Lataa artikkeli

Transcription

Lataa artikkeli
UUTISIA
Kullekin omansa. Kun jokainen potilas saa lääkkeen,
joka tepsii juuri hänen
tautiinsa, hyötyvät sekä
yksilö että yhteiskunta.
Oikea lääke
oikealle potilaalle
Biomarkkerit vievät
kohti täsmähoitoja
Lääkkeitä ja hoitoja
kehitetään nykyään yhä
yksilöllisemmiksi. Työssä
ovat tärkeässä osassa
biomarkkerit.
Markkinoilla on tätä nykyä
lääkkeitä, jotka tehoavat vain
noin puoleen hoidettavasta potilasjoukosta, sanoo lääkeyhtiö
Orionin lääketutkimuksen ja
-kehityksen johtaja Reijo Salonen. Syöpähoitojen kohdalla
luku voi olla vielä pienempi.
Ongelmaan tarjoaa ratkaisun
nykyistä tarkemmin kohdentuva lääkehoito, jonka kehittämisessä ovat keskeisessä roolissa
biomarkkerit.
Biomarkkeritutkimus tukee
lääkekehitystä koko sen kaarella, kertoo Orionin biomarkkeritutkimusta johtava Elina Serkkola.
”Alkuvaiheessa biomarkkerit auttavat ymmärtämään, miten lääkeaine vaikuttaa ihmisen
elintoimintoihin ja niiden sääte-
hoto
ckp
nsto
Sca
lyyn. Biomarkkerit paljastavat
myös, mitä lääkeaineelle tapahtuu elimistössä ja miksi. Lääkkeen tehoa ja turvallisuutta tutkittaessa niiden avulla voidaan
osoittaa kehitteillä olevan lääkkeen edut markkinoilla jo oleviin verrattuna.”
Kun on päästy kliinisten tutkimusten suunnitteluun, biomarkkerien avulla selvitetään
yksilöllisiä geneettisiä vaihteluita. Biomarkkerit ovat hyödyksi silloinkin, kun tarkistetaan, että lääkeaine pääsee
vaikutuskohteeseensa tai että
lääkeaineella on halutunlainen
vaikutus taudin kulkuun.
”Tavoittena on saada oikea
lääke oikealle potilaalle kohtuullisin kustannuksin”, Serkkola kiteyttää.
Biomarkkeri tarkoittaa biologista merkkiainetta, kuten solua
tai biomolekyyliä. Se voi kuvata normaalia biologista tapahtumaa, sairauden kehittymistä
tai sitä, miten potilaan elimistö reagoi lääkkeeseen. Nykyään
käytettyjä biomarkkereita ovat
esimerkiksi veren hemoglobiini anemiassa ja kolesterolipitoisuus sydän- ja verisuonitaudeissa.
Biomarkkereista puhuttiin
Orionin vuotuisessa lääketieteen tutkimusiltapäivässä, jonka teemana oli tällä kertaa henkilökohtainen lääketiede.
Riikka Paasikivi
SymBio-seminaari:
”Poliitikot vastuussa
biotekniikan valinnoista”
myös seurannut erilaisia maanja vedenkäytön ongelmia. Polttonesteiden osalta ollaan
vielä kaukana bioteknillisestä
massatuotannosta, kun tuotanto uusiutuvista raaka-aineista
onnistuu myös termokemiallisen prosessin kautta, muistuttaa
myyntipäällikkö Esa Aittomäki Neste Jacobsista.
Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtajan Timo Lepän mielestä yhteiskunnan pitää ohjata
bioalan resursseja ja toimintaa
tuotantoon, joka luo jalostus- ja
lisäarvoa. Kun taas puhutaan
valinnoista, pitää pohtia, kenen
valinnoista on kyse. Ilmastonmuutoksenkin ongelmia ratkotaan eri tasoilla, globaalista
kansalliseen, Leppä sanoo.
Sisko Loikkanen
20
KEMIA
8/2010
Scanstockphoto
Teolliseen biotekniikkaan siirtyminen vähentäisi huomattavasti maailman hiilidioksidipäästöjä ja loisi todellisen 21.
vuosisadan vihreän talouden.
Näin todetaan ympäristöjärjestö WWF:n bioteknologiaraportissa.
Vastuun siitä, kuinka nopeasti ja missä laajuudessa biotalouteen todella päästään, kantavat
poliitikot ja muut yhteiskunnan
päättäjät, korostivat Tekesin
SymBio-ohjelman seminaariin
kerääntyneet paneelikeskustelijat.
Ongelma asiassa on, että
esimerkiksi biopolttoainepolitiikkaa ohjaa lähinnä populismi, huomauttaa kokoomuksen
kansanedustaja Sanna Perkiö.
Biolähtöisestä tuotannosta on
Suomen biopolitiikka linjataan täällä, muistutettiin Tekesin
seminaarissa.