Energiateollisuuden työmarkkinaseminaari

Transcription

Energiateollisuuden työmarkkinaseminaari
Energiateollisuuden
työmarkkinaseminaari
17.–18.9.2015 Hilton Helsinki Kalastajatorppa
Energiateollisuuden työmarkkinaseminaari
17.–18.9.2015 Hilton Helsinki Kalastajatorppa
Energiateollisuuden perinteinen työmarkkinaseminaari pidetään Helsingissä Kalastajatorpalla
syyskuun 17.–18. päivinä.
Seminaarin ohjelma on monipuolinen ja perinteiseen tapaan jaettu teemoihin. Yritysesimerkit,
myös muilta aloilta, tuovat syvyyttä teemoihin. Esitelmöitsijät ovat kokeneita ja alansa huippua. Ensimmäisen seminaaripäivän aamupäivän teemana on alan muuttuva toimintaympäristö
ja sen asettamat haasteet. Iltapäivällä saamme kuulla näkemyksiä erittäin ajankohtaisesta
aiheesta. Teemana on ”Tuottavuus tehdään yhdessä” ja aihetta käsitellään eri näkövinkkeleistä, luovuuttakaan unohtamatta. Toisen päivän teemana ovat palkitseminen ja motivointi sekä
niihin liittyvät uudet suuntaukset.
Tilaisuus tarjoaa hyvät mahdollisuudet kollegojen tapaamiseen sekä työnantajien ja palkansaajien edustajien keskinäiseen kanssakäymiseen.
Työmarkkinaseminaari on tarkoitettu yritys- ja henkilöstöjohdolle sekä henkilöstön edustajille,
luottamusmiehille ja työntekijöille sekä esimiehille. Myös alan palkansaajajärjestöjen ja yhteistyökumppaneiden edustajat ovat tervetulleita mukaan.
Seminaaripaikka
Hilton Helsinki Kalastajatorppa, Siirtomaasali, Kalastajatorpantie 1, 00330 Helsinki.
Ohjelma
Puheenjohtajana toimii Energiateollisuus ry:n johtaja Kari Laaksonen
Torstai 17.9.
9.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi
10.00 Seminaarin avaus
Johtaja Kari Laaksonen
TOIMINTAYMPÄRISTÖ MUUTOKSESSA – MITEN ALA VASTAA?
10.15 Energia-alan toimintaympäristöanalyysi
Johtaja Pertti Salminen, Energiateollisuus ry
11.00 Työmarkkinat 2025 - skenaario
Varatoimitusjohtaja Tuomo Lähdeniemi, Fountain Park Oy
11.45 Kommenttipuheenvuoro yrityksen näkökulmasta
Työmarkkinajohtaja Päivi Urkola, Fortum Oyj
12.00 Lounas
TUOTTAVUUS TEHDÄÄN YHDESSÄ
13.00 Mistä tuottavuus muodostuu
Asiakkuuspäällikkö Jari Laine, TTS Tuottavuuden osaamiskeskus
13.30 Tuottavuus tehdään yrityksissä – yhteistyön onnistumisen eväät
Kehitysjohtaja Risto Lamminmäki, Alavus Ikkunat Oy
luottamusmies Jarmo Mastosalo
14.00 Tuottavuuskilpailu on globaalia – eväät menestymiselle
Varatoimitusjohtaja Risto Alanko, Teknologiateollisuus ry
14.30 Työllisyys ja tuottavuus kulkevat käsi kädessä
Puheenjohtaja Antti Palola, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry
15.00Kahvi
15.20 Energiateollisuuden työehtosopimukset tuottavuuden näkökulmasta
- mitä liitot voivat tehdä
Johtaja Kari Laaksonen, Energiateollisuus ry
Puheenjohtaja Martti Alakoski, Sähköalojen ammattiliitto ry
16.00 Luovuutta, tuottavuutta, vai molempia?
Professori Alf Rehn
17.00 Ensimmäisen päivän ohjelma päättyy
18.30 Päivällinen ja viihdettä
Perjantai 18.9.
PALKITSEMINEN JA MOTIVOINTI
9.00 Palkitseminen ja motivointi: mitä mittaat, sitä saat. Uutta, suuntauksia ja caseja eri yrityksistä
Jukka Tiihonen, Palkkataito Oy
10.00Tauko
10.10 Miten palkitseminen kannustaa erityisesti asiantuntijatyössä
Aluepäällikkö, TkL, MBA Elina Moisio, Teknologiateollisuus ry
10.50Tauko
11.00 Paikallisen sopimisen ja yhteistyön kautta motivaatioon - case Jyväskylän Energia
Kehitys- ja viestintäjohtaja Satu Kuusinen, Jyväskylän Energia -yhtiöt
Toimintajärjestelmäpäällikkö Kari Ikonen
11.40 Seminaarin päätössanat
Pertti Laukkanen, Työmarkkinavaliokunnan puheenjohtaja
12.00 Lounas
Turvallista kotimatkaa!
122617
Majoitusvaraukset 17.8. mennessä varaustunnuksella G2ENEC
Varaukset voi tehdä internetin kautta osoitteessa www.kalastajatorppa.hilton.com
jolloin varaustunnus tulee mainita kohdassa group/convention code.
Majoitusvaraukset myös p. 09 45 811 tai [email protected].
Huonehinnat: Guest Room/vrk 140 €/1hh ja 160 €/2hh.
Yksittäisen huonevarauksen voi perua kuluitta viimeistään kaksi päivää ennen varattua tulopäivää. Varausta
tehdessä tulee varaukseen antaa voimassa olevat luottokorttitiedot.
Osallistumismaksu
Seminaarin osallistumismaksu on 570 euroa + alv. Joka viides saman yrityksen osallistuja pääsee ilmaiseksi.
Hinta sisältää ohjelmaan merkityt tarjoilut sekä luentomateriaalin. Osallistumismaksu laskutetaan tilaisuuden jälkeen.
Ilmoittautumiset 10.9. mennessä Adato Energia Oy, www.adato.fi/koulutuskalenteri
Lisätietoja seminaarista antavat Energiateollisuus ry, Kari Laaksonen, p. 050 410 6180 ja
Milka Kortet, p. 050 569 7856.
Tilaisuuden käytännön järjestelyistä vastaa Adato Energia Oy, yhteyshenkilö [email protected], p. 0400
504 949.
Peruutusehdot
Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tehdyistä peruutuksista veloitamme 50 % osallistumismaksusta. Mikäli osallistuminen perutaan kaksi arkipäivää ennen tilaisuutta tai sen jälkeen tai osallistuja jää saapumatta,
veloitamme koko osallistumismaksun. Peruutustapauksissa voidaan hankkia tilalle toinen osallistuja. Tilaisuuden peruuntuessa osallistuja vastaa itse majoitusvarausten peruutuksista ja kustannuksista.