PDF-versio - Järvenpään Mestariasunnot Oy
Transcription
PDF-versio - Järvenpään Mestariasunnot Oy
KESÄ 2013 MESTARIASUKAS JÄRVENPÄÄN MESTARIASUNNOT ASUKASLEHTI 1/2013 Torpantielle energiatehokas kerrostalo sivu 4 Saunaniittyn kohde saa asukkaat sivu 6 Mestariasunnoille ilmastopalkinto sivu 7 JÄRVENPÄÄN MESTARIASUNNOT OY KODIKASTA VUOKRA-ASUMISTA PÄÄKIRJOITUS M estariasunnot on pystynyt toteuttamaan kaupungin asettamien tavoitteiden mukaisen määrän vuokra-asuntoja Järvenpäähän jo usean vuoden ajan. Asuntoja oli viime vuoden lopussa noin 1700; ne tarjoavat kodin yli 3000 järvenpääläiselle. Olemassa olevan asuntokannan peruskorjauksia toteutetaan suunnitelman mukaisesti. Useat kiinteistöt ovat saaneet mm. uuden ilmeen ulkoasuunsa, viimeisimmät Pöytäalhon alueella. Peruskorjausten toteuttajat valitaan urakkakilpailutuksella edullisimman urakkatarjoushinnan perusteella. Uudisrakennukset toteutetaan energiatehokkaina ja uusiutuvilla energiamuodoilla. Mestariasunnot rakennuttajana ja Mestaritoiminta rakentajana toteuttavat rakennushankkeet niin, että elinkaarikustannukset ovat kohtuulliset. Uudisrakennushankkeet toteutetaan projektinjohtourakkana, jolloin Mestaritoiminta toimii hankkeen päätoteuttajana. Projektinjohtourakkamallissa rakennushanke kilpailutetaan useana, jopa 25 eri hankintana. Urakka- ja hankintatarjouspyyntöasiakirjoja voidaan yhdessä rakennushankkeessa lähettää 150 urakoitsijalle ja tavarantoimittajalle. Projektinjohtourakkamallilla Mestariasunnot on voinut toteuttaa kohtuuhintaista rakentamista ja päästä tällä kohtuuhintaisen vuokratasoon. Mestariasuntojen liikevaihto kasvoi 17 % edelliseen vuoteen ja oli 12,3 miljoona euroa. Jatkuvana huolenaiheenamme on kuitenkin asumiskustannusten nousu, jota pyrimme hillitsemään monilla toimenpiteillä, kuten esimerkiksi kiinnittämällä huomiota energian ja veden käyttöön. Järvenpäässä on edelleen liian vähän kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Mestariasuntojen tavoitteena on rakennuttaa vuositasolla noin 50 uutta vuokraasuntoa. Asunnon hakijoita Mestariasunnoilla on tällä hetkellä noin tuhat, joka antaa kuvan lisärakentamisen tarpeesta. Mestariasuntojen hallitus ja johto käynnistivät sisäisen valvonnan kehitystyön vuonna 2011. Sisäisellä valvonnalla tarkoitetaan organisaation sisäisiä menettely- ja toimintatapoja, joiden avulla pyritään varmistamaan toiminnan laillisuus ja tuloksellisuus. Sisäinen valvonta on aina erilainen eri organisaatioissa. Siihen vaikuttavat muun muassa yrityksen koko, omistussuhteet, rakenne, toimiala ja toimintojen luonne. Organisaation muutostila – kasvu tai omistuspohjan vaihto – vaikuttavat myös merkittävästi sisäisen valvonnan tarpeeseen. Sisäisellä valvonnalla pyritään varmistamaan, että organisaatio toimii sen tavoitteiden ja toimintaohjeiden mukaisesti. Sisäisen valvonnan avulla pyritään myös ehkäisemään ja paljastamaan virheitä, erehdyksiä ja väärinkäytöksiä. Perimmäisenä tavoitteena sisäisessä valvonnassa on saada riittävä varmuus siitä, että yrityksen raportoima taloudellinen informaatio on luotettavaa sekä yritystä koskevien lakien ja säädösten mukaista. Sisäisen valvonnan kehittämiseen kuuluu keskeisenä osana sisäinen tarkastus, jonka avulla saadaan kuva nykytilasta ja parannettavista alueista. Sisäinen tarkastus on riippumatonta ja objektiivista arviointi-, varmistus- sekä konsultointitoimintaa, joka on luotu tuottamaan lisäarvoa organisaatiolle ja parantamaan sen toimintaa. Sisäinen tarkastus tukee organisaatiota sen tavoitteiden saavuttamisessa tarjoamalla järjestelmällisen lähestymistavan organisaation riskienhallinta-, valvonta- sekä johtamis- ja hallintoprosessien tehokkuuden arviointiin ja kehittämiseen. Sisäinen tarkastus suoritettiin kahdessa eri vaiheessa: ensin yhtiön hallituksen ja johdon tilaamana ulkopuolisena tarkastuksena, ja toisessa vaiheessa kaupungin sisäisen tarkastajan toimesta. Kehitystyön yhteydessä havaittiin, että yhtiöiden tulisi kehittää joiltakin osin hankintamenettelyjä, vaikka varsinaiset kilpailutukset olikin toteutettu. Hankintamenettelyjä konsultoitiin kaupungin hankintalakimiehen ja ulkopuolisen asiantuntijan toimesta. Parannetut hankintamenettelyt otettiin käyttöön välittömästi. Tarkastuksessa esille tulleet muutkin kehittämistoimenpiteet on jo aloitettu, ja monilta osin saatettu loppuun. Uusi hallitus voi aloittaa kesäkuun puolenvälin jälkeen hyvistä asetelmista valmiilla menettelytavoilla, sekä kehittää toimintaa edelleen yhteistyössä yhtiön johdon ja kaupungin kanssa. Menettelytavat, lait ja ohjeistukset muuttuvat kaiken aikaa. Tämän vuoksi myös toiminnan kehittämisen tulee olla jatkuvaa toimintaa. Itselläni on menossa kahdeksastoista vuosi Mestariasuntojen hallituksessa, siitä yli kuusitoista vuotta puheenjohtajana. Tähän aikaan mahtuu monenlaista, pääsääntöisesti myönteistä kehitystä. Yhtiöstä on kehittynyt konserni, joka rakennuttaa ja rakentaa, hoitaa remontit ja talonmies- sekä siivouspalvelut omien yhtiöidensä toimesta. Näin toimiessa asiakastyytyväisyys on lisääntynyt. Erityisesti rakentamisessa olemme kiinnittäneet huomiota energiatehokkuuteen ja uusiutuvien energioiden käyttöön, ollen näin kehityksen kärjessä koko maassa. Hallitustyöskentely Mestariyhtiöissä on voitu pitää vapaana politikoinnista, vaikkakin suurin osa hallituksen jäsenistä, lukuun ottamatta asukasjäseniä, on valittu poliittisin perustein. Siitä huolimatta arvostelua tekemisistä on riittänyt. Eikä aina niin asiallistakaan. Omistajan, Järvenpään kaupungin, kanssa yhteistyö on ollut hedelmällistä ja antoisaa. Yhteistyön sujuessa on yhtiössä pyritty auttamaan kaupunkia mm. päiväkotien rakentamisessa. Samoin olemme voineet parantaa erityisryhmien asuinoloja. Lopuksi haluan kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita, Mestariasukkaita ja ennen kaikkea Mestariyhtiöiden henkilökuntaa, jotka olette olleet aikaa ja tarmoanne säästämättä mukana kehittämässä Mestariyhtiöitä. Olen varma, että kehitys jatkuu. Pentti Virtanen MESTARIASUKAS Järvenpään Mestariasunnot asukaslehti 1/2013 Käyntiosoite Mannilantie 43, 2. kerros 04400 JÄRVENPÄÄ Tel. (09) 279 8340 Fax. (09) 279 3719 Email: [email protected] Julkaisija: Järvenpään Mestariasunnot Oy Osoite: Mannilantie 43, 2.krs (PL 105) 04400 Järvenpää Päätoimittaja: Pentti Virtanen, Email: [email protected] Toimituskunta: Asukashallituksen pressiryhmä Toimitussihteeri: Janne Lahti, Email: [email protected] Toimiston aukioloajat ma-pe 8.00 - 16.00 Kuvat: Mestariasuntojen arkisto, Janne Lahti, Pentti Virtanen, Valtteri Mäkelä, www.photos.com. Asiakaspalvelu Taitto: Preeriapingviini Oy Arkipäivisin 8.00 - 16.00 Puh. (09) 279 8340 Painopaikka: Keski-Uusimaa, Tuusula Asuntohakemuksen voi täyttää internetissä osoitteessa www.mestariasunnot.fi Jakelu: Jakelujuniorit Oy, peitto koko Järvenpää 2 M E S T A R I A S U K A S Painos: 18000 kpl Rakentaminen Mestariasunnot-konserni on vastuullinen kehittäjä KUVA| Janne Lahti Mestariasunnot, mestaritoiminta, mestarikoti, mestariasukas, mestaritoimija – tässä rypäs sanoja, jotka kaikki osuvat naulan kantaan, kun puhutaan Järvenpään kaupungin omistaman vuokraasuntoyhtiön toimintakokonaisuudesta. Koteja erilaisiin tarpeisiin Mestariasunnot-konsernissa ei ole tyydytty tekemään ”vuokra-asuntobulkkia”, vaan tavoitteena on ollut tarjota asumismahdollisuuksia erilaisiin elämäntilanteisiin. Yhtiö on halunnut olla visionsa mukaisesti asumisen paras kumppani. Asukkaat voivat valita kerros-, rivi- ja omakotitalotarjonnasta itselleen parhaiten sopivan vaihtoehdon. Kun kokonaisuuteen lisätään vielä ikäihmisille rakennetut erityisvarustellut kodit ja muutamat muut eritystarpeisiin rakennetut talot, asuu 1700 mestarikodissa tällä hetkellä jo miltei 10 % järvenpääläisistä. Valitettavasti asuntojen kysyntä on tällä hetkellä suurempaa, kuin mitä niitä voidaan tarjota. Vastuullinen kotien rakentaja KUUMA-kunnissa, ja koko pääkaupunkiseudulla, on huutava pula kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista. Mestariasunnot on kantanut omalta osaltaan erittäin hyvin vastuun asuntorakentamisesta. Viimeisen viiden vuoden aikana uusia koteja on noussut tasaista tahtia, lähes 50 asuntoa vuosittain. Uudisrakentamisen rinnalla yhtiö on osoittanut vastuullisuutensa huolehtimalla vanhojen asuntojen mittavista peruskorjauksista ja jatkuvasta kunnossapidosta. Rakentajana kehittäjien kärjessä Uusimmat Mestari-kodit ja -päiväkodit ovat herättäneet kiinnostusta kotimaassa, mutta myös maan rajojen ulkopuolella. Eikä ihme, sillä Mestariasuntojen energiatehokkaat asuinrakennukset ja päiväkodit, uusiutuvien energialähteiden käyttö ja rakentamisen aikana toteutettu ympäristöystävällinen raaka-ainekierrätys ovat merkittäviä ympäristö- ja ilmastotekoja. Yhtiön palkitsemiset ovat antaneet voimia uuden kehittämiseen ja motivoivat sekä yhtiön johtoa ja henkilöstöä että hallitusta näyttämään tietä muille. Myös asukkaita innostetaan jatkuvasti asumiskustannuksiin vaikuttavaan energiansäästämisen. Saunaniityn rivitalokohde on osoitus vastuullisesta vuokra-asuntorakentamisesta. Osaaminen, kumppanuus ja avoimuus voimavarana Yhtiön johdon osaaminen on niin Järvenpäässä kuin valtakunnallisestikin arvostettua, ja sitä käytetään hyväksi monissa eri valtakunnantason kehittämisryhmissä ja organisaatioissa. Johdolla on ollut myös kyky ja halu hakea osaavia kumppaneita, tavoitteena rakentamisen uudet ratkaisut ja asumisen hyvän hinta-laatu -suhteen löytäminen. Omistajan eli Järvenpään kaupungin edustus yhtiön hallinnossa, poliittisille päättäjille jaettava informaatio ja vuosittaiset, varsin kattavat toimintakertomustiedot luovat pohjaa toimivalle ja luottamukselliselle yhteistyölle kaupungin ja yhtiön välillä. Toimiva asukashallinto ja asukkaiden edustus yhtiön hallituksessa takaavat asukkaiden äänen kuulumisen, kun rakennetaan uutta ja huolehditaan olemassa olevasta asuntokannasta. Johtaminen ja hallinto vaativat jatkuvaa kehittämistä Mestariasunnot-konserni muodostettiin reilut viisi vuotta sitten, kun perustettiin tytäryhtiö, Mestaritoiminta Oy, vastaamaan talonmies-, siivous-, remontointi-, asiantuntija- ja rakennuspalveluista. Viimeinen viisivuotiskausi on merkinnyt sekä johdolle että konsernin hallituksille toiminnan perinpohjaista uudistamista. Uusi organisaatio ja hallinto on ajettu sisään, on rekrytoitu uusia työntekijöitä ja vastattu uusista palvelukokonaisuuksista. Samanaikaisesti yhtiö on rakentanut pien- ja kerrostalokoteja, asuintaloja erityistarpeisiin ja uusia päiväkoteja omistajan eli kaupungin toimeksiannosta. Kun kokonaisuuteen lisätään vielä samanaikaisesti toteutetut kehittämishankkeet ja alaa koskevat lainsäädäntömuutokset, konsernissa oli luotava uusia toimintamalleja, jaettava vastuuta ja huolehdittava niin henkilöstön kuin hallitustenkin osaamisesta ja uudistumiskyvystä. Kovalla työllä konsernikokonaisuus on saatu toimivaksi ja tekemään työtä yhteisen päämäärän eteen. amman tahon yhteistyönä, yhä suuremmissa yksiköissä ja uusien toimijoiden rinnalla. Tässä tulevaisuudessa Mestariasunnot–konsernilla on mahdollisuus toimia suunnannäyttäjänä ja tarvittaessa jopa tulevaisuuden tarpeita vastaavan vuokra-asuntoyhtiön muodostajana. Tulevaisuuden haasteena pääkaupunkiseudun kasvutavoitteet ja uusi kuntarakenne Hallituskauden päättyessä voin ylpeänä sanoa HEI – Helsingin seudun ilmastopalkinnon, yhtiön saamista viidestä ympäristövastuupalkinnosta viimeisimmän, innoittamana. Vuokra-asuntosektorilla puhaltavat parhaillaan uudet tuulet. Asuntoja tarvitaan nykyistä enemmän asukasmäärän kasvaessa sekä maahanmuuton, että maassamuuton seurauksena. Kuntarakenneuudistus tuo tullessaan kuntakoon kasvun ja asuntotuotantovastuun organisoitumisen kokonaan uudelleen. Tulevaisuutta on huolehtia lisääntyvästä asuntotuotantotarpeesta use- Menestystä Mestariasunnotkonsernille On ollut haasteellista, mutta samalla myös palkitsevaa, kantaa vastuuta kotien rakentamisesta ja kunnossapidosta pitkäaikaisena hallituksen jäsenenä Mestariasunnot-konsernissa. Olemme tehneet kauaskantoisia päätöksiä ja jätämme hyvässä ”iskussa” olevan yhtiön seuraajille. Toivotan uudelle hallitukselle ja henkilöstölle vastuullista, rohkeaa ja uudistusintoista työn- ja päätöksentekoa sekä mestariasukkaille halua olla mukana tässä kehitystyössä! Leena Peltosaari Mestariasunnot Oy:n ja Mestaritoiminta Oy:n hallituksen varapuheenjohtaja M E S T A R I A S U K A S 3 Rakentaminen Torpantielle energiatehokas kerrostalo Uusin Mestarikerrostalo nousee Torpantielle. Mestaritoiminta toimii hankkeen päätoteuttajana. Hankkeen urakkakilpailutusvaihe on käynnissä ja töiden on tarkoitus alkaa ennen kesälomia. T orpantielle rakennettava 4-5 kerroksinen kerrostalo on julkisivuiltaan hienopestyä valkobetonia. Kohteeseen tulee viherkatto ja hallipaikat autoille. Huoneistoala on 2191,50 m2. Asuntoja valmistuu 45 kappaletta. Kohdetta lämmitetään maasta saatavan uusiutuvan energian avulla, joten se on linjassa Mestariasuntojen energiatehokkaan rakentamisen ja kohtuuhintaisten asumiskustannusten kanssa. Urakan ensimmäisessä vaiheessa, kesällä 2013, tontilla oleva vanha rakennus puretaan ja tontti raivataan. Sen jälkeen käynnistyvät perustustyöt. Tarjousasiakirjat lähetettiin sähköisesti Hankkeen tilaajana toimiva Mestariasunnot kilpailutti hankkeen. Rakennuttajapäällikkö Jarkko Piiparisen mukaan tarjouskilpailuun osallistui runsaasti rakennusalan toimijoita. Tarjousasiakirjojen jakelu hoidettiin ensimmäistä kertaa sähköisesti Mestariasuntojen Extranetin kautta, jonka avulla kilpailutusasiakirjojen kopiointija lähetyskustannuksissa säästettiin huomattava summa rahaa. Tämän kokoisen hankkeen urakoita ja muita hankintoja on noin kolmekymmentä, joka tarkoittaa, että yli 150 urakoitsijaa tai tavarantoimittajaa pyytää ja saa kilpailutuksen tarjouspyyntöasiakirjat laskentaa varten. Asukkaat valitsevat sisustusmateriaalit Hankkeen rakennustöiden edistyessä Torpantielle nousee 45 asuntoa käsittävä energiatehokas kerrostalo. asuntoihin aikaisessa vaiheessa tehtävä asukasvalinta mahdollistaa asukkaille personoidut sisustusratkaisut. Hakemuksien perusteella kohteeseen valitut asukkaat pääsevät valitsemaan erilaisista pintamateriaalivaihtoehdoista. Asuntohaun alkamisesta ilmoitetaan lehdissä sekä netissä osoitteessa www.mestariasunnot.fi. Sivuilla voi myös seurata urakan edistymistä. Asumista julkisivuremontin keskellä Mestariasuntojen kohteessa, osoitteessa Seutulantie 9 ja 11, käynnistyi kesän alussa julkisivuremontti. Saneeraus etenee parvekerivistö kerallaan ja sen aikana uusitaan myös ikkunat. Mestariasukas-lehti vieraili talon asukastoimikunnan puheenjohtaja Mirja Kakkosen luona kysymässä kuulumiset. M irja Kakkonen työskentelee Järvenpään kaupungilla arkistosihteerinä. Hän on kotoisin Järvenpäästä ja asunut Seutulantiellä 10 vuoden ajan. KUVAT| Janne Lahti Asukastoiminnassa hän on ollut mukana koko asumisen ajan, viimeiset reilut kaksi vuotta talon asukastoimikunnan puheenjohtajana. Hän on aktiivinen pihatalkoiden järjestäjä ja ylläpitää taloyhtiössä mm. lehtikompostia. Pussitettu talo laittaa puhumaan Mirja Kakkosen mukaan tiedotteet remontista ja sen etenemisestä ovat tulleet ajallaan, mutta asukkaat kysyvät usein häneltä remontin etenemisestä. ”Pussitettu talo puhuttaa, mutta olisi kiva, jos aktiivinen keskustelu talon asioista jatkuisi remontin jälkeenkin”, Mirja toteaa. Julkisivusaneerauksen kestoajaksi on arvioitu noin neljä kuukautta. Vaikka rakennustyön äänet, telineet ja suojaukset häiritsevät jonkin verran asumista, näkee Mirja eteenpäin remontin positiiviset puolet: ”Erityisesti ikkunoiden vaihto lisää asumismukavuutta varsinkin talvisin”. Mirja Kakkosen mukaan julkisivuremontti on lähentänyt asukkaita. 4 Seutulantien sijainti, asunnon sopiva koko, lyhyet matkat palveluihin ja työpaikalle saavat kiitosta Mirjalta. Nämä ominaisuudet säilyvät ennallaan, myös silloin kun talon uusi ilme ja muut parannukset ovat valmiita syksyllä. M E S T A R I A S U K A S Seutulantie 9 ja 11 talojen julkisivuremontti etenee parvekelinja kerrallaan. ärvenpään Mestariasunnot Oy on jo lähes 20 vuoden ajan toteuttanut toiminta-ajatustaan: toimivia koteja elämän eri vaiheisiin, ”sujuvaa asumista”. 20 vuotta sitten fuusioitiin yksittäiset asunto-osakeyhtiöt kaupungin kaikkia vuokra-asunto-osakeyhtiöitä käsittäväksi Mestariasunnot Oy:ksi. Tällä hetkellä Mestariasunnot omistaa 51 kiinteistöä, joissa on asuntoja noin 1700. Mestariasunnot ylläpitää Järvenpäässä vuokra-asumiseen tarkoitettuja kerros- ja pientaloja. Viime vuosina tytäryhtiö Mestaritoiminta Oy on rakennuttanut kaupunkiin vuokratalojen lisäksi neljä päiväkotia sekä vanhusten hoivapalveluun soveltuvia asuntoja. Omistajan eli kaupungin näkökulmasta Mestariasunnot on toiminut sille asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Se on toiminut innovatiivisesti toimialallaan ja se on ollut monessa asiassa kehityksen kärjessä jopa valtakunnallisesti. Kehitystyöstään Mestariasunnot on palkittu useilla valtakunnallisilla palkinnoilla. Mestariasuntojen innovatiivinen toiminta tunnetaan myös maamme rajojen ulkopuolella. Järvenpään Mestariasunnot on Järvenpään kaupunkikonsernin ylivoimaisesti suurin yhtiö. Kun vielä otetaan huomioon, että Mestariasunnoilla on omia tytäryhtiöitä, ovat toiminnan volyymit korkealla tasolla omistajan näkökulmastakin. Jotta asiat sujuvat kaupunkikonsernin sisällä parhaalla tavalla, se edellyttää hyvää yhteistyötä ja yhteistä tavoitteen asettamista. Omistaja perustaa ohjauksensa valtuuston hyväksymiin omistajapoliittisiin ohjeisiin, joiden mukaisesti konsernin eri osissa toimitaan. Ohjeita noudatetaan ja omistajan on sitä valvottava; se onnistuu hyvän yhteistyön vallitessa. Mestaritoiminta Oy on ollut viimevuosina ainoa ARA -vuokra-asuntoja kau- punkiin rakennuttanut taho. Tämä on ollut meille elintärkeää tilanteessa, jossa perinteiset suuret yleishyödylliset rakennuttajat ovat poistuneet markkinoilta. Mestaritoiminta on omalta osaltaan vaikuttanut siihen, että kaupungin kehitys on ollut vauhdikasta viime vuosina. Viime vuonna valmistui peräti 493 asuntoa. Kerrostaloja valmistui suuri määrä, 15 kappaletta. Omakotitalojakin rakennettiin 83 kappaletta. Rakentamisen suuret luvut vaikuttivat osaltaan myös väestönkasvuun, väkiluku kasvoi 686 hengellä (1,8 %). Mestaritoiminta rakennutti viime vuonna 47 ARA-pohjaista vuokrataloasuntoa Järvenpäähän. Helsingin seudulla kaivataan kipeästi kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Viime vuonna yhteisesti asetettuun tavoitteeseen ei aivan ylletty. Tavoite täyttyi 92 %:sti. Maan hallitus on kehysriihessään linjannut asuntopolitiikkaansa siihen suuntaan, että nyt on odotettavissa ARA -pohjaisen tuotan- Yritys Mestariasunnot omistajan näkökulmasta J non lisääntymistä Helsingin seudulla. Käyttöön otetaan mm. käynnistysavustus ja korkotukilainoituksen omavastuun korkoa alennetaan määräaikaisesti 1,7 prosentista 1,0 prosenttiin, sekä korotetaan kunnallistekniikkaavustusta. Käyttöön otetaan nykyisen korkotukilainoituksen rinnalle uusi korkotukilainamuoto, jossa rajoitusaika on 20 vuotta. Tätä vaihtoehtoa on odotettu. Mestariasunnoilla on visio, joka kuvaa hyvin sitä, mikä tulee olla yhtiön toiminnan tavoite: Mestariasunnot haluaa olla paras asumisen kumppani. Se on hyvä visio. Erkki Kukkonen Kaupunginjohtaja Mestariasunnoissa päätösten linjaukset lähtevät asukkaista Järvenpään kaupungin vuokrataloyhtiöiden hallinnon kehittäminen aloitettiin vuonna 1991 Järvenpään kaupungin toimesta. Kaupunginhallituksen nimeämä työryhmä teki selvitystyön, ja Järvenpään kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 20.12.1993 kaupungin 100 %:sti omistamien kiinteistöyhtiöiden sulauttamisesta yhdeksi yhtiöksi. E räs tärkeä tavoite oli parantaa taloudellisissa vaikeuksissa olevien asuntoyhtiöiden tilaa niin, että kaupungin ei tarvitse tukea toimintaa verovaroin. Tavoitteena oli myös saada toiminta ammattimaiseksi, sekä parantaa asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia ja asumisen tasoa. Näin syntyi Järvenpään Mestariasunnot Oy, joka virallisesti merkittiin kaupparekisteriin 21.06.1995. Yhtiö on tällä hetkellä Järvenpään kaupunkikonsernin suurin yhtiö. Se on hoitanut tärkeää asuttamistehtäväänsä lähes kaksikymmentä vuotta ja antanut tuhansille järvenpääläisille kodin. Mestariasuntojen ja sen hoidossa olevissa asunnoissa asuu lähes 10 % järvenpääläisistä. Lähes 300 järvenpääläistä lasta saa myös päiväkotipaikkansa Mestariasunnot-konsernin omistamissa tiloissa. Urakoinnista vastaa tytäryhtiö Mestaritoiminta Oy Mestariasunnot muodostaa konsernin, jonka merkittävin tytäryhtiö on Mestaritoiminta Oy. Yhtiön ydintoimintoja ovat talonmies-, siivous-, remontti- ja asiantuntijapalvelut. Uudisrakennushankkeiden kalliiden kilpailutustulosten pohjalta päätettiin vuonna 2008 aloittaa myös rakennusurakointitoiminta, jonka ansiosta on voitu toteuttaa kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Uusin hanke on vireillä Kinnariin Torpantielle. Yhtiö on lisäksi toteuttanut vanhuksille useita erityyppisiä, myös hoivapalveluun soveltuvia asuinkerrostaloja. Tytäryhtiö Mestaritoiminta Oy on rakentanut Järvenpään kaupungin pyynnöstä neljä päiväkotia, joista viimeinen valmistui joulukuussa 2012. Päiväkodit on vuokrattu pitkäaikaisella sopimuksella Järvenpään kaupungille ja vuokrasopimus mahdollistaa kaupungille rakennuksen lunastamisen jäljellä olevalla lainapääomalla. Parhaillaan selvitetään päiväkotien, joiden tasearvo on noin 10 M€, siirtämistä kaupungin suoraan omistukseen. Toimenpide pienentäisi Mestarikonsernin lainasalkkua samalla summalla. Toimintaa ei rahoiteta verorahoilla Mestariasunnot-konsernin lainapääoma on yhteensä 111,6 M€, josta Mestariasuntojen osuus on noin 100 M€. Lainapääomaa vastaa konsernin tasearvo on 118,3 M€. Varovainen arvio kiinteistöomaisuuden markkinaarvosta ilman asuntokannan ARA-rajoituksia on noin 207 M€. Järvenpään kaupungin lainatakausten määrä on 68,4 M€, josta määrästä valtion täytetakauksia oli 24,3 M€ arvosta. Loppuosa lainoista on taattu kiinteistöjen panttikirjoilla. Lainoja lyhennetään vuokratuotoilla, ei verorahoilla, noin 3,8 M€ vuodessa. Vuokratalo rakennetaan 100 %:sti lainarahalla ja noin 40 vuoden lainaajalla. Takaisinmaksut suoritetaan vuokratuotoilla, eikä verovaroilla niin kuin virheellisesti olemme saaneet usein kuulla. Mestariasunnot-konserni maksaa Järvenpään kaupungille 2013 vuoden aikana noin 1,5 M€, joista korkoina ja takausprovisioina 0,4 M€ ja muina maksuina 1,1 M€. Mestariasunnoille asetettujen tavoitteiden toteutumisesta, sillä Mestariasunnot on toiminut lähes 20 vuotta talouden ja toiminnan kannalta itsenäisesti ilman kaupungin tukea verorahoista. Asukasdemokratia päätöksenteon taustalla Päätöksenteko lähtee asukkaista: laki asukasdemokratiasta vuokrataloissa ohjaa Mestariasuntojen toimintaa. Yhtiössä noudatetaan lakia laajempaa asukasdemokratiaa. Jokaisella vuokratalolla on asukastoimikunta, joka valitsee edustajansa asukashallitukseen. Asukashallitus puolestaan valitsee kaksi varsinaista ja kaksi varajäsentä Mestariasuntojen hallitukseen. Tämä toimintamalli mahdollistaa yhtiön rahoittajien eli vuokralaisten äänen kuulumisen. Mestariasunnot on osakeyhtiö, jota sitoo ensisijaisesti osakeyhtiölaki. Tämän lisäksi yhtiössä toimitaan omistajan asettamien tavoitteiden ja omistajaohjeistuksen mukaisesti hyvässä yhteistyössä Järvenpään kaupungin kanssa. Järvenpään kaupunki voi omistajana olla tyytyväinen ja rauhallisin mielin M E S T A R I A S U K A S 5 Asuminen Ensimmäiset asukkaat Saunaniittyyn KUVAT| Janne Lahti Saunaniityn rivitaloalue saa ensimmäiset asukkaansa tänä kesänä. Saunaniityn rivitalokohteen ensimmäinen vaihe valmistuu kesäkuun lopussa. Tulevat asukkaat pääsivät tutustumaan uusiin koteihinsa toukokuussa. M estariasuntojen 43 asunnon rivitalokohde Saunaniityssä valmistuu kahdessa vaiheessa. Eteläinen puoli on valmis kesäkuun lopussa ja pohjoispuoli syyskuun loppuun mennessä. Tätä juttua kirjoitettaessa eteläpuolen listoitustyöt, valaisin- ja kodinkoneasennukset sekä pihatyöt olivat kiivaasti käynnissä. Teknisten laitteiden testaukset on tarkoitus käynnistää kesäkuun puolessa välissä, tämän lehden ilmestymisen aikoihin. Energiatehokkaita ja hyvälaatuisia koteja Rivitaloalueen lämmityksestä vastaavat maalämpökaivot, joita on koekäytetty rakennusaikana. Teknisesti talot ovat hyvälaatuisia ja tiiviintä. Tämä mahdollistaa tehokkaan energiankäytön kiinteistön koko elinkaaren ajaksi. 6 Asukkaille on, Mestariasuntojen tyyliin, annettu mahdollisuus valita oman kotinsa pintamateriaalit useasta vaihtoehdosta. Tutustumiskierroksen aikana asukkaille hahmottui Saunaniityn alue ja tulevien kotien huonerakenne sekä muut ratkaisut. Tilaisuuteen osallistuneet asukkaat odottavat innolla kohteen valmistumista. Rakennusurakan haasteista on selvitty Kohteen vastaavan työnjohtajan Jani Kervisen mukaan yhteistyö urakoitsijoiden kanssa on sujunut hyvin ja joustavasti. Rakennusaikataulut ovat pitäneet hyvin, vaikka esimerkiksi vesikattotyöt ja julkisivulaudoitukset ovat osoittautuneet arvioitua työläämmäksi. Arvioiduissa valmistumisaikatauluissa kokonaisuuden suhteen tullaan näillä näkymin pysymään. Rakennusurakka käynnistyi kesäkuun puolessa välissä 2012 ja kokonaisuudessaan kohde on valmis syksyllä 2013. Rakennusajaksi muodostuu näin ollen noin yksi vuosi ja kolme kuukautta. Asukkaat tutustuivat kohteeseen paikan päällä Asukkaille järjestettiin tutustumistilaisuus toukokuun lopussa isännöitsijä Kristiina Viertolan johdolla. M E S T A R I A S U K A S Työnjohtaja Jani Kervisen mukaan yhteistyö urakoitsijoiden kanssa on sujunut hyvin ja joustavasti. Rakentamisen aikataulut ovat pitäneet hyvin. Asuminen Muutoksia ja muuttoja TEKSTI | Jaana Suopellonmäki Eihän tämä ihmisen elämä pysy aina samanlaisena. Muutummehan itsekin, jos ehkä vielä enemmän maailma ympärillämme. Monenlaisia muutoksia tapahtuu itse kunkin maallisen matkan eri vaiheissa. Kaikki muutokset eivät valitettavasti ole niin mieluisia, mutta useimmat kai sentään onneksi hyvään suuntaan. Monessa asiassa oma asenne voi vaikuttaa paljonkin siihen, mihin suuntaan muutos vie. I tselläni tapahtui pitkän, seesteisen elämänvaiheen jälkeen odotettu, maailmani mullistanut muutos: minusta tuli äiti. Olin odottanut jo yli kahdeksan vuotta. Adoptioraskaus voi kestää niinkin kauan. Voitte varmaan kuvitella, millaista sitkeän toivon ja luovuttamisen tuskan välistä vuoristorataa kävin läpi noina vuosina, kun adoptiojonot Kiinassa hidastuivat ja hidastuivat, itselle ikää kertyi ja tututkin lakkasivat kyselemästä, miten prosessi etenee, kun arvelivat jo paremmaksi antaa minun rauhassa hiljaa haudata lapsihaaveeni. Kesällä 2011 tapahtui kuitenkin ihme: Kiinasta alkoi tulla lapsiesityksiä hiukan useammin. Lopulta oltiin loppuvuodesta jo lähellä omaa hakemuspaperieni sisäänkirjauspäivämäärää (Kiinassa hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä). KUVA| photos.com 19.12.2011 sain puhelun, joka kaiken odotuksen jälkeen kuitenkin yllätti niin, että henki salpautui ja maailma keikahti ympäri huikean valoisasti: minulla oli poika Chongqingissa. Sinänsä hassua, että mahdollisen (ja paljon todennäköisemmän) tytön nimeä en millään ollut osannut päättää, mutta pojalle minulla oli jo vuosia nimi valmiina, vaikka poikia Kiinasta ei ollut liiemmin kansainvälisiin adoptioihin tullut. Pojasta tulisi Joonantan. Kiinassa kaikki nimet merkitsevät jotain ja halusin lapselleni myös suomalaisen nimen, jolla on merkitys. Joonatan tarkoittaa “lahja Jumalalta“. Alustavan lapsiesitystiedon jälkeen piti odottaa vielä virallisten paperien käännöksiä ja sitten kutsua tulla hakemaan poika. Lopulta meitä oli 27.2.2012 viisi perhettä Suomesta Chongqingin adoptiovirastossa odottamassa lapsiamme. On vaikea kuvailla sanoin, mitä ajattelin ja miltä tuntui, kun vihdoin sain Joonatanin syliini. Hänelle oli kerrottu, mihin hän on lastenkodilta menossa ja mitä virastossa tapahtuu. Tutut hoitajat toivat lapset virastoon ja kokonaisuutena tuo lapsille hämmentävä tilanne sujui yllättävän hyvin. Joonatanin apuna on ensimmäisistä yhteisistä hetkistämme lähtien ollut hänen avoin ja perusluottavainen luonteensa. Hän ei niinkään pelkää uutta ja outoa kuin on utelias ja kiinnostunut siitä. Yhteistä kieltä meillä ei aluksi ollut kuin muutama opettelemani kiinanlainen sana tai sanonta. Silti tulimme hyvin toimeen ja kommunikoimme paljon ilmeillä ja eleillä. Joonatan hyväksyi heti minut turvakseen ja hoitajakseen, nukahti rauhassa syliini heti ensimmäisenä iltanamme hotellissa. Suomeen palattuamme saatoimme sitten aloittaa normaalielämän ja tutustua vähitellen hänelle nyt rakkaisiin ja tärkeisiin ihmisiin, uusiin paikkoihin, makuihin ja hajuihin. Lumeenkin, ja kesällä järveen ja mökkisaunaan. Pojan asenne on ollut koko ajan hänen vahvuutensa: hän on kiinnostunut ihmisistä ja asioista, luottavainen ja peruspositiivinen. Elämä leikki-ikäisen kanssa on ollut kerrassaan antoisaa ja ihanaa, vaikka poika on kyllä todella ehtiväinen ja utelias, pitää äidin valmiustilassa. Parempi kuitenkin niin, kuin että olisi kovin ujo ja arka ja aina äidissä kiinni. Joonatan täyttää kesällä jo neljä vuot- ta ja lähtee syksyllä päiväkotiin. Itse palaan hoitovapaalta töihin. Nykyinen kaksiomme on sinänsä tilava, mutta aktiivinen poika tarvitsee omaa leikkitilaa ja äitikin omaa rauhaansa. Siksi haimme jo viime syksynä sisäisellä siirrolla kolmiota Mestariasunnoilta. Meitä onnisti: pääsemme muuttamaan elokuun alussa kompaktiin, mutta uuteen asuntoon. Joonatan pääsee aloittamaan elokuussa uuden kodin lähipäiväkodissa, eikä hänen siten tarvitse muuttaa hoitopaikkaa kesken kaiken. Hänen elämässään kun on jo ollut suurensuuria muutoksia pienelle iälle yli tavanomaisen, vaikkakin pitkällä aikavälillä loppujen lopuksi parempaan päin. Ja pojan mahtavalla asenteella odotettavissa on vielä parempaa. Mestariasunnoille Helsingin seudun ilmastopalkinto Järvenpään Mestariasunnot voitti yksimielisellä päätöksellä HSY:n jakaman Helsingin seudun ilmastopalkinnon. Palkinto on jo viides Mestariasunnoille viime vuosina annettu julkinen tunnustus energiatehokkaasta ja ympäristöystävällisestä rakentamisesta sekä energiatehokkaan asumisen edistämisestä. H EI – Helsingin seudun ilmastopalkinto myönnetään sääntöjen mukaan toimijalle, joka on aktiivisesti ja innovatiivisesti vähentänyt kasvihuonepäästöjä tai kannustanut muita siihen. Kilpailualueena on Helsingin seudun 14 kuntaa: Espoo, Helsinki, Hyvinkää, Järvenpää, Kauniainen, Kerava, Kirkkonummi, Mäntsälä, KUVA| Valtteri Mäkelä Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo, Tuusula, Vantaa ja Vihti. Palkinnon vastaanottivat Järvenpään kaupunginjohtaja Erkki Kukkonen, Mestariasuntojen hallituksen puheenjohtaja Pentti Virtanen ja toimitusjohtaja Veikko Simunaniemi 13. helmikuuta Finlandia-talolla järjestetyssä Helsingin seudun ilmastoseminaarissa. Palkinnon luovuttivat Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä hallituksen puheenjohtaja Hannele Luukkainen ja toimitusjohtaja Raimo Inkinen. Kaupunginjohtaja Erkki Kukkonen, Mestariasuntojen hallituksen puheenjohtaja Pentti Virtanen ja toimitusjohtaja Veikko Simunaniemi vastaanottivat ympäristöpalkinnon Finlandiatalolla. M E S T A R I A S U K A S 7 Asukkaat Rauhassa grillaillen kesänviettoon Nyt kun vihdoin olemme saaneet puihin lehdet, voi kai koputtamatta puuta todeta kesän vihdoin olevan täällä. Lämmön ja vastaleikatun ruohon tuoksun lisäksi kesä tuo mukanaan ötökät pienoisyhdyskuntineen. Alta löydätte tuholaistorjuja Pertti Jumppasen jutun, ja hyödyllisiä vinkkejä siivekkäiden ja monijalkaisten kanssa taisteluun. M uutaman kuukauden ajan me täällä Suomessakin saamme nauttia oman maamme hienoista raakaaineista ja kesä onkin kulinaristien kulta-aikaa. Muistattehan kuitenkin, että grillaaminen parvekkeilla on sallittu ainoastaan sähkögrilleillä ja tällöinkin vain parvekkeilla, joille on valmiiksi asennettu ulkopistorasia. Jos pihvin grillaaminen kuitenkin suunnattomasti ärsyttää vegetaristiksi kääntynyttä naapuria, on syytä miettiä voisiko ruoan valmistaa jossain muualla naapurisovun uhraamisen sijaan. Toivomme myös, että taloyhtiöiden grillikatoksia käytettäisiin hyvässä hengessä, kuten niitä on tarkoitettu käytettävän, ja että ne pidettäisiin käytön jälkeen siisteinä. Kuten talvellakin, lemmikkien ulkoilun tulee tapahtua valvotusti, ja pyydämme huomioimaan, että se oma ihana karvakerä on rakkaampi ehjänä kotona, kuin auton alla tai naapurin kukkapenkkiä sotkemassa. Rivitalossa asuvan Mestariasukkaan velvollisuus on huolehtia pihansa yleisestä siisteydestä ja haluammekin kiittää niitä asukkaita, jotka jaksavat vuodesta toiseen ahertaa pihansa parissa ja ilahduttaa meitä upealla panostuksellaan! Lopuksi toivotamme kaikille hyvää kesää ja vinkkaamme, että vaikka kesä on täynnä menoja ja houkutuksia, on oma koti aina kultaakin kalliimpi ja vuokranmaksusta tulee huolehtia kesälläkin. Ihanaa kesää! Mestariasuntojen tiimi Hyönteisten torjunta Yleisin muurahaisten laji, joka kiusaa ihmisiä, on noin 4-5 mm pitkä musta sokerimuurahainen. Saat ostoluvan omatoimisen remontoinnin tarvikkeisiin kuivien tilojen maalaamista ja tapetoimista varten 7 ja 10 vuoden asumisen jälkeen. 12 vuoden asumisen jälkeen sinun on mahdollista saada pientä pintaremonttia urakoitsijan tekemänä. Ole yhteydessä oman taloyhtiösi isännöitsijään, mikäli haluat remonttilistalle. P esät voivat löytyä pihalta, talon alta tai rakenteista. Pihalla pesä on yleensä pihakäytävien ja nurmikon yhtymäkohdassa, kukkapenkissä tai laattojen alla. Pihalla löytyy hiekkaa esim. laattojen päältä, joka kertoo muurahaisten tehneen pesänsä sinne. Ne kaivavat myös käytäviään kasvien juuristoihin ja kukkapenkkeihin. Kukkien silmut ja juuristot voivat vahingoittua muurahaisten purressa niitä. Ensimmäiset havainnot ovat yleensä helmikuun maissa, jolloin osa muurahaisista herää ja lähtee ravinnon etsintään. Kesällä muurahaiset vähenevät sisätiloista, koska ravintoa on ulkona yllin kyllin. Sisällä sokerimuurahaiset juoksentelevat keittiön tiskipöydällä ja ruokakaapeissa sekä kiipeilevät seinustoilla, joskus jopa satapäisinä laumoina. Myöhemmin kesällä, yleensä heinäelokuun vaihteessa, tapahtuu uusi parveilu. Tuolloin muurahaisilla on häät, ja lentomuurahaisia voi esiintyä 8 Sisusta uusi ilme kotiisi runsaastikin niin sisä- kuin ulkotiloissa. Asukkaiden tulee aina ensin kokeilla torjuntaa kotikonstein kaupasta saatavilla rakeilla, nesteillä ja jauheilla. Paketin kyljessä olevia ohjeita noudattamalla pääsee yleensä parhaaseen lopputulokseen. Joskus kotikonstit eivät kuitenkaan auta, ja silloin apu löytyy tuholaistorjuntaliikkeistä. Ammattilaisten tietotaito ja kokemus eri torjuntamenetelmistä on ensiarvoisen tärkeätä ja heidän käyttämänsä aineet ovat tehokkaita. Pertti Jumppanen EStorjunta Oy M E S T A R I A S U K A S R emonttietujen arvot on määritellyt Mestariasuntojen asukashallitus. Saat muutettua kotisi ilmettä melko pienellä vaivalla maalaamalla ja/tai tapetoimalla, ja näin vaikutat omaan asumisviihtyisyyteesi. Mikäli asumisaikasi on riittävän pitkä, ja haluat ostoluvan, ole yhteydessä Mestariasuntojen asiakaspalveluun joko sähköpostilla [email protected] tai soittamalla arkisin klo 8-16 välillä numeroon 09 2798 340. Haluatko vaihtaa asuntoa toisen Mestariasukkaan kanssa? Mestariasuntojen kotisivuilla, osoitteesssa www.mestariasunnot.fi, on yhtiön asukkaille tarkoitettu asunnonvaihtoilmoituspalvelu. Ilmoituksen voit jättää täyttämällä internet-sivuilla olevan lomakkeen tai tässä lehdessä olevan ilmoituskaavakkeen. Palvelun avulla pyrimme auttamaan asukkaitamme löytämään itselleen ja perheelleen kuhunkin elämäntilanteeseen sopivan asunnon ja asumismuodon. Miten asunnonvaihto sujuu käytännössä? Jättämäsi ilmoitus päivitetään internet-sivuille noin viikon kuluessa. Lisäksi ilmoitukset julkaistaan seuraavassa Mestariasukas-lehdessä. Vaihtoihin halukkaat Mestariasukkaat voivat täten ensin olla yhteydessä keskenään. Seuraava askel on ottaa yhteyttä Mestariasuntoihin. Ennen asunnonvaihtoa Mestariasunnot tarkistaa, ettei vaihdolle löydy esteitä. Vaihtoilmoitukset ovat voimassa kolme kuukautta. Kinnari VAIHTOILMOITUKSET Pajalantie 39, Pajala, 4h+k, 927,68 €/kk, 90,5 m2. Huoneisto täysin remontoitu 04/2010; laminaatit, seinäpinnat ja keittiö. Taloyhtiössä hissi, pyykkitupa ja saunatilat. Halutaan vaihtaa saunalliseen 4h tai 5h+k. Yhteydenotot: Piia Oksanen-Vornanen p. 040 5936995, piia.1978@luukku. com Pöytäalhontie 95, Pöytäalho 1h+kk, 35,5 m2, 435,38 €/kk + vesimaksuennakko 10 €/hlö/kk (tasaus puolivuosittain) Taloyhtiössä sauna ja hissi. Halutaan vaihtaa kaksioon tai kolmioon, jonka vuokra max. 700 €/kk. Mieluiten rivitaloon, mutta muutkin huomioidaan. Yhteydenotot: Jenny p. 040 751 6065, jenny.poutiainen@ gmail.com Pöytäalhontie 95, Pöytäalho 1h+k, 35,5 m2, 423,00 €/kk + vesimaksuennakko 10 €/hlö/kk (tasaus puolivuosittain) 1h+k, jossa erillinen makuuhuone ja vaatehuone. Taloyhtiössä sauna ja hissi. Halutaan vaihtaa rivitaloasuntoon Haarajoen, Nummenkylän tai Pellonkulman alueelle. Min. 40 m2 ja vuokra max 700 €/kk. Oma piha-alue ja sauna plussaa. Yhteydenotot: Nea Joensuu p. 0405377886, [email protected] Pöytäalhontie 97, Pöytäalho 3h+k, 71 m2, 755,70 €/kk + vesimaksuennakko 10 €/hlö/kk (tasaus puolivuosittain). Huoneisto 4. kerroksessa. Remontoitu kylpyhuone ja lasitettu parveke. Taloyhtiössä hissi ja sauna. Halutaan vaihtaa 1h+k tai 2h+k/kk Pöytäalhon, Loutin, Keskustan, Pajalan (Seutulantie) tai Lepolan alueelle. Vuokra max 550 €/kk. Yhteydenotot: Linda Elo p. 0408232646, linda.elo@ laurea.fi Pöytäalhontie 97, Pöytäalho 4h+k, 87,5 m2, 965,06 €/kk + vesimaksuennakko 10 €/hlö/kk (tasaus puolivuosittain). Asuntoon laitettu laminaatit n. 5 vuotta sitten. Ikkunat uusittu ja parvekelasit laitettu n. vuosi sitten. Taloyhtiössä hissi, sauna ja pesutupa. Halutaan vaihtaa kaksioon tai kolmioon Pöytäalhosta, Kinnarista tai Keskustasta. Vuokra max. noin 700 €/kk. Yhteydenotot: Sirpa Saukkonen p. 0509100209, Sirpa.Saukkonen@ outlook.com Sauvakatu 8, Pajala 2h+k, 59,5 m2, 624,00 €/kk. Halutaan vaihaa yksiöön tai pieneen kaksioon keskustasta, hissi ei välttämätön. Yhteydenotot: Heli puh. 046 6638362, hjurvanen@ netti.fi Jampankaari 15, Jamppa 3h+k, 71 m2, 753,19 €/kk. Huoneistossa tehty perus remontti, seinät maalattu ja laminaattilattia laitettu. Rauhallinen talo, jossa sauna ja hieno piha. Halutaan vaihtaa 2-3h+k, vähintään 60 m2. Mielellään ei Jamppaan. Yhteydenotot: Toni p. 0468902117, [email protected] Vöyrinkatu 12, Pellonkulma 2h+k+s, 59 m2, 735,68 €/kk. Huoneistossa sauna, oma iso aidattu takapiha sekä maalattu terassi. Halutaan vaihtaa 3-4 h saunalliseen rivitaloasuntoon. Yhteydenotot: Juutinen/Montonen p. 040 526 4726 tai 044 333 5847 Pellavakuja 2, Laurila 3h+k, 78,5 m2, 915,45 €/kk. Juuri pintaremontoitu, siisti, isot huoneet, käytännöllinen pohjaratkaisu. Halutaan vaihtaa kolmioon mielellään kerrostalosta. Asunnossa tulee olla siistit pinnat ja laminaattilattiat. Ei Jamppa, Pellonkulma eikä Sauvakatu. Yhteydenotot: Rosa Vainio p. 044 012 1423 Pellonkulmantie 27, Pellonkulma 3 h + k, 80 m2, 904,41 €/kk. Taloyhtiössä hyvä pyykkitupa, jossa uusitut koneet. Halutaan vaihtaa 3 mh + tpk asuntoon Haarajoelta. Yhteydenotot: Heli p. 041 504 2118 Pellonkulmantie 27, Pellonkulma 3h+k, 80 m2, 904,41 €/kk. Halutaan vaihtaa 2h+k samalle alueelle. Yhteydenotot: Ari p. 0407036870 Asukkaat Infoa Mestariasukkaille Seutulantie 9, Pajala 2h+k, 59,5 m2, 704,46 €/kk. Tilava, valoisa ja siisti kaksio, jossa laminaattilattia. 2. kerros, ei hissiä. Rauhallinen talo, josta lyhyet matkat palveluihin. Taloyhtiössä sauna ja pesutupa. Halutaan vaihtaa halvempaan asuntoon, mielellään Pajalan, Pöytäalhon tai keskustan läheisyydestä. Vuokra max 550 €/ kk. Yhteydeotot: Sini Teräsahde p. 0503469308, [email protected]. Yhteydenotot mieluiten puhelimitse. Pesäkuusenkatu 1, Haarajoki 1mh+tpk+s+khh, 58,5 m2, 727,69 €/kk. Omakotitalo rauhallisella alueella. Oma sauna, lämmin varasto, kodinhoitohuone sekä olohuoneessa takka. Myös pieni terassi, jossa valokate. Halutaan vaihtaa rivitaloon 2mh+tpk+kph. Toivekohteet: Lepola, Kinnari, Laurila, Pöytäalho sekä Kyrölä. Vuokra max 850 €/kk. Yhteydenotot: Tarmo Piispanen p. 0407315825, [email protected] Maljakatu 17, Nummenkylä 2h+k, 57 m2, 688,49 €/kk. Viihtyisä ja rauhallinen pihapiiri. Taloyhtiössä sauna ja pesutupa. Halutaan vaihtaa rivitalokolmioon, mielellään Maljakatu 22, mutta muutkin huomioidaan. Yhteydenotot: Meiju puh. 0400 878 366, [email protected] Haltianpolku 12, Jamppa 3h+k, 74 m2, 754,65 €/kk. Peruskorjattu asunto, laminaattilattiat. Taloyhtiössä sauna ja pesutupa. Halutaan vaihtaa 3-4h+k keskustan tuntumasta tai Kinnari ja Kyrölä. Myös isot 2h+k huomioidaan. Yhteydenotot: Nadja p. 0466477012, [email protected] Jampankatu 9, Jamppa 2h+kk, 39 m2, 468,83 €/kk. Taloyhtiössä sauna. Halutaan vaihtaa 1-2h+k keskustan läheisyydestä. Yhteydenotot: Marjaana Hämäläinen p. 0405790323, [email protected] Pajalantie 39, Pajala 2h+kk, 49,5 m2, 614,37 €/kk. Huoneisto remontoitu 5/2012. Taloyhtiössä sauna, pesutupa ja kuivaushuone. Halutaan vaihtaa 3-4h saunalliseen rivitaloasuntoon, mielellään Pellonkulmantie 6 tai Vöyrinkatu 12. Yhteydenotot: Adam Olesja p. 0451510885, [email protected] Haltianpolku 14, Jamppa 2h+k, 56 m2, 602,00 €/kk. Halutaan vaihtaa 3h+k. Ensisijaisesti alueet: Pajala, Keskusta, Loutti ja Sorto. Yhteydenotot: Charles Agunbiade tekstarilla p. 0440500064 tai charlesagun@yahoo. com PS. Muista hakea asukkaaksi myös uusiin kohteisiimme! M E S T A R I A S U K A S 9 Asukkaat Infoa Mestariasukkaille Huoltoa hoitaa Mestaritalkkari Puh. 050 301 5040 arkisin klo 8 - 16 Muina aikoina numerossa päivystää Securitas Oy. Kierrätyskärryn aikataulu Viikko Talon osoite Puhelinpalvelun aukioloajan (klo 8-16) ulkopuolella Mestaritalkkarin numeroon soitettaessa puhelu kääntyy automaattisesti Securitas Oy:lle. Huomioithan, että aukioloajan (klo 8-16) ulkopuolella päivystys hoitaa ainoastaan erittäin kiireelliset huoltotehtävät, esim. putkivuodot. Oven avaus on aina maksullinen, katso hinnasto kiinteistösi ilmoitustaululta. Mestariasuntojen toimisto Asiakaspalvelu puh. (09) 279 8340 arkisin klo 8 - 16 Asiakaspalvelu ohjaa tarvittaessa isännöitsijälle Mannilantie 43, 2. kerros 04400 JÄRVENPÄÄ Email: [email protected] 24 26 27 28 29 30 31 32 32 33 33 34 35 36 37 38 39 Järvipuistonkatu 7 Hallintokatu 7 Kartanontie 5 Torpantie 31 Suksitehtaankatu 3 Pesäkuusenkatu 1 Puistotie 26 Vaarinkatu 12 Lääkärinkuja 3 Välskärinkatu 25 Mittarikatu 6 Wärtsilänkatu 14 Tähkä 2 Pellonkulmantie 27 Pellonkulmantie 6 Auertie 9 Haltianpolku 12 & 14 Viikko 40 41 42 44 45 46 47 48 49 50 51 1 2 3 4 5 6 Talon osoite Haltianpolku 21 & 23 Jampankaari 15 & 17 Jampankatu 9 & 11 Sauvakatu 6 & 8 Sauvakatu 7 Pajalantie 39 Pöytäalhontie 97 & 95 Pöytäalhontie 72 Naavatie 4-6 Puistotie 38 Sibeliuksenväylä 42 Ruukkukatu 2 & 4 & 6 Nummikatu 16 & 18 Seutulantie 9 & 11 Vöyrinkatu 12 Pellavapirkka Maljakatu 17 Toimiston aukioloajat ma- pe 8.00 - 16.00 Kamera kiertää Ajankohtaisia kuvia Mestarikohteista Vaarinkatu 12:n uusittu julkisivu. 10 M E S T A R I A S U K A S Mestaritoiminnan asiantuntijat tutustuivat Torpantie 33 tonttiin, jolta puretaan vanha liikerakennus. Tilalle on tarkoitus rakentaa energiatehokas kerrostalo. Asuminen Mestarikumppani esittelyssä Sarjassa esitellään Mestariasuntojen yhteistyökumppaneita. Web Sähkö Oy KUVA| Janne Lahti Web Sähkö Oy on Antti Rantalan ja Mikko Virtasen perustama sähköurakointiin erikoistunut yritys, joka aloitti toimintansa vuonna 2000. Se tarjoaa sähköurakointia sekä tietoliikenteeseen ja kaapelointiin liittyviä urakointipalveluja lähinnä rakennusliikkeille ja julkisen sektorin toimijoille pääkaupunkiseudulla sekä Keski-Uudellamaalla. J ärvenpääläisessä Web Sähkö Oy:ssä työskentelee 3 toimihenkilöä ja 16 työntekijää. Mestariasuntojen ja Mestaritoiminta Oy:n kanssa yhteistyötä on tehty vuodesta 2007 alkaen, jolloin Pesäkuusenkadun omakotitaloalueen suunnittelu alkoi. Pesäkuusen katu oli Mestariasuntojen ensimmäisiä projektijohtomallilla toteuttettuja hankkeita. Tämän jälkeen Web Sähkö on ollut mukana mm. päiväkoti Satumaan ja käynnissä olevan Saunaniityn uuden rivitaloalueen sähköistyksessä. Asukkaan palsta Tulevaisuuden hankkeista Web Sähkö on osallistunut myös Torpantie 33:n tarjouskilpailuun. Web Sähkön työnjohtaja Pasi Listerannan mukaan Mestariasuntojen uusimmassa rivitalokohteessa Saunaniityssä työt ovat sujuneet hyvässä yhteishengessä ja edistyneet suunnitelmien mukaan. Ainoastaan alkuvaiheessa työmaalla vierailleet kaapelivarkaat aiheuttivat hiukan harmaita hiuksia. Pitkäkyntisten aiheuttamista ongelmista on kuitenkin selvitty, ja Saunaniityn ensimmäinen vaihe valmistuu kesäkuussa. Pian tämän jälkeen ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihinsa. Kohteessa Web Sähkön vastuulla on ollut kohteen sähkö- sekä kaikki tietoliikenteeseen ja antenneihin liittyvä urakointi. ”Hyvää kesää ja uusille Mestariasukkaille tervetuloa Saunaniittyyn asumaan uuteen ja laadukkaaseen kotiin”, kuuluu Web Sähkön viesti järvenpääläisille. Web Sähkön työnjohtaja Pasi Listerannan mukaan Saunaniityn kohteessa yhteistyö tilaajan ja urakoitsijoiden välillä on sujunut erinomaisesti. Paul Lindholm Liikuntaa lähiympäristössä Hyvä on hiihtäjän hiihdellä, kun hanki on hohtava alla, kun taivas kirkasna kaareutuu... N äin runoili Eino Leino vuonna 1900 runokokoelmassaan Hiihtäjän virsiä. Ja toden totta, muutamana talvena on meitä etelänkin ihmisiä hemmoteltu loistavilla hiihtokeleillä, ei ole lumenpuutteen vuoksi Lappiin tarvinnut mennä. Ja kyllä ainakin Järvenpäässä ladut on pidetty ihan hyvässä kunnossa. On Terholaa, on Paavonpolkua, on järven jäällä suosittu latu (vaikkakin siellä veden nousu jäälle on riesana). Myös latu Mannin pellolla retkeilymajalle on mukava pyrähdys järvikierroksen mausteena. Luistelu järvellä on ollut ongelmissa veden ja railojen takia. Järvenpää nosti kädet pystyyn radan aukipitämisessä jostain syystä. Tuusula ei luovuttanut, kiitos heille. Liikkuminen on kiistatta yksi elämisen laatuun hyvinkin voimakkaasti, jopa ratkaisevasti vaikuttava tekijä. Liikkuva, kuntoileva ihminen on tutkitusti paremmin varustautunut elämän kolhuja, joita väistämättä tulee, vastaan. Kuntoilevat ihmiset eivät koskaan ole välittäneet kuntarajoista. Järveä kierretään, oli kunta Tuusula tai Järvenpää. Kuntoradoilla tai uimahalleissa ei kukaan tule kysymään, oletko kyseisen kunnan veronmaksaja. Kaikki liikkujat ovat aina kokeneet koko keskisen Uudenmaan yhteiseksi alueekseen, jonka mahdollisuuksia voi käyttää tarpeensa mukaan, ja hyvä näin. Nyt kun Sipoossa valmistuu hyvää vauhtia kansallispuiston polkuverkosto, voi sinne suunnata hyvillä mielin nauttimaan kunnon kohoamisesta ja aarniometsän parantavasta taiasta. Jos ihminen tällä alueella sanoo, ettei ole mahdollisuuksia kuntoiluun, hänellä on todella erikoinen lajimaku. Ja tarkoitan kuntoilulla aivan peruslajeja kuten kävelyä, juoksua, pyöräilyä, hiihtoa, luistelua, uimista sekä kaikkea sitä, mitä voi tavallinen Mestariasukas harrastaa terveytensä eteen. Useimmiten aivan ilmaiseksi. Lähtekää hyvät ihmiset liikkeelle sankoin joukoin. Täyttäkää kuntopolut ja pyörätiet, sauvoilla tai sauvoitta, laduilla ja ilman latuja. Pääasia, että saatte itsenne liikkeelle ja kokeilette kaikkea, kunnes löytyy se oikea laji. Kuten vanha kunnon Tarva kehoitti aikoinaan: YLÖS, ULOS ja LENKILLE! Hyvää kuntoilukesää! M E S T A R I A S U K A S 11 Asuminen Energiansäästökilpailun tulokset Toisen Energiansäästökilpailun tulokset on saatu laskettua, ja on voittajien julkistamisen aika. Kilpailun tavoitteena oli saada asukkaat säästämään energiaa, jonka vaikutuksesta säästetään asumiskustannuksia ja ilmastoa. T alojen toimiessa omakustannusperiaatteella, jossa kiinteistöön kohdistuvat kulut katetaan kiinteistöstä saatavilla tuloilla, tuovat energiansäästöt suoraa taloudellistakin säästöä kiinteistölle. Puhumattakaan luonnonvarojen säästöistä. Kilpailuajankohtana oli tänäkin vuonna tammi-huhtikuu. Ajankohdan kulutuksia verrattiin edellisen vuoden saman ajankohdan kulutuksiin. Energiansäästökilpailussa seurattavat tekijät olivat vesi, lämpö ja sähkö. Kuten Energiansäästökilpailun 2012 tuloksista voitiin jo nähdä, on energiankulutuksissa kiinteistöjen välillä suuriakin eroja. Kilpailussa parhaiten menestynyt kiinteistö oli pudottanut keskimääräistä energian kokonaiskulutustaan kilpailuaikana noin 15 %, kun taas huonoiten menestyneen kiinteistön keskimääräinen energiankulutus oli noussut noin 15 %. Vuoden 2012 kilpailuun verrattuna erot kiinteistöjen välillä ovat huomattavasti tasaantuneet. Mestaritalkkarin palsta Viemäri on mitä teen? tukossa, Viemäritukoksen voi avata avaamalla lavuaarin hajulukon ja puhdistamalla sen. Jos tukos yltää pidemmälle, voi kaupasta ostaa avauskemikaalia ja toimia pakkauksen ohjeiden mukaisesti. Lattiakaivon voi puhdistaa irtoroskista ja kokeilla auttaako se tukokseen. Kaivo on paras pitää toimivana eli vetävänä puhdistamalla se säännöllisesti. WC-pyttyihin ei saa laittaa avauskemikaaleja. Pytty tukkeutuu usein, kun sinne on tippunut WC-raikastimen muovikotelo, kuukautissuoja, lapsen tiputtama esine, talouspaperia (jota ei saa laittaa pönttöön) tms. Pönttöön kuulumattoman esineen poistamiseksi kädet kannattaa suojata kumikäsineillä tai muovipussilla ja tunkea rohkeasti käsi pönttöön. Tunnustele pöntön mutkaan asti, jotta varmistat, ettei sinne ole jäänyt mitään estettä. Jos tukos ei näin selviä, on soitettava Mestaritalkkarille. Keittiöni/kylpyhuoneeni loisteputkivalaisin on palanut. Miten vaihdan lampun? Loisteputkivalaisinten ja sytyttimien vaihto kuuluu asukkaalle itselleen. Tässä ohjeet lampun ja sytyttimen vaihtoon: Ennen vaihtoa varmista, että lamppu on todella palanut. Käännä lampun virta päälle, ja katso hehkuuko putki päistään. Jos putkessa näkyy hienoista hehkua tai se räpsyy, on todennäköisesti valaisimen sytytin palanut, jolloin se kannattaa vaihtaa ensin. 12 Viisi säästäväisintä kiinteistöä ovat paremmuusjärjestyksessä: 1. 2. 3. 4. 5. Ruukkukatu 2 Ruukkukatu 4 Sauvakatu 6 Kartanontie 5 Ruukkukatu 6 KUVA| photos.com Onneksi olkoon kisassa menestyneille ja energistä kesää kaikille Mestariasukkaille! Näiden viiden parhaan kiinteistöjen n vuokria tullaan siis tarkistamaan alas-päin heinäkuun 2013 alusta lukien. n. Vaikka oma kiinteistönne ei yltänyt yt palkintosijoille, on jokaisella asukkaal-la edelleen mahdollisuus vaikuttaa a vuoden 2014 vuokrantarkistuksiin, n, säästämällä energiaa ja samalla luon-nonvaroja. Mestaritalkkari vastaa yleisimpiin huoltokysymyksiin KUVA| photos.com Sytyttimen vaihto Sytytin on loisteputkivalaisimessa oleva pyöreä lieriö. Sen tarkoituksena on antaa loisteputkelle riittävä virtapiikki sen sytyttämiseksi, kun virtakytkintä käännetään. 1. Käännä valaisimen katkaisin pois päältä. Jos et ole varma kummassa asennossa kytkin on pois päältä, sinun on kytkettävä virta poikki sulaketaulun päävirtakytkimestä. 2. Kierrä sytytintä vastapäivään kunnes se irtoaa. 3. Laita sytytin ongelmajäteastiaan. 4. Uuden sytyttimen voit hankkia hyvin varustetuista marketeista tai sähköliikkeestä. Huomaa, että sytyttimiä on eri tehoalueille (sytyttimessä lukee esim. 22-65W). Valaisimesi toimii ainoastaan oikeankokoisella sytyttimellä. 5. Asenna uusi sytytin työntämällä se varovasti paikkaansa ja kierrä myötäpäivään, jolloin se lukittuu paikoilleen. 6. Kokeile, että lamppu toimii. Jos valo ei syty, saattaa sulake tai loisteputki olla palanut, ja ne kannattaa vaihtaa. Loisteputken vaihto 1. Käännä valaisimen katkaisin pois päältä. Jos et ole varma kummassa asennossa kytkin on pois päältä, sinun on kytkettävä virta poikki sulaketaulun päävirtakytkimestä. 2. Pidä molemmin käsin kiinni loisteputkesta ja kierrä varovasti neljänneskierros, jolloin lukitukset napsahtavat. Vedä lamppu pois kiinnittimissä näkyvistä koloista. HUOM! Lamppu on kuuma, joten käytä sen irrotuksessa ja käsittelyssä esimerkiksi patakintaita. Voit myös antaa lampun jäähtyä muutaman minuutin ennen irrotusta. 3. Loisteputki sisältää elohopeaa, joten se pitää toimittaa kierrätyspisteen M E S T A R I A S U K A S ongelmajäte- tai lampunkeräyspisteeseen. Varo ettei loisteputki hajoa, jolloin elohopea vapautuu ilmaan. Jos näin käy, avaa ikkunat, poistu tilasta ja tuuleta sitä muutama minuutti ristivedolla. 4. Uuden loisteputken voit hankkia hyvin varustetuista marketeista tai sähköliikkeestä. Huomaa, että loisteputkia on erilaisia, ja valaisimeesi sopii ainoastaan tietyn mittainen ja tehoinen putki. Voit ottaa vanhan lampun malliksi mukaan mennessäsi hankkimaan uutta. Samalla reissulla vanha lamppu kannattaa jättää kierrätyspisteeseen. 5. Asenna uusi loisteputki työntämällä se varovasti kiinnittimen koloihin. Kierrä putkea neljänneskierros, jotta se lukittuu paikoilleen. Jos putkea on kierretty liian vähän tai liian paljon, se ei syty. 6. Kokeile, että lamppu toimii. Jos valo ei syty, saattaa sulake tai sytytin olla palanut ja ne kannattaa vaihtaa. Katso myös: http://www.tukes.fi/kodinsahkoturvallisuus/1_5.html Jääkaappini valuttaa vettä. Onko jääkaappini rikki? Yleinen syy jääkaapin pienoiseen tulvimiseen on tukkeutunut poistoputki/ sulavesiaukko, joten tarkista ensin, ettei putkessa ole tukoksia. Sulamisveden on päästävä esteettä valumaan putkea pitkin kompressorin päällä olevaan haihdutusastiaan. Tukoksen avaamiseen voi käyttää puhdistusvaijeria, jonka voi ostaa hyvin varustetusta kodinkoneliikkeestä, tai esimerkiksi muovista puikkoa (jonka pää ei ole terävä, ettei putki rikkoonnu). Ohjeita yleisimpien kodin huollollisten ongelmien kanssa toimimiseen voit katsoa Remontti-Reiskan DVD:stä, joka on jaettu asukkaille, tai netistä http://www.mestariasunnot.fi/ asukasoppaat.php. Mikäli oma apu ei riitä, Mestaritalkkarin tavoitat numerosta 050 301 5040.