Ikäihmisten Neuvosto

Transcription

Ikäihmisten Neuvosto
Ikäihmisten Neuvosto
MIKÄ ON IKÄIHMISTEN NEUVOSTO?
Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden
sosiaali- ja terveyspalveluista edellyttää, että jokaisessa kunnassa
toimii vanhusneuvosto. Sen tehtävänä on parantaa ikääntyneen
väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Raumalla
vanhusneuvosto perustettiin jo vuonna 2000 ja se on nimetty alusta
alkaen Ikäihmisten Neuvostoksi.
NEUVOSTON TEHTÄVÄT
Ikäihmisten neuvoston tehtävänä on seurata yhteiskunnallista
kehitystä ikäihmisten kannalta, tehdä esityksiä, ehdotuksia ja
aloitteita sekä antaa lausuntoja ikäihmisiä koskevista asioista.
Neuvostoon
kuuluu
edustajia
eläkeläisjärjestöistä
sekä
terveyskeskuksen, SPR:n, seurakunnan ja kaupungin eri
hallintokuntien virkamiesjäseniä. Neuvosto kokoontuu vähintään 4
kertaa vuodessa.
NEUVOSTON TOIMINTA
Neuvoston toimintaan kuuluu osallistua, suunnitella ja arvioida
iäkkäiden henkilöiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja palvelujen
toteutumista yhdessä viranomaisten kanssa sekä seurata yhteiskunnallista kehitystä iäkkään väestön tarpeet huomioiden.
Lisäksi neuvosto järjestää keskustelu- ja tiedotustilaisuuksia sekä
osallistuu ajankohtaisiin tapahtumiin. Merkittävä vaikuttamismahdollisuus on esitysten ja aloitteiden tekeminen asioista, joilla on
vaikutusta iäkkään väestön elinoloihin ja palveluihin sekä
ajankohtaisiin hankkeisiin tutustuminen. Neuvosto myös antaa
lausuntoja iäkkäitä henkilöitä koskevista suunnitelmista ja aloitteista
sekä esityksistä.
NEUVOSTON KOKOONPANO v. 2013-2016
puheenjohtaja
Metsäkallas Pirkko
Rauman Seudun Senioriopettajat
sihteeri
Aro-Heinilä Laila
Sosiaali- ja terveysvirasto
0400 751 652
02 834 4554
jäsenet:
Haapamäki Armi
Haapanen Elisa
Hannukainen Oiva
Sosiaali- ja terveysvirasto
Lapin Eläkkeensaajat ry
Rauman Eläkkeensaajat ry
02 835 2739
040 963 9448
050 322 2898
Hiltunen Leea
Rauman Kristilliset Eläkeläiset ry
050 402 1892
Huhtanen Timo
Rauma Kansalliset Seniorit ry
040 503 2039
Malmivuori Reijo
Eläkeliiton Rauman Yhdistys ry
0400 773899
Jokila Keijo
Rauman Seudun Toimihenkilöt Pro
ry/ Seniorit
02 822 0860
Johansson Leila
Rauman Rintamaveteraanit ry
Junnila Elina
Rauman kaupunginhallitus
Junnila Raili
Eläkeliiton Lapin yhdistys
02 826 1612
Karhu Lasse
Rauman Kunnalliset Eläkeläiset ry
02 825 0706
Kupari Risto
Kulttuuripalvelut
02 834 3520
Malinen Tiina
Kulttuuri- ja vapaa-aika
02 834 3246
Liekari Pauli
Rauman Eläkeläiset ry
044 354 7424
Linnala Minna
Tekninen virasto
02 834 4694
Maikola Anna
SPR:n Rauman osasto
044 068 4018
Mustajoki-Kunnas Sanna
Sote/Vanhuspalvelut
02 834 3360
Peltonen Annikki
RaumanSeudun
Työkyvyttömyyseläkeläiset ry
0400 127 250
Rautiainen Minna
Rauman Seurakunta
044 769 1264
Saari Olli
Rauman Sotainvalidit ry
044 323 5282
Kuromaa Reino
Rauman Seudun Sotaveteraanit ry
050 072 2516
02 825 0935