Kuolevan hyvä hoito – yhteinen vastuumme

Teksti ja kuva: Leena Valkonen
Kuolevan hyvä hoito – yhteinen vastuumme
Miten turvata sairaan henkilön hyvä ja turvallinen hoito kuoleman lähestyessä?
Finlandia-talolla syyskuussa järjestettyyn seminaariin kokoontui yli 1200 henkeä
pohtimaan elämän viimevaiheen kysymyksiä.
S
aattohoidon tavoitteena on lievittää sairauden aiheuttamaa fyysistä ja psyykkistä, hengellistä ja sosiaalista kärsimystä sekä ylläpitää kuolevan ja
hänen omaistensa elämän laatua. Tärkeintä on läsnäolo ja kuoleman arvokkuuden vaaliminen, totesi arkkiatri Risto Pelkonen avajaispuheessaan saattohoidon seminaarissa.
Kun sairautta ei voida enää parantaa,
siirrytään oireita lievittävään ja oloa helpottavaan hoitoon. Arkkiatri muistutti
myös, että kun ei ole enää mitään tehtävissä, on vielä paljon tekemistä lainaten saattohoidon kehittämisen pioneeria brittiläistä Cicely Soundersia.
ta toteutettaessa on huolehdittava, että
kunnat toimivat myös jatkossa aktiivisesti asukkaidensa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja ylläpitämisessä.
Tämän toteuttamiseksi kuntien ja tulevien itsehallintoalueiden on toimittava
tiiviissä yhteistyössä.
– Soten sisällä tulisi terveydenhuollossa tehdä kohdennettuja ratkaisuja.
Erikoissairaanhoidossa on edelleen varaa toiminnan ja rakenteiden tiivistämiseen mm. sairaalaverkossa ja toimipisteissä. Perusterveydenhuoltoon tarvitaan lisää resursseja, Ihalainen esitti.
Kansainvälisiin kokemuksiin pohjautuen hyvin järjestetty palliatiivinen
hoito parantaa elämänlaatua ja joskus
jopa ennustetta, vähentänee hoidon
Saattohoito sairaanhoitopiirissä
kustannuksia, vähentää lääkekuluja,
Saattohoidon kehittämisestä sairaanhoi- laboratoriotutkimuksia ja tehohoidon
topiirin näkökulmasta luennoi Pirkan- tarvetta. Samoin palliatiivisen hoidon
maan sairaanhoitopiirin johtaja Rau- avulla voidaan vähentää ensiapukäynteno Ihalainen. Hän pohti vireillä olevaa jä akuuttisairaalassa. Myös kotona kuosote-uudistusta ja totesi, että uudistus- leminen yleistyy palliatiivisen hoidon
seurauksena, Ihalainen selvitti.
Pirkanmaalla saattohoitoon
Kuolemat Suomessa 2013
on laadittu suunnitelma saattohoitopotilaan palveluverkosta
Vuonna 2013 Suomessa kuoli 51 478 hen- ja määritelty hoitoketjusta vaskilöä:
taavat henkilöt. Valtaosa saat38 % heistä verenkiertoelinten sairauksiin
tohoitopalveluista tuotetaan pe23 % syöpään
rusterveydenhuollossa. Erikois15 % dementiaan
tason hoito toteutuu Tampereen
4 % hengityselinten sairauksiin
yliopistollisen keskussairaalan
4 % alkoholiperäisiin sairauksiin
palliatiivisen hoidon yksikössä
2,5 % ruuansulatuselinten sairauksiin
ja Hoitokotisäätiön ylläpitämäs82 % oli kuollessaan yli 85-vuotiaita
sä Pirkanmaan Hoitokodissa.
24
Hoitokodissa hoidetaan myös perustason tamperelaisia saattohoitopotilaita.
Saattohoidon toteuttamistavat vaihtelevat kuitenkin kunnittain. Potilaat eivät ole keskenään tasavertaisessa asemassa palveluihin nähden, Ihalainen
korosti.
Kuolema on normaali tapahtuma
Palliatiivisen lääketieteen professori Tiina Saarto Helsingin Yliopistosta lähestyi kuolevan hyvää hoitoa avaamalla käsitteitä ja nostamalla esille lukuja.
Palliatiivisella hoidolla tarkoitetaan
henkeä uhkaavaa tai kuolemaan johtavaa sairautta sairastavien potilaiden ja
heidän läheistensä kärsimystä lievittävää ja elämänlaatua vaalivaa hoitoa huomioiden fyysinen, psyykkinen ja psykososiaalinen kärsimys.
Saattohoito on osa palliatiivista hoitoa ajoittuen oletetun kuoleman välittömään läheisyyteen. Palliatiivisessa hoidossa kuolemaa pidetään normaalina
tapahtumana. Tarkoituksena ei ole pidentää eikä lyhentää elämää. Autetaan
potilasta elämään niin aktiivista elämää
kuin mahdollista aina kuolemaan saakka. Autetaan läheisiä sopeutumaan ja
tuetaan heitä heidän surussaan, Saarto kertoi.
Palliatiivista hoitoa tarvitaan kroonisissa sairauksissa jo sairauden varhaisemmasta vaiheista alkaen yhdessä perussairauden hoidon kanssa. Palliatiivinen hoito tulee integroida olemassa
olevaan terveydenhuoltojärjestelmään.
Huomio tulee kiinnittää palveluiden
saatavuuteen ja kattavuuteen. Lisäksi
tarvitaan yhteistyötä yliopistojen kanssa opetuksen ja koulutuksen tason nostamiseksi sekä lisää tutkimusta aiheesta, Saarto painotti.
Hoitopaikkojen arvioitu tarve
Suomessa
Tiina Saarto esitti EU:n arvion erikoistuneiden hoitopaikkojen tarpeesta, joka on 1 moniammattilinen saattohoitoyksikkö / 100 000 asukasta kohden ja
1 saattohoitovuodepaikka / 10 000 asukasta kohden.
Suomessa tarve tämän mallin mukaisesti olisi 550 saattohoitopaikkaa
ja 55 kotisaattohoitoyksikköä. Henkilökunnan vähimmäistarve on laskennallisesti 1,2 hoitajaa ja 0,15 lääkäriä /
vuodepaikka. Suomessa lasketaan olevan noin 28 000 palliatiivista hoitoa tar-
vitsevaa potilasta, heistä 12–15 000 tarvitsee erityistason hoitoa elämän loppuvaiheessa.
Palliatiivisen hoidon 3-portainen
malli
Tiina Saarto esitteli Suomen kolmiportaista palliatiivisen hoidon mallia. Perustason saattohoito on nimetty A-tasoksi. Tähän kuuluvat potilaat, jotka sairastavat vähäoireisia hitaasti eteneviä
sairauksia. Perustason saattohoidosta
voivat huolehtia terveydenhuollon ammattilaiset, joilla on perusopetuksen antamat valmiudet. Henkilöstöltä edellytetään valmiutta perustason saattohoitoon, jotta hoitopaikan siirroilta elämän
loppuvaiheessa vältytään. Sairaanhoitoalueiden saattohoitoketjuissa tulee olla
suunniteltu erityistason konsultaatiotuki 24/7.
Erityistaso B:ssä ovat potilaat, joilla
on nopeasti etenevä tai monioireinen
sairaus. Hoito vaatii erityisosaamista
ja erityiskoulutettua henkilökuntaa.
Hoidon saatavuus
on 24/7. Erityistasoa ovat yksiköt,
joihin on keskitetty saattohoitoa.
Vaativa erityistason eli C-tason
hoitopaikkoja ovat
yliopistosairaaloiden palliatiiviset
yksiköt ja saattokodit. Hoitoon liittyy moniammattilinen työryhmä ja
lääkäreillä on pal-
liatiivisen lääketieteen erityispätevyys.
Hoitohenkilökunnalla on pitkä kokemus alalta ja erityisosaamista sielunhoidon sekä psykososiaalisen- ja henkisen tuen aloilta.
Etenen vuonna 2012 tekemän selvityksen mukaan Suomessa on yhteensä
yhteensä 268 saattohoitopaikkaa, joista
B-tason paikkoja 163 ja C-tason paikkoja 80. Saattohoitopaikoilla oli hoidettu 3
090 potilasta vuodessa, heistä kotisaattohoidossa oli 16 % yhteensä 508 potilasta. Etenen mukaan paikkatarve olisi
huomattavasti suurempi. Vain 25 % erityistason saattohoitoa tarvitseva potilas
on hoidettu asianmukaisessa saattohoitopaikassa.
Professori Tiina Saarron mukaan
palliatiivisen hoidon tarve kasvaa, 2/3
väestöstä kuolee kroonisiin sairauksiin
iäkkäänä.
– Lääketieteellisen opetuksen painopistettä tulee suunnata kroonisiin sairauksiin, palliatiiviseen hoitoon ja geriatriaan ja palliatiivinen hoito tulee integroida osaksi terveydenhuoltojärjestelmää. Kaikkiin yliopistoihin ja terveydenhoitoalan oppilaitoksiin tarvitaan
palliatiivisen hoidon opetusohjelmat.
Saattohoitoa tulee toteuttaa potilaan ja
omaisten tarpeita ja toiveita kuunnellen.
Lisäksi tarvitaan kansalaiskeskustelua
saattohoidon järjestämisestä. Suomessa saattohoidon kehittämiseen on olemassa hyvä poliittinen ja akateeminen
tahtotila, Saarto päätti.
Seminaarissa oli myös laaja paneelikeskustelu, jossa oli mukana useita järjestöedustajia. Seminaarin materiaalit
ovat luettavissa www.hyvakuolema.fi/tapahtumat. Sivuilta löytyvät tiedot myös
tulevista koulutuksista ja tapaamisista.
Kuolevan hyvä hoito – yhteinen vastuumme on vuoden 2014 yhteisvastuukeräyksen varoin järjestettävä saattohoidon kehittämishanke. Hankkeen
puitteissa järjestetään tapahtumia, joiden tarkoituksena on lisätä tietoisuutta hyvästä saattohoidosta. Hanke toimii yhteistoiminnassa Terveyden- ja
hyvinvoinnin laitoksen, sosiaali- ja terveysministeriön, Etenen ja järjestöjen
kanssa. VTKL on yksi järjestöyhteistyökumppaneista. Keskusliitto valmistelee
parhaillaan yhdessä jäsenjärjestöjensä ja yhteiskumppaneidensa kanssa
saattohoitoon liittyvää kannanottoa. Askeleita saattohoidossa vievät eteenpäin
työryhmä, johon kuuluvat Satu Helin, Terhi Jussila VTKL:stä, Nina Hynninen ja
Timo Kaukonen Caritas Palvelut Oy:stä, Marja Deppner, Kirsi Kaukonen, Terttu
Parviainen ja Kirsti Rantala Jyränkölän Setlementistä sekä Juha Hänninen ja
Miia Salonen Terhokodista.