Lehti 2013/1 - viipurinpitaja.net.

Transcription

VIIPURIN
PITÄJÄLÄINEN
Viipurin pitäjäseura ry:n lehti 1 / 2 013
Viipurin pitäjäläinen 1/2013
SISÄLLYS
Pääkirjoitus3
Kalevi Sassi in memoriam4
Mirjam Sassia muistellen5
Sirkustemppuja ja Pro Monreposń kuulumisia Puurojuhlassa
6
Hallitus tutuksi; Maria Heiskanen8
Toimintakertomus9
Toimintasuunnitelma11
Kevätkokouskutsu11
Elojuhla-mainos11
Pro Monrepos uutisia12
Elämää Suikarien talossa Tali-Repolassa 1930-luvulla
13
Vuoksen vanha uoma ja Perojoki tulvitettiin 1939-1940 hätäesteeksi
18
Lumottu tie - taistelujen tie kirjailijoiden kertomana
20
Täsmennyksiä 2/2012 lehteen26
Aikamiehet kansakoulussa27
Retki Äijälään - mainos28
Kotiseutumatka 201329
Karjalaiset kesäjuhlat Porissa30
Vuoden karjalainen ruoka ja leivonnainen
32
Karjalan Liiton vuoden kirjat33
Hallituksen yhteystiedot 2012 35
Toimitus
vastaava päätoimittaja
toimitussihteeri
taitto
painosmäärä
painopaikka
kannet
sisus
kannen kuva
Marja-Leena Evinen
Anne Uotinen
Jari Stirkkinen
340 kpl
Karkkilan Painopalvelu Oy
120 g offset-paperi
80 g offset-paperi
Sininen hetki talvisessa Monrepos´sa. Kuva: Jari Stirkkinen 2012
Haluatko kirjoittaa omaan pitäjälehteemme? Toimi näin:
Toimita teksti ja kuvia toimitussihteerinä toimivalle Anne Uotiselle joko
- kirjeitse osoitteeseen Anne Uotinen, Aino Acktén tie 1 A 6, 00400 Helsinki
- sähköpostitse osoitteeseen [email protected]
Laita kuvien taakse tieto kuvienottajasta sekä kuvien palautusosoite.
Laita myös kaikkeen muuhun palautettavaksi haluttavaan materiaaliin palautusosoite.
Kirjoitukset ja muu aineisto vuoden 2013 toista lehteä varten tulee toimittaa 31.8.2013 mennessä.
Kiitos kaikille tähän lehteen kirjoittaneille ja kuvia toimittaneille!
Terveisin lehden toimitus.
2
Hyvät pitäjäseuramme jäsenet
Seuramme jäsenkunta koostuu edelleen pääosin uskollisista entisistä Viipurin pitäjäläisistä.
Useimmat muistavat synnyinpitäjänsä ensimmäisiltä kouluvuosilta, varhaislapsuudesta tai ovat
syntyneet evakkoaikana joten Karjalassa oloaika on näin jäänyt ehkä lyhyeksi. Aikaa on kulunut
paljon ja voi olla että nuorempien meistä on vaikea erottaa omia muistikuvia vanhempien tai isovanhempien kertomuksista.
Olivatpa muistot sitten omakohtaisesti koettuja tai vanhemman polven kertomia, ovat ne yhtä
tosia. Kokemukset toistuvat samanlaisina niin menetetyn Karjalan kaupungeissa kuin maalaiskunnissakin. Tämän olen saanut havaita, vierailtuani karjalaisseurojen, nuorisoseurojen sekä
sukuja eri pitäjäseurojen tilaisuuksissa. Ovatpa siteesi sitten mistä Karjalan kolkasta tahansa,
yhteinen kokemus ja menneisyys yhdistää. Karjalassa syntyneet ikäluokat ovat kiinnostuneita
juuri siitä omasta synnyinseudusta ja -kylästä. Sotien jälkeisille polville on taas kiinnostavaa
kuulla, kokea ja ymmärtää tuota kaikkien karjalaisten suurta kertomusta.
Yhteiset kokemukset antavat hyvän pohjan myös seurojen yhteistoiminnalle. Karjalaiset ymmärtävät toisiaan. Helmikuun alussa kokoontuivat viipurilaisseurat yhteiseen neuvonpitoon,
ideoimaan yhteistyömahdollisuuksia. Koollekutsujana toimi veljesseuramme Wiipuri- Yhdistys.
Paikalla olivat oman Viipurin Pitäjäseuramme ohella mm Viipuri-keskus, Wiipurin Arkistoyhdistys ja Viipurin Linnan Ritarit.
Yhteistoimintaa ideoitiin ja päätettiin käynnistää jäsenlehtiyhteistyö jo mahdollisesti tulevana
syksynä. Viipurilaisseuroista vain Viipurin Pitäjäseuralla on säännöllisesti julkaistava oma jäsenlehtensä. Viipurin pitäjäläinen on perinteikäs ja nimenäkin arvokas julkaisu. Lehden nimi on syytä säilyttää, niinpä pitääkin miettiä miten kumppaniseuramme saavat oman profiilinsa näkyviin
yhteisessä lehdessä. Seuramme hallituksessa esitinkin jo ajatuksen ns. kaksoislehdestä. Kun
tarttuu Viipurin pitäjäläinen lehteen ja kääntää sen takakannen näkyviin ja ympäri, voisi ehkä
lukea Viipurin kaupunkilehteä. Voisi ajatella myös Viipurin pitäjäläisen yhteydessä julkaistavaa
erillistä Viipuri-liitettä. Tässä pari ideaa, ja (pois) tapoja eri seurojen mukanaololle voi löytyä
muitakin. Yhteisen pitäjälehden painos voisi näin kohota n. 1000:en kappaleeseen. Nykypainos
on 340 kappaletta. Isompi painosmäärä antaisi pitäjälehdellemme kosolti lisää lukijoita, näkyvyyttä ja eri seurojen tapahtumiin lisää yleisöä.
Viipurilaisseurat tiivistävät myös tapahtuma- ja retkiyhteistyötä. Vuoden 2014 alkuun
kaavailtiin mm. Viipurilaisseurojen yhteistä kokousmatkaa. Allegro- junalla voitaisiin matkata
vaivattomasti Viipuriin ja yhteen sovittamalla saada seurojemme tapahtumakalenterit paremmin
tukemaan toisiaan. Viipurilaisseurojen hallitukset miettivät nyt jatkoa ja suunnittelevat käytännön toimenpiteitä. Asioita on hyvä käsitellä myös seurojen jäsenkokouksissa. Viipurin pitäjäseuralaisilla on hyvä tilaisuus lausua seuraavan kerran mielipiteitä kevätkokouksessa lauantaina
20.4.2013.
Kädessäsi on uusin Viipurin pitäjäläinen. Seuramme lehti, joka on tärkeä viestinviejä ja
maalaiskuntalaisten yhdysside. Jäsenlehtemme on aina odotettu ja sitä luetaan varmasti taas tarkasti. Seuraa myös nettisivujamme www.viipurinpitaja.net. Jos et itse pääse tai osaa vielä näitä
nettiasioita, pyydä nuoremmilta apua. Samalla vaikkapa lapsenlapsesi saa perustiedot isiensä ja
äitiensä entisestä kotiseudusta.
Timo Lindroos
puheenjohtaja
3
Kunniajäsen
Kalevi Sassi in memoriam
9.10.1926 - 22.11.2012
Kalevi Sassi syntyi 9.10.1926 Viipurin mlk:n
Yläsommeessa. Hänen isänsä oli kylän pitkäaikainen kansakoulun opettaja Otto Sassi ja
äitinsä Kerttu Elina o.s. Leino.
toiminnassa. Hän toimi myös Viipurin
Pitäjäseurassa ja Viipurin Pitäjäsäätiössä
ja erityisesti Yläsommeen asioiden
henkiinherättämisessä. Niiden hoitaminen
nykyisessä Suomessa oli hänen aktiivisen
huolenpitonsa kohteena.
Kalevi aloitti oppikoulun Viipurin Kaksoislyseossa vuonna 1938 ja jatkoi koulua
Kajaanissa ja Keravalla. Keravalla hän kirjoitti
ylioppilaaksi vuonna 1946. Hän suoritti
ylemmän oikeustieteellisen tutkinnon 1952 ja
sai varatuomarin arvon 1962. Kalevin virkaura
eteni monipuolisesti ja kokemusrikkaasti
sodanjälkeisen kiivaan kehityksen aikana.
Hän työskenteli ensin maatalousministeriön
asutusasiain osastolla eli ASO:ssa, sitten
ARAVA:ssa ja tämän jälkeen lähemmäs
kymmenen vuotta yksityisenä asianajajana.
Asuntohallituksen rahoitusjohtajaksi hän
tuli vuonna 1969. Rakennushallituksen
pääjohtajaksi hänet nimitettiin vuonna 1978 ja
sitä tointa hän hoiti seuraavat kuusi vuotta.
Hänen kokemuksensa ja ideansa ovat antaneet
lähtökohdan monille yhteisille hankkeille,
erityisesti kotikylän elämää käsitteleville
kirjallisille julkaisuille. Kalevi on ratkaisevalla
tavalla ollut vaikuttamassa myös Saimaan
kanavan historian julkaisemiseen vuonna
2002.
Kalevi oli naimisissa Mirja o.s. Homin kanssa,
heille syntyi tytär Miisa Sassi.
Kalevi Sassi eli eläkepäivinäänkin aktiivista
osallistuvaa elämää seuraten rakennusalan
kehitystä, kulttuurielämää ja politiikan
tapahtumia.
Kalevilla oli monia yhteiskunnallisia
luottamustehtäviä ja hän oli myös aktiivinen
alansa kansainvälisissä asioissa. Virkamiehenä
toimiessaan hän oli lukuisten komiteoiden
ja toimikuntien puheenjohtajana, jäsenenä ja
sihteerinä. Asuntotuotanto ja sen laatutason
parantaminen olivat keskeisiä asioita,
joiden parissa Kalevi työskenteli. Erityisen
merkittävä Kalevin panos oli Osuuskunta
Asuntomessujen perustamisessa.
teksti: Reino Uronen
Kuva: pitäjäseuran arkistot
Teksti perustuu Reino Urosen kirjoittamaan artikkeliin
Kalevi Sassista, joka ilmestyi vuonna 2007 julkaistussa
Kotikylien perintö-kirjassa.
Reino Uronen oli vuosikymmenet maatalousministeriön
kansliapäällikkönä. Reino on pitäjäseuran jäsen
vuodesta 1999, syntyi Yläsommeessa 1936.
Viipurin asioiden kuntoon saaminen oli
Kalevin toiminnan ytimenä viimeiset
parikymmentä vuotta. Hän teki vuonna 1990
aloitteen Pro Monrepos ry:n perustamisesta
ja oli aktiivisesti mukana yhdistyksen
4
Mirjam Sassia muistellen
sananparsien kokoaminen ja paikannimien
kerääminen. Hän oli vuosikymmeniä Viipurin
pitäjäseuran, Lohjan Karjalaseuran sekä Pärssisen ja Sassin sukuseurojen aktiivinen jäsen.
Viipurin maalaiskunnan Porlammin kylässä
syntyi 1.3.1923 Maria Sofia (o.s. Ruti) ja Joonas Pärssiselle napakka esikoistyttö Mirjam.
Hän sai erinomaisen geeniperimän lisäksi
myös harvinaisen hyvän karjalaisen naiskasvatuksen, jota vielä kansanopisto ja lottakurssit
täydensivät.
Mirjam oli jäsenenä ja kirjoittajana useissa
kotiseutukirjojen toimikunnissa: Muistojen
Porlampi 1988, Juuremme Yläsommeessa ja
Porlammissa 1997, Porlammista maailmalle
2000, Yläsommeen ja Porlammin veteraanikirja 2003, Kotikylien perintö 2007. Porlammin
sananparsikoosteen hän teki itse 100-sivuisen
monistevihon muotoon 2002. Suomalaisen
Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkisto
on palkinnut Mirjamin perinne-elämäaiheisista
kirjoituksistaan ainakin vuosina 1984, 1986
ja 1997, Kalevala-Seura 2004, Karjalan Liitto
”Karjalaiset elämäkerrat”-kilpailussa pääpalkinnolla 2005.
Mirjam toimi talvisodan evakkoaikana paikallisten lottien
apuna.
Pärssisten evakkotie päätyi 1946 Lohjan Lehmijärvelle. Siellä naapuritilaa viljeli Porlammin poika Pauli Sassi. Nuoret löysivät toisensa, avioituivat 1949 ja heille syntyi neljä lasta,
joista ensimmäinen eli vain päivän.
Mirjam oli hyväätekevän taitava kirjoittaja.
Lukija saapi luottavaisesti nauttia osuvasta,
konstailemattomasta tekstistä. Viisas sielu hauraassa naisessa.
Mirjamin maallinen elämä päättyi Lohjalla
1.11.2012.
Aulis Juvonen,
ihailija Porlammin Tussamäestä
kuvat teoksista:
Kylät sodassa. Yläsommeen ja Porlammin miehet ja
naiset sodassa vuonna 1939-1945. Karprint ky, Huhmari 2003.
Porlammista maailmalle. Pärssisen suku. Karprint ky,
Huhmari 2000.
Pauli, Mirjam ja Marja-Leena Sassi Lohjan kallioilla
1954.
Maalaistalon emännän ja perheenäidin tehtävien ohella Mirjam osallistui innokkaasti
nuorisoseuran, Marttojen ja seurakunnan toimintoihin usean vuosikymmenen ajan, mm.
pyhäkoulun opettajana vielä yli 80-vuotiaana.
Lisäksi häntä tuntuivat kiinnostavan kansanperinteeseen liittyvät asiat, kuten Porlammin
murteen tallentaminen, Porlammin vanhojen
5
Sirkustemppuja ja Pro Monrepos’n kuulumisia Puurojuhlassa
Ensimmäisenä adventtina 2.12. järjestetty
Puurojuhla kiinnosti pitäjäeuralaisia, vaikka
muutamaa päivää aiemmin ollut Antin
päivän lumimyräkkä näkyi vielä teillä ja
jalkakäytävillä. Meitä saapui paikalle yli 60.
Puheenjohtajamme Timo Lindroosin
tervehdyssanojen jälkeen puurojuhlan
ohjelman aloittivat Vihdin 4H-kerhon
sirkuskoululaiset (Pilvi ja Sini Pirttikangas,
Sofia Frosterus, Rita Krigsholm, Fiona
Lindfors ja Aida Cederqvist). Yhdeksän
kaksitoistavuotiaat tytöt esittivät ensin
tasapainolauta-numeron. Sen jälkeen olivat
vuorossa diabololla, powerstickillä, lentävillä
huiveilla, palloilla ja lautasilla taiturointi
kukin sopivan musiikin säestämänä. Lopuksi
tytöt muodostivat vielä ihmispyramidin.
Esityksen päätyttyä vain nykyinen ja entinen
puheenjohtaja rohkenivat kokeilla
sirkustemppuja lautasilla. Se ei ollutkaan niin
helppoa, miltä se oli näyttänyt.
.. ja sitten vuorossa olivat diabolo, powestick ja huivit.
Lautasten
pyörittäminen ei
ole ihan helppoa.
Sirkuslaisten jälkeen saimme jälleen
Korvatunturin valkoparran kylään. Hän
oli ottanut jopa veistämänsä Joulumuorin
patsaan mukaan, ettei pitkällä etelän matkalla
unohtaisi rouvaansa. Joulupukki tuntui
tehneen tulomatkan varrella tarkastuskäynnin
Ylläsjärven tunturihotellille ja kehui kovasti
kunnostettua hotellia. Pukki testasi myös
läsnäolijoiden muistia ja kyseli kuinka vanha
pukki on nykyisin. Kaikki tiesivät Pukin
olevan varsin iäkäs, mutta täsmällistä ikää, 367
vuotta, ei muistanut kukaan. Korkeasta iästään
huolimatta Pukki muisti kaikkia juhlassa
olleita lapsia ja muutamia vanhempiakin
pienillä paketeilla.
Pukin käynnin jälkeen olikin kaikilla
jo hirmuinen nälkä. Onneksi paikalla
Ensin taituroitiin tasapainolaudalla…
6
Joulupukilla oli muassaan muorin patsas. Porot oli
jätetty ulos.
Puheenjohtajamme Timo pääsi sinuiksi lautasen kanssa
.. ja kunniapuheenjohtajalta onnistui kolmen pallon
pitäminen ilmassa yhtä aikaa.
Satu Stirkkinen johtaa Pro Monrepos ry:tä
7
Hallitus tutuksi - eli kuka on
kukin pitäjäseuran hallituksessa
Jatkamme viime lehdissä ollutta hallituksen
jäsenten esittelyä. Vuorossa on hallituksen uusin jäsen Maria Heiskanen.
Kuva: Heimo Kemppi
Sopraano Maria Heiskaselta luonnistuu yhteislaulujen
johtaminen
Kuka olet?
Maria Tellervo Heiskanen
oli kotiseutuneuvos Aira Viitaniemi
puuropatoineen. Riisipuuro tykötarpeineen
teki kauppansa ja se sai kovasti kehuja.
Puuron jälkeen tarjoiltiin kahvit ja teet ja
joulutortut ja keskityttiin kuuntelemaan Pro
Monrepos’n puheenjohtajan Satu Stirkkisen
terveisiä Monrepos’sta. Satu oli koonnut
kuvia kartanon rakennuksista sisältä ja
ulkoa. Kesällä päärakennuksen ja kirjaston
väliltä oli löytynyt vanhan rakennuksen
perustuksia. Nyt selvitellään niiden alkuperää.
Satu kertoi puistoa hallinnoivan venäläisen
Park Monrepon saaneen suuren summan
rahaa alueen ja rakennusten kunnostukseen.
Kunnostussuunnitelmat ovat vielä kesken.
Juhlaväen esittämiin kysymyksiin vastasi
Sadun lisäksi kunniapuheenjohtajamme Eero
Kunttu, joka on ollut alusta lähtien mukana
Monrepos’n kunnostustöissä.
Milloin ja missä olet syntynyt?
Jyväskylässä maaliskuussa 1977
Missä asut?
Espoossa mäen päällä, ylimmässä kerroksessa.
Keitä kuuluu perheeseesi?
Avopuoliso Antti.
Mitä teet työksesi?
Olen vesihuoltoinsinööri - konsulttina verkkotietojärjestelmän parissa.
Missä ovat juuresi Karjalassa?
Viipurin pitäjässä Alasommeessa ja Nuoraalla
sekä toiselta puolelta Käkisalmessa.
Mitä karjalaisuus sinulle merkitsee?
Juuria, kulttuuria, perinteitä.
Kunnon joulujuhla ei ole mitään ilman
joululauluja. Juhlan aikana laulettiin mm.
Joulupukille ja siitä ”no onkos tullut kesä”.
Laulua johti uusi hallituksen jäsen Maria
Heiskanen. Juhlat huipentuivat perinteiseen
tapaan arpajaisiin. Päävoittona olleen
herkkukorin voitti Liisa Munsterhjelm.
Mitä asioita haluat edistää Pitäjäseuran
hallituksen jäsenenä?
Jäsentensä näköistä sopivan vireää toimintaa,
joka houkuttelee myös uusia jäseniä juurille.
Mitä muuta harrastat?
Laulua, lukemista, käsitöitä ja liikuntaa.
Teksti: Anne Uotinen
Kuvat: Paula Vakkilainen
8
Toimintakertomus vuodesta 2012
Riitta Stirkkinen (5/9), Anne Uotinen, lehden
toimitussihteeri (8/9).
Jäsenet
Pitäjäseuran kunniapuheenjohtaja on Eero
Kunttu, kunniajäseniä Mauno Kemppi, Teuvo
Kuparinen, Olavi A. Mannonen, Jouko Narinen
ja Kalevi Sassi.
Toiminnantarkastajina ovat toimineet Kaija
Keiriö ja Kaija Kukkaro, varalla Pentti
Hämäläinen ja Sirkka Kemppi.
Kevät- ja syyskokoukset
Kevätkokous pidettiin lauantaina 14.4.2012
Karjalatalon Wiipurisalissa. Osallistujia oli
33 ja puhetta johti kunniapuheenjohtajamme
Eero Kunttu. Tarjoilusta vastasi Kaarina
Manni sisarineen. Kokouksessa hyväksyttiin
toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2011
sekä myönnettiin vastuuvapaus hallitukselle.
Jäsenmäärä oli vuoden lopussa 278, josta
em. kunniahenkilöitä 4, ainaisjäseniä
64, vapaajäseniä (90 v täyttäneitä) 13 ja
vuosijäseniä 197. Jäsenmaksu oli 18 € +
Karjalan Liiton osuus 10 €. Liitolle maksettiin
237 jäsenestä eli 2370 €.
Vuoden aikana kuoli 11 jäsentämme: Erkki
Hakkarainen (Karhusuo), Ilmari Hyppänen
(Karppila), Aleksanteri Jääskeläinen (101
v, Lyykylä), Hilkka Kiesi, Sakari Moisio
(Pihkala), Esko Muhonen (Perojoki), Jorma
Muurinen (Kuolemajärvi), Kalevi Sassi
(Yläsommee), Mirjam Sassi (Porlampi),
Timo Tikka (Samola) ja Laura Virolainen
(Yläsommee).
Kokouksen yhteydessä kutsuttiin uusiksi
kunniajäseniksi Mauno Kemppi ja Teuvo
Kuparinen.
Kokouksen jälkeen Heikki Reijonen piti
esitelmän ”Evakuointi Viipurin seuduilta
talvisodassa”. Edelleen kokousväelle
mainostettiin kesän kotiseutumatkaa 26.28.6.2012.
Seurasta erosi 5 jäsentä.
Syyskokous kokoontui lauantaina 10.11.2012
Karjalatalon Sortavala-salissa. Kokousväkeä oli
11 henkilöä ja puhetta johti Raimo Matikainen.
Tarjoilusta vastasi Kaarina Manni sisarineen.
Pitäjäseuran jäsenmaksuksi vuodelle 2013
kokous päätti 30 €, josta pitäjäseuran osuus on
18 € ja Karjalan Liiton osuus 12 €. Hallituksen
puheenjohtajaksi valittiin Timo Lindroos ja
varapuheenjohtajaksi Marja-Leena Evinen.
Erovuorossa olleista hallituksen jäsenistä
valittiin uudelleen Liisa Munsterhjelm ja
Riitta Stirkkinen . Erovuorossa olleen Raimo
Matikaisen tilalle uutena hallitukseen valittiin
Maria Heiskanen.
Uusia jäseniä ilmoittautui 16: Marita
Ahlroth (Viipuri), Leena Eskola (Näätälä),
Anneli Hiltunen (Karisalmi), Petri Hiltunen
(Säiniö), Ulla Husa (Näätälä), Liisa Laine
(Kilpeenjoki), Marja Liikanen (Karisalmi),
Lina Munsterhjelm (Perojoki), Toivomäen
perhe: Konsta 11 v, äiti Päivi, o.s. Nikkola, isä
Tomi (Yläsommee), Yrjö Toropainen (Säiniö),
Pertti Vakkilainen (Ylivesi), Lauri Vanhanen
(Lyykylä), Anne Vartiovaara (Kilpeenjoki/
Pyörä), Sirkka Liisa Virkkala (Samola/Nuoraa).
Uusien jäsenten keski-ikä on 55 v, koko
jäsenistön noin 70 v.
Toiminnantarkastajiksi valittiin Raimo
Matikainen ja Kaija Keiriö sekä
varatoiminnantarkastajiksi Sirkka Kemppi ja
Pentti Hämäläinen.
Hallituksen jäsenet ja tilintarkastajat
Hallitus piti vuoden aikana yhdeksän kokousta:
Timo Lindroos, puheenjohtaja (9/9), MarjaLeena Evinen, varapuheenjohtaja (5/9), Aulis
Juvonen, jäsensihteeri (9/9), Heimo Kemppi
(5/9), Kaarina Manni, pääemäntä (7/9),
Raimo Matikainen (6/9), Liisa Munsterhjelm,
tiedottaja (7/9), Päivi Salo, taloudenhoito
(5/9), Päivi Putkonen-Hegazi, sihteeri (7/9),
Kokouksen jälkeen seuran Anne Uotinen näytti
kuvia kesän kotiseutumatkasta.
Vuoden virvottava
Pitäjäseura jatkoi vuonna 2010 aloitettua
9
sisarineen tarjosi maukkaan piirakkatarjoilun
juhlaväelle. Tarjoilun erikoisuutena oli harvoin
tarjolla olevaa karjalaista maksapiirakkaa.
Juhlassa olivat myös arpajaiset sekä aulatilassa
seuran tuotteiden myyntipöytä. Kahvituksen
aikana valkokankaalla oli nähtävillä kesän
kotiseutumatkan kuvia.
perinnettä vuoden virvottavasta. Vuoden
2012 virvottavaksi valittiin lahtelainen
musiikkineuvos Anneli Kuparinen ja Teuvo
virvottiin siinä ohella. Virpomassa kävivät
31.3.2012 Timo Lindroos, Marja-Leena
Evinen, Liisa Munsterhjelm ja Aulis Juvonen.
Karjalaiset kesäjuhlat
Karjalaisia kesäjuhlia vietettiin Lahdessa
15. – 17.6.2012 viehättävässä, mutta niin
sateisessa Lahdessa. Seuran lipunkantajana
juhlakulkueessa oli Timo Lindroos ja airueina
Aila Lindroos ja Liisa Munsterhjelm,
kyltinkantajana Jaakko Ahokas. Pitäjäseuran
myyntipöydästä karjalaisella torilla huolehti
Aulis Juvonen.
Kotiseutumatka
Kotiseutumatkan johtajana toimi Timo
Lindroos. Kääntymään, Näätälään,
Karisalmelle ja Heinjoelle suuntautuneella
matkalla paikallisopastuksesta huolehtivat
mm. Raimo Matikainen, Anne Uotinen
ja Kyllikki Honkaniemi (Rajaharju).
Heinjoen osalta opastuksesta huolehti
Heinjokisäätiön hallituksen jäsen Marja Paakki.
Kotiseutumatkailijoita oli täysi bussilastillinen,
49 henkilöä.
Kesäretki Hyrsylän Mutkaan
Kesän loppupuolella seura teki kesäretken
Hyrsylän Mutkaan 18.8.2012 Aira Samulin
vieraaksi. Retkeilijöitä oli kaikkiaan 15 ja
varatut kahvit nautittiin ruusukupeista Airan
malliin. Matkanjärjestäjänä Heimo Kemppi.
Elojuhla
Elojuhla 16.9.2012 kokosi yli 70 osallistujaa
Karjalatalon Juhlasaliin. Juhlaesitelmän piti
dosentti Kyllikki Tiensuu aiheenaan ”Keisarin
asialla” Piispa Alopeaus valmistelemassa
Vanhan Suomen liittämistä, tarkastusmatkalla
Karjalassa 1812. Teuvo Moisio esitteli juuri
julkaisemansa Pitäjäsäätiön historian ja seura
sai lahjoituksena kappaleen kyseistä teosta.
Tervehdyksen Viipuri-Yhdistyksestä toi Matti
Lepistö. Kultturellista ohjelmasta vastasi lisäksi
Viisveisaa-lauluyhtye ja juhlaväki sai myös
laulaa yhteislauluja Maria Heiskasen johdolla.
Pitäjäseuran pääemäntä Kaarina Manni
10
Puurojuhla
Adventtina 2.11.2012 vietimme puurojuhlaa
Karjalatalon Wiipuri-salissa. Emäntä Aira
Viitaniemen maukasta puuroa maisteli 64
seuran jäsentä. Ohjelmassa Satu Stirkkinen
esitteli Pro Monrepos ry:n toimintaa ja
vihtiläisten lasten sirkusryhmä esiintyi.
Joululaulut sujuivat reippaasti Maria Heiskasen
johdolla - joulupukkikin kerkesi kiireiltään
puurojuhlaamme. Arpajaisvoittoja arvottiin
runsain mitoin. Puurojuhlassa myytiin myös
uutta vuoden 2013 kalenteria.
Tiedotustoiminta
Viipurin Pitäjäläinen ilmestyi kahtena
numerona. Lehti on vastannut hyvin
tarkoitustaan jäsenten ja pitäjäseuran välisessä
yhteydenpidossa.
Pitäjäseuralla on myös internetsivut osoitteessa:
www.viipurinpitaja.net.
Osallistumisia ja edustuksia
Pitäjäseura on ollut jäsenenä Karjalan
Liitossa, Karjalaisten pitäjäyhdistysten
liitossa, Pro Monrepos’ssa, Wiipurin
arkistoyhdistyksessä ja Viipuri-keskuksessa.
Seura on kannatusjäsenenä myös Karjalaisessa
Nuorisoliitossa.
Viipuri-keskuksen hallituksessa seuraa
edusti vuosikokoukseen saakka Eero
Kunttu ja sen jälkeen Liisa Munsterhjelm.
Kunniapuheenjohtaja Eero Kunttu ja
puheenjohtaja Timo Lindroos osallistuivat
Karjalan Liiton liittoseminaariin 21.4.2012.
Puheenjohtaja Timo Lindroos on edustanut
pitäjäseuraa Karjalaisten pitäjäyhdistysten
liiton hallituksessa, toimien samalla liiton
varapuheenjohtajana.
Toimintasuunnitelma
vuodeksi 2013
Viipurin pitäjäseura ry:n
KEVÄTKOKOUS
Karjalatalon Sortavala-salissa
lauantaina 20.4.2011 klo 13.00
- Järjestetään kevätkokous maalishuhtikuussa
- Järjestetään matka Kangasalle
Kulttuurikeskus Äijälään
- Osallistutaan Karjalaisille Kesäjuhlille
Porissa 14.–16.6.2013
- Järjestetään kotiseutumatka viikolla 26
Viipurin mlk:n.
- Järjestetään seuran Elojuhla
sunnuntaina 15.9. Karjalatalossa seuran
65-vuotisjuhlien merkeissä.
- Pidetään syyskokous lokakuussa
Karjalatalossa
- Järjestetään Puurojuhla marras-joulukuun
vaihteessa Karjalatalossa
- Julkaistaan ”Viipurin pitäjäläinen” –
jäsenlehdestä kaksi numeroa : yksi
keväällä ja toinen syksyllä
- Ylläpidetään pitäjäseuran verkkosivuja
www.viipurinpitaja.net
- Kehitetään verkkosivuja ja liitetään sinne
uutta aineistoa mm Viipurin mlk: eri
kylistä
- Markkinoidaan Saimaan kanavan ja pitäjän
historiankirjoja sekä pitäjäkarttaa
- Markkinoidaan Viipurin pitäjäseura ry:n
seinäkalenteria 2013
- Tiivistetään yhteistyötä Wiipuri-Yhdistys
ry:n kanssa
- Pidetään yhteyttä toimiviin ent. Viipurin
mlk:n kylä-, maamies-, nuoriso-, kulttuurija sukuseuroihin ja tarjotaan heille
nettinäkyvyyttä pitäjäseuran sivustolla
- Osallistutaan Karjalan Liiton ja
muiden karjalaisyhteisöjen järjestämiin
tapahtumiin.
Kevätkokouksessa käsitellään seuran
toimintakertomus ja tilinpäätös
sekä muut sääntöjen §:ssä 10 mainitut
asiat.
Kahvitarjoilu klo 12.00 alkaen.
Kokouksen jälkeen toiminnanjohtaja
Galina Pronin esittelee
Viipuri-keskuksen toimintaa sekä
palveluja mm. kotiseutumatkailijoille.
Tervetuloa kuuntelemaan ja
kyselemään.
Hallitus
Merkitse jo kalenteriisi:
Perinteinen Elojuhla
sunnuntaina 15.9.2013 Helsingin
Karjalatalossa.
Juhlia vietetään seuran
65-vuotispäivien merkeissä.
Seuraa ilmoittelua Karjalalehdessä ja internetsivuillamme.
Tervetuloa!
11
Pro Monreposń parakki lahjana puistolle
Viime vuonna Viipurin Pitäjälehdessä
kerrottiinkin jo, että International Bank
for Reconstruction and Development
(IBRD) on loppuvuodesta 2011 osoittanut
35 miljoonaa dollaria Monreposń puiston
rakennusten ja ympäristön korjaamiseen.
Vuosi 2012 meni hiljaisissa merkeissä, vain
venäläisen kroketin pelikenttä rakennettiin
puiston päärakennuksen päätyyn.
Parakin käytöstähän on päätetty aikoinaan
niin, että jonkun hallituksen jäsenistä on aina
oltava paikalla, kun parakissa asutaan tai
yövytään. Joskus on ollut hankalaa sovittaa
valvontavuoroja kalentereihin eikä Viipuriin
matkustaminen ole myöskään ilmaista.
Yhdistys ei kuitenkaan ole voinut korvata aina
matkakuluja.
Helpointa on luovuttaa parakki jo tässä vaiheessa puistolle, varsinkin, kun sitä venäläiset nyt
toden teolla tarvitsevat. Uutinen kerrottiin puiston johdolle neuvottelussa 2.3.2013.
Johtaja Trufanov lupasi, että yhdistykselle
nimetään kaksi majoitushuonetta mahdollista
yöpymistarvetta varten.
Loppuvuodesta Park Monrepon johtaja
Evgenij Trufanov kutsui Pro Monreposń
puheenjohtajan Satu Stirkkisen neuvotteluihin
Viipuriin. Kyseessä oli palaver, jossa puiston
johto halusi varmistaa suomalaisen osapuolen
saamisen restaurointihankkeeseen mukaan.
Lähinnä suomalaisilta toivottiin tulkin sanojen
mukaan kuitenkin vain henkistä apua ja tukea.
Yhteistyö Pro Monreposń ja Park Monrepon
välillä jatkuu muissa muodoissa. Erityisesti
venäläinen osapuoli tarvitsee nyt asiantuntijaapua, jotta kirjaston ja päärakennuksen restaurointi tapahtuu oikein. Hupaisa yksityiskohta
keskusteluissa on ollut myös se, että Suomesta
pitäisi saada oikeanlaisia ruusuntaimia puiston
palauttamiseksi entiseen loistoonsa.
Muutamien yhteydenottojen jälkeen tammikuussa 2013 tuli yllättäen sähköpostilla puiston johdolta aiesopimusluonnos, jossa Pro
Monrepos´lta pyydettiin parakkia toimisto- ja
majoituskäyttöön. Puiston toimistorakennus
näet menee remonttiin ja kirjaston ja päärakennuksen korjausurakka alkaa. Hankkeen päättyessä vuonna 2015 Pro Monreposń pitäisi
vastata parakin siirrosta pois puistosta, koska
silloin se ei enää sovellu korjattuun ympäristöön.
Parakin luovuttaminen tapahtuu lauantaina
10.5.2013 klo 12.00 (Moskovan aikaa).
Tervetuloa puistoon silloin kaikki asiasta
kiinnostuneet!
Tämähän on toki aivan ymmärrettävää. Mutta
mutta…Yhdistyksen hallitus kokoontui
27.2.2013 pohtimaan veli venäläisen ehdotusta.
Kovin kuulosti kalliilta vaihtoehdolta yrittää
siirtää parakkia minnekään yhdistyksen voimin.
Ehkä sen joku ostaisi, mutta siitähän ei voi olla
varma; kaupanteko Venäjällä ei kuulu yhdistyksen hallituksen erityisosaamisalueeseen.
Teksti: Hannele Inkinen
Kuva: JariStirkkinen
Parempi ennemmin kuin myöhemmin
Koska parakista joka tapauksessa jouduttaisiin
luopumaan parin vuoden kuluessa, päätti hallitus lahjoittaa sen saman tien Park Monrepolle.
Puiston hallinto saa jo nyt käyttää sitä parhaaksi katsomallaan tavalla ja hallituksen harteilta
on yksi huoli poissa.
Kartanon päärakennus joulukuussa 2012
12
Elämää Suikkarien talossa Tali-Repolassa 1930 –luvulla
Alkusanat
Tila
Tilalla oli peltoa 19 hehtaaria ja metsää kolmisenkymmentä hehtaaria. Metsästä osa sijaitsi
kauempana radan toisella puolella.
Ilmeisesti kun ihminen tulee keski-ikään, häntä
alkaa kiinnostaa omat juurensa. Varsinaisen
sukututkimuksen sijasta minua on alkanut
kiinnostaa, millaista se elämä oikein oli ennen
vanhaan Karjalassa. Tämä juttu on kirjoitettu
äitini Anna-Liisa Kahilan ja enoni Erkki Suikkarin haastatteluiden ja muistelmien pohjalta.
Ei voi kuin ihmetellä ja ihastella kuinka kirkkaasti haastatteluhetkellä (talvi 2010 ) 84- ja
86-vuotiaiden ikäihmisten muisti pelaa.
Tilalta oli Talin kylän keskustaan ja kaupoille
matkaa kilometrin verran, Repolan seisakkeelle puolisen kilometriä ja kansakoululle
puolisentoista kilometriä linnuntietä mitaten.
Nykymittapuunkin mukaan tila sijaitsi hyvällä
paikalla palveluiden lähellä.
Tilan koko oli niin suuri, että se pystyi antamaan perheelle pääasiallisen toimeentulon.
Tilalla oli keskimäärin kymmenen lypsävää
lehmää ja vasikat päälle. Hevosiakin oli useampia, muistin lokerikosta löytyivät ainakin
ori Humu ja tammat Vilska ja Virna. Tilalla
oli myös lampaita, sikoja ja kanoja. Ja kukko
tietysti. Maatöitä oli sen verran paljon, että
tilalla työskenteli renki Albin Kemppi, joka oli
Inkerin pakolaisia. Myöhemmin 1930-luvulla
tilalle palkattiin karjanhoitokoulun käynyt karjakko. Reumatismi vaivasi vanhaa isäntää eli
vaijaa, joten tilan ylläpitovastuu siirtyi varsin
pian Pekka Suikkarille ja myöhemin myös
omistusoikeus. ”Vaija köpötteli huoneestaan
ruokapöytään. Yleensä hän istuskeli halkolaatikon päällä, kesällä usein ulkosalla.”
Pietari Tuomaanpoika Suikkari osti Talin/
Repolan kylästä Ahola-nimisen tilan vuonna 1920. Kirkon kirjoihin muutto merkittiin
25.4.1921. Pietarin ja Anni-vaimon mukana
muuttivat poika Pietari (Pekka) tuoreen vaimonsa Anna Katrin kanssa sekä 8-vuotias
tytär Anna. Pekan ja Anna-Katrin kaikki kuusi
lasta syntyivät Tali-Repolassa.
Mennään Erkin ja Anna-Liisan mukana 1930 –
luvulle kurkistamaan miten sujui Suikkareiden
elämä Aholan tilalla.
”Tytöt osallistuivat keittiötöihin ja navettahommiin. Puutarhan hoidossa riitti paljon puuhaa. Vanhemmat lapset katsoivat nuorempien
perään kun vanhemmat olivat omissa askareissaan. Niin ja heinätöihin osallistuivat kaikki
Mistä elanto saatiin?
Entisaikojen maatiloilla ei erikoistuttu johonkin tiettyyn asiaan, vaan elanto hankittiin monesta eri työstä ja lähteestä.
”Äiti meni aamulla ensimmäiseksi navettaan
lehmät lypsämään. Minutkin opetettiin jo pienenä lypsämään ja välillä tuurasin äitiä kun
hän oli kipeänä. Kummitätini kerran sanoikin,
että ”voi kun pistätte pienen lapsen lypsämään
kun ei sitä lehmän takaa edes erota.”Maito
säilytettiin sellaisessa jääkuutiovedessa. Jäät
13
selälle käyvää työtä ja jatkuvat selkäkivut ovat
varmaan osittain sitä perua.”
30 hehtaarin metsästä riitti hyvin puuta myytäväksi. Metsätyöt olivat luontevaa talvityötä
kun muita töitä ei talvella liiemmin ollut ja
maan ollessa roudassa metsässä pääsi liikkumaan hevosen ja reen kanssa. Puut kaadettiin,
karsittiin ja sahattiin tukeiksi metsässä ja vietiin hevosella Talin asemalle, josta ne edelleen
vietiin paperitehtaille.
Lihanmyynnistä saatiin muutaman kerran vuodessa tuloja. ”Isä teurasti. Oli se hurjaa katseltavaa. Veret otettiin talteen.”
Aholan metsät olivat kivikkoisia. Kivi oli
laadultaan sellaista, että sen todettiin sopivan
rakennus- ja kivetyskiveksi. Kivet hakattiin
lekalla tai räjäyttämällä ja vietiin Viipuriin kaduntekoon.
Naapurien kanssa voitiin tehdä vaihtokauppaa
vaikka siten, että Suikkarin pojat kävivät tyhjentämässä kauppiaiden huusit ja veivät saaliin
omalle pellolle lannoitteeksi. Hyöty oli molemminpuolinen.
Kuvassa vanhimmat lapset Anna-Liisa, Erkki ja Martti
talon kuistin edustalla 1920-luvun lopulla
säilyivät sahajauhoissa jäisinä kesän yli. Suurin osa maidosta vietiin sitten meijeriin. Loput
separoitiin ja siitä saatiin sitten kermaa ja kurria. Kermasta kirnuttiin voita.” Alkuun maidot
vietiin Talin asemalle, josta ne kuljetettiin
Viipurin meijeriin. Vuonna 1934 Taliin perustettiin oma maidonmyyntiosuuskunta, johon
talilaiset tilat maitotonkkansa toimittivat.
Melko isona tilana Aholaan oli hankittu naapureita enemmän maatalouskoneita ja –työkaluja,
mm. puimakone, kotitarvemylly, pärehöylä ja
sirkkeli. Koneilla tehtiin naapureille töitä tai
vuokrattiin niitä ja siitä saatiin aina tarpellista
lisätienestiä.
Viljoista viljeltiin yleisimpiä suomalaisia lajikkeita eli ruista, ohraa, vehnää ja kauraa. Peltotöihin oli apuna hevosella vedettäviä koneita:
maan möyhentämiseen äes, kylvöön oma koneensa ja viljanleikkuuseen niittokone. Viljat
puitiin riihessä, aluksi riuskoilla ja 1930-luvun
loppupuolella puimakoneella. Viljat vietiin
myllyyn jauhettavaksi. Suurin osa viljasta
myytiin ja loput jätettiin omiin tarpeisiin.
Puutarhassa peruna vei isoimman pinta-alan.
Taliin oli valmistunut vuonna 1929 Suomen
ensimmäinen perunajauhotehdas. Tämä johti
lähitilojen perunanviljelyn laajentamiseen.
Suikkarien tilaltakin vietiin syksyisin kaikki
ylimääräinen peruna Talin omaan perunajauhotehtaaseen. Puutarhassa kasvatettiin myös
kurkkua, porkkanaa, punajuurta ja sokerijuurikasta. ”Rikkaruohojen kitkentä puutarhassa oli
Höyryjuna saapumassa Viipurista Talin asemalle
14
Yleensä tuotteet ja tavarat myytiin Viipuriin.
Pienemmät tavaraerät vietiin junalla ja jos oli
enemmän kuljetettavaa, lähdettiin hevosella.
Anna-Katri kävi Viipurin torilla myymässä
kananmunia. Niistä rahoista hän taisi ostaa lapsilaumalleen makusteltavaa, koska vanhemmat
sisarukset muistavat Pentin kysymyksen äidin
tullessa takaisin: ”Äiti, toit tie mittää, toit tie
mittää?”
Talin koulussa ei ollut järjestettyä ruokailua.
Äiti pakkasi aamulla reppuihin eväät, yleensä
maitopullon ja voileipiä. Viipurin kouluissa oli
yleensä jonkinlainen järjestetty ruokailu.
Anna-Liisalla mieleen jäänyttä: ”Minä häpesin
huonoa lauluääntäni, enkä suostunut laulamaan. Jäin siitä jälki-istuntoon ja pojat nauroivat. Leteistäni ne pojat välillä vetelivät. Toini
Keinänen oli oikein mukava opettaja. Tuomas
Jantunen oli tiukan näköinen, joten sitä minä
hieman pelkäsinkin.”
Aamulla
Mihinkäs aikaan sitä aamulla oikein herättiin ?
”Maalaistalossa kun elettiin, niin aikaisin sitä
piti herätä, eiköhän se ollut kuuden maissa.
Kai me pikkulapsina saatiin vähän myöhempään nukkua, mutta sitten vanhempana piti
lähteä kouluun tai talon töihin. Ja heinäaikaan
piti nousta vieläkin aikaisemmin.”
Millä maha täytettiin
”Päivisin syötiin usein perunaa ja läskisoosia eli hienommin sianlihakastiketta. Toinen
perusruoka oli lihasoppa. Leipää oli aina tarjolla, joko ruisleipää tai hiivaleipää. Riisi- tai
perunapiirakkaa oli myös ja lanttukukkoa.
Lauantaisin äiti leipoi ja silloin tuntui, että jo
matkalla tuntui se tuoreen leivän ja kirnuvoin
tuoksu. Oheisruoaksi saattoi olla rusinasoppaa
tai uunipuuroa. Juomaksi oli joko kurria tai
mehua. Sunnuntaisin oli usein karjalanpaistia,
joka oli haudutettu uunissa.”
Mitäs te aamupalaksi söitte ?
”Kaurapuuroa ja voileipää oli useimmiten aamupalaksi. Kaurapuurossa saattoi olla mukana
akanoita ja se ei ollut ollenkaan mukavaa. Isä
oli sairas ja kahvi tai korvike ei ollut hänelle
hyväksi ja niinpä juomana oli teetä tai kurria
(kuorittua maitoa). Ei sitä kurria sen takia juotu, että se olisi terveellistä, vaan siksi, että kurri oli halvempaa tuotetta kuin maito, eikä sitä
kannattanut myydä.”
Lounas syötiin puolen päivän aikaan. ”Meillä
pojilla ja miehillä oli tapana ottaa nokoset lounaan jälkeen, kesäaikaan pihamaalla.” Iltapäivällä juotiin kahvit ja klo 17–18 maissa syötiin
iltaruoka, joka sekin oli kunnon tuhti ateria.
”Ruumiillista työtä kun tehtiin, niin kulutus oli
sen mukainen.”
Koulussa
Mannikkalan kansakoulu sijaitsi n. puolentoista kilometrin päässä kotoa. Pekan ja Anna Katrin lapsista muut paitsi Pentti ehtivät ainakin
aloittamaan koulunkäyntinsä Mannikkalassa.
Talvisin kouluun mentiin hiihtäen kun oikaisu
järven yli lyhensi matkaa. Opettajina toimivat
pitkään Tuomas Jantunen ja Toini Keinänen.
Toini Keinäsen ansiota oli, että Erkki ja AnnaLiisa jatkoivat koulunkäyntiään Viipurissa.
Toini oli huomannut, että näillä oli lukupäätä,
ja suositteli vanhemmille lasten oppikouluun
menoa. Siihen aikaan koulun jatkaminen kansakoulun jälkeen ei suinkaan ollut itsestään
selvyys, monet pitivät sitä jonnin joutavana
hommana, joka esti lapsia osallistumasta talon
töihin ja laiskisti nämä.
”Nälkää ei meidän talossa varsinaisesti nähty,
mutta 1930-luvun alun lama-aikoina meilläkin
kävi nuoria miehiä kerjäämässä ruokaa kun ei
ollut töitä eikä rahaa. Ja silloin oli enemmän
liikkeellä niitä reissumiehiä, jotka kiersivät
talosta taloon ruokapalkalla.”
Vapaa-aika
Lapsina leikittiin sen ajan suosittuja lasten
leikkejä: hippasta, kuningaspalloa, piilosilla
oloa, narulla hyppelyä ja kittilää (ruutuhyppelyä). ”Usein leikittiin naapurien lasten kanssa yhdessä, vuorotellen käytiin naapureissa.
Parhaiden ystävien vihkoihin kirjoitimme
muistovärssyjä, vaikkapa ”Enkeli lentää liihottaa, ja onnea sulle toivottaa”. Heinäladossa
15
”Talvella me hiihdimme usein ja Eerikäisen
sorakuopalla laskettiin mäkeä. Kerran minä
kaaduin ja pää osui kiveen ja pökerryin vähäksi aikaa. Kesällä juostiin pihalla kilpaa. Vaijalla, jolla oli paha reumatismi, oli tapana sanoa
”Sitte ens kesänä ku mie paranen, juostaan
kilpaa”.”
hyppeleminen oli mukavaa. Kerran erehdyin
hyppäämään heinäseipään päälle ja silloin tuli
siihen leikkiin tauko.”
Suikkarien vanhemmat olivat hyvin uskonnollistä väkeä ja se näkyi vapaa-ajan vietossa ja
siinä mikä oli sallittua ja mikä ei. ”Meillä oli
kyllä radio, taisi olla 1937 kun se hommatiin,
mutta siitä kuunneltiin vain aamuhartaus, jumalanpalvelus ja uutiset. Riikosille oli radio
tullut aiemin ja siellä kävimme sitä ihmettelemässä. Kortinpeluu ja tanssiminen oli suurta
syntiä. Ei tullut kuuloonkaan, että olisi lähdetty Viipuriin tanssiaisiin tai muuhunkaan
vapaa-ajan viettoon. Joskus välirauhan aikaan
kävimme salaa tansseissa.”
Kiireimpien aikojen ulkopuolella myös vanhemmille jäi vapaa-aikaa. Pekka Suikkari oli
innokas hevosurheilumies ja osallistui Repolanjärven jäällä pidettyihin ravikilpailuihin.
Verna -tamma astutettiin sen ajan huippuravureihin kuuluneisiin ori Eri-Aaronilla.
Polkupyöriä talossa oli pari kappaletta. Pyörät
olivat isoja miesten pyöriä, koska sekä Erkillä
että Anna-Liisalla on jäänyt mieleen, että niitä
piti polkea sivusta kun jalat eivät yltäneet rungon päältä polkimille.
”Sunnuntaisin pukeuduttiin vähän parempiin
vaatteisiin. Kirkossa käytiin usein, mutta ei
ihan joka viikonloppu. Kun ei käyty kirkossa, niin sitten veisattiin virsiä kotona. Lapset
kävivät pyhäkoulua. Se vuorotteli kylän eri
taloissa.”
Kuvassa ei ole Suikkarin tyttöjä, mutta tällaisissa asuissa hekin varmaan hiihtivät, hame ja villapusero päällä
ja kengät remmeillä kiinni suksissa
Kansakoulukuva Repola-järven rannalta. Anna-Liisa on pitkine letteineen alarivissä 3. vasemmalta. Manikkalan koulussa oli kaksi luokka aina yhdessä, 1-2, 3-4 ja 5-6.
16
Juhlapyhiä ja tapoja
LÄHDEAINEISTO
”Joulupukki kävi meillä aattoiltana niinkuin
lapsiperheissä nykyäänkin. Isällä sattui aina
silloin olemaan asiaa talliin. Useimmat joululahjat olivat vaatteita, saattoi olla karkkiakin.
Kovia paketteja ei pukin kontista juurikaan
löytynyt. Joulukirkossa me kävimme reellä.
Aivan kaikki eivät mahtuneet kyytiin. Nuoremmat lapset olivat aikuisten jaloissa.”
Haastattelut
 Anna-Liisa Kahila 28.10.2009
 Erkki Suikkari ja Anna-Liisa Kahila
10.1.2010, 13.3.2010
Painetut lähteet
 Tali – muistorikas kotikylämme. Toim Veikko
Keltanen. 1992
 Entistä Viipurin maalaiskuntaa sanoin ja kuvin / toim. Vilho Ellonen, Juho Laine, J. O.
Rauhala. 1947
 Juuret Karjalassa, Karjalan liitto ry. 1999
 © Les Editions Albert Rene / Goscinny - Uderzo
Rotinat kuuluivat karjalaisiin perinteisiin.
Naapurit veivät vastasyntyneen taloon erilaisia
leivonnaisia, yleisimmin rotinarinkelin. ”Mekin paistoimme hyville naapureille melkein
niin ison rinkelipullan kuin uuniin mahtui. Sen
sisusta täytettiin vielä piparkakuilla.”
Valokuvat
 Painetut lähteet
 Anna-Liisa Kahilan kuva-arkisto
 Erkki Suikkarin kuva-arkisto
 Hannu Kahila, Tarja Lax
”Palmusunnuntaina me tytöt kävimme virpomassa. Palkan sai käydä hakemassa vasta
Pääsiäisenä. Pääsiäisenä isä rakensi kujalle
keinun.”
Muu lähdeaineisto
 Erkki Suikkarin omat muistelmat
Teksti ja kuvat: Hannu Kahila
Laajempi kirjoitus löytyy pitäjäseuran internet-sivuiilta
kohdasta www.viipurinpitaja.net
Pyhäkoulupotretti Riikosilta. Martti on alarivissä 4. vasemmalta ja Anna-Liisa alarvivissä 4. oikealta. Pyhäkoulun
yhtenä opettajana toimi Pekan pikkusisko Anna Suikkari (sittemmin Heiskanen), kuvassa keskirivissä kolmas oikealta.
17
Vuoksen vanha uoma ja Perojoki tulvitettiin 1939–40 hätäesteeksi
Pioneereilla oli jo marraskuussa 1939 selvästi tiedossaan, että Saimaan kanavan vedellä
jouduttaisiin yrittämään estää neuvostojoukkojen eteneminen Viipurin itäpuolella. Heti
Juustilanselän eteläpuolella Kivikosken niskassa aloitettiin mittava patotyö. Pituutta sille tuli
380 metriä, korkeutta Suomenvedepohjan pinnasta 5,5 metriä ja leveyttäkin oli yläpinnassa
parikymmentä metriä.
Maapato olikin valmis helmikuun 20. päivänä 1940 ja veden nosto valuttamalla Saimaan
kanavasta vettä alkoi maaliskuun alussa. Valutusta kiihdytettiin muutaman päivän kuluttua
kun joukot olivat vetäytyneet pääpuolustuslinjalta tulevan vesiesteen pohjoispuolelle. Kun
vedenpinta oli noussut 3,3 metriä alkoivat vesi ja jää jo haitata omien joukkojen huoltoa.
Vesi hidasti neuvostojoukkojen etenemistä pari päivää. Harald Öhqvist päiväkirjassaan
”Talvisota minun näkökulmasta” totesi vihollisen kahlanneen kahdessa päivässä sinnikkäästi
Perojoen vesi- ja jääesteen yli yhä lähemmäksi Portinhoikkaa.
Tulva-alue oli vanhaa Vuoksen uomaa, sehän laski aikanaan Suomenvedenpohjaan ja Viipurin
linnasaaren kahta puolta Viipurinlahteen. Maan nousema jääkauden jälkeen siirsi veden ja
joenuoman laskemaan sittemmin Laatokkaan. Vielä 1930-luvulla pääsi kanootilla sitä aina
kannaksilla kantamalla Pullilan selältä Viipuriin.
Toinen suuri tulvitussuunnitelma oli Luumäen tasalla Salpalinjaa talvisodan jälkeen tehtäessä.
Suuren Kivijärven vesi valmistauduttiin laskemaan Salpausselän lävitse alaville maille sen
eteläpuolella. Tätä keinoa ei jouduttu 1944 käyttämään, rintama jäi idemmäksi.
18
Kartassa näkyy selvästi tulva-alueen laajuus. Melko kapea Perojoki oli levinnyt kilometrejä
leveäksi. Lyykylän-, Repolan- ja Leitimonjärvet olivat yhtä vesi- ja jääkenttää rintamalinjan
edessä. Kartan katkoviiva osoittaa vihollisen olleen jo Murokalliolla, ehkä muutaman sadan
metrin päässä Portinhoikasta sekä tiellä sen ja Kärstilänjärven välillä. Viipurissa rintama oli
Ristimäen hautausmaalla sodan päättyessä 13.3.1940.
Tiedot ja kartta ovat harvoin siteeratusta Herman Parlandin artikkelista Suomen museo 1955
-teoksessa. ”Viipurin ja sen ympäristön vesiväylien muutokset geologian ja historian valossa”
-luvussa on tarkkaa tietoa mm. Kannaksen maan nousemasta, vesistöistä ja vaikkapa Vuoksen
kylän todella lukuisista muutoksista.
teksti: Antti Pullinen
Kirjoittaja on vuonna 1935 Viipurin maalaiskunnassa syntynyt tietokirjailija.
19
Juustila - Portinhoikka - Tali
Lumottu tie - taistelujen tie kesällä 1944
Kirjailijoiden kertomaa
”Vuoren laki on aivan paljas, metsäpalo on tehnyt siellä tuhoaan. Kivenlohkareen takana väläh-
tää aivan kuin meitä tuijottaisi hehkuva pahansuopa silmä. Vuorenselkää reunustaa joukko mustia hirviöitä, jotka ovat vääntyneet jähmettyneisiin asentoihin - kaikki tukehtuneet tuleen yrittäessään päästä pakenemaan. Täällä kävi arkkienkeli Mikael kamppailunsa Saatanaa vastaan.”
Näin kuvailee Oscar Parland kirjassaan Lumottu tie viisivuotiaana näkemiään Kilpeenjoen laakson vuoria 12 kilometriä Viipurista Imatralle päin. ”Kukkarovuori näyttää tummalta ja synkältä.
Mutta sen mustien uumenien kätkössä on äärettömät aarteet: kokonainen vuori kupari-, hopea- ja
kultarahoja, ametisteja, safiireja. Vuoren takana kohottaa kyttyräänsä Sankt Hubertussvuori, sen
kyttyrästä kohoaa yksinäinen torninhuippu ja sen loistava risti.”
Niin, aivan oikein. Hyöperin, Högbergin eli Kyöpelin vuorellahan oli kolmiomittauksen torni
risteineen. Kyllä Yliveden ja Juustilan asukkaat sen muistavat. ”Vielä synkempi on Karhuvuori.”
Kartta Juustilankangas - Portinhoikka - Leitimojärvi - Tali.
”Emme perääntyneet”
Karhumäki oli on tykistön tulenjohtajan Benedict Zilliacuksen Karhuvuori vuonna 1944. ”Ehdimme mukaan niihin vaihteleviin hyökkäysten ja vastahyökkäysten aaltoihin, jotka huuhtoivat
Portinhoikan tienristin maastoa. Olin saanut käskyn perustaa tulenjohtopaikan vastapäätä Karhumäkeä, johon rintama sitten lopullisesti juuttui. Neuvostopanssarit puskivat tämän tästä (Portinhoikasta) Juustilan sululle vievää tietä eteenpäin. Jokaöisiä jalkaväkihyökkäyksiä edelsi alinomaa
käsittämättömän kiivas tykistötulitus.
20
Kaksi kertaa (oma) jalkaväki poistui ilman käskyä tai väärinymmärryksen seurauksena - ja havaitsin olevani yksin vastuussa komppanian lohkosta. Toisella kerralla minulla oli kolme miestä
ja toisella heitä oli seitsemän. Jouduimme saarroksiin, murtauduimme vaivoin läpi ja vastaiskun
jälkeen pääsimme asettumaan taas uupuneina vanhoihin kuoppiimme. Kaatuneiden vihollisten
ei-toivottu seura edessä ja ympärillä lisääntyi päivä päivältä ja löyhkä alkoi olla yhä lämpenevässä kesäsäässä tukalaa. Me emme enää perääntyneet.”
Mustat karhut
”Samoin kuin tulilinja oli nyt pureutunut Juustilankankaan kiviseen nummeen, se myös pureutui
mieleeni ihan visuaalisestikin. Karhumäen kuva on yhä piirtynyt lähes valokuvan tavoin jonnekin aivojen uumeniin”, Bez eli Benedict Zilliacus kirjoittaa kirjassaan Vuoren varjo. ”Myöhemmin matkustin Saimaan kanavaa ja olin erottavinani Karhumäen ääriviivat uudelleen kasvaneen
metsän peitosta. Voisin kuvitella, että vuoren mustat karhut olisivat häipyneet muualle, ehkä ne
olivat siirtyneet Afganistaniin.” Hänkin siteeraa Oscar Parlandia: ”Kukkarovuorta synkempi on
Karhuvuori. Siellä asuu lauma mustia karhuja, jotka repivät kappaleiksi jokaisen, joka uskaltautuu vuorelle.”
Kissa frakissa
Parland palasi vuonna 1941 nuorena vänrikkinä polkupyörällä Tikkalan kartanon pihalle Kilpeenjoen suuhun Ventelän selän rannalle. ”Yhtäkkiä kivenlohkareella istui musta frakkiniekka
kissa - valkea rinta ja valkeat tassut. Se oli sangen laiha ja surkea kissa, mutta siitä huolimatta se
näytti arvokkaalta ja ylhäiseltä. Se muistutti noita vanhoja deekikselle joutuneita herroja, jotka
nuokkuvat puiston penkillä, mutta käyttävät knallia ja vaaleita hansikkaita.Se räpytti mielistellen
silmiään, pani korvat luimuun ja naukui niin, että koko pieni kita loisti ruusunpunaisena. Minne
astuinkin, oli kissa jaloissa. Se puski saappaitani vastaan ja puski rakastuneesti pölyiseen nahkaan aivan kuin sitä kiillottaakseen”.
Yliveden koski esillä jo Pähkinäsaaressa
Kilpeenjoessa on kolmen neljän metrin korkuinen koski maan nouseman jo rauhoittamana. Mahtava Vuoksi - virtaama jotain 700 kuutiometriä sekunnissa - laski aikanaan Viipurinlahteen linnan kahta puolta. Se oli ollut mainio lohikoski.
Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323 Novgorod säilytti nautintaoikeuden ”toiseen puoleen Ylivedessä, Kokonkalliossa, Vatikivessä, Suomenveessä, Ykspäässä ja Urpalanlahdessa, ja kuudenneksen majavanpyyntiin Kelohauassa ja Kuunnustaisessa.” Mainittakoon, että se rauha tehtiin
”ikuisiksi ajoiksi”, se vahvistettiin Pyhää Ristiä suutelemalla ja rauhateon todisti silloinen Euroopan Unioni, Hansaliitto.
Ei se rauha kestänyt ja niin yksi rauha, 1537, tehtiin valtioviisaasti vain 60 vuodeksi. Ei sekään
kestänyt. Voimaltaan nyt 35 hevosvoimainen koski ja sen saha ja mylly olivat Ylähovin ja Alahovin välissä, noin kilometrin päässä Kilpeenjoen suusta. Hovit osti kolmen liikemiehen ryhmä
maailmansodan syttyessä vuonna 1914 venäläiseltä luutnantilta. Heistä tilanhoitajien avulla viljelyksiä hoitanut maanviljelysneuvos Erkki Pullinen osti Ylähovin kokonaan toiseksi tilakseen ja
hänen jälkeen sen peri hänen poikansa agronomi Lauri Pullinen, tämän kirjoittajan isä. Kilpeenjoen ja Portinhoikan välillä olivat pellot, noin70 ha, ja metsä ulottui itään Talin Leitimonjärven
tuntumaan.
21
Ylähovin kartano Viktor
Svaetichinin ikuistamana vuonna 1914.
Mikkolan raskaat panssarit puhuvat
Ylähovin pellolla käytiin raivoisa panssaritaistelu kesäkuun 25. päivänä 1944 alkaen kello 15.15.
Juustilasta tullut majuri H. Mikkolan raskas panssarikomppania löi osin jo Juustilankankaalle
ennättäneen neuvostoliittolaisen panssarikärjen numeroin 7 - 0. Taistelun romua näkyy vieläkin
Kukkarovuoren tuntumassa. Kannaksen taisteluissa vimmastuneet suomalaiset panssarimiehet
hakkasivat tykeillään modernit punatähtiset Sotkat ja Klimin niitä nopeammalla tulenavauksella.
Ylähovin isännän serkku, eversti R. Inkinen piti taisteluesikuntaansa vankan kivinavetan suojassa ja sen toisessa päässä opetettiin hänen JR 6:n ryhmälle panssarinyrkkien käyttöä. Venäläisten
piiskatykkien kodikkaasti hakatessa Konkkalan vuorilta puolitoistametriseen kiviseinään. Eversti
muisteli myöhemmin hakeneensa päärakennuksesta sinne unohtuneen taulun, joka oli määrä palauttaa talon isännälle.
Mikkolan ja venäläisten panssarit
Ylähovin pellolla. Panssarimuseon
kartta:Venäläisten panssarikiilan kärki
oli ennättänyt 25.6.1944 jo Juustilan
kankaalle, kun majuri H. Mikkolan viisi raskasta panssarivaunua Panssariprikaatista lähetettiin vastaiskuun.
Rivistöjen pääosien kohdatessa kello
15.15 suomalaiset saivat yliotteen paremman ampumataitonsa ja tulinopeutensa johdosta. Venäläisten kalusto oli
modernimpaa, mutta siitä huolimatta
tunnin ja neljänneksen kuluttua oli
kuusi T-34/85 ja yksi SU 152 rynnäkkötykki pois pelistä ilman suomalaisten
vaunutappioita. Venäläisten vaunujen
tykit olivat 85-millisiä, suomalaisten
76-millisiä. Erittäin paksukilpisen SUrynnäkkötykin putki oli 152-millinen.
Vaunu voitettiin sokaisemalla savurasialla
.
22
Taistelun velloessa tykistön tulenjohtaja, vänrikki C. E. Carlson, sittemmin mm. Sitran yliasiamies, kulki ryhmineen Ylähovin ohi vanhaa tietä Portinhoikan kautta 28.6. tulenjohtoon torjumaan venäläisiä Talin tien suunnassa.”Vanha tie yhtyi täällä uuteen ja tässä kohdassa oli pysäytetty venäläinen hyökkäyskiila. Näky muistutti Danten Helvetin kuvitusta. Tiellä ja pellolla makasi sikin sokin rikkinäisiä ajoneuvoja, hylättyjä tykkejä ja tuhottuja panssarivaunuja. Kaatuneita
vihollisia lojui vaunujen välissä vääntyneissä asennoissa, osittain palaneina. Hevosten raajat
sojottivat jalat pystyssä. Harmaapukuiset suomalaiset puolustajat oli koottu suureksi röykkiöksi
tien poskeen. Kitkerä savu sekoittui aamu-usvaan. Telaketjut katkenneina, tykinputket vääntyneinä ja tornit osittain irronneina hyökkäysvaunut muistuttivat jättiläisten tallaamia suuria kovakuoriaisia.” Näin kuvaa paikan C.E.Carlson kirjassaan Nuoren miehen sota.
Komentajakasautuma
Ylä- ja Alahovin kiviset ja betoniset rakennukset vetivät puoleensa komentopaikkoja. Alahovin
sementtinavetan ja varsinkin tosivankan, vieläkin ajan hammasta kestävän suuren betonikellarin
ja Ylähovin vanhan kivinavetan suojissa oli samaan aikaan PsD:n komentaja, Jääkäriprikaatin
komentaja, JR 50:n komentaja, II/KTR 19:n komentaja ja Rask.Psto 17:n komentaja jaloissaan
14 puhelinlinjaa ja ympärillä yhtymien radioasemat.
Pianhan vihollinen ne suunti ja pommituslaivue rysäytti lastinsa sekaan. Tästä kirjoittaa M. Uukuniemi kirjassaan Tykistö taistelussa. Kaksi majuria kaatuu, miehiä menee, kirjoittajan hyvä
ystävä viestikorpraali, sittemmin panssarieversti L. Makkonen haavoittuu.
Jääkärit nyt tulessa
Seuraavaksi Juustila - Portinhoikka - Tali -tietä purkautuu Rokkalanjoen taistelusta irrotetut, Viipurin ja Juustilan kautta kiertäneet Jääkäriprikaatin nuoret asevelvolliset jääkäripataljoonat polkupyörillään. Neljä pataljoonaa Konkkalan vuorten, Leitimonjärven, Talinmyllyn ja Murokallion
neliöön, jonne on matkalla ratkaisuun pyrkivä venäläinen ryhmittymä.Tästä yhteentörmäyksestä
on kirjoitettu paljon.
Jääkäripataljoonat menettivät runkonsa, JP 3:sta oli jäljellä yksi viestiupseeri, muutama aliupseeri ja satakunta miestä raahaamassa muutamaa polkupyörää. Kilpeenjoen taakse maaston tuntevan patterinpäällikön, kapteeni Lauri A. Jäntin vetämänä.Tuttuja nimiä tulevina vuosina, jos elävinä
säilyivät.
Kapteeni, sittemmin työnantajien keskusliittojohtaja Päiviö Hetemäki pelastaa parabelluminsa
laukauksella JP 3:n majuri Jouko U. Hynnisen, joka pian kuitenkin haavoittuu. Luutnantti Stig
H. Hästö, sittemmin teollisuuden keskusliittojohtaja, haavoittuu kahdesti, hänen viereensä kaatuu
kansanedustaja Erichin poika. Hästö sidotaan ensimmäisellä kerralla Hyöperin vuoren, toisen
kerran Ylähovin navetan JSP:n suojassa ja hän herää aikanaan Länsi-Suomessa sairaalassa. Koiviston kruununnimismies, sittemmin työnantajaliitoin toimitusjohtaja Eino Aranto määrätään
upseerinsa menettäneen jääkäripataljoonan komentajaksi. Rauhan ensimmäisenä päivänä alikersantti Niilo Hämäläinen hakee vangiksi otetun kapteeni Hetemäen. Nämä kaikki kirjoittajan työtovereita rauhan vuosina.
Tykistön tulenjohtajan karua kertomaa
Salmista 1.7. saapunut Er.R.Psto ajaa asemiin Hanhijoelle ja liitetään Tykistöryhmä Iivaan, jonka
ryhmäkeskus on Juustilassa. Vänrikki Esko V. Vappula komennetaan tulenjohtajaksi tj-paikka
Eeroon Juustilankankaalle. Rintamalinja on jo Alahovin pellolla.
”Vihollinen liikehtii koko aamuyön 3.7. Portinhoikasta Yliveden kylän suuntaan. Ammutin häirintää ryhmitysalueelle. Noin kello 6 vihollinen aloitti kiivaan tulivalmistelun, joka siirtyy etulinjasta Saimaan kanavalle saakka. Rumputuli jyräsi Juustilankankaan metsän täysin pirstaleiksi ja
tulenjohto oli vain Telefunken-radioni varassa.
23
Kahdeksan tienoilla aloittivat vihollispanssarit etenemisen jalkaväen seuratessa. Annoin tulikomennon Tykistöryhmä Iivalle. Se ampui sulkija Ylähovin - Hepolammin välille ja Portinhoikan
risteykseen. Olin ainoa tulenjohtaja alueella, jolla oli toimiva viestiyhteys. Käytössäni oli kolmentoista patteriston eli 156 tykin tuli.
Kykenin pitämään tulen alla Ylähovin - Kyöpelinvuoren - Portinhoikan alueen. Sulkutulen läpi
pääsi vain yhteensä komppanian verran vihollisosastoja. Jalkaväki tuhosi ne. Erityisen tehokkaasti taisteli tulenjohtopaikkani läheisyydessä ollut konekivääriryhmä.
Heinäkuun 5. päivänä suoritin tarkistusammuntoja, joiden maalina oli Ylähovin (uusi) viljankuivaamo. Sen jälkeen tuhosin suorasuuntaustykin, joka sijaitsi Ylähovin kivinavetassa.” Näin
kertoi Vuoksenlaaksossa sittemmin teollisuudessa tuotantoryhmän päällikkönä toiminut Esko V.
Vappula Matti Koskimaan kirjassa Torjuntavoitto Viipurinlahdella.
Panssarimuseon kartta.
Kirjoittaja Antti Pullinen
osoittaa syntymäkotinsa
paikkaa. Kartalla savuavat
modernit seitsemän
neuvostopanssaria. Kainalossa
Portinhoikan tienristi, josta
kääntyvät Talin suuntaan loput
venäläiset vaunut.
Rauhanvaltuuskuntaa piti tietysti nöyryyttää
Syyskuun alkupäiviin tultaessa oli taistelut taisteltu ja aselepo voimassa. 7.9.1944 Suomen hallituksen neuvotteluvaltuuskunta odotteli Juustilan - Portinhoikan tiellä rintamalinjalla matkallaan
Moskovaan. Pääministeri Antti Hackzell, viipurilainen juristi ja senaikainen STK:n toimitusjohtaja veti hiljaista ryhmää. Iältään vanhaa neuvottelukuntaa kävelytettiin kilometrikaupalla, jota
oli hävitty.
Paikalla oli L. A. Puntila, silloinen kapteeni ja IV armeijakunnan valistusupseeri. Kirjassaan
Kenttäpostia 1944 hän kirjoittaa vaimolleen. ”Muuttumisestaan huolimatta maisema oli jollain
tavoin tutunnäköinen ja silmäys karttaan osoitti oltavan Yliveden peltoaukean länsilaidassa. Olin
käynyt siellä aikaisemmin. Jos muistat, kuten tietenkin teet, agr. Lauri Pullisen. Yliveden tila
kuuluu hänelle, (en uhallakaan käytä mennyttä aikamuotoa), ja olen käynyt siellä pari kolme kertaa.Nyt kaikki on runneltua. Aukean takaa ei erottanut rakennuksia, mutta pikku joen, joka kulkee aukeaman halki, erotti, samoin kaksi tietä on kunnossa. Toinen on vanha ja mutkikas, joka
kulki tilan kautta, toinen suora, joka lävisti peltoaukeaman. Siinä oli siis tuon ylioppilasaikaisen
toverini maatila, ankarien taistelujen tanner. Kaunis vehnä lainehti siinä, tosin suurten kranaattija pommikuoppien rikkomana sekin, mutta siinä se oli kellanruskeana pilvien takaa kuumottavan
auringon valaisemana. Tämäkin viljava lakeus, jonka toverini askel, toivorikkaana ja väkevänä ja
tahtoa uhkuvana, on viime keväänä kulkenut kylvettäessä siemen odottamaan kasvua ja ylösnousemusta, tämäkin on nyt pelissä.”
24
Vanhukset asialla
”Kun katseli (pääministeri) Hackzellia hänen katsellessaan vihollisen puolelle, niin sääliksi
kävi miestä. Sanoin muutaman sanan tunnustukseksi nopeudesta, jolla oli toimittu. Armeijan
taistelutahtoa ei uusin rauhantouhu ollut päässyt jäytämään.Nämä väsyneet ja jo vanhat miehet
laahasivat hirvittävän vastuun taakkaa, jota vielä tietämättömyys oli lisäämässä. Ei näistä ollut,
Hackzellia kenties mukaan lukematta, taistelijoiksi neuvottelupöydän ääressä. He astelivat kumaraisina tietä pitkin väistellen sinne tänne kasaantuneita vesilätäköitä.”Näin päätti kenttäpostissa
lähetetyn kirjeensä vaimolleen L. A. Puntila, tuleva poliittisen historian professori. Rauhanneuvottelujen aikana Hackzell halvaantui ja kuoli pian. Rauha saatiin aikaan ja se vahvistettiin Pariisissa.
Rakennusten kohtalo
Myös neljä ja puoli vuotta aikaisemmin eli talvisodan päättyessä 13.3.1940 oli rintamalinja ollut
lähellä vain kahden, kolmen kilometrin päässä Murokalliolla Talin suoralla. Viipurin maalaiskunnan valtuuston viimeinen kokous oli talvella pidetty Ylähovin salissa. Viipuri oli ollut liian levoton paikka tulipalojen ja aavetykin kranaattien räjähdysten takia. Alahovin suuri päärakennus oli
talvisodassa sairaalana ja paloi pakkasten aikaan. Ylähovin päärakennus tuhoutui jatkosodassa
kesä - heinäkuun taistelujen aikana.
Taistelukenttä tänään
Hiljaa virtaa Kilpeenjoki edelleen laaksossaan. Vain huhtikuu saa sen kuohumaan iloissaan - kevät tulee. Kuten jo tuhansien vuosien aikana - ja taas ensi vuonna. Mahtaako Novgorodin poika
nostaa lohta Yliveden koskesta, ennen sotia niitä kuuluu saadun. Pula-aikana 1920-30 -luvulla
oikaistut maantiet ovat saaneet vaatimattoman päällysteen. Vanhan Imatra - Rouhiala - Viipuri
-sähkölinjan maalausta osoittavat terästolpat nostavat päätään pusikoituneiden peltojen yllä. Koivu alkaa voittaa pajun.
Ennen Neuvostoliiton sortumista pelloilla vaelsi Saarelan sovhoosin nuori karja paimenukkojen
valvonnassa. Tästä on muistona karjan yötarhan betoninen pohja. Kellareiden betonikehikoiden
päälle on noussut valmiiksi tilapäisen näköisiä hytyröitä kesämökeiksi ja Alahovin pihassa on
jopa kaksikerroksisen mökin ja karjaläävän kauhistus sekä monivuotinen lantapatteri. Alahovin
perunakellari palvelee ainoana suorakulmaisena rakenteena nyt kesämökkiläisten kurkkupurkkien tosivahvana turvana.
Kirjoittaja Antti Pullinen Alahovin
betonikellarissa. Se saattaa olla
venäläisten 1912-17 rakentaman
Viipurin ympyrälinnoituksen perua. 25
Ylähovin rakennuksista näkyy rakennusten kivijalkoja ja 40 lehmän pian satavuotinen kivinavetan vanha pää. Kilpeenjoen vanhan tien betonisillassa on edelleen kranaatin tekemä reikä pian
seitsemänkymmenen vuoden takaa. Kyrillisillä kirjaimilla tehtyjä varoituspeltejä roikkuu sillan
rakenteissa varottaen tuosta reiästä. Kyöpelin vuoren kanjonissa näkyy tien penkoissa kenttämakasiinien autopaikkoja. Venäläisten välirauhan aikana pystyttämien panssariesteiden kivet ovat
edelleen paikallaan.
Luonto alkaa voittaa, käki kukkuu siellä, kun kevät on. Ja suorastaan raivoisasti. Utelias orava
katselee hiljaista kivellä istujaa. Olisikohan talvisodan syttyessä Antin päivänä 1939 oravanpyörästään ja kehästään vapautetun orkunpojan ties monennen polven jälkeläinen. Murisevatko Karhuvuoren mustat karhut, onko Kukkarovuoren aarre tallella?
Teksti: Antti Pullinen
Kuva-aineisto: Antti Pullisen arkistot
Kirjoittaja on valtiotieteiden maisteri ja tietokirjailija, joka syntyi 1935 Viipurin mlk:n Ylivedellä. Ensimmäinen
evakko alkoi joulukuun alussa 1939 ja toinen kesäkuussa 1944, Hän on toiminut Helsingin Sanomain ja Yleisradion
eduskuntatoimittajana 1960-71 ja kaksi vuosikymmentä Suomen Työnantajain Keskusliiton STK:n tiedotuspäällikkönä, viimeksi Teollisuusviikko - Industriveckan -lehden toimituspäällikkönä.
Tuotanto www.tekijahakemisto.fi tai www.kopiosto.fi/tekijahakemisto
Lainatut teokset:
Oscar Parland: Lumottu tie. WSOY 1992.
Benedickt Zilliacus: Vuoren varjo. Kirjayhtymä 1967.
C. E. Carlson: Nuoren miehen sota. Gummerus 1993.
Martti Uukuniemi: Tykistö taistelussa. WSOY 1952.
Matti Koskimaa: Torjuntavoitto Viipurinlahdella kesällä 1944. WSOY n. 2000.
L. A. Puntila. Kenttäpostia 1944. Tammi 1972.
Täsmennys 2/2012 -lehdessä olleeseen vuoden 2012
kotiseutumatkakertomukseen:
”Venäläiset eivät valloittaneet Talvisodassa Talia ja Repolaa, jotka selvisivät varsin pienin vaurioin
välirauhan ansiosta. Viime hetkellä ennen rauhaa suomalaiset ehtivät polttaa Rapukosken rakennukset.
Jatkosodassa raskaat Tali-Ihantalan taistelut tuhosivat sitten täysin Talin ja Repolan kylät.”
Terveisin Raimo Matikainen
Lisäyksiä insinööri Heikki Reijosen Karjalan kannaksen evakuointia
talvisodassa koskevaan juttuun.
Insinööri Reijonen on toimittanut täydennetyn kirjoituksen viime keväänä pitämäänsä
esitelmään. Täydennetty versio on luettavissa pitäjäseuran internet-sivuilta osoitteesta www.
viipurinpitaja.net.
26
Aikamiehet kansakoulussa
Pahinta varmasti, mitä sota-aikana
siirtokarjalaisille nuorille saattoi tapahtua, oli
koulutodistusten menettäminen. Seuraavassa
Pekka Turtia muistelee, miten saatiin aidoille
todistuksille korvikkeet.
Vuodet kuluivat työelämässä, olin jo
mennyt naimisiinkin. Tuli ajatus, että
lähtisin opiskelemaan teknilliseen kouluun,
mutta eihän minulla ollut kansakoulun
päästötodistusta, joka oli vähimmäisvaatimus.
Veljeni Veikko oli samanlaisissa aatoksissa
opiskelumielessä. Hänen kansakulun
päästötodistuksensa oli jäänyt talvisodan
melskeissä kotiin Karjalaan, eikä mistään
arkistoistakaan löytynyt siitä todisteita.
”Aloitin koulunkäynnin Viipurin
maalaiskunnan Suur-Merjoella. Vuonna 1938
muutimme naapurikylään Rasalahteen, siellä
ei ollut omaa koulua. Kävimme Kiiskilän
koulussa, jonne oli matkaa noin 4,5 km.
Kiiskilän koulu tuhoutui sodissa ja jatkosodan
aikana koulunkäynti jatkui taas naapurikylässä
Merijoella.
Niinpä vuonna 1952 menimme Valkjärven
koulun opettajan Jussi Viidan pakeille, joka
totesi, että tulkaa pojat kouluun. No, mikäs
siinä. Pyöräilimme sovittuna iltana koululle,
jollekin vastaan tulleelle kyläläiselle tuli
kerrottua, että minulta jäi tuo kansakoulu
vähän rempalleen ja Vekan todistus jäi
Karjalaan eikä meillä kummallakaan ole
päästötodistusta, joten olemme menossa
Viidan Jussille kouluun sitä hankkimaan.
Tuli kyläläisille puheenaihetta, että Turtian
aikamiespojat käyvät vielä kansakoulua!
Sodat sotkivat koulukäyntiäni monin tavoin.
Lukukausia jäi kesken, yksi lukukausi
kokonaan käymättä. Vaikka kouluhallitus oli
määrännyt oppilaita siirrettäväksi luokalta
toiselle, minun kohdallani niin ei käynyt
ja jouduin käymään yläkansakoulun toisen
luokan osittain tuplaten. Tämä taas johti siiten,
että päästötodistus jäi saamatta neljännen
luokan jälkeen. Sitten määräykset taas
muuttuivat niin, että päästötodistus saatiin
vasta kaksivuotisen jatkokoulun jälkeen.
Sota sotki taas asian. Karjalasta tuli jälleen
lähtö ja toinen jatkovuosi jäi käymättä, kun
menin töihin. Kansakoulun päästötodistus jäi
kokonaan saamatta.
Jussi kyseli aikaisempia koulunkäyntejämme.
Minullahan oli dokumentteja eri kouluista
jatkokoulun ensimmäisen luokan todistusta
myöten. Vekalla ei ollut mitään. Kävimme
koululla parina iltana, se riitti. Jussi tenttaili
vähän maantietoa ja historiaakin ja pisti
meidät laskemaan muutamia matematiikan
tehtäviä. Yhden muistan ulkoa vieläkin,
kerrottakoon se anekdoottina tässä: ”KalaSameli sai ihmeellisen kalan, pään pituus oli
9 cm, pyrstö oli yhtä pitkä kuin pää ja puolet
ruumiista ja ruumis oli yhtä pitkä kuin pää
ja pyrstö yhteensä. Kuinka pitkä oli kala?!
Tässäpä mietittävää mahdolliselle lukijallekin.
Pyysi Jussi meitä laulamaankin; minä lauloin,
mutta Veka ei ollut laulanut aikaisemminkaan
koulussa, eikä laulanut nytkään. Jussi kuitenkin väitti kuulleensa, että Veka olisi jotain
hyräillyt istuessaan halkokuorman päällä
hevosella ohi ajaessaan, joten laulustakin
voisi vähäisen arvosanan antaa.
Tällaisissa merkeissä sujui nopeutettu
koulunkäynti. Mutta ei se kuitenkaan
Pekka Turtia ongella Valkjärvellä
27
Lähde sinäkin kesämatkalle
Kangasalan Äijälään
18.8.2013
vielä riittänyt, vaan asetuksen nojalla piti
vielä käydä kansakouluntarkastajan luona
mahdollisessa tentissä ja kuultavana.
Niinpä matkustimme opettajan kanssa
yhdessä Helsinkiin Karkkilan piirin
kansakouluntarkastajan August Kärävän
pakeille. Ei tämä enää kuulustelut, kyseli vain,
mihin pojat säästökirjaa tarvitsevat ja taisi
vastata itse, että jatko-opiskeluun tietenkin.
Minä kerroin aikeestani hakea teknilliseen
kouluun ja Veka taisi mainita metsäkoulusta
ja myös teknillisestä. Kärävä taisi tarjota
tupakatkin; minä en polttanut, mutta Jussille ja
Vekalle kelpasi!
Karjalainen kulttuurikeskus Äijälä
Kangasalla on maanlaajuisesti merkittävä karjalaisen ja erityisesti siirtokarjalaisen kulttuurin esittelypaikka, jonka
kokoelmat on koottu siirtoväen lahjoituksina. Kulttuurihistoriallisessa museossa on esillä esim. perinne-esineitä, käsitöitä, valokuvia, maalaustaidetta, 1000
niteen kirjasto ja historiallisia dokumentteja. Näyttelytilat sijaitsevat Äijälän kartanotyyppisen päärakennuksen vintillä
ja pihan aitoissa. Äijälästä voi myös ostaa karjalaisia tuotteita: mm. kirjoja,
adresseja, kortteja ja cd-levyjä.
Näin saimme allekirjoitukset opettajan
ennakkoon kirjoittamaan kansakoulun
päästökirjaan, joka on annettu tutkinnan
perusteella yksityisesti opiskelleelle. Minun
todistuksessani oli muiden huomautusten
kohdassa: ”Käynyt kuusi luokkaa kansakoulua
ja yhden vuoden jatkokoulua. Opinnot
keskeytyneet muuton ja työesteen takia.”
Pitäjäseura tekee Äijälään bussiretken
sunnuntaina 18.8. Lähtö Helsingistä
Kiasman pysäkiltä klo 9.00. Osallistujia
poimitaan mukaan matkan varrelta
ainakin Klaukkalasta, Hyvinkäältä ja
Riihimäeltä. Takaisin Helsinkiin saavutaan klo 18 - 19. Kotimatkan varrella
pysähdytään Iittalan lasikylässä, jossa
on mahdollisuus omakustanteiseen
päiväkahviin. Retken hinta on enintään 50 euroa, johon sisältyy matkat ja
lounas sekä pääsymaksu Äijälään.
Olen kiitollinen opettaja Viidalle asian näin
järjestymisestä. Jussi ja Anna Viidan muutettua
eläkepäivikseen Tampereelle kävin vuosia
myöhemmin vielä heitä siellä tervehtimässä.
Pyrin ja pääsin sitten heti syksyllä 1952
Helsingin teknilliseen kouluun, ja sen jälkeen
muutaman työvuoden kuluttua kävin vielä
ammattikoulujen opettajaopiston ja toimin
opettajana yli 30 vuotta. Nyt olen ollut jo
yli 20 vuotta eläkkeellä. Veka aloitti saman
teknillisen koulun minua vuotta myöhemmin
ja teki elämäntyönsä rakennusmestarina
Helsingissä.
Lisätietoja ja sitovat ilmoittautumiset
31.6. mennessä Heimo Kempille
puhelimitse p. 040 700 4185 tai
sähkö-postitse osoitteeseen
[email protected] Lopuksi voi tässäkin todeta, että ”ei oppi ojaan
kaada, eikä tieto tieltä työnnä”.
Teksti: Pekka Turtia
Teksti ja kuva julkaistu aiemmin Nurmijärvellä vuonna
2009 julkaistussa kyläkirjassa: Valkjärven kylä - tietoa
ja tarinaa.
Äijälän osoite on
Liuksialankuja 33, 36200 Kangasala.
Äijälä Internetissä osoitteessa:
www.karjalanliitto.fi/kangasalankarjalaseura
28
Viipurin pitäjäseuran perinteinen kotiseutumatka
Viipurin maalaiskuntaan 25. - 27.6.2013
Kesän matkakohteina Viipurin lisäksi
ovat entisen Viipurin mlk:n eteläiset kylät.
Ajamme Viipurinlahden itäpuolen rantatietä ja tiestön kunnosta riippuen reitillä mm Nuoraa, Alasommee, Sommee,
Yläsommee ja Porlampi. Pistäydymme
myös Uuraan saaessa sekä Uuraan satamassa jos sinne pääsee. Ajamme mahdollisesti edelleen maalaiskunnan rajan yli
Johannekseen ja tutustumme Koiviston
kirkkoon.
Alustava matkaohjelma
Tiistai 25.6.
• lähtö Lohjan Kirkkokentältä klo
·
07.00, Nummelan linjaportti n. klo
07.30,
• ajo Turunväylää pitkin Ikean pysäkin
·
kautta Kiasman pysäkille n. klo 08.15
• ajo edelleen Porvoonväylää pitkin
·
Loviisan, Karhulan, Kotkan kautta
Vaalimaalle.
• ennen rajanylitystä omakustanteinen
·
lounas Rajahovissa, jossa valuutanvaihtomahdollisuus
• rajan jälkeen matkalaisten valinnan
·
mukaan ostoksilla käynti Viipurin
Veikoissa, Sorvalin valinnassa tai
Carusell-marketissa
• pysähdys Sorvalin hautausmaan
·
muistomerkillä.
• majoittuminen Druzhba hotelliin
·
• päivällinen klo 19.
·
Torstaina 28.6
·
• hotellihuoneiden luovutus n. klo 11
·
• ostoskierros Viipurissa
·
• kotiinpaluu Vaalimaan kautta, ajoreitti on sama kuin menomatkalla
päätyen Lohjalle
Matkanhinta on pitäjäseuran jäsenille 345
euroa + 5 euron toimituskulut kahden (2)
hengen huoneessa ja 395 euroa + 5 euron
toimituskulut yhden (1) hengen huoneessa.
Ei pitäjäseuran jäsenille, ovat vastaavat hinnat 375 euroa/ 425 euroa + 5 euron toimituskulut. Omasta viisumista saa alennusta
40 euroa. Matkan lopullinen hinta riippuu
vielä vahvistamattomista viranomaismaksuista ja hotellihinnoista.
Matkanhinta sisältää bussikuljetukset, majoitukset, hotelliaamiaiset, ryhmäviisumin,
retkikahvit (suolainen ja makea kahvileipä)
kotiseutukierroksella sekä päivälliset Viipuriin tuloiltana ja kotiseutupäivän iltana
Pyöreässä tornissa.
Mukaan ilmoittautuneiden toiveita pyritään
ottamaan mahdollisuuksien mukaan huomioon.
Matkan toteutuminen edellyttää vähintään
36 osallistujaa. Lisätietoja antaa ja matkailmoittautumisia
vastaanottaan ryhmänjohtajana toimiva
puheenjohtajamme Timo Lindroos, p. 0503555471 tai sähköposti timo.lindroos@
luksia.fi
Keskiviikkona 26.6
• kukkatervehdys maaseurakunnan
·
sankarimuistomerkillä Viipurissa
• kotiseutukierros: Nuoraa, Alasom·
mee, Sommee, Uuras, Johannes, Koivisto, Yläsommee kierroksen aikana
nautitaan eväskahvit
• päivällinen ravintola Pyöreässä tor·
nissa klo 20.
Sitovat ilmoittautumiset osoite ja puhelin /
s- posti yhteystietoineen matkanjohtajalle
15.4.2013 mennessä, jonka jälkeen matkatoimistomme lähettää ilmoittautuneille ryhmäviisumi asiakirjat ja matkalaskun. Muista
ilmoittautumisen yhteydessä kertoa mahdolliset ruoka-aineallergiat. Ne koetetaan
ottaa huomioon mahdollisuuksien mukaan.
Tuuha sie mukkaa mukaval reissul!
29
Karjalaiset kesäjuhlat Porissa
14.–16.6.
ja myös kaipauksen tuntein sekä duurissa
että mollissa. Jopa jatsia on tarjolla, Porissa
kun ollaan. Musiikin tiedetään yhdistävän
ihmisiä ja tähän yhteyteen sopii hyvin myös
kesäjuhlien yhteisöllisyyttä korostava slogan
”Sie, mie, myö yhes”.
Kesäjuhlien keskeinen tapahtuma-alue on
Porin Urheilukeskus, jossa sijaitsevaan
urheiluhalliin, Karhuhalliin (Urheilutie 1), on
keskitetty pääosa juhlien palvelupisteistä ja
-tapahtumista. Hallissa tulevat sijaitsemaan
kesäjuhlien kanslia ja infopiste, Karjalan
Liiton esittelyja toimintapiste, seuraavan
kesäjuhlajärjestäjän (Etelä-Karjalan
Karjalaisseurojen piiri ry) esittelypiste,
Karjalaisten Pitäjäyhdistysten Liiton esittelyja toimintapiste, Karjalaisten sukuyhteisöjen
liiton esittelyja toimintapiste, karjalainen
tori, kansallispukunäyttely, nuorten työpajoja,
ruokala, kahvio ja olutravintola. Karhuhallissa
järjestetään myös piirakkakilpailu VIPtapahtumineen ja lauantain juhlatanssit.
Ja vielä tämän lisäksi halliin rakennetaan
esiintymislava, josta tapahtumia juonnetaan ja
jolla esitetään viihteellistä ohjelmaa muiden
tapahtumien ohella. Karhuhallin läheisyydessä,
sisääntulotien varrella, sijaitsee kyykän
kilpailupaikka, jossa ratkaistaan lauantaina
Karjalaseurojen Satakunnan piiri yhdessä
Karjalan Liiton ja Karjalaisen Nuorisoliiton
kanssa järjestää 65. Karjalaiset kesäjuhlat
Porissa viikkoa ennen yöttömän yön juhlaa 14.
– 16.6.2013. Kesäjuhlat eivät ole karjalaisten
yksinoikeus, vaan järjestäjät toivottavat kaikki
karjalaisten ystävien ja karjalaisuudesta
kiinnostuneiden henkilöiden tulevan mukaan
yhteiseen tapahtumaan.
Edellisen kerran kesäjuhlille on kokoonnuttu
Poriin vuonna 2002 ja sitä ennen vuonna
1976. Tässä välissä kesäjuhlat on järjestetty
Satakunnassa Raumalla vuonna 1988. Juhlien
valmistelut Porissa ovat meneillään ja tahti
tiivistyy vielä ennen H-hetkeä.
Järjestelyorganisaatiota johtaa Karjalaseurojen
Satakunnan piirin puheenjohtaja Jouko
Hämäläinen. Kesäjuhlien teemana on Karjalan
Liiton vuositeeman mukaisesti musiikki,
jolla on tärkeä asema eri osatapahtumissa.
Musiikkia esitetään eri tavoin yksittäin ja
yhdessä, niin kevyttä kuin harrasta, ilon
30
15.6. miesjoukkueiden ja naisparien kyykän
Suomen mestarit. Vastaavasti kyykkäkenttien
läheisyydessä sijaitsee Karjalan Maratonin
ja Nuorten Mailin lähtö- ja maalialue,
jolta juoksureitit suuntautuvat Isomäen
virkistys- ja kuntoilureiteille. Kesäjuhlien
urheilutapahtumiin kuuluu myös golf, Karjala
Open, joka järjestetään niin ikään lauantaina
15.6. Yyterissä golf-seura Yyteri Golfin
toimesta.
16.30-17.30 Noita Nytenenä ja Vinkuintiaanit, majoituskoulu
17-18
Muistojen iltakirkko, Keski-Porin kirkko
18-
Ortodoksinen vigilia, Johannes Teologin kirkko
18-19.30
Kansantanssikonsertti, Promenadikeskus
20-21.30
”Kun on tunteet”-teatteriesitys, Porin teatteri
- musiikkiesitys
- Teatteri Piironki
21-23
Bändi-ilta (nuoret), kulttuuritalo Annis
20-00.30
Juhlatanssit/pelimannitanssit, Karhuhalli
22-24
Klubi-ilta, Hotelli Vaakuna
Karjalaseurojen Satakunnan piiri toivottaa
kaikki sekä karjalaiset että muiden heimojen
edustajat tervetulleiksi vuoden 2013
Karjalaisille kesäjuhlille Poriin!
Sunnuntai 15.6.2013
Alustava ohjelma, johon muutokset ovat
mahdollisia
Perjantai 14.6.2013
12-17
Seminaari, Promenadikeskus
18-19.30
Yhteislaulutilaisuus”Maakuntalaulut”, Promenadikeskus
19-21
”Säveliä joella”-risteily, Kokemäenjoki
19-21
Vesidisco kansantanssin tahtiin, Maauimala/Urheilukeskus (nuoret)
21-24
Karjala-jazz, Cafe Jazz
22-
Klubi-ilta, Yyterin Kylpylä
Lauantai 15.6.2013
09-
Karjala Open (golf), Yyterin golfkenttä
10-
Karjalan Maraton ja Nuorten Maili, Urheilukeskus
10-
Kyykkä: Miesten SM-joukkue- ja naisten SM-parikilpailu
Lasten kyykkä: tutustuminen lajiin
10-18
Karjalainen tori, Karhuhalli
10-15
Karjalaisten Pitäjäseurojen Liiton sekä Karjalaisten sukuyhteisöjen liiton näyttely, Karhuhalli
10-13
Karjalaista ohjelmaa, Karhuhallin lava
10-
VIP-piirakkakilpailu, Karhuhalli
10.30-
Aikuisten piirakkakilpailu, Karhuhalli
11-
Lasten piirakkakilpailu, Karhuhalli
12-13
Lasten ja nuorten piirakkapaja, Karhuhalli
10-13
Karjalaista ohjelmaa, Eetun aukio
11-14
Lasten ja nuorten työpajat, Karhuhalli
11-13
Kuorokavalkadi, Promenadikeskus
11-15.30
Ruokailu, Karhuhalli
14.30-16
Avajaisjuhla, jäähalli
31
09-
Ortodoksinen liturgia, Johannes Teologin kirkko
09-15
Karjalainen tori, Karhuhalli
09-15
Karjalaisten Pitäjäseurojen Liiton sekä Karjalaisten sukuyhteisöjen liiton näyttely, Karhuhalli
09.45-
Kunniakäynnit Karjalaan jääneiden vainajien ja sankarivainajien muistomerkeillä, Keski-Porin kirkon kirkkopuisto
10-
Karjalainen messu, Keski-Porin kirkko
11.30-12
Juhlakulkueen järjestäytyminen, Kauppatori
12.00
Juhlakulkueen lähtö Kauppatorilta Urheilukeskukseen
11-15
Ruokailu, Karhuhalli
15-17
Pääjuhla, jäähalli/yleisurheilustadion
Karjala-kortilla alennusta
Karjalan Liiton jäsenenä ja Karjala-kortin haltijana
saat alennuksen lähes kaikkien kesäjuhlatapahtumien
pääsymaksuista. Alennuksen voit saada vain omalla
jäsenkortillasi esittämällä kortin pääsylipun ostamisen
yhteydessä. Muista itse ja muistuta läheisiäsi ottamaan
Karjala-kortti mukaan kesäjuhlamatkalle. Pääsylippujen
hintatiedot julkistetaan viimeistään huhtikuussa.
Lähde: Karjalaseurojen Satakunnan piirin internetsivut
Karjalan Liiton Vuoden ruoka ja leivonnainen
Sakkolan täytetyt porsaat ja mustikkapullat ovat Karjalan Liiton vuoden ruoka ja
leivonnainen
Vuoden ruoan ja leivonnaisen valinnan
perusteina on tänä vuonna mm. se, että
ruoka soveltuu hyvin tarjottavaksi isollekin
ruokailijajoukolle. Se sopii vaikkapa
seurojen tilaisuuksiin ja pitäjäjuhliin. Mutta
Sakkolan täytetyistä porsaista saa myös
maistuvan aterian kotoiseen ruokapöytään.
Mustikkapulla on helppo tarjottava
monenlaisiin kahvituksiin.
Maizena-suuruste
mustapippuria
mustaherukkahyytelöä
karpalohyytelöä
Hienonna sipulit ja kuullota kattilassa
kuumennetussa öljyssä. Lisää punaviini,
lihalientä ja keitä lientä hetken aikaa kokoon.
Lisää mausteet. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää
Maizena-suuruste hyvin sekoittaen. Kiehauta
kastike, tarkasta maku ja lisää karpalo- ja
mustaherukkahyytelö.
Karjalan Liiton naistoimikunta tekee valinnan
vuosittain. Valinnalla halutaan tuoda esille
karjalaista ruokaperinnettä ja kannustaa tämän
päivän kotikokkeja tutustumaan karjalaisen
keittiön monipuolisuuteen.
Mustikkapullat, n. 24 kpl
5 dl vettä
50 g hiivaa
1 muna
1 ½ dl sokeria
1 tl suolaa
1 tl kardemummaa
175 g laktoositonta margariinia
n. 16–18 dl vehnäjauhoa
Sakkolan täytetyt porsaat
600 g porsaan ulkofileetä
suolaa, pippuria, rosmariinia ja timjamia
omenalohkoja ja luumua
lihalientä
Leikkaa porsaanfileestä tai paistista pieniä
pihvejä. Nuiji ne muovin välissä. Mausta ja
täytä ne. Kierrä rullalle ja sulje hammastikulla.
Ruskista pannulla ja kypsennä uunissa. Ennen
tarjolla laittamista poista hammastikut. Tee
liemestä kastiketta.
Päälle:
300 g mustikoita (pakaste)
1 ½ dl hillosokeria
5 rkl perunajauhoa
1 kananmuna voiteluun
Sakkolan porsaspihvien kanssa maistuu
punaviinikarpalokastike. Sen valmistat
mustaherukka- ja karpalohyytelöstä.
Lisää haaleaan veteen hiiva ja sulatettu
margariini, kananmuna ja mausteet. Alusta
vehnäjauhoilla taikinaksi. Anna taikinan
nousta pyyhkeen alla kaksinkertaiseksi.
Leivo taikinasta 24 pyöreää pullaa pellille.
Anna nousta. Sekoita sillä aikaa täytteen
aineet. Painele lasin pohjalla pullan keskelle
syvennys. Voitele pullan reunat munalla ja jaa
täyte syvennyksiin. Paista pullat 225 asteessa,
uunin keskitasolla noin 12 minuuttia.
Punaviinikarpalokastike
2 salottisipulia
1 rkl öljyä
2 dl punaviiniä
2 dl lihalientä
1 rkl tuoreita rosmariinin lehtiä silputtuna ja
timjamia
1 rkl sinappia
Lisätietoja Karjalan Liitosta: p. (09) 7288 170,
[email protected]
32
Kirjauutisia
Suojärven pitäjähistoria Karjalan Liiton vuoden pitäjäkirjaksi
Suojärven pitäjän historiaa esittelevä Omal
mual – vierahan mual III-IV -teos on valittu
Karjalan Liiton tämän vuoden pitäjäkirjaksi. Kirjat on toimittanut FT Tapio Hämynen,
julkaisija on Suojärven Pitäjäseura ry.
Teos on kaikkia elämän alueita käsittelevä
esitys, ja siinä on tulkintaa siitä, miten
Suojärvestä vuosisatojen aikana kehittyi
omaleimainen alue, jonka kansankulttuuri
poikkesi vielä talvisodan alla merkittävästi
muusta Suomesta.
Valinnan teki Karjalan Liiton puheenjohtaja
Marjo Matikainen-Kallström. Valinnan
perusteena on, että molemmat teokset ovat
asiantuntevia ja yksityiskohtaista tietoa
antavaa, mutta myös helposti luettavaa. Sisältö
tuo esille suojärveläisen ja rajakarjalaisten
elämäntavan ja erityispiirteet ja Laatokan
Karjalan historiaa laajemmastikin. Teos on
tietokirja, jonka eri kappaleet sopivat myös
erikseen luettavaksi.
Kirja on oiva tietokirja ja palvelee esimerkiksi
niitä, jotka ovat kiinnostuneet Suojärvestä,
rajalla asumisen uhkista ja mahdollisuuksista,
ortodoksisesta kulttuurista ja karjalan kielestä.
Historian viimeisessä, neljännessä osassa
on uusi näkökulma luovutetun Karjalan
historiantutkimukseen. Siinä kerrotaan
suojärveläisten vaiheista sodanjälkeisessä
Suomessa sekä siitä, miten suojärveläisistä
tyhjentynyt Suojärven alue talvisodan ja
jatkosodan jälkeen asutettiin, miten kolhoosit
ja sovhoosit rakennettiin ja millainen
toimeentulo uudella ”suojärveläisellä”
maataviljelevällä väestöllä oli.
Pitäjäkirjakisaan osallistui tänä vuonna
kahdeksan Karjalan pitäjiin liittyvää teosta.
Vuoden pitäjäkirjavalinnalla Karjalan Liitto
haluaa tuoda esille runsasta ja laadukasta
Karjalaan liittyvää julkaisutoimintaa.
Teollisuus pohjautui alueen entisten
teollisuuslaitosten varaan. Neuvostoliiton
romahduksen jälkeen elämä Suojärvellä oli
rakennettava jälleen uudelleen. Kolhoosit
lopetettiin ja vähitellen myös sovhoosien
kannattavuus heikkeni. Jäljelle jäivät
teollisuus ja metsänhakkuut ja nyt niidenkin
tulevaisuudennäkymät ovat heikot. Kirjassa kerrotaan myös, miten suojärveläiset
asutettiin maanhankintalailla Suomeen ja
mikä tilanne asutusalueilla tällä hetkellä on ja
miten ortodoksiseen uskoon ja karjalan kieleen
perustuva identiteetti on muuttunut.
Vuoden karjalainen pitäjäkirja on
kaksiosainen Suojärven pitäjähistoria, Omal
mual – vierahal mual (III) ja Vierahal mual
– omal mual (IV).
Suojärven Pitäjäseura aloitti vuonna 2007
innovatiivisen ja suuren pitäjähistorian
kirjoittamishankkeen jatkoksi aiemmille
historiateoksille, Suojärven historia I ja II,
jotka oli julkaistu jo 1960-luvulla.
Vuoden karjalaiseksi pitäjäkirjaksi
valittu kaksiosainen Oma mual, vierahal
mual/ Vierahal mual, omal mual -teos on
kahdenkymmenen asiantuntijan yhteistuotos.
Asiantuntijat ovat tutkineet muun muassa
rajaprobelmatiikkaa, ortodoksista ja
kalevalaista kulttuuria, karjalan kieltä,
suojärveläisiä sukuja, nimiä ja rakennuksia.
Molemmissa osissa on myös kerrottu, mikä
merkitys on ollut luonnonvarojen, kuten
metsän ja järvimalmin hyödyntämisen
muutoksista sekä rajalla asumisesta
vuosisatojen kuluessa. Miten luonnonvarat ja
raja ovat muovanneet suojärveläisten elämää
ja kulttuuria.
33
Suojärven historiassa tulee esille myös se,
että karjalan kielen opetus aloitettiin ItäSuomen yliopistossa ja kieli sai valtiovallan
myöntämän vähemmistökielen aseman vuonna
2009. Omal mual – vierahal mual (Suojärven
historia III) ja Vierahal mual – omal mual
(Suojärven historia IV) auttavat ymmärtämään,
miksi karjalan kieli ei koskaan noussut
kirjakieleksi, vaikka esimerkiksi Suojärvellä
sitä puhuttiin pääkielenä talvisotaan saakka.
Omal mual – vierahal mual (Suojärven
historia III)
Vierahal mual – omal mual (Suojärven
historia IV)
Toimituskunta
Reino Kononen (pj.), Sulo Naakka (siht.),
Tapio Hämynen (toimittaja), Kirsti Kuutti,
Heikki Makkonen, Senni Timonen
Lisätietoja : Karjalan Liitto / Mervi Piipponen, p.( 09)
7288 1714, [email protected], Saija
Pelvas, p. (09) 7288 1715, [email protected]
34
H A L LI TUK SEN YHT E YST IE DOT 2013
Timo Lindroos
Peräläntie 115, 03220 Tervalampi
puh. (09) 222 4823, 050 355 5471
[email protected]
puheenjohtaja
Päivi Putkonen-Hegazi
Koulunummentie 101
03790 VIHTIJÄRVI
puh. 040 593 5923
[email protected]
Maria Heiskanen
Kirstinmäki 17 E 96, 02760 Espoo
puh. 0500 850 049
[email protected]
Riitta Stirkkinen
Steniuksentie 39 B 16
00320 Helsinki
puh. 050 560 2567
[email protected] tai riitta.
[email protected]
Marja-Leena Evinen
Korsontie 22 A 7, 01450 Vantaa
puh. (09) 851 3882, 050 492 7337
[email protected]
varapuheenjohtaja
Päivi Salo
Graniittitie 10, 01840 Klaukkala
puh. 040 848 6897
[email protected]
taloudenhoitaja
Aulis Juvonen
Klaukkalantie 59, 01800 Klaukkala
puh. 050 595 4814
[email protected]
jäsensihteeri
Anne Uotinen
Aino Acktén tie 1 A 6, 00400 Helsinki
puh. 050 540 2245
[email protected]
sihteeri
Heimo Kemppi
Uudenmaankatu 557 C 19, 05830
Hyvinkää puh. 040 700 4185
[email protected] Muutokset jäsentietoihin:
Kaarina Manni
Saukkolantie 432, 08500 Lohja
puh. (019)) 333 375, 040 754 6891
pääemäntä
Jos
o osoitteesi muuttuu
o haluat liittyä jäseneksi tai
o päättää jäsenyytesi seurassamme
ole hyvä ja ota yhteyttä jäsensihteeri
Aulis Juvoseen.
Liisa Munsterhjelm
Friisiläntie 49, 02240 Espoo
puh. 040 840 0152
[email protected]
tiedottaja
Auliksen tavoitat numerosta
050 595 4814 tai sähköpostitse
[email protected]
35

Lehti 2013/1 - viipurinpitaja.net.

Transcription

Similar documents

VIIPURI Ryhmämatkat alk. 8 hlöä junalla 1.10. - Matka

SODAN RATKAISUPAIKAT 9.- 11.6.2014

Manssilan kirkkonäyttelyn juliste 3

VIIPURIN PITÄJÄLÄINEN

VIIPURIN PITÄJÄLÄINEN

Lehti 2014/2 - Viipurin pitäjäseura

Lehti 2010/1 - viipurinpitaja.net.

Lehti 2013/2 - Viipurin pitäjäseura

Sotaveteraani 3/2014 - Suomen Sotaveteraaniliitto ry

Jäsenlehti 1/2011 - Kuopion Pursiseura ry

LAARI 2010 - Suomen maatalousmuseo Sarka

Sisällys – Innehåll

Vuoksenrantalainen 2013

KONSTAN JALANJÄLJILLÄ

www .johannestakanenseura.fi

SAKARI SIPPOLAN JATKOSOTA - Suomen Sotaveteraaniliitto ry