75821_kaavoituskatsaus_2012

Transcription

75821_kaavoituskatsaus_2012
12
suunnittelee ja rakentaa 2012
Kaavoituskatsaus 2012
Länsi-Vantaa
A1 Hämevaara 110400 Asuntorakentamista Hämevaaran Pöllölaaksoon
Suunniteltavana oleva alue sijaitsee
Hämevaaran kaupunginosassa. Pohjoisessa aluetta rajaa Rajatorpantie, idässä
voimajohtoalue sekä lännessä ja etelässä Hämeenkyläntie. Kaupungin maanomistuksessa oleva suunnittelualue on
tällä hetkellä pääosin avointa peltoaluetta. Kaava mahdollistaa korttelin rakentamisen noin 230 uudelle asukkaalle. Päätöskäsittelyssä. (Rajala)
A2 Hämeenkylä 121200 Hämeenkyläntien itäpuolinen ja Rajatorpantien
pohjoispuolinen pientaloalue Asemakaavassa alueelle osoitetaan 22 450
k-m2 tiivistä ja matalaa asuinrakentamista noin 600 asukkaalle. Uusi rakentaminen on keskimäärin 2-kerroksista tiivistä pientaloasutusta. Tulossa nähtäville.
(Rajala)
A3 Hämeenkylä 002099 Asuinkerrostaloja, joiden kerrosluvuksi tulee
enintään kahdeksan. Koivuvaarankuja
2 ja Pähkinärinteentie 25. Päätöskäsittelyyn keväällä. (Tirkkonen) A4 Hämeenkylä 001515 Pähkinärinteen kerrostaloalueen pysäköintijärjestelyt. Valmisteluvaiheessa. (Kallaluoto)
A5 Hämeenkylä 002117 Hämeenkylän kartano. Selvitystyö alkaa. (Tirkkonen)
A6 Vapaala 002070 Lastutien viereisen puistoalue halutaan muuttaa
erityisasumiseen kahdeksi tontiksi.
Kummankin rakennusoikeus on 700
kerrosneliötä. Muutoksella puistoon
osoitetaan kaksi asuinrakennusten
korttelialuetta, joille saa rakentaa erityisasuntoja. Suurin sallittu kerrosluku
on kaksi. Tulossa uudelleen nähtäville.
(Kallaluoto)
A7 Vapaala, Varisto 141100 Variston Luhtitieltä Myyrmäen Uomatielle
johtava uusi kadulle (Luhtitien jatke),
asemakaava. Samalla kaavoitetaan Varistonniittyn lähivirkistysalue. Valmisteluvaiheessa. (Kallaluoto)
A8 Varisto 002160 Varistontie 2,
pysäköintitontti asumiseen. Kaavatyö
alkaa. (Rajala)
Aluearkkitehti Timo Kallaluoto,
p. 09 8392 2675
Asemakaavasuunnittelijat,
arkkitehdit
Johanna Rajala, p. 09 8392 2238
Brita Thynell, p. 09 8392 2234
Asta Tirkkonen, p. 09 8392 6185
Kaavoitusinsinööri Mikko Järvi,
p. 09 8392 2701
A9 Varisto 002098 Liike- ja toimistotilaa, Sarkatie 7. Tulossa nähtäville. (Kallaluoto)
A10 Varisto 002030 Kehä III:n parantaminen Vihdintien ja Raappavuorentien
välillä. Tulossa nähtäville. (Kuparinen)
A11 Askisto 200400 Kehä III:n tiejärjestelyt sekä 4 omakotitonttia Uudenkylänkujan eteläpäähän. Valmisteluvaiheessa. (Thynell)
A12 Petikko 261300 Petikonmäen
luonnonsuojelu- ja virkistysalueita sekä
teollisuustontteja, Tiilenlyöjänkuja 11.
Tulossa nähtäville. (Järvi) A13 Petikko 261400 Koivurinteen
pohjoisosa kaavoitetaan omakotialueeksi. Valmisteluvaiheessa. (Kallaluoto)
A14 Martinlaakso Kehä III:n tiealue
Martinlaakson, Vantaanlaakson ja Viinikkalan kohdalla. Päätöskäsittelyyn keväällä. (Järvi)
A15 Martinlaakso 171200 Toimitilarakentamista Sanomalan alueelle. Nähtävillä 15.3. asti. (Kallaluoto)
A16 Martinlaakso 002031 Laaja­
vuoren koulu- ja nuorisotalotontitasu­­­­­­­­­­­
miseen. Valmisteluvaiheessa. (Rajala)
A17 Martinlaakso 002159 Martinlaaksonpolku 3, vammaisten erityisasumista. Kaavatyö alkaa. (Rajala)
A18 Martinlaakso 002078 Asumista
Vaahtokujan pohjoispäähän Raappavuorentien varteen. Päätöskäsittelyyn
keväällä. (Kallaluoto)
A19 Myyrmäki 002049 Kerrostalorakentamista Uomatien länsipäähän.
Tulossa nähtäville. (Kallaluoto)
A20 Myyrmäki 001925 Myyrmannin
laajennus, Prisma, asumista ym. Valmisteluvaiheessa. (Tirkkonen)
A21 Myyrmäki Kehä II:n tiealue ja
tunneli yhteys Myyrmäkeen. Kaavatyö
alkaa. (Kallaluoto)
A22 Myyrmäki 02161 Kilterinkaari,
Kilterinkuja, Leirimäki, kolme uutta kerrostaloa. Tulossa nähtäville. (Kallaluoto) A23 Kaivoksela 001721 Kaivokselan
1960-luvun asuinalue on kaupunkikuvallisesti arvokas, joten sen rakennus- ja
kulttuurihistoriallisia arvoja ja kaupunkikuvaa suojellaan. Alueelle määritellään
säilyttämis- ja kehittämisperiaatteet.
Myös pysäköintiä järjestellään. Sisältää
kaavatyön 001989, Kaivokselan ostoskeskuksen paikalle on haettu asuinkerrostaloa. Valmisteluvaiheessa. (Tirkkonen)
A24 Kaivoksela 002018 Toimistorakentamista Vantaanlaaksontien ja
Hämeenlinnanväylän väliin. Päätöskäsittelyssä. (Kallaluoto)
A25 Ylästö 402900 Suutarinkuja,
Itäpellontie. Päätöskäsittelyyn keväällä.
(Kallaluoto)
A26 Ylästö 402100 Pientaloaluetta
Isonmännyntien molemmin puolin ja
Itäpellontien pohjoispuolelle. Valmisteluvaiheessa. (Kallaluoto)
A27 Ylästö 402700 Tolkinkylä, suojelu ja vähäistä lisärakentamista. Hyväksytty 30.1.2012. (Kallaluoto)
A28 Ylästö 002127 Omakotitontteja
Peltovuorentie 46:n kohdalle (Kuukusentie). Tulossa nähtäville. (Kallaluoto)
A29 Ylästö 400700 Voutilan asemakaavalla on tarkoitus suojella kyläkuvaa
ja määritellä alueen rakentamistapa. Valmisteluvaiheessa. (Kallaluoto)
A30 Ylästö 402800 Teollisuustoimintoja Tulkintien itäpuolelle. Valmisteluvaiheessa. (Kuparinen)
A31 Ylästö 002149 Lumenvastaanottopaikka Tulkintien eteläpuolelle. Valmisteluvaiheessa. (Kuparinen)
A32 Ylästö 002138 Tontin laaje
nus. Nähtävillä nyt 15.3. asti. (Kallaluoto)
A33 Viinikkala 001983 Varsikujan
liittäminen tontteihin. Kaavatyö alkaa
keväällä. (Järvi)
A34 Viinikkala 411800 Tuupakka 8,
toimisto-, teollisuus- ja varastorakentamista Mossabackalle. Tulossa nähtäville.
(Kuparinen)
A35 Viinikkala 002052 Hommaksentien liikennejärjestelyt, Voutilan kalliokedon suojelu ja Tuupakantien katualueen
tarkistukset. Valmisteluvaiheessa. (Järvi)
A36 Kiila 340600 Maanläjitysalue.
Kaavatyö alkaa keväällä. (Kuparinen)
Keski-Vantaa
Aluearkkitehti va. Merja Häsänen,
puh. 8392 2127
Asemakaavasuunnittelijat
arkkitehti Seppo Niva,
puh. 8392 8044
Carina Ölander, puh. 8392 2478
Teuvo Kuparinen, puh. 8392 2673
Kaavoitusteknikko
Anna-Liisa Vanhala, puh. 8392 2035
B1 Tammisto 001986 Puistoalue
muutetaan luonnonsuojelualueeksi,
vanhoja rakennuksia suojellaan, Tammistonmäen luonnonsuojelualueen ja
Tilkuntien katualueen rajausta tarkistetaan. Kaavan eteneminen odottaa
suojelupäätöstä. Selvitystyö käynnissä.
(Häsänen)
B2 Pakkala 002100 Sandbackaan
3 pientalotonttia. Vanhat rakennukset
suojellaan. Vahvistuskäsittelyyn keväällä 2012. (Häsänen)
B3 Pakkala 002124 Pakkalankujan
ja Lentokentäntien väliin asumista ja
kaupallisia palveluja. Nähtäville keväällä 2012. (Häsänen)
B4 Pakkala 051800 Länsi-Pakkalan
yleissuunnitelma. Valmisteluvaiheessa.
(Häsänen)
B5 Veromies 001835 Avia Centre
(Lentoasemantie, Tikkurilantie), toimi­
tilaa. Selvitystyö käynnissä. (Niva)
B6 Veromies 002150 Pyhtäänkorven (Pyhtäänvuoren, Pyttisberget)
alueelle Ilmakehän eteläpuolelle suunnitellaan uutta asuinaluetta. Alueelle
laaditaan asemakaavaluonnos, jonka
perusteella alueelle voidaan laatia tarkempia asemakaavoja. Alue on noin
Kartanonkosken kokoinen. Sinne tulisi
5-6 suurkorttelia, joissa asuisi n. 3 500
asukasta. Rakennusten korkeus vaihtelisi I-VIII kerroksen välillä. Alueella olisi
myös päiväkoti, alaluokat, seniorihoitolaitos ja kioski. Valmisteluvaiheessa.
(Häsänen)
B7 Veromies 002151 Aviapolisaseman ympäristö, lentokenttäaluetta.
Aviapolis-aseman ympäristöä kehitetään pääasiassa työpaikka- , mutta
myös asuinalueena. Kaavatyö alkaa
keväällä. (Ölander)
B8 Lentokenttä 530800 Kehärata,
maanalaisen asemakaavan muutos.
Nähtävillä 15.02-15.3.12. (Immonen)
B9 Simonkylä 002153 Kallioimarre.
Liikerakennuksen tontti ja rakentamaton yleinen pysäköintialue muutetaan
rivitalotontiksi. Kaavatyö alkaa keväällä
2012. (Vanhala)
B10 Jokiniemi 002042 Keskusrikospoliisin rakennuksen viereen Tikkurilantien ja Jokiniementien varteen on
suunniteltu kaksi kerrostalokorttelia ja
autopaikaton talo. Päätöskäsittelyyn
keväällä. (Tirkkonen)
B11 Jokiniemi 061900 Jokiniemen
kehittämissuunnitelma. Nähtäville keväällä. (Niva)
B12 Jokiniemi 001984 Tikkurilan
keskusta laajenee Jokiniemeen. Radan
itäpuolelle on suunniteltu tiivistä toimitila- ja asuntoaluetta, jonka korkeus on
VI - VII -kerrosta. Alueelle on mahdollisesti tulossa myös vanhusten palvelukeskus ja senioriasuntoja. Valmisteluvaiheessa. (Niva)
B13 Tikkurila 001998 Tikkurilan
matkakeskus. Nähtäville keväällä. (Niva)
B14 Tikkurila 002142 Kielotien ja
Neilikkatien kulmaan on suunniteltu
n. 130 asukkaan senioritaloa, jonka
pohjakerrokseen sijoittuisi liiketiloja.
Kaavatyö alkaa keväällä. (Häsänen,
Niva)
B15 Tikkurila 002110 Liikerakennusten tontille osoitteessa Kielotie 4-6
rakennetaan asuinkerrostaloja. Rakennusten pohjakerrokseen sijoitetaan
kadulle avautuvia liiketiloja. Kaavatyö
alkaa keväällä. (Niva)
Kaavatyöt 002142 ja 002110 edellyttävät Kielotien kaupunkikuvallista
kokonaistarkastelua ja niitä tutkitaan
alkuvaiheessa yhtenä kokonaisuutena
keväällä 2012.
B16 Tikkurila 002106 Edupoliksen
rakennuksen laajennus. Kaava voimaan
15.02.2012.
B17 Viertola 002147 Osmankäämintien ja Saippuatehtaan väliselle alueelle tutkitaan mahdollisuutta rakentaa
asuintaloja. Valmisteluvaiheessa. (Ölander)
B18 Viertola 002136 Tikkurilantien
ja Viertolankujan varteen suunnitellaan
asuinkerrostaloja. Valmisteluvaiheessa.
(Ölander)
B19 Viertola 002129 Asuin- ja liikerakentamista salliva kaavamerkintä
muutetaan ainoastaan asumisen sallivaksi Osmankäämintien varrella. Kaavatyö alkaa keväällä. (Ölander)
B20 Viertola 002152 Kylmäojan ja
Osmankäämintien väliselle alueelle rakennetaan pientaloja. Vanhan pihapiirin
maankäyttöä tutkitaan asumiseen ja/tai
hoitolaitoksen sijoittamista varten. Kaavatyö alkaa keväällä. (Häsänen)
B21 Koivuhaka 002166 Alue on nykyisellään pientaloaluetta, jota kaavamuutoksella hieman laajennetaan. Alue
sijaitsee Peltolantien, Mesikukantien ja
Tikkurilantien välissä. Kaavatyö alkaa
keväällä. (Vanhala)
B22 Koivuhaka 001825 Tikkurilantien ja Puutarhatien kulmassa toimitilarakennusten tilalle suunnitellaan
energiatehokkaita asuinkerrostaloja.
Rakentamisen tehokkuus ja kerrosluku
kasvaa. Nähtäville keväällä. (Niva)
B23 Koivuhaka 002093 Koivulehdontien varteen teollisuus- ja varastotiloja. Kaavatyö alkaa keväällä. (Kuparinen)