Lyhyesti - Puu & Tekniikka

Transcription

Lyhyesti - Puu & Tekniikka
P u u t u o t e t e o l l i s u u d e n u u t i s - j a a m m a t t i l e h t i • 11 / 2 0 11
16 . 11 . 2 011
Sivu 4
Huonekaluteollisuuden
haettava kasvua viennistä
Lokakuun lopulla julkistetun Huonekaluteollisuuden
toimialakatsauksen mukaan alan teollisuus uhkaa kuihtua
marginaaliseksi toimialaksi, ellei huonekaluvientiä saada
lisääntymään.
Vuoden
hirsirakennus
Pitkän tauon jälkeen on jälleen valittu vuoden hirsirakennus. Kilpailun voitti Mäntyharjun loma-asuntomessuilla
esitelty, Honkarakenteen valmistama Lokki-huvila.
Hirsiteollisuus HTT
ry:n järjestelmän kil­
pailun valintaraadin muodos­
tivat Oulun yliopiston arkki­
tehtuurin professori Jouni
Koiso-Kanttila sekä muo­
toilija Ristomatti Ratia.
Vaikea valinta
Professori Koiso-Kanttila
kiitteli tämän vuoden kil­
pailun tasoa, sillä nyt hänen
mukaansa usea muukin ra­
kennus olisi ansainnut vä­
hintään kunniamaininnan,
mitä kilpailun säännöt eivät
kuitenkaan sallineet. Kil­
pailuun osallistui 14 raken­
nusta.
Sisustusarkkitehti Kari­
Lappalaisen suunnittele­
man 112 neliöisen Lokin
arkkitehtuuria kiitettiin esi­
merkkinä suomalaisen hir­
sirakentamiskulttuurin jat­
kumosta innovatiivisella ta­
valla.
Professori Koiso-Kantti­
lan mukaan hirsirakentami­
nen on ollut perinteisesti lo­
marakentamista eikä hirttä
ole koettu designmateriaa­
liksi eikä sen arkkitehtoni­
sia mahdollisuuksia ole vie­
lä täysin löydetty.
– Hirsirakentamisen suu­
rin vahvuus on hirsi itse, sen
luoma tunnelma, joka hyö­
dyntää sen vuosisataiseen
käyttöön liittyviä, meillä
kaikilla olevia mielikuvia.
Meillä on tähän mennessä
ollut vain vähän tyylikkäitä
esimerkkejä hirren käytös­
tä modernissa arkkitehtuuris­
sa ja nyt Lokki on lisä tähän
harvalukuiseen joukkoon, sa­
noi professori Koiso-Kantti­
la palkinnonjakotilaisuudes­
sa. Hän korosti myös että hir­
sirakentamisen ainoat todelli­
set kilpailutekijät ovat design
ja laatu, vain niillä hirsiraken­
taminen menestyy.
Hirsirakennusala
Suomessa
Hirsitaloteollisuus ry:een
kuuluu alan 20 suurinta yri­
tystä, jotka muodostavat 80
prosenttia alan liikevaihdos­
ta. Tämän vuoden myynnik­
si arvioidaan yli 260 miljoo­
naa euroa, josta yli puolet tu­
lee viennistä. Yhdistyksen
puheenjohtajan, Kontiotuo­
te Oy:n toimitusjohtaja Jalo
Poijulan mukaan tilanne on
nyt suhteellisen hyvä, vaikka
viime vuodesta onkin viitisen
prosenttia laskua.
Hirsi on kasvattanut osuut­
taan myös omakotitalojen
materiaalina ja tänä vuonna
sen osuus on teollisesti val­
mistetuista omakotitaloista 12
prosenttia, kymmenen vuotta
sitten se oli kahdeksan pro­
senttia.
Viennistä merkittävä osa
on luksusvientiä, erityisesti
Venäjälle, ja talot ovat isoja,
jopa yli tuhatneliöisiä. Monis­
Jouni Koiso-Kanttila korostaa
designin ja laadun merkitystä
hirsirakentamisessa, vain niihin
panostamalla ala voi menestyä.
sa maissa hirsitalo onkin pro­
filoitunut luksusasumiseen.
Sen sijaan Keski-Euroop­
paan viedään myös ns. taval­
lisia hirsirakennuksia. Sak­
sa ja Ranska ovatkin mielen­
kiintoisia vientikohteista, sil­
lä puurakentaminen on siel­
lä nousussa ja esimerkiksi
Ranskassa valtion ja kuntien
rakennuksissa pitää nykyisin
olla 15 prosenttia puuta.
Vain pintaa raapaistu
Jalo Poijula uskoo hirsiraken­
tamisen hyviin näkymiin.
– Toimialalla on paljon au­
tomaatiota ja korkealaatui­
seen puusepäntyöhän on si­
ten nyt aiempaa paremmat
mahdollisuudet. Enää puuse­
päntyö ei ole kustannuskysy­
mys vaan osaamiskysymys.
Vientimarkkinat ovat valta­
vat ja sinne pitää mennä de­
sign ja arkkitehtuuri edel­
Suuret ikkunapinnat ja
niuk­ka­linjainen arkkitehtuuri
oli mahdollista toteuttaa Honkarakenteen painumattoman
Honka Fusio-hirren ansiosta.
lä – ei tuotanto edellä. Tar­
vitsemmekin hirsialan alva­
raaltoja, jotta viennin imu
saadaan aikaan. Vaikka hir­
si on puutuoteteollisuu­
den menestynein vientituo­
te, olemme tähän mennessä
vain raapaisseet pintaa, ko­
rosti Poijula.
Sivu 6
Brysselin huonekalumessut
Epävakaasta kansainvälisestä taloustilanteesta huo­
limatta Brysselin huonekalumessuilla tehtiin kauppaa
varsin toiveikkain mielin, valitettavasti suomalaisia
näytteilleasettajia ei messuilla näkynyt.
Hirsi sitoo hiiltä
Ensi vuonna tulevat voi­
maan uudet rakentamisen
energiatehokkuusmääräyk­
set. Ympäristöministeriö on
myöntänyt hirsirakenteisil­
le asuinpientalojen seinil­
le ja kokonaisenergianku­
lutusta kuvaavalle E-luvul­
le omat, muita rakennuksia
hieman korkeammat vertai­
luarvot. Tämä perustuu hir­
sirakentamisen vähäiseen
ympäristökuormitukseen.
Maija-Liisa Saksa
Sivu 8
Fenestran ovitehtaan
Panostus tehokkuuteen
Fenestra Oy:n Alavuden tehtaalla on panostettu voi­
makkaasti tuotannon tehostamiseen. Erikoisovet ovat
saaneet oman linjansa ja puuovien paljon toistoja vaativa
panelointi siirtyy lähiaikoina robotin tehtäväksi.
Kuva: Soile Kallio
Sivu 11
Puupäivä
Lokakuun lopulla pidetyssä Puupäivässä kuultiin
puualan viimeisimmät uutiset mm, markkinoiden, puu­
rakentamisen, huonekaluteollisuuden ja tutkimuksen
tilanteesta. Päivään osallistui lähes 900 henkilöä.
2
Puu&Tekniikka
numero 11/2011
Lyhyesti
Rahaa haettavissa yritystukiin
Vientiluottoihin parannuksia
interzum Moskovassa
ELY-keskus ja Leader-toi­
mintaryhmät tukevat maaseu­
dulla toimivien yritysten inves­
tointeja ja kehittämistä maaseu­
tuohjelman yritystuilla. Rahaa
on vielä reilusti jäljellä vuodel­
le 2011, myös isoja yrityshank­
keita ehtii vielä käynnistää en­
nen kuin kuluva EU-ohjelma­
kausi 2007–2013 päättyy. Haki­
jalta ei edellytetä maatilasidon­
naisuutta. Yrityskooksi on rajat­
tu 10 henkilöä.
Mikroyritysten perustami­
seen ja laajentamiseen voidaan
myöntää investointitukea. Aloit­
tava tai laajentava yritys voi saa­
da tukea myös ensimmäisten ul­
Hallitus esittää uutta pysyvää
luottomuotoista vienninrahoitus­
järjestelmää, joka parantaisi suo­
malaisten vientiyritysten kilpai­
lukykyä. Muutosten on tarkoitus
tulla voimaan ensi vuoden alussa.
Ehdotuksen mukaan Suomen
Vientiluotto Oy voisi vientiluotto­
jen korontasaustoimintansa ohel­
la myöntää emoyhtiönsä Finnve­
ran varainhankintaan perustuvaa
vienninrahoitusta. Vientiluottoi­
hin ehdotetaan alkuvaiheessa va­
rattavaksi 3 miljardia euroa.
Lisäksi Finnveran varainhan­
kinnan lainojen ja lainaohjelmi­
en valtion takausten enimmäis­
valtuus nousisi 3,1 miljardista eu­
Joka toinen vuosi järjestettävät in­
terzum moscow ja jokavuotinen Inter­
komplekt esittelevät huonekaluteolli­
suuden koneita, tarvikkeita sekä ma­
teriaaleja ja puolivalmisteita. Saman­
aikaisesti järjestetään Euroexpofurni­
ture 2012 -huonekalumessut.
Ensi keväänä Moskovassa
24.–27.4.2012. järjestettävät mes­
sut siirtyvät vanhasta Crocus Ex­
posta uusiin tiloihin VVC:hen (AllRussian Exhibition Centre), joka on
messuvieraita ajatellen helpon met­
royhteyden päässä kaupungin kes­
kustasta.
Edellisellä kerralla 276 yrityksen
tuotteisiin tutustui noin 45.000 mes­
suvierasta.
kopuolisten työntekijöiden palk­
kaamiseen. Yrityksen kehittämi­
seksi tarvittavien asiantuntijapal­
veluiden hankkimiseen voidaan
myöntää kehittämistukea.
Maaseutuohjelman yritystu­
et ovat jatkuvasti haettavissa. En­
nen pienenkin investoinnin aloit­
tamista kannattaa olla yhteydessä
paikalliseen Leader-toimintaryh­
mään, ELY-keskukseen tai uusyri­
tyskeskukseen, sillä avustusta on
aina haettava etukäteen.
Avustusta investointeihin on
saatavissa 20–30 prosenttia, ke­
hittämiseen mm. tuotekehitykseen
jopa 50 prosenttia, yritysryhmille
75 prosenttia.
rosta 5 miljardiin euroon. Finnvera
voisi myös saada varainhankintan­
sa turvaamiseksi valtion myöntämiä
lyhytaikaisia lainoja.
Pankit ovat uudessa rahoitusmal­
lissa edelleen keskeisessä roolissa.
Järjestelmässä Vientiluotto rahoit­
taa kaupallisen pankin vientikaupan
ostajalle myöntämän ostajaluoton.
Valtion julkisesti tuetulla rahoi­
tuksella aikaansaadun viennin osuus
maamme kokonaisviennistä oli vii­
me vuonna noin kuusi prosenttia.
Keskeisissä Suomen kilpailija­
maissa, kuten Ruotsissa ja Saksas­
sa vientiyrityksillä on jo tällä het­
kellä käytössään luottomuotoista
vienninrahoitusta.
Kiihdytyskaista kasvuun
Veisto Oy toimittaa sahalinjan Skotlantiin
Kasvuväylä on tarkoitettu
kiihdytyskaistaksi nopeaa kas­
vua ja kansainvälistymistä ta­
voitteleville pk-yrityksille. Pal­
velun tavoite on varmistaa, et­
tä siihen valitut yritykset voivat
hyödyntää tehokkaasti omiin
tarpeisiinsa parhaiten soveltu­
via julkisia asiantuntija- ja ra­
hoituspalveluja.
Kasvuväylä on työ- ja elin­
keinoministeriön (TEM) alais­
ten toimijoiden (ELY-keskukset,
Finnvera, Finpro, PRH, Suomen
Teollisuussijoitus ja Tekes) uusi
palvelumalli.
Kasvuväylä auttaa yritystä
saavuttamaan asetetut kasvu­
tavoitteet. Kasvuväylään valit­
BSW Timber Ltd. on tilannut
Veistolta HewSaw SL250 3.4
–sahalinjan, joka soveltuu se­
kä pienpuulle että isoille tukeil­
le. Toimitus on Veiston ensim­
mäinen Brittein saarille. Vuon­
na 1848 perustettu BSW Saw­
mills Ltd on maan suurin saha­
yritys, jolla on seitsemän sahaa,
yksi Latviassa.
Yhdessä Metsäliitto Osuus­
kunnalta ostettujen Kyröskosken
sahan laitteistojen kanssa Skot­
lannissa, Fort Williamissa sijait­
sevan sahan kapasiteetti nousee
noin 350 000 kuutioon sahatava­
raa, pääosin sitkakuusta.
HewSaw SL250 3.4 -sahalin­
jan Log-In 2R tukinsuuntaus –ja
tu yritys saa Kasvuluotsin, joka
etsii oikeat palvelut ja koordinoi
eri toimijoiden välistä yhteistyö­
tä. Rahoitushakemusten käsittely
nopeutuu ja kokonaisrahoitus on
helpommin saatavilla.
Kasvuväylään valittavilla yri­
tyksiltä edellytetään taloudelli­
sesti kannattavaa liiketoimintaa
kotimaassa ja halua vahvan kas­
vun hakemiseen kansainvälisiltä
markkinoilta. Yritysten odotetaan
työllistävän pääsääntöisesti yli 10
henkeä ja liikevaihdon oletetaan
olevan vähintään 500 000 euroa.
Kasvuväylään otetaan mukaan
loppuvuonna 50 uutta pk-yritystä.
Hakuaika päättyy perjantaina
2.12.2011 klo 16.15.
keskityslaite mittaa tukin laser-3Dmuotomittauksena, pyörittää sen
optimaaliseen sahausasentoon ot­
taen huomioon monilenkouden ja
syöttää sen keskitettynä pelkkahak­
kuriin. Se käyrähakettaa tukin nel­
jä sivua puun keskilinjan tai mitta­
uksen perusteella määritellyn oh­
jeen mukaisesti. Tämän jälkeen on
vuorossa pelkan optimointimittaus
ja pelkkasaha, joka sahaa pelkkavai­
heen laudat ja särmää optimoiden
sivulaudat. Jakosaha käyräsahaa sy­
däntavarat ja sivulaudat, sekä sär­
mää laudat optimoiden tilavuus- ja
arvosaannon. Sydäntavaran ristisa­
hataan, jolloin sydäntavarat saadaan
pienimmiksi dimensioiksi markki­
natilanteen mukaan.
Saha tulee sijaitsemaan Brittein saarten korkeimman vuoren Ben Neviksen
(1344 m) tuntumassa.
Sahalinjan käytettävyydessä on
kehitetty turvallista huollettavuutta,
sahakoneet mm. avautuvat molem­
mille puolille terähuoltoa varten.
Sahalinjan kunnossapidosta sol­
mittiin kolmivuotinen sopimus.
Tikusta asiaa
Euroopan sahatavaratuotanto 100 miljoonaa kuutiota
Lokakuisessa UNECEmaiden ( Eurooppa, USA,
Kanda, Venäjä, IVY-maat)
puutavarakomitean lokakui­
sessa kokouksessa arvioitiin
jäsenmaiden sahatavaratuo­
tannon nousevan lähes 215
miljoonaan kuutioon, jos­
sa kasvua viime vuodesta on
kolme prosenttia. Samaa kas­
vua odotetaan myös ensi vuo­
delle, mikäli tukkeja on saa­
tavilla riittävästi ja mikäli ta­
louskasvu jatkuu aiempien
arvioiden mukaan.
Tämän vuoden suurin tuo­
tannon kasvu, seitsemän pro­
senttia, on ennusteiden mu­
kaan IVY-maissa. Myös en­
si vuodeksi sinne ennustetaan
voimakasta, kuuden prosentin
kasvua, jolloin tuotanto nou­
sisi lähes 35 miljoonaan kuu­
tioon. Pohjois-Amerikan kas­
vuksi ennustettiin tälle vuo­
delle kolme ja ensi vuodelle
neljä prosenttia, jolloin tuo­
tanto olisi hiukan yli 85 mil­
joonaa kuutiota. Euroopan
kasvuksi tälle vuodelle ennus­
tetaan vain yhtä prosenttia ja
tuotanto nousisi näin juuri yli
100 miljoonan kuution. Ensi
vuoden kasvuksi ennustetaan
kaksi prosenttia.
UNECE-maiden kulutuk­
sen ennustetaan kasvavan tänä
vuonna kaksi prosenttia 177
Ilmoitusmarkkinointi
Kustantaja
Puu & Tekniikka Oy
Päätoimittaja
Maija-Liisa Saksa
[email protected]
puh. 050 464 6455
Toimitus
[email protected]
Kimmo Janas
Faktapro Oy
PL 4, 02941 Espoo
puh. (09) 5479 7410
[email protected]
puh. 050 912 7332
Sana-Saku Oy
Maija-Liisa Saksa
Muuttolinnunreitti 23 A
02660 Espoo
050 4646 455
[email protected]
Tilaukset/
osoitteenmuutokset
www.puutekniikka.fi
Puu&Tekniikan tilaus on
veloitukseton.
Paino
Allatum Oy,
Mikkolantie 24, 28130 Pori
miljoonaan kuutioon ja kasvu
jatkuisi saman suuruisena myös
ensi vuonna. Ensi vuoden arvi­
oitu kulutus 181 miljoonaa kuu­
tiota jää vielä kauaksi huippu­
vuoden 2006/2007 yli 230 mil­
joonan kuution kulutuksesta.
IVY-maiden kulutuksen kas­
vun ennustetaan olevan tänä
vuonna peräti 16 prosenttia ja
vielä ensi vuonnakin yhdeksän
prosenttia, jolloin kulutus olisi
yli 17 miljoonaan kuutiota.
USA:n kulutus nousisi tä­
nä vuonna aiempia ennusteita
enemmän eli 14 prosenttia lä­
hes 63 miljoonaan kuutioon.
Tikut kokosi mls, lähde Euwid.
Ruotsin tuotanto
laskee tänä vuonna
Asuntoaloitukset
nousuun USA:ssa
Ruotsalaiset arvioivat tämän vuo­
den sahatavaratuotantonsa laske­
van vänä vuonna kolmella prosen­
tilla 16,5 miljoonaan kuutioon. Ensi
vuonna nousua odotetaan kuitenkin
olevan viisi prosenttia 17,5 miljoo­
naan kuutioon. Kotimaan kulutuksen
uskotaan kasvavan ensi vuonna seit­
semällä prosentilla 5,8 miljoonaan
kuutioon.
Ruotsin 2,3 miljoonalla kuutiol­
la lisääntyvän kapasiteetin vaikutus
tuotantomääriin jää nähtäväksi. En­
nusteiden mukaan tukkien määrä li­
sääntyy vain 1,9 miljoonalla kuutiolla
36 miljoonaan kuutioon, joten kilpai­
lu tukeista tulee kiristymään.
Kerrostaloaloitukset kasvoivat
USA:ssa vuoden 2010 syyskuu –
2011 elokuu välisenä aikana perä­
ti 53 prosenttia 227 000 asuntoon
verrattuna edelliseen vastaavaan
jaksoon. Pientalojen aloitusten,
425 000 kpl, kasvu oli sen sijaan
vaatimatonta, vain 1,7 prosenttia
johtuen edelleen suuresta määrästä
talojen pakkohuutokauppoja. Kaik­
kien asuntoaloitusten määrä kas­
voi yhteensä 15 prosenttia 658 000
asuntoon.
Myös rakennuslupien määrä nou­
si vastaavana jaksona viidellä pro­
sentilla, mutta asuntoaloitusten
määrä oli hienoisessa laskussa.
a!
aa veloituksett
il
t:
T
!
n
a
to
su
k
a
n lopetukse
M
hden tilaust
kset / tilauste
vasta
ksettoman le
malla ole
lle veloitu
itteenmuustto
valitse vasem
kemään sinu
ja
te
i
.fi
a
k
se
Tilauksete/sionso
k
lli
ii
vä
ua ystä
w.puutekn
oikein!
Pyydämm
illamme w w päivittyvät viiveettä ja
utokset sivu
t
koskevat mu vaihtoehto. Näin tiedo
ttaen
ea
ik
o
a
st
o
ipaikkaan ka
lik
va
000 eri toim vyteollisuuden,
10
i
yl
l,
kp
0
ja le
luste: sahat, taloLevikki: yli o13te00
teollisuuden uusepänteollisuuden, ka titoitu
u
u
p
eh
sp
koko
it
u
Ilmoitusten peruuttaminen
n
kk
n
ar
ke
t,
ra
istaja
kkeet,
puutavaralii ol­lisuuden ym. pienvalm sinsinööritoimistot,
ja reklamaatiot
te
u
u
n
n
al
ke
ek
n
ra
o
,
u
at
ja h
telij
Ilmoitus on peruttava viikkoa
isen työn
stussuunnit
et sekä tekn
ennen lehden ilmestymistä.
mistot ja sisu inojohtajat, oppilaitoks
ke
Reklamaatiot viikon kuluessa
kuntien elin
ostuneet.
. alasta kiinn
lehden ilmestymisestä kirjallisena.
opettajat ym
Ilmoitusaineistot
Suositeltavin tiedostomuoto on
Adobe Acrobatilla tehty painokelpoinen pdf-tiedosto, johon
kaikki tarvittavat fontit, kuvat ja
grafiikka on sisällytetty. Aineiston värierottelu on tehtävä oikealla ICC-profiililla. Lisätiedot ja
aineisto-ohjeet www.allatum.fi
Muut käytettävät ohjelmat:
Freehand, InDesign, Photoshop,
Adobe Illustrator. Värit määritellään prosessiväreinä (CMYK). Kuvat
ja grafiikka korkearesoluutioisina
tiff- tai eps -muodossa. Fontit
Adoben­ PostScript-fontteja.
Mikäli käytetään muita kirjasimia, tekstit täytyy vektoroida tai
liittää tarvittavat fontit mukaan.
Aineiston toimitus:
Sähköpostilla:
[email protected]
Taitto
Adverbi Oy, Itäportti 4 B, 02210
Espoo. Puh. (09) 8678 9200
[email protected]
numero 11/2011
Puu&Tekniikka
3
P ä ä k i r j o i t u s
Yli sata miljoonaa euroa riihikuivaa jaossa
P
uupäivässä päiviteltiin puualan pieniä investointeja. Toisaalla­
puolestaan päivitellään, kuinka pelkästään Hämeen alueella­
on hakematta miljoonia euroja pienyrityksille suunnattua
EU:n maaseuturahaston investointitukirahaa.
Riihikuivaa on siis oikeasti tyrkyllä – vuoden 2013 loppuun mennessä
on koko maassa vielä myönnettävissä arviolta yli 100 miljoonaa euroa.
Maija-Liisa Saksa
Päätoimittaja
[email protected]
Puutuoteteollisuuden suhteen paremmat ajat tulevat, kun puuala
nyt todella tarttuu täysillä vuosikausien ajan heräteltyyn, valtio­
vallankin täyden tuen saaneeseen puurakentamiseen. Osana uutta
Metsäalan strategista ohjelmaa on puurakentamisen valtakunnalli­
nen ohjelma, joka on kirjattu hallitusohjelmaan.
Selkeitä puurakentamisen nousun merkkejä on jo näkyvissä:
pelkästään Helsinki on ilmoittanut kaavoittavansa lähivuosina
200–300 000 kerrosneliötä puukerrostaloille, tämä on kymmen­
kertaisesti Jätkäsaaren verran. Näin saadaan todellinen vaihtoehto­
nykyiselle kerrostalorakentamiselle ja Vierumäeltä saatujen koke­
musten perusteella puurakentaminen tuo myös aitoa, ja tervetullutta,
hintakilpailua alalle.
Kaiken kaikkiaan maassamme on jo nyt suunnitteilla miljoonan
kerrosneliön verran puukerrostaloja. Puun kokonaiskulutuksen
lisäämisen kannalta tällä ei ole ratkaisevaa merkitystä, sillä
vaikka kaikki uudet kerrostalot rakennettaisiin puusta, kuluisi
siihen vuodessa noin 200 000 kuutiota sahatavaraa. Sahatavaran
jalostusarvon nousulla sen sijaan on suuri vaikutus koko puualaan
uusien yritysten ja työpaikkojen sekä alan liikevaihdon kasvun
myötä. Pitkälle jalostettuja tuotteita ei myydä puutavaran
kuutiohinnan perusteella, vaan kokonaisosaaminen ratkaisee.
Puurakentamisella on kysyntää myös rajojemme ulkopuolella.­
Kun Venäjän WTO-jäsenyys näyttää entistä todennäköisemmältä,
merkitsee se uusia mielenkiintoisia markkinoita aivan lähialueel­
lamme.
Nyt pienyritysten kannattaa hyödyntää
EU-tukirahaa ja panostaa kehittämiseen.
Tuki kohdistetaan maaseudun pienyrityksille, siis monelle tätäkin
lehteä lukevalle yrittäjälle. Yrityksen ei tarvitse aiemmasta poiketen
olla mitenkään yhteydessä maatalouteen. Maaseutu ymmärretään
väljästi ja pienyrityksillä tarkoitetaan alle kahden miljoonan euron
liikevaihtoa. Maaseututukirahaa myönnetään niin yrityksen laajenta­
miseen, mm. työtekijöiden palkkaamiseen, käyttöomaisuuden han­
kintaan kuin yritystoiminnan kehittämiseen. Kannattaa siis toimia
ja pistää investoinnit liikkeelle yhteistyössä esim. ELY-keskuksen
kanssa vielä tämän vuoden aikana.
Isojakin kehityshankkeita ehtii vielä viritellä ennen tämän EUtukikauden loppumista parin vuoden kuluttua. Näin pidetään pyörät
pyörimässä ja selätetään esiinmanattua taantumaa. Jokaisen on
hyvä muistaa, että vain me itse teemme ne ”paremmat ajat”, eivät
ne tule odottamalla ja katsomalla. Kun yritys on iskukunnossa,
on tulevaan nousuun helpompi hypätä vauhdilla mukaan.
R
ABLOY
WF300
Uusi aukipitoja turvalaite, joka
kestää 35 kg:n
vedon.
®
Vahva uutuus sinne,
missä turvallisuus
on tärkeintä
• Rakenne lähes kokonaan metallia
• Täyttää ikkunastandardin
SFS-EN 14351-1 vaatimukset
• Korvaa ABLOY® WF250:n +
WF881:n
• Sama turvataso YHDELLÄ
asennuksella
• Portaaton tuuletusasennon säätö
• Ikkuna on entistä helpompi käyttää
• Turvalisä: laitteen irtikytkentänapin
voi kääntää toisin päin, pois lasten
ulottuvilta
• Puitevälit:
59-100 mm, 1 laite/ikkuna
100 mm, 2 laitetta/ikkuna
Hotellit
Päiväkodit
Koulut
Vanhustentalot
www.abloy.fi
2609_Puu&tekniikka WF300.262x182.indd 1
Palvelutalot
Sairaalat
22.9.2011 10.42
4
Puu&Tekniikka
numero 11/2011
Huonekaluteollisuuden
haettava kasvua viennistä
Tilastokeskuksen en­
nakkotietojen mukaan
vuonna 2010 suomalaisen
huonekaluteollisuuden tuo­
tannon bruttoarvo oli 1,03
miljardia euroa. Kotimaises­
ta huonekalutuotannosta me­
nee vientiin vain noin 11 pro­
senttia viennin arvon ollessa
117 miljoonaa euroa. Vienti
on ollut yli 200 miljoonaa eu­
roa vuosina 1994–2008. Sen
voimakkaaseen laskuun ovat
vaikuttaneet sekä Ikean osto­
jen tyrehtyminen lähes koko­
naan sekä taantuma. Vuoden
2008 finanssikriisistä alkanut
taantuma vaikutti huoneka­
lujen valmistukseen hitaam­
min kuin muihin toimialoi­
hin, mutta toisaalta taantuma
on jatkunut alalla pidempään.
Alaa uhkaa
kuihtuminen
Mielenkiintoista on havaita,
että samaan aikaan, kun Suo­
men huonekaluvienti pienen­
tyy, on Ruotsi pystynyt kasvat­
tamaan omaa vientiään. Träoch Möbelindustriförbunde­
tin mukaan Ruotsin huoneka­
Huonekalujen vienti painottuu lähialueille, joista Venäjä ja
Norja ovat kasvattaneet merkitystään viime vuosina.
3%
Toimipaikat kpl ja tuotannon
arvo milj. €
140
130
120
110
100
90
80
70
60
2006
2007
2008
310 Huonekalu valmistus
16231 Puutalot
2009
2010
4/2011
161 Sahaus, höyläys, kyll.
16239 Muu Rak puu
luvienti pieneni vuonna 2010
edellisvuodesta 2 prosenttia,­
mutta on kuluvan vuoden
­e nsimmäisellä puoliskolla
­lisääntynyt jo 4 prosenttia.
Loukasmäki näkeekin huo­
nekalujen valmistajien kasvu­
mahdollisuudet juuri viennis­
sä. Kotimarkkinat eivät mer­
kittävästi kasva ja kansainvä­
linen kilpailu on rantautunut
jo kotimarkkinoillekin mer­
kittävän tuonnin johdosta.
Tuonnin arvo oli viime vuon­
na 420 miljoonaa euroa eli se
on lähes kaksinkertaistunut
kymmenessä vuodessa.
– Sisustusbuumi lisää huo­
nekalujen kysyntää Suomes­
sa, mutta merkittävämpi kas­
vu on haettava viennistä, Lou­
kasmäki toteaa.
Mikäli vientiä ei saada li­
sääntymään, on hänen mu­
kaan vaarana, että huonekalu­
teollisuus kuihtuu marginaa­
liseksi toimialaksi Suomessa.
– Silloin alan olisi jatkos­
sa vaikeaa saada riittäviä re­
sursseja muun muassa koulu­
tukseen ja kehitystoimintaan,
hän lisää.
Toimiala on Pasi Loukasmä­
en tulkinnan mukaan var­
sin passiivinen viennin suh­
teen. Vienti vaatisikin hänen
mielestään entistä enemmän
osaamista ja suoria kontak­
teja. Potentiaalia lähialueil­
lamme Venäjällä, Ruotsissa,
Norjassa ja Baltiassa kuiten­
kin on.
Toimialaraportin kyselyyn
vastanneista valtaosa odottaa
viennin määrän pysyvän en­
nallaan.
– Tämä kuvaa hyvin alan
tilannetta. Ala on erittäin
riippuvainen kotimarkki­
noista, eikä viennin aloituk­
selle tai merkittävälle lisää­
miselle ole edes suunnitel­
mia, Loukasmäki toteaa ja
huomauttaa, että huonekalu­
ja viedään maista toisiin pal­
Venäjä
Muut maat
Norja
Saksa
Tanska
Viro
6%
USA
Iso-Britannia
9%
Ranska
18 %
Pienyritysvaltaisuutta
Toimipaikkojen määrä huone­
kaluteollisuudessa on 1163,
mutta suuntaus on laskeva.
Samoin alan henkilöstömää­
rä on ollut jo pitkään laskeva,
mutta vuonna 2009 se romah­
ti 8222 henkilöön oltuaan ai­
kaisemmin lähes 10.000 hen­
kilöä. Syksyn 2011 Pk-yritys­
barometrikyselyn mukaan vain
alle 10 prosenttia yrityksistä
odottaa henkilökunnan määrän
kasvavan kuluvan ja seuraavan
vuoden aikana.
Käyttökate- % huonekalualalla (mediaani)
32 %
9000
1100
900
8500
700
500
8000
2006
2007
2008
Puola
Alankomaat
7
6
5
4
3
2
1
0
2007
2008
enn2010
Tuotannon bruttoarvo, milj. €
Henkilöstö
Laman vaikutukset näkyivät dramaattisina varsinkin
huonekaluteollisuuden työpaikkojen määrässä.
400
300
200
100
0
2006
2007
2008
2009
e2010
310 Huonekalujen valmistus
47591 Huonekalujen vähittäiskauppa
2009
Vienti
2010
enn2011
Tuonti
Samaan aikaan kun vienti tuntuu hiipuvan, lisääntyy huonekalujen
tuonti hälyyttävällä vauhdilla.
Ala on varsin pienyritysval­
taista, peräti 84 prosenttia
yrityksistä työllistää alle 10
henkilöä. Toisaalta on mie­
lenkiintoista huomata, että
toimialan 16 suurinta yritystä
tekee 50 prosenttia alan tuo­
tannon arvosta. Huonekaluja
valmistavista yrityksistä lä­
hes kaikki ovat perheyrityk­
siä ja suomalaisessa omistuk­
sessa.
Huonekalutuotannon arvo
on ollut suhteellisen tasaises­
ti jakautunut eri alatoimialo­
jen kesken.
– Laman aikana vuonna
2009 ovat keittiökalusteiden
valmistus sekä konttori- ja
myymäläkalusteiden valmis­
tus pitäneet pintansa parem­
min kuin muiden huoneka­
lujen valmistus, joka on las­
kenut selvästi enemmän, Pasi
Loukasmäki huomauttaa.
Koko ala
tavoitteiden taakse
2006
2009
milj.€
600
500
jon, eikä huonekalujen vientiä
rajoiteta millään standardeil­
la tai kansallisilla rajoitteilla.
Joten viennille ei pitäisi olla
ylitsepääsemättömiä esteitä.
– Toisaalta on vaikea uskoa,
että kotimaan myynnin ongel­
mat ratkaistaisiin vienti aloit­
tamalla. Siis kotimarkkinoil­
la on ensin oltava kannattava
ja pärjättävä täällä käytäväs­
sä globaalissa kilpailussa, hän
tarkentaa.
Kotipesä
kuntoon ensin
Ruotsi
5%
9500
1300
Vienti ja Tuonti
Huonekaluteollisuus on laman jäljiltä vasta pääsemässä kasvukäyrälle.
5%
1500
Toimipaikat kpl
2005
3% 2% 2%
11 %
10000
1700
Viennin jakauma maittain
4%
Bruttoarvo, toimipaikat, henkilöstö TOL 310
Liikevaihdon kehitys indeksinä (2005=100)
Henkilöstön määrä
Toimialapäällikkö Pasi
Loukasmäki peräänkuuluttaa lokakuun
lopulla julkistetussa
Huonekaluteollisuuden toimialaraportissa
teollisuudelta lisä­
panostuksia vientiin.
Se, että huonekalujen val­
mistus ei ole ollut varsinai­
sesti minkään klusterin osa,
on osaltaan ollut alan kehit­
tymisen hidasteena. Ala on
kuitenkin liittymässä osak­
si sisustus- ja asumiskluste­
ria. Tätä tukee myös asiakas­
kunnassa tapahtunut kehi­
tys, huonekalukauppaa käy­
dään aikaisempaa enemmän
kokonaisvaltaista sisustusta
myyvien liikkeiden kautta.
Huonekalukaupan ja val­
mistuksen välille syntyneestä kuilusta kärsii Pasi
Loukasmäen mukaan eni­
ten huonekalujen valmistus,
joka on ajautunut liian kau­
as loppuasiakkailta saatavasta tiedosta ja kommen­
teista.
– Huonekalukaupan sisäi­
set erimielisyydet mm. mai­
nonnasta ovat myös vaikutta­
neet alan kehittymiseen ne­
gatiivisesti, hän muistuttaa.
Näiden asioiden kääntä­
minen positiiviseksi koko
alan kehittämiseksi tulisi­
kin Loukasmäen mielestä
asettaa tärkeimmäksi tavoit­
teeksi niin huonekalujen val­
mistuksen, kaupan kuin näi­
tä edustavien järjestöjenkin
toimesta.
Kimmo Janas
Lyhyesti
Ylivieskaan suuri puurakennuskohde
Ylivieskan Taanilan alue on
valittu yhdeksi valtakunnal­
liseen Moderni puukaupunki
-hankkeen kärkikohteista.
Suunnittelilla on noin 60 000
kerrosneliömetrin verran puu­
rakennuksia, josta noin kol­
me neljäsosaa on asuinraken­
nuksia. Alueelle on suunniteltu
pääosin matalia pienkerrostalo­
ja, mutta myös kuusikerroksi­
sia rakennuksia. Alueen kes­
kelle on sijoitettu myös päivä­
koti ja urheiluhalli.
Ylivieskan kaupunginjoh­
taja Terho Ojanperän mukaan
Keski-Pohjanmaan ammat­
tikorkeakoulun tutkimus- ja
kehitysyksikkö Centria on jo
pitkään kaivannut uusia toi­
Tikkurila myy kaksi Ruotsin myymälää
mitiloja etenkin puutuotela­
boratoriolleen. Nyt kaupun­
gilla on tarjota paikka läheltä
amk:n nykyistä päärakennus­
ta ja keskeltä puurakentami­
sen mallikohdetta. Ylivieskan
seudulla on myös merkittävää
puurakentamista sekä sen tut­
kimusta, jota kaupunki halu­
aa puurakennusalueella tukea.
Tikkurila myy Färgglä­
dje Måleributiken i Alvik
AB -yhtiön kaikki osakkeet
sekä Alcro-Beckers AB:n
Uppsalassa Ruotsissa si­
jaitsevan myymälän liike­
toiminnan SBU Scandina­
via -liiketoimintayksikön
vetäjä Niklas Friskille ja
muille yksityishenkilöille.
Myytävien liiketoimin­
tojen yhteenlaskettu lii­
kevaihto tilikaudella
2010 oli noin 6,5 miljoo­
naa euroa ja henkilös­
tön määrä 40. Kokonais­
kauppahinta on noin 2,7
miljoonaa euroa.
Samassa yhteydes­
sä on sovittu, että Nik­
las Frisk eroaa Tikkurilakonsernin palveluksesta.
Hän toimii tällä hetkellä
SBU Scandinavian vetä­
jän tehtävän lisäksi kon­
sernin johtoryhmän jä­
senenä sekä Tikkurilan
ruotsalaisen tytäryhtiön
Alcro-Beckers AB:n toi­
mitusjohtajana.
numero 11/2011
Puu&Tekniikka
Uudella listoituslinjalla Bargstedtin syöttölaite TBH 250 lukee
levynipun viivakoodi­tunnisteesta
levyjen tarvitsemat työstöt.
Nykyisin Niemen Teh­
taat Oy on osa Niemiyritysryhmää, joka on vuo­
sien kuluessa muodostettu
pääosin huonekalualalla toi­
mivista yrityksistä.
Tytäryhtiö Niemen Tehtaat
Vietnam Ltd valmistaa ja
valmistuttaa sisä- ja ulkoka­
lusteita, sekä yhtenä harvois­
ta ulkomaisista lisenssinhal­
tijoista käy tradingkauppaa
sisustustuotteilla, käyttö- ja
koriste-esineillä ym. perin­
teisillä vietnamilaisilla käsi­
työtuotteilla.
Niemen Tehtaiden päätuo­
tantolaitos sijaitsee Vamma­
lassa, jossa tehdään tuottei­
den levyosat ja kokoonpa­
no sekä huolehditaan logis­
tiikasta. Myös tuotesuunnit­
telu, markkinointi ja hallin­
to on keskitetty Vammalaan.
Toinen tehdas on Suoden­
niemellä, jossa toiminta on
rakentunut oman koivusahan
ympärille. Tämä yksikkö val­
mistaa myös täyspuiset huo­
nekalut ja niiden osat.
Tuotannosta vientiin menee
noin viidennes. Merkittävim­
piä vientimaita ovat Ruotsi,
Venäjä ja Baltian maat.
Yhtiöllä on pitkät perin­
teet massiivikoivuisista ka­
lusteista, mutta viime vuosi­
na on koivun osuus käytettä­
västä materiaalista vähenty­
nyt noin viidennekseen toi­
minnan painottuessa levyka­
lusteisiin.
Lisää laatua ja
kapasiteettia
Reilu kaksi vuotta sitten aloi­
tettiin uuden listoituslin­
jan suunnittelu ja varsinaiset
Lyhyesti
Puukauppa tasaista lokakuussa
Metsäteollisuus osti lo­
kakuussa yksityismetsis­
tä 2,9 miljoonaa kuutio­
ta, mikä oli saman verran
kuin syyskuussa. Tammilokakuun ostomäärä oli
20,7 miljoonaa kuutiota.
Kuitupuuta ostettiin 11,5
Niemen Tehtaat
uusi listoituslinjansa
Vuonna 1898 perustettu Niemen Tehtaat Oy on
Suomen vanhin ja yksi maamme suurimpia huonekaluvalmistajia tällä hetkellä. Yritys on ollut saman
perheen omistuksessa koko satavuotisen historiansa ajan ja nyt johdossa on jo neljäs yrittäjäpolvi.
kaupat tehtiin viime vuoden
marras-joulukuun vaihtees­
sa. Konetoimitukset käyn­
nistyivät tämän vuoden maa­
liskuussa.
Syöttölaitteesta, kahdes­
ta listoituskoneesta, niiden
välissä olevasta kääntölait­
teesta ja robottipinkkaajasta
koostuva lähes kahden mil­
joonan euron investointi on
ollut yhtiön mittakaavassa
varsin mittava hanke, mut­
Kääntölaitteen jälkeinen listoituskone Homag KFL 326 Optimat
hoitaa listojen katkaisut ja kulmien pyöristykset sekä erikoislistoitukset.
ta tuotantopäällikkö Mauno
Niemisen­ kertoman mukaan
20 vuotta vanhan linjan kor­
vaus oli tarpeellinen kilpailu­
kyvyn ylläpitämiseksi.
– Päädyimme yhden listoi­
tuskoneen sijasta kahteen ko­
neeseen, koska halusimme li­
sätä niin laatutasoa kuin kapa­
siteettiamme. Varsinkin ase­
tusajoissa vanhaan verrattuna
on todella suuri ero, Nieminen
toteaa. – Ennen saattoi men­
• Tuotantoonneräätälöydyt
robottisolut
• Pitkäaikaisellakokemuksella
koneenrakennuksestaja
robottitoimituksista
• Muuterikoiskoneetja
tuotantolinjat
Ketolankuja2
85100Kalajoki
puh.(08)4694800
fax(08)4604811
www.siipotec.fi
Ensimmäinen listoitus­kone
Homag KFL 525 profitline
listoittaa levyjen reunat.
nä manuaalisessa paksuus- ja
leveyssäädöissä ja nauhojen
vaihdossa jopa yli tunti, kun
listoitettava tuote vaihtui, nyt
puhumme minuuteista.
Kimmo Janas
Pinomatic Oy aloitti robottien markkinoinnin puuteollisuuteen
vasta syksyllä 2009, ja alan toisena toimituksena myyty ABB:n
robottipinkkaaja automaattisine lavanvaihtoineen palvelee
Niemen Tehtaiden listoituslinjan loppupäässä.
REUNANAUhAT SAUmAToNTA LASERTEKNoLoGiAA
REHAUn laserteknologian edut:
- saumaton ja kestävä liitos
- parempi kosteuden- ja lämmönkesto
- tyylikäs ulkonäkö
Rakennustekniikka
Autoteollisuus
Teollisuus
ja tukkia 8,4 miljoonaa
kuutiota.
Mäntytukin kantohin­
ta oli keskimäärin 55 eu­
roa kuutiolta ja kuusitukin
56 euroa kuutiolta. Koivu­
tukista maksettiin keski­
määrin 42 euroa kuutiolta.
MotomanSystemPartner
RAUKANTEX LASER EDGE
DAZML00527_175 x 85 mm_4c.indd 1
5
Toimistomme on muuttanut:
Oy REHAU Ab, Teknobulevardi 3-5,
01530 VANTAA
05.09.2011 09:58:24
6
Puu&Tekniikka
numero 11/2011
Brysselissä messuiltiin
Brysselistä tulee useimmille mieleen ensimmäisenä EU ja
joillekin pitsit, mutta Brysselissä järjestetään vuosittain
marraskuun alussa myös varsin mielenkiintoiset huonekalumessut – ja mikä parasta, vain ammattiväelle.
Heyselin messualueel­
la järjestettävien Brys­
selin huonekalumessujen etu
moniin kansainvälisiin mam­
muttitapahtumiin verrattu­
na on niiden koko. Messujen
käytössä olleissa seitsemässä
hallissa ei tarvitse tarpoa jalat
rakoilla, vaan etsimänsä löy­
tää nopeasti.
– Näytteilleasettajien mää­
rä on säilynyt viime vuodet
300 paikkeilla. Valtaosa on
vakioasiakkaita, mutta tänä­
kin vuonna uusia näytteille­
asettajia oli viitisentoista pro­
senttia, kertoi messujen joh­
taja Els Van Pelt.
Belgian ulkopuolelta näyt­
teilleasettajia oli eniten Hol­
Ethnicraft yhdistelee mallistoissaan ympäristöystävällisiä
arvoja nuorekkaaseen muotoiluun. Prototyyppi tuolista ja
pikkupöydästä/lehtitelineestä.
lannista, joka edustaa makun­
sa puolesta myös hyvin pit­
källe samaa linjaa kuin Bel­
gia. Saksa ja Italia ovat sa­
moin perinteisesti olleet vah­
vasti edustettuina, noin 10
prosentin osuudella. Tänä
vuonna oli hauska huomata
esimerkiksi Natuzzin palan­
neen parin vuoden poissaolon
jälkeen takaisin Brysseliin.
Voimakasta nousua teke­
vät ranskalaiset valmistajat,
joiden osuus oli tänä vuon­
na jo lähes kahdeksan pro­
senttia näyttelypinta-alasta.
Myös messuvieraissa oli ha­
vaittavissa ranskalaiskauppi­
aiden määrän kasvua. Rans­
kalaiset toimittajakollegat se­
littivät ranskalaisinvaasiota
mm. Pariisin huonekalumes­
sujen kuihtumisella. Moni
ranskalaiskauppias tuleekin
kuulemma mieluummin teke­
mään ostoksia runsaan tunnin
junamatkan päähän kuin kär­
vistelee kotikonnuillaan.
Fandecin massiivitamminen pöytä edustaa
yhtä belgialaisten suosimaa suuntausta.
Tilaa suomalaisillekin
Massiivipuustakin voi tehdä ilmeikkäitä ratkaisuja.
Pro-Arten ranskalaista tammea.
Vaikka kansainvälinen talous
vielä nilkuttaakin, tuntuivat
mielialat olevan jopa yllättä­
vän korkealla tänä vuonna.
Kuten olen aikaisemminkin
kertonut, Brysselin huoneka­
lumessujen tarjonta on vaih­
tunut kymmenessä vuodes­
sa täysin. Enää ei tyrkytetä
tummia, suorastaan kamalan
näköisiä nahkasohvia, vaan
tyyli lähestyy vuosi vuodelta
enemmän skandinaavista lin­
Mobitecin Citizen Line
-malliston näppärä pikkutuoli.
Harmaa petsi oli ehdoton suosikkiväli tänä syksynä,
kuten tässäkin Van Houdtin Ticino -makuuhuoneryhmässä.
jaa. Vaaleita värejä, yksinker­
taisia linjoja jne.
Siinä missä meillä suosi­
taan vaaleissa puulajeissa
koivua tai pyökkiä, Belgiassa
vaalea tammi on säilyttänyt
valta-asemansa jo vuosia. Tä­
nä vuonna oli ehdoton suosik­
kiväri harmaa, jota näkyi niin
tekstiileissä kuin puupetseis­
säkin.
Kansainvälisyydestä vielä
sen verran, että vaikka puolet
näytteilleasettajista on Belgian
ulkopuolelta, ranskankieli on
kuitenkin ehdoton ’must’. To­
ki englannillakin selviää, mut­
ta palvelu osastoilla vie hie­
man enemmän aikaa. Liekö
tässä yksi syy, miksi suoma­
laiset huonekaluvalmistajat
sen paremmin kuin kauppiaat­
kaan eivät tunnu löytäneen
Brysselin messuja.
Samaan aikaan, kun puhu­
taan suomalaisen huonekalu­
teollisuuden viennin hiipumi­
– Odotamme huonekaluteol­
lisuutemme osoittavan vuo­
den lopulla viiden prosentin
kasvua, mitä voidaan pitää
varsin hyvänä tuloksena, ker­
too Saksan huonekaluvalmis­
tajien liiton VDM:n edustaja
Ursula Geismann.
Myös vientitilastoissa hän
näkee luottavaisuutta tulevai­
suuteen. Tammi-kesäkuussa
huonekaluvienti kasvoi pe­
räti 12,2 prosenttia. Varsin­
kin vienti BRIC-maihin vien­
ti kasvaa huimaa vauhtia; Ve­
näjälle +27,4, Intiaan +20,5 ja
Kiinaan + 68 prosenttia.
– Uskomme Kiinan ohit­
tavan tämän vuoden lopussa
USA:n tärkeimpänä Euroo­
pan ulkopuolisena vientimaa­
na, Geismann arvioi.
tukseen menee keskimää­
rin 216 euroa/asukas. EUmaiden, Norjan ja PohjoisAmerikan yhteinen kulutus
on noin 70 prosenttia koko
maailman huonekalukulu­
tuksesta, vaikka näiden mai­
den väestön osuus onkin vain
noin 19 prosenttia koko maa­
ilman väestöstä.
Sisustustarvikkeiden ja
huonekalujen kulutus Suo­
messa oli asukasta kohti 287
euroa vuonna 2006, Ruotsis­
sa 403 euroa ja Saksassa kes­
kimäärin 500 euroa.
Suomen Huonekalukau­
pan liiton mukaan kotihuo­
nekalujen ja sisustustarvik­
keiden liikevaihto oli vuonna
2009 1 030 miljoonaa euroa,
josta kotihuonekalujen osuus
oli noin 793 euroa. Myynti
laski ko. vuonna noin 10 pro­
senttia ja viime vuodelle liit­
to ennustaa jälleen kasvua.
Vähittäiskaupan kannatta­
vuus on kuitenkin ollut heik­
ko, ja ala joutuneekin uusien
järjestelyiden eteen kannatta­
vuutensa parantamiseksi.
Huonekaluala maailmalla
Suurimmat huoneka­
luja valmistavat maat
vuonna 2010 olivat Kiina,
USA, Italia, Saksa, Japani,
Ranska, Kanada ja UK. Kol­
men suurimman osuus maa­
ilman huonekalutuotannos­
ta on peräti 52 prosenttia.
Suurimpia viejiä ovat Kiina
– noin viidennes koko maa­
ilman huonekaluviennistä
on kotoisin Kiinasta – Italia,
Saksa ja Puola.
Huonekaluja valmistavia
yrityksiä on EU:ssa noin
150 000 ja ne työllistävät
lähes 1,5 miljoonaa henki­
löä.
Venäjä kiinnostaa
Venäjän huonekalumarkki­
nat ovat kehittyneet monia
muita osa-alueita ripeämmin
viime vuosina, ja huonekalu­
jen kulutus kasvoikin kaksi­
numeroisia lukuja aina vuo­
teen 2008 asti ollen noin 10
miljardia dollaria. Talous­
kriisin ja ruplan devalvoin­
nin johdosta vuoden 2009
alussa kulutus putosi noin
seitsemään miljardiin dolla­
riin. Viime vuonna uskotaan
kuitenkin tulevan lievää pa­
rannusta.
Kansainvälisellä mittaril­
la venäläisten kulutus on kui­
tenkin varsin pientä, vuonna
2008 noin 70 dollaria/asukas,
kun se samaan aikaan oli Sak­
sassa 370 dollaria. Tietenkin
kulutusluvut Moskovassa se­
kä öljy- ja kaasualueilla Län­
si-Siperiassa lähentelivät 100
dollaria/asukas.
Moskova näyttelee muu­
tenkin tärkeää roolia huone­
kalubusineksessa, yli 40 pro­
senttia koko maan huonekalu­
kaupasta käydään Suur-Mos­
kovan alueella ja 6,5 prosent­
tia huonekaluteollisuudesta­
kin löytyy Moskovasta.
Venäjällä myytävistä huo­
nekaluista vajaa puolet on
kotimaista tuotantoa. Runsas
tuonti onkin tyypillistä Ve­
näjän huonekalumarkkinoil­
Milanolaisen CSIL:n laatiman World Furniture Outlookin mukaan maailman huonekaluvalmistuksen
arvo on noin 267 miljardia euroa ja teollisuus on
puunjalostuksen toimialoista suurin Euroopassa.
le. Venäjän tullitilastojen mu­
kaan maahan tuotiin huone­
kaluja vuonna 2009 1,7 mil­
jardilla dollarilla – tuonti on
peräti kolminkertaistunut
kuuden vuoden aikana. Valta­
osa tuonnista eli jopa 1,5 mil­
jardin dollarin edestä huone­
kaluja tulee IVY-maiden ul­
kopuolelta, Saksasta, Puo­
lasta, Ranskasta ja Kiinasta.
IVY-maiden sisäisessä kau­
passa näyttelevät Valkovenä­
jä ja Ukraina merkittäviä roo­
leja.
Merkillepantavaa Venäjän
tuontimarkkinoilla on kal­
liimpien huonekalujen osuu­
den kasvu. Vuonna 2009 hal­
pojen kalusteiden osuus puto­
si 22 prosentista 13 prosent­
tiin kalliimpien huonekalu­
jen osuuden noustessa perä­
ti 87 prosenttiin. Tässä olet­
taisi löytyvän suomalaisille­
kin laatukalusteille markki­
narakoa.
Saksassa
Maailman huonekalukulu­
tus on noussut laman jälkeen
niin viime vuonna kuin tänä­
kin vuonna lähennellessä täl­
lä hetkellä jo 280 miljardia
euroa. Tärkeimmällä huone­
kalumarkkinalla, Saksassa
myynti kasvoi viime vuonna
runsaat kaksi prosenttia.
Kuluvan vuoden ensimmäi­
sellä puoliskolla 50 miljoo­
naa henkeä työllistävä Sak­
san huonekaluteollisuus kas­
vatti myyntiään runsaalla 7
prosentilla.
Kulutus vaihtelee
Euroopan huonekaluvalmis­
tajien liiton UEA:n vuodelta
2007 olevan tilaston mukaan
huonekalujen kulutus vaih­
telee hyvinkin voimakkaasti
Latinalaisen Amerikan 13 eu­
rosta/asukas Norjan ja Sveit­
sin 415 euroon/asukas. EU:n
alueella huonekalujen kulu­
Kimmo Janas
numero 11/2011
Puu&Tekniikka
sesta, EU:n sydämessä odot­
taa messutapahtuma, joka ve­
tää runsaat parikymmentä tu­
hatta ammattilaiskävijää joka
vuosi.
Uskoa tulevaisuuteen
Kuluvan vuoden ensimmäi­
sellä vuosipuoliskolla Bel­
gian huonekaluteollisuuden
liikevaihto oli 1,4 miljardia
euroa, joka on runsaat kuusi
prosenttia edellisvuoden al­
kua parempi. Vastaavasti alan
teollisuuden investoinnit oli­
vat 13,5 prosenttia edellis­
vuoden vastaavaa ajanjaksoa
korkeammat, mikä osoittaa
belgialaisen huonekaluteolli­
suuden uskovan vielä tulevai­
suuteen. Kuluttajapuolella ei
liikuttu samoissa luottamus­
lukemissa ainakaan syyskuun
EU:n kuluttajaluottamukses­
sa. Kyseisessä mittauksessa­
han ainoastaan suomalaiset,
tanskalaiset ja ruotsalaiset
uskoivat ’valoisampaan’ tule­
vaisuuteen, muun EU:n suh­
tautuessa varsin negatiivisesti
talousnäkymiinsä.
Belgian pankin selvityk­
sen mukaan belgialaisen huo­
nekaluteollisuuden saamat ti­
laukset lisääntyivät runsaal­
la neljällä prosentilla tämän
vuoden tammi-elokuussa.
Saksalaista Gwinnerin linjakasta
olohuonemallistoa.
Dekorattex käyttää mielenkiintoisella tavalla rottinki­
punontaa kalusteissaan.
Viennissä belgialaiset huo­
nekaluvalmistajat kärsivät al­
kuvuonna pyöreästi kolmen
prosentin laskun viime vuo­
teen verrattuna, mutta vien­
tiä syntyi kuitenkin lähes
730 miljoonan euron arvosta.
Tärkeimpiä vientimaita ovat
Ranska (42,8 %), Alanko­
maat (30 %) ja Saksa (9,2 %).
Huonekalu- ja puusepänte­
ollisuutta edustavan Fedustri­
an edustaja Chris De Roock
kertoi huonekaluvalmistajien
asettavan tällä hetkellä suuria
odotuksia viranomaisten toi­
menpiteille.
– Tärkeintä olisi nyt palaut­
taa niin kuluttajien kuin liikeelämänkin usko talouteen. Toi­
saalta toivomme valtiovallan
panostavan nyt tosissaan teol­
lisuuden tukemiseen. Teolli­
suus kuitenkin vastaa 80 pro­
sentista kaikista tuotekehitys­
investoinneista ja 75 prosen­
tista viennistä Belgiassa.
Kun Fedustrian laatimia
tilastoja tarkastelee, on mu­
kava huomata, että vaikka
alkuvuoden vajaan puolen
miljoonan euron huonekalu­
tuonti Suomesta ei päätä hui­
maa, se on kuitenkin lisään­
tynyt 256 prosenttia viime
vuoden vastaavasta ajankoh­
dasta. Tietysti on huomatta­
va, että samaan aikaan ruot­
salaisia huonekaluja tuotiin
Belgiaan yli 38 miljoonan
euron arvosta ja tanskalaisia
10 miljoonalla eurolla.
Kauppa on käynyt toi­
seenkin suuntaan, belgialai­
sia kalusteita tuotiin Suo­
meen alkuvuonna runsaalla
1,2 miljoonalla eurolla, jos­
sa oli kasvua viime vuoden
alkupuoleen liki kuusi pro­
senttia. Eli kauppaa on Suo­
men ja Belgian välillä, mutta
tilaa olisi varmasti huomat­
tavasti suuremmillekin mää­
rille. Mutta alan on itse otet­
tava se ensimmäinen askel.
Kimmo Janas
Ranskalainen La Boissellerie on yhdistänyt
massiivijalavaa ja vahattua betonilaattaa.
Toimitusjohtaja Ilkka Koskimies (vas.) ja myyntipäällikkö Petri Drachman
uskovat ehkä parhaimmin reunanauhoistaan tunnetun Rehaun voivan palvella
suomalaista huonekaluteollisuutta monin eri tavoin.
Muutosten vuosi
takanapäin
Kulunut vuosi on polymeerivalmistaja Rehaun Suomen tytäryhtiö
Oy Rehau Ab:llä ollut varsin monien muutosten aikaa.
Rehau Oy on muut­
tanut Itä-Hakkilasta
Van­taan Technopolikseen, ul­
koistanut Suomen varastonsa
Kuehne + Nagel Ltd:lle, siir­
tynyt käyttämään SAP-toimin­
nanohjausjärjestelmää sekä
saanut uudeksi toimitusjohta­
jakseen Ilkka Koskimiehen.
Kolmannes huonekaluteollisuuteen
Kiillettä ja kimallusta näki tänä vuonna tehosteena Italialaiset sohvavalmistajat ovat ottaneet
Wagner mainos
262x100.pdf
1.2.2011
Brysselin messut omakseen, tässä Maxdivanin
monissa kalusteissa.
Saksalaisen
Wimexin
Satellite 17:54:39
-makuuhuoneryhmässäkin timanttinauhoja löytyi. Stallone-sohva.
Suomessa Rehau on toiminut
vuodesta 1973 lähtien, ja tä­
nä päivänä yhtiö työllistää 17
henkeä.
Lokakuun lopulla käyt­
töönsä vihittyjen uusien
toimi­
tilojen avajaisissa toi­
mitusjohtaja Koskimies nosti
esille nykyaikaisen näyttely­
tilan, joka mahdollistaa tär­
keimpien teollisuuden, huo­
nekaluteollisuuden, talotek­
niikan, asennusjärjestelmi­
en sekä kunnallistekniikan
tuotteiden entistä havainnol­
lisemman esittelyn.
Maailmanlaajuisesti 15 000
henkilöä työllistävän Rehaun
liiketoiminta-alueet jakautu­
vat kolmeen osa-alueeseen;
rakennustekniikka, autoteol­
lisuus ja muu teollisuus.
Rehau teollisuus kattaa
Suomessa varsin mittavan pa­
letin teollisuustuotteita sili­
koniletkuista teknisiin muo­
veihin ja raideliikenteen vir­
ransyöttöjärjestelmiin.
– Oman tärkeän tuote­
ryhmänsä teollisuustuottei­
den sisällä muodostaa Rehau
huonekaluteollisuus, johon
sisältyy reunanauhoja, rulo­
järjestelmiä, mineraalitaso­
ja, ­seinäliitosprofiileja, sok­
kelijärjestelmiä sekä moder­
niin avotiloihin tarkoitettuja
ääntä vaimentavia väliserme­
jä, luet­telee myyntipäällikkö
Petri Drachman.
– Suomessa huonekaluteol­
lisuuden osuus kokonais­
myynnistämme on runsas
kolmannes.
Mallisovitettuja
komponentteja
Syyskuun alussa Rehaulle
siirtynyt Ilkka Koskimies toi­
mi aiemmin Martelalla Suo­
men tulosyksikön markki­
noinnista vastaavana johtaja.
– Kahdessa eri sykäyksessä
tuli Martelassa täyteen yli 20
vuotta, joten huonekaluteolli­
suus on erittäin lähellä sydän­
täni, hän naurahtaa ja toivoo­
kin Rehaun jatkossa pääsevän
entistä enemmän osaksi asia­
kaskohtaisia ratkaisuja myös
huonekalupuolella.
Esimerkiksi autoteolli­
suudessa ollaan hänen ker­
tomansa mukaan jo siirrytty
Just-on-time -toimintatavasta
”just-in-sequenceen” eli ali­
hankkijat siirtyvät liukuhih­
nan viereen omine logistiik­
kakeskuksineen.
– Meillä on mallisovitettu­
ja komponentteja, jotka vii­
meistellään ja konfiguroidaan
logistiikkayksikössämme au­
totehtaalla ja syötetään suo­
raan liukuhihnalle. Toimitus­
aika ei ole enää viikkoja tai
kuukausia vaan tunteja, Ilkka
Koskimies kertoo.
– Eli ajatuksella mahdol­
lisimman paljon valikoi­
maa mahdollisimman vähistä
komponenteista.
Kimmo Janas
PINTAKÄSITTELYLAITTEET
Wagner Industrial Solutions Scandinavia AB
Purokatu 2, 21200 RAISIO
Puh. 0400 601 016
[email protected]
Industrial Solutions Scandinavia
7
www.wagner-group.com
8
Puu&Tekniikka
numero 11/2011
Tämän kuun lopulla asennettava Motomanin robotti
paneloi puuovet sekä työstää lasiaukot ja lukonreijät.
Kuvassa robotti on vielä testausvaiheessa toimittajalla.
Fenestra Oy:n Alavuden tehtaalla on kolmen vuoden aikana
investoitu tuotannon
tehostamiseen lähes
kaksi miljoonaa euroa,
josta tämän vuoden
osuus on kolmannes.
Erikoisovilinjan ladonta-­
automaatio on Pinomatic Oy:stä,
joka on toimittanut myös kaikki
muut tehtaassa olevat kuljetin-,
pinkkaus- ja syöttölaitteet.
Tehtaalla valmistuu
120 henkilön voimin
vuodessa 240 000 ovea, pää­
osin sisäovia. Tehtaan liike­
vaihto on 20 miljoonaa eu­
roa. Levyovien valmistus on
erikoistuotantoa, johon kom­
ponentit tulevat ympäri maa­
ilmaa. Puuovien komponen­
tit sen sijaan työstetään itse
ja raaka-aine tulee tehtaalle
sahatavarana.
Erikoisoville oma linja
Vuodenvaihteessa käynnis­
tynyt erikoisovien valmis­
tuslinja mahdollistaa kapa­
siteetin nostamisen 1500
oven viikkotuotannosta 2000
oveen. Aiemmin erikoisovet
tehtiin samalla linjalla levyo­
vien kanssa ja nykyinen jär­
jestelmä selkeyttää tuotantoa.
Linjan alkupäässä on reu­
nalistoituskone IMA Com­
bima, joka muotoilee ovien
reunat ja listoittaa ne tarpeen
mukaan joko melamiini- tai
viilulistoin. Läpisyöttöinen
Penopen toimittama Dubus
Flexdoor 6000 heloituskone
työstää sarana- ja lukkoko­
neistukset.
Myös vakio-ovilinjaan on
panostettu automatisoimalla
Sergianin prässäyslinja, jossa
kasataan oviaihio ja lisätään
eristeet sekä pintalevyt. Au­
tomaation lisäämisen myötä
tehokkuus on kasvanut kol­
manneksen.
Robotti tulossa
Tämän kuun lopulla asen­
netaan puuovilinjalle Siipo­
tec Oy:n toimittaja Motoman
ES 200 D robotti, joka pane­
loi ovet sekä työstää lasiau­
kot ja lukonreijät. Paneloita­
vat ovet vaihtelevat runsaas­
ti: lasiaukkojen koko vaihte­
lee tai sitä ei ole, panelointi
voi olla 1- tai 2-puoleista jne.
Robotin ohjelmoinnissa
apuna on Siipotecin kehittä­
mä kääntäjä, jonka avulla ro­
Erikoisovilinjan heloitusautomaatti työstää sarana- ja
lukkokoneistukset.
Fenestran ovitehtaan
Panostus tehokkuuteen
botti lukee naulojen ja lasi­
aukkojen paikat suoran CADkuvista.
Tehdaspäällikkö Juha
­Äijänaho arvioi, että robotti
pystyy tekemään helposti nel­
jän ihmisen työt.
– Naulapyssyllä panelointi
on raskas ja yksitoikkoinen vai­
he, mikä koettelee työntekijöi­
den olkapäitä. Ketään ei irtisa­
nota robotin tieltä, vaan työnte­
kijät siirtyvät linjalla eteenpäin
kevyempään varustelutyöhön,
sillä sen määrä lisääntyy tuo­
tannon kasvun myötä.
TIEDOSTA TAITO
Työstettävät kappaleet tulevat
nipuissa robotin viereen, josta
robotti ottaa kappaleet käsitte­
lyyn ja pinoaa työstetyt oviai­
hiot uudelleen seuraavaa työ­
vaihetta eli lasitusta ja heloi­
tusta varten.
Robotin on laskettu nos­
tavan puuovien valmistus­
kapasiteettia huomattavas­
ti eli nykyinen 600 oven
viikkotuotanto nousee 1000
oveen. Robotti tulee työs­
kentelemään yhdessä tai
kahdessa vuorossa tarpeen
mukaan.
Myös pintakäsittelyyn
panostettu
Ovet pintakäsitellään kolmel­
la linjalla ja myös niihin on
panostettu tämän vuoden ai­
kana hankkimalla Venjako­
bin ruiskuautomaatit. Yksi
linjoista muutettiin erikoissä­
vyille, jotka aiemmin maalat­
tiin käsiruiskulla. Muutoksen
myötä erikoissävyjen maa­
lauskapasiteetti kaksinker­
taistui.
Käytössä on pääosin kata­
lyyttimaalit, joiden osuus on
70 prosenttia tuotannosta. Yh­
dellä linjoista käytetään vesio­
henteisia maaleja ja erikois­
sävylinjalla voidaan käyttää
myös polyuretaanimaaleja.
– Vesiohenteisten maalien
osuus ei ole toistaiseksi nykyistä
suurempi, koska laatu vielä yllä
katalyyttimaalien tasolle, perus­
telee Juha Äijänaho
Lisäinvestointeja
tulossa
Tehdaspäällikkö Äijänaho us­
koo, että robotti-investointi tu­
lee saamaan jatkoa.
www.teakoy.fi
Teak Teknologiakeskus Oy tarjoaa
Automated Fastening Systems
– Kunhan käyttö opitaan
kunnolla, voidaan tulevai­
suudessa roboteille siir­
tää paljon toistoja vaativia
työvaiheita. Kilpailuky­
vyn säilyttämiseksi teho­
kas tuotanto on välttämä­
töntä. Lähitulevaisuudes­
sa myös levyovilinjalla on
uudistamisen tarvetta van­
hempien koneiden suhteen
ja tavoitteena on, että lin­
jaa modernisoidaan askel
askeleelta.
Maija-Liisa Saksa
ALIPAINETARTTUJAT wacuumgrippers
KOULUTUS-,
TEKNOLOGIA- JA
ALIHANKINTAPALVELUJA
* Robotiikka ja automaatio
* CAM-tekniikka
* CNC-tekniikka
* CAD 2D ja 3D
* Teknologiakoulutukset ja
-palvelut
* Teollinen alihankinta
* Pintakäsittelytehtaan palvelut
* Puu- ja sisustusalan koulutukset
Lisätiedot
Koulutukset: Juha Koivula 050 3763 871
Palvelut: Jarmo Mäenpää 050 3948 715
www.lineartec.fi
www.kiinnike-heinonen.fi
Ilmoitus puutekniikka lehteen 10 kertaa
www.bea-group.com
BeA Maahantuonti:
Kiinnike-Heinonen Oy
Sepänkuja 6
61800 KAUHAJOKI
[email protected]
040 900 1457
www.vacuumgrippers.fi
Lineartec Oy
Arvo Nuutinen
044 266 2771
044-266 2771
numero 11/2011
Puu&Tekniikka
Suomen suurin kuorma­
lavojen valmistaja
Laivanselvitysten ja RFID-tunnistimin varustettujen
kuormalavojen saaminen samasta yrityksestä
saattaa yllättää. Tämä onnistuu A.Jalander Oy:ssä.
Parhaiten A. Jalander
Oy tunnetaan kuorma­
lavoistaan, joita se Suomen
suurimpana valmistajana toi­
mittaa tänä vuonna lähes 1,4
miljoonaa kappaletta lähinnä
suuria volyymejä tarvitseval­
le teollisuudelle.
Muurlan ja Viron lisäksi tuo­
tantoyksikkö on myös Oulus­
sa. Se siirtyy lähiaikoina Ver­
sowoodin kaapelikeloja val­
mistavan Haukiputaan teh­
taan yhteyteen.
Suomessa A.Jalander työl­
listää 45 henkilöä, liikevaih­
to on noin 10 miljoonaa euroa
Laivaselvityksistä
kaikki alkoi
Tietoa kuormalavaan
A.Jalander Oy aloitti 1949
huolintaliikkeenä, jolla oli
myös mm. koksikauppaa.
Kemira osti yrityksen vuon­
na 1979 hoitamaan vientija tuontilaivauksia. Kemiran
lannoitteiden kuljetuksiin tar­
vittiin lavoja yli puoli miljoo­
naa kappaletta vuodessa, joi­
den valmistus annettiin Jalan­
derin tehtäväksi. .
Nykyisiin tiloihin Muur­
laan Salon lähelle yritys laa­
jeni jo 25 vuotta sitten ja vii­
me vuosituhannen lopulla pe­
rustettiin tytäryhtiö Viroon.
Se tekee kuormalavojen kom­
ponentteja, lähinnä määrä­
mittaan katkottua lautaa.
Tämän vuosituhannen alus­
sa toimiva johto osti yrityk­
sen Kemiralta ja kolme vuot­
ta sitten omistajaksi tuli Ve­
roswood Oy. Laivanselvityk­
set ovat edelleen osa yrityk­
sen toimintaa ja ne työllistä­
vät kaksi ihmistä Kokkolassa.
RFIDin eli radiotaajuisen etä­
tunnistuksen noususta on pu­
huttu jo useita vuosia. Ky­
seessä on menetelmä, jossa
tuotteeseen kiinnitettyyn tun­
nisteeseen liitetty tieto on lu­
ettavissa kauempaa mitä vii­
vakoodit, lukijan ja tunnis­
teen välillä ei tarvita välttä­
mättä suoraa yhteyttä ja ker­
ralla voidaan lukea iso määrä
koodeja. Tähän kerralla usean
koodin lukemiseen perustui
Jalanderin kiinnostus RFIDin
käyttöön kuormalavoissa.
– Selvitimme jo viitisen
vuotta sitten yhteistyössä Vi­
lant Oy:n kanssa, miten tun­
niste voidaan liittää kuorma­
lavaan. Lopulta päädyimme
poraamaan sen lavan jalan
sisään. Lisäksi oli selvitettä­
vä tunnisteen asento, jossa se
voidaan lukea ja varmistaa,
etteivät naulat riko tunnistetta
eivätkä myöskään häiritse tie­
tojen lukemista, selvittää Ja­
Aidosti
tehokas.
Tiesitkö, että
52 %
lukijoistamme *
on hakenut lisätietoa
Puu&Tekniikassa
olleen mainoksen
perusteella!
* Lukijatutkimus Focus Master 2010
lander Oy:n toimitusjohtaja
Heikki Lehtimäki Tekesin­
kin rahoitusta saanutta tut­
kimusprojektia.
Hidas liikkeellelähtö
Vaikka RFID on ollut saata­
villa kuormalavoihin jo use­
amman vuoden ajan, on sen
kysyntä ollut suhteellisen
laimeaa.
– Kyse ei ole lavan hin­
nastakaan, sillä eroa taval­
liseen lavaan on vain muu­
tama euro. Tietysti yrityk­
sen tietojärjestelmän kehit­
täminen RFID-yhteensopi­
vaksi maksaa, ja se on saat­
tanut hidastaa liikkeelleläh­
töä, selvittää myyntipäällik­
kö Mika Ahlqvist.
RFID on käytössä esim.
asiakkaalla, jonka alihank­
kijat toimittavat valmista­
mansa komponentit lavoil­
la, joiden tunnistimet lue­
taan tavaran vastaanotossa.
– Vaikka trukissa olisi
useampi lava, luetaan kaik­
kien lavojen sisältö saman­
aikaisesti trukin ohittaessa
lukuportin ja toimitettujen
tuotteiden tiedot ovat kaik­
ki tilaajan järjestelmässä
välittömästi. Vastaanotos­
sa ei tarvita ihmistä päivys­
tämään ja lukemaan viiva­
koodeja jokaisesta lavasta
erikseen eikä mikään koodi
jää lukematta, selvittää Mi­
ka Ahlqvist.
Jysäyksen
kestävä
puuputki
Kemijoen Jumiskossa­
vettä nostetaan 23 met­
riä ylöspäin voimalaitokseen,
jolloin veden pudotuskorke­
udeksi saadaan 96 metriä.
Voimalaitoksen teho on 25,8
MW.
– Selvitimme ennen putken
uusimista muitakin materiaa­
leja. Laskelmia tehtiin muovil­
le, lasikuidulle sekä teräkselle,
mutta niistä ei ole tässä mitta­
kaavassa kokemuksia vesiput­
kina, emmekä saaneet takuu­
ta materiaalin kestävyydestä.
Putkelle asetetaan kovat vaati­
mukset. Kun edellinen puinen
putki on kestänyt puoli vuosi­
sataa pienin korjauksin, pää­
dyimme edelleen samaan raa­
ka-aineeseen, kertoo käynnis­
säpitopäällikkö Juha Kähkölä­
PVO Vesivoima Oy:stä.
Vanha putki olisi Kähkölän
mukaan kestänyt pidempään­
kin, jos siinä olisi vanteina
käytetty latta-, eikä pyöröte­
rästä, mikä on aikojen saatos­
sa painunut puun sisään. Pie­
ni muutos raaka-aineen suh­
teen on myös tehty. Vanhas­
sa putkessa on käytetty kuus­
ta ja mäntyä, joista kuusi on
kestänyt huonommin ajan
hammasta. Nyt putki tehdään
yksinomaan mäntylankuista.
www.zeroseven.de
A.Jalander käyttää tänä
vuonna puutavaraa noin
38 000 kuutiota, josta neljännes tulee tytäryhtiöltä Virosta
ja loput pääsääntöisesti
emo­yhtiö Versowoodilta.
9
Pohjolan Voiman
Jumiskon vesivoima­
laitoksen puista
putkea pitkin vettä
on juoksutettu
puoli vuosisataa.
Nyt putkea uusitaan,
ja materiaalina on
edelleen puu.
Joustava ja kestävä
Uusittava putki ei ole mi­
kään ihan tavallinen pikku­
johto. Putken sisähalkaisi­
ja on 2,2 metriä ja koko put­
ken pituus on noin 270 met­
riä. Kymmenen vuotta sitten
siitä uusittiin 50 metriä, jo­
ten nyt työn alla on noin 220
metriä, josta valtaosa teh­
dään tänä vuonna, loput en­
si syksynä. Nyt uusittavan
osuuden kustannusarvio on
850 000 euroa.
Vettä putkessa kulkee jopa
yhdeksän kuutiota sekunnis­
sa ja sitä nostettaessa saattaa
häiriö, esimerkiksi sähkökat­
ko, aiheuttaa sisällä olevan
750 tonnin vesimassan pu­
toamisen alas enimmillään
23 metrin korkeudesta. Put­
ken on kestettävä tämä jy­
säys, joten materiaalin on
oltavaa sekä joustavaa että
kestävää. Puun kestävyy­
destä Jumiskossa näissä
olosuhteissa on yli puolen
vuosisadan kokemus.
Puun käyttö tämän ko­
koluokan vesiputkissa ei
ole kovin yleistä, mut­
ta muitakin puuputkia on
käytössä johtuen juuri
puun ominaisuuksista.
Kyllästettyä
mäntylankkua
Junnikkala Oy toimit­
ti putkeen tarvittavat 120
kuutiota Påras Oy:n Aluokan painekyllästämää,
höylättyä ja erikoispontat­
tua 75 x 155 mm:n tiheä­
syistä mäntylankkua.
Vanha putki puretaan ja
perustuksia myöten uut­
ta rakennetaan tilalle 50
metrin pätkissä käsityö­
nä. Työt alkoivat syyskuun
puolivälissä ja tämän vuo­
den osuuden on määrä ol­
la valmis näihin aikoihin
marraskuun puolivälis­
sä. Urakasta vastaa Uuni­
la Oy.
Maija-Liisa Saksa
Koe kuinka KUKA on omistautunut yksinkertaistamaan robotiikan
kaikki ulottuvuudet: Automaatiosta tulee helppoa. Helppoa suunnitella.
Helppoa integroida. Helppoa käyttää. Helppoa huoltaa. Helppoa soveltaa
erityisvaatimuksiin. Uudella QUANTEC robottisukupolvella – monipuolisemmin ja tehokkaammin kuin koskaan aiemmin. Uudella KR C4 ohjausjärjestelmällä – joka järjestelmällisesti korvaa rajoittavia oheislaitteita.
Uudella KUKA smartPAD‘illä – yksinkertaisimmalla tavalla käyttää robottia
intuitiivisesti.
Automaatiosta tulee helppoa.
Maija-Liisa Saksa
Lyhyesti
Tähti-idea puutuotteelle -kilpailu
Nuorille suunnatussa
Tähti-idea puutuotteelle
-kilpailussa haetaan in­
novatiivisia ja käyttäjä­
lähtöisiä puutuotteita. Ta­
voitteena on saada puu­
tuotealan arvoketjuun
uutta palveluliiketoimin­
taa sekä lisätä puunkäyt­
töä uusilla alueilla, erityi­
sesti kotien sisustuksessa.
Kilpailussa on kolme
eri kategoriaa: uusi puu­
tuote, jatkokehitysidea
puutuotteelle sekä uu­
den puutuotteen myyn­
ti- ja markkinointikon­
septi. Kilpailuaika kes­
tää 3. tammikuuta 2012
saakka.
Tarkemmat ohjeet ja
kilpailusäännöt löytyvät
osoitteesta: www.south­
wood.fi
Tähti-idea puutuot­
teelle -kilpailun järjestä­
vät yhteistyössä Lahden
tiede- ja yrityspuisto Oy
sekä Kouvola Innovation
Oy, ja kilpailu toteute­
taan osana SouthWoodhanketta.
Löydä lisää uudesta KUKA
tuotesukupolvesta täältä
www.automation-becomes-easy.com
Tai skannaa tämä QR koodi
matkapuhelimellasi.
www.automation-becomes-easy.com, www.kuka.fi
Tel: (03) 7515 016, info@kuka.fi
10
Puu&Tekniikka
numero 11/2011
Tapahtumia
Lyhyesti
Marraskuu
14.–20.11. Sajam Namestaja 2011, huonekaluja, puuntyöstökoneita ja huonekaluteollisuuden tarvikkeita, Belgrad.
www.sajam.co.rs/active/en/home/details/_params/
sajam_id/33556.html
16.–18.11. IIFF India International Furniture Fair 2011,
huonekaluja, Mumbai.www.indiafurniturefair.com
16.–18.11. Puidutehnoloogia Woodtec 2011,
puuntyöstö­koneita ja tarvikkeita, Tallinna.
www.fair.ee/instrutec/index.php?lang=eng
21.–24.11. Timber Israel 2011, puuntyöstöä ja heloja, Tel Aviv.
www.sbl.co.il/israelViewExbEN.asp?id=2
21.–25.11. ZOW Moscow 2011, huonekaluteollisuuden
alihankintaa ja tarvikkeita, Moskova.zowmoscow.ru
21.–25.11. Mebel 2011, huonekaluja, Moskova.
www.meb-expo.ru/en
24.–26.11. Kokapstrade Woodworking Machinery
Technologies Tools 2011, huonekaluteollisuuden näyttely
ja kontaktitapahtuma, Riika.www.bt1.lv/kokapstrade
29.11.–2.12. WoodEx 2011, puutuotteita,
puusepänteollisuuden koneita ja materiaaleja, Moskova.
www.woodexpo.ru
Joulukuu
1.–4.12. WoodTech 2011, puuntyöstökoneita ja tarvikkeita,
Damaskus. www.expotim.com/tr_fuarlar/2011/woodtech.html
9.–11.12. Furniture World China 2011, huonekaluja, puuntyöstökoneita ja puutuotteita, Beijing. www.furniture-cn.net.cn
Tammikuu 2012
9.–13.1. Shiraz Furniture 2012, huonekaluja ja sisustustarvikkeita, Shiraz (Iran). www.expotim.com/tr_fuarlar/2012/index.html
16.–22.1. IMM 2012, huonekaluja, Köln.
www.imm-cologne.de/de/imm/home
Vuoden
puutavara­
kauppias
Vuoden 2011 puutava­
rakauppias johtaja Aarno
Laakso­ Puukeskus Oy:stä
palkittiin Puupäivässä. Pal­
kinnon myöntää Suomen
Puutavara- ja Rakennustar­
vikekauppiasyhdistys SPY
ry.
Aarno Laakson yli
40-vuotisen uran puutava­
rakaupan parissa tekee eri­
tyiseksi se, että hän työs­
kentelee edelleen yhdes­
sä ja samassa työsuhteessa.
SPY ry:n hallitus halusikin
nyt myöntää tunnustuksen
puutavarakaupan parissa
tehdystä menestyksellisestä
elämäntyöstä.
Orivedeltä syntyisin ole­
va Aarno Laakso hakeu­
tui nuorena miehenä mar­
raskuussa 1967 töihin puun
pariin varastomieheksi tam­
perelaisen Faneria O. Kok­
konen & Kumppanit -liik­
keen palvelukseen. Kym­
menen vuotta myöhemmin
Puukeskus Oy osti Faneri­
an. Laakson ura on jatkunut
nousujohteisesti ja hänet ni­
mitettiin johtajaksi 1. syys­
kuuta 2006 alkaen.
Kiitä asiakkaitasi.
Joulutervehdysten hinnat:
mustavalkoisena
2-värisenä
4-värisenä
Jalopuuta
Mittaus- ja automaatiolaitteita
mikro- raja- ja turvakytkimi
Puunjalostuskoneisiin ja j rjestelmiin
Kuljettimiin, nostureihin ja kattiloihin
Liikkuviin ty koneisiin ja ajoneuvoihin
Langattomia mittaus-, ohjaus- ja automaatioratkaisuja
P. (014) 338 8900
[email protected]
Lämpölaitoksia
Vaasan Kuljetuskanavat Oy
Hallitie 8
65610 Mustasaari
puh. 0207 815 300
www.kuljetuskanavat.fi
kuljetuskanavat@
kuljetuskanavat.fi
Puuöljyt
DLH Finland Oy
Heidehofintie 4
01300 VANTAA
P. 020 790 2770
Latokarinkatu 4
20200 TURKU
P. 02 253 4400
www.dlh-finland.fi
85 x 60 mm
mustavalkoisena
2-värisenä
4-värisenä
Lisätietoja:
puh. (019) 264 4200
[email protected]
www.osmocolor.com
210 € + alv
250 € + alv
300 € + alv
Myös muut koot
mahdollisia.
Pyydä tarjous!
Soita 050 4646 455 / Maija-Liisa Saksa tai
lähetä tervehdyksesi 25.11. mennessä osoitteeseen [email protected]
Ura putkessa
Uraputkessa?
Lähetä nimitystiedot
[email protected]
Lämpökäsiteltyä puuta
Hjt-Holz Oy
35700 Vilppula
puh. 050 554 2965
[email protected]
www.hjt-holz.com
Häfele GmbH &
Co KG, Suomi
Timo Kivi (va­
semmalla alhaalla) ja
Jyri Jokelainen (oikealla alhaalla) on nimitetty
myynti-insinööreiksi.
Solmaster Oy
Toimitusjohtajaksi on
valittu KTM Veikko Sipilä.
Leitz kes
Metalli Oy
Ari Larjama on nimitet­
ty myyntipäälliköksi pää­
vastuualueenaan Leitz-te­
räjärjestelmien sekä näihin
liittyvien huoltopalveluiden
myynti.
www.hormel.fi
Purunpoistolaitteita
Puu- ja massalevyjä
Puutavaraa
Vaasan Kuljetuskanavat Oy
Hallitie 8
65610 Mustasaari
puh. 0207 815 300
www.kuljetuskanavat.fi
kuljetuskanavat@
kuljetuskanavat.fi
Ammattilaiset asialla
ilmoitushinnat:
40 x 50 mm ladottu
300 euroa / 4 numeroa
Parasta puulle!
120 € + alv
140 € + alv
170 € + alv
Puu&Tekniikka 12/11
ilmestyy 8.12.
Ammattilaiset asialla
Automaatio
Puu&Tekniikan
joulutervehdyksellä
tavoitat yli 13 000
puualan ammattilaista!
85 x 30 mm
40 x 50 mm 4-v kehystetty
600 euroa / 4 numeroa
Myös muut koot mahdollisia. Alv lisätään hintoihin
Soita 050 4646 455 / Maija-Liisa ja varaa ilmoitustilasi.
Puu&Tekniikka
– puualan
tärkein
painettu
tietolähde!
Aimo Kortteen Konepaja Oy 08 4110 500
numero 11/2011
Puu&Tekniikka
Puupäivä
Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiurun mukaan tällä hallitus­
kaudella selvitetään edelly­
tyksiä rakennusmateriaalien
ympäristövaikutuksia koske­
vien ohjausvälineiden käyt­
töönottoon.
– Käytännössä tällä on
eittämättä puurakentamista
edistävä vaikutus. Asia ei ole
kuitenkaan yksinkertainen,
sillä materiaalien elinkaari­
analyysiin kytkeytyy usei­
ta kysymyksiä mm. käyttö­
ikään, huollettavuuteen, hii­
lensidontaominaisuuksiin ja
kierrätettävyyteen liittyen,
muistutti ministeri Kiuru.
ARA-rakentaminen
Valtiovalta ei voi suosia puu­
ta suoraan, mutta ministe­
ri Kiuru ei näe mitään estet­
tä, etteikö ARA-rahoitteisten
puutalojen rakentaminen on­
nistuisi.
– ARAn rooliin voi kuulua
luontevasti pitää esillä puu­
rakentamisen roolia esillä ja
lisätä toimijoiden tietoisuut­
ta puurakentamisesta, tote­
si Kiuru.
Kierrätys tärkeää
Suomea koskee rakennusja purkujätteen 70 prosentin
kierrätystavoite. Puu muodos­
taa suuren osan purkujätteestä
ja ministeri Kiuru korosti uu­
siokäytön lisäämisen tärkeyt­
tä. Puun polttoa kun ei lasketa
kierrätykseksi.
– Puutuoteteollisuuden on­
kin edistettävä purkupuun
uusiokäyttöä, jotta tavoitteisiin
päästään, sanoi Kiuru.
Toimijafoorumia
kaivataan
Huonekaluteollisuuden tilannet­
ta käsittelevän osuuden avauspu­
heenvuorossa johtaja Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinominis­
teriöstä muistutti alan mahdolli­
suuksista, jos ne vain huomataan
ja hyödynnetään.
Siinä missä Euroopan puutuo­
teteollisuuden bruttoarvosta huo­
nekalut edustavat lähes puolta,
meillä Suomessa osuus on aino­
astaan 15 prosenttia.
Sunabacka totesi, että suoma­
laisen puutuoteteollisuuden oli­
si nyt panostettava vientiin, että
pääsisimme takavuosien tasalle.
Panoksia lisättävä
Viime keväänä suomalaisesta
traktoriteollisuudesta Iskun Oy:n
toimitusjohtajaksi siirtynyt Arto
Tiitinen kertoi huonekalualaan
perehtyessään hämmästelleensä
huonekaluteollisuuden tuoteke­
hityksen vähyyttä.
– Tekes on rahoittanut huone­
kaluteollisuutta 6–7 miljoonalla
eurolla. Lukujen pitäisi olla kym­
menkertaiset, mikäli haluamme
kehittää alaa ja sen kansainvälis­
tä kilpailukykyä. Näillä panoksil­
la ei menestystä tule!
Alihankintaverkostojen haja­
naisuus on Tiitisen arvion mu­
kaan ollut omalta osaltaan vai­
kuttamassa alan toimitusvarmuu­
teen, joka ei vastaa esimerkiksi
konepajateollisuuden käytäntöjä.
– Meillä on paljon tehtävää,
mikäli haluamme nostaa alam­
Lokakuun lopussa järjestettyyn Puupäivään
osallistui tänä vuonna lähes 900 osallistujaa
kuuntelemaan laajaa ja monipuolista seminaari­
tarjontaa. Puupäivän järjestää Puuinfo yhteis­
työkumppaniensa kanssa.
me imagoa ja arvostusta ku­
luttajien keskuudessa, eikä sii­
hen suinkaan päästä nykyisellä
ilmoittelukäytännöllä ja alen­
nuksia lupailemalla, Arto Tii­
tinen painotti.
Asiakkaalle luotava
arvo haasteena
Professori Martti Lindman
Vaasan yliopiston markkinoin­
nin laitokselta muistutti, et­
tä huonekalukaupassa valin­
toihin vaikuttavat asiakkai­
den tarpeet ja odotukset. Kos­
ka ratkaisu tapahtuu ”korvien
välissä”, on tärkeää, miten asi­
akas kokee hänelle toimitetta­
van arvon.
Lindman tiivisti arvoyhtälön
määritelmään: koettu arvo =
saadut hyödyt miinus tuotteen
hinta miinus tuotteen hankki­
misesta aiheutuvat uhraukset.
Asiakastyytyväisyysmitta­
uksissa on Lindmanin mukaan
havaittu, että yritykset, joilla
on tyytyväiset asiakkaat, tuot­
tavat paremmin. Mutta toisaal­
ta tyytyväiset asiakkaat voivat
vaihtaa ostopaikkaansa.
Vertailevan tapaustutkimuk­
sen perusteella Martti Lind­
man uskoi, että kilpailuetua
on luotavissa korkeatasoisen
muotoilun kautta, jos sitä seu­
raavat markkinointitoimen­
piteet ovat linjassa toteutetun
muotoilun kanssa.
kuussa kaksi prosenttia edellis­
vuodesta, kaikkien rakennuslu­
pien määrä kasvoi 15 prosent­
tia, selvitti rakentamisen näky­
miä VTT:n johtava neuvonan­
taja Pekka Pajakkala.
Puisten omakotitalojen
markkinaosuus on 15 vuo­
den aikana hiljalleen pienenty­
nyt, ja vaikka parina edellisenä
vuonna lasku pysähtyi. Puisten
omakotitalojen rakennusluvat
vähenivät tammi-heinäkuussa
kaksi prosenttia edellisvuoden
vastaavasta ajasta, kun betonis­
ten ja kivisten omakotitalojen
rakennuslupien määrä kasvoi
samaan aikaan 12 prosenttia.
Puurakentaminen ja puutuo­
teala ovat viime vuosina kär­
sineet sahatavaran suurista
hintavaihteluista. Rajuimmil­
laan hinta on vaihdellut 15
prosenttia vuodessa.
– Hintojen sahaaminen hei­
kentää alan kilpailukykyä ja
vaikeuttaa sen pitkäjänteistä
kehittämistä, sillä vaikka ala
Pilkkeelle
Puupalkinto
Vuoden 2011 Puupal­
kinto myönnettin Metsä­
hallituksen Pilke-talolle
Rovaniemellä. Talon on
suunnitellut Arkkitehti­
työhuone Artto Palo Ros­
si Tikka Oy pääsuunnit­
telijanaan arkkitehti Tee­
mu Palo. Pilke on pääasiassa toi­
mistorakennus ja 135 ih­
misen työpaikka. Siinä
sijaitsevat myös näytte­
lytilat tiedekeskus Pilk­
keelle. Talossa on liima­
puinen pilaripalkkirun­
ko, joka myös näkyy si­
sätiloissa. Julkisivut ovat
puulla paikalla verhottu­
ja puuelementtejä. Puuta
on käytetty runsaasti si­
säpinnoissa. Pilkkeen
raken­
nusprojetia esiteltiin
Puu&Tekniikan nume­
rossa 12–10 ja se on luet­
tavissa pdf:nä osoitteessa
www.puutekniikka.fi
23.3.2010
LÄHDE: Tullihallitus
27.10.2011
Vaikka laman aiheuttama aallonpohja on ohitettu, on puutuotteiden viennin huippuvuosiin
vielä matkaa.
-lehdet:
8.12. Puusta rakentaminen, koulutus
Lisäjakelu: talonrakennusteollisuuden sekä kuntien teknisen toimen johtajat
sekä rakennesuunnittelutoimistot.
Aineistot 28.11. mennessä
Aidosti
tehokas
8.2.2012 Talo-, ikkuna- ja oviteollisuus, kalusteteollisuus
Maija-Liisa Saksa
Kimmo Janas
2010
Puun osuus
rakentamisessa
laskenut
Puurunkoisten rakennusten lu­
pamäärä laski tammi-heinä­
Hintavaihtelut
ongelma
pyrkii pitkälle jalostettuihin
tuotteisiin, raaka-aineen hinta
vaikuttaa lopputuotteen hin­
taan merkittävästi, muistutti
Pekka Pajakkala.
Tänä vuonna hinnat ovat
olleet laskusuunnassa, syys­
kuussa 2011 hintojen lasku­
vauhti oli vuositasolla kah­
deksan prosenttia
Puutuotteiden viennin arvon kehitys
Seuraavat Kokonaisuudessaan omakoti­
talojen rakennusluvat säilyi­
vät ennallaan. Puu on uusis­
sa omakotitaloissa kuitenkin
yhä ylivoimainen markkina­
johtaja yli 80 prosentin mark­
kinaosuudella. Asuinkerros­
taloissa puun markkinaosuus
on pari prosenttia, mutta ra­
kennusluvat ovat voimak­
kaassa kasvussa. Tammi-hei­
näkuussa 2011 lupien määrä
yli tuplaantui viime vuoden
vastaavasta ajasta.
Skanska Kodit hankintake­
hitysjohtaja Riku Patokoski
nosti esiin omassa esitykses­
sään Skanskan tekemän ku­
luttajatestin, joka antaa puu­
taloteollisuudelle ajattelemi­
sen aihetta. Testiin osallistu­
jat vertasivat kahden pien­
talon, puurunkoisen rapa­
tun sekä puuverhoillun ta­
lon, konseptiominaisuuksia
pelkästään kuvien ja piirros­
ten avulla. Tietämättä hintoja,
kuluttajien ehdottoman suosi­
on saavutti rapattu talo. Näin
kävi myös ennakkomarkki­
noinnissa.
– Puutalolle pitää saa­
da myös haluttavuutta,
pelkkä­puu ei riitä, korosti
Patokoski.
11
Aineistot: 27.1. mennessä
Ilmoitushinnat ja lukijatutkimus: www.puutekniikka.fi. Soita 050 4646 455/Maija-Liisa Saksa ja varaa tilasi!
3
Veloituksettoman Puu&Tekniikan osoitteenmuutokset,
tilaukset ja lopetukset osoitteessa www.puutekniikka.fi
M – Suomen Posti Oyj
Uusi BT Optio
-keräilytrukkimallisto
Uudessa BT Optio H -sar­
jassa on kaksi korkeakeräi­
lytrukkimallia – OME100H
ja OME120HW. OME100Hmalli on tarkoitettu pelkäs­
tään ohjaamosta tapahtuvaan
keräilyyn. Sen nostokyky on
1000 kg ja haarukoiden eril­
lisnosto on saatavana joko
kiinteällä tai säädettävällä
haarukkavälillä.
OME120HW-mallin nos­
tokyky on 1200 kg. Sen oh­
jaamosta on turvallinen
pääsy keräilylavalle, mikä
helpottaa esimerkiksi suuri­
kokoisten tuotteiden keräi­
lyä. Mallisarja on saatava­
na kahdella eri runkolevey­
dellä ja OME100H-mallis­
sa on valittavana lisäksi yh­
deksän eri ohjaamoleveyttä.
Molemmat mallit ovat saa­
tavana myös kylmävarasto­
versioina.
Uutuuksien suurin nosto­
korkeus ohjaamon lattiasta
mitaten on 10,5 metriä, jol­
loin niillä saavutetaan jopa
12 metrin keräilykorkeus.
Ensimmäisen ja toisen ta­
son keräilyyn suunnitellut
BT Optio L -malliston ma­
talakeräilytrukit uusiutu­
vat kokonaan vuoden 2012
alkupuolella. Mallisto kä­
sittää yhteensä yhdeksän
eri trukkia nostokyvyltään
1000–2500 kg.
Ensimmäisenä Euroopassa
Weinigin uusi Unimat
-höyläkonesarja on nyt myös
Suomessa. Sarjan koneet val­
mistetaan Weinigin tehtaalla
Yantaissa Kiinassa ja markki­
noidaan maailmanlaajuisesti.
Höylien max. höyläysdimen­
sio on 160 x 230 mm ja syöt­
tönopeus 5–30 m/min. Käyt­
tötarkoituksesta riippuen ka­
rojen pyörimisnopeus voi ol­
la 6000 1/min tai 8000 1/min.
Koneissa on Eco-Start-Stop
-tekniikka, joka säästää käyn­
nistyksessä moottoria, hihnoja
sekä muita mekaanisia raken­
Sähkökäyttöinen Vito
Mercedes-Benz Vito E-Cel­
lin toimintamatka yhdellä la­
tauksella on noin 130 kilo­
metriä. Akkujen kapasiteet­
ti riittää hyvin, sillä jakelulii­
kenteen tavara-autoilla ajetaan
tyypillisesti 50–80 kilometriä
päivässä. Huippunopeus on
Mikrokytkin
kosteisiin tiloihin
Micro Switch V15W sar­
jan perusmikrokytkimet ovat
pienikokoisia ja ne soveltu­
vat kohteisiin, joissa esiintyy
kosteutta sekä roiskuvaa vet­
tä. Kestävä ja tarkka kytkin
ohjaa koneet ja laitteet käyt­
tökohteissa, joissa tavallisten
mikrokytkimien käyttö on
vaikeaa tai jopa mahdotonta.
V15W sarjan mikrokytki­
mien tiiviysluokka on IP67
(johdolliset mallit). Kytki­
miä valmistetaan virroille
0,1 – 5 – 10A /230V. Kulla­
tuilla koskettimilla varuste­
tut kytkimet soveltuvat käy­
tettäväksi elektronisten lait­
teiden kanssa. V15W sarjan
mikrokytkimien käyttöläm­
pötila-alue on laaja -40°C–
+85°C. Kytkimiä valmiste­
taan kiinteiden johtimien
lisäksi myös 4,8 mm x 0,8
mm liittimillä, sekä paini­
keohjaimen sijasta erilaisil­
la ruostumattomasta teräk­
sestä valmistetuilla vipuohjaimilla.
V15W-sarjan
mikrokytkimillä
on UL-, cUL-,
ENEC- ja CQChyväksyntä. Lisä­
tietoja: Hormel Oy,
+358 40 7603694, ilari.
[email protected]
neosia. Moottori mm. mukau­
tuu kiihdytyksessä ja jarrutuk­
sessa terän painon mukaises­
ti. Karoissa on huippuluokan
pyörintätarkkuus ja pikakiin­
nitteinen karamutteri. Käyttöä
helpottavat Digiset-säätöjär­
jestelmä, kauko-ohjauslaite se­
kä koneen etusivulle keskitetyt
säätövivut ja voiteluventtiilit.
Koneisiin on saatavissa
kaikki puusepänteollisuuden
tarvitsemat varusteet.
Koneet on nähtävillä Pen­
opella Lahdessa, ensimmäi­
senä Euroopassa.
rajoitettu 80 kilometriin tun­
nissa, joten akut kestävät pit­
kään kaupunkiolosuhteissa.
Vito E-Cellin voimantuotto
perustuu litium-ioniakkuihin,
joten auto on riippumaton pe­
rinteisistä liikenteen nestemäi­
sistä tai kaasumaisista energi­
anlähteistä. Tyhjentyneet akut
voidaan ladata 380/400 V vir­
ralla ja 6,1 kW teholla täyteen
alle kuudessa tunnissa.
Vito E-Cellin Suomen
myynnin aloituksen aikataulu
vahvistuu myöhemmin.
Uusi komposiitti huonekaluihin
UPM on kehittänyt uuden
komposiitin, josta voi tehdä
tuotteita sekä teollisuus- että
kuluttajakäyttöön. Uusi kom­
posiitti valmistetaan sellu­
kuidusta ja puhtaista muovi­
polymeereistä. Kuidun osuus
vaihtelee loppukäyttökoh­
teesta riippuen 20 prosentista
60 prosenttiin.
Komposiitista voi valmis­
taa esimerkiksi elektroniikan
tai auton osia, tai vaikkapa
huonekaluja, astioita ja muita
käyttötavaroita. Mahdollisuu­
det ovat hyvin laajat.
Komposiittia voi värjä­
tä ja ruiskuvalaa kuten muo­
via. Materiaalista valmiste­
tut tuotteet ovat tasalaatui­
sia, myrkyttömiä ja hajutto­
mia. Materiaali toimitetaan
ruiskuvalajalle granulaattei­
na, jotka UPM valmistaa Lah­
dessa.
– Tavoitteenamme on löy­
tää uudelle tuotteelle kansain­
välisiä kehityskumppaneita
ja kasvattaa tuotantoa liike­
toiminnan kasvaessa, kertoo
johtaja Stefan Fors.
UPM valmistaa uutta kom­
posiittia kolmea eri lajia: G
(General) sopii yleiskäyt­
töön, esimeriksi kulutustava­
roihin, leluihin ja astioihin.
S (Surface) on kehitetty eri­
koispintoja varten ja se so­
pii erinomaisesti esimerkiksi
huonekaluihin. T (Technical)
soveltuu teknisiin käyttökoh­
teisiin, kuten elektroniikkaan.
Laminaattia
ulkoseiniin
Formica Group on tuonut
markkinoille rakennusten
ulkoseiniin kevyen ja deko­
ratiivisen säänkestävän Vi­
vix-verhoilulevyn.
Värikkäät Vivix-julkisi­
vulevyt voivat täydentää
tai antaa kiinnostavan lisä­
piirteen toimistorakennuk­
sille ym. Levyjä on help­
po työstää koneellisesti ja
ne voidaan leikata erimuo­
toisiksi ja -kokoisiksi il­
maisemaan käytännöllises­
ti katsoen mitä tahansa de­
sign-konseptia. UV-säteilyn
ja säänkestävät levyt ovat
helppohoitoisia, ne paran­
tavat rakennuksen lämpö­
tehokkuutta ja suojaavat ra­
kennusta. Euroopassa ISO
9001 -standardin mukaises­
ti valmistettujen Vivix-levy­
jen ympäristövaikutukset on
määritelty Formica-konser­
nin elinkaariarviossa.
Formica-konsernin tuoteesite on ladattavissa osoit­
teesta www.formica.com.
Upotussaha moneen käyttöön
Bosch lanseeraa ensim­
mäisen upotussahansa,
GKT 55 GCE:n, joka sovel­
tuu niin keittiön ja parketin
asennukseen kuin kipsilevy­
seinienkin pystyttämiseen.
Saha on yhteensopiva
Boschin uuden FSN-oh­
jainkiskojärjestelmän ja
muiden valmistajien kisko­
jen kanssa.
1400 W:n moottorissa on
vakioelektroniikka, joten
kierrosluku pysyy tasaise­
na myös kuormitettuna. No­
peuden voi säätää sopivak­
si eri materiaaleille kuten
puulle, akryylilasille tai alu­
miinille. Suurin sahaussy­
vyys on 57 millimetriä ja te­
rän suurin kallistuma 47 as­
tetta.
Sahanterä on kauttaaltaan
suojattu, mikä mahdollistaa
tehokkaan pölynpoiston. Peh­
meä kädensija ja lisäkahva li­
säävät koneen turvallisuutta.
Terien pinnoitus
pidentää huoltoväliä
Leitz on investoinut terien pinnoituslaitteistoon. Terien
pinnoitus lisää mm. kulutuskestävyyttä ja pidentää näin te­
rien huoltoväliä. Kovametallien hintojen nousua on Leitzilla
kompensoitu tuomalla teriin lisää teroitusvaraa.
Myös höyläykseen on tullut uusi ratkaisu VariPlan Plus, jos­
sa hyödynnetään RipTech -teknologiaa. Ratkaisulla pystytään
vähentämään puun lohkeilua vaativissa höyläyskohteissa.
Leitzin terät toimittaa tytäryhtiö Leitz kes Metalli Oy,
www.leitzkesmetalli.fi
• Pitkäikäiset automaationaulaimet 6 – 220mm kiinnikkeille
• Automaattiset latausasemat robottikäyttöön
• Monipuoliset, sähköiset valvontaratkaisut kiinnityksen seurantaan
• Vaihdettavat ja päältä ladattavat lippaat räätälöityinä
Technology
That Works
Automaationaulaimet vaativiin
teollisuuden tarpeisiin!
Kts. lisää > www.kartro.fi
KARTRO . ITW Construction Products Oy . Timmermalmintie 19A . 01680 Vantaa . Puh 0207 859 200 . Fax 0207 859 201 . [email protected] . www.kartro.fi