Juankosken kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2015

Transcription

Juankosken kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2015
Juankosken kaupunki
KAAVOITUSKATSAUS 2015
16.04.2015
Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 §:ssä: ”Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista
kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä (kaavoituskatsaus).
Siinä selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset
päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla”
1. VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET JA MAAKUNTAKAAVA
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ohjaavat erityisesti maakuntakaavoitusta. Valtioneuvoston päätös valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista tuli
voimaan 1.6.2001.
Maakunnan suunnittelu, erityisesti maakuntakaavoitus on ensisijainen suunnittelumuoto valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden konkretisoinnissa. Maakuntakaavassa tavoitteet voidaan ja tulee sovittaa yhteen niin maakunnallisten
kuin paikallistenkin tavoitteiden kanssa.
Pohjois-Savon maakuntavaltuusto hyväksyi Pohjois-Savon maakuntakaavan
8.11.2010. Ympäristöministeriö vahvisti 7.12.2011 Pohjois-Savon maakuntakaavan 2030. Vahvistuspäätöksellä kumotaan voimassa olleet seutukaavat ja
Ylä-Savon seudun maakuntakaava. Pohjois-Savon maakuntakaava kattaa koko maakunnan ja sisältää kaikki alueidenkäyttö-muodot. Kuopion seudun
maakuntakaavan ja Leppävirran pohjoisosan valtatien 5 maakuntakaavan
osalta siinä esitetään tarvittavat muutokset.
Ympäristöministeriö vahvisti 15.1.2014 maakuntavaltuuston 10.6.2013 hyväksymän Pohjois-Savon tuulivoimakaavan.
Pohjois-Savon liiton maakuntahallitus on kokouksessaan 28.5.2012 päättänyt
käynnistää Pohjois-Savon kaupan maakuntakaavan laadinnan. Pohjois-Savon
liitto piti Pohjois-Savon kaupan maakuntakaavaluonnoksen nähtävillä marrasjoulukuussa 2013. Maakuntahallitus hyväksyi Pohjois-Savon kaupan maakuntakaavaehdotuksesta 2030 saadut lausunnot ja muistutukset ja niihin laaditut
vastineet sekä kaavaehdotukseen tehtävät muutokset 23.2.2015.
Tavoitteena on, että maakuntahallitus hyväksyy maakuntakaavan 4.5.2015
Pohjois-Savon maakuntavaltuuston hyväksyttäväksi 15.6.2015.
Ympäristöministeriö vahvistaa maakuntavaltuuston hyväksymän maakuntakaavan.
2. YLEISKAAVAT
2.1 Juankosken kaupungin alueita koskevat yleiskaavat
-
-
Juankosken keskustaajaman osayleiskaava vahvistettiin valtuustossa
26.9.2012 § 25.
Säyneisen taajamaan on laadittu 1980 osayleiskaava, joka on ohjeellinen
maankäytön yleissuunnitelma, joka on saatettu valtuustoon vain tiedoksi
(27.8.1980 § 85). Kaavaa ei ole vahvistettu lääninhallituksessa.
Ala-Siikajärvi – Vuotjärvi – rantaosayleiskaava, hyväksytty kunnanvaltuustossa 1996.
Puntinjoen rantayleiskaava, hyväksytty kunnanvaltuustossa 1996.
-
-
-
-
Muuruveden – Karhonveden rantaosayleiskaava, hyväksytty kaupunginvaltuustossa 23.11.2000. Juankosken kaupungin Vehkasaaren kylässä tilan
Halkomurto RN:o 1:65 osalta tehdyn valituksen Kuopion hallinto-oikeus on
hylännyt 10.04.2003.
Muuruvesi-Karhonvesi rantaosayleiskaavan muutos, joka koski Juankosken kaupungin Riistaveden kylän tiloja Uittoniemi 174-430-4-16, Petäjäniemi 174-430-4-15, Eteläranta 174-430-4-20 ja Mäntyranta 174-430-4-21
on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 4.3.2011 § 9.
Pieksän järvien rantaosayleiskaava, vahvistettu Pohjois-Savon ympäristökeskuksessa 1999. Korkein hallinto-oikeus on hylännyt kaavasta tehdyt valitukset 26.3.2001.
Akonveden ja Vehkalahtijärvien rantaosayleiskaavan kaupunginvaltuusto
on hyväksynyt 16.04.2003. Kaupunginhallitus on 13.12.2005 tekemällään
päätökselle päättänyt panna kaavan täytäntöön muilta osin paitsi Akonsaari Rn:o 1:18 tilan osalta.
2.2 Vireillä olevat yleiskaavahankkeet
Pieksän järvien ja Muuruvesi-Karhonvesi rantaosayleiskaavojen muutos on
käynnistetty keväällä 2014. Kaavamuutoksella on tarkoituksena tarkoitus siirtää rakennuspaikkoja Haukiniemi 174-434-1-129 tilalta tiloille Venhonranta
174-434-2-58 (1 kpl A-1) ja Pieksänranta 174-434-2-57 (1 kpl RA-1).
Lisäksi siirretään rakennusoikeutta Pieksän järvien rantaosayleiskaavaalueelta (1 kpl RA-1) Haukiniemi 174-434-1-129 tilalta Muuruvesi-Karhonvesi
rantaosayleiskaava-alueelle saman maanomistajan tilalle 174-434-2-65 Pilkanranta (ent. RN:o 2:25).
Luontoselvitykset tehtiin syksyllä 2014 ja aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu
pidettiin joulukuussa 2014.
Ote Pieksän järvien rantaosayleiskaavasta
Rantaosayleiskaavojen muutosehdotukset pyritään saamaan nähtäville kevään 2015 aikana.
Juankosken kaupunginhallitus päätti käynnistää Muuruveden yleiskaavoituksen 16.6.2014 § 113. Sysäyksenä kaavatyön käynnistämiselle oli Irja ja Toivo
Laitisen toivomus ns. Savolanniemen alueen asemakaavan laatimisesta.
Savolanniemen asemakaavan laatiminen edellyttää osin myös yleiskaavatasoisia selvityksiä. Muuruveden taajaman asemakaava vaatisi kokonaistarkastelun ja päivitystyötä helpottaisi ajan tasalla oleva yleiskaava.
Muuruveden osayleiskaava-alueen rajaus
2.3 Tulevat rantaosayleiskaavahankkeet
Kaupungin alueella olevien suurimpien järvien alueella rantaosayleiskaavat on
laadittu, ainoastaan kaupungin koillisosassa olevien järvien osalta kaavoitus
on tekemättä.
3. ASEMAKAAVAT
-
-
Juankosken, Muuruveden ja Säyneisen taajamien asemakaavat ovat
muokkautuneet nykyiseen muotoonsa vuosien kuluessa. Juankosken taajaman ensimmäinen rakennuskaava on vahvistettu 1958. Rakennuskaavaa on muutettu useita kertoja 1970- luvulta alkaen viime aikoihin asti.
Muuruveden taajaman viimeisimmät asemakaavan muutokset on vuodelta
2004 ja 2005.
Muuruveden Putaan alueen asemakaava on vahvistettu 1998 PohjoisSavon ympäristökeskuksessa, muutos 2010 kaupunginvaltuustossa.
-
Korkein hallinto-oikeus on hylännyt 20.6.2012 Putaansaaren itöosan asemaakaavasta tehdyt valitukset. Kaava sai lainvoiman.
Säyneisen taajaman viimeisin asemakaavan muutos on vahvistettu 2010.
Juankosken, Muuruveden ja Säyneisen taajamien asemakaavat olisi syytä
saattaa ajantasalle.
3.1 Vireillä olevat asemakaava muutokset
Irja ja Toivo Laitinen ovat kirjeellään 26.5.2014 pyytäneet, että Juankosken
kaupunki käynnistäisi kaavoituksen Muuruveden Savolanniemessä. Laitiset
omistavat Muuruveden taajamassa tilan Alatalo, rekisteritunnus 174-426-4339, joka muodostaa Savolanniemenä tunnetun alueen.
Ote Muuruveden asemakaavasta Savolanniemen kohdalta
Savolanniemen asemakaavan laatiminen edellyttää osin myös yleiskaavatasoisia selvityksiä.
Kaupunginhallitus päätti käynnistää Savolanniemen asemakaavoituksen sekä
sen rinnalla Muuruveden yleiskaavan laatimisen. Savolanniemen kaavoituksesta laaditaan maanomistajan kanssa maankäyttösopimus.
Tällä hetkellä ei ole vireillä muita asemakaavan muutoksia.
Savolanniemen asemakaavamuutoksen rajaus
3.2 Vuonna 2014 ja 2015 vahvistetut ja käsittelyssä olleet asemakaavat
Vuonna 2014 ei vahvistettu yhtään asemakaavaa tai sen muutosta.
Vuoden 2015 talousarvioon on varattu määräraha Juankosken keskustaajaman asemakaavan uudistustyölle. Voimassaolevaa asemakaava ei ole rakennettu mm. Uudenkylän alueella eikä näköpiirissä ole tarvettakaan.
Juuri valmistunut osayleiskaava ohjaa asemakaavatyötä.
4. RANTAKAAVAT JA RANTA-ASEMAKAAVAT
-
Karkeisen rantakaava Vuotjärvellä 1980.
-
-
-
-
Kissan – rantakaava Säyneisessä, silloisen kunnanvaltuuston hyväksyntä
vuonna 1990.
Matkus – saaren rantakaava, jonka Pohjois-Savon ympäristökeskus on
vahvistanut vuonna 1995 (sijaitsee Muuruvesi-Karhonvesi rantaosayleiskaava-alueella).
Hyppyrin rantakaava Ala-Siikajärvellä, kaavan on Pohjois-Savon ympäristökeskus vahvistanut 1996.
Vääränkorven ranta-asemakaava (tilalla Vääränkorpi 174-436-4-54) on
valtuuston hyväksymä 2006, kaava-alue sijaitsee Muuruvesi-Karhonvesi
rantaosayleiskaava-alueella.
Juankosken kaupungin länsipuolella, Ylä-Pieksän järvellä sijaitseville tiloille
Verosaari 8:56 ja Veroniemi 8:58 on laadittu ranta-asemakaava ja sen on
kaupunginvaltuusto vahvistanut 24.09.2009. Ranta-asemakaavan pinta-ala
on n. 8 ha ja alue on kokonaan yksityisomistuksessa
UPM-Kymmene Oyj laittoi vireille ranta-asemakaavan, joka käsitti yhtiön
omistamat alueet Nuottiniemiemessä sekä sen edustalla olevissa saarissa.
Ranta-asemakaava-alueelle mantereeseen on osoitettu 11 asuinrakennuspaikkaa ja 15 lomarakennuspaikkaa. Kaikki rakennuspaikat sijaitsevat
Vuotjärven rannalla. Saaret on jätetty rakentamiseen ulkopuolelle. Kaava
hyväksyttiin valtuustossa 12.6.2014 § 13.
Ote Nuottiniemen ranta-asemakaavasta
-
Paavola-Hiivamäki ranta-asemakaava, joka sijoittuu Puntinjoen rantayleiskaavan alueelle, hyväksyttiin valtuustossa 11.12.2014 § 38.
5. VIREILLÄOLEVAT RANTA-ASEMAKAAVAT
Tällä hetkellä ei ole vireillä ranta-asemakaavoja.
6. TONTTIRESERVI
Juankosken kaupungin omistuksessa on kaavoitettuna kaikkiaan 112 kappaletta asuinkäyttöön soveltuvaa asuinpientalo- tai rivitalotonttia. Näistä 91 kappaletta on kunnallistekniikan piirissä ja välittömästi rakennettavissa.
Näistä Juankosken taajamassa on 57 kpl asuinpientalotontteja ja 2 rivitalotonttia, Muuruveden taajamassa 16 asuinpientalotonttia ja 2 rivitalotonttia ja Säyneisen taajamassa 14 asuinpientalotonttia.
Juankosken taajamassa on yksi kerrostalorakentamiseen (ALK) tontti.
Näiden lisäksi kaupungilla on myymättömiä tontteja haja-asutusalueella vesiosuuskuntien toiminta-alueella ja kohtuudella rakennettavan tieyhteyden päässä yhteensä 7 kpl.
Lisäksi Juankosken taajamassa on muilla maanomistajilla, mm. UPMKymmene Oyj:llä 9 AO-tonttia, 8 AP-tonttia, 6 AR-tonttia, 3 AK-tonttia ja 1
ALK-tontti.
Kaupungin omistuksessa oleva koko tonttireservi on lueteltu liitteessä. Kaupungilla on mm. liikerakentamiseen, teollisuusrakentamiseen ja sosiaali/terveydenhuollon rakentamiseen soveltuvia tontteja.
Kaupunki on myynyt v. 2014 yhden AO-tontin Juankoskelta Tikanniemestä ja
yhden AO-tontin Muuruveden Putaansaaresta.
Tonttien kysyntä mm. Putaansaaren ja Tikanniemen rantatonteista on ollut
laimeaa ja ns. kuivanmaantonteista koko kaupungin alueella miltei olematonta. Kaupungilla on vähintäänkin riittävä tonttivaranto.
7. MUUT KAAVOITUKSEEN VAIKUTTAVAT TOIMET
Juankosken kaupungin rakennusjärjestys on vuodelta 2002. Aloite uuden rakennusjärjestyksen laatimisesta on tehty 2013.
Juankosken kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma on hyväksytty valtuustossa 2011.
Juankosken kaupunki on mukana Kuopion kaupunkiseudun liikennejärjestelmän kehittämistyössä. Työn yhtenä tavoitteena on liikenteen kehittämisen liittäminen muuhun seudun kehitystyöhön, myös osaltaan maankäytön kehittämiseen.
Juankoskella 16.4.2015
Ari Räsänen
tekninen johtaja
Liite
Juankosken kaupungin omistuksessa olevat vapaat tontit
asemakaava-alueilla
ASUINKÄYTTÖ
Säyneisen taajamassa:
Kunnallistekniikan piirissä
• kortteli 33 AP-tontit 2 ja 3 (Jokipolku)
• kortteli 32 AP-tontit 1 ja 3 (Koskipolku)
• kortteli 28 AO-tontit 2 ja 3 (Ruukinpaikantie)
• kortteli 27 AP-tontit 1-4 (Ruukinpaikantie)
• kortteli 19 AO-tontit 5, 6 (Päivöläntie) sekä 1 ja 3 (Kitinäntie)
yhteensä14 kpl
Ei kunnallistekniikan piirissä
• kortteli 23 AO-tontit 2,10,11,12 ja 13 (Päivöläntie)
• kortteli 19 AP-tontit 7 ja 8 (Rantalantie)
yhteensä 7 kpl
Muuruveden taajamassa
Kunnallistekniikan piirissä
• kortteli 26 AP-1 tontti 5 (Koulutie)
• kortteli 27 AO-tontti 1 (Koulutie)
• kortteli 15 AO-tontit 10 ja 6 (Nahkurintie)
• kortteli 30 AR-tontti 2
• kortteli 58 AR-1 tontti (Rantatie)
• kortteli 57 AR-1 tontti (Rantatie)
• Putaansaaren länsiosa kortteli 4 AO-tontti 2 (Putaantie)
• Putaansaaren itäosa kortteli 10 AO-1 tontit 1,2 ja 3
• Putaansaaren itäosa kortteli11 AP-tontit 1, 2 ja 3
• Putaansaaren itäosakortteli 12 AO-1 tontit 1…7
yhteensä 18 kpl
Ei kunnallistekniikan piirissä
• kortteli 26 AP-1-tontit 1, 3 ja 4
• kortteli 27 AO-tontit 2 ja 3
• kortteli 55 AP-3 tontit 2 ja 4
• kortteli 56 AP-3 tontit 1…5
yhteensä 12 kpl
Juankosken taajamassa
Kunnallistekniikan piirissä
• kortteli 161 AO-tontti 5 (Pasuntie)
• kortteli 161 AOT-1 tontit 1 ja 2 (Uudenkyläntie)
• kortteli 163 AO-tontit 2 ja 4 (Pasuntie)
• kortteli 146 AO-tontit 2-4 (Haapatie)
• kortteli 116 AOT-1 tontit 1ja 3 (Haapatie)
• kortteli 147 AO-tontti 1 (Haapatie)
• kortteli 89 AO-tontti 1 (Viklantie)
• kortteli 119 AO-tontti 1 (Notkotie)
• kortteli 148 AO-tontti 4 (Tallitie)
• kortteli 319 AO-tontit 3 ja 4 (Paasikalliontie)
• kortteli 321 AO-tontit 2 ja 4 (Paasikalliontie/Paasintie)
• kortteli 323 AOR-tontti 3 osa (Kalliorinteentie)
• kortteli 324 AOR-tontti 1 osa (Kalliorinteentie)
• kortteli 325 AOR-tontti 1 (Kalliorinteentie)
• kortteli 275 AO-tontit 1 ja 2 (Niskakoskentie)
• kortteli 274 AO-tontit 1 ja 2 (Niskakoskentie)
• kortteli 273 AO-tontit 1-3 (Niskakoskentie)
• kortteli 272 AP-tontti 3 (Lakitie)
• kortteli 270 AP-tontti 3 (Niskakoskentie)
• kortteli 271 AP-tontit 1 ja 2 (Lakitie)
• kortteli 30 AO-tontit 1 ja 2 (Miilutie)
• kortteli 31 AO-tontit 1 ja 2 (Miilutie)
• kortteli 32 AO-tontit 1-4 (Miilutie)
• kortteli 33 AO-tontit 3 ja 4 (Miilutie)
• kortteli 35 AO-tontit 1 -3 (Miilutie)
• kortteli 254 AP-tontit 1 ja 3 (Hussontie)
• kortteli 256 AP-tontit 2 ja 3 (Hussontie)
• kortteli 231 AO-1 tontit 5 ja 6 (Tikankuja)
• kortteli 229 AO-1 tontti 5 (Tikantie)
• kortteli 227 AO-1 tontit 7,8,10 ja 11 (Rastaantie)
• kortteli 236 AO-1 tontit 1 ja 2 (Rastaantie)
• kortteli 82 AR-tontti 3 (Uudenkyläntie)
yhteensä 59 kpl.
Ei kunnallistekniikan piirissä
• kortteli 254 AP-tontti 2 (Villentie)
• kortteli 13 AR-tontti 1 (Uittotie)
yhteensä 2 kpl.
MUU KÄYTTÖ
Juankosken taajama
• kortteli 77 T tontti 1 (Juankoskentie)
• kortteli 60 KL-2 tontit 1, 2 ja 3 (Kauppatie)
• kortteli 58 T-tontit 3 ja 4 (Huoltamotie)
• kortteli 73 KL-1 tontti 1 (Juankoskentie/Kisatie)
• kortteli 73 ALK-2 tontti 4 (Juankoskentie)
• kortteli 73 Y tontti (Opintie)
• kortteli 160 T tontit 1 ja 2 (Uusikylä, ei kunnallistekniikkaa)
• kortteli 263 T-2 tontit 1 ja 2 (Viemannintie)
• kortteli 257c T-2 tontit 1 ja 2 Viemannintie)
• kortteli 257 T-2 tontit 2 ja 3 (Viemannintie, tontti 3 ei kunnallistekniikkaa)
• kortteli 257b T-2 tontit 1 ja 2 (Irvinlammentie, ei kunnallistekniikkaa)
• kortteli 257c T-2 tontit 1 ja 2 (Irvinlammentie, ei kunnallistekniikkaa)
• kortteli 6 YS tontti 4 (Niskakoskentie)
Säyneisen taajama
• kortteli 25 TT tontti 1 (Säyneisentie)
• kortteli 20 YS tontti 3 (Terveyskuja, purettavia rakennuksia)