelä
Snellman
Kuopio-halli
Aurinkorinteen 1-3lk, Elinan jamitukset
Aurinkorinteen 4-6lk, Elinan jamitukset
NTV hopearyhmä, Lumpeet
ShowCase 10-12v
Minibiccarit
Tanssillinen Voimistelu 7-9v
NTV pronssiryhmä, Ruusut
Tanssillinen Voimistelu 10-
Telinevoimistelu oheislajina
Aurinkorinne
Aurinkorinne
Kuopio-halli
Niirala etelä
Niirala pohjoinen
Niirala etelä
Kuopio-halli
Niirala etelä
Kuopio-halli
NTV perusteet 7-8v, Neilikat
TeamGym 12-15 vuotiaat
NTV perusteet, Liljat
NTV perusteet 8-9v, Tulppaanit
ShowCase 12-15v
NTV pronssiryhmä Apilat
Show Case 7-9v.
Show Case 10-12v.
NTV pronssiryhmä Leinikit
Ala-Pyörö
Länsi-Puijo
Ala-Pyörö
Pitkälahti
Niiralan eteläsali
Ala-Pyörö
Pinari
Pinari
Kuopio-halli
NTV perusteet, 9-11v, Esikot
Minibiccarit
MixDance 8-10v, HipHop/street 7-9v
Poikien temppuklubi 6-8v
NTV hopearyhmä Lumpeet
MixDance 11-13v, HipHop/street 10-12v
Joukkuevoimistelun harrastejatko 8-10v
Poikien temppuklubi 9-12v
Ala-Pyörö
Hatsalan juhlasali
Paloahon koulu
Ala-Pyörö
Kuopio-halli
Paloahon koulu
Niiralan eteläsali
Ala-Pyörö
Tanssijamitukset Pirtti
VALMENNUSRYHMÄT
Telinevoimistelun, Teamgymin, Joukkuevoimistelun, Kilpa-aerobicin ja
Tanssillisen voimistelun valmennusryhmien tiedot löydät osoitteesta
www.kuopionreippaanvoimistelijat.fi.
Ilmoittautuminen ryhmiin osoitteessa www.jasentieto.fi.
Kuvaukset tunneista löytyvät seuran kotisivuilta!
AIKUISTEN IKINUORTEN JUMPPACOCKTAIL-TUNNEILLE
(tuolijumppa, 70 +, Ikivireä kuntotunti,, 60 +, ja Ikinuorten venyttely)
voit myös osallistua 4 EURON KERTAMAKSULLA (+ jäsenmaksu 15e)!
Aikuiset 130 e ja opiskelijat 120 e/ koko kausi
90 e/syksy, opiskelijat 80 e/syksy , 10-kerran kortti 55 e
Aikuisten tunneille voi osallistua vanhemman seurassa
12-16 vuotias, joka maksaa aikuisten maksun.
Lapset ja nuoret: Harrasteryhmät alk. 140 e/ koko kausi
+ jäsenmaksu yli 19v. 15 e, alle 19v. 10 e
TERVETULOA REIPPASEEN SEURAAMME LIIKKUMAAN!
Voit käydä tutustumassa tunteihimme ilmaiseksi yhden kerran!
Kuopion Reippaan Voimistelijat
Kauppakatu 40-42 (NMKY:n sali), [email protected], puh. 044-353 5933
Hyvinvointilehtemme tehdään lasten
–ja nuorten toiminnan tukemiseksi
seurassa ja se jaetaan 40 000 talouteen
Kuopion alueella.
Pyrimme toimimaan lähellä jäseniemme koteja eli useassa kaupunginosassa ja pitämään harjoitusmaksumme
kohtuullisina, jotta mahdollisimman
moni lapsi, nuori ja perhe pystyisi
harrastamaan.
www.kuopionreippaanvoimistelijat.fi
Kiitokset siis kaikille julkaisuun
mainospaikan ostaneille!
Lehden taitto:
Sinun Savo- kaupunkilehti
Lehden paino:
Lehtisepät Oy, Pieksämäki
Jakelu:
Suora Lähetys Oy