15-16 Lukuvuositiedote

Transcription

15-16 Lukuvuositiedote
KASVATETAAN
YHDESSÄ
KAUKAAN KOULU
TIEDOTTAA KOTEIHIN
LUKUVUONNA 2015-2016
Hyvät Kaukaan koulun oppilaiden huoltajat !
Kaukaan koulussa on tänä lukuvuonna 219 oppilasta 12 eri luokalla. Uusia oppilaita saimme 1.
luokille 46 ja muille luokka-asteille 6. Koulullamme opiskelee lisäksi myös 25 esikoululaista.
Tiedotamme koulun arjesta ja pidämme yhteyttä teihin WILMA – viestijärjestelmän välityksellä.
Heille, jotka eivät käytä WILMAa, tiedotteet monistetaan. Peda.net- on käytössämme oleva
sähköinen toimintaympäristö. PedaNet on oppilaan oppimisalusta, sähköinen kansio, työväline
joka säilyy oppilaalla koko peruskoulun, joten sinne voi tallentaa omaa portfoliota. Huoltajille se
on kurkistusikkuna koulun arkeen ja oman lapsen luokan asioihin. Käytämme sitä myös mm.
opetussuunnitelmatyössä. Alla vielä lisätietoa ja linkki. Huomaattehan, että käytössä ovat myös
ns. kerrospuhelimet, joihin voitte laittaa myös tekstiviesteinä esim. poissaoloilmoituksia tai
soittopyyntöjä. Laita viestiin myös lapsen sukunimi ja luokkatunnus (esim 5B). Kerrospuhelimiin
soitettuihin puheluihin ei vastata oppituntien aikana. Älkää jättäkö opettajanhuoneen puhelimeen
teksti- tai puheviestejä!
Kasvatetaan ja kasvetaan yhdessä sekä pidetään yhteyttä!
Rehtori Ilona Wilska ja koulun henkilökunta
PEDA.NET
Olemme ottaneet käyttöön koulussa Peda.net –verkkoympäristön. Peda.net on joustava ja
monipuolinen
sähköinen
toimintaympäristö
ja
oppimisalusta.
Osoitteesta
https://peda.net/lappeenranta/kaukaan-koulu löydätte jatkossa mm. koulun kotisivut. Löydätte sieltä
myös jokaisen luokan/ryhmän oman sivun, jonne opettajat voivat laittaa esim. kuvia luokan
toiminnasta ja muuta mukavaa ja hyödyllistä.
Oppilaat saavat omat tunnukset ja oman sivun peda.netistä, jonne he voivat tallentaa tehtäviä,
tiedostoja ja kuvia. Oma sivu on henkilökohtainen, kukaan muu ei sinne pääse ja se seuraa vaikka
lukioon asti ja kaikki tallennettu pysyy mukana.
Opettajat ottavat omassa luokassaan Peda.netin käyttöön kukin omassa tahdissaan. Saatte
opettajilta ohjeet oppilaiden kirjautumiseen, kyselkää, jos teillä ei ole tunnuksia. Tunnukset
luodaan kotona vanhemman avustuksella. Jos tunnusten luominen ei kotona onnistu, saatte toki
apua koulusta.
Kaupungin kotisivuilta kouluamme koskeva tieto on siirtynyt PedaNettiin. Peda.netistä löytyy myös
näppärästi linkkien kautta yhteys moneen suuntaan. Peda.netissä voidaan määritellä sivustojen
osia salasanoilla pienemmän joukon käyttöön (esim vain koulun oppilaat, huoltajat, tietty luokka
ja/tai heidän huoltajansa), mikä lisää omalta osaltaan sivujen käytettävyyttä.
Wilma löytyy osoitteesta https://wilma.lappeenranta.fi/ tai linkin kautta esim Peda.netistä.
KOULUN KANSLIAAN ILMOITETTAVA VÄLITTÖMÄSTI, MIELUUMMIN ENNAKOIDEN, JOS
OPPILAAN HUOLTAJA- TAI OSOITETIEDOT MUUTTUVAT LUKUVUODEN AIKANA
KAUKAAN KOULUN HENKILÖKUNTA JA YHTEYSTIEDOT:
Jos käytät Lappeenrannan kaupungin puhelinta, soita suluissa olevalla suoranumerolla
ilmaiseksi. Koulun henkilökunnan sähköpostiosoitteet ovat mallia
[email protected]
Kaukaan koulun hallinto ja kanslia:
Kaukaan koulun rehtori on Ilona Wilska ja vararehtorina toimii Marika Haapalainen.
Koulusihteerinämme ahkeroi Henna Pinomäki ja hän on Kaukaan koululla yleensä tiistaisin ja
torstaisin.
Kaukaan koulun johtoryhmä organisoi koulun toiminnan suunnittelua ja kehittämistä yhdessä
koulun muun henkilökunnan kanssa.
Kaukaan koulun johtoryhmässä ovat lukuvuonna 2015-2016
Rehtori Ilona Wilska
Vararehtori Marika Haapalainen
Luokanopettaja Marianne Seppälä
Luokanopettaja Heidi Söderlund
yhteystiedot hallinto ja kanslia:
rehtori Ilona Wilska
koulusihteeri Henna Pinomäki (paikalla ti ja to)
kanslia (tähän ei teksti- eikä puheviestejä, kiitos!)
vararehtori Marika Haapalainen
040 576 5863 (suora 66116)
040 130 9083 (65708)
040 197 6189 (62788)
040 168 2973 (64532)
Opettajat:
1A
1B
2A
2B
3A
3B
4A
5A
5B
6A
6B
6C
Seppälä Marianne
Säily Karoliina
Söderlund Heidi
Heltola Kimmo
Pöyhiä Sirkku
Myllynen Petteri
Kela Janne
Puranen Kaisa
Rantanen Mari
Holm Noona
Pänttönen Irinja
Kääriä Sami
Erityisopettaja
A2-venäjä 6BC
Haapalainen Marika
Lekhkonen Olga
yhteystiedot opettajille:
opettajanhuone (tähän ei teksti- eikä puheviestejä, kiitos!)
tekstiililuokka
opettajakänny/retkipuhelin
kerrospuhelin pohjakerros (6C)
kerrospuhelin 1. kerros (1A, 1B, 2A)
kerrospuhelin 2. kerros (2B, 3B, 5A, 5B), (6A oma puhelin)
kerrospuhelin 3. kerros (3A, 4B, 5B)
erityisopettaja Marika Haapalainen, oppimis- ja puhevaikeudet
erityisluokanopettaja Noona Holm
040 197 5957 (62790)
040 197 6618 (62792)
040 197 7618
040 630 4767 (60116)
040 630 4736 (60113)
040 630 8041 (60114)
040 630 4513 (60115)
040 168 2973 (64532)
040 130 9095 (64550)
Koulunkäyntiavustajat:
Lapsenne erityisruokavalion valvontaan ja hoitoon liittyvissä asioissa (esim diabeetikot)
yhteydenpidot koulunkäyntiavustajien puhelimeen. Soittakaa/laittakaa viestiä
koulunkäyntiavustajien puhelimeen myös monitoimikerhoon liittyvissä asioissa
Hallikainen-Matikainen Marjo
Relander Toni
Roine Tiina
Toikka Hanna
040-664 5327 (60117)
Keittiöhenkilökunta:
Haakana Helena
040 531 4852 (69230)
Siivoajat:
Koulullamme siisteydestä vastaavat Heli Soiniola ja Teija Suominen-Kiuru.
Talonmies:
Talonmiehenämme toimii Timo Bågman
0400 752 947 (66168)
Terveydenhoitaja/koulupsykologi/koulukuraattori:
Terveydenhoitaja Arja Hirvonen
Koulupsykologi Liisa Vilkko, voi jättää myös viestin
Koulukuraattori Riika-Mari Holopainen, voi jättää viestin
0400 157 591
040 198 8794
044 791 5219
Terveydenhoitajan, koulupsykologin ja koulukuraattorin sähköpostiosoitteet ovat mallia
[email protected] Heihin saa yhteyden myös Wilman kautta.
Esikoulu:
Koulussamme toimii myös Parkkarilan päiväkodin esikoulu, joka tekee tiivistä yhteistyötä
ensimmäisten luokkien kanssa. Lastentarhanopettajina toimivat Turo Valjakka ja Anna-Leena
Nenonen ja lastenhoitajana Päivi Kervinen. Heille voi soittaa numeroon 040-4846258 (67944)
Koulun henkilökuntaan saa ja voi ottaa yhteyttä aina, kun on kysymys
lapsenne hyvinvoinnista!
KANSLIAAN ILMOITETTAVA VÄLITTÖMÄSTI, MIELUUMMIN ENNAKOIDEN, JOS
OPPILAAN HUOLTAJA- TAI OSOITETIEDOT MUUTTUVAT LUKUVUODEN AIKANA
OPPILASHUOLLON PALVELUT KOULUILLA
Yhteisöllinen oppilashuolto
Yhteisöllisessä oppilashuoltotyössä seurataan, arvioidaan ja kehitetään koko yhteisön ja oppilas- ja
lapsiryhmien
hyvinvointia.
Lisäksi
huolehditaan
oppimisympäristön
terveellisyydestä,
turvallisuudesta ja esteettömyydestä. Yhteisöllisten toimintatapojen kehittämisessä tehdään
yhteistyötä lasten ja nuorten, huoltajien sekä muiden hyvinvointia edistävien viranomaisten ja
toimijoiden kanssa.
Lasten ja nuorten sekä huoltajien osallisuus ja kuulluksi tuleminen on yhteisöllisessä
oppilashuollossa tärkeää ja hyvinvointia vahvistavaa. Oppilashuolto luo yhteisössä edellytyksiä
yhteenkuuluvuudelle, huolenpidolle ja avoimelle vuorovaikutukselle. Osallisuutta lisäävät
toimintatavat edesauttavat myös ongelmien ennalta ehkäisyä, niiden varhaista tunnistamista ja
tarvittavan tuen järjestämistä.
14
Lapsella ja nuorella on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Siihen kuuluu fyysinen, psyykkinen
ja sosiaalinen turvallisuus. Opetuksen ja toiminnan järjestämisen lähtökohtana on lasten ja nuorten
sekä henkilökunnan turvallisuuden varmistaminen kaikissa tilanteissa. Rauhallinen ilmapiiri edistää
työrauhaa. Kouluissa ja esiopetuksen yksilöissä toimii oppilashuoltoryhmät, joiden tehtävänä on
yhteisöllisen
oppilashuollon
arviointi
ja
kehittäminen.
Oppilashuoltoryhmiin
kuuluu
opetushenkilöstön lisäksi oppilashuollon henkilöstöä. Yhteisöllisissä oppilashuoltoryhmissä ei
käsitellä yksittäisten oppilaiden asioita.
Oppilashuolto esi- ja perusopetuksessa ja yksilökohtainen oppilashuolto
Oppilashuollolla tarkoitetaan opiskelijan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden
sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää
toimintaa oppilaitosyhteisössä.
Oppilashuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä koko oppilaitosyhteisöä tukevana
yhteisöllisenä oppilashuoltona (ks. sivun ylälaita), jolla tarkoitetaan toimintakulttuuria ja toimia, joilla
koko oppilaitosyhteisössä edistetään opiskelijoiden oppimista, hyvinvointia, terveyttä, sosiaalista
vastuullisuutta, vuorovaikutusta ja osallisuutta sekä opiskeluympäristön terveellisyyttä, turvallisuutta
ja esteettömyyttä. Ensisijainen vastuu oppilaitosyhteisön hyvinvoinnista on luonnollisesti
oppilaitoksen henkilökunnalla.
Oppilailla on oikeus myös yksilökohtaiseen oppilashuoltoon, johon sisältyvät koulutuksen järjestäjän
hyväksymän opetussuunnitelman mukainen oppilashuolto sekä oppilashuollon palvelut, joita ovat
psykologi- ja kuraattoripalvelut sekä kouluterveydenhuollon palvelut. Mahdollisen huolen noustessa
esiin, otetaan se ensin puheeksi oppilaan kanssa, jonka jälkeen asia pyritään aina jakamaan
huoltajien kanssa. Tarpeen vaatiessa oppilaalle tarjotaan mahdollisuutta tavata koululla
työskentelevää kuraattoria tai psykologia (ns.psykososiaaliset teemat), tai terveyteen liittyvissä
asioissa kouluterveydenhoitajaa, jonka kautta saa kontaktin koululääkäriin. Monisäikeisimmissä
pulmissa voidaan oppilaan ja huoltajan suostumuksella kutsua koolle monialainen yksilökohtaisen
oppilashuollon asiantuntijaryhmä, joka kartoittaa tilanteen ja etsii siihen ratkaisuja.
Oppilashuoltoa toteutetaan opetustoimen sekä sosiaali- ja terveystoimen monialaisena
suunnitelmallisena yhteistyönä oppilaiden ja heidän huoltajiensa sekä tarvittaessa muiden
yhteistyötahojen kanssa.
OPPILASHUOLLON PALVELUJEN HENKILÖKUNTA
Esi- ja perusopetuksen oppilaiden ja oppilaitosyhteisön hyvinvointi sekä kotien ja
oppilaitoksen välisen yhteistyön toteuttaminen on kaikkien oppilaitoksessa oppilaiden
kanssa työskentelevien sekä oppilas huoltopalveluista vastaavien viranomaisten ja
työntekijöiden vastuulla. Oppilashuollon palvelujen (Eksote) työntekijöiden tehtäväkuvat
ovat seuraavanlaiset:
Kouluterveydenhoitajan tehtävänä on oppilaan kasvun ja kehityksen seuranta sekä terveiden
elämäntapojen edistäminen. Yhdessä kodin ja koulun kanssa terveydenhoitaja tukee terveellistä ja
turvallista koulunkäyntiä sekä auttaa luomaan perustaa aikuisiän terveydelle ja hyvinvoinnille.
Sairauksien tutkimus ja hoito tapahtuu pääsääntöisesti terveyskeskuksessa.
1. ja 5. ja 8. luokalla järjestetään laaja, lääkäriosuuden sisältävä terveystarkastus, johon myös
vanhemmat kutsutaan mukaan. Muilla luokilla kouluterveydenhoitaja tapaa lapsen.
Arja Hirvonen on Kaukaan koulun terveydenhoitaja
tavattavissa koululla tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin, puhelin 0400 157 591
sähköposti: [email protected] Myös Wilma käytettävissä.
Koululääkärin tehtävänä on toimia lääketieteellisenä asiantuntijana oppilaan kasvun ja kehityksen
seurannassa sekä niihin liittyvien ongelmien selvittelyssä. Kaukaan koulun koululääkäri Leena
Partaselle saa ajan kouluterveydenhoitajan kautta.
Koulukuraattori on perusopetuksessa toimiva koulun sosiaalialan työntekijä. Koulukuraattorin työ
on niin yksittäisten oppilaiden kuin koko kouluyhteisönkin hyvinvoinnin tukemista. Koulukuraattori
toimii yhteistyössä oppilaiden, perheiden, koulun työntekijöiden sekä muiden
yhteistyökumppaneiden ja ammattilaisten kanssa.
Koulukuraattorimme Riika-Mari Holopainen on tavattavissa koululla tiistaisin ja keskiviikkoisin,
puhelin 044 791 5219 sähköposti [email protected] Myös Wilma käytettävissä.
Koulupsykologi on tarvittaessa auttamassa lasten kouluselviytymistä, mikäli lapsen oppimisessa
tai kehityksessä ilmenee pulmia. Yhteistyössä oppilaan huoltajien ja opettajien kanssa tehtyjen
selvittelyjen pohjalta koulupsykologi suosittelee lapsen kehityksen ja oppimisen tukemiseen
tarvittavia toimenpiteitä sekä seuraa niiden vaikutusta lapsen kouluselviytymiseen.
Kaukaan koulun koulupsykologi on Liisa Vilkko, puhelin 040 1988 794, sähköposti
[email protected] Myös Wilma käytettävissä.
Erityistuen yhteistyökumppanit
Tarvittaessa oppilas ja perhe ohjataan sosiaali- ja terveydenhuollon erityispalveluihin, joita ovat
mm. perheneuvola, lapsi- ja nuorisovastaanotto, erikoissairaanhoidon palvelut tai lastensuojelun eri
palvelut. Kaikki edellä mainitut palvelut ovat saatavilla keskitetysti Eksoten Lasten ja nuorten talosta
Lappeenrannan Rakuunamäeltä.
18
Sairauksien tutkimus ja hoito tapahtuu terveysasemilla.
Tarkemmat tiedot www.eksote.fi -> palvelut -> terveyskeskus
Kaikilla terveysasemilla on lääkärien ja sairaanhoitajien vastaanoton ajanvaraus arkityöpäivinä
ma - to klo 8-16, pe ja aattopäivinä klo 8-15. Ei-kiireelliset yhteydenotot klo 11.00 jälkeen.
Terveysasemiin voi ottaa suoraan yhteyttä päivystys- ja muissa ajanvarausasioissa.
Armilan terveysasema puh. 05-352 7260
Lauritsalan terveysasema puh. 05-352 6701
Hammashuolto
Tarkemmat tiedot www.eksote.fi -> palvelut -> terveyskeskus -> hammashuolto
Tällä hetkellä hammashuolto kutsuu tarkastuksiin vuosittain seuraaviin ikäryhmiin/luokkaryhmiin
kuuluvat: 2.v, 5.v, 1.lk (hammaslääkäritarkastus), 5.lk (suuhygienistitarkastus), 8.lk
(hammaslääkäritarkastus). Kukin lapsi kutsutaan tarkastukseen henkilökohtaisesti. Muiden kuin yllä
mainittuihin ikäryhmiin/luokkaryhmiin kuuluvien, tulee itse varata tarkastusaika hammashuollosta.
Syksyllä 2015 uutena käytäntönä koulumme pihalle tulee Mallu-auto, jossa tehdään
viidesluokkalaisten suun tarkastukset kolmena maanantaina: 14.9., 21.9. sekä 28.9.2015
Lapsen suun terveydentilan perusteella hoitohenkilökunta määrittää kunkin lapsen kohdalla
yksilöllisen hoitovälin. Yksilöllinen hoitoväli kerrotaan aina tarkastusten yhteydessä
huoltajalle/lapselle. Jos kaikki suussa on kunnossa, voi lapsi selvitä edellä mainituilla
määräaikaistarkastuksilla. Toisilla kuitenkin hoitoväli voi olla lyhyempi johtuen esim. reikiintymisestä
tai purennan seuraamisesta. Näissä tapauksissa lapsen huoltajia ja lasta informoidaan
vastaanotolla varaamaan lapselle aika, joka on aina aiemmin kuin seuraava määräaikaistarkastus.
Koulutapaturmat (koulussa, koulumatkalla tai koulun tilaisuuksissa sattuneet) hoidetaan
maksutta. Koulumatka on suoraan kodista kouluun ja koulusta kotiin ilman koukkauksia kavereille
yms. Auton kanssa kolaroidessa auton vakuutus korvaa vahingon.
Mikäli tapaturman jälkihoito edellyttää oppilaan kuljettamista henkilöautolla, on sitä varten
tuotava kouluun lääkärinlausunto, jossa mainitaan henkilöauto tai taksi ja kuljetustarpeen
alkamis- ja loppumisaika.
Jotta hätätapauksissa saisimme teihin huoltajiin mahdollisimman pian yhteyden, on:
KOULULLE ILMOITETTAVA VÄLITTÖMÄSTI, MIELUUMMIN ENNAKOIDEN, JOS
OPPILAAN HUOLTAJA- TAI OSOITETIEDOT MUUTTUVAT LUKUVUODEN AIKANA
TÄRKEÄÄ TIETOA KAUKAAN KOULUN TOIMINNASTA A:sta Ö:hön. PÄIVITETÄÄN
TARPEEN MUKAAN PITKIN VUOTTA:
ARVIOINTI JA YHTEISTYÖ KOTIEN KANSSA
Paitsi, että toivomme teidän vanhempien mahdollisimman paljon olevan yhteydessä meihin
kasvatukseen ja oppimiseen liittyvissä kysymyksissä, järjestämme tapaamisia mm. seuraavasti:
Lukuvuonna järjestetään kaikkien yhteinen vanhempainilta heti syyslukukauden alussa jonka
yhteydessä jakaannutaan myös luokka- tai luokkatasokohtaisiin tapaamisiin.
Kodin ja koulun päivänä 26.9.2015 on taas luonteva mahdollisuus päästä kurkistamaan ja
osallistumaan koulun toimintaan. Teillä vanhemmilla on mahdollisuus tutustua koulun toimintaan
myös muulloin haluamananne aikana. Ajasta tulee sopia opettajien ja/tai rehtorin kanssa.
Opettajat ovat viestiyhteydessä koteihin pääasiallisesti WILMA -järjestelmän avulla, mutta myös
puhelin on käytössä kumpaankin suuntaan. Jos ette käytä Wilmaa, ilmoittakaa siitä koululle, niin
saatte tiedot tulosteina.
Arviointikeskustelut käydään marras-, joulu- ja tammikuun aikana. Niihin osallistuvat oppilas,
huoltajat ja luokanopettaja, joskus myös avustaja. Arviointikeskustelut dokumentoidaan
arviointikeskustelulomakkeella, jossa pohjana ovat oppilaan, huoltajan ja opettajan omat arviot.
Opettaja voi tehdä jaksoarviointeja (kokeita) pitkin lukuvuotta joko kirjallisesti tai suullisesti. Kodin
ja koulun väliset yhteydenotot (puhelut, kirjeenvaihto) lukuvuoden mittaan voivat myös sisältää
arviointeja. Oppilaalle annetaan joka kevät lukuvuositodistus ja 5. sekä 6. luokalla myös
joulutodistus.
Mikäli vanhemmat haluavat perustaa luokka- tai vanhempainneuvoston, tarjoaa koulu kokoustilat
ja yhdyshenkilön. Vanhempainneuvostolle olisi kyllä tarvetta Kaukaan koulussakin! Ottakaa
yhteyttä rehtoriin tai vararehtoriin, jos olisitte valmis organisoimaan ja/tai osallistumaan tällaiseen
yhteisöllisesti tärkeään toimintaan.
ERITYISOPETUS
Koulun laaja-alainen erityisopettaja Marika Haapalainen opettaa ja tukee lukemisen,
kirjoittamisen, matematiikan, kielten ja puhumisen ym. oppimisen erityisvaikeuksissa. Hän toimii
samanaikaisopettajana luokassa tai opettaa pienempiä ryhmiä erikseen omassa luokassaan.
Erityisopettaja tekee useille luokkatasoille tai oppilaille kartoituksia heidän erityisen tuen
tarpeensa määrittelemiseksi
INTERNET, TIETOKONEPELIT, TELEVISION KATSELU JA NUKKUMAANMENOAJAT
Valvokaa, etteivät lapsenne pelaa esim. K-18 pelejä! Facebookin alaikäraja on 13 v.
Muistuttakaa toistuvasti, etteivät lapsenne anna henkilötietojaan tuntemattomille.
Koululaisen kasvu ja opiskelu vaativat runsaan ja säännöllisen levon ja unen. Toivomme, etteivät
lapset katso arki- ja sunnuntai-iltoina myöhäisohjelmia ja menevät ajoissa nukkumaan.
Rajat auttavat lasta erottamaan hyvän pahasta, oikean väärästä, sallitun kielletystä ja
tavoittelemisen arvoisen turhasta.
JUHLAT JA MUUT KOULUN TAPAHTUMAT
Olette tervetulleita mm. kodin ja koulun päivään 26.9.2015 klo 9-15, koulun joulu- ja kevätjuhlaan
ja urheilukisapäiviin. Erityisesti kuudennen luokan vanhempia kutsutaan seuraamaan lastensa
yläkouluun siunaamista perjantaina 3.6.2016 klo 11.45 – n.12.30 Kaukaan koulun juhlasalissa
pidettävään kevätkirkkoon. Tämän tiedotteen lopussa on tiivistelmä koulutapahtumien
keskeisimmistä jo lukkoon lyödyistä päivämääristä tältä lukuvuodelta.
KERHOT
Kerhoja voidaan pitää myös ns. lyhytkerhoina, seuratkaa Wilma-tiedotteita ja viestejä
Monitoimikerhon ohjaajina toimivat koulunkäyntiavustajat. Kerho pidetään päivittäin koululla noin klo
13.30–15.30. Monitoimikerhossa liikutaan, musisoidaan, tehdään läksyjä, pelataan pelejä ja
askarrellaan. Monitoimikerhojaksoille pääsee joko hakujen kautta, joita organisoi Toni Relander tai
oppilashuollon suosituksesta. Monitoimikerho on suunnattu 3.-6. –luokkien oppilaille. Pienemmille
on oma iltapäiväkerhonsa, jonka paikkaa kysellään Tuija Puhakaiselta.
Vaikka monitoimikerhossa tehdään läksyt ja apua saa valvojilta, vastuu läksyjen tekemisestä ja
opettelemisesta kuuluu edelleen ensisijaisesti oppilaille ja valvontavastuu teille huoltajille. Mikäli
kerho ei ala välittömästi koulupäivän päätyttyä, lähdetään välillä kotiin, koska koulussa ei ole
odotustiloja eikä valvontaa voida järjestää.
KIERRÄTYSKIRJAT
Käyttömäärärahojen niukkuuden vuoksi ja turhan tuhlauksen välttämiseksi käytämme monia
oppikirjoja useita vuosia kierrättäen. Toivommekin, että kiinnitätte kotona huomiota kirjojen
siistiin ulkoasuun ja huolelliseen käyttöön ja kuljetukseen. Pyydämme myös että kodit
ystävällisesti osallistuisivat kirjojen siistinäpitotalkoisiin päällystämällä uudet kierrätyskirjat
läpinäkyvällä kontaktimuovilla.
Lukuvuoden lopussa tarkastamme oppikirjat. Oppilas on vastuussa hänen käyttöönsä annetusta
kirjasta, ja huoltaja ostaa uuden kirjan, mikäli oppilas kadottaa tai tahallisesti tuhoaa tai sotkee
kirjan. Näin toimitaan myös keskellä vuotta, jos kirja katoaa tai tuhoutuu.
KULJETUKSET
Suosittelemme lämpimästi, että koulumatkat taitetaan ensisijaisesti kävellen tai pyörällä.
Vanhempien tuodessa tai hakiessa oppilaita kouluun/koulusta autoilla ei saa ajaa koulun pihaalueelle eikä parkkipaikalle. Lapset suositellaan jätettäväksi Rajakadun kautta ajaen Kisakadun
varteen, niin vältetään tien ylitys. Huomaattehan, että Parkkarilankadulla koulun kohdalla (Rkioskia vastapäätä) on jo pelkkä pysähtyminenkin kielletty, siihen ei voi edes jättää kyydistä
ketään.
Muistuta lastasi siitä, että henkilökunnan parkkipaikan läpi oikaisu kävellen tai pyörällä on
hengenvaarallista mm. peruuttavien autojen vuoksi. Myös aikuinen voi jäädä siinä auton
alle. Täpäriä tilanteita on lähes päivittäin, kun esim. pyörä sujahtaa auton takakulman
takaa.
Mikäli 1.-3. luokan oppilaan koulumatka on 3-5 km, voi huoltaja anoa kouluvirastosta jälkikäteen
lukukauden lopussa avustusta oppilaan saattokustannuksiin tai bussilippuihin (lomakkeen saa
koulusta tai netistä).
KÄNNYKKÄ, iPod- ja Mp3-soittimet, RAHAT YMS.
Kouluun tuodut muut kuin koulutarvikkeet ja -varusteet, esim. kännykkä ja rahat, ovat täällä
oppilaan omalla vastuulla. Älypuhelimia ja mobiililaitteita käytetään yhä enemmän opetuksen
apuvälineinä opettajien antamien ohjeiden puitteissa ja opettajien erikseen antamalla luvalla.
Välitunneilla puhelimia, soittimia, elektronisia pelejä tai mobiililaitteita ei käytetä, vaan välitunnit
pyritään käyttämään leikkiin ja liikunnalliseen toimintaan, liikkuvassa koulussa kun ollaan.
Tavoitteemme ja haasteemme on taata jokaiselle lapselle vähintään tunti liikuntaa joka
päivä.
LIIKUNTATUNNIT
Koululiikunnassa toimimme vuodenaikojen mukaan.
Asiallinen ja oikea vaatetus ja varustus ehkäisevät liikuntavammoja ja innostavat oppimaan.
* syksyllä ja keväällä ulkoliikunnassa verryttely- tai muu väljä puku ja lenkkikengät
* sisäkautena esim. t-paita, shortsit tai voimistelupuku sekä pyyhe peseytymistä varten
* talvella riittävän lämpimät vaatteet, muistakaa erityisesti pipo tai muu päähine
sekä turvalliset kengät
* talvivarusteina käytetään suksia, sauvoja, monoja ja luistimia
* uintia varten tulee olla uimapuku/uimahousut (ei shortseja) pyyhe ja laudeliina
OPPILASKUNTA
Koulun oppilaat muodostavat oppilaskunnan. Sille valitaan vaaleilla hallitus syyskuussa.
Oppilaskuntaan kuuluva voi tehdä hallitukselle aloitteita koulun kehittämiseksi ja hallituksen
päätösten mukaan tartutaan toimeen. Oppilaskunnan toimintaa ohjaavat opettajat.
POISSAOLOT
Sairaustapaukset
Huoltajan on ilmoitettava sairaustapauksessa oppilaan poissaolon syy koululle heti
ensimmäisenä poissaolopäivänä. Ilmoituksen voi tehdä kouluun Wilmassa, välituntisin
puhelimitse opehuoneeseen tai kerrospuhelimeen, tekstiviestillä kerrospuhelimeen milloin vain
tai sähköpostitse. EI tekstiviestejä tai puheviestejä opettajanhuoneen puhelimeen.
Omat lomat yms.
Oppivelvollisuusikäisen lapsen yhdenkin päivän poissaolo on koulussamme anottava aina
etukäteen Wilmasta tai koulusta saatavalla lomakkeella. Viittä päivää pidemmät poissaolot
anotaan rehtorilta, sitä lyhyemmät omat vapaat myöntää luokanopettaja.
PYÖRÄILY JA POTKULAUTAILU
Pääsääntöisesti ensi- ja toisluokkalaiset eivät saa tulla polkupyörällä tai potkulaudalla
kouluun!
Jos 1-2 lk:n oppilaan koulumatka on kaksi kilometriä tai pidempi, hän voi tulla AIKUISEN
SAATTAJAN kanssa koulumatkansa pyörällä. Tämän saattajan tulee vastata lapsen pyöräilystä
kotoa koulun pihaan ja takaisin, huolehtia pyörän asianmukaisesta sijoittamisesta koululla pyörien
säilytyspaikkaan, pyörän lukitsemisesta ja avaimen hallinnasta. Saattaja myös huolehtii, että kypärä
suojaa arkoja aivoja. Jos aikuinen ei yllättävän tilanteen vuoksi pääsekään hakemaan lasta
koulusta, lapsen on jätettävä pyörä koululle ja käveltävä kotiin. Vanhemmat voivat hakea pyörän
sitten myöhemmin pois. Saattajaksi ei käy tällaisissakaan tapauksissa esimerkiksi ylemmillä luokilla
oleva isosisko tai -veli. Jos lapsen koulumatka on alle kaksi kilometriä, se taitetaan 1-2 -luokilla
kävellen, vaikka käytettävissä olisikin aikuinen saattaja.
Jos 3. - 6.-luokkalaisesi pyöräilee tai potkulautailee, hanki hänelle kypärä ja valvo sen käyttöä
tavalla tai toisella!
PÄIVÄNAVAUKSET
Päivänavaukset pidetään yleensä omissa luokissa. Koko koulun yhteiset seurakunnan
päivänavaukset ovat torstaisin 10/9, 8/10, 5/11 2015, 21/1, 18/2, 21/4 ja 12/5 2016 klo 9.30
koulun juhlasalissa (kello soi sisään klo 9.26).
Adventtikirkko on koululla to 26.11.2015 klo 9.30-10 ja pääsiäiskirkko/-näytelmä to 24.3.2016 klo
11.45-12.30.
Salipäivänavaukset hoitaa Lauritsalan seurakunta pääsiäisen alusaikaa lukuun ottamatta, jolloin
olemme kutsumme ortodoksisen papin siunaamaan virpomavitsoja torstaina 17.3.2016
Muihin uskontokuntiin kuuluville ja elämänkatsomustiedon opiskelijoille seurakunnan pitämiin
päivänavauksiin
osallistuminen
on
vapaaehtoista.
Seurakunnan
päivänavauksiin
osallistumattomat viettävät päivänavauksen ajan omassa luokassaan. Jos ette halua lapsenne
osallistuvan päivänavauksiin tai muihin yhteisesti järjestettäviin tunnustuksellisiin juhliin, joita
eivät ole joulu- ja kevätjuhlat, ilmoittakaa siitä kirjallisesti lapsenne omalle opettajalle.
Kaikki luokat valmistavat myös vuorotellen muille luokille päivänavauksia, joissa he saavat
samalla harjoittaa ja kehittää ilmaisutaitojaan. Nämä päivänavaukset soveltuvat kaikille
elämänkatsomuksesta riippumatta. Nämä päivänavaukset pidetään juhlasalissa torstaisin alkaen
klo 9.30 silloin, kun ei ole seurakunnan päivänavausta.
RETKET JA DISCOT
Luokat järjestävät varainkeräysdiscoja sekä buffeteja rahoittaakseen retkiään ja leirikoulujaan,
Discot ovat koulun sisäisiä tilaisuuksia eikä niihin päästetä ulkopuolisia. Discot on tarkoitettu
kaikille koulun oppilaille. Valvojina tilaisuuksissa on aina useampia aikuisia. Tanssimisen lisäksi
discoissa on buffet, arpajaisia, kilpailuja yms. ohjelmaa.
Sopikaa kotona etukäteen, kuinka paljon rahaa käytetään ostoksiin, kuinka kauan discossa
ollaan ja miten kotimatka tapahtuu.
RUOKAILU JA VÄLIPALA
Terveydellisten ja uskonnollisten syiden lisäksi on mahdollista saada kasvisruokaa myös
huoltajan allekirjoittaman anomuksen perusteella. Anomus on samalla sitoumus käyttää
ainoastaan kasvisruokaa kouluruokailussa. Vegaanit tarvitsevat kuitenkin lääkärin,
ravitsemusterapeutin tai terveydenhoitajan todistuksen. Kaikkien erityisruokavaliota käyttävien
on joka vuosi täytettävä siihen liittyvä lomake uudelleen. Tietoa ja lomake löytyvät tästä
linkistä. Lomakkeen saa pyynnöstä myös paperisena koululta.
http://www.saimaantukipalvelut.fi/fi/ruokapalvelut/ruokalistat-ja-asiakkaat/erityisruokavaliot
Ruokalista ja muutakin tietoa löytyy tästä linkistä
http://www.saimaantukipalvelut.fi/fi/Ruokapalvelut/Ruokalistat-ja-asiakkaat/Koulut
Noudatamme ruokalassa hyviä ruokailutapoja hyvien ruokailutapojen oppimisessa kotien
säännöllisesti tekemä kasvatustyö on merkittävässä roolissa. luokanopettajat opettavat ja
kertaavat näitä taitoja luokissaan tarpeen mukaan.
Kaukaan koululla on mahdollista nauttia maksullisesta välipalasta. Diabeetikoille välipala on
edelleen maksuton.
Tarjoilu hoidetaan koulun ruokalassa iltapäivän välitunnilla klo 13.30 - 13.45. Tarkemmat tiedot ja
välipalalippujen osto-ohjeet http://www.saimaantukipalvelut.fi/fi/Ruokapalvelut/Ruokalistat-jaasiakkaat/Koulut/Maksullinen-valipala-kouluissa
SAMANAIKAISOPETUS/ERITYISOPETTAJAN PALKKITUNNIT
Toisinaan lukujärjestyksessä voi luokalla olla useampi opettaja. Tällöin luokkaa/rinnakkaisluokkia
voidaan jakaa tarpeen mukaan myös pienempiin, tavanomaisesta luokkajaosta poikkeaviin
ryhmiin tai pitää opetusta suuremmassa ryhmässä, jolla on useampi opettaja samaan aikaan.
SISÄJALKINEET
Koska oppilaat riisuvat jalkineensa luokkaan mennessään, on tarkoituksenmukaista, että heillä
on käytössään sisäkengät, tossut tai muut kevyet jalkineet. Varsinkin kuraisena aikana sukat
likaantuvat käytävillä ilman sisäkenkiä liikuttaessa.
TUKIOPETUS
Tukiopetusta voi pyytää opettajalta, kun arvelette siihen olevan tarvetta. Myös opettaja voi tehdä
tässä asiassa aloitteen.
TYÖPÄIVÄT
Koulujen työpäivät on määritelty jo vuosiksi eteenpäin.
http://www.lappeenranta.fi/fi/Palvelut/Kasvatus-ja-opetus/Lukuvuoden-lomat-ja-tyopaivat
Koulukohtaisesti päätettäväksi jää maksimissaan kaksi lauantaityöpäivää. Kaukaan koulussa on
tänä lukuvuonna lauantaina 26.9. kodin ja koulun päivä ja sitä vastaava vapaapäivä on
keskiviikkona 4.5.2016. PedaNetistä voi ladata oman koulumme koulukohtaisen työpäiväkartan
tälle lukuvuodelle. Linkistä löytyy kaupungin yhteinen ilman lauantaityöpäiviä ja korvaavia
vapaita.
VAKUUTUKSET
Lappeenrannan kaupunki on vakuuttanut oppilaat tapaturmien varalta koulumatkoilla, koulussa,
retkillä, leirikoulussa ja muissa koulun järjestämissä tilaisuuksissa. Oppilaat on vakuutettu IFvahinkovakuutusyhtiössä, jonka ehdoton kanta on, että ainoastaan julkisen sektorin
sairaanhoitokustannukset
korvataan.
Eli
koulutapaturmissa
aina
ensiksi
terveyskeskukseen.
Esinevahinkoja varten ei ole otettu vakuutuksia. Kaupunki kuitenkin korvaa esim.
vahinkotilanteessa rikkoutuneita silmälaseja. Korvausta haetaan kasvatus- ja opetustoimen
hallintopäällikkö Mika Näykiltä. Tarkemmat ohjeet saa rehtorilta ja koulusihteeriltä.
KAUKAAN KOULUN TOIMINNAN KULMAKIVET:
Painotamme edelleen perustaitojen oppimista äidinkielessä ja matematiikassa.
Myös hyvät tavat ovat edelleen kunniassa koulussamme.
Perusasiat hyvien tapojen edistämisessä:
- Sosiaalisen käyttäytymisen osa-alue:
* tukee toisia, ei painosta heikompiaan henkisesti
* ei kiusaa millään perusteella eikä tavalla
* on rehellinen
* osaa käyttäytyä hillitysti julkisissa tilaisuuksissa
- Itsetunnon osa-alue:
* arvostaa omia töitään ja tuloksiaan
* uskaltaa tunnustaa virheensä ja tekonsa
* ei valehtele
- Kielenkäytön osa-alue:
* osaa sanoa: "kiitos”, ”ole hyvä”, ”anteeksi"
* osaa tervehtiä
* ei kiroile
* puhuu selkeästi ja katsoo silmiin
KOULUN TYÖPÄIVÄT JA LOMAT ym. tapahtumat
Syyslukukausi alkaa ti 11.8.2015 ja päättyy la 19.12.2015
Yleisurheilukilpailut Kimpisen kentällä klo 9-13
ke 09.09.2015
Kodin ja koulun päivä, tervetuloa kotiväki!
la 26.09.2015, klo 9-12
Syysrieha, koulupäivä klo 8.30-12.30
pe 09.10.2015
Syysloma, 5 arkipäivää (12.-16.10.)
la 10.10.- su 18.10.2015
Adventtikirkko Kaukaan koulun juhlasalissa
to 26.11.2015, klo 9.30-10
Itsenäisyysjuhla
pe 04.12.2015
Joulujuhla
la 19.12.2015, klo 9.00
Joululoma
su 20.12.2015 –ke 06.01.2016
Kevätlukukausi alkaa to 7.1.2016 ja päättyy la 4.6.2016
Talviretkipäivä (säävaraus)
pe 26.02.2016
Talviloma/hiihtoloma
la 27.02. - su 06.03.2016
Runo-idols finaali
pe 08.04.2016
Pääsiäiskirkko/-näytelmä koulun juhlasalissa
to 24.03.2016
Pääsiäisloma
pe 25.03.– ma 28.03.2016
Kevätrieha
pe 29.04.2016 klo 8.30 - 12.30
klo 11.45-12.30
Koulun korvaava oma vapaa ke 4.5. + helatorstai +
kaupunkikohtainen vapaapäivä pe 6.6.
ke 4.5.-su 8.5.2016
Kevätkirkko ja 6.lk:n yläkouluun siunaaminen
pe 03.06.2016 klo 11.45–12.30
Kevätjuhla koulun juhlasalissa
la 04.06.2016 klo 8.00
JÄRJESTYSSÄÄNNÖT (PÄIVITETÄÄN SYKSYLLÄ 2015)
Näitä sääntöjä noudattamalla edistän koulumme viihtyisyyttä sekä järjestyksen ja työrauhan
säilymistä.
1. Koulussa ja sen ulkopuolella noudatan aina hyviä tapoja, tehtyjä sopimuksia ja koulun
antamia ohjeita.
2. Koulumatkalla noudatan aina liikennesääntöjä ja käyttäydyn kohteliaasti muita tiellä
liikkujia ja kadunvarren asukkaita kohtaan. Jos pyöräilen koulumatkani, käytän
pyöräilykypärää. Turvallisuussyistä 1. ja 2. luokkien oppilaat eivät pyöräile kouluun.
3. Koulun käytävillä kuljen rauhallisesti kävellen ja meluamatta. Välitunnit vietän koulun
välituntialueella enkä oleskele asuntolan pihalla ja nurmialueella. Välitunneilla en leiki
rajuja ja vaarallisia leikkejä.
4. Säilytän urheilu- ja kulkuvälineet yhdessä sovituilla paikoilla ja palautan ne
urheiluvälinevarastoon.
5. En kosketa luvatta toisen omaisuutta, esim. pyörää, urheiluvälineitä ja
koulutarvikkeita. En tuo kouluun rahaa enkä arvokkaita esineitä ilman erityistä syytä ja
syystäkin vain omalla vastuulla.
6. Käsittelen huolellisesti koulun omaisuutta. Jos rikon tahallani jotain, olen
korvausvelvollinen.
7. Noudatan hyviä ruokailutapoja. Ruokailun aikana käyttäydyn rauhallisesti ja siististi.
8. Wc-tiloissa noudatan siisteyttä ja hygieniaa enkä oleskele niissä asiattomasti.
9. Pidän kännykkäni ja soittimeni suljettuna koulussa.
10. En kiroile enkä käytä muutenkaan sopimatonta kieltä koulussa enkä vapaa-ajalla.
11. Olen hyvä kaveri kaikille, en kiusaa millään tavalla, en koulussa enkä vapaa-aikana.
12. Tulentekovälineiden tuominen kouluun on kielletty.
Kaukaan koulussa noudatetaan yleisesti hyväksyttyjä
hyvien tapojen mukaisia käytäntöjä.