Hetkinen 1/2015

Transcription

Hetkinen 1/2015
JYVÄSKYLÄN VALMETIN ELÄKELÄISET RY:N
JÄSENTIEDOTE No 1-2015
Sisällysluettelo
PUHEENJOHTAJAN PALSTA
3
ESITYSLISTA
4
VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2014
5
Vuoden 2014 tapahtumia
8
TULOSLASKELMA JA TASE
10
Esimakua Karibian risteilyltä
19
Teatterimatka Kuopion kaupunginteatteriin
22
LAINAHÖYHENISSÄ
23
JOULUA JÄÄSKELÄSTÄ
24
NISKAVUOREN NAISET
25
RYHTIÄ ARKEEN JA UUSIA TUTTAVUUKSIA
26
LIIKUNTARYHMISSÄ
PIRUNPELTO
28
Rautpohjan moottorikerho
32
SYYSPIKKUJOULU RISTEILY
34
HALLITUS 2015
36
Tulevia tapahtumia ja matkoja
37
JÄSENREKISTERI- JA JÄSENMAKSUASIAA
38
KOKOUSKUTSU
40
Yhdistyksen 46. toimintavuosi
Toimitus ja kuvat: Valtteri Ahonen, Martti Tervakari, Riitta Ojala, Jukka
Martikainen, Pekka Niemi, Pentti Jääskeläinen, Teppo Kananen, Toimi
Tamminen, Inga Kurikka, Sirpa Koponen, Maija Ahonen, Ritva Herranen,
Seppo Heinänen
Kansikuva: Martti Tervakari
Taitto: Bittikorjaamo Oy
Painopaikka: Kirjapaino ÄSSÄ Oy
Jyväskylän Valmetin Eläkeläiset ry Rekisteröity 21.1.1970
Yhdistysrekisterinumero 110.907
2
PUHEENJOHTAJAN PALSTA, KEVÄT 2015
Hyvää alkanutta vuotta 2015
Jyväskylän Valmetin Eläkeläisille on muodostunut keskeinen paikka kokoontua
Sepänkeskuksessa. Siellä pidetään yhdistyksen kuukausikokoukset, kuoroharjoitukset
ja joogatunnit. Vuosi 2014 oli toiminnallinen ja tapahtumarikas. Erilaisia tapahtumia
oli yli 30 ja lisäksi oli säännölliset kuntosaliharjoitukset Killerillä, vesijumppa
Laajavuoressa, jooga Sepänkeskuksessa ja muutakin kunnonkohotusta kuten tanssia.
Pörriäiset kävivät laulamassa vanhusten päiväkeskuksissa ja sotaveteraanien luona
useamman kerran.
Vanhuslaki eli laki ”ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden
sosiaali- ja terveyspalveluista” astui voimaan 1.7.2013. Kunnassa tulee olla ajantasainen
ikääntyneen väestön vanhuspalvelulain mukainen hyvinvointisuunnitelma. Tähän lakiin
liittyy myös paljon erilaisia suosituksia. Esimerkiksi 70 vuotta täyttäville henkilöille
tehdään terveystarkastus.
Ikääntyneen väestön omavastuu ja läheisten roolit tulevat korostumaan ja
mahdollistamaan yksilöllisyyden. Hoitopaikkoja poistetaan ja kotihoitoon panostetaan
enemmän. Kotihoidon palkkioihin ja hoitajien jaksamiseen ei ole kuitenkaan kiinnitetty
tarpeeksi huomiota.
Jyväskylän kaupunki panostaa esim. uimahallin edullisiin sisäänpääsylippuihin yli 65
vuotiaiden osalta saadakseen iäkkäät liikkeelle nostamaan kuntoaan. Tällä toivotaan
tietysti kulujen pienenemistä myöhäisemmässä vanhuusiässä.
Toisaalta valtiovalta vähentää tukeaan iäkkäiltä pienentämällä eläkkeiden
indeksikorotuksia ja perimällä 6-7% korkeampaa veroa kuin työtä tekeviltä
veronmaksajilta. Välillä tuntuukin, että nuoret, jotka näitä vähennyksiä ajavat, eivät
huomaa, että ne osuvat heidän omaan nilkkaansa. Valtiovalta miettii myös, kuinka he
pääsisivät käsiksi iäkkäiden maksamaan ja sijoitustoiminnalla kertyneeseen säästöön,
joka on noin 160 miljardia. Suomen budjetti on noin 50-60 miljardia.
Jäsenkyselyssä tiedusteltiin uusia ajatuksia yhdistyksen toimintaan. Vastanneita oli
14,7%. Nyt ollaan toteuttamassa toivottuja ATK- ja kokkikursseja.
Huolehtikaa itsestänne ja ystävistänne ja tuokaa heidätkin kuntoilemaan.
Muistakaa testata palohälyttimenne ja muuttaa salasananne.
Hyvää kevään odotusta ja rentouttavaa kesää!
Toimi Tamminen
Hallituksen puheenjohtaja
3
ESITYSLISTA
Aika Keskiviikko 18.03.2015, klo 12:15
Paikka Sepänkeskus, Kyllikinkatu 1
1 Kokouksen avaus
- puheenjohtaja Toimi Tamminen
2 Valitaan kokousvirkailijat
- puheenjohtaja ja sihteeri
- 2 pöytäkirjantarkastajaa ja 3 ääntenlaskijaa
3 Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys
5 Esitetään vuosikertomus toimintavuodelta 2014,
sekä tilit ja toiminnantarkastajien lausunto
6 Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden
myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille
7 Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
8 Kokouksen päättäminen
Tervetuloa
Hetkinen! tulee joka talouteen vain yhtenä numerona, mikäli
haluat molemmille jäsenille oman, ilmoita siitä jäsensihteerille.
4
VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2014
Toimintavuotemme 2014 oli vilkas ja jäsenet osallistuivat kiitettävästi kokouksiin, teattereihin, matkoihin ja tapahtumiin.
Suosittuun Umpimähkään pääsivät kaikki halukkaat osallistumaan. Elokuussa järjestimme perinteiset iltapäivätanssit Kuikan lavalla.
Kuukausikokouksissa oli ulkopuolisia vierailijoita, jotka alustivat mielenkiintoisista aiheista ja niiden pohjalta virisi vilkasta keskustelua.
Useita yhdistyksemme jäseniä nukkui pois vuonna 2014. Valitettavasti saamme vain
satunnaisesti tietoja jäsentemme poismenosta, koska aina heidän omaisensa eivät ole
tietoisia vainajan jäsenyydestä yhdistyksessämme, eivätkä siitä syystä huomaa ilmoittaa tapahtuneesta yhdistykselle. Joulukuun kokouksessa hiljennymme poismenneitten
jäsentemme muistolle.
JÄSENISTÖ
Jäseniä
31.12.2014
uusia liittyi
856 henkilöä
65 henkilöä
TOIMIHENKILÖT
Hallituksen puheenjohtaja
Hallituksen varapuheenjohtaja
Sihteeri
Jäsensihteeri
Rahastonhoitaja
Toimi Tamminen
Raimo Laitinen
Inga Kurikka
Sirpa Koponen
Pentti Jääskeläinen
Varsinaiset toiminnantarkastajat
Antero Ahlroos
Pentti Nupponen
Toiminnantarkastajien varahenkilöt
Mikko Helkala
Raimo Linna
Hallituksen jäsenten kokousaktiivisuus
Valtteri Ahonen 8, Seppo Heinänen 7, Tuula Hietanen 9, Pentti Jääskeläinen 9, Sirpa
Koponen 9, Inga Kurikka 9, Raimo Laitinen 9, Hannu Mäntylä 9, Pekka Niemi 9, Riitta
Ojala 9, Reijo Paananen 9, Yrjö Saranpää 8, Toimi Tamminen 8 ja Martti Tervakari 9.
YHDISTYKSEN MUU EDUSTUS
Valmetin Eläkeläisyhdistysten neuvottelukunta.
Hallitus valitsee edustajat kevät- ja syysristeilyllä pidettävään kokoukseen.
5
Jyväskylän kaupungin vanhusneuvosto
Varsinainen jäsen Toimi Tamminen ja varajäsen Hannu Mäntylä.
Heidän toimikautensa on 2013-2016 eli sama kuin kunnallisten
lautakuntien.Vanhusneuvosto kokoontuu tarvittaessa, kuitenkin
vähintään 8 kertaa vuodessa.
Sepänkeskuksen talotoimikunta
Yhdistyksen edustaja Hannu Mäntylä. Hän toimii talotoimikunnan puheenjohtajana.
Kokous pidetään kuukausittain.
TALOUS
Yhdistyksen talous on ollut vakaa toimintavuoden aikana.
Yhdistystämme ovat tukeneet
Valmet Technologies on tukenut toimintaamme jäsenmäärään perustuen.
Sammonkadun säätiö on tukenut Pörriäisten toimintaa.
Yhdistyksen sääntömääräiset varsinaiset kokoukset
Kevätkokous 19.3.2014 Sepänkeskuksessa läsnä 148 jäsentä.
Hyväksyttiin vuosikertomus 2013 ja vahvistettiin tilinpäätös sekä
Myönnettiin tili- ja vastuuvapaus tilivelvollisille.
Syyskokous 19.11.2014 Sepänkeskuksessa läsnä 176 jäsentä.
Valittiin puheenjohtaja, hallitus ja toiminnantarkastajat vuodeksi 2015.
Vuoden 2015 jäsenmaksuksi päätettiin 10,00 eur/jäsen.
Vahvistettiin vuoden 2015 toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio.
Yhdistyksen lauluryhmä PÖRRIÄISET
Kuoron johtaja ja säestäjä harmonikkataiteilija Erkki Autio.
Kuoron kokoonkutsuja Mikko Hiekkanen.
Laulajat
Ahlroos Aimo, Autio Erkki säestäjä, Halttunen Helena, Hiekkanen Mikko, Hiekkanen
Raili, Johansson Väinö, Kallio Olga, Mäkinen Unto, Ohra-aho Pirkko, Pelkonen Erkki.
Pietikäinen Anja, Raatikainen Toini, Tuomainen Sylvi
6
Esiintymiset
- kuukausikokouksissa
- kevät- ja syysristeilyllä
- pikkujoulussa Jääskelässä
- vanhusten päiväkodeissa ja päiväkeskuksissa
Kuukausikokouksissa ja matkoilla on esiintynyt
lausuntataiteilija Liisa Mansikkaviita.
KIITOKSIA kaikille toimintaamme osallistuneille yhdistyksen jäsenille.
Yhdistyksemme toimintaa ovat tukeneet Hetkinen lehden mainoksilla ja
arpajaispalkinnoilla seuraavat yritykset;
Digitalkkari.net - MarkoKauppinen, Juhlatalo Juurikkasaari, Jussi Roponen, Kartano
Kievari, Keskisuomalainen, Keski - Suomen Osuuspankki, Keskuskulman Kukka ja
Hautaustoimisto, Killerin Liikuntakeskus, Kirjapaino ÄSSÄ, Kuikan pienviljelijäyhdistys ry, Kukkumäen Teboil/Roil Oy, Kuokkalan Hierontapalvelu, Kyllön Apteekki,
Kylpylähotelli Rantasipi Laajavuori, LähiTapiola, Matkatoimisto Töysä, Parturi-Kampaamo Anne Kuukkanen, Parturi Kampaamo Hiusote, Pohjolan Matka, Polar Entertainment Group, Prisma Seppälä, Rautpohjan Moottorikerho, Säästöpankki Optia, Teatteri
Eurooppa Neljä, Valmet Technologies, Valtra Oy Ab ja Villa Jääskelä.
KIITÄMME mainittuja yrityksiä ja yhteisöjä myötämielisestä
suhtautumisesta toimintaamme kohtaan ja toivomme jäsenistömme
ottavan heidät huomioon hankinnoissaan.
HALLITUS
KOTIRUOKALOUNAS
NOUTOPÖYDÄSTÄ
ARKISIN
10 - 14
Ruokalista: www.teboilkukkumaki.fi
I
Teboil K
ukkum
äki.
KUKKUMÄENTIE 31 JYVÄSKYLÄ
014 - 338 1900
www.teboilkukkumaki.fi
7
Vuoden 2014 tapahtumia
Kuukausikokoukset
15.1
19.2
19.3
16.4
21.5
17.9
15.10 19.11
17.12
Professori Taina Rantanen Jyväskylän yliopisto
aiheena ”vanhoissa on voimaa ja on edelleen”
Taikuri Jore Sohlman
Sääntömääräinen kevätkokous
Säästöpankki Optian edustajat paikalla
Asiakaspalvelupäällikkö Ulla Herranen
Keskisuomalainen, sähköiset palvelut
Kirjailija Aino Suhola, sana on vapaa Ilo Bändi toisenlaiset frendit
Komisario Jari Lindholm aiheena ”Tietoa,taitoa,turvaa”
Sääntömääräinen syyskokous, vierailija Raimo Peltovuori
JKL:n Sydänyhdistyksestä aiheena ”yksi sydän”
Perinteinen joulunalus kokous. Hartaushetki
vs. kirkkoherra Harri Romar Laukaan srk Tapahtumat
3.1
Wienin matkan info. Pohjolan Matkan edustaja
Liisa Kovanen ja opas Kirsi Hytönen
17.1 Teatterin kulissikierros
17.1 Kauppa-Lopo JKL teatterissa 28.1 Naisten iltapäivä Sepänkeskuksessa
2-7.2 Kuntoloma Siilinjärvellä
12.2 Vierailu Linnavuoren tehtaalla
15.2 Karstulan Mieslaulajien konsertti
18.3 Ulkoilupäivä Sarvenperällä
25-26.3 Valmettien yhteinen kevätristeily Tukholmaan
3.4
Teatterin kulissikierros
3.4
Kauppamatkustajan kuolema JKL teatterissa
8
henkilöä
134
128
148
117
155
126
130
176
182
henkilöä
53
28
120
20
32
56
57
51
89
25
61
7-12.4 Wien ja Bratislava matka
24.4 Tanssihetki
6-8.4 Operettimatka Tallinnaan
25.6 Venekosken kesäteatteri Katri Helena-eli kuu järven yllä
10.7 Umpimähkä 24.7 Aploditeatteri ”Kätkäläinen”
30.7 Heinolan kesäteatteri ”Ilmasta rahaa”
6.8 Teatteri Eurooppa Neljä Road-musikaali 11-14.8Ahvenanmaan matka
20.8 Iltapäivätanssit Kuikan lavalla
4.9 Pyhä-Häkin luonnonpuisto
13.9 Karstulan Mieslaulajien konsertti Aploditeatterissa
10.10 Kuopion teatterissa ”Helene S. – rakkaudella”
4-5.11 Valmettien yhteinen syys-/pikkujouluristeily Tukholmaan
12.11 Karibian matkan info Liisa Kovanen Pohjolan Matka ja Loistoristeilyjen edustaja
13.11 Lainahöyhenissä JKL teatterissa 24-29.11 Kuntoloma Summassaaressa
27.11 Pikkujoulu Jääskelän tilalla
4.12 Niskavuoren naiset JKL teatterissa
12.12 Harjun Laulun joulukonsertti
56
13
65
64
102
10
50
38
50
16
9
61
90
47
60
23
159
55
15
Kaikki matkat Pohjolan Matkasta!
Matkapalvelu ja tilausajot
luotettavasti ja laadukkaasti!
* tilausajot ammattitaidolla ympäri Suomea ja
maailmalle
* matkatoimistopalvelut ja matkapaketit
* ryhmämatkat toiveiden mukaan
* lomamatkat Eurooppaan ja etelän lämpöön
Kauttamme myös majoitusvaraukset, juna-, laiva- ja
lentoliput sekä Venäjän viisumit. Osasta matkoistamme S-Etukortilla Bonusta.
WWW.POHJOLANMATKA.FI
MATKAT 0201 303 304 / [email protected]
BUSSIT 0201 303 329 / [email protected]
Puhelut kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min, matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min.
9
Jyväskylän Valmetin Eläkeläiset ry
TASE
VASTAAVAA
Pysyvät vastaavat
Aineelliset hyödykkeet
Sijoitukset
Pysyvät vastaavat yhteensä
Vaihtuvat vastaavat
Muut saamiset lyhytaik.
Rahat ja pankkisaamiset
Vaihtuvat vastaavat yhteensä
31.12.2014
31.12.2013
172,87
100,00
272,87
230,50
100,00
330,50
200,00
22 770,27
22 970,27
173,73
27 784,80
27 958,53
------
-----23 243,14
28 289,03
======
======
VASTATTAVAA
Oma pääoma
Rahastot
Ed. tilikausien yljäämä-(alij.
Tilikauden ylijäämä (alijäämä)
Oma pääoma yhteensä
Lyhytaikainen
muut lyhytaikaiset velat
Lyhytaikainen yhteensä
------
9 100,00
7 856,91
2 201,23
19 158,14
9 100,00
8 965,25
-1 108,34
16 956,91
4 085,00
4 085,00
11 332,12
11 332,12
-----23 243,14
28 289,03
======
======
1.1. - 31.12.2014 1.1. - 31.12.2013
10
A
s
i
a
k
a
s
o
m
i
s
ta
j
a
,l
äh
d
em
uk
a
a
nm
a
tk
a
l
l
e
!
L
i
s
äti
e
d
o
to
p
.
fi/
k
e
s
k
i
s
uo
m
ita
ik
o
n
tto
r
i
s
ta
.
*P
i
k
k
ul
o
m
a
n
e
nT
a
m
p
e
r
e
e
l
l
ak
e
to18.
19.
3./I
h
m
i
s
e
no
s
a
M
a
tk
a
nh
i
n
ta215 €/
h
l
ö.I
l
m
o
i
tta
ud
u 13.
2.m
e
n
n
e
s
s
ä.
*T
ur
unK
a
s
v
i
ti
e
te
e
l
l
i
n
e
np
uuta
r
h
aj
am
i
n
i
r
i
s
te
i
l
yti
k
e5.
-6.
5.
H
i
n
ta165 €/
h
l
ö 2 hh
yti
s
s
ä.I
l
m
o
i
tta
ud
u 1.
4.m
e
n
n
e
s
s
ä.
*U
p
e
aP
i
e
l
i
s
e
nk
i
e
r
r
o
sti
to9.
11.
6.
H
i
n
ta485 €/
h
l
ö.I
l
m
o
i
tta
ud
u to30.
4.m
e
n
n
e
s
s
ä.
Asiak
asomis
taja
ma
tk
ojenv
as
tuullinenma
tk
a
njärjes
täjä onM
a
tk
a-V
ekk
a.I
l
m
o
i
tta
utum
i
s
e
tm
a
tk
o
i
l
l
e
puhelimitse0201204411,0201204413 ja0201204415 tais
ähk
öpos
titsejyv
askyla@ma
tk
a-v
ekk
a.fi
M
a
tk
a
V
e
k
a
nto
i
m
i
s
tosijaitseeJyv
äskylänk
esk
us
tas
s
aF
or
u
m-k
au
ppak
esk
ukses
s
a,K
au
ppak
a
tu22.
Muis
tam
y
ösmuut paik
alliset r
aha
na
rv
oiset edut! Jyv
äskylänk
au
pu
nginte
a
tteri,P
eu
r
u
nga
nkyl
p
ylä,
Laaja
vuor
enkyl
p
ylä japaljonmuuta.N
a
p
p
a
ao
m
a
s
i
!
Y
h
d
e
s
s
äh
y
v
ä tu
l
e
e
.
11
TULOSLASKELMA
1.1.-31.12.2014
Varsinainen toiminta
Tuotot
Tuotot
Tuotot yhteensä
Kulut
Poistot
Muut kulut
Kulut yhteensä
1.1.-31.12.2013
277 432,55
277 432,55
87 019,10
87 019,10
-57,63
-285 155,09
-285 212,72
-76,83
-98 299,79
-98 376,62
------
------7 780,17
-11 357,52
8 443,36
8 443,36
8 033,36
8 033,36
Tuotto-/Kulujäämä
Varainhankinta
Tuotot
Varainhankinta yhteensä
------
-----663,19
-3 324,16
96,01
-377,97
-281,96
170,68
-414,86
-244,18
Tuotto-/Kulujäämä
Sijoitus- ja rahoitustoiminta
Tuotot
Kulut
Sijoitus- ja rahoitustoiminta yhteensä
------
-----381,23
-3 568,34
1 820,00
2 460,00
Tuotto-/Kulujäämä
Yleisavustukset
-----Tilikauden tulos
-----2 201,23
-----Tilikauden ylijäämä (alijäämä)
-----2 201,23
======
12
-1 108,34
-1 108,34
======
Villa Jääskelä
Luonnollisesti
Tule Villa Jääskelään nauttimaan henkilökohtaisesta palvelusta,
historiallisesta maalaismiljööstä.
Villa Jääskelän minikylpylä tarjoaa hyvän olon altaita ja saunoja
yksityiseen käyttöön.
Päärakennuksen salit on luotu luovaan päätöksentekoon.
Tallin ylisillä sijaitsevat 150 hengen juhlatilat,jossa onnistuu niin
häät, sukujuhlat kuin isot yritystilaisuudet. Ylisten välittömässä
yhteydessä olevalla tunnelmallisella tallin terassilla on tilaa 200
hengelle.
Rantasaunalla voit nauttia kauniista kesäilloista ja vilvoitella
terassilla Päijänteen rantamaisemassa.
Tulkaa koko työyhteisön voimin tai pienellä tiimillä – me takaamme
toimivat palvelut.
Jääskeläntie 214, 40800 Vaajakoski
www.villajaaskela.fi [email protected] puh. 020 777 0600
13
Jyväskylän Valmetin Eläkeläiset ry
TASE
VASTAAVAA
Pysyvät vastaavat
Aineelliset hyödykkeet
1121 tietojenkäsittelylaitteet
1122 muu kalusto
Aineelliset hyödykkeet yhteensä
Sijoitukset
1200 osuudet ja osakkeet
Sijoitukset yhteensä
Pysyvät vastaavat yhteensä
Vaihtuvat vastaavat
Muut saamiset lyhytaik.
1520 siirtosaamiset lyhytaik.
Muut saamiset lyhytaik. yhteensä
Rahat ja pankkisaamiset
1710 k-s op 529002-5197892
1720 k-s op
Rahat ja pankkisaamiset yhteensä
Vaihtuvat vastaavat yhteensä
31.12.2014
31.12.2013
106,43
66,44
172,87
141,91
88,59
230,50
100,00
100,00
272,87
100,00
100,00
330,50
200,00
200,00
173,73
173,73
9 770,27
13 000,00
22 770,27
22 970,27
17 113,80
10 671,00
27 784,80
27 958,53
------
-----23 243,14
======
VASTATTAVAA
Oma pääoma
Rahastot
2010 Yhdistyspääoma
Rahastot yhteensä
Ed. tilikausien yljäämä-(alij.
2020 ed. tilikausien yli/alijäämä
Ed. tilikausien yljäämä-(alij. yhteensä
Tilikauden ylijäämä (alijäämä)
Oma pääoma yhteensä
Lyhytaikainen
muut lyhytaiakaiset velat
2450 siirtovelat lyhytaik.
muut lyhytaiakaiset velat yhteensä
Lyhytaikainen yhteensä
-----14
28 289,03
======
9 100,00
9 100,00
9 100,00
9 100,00
7 856,91
7 856,91
2 201,23
19 158,14
8 965,25
8 965,25
-1 108,34
16 956,91
4 085,00
4 085,00
4 085,00
11 332,12
11 332,12
11 332,12
------
23 243,14
28 289,03
======
======
1.1. - 31.12.2014 1.1. - 31.12.2013
15
TULOSLASKELMA
1.1.-31.12.2014
Varsinainen toiminta
Tuotot
Tuotot
3100 retkeilytuotot
3101 Virkistystapahtumat
3200 mainostulot
3225 arpajaistuotot
Tuotot yhteensä
Tuotot yhteensä
Kulut
Poistot
9000 poistot
Poistot yhteensä
Muut kulut
4100 tilavuokrat
4110 kulukorvaukset
4120 toiminnantarkastuspalkkiot
4125 esiintyjäpalkkiot
4250 ilmoitus- ja mainoskulut
4260 painatuskulut
4265 taittokustannukset
4300 kokouskulut
4310 matkakulut
4315 huomionosoitukset
4320 atk-kulut
4325 kirjanpitokulut
4335 retkeilymenot
4340 arpajaiskulut
4350 postikulut
4360 konttoritarvikkeet
4365 kopiokulut
4370 Virkistystapahtumat
4380 neuvottelukunnan menot
Muut kulut yhteensä
Kulut yhteensä
244 957,00
26 482,00
3 490,00
2 503,55
277 432,55
277 432,55
75 663,00
4 366,00
4 170,00
2 820,10
87 019,10
87 019,10
-57,63
-57,63
-76,83
-76,83
-774,00
-3 156,50
-200,00
-450,00
-563,50
-2 343,85
-500,00
-1 940,52
0,00
-498,59
-175,00
-151,25
-231 991,22
-2 131,55
-1 723,34
-549,48
-246,89
-37 609,40
-150,00
-285 155,09
-285 212,72
-418,30
-3 605,00
-200,00
-500,00
-1 352,58
-3 196,93
-500,00
-2 071,66
-112,98
-566,65
0,00
-151,25
-57 319,30
-1 868,30
-2 058,50
-580,23
-70,02
-23 578,09
-150,00
-98 299,79
-98 376,62
-----Tuotto-/Kulujäämä
16
1.1.-31.12.2013
------7 780,17
-11 357,52
Taloustutkimus 2014
Suunnitteletko
asuntosi myyntiä?
Valitse kumppaniksi Suomen luotetuin ja ammattitaitoisin*) välittäjä.
Olemme lähtövalmiina Sinua varten!
*)
Keski-Suomen OP-Kiinteistökeskus tarjoaa asuntokaupan
monipuolisimmat palvelut Keski-Suomessa.
Asunto Oy Lohikosken
Asunto Oy Kortepohjan
Loiste
Pehtori
Esim.
2h+k+s
3h+k+s
3h,k,s
m2
Mh €
50,5 104.050
74,5 124.450
75,0 126.500
Esim.
2h,k,s
3h,k,s
3h,k,s
4h,k,s
Vh €
169.700
221.300
229.200
Aktiivikoti senioriasukkaan
toiveisiin.
m2
Mh €
43,0 99.700
61,0 110.290
74,0 133.320
85,5 148.760
Vh €
155.600
189.590
229.520
259.910
Moderni ja energiatehokas
kerrostalo Lohikoskelle!
• Pehtorintie 4. Viihtyisäuusikerrostalotarjoaa
seniori-ikäisillesuunniteltujanykyaikaisiajahuolettomiakoteja.PehtorionosauuttaKortepohjankotoisaa
Senja-seniorikorttelia,jossakaikkipalvelutovatkätevästilähellä.Aktiivikotionsuunniteltusenioriasukkaan
toiveisiin. Upea piha-alue lähialueen monine aktiviteetteineentarjoavatmukavatpuitteetviihtyisälleasumiselle.Muuttovalmis.
• Turotie 3. Lohikoskenkeskustaanonjuurivalmistunutnykyaikainenviisikerroksinenkerrostalohyvienperuspalvelujenääreen.Asuntojenperusilmettäkuvaavathyvinselkeys,valoisuusjatoimivuus.Uudessakodissaviihtyy,silläsielläonkaikkikohdallaan.
Lasitetutparvekkeettarjoavatihastuttavaalisätilaa.
Soita, kysy lisää ja sovi oma esittelyaikasi!
Soita, kysy lisää ja sovi oma esittelyaikasi!
Rakentaja:
Esittelyjamyynti:
Rakentaja:
Esittelyjamyynti:
Puhelut010-palvelunumeroihinmaksavatkaikkialtaSuomestasoitettaessa:lankapuhelimesta0,0835€/puhelu+0,07€/min.
matkapuhelimesta0,0835€/puhelu+0,17€/min.
Keski-Suomen OP-Kiinteistökeskus Oy
JYVÄSKYLÄ:Asemakatu7,P.0102565950
•Puistokatu1,P.0102565981•PALOKANKESKUS,P.0102565845•SEPPÄLÄ,Vasarakatu29,P.0102565722
•ASUNTOKAHVILAFORUM,P.0102565872•ÄÄNEKOSKI,Torikatu2,P.0102566513
•SAARIJÄRVI,Kauppakatu3,P.0407011537•VIITASAARI,Porthanintie2,P.0503687835
17
Varainhankinta
Tuotot
6000 jäsenmaksut
6050 neuvottelukunnan jasenm
Tuotot yhteensä
Varainhankinta yhteensä
8 323,36
120,00
8 443,36
8 443,36
------
Tuotto-/Kulujäämä
Sijoitus- ja rahoitustoiminta
Tuotot
7000 korkotuotot
Tuotot yhteensä
Kulut
7110 pankin kulut
Kulut yhteensä
Sijoitus- ja rahoitustoiminta yhteensä
-----663,19
-3 324,16
96,01
96,01
170,68
170,68
-377,97
-377,97
-281,96
-414,86
-414,86
-244,18
-----Tuotto-/Kulujäämä
Yleisavustukset
8000 Valmetin avustukset
8010 Muut avustukset
Yleisavustukset yhteensä
-----381,23
-3 568,34
1 820,00
0,00
1 820,00
1 660,00
800,00
2 460,00
-----Tilikauden tulos
-----2 201,23
-----Tilikauden ylijäämä (alijäämä)
-1 108,34
------
2 201,23
======
18
7 913,36
120,00
8 033,36
8 033,36
-1 108,34
======
Esimakua Karibian risteilyltä
19
20
21
Teatterimatka Kuopion kaupunginteatteriin
Kuopion teatterimatkalle lähdettiin pilvisenä lokakuun perjantaina. Meitä lähtijöitä
oli taas melkoinen joukko. Matka taittui mukavasti vieruskaverin kanssa rupatellessa,
kunnes saavuttiin Matkus ostoskeskukseen. Siellä on liikkeitä useammanlaisia: Ikea,
vaate- koru- ja ym, ym liikkeitä. Ostella saattoi jokainen mieltymystensä mukaan.
Ostosten jälkeen ajelimme ruokapaikkaan Koivumäen kartanoon. Pihaan saavuttuamme
edessämme oli upea päärakennus, joka on rakennettu jugend-tyyliin v 1907. Samaa
historian koreutta oli huoneissa sekä kalusteissa. Ja ne mahtavat 18 keraamista
pystyuunia ja kaikki erivärisiä, olivat tosi upeita. Ruokailun lomassa talon emäntä
kertoi talon historiasta, se oli vaikuttava. Maittavan aterian jälkeen jaksoikin istua
teatterissa katsomassa HELENE S. rakkaudella. Näytelmä kertoi Helene Schjerfbeckin
elämästä. Sen on kirjoittanut Sirpa Kähkönen ja ohjannut Lasse Lindeman. Helene
Schjerfbeck (1862-1946) oli aikansa pohjoismaiden tunnetuimpia kuvataiteilijoita.
Hän aloitti kuvataideopinnot varsin nuorena ja jo silloin hänen lahjakkuutensa
huomattiin. Itse kukin meistä tuntee Helene Schjerfbeckin kuvataidetta, enemmän tai
vähemmän. Allekirjoittajalle oli vaikea aihe kirjoittaa, kun en ole tutustunut henkilöön
Helene Schjerfbeck. Väliajalla juotu kahvi kera hyvän leivonnaisen, tällä jaksoimme
kotimatkan. Tämän antoisan matkan järjesti meille Inga Kurikka. Kiitos teille ihanat
ihmiset, kun olitte matkalla mukana.
Tuula Hietanen
22
LAINAHÖYHENISSÄ
Pääosien esittäjät Jouni Innilä – Georges ja Joni Leponiemi – Albin. Näytelmä oli
musikaali ja sisälsi paljon laulua ja tanssia. Ihmetellä täytyi näyttelijöiden kuntoa:
juoksee, hyppii ja laulaa, kaikkea tuota yhtä aikaa hengästymättä.
Tarina ravisteli muutenkin asenteitani: homoseksuaali Georgesilla poika josta myös
transseksuaali Albin oli huolehtinut äidinroolissa 20 vuotta. Kuka on lapselle äiti?
Hänkö joka odottaa, synnyttää ja hylkää vaiko hän joka hoitaa, lohduttaa ja valvoo
lapsen turvallisuutta.
Näytelmä asetti myös kysymykset: Kenen rakkaus on oikeaa ja hyväksyttyä? Onko
väärää rakkautta? Eikö pääasia ole se, että on onnellinen aikana jolloin on niin paljon
onnettomia ihmisiä?
Maija Ahonen
HUOM!
Tapahtumista ja matkoista ilmoitetaan tarvittaessa perjantain
Keskisuomalaisessa ja kotisivulla www.jyval.fi .
Muista seurata, että pääset mukaan menoon!
23
JOULUA JÄÄSKELÄSTÄ
Maa oli lumeton ja sade tihrusi vetenä. Se ei haitannut. Kolmella linja-autolla saapui
melkoinen joukko viriilejä eläkeläisiä Jääskelän Tilalle. Entisen navetan vintti tarjosi
riittävän avarat tilat näinkin isolle porukalle.
Tervetulotoivotuksen ja talon
esittelyn jälkeen aina yllätyksellinen T-Tiimi esitti mainion
sukukokouksesta kertovan näytelmän. Esitys kertoi kansantajuisesti miten maailma muuttuu kolmen sukupolven aikana.
Mummolla oli mielessä oma
nuoruus, samoin nuorella maailmaa kiertäneellä tyttärenpojallakin. Molemmat puhuivat kasvimaistaan.
Poika käytti nimeä ”ruoho”. Matkustaminen kun
avartaa.
24
Tasokas kuoromme Pörriäiset senkun paranee vanhetessaan. Kuoro sai yleisönkin mukaan laulamiseen. Laulamisen on todettu edistävän terveyttä. Sen
huomaa. Juhlapäivällinen sai kiitosta. Ei ainoastaan
maukkaan ruuan ansiosta. Palvattu sika pöydän päässä juhlisti aterian. Juhlatalon henkilökunta sai kiitosta ruokailun joustavasta sujumisesta. Meitä jokaista
kun kiinnosti houkutteleva kattaus samaan aikaan.
Kahvin jälkeen vieraili oikea Joulupukki muorinsa kanssa.
Pukki oli lahjakas:
Paljon
paketteja.
Pukki oli puhelias:
Sanoi tulleensa Kitteen kautta. Pukilla
muisti pelasi mainiosti: Muisti kaikki
Hilkat.
Halasikin.
Ramin arpajaiset. Tiedämmehän, että ”mukiin menevä mies ” on rasite taloudelle. Pahvinen muki oli
kohtalokas arpajaisten päävoitolle. Potti meni mukin mukana. Mainiot muusikot: Erkki, Jussi ja tenori
Hannu, saivat eloa porukkaan. Valssilla oli jopa tungosta. Tunnelma oli kuin ennen iltamissa: Odotettiin
tansseja, jotka olivat puolitoista tuntia. Liiallisesta
nautinnosta olisi silloinkin verottaja rokottanut.
Martti Tervakari
Niskavuoren naiset
teatteriesityksen mainonnassa ja arvosteluissa kerrottiin tuuletetusta klassikosta, mistä sain käsityksen nykyaikaistamisesta. Kiinnostuin ja halusin nähdä, miten klassikko
on tuotu nykypäivään. Näytelmä oli kuitenkin uskollinen Wuolijoen tekstille, mutta
”nykyaikaistaminen” näkyi ehkä selvimmin lavastuksessa ja oivaltavassa ohjauksessa,
jossa oli hienosti hyödynnetty myös audiovisuaalisia keinoja. Ja se toimi hyvin! Näyttelijätyö oli oivallista ja vahvojen naisten tunteet ja tahto välittyivät vahvasti. Pidin
näytelmästä!
Ritva Herranen
HEI! Valmetin eläkeläisille jatkuva
20% alennus kaikista palveluista.
Hiustenleikkaus miehet 18€ ja naiset 20€
Parturi-Kampaamo Anne Kuukkanen
Voionmaankatu 8 P 044 - 3626 501
25
Ryhtiä arkeen ja uusia tuttavuuksia
liikuntaryhmissä
Kaatumisia vähentää, jos osaa pysäyttää itsensä horjahtamisen aiheuttamasta liikkeestä.
Erilaiset hyppelyt matalilta korokkeilta ja alastulojen harjoittelu lisäävät samalla jalkojen voimaa ja vartalonhallintaa. Myös kyky nousta ylös kaatumisen jälkeen on taito,
joka ikääntyessä heikkenee.
Heilunta ja pyörimisliikkeet vähentävät huimaustuntemuksia, ja samalla liiketasapaino
paranee.
Tervetuloa rohkeasti kokeilemaan tasapaino tuntia, Sennujumppaa, seniorivoima tuntia.
Sennujumppaa, vesiliikuntaa, kävelysählyä ja kuntosali harjoittelua ja seniorisalia:)
Aurinkoisin terveisin,
Heidi Nieminen
Senioriliikuntavastaava
26
liiku
7 päivää
ilmaiseksi!
tarjoamme hetkinen -lehden lukijoille
7 päivän liikuntapassin.
liiku veloituksetta senioriliikuntatunneilla
ja kuntosalilla 7 päivän ajan!
leikkaa tämä mainos mukaasi ja tule
killerin liikuntakeskukseen,
aktivoimme liikuntapassin käyttöösi ja
pääset liikkumaan iloiseen joukkoomme!
etu voimassa 31.3.2015 asti ja koskee uusia asiakkaita.
yksi liikuntapassi / henkilö / 7 peräkkäisen päivän ajan.
aikataulut www.killerinliikunta.fi -> varaa vuorosi
terveisin
senioriliikuttaja
heidi nieminen
p. 050-412 0506
27
PIRUNPELTO
28
Riihivuori Teatterissa kesällä 2015
Ohjaus: Jukka Mäkinen ja Jamie Ann Mäkinen
Alkuperäiskäsikirjoitus Heikki Luoma
Dramatisointi Jukka Mäkinen
Riihivuori Teatterissa kesällä 2015 luvassa draamaa, komediaa ja jännitystä,
kun
Pirunpeltonäytelmässä
pyöritään
soravarojen
omistuskiistoissa
ja
ihmissuhdekiemuroissa.
Rooleissa tv-sarjasta tuttuja näyttelijöitä, kuten Karoliina Blacburn, Sanna Saarijärvi,
Jari Salmi, Teijo Eloranta, Elina Rintala, Jussi Myllymäki ja Erkki Kauppinen. Muissa
rooleissa
mm: Turkka Mastomälki, Keke Aunesneva, Pauliina Puurila, Tiina Oksanen, Sirke
Lääkkölä, Mikko Maasola ja Jussi Rekonen.
Näytelmä perustuu Heikki Luoman TV-2:lIe kirjoittamaan tv-sarjaan. Pirunpelto on
niitä harvoja tv-sarjoja. jotka ovat saaneet yli miljoona katsojaa. Kesällä 2014 Pirunpelto
näytelmän kantaesityksen Pyynikin kesäteatterissa näki yli 50 000 katsojaa
Pirunpellon tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen Tyrisevän kuntaan eteläisessä
Hämeessä. Plrunharjun soramontun omistaja Huuko Lammi kuolee pimeissä
olosuhteissa, ja espoolainen poliisi Tommi Jussila saa yllättäen kuulla olevansa
suunnattomien soravarojen perijä. Moni muukin on kiinnostunut samasta maa-alueesta,
koska kunnan suurin yritys Tyrisevän Betoni tarvitsee yhä enemmän raaka-ainetta
elementtituotantoonsa. Kiista soravarojen herruudesta käy yhä kovemmaksi. Kun
pelkkä keinottelu ei riitä, käyttöön otetaan kovemmat aseet. Pirunpellon tyylilajiksi
ohjaaja määrittelee sen olevan yhdistelmä draamaa, komediaa ja jännäriä.
Esitykset: Kokonaan katetulla Riihivuori-Areenalla. Areenan nousevassa katsomossa
on 600 numeroitua istumapaikkaa. Areenalla sekä katsojat että näyttelijät ovat säältä
suojassa.
Esityksen kesto noin 3 tuntia 15 minuuttia.
Ensi-ilta 11.6. ja esitykset 12.6.-29.7.2015.
Jäsenemme joilla ei ole mahdollisuutta osallistua yhteiseen teatteriesitykseen
pe 12.6 voivat ostaa lipun ilman palvelumaksua Riihivuoresta ja Intersport
Tourulasta. Liput ovat lisäksi myynnissä lippupisteen myyntipisteissä ja
verkkokaupassa www.lippu.fi.
Lisätiedot ja haastattelut: ohjaaja Jukka Mäkinen 0400 950 133 ja vastaava tuottaja
Jussi Rekonen 044 515 8914
29
30
31
Rautpohjan Moottorikerhon tapahtumia vuodelle 2015
32
Helmikuu
Lohipilkki Liekkilammet
Maaliskuu
Vuosikokous
Keilailua Pupuhuhdassa
Huhtikuu
Turvallisuuskurssi esim. Poliisi
Toukokuu
Vierailu A Mäkiniemen virityspajaan Asikkalaan
Pienkonehuoltokurssi
Automuseomatka jonnekin museoon
Kesäkuu
Perhetapahtuma Nokkakiven huvipuisto
Golf koulutusta kerholaisille
Karting kunkku-kisa Lievestuoreella
Heinäkuu
Teatteria ja automuseo kierros Wanhat Wehkeet Karstula
Hallitus 2015
Jouko Kauppinen
Jari Shuurman
Arto Mäkiniemi
Pentti Jääskeläinen
Paavo Minkkinen
Raimo Paavola
Jorma Ramstedt
Jyrki Saloniemi
Timo Snelman
Jorma Kotanen
Jari Honkalatva
Jukka Ravi
puheenjohtaja
varapj.
sihteeri
rahastonhoitaja
yhdysmiespäälikkö
jäsen
jäsen
jäsen
jäsen
jäsen
varajäsen
varajäsen
050 587 4499
040 572 4544
050 317 4073
040 588 6316
0400 718 103
0400 646 160
040 593 1536
040 562 1668
040 662 5090
0400 282 162
040 558 4940
040 550 0560
.........................................................................
Palvelemme
ma - pe 8.30 - 20
la - su 10 - 16
arkipyhinä 10 - 16
Keskussairaalantie 20
40620 Jyväskylä
puh. 010 - 271 6890
www.kyllonapteekki.fi
.........................................................................
Hoidetaan yhdessä
Jos apteekin maksuttomat asiakasparkkipaikat ovat
täynnä, pysäköi auto vaivattomasti terveysaseman
maksulliselle pysäköintialueelle.
– tarjoamme tunnin ilmaisen pysäköinnin! *
*edun saat parkkilippua näyttämällä, kun apteekkioston
arvo vähintään 15 euroa.
33
Syyspikkujoulu risteily
34
20
vuotta
Osaavaa
painopalvelua jo
kahdenkymmenen
vuoden ajan!
Kirjapaino ÄSSÄ Oy • Konttisentie 8 • 40800 Vaajakoski
www.kirjapainoassa.fi
Valmettien kevätristeily
M/S Viking Grace laivalla.
ti-ke 21-22.4.2015.
Kyselyt ja varaukset
Raimo 050 490 82 43
29.3.2015 mennessä.
35
Jyväskylän Valmetin Eläkeläiset ry:n
hallituksen ja toiminnantarkastajien yhteystiedot
Istumassa vasemmalta: Sirpa Koponen, Valtteri Ahonen, Toimi Tamminen, Marja-Liisa Tikka ja Tuula Hietanen.
Seisomassa vasemmalta: Pentti Jääskeläinen, Yrjö Saranpää, Raimo Laitinen,
Hannu Mäntylä, Pekka Niemi, Mikko Hiekkanen, Reijo Paananen, Riitta Ojala ja
Martti Tervakari.
Toimi Tamminen (pj.)
puh. 044 064 2771
[email protected]
Raimo Laitinen (vj.)
puh. 050 490 8243
[email protected]
Valtteri Ahonen (Hetkinen)
puh. 0400 803 145
[email protected]
Sirpa Koponen (jäsensiht.)
puh. 050 366 5311
[email protected]
Martti Tervakari (valokuvaaja)
puh. 0400 466 149
[email protected]
Pentti Jääskeläinen (rah.hoit., vj.)
puh. 040 588 6316
[email protected]
Reijo Paananen (log.)
puh. 0400 504 640
Toiminnantarkastajat
Kimmo Lehto
puh. 040 528 1480
[email protected]
Pentti Nupponen
puh. 0400 354 969
[email protected]
36
Mikko Hiekkanen
puh 040 731 5583
[email protected]
Pekka Niemi (vpj.)
puh. 040 721 4831
[email protected]
Hannu Mäntylä
puh. 040 523 1699
[email protected]
Yrjö Saranpää
puh. 050 401 5741
[email protected]
Tuula Hietanen
puh. 040 515 4985
Marja –Liisa Tikka (hal-siht.) (vj.)
puh.040 596 1309
[email protected]
Riitta Ojala (vj.)
puh. 050 352 8384
[email protected]
Toiminnantarkastajien
varahenkilöt
Mikko Helkala
puh. 044 561 787
Raimo Linna
puh. 044 024 2315
Tulevia tapahtumia ja matkoja
ke 18.3. Kk-kokous lääkäri Risto Laitila
sääntömääräinen kevätkokous
ke 11.3.
Pilkkikisa (säävaraus) Mikko
ke 25.3.
Naisten iltapäivä
Tuula
to 26.3.
Äänekoski teatteri Sirpa
ti-ke 21-22.4.Kevätristeily
Raimo
pe 12.6.
Riihivuori teatteri Pirunpelto näytelmä
Pentti
ma-pe 1-5.6.Levin matka
Pekka
ke 24.6.
Pekka ja Raimo
Umpimähkä
ke 29.7.
Kartano Kievari kesäteatteri
Melkoisia muskettisotureita näytelmä
Riitta ja Hannu
25-27.8.
Itä-Suomen kierros
Marja-Liisa
2016
Irlannin matka
Toimi
/
Pekka
-Myös kotikäynnit ja kotitalousvähennys!
37
Sukunimi: _____________________________________________________
J Y V Ä S K Y L Ä N V A L M E T I N E L Ä K E L Ä I S E T ___________
R Y (J V E)
_________________________________________
Etunimet
J Ä S E N T I E T O L O M A K E
Lähiosoite:________________________________________________________________
päivitys
N:o:_________________
ip.____________________________________
Ero yhdistyksestä
Jäsenrekisteristä
J Y V Ä S K Y L Ä N V A L M E T I N E L Ä K E L poisto
Ä I S E T R Y (J V E)
(kirjoilla): ________________________________________________________
___________________________________________________________________
J Ä S E N T I E T O L O M A K E
Syntymäaika:
_________________ Lankapuhelin: ________________________________
Yhdistyksen sääntöjen 3.§:n mukaan
päivitys
Matkapuhelin: _____________________________________________________________
Ero yhdistyksestä
Jäsenrekisteristä poisto
_______________________________________________________________
sääntöjä
___________________________________________________________________
Sääntöjen 5.§:ssä todetaan mm. ” Hallitus voi katsoa jäsenen eronneeksi jos hänen jäsenmaksunsa
Yhdistyksen sääntöjen 3.§:n mukaan
Päiväys ja allekirjoitus: ______________________________________________
------------------------------------------------------------------------------------------------------------sääntöjä
T LEUYASV TA I TEÄTY O
J ÄY SHE D
N I TSATI YJ ÄK SSE EN N
E K SYI HH A
T TJ ÄA Ä: :
Sääntöjen 5.§:ssä todetaan mm. ” Hallitus voi katsoa jäsenen eronneeksi jos hänen jäsenmaksunsa
: [email protected]
Sukunimi: _____________________________________________________
___________
Jäsensihteeri:
Sirpa
Koponen
puh.
050
366
5311
Jäsenrekisterin
hoitaja:
T Kananen
Puh 050-353 9650
_________________________________________
Etunimet
------------------------------------------------------------------------------------------------------------Keltinmäentie 25 C 33 40640 Jyväskylä
Lähiosoite:________________________________________________________________
J Ä S E N T A I J Ä S E N E K S I H A L40250
U A V JYVÄSKYLÄ
A TÄYTTÄÄ:
N:o:_________________
ip.____________________________________
Jäsenrekisterija
jäsenmaksuasiaa
Sukunimi: _____________________________________________________
___________
Y H D I S T Y S T Ä Y T T Ä Ä:
(kirjoilla): ________________________________________________________
_________________________________________
Etunimet
KIRJAAMIS PVM. _________________
JÄSENNUMEO:kuten
______________
Yhdistystoiminnassa
välttämättömien
asioiden
hoitamiseksi,
esim. jäsenkirSyntymäaika:
_________________
Lankapuhelin:
________________________________
Lähiosoite:________________________________________________________________
PERHELASKUTETTAVA
JÄSENM.
VIITE: _____________
LAKUTUSja
PVM
: ______________
jeiden
postittaminen ja____
jäsensekä muiden
maksujen laskutus
kirjaaminen,
on tärkeää,
Matkapuhelin:
____________________________________________________________
_ on
että
rekisterissä
olevat tiedot ovat ajan ip.____________________________________
tasalla. Esim. ulkomaanmatkoja varatessa
N:o:_________________
ERÄPÄIVÄ:
______________________
_____________________________________________________________
__
oltava tiedossa
mm.
syntymäajat
(ilman
sotutunnuksen
loppuosaa).
(kirjoilla): ________________________________________________________
Nykyisin yhä useammalla
jäsenellä on myös sähköpostiosoite.
Eniten vanhentuneita
V U O D E N ________________
J Ä S E N M A K S U:
Syntymäaika:
_________________
Lankapuhelin:
________________________________
tietoja
näyttäisi
olevan puhelinnumeroissa,
koska
monet ovat siirtyneet lankapuhePäiväys
ja
allekirjoitus:
______________________________________________
MAKSETTU
PANKKIIN
_____________
MAKSETTU
_____________
Matkapuhelin:
____________________________________________________________
_
limesta
kännykän
käyttäjiksi. Monilta
onKÄTEISELLÄ
unohtunut
myös ilmoitus osoitteenmuuMAKSAMATTA
______
MUISTUTETTU
____________________
toksesta.
_______________________________________________________________
Nykyisten sääntöjemme
Y H D I S Tmukaan
Y K S Emyös
N Y jäsenkelpoisen
H T E Y S T I Ehenkilön
T O J A :puoliso voi liittyä
jäseneksi,
vaikka ei itse olisi ollutkaan
Valmetin
jne. _______________
palveluksessa.
ERONNUT__________________
KATSOTTU
ERONNEEKSI
:
Päiväys
ja allekirjoitus: ______________________________________________
Johtuen
- olemmehan
eläkeläisyhdistys jossa ollaan
KUOLLUT yhdistyksemme
_________________luonteesta
POISTETTU
_____________________
Jäsenrekisterin
TLASKU
Kananen
050-353
9650
jäsenenä
yleensähoitaja:
lopulliseen poismenoon
saakkaPuh
- on
meillä
rekisterissä varmaankin
MUUTOSTIEDON LÄHDE: ________________________________________________________
40250
JYVÄSKYLÄ
joitakin edesmenneitten
henkilöiden
nimiä.
Aina
eivät
omaiset
Y H D I S T Y K S E N Y H T E Y S T I E T O Jedes
A : tiedä, että ukki
tai mummi oli jäsenenä yhdistyksessä elämänsä aikana, niinpä ilmoitus poismenosta
yhdistykselle jää tekemättä.
henkilön nimellä
Y H Toiveemme
D I S T Y S:onkin,
T Ä että
Y T jos
T Äedesmenneen
Ä:
Jäsenrekisterin
hoitaja:
T Kananen
Puh 050-353
9650 vaan
tulee
postia
yhdistykseltä,
sitä
ei heitettäisi suoraan
roskiin,
palautettaisiin
KIRJAAMIS PVM. _________________
JÄSENNUMEO:
______________
lähettäjälle
tai
ilmoitettaisiin
jäsensihteerille
tai
jollekin
hallituksen
jäsenelle.
40250
JYVÄSKYLÄ
PERHELASKUTETTAVA ____ JÄSENM. VIITE: _____________ LAKUTUS PVM : ______________
Yhdistyksen jäsenmaksut laskutetaan vanhoille ja alkuvuodesta liittyneille jäsenille
ERÄPÄIVÄ: ______________________
joukkopostituksena
yleensä
yhteydessä. KevätY H D helmikuussa
I S T Y S T kevätkokouskutsun
Ä Y T T Ä Ä:
kokouksen jälkeen liittyneitä jäseniä laskutetaan jäseneksiliittymisen tapahduttua.
KIRJAAMISvoit
PVM.maksaa
_________________
______________
V U Okäteisellä
D E N ________________
J Ä S E JÄSENNUMEO:
N M A K tai
S U: pankkisiirtona
Maksun
yhdistyksen kokouksissa
pankin,
PERHELASKUTETTAVA
____
JÄSENM.
VIITE:
_____________
LAKUTUS
PVM
:
______________
maksuautomaatin,
tai
nettipankin
kautta,
mutta
muista
käyttää
maksaessasi
laskussa
MAKSETTU PANKKIIN _____________ MAKSETTU KÄTEISELLÄ _____________
ERÄPÄIVÄ:
______________________
olevaa
viitenumeroa.
pystyy
kirjaamaan maksun oikean jäsenen
MAKSAMATTA
______ Sen avulla yhdistys
MUISTUTETTU
____________________
tietoihin, vaikka maksaja olisi joku muu kuin jäsen itse.
- Jäsensihteeri
V U O D E N ________________ J Ä S E N M A K S U:
ERONNUT__________________
KATSOTTU ERONNEEKSI _______________
MAKSETTU _________________
PANKKIIN _____________
MAKSETTU
KÄTEISELLÄ
_____________
KUOLLUT
LASKU
POISTETTU
_____________________
MAKSAMATTA
______
MUISTUTETTU
____________________
MUUTOSTIEDON LÄHDE: ________________________________________________________
ERONNUT__________________
KATSOTTU ERONNEEKSI _______________
KUOLLUT _________________ LASKU POISTETTU _____________________
MUUTOSTIEDON LÄHDE: ________________________________________________________
38
Iltapäivätanssit Kuikan lavalla
keskiviikkona 19.8.2015 klo 13-17
Tanssia tahdittaa Jussi Roponen.
Huvimajassa karaoketanssit
Kaikki mukaan tanssimaan ja
viihtymään.
Tervetuloa!
39
Palautusosoite:
Sirpa Koponen
Keltinmäentie 25 C 33
40640 Jyväskylä
Kokouskutsu
Jyväskylän Valmetin Eläkeläiset ry:n
Varsinainen kevätkokous
Aika:
Keskiviikkona 18. maaliskuuta 2015
kello 12:15
Paikka:
Sepänkeskus, Kyllikinkatu 1
Kokouksessa käsitellään sääntöjen kevätkokoukselle
määräämät asiat.
Vierailijana: Lääkäri Risto Laitila
Kahvitarjoilu
Hallitus
Kaikki joukolla mukaan!
Ota Hetkinen! -lehti mukaan kokoukseen.
Hetkinen! - Jyväskylän Valmetin Eläkeläiset ry:n jäsentiedote.