Lehti 2014/2 - Viipurin pitäjäseura

Transcription

Lehti 2014/2 - Viipurin pitäjäseura
VIIPURIN
PITÄJÄLÄINEN
Viipurin pitäjäseura ry:n lehti 2 / 2 014
Viipurin pitäjäläinen 2/2014
SISÄLLYS
Pääkirjoitus
3
Kevätkokouksessa päätettyä
4
Itämaiset matot - Viipurin rouvien muotiharrastus 1930-luvulla
5
Karjalan Liiton liittokokouspäätöksiä
7
Karjalaiset tapasivat Lappeenrannassa kesäjuhlilla
9
Elojuhlassa haasteltiin yksin ja yhdessä
10
Vieläk haastellaan - karjalaisesta murteesta
12
Kunniakäynti Hietaniemen hautausmaalle
15
Karjalan Kannasta muistellen 2014
15
Nuorisoseura Pihkan väki vietti Vihdin seurakuntatalolla karjalaista syysjuhlaa
16
Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura ry
18
Talvisodan joulupöydässä Suomenniemen Särkällä
19
Käynti isäni kodissa Viipurissa
22
Wiipuri-yhdistyksen loppusyksyn toimintaa
24
Etsitkö juhlillesi sopivaa tilaa Helsingistä
25
Tervetuloa Puurojuhlaan
25
Vuoden 2015 seinäkalenteri
26
Tuutha siekii Hyvinkääl!
27
Aktiivisen lukijan täsmennys Tunnistatko viipurilaiset patsaat -kilpailun vastauksiin
28
Pitäjäseuran myyntituotteita – hanki itselle tai lahjaksi
29
Hallituksen yhteystiedot
30
Toimitus
vastaava päätoimittaja
toimitussihteeri
taitto
painosmäärä
painopaikka
kannet
sisus
kannen kuva
Marja-Leena Evinen
Anne Uotinen
Jari Stirkkinen
340 kpl
Karkkilan Painopalvelu Oy
120 g offset-paperi
80 g offset-paperi
Syksyistä Viipuria. Kuva: Anne Uotinen 2013
Haluatko kirjoittaa omaan pitäjälehteemme? Toimi näin:
Toimita teksti ja kuvia toimitussihteerinä toimivalle Anne Uotiselle joko
- kirjeitse osoitteeseen Anne Uotinen, Aino Acktén tie 1 A 6, 00400 Helsinki
- sähköpostitse osoitteeseen [email protected]
Laita kuvien taakse tieto kuvienottajasta sekä kuvien palautusosoite.
Laita myös kaikkeen muuhun palautettavaksi haluttavaan materiaaliin palautusosoite.
Kirjoitukset ja muu aineisto vuoden 2015 ensimmäistä lehteä varten tulee toimittaa 6.2.2015 mennessä.
Kiitos kaikille tähän lehteen kirjoittaneille ja kuvia toimittaneille! Terveisin lehden toimitus.
2
Viipurin pitäjäläinen 2/2014
Hyvät pitäjäläiset!
Koivuihin on ilmestynyt keltaisia lehtiä. Tatit ovat ilmaantuneet sienimetsiin ja löytäneet tiensä
jo ruokapöytiinkin. Syyskauden toimintamme on taas käynnistynyt perinteisellä Elojuhlalla
Karjala-talossa.
On valitettavaa, että pitäjäseuran kotiseutumatka jouduttiin tältä kesältä perumaan vähäisen
osallistujamäärän vuoksi. Näin on kuuleman mukaan käynyt muillekin pitäjä-, kylä- ja
sukuseuroille. Ensi kesäksi joka tapauksessa suunnitellaan uutta matkaa, itse asiassa huonevaraus
hotelli Viipuriin on jo tehty ajalle 23.-25.6.2015. Ohjelmaltaan matka on sama kuin nyt
peruuntunut eli suuntaamme pitäjän pohjoisiin kyliin. Seuraapa siis nettisivujamme www.
viipurinpitaja.net ja omaa jäsenlehteämme.
Kotimaanmatka Kotkaan ei sekään saanut tuulta purjeisiin. Vuoden 2015 elokuussa pitäjäseuran
jäsenillä on mahdollisuus osallistua päiväretkelle Porkkalaan. Lisätietoja retkestä saatavissa ensi
vuoden puolella.
Viime vuosina on eri medioissa enenevässä määrin käsitelty pitäjäseurankin jäseniä koskevaa
asiaa nimittäin seniori-ikäisten elämää ja selviytymistä arjessa monesta eri näkökulmasta. Yksi
näistä on ikääntyvän väestön yksinäisyys, jota on pyritty torjumaan mm. vapaaehtoistyön avulla.
Viime aikoina on myös ryhdytty rakentamaan erityisiä senioritaloja, joiden kantava ajatus on
yhteisöllisyys - tehdään asioita yhdessä eikä kaveria jätetä. Tämä kuitenkin jokaisen yksityisyyttä
kunnioittaen, yhteisiin rientoihin ei ole pakko osallistua. Malli toimintaan on saatu Ruotsista.
Itse olen törmännyt vastaavanlaiseen asumiseen Toronton Suomi-kodissa, jossa ikääntyneet
siirtolaiset voivat viettää eläkevuosiaan omissa kodeissaan ja saada halutessaan erilaisia
palveluja omalla äidinkielellään.
Yhteisöllisyys kuuluu luonnostaan karjalaiseen luonteeseen ja elämäntapaan. Karjalan Liitto
vahvisti liittokokouksessaan myös yhteisöllisyyden yhdeksi liiton toiminta-ajatukseksi ja
arvoksi. Tekemällä yhdessä vapaaehtoistyötä ovat karjalaiset saaneet paljon aikaan mm.
heimotalossamme Käpylässä tai suomalaisten hautausmaiden arvokkaassa raivaus- ja
kunnostustyössä Karjalan kannaksella. Toivottavasti tälle työlle löytyy jatkajia nuorempienkin
sukupolvien keskuudesta.
Väririkasta syksyä ja mukavaa joulun odotusta. Tavataanhan syyskokouksessa ja puurojuhlassa!
Marja-Leena Evinen
varapuheenjohtaja
3
Viipurin pitäjäläinen 2/2014
Kevätkokouksessa päätettyä
Pitäjäseuran kevätkokous pidettiin
Karjalatalon Wiipuri-salissa12.4. Kokouksessa
käsiteltiin toimintakertomus ja tilinpäätös vuodesta 2013. Molemmat hyväksyttiin muutoksitta ja hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus.
Kokouksen, kahvien ja virpomisen jälkeen
puheenjohtajamme Timo Lindroos mainosti
kesän kotiseutumatkaa ja sen jatkettua ilmoittautumisaikaa. Sitten kuulimme vielä LL Raija
Voipion esitelmän Viipurissa solmituista itämaisista matoista. Liisa Munsterhjelmin ohjelmasta tekemä tiivistelmä seuraavalla sivulla.
Kevätkokouksessa puhetta johti kunniapuheenjohtaja
Eero Kunttu ja sihteerinä toimi Päivi Putkonen-Hegazi.
Kevätkokouksen yhteydessä julkistettiin
vuoden virvottava eli entinen varapuheenjohtajamme Raimo Matikainen virvottiin
Tuula-vaimonsa kera. Lienevätkö pikkulinnut
laulelleet hänelle tulevasta valinnasta, Raimo
nimittäin jakoi virpomisen jälkeen suklaamunia kiitokseksi.
Raija Voipio.
Teksti ja kuvat: Anne Uotinen
Virvotut Tuula ja Raimo Matikainen sekä virpojat Marja-Leena Evinen, Riitta Stirkkinen, Kaarina
Manni, Päivi Putkonen-Hegazi, Timo Lindroos ja Liisa
Munsterhjelm.
4
Viipurin pitäjäläinen 2/2014
Itämaiset matot – Viipurin rouvien muotiharrastus 1930-luvulla
Teksti perustuu Raija Voipion esitelmään Viipurin pitäjäseuran kevätkokouksessa 2014
matoista ja suunnitteli omia mallejaan.
Rynèn myös koulutti matonkutojia ja mattoja
valmistettiinkin runsaasti Lappeenrannassa,
mutta yhtäkään niistä ei liene säilynyt.
Viipurilaissukuinen lääkäri Raija Voipio,
omaa sukuaan Kivi-Koskinen, on kiinnostunut
äitinsä tekemän itämaistyylisen maton
historiasta ja tutkinut aihetta eri lähteistä.
Viipurin pitäjäseuran kevätkokouksessa
Raija Voipion pitämä esitelmä pohjautuu
lappeenrantalaisen FM Paula Kohon kirjaan
”Elämä solmussa – turkinmaton taikaa” sekä
kirjaa esittelevään artikkeliin Glorian antiikki
–lehdessä joitakin vuosia sitten. Kertomisen
lomassa Raija esitteli myös kirjan runsasta ja
värikästä kuvitusta.
Itämaisten mattojen solmimistaidon toi
Suomeen lappeenrantalainen värjärimestari
Matti Rynèn 1880-luvulla. Rynèn työskenteli
pietarilaisessa värjäämössä ja näki siellä
keisarillisesta palatsista tuodun itämaiseen
maton. Värjärimestariksi valmistuttuaan
hän halusi perehtyä turkkilaiseen värjäystekniikkaan ja mattojen solmimisen Turkissa,
ja onnistuikin pääsemään opintomatkalle
v.1886 eri tahoilta saamiensa avustusten
turvin.
Värjäripari muutti sitten vuonna 1903
Viipuriin ja jatkoi matojen kutomista muun
työnsä ohella – Rynèn joutui huonojen aikojen
vuoksi töihin Tammisuon tiilitehtaaseen,
jonka omisti Juho Hallenberg. Hallenbergin
tyttärestä Hiljasta tulikin sittemmin Rynénin
innokas oppilas ja hän jatkoi mattojen
kutomista vuoteen 1938 asti. Hilja kutoi
useita mattoja mm. sisarelleen Sirkku
Tuurnalle, kaupunginjohtajan rouvalle.
Mattojentekotaitoa jatkoivat Viipurissa myös
Rynènin poika Rikhard ja tämän tyttäret.
Rynèn toi mukanaan Turkista myös mattopuiden piirustukset ja yhden maton. Hän alkoi
kutoa samantyylisiä mattoja turkkilaisella
tekniikalla Lappeenrannassa ja opetti myös
vaimonsa Hannan kutomaan niitä. Rynèn
esitteli mattojaan myös Kööpenhaminassa sekä
keisariparille Lappeenrannassa. Myös kuulu
viipurilaisarkkitehti Jac. Ahrenberg innostui
Rouvasväen kerhon kautta itämaisten
mattojen kudontataito ja innostus levisivät
Viipurissa. Porvariston rouvat tekivät kilpaa
toinen toistaan kauniimpia ja suuritöisempiä
mattoja. Etenkin Teollisuuden ja
liikkeenharjoittajaseura Pamauksen herrojen
rouvat alkoivat solmia itselleen mattoja, ja niin
itämaisten mattojen solmimisesta kehkeytyi
5
Viipurin pitäjäläinen 2/2014
suorastaan muoti 1920- ja etenkin 1930 –
luvuilla.
Myös esitelmöitsijän äiti Salli Kivi-Koskinen
teki itselleen kauniin maton, joka on edelleen
Raija Voipion kotona käytössä. Raija muistelee
kuinka hänen isänsä kertoi maton rikkaista
kuvioista iltasatuja lapsilleen. Useita muitakin
viipurilaisrouvien mattoja on säilynyt
näihin päiviin ja tullut siis otettua mukaan
evakkomatkoillekin, olivathan itse tehdyt
suuritöiset matot lähes perhekalleuksia!
kolmekin rinnakkain samaa mattoa tekemässä.
Matot olivat kooltaan pienehköjä, Raijan
äidin matto kuitenkin yli 3 x 4 m; mutta pisin
tunnettu jopa yli 7 metriä. Viipurin rouvat
pitivät eniten persialaistyyppisistä, kukkia ja
puutarhoja esittävistä mattomalleista. Mattojen
nimet muistuttivat itämaisista kylistä, joissa
kutakin mattotyyppiä alun perin tehtiin; nimiä
olivat esimerkiksi tabritz ja kirman.
Mattojen kutominen ja solmiminen oli rankkaa
ja hidasta puuhaa. Koko päivän työn tulos oli
10-15 cm mattoa, jos tekijä oli hyvä ja ahkera.
Mattoja oli erityyppisiä myös solmuiltaan:
kaukaasialaiset ja turkkilaiset solmut olivat
symmetrisiä ja persialaiset epäsymmetrisiä.
Yhdessä matossa saattoi olla jopa 1,2
miljoonaa solmua! Matoissa käytettiin
runsaasti värejä; pääosa langoista värjättiin
luonnonväreillä. Langat olivat korkealaatuista,
pitkäkuituista villaa.
Paula Koho on kirjassaan kertonut tarinoita
ainakin 20 eri matonsolmijasta. Raija Voipio
mainitsee äitinsä Salli Kivi-Koskisen ohella
ainakin Eevi Hallangon (s.Kunttu), Elin
Kohon, Tekla Pulkkisen, Anni Tirkkosen,
rouva Tarkiaisen, rouva Silverin, Irene Okan,
apteekkarinrouva Björklundin ja Maila Mankin
tunnettuina mattojentekijöinä. Osa matoista on
siis edelleen olemassa ja viipurilaissukuisten
perheiden olohuoneissa ihailtavina! Myös
Kansallismuseon kokoelmissa on näitä
viipurilaismattoja tallessa, edustamassa hienoa
käsityötaitoa ja aikansa muotivirtausta –
itämaisuutta sovitettuna viipurilaiseen tyyliin.
Teksti: Liisa Munsterhjelm
kuvat: Salli Kivi-Koskisen tekemästä matosta.
Armi Temmes (o.s. Voipio)
Maton kutominen saattoi viedä vuosia;
niinpä niitä kudotettiin myös lapsilla
ja palveluskunnalla sekä tuntipalkalla
ulkopuolisilla tekijöillä. Kutojia saattoi istua
Lisätietoja: Paula Koho: Elämä solmussa: turkinmaton
taikaa Lappeenrannasta Viipuriin. Karjalan kirjapaino
2000.
6
Viipurin pitäjäläinen 2/2014
Karjalan Liiton liittokokouspäätöksiä
Karjalan Liiton liittokokouksessa 26.4.2014 käsiteltiin viime vuoden toimintakertomus, tilinpäätös
sekä hyväksyttiin uudet säännöt. Kokouksessa
hyväksyttiin myös liiton päivitetty toimintastrategia, valittiin liitolle puheenjohtajat, liittovaltuuston
jäsenet ja päätettiin uudet jäsenmaksut seuraavaksi
kolmeksi vuodeksi.
rojen piireistä, säätiöstä, sukuyhteisöjen liitosta,
pitäjäyhteisöjen liitosta. Pääkaupungin karjalaisyhteisöt Pääsky ry:stä sekä ryhmä muut, jotka edustavat eri alojen karjalaisia julkisuuden henkilöitä.
Liittovaltuuston puheenjohtajana toimii Matti
Puhakka. 1. varapuheenjohtajana Anu Urpalainen
ja 2. varapuheenjohtajana Antti Kaikkonen.
Liittokokouksessa hyväksyttiin Karjalan kulttuuriyhteistyön ohjelma sekä liiton toiminnan ja talouden päälinjat tulevalle kolmivuotiskaudelle.
Karjalaisten pitäjien edustus on jaettu alueellisesti
seuraavasti:
Kokouksessa vahvistettiin Karjalan Liiton toiminta-ajatus ja arvot, jotka ovat karjalaisuus, yhteisöllisyys ja elämänmyönteisyys. Karjalan Liitto on
elinvoimainen kaikkien suomalaisten karjalaisuuden foorumi. Se edistää karjalaista kulttuuria, tuo
esille karjalaisen identiteetin suomalaisuudessa ja
ylläpitää vuorovaikutusta Karjalan alueeseen.
Karjalan Liitto on karjalaisen kulttuurin edunvalvoja ja sen sanansaattaja. Liitto tekee vahvasti yhteistyötä Karjalan alueella rajan molemmin puolin,
ja on vahvasti mukana Karjalan alueeseen liittyvässä keskustelussa.
Liiton puheenjohtajaksi valittiin uudelleen oman
pitäjäseuramme jäsen, kansanedustaja Marjo
Matikainen-Kallström. 1. varapuheenjohtajana jatkaa talousneuvos Maija-Liisa Lindqvist ja 2. varapuheenjohtajana suunnittelija Eevaliisa Kurki.
Jäsenmaksut pysyvät samoina vuosina 2015–
2016
Karjalan Liiton liittokokouksessa 26.4.2014
vahvistettiin jäsenmaksut vuosille 2015–2017.
Vuosina 2015 ja 2016 jäsenmaksu on 12 euroa, ja
vuonna 2017 jäsenmaksu on 15 euroa.
Raja-Karjala (Salmi, Soanlahti, Suojärvi,
Suistamo, Impilahti, Korpiselkä):
Paavo Harakka, Suojärven Pitäjäseura
(Risto Salmela, Suojärven Pitäjäseura)
Tapio Maljonen, Suistamon Perinneseura
(Tuula Hämäläinen, Impilahti-Seura)
Sortavalan seutu (Sortavala, Sorvalan mlk.,
Harlu, Jaakkima. Lumivaara, Pälkjärvi,
Ruskeala, Värtsilä, Uukuniemi, Keski-Karjala
(Hiitola, Kurkijoki ja Kirvu):
Aila Heinonen, Etelä-Suomen Lumivaaralaiset
(Riitta Sainio, Kurkijoki-Seura)
Kaakkois-Kannas ( Metsäpirtti, Rautu,
Valkjärvi, Sakkola), Käkisalmen seutu
(Käkisalmi, Kaukola, Räisälä, Pyhäjärvi)
ja Länsi-Kannas (Uusikirkko, Kanneljärvi,
Kuolemajärvi ja Kivennapa):
Kaarina Pärssinen, Vpl.Pyhäjärvi-seura
(Ilkka Puhalainen, Kivennapa-seura)
Keski-Kannas (Muolaa. Heinjoki, Äyräpää,
Antrea, Jääski, Vuoksenranta, Vuoksela):
Martti Talja, Vuoksenranta-seura
(Hannu Takala, Äyräpään Pitäjäseura)
Jos kuuluu esimerkiksi pitäjäseuraan ja sukuseuraan sekä karjalaisseuraan, voi maksaa liiton jäsenmaksun vain yhden seuran kautta. 18-vuotiailta ja
sitä nuoremmilta ei peritä jäsenmaksua.
Liittovaltuusto
Liittovaltuustossa, jossa on yhteensä 39 jäsentä
sekä karjalaisen nuorisoliiton edustaja yhteistoimintajäsenenä, on edustus kaikista karjalaisseu-
Viipuri ja Viipurin seutu (Säkkijärvi,
Viipurin mlk., Viipuri ja Vahviala), ulkosaaret ja Lounais-Kannas (Johannes, Koivisto,
Suursaari, Lavansaari, Tytärsaari, Seiskari ja
Terijoki):
Timo Lindroos, Viipurin Pitäjäseura
(Kerttu-Liisa Paakkari, Wiipuri-yhdistys)
Lähde: Karjalan Liitto
7
Viipurin pitäjäläinen 2/2014
Karjalaiset tapasivat Lappeenrannassa kesäjuhlilla
Lappeenrannassa 13.-15.6. vietetyillä karjalaisilla kesäjuhlilla kohtasivat eteläkarjalaiset ja
karjalaiset sekä karjalaisuuden ystävät muualta
Suomesta.
Aiemmista juhlista poiketen liput oli koottu yhteen lippulinnaan ja airuet marssivat omissa joukoissaan. Sen
sijaan aiempien vuosien tapaan pitäjäseuran lippua
kantoi Timo Lindroos.
Sunnuntain kesäjuhlakulkuetta johdossa ratsasti
kaksi rakuunaa luurankotakeissaan ja hurmahousuissaan.
Monipuolinen ohjelmatarjonta nivoutui karjalaisen sanankäytön ja musiikin ympärille.
Kesäjuhlilla kuultiin muun muassa sinne tuotettu taidekoulu Estradin Kerro mummo -musiikki- ja sirkustaide-esitys, joka kertoo sukupolvien kohtaamisesta sekä dramaturgi Helena
Anttosen juhlille tekemä suomen murteita
esittelevä runo. Esillä oli myös 110-vuotias
Karjala-lehti. Karjalaisuuttaan sai testata EteläKarjalan maakuntaliiton Oot sie Karjalasta
-testi?
Airueina toimivat Aila Lindroos ja Liisa Munsterhjelm.
Karjalan Liiton järjestämät juhlat saivat liikkeelle myös eteläkarjalaiset ja asetetut kävijätavoitteet saavutettiin. Viikonlopun ohjelmatarjontaan tutustui yli 20 000 henkeä.
Karjalaista sanaa kuultiin myös kirjailija Laila
Hirvisaaren suulla. Juhlapuheessaan hän muisteli 70 vuoden takaista evakkomatkaansa.
Karjalan Liiton puheenjohtaja, kansanedustaja
Marjo Matikainen-Kallström pohti puheenvuorossaan karjalaisten identiteettiä ja kuinka
siihen voi oppia lapsesta lähtien. Osa tätä
identiteettiä ovat muun muassa kotiseutumatkat, joille on tärkeää mennä usean sukupolven
voimin. Kotiseutumatkat ovat osa hyviä naa-
8
Viipurin pitäjäläinen 2/2014
purisuhteita, joita tulee pitää yllä edelleenkin.
Myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö lähetti tervehdyksen karjalaiselle juhlaväelle.
Ohjelmassa oli myös karjalanpiirakka- ja
kyykkäkisailua, maraton, konsertteja, lastentapahtumia ja karjalaisten sukujen ja karjalaisten
pitäjien esittelyä sekä hengellisiä tilaisuuksia.
Karjalainen sanankäyttö on Karjalan Liiton
tämän vuoden teema. Karjalaiset kesäjuhlat järjesti Karjalan Liitto yhteistyössä mm.
Lappeenrannan kaupungin, maakuntaliiton ja
seurakuntien kanssa.
Teksti: Karjalan Liitto
Kuvat: Anne Uotinen
Pitäjäseuran kylttiä kantoi ansiokkaasti Jaakko Ahokas
Vuoden 2015 Karjalaisille Kesäjuhlille kutsun esittivät
Uudenmaan Karjalaisseurojen piirin Antti Kaikkonen ja
Pirkko Siili.
Juhlapuheen piti kirjailija Laila Hirvisaari
Juhlassa nähtiin Karjalaisen Nuorisoliiton tanhuesitys
9
Viipurin pitäjäläinen 2/2014
Elojuhlassa haasteltiin yksin ja yhdessä
Viipurin pitäjäseuran perinteistä Elojuhlaa
juhlittiin 14.9. Helsingin Karjalatalolla yli 65
hengen voimin. Juhlat käynnisti pitäjäseuran
puheenjohtaja Timo Lindroos toivottamalla
kaikki juhlavieraat tervetulleeksi ja muistuttamalla, että perinteiseen elojuhlaan kuului
ennen vanhaan satokauden arviointi ja kiitollisuus vuodentulon valmistumisesta. Näin
varsinkin Viipurin maaliskunnassa, joka oli
Viipurin tärkeä vilja-aitta ja elintarvikkeiden
tuottaja.
kesäjuhlille. Kaikkien meidän pitääkin nyt kuitenkin luvata että ollaan jatkossa ahkerampia,
vieraillaan toistemme tapahtumissa ja tehdään
yhteistyötä.
Marjo Matikainen-Kallström. Kuva EH
Karjalan Liiton tervehdyksen juhlaan toi liiton
puheenjohtajaksi jatkokaudelle valittu, pitäjäseuran oman jäsen Marjo Matikainen-Kallström. Hän muistutti kuluneen kesän aurinkoisista kesäjuhlista Lappeenrannassa ja siellä
julistetusta seurojen lehtikilpailusta, jonka on
osa koko kuluvan liittokokouskauden karjalainen sanankäyttö teemaa. Suomalaiset ovat
lukijakansaa ja kilpailu on oiva keino nostaa
lehtien statusta. Marjo Matikainen-Kallström
kertoi myös Elojuhlan aamupäivällä Hietaniemen hautausmaalla Karjalaan jääneiden muistopatsaalla pidetystä Jatkosodan päättymiseen
liittyneestä tilaisuudesta, jossa olivat läsnä
mm. piirien liput sekä muutamia pitäjien lippuja, mukaan luettuna oman pitäjäseuramme
lippu. Liittomme puheenjohtaja kertoi Karjala
Liiton täyttävän ensi vuonna 75 vuotta ja että
sillä teemalla juhlitaan myös ensi vuoden Karjalaisilla Kesäjuhlilla Hyvinkäällä. Toinen näkyvä teema ensi vuonna on 150 vuotta täyttävä
Kalevala.
Timo Lindroos. Kuva EH
Timo Lindroos muistutti myös viimeaikaisista
turvallisuuspoliittisista tapahtumista Euroopassa. Hän painotti että myös pitäjäseuralaisina
voimme olla mukana edistämässä yhteyksiä ja
kanssakäymistä. Toivomme, että asiat kääntyvät myönteiseen suuntaan, jotta voimme jatkaa
vierailuja sukujemme tärkeillä paikoilla ja
tutustuttaa nuorempi sukupolvi omiin juuriinsa
Karjalassa.
Timo Lindroos painotti yhteydenpidon ja kanssakäymisen koskevan myös kaikkia karjalaisseuroja ja pitäjäseuran näkökulmasta varsinkin
kaikkia Viipurin alueen seuroja. Jokaisella
seuralla on erityisosaamista, josta seurojemme
jäsenistö voi yhdessä hyötyä. Hän kertoi, että
Helsingissä on viritelty yhteistyötä mm. jakamalla naapuriseurojen toimintakalenteritietoja Viipurin pitäjäläisessä sekä järjestämällä
yhteiskuljetus Lappeenrantaan karjalaisille
Tervehdyksensä lopussa Marjo MatikainenKallström kertoi Karjalan Liiton olevan taloudellisesti kunnossa ja velaton. Jokavuotinen
valtionapu ei tule kuitenkaan liitolle automaat-
10
Viipurin pitäjäläinen 2/2014
tisesti, vaan se vaatii paljon keskusteluja ja yhteydenottoja valmistelijoihin. Myös jäsenmaksut ovat keskeinen tulolähde ja niiden voimin
tuotetaan seuroille palveluja ja ohjelmaa. Hän
kertoi vielä, että Karjalatalon kunnostamisesta
on olemassa suunnitelmat; pintaremonttiahan
on tehty onnistuneesti ahkerin talkoovoimin.
Kaikkien käytössä oleva käsikirjasto on tutkijoiden suosiossa ja talon seinille ripustettuja
taideaarteita on restauroitu yhdessä Helsingin
yliopiston kanssa
Karjalan murre ja nykyinen Etelä-Karjala
Elojuhlan juhlapuheen pitäjäksi oli pyydetty FM, suomen opettaja, suomentaja ja
kaakkoismurteiden tuntija Kaisu Lahikaista
Lappeenrannasta. Kaisu on pidempiaikaisille
Karjala-lehden lukijoille tuttu lehden entisenä
toimittajana ja päätoimittajana ja kirjallisuuden
harrastajille lukuisten vironkielisten romaanien, lastenkirjojen, näytelmien ja runojen suomentajana.
Karjalaisen sanankäytön teemavuonna Kaisu
Lahikaiselle oli sovittu kaakkois-murteiden
nykykäyttöä kuvaava Vieläk haastellaan –otsikko. Kaisu painotti puheessaan kaakkoismurteiden nykytilaa ja käyttöä. Oivalliset
esimerkit sekä tutkimuksen että opetustyössä
kerättyinä tietoina valottivat suhtautumista
murteeseen ja varsinkin nykyisten etelä-karjalaisten nuorten näkemyksiä karjalaisuudesta.
Kaisu Lahikaisen koko juhlapuhe on luettavissa toisaalta tässä lehdessä.
Juhlapuheenpitäjä Kaisu Lahikainen sai kiitokseksi
Saimaan kanavan historia kirjan. Kuva AU
Kahvitauolla haasteeltiin joka pöydässä. Kuva EH
Musiikkia ja matkakuvia
Elojuhla ei ollut kuitenkaan pelkkää puhetta,
juhlissa kuultiin yhteislaulujen lisäksi myös
korkeatasoista soitantaa, jota esittivät Petra
Hirvonen pianolla ja Maria Heiskanen poikkihuilulla. He esittivät Chr.W.Gluckin tanssin,
Franz Schubertin Andanten sekä Georg Friedrich Händel Hallenser-sonaatista numero III
osat adagio, allegro, largo ja allegro.
Koska pitäjäseuran oma kotiseutumatka jouduttiin kesällä peruuttamaan osallistujien vähäisyyden vuoksi, oli juhlan juontanut Anne
Uotinen koonnut valokuvakoosteen omista
ja Jari Stirkkisen Karjalaisen Nuorisoliiton
Kaisu Lahikainen. Kuva EH
11
Viipurin pitäjäläinen 2/2014
Vieläk haastellaa - Karjalaisesta
murteesta
matkalla elokuussa ottamista kuvista. Kuvissa
käytiin pikaisella nojatuolimatkalla Viipurin
korjatussa ja vaaleutta hohtavassa kirjastossa,
Terijoen hiekoilla, Ilja Repinin kotimuseon
puistossa Kuokkalassa, Edith Södergranin maisemissa Raivolassa sekä Kivennavan ja Muolaan kirkonmäillä.
FM Kaisu Lahikaisen juhlapuhe Elojuhlassa
14.9.2014
Kiitoksii kutsusta haastelemmaa karjalaisesta
sanankäytöstä!
Karjalaisten laulun ja arpajaisvoittojen arvonnan jälkeen oli taas aika lähteä kotimatkalle:
suu makiana haastelusta ja vassa täynnä emännistön tarjolle loihtimia piirakoita, pullaa ja
kakkuja.
Miten moni teistä oli kesäjuhlilla Lappeenrannassa? Juhlien teemana oli ”Haastellaan
Lappeenrannassa”. Sitähän se karjalainen sanankäyttö on, haastelemista – toki myös kirjallisuutta ja hengellistä tai laulettua sanaa, kuten
Karjalan Liiton Karjalan kunnaat -lehdessä
todetaan vuosien 2014–2016 vuosien teemasta
liitossa. Puhun sanankäytöstä erityisesti murteen kannalta.
Kun kävitte kesäjuhlilla – kuulitteko karjalaista murretta kaduilla ja satamassa, ihan
lappeenrantalaisten haastamana? Tuntuiko
tutulta? Viipurin ja Lappeen murteet ovat olleet aika lähellä toisiaan, eihän matkakaan ole
pitkä. Yhteistä on esimerkiksi se, että ennen
vanhaan sana metsä oli sekä Lappeen seuduilla
että Viipurin tienoilla messä: messän. Kenen
muistissa on tällainen viipurilainen muoto?
Lappeenrannasta tämä muoto on jo aikaa hävinnyt ja tilalle on tullut mettä: metän.
Petra Hirvonen (piano) ja Maria Heiskanen
(poikkihuilu) viihdyttivät yleisöä klassisen musiikin
sävelin. Kuva AU
Eroja toki on myös, ja niistä ehkä huomattavin on se, että lappeenrantalaiset sanovat mie:
miuta, kun melkein joka paikassa muualla
kaakkoismurteen eli Karjalan murteen alueella
sanotaan mie: minnuu. Siinä lienevät lappeenrantalaiset ottaneet käyttöön saman taivutusmuodon kuin pronomineissa myö: meitä, työ:
teitä. Sellainenkin ero on vanhastaan ollut, että
muualla eteläisessä Karjalassa on sanottu hyö
ottaat, hyö antaat, mutta Lappeella on ollut
muoto hyö ottaavat ja antaavat.
Tämähän ei ole mikään ihme, koska sanotaan,
että kaakkoismurre on suomen kielen hajanaisin ja että melkeinpä joka pitäjässä on ollut
oma murteensa.
Naisvoittoinen esiintyjäkaarti: Marjo MatikainenKallström, Petra Hirvonen, Timo Lindroos, Kaisu
Lahikainen ja Maria Heiskanen
Kaakkoismurretta ei ole tutkittu viime aikoina
kovin paljon. Lappeenrantaan viisi vuotta sit-
teksti: Anne Uotinen
kuvat: Erkki Heiskanen (EH) ja Anne Uotinen (AU)
12
Viipurin pitäjäläinen 2/2014
ten muuttanut murretutkija Hanna Lappalainen
pitää Lappeenrannan Uutiset -lehden elokuisessa haastattelussa syynä esimerkiksi sitä, että
kaakkoismurteiden puhujamäärä on vähentynyt eikä siirtokarjalaisten murre ole siirtynyt
jälkipolville.
suomalaisuuden, punaisen ja mustan, sodan ja
ihmiset, jotka asuivat Karjalassa, rennot ihmiset, Kaakkois-Suomen ja Venäjän rajan toisella
puolella olevat Karjalan alueet, vanhat ihmiset,
joiden nuoruudessa puolet Karjalasta annettiin
Venäjälle, pienen kylän metsän ympäröimänä,
äänekkyyden suorasanaisuuden, vanhuuden,
menetetyn alueen, Kalevalan, vanhat pirteät
mummot, jotka leipoo hyvää pullaa, paljon
puhuvat mummot, vanhat ihmiset, puhetyylin,
sodan ja karjalanpiirakat, evakoitumisen, iloisia ja vetreitä vanhan kansan pukuihin sonnustautuneita mummoja, jotka tuputtavat karjalanpiirakoita, stereotyyppiset luonteenpiirteet:
iloisuuden, reippauden, puheliaisuuden; vieraanvaraisuuden, sitkeyden, sisun, Karjalaisten
laulun. Vastauksissa toistuvat sota, luovutettu
alue, puhetyyli, menneisyys, ruoka. Vain yksi
vastaaja toteaa, että Karjala tuo mieleen EteläKarjalan, ”josta olen kotoisin”.
Silti murrettamme tutkitaan, erityisesti ItäSuomen yliopistossa Joensuussa. Hyvin kiinnostavasti murteen säilyminen ja käsitykset
murteesta tulevat esille artikkelikokoelmassa
Monenlaiset karjalaiset – Suomen karjalaisten
kielellinen identiteetti, jonka ovat toimittaneet
Marjatta Palander ja Anne-Maria Nupponen ja
jonka Joensuun yliopiston humanistinen tiedekunta julkaisi 2005.
Artikkelikokoelmassa on esimerkiksi monille
karjalaisille tuttuja seikkoja sisältävä artikkeli
Iloisuus ja eloisa murre – siirtokarjalaisten
käsityksiä ja havaintoja murteesta ja karjalaisuudesta. Palanderin ja Nupposen artikkelista
Karjalaisten ”karjala” – jossa on tutkittu pääosin kotiseudullaan asuvia nuoria – taas näkyy,
että eteläkarjalaisilla nuorilla on hyvin positiivinen kuva murteestaan ja sellainen käsitys,
että muutkin pitävät siitä.
Kielen piirteistä eniten käytetään tuttuja mietä
ja sietä. Vain yksi vastaaja ilmoittaa, ettei käytä mie- ja sie-pronomineja. Kaikki muut käyttävät niitä ja useimmat myös muotoja myö- ja
työ. Hää ja hyö ovat kaikille tuttuja, mutta
lähes kaikkien omasta puheesta ne ovat pudonneet pois. Murteelle tyypillisistä muodoista
suurin osa on tuttuja, mutta niitä käytetään
vähän. Vieraimpia on loi-monikko: tyttölöi
tai tyttölöitä, vaikka muutama senkin tunsin.
Omassa puheessa yleisimmässä käytössä ovat
murteellinen verbimuoto juossa tai pessä ja
muoto kotonta tai siintä, jolla on sijamuotonimenä eksessiivi, sekä tietysti yleispuhekieleenkin kuuluva d:n kato ja kaakkoismurteelle
tyypillinen loppu-n:n tai vokaalin häviäminen.
Mie juttelen mielelläni Lappeenrannan ja
Etelä-Karjalan murreasioista, koska olen sieltä
kotoisin, Lauritsalasta. Mutta toki myös sen
vuoksi, että Etelä-Karjalassa niin kaakkoismurre kuin sen puhujat ovat kotiseudullaan.
Tosin sellaisena kuin te ehkä lapsuudesta
karjalaisen murteen muistatte, sitä ei ole enää
missään. Murrekin muuttuu.
Äidinkielen opettajana tein viime keväänä
epätieteellisen ja nopean kyselyn yhdelle opetusryhmälle, pääosin 18-vuotiaille murresanojen ja -piirteiden tuntemuksesta ja käytöstä.
Vastaajia oli 27, ja suurin osa heistä ilmoitti
puhuvansa eteläkarjalaista puhekieltä tai Lappeenrannan murretta tai puhekieltä. Yksi puhuu Karjalan murretta, yksi yksilöidysti Ruokolahden murretta.
Kokeilin myös eräiden murresanojen tuntemusta. Haastaa oli karjalaisessa merkityksessään useimmille tuttu. Vain neljä arveli sen
tarkoittavan ainoastaan esimerkiksi oikeuteen
tai kilpailuun haastamista. Muut olivatkin
kovin vieraita. Tuiman tiesi yksi tarkoittavan
suolatonta (tai länsimurteissa suolaista), kapustan tunsi yksi ja koussikan kaksi. Sutki ei
ollut tuttu kenellekään. Kyselytilanne ei ollut
paras mahdollinen, mutta vaikkapa venäläiset
lainasanat, jotka vielä omassa nuoruudessani
mummin käyttäminä ja häneltä opittuina olivat
Kysymykseen, mitä Karjala ja karjalaisuus
tuovat mieleen, tuli tällaisia vastauksia: Suomen vanhan Karjalan, murteen, kansallispuvut, ruokakulttuurin, oluen, karjalanpaistin,
13
Viipurin pitäjäläinen 2/2014
minulle tuttuja, eivät ehkä enää ole juuri käytössä.
Imatran ja – osin itse keksityn – imatralaisen
puhetavan kaikkien tietoisuuteen.
Mie ja sie tuntuvat pitävän parhaiten pintansa.
Ne ovat kaakkoismurteen puhujille leimallisia,
niistä heidät tunnistaa, mutta samalla niihin
liittyy myönteisiä mielikuvia. Myös tutkija
Heikki Leskinen, joka tarkasteli länsimurteiden alueelle muuttaneiden siirtokarjalaisten
murretta vuonna 1980, on todennut, että mie ja
sie ovat säilyneet hyvin karjalaisten murteessa.
Mie on tutkimusten mukaan levinnyt myös
Pohjois-Karjalan suuntaan.
Etelä-Karjalan murteelle on käännetty 2000-luvun alusta alkaen Matti J. Kurosen tekemät
Katekismus ja Markuksen evankeliumi, miun
kääntämäni Asterix-albumi Ruusu ja miekka
nimellä Kallija tyttölöi sekä Helena Anttosen
Simpeleen murteelle kääntämä Aku Ankka
-albumi Kaik lutviutuup. Viimeisimpänä käännöksistä lienee Helena Anttosen tekemä Mie
rakastan sinnuu karjalaks, jossa voi vertailla
murrekäännöksiä alkuperäiseen runoon. Itse
tein 2004 ilmestyneen pienen murresanakirjan
Silviisii. Kaikki muut kirjat on myyty loppuun
ja niitä löytyy vain kirjastosta, mutta Karjalaisii katkismus on ilmestynyt uusintapainoksena
tänä vuonna.
Murteet ovat nousseet 1990-luvulta alkaen uudella tavalla esiin. On syntynyt murreseuroja,
murrekilpailuja ja murteelle käännettyjä sarjakuvia, osin muitakin tekstejä. Lisäksi murteita
käytetään tietoisesti imagon ja mielikuvien
rakentamiseen. Nykykielen kääntäminen murteelle ei ole erityisen helppoa, koska käsitteet
ovat monesti kovin erilaisia. Palanderin ja
Nupposen haastattelemista nuorista monet
pitävät kirjoitettua murretta vaikealukuisena.
Kirjoitettu teksti ikään kuin liioittelee murretta
ja vaikuttaa ”väkisin tehdyltä”. Murresarjakuvien ja muidenkin käännösten ansiosta eri
murteet kuitenkin näkyvät ja ovat tulleet tunnetuiksi eri puolilla Suomea, mikä on nuorten
mielestä hyvä asia.
Tämän esitykseni nimenä on Vieläk haastellaa? Uskon, että vaikka nykyinen elämänmuoto vie paljon murretta mennessään, haastelu
silti säilyy. Mie ja sie sisältävät myös karjalaista mentaliteettia – sitä mitä sanotaan iloiseksi
ja välittömäksi; sellaisen mielikuvan saa meiän
murteesta, jota kirjailija Kersti Bergroth kauniisti kutsui taivaskelpoiseksi mie ja sie -kieleksi.
Vieläk haastellaa – haastellaa vaa, minkä keritää!
Murteiden leviämistä ja tunnetuksi tulemista
lisäävät julkisuuden henkilöt, jotka puhuvat
avoimesti kotimurrettaan. Heidän esimerkkinsä saattaa auttaa muitakin säilyttämään
murteensa. Palanderin ja Nupposen haastattelemien nuorten mielestä julkisuudessa
haastavat positiivisella tavalla valtioneuvos
Riitta Uosukainen, hiihtäjä Marja-Liisa Kirvesniemi, euroviisuedustaja Hanna Pakarinen
ja Kotiteollisuus-metallimusiikkiyhtyeen Jouni
Hynynen.
Eräissä televisiosarjoissa on myös puhuttu
eteläkarjalaisittain. Esimerkkejä ovat Kotikadun Anja Partanen, jota esitti Eeva Litmanen, Hynttyyt yhteen -sarjan Eija Vilppaan
roolisuoritukset sekä Ihmeiden tekijät -sarjan
Maija Lehmus, jota näytteli Anu Hälvä. Tämän
vuoden Putous-kilpailun voittaja Antsku toi
14
Viipurin pitäjäläinen 2/2014
Kunniakäynti Hietaniemen hautausmaalle 14.9.
Kunnianosoituksena menetetylle Karjalalle ja Karjalaan jääneille vainajille Karjalan Liitto laski
seppeleen Hietaniemen hautausmaalla Karjalaan jääneiden vainajien muistopatsaalle sunnuntaina
14.9. Karjalaisseurojen piirien lippuja ja oman seuramme lippu juhlistivat tilaisuutta.
Kuvat: Mervi Piipponen, Karjalan Liitto
Ryhdikäs lippurivi. Pitäjäseuran lippua kantoi puheenjohtajamme Timo Lindroos.
Muistopuheen tilaisuudessa piti liiton puheenjohtaja
Marjo Matikainen-Kallström, joka laski seppeleen
yhdessä varapuheenjohtaja Eevaliisa Kurjen ja toiminnanjohtaja Satu Hallenbergin kanssa.
Karjalan kannasta muistellen 2014
Karjala kallis syntymämaa,
siellä on juureni, sinua kaipaan mä vaan.
Kunnailla koivut ja kukkia maas,
käkönen kauniisti kukkua saa.
Vehreät laaksot ja siintävät salmet,
järvissä sorsat soudella saa.
Vihreät niityt ja viljavat pellot,
syksyllä sadon korjata saa.
Karjalan kannas tuhat vuosien saatossa
sinun kohtalos kova ollut on.
Nyky sivistyskansa, entiset virheet korjata vois.
Suojele suuri Luoja pientä Suomen maata ja kansaa sen,
evakkopoluille joutumasta, kohtalon kovan kolhimaksi.
Sulje suurien siipies suojaa suloinen Suomen maa,
sitä pyydän mä vaan!
Kirsti Vainikka
15
Viipurin pitäjäläinen 2/2014
Nuorisoseura Pihkan väki vietti
Vihdin seurakuntatalolla karjalaista syysjuhlaa
ointeja. Viipurin pitäjäseuran vankka jäsen ins.
Heikki I. Reijosen on koonnut yli 150 sivua
käsittävän kannakselaisten pitäjien evakuointia
koskevan selvityksen. Viipurin maalaiskuntaa
koskeva lyhennelmä on luettavissa pitäjäseuramme nettisivuilta kohdasta Jäsenlehti
2012/2.
Juhlassa muisteltiin kesäkuussa 70- vuotta sitten tapahtunutta ent. Viipurin mlk:n kotikylä
Pihkalan evakuointia. Talvisodan evakuoinneista tulee puolestaan tänä syksynä kuluneeksi jo 75 vuotta.
Juhlaan oli kokoontunut yli 60 NS- Pihkan eriikäistä jäsentä. Vanhimmat olivat aikalaistodistajia itse kaksikin kertaa kotinsa jättäneitä,
nuorimmat taas toisessa ja kolmannessa polvessa, sukujensa kohtaloista kiinnostuneita.
NS- Pihkan puheenjohtaja Päivi Putkonen-Hegazi avasi juhlan ja pohti omassa osuudessaan
miten sotien jälkeen syntyneenä olisi itse selviytynyt kaikista niistä vastuksista mitä vanhempansa olivat kokeneet. Miltä epätietoisuus
sodassa olleiden isien, sukulaisten ja ystävien
kohtalosta ja perheiden hajoamisesta saattoi
tuntua.
Juhlapuhuja Timo Lindroos
Evakko käsitteenä, ymmärretään nykyisin
hyvinkin laajana. Evakuoinnin syynä voi olla
putkiremontti tai homekorjaus (home-evakko).
Evakossa ollaan lyhyt aika ja palataan takaisin entistä ehompaan kotiin, työpaikkaan tai
kouluun. Tätä paluu käsitystä ovat nykyaikana
muuttaneet mm. Japanin ja Tshernobylin ydinonnettomuudet sekä mm. tsunami ja ympäristötuhot.
Rintamaevakko-sana syntyi sotiemme yhteydessä, kuvaamaan rintaman alta ja sen
taustasta aina 10- 40 km etäisyydeltä evakuoituja. Evakuoinnilla tavoiteltiin taistelevien
joukkojen toimintavapautta rajoittavan väestön
siirtämistä pois välittömältä sotatoimialueelta.
Puolustava armeija tarvitsi tiestön vapaaksi
operaatioitaan ja huoltoaan varten. Erityisesti
talvisodassa tarvittiin myös kaikki mahdolliset
majoitustilat kenttäarmeijan esikuntien, lääkintähuollon ja majoituksen käyttöön. Armeijan
suunnitelmissa ei siviiliväestön omaisuuden
evakuoinnille ollut juurikaan sijaa. Niinpä
rintamaevakot joutuivatkin poistumaan kotoaan pikaisesti, päällään vain pitovaatteet,
muutaman päivän eväät ja omaisuutta sai ottaa
mukaan vain sen verran kuin jaksoi kantaa.
Kannaksen pitäjissä asukkaat käskettiin ko-
Puheenjohtaja Päivi Putkonen- Hegazi
Juhlapuheen pitäjä Timo Lindroos keskittyi
esityksessään kuvaamaan talvisodan evaku-
16
Viipurin pitäjäläinen 2/2014
koontumaan illaksi rautatieasemille ja siellä he
nousivat evakkojuniin. Perääntyvän armeijamme suojajoukot viivyttivät ja polttivat rakennukset sekä kaiken vihollista ehkä hyödyttävän
omaisuuden perääntyessään muutaman ensimmäisen sotapäivän aikana pääpuolustuslinjalle.
Viipurista ja Kannakselta. Talojen miesväki
oli sotapalveluksessa ja kylässä oli vanhempaa
väkeä ja paneeliin osallistuvat muistelijat itse
olivat 10–16 -vuotiaita. Tämän ikäiset nuoret
miehet joutuivat jo vastaamaan monista lähdön
valmisteluista. Taloista oli luovutettu parhaat
hevoset armeijalle, jäljelle jääneet valjastettiin
kärrien eteen. Kärryihin lastattiin tärkein omaisuus, se mitä sopi ja kärryjen perään sidottiin
vielä talojen karjaa. Jo edeltävinä päivinä oli
käsketty toimittamaan tärkeimpiä maatalouskoneita ja tarvikkeita huolellisesti nimikoituina
rautatieasemille tai tienvarsien kokoamispaikoille. Kärrien lastauksen aikana, pojat, nuoria
ja uteliaita kun olivat, seurasivat Saimaan kanavalla Juustilan suluilla tapahtuvaa näytelmää
kun venäläiset pommikoneet pommittivat ja
ilmatorjunnan savuhattarat pilkuttivat taivasta.
Muutamat uskalikot nousivat kuormien ja rakennusten katoillekin seuraamaan näytelmää.
Näissä tunnelmissa Pihkalan kotikylä oli jätettävä ja evakkomatka kohti tuntematonta alkoi.
Sodan lopputuloksesta ei tuolloin tiedetty ja
vaikka rintama ei koskaan ulottunutkaan Pihkalaan asti, oli kylä luovutettava rauhanteossa.
Sota-ajan evakot eivät kuitenkaan olleet
yhtenäinen ryhmä. Pakenemaan oli jouduttu
erilaisista tilanteista ja eri aikoina. Osa pakeni
sodan jaloista jopa yöpuvuissa, kun vieraan
valtakunnan sotilaat ilmestyivät yllättäen
varhain ensimmäisen sotapäivän aamuna kotipihalle. Sodan ajanjakson mukaan ryhdyttiin
myöhemmin puhumaan myös talvisodan-,
jatkosodan- ja Lapinsodan evakoista. Rauhan
oloissa evakuoituja ryhmiä olivat mm luovutetun alueen-, Hangon- ja Porkkalan evakot.
Rauhan ajan sekä luovutetun alueen evakot
lähtivät kotoaan rauhansopimuksen toteuttamiseksi, kun sen ehdot tulivat tietoon. Evakuointi
oli varsin tehokasta ja sen toteuttamiseen keskitettiin paljon voimavaroja. Asunnot ja rakennukset jäivät N:liitolle ehjinä ja tyhjinä.
Pommitusevakot lähtivät taajamista ja kaupungeista usein vapaaehtoisesti ensimmäisten
pommitusten jälkeen. Naiset, vanhukset ja
lapset siirtyivät sukulaispaikkoihin, usein lähiseutujen maalaistaloihin. Sumuisina ja huonoina lentosään päivinä pommitusevakot saattoivat käydä kotona noutamassa elämiselle
tarpeellista omaisuuttaan. Onnekkaimmat
palasivat pommitusten tauotessa ja viimeistään sodan jälkeen ehjiin koteihinsa. Niiden
kohtalo puolestaan oli kova, jotka menettivät
pommituksissa kotinsa ja koko omaisuutensa.
Koti ja irtaimisto menivät, joiltakin terveys ja
henkikin.
Karjalaiseen juhlaperinteeseen kuuluu tietysti
myös hyvä ruoka ja kahvi, tällä kertaa omenapiirakan kera. Juhlan musiikkiosuudesta
huolehtivat duo Hulda & Jalmari, piikatyttö ja
renkipoika, sekä juhlaväen yhteislaulut. Juhlan
lopuksi kajautettiin Karjalaisten laulu.
Siirtoväeksi ryhdyttiin nimittämään virallisessa kielenkäytössä mm. myöhemmässä lainsäädännössä sotatoimi- ja luovutetulta alueelta
evakuoituja henkilöitä.
Pihkalan kylän evakuointi kesäkuussa 1944
Panelistit vasemmalta: Kauko Villanen, Helge Putkonen,
Teuvo Moisio, Mauno Kemppi, Keijo Kuusela
Viimeisen lähdön tunnelmista juhannuksen
alla kertoivat juhlamme panelistit. Lähtöaamuna kaikilla oli kiire, sodan kumu kuului
teksti: Timo Lindroos
kuvat: Irene Arokko
17
Viipurin pitäjäläinen 2/2014
Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura ry
Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura on
eräitä maamme vanhimpia yhdistyksiä, perustettu vuonna 1845. Seura on pitkän historiansa
aikana kokenut monenlaisia vaiheita ja sen
tehtävä on muuttunut sen myötä, kun suomenkielen ja kulttuurin asema on maassamme
kehittynyt. Yhdistys perustettiin alun perin
ajamaan suomen kielen asemaa erityisesti
Viipurissa ja muualla Itä-Suomessa – tavoitteet olivat pitkälti samat kuin helsinkiläisellä
sisaryhdistyksellä Suomalaisen Kirjallisuuden
Seuralla. 1800-luvulla keinoina olivat muun
muassa oppikirjojen ja muun sivistävän kirjallisuuden julkaisu, pitäjänkirjastojen perustaminen ja olipa seuralla myös oma koulunsa,
jota nimitettiin Wilken kouluksi siihen saadun
alkupääoman lahjoittajan mukaan.
toisaalta myös koota ensimmäistä kertaa yksiin
kansiin Viipuria koskeva tieto nimenomaan
kulttuurin näkökulmasta. Samaan aikaan seura
pyrkii myös kokoamaan verkkoon Viipuria
koskevaa aineistoa muun muassa digitoimalla
omia vanhoja julkaisujaan.
Lisätietoja seurasta: www.vsks.net
teksti: Sanna Supponen, sihteeri-tiedottaja
1900-luvulla seuran toiminta on muuttunut ja
sotien jälkeen kotipaikkakin vaihtui Helsingiksi: seura on tehnyt ja ollut tukemassa useita
Viipuriin liittyviä projekteja. Tänä päivänä
seuran missio onkin Viipuri-tietouden lisääminen. Tähän tavoitteeseen pyritään järjestämällä
esitelmätilaisuuksia, julkaisemalla Viipuria
koskevia teoksia ja edistämällä tutkimusta.
Tärkein vuotuinen seuran yleisötilaisuus on
7.9., seuran perustamispäivänä, järjestettävä
Viipuri-tutkimuksen päivä, joka tänä vuonna
käsitteli teemaa ”Viipuri 1914–1918”.
Vuotuinen teema valitaan ajankohtaisesta
aiheesta ja paikalle pyritään saamaan aiheen
johtavat asiantuntijat.
Ensi vuonna seura järjestää lisäksi Helsingin
yliopistolla luentosarjan Viipuri-tematiikasta,
jonka tavoitteena on saada myös tulevaisuuden
historioitsijat, nykyiset opiskelijat, kiinnostumaan Viipurista. Luentosarjan pohjalta seura
julkaisee myös 170-vuotis juhlavuotensa kunniaksi teoksen, joka jatkaa 1970-luvulla aloitettu Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran
toimitteita sarjaa. Teos on myös johdantoa seuraavien vuosien suurhankkeelle neliosaiselle
teossarjalle Viipuri, kulttuurin kaupunki, jonka
tavoitteena on päivittää tutkimustilannetta ja
18
Viipurin pitäjäläinen 2/2014
Talvisodan joulupöydässä Suomenniemen Särkällä
Viipurin seudun hevosmiesten perheet evakossa 1939
Maaseudun rauha ympäröi meitä ja viihdymme erinomaisen hyvin täällä. Tämä on suuri
siisti maalaistalo, jonka tupa on 9,50 x 9,25
metriä, keittiön lisäksi kolme kamaria. Näin
kirjoitti yliveteläinen Leena Pullinen, kahden
lapsen äiti jo 9.12.1939 evakkopaikastaan
Suomenniemen Särkän talosta.
vieraita ja vahvuudeksi tulee jouluiksi siis 37
henkilöä. Olemme kuitenkin kuin yhtä suurta
perhettä. Perheillä oli ajan tavan mukaan kotiapulaiset ja talon apulaiset olivat piikoja ja
renkejä.
Eri-Aaroni ja lapset
Pimeään talveen toivat vaihtelua hevoset, niitä oli talossa useitakin ja edessä oli yllätys.
Tänne tuli sellainen suuruus kuin murtolainen
ori Eri-Aaroni ja maalaiskuntalaisten yhteinen
ori Valssin Rytmi. Buttenhoffin Eri-Aaroni oli
ensimmäisenä kylmäverisenä alittanut 2000
metrillä kolme minuuttia. Lapsista suurimmat eivät hevosia pelänneet. Pääsivätpä vielä
Eri-Aaronin kyytiin valoisaan aikaan ajelulle
vaikka Suomenniemen kirkolle. Leipäpalaset
kelpasivat rauhallisille hevosille ja saipa EriAaronia kävelyttääkin.
Vain vuosi perhekuvan otosta 1938 ja vänrikki Lauri
Pullinen evakuoi karjaa rintaman tutumassa, Antti,
Pekka ja Leena olivat evakossa ja 13.3.1940 yli 400 000
suomalaisen tavoin ilman kotia.
Viisikymmentä vuotta talvisodan jälkeen
ei Särkän perheessä muistettu Pullisia,
Grönrooseja eikä Pitkäsiä, mutta Buttenhoffit
ja Eri-Aaroni, ne nimet elävät vielä 75 vuoden
jälkeenkin.
Joulukirje 23.12. oli edelleen luottavainen:
Tupaan on luvassa 37 jouluvierasta, tietysti
ainakin “kahdessa kattauksessa”. En ymmärrä, mistä hyvästä meitä nyt suositaan. Tuntuu
aivan pelottavalta, minkä edellä tämä kaikki
on, Leena kirjoittaa ystävättärelleen Helvi
Pilkamalle Kuusankoskelle.
Talven mittaan Särkän todella pitkän puukuurin halot tietysti vähenivät ja tekivät tilaa
Viipurin maalaiskunnasta saapuville arvotavaroille lähestyvän rintaman jaloista.
Jo toisena talvisodan sotapäivänä oli lähtö
evakkoon Juustilan tietä 120 kilometrin päässä
olevaan neljän hevosmiesperheen evakkopaikkaan. Juuri oli tullut tieto, että hänen isänsä
talo Kanneljärvellä rajan tuntumassa oli palanut, poltetun maan taktiikkaa noudatettiin.
Avustustarjous Tanskasta
Kannaksella oli sodan alla tanskalaisia maatilojen poikia ja tyttöjä puolen sataa opettamassa uutta eli sokerijuurikkaan viljelyä.
Ylivedelläkin oli Aksel Jensen, pidetty poika,
joka oppi puhumaan kieltään niin, että ruotsintaitoiset ymmärsivät.
Pulliset asuivat kolmen Pitkäsen kanssa, viereisessä huoneessa “Buttenhoffit, koira, rouva,
miniä, lastenhoitaja ja kaksi kuvankaunista
lasta, Harri ja Harriet . Keittiössä asui rouva
Grönroos neljän lapsensa ja äitinsä kanssa ja
viimeisessä huoneessa isäntäperhe, mukanaan
seitsenvuotias poika. Tuvassa nukkuivat renki,
piika ja neiti Pitkänen. Jouluksi oli tiedossa
Jo 10.12.1939 saapui pikakirje Tanskasta:
Tarjoamme Teille, hyvä rouva ja pojat, katon päälle päänne, jos venäläiset uhkaavat.
Äitini pääsi heti vastaamaan, että rintamamme
pitää, meillä ei ole hätää, olemme kaukana
19
Viipurin pitäjäläinen 2/2014
Suomenniemellä. Kirjeenvaihto jatkui, saattoipa äiti jo kesäkuussa 1940 ilmoittaa, että
meillä on oma katto Oitissa päämme päällä.
”On tyskarna hotar Eder, kom hit Oitti. Vi har
freden med ryssarna och egen tak.” Yhteys
säilyi yli puoli vuosisataa, käytiin Tanskassa ja
käytiin Suomessa. Käsiala heikkeni Tanskassa
ja Jensenit ovat nyt poissa.
tuli tämän kirjoittajallekin, aikanaan radiotoimittajana toimineelle, väkevä kokemus radion
tärkeydestä.
Myöhempi tieto kertoo, että Poriin oli Englannin Marconin tehtaalta tilattu hyvin voimakas
radiolähetin. Englanti oli takavarikoinut tietysti sen tarpeisiinsa. Aikanaan koneisto vapautui
ja taitaa nyt “yleisistä syistä” olla Ruotsin puolella varastossa.
Jouluna oli rintama kaukana
Sota hallitsi ajatuksia
Leena Pullisen kirje jatkuu. Kirjoitan tätä jouluaattona. Olemme juuri paistaneet leegion
joulutorttuja, jotka onnistuivat erittäin hyvin ja joulupullan. Kinkku on nyt uunissa ja joulukuusi tuotu sulamaan tupaan. Lapset harjoittelevat parastaikaa lauluja ja leikkejä tuvassa.
Kohta alkaa saunottaminen. Sekin on aikaa
viepää hommaa, vai mitä luulet, tällaiselle
joukolle. Iltaisin teemme kyläläisten kanssa
käsitöitä tuvassa ja odottelemme uutisia ja
postia.
Varttunut väki eli päivät ja yöt sodan tunnelmissa. Särkän evakot olivat monilapsisten perheiden äitejä, miehiä oli rintamilla ja sodan
ajan tehtävissä ja veljiäkin eturintamalla.
Kirjeet kulkivat, puhelin toimi ja huhuja oli
liikkeellä. Iltapimeällä ei desanttipelon vuosi
kuljettu kuin joukossa, mieluummin aseistettu
varttunut suojeluskuntalainen mukana. Ikkunat
olivat pimennettyjä ja päivisin taivaalla kulkevien viholliskoneiden lautat piirsivät valkoisia
vanojaan hyvin korkealla.
Särkän suuri tupa olikin aina täynnä, ahkerat
kädet tekivät neuloivat paksuja käsineitä, suuria sukkia ja kypäränsuojuksia.
Helmikuussa rintama Summan kohdalla sortui,
sota lähestyi Talin korkeudella ja evakkojen
tuli aika siirtyä länteen päin. Äidinisä lähetteli
kirjeitä jostain kummasta Tyrvään suunnasta ja
kutsui evakkokattonsa alle.
Lapset ovat terveitä ja heillä on hyvin hauskaa
keskenään. Heitä on kaikkiaan 11 ja kaikki
ovat leikki-iässä. Buttenhoffin lastenneiti on
oikein etevä askarruttamaan ja kasvattamaan
heitä.
- Onko se jo Lahes !!
Kuorma-autokyyti vei katkuisen Mikkelin
lävitse, pommituksissa tuhoutuneista puurakennuksista nousi märän sahanpurun haju. Se
tuntuu nenässä vieläkin Mikkelin lävitse matkatessa.
Äidin kertoman mukaan yö meni Pieksämäen
aseman lattialla ja junaan saatiin vaivoin suuri
pärekorimme. Siinä oli pohjalla perheen häälahja, suuri Junghans-seinäkello, sänkyvaatteita, meidän poikien potta, vesikannu ja pieni
vati.
Naiset parahtivat hillittömään itkuun ja se itku
tarttui meihin lapsiin. Ikuisesti unohtumattomana.
Lehdet sentään tulivat, miesten kautta kuultiin,
että Lahden suuraseman lähetyshuone oli saanut vihollisen pommista osuman. Heikko Porin
asema ei Suomenniemelle kuulunut ja näin
Äidin usein toistama kertomus jatkuu: Oli se
murheellista matkantekoa kahden villin lapsen
kanssa täpötäyden junan ahtaudessa. Mies
Kannaksella, suuren karjan lehmät tapettuna
Ylivedellä luomatautisina siirtokiellossa, tavarat Särkän puukuurissa, vihollinen lähellä
Talia. Täyteen vedetty seinäkello hermostui
Mutta uutisia ei tullut
Viipurin radioaallot olivat tukossa vihollisen
häirinnän vuoksi ja Lahdenkin sinänsä voimakasta lähetystä keskeyttivät Tiltujen ja Äikiöitten välihuudot. Mutta tammikuussa ei Lahdestakaan kuulunut Suomen yleisradio.
20
Viipurin pitäjäläinen 2/2014
makuulla vaatteiden alla - ja alkoi lyödä ja
lyödä puolen päivän lyöntejään. Aloin väsymyksestä lähes hysteerisesti nauraa ja kaivaa
seinäkelloa esille. Sieltä se löytyi - ja oli saanut 12 lyöntiään ilmoille.
Junavaunun tungoksessa virkkoi varttunut
vanhempi mieshenkilö. - Kyllä te karjalaiset
pärjäätte, kun te jaksatte nauraa. Kyllä on
pärjätty ja naurettu - kellokin on tallella, tosin
vetoavaimensa muutoissa kadottaneena.
sa YH:n ( = ylimääräiset kertausharjoitukset)
aikaan laskettu pihaan ja yritetty vierottaa.
Pieniä ovat murheet - lohduttajia löytyy
tekstit: Antti Pullinen
Kirjoittaja on 1935 Viipurin maalaiskunnassa syntynyt
toimittaja ja tietokirjailija, eläkkeellä.
Tämän vuosituhannen puolella Yliveden
Nuorisoseuran 100 -vuotisjuhlien aikaan
vanhan kodin pihassa kaksi killisilmä-oravaa
tuli katsomaan kotinsa rauniolla istuvaa wanhusta, jota kolme kotimetsien käkeä todella
kovaa mutta kauniisti tervehtivät Kilpeenjoen,
Kukkarovuoren ja Ventelän suunnista.
Tämän kirjoittajan murheena oli, että joulukuun alun evakkokuormaan ei hänen hieno
puinen keinuhevosensa päässyt. Harjastukka
Heppa, nahkainen satula, ohjakset jalustimet ja
kaikki. Mutta äidin ompelukone, säkit sun separaattorit mahtuivat. Sitä oli vaikea sulattaa.
Tähän toi sitten lohtua Eri-Aaroni ja Valssin
Rytmi sekä Särkän karjan suloiset vasikat ja
possut, kissoja unohtamatta. Meidän poikien
iloksi kotiin otetut oravanpojat oli jo lokakuus-
Kuvat: Virpi Närkki
Antit istuttavat itsenäisyyden kuusen pojanpoikasia.
Viisi tainta kuvaa neljää evakkoperhettä ja viides isäntäperhettä, jonka poika oli vuonna 1939 seitsenvuotias.
- Ei tupa ole suuri, se on sopivan kokoinen, arvioi nykyinen isäntä Antti Särkkä. Hän joutuu siristelemään
silmiään ihastellessaan evakkojen kiitoslaattaa, oikealla
1939 nelivuotinen Antti Pullinen
Särkän talo nyt
Suomenniemen kunta liittyi 2013 Mikkeliin silloisine
763 asukkaineen.
Suomenkylän Särkän talossa nyt jo kolmas polvi, silloisen isännän Aatun poika Sulo oli 1939 seitsenvuotias ja kuoli tapaturmassa Saimaan kanavan työmaalla
1965. Karjasta luovuttiin 1995 ja sokerijuurikkaasta
kymmenen vuotta sitten. Juurikas oli Särkän maille
sopiva, sadot jopa 40.000 - 45.000 kiloa hehtaarilta.
Nyt yli viisikymppinen Antti keskittyy metsänhoitoon,
toki viljaa kylvetään edelleen avarilla pelloilla.
Särkän päärakennus on saanut suuret ikkunat ja uuden
paneloinnin. Pitkässä piharakennuksessa on nyt lämpökeskus ja vellikello tornissaan kutsui aikanaan talon
väen aterialle.
21
Viipurin pitäjäläinen 2/2014
Käynti isäni kodissa Viipurissa
”Toivotan sydämestäni onnea tälle suurelle
seikkailullesi ja kerro Pirkolta paljon terveisiä, jos pääsette sisään asuntoon,” sanoi
tätini minulle kun kerroin, että olen aikeissa
soittaa heidän vanhan kotinsa ovikelloa Viipurissa. Valitettavasti isäni ei ole enää täällä
maan päällä kuullakseen tästä seikkailusta, mutta en epäile hetkeäkään, etteikö hän
tarkkaillut matkan jokaista minuuttia siitä
huolimatta.
Mustosen perhe, takana Sarin isä Olli ja täti Pirkko.
Kun ymmärsin, että emme tule pääsemään
sisään rappuun eikä oikeaa ovea tunnu löytyvän, masennuin kovasti. Monen vuoden haave
tuntui valuvan hukkaan. Itkuhan siinä tuli pettymyksestä.
Elokuisena viikonloppuna suuntasimme Karjalaisen Nuorisoliiton Kurppamatkalla kohti
Terijokea. Sekä menomatkalla että tulomatkalla oli tarkoitus pysähtyä Viipurissa. Isäni synnyinkaupungissa.
”Kivijalalle” vaikka mikä olisi!
Upea viikonloppu Terijoella ja sen ympäristössä läheni loppuaan kun saavuimme sunnuntaina taas Viipuriin. Ystäväni Leila sanoi minulle,
että tänään me menemme sinne asuntoon
vaikka mikä olisi!
Jo viime vuonna päätin, että tänä vuonna on
vihdoin aika uskaltautua etsimään isän kotiovi
ja mennä soittamaan ovikelloa.
Matkan ensimmäisenä päivänä menimme tutkimaan osoitetta, jonka olin löytänyt Viipurin
puhelinluettelosta vuodelta 1939.
Niin me sitten taas matkasimme kohti Mustosten kotia, kielitaitoinen Leila, henkinen tuki
Hannele ja henkivartija Jari. Nyt ei periksi
anneta!
Puhelinluettelon yksityiskohta
Tällä kertaa talon sisäpihalla sattui olemaan
ystävällinen nainen, joka kertoi asuntojen numeroinnin tosiaan muuttuneen ja etsimämme
asunnon todennäköisimmän numeron.
Siinä sitten jo hetken päästä soiteltiin asunnon
summeria. Ja sieltä vastattiin! Leila selitti millä asialla olemme ja rouva asunnosta kutsui
meidät sisään.
Kun kävelimme rappukäytävän rappuja ylös
asuntoon, sydämeni pamppaili kiivaasti. Tarkkaan tutkailin rappujen kaidetta, lattiaa ja ikkunoita. Tästä se minunkin isäni on kulkenut
monta monituista vuotta sitten. Näitä rappusia
on pikku-Olli juossut ulos hurjaa vauhtia, kun
kaverit ovat ulkona jo odottaneet.
Talo ulkoapäin
Talo sijaitsee Punaisenlähteen torin laidassa.
Numeroinnit ovat hiukan muuttuneet vuosien
varrella, joten oli hankalaa löytää oikeaa ovea
eikä rappuunkaan päässyt lukittujen ovien
vuoksi. Yritimme turhaan saada tietoa ohikulkijoilta.
Oven avasi suloinen vanha rouva Antonina
Nikolaevna Muhina. Hän kutsui seurueemme
22
Viipurin pitäjäläinen 2/2014
Rappukäytävä
Sari isän ikkunan ääressä.
sisään. Kerroimme, että etsimme isäni vanhaa
kotia ja luulemme, että olemme juurikin nyt
tuossa asunnossa. Saimmekin kuulla, että talon
alimmat huoneistot oli muutettu liikehuoneistoiksi, joten luultavasti olemme juuri oikeassa
asunnossa.
Rouva Muhina esitteli meille asuntoaan, jota
vuosien varrella oli remontoitu paljon. Rouva
kertoi, että hän oli muuttanut asuntoon asumaan vuonna 1948.
Isän ikkunalla
Sari ja suloinen mummo Antonina.
Kun pääsimme olohuoneeseen näin sen. Ikkunan. Muistan isän kertoneen, että heidän
kodistaan näkyi torille ja Torkkelinpuistoon
ja kirjastokin. Siinä se ikkuna nyt oli. Nojasin ikkunalautaa vasten ja kurkistin. Siinä ne
näkymät olivat aivan ennallaan. Tässä, juuri
tässä on isäkin nojaillut ja katsellut nuoren
miehen silmillä maailmaa. Ja nyt minä olen
tässä. Huikealta se tuntui. Tunsin isän kovin
läheiseksi ja samalla tietysti sydämen valtasi
suru siitä, että hän ei ole enää täällä.
En millään olisi halunnut lähteä pois asunnosta. ”Olette aina tervetulleita takaisin”, toivoteltiin vielä ovella halausten kera.
Kokemus oli huikea. Olen käynyt nyt meidän
perheen kivijalalla. Pirkko-täti kertoi, että lähdön hetkellä oli Hilja-mummi kehottanut lapsia kumpaakin valitsemaan yhden tavaran minkä he ottavat mukaan. Pirkko otti nuken ja isä
kirjan. Sitten lähdettiin. Niin minäkin laitoin
oven takanani kiinni ja kävelin samat rappuset
alas kuin isäni silloin aikoinaan.
teksti ja kuvat: Sari Mustonen
42-vuotias Karjalaisen Nuorisoliiton aktiivi
23
Viipurin pitäjäläinen 2/2014
Wiipuri-yhdistyksen loppusyksyn toimintaa
Reijo Pajamon musiikki-iltapäivä
kansanlaulujen merkeissä
su 19.10. klo 13.00
su 16.11. klo 13.00 alkaen
TAPAAMISPÄIVÄ
Rauhan vuosia on jatkunut jo seitsemän vuosikymmentä. Sitä edeltäneitä
raskaan vaativia sotavuosien aikoja
muistellaan mm. vanhojen rintamakirjeiden, kenttäpostin luennalla...
miltä todella tuntui niistä, joita sota
kosketti eniten.
Professori Reijo Pajamon vetämänä
vietämme ihastuttavan iltapäivän
suosituimpien kansanlaulumusiikin
esitysten, yhteislaulun ja luennoinnin
viihdyttäminä.
Ohjelma ja pullakahvitus yhteensä 10
euroa. Tervetuloa musiikin pariin!
Muistellaan omakohtaisia kokemuksia
ja/tai jutellaan muuten vain yhteisesti
viihtyen.
Odotettu ja toivottu - perinteinen tunnelmallinen
KAHVIO, jossa monenlaista herkullista syötävää ja juotavaa sekä mahdollisuus ostaa lähestyvää joulua silmälläpitäen lahjoiksi sopivia tuotteita kuten
kudonnaisia, kirjoja, kortteja ym.
PYHÄINPÄIVÄN KYNTTILÄMATKA
Viipuriin la-su 1.-2.11
Lähtö Kiasmalta klo 9.00 Pohjolan
Matkan bussilla
TERVETULOA!
Matkaoppaana ja asiantuntijana on
luotettu ja suosittu PERTTI JOENPOLVI W-Y:stä.
Joulu on jo ovella... syyskauden suloinen päättö
Matkan aikana käymme mm. sytyttämässä kynttilät ja viettämässä muistohetket Sorvalin, Maaseurakunnan ja
Tuomiokirkon muistopaasilla. Matkaohjelma sisältää mm. mahdollisuudet
kaupunkiin tutustumiseen ja ostosten
tekoon sekä Aallon kirjaston ja taidemuseon käynteihin sekä niin haluttaessa seuraamaan iltamessua. Sodasta
70 vuotta. Teemme erikoisretken Tali
– Ihantalan taistelujen muistomerkille.
JOULUJUHLA
sunnuntaina 30. marraskuuta
klo 13.00. alkaen
Majoittuminen Hotelli Viipurissa yhden tai kahden hengen huoneissa.
Matkan kokonaispakettihinta 2/2 h.
huoneessa 235 euroa, 1/1 h- huonelisä 20 e. Hinta sisältää 68e. yhteisviisumimaksun. Illallinen perinteisessä,
upeassa ravintola Pyöreässä Tornissa,
lounas ravintola Labyrintissä.
Nautimme joulupuuroa, kahvia ja
torttuja ja kenties löydämme jotain
lahjaksi sopivaa ostettavaakin... ohjelma ja tarjoamiset yhteensä vain 10
euroa. Tervetuloa!
Keräännymme yhdessä kauniin Wiipuri-salimme tunnelmaan kuuntelemaan Viipurin tuomiokirkon kelloja,
sytyttämään joulukynttilät, herkistymään jouluevankeliumin edessä ja
iloitsemaan orkesterimusiikista, joulupukin vierailusta ja kenties pienistä
tonttutytöistäkin...
Wiipuri-yhdistys toivottaa kaikki viipurilaiset ja viipurilaisten ystävät sydämellisesti tervetulleeksi tapahtumiinsa.
Katso tarkemmat tiedot tässä kirjeessä mukana olevasta erillisestä esitteestä!
24
Viipurin pitäjäläinen 2/2014
Etsitkö juhlillesi sopivaa
tilaa Helsingistä?
Wiipuri-Yhdistys r.y:n kaunis karjalaishenkinen ja tyylikäs juhlahuoneisto, Wiipuri-sali, Helsingin
Karjalatalossa on nyt varattavissa
juhla- ja kokoustarkoituksiin. Sali sopii erinomaisesti erilaisten perhe- ym.
juhlien viettoon sekä kokoustilaksi
myös pienryhmille, sillä sali on erotettavissa kahdeksi erilliseksi tilaksi.
Saliin on mahdollista tuoda oma ruoka- ja juomatarjoilu tai ne voi tilata
esim. Karjalatalon ravintolasta. Koko
saliin mahtuu noin 80 henkilöä.
Perinteinen
PUUROJUHLAMME
Salin yhteydessä on pienoiskeittiö,
jossa kahvinkeitin (2 x 1,5 l), jääkaappi, liesi, mikroaaltouuni sekä kahvikalusto noin 70 hengelle.
vietetään Helsingin Karjalatalon
Wiipuri-salissa
sunnuntaina 23.11.klo 13.00.
Sali on varustettu mikrofonilla, videotykillä, piirtoheittimellä, valkokankaalla, ja DVD-soittimella. Lisäksi salissa on piano.
Ohjelmassa mm. kotiseutuneuvos
Aira Viitaniemen keittämä makoisa
puuro ja torttukahvit,
ruokatoimittaja Marja Malisen
kertomuksia karjalaisesta ruokaperinteestä,
joululauluja ja arpajaiset.
Salia voi tiedustella ja varata:
Kerttu-Liisa Paakkari, puh. 044 020
4144, Seija Kauppinen puh. 040 761
8949 tai Wiipuri-Yhdistyksen toimistosta puh. 09-797369 maanantaisin
klo 12.00 – 15.00, tai sähköpostitse
osoitteesta [email protected].
Myynnissä myös uunituoreita
vuoden 2015 seinäkalentereita.
Salin vuokraushinnat löytyvät yhdistyksen kotisivulta www.viipuri.net tai
soittamalla yllä mainituille henkilöille.
Kahviraha 5 euroa.
TERVETULOA!
25
Viipurin pitäjäläinen 2/2014
Vuoden 2015 seinäkalenteri kohta myynnissä
Ensi vuoden seinäkalenteri uusin matkakuvin tulee myyntiin marraskuussa.
Kalenterin kuva-aiheina ovat Viipuriin ja maalaiskuntaan tehtyjen matkojen kuvat.
Kalenteri painetaan vahvalle kartongille ja kuvat ovat tasokkaita A4-kokoisia värikuvia.
Kuvat voi myöhemmin irrottaa ja vaikka kehystää seinätauluiksi. Näin maalaiskunnan kotikylistä jää elävä muisto myös nuoremmalle polvelle. Kalenterihankkeen avulla Viipurin
pitäjäseura haluaa siirtää kotipitäjän ja Karjalan perintöä edelleen nuorelle polvelle.
Kalenteri on myös oivallinen joululahja, jolla voi kertoa suvun karjalaisista juurista.
Kalenteri on myynnissä mm. Puurojuhlassa 23.11.
Kalenterin hinta on 18 euroa. Kotiin postitettuna hintaan lisätään postituskulut.
Viipurin pitäjäseuran vuoden 2015 seinäkalenteria saa tilata seuramme jäsensihteeriltä
Aulis Juvoselta, puh. 050 595 4814 helka-aulis.juvonen(at)kolumbus.fi
26
Viipurin pitäjäläinen 2/2014
13.-14.6.2015
Karjalaiset kesäjuhlat
Karjalaiset kesäjuhlat järjestetään kaksipäiväisenä tapahtumana 13.-14.6.2015 Hyvinkäällä.
67. Karjalaiset kesäjuhlat
Kesäjuhlat järjestää Karjalan Liitto yhteistyössä Uudenmaan Karjalaisseurojen piirin ja Karjalaisen Nuorisoliiton kanssa. Hyvinkään kaupunki on myös järjestelyissä mukana ja antaa
omenapuiden kukkiessa hyvät mahdollisuudet järjestää Karjalan Liiton 67. Karjalaiset kesäjuhlat
Uudenmaan ”karjalaisimmassa” kaupungissa.
Karjalaisille kesäjuhlille juhlimaan ovat tervetulleita kaikki karjalaiset ja karjalaisuuden ystävät,
nuoret, vanhat ja keski-ikäiset, miehet ja naiset. Kaikille löytyy ohjelmaa, ajanvietettä ja karjalaista ruokaa! Tuutha siekii Hyvinkääl!
Talkoolaiseksi kesäjuhlille
Ensi kesän kesäjuhlat ovat oman pitäjämme, Viipurin maalaiskunnan sijoitusalueella ja Uudenmaan Karjalaisseurojen piirin vastuulla. Lähde mukaan tekemään onnistuneita kesäjuhlia kaikki kädet ovat tarpeen. Lisätietoja talkootöistä ja -tarpeista saat alla olevilta henkilöitä.
Lisätietoja:
Uudenmaan Karjalaisseurojen piiri ry:
Pertti Joenpolvi, pertti.joenpolvi(at)gmail.com,
Pirkko Siili, pirkko.siili(at)iki.fi
Eevaliisa Kurki, eevaliisa.kurki(at)gmail.com,
Marja Toivonen, marja.toivonen(at)kolumbus.fi
Karjalan Liitto ry:
Mervi Piipponen, mervi.piipponen(at)karjalanliitto.fi ,
Saija Pelvas, saija.pelvas(at)karjalanliitto.fi
Karjalainen Nuorisoliitto ry:
Hilkka Toivonen-Alastalo,
hilkka.toivonen-alastalo(at)karjalainennuorisoliitto.fi
27
Viipurin pitäjäläinen 2/2014
Aktiivisen lukijan täsmennys Tunnistatko viipurilaiset patsaat
oikeisiin vastauksiin.
Posse johti puolustusta, Pyhän Andreaksen
(Antin) päivänä 30. marraskuuta 1495 tapahtui
arvoituksellinen Viipurin pamaus, jonka jälkeen pimenevällä taivaalla nähtiin Andreaksen
risti. Säikähtäneet venäläiset perääntyivät
Viipurista.
Viipurin raatihuone toimi 1700 -luvun lopulle rakennuksessa, joka 1800-luvun alussa
muutostöiden jälkeen avattiin hansatyylisenä
Viipurin historiallisena museona. Kyseinen
rakennus on Torkkeli Knuutinpojan patsaan
takana.
Uusi raatihuone valmistui vuonna 1797 vastapäätä Pietari-Paavalin kirkkoa. Aukean
toisella laidalla on ortodoksinen Kristuksen
kirkastuksen katedraali. Tämä tori tunnettiin
(ja on karttoihin merkitty) Raatihuoneen torina. Raatihuoneen = kaupungintalon rakennuksessa toimivat myös ravintola Seurahuone
ja Viipurin teatteri. Ne molemmat tuhoutuivat
sodissa, itse raatihuone -osassa on nykyisin
elokuvateatteri ja ravintola.
2.
Patsas numero 2 = Knut Possen tai Torkkeli
Knuutinpojan - patsas, Raatitorilla
Lehden toimitus kiittää aktiivista lukijaa oikaisusta.
Sehän on Torgils Knutssonin eli Torkkeli
Knuutinpojan patsas (Ville Vallgren, alkuperäinen patsas paljastettiin 4.10.1908). Nykyinen,
linnan suojissa osina säilynyt, patsas entisöitiin
ja pystytettiin vuonna 1993, Viipurin linnan
700 vuotisjuhlien kunniaksi Vanhalla raatihuoneentorilla. Myös patsas numero 6, Kauppaa
ja teollisuutta kuvaava patsas on Vanhan
Raatihuoneen torin varrella.
a. Torgils (joskus myös Tyrgils) Knutsson
(syntyi aikaisintaan 1250, kuoli 1306) valtakunnan marski, johti kolmatta ristiretkeä
Karjalaan. Sillä matkalla hän perusti Viipurin
linnan v 1293.
b. Knut Posse (1440-1500), Viipurin linnan
isäntänä v. 1495. Moskovan ruhtinas Iivana
III:n joukot hyökkäsivät Viipuriin 25.9. ja saartoivat kaupunkia loka-marraskuun ajan. Knut
28
Viipurin pitäjäläinen 2/2014
Pitäjäseuran myyntituotteita – hanki itselle tai lahjaksi
KIRJALLISUUTTA
Tuotteita voi ostaa Puurojuhlassa
tai tilata Aulis Juvoselta,
puh. 050 5954814 tai
sähköpostitse osoitteella
helka-aulis.juvonen(@)kolumbus.fi.
Pitäjän historiikit
-
Aarne Kopisto, Toivo J. Paloposki :
-
Erkki Kuujo, Matti Lakio: Viipurin
Viipurin pitäjän historia osa I; hinta
40 euroa
Postitse lähetettynä hintaan lisätään
pakkaus- ja postituskulut.
pitäjän historia osa II; hinta 10 euroa
Jyrki Paaskoski: Viipurin ja maailmalle (Saimaan kanavan historia); hinta 25 euroa
MUUT TUOTTEET
Viipurin mlk:n topogarinen kartta vuodelta
1938; hinta 5 euroa
Pitäjän vaakunalla varustettu pöytästandaari; hinta 30 euroa
Seinäkalenteri vuodelle 2015, hinta 18 euroa. Saatavana 23.11.2014 alkaen
29
Viipurin pitäjäläinen 2/2014
H A LLI TU KSEN YHT E YST IE DOT 2014
Timo Lindroos
Peräläntie 115, 03220 Tervalampi
puh. (09) 222 4823, 050 355 5471
[email protected]
puheenjohtaja
Päivi Putkonen-Hegazi
Koulunummentie 101
03790 VIHTIJÄRVI
puh. 040 593 5923
[email protected]
sihteeri
Marja-Leena Evinen
Korsontie 22 A 7, 01450 Vantaa
puh. 050 492 7337
[email protected]
varapuheenjohtaja
Päivi Salo
Graniittitie 10, 01840 Klaukkala
puh. 040 848 6897
[email protected]
taloudenhoitaja
Maria Heiskanen
Kirstinmäki 17 E 96, 02760 Espoo
puh. 0500 850 049
[email protected]
Riitta Stirkkinen
Steniuksentie 39 B 16
00320 Helsinki
puh. 050 560 2567
[email protected] tai
[email protected]
Aulis Juvonen
Klaukkalantie 59, 01800 Klaukkala
puh. 050 595 4814
[email protected]
jäsensihteeri
Anne Uotinen
Aino Acktén tie 1 A 6, 00400 Helsinki
puh. 050 540 2245
[email protected]
Heimo Kemppi
Uudenmaankatu 557 C 19, 05830
Hyvinkää
puh. 040 700 4185
[email protected]
Muutokset jäsentietoihin:
Kaarina Manni
Saukkolantie 432, 08500 Lohja
puh. (019) 333 375, 040 754 6891
pääemäntä
Jos
o osoitteesi muuttuu
o haluat liittyä jäseneksi tai
o päättää jäsenyytesi seurassamme
ole hyvä ja ota yhteyttä jäsensihteeri
Aulis Juvoseen.
Liisa Munsterhjelm
Friisiläntie 49, 02240 Espoo
puh. 040 840 0152
[email protected]
tiedottaja
Auliksen tavoitat numerosta
050 595 4814 tai sähköpostitse
[email protected]
30