docPDF - Helsingin Suomi
download 
Report Transcription
PDF - Helsingin Suomi
SUOM PU LA FINLANDIA–POLSKA 2012–2013 Suomi–Puola Yhdistysten Liitto ry PääKirjoitus Euroopan rajaseutuja – menneisyyttä ja pala nykyisyyttä Lehtemme mennessä painoon ystävyysseurojen valtionapu on jälleen kerran vaakalaudalla. Valtiovarainministeriö on esittänyt ystävyysseuratuen huomattavaa supistamista vuoden 2013 tulo- ja menoarviossa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta. Eikö kansalaisjärjestöjen vapaaehtoistyön arvostuksen tulisi näkyä myös rahallisena tukena? Jos arvostusta on. Toivottavasti kohtaamme ensi vuonnakin, hyvä lukija. Varsovassa taas punnitaan Suomitalojen kohtaloa. Loputkin Suomen aikoinaan sotakorvauksina Neuvostoliitolle toimittamista taloista ovat purku-uhan alla. ”Rintamamiestaloissa” asuivat alun perin Kulttuuripalatsin rakentajat. Nyt arvoalueella sijaitsevaa Jazdówin puutarhakylää puolustamaan on syntynyt kansalaisliike. Yksi mökeistä on jäänyt parlamentin kylkeen kuin symboliksi monista maitamme yhdistävistä historiallisista siteistä. Historian kautta voi nykyihminenkin tehdä suuria löytöjä. Tekstiilitaiteilija löysi yllättäen Beskidien kupeesta sukunsa säikeitä 200 vuoden takaa. Palat loksahtivat kohdalleen, ja samalla ehkä selvisi kangaspuiden outo vetovoima. Haluan lämpimästi kiittää lehden synnyttämiseen osallistuneita talkoolaisia. Jälleen on ikuistettu pala mennyttä ja voidaan myös syventyä nykyhetkeen. Päivi Erola Vastaava päätoimittaja [email protected] Tässä lehdessä 4 Suurlähettiläs Jari Vilén painottaa yhteistyötä eri aloilla ja tasoilla 5 Puola-suhteet veivät Astrid Thorsin eduskunnan ystävyysryhmän johtoon 6 Puolalaisen komediaelokuvan lyhyt historia? 7 Elokuvasihteerin terveiset Lyhytelokuvan aaltoja Helsingissä 8 Trumpetisti Tomasz Stańkolle Suomi on kuin toinen kotimaa 14 Witold Lutosławski 100 vuotta 15 Matkakirja vei rautaverhon taakse 8 16 Vieraana Bialowieżan ikimetsässä 17 Matkavinkkejä 21 Konsonantteja selättämässä 10 Varsovan Suomi-talot uhattuina 12 Puolan talous lännen tiellä 18 Tekstiilitaiteilija löysi juuriaan Puolasta 28 Kresy – Puolan menetetty itä 40 Lechistä Romet Mińskiin 22 Merkintöjä lukupiiristä 23 Wisława 24 Halina Poświatowska 25 Runoja sydämen varjosta 26 Uuden kuvittajasukupolven esiinmarssi 27 Julisteet vetivät Puolaan 30 Mennyttä, olevaa, jatkuvaa 32 Puolalainen kirjallisuus ja Kresy 34 Chart Polski – aatelisten rotu Puolasta 36 Hyvinvointivaltio on nyt puolalaisille läheinen 37 Irena Dziewońska Suomen-ystävä jo 50 vuotta 39 Janusz Korczak 42 Lehtimiehestä kääntäjäksi ja suomen opettajaksi 44 Vanhan Gdanskin makuja Vodkabaarien paluu 45 Puhunko samppanjaa vai Spumantea? 46 Talviperinteitä Puolasta 47 Sienestys vuosisatoja verissä Kuin sieniä sateella YHDISTYKSET 48 Porvoo 49 Vantaa 50 Tampere 51 Kajaani 52 Lahti 53 Helsinki 54 Adamismia 55 70 vuotta juutalaisten tuhosta Uskollisuudesta ja uskottomuudesta Suomi–Puola Yhdistysten Liitto ry Suomi–Puola Finlandia–Polska Toimisto Porvoonkatu 37 A 00520 Helsinki Ulkoasu ja taitto Ville Helttula Julkaisija Suomi–Puola Yhdistysten Liitto ry Ilmoitushinnat ja mediakortti www.suomi-puola.fi Trumpetisti Tomasz Stańkolle Suomi on kuin toinen kotimaa [email protected] Päätoimittaja / toimitus Päivi Erola [email protected] Puheenjohtaja Marjukka Mäyry [email protected] Toimitusneuvosto Outi Aaltonen,Marjukka Mäyry, Kalevi Saarinen, Merja Åkerlind, Päivi Erola www.suomi-puola.fi Kirjapaino SLY-Lehtipainot Oy Kirjapaino Uusimaa Painos 4 500 kpl Kansikuva Kasia Walentynowicz: Pani na domkach Kasia Walentynowicz Kuvittaja ja graafinen suunnittelija. Taiteen maisteri. Opiskellut graafista suunnittelua Varsovan kuvataideakatemiassa sekä muotisuunnittelua Varsovan kansainvälisessä vaate- ja muotisuunnittelukoulussa. Kuvituksia ja sarjakuvia lehdissä. Osallistunut useisiin kuvitusnäyttelyihin. www.kasiawalentynowicz.com Liittymällä paikallisen Suomi–Puola-yhdistyksen jäseneksi saat lehden postitettuna kotiisi ja samalla tuet ystävyystyötä. Paikallisyhdistysten yhteystiedot sivustolla www.suomi-puola.fi. Suurlähettiläs Vilén painottaa yhteistyötä eri aloilla ja tasoilla Haastattelu: Jukka Kiljunen, kuva: Suomen suurlähetystö/Lena Galińska Suomen etu on pyrkiä lisäämään yhteistyötä Puolan kanssa kaikin tavoin, koska arviomme mukaan Puolasta tulee jatkossa yksi keskeisistä EU-valtioista ja koska jaamme Puolan kanssa samat arvot EU:n kehittämisessä. Näin luonnehtii maidemme suhteiden dynamiikkaa Jari Vilén otettuaan suurlähettilään tehtävänsä vastaan Varsovassa syyskuussa 2012. Vakooja vai näyttelijä? Suurlähettiläs Vilén naureskelee, että diplomaatin työtä on verrattu sekä vakoojan että näyttelijän työhön. Itselleen hän ei ota kumpaakaan roolia, vaan haluaa olla ”tarinankertoja”. Varsovan-edustuston voimavaroja valjastetaan entistä enemmän Suomen menestystarinan kertomiseen eli maamme tunnetuksi tekemiseen Puolassa. –Suomen saavutuksia ja mahdollisuuksia ei edelleenkään tunneta Puolassa yhtä hyvin kuin muiden pohjoismaiden. Tässä tunnettuuskilpailussa olemme vasta takasuoralla, kun naapurit ovat jo maalissa. Suurlähettiläs Vilén haluaa tuoda esiin koko kuvan suomalaisesta yhteiskunnasta, siitä, miten köyhä ja takapajuinen maa on uhrauksien kautta taistellut ja säilyttänyt itsenäisyytensä, jälleenrakentanut yhteiskuntansa ja noussut yhdeksi Euroopan ja maailman vauraimmista maista. Olemme kaikilla mittareilla mallimaa maailmassa niin koulutuksen, tasa-arvon, onnellisuuden kuin vaikkapa tuloerojen pienuuden suhteen. Ystävyyskunnat ja -seurat Suomen pyrkimys suhteiden ja yhteistyön tehostamiseen ja laajentamiseen Puolan kanssa ei tietenkään koske vain vakiintunutta toimintaa EU:n elimissä, muissa monenkeskisissä rakenteissa tai kahdenvälisenä valtiotasolla tai erilaisten instituutioiden ja talouselämän kesken. Tärkeänä käytännön toiminnan voimavarana nousevat esiin parikymmentä solmittua ystävyyskuntasuhdetta. Niitä elvytetään tapauksissa, joissa vuorovaikutus on hiipunut. –Syynä alussa aktiivisenkin ja monipuolisen ystävyyskuntasuhteen hiipumiseen ovat useimmiten henkilövaihdokset päättävissä asemissa toisella puolella tai molemmilla. Seuraajilla ei ole enää ollut kannustiminaan samoja henkilökohtaisia kokemuksia Suomen ja Puolan ystävyyskuntatoiminnan antoisuudesta ja molemminpuolisista hyödyistä. 4 suomi–puola 2012–2013 Puola-suhteet veivät Astrid Thorsin eduskunnan ystävyysryhmän johtoon Eduskunnan Puolan ystävyysryhmän puheenjohtaja Astrid Thors toimii ryhmän puheenjohtajana vasta ensimmäistä vuottaan. Itse ryhmällä on kuitenkin pitkät perinteet. Vilénin mukaan käyttämättömiä mahdollisuuksia on muuallakin kuin talouselämässä. –Vaikka Suomi-kuva puolalaisten keskuudessa on myönteinen, maamme tunnettuuden lisäämisessä on paljon tehtävää. Puola-suhteiden vahvistaminen noudattaa Suomen hallituksen linjausta. Pääministerit Jyrki Katainen ja Donald Tusk allekirjoittivat joulukuussa 2011 maidemme välisen kumppanuussopimuksen. Tämä sopimus on ns. elävä asiakirja, johon voi tehdä lisäyksiä ja muutoksia. Siksi sopimus antaa hyvän raamin yhteistyön kehittämiselle. Sopimuksen puitteissa toteutui 10. lokakuuta 2012 pääministeri Tuskin työvierailu Suomessa. Samalla sovittiin jo pääministeri Kataisen vastavierailu Puolaan keväällä 2013. Suurlähettiläs Jari Vilén ja hänen puolisonsa Éva Sőregi-Vilén siirtyivät uuteen asemapaikkaansa suoraan Budapestista. Varsovaan saapui myös kaksivuotias Kuci-kissa. Kokonaan uusien suomalais-puolalaisten kuntaparien syntymistä on myös tarkoitus tukea. Tässäkin suurlähettiläs Vilén lupaa olla puhemiehenä ja ”kätilönä” ja tarjota Varsovan lähetystön kaiken tuen. Suurlähettiläs Vilén lisää partnereihin vielä kunta- ja maakuntaliittotason eri elimet. Myös tässä yhteydessä voidaan puhua ”Alueiden Euroopasta”. Vilénhän toimi poliittisen uransa alkupuolella Lapin liiton maakuntasihteerinä. Puolassa on vuonna 2012 vain kaksi Suomen kunniakonsulia. Heidänkin määräänsä on Jari Vilénin mukaan tarkoitus lisätä. Erittäin tärkeä yhteistyökumppani ja tuki tunnettuuden lisäämisessä on Puola–Suomi-yhdistys eli Towarzystwo Polska-Finlandia paikallisosastoineen. Sama koskee sen suomalaista vastaparia Suomi–Puola Yhdistysten Liittoa. Jo ensimmäisinä viikkoinaan suurlähettiläs Vilén ehti vierailla tutustumassa muutamien paikkakuntien Suomiaktiiveihin ja heidän toimintaansa. Samalla tutustumisohjelmassa on ollut myös ystävyyskaupunkeja. Tässäkin tulee esiin ns. kolmas sektori eli vapaaehtoisten kansalaistoiminta. Suurlähettiläs Vilén yhtyy täysin ajatukseen, että vasta henkilökohtaiset kontaktit, aktiivit yksityishenkilöinä ja heidän kiinnostuksensa vastapuolen maata kohtaan antavat tarpeellisen syvyyden kaikelle virallisellekin yhteistyölle ja vuorovaikutukselle. Jari Vilén - Suomen suurlähettiläs Puolassa syyskuusta 2012 - Suomen suurlähettiläs Unkarissa 2007–2012 - Kokoomuksen kansanedustaja 1999–2007: suuren valiokunnan pj. 2004–2007, ulkoasiainvaliokunnan ja hallintovaliokunnan jäsen 2003–2007 - Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Lipponen II-hallituksessa 2002–2003 - Maakuntasihteeri Lapin liitossa 1995–1999 - Jäsenyyksiä ja puheenjohtajuuksia EU:n ja Pohjoismaiden neuvoston elimissä ja ryhmissä - Kasvatustieteiden maisteri, Oulun yliopisto, 1990 - Syntynyt Kemissä 1964 Eduskunnassa on etenkin Euroopan valtioiden ystävyysryhmiä. Puolan ryhmän jäsenille tarjoutuu mahdollisuuksia tutustua Puolaan yhteiskuntaan, talouteen ja kulttuuriin. Toiminnan tärkein osa on kuitenkin pitää yhteyttä ja seurata Puolan poliittista tilannetta esimerkiksi tapaamalla kollegoja sejmissä ja sejmistä. Thors oli valmis ryhtymään vetovastuuseen, koska Puola on hänen mielestään tärkeä yhteistyökumppani Itämeren rannikolla. – Suomea ja Puolaa yhdistää yhteinen meri, ja meillä on myös paljon yhteisiä asioita hoidettavana EU:n puitteissa. Thorsin mukaan juuri nyt tavoitteemme esimerkiksi EU:n monivuotisen budjetin osalta ovat kuitenkin hieman erilaiset, koska Suomi on yksi rikkaimmista EU-maista ja Puola vielä jonkin aikaa saajapuolella. EU-rahoituksen turvin voimme kuitenkin edistää yhteisiä päämääriä. Kiertokulkuajattelu kiertämään EU:n Itämeri-strategia on saanut täsmällisempiä muotoja ja antaa selkänojaa yhteistyölle. Suomessa painotamme ehkä enemmän ympäristöasioita ja Puola enemmän niinsanottua infrastruktuuria. Parlamenttien yhteistyöryhmillä on runsaasti tehtäviä saada puolin ja toisin ymmärrystä toisen pyrkimyksille. – Vaikka me Suomessa vähentäisimme huomattavasti omia ravinnepäästöjämme, emme vielä saavuta veden hyvää laatua, ellei ravinteiden kierrätys onnistu, kun Puolan maatalous modernisoituu ja siellä ruvetaan käyttämään enemmän lannoitteita. Missä suomalaisyritykset? Merkillepantavaa on, ettei Puolassa ole ollut taantumaa yhtenäkään vuotena viime vuosien talouskriisin aikana. Talous kasvoi myös nykykriisin synkimpinä vuosina, kuten 2008. Samaan aikaan Puola onnistui panemaan toimeen EU-projekteja. Maa osasi käyttää hyvin EU:lta saamansa tukirahat ja pystyi modernisoimaan monta talouden sektoria. Tätä modernisaatiota Thors on osittain nähnyt vieraillessaan Łódzissa, Krakovassa, Gdanskissa ja Varsovassa. Thors harmittelee, että useammat suomalaiset yritykset eivät ole riittävästi lähteneet tavoittelemaan alati kasvavia Puolan markkinoita. Astrid Thorsin mielenkiinto Krakovaan on peräisin hänen veljeltään. Holger Thors on lahjoittanut siskolleen yhden Wavelin nuken. Voitte arvata, minkä! Thors edusti Suomea Demokratioiden allianssin juhlakokouksessa Krakovassa muutama vuosi sitten. Silloin kaupunkiin olivat kokoontuneet myös kaikki vielä elossa olleet henkilöt, jotka johdattivat Puolan demokratian tielle Berliinin muurin kaaduttua. Yhdeksi elämänsä tunnepitoisimmaksi hetkeksi määrittelee Thors toukuisen päivän vuonna 2004. Lech Wałęsa seisoi melkein Thorsin vieressä Strasbourgissa parlamentin edessä, kun Gdanskissa tehtyihin lipputankoihin nousivat kymmenen EU:n uuden jäsenvaltion liput. EDUSKUNNAN PUOLA-YSTÄVYYSRYHMÄ Astrid Thors (r ), puheenjohtaja (Helsinki) Thors toivoisi Suomen pystyvän viemään Puolaan niinsanottua kiertokulkuajattelua. Vielä muutama vuosi sitten kiertokulkuajattelua ei ollut Suomen maataloudessa, mutta pääministeri Matti Vanhanen lupasi ensimmäisessä Baltic Sea Action Summitissa kolmisen vuotta sitten, että kehitämme tätä yhteistyötä. Arto Satonen (kok), varapuheenjohtaja (Sastamala) Myös yksityisestä aloitteesta syntynyt yhteistyö kaupunkien ravinnekuormituksen vähentämiseksi on edennyt huomattavasti. Pirkko Ruohonen-Lerner (ps), (Porvoo) Sauli Ahvenjärvi (kd), (Rauma) Katri Komi (kesk), (Joroinen) Markus Mustajärvi (Vasenryhmä), (Kemijärvi) Matti Saarinen (sd), (Lohja) “Suomea ja Puolaa yhdistää yhteinen meri...” suomi–puola 2012–2013 5 Puolalaisen komediaelokuvan lyhyt historia? Teksti: Jarno Hänninen kuva: Robert Pałka/Van Worden Puolalainen elokuva mielletään yleisluonteeltaan usein kovin vakavaksi. Pikaisesti katsottuna näyttääkin, että keskeisiä aihepiirejä ovat erityisesti etiikka, historia ja politiikka – esimerkkeinä vaikkapa Andrzej Wajdan, Krzysztof Kieślowskin ja Jerzy Skolimowskin elokuvat. Miljoonien Elokuvasihteerin terveiset ruutujen urakka Aikoina, jolloin kulttuuritapahtumien rahoituksesta tingitään ja julkisen palvelun media näyttää yhä harvemmin niin sanottujen pienten maiden elokuvia, on harvinainen ilo kirjoittaa hyvistä asioista. Yksi syy juhlia on Puolan elokuvaviikkojen 33-vuotinen historia ja toinen se, että syksyn 2012 tapahtuma oli poikkeuksellinen. Suomi–Puola Yhdistysten Liitto toteutti yhteistyössä Kansallisen audiovisuaalisen arkiston (KAVA) sekä Puolan suurlähetystön kanssa kauan toivotun puolalaisen elokuvan historiallisen retrospektiivin. Edellisestä oli kulunut yli kymmenen vuotta. Vanhasta uutta Sinkkuelämää puolalaisittain. Tomasz Koneckin ohjaama Lejdis (2008) on viime vuosien katsotuin puolalainen komedia. Se keräsi elokuvateattereissa yli 2,5 miljoonaa katsojaa. Puolalaisella komediaelokuvalla on kuitenkin ollut kolme selkeää kukoistuskautta: 1930-luvulla, 1960-luvulla ja tuorein 2000-luvulla. Elokuva on kallis ilmaisumuoto. Ei siis liene yllätys, että kaikkien kolmen kukoistuskauden taustalta löytyvät vahvat taloudelliset syyt. Laman ikeessä musiikkia Siirtyminen mykkäelokuvasta äänielokuvaan 1930-luvulla kolminkertaisti elokuvien valmistuskustannukset. Kannattavimmiksi muodostuivat etenkin musiikkipitoiset, nykyaikaan sijoittuvat komediat, joita laman alla elävät ihmiset kävivät mielellään katsomassa. Suosio ei kuitenkaan jatkunut kovin pitkään. Ilmapiirin kiristyessä vuosikymmenen lopulla patrioottiset melodraamat nousivat kiistattomiksi suosikeiksi. Ensimmäinen sodanjälkeinen komedia, Leonard Buczkowskin Aarre (Skarb), sai ensi-iltansa helmikuussa 1949. Aarteen metsästämisen ja asunto-ongelmien ympärille rakentunut elokuva oli suuri menestys. Uutta komedioiden sarjaa se ei kuitenkaan aloittanut. Jo marraskuussa elokuvan vallitsevaksi dogmiksi julistettiin sosialistinen realismi. Niinpä seuraava komedia valmistui vasta 1953. 6 suomi–puola 2012–2013 Viihdettä ideologian rinnalle Elokuvantekijät pääsivät osallisiksi elokuvan tuotosta uuden lain ansiosta 1958. Aiemmin tuotto oli mennyt kansallistettua elokuvaa pyörittävän Film Polskin kassaan. Uusi laki johti tuotantokustannusten karsimiseen ja lopulta jopa jonkinlaisen b-elokuvien sarjan ilmestymiseen. Komedian nousun ainekset olivat kasassa, kun 1960 ilmoitettiin ideologisten ja kasvattavien elokuvien rinnalle tarvittavan myös viihdettä. Kokonaistuotannossa ei buumi kuitenkaan ollut erityisen näkyvä Esimerkiksi huippuvuonna 1966 reilu 40 prosenttia kokonaistuotannosta oli komedioita, kun taas 1935 niiden osuus oli yli 80 prosenttia. Vuoden 1968 kuohunnan jälkimainingeissa elokuvan kaupallistumista kritisoitiin ja elokuvantekijöiden oikeuksia rajoitettiin. Keskimmäinen kukoistuskausi tuli tiensä päähän. Seksimission hurmaa Toki komedioita tehtiin 1968 jälkeenkin. Monet puolalaisen komedian klassikot ovat 1970- ja 1980-luvulta: Marek Piwowskin satiirinen Risteily (Rejs,1970), Stanisław Barejan kommunismin absurdiudelle irvistelevä Nalle (Miś, 1980) ja Puolan kaikkien aikojen katsotuin komedia, yli 11 miljoonaa katsojaa kerännyt Juliusz Machulskin Seksimissio (Seksmisja, 1984). Kokonaistuotannossa komediat nousivat merkittäväksi uudelleen vasta 2000-luvulla. Juliusz Machulskin puolalaisia rikoselokuvia parodioivan Kilerin (Kiler, 1997) menestys sai aikaan varsinaisen rikoskomedioiden tulvan. Seuraavana suunnannäyttäjänä toimi Ryszard Zatorskin romanttinen komedia Ei koskaan (Nigdy w życiu, 2004). Romanttiset komediat käytännössä hallitsivat katsotuimpien kotimaisten elokuvien listaa Puolassa 2006–2011. Huippuvuonna 2010 puolet kokonaistuotannosta on laskettavissa komedioiksi. Vuosi 2012 näyttää sen sijaan jääneen draaman vuodeksi. Komedioiden määrä kokonaistuotannossa on pudonnut jo noin 16 prosenttiin, eikä kymmenen katsotuimman puolalaisen elokuvan joukossa ole kuin kaksi komediaa. Puolalainen elokuva ei siis ole pelkästään vakavaa draamaa, vaan joukkoon mahtuu paljon komedioita. Toivottavasti saamme Suomessakin jossain vaiheessa nähtäväksi puolalaisia komedioita, jotta kuva maan elokuvasta ei jäisi liian yksipuoliseksi. Kirjoittaja on filosofian maisteri, joka opiskelee Puolan kansallisessa elokuvakoulussa Łódźissa. Puolan kansallisen elokuva-arkiston Filmoteka Narodowan sekä KAVAn kokoelmista löytyi 14 elokuvaa Puolan elokuvahistorian eri aikakausilta. Joidenkin elokuvien esityksen mahdollisti elokuvan digitaalinen rekonstruointi. Lyhyesti sanottuna filmikopio skannataan ruutu ruudulta tietokoneelle. Joskus tämä riittää, mutta jos filmi on ehtinyt kärsiä ajasta tai käytöstä, seuraa kuvan korjaus. Menetelmä vie aikaa, sillä yksi elokuva sisältää keskimäärin useita satoja tuhansia ruutuja ja jokainen työstetään erikseen. Puolassa rekonstruointia hallinnoi Filmoteka Narodowa, jonka kokoelmissa on noin 1 700 puolalaista elokuvaa. Tähän mennessä niistä on digitalisoitu noin 30. Filmoteka Narodowan omat asiantuntijat rekonstruoivat ennen toista maailmansotaa valmistuneet elokuvat. Sodan jälkeisten elokuvien kohdalla kyseeseen tulee myös Filmoteka Narodowan valitsema yhtiö. Syksyn ohjelmistosta Andrzej Wajdan Tuhkaa ja timanttia (1958) sekä Krzysztof Zanussin Suojavärit (1977) nähtiin digitaalisesti rekonstruoituina kopioina. Ohjaajat olivat tiiviisti prosessissa mukana varmistamassa, että lopullinen tulos on mahdollisimman lähellä alkuperäistä versiota. Vanhemmista klassikoista valmistuu lähiaikoina versio Ryszard Ordyńskin Pan Tadeusz -elokuvasta (1928) sekä Henryk Szaron elokuvasta Zew morza (1927). Moni muu on työn alla. Kira Jääskeläinen Katse tulevaisuuteen Miksi vanhojen elokuvien digitalisointi on tärkeää? Filmoteka Narodowan johtaja, professori Tadeusz Kowalski korosti Gdynian elokuvafestivaaleilla keväällä 2012, että arkiston tehtävä on työskennellä tulevaisuuden eteen. –Joskus tämä tulevaisuus voi olla hyvinkin kaukana. Siksi pyrimme käyttämään uusinta teknologiaa, niin pitkälle kuin mahdollista vanhoja formaatteja ja käsiimme uskottuja filmejä kunnioittaen. Internet on hyväntekijä ja sitä on hyödynnettävä. –Arkiston täytyy olla käytössä myös nyky-yhteiskunnassa. ”Kuolleiden kokoelmien” säilytys ei meitä kiinnosta. Siksi olemme aloittaneet myös elokuviin liittyvien valokuvien digitalisoinnin, ja seuraavaksi otamme käsittelyyn elokuvajulisteet. Me katsojat voimme vain olla kiitollisia, sillä digitalisointi mahdollistaa tulevaisuudessa yhä useamman puolalaisen klassikon esittämisen myös Suomessa. Lyhytelokuvan aaltoja Helsingissä Puolalaisen lyhytelokuvan festivaali Short Waves leviää jo 48 kaupunkiin. Helsingin lisäksi festivaalin kotikenttänä on 34 puolalaista sekä 13 ulkomaista kaupunkia, muun muassa Belgrad, Berliini, Dublin, Lontoo, Műnchen, Porto ja Praha. Huhtikuussa 2012 esitettiin Euroopan komission Suomen-edustuston tiloissa kymmenen puolalaista lyhytelokuvaa: kertomuksia, dokumentteja, animaatioita, videotaideteoksia. Katarzyna Kijekin ja Przemysław Adamskin Noise (Melu) äänestettiin ylivoimaisin äänin Short Wavesin kuningattareksi; se sai 3 000 yleisöäänestä kolmasosan. Seitsenminuuttisen animaation keskiössä on arkipäivän äänimetelin ympäröimä ihminen. Melu keräsi kaksoispotin. Se sai 2 500 euron pääpalkinnon lisäksi arvovaltaisen kansainvälisen tuomariston päättämänä 1 250 euron PRO Canal+ -palkinnon. Poznanilaisen Ad Arte -säätiön järjestämälle festivaalille oli ehdolla 220 lyhytelokuvaa, joista raati siis valitsi kymmenen. Ad Arte on myös kansainvälisen pop up -lyhytelokuvafestivaali Future Shortsin puolalainen järjestäjä. Ad Arten, Euroopan komission Suomen-edustuston ja Helsingin Suomi–Puola-yhdistyksen järjestämä festivaali aaltoilee Helsinkiin taas keväällä 2013. Lisätietoja: www.shortwaves.pl ja www.hspy.fi suomi–puola 2012–2013 7 Trumpetisti Tomasz Stańkolle Suomi on kuin toinen kotimaa Teksti: Matti Laipio Kuvat: Ella Karttunen ja Charles Mingusin sekstetti. Mekin saimme hyvän vastaanoton. Vesala-yhteistyö alkoi Franfurtissa Edward Vesalan Stańko tapasi ensimmäisen kerran Saksassa. – Hän soitti talvella 1973 Franfurtin Jazzkellerissa Jan Garbarekin kanssa. Jan pyysi minuakin lavalle. Soitin muutaman kappaleen ja huomasin yhteistyön Edwardin kanssa sujuvan hyvin. – Saman vuoden kesällä tulin kvintettini kanssa Poriin, missä tapasimme uudelleen ja aloimme hahmotella yhteistyötä. Seuraavana talvena Edward tuli Puolaan, missä teimme kiertueen ja myös älpeen nimeltä Twet. Sillä olivat mukana saksofonisti Tomasz Szukalski ja amerikkalainen basisti Peter Warren. Pian Stańko alkoi vierailla tihenevään tahtiin myös Suomessa. Hän soitti Vesalan kanssa paljon Helsingin ulkopuolellakin. Suomen lisäksi monet suomalaiset muusikot tulivat hänelle tutuiksi: – Juhani Aaltonen, Mircea Stan, Antti Hytti ja monet muut. –Suomi on oikeastaan toinen kotimaani. SuomalaisteN luonteenlaatu on minulle läheistä, sanoo maailmankuulu trumpetisti Tomasz Stańko. Stańkon näkemykset Suomesta ja suomalaisista perustuvat vankkaan kokemukseen, sillä tämä eurooppalaisen jazzin eliittiin jo 1960-luvulla noussut muusikko ja säveltäjä on käynyt täällä kymmeniä kertoja ja viipynyt joskus pitempiäkin aikoja. Hän tuntee hyvin lukuisia suomalaisia muusikoita monelta vuosikymmeneltä yhteisten konserttien ja levytysten perusteella. Keskeinen suomalainen soittokumppani Stańkolle oli rumpali Edward Vesala, jonka kanssa Stańko teki tiivistä yhteistyötä 1970–80-luvuilla. Läpimurto Krzysztof Komedan yhtyeessä Hiljakkoin 70 vuotta täyttäneen Stańkon ura on kestänyt yli 50 vuotta. Läpimurtonsa hän teki 1963, jolloin hän liittyi elokuvamusiikillaan jo kansainvälistäkin mainetta saavuttaneen pianistin Krzysztof Komedan yhtyeeseen. – Se tapahtui Varsovassa Jazz Jamboreen aikana. Kaverini tuli kertomaan, että Komeda haluaisi tavata minut. 8 suomi–puola 2011–12 Ilmeisesti hän oli kuullut minua, sillä hän sanoi heti, että huomenna on harjoitukset. Komeda oli noihin aikoihin Puolan tunnetuin jazz-muusikko. Hänen yhtyeessään soitti Stańkon liittyessä muun muassa tenoristi Michał Urbaniak, joka 1970-luvulla siirtyi soittamaan fuusiomusiikkia sähköviululla ja muutti USA:han vaimonsa laulajatar Urszula Dudziakin kanssa. Siellä he tekivät levyjä isoille amerikkalaisille yhtiöille. – Nykyään Urbaniak asuu taas Varsovassa. Meillä on oikein hyvät välit, vaikka emme kovin usein tapaakaan, Stańko sanoo. Komedan yhtye oli 1960-luvulla yksi harvoista puolalaisyhtyeistä, joka työskenteli myös oman maan ulkopuolella. – Komeda oli ennen kaikkea säveltäjä, jolla oli jatkuvasti töitä käynnissä. Siksi emme kovin paljoa esiintyneet. Kuuden vuoden aikana kävimme sentään aika monilla festivaaleilla muun muassa Saksassa ja Norjassa. Soitimme kuukauden Kööpenhaminan Montmartre-kerhossa, ja samoin meillä oli pitempi keikka Tukholman Gyllene Cirkelissä. Komedan yhtyeen aikaansaannoksiin kuuluu lp Astigmatic, keräilyharvi- naisuus vuodelta 1965. Stańkon rinnalla toisena puhaltajana oli alttosaksofonisti Zbigniew Namysłowski ja rumpalina Komedan kanssa usein soittanut ruotsalainen Rune Carlsson. Levyä pidetään yhtenä eurooppalaisen modernin jazzin 1960-luvun merkkitapauksista. Oma kvintetti Komedan kuoltua Komedan elämä päättyi traagisesti 1969 Los Angelesissa sattuneen onnettomuuden seurauksena. Jo tuolloin Stańko oli koonnut oman yhtyeen, johon tulivat muun muassa saksofonisti Janusz Muniak sekä viulua ja alttosaksofonia soittanut Zbigniew Seifert. Kvintettinsä kanssa Stańko soitti pian ja usein esimerkiksi Saksassa. – Siihen aikaan ei ainakaan jazzmuusikoille juuri ollut matkustusrajoituksia. Meitä ei katsottu mitenkään vaarallisiksi: pikemminkin kommunistipuolueen tyypit pitivät meistä. Puolalainen jazzhan oli hyvässä huudossa ulkomailla ja toi siten maalle peeärrää. Kvintettinsä esiintymisistä Stańko muistelee menestyksekkäimpänä konserttia Berliinissä marraskuussa 1970. – Esiinnyimme siellä hienoilla festivaaleilla, joissa soittivat muun muassa Oliver Nelsonin johtama iso orkesteri uutta puhtia. Hän ryhtyi taas levyttämään ECM:lle ja toteutti monenlaisia hyvinkin kunnianhimoisia hankkeita, kuten Komedan sävellyksistä koostuneen Litania-cd:n 1997. Osin samoja kappaleita, isolle orkesterille laajennettuna kuultiin Stańkon ja UMO:n konsertissa Helsingissä maaliskuussa 2012. Olavi ja Alexi uudet Suomi-yhteydet Stańkon Suomi-yhteys löystyi Vesalan kuoltua 1999. Uudelleen se vahvistui 2000-luvun loppupuolella – melkein sattumalta. – Olin Oslossa soittamassa festivaaleilla pianisti Bobo Stenssonin kanssa. Meitä ennen esiintyi pianisti Alexi Tuomarilan trio, jossa soitti rumpali Olavi Louhivuori. – Minulla oli tuolloin ollut jo useamman vuoden nuorista puolalaisista muusikoista koostunut yhtye, mutta se alkoi mielestäni olla jo tiensä päässä. Olinkin siksi alkanut jo miettiä uuden yhtyeen kokoamista. Alexin soitto vakuutti. Pyysinkin häntä Puolaan kiertueelle, ja ennen pitkää mukaan tuli myös Olavi Louhivuori. Seuraavana vaiheena oli kolmikosta sekä kitaristi Jakob Brosta ja basisti Anders Christiansenista muotoutunut Stańkon uusi pohjoismainen kvintetti, joka teki 2009 paljon kiitosta saaneen Dark Eyes-cd:n ECM-yhtiölle. Levyn tehneen yhtyeen kanssa Stańko esiintyi Porissa ja teki Australiaan asti suuntautuneen kiertueen tammikuussa 2011. – Alexi ja Olavi ovat erinomaisia muusikoita. Olavi on soittanut muissakin kokoonpanoissani. Hän todella mainio rumpali, erittäin musikaalinen. Soittaa näennäisen yksinkertaisesti, mutta todella rikkaasti. Varsovan lisäksi Stańkolla on asunto New Yorkissa ja sikäläisistä muusikoista koostuva yhtye. Sen kanssa Stańko on tehnyt uusimman levynsä. – Se on omistettu Nobel-palkitulle runoilija Wisława Szymborskalle. Monia kappaleita on nimetty hänen runojensa mukaan. Kirjoittaja on jazzin aktiiviharrastaja, joka on toiminut mm. Suomen Jazz-liiton puheenjohtajana. Stańkon ja Vesalan yhtyeen työ ei rajoittunut Suomeen ja Puolaan, vaan he tekivät myös pitkiä kiertueita. – Meillä oli esimerkiksi kerran Palermossa todella onnistunut konsertti, joka myös nauhoitettiin. Olisi syytä julkaista se levynä, Stańko toteaa. Useista levyistä onnistuneimpiin kuuluvat saksalaisella ECM-merkillä ilmestyneet Balladyna (1975) ja Satu (1976). Erikoislaatuisin levyistä on Stańkon Intiassa Taj Mahalissa ja Karla-luolassa tekemä, kaiuiltaan ainutlaatuinen soololevytys, jonka Vesalan perustama Leo-yhtiö julkaisi 1980. – Teimme kyllä monia muitakin nauhoituksia. Minusta esimerkiksi erittäin hyvin onnistui Edwardin ja minun kahdestaan tekemä sessio, jonka nauhat ovat hänen leskensä Iro Haarlan hallussa. Muistan meidän nauhoittaneen sellaisiakin sessioita, joissa oli mukana Jan Garbarek ja toinen saksofonisti Charlie Mariano sekä monia suomalaisia soittajia. Yhteistyö jatkui 1980-luvun edetessä satunnaisemmin. Stańkolla oli muitakin kokoonpanoja ja hän kokeili välillä myös vahvasti sähköistetyllä musiikilla. Omien yhtyeiden ohella hän teki yhteistyötä 1980–90-lukujen vaihteessa Berliinissä asuneen Cecil Taylorin kanssa. Hammasremontin jälkeen Stańkon soitto sai 1990-luvun puolivälissä Sakari Karttunen (vas.) ja Matti Laipio tapasivat Tomasz Stańkon muutama tunti ennen Stańkon ja Uuden Musiikin Orkesterin (UMO) yhteiskonserttia. Karttunen kirjoitti edelliseen Suomi–Puola-kulttuurijulkaisuun artikkelin maittemme välisistä jazzsuhteista, ja Laipio on yksi Suomen arvostetuimmista jazzvaikuttajista. Aleksanterin Teatterissa Helsingissä maaliskuussa 2012 pidetyn Stańkon ja UMOn konsertin ohjelmiston pääosa koostui Krzysztof Komedan sävellyksistä, jotka ruotsalainen saksofonisti Joakim Milder oli muuntanut isolle orkesterille. Laipio totesi Jazzrytmit-lehden arvostelussa: ”…Stańkon soitto ei ollut pelkkää tunnelmointia, vaan häneltä kuultiin tuhdimpaakin tavaraa, vaikka takavuosien raisuus on vähentynyt miehen 1990-luvulla tapahtuneen elintapauudistuksen seurauksena. Soitossa oli milesmaisia legatoja, joskin välillä myös kunnon purskahduksia, joissa mies osoitti pääsevänsä hyvin trumpetin yläpäähänkin.” suomi–puola 2011–12 9 Varsovan Varsovan Suomi-talojen asukkaat ovat vuosien saatossa remontoineet talojaan tarpeittensa mukaan, mikä tuo alueelle mielenkiintoista kerroksellisuutta. Sen tulisi näkyä myös jatkossa. Hyvin hoidetut pensasaidat ja puutarhat luovat vehreän leiman myös keskeiselle Jazdów-kadulle. Suomi-talot ”FINNHOUSES” venäjänkielinen logo vuodelta 1949. uhattuina Varsovan Suomi-talot ovat rinnakkaisilmiö Suomen Ruotsitaloille. Nyt Varsovan viherpuutaloalue on joutunut purkuuhan alle kuin monet miljööt Suomessa 1960-luvulla. Asukasaktiivi Rauno Sarantaus toivoo jutussaan puolalaisten päätyvän remontointiin niin kuin lopulta tehtiin hänen asuinalueellaan Helsingin Käpylässä asukkaitten vastarinnan jälkeen. yhdistys ja edellisten yhdistyessä Myyntiyhdistys Puutalo 1955. Varsovan Suomi-talojen juuret liittyvät mielenkiintoisella tavalla Suomen ja Puolan yhteisiin historiallisiin kokemuksiin. Molempiin maihin hyökättiin toisen maailmansodan alussa, ja kummassakin kaivattiin sodan jälkeen kipeästi asuntoja. Stalin halusi Varsovaan nopeasti – jo ennen asuntoja – oman maamerkkinsä, tiede- ja kulttuuripalatsin. Suomalaistalot pystytettiin palatsin rakennusmiehille parlamentin lähimetsikköön. Ne olivat muka ”hyväsydämisen Stalinin lahja” asunnottomille insinööreille, arkkitehdeille ja rakennusmestareille. Mutta kansa tiesi oikean maksajan – siitä nimitys Suomi-talot. Kuulut arkkitehdit Ruotsi lahjoitti suomalaisille rakennusrahaa kiitollisena neuvostoarmeijan pysäyttämisestä. Suomeen nousi ruotsalaisvaroilla 2 000 omakotitaloa 75 paikkakunnalle, esimerkiksi Helsingin Pirkkolaan jo 1940–1941. ”Ruotsalaistalojen” piirustukset laadittiin Suomessa tiiviissä yhteistyössä ruotsalaisten talotehtaitten kanssa. Suomen Arkkitehtiliitto (SAFA) perusti 1941 jälleenrakennustoimikunnan organisoimaan jälleenrakennustyötä ja erityisesti rakennusalan standardointia. Toimikuntaan kuuluivat sen ajan tunnetuimmat suomalaiset arkkitehdit: puheenjohtajana Otto-Iivari Meurman, jäseninä Alvar Aalto, Arne Ervi, Aulis Blomstedt, Yrjö Lingren ja Viljo Revell. Näin luotiin pohja laajalle esivalmistettujen puutalojen valmistukselle. Talvisodan jälkeen 1940 perustettiin Puutalo Oy välittämään ja rakentamaan ns. ”ruotsalaistaloja”. Perustajina oli 20 alihankintayritystä, suurimpina A. Ahlström, Rauma-Repola ja Pateniemi Oy. Vuonna 1943 astui kuvaan mukaan Suomen Puurakenteiden Myynti10 suomi–puola 2012–2013 Sotakorvauksia Puolaan Varsovan Suomi-talojen tarina alkaa Suomen Ruotsi-taloista. Puutaloja toimitettiin jatkosodan jälkeen sotakorvauksina Itä-Eurooppaan ja Neuvostoliittoon, vaikka pääosa vuosien 1945–52 korvauksista hoidettiinkin metalli-, konepaja- ja metsäteollisuuden tuotteina. Talot olivat Pirkkolan ”ruotsalaistaloista” kehitetty puolivalmis tyyppitalomalli. Ne olivat nopeita pystyttää ja edustivat sodan jälkeen korkeaa asumistasoa ja -mukavuutta. Varsovan Suomi-talojen alueella näkyy samanlainen puutarha- ja viherilme kuin Pirkkolassa, jonne varattiin tilaa puutarhatuotteiden kasvattamiseen omalla pihalla. Myöhemmin vuosina 1947–48 toimitettiin Puolan hiilikaivosalueille yli 4 000 esivalmistettua puutaloa. Käänne Suomessa… Nyt monissa Varsovan taloissa asuu jo kolmas sukupolvi. Talot ovat säilyttäneet vetovoimansa. Yhtenäinen puutaloalue on kuin helmi kivirakennusten seassa, ainutlaatuinen poikkeus nyky-Varsovassa. Joulukuussa 2011 sain olla läsnä Varsovan kaupunginosapormestarin tiedotustilaisuudessa, jossa asukkaille ilmoitettiin, että he joutuvat muuttamaan pois taloistaan uusien suunnitelmien tieltä. Rakennusmestari-isäni oli töissä Suomen Puurakenteiden Myyntiyhdistyksessä ja Myyntiyhdistys Puutalossa, jotka lähettivät talopaketteja Itä-Eurooppaan ja Neuvostoliittoon. Tässä pakkausluettelo vuodelta 1948. paa, eikä vähiten ekologisuudessa ja vieläpä pääkaupungin ytimessä. Ihminen, luonto ja ympäristö ovat yhdyskunnassa tasapainossa. Voisikohan Suomi-taloja käyttää Suomen tunnetuksi tekemiseen Puolassa? Tieto uhanalaisuudesta on sittemmin tullut laajempaan tietoisuuteen. Ehkä Suomi-talot olivat venäläiseksi sepitetyn alkuhistoriansa vuoksi jääneet pitkään ikään kuin syrjään ja unohtuneet. Tilanne muistuttaa keskustelua Suomessa 1960-luvulla, jolloin vanhojen puutaloalueitten arvostus laski. Asuntoja pidettiin pieninä ja epäkäytännöllisinä. Monista taloista puuttuivat saniteettitilat, ja wc saattoi olla pihan perällä. Suomen talvessa kylmä hiipi sisään ja puulämmitys kävi raskaaksi. Remontointia pidettiin liian kalliina. Tunnetuin esimerkki Helsingistä on 1920-luvulla rakennettu Puu-Käpylä. Voimakkaan kansalaisliikkeen vaikutuksesta kerrostalosuunnitelmat hylättiin. Vuoden 1971 hoito- ja korjaussuunnitelman mukaisesti toteutettiin kaikissa taloissa yhtäaikaisesti kylpyhuoneet, lämmin vesi, kaukolämpö, sisä-wc ja lämmöneristys. Nyt sekä Pirkkola että Puu-Käpylä edustavat arvostetuinta ja viihtyisintä asumista kaupungissa ja Helsingin yleiskaavassa on kaikkiaan 17 suojeltua puutaloaluetta. Rintamamiestalot on määritelty ”säilyttävän saneerauksen alueiksi”. Remontoijia ohjeistetaan säilyttämään yleisilme yhtenäisenä. Kari Hotakaisen kirja Juoksuhaudantie on tehnyt talot tunnetuiksi Puolassakin. Asiasta on artikkeli ja keskustelua Varsovan yliopiston suomi-viro-unkari opiskelijoiden majakka.pl -sivustolla. Suomitalojen alkuhistoriasta on tekeillä myös opinnäytetyö Varsovan yliopistoon. …sopisi malliksi Puolaan Suomi-talojen asukkaat olivat luonnollisesti tyrmistyneitä kuultuaan häätöuhasta ensimmäisen kerran. Kuitenkin nyt syksyllä 2012 talot ja puutarhat ovat vielä entisellään parlamentin ja lähetystöjen vieressä. Monelta jää näkemättä tämä ainutlaatuinen tavallisten ihmisten asuntoalue keskellä vallan symboleita. Varsovassa oppaat voisivat ylpeästi ohjata ryhmät Belwederen palatsilta ja Łazienkipuistosta kohti Puolan parlamenttia Suomi-talojen kautta. Nyt kun uuden Puolan vauraus ja julkisuuskuva on kohentunut EUpuheenjohtajuudenkin myötä, virkamiehet ihmettelevät ”mökkikylää” keskellä Varsovaa. Heidän kannattaisi päinvastoin hyödyntää sen kansainvälisestikin ainutlaatuinen arvo. Unescon ICOMOS tarjoaisi varmaan asiantuntemustaan. Mitä näiden asuntojen tilalle suunnitellaankaan, varsovalaisilla on jo riittävästi valaistuja kuninkaiden palatseja, paraatiaukioita ja kauppakeskuksia iltakävelyilleen. EU:n suhteellinen osuus maailmantaloudessa tulee vääjäämättä laskemaan. On sanottu, että Euroopasta on tulossa elämäntapasuurvalta. Varsovan Suomi-talot edustavat parasta mahdollista asumis- ja elämänta- Varsovan kaupunginhallinto voisi näyttää esimerkkiä ja laatia yhdessä asukkaiden kanssa koko alueelle hoito- ja suojelusuunnitelman, joka yhtenäistää piha-alueita ja taloja. Kaupungin tulisi myös kohdistaa voimavaroja suojelutoimiin. Paras lähtökohta on se, että asukkaat ovat vuosikymmenten myötä kunnostaneet ja hoitaneet talojaan suurella rakkaudella. Rauno Sarantaus Valt.maist. puutaloasukas Helsingistä [email protected] Varsovassa oli 455 Suomi-taloa Jazdówissa 95 taloa, nyt jäljellä 29, joista yksi parlamentin takana. Mokotówissa 200, nyt kaksi. Kirjailija Ryszard Kapuściński asui Suomi-talossa, josta suunnitteilla museo. Talot purettiin pääosin 1970-luvulla ja 1989. Yhdessä sijaitsi legendaarinen opiskelijaklubi Finka. Juontaako läheisen Fińskakadun nimi taloihin? Szwoleżerów-kadulla oli 160 taloa. Taloja on myös Sleesiassa mm. Katowicen alueella sekä Gdanskin seudulla Lähde: Karolina Marcyniukin seminaarityö 2011 suomi–puola 2012–2013 11 ja luumuutta Vauhdikas pa PUOLAN TALOUS LÄNNEN TIELLÄ Teksti: Jukka Peltola Kuvat: Merja Åkerlind ”Maamme on palannut takaisin eurooppalaiseen perheeseen.” Näin sanoi Puolan vasemmistolainen presidentti Aleksander Kwaśniewski kesäkuussa 2003, kun kansanäänestys liittymisestä Euroopan Unionin täysjäseneksi oli päättynyt kyllääänten murskavoittoon. Paria vuotta aiemmin Puola oli ottanut turvallisuuspoliittisen askeleen kohti länttä liittymällä Natoon. Nyt oli enemmän kysymys 38 miljoonan puolalaisen taloudellisesta hyvinvoinnista. EU:n tuella oli aika ryhtyä kuromaan umpeen kommunistivallan aikana revennyttä elintasokuilua Länsi-Eurooppaan. EU-jäsenyys astui voimaan vuoden 2004 alussa. Tänään on mahdollista jo arvioida EU-ajan saavutuksia. Ostovoimaa Unionin julkaisemien tietojen mukaan keskimääräinen puolalaisen ostovoima oli 49 prosenttia EU-keskiarvosta 2009. Vuonna 2011 luku oli jo 65 prosenttia, ja sen arvioidaan 2013 nousevan lähes 70 prosenttiin. Saavutuksen arvoa lisää se, että muissa uusissa, ex-kommunistisissa jäsenmaissa kehitys on ollut varsin vaisua. Puola on jo ohittanut tai ohittamassa Unkarin ja Baltian maat sekä lähestyy Tšekin lukuja. Puolalaisilla on täysi syy kiittää maan talouspolitiikan johtoa, finanssiministeriötä ja keskuspankkia, siitä, että he valitsivat kymmenen vuotta sitten ”lännen tien” eli pyrkimyksen kansainvälisten investoijien luottamusta rakentavaan, kurinalaiseen ja vakaaseen taloudenpitoon. Tästä ei ole livetty, vaikka puoluekentän epävakaus ja repivä poliittinen valtataistelu on jatkunut viime vuosiin saakka. Sen sijaan esimerkiksi Tšekissä, Unkarissa ja aiemmin myös Baltian maissa talouspoliitikot ovat olleet harhapoluilla. 12 suomi–puola 2012–2013 Erinomainen todistus Elintason nopea nousu on tietenkin talouskasvun ansiota. Vuosina 2003– 2008 Puolan BKT-volyymi kasvoi 5–6 prosenttia vuodessa eli tuplavauhtia muuhun Eurooppaan verrattuna. Sen jälkeen maa välttyi Yhdysvaltain ja Euroopan rahoituskriisien aiheuttamalta taantumalta. Talouspolitiikan johdon pätevää kriisinhallintaa kiittelivät muun muassa OECD-järjestö ja lukuisat muut asiantuntijat. Kasvu palautuikin 2010 jo 4 prosentin tuntumaan, mutta on nyt hiipumassa Länsi-Euroopan talouden yskiessä. Kasvu ei olisi ollut mahdollista, ellei hintojen nousua olisi kyetty rajoittamaan pariin prosenttiin ja siten alentamaan korkoja kohtuulliselle tasolle. Złoty on pitkällä aikavälillä säilyttänyt arvonsa, vaikka lyhyitä jyrkkiä kurssinousuja ja -laskuja onkin koettu kansainvälisten rahamarkkinoiden mielialojen tahdittamana. Maan työttömyysaste puolittui vuosina 2003–2008 alle 10 prosenttiin, mihin vaikutti talouskasvun lisäksi työperäinen maastamuutto, aluksi Englantiin ja Irlantiin sekä viime vuosina varsinkin Saksaan. Nyt työttömyysluvut ovat hieman nousseet. Julkisen talouden velka-aste oli vuosina 2003–2007 verrattain alhainen eli keskimäärin 44 prosenttia BKT:stä, mutta on viime vuosina kasvanut 57 prosenttiin lähinnä talouden elvytystoimien takia. Kotitalouksien velkaaste on Euroopan pienimpiä. Puola ansaitsee kiistatta hyvän eurooppalaisen taloustodistuksen. Vain Pohjoismaat, Saksa, Ranska ja Hollanti menevät selvästi edelle. Hyvään kierteeseen kuuluu sekin, että monet ulkomaiset yritykset ovat rantautuneet Puolaan varsinkin rahoitusalalle ja kaupan toimialoille. EU sponsorina Menestyksen taustalta löytyy merkittävä sponsori eli me kaikki muut EUkansalaiset. Puola sai tukea jo aiemminkin, mutta vuonna 2007 käynnistyi seitsemän vuoden mittainen ohjelma, joka ohjaa EU:n rakenne- ja koheesiorahastoista Puolaan yhteensä 65 miljardia euroa erilaisia investointitukia. Puolan valtion omarahoitusosuus hankkeissa on 20 prosenttia. ”Sponssi” on mittava. Jos Puola olisi rahoittanut hankkeet kokonaan itse, nousisi julkisen talouden velka-aste yli 70:een 2014. Ohjelmalla on parannettu varsinkin päätieverkkoa, tietoverkkoja, jätevesijärjestelmiä. Lisäksi varoja on suunnattu puolalaisten yritysten kilpailukykyä kohentaviin koulutus-, IT- ja muihin kehityshankkeisiin. Ohjelma nostaa Puolan kokonaistuotantoa kahdella prosentilla vielä parin vuoden ajan, mutta sen jälkeen vauhti on vaarassa hiipua, kun vuonna 2014 alkavan ohjelmakauden budjetti alenee. Kuinka paljon, riippuu EU-päättäjien tahdosta jatkaa jäsenmaiden kehityseroja tasoittavaa politiikkaa. EU:n taloustaantuman takia ennusmerkit eivät ole nyt hyvät. Varjoja ja karikkoja Lännen tiellä on myös karikkoja. Hyvinvoinnin kasvu ei ole tavoittanut läheskään kaikkia puolalaisia. Keskiarvot kätkevät paljon. Työttömyys kohentui merkittävästi muutamia vuosia sitten Varsovan, Wrocławin, Gdanskin, Katowicen, Poznańin, Gorzów Wielkopolskin ja Krakovan suuralueilla, mutta koko Itä-Puola on edelleen suurtyöttömyyden kourissa. Talous nojautuu yhä vahvemmin Saksaan ja länteen myös poliittisista syistä. Tuloerot ovat muutoinkin kasvaneet rajusti. Kilpailukyvyn kohentamisen kannalta tärkeillä toimialoilla eli energiasektorilla ja teollisuudessa yksityistäminen etenee vaivalloisesti. Nopeat dataverkot kehittyvät hitaasti valtion ohjauksessa, ja lupabyrokratia rehottaa edelleen. Eläke-etuuksien väistämätön leikkaaminen – ja/tai eläkeiän korottaminen – on Puolassa yhä poliittisessa umpisolmussa, kuten Suomessakin. Sama koskee terveydenhoitopalvelujen saatavuuden ja tehokkuuden kohentamista. Pisin takamatka länsimaihin Puolalla on teollisuuden ja palvelualojen tutkimus- ja tuotekehityksessä. Yritykset sijoittavat vain muruja tuotteiden ja palvelujen kehittämiseen Puolassa. Tutkijoita on suhteessa alle puolet EU-keskiarvosta, patenttihakemuksia kymmenesosa ja lisenssitulot minimaalisia. Puola nojaa lännen teknologiaan ja on siksi pääasiassa alihankintatuottaja vielä pitkään, vaikka julkinen tutkimus- ja kehityspanos nyt kasvaakin. Entä itä? Puolan talous on jo pitkälle ”lännettynyt”, vaikka liittyminen valuuttaunioniin on edessä vasta vuosien päässä. Puolalaiset tekevät viisaasti odotellessaan, että piskuisesta Kreikasta alkunsa saaneet ja finanssimarkkinoiden lietsomat epäluulot valtionlainoihin aikanaan talttuvat. Antaa pölyn laskeutua. Mutta tarkasta taloudenpidosta ja rakenneuudistuksista on pakko pitää kiinni, sillä markkinoilla on taipumus ihan vähäisistäkin syistä ”pillastua”. Tätä kirjoitettaessa monet suursijoittajat näyttävät pitävän kuitenkin Puolaa yhtenä rahojen turvasatamana. Puolan talous on sidoksissa muuhun Keski- ja Länsi-Eurooppaan monin eri tavoin. Viennistä yli 2/3 suuntautuu sinne. Suurimmat kauppakumppanit ovat Saksa, Iso-Britannia, Tšekki, Ranska ja Italia. Venäjän osuus viennistä on alle 5 prosenttia, kun se on Suomella noin 10. Nopeasti kasvavat Venäjän markkinat ovat Puolalle suuri logistinen mahdollisuus, jonka edistäminen vaatisi monien poliittisten ja muiden esteiden rohkeaa raivaamista. Epäluulojen raja-aidat ovat korkeita edelleenkin. Pankkiriskit Puolan pankit ovat lähes kauttaaltaan joko valtion (20 %) tai länsieurooppalaisten pankkien (70 %) omistamia. Tässä piilee monien mielestä riski, sillä monikansallisten pankkien rahoituksen ohjaamiseen vaikuttavat monet muutkin tekijät kuin Puolasta johtuvat. Rahoitusta voidaan joutua ”kuivaamaan” jo senkin vuoksi, että vakavaraisuusvaatimukset tiukkenevat eikä pankkien omien varojen kasvattaminen ole lähivuosina Euroopassa helppoa. Henkinen side länteen on yhä läheisempi. Mediat levittävät eurooppalaisten kuluttajien, elinkeinoelämän johdon ja finanssimarkkinoiden vaikuttajien kulloinkin optimiset tai pessimistiset mielialat voimalla myös Puolaan, vaikka paikalliset tosiasiat usein antaisivat aihetta muuhun. Tuskin ”lautakasa” Puolan poliittiset olot osoittavat vakautumisen merkkejä. Pääministeri Donald Tusk onnistui syksyllä 2011 täpärästi hankkimaan hallitukselleen toisen nelivuotiskauden. Mielipidemittausten mukaan hallituksen ja opposition väliset voimasuhteet ovat säilyneet vaalien jälkeen jokseenkin vakaina. Sitä politiikan tarkkailijat näyttävät ihmettelevän, sillä hallituskoalitio joutui kesällä 2012 kahden mediakohun kouriin. Salaa äänitetty nauha paljasti ensin, että Puolan valtion maataloushallinnon virkanimityksissä suositaan hallituspuolueen aktiiveja ja heidän sukulaisiaan. Kohu johti maatalousministeri Marek Sawickin eroon. Toinen skandaali sai alkunsa Amber Gold -nimisen varsin pienen rahastoyhtiön konkurssista. Megakohu syntyi siitä, että pääministeri Tuskin poika oli tehnyt freelance-töitä pienelle Amber Goldin omistamalle lentoyhtiölle ja toiminut samanaikaisesti ilmailuhallinnon palveluksessa. Onhan tällainen pääministerin ”lautakasoilla melskaaminen” tuttua myös Suomessa. Puolalla on kuitenkin Suomea paljon huonommat arvosanat kansainvälisissä korruptiovertailuissa, jotka vaikuttavat maan ulkoiseen kuvaan. Puolan talous on edennyt lännen tiellä harppausaskelin. Siksi maa alkaa vaikuttaa suomalaissilmin yhä tutummalta. Monet valveutuneet puolalaiset odottavat kuitenkin hallitukseltaan uusia rapsakoita otteita hyvän kehityksen turvaamiseksi jatkossa. Pääministeri Tuskia yhä useammat pitävät jo liian jähmeänä ja varovaisena. Toivottavasti finanssimarkkinat antavat työrauhan. Kirjoittaja on valtiotieteen maisteri, vapaa tutkija. Juttu on kirjoitettu lokakuussa 2012. suomi–puola 2012–2013 13 Matkakirja vei rautaverhon taakse Juho Nurmi Suomalaiset tiedotusvälineet kiinnittivät laajalti huomiota toisen maailmansodan jälkeisen Puolan värikkäisiin vaiheisiin. Puolaa pidettiin omalaatuisena maana, joka erosi tuntuvasti muista itäblokin valtioista. Sitä korostavat myös 1950- ja 1960-luvun matkakirjat. Toimittajien Jaakko Okkerin ja Juha Tantun reportaasinomainen matkakirja sai osuvasti nimen Puola on toista maata 1965. Jo 1956 toimittaja Karl von Schoultz oli kuvannut kovia kokeneen kansakunnan elämänvaiheita matkakirjassaan Vaihteeksi Varsovassa. Kirja kertoo matkasta Maailman nuorison ja ylioppilaiden rauhan ja ystävyyden festivaaleille Varsovaan kesällä 1955. Rohkea modernisti Witold Lutosławski Marjukka Mäyry Vuosi 2013 on Puolan eturivin säveltäjiin kuuluvan Witold Lutosławskin juhlavuosi . Myös pianistina ja kapellimestarina vaikuttaneen Lutosławskin syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta 25.1.2013. Lutosławski on yksi 1900-luvun tärkeimmistä säveltäjistä. Alkuvaiheet kahviloissa Lutosławski opiskeli pianonsoittoa ja sävellystä 1930-luvulla Varsovan konservatoriossa, jossa hän suoritti molemmista loppututkinnon. Toisen maailmansodan aikana hän soitti ja improvisoi Varsovan kahviloissa suosittuja tanssisävelmiä joko yksinään tai pianoduona yhdessä ystävänsä, säveltäjä Andrzej Panufnikin kanssa. Tällöin syntyi kahdelle pianolle Muunnelmia eräästä Paganinin teemasta. Adria-kahvilasta tulikin yleisön 14 suomi–puola 2012–2013 100 vuotta lempipaikka, jossa saksalaismiehittäjien kielloista huolimatta soitettiin puolalaista musiikkia sekä laulettiin pianistien säestyksellä vastarintaliikkeen lauluja. Lutosławski pakeni Varsovasta vähän ennen kansannousua 1944. Hän ehti ottaa mukaansa vain muutamia partituureja ja luonnoksia, muut tuhoutuivat. Panufnikin kanssa tehdyistä noin 200 sovituksesta pianoduolle säilyivät vain Paganinin variaatiot. Sattuma musiikkiin Aluksi Lutosławski otti musiikkiinsa vaikutteita kansanmusiikista ja edusti lähinnä uusklassismia. Aikakauden merkittävin teos on Konsertto orkesterille (1954), jolle oli tyypillistä hyvin moderni soinnunkäyttö ja orkestrointi. Säveltäjä Béla Bartókin muistolle omistetussa Musique funébressa (1958) Lutosławskin tyyli oli jo huomattavasti rohkeampaa. Hän siirtyi käyttämään kontrolloitua sattumanvaraisuutta eli aleatorista kontrapunktia, josta tulikin hänen tunnuksensa. Hyviä esimerkkejä ovat Jeux vénitiens (Venetsialaisia leikkejä) orkesterille ja Preludeja ja fuuga 13 soolojouselle. Lutosławski ja Krzystof Penderecki muodostavat ns. puolalaisen uuden musiikin koulukunnan, joka löi leimansa eurooppalaisen 1950–60-lukujen musiikin kehitykseen. Lutosławskin laajasta tuotannosta on levytetty useita teoksia. Säveltäjä johti itse monia orkesteriteoksia, sillä häntä pidettiin sävellystensä parhaana tulkitsijana. Puolalainen sävelten mestari kuoli 7.2.1994. von Schoultz liikuskeli enimmäkseen yksikseen eri puolilla Varsovaa, jossa ”runsaat viiniköynnökset pehmensivät hävitettyä kaupunkikuvaa”. Seuraa ja valmista ohjelmaa olisi ollut tarjolla, sillä Demokraattisen nuorison maailman liitto oli saanut festivaaleilleen yli 30 000 vierasta yli sadasta maasta, suomalaisiakin 2 400. Puolalaiset ovatkin korostaneet traagista historiaansa ja pitäneet itseään vallankumouksellisena kansana. Vastarintaperinteen myötä Puolalle muodostui ”kapinoitsijan” maine sekä venäläisessä että länsimaisessa historiankirjoituksessa. Ei siis ihme, että samaa korostavat myös matkakirjat. von Schoultzin mukaan kapinat suorastaan ”kirkuvat vastaan” tutustuttaessa Puolan historiaan. –Arka maantieteellinen asema, loputtomia ja mittaamattomia kärsimyksiä, tiivistävät Jaakko Okker ja Juha Tanttu. –Puolalaiset ovat aina olleet lyötyä porukkaa. Jos eivät saksalaiset tai venäläiset ole lyöneet, niin omat stalinistit ovat olleet kuria kiristämässä. Yksi selitys Puolan huonoon onneen löytyi maan kapinatraditiosta. Tärkeä perusvaisto, pelko tai kyky varuillaan olemiseen, ei sopinut puolalaiseen elämänmenoon. –Puola on aina tuottanut sankareita kuin Suomi selluloosaa tai Sveitsi kelloja, määrittelevät Puolaa kiertäneet reportterit. Historia kirkuu vastaan Keski-Eurooppaa Puola on suomalaisille samalla sekä kaukainen että läheinen maa, jonka ymmärtäminen vaatii menneisyyden ja historian tuntemista. Puolan vaiherikas historia on tarjonnut lukuisia kansallisia tragedioita, viimeisimpänä Smolenskin lentoturma huhtikuussa 2010. Kun Neuvostoliitto ja länsivallat sopivat Euroopan tulevaisuudesta, Puola jäi rautaesiripun itäpuolelle. Poliittinen tilanne alkoi kuitenkin vähitellen lieventyä alkuvuosien tiukasta stalinismista Stalinin kuoltua 1953. Ennen Varsovaan lähtöä von Schoultz oli saanut kuulla ystäviltään, että Puola oli vaarallisin rautaverhon takaisista maista. Siksi toimittaja hämmästyi saapuessaan perille. von Schoultzia eivät ilmansuunnat sinänsä liikuttaneet. –Olinpa liikkunut missä hyvänsä, kaikkialla olin tavannut ihmisiä, yksilöitä, mielenkiintoisia tai tylsiä, älykkäitä tai tyhmiä, viehättäviä tai epämiellyttäviä. Omapäiset uskonnolliset Kumpikin teos nostaa esiin puolalaisten luonteenlaadun. Vaikka Puola oli siirtynyt sosialismin tielle, olivat kirkko ja uskonto keskeisellä sijalla ja yhdistivät puolalaisen identiteetin Länsi-Eurooppaan. –Kirkot olivat kansoitetut, munkkeja ja pappeja liikkui kaduilla, puistoissa oli pyhimyksen kuvia, joiden edessä saattoi usein tavata kansalaisia polvistuneina, kirjoittaa von Schoultz. Okkerin ja Tantun matkakirjassa kuvataan värikkäästi puolalaisten äkkipikaista ja omapäistä luonteenlaatua. –Puolalaiset eivät koskaan opi mitään ennen kuin se on myöhäistä. Kirjoittajat rakentavat teoksessaan mielikuvaa siitä, ettei sosialismi ollut juurtunut Puolaan. Itsetietoisia mutta myös itseironisia puolalaisia ei voisi pakottaa sosialistisen yhdenmukaisuuden muottiin. –Puolassa eliittikin vitsaili mastaan järjestelmästä. johta- Puolassa sovelluttu sosialismi erosi siis paljolti siitä, mihin Neuvostoliitto tähtäsi. Tämän osoittivat katolisen kirkon vahva asema, kansan patrioottisuus ja yksityisten maanviljelijöiden suuri lukumäärä. Kirjoittaja on Puolan historiaan erikoistunut filosofian maisteri ja Turun Suomi–Puolayhdistyksen hallituksen jäsen. –Ensivaikutelma oli lähinnä se, että Puola on keskieurooppalainen valtio. von Schoultz piti puolalaisia viehättävänä kansana ja jälleenrakennustyön tuloksia huomattavina. Vertailukohtana oli von Schoultzin aiempi visiitti idän leiriin, eikä se ollut sujunut ongelmitta. Bulgarian rajaviranomaiset olivat takavarikoineet reppuselkäiseltä reportterilta kaikki matkavalokuvat ja -muistiinpanot, kun hän oli matkalla Jugoslaviasta Turkkiin 1951. Bulgaarit olivat osoittaneet muutenkin erikoishuomiota toimittajaa kohtaan, sillä von Schoultzin kintereillä pysytteli koko ajan varjona siviiliasuinen herra. suomi–puola 2012–2013 15 Luontomatkailua Pan Tadeuszin hengessä: vieraana Bialowieżan ikimetsässä Teksti: Jukka Soisalon-Soininen Kuvat: Sampsa Huttunen Kansallislaululla oma museo Joanna Kossak kestitsee vieraita keskellä Bialowieżan ikimetsää Puolan kansalliseepoksen Pan Tadeuszin tapaan. Tarjolla on bigosia, pierogeja, sienikeittoa, żurekia, naleśnikeja ja paikallisten pikkupanimoiden olutta, kaikkea toiveiden mukaan. Pan Tadeuszin Goldwasser, Woda Złotowa, on kuitenkin parasta tuoda mukana, sillä sitä ei välttämättä ole Białowieżan pikkukaupoissa. Teksti ja kuvat: Merja Åkerlind Puolalaiset ovat niin isänmaallisia, että ainoina maailmassa he ovat laittaneet museon kansallislaululle. Sanat Jeszcze Polska nie zginęła (Sortunut ei Puola vielä) tulevat tutuiksi niin musiikkina kuin taistelulipuissa ja postimerkeissä. City-tytön unelma Museo sijaitsee sanojen kirjoittajan Józef Wybickin synnyinkodissa Będominissa, noin 50 kilometriä Gdanskista. Kossak on syntyjään krakovalainen. Hänet kasvatti luonnontieteilijätäti, jonka vaikutuksesta Joannan unelmana oli elää luonnossa ja metsässä. Täti muutti Bialowieżaan 1970 aloittaessaan työt paikallisella metsäntutkimuslaitoksella. Joanna vietti kaikki kesälomansa tädin sähköttömässä puumökissä – muuta vaihtoehtoa hän ei voinut kuvitellakaan. Täti ruokki lähistön lukuisia eläimiä, lukuun ottamatta susia ja visenttejä. Ote Immi ja Harri Halstin matkapäiväkirjasta Matkavinkit Bielsko-Białaan Suunnitelma: lento Helsinki-Krakova, autolla BielskoBiałaan, viisi päivää kaupungissa ja paluu Saksan kautta. – Paluu lomilta oli kuin kuolemantuomio, lähtö paratiisista, kertoo Joanna. Krakovassa unelmoin mahdollisuudesta muuttaa itsekin jonakin päivänä Bialowieżaan. Matkalla Krakovasta Bielsko-Białaan: 1100-luvun benediktiiniläisluostari Tyniecissä ja 1600-luvun pyhiinvaellusluostari Kalwaria-Żebrzydowskassa. Liike-elämästä korpeen Bielsko-Białan tärkeimmissä keskustan rakennuksissa on esittelytaulut, joissa tietoa myös englanniksi. Białassa linnamuseo, keskusaukio ja keskustan kävelykatu, Polski Teatr (puolalainen teatteri), posti sekä hieno 1930-luvun funkkis-suurkortteli ja kaupungintalo. Unelma toteutui 1992. Siihen asti Kossak työskenteli Krakovassa, jossa päivät täyttyivät työstä graafisena suunnittelijana. Lisäksi hän toimi kabareelaulajana ja hevosurheiluratsastajana. Juutalainen hautausmaa Bielskon yläkaupungilla on vaikuttava. Kappeli on arkkitehti Karoly Kornin suunnittelema, kuten natsien tuhoama synagogakin ja kaupungin hienoin kertaustyylirakennus Białan rannalla. Kornin hauta on juutalaisella hautausmaalla. – Yksityisyys rajoittui wc:ssä käyntiin, huokaa Joanna. Viimein löytyi unelmien täyttymys. – Sain vuokrata Białowieżan metsäpiiriltä majan, joka oli ollut kommunistien ja ulkomaisten metsästäjien käytössä. Sielläkään ei ollut sähköjä. Bielsko-Białan ympäristössä: Pyhän Barbaran puukirkko (1690) Mikuszowicessä, Habsburgien linna Żywiecissä sekä kävelyä Sleesian Beskideillä, jonne pääsee köysiradalla. Maaseutumatkailu aktivoi Joanna on WWF:n ja kansalaisjärjestöjen yhteyshenkilö Bialowieżassa, koska hän puhuu erinomaista englantia. Hän on myös maatilamatkailun kouluttaja; alueelle on syntynyt jo kolmisenkymmentä uutta bed & breakfast -majoituskohdetta, entisten kolmen lisäksi. Suuri talo, Joannan ja lasten koti, on aina avoinna vieraille. Vierashuoneita on kuitenkin vain yksi. Yövieraat saavat nauttia täydellisestä yksityisyydestä luonnon keskellä. Toki myös telttailijat ovat tervetulleita, eikä aterioiden valmistus suuremmallekaan joukolle ole ongelma. Puola ei toiveista huolimatta herännyt eloon Napoleonin avulla, mutta laulusta tuli suosittu. Se valittiin itsenäistyneen Puolan kansallislauluksi 1927. Museo korostaa laulun roolia kansallistunteen ylläpitäjänä. Jo 1800-luvulla se soi soittorasiassa ja 1900-luvun alussa levyillä. Puistoalueella järjestetään erilaisia tilaisuuksia, kuten piknik kenraali Wybickin kanssa. Napoleonin ajan näytöstaisteluihin tuli rahapulan takia tauko 2012, mutta ainakin osa sotahistorian harrastajista toivoo palaavansa univormussa Będominiin. Alkusanat kirjailtiin kankaalle kansallislaulun 200-vuotisjuhliin. www.bielsko-biala.pl Bielsko-Białan museo, mm. Kutojan talo ja tekniikan museo www.muzeum.bielsko.pl – Koulutus on vapaaehtoistyötä, ja pääsääntöisesti menestyksellistä, kertoo Joanna. Paikalliset asukkaat ovat oppineet suojelemaan luontoa ja saaneet menestyksen avaimet elämäänsä. Täysipäiväisen äitiyden jälkeen Joanna palasi työelämään. Hän toimii tulkkina, kääntäjänä ja ennen kaikkea taidemaalarina, mikä on myös hänen tärkein harrastuksensa. Museo antaa modernilla tekniikalla ryyditettynä kuvan siitä, millaista oli elämä aateliskartanossa 1700-luvulla. Tarina jatkuu Italiassa, missä Wybicki seurasi valtionsa menettäneitten puolalaisjoukkojen harjoituksia ja laatii entisiä taisteluita ihannoivat sanat 1797. Puuarkkitehtuurireitti www.slaskie.pl/sad/ Sähköposti: [email protected] Puh. +48 856 812 208 (klo 21 asti) Johanna Lammen ja Anna Kulicka-Soisalon-Soinisen dokumentti Joanna Kossakista, ikimetsästä ja visenteistä www.cultureunplugged.com/play/2937/The-Natureof-Rebirth Museon puistossa on yli 400-vuotias Dąbrowskin tammi. Kirjoittaja on asiantuntijamatkanjohtaja. 16 suomi–puola 2012–2013 Kuva: Puolan matkailujärjestö POT Tekstiilitaiteilija löysi juuriaan Puolasta Teksti: Immi Halsti, kuvat: Immi ja Harri Halsti Immi Halsti aloitti tekstiilitaiteen opinnot 1966. Kudontaan ja uniikkitöihin erikoistunut taiteilija on vähitellen oivaltanut, että tekstiiliperimä saattoi olla verissä. Yksi sen pitkistä säikeistä ulottuu Puolaan. Noin 20 vuotta seinälläni ovat vakavalla naamalla seuranneet meitä isoäitini isoäidin äidin muotokuva sekä kaksi pientä kihlajaiskuvaa vuodelta 1838. He ovat Emilie Wahren o.s. Klebek ja Axel Wilhelm Wahren. Uusia tietolähteitä Emilien jalanjäljille Wahrenin ansioista on kerrottu laajasti hänen perustamansa Forssa Osakeyhtiön historiassa (Kaukovalta 1934), mutta perheestä ja Emilien taustasta löytyy vain lyhyitä mainintoja. Kuitenkin Emilien on täytynyt pitää yllä suurta ”huushollia”, koska tekstiilitehtailija sai jatkuvasti vieraita: liikekumppanit sekä sukulaiset viipyivät täyshoidossa viikkoja – jopa kuukausia ja toistuvasti. Halusin nähdä, millaisesta ympäristöstä ja kaupungista Emilie tuli Suomeen. Oppaaksi syksyn 2012 matkalle lupautui Piotr Kenig ja valokuvaajaksi arkkitehtimieheni. Äitini kertoi vuosia sitten, että Axel oli kotoisin Tukholmasta ja Emilie Bielitzistä Itävalta-Unkarista. Bielitz on osa nykyistä Puolaa ja nimeltään BielskoBiała. Emilie oli asunut lapsuutensa keskellä vilkasta teollisuus- ja kauppakaupunkia. Kaksoiskaupunki oli kasvanut Sleesian ja Galitsian rajajoen kummallekin puolelle, linnan ympärille. Kaupunki oli jo silloin yli 400 vuotta vanha, osa Itävalta-Unkarin keisarikuntaa ja sitä kutsuttiin ”PikkuWieniksi”. Axel Wahrenin kisällimatka Esi-isäni Axel Wilhelm Wahren lähti Tukholmasta värjärin kisällimatkalle 18-vuotiaana 1832. Sleesian Bielitzistä hän sai värjäämön johtajan paikan 1833–35. Hän vietti muistiinpanojensa mukaan ”nuoruutensa onnellisinta aikaa isäntäperheen yhtenä perheenjäsenenä”. Tällöin hän ilmeisesti tutustui sukulaistyttö Emilie Klebekiin. Axel Wilhelm palasi moniin maihin ulottuneelta matkaltaan 1836 Tukholmaan, jossa sai työpaikan enonsa värjäämössä. Pian hänestä tuli värjäämön itsenäinen vuokraaja. Tällöin hän myös päätti luopua juutalaisuudesta ja hakeutui evankelis-luterilaiseen seurakuntaan. Mutta värjäämö meni kohta vararikkoon ja suhde enoon poikki. Kun työtä ei löytynyt Ruotsista, Wahren haki 1838 Jokioisten kartanon verkatehtaan johtajan paikkaa. Kokeneena ammattimiehenä hänet valittiin tehtaan vuokraajaksi. Samana vuonna hän tiettävästi kihlautui Emilie Klebekin kanssa. Heinäkuussa 1839 Wahren matkusti laivalla Tukholmaan ja sieltä edelleen Bielitziin mukanaan veljensä Mauritzin tekemä ”bonjour”. Häät vietettiin 24.7.1839 Bielitzissä. Hääpari lähti paluumatkalle kuukausi häiden jälkeen. He kävivät Wahrenin isän luona Tukholmassa matkalla kohti Suomea, missä he asettuivat verkatehtaan johtajan asuntoon. 18 suomi–puola 2012–2013 Historiallinen ohjelmamme alkoi kulkemalla Bielskosta Białaan sillan yli Klebekin talolle, joka löytyi melkein entisellään. Matkatessamme Emilien kotitalolta 11 Listopadaa pitkin torille, sen poikki kohti evankelisluterilaista kirkkoa ja sen ohi pappilan kansliaan tulimme kulkeneeksi Emilien koulutien. Emilie ja Axel Wilhelm Wahrenin tarina alkoi Bielitzissä. Myöhemmin Wahrenin perustaman kehräämön ja kutomon myötä sai Forssan teollisuusyhdyskunta alkunsa. Åbo Akademien arkistosta löysin Emilien kirjeitä suvun naisille ja tuttaville. Käsiala oli siistiä, pientä ja hillittyä, kirjeiden sisältökin selkeää ja ”sivistyneen asiallista”. Sävy oli sovittelevaa kuin äidilläni, joka myös oli toimeliaan miehen taustalla ”huushollin pitäjä” ja liikepäivällisten järjestelijä. Oliko jo Emiliellä tällainen perhetausta Bielitzissä? Tietämäni mukaan hän oli viinikauppiaan tytär. Bielsko-Białan nettisivuilta löysin maininnan tekstiilimuseosta ja sain yhteyden sen johtajaan Piotr Kenigiin. Hän oli tutkinut kaupungin tekstiiliporvarisukuja ja täydensi ystävällisesti sukututkimustietoani. Selvisi, että Emilien lähes kaikki äidinpuolen sukulaiset olivat olleet kangasmanufaktuurien ja värjäämöiden omistajia. Pappilassa odotti mykistävä näky: raskaat kirkonkirjat ja niitten ryppyiset, kellastuneet A3-kokoiset lehdet. Niille oli saksaksi mustalla musteella merkitty myös Emilien syntymä- ja kastetiedot. Yllätys oli se, että hän olikin syntynyt 4.11.1812 eikä 12.11.1814, kuten suomalaisissa papereissa lukee. Syntyneitten kirjasta löytyi myös hänen veljensä syntymätodistus vuodelta 1816. Pappilan kuolleet-kirja sisälsi Emilien isänäidin kuolintodistuksen. Pappila-koulurakennus oli Piotr Kenigin mukaan lähes ennallaan, mutta Emilien koulunkäynnistä ei ollut dokumentteja. Kaksi tekstiilisukua Białan hautausmaalta emme löytäneet 1800-luvun alun hautoja. Bielskon hautausmaalle emme päässeet tutustumaan. Se on suljettu ja kasvanut umpeen – ja odottaa entistämistä. Paljon oli kuitenkin jo selvinnyt. Emilien äidinäidinisä Johann Georg Mänhardt (1713–1789) oli tullut Unkarista ja perustanut villakutomon Bielitziin 1760. Mänhardtin suku toimi kaupungissa vuoteen 1946 asti, ja heidän talonsa on edelleen Bielskon keskustassa. Emilien äidinisä Samuel Kolbenheyer (1749–1818) – valjassepän poika Leutschausta (Lewoca nyk. Slovakiaa) muutti 1770-luvulla Bielitziin. Hän avioitui 1779 Katharina Mänhardtin (1760–1832) kanssa, jonka isä Johann Mänhardt, oli merkittävä kangaskauppias ja omisti myös tekstiilikutomon, jossa kudottiin ns. hollantilaista verkaa. Samuel Kolbenheyer ja Johan Mänhardt olivat myöhemmin yhtiökumppaneita. Samuelin asuintalo sekä verkakauppa ja kutomo olivat 11 Listopada 3:ssa, joka oli siis Emilien äidin Karolinan lapsuudenkoti. Samoin on jäljellä Kolbenheyereiden nelikerroksinen talo entisen pörssiaukion varrella vastapäätä nykyistä apteekin kulmaa. Emilien äiti Karolina Kolbenheyer oli mennyt naimisiin värjärimestari Johan Klebekin kanssa 1811. Leskimies Klebek hoiti tuolloin ensimmäisen vaimonsa lasten värjäämöä ja vastasi suurperheestä. Päättelimme, että värjäämön omistajien tullessa täysiikäisiksi piti Johan Klebekin vaihtaa ammattia. Hän ryhtyi viinikauppiaaksi, mutta kuoli pari vuotta ennen Wahrenin kisällimatkaa. Kutojille koneita Kutojan talossa (Dom Tkacza) ja Piotr Kenigin johtamassa tekniikan museossa selvisi, että tekstiiliteollisuuden rinnalle Bielitziin ja Bielsko-Białaan syntyi ripeästi vahva metalliteollisuus. Vuonna 1806 Bielitziin hankittiin ensimmäiset kehruukoneet, 1809 kampauskoneet ja 1810 kankaiden leikkuukoneet. Vuonna 1811 syntyivät Bielitzin ensimmäiset verkatehtaat, joista toisen perustivat veljekset Kolbenheyer, esiäitini Emilien enot. Museonjohtaja Piotr Kenig ja kirjoittaja ns. apteekin nurkalla. Emilie Klebekin lapsuudenkodin (11 Listopada 25) sisäpihalla viinikaupan tilalla on nyt ravintola Nowy Świat. Ravintolaan kuljetaan samasta portista, josta Emilie oli lapsuudessaan päivittäin kulkenut. Axel Wahrenin kisällivärjäämö oli osa Kolbenheyereiden monipuolista tekstiiliteollisuutta. Vuonna 1846 verkatehdas muutti uuteen rakennukseen ja Emilien serkut tulivat mukaan yritykseen. Tehdasta ei löydy enää rekis- Mänhardtien talo (Stojałowskiego 2) on entisöity ja nykyisin täynnä asianajotoimistoja. Vasemmalla kuja johtaa Plac Fabrycznylle, jossa tekstiilitehtaat olivat. teristä 1870. Bielitzin vanhimman ”Keisarilliskuninkaallisen etuoikeutetun verkatehtaan” lopettamisen syistä ja tarkasta ajankohdasta ei ole tietoa. Kaupungin tekstiiliteollisuus kasvoi ja keskittyi yhä suurempiin ja paremmin konein varustettuihin tehtaisiin. Niistä löytyy tietoa kohta avattavassa tekstiilimuseossa. Ikäsotku ja ikävää Bielskon pappilassa kävimme tarkistamassa Emilien vihkitodistuksen tiedot; päiväksi varmistui 24.7.1839. Ikätiedot olivat häätohinassa vaihtuneet: morsiamen iäksi oli merkitty 25 ja sulhasen 27. Tässä ehkä syy virheelliseen merkintään Suomessa. Retkemme oli uskottua antoisampi. Se, että Sleesia ja Bielsko-Biała on ollut välillä Itävalta-Unkaria, välillä Saksaa ja Puolaa, vaatii lisäselvityksiä, mutta tuo uusia näkökulmia Emilien ymmärtämiseen. Emilie on maahan muuttajana siirtynyt kaupunkikult- tuurista Jokioisten ja Tammelan metsiin ja pelloille, ja se on varmasti vaatinut luonnetta. Kasvuympäristö antoi luontaiset valmiudet tehtaanjohtajan vaimoksi. Kaipuusta kotiseudulle en ole löytänyt muita muistiinpanoja tai kirjeitä kuin ainoan tyttären Sidonia Stålströmin (1846–1923) muistikirjamaininnan, joka kertoo ruotsiksi äidin halusta tavata sukuaan. ”Kesällä 1871 tehtiin suurta peruskorjausta äidin ja isän luona Forssassa. Äiti, joka oli todella sairas, halusi matkustaa isoäidin luokse Saksaan (Bielitz oli siirtynyt osaksi Saksan Keisarikuntaa). John-veljen oli määrä matkustaa hänen kanssaan. Mutta äiti jäi Tukholmaan, koska pitkä matka olisi vienyt hänen voimiaan liikaa.” Emilie Wahren (os. Klebek) kuoli perheensä ympäröimänä 20.4.1872. Kirjoittaja Immi Halsti on tekstiilitaiteilija TEXO suomi–puola 2012–2013 19 ś dż ść źdź Konsonantteja selättämässä Teksti: Päivi Erola Kuva: Emil Anton - pyrähdys Puolaan ja puolan kieleen Konsonanteistaan kuuluisa puolan kieli saattaa lannistaa suomalaisen opiskelijan ensi askelilla. Keinoja konsonanttihirviöiden selättämiseksi kuitenkin on. Solmuja avattiin syyskuussa 2012 Helsingin Puola-yhdistyksen ja Helsingin suomenkielisen työväenopiston Kommunikoidaan konsonanteilla – kipinöitä puolan kieleen -tapahtumassa, jota edelsi puheenjohtaja Päivi Erolan johdatus Puolan historiaan, kieleen ja kulttuuriin. –Yritän innostaa opiskelijoita positiivisella olemuksella, sanavalinnoilla ja äänenpainoilla, rohkaisemalla ja tekemällä asiat helpoiksi, kertoo konsonantit omalta osaltaan selvittänyt TM, FM Emil Anton. Kovat ja pehmeät Antonin luennon idea oli verrytellä kielenkantoja keskittymällä ensin konsonanttien kovuuteen ja pehmeyteen. B-kirjainhan ei ole ”pehmeä p” vaan ”kova b”. ”Pehmeä p” on p’ ja käytännössä kirjoitetaan ”pi”. Samoin pehmeä b on b’ (”bi”). Esimerkkejä: piekarnia, bieg. Mainittakoon, että ´i´ pehmentää suomalaisenkin: Fin, fiński. Kun kieliä oli rullattu ja ässiä päristetytty, Emil Anton antoi vielä muutaman pähkinän purtavaksi. Miten erotat toisistaan seuraavat sanat ja äänteet: burza / buzia, proszę / prosię, dżem / drzemka / dzień, czy /trzy/ci, szczeka/ścieka/strzał? Puolassa on konsonanttiäänteitä enemmän kuin suomessa kirjaimia! Miten lausut gwóźdź, Zdzisław, rozgryźć, wstrząs, czczość, chrzciciel, czciciel, wskrzeszenie? Konsonanttiluennon pääpaino oli ´s´-äänteiden harjoittelemisessa. Niitä riittääkin: s, ś, sz, c, ć, cz, z, ź, ż/rz, dz, dź, dż. Suomalainen lausuu yksinkertaistaen omalla kielitajullaan mutkat suoraksi: s, ś, sz, z, ź ja ż= s ja c, ć, cz, dz, dź ja dż=ts. Entä kun eteesi tulevat seuraavat ilmaisut tai nimet: Tosin puolalaiset eivät käsitä, miten nämä muka olisivat ”ässiä”. He lausuvat merkit seuraavasti: Pocztmistrz z Tczewa, rotmistrz z Czchowa. s: ”stadilainen”, terävämpi s, kuten englannissa Tata, czy tata czyta cytaty Tacyta? ś: pehmeä s, ikään kuin lausuisi j ja s samaan aikaan W Szczebrzeszynie chrząszcz brzmi w trzcinie (i Szczebrzeszyn z tego słynie). Grzegorz Brzęczyszczykiewicz Przyszedł Herbst z pstrągami, słuchał oszczerstw z wstrętem. Cieszę się, że ci się podobało. z: soinnillinen s, (mehiläisen bzzzzzz....) ź: vastaavasti pehmeä z, kielen keskiosa kohti kitalakea c: kuin ts, mutta terävästi yhteen lausuttuna yhtenä äänteenä ć: jälleen pehmeä versio edellisestä dz: soinnillinen versio c:stä, d+z yhteen lausuttuna dź: jälleen pehmeä versio edellisestä sz: ”suhuässä”, kovempi kuin englannin sh cz: vastaavasti kovempi kuin engl. ch, ”d:n räjäytys” ż/rz: soinnillinen versio sz:stä ”Kaveri ei tainnut olla paikalla, kun vokaaleja jaettiin” - Antero Mertaranta Tomasz Wawrzkiewiczistä dż: soinnillinen versio cz:stä; vrt. drz (kaksi äännettä) suomi–puola 2012–2013 21 Merkintöjä Eija Silvola lukupiiristä Sekä pimeinä syysiltoina että toukokuun taivaan loistaessa katonrajan ikkunoista on ilo istua Porvoonkadun tunnelmallisessa Holvikellarissa jakamassa kokemuksia puolalaisesta kirjallisuudesta. Pitkään pöytään on katettu pientä syötävää ja juotavaa, ja ympärillä on kymmenenkunta Puolan ja kirjojen ystävää. Päivi Paloposken vetämän lukupiirin jäsenillä on erilaisia taustoja kiinnostukselleen: puolalainen puoliso, Puolaan muuttanut poika tai ystävä, puolan opiskelu tai opettaminen, tutkiminen, kääntäminen. Kauden alussa kaikki saavat ehdottaa luettavia kirjoja. Lukupiiriin saa tulla, vaikka ei olisi lukenutkaan sovittua kirjaa; jokaisella on panoksensa annettavana keskusteluun. Yleensä alustaja esittelee ensin kirjailijan ja teoksen. Yksi lukupiirin nautinnoista on tuntea muiden keskittyvän kuuntelemaan, miten teos on koskettanut minua. Andrzej Szczypiorski: Alku (Początek). Suom. Kirsti Siraste. Tammi, 1994. Juutalaiskohtaloista toisen maailmansodan Varsovassa kertova teos kiehtoo lähes kaikkia. Joku myöntää kokeneensa pitkät, mutkikkaina polveilevat kappaleet raskaiksi. Kommenttien ansiosta ymmärrän kerrontatyylin taidokkuuden paremmin. Aluksi vierastin teoksen lukuisia näkökulmia ja kaikkitietävää kertojaa, mutta lukijan vieminen suoraan elettyyn sota-aikaan saa samaistumaan henkilöihin. Henkilögalleria on runsas. Keskustelu laajenee yleisemmin Varsovan saksalaismiehitykseen ja Puolan historiaan. Wisława Szymborska: Ihmisiä sillalla: runoja vuosilta 1957–2003 (toimittanut ja puolasta suomentanut Jussi Rosti). WSOY, 2006. Alustaja Topi Lappalainen näyttää alkuperäisiä, puolankielisiä runokokoelmia ja lausuu suomennosvalikoiman nimirunon puolaksi. Löysin yhtäläisyyttä tämän runon ja kaksi vuosikymmentä vanhemman Kirjoittamisen ilo -runon välillä. Molemmat käsittelevät ihmisyyden peruskysymystä, suhtautumista kuolevaisuuteen. Vuoden 1996 nobelistia ei suinkaan pidä väheksyä naisten asioiden runoilijana, millaiseksi häntä on kutsuttu. Tadeusz Konwicki: Isoäitini tarina (Bohiń). Suom. Kirsti Siraste). Tammi, 1997. Teos vie syvälle Puolan historiaan, laajemminkin kuin isoäidin elinaikaan, 1800-luvun lopulle. Kerronta antaa lukijan kokea täydesti, kuinka päähenkilö Helena Konwicka ajattelee, tuntee, elää muutamaa elokuun päivää. Mutta romaani on paljon muutakin kuin tarina hänen rakkaudestaan. Kyse on puolalaisuuden olemuksesta. En ole ainoa, joka ei ole huomannut, kuka henkilöistä on kansilievetekstin lupaama vieraileva Hitler. Helsingin Puola-yhdistyksen lukupiiri on kokoontunut jo vuodesta 2010 lähtien. Käännöskirjallisuuden satoisa vuosi – peräti kolme teosta! Päivi Erola Puolan kielestä suomennetaan vuosittain keskimäärin yksi kaunokirjallinen teos. – Kaksikin tekee vuodesta jo hyvän, kertoo suomentaja Tapani Kärkkäinen. Vuoden 2012 sato on siten erinomainen. Jäämme odottelemaan, mitä laariin ropisee tulevina vuosina. Andrzej Sapkowski: Haltiain verta (Krew elfów). Suom. Tapani Kärkkäinen. WSOY 2012. Fantasiakirjailijan Noituri-saagan kolmas osa. Saagan ensimmäinen osa Viimeinen toivomus sai Tähtifantasia-palkinnon 2011 ja kakkososa Kohtalon miekka 2012! Wisława Szymborska: Täällä (Tutaj). Suom. Martti Puukko. Savukeidas 2012. Nobelistin testamentti. Olga Tokarczuk: Vaeltajat (Bieguni). Suom. Tapani Kärkkäinen. Otava 2012. Puolan arvostetuimpiin nykykirjailijoihin kuuluvalla Tokarczukilla on taito luoda maagisia maailmoja. Teos sai 2008 Puolan merkittävimmän kirjallisuuspalkinnon NIKEn. 22 suomi–puola 2012–2013 Seuraavan runokokoelmani nimi on ”Jo riittää” – sanoo Wisława Szymborska kun istun hänen Krakovan kodissaan marraskuisen harmaana päivänä. Ulkona on lievä pakkanen. Joko olet kirjoittanut sen nimisen runon? – kysyn, koska Szymborskan runokokoelmat on nimetty yleensä jonkun kokoelmassa olevan runon mukaan, poikkeuksena ovat tietysti erilaiset ”valikoidut tai kootut runot”. Marcin, – sanoo Wisława, joka kutsuu minua nimeni puolalaisella vastineella. – tuohan oli hyvä kysymys. En ole kirjoittanut vielä sellaista runoa. Jospa kirjoittaisit ensin jonkun muun kokoelman ja jättäisit sen ”Nyt riittää” kokoelman myöhemmäksi eli odottaisit niin kauan kun sen niminen runo syntyy itsestään. Milloin muuten arvelet saavasi seuraavan kokoelman valmiiksi? jon Virosta ja Latviasta. Ne maat ovat hänelle tuttuja vain kirjoista ja tiedotusvälineistä. – Me tiedämme täällä Puolassa luvattoman vähän Viron ja Latvian historiasta ja nykypäivästä. Liettua on meille tietenkin jo paljon tutumpia, johtuen maittemme rajanaapuruudesta ja yhteisestä historiastamme. Wisława tietää toki itse varsin paljon Viron ja Latvian historiasta, mutta tämän päivän tilanne ei ole hänellekään niin tuttu. Puhumme tietenkin myös Suomesta. Kerron Wisławalle tammikuun presiTeksti ja kuva: Martti Puukko dentinvaalien asetelmista ja meneillään olevasta vaalikampanjasta. Hän on ihmeissään kun kerron, että Suomessa ehdokkaat näyttävät suorastaan kilpailevan sillä, kuka suhtautuu kaikkein kielteisimmin Natoon, johon Suomi ei kuulu. Puolassa jopa entiset kommunistijohtajat kampanjoivat 1990-luvulla maan Natojäsenyyden puolesta. Heistä kaikkein näkyvin oli vuonna 1981 sotatilan Puolaan julistanut ja silloinen Varsovanliiton uskollinen ”soturi” kenraali Wojciech Jaruzelski. Wisława Wisława naurahtaa ja sanoo, ettei hän osaa oikein arvioida milloin uusi kokoelma on valmis. Kuten aina aika kuluu nopeasti hänen seurassaan. Juttelemme niitä ja näitä. Sinuttelemme toisiamme, koska Wisława halusi tehdä ”sinunkaupat” kanssani joitakin vuosia sitten. Siitä huolimatta saatan yhä joskus vahingossa ”teititellä” häntä. On todella vaikea uskoa, että vastapäätäni istuva nainen on jo 88-vuotias. Hän näyttääkin ikäistään nuoremmalta, mutta ennen muuta hänen ajatuksena liikkuvat nopeasti ja terävästi kuin nuorella ihmisellä, sillä erotuksella, että niissä on eletyn elämän mukanaan tuomaa viisautta. 1923–2012 Wisława kyselee paljon. Edellisestä tapaamisestamme on vierähtänyt jo yli puoli vuotta. Kerron hänelle Prahasta, josta olen juuri vuorokautta aiemmin tullut junalla. Wisława muistelee Prahaa lämmöllä, erityisesti hän nostaa esille kirjailijakollegansa Václav Havelin, jonka siviilirohkeutta hän sanoo arvostavansa. Puhun Wisławalle pal- Simo Sipola: Uuden Euroopan raunioilla. Teos 2012. Matka uuteen Eurooppaan Toimittaja Simo Sipola vie lukijan matkalle nyky-Eurooppaan ja sen historiaan. Maanosaamme peilataan kylmän sodan rajaseutujen kautta, joista yksi on Puola ja sen ympärysmaat. Tarkastelukulmina ovat politiikka, Visegrád-yhteistyö, identiteetti ja arvot. Keskieurooppalaisuudenkin käsitettä pohdiskeleva teos on hyvä johdatus Puolaan. Kun sanoo A on sanottava myös B – sanoi Jaruzelski kun tein hänestä dokumenttielokuvaa – ja jatkoi – historiamme on osoittanut, että aina kun olemme jääneet yksin, meidän on käynyt huonosti. Natosta keskustelumme siirtyy nopeasti taas muihin aiheisiin. Olen joskus aikaisempien tapaamistemme aikana tentannut nauhurin kanssa tuntikausia Wisławalta hänen muistojaan lapsuudesta, sota-ajasta ja hänen myöhemmistä elämänvaiheistaan kommunistisessa Puolassa. Viimeisten vuosien aikana en ole paria lyhyttä poikkeusta lukuun ottamatta enää haastatellut Wisławaa nauhalle tai digitaaliselle muistikortille, koska olen huomannut, että keskustelumme sävy muuttuu paljon jäykemmäksi heti, kun siihen tulee mukaan jokin häiritsevä ja ulkoinen tekninen tekijä. Tämä 15.11.2011 tekemäni haastattelu jäi viimeiseksi. Vain viikkoa vierailuni jälkeen Wisława Szymborska sai kuulla olevansa parantumattomasti sairas. Wisława Szymborska nukkui pois kotonaan Krakovassa vuoden 2012 helmikuun ensimmäisen päivän iltana. Kirjoittaja on tietokirjailija ja elokuvaohjaaja. FREE LANCE MATKAMYYJÄ JA MATKANVETÄJÄ Järjestämme yhdistyksille, seuroille ja muille ryhmille teemapohjaisia, räätälöityjä Puolanmatkoja. Haemme nyt free lancena toimivaa provisiopalkkaista matkamyyjää ja matkanvetäjää, yhdessä tai erikseen. Myyjä hakee asiakkaat ja sopii ohjelman perusrunkojen pohjalta heidän kanssaan yhdessä meidän ja yhteistyömatkatoimistojemme kanssa. Puolan tuntemuksen pitää olla riittävä ohjelmien esittelyyn. Matkanvetäjältä (viralliset oppaat tulevat erikseen) vaaditaan järjestelmällisyyttä, reipasotteisuutta ja kykyä saada ryhmä mukaan. Vetäjä myös tulkkaa puolan- tai englanninkielisten oppaiden esitykset suomeksi. Tehtävässä on oltava riittävä Puolan historian, maantieteen ja kulttuurin tuntemus. Tiedustelut ja hakemukset: Timo Punkari, puhelin Suomessa 050-5548150, Puolassa 607259090 Meletre Sp. z.o.o. Karolewska 1, 90-560 Łódź, Puola tai sähköpostilla [email protected] Oy Nova Business Consulting Ltd suomi–puola 2012–2013 23 Halina Poświatowska Olen Julia Olen 23-vuotias Koskin kerran rakkautta Se maistui kitkerältä Kuin kupillinen mustaa kahvia Voimisti Sydämen rytmiä ärsytti Elävää kehoani Laittoi aistit keinumaan Lähti pois Olen Julia Korkealla parvekkeella Riippuvainen Huudan tule takaisin Kutsun tule takaisin Tahraan Pureskellut huuleni Veren värillä Ei tullut takaisin Olen Julia Olen tuhatvuotias Elän - Kaikki minun kuolemani Runoja Suomentanut Jussi Rosti aina kun haluan elää huudan kun elämä on lähdössä luotani painaudun sitä vasten sanon — elämä älä lähde vielä sen lämmin käsi kädessäni suuni sen korvan juuressa kuiskaan elämä — niin kuin elämä olisi rakastaja joka tahtoo lähteä — ripustaudun sen kaulaan huudan kuolen jos lähdet Odkąd cię poznałam, noszę w kieszeni szminkę, to jest bardzo głupie nosić szminkę w kieszeni, gdy ty patrzysz na mnie tak poważnie, jakbyś w moich oczach widział gotycki kościół. A ja nie jestem żadną świątynią, tylko lasem i łąką - drżeniem liści, które garną się do twoich rąk. Tam z tyłu szumi potok, to jest czas,który ucieka, a ty pozwalasz mu przepływać przez palce i nie chcesz schwytać czasu. I kiedy cię żegnam, moje umalowane wargi pozostają nietknięte, a ja i tak noszę szminkę w kieszeni, odkąd wiem, że masz bardzo piękne usta. Siitä asti kun tutustuin sinuun, pidän taskussani huulipunaa, on sangen hupsua pitää huulipunaa taskussa, kun sinä katsot minua noin vakavana, aivan kuin näkisit silmissäni goottilaistyylisen kirkon. Enhän minä ole mikään temppeli, vain metsää ja niitty – lehtien värinä, kun ne kurottavat kohti sinun käsiäsi. Tuolla takana kohisee virta, se on aika, joka pakenee, ja sinä annat sen valua läpi sormiesi etkä halua tarttua aikaan. Ja kun hyvästelen sinut, maalatut huuleni jäävät koskemattomiksi, mutta minä vain pidän huulipunaa taskussa siitä asti kun tiedän, että sinulla on hyvin kaunis suu. 24 suomi–puola 2012–2013 kuinka monta kertaa voi kuolla rakkaudesta ensimmäinen kerta oli karvas maan maku karvas maku kitkerä kukka neilikka punainen hehkuva toinen kerta — vain tilan maku valkoinen maku viileä tuuli pyörien kaiku äänettä jyskyttävä kolmas kerta neljäs kerta viides kerta kuolin rutiinilla vähemmän ylevästi huoneen neljä seinää selällään ja yläpuolellani piirteesi terävät kuolemassakin, sinä sanot ikuisesti, sinä sanot entä jos muutut puuksi voinko luottaa siihen että kohoat minun ikkunani alle entä jos — ikkunaruuduksi voisinko sitten kielenkärjellä kutittaa sinun helisevää läsnäoloasi entä jos — tuuleksi olisinko ruoho jossa puhallat entä jos — valoksi olisinko yö jonka karkoitat entä jos — päiväksi verhoatko suojaavalla pilvellä minun väsyneen pääni kun tartut sitä kevyesti hiuksista sukkelin sormien hyväilyin kuiskaatko olen talviuni hennoille leningeilleni helmiuni ranteilleni niin itseensä rakastunut aurinko verhoutuu joka päivä Runoja sydämen varjosta Sophy Bergenheim Halina Poświatowska (o.s. Myga) on yksi Puolan rakastetuimmista runoilijoista. Hänen runonsa tuntuvat tulevan suoraan sydämestä ja ammentavan ilmaisuaan sen monista eri tunteista. Hän käsittelee peittelemättömästi ja koskettavasti rakkautta, himoa ja kaipuuta – elämää ja kuolemaa. Ei olekaan ihme, että häntä tavataan kuvata rakkauden runoilijana. Poświatowska syntyi Częstochowassa 9. toukokuuta 1935 levottomassa Puolassa. Maata hallitsi Sanacja-liike, jonka tavoitteena oli nimensä (Tervehdyttäminen) mukaisesti palauttaa Puolan moraali ja elvyttää maan talous. Liike oli voimakkaan autoritäärinen ja vastusti parlamentaarista demokratiaa, mutta ei ollut kuitenkaan voimakkaasti kommunistinen sen paremmin kuin fasistinenkaan. Sota jätti jäljen Toinen maailmansota jätti Poświatowskaan lähtemättömät jäljet: se kulki suoraan hänen kotikaupunkinsa läpi. Halina, tuolloin vielä pieni lapsi, joutui piileskelemään päiväkausia kellarissa vanhempiensa kanssa. Kun perhe viimein pääsi poistumaan maan alta, kävi ilmi, että tyttö oli sairastunut. Nuorta Halinaa ei saatu terveeksi perinteisin kotikeinoin, vaan hänelle jäi jälkitautina paha sydänsairaus. mutta mitä tehdä kauneudella loistaa entä loisteella sytyttää liekit entä liekeillä kärventää sydän tuhkaksi Kommunistisen Puolan ilmapiiri alkoi vapautua Stalinin kuoltua 1953 ja Władysław Gomułkan noustua Puolan kommunistisen puolueen pääsihteeriksi 1956. Tämä näkyi myös Puolan kulttuurielämässä ja taiteessa. Sosialistinen realismi oli asettanut taiteilijoille tiukat raamit, mutta nyt vallitsi vapaus ilmaista itseään estottomasti ja antaa mielikuvituksen lentää. Varsinkin puolalainen runous alkoi puhjeta täyteen kukkaansa. paras mahdollinen polttouhri Rakkautta parantolassa älkää siksi väittäkö että kukaan yhtään mihinkään tarvitsee pimeyttä Poświatowskan tulevaisuus ei kuitenkaan näyttänyt valoisalta, sillä hänen sairautensa oli yhä pahenemaan päin. Lääkäreiden, ystävien ja Yhdysvaltain Puola-yhteisön yhteisponnisteluin hänet saatiin lähetettyä Philadelphiaan vaativaan sydänleikkaukseen 1958. Leikkaus onnistui ja toi hänelle monta vuotta lisää elinaikaa. Poświatowskan ensimmäinen kokoelma Hymn bałwochwalczy (Palvontahymni, 1958) ilmentää sekä puolalaisen runouden kukoistusaikaa että kuolemaa silmästä silmään katsoneen toipilaan dramaattisen eksistentialistisia ajatuksia. Vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa, sanotaan, mutta joskus myös samankaltaisuudet saattavat ihmisiä yhteen. Halina tapasi sydäntautisen miehensä Adolf Poświatowskin parantolassa, ja rakastunut pariskunta avioitui. Avio-onnea ehti kestää vain lyhyet kaksi vuotta, ennen kuin Poświatowska menetti rakkaansa sydänsairaudelle. Koettelemuksistaan lannistumaton Poświatowska jäi taloudellisia vaikeuksia uhmaten kolmeksi vuodeksi Yhdysvaltoihin opiskelemaan. Hän palasi Krakovaan suorittamaan filosofian maisterin opintonsa Jagellon yliopistoon, minne hän jäi työskentelemään ja valmistelemaan väitöskirjaansa. Poświatowska piti itseään ennemmin runoilijana kuin filosofina, ja hän julkaisi vielä kaksi runokokoelmaa Dzień dzisiejszy (Tänä päivänä, 1963) ja Oda do rąk (Oodi käsille, 1966) sekä romaanin Opowieść dla przyjaciela (Romaani ystävälle, 1967). Poświatowskan terveys alkoi taas heiketä, ja hänet leikattiin uudestaan Varsovassa syksyllä 1967. Leikkaus oli hänelle kuitenkin liikaa, ja hän kuoli 32-vuotiaana 11. marraskuuta 1967. Halina Poświatowskan neljäs kokoelman Jeszcze jedno wspomnienie (Vielä yksi muistikuva) julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen 1968. Hänen runonsa liikuttavat yhä lukuisia lukijoita. Kirjoittaja on helsinkiläinen kielenkääntäjä. suomi–puola 2012–2013 25 Päivi Erola Julisteet vetivät Puolaan n Uude a j a itt n e v v l u o k p u k i u s s s r siinma e Varsovan taideakatemia sijaitsee aivan kaupungin ytimessä Krakowskie Przedmieściellä yliopistoa vastapäätä. Entisen Czapskien palatsin toisessa kerroksessa majaa pitävään grafiikan osaston kuvitusstudioon kantautuvat Chopinin sävelmät. Viereisessä salongissa oli Chopinin lapsuudenkoti, nykyisin kotimuseo. Studion perusti puolalaisen kuvituksen kruunaamaton kuningas Jan Marcin Szancer 1951. Puolalainen kuvitus eli kultakautta yhdessä julistetaiteen kanssa 1950–1980. Käsitteeksi muodostuneen puolalaisen kultaisen koulukunnan tunnusmerkkejä oli koristeellisuus, ilmaisun vapaus, maalauksellisuus ja huumorin viljely. Kuvittajat saivat innoitusta myös kansantaiteesta. Alan nimiä olivat Eryk Lipiński, Janusz Grabiański, Józef Wilkoń, Janusz Stanny, Daniel Mróz, Bohdan Butenko, Henryk Tomaszewski ja monet muut. Puolalaiset kauhoivat palkintoja kansainvälisistä biennaaleista. Moni suomalaislapsikin tuntee mestarit upeista lastenkirjakuvituksista; käyttögrafiikalle maaperä oli turvallinen. Järjestelmänmuutoksen myötä markkinoille tulvi tusinatavaraa idästä ja rapakon takaa. Julkaisutoiminta kärsi ja monet vetäytyivät alalta. Hiljaiseloa kesti liki vuosituhannen vaihteeseen. Nyt käyttögrafiikka on taas jaloillaan. Pilke silmäkulmassa Kuvitusstudio siirtyi 2002 professori Zygmunt Januszewskin käsiin. Januszewski tunnetaan maailmalla; hänen töitänsä on esillä maailman museoissa ja hän on tehnyt laajalti kuvituksia ja piirroksia kansainväliselle lehdistölle. Januszewski on paitsi kuvituksen velho myös sanaleikkien ja varsinkin uudissanojen mestari. Avara elämänasenne ja puolalainen sarkastinen huumori ovat hänelle tunnusomaista. Januszewski on luotsannut studiota lujalla otteella nykyaikaan. – Olemme yhdellä jalalla menneisyydessä, toisella tässä ajassa ja pää kurkottaa tulevaisuuteen, hän toteaa. Painetun julkaisun perinnettä kunnioittaen otamme vastaan multimedian suoman rikkauden ja mahdollisuudet. Se on haaste ja samalla innoitus. 26 suomi–puola 2012–2013 Päivi Erola Teksti: Päivi Erola Kuva: Artur Wolski Ohjenuorana kriittisyys Kuvitusstudiossa on tekemisen meininki. Oven pielessä on myynnissä opiskelijoiden tekemiä kortteja; maksun voi heittää laatikkoon. Ponnistus on ollut myös näyttely Taipumuksia terävyyteen (Skłonności do ostrości) ja sen pohjalta julkaistu näyttelyluettelo. Puolan kustantajaliitto valitsi sen vuoden kauneimmaksi näyttelyluetteloksi 2011. Jo näyttelyn nimi herättää kiinnostuksen. Kriittisyys on kehityksen lähtökohta. – Ohjenuoramme on kriittinen asenne todellisuuteen, miten muuten voisi lähestyä totuutta todellisuudesta ja meistä itsestämme, kysyy Januszewski. Ote näyttelyluettelosta: Näyttely on nuorten puolalaisten kuvittajien kriittinen näkemys ympäröivästä todellisuudesta. Lähtökohtana on kunnianhimoinen taiteellinen taso ja avoimuus tehdä muotokokeiluja. Opinnot paljastavat tiettyjä taipumuksia, jotka määräävät tuotannon luonteen ja kiinnostuksen kohteet. Kriittinen asenne, ironia, satiiri, deformaatio, huumoritaju ja tiukka tarkkailu ovat asei-tamme. Jokainen kriittinen visio vaatii reaktiota ja tuoretta katsantokantaa. www.zygmuntjanuszewski.pl Varsovan taideakatemian kuvitusstudion oppilastöiden näyttely Taipumuksia terävyyteen on esillä Helsingissä 21.11.–19.12.2013 Kulttuurikeskus Caisassa, Mikonkatu 17 C (Fenniakortteli). Avoinna arkisin 10–18. Näyttelylle haetaan tilaa myös Lahdesta. Näyttelyn järjestävät yhteistyössä Helsingin Suomi– Puola-yhdistys ja Puolan www.caisa.fi, www.hspy.fi Helsingin suurlähetystö. Jo tekstin muoto ja tyyli kertoo mistä on kysymys, kuten Henryk Tomaszewskin (1914–2005) kuulussa silitysraudassa. Witkacy/Teatr Studio 1972. Puolalainen julistetaide oli graafisen alan ehdoton MUST 1970-luvulla. Nykyinen Aaltokorkeakoulun graafisen suunnittelun professori Marjatta Itkonen suuntasi siis ylioppilaskirjoitusten jälkeen 1971 Puolaan. Eräälle opiskelijalle hän ehdotti alan vaihtoa hammaslääkäriksi, ”koska se on helpompaa kuin julisteiden suunnittelu”. Graafinen suunnittelu on haastava laji. Pakollisten Łódźin yliopiston kieliopintojen jälkeen hän pyrki ja pääsi sisään Varsovan taideakatemiaan. Tunnit alkoivat Tomaszewskin kuvauksella aamuisesta työmatkasta. Paradokseja ja ristiriitoja riitti surrealismiin asti; vakavalla mielellä kukaan ei olisi kestänyt niitä aikoja. Yksi Tomaszewskin suosikkiteemoista oli myyjän kaupan oveen ripustama Zaraz będę (Tulen kohta) -kyltti. –Kolmen vuoden perusopinnot käsittivät niin taidegrafiikkaa, kuvanveistoa, piirtämistä kuin maalaustakin. Maalaustaidetta opiskelin taidemaalari, graafikko Jerzy Tchórzewskin johdolla ja tein siitä sivudiplominkin. Itkosta onnisti: hän pääsi yhdentoista muun joukossa erikoistumaan Henryk Tomaszewskin studioon. Tomaszewski on yksi puolalaisen julistekoulukunnan luojista. Vuosikurssin yhteydenpito on vieläkin tiivistä. Myöhemmin Itkonen ystävystyi myös opettajansa ja tämän vaimon, kuvataiteilija Teresa Pągowskan kanssa. Gurun studiossa Tomaszewski oli ankara opettaja. Hän vaati sekä itseltään että opiskelijoilta ahkeruutta ja äärimmäistä täsmällisyyttä. Luonteeltaan hän oli nopeaälyinen ja huumorintajuinen, sarkasmiin taipuvainen. Tehtävät oli mietitty tarkkaan, ja yhtä julistetta hiottiin pitkään. Temperamenttinen Tomaszewski tapasi tutustua harjoitustöihin pitkällä käytävällä istualtaan käsi poskella polviin nojaten. Opiskelijat odottivat pitkään hiljaisuudessa mestarin mielipidettä. Insinööriksi sanottu superlahjakkuus oli erehtynyt tekemään syksyaiheisen työn erikokoisista akvarellimaalauksista sommitellen. Tomaszewski kysyi julistekoon mittoja. Vastaus 70 x 100 senttiä oli oikein, mutta työ ei niitä täyttänyt. Tomaszewski kieltäytyi arvioinnista. Poika poistui pitkin käytävää hartiat nytkyen itkusta, jolloin Tomaszewski huusi häntä takaisin, ryntäsi perään, tarttui päästä ja lohduttavien pussausten lomassa sanoi: ”Kyllä tästä hyvä tulee.” Lähtökohtana avoimuus –Tomaszewski oli ainutlaatuinen, toteaa Itkonen. Hän opetti kyseenalaistamaan ja olemaan avoin. Kaikesta voi oppia. Ala on roimasti naisistunut sitten 1970-luvun, jolloin miehet jylläsivät. –Naiset ovat tulleet esiin; he ottavat kantaa ajankohtaisiin asioihin ja suhtautuvat kriittisesti yhteiskuntaan sekä katolisen kirkon naisasenteeseen. Graafinen suunnittelija ja kuvanveistäjä Monika Zawadzki on yksi edelläkävijöistä. Dynaamista osaamista Suomessa muotoilun painopiste oli 1950-luvulta lähtien esinesuunnittelussa. Meillä vähemmän arvostusta ja huomiota saanut visuaalinen viestintä oli taasen Puolassa ykkönen. Itkosella on tiiviit suhteet Puolaan. Hän on säännöllisesti nähty vieras muun muassa Katowicen taideakatemiassa, ja hän on luennoinut ja osallistunut designfestivaaliin Łódźissa. –Ala on erittäin dynaaminen ja maassa tapahtuu paljon. Kuvitus ja graafinen suunnittelu on korkeatasoista. Puola on mahdollisuuksien maa. Puolalaiset julistesuunnittelijat ovat mestareita yhdistämään sanan ja kuvan, se on kuin rakkausliitto. suomi–puola 2012–2013 27 Kresy – Puolan menetetty itä Tapani Kärkkäinen Siinä missä suomalaisilla on Viipurinsa ja Sortavalansa, puolalaisillakin on menetetty itänsä. Itäisten alueiden eli Kresyn valtiollinen yhteys Puolaan katkesi viime sodassa, mutta puolalaisessa tietoisuudessa Kresy jatkaa yhä elämäänsä. Puola tunnetaan Euroopan unionissa Ukrainan länsi-integraation aktiivisena ajajana, joka kantaa huolta myös Valko-Venäjän tilanteesta. Puolan ja Liettuan suhteiden kiemurat ylittävät toisinaan uutiskynnyksen Suomessakin. Taustalla ei ole vain järkiperäinen huolenpito naapuruussuhteista. Ukrainaa, Valko-Venäjää ja Liettuaa liittää Puolaan muukin kuin rajanaapuruus. Taustalla on vuosisatoja kestänyt historiallinen ja kulttuurinen yhteys, jonka takia itäisten alueiden perintö herättää Puolassa edelleen mielenkiintoa. Rynnäkkö itään Nykyisen itärajan takaisia alueita kutsutaan Puolassa nimellä Kresy. Sanan yksikkö kres on tarkoittaa rajaa, piiriä tai äärtä. Kresystä tuli maantieteellinen käsite jo keskiajalla, kun se alkoi tarkoittaa Puolan ja tataarien Kultaisen ordan rajaseutua Dneprin alajuoksulla. Puolan kuningaskunta oli alkanut levittäytyä itään jo varhain. Voidaankin puhua saksalaisten Drang nach Osten -ilmiön rinnakkaisilmiöstä. Drang nach Osten tarkoittaa ”rynnäkköä” tai ”työntymistä” itään, saksalaisen kulttuurin leviämistä ItäEurooppaan. Samaan tapaan puolalaiset alkoivat levittää valta- ja kulttuuripiiriään idemmäs. Entisen Kiovan (Rusin) valtakunnan länsiosat, niin sanottu Punainen Rus eli Lvivin seutu, siirtyivät Puolan kuninkaan alaisuuteen 1300-luvulla. Saman vuosisadan lopulla Puola ja Liettuan suuriruhtinaskunta solmivat valtioliiton, josta alkoi 400 vuotta kestänyt valtiollinen yhteys. Sen aikana Liettua omaksui kristinuskon ja paljolti myös puolalaistui. Puolalaisia asettui suuria määriä jopa Kiovaan, jonka elämään puolalaisuus antoi leimansa pitkälle viime vuosisadalle asti. 28 suomi–puola 2012–2013 Puolalainen kulttuuri osoittautui myös Ukrainan ja Valko-Venäjän alueilla niin vetovoimaiseksi, että niiden yläluokat vähitellen puolalaistuivat ja vaihtoivat uskontonsa ortodoksisuudesta roomalaiskatolilaisuuteen. Kun keskiajalla myös juutalaisia alkoi asettua yhä enemmän varsinkin kaupunkeihin, muodostui Itä-Euroopan tälle osalle tyypillinen puolalaisen ja juutalaisen kulttuurin rinnakkaiselo liettualaisten, valkovenäläisten, ukrainalaisten – ja kaupungeissa myös saksalaisten ja armenialaisten – kanssa. Kresy oli myös uskontojen tilkkutäkki. Nationalismien ristitulessa 1700-luvun lopulla tapahtuneiden Puolan jakojen jälkeen Kresyn käsite alkoi laajentua, ja viime vuosisadan alussa sillä tarkoitettiin jo kaikkia vanhan Puolan itäisiä alueita. Kun Puola itsenäistyi uudelleen 1918 ja osa vanhoista itäalueista päätyi sen yhteyteen, Kresyllä tarkoitettiin uuden valtion itäisimpiä voivodikuntia. Lvivin ja Vilnan seutuja ei luettu Kresyyn. Kresy oli maailmansotien välisen Puolan köyhintä ja kansallisuuksiltaan monimuotoisinta aluetta. Edellisinä vuosisatoina muodostunut kansallisuuksien kirjo jatkoi elämäänsä uusissakin oloissa siten, että kaupungit olivat yleensä pääasiassa puolalaisten ja juutalaisten asuttamia, kun taas maaseudulla eli lähinnä valkovenäläisiä tai ukrainalaisia, Vilnan seuduilla myös liettualaisia. Yhteiselo ei kuitenkaan ollut kovin harmonista. 1800-luvun puolivälistä alkaen Kresy oli muodostunut nationalismien taistelukentäksi. Talvella 1918–19 puolalais-ukrainalaiset jännitteet huipentuivat taisteluksi Lvivin kaupungin hallinnasta. Puolalaiset kukistivat itsenäiseksi julistautuneen Länsi-Ukrainan tasavallan, ja kaupunki päätyi Puolan hallintaan. Ukrainalaisten asema oli tukala. Puolalaistamisen nimissä ortodoksisia kirkkoja suljettiin, ja Volyniassa käynnistettiin aktiivinen puolalaisten asutustoiminta. Vaikka ukrainalaiset muodostivat Kresyn kaakkoisosissa jopa 60–70 prosenttia väestöstä, heidän osuutensa virkamiehistä ja poliisikunnasta oli hyvin pieni. kois-Puolasta 140 000 ihmistä Saksalta saaduille alueille. Nyky-Puolan ukrainalaisvähemmistön tärkeimmät keskuksen sijaitsevatkin Sleesiassa, Pommerissa ja Masuriassa. Sotavuosien tapahtumista Kresyn alueella saa hyvän kuvan historioitsija Timothy Snyderin kirjasta Bloodlands – Europe Between Hitler and Stalin (2010). Kresyn verinen loppu Myytin uudelleenarviointia Toinen maailmansota merkitsi Kresyn historiallisen jatkumon väkivaltaista loppua. Sodan mullistusten jälkeen Kresyn käsite muuttui taas kerran. Nykyään sillä tarkoitetaan sodassa menetettyjä itäalueita, myös Vilnaa ja Lviviä. Neuvostoliitto miehitti Puolan itäosat syyskuussa 1939. Miehitetyt alueet liitettiin Valko-Venäjän ja Ukrainan neuvostotasavaltoihin, ja Vilnan alue annettiin tuolloin vielä itsenäiselle Liettualle, joka miehitettiin seuraavana kesänä. Samalla käynnisti laajamittainen sorto vihollisiksi katsottuja ryhmiä vastaan. Siperiaan ja Keski-itään siirrettiin kaikkiaan noin 320 000 ihmistä. Sotavangeiksi jääneet noin 20 000 puolalaisupseeria murhattiin keväällä 1940. Heidän hautapaikoistaan tunnetuin on Katynin metsä Smolenskin lähellä. Natsi-Saksa miehitti Kresyn alueet kesällä 1941. Saksalaisten terrori kohdistui erityisesti juutalaiseen väestöön, ja vuoteen 1943 mennessä valtaosa juutalaisista oli murhattu. Holokausti on melko hyvin tunnettu luku toisen maailmansodan hirmutekojen historiaa, harva sen sijaan tietää puolalaisten joukkomurhista Volynian alueella Ukrainassa. Ukrainan kapinaarmeijan (UPA) joukot panivat 1943– 44 Volyniassa ja entisen itäisen Galitsian alueella toimeen etnisen puhdistuksen, jonka tavoitteena oli tyhjentää alue puolalaisesta väestöstä. Puolalaiskylissä surmattiin arviolta 35 000– 60 000 ihmistä. Sodanjälkeiset rajansiirrot viimeistelivät holokaustin ja kansanmurhan tuhot. Nykyrajan itäpuolelta siirrettiin kolme miljoonaa puolalaista länteen ja länsipuolelta 500 000 ukrainalaista ja valkovenäläistä itään. Vain kaakkoisimman Puolan ukrainalaiset ja Białystokin seudun valkovenäläiset säästyivät siirrolta. Holokaustin ja väestönsiirtojen seurauksena Puolasta tuli Suomea muistuttava, etnisesti liki yhtenäinen kansallisvaltio, jollainen se ei koskaan aiemmin historiansa aikana ole ollut. Vilnan ja Lvivin suurkaupunkien asujaimisto vaihtui lähes kokonaan. Väestönsiirtojen loppunäytös koitti 1947. Murskatakseen ukrainalaisten vastarinnan Puolan kommunistijohto siirrätti Operaatio Veikselissä kaak- Vaikka Kresy elää enää vain muistoissa, kirjallisuudessa ja elokuvissa, se on osoittautunut elinvoimaiseksi kulttuuriseksi voimaksi samaan tapaan kuin Karjala Suomessa. Se luo Puolassa edelleenkin mielikuvia ja käsityksiä rajantakaisista alueista ja niiden yhteisestä ja erillisestä historiasta. Puolassa tunnistetaan edelleen Kresyn murteet, Kresyn entisillä asukkailla on omia järjestöjä, Kresyn historian tapahtumille pystytetään muistomerkkejä, ja kirjallisuudentutkijat puhuvat erityisestä Kresy-kirjallisuudesta. Puolalaiset tekevät kotiseutumatkoja itään kuin karjalaiset tai saksalaiset konsanaan. Wileńskie Wilno Białostockie Nowogródzkie poleskie Kresy Huomionarvoista on tietenkin se, että Kresy on olemassa vain puolalaisesta näkökulmasta. Kresy on nimenomaan Puolan Kresy, ja sen takana aukeaa raja – tuntematon, vihamielinen ja “vääräuskoinen” itä. Ukrainassa, ValkoVenäjällä ja Liettuassa Kresy-käsite herättää ymmärrettävästi epäluuloja ja vastalauseita. Nämä maat eivät halua olla vain “Puolan periferia”. Puolalaista aatelistoa Ukrainassa tutkinut ranskalainen historioitsija Daniel Beauvois on tarkastellut tylysti puolalaisten Kresy-myyttiä. Hänen mukaansa sen ytimessä on usko puolalaisten ylivertaisuuteen Kresyn muihin asukkaisiin verrattuna. Hänen mielestään puolalaisten olisikin korkea aika lakata katsomasta itänaapureitaan Kresy-silmälasien läpi. Ulkopolitiikan alalla Puola onkin onnistunut tässä hyvin. Jerzy Giedroyc, ranskanpuolalaisen emigraation keskeinen hahmo, esitti jo 1970-luvulla, että itsenäisestä Liettuasta, ValkoVenäjästä ja Ukrainasta tulee Puolan turvallisuuden takaajia kommunismin romahdettua ja että Puolan on hyväksyttävä niiden erillisyys. Giedroycin aikoinaan radikaali ajatus löi itsensä läpi kommunisminvastaisen opposition piirissä, ja kun Neuvostoliitto hajosi, hänen linjastaan on muodostunut vapaan Puolan idänpolitiikan johtolanka. wołyńskie Lwów Tarnopolskie Lwowskie Stanisławowskie Kirjoittaja on puolalaisen kirjallisuuden suomentaja. suomi–puola 2012–2013 29 Mennyttä, olevaa, jatkuvaa Vuotta myöhemmin sain Alicjan vieraakseni Sippolaan, kodissani Villa Sudassa pidettyyn Ilon ja surun akatemiaan, jossa hän esiintyi geneetikkona ja runoilijana. Otsikkona oli Genesis ja pyrkimyksenä pohtia ihmisen syntyä ja kasvua mahdollisimman monipuolisesti. Sen läheltä ja Baltiasta tulleet kirjailijat, kuvataiteilijat, tutkijat ja poliitikot tekivätkin! Litwo, ojczyzno moja! Liettua, synnyinmaani! Kuin terveyden päivät kauneinna mielessä väikkyy kun kauas ne jäivät, niin sua muistelen nyt. Koko loistossasi näen ja kuvaan sun kaivaten kunnaitasi. Näin aloittaa Puolan kansalliseepoksen suomentaja V.K. Trast Pan Tadeuszin ensimmäisen kirjan. WSOY kustansi hänen suurtyönsä 1921. Sivusilmäys 1914 Lwówissa painettuun Pan Tadeusziin kertoo Trastin uskollisuudesta 13-tavuisille säkeille ja loppusoinnuille. Esipuheessaan hän nostaa joulun lapsena 1798 syntyneen Adam Mickiewiczin koko slaavikunnan suurimmaksi runoilijaksi ja valottaa tämän surujen sävyttämää elämää, joka päättyi Konstantinopolissa marraskuussa 1855. Syyskuussa 2012 katselen Vilnan yliopiston suuruuksien aulassa Adam Mickiewicziä, joka pitelee oikeassa kädessään Pan Tadeuszin alkusäkeitä ja viittaa vasemmalla tulevaisuuteen. Tuskinpa tuossa kuulussa opinahjossa 1815–19 opiskellut nuorimies odotti kohtalokseen karkotusta ainaiselle mierontielle 1824. Kysyt isänmaatani. Onko se Liettua, Puola vai Saksa? Isänmaa on siellä, missä minuun sattuu eniten. Krakovan Verkahallin kupeella seisova Adam Mickiewiczin patsas on monen suosima maamerkki. Lempihotellistani Pollerista on sille kahden minuutin kävelymatka. Loppiaisena 2013, jos luoja suo, kävelen hieman pitemmälle ja käyn haudoilla viihtyvänä tervehtimässä Mickiewicziä ja Miłoszia. Heillä ei ole marsalkka Piłsudskin lailla sydämen hautaa Vilna Rossan hautausmaalla. Liettuanpuolalaisen nykylyriikan leading lady, geneetikko Alicja Rybałko (s. 1960) antoi 1990 ilmestyneelle kokoelmalleen nimeksi Vilna, isänmaani. Kymmentä vuotta myöhemmin hänen asuinmaakseen vaihtui avioliiton myötä Saksa. Elokuussa 1996 Alicja Rybałko esiintyi Kotkassa Pekkasakatemian tilaisuudessa, jonka otsikkona oli Vaikenemisen rajalla. Olin valinnut aiheen ajatellen Alicjan edellisenä vuonna Krakovassa ilmestynyttä kokoelmaa Moim wierszem niech będzie milczenie (Vaikeneminen olkoon runoni), jota hän sanoo runolliseksi päiväkirjakseen vuosilta 1992–95. Kaivanneeko Nälkäruno selitystä? Haluan lihaa ja minulla on vain paperia. Haluan lämmintä elävää lihaa. Minulla on suolattujen marinoitujen pakastettujen sanojen käärepaperia. Vain paperia, kasoittain paperia. Vain paperia. Haluan lihaa. XI Maj nad Wilią Talvella 2004 sain vilnalaisen Znad Wilii -julkaisun päätoimittajalta, runoilija Romuald Mieczkowskilta kutsun toukokuiseen runoilijatapaamiseen. Se alkoi työistunnolla Liettuan kirjailijaliiton tiloissa Ogińskin palatsissa. Mukana oli suuri joukko eri puolilta Puolaa tulleita runoilijoita, joista tunsin entuudestaan vain krakovalaisen Jacek Lubart-Krzysican. Paikallisista vanhoja tuttuja olivat Alina Lassota (s. 1962) ja Jósef Szostakowski (s. 1953). Harvinaisen kolea sää pakotti kerrospukeutumiseen, mutta ei latistanut tunnelmaa. Filomaattien salissa sain erityiskiitokset Puolan pääkonsulilta esitettyäni suomeksi Romuald Mieczkowskin runon Kotini. On talo jonka kattona on kirkas taivas jossa aurinko on suurempi ja hymyt pitempiä jossa sade on lämmintä eikä uhkaavaa ja arkielämä maistuu keittiöltä. Alina Lassotan esitelköön runo kokoelmasta ostatniego kadru (Ilman viimeistä otosta), 1993: On aurinko jotta päivä voisi nousta On rakkaus jotta maailma pelastuisi. Ihmisen ei pidä rakastaa kuuta eikä kirveen kadottaa painoa hänen kädessään. Hänen tarhansa pitää lemuta mätäneviltä omenoilta ja kasvaa sopivasti nokkosia. Olen nähnyt ihmeiden ihmeen helmikuussa valkoisessa lumierämaassa pähkinäpensaan oksassa loisti kukka pienoinen elämä voitti talven ja kuoleman 30 suomi–puola 2012–2013 Bez On kuu jotta ihmiset voisivat unelmoida Asuessaan San Franciscon lahden rannalla Miłosz muisteli synnyin-Liettuaa. Periliettualaiskuvaiseksi mieltämäni runo Pitää, ei pidä sisältyy Euroopan lapsi -valikoimaan (WSOY 1985). Ihmisen ei pidä puhua kalliiksi katsomiaan sanoja eikä kuoria jyviä nähdäkseen mitä ne sisältävät. Hänen ei pidä viskellä leivänmuruja eikä sylkeä tuleen (niin minua ainakin opetettiin Liettuassa). Ja marmoriportaille noustessaan yrittäköön, kehno, vetäistä niihin saappaallaan naarmun muistutukseksi etteivät portaat kestä ainiaan. gallerian toimivan parin vierashuoneen varassa. Hän on myös joutunut ottamaan osapäivätyön Puolasta, mikä merkitsee alituista reissaamista. Alicjalla on kosketus Suomeen myös kääntäjänä, sillä hän on puolantanut Edith Södergranin runoutta. Hänen 1979 alkanut runoilijan uransa jatkuu geneetikon työn rinnalla. Kokoelmia on kertynyt kymmenkunta. Jouluna 2007 hän määritteli Vilnassa isänmaansa näin: Wilno, ojczyzna moja Toinen koko maailman arvostama liettuanpuolalainen runoilija, vuoden 1980 nobelisti Czesław Miłosz syynää tuikeana sisäpihan seinältä entistä Alma materiaan, josta hän valmistui juristiksi 1934. Paria vuotta myöhemmin hänet tavallaan karkotettiin Vilnasta Varsovaan. Syyksi sanottiin veljeilyä liettualaisten kanssa. Toisen maailmansodan melskeissä liettualaiset pelastivat Bukarestiin internoidun Miłoszin Liettuan passilla, jolla hän pääsi miehitettyyn Varsovaan. Maanpakolaisuuden vuosikymmenten jälkeen Amerikasta kotiutuneelle Miłoszille Liettua soi 1992 kunniakansalaisuuden. Teksti ja kuvat:Kirsti Siraste Jósef Szostakowskin kokoelmasta Czerwone gile (Punatulkkuja), 1994 löytyy kaunis Kukka: Viime vuosina Romuald Mieczkowskin ja muiden liettuanpuolalaisen kulttuurin hyväksi toimivien pahimpana päänsärkynä on ollut ainainen rahapula. Kesällä 2010 Mieczkowski kertoi Vanhankaupungin Znad Wilii -taide- Onni myötäs, matkalainen Puolen vuosisadan verran olen tehnyt toivioretkiä Vilnaan. Ensimmäisen istunnon kaukaisella 60-luvulla Liettuan kirjailijaliiton kokoushuoneessa muistan lopun ikääni. Soikean pöydän ympärillä istui 15 liettualaiskirjailijaa, jotka tenttasivat aloittelijasuomentajaa venäjäksi. Äkkiä kaksoisovet lennähtivät auki, pöydälle ilmestyi laseja ja samppanjapulloja ja puhetta johtanut kirjailijaliiton kustantamon päätoimittaja ilmoitti: nyt virallinen osuus on ohi ja voimme puhua puolaa. Mikä helpotus! Aina auliina avittamaan liettuanpuolalaisuuden parissa puuhaavaa kirjailijaliitto majoitti minut Miłoszin Issan laakson työstämisvaiheessa 70-luvun lopulla hotelli Neringaan. Tuo lempimajapaikkani on nykyään entistä ehompi mutta 30-luvun tyylilleen uskollinen. Sen respassa ei puhuta enää puolaa; nuoret virkailijat suhtautuvat kuitenkin myötämielisesti puolan, liettuan ja venäjän sekoitukseen. Puolaa kuulee kaduillakin entistä vähemmän, vain uniaattikirkon pihassa hälisee puolaa puhuva koululaisryhmä. Kirjallisina alkaneet toivioretkeni Vilnaan ovat vuosien myötä muuttuneet kahdensuuntaisiksi. Liettualaisilta ja liettuanpuolalaisilta paljon saaneena olen halunnut myös antaa. Sippolassa 1990, 1992 ja 1994 järjestettyjä PalttaBaltto -tapahtumia, joihin kutsuttiin kirjailijoita, muusikoita, kuvataiteilijoita ja elokuvantekijöitä kaikista itäisen Itämeren maista, ei haitannut 90-luvun lama, mutta niillä olikin Pyhän isän, Johannes Paavali II:n siunaus! 90-luvun loppupuolen Ilon ja surun akatemioihin kutsuttiin aina vilnalaisia, myös karaiimeja. Ja ennen eläköitymistäni muistin pienillä palkinnoilla liettuanpuolalaisia kirjailijoita. Enää minusta ei ole niihin taloudellisesti, hyvä jos kykenen setvimään menneisyyden lankoja. Papan kuollessa 1948 olin liian pieni kyselemään menneitä, mutta nyt voisin haeskella Sawiczien hautoja. Niitä on löytynytkin Rossan ja Bernardiinien hautausmailta, joilla mennyt jatkuu na wieki wieków, ajasta ainaiseen. Kirjoittaja on slaavilais-balttilaisen kielialueen suomentaja. suomi–puola 2012–2013 31 pirstaleisessa todellisuudessa, jossa ei vielä oikein löydetty yhteistä kieltä. Sosialismin aikana syntyneet ja aikuisiksi kasvaneet sukupolvet alkoivat etsiä juuriaan monikulttuurisesta menneisyydestä – sekä omien kotikaupunkiensa että sukujensa muistojen Kresyn kautta. Tätä ryhmää edustavat muun muassa Paweł Huellen Gdanskiin liittyvät teokset. Identiteetin etsintä monikulttuurisesta menneestä on jatkunut nuorimpienkin kirjailijapolvien kohdalla; globalisoituneessa EU-Puolassa eivät puolalaisuus ja sen ilmenemismuodot ole sellaisia itsestäänselvyyksiä kuin edellisille sukupolville. Nuoret haluavat rakentaa kokonaan vaihtoehtoisia identiteettejä, niin sukupuolisia, etnisiä kuin kulttuurisiakin. Puolalainen kirjallisuus ja Kresy Kresy on aina muodostanut puolalaisessa kirjallisuudessa oman erityisen kategoriansa. Kresystä ovat kotoisin monet Puolan tärkeimmistä kirjailijoista alkaen kansalliskirjailijasta, Adam Mickiewiczistä, jonka runoelma Pan Tadeusz kuvaa Liettuaa. Kresyn erityislaatuisuutta on käsitelty kirjallisuudessa aina 1500-luvulta alkaen, mutta varsinaisesti 1800-luvun alun romantiikka nosti sen kirjallisuuden aiheeksi etsien Kresyn kansankulttuurista puolalaisuuden alkukotia ja ylistäen sen maisemaa. Sittemmin aihetta on käsitelty aina kunkin ajan esteettisten ja poliittisten tarpeiden mukaan, ja Kresylle on näin muotoutunut merkittävä asema puolalaisuuden määrittelyssä. Kresystä alkoi muodostua myytti jo ennen kuin alue menetettiin. Kirjallisuus on yhtäältä kuvastanut Kresymyyttiä ja toisaalta ollut luomassa sitä. Sosialismin vuosina Kresyn monikulttuurisuus toi moniarvoisuutta yhden totuuden maahan. Se edusti ”totuutta” valheelliseksi koetussa todellisuudessa. Kresystä tuli väline arvojen säilymiselle: Lwów – eli nykyisen Ukrainan Lviv – ei 32 suomi–puola 2012–2013 Teksti: Päivi Paloposki, kuva: Kirsti Siraste ollut vain nimi kaupungille, jonka Puola menetti, vaan symboli, vertauskuva, ”oikeiden” arvojen keskittymä. Runoilija Zbigniew Herbertille Lwów edusti uskoa siihen, ettei sukupolvelta toiselle siirtyneitä traditioita ja arvoja voi tuhota. Kresy-myytti on säilynyt elävänä ja vetovoimaisena kautta vuosien – välillä vain yksityisen muistin varassa, välillä julkisissa yhteyksissä. Tästä todistaa vaikkapa se, että pian järjestelmänmuutoksen jälkeen 1989 ilmestyi valtavat määrät Kresyyn liittyviä kirjoja ja lehtiä, jotka löysivät oitis lukijansa. Hankala Kresy Kresyyn liittyi sodanjälkeisissä poliittisissa oloissa paljon hankalia piirteitä: Katynin joukkomurhat, etniset puhdistukset, väestön pakkosiirrot, holokausti jne. Liettua pysyi sosialismin aikana paremmin kulttuurin kentässä, koska kansallisrunoilija Mickiewiczin takia ei sensuuri voinut poistaa sitä julkisesta keskustelusta. Näin tätä suuntaa ei voitu pyyhkiä puolalaisten tietoisuudesta kokonaan, vaikka Liettuaankin liittyvää kirjallisuutta toki sensuroitiin. Kresystä kuitenkin mieluummin vaiettiin, ja Kresy-termi hävisi julkisuudesta. Kirjallisuuteen nousivat “takaisin saadut” alueet, jotka välillisesti tietenkin liittyivät Kresyyn: Saksalta saaduille alueille LänsiPuolassa muuttaneista ihmisistä monet olivat kotoisin juuri idän menetetyiltä alueilta. Vaikka Kresyä ei voitu käsitellä Puolassa, oli se alusta alkaen tärkeimpiä teemoja emigranttikirjallisuudessa. Emigranttikirjailijoista monet olivat sieltä kotoisin, ja he muistelivat menetettyjä kotiseutujaan (mm. Jerzy Stempowski Podolea Dniesterjoen rannalla tai Stanisław Vincenz hutsuleiden asuttamia alueita). Stalinismia seuranneen suojasään jälkeen 1956 aihe tuli taas mahdolliseksi Puolassakin, ja alkoi ilmestyä Ukrainaan – ja etenkin Lwówiin – liittyviä kirjoja. 1970–1980-luvuilla suuntaus vielä vahvistui. Vaiettu historia palasi Järjestelmänmuutoksen jälkeen 1989 kirjallisuus vapautui poliittisista paineista, ja oli tärkeää ottaa käsittelyyn vaiettu historia. Historia toimi myös yhteisenä viittauskohtana muuten Etenkin viihdekulttuuri ammentaa materiaalia yhteiseen tietoisuuteen sujuvasti uppoavista idealisoiduista kuvista ja ylevöitetystä menneisyydestä. Kresy-nostalgia on lääkettä nykyajan ongelmille ja kärsimyksille. Kresyn edustamassa vanhan maailman harmonisesta yhteiselosta löydetään se järjestys, joka nykytodellisuudesta puuttuu. Kresyn vaiherikas historia ja “eksoottinen” monikulttuurinen tausta tuottaa sopivaa materiaalia rakkausromaaneihin (Maria Nurowska) ja dekkareihin (Marek Krajewski). Ja Kresy jatkaa elämäänsä puolalaisten tietoisuudessa – usein kitsin ja kuluneiden sabluunoiden toisintamana! Idylli ja helvetti Kirjallisuudesta avautuu kaksi keskenään hyvin erilaista kuvaa Kresystä. Toinen on kuva luonnonkauniista, hedelmällisestä maasta, jossa erilaiset etniset ryhmät elävät sopuisasti rinnakkain; toinen kuva on ikiaikaisen konfliktin ja veljesvihan maasta. Liettualla myyttisenä maana on kirjallisuudessa syvät lähteet: Mickiewiczin Pan Tadeusz toi Kresy-motiivin ikiajoiksi kirjallisuuteen. Kaipuu menetettyyn isänmaahan on sen vahvoja teemoja, niin kuin on Liettuassa 1926 syntyneen Tadeusz Konwickin teostenkin. Hänen teoksistaan henkii sama nostalgia kuin Mickiewiczillä. Puolalaisen unikirjan koditon sankari etsii menneisyyden jälkiä. Todellisuus on vaarallinen ja uhkaava, täynnä ristiriitoja, ja siitä voi pelastua vain palaamalla menneisyyteen. Isoäidin tarinassa Konwicki herättää eloon lapsuutensa maailman, johon hän punoo juonteita Kresyn historiasta. Toinen “liettualainen” kirjailija on nobelisti Czesław Miłosz. Häntäkään ei ole ilman Liettuaa ja sen maisemaa. Hän palaa tuotannossaan Issajoen laaksoon, Laudaan ja Vilnaan. Vaikka Liettua edustaa näille kirjailijoille idylliä, vanhaa maailmaa ennen tuhoa, eivät he ole sokeita ristiriidoille. Mutta varsinaisesti Kresyn monikulttuurisuuteen liittyvät ristiriidat tulevat esiin Ukrainaan liittyvässä kirjallisuudessa, vaikka toki Ukrainasta on kirjoitettu nostalgiaa henkiviä teoksiakin. Ukrainan alue oli jatkuvien konfliktien näyttämönä: oli sotia tataareja ja kasakoita, Moskovaa ja Ruotsia ja muitakin vastaan. Sotainen Kresy on toiminut monen historiallisen romaanin tapahtumapaikkana, sillä Puolan kohtaloihin vaikuttaneet suuret tapahtumat ovat liittyneet nimenomaan näihin raja-alueisiin. Henryk Sienkiewicz käytti Kresy-materiaalia hyväkseen historiallisissa romaaneissaan nostattaessaan kansallishenkeä. Hänen teostensa pohjalta ovat muotoutuneet monet yhä vaikuttavat stereotypiat puolalaisesta aatelismiehestä tai ukrainalaisesta kasakasta. Juutalaistenkin koti Natsien juutalais- ja mustalaisvainot nostivat toisen maailmansodan uhrien määrän satoihin tuhansiin. Kresyn alueella asui suuri juutalainen väestö, ja juuri sen kulttuuri on muovannut meidän kuvaamme juutalaiskulttuurista shtetleineen, hasideineen ja jiddishin kielineen. Tämän sodassa tuhotun maailman tunnetuimpia edustajia on sodan aikana surmattu Bruno Schulz, jonka eurooppalaisiin klassikoihin kuuluvia kertomuksia on ilmestynyt suomeksi valikoimassa Krokotiilikuja. Kresyn juutalaisten elämä ja perinne ja ne tuhonnut holokausti ovat olleet yksi tärkeimpiä aihepiirejä koko puolalaisessa sodan jälkeisessä kirjallisuudessa – ja ovat tärkeitä yhä nykykirjallisuudessakin. Kirjoittaja on puolalaisen kirjallisuuden suomentaja. Vaikka kansallisuuskonflikteja oli kaikkialla monikansallisen Kresyn alueella, eivät ne missään saaneet samoja mittoja kuin Ukrainan alueella Volyniassa ja Itä-Galitsiassa, jossa toisen maailmansodan varjossa kymmenet tuhannet puolalaiset ja ukrainalaiset saivat surmansa keskinäisten etnisten puhdistusten aikana. Yksi kirjallisuuden aihepiiri onkin Kresy veljesvihaan ennalta määrättynä helvettinä. Włodzimierz Odojewski kuuluu niihin kirjailijoihin, jotka eivät ihannoi monikansallista Kresyä. Hänen sankarinaan on Podolen alueen useita eri uskontoja tunnustava ja kieliä puhuva väestö. Odojewski osoittaa Kresyn asukkaiden kohtaloiden traagisuuden: yksi perheenjäsen saattaa taistella puolalaisten partisaanien joukossa, toinen ukrainalaisten partisaanien ja natsien SS-Galizienin riveissä. Tomu ja tuhka on äärettömän julma tarina puolalaisten ja ukrainalaisten keskinäisestä tappamisesta neuvostojoukkojen ja natsiarmeijan miehittäessä vuoron perään aluetta ja lisätessä terroria. Sankareidensa kautta Odojewski muistuttaa alueen monimutkaisesta historiasta ja kyselee, kenellä on oikeus nimittää Ukrainaa isänmaakseen – puolalaisilla vai ukrainalaisilla? Wilno Kresy Lwów suomi–puola 2012–2013 33 Chart polski – aatelisten rotu Puolasta Lea Hämäläinen Idästä apua Vinttikoirat ovat aina olleet pääosin aatelisten ja vallasväen eläimiä. Puolanvinttikoiran tie aatelin koiratarhasta kansainvälisiin kilpailuihin on ollut pitkä ja mutkainen. Välillä miltei sukupuuttoon kuollut rotu on nykyisin kansallisen ylpeyden aihe. Puolanvinttikoira on luultavimmin aasialaisperäisen salukin jälkeläinen, joita kulkeutui kaupankäynnin yhteydessä Etelä-Venäjän aroalueille, Ukrainaan ja Puola-Liettuan kuningaskuntaan asti. Rotua ei tunnettu erityisesti puolanvinttikoiran nimellä. Erotukseksi englantilaisesta tai skottilaisesta vinttikoirasta siitä käytettiin Puolassa yleisnimitystä chart, ”tavallinen vinttikoira” tai “meidän vinttikoiramme”. Keskiaikaisissa asiakirjoissa mainitaan hallitsijan koiratarhat ja niiden korkeat ylläpitokustannukset. Adam Mickiewicz kuvaa Pan Tadeuksessa vinttikoirien Kusyn ja Sokółin kilpajuoksua. Kuvataiteessa puolanvinttikoira esiintyy toistuvasti 1800-luvulta lähtien. Erityisesti hevosia kuvannut romantiikan ajan maalari Juliusz Kossak liitti usein sommitelmiinsa ja muotokuviinsa vinttikoiran ikään kuin erillisenä rekvisiittana. Myös Józef Brandt kuvasi mielellään puolanvinttikoiraa. hittämiselle. Saaliseläiminä ovat perinteisesti olleet jänis, kettu ja trappi eli suurikokoinen, arka arolintu, jota metsästettiin pakkasaamuisin. Saaliseläiminä mainitaan jopa susi ja villisika. Metsästykseen kouluttaminen on suurta taidetta. Koirat elivät koiranohjaajan valvonnassa tarhoissa ja metsästivät ajueena, johon kuului kaksi tai kolme koiraa. Metsästyksen lisäksi tehtäviä omaisuuden karjankaitsentaan. koirilla oli vartioinnista Sukupuutossako? Puolanvinttikoiraa voidaan pitää uudelleen rekonstruoituna rotuna, sillä historian myrskyissä kasvatuksen jatkumo katkesi. Koiran metsästyskäyttö jäi menneeksi elämäntavaksi, kun maanomistusolot muuttuivat 1900-luvun alussa. Ajuemetsästyksen salat Sotien välisenä aikana tätä perinteistä puolalaista huvia harrastettiin ja koiria kasvatettiin joillakin tiloilla Kaakkois-Puolassa ja Ukrainassa, mutta Länsi-Puolassa koira oli harvinainen. Ajuemetsästys on itäisille vinttikoirille tyypillinen työskentelytapa; koulutuksessa pääpaino laitetaan koirien yhteistyötaitojen ja -kokemuksen ke- Jäljelle jääneet menehtyivät toisessa maailmansodassa. Yleisen käsityksen mukaan rotua oli kohdannut sukupuutto. Puolanvinttikoira antaa jo ensi silmäyksellä vaikutelman voimasta ja rohkeudesta. Vinttikoiria alkoi liikkua Puolan itärajan yli 1960-luvulta lähtien. Mielenkiintoinen käänne sai alkunsa 1972, jolloin Przekrój-lehdessä julkaistiin vetoomus puolanvinttikoiran elvyttämiseksi. Eräs yksityishenkilö oli kuullut venäläisiltä eläintieteilijöiltä, että Neuvostoliitossa Donin Rostovin seudulla eli muutaman sadan vinttikoiran uhanalainen kanta. Koirien metsästyskäyttö oltiin kieltämässä, ja niitä uhkasi sukupuutto. Oli siis kiire. Koira tunnettiin nimellä hortaja borzaja. Yleisölle suunnatussa vetoomuksessa peräänkuulutettiin vapaaehtoisia, jotka voisivat myötävaikuttaa rodun pelastamiseen hankkimalla tällaisen kansallisen aarteen itselleen. Alkoi valtava polemiikki. Koiran olemassaolo asetettiin voimakkaasti kyseenalaiseksi, sillä rotu oli miltei ehtinyt kadota kansankin muistoista ja kokemusmaailmasta. Puolan kennelliitto ei asialle lämmennyt, mutta kansan sydän oli vahvasti hankkeen puolella. Muuan varsovalainen harrastaja matkusti rajan taakse, hankki parilla ruplalla ja vodkapullolla auton, osti kaksi narttua ja uroksen ja toi ne Puolaan. Penseä liitto heltyi Tuontikoirien ensimmäinen pentue syntyi 1974. Yksityisten koirankasvattajien ponnistelujen ansiosta kantaan kuului 1980-luvun alussa jo noin 30 yksilöä, joita käytettiin näyttelyissä ja juoksukilpailuissa. Aiemmin kiertokirjein kasvatusta vastustanut kennelliitto antoi vihdoin periksi. Se perusti puolanvinttikoirien rotukirjan sekä alaisuudessaan toimivan rotukerhon ohjaamaan kasvatusta. Ajan tunnelmia kuvaa hyvin kasvattaja Małgorzata Szmurłon ystävältään saama lohduttava kirje: ”Hyvä rouva, puolanvinttikoirat ovat kestäneet Puolan jaot, kansannousun, marraskuun kapinan, tammikuun kapinan, ensimmäisen maailmansodan, vallankumouksen ja toisen maailmansodan. Voimme siis toivoa, että ne selviävät myös kennelliiton kiertokirjeestä.” Virallinen rotumääritys Jalostustyö jatkui intensiivisenä ja sopivia koiria kerättiin maaseutua myöten. Koira sai rotumääritelmän, jonka myötä nimestä chart polski tuli rodun virallinen nimi. Rotumääritelmä hyväksyttiin kansainvälisen kennelliiton kokouksessa Helsingissä 1989, ja lopullisesti rotu hyväksyttiin 2001. Puolanvinttikoiraa kasvatetaan nykyään lähes kaikissa Euroopan maissa; muutamia yksilöitä on myös PohjoisAmerikassa ja Japanissa. Se on kuitenkin äärimmäisen vähälukuinen, suorastaan uhanalainen rotu. reviiritaju. Se on omanarvontuntoinen, älykäs ja herkkä olento, joka suhtautuu vieraisiin varsinkin aluksi varauksella. havaita ylpeän ja keskittyneen ilmeen ja nähdä silmäkulmankin kostuvan. Sillä kukapa voisi vastustaa kauneutta ja harmoniaa?. “ Puolanvinttikoira vahtii kotiaan, pihaansa, autoaan ja ruokaansa ja on tarkka omasta sijastaan ja sen koskemattomuudesta. Se on ehdottoman lojaali perhettään ja sen muita eläimiä kohtaan. Se saattaa solmia elinikäisiä ystävyyssuhteita myös ulkopuolisiin. Kontakti omistajaan on kiinteä ja vahva, joten sitä on helppo kouluttaa. Koiran varsinainen harrastuslaji on maastojuoksu, johon sen fyysiset ominaisuudet ja tuoksutyyli parhaiten soveltuvat. Kirjoittaja on Suomen Vinttikoiraliitto ry:n jalostustoimikunnan jäsen ja harrastanut puolanvinttikoiria 15 vuotta. Puolanvinttikoiria harrastava Susanna Aalto on tallentanut jotakin aivan olennaista kirjoittaessaan: ”Vaikka ajat ovat muuttuneet eikä jänis ole samanlainen kuin ennen, vaan mekaaninen, koirien suonissa virtaa yhä halu ja kiihko saaliin ajoon. Vaikka metsästäjätkään eivät ole kuten ennen, heidänkin sydämensä alkaa paisua ilosta ajueen päästessä saaliin perään. Metsästäjien kasvoilla voi Uskollinen ystävä Rodulle on luonteenomaista voimakas saalisvietti ja toisaalta vahva Kuva: Lea Hämäläinen Kuva: Artur Litwa Kuva: Lea Hämäläinen Puolanvinttikoira on vaikuttava ilmestys 34 suomi–puola 2012–2013 Lähde: Malgorzata & Izabella Szmurlo: Chart polski, Warszawa 1993. Lisätietoja: www.kolumbus.fi/chartpolski Tie sydämiin Suomeen ensimmäinen puolanvinttikoira tuotiin 1991. Sen jälkeen on syntynyt 13 pentuetta. Tuontikoirat mukaan laskien Suomen Kennelliittoon on rekisteröity 90 koiraa. - Rotu on kookas ja vankkaluustoinen. Silmien läpitunkeva katse mainitaan useissa lähteissä. Säkäkorkeus on nartuilla 68–75 cm ja uroksilla 70–80 cm. Rotu luetaan lyhytkarvaisiin vinttikoiriin, vaikka turkin pituus vaihtelee rungon eri osissa. Ihanteellinen karvan laatu on karhea. Pisintä karva on sään päällä. Hännän alapuolelle ja reisien takaosaan muodostuu usein selvästi erottuva harja. Turkki kestää hyvin kylmää, sillä koira kasvattaa talveksi tiiviin pohjavillan. Kaikki turkin värit ovat sallittuja, ja niitä todella myös esiintyy. Puolanvinttikoira oli taiteilijoiden lemmikki. Józef Brandtin realistisissa metsästysnäkymissä puolanvinttikoira on aidoimmassa työympäristössään Ukrainan kasakoiden ja maalaisväestön kumppanina. Józef Brandt: Na stanowisku 1886. Hyvinvointivaltio herättää voimakkaitakin tunteita niin puolesta kuin sitä vastaan. Näitä tuntemuksia on tärkeää tutkia tarkemmin, koska hyvinvointivaltio tarvitsee säilyäkseen kansalaisten antaman tuen. Muutoin järjestelmän tulevaisuus voi olla vaakalaudalla. Erityisesti itäisessä Keski-Euroopassa valtiot ovat kohdanneet vaikeuksia, kun ne ovat viimeisten vuosikymmenten aikana yrittäneet taata hyvinvointia kaikille ja vähentää eroarvoisuutta. Niukkojen resurssien aikana ja väestörakenteen muuttuessa on haasteellistsa rakentaa kestävää hyvinvointivaltiota. Odotukset ja todellisuus eivät aina kohtaa toisiaan. Monta kehitysvaihetta Puolalaisen hyvinvointivaltion juuret ovat imperialistisella kaudella (1880– 1918) kehittyneessä sosiaalivakuutusjärjestelmässä. Järjestelmä on saanut vaikutteita lisäksi sotien välisestä itsenäisyyden aikakaudesta (1919–1939) ja kommunismin ajasta (1945–1989) sekä uudelleen itsenäistymisen ja Euroopan unioniin liittymisen aikakaudesta (1989–2004). Varsinkin kokemukset reaalisosialismin aikaisesta järjestelmästä näkyvät korkeina odotuksina sosiaalipalveluita ja -etuuksia kohtaan. Neuvostoliiton romahdus ei tuonut päätökseen vain tietynlaista poliittista ja taloudellista järjestelmää, vaan myös oman aikakautensa hyvinvointimallin. Vapaiden työmarkkinoiden luominen ja näennäisestä täystyöllisyydestä loppuminen aiheuttivat merkittävän shokin. Esimerkiksi työttömyysturva oli rakennettava maissa käytännössä tyhjästä. Varsovalainen Irena Dziewońska on Suomen-ystävä henkeen ja vereen. Ensimmäisen kerran hän saapui Suomeen 1962, ja siitä lähtien hän on jatkuvasti vieraillut maassamme ja työskennellyt lääkärinä lukuisissa suomalaisissa sairaaloissa. Hyvinvointivaltio on nyt puolalaisille läheinen Maija Soini Puolalaisten enemmistö katsoo hyvinvointivaltion vähentäneen laajamittaista köyhyyttä ja helpottaneen perheen ja työn yhteensovittamista. Yhteiskunnan tasa-arvoistumisen osalta mielipiteet jakautuvat selkeämmin väittämän puolesta ja vastaan. Kiitosta muutoksille Toisaalta puolalaiset kokevat, että vallitsevat sosiaalipalvelut ja -etuudet ovat tehneet ihmisistä laiskempia ja haluttomampia huolehtimaan itsestään sekä läheisistään. Järjestelmä on luonut valtiosta riippuvuuden kulttuuria ja vähentänyt perheen ja yhteisön merkitystä ihmisten elämässä. Vuonna 2008 puolalaisilta kysyttiin laajassa European Social Survey -kyselyssä kokemuksia hyvinvointivaltion moraalisista, sosiaalisista ja taloudellisista seurauksista. Saako hyvinvointivaltio kannatusta? Koetaanko siitä seuraavan ennemmin hyvää kuin pahaa? Puolalaiset odottavat valtion takaavan tietyt puitteet, mutta langettavat yksilöille pääsääntöisen vastuun itsestään. Esimerkiksi työttömille tarjottuja etuuksia ja palveluita kannatetaan vähemmän kuin lapsiperheille, eläkeläisille tai sairaille suunnattuja. Akuuteille ongelmille on vuoden 1989 jälkeen pyritty löytämään väliaikaisia ratkaisuja, mutta väliaikaisuus on jäänyt voimaan toistaiseksi. Siksi nyky-Puolaa on luonnehdittu muun muassa hätätilahyvinvointivaltioksi. 36 suomi–puola 2012–2013 Kuka maksaa? Taloudellisesta näkökulmasta on kiinnostavaa, että hyvinvointivaltio ei puolalaisten enemmistön mielestä ole liiallinen taakka kansantaloudelle. Sen sijaan yrityksille järjestelmän koetaan kasaavan liikaa kustannuksia: veroja ja sosiaalimaksuja. Puolalaiset kannattavat voimakkaasti hyvinvointivaltion taustalla olevia arvoja, mutta halukkuus maksaa syntyviä kustannuksia saattaa olla päinvastainen. Heinäkuussa 2012 Irena järjesti ystävilleen juhlan ensimmäisen Suomen-käyntinsä kunniaksi. Rennon kesäisessä juhlassa hän myös julkisti Päivi Paloposken suomentaman muistelmateoksensa Minun Puolani. Irena kirjoittaa lämpimästi lukuisista suomalaisista ystävistään ja ystäviksi muodostuneista työtovereistaan. Irena Dziewońska Seppo Paananen Suomen ystävä jo 50 vuotta Teos ilmestyi puolaksi nimellä Moja Finlandia. Puolalaisia lukijoitaan Irena ilahduttaa kertomalla Suomen historian ja kulttuurin pääpiirteet. Verkoston solmu Irena on tunnettu organisointitaidoistaan; hän oli taitava verkostoituja jo ennen kuin sanaa oli edes keksitty. Verkostojaan hän on aina ollut valmis käyttämään auttaakseen Varsovan suomalaisia taistelussa puolalaista byrokratiaa vastaan. Irenan seurasta ja kontakteista oli paljon iloa ja hyötyä, kun perheemme asui Varsovassa 1980-luvun alussa. Pieni poikamme sai Irenalta lääkärinhoitoa milloin tahansa. Irenalla on tuttavuuksiensa perusteella niin hyvä tuntuma suomalaiseen arkeen, että hänellä on tapana kuvata itseään ”tyypilliseksi suomalaiseksi naiseksi”. Kaikki kohtaamiset suomalaisten kanssa eivät kuitenkaan ole sujuneet kuin Strömsössä. Irena kertoo muistelmissaan, että Joensuussa asuessaan hän halusi eräänä lauantaina jutella jonkun kanssa. Niinpä hän soitti tuntemalleen lääkärin vaimolle ja kysyi, voisiko hän tulla lainaamaan neulaa ja lankaa. Kun Irena meni soittamaan pariskunnan ovikelloa, rouva toi neulan ja langan ovensuuhun, ja Irena sai lähteä niine hyvineen. Silloin itketti. Irena Dziewonśka on tartuttanut Suomi-kuumeen myös perheeseensä. Poika Andrzej on ollut Suomessa useasti töissäkin. ”Olen varmasti tulevassa elämässäni suomalainen nainen”, Irena kirjoittaa. Julkistamiskaronkassa hän lupasi tulla kuolemansa jälkeen vaikka kummittelemaan, jos muu ei auta. Irena Dziewońska tuntee hyvin sekä Suomen sairaalat että nähtävyydet. Hyvinvointivaltiosta on tullut selkeä osa kansalaisten jokapäiväistä elämää. Järjestelmää ei haluta romuttaa, mutta negatiiviset kokemukset kielivät halusta muuttaa toimintatapoja. Kirjoitus pohjautuu kirjoittajan pro gradu -tutkielmaan Sitä saa, mitä tilaa? Hyvinvointivaltion koetut seuraukset Visegrádmaissa. Turun yliopisto, sosiaalitieteiden laitos 2012. suomi–puola 2012–2013 37 EURO 2012 – jalkapallon Janusz Korczakin juhlavuosi EM-kisojen huumaa Puolassa Janusz Korczak Saldo plussalla: • 652 000 katsojaa • yli kolme miljoonaa kävijää fanialueilla • jätti-investoinnit 23 miljardin euroa • neljä jättistadionia – käyttöaste tosin arvoitus • matkailijavirran kasvu puoli miljoonaa henkeä vuodessa • järjestelyt sujuivat • ilmapiiri hyvä Lähde: Euro2012 Puolan matkailujärjestö POT www.poland.travel Tapani Kärkkäinen Malafor - Blow sofa Puolalaiselle muotoilulle etsitään yhteistä nimittäjää UNPOLISHED -näyttelyssä, joka kiertää maailmaa. Se pysähtyi Helsingin Design-museossa tammikuussa 2012. Jälleen kerran kuraattorit olivat valinneet aikaan ja paikkaan parhaiten istuvat esineet. Vuonna 2012 tuli kuluneeksi 70 vuotta puolanjuutalaisen pedagogin Janusz Korczakin kuolemasta ja sata vuotta siitä, kun hän perusti kuulun lastenkotinsa. Tämän johdosta Puolassa on vietetty Korczakin juhlavuotta. Yksi esimerkki juutalaisten perinteiden kunnioituksesta on se, että Korczakin lastenkodin keittiö toimi juutalaisten košer-sääntöjen mukaisesti. Janusz Korczak (alk. Henryk Goldszmit, 1878–1942) lukeutuu samaan pedagogiikan visionäärien joukkoon kuin Maria Montessori, Bruno Bettelheim, A. S. Neill tai Alice Miller. Hän nosti kasvatuksen keskiöön lapsen oikeudet, autonomian ja ihmisarvon, jotka 1900-luvun alkupuolen kasvatusajattelussa olivat radikaaleja uutuuksia. Korczakin orpokoti joutui syksyllä 1940 muuttamaan natsimiehittäjien perustamaan Varsovan gettoon. Se asettui Sienna-kadulle, kaupungin keskustaa nykyään hallitsevan Kulttuuripalatsin pohjoisnurkalle. Sosialismin hengessä hän uskoi kiihkeästi, että maailma on muutettavissa paremmaksi paikaksi elää ja että tuo muutos alkaa kasvatuksen uudistamisesta. Kasvattaja ja kirjailija Kasvatusasiat kiinnostivat lastenlääkärin koulutuksen saanutta Korczakia siinä määrin, että hän perusti Varsovan köyhiin juutalaiskortteleihin orpokodin, josta tuli hänen elämäntyönsä keskipiste. Krochmalna-kadun lastenkodissa Korczak kehitti kuulun kasvatusmallinsa. Se perustui oikeudenmukaisuuden ihanteelle ja lasten itsehallinnolle. Orpokotiin perustettiin lasten parlamentti, jonka avulla Korczak uskoi lasten harjaantuvan demokratian pelisääntöihin. Omassa oikeusistuimessa kiistat ja epäsosiaalisen käytöksen luomat ongelmat pyrittiin ratkaisemaan siten, että vahvistettiin sekä ”syytetyn” motivaatiota toimia vastedes oikein että ”syyttäjien” kykyä empatiaan. Korczak toteutti kasvatustavoitteitaan myös julkisilla foorumeilla. Hän osallistui pedagogiseen keskusteluun sekä kirjoitti romaaneja, näytelmiä ja lehtikirjoituksia. Puolan radiossa hän piti suosittua kasvatusaiheista pakinatuntia. Oskar Zieta - Plopp stool Kuolema holokaustissa Geton poikkeuksellisissa oloissa Korczak pyrki säilyttämään orpokodin elämän entisissä uomissaan. Hänen ponnisteluistaan välittyy vaikuttava kuva hänen gettovuosina pitämästään päiväkirjasta. Saksalaiset alkoivat tyhjentää Varsovan gettoa kesällä 1942. Korczak lapsineen pakotettiin 6. elokuuta kävelemään geton pohjoisosan tavara-asemalle, ns. Umschlagplatzille, jossa heidät lastattiin karjankuljetusvaunuihin ja kuljetettiin Treblinkan tuhoamisleirille kaasukammioon. Orpokodin marssista läpi geton on tullut yksi holokaustin legendoista. Siitä on säilynyt useita silminnäkijäkuvauksia, yksi Władysław Szpilmanin kirjassa Pianisti. Perintö elää Kiinnostus Korczakin ajatteluun on pysynyt vireänä hänen kuolemansa jälkeenkin. Hänen teoksiaan on käännetty monille kielille, ja eri puolilla maailmaa toimii 20 Korczakkomiteaa. Vuonna 1990 elokuvaohjaaja Andrzej Wajda ohjasi hänestä elokuvan. Sienna-kadun lastenkodin sijaintipaikan tuntumaan pystytettiin kymmenen vuotta sitten muistomerkki. Korczakin kirjoituksista ilmestyi 2011 suomeksi pamfletti Lapsen oikeus kunnioitukseen (Basam Books). Kirjoittaja on puolalaisen kirjallisuuden suomentaja. Hän kirjoitti myös useita lastenkirjoja. Niistä tunnetuimmat ovat Król Maciuś Pierwszy (Kuningas Maciuś Ensimmäinen, 1923) ja Kajtuś Czarodziej (Kajtuś Velho, 1935). Ne ovat säilyttäneet suosionsa Puolassa näihin päiviin asti. Puolalainen vai juutalainen? Magdalena Trzcionka - Miss Polonia jar Puolalaisessa tietoisuudessa Korczak on aina ollut korostetun puolalainen hahmo. On mielellään väitetty hänen vieraantuneen juutalaisista juuristaan ja sulautuneen täysin puolalaiseen kulttuuriin. Totta on, että Korczak kuului jatkuvasti kasvavaan assimiloituneiden juutalaisten ryhmään, joka oli omaksunut puolan kielen ja samastui puolalaiseen kulttuuriin. Uskonnollisestikin hän oli lähinnä synkretisti eli sekoitti aineksia eri uskonnoista. Torunissa Kopernikus sai kaulaansa kisahuivin ja Varsovan keskeiset rakennukset olivat sotisovassa jopa parinkymmenen kerroksen korkeudelta. 38 suomi–puola 2012–2013 www.unpolished.pl Hän oli kuitenkin monella tapaa sidoksissa juutalaisuuteen. Hän ei koskaan eronnut juutalaisesta seurakunnasta. Juutalaisten asema oli koko ajan polttopisteessä hänen kirjoituksissaan, joiden yksi tavoite oli kaventaa puolalaisen valtaväestön ja juutalaisvähemmistön välistä epäluulon kuilua. suomi–puola 2012–2013 39 Lechistä Romet Mińskiin tonsa 1985, jolloin oli lokakuuhun mennessä tehty 35 000 pyörää. Tekstit ja kuvat: Jarmo Oksanen Itsenäistyneen Puolan moottoripyöräteollisuus pääsi käyntiin 1930-luvulla. Tehtaat kansallistettiin sotien jälkeen, ja niitten huipputuotanto osui 1960-luvulle. Autoistuminen vähensi moottoripyörätuotantoa, ja 1980-luvulla valmistus loppui kokonaan. Varsovassa oli rekisteröity vain viisi moottoripyörää 1928. Juuri ennen sotaa puolalaisilla oli jo 15 000 siviilimoottoripyörää. 1966 rekisteri käsitti liki puoli miljoonaa moottoripyörää ja skootteria. Tuulenhalkoja Ensimmäinen puolalainen moottoripyörä oli Choińskiego. Urheilijana ja motoristina tunnettu Henryk Choiński valmisti kolme pyörää, joita käytettiin polkupyörien nopeuskilpailuissa tuulen halkomiseen; siis tarjottiin peesi pyöräilijälle. Ensimmäinen teollisesti sarjavalmistettu moottoripyörä oli Lech, jota Opalenican tehdas valmisti 1929–1932. Pyörä oli kaksisylinterinen, nelitahtinen ja 500-kuutioinen, vaihteisto käsikäyttöinen ja kolmipykäläinen. Viidellä hevosvoimalla taitettiin huippuvauhdissa 75 kilometriä tunnissa. Sokółin kolme mallia Vuonna 1928 perustetut Sokół PZI-tehtaat (Państwowe Zakłady Inżynieryjne) tekivät muun ohessa moottoripyöriä sotateollisuudelle ja siviilikäyttöön. Vuosina 1935–39 tehtaalla valmistui noin 1 400 kappaletta Sokół 600 -mallia ja noin 3 400 Sokół 1000:tta. Sokół 600 oli yksisylinterinen, nelitahtinen ja ilmajäähdytteinen, teholtaan 16 hv ja huippunopeudeltaan 110 km/h. Sokół 1000 oli kaksisylinterinen, nelitahtinen ja ilmajäähdytteinen. Teho oli 22 hv ja huippunopeus oli 100 km/h. Sodan jälkeen 1947–1950 tehtiin Sokół 125:tä, joka pohjautui saksalaiseen DKW 125:een. Malli oli tarkoitettu jokamiehen moottorisoiduksi menopeliksi, sillä kuorma-autotuotannon käynnistäminen peittosi tärkeysjärjestyksessä henkilöautot. SHL SHL-pyöriä valmistettiin 1938–1970 Huta Ludwikówin tehtailla Kielcessä. Ensimmäinen malli SHL 98 oli omaa suunnittelua, mutta kulki englantilaisella Villiersin 98-kuutioisella moottorilla. Sellaisia ehdittiin tuottaa ennen sotaa vain tuhat. Sodan jälkeen tehtaat kansallistettiin. Ensimmäiseksi, 1947, tuotettiin mallia SHL 125--M02. Sitä tehtiin ennen sotaa valmistetuista osista ja rungoista, ja moottorina oli PZI-tehtaan tekemä DKW RT 125 -kopio. Tehdas sai 1948 nimen KZWM Polmo-SHL. Samana vuonna tuli uusi malli M03 ja seuraavana M04. Vuonna 1951 moottoripyörien tuotanto Kielcessä keskeytettiin ja tuotanto jatkui Varsovan WFM-tehtailla, kunnes se palasi Kielceen 1958. Suosituinta mallia SHL M11:aa tehtiin 180 000 kappaletta 1961–1968. Joitakin kappaleita meni vientiinkin, jopa Yhdysvaltoihin saakka. Lisenssi myytiin Intiaan, jossa pyörää valmistettiin vuoteen 2005 asti. Puolan Harley eli Junak Junak on ainoa nelitahtinen puolalainen moottoripyörä, jota on valmistettu maailmansodan jälkeen. Pyörät olivat tukevarakenteisia, ja niissä oli tehtaan omat 247- tai 347-kuutioiset, yksisylinteriset moottorit. Szczecinissä valmistui yhteensä 91 400 Junak-moottoripyörää 1956–65. Moottorit tulivat ZSM-tehtailta Łódźista. pienillä, 125-kuutioisilla WSK-pyörillä maaliin. Tuloksissa Szczerbakiewicz oli luokassaan kuudes ja Rewerelli seitsemäs. Alamäkeen Puolalaisen moottoripyöräteollisuuden huippuaikana 1960luvun alkupuolella valmistui 140 000 pyörää vuodessa. Vuoden 1966 jälkeen lopetettiin WFM:n ja Gangerin tuotanto. Jäljelle jääneet SHL ja WSK tekivät noin 100 000 pyörää vuodessa. Vuoden 1970 jälkeen jatkoi vain WSK. Seuraavana vuonna moottoripyörien tuotanto jäi 79 000:een, ensi kertaa vähäisemmäksi kuin autojen. Tehtaalla ei ollut varaa kaivattuihin lisäinvestointeihin 1980-luvun alussa. WSK keskittyi helikoptereihin ja moottoritoimittaja suuntasi kotitalousmarkkinoille. WSK lopetti viimeisenä puolalaisena moottoripyörämerkkinä tuotan- Hyvän läpileikkauksen Puolan moottoripyörätuotannosta saa museoista. Tekniikan museo Varsovan Kulttuuripalatsissa esitteli kesällä 2011 noin 20 erilaista moottoripyörää ja pienempi museo Filtrowa-kadulla kymmenkunta moottoripyörää tai mopedia. Krakovan kunnallistekniikan museossa oli keväällä 2012 näytteillä parikymmentä pyörää. Tekniikan museo www.muzeum-techniki.waw.pl Krakovan kunnallistekniikan museo Motorisoitumisnäyttely www.mimk.gov.pl Harrastajien kotisivu www.stadobaranow.pl Kirjoittaja on tekniikan lisensiaatti ja Veteraanimoottoripyöräklubin jäsen. Suomi-yhteyksiä Toisen maailmansodan jälkeen moottoripyörin valmistajia oli neljä. Varsovan ja Kielcen tehtaitten lisäksi toimivat Ganger Szczecinissä ja WSK Świdnikissä. Yhteensä ne tuottivat jo 1959 yli 100 000 moottoripyörää. Puolalaisia pyöriä alettiin viedä ulkomaille: Turkkiin, Irakiin, Iraniin, Guineaan ja Suomeen. Suomeen yksittäisiä pyöriä toivat varsinkin hiililaivoilla työskennelleet merimiehet. Määrä oli viisi 1952 ja kolme 1953. Vuonna 1954 kirjattiin lukema 25 ja seuraavina 16, 5 ja 6. Vuonna 1958 Suomessa tilastoitiin vielä yksi uusi puolalaispyörä, seuraavana ei yhtään. Vuosina 1961--1963 Oy Otto Brandt Ab toimi maahantuojana. Esimerkiksi 349-kuutoinen Junak oli tarjolla 1962 hintaan 198 000 markkaa. Samaan aikaan 123-kuutioinen WSK maksoi 88 000 markkaa. Suomalais-puolalaisista moottoripyöräyhteyksistä mainittakoon, että kolme puolalaista kilpakuskia osallistui Päijänteen ympäriajoon 1962. Jan Szczerbakiewiczin, Józef Rewerellin ja Janusz Konczarekin tavoitteena oli selvitä Junak M-10 Junakin mallit olivat turisti M07, ralli M07-R, crossipyörä M07-C sekä kuvan M10. Lisäksi valmistui kolmipyöräistä B20:tä sekä sivuvaunuja WB1 ja W03. Pienempiä merkkejä - Iradam, puolalaisen insinöörin Adam Gluck-Głochowskin suunnittelua - Kempisty, ainakin 1935– 40 suomi–puola 2012–2013 Museoista se selviää Puolan Harleyksi kutsuttu Junak oli liian kallis tavalliselle puolalaiselle. Tuotanto lopetettiin, kun suurten moottoripyörien myynti romahti yleisemminkin. - Fabiański, 1936–1939 WFM Krakovan museossa. WFM eli wuefemka nimettiin valmistuspaikkansa Varsovan moottoripyörätehtaan mukaan, puolaksi Warszawska Fabryka Motocykli. Puolan moottoripyöräteollisuutta yritettiin käynnistää uudelleen 1980-luvun lopulla. Silloin koottiin neuvostoliittolaisista osista 3 000 kappaletta 125-kuutioista Romet Mińsk 400 -pyörää. Osa -skootteri Krakovan museossa. Osa-skootterin tuotanto käynnistyi 1959 Varsovan WFM-moottoripyörätehtaalla. Romet -mopo Krakovan museossa. Chart oli 1988–94 valmistettujen Romet-mopojen nuorimmainen. - ZM valmisti 346-kuutioisia pyöriä 1933–1938 (kansiventtiilimoottori). - WNP, 1938–1939 - WUL-GUM, 1938–1939 - MR, 1938 kaksitahtisia skoottereita ja myöhemmin myös 500-kuutioisia moottoripyöriä - LOT, 1937, yksisylinterinen, kaksitahtinen, - SFM valmisti pyöriä 1956–1964 Szczecinissä. 346-kuutioinen pyörä - MOJ, 1937–1939, kaksitahtiset, 97-, 147- ja 172-kuutioiset Katowicesta. - Promot-Moto Import, enduro-pyöriä Varsovasta 1960-luvun lopulla suomi–puola 2012–2013 41 Minun Puolani ”En aavistanut, että Gryfin lipuessa Gdanskin satamaan alkoi elämäni seikkailu – tutustumiseni Puolaan ja puolalaisiin.” Lehtimiehestä kääntäjäksi ja suomen opettajaksi Jukka KIljunen Kun kirjoitan suhteestani Puolaan, on pakko palata huhtikuuhun 1972. Paluulennolla Bukarestista allamme levittäytyi satojen neliökilometrien yhtenäinen rakennettu alue. Sen keskellä näkyi hopeisena nauhana Veiksel. Näky oli vaikuttava. Päätin joskus tutustua Varsovaan. En tuolloin osannut kuvitella, kuinka perusteellinen tuosta ”tutustumisesta” tulee: 29. vuosi vakituista asumista menossa. Tarkoitukseni oli 1984 tulla vain kolmeksi vuodeksi Puolaan. Mahdollisuuden avasi yllättävä tarjous siirtyä maakuntalehden toimittajan työstä Mikkelistä Tiedonantaja-lehden kirjeenvaihtajaksi Varsovaan. Jukka Kiljunen perheineen Suomalaisen kauppakillan perinteisessä kesäjuhlassa Varsovassa kesäkuussa 2012. Tutustumiseni Varsovaan ja Puolaan oli alkanut jo 10 vuotta aikaisemmin 1974. Tuolloin Puola oli – muistaakseni sosialistisista maista ensimmäisenä – sopinut Suomen kanssa viisumivapaasta turistiliikenteestä. Se oli ETYK-prosessin kenties kaikkien konkreettisin hedelmä kahtia jakautuneessa Euroopassa. Ulkopuolisesta ehkä erikoinenkin kokemus tai ilmiö tuntuu itsestä arkipäiväiseltä pitkän Puolassa asumisen jälkeen. Tuskin mikään enää hämmästyttää. Syyskuussa 1981, kolme kuukautta ennen sotatilaa, olin taas tulossa laivalla Gdanskiin, kun toinen perämies Marian C. kutsui tutustumaan komentosiltaan. Ymmärtääkseni olimme jo Puolan aluevesillä. Tutkassa näkyi noin 20:n aluksen muodostelma. Näky ei ollut merenkulkijoille outo, mutta minut se mykisti. Neuvostoliittolaiset sotalaivat tekivät ”uhittelumanööverejä” rannikon tuntumassa. Luonnonvoimat vastustivat Lähes koko ensimmäisen viikon voisi kuitata, että sadetta, sadetta ja sadetta. Liftasimme Żuk-avolavapakettiautojen lavoilla suojapeitteen alla juurikassäkkien seassa. Hotellit ja sään takia retkeilymajatkin olivat täysiä, tai niihin ei jostakin syystä otettu ulkomaalaisia. Jos joku joskus jopa ymmärsi meidän etsivän sadeasua, vastaus oli, ettei niitä saa mistään, kunnes krakovalaismies antoi mullistavan neuvon. Kalastustarvikekauppa myy onkimiesten viittaa. Lehdet eivät lämmittäneet Sanomalehdet olivat 4–6-sivuisia läpysköitä. Myyjät eivät voineet käsittää, miksi kieltä taitamattomat ulkomaalaiset halusivat ostaa kymmenen mitä tahansa lehteä. Siksi jouduimme kiertämään monta kioskia saadak42 suomi–puola 2012–2013 Niinpä ei ollut suuri yllätys, kun kesällä 1980 puhkesi laajoja lakkoliikkeitä. Jymy-yllätys sen sijaan oli lakkojen tulos, riippumattoman Solidaarisuus-ammattiyhdistysliikkeen laillistaminen. Se vaihe loppui tunnetusti sotatilan julistamiseen 13.12.1981. Hurjien muutosten tutkailijana Puola tarvitsi kipeästi valuuttatuloja ja oli perustanut autolauttalinjan Helsinki–Gdansk. Uteliaita turisteja riitti kahdelle viikkovuorolle. Minulla seikkailun jännitys tuntui mahanpohjassa, kun Gryf lipui aamuvarhaisella aallonmurtajan aukosta sumuiseen ja sateiseen Gdanskin satamaan. Minä ja silloinen vaimoni olimme aikoneet olla Puolassa neljä viikkoa ilman tarkkoja suunnitelmia ja tutustua ”reaalisosialismiin” rinkat selässä leirintäalueilla telttaillen. Olimme nuoria ja naiiveja vasemmistolaisidealisteja, mukana 70-luvun yliopistomaailman muotiaallossa. Perheissä yhteiskunta ja arkielämä avautuivat syvemmältä kuin pakettimatkaturistille. Kun ihmettelimme kulutustavaroiden runsautta ja naisten tyylikästä pukeutumista, meitä valistettiin, että PUOLUE on ostanut länsilainoilla hankituilla tavaroilla kansan tyytyväisyyden vuoden 1970 mellakoiden jälkeen. Samalla selitettiin, ettei kansantaloudella ole huonon työn tuottavuuden ja muun ”epätaloudellisuuden” takia varaa tällaiseen kulutukseen ja että siksi seuraava kriisi on edessä ennen pitkää. semme riittävän eristyksen teltan pohjalle märkää vastaan. Tuli ikävä kotoista Hesaria. Sään takia oli pakko vaihtaa radikaalisti maisemaa. Meillä oli valmiina Tšekkoslovakian viisumit, mutta sadeilma jatkui Slovakian Košicessakin. Siellä sentään pääsimme hotellihuoneen kylppärissä pesemään ja kuivattelemaan kuraista telttaamme ja muita varusteita. Oli mutkatonta siirtyä Unkariin, koska sinnekin pääsi jo ilman viisumia. Seuraavat pari viikkoa risteilimme ympäri maata. Unkarilaisten Suomisympatiat yllättivät. Minusta oli tulossa aikomani Puolan sijasta Unkarin harrastaja. Puolalaislobbarit käänsivät pääni Seuraavana vuonna oli tarkoitus jatkaa Puolan kautta tuttavilla yöpyen suoraan Unkariin. Mutta uudet puolalaisystävät käänsivät päämme, ettei ole mitään järkeä jatkaa naapurimaihin. Sääkin oli kaunis. Samat ”ystävälobbarit” järjestivät majoitukset tuttaviensa ja sukulaistensa koteihin. Mutta puhelin yksityiskodissa oli harvinaisuus 70-luvulla. Siksi meillä oli usein uudessa kaupungissa vain kirje ovenraosta ojennettavaksi hämmästyneille ihmisille, joiden ovikelloa menimme soittelemaan. Vakuutuimme vähitellen, että vieraanvaraisuuden osoittaminen on ilo eikä velvollisuus. Polska gościnność on käsite. Tavaksemme tuli vastavuoroisesti kutsua kämppäämme Tampereelle yöpymään puolalaisia reppuselkänuoria, joita tapasimme paluumatkalla laivalla. Kahtena seuraavana vuonna emme enää edes pyrkineet Puolaa pitemmälle parin viikon lomalla. Alkoi kirjeenvaihto saksaksi, puolan epäsäännöllinen opiskelu, kaiken Puolaaiheisen lukeminen. Myin joitakin lähinnä turismiaiheisia Puola-juttuja. Televisiouutisten pätkä 1990 tai 1991 kertoi poliisin saaneen uusia partioautoja. Korkea-arvoinen pappi suoritti niiden juhlallisen siunaamisen. Vihkivesihuiskan vihmasta sai osansa parikymmentä poliisiakin, jumaliset kuin jumalattomatkin lainvalvojat riviin komennettuina. Katolisen kirkon roolia ja näkyvyyttä valtiollisissa ja muissa julkisissa seremonioissa oli alettu korostaa – päinvastoin kuin vanhoissa eurooppalaisissa demokratioissa. Kouluihin oli tuotu tuhansia nunnia ja pappeja toteuttamaan tunnustuksellista uskonnonopetusta. Valtaosalla ei ollut opetuskoulutusta, mutta heidänkin palkkansa maksettiin julkisista varoista kuten normaalienkin opettajien. Oikeisto oli taas 2005 enemmistöksi päästyään vaihtanut lapsiasianvaltuutetuksi Ewa Sowińskan. Toukokuussa 2007 hän vaati Teletapit-animaatiosarjan vetämistä pois tv-ohjelmistosta, kunnes poliittisesti ”luotettavat” asiantuntijat selvittävät, eikö TiiviTaavi sittenkin mainosta ovelasti homoseksualismia, koska kantaa punaista käsilaukkua. Riippumattomien medioitten mukaan lähes 180 tv-asemaa ympäri maailmaa Tyynenmeren pikkuvaltioita myöten naureskeli ja ihmetteli. Yhtä laajan julkisuuden saavuttaminen onnistuu tuskin keltään virkamieheltä missään muussa maassa! Listaa Puolan politiikan vertauskuvallisista kohtauksista voisi jatkaakin. Mutta en jatka, vaikka satiiri ja parodia ovatkin lempilajejani. Näet kuvaukseni liittyisivät ristiriitoja herättäviin tärkeisiin julkisuuden henkilöihin. Kehittyvässä demokratiassa tapahtuu väistämättä ylilyöntejä, jotka henkilöityvät. Tämäkin kai on olennainen osa ”puolalaisuutta” – nyt, aina ja iankaikkisesti. On luonnollista, että puolalainen pilakuvasatiiri elää yhä vahvana. Puola muuttui – ja työ Minulla alkoi Euroopan murroksen vuonna 1989 elämäni kiinnostavin ja paras jakso. Avioiduin nykyisen vaimoni Lidian kanssa, ja poikamme Paweł syntyi loppuvuodesta. Puolaan jäämispäätös selkeni. En voinut vaatia vaimoani jättämään kiinnostavaa työtään Valtion Keskuspankissa NBP:ssä. Suomessa hän olisi kielitaidottomana aloittanut jopa nollan alapuolelta. Jatkoin lehtityötä, mutta lama vähensi merkittävästi free lance -tulojani Suomesta 90-luvun alussa. Lisäksi minulla ei ollut motivaatiota hankkia leipääni Puolan ”poliittista sirkusta” hyödyntäen. Aiheitahan ei olisi puuttunut. Onneksi tilalle alkoi tulla avustuskyselyitä suomalaisfirmoilta, jotka etsivät korvaavia markkinoita neuvostokaupan romahdettua. Suomen vientikaupan edistäminen olikin mielenkiintoista ja mielekästä työtä. Vähitellen aloin saada suomennostöitä englannista, saksasta, ruotsista ja puolasta. Sattumalta alkoi myös suomen opetus. Lokakuusta 2012 menossa on jo kahdeksas vuosi Puola–Suomiseuran kurssien vetäjänä. Opetustyöni laajentui 2011 Łódźiin ja jo vuotta aiemmin Skypen välityksellä etäopetukseen. Kahdeksan entistä oppilastani työskentelee jo Suomessa ja viisi–kuusi opiskelee siellä aikomuksenaan jäädä maahan. Muuttaessaan heillä on yleensä työ- tai opiskelupaikka valmiina. Suomen valtiovalta sanoo, että maa tarvitsee tällaisia korkeakoulutettuja maahanmuuttajia. Opettamalla suomea täällä Puolassa maksan velkaani synnyinmaalle. Olin jatkanut kirjeenvaihtajasopimustani 1987. Oli kiinnostavaa seurata, miten Gorbatšovin yritykset Suomalainen graafikko, Varsovan julispelastaa neuvostojärjestelmä heijas- tebiennalen vakivieras teki minulle 20 tuivat ns. veljesmaihin. ”Liikkuma- vuotta sitten revolverikysymyksen: varaa” näille tulikin enemmän kuin ”Mikä Puolassa on parasta?” Vastasin tuskin kukaan politologi oli rohjennut tuolloin selkäytimellä, mutta osuvasti: ennustaa. Rytinä alkoi 1989 Puolasta, ihmiset. ja lopulta itse Neuvostoliittokin lakkasi olemasta. Puut on istutettu, talo on rakennettu ja poika on aikuinen. Se merkinnee ankkuroitumistani Puolaan. Vanhan Gdanskin makuja Kaija Hyvönen-Rajecki Makaroniarnia Helsingin ruotsinkielisen työväenopiston ja Helsingin Puola-yhdistyksen ruokaillassa tammikuussa 2012 kokattiin taas puolalaisia makuja. Keittiömestareina toimivat Hakaniemen hallin puolalaisen kaupan Polskie Delikatesyn kauppiaspariskunta Kaija Partanen ja Jerzy Bernhard. Reseptit ovat Bernhardin isoäidin perua. Paikka sijaitsee Veikselin kyljessä kasvonsa pesseessä Podgórzen kaupunginosassa. Pääruuat 20–30 złotya, tarjolla myös aamiainen. ul.Brodzińskiego 3 Podgórze Krakova Lihapatee Pasztet Lihakääryleet Zrazy wołowe ½ kg naudanlihaa ½ kg sianlihaa ½ kg naudan maksaa porkkanaa selleriä juuripersiljaa tai palsternakkaa suolaa pippuria 2 kananmunaa 2 dl keitinlientä 1–2 dl vehnäjauhoja 1 muskottipähkinä jauhettuna 600 g naudan paistia tai ulkofilettä 300 g savukylkeä 2 sipulia 2 suolakurkkua sinappia, pippuria, suolaa 1–2 rkl vehnäjauhoja Keitä lihat juuresten kanssa kypsiksi, lisää maksa ja sammuta liesi. Kaada hetken päästä liemi toiseen astiaan. Ruskista kääryleet voissa. Lisää vettä niin, että kääryleet peittyvät. Lisää pippuria ja mahdollisesti ylijäänyt sipuli ja kurkku. Kiehauta. Hauduta noin tunti, kunnes liha on mureaa. Siirrä kääryleet hetkeksi lämpimään uunivuokaan. Suurusta kasarissa liemi kastikkeeksi ja lisää rullat siihen. Jauha jäähtyneet lihat lihamyllyllä tai tehosekoittimessa. Lisää seokseen muskottipähkinä, kananmunat ja liemeen hyvin sekoitetut jauhot. Sekoita massa hyvin ja paista pitkulaisessa vuoassa 200 asteessa, ensin uunin alaosassa puoli tuntia ja sitten yläosassa puoli tuntia. Tarkista kypsyys. Maistuu leivän ja vaikka alkukeiton kanssa. Leikkaa liha sentin paksuisiksi viipaleiksi. Nuiji ne ohuemmiksi, mausta suolalla, pippurilla ja sivele pintaan sinappia. Leikkaa suolakurkut pituussuunnassa viipaleiksi ja suikaloi sipulit. Levitä kurkkua, sipulia ja siivu savukylkeä lihaviipaleille. Rullaa tiukasti kiinni ja kiinnitä cocktailtikulla. Kääryleet maistuvat tattariryynien kanssa. Keitetystä punajuuresta ja piparjuuresta sekoitettu raastesalaatti ćwikła piristää lisää makuhermoja. Vodka baarien paluu Päivi Erola Tiivis tunnelma ja iloinen puheensorina täyttävät Puolassa yleistyvät vodkabaarit. Seisten siemaistu halpa ryyppy, olut ja kyytipojaksi silli tai possunjalkahyytelö zimne nóżki vetää väkeä. Baarien valtti on kansantasavallan henki. Sisustus on askeettinen ja huikopalat 1970-luvun menyystä. Ovet saattavat olla auki ympäri vuorokauden. Sitten 1970-luvun puolalaisten vodkan kulutus on painunut puoleen entisestä ja olut vallannut puolet alkoholimarkkinoista. Sitä ei huomaa shottibaarissa. Varsovan Krakowskie Przedmieściellä sijaitsevasta Przekąski Zakąski -baarista alkanut villitys on levinnyt ympäriinsä ja jopa ketjuuntunut – Pijalnia Wódki i Piwa toimii jo useassa kaupungissa. 44 suomi–puola 2011-2012 Hinta-laatusuhteeltaan mainio ja miljöön puolesta erittäin kiva, luonnehtii Krakovansa tunteva konservaattori Liisa HelleWłodarczyk italialaiseen ruokaan erikoistunutta Makaroniarniaa. www.makaroniarnia.com samppanjaa spumantea? Puhunko vai Grzegorz Kosieradzki Puolan nuottia on verrattu sähäkkään samppanjaan. Suomalaisen korviin kielemme varmaankin suhisee ja kohisee. Kauniin heleät vokaalimme eivät kuulu, vaan näkyvät kuplina. Heinäkuussa 2012 istuin suomalaisen matkatoverini kanssa pizzeriassa Piazzale Flaminion laidassa Roomassa. Lähipöydässä joukko nuoria popsi pizzaa, joi viiniä, keskusteli ja nauroi vähän väliä. Hauskoja paikallisia nuoria, ajattelin ja jatkoin omaa keskusteluani. Yhtäkkiä yksi nuorista ristiveriköistä sanoi hieman kovemmalla äänellä: ”Słuchajcie, dzwoniłam dziś do mamy, podobno w Polsce też upał!” (Kuulkaa, soitin tänään äidille, Puolassakin on kuulemma helle!). Olin aivan ymmälläni. Ei siksi, että Roomassa oli puolalaisia – heitä oli siellä todella paljon – vaan koska en heti tunnistanut rakasta äidinkieltäni. Miksi puolalainen ja italialainen nuotti kuulostavat niin samanlaiselta? Ensin tulee mieleen sanapaino, joka tavan takaa on viimeistä edellisellä tavulla. Piirre on latinan perua. Tosin säännöstä on poikkeuksia, italiassa enemmän kuin puolassa, mutta molemmissa kielissä painollinen vokaali äännetään pitempänä kuin painoton. Äänteistö on toinen yhdistävä piirre. Puolan ja italian perusvokaalit ovat samat ja ne äännetään samoin. Joku voi kysyä nasaaleista, eihän italiassa ole nasaaleita! Ei olekaan, mutta totuuden nimissä: puolan nasaalit ääntyvät puhtaasti nenävokaaleina harvoin. Nasaalisuus ei siten ole puolan vokaalistossa yhtä vahva piirre kuin vaikkapa ranskan. Lisäksi puolassa eikä yleisitaliassakaan redusoida painottomia vokaaleja. Vokaalireduktio tarkoittaa, että painolliset vokaalit äännetään selvästi ja tarkasti, ja painottomina nämä vokaalit ääntyvät aivan eri tavalla. Vahvoja vokaalireduktiokieliä ovat esimerkiksi englanti ja venäjä. Italian konsonantit ovat puolalaiselle helppo nakki. Puolan rikkaassa konsonantistossa ovat kaikki italian konsonantit, poikkeuksena vahvasti liudentunut ´l´, esim. artikkelissa gli. Konsonanttimerkit, kuten ylipäänsä italian oikeinkirjoitus, vaativat sitä vastoin melkoista harjoittelua. Oikeinkirjoitusjärjestelmä on aivan toinen, kielet siis näyttävät täysin erilaisilta. Puolan kieli ei ole italian lähisukulainen, mutta saattaa kuulostaa samanlaiselta. Puolan kulttuurilla on arvioitu olevan vahvemmat siteet Italiaan kuin yhteenkään muun Euroopan maan kulttuuriin. Vaikuttaisiko tämä nuottiin? Suomessa puolaa on siis verrattu sähäkkään samppanjaan, koska ässien suhina vie huomion vokaaleistamme. Puolet ”kammottavista ässistämme” on kuitenkin soinnillisia, mikä lisää muutoin vokaaleille luonteenomaista heleyttä. Syntyperäisen puolalaisen on vaikea nähdä – tai pikemminkin kuulla – sihisevien ja kohisevien äänteiden hallitsevan puhetta. Jos minun pitää verrata puolaa kuplivaan juomaan, niin en vertaisi sitä sähäkkään samppanjaan, vaan soljuvaan spumanteen. Cin-cin! suomi–puola 2012–2013 45 Sienestys vuosisatoja verissä Talviperinteitä Puolasta Romantiikkaa, sielunhoitoa ja karnevaaleja Outi Aaltonen Uusi sarjamme Puolalaiset vuodenaikaperinteet esittelee vuodenaikoihin liittyviä perinteitä eri puolilta maata. Aloitamme talvesta. Myöhäissyksyn iltojen pimetessä yksi suosituimmista ja romanttisimmista perinteistä on ennustaa ja tehdä taikoja avioitumisesta. Tulevan puolison henkilöllisyyttä selvitetään illanvietoissa tai omin salaisin askarein. Perinteen suojelijoina ovat jo vuosisatoja olleet pyhimykset Katarzyna ja Andrzej. Aiemmin nuoret miehet laittoivat Katarzynan-päivän iltana 24.11. tyynyn alle kirsikkapuun oksan tai naisten alusvaatteen nähdäkseen unessa tulevan mielitiettynsä. Tapa tunnettiin Katarzynki-nimellä. Andrzejki-iltamissa selvitetään edelleenkin seuraleikein kisaillen avio-onnea. Apuna on vesiämpäriin valettu mehiläisvaha, josta tunnistetaan jähmettyneitä hahmoja samaan tapaan kuin tinasta Suomessa uudenvuodenaattona. Saksanpähkinän kuoresta taas tehdään purjeveneitä, jotka purjehtivat vesiastiassa kohti toisia pikku kynttilän ilmavirrassa. Yhteen lipuneiden venhojen nimikyltit ovat varma merkki tulevasta siteestä ja avioliitosta. Etnografi Barbara Ogrodowskan mukaan Andrzejkin ennustukset ja leikit kuuluvat Puolan koulujen ja päiväkotien ohjelmaan. Sielunhoitoa Sydäntalven katolinen perinne on kodinsiunaus, kolęda. Heti joulun jälkeen papit, seurakuntansa paimenet, tekevät pyynnöstä sielunhoidollisia kotikäyntejä seurakuntalaisten koteihin. Kolędassa voi pyytää neuvoja tai apua hengelliseen elämään. –Valkoiselle liinalle asetetaan kynttilät. Pappi ja messupalvelija rukoilevat perheen kanssa ja siunaavat kodin vihkivedellä, minkä jälkeen nautitaan kotona valmistettu ateria. Perhe voi antaa kirkolle pienen lahjoituksen, kolehdin. Lopuksi pappi kirjoittaa muistokirjoituksen perheen hengellisiin vihkoihin, kertoi maisteri Joanna Tolpanniemi kotikaupunkinsa Wrocławin perinteistä Tampereen Suomi– Puola-yhdistyksen illanvietossa. Päivi Erola Sienestys lienee osa puolalaisten kansallista identiteettiä. Sieniä on kerätty metsistä vuosisatoja. Yhtä kauan sienillä on ollut tärkeä rooli puolalaisessa keittiössä. Tattikeitto ja tattitäytteiset, korvanmuotoiset pastanyytit uszka ovat olennainen osa joulukattausta. Varsinkin kaalin ja sienen yhdistelmä saa puolalaisen herkkään tilaan. Krzysztof Chojnacki Jedlinskin talvikarnevaalin pikkupirut Barbara Ogrodowskan puolalaisista perinteistä kertovan kirjan kansikuvassa. Mummin ja papan päivä Uudempia perinteitä on isovanhempien päivä 21.–22.1, jolloin isovanhemmat vierailevat päiväkodeissa. –Isovanhemmat saavat lapsilta itse tehtyjä kortteja ja pikku lahjoja, kertoo Łódźista Suomeen vaihto-opiskelijaksi saapunut Berenika Lato. Lapset esittävät laulua, lausuntaa ja pieniä esityksiä. Edesmenneitä muistetaan sytyttämällä kynttilä heidän muistokseen hautausmaalla. Yhteinen pyhimys Valentinus Sienten sieni on tietysti ”oikeaksi sieneksi” kutsuttu herkkutatti. Puolalaiset ovat persoja muillekin pulleahattuisille komeuksille; koriin päätyvät punikkitatit, voitatit, samettitatit. Suosikkien kakkossijasta kilpailee leppärousku, joka usein säilötään etikkaliemessä. Rakastettu on myös ukonsieni. Haperot ja monet muut mainitaan Adam Mickiewiczin Pan Tadeuszin kolmannessa kirjassa, eräänlaisessa sienisinfoniassa. Suomessa ystävänpäivänä tunnettu Walentynki 14.2. on rakastavaisten merkkipäivä, tulvillaan sydämiä ja vaaleanpunaista romantiikkaa. Salaisetkin ihailijat voivat tulla esiin ja tunnustaa ihastuksensa pienen lahjan, leivonnaisen tai kortin saattelemana. Pieni sienisanasto Nimikkohenkilö Valentinus on tunnettu Puolassa pyhimyksenä jo vuosisatojen ajan, mutta ei niinkään lemmenkipeiden, vaan muun muassa hermostollisista sairauksista kärsivien suojelijana. Keltavahvero, kanttarelli Cantharellus cibarius Feministien uusi perinne Kansainvälinen naistenpäivä 8.3. on 1900-luvulla syntyneitä perinteitä. Alkujaan amerikkalainen naistenpäivä huomioitiin erityisesti sosialismin aikoina. Naiset saivat neilikoita ja heitä hemmoteltiin. –Nykyisin päivän luonne on muuttunut niin, että Varsovassakin järjestetään feministien marsseja, jotka tukkivat keskustan liikenteen, tietää Lato. Karnevaalien viimeisenä viikkona ”rasvaista torstaita”, tłusty czwartek, juhlitaan erityisen runsain syömingein, kuten munkkeja mässäillen, eikä juomapuolellakaan kursailla. Berenika Lato (oik.), Jan Makasewicz ja Ewa Słupecka viihtyivät Tampereen Puola-yhdistyksen järjestämässä illassa, jossa Joanna Tolpanniemi kertoi puolalaisista perinteistä. 46 suomi–puola 2012–2013 Karnevaalin aikaan. myötä puolalaiset laskeutuvat Borowik, prawdziwek Hapero Russula Gołąbek, surojadek Huhtasieni Morchella vulgaris Smardz zwyczajny Pieprznik jadalny, kurka Korvasieni Gyromitra esculenta Mustatorvisieni Craterellus cornucopioides Lejkowiec dęty Männynleppärousku Lactarius deliciosus Mleczaj rydz, rydz Punikkitatti Leccinum Koźlarz, kozak Rousku Lactarius Mleczaj Samettitatti Xerocomus Podgrzybek Suppilovahvero Cantharellus tubaeformis Pieprznik trąbkowy Ukonsieni Macrolepiota procera Czubajka kania Vaaleaorakas Hydnum repandum Kolczak obłączasty Voitatti Suillus luteus Maślak Kuin sieniä sateella Teksti: Virpi Koho Kuva: Keijo Mäyry Piestrzenica kasztanowata Sanonta piti paikkansa, kun Porvoonseudun Suomi–Puolayhdistys toteutti syyskuussa 2012 vuotuisen sieniretkensä Porvoon Tolkkisissa. Reippaasta sateesta huolimatta lähtöpaikalle ilmestyi parikymmentä innokasta. Joukkoon uskaltautuivat myös intohimoiseksi sienien ystäväksi tiedetty Puolan Suomen-suurlähettiläs Janusz Niesyto ja lähetystön kulttuuri- ja tiedevastaava Katarzyna Drozd sekä liiton puheenjohtaja Marjukka Mäyry seurueineen. Hiihtomajan suojissa suoritettiin alkuvalmistelut ja jaettiin kartat sekä joukko kahdeksi ryhmäksi. Innokkaimmat kävelivät värikkäänä jonona pitkin syksyistä metsäpolkua kohti apajia jo ennen kuin kamera tavoitteli heitä yhteiskuvaan. Kaikki palasivat korit täynnä sienisatoa. Grillikodan lämmössä oli hyvä kuivatella vaatteita, grillata ja nauttia välipalaa sekä kuumaa kahvia ja leivonnaisia. paaston Kirjallinen lähde: Barbara Ogrodowska: Polskie obrzędy i zwyczaje, MUZA SA, Warszawa 2009. Sienestäjillä riittää missä tarpoa, sillä lähes 80 prosenttia metsistä on valtion hallussa. Huonon sienivuoden koittaessa voi turvautua herkkusieniin, joiden viljely yleistyi 1700-luvulla. Nykyisinhän Puola on yksi maailman johtavista herkkusienen viljelijöistä. Boletus edulis Munkeista on kirkonmies Jędrzej Kitowicz lausunut: ”Kunnon munkin tulee olla samalla kertaa sekä piukean pyöreä että keveän kimmoisa. Jos sen puristaa nyrkkiinsä ja päästää sitten irti, munkin tulee paisua takaisin täyteen pulleuteensa kuin pesusieni. Keveyttä puolestaan kuvastaa se, että tuulenpuuska voisi sen tarjottimelta pyyhkäistä.” Kuva: Outi Aaltonen Sienten yleinen säilömistapa on kuivaaminen; harvemmin ne pakastetaan niin kuin Suomessa. Sieniä myös marinoidaan, suolataan, paistetaan, haudutetaan. Rakkaalla lapsella on monta nimeä -sanonta pätee Puolassa erityisesti sieniin, sillä alueittain sienten nimistö vaihtelee melkoisesti. Herkkutatti Karnevaalista paastoon Ympäri Puolaa tunnetaan iloiset karnevaaliperinteet: naamiaiset, pukujuhlat, herkut ja iloinen yhdessäolo sisällä ja ulkosalla. Uutenavuotena tai loppiaisena alkava karnevaaliaika on tuttu myös nimellä Zapusty. Suomalaisten suosimalla suppilovahverolla ei Puolassa ole kannattajia, vaikka sukulaisensa kanttarelli koreilee lastenkirjoissakin. Myös rouskut jäävät leppärouskua lukuun ottamatta yleensä metsään. Karvarousku kuuluu puolalaisessa sienikirjassa myrkyllisten joukkoon, korvasienestä puhumattakaan. Mustatorvisienen tuntevat harvat. Huhtasieni on nykyisin rauhoitettu. Suurlähettiläs Janusz Niesyto oli mestari sienien tunnistamisessa. Vihdoin sienineuvojat Nancy Lökfors ja Stig Holmberg pääsivät paneutumaan tehtäväänsä. Tässä vaiheessa myös suurlähettiläs osoitti osaamisensa. Keskustelu kävi näyttelypöydän äärellä vilkkaana niin pitkään, että kotiin lähdettiin lähes kuivissa vaatteissa. suomi–puola 2012–2013 47 PORVOO After Christmas -juhla, puolalaisia Syksyllä Augustówissa VANTAA tunnelmia, Szymborskaa ja matkailua Porvoon Puola-yhdistys teki syksyllä 2012 matkan Koillis-Puolaan. Niinpä matkareitille osui enimmäkseen maa-seutua. Se ei merkitse, etteikö tarjolla olisi kiinnostavia kohteita. Runoa, filmiä ja retkiä Kuljettajan rautaiset hermot ja hyvä ajotaito olivat tarpeen Via Balticalla. Turvaväleistä ei ilmeisesti ole reitillä kuultu; mekin elimme bussissa välillä kauhun hetkiä paniikkijarrutusten takia. Puolan rajalla oli passissa vain kulkukoira, kai odottamassa herkkupalaa ohikulkijoilta. Majoituimme Augustówissa viihtyisään kylpylähotelli Warszawaan. Oppaamme Szymon Czerekin asiantuntemus ilahdutti useilla luontoretkillämme. Mieleenpainuvin oli Wigryn luonnonpuisto, jonka runsaaseen eläimistöön kuuluu muun muassa majavia. Luonnon mehiläisille oli rakennettu oikeita pesiä jäljitteleviä puupönttöjä. Järviristely hotellimme edustalla vakuutti alueen kauneudesta. Samalla laivalla oli risteillyt kuulemma paavi Puolan-vierailullaan. Cisowa Góran kukkulalta avautui huikea näkymä Puolan maaseudulle: maissipeltoja ja perunaviljelmiä silmänkantamattomiin. Perunat oli jo nostettu, mutta yksi matkalainen löysi silti muutaman perunan – siemeneksi kotiin. Mieleenpainuvin kohde oli Hitlerin salainen itärintaman johtokeskus entisessä Itä-Preussissa. Sudenpesä (Wilczy Szaniec) jäi maailmanhistoriaan, kun Claus von Stauffenberg yritti siellä surmata pommilla Hitlerin sodan loppuvaiheessa. Noarkin pienoismaailmassa tutkittiin Vanhan Porvoon pienoismallia Samariayhdistyksen perustajan, sosiaalineuvos Christer Lindbergin opastuksella. Kuva: Virpi Koho Porvoon Puola-yhdistys vietti joulujuhlaansa 2012 perinteisesti vasta tammikuussa, nyt Noarkin pienoismallimaailmassa Ilolassa. Valtavan pienoisrautatien varrella vilisevät Euroopan ja Suomen parhaat nähtävyydet Eiffel-tornista Olavinlinnaan ja tietysti Porvoon vanhaankaupunkiin. Uutta ja vanhaa Varsovassa. Ryhmää ohjasi ja opasti Ewa Kobylarczyk. Kobylarczyk on Gdanskin taideakatemiasta valmistunut kuvanveistäjä, joka on tehnyt veistoksia, tilateoksia ja taidekirjoja. Näyttelyitä hän on pitänyt Helsingin Stoassa ja Gdanskin nykytaiteen keskuksessa Łaźniassa. Kobylarczyk on myös toiminut pitkään turistioppaana Gdanskissa sekä taideterapeuttina ja -opettajana. Vantaan Puola-yhdistyksen matkakohteena oli 2012 Varsova, johon tutustuttiin liki kahdenkymmenen hengen voimin. Entisen geton koillisnurkassa sijainnut Ibis-hotelli osoittautui hyväksi valinnaksi, sillä kävely matka vanhaankaupunkiin oli sopivan lyhyt. Puolalaiset ovat tehneet alueesta vaikuttavan turisti-rysän, joka opas väitti vetävän kesäisin yli 2 000 saksalaista päivässä. Kokonainen päivä kului tutustuttaessa oppaan johdolla kaupunkiin. Aurinkoisin ja lämpimin matkapäivä sai ryhmän suuntaamaan vehreään Łazienki-puistoon. Sota-aikana rakennukset naamioitiin ruoholla, puilla ja verkoilla. Saksalaiset yrittivät räjäyttää alueen sodan loppuvaiheissa, mutta bunkkerien 6–8 metriä paksut rautabetoniseinät eivät sortuneet toivotusti. Täysin ehjänä on vain sodanaikainen upseerikerho, nykyinen ravintola. Näimme erilaista, vähemmän tunnettua Puolaa. Mitähän seuraavaksi? Teksti: Marjukka Mäyry Kuvat: Keijo Mäyry RUNOILTA Puolalainen ilta Ewa Kobylarczyk, kuva: Virpi Koho Yhdistys vietti puolalaista iltaa kevätkokouksen yhteydessä. Tapani Kärkkäinen kertoi mukaansatempaavasti Puolan kulttuurista ja matkailusta. Rauni Tenhovuori ja Ewa Kobylarczyk lausuivat Wisława Szymborskan runoja, Rauni suomeksi ja Ewa puolaksi. 25 henkilöä vietti mukavan illan, mukaan uskaltautui myös monta uutta jäsentä. Kirjallisuudentutkija Topi Lappalainen esitti Wisława Szymborskan runoja ja kertoi monipuolisesti nobelistin tuotannosta runoillassa, jonka yhdistys järjesti Tikkurilan kirjaston kanssa syyskuussa 2012. Sateesta huolimatta Runonurkka täyttyi Szymborskan ystävistä. Runoilijan tuotantoa oli koottu näyttelyksi, johon liittyi luettelo hänen kansainvälisiin julkaisuihin tekemistään kirjoituksista. Vierailujen vuosi Ohjaaja Jarmo Jääskeläinen esitti kevätkokouksessa tuoreimman dokumenttielokuvansa Voittajat ja voitetut (2011), joka peilaa Gdanskin telakan historian kautta Puolan muutosta. Kesäretki Sipoon Gumbostrandiin houkutteli luonnon helmaan vieraita sekä Puolan suurlähetystöstä sekä ulkopuolalaisten yhdistyksestä ja Porvoon sekä Helsingin yhdistyksistä. Marraskuussa 2012 Vantaan-yhdistys saa vieraakseen Puolan sotilasasiamiehen Krzystof Książekin. Luvassa on myös perinteeksi muodostunut puolalaisen ruoan ilta. 48 suomi–puola 2012–2013 suomi–puola 2012–2013 49 TAMPERE Satusia puolaksi – bajeczki po polsku Pia Kurri Tampereella on lyhyessä ajassa tullut perinteeksi pitää satutunteja eri kielillä. Toiminta alkoi ensimmäisillä Maailma meillä -messuilla 2010. Tampereen Suomi–Puola-yhdistyksen puheenjohtaja Pia Kurri kertoo jutussaan, miten hän on sadunkertojana, bajarkana, laajentanut repertuaariaan. Sain lukutuekseni yhdistyksemme jäsenen Mari Stanekin, joka myös tarkisti käännökseni. Niin satutuntimme Metson satuhuoneessa saattoi alkaa. Toivotimme pikku yleisömme tervetulleeksi kahdella kielellä ja luimme vuorotellen, Mari puolaksi ja minä suomeksi. Tulos: lapset jaksoivat varaamamme puolituntisen. Inspiroiduin kirjasta niin, että ryhdyin suomentamaan valikoimaa saduista testatakseni, mihin ontuva puolan taitoni venyisi ja miten puolan riimit ja rytmit kantaisivat suomeksi. Kuva: Erkki Alanen Nyt lausuin suomennoksen ryyditykseksi originaalitekstiä. Konopnickan vauhdikkaan Parasolin kertosäkeeseen pyysin lapsetkin yhtymään. Toistivat toki, joskin tapaillen. Vaikkeivät lapset olleetkaan etukäteen varautuneet vieraaseen kieleen, heidän korvansa ja huomionsa herkistyivät selvästi aina, kun kieli muuttui vieraan kulmikkaaksi ja ekspressiivisemmäksi. Rohkeasti puolaksi Ennen ensimmäisiä messuja etsin kuumeisesti suomennettua puolalaista kirjallisuutta Tampereen pääkirjasto Metson Puola-kokoelmasta ja Lastenkirjainstituutista. Yllätyksekseni ei kuvitettuja, suomennettuja satukirjoja ollutkaan saatavilla. Niin valitsin puolalaisten lastenkirjojen hyllystä kutsuvimman: Księga Bajek Polskich. Wydawnictwo Zielona Sowan 2007 julkaisema satukronikka sisältää paitsi perinteisiä, vauhdikkaita ja hauskoja loruja myös leppeitä kertomuksia ynnä satumaista sanomaa klassikkonimiltä Jan Brzechwa, Aleksander Fredro ja Maria Konopnicka. Opettavaisemmasta linjasta vastaavat Stanisław Jachowiczin anekdootit ja tarinat, kaikki Aleksandra KucharskaCybuchin ihastuttavin kuvituksin. marraskuun täydentyessä. Muun mainostuksen ohella jätin lähikirjaston aulaan lapsuuden pehmolelun ”jänöherran” sekä kutsunootin: ”TERVETULOA UUDEN KUUN SATUTUNNILLE torstaina 8.11. klo 18 lastenosastolle! T: Jänö & kumppanit”. (Se jänö etsii kaveria avukseen Ignacy Krasickin riimitarussa Przyjaciele.) 2011 sain kutsun Euroopan komission Suomen-edustuston kääntäjien järjestämään Euroopan kielten päivään. Monikieliset satutuokiot pidettiin taas Metsossa. Valmistelin muutaman suomentamani syyssatusen rekvisiitan kera, ja tällä kertaa kannustin lapsia kursailematta kokeilemaan puolaa. Paweł ja Gaweł metkuilevat Aleksandra Kucharska-Cybuchin kuvittamassa sadussa. Lähikirjastoon Kokemuksen tynkä pukkasi minut eteenpäin, ja ehdotin satutuntia lähikirjastoni tutulle tädille. Aika järjestyi Me sadunkertojat jakauduimme kahdeksi tunniksi lasten osastolle, ja edustuston organisaattorit ohjasivat 5--10 alakouluikäisen lapsen ryhmiä satupisteeltä toiselle. Vajaan vartin satutuokiot pitivät koululaiset hyvin otteessaan, ja nuoret rohkenivat toistamaan puolaa ihan kiitettävästi – monet varmasti ensimmäistä kertaa elämässään. Toisilla Maailma meillä -messuilla lokakuussa 2012 pyrimme kiinnittämään erityishuomiota satutunteihin. Euroopan kielten päivän tyyliseen tuokiorupeamaan kutsuttiin päiväkoti- ja kouluryhmiä. Varauksia satoi heti enemmän kuin kahdelle tunnille voitiin ottaa. Edustettuina oli viisi yhdistystä ja viisi kieltä: puola, esperanto, saksa, tanska ja venäjä. Metson satuhuoneen värssyverhon alla jokainen ryhmä kuunteli korvat tarkkana, silmät napittaen, miten sateenvarjoparka lähtee tuulispään riepoteltavaksi seikkailunhimoisine lapsikumppaneineen, ja miten Paweł ja Gaweł metkuilevat keskenään naapurisovun kustannuksella. Ihailtavan nopeasti myös Jesienią, jesienią/ Sady się rumienią soi niin eskari-ikäisten kuin kolmosluokkalaistenkin kielillä. Jospa näistä puolalaisista satusuihkuista koituu jotain kauaskantoisempaakin nuorten kielten matkaan? 50 suomi–puola 2012–2013 KAJAANI Vysotski veti kajaanilaismuusikot Puolaan Kajaani Puola-yhdistys sai 2012 vähän erikoisempia terveisiä Puolasta. Paikalliset harrastajamuusikot Pertti Leinonen “Vuottolahden Vysotski” ja Veikko Pöllänen “Purolan Puškin”, löysivät nimittäin alkuvuodesta 2012 itsensä Vysotski-dokumenttifilmifestivaalin päätähtinä Koszalinista. Vysotskin tuotanto on ollut kaksikon ohjelmistossa jo yli kaksikymmentä vuotta. Ilmankos he saivat kutsun kansainväliseen Vysotski-tapahtumaan. Päivällä käveleksimme kaupungilla ja iloksemme huomasimme seinillä suuria mainoksia. Ketkäs muut siinä julisteessa komeilikaan kuin Kainuun pojat! Jo matkalla Leinonen ja Pöllänen saivat havaita, että venäläinen Vladimir Vysotski on tuttu myös puolalaisille. Se selvisi Puolan-laivan baarissa, kun he tempaisivat muutaman kipaleen treenimielessä. Festaripaikalla odotti muun muassa kaksi valtakunnallista televisioryhmää. Vysotski-museon johtaja ja tapahtuman järjestäjä Marlena Zimna hämmästytti muistillaan ja ulosannillaan, sillä hän esitteli miltei satapäisen osallistujajoukon ulkomuistista. Katseltuaan Vysotski-dokumentteja ja kuunneltuaan lauluja muun muassa norjaksi, puolaksi, venäjäksi ja saksaksi, suomalaiset päättivät omalla vuorollaan esittää välispiikkinsä Kainuun murteella. Ja yleisöllä oli hauskaa; ensin joku hihitteli, sitten kaikki nauroivat. Kielemme on kuulemma hauskan kuuloista sellaiselle, joka ei siitä mitään ymmärrä. Loppu oli yhtä juhlaa: encore-esitys, valokuvausta ja osoitteiden vaihtoa muitten kanssa. Uutta “Heitä löylyä” -levyämme kuunnellaan nyt Moskovassa, Siperiassa, Jerusalemissa, Irakissa, Texasissa, New Yorkissa, Kaliningradissa ja vaikka missä. Ennen paluumatkaa kaksikko kävi tutustumassa Vysotskimuseoon, joka on ilmeisesti maailman suurin yksityinen. Konserttimatka oli huikea kokemus. Ihmisten ystävällisyys ja asialleen vihkiytyneisyys oli merkille pantavaa. Kursiivilla merkityt kohdat ovat kaksikon matkakertomuksesta. Merja Åkerlind Aution puutyöhallit Oy Kettukalliontie 35, 87100 Kajaani Puhelin: 08 6133100 Runoilijana, laulajana ja Moskovan Tagankanäyttelijänä tunnettu Vladimir Vysotski (1938–1980) oli jo elinaikanaan legenda. Vysotski omisti runonsa ja laulunsa tavallisen, pienen kansalaisen elämälle Neuvostoliitossa. Koszalinin Vysotski-museon ja dokumenttielokuvafestivaalin johtaja Marlena Zimna hurahti Vysotskiin jo 15-vuotiaana luettuaan suositusta Maailmankirjallisuus eli Literatura na świecie -julkaisusta Vysotskin runoja ja laulujen sanoja. Tuloksena on museo ja yli 30 maasta esiintyjiä keräävä vuotuinen festivaali. Lisätietoja festivaalista www.wysotsky.com/ koszalin Muusikoista lisää www.vexipertti.fi Päivi Erola suomi–puola 2012–2013 51 LAHTI HELSINKI uusia perinteitä: Jerzyn Jazzit ja Kyöstin kuvat Teksti: Merja Åkerlind Kuvat: Kyösti Isosaari Krystian treenasi ruotsiaan Suomessa Helsingin Suomi–Puola -yhdistys sai jo toisen kerran 2012 Svenska Kulturfondenilta 1 000 euron apurahan ruotsin kieltä opiskelevaa stipendiaattia varten. Yhteistyökumppaniksi on valikoitunut Gdanskin yliopisto. Skandinavistiikan laitoksen esimiehen, professori Hieronim Chojnackin avustuksella yhdistyksen hallitus valitsi hakijoiden joukosta stipendin saajaksi gdanskilaisen Krystian Szpakin. Lahden tunnetuin jazzmuusikko Martti Peippo avasi jazzillan kvartetteineen. Lahden Puola-yhdistyksen jazzilta veti 2012 noin 110 kuulijaa. Heille selvisi, että Puolassa on helpompi löytää jazzklubi kuin Suomessa. Lahden Suomi–Puola-yhdistys on saanut talveen kaksi uutta tapahtumaa, joista näyttää tulevan perinne. Helmikuussa kuunnellaan jazzahtavaa musiikkia, kun Varsovassa musiikkikoulutuksen saanut Jerzy Pędzicki jammailee ystävineen. Maaliskuussa yhdistyksen hallituksen jäsen Kyösti Isosaari esittelee Puolaa valokuvin keskustan pikkuravintolassa. –Yllättävää oli nähdä kaksikieliset katukyltit. Helsingin arkkitehtuuri, museot, elokuvat ja tapahtumat ja asuntolan kansainvälinen ilmapiiri takasivat viihtymisen, kertoi nyt kolmannella vuosikurssilla ruotsin kieltä opiskeleva Krystian. Hän harrastaa aktiivisesti elokuvausta. Krystian osallistui Helsingin kesäyliopiston ruotsin keskustelukurssille. Asunto järjestyi Antin Korpin tien asuntolasta. Helsingin SPY huolehti käytännön järjestelyistä ja vastasi kustannuksista Svenska Kulturfondenin apurahan turvin. MATKA 2013 Helsingin Messukeskuksessa Lauantaina 19.1.2013 tapahtumalavalla toimittaja Merja Åkerlind haastattelee suomentaja Tapani Jazzilloista on moni kiittänyt lähtiessään; julkisiakin ruusuja on tullut kaupunkilehdessä. Se ei ole ihme, sillä jazzia – tai ylipäätään elävää musiikkia – ei nykyisin kuule kovin paljon. Jerzy Pędzicki on onnistunut houkuttelemaan miltei ilmaisiin iltoihin mukaan jopa Lahti Big Bandin sekä nimekkäitä paikallisia muusikoita ja bändejä. 17.-20.1.2013 Tervetuloa Puola-osastoille! Kärkkäistä: Varsova ja Krakova – juutalaiset Puolan matkailujärjestö POT ja SPYL kaupungit. Osassa kokoonpanoista Pędzicki soittaa itsekin. Vaikka vain muutamat kappaleet liittyvät suoranaisesti Puolaan, tulee ainakin muistutettua maan vahvoista jazzperinteistä. Jerzyn Jazzit toteutetaan kolmannen kerran helmikuussa 2013. Keskiaika ja pilvenpiirtäjä - mieluiten samassa kuvassa Kyösti Isosaari kuvaa mielellään siltoja, koska rakentaa nyt sellaisia omassakin elämässään. Kuvan silta vie Wrocławissa yli Odran kohti eläintarhaa ja Satavuotishallia. Muutos ja murros kiinnostavat toimittaja Kyösti Isosaarta, joka on viime vuosina tottunut käymään Puolassa kolme–neljä kertaa vuodessa. Tekniikan erikoismiehenä hän katsastaa mielellään rauta- ja raitioteitä, mutta muukin kelpaa ikuistettavaksi. –Kuvaan mielelläni niin vanhoja miljöitä kuin pilvenpiirtäjiä. Parasta on, jos ne sattuvat samaan otokseen niin kuin Puolassa välillä sattuu. Vaikka kuvissa olisi pintapuolisesti katsoen tekniikkaa, Kyösti Isosaarelle on tärkeintä välittää tunnelma. Se taas liittyy usein hänen omiin mielialoihinsa, joskus alitajuisestikin. Enää ei ole kyse yksinäisen miehen kuvista; kihlaus on palauttanut ihmiset kuviin. Isosaari on opetellut Puolassa kontaktikuvausta. Hän kuvaa satunnaisia kulkijoita, mutta niin, että nämä ovat kuvaustilanteesta tietoisia. Isosaaren kolmas Puola-aiheinen valokuvanäyttely käsittää kuvia akselilta Varsova-Krakova-Zakopane. Kokonaisuus täyttää ravintola Hiidenkiven seinät koko maaliskuun 2013. 52 suomi–puola 2012–2013 Joulun 2011 Isosaari vietti Varsovassa. Vanhassa kaupungissa, kuninkaanlinnan lähellä, valokuvakyltit muistuttivat menneestä, ystävä nykypäivästä. Helsingin yhdistyksen aktiivit Jussi Tuovinen ja Klaudia Deryng päivystivät matkamessuilla 2011 ystävyysseurojen Puola-kojulla. Puolasta kiinnostuneita riitti jonoksi asti. Helsinkiläisaktiiveja tapaa matkamessuilla 2013 myös Puolan matkailujärjestön maaosastolla opastamassa Puolan matkailuun liittyvissä kysymyksissä. Do zobaczenia! suomi–puola 2012–2013 53 ADAMISMIA www.grafia.fi/adam-korpak Kääntäjän kantilta Kirsti Siraste Uskollisuudesta ja uskottomuudesta Harvemmin hurmaa, useammin ahdistusta ja joskus synnytystuskien tapaisiakin olen kokenut kääntäjänä sitten vuoden 1961. 70 vuotta juutalaisten tuhosta Tapani Kärkkäinen Natsi-Saksa toteutti pääosan juutalaisten kansanmurhasta eli holokaustista 70 vuotta sitten eli vuoden 1942 aikana. Puolan alueella holokausti käynnistyi syyskuussa 1939, kun NatsiSaksa miehitti Puolan länsiosat. Kahta vuotta myöhemmin vainot laajenivat Baltiaan sekä nykyisen Valko-Venäjän ja Ukrainan alueelle. Samalla vainot radikalisoituivat kansanmurhaksi. Saksan Neuvostoliittoon tekemän hyökkäyksen alkuvaiheessa kesällä 1941 surmattiin tuhansia juutalaisia mielivaltaisessa terrorissa kaupunkien kaduilla ja kylissä. Tässä vaiheessa tapahtui myös surullisenkuuluisa Jedwabnen pogromi, jossa puolalaiset kyläläiset surmasivat satoja juutalaisia naapureitaan, ehkä osittain saksalaisten yllyttäminä. Saksalaiset sulkivat Puolan kaupunkien juutalaiset muusta väestöstä eristettyihin gettoihin. Niistä suurimmat olivat Varsovan ja Łódźin getot, joihin ahdettiin satoja tuhansia ihmisiä. Gettojen työkuntoista väestöä käytettiin orjatyövoimana muun muassa teollisuuslaitoksissa. Suurin osa Puolan alueen getoista lakkautettiin vuoden 1942 aikana. Lakkauttaminen tarkoitti sitä, että juutalaiset kuljetettiin saksalaisten perustamille erityisille tuhoamisleireille, joita olivat AuschwitzBirkenau, Treblinka, Kulmhof (Chełmno nad Nerem), Sobibór, Bełżec ja Majdanek. Tuhoamisleireille tuodut ihmiset surmattiin heti saapumisensa jälkeen yleensä kaasulla, ja ruumiit poltettiin. Vuoden 1942 kuluessa lakkautettiin muun muassa Varsovan ja sen lähiseudun, Lublinin, Częstochowan, Vilnan, Kielcen ja Radomin getot sekä Lwówin ja Tarnówin getot pääosin. Krakovan ja Białystokin getot lakkautettiin seuraavana vuonna. Viimeisinä tuhoamisleirille päätyivät Łódźin juutalaiset elokuussa 1944. Kaikkiaan holokaustissa surmattiin noin 90 prosenttia Puolan juutalaisista eli 2,7 miljoonaa ihmistä. Gettojen tyhjennyksen muistoa on 2012 vietetty Puolassa monilla paikkakunnilla. Esimerkiksi Varsovassa järjestettiin heinäkuussa suuri muistomarssi. Ensi vuonna lehtemme teemana on Judaica. 54 suomi–puola 2012–2013 YLEltä leivän saavana slavistiikan opiskelijana tarjosin silloin Radioteatterille ensimmäistä aikaansaannostani, tšekkiläisen Ludvík Aškenázyn Kakkua ja tulin tyrmätyksi. Teatteriosaston päälliköt Pekka Lounela ja Jyrki Mäntylä auttoivat kuitenkin aloittelijan sanatarkkuuden ja lausehirviöiden suosta oikeamman uskollisuuden tielle. Marraskuussa 1983 ruodin Varsovan puolalais-suomalaisessa kääntäjätapaamisessa uskollisuutta ja uskottomuutta. Ikiunkeelliseen pulmaan, kenelle, mille ja miten kääntäjä on uskollinen tarjosin subjektiivisia ratkaisuja. Kerroin tavoistani etsiä teosten olemusta, ilmapiiriä, tunnelmia, rytmiä, perinneheijastumia ja niin edelleen. Ennen Julian Kawalecin Tanssivan haukan (Gummerus 1979) suomentamista vietin viikon Krakovassa ja Rabkassa tutustuakseni koko perheeseen isoäitiä myöten. Pyhän isän Lähteelle on vielä matkaa -valikoimasta (Kirjayhtymä 1980) en olisi selvinnyt ilman hänen opiskelutoverinsa, krakovalaisprofessori Maria Bobrownickan tukea. Czesław Miłoszin Issan laakson (WSOY 1981) työstämisessä avittivat liettualaiskirjailijat. En tiedä, tuottavatko suomennossuosikkini puolalaisten kokemaan verrattavan lukuelämyksen. Likelle olen pyrkinyt. Professori Valentin Kiparskyn koulaamana slavistina olen haronut sieltä täältä eli kääntänyt muistakin slaavikielistä. Se on ollut kirjavataustaiselle Terijoen evakolle omiaan. Nyt 73-vuotiasta mieltäni kiehtoo erityisesti liettuanpuolalaisuus. Arvostan kašubeja ja rakastan krakovalaisystäviä. Lokakuussa 2012 jo 96 vuotta täyttäneen Julian Kawalecin tapaan vähintään kerran vuodessa, 30.5.2012 hyvästelin professori Bobrownickan hänen kuolinvuoteellaan. Runoilija Halina Poświatowska sanoo, että on vaikeampaa kesyttää sanoja kuin tiikereitä. Se on yhtä totta kuin rakkaus ja tuska.
