TYÖTERVEYSNEUVOTTELU –tiedote työnantajalle

Transcription

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU –tiedote työnantajalle
[email protected]
30.6.2015
LT, työterveyshuollon el Sini Lohi
TYÖTERVEYSNEUVOTTELU –tiedote työnantajalle
Työterveysneuvottelussa sovitaan työntekijän työkykyä tukevista järjestelyistä yhteistyössä
työntekijän, työnantajan ja työterveyshuollon kanssa. Neuvotteluun valmistautuminen
edesauttaa hyvän keskustelun syntymistä.
Työterveysneuvottelun yhteisenä tavoitteena on työntekijän työkyvyn tukeminen ja neuvottelun
keskiössä on työntekijän toimintakyky suhteessa työn vaatimuksiin. Joskus kuitenkin työkyky on
heikentynyt pitkäaikaisesti niin merkittävästi, että keskustellaan työkyvyttömyyseläkkeelle
hakeutumisesta. Tapaaminen ei ole tarkoitettu hallinnolliseksi keskusteluksi tai hoitovaihtoehtojen
kuten elämäntapamuutosten miettimiseen. Jos tällainen tarve tulee esiin neuvottelussa, voidaan
erikseen sopia uutta aikaa sopivan tahon kanssa.
Työterveysneuvottelu kutsutaan pääsääntöisesti kokoon työnantajan, työterveyshuollon tai
työntekijän aloitteesta. Aloite voi kuitenkin tulla niin erikoissairaanhoidosta, kuntoutuslaitoksesta,
työsuojeluvaltuutetulta kuin luottamusmieheltäkin. Suunnitelma neuvotteluun osallistuvista
henkilöistä tehdään ennalta työntekijän kanssa. Neuvotteluun osallistuvat ainakin työntekijä,
työnantajan edustaja ja työterveyslääkäri; neuvottelun kutsuu koolle työterveyshuolto.
Neuvotteluun voidaan tarvittaessa pyytää esimiehen lisäksi muitakin työnantajan edustajia esim.
henkilöstöhallinnosta. Mukaan voidaan pyytää myös muita työterveyshuollon työntekijöitä
(työterveyshoitaja, työfysioterapeutti, työterveyspsykologi), työsuojeluvaltuutettu, luottamusmies
tai muu työntekijän tukihenkilö sekä hoitavan tahon edustaja. Mikäli työnantaja haluaa poiketa
suunnitelmasta oman edustajan suhteen, tästä tulee informoida niin työterveyshuoltoa kuin
työntekijääkin. Ennen neuvottelua työterveyslääkäri keskustelee työntekijän kanssa, mitä asioita on
hyvä tuoda neuvottelussa esiin. Lääkäri kunnioittaa työntekijän näkemystä, mitä asioita jätetään
neuvottelun ulkopuolelle. Kaikki työterveysneuvotteluun osallistuvat ovat salassapitovelvollisia
mahdollisesti esiin tulevien arkaluonteisten tietojen kuten terveydentilaa koskevien asioiden
suhteen.
Työnantajan edustajalla, usein esimiehellä, on hyvä olla oma näkemys työntekijän työkyvystä sekä
alustavia ratkaisumalleja esimerkiksi oheisten ratkaisuvaihtoehtojen pohjalta. Erityisesti on hyvä
miettiä työkykyä tukevia työpaikan järjestelyjä. Ennen työterveysneuvottelua työntekijän ja
esimiehen olisi hyvä käydä yhdessä nk. aktiivisen tuen toimintatapaan liittyvä keskustelu (varhaisen
tuen/välittämisen/ puheeksiottamisen malli) ja lähettää siitä muistio työterveyshuoltoon. Ellei
työpaikalle ole laadittu valmista keskustelupohjaa, voidaan käyttää valmista työkyvyn tuen tarpeen
kartoituslistaa (tyokyvyntuki.fi). Neuvottelumuistion lisäksi työterveyshuoltoa voi tarvittaessa
informoida myös puhelimitse. Näin työnantajan toiveet ja ratkaisuehdotukset välittyvät hyvissä ajoin
työterveyshuoltoon.
Neuvottelun aluksi sovitaan puheenjohtajasta ja muistion laatijasta, muistutetaan
salassapitovelvollisuudesta ja sovitaan neuvottelun yhteisestä tavoitteesta. Tämän jälkeen jokaisella
osallistujalla on mahdollisuus kertoa oma näkemyksensä työkyvystä ja tilanteen
ratkaisuvaihtoehdoista. Työterveyshuolto toimii neuvottelussa ensisijaisesti työkyvyn arvioinnin
puolueettomana asiantuntijana. Neuvottelun lopuksi sovitaan jatkosuunnitelmasta ja
seurannantarpeesta; sovitaan suunnitelman aikataulu ja vastuuhenkilöt. Lopuksi sovitaan muistion
jakelusta, tallentamisesta ja muistutetaan, että salassapidon varmistamiseksi muistion
lähettämisessä ei käytetä suojaamatonta sähköpostia. Muistiot muodostavat osan työnantajan
henkilöstöhallinnon rekisterinpitoa ja ne säilytetään työnantajan tiloissa ja vastuulla. Vain
työnantajan määrittelemillä henkilöillä, joiden on työtehtäviensä vuoksi tarpeen käsitellä
henkilörekisterissä olevia henkilötietoja, on pääsy näihin asiakirjoihin. Työnantaja päättä, miten
kauan muistiota on tarpeellista säilyttää ja informoi tästä työntekijää.
[email protected]
30.6.2015
Neuvottelun tarkoituksena on löytää hyviä ratkaisuja työkyvyn heikentyessä; se on kaikkien yhteinen
etu. Hyvän neuvottelutuloksen saavuttamiseksi neuvottelussa on tärkeää kunnioittava ja kannustava
keskusteluilmapiiri. Tapaamiseen voi tulla luottavaisin mielin!
VAIHTOEHTOISIA RATKAISUJA TYÖKYKYONGELMISSA-pohdittavaksi
ennen työterveysneuvottelua
YHTEISTYÖN LISÄÄMINEN
□ TILANTEESTA TIEDOTTAMINEN JA KESKUSTELU TYÖNANTAJAN KANSSA
TYÖPAIKAN JÄRJESTELYMAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMINEN SEURAAVILLA OSA-ALUEILLA
□ TYÖTEHTÄVÄT
□ TYÖAIKA
□ TYÖVÄLINEET JA –MENETELMÄT
□ OSAAMISEN TAI TYÖMOTIVAATION TUKEMINEN
□ FYYSINEN KUORMITUS, TYÖERGONOMIA
□ PSYKOSOSIAALINEN KUORMITUS esim. työyhteisö, esimiestyö,
vaikutusmahdollisuudet, tiedonkulku
□ FYSIKAALISET, KEMIALLISET JA BIOLOGISET TEKIJÄT
□ MUU?______________________________________________________________
TYÖHÖNPALUU
□ OMAAN TYÖHÖN TÄYSIAIKAISENA TYÖNTEKIJÄNÄ
□ OMAAN TYÖHÖN OSA-AIKAISENA TYÖNTEKIJÄNÄ (KELAN OSASAIRAUSPÄIVÄRAHA
/ ELÄKEVAKUUTTAJAN OSAKUNTOUTUSTUKI /OMAKUSTANTEINEN)
□ TYÖHÖNPALUU EI OLE VIELÄ AJANKOHTAINEN (KELAN SAIRAUSPÄIVÄRAHA/
ELÄKEVAKUUTTAJAN KUNTOUTUSTUKI/ TYÖTTÖMYYSKORVAUS)
□ SOVITAAN, ETTÄ MITÄ JA MITEN TYÖHÖNPALUUSTA KERROTAAN TYÖYHTEISÖLLE
KUNTOUTUS
□ LÄÄKINNÄLLINEN KUNTOUTUS
□ AMMATILLINEN KUNTOUTUS
ELÄKE
□ OSATYÖKYVYTTÖMYYSELÄKE
□ TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKE
□ OSA-AIKAELÄKE TAI VARHENNETTU VANHUUSELÄKE (vapaaehtoisia ratkaisuja)
MUITA RATKAISUJA TYÖKYVYN TUKEMISEKSI
□ VUOROTTELUVAPAA
□ KOULUTTAUTUMINEN, TYÖNHAKU
□ ___________________________________________________________________?
[email protected]
30.6.2015
[email protected]
30.6.2015
TYÖTERVEYSNEUVOTTELUUN KUTSUTUT HENKILÖT
___________________________________________________________________________

KYSYMYKSIÄ MIETITTÄVÄKSI ENNEN NEUVOTTELUA
-
-
-
mikä on työnantajan / esimiehen käsitys työntekijän työkyvystä?
___________________________________________________________________________
___________________________________________________________________________
___________________________________________________________________________
___________________________________________________________________________
___________________________________________________________________________
___________________________________________________________________________
___________________________________________________________________________
__________________________________________________________________________
mitä tavoitteita tai toiveita sinulla on työntekijän suhteen?
___________________________________________________________________________
___________________________________________________________________________
___________________________________________________________________________
___________________________________________________________________________
___________________________________________________________________________
___________________________________________________________________________
___________________________________________________________________________
___________________________________________________________________________
mitkä työpaikan toimenpiteet voisivat parantaa työntekijän työkykyä?

Mikäli olet tehnyt muistiinpanoja ennen neuvottelua, ne on hyvä ottaa neuvotteluun
mukaan.
[email protected]
30.6.2015
SANASTOA
Sairauspäiväraha on KELA:n maksama korvaus yli 10 päivän työkyvyttömyydestä. Kela maksaa
yleensä sairauspäivärahaa korkeintaan 300 päivältä eli noin vuodelta.
Osasairauspäivärahaa KELA voi myöntää hakemuksesta, kun työntekijä palaa osa-aikaiseen työhön
10 sairauslomapäivän jälkeen. Paluu osa-aikaiseen työhön osasairauspäivärahan turvin on
vapaaehtoista ja siihen tarvitaan sekä työntekijän että työnantajan suostumus. Osa-aikainen
työskentely ei saa vaarantaa työntekijän terveyttä eikä toipumista. Työajan on vähennyttävä 40–60
% aiemmasta. Osasairauspäivärahaa maksetaan enintään 120 arkipäivää (vajaa 5 kk).
Kuntoutustuki on eläkevakuuttajan maksama harkinnanvarainen tuki työkyvyttömyyden ajalle
KELA:n sairauspäivärahakauden päätyttyä. Sen tavoitteena on, että työntekijä kuntoutuu takaisin
työelämään. Kuntoutustukijaksolle tehdään hoito- ja kuntoutussuunnitelma.
Osakuntoutustuki on eläkevakuuttajan maksama harkinnanvarainen tuki osittaisen
työkyvyttömyyden ajalle. Tavoitteena on, että työntekijä kuntoutuu takaisin kokopäivätyöhön.
Työntekijä työskentelee 50-60 % täydestä työajasta. Kuntoutustukijaksolle tehdään hoito- ja
kuntoutussuunnitelma ja työssä selviämistä tuetaan myös työjärjestelyin.
Lääkinnällinen kuntoutuksella pyritään parantamaan ja ylläpitämään kuntoutujan fyysistä,
psyykkistä ja sosiaalista toiminta- ja työkykyä sekä tukemaan hänen elämäntilanteensa hallintaa.
Vaihtoehtoina on avo- ja laitosmuotoinen kuntoutus.
Ammatillisella kuntoutuksella tavoitellaan työuran jatkumista. Työpaikalla tehtävät toimet työkyvyn
tukemiseksi ovat ammatillista kuntoutusta. Eläkevakuuttajan harkinnanvaraisesti myöntämässä
ammatillisessa kuntoutuksessa vaihtoehtoina ovat työkokeilu omaan tai terveyden kannalta
sopivampaan työhön / uudelleenkoulutus/ työhönvalmennus uuteen työtehtävään / elinkeinotuki
oman yrityksen perustamista varten. Lisätietoa näistä vaihtoehdoista kannattaa kysyä omalta
eläkevakuuttajalta. Kela järjestää ammatillisena kuntoutuksena mm. ammatillisia
kuntoutusselvityksiä ja TYK-kuntoutusta.
Työhönvalmennus voi olla osa ammatillista kuntoutusta. Sitä toteutetaan sekä Kelan,
työeläkelaitosten, työ- ja elinkeinohallinnon sekä joskus myös kuntien/ kuntayhtymien toimintana.
Sen tavoitteena on parantaa työelämävalmiuksia henkilöllä, jolla on eri syistä ongelmia selviytyä
työssä ja työmarkkinoilla, ja auttaa häntä vakiinnuttamaan asemaansa työelämässä. Tämä voidaan
toteuttaa esim. yksilöllisen ohjelman avulla, mikä tähtää työkyvyn paranemiseen ja työn oppimiseen
käytännössä usein omalla työpaikalla.
Osatyökyvyttömyyseläkettä haetaan eläkevakuuttajalta ja/tai KELA:lta kun sairaus / vika / vamma
on heikentänyt työkykyä pysyvästi niin, että työntekijä pystyy terveydentilan puolesta vielä
työskentelemään osa-aikaisesti. Tällöin työntekijä työskentelee 50-60 % täydestä työajasta.
Työkyvyttömyyseläkettä haetaan kun sairaus /vika / vamma on aiheuttanut pysyvän
työkyvyttömyyden. Hoito, työjärjestelyt tai ammatillisen /lääkinnällisen kuntoutuksen keinot eivät
ole riittäneet palauttamaan työkykyä.
Osa-aikaeläkkeelle työntekijä voi jäädä 61 vuotta täytettyään. Tällöin eläkkeelle siirtymiseen ei
vaadita työkyvyn heikentymistä. Eläkkeeseen liittyvistä työjärjestelyistä on aina sovittava työantajan
kanssa.
Varhennetulle vanhuuseläkkeelle voi hakeutua ennen vuotta 1960 syntynyt työntekijä aikaisintaan
kolme vuotta ennen henkilökohtaista vanhuuseläkeikää
[email protected]
30.6.2015
Vuorotteluvapaa on tarkoitettu vakituisessa työsuhteessa oleville henkilöille, jotka haluavat jäädä
määräaikaiselle vapaalle työstään vähintään 100 ja enintään 360 kalenteripäivän ajaksi.
Vuorotteluvapaalle lähtevällä pitää olla työhistoriaa vähintään 16 vuotta.