Avoterveydenhuollon toimintayksiköiden toimintakertomukset

Transcription

Avoterveydenhuollon toimintayksiköiden toimintakertomukset
Avoterveydenhuollon toimintayksiköiden
toimintakertomukset vuodelta 2014
Tarja Sainio
Avoterveydenhuollon päällikkö
NÄKÖKULMA
KRIITTISET
ARVIOINTIKRITE
SITOVA TAVOITE
TAVOITTEEN
MENESTYSTEKI
ERIT
V. 2014 (MITTARI)
TOTEUTUMINEN
Johtamisessa ja
kehityskeskusteluissa
painopiste on yksilöllisen
osaamistarpeen
arvioinnissa
Täydennyskoulutusvelvoitteen mukaiset koulutustavoitteet toteutuvat (min 3
pv)
Palvelukuvauksia hyödynnetään yhteistyön kehittämisessä
Koututuksia seurantaan
henkilökohtaisilla koulutuskorteilla. Toteutuvat
JÄT
Osaamisen kehittäminen ja henkilöstöresurssien hyödyntäminen (3.3.2)
Uudistuminen
ja henkilöstö
Intranetin käytön kehittäminen ja sen päivittäminen
Asukkaille
monipuoliset ja
kustannustehokkaat
palvelut (1.1)
Palveluprosessit on
kuvattu/päivitetty ja niiden
toimivuuden arviointia
hyödynnetään palveluiden
kehittämisessä.
Yhteistyötä eri yksiköiden
välillä on tiivistetty esimerkiksi neuvolan ja
lastensuojelun, perheneuvolan, perhetyön, nuorisopsykiatrian, suun terveydenhoidon ja vastaanottotoiminnan kanssa.
Palvelukuvauksia hyödynnettiin yhteistyön
tekemisessä. Joissakin
yksiköissä toiminta vasta
käynnistymässä.
Terveyspalvelujen intranet
sivujen kehittämiseen on
suunnitelma tehty ja se
voidaan toteuttaa nyt kun
koko kunnan intra on
uusittu.
Toimintayksiköitten palvelukartat valmiit ja internetissä
Palvelukuvaukset valmiit,
mutta eivät vielä internetissä
Asiakaskyselyt on päivitetty
ja kyselyiden toteuttaminen
on aikataulutettu
Kyselyt on päivitetty
yhteisen rungon mukaisesti. Kysely suoritettu
neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa. Muut
toteutetaan ensi vuoden
aikana.
Sähköisistä asiointipalvelut
toteutetaan suunnitelmien
mukaan
Omahoito ja OmaKanta
otettu käyttöön ja
kansalaisen
ajanvarauksen käyttöa
laajennettu esim kouluun
tulokkaiden
terveystarkastuksiin.
Palvelut ja
vaikuttavuus
FYSIOTERAPIAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014
FYSIOTERAPIAN TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN
1. Asukkaille monipuoliset ja kustannustehokkaat palvelut
Palveluprosessit ovat valmiit ja internetissä
- Palveluprosesseja ei ole muokattu nettiin sopiviksi.
Asiakaskyselyt on tehty
- Asiakaskyselyt siirrettiin seuraavalle vuodelle, sillä yhteinen pohja ei ole vielä valmis
Sovitut sähköiset asiointipalvelut ovat käytössä
- Fysioterapian ajan voi tarkistaa ja perua netin kautta.
Fysioterapiapalvelu on toimiva saneeratuissa tiloissa
- Olemme yhteisesti muokanneet toimintaamme siten että palvelu onnistuu joustavasti
kahdesta kerroksesta huolimatta esim. ryhmiin tuovien taksilappujen leimaus ja kuittaus.
Apuvälinepalvelutoiminnan kehittäminen.
- Kehitetty toimintaa apuvälinehuollosta vastaavan huoltomiehen kanssa. Toiminta saatu
laadukkaaksi asiakaspalveluksi.
- Uudet saneeratut tilat ovat mahdollistaneet selkeämmän apuvälinepalvelutoiminnan kuin
aikaisemmin. Asiakkailta hyvää palautetta toiminnasta
2. Osaamisen kehittäminen ja henkilöstöresurssien hyödyntäminen
Kehityskeskustelut
- Kehityskeskustelut on käyty henkilökohtaisella ja osaamisen kartoitukset tehty.
Kehityskeskustelut on käyty myös vastuualueittain.
Täydennyskoulutus velvoitteet
- Kaikki työntekijät ovat käyneet vähintään 3pv koulutuksissa. Koulutuksia on toteutunut
niin ulkoisina kuin myös kunnan sisäisinä sekä yksikönsisäisinä koulutuksina. Ollaan
myös ensimmäistä kertaa hyödynnetty halvempaa videokoulutus mahdollisuutta, jolloin
saatiin useampi koulutukseen kerralla.
GAS-toimintakykymittarin koulutukset on käyty.
- Mittari osoittautui kovin raskasrakenteiseksi eikä sellaisenaan palvele
perusterveydenhuollon puolella. Tarkoitus oli ehtiä tehdä siitä alueellinen kevyempi
versio. Tavoitteesta jäätiin. Nyt kuitenkin syksyn opiskelemassa ollut
osastofysioterapeutti on tehnyt opiskelutyönään kevyemmän version joka on tarkoitus
opetella ja ottaa käyttöön 2015.
Osaamista on myös jaettu fysioterapian sisällä
- Jotta saadaan ammatillista osaamista mahdollisimman paljon, on osaamista jaettu
etenkin olkapääkuntoutuksen osalla. Ensi vuonna keskitytään fysioterapian sisäisessä
osaamisen jakamisessa alaraajaongelmiin sekä selkäongelmiin.
Kuntouttava työote osastoille
- Kuntouttavaa työotetta opiskelemassa ollut fysioterapeutti on tehnyt osastoille aiheesta
ohjeistusta ja käynyt sitä osastojen kanssa läpi.
KEVEÄMMÄKSI -painon hallintaprojekti
- Projekti on saatettu loppuun
- Projektin loppuvaiheessa kehitettiin lasten liikkumislähetettä
- lasten ja aikuisten liikkumislähetteet esitellään jälleen lääkäripalaverissa tammikuussa
2015
Lääkinnällinen kuntoutus
- huomioitu uusien apuvälineiden luovutusperusteiden 2015 voimaan tuleminen.
OLENNAISET TAPAHTUMAT
Fysioterapian pitämät koulutukset:
- 2015 lastenfysioterapeutti Elina Vuoro pitää alueellisen koulutuksen vauvojen MFED
tutkimisestas. Mukana esh + pth
- ft lymfaterapeuttimme on pitänyt muutamia turvotukseen liittyviä luentoja terveyskeskus
henkilökunnalle.
- Ollaan oltu pitämässä esitystä vanhusneuvostolle kunnan vanhustyönfysioterapiapalveluista
sekä apuvälineistä.
RISKIENHALLINTA
- Säästötoimet kohdistuivat tällä kertaa voimakkaasti fysioterapian osalle. Meillä oli kesän
poissa toinen lastenfysioterapeutti, kesästä asti vuoden loppuun oli poissa toinen
osastofysioterapeutti ja lokakuusta lähtien poissa toinen vanhustyönfysioterapeutti.
Fysioterapian johtajan sairasloma-ajalle helmikuun lopusta heinäkuuhun ei myöskään otettu
sijaista vaan tehtiin sisäisiä järjestelyjä. Toimintaa jouduttiin supistamaan ja henkilökunta
joustamaan ja venymään. Esim. kaikki fysioterapiaa vuodeosastolla tarvinneet eivät sitä
saaneet ja osan osastolla oloaika piteni kuntoutuksen puutteen vuoksi. Osa ryhmistä
jouduttiin lopettamaan syksyn ajaksi.
Turvallisuus:
- Käyty yhteisesti uudenmaan alueviraston, Aleksian ja avoterveydenhuollon päällikön kanssa
altaan turvallisuus asiakirjat läpi.
- asiantuntija fysioterapeutti myös mukana terveyskeskuksen turvallisuustyöryhmässä.
- Fysioterapian tiloihin saatu myös hälytyskartat kaikkien näkyville.
- Ensiapukoulutuksissa ovat olleet ne työntekijät, joilla on 3 vuotta tullut edellisestä
koulutuksesta täyteen.
KOULUTUKSET
Koulutukset toteutuivat suunnitellusti.
- Kaikille on täyttynyt vähintäänkin kolme koulutuspäivää
- Henkilökunta on osallistunut kunnan tarjoamiin yhteiskoulutuksiin ja on päästy myös
johonkin fysioterapian ammatilliseen koulutukseen.
- Lisäksi olemme pitäneet fysioterapian sisäisiä koulutuksia, joissa olemme jakaneet
osaamista toisillemme.
TÄKEIMMÄT HANKINNAT
- NuStep kuntolaite
- pienvarasto tukipohjallisnäytteitä
- Apuvälineitä hankitaan apuvälinevarastoon tarpeen mukaan kuntalaisille lainattavaksi
OPISKELIJATOIMINTA
Opiskelijoita fysioterapiassa oli vuonna 2014 kaikkiaan kaksi.
TILASTOT
Sairaspoissaolot: Fysioterapian henkilökunnan sairaspoissaolot: 146, joista 50 on äitiyslomaa
edeltävää sairaspoissaoloa. Fysioterapian johtajan poissaolot: 91 päivää. Poissaolot johtuneet
selkäleikkauksesta ja siitä aiheutuneista komplikaatioista. Vakanssien täyttöaste:
- Fysioterapian johtaja sijaisuus toteutettu sisäisenä siirtona. Asiantuntija paikannut johtajaa.
Asiantuntijan tilalle ei ole palkattu ketään vaan vanhustyön fysioterapeutti sijaisti asiantuntijaa. Vanhustyössä vajautta..
- Lastenfysioterapian puolella vajausta keväällä ja kesällä.
- Osastofysioterapeutin opintovapaantilalle ei ole saatu palkata sijaista eli menty vajaalla
- vanhustyönfysioterapeutti lopettanut lokakuussa eikä tilalle ole palkattu sijaista.
- Säästöjä kertynyt siis aika paljon henkilöstön palkkojen osalta.
Fysioterapian käyntitilasto
avo vastaanottokäyntejä
kotikäyntejä
osastokäyntejä
Käynnit yhteensä
2754
268
839
9851
Ryhmäkäyntejä
4293
Apuvälinekäyntejä
1674
TALOUSTILANNE
Fysioterapia on pysynyt budjetin sisällä.
Leena Kukkonen
Fysioterapian johtaja
KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA
2014
AVOTERVEYDENHUOLLON TAVOITTEISTA JOHDETUT TERVEYSNEUVONNAN
SITOVAT TAVOITEET VUONNA 2014
1. Palvelut ja vaikuttavuus
- Kunnan Internet- sivut ovat avoterveydenhuollon osalta ajantasaiset ja kuntalaiset saavat
niistä hakemansa/tarvitsemansa tiedon -> Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon nettisivuja
kehitetään edelleen ja niitä hyödynnetään sähköisten palvelujen kehittämisessä
- Toimintayksiköitten palvelukuvaukset valmiit ja intranetissä -> Palvelut on tuotteistettu ja
kuvattu 12/2014 mennessä
- Asiakaskyselyt on päivitetty ja kyselyiden toteuttaminen on aikataulutettu -> Asiakaskyselyt
on tehty koulu- ja opiskeluterveydenhuollon tarpeita vastaavaksi 3/2014 ja kyselyt toteutetaan 11/2014
- Sähköiset asiointipalvelut toteutetaan suunnitelman mukaan -> Kansalaisen ajanvaraus on
otettu käyttöön koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa 4/2014
2. Uudistuminen ja henkilöstö
- Johtamisessa ja työn kehittämisessä hyödynnetään henkilökunnan erityisosaamista hyödyntäen konsultointia ja koulutusta -> Työyksikössä on kaikilla tietoa toistensa erityisosaamisalueista ja sitä osataan hyödyntää G-asemalla olevien listojen mukaisesti
- Täydennyskoulutusvelvoitteen mukaiset koulutustavoitteet toteutuvat (min 3 pv) -> Terveysneuvonnan jokainen työntekijä kokoaa omaa koulutuskorttiaan ja huolehtii koulutusvelvoitteen täyttymisestä v. 2014- Palvelukuvauksia hyödynnetään yhteistyön tekemisessä -> Valmiita palvelukuvauksia esitellään laajoissa VeVu-palavereissa kaikille yhteistyökumppaneille ja niitä hyödynnetään
myös rajapintojen kehittämistyössä- Intranetin käytön kehittäminen ja sen päivittäminen -> Terveysneuvonnan Internet vastaavat kehittävät ja päivittävät intranet-sivuja säännöllisesti yhdessä osastonjohtajan
kanssa
TERVEYSNEUVONNAN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
1. Palvelut ja vaikuttavuus
- koulu- ja opiskeluterveydenhuollon nettisivujen asiasisältöjä on tiivistetty, uudet ohjelmat, toimintatavat ja lomakkeet on sujuvasti asiakkaiden saatavilla. Nettisivujen asialinkkejä on lisätty tiedon monipuolistamiseksi ja asiakkaiden omahoidon lisäämiseksi
- palvelukuvaukset ja prosessit kuvattiin terveydenhoitajan laajasta ja määräaikaisesta
terveystarkastuksesta, ryhmätapaamisesta sekä kutsuntaterveystarkastuksesta
- vuonna 2015 kuvataan tuotteeksi uuden oppilashuoltolain mukainen jalkautuva oppilashuoltotyö eli kotikäynnin prosessi ja tuotesisältö
- ryhmäterveystapaamisia pilotoitiin parityönä useammilla kouluilla lukuvuoden 20132014 aikana ja niiden systemaattinen käyttöönotto sekä sisältöjen määrittely tehtiin
11/2014. Ryhmätapaamisia pidetään 2. lk:n, 4. lk:n, 6. lk:n, 7. lk:n ja 9.lk:n oppilaille.
- asiakaskysely toteutettiin marraskuun 2014 aikana
- uusi oppilashuoltolaki tuli voimaan 1.8.2014 ja sen myötä aloitettiin uudenlainen toiminta oppilashuollon yhteisöllisten ja monialaisten ryhmien muodossa. Uusi lain sisällön oppiminen vaati kouluttautumista ja uudenlaisten käytäntöjen järjestämistä.
-
-
Kansalaisen ajanvaraus otettiin käyttöön huhtikuussa 2014 kouluun tulokkaiden terveystarkastuksissa
- yhteistyötä eri yhteistyökumppaneiden kanssa on tiivistetty edelleen vuoden 2014 aikana mm. lastensuojelun, perheneuvolan, perhetyön, nuorisopsykiatrian, suun terveydenhoidon ja vastaanottotoiminnan kanssa. Palvelukuvauksia hyödynnettiin yhteistyön tekemisessä
- koulu- ja opiskeluterveydenhoidon kehittämistyöryhmä jatkoi toimintaa mm. laajojen
terveystarkastusten pohjalta koottavien luokkayhteenvetojen ja ryhmäterveystapaamisten
sisältöjen tuottamisen sekä erilaisten lomakkeiden kehittämisen suhteen
2. Uudistuminen ja henkilöstö
- erityisosaamisalueet on tunnistettu ja niiden hyödyntäminen joidenkin työntekijöiden
osalta on aloitettu (mm. mielenterveys- ja kriisiosaaminen, seksuaaliterveys, lihavuus ja allergiat)
- täydennyskoulutusvelvoitteen mukaiset koulutusvelvoitteet (min. 3 pv) toteutuivat jokaisen työntekijän osalta vuonna 2014
- jokainen työntekijä seurasi omaa kouluttautumistaan koulutusseurantakortin avulla
- intranetin kehittämistyö käynnistettiin loppuvuodesta 2014 ja Internet –vastaavat otetaan
mukaan kehittämistyöhön 2015
- työnohjaus aloitettiin koulu- ja opiskeluterveydenhoitajille syksyllä 2014
OLENNAISET TAPAHTUMAT
- Terveysneuvonnan asiantuntijaterveydenhoitaja Terhi Seppälä jäi vuodeksi
vuorotteluvapaalle 11.8.2014 alkaen ja hänen tilalleen valittiin kouluterveydenhoitaja Jaana
Vaittinen.
- Terveysneuvonta sai 11/2014 rahoituksen toisen asiantuntijaterveydenhoitajan vakanssiin
1.2.2015 alkaen ja vakanssille valittiin neuvolaterveydenhoitaja Hilpi Peltonen.
- Koulu- ja opiskeluterveydenhoitajat pitivät kouluilla rokotuskampanjapäiviä antaen
papilloomavirus- eli HPV-rokotteita 12–15 -vuotiaille työtöille. Lisäksi he osallistuivat
marras-joulukuussa 2014 Nurmijärven kunnan kausi-influenssarokotusten toteuttamiseen.
- Kesän 2014 aikana koulu- ja opiskeluterveydenhoitajat toteuttivat laajoja terveystarkastuksia
1. lk:n, 5. lk:n, 8 lk:n oppilaille ja heidän perheille sekä 1. vuosikurssin opiskelijoille.
- Koulu- ja opiskeluterveydenhoitajat osallistuivat koko toimialan yhteiseen lasten, nuorten ja
perheiden palvelujen kehittämistyöhön, nk. NATO-mallien toiminnan työstämiseen.
RISKIEN HALLINTA
Käyttöikänsä päähän tulleita työpöytiä ja -tuoleja on kierrätetty ja vaihdettu vanhoihin ja
työtuoleja on päällystetty uudelleen käyttökuntoon. Tutkimuslaitteita on huollettu, kalibroitu
ja kierrätetty. Terveysneuvonnan budjetista on rahoitettu myös koululääkärin toiminnassa
tarvittavat välineet.
KOKOUKSET JA KOULUTUKSET
Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon toiminnassa toteutuivat kuukausikokoukset 1x/kk,
työpaikkakokoukset 1x/kk ja työnohjaukset syksyllä joka toinen kuukausi. Kehittämispäiviä
pidettiin terveysneuvonnassa kaksi; ensimmäinen kesäkuussa ja toinen marraskuussa.
Täydennyskoulutusvelvoitteen mukaiset koulutusvelvoitteet (min. 3 pv) toteutuivat jokaisen
työntekijän osalta vuonna 2014
TÄRKEIMMÄT HANKINNAT
Vuoden 2014 aikana on tilattu koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon 2 kpl audiometrejä, 1
henkilövaaka, yhden audiometrin huolto sekä 4 kpl Opiskeluterveys -kirjoja.
OPPILAITOSYHTEISTYÖ JA OPISKELIJATOIMINTA
Terveysneuvonnassa tehtiin hyvää yhteistyötä terveydenhoitajia kouluttavien oppilaitosten
kanssa. Koulu- ja opiskeluterveydenhoidossa oli kolme terveydenhoitajaopiskelijaa vuoden
2014 aikana.
TILASTOINNIN KEHITTÄMISTYÖ JA TILASTOT
Tilastointia tarkennettiin ja yhdenmukaistettiin ja työ jatkuu edelleen vuonna 2015.
Terveysneuvonnan tilastointiohjeita päivitetään parhaillaan uusien ryhmien ja SPATluokitusten käyttöön oton vuoksi. Uusi raportointijärjestelmä otettiin käyttöön lokakuussa
2014.
Vuoden 2014 aikana vakanssien täyttöaste oli koulu- ja opiskeluterveydenhoidossa 13,5/13,5.
Äitiyslomalle jäi kaksi ja vuorotteluvapaalle kaksi terveydenhoitajaa. Viidellä
terveydenhoitajalla oli osa-aikainen työaika ja osan vajaa työaika hyödynnettiin yhdistämällä
osa-aikaisuudet yhden sijaisen täydeksi työajaksi.
Käyntimäärät:
Vastaanottokäynnit:
Vuonna 2014 peruskoululaisia oli yhteensä 5821.
Kouluterveydenhoitajien vastaanotoilla oli 10935 käyntiä vuonna 2014, joista
terveydenhoidollisia oli 8856 ja sairaanhoidollisia 2079 käyntiä.
Laajoja koko perheen terveyttä ja hyvinvointia kartoittavia terveystarkastuksia tehtiin 1.lk:n,
5. lk:n ja 8. lk:n oppilaille ja heidän perheille.
Ryhmäkäyntejä oli yhteensä 54 käyntiä.
Vuonna 2014 opiskelijoita oli yhteensä 1386.
Opiskeluterveydenhoitajien vastaanotoilla oli 3578 käyntiä vuonna 2013 ja 2178 käyntiä
vuonna 2014, joista terveydenhoidollisia oli 1683 ja sairaanhoidollisia 495 käyntiä. Laajoja
koko perheen terveyttä ja hyvinvointia kartoittavia terveystarkastuksia tehtiin 1. vuosikurssin
tytöille ja 2. vuosikurssin pojille.
Nuorisoneuvolassa oli 583 käyntiä vuonna 2013 ja 858 käyntiä vuonna 2014.
Ryhmäkäyntejä oli yhteensä 123 käyntiä.
Kutsuntaterveystarkastuksissa kävi 357 kutsuntaikäistä nuorta.
TALOUSTILANNE
Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon menot pysyivät budjetin rajoissa koko vuoden 2014 ajan.
Budjettiin kirjatut käyttömenot toteutuivat vuoden 2014 aikana 96,73 %:sti.
Sanna Nieminen
Terveysneuvonnan johtaja
ÄITIYS- JA LASTENNEUVOLAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014
AVOTERVEYDENHUOLLON TAVOITTEISTA JOHDETUT TERVEYSNEUVONNAN
SITOVAT TAVOITEET VUONNA 2014
1. Palvelut ja vaikuttavuus
- Kunnan Internet- sivut ovat avoterveydenhuollon osalta ajantasaiset ja kuntalaiset saavat
niistä hakemansa/tarvitsemansa tiedon -> Neuvolan nettisivuja kehitetään edelleen ja niitä hyödynnetään sähköisten palvelujen kehittämisessä
- Toimintayksiköitten palvelukuvaukset valmiit ja intranetissä -> Palvelut on tuotteistettu
ja kuvattu 12/2014 mennessä
- Asiakaskyselyt on päivitetty ja kyselyiden toteuttaminen on aikataulutettu -> Asiakaskyselyt on tehty neuvolan tarpeita vastaavaksi 3/2014 ja kyselyt toteutetaan äitiys- ja lastenneuvolassa 10-11/2014
- Sähköiset asiointipalvelut toteutetaan suunnitelman mukaan -> Kansalaisen ajanvaraus
on otettu käyttöön neuvolassa 2/2014
2. Uudistuminen ja henkilöstö
- Johtamisessa ja työn kehittämisessä hyödynnetään henkilökunnan erityisosaamista hyödyntäen konsultointia ja koulutusta -> Työyksikössä on kaikilla tietoa toistensa erityisosaamisalueista ja sitä osataan hyödyntää G-asemalla olevien listojen mukaisesti
- Täydennyskoulutusvelvoitteen mukaiset koulutustavoitteet toteutuvat (min 3 pv) -> Terveysneuvonnan jokainen työntekijä kokoaa omaa koulutuskorttiaan ja huolehtii koulutusvelvoitteen täyttymisestä v. 2014- Palvelukuvauksia hyödynnetään yhteistyön tekemisessä -> Valmiita palvelukuvauksia
esitellään laajoissa VeVu-palavereissa kaikille yhteistyökumppaneille ja niitä hyödynnetään myös rajapintojen kehittämistyössä
- Intranetin käytön kehittäminen ja sen päivittäminen -> Terveysneuvonnan Internetvastaavat kehittävät ja päivittävät intranet-sivuja säännöllisesti yhdessä osastonjohtajan
kanssa
TERVEYSNEUVONNAN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
1. Palvelut ja vaikuttavuus
- äitiys- ja lastenneuvolan nettisivujen asiasisältöjä on tiivistetty, uudet ohjelmat, toimintatavat ja lomakkeet on sujuvasti asiakkaiden saatavilla. Nettisivujen asialinkkejä on lisätty
tiedon monipuolistamiseksi ja asiakkaiden omahoidon lisäämiseksi
- äitiysneuvolatoiminnassa kuvattiin palvelukuvaukset ja prosessit terveydenhoitajan
määräaikaisesta ja laajasta terveystarkastuksesta, kotikäynnistä ja avoneuvolapalvelusta
- lastenneuvolatoiminnassa kuvattiin palvelukuvaukset ja prosessit lastenneuvolan ryhmäterveystapaamisista sekä tarkennettiin laajojen ja määräaikaisten terveystarkastusten
palvelukuvauksia ja prosesseja
- kummikätilötoiminta aloitettiin perhevalmennuksissa yhteistyössä Hyvinkään sairaalan synnytysyksikön kanssa elokuussa 2014. Valmennusta tarjottiin kaikille ensimmäistä
lastaan odottaville perheille. Ne toteutettiin vuoden 2014 aikana 14 ryhmälle, jotka kokoontuivat ennen lapsen syntymää 2 kertaa/ryhmä. Ryhmät olivat kooltaan n. 20 henkilöä/ryhmä
- ryhmäneuvolatoiminta 6 kk:n ikäisille lapsille ja heidän vanhemmilleen aloitettiin yhteistyössä suun terveydenhuollon kanssa marraskuussa 2014
-
neuvolan terveydenhoitajat osallistuivat myös seurakunnan monitoimijaiseen Eka-vauvaryhmätoimintaan
- uusi oppilashuoltolaki tuli voimaan 1.8.2014 tiivistäen neuvolan ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä esiopetuksen yhteisöllisten ja monialaisten oppilashuoltoryhmien toiminnan myötä
- avoneuvolatoiminta vakiintui osaksi normaalia neuvolatoimintaa maaliskuussa 2014
- asiakaskysely toteutettiin yhteistyössä THL:n kanssa osana valtakunnallista neuvolakyselyä. Tulokset valmistuvat alkuvuodesta 2015
- Kansalaisen sähköinen ajanvaraus otettiin käyttöön neuvolassa maaliskuussa 2014
- neuvolan kehittämistyöryhmä on jatkanut toimintaansa vuoden 2014 aikana koostaen
suunnitelman 6 kk:n ikäisten lasten ryhmäneuvolatoiminnasta ja pohtien mm. monitoimijaista perhevalmennusmallia
2. Uudistuminen ja henkilöstö
- erityisosaamisalueet on tunnistettu ja niiden hyödyntäminen joidenkin työntekijöiden
osalta on aloitettu (mm. vaikeiden asiakassuhteiden vuorovaikutusosaaminen)
- täydennyskoulutusvelvoitteen mukaiset koulutusvelvoitteet (min. 3 pv) toteutuivat jokaisen työntekijän osalta vuonna 2014
- jokainen työntekijä seurasi omaa kouluttautumistaan koulutusseurantakortin avulla
- neuvolan ja muiden toimijoiden yhteistyötä tiivistettiin vuoden 2014 aikana mm. perhetyön, neuvolan psykiatrisen sairaanhoitajan, lastensuojelun, perheneuvolan vauvatiimin,
suun terveydenhoidon, puhe- ja toimintaterapian, varhaiskasvatuksen sekä vastaanottotoiminnan kanssa. Palvelukuvauksia hyödynnettiin yhteistyön tekemisessä
- intranetin kehittämistyö käynnistettiin loppuvuodesta 2014 ja osaston Internet –vastaavat
otetaan mukaan kehittämistyöhön 2015
- työnohjaus jatkui neuvolahenkilöstölle vuonna 2014
OLENNAISET TAPAHTUMAT
- Terveysneuvonnan asiantuntijaterveydenhoitaja Terhi Seppälä jäi vuodeksi
vuorotteluvapaalle 11.8.2014 alkaen ja hänen tilalleen valittiin kouluterveydenhoitaja Jaana
Vaittinen.
- Terveysneuvonta sai 11/2014 rahoituksen toisen asiantuntijaterveydenhoitajan vakanssiin
1.2.2015 alkaen ja vakanssille valittiin neuvolaterveydenhoitaja Hilpi Peltonen.
- Neuvolan uusina toimintamuotoina aloitettiin vuoden 2014 aikana: äitiysneuvolan uusi
toimintaohjelma,sähköinen ajanvaraus, kummikätilötoiminta, 1,5 -vuotiaiden laajat
terveystarkastukset, esiopetuksen oppilashuoltotoiminta ja ryhmäneuvolatoiminta.
- Äitiys- ja lastenneuvolatoiminta toteutettiin kesällä 2014 ilman lomasijaisia ja palvelut
kohdennettiin raskaana olevien ja alle 1-vuotiaiden lasten perheisiin.
- Loka-marraskuun aikana useita neuvolaterveydenhoitajia oli kahden päivän
tutustumisjaksoilla Hyvinkään sairaalan synnytys- ja lapsivuodeosastoilla.
- Marras- ja joulukuun aikana neuvolan terveydenhoitajat osallistuivat Nurmijärven kunnan
kausi-influenssarokotustoiminnan toteuttamiseen.
- Neuvolan terveydenhoitajat ovat osallistuneet koko toimialan yhteiseen lasten, nuorten ja
perheiden palvelujen kehittämistyöhön, nk. NATO-mallien toiminnan työstämiseen.
RISKIEN HALLINTA
Käyttöikänsä päähän tulleita työpöytiä ja -tuoleja on kierrätetty ja vaihdettu vanhoihin ja
työtuoleja on päällystetty uudelleen käyttökuntoon. Tutkimuslaitteita on huollettu, kalibroitu
ja kierrätetty. Terveysneuvonnan budjetista on rahoitettu myös neuvolalääkärien
toiminnassa tarvittavat välineet. Muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien
asiakkaiden määrä on lisääntynyt neuvolassa merkittävästi vuoden 2014 aikana ja tästä
syystä tulkin käyttöä on jouduttu lisäämään.
KOKOUKSET JA KOULUTUKSET
Neuvolatoiminnassa toteutuivat kuukausikokoukset 1x/kk, työpaikkakokoukset
1x/vko/neuvola ja työnohjaukset 1x/kk keväällä ja joka toinen kuukausi syksyllä.
Kehittämispäiviä pidettiin terveysneuvonnassa kaksi; ensimmäinen kesäkuussa ja toinen
marraskuussa.
Täydennyskoulutusvelvoitteen mukaiset koulutusvelvoitteet (min. 3 pv) toteutuivat jokaisen
työntekijän osalta vuonna 2014
TÄRKEIMMÄT HANKINNAT
Rajamäen neuvola: leasing-monitoimilaite, lattiavaaka, virtsatutkimuslaite, leluja.
Klaukkalan neuvola: sydänääni-Doppler 2 kpl, 3 Doppler-huoltoa, Hb-mittari, hoitopöytä,
leluja, Laaja terveystarkastus -kirjoja
Kirkonkylän neuvola: rokotejääkaappi, yksi Doppler-huolto, leluja, Lumiukko-testi ja Lenekuvia.
OPPILAITOSYHTEISTYÖ JA OPISKELIJATOIMINTA
Terveysneuvonnassa tehtiin hyvää yhteistyötä terveydenhoitajia kouluttavien oppilaitosten
kanssa. Nurmijärven eri neuvoloissa oli seitsemän terveydenhoitajaopiskelijaa vuoden 2014
aikana. Keudan ammattioppilaitoksen lähihoitajaopiskelijat olivat tutustumiskäynnillä
Klaukkalan neuvolassa tammikuussa 2014.
TILASTOINNIN KEHITTÄMISTYÖ JA TILASTOT
Tilastointia tarkennettiin ja yhdenmukaistettiin ja työ jatkuu edelleen vuonna 2015.
Terveysneuvonnan tilastointiohjeita päivitetään parhaillaan uusien ryhmien ja SPATluokitusten käyttöön oton vuoksi. Uusi raportointijärjestelmä otettiin käyttöön lokakuussa
2014.
Vuoden 2014 aikana vakanssien täyttöaste oli neuvolatoiminnassa 18,5/18,5. Yksi
terveydenhoitaja jäi äitiyslomalle, yksi hoitovapaalle, yksi oli opintovapaalla koko vuoden ja
yksi jäi vuorotteluvapaalle 25.8.2014. Yhdellä terveydenhoitajalla osa-aikainen työaika.
Vuoden 2014 aikana 472 vauvaa.
Käyntimäärät:
Äitiysneuvolassa oli 5015 käyntiä vuonna 2014.Vuonna 2014 äitiysneuvolassa oli
keksimäärin 290 asiakasta/kuukasi ja laajoja koko perheen terveyttä ja hyvinvointia
kartoittavia terveystarkastuksia tehtiin raskausviikolla 14-17 kaikille raskaana oleville ja
heidän perheilleen.
Lastenneuvolassa oli 10602 käyntiä vuonna 2014.Vuoden 2014 lopussa lastenneuvolan
asiakkaana oli 4028 lasta. Laajoja koko perheen terveyttä ja hyvinvointia kartoittavia
terveystarkastuksia tehtiin kaikille 3-4 kk:n, 18 kk:n ja 4- vuotiaille lapsille ja heidän
perheille.
Kotikäyntejä tehtiin 142 vuonna 2013 ja 171 vuonna 2014.
Avoneuvolassa kävi vuoden 2014 aikana 610 asiakasta.
Perhevalmennuksessa oli 14 ryhmää, joissa oli keskimäärin 20-24 osallistujaa/ryhmä.
Ryhmäneuvolassa pidettiin seitsemän 6:n kk:n ikäisen lapsen ryhmää, joissa oli
keskimäärin 8 osallistujalasta vanhempineen.
TALOUSTILANNE
Äitiys- ja lastenneuvolatoiminta ylitti budjetin henkilöstö- ja laboratoriokulujen osalta.
Budjettiin kirjatut käyttömenot toteutuivat vuoden 2014 aikana 102,2%:sti.
Sanna Nieminen
Terveysneuvonnan johtaja
TERVEYSKESKUSSAIRAALAN OSASTON 1 TOIMINTAKERTOMUS 2014
TULOSYKSIKÖN TAVOITTEET
Asukkaille monipuoliset ja kustannustehokkaat palvelut
Osaamisen kehittäminen ja henkilöstöresurssien hyödyntäminen
TOIMINTAYKSIKÖN TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN
Tavoitteissa painotettiin kuntouttavaa toimintaa ja osaamistarpeen arviointia.
Osaston sisäistä koulutusta jatkettiin elvytyksen 4x/v ja haavahoidon 3x/v tahdilla.
OLENNAISET TAPAHTUMAT
Osasto siirtyi vanhus- ja laitoshoidon organisaatiosta avoterveydenhuollon organisaatioon.
RISKIENHALLINTA
HaiPro- ilmoitusten perusteella kehitettiin lääkehoitoa varsinkin infuusio- ja
injektiolääkkeissä.
Kotiutustilanteisiin suunniteltiin taas otettavaksi käyttöön kotiutuksen tarkistuslista.
Työsuojeluilmoituksia tehtiin puolet vähemmän kuin vuonna 2013, 12 kpl.
Uudet henkilöt tekivät turvakävelyn osastolla.
Keväällä käytiin läpi potilassänkyjen turvalakanat ja hälytystilanteet.
Osaston hälytystilanteen toimintakaavio uusittiin.
Pääoven toimimattomuus aiheutti huolta yöaikaan.
KOULUTUKSET
Kaikilla ei täyttynyt lakisääteinen täydennyskoulutusvelvoite. Koulutustarjonta oli runsasta.
TÄKEIMMÄT HANKINNAT
Hankinnat olivat säästösyistä minimissä. Palliatiivisen hoitosopimuspotilaan sänky oli
pakollinen hankinta. Käsihygienian parantamiseksi hankittiin käytäville automaattiset
annostelijat.Korkeanriskiluokan vuokrapatjoja jouduttiin hankkimaan enemmän kuin
edellisenä vuonna, vaikka omiakin on 3 kpl.
OPISKELIJATOIMINTA
Opiskelijaohjaus oli vilkasta ja palaute siitä oli eriomaista.
Sairaanhoitajaopiskelijoita oli 13
Lähihoitajaopiskelijoita oli 6
Osastonsihteeriopiskelijoita oli 1
Röntgenhoitajaopiskelijoita oli 1
Geronomiopiskelijoita oli 1
TILASTOT
- Sairaus poissaolot 435 pv/vuosi. Avoimiin sairaanhoitajien toimiin 3 kpl oli runsaasti
hakijoita. Vakansseja oli avoimena 1 lähihoitaja ja1 sairaanhoitaja vuoden lopussa
- Täyttöaste 90,87 %. Hoitopäivät; lyhytaikaishoito 8561 ja pitkäaikaishoito 363
- Hoitojaksot; lyhytaikaishoito 790 ja pitkäaikaishoito 18
- Intervallihoitoon tulijat jäivät usein pitkäaikaishoitoon
TALOUSTILANNE
Kokonaistilanne kuluissa oli 100,25 %
Toimintatuotot jäivät alle ennusteen. Henkilöstömenot pysyivät ennusteessa.
Asiakaspalveluiden ostot ylittyivät. Kaikki muut ostot alittuivat. Muut sisäiset toimintakulut,
joihin osastolla ei voi vaikuttaa, ylittyivät.
Pirjo Karppinen
Osasto 1 johtaja
TERVEYSKESKUSSAIRAALAN OSASTON 3 TOIMINTAKERTOMUS 2014
TULOSYKSIKÖN TAVOITTEET
Palvelut ja vaikuttavuus
Asukkaille monipuoliset ja kustannustehokkaat palvelut.
Uudistuminen ja henkilöstö
Osaamisen kehittäminen ja henkilöstöresurssien hyödyntäminen.
YKSIKÖN OMAT TAVOITTEET
Yksikössä oli tavoitteena aloittaa palvelukartan kuvaus asiakkaan näkökulmasta. Tähän
tavoitteeseen on päästy. Henkilöstöön liittyvät tavoitteet olivat osaamiskartoituksen
tekeminen henkilöstölle sekä täydennyskoulutusvelvoitteen mukainen koulutus (3pvä/hlö).
Osaamiskartoituslomake on tehty ja sen pohjalta käydään kehityskeskustelut.
Täydennyskoulutusmäärä ei täyty jokaisen henkilökuntaan kuuluvan kohdalla.
TOIMINNAN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN JA ARVIOINTI
Pystyimme toimimaan kunnan toisen akuuttina perusterveydenhuollon osastona, joten näin
ollen vaikutimme siihen, ettei HUS:in siirtoviivemaksuja juurikaan tullut. Palliatiivisen
hoitoketjun asettamat vaateet pystyimme myös osaltamme hoitamaan. Näihin ennen kaikkea
vaikutti se, ettei osastollamme pitkäaikaispäätöksen saaneet vanhuspotilaat juurikaan
joutuneet odottamaan vaan suhteellisen nopeastikin pääsivät tarvitsemaansa
jatkohoitopaikkaan. Kesällä osastolla oli jopa väljää potilaspaikkojen suhteen.
HENKILÖSTÖ
Henkilöstön suhteen osastojen yhteinen varasairaanhoitajan toimi avattiin ja siihen saatiin
täyttölupa osasto 3:lle. Myös toinen sairaanhoitajan vakanssi saatiin täytettyä eläköitymisen
jälkeen. Yksi sairaanhoitaja jäi perhevapaille. Perhevapaata jatkoivat kaksi sairaanhoitajaa ja
yksi lähihoitaja. Kuntouttavan hoitajan vakanssi vakinaistettiin, hän toimii kummallakin
akuutilla osastolla. Sairaala-apulaisen eläköidyttyä vakanssiin otettiin uusi henkilö.
Sairauspoissaolojen määrä kysytty henkilöstösihteeriltä, mutta siihen ei ole saatu vastausta
30.1.15 mennessä. Pisin sairaslomajakso oli n. 5 kk.
Organisaation ylemmältä johdolta saadun ohjeistuksen mukaisesti poissaoloja seurattiin ja
varsinkin niitä poissaoloja joihin ei otettu sijaisia. Osastolla 3 oli 46 sairauslomapäivää, 23
lomapäivää ja 5 päivän palkaton joihin ei otettu sijaista.
Opiskelijoita (lähi- ja sairaanhoitaja, sosionomi, osastonsihteeri) osastolla oli vuoden 2014
aikana 17 henkilöä. Heistä 12 antoi sähköisen palautteen, jonka mukaisesti yksikkömme on
hyvä paikka opiskelijoille. Asteikolla 1-5 yksikkömme sai lähes joka kohdassa vähintään
4.5.
TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOKSET JA NIIDEN VAIKUTUS TOIMINTAAN
Toimintaympäristössä ei tapahtunut merkittäviä muutoksia vuoden 2014 aikana. HaiProilmoituksia tehtiin 24 kpl (potilasturvallisuus). Uhkatilannekaavaketta täytettiin n 10 kpl
(henkilöstön turvallisuus). Kesällä lääkehuoneen lämpötila kävi liian kuumaksi lääkkeiden
säilymistä ajatellen. Tähän on luvassa ilmalämpöpumppu 9/2014 pidetyn kokouksen
jälkeen. Myös potilaille ja henkilöstölle kesähelteet aiheuttivat haasteensa.
TALOUS
Käyttöarviosuunnitelma ylitettiin n 8 %:lla. Tuotto jäi 15 % arvioitua pienemmäksi.
Suurimmat ylitykset olivat elintarvikkeiden (yli 61 %), kuljetuspalveluiden (37% yli) sekä
koneiden ja laitteiden vuokrauksessa (yli 400%). Ensin mainittu ylittyi koska osaston
periaatteen mukaisesti pyrimme tarjoamaan potilaillemme myös hedelmiä, korppuja,
ylimääräistä ruokaa mikä ei kuulu vuorokausihintaan. Tähän tiliöintikohtaan lasketaan myös
erilaiset lisäravinteet, joita annamme huonosta ruokahalusta kärsiville tai
haavahoitopotilaille, joiden energiansaantitarve on kasvanut. Kesällä tilasimme lisäksi
suolallista kivennäisvettä. Viimeksi mainittu eli koneiden ja laitteiden vuokraus johtui
potilasaineksesta, joille hyvän hoidon turvaamiseksi oli vuokrattava konepatja tai
haavaimuja.
Minna Aittakallio
Osasto 3 johtaja
RÖNTGENOSASTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014
TULOSYKSIKÖN TAVOITTEET
- Asukkaille monipuoliset ja kustannustehokkaat palvelut
- Osaamisen kehittäminen ja henkilöstöresurssien hyödyntäminen
RÖNTGENOSASTON TAVOITTEET JA
- Toimintayksiköiden palvelukartat valmiit
- Uuden kuvantamislaitteen hankintaprosessi ja sen yhteydessä pientä remontointia. Kuvaustoimintaan. 4-6 viikon katkos, toiminnan turvaaminen sen aika ; ohjeistus ja informointi.
- Asiakastyytyväisyyskyselyt on päivitetty ja kyselyiden toteuttaminen on aikataulutettu
- Sähköisistä asiointipalveluista on tehty suunnitelmat ja niiden käyttöönotto aikataulutettu
- Yhteistyö eri yksiköiden välillä.
- Täydennyskoulutusvelvoitteen mukaiset koulutustavoitteet toteutuvat (min 3pv) huomioiden
säteilylain s.t 1.7 mukaiset koulutusvelvoitteet
TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
- Palveluprosessien kuvausta on jatkettu ja päivitetty.
- Kuvantamislaitteeksi valittiin OneMedin suoradigitaalinen kuvauslaite kahdella detektorilla.
Laitteen asennuksen ajan röntgen oli suljettu. Tauko kesti 4 viikkoa ja sinä aika kaikki
elektiiviset kuvaukset hoidettiin Vantaalla Terveystalolla ja osastokuvakset Hyvinkäällä.
Toiminta sujui suunnitelman mukaan. Lisäksi pystyimme nyt siirtämään otetut Cd meidän
sähköiseen kuva-arkistoon ja Terveystalo lähetti ne lisäksi Hus kuvajärjestelmään.
Ultraäänitutkimukset hoidettiin normaalisti.
- Asiakastyytyväisyyskyselyt päätettiin uuden laitteen ja remontin myötä siirtää vuoteen 2015.
OLENNAISET TAPAHTUMAT
- Fyysikkosopimus loppui 31.12.2014 ja se päivitetään fyysikko Olavi Pukkilan kanssa
vuodeksi 2015. Lisäksi vuoden optio liittyen toimintaympäristömuutoksiin.
- Kuvauslaitteiden huolto, tekniset mittaukset ja ohjelmistopäivitykset tehtiin laitteen
asennuksen aikana ja käytiin asioita läpi vastaanottotarkastuksessa.
- Sähköisen arkiston päivitys ja radiologien työaseman laaduntarkkailu tehty. Pöytäkirja
löytyy teknisestä laadunvalvontakansiosta.
- Lokakuussa oli koko päivän kestänyt kehittämispäivä, jolloin käytiin läpi uuden laitteen
tuomia haasteita, toimintatapoja, toimintaympäristön muutoksia. Samoin keskusteltiin
yksikön työilmapiiristä, mitä asiat hyvin ja mitä voisi mahdollisesti muuttaa.
- Röntgenhoitajan irtisanoutuminen toi lisähaastetta pieneen työyhteisöön ja varsinkin kun
laiteprojekti käynnistyi. Keväällä saatiin toimi täytätettyä.
RISKENHALLINTA
- Valmissuunnitelmaan liittyvät, toimintayksikköön kohdentuvat suurimmat riskit
toimenpiteineen päivitetty samoin riskipistearviot.
- Saneerauksen tuomat uudet toimintatavat palo- ja pelastussuunnitelmaan ovat päivitytetty.
- Talossa on otettu käyttöön henkilö/huonekohtainen hälytysjärjestelmä.
- Pelastussuunnitelma (talokohtainen) on päivitetty.
- Uuden laitteen detektorit vaativat tietyn lämpötilan ja ne eivät kestä isoja lämpötilan
vaihteluita. Näihin varaudutaan hankkimalla ilmalämpöpumppu, joka on tarkoitus asentaa
keväällä 2015.
- Käytössä henkilökohtaiset säteilymittarit, mutta niiden käytöstä luovutaan v.2015.
- Detektoreille otettiin laitetoimittajalta putoamisturvavakuutus (230€/detektori /vuosi).
- Henkilöhälyttimet ovat käytössä, samoin kulkuluvat. Ne ovat hiukan muuttaneet toimintaa,
mutta samalla ovat osa sekä potilas- että henkilöstöturvallisuutta.
KOULUTUKSET
- Koulutusten toteutumista seurataan henkilökohtaisten koulutuskorttien avulla. Niissä
määritellään koulutuksen sisältö ja eritellään onko kyseessä sisäinen vai ulkoinen koulutus.
Röntgenhoitajien osalta seurataan lakisääteistä säteilykoulutusta. Tavoitteet koulutuksen
osalta ovat toteutuneet hyvin.
- Uuteen laitteeseen liittyvät hankinta, koulutus ja laadunvalvontaohjelmiston hallinta olivat
iso osa tämän vuoden sekä ulkopuolista että sisäistä koulutusta.
TÄRKEIMMÄT HANKINNAT
- Suoradigitaalinen kuvauslaite ja siihen liittyvät asiat. Hankintahinta 190.000 € alv 0.
- Aputeline irtodetektorille (Kenex) hita 5 500€. Tarvitaan kuvauksissa, joissa asiakas joutuu
itse pitämään kiinni detektoria. Detektorin hinta 43 000 €.
- Ultraäänilaitteen konveksi ja pinta-anturi, jotka hankittiin yhteishintaan 11 500 € alv 0 %.
OPISKELIJATOIMINTA
- Röntgenosastolla on käynyt tutustumassa useita eri terveydenhuoltoalan koulutuslinjan
opiskelijoita
- Uudett lääkärit käyvät perehtymässä 1,5 h röntgen toimintaa ja toimintaohjeisiin. Tämä on
koettu erittäin hyödylliseksi molemmin puolin.
- Keväällä oli röntgenhoitaja-opiskelija 8 viikkoa
TILASTOT
Vuoden aikana oli lyhyitä yksittäisiä poissaoloja.
1.4.2014 aloitti uusi röntgenhoitaja toimessa ja loppuvuodesta jäi lähihoitaja vuosilomien
jälkeen eläkkeelle. Hänen toimi jäädytettiin puoleksi vuodeksi. Tämä aiheuttaa lisähaastetta ja
muutoksia työnkuvaan.
selite
v.2013/kpl
v. 2014
käynnit
9228
9195
röntgenkuvaukset
8150/Vantaa 263
8004/Vantaa
ultraäänitutkimukset
2170
2185
toimenpiteet
213
141
kuvien lausuntoprosentti
68
64
työterveyshuollolle
834/Vantaa 21
736/Vantaa
myydyt röntgenkuvaukset
työterveyshuollolle
307
249
myydyt ultraäänitutkimukset
työterveyshuollolle
44
23
myydyt toimenpiteet
säderasittavat tutkimukset
1153
1185
Kuvaustoiminnan tauko 29.09 – 27.10.20145 vaikutus omaan toimintaan suhteessa käynteihin
verrattuna edelliseen vuoteen oli vähäinen. Ultraäänitutkimukset lisääntyivät hiukan, tosin
tutkimuksen yhteydessä tehtävien toimenpiteiden määrä laski. Lausuntoprosentti laski 4 %.
Työterveyshuollolle myytyjen sisäisten suoritteiden määrä laski sekä ultraäänien että kuvasten
suhteen. Säderasittavien tutkimusten määrässä oli havaittavissa pientä nousua.
TALOUSTILANNE JA TOIMINTAYMPÄRISTÖ
Suunnitellussa budjetissa ei aivan pysytty. Tämä johtuu kuvausten ostamista yksityiseltä
kuvaussulun aikana, koska Hys ei pystynytkään hoitamaan kuvauksia. Henkilökunta on
sitoutunut osaston toimintaan ja taloudelliseen työotteeseen todella hyvin.
Tuula Rintanen
röntgenin johtaja
VASTAANOTTOTOIMINNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014
TOIMINTAYKSIKÖN TAVOITTEET/SUUNNITELMA
1. Palvelut ja vaikuttavuus
a. Toimintayksiköiden palvelukuvaukset valmiit ja internetissä
 Palvelukuvausten mukaisen toiminnan toteuttaminen osana toimintaa työyhteisössä
b. Asiakastyytyväisyyskyselyt on päivitetty ja kyselyiden toteuttaminen on aikataulutettu
 Lomakkeet valmiit ja aikataulutus 6/2013
c. Sähköiset asiointipalvelut toteutetaan suunnitelman mukaisesti
 Kansalaisen ajanvarauksen ja Effica-omahoidon käyttöönotto
2. Uudistuminen ja henkilöstö
a. Palvelukuvauksia hyödynnetään yhteistyön tekemisessä
 Yhteistyön kehittäminen terveyspalveluiden toimijoiden kesken
b. Täydennyskoulutusvelvoitteen mukaiset koulutustavoitteet toteutuvat (min 3pv)
 Jokaisella vakinaisella työntekijällä on mahdollistettu täydennyskoulutus
c. Internetinkäytön kehittäminen ja sen päivittäminen
 Työntekijät tuntevat käytössä olevat tiedonhakujärjestelmät
TOIMINTAYKSIKÖN TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN
Vastaanottotoiminnassa vuonna 2014 jatkettiin tiimityömallin mukaisten toimintatapojen ja
yhtenevien toimintaprosessin luomista. Yhteneviä käytänteitä oli työyksikön kokous- ja
kehittämispäivien rakenteiden tarkastelu ja kehittäminen. Päätavoitteena laatutoiminnan
kehittäminen jonka eteenpäin viemiseksi perustettiin laatutyöryhmä loppu vuodesta, joka
varsinainen työskentely jatkuu vuoden 2015 puolella. Asiakastyytyväisyyskyselyiden toteutua
siirrettiin vuodelle 2015 saneerausten vuoksi.
Sähköisistä palveluista käyttöönotettu kansalaisen ajanvaraus antaa asiakkaille mahdollisuuden
tarkistaa ja perua vastaanottoaikansa. Ajanvarausta ei lääkärin vastaanotolle voida toteuttaa
sähköisesti koska hoitotakuulaki velvoittaa tekemään hoidontarpeen arvion kiireettömässä
hoidossa. Vuoden aikana liityimme OmaKanta palveluun, jonka kautta asiakas voi tarkastella
omia terveys- ja sairauskertomuksen tietojaan.
Vaanoton hoitohenkilöstölle vastuualueiden mukaista toiminnan kuvaaminen aloitettiin esim.
reumayhdyshenkilön tehtävät ja sitä jatketaan vuoden 2015 aikana. Täydennyskoulutuksiin
osallistuminen mahdollistettiin ja henkilöillä, jotka olivat koko kalenteri vuoden työsuhteessa,
kolmen päivän täydennyskoulutus tavoite täyttyi. Näyttöön perustuvan hoitotyön ideologiaa
alettiin korostaa vastaanottotoiminnassa mm. kehittämällä meidän asiakasvastaavatoimintaa,
jonka kehittäminen jatkuu vuoden 2015 aikana.
OLENNAISET TAPAHTUMAT
Vastaanoton olennaisena muutoksena oli välinehuollon siirtyminen HUS-Desikolle, joka vaati
uusien käyttöintrumenttien hankintaa. Lisäksi jalkahoidon ostopalvelu terveyskeskuksen
tiloissa päättyi ja osa palvelusta päätettiin toteuttaa omana toimintana ja se lisättiin
haavahoitajan tehtäviin. Osa jalkahoidosta toteutetaan ostopalveluna yksityisiltä
palveluntuottajilta.
Klaukkalan terveysaseman vanhan puolen päädyssä aloitettiin saneeraus, joka vaikutti
työskentelytiloihin.
Vastaanottotoiminnassa terveydenhoitajat, diabeteshoitajat ja muistikoordinaattori ovat
toteuttaneet ryhmätoimintaa:
- Painonhallintaryhmä ENE-menetelmällä yksi ryhmä keväällä ja yksi syksyllä, kokoontuivat 7 kertaa ja osallistujia yhteensä 16 hlöä
- Marevan hoidon asiakkaiden ryhmäohjaus keväällä 6 hlöä
- Nuorten diabeetikoiden ryhmä syksyllä 22 hlöä
- Muistikahvila on kokoontunut 9 kertaa, osallistujia noin 10-15 hlöä
- Vertaistukiryhmä muistisairaiden omaisille 9 kertaa, osallistujia 15-20 hlöä
- Muistisairaiden kuntoutusryhmä: Muikku, 4 kertaa
Vastaanotolta ovat terveydenhoitajat, diabeteshoitajat ja muistikoordinaattori osallistuneet
asiantuntijoina henkilöstölle, omaisille tai yhteisöille pidettäviin tilaisuuksiin. Esimerkiksi
diabetesopetusta koulunkäyntiavustajille ja päivähoidon henkilöstölle, diabetesluentoa
eläkeläisryhmälle, muistiluentoa päiväkeskuksessa ja aivoviikon yleisötilaisuudessa kirjastossa
sekä omaisten illassa tai eri eläkeläisjärjestöissä.
Vastaanoton laatutoimintaan kuuluvat vuosittain laatumittaukseen osallistumien. Laatupäiville
ja laatuverkostopäiville osallistuivat tänä vuonna sekä työntekijä edustajat että johdon edustajat
KOULUTUKSET
Vastaanotolla on pidetty hoitohenkilöstön ja lääkäreiden yhteinen kehittämispäivä keväällä ja
syksyllä. Vastaanotolta on osallistuttu kunnan ja toimialan järjestämiin koulutuksiin kuten
Laatu-purku, sekä aiheenmukaisesti lääkärimeetingeihin. Jokainen suoritti
tietosuojakoulutuksen Navisecin vuoden aikana.
Ulkoisiin koulutuksiin ja työryhmiin osallistuttiin vastuualueiden mukaisesti. Asiakasvastaava
koulutukseen meillä osallistui 4 kpl ja he valmistuivat alku kesästä. Haavahoitaja aloitti
jalkahoidon ammattitutkinnon suorittamisen syksyllä 2014.
TILASTOT
Henkilöstöresursseissa on ollut vajausta säästötoimien johdosta. Osittaisiin perhevapaisiin tai
sairauslomiin ei ole palkattu sijaisia.
- Sairaanhoitajien tilastot vuoden aikana
Hoitajien vastaanottokäynnit 10429 kpl
- Kirkonkylän vastaanotolla 3372 kpl
- Klaukkalan vastaanotolla 4348 kpl
- Rajamäen vastaanotolla 1556 kpl
- Haava- ja jalkahoitokäynnit 1152 kpl
- Terveydenhoitajien ja diabeteshoitajien tilastot vuoden aikana
- Terveydenhoitajien vastaanottokäynnit 5038 kpl
- Työttömien terveystapaamisia terveydenhoitajalla 43 kpl
- Diabeteshoitajien vastaanottokäynnit 3187 kpl
- Muistikoordinaattorin käynnit 308 kpl, joista kotikäyntejä 79 kpl
Kausi-influenssa joukkorokotuspäivissä rokotettuja 2883 kpl. Määrä kasvoi viime vuoteen 800
kpl.
TÄRKEIMMÄT HANKINNAT
Vastaanoton tärkeimmät hankinnat olivat pika-CRP laitteiden hankinta Kirkonkylän ja
Klaukkalan terveysasemille. Muut hankinnat olivat uusien käyttöintrumenttien hankintaa.
Arja Puputti-Rantsi
Vastaanotonhoitotyön johtaja
YHTEISTEN TOIMINTOJEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014
päivystys, tähystys, erikoislääkäripalvelut, välinehuolto
TOIMINTAYKSIKÖN TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN
1. Palvelut ja vaikuttavuus
- Päivystyksen palvelukuvaukset on päivitetty ja tähystystoiminnan palvelut on kuvattu ja
tuotteistettu.
- Asiakastyytyväisyyskysely on päivitetty päivystystoiminnan palveluita vastaavaksi.
- Kansalaisen ajanvaraus otetaan käyttöön tähystys- ja erikoislääkäritoiminnassa.
Palvelukuvaukset ja palveluprosessit päivystävän sairaanhoitajan vastaanotosta ja
terveysneuvontapuhelimesta tarkistettiin ja päivitettiin toukokuussa 2014. Tähystystoiminnan ja
erikoislääkäripalveluiden palveluprosesseja ja tuotteita ei kuvattu, koska tuotteistamisprosessi ei
edennyt SOTELI:ssa näiden palveluiden osalta.
Asiakastyytyväisyyskysely päivitettiin vastaamaan päivystystoiminnan palveluita marraskuussa
2014 ja kysely päätettiin suorittaa kevään 2015 aikana. Kansalaisen ajanvarauksen kautta tuli
mahdolliseksi tarkistaa tähystys- ja erikoislääkäritoiminnan ajanvaraukset.
2. Uudistuminen ja henkilöstö
- Yksikkökohtainen vuodelle 2014 tehty koulutussuunnitelma toimii pohjana täydennyskoulutusvelvoitteen toteutumiselle.
- Jokaisella työntekijällä on koulutusten seurantakortti käytössä.
- Avoterveydenhuollon palvelukuvauksia ja palvelukarttoja hyödynnetään tietolähteenä eri
yksiköiden osaamisesta. Palvelukuvausten perusteella järjestetään yhteistyöpalavereita rajapintatoimijoiden kanssa.
- Internet- ja intranet – sivuja kehitetään informatiivisemmiksi ja käyttäjälähtöisemmiksi. Tukena käytetään palvelukuvauksia.
Täydennyskoulutusvelvoite toteutui koulutussuunnitelman mukaisesti. Kehityskeskusteluissa
tarkistettiin jokaisen työntekijän koulutusten seurantakortti. Yhteistyöpalavereita järjestettiin
Hyvinkään sairaanhoitoalueen psykiatriseen tulosyksikköön kuuluvan tehostetun avohoidon
yksikön sekä Hyvinkään sairaanhoitoalueen ensihoidon kanssa. Palvelukuvausten
hyödyntäminen ja kunnan sisäisten toimijoiden yhteistyöpalaverit eivät toteutuneet
suunnitellusti.
Internet- ja intranet – sivujen kehittämistä varten perustettiin henkilökunnasta kolmen hengen
työryhmä, jota johtaa asiantuntijasairaanhoitaja. Uusien internet –sivujen lähtökohtana on
asiakkaan tarvitsema palvelu, ei organisaatiorakenne. Sivuja ei ole vielä julkaistu. Intranet –
sivujen suunnittelua toteuttaa sama työryhmä kuin internet – sivuja. Intranet –sivut uudistetaan,
kun Intranet Myllystä saadaan toimialoille uusi päivitetty versio.
OLENNAISET TAPAHTUMAT
- Toimintayksikön esimies tuli vuorotteluvapaalta 5/2014 ja siirtyi tekemään
asiantuntijasairaanhoitajan tehtäviä 2/2015 asti. Tämän ajan yksikön esimiehenä jatkoi
hallinnollisen koulutuksen suorittanut päivystyksen sairaanhoitaja.
- Avoterveydenhuollon varasairaanhoitajien kanssa käytiin työnkuvaan liittyvät yt-neuvottelut
huhtikuussa. Toukokuun alusta varasairaanhoitajien työnkuvaan liitettiin päivystyksen ja
vastaanoton lisäksi osasto 1 ja osasto 3 äkillisten poissaolojen sijaistaminen.
- Kansallisen terveysarkiston käyttöönotto tapahtui toukokuussa. Käyttöönottoon liittyivät
henkilökunnan koulutus ja asiakkaiden informointi.
- Hyvinkään sairaanhoitopiirin alueella päivitettiin nilkka- ja rannemurtumapotilaiden
hoitoketjut. Tarkoituksena oli yhtenäistää alueen hoitokäytäntöjä ja selventää
erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon työnjakoa. Päivitetyt hoitoketjut otettiin
käyttöön joulukuussa. Hoitoketjujen päivitykseen liittyen päivystyksessä aloitettiin
syyskuussa kaksi kertaa viikossa murtumapoliklinikka. Tavoitteena on keskittää
murtumapotilaiden kontrollit näille poliklinikkapäiville, jolloin potilaiden hoitoon ja
ohjaukseen on varattu nimetty lääkäri ja hoitaja. Hoitoketjujen päivityksen yhteydessä
uusittiin myös murtumapotilaille tarkoitetut hoito-ohjeet yhdessä fysioterapian kanssa.
Päivystyksen triage-luokitus ja hoidon tarpeen arviointi – ohjeet päivitettiin marraskuussa.
- Tähystystoiminnassa hoitotakuu saatiin turvattua purkamalla kiireettömien tutkimusten
jonoa ostopalvelusopimuksella lääkärikeskus Aava Oy:n kanssa. Sopimus päättyi
kesäkuussa. Jonojen lyhentymisen ja resurssipulan vuoksi tähystyspäiviä vähennettiin
joulukuussa, jonka jälkeen tähystyksiä tehtiin kahtena päivänä viikossa. Tähystystoiminnan
siirtämistä Hyvinkään sairaalaan ryhdyttiin suunnittelemaan joulukuussa. Ensimmäinen
palaveri Hyvinkään sairaalan kanssa sovittiin tammikuulle 2015.
- Välinehuolto ulkoistettiin helmikuussa 2014 Hus Desikolle. Välinehuollon kuljetukset
toimivat arkipäivisin kaksi kertaa päivässä siten, että likaiset välineet viedään iltapäivällä ja
puhtaat välineet toimitetaan aamulla. Välineiden kiertoaika on kaksi vuorokautta.
RISKIENHALLINTA
- Päivystyksen tiloihin tehtiin työterveyshuollon suorittama perusselvitys tammikuussa. Esille
nousivat ennen kaikkea ergonomiaan ja turvallisuuteen liittyvät asiat. Ergonomiaan
vaikuttavat työpisteiden päivittäinen vaihtuminen ja työpöytien sähkösäätöjen puuttuminen.
Turvallisuuteen
vaikuttavat
aggressiiviset
ja/tai
päihtyneet
asiakkaat
ja
vartijan/vahtimestarin puuttuminen. Turvallisuusnäkökulma tuli myös esille tunnistimilla
toimivien liukuovien käytössä, tunnistimien ollessa vain toisella puolella ovea ja oven
sulkemismekanismin ollessa voimakas ja nopea. Terveyskeskuksen laajennusosan
takuutarkastus suoritettiin kesäkuussa. Tarkastuksessa tuotiin esille mm. liukuovien
sulkemismekanismin vaimennus.
- Päivystyksessä otettiin käyttöön työaika-autonomia joulukuussa. Työaika-autonomian
tarkoituksena on antaa henkilökunnalle mahdollisuus paremmin vaikuttaa omiin
työvuoroihinsa samalla, kun he ottavat vastuuta yksikön toiminnan sujuvuudesta. Ennen
käyttöönottoa henkilökunnalle järjestettiin KVTES -koulutusta ja syksyn kehittämispäivässä
sovittiin yhteiset pelisäännöt työvuorosuunnittelulle. Työaika-autonomian toimivuutta
arvioidaan ensimmäisen kerran huhtikuussa 2015.
- Päivystyksen henkilökunnalle järjestettiin keväällä turvallisuuskävelyjä ja samalla kerrattiin
yksikön palo- ja pelastussuunnitelma. Koko terveyskeskuksen palo- ja pelastussuunnitelma
valmistui joulukuussa, jonka perusteella päivitetään myös päivystyksen suunnitelma ja
järjestetään henkilökunnalle uusi koulutus asiasta.
KOULUTUKSET
- Henkilökunta on aktiivisesti osallistunut kunnan, sairaanhoitopiirin ja ulkoisten toimijoiden
järjestämiin koulutuksiin, joiden aiheina on ollut mm. tietotekniikka, ekg:n otto ja tulkinta,
infektiosairaudet, päihdehuoltolaki, potilaan kliininen tutkiminen sekä avanne- ja
katetrointipotilaan hoito.. Tämän lisäksi poliklinikkasairaanhoitajapäiville osallistui neljä
sairaanhoitajaa ja päivystys 2014 koulutukseen kaksi sairaanhoitaja. Kipsaustaitoa on
laajennettu ja ylläpidetty koulutuksilla ja elvytysvastaavat ovat osallistuneet
elvytyssimulaatiokoulutukseen. Päivystyksessä järjestettettiin hoitohenkilökunnalle ja
lääkäreille case -tyyppisiä elvytyskoulutuksia joka kuukauden ensimmäisenä torstaina.
-
Kansallisesta terveysarkistosta, Effica-ohjelman muutoksista ja lasten tetanus-rokotteen
tehostamisesta järjestettiin sisäistä koulutusta koko henkilökunnalle. Kehittämispäivät
järjestettiin sekä keväällä että syksyllä. Aiheina olivat infektiosairaudet, hygieniaohjeet ja
työaika-autonomia.
TÄKEIMMÄT HANKINNAT
-
Päivystykseen hankittiin uusi infuusiolaite ja pikaCRP-mittari. Tähystystoiminnan
endoskopialaitteiden leasing-sopimus päättyi syyskuussa, jonka jälkeen laitteet lunastettiin
Nurmijärven kunnalle.
OPISKELIJATOIMINTA
Päivystyksessä
oli
vuoden
aikana
7
opiskelijaa.
Opiskelijoissa
oli
sekä
sairaanhoitajaopiskelijoita että ensihoitoon suuntautuvia lähihoitajaopiskelijoita.
TILASTOT
- Sairauspoissaoloja oli henkilökunnalla keskimäärin 31 päivää vuodessa. Keskimääräistä
lukua korkeampi määrä selittyy pitkillä sairauslomilla. Vuoden aikana oli kuudella ihmisellä
yli kuukauden yhtäjaksoinen sairausloma. Henkilöstön vaihtuvuus on ollut erittäin vähäistä.
Sijaistilanne on ollut hyvä lukuun ottamatta syksyä.
- Käyntejä on ollut Kirkonkylän päivystävän sairaanhoitajan vastaanotolla 4178 ja
Klaukkalassa 4330. Kaiken kaikkiaan käyntejä on ollut 324 vähemmän kuin vuonna 2013.
TALOUSTILANNE
Vuoden 2014 budjetti ylitettiin lähinnä henkilöstömenojen vuoksi. Pitkien sairauspoissaolojen
ja vuosilomien vuoksi sekä sijaisten palkkoihin että erilliskorvauksiin varatut määrärahat
ylitettiin. Säästösyistä toinen varasairaanhoitajan toimi oli täyttämättä 6 kuukautta ja lyhyisiin
poissaoloihin ei mahdollisuuksien mukaan otettu sijaisia.
Anne Ålander
vs. Vastaanoton hoitotyönjohtaja
YHTEISTEN TOIMINTOJEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014
päihde- ja psykiatrinen sairaanhoito
TOIMINTAYKSIKÖN TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN
1. Palvelut ja vaikuttavuus
- Palvelut on kuvattu ja tuotteistettu
- Asiakastyytyväisyyskysely on päivitetty palveluita vastaavaksi ja kysely toteutettu yhdessä
vastaanottotoiminnan kanssa.
- Kansalaisen ajanvaraus otetaan käyttöön ja laajennetaan koskemaan myös ajanperumista.
Palvelukuvaukset ja palveluprosessit tarkistettiin ja päivitettiin toukokuussa 2014.
Tuotteistamisprosessi ei edennyt SOTELI:ssa päihde- ja psykiatristen sairaanhoitajien
palveluiden osalta.
Asiakastyytyväisyyskysely ei päivitetty, sillä vastaanottotoiminnan kanssa yhdessä toteutettava
kysely siirtyi keväälle 2015. Kansalaisen ajanvarauksen kautta tuli mahdolliseksi tarkistaa
päihdesairaanhoitajien ja psykiatristen sairaanhoitajien ajanvaraukset. Ajanperumisen
käyttöönotto siirtyi.
2. Uudistuminen ja henkilöstö
- Yksikkökohtainen vuodelle 2014 tehty koulutussuunnitelma toimii pohjana
täydennyskoulutusvelvoitteen toteutumiselle.
- Jokaisella työntekijällä on koulutusten seurantakortti käytössä.
- Avoterveydenhuollon palvelukuvauksia ja palvelukarttoja hyödynnetään tietolähteenä eri
yksiköiden osaamisesta. Palvelukuvausten perusteella järjestetään yhteistyöpalavereita
rajapintatoimijoiden kanssa.
- Internet- ja intranet – sivuja kehitetään informatiivisemmiksi ja käyttäjälähtöisemmiksi.
Tukena käytetään palvelukuvauksia.
Täydennyskoulutusvelvoite toteutui koulutussuunnitelman mukaisesti. Kehityskeskusteluissa
tarkistettiin jokaisen työntekijän koulutusten seurantakortti. Yhteistyöpalavereita järjestettiin
Hyvinkään sairaanhoitoalueen psykiatriseen tulosyksikköön kuuluvan tehostetun avohoidon
yksikön, Järvenpään akuuttipoliklinikan, Nurmijärven psykiatrian poliklinikan ja Ridasjärven
päihdehoitokeskuksen avoyksikön kanssa. Kunnan sisäisistä toimijoista yhteistyöpalaveri
järjestettiin lastensuojelun ja liikuntatoimen kanssa. Palvelukuvausten hyödyntäminen ei
toteutunut suunnitellusti.
Internet-sivujen
uudistus
päätettiin
toteuttaa
myöhempänä
ajankohtana,
koko
terveyspalveluiden internet-sivut uudistuessa. Nyt sivuille päivitettiin kriisipalveluohjeistusta.
Intranet-sivut uudistetaan, kun Intranet Myllystä saadaan toimialoille uusi päivitetty versio.
OLENNAISET TAPAHTUMAT
- Toimintayksikön esimies tuli vuorotteluvapaalta 5/2014 ja siirtyi tekemään
asiantuntijasairaanhoitajan tehtäviä 2/2015 asti. Tämän ajan yksikön esimiehenä jatkoi
hallinnollisen koulutuksen suorittanut päivystyksen sairaanhoitaja.
- EMO-luokan psykiatrisen sairaanhoitajan toimenkuvaa sekä hoidon ja opetuksen
yhteensovittamisen kehittämistä ja yhteistyöprosessia eri toimijoiden kesken jatkettiin
vuoden 2014 aikana. Prosessikuvaus valmistui toukokuussa ja sitä päivitettiin uudelleen
lokakuussa. Toimessa olleen sairaanhoitajan irtisanouduttua, toimi päätettiin säästösyistä
jättää täyttämättä ajalla 6-12/2014.
- Hyvinkään sairaanhoitopiirin alueella aloitettiin lokakuussa kuntayhteistyönä mielenterveysja päihdepotilaan asiakaslähtöisen palveluprosessin suunnittelu. Työryhmiin osallistui
päihdesairaanhoitaja ja psykiatrinen sairaanhoitaja. Työryhmä työskentely jatkuu kevään
2015.
- Kansallisen terveysarkiston käyttöönotto tapahtui toukokuussa. Käyttöönottoon liittyivät
henkilökunnan koulutus ja asiakkaiden informointi.
RISKIENHALLINTA
- Kirkonkylän
terveyskeskuksessa
toimiva
henkilökunta
sai
käyttöönsä
henkilöhälytinjärjestelmän, jonka avulla saattoi kutsua apuun muuta terveysaseman
henkilökuntaa. Sama järjestelmä on käytössä myös Klaukkalan terveysasemalla.
Kirkonkylän terveyskeskuksen palo- ja pelastussuunnitelma valmistui joulukuussa, jonka
perusteella järjestetään henkilökunnalle koulutusta asiasta. Työntekijöille järjestettiin
yksilötyönohjausta kolme kertaa kevätkaudella ja kolme kertaa syyskaudella.
KOULUTUKSET
- Psykiatriset sairaanhoitajat osallistuivat Psykoterapiainstituutin järjestämään Narratiivisuus
ja hyväksyvä läsnäolo (mindfulness)-koulutukseen. Koulutuspäiviä oli kolme. Yksittäisiä
koulutuksia oli mm. kiireelle kenkää –koulutus sekä HUS:n järjestämä ajankohtaisia
näkökulmia psykiatriaan –koulutus. Päihdesairaanhoitajat osallistuivat päihdepäiville ja
päihdehuoltolaki – koulutukseen. Kaksi psykiatrista sairaanhoitajaa suoritti psykoterapeutin
opintoja, joihin työnantaja myönsi kuusi palkallista koulutuspäivää vuodessa. Yksi
päihdesairaanhoitaja suoritti päihdetyön erikoistumisopinnot, joihin työnantaja myönsi kuusi
palkallista koulutuspäivää vuodessa.
- Kansallisesta terveysarkistosta ja Effica-ohjelman muutoksista järjestettiin sisäistä
koulutusta. Kehittämispäiviä järjestettiin sekä keväällä että syksyllä. Aiheina olivat mm.
depressiokoulun kehittäminen, ratkaisukeskeiset työvälineet, työmenetelmät masentuneiden
asiakkaiden hoidossa, päihdeasiakaskäyntien tilastoinnin ja päihdehoidossa käytettävien
mittarien kehittäminen, hoidon tarpeen arviointi ja kirjaaminen Effica-ohjelmassa.
TÄKEIMMÄT HANKINNAT
Päihdesairaanhoitajille hankittiin uusi lääkekaappi ja nestemäisen korvaushoitolääkkeen
jakamiseen suunniteltu annospumppu.
OPISKELIJATOIMINTA
Toimintayksikössä oli
yksi mielenterveys- ja päihdetyön jakson suorittava
sairaanhoitajaopiskelija. Opiskelijan ohjaajana toimi päihdesairaanhoitaja.
TILASTOT
- Sairauspoissaoloja oli henkilökunnalla keskimäärin 15 päivää vuodessa. Tilastoissa on yksi
pidempi kuukauden sairausloma. Kolmas päihdesairaanhoitajan vakanssi oli täyttämättä
maaliskuusta syyskuuhun. Päihdesairaanhoitajilla oli yksi neljän viikon sijainen.
- Päihdesairaanhoitajan käyntejä oli 1228. Psykiatrisen sairaanhoitajan käyntejä oli 1887.
Käyntimäärät ovat nousussa.
TALOUSTILANNE
Palkkakustannukset olivat selkeästi budjetoitua pienemmät, mikä selittyy osan vuotta
täyttämättöminä olleilla vakansseilla ja vapaaehtoisten säästötarkoituksessa otettujen
palkattomien vapaiden käyttämisellä.
Päihdesairaanhoidon avopalveluiden ostopalvelubudjetti ylitettiin, sillä kotiin annettavan
avohoidon tarve oli odotettua suurempi. Päihdesairaanhoidon laitoskuntoutuksen
ostopalvelubudjetti oli riittävä.
Anne Ålander
vs. Vastaanoton hoitotyönjohtaja