docMerimieskirkko Sjömanskyrkan
download 
Report Transcription
Merimieskirkko Sjömanskyrkan
1/2015 Merimieskirkko Sjömanskyrkan Merimiehen ystävä vuodesta 1882 • Sjömansvännen från 1882 Mepa sai uuden johtajan s. 10 Rajavartiolaitos turvanamme s. 16 Lasse Mårtensons sista arbete s. 28 Pääsihteeri Lehmuskallio eläkkeelle s. 6 4 Pääkirjoitus / ledare 5 Hartaus, 125 vuotta sitten, pilapiirros 6 Pääsihteeri Sakari Lehmuskallio eläkkeelle 9Henkilöstöuutisia 10 Sampsa Sihvola Mepan uusi johtaja 12 Kalifornian viineissä suomalaistausta Tehtävä Suomenlahdella on jäänmurtaja Sisusta ja tämän ystävistä kertovan lastenkirjasarjan ensimmäinen osa. Sarjan toinen osa on nimeltään Hailuodon Arvoitus. Jäänmurtaja Sisu -sarjassa koetaan jännittäviä tarinoita, jotka vievät niin lapset kuin aikuisetkin todentuntuiseen seikkailuun talviselle merelle. Kirjat on kirjoittanut Teemu Leppälä ja kuvittanut Petri Kantoniemi. Kari Latvuksen teos Matkan ja muutoksen kirkko kysyy, mitä on tehtävä, kun toimitaan kirkkona? Mitä on tehtävä siitä huolimatta? Mihin kirkkoa vievät sen omat lähtökohdat, mihin ihmisten kivut? Kirkon työ matkalla olevien ihmisten keskellä vie myös satamaan, kapakkaan, kauppaan ja kaduille. Matkalla olevan kirkon tehtävä suomalaisten parissa ulkomailla haastaa miettimään kirkon toiminnan ydintä myös Suomessa. V-P. Bäckmanin esikoisromaani Antwerpenin valot käsittelee nuoren miehen kipeää elämäntilannetta, kateissa ovat isä, äiti ja melkein koko maailma. “Kirpeänsuloinen esikoisteos nuoren miehen retkestä Antwerpeniin. Kirjan henkilöhahmojen joukossa on tietysti myös merimiespappi ja merimieskirkon emäntä. Kirjaa voi suositella kaikille Antwerpenfaneille, mutta myös kirjallisuuden harrastajille.” -Sakari Lehmuskallio- Tilaukset: merimieskirkko.fi/nettipuoti Kun tilaat kirjoja maaliskuussa 2015, saat ne kappalehintaan vain 15 euroa (norm. 20 euroa). Jäsenenalennus muista tuotteista syöttämällä maksuvaiheessa alennuskoodikenttään tunnus: SMKJASEN2015 Marko Toljamo toimitussihteeri [email protected] PS. Tästä numerosta lähtien Merimieskirkko-lehden ulkoasusta ja painatuksesta vastaa Wellprint Oy. Tämä merkki kertoo, että aiheesta on enemmän tai juttu on toisella kotimaisella kielellä lehden lisäsivuilla netissä. Nettilehti (pdf) ilmestyy noin viikko virallisen ilmestymispäivän jälkeen. Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan 16 Rajavartiolaitos turvanamme Kuva: Paavo Tukkimäki 19 Sivarista asiakkaaksi 20 Kotimaantyön kuulumisia 22 Ulkomaantyön kuulumisia 4 Kuuskajaskari, 2 retkikohde Selkämerellä 26 I kyrkans skepp 27 Sommaräventyret i Daphne 28 Pensionist Lasse Mårtenson 30Böcker 16 Suomen rajojen valvonnasta vastaa sisäministeriön alainen sotilaallisesti järjestäytynyt viranomainen Rajavartiolaitos. ”Raja” toimii niin maalla, merellä kuin ilmassa. Se on sitoutunut antamaan apua hätätilanteissa kaikkina vuodenaikoina ja joka päivä säätilasta ja kellonajasta riippumatta. Merimieskirkko / Sjömanskyrkan Merimiehen ystävä / Sjömansvännen 1/2015 133. vuosikerta / 133:e årgången ISSN 1457-5167 Julkaisija / Utgivare: Suomen Merimieskirkko ry / Finlands Sjömanskyrka rf. Päätoimittaja / Chefredaktör: Hannu Suihkonen [email protected] Toimitussihteeri / Redaktionssekreterare: Marko Toljamo [email protected] Översättningar / Käännökset: Novatext, Mari Nyman 2 15 Meritaide, sarjakuva Tiesitkö, että Kalifornian kansainvälisesti palkituilla viineillä on suomalaistausta? Nimittäin reilut 130 vuotta sitten suomalainen merikapteeni Gustave Niebaum hankki itselleen Kalifornian Napa Valleysta maatilan, josta kehittyi yksi alueen laadukkaimmista viinitiloista, ja Niebaumista tuli yksi Napa Valleyn tärkeimmistä viinipioneereista. Kuva: Marko Toljamo Uusi SISU -lastenkirjasarja ilmestynyt! 14Kirkkolaiva 12 J oululoman aikana kävin Kuubassa. Olin jo pitkään halunnut käydä tuolla saarella ennen kuin maa alkaisi muuttua. Ehdin kuin ehdinkin. Matkan aikana uutiset ja paikalliset ihmiset kertoivat Yhdysvaltojen luoneen diplomaattisuhteet ja ryhtyvän poistamaan esteitä normaalilta kaupankäynniltä Kuuban kanssa. Muu maailma seuraa perässä. Maa on köyhä, rakennukset ränsistyvät, kansalaisten matkailu on lähes mahdoton ajatus, sananvapautta ei ole jne. Upean maan mitä ystävällisimmät ja vieraanvaraisimmat ihmiset ovat eläneet pitkään pimennossa ja piilotettuina muulta maailmalta. Yhtäkkiä ihmisillä on toivo. Nyt kaikki tulisi taas mahdolliseksi. Heillä on into ja halu. Pian heillä on myös lupa tehdä asioille jotain. Kunpa noita näkymiä kukaan tai mikään ei onnistuisi tuhoamaan. Minun Kuubaani ei pian enää ole, mutta minä en siellä asukaan. Vapaudettomassa maassa oma vapaus nousee uuteen arvoon. Muutos on tarpeen. 10 Merimiespalvelutoimisto MEPA on saanut uuden toimitusjohtajan. Sampsa Sihvola valittiin MEPAn johtoon Prima Shipping -varustamon Prima Chartering Ltd:n operatiivisen päällikön paikalta. Aiemmin hän on seilannut päällikkönä ja toiminut muissa päällystö- sekä miehistötehtävissä eri varustamoissa. Lisäksi hän on opiskellut Helsingin Yliopistossa fysiikkaa, tietojenkäsittelyä ja matematiikkaa. 32Kirjat 33 Hyvä testamentti 34 Kapina laivassa 36Perhepiiri 39Yhteystiedot 40 Elämän merellä erve! Terve, t 22 Toimituskunta / Redaktion: Suihkonen Hannu (pj.), Juthas Christina, Malmberg Thure, Poutanen Pertti, Toljamo Marko, Tukkimäki Paavo, Valtonen Anne, Varho Liisa Irtonumerohinta / Lösnummerpris: 10,00 € + pst. Tilaukset, osoitteenmuutokset ja jäsenasiat / Prenumerationer, adressförändringar och medlemsäranden: Albertinkatu 2 B, Albertsgatan 2 B 00150 Helsinki, Helsingfors Puh. / Tel. +358 9 6962 4520 Fax. +358 9 6962 4555 [email protected] Paino / Tryckeri: Wellprint Oy Jäsenmaksu / Medlemsavgift: 50 € Katso s. 37 Se på s. 37. Lehteen tarjottu tai tilattu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että se voidaan ilman eri korvausta käyttää kaikissa lehden uudelleen julkaisuissa tai muussa käytössä toteutus- ja jakelutavoista riippumatta. Toimitus ei vastaa tilaamattomasta aineistosta. Mahdollinen palkkio maksetaan julkaisemisen / lehden ilmestymisen jälkeen. Vuosikertahinta 4 numeroa / Prenumerationspris 4 tidskrifter: Suomessa / i Finland: 50 € EU-maihin / till EU länder: 50 € Muihin maihin / till andra länder: 55 € Ulkoasu / Layout: Taija Näsi Kansi / Pärm: Sakari Lehmuskallio. Kuva: Marko Toljamo 1 / 2015 Aineisto- ja ilmestymispäivät 2015: Nro 2: 8.5. / 29.5. Nro 3: 21.8. / 11.9. Nro 4: 16.11. / 9.12. sisältö * Huom! Vuoden 2015 laivakortit ovat pian myynnissä Merimieskirkon nettipuodissa. 2Toimittajalta toimittajalta Lukemista nettipuodista Cuba libre Kuva: Ilpo Musto pääkirjoitus / ledare hartaus Hannu Suihkonen pääsihteeri generalsekreterare Vieraanvaraisuus ei erottele K irjoittaessani tätä pääkirjoitusta olen työskennellyt Merimieskirkon pääsihteerinä kolme viikkoa. Perehtyminen uuteen työhön on ollut ja tulee olemaan intensiivistä aikaa. Jo kulunut kolme viikkoa on osoittanut, kuinka laajaa ja monipuolista Merimieskirkon työ on. Eri puolilta saamani palaute Merimieskirkosta on ollut positiivista. Myönteinen palaute kertoo hyvin tehdystä työstä. Tästä kiitän kaikkia Missuunan työssä eri tavalla ja eri rooleissa olleita ja olevia sekä työtä monin eri tavoin tukevia ihmisiä ja tahoja. Erityisesti haluan kiittää edeltäjääni Sakari Lehmuskalliota, joka on ansiokkaasti johtanut Merimieskirkkoa vaihtelevissa tuulissa melkein neljännesvuosisadan ajan. Merimieskirkon työn tarkoitus on ihmisen kohtaaminen ja läsnäolo. Tässä on kyse toisistamme välittämisestä. Viime vuonna näitä kohtaamisia ja läsnäoloa on Merimieskirkon työssä tilastoitu ennätysmäärä eli yli 280 000 kertaa. Olennaista Toiminta-ajatuksensa mukaan Merimieskirkko on liikkuvien ihmisten kirkko. Tämä toiminta-ajatus näyttäisi sopivan hyvin maailmaan, joka on nopeasti muuttuva ja monimutkainen. On kuitenkin tarpeellista tarkastella ja arvioida, miten hyvin Merimieskirkon nykyiset rakenteet ja toimintatavat palvelevat eri tavoin ja eri syistä liikkeellä olevia ihmisiä. Merimieskirkon talous on ollut jo muutaman vuoden ajan alijäämäinen. Talouden kuntoon saattamiseen on löydettävä ratkaisuja, jotka mahdollistavat työlle kestävän pohjan myös tulevaisuudessa. Nopeasti muuttuvassa ja monimutkaisessa maailmassa ei kukaan pärjää yksin. Myös Merimieskirkon tulevaisuus rakentuu hyvälle yhteistyölle ja vuorovaikutukselle. Kolmas Merimieskirkon työn tarkoitus on vieraanvaraisuuden osoittaminen. Vieraanvaraisuuden syvin sisältö on muukalaisen rakastaminen. Pohjimmiltaan kristillinen vieraanvaraisuus on Jumalan vieraanvaraisuutta, josta me kaikki saamme nauttia. Jumalan vieraanvaraisuus ei erottele. Hänen edessään me emme ole muukalaisia vaan olemme kaikki hänen ihmisiään, riippumatta niistä eroista, joita me ihmiset olemme keskellemme luoneet. Tähän luottaen saamme tehdä työtä ja elää yhdessä. O lennaista on ojentaa käsi ja tarttua ojennettuun käteen. Olennaista on kääntyä toisen puoleen ja kysyä, mitä kuuluu, miten voit. Olennaista on avata ovi ja kutsua sisään. Olennaista on myös mennä sinne, missä ihmiset ovat. Tämä on mahdollista, koska Jumala on läsnä kaiken tämän arkisen kohtaamisen keskellä. Jumala katsoo jokaista kohti, välittää, kantaa ja armahtaa. Meidän elämämme perustuu joka päivä, alusta loppuun, Jumalan armoon ja toivoon, jonka Jumala avaa ja antaa. Sen takia katso ympärillesi ja välitä niistä, joiden keskellä elät ja teet työtä. Katso silmiin, ojenna kätesi ja huomaa se, joka tarvitsee sinun läsnäoloasi nyt. Teksti: Kari Latvus teoksessaan Matkan ja muutoksen kirkko Kuva: Jaana Rannikko Gästfriheten diskriminerar inte N är jag skriver denna ledare har jag arbetat som Sjömanskyrkans generalsekreterare i tre veckor. Det har varit intensivt att sätta sig in i det nya arbetet och kommer så att vara ett tag framöver. Bara de gångna tre veckorna har visat hur brett och mångfasetterat Sjömanskyrkans arbete är. Jag har fått positiva reaktioner på Sjömanskyrkan från alla håll. Den uppskattande responsen vittnar om ett väl utfört arbete. För detta tackar jag alla som på olika sätt och i olika roller bidragit och bidrar till missionsarbetet samt alla de människor och parter som stöder arbetet på ett eller annat sätt. Jag vill rikta ett särskilt tack till min företrädare Sakari Lehmuskallio, som förtjänstfullt lett Sjömanskyrkan under växlande vindar i nästan ett kvartssekel. Syftet med Sjömanskyrkans arbete är att möta människan och att vara närvarande. Det handlar om att bry sig om varandra. Statistiken för Sjömanskyrkans arbete visar att man förra året slog rekord med över 280 000 sådana här möten och närvarotillfällen. I enlighet med verksamhetsidén är Sjömanskyrkan en kyrka för människor i rörelse. Denna verksamhet- 4 Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan sidé tycks passa bra in i vår snabbt föränderliga och komplexa värld. Trots det finns det skäl att granska och utvärdera hur väl Sjömanskyrkans nuvarande strukturer och verksamhetssätt betjänar människor som på olika sätt och av olika anledningar är i rörelse. Sjömanskyrkan har haft ett ekonomiskt underskott de senaste åren. För att få ordning på ekonomin måste vi hitta lösningar som skapar en stabil grund för kyrkans arbete även i framtiden. I vår snabbt föränderliga och komplexa värld är det ingen som klarar sig helt på egen hand. Också Sjömanskyrkans framtid bygger på gott samarbete och interaktion. En annan intention med Sjömanskyrkans arbete är att visa gästfrihet. Den djupare innebörden av gästfrihet är att älska främlingen. Kristen gästfrihet är i grund och botten Guds gästfrihet, som vi alla får njuta av. Guds gästfrihet diskriminerar inte. Inför Gud är vi inte främlingar, utan vi är alla Guds människor, oavsett de skillnader som vi har skapat mellan oss. Om vi förlitar oss på detta kan vi arbeta och leva i gemenskap. Seisahtukaamme nyt tähän, valitus, kalliin kulmakiven eteen, ja tutkikaamme, mikä suhteemme tähän kulmakiveen Kristukseen on. Jossakin suhteessa häneen täytyy itse kunkin olla. Ja vain kaksi suhdetta on mahdollista. Hän on tehty lankeemukseksi ja nousemiseksi. Miksikä on hän tehty sinulle? Merimiehen Ystävä 1/1890 Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan 5 Sakari Lehmuskallio pääsihteerinä 24 vuotta Kaiken katoavaisuus Haastattelupäivä 30. tammikuuta on laskennallisesti Lehmuskallion viimeinen työpäivä ennen lomia. Vuoden ensimmäinen kuukausi on kulunut seuraajaa perehdyttäessä sekä omia arkistoja seuloessa. – Päällimmäinen vire on kaiken katoavaisuus. Tavaroista ja papereista menee arviolta 95 % hävitykseen, neljä prosenttia jää Merimieskirkon arkistoon. Ehkä prosentti jäljelle jäävistä on henkilökohtaisia muistoja. Vuosien varrella tärkeäksi koettu ei enää olekaan tärkeää. Katoavaisuutta korostavat muutamat muutkin viimeaikaiset kokemukset. – Kun ikää on tullut lisää ja läheisiä ihmisiä on kuollut, olen huomannut, että eläissään itselleen arvokkaat asiat saattavat kiinnostaa lähisukulaisia, mutta eivät merkitse muille mitään. Esimerkkinä Lehmuskallio kertoo sukulaisesta, joka olympiaurheilijana ja lajinsa Suomen mestarina otti arvokkaimpana omaisuutenaan pitämän palkintolusikka- ja pokaalilaatikon evakkoonkin ja jätti sen perinnöksi tyttärelleen. Tämän kuoltua palkinnot eivät kelvanneet urheilumuseoonkaan. On niitä präniköitä tullut Lehmuskalliollekin: Viron kirkon yhteistyömitali, Ortodoksisen kirkon Pyhän karitsan ritarimerkki ja Suomen Leijonan komentajamerkki niistä tuoreimpina. Hän myöntää, että tuntuu hyvälle, kun etenkin kirkolliset yhteistyötahot arvostavat tehtyä työtä. Silti hän korostaa, että kunniamerkit on annettu roolille, yhdistyksen pääsihteerille, eikä henkilö Lehmuskalliolle. – Mutta vaikka arvostamme maallista, on se lopulta turhuuksien turhuutta. Penkoessa komeroita ja pahvilaatikoita vastaan ei ole tullut luurankoja eikä mitään, mikä sattuisi tai toisi ikäviä muistoja. – Ei minulle sellaista oloa ole kertaakaan tullut, etten henkilönä olisi tässä työssä pärjännyt. Jos ei saa tehdä virheitä, ei voi tehdä mitään, Lehmuskallio painottaa. – Virheiden pelko johtaa pysähtyneeseen virkamieskulttuuriin, mikä ei sovi etenkään järjestömaailmaan. Minulla on ollut tällainen ura ja elämä, eikä muuta kannata haikailla. – Tässä on pikemminkin havahtunut samaan ilmiöön kuin vuosikertomusta tehdessä: tapahtuuko meillä todella näin paljon! Työ, jossa mikään ei tule koskaan valmiiksi Merimieskirkon pitkäaikaisin pääsihteeri Sakari Lehmuskallio eläkkeelle. H aluan tehdä työtä, joka on tarpeeksi vaikeaa ja haastavaa, kertoi Sakari Lehmuskallio Merimiehen Ystävä -lehdessä loppuvuonna 1990. Hänet oli juuri valittu Suomen Merimieskirkon keulamieheksi Kirkon diakoniatyön keskuksen pääsihteerin paikalta, jossa hän toimi vuosina 1988–1990. Sitä saa mitä tilaa: aina ei ole aurinko paistanut. Kimurantit henkilöstökysymykset, taloushuolet ja toimipaikkojen kohtaloista päättäminen ovat esimerkkejä kuluneiden 24 vuoden pilvisistä päivistä. Yhdistysmaailmaan kuuluu, että sisään tuleva raha myös menee ulos. Viime vuosina ulko-ovi on käynyt tiuhaan. – Suurin osa työpanoksestani on kulunut varainhankintaan. Tänä aikana on ollut useampi lama, mutta niistä on selvitty yleensä parissa vuodessa. Nykyinen taantuma on sen sijaan kestänyt jo kuusi vuotta. Mutta silti: – Ei Merimieskirkon tilanne toivoton ole, sillä talouden hallinta on kääntynyt oikeaan suuntaan. Aiemmin tehdyillä leikkauksilla saatiin nopeita, mutta lyhytaikaisia säästöjä. Nykyinen elvytyspolitiikka vaatii sitkeyttä, mutta suunta on oikea ja kestävä. Vaikka talousosastolla ei vielä hurrata, on Merimieskirkko tehnyt toiminnallisesti ennätyksiä jo kolme vuotta. Viime vuonna Merimieskirkoilla kohdattiin ihmisiä enemmän kuin koskaan. Sakari Lehmuskallio harrastaa valokuvausta ja laivojen pienoismallien rakentamista. Kuvan Passatin hän on tehnyt Merimieskirkolle. Eläkepäivinään hän sanoo rakentavansa valmiiksi ainakin sotakorvauskuunari Krevetkan pienoismallin. Kuva: Marko Toljamo Kansainvälisyyden hyödyt 6 Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan Kun tivaan Lehmuskalliolta pääsihteerikauden hienointa jaksoa, nostaa hän sellaiseksi merimieskirkkojen kansainvälisen ICMA-kauden, jossa hän oli mukana 2000-luvun taitteessa. – Sinä aikana opin paitsi sujuvan englannin kielen myös paljon muiden kirkkojen kulttuurista. Oli merkittävää hahmottaa se ero, että usko ja kirkko ovat todella eri asioita. On olemassa Sakari Lehmuskallio pohtii, että järjestöelämässä työn ja harrastuksen erottaminen on vaikeaa. "Aatteellisen yhdistyksen työssä on mieli. Järjestössä työskentelevä tulee samalla harrastaneeksi samaa asiaa.” Kuva: Marko Toljamo monta tietä tehdä samaa asiaa. Ja päästä samaan tulokseen. Merikapteenin poika Sakari Lehmuskallio valmistui vuonna 1973 Åbo Akademista teologian kandidaatiksi. Ennen merimieskirkkouraa hän ehti työskennellä niin Ruotsin-laivoilla kuin seurakunnissa. Hampurin merimieskirkon johtajana hän oli vuosina 1981–87. Lehmuskallion aloittaessa merimieskirkkouraansa muut maat kritisoivat Pohjoismaiden merimieskirkkoja siitä, että ne palvelivat ensisijaisesti omia kansalaisiaan. Asenteet ovat muuttuneet. – Nyt Suomi ja Norja ovat tunnustettuja edelläkävijöitä monella saralla, esimerkiksi laivakuraattorityössä. Kansainvälisen työn yksi hyöty onkin, että voi verrata omaa toimintaansa ja työnsä sisältöä muihin toimijoihin. Kehittymiseen on vaikuttanut muun muassa jatkuva strategiatyöskentely ja itsearviointi. Miten ja missä Merimieskirkko tekee asioita, on jatkuvassa muutoksessa. Uusi lähitulevaisuuteen katsova strategiatyöskentely Merimieskirkossa on muuten jälleen käynnistynyt. >> Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan 7 Kuva: Pekka Karppanen >> Muutoksessa mahdollisuus Teksti: Marko Toljamo Lehmuskallio sanoo jäävänsä eläkkeelle hyvillä mielin. – Tämä on työ, jossa mikään ei tule koskaan valmiiksi. Minun aikanani on avattu useita toimipaikkoja, ja moni on vaihtanut paikkaansa tai toimintaansa. Lisäksi yksi toimipiste on suljettu. Kaikki on muuttunut muutenkin: esimerkiksi 1980-luvulla työtä tehtiin palkkatyövoimalla, nyt suurin osa työstä tehdään vapaaehtoisvoimin. – Jos Merimieskirkko tekisi vain merenkulkijatyötä, olisi sen toiminta todella pientä. Monialainen toiminta on mahdollistanut aatteellisesti järkeviä toimintoja. Esimerkkinä mainittakoon siirtokuntatyömuodot, jotka ovat vakiintuneet ja toimivat yhteisöllisesti. Työkenttä kokonaisuudessaan on monialaista ja monipuolista ja siksi ollut Lehmuskalliotakin kiinnostavaa. – Minun ei ole koskaan tarvinnut miettiä, mitä voisin tehdä. Aina on ollut enemmän työtä kuin on voinut tehdä. Innostusta on ruokkinut sisäinen usko siihen, että tämä työ on järkevää. Kai nyt jokin harmittaa? Siihen Lehmuskallio olisi toivonut vaikuttaneensa enemmän, ettei kirkkoa ja Merimieskirkkoa miellettäisi yhä ilmaispalveluja tuottaviksi toimijoiksi. – Perusasennetta en ole onnistunut muuttamaan. Se ei taas johdu esim. ulkosuomalaisista vaan kirkon omasta roolista ja rakenteista. 8 Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan Merimieskirkon henkilöstöuutisia • Benelux-alueen merimiespastoriksi on valittu Pauliina Tuomanen Helsingistä. Hänen tehtävänsä alkaa maaliskuussa ja asuinpaikkansa tulee olemaan Rotterdam. Johtajana Benelux-maiden merimieskirkolla on aloittanut Jarmo Karjalainen vuodenvaihteessa. • Vuosaaren merimieskirkon satamakuraattori Kirsi Hirvonen on siirtynyt toisen työnantajan palvelukseen ja hänen tilallaan satamakuraattorina 1.1.2015 on aloittanut Heli Lomu, joka toimii tehtävässä 31.5.2015 saakka. Merimieskirkon keskustoimistolla ta•loushallinnossa työskentelee ajalla 7.1.– 28.5.2015 harjoittelija Maria Raivio. Kuva: Simo Lampinen Minna Kärkkäinen on valittu lai- • Sosiaalikuraattori Anna Eklund siunattiin tehtäväänsä 7.12.2014. Siunaajina toi•vakuraattori Sanna Siivosen sijaiseksi mivat rovasti Sakari Lehmuskallio, pastori Päivi Vähäkangas, Ktk:n puheenjohtaajalle 1.1.–31.3.2015 Siivosen ollessa opintovapaalla. ja Kaija Gaupp ja johtaja Satu Oldendorff. Harjoittelijaksi ja vapaaehtoiseksi T Demokratian edut Yhteistyöhön Suomen ev.lut. kirkon kanssa Lehmuskallio sanoo olevansa tyytyväinen. Hän kokee, että 1990-luvulta lähtien Merimieskirkon roolia ei ole kyseenalaistettu, vaan se on nähty professionaalisena ja tasavertaisena kumppanina ja toimijana. Taustalla lienee työnjako ja yhdessä tekeminen. Lehmuskallio kokee kautensa olleen muutenkin vakiinnuttamisen aikaa, mutta nyt hän jättäisi tilaa mahdollisille muutoksille. merimieskirkkouutisia Läksiäisjuhlissa joulukuussa 2014 paljastettiin Leonardo Torfsin maalaama muotokuva Sakari Lehmuskalliosta. Se on nyttemmin sijoitettu keskustoimiston saliin muiden muotokuvien rinnalle. Merimieskirkon pääsihteerinä Lehmuskallio oli vuosina 1991– 2014. – Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa ulkosuomalaistyötä hoitaa kaksi eri organisaatiota. Organisoinnissa on aina syytä miettiä rationalisointia, mutta yhdistymisellä eivät taloudelliset resurssit lisääntyisi. Yhdistysmuotoa Lehmuskallio pitää hyvänä. Yhdistysdemokratiaan kuuluu, että päättävän elimen muodostavat jäsenet ja luottamusmiehet. Hallituksen osittainkin vaihtuessa varmistetaan, ettei pieni kuppikunta puuhaile keskenään. – Lisäksi näen hyvänä asiana, että ulkomaan merimieskirkoilla on vuosituhannen alusta lähtien ollut omat, koko toimintaa katsovat kirkkoraadit tai -toimikunnat. On Lehmuskallio itsekin työnsä ohella ollut mukana monessa toimielimessä: Merihistoriallinen yhdistys, Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituuttien yhteistyöyhdistys, Benelux-instituutin säätiö, Suomi-Seuran hallitus, Kirkon ulkosuomalaistyön toimikunta ja Järjestöyhteistyön neuvottelukunta muutaman mainitakseni. Itseään hän ei pidä korvaamattomana. – Dosentti Martti Häikiön esimerkki olla kussakin luottamustehtävässä vain kaksi kautta on hyvä. Isoisänä Lehmuskallio sen sijaan on loppuelämänsä. Kaikkiaan hänellä on kuusi lastenlasta, joista yhtä hän kiiruhtaa haastattelun päätteeksi kaitsemaan ja viemään Sea Lifen jännittävään merimaailmaan. Merimieskirkon pääsihteeri on myös yhdistyksen lehden päätoimittaja. Sakari Lehmuskallion ensimmäinen pääkirjoitus Merimiehen Ystävässä 2/1991. iesitkö, että ulkomaan merimieskirkoille otetaan jatkuvasti harjoittelijoita ja vapaaehtoisia assistentteja. Assistentti toimii joko emäntien apuna keittiössä ja asiakaspalvelussa tai huolehtii laivakäynneistä ja merimieskirkkokiinteistöstä. Vapaaehtoiset assistentit ovat työtiimin täysiä jäseniä ja vastaavat itsenäisesti heille uskotuista tehtävistä. Vapaaehtoiselta assistentilta toivomme sitoutumista työhön vuodeksi, rohkeutta kohdata ihmisiä, ennakkoluulottomuutta astua uuteen elämänvaiheeseen, hyvää yhteistyökykyä, innokasta itsensä likoon panemista, ajokorttia ja uskallusta ajaa suurkaupungin vilinässä sekä kykyä tulla toimeen suomen- ja englannin kielellä. Vuosivapaaehtoisen pesti sopii erinomaisesti opiskelusta tai palkkatyöstä välivuotta pitävälle ja kansainvälistä kokemusta haluavalle. Työstä ei makseta palkkaa, mutta Merimieskirkko tarjoaa päivärahan luonteisen korvauksen sekä kustantaa matkat ja asunnon. Kiinnostuitko? Lue lisää ja täytä hakemus nettisivulla merimieskirkko.fi/ tyopaikat. Eri toimipaikoillemme niin kotimaassa kuin ulkomailla tarvitaan tämän tästä myös kiireapulaisia. Jos haluat olla auttamassa, ota yhteys lähimpään merimieskirkkoon. Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan 9 Monen toimen mies nousi MEPAn johtoon Naurava Jättiläinen Sihvola toimi partiossa ja Saappaassa eli seurakuntien erityisnuorisotyössä jopa osa-aikaisena avustajana. Hän järjesti seikkailupainotteisia retkiä, hyödynsi partion myötä saatua kiipeilykoulutusta, ja koko ajan mukana kulki myös purjehdus. Tältä pohjalta lähti liikkeelle myös oma yritys, Naurava Jättiläinen, joka tarjosi koulutusta, virkistystä ja seikkailuja muun muassa roolipelien avulla. Saapas-toiminnassa hän oli tutustunut kaveriin, jolla oli purjealus, ja hyvin onnistunut Visbyn-risteily sai Sihvolan katselemaan kaverin kahvelijahtia sillä silmällä. Hän oli jo lukiossa uhonnut, että hänellä olisi jonakin päivänä oma purjealus, ja niin kävi. Sihvolasta tuli Huldan isäntä, ja hän suoritti kuljettajankirjan sekä harjoitti ”pienimuotoista charter-toimintaa”. Hulda ja Sihvola olivat kerran tulossa rantaan, kun Sihvola huomasi laiturissa purjealukseen. Nuori mies piipahti sitä katsomaan, ja siitä alkoivat taas uudet tarinat. Alus oli reilun kaupan Estelle, ja purjeidenkäsittelytaitoiselle Sihvolalle oli käyttöä niin käytännön toimissa kannella kuin yhdistyksen hallinnossakin. Estellen tunnetuin matka suuntautui Angolaan, ja Sihvola oli osin mukana reissussa ja kehitysmaiden velkojen anteeksiantokampanjassa. Estelleltä löytyi myös Sanni, josta tuli Sihvolan puoliso. Sampsa Sihvolasta piti tulla näyttelijä Kippariksi ruotsiksi Kun merenkulkijat voivat hyvin, kaikki voittavat. MEPAn tavoite on kokonaisvaltainen hyvinvointi. M erimiespalvelutoimiston (MEPA) tuore toimitusjohtaja Sampsa Sihvola, 42, on ollut niin monessa mukana, että saattaisi helposti erehtyä pitämään häntä hitusen levottomana luonteena. Sihvolaa kehutaan älykkääksi toiminnan mieheksi, jonka vauhdissa voi muilla olla kestämistä. MEPAn johtoon hänet valittiin suomalaisvarustamo Prima Shippingin konttorista, mutta sitä ennen hän on muun muassa ehtinyt valmistua kippariksi ja seilata ammatikseen, tehdä teatteria ja avustaa elokuvissa, toimia partiossa, erityisnuorisotyössä, Tolkien-seurassa ja kehitysaputyössä purjealus Estellellä, vetää omaa koulutus- ja virkistysalan yritystä ja pelata rugbya suomenmestaruustasolla, jakaa postia, työskennellä R-kioskissa… Sampsa Sihvolan vanhemmat ovat olleet toimittajia ja opettajia, ja he ovat tehneet pisimmän urataipaleensa Vanhustyön tutkimus- ja koulutuskeskuksessa, mutta löytyy meriuralle sukujuuriakin: esimerkiksi isoisän veli seilasi chiiffinä eli konepäällikkönä. Ehkä tärkeämpää oli se, että Sihvolat asuivat aina meren tai järven rannalla, ja vesielementti tuli tutuksi. Yhdeksännellä luokalla Sampsa Sihvola harkitsi merikapteenin uraa, mutta hylkäsi ajatuksen, koska tie tuntui liian 10 Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan Omien seilauskokemustensa pohjalta Sampsa Sihvola haluaa, että MEPA kohtaa ihmiset laivoilla. ”Oli tavattoman kiva, kun joku tuli käymään.” MEPAn johtoon hänet valittiin suomalaisvarustamo Prima Shippingin konttorista. Merenkulun hallinnon ylemmästä tutkinnosta Sihvolalta puuttuu vain lopputyö. pitkältä: koulun ja praktiikoiden jälkeen hän olisi ollut valmis ”jossakin 23 ikävuoden vaiheilla”. Niinpä Sihvola meni Helsingin Kallion ilmaisutaidon lukioon, sillä teatteri oli tärkeä osa elämää. Matkan varrella on ollut Sipoon seurakunnan teatteria, Kellariteatteria, Ryhmäteatteria ja niissä ”kaikenlaista teatteriin liittyvää” aina narikanhoitoa, lippujen repimistä ja lavastusta myöten. ”Olin sitä mieltä, että tämä on minun alani.” Sihvola haki opiskelemaan näyttelemistä – turhaan, ja yhtä kehnosti kävi myös valokuvausopintojen kanssa. ”Kuvaus kiinnosti, olin harrastanut sitä pienestä klontista.” Niinpä hän aloitti yliopistossa fysiikan, tietojenkäsittelyn ja matematiikan opinnot. Sihvola kertoo joutuneensa 1990-luvun puolivälissä pohtimaan, mitä oikein tekisi elämällään. Ystävä suositteli, että ”tee jokin tutkinto, se näyttäisi paremmalta kuin nykyinen fysiikan ylioppilas”. Hän ehdotti merikapteenin opintoja Turussa ruotsinkielisessä Sydväst-ammattikorkeassa. Sihvola nikotteli ”viitosen ruotsintaidollaan” vastaan, mutta niin vain opinnot alkoivat. Sihvola keräsi opintojen välissä praktiikkaa niin paljon kuin mahdollista, ja samalla Hulda ja firma jäivät vähemmälle. Lopulta Sihvola päätti ajaa yhtiön alas ja keskittyä opintoihin, perheeseen ja merenkulkuun. Sihvola on tehnyt töitä vanhoilla hinaajilla sekä matkustaja- ja lastialuksissa. Itämeren satamat ovat tulleet tutuiksi ha- kurahtiliikenteessä pienten rannikkoalusten päällikkönä. Tarinoissa vilahtelevat laivojen nimet kuten Pamela, Jessica ja Carisma, pitkät ja tiiviit työrupeamat ja liikennealueen eksoottisin satama – Siilinjärven Kuuslahti, jossa laiva ajetaan aivan uskomattomaan paikkaan koivujen katveeseen. Merimieskirkkoon Sampsa Sihvola tutustui jo toimiessaan Helsingin kaupungin nuorisoasiankeskuksen mediapajassa. Hän teki esittelyvideon Gdanskin merimieskirkosta, josta myöhemmin tuli tuttu kohde Itämerellä seilatessa. Pikkualuksissa ei ollut saunaa, mutta kirkolla oli, ja Sihvola suree sitä, että paikka suljettiin. Tuore toimitusjohtaja näkee Merimieskirkon yhteistyökumppanina, ja kokemukset yhteistyöstä ovat olleet hyviä esimerkiksi Vuosaaren merimieskeskuksesta ja risteilyalusten palvelupisteestä Hernesaaressa. Kokonaisvaltaista hyvinvointia Sihvolan kaudellakin MEPAn tavoite on kokonaisvaltainen hyvinvointi. Kun merenkulkijat voivat hyvin, kaikki voittavat: he itse, heidän läheisensä, varustamot ja koko yhteiskunta. Mepa jatkaa toimintaansa niin urheilun kuin kulttuurinkin (lehdet, kirjastot, videot, valokuvauskisat) linjoilla. Myös kurssitarjonnasta halutaan pitää kiinni, sillä MEPA voi pitää yllä juuri merenkulkijain työrytmiin sopivaa tarjontaa. Sihvola korostaa hyötyliikunnan merkitystä: ”Ihmiset on pidettävä liikkeellä.” Juuri ennen haastattelua hän itse kävi hakemassa pyöräänsä nastarenkaat, ja tavoite on pyöräillä mahdollisimman usein töihin Roihuvuoresta. – Haluan, että ihmiset kohdataan, toimitusjohtaja linjaa. – Oli tavattoman kiva, kun joku tuli laivalle käymään, kyselemään kuulumisia ja antamaan aikaansa. Ja aika on arvokkainta, mitä meillä on. Kohtaamisten merkitys on kasvanut, kun tekniikka on tehnyt merenkulkijan työstä yhä yksinäisempää; vapaata on laiva-aikana yhä vähemmän, eikä porukka enää näe toisiaan entiseen tyyliin messissä. Teksti ja kuva: Paavo Tukkimäki • MEPA • Merimiespalvelutoimisto MEPA on perustettu 1973, ja sen lakisääteinen tehtävä on tukea merenkulkijoiden aikuisopiskelua ja harrastuksia sekä tarjota heille opinto-, tiedotus- ja vapaa-ajanpalveluja. Toiminnan painopiste on yhä selvemmin siirtymässä kokonaisvaltaiseen työhyvinvointiin. MEPA tarjoaa merenkulkijoille lehtiä, kirjoja ja videoita sekä kursseja ja liikuntaa. Toimintaa rahoittavat merenkulkijat, varustamot ja valtio. Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan 11 Suomalainen merikapteeni Kalifornian viinipioneerina Reilut 130 vuotta sitten suomalainen merikapteeni Gustave Niebaum (1842–1908) hankki itselleen Kalifornian Napa Valleysta maatilan. Tilasta kehittyi yksi alueen laadukkaimmista viinitiloista, ja Niebaumista tuli yksi Napa Valleyn tärkeimmistä viinipioneereista. H elsingissä merikapteeniksi kouluttautunut Gustave Niebaum, alun perin Nybom, purjehti laivansa kapteenina kohti Alaskaa ensimmäisen kerran vuonna 1864. Muutamia vuosia myöhemmin hän toi San Franciscoon täyden laivalastin Alaskasta pyydettyjä turkiksia ja ryhtyi partneriksi Alaska Commercial Companyyn, joka teki rahakasta turkiskauppaa eri puolille maailmaa. Lahjakkaasta ja kielitaitoisesta Niebaumista tuli myöhemmin myös Venäjän konsuli San Franciscossa. Euroopan-matkoillaan Niebaum oli tutustunut viineihin, joista tuli hänen harrastuksensa ja viimein toinen uransa. Merikarhun unelma oli valmistaa omaa viiniä, joka olisi laadultaan eurooppalaisen parhaimmiston tasolla. San Franciscossa yhdessä vaimonsa Susanin kanssa asunut Niebaum hankki läheisestä Napa Valleysta vuonna 1879 tilan, jolla kasvoi viiniköynnöksiä. Niebaum ihastui Napa Valleyn alueeseen ja liitti seuraavana vuonna kaksi viereistä maatilaa omaansa. Hän piti myös tilansa muinaisesta Inglenook-nimestä ja otti sen uudelleen käyttöön. Seuraavien vuosien aikana Niebaum kehitti Inglenookista yhden Napa Valleyn laadukkaimmista viinitiloista. Samalla hänestä itsestään tuli alueen viinin kasvatuksen ja valmistuksen pioneeri. baumin laadukkaat viinit myivät hyvin, ne myös voittivat monia arvostettuja palkintoja. Inglenookin viinien laatua verrattiin ranskalaisten ja saksalaisten viinien parhaimmistoon. Laadukkaan viinin, erityisesti Cabernet Sauvignon -punaviinin lisäksi Niebaumin Bordeax’n matkoista muistuttaa yhä tilan kruununa komeileva, ranskalaiseen malliin tehty kaunis kartanorakennus. Gustave Niebaumin jälkeen tila siirtyi vuonna 1908 hänen leskelleen Susanille ja sitten 1930-luvun lopulla sukulaispoika John Daniel Juniorille (1907–1970). Niebaumeilla ei ollut omia lapsia. Iso-täti Susan Niebaum oli adoptoinut John Daniel Juniorin ja hänen sisarensa vuonna 1914 lasten menetettyä äitinsä. Inglenookissa lapsuudestaan asti asunut John Daniel Jr varttui kuin luonnostaan viiniammattilaiseksi. Hän johti Inglenookin viinitilaa menestyksekkäästi neljännesvuosisadan vuoteen 1964 asti. Coppola kunnioittaa perinnettä Nykyään Inglenookin viinitilan omistaa elokuvaohjaaja Francis Ford Coppola Inglenook-viinitilalla on Niebaumille omistettu museo-osa. Kuvassa potretti Niebaumista ja hänen työpöytänsä. perheineen. Coppola hankki tilan vuonna 1975, kun hän Kummisetä-elokuvan menestyksen myötä saattoi ostaa perheelleen kakkoskodin San Franciscon ulkopuolelta. Osa Napa Valleyn kuuluisasta Inglenook-viinitilasta oli tuolloin myytävänä, ja viininystävänä tunnettu ohjaaja teki tuota pikaa kaupat. Coppolan perhe on kunnioittanut Niebaumin muistoa ja perinteitä säilyttäen viinitilan yhtenä Napa Valleyn hienoimmista. Coppola on myös ostanut takaisin oikeudet Inglenook-nimeen. Tilalla voi aterioida, maistella ja ostaa viinejä sekä tutustua viininteon salaisuuksiin Niebaumille omistetussa museo-osassa. Esillä on Niebaumin kirjoittamia ja muita viininvalmistukseen liittyviä kirjeitä, ohjeita ja kirjoja sekä valokuvia ja huonekaluja Niebaumin ajalta. Viininmaisteluhuone on kokonaisuudessaan säilytetty alkuperäisasussaan. Teksti: Anneli Lenkkeri Kuvat: Ilpo Musto Viinien aatelia Paitsi että Niebaum itse hankki osaamista viinistä muun muassa matkustamalla ahkerasti Euroopassa, hän myös palkkasi tilalleen avukseen ajan parhaimmat ammattilaiset. Niebaum istutti tilalleen viiniköynnösten parhaimmistoa, innovoi viininvalmistukseen laatukontrollin ja toimi innokkaasti myös hygienian puolestapuhujana. Niebaum kypsytti viinejään kauemmin kuin monet muut ja oli pioneeri tilalla pullottamisessakin. Paitsi että Nie- Niebaum rakennutti viinitilalleen komean ranskalaisvaikutteisen kartanon. Yhteystiedot: Inglenook, 1991 St Helena Highway, Rutherford, CA 94573. www.inglenook.com. 12 Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan Merikapteeni Niebaumin seikkailut kiinnostavat perheen pienimpiäkin. Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan 13 P Lain henki aastoaminen oli Jeesuksen aikana tärkeä osa juutalaista elämäntapaa. Jeesuksen ajan ihmiset paastosivat vapaaehtoisesti monenlaisissa tilanteissa ja monista eri syistä. Johanneksen opetuslapset paastosivat pitkiäkin aikoja katumuksen merkiksi, ja paaston tavoitteena oli jouduttaa tulevan Pelastuksen ajan saapumista. Fariseukset kilvoittelivat pyrkien noudattamaan vanhinten perinnäissääntöjä pienintä piirtoa myöten. Fariseusten keskinäinen kilpailu laissa ahkeroimisessa teki vaatimuksista ajan mittaan yhä vaativimpia ja yksityiskohtaisempia. Fariseukset paastosivat viikoittain maanantaisin ja torstaisin. Lain tarkalla noudattamisella farisealaiset uskoivat jouduttavansa Messiaan tuloa. Mooseksen laissa oli kuitenkin vain yksi vuosittainen paastopäivä vuodessa: suuri sovituspäivä, Jom Kippur. Jeesukselta kysyttiin useasti: ”Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa, kun kerran Johanneksen opetuslapset ja fariseusten opetuslapset paastoavat? Miksi sinä ja opetuslapsesi ette tee niin kuin traditiomme opettaa? Mikset toimi kuten fariseukset ja Johanneksen opetuslapset? Miksi et tee niin kuin hurskaat uskovaiset?” Nämä ovat kaikki kysymyksiä, jotka saattavat helposti eksyä minunkin huulilleni. Ja jo saman tien alan luoda ihan itse sääntöjä, joiden puitteissa kykenen elämään ja joista suoriutumalla kuvittelen olevani jotenkin parempi ihminen. Lopuksi sälytän nuo samat säännöt muiden niskaan. Nopeasti olen virittämässä mahdottomien vaatimusten ja suurten rajoitusten verkkoa sekä itselleni että lähimmäisilleni. Miten farisealainen olenkaan! Fariseusten mukaan pelastus ansaittiin lain ja perinnäissääntöjen noudattamisen kautta, suoriutumisena, joka annettiin Jumalalle. Jeesus julisti vapautta laista ja ihmisten perinnäissäännöistä. Hän oli tullut tuomaan uuden lain: armon ja rakkauden lain. Jumala ei odota minulta lain kirjaimen noudattamista, tärkeämpää on ymmärtää lain henki. ”Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro.” Toisaalla Jumala kertoo kuinka hän on kyllästynyt paastoomme, joka tuottaa vain raakoja nyrkiniskuja ja oman edun ajamista. Jumala sanoi israelilaisille kauan sitten ja sanoo meille tänään: ”Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, vapautat sorretut, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.” Miten minun siis pitäisi elää? Minun pitäisi elää vapaana, sillä Jeesus, Vapahtaja, tuli tuomaan vapauden. Vapaana vanhinten perinnäissäännöistä, vapaana säännöistä, jotka itse sälytän itseni päälle, vapaana pelastuksen ja Jumalan hyväksynnän tavoittelusta omin voimin. Vapaana, mieleni avoimena ja avarana, aina valmiina venymään uusiin rakkauden vaatimuksiin. Vapaana omien tekojeni ja hurskauteni korottamisesta ja muiden tuomitsemisesta. Vapaana viemään Jumalan rakkautta eteenpäin, huolehtien siitä, että Jumalan haluama yltäkylläinen elämä on kaikkien, ihan kaikkien ulottuvilla. Jumala ottaa vastaan ja hyväksyy keskeneräisen, syntisen ja vajavaisen – jokaisen meistä. Maahanmuuttoa juhlimassa L okakuun 6. päivänä 1983 saksalaiset viettivät ensimmäisten saksalaisten Amerikkaan saapumisen 300. vuosipäivää. Juhlia oli useita, samoin julkaisuja ja näyttelyitä. Niissä muisteltiin niitä 13 Krefeldistä lähtenyttä perhettä, jotka purjehtivat englantilaisella purjelaivalla Concordilla Philadelfiaan. Tämä joukko perusti ensimmäisen saksalaissiirtokunnan Amerikkaan. He olivat siis edeltäjiä yli 7 miljoonalle saksalaiselle, jotka seuraavan kolmen vuosisadan aikana muuttivat Pohjois-Amerikkaan. Concorde-aluksesta ei ole kuvaa, joten sellainen luonnosteltiin arkistotietojen perusteella Saksan merenkulkumuseon, postimerkkinäyttelyn sekä laivoista kiinnostuneiden postikorttikeräilijöiden käyttöön. Kuva löytyy Bremenhavenista Saksan Merimuseosta. Kyseinen laiva ei ollut kanuunoistaan huolimatta sotalaiva, mutta tuolloin kauppa-aluksetkin suojautuivat merirosvojen varalta. Kuvan kortti on maksimoitu eli varustettu Concorde 1683 - postimerkillä teemasta Saksalaiset Amerikassa. Ensipäiväleima on päivätty 5.5.1983. Keräilijät tietävät näiden seikkojen kohottavan kortin arvoa. Postikorttikeräilijöissä on paljon merenkulusta kiinnostuneita. Saksalaisille kortti kertoo kansakunnan historiasta ja merenkulun merkityksestä. Ensimmäisten suomalaisten ja ruotsalaisten tiedetään rantautuneen jo vuonna 1638 Delawareen. Tapahtumaa on juhlittu ja maahanmuuton muistoksi on pystytetty vuonna 1938 Wäinö Aaltosen mahtava suomalaisemigranttien muistomerkki Pennsylvaniaan. Senkin aiheena on 300 vuotta ensimmäisestä maahanmuutosta Concord Avenuelle. Teksti: Aira Heinänen Teksti: Tiina Talvitie siirtolaispappi, New York vehnanjyva.org Kuva: Marko Toljamo 14 Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan 15 meritaide kirkkolaiva Saksalaisten Amerikkaan saapumisen 300. vuosipäivän postikortti. Saksan Merimuseo, Bremenhaven. Kuva: Eeva Kangas Rajavartiolaitos huolehtii valtakunnan rajavalvonnasta Artikkeli perustuu Rajavartiolaitoksen päällikön Jaakko Kaukasen haastatteluun. Kenraaliluutnantti on palvellut työnantajaansa jo lähes 40 vuotta. Rajavartiolaitos toimii niin maalla, merellä kuin ilmassa. Se on sitoutunut antamaan apua hätätilanteissa kaikkina vuodenaikoina ja joka päivä säätilasta ja kellonajasta riippumatta. S uomen rajojen valvonnasta vastaa sisäministeriön alainen sotilaallisesti järjestäytynyt viranomainen Rajavartiolaitos (RVL), joka aloitti juuri 96. toimintavuotensa. Tyypillinen paikka kohdata rajavartija on sataman tai Helsinki-Vantaan lentokentän rajatarkastus. Rajavartijan tunnistaa virkapuvun hihassa olevasta karhunpäämerkistä. Rajavartijoita työskentelee myös ylityspaikoilla pitkin valtakunnan maarajaa. Merialueella puhutaan merivartijoista. Schengen-sopimuksen myötä suomalaisille tuli mahdolliseksi matkustaa ilman säännöllisiä rajatarkastuksia ns. Schengen-maissa, joita on nykyisin Euroopassa 28. Suomi ja muut Pohjoismaat ratifioivat sopimuksen vuonna 2001. Varsinainen rajavalvonta on keskittynyt Schengenin ulkorajoille, joita Suomessa ovat Venäjän-liikenteen raja-asemat sekä Helsinki-Vantaan lentokenttä. Lentokentälle tiivistyykin koko maailma, koska siellä Suomella on ulkorajaa noin 200 maailman valtion kanssa. Uusia uhkia Rajavartiolaitosta eli tuttavallisemmin Rajaa on vuodesta 2008 johtanut kenraaliluutnantti Jaakko Kaukanen, joka on tänä vuonna palvellut työnantajaansa 37 vuotta. Hän kertoo, että maailman muutokset ovat tuoneet organisaation työtehtäviin uusia reunaehtoja. Järjestäytynyt rikollisuus on lisääntynyt voimakkaasti: ihmiskauppa, laiton maahantulo ja sen järjestäminen ovat jatkuva haaste Helsinki-Vantaalla. Suorat lennot Kaukoidästä houkuttavat laittomia yrittäjiä kolkuttamaan vetovoimaisen Schengen-alueen ovia. Maahantulijoita käännytetään takaisin lähtömaihinsa päivittäin. Yleisin rikok- Sinivalkoisiin väreihin maalattu monikäyttöinen ulkovartiolaiva Turva herättää kansainvälistä kiinnostusta. sentekotapa on väärennetyllä matkustusasiakirjalla ja toisen henkilön aidolla passilla matkustaminen. Rajan tehtäviin kuuluu osallistuminen Suomen alueellisen koskemattomuuden turvaamiseen. Alueloukkauksissa RVL hoitaa esitutkinnan. Alueloukkauksesta puhutaan silloin, kun valtion ilma-alus loukkaa toisen valtakunnan ilmatilaa. Suomessa on otettu tavaksi, että kaikki ilmatilaloukkaukset julkistetaan. Mikäli esimerkiksi siviili-ilma-alus (helikopteri tai pienkone) sattuu lentämään valtakunnan rajan väärälle puolelle, on kysymyksessä valtionrajarikos. Myös merellisten turvallisuuskysymysten painoarvo on noussut vahvasti esille pohjoisen Suomenlahden liikenteen vilkastumisen myötä. Matkustajalaivat sahaavat lähes yötä päivää pohjois-eteläsuuntaisesti Suomen ja Viron väliä. Rahtilaivat, myös isot öljytankkerit, kulkevat säännöllisesti itä-länsisuuntaisesti muun muassa Porvoon Kilpilahden ja Venäjän Primorskin reitillä. Asetelmassa on olemassa suuronnettomuuden riski, ja kaikki viranomaiset valmistautuvat sellaisen varalle. Kesäaikaan vesiliikenteen riskejä lisäävät myös huviveneet. Suurin osa vapaa-ajan veneilijöistä on taitavia liikkujia, mutta joukkoon mahtuu myös huolimattomia ja hurjastelijoita. Kaiken kaikkiaan Rajan toiminta on viimeisten 20 vuoden aikana ”valunut” etelään. Vaikka valtakunnan rajoilla on mittaa yli 4 000 km, on valtaosa vilkkaimmista liikennepaikoista Etelä-Suomessa, missä myös suuri osa Suomen väestöä asuu. Suurinvestointeja Kuva: Rajavartiolaitos 16 Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan Kenraaliluutnantti Kaukanen haluaa kiittää hallitusta, joka on ymmärtänyt Rajan tehtävän mukaiset tarpeet ja mahdollistanut noin 200 miljoonan euron arvoiset kalustoinvestoinnit viime vuosina. Erityisen mieluinen on uusi, suomalaisvalmisteinen ulkovartiolaiva Turva, jonka STX Rauman telakka teki viime töikseen. Kenraali naurahtaa, että ”tällaisen laivan saa miljoonalla eurolla per metri”. Lähes satametrinen vartiolaiva tuli maksamaan 97 miljoonaa euroa. Alus on valtakunnan aluevesillä vartiotehtävissä yötä päivää. Lisäksi Helsingin Vartiolentolaivue saa kaksi uutta meripelastushelikopteria (Super Puma), ja Turussa olevat kolme Super Pumaa modernisoidaan, samoin Dornier-lentokoneita on modernisoitu. Aluevesirajaa Suomessa on 1 250 km ja merivartioasemia 21. Näistä pohjoisin on Kemissä ja itäisin Hurpussa, aivan Venäjän rajan pinnassa. Läntisin asema on Maarianhaminassa Ahvenanmaalla, missä RVL onkin suurin valtion viranomainen 39 merivartijallaan. Jokainen merivartioasema on saanut vähintään yhden uuden partioveneen, jotkut jopa kaksi. Rajalla eletään reaaliajassa, eikä hetkeksikään unohdeta meripelastusvastuuta ja mahdollisia laivaliikenteen ympäristöriskejä. Kaiken kaluston ohella Rajavartiolaitoksessa työskentelee myös yli 200 koiraa, joista 10 merivartioston puolella. Merivartiokoirat etsivät työssään muun muassa eläviä ihmisiä ilmavainulla, minkä lisäksi ne jäljestävät ja etsivät huumeita. Kaikilla koirilla on oma ohjaaja, jonka mukana koira kulkee niin työssä kuin vapaa-ajalla ja elää arkea tämän perheen kanssa. Kansainvälisyys sisäänrakennettua Kenraali kiittelee Suomen viranomaisten sujuvaa yhteistyötä, joka ei suinkaan ole selviö kaikissa maissa. Jo vanhastaan on PTR-yhteistyö (poliisi, tulli ja raja) pelannut kitkattomasti rikostorjunnassa. Rajaturvallisuuteen liittyvä yhteistyö Ulkoministeriön ja Maahanmuuttoviraston kanssa sujuu niin ikään ripeästi. Samalla METO eli merellisten toimijoiden (Merivoimat, RVL, Liikennevirasto ja Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi) yhteistyö on tullut 20 vuoden ikään. METO-yhteistyö on parantanut tiedonkulkua toimijoiden välillä, ja yhteistyö sekä yhteishankinnat ovat tuoneet merkittäviä säästöjä. Rajavartijoiden toimivaltuudet lisääntyivät yhdeksän vuotta sitten, ja Rajan päätoimisen rikostorjuntahenkilöstön määrä on jo yli sata henkilöä. Rajavartiolaitos on sijoittanut omia yhdyshenkilöitään maailmalle paikkoihin, joissa haetaan paljon viisumeja Suomeen ja joista on samanaikaisesti suuri laittoman maahantulon riski. Yhdyshenkilöt toimivat paikallisissa edustustoissa, ja heillä on pääsy viranomaistietokantoihin taustaselvitysten laatimiseksi Suomeen viisumia hakeneista henkilöistä. Rajan yhdyshenkilöt työskentelevät tätä nykyä Beijingissä, New Delhissä, Mos- >> Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan 17 Palvelijasta palveltavaksi Kuva: Paavo Tukkimäki >> kovassa, Pietarissa, Petroskoissa, Murmanskissa ja Nigerian Abujassa. Kansainvälinen yhteistyö on Rajavartiolaitoksessa yksi operatiivisen toiminnan muoto. Se on joka päivä läsnä jokaisella raja-asemalla sekä myös esikunnissa. Euroopan unionissa yhteistyötä tehdään Frontexin (EU:n rajaturvallisuusvirasto) koordinoimana: Suomella oli yksi partiovene kesällä Kreikan saaristossa ja Dornier-lentokone kaksi kuukautta Välimerellä. Suomalaisia rajamiehiä on ollut sekä Kreikan ja Turkin että Bulgarian ja Turkin rajoilla tukemassa sikäläistä rajavalvontaa. Rannikkovartioyhteistyötä tehdään sekä Itämeren että Euroopan laajuisesti. Suomella on kunnia olla vuonna 2015 Euroopan rannikkovartiofoorumin puheenjohtajamaa, ja siten edistää osaltaan meriturvallisuutta. Perinteinen rajayhteistyö Venäjän kanssa on jatkuvaa. Itärajalla ovat viime aikoina olleet remontissa sekä Vaalimaan, Nuijamaan että Imatran raja-asemat. Niiden läpäisykykyä parannetaan ja tiloja laajennetaan. Vuonna 2013 näillä asemilla oli noin 13 miljoonaa rajanylitystä. Vuonna 2014 rajanylitysliikenne väheni ruplan kurssin heikennyttyä. Kaiken tämän ansiosta Suomi lienee maa, jolla on Euroopan turvallisimmat ulkorajat ja merialueet. www.raja.fi Kallion kundi Eliel Paavola jatkaa Vuosaaren kirkon jälkeenkin merellisissä merkeissä. S Teksti: Anne Valtonen Yksi tärkeimpiä Rajan tehtäviä on meripelastuspalvelun johtaminen ja järjestäminen sekä pelastustoimet merellä ja erämaissa. Meripelastuksen valtakunnallinen hälytysnumero on 02 94 1000. Numerosta saa suoran yhteyden meripelastuksen asiantuntijaan. 18 Rajavartiolaitos on keskeinen osa Suomen sisäistä ja ulkoista turvallisuutta, päätehtävänään rajavalvonta maa- ja merirajoilla sekä tarpeelliset rajatarkastukset ylityspaikoilla, satamissa sekä lentoasemilla. Samalla laitos osallistuu valtakunnan puolustamiseen. Rajavartiomiehen tunnistaa keltavihreästä karhunpäämerkistä. Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan Kuva: Topi Ylä-Mononen jos sitä vähemmän mukavaa puolta kaivellaan, niin ”vessa rekkamiesten jäljiltä ei ehkä vaan ollut ihan yhtä mukavaa kuin esimerkiksi laivakäynnit”. Elielin mielestä työn käytännön puoli laivakäynteineen ja puhelinkorttien myynteineen oli enemmänkin hänen alaansa, ja hän yritti pitää sitä esillä enemmänkin kuin kristillistä puolta. – Se on ollut mun ongelmani täällä. ”Autuaita ovat hiljaiset, sillä he perivät maan”, näin Mestarimme lupasi vuorisaarnassaan. Jos ja kun näin on, Ellusta voi tulla maaton, sen verran supliikkimiehen ja tarinaniskijän vikaa hänessä on. Juttu sujuu kolmella kielellä: suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. vaksi Eliel piipahti Merimiespalvelussa (MEPA), ja sieltä hänet ohjattiin Merimieskirkkoon, josta hän ei ollut koskaan kuullutkaan. Meri ja laivat ovat aina vetäneet Ellua puoleensa. Kaksivuotiaana hän oli päättänyt ryhtyä merirosvoksi ja on pitänyt kiinni unelmastaan päästä merelle, ”mut päätin sittenkin toteuttaa sen laillisia teitä”. Esimerkiksi lomamatkoilla merimuseot olivat ne ainoat museot, johon hänet sai kivutta sisään. Vanhoista laivamalleista hän sanoo jo kymmenvuotiaana erottaneensa puolen vuosisadan tarkkuudella, miltä ajalta laiva on ja mikä laivamalli on kyseessä. Elielille on mysteeri, mistä mielenkiinto merta kohtaan sai alkunsa. Perhe ja suku ovat Ellun sanojen mukaan kotoisin ”jostakin Perähikiältä”, eikä porukassa ole ollut ainuttakaan merimiestä. Ellu kävi äitinsä opintojen vuoksi syntymässä Mikkelissä, mutta jo vuoden vanhana hän muutti Helsingin Kallioon, missä hän on pysynyt koko elämänsä kahden korttelin säteellä. Lähellä oli Sörnäisten satama, ja se voisi olla yksi merellisen mielenkiinnon sytyttäjä. Teksti: Paavo Tukkimäki Kuva: Marko Toljamo • RAJA • iviilipalvelusmies Eliel ”Ellu” Paavola sulki perjantaina 19. joulukuuta viimeisen kerran ”virkatöinään” Helsingin Vuosaaren merimieskirkon ovet, ja 347 päivän siviilipalvelusurakka oli ohi. Ellu kuitenkin jatkaa merellisissä merkeissä, sillä hän aloitti tammikuun alussa merenkulun opinnot Kotkassa. Tavoitteena on reparin eli korjausmiehen pätevyys, jonka Ellu uskoo tuovan paremmin töitä kuin vahtiperämiehen koulutuksen. Eliel siis siirtyy opintojensa myötä Merimieskirkon palveluksesta kirkon asiakkaaksi, palvelijasta palveltavaksi. Hän uskoo, että aika Vuosaaren kirkolla ja merenkulun parissa on ollut hyödyksi tulevan uran kannalta. Alku Vuosaaressa oli tosi vaikeaa, mutta ajan myötä Ellu sanoo tajunneensa, että hän voi todella olla avuksi ihmisille. Nuoren miehen spesialiteetteina olivat merenkulkijat ja laivakäynnit sekä rekat ja kirkolla saunomassa käyvät rekkakuskit. – Diggaan merimiehiä ja rekkakuskeja, Ellu sanoo. Työssään hän sanoo kohdanneensa rankkojakin juttuja, mutta myös aivan ylenpalttisia ystävyyden osoituksia. Ja Siviilipalvelusmies Eliel Paavola siirtyi Vuosaaren kirkolta merialan opiskelijaksi. Anarkisti, mutta ei pasifisti Anarkistiksi, mutta ei pasifistiksi tunnustautuva nuori mies tuli kirkolle siviilipalvelukseen helmikuussa 2014. Totaalikieltäytyjää ei Ellusta tullut, se olisi merkinnyt vankilatuomiota, eikä senaikainen tyttöystävä luvannut tulla vankilaan häntä katsomaan. Ensiksi Ellu kävi pyrkimässä Merimies-Unioniin, mutta se ei lain mukaan kelvannut palveluspaikaksi. Seuraa- Eliel ”Ellu” Paavola piti merimiesten ja rekkamiesten palvelemisesta. Keväällä 2014 Vuosaaren merimieskirkolla poikkesi mm. merimies Bobby Graspela Filippiineiltä. Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan 19 Pärskeitä Porvoossa Turkulaisten retkellä oli tunnelmaa Maailmojen kirjo kotikulmilla HaminaKotka on Suomen suurin yleis-, vienti-, kontti- ja transitosatama, josta on säännölliset yhteydet kaikkiin merkittäviin eurooppalaisiin satamiin ja sitä kautta maailmalle. www.haminakotka.fi. T ammikuun lopun pakkaspäivänä on -12 astetta. Auton ikkunat ovat jäätyneet kiinni, enkä saa laitettua vilkkua katolle. Vähän huonolla omallatunnolla ajan Mussalon konttisatamaan, jossa vilkkuvalo on pakollinen. Onneksi on kuitenkin valoisaa. Ja onneksi ei ole satanut lunta, joten laivojen lankongit ovat kuivat. Minulla on korkeanpaikan kammo, ja ylitän aina itseni, kun kiipeän lankonkia pitkin. Lumi askelmilla vielä nostaa pelkokerrointa. Mistään laivasta minua ei ole tänään pyydetty käymään. Menen vain lankonkia ylös ensimmäiseen laivaan. Luotan vieraanvaraisuuteen ja hyvään vastaanottoon. Konttisatamassa on tänään neljä laivaa ja hinaaja. Kaiken kaikkiaan laivalistan mukaan HaminaKotkan satamassa on tänään 17 alusta. Indonesialainen merimies valittaa, että hänen puhelimensa sim-kortti on lukkiutunut ja pyytää apua. En ole näissä asioissa kovin hyvä, mutta toki voin katsoa. Yllättäen onnistunkin poistamaan lukituksen, ja olemme molemmat iloisia: minä siitä, että osasin, ja hän siitä, että puhelin taas toimii. Nyt hän saa taas yhteyden kotiinsa. Hän kertoo asuvansa vuorilla, missä on puhdas ilma. Aiemmin hän asui Jakartassa, mutta siellä oli liikaa ihmisiä ja saastetta. Nyt hän viljelee maata: riisiä, maissia, banaania, mausteneilikkaa ym. Hän käy hakemassa hytistään tabletin, jossa on valokuvia hänen talostaan, neilikkapuusta, vaimostaan ja tyttärensä häistä. Tiesinkö, että neilikka kasvaa puussa? En tiennyt. Ihanan näköinen paikka, eikö hänellä ole ikävä kotiaan ja per- 20 Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan hettään? No, on tietysti, mutta täällä laivalla hän on vähän niin kuin vapaa, mies tunnustaa nolona. Ymmärränhän. Venäläiset merimiehet ovat juuri tupakoimassa päivähuoneessa, kun näkevät minun tulevan. He vievät tuhkakupin nurkkaan ja avaavat ikkunan. Kylmä tupakansavu on kamalaa, enkä tarkene riisua takkia. Ympärilläni parveilee venäjää puhuvia miehiä. Ymmärrän sen verran, että selittävät toisilleen, miten Saunalahden prepaid-liittymä toimii. Asia nähtävästi tulee selväksi, ja myyn heille kortteja. Voiko maksaa dollareilla? Voi. Yksi mies antaa ensin kolme euroa: paljonko tarvitaan vielä lisäksi dollareita? Lasken ja yritän samalla pitää kirjaa siitä, mitä olen myynyt ja millä valuutalla. Muut poistuvat, mutta yksi jää juttelemaan. Näin käy usein. Aina on joku, joka jää muiden jälkeen ja haluaa jutella. Tämä mies kertoo asuvansa Pietarissa ja olleensa jo kaksi kuukautta laivalla, vielä 3–4 kuukautta jäljellä. Kotona on 10-vuotias tyttö ja vasta 2-vuotias poika. Hän soittaa heille skypellä aina kun voi. Poika kasvaa niin nopeasti. Onneksi laiva käy noin kerran kuussa Pietarissa, ja hän voi tavata perhettään muutaman tunnin ajan. Laivassa, jossa on filippiiniläisiä, ei näy ketään ulkona kannella. Sisällä päivähuoneessa on lähes trooppinen lämpötila, ja iloiset filippiiniläiset ovat pukeutuneet shortseihin ja varvassandaaleihin. Melkein näen palmupuut silmissäni. Joukossa on myös kansivahti. On kuulemma liian kylmä olla ulkona. Olen samaa mieltä. Very cold. Kroatialainen kokki kysyy, missä on lähin apteekki. Hän tarvitsee lääkettä. Kerron, että lähin apteekki on muutaman kilometrin päässä, ja jos hän pääsee lähtemään, voin käyttää häntä siellä. Ensin saan tukevan kroatialaisen aterian ja sitten lähdemme. Miehellä on kivuliaat peräpukamat. Tulkkaan apteekissa, ja oikea lääke löytyy. Mies kertoo olleensa aiemmin kalastaja, mutta kalaa ei enää ole meressä kuten aiemmin, joten hän on nyt kokkina laivalla. Palkka ei ole hyvä, hän on siihen tyytymätön. Normaali kansainvälinen työpäivä minulle, mutta harva kotkalainen varmaan aavistaa, mikä maailmojen kirjo heidän kotikulmillaan päivittäin avautuu. Takaisin kirkolla Haminassa lasken rahapussissani olevat eurot ja dollarit. Lyön laivoilla myydyt tuotteet kassakoneelle – tarvitsen muutaman suklaakonvehdin lisäenergiaksi – ja kaikki täsmää. Huh. Haminan sataman osassa on tänään viisi laivaa. Kirkkomme on auki illalla vapaaehtoisvoimin. Kiitos Kirsti. Parilta laivalta on jo soitettu ja varmistettu, että ollaanhan varmasti auki. Ollaan. Tervetuloa! Teksti ja kuva: Jaana Rannikko M Järjestöpäällikkö Hanna Seppä esitteli turkulaisille vieraille Mäntsälän rahtarikeskuksen toimintaa. R ahtarit Turun tiimin, Turun merimieskirkon ja Mikaelinseurakunnan tammikuisen retken pääkohteina olivat lauantaina 24.1.2015 idyllinen Porvoo ja Mäntsälän uudenkarhea rahtarikeskus. Porvoossa teimme makoisia ostoksia Brunbergin suklaatehtaan myymälässä ja tutustuimme kauniiseen Porvoon tuomiokirkkoon pastori Timo Ågrenin opastuksella. Vieraanvaraisessa Rahtarikeskuksessa meidät vastaanottivat järjestöpäällikkö Hanna Seppä ja toimistosihteeri Jaana Kettunen. Alkajaisiksi meille tarjottiin hyvät kahvit, jonka jälkeen Hanna Seppä esitteli Rahtarit ry:n aktiivista toimintaa sekä rahtarikeskuksen mainiosti suunniteltuja toimitiloja. Matkalaisia oli bussissa taitava kuljettaja Jukka Harjamäki mukaan lukien kaiken kaikkiaan 36 henkilöä. Retken järjestelyistä vastasivat yhteistyössä Turun merimieskirkon johtava satamakuraattori Arja Suvanto, Rahtarit Turun tiimin sihteeri Laura Elomaa-Piippo sekä Mikaelinseurakunnan kappalainen Timo Hanttu. Lisäksi automatkalla ja kirkossa matkalaisia laulatti kanttori Eeva Paajanen. Tällaiset retket ovat virkistäviä ja mukavia tapahtumia. Lisäksi ne vahvistavat yhteistyön henkeä läheisten toimijoiden kesken. Kiitos kaikille mukana olleille! Jäämme malttamattomina odottamaan seuraavaa yhteistä retkeä! Teksti: Timo Hanttu ja Katriina Kivenheimo erimieskirkko ja Porvoon suomalainen seurakunta järjestivät Porvoon Gammelbackan seurakuntakeskuksessa ”Suolaisia pärskeitä”-meri-illan 28. tammikuuta. Tapahtumassa laivakuraattori Jaana Rannikko kertoi Merimieskirkosta ja työstään siellä, Ilmo Riihimäki lauloi. Myynnissä oli Merimieskirkon tuotteita, ja illan päätteeksi oli myös tarjoilua. Kuva Jaana Rannikko Merihenkisiä lauluja laulettiin yhdessä kanttori Minna Wesslundin johdolla. Tv-jumalanpalvelus Vuosaaresta V uosaaren Merimieskirkossa Helsingissä toimitettiin ekumeeninen sanajumalanpalvelus sunnuntaina 25.1.2015. Jumalanpalvelus lähetettiin suorana YLE Tv 1:llä ja YLE Areenassa. Jumalanpalveluksen toimittivat Helsingin ortodoksisen seurakunnan pastori Jyrki Penttonen, katolisen kirkon Pyhän Henrikin katedraaliseurakunnan kappalainen Matthew Azzopardi sekä Vuosaaren kirkon merimiespastori Sirpa Tolppanen. Suomen Merimieskirkon pääsihteeri Hannu Suihkonen saarnasi. Musiikista vastasivat pianisti Virva Garam ja viulisti Mervi Myllyoja. Jumalanpalvelus oli Vuosaaren merimieskirkon historian ensimmäinen suora televisiolähetys. YLEn lähettämien tv-jumalanpalvelusten tarkoituksena on viedä katsojat ympäri Suomen seurakuntia. Oman ohjelma-aikansa saavat luterilaisten lisäksi katoliset, ortodoksiset ja vapaat kirkkokunnat. Vuosaaren merimieskirkolta televisioitavassa jumalanpalveluksessa korostuivat Merimieskirkon perusarvot, kuten avoimuus, vieraanvaraisuus sekä ekumeenisuus. Kuva: Olli Rinne. Suomen kristillisten kirkkojen yhteinen tv-jumalanpalvelus Vuosaaren merimieskirkossa oli samalla hieno päätös Ekumeeniselle rukousviikolle, jota vietetään vuosittain kaikkialla maailmassa 18.–25. tammikuuta. Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan 21 merimieskirkkouutisia Välähdys kotimaan merimieskirkon arjesta I Vuoroin vieraissa loinen ruotsinkielinen puheen sorina kuuluu Hampurin merimieskirkon tiloissa tammikuusta 2015 ainakin kesäkuuhun asti. Ruotsin oma kirkkokiinteistö on saneerauksen alla, ja he pyysivät meiltä ”sijaa majatalossa”. Heidän kaikki toimintaryhmänsä ja K irkolliset toimitukset, kuten kaste, konfirmaatio, avioliittoon vihkiminen, kodin siunaaminen ja hautaan siunaaminen ovat tärkeä osa seurakunnan toimintaa. Myös merimieskirkot pyrkivät palvelemaan mahdollisimman hyvin kaikkia kirkollisia toimituksia pyytäviä. Vihkipari Lontoossa järjesti vastikään häävieraille hienon kuljetuksen. Onnea ja siunausta Jaanalle ja Pekalle! jumalanpalveluksensa siirtyivät meidän kirkkomme suojiin. Oli helppo antaa ruotsalaisille nyt tämä mahdollisuus ja olla heille vieraanvaraisia, sillä he tarjosivat meille toimitilat 1900-luvun taitteessa ja uudelleen toisen maailman sodan jälkeen. Niin suomalainen merimies kuin myös siirtokuntamme oli tervetullut Ruotsin Kustaa Aadolf-kirkolle. Tämä lähentää jo olemassa olevaa hyvää pohjoismaista yhteistyötä, ja me saamme samalla luonnollisen kielikyvyn. Teksti: Satu Oldendorff Kuva: Satu Oldendorff Pastori Nisse Renman ja kirkkoraadin puheenjohtaja Kristina Ekelund raamattupiirissä. Kuva: Anna Hälli ”Terve, terve! Raps, raps!” Puhuva papukaija on kaikkien suosikki Tseki on monelle vanha tuttu, sillä papukaija on asunut Hampurin merimieskirkolla vuodesta 1986 lähtien. T iistai-aamu klo 8. Ensimmäinen työntekijä saapuu Hampurin merimieskirkolle töihin. ”Huomenta!” kuuluu aulan isosta häkistä peittojen alta. Tseki-papukaija on herännyt uuteen päivään. Tseki on monelle Hampurin-kävijälle vanha tuttu, sillä hän on asunut täällä jo vuodesta 1986 lähtien. Erityisesti merenkulkijat kyselevät Tsekin vointia ja kuulumisia. Alun perin Tseki on ollut Hannoverin suomalaisen papin Sakari Enroldin perheen lemmikki, joka hankittiin heille vuonna 1983. Tseki oli silloin noin vuoden vanha. Lapsirakas Tseki viihtyi hienosti Enroldin perheen luona ja oppi pian myös puhumaan. Hampuriin Tseki tuli vuonna 1986, kun Enroldit olivat Suomessa kesälomalla ja papukaijalle tarvittiin loman ajaksi hoitopaikka. Kirkon kahvilassa Tseki nautti ihmisten seurasta. Enroldien muuttaessa takaisin Suomeen tultiin siihen Terve, t erve! Noin 32-vuotias Tseki on Hampurin merimieskirkon tunnetuin ja pidetyin ”työntekijä”. 22 Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan ratkaisuun, että Tseki voisikin jäädä Hampurin merimieskirkolle asumaan. Siitä lähtien Tseki on ollut Hampurin merimieskirkon tunnetuin ”työntekijä”. Aulassa Tsekin päivä on nyt kunnolla alkanut. Peitot on poistettu häkin päältä, ja työntekijä on levittänyt Tsekille puhtaat sanomalehdet häkin pohjalle. Myös tuoretta vettä ja aamupalaa on laitettu kuppeihin. Tseki nauttii jyvistä, siemenistä ja pähkinöistä, mutta myös omenaviipale, pala kurkkua tai salaatinlehti maistuvat oikein hyvin. Maha täynnä Tseki laskeutuu maahan tutkimaan uutta lehteä. Säätiedotus ei näytä miellyttävän kauheasti, vaan Tseki repäisee siitä palasen pois ja palaa takaisin puutangolle istumaan. Kohta alkaa lasten leikkikoulu. Tseki ravistelee innokkaasti siipiään. Pian aulasta kuuluu jo lasten naurua ja Tseki huutelee iloisesti lasten ääntä matkien ”Terve!”. Kerhon jälkeen Tseki ottaa päiväunet pää kainalossaan. Mieluisia vieraita käy pitkin päivää. ”Raps, raps!” Tseki pyytää ja työntää päänsä häkin raoista. Tseki nauttii kovasti siitä, kun päätä rapsutetaan. Hän sulkee silmänsä ja kehrää tyytyväisesti. Rapsuttajan kannattaa kuitenkin olla hyvin varovainen, sillä Tseki saattaa puraista, jos hän päättääkin, ettei nyt olekaan rapsutuksen hetki. Ulkona aurinko laskee ja vähitellen asiakkaat poistuvat kirkolta. ”Hei hei!” Tseki huutaa perään ja haukottelee. Nukkumaanmenoaika on tullut. Työntekijä saapuu Tsekin luo ja peittelee häkin. ”Hyvää yötä!” kuuluu häkistä, kun viimeiset valot sammutetaan ja Hampurin merimieskirkko suljetaan yöksi. Teksti ja kuva: Johanna Hansen Ruotsin Hampurin merimieskirkko rakennustelineiden alla. Kuva: Nisse Renman Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan 23 merimieskirkkouutisia merimieskirkkouutisia Naimisiin merimieskirkolla Kuuskajaskari – elämyksellinen retkikohde Selkämerellä ol "Täällä voit nas" to niingon go Kuusia kajastava kari eli Kuuskajaskari on virkistyskäyttöön valjastettu saari, entinen puolustusvoimien puolustus- ja koulutuslinnake Rauman edustalla, Selkämeren kansallispuistossa. K uuskajaskari tunnetaan 1600-luvun laidunpaikkana, venäläisten tukikohtana ja vuosien 1939– 1999 välillä olleena armeijan linnakesaarena. Saari sijaitsee aivan vuonna 2011 perustetun Selkämeren kansallispuiston keskellä. Kansallispuisto ulottuu etelässä Kustavin pohjoispuolelta noin 160 km pituisena nauhana aina Porin pohjoispuolelle Merikarvialle saakka. Saari on ollut Rauman kaupungin omistuksessa vuodesta 2000. Kaupunki vastaa saaren peruskunnosta ja yrittäjä liiketoiminnan, kuten majoitus- ja ravintolapalveluiden sujumisesta. Pinta-alaltaan on noin 28 hehtaaria oleva saari on mitä mainioin retkisaari joko päiväkäynnille tai pidemmälle oleskelulle. Saaren majoitus- ja muut palvelut ovat vierailijoiden käytettävissä suurin piirtein toukokuusta elokuun Tervetulokyltti saaren rannassa. Paikalliset kutsuvat linnakesaarta kotoisasti ”Jaskariksi”. 24 Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan loppuun. Saaressa on vierasvenelaituri sekä majoitus-, ruokailu- ja saunomismahdollisuus isommillekin ryhmille. Rannassa on rakennus makkaranpaistoa ja grillausta varten, ja nuotiopuita on vapaasti saatavilla. Merimatkan Rauman satamasta voi tehdä omalla veneellä, venetaksilla tai vuoroveneellä. Saarella järjestetään myös erilaisia näyttelyitä ja kesäteatteri. Kuuskajas- Vanha puinen kasarmi lähellä merenrantaa toimii nykyisin kahvilana ja lounaspaikkana. Nimeltään se on kahvila Wanha kasarmi. Vuoden 1964 merionnettomuuden muistomerkki on noin kolme metriä korkea kivipaasi. Onnettomuudessa menehtyi 28 nuorta ihmistä. kari-polulla pääsee tutustumaan omatoimisesti saaren historiaan ja geologiaan. Tykkiluoliin ja rannikkotykkien toimintaperiaatteeseen voi perehtyä oppaan johdolla. käytössä, ja muutos luonnossa ollut huomattava. Kun saari oli asutettu ja kokoaikaisesti käytössä, rasitus oli luonnolle suurta. Nyt saaren luonto siirtyy vähitellen kohti luonnontilaa, pienimmät tiet ja pururata ovat jo kasvamassa umpeen. Lisätietoa: kuuskajaskari.fi ja visitrauma.fi. Puolustusvoimien saarena Rauhan aikana Kuuskajaskari on toiminut vain koulutus- ja puolustuslinnakkeena. Nykyisin saarella olevat kasarmit ovat turistimajoituskäytössä. Merivalvontatorni ja tulenjohtotorni ovat yhä paikallaan. Puolustusvoimien kausi kesti 60 vuotta. Saarella annettiin alokaskoulusta sekä järjestettiin aliupseerikursseja ja erikoiskoulusta. Varusmies saattoi erikoistua palveluksessa muun muassa merivalvontamieheksi. Varusmiehen kannalta Rauman kaupunki oli yhtaikaa kaukana ja lähellä: niin lähellä, että rantaan näkyivät houkuttelevasti kaupungin ja sataman valot ja kuitenkin niin kaukana, ettei pois päässyt kuin yhteysveneellä. Venematka kestää noin puoli tuntia. Kuuskajaskarin viimeiset varusmiehet kotiutettiin syksyllä 1996, jolloin myös sotilaskoti suljettiin. Saarella toimi 1960-luvun puoliväliin saakka myös Rauman saaristokoulu linnakkeen henkilökunnan lapsille. Vuosina 1997–99 alusta saari toimi vartiolinnakkeena ja keskittyi pääasiassa merivalvontaan. Maastosta löytyy edelleen merkkejä puolustusvoimien toiminnasta: ampumaratoja, taisteluhautoja ja rannikkotykkejä. Linnakkeena Kuuskajaskari kuului Turun Rannikkorykmentin organisaatioon. Saaren neljästä tykkiasemasta tykkeineen (malli 152/50T) yksi on yhä käyttökunnossa ja sillä voidaan ampua tilauksesta saluutti- eli kunnialaukauksia. Tarvittavat luvat siihen hankitaan kaupungilta ja poliisilta. Käytännön ammunnat hoitaa rannikkotykistön reserviläisistä koostuva Selkämeren rannikkokilta. Saari on ollut noin 15 vuotta siviili- Teksti ja kuvat: Anne Valtonen Poimintoja Kuuskajaskarin historiasta Kuuskajaskarilla alkoi toimia vuonna 1955 sääasema, joka lähetti kolmen tunnin välein määrämuotoisia säähavaintoja, kuten tuuli-, pilvi-, näkyvyys- ja lämpötilahavaintoja Ilmatieteen laitokselle valtakunnallista sääpalvelua varten. Miehitetyn aseman toiminta loppui vuonna 1996, jonka jälkeen saarella oli automaattiasema vuoden 1999 loppuun saakka. Kuuskajaskarin historian pahin onnettomuus tapahtui 50 vuotta sitten 8. joulukuuta1964. Tällöin Rauman satamasta saarelle tulossa ollut 12 m pitkä puolustusvoimien yhteysvene K 8 törmäsi pimeässä ja sateisessa säässä hinaaja Rauma II:een. Yhteysvene upposi muutamassa sekunnissa. Veneen kyydissä oli nuoria neitosia tulossa ”Jaskariin” alokastansseihin. Heistä 25 sekä kolmehenkinen miehistö kuoli, ja 12 saatiin pelastettua lähellä olleisiin aluksiin. Yksi pelastui uimalla maihin. Rannikkotykki on louhittu syvälle kallioon. Pinnalle näkyy vain kupu ja tykinputki (6"). Koska saari on nykyisin kaupungin omistuksessa, toimivaa rannikkotykkiä voidaan leikillisesti pitää Rauman kaupungin teknillisen viraston päällikön henkilökohtaisena virka-aseena. Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan 25 i kyrkans skepp Klassiskt sjöäventyr för två män i en båt Lagens anda P å Jesu tid var fastan ett viktigt inslag i det judiska levnadssättet. Då fastade människorna frivilligt vid många tillfällen och av många anledningar. Johannes lärjungar fastade även under längre perioder som botgöring med syfte att påskynda ankomsten av Frälsningens tid. Fariséerna tävlade i sin strävan att efterleva fädernas regler in i minsta detalj. Fariséernas inbördes tävlan om att ivra för lagen gjorde med tiden att kraven blev allt högre och mer ingående. Fariséerna fastade på måndagar och torsdagar varje vecka. Genom noggrann efterlevnad av lagen trodde sig fariséerna kunna påskynda Messias ankomst. I Mose lag fanns det dock bara en enda fastedag per år: den stora försoningsdagen, Jom Kippur. Jesus fick ofta frågorna: ”Varför fastar Johannes lärjungar och fariséernas, men inte dina lärjungar? Varför bryter dina lärjungar mot fädernas regler? Varför handlar inte du som fariséerna och Johannes lärjungar? Varför gör inte du som de fromma troende?” Dessa är frågor som lätt kan komma även över mina läppar. På samma gång börjar jag skapa egna regler som jag försöker leva efter och föreställer mig att jag blir en lite bättre människa om jag klarar av att följa dem. Till slut belastar jag också andra med dessa regler. Det dröjer inte länge förrän jag spänner upp ett nät av orimliga krav och stora begränsningar både för mig själv och mina närmaste. Hur fariseiskt är inte det! Enligt fariséerna kunde man förtjäna frälsning genom att följa lagen och fädernas regler, genom sin prestation i gåva till Gud. Jesus förkunnade frihet från lagen och fädernas regler. Han hade kommit för att införa en ny lag: nådens och kärlekens lag. Gud förväntar sig inte att jag bokstavstroget ska följa lagen. Det viktigaste är att förstå lagens anda. ”Men låt rätten välla fram som vatten och rättfärdigheten som en outsinlig ström!” På andra ställen säger Gud att han är trött på vår fasta som bara leder till hårda knytnävsslag och handlingar för egen vinning. För länge sedan sade Gud till israelerna och säger till oss i dag: ”Nej, detta är den fasta jag vill se: att du lossar orättfärdiga bojor, befriar de förtryckta. Delar ditt bröd med den hungrige, ge hemlösa stackare husrum, ser du en naken så klä honom, vänd inte dina egna ryggen!” Hur bör jag då leva? Jag bör leva fri, eftersom Jesus, Frälsaren, kom för att ge oss friheten. Fri från fädernas regler, fri från regler som jag belastar mig själv med, fri från att med egna krafter sträva efter frälsning och Guds godkännande. Fri, med öppet sinne, alltid beredd att ge efter för de nya kärlekskraven. Fri från att upphöja mina egna gärningar och min fromhet, och från att döma andra. Fri att sprida Guds kärlek och se till att det liv i överflöd som är Guds vilja finns inom räckhåll för alla, precis alla. Gud tar emot och accepterar den otillräcklige, den syndige och den ofullkomlige – var och en av oss. S ommaren 2014 gjorde Hbl-journalisterna Stefan Lundberg och Leif Weckström en resa med motorbåt från Södra hamnen i Helsingfors till Rapallo i Italien. Det blev 17 reportage från 55 dagar, 2 262 sjömil och otaliga slussar på olika europeiska vattenleder. Herrarna levererade under resan kontinuerligt material som publicerades både i Hufvudstadsbladets pappersversion och i nätupplagan. De artiklarna har nu samlats och kompletterats till en bok, Sommaräventyret i Daphnes kölvatten (Helsingfors 2014, 208 sidor, inbunden). Författarna hade året innan för att kontrollera slussar och bensinmackar bilat utmed de franska kanalerna mellan Nordsjön och Medelhavet. Dessutom hade man lusläst tre böcker, skrivna av tre andra finlandssvenska båtfarare som i stort valt samma rutt 1935, 1949 och 1956. Skrivande sjöfarare förebilden Den äldsta litterära inspirationskällan var en bok författad av Håkan Mörne. Han var son till skärgårdslyrikern Arvid Mörne och själv en god, om än i dag nästan bortglömd havsskildrare, och skrev 1935 Vinga seglade till Rom. Göran Schildts ketch Daphne är väl den bäst kända av de båtar som i tiden bar äventyrarna mot Medelhavet. Hans bok Önskeresan som kom ut 1949 är i dag en klassiker. Det var kort efter andra världskriget Göran Schildt tillsammans med vänner Christiansö och tysk kanal Text: Tiina Talvitie Emigrantpräst, New York vehnanjyva.org Foto: Marko Toljamo 26 Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan gav sig i väg med Daphne, i dag museiföremål i Åbo. Från Finland tog de sig via Göta kanal och över Nordsjön till de franska kanalerna. Lundberg och Weckström valde att korsa Östersjön men upplevde sedan många andra kanaler på kontinenten. När de jämför sin resa med föregångarnas finner de att mycket fortfarande var nästan detsamma. Yngst av de tre litterära förebilderna är Tor Weckströms bok Brusande eskapad, som kom ut 1956. Till saken hör att denna Weckström är far just till fotografen Leif, vars fantastiska bilder nu gör läsningen av Sommaräventyret i Daphnes kölvatten till en upplevelse. I förhållande till föregångarnas expeditioner finns en väsentlig skillnad – som egentligen i förlängningen blev helt positiv – som kom att fördröja avfärden från Helsingfors med ett år. Med bara veckor kvar till den planerade starten våren 2013 kom herrarna – själva både sjö- och skärgårdsvana – underfund med att förarbevis av olika slag krävdes på de inre europeiska vattenvägarna. Det hade de inte. Tablå: en planerad sponsor drog sig ur projektet, och Lundberg fick sätta sig på skolbänken i Arbis i Helsingfors för att först tentera skärgårds- och kustskepparexamen och sedan skaffa kanalpappren. Ett år gick, och under tiden trädde en ny sponsor in på arenan med en Yamarin daycruiser med 300 hästars snurra som fick disponeras för resan. Den döptes till La Sterne (Tärnan) och skulle lämnas i Rapallo ett stycke söder om Genua i Italien. Stefan Lundberg och Leif Weckström: Sommaräventyret i Daphnes kölvatten. Helsingfors 2014. Den 22 maj 2014 kom man så iväg. Ett kort stopp gjordes vid Estonias gravplats, där paret lade ned en röd ros på havet. Christiansö vid Bornholm anlöptes och skildras lyriskt: den lilla klippön som bara entusiaster känner är en upplevelse av stort format. Via Holtenau och Kielkanalen, där man i hastigheten försökte slussa in i de stora rollarnas kammare, kom Tärnan till Elbe. Här saknar jag lite mer detaljerade Yrkesmän. Leif Weckström har en meriterad bakgrund som pressfotograf och Stefan Lundberg är en journalistveteran känd från både press och radio. Bådas kärlek till havet kommer fram i boken Sommaräventyret i Daphnes kölvatten. uppgifter: texten avslöjar bara att man tog kurs på Otterndorf och sedan – hur nu det gick till – hamnade i Bremerhaven. Flera gånger har jag ombord på lastbåtar sett hur man efter slussen i Brunsbüttel söker sig västerut mot Cuxhaven och Nordsjön, men här försvinner Tärnan elegant ur sikte för att sedan dyka upp på IJsselmeer och Amsterdams kanaler. En titt på sjökortet ger förklaringen: ett kort stycke före Cuxhaven ligger Otterndorf, och därifrån leder ett kanalsystem med ett farbart djup som minst på bara 1,5 meter. Det var den vägen La Sterne, som synbarligen var grundgående nog, tog för att undvika oväder och ström på Nordsjön. Lite av Nordsjön fick man ändå uppleva på den fortsatta vägen mot Le Havre, där herrarna tog kanalvägen mot Rhône och Medelhavet. Efter trettio dagar på kanalerna slussade La Sterne ut i Port Saint Louis, där en nyförlist segeljakts master som en dramatisk varning om vad som förestod stack upp från en sandbank. Då hade paret lärt sig allt som kan tänkas vara värt att veta om slussar, nivåskillnader, kanalvakter och brist på tankningsställen. Nu fick de i stället känna på de vindar de i början lyckats undvika på Nordsjön. Utanför Marseille blåste mistralen upp, och höll närapå att knäcka både sjöfararna och deras båt. Lundberg och Weckström kom emellertid lyckligt i hamn, ett stort och ställvis strapatsfyllt äventyr rikare. Den rikedomen har de nu i text och bild förmedlat till läsarna. Text Thure Malmberg Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan 27 Finsk Stormskärs Maja öppnar Stadsteatern 2017 Anni Blomqvists Stormskärs Maja på finska till Lasse Mårtensons musik blir inledningen när Helsingfors stadsteater efter en omfattande renovering öppnar på nytt när republiken Finland fyller 100 år 2017. J ag har nu ett intensivt arbete framför mig, säger Lasse Mårtenson, nyligen fyllda 80. Vi sitter i hans våning i Larsvik, Esbo. Går man ut på balkongen är Esboviken och havet inte långt borta. Ännu närmare kommer det när Lasse Mårtenson startar sin dator med ett bildspel om hav och skärgård. – Jag har i drygt tio års tid turnerat här vid sydkusten med mina bilder. Det enda jag behöver är en tom scen med ett piano och en videoprojektor. Sen får mina bilder rulla medan jag improviserar på pianot. Jag känner valören i varje bild och spelar skärgårdsrelaterad musik, egna stycken eller t.ex. Evert Taubes, för att lyfta fram stämningen. – Det har hänt att åhörare i östra Finlands inland kommit fram efteråt och sagt att de aldrig kunnat föreställa sig att Finland kunde tolkas så här, säger Lasse Mårtenson. En dryg halvtimme tar bildspelet. Lasse Mårtensons rykte som musiker är ju erkänt, men alla vet kanske inte att han också är en naturfotograf av stora mått. – Kameran var alltid med när jag seglade med Merelle – på bild fångad i trygg hamn vid Borstö brygga eller länsande med solstänk över vågorna – eller rörde mig i skärgården. Ett 200 mm teleobjektiv gav knivskarpa bilder av sjöfåglar. Fjärilar har jag också fascinerats av, säger han och visar på en stor Apollofjäril. Ljuset växlar i hans bilder: från skiraste grönska över en skyddad skärgårdsäng med fjärilar till vresigt gråsvarta stormvågor mot obarmhärtiga klippor. Votivskeppet i Jurmo kyrka förmedlar sin bild av skärgårdens liv, den trotsiga Borstögumman och klipporna vid Källskär sin. På väggen hemma i Larsvik hänger Merelle som ett minne av 26 somrar till sjöss i våra vatten och en gång rentav till Polen. Merelle var Lasse Mårtensons och familjens flytande hem under 26 somrar. Bilden togs med Mårtensons kamera. Men det är inte bara Åbolands skärgård bilderna visar: här finns också stämningar från Esbo skärgård, Långträsk i Noux och rentav atomkraftverket på Hästholmen utanför Lovisa. Merelle hette hans båt, en trygg och trivsamt rymlig 33 fots ketch, som under 26 år tog Lasse Mårtenson på skärgårdsupplevelser över Östersjön och Finska viken. När Lasse inte längre orkade segla såldes den, men i hans bilder och i hemmet i Esbo lever Merelle kvar, liksom i den bok han skrev 2011: ”Vågspel – såsom jag vill minnas”. Klantiga tidningar Födelsedagen senaste höst passerade i tysthet, och därmed har heller nästan inget skrivits om den kommande nya uppsättningen av Stormskärs Maja på finska 2017. – En tidning ringde och ville göra en intervju. Men jag är trött på den finländska journalistiken när det gäller oss populärkulturarbetare. – Tidningarna skriver klantigheter, hänger ut oss och betraktar oss som fritt villebråd, säger Lasse Mårtenson. – Det är helt annat i Sverige och Danmark. Nu har jag hoppat av ekorrhjulet: publicitet är inte längre så viktigt för mig. Min livskvalitet har blivit bättre när jag sluppit intervjuerna. – Sjömanskyrkan är en annan sak: jag fick t.o.m. under Kotka havsdagar en gång Sjömanskyrkans flagga att hissa som honnörsflagg under salningen, säger Lasse Mårtenson, som i dag kallar sig pensionist, dvs. pensionerad pianist. Barndomen upplevde Lasse Mårtenson på Röysö i Sibbo skärgård. Senare kom legendariska öar som Jurmo och Borstö – och människorna där – att bli viktiga för honom, en lidelsefull kärlek han delade 28 Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan Foto: Thure Malmberg t.ex. med Benedict Zilliacus, som också bearbetade Anni Blomqvists böcker för manuskriptet till just Stormskärs Maja. – Fortfarande är det skärgårdsminnena jag söker tröst i om jag t.ex. har svårt att somna. När jag tänker på Röysö och familjens liv där kommer tryggheten. ”Mitt sista jobb” – Att nu skapa musiken till Anni Blomqvists Stormskärs Maja på finska blir en stor sak för mig, och samtidigt mitt sista arbete. – Jag vill göra den nya uppsättningen mer i Anni Blomqvists anda. Benedict Zilliacus hade ju skrivit ett manuskript baserat på Annis fem böcker och det var Anni nöjd med. Men sen dog hon och därefter har några klantiga tolkningar gjorts. Det är fortfarande jag som har copyright till hela musiken till Stormskärs Maja, och jag vill att den nya uppsättningen 2017 skall bli värdig Anni Blomqvists arbete. Lasse Mårtenson har vuxit upp med klassisk musik. Fadern – med rötter i sjöfararsläkter i Korpo – var professor i orgelspel och modern var sångerska, uppvuxen vid Ladogas stränder. Hav och sjöar gav grogrund till Lasses kärlek till havet och hans musik växte fram i växelverkan med så olika inspirationskällor som orgelmusik, Alice Babs och Louis Armstrong. Vid 80 års ålder börjar Lasse Mårtensons ögon bli trötta. En ny dator – den tredje på kort tid – står på arbetsbordet med tanke på musiken som skall skrivas till Stormskärs Maja. – Men jag har ännu inte riktigt blivit du med den. Ideligen krävs nya uppdateringar, skrattar pensionisten Mårtenson. Text: Thure Malmberg Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan 29 Under de senaste åren har Gustaf Eriksons bolagsarkiv städats och systematiserats GE:s i Mariehamn. D ärmed har Gustaf Eriksons rederiveteraner Bo Limnell och Ralph E. Sjöholm öppnat en guldgruva för sjöfartsforskare och andra intresserade. Arkivjobbet var betydelsefullt redan för min egen bok om GE:s kylfartyg, Kalla systrar från Åland, som utkom 2013. Nu har Lundell och Sjöholm utnyttjat det för en egen fin bok, Gustaf Eriksons ångare, producerad 2014 av PQR Förlag i Mariehamn med de Eriksonska stiftelserna som utgivare, 278 sidor, inbunden. Tryckningen har skötts i Litauen. Under närmare ett sekel transporterade Gustaf Eriksons fartyg – under olika bolagsnamn – för egen eller annans räkning förnödenheter och livsmedel över stora delar av jordklotet. Det handlade om allt från lingon till trähus och kol. När GE:s segelfartyg och motordrivna kylbåtar fått sina böcker, är det hög tid att berätta ångarnas historia. Det blir samtidigt en tillbakablick på Finlands historia i kris- och krigstider. Secondhand med tanke på varvet Det handlar om ett tjog ångare, de flesta köpta i andra hand, somliga i dåligt skick och en rentav ett vrak. Den haveristen var tänkt att användas som reservdelsbank, men rederipersonalen stoppade planerna. Två små nybyggen, ss Rigel och Edgar, som köptes 1919–1920 men avyttrades efter bara några år, finns också med liksom två bogserångare. Egentligen var det bara någon enstaka ångare som för dåtida förhållanden kunde kallas modern. En sådan med GE som första redare var ss Kungsö, beställd av Deutsche Kriegsmarine Befehlshaber Ostland, men efter kriget levererad från Crichton-Vulcan i Åbo 1948. Hon arbetade för GE i 25 år, och blev 30 därmed lika långlivad i tjänsten som systern Ostrobotnia som var FÅA:s sista lastångare och höggs upp 1972. Att bolaget köpte begagnade fartyg som ofta var i dåligt skick var inte bara en fråga om pengar. GE-koncernen ägde under decennier ett eget varv i Nystad, och för varvet innebar ombyggnader och reparationer av bolagsflottan i många fall tryggad sysselsättning. Isigt tvättrum Att ångarna ibland inte ens var människovärdiga framgår av hur sjökapten Tore Hägerstrand – långt senare uppskattad befälhavare i Silja Line – berättar om livet som lättmatros på ss Avenir 1949: ”Däcksmanskapet hade tvättrummet på styrbords sida förut på däck. Det var helt oisolerat, så det gällde att tvätta sig snabbt. Inredningen bestod av en lång bänk, plåthinkar och ett ångrör för att värma vatten. Rummet var inte så stort så det blev ofta litet rörigt därinne. Vid slutet av ’liggetiden’ (under lastning i Gdansk) blev det allt kallare och termometern gick ned till minus 36 grader. Avloppet i tvättrummet frös fast och då började tvättvattnet frysa på durken. Durkytan höjde sig undan för undan och till slut var det så mycket is på durken att våra huvuden började nudda taket. Maskinfolket hade det bättre då de kunde tvätta sig i maskinrummet där det var varmare.” Både Limnell och Sjöholm skriver intressant och medryckande. Till bokens stora fördelar hör att sjöfartens betydelse för Finland under 1940- och 1950-talen lyfts fram. Den löpande texten ger för varje ångare en kalendarisk beskrivelse av viktigaste laster och destinationer samt problem i hamnar och med besättningar eller utrustning. Intressant är att läsa om GE-ångarnas arbete för Kamerto, de allierades, d.v.s. ryssarnas, transportkommission som sysselsatte stora delar av vår efter krigsskadeståenden hårt decimerade handelsflotta. Också insatserna för Tran- Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan Torpederingar, främmande tjänst Krigsförlusterna inom den egna flottan drabbade ångarna hårt. Att alla 14 i besättningen klarade sig när ss Bonden torpederades i september 1942 var lyckosamt. Värre var det när ss Agnes sänktes två månader senare och fyra man dödades. Men för redarfamiljen hade sänkningen av ss Argo i juni samma år redan blivit ett mycket svårt slag: av de nio sjömän som dödades kom sju från Åland, bland dem redarsonen Gustaf-Adolf Erikson, II styrman ombord. Nu är PQR förlag inte specialiserat på facklitteratur av det här slaget, och man saknar t.ex. ett hyggligt index med sidhänvisningar till både fartygs- och personnamn, speciellt som så många intressanta och kända sjöfartsprofiler i Finland skymtar fram i texten. Både Vikingpionjären Gunnar Eklund och Sven Bris, en sjöfarare som skrivit en stark bok om sin ofrivilliga bekantskap med de tyska koncentrationslägren, har skaffat sina sjöben på GE:s fartyg. Också den legendariska sjöfartsinspektören Axel Aspelins namn skymtar fram, men jag hade svårt att hitta tillbaka till de stycken jag ville läsa om. Att Valkom stavas med W känns roligt, men när man talar om Pernå och Pernåviken när det är fråga om den vik nordost om Kimito som gränsar till Bjärnå är det illa. För ålänningar är lapsusen förståelig: Perniö (Bjärnå) och Pernaja (Pernå) är förvillande lika ortnamn, men en förväxling här riskerar att förvirra åtminstone läsaren i ”riket”. Detta är emellertid småsaker: i stort ger boken en mycket god bild av sjöfart och försörjning i Finland under åren under och strax efter andra världskriget. Text: Thure Malmberg Hårt slit i pannrummet: här har Pekka Kinnari fotograferat eldare i arbete vid pannorna på en ångare. Foto genom Ålands sjöfartsmuseum. Torbjörn Dalnäs: Havets ord. Breakwater Publishing, Göteborg, 2014. H avets ord heter den svenska sjöförfattaren Torbjörn Dalnäs senaste bok, utgiven av svenska Breakwater Publishing i Göteborg. På 334 sidor ger Dalnäs betydelse och bakgrund för en mängd sjötermer och ord ombord. Han är född och uppvuxen i sjöstaden Göteborg och arbetade i olika befattningar – sist som telegrafist – i den svenska handelsflottan innan han blev redaktör för den numera tyvärr nedlagda tidskriften Utkik, som noga bevakade olika former av maritim kultur. Redan i inledningen tar författaren upp vardagliga svenska ord och uttryck med marin bakgrund men som kanske inte automatiskt kopplas ihop med sjötexter: galjonsfigur, barlast, blindskär; allt ord som man träffar på bl.a. i politiska texter. Några ord har skilda betydelser till lands och sjöss: att tafsa uppfattas negativt på land men betyder till sjöss att lösa upp och tunna ut garnen i ett tåg. Och självfallet har landbackens tåg inget med tågvirket till sjöss att göra! Dalnäs har också tidigare samlat maritima ord och uttryck i olika skrifter, men den nya boken är rimligen det mest uttömmande som kan skrivas om ämnet. Eftersom Dalnäs är en stor Finlandsvän är det inte överraskande att finna att t.o.m. finlandssvenskarnas traditionella rödgula korsflagga fått plats i boken. I kapitlet ”Siktat på flaggspel och rigg” skriver han bl.a. ”Ärkebiskopen i Lund var (under Kalmarunionen) allnordiskt kyrkligt överhuvud. Hans baner var ett gult kors på röd botten. Där finns den historiska bakgrunden till den så kallade skånska flaggan. En exakt likadan flagga används än i dag bland finlandssvenskarna. Den har anor från 1500-talet, då Finland blev ett hertigdöme inom Sverige. Färgerna kommer från Finlands vapen, ett gult lejon mot röd botten som morskt trampar på en – underförstått rysk – sabel.” Dalnäs rekommenderar ändå både skåningar och finlandssvenskar att inte hissa rödgul korsflagg vid ankomst till någon norsk hamn. Under den tyska ockupationen av Norge hade de nazis- tvänliga quislingarna den som partiflagga och försökte t.o.m. enligt Dalnäs göra den till Norges nationalflagga. Det här minns äldre norrmän fortfarande, varnar författaren. Många slag av flaggor behandlas, för användning av flaggor har alltid varit viktigt både inom handelsflottan och i örlogsflottan. Rätt få landkrabbor vet antagligen vad flaggspel egentligen är. Vanligen tror man att festflaggning till sjöss kallas så, men den korrekta betydelsen är helt enkelt flaggstången i aktern. Havets ord har mycket att ge den som är road av sjöfartskultur. Här finns naturligtvis också ett kapitel om sjömansvisan. En rundfråga 1998 till aktivt svenskt sjöfolk placerade då Evert Taubes Eldarevalsen i topp. Nu var Taubes sjömanspraktik inte speciellt lång, men han var en god iakttagare, skriver Dalnäs. Långt från allt sjöliv kan också de prydnadshundar i porslin som kallas Staffordshirehundar förefalla vara. Vanligen sitter de parvis i fönstren där hemma. Den maritima bakgrunden till hundarna var 1700-talets stora kanalisering i England, som gav porslinsindustrin i Staffordshire sydöst om Liverpool en bekväm transportled till hav och hamnar. ”Hundarna blev de mest populära produkterna därifrån, ej minst bland sjömän. Snart gick hundparen under benämningen ’sailor’s gift’, en sjömansgåva att ta med hem till hustrun och som samtidigt skänkte glädje åt barnen.” Text: Thure Malmberg Om våra kustfort och en lettisk båt Ove Enqvist och Heikki Tiilikainen: Linnakesaaret, Rannikkolinnakkeiden elämää sodassa ja rauhassa. Tammi, 2014. V åra respekterade militärhistoriker Ove Enqvist och Heikki Tiilikainen har på Tammis förlag gett ut en diger bok om Finlands kustfort, Linnakesaaret, Rannikkolinnakkeiden elämää sodassa ja rauhassa. För layouten svarar Hannu Hurskainen och den inbundna boken i stort format som är på 302 sidor ger en intressant bild av livet på våra kustfort i krig och fred. Här skall dock sägas att alla som letar efter detaljer kring våra nyländska fort antagligen blir besvikna. Det primitiva fortet på Varlaxudden nämns inte och Fort Pörtö, anlagt cirka 1939, fanns bara som ett omnämnande av placeringen (mellan Helsingfors och Pörtö). Visserligen var Fort Pörtö veterligen aldrig indraget i någon artilleriduell, men ön kom ändå att få sin roll i både desantjakter och andra militära och civila (flyktingar) engagemang över Finska viken under våra senaste krig. Fortet spelade också sin roll vid försvaret av isbrytaren Tarmo, som den 11 mars 1940 anfölls av ryskt flyg norr om ön. Detta är ändå bara randanteckningar. Andra krigsinsatser vid vår kust och på Åland beskrivs medryckande. Mycket intressant var verksamheten vid Viborgska viken och Ladoga. Att vi hade fort både vid Vuoksen och Ladoga är något dagens finländare knappast vet mycket om. Här finns mycket spänning, men också odramatiska skildringar av lottornas viktiga insatser vid våra kustfort och den minröjning vid våra kuster som följde från 1945 framåt. Den finländska militären på ön Nargö utanför Tallinn, där ett starkt fort byggdes redan under första världskriget, skildras. Ett för mig helt okänt kapitel var lettiska ångaren Ilgas äventyr på Ladoga i september 1941. Hon var byggd 1908 i Falmouth för ett brittiskt rederi, cirka 40 meter lång och med en liten tvåcylindrig ångmaskin. Så småningom hamnade hon i Lettland och fick Riga som hemort. När Sovjet invaderade Lettland 1940 blev hon ett sovjetiskt transportfartyg och sändes – av alla platser på jorden – till södra Ladoga för att transportera proviant och ammunition till en rysk kanonbåt. Befälhavaren och besättningen var letter. De var förbittrade över den sovjetiska ockupationen och beslöt att fly över till den finländska sidan. Den 23 september 1941 ångade fartyget överraskande in till 12:e kustbrigadens fort Kuratsaari. Fartyget överlämnades till våra styrkor och fick så småningom det nya namnet Aunus. Hon gjorde god tjänst i finländska transportuppdrag, men blev 1944 kvar på Ladoga och hamnade därpå på nytt i sovjetiska händer. För befälhavaren Aleksander Dundurs blev avhoppet ödesdigert. Han greps 1945 och avrättades av de sovjetiska ockupanterna. Text: Thure Malmberg Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan 31 böcker böcker Ångarna speglar Finlands kristider sportflotte Speer, då finländska fartyg arbetade för de tyska ockupanternas räkning i Norge, tas fram i boken. Var sitter flaggspelet? Merellisiä aivoriihiä A tlantiksen sijoittaminen Ruotsiin on jo yksistään uskomaton ajatus. Mutta tiedemies Olof Rudbeck viisaiden joukko ympärillään näytti sen ”toteen” kartalta vuonna 1679. Tästä tilanteesta säilynyt taideteos on kirjan Pohjolan Atlantis kannessa. Otsikon mukaiset teemat ovat kirjoittajan, historian dosentti Mikko Huhtamiehen äskeisten tutkimusten satoa. Niitä sitovat yhteen meri, Viapori ja muu Suomenlahden meriteknologia 1700-luvulla sekä pohjoiset innovaatioyhteydet etelään. Välimeren alueella oli hellitty pitkään käsitystä, että Pohjola, Ultima Thule (äärimmäinen pohjoinen), oli oikeastaan vain saari kylmällä rajaseudulla. Tämä näkyi mm. kartassa, jonka laati tanskalainen Claudius Clavus vuonna 1427. Kartan uuteen painokseen 62 vuotta myöhemmin Pohjola oli oikeasti jo merkitty. Vaikka Ruotsi onkin sen keskiössä, Suomikin nimetään siinä ensi kerran: Finland, Findhlappi. Seuraavalla sataluvulla (1539) ruotsinmaalainen Olaus Magnus toteutti ensimmäisen varteenotettavan kartan, kuuluisan Carta Marinan, Skandinaviasta. Hän osoitti, että se on niemimaa, eikä saari. Karttojen vaiheet helpottavat tajuamaan Ruotsin tutkija-auktoriteetin Rudbeckin (k.1702) kiinnostuksen Atlantikseen 1600-luvulla. Rudbeck vähät välitti ranskalaiskollega R. Descartesin sanoista: ”Talvella ihmisten ajatukset jäätyvät täällä kuin vesi.” Päinvastoin. Rajaton aivoittelu johti Rudbeckin väittämään, että ruotsalaisten alkutila liittyy takuulla myyttiseen vedenpaisumukseen. Hän päätteli, että jo Platon (k.347 eKr.) oli dialogeissaan täsmentänyt tämän kuvatessaan Atlantista, vajonnutta mannerta. Todistaakseen teoriansa hän teki oppilaineen Upsalan alueella useita maaperäkartoituksia. Pian oli ”varmaa”, että kadonneen mantereen pääkaupunki oli Upsalan kohdalla – jossain syvyyksissä. Kollegojen debatti oli ankaraa ja jatkui pitkään. 32 Mikko Huhtamies esittelee myös uskomattoman idean Kaunissaaresta meidän Sipoossa. Fagerö oli hahmoteltu ”manufaktuurikeskukseksi”, jossa toimisi 30 tuotantolaitosta. Tällaisen Robinson Crusoen (ilm. 1719) innoittaman idean takana olivat Nordenbergin linnoitusupseeriveljekset. Fagerö-hanke kaatui asukkaiden vastahankaan. Vedenalainen maailma vajonneine saarineen ja laivoineen ei ollut niitä helpoimpia tutkittavia satoja vuosia sitten. Aivoriihet tuottivat sukelluskoneita, -kelloja ja -putkia, lyhdynkin, jolla valaistiin meren pohjaa. Pohjolan Atlantis toimii eksoottisena puheenvuorona ajoilta, jolloin koettiin, ettei kaikkea ole vielä keksitty. Koska tunnistamme yhä saman kokemuksen, tämän kirjan voi ojentaa virikkeeksi tai lohdutukseksi niin vaarille kuin jupillekin, vaikkei se olekaan ihan helppolukuinen. Teksti: Irmeli Tanttu Löytöretkien II kierros Heikki Haapavaara: Koillisväylä. Auditorium Kustannus 2015. P ohjoisnavan ympärillä on 30 miljoonan neliökilometrin alue ja 24 aikavyöhykettä. Hyytävän kylmissä olosuhteissa asustaa neljä miljoonaa ihmistä, joiden joukossa elää yli 40 alkuperäiskansaa kielineen kulttuureineen. Siellä on myös huikeat luonnonvarat, puhdas luonto ja saastumaton ympäristö. ”Tämä voi olla Suomenkin luonnollinen ympäristö ja elintasomme uusi runsaudensarvi”, kiteyttää Koillisväylä-kirjan kirjoittaja Heikki Haapavaara. Uutuusteoksen maalauksellisen upeat kuvat ovat Jarmo Vehkakosken käsialaa. Kyseessä on suvereeni matkaja tietokirja, jonka reissun ei lukijakaan soisi loppuvan. Varsinaisena eräretkenä Koillisväylä säväyttää suomalaisia jo maantieteen puolesta. Tuon väylän avasi ja todensi ensimmäisenä Mäntsälässä syntynyt tutkiva merenkulkija Adolf Erik Nordenskiöld (1832–1901). Maantiede on puolellamme siinäkin, että Suomi-neito on lähes piripinnassa Jäämeren rantaviivan kanssa tuon hurjan aavan äärellä. Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan ”Maailmantaloudessa pohjoista ei ole vielä ymmärretty lainkaan”, Haapavaara toteaa. Toimijoita ovat olleet Kanada, Norja ja Venäjä kaasu- ja öljyhankkeineen. Varsinainen pohjoinen aktiivisuus vasta haukottelee. Ei ole yllätys, että vauhtia ”uusille löytöretkille” antavat lämpenevä ilmasto ja siten sikäläisten luonnonvarojen, tiedettyjen ja tulevien, hyödyntämisen helpottuminen. Jäänmurtajavarustamo Arctia Shippingin toimitusjohtaja Tero Vauraste on sinut merellisen problematiikan kanssa. Suomalainen monitoimimurtaja on huipputasoa. Se toimii tukilaivana, suojaa jäiltä öljyn- ja kaasunporauksessa tai vedenalaistyössä. ”Nyt Koillisväylää pitkin kulkee noin kaksi miljoonaa tonnia rahtia. Vuonna 2020 määrä on kymmenkertainen”, Vauraste päättelee. Maailmassa on tällä hetkellä noin sata murtajaa, ja niiden elinikä on 30 vuotta. Kalustoa on pakko uusia ja pian. Suomalaisaluksista Fennica, Nordica ja jäävahvisteiset Palva ja Stena Poseidon purjehtivat Koillisväylän läpi kesäkaudella 2014. Nordican kyydissä oli kuuden ekspertin joukko, kirjan tekijät mukaan lukien. Unohtumattomalla tähtitaivaalla planeettojen liikkeet havaitsee siellä paljain silmin. Näissä puitteissa juhlittiin myös Nordenskiöldin 180-vuotispäivää 18. marraskuuta. ”Teräs, laivat ja merimiehet on se hivenaine, joka pitää arktisen alueen käynnissä tulevina vuosikymmeninä”, tiivistää ilmaisurikas Haapavaara. Vasta matkan lopussa hiipii koti-ikävä. Sen hän sanoittaa näin: ”Tuntuu tämä primitiivisen miehekkäältä. Mutta kaipaa merimies myös vaimon syliä. Saa nähdä, kuinka kotona käy.” Nordenskiöld sai urakkansa päätteeksi hopeisen laakeriseppeleen. Ei tosin vaimoltaan, vaan naisilta Siperiassa. Teksti: Irmeli Tanttu Inhimillistä sykettä Joni Skiftesvik: Valkoinen Toyota vei vaimoni. WSOY 2014. J oni Skiftesvikin romaani Valkoinen Toyota vei vaimoni oli yöpöydälläni parin muun Testamentti osana elämää T estamentit ovat kantaneet Merimieskirkkoa yli yhteiskuntamme kriisiaikojen. Elämän purjehduksen päättyessä testamenttilahjoitus on arvokas tapa edistää hyvien asioiden toteutumista. Koko Merimieskirkon historian ajan työmme ystävät ovat testamentein auttaneet meitä toimimaan merenkulkijoiden ja kotimaasta kauaksi lähteneiden parhaaksi. Näistä lahjoituksista olemme syvästi kiitollisia. Merimieskirkkotyön historiassa ja nykypäivässä testamentit ovat olleet ja ovat edelleen taloutemme tärkeitä tukipylväitä, mutta ennen kaikkea testamenttilahja on osoitus työmme arvostuksesta. Saamamme testamentit ovat esimerkiksi mahdollistaneet Lontoon kirkon tontin oston, Rotterdamin merimieskirkon remontin ja lukuisia toiminnan kannalta välttämättömiä hankintoja sekä korjaus- ja parannustöitä. Testamentit ovat usein kantaneet Merimieskirkkoa yli taloudellisten taantumien ja lama-aikojen. Testamenttien avulla kriisiaikoinakin olemme voineet auttaa monia vaikeuksiin joutuneita ja kehittää hyväntekeväisyystyötämme. Hyvä testamentti Merimieskirkko on käynnistänyt 13 muun hyväntekeväisyysyhdistyksen kanssa Hyvä testamentti -kampanjan. Kampanja haastaa kaikki suomalaiset pohtimaan asennettaan testamentin tekemiseen ja ymmärtämään sen olevan osa elämän suunnittelua. Suomessa vain lapsilla ja lähisukulaisilla on lainsäädännöllinen mahdollisuus perintöön. Jos perijöitä ei ole, omaisuus menee kokonaisuudessaan valtiolle. Olipa henkilöllä perhettä tai ei, kaikissa tapauksissa ihminen voi itse päättää omaisuutensa jakamisesta tarkemmin testamentilla. Omaisuutensa voi testamentata joko osaksi tai kokonaan jollekin henkilölle tai taholle. Testamentatusta omaisuudestaan voi nauttia aina viime hetkiin saakka, sillä testamentattu omaisuus siirtyy sen saajalle vasta nykyisen omistajan kuoltua. Testamenttaus on siksi oman omaisuuden hyödyntämisen aktiivista suunnittelua siinä mielessä, että varojaan voi ohjata sellaisen toiminnan pariin, jonka kokee tärkeäksi. Lisää tietoa kampanjasta löytyy sivustolla: www.hyvatestamentti.fi. Sivuston lisäksi kampanjalla on oma lakiasiantuntija vastaamassa testamentin tekemistä koskeviin kysymyksiin. Kaikissa testamentteihin liittyvissä asioissa Sinua palvelee myös Suomen Merimieskirkon talousjohtaja Kirsi Wallén, [email protected]. Teksti: Marko Toljamo kirjan kanssa hyvän aikaa ennen kuin tartuin siihen lukeakseni teoksen. Olin jo aiemmin silmäillyt sen sivuja ja nähnyt, että kerronta olisi taattua laatua, mutta jotain uutta oli nyt tarjolla. Halusin kirjan lukemiselle tietyn mielentilan. Sellaisen, joka olisi valmis ottamaan vastaan paitsi nerokkaan vähäeleisiä kielellisiä kerrostumia myös vaikuttavaa tunnetilojen pöyhintää. Ei tarvinnut pettyä. Ei pettynyt myöskään tämänvuotinen Runeberg-palkintoraati, sillä kirja sai helmikuun alussa 10 000 euron Runeberg-palkinnon. Ansiosta. Palkintoraati kiitti ja kehui Joni Skiftesvikiä erityisesti hänen kertojantaidoistaan. Raadin mielestä Skiftesvikin lause on tarkka ja merkitystä täynnä, hänen kielensä väreilee omintakeisella tavalla, dialogit ovat lyhyiksi pelkistettyjä, mutta jännitteisiä. Kaiken tämän lisäksi pakahdun kansien välissä kuplivasta inhimillisyydestä. Teoksen nimen taustalla on Joni Skiftesvikin vaimo Hilkka, joka on ollut pitkään sydämensiirtojonossa. Kirjan nimi tulee hänet siihen operaatioon vievästä taksista. Pian aviomies joutuu itsekin sydänongelmien vuoksi sairaalaan. Sairasvuoteelta lähtee kehittymään kirjailijan ensimmäinen omaelämäkerrallinen teos. Sieltä lienee teoksen testamentillisuus peräisin, mutta viimeiseksi kirjakseen tämä tuskin jää. Sanottavaa on vielä paljon. Tunteiden sanoittaminen on useimmille äärimmäisen vaikeaa, mutta Skiftesvikin teoksen ilmaisuvoimassa on imua. Sisältö jäi mieleeni elämään. Palkintoraatikin tiivisti asian: ”Mestaruus tunnetaan jälkivaikutuksesta.” Vielä monta päivää lukemisen jälkeen huomasin pohtivani Skiftesvikin perheen vastoinkäymisiä ja etenkin sitä, miten kirjoittaja antaa niistä kumpuaville tunteille ja teoille merkityksiä. Usein rivien välissä, sillä omista synkistä terveyteensä liittyvistä uutisista Skiftesvik tarinoi yllättävän neutraalisti ja paikoin humoristisestikin. Vaimon ja lasten terveysongelmien kerronta on kunnioittavan synkempää, ja Kim-pojan hukkumisen kuvaus on jo lähellä pimeän kosketusta. Rivien välissä nousee sormi yhteiskunnallekin, silti syyttämättä. Kätilö kieltäytyy auttamasta, koska synnyttäjä ei ole naimisissa ja lapsen isä on ulkomaalainen merimies. Naapurin poika pahoinpitelee toistuvasti Skiftesvikin poikaa, mutta lastensuojelu ei tee tehtäväänsä. Eikä tappouhkauksilla terrorisoivia riiviön vanhempiakaan kukaan kuriin saa. Joskus on parempi olla provosoitumatta ja vain jättää järjettömät jälkeensä. Lukiessani näitä todellisia kokemuksia huomasin nyökkäileväni, ja teoksen luettuani lähes kumarsin. Oululainen kirjailija Skiftesvik nousee tällä teoksella suomalaisen kirjailijakaartin terävimpään kärkeen. Vaikka työelämän kuvaus saa opuksessa varsin laajasti tilaa, nousee syvistä henkilökohtaisista kivuista kirjan henki. Tuon sykkivän elämän tarjoaminen jokaisen tunnusteltavaksi ja riepoteltavaksi vaatii uskallusta, mutta myös uskoa ihmisiin ja elämään, kaikesta huolimatta. Teksti: Marko Toljamo Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan 33 testamentti kirjat Mikko Huhtamies: Pohjolan Atlantis – Uskomattomia ideoita Itämerellä. JNS 2014. Kuva: Joni Skiftesvikin kokoelmat Sarja kertoo menneen maailman merenkulun tapahtumista, jotka on kokoelmistaan valinnut Rauman merimuseo. Saarrossa ollut Libanonin lipun alla purjehtinut Eurabia Sky karkasi Oulusta kesken palkkaneuvottelujen elokuussa 1978. Teksti: Paavo Tukkimäki, kuva: Rauman merimuseo R Kapinalaiva uhkasi päätyä huutokaupattavaksi Kapina laivassa on vakava asia. Suomen merenkulun historiasta sellaisia on vaikea löytää. Kesällä 1978 Kotkassa ja Oulussa koettiin kuitenkin tapahtumavyyhti, jota siihen osalliseksi joutuneen aluksen päällikkö nimitti kapinaksi. L ibanonin lipun alla purjehtinut mukavuuslippulaiva m/s Eurabia Sky joutui pian Kotkaan saavuttuaan Suomen Merimies-Unionin saartoon miehistön kanneltua sille liian pienistä palkoistaan. Unioni ilmoitti, että matkan jatkamisen ehtona Ouluun, missä lastia piti täydentää, oli palkka-asioiden oikaisu. Kapteeni Ahmed Sharif kertoi, että miehistö oli pestattu libanonilaisella 34 sopimuksella, eikä palkoissa ollut minkäänlaista epäselvyyttä. Hän ilmoitti myös, että kaksikymmentä rettelöitsijää 28-henkisestä miehistöstä maksetaan heti ulos. ”Lemput” eivät kuitenkaan tehonneet, miehet eivät lähteneet. Unioni ilmoitti miesten lähtevän laivasta vasta, kun palkkasaatavat hoidetaan, ja siihen asti laiva seisoo satamassa. Kapteeni sai pian avukseen neuvotteluihin Libanonista varustamon teknisen johtajan ja lakimiehen. Kolmikko vaati sitkeästi, että laivan oli päästävä lähtemään ja rettelöitsijöiden oli poistuttava. Myöhemmin Oulussa antamassaan meriselityksessä kapteeni totesi Kotkan ajasta: ”Sen jälkeen, kun tilanne oli vakavasti riistäytynyt päällikön valvonnasta, hän pyysi Suomen viranomaisten virka-apua ja pyysi heitä ottamaan kieltäytyvän ja kapinoivan miehistön aluksesta… Kuitenkin tilanne muuttui täydeksi kapinaksi.” Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan Kapteeni antoi meriselityksen Merimies-Unioni antoi lopulta neuvottelujen polkiessa paikallaan luvan siirtää alus Ouluun. Ehtona siirrolle oli kuitenkin se, että neuvotteluja käytäisiin miehistön palkoista kaiken aikaa. Tunnelmat aluksessa olivat niin kireät, että kapteeni pyysi poliisia järjestyksen valvojaksi merimatkalle Ouluun. Myös miehistö halusi poliisin alukseen. Se näet pelkäsi, että laiva ajaisi Oulun sijasta Jeddaan, mihin lasti oli menossa. Oulun-reissulle lähti mukaan Kotkasta kaksi lomalla ollutta poliisimiestä. Eurabia Sky jäi ankkuriin Oulun ulkopuolelle Hailuodon edustalle. Kapteenin saatua varustamolta lisäohjeita alus siirtyi kahden päivän kuluttua Oulun Oritkariin. Viivytys ehti jo kuumentaa laivassa tunteita. Huhujen mukaan kolmas perämies olisi uhannut heittää kapteenin laidan yli. Kolmen ristin tarina aumalainen Artturi Hakri oli jo kerännyt vuosien merikokemuksen, kun hän sai vuonna 1909 puolimatruusin pestin raumalaiseen fregattiin Finlandiin. Alus oli vienyt nuoren miehen Etelä-Amerikkaan La Plata -joelle, jolla miehistö kärsi hirveästä helteestä, ”varjossa oli noin nelikymment astet”, miljoonista ilkeistä itikoista ja malariasta. Suurin osa miehistä karkasi, niinpä ennen lähtöä Australiaan piti saada täydennys. Alukseen raahattiin 11 tai 12 tiedottoman miehen sekalainen joukkio. Osa oli tolkuttomassa humalassa, osa oli ilmeisesti huumattu ja shanghaijattu eli tuotu vasten tahtoa. Päällikkö käski toisen perämiehen tarkistaa, että kaikki tulijat olivat sentään hengissä. Joskus oli näet sattunut, että miehistön välittäjät eli runnarit olivat pettäneet laivaväkeä ja toimittaneet elävän miehen sijaan ruumishuoneelta ruumiin, kun miehistön piti olla lähtöhetkellä täyslukuinen. Tulijoiden joukossa oli belgialainen Gustaff G. eli raumalaisittain Köss. Kun Köss selvisi, niin hänelle selvisi, mihin oli joutunut, ja hän Montevideon ulkopuolella tyvenessä hyppäsi mereen ja yritti uida vastaan tulleeseen höyrylaivaan. Finlandin väki poimi miehen merestä, ja Kössin matka jatkui. Mutta ”täst samasest miehest tul sitte laivalle mitä mahdoton kiusa ja riesa, jota harvoin on yhdest laivas ollu”. Vähän myöhemmin Köss katosi yöllä kesken vahdin, eikä miestä meinannut löytyä mistään. Lopulta Hakri keksi hänet ruumasta, ja Köss komennettiin perämiehen puheille. ”Kun tämä tul styyrmanni ette, ol häne kädesäs kolm puunpalasist tehty risti, joka hän näyt perämiehel sanoe: "Tämä on mun äidin rist, tämä on sun rist – siis styyrmannin – ja tämä on mnuun – tarkot ittiäs." Kukaan ei ymmärtänyt ristien merkitystä, se selvisi vasta myöhemmin. Jouluaattoyönä Kössin epäiltiin aikoneen tuupata perämiehen me- Kotkalaispoliisin raportti kertoo: ”Eleet ja ilmeet ja äänenpainot poikkesivat pohjoismaisesta esiintymisestä huomattavasti… Miehet olivat kyllästyneet paikallaan oloon ja odotteluun ja toivoivat pääsevänsä Ouluun…” Varustamon Egyptistä haalima rikkurimiehistö ilmaantui kesken joten kuten jatkuneiden neuvottelujen Ouluun. Kai neuvotteluja vauhdittaakseen Merimies-Unioni väläytti mediassa mahdollisuutta huutokaupata saartoon julistettu alus palkkasaatavien hoitamiseksi. Kapteeni hätääntyi ja ilmoitti antavansa meriselityksen Oulun raastuvanoikeudelle. Menettely ihmetytti, koska yleensä meriselitys annetaan haverista eikä sellaisesta ollut nyt kyse. Laiva karkasi Oulusta Meriselityksessään päällikkö haukkui lakkoilevan miehistön epäpäteväksi ja rahanahneeksi joukkioksi, joka oli rik- reen, ja tuntia myöhemmin seurasi hurjempi draama: ”Sillo hyökkäs Köss perämiehe kimppu puukko kädes, jonk hän ol jonku toise miehe tuppest kraapannu ja alkoi lyömään styyrmanii sen ko ehti.” Myös Hakria ja puosua mies hätyytteli. Perämiehessä laskettiin 21 pistoa, joista yksi oli paha – se ulottui keuhkoon. Köss riehui kannella, kunnes Hakri sai heitettyä ”suure rautnaagelin”, joka osui Kössiä päähän ja taltutti hänet. Kippari oli jo yrittänyt ampua Kössin, mutta ase ei lauennut. Köss sidottiin ja pantiin pieneen hyttiin, ja siellä hän sai olla yhdeksän kuukautta kunnes Finland saapui Australian kautta Englantiin. Päällikkö meni maihin hakemaan ordereja ja tekemään ilmoituksen Kössistä. Matkan aikana oli käynyt ilmi, että mies oli rikollinen: hän oli yöllä unissaan puhunut asiasta. Laivaan ilmestyi kaksi miestä, jotka sanoivat olevansa belgialaisia poliiseja, ja he ottivat Kössin kuulusteluun. ”Kun Kössin rehee part ja tukka ol ajettu, vertasivat poliisit hänt mukanan olevaa valokuvaha ja tuliva vakuuttuneeks, et mies ol se, miks he epäiliväki, ja jota he oliva etsiny.” Poliisien mukaan Köss oli tappanut äitinsä, vienyt tältä kolmen tuhannen frangin sekin, paennut Yhdysvaltoihin, missä hän oli yrittänyt maanmiehensä avulla vaihtaa sekin dollareiksi. Kun se ei onnistunut, Kössille tuli kiire päästä maasta, ja hän otti hyyryn Etelä-Amerikkaan. Siellä hän joutui runnareiden verkkoon ja päätyi Hakrin laivaan. Kolme ristiä saivat selityksensä: yksi oli Kössin äidille, toinen perämiehelle, joka kuoli Bristolissa ja kolmas Kössille. Poliisien mukaan häntä odotti kuolemantuomio. Fregatti King Arthur oli valmistunut Skotlannissa 1887, ja vuonna 1900 alus ostettiin Suomeen ja sai nimen Finland. konut lakeja kieltäydyttyään tottelemasta päällikköään. Yhdessä Suomen Merimies-Unionin kanssa kapinoitsijat olivat aiheuttaneet taloudellista vahinkoa varustamolle, lastille, vakuutuksenantajalle ja suomalaisille laivaajille. Saarrossa olevan aluksensa päivittäisiksi kuluiksi kapteeni Sharif ilmoitti viisituhatta dollaria. Unionin edustaja totesi oikeudessa varustamon yrittävän peittää varsinaisen asian – palkkakiistan – meriselityksellä. Raastuvanoikeuden puheenjohtaja puolestaan ilmoitti, ettei koko Eurabia Sky -asialla ole mitään tekemistä Oulun raastuvanoikeudessa. Kapteeni julisti vapauttavansa itsensä ja varustamonsa kaikesta vastuusta. Alus siirtyi kohta tämän jälkeen Oulun redille. Suutariksi jääneen meriselityksensä jälkeen kippari Sharif teki laivassaan lähtöselvityksen. Esteenä lähdölle olivat kuitenkin laivaan juuttuneet, palkkaansa odottavat merimiehet. Lisäksi Luotsiliit- to kielsi luotsaamasta saarrossa olevaa laivaa rediltä muualle kuin Pateniemen satamaan, jossa lasti odotti noutajaansa. Mitä sitten tapahtui, on vaikea todentaa dokumenttien puuttuessa. Joka tapauksessa Eurabia Sky lähti ilman luotsia ja täydennyslastiaan 3.8.1978 Oulusta. Lakkoileva miehistö oli kertomansa mukaan ajettu laivasta laiturille ja pakotettu allekirjoittamaan joitakin papereita. Saivatko merimiehet palkkansa, sitä ei kerrottu. Sen tiedon veivät mennessään Eurabia Sky ja kuka minnekin matkanneet kapinalliset. Teksti: Joni Skiftesvik Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan 35 perhepiiri Pappilan ikkunasta... Tervetuloa vuosikokoukseen Mitä brittifutis on opettanut minulle merimieskirkosta? Anna Hälli tyttärineen Charltonin stadionin edustajalla menossa perinteiseen tapaninpäivän jalkapallo-otteluun. H yvä ystäväni on etevä teologi, joka työskentelee pienessä seurakunnassa. Kun hän aloitti työnsä, joku ihmetteli, miten niin taitava tyyppi päätyi työskentelemään niin vaatimattomaan seurakuntaan. ”Eihän 3. sarjatason futisjoukkueen manageri harmittele joka aamu, miksi hän ei valmenna valioliigaseuraa, vaan tekee parhaansa oman joukkueensa kanssa”, ystäväni vastasi. En tiedä paljoakaan urheilusta, mutta tiedän aika paljon seurauskollisuudesta, koska puolisoni on urheilumiehiä. Juon aamukahvini Mutalan Riennon kupista, kuuntelen sujuvasti Charltonin managerikuulumisia ja tajuan olla hiljaa mahdollisesti (joskin hyvin epätodennäköisesti) kuulemistani jalkapallotuloksista niinä iltoina, joina Teemu haluaa kuulla ne vasta Match of the Daysta, television myöhäisillan jalkapalloa käsittelevästä makasiiniohjelmasta. Seurauskollisuudessa on mielestäni jotain hyvin viehättävää. En lakkaa liikuttumasta siitä intohimosta, jolla kannattajat omiin seuroihinsa suhtautuvat. Omaa seuraa tuetaan myötä- ja vastoinkäymisissä. Enemmän kuin faneja (fans) seurauskolliset ovat tukijoita (supporters), jotka seisovat oman seuransa takana silloinkin, kun seurassa ei ole mitään fanitettavaa, manageri on surkea, pelaajavalinnat käsittämättömiä ja menestys mitätöntä. Uskollisuus on kaunista monessa asiassa – urheiluseurojen kannattamisesta ihmissuhteisiin. Myös moni Lontoon merimieskirkon ystävä täyttää uskollisen tukijan tuntomerkit. Nämä ihmiset pysyvät, vaikka managerit, pelaajat ja taktiikat vaihtuvat. He kestävät sen, etteivät ole jokaisen managerin kanssa samaa mieltä. He tukevat silloinkin, kun on vaikea fanittaa. Jos Lontoon merimieskirkkoa vertaisi jalkapallojoukkueeseen, vertailukohta voisi löytyä jostain alemman sarjatason pienestä, mutta sympaattisesta joukkueesta. Sellaisesta, jossain ponnistellaan pienillä resursseilla yhteisen päämäärän eteen. Pelaajasiirtoihin tässä joukkueessa on totuttu, mutta uudet tulokkaat toivotetaan aina yhtä suurin odotuksin Laivojen taivas? – Minkälainen on laivojen taivas? luotsi Anundi kiinnostui. Aloin puhua melkein hartaalla äänellä rauhallisesta satamasta, jossa on korkeat ja jykevät aallonmurtajat. Niiden suojassa vanhat täysin palvelleet laivat saavat kellua toimettomina. – Ei, ei se ole sellainen paikka. Anundi pudisti kiivaasti päätään. – Laivat kaipaavat aina merelle. Laivojen taivaassa ei ole satamaa ollenkaan, vain aava meri ja tasainen tuuli. Minä olen seilannut pasaatissa. Se on lepoa laivalle ja miehistölle." Joni Skiftesvik: Perämies Jokelan kotiinpaluu. Wsoy 2011 36 Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan tervetulleiksi. Joukkueen sydän eivät ole vaihtuvat pelaajat, vaan pysyvät tukijat. Merimieskirkko ei ole kuten äveriäs suurseura, jonka taiturimaiset ammattilaiset järjestävät laadukkaan näytöksen, jota pääsylipun lunastaneet sitten seuraisivat katsomosta. Sen sijaan se on yhteisö, jossa jokainen on tekijä omalla paikallaan. Pelipaikkoja riittää monien asioiden osaajille, eikä katsomossa istumistakaan katsota karsaasti. Kannattajalla, tukijalla ja mukana olijalla on nimittäin suunnattoman suuri merkitys niin kirkossa kuin futiskatsomossakin. Suotta ei hyvin kannustavaa futiskatsomoa kutsuta myös kahdenneksitoista kenttäpelaajaksi. Yleisö ei ole ”vain yleisöä”, eikä messussa istuva seurakuntalainen ole ”vain seurakuntalainen”. Läsnäolijat tekevät pelin – laulamalla, seuraamalla, tilanteisiin reagoimalla, oman paikkansa täyttämällä. Tämän huomasi muutamia vuosia sitten edesmennyt paappani, jonka Teemu vei vuosia sitten Charltonin peliin. Vanha rovasti tuli matsista aivan haltioissaan ja totesi: ”Sehän oli ihan kuin liturgiaa!” Teksti: Anna Hälli pappi ja pappilan emäntä Lontoon merimieskirkolta Kuollut Aune Sippa 23.8.1914 – 13.1.2015 Sain viestin puhelimeeni: ”Mumma on saanut kutsun taivaan kotiin.” Näin ilmoittivat lapset ja lastenlapset rakkaan mummansa lähdöstä tammikuun 13. päivänä 2015. Aune Sippa oli vuosikymmenien kantava voima Jyväskylän merimieslähetystyössä monien muiden rakkaitten harrastustensa ohessa. Kesän taittuessa syksyksi vietimme Aunen 100-vuotisjuhlaa, ja jo silloin olivat näkyvissä merkit voimien ehtymisestä. Muistamme kiitollisena rakasta ystävää ja työmme tukijaa. Teksti: Esko Vepsä Suomen Merimieskirkko ry:n vuosikokous pidetään tiistaina 12.5.2015 klo 17.00 Merimieskirkon keskustoimistossa, Albertinkatu 2 B, 00150 Helsinki. Merimieskirkon jäsenedut 2015: alennushinnat Itämeren laivoilla • (Viking Line ja Finnlines) •vuokrauspalveluista alennus Hertz-autovuokraamon % alennus Flex-hinnoista Suomen • 10 Scandic-hotelleissa % alennus huonehinnasta • 10 Maaseutuhotelli Eevantalossa (Syväniemi) • 10 % alennushinta Härkätien hautaustoimiston (Turku, Lieto) toimiston omista palveluista alkuneuvottelu (max. 1 h) • ilmainen ja sen jälkeisistä toimenpiteistä 10 %:n alennus Asianajotoimisto Tuomanen ja Kreander Oy:n hinnoista •vuodessa Merimieskirkko-lehti 4 kertaa tuotteistamme • jäsenalennuksen ja palveluistamme Vuosikokouksen esityslistalla on sääntöjen 15 §:ssä mainitut asiat. Tervetuloa jäseneksi hyvään seuraan! Liity Merimieskirkon jäseneksi! Kun liität itsesi tai ystäväsi hyvään seuraamme, osallistut vuoden aikana suoritettaviin arvontoihin, josisa voi voittaa yllätyspalkintoja. Uusi jäsen ja uuden jäsenen ilmoittaja ovat mukana arvonnassa, kun jäsenmaksu on maksettu. Mitä useamman jäsenen hankit, sitä paremmat voittomahdollisuudet sinulla on. Jäsenmaksu on 50 € kalenterivuodessa, perhejäsenmaksu 20 €. Merimieskirkon jäsenedut näet viereisestä tietolaatikosta sekä yksityiskohtaisemmin internet-sivuiltamme. Liity jäseneksi ja palauta alla oleva lomake selkeästi täytettynä Merimieskirkolle. Kiitos sinulle tuestasi, tervetuloa hyvään seuraan. UUDEN JÄSENEN TIEDOT Ilmoitan alla mainitun henkilön Suomen Merimieksirkon jäseneksi. Sukunimi____________________________________________________________ Etunimi______________________________________________________________ Lähiosoite___________________________________________________________ Postinumero ja -toimipaikka________________________________________ Puhelin________________________________________________________________ Sähköposti___________________________________________________________ Uuden jäsenen allekirjoitus__________________________________________ Uusi jäsen maksaa jäsenmaksunsa paluupostissa saamallaan tilillepanokortilla. Uusi jäsen on mukana kilpailussa maksettuaan jäsenmaksunsa. UUDEN JÄSENEN ILMOITTAJA (tarvittaessa) Suomen Merimieskirkko ry Finlands Sjömanskyrka rf. Sukunimi____________________________________________________________ Etunimi______________________________________________________________ Albertinkatu 2 B, Lähiosoite___________________________________________________________ Albertsgatan 2 B Postinumero ja -toimipaikka________________________________________ 00150 Helsinki, Helsingfors Puhelin________________________________________________________________ Sähköposti___________________________________________________________ Ilmoittajan allekirjoitus_______________________________________________ Kiitos jäsenhankinnasta. Uuden jäsenen ilmoittaja on kilpailussa mukana, kun tämä on maksanut jäsenmaksunsa. Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan 37 perhepiiri Syntymäpäiviä TUE JA LAHJOITA Paljon onnea ja Jumalan siunausta päivänsankareille! MERIMIESKIRKKOTYÖLLE AVUSTUSTILI: FI91 1745 3000 0222 79 NDEAFIHH Anna tukesi merimieskirkkotyölle. Lahjoituspuhelin 0600 1 2606 Puhelun hinta 10,26 € + pvm. (Keräyslupanro seuraavalla sivulla) Nyt voit tukea Merimieskirkon toimintaa myös tekstiviestillä! Rauha Vikin (kolmas oikealta) juhlahetkessä olivat vieraina seurakunnan pappien lisäksi merimieskirkkopiiriä pitkään johtanut Maikki Vepsä (viides vasemmalta) sekä kuvan ottanut Esko Vepsä. M aanantaina 12.1.2015 vietettiin Taivallahden kirkon seurakuntasalissa juhlahetkeä, kun merimieskirkkopiiri yllätti pitkäaikaisen jäsenensä Rauha Vikin syntymäpäiväjuhlalla ja -kakulla. Rauha on ollut aktiivijäsen Taivallahden merimieskirkkopiirissä viitisentoista vuotta. Sitä ennen hän toimi Kallion merimieslähetyspiirissä yli kolme vuosikymmentä. Merimieskirkon tukijoukkioihin Rauha Vikki liittyi ”neljänkympin kriisissä”, kuten hän itse asian ilmaisi. Perinnettä tähän työhön löytyy Rauhan taustasta, sillä hänen vanhempansa olivat Amerikan siirtolaisia, ja äiti oli kohdannut matkallaan Amerikkaan suomalaisen merimiespapin Englannissa laivaa odotellessa. Siirtolaiset koottiin leireille odottamaan kuljetusta Atlantin yli, ja niinpä tämä 15-vuotias veljiensä kutsusta kotiapulaiseksi matkalla ollut tyttönenkin joutui internointileiriin. Rauha kertoi äitinsä usein muistelleen merimiespapin käyntiä, jota leirillä kovasti odoteltiin. Tieto Merimieskirkon työstä ja hiljainen tuli sielussa toi Rauhan Kallion seurakunnan piiriin, jota Hertta Merimaa jo tuolloin johti – ja sille tielle Rauha sitten jäikin. Onnittelemme Rauhaa merkkipäivän johdosta ja toivotamme Jumalan Siunausta kiitollisena pitkästä työllemme annetusta tuesta. Teksti: Maikki ja Esko Vepsä 14.3.2015 Ismo Saarikoski 70 vuotta 22.1.2015 Paavo Kumpulainen Hämeenlinnan merimieskirkkopiiri. 29.3.2015 Asta Junttila 38 5E TUKI (5 e) tai Rauha Vikki 90 vuotta 80 vuotta Lähetä viesti: 60 vuotta 30.4.2015 Kalle Jämsén 26.5.2015 Anne Autio 28.5.2015 Päivi Tuomi 50 vuotta 15.3.2015 Minna Tähtinen 20.3.2015 Jukka Salo Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan 10E TUKI (10 e) numeroon 16588 ja olet mukana tukemassa! Askarruttaako elämä? Kaipaatko keskustelukumppania? merimieskirkko.fi/ nettipappi palvelee ulkosuomalaisia netissä. Lähetä palautetta kirjeitse: Merimieskirkko-lehti, Albertinkatu 2 B 00150 HELSINKI sähköpostilla: [email protected] Merimieskirkot Suomessa Sjömanskyrkor i Finland BENELUX-MAAT / BENELUX-LÄNDERNA jo. Jarmo KArjalainen p. (BE) +32 475 728 680, (NL) +316 5388 3641 mp Pauliina Tuomanen jsk Piia Lännenpää-De La Cruz, p. +32 473 482 092 Hamina-Kotka / Fredrikshamn-Kotka Gerhardinväylä, PL 13, 49401 Hamina [email protected] puh. (05) 231 1002 fax. (05) 231 1004 jsku Jaana Rannikko, p. 040 5398 143 Belgia / Belgien Foyer Finlandais 33 Rue Jacques de Lalaing, BE-1040 Bruxelles [email protected] puh. +32 2 280 0498 pv Heidi Kvist Helsinki (Vuosaari) / Helsingfors (Nordsjö) Provianttikatu 4, 00980 Helsinki [email protected] puh. (09) 5844 8200 fax. (09) 5844 8215 (jsku Heikki Huttunen, p. 040 553 8818 vuorotteluvapaalla) jsku, mp Sirpa Tolppanen, p. 040 5476 936 sk Heli Lomu, 040 480 2733 Finse Zeemanskerk ItaIiëlei 67, BE-2000 Antwerpen [email protected] puh. +32 4 945 26185 sk Pekka Wilska, pv Heidi Kvist Alankomaat / Nederländerna Finse Zeemanskerk Aleidisstraat 18 c NL-3021 SK Rotterdam [email protected] puh. +31 10 436 6164 fax. +31 10 436 7505 sk Eeva-Maria Ranta, pv Samuli Kallio Luxemburg [email protected] mp Wille Westerholm, p. +352 621 365506 Iso-Britannia / Storbritannien The Finnish Church in London 33 Albion Street, GB-London, SE16 7HZ [email protected] puh. +44 20 7237 4668 fax. 44 20 7237 1245 jo. Teemu Hälli p. +44 7976 521 105 sk Hanna Lindholm, pv Mervi Mattila Kreikka / Grekland Skandinaviska kyrkan Daidalou 18, GR-105 58 Plaka, Athen [email protected] puh. + 30 210 451 6564 fax. +30 210 451 9145 sk Mari Hilonen, p. +30 6977 715 228 Saksa / Tyskland jo. Satu Oldendorff p. + 49 171 6002 168 Finnische Seemannsmission Ditmar-KoeI-Starsse 6 DE-20459 Hamburg [email protected] puh. +49 40 316 971 fax. +49 40 319 5692 em. Tiina Ylitalo sk Ritva Lehmann Finnische Seemannsmission Einsiedelstrasse 43, DE-23554 Lübeck [email protected] puh. +49 451 709 8274 fax. +49 451 709 8371 sk Anna Eklund MATKAPAPPITYÖ / RESEPRÄSTARBETEN Puola / Poland [email protected] mp Ritva Szarek, p. 040 482 1621, +48 698 058465 Kaakkois-Aasia / Sydostasien [email protected] Kemi-Tornio / Kemi-Torneå Ajoksentie 761, 94900 Kemi [email protected] fax. (016) 282 030 jsku Heli Tuokkola, p. 0400 227 250 Kokkola / Karleby Satamakatu 51, 67900 Kokkola [email protected] puh. (06) 822 6219, fax. (06) 822 6219 jsku Anu-Marja Kangasvieri, p. 0400 227 240 sku Tero Väliniemi Oulu / Uleåborg Poikkimaantie 4, 90400 Oulu [email protected] puh. 040 746 0150 jsku Antti Härö 0400 371 574 os.aik. sku Sanni Sirviö, p. 040 746 0150 Raahe / Brahestad Lapaluodontie 342, 92180 Lapaluoto [email protected] puh ja fax. (08) 227 3177 jsku Rea Skog, p. 040 530 5191 Rauma / Raumo Hakunintie 28, 26100 Rauma [email protected] puh. (02) 822 7308 jsku Eija Tuorila, p. 0400 538 366 sku Mari Arvela, 040 6319551 Suomen Merimieskirkko ry Finlands Sjömanskyrka rf (keskustoimisto, Helsinki centralkansliet, Helsingfors) Albertinkatu 2, 00150 Helsinki Albetrsgatan 2, 00150 Helsingfors Puh. (09) 6962 450, fax (09) 6962 4555 [email protected] henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: [email protected] www.merimieskirkko.fi www.facebook.com/Merimieskirkko Pääsihteeri / Generalsekreterare Hannu Suihkonen, 040 192 2778 Hallintosihteeri / Administrativsekreterare Saara-Helena Lindqvist, p. (09) 6962 4523 Taloushallinto Talousjohtaja / Ekonomidirektör Kirsi Wallén, 0400 240 747 Kirjanpitäjä / Bokförare Jouni Rihtniemi, p. (09) 6962 4526, 040 700 3366 Toimistoassistentti / Byråassistent Heidy Egger, p. (09) 6962 4520 Varainhankinta Varainhankintakoordinaattori / Insamlingskoordinator Katja Honkala (äitiyslomalla) Katri Oldendorff, p. 040 192 0106 Viestintäpäällikkö / Kommunikationschef Marko Toljamo, p. 050 521 9821 Toiminta Merenkulkijatyön johtaja / Direktör för arbetet bland sjöfarare Jaakko Laasio, p. 0400 156 660 Johtava laivakuraattori / Ledande skeppskurator: Jaana Rannikko, 040 539 8142 Laivakuraattori / skeppskurator Sanna Siivonen, p. 040 7431 039 LYHENTEET Turku / Åbo Suikkilantie 2, 20210 Turku [email protected] puh. (02) 230 3940 jsku Arja Suvanto, p. 0400 224 248 sku Tuure Oldendorff, p. 0400 372 239 jo. = johtaja jmp = johtava merimiespastori mp = merimiespastori jsku = johtava satamakuraattori sku = satamakuraattori jsk = johtava sosiaalikuraattori sk = sosiaalikuraattori pk = projektikoordinaattori pv = palveluvastaava AVUSTUSTILI / DONATIONSKONTO: FI91 1745 3000 0222 79 NDEAFIHH MERIMIESPALVELUTOIMISTO SJÖMANSSERVICEBYRÅN www.mepa.fi Keräyslupa / Insamlingstillstånd 2015-2016: POL-2014-10521. Poliisihallitus / Polisstyrelsen 4.11.2014. Ahvenanmaa, Åland 2015: ÅLR 2014/7267 Ålands lanskapsregering, beslut 15.9.2014 AVUSTUSPUHELIN: 0600 - 12606 (puhelun hinta 10,26 € + pvm.) NETTIPAPPI www.merimieskirkko.fi/nettipappi Helsinki puh. (09) 668 9000, fax. (09) 622 1808 Kotka puh. (05) 213 093, fax. (05) 218 2860 Gsm 0400 605187 Turku Puh. (02) 230 4995, fax. (02) 2343597 Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan 39 yhteystiedot myös / www.merimieskirkko.fi / kontakt uppgifter Keräyslupanumerot seuraavalla sivulla. Merimieskirkot ulkomailla Sjömanskyrkor utomlands Tällä palstalla Suomen Merimieskirkon kunniapuheenjohtaja Antti Lemmetyinen pohtii merellisiä elämänkokemuksia. elämän merellä Miksi Merimieskirkko on? ”M erimieskirkon laiva ei ole tällä hetkellä karikkojen keskellä, vaan se kulkee avaralla ulapalla, jolla tarvitaan sekä uskoa, että taitoa, mutta varsinkin oikeita tulevaisuuden näkyjä... Vanha idylli on muuttunut toisenlaiseksi. Siihen kätkeytyy se iso kysymys, johon parhaillaan etsitään vastauksia.” Näin pohti piispa Erkki Kansanaho Suomen Merimieslähetysseuran 100-vuotisjuhlan esitelmässä Finlandia-talolla syksyllä 1975. Seuran puheenjohtaja ei osannut vielä sanoa, millaiseksi Merimieslähetyksen tulisi muuttua merenkulun ja globalisaation nopeassa murroksessa. Tulevaisuuden näkyjä toki oli niin hallituksella kuin meillä juhlaan osallistuneilla Merimieskirkon työntekijöilläkin. Ymmärsimme, että on ryhdyttävä rakentamaan Merimieskirkon tulevaisuutta. 40 vuoden jälkeen voin hyvillä mielin todeta, että silloin askarruttaneet kysymykset onnistuttiin ratkaisemaan. Olen saanut olla myös monin tavoin tässä mukana. Eläkkeelle nyt siirtyvä Sakari Lehmuskallio liittyi tulevaisuuden rakentajien joukkoon kuusi vuotta 100-vuotisjuhlien jälkeen lähtiessään merimiespapiksi Hampuriin. Silloin ei voitu aavistaa, että merimieskirkkotyöstä tulee hänen elämäntehtävänsä. Siihen sisältyy myös 24vuotta Merimieskirkon pääsihteerinä. Hän hoiti tehtävää pidempään kuin kukaan muu häntä ennen. ”Vanha idylli” on todella muuttunut. Idylliksi, sopusointuiseksi ja rauhalliseksi olotilaksi Merimieskirkkoa ja sen työtä tuskin on koskaan voitu sanoa, sillä niin lähellä ihmiselämän arkea, kovuutta ja realiteetteja tässä työssä on aina oltu. Ellei kirkon idyllinä pidetä juuri sitä, että se on keskellä elämän riitasointuja ja pimeää, mukana ihmisen kivussa ja ikävässä sekä laivojen mukana myrskyävällä merellä. Merimieskirkon pääsihteerin tärkein tehtävä on kertoa, mitä Merimieskirkko tekee. Jotta kertomus innostaa, herättää luottamuksen ja vakuuttaa kuuli- jan – olipa hän sitten merenkulkija, ulkosuomalainen, merimieskirkon työntekijä, vapaaehtoinen, työn tukija, yhteistyökumppani tai avustuksen antaja – on tehtävä valtava määrä työtä, uudistettava visiota ja strategioita sitä mukaa, kun ympäröivä maailma ja elämän meno muuttuu. On osattava muuttaa konkreettiseksi toiminnaksi lähimmäisen auttaminen, toisen kunnioittaminen, vieraanvaraisuus, osallisuus ja aito läsnäolo. Niin, ja toiminnalle pitää löytää myös rahoitus. Uusi pääsihteeri Hannu Suihkonen on astunut merimieskirkkolaivan komentosillalle. Hän ei voi juurikaan katsella laivan perävanaa, vaan on ratkaisemassa yhdessä miehistönsä kanssa edessä olevia reittivalintoja. On tulkittava, mitä tutkakuvassa näkyy, mitkä signaalit ovat merkittäviä ja miten reagoida niihin. Kirkkaalla säällä se on helppoa, mutta sumussa ja pimeässä vaativaa. Mutta se ei vielä riitä, että osaa kertoa, mitä Merimieskirkko tekee. On osattava vastata kysymykseen: ”miksi?” Sanotaan, että vasta sitten, kun yhteisö osaa vastata kysymykseen ”miksi se on olemassa”, se voi menestyä. Tämä koskee mitä suurimmassa määrin Merimieskirkkoa, kuten kirkkoa muutenkin. Tähän liittynevät myös Merimieskirkon tulevaisuuden haasteellisimmat kysymykset. Miten kertoa, että meillä on ihmiseksi syntynyt ja meihin sitoutunut Vapahtaja, Kristus, Herra ja että Jumala kutsuu meitä yhteyteensä, uskomaan ja turvautumaan häneen. Ja että juuri siksi Merimieskirkko etsii ja palvelee ihmistä. Maallistuvassa ja uskontoon välinpitämättömästi tai kriittisestikin suhtautuvassa Euroopassa tämän kertominen ei ole helppoa. Uskon, että Merimieskirkko onnistuu myös tämän päivän aatteiden ja erilaisten arvojen moniottelussa osoittamaan, miksi se on olemassa. On vain rohkaistuttava ja osattava pysytellä elämän tarkoitusta ja merkitystä etsivän, tukea ja lohtua kaipaavan ihmisen rinnalla, missä ikinä hän kulkeekin. Uskoa, taitoa, oikeita ja rohkeita tulevaisuuden näkyjä uudelle pääsihteerille!
