Venelehti testi

Transcription

Venelehti testi
VENE KOEPURJEHTII
Elan 210
REIPPAASTI
RETKELLE
Urheilullista kyytiä ja
kohtalaista asuttavuutta,
kunhan sää ja asenne
ovat aurinkoiset. Elanin
pienokainen antaa hyvät
eväät hauskanpidolle.
TEKSTI PASI NUUTINEN, KARI WILÉN
KUVAT HEIKKI JUURI-OJA
20 VENE 4 | 2014
V
aikutteiden kiertokulussa on jotain kiehtovaa.
Ensin suuret avomerikilpapurret saivat runkoihinsa jollamaisia linjoja,
kuten laakeat, hyvin leveät perät ja pystyt keulat. Ohjauksen pitoa parantamaan tulivat tuplaperäsimet ja kahden
ratin ohjaukset, jotka pian siirtyivät
matkapursien puolelle.
Nyt vaikutteet kulkevat kohti pienempiä retkipursia, joihin ilmestyy
laitataitteita ja tuplaperäsimiä.
Kuten Elan 210:ssä. Se seuraa sekä
rungoltaan että ulkonäöltään linjaa,
jonka perusteet veistämön luottosuunnittelijaksi vakiintunut Rob Humphreys loi kokemuksillaan vuosien 2008–
09 venäläisen VO70-projekti Kosatkan
parissa.
Silti pikku-Elan ei yritä olla avomeripursi. Se on retkipursi, periaatteessa samaan tarkoitukseen sopiva kuin
meillä suositut H-vene ja folkkari,
mutta ominaisuuksiltaan ja materiaa-
leiltaan 2010-luvulle päivitettynä.
Olikin mitä sopivinta, että saimme koepurjehtia Elania Sipoon edustan sisäsaaristossa. Juuri sellaisessa
ympäristössä pieni pursi on suurta
ansiokkaampi: puikkelehtimassa kapeissa salmissa merkittyjen väylien ulkopuolella, omilla reiteillä, ketteryyttä
ja herkkäliikkeisyyttä hyödyntäen.
NOPEASTI LIIKKEELLE
Herkkä reagointi tuuleen jäi päällimmäiseksi mieleen kevyen kelin testipäivästä. Tuulta oli vain 2–4 m/s, ja saarten katveissa se välillä katosi miltei
kokonaan. Tämä tarjosi mielenkiintoa
vastakäännöksiin, kun haimme kapeikoissa ajolinjoja aivan rantoja nuollen.
Nostoköli ulottuu 1,55 metrin syvyyteen, mutta on profiililtaan melko
hoikka. Hitaimmissa vastakäännöksissä se antoikin suunnan sortua hieman,
mutta heti vauhdin kiihtyessä pito palasi.
Eikä kiihdytys tarvinnut kummoista puhallusta. Näinkin hennossa tuulessa Elan kellotti luovilla gps:ään 5,3
• Perä on avoin
ja istuinpaikat laidoilla. Suojaisuuden
puutetta kompensoi
avotilan selkeys.
• Keveällä kelillä
leveähuippuinen
isopurje poimii
hauskan tehokkaasti pienetkin
puuskat ja antaa
Elan 210:lle hyvän
kiihtyvyyden.
solmun nopeuden. 16,5 neliömetrin
isopurjeessa on leveä huippu, joka poimii tehokkaasti ylätuulen. Keulassa on
11,6 m² rullafokka, jonka rullalaite on
asennettu kannen alle, jotta liesman ali
ei pääse tehoa hukkaan. Fokan jaluskiskot on asennettu kajuutan katolle
riittävän sisälle hyvän nousukulman
saamiseksi.
Kun näin pienessä veneessä fokan
käsittely on sekä kevyttä että nopeaa,
luotopujottelun vaatima sähäkkyys
manöövereissä on helppo saavuttaa.
Peräsimiin vene reagoi tarkasti, joskin
palautetta pinnakäteen olisin kaivannut hieman voimakkaammin. Se saattoi johtua välityksen säädöistä, mutta
toisaalta tuplaperäsimien tuntuma harvoin on yhtä selkeä kuin yksilapaisen.
Avoimelle selälle suunnatessamme
olisimme ilman muuta kaivanneet
enemmän tuulta. Jos testiveneessä
olisi ollut genaakkerivarustus, tilanne
olisi harmittanut erityisesti. Genaakkerilla on mittaa hulppeat 52 m², joten odotettavissa olisi ollut plaaninopeuksia.
4 | 2014 VENE 21
TEKNISET TIEDOT
ELAN 210
PITUUS
VESILINJA
LEVEYS
SYVÄYS
UPPOUMA
PAINOLASTI
ISOPURJE
FOKKA
GENAAKKERI
MASTON KORKEUS
APUMOOTTORI
SUUNNITTELIJA
VALMISTAJA
VALMISTUSMAA
PÄÄMYYJÄ 6,34 m
6,13 m
2,50 m
0,50/1,55 m
990 kg
360 kg
16,5 m2
11,60 m2
52,0 m2
10,6 m
perämoottori
Rob Humphreys
Elan Yachts
Slovenia
Navis Oy, Miilumäenpolku 7,
00890 Helsinki, puh. 050 500 2758,
www.elanveneet.com
TESTIARVOT
PITUUS
6,33 m
VESILINJA
6,15 m
PAINO
1 160 kg
MÄRKÄPINTA
11,27 m2
ALKUVAKAVUUS
147 Nm
PURJEPINTA
26,76 m2
JÄYKKYYSLUKU RM/HM1,03
HINTA VAKIOVARUSTEIN
32 227 euroa
VARUSTEET JA HINNAT
APUMOOTTORI 2,5 hv perämoottori Mercury •
AKKU
1 kpl, 50 Ah •
VESISÄILIÖ
55 l •
PURJEET
isopurje, fokka •
GENAAKKERI
•
GENAAKKERIVARUSTUS
•
UIMAPORRAS
•
TYHJENNYSPUMPPU
•
WC
kemiallinen wc, 90 e •
SEPTITANKKI
•
KEITIN
keitin 80 e •
KUOMU
•
LÄMMITIN
•
MAASÄHKÖ 220 V, 855 e •
MYRKKYMAALAUS
•
TRAILERI
3 500 e •
CE
C (rannikko)
• vakiovaruste • lisävaruste
22 VENE 4 | 2014
Pitkälle
eteen
ulottuvan
kajuuttarakenteen takia
keulakansi
on pieni.
Nyt jäimme myös vaille ensikäden tuntumaa siitä, missä vaiheessa Elan kaipaisi tehojen vähennystä
isopurjeestaan. Seldénin 7/8-rikattu
masto seisoo kannella yhden saalinkiparin tukemana, ilman peräharusta,
joten isopurjeen latistaminen maston
huippua taivuttamalla on keinovalikoimasta poissa.
Elanista on kyllä saatavilla myös
versio, jossa on peräharus ja huipustaan tavanomaisen muotoinen isopurje. Näitä on tiettävästi myyty
tuulisempiin vientimaihin, kuten IsoBritanniaan.
Levanki ja muu heloitus on pääosin
Harkenia.
"FOKAN
KÄSITTELY
ON SEKÄ
KEVYTTÄ
ETTÄ
NOPEAA."
TILAA NELJÄLLE
Paino/pituusindeksillä ilmaistuna
Elan 210 on indeksillä 141 kevytuppoumainen vene, ei kuitenkaan äärimmäisen keveä. Punnituksessa havaitsimme
lievää ylipainoa esitetietoon nähden.
Laskelmavertailussa kisakone Melges 24 on indeksillä 61 ylivoimaisesti
kevein pursi, ja parivaljakko H-vene
(170) ja Sun 2000 (172) raskaimmat.
Elanille antavat jäykkyyttä reilu
kölipaino ja suuri leveys, mutta myös
miehistön sijoittumisella on tässä kokoluokassa suuri merkitys. Siksi laaja
ja selkeä, helpon liikkumisen mahdol-
• Ulosvedettävä
genaakkeripuomi
kuuluu vakiovarustukseen, mutta
testiveneestä puuttui itse genaakkeri,
valitettavasti.
• Laidalle
mahtuisi vielä
neljäskin, mutta
turkin jalkatuki ei
yllä perään asti.
listava avotila on paitsi miellyttävä,
myös tärkeä ominaisuus.
Elanissa ei ole penkkejä lainkaan,
vaan leveät, istumiseen erittäin mukavat laidat. Rinnakkain mahtuu kolme puolelleen mukavasti. Neljäskin
sopisi laidan pituuden puolesta aivan
peräkulmaan, mutta jäisi siellä ilman
jalkatukea: turkissa olevan luukun kohouma antaa sitä muille.
Miehistöstä etummainen hoitaa
kajuutan reunalle kootut purjeiden
säädöt, ja siirtyy sujuvasti myös keulagastiksi. Seuraava saa hoitaakseen isopurjeen jaluksen, joka juoksee turkin
etuosassa olevan lukon kautta puomille
ja siitä edelleen aivan perässä olevalle,
avotilan levyiselle levangille.
Pinnamiehelle on näkyvyyden kannalta paras paikka avotilan keskivaiheilla. Siitä hän pystyy hieman kurkottamalla hoitamaan myös levankia, ellei
mukana ole neljättä henkilöä.
Rustit ovat kiinni laidoissa, joten
kulku keulaan käy alavanttia kumartaen. Sivukannet ovat veneen kokoon
nähden leveät ja hyvin karhennetut,
joten suurta ongelmaa ei ole; silti kaide kajuutan katolla antaisi turvallisemman olon.
Kajuuttarakenne jatkuu eteen niin,
että tasainen keulakansi jää pieneksi. Keulaboksiin mahtuvat kiinnitys-
köydet ja pieni ankkurikin, mutta tuskin lepuuttimia.
Ulkona säilytystiloja on muutenkin
niukanlaisesti. Pientavaralle ei avotilassa ole lokeroita lainkaan. Ainoa
paikka tarvikkeille on suuri ruuma
turkista aukeavan luukun alla. Sama
tila on ajateltu toimivaksi myös niin,
että sinne voi sijoittaa perämoottorin.
Moottori kiinnitettäisiin silloin saranoituun jalustaan, jonka varassa se
käännettäisiin pystyyn, ja laskettaisiin
pohjassa olevan luukun läpi ajoasentoon. Veneessä olisi siis perämoottori
sisämoottorina.
Esittelyveneessä ruuma palveli varastona ja perämoottori oli perinteiseen tapaan nostettavassa telineessä.
Pidän tätä selkeästi viisaampana ratkaisuna sekä moottorin käytettävyyden että tavaroiden säilytyksen kannalta. Tosin moottoritelinettä joutuu
vielä parantelemaan: nyt moottoria ei
saanut niin ylös, etteikö se olisi laahannut vedessä purjehduksen aikana.
VARUSTEILLA ASUTTAVAKSI
Sisältä Elan 210 on selkeän yksinkertainen pienen veneen tapaan. Keulassa
on V-vuode, hieman alle kaksimetrisenä tuskin ruhtinaallinen, mutta leveytensä ansiosta riittävä kahdelle aikuiselle. Sen paapuurin puoleisen päädyn
4 | 2014 VENE 23
alla on paikka kemialliselle wc:lle.
Näkösuojaksi saa vedettyä rullasermin mastonjalasta laitaan.
Seuraavina ovat molemmin puolin pentterikalusteet. Liedelle on tilavaraus, pesuallas on valmiina, mutta
vesijärjestelmä on lisävaruste. Kölilaatikon päälle saa klaffipöydän, jossa
neljä mahtuu syömään yhden ruokalajin aterian toisiaan tönimättä.
Sohvat jatkuvat pistopunkkina avotilan alle. Iltaa istuessa niihin voi kiinnittää jalalliset selkänojat, joita voi
käyttää myös ulkona laidoilla. Sohviin
asennettuina nojat siirtävät istuvaa sen
verran keskemmälle venettä, ettei pää
osu sivukanteen.
Muodostuvatko nukkumapaikoiksi käytännössä sohvat vai pistopunkat,
riippuu kullekin venekunnalle sopiviksi muodostuvista rutiineista.
Elaniin tarjotaan erillisiä tavaralaukkuja, jotka kiinnitetään laidalla
oleviin kiskoihin. Laukut on kätevä
ottaa mukaan veneeltä poistuessa, joten ne ovat oivat henkilökohtaisten varusteiden säilytykseen ja kuljetukseen.
Veneessä pysyvästi pidettävä varustus
päätyy säilöön punkkien ja sohvien alle.
Kölilaatikko ei sisätilaa haittaa. Kun
irrotetaan pulteilla kiinnitetty teräslevy laatikon päältä, köli saadaan näkyviin. Se nostetaan taljalla, joka kiinnitetään ruffissa suoraan yläpuolella
olevan aukon päälle asetettavaan, irrotettavaan nostokehikkoon.
Sekä runko että kansi ovat sandwich-rakenteisia, ja Elan kertoo lami-
3,5
KOVA TUULI
purjepinta/
märkäpinta
Melges 24
3,0
2,5
2,0
1,5
Sun 2000
H-vene
4,5
5,5
6,0
KESKITUULI •
MITÄ YLEMPÄNÄ VENE KAAVIOSSA ON, SITÄ NOPEAMPI
SE ON KEVYESSÄ TUULESSA. MITÄ KAUEMPANA VENE ON
OIKEALLA, SITÄ NOPEAMPI SE ON KESKITUULELLA.
Suurella purjealalla varustettu Melges 24 karkaa
ennusteen mukaan muilta veneiltä kevyessä kelissä,
mutta toiseksi nopein on Elan 210.
24 VENE 4 | 2014
paino/
pituus
Melges 24
7,0
Skippi 650
Campus 6.3
Elan 210
5,0 Maxus 24
purjepinta/
paino
5,0
8,0
6,0
Elan 210
Skippi 650
Campus 6.3
Maxus 24
4 ,0
2
KOVA TUULI •
KEVYT TUULI •
KEVYT JA KESKITUULI
1
H-vene
Sun 2000
purjepinta/
paino
4,0
9
11
13
15
17
NOPEA LUOVILLA•
OIKEALLE SIJOITTUVA VENE LUOVII JÄYKKYYTENSÄ ANSIOSTA
HYVIN, KORKEALLE SIJOITTUVA ON NOPEA AVOTUULELLA.
Kovassakin tuulessa Melges 24 saa parhaan ennusteen.
Elanin vaatimaton tuulensietokyky jarruttelee vauhtia
etenkin luovilla.
1 Selkeä kajuutta
muuttuu
kodikkaammaksi
lisävarustelulla.
Liesi, vesijärjestelmä, kylmiö
ynnä muuta
asuintarviketta
löytyy listalta.
2Molemmin
puolin on
pistopunkka, ja
niiden alla on
säilytystilaa.
3Paapuurin
puoleisen
keulapunkan alla
on tilavaraus
kemialliselle
wc:lle.
3
noivansa kaikki veneensä kokonaan
tyhjiömenetelmällä.
UUTTA VAI VANHAA?
Ei ole harvinaista kuulla harmittelua
siitä, että uusien veneiden markkinoilta puuttuvat aiemmin mainittujen
H-veneiden, folkkareiden ja muiden
”vanhojen hyvien aikojen” retkiveneiden perilliset.
Harmi ei pidä kokonaan paikkaansa,
kuten Elan 210 todistaa. Sen asumismukavuus on kyllä karua tasoa verrattuna varsinaisiin matkapursiin, mutta
juuri tuohon vertailuryhmään nähden
se ei häviä yhtään.
Itse asiassa päinvastoin, kun asiaa
tarkastelee mittanauhan kanssa. Eivätkä lukuiset saaristossa retkeilevät
pienpurret ole lainkaan poikkeuksellisen karulla porukalla miehitettyjä.
98
65
198
137
63
102
54
50
152
178
"SOHVAT
JATKUVAT
PISTOPUNKKINA
AVOTILAN
ALLE."
78
MELU DBA
MOOTTORI: 2,5 hv 4-t perämoottori
Avotila
SalonkiNopeus/solmua
TYHJÄKÄYNTI
65,064,0
MATKANOPEUS
81,079,0 3,9
TÄYSI KAASU
81,080,0 4,2
Elan on ketterä ja
manöövereissä nopea,
joten sillä uskaltaa
ajaa aivan rantoja
nuollen.
Moottori jäi
telineessään
purjehtiessa
liian alas. Levanki
on koko avotilan
levyinen.
4 | 2014 VENE 25
Kun Elan yrityksenä
perustettiin vuonna
1945 silloiseen
Jugoslaviaan, se valmisti suksia. Hieman
yllättävältä tuntuu,
että maailmansodasta toipuvassa
sosialistimaassa
pääsi hyvään kasvuun tehdas, joka
keskittyi vapaa-ajan
urheiluvälineisiin.
Niin kuitenkin kävi,
ja veneetkin ilmestyivät valikoimaan jo
vuonna 1949.
Pursien merkitys
kasvoi 1980-luvulta
lähtien. Matkapursien suunnittelijoina
oli samoja henkilöitä, jotka sittemmin
olivat perustamassa
J&J -toimistoa. Slovenian purjehdushistorian ytimessä
siis ollaan.
Uudet Elanit
ovat kohta kahden
vuosikymmenen
ajan olleet britti
Rob Humphreysin
käsialaa. Mallisto
on jaettu kahtia.
Urheilullisempi
Performance kattaa viisi venettä,
joista 210 on pienin.
Cruiser-malleja on
kolme välillä 39–49
jalkaa.
Ruuma turkin alla
on ainoa säilytystila
ulkona. Siksi sitä ei
kannata muuttaa
moottorikaivoksi,
vaikka sellainen
vaihtoehto on
tarjolla.
ALKUVAKAVUUS
H-VENE
MAXUS 24
SUN 2000
MELGES 24
CAMPUS 6.3
SKIPPI 650
ELAN 210
50
100
150
200
alkuvakaus (Nm)
250 300
MOMENTTI, JOKA TARVITAAN KALLISTAMAAN VENE YHDEN
ASTEEN VERRAN.
Elanilla on kallistuskokeemme mukaan kohtuullisen
hyvä alkuvakavuus, koska sen rungon peräosa on
leveä ja kantava.
JÄYKKYYS
H-VENE
MAXUS 24
SUN 2000
MELGES 24
CAMPUS 6.3
SKIPPI 650
ELAN 210
jäykkyysluku
0,60,8 1,0 1,2 1,4 1,6
OIKAISEVAN JA KALLISTAVAN MOMENTIN SUHDE.
Elanin jäykkyysluku on laskettu 108-prosenttisella
fokalla ja tavallisella isopurjeella. Silloinkin sen purjeala
on luovilla suurempi kuin H-veneessä, ja siten Elan on
varsin herkkä kallistumaan. Reunalla istuvan
miehistön painoa ei laskelmissa ole otettu huomioon.
TUULENSIETOKYKY
H-VENE
MAXUS 24
SUN 2000
KAKSI VAIHTOEHTOA
PITUUS LEVEYS SYVÄYS
UPPOUMA ISOPURJE
FOKKA SPIN./GEN. SUUNNITTELIJA
26 VENE 4 | 2014
ELAN 210
6,34 m
2,50 m
0,50–1,55 m
1 100 kg
16,5 m2
11,6 m2
52,0 m2
Rob Humphreys SKIPPI 650 RACE
6,50 m
2,48 m
0,25–1,50 m
650 kg
19,0 m2
8,0 m2
35,0 m2
Jerzy Piesniewski
MAXUS 24
7,20 m
2,55 m
0,35–1,40 m
1 590 kg
17,0 m2
10,0 m2
34,2 m2
Jacek Daszkiewicz
KIITÄMME /
MOITIMME
ELAN 210
KIITÄMME
+ herkkää kulkua
+ sisätiloja
+ traileroitavuutta
MOITIMME
- perämoottorin
telinettä
- ulkosäilytystiloja
MELGES 24
CAMPUS 6.3
SKIPPI 650
tuulen
nopeus
m/s
ELAN 210
1
2
3
4
5
6
JÄYKKYYSLUVUSTA OLEMME LASKENEET NE TODELLISEN TUULEN NOPEUDET, MILLÄ PURRET KALLISTUVAT
10 ASTETTA JA 20 ASTETTA.
Purjealan vähentäminen tulee Elanissa ajankohtaiseksi
noin 5–6 m/s tuulessa, mutta kynnystä voi nostaa
reippaasti lisäämällä miehistön painoa laidalle.
On toki totta, että niin Elan
kuin muutkin vastaavat uudet purret ovat reilusti kalliimpia kuin parin
vuosikymmenen ikäiset käytetyt. Vastinetta rahalle kuitenkin saa. Jo puhtaan teknisesti uuden veneen ostaja on
turvallisemmalla pohjalla kuin käytetyn hankkija keskimäärin.
Purjehduksellisesti vertailu on vaikeampaa. Moni vanha retkivene on
filosofialtaan niin erilainen moderneihin verrattuna, että parempi–huonompi-akselia ei voi asettaa.
Sieltä täältä venekauppiailta on
viime aikoina kuulunut arvioita, että
Suomessakin olisi alkanut purjevenei-
den ”downshiftaus”, pyrkimys vaihtaa
suuria matkaveneitä pienempiin, helpommin ja huokeammalla hoidettaviin. Sellaisiin, joilla on näppärä piipahtaa vesille illaksi tai viikonlopuksi.
Viikkojen reissut saavat jäädä, kun
koko perheen elämäntapapurjehdus
saa rinnalleen perheenjäsenten muita
harrastuksia.
Jos ilmiö yleistyy, on helppo veikata pienten retkipursien suosion paluuta. Elan 210:n kaltainen yhdistelmä on
silloin vahvoilla tarjotessaan reipasta
urheilullisuutta ja ketterää retkeilyä.
Kun nostokölinen vene on vielä traileroitavissa, lisääntyvät mahdollisuu-
"NOSTOKÖLINEN
VENE ON
VIELÄ
TRAILERILLE
VEDETTÄVISSÄ."
det purjehdusvesien ajoittaiseen vaihtoon. Jopa kauemmas kotivesiltä kuin
matkapurrella ennättäisi yhden loman
aikana.
ARVIOINTI
ELAN 210
”Eloisaa ja hauskaa purjehdusta, täydellä
purjevarustuksella jopa vaativaa.
Piknikillä tilat riittävät mainiosti neljälle,
yöpymiseen parhaiten pariskunnalle.”
4 | 2014 VENE 27