Kilpaveneily_2_2011

Transcription

Kilpaveneily_2_2011
KILPAVENEILY
2/11
Mukana menossa mm:
SM-tulokset, Off 3C MM,
T400 EM/PM, GT30 EM, ym
Uuden liiton aika ja
nopeuskilpailut
Kulunut nopeuskilpailukausi oli uuden kattojärjestön Sumen Purjehdus ja Veneily ry:n (lyhennys SPV) ensimmäinen
–muutosta ei käytännön toimissa ainakaan kilpaveneilijöiden
puolelta juuri huomannut, kiitos siitä kuuluu liiton toimistolle. Mutta tiedottaminen ontui pahemman kerran: kun aukaisi
uuden liiton nettisivut, niin sieltä saatu tieto oli erittäin purjehdusvoittoista. Muutama uutinen oli F1–luokan MM-veneilijästämme Sami Seliöstä, mutta paljon muuta ei sitten juuri sivuilla ollutkaan, vaikka esim. Hirvensalmella järjestettiin
O250–luokan MM–kilpailu, mistä mainintaa ei näkynyt missään! Mutta onhan se niinkin, että tyhjästä on paha kirjoittaa –
tarvitaan heti kisan jälkeen tekstejä liittoon ja mieluimmin kuvan kera. Toivotaan, että ensi vuonna näkyvyyttäkin saadaan,
sillä nopeuskilpailijoiden asioita syyskuun alusta on SPV:ssä
hoitanut Mika Hollo (mika.hollo@spv.fi).
Rata- ja offshorekisoja järjestettiin yhteensä 9 paikkakunnalla ja nopeasti tuloslistoja lukiessa huomasin, että kilpailijamäärät olivat joissakin luokissa hienoisessa nousussa. Erittäin
suuri ilonaihe on ollut junnuluokan (SJ 15) osanottajamäärien kasvu, erityiskiitos tästä lankeaa kyllä luokan kummisedälle Sami Seliölle.
Oma seurani Veneurheilijat ry (Venu) piti kilpailujen järjestämisessä välivuoden, mikä tuntui tekevän kaikille hyvää – nyt
ovat ajatukset jo ensi kaudessa – olemme anoneet SPV:n kautta järjestämisoikeusia T400- ja GT30–luokkien arvokilpailuihin heinäkuun toiselle puoliskolle. Nähtäväksi sitten jää, että
saako Suomi nämä molemmat arvokisat järjestettäväkseen ja
myöntääkö NKT Venulle molempien kisojen järjestämisoikeudet. Eiköhän asia selviä marraskuun aikana.
SPV:n syyskokous pidetään marraskuun 20. päivänä Espoon
Hanasaaressa ja NKT :lla on aikomus pitää oma palkintojenjakojuhla tammikuussa. Tästä viimeksi mainitusta tilaisuudesta
tiedotetaan myöhemmin.
Ja tulihan Suomeen menneenä kautena myös arvokisamenestystä. Tietooni tulleita tuloksia: rataluokissa Juho-Matti
Manninen voitti T-400 luokan EM–arvon lisäksi myös saman
luokan PM–arvon. Offshore 3 C-luokan MM-kisassa Marcus
Johnsson/Lauri Lampén sijoittuivat hienosti hopealle. Jonas
Gustafsson ja Jan Gustafson voittivat PM–kultaa Offshore 3Bluokassa. Varmaankin jokin tulos jäi huomaamatta.
F1–luokan MM–arvo ratkeaa vasta joulukuun alussa, joten
tsemppiä Sami Seliölle vastoinkäymisistä huolimatta.
Hyvää syksyä kaikille lukijoille
Eija Aronniemi
Veneurheilijat ry
2 KILPAVENEILY
Kilpaveneily 2/2011
Kuudes vuosikerta
Julkaisija:
Dragon Boat Racing Team Ry
Jan-Erik Hägglund
puh. 040-9622 707
[email protected]
Mainosmyynti:
Lähettiympyrä Oy
Päätoimittaja:
Jan-Erik Hägglund
Toimituskunta:
Jan-Erik Hägglund
Jyrki Perokorpi
Ulkoasu ja taitto:
Jari Nenonen
Painopaikka:
Skandinavia Offset Oy, Porvoo 2011
Ilmestyy 2 kertaa vuodessa
Kilpaveneily-lehti postitetaan
Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n
toimesta lisenssin haltijoille.
Painos: 2000 kpl
Kannen kuvat:
Ylhäällä: Rolf Hägglund/Juho-Matti
Manninen (Z-7), Risto Lindström/
Juha-Matti Valmunen (Z-70)
Kuva: Jussi Alanko
Alhaalla: Seppo Reinikainen/Juha
Pirhonen
Kuva: Tom Hätinen
Pieni kuva: Benjamin Vuorihovi (7),
Sara Packalen (97)
Kuva: Jukka Haapiainen
Offshore Team Tincanin matka kohti vuoden 2011
SUOMEN MESTARUUTTA luokassa OFF 3B
Vuosien odotus on vihdoinkin
palkittu!
Kevät
Keväällä testien alkaessa totesimme,
että uusi bensalaatu tuottaa ongelmia,
mutta selätimme ongelmat. Saimme
veneen kulkemaan suoraan ja vauhtikin tuntui hyvältä. Odotukset olivat
korkealla tulevaan kauteen.
Kalkkiranta
Kotikisa Kalkkirannassa ajettiin pienessä aallokossa ja tulimme ylivoimaisessa johdossa maaliin. Vene toimi
moitteettomasti ja ihmettelimme, onko muille tullut ongelmia, kun heitä ei
näkynyt.
Seuraavaan osakilpailuun oli vain viikko aikaa. Paketti tuntui olevan kasassa.
gelmia.
Sunnuntaina ajettu kolmas osakilpailu
käytiin tyynessä kelissä. Alussa kilpailimme Tiihosen kanssa rinta rinnan,
mutta tyyni keli ei suosinut venettämme. Ajoimme toisena maaliin.
O
Kiitos
Haluamme kiittää kaikkia kisajärjestäjiä. Erityiskiitos tukijoillemme, jotka
ovat mahdollistaneet tämän kauden.
B
3
Imatra
Neljäs ja viides osakilpailu käytiin
Imatralla. Odotukset olivat korkealla,
mutta veneen säädöt eivät olleet kohdallaan tyyneen järvikeliin. Tulimme
molempina päivinä toiseksi. Säilytimme kuitenkin niukasti SM -johdon.
F
F
Uusikaupunki
Toinen osakilpailu käytiin Uudessakaupungissa, jossa ei ole aiemmin kilpailtu. Saavuimme paikalle perjantaina. Kilpailupaikka ja varikkoalue
vaikuttivat hyviltä. Lauantaiaamuna
kartturit kävivät tutustumassa tulevaan reittiin, joten oli hyvä fiilis lähteä
kilpailuun. Keli oli hyvä, mutta ulkona
oli aallokkoa. Johdimme kilpailua koko kisan ajan. Muilla oli kalusto-on-
kierroksen erolla seuraaviin.
Suomen mestaruus oli varmistettu jo
lauantaina!
Kotkan meripäivät
Perinteisillä meripäivillä Kotkassa
käytiin kuudes osakilpailu
Keli näytti lupaavalta ja aallokko oli
meidän veneelle sopiva. Ennen kisaa
päätimme vaihtaa kelipotkurin. Päätös oli oikea, sillä ajoimme ylivoimaiseen voittoon.
Förby
Viimeinen osakilpailuviikonloppu ajettiin Förbyssä. Olimme selvässä pistejohdossa, mutta toisella venekunnalla
oli vielä lauantaina mahdollisuus Suomen mestaruuteen.
Tiimimme oli valmistautunut kilpailuun suurin odotuksin. Kalusto oli
kunnossa, ajoimme kilpailun voittoon
Tukijat:
Teknos Oy
Kellotrans Oy
Suomen Rakennus Group Oy
Solotop Oy
B&C
Mainospaja T. Pesonen Oy
Urannus Sääsuojat
TC-Yhtiöt
Perämoottoripurkaamo M. J. Seppälä Oy
E-S Kuivaus Oy
Rakennuspalvelu E. P. Järvinen Oy
VF-Hauling Oy
Pakkaset
OFFSHORE TEAM TINCAN KIITTÄÄ
SEPPO REINIKAINEN JA JUHA PIRHONEN
Kuva: Ari Nurminen
3 KILPAVENEILY
Navigoinnin harjoittelua
Kartturin näkökulmasta on mukava käydä välillä harjoittelemassa hieman tuntemattomammissa
kilpailuissa. – pääsee toden teolla ihmettelemään missä sitä oikein ollaan.
Kilpailut ajetaan käytännössä aina
vuodesta toiseen samoilla paikkakunnilla ja radoilla, jolloin ns. kartturin
suurin tehtävä on toimia painolastina kuljettajan muistaessa reitin ulkoa.
Navigaatiohaasteita tarjoavat käytännössä ainoastaan ulkomaan kilpailut.
Vanha Ruotsin kilpailujen tuttu Peter ”Foppa” Forsberg kyseli keväällä
olisinko kiinnostunut kartturoimaan
hänelle pari kertaa kesän aikana. Mikäpäs siinä kun tarjoukseen sisältyi
Roslagsloppetin navigointi. Kyseinen
kilpailu on joka kesä Ruotsin kisakauden päätapahtuma ja reitiltään jäänne
70-luvulta. Roslagsloppetissa lähdetään kohtuullisen läheltä Tukholmaa,
tänä vuonna Åkersbergasta ja päädytään reilun sadan merimailin saaristossa puikkelehtimisen jälkeen aina Öregrundiin. Väliin mahtuu vielä
Väddön kanava, jossa pidetään kahden tunnin tauko välitankkauksineen.
Roslagsloppetia pidetään oikeastaan
viimeisenä kilpailuna, jossa kartturin
on mahdollista todellakin tippua kartalta pois. Viimeisen reilun kymmenen
vuoden aikana reittiä on helpotettu aika tavalla, kun reitti menee alkumatkasta pitkälti laivaväylää. Silti reitillä riittää yllin kyllin navigoitavaa, kun
reitillä on pidempiäkin osuuksia, joista on annettu vain päätepisteet ja välin
saa ajaa ihan niin kuin parhaaksi näkee. Jok’ikistä keppiä ja saarta ei ole
4 KILPAVENEILY
lueteltu reittiselostuksessa kuten lähes
kaikissa muissa kilpailuissa.
Roslagsloppetissa veneitä on sen verran paljon, että katsastus suoritetaan
kilpailua edeltävänä päivänä ja tällä
kertaa kahdessa paikassa. Katsastimme veneen noin puolivälissä katsastusaikaa, jonka käytimme muutaman
tunnin varikolla pyörimiseen ja kilpakumppaneiden kuulumisten utelemiseen. Ohjaajakokous järjestettiin
iltapäivän lopuksi, jonka jälkeen käytimme illan sotasuunnitelman tarkastamiseen. Reitiltä löytyi vielä muutama kohta, joista Fopalla oli sisäpiirin
tietoa kuinka niistä pääsee yli evää tai
potkurin lapoja kuluttamatta. Vaikka
kokemus on opettanut tekemään kotiläksyjä, oli olo kohtuullisen epävarma. ”Kuinkahan sitä huomenna löytää
oikean reitin vapailla, saarten välissä
kulkevilla osuuksilla?”
Aamulla kumpaakin selvästi jänni, kun
uni ei kummalkaan maistunut. Siispä
aamupala naamariin ja varikolle jännittämään. Vähän aikaa pyörimistä
ja muiden potkurivalintojen kurkkimista. Tuntia ennen lähtöä vene vesille, ajovermeet pikku hiljaa niskaan ja
hyvissä ajoin volttausalueelle. Pari aiempaa lähtöryhmää ehdimme näkemään ennen kuin tuli meidän lähtömme vuoro. Jostain syystä W-150 ja UL
–veneet oli pistetty edelliseen lähtöön,
eikä meidän kanssamme samassa lähdössä ollut muiden luokkien veneitä.
Kokemuksesta Peter otti haluamansa lähtöpaikan, vaikka sinne oli hin-
kua muillakin. Lähdössä missasimme
vihreän lipun nousemisen, kun lippu
nousi ylös todella aikaisin. Siispä kaasu pohjaan ja menoksi. Eipä muillakaan reaktiot aivan kohdallaan olleet,
kun ei kukaan meidän edellemme varsinaisesti päässyt. Ensimmäisten saarten kohdalla meillä oli jo johtopaikka,
ja ennakkotaktiikan mukaisesti aloimme kasvattamaan rakoa. Muita veneitä ja tilanteen kehitystä seuartessa heti ensimmäisen saaren jälkeen olin
hieman pihalla siitä mihin piti mennä.
Gepsi näyttää että suunta on hyvä ja
Peter painaa hulluna menemään, mutta meidähän pitäisi mennä 90 astetta
vasemmalle. Äkkiä ajatukset karttaan,
ja piru vie – ihan oikeaan suuntaanhan me menemme. Ajakoon muut miten ajavat, nyt pidän huolta siitä mihin
ollaan menossa. Alkupätkä on helppoa ajettavaa eli pelkkää laivaväylää.
Seuraava huoli on löytää kohta, jossa
käännymme saarten väliin pois väylältä. Tähän mennessä on tilannetta tullut seurattua lähinnä plotterin ruudulta. Yht’äkkiä gepsi menee itsekseen
pois päältä. Kiva. Pari kertaa yritän
pistää plotterin uudelleen päälle, mutta se ei pysy päällä kuin 15 sekuntia.
Kai se kartallakin onnistuu. Saaria ja
loistoja tunnistellen oikea väli löytyy
ja kurvaamme keskelle saarirykelmää.
Reilut viisi kilometriä kohtuullisen
selvää spooria ja taas entistä pienempään rakoseen. Sieltä näkyviin tulevien saarten kärkiin sihdaten. Jossei oikeissa kohdissa pysyy lähellä rantaa,
löytää veneen kiven päältä killumasta. Ei osu ja matka jatkuu, eli kartalla
Peter ”Foppa” Forsberg ja Lauri Lampén
ollaan. Seuraavaksi edessä selkä, jonka puolesta välistä löytyy melko pieni
luoto. Jos luodon löytää, on ylittämässä selän oikealla kurssilla. Selän toisella puolella tarpeeksi kaukaa saaren
kärkeä, ettei kolahda. Sitten taas rantoja nuollen. Selvästi tulemme ”väärästä” suunnasta, kun katsojaveneet
ovat miinoittaneet suoran linja.seuraavalle kääntöpisteelle. Siispä muutaman kymmenen metrin koukkaus ja
kohti uusia seikkailuja. Nyt alkaa pikkuhiljaa Kapellskär näkymään. Laivaväylällä on Vikinglinen lautta ja Ka-
olimme noin neljä minuuttia ennen
seuraavaa oman luokkamme venettä.
Kanavassa sekä polttoaine-, että ruoka- ja vesitankkaus.
Kun aikakortin ilmoittama aika on kulunut, jatketaan matkaa. Ensin kohtuullinen pätkä ränniä, ja sitten taas
saaristoa. Pro-valintana taas tiedossa jännitystä – ajattelimme kaahata
pikkusaarten välistä, jotta säästämme hieman matkassa. Oikeat saaret
löytyvät ja pääsemme sopivasta raosta eteenpäin. Seuraavan saaren kär-
W150-luokan voittajat Christian Jansson / Fredrik Sandberg
pellskäristä lähtee joku toinen iso
laiva. Jospa selviäisimme ilman aaltoja ajamalla väylän viereisten saarten
takaa? Tätä oli toki valmisteltu jo aiemmin. Heh, kuinka ollakaan ehdimme Vikinglinen edelle ennen kuin jouduimme palaamaan takaisin väylälle.
Yhdet aallot säästetty, eikä toisiakaan
tule, koska satamasta lähtenyt laiva ei
ollut kunnolla vauhdissa. Mannerta
seuraten seuraavalle reittipisteelle ja
sieltä kohti Väddön kanavaa. Loppupätkä on puuduttavaa rännin ajamista. Flottskärin etappimaalissa C-luokan veneet ovat meistä noin minuutin
perässä. Wrenkler saapuu ensimmäisenä ja pian seuraavat perässä Svenne
Bengtsson ja Daniel Segenmark. Kas,
kas,... Wrenkler on painanut myötätuulessa kovaa, kun argo-kuskit eivät
ole päässeet karkuun. Meidän luokan
veneitä ei näy missään. Tankkauksen yhteydessä kuulemme, että etappimaalia edeltäneellä reittipisteellä
jen takaa hieman vasemmalle kohti
seuraavaa reittipistettä. Hups, saaren
kärjessä oleva kivi onkin hieman kauempana kuin luulin. Peter saa korjata
hieman kurssia. Seuraava matalikko
kierretään varmuuden vuoksi kauempaa. Kohtaloa ei pidä uhmata liian monta kertaa. Reittipisteellä käännyttäessä Wrenkler on aivan meidän
takanamme. Me lähdemme suorinta
reittiä seuraavalle kääntöpisteelle, kun
Wrenkler lähtee yllätykseksi kiertämään vielä seuraavaakin saarta, jotta
saa tehdä laajemma kaarroksen. Kilometrin, kahden jälkeen olemme rinta rinnan Wrenklerin kanssa ja ristikkäisillä kursseilla. Vasemmalta tuleva
Wrenkler luovuttaa ja ajaa meidän peräsuihkumme läpi. Loppuikohan jäähdytysvesi? Hän lähtee kuintenkin
kiertämään taas seuraavaa saarta eri
puolelta kuin me. Ajamme seuraavan
kivikon läpi suunnitellusti ja seuraava
reittipiste alkaa häämöttää. Yht’äkkiä
Daniel Segenmark hujahtaa ohitsemme hurjasti keulaa ylhäällä riiputtaen.
Segenmark tuli selvästi samaa uraa
kuin me edelliseltä reittipisteeltä. Vingenin reittipisteellä Svenne Bengtsson
on 3C-kuljettajista ensimmäisenä, hän
teki tiukan käännöksen ja valitsi hieman eteläisemmän reitin kuin me. Segenmark ehtii aivan Bengtssonin perään. Wrenkler on satakunta metriä
perässä, mutta missaa reittipisteen.
Kartturi huomasi virheen nopeasti
ja Wrenkler kääntyy takaisin korjaamaan reittipisteen. Tässä välissä me livahdamme ohitse. Tästä eteenpäin ei
navigointia tarvinnut harrastaa. Loput
matkasta näki edellä ajavista veneistä
mihin oltiin menossa. Kun käännytään
seuraavalla suoralle, alkaa vastaan tulemaan aallokkoa. Kohta ajaa Mikael
Bengtson meistä ohi, mutta meinaa kipata veneensä pariinkin otteeseen aivan meidän rinnallamme. Pikkaisen
pienempää kulmaa, ettei kanssakilpailijoiden tarvitse pelätä, kiitos. Suoraa seuraa lyhyt sivutuulisuora, jonka
päässä Wrenkler on aivan Bengtssonin
ja Segenmarkin kannassa. Myötätuuliosuuden alkua en näe, mutta oletettavaa on että Wrenkler pääsee takaisin
kärkeen. Kysymys oli vain että pääsevätkö Argot uudelleen ohi. Me sujuttelemme menemään ja seuraamme
ränniä Öregrundiin. Vaikka C-veneet
ajavatkin samaa pikkulenkkiä muutaman kerran ympäri kuin mekin, emme
bongaa kuka C-luokan voitti. Meillä ei
sen sijaan uhkaajia omassa luokassa
ole. Pari kertaa meillä on lyhyillä kierroksilla taistelua W-150 –veneiden
kanssa suorilla, mutta mitään suurempaa dramatiikkaa ei luonnollisesti
ole. Maaliin ja rannalle odottelemaan.
Luokkavoittajille pitäisi olla epävirallinen palkintojenjako. Eipä näy joten
venettä ylös nostamaan. Myöhemmin
kuulemme kuinka meille olisi ollut
kukkia tarjolla juuri, kun olimme lähteneet.
Teksti: Lauri Lampén
Kuvat: Jon Palmqvist ja Benjamin
Vuorihovi
www.proworksmarine.fi
5 KILPAVENEILY
Ristolle ja Juha-Matille SM-kultaa offshore-veneilyssä
Kahdeksan osakilpailua sisältänyt
offshore-veneiden kilpailukausi päättyi Uusikaupunkilaisten Risto Lindströmin ja Juha-Matti Valmusen osalta komeasti Suomen mestaruuteen
sinsalmen Ajot Kotkassa yhden kisan.
Kamppailu oli kovaa kolmen kärkiveneen kesken. Ensimmäisen kilpailun
voiton makeassa vedessä vei nimiinsä
Westerholm / Willamo. Keli oli mel-
nostamaan aallot melkoisen korkeiksi. Nopeasta veneestä tunnettu Westerholmin / Willamon jättivät tämän
kilpailun väliin. Kovassa kelissä ajetun
kilpailun voitti Rolf Hägglund kartturinaan Juho-Matti Manninen,
joka pääsi Ristosta ja JuhaMatista karkuun poikien veneen sukellettua korkean
hypyn seurauksena. ”Vilkaisin vierellä tulevaa venettä,
ja samalla osui sopiva aalto
keulaan. Se tuli aivan puskista”, Lindström selostaa.
Lopputuloksena kilpailussa Lindström ja Valmunen
ylsivät hopealle ja Joakim
Nyberg / Peter Sundström
pokkasivat pronssin. Vasta maaliin päästyään kartturi Valmunen huomasi
puolitoistametrisen palan
puuttuvan veneen kyljen yläreunasta. ”Ei me ainakaan
mihinkään törmätty”, selostaa Valmunen. Muuta selitystä ei löytynyt kuin ensimmäisen kierroksen iso aalto,
josta vene oli hypännyt ja
alas tullessa lyönyt voimalla kylkeen.
Kaikesta huolimatta kuuden kierroksen kisasta sekä kuski että kartturi selvisivät kuivin jaloin!

V150-luokassa 21.8. Salon Förbyssä.
Kauden avauskilpailuun kesäkuun
alussa Sipoon Kalkkirantaan Risto ja
Juha-Matti eivät ehtineet mukaan,
koska uusi vene ei valmistunut ajoissa. Viikkoa ennen juhannusta järjestetyssä Boat Race Uusikaupunki 2011
-kilpailussa ensikertalaiset järjestivät
huikean yllätyksen voittamalla kilpailun kotiyleisön edessä. Keli oli silloin
aukolla kova ja se toi etua tiimille, koska veneen nopeus ei ollut lähelläkään
luokan huippua. Pojat ovat tottuneita paikallisiin, tuulisiin olosuhteisiin,
jossa veneen sijasta kuskit punnitaan.
Kisan kakkonen oli Tom Vuorihovi kartturinaan Niko Repo ja kolmas
Joakim Nyberg kartturinaan Peter
Sundström. Tunnelma oli katossa Uudenkaupungin Purjehdusseuran Paviljongilla, kun vietettiin UPS:n historian ensimmäisen offshore –kilpailun
palkintojenjakojuhlaa. Race Uusikaupunki 2011 -kilpailun toisena kisapäivänä pojat ajoivat lähes tyynessä kelissä kolmanneksi. Se ei ollut heidän keli,
sillä tyynessä huippunopeus näyttelee
huomattavasti tärkeämpää roolia. Toisen päivän kisan voitti Dennis Westerholm kartturinaan Jan Willamo ja toiseksi ajoi Vuorihovi / Repo
Heinäkuun helteessä ajettiin kolme
värikästä osakilpailua. Imatralla järjestetty Saimaa Race 2011 sisälsi kaksi kilpailua ja perinteikkäät XLI Ruot-
6 KILPAVENEILY
ko kevyt ja siksi lähes yhtä nopeat veneet Vuorihovi / Repo sekä Lindström
/ Valmunen haastoivat toisiaan koko
tunnin kestäneen kisan ajan. UPS:n
pojat kuitenkin saavuttivat maalin toisena. Sunnuntaina asetelma oli: Westerholm / Willamo selvässä johdossa, sitten Vuorihovi / Repo toisena ja
Lindström / Valmunen kolmantena,
kunnes Westerholm / Willamon vene hyytyi maalisuoralla. Kuljettaja ja
kartturi tarttuivat meloihinsa, mutta
sen verran hidasta käsivoimin eteneminen oli ja matka pitkä, että Vuorihovi / Repo ohittivat maalin ensimmäisenä kannoillaan Risto / Juha-Matti.
Kotkan saaren edustalla päästiin taas
ajamaan merellä. Aukolla tuuli pääsi
Neljä viikkoa seuraavaan kisaan kului
nopeasti ja lajille tyypillisesti kalusto saatiin kuntoon juuri ja juuri ennen
kisaa, edellisenä iltana. SM-pistetilanne ennen Förbyn viimeistä kisaviikonloppua oli kutkuttavan tasaväkinen.
Sääntöjen mukaan kahdeksasta osakilpailusta otetaan kuusi parasta sijoitusta huomioon. Sen vuoksi kaikilla
kolmella kärkiveneellä oli vielä mahdollisuus SM-kultaan. Muut olivat jääneet jo kauas kolmikosta.
Förbyssä odottivat hieno tapahtumapaikka ja synkät pilvet taivaalla. Veneitä vesille laskettaessa sadepilvet
kaikkosivat, tuuli ja aallokko alkoivat
nousta; oli tulossa Team Lindströmin
keli. Kaikki, lähes 20 kilpavenettä lähtivät matkaan master-veneen perään
ja vesisuihkujono katosi ensimmäisen saaren taakse. Muissa kilpailuissa
toiselle kierrokselle lähdettäessä veneet ovat järjestäytyneet luokittain siten, että ensin tulevat isot C-katit, sitten pienemmät B-katit ja seuraavaksi
V150-luokka, johon Riston ja JuhaMatin vene kuuluu. Nyt hämmästys
aallonmurtajalla oli suuri, kun heti Ckattien jälkeen yleisön ohi kurvasi Riston ja Juha-Matin vene. ”Pojat ovat
oikaisseet!” Kisa jatkui, eikä mistään
tullut tietoa hylkäämisestä. Ennenkuulumaton etumatka oli saavutettu sillä,
että rohkean mielen lisäksi nuoret jäsenet kestivät aallokon ryskytyksen
paremmin kuin kokeneemmat. Loput
kierrokset he ajoivat varmistellen hyvän etumatkan turvin rauhassa, mutta silti huolellisesti. Sen verran kyytiä vene kuitenkin ehti ensimmäisellä
kierroksella saada, että peräkulma oli
revennyt aallokossa voimakkaan sivuttaiskallistuksen seurauksena.” Onneksi vene pysyi pystyssä ja pääsimme ajamaan kisan loppuun asti”, Risto
huokaisee. Team Lindströmin vene ylitti ensimmäisenä maalilinjan ja toiseksi veneensä
kipparoivat F1-kuljettaja Sami Seliön isä, Niilo Seliö kartturinaan
Aki Paulin, kolmanneksi tuli Vuorihovi /
Repo. Westerholm /
Willamo joutuivat keskeyttämään kiusallisten tekniikkaongelmien
vuoksi.
Ilta kului SM-pisteitä
laskettaessa monessa
tiimissä. Kyllä – tarpeeksi oli koossa!
Täten Riston ja Juha-Matin SM-kulta
ratkesi jo ennen viimeistä osakilpailua. Siitä huolimatta viimeinenkin kisa päätettiin ajaa. Päätöksen seurauksena seuraava yö kului veneen perää
paikaten. Viimeisen osakilpailun pojat
ajoivat kolmanneksi lähes peilityynessä, rauhallisesti ottamatta turhia riskejä. Voiton vei Westerholm / Willamo ,
Vuorihovi / Repon tullessa toiseksi.
Merkillepantavaa poikien kaudessa
olin tulosten tasaisuus ja siten pisteitä
karttui tasaiseen tahtiin. Voittoja tuli
kaikkiaan kaksi, kärkisijojen vaihtues-
sa peräti neljän eri tiimin kesken. Poikien kalusto oli teknisesti kunnossa ja
kesti aina maaliin asti, jolloin keskeyttämisiä ei tullut. Risto Lindström, Juha-Matti Valmunen ja muu tiimi haluavat esittää kiitoksensa sponsoreille
sekä kilpailuporukalle että kaikille,
jotka ovat kannustaneet, tukeneet ja
auttaneet heitä kuluneen kesän aikana. ”Kausi oli tiukka ja mielenkiintoinen. Tästä on hyvä jatkaa!” pojat tuumivat.
Teksti: Timo Lindström
Kuvat: Kari Jalava
ALFA QUALITY MOVING OY
HENRY FORDIN KATU 5 B
FI 00150 HELSINKI
WWW.ALFAMOVING.FI
7 KILPAVENEILY
MM-mitalia hakemassa
Offshore 3C, Offshore 3
re 3C, Offshore 3C, Off
Offshore 3C,Offshore 3C
Offshore 3C:n MM-kilpailut ajettiin
heinäkuussa Oskarshamnissa Ruotsissa. Edellisvuonna samassa paikassa järjestettiin 3C:n Pohjoismaiden
mestaruusosakilpailu, jossa puitteet
vaikuttivat olevan hyvässä kunnossa.
Nytkin oli lupa odottaa mielenkiintoisia kilpailuja. Talvella osallistujamäärä
oli kohoamassa varsin mukavasti, kunnes yllättäen normaalista sääntömuutosprotokollasta poiketen luokkaan
määrättiin turvaohjaamopakko helmikuussa. Jälleen kerran omat henkilökohtaiset poliittiset agendat ajoivat
yleisen hyvän edelle. Meillä kävi hyvä
tuuri ja ehdimme vielä saamaan turvaohjaamon veneeseen, mutta varsinkin osa edellisvuoden aikana veneitä
suoraa, jotka eivät kuitenkaan olleet
pituudella pilattuja nekään. Varikolla
ihmetyksen ja kyräilyn kohteena olivat
kilpailevien venekuntien ohjaamot,
joissa oli käytetty erittäin eri tasoisia
ratkaisuja. Rankan turvallisuushössötyksen jälkeen oli pettymys huomata
mikä käytännön tilanne oli.
Ensimmäiseen erään lähdettiin melko möykkyisissä olosuhteissa – aaltoa 70 – 80 cm ulkona ja tuulta 8 m/
s. Lähdössä Ruotsin Niklas Sundberg
otti yllättäen kärkipaikan Hydrocatillaan. Ilmeisesti kohtuullinen aallokko
ei painavaa Hydrocatia juuri ravistanut. Lähtösuoran jälkeisellä suoralla
kilpailujen toisella yksirunkoisella aja-
Marcus Johnsson ja Lauri Lampén
hankkineista ruotsalaisista osa joutui
jäämään MM-kilpailujen ulkopuolelle
em. määräyksen vuoksi. Kilpailuihin
pääsi paikalle loppujen lopuksi paikalle 16 venettä, joista yksi ennen varsinaisia kilpailuja testannut venekunta
ei kyennyt osallistumaan MM-eriin veneen rikkoutumisen vuoksi. Suomesta
muita osallistuja kuin Team Johnsson
Racingin venekunta Marcus Johnsson
& Lauri Lampén ei kilpailuun osallistunut.
nut Norjan hallitseva 3B-maailmanmestari Jan-Trygve Braaten hetken
aikaa kärjessä, kunnes ennakkosuosikeiksi luokitellut kuljettajat alkoivat
ottaa omia paikkojaan. Selitysten mukaan juuri MM-kilpailuihin valmistunut Mikael Bengtssonin uusi leveämpi
Argo cat 23 otti johtopaikan ja häntä
seurasivat Twistereillä ajaneet Italian
Diego Testa ja me. Kilpailu eteni siten
että Bengtsson repi eroa syheröisellä
sisäosuudella, ja Testa kiri pidemmillä suorilla. Kävipä Testa kärjessäkin
kerran tai pari. Me jaksoimme roikkua
kärkikaksikon perässä muutaman kierroksen, kunnes ero alkoi vaikuttamaan
mahdottomalta ajaa missään tapauksessa kiinni ja olosuhteetkin muuttuivat meille vaikeammiksi. Siispä päätimme ottaa ensimmäisestä kilpailusta
kolmannen sijan. Kärjessä Bengtsson
nitisti lopulta Testan haaveet erävoi-
tosta ja ajoi maaliin voittajana. Testa tuli selvänä kakkosena maaliin ja
mekin olimme tulossa turvallisesti
kolmantena, kunnes piti kääntyä sisään satamaan noin merimaili ennen
maaliviivaa. Olosuhteet olivat tehneet
kepposen ja moottori pääsi horaisemaan toisesta tankista ilmaa. Meidän
oli pysähdyttävä ja odotettava, kunnes moottori sai polttoainetta toisesta
tankista. Siinä odotellessa pääsi kaksi
venettä, Korsikan Francois Pinelli ja
Ruotsin Sundberg meistä ohitse. Sopii
arvata kuinka iloista poikaa me olimme vihdoin maaliin päästyämme.
Toiseen ja pisimpään MM-erään lähdettiin käytännössä samoihin olosuhteisiin kuin ensimmäiseenkin. Meillä oli
tapahtunut
hieman
muutosta potkuripuolella, jolla toivoimme
saavamme ainakin Testan kiinni. Nyt kiersimme rataa toiseen suuntaan ja alussa oli hieman
pidempää suoraa. Ruotsin Bengtsson lähti heti
kärkeen. Ensimmäisen
käännöksen jälkeen toiseksi nousi Korsikan Pinelli, joka oli laittanut
alle hieman suurempinousuisempaa potkuria.
Mekin olimme parantaneet hieman vauhtiamme, mutta jäimme taistelemaan Testan
kanssa kolmannesta sijasta. Noin kilpailun
puolessa välissä saavutimme hieman Testaa,
ja yht’äkkiä Testa alkaa
tulemaan nopeasti vastaan selkä edellä. Kun olemme ajamassa ohitse, Testa yrittää ajaa rinnalla, mutta joutuu
pian antamaan meidän mennä menojamme. Pian hän joutuukin keskeyttämään moottoriongelman vuoksi. Me
olemme tyytymässä taas kolmanteen
sijaamme, mutta sitä ei tule vieläkään.
Kärkikaksikko menee omia menojaan
Bengtssonin määrätessä tahdin. Viimeistä kierrosta ajaessamme näemme
kuinka Pinelli lähtee vielä ylimääräiselle kierrokselle. Hiphei!, saatiin ilmainen kakkossija. Kurvaamme sisälle
satamaan, jossa kaikki seisovat tumput
suorina lukuun ottamatta maalilippua heiluttavaa kaveria. Mitä ihmettä?
Missä poika-Bengtsson on? Kilpailussa oli mukana myös Mikael Bengtssonin isä Sven omalla veneellään. Poika
Bengtssonkin lähti ylimääräiselle kierrokselle ja me voitimme erän! Toiseksi
Offshore 3C, Offshore 3C
e 3C, Offshore 3C, Offs
Offshore 3C,Offshore 3C
Kilpailutapahtuma alkoi ilmoittautumisella ja harjoituksilla. Mitään erikoisen ihmeellistä kenelläkään ei ollut testattavana. Varsinkin ulkomailta
tulleet ihmettelivät potkurivalintaa,
koska parin lyhyehkön suoran lisäksi reitti sisälsi erittäin syheröistä kurvailua saarien ja luotojen välissä. Reittiin sisältyi lisäksi pari avonaisempaa
8 KILPAVENEILY
tuli isä Sven Bengtsson ja kolmanneksi
Ruotsin Daniel Segenmark. Veneessä
olisi ehdottomasti pitänyt olla kamera mukana, sillä laiturilla oli useampi
ikuistamisen arvoinen ilme. Kärki on
sen verran kapea, että loput Bengtsson
ehti ottaa kierroksella kiinni. Pinelli
jäi puolestaan kuudenneksi. Hänen ja
Bengtssonin väliin jäi Ranskan Pascal
Caballero.
matiikkaa nähty – Bengtsson karkasi
taas kärkeen ja repi eroa sisäosuudella noin 10 sekuntia kierroksella. Me
aloimme vihdoin päästä juonesta kiinni ja otimme viimesestä erästä kakkossijan. Ruotsin Segenmark tuli meidän
perässämme kolmanneksi. Neljäs sija
oli pitkään Korsikan Pinellin hallussa,
mutta moottoriongelmat johtivat keskeytykseen ja Italian Testa sai neljännen sijan.
on kapea ja kova. Mukana oli oikeasti
neljä venettä, kärkikolmikko ja Pinelli, joilla oli mahdollisuuksia taistella
kirkkaimmasta mitalista. Eivät Segenmark ja isä-Bengtssonkaan statisteja ole, mutta heidän mahdollisuutensa ovat varsin rajoitetut tyynemmille
olosuhteille. Mikael Bengtsson oli tehnyt kotiläksynsä selvästi parhaiten, ja
otti omansa pois. Onneksi olkoon koko perheelle! Ohjaamosääntö ja nopea
kehitys pakottavat nyt panostamaan
3C-luokan laitteisiin runsaasti, jos 3C:
n arvokilpailuissa haluaa olla kärkipäässä. Mielenkiintoista nähdä miten
luokka jatkaa eteenpäin. Ero täysillä
panostavien kärkiveneiden ja muiden
välillä alkaa olla hälyyttävän suuri.
3C, Offshore 3C, Offshofshore 3C, Offshore 3C,
C,Offshore 3C, Offshore
Pisteiden mennessä ristiin MM-kullan
kohtalo oli meidän ja Bengtssonin käsissämme. Käytännössä oli selvää, että Bengtsson veisi kullan, jos pääsisi
maaliin. Viimeisen päivän rata oli viety sisälle satamaan useamman tiukan
kurvin kautta, mikä sopi ainoastaan
Bengtssonille. Me vaihdoimme taas
potkuria ja lähdemme hakemaan MMmitalia pois. Kilpailussa ei suurta dra-
MM-kulta meni ennakkosuosikkina
kilpailuun lähteneelle Mikael Bengtssonille, jonka kartturina toimi ratapuolelta tutumpi Erik Stark. Me otimme rutiinilla MM-hopeaa ja Diego
Testa kartturinaan Giovanni di Meglio pronssia. Seuraavat sijat menivät
Ruotsiin Segenmarkille, Bengtssonille ja Sundbergille. Käytännössä kärki
Teksti: Lauri Lampén
Kuvat: Tero Korento
Maailmanmestarit Micke Bengtsson ja Erik Stark
Kuljetus
C, Offshore
3C, OffshoMIKKO
SIMOLA
shore 3C, Offshore 3C,
C,Offshore 3C, Offshore
Kiilletie 19
01700 Vantaa
Puh. 040-771 6441
9 KILPAVENEILY
Norrkulla Loppet Sipoo 13.8.2011
Mikael Warelius Marino Swing
Cup 2011 voittaja
Kauden kaksi viimeistä Marino Swing
Cup osakilpailua ajettiin viikonvaihteessa hyvissä olosuhteissa Norrkullalandetin huvilakylässä. Osakilpailuja oli tähän asti ajettu 5, ja nyt ajettiin
kaksi erillistä kilpailua saman päivän
aikana, pisteitä oli jaossa sen verran
että Cupin voitto oli vielä täysin auki.
Kauden edellisissä kisoissa kolme venekuntaa taisteli jatkuvasti kolmen
parhaan joukossa, ja samalla kaavalla jatkettiin Norrkullassa. Mikael Warelius ja Rickard Carlssonin piste ero
oli vai 2 pistettä ennen viimeistä osakilpailua, Carlssonin eduksi, Andy Söderling piti tukevasti kiinni kolmannesta paikasta.
Rickard Carlsson voitti vuoden 2010
Marino Swing Cupin, joten hänen päänahka oli haluttua tavaraa.
Ensimmäisessä erässä Rickard Carlsson nappasi loistavan startin, ja heti
kannoillaan seurasi Mikael Warelius,
erä oli erittäin tiukka alusta loppuun,
erän puolivälin paikkeilla Mikael Warelius onnistui ohittamaan Rickard
Carlssonin, joka teki pienen ajovirheen kääntöpoijulla, Mikael Warelius
pääsi näin karkuun ja venytti selvän
eron ruutulipulle. Andy Söderlingin
tasaisen varma suoritus toi kolmannen sijan.
10 KILPAVENEILY
Mikael Warelius
Ennen kauden viimeistä erää pistetilanne oli nyt Mikael Wareliuksen hyväksi 1 piste ennen Rickard Carlssonia.
Iltapäivällä ajettu kauden viimeinen
startti oli lähes toisinto ensimmäisestä
erästä, Rickard Carlsson ryntäsi kärkeen ja Mikael Warelius jälleen tiukasti kannoillaan, useista ohitusyrityksistä huolimatta Mikael Warelius pääsi
Carlssonin ohi vasta kahdeksannella kierroksella kääntöpoijun kohdalla (Erässä ajetaan 10 kierrosta) Wareliuksen venytettyä jälleen selvän
eron ruutulipulle varmistui koko cupin voitto. Andy Söderling ajoi jälleen
kolmanneksi, ja sijoittui Cupissa myös
kolmanneksi.
Marino Swing Cup keräsi tänä vuonna yhteensä 13 Teamiä / kilpailijaa,
luokasta on samalla tullut suurin Suomessa ajettava moottoriveneluokka!
Teksti: Bo Warelius
Kuvat: Malin Malmberg, Niko Repo
Kauden 2011 pistesaldo
1) #44 Mikael Warelius / Warelius Racing Team 72 p
2) #1 Rickard Carlsson / Hassel Racing 66 p
3) #63 Andy Söderling / FR Racing
Team 42 p
4) #86 Andreas Hassel/Christian
Forsström / Hassel Racing 36 p
5) #3 Kaffe Karlsson / Hungry Wolf
Racing Team 27 p
6) #5 Gustav Nordenswan / Raana GP
25 p
7) #8 Jimmy Nyman / Hassel Racing
23 p
8) #36 Johan Wahlman / Gumbo Racing Team 21 p
9) #29 Charlie Estlander / Estlander &
Co Ab Racing Team 15 p
10) #2 Joonas Uusitalo / Uusitalo Racing Team 13 p
11) #96 Niklas Helander / Helander
Racing 5 p
12) #49 Jussi Lampinen / Gumbo Racing Team 5 p
13) #4 Juho Vanhanen / Pajpis OMC
Factory Team 2 p
Lisätietoja
Bo Warelius: 0400444744
Dan Lundmark: 0405169726
Ben Fagerström: 0405048122
Tulokset Norrkullaloppet
6hk, 3 varv
1. Cajus Gustavsson, 4:29
2. Mats Lundmark
10hk bruksbåt, 3 varv
1. Julius Fuchs, 4:16
2. Janne Pirhonen
10hk sportbåt, 3 varv
1. Mats Lundmark, 3:47
2. Victor Strandell
3. Alexander Linden
15hk bruksbåt, 5 varv
1. Julius Fuchs, 7:14
15hk sportbåt, 5 varv
1. Mats Lundmark, 6:23
2. Ted Sandström
3. Victor Strandell
25hk bruksbåt, 5 varv
1. Casper Sundberg, 5:50
2. Rami Koivuniemi
3. Lars-Johan Lundmark
25hk sportbåt, 5 varv
1. Jörn Karlsson, 5:48
2. Johan Sjöholm
3. Ted Sandström
Swing Cup 25 hk, 10 varv
1. Mikael Warelius, 12:22
2. Ricke Carlsson
3. Andy Söderling
Cup vinnare efter sex deltävlingar
1. Mikael Warelius
2. Ricke Carlsson
3. Andy Söderling
Mats Lundmark (4) ja Alexander Lindén
11 KILPAVENEILY
KaMK-Race 2011
Kabböle motorbåtsklubb r.f. järjesti
kyläkilpailut Kabbölen selällä kolmatta vuotta peräkkäin. Kilpailu ajettiin
heinäkuun 2. päivä. Keli Kabbölessä
suosi meitä kaikkia, aurinkoista sekä suhteellisen tyyntä. Yleisöä riitti ja
kilpailuun osallistuneita oli enemmän
kuin viime vuonna.
K
Tyynestä sekä mahtavasta kelistä huolimatta saivat rannalla seisoneet nähdä
kuinka alle-75 hv luokassa puinaisella Argo 16 kilpurilla ajanut Christoffer Andersson lähestulkoon lensi ulos
veneestä kun se “leikkasi” heti lähdön
jälkeen. Kaveri ei onneksi sen kummemmin luokkaantunut mutta vene
kärsi pieniä vaurioita.
Alle-100 hv luokassa puolestaan Peter
Blomqvist ajoi vanhalla Wisp 19 prototyyppi-veneellään ympäri ensimmäisellä kierroksella kun hän saapui
viimeiselle vasemmalle kääntyvälle
poijulle, jolloin vene kellahti ympäri.
Kaveri lensi ulos veneestä ja löi päänsä
veneen keulaan sen rysähtäessään takaisin veteen. Niska ja pää muutaman
päivän jumissa, mutta siitäkin selvittiin ilman suurempia vahinkoja. Veneen oikea kylki halkesi kokonaan ja
mercuryn “koppa” vajoi meren pohjaan.
A
M
Myös yli-100 hv luokassa nähtiin läheltä-piti tilanne, kun Yamarin veneellään ajanut Karl Fazer oli lähellä
lentää ulos veneestään kun se leikkasi maalisuoralla olleen poijun jälkeen.
Vaarallisen näköinen oli tilanne, koska suhteellisen lähellä oli yleisöä jotka
olivat ankkuroineet veneensä, mutta
tilanteesta selvittiin hyvin. Kuninkuusluokan voitti kilpaveneilyn “grand old
man” Jaije Hägglund / Frode 21 Mercury Optimax 150.
K
Muuten kyllä kaikin puolin onnistunut
kilpailu. Omasta mielestäni kaikista
kovin sekä jännittävin luokka on yhä
alle-75 hv. Siinä luokassa sattuu ja tapahtuu eniten sekä veneet kulkevat aika samanvertaisesti. Toivottavasti saisimme siihen luokkaan ensi vuodeksi
lisää osallistujia jotta jännitys tiivistyisi entisestään. Toki pyrimme myös
muihinkin luokkiin saamaan lisää veneitä. Olemme myös käyneet kerhon
kanssa keskustelua siitä, että ottaisimmeko mahdollisesti ensi vuodeksi mukaan vesijetti luokan. Mutta siitä asiasta päätämme myöhemmin.
Voit käydä tutustumassa KaMK.in venekerhoon facebookin sivuilla. Siellä
voit lukea uusista ilmoittamistamme
12 KILPAVENEILY
asioista ja käydä kurkkaamassa kuvia
kilpailuistamme. Myös internet sivustolta “youtube” voit käydä katsomassa
muutamia video leikkeitä.
Haluan vielä muistuttaa että kerhomme suurin tavoite on saada uusia kilpaveneilystä kiinnostuneita nuoria
mukaan toimintaamme jotta kyläkilpailu perinteet ja henki vielä vuosienkin päästä pysyisivät elossa. Ole
myös mukana tukemassa toimi
taam-me maksamalla jäsen osallistumismaksu mikä
on 10 €, tai ostamalla myynnissä
olevia KaMK tarvikkeita. Lisätietoja saatte facebookin sivuiltamme.
Kiitos kaikille osallistujille sekä hen-
gessä mukana olleille!!!
Nähdään taas ensi vuonna!
Syys-terveisin.
Puheenjohtaja Axel Blomqvist
Kuvat: Niko Repo
KaMk-race 2011 resultat
Under 5hkr, korta banan 3 varv
1. Sebastian Sederholm, Nordisk, 4.02
R
A
C
E
2
0
1
1
Under 15hkr, korta banan 3 varv
1. Ted Sandström, TG Special,2.58
2. Benjamin Vuorihovi, Speedrace, 3.07
3. Victor Lindqvist, Gummibå,3.15
4. Alexander Zaeslee, Terhi Micro
Fun, 3.24
5. Michael Blomqvist, Minimin, 3.45
6. Patrik Sederholm, Speedrace, 4.01
Marino Swing Cup, långa banan
10 varv
1. Rickhard Carlsson, Swing, 14.46
2. Mikael Warelius, Swing, 16.38
3. Johan Wahlman, Swing, 17.09
4. Christian Forsström, Swing, 17.19
5. Charlie Estlander, Swing,17.47
6. Stefan Karlsson, Swing, 17.55
7. Joonas Uusitalo, Swing, 18.53
8. Niklas Helander, Swing, 19.43
Andy Söderling AVBRÖT
Jimmy Nyman AVBRÖT
Jaije Hägglund (Z-71) ja Karl Fazer
Under 25hkr bruksbåt, långa banan 4 varv
1. Erik Fagerroos, Swing, 7.22
2. Fredrik Fazer, Båt, 8.05
3. Emil Westerholm, 8,25
Under 25hkr sportbåt, långa banan 4 varv
1. Anton Nyholm, självbyggd båt, 6.05
2. Eva Sederholm, Bella Arrow, 8.53
Johan Sjöholm, TG Special DISKVALIFICERAD
Ted Sandström, TG Special DISKVALIFICERAD
Under 50 hkr, långa banan 5 varv
1. Anton Nyholm, Swing, 7.46
2. Juha Vanhanen, Swing, 7.51
3. Benko Nyholm, Swing, 8.15
Magnus Sederholm
Under 75hkr, långa banan 5 varv
1. Christoffer Andersson, Argo 16, 6.35
2. Sami Pylkkö, Argo 16, 6.54
3. Magnus Sederholm, TG 5000 XR, 7.01
4. Thomas Sjöström, Argocat 15, 7.37
5. Teemu Majuri, självbyggd båt, 7.52
Under 100hkr, långa banan 5 varv
1. Joakim Larsson, Argocat 15, tid 6.16
2. Christoffer Andersson, Argo 16, 6.50
3. Sami Pylkkö, Argo 16, 7.02
4. Magnus Sederholm, TG 5000 XR, 7.06
5. Teemu Majuri, självbyggd båt, 8.00
Peppe Blomqvist, omkullkörning
Över 100hkr, långa banan 5 varv
1. Jaije Hägglund, Frode 21, 6.24
2. Karl Fazer, Yamarin, 6.43
3. Axel Blomqvist, Argo 19, 7.26
Benjamin Vuorihovi
13 KILPAVENEILY
Team Nyholm kaudella 2011
Edellinen kilpailuvuosi päättyi iloisiin
juhliin G18 ravintolassa ja SM-mitalien jakoon. Vuosi oli Antonille menestys. Heti ensimmäisellä kaudella
T400s luokassa irtosi Suomen Mestaruus ja vielä maksimipistein. Koska uutta kautta ajatellen kalustossa ei
ollut kovin paljon paranneltavaa, niin
talvi voitiin viettää pääasiassa moottorikelkan selässä. Runsasluminen talvi
mahdollisti kelkkailun myös täällä etelässä monen kuukauden ajan ja ajokilometrejä kertyi mukavasti.
Venerintamalla alkoi toki jo hieman
tapahtua heti syksyllä kun Jan-Erik
Lindholm etsi pojalleen T400s luokan
kalustoa kyläkisoihin. Alkutalvella asia
jäi unholaan mutta Porvoon Moottorivenekerhon vuosijuhlassa käydyn keskustelun perusteella päätimme kimppaprojektista Jan-Erikin kanssa, jonka
tavoitteena oli hankkia Timo Suomen
kaksi T400s venepakettia. Lupasin olla mukana, sillä onhan täysin selvää,
että jokaiselle innokkaalle kisakuskille pitää mahdollisuuksien puitteessa
saada oma kilpavene. Veneet myytiin
periaatteella kaksi tai ei yhtään, joten
Jan-Erik tarvitsi siihen kaverin. Venekaupat saatiin tehtyä keskellä helmikuun pakkasia. Veneet haettiin ladosta, keskeltä umpihankea, johon
Timppa oli tehnyt traktorin mentävän uran. Sen enempää suunnittelematta meidän puoleltamme tiimillä
oli nyt kaksi venettä, Anton viime kauden kilpailukalusto ja Timpalta ostettu toinen venepaketti Jan-Erikin ostaessa toisen. Veneen osto oli kyllä kun
olisi ostanut sian säkissä, koska en ollut nähnyt sitä etukäteen. Kaupantekotilanteessa totesimme, että vene on
sellaisessa kunnossa, että sillä voidaan
hyvin ajaa kilpaa ja tulipa muistaakseni myös luvattua Timpalle, että vene
nähdään ensi kesänä lähtöviivalla. Lupauksista on pidettävä kiinni. Tästä alkoi seuraava projekti – Mistä veneelle
kuski?
Kuskin etsiminen ei ollut vaikea asia –
ainoastaan pieni vihjailu Magnus ”Lukujohnnson” Sederholmille, naapuril-
le ja kyläkisakuskille, riitti täyttämään
tuon paikan. Vene luovutettiin Magnukselle kaudeksi käyttöön ja siitä alkoi uusi mielenkiintoinen kesä kilpailumatkoineen kahden veneen voimin.
konlopun aikana. (Itse asiassa ei koko
kautena). Kaikista neljästä erästä tuli
selvä voitto. Imatran rata on Antonin
mieleen ja Förby Racen ohella hänen
mieliratojaan. Ainakin ensimmäisen
kilpailun perusteella edellisenkauden
voimasuhteet näyttivät säilyneet ennallaan. Eroa seuraaviin oli 10-20 sekuntia per erä.
Magnus ei ensimmäisessä erässä päässyt kohentamaan lähtöruudun sijoitusta eikä nousemaan kahdeksatta sijaa
korkeammalle. Viikonlopun sijoitukset hänellä olivat kaksi erää kahdeksanneksi ja kaksi erää seitsemänneksi.
Viikonloppu oli kokeilua ja totuttautumista veneeseen ja Vuoksin virtauksiin koska Magnuksen ajokokemukset
ovat pääasiassa suolavedestä ja meren
tyrskyistä. Oli myös täysin selvää, että kaluston vauhti ja potkurivalikoima
eivät mahdollistaneet kamppailua kärkisijoituksista. Magnuksen kausi lähti
kuitenkin asiallisesti liikkeelle ja paljon jäi hampaankoloon seuraavia kilpailuja ajatellen.
Race Hirvensalmi
Hirvensalmen kisa on ainoa kilpailu,
jossa moneen vuoteen on järjestetty aika-ajot. Nehän tarjoavat oman mausteensa kilpailuille ja oikeaa kilpa-ajo
fiilistä. Rataa tarkastellessa voitiin todeta, että T400s-kuskit ajavat samaa
ovaalirataa kun O250. Oli siis tiedossa
kilpailu, jossa huippunopeus ratkaisee
ja rattia saattoi pitää samassa asennossa lähes koko kilpailun ajan.
Antonin aika-ajojen sijoitus oli neljäs,
edellään Juha Fiskari, joka oli saanut
kalustoonsa reippaasti vauhtia lisää ja
GT30 kuskit Tuukka Lehtonen ja Riku
Virtanen. Itse kilpailulähdössä Anton
kiihdytti jälleen heti kärkeen Juhan
jahdatessa häntä koko viikonlopun
ajan aivan vesisuihkussa. Erot Juhan
ja Anton välillä olivat 3-4 sekuntia kaikissa neljässä erässä. Anton voitti viikonlopun kaikki erät ja Juha oli yhtä
selvä kakkonen kaikissa erissä.
m
a
e
T
14 KILPAVENEILY
Vuoksi Race Imatra
Kauden ensimmäinen kilpailu oli
Imatralla joka samalla oli Magnuksen
ensimmäinen kilpailu virallisissa SMkilpailuissa. Kilpailu oli myös mielenkiintoinen mittelö Antonille. Olivatko
kilpakumppanit talven aikana saavuttaneet Antonin edellisen vuoden etumatkan? Uutta kaudelle oli myös, että
GT30-luokka ajoi samoissa lähdöissä
ja samoista SM-pisteistä.
Ensimmäiseen erään
lähdettiin
arvan
osoittamassa järjestyksessä, jossa Anton
sai toisen lähtöpaikan ja Magnus epäonnekseen viimeisen,
eli
kahdeksannen
paikan. Anton sai heti ensimmäisessä lähdössä
piikkipaikan
ja tätä paikkaa hän
ei sitten luovuttanut
kenellekään koko vii-
Magnus oli saanut kalustoonsa enemmän vauhtia ja Hirvensalmella sijoitukset alkoivat myös parantua. Yhdessä erässä tuli pieni lipsahdus ja siinä
sijoitus oli yhdeksäs, mutta muissa
erissä Magnus oli hienosti seitsemäs,
kahdeksas ja kahdeksas. Vauhtia oli
saatu lisää mutta sopivan potkurivalinnan suhteen oli vielä ongelmia.
Hirvensalmen viikonloppu tarjosi hienot puitteet kilvanajolle ja viikonlopun viettoon järvisuomessa. Yöpyminen hirsihuvilassa, saunominen ja
uiminen lämpimässä järvivedessä ovat
vieläkin hyvin muistissa vaikka syksy
muistuttaa jo tulostaan.
Förby Race
Förby Race oli tänä vuonna ainoa kilpailu jossa päästiin ajamaan merivedessä, joka on tutumpi elementti sekä
Antonille että Magnukselle. Myös rata
oli molempien kuskien mieleen jyrkkine käännöksineen ja yhdellä oikealla käännöksellä. Viikonlopun muutkin
tapahtumat kilpailupaikalla saivat aikaan suuren urheilujuhlan tuntua ja
elävöittivät venekilpailuja.
Asetelmat SM:iä ajatellen ennen kilpailuja olivat Antonille suotuisat mutta varaa epäonnistumisille ja kaluston
rikkoutumiseen ei ollut, koska kaikki kilpailut laskettiin mukaan kauden
SM lopputulokseen. Sen verran olivat muiden sijoitukset menneet ristiin
kahdessa ensimmäisessä kilpailussa,
että ihan voittoon ei tarvitsisi puristaa
Suomen Mestaruutta ajatellen mutta
tavoitteena oli kyllä pitää kilpakumppanit turvallisesti takana myös kauden
viimeisessä kilpailussa.
Förbyssä ei järjestetty aika-ajoja vaan
lähtöpaikat arvottiin. Arpaonni ei suosinut tiimin kuskeja, Antonille kuudes
lähtöruutu ja Magnukselle jo kauden
toinen kahdeksas sija arvalla. Itse kilpailussa Anton sai jälleen ensimmäisen erän lähtökiihdytyksessä selvän
kaulan kanssakilpailijoihinsa ja tilanne ei muuttunut viikonlopun muissakaan erissä. Anton pystyi täten myös
voittamaan kauden viimeisen kilpailun maksimisuorituksella.
Magnuksen kausi jatkui selvästi nousujohteisena. Viimeinen lähtöruutu ensimmäiseen erään verotti hieman onnistunutta viikonloppua mutta
Magnus kamppaili rajusti noustessa
hienosti lopputuloksessa kilpailun viidenneksi. Edellään T400s kuskeista
ainoastaan Anton ja Juha Fiskari sekä
molemmat GT30 kalustot.
kettiin ainoastaan jokaisen kilpailun
kolme parasta erää, koska kilpailuja oli ainoastaan kolme. Kaikista kilpailueristä tuli voitto ja Anton ajoi jokaisessa erässä johdossa heti lähdöstä
maaliin asti. Ratkaisevaa menestyksekkäässä kaudessa oli, että kalusto
pystyttiin pitämään sellaisessa kunnossa, että teknisiä murheita tai keskeytyksiä ei tullut. Tähän tarvittiin
tietysti myös ripaus onnea. Antonin
aikaisempina vuosina hankittu ajovarmuus ja kyky välttää virheitä tulivat
myös tällä kaudella hyvin oikeuksiinsa. Varsinkin Hirvensalmen viikonloppuna, jolloin Juha Fiskari hiillosti
rajusti kaikissa erissä aivan lähituntumassa, ei luonut paineita tai virheitä
kärjessä ajamisessa.
Magnus Sederholm sai koko kauden
aikana kehiteltyä selvästi lisää vauhtia kalustoon ja vuosien saatossa hankittu ajokokemus muista kilpaveneistä näkyi myös T400s luokassa kauden
edetessä. Ensimmäinen kausi, jossa
ajettiin ainoastaan kolme kilpailua,
loppui Magnuksen osalta hieman kesken. Muutamalla kilpailulla lisää edellytykset hyvään loppusijoitukseen SM:
iä ajatellen olisivat olleet mielestäni
suuret.
Kausi 2011 oli Team Nyholmin osalta
ensimmäinen kausi jossa oli mukana
kaksi tiimiä tiiviisti yhdessä. Yhdessä
tekemisen meininki oli piristävä uutuus kauteen
ja kilpailumatkat leppoisia ja
mukavia. Kahdesta veneestä
oli kyllä aiempaa kokemusta kun veljekset Niklas ja
Anton ajoivat
SJ15 luokkaa.
Seuraava kilpailukausi on
vielä hämärän
peitossa mutta ainakin ajatuksen asteella on tarkoitus
olla mukana selvittämässä mahdollisuutta ajaa kilpaa Suomessa F4S-luokassa lähitulevaisuudessa. Meidän ja
muutaman muunkin mielestä rataveneily Suomessa kaipaa formula-luokkaa. Sen lisäksi jokainen joka on ajanut formulaa tietää kuinka hauskaa se
on.
Hieman vahvennettu Team Nyholm
on kuuden miehen voimalla, joilla kaikilla on ollut sormet pelissä tiimin viime vuosien toiminnassa, lähdössä 10
- 11.9.2011 Tukholmaan seuraamaan
Hot Island Race:iä. Grisslingessä ajetaan melkein kaikkia rataluokkia, joten
nähtävää ja ihmeteltävää löytyy runsaasti. Erityisesti kiinnostavat F1000
EM ja kansallinen F4S-luokka. Lisäksi Thunder Catien meno on vauhdikasta nähtävää. Ehkä sieltä saadaan se
viimeinen kipinä ensi kautta ajatellen,
ja onhan tässä koko talvi aikaa pistää
tuumasta toimeksi. Kaksi vuotta sitten
Anton osallistui samaiseen kilpailuun
GT15 luokassa, jossa silloin ajettiin
Pohjoismaisesta mestaruudesta. Juuri tuo kilpailumatka toimi silloin ponnahduslautana siirtymiseen SJ15 luokasta T400s luokkaan.
m
l
o
h
y
N
Yhteenveto ja ajatuksia tuleviin
kausiin
Antonin osalta kausi sujui onnistuneesti. Kaikissa kolmessa kilpailussa tuli voitto maksimipistein. Anton
ajoi jokaisessa kilpailussa kaikki neljä erää vaikka loppupisteisiin las-
Syysterveisin
Team Nyholmin puolesta Bengt Nyholm
Kuvat: Madeleine Forsén
PoMo:n kuskit
15 KILPAVENEILY
GT30 luokan EM-kilpailu, Ruotsi, Kil
GT30 luokan EM-kilpailu pidettiin 23.7-24.7.2011 Ruotsissa Kil:
ssä. Suomalaisia kuljettajia kilpailussa oli mukana kaksi, Riku
Virtanen ja Tuukka Lehtonen.
Kil on pieni paikkakunta keski-Ruotsissa, jonka läheisyydessä sijaitsevalla järvellä kilpailu ajettiin. Kilpailurata
oli sijoitettu melko suojaiseen lahteen.
Lahti avautuu isommalle selälle, jonka suunnasta tuulen sattuessa myös
radalle saattaa tulla isompaa aallokkoa. Sää onneksi oli suotuisa molempina kilpailupäivinä, tuuli oli heikkoa,
jokunen pienempi sadekuuro oli sunnuntaina.
Saavuimme kilpailupaikalle jo perjantai-iltapäivällä, rata oli jo valmiina ja
näkyipä myös muutama Ruotsalainen
siellä harjoittelemassa …., mikä on
kiellettyä sääntöjen mukaan! Varikkoalueelle oli pystytetty aitaus, johon
EM osanottajien veneet vietiin ja varikkoteltat tuli pystyttää. Aidattu karsina oli käytössä koko kilpailun ajan,
eikä sinne ollut pääsyä varikon aukioloajan ulkopuolella.
0
3
T
G
Lauantaina pääsivät sitten muutkin
kilpailijat harjoittelemaan radalle,
harjoituksien jälkeen oli vuorossa aika-ajot. Aika-ajoissa suomalaiset kuljettajat ajoivat sijoille 8. (Tuukka Lehtonen) ja 10. (Riku Virtanen)
Ensimmäisessä erässä kaksi Ruotsalaista ja yksi Norjalainen kilpailija
hermoilivat? ja ottivat selvän varaslähdön, heti punaisen valon syttyessä. Kilpailun johto keskeytti erän punaisella lipulla ja lähtö uusittiin. UIM:
n sääntöjen mukaan lähtöä ei pitäisi keskeyttää, vaan varaslähdöstä olisi
pitänyt antaa ko. kilpailijoille ylimääräinen kierroksen rangaistus.
1. erässä Tuukka Lehtonen sijoittui
seitsemänneksi ja Riku Virtanen kahdeksanneksi. Suomalaisilla oli molemmilla vaikeuksia pysyä lähdössä
muiden mukana. Koska eri maiden
kilpailijoiden kalustojen huippunopeudessa ei juuri eroja ollut, ratkaisevaksi tekijäksi kilpailussa muodostui
nimenomaan laiturista lähdön onnistuminen.
Toisessa erässä Tuukka Lehtosen vieressä lähdössä ajanut norjalainen kilpakumppani (Marius Fredriksen)
käänsi ensimmäisellä poijulla suoraan
Tuukan venettä päin, molemmat kilpailijat joutuivat keskeyttämään erän.
Tuukan veneeseen tuli pohjaan reikä norjalaisen ohjausraudasta, mutta
vene saatiin kuitenkin paikattua vielä
lauantai-iltana kuntoon. Norjalainen
16 KILPAVENEILY
joutui keskeyttämään koko kilpailun.
Tuukan sijoitus erässä oli 11.
Riku Virtasen tulos toisessa erässä ensin hylättiin, väärin ajetun ajolinjan
takia lähtösuoralla, mutta Rikun tekemän protestin jälkeen rangaistus lievennettiin, hän sai keltaisen kortin ja
tulos palautettiin. Rikun sijoitus erässä oli kolmas.
Sunnuntai-aamuna ajettiin ensin vapaat harjoitukset, jonka jälkeen ajettiin erät 3 ja 4. Erissä ei juuri yllätyksiä
enää tapahtunut, suomalaiset sijoittuivat molemmissa erissä sijoille 8. (Riku
Virtanen) ja 9. (Tuukka Lehtonen).
Teksti ja kuvat: Jari Lehtonen
Tuukka Lehtonen
2011 EM-kilpailu, luokka GT30
lopputulokset:
1 Anton Wighartsson SWE
2 Sebastian Rothman SWE
3 Christian Carlsen NOR
4 Gustav Lindén SWE
5 Linnea Lagerqvist SWE
6 Douglas Matton SWE
7 Marcin Szymczyk POL
8 Riku Virtanen FIN
9 Tuukka Lehtonen FIN
10 Christoffer Larsson SWE
11 Marius Fredriksen NOR
12 Agata Soltan POL
13 Fredrik Hovland NOR
PM- kultaa Gustafssoneille Uppsalassa
UPPSALA RACE
17.9.2011.
Uppsala race keräsi taas
noin 80 venekuntaa. Suuren osallistujamäärän takia
kilpailijat oli jaettu kahteen
lähtöryhmään. Pienemmät
luokat ajoivat kisansa ensin ja heidän tultua maaliin
lähtivät isommat luokat.
Luokassa Off 3B (1.3litraa)
ajettiin
Pohjoismaisesta
Mestaruudesta. Luokkaan
otti osaa 2 Ruotsalaista-,
2 Norjalaista- ja 1 Suomalainen-venekunta. Kärkipaikan ottivat
lähdöstä alkaen Suomen Jonas Gustafsson ja Jan Gustafson heidän TG
Frese Off veneellä ja Yamaha 90 hv.
koneella. Kärkipaikkaa he eivät luovuttaneet kertaakaan kisan aikana ja
tulivat maaliin ensimmäisinä, voittaen PM-Kultaa, 16 sekunnin erolla Norjalaisiin Andre Knutsen / Tobias Kaas.
PM-Pronssi meni sekin Norjalaisille, Jan Trygve Braaten / Mette Moen Knudsen, jättäen isäntämaan Martin Löfström / Martin Wahlberg sekä
Christian Jansson / Fredrik Sandberg
palkintopallin ulkopuolelle.
Gustafssonit eivät olleet osallistuneet
venekisoihin 5:een vuoteen, mutta Jaijen ylipuhuttua heidät jälleen mukaan
kisaamaan, he tulivat ja näyttivät pitkän tauon jälkeen että miehistö ja kalusto ovat yhtä hyvissä kunnossa kuin
ennen taukoa, jolloin he ajoivat voitosta voittoon, vaikkakin veneen suunnittelija ja rakentaja Frese Gustafson oli
nyt luovuttanut kartturin paikan Jan
Gustafsonille. Loistava suoritus!
ONNEKSI OLKOON POHJOISMAISILLE MESTAREILLE!
voittivat Anders & Lasse Block, toiseksi ajoivat Thomas Johansson / Seth
Karlström.
Jaije on osallistunut kaikkiin Uppsala race:n järjestettyihin kisoihin, aina
vuodesta 1989 asti! Usemmiten hän
on itse ajanut, mutta viimeiset vuodet toiminut kartturina, 2008 ja 2009
Jyrki Perokorvelle sekä 2010 ja 2011
Billmanille. Paras saavutus on 90-luvun alusta, jolloin Jaije sijoittui toiseksi E-luokassa (yksirunko 1 litraa),
jolloin hänen luokkaansa otti osaa peräti 42 venekuntaa!
Kisa on aina ollut erittäin hyvin organisoitu ja järjestetty, useina vuosina
ollaan nähty monia muitakin Suomalaisia mukana kilpailussa.
Ratakierros on n. 15 merimailia pitkä
ja sen kiertää isommat luokat 4 kertaa
ja pienemmät 3 kertaa. Lähtö ja maali ovat aivan aallonmurtajan ja rannan
edessä, joten yleisölle on aivan mahtavat katselupaikat seurata kisaa.
Ensi syksyn kisaan Jaije on taas lähdössä mukaan.
M
P
Jaije Hägglund oli tällä kertaa kartturina, Ruotsin kaverilleen Thomas Billmanille, V 150-luokan Hot Shot 22 /
Evinrude E-Tec 150 HO veneessä. Sijoitus oli loistavasti kolmas. Luokan
Andre Knutsen ja Tobias Kaas
Jan Trygve Braaten ja Mette
Moen Knudsen
Toivotamme kaikki muutkin Suomalaiset mukaan mukavaan kauden päätöskisaan!
Teksti: Jaije Hägglund
Kuvat: Jaije Hägglund ja Olle Åberg
Thomas Billman ja Jaije Hägglund
Christian Jansson ja Fredrik
Sandberg
Jonas Gustafsson ja Jan Gustafson
17 KILPAVENEILY
Veckjärventie 33, 06150 Porvoo
Puh. 019-5243 948
Fax. 019-585 019
www
ff s e t . f i
w.. sskk a n d in
i n a vvii a o
off
E-S
KUIVAUS
Porvoo
Kalkkiranta
Helsinki
�
18 KILPAVENEILY
V 24 Race Roslagsloppetin yhteydessä
Peter Wentzel ja Jaije Hägglund osallistuivat
Ruotsin Öregrundissä järjestettyyn V 24 luokan kisaan, 5-6.8.2011. V 24 luokasssa kaikkien kalusto ovat samanlaisia, Ocke Mannerfeltin suunnittelemia B 24 veneitä, Volvo
Pentan 5,7 litran koneilla sekä DPX vetolaite, joten vauhti on kiinni kuskista ja potkurin
”viilamisesta”.
Kisassa ajettin 3 erää, yksi perjantaina ja
kaksi lauantaina. Perjantaina tuloksena oli
kolmas sija.
Lauantaiksi saatiin lainattua nopeimmat
potkurit Peter Johanssonilta ja sijoitus parani niiden myötä. Olimme toisina molemmissa erissä, vaikkakin trimmi hajosi viimeisen
erän viimeiselle kierrokselle lähtiessä, ollessamme johdossa, pystyimme pitämään kakkoispaikan siinäkin erässä, joka takasi meille
yhteistuloksessa HOPEAA. Voittoon ajoivat
veljekset Peter ja Mikael Johansson, kolmanneksi Tommy Jansson / Viktor Hildebrandt
sekä neljänneksi jäivät Nicklas ja Majken
Asplund.
Ensi vuonna Öregrundissä on tarkoitus järjestää V 24 luokan Maailman Mestaruuskisat, joihin tulisi myös osallistujia ainaskin
Englannista ja Norjasta, Ruotsin ja Suomen
lisäksi. Odotamme innolla virallista päätöstä
asiasta.
Teksti: Jaije Hägglund
Kuvat: Benjamin Vuorihovi
19 KILPAVENEILY
T400 EM 2011 Puolassa: Juho-Matti Manninen
mestariksi haastavassa kelissä
T400-luokan vuoden 2011 Euroopan mestaruudesta taisteltiin Puolan
Znissä 18-19.7.2011. Suomesta kisaan
osallistui Ville Mäkinen ja Juho-Matti
Manninen. Manninen osallistui kilpailuun Jorma Hartikan maailmanennätyskalustolla.
Jo ensimmäisen kilpailupäivän lauantaiaamuna sää oli ennustuksista poiketen sateinen ja tuulinen jopa niin, että
tuuli yltyi välillä todelliseksi myrskytuuleksi. Harjoitukset ja aika-ajot onnistuttiin ajamaan kohtuullisen tyynessä kelissä. Aika-ajoissa nopein oli
Juho-Matti Manninen, noin sekunnin
erolla täsmälleen saman ajan ajaneisiin Ville Mäkiseen ja Puolan Marcin
Muchaan. Mucha sai kuitenkin toisen
lähtöpaikan kisaan, koska toinen nopeista kierroksista oli nopeampi kuin
Mäkisellä. Huomionarvoista on se,
että tilanne oli täsmälleen sama kuin
vuosi sitten ajetuissa Euroopan Mestaruuskisoisssa; silloinkin Mäkinen
ja Mucha olivat yhtä nopeita, mutta
Muchan toinen kierros oli parempi.
liimautui Mannisen kantaan ja paineli
kohta ohi. Kärkijoukon sijoitukset eivät loppuerässä vaihtuneet, joten ensimmäisen erän voitti Mäkinen, toiseksi tuli Manninen ja kolmanneksi
sijoittui Marcin Mucha.
Jo ennen toisen erän alkamista, lähtölaiturilla koettiin draamaa. Paikalliset
toimitsijat sekoilivat Mäkisen veneen
takana, jopa tarttuen hänen ohjausvaijereihin. Tämä taas sotki Villen lähtöön valmistautumisriitit niin, että
hän käytti moottoriaan vielä 30 sekunnin taulun jälkeen, jolloin moottorin
käyttäminen on ehdottomasti kielletty. Lähtövalojen sammuttua Ville piti kärkipaikkansa lähdöstä maaliin,
muista sijoituksista taas oli taistelu
kovempaa. Manninen jäi starttiongelmien takia kolmanneksi, Ruotsalaisen
Mathias Dahlqvistin taakse, mutta tämän virheen Manninen kuittasi heti
kolmannella poijulla rohkealla ohituksella. Vielä Mucha ohitti Dahlqvistin,
joten toisen erän maaliintulojärjestys
oli sama, kuin ensimmäisessä erässä. Mutta lopputulokset eivät, koska
järjestäjät hylkäsivät Mäkisen erätuloksen edellä mainitun moottorikäyttöepisodin takia. Hylkäyksen seurauksena Mäkisen mestaruustaistelu
vaikeutui huomattavasti ja erävoittajaksi nousi Manninen.
ti parempaan iskuun, kuin edellisissä
erissä ja se näkyi heti vauhdissa. Manninen paransi aikaisempia eräaikojaan
14 sekuntia ja voitti erän ylivoimaisesti. Viimeiseltä paikalta lähtenyt Mäkinen kamppaili itsensä toiseksi. Koska viimeinen erä jäi ajamatta, ratkesi
mestaruus ajamalla tähän erään. Ennen jälkikatsastusta oli kärjen järjestys 1. Manninen 2. Mucha 3. Mäkinen.
Viimeisen erän peruminen herätti kilpailijoiden keskuudessa monenlaisia
mietteitä. Kelin ollessa vain tuulinen,
eikä aallokkoa noussut käytännössä ollenkaan, moni oli sitä mieltä, että siellä olisi voinut ihan hyvin ajaa.
Toisaalta, keli oli niin arvaamaton, ettei järjestäjä halunnut ottaa onnettomuusriskia kelissä, jossa ei voinut taata kilpailijoiden turvallisuutta.
0
1
0
1
4
T 20
M
E
Keliarpajaiset
Erien kanssa ei käynyt kelien suhteen
yhtä hyvin. Oikeaa rakoa odoteltiin
pitkälle iltapäivään, sillä välillä myrskytuulet olivat niin kovia, että kilvanajo olisi ollut liian vaarallista. Yrityksistä huolimatta ensimmäinen ja
toinen erä ajettiin navakassa tuulessa.
Ensimmäinen erä lähti käyntiin Mannisen komennossa. Ville Mäkinen ampaisi heti toiseksi Marcin Mucha kintereillään. Nopeasti kävi ilmi, ettei
Mannisen säädöt olleet aivan iskussa
kyseisen erän keliin, ja Ville Mäkinen
Kilpailu typistyi kolme-eräiseksi
Sunnuntain sää oli vieläkin epävakaisempi ja myrskyisämpi kuin lauantain, jonka seurauksena järjestäjät saivat ajatettua vain yhden erän.
Yöllisten ruuvaustalkoiden jälkeen
Manninen oli saanut veneensä reilus-
Neljäs erä: Katsastus
Yleensä katsastusta on kutsuttu viidenneksi ja vaativimmaksi eräksi,
mutta koska kilpailueriä ajettiin vain
kolme, oli se tässä kilpailuissa neljäs
erä. Ja tällä kertaa siinä riitti tapahtumia. Katsastusalueella kilpakumppanit havaitsivat toiseksi sijoittuneen
Muchan vaihteiston sääntöjen vastaiseksi, mutta koska katsastusmiehet
eivät ottaneet valituksia, joiden seurauksena olisi paikallinen kuski pitänyt hylätä, huomioon, päätti Mathias
Dahlqvist tehdä vastalauseen Muchan
kalustoa vastaan. Pitkän väännön jälkeen kilpailutuomaristo hyväksyi vastalauseen ja hylkäsi Muchan.
Kilpailutuomariston
kokoontuessa,
jatkettiin katsastusta. Katsastuksen
seurauksena Mäkinen hylättiin, koska hänen moottorinsa öljykaukalosta
puuttui tulppa, jonka tarkoitus on estää ylimääräisen ilman pääsy moottorille. Puuttuvan osa ei käytännössä
vaikuta nopeuteen, mutta vaaditaan
säännöissä, joten täysin turha huolimattomuusvirhe Villeltä.
Jälkikatsastuksen jälkeen mitalikolmikkoon nousi ruotsalaiskaksikko
Mathias Dahlqvist ja Martin Rudefors
edellä mainitussa järjestyksessä. Mestariksi kruunattiin Juho-Matti Manninen, jonka jälkikatsastus sujui ongelmitta. Euroopan mestaruus oli
Mannisen perheelle jo kuudes peräkkäinen, sillä viisi aikaisempaa mestaruutta voitti Juho-Matin veli, JuhaPekka.
Teksti: Juha-Pekka Manninen
Kuvat: Jorma Hartikka
20 KILPAVENEILY
Juho-Matti Manninen voitti T400-luokan Pohjoismaiden mestaruuden
Hot Island Race Grisslingessä toimi T400-luokan kesän
2011 Pohjoismaidenmestaruuskilpailun kamppailuareenana
10.9.2011.
Kisat oli tänäkin vuonna järjestetty
mallikkaasti tiukasta aikataulusta huolimatta. Jälkikatsastuskin suoritettiin
pikavauhtia, mutta kuitenkin niin, että
kaikki tarpeellinen katsastettiin.
Juho-Matti Manninen osallistui kilpailuun veljensä Juha-Pekan veneellä.
Harjoitukset menivät kaluston säätötyössä ja potkureita kokeillessa ilman
ihmeaikoja, mutta heti aika-ajoissa
selvisi, että Manninen on joukon nopein. Aika-ajoissa toiseksi ehti Mathias Dahlqvist ja kolmanneksi Martin
Rudefors.
Kahdessa ensimmäisessä erässä Manninen kärsi käynnistymisongelmista,
jonka seurauksena hän joutui taistelemaan pari ensimmäistä suoraa, mutta sen jälkeen pystyi hän keskittymään
vain ajamaan varmasti maaliin. Kolmannessa ja neljännessä erässä käynnistymisongelmat oli korjattu ja JuhoMatti ei joutunut taistelemaan kuin
lähtösuoran. Toiseksi kaikissa erissä
ajoi aika-ajojen kolmas, Martin Rudefors, joka ohitti Mathias Dahlqvistin
heti ensimmäisessä erässä eikä laskenut Dahlqvistiä enää edelleen. Dahlqvist sijoittui siis kolmanneksi. Pohjoismaidenmestaruuskilpailuiden
mitalikolmikko oli näin ollen sama
kuin EM-kisoissa.
0
1
0
1
4
T 20
M
P
Helppo matkustuskohde
Hot Island Race oli siinä mielessä
hauska kisa ulkomailla, sillä se vei aikaa vain pari päivää. Grisslinge sijaitsee vain 22 kilometriä Tukholmasta, joten sinne on Suomesta todella
helppo ja nopea päästä. Reissuun lähdettiin perjantai-aamuna ja jo lauantai-illalla kisan jälkeen oltiin laivassa
matkalla Suomeen. Moni Suomen kilpailu vie yleensä enemmän aikaa kuin
nyt ajettu PM-kilpailu.
Kilpailupaikalle oli kerääntynyt paljon
kuskeja useasta eri luokasta. Etenkin
luokissa GT15 ja GT30 oli paljon kuljettajia ja kilpailut olivat kovia. Suomessa olisi otettava oppia Ruotsista,
sillä jotain he tekevät paremmin, koska siellä on aina paljon kuskeja useasta eri luokasta. Ehkäpä jonkinlainen
oppimatka Grisslingeen olisi paikallaan?
Teksti: Juha-Pekka Manninen
Kuvat: Jorma Hartikka
21 KILPAVENEILY
Maakrapu venekisoja kuvaamassa
”Teemu täs morjens!” kuului puhelimesta. ”Mitä teet? Ookko pahasti...
Olis yks kysymys!”
Serkkupoikahan se siellä soitteli. Mitäköhän sillä on tällä kertaa mielessä?
”No kysy pois vaan!”
”Parin viikon päästä olis Kalkkirannassa venekisat... Lähekkö kuvaamaan?”
”Mit... vene... Kalkki... kuvaa... tä???
No okei voishan sitä kokeilla. En mää
ole koskaan venekisoja kuvannu. Autoja mä kuvaan.”
lään munankuorella aalloille keikkumaan vaan oikeen kunnon veneellä,
Hurskaisen Iiron Nidelvillä. Kaikennäkösiä pikaliippareita ja vesiskoottereita sekä muskeliveneitä pörräsi
edestakas satama-altaassa. Yks meitsin mittapuulla JÄRKYTTÄVÄN iso
punainen sikari kellui kauempana. Ja
mulle aina piruillaan, ku jenkkiautot
muka vie niin paljon bensaa!!! Kukkua sanon minä! Tolla ku päästelee
lumpio suorana eli tupit nurin tai torvi auki yhen kierroksen rataa ympäri
ni samalla gasomäärällä meikä ajaa TBirdillä koko kesän. Ja kakkua jää vielä talven varalle.
Noin se lähti. Koskelaisen Teemu soitti mulle yks kaunis päivä ja houkutteli
mukaan merille. Kalkkirannassa olisi
Offshore kisat ja tarvittiin valokuvaajaa. Olen jonkun verran veneilyä harrastanut ja nuoresta asti saaristossa
veneillyt mutta venekisoja en ole koskaan kuvannut. Meikäläisen repertuaariin kuuluu nykyään suurilta osin
autojen kuvailu... jenkki sellaisten.
Lauantai aamuna pakkasin kamat ja
lähdin kohti Sipoota ja Kalkkirantaa.
Kiilasin auton parkkiin tien pientareelle. Hätähätää otin kamerakamat
kantoon ja puolihölkkää kohti rantaa.
Argh!!! Missä kotteron avaimet??? Takasin autolle ja siellähän ne takapaksin päällä ja ovet
auki. Pientä hermostumista ilmassa? Taas puolijuoksua rantaa kohti.
Tossahan se serkkupoitsin
Chevy
pickup seisookin.
Kohta
rannassa
vastaan tuli tuttu
hahmo. Ihan saman näkönen se
on ku tenavanakin,
paitti et nyt sillä on
parta.
”Hyppää ineen nyt lähdetään!”
XXX ronksautti tiisselin tulille ja
Teemu + Mikko irrotti köydet. Meikä, maakrapu, pönötti urpon näkösenä avotilassa ja yritti näyttää siltä ku
tietäis mitä tehdä. Selasin järjestäjän reittikarttaa, sekin varmaan väärinpäin. Keli oli mitä hienoin. Aurinko porotti siniseltä taivaalta ja lämmin
tuuli puhalsi kasvoihin.
”Ku olis tuullu vähän enempi ni olisit
saanu kunnon hyppykuvia!” huuteli
Teemu keulakannelta.
Just joo, pärskeet löi jo nyt ja kohta pitäis vielä kuvata keinuvassa veneessä. Kohta tultiinkin perille katselupaikkaan, tai siis vartiopaikkaan.
Mehän olimmekin turvavene. Ankkuri pohjaan ja odottamaan kisan alkua.
Otin muutamia testikuvia. Hyvä paikka meillä oli. Näkyi ihan ulappaakin.
Lauoin testilaukauksia muutamaan
”Tossa on meidän
vene! Heitä tavarat
vaan sisään kohta
lähdetään.”
Kappas vaan ei
mennäkään mil22 KILPAVENEILY
”Nyt lähti eka luokka! Olepas Mika
valmiina. Ei mene kauaa ni ne tulee
tästä ohi.”
Kaukaisuudesta kuului moottorien
naukunaa. Luokka toisensa jälkeen
lähti vesisuihkun seuraamana kohti aavaa merta. Ihan ku ne ajaisi sitä suihkua karkuun, heh. Kohta ne jo
saapuivatkin ja kuvausetäisyydelle
saavuttuaan annoin kameran laulaa.
Pikainen vilkaisu takaosan näyttöön.
Valotus hyvä mutta aika liian pitkä.
Tärähtää!! Nostin nopeutta pari pykälää. Nyt alkaa toimimaan. Vielä yks
pykälä! Jeah! Toimii. Venekään ei keinunut pahasti. Eka kierros meni ohi
ja ehdin tarkemmin tutkailla kuvattuja kuvia. Hieman joutuu valotusta vielä säätämään mutta ei paha. Noistakin
saa Photoshopilla ihan kelpoja. Sieltä ne taas tulee, antaa palaa. Samalla hetkellä meidän takaa joku vatipää
veti isolla Marinollaan kolmen metrin
päästä ohi! Ja kovalla vauhdilla. Jättimäinen peräaalto keikutti paatiamme.
Muutama ärräpää kajahti ja kansaivälistä käsimerkkiä perään. Monenlaista ääliötä sitä leipä elättää. No kamera
ja vene + miehistö kunnossa ni keikka jatkuu. Kierros kierrokselta veneet
suhahtivat ohitse. Ja toden totta, keliä
olis voinu olla enemmän, näin valokuvaajan näkökulmasta. Ainoat kunnon
hypyt teki Hurjamarinen vene. Väylällä ulospäin ajanut matkavene teki niin
kovat aallot, että huonosti meinas käydä. Hurjat tuli keula edellä alas veteen
a
t
n
a
ir
k
k
l
a
K e
c
a
R
”Joo lähe mukaan, päästään veneen
kyydissä reitin varrelle. Saat kuule
hyviä fotoja!”
ohiajavaan matkaveneeseen. Niistäkin
löytyi yksi miehistöämme kiinnostava
kuvasarja... josta ei sen enempää.
Ari ja Esa Nurminen
ja lähellä oli ettei tullu kuituhommia.
Omaksi onnekseni seurasin kamerallani juuri Hurjamarinen venettä ja
sain tallennettua hurjan näköisen loikan.
Kisa saatiin päätökseen ja saldona
oli reilut 800 kuvaa sekä auringossa palaneet olkapäät ja lärvi. Mukavaa hommaahan toi oli ja lupauduinkin heti mukaan jos vastaavanlaisia
keikkoja olisi tiedossa. Illan vietinkin
sitten renssaten kuvia koneella. Iltamyöhällä sain kuvat vihdoin nettigalleriaan. Seuraavana päivänä lähti nenänvarresta nahka.
v a l o k u v a a j a
mika
m v
valokuvaukset
Kiitos Teemu ja muu miehistö! Ens
kesänä uudestaan?
Teksti ja kuvat: Mika Virta.
Kalkkiranta Race:n kuvia voi tilata
numerosta 040 522 7800 Tulilanka/
–
virta
f o t o g r a f i k s
Kuvamanipulaatiot
julisteet
–
julkaisutaitot
–
graafinen suunnittelu
–
t-paitakuvat
www.mvfotografiks.com
[email protected]
040 522 7800
Niklas Hallgren ja Stefan Bagger (313), Marcus Johnsson ja Lauri Lampén (C-101)
Jaije Hägglund ja Tobias Nevalainen
23 KILPAVENEILY
Kilpaveneilyä kolmessa polvessa numerolla 75
1970 luvulla puuseppänä toimiva neljän lapsen isä Raimo
Ahonvala innostui kilpaveneilystä.
Löflundin Raimo toi veneensä korjattavaksi puusepänverstaalle Helsingin
keskustaan jossa Ahonvala toimi puuseppänä, ja siitä se lähti.
1971 Veijalainen joka oli Valmetilla
töissä toi Raimo Ahonvalalle moottorin testattavaksi. Moottori oli OSB jo-
Jasmine). Jarilla oli saavutuksia niin
Sm- kuin Pm- tahoilla, oli myös mukana mm. osakilpailuissa. Mekaanikot
mahtuivat mukaan Markku, Markot ja
monet muut. Mutta 2006 Italian Gremonassa kävi vakava onnettomuus ja
Jarin kilpatie näytti loppuneen. Vakavasta onnettomuudesta selvinneennä
Jari ajoi taas v.2008 mutta enää vain
lajin säilyttämisen puolesta, ei voitosta.
2009 Jarin tytär
Jasmine joka jo kauan oli halunnut lähteä isänsä sekä molempien vaariensa
(Raimo Ahonvala ja
Jorma Mutikainen)
jalan jälkiä.
HALUAN AJAA VENEELLÄ.
Näin he löysivät netissä
selaillessaan
tiimin joka haki sj.15
kuljettajia. He (Jari
ja Jasmine) ilmoittautuvat mukaan ja
kevät talvella 2010 tuli tieto, että Meidät on valittu eli koko perhe, tässä ollaan taas mukana ja syvällä veneilyn
salaisessa maailmassa. Innostus Jasminella oli kova ja halu päästä jo ajamaan. Jo keväällä oli olohuoneemme
taas muuttunut venetarvike ja huolto
halliksi, mutta tämä oli jo tuttua edellisen kuljettajan ajalta. Olimme kaikki luvanneet tukea Jasminea, me vanhemmat ja sisarukset Tia ja Tero sekä
Jasminen kummi Marko perheineen,
sekä kaikki porukat jo vaarien ja Jarin
ajo-ajoilta. Jasminella on harrastuksena muutenkin jo joukkuevoimistelu ja
kuoro.
saimme paljon uusia kavereita, siis aivan koko perhe. Nyt kierrämme kilpailuissa, tapahtumissa, messuilla ja
kerromme lajista. Laji on saanut myötämme jo monta harrastajaa ja kiinnostusta herättänyt monissa ihmisissä. Toivomme että edelleen nuoret ja
perheet innostuvat veneilystä. Nuorten lisäksi myös Jari innostui ajamaan
uudelleen kesällä 2011 Papan tiimissä,
aika näyttää miten jatkossa käy. Kuitenkin Jasmine jatkaa edelleen ajamista, sj15 luokka saattaa vaihtua tulevaisuudessa seuraavaan luokkaan.
Saa nähdä mitä tulevaisuus vielä mukanaan tuo.
Lopuksi vielä nuoren kuljettajan
omia kokemuksia kahden kauden kisakokemuksista.
Vuonna 2010 minulla oli ekat kisat
Forssassa mihin sain suoraan veneen
verstaalta, enkä ollut kuin kerran ajanut Mika Virnalan sj15 kilpaveneellä jonka kanssa kävi pieni kommellus,
laitoin pakin päälle ja saman tien kaasun pohjaan ja ajoin suoraan yhden
t400 päälle. Onneksi selvittiin säikähdyksellä! Samana vuonna koko suku
jännitti puolestani, mutta tämä tyttöhän ei pelkää vaan painaa kaasun
pohjaan. Lopulta kauden päättyessä
sanoin haluan päästä ajamaan. Smloppupisteissä olin kymmenes.
75
ta Ahonvala testaili Helsingin keskustan meri alueella. Ahonvala innostui ja
hankki oman kaluston ja laji vei mennessään.
1974 perhe sai vielä yhden pojan, silloin koko perhe liikui Raimon mukana kisa paikoilla. Vaihtelevalla menestyksellä ja lentävillä lähdöillä vapaa
viritteinen OA luokan vene sai kyytiä.
Mukana varikoilla pyörivät perheen lisäksi myös sukulaiset ja tuttavat. Sijoituksiakin alkoi tulla Pm-kilpailussa
sekä Sm-kilpailuissa.
1977 Raimo Ahonvala valittiin varamiehenä mukaan MM kilpailuihin Noraan Ruotsiin. Mukaan pääseenä hän
toi Suomelle MM prossia ja samana
vuonna hänet myös valittiin Suomessa vuoden veneilijäksi. Eikä ole ihme
että lapsille jäi jotai mieleen. Muutamia vuosia veneily oli täysin unohtunut mutta...
2002 Poika (joka syntyi 1974) Jari
Ahonvala muisti isänsä harrastuksen,
ja hankki O250 luokan veneen Kai Fagerströmiltä ja aloitti perheensä ilahdukseksi ja kauhuksi harrastuksen.
Mutta harrastus vei koko perheen ja
suvun mukanaan. Harrastus vaatii kokoperheeltä kannustusta, innostusta ja
tuen. Jari ajoi perheensä ja sukulaisten tuen saattelemana, monta maata
ja useita Suomen paikkakuntia kiertäen. Jarin perheenseen kuuluu vaimo Merja ja kolme lasta(Tia, Tero ja
24 KILPAVENEILY
Näin lähdimme mukaan mutta ehkä
kaikki jo tietoisina siitä että kesät olivat tästälähtien
varattu veneilylle. Nuorten
eli sj.15 luokaan
jo jollain lailla tunteneena
tiesimme mitä
tuleman pitää.
Aluksi ajattelimme että tuleekohan jossain vaiheessa
tylsää, kylmää
ja märkää. Meille kuitenkin kävi niin että se ei
ollut tylsää.
Löysimme
jo
vanhat tutut ja
Vuonna 2011 minulla oli Hopeaniemessä leiripäivä missä tapahtui onnettomuus....
Kaaduin ekan kerran, mutta se olikin
vaarallinen kaato, vene kaatui yläkautta ympäri, ei se minua estänyt vaikka
75 75 75 75 75 75 75
nilkka vähän nyrjähti sanoin, eikun takaisin ajamaan. Minulle oli tämä kausi
todella jännittävä, kun kaaduin kaksi
kertaa ja kisat meni huonosta ja myös
todella hyvin, loppupisteissä en tiedä
miten kävi(ei ole viellä varmistunut).
Kausi saatin kuitenkin hyvin pakettiin
vielä päätösleirillä Hopeaniemessä
jossa pidettiin hauskaa ja ajettiin jopa
kaatosateessa.
Hauskaa syksyä kaikille kilpailuissa
mukana olleille ja nähdään ensikesänä.
Team 75 puolesta
Kirjoittanut Merja ja Jasmine Ahonvala
25 KILPAVENEILY
Vauhdissa mukana
www.b-seaboat.fi
Puh. 019-577 360
Mannerheiminkatu 3, 06100 Porvoo
Hartik Sails
Krabbvägen 2 Raputie
01100 ITÄSALMI - ÖSTERSUNDOM
Tel. 09-781 903 Fax 09-781 913
www.b-seaboat.fi
Åströms Båt & Snickeri
-Puu-ja Lasikuituveneiden korjaustyöt
-Sisustustyöt
-Puusepäntyöt
Boxvägen 820
01190 Box
Sibbo
Sebastian Åström
tel. 0400-602019
sebastian.astrom@elisanet.fi
Tammisaaren Venevälitys
K. HOLM
Kuulokojeet, apuvälineet ja suojaimet
Larskullantie 5, 10650 Tammisaari
[email protected].fi
06880 KÄRRBY Puh. (09) 272 4437, 0400 465 921
Autonhoidon ammattilainen
RAIMARCO
OY
Neljäs linja 3
00530 Helsinki
Puh. 09-701 1919
www.raimarco.fi
�������������������
�������������������
Puh. 0400-488
885
����������������
������������������������
s-posti: [email protected]
�������������������
�����������������
Messutar jous
Batmax+Yamaha F20, 6900€
�������������������������������������������������������
�����������������������������������������������������
TRÄSKÄNDA
HANDELSTRÄDGÅRD OY
ESBO-ESPOO
Tel/puh 0400-419 003
30 KILPAVENEILY
26 KILPAVENEILY
VENEIDEN TALVISÄILYTYS
MERCURY-MARINER-MERCRUISER-SUZUKI
HUOLTO
ESPOO SUOMENOJA 0400 574444
www.tgboats.fi
ASENNUSTYÖ
LANDEN OY
Puh. 0400-536682
27 KILPAVENEILY
Viralliset SM-pisteet 2011
OFF 3C - Kuljettajat
1 Marcus Johnsson
2 Ilkka Landen
3 Johan Rehn
4 Ari Nurminen
5 Kari Kaksonen
OFF 3C - Navigaattorit
1 Tomas Holmström
2 Jussi Myllymäki
3 Lauri Lampén
4 Edvard Duncker
5 Esa Nurminen
6 Esa Luukkonen
7 Nanna Kaksonen
8 Henri Kaukovalta
Potkuri -67
Salon Pursiseura
Potkuri -67
Finnish Offshore Club
KKOR
UKI 1
UKI 2
15
12
10
8
15
12
15
12
10
10
15
12
10
8
15
12
10
0
Kotka
EDOR 1
EDOR 2
YHT.
(15)
(0)
15
(0)
10
(0)
15
12
90
75
52
36
12
12
Finnish Offshore Club
Potkuri -67
Salon Pursiseura
Potkuri -67
Potkuri -67
Finnish Offshore Club
12
15
10
8
15
12
15
12
10
10
15
12
15
12
10
10
15
(0)
Kotkan Moottoriveneseura
Finnish Offshore Club
8
Finnish Offshore Club
KKOR
UKI 1
UKI 2
OFF 3B - Navigaattorit
1 Juha Pirhonen
2 Kauko Kaartinen
3 Laila Tupakka
4 Mika Rikkonen
5 Leo Häkkinen
6 Ari-Pekka Anttila
7 Harri Luukila
8 Akseli Oinonen
9 Ville Ulmanen
10 Tomi Valkonen
11 Esa Luukkonen
Porvoon Moottorivenekerho
Imatran Venekerho
Finnish Offshore Club
Finnish Offshore Club
Imatran Venekerho
Porvoon Moottorivenekerho
15
10
12
(0)
0
0
V150 - Navigaattorit
1 Juha-Matti Valmunen
2 Niko Repo
3 Jan Willamo
4 Peter Sundström
5 Aki Paulin
6 Juho-Matti Manninen
7 Georg Nyberg
8 Ari-Pekka Anttila
8 Esa Nurminen
10 Tobias Nevalainen
28 KILPAVENEILY
(12)
15
10
(0)
8
6
Saimaa1 Saimaa2
12
15
10
6
8
0
15
0
10
12
12
Kotka
12
15
10
8
0
6
15
(0)
(0)
12
0
EDOR 1
EDOR 2
15
(0)
12
10
12
10
8
6
15
Finnish Offshore Club
Porvoon Moottorivenekerho
8
0
Potkuri -67
Porvoon Moottorivenekerho
15
Imatran Venekerho
Finnish Offshore Club
Finnish Offshore Club
Imatran Venekerho
12
(0)
0
15
10
(6)
12
8
Porvoon Moottorivenekerho
12
15
10
(0)
8
6
12
15
10
6
12
15
10
8
0
6
8
0
15
0
(0)
12
(0)
12
10
15
Imatran Venekerho
Porvoon Moottorivenekerho
10
8
Imatran Venekerho
Kotkan Moottoriveneseura
0
Uudenkaupungin Purjehdusseura
Porvoon Moottorivenekerho
Porvoon Moottorivenekerho
Inkoon Venekerho
Porvoon Moottorivenekerho
Porvoon Moottorivenekerho
Porvoon Moottorivenekerho
(0)
15
8
6
10
12
UKI 1
UKI 2
15
12
0
10
(10)
12
15
8
8
0
Saimaa1 Saimaa2
12
10
15
12
15
0
8
10
Uudenkaupungin Purjehdusseura
Porvoon Moottorivenekerho
Inkoon Venekerho
Aurinkolahden Venekerho
Veneurheilijat
(0)
15
8
10
12
(10)
12
15
8
0
12
10
15
12
15
(0)
6
84
77
64
56
24
18
15
8
0
81
67
64
56
31
18
15
10
8
8
0
EDOR 2
YHT.
12
(8)
15
10
0
6
8
12
10
12
15
5
8
6
76
71
60
47
40
36
27
0
15
10
0
6
12
10
12
15
5
6
76
71
60
47
36
27
18
8
8
6
12
(8)
10
15
10
8
8
Finnish Offshore Club
YHT.
EDOR 1
0
Porvoon Moottorivenekerho
Porvoon Moottorivenekerho
15
12
0
10
8
75
75
30
30
28
22
12
8
Kotka
15
0
8
Porvoon Moottorivenekerho
0
0
10
Porvoon Moottorivenekerho
Porvoon Moottorivenekerho
12
10
8
6
15
Finnish Offshore Club
KKOR
V150 - Kuljettajat
1 Risto Lindström
2 Tom Vuorihovi
3 Dennis Westerholm
4 Joakim Nyberg
5 Jaije Hägglund
6 Niilo Seliö
7 Rolf Hägglund
8 Jyrki Perokorpi
15
10
(6)
12
8
(0)
15
0
S
20 M
11
OFF 3B - Kuljettajat
1 Seppo Reinikainen
2 Tapio Tiihonen
3 Sulho Lind
4 Teemu Suikka
5 Jyrki Tikka
6 Jyrki Perokorpi
7 Ari Luukila
8 Tommy Olin
9 Lauri Lampén
Saimaa1 Saimaa2
SM 2011 Pisteet
12.9.2011
Luokka SJ15
Kilpailija
Sara Pakalen
Max Blomberg
Kalle Viippo
Mika Virnala
Jasmine Ahonvala
Tino Seppälä
Linda Saari
Benjamin Vuorihovi
Emma Into
Sampsa Vaarala
Riku Virtanen
Joona Tikka
Roope Styf
Lehtonen Tuukka
Seura Nro
Junnu Race, Imatra
VeNu
97
10
PoMo
10
15
FVSR
95
0
TVS
16
12
ImVK
75
5
ImVK
99
8
TVS
76
4
PoMo
7
3
VeNu
2
0
ImVK
20
2
SP
96
6
ImVK
68
1
ImVK
9
Hirve
4
Vuoksi Race 2011 Race Hirvensalmi
12
12
10
10
15
15
8
4
3
8
6
3
5
2
1
6
5
5
4
0
2
0
SM 2011 Pisteet
Race Förby Yhteensä
10
44
8
43
12
42
15
39
6
22
2
19
5
16
4
14
3
13
1
7
6
0
4
0
0
0
0
1
0
SM Sija
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
12.9.2011
SJ15 CUP
Kilpailija
Sara Pakalen
Emma Into
Seura Junnu Race, Imatra
VenU
10
VenU
0
Pisteet yht. SM pisteet Vuoksi Race 2011
8
12
10
5
Mika Virnala
Linda Saari
TVS
TVS
12
4
16
8
5
13
4
2
6
15
5
20
47
2
Max Blomberg
Benjamin Vuorihovi
PoMo
PoMo
15
3
18
15
10
1
11
10
10
6
16
12
8
4
12
10
47
3
Jasmine Ahonvala
Tino Seppälä
Sampsa Vaarala
Joona Tikka
ImVK
ImVK
ImVK
ImVK
5
8
2
1
13
10
3
6
4
2
10
8
8
3
0
1
11
10
6
2
1
0
8
8
36
4
12
Pisteet yht. SM pisteet Race Förby Pisteet yht. SM pisteet Yhteensä
17
15
10
13
12
50
3
8
15
S
20 M
11
12
Pisteet yht. SM pisteet Race Hirvensalmi
17
15
12
5
SM 2011 Pisteet
SM Sija
1
12.9.2011
Luokka T400S
Kilpailija
Anton Nyholm
Juha Fiskari
Tuukka Lehtonen
Riku Virtanen
Petteri Viippo
Patrick Klint
Magnus Sederholm
Hanna Vienonen
Seura Nro Junnu Race, Imatra
PoMo
19
VeNu
2
HirVe
4
SP
96
FVSR
10
TVS
3
PoMo
20
TVS
15
Vuoksi Race 2011 Race Hirvensalmi
15
15
5
12
12
8
8
10
10
6
6
5
3
4
4
3
SM 2010 Pisteet
Race Förby Yhteensä
15
45
12
29
8
28
10
28
5
21
4
15
6
13
3
10
SM Sija
1
2
3
4
5
6
7
8
12.9.2011
Luokka O250
Kilpailija
Pertti Virnala
Jari Ahonvala
Riku Lehtonen
Sami Reinikainen
Patrik Klint
Seura Nro Junnu Race, Imatra
TVS
2
ImVK
21
HirVe
4
PoMo
69
TVS
21
Vuoksi Race 2011 Race Hirvensalmi
15
10
12
0
Race Förby Yhteensä
15
30
12
22
0
12
10
10
0
SM Sija
1
2
3
4
5
Kuvat: Ari ja Satu Nurminen, Dick Lundmark,
Kim Sjödahl, Jaije Hägglund
29 KILPAVENEILY
MYYDÄÄN MYYDÄÄN MYYDÄÄN MYYDÄÄN MYYDÄÄN
Urheiluvene 5,3x1,85 ja Johnsson 60 hv. Vene sopii vaikka
V50 luokkaan.
Hinta 4000€. Pyydä lisää kuvia tili@uusikaupunki.fi tai
0500 716 015/ Timo
Speedrace SJ-15 luokkaan. Moottori Mariner 15hv sähköstartilla,
vm. 2003. Sähkökäynnistyksen ansiosta junnu saa itse moottorin
käymään, joten sopii hyvin 8…12 -vuotiaalle aloittelevalle kilpailijalle.
Hinta 2000€. tili@uusikaupunki.fi tai 0500 716 015/ Timo
Myydään Argo Cat kilpa- tai huvikäyttöön. Argo vuosimallia 2007
ja moottori Yamaha 90 täysin remontoitu 2011. Veneellä saavutettu
useita arvokilpailumitaleja Off 3B-luokassa.
- MM pronssia ja SM pronssia 2008, EM hopeaa ja SM kultaa 2010
Vene ja moottori täysin valmiina kilpailu tai huvikäyttöön.
Hinta 8500 euroa
Vene ilman moottoria 5200 €.
Jyrki [email protected] P.040 765 3563
Täydellinen T400s kalusto. Omavalmiste vene ja Yamaha 20 +
potkureita. Kalustolla voitettu Suomen mestaruus 2009, 2010 ja
2011.
Yht. Bengt Nyholm 0400 567453
T400s kalusto. Stopper + Yamaha 20.
Vene voidaan myös myydä erikseen.
Yht. Bengt Nyholm 0400 567453
Vene: Seaflyer valmistettu 1999, moottori: Selva 405 XSR
2 cleaver potkuria, traileri
Voitettu 2xMaailman mestaruus.
Hinta paketilla 4000€ myydään myös erikseen.
Lisätietoja voi kysellä.
[email protected]
tai 0407293587
V-150 luokan Thunder Hawk (pelkkä vene) 3500€
Myös Evinrude 150 XP -89 (kanssa) 6500€
Puh. 040-9622 707 / Jaije Hägglund
Uusi runkovalmis Aero 21
Sopii V 150 ja V 300 luokkiin
Mukana laminoitu trimmitankki
Puh. 040-9622 707
30 KILPAVENEILY
MYYDÄÄN MYYDÄÄN MYYDÄÄN MYYDÄÄN MYYDÄÄN MYYD
Frode 21
Uusi hydrauliohjaus, täydellinen varustus
Valmis vene V-150 luokkaan, ilman konetta H: 6700 €
Moottorin Mercury Optimax 150 -05 kanssa H: 15000 €
Puh. 040-9622 707
OWM 22 ja OMC 150 hv valmis paketti V150 luokkaan. Hydraaliohjaus, jalkakaasu, polttoainetankki, ym.
Hinta: 5.000 € Puh: 0500-972909
Puufiskari vm. -69, pituus 9,65 leveys 2,70 mänty/mahonki.
Moottori Volvo Penta D2-75 vm. 2007, ajettu 275 h, jääkaappi,
lämmitin Ebersprächer D4, aurinkopaneeli, tutka, plotteri, kemiallinen wc, kaasuliesi.
Hinta 30.000 €
Georg Nyberg puh. 050-5670 156
jojje.nyberg@elisanet.fi
Tintorera 20 –00, Mariner Optimax 135 –99. Täydellinen paketti V 150
luokkaan, hydraaliohjaus, CMC mekaaninen hissi, trimmitankki, cleaver
potkuri, ym.
Hp: 11.000 € Puh: 040-9622707 / Jaije
B 24, Volvo Penta 5,7 gxi.
Täysin valmis paketti V 24 tai V 300 luokkiin, trailerin kanssa.
H: 33.000 €
Puh: 040-7298204 / Peter Wentzel
Hamariina 385 –74 avovene. Suositus max 20 hv. kone ja 5 henk.
Kelluu vedellä täyttyneenä.
Hp: 450 €
Puh: 040-9622707
31 KILPAVENEILY
����������
����������������
����������� ���������������� ��������������� ������������� ��� ������������������ �����������
��������������������������������������������������������
�����������������������������������������������
������������������������������������������������������������������������
������������� ��� ���������� ��� ������ ������ ����������������� ������� ��������
�������������� ��� �������������� ���������� ����������������� ����������� ��� ������ ���
������������������������������������������
��������� ����� �������� �������������� ��� ���������� �������������� ����� ���������
��������� ����������� ��� ������� ������� �������� �������������� ������ �������
���������������������
������������������������������
����������������������������